Järjestelyt onnistuivat, vaikka väkimäärä nousi lähes 1000 henkeä ennakoitua suuremmaksi. Moottoripyöräkauppa alkaa elpyä. >> 10 1600 hengen lippumarssi Puoluekokous: Keskustan puoluekokous sai ennätykselliset mittasuhteet. >> 4 Hotelli Aatelin ja Vuokatinrinteiden alueen kaavamuutos käynnistää toteutuessaan uuden vaiheen Sotkamon ja koko Kainuun matkailun kehittämisessä. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 12. >> 8 Juhlakiertue Riitta ja Ti-Ti Nallet ovat laulattaneet jo 30 vuotta. >> 7 Merkittävä kaavoitussopimus Aleksi Rehu keuli minicrossilla Vuokatin Hot Ride -tapahtuman stuntti-näytöksessä. >> 10 Mopo keuli Hot Ride -tapahtumassa 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 8 2 4 Pekka LassiLa. KESÄKUUTA 2018 NRO 47 Uusi tehdas Elinkeinoministeri Lintilä avasi Extrx Oy:n marjanjalostustehtaan
Kokonaisia säkeistöjä jätettiin pois. Jos haluaa kasvaa kunnolla, pitää ajatella isommin. Matkailu maailman nopeimmin kasvavana elinkeinona on juuri nyt kiinnostava investointikohde. Sotkamon osuus koko Kainuun matkailusta on yli 60 prosenttia. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi S unnuntain lippumarssi oli nähtävyys, jollaista ei tällä kylällä ole ihan vähään aikaan nähty. Hienoa, että lippumarssi tuotiin kylälle. Alkuperäisen tekstin säkeistöt kannustavat haastavien luonnonolojen keskellä eläviä kainuulaisia. Uudet hankkeet vetävät perässään uusia hankkeita ja luovat kysyntää uusille palveluille. ”Nälkälän rahvas, äl’ aarteitas’ myö!” Tarkoittaako se malmeja, matkailua, puuta, marjoja vai niitä kaikkia. kesäkuuta 2018 Viikon 23 kysymys: Onko Sotkamossa hyvin opastetut pyöräilyreitit. ”Hammasta purren ja parkumus pois! Wierasko voimamme korvata vois. Suomi ja Kainuu ovat esimerkiksi aasialaisten näkökulmasta kiinnostava kohde. Marssin alkupäätä katsellessa tuli mieleeni kotikaupunkini Kemin 1960-luvun vappumarssit. Palvelut tuovat työtä ja elinvoimaa Sotkamoon jo rakentamisen aikana. Rivistön kärjessä samoin kuin lopussa laulettiin Nälkämaan laulua. Jos ei muuten niin vaikka aktiivimallilla. En halua arvostella puoluekokouksen avajaisohjelmaa, mutta minusta Nälkämaan laulu pitää laulaa kuin marssi eikä kuin purukumia venyttäen. Vai jotain ihan muuta. Kaavamuutos kurottaa tulevaisuuteen Pääkirjoitus 12.6.2018 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 62 38 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Olga Kukkonen +8 +8 +9 +10 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +11°C 3 +13°C 3 +21°C 6 +20°C 3 Hämeenlinna +24,9 °C Virrat +0,9 °C Kohtalaista pohjoisenpuoleista tuulta. Nälkämaan laulun tilasi Kajaanin maamiesseura Ilmari Kiannolta vuonna 1911. Hiljaiseksi vetää lause, jossa varoitetaan myymästä aarteitamme. Poljento on painokas, ei keinuva. Ei 189 vastausta Kyllä 115 vastausta Yhteensä: 304 vastausta Viikon 24 kysymys: Pelkäätkö ukkosta. Kainuulaisten joukko kulki jonossa kohteliaasti viimeisenä. Sävellys on Oskar Merikannon. Tänne ne sortuis’ tuskahan työn, tuiskujen helmaan ja yrmyihin yön.” Otetaanko tässä kantaa vuokratyövoimaan tai peräti maahanmuuttoon. Musiikki ja liput olivat toki erilaisia. Aitous, luonto ja hiljaisuus ovat elämyksiä niille, joille se ei ole arkipäivää. Vuokatinrinteiden tuleva lisärakentaminen ja mahdollisesti jo syksyllä käynnistyvä Vuokatti Areena kytkevät alueen kehittämisessä aiempaa selvästi isomman vaihteen päälle. Rivistössä jokaisen piirin marssijat lauloivat omaa maakuntalauluaan. A Nälkämaan laulu pitää laulaa kuin marssi eikä kuin purukumia venyttäen." Hammasta purren ja parkumus pois Kolumni Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kirjoittaja on päätoimittaja. Pilvistä tai pilvistyvää ja vähäiset sateet mahdollisia. M aanantaina allekirjoitettiin Vuokatin ja koko Kainuun matkailun kehittämisen kannalta merkittävä kaavoitussopimus. Kiannon teksti ei mennyt kerralla läpi, vaan maamiesseuran sihteeri sovitti siihen oman puumerkkinsä. Yhteistä oli se, että marssijoita oli moninkertaisesti enemmän kuin katsojia. On jossain mielessä onni, että Vuokatinrinteiden ala-alueella on vielä tilaa ja mahdollisuus rakentaa. Joskus tekstille voi käydä niin – sanomalehdessäkin. Pitääkö muualta muuttaneen olla huolissaan. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Kianto muistaa myös kaikuvien karhujen maata ja edelleen ajankohtaisia suihkivia suksia. Ei se ole mikään iskelmä. Tuskin koskaan olen nähnyt Kainuuntien jalkakäytävillä yhtä paljon ihmisiä yhdellä kertaa kuin sunnuntaina. Nyt ei rakenneta vain seiniä, vaan tulevaisuutta. Mutta millainen on miehinen nainen. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +15°C +14°C 4 +10°C 5 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 14 18 15 10 16 12 16 10 11 15 14 16 18 17 18 15 18 17 20 14 14 18 15 17 19 19 17 16 20 17 22 13 22 22 22 18 19 20 15 14 12 8 9 5 9 3 6 2. Maailmantalous näyttää juuri nyt sellaiselta, että sijoittajat uskaltavat investoida. Vuokatinrinteiden voimassaoleva kaava mahdollistaisi lisärakentamisen, mutta merkittävien investoