>> 4 Etuoikeutettu Niilo Helkaman mielestä lähes ilmainen koulutus on etuoikeus. Lähellä päiväkotia on helppo retkeillä. >> 9 Perinne voimissaan Soihtukulkue: Itsenäisyyspäivän juhlintaan on Sotkamossa kuulunut yli 30 vuotta partiolaisten soihtukulkue. >> 8 Lapsille oma nuotiopaikka 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 9 5 Mari Heikura. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 10. >> 9 Kirkkoherra Juhani Saastamoinen moitti Veikkausta, jonka mainoksessa ei ymmärretä symboleja. >> 6 Kirjaillisuusmatkailu Naapurinvaaralla ja Pohjavaaralla oli useat myyjäiset itsenäisyyspäivänä. JOULUKUUTA 2019 NRO 98 Muutoksia Tia-Maria Tikkanen pitää MaNu:n muutoksia hyvinä. >> 5 Symbolit ymmärrettävä Kirjallisuudella ja kulttuurilla olisi paljon annettavaa matkailulle. Huvikeskuksella kävijöitä riitti tungokseen asti. >> 10 Myyjäisissä säpinää Pilke päiväkoti Pajupilli sai oman nuotiopaikan, jonka avajaisia vietettiin itsenäisyyspäivän aattona. Hankkeessa ideoita työstetään. Elsisohvi Suutari ja Silja Vähäkangas ovat valmiina lähtöön
Asioiden hoito edellyttää sitoutumista Pääkirjoitus 10.12.2019 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Ilkka Alanko ?11 ?10 ?9 ?8 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?5°C 5 ?1°C 5 +0°C 5 ?0°C 2 Bogskär +7,9 °C Kevojärvi ?23,1 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteistuulta. Valitettavasti suurin osa ”kortistossa” olevista eivät ole kykeneviä säännölliseen päivittäiseen työhön vuorotyöstä puhumattakaan. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi E rään Talvivaarassa useiden vuosien ajan työskennelleen ison louhintaurakoitsijan vanhalla isännällä oli tapana tehostaa antamiaan ohjeita kahdella sanalla: ”Ja heti.” Jos hän tietäisi Sotkamon asuntotilanteesta, kommentoisi kyseinen yritysjohtaja näin: ”Lisää vuokra-asuntoja Sotkamoon. Poutaantuvaa ja selkenevää. Kajaani Sotkamo Suomussalmi ?2°C 2 ?2°C 2 ?3°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 1 4 1 ?6 2 ?3 ?2 ?4 ?1 ?2 2 1 1 ?1 1 ?1 ?1 1 1 2 1 ?1 1 1 1 3 ?3 ?5 ?4 ?5 ?9 ?11 ?12 ?10 9 7 5 5 % 57 43. Yksi syy on sekin, ettei satoja tuhansia euroja maksaviin asuntoihin pankit anna lainaa niin avokätisesti kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten. Ja heti! A Seikan esille nostaminen ei ole sosiaalipornoa." Lisää vuokraasuntoja ja heti! Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. Sotkamon kunnalla on nyt tontti ja vielä osakeyhtiökin, joka voisi rakennuttaa sekä vuokrata asuntoja, pitäjään muuttaville sekä muillekin vuokra-asuntoa tarvitseville. Nekin nuoret, joita eivät yhteiset asiat vielä yläasteella tai lukiossakaan kiinnosta, voivat herätä myöhemmin tekemään asioita yhteisen hyvän puolesta. Mahdollisuus, joka on hyödynnettävä. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 10. Liikuntakerhon pitäminen lapsille tai muu vapaaehtoistyö on yhtälailla opettavaista ja tärkeää työtä, sekin vaatii sitoutumista ja kasvattaa vastuuta. Mikäli ei alussa mainitun yritysjohtajan ohjetta toteuteta hänen määrittelemällä aikataululla, odotettu muuttovoitto jää saavuttamatta. Kyllä 43 % 72 vastausta Ei 57 % 96 vastausta Yhteensä 168 vastausta Viikon 50 kysymys: Oletko kiinnostunut talvisodan tapahtumista. Jokaiselle tulee löytyä oma paikkansa ja tapansa toimia yhteisössä ja kaikki ovat yhtälailla tärkeitä tapoja edistää yhteistä hyvää. Kirkonkylälle on saatava vuokra-asuntoja. M aakunnallisen nuorisovaltuuston (MaNu) toimintaan tehdään muutoksia ensi kaudelle, jotta mukaan saataisiin sitoutuneita nuoria. Seikan esille nostaminen ei ole sosiaalipornoa. Päivälämpötila lähellä ?10 astetta. Nuoret ihmiset haluavat asua vuokralla monesta eri syistä johtuen. Noin 150-200 000 euron asuntoon ei koko hinnan verran lainaa nykyisin heltiä. On hienoa, että nuorista löytyy innokkaita tällaisiin tehtäviin, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että vaikuttamisen keinoja on monia. Työpaikkoja on jatkuvasti avoimena sellaisia määriä, ettei paikkakunnalta löydy rekrytoitavia ihmisiä. Vuokra-asuntojen tarve johtuu erinomaisesta työllisyystilanteesta. Vuokralle asumaan Sotkamoon muuttavat ovat myös potentiaalisia uusia asukkaita pitemmälläkin aikavälillä tarkasteltuna. joulukuuta 2019 Viikon 49 kysymys: Juhlitko itsenäisyyspäivää. Nuorisovaltuustot ja oppilaskunnat ovat hyviä keinoja oppia hyvin monenlaisia taitoja, myös sitoutumista. Vuokra-asuntojen rakentaminen toisi lisää paljon puhuttua elinvoimaa. Muutama vuosi sitten Sotkamossa tehdyn selvityksen mukaan 2/3 ”kortistossa” olevista kärsii työntekoa rajoittavista terveysongelmista. Kunnan omistama tontti on hienolla paikalla. Sotkamon kunta osti jokin aika sitten kerrostalotontin keskeiseltä paikalta. Ei ole kenenkään etu, että kokouksissa istuvat nuoret on sinne äänestetty ilman heidän omaa haluaan. MaNun toiminnan kannalta on erityisen tärkeää, että mukana ovat todella ne nuoret, joita yhteiset asiat ja niihin vaikuttaminen kiinnostaa. Palvelut ovat muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Ja heti.” Vuokattiin asuntoja rakennetaankin, mutta yleistä pulaa vuokra-asunnoista ei tuo hanke lievitä. Omaehtoinen tahto olla mukana on paras tae siitä, että jotakin saadaan aikaiseksi
Voim. Voimassa 8.11 31.12.2019. 489,Fairy ilmalämpöpumput suunniteltu erityisesti Pohjolan kylmiä olosuhteita varten • Sisään rakennettu WiFi:n mahdollista etäohjauksen puhelimella tai muulla älylaitteella • Ympäristöystävällinen ja erittäin tehokas • Soveltuu myös kesäasuntojen lämmönlähteeksi • Mahdollistaa myös energiatehokkaan viilennyksen kesän kuumina päivinä KYSYS TARJOUS ASENNETTUNA! Uutuus! Oras Optima, Keittiöhana, jossa yhdistyvät vipuhanan ja kosketusvapaan hanan parhaat puolet, pesukoneventtiili, 230/5V, 2727 F ÄLYKÄS HYBRIDIKEITTIÖHANA A?F-annons 1-spalt.indd 2 2019-10-16 11:30 Paras joululahjamme Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. 489,Fairy ilmalämpöpumput suunniteltu erityisesti Pohjolan kylmiä olosuhteita varten • Sisään rakennettu WiFi:n mahdollista etäohjauksen puhelimella tai muulla älylaitteella • Ympäristöystävällinen ja erittäin tehokas • Soveltuu myös kesäasuntojen lämmönlähteeksi • Mahdollistaa myös energiatehokkaan viilennyksen kesän kuumina päivinä KYSYS TARJOUS ASENNETTUNA! Uutuus! Oras Optima, Keittiöhana, jossa yhdistyvät vipuhanan ja kosketusvapaan hanan parhaat puolet, pesukoneventtiili, 230/5V, 2727 F ÄLYKÄS HYBRIDIKEITTIÖHANA Alk. Heimon Gourmet Kirjolohenmäti Pakaste 100 g (49,90/kg) 3 , 49 Voim. 10.–15.12. svedbergs.fi A?F-annons 1-spalt.indd 2 2019-10-16 11:30 489,Pyydä tarjous asennettuna! kylpyhuonekalusteet -30 % Unicon TILAUSSOHVAT norm.hinnasta KAIKKI Oras-hanat -25% SOTKAMON KIANTA KALUSTE JUHLII 1-VUOTISSYNTTÄREITÄ!. • sisään rakennettu WiFi mahdollistaa etäohjauksen puhelimella tai muulla älylaitteella. Tiistaina 10. GLÖGIÄ ja PIPAREITA! Senz MIKROAALTOUUNI valkoinen 49 € Kaikki muut VALAISIMET norm.hinnasta ERÄ! E.Lite LATTIAVALAISIMIA norm.hinnasta ERÄ! E.Lite Tampa LATTIAVALAISIN 59 € Tule ja osallistu ARVONTAA N! ERÄ! Suoraan varastosta NOJATUOLEJA 199 € ERÄ! Innoluxin PIKKUKUPLAT eri värejä 69 € PEITOT ja TYYNYT norm.hinnasta Sotkamo: Kainuuntie 6, p. 12.–24.12. Voim. 7 kg kg Poimi suosikit juhlapöytään meiltä. 8.11.-31.12.2019 20% KOKO VALIKOIMASTA Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Paulig Presidentti Kahvit SJ tai PJ 500 g (6,98/kg) Suomalainen 4 , 95 Kotimaista Juhlakinkku potkalla Pakaste, n. • ympäristöystävällinen ja erittäin tehokas • soveltuu myös kesäasuntojen lämmönlähteeksi • mahdollistaa myös energiatehokkaan viilennyksen kesän kuumina päivinä Älykäs hybridikeittiöhana Oras Optima, keittiöhana, jossa yhdistyvät vipuhanan ja kosketusvapaan hanan parhaat puolet, pesukoneventtiili, 230/5V, 2727 F Alk. Klementiini 1 lk, Espanja 1 , 49 kg TARJOUKSET SOTKAMOSSA JA SUOMUSSALMELLA Unicon Sensus MOOTTORISÄNGYN 180 x 200 TAI Unicon Sensus RUNKOSÄNGYN 160 x 200 OSTAJALLE SÄNGYNPÄÄTY VELOITUKSETTA! Edun arvo 359 € Unicon Mette VUODESOHVA 995 € Muista myös helppo lahjaidea: LAHJAKORTTI! K A L U S T E Meillä voit maksaa Tarjoamme ke 11.12. 041 319 5303, ma-pe 10–18, la 10–15 KAINUUNTIE 6:SSA TAPAHTUU! -20 % -70 % -20 % Fairy ilmalämpöpumput suunniteltu erityisesti Pohjolan kylmiä olosuhteita varten. joulukuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 3 S-market Vuokatti ma–la 8–21, su 10–21 S-market Sotkamo ma–la 7–21, su 10–21 Suomalainen 16 , 90 kg Rainbow Savustettu kirjolohifileepala n. 250 g 3 , 19 Saarioinen Laatikot Peruna, porkkana ja lanttu 700 g (4,56/kg) 4 , 99 Voim. 12.–24.12
4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 10. Autot vaurioituivat jonkin verran. PerTTi GranqvisT. Kaksi ajoi humalassa, yksi huumeissa Poliisilla riitti keikkaa itsenäisyyspäivän viikonlopun aikana. Viime kautta hän kuvaa varsin tökkiväksi, koska mukaan ei löytynyt sitoutuneita nuoria, vaihtuvuutta oli paljon ja uusia piti jatkuvasti opettaa. Veroton hinta ylitti niukasti kuuden miljoonan euron rajan. joulukuuta 2019 Jarno Hiltunen, Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto (MaNu) sai uuden toimintasäännön, kun maakuntahallitus nuiji sen pöytään viime viikolla. Kainuun LVI1 Oy tarjosi putkitöitä 735.000 euron hintaan ja LVI-Aitta Ky 744.000 euron hintaan. Sunnuntaina aamuyöstä kello 02.44 aikaan ilmoitti sivullinen hätäkeskukseen Kuutostiellä Korholanmäellä ojaan suistuneesta autosta. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Putkiurakasta käytiin tiukka taisto. Hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja huumepikatesti osoitti miehen olevan amfetamiinin vaikutuksen alainen. Asiat eivät olleet kunnossa autoa kuljettaneella, 1979 syntyneellä kajaanilaismiehelläkään. Merkittävä uudistus on nuorisovaltuuston koon pienentäminen. – Niihin voi hakea kuka tahansa 13 – 25-vuotias nuori. Sähköurakkaan tuli kolme tarjousta. Kainuun ammattiopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijakunnista tulee myös jäsen varajäsenineen kummastakin. Vuonna 1996 syntynyt sotkamolaismies puhalsi tarkkuusalkometriin 1,13 milligrammaa alkoholia/litrassa hengitysilmaa osoittavat lukemat. Hinnat ovat verottomia. Hinta on veroton. Poliisi epäilee sekä 1969 että 1970 syntyneen naisen syyllistyneen pahoinpitelyyn. Sunnuntaina kello 17.56 Sotkamon poliisin partio pysäytti Kainuuntiellä vastaan tulleen henkilöauton. Poliisi puhallutti autoa kuljettaneen, 1970 syntyneen sotkamolaismiehen. Molemmissa autoissa kuljettajat olivat yksinään. Lautakunta päätti antaa Vuokatti Areenan sähköurakan halvimman tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen tehneelle Assemblin Oy:lle kokonaishintaan 760.200 euroa. Ilmoituksen mukaan autosta oli kuljettaja poistunut välittömästi paikalta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja rattijuopumuksesta. Nuoret halusivat saada eri kuntien nuoret samanarvoiseen asemaan ja lähestyivät asiassa Kainuun Liittoa. Toiminnassa haetaankin nyt enemmän nuorten omaehtoisuutta. Kun MaNu:n edustajat tulevat paikallisista nuorisovaltuustoista, ovat nuoret paremmin sitouVähemmällä porukalla epävirallisemmin Maakunnallinen nuorisovaltuuston toimintaan haetaan nyt enemmän nuorten omaehtoisuutta. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti viikonloppuisin ja niihin järjestetään myös mahdollisuus osallistua etäyhteydellä. Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee nuorten kesätyösetelin, joka toisissa kunnissa on ollut käytössä, mutta ei kaikissa. Mies oli nauttinut alkoholia sen verran, että tarkkuusalkometri antoi tulokseksi 0,67 milligrammaa alkoholia/litrassa hengitysilmaa osoittavat lukemat. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Itsenäisyyspäivän viikonloppu työllisti Sotkamon poliisia useiden keikkojen muodossa, joiden syynä oli erilainen häiriökäyttäytyminen. Etenkin parin viimeisen vuoden aikana nuorisovaltuuston kokouksia on ollut vaikea saada koolle päätösvaltaisina. Poliisi hälytettiin erotuomariksi kello 19.00 aikaan. Nuoret voivat valmistella asioita kokousten välisinä aikoina joko vapaamuotoisesti tai virallisissa kokouksissa, mikä vain tuntuu parhaimmalta. Uudesta toimintasäännöstä toivotaan apua nuorten osallistumisaktiivisuuden vaihtelulle. Aina ei MaNu:n toiminta ole Tikkasen mukaan ollut erityisen toimivaa. Tätä kautta kesätyöseteli saatiin kaikille kainuulaisille nuorille. Poliisi tavoitti kuljettajan jonkin ajan päästä. Lauantaina illalla kaksi sotkamolaisnaista selvittelivät välejään. Auto pysäytettiin auton papereissa olleiden epäselvyyksien vuoksi. Vakavimmat tapaukset sattuivat liikenteessä. Halvin tarjous voitti. Itsenäisyyspäivän iltana kello 23.30 aikaan oli sivullinen henkilö ilmoittanut hätäkeskukseen Salmelantiellä penkkaan suistuneesta autosta. Jokaisesta Kainuun kunnasta nuorisovaltuustoon nimetään varsinainen jäsen ja hänelle varajäsen. Hänen mielestään muutokset ovat hyviä, koska ongelmana on ollut, ettei aktiivisia ja sitoutuneita nuoria tahdo löytyä kaikista kunnista. Aikaisemmin jäseniä on ollut kaksi. Kaikkiaan rakennusurakasta oli kahdeksan kiinnostunutta. Karppinen toteaa, että nyt odotetaan, että kuntien nuva-toiminta ”ottaisi koppia” ja niistä tulisi enemmän asioita maakuntatasolle. Toiminnan uudistuksesta toivotaan apua nuorten osallistumisaktiivisuuden petraantumiseen. Kun jokaisesta kunnasta on vain yksi edustaja, saadaan helpommin mukaan ne oikeasti kiinnostuneet nuoret. PerTTi GranqvisT/arkisTo Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Ympäristöja tekninen lautakunta päätti antaa Vuokatti Areenan rakennusurakan Sotkamolaiselle Sotkamon Rakennus Oy:lle. Sotkamon Rakennus Oy:n tarjous oli selkeästi halvin. Karppinen kertoo, että tarjolla on lisäksi viisi avointa paikkaa. Kuluvalla kaudella myös kuntien ja oppilaitosten opiskelijaja oppilaskuntien edustajat ovat vaihtuneet tiheään. Vuoden vaihteessa alkaa uusi kausi pienemmällä porukalla ja Tikkanen uskoo, että ilmapiiri ja toiminta paranee. Maakunnallisen nuorisovaltuuston toiminnassa Tikkanen pitää siitä, että siellä näkee erilaisia näkökulmia ja pääsee vaikuttamaan suurempiin asiakokonaisuuksiin. – He itse katsovat, miten kokoonnutaan, mitä asioita tuodaan esille ja miten niitä valmistellaan. Poliisi epäilee miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Äskettäinen kannanotto koulutuksen puolesta on Karppisen mielestä oivallinen esimerkki MaNu:n toiminnasta, ja se sai hyvin huomiota. – Sitoutumisen asteen pitäisi olla parempi, huomauttaa aluekehityspäällikkö Paula Karppinen Kainuun liitosta. Virallisten kokouksen määrää vähennetään puolestakymmenestä kahteen kokoukseen vuodessa. Sotkamosta MaNu:ssa on ollut mukana jo viiden vuoden ajan Sotkamon nuorisovaltuuston nykyinen puheenjohtaja Tia-Maria Tikkanen. Avoimen haun kautta täytettävää paikkaa voivat hakea myös nuorten ei-poliittiset ja ei-uskonnolliset järjestöt edustajalleen. Ilmanvaihtourakasta teki tarjoukSotkamolaisyritys rakentaa Vuokatti Areenan Kuvan paikalle aloitetaan Vuokatti Areenan rakentaminen
PerTTi GranqvisT/arkisTo Sotkamon seurakunta liittyy aluekeskusrekisteriin Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirkkovaltuuston kokouksen avannut kirkkoherra Juhani Saastamoinen arvosteli Veikkauksen mainoksessa esitettyä joulukuusta: – Betlehemin tähteä ei voi korvata hevosenkengällä, eikä joulukuuseen ripustettavia palloja jäniksenkäpälillä. Virkatodistustilauksia välitetään kirkkoherranvirastosta ja todistuksen voi tilata netissä. . Rakennusliike Mustonen Oy 6.758.000 €. Ympäristöja tekninen lautakunta myönsi Helka Leimu-Pelkoselle eron virasta pyynnön mukaisesti. Vuosibudjetti on 10 000 euroa. Tiistaina 10. Vapautuville tiloille seurakunnan talouspäällikkö Tiina Föhr kertoi etsittävän muuta käyttöä ja myös myynti on mahdollinen. Nykyisen käytännön mukaan useassa seuraukunnassa kirjoilla olleen henkilön virkatodistukseen pitää hakea tiedot kaikista seurakunnista, missä hän on ollut kirjoilla. Tarjoajia oli neljä. Taloussuunnitelman mukaan ensi vuonna jatketaan kirkon peruskorjausta. Kun ripustamme oksille punaisia palloja, vastaavat ne aikoinaan kuuseen ripustettuja omenoita. Toiminnan muutokset on kirjattu uuden toimintasäännön muotoon. . Kilpailun voitti Raita Sport Oy 159 364 euron verottomalla summalla. sen putkiurakan voittanut Kainuun LVI1 Hinta on 632.500 euroa ilman veroa. Suomen Maastorakentajat Oy, 7.484.000 €. Rakennusliike U. – Myöhemmin sakokaivojen käytöstä on luovuttu ja nykyisin niitä ei enää rakenneta, vaan uusien talojen jätevedet johdetaan tontin rajalle rakennettavien sakkapesättömien tarkistuskaivojen kautta runkoviemäriin. . Ohjelmassa on kellotapulin paanukaton uusiminen. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Aimo Korhonen kertoi esimerkiksi Kuhmon seurakunnan ilmoittaneen liittyvänsä vasta sitten kun on pakko. . . Sotkamon kunnan liikuntatoimenjohtaja Helka Leimu-Pelkonen oli pyytänyt eroa virastaan 1.1.2020 alkaen. Kirkkoherra epäili etteivät mainostoimistojen ”copyrighterit” ymmärrä näiden kristillisten symbolien merkitystä. Aarno Konka kertoi joskus 1990-luvulla kunnan ottaneen käyttöön periaatteen, jonka mukaan kunta maksaa runkolinjojen päässä sijaitsevien sakokaivojen tyhjennyskustannukset. Aluekeskusrekistereitä Kuopion hiippakunnan alueella on yhteensä kolme, Joensuun, Ylä-Savon ja Kuopion aluekeskusrekisterit. PerTTi GranqvisT Kirkkoherra muistutti joulun symboleista. Kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti pitkän keskustelun jälkeen liittyä Kuopion aluekeskusrekisteriin kirkkoneuvoston esityksen mukaisesti. Siksi perustetaan aluekeskusrekistereitä. Nyt Kuopion aluekeskusrekisteriin voidaan Pulkkisen mukaan ottaa kaksi seurakuntaa lisää. Sotkamon nuorisovaltuustoon on Tikkasen mukaan ollut helppo saada kiinnostuneita nuoria. Näin on vaadittu tasa-arvoisen kohtelun perusteella. Tikkanen kannustaa uutta edustajaa osallistumaan rohkeasi kokouksiin ja tuomaan omat mielipiteet esille. . . Sotkamon kunnassa on ollut vaihtelevaa käytäntöä siitä, kenelle kuuluvat tonteilla sijaitsevien sakokaivojen tyhjennyskustannukset. Muita tarjoajia ei ollut. Kylmälaiteja automaatiourakan sai Suomen Tekojää Oy 718 000 euron verottomalla summalla. . . Sotkamon Rakennus Oy, 6.074.000 €. Kertaluontoisia menoja edustavat kirkkoherranviraston käyttöön liittyvät toimenpiteet. Aluerekisteriin siirretään liittyvien seurakuntien kirkonkirjat. Manu . Virkatodistuksen saanti on jatkossa helpompaa, koska todistuksen saa yhdestä paikasta. Jääkaukaloiden tarjouskilpailu ratkesi 536 euron erolla. Sotkamon edustaja MaNu:un tulevalle kaudelle valitaan tänään tiistaina nuorisovaltuuston kokouksessa. Tarkoituksena on saada nuorten ääni kuuluviin maakuntatason päätöksenteossa. – Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut käänne, jossa kaikki kaava-alueella sijaitsevien kiinteistöjen sakokaivojen tyhjennyskustannukset on osoitettu kunnan maksettaviksi. TarjoukseT . Muutoksen taustalla on edellä mainittu kirkkohallituksen yleiskirjeen määräys, jonka mukaan vuodesta 2022 lähtien eivät yksittäiset seurakunnat pidä väestökirjanpitoa. . Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden vaihteen jälkeen Sotkamon seurakunnan virkatodistukset kirjoitetaan aluekeskusrekisterissä Kuopiossa. . 2020 alkaen. Valtuusto hyväksyi alijäämäisen talousarvion. . Tikkanen kertoo, ettei itse ole enää käytettävissä, hänellä on abivuosi lukiossa ja hän keskittyy opiskeluun. Kainuussa maakunnallinen nuorisovaltuusto on toiminut Kainuun maakuntahallintokokeilun ajan 2005 – 2012 ja sen jälkeen uudelleen Kainuun maakuntahallituksen 2013 perustamana vuodesta 2014 lähtien. Rakennusurakat: . Sääntöluonnos on käsitelty MaNu:n kokouksessa marraskuussa ja sen on ollut kommentoitavana MaNu:n jäsenillä, kuntien nuorisotyöntekijöillä ja osassa kuntien vaikuttajaryhmiä. . Sakokaivot saa viemärilaitoksen puolesta poistaa tai ne voi putkituksilla ohittaa, kunhan vedet ohjataan tarkistuskaivojen kautta runkoviemäreihin. . Lujatalo Oy 8.221.000 €. Jatkossa kiinteistöjen omistajat määrätään maksamaan tonteillaan sijaitsevien sakokaivojen tyhjennyskustannukset. Ympäristölautakunta päätti ettei kunta maksa tonteilla sijaitsevien sakokaivojen tyhjennyskustannuksia. Rekisterikeskuksen johtaja Mika Pulkkinen Kuopiosta esitteli kirkkovaltuutetuille aluekeskusrekisterin toimintaa. . – Joulukuusen koristeet ovat symboleita. Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy, 8.170.000 €. Miinusta on 122 703 euroa. Jos kiinteistö kuluttaa vettä 100 kuutiota vuodessa, merkitsevät korotukset 17,51 euron lisäkulua kuluttajalle veroineen.. Lautakunta teki päätökset urakoitsijoista kokouksessaan viime keskiviikkona. . Kirkkoherra Saastamoinen muistutti, että kyse on kristillisestä perinteestä. . Sotkamon kohdalla liittymisessä on kyse vapaaehtoisuudesta. Rakennusliike Kemppainen Oy, 6.732.000 €. Asiasta valtuustolle alustanut rekisterinjohtaja Mika Pulkkinen Kuopiosta kertoi Kuopion hiippakunnan seurakunnista aluerekisterissä olevan 14 seurakuntaa, 21 ei ole ja seitsemän seurakunnan vastausta odotetaan. Tarjoajia oli kolme. Aluerekisteriin Sotkamon seurakunta liittyy ensi vuoden alusta. Sotkamon seurakunnan virkatodistuksista saamien tulojen arvioidaan vähenevän 7 000 eurolla vuodessa. Ympäristöja tekninen lautakunta päätti korottaa myytävän veden ja jätevesien hintaa kolme prosenttia ja perusmaksua viisi prosenttia 1.2. Kuhmossa syynä on hiljattain täytetyt virat. . tuneita ja kuntien asiat on heillä paremmin tiedossa, Tikkanen uskoo. Kirkkohallituksen tekemän linjauksen mukaan kaikkien seurakuntien tulee kuulua vuoden 2022 alussa johonkin aluekeskusrekisteriin. Lipsanen Oy 8.372.000 €. Ensi vuoden aikana kirkkoherranviraston toiminnot siirretään seurakuntatalolle. . . Vesihuoltoinsinööri Aarno Konka kertoi, että sakokaivoja on rakennettu aikoinaan sekä kiinteistöjen kokoojakaivoiksi että estämään niin sanottuja sakkojen pääsyn kunnalliseen runkoviemäriin. Kaikkiin urakoitsijoiden valintaa koskeviin päätöksiin lisättiin lautakunnassa klausuuli, jonka mukaan hankkeen käynnistäminen vaatii kunnanhallituksen luvan. . Sopimuksen mukaan maksu aluekeskusrekisterille on 25 000 euroa vuodessa. . Symboleita ei ole asiallista korvata jäniksenkäpälillä ja hevosenkengillä. . . . On kyse symboleista, joita pitäisi avata ja jotka pitäisi myös tuntea. Aiemmin on kerrottu rakentaminen aloitettavan helmikuun aikana. Miinus johtuu muun muassa kertaluontoisista menoista. . Hänen mukaansa kokoukset ovat opettavaisia ja on hyvä oppia toisten kuntien asioista. joulukuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 5 Vähemmällä porukalla epävirallisemmin Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tia-Mari Tikkanen on ollut mukana maakunnallisessa nuorisovaltuustossa jo viisi vuotta. Kouluilta valittavien edustajien lisäksi tänä syksynä on otettu käyttöön kolme vapaata paikkaa, joihin voi hakea kuka vain, joka ei ole tullut valituksi koulunsa edustajana. Sakela Rakennus Oy, 6.694.400 €. . Nuorisovaltuuston toimintamallin uudistamista on valmisteltu soteja maakuntauudistuksen osallisuuden ja demokratian alatyöryhmän kokouksissa sekä MaNu:n kokouksissa kuluvan vuoden aikana. Kuva on noin vuoden takaa, kun hän oli seuraamassa kunnanvaltuuston talousarviokokousta. Tonteilla sijaitsevien sakokaivojen tyhjennys on maksanut kunnalle vuosittain noin 10 000 euroa
Kainuu on hänen mukaansa liian tuntematon ja Kalevalan kautta sitä voitaisiin saada enemmän esille. Keskustelu työpajoissa on ollut vilkasta ja ilmoille on heitelty monenlaisia ideoita, kertoo projektipäällikkö Helena Aaltonen Kainuun Liitosta. Investointeihin yhteensä lähes yhdeksän miljoonaa Ensi vuodelle on varattu rahaa Leivolan talojen vesikattojen kunnostamiseen. Työpajat jatkuvat ensi vuonna ja parhaiden ideoiden jatkokehittelyyn on luvassa jopa 10 000 euron innovaatioseteli. Vuonna 2021 tilikauden tuloksen arvioidaan olevan 382 982 euroa ylijäämäinen ja vuonna 2022 ylijäämän arvioidaan olevan jo 1 573 412 euroa, Heidi Pyykkönen kertoi. Näin tapahtui myös Kainuussa. Juntusen mukaan urakoinnin hinnat eivät kuitenkaan kasvaneet vastaavasti. Sotkamossa korostuu Veikko Huovisen tuotannon merkitys. – Kunnallistekniikan uudistamiseen ja kunnossapitoon sekä rakennusten peruskorjauksiin käytetään vuonna 2020 noin kolmasosa kunnan investointiraamista. Kohteina ovat Himmelin vesikatto, Leivolan B-osan ja Gja H-talojen vesikatot, Vuokatin koulun remontin toinen osa sekä Asutuskadun, ylikadun, Takakadun, Karjalankadun ja Ilkanmäentien perusparannukset. – Tulostaso on jo ennestään alhainen ja tämän hakkuukauden hakkuurajoitukset puunkorjuussa pahentavat yritysten tilannetta entisestään. Työpajat ovat osa kansainvälistä Spot-lit.-hanketta. Huovis-huone kuvastaa Veikko Huovisen työhuonetta. Työpajat tuottavat uusia ideoita Huovis-huone on yksi tapa tuoda esille paikallisen kirjailijan tuotantoa ja merkitystä paikkakunnalle. Elinvoimainvestointeihin kuuluvat uimahallin remontti, uusi koulu, Hiukan alueen kehittäminen ja stadionin uusiminen, Vuokatinhovintien perusparannus ja Itärinteen infra. Kyselystä ilmenee puuta korjatun jo lokakuussa vajaateholla, eli alle 80 prosentin tasolla täystyöllisyydestä. Backmanin mukaan Veikko Huovinen elokuvafestivaali on yksi esille tullut ajatus. – Vuoden 2018 ennätyshakkuut vaativat yrityksiltä ja koneenkuljettajilta paljon venymistä, mikä maksoi niille muun muassa lisääntyneinä ylityötunteina. Backman toteaakin, että ei pidä liiaksi tuijottaa kuntarajoja, vaan tehdä yhteistyötä. Talousarvion lisäksi torstaina julkaistiin kolmen vuoden taloussuunnitelma. Vastaavat tilaisuudet on jo ollut Kajaanissa, Kuhmossa ja Suomussalmella. Elinvoimainvestointien käynnistämisestä päätetään kunnanhallituksessa. Sotkamon työpajassa mukana ei kuitenkaan ollut yhtään esimerkiksi majoitusyrittäjää, eikä juuri muitakaan yrittäjiä, Aaltonen harmitteli. – Koko kolmen vuoden taloussuunnitelma on meillä ylijäämäinen. Sotkamon kunnan elinkeinoasiamies Kari Backman uskoo, että kulttuurimatkailulla on hyvät mahdollisuudet luoda uutta ja tarjota uudenlaisia sisältöjä matkailijoille. Summa on yhteensä n. Kirjallisuusmatkailua Kainuussa kehittävä hanke on päässyt hyvään vauhtiin. – Vuodenvaihteen lähestyessä monessa koneyrityksessä on jouduttu taas kerran sopeuttamaan toimintaa hakkuurajoitusten vuoksi, kertoi Kainuun Koneyrittäjien puheenjohtaja Sami Juntunen yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa Paltamossa. Backman toteaa, että Sotkamon työpajassa nousi esille erilaisia aihioita, joita lähdetään tulevissa työpajoissa työstämään edelleen. Jakokriteerit ja hakuohjeet luodaan ensi vuoden puolella Aaltonen lupaa. Aaltosen mukaan tilaisuudet ovat tavoittaneet yhteensä jo toista sataa asiasta kiinnostunutta. Vuoden 2020 investoinnit voidaan Pyykkösen mukaan jakaa kahteen osaan. Kainuussa hankkeesta vastaavat Kainuun Liitto ja Kajaanin Ammattikorkeakoulu. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 10. Tätä selittää se, että urakoinnin hintojen ja konetyön kustannusten välinen ero on Samin Juntusen mukaan kasvanut. Koneyritysten talous ei yhdistyksen mielestä vahvistunut riittävästi viime vuonna, joka oli talouden nousukauden huippuvuosi ja jolloin puuta korjattiin ennätysmäärä. Vaikka Veikko Huovinen henkilöityy vahvasti Sotkamoon ja Kalevala on esillä Kuhmossa Juminkeossa, niin molemmista riittää ammennettavaa kumpaankin kuntaan, Kalevalasta koko Kainuuseen. Kanainväliset kumppanit hankkeessa ovat Irlannissa, Pohjois-Irlannissa ja Skotlannissa. Sotkamon kunnan talousjohtaja Heidi Pyykkönen kertoi kyseiset investoinnit rahoittettavan kunnan sijoitusvarallisuudella. Tuleviin työpajoihin ovat tervetulleita myös uudet asiasta kiinnostuneet. Backmanin mielestä on tärkeää pohtia, kuinka aiheesta saadaan kiinnostava nykyihmiselle ja Kajaanin Ammattikorkeakoulun kehitteillä oleva digisovellus kiinnostikin sotkamolaisia suuresti. Puunkorjuupalveluiden kysyntä oli vähentynyt jo alkuvuodesta 40 prosenttia. Vuonna 2020 tilikauden tuloksen arvioidaan olevan 13 164 euroa ylijäämäinen. – Vuoden loppua kohden hakkuurajoitukset ovat pakottaneet monet koneyritykset siirtymään yhteen työvuoroon tai muutoin rajoittamaan toimintaansa, Juntunen kertoi. Viime keskiviikkona Sotkamossa järjestetty Kulttuurista liiketoimintaa työpaja oli Kainuussa neljäs ja mukana oli vajaa 30 asiasta kiinnostunutta. 3,4 milj. euroa, joka on ollut kunnan niin sanottu investointiraami viime vuosina. Sotkamon kunnanhallitus käsittelee talousarviota ja taloussuunnitelmaa kokouksessaan tänään tiistaina. Aaltonen huomauttaa, että Juminkeosta löytyy peräti 62 Kalevalan käännöstä ja laaja perinnearkisto. joulukuuta 2019 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kainuun Koneyrittäjät -yhdistyksen mukaan koneyritysten asiakkaat rajoittavat puunkorjuuta erityisesti vuoden loppua kohden. Aaltonen kertoo, että koko hankkeen yksi tarkoitus on lisätä pienyrittäjien mahdollisuuksia kytkeä kirjallisuusmatkailu omaan toimintaansa. Näin ilmoitti lokakuun alussa noin 40 prosenttia puunkorjuuyrityksistä Koneyrittäjien markkinatilannekyselyssä. Hänen mukaansa osa ideoista on hyvin pieniä, toiset taas suuria. Koneyrittäjistä 60 prosenttia kertoi asiakkaiden rajoittaneen hakkuita loppuvuonna. Mari Heikura/arkisTo Pertti Granqvist pertti.ganqvist@slpmedia.fi Sotkamon kunnan ensi vuoden talousarviossa on 5,3 miljoonaa euroa elinvoimainvestointeja vuodelle 2020. Investointiraamista elinvoimaa lisäävien investointien osuus on kaksi kolmasosaa. Tempoileva puunkorjuu haittaa koneyrityksiä Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Nykypäivän matkailijan toiveet matkansa onnistumiseksi ovat entistä moninaisemmat. Sovelluksen tarkoitus on tuoda kartan tapaan esille kirjallisuuteen liittyviä paikkoja ja siihen voidaan lisätä myös paikallisten yritysten palveluita. Kalevala on kokonaisuus jota kirjallisuusmatkailussa voitaisiin käyttää paljon nykyistä enemmän hyödyksi koko Kainuussa. PerTTi GranqvisT. Sotkamossa kirjallisuusmatkailu kytkeytyy vahvasti Veikko Huovisen ympärille ja erilaisia Huovis-reittejä on jo koottu ja pohdittu niiden matkailullisia mahdollisuuksia
2 kpl 18V 3,0Ah akut + KAMeRA fT10 luMix arvo n. klo 10-16 HYVÄ LAHJAIDEA OY Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto: 7-16, la 9-13 Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 www.krphalli.fi 10 € 3 pr/pkt StaffTYÖSUKKA 3 pr 12 90 (2,58€/kg) Linnuille 5 kg PÄHKINÄNPUOLIKKAAT (1,00€/ kg) AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg 19 90 Polar ULKOTULI Paloaika yli 10 tuntia 2 50 kpl 6 90 pkt ÖLJY12 kpl KYNTTILÄ Valkoinen, paloaika yli 55 h Adventure TERMOSPULLO Stainless steel 0,7L (39,50) 25 00 Classic TERMOSMUKI 0,35L vihreä tai punainen (29,90) 23 90 LAADUKKAAT TERMOSPULLOT MATTi luMenTyönnin MAT50 leveys 52 cm ERÄ! 19 90 eRä AKKuPORAKOne BS 18l 18V / 2.0Ah akku 2 akkua, takuu 3 v. 150 € 239 € LAADUKAS KAMERA RuuViTAlTTASARJA 7-osainen kokonaismassa 750 kg runko kuumasinkitty kastamalla kippaava lava valmiiksi rekisteröity ja katsastettu Kuomun asennus kaupan päälle! 24 90 ERÄ! pullonavaaja kaupan päälle. joulukuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 7 TERVETULOA JOULUTORTTUKAHVILLE keskiviikkona 11.12. 169 € OTSAVAlO H6 200 lumenia ERÄ! 39 € OTSAVAlO H8R + POweRBAnK ladattava 89 € iKH PeRäVAunu Jaxal KuOMullA 100 cm BPV5028LK P 275 x L 150 x K 25 cm 1490,eRä 14 90 (24,90) SäilyTySJäRJeSTelMä Seinään iK008 25-osainen L 420 x K 390 mm eRä 6 90 LED VAKIOLAMPPU OS149 8,5W E27 4 KPl PKT MONITOIMIPIHTI Multitool 10 € ERÄ! Dimex 6055 TALVIHAALARI 90-160 cm 110,LASTEN TALVIVAATTEITA TAKKi PAT580K PAT580M koot: 100-160 cm 69,HAAlARi PAT582K PAT582M koot: 100-160 cm 99,HOuSuT PAT581K PAT581M koot: 100-160 cm 69,1 kpl/ asiakas PAnASOnic AKKuPORAKOne ey74A2Pn2G32R sis. Tiistaina 10
Sotkamo-lehden väki Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Tunnelmallista Joulua ja Onnea Uuteen vuoteen 2020! t. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 10. Suomen itsenäisyyden aikaan mahtuu myös vaikeita aikoja, mutta niistä on Korhosen mukaan selviydytty kovalla työllä, taistelulla, sisulla ja sitkeydellä. Nuotiopaikka sijaitsee Harakan mailla. Esko Harakka kertoo seuranneensa hyvillä mielin uuden päiväkodin toimintaa. Torstai oli päiväkotilaisten ensimmäinen kerta uudella nuotiopaikalla, mutta käyttöä sille varmasti on jatkossakin. Riikoloiden tyttö Inari on päiväkodissa hoidossa ja sattumalta vanhemmilla oli tullut henkilökunnan kanssa puhetta, että heillä on hevosia. 050 438 0786, miia.vaisanen@slpmedia.fi Helppoa, edullista ja varmasti tavoittavaa on julkaista oma joulutervehdys ja kiitos Sotkamolehdessä. Ponikyytiä ja makkaranpaistoa Ava Rusanen ja Sanni Sirviö ovat valmiina Santtu-ponin kyytiin. Sen sijaan Salmelan koulun saliin kerääntynyt yleisö sai nauttia Sotkamo talvisodassa musiikillisesta esityksestä. Hän myös jatkoi, että suomalaiset ovat edelleen valmiita puolustamaan itsenäisyyttään. Ponin kyydissä nuotiopaikalle pääsevät isompien ryhmästä ensimmäisinä Ava Rusanen, 4, ja Sanni Sirviö, 5. Samaan aikaan kun juhlimme iloista asiaa, ei voida unohtaa sitä kuinka se on säilytetty. Sotkamo-lehden väki Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Iloista Joulua ja Onnea vuodelle 2020! t. Molemmille tytöille kerta on ensimmäinen ponirattaissa, mutta hevosen selässä Sanni on käynyt aikaisemmin. Santtu-poni on tottunut tapahtumien kiertäjä ja suhtautuu tyynen rauhallisesti lapsien kyyditsemiseen. Hän totesi itsenäisyyden olevan iloinen asia. Toisaalta talvisodasta nähdyn näytelmän jälkeen puheenvuoron pitänyt kappalainen Antti Lankinen totesi, että se oli hirveä sota. Esityksessäkin puhallinorkesterin esittämänä kuultu virsi Jumala ompi linnamme, oli merkittävä virsi sodan aikaan ja Lankinen totesi merkityksen tulleen hyvin esille myös näytelmässä. Hän kertoo kyydin olleen hauskaa ja vähän pomppivaa. Kun lapset pienestä asti, jo päiväkodissa, oppivat, että roskat viedään pois ja nuotio sammutetaan oikein, niin asiat pysyvät mielessä vielä isompanakin. Mari Heikura Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Itsenäisyyspäivän juhlassa ei kuulta tällä kertaa pitkiä juhlapuheita. Ylä-Kainuu-lehden väki Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Rauhallista Joulua ja Onnea Uuteen vuoteen 2019! t. – Meidän tärkein tehtävämme on varmistaa, että myös Suomen seuraavat 100 vuotta ovat menestyksekkäät. Päiväkodin takana olevalle retkipaikalle on varsinkin pienten kanssa helppo lähteä. Sotkamo-lehden väri Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Rauhallista Joulua ja Onnea Uuteen vuoteen 2020! t. Ainut ehto Harakalla oli, että nuotiopaikka on vain päiväkodin käytössä ja siitä tehdään selvä kyltti. Laulujen lomassa nähdyt katkelmat evakkojen muonittajista tai väestönsuojelulautakunnan kokouksista kertoivat yksityiskohtien kautta jotakin siitä, mitä elämä Sotkamossa talvisodan aikaan oli. Itsenäisyys ei ole itsestään selvyys, kuten Korhonen puheenvuorossaan totesi. Myös Avalla on kivaa ponin kärryissä. Soita ja varaa tilasi viimeistään to 12.12.! Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Tunnelmallista Joulua ja Onnea Uuteen vuoteen 2019! t. Paljon luonnossa liikkuva Harakka ehdotti, että tekee lapsille oman nuotiopaikan. Tunnelma tiivistyi sodan uhan alla ja hämmennystä aiheuttava ilmavaara oli varmasti herättänyt monenlaisia tuntoja sotkamolaisissa 80 vuotta sitten, kuten se oli esitetty näytelmässä. Noora toi mielellään Santun käymään päiväkodilla lasten ilona. Nuotiopaikan tarina on saanut alkunsa päiväkodin naapurista. Nyt apu on ihan nurkan takana. p. Hänen mukaansa lapset jäävät hoitoon mielellään ja kaikki leikkivät pihalla yhdessä. Päiväkodin johtaja Päivi Oikarinen on iloinen nuotiopaikasta, joka antaa monenlaisia mahdollisuuksia päiväkodin toimintaan. Sotkamo-lehden väki Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Santtu-poni katsoo tyynesti, kun hiekoitus-traktori käy levittämässä hiekkaa Pilke Pajupilli päiväkodin pihalle. Esityksessä sekoittuivat kerronta, näytelmä ja musiikki. Itsenäisyyspäivän aattona lapsilla on aivan erityinen päivä; vietetään nuotiopaikan avajaisia ja vieraaksi on saatu Santtu. Siihen meillä on kaikki edellyNäytelmässä väestönsuojelulautakunta tekee tärkeitä päätöksiä sodan alettua. Santtu odottaa vaunut perässään lapsia kyytiin. Nyt toisen kerran nähdyn esityksen on dramatisoinut Kari Kajaus Jouni Piiraisen kokoaman materiaalin pohjalta ja musiikin on koordinoinut Pekka Partanen. Sotkamon kunnan ja seurakunnan yhdessä järjestämän juhlan avasi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jouko Korhonen. Tasavuodet talvisodan syttymisestä näkyivät itsenäisyyden juhlinnassa tänä vuonna Itsenäisyys on iloinen asia. – Suomi on paikka, jossa ei tarvitse pelätä, ja jossa toteutuvat ihmisoikeudet ja perusturva siitäkin huolimatta, että maailmalla myrskyää. joulukuuta 2019 YRITTÄJÄ! MUISTA JOULUTERVEHDYS JA KIITOS! Hinnat: 99 x 88 mm 150 euroa, 99 x 65 mm 90 euroa, muut koot kysy tarjous! Hintoihin lisätään alv 24 %. Hän kertoo nähneensä, miten nuotiopaikoille jätetään roskia tai nuotioita kytemään. Ari Pursiainen ja Yrjö Sorvari vetämässä soihtukulkuetta kohti hautausmaata. Kauemmaskin lapset tekevät retkiä viikoittain, mutta Oikarinen toteaa, niissä olevan omat haasteensa, kun muun muassa vessoja ei ole lähellä. Jokainen pääsee vuorollaan Noora ja Heikki Riikolan ponin kyytiin. Tapahtumat alkoivat jo muutamaa vuotta ennen talvisodan syttymistä ja alku keskittyi tuon aikaiseen musiikkiin
Mauri Reinikka antoi puheessaan uusille ylioppilaille hyvän pörssivihjeeen. Lahjatilauksessa myös lahjan saajan nimi, osoite ja sähköpostiosoite. Syksyllä ylioppilaiksi kirjoittaneita oli yhteensä seitsemän. Ja lähes ilmaiseksi. – Kuinka on mahdollista, että köyhä maa nousi sodan jälkeen nopeasti jaloilleen. Syksyllä Niilo Helkama kertoi kirjoittaneensa urheilulukion takia. Ylioppilaan puheen pitänyt sotkamolainen Niilo Helkama sanoi olevansa etuoikeutettu. – Menen tammikuussa armeijaan Kajaaniin. Rehtorilta sisäpiirin vihje ylioppilaille Torstaina lakitettiin viisi ylioppilasta Sotkamon lukiolla. Soihtukulkue päättyi sankarihaudoille, missä kappalainen Antti Lankinen piti lyhyen hartauden ja laskettiin havuseppeleet sankarihautausmaan suurelle ristille. Paras tae rauhan säilymiselle on vakaa taloudellinen kehitys ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen niin Suomessa kuin kaikkialla maailmassa. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,90€. – Sellaisia määriä, että kaupan kylmähyllyllä olen joutunut valitsemaan Valion maitopurkin sijaan Pirkka-maitoa. SOITA TILAUKSESI 010 665 9013 Puhelun hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. – Enää ei tarvitse ilmoittautua ylioppilaskokeisiin eikä pysäköidä autoa opettajien autoille varatuille paikoille tunnille ehtiäkseen. Salossa olisi lukio ollut kolmevuotinen. Sijoittakaa koulutukseen ja nimenomaan omaan koulutukseenne. Kaikesta muusta tingittiin, vaan ei koulutuksesta. Salossa lukion aloittanut ja siellä kaksi vuotta lukiota käynyt ja perheen mukana Sotkamoon tullut nuori mies sanoi sen olevan nyt yksinkertaisesti ohitse. Reinikka kertoi miettineensä puhetta kirjoittaessaan koulun roolia. Soihtukulkuetta johtivat Ari Pursiainen ja Yrjö Sorvari. Kaksi heistä otti tutkintotodistuksen vastaan muualla. Tiistaina 10. Niilo Helkama sanoi 2 000-luvun alussa syntyneiden kokeneen suuren muutoksen. Pursiainen on ollut mukana jokaisessa kulkueessa ainakin 30 vuoden ajan. Lopuksi oli vuorossa partiolupausten aika. Hän kertoi joskus kävelleensä reitin yksin, kun muita ei lähtenyt mukaan. Tuntuu itsestäni, kuin olisin teitä häätämässä täältä koulusta. Sotkamo-lehden Uutisia läheltäsi! – Tarjous on voimassa 31.12.2019 asti kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Soihtukulkueeseen kerääntyi useita kymmeniä partiolaisia ja pienimpien vanhempia. Nyt väkeä oli kuitenkin mukana mukavasti. Itsenäisyyspäivänä sankarihaudoilla lupauksen antoi neljä sudenpentua, kolme tarpojaa sekä yksi aikuinen. – Onko oikeasti tämä sitä, että markkinoimme kouluamme ja teemme kaiken voitavamme päästäksemme oppilaista eroon. PerTTi GranqvisT Koulutukseen ja varsinkin omaan koulutukseen kannattaa sijoittaa. Kustannusten määrää Niilo Helkama tarkensi kuitenkin toteamalla kirjakauppaan menneen rahaa. Sodan jälkeen Suomessa tehtiin ratkaisevia arvovalintoja. joulukuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 9 Näin tilaat helposti: TEKSTIVIESTILLÄ Lähetä viesti SOT TILAA (väli) kampanjatunnus sekä nimesi ja osoitteesi numeroon 13234. Aikana, jolloin oli puutetta melkein kaikesta päätettiin panostaa koulutukseen. Jatko-opiskelupaikkaa ei Niilo Helkama ole ehtinyt miettimään vielä. A Suomi on paikka, jossa ei tarvitse pelätä." Jouko Korhonen. Vuokatin Vaeltajien lippukunnan apulaisjohtaja Pekka Vähänkangas kertoi, että ryhmiä lippukunnassa toimii tällä hetkellä neljä, joista yksi kokoontuu Tipaksella. Minä en ainakaan enää kaipaa ruutupaperien ja lyijykynien aikaa. – Urheiluun ja opiskeluun ei olisi aikaa riittänyt muuten. Itsenäisyyspäivän vieton ”virallisen” osuuden päätti Sotkamossa perinteinen partiolaisten soihtukulkue, seppeleen lasku sekä partiolaisten lupauksen anto. Reinikka muistutti samalla 75 viimeisen vuoden aikana Suomen kehittyneen todella nopeasti. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi Mainitse myös kampanjatunnus. Sisäpiirin vihje teille tulee tässä. – Ylioppilaskirjoitukset muuttuivat sähköiseksi. tykset olemassa, Korhonen totesi Korhonen huomautti, että jatkuvasti on tehtävä työtä rauhan säilyttämiseksi, rakentamiseksi ja kansojen välisen ystävyyden vaalimiseksi. Sotkamon lukion rehtori Mauri Reinikka muistutti meidän elävän pisintä rauhan aikaa Suomen historiassa. Kaiken lisäksi mahdollisimman nopeasti. – Olen saanut opiskella ylioppilaaksi. – Jatkuvasti pohditaan sitä, mihin kannattaisi sijoittaa. Aatoksesta lähtenyttä kulkuetta kerääntyi yleisöä seuraamaan matkan varrelle. Tilausehdot: www.slpkustannus.fi/tilausehdot KÄTEVÄSTI VERKOSSA www.sotkamolehti.fi/joulutarjous 36 00 €/3 kk Kampanja: 19K3 Joulutarjous 25 00 €/2 kk Kampanja: 19K2 Joulutarjous Tasavuodet talvisodan syttymisestä näkyivät itsenäisyyden juhlinnassa tänä vuonna Itsenäisyys on iloinen asia Mari Heikura Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Torstaina Sotkamon lukion salissa painoi ylioppilaslakin päähänsä viisi nuorta, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Nykyistä sukupolvea Niilo Helkama kuvaili sanomalla heidän ikäisten olevan suvaitsevampaa ja raittiimpaa väkeä kuin mitä vanhempansa ja entistä taitavampia tietotekniikan käyttäjiä
Olemme täällä myymässä seitsemättä kertaa. 8.12.1939 oli annettu määräys kenttähautauksesta ja vainajia haudattiin väliaikaisiksi jääviin kenttähautoihin. Päämaja antoi 16.12.1939 ohjeet vainajien kotiin toimittamisesta, milloin se on mahdollista. ”Haudattiin ensimmäiset viisi sotkamolaista Sankarivainajaa yhteiseen rintamamiesten hautaan: Matti Meriläinen, Martti Heikkinen, Väinö Kilpeläinen, Kalle Kuvaja ja Jaakko V. Karjan siirtämisen lisäksi haasteita toi tuhannen hehtolitran perunamäärän kerääminen ja kuljettaminen talteen. joulukuuta 2019 Iida Sirviö toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Tapahtumia oli yhteensä neljä, ja suurin vetonaula oli perinteiset joulumessut Naapurinvaaran Huvikeskuksessa 57 näytteilleasettajan voimin. Salmelan koulussa koulua käyvä Minka Heikkinen oli Toimelassa myymässä keppihevosia siskonsa Minjan kanssa. – Mies pakotti lähtemään, itse en olisi lähtenyt. Sotkamossa hiljennyttiin talvisodan ensimmäisiin sankarihautajaisiin. Asiakkaita päivän aikana huvikeskuksella vieraili noin 3000. Ensimmäinen Junkers-lentokone laskeutui lentokentäksi varatulle Kuluntalahden jääkentälle, mutta vajosi tiedustelusta ja ohjeista huolimatta jäihin. Jouni Piirainen Editointi Pekka Lassila Evakoiden karja ja tuhat hehtolitraa perunaa toivat haasteita Sotkamo talviSodaSSa. Ihmisiä myös kiinnosti kovasti puukoulun kunnostustyöt, joista kertoi rakennuksen nykyinen omistaja Jouni Vidqvist, joka esitteli hulppeaa hirsiseinäistä veistosalia, jossa muun muassa Naapurinvaaran koulun teknisen työn tunnit pidetään. Säkeistä, kuljetusneuvoista ja myös työmiehistä oli huutava pula. – Paljon on ollut väkeä, Otso, Konsta ja Hilla Heikkinen Vaaksan kojulta kertoivat. Jouluhulinaa myyjäisissä Minka Heikkinen möi itsetekemiään keppihevosia siskonsa Minjan kanssa Toimelassa. Naapurinvaaran vanhalla puukoululla, puusepänverstas Vaaksan tiloissa oli Vaaksan oman kojun lisäksi myös useamman luokkaryhmän kojut. Junanvaunuista oli pulaa ja pakolaisten eläimet ruuhkauttivat sekä Sotkamon aseman seutua että Vihtamon pysäkkiä. Parviainen.” Sodan alussa oli epäselvyyttä vainajien hautapaikoista. Perunoita siirrettiin kellareista teiden varsille kuljetusta odottamaan. Perunoiden kuljetukseen saatiin lopulta kolme kuorma-autoa. Toisen talvisotaviikon lopulla Sotkamosta lähti kohti Pohjanmaata jo seitsemäs evakkojuna, jossa oli mukana ensimmäinen sotkamolaisten evakkojen ryhmä. Koulun puolella oli tarjolla oppilaiden tuotteiden lisäksi torttuja ja puuroa, liikuntasalissa ja pihalla oli kyläläisten ja järjestöjen kojuja. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 10. Säkkejä saatiin kerätyksi lähes 500 Sotkamon kirkonkylästä ja lähiympäristöstä. Pohjavaaralla oli mennyt hyvin kaupaksi koululaisten leivokset, mutta myös tämän vuoden spesiaali, koululaisten tekemät Pohjavaaran Herkut -reseptikirjat. Myös muut kotileivokset ovat tehneet hyvin kauppansa. Kansanhuoltolautakunnassa oltiin tyytymättömiä ulkopaikkakuntalaisiin poliiseihin, jotka eivät tunteneet paikallisia oloja eivätkä tuntuneet kuuntelevan paikallisia asiantuntijoita. Kansanhuoltolautakunta käynnisti säkkien keräyksen. kuvaT: IIda SIrvIö Seija Saukkonen (vas.) ja tyttärensä Jonna Kangas möivät itse tekemiään käsitöitä, leivonnaisia ja hilloja Naapurinvaaran Huvikeskuksessa. Ilmahyökkäyksen varalta annettiin ohjeita, että lumen aikana maastoon ja aukeille paikoille menevän olisi otettava mukaan lakana naamioitumista varten. Mutta olen löytänyt pullaa, herkkuja ja lahjatavaraa täältä, nimettömäksi jäävä naishenkilö kommentoi myyjäisten antia. Kaatuneiden evakuoimiskeskusten perustamisesta saatiin ohjeet vasta 24.1.1939. ”Jollei ehdi ilmasuojaan, on heittäydyttävä maahan ja vedettävä lakana ylleen sekä pysyttävä liikkumattomana.” Lisäksi kaikki vihollisen pudottamat lentolehtiset pyydettiin keräämään talteen ja toimittamaan Oulun lääninhallituksen väestönsuojelutarkastajalle. Valikoimassa olikin kaikenlaista laidasta laitaan: neuleita, käsitöitä, hilloja, leivoksia, kortteja, koristeita, hygieniatuotteita, kransseja, suklaata ja ulkona tietysti makkaroita. Eräs rouva myös muotoili kaiken “ihanan hömpötyksen” vetävän puoleensa. Tämä on ollut harrastus, jossa on yhdistetty huvi ja hyöty, Jonna kertoo. Useampi asiakas sanoi, että joulumyyjäisissä käyminen on jo perinne. Sadan kilometrin päässä olevaa vihollista ei pidetty vielä kiireellisenä uhkana. Väkeä riitti tungokseksi asti myös Naapurinvaaran vanhalla puukoululla, Toimelassa sekä Pohjavaaran koululla. Myyjäisistä etsittiin myös jo perinteeksi muodostuneita asioita, jotka hankitaan myyjäisistä joka vuosi: kauralyhteitä, havukransseja, jouluisia herkkuja. Äiti auttoi näiden keppihevosten tekemisessä, Minka kertoo iloisten kangasja villaratsujensa keskeltä. – Olen keppihevostellut itse vuoden verran, minulla on oma talli, jossa on 11 karsinaa. – Karjalanpiirakat menivät heti kaikki. Talvisodan alkuviikkojen aikana Sotkamon kirkonkylän läpi kulki Kuhmon suunnan pakolaisten lisäksi heidän karjansa ja kotieläimensä. Naapurinvaaralla ja Pohjavaaralla vietettiin itsenäisyyspäivää joulumyyjäisten merkeissä. Kaatuneita kuljetettiin kenttäsairaaloiden luokse, mutta epätietoisuus jäädytti jatkotoimet. Naapurinvaaralla vieraillut joulupukki oli myös houkuttanut lapsiperheitä liikkeelle. Kansanhuoltolautakunnan puheenjohtaja pyysi nimismiehiä viivyttämään ihmisten ja eläinten siirtoa, koska tilanteessa ei koettu olevan välitöntä vaaraa, eikä entisiäkään pakolaisia ja heidän eläimiään saatu rautatievaunujen puuttuessa eteenpäin. Naapurinvaaran Huvikeskuksessa oli suorastaan tungos, kun väki tulvehti tarkastelemaan myyntipöytiä. Evakkojunissa ei eläimiä ollut mukana. Jonna Kangas oli äitinsä Seija Saukkosen kanssa myymässä itse tehtyjä hilloja, leivoksia ja käsitöitä, ja kertoi, että vilkasta on ollut
klo 9–10. klo 18 ”Mökit nukkuu lumiset” -joulukonsertti Kainuun Opistolla. Su 15.12. Mukana mm. Ystävien joulujuhla alkaen klo 12 ruokailulla. Ti 17.12. klo 18 Siioninvirsiseurat Sorvarilla, Urheilukatu 13. Lippuvaraukset Kainuun Opisto p. Täysihoitojoulu Kainuun Opistolla. Tarkennus Siunattu läheisten läsnä ollessa. Avoinna: ti klo 16–20, ke-to klo 9–14 ja 16–20. 31.3.1929 Sotkamo k. muut sukulaiset ja ystävät Väistyi vaiva, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Tiistai-iltana vaeltajille tarjolla joulupuuroa ja ke-to iltana joulukahvit piparin kera. Liput 20 €. klo 18-20 toiminnallinen ilta alakoululaisille sekä heidän vanhemmilleen The King´s Action Rakas isämme, ukkimme, isoukkimme Martti Eljas SIRVIÖ s. Ke 11.12. Ilmoittautuminen ja lisätietoa Kainuun Opisto p. Riitta perh. klo 15 Kauneimmat joululaulut Heinämäen kylätalossa, Petäjävaarantie 11. tarkemmat tiedot lapsityön kohdalta). Messun jälkeen kirkkokahvit. Diakoniatyö: Vuoden viimeinen diakoniavastaanotto ke 11.12. 23.12.1924 Sotkamo k. klo 14 Kauneimmat joululaulut -ehtoollishartaus, Palvelukoti SotkamonHelmi, Kissakuja 1. Olet tervetullut. klo 13.30 Ehtoollishartaus Himmelissä. klo 18 Kauneimmat joululaulut Sotkamon kirkossa, mukana kirkkokuoro. Suutari, o.s. Ohjelmassa mm. Sinne saatoimme äitimme armaan isän vierelle nukkumaan. klo 13 Kauneimmat joululaulut -ehtoollishartaus Tipaskodissa, Kourulehdontie 2a. klo 18 Matkamiehen messu Sotkamon kirkossa. klo 15 sekä joulujuhlan jälkeen. klo 18 Kauneimmat joululaulut, Sotkamon Pitopalvelu, Huuskontie 2a. klo 18-20 King´s Action alakouluikäisille ja heidän vanhemmilleen yhteinen ilta. Jaakko Sopanen. Syvästi surren ja kaivaten lapset lastenlapset lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Siunattu haudanlepoon Lahdessa läheisten läsnä ollessa. Viimeinen ryhmät päivisin klo 13.30 ja iltaisin klo 19.30. Erilaisia toimintapisteitä, kuten joulukaraoke, joulutarjoilua, joululauluja... puhe Jukka Norvanto, Tietäjien matkassa-näytelmä, yhteislauluja ja leikkejä. joulukuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 11 Moottorisahaveistäjät kokoontuvat mittelemään taitojaan vuonna 2020 Suomussalmelle SM-kisoihin. 2.11.2019 Lahti Hiipui hiljaa elon halu vaihtui taivasikävään, sinne missä huolet, murheet muuttuu ilon kyyneliin. To 12.12. Klo 19 Juhlaohjelma. klo 12 Jouluinen perhemessu Vuokatin kirkossa. Jouluisen ohjelman lisäksi mukavia tuttavuuksia ja ihanaa jouluruokaa. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 14.9.1935 k. Siel’ ei kukaan unhoon jää, vaan uusin virsin Pyhäin kanssa saa Jumalata ylistää. Su 15.12. Lämmin kiitos osanotosta. Ke 11.12. Ma 16.12. Pe 13.12. Rukoushetket Ti klo 8 ja To klo 11. klo 18-20 Nuorten pikkujouluilta (yli 12v.), Asema 13. Ryhmät lähtevät 15 minuutin välein. Pe 13.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut Rekikestissä, Ohravaarantie 35. klo 18 Kaiken kansan joulujuhla srk-talossa. Ma 23.12.-To 26.12. Anne perh. Messun jälkeen kirkkokahvit. Rakkaamme Eeva Liisa NISKANEN o.s. Komulainen s. Jouluvaellus srk-talossa. klo 18 Sana ja rukous, Heikki Korppi. Vuokatinranta: Su 15.12. klo 15 Lasten kauneimmat joululaulut Sotkamon kirkossa. To 12.12. Lisätietoja Yrjöltä (p. www.makkosenmaki.fi Sotkamo-lehdessä 5.12.2019 kerrottiin, että Reserviläisliitto myönsi ansioristin Kalevi Valtaselle. To 12.12. Vaellamme sisätiloissa. klo 12 Jouluinen perhemessu Vuokatin kirkossa. klo 12 Kauneimmat joululaulut Törmänkodissa, Tiilitörmäntie 4. Vapaaehtoiset jakavat ilmaisia joululehtiä vanhustentaloilla. La 14.12. Vanhimmisto palvelee. www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. klo 18 Kauneimmat joululaulut Tipasojan Pungan kodalla, Kotalahdentie 3 klo 18 Kauneimmat joululaulut Pohjois-Tipaksen Lehtolan pirtissä, Pohjois-Tipaksentie 23. Kyseessä on Reserviläisliiton Ansioristi, joka on Reserviläisliiton vanhin huomionosoitus ja perustettu vuonna 1976. Mukana Matti ja Tuula Korpiaho, Leo ja Sari Louhivaara sekä Jouko Malinen. Aihe: vapaa tyyli – free style Veistoväline: pikaja pitkässä kisassa moottorisaha Majoitus & ruokailut: järjestäjien puolesta Osallistumismaksu: ei osallistumismaksua Sitovat ennakkoilmoittautumiset: Jari Kinnunen p. Musiikissa: Armas ja Leif. JOULUMYYJÄISET alk. rovasti Tuomo Ruuttunen, baritoni Esa Ruuttunen ja Cellospirituals, piispa Jari Jolkkonen ja kansanedustaja Juha Sipilä. Vastaanotot jatkuvat normaalisti ke 8.1.2020. Pe 13.12. klo 14 Veteraanisukupolven ja sotaorpojen yhteinen joulujuhla srk-talossa. Muualla: Pe 13.12. Rauhallista joulun aikaa! Pe 13.12. Su 15.12. klo 14.15 Lapsikuoron harjoitus srk-talon monitoimitilassa. Järj. seurakunnat Kastetut: Jennika Taimi Annikki Ikonen Kuolleet: Eeva Liisa Niskanen 84 v., Arvo Sakari Heikkinen 73 v., Marjatta Leinonen 81 v. Klo 18 Puurotarjoilu. Ti 17.12. Helluntaiseurakunta/nuorisotyö ASEMA 13 (kunnan nuorisotila) pe 13.12. sisko perh. 0505552534, jari.pekkakinnunen@icloud.com MOOTTORISAHAVEISTON SM-KISAT SUOMUSSALMELLA 10.-11.7.2020 MOOTTORISAHAVEISTON SM-KISAT SUOMUSSALMELLA 10.-11.7.2020 Tulehan ihmeessä mukaan mittelöihi n! Koko kylällä rokataan, veistetään ja vetouistel laan kyseisenä viikonlopp una – kannattaa tulla kauempaak in! Rakas äitimme, mummimme ja isomummimme Irja Toini Tellervo Korhonen ent. klo 18 Matkamiehen messu Sotkamon kirkossa. klo 18 Yhteiskristillinen raamattupiiri kirkkoherranviraston kirjastossa. Pertti perh. 17.11.2019 Sotkamo Rakkaudella muistaen Marja-Leena perh. Merja perh. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Lapsityö: Ti 10.12.-To 12.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut. Keppariharrastajille oma rata. klo 16 Srk:n JOULUJUHLA. klo 12 Kauneimmat joululaulut -ehtoollishartaus, Iltakoti II, Harjukatu 12. 010 665 9013. Ilkko s. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 10.12. Tiistaina 10. klo 18 Kauneimmat joululaulut Paakin kylätalossa, Alatalontie 2. Puuro ja kahvit. klo 18 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. Su 15.12. Jouluvaellus srk-talossa (kts. Yleinen seurakuntatyö: Ti 10.12.-To 12.12. 045 112 1324) ohjelmasta ja kuljetuksesta (tarvittaessa myös perjantain konserttiin). klo 17.45 Kirkkokuoron harjoitus kirkon alasalissa. raamattupiiri kirkkoherran virastossa. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, avustaa Tapani Heikinheimo, sello. Vuokatinrannan joulu. Ma 16.12. La 14.12. 9.11.2019 Kaivaten lapset perheineen lastenlapset perheineen lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Soi kappelin kellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan. 044 299 0826. Itsenäisyyspäivänä Ansioristi jaettiin muun muassa sotkamolaiselle Kalevi Valtaselle. Vaellus kestää n. Miesten adventtitapaaminen Kainuun Opistolla. Musiikkityö: Ti 10.12. Myyjäiset ja arpajaiset. 044 299 0826 ja sinikka.korhonen@kainuunopisto.fi. Lämmin kiitos osanotosta. 25 minuuttia. Ma 23.12.-To 26.12. Baritoni Esa Ruuttunen ja Cellospirituals. klo 18 Yht.krist. Nuorisotyö: Pe 13.12
ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. ymien myyn. 0400 388 754 Tuottajantie 2, Tiilitörmä • www.sotkamonlasi.fi MITTOJEN MUKAAN • pöytälasit • kark. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Työsuoritukset Mainospalvelut Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. Nikamakäsittelyt . Ota yhteyttä! Huonekalujen entisöintiä Mööpeliaitta • Entisöintiä • Verhoilua • Korjausta • Kankaat • Keinonahat Akkoniementie 29, p. 0500 190 688 Tilitoimistopalvelut Kauneushoitolat Ark. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 0400 833 527 p. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. asennukset . Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. Lääkinnällinen kuntoutus P. kolarityöt . uudisrakentaminen p. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Kotikäynnit . Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. Akupunktiohoidot . eiden myyn. 040 038 9297, 044 205 4228 www.helpp.fi · tarkastus@helpp.fi J(. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. Mira | Puh. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. Hieronnat . 010 665 7281 mira@kaistadesign.. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. Kelan vaikeavammaiskuntoutus Keskuskatu 10, SOTKAMO P. 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. oitu lämpöpumppuasentaja P. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. ma-pe 8.00-16.30 HINAUSPALVELU MANNELIN puh. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 10. Sotkamon Kuntoutus Oy . tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. sähkösuunnittelu . Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi P. kosteantilanremontit . 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. Hieronta . Lymfaterapia . Huotari p. www.porho.. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. 0400 681 435 J. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. ölasien vaihdot ja muut huollot. Hammaslääkärit Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Sähköistykset ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettisivut • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. (alv 24 %). 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium Hautauspalvelut Asianajotoimistot Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. joulukuuta 2019 12 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. Fysioterapia . huoneistoremontit . 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. asennettuna Kaikki lasista Vuodesta 1979. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. 0400 686 353 ASIANAJOTOIMISTO HAAVIKKO & SALO Oy AA Jorma Haavikko 040 508 1419 AA Kari Salo 040 066 6760 AA Antti Hyvönen 050 911 9319 Palvelemme ajanvarauksella Sotkamossa toimisto puh. . 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Kaisa Laajakaista -lii. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. maalaukset TILITOIMISTOPALVELUT Sotkamon keskustassa Keskuskatu 8 A 2, 88600 Sotkamo p. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. Fysoterapiahoidot . Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. KOKEILE NIIN USKOT. 044 774 0400 pitopalvelu@sotkamo.net Parturit ja kampaamot frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo Suojärventie 2, Vuokatti P. Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa Parturi-kampaamo HELENA P. (016) 725 5000 e-mail: etunimi.sukunimi@rovalex.fi www.rovalex.fi Fysioterapiat ja hierojat Kajaani, gsm 0500 583 626 . lasit • suihkuseinät • tuulilasit • peilit • ym. Miina | Puh. 0500 281 355 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Pitopalvelut sotkamon pitopalvelu ateriapalvelu, pitopalvelu, suolaiset ja makeat leivonnaiset Mervi ja Mika Seppänen p. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. en näy. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. 0500 281 355 ...meiltä myös . 08 666 0225 Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo www.sotkamonkuntoutus.fi FYSIOESA fysioterapeutti / osteopaatti Esa Huotari
Dokumentti. Ilmestyskirja. Vaellamme sisätiloissa. Joulujuhla, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 15.12. Veitset esiin kaikki ovat epäiltyjä (K12), 10.12.–11.12. 044 286 3965 kaikki kodin lvi-ratkaisut kauttamme! kainuulaista taitoa! etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi Toimisto Lammashaankatu 12 B, 88610 Vuokatti Myyntijohtaja/ varatj Hannu Kiviranta 040 501 7525 Teollisuus Kvv/ lv Työnjohtaja Jari Piirainen 050 463 9263 Okt työnjohtaja Jere Mendolin 050 347 2430 Huoltopäällikkö Tuomas Heikkinen 050 448 8292 KAINUUN -PALVELU O Y Marko 040 963 9140 Jonne 044 239 4727 kainuunlvipalvelu@gmail.com Asennus & Myynti Urakointi & Huolto • Lämpöä • Vettä • Ilmanvaihtoa Vanhin ja viisain www.lvi-korhonen.fi P. klo 16. Vanha porukka on koossa taas, mutta peli on muuttunut. klo 13.45, 15.12.–16.12. Marian paratiisi (K12), 14.12. Heikki Korppi ja srk:n vanhimmisto palvelemassa. klo 18. Anssi Sirviö varapuheenjohtajaksi. Varajäsenet: Hoppula Kalle, Sotkamo ja Määttä Ilkka, Kuhmo. klo 22.35. Tyylikäs etsivä Benoit Blanc ilmaantuu paikalle tutkimaan tapausta. klo 13. Francis Ford Coppolan mestariteoksen lopullinen versio 40-vuotiskiertueellaan. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. Tositapahtumiin perustuva draama Ford Motorille mullistavaa kilpa-autoa suunnittelevista insinööristä ja huippukuskista. Kaikkien aikojen joulu on edessä. The Lighthouse (K16), 13.12. Kesto 3 h 29 min. 1920-luku, Kokkola. Brittihovin suloinen lellikkikoira Rex on tottunut ylelliseen elämään. Puhuttu suomeksi. klo 15.45. klo 19.45. Kokoontuu maanantaisin, ryhmä on maksuton. Mika Kaurismäen ohjaus. Kotimainen draama. Tiistaina 10. Kainuulaisjäsenet edustajistossa ovat: Pussinen Ahti, Vuolijoki, Kortelainen Terhi, Jormua, Määttä Jukka, Vaala, Kähkönen Riitta, Kuhmo ja Moilanen Jussi, Paltamo. klo 20.45. Jouluiloa Ukrainaan (K7), 13.12.–15.12. Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 10.12. Tunnettu rikoskirjailija löydetään kuolleena kartanostaan syntymäpäiväjuhliensa jälkeen. klo 11.30. Martin Scorsesen suureepos järjestäytyneestä rikollisuudesta sodanjälkeisessä Amerikassa. MLL Sotkamon perhekahvila, Asema 13, Keskuskatu 13, 8.11.– 13.12. Le Mans 66: Ford v Ferrari (K12), 16.12. klo 17–19. Poju et koskaan lennä yksin (K7), 15.12. Ensi-ilta!. ma klo 10.30–11.30. Fibrokerho. The Irishman (K16), 10.12. klo 11.30. Tarina selviytymisestä ja ujosta savolaispojasta, josta lopulta kasvoi koko kansan tuntema legenda, Kari Tapio. Hallitukseen valittiin Eskelinen Anu, Kitee, Tervo Tarja, Sotkamo MKN edustaja, Myllynen Kalle, Nurmes, Harmoinen Wilma, Kiuruvesi ja Pekkarinen Ville, Kuopio. Yhteiskristillinen raamattupiiri, Kirkkoherranvirasto, Salmelantie 1, 16.12. Tiedustelut, p. 050 549 0666 Eino Liuski ma, ke, pe paikalla klo 8–16 p. Puhuttu suomeksi. 010 322 1313 Pistra.fi Antti Kela p. klo 13. Yhdistyvällä ProAgria Itä-Suomella on noin 5 500 jäsentä ja 150 yhdistystä. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Ohjaus Tiina Lymi. Vaellus kestää n. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli. Joker (K16), 15.12. SuperPark Vuokatin perheaamu, SuperPark Vuokatti, Linturinteenkatu 1, 10.12. Karismaattinen ja enkelimäinen Maria Åkerblom johtaa vainotun lahkonsa jäsenet Helsinkiin, jossa he matkansa välietappina majoittuvat kauniiseen huvilaan, Villa Toivolaan. ProAgria Itä-Suomen edustajistoon kuuluu 20 jäsenten valitsemaa edustajaa näiden kolmen maakunnan alueelta. 010 665 6000. 040 152 6791 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi klo 06-20: 1,17 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm klo 20-06: 1,42 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 (0 € / puhelu) metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät Kuljetusliike R.Komulainen Oy KYSY TARJOUS! 050 386 4900 toimisto@rkomulainen.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. SuperPark Vuokatin puisto on varattu perheille klo 9-12, joten tilaa liikkua ja leikkiä on yllin kyllin. klo 15.30, 16.12. Draama. Draama. Kauhu/jännitys. Outi on päättänyt viettää sen kutsumalla kotiinsa kaikki kolme ex-miestään, heidän yhteiset lapsensa sekä miesten uudet kumppanit. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti kaivojen tyhjennykset viemäreiden avaukset jäteastioiden tyhjennystilaukset Puh. klo 9–12. klo 13.45. Ryhmät lähtevät 15 minuutin välein. Kajaanin Reumayhdistys Sotkamossa, Nuorisotila, asema 13, Keskuskatu 13, 12.12. Hyväntekeväisyystempauksessa vietiin Suomesta joululahjoja ItäUkrainan kriisialueen lapsille matkustaen pakettiautolla Euroopan halki. Kotimainen komedia. Syksyn aikana jäsenvaaleilla valitut edustajat järjestäytyivät edustajiston järjestäytymiskokouksessa. Pääosissa Matt Damon ja Christian Bale. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. www.kajaaninjateauto. 25 minuuttia. Kun he palaavat Jumajiin, mikään ei ole entisellään. klo 18. klo 19.45. NäyTTElyT SOTKAMO K-market Sotkamo, Kainuuntie 18. klo 18–20. 1.1.2020 yhdistyvät ProAgria ItäSuomi ry:ksi Pohjois-Savon, Kainuun ja Pohjois-Karjalan yhdistykset. Jouluvaellus, Sotkamon seurakuntatalo, Kainuuntie 39, 10.12.– 12.12. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. Musiikissa Armas ja Leif sekä seurakunnan kuoro. klo 17.45. klo 17.30, 14.12.–15.12. Koko perheen ilta jouluisissa merkeissä. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. King”s Action, Nuorisotila, asema 13, Keskuskatu 13, 13.12. Jumanji: The Next Level (K12), 11.12.–14.12. www.kajaaninjateauto. Koko perheen animaatioseikkailu. Yli 12vuotiaille, tarjolla glögiä ja pientä naposteltavaa joululaulujen merkeissä. ti klo 16–20, ke, to klo 9–14, 16–20. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Olen suomalainen (K12), 13.12. klo 20.15, 14.12. Viimeinen esitys!. Nyt Final Cut (K16), 11.12. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Kaivinkonetyöt, hiekat, murskeet T:mi Suutari Tuomo puh. joulukuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 13 Taksipalvelut Työsuoritukset NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. pe klo 9.30–11.30. Ensi-ilta!. Pääosissa Robert de Niro ja Al Pacino. klo 17.30. ma–pe klo 10–16, la klo 10–15. Hän kuitenkin joutuu pois Buckinghamin palatsista katukoirien pariin. klo 13. Animaatioseikkailu. Petteri Summasen esittämä Antti Pasanen on selvinnyt yösyötöistä Paavon kanssa tarhaikään. klo 18–20. Henkilökuntaa on vuoden 2020 alussa noin 115 henkilöä. K-Supermarketin yläkerrassa, Vapaa pääsy. klo 16.30. Edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Teuvo Mutanen Polvijärveltä ja varapuheenjohtajaksi Satu Jääskeläinen Suonenjoelta. Kokouksessa valittiin vuosille 2020-2023 ProAgria Itä-Suomen edustajisto. Komedia. klo 19.45. Viimeinen ryhmä päivällä klo 13.30 ja illalla klo 19.30. 050 411 5657 Työnjohto Jouko Huusko, päivystys 046 921 2808 TapahTumaT SOTKAMO Hartaus Tipaskodilla, Tipaskoti, Kourulehdontie 2 A, 11.12. Nuorten ilta Asema 13, Nuorisotila, asema 13, Keskuskatu 13, 12.12. Mysteeri. Draama. Menoinfo Vuoden alussa aloittavan ProAgria Itä-Suomen hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Juha Eskelinen Vieremältä ja varapuheenjohtajaksi Anssi Sirviö Sotkamosta. Täydellinen joulu (K12), 12.12.– 14.12. Mestari Cheng (K7), 10.12. Tarhapäivä (K12), 10.12.–13.12. klo 16.15, 16.12. ElokuvaT SOTKAMO Corgi kuningattaren koiranpentu (K7), 15.12. Sotkamon OmaisOivan kuntosaliryhmä, Sotkanmaa, Keskuskatu 12, 21.10.–16.12. Suomen tämän vuoden katsotuin elokuva. Puurotarjoilu, myyjäiset. klo 15.45. 1.1.–31.12
Raannin epäonnistuttua puolestaan toisessa nostossaan Niskanen kasvatti eron 5 kiloon toisen kierroksen onnistumisellaan 205 kilosta. Joukkueella pisteitä on 36, kun toisena olevalla YJK:lla on 30 pistettä. 7,5 kilometrin ankkuriosuudella ensikertalainen oli 11. joulukuuta 2019 Sotkamolainen Tuomas Harjula edusti Suomen miesten ampumahiihdon viestimaajoukkueen ankkurina lauantaina Ruotsin Östersundissa. Osalla joukkueista pelit vielä jatkuvat syksyn puolella, joten pistetilanne voi vielä muuttua. Mestaruus on Niskaselle uran kolmas varustepenkkipunnerruksessa. Ensimmäisen mitalinsa hän ui perjantaina 100 metrin sekauinnissa ja toisen lauantaina 100 metrin rintauinnissa. Tulokset M50 120kg: 1) Jari Niskanen, So-Vi 205 kg, 2) Timo Raanti, Hektor 200 kg, 3) Markku Sotisaari, KarKa 200 kg, 4) Timo Rantala, Team365 155 kg. Pystyammunnassa hän tarvitsi kaksi varapatruunaa. Kolmannessa erässä rangaistuksia jaettiin enemmän kuin maaleja tehtiin, mutta SoKin maalin teossa onnistuivat Lasse Kettunen, Olli Suoraniemi, Antti Liedes ja Jere Pitkälä. Tavoitteena joukkueella on edelleen olla kahden parhaan joukossa, kun pudotuspelit alkavat. Ennen sitä Sotkamon Visa järjestää kansalliset voimanostokisat tammikuun ensimmäisenä lauantaina terveyskeskuksen voimailutiloissa. Seuraavilla osuuksilla ei Suomi enää kärkiryhmään päässyt, vaan joukkueen tulos oli 18. Viesti alkoi Suomen kannalta murheellisesti, kun miesmaajoukkueen ykköspyssy Olli Hiidensalo ei onnistunut ampumapaikalla ja jäi yli kahden minuutin päähän kärjestä. Yksittäisistä pelaajista Liikka nosti esiin Olli Suoraniemen, joka pelaa Liikkan mukaan nöyräsi joukkueelle. Sekä Raanti että Sotisaari yrittivät viimeisellä kierroksella ohi Niskasesta 207,5 kilon nostoilla, mutta molemmat epäonnistuivat yrityksissään. Jenna Laukkaselle kaksi pronssia EM-uinneista Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Pyhäjoen Jokikiekko (PJK) ei mahtanut Sotkamon Kiekon edustusjoukkueelle lauantaina kotihallissa mitään. Satasen rintauinti oli Laukkasen päämatka kilpailuissa ja pronssimitali irtosi 1.05,12 ajalla. Kilpailusta kehkeytyi jopa odotettuakin jännittävämpi, kun Niskanen, Kotkan Timo Raanti ja Kemin Markku Sotisaari aloittivat kaikki samasta 200 kilon painosta. Lauantain peli oli SoKi:lle syksyn viimeinen ja Liikka kertoi joukkueen yhteen pelaamisen kehittyneen syksyn aikana selvästi. Sunnuntaina Laukkanen ui lisäksi sekaviestissä, jossa Suomi eteni finaaliin ja sijoittui lopulta seitsemänneksi ajalla 1.47,41. Suomen joukkueessa uivat Lotta Upanne, Veera Kiviranta, Jenna Laukkanen ja Fanny Teijonsalo. Euroopan mestaruuden vei Italian Martina Carraro ajalla 1.04,25 ja toiseksi ui niin ikään italialainen Arianna Castiglionin (1.05,01). Kultamitalin ratkettua Niskanen yritti viimeisellään 215 kiloa, mutta siihen ei tällä kertaa riittänyt enää voimia. 010 665 9013. Erityisesti puolustuspelaamisessa kehitystä on tapahtunut paljon, mutta myös parannettavaa on Liikkan mukaan siinä edelleen eniten. Päätavoite tänä vuonna on onnistua IBU-cupin kilpailuissa. Yli 50-vuotiaiden 120 kilon sarjassa kilpailleen Niskasen voittotulos oli 205 kiloa. Seuraava maailmancupin kilpailu Harjulalla on jälleen viestissä ensi sunnuntaina Itävallan Hochfilzenissä. Keväällä edessä on vielä 10 peliä, joten kaikki on mahdollista. Joukkuehenki on kehittynyt ja korvaavia pelaajia löytyy helposti, jos joku on esimerkiksi sairaana. Mutta sakkokierroksille ei Harjulan tarvinnut lähteä. Kymmenestä parhaasta pelaajasta sotkamolaisia on puolet. Oman pään pelaamisen keskitytään edelleen ja se pidetään puhtaana. SoKin maalissa Janne Savolainen torjui 37 kertaa, PJK:n Tomi Flink 42 kertaa ja kolmannessa erässä maaliin vaihdettu Joona Niinimaa 23 kertaa. Toinen erä oli SoKin maalijuhlaa, kun maaleja laukoivat rangaistuslaukauksesta ensin Konsta Puutio ja sen jälkeen maalin teossa onnistuivat Jere Pitkälä, Jere-Petteri Laukkanen kahdesta, Antti Liedes, Konsta Puutio, Olli Suoraniemi ja Ossi Pulkkinen. Jäähypenkkiä kuluttivat Puutio ja Pitkälä väkivaltaisuudesta, samoin vastustajan Tommi Suua ja Arttu Ypyä. SoKi vei voiton 14 – 0. Sunnuntaina Laukkanen kilpaili 200 metrin rintauinnissa, mutta karsinnan aika ei riittänyt finaaliin ja Laukkasen sijoitus oli 16. – Viisikkopelaaminen on mennyt eteenpäin. Tuomas Harjula ampumahiihdon viestimaajoukkueessa Jenna Laukkasen pitkän kilpailuviikonlopun saldo lyhyen radan EMuinnessa oli kaksi pronssimitalia. Laukkasen pronssiaika oli 58,62. Laukkanen taas sai rangaistuksen koukkaamisesta. EM-finaalissa Laukkasen edelle ehättivät vain Unkarin Katinka Hosszu ja Venäjän Maria Kamenevaa. Samoilla ohjeilla hän aikoo luotsata joukkuetta myös vuoden vaihteen jälkeen alkaviin kovempiin peleihin. Hänestä junioreiden kannattaisi ottaa mallia. Urheilulukiovuosien jälkeen sotkamolaistunut Harjula edustaa Tuusulan Voima-Veikkoja. Joukkueen valmentaja Risto Liikka totesikin pelin jälkeen, ettei vastustajalla ollut mitään mahdollisuuksia, vaikka SoKi:n riveistä puuttui useita pelaajia. Makuuammunnassa Harjula pudotti kaikki viisi laikkaa lippaalta. Pistepörssin kärjessä loistavat SoKi:n Jere Pitkälä ja Konsta Puutio. 21-vuotiaan Tuomas Harjulan kehitys on viime vuosina ollut vakuuttavaa ja edustuspaikka maajoukkueessa on auennut kovan työn kautta. Ensimmäisessä erässä maaleja syntyi vain kaksi, kun ensin Kim Talman ja sitten Konsta Puutio tekivät maalit. Niskanen siirtyi kilpailun kärkeen oltuaan kehonpainoltaan kevyin. Seuraavan kerran SM-tasolla kilpaillaan nuorten klassisessa voimanostossa tammikuun lopussa Turengissa. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 10. nopein jääden voittaneen Norjan Johannes Thingnes Böstä vain minuutin ja 16 sekuntia. – Puolustamalla voittaa mestaruuksia, hyökkäämällä yksittäisiä pelejä, Liikka totesi. Kovat pelit alkavat vuoden vaihteen jälkeen, niihin SoKi lähtee hyvissä asemissa SoKi rökitti PJK:n 14-0 SoKi sai lauantaina kotihallissa vastaansa PJK:n Mari Heikura Sotkamon Visan Jari Niskanen onnistui nappaamaan varustepenkkipunnerruksen Suomen mestaruuden lauantaina Pornaisissa järjestetyissä SM-kilpailuissa. Perjantain sekauinnista saatu mitali tuli Laukkasen omien sanojen mukaan vähän yllätyksenä. PJK sen sijaan kulutti vain jäähypenkkiä, kun Wille Krekil ja Janne Paavola saivat kaksi minuuttiset kampituksesta ja poikittaisesta mailasta. Jari Niskaselle Suomen mestaruus Jari Niskanen SoTkaMon ViSa A Puolustamalla voittaa mestaruuksia, hyökkäämällä yksittäisiä pelejä." Risto Liikka päävalmentaja www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. – Hyvä veto, vaikka tuntui, että ladullakin pystyy vielä parempaan, kovana ampujana tunnettu Harjula kommentoi ensimmäistä kokemustaan maailmancupissa. Sotisaari epäonnistui aloitusnostossaan, mutta korjasi tilanteen toisellaan
Paljon varputöitä, vaneriset puunkantokorit ja paljon muuta. Kolaripaikalle osunut sotkamolaismies huomasi keskellä tietä loukkaantunen peuran. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Hänellä oli auton peräkontissa kirves, jolla peuraa otsaan lyömällä eläimen kärsimykset loppuivat. 010 665 9013 asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi YRITTÄJÄ! Vuoden 2020 IsoT seInÄkalenTeRIT ovat noudettavissa konttoristamme. Saviahon ja Maanselän rajamailla metsäpeura kuoli juostuaan auton eteen. sähköpostit ........ verkossa joka päivä www.sotkamolehti.fi. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 10.00 15.00 MAKKARAKASSI 10 € sis. Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Sotkamo LT 2018 ................................. klo 14 seurakuntatalossa Veteraanisukupolven, kotirintaman ja sotaorpojen yhteinen joulujuhla Tervetuloa! Sotkamon seurakunta Vanhaa teurastajan konstia käytti sivullinen loukkaantuneen metsäpeuran lopetukseen Kuhmontiellä sunnuntaina illalla. Onnettomuus oli sattunut jonkin matkaa Tipasniemen risteyksestä Kuhmoon päin kello 16.25 aikaan. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 TAMMIKUU 2020 1 2 3 4 5 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk HELMIKUU 2020 5 6 7 8 9 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk MAALISKUU 2020 9 10 11 12 13 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk Ma Ti Ke To Pe La Su Vk HUHTIKUU 2020 14 15 16 17 18 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk TOUKOKUU 2020 18 19 20 21 22 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk KESÄKUU 2020 23 24 25 26 27 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk HEINÄKUU 2020 27 28 29 30 31 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk ELOKUU 2020 31 32 33 34 35 36 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk SYYSKUU 2020 36 37 38 39 40 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk LOKAKUU 2020 40 41 42 43 44 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk MARRASKUU 2020 44 45 46 47 48 49 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 49 50 51 52 53 JOULUKUU 2020 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 www.sotkamolehti.fi Kainuuntie 18, Sotkamo, p. myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimitus: ............................... Osallistu Sotkamo-lehden jouluiseen -kilpailuun! Sarja 1 kaunein piparkakku Sarja 2 kaunein piparkakkutalo www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9013 (ma-pe klo 8-16) Mediamyynti: ....................... tiistaisin ja perjantaisin . alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. Onnettomuuspaikalle on Sotkamosta matkaa noin 25 kilometriä. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmed ia.. alv 24 %). SRVA kävi hakemassa peuran pois. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Mies oli käyttänyt kirvestä, vaikka paikalle pysähtyneet muut sivulliset olivat tilannetta kauhistelleet. Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Palkintona kassillinen jouluherkkuja. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tervetuloa! Ranta-aitta Annola 0400 587 992 2020 2020 Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo, p. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. = julkaisupäivä ti 4.2., ti 31.3., ti 2.6., ti 1.9., ti 8.12. joulukuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. 4025 kpl Kustantaja: ............................ klo 12 – 14 JOKA TOINeN PeRJANTAI LAAKAMÄeN KOTILIHA Kari 050 441 4656 MUISTA KINKKUTILAUS! KONTINJOEN HERKKUKULMA AVOINNA MA-PE KLO 09-17 LA KLO 10-15 KEITTOLOUNAS 6€ puh. toimitus.sotkamolehti@slpmedia.. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Pajuja pärekorit, taikinasaavit, jakkarat. Auto ei vaurioitunut isommin. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. VIRTANEN AJAN SÄVEL PIPARKAKKU Kainuuntie 18, Sotkamo, p. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Loukkaantunut peura lopetettiin kirveellä . Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. Pysytään ajantasalla! Perjantaina 13.12. mennessä valokuvan koristelemastasi piparkakusta tai piparkakkutalosta otsikolla Kaunein piparkakku osoitteeseen toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Lehden toimitus valitsee kummastakin sarjasta palkittavat tekijät. 050 307 5439 puh. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Uutisia joka päivä www.sotkamolehti.. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. L I H A A U T O VILJAPOSSUA SUORAAN TILALTA • Etuselkä, kylki 5,90/kg • Jauheliha 7,90/kg • Savuluut 7,90/kg MYYNTIAUTO SOTKAMON TORI pe 13.12. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita SAVUKASSLER ja MAALAISHYYTELÖ MAALAISKINKKU KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 10 ALKAEN SOPPATYKISTÄ PALVIHERNEKEITTOA KORIKAUPPIAS Sotkamon torillla to 12.12. Löin, mutta hamarapuolella, mies kuvaili tapahtumien kulkua. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....132 € 6 kk maksuvälillä .......72 € 4 kk maksuvälillä .......48 € Vuosikerta .................198 € (hinnat sis. Peura oli hypännyt venäläisen henkilöauton eteen. – Huusivat, että älä lyö. 010 665 9013 Osallistut kilpailuun lähettämällä ma 16.12. 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Julkaisupäivät ....................... Lasten kiikut ja hepat, sienikorit, lampaantaljat. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. SRVA:n miehillä oli töitä sunnuntaina kello 19.28 aikaan Kuutostiellä. Tiistaina 10. Auto oli ollut tulossa Sotkamosta päin
. Keittiö palvelee joka päivä klo 9–21.30 Torttukahville! Tarjoamme perinteiset joulutorttukahvit tänään tiistaina 10.12. Kapteeniksi: Parkkinen Vesa Juhani Suomussalmi Yliluutnantiksi: Kumpulainen Heikki Tapio Kajaani, Leinonen Markku Tapani Paltamo, Mäkiniemi Erno Heikki Antero Kajaani, Paasimaa Marko Juhani Suomussalmi, Räisänen Aki Tapani Sotkamo, Haavisto Mikko Aleksi Kuhmo Luutnantiksi: Romppainen Pekka Antero Suomussalmi, Väisänen Petri Juhani Sotkamo Pääesikunnan päällikön, Puolustushaaraja joukko-osastojen komentajien antamat aliupseerien palvelusarvot ja ylennykset reservissä 6.12: Kainuun prikaati Alla mainitut aliupseerit ylennetään reservissä ja heille annetaan vastaava palvelusarvo: Ylivääpeliksi: vääpeli Pasi Pentti Kärki Ylikersantiksi: kersantti Pyry Paulus Paakkola, kersantti Niko Aleksi Salo, kersantti Sanna Zahra Toumi Alla mainitut aliupseerit ylennetään reservissä kersantiksi: alikersantti Antti Mikael Oskar Haverinen alikersantti Olli Matti Hiltunen, alikersantti Rasmus Aleksanteri Kangas, alikersantti Juha Jaakko Sakari Laitila, alikersantti Santeri Aleksi Saastamoinen, alikersantti Sampo Pekka Vilhelm Voutilainen Aluetoimistojen päälliköiden ylentämät aliupseeriston ja miehistön jäsenet reservissä: Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto Vääpeli Haapamäki Jukka Ensio Kajaani, Heikkinen Petri Uuno Olavi Kajaani, Lahenius Jyrki Tapani Kajaani Ylikersantti Brotkin Jani Tapio Sotkamo, Huttunen Outi Eveliina Kajaani, Kinnunen Ville Eemeli Kajaani, Kuronen Janne Johannes Kajaani, Niva Teemu Antero Kajaani, Toivonen Arttu Santeri Paltamo Kersantti Härkönen Jori Tapio Sotkamo, Härkönen Reijo Tapani Kajaani, Kinnunen Aki Juho Albert Suomussalmi, Timlin Henri Johannes Kajaani Korpraali Haukka Lasse Antero Kajaani, Heikkinen Juho Antti Eemeli Suomussalmi, Jylkkä Riku Johannes Kajaani, Karjalainen Mikko Veikko Valtteri Kajaani, Keränen Ville Antero Hyrynsalmi, Kuusela Ari-Pekka Kajaani, Kärkkäinen Joonas Kasperi Kajaani, Piirainen Mikko Viljami Kuhmo, Pikkarainen Arttu Santeri Kajaani, Polvinen Miikka Petteri Kuhmo, Pääkkönen Joonas Lassi Kajaani, Tolonen Janne Markus Kajaani, Väisänen Tomi Harri Kristian Kajaani Ylirajajääkäri Pääkkönen Petri Olavi Kuhmo Reservin ylennykset itsenäisyyspäivänä Kalevalan juhlatakomo Oy Lipunmyynti alkaa klo 19.30. joulukuuta 2019 SOTKAMO Kainuuntie • ma-pe – , la – , su | pentik.com Hopeoidut porot -20 % Joulukuun etu Ystäväklubilaisille! Neste Sotkamo Kainuuntie 5, puh. klo 9–16. 050 314 5004, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo.. (08) 666 2021 Avoinna arkisin 6–22, la–su 7–22. klo 20 Pe 31.1. Lähetä sähköpostia toimitus.sotkamolehti@ slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, p. . Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta! Toivottaa Sotkamon Nesteen väki Tasavallan presidentti on ylentänyt itsenäisyyspäivänä 6.12.2019 yhteensä 617 reservin upseeria ja erikoisupseeria. Lahjakortti on hyvä lahjaidea pukinkonttiin! 19,90 EINEN MUOTI & LAHJAPUOTI Ihanuuksia kaiken ikäisille ja kokoisille naisille !! !! Yksilöllistä muotia ihanaisille kokoa 32 56 Kainuuntie 34 Sotkamo p. 050 361 7888 Ti-pe 10-17, La 10-14 tai soita ja olemme auki milloin vain. . . . 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 10. . . tammitanssit . . . Liput 15 €, maksullinen narikka Kahvio, anniskeluoikeudet Kuhmon Kelolla tanssahdellaan taas TEUVO OINAS & KIINTOTÄHTI https://www.facebook.com/Pohjolantalo/ https://www.facebook.com/Kuhmonkelo/ Tervetuloa tanssimaan! Heikki Koskelo & Taivaankaari Pikkujoulutanssit pe 13.12. -50% VARASTON TYHJENNYSMYYNTI Juhlapuvut Kerro mielipiteesi! Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta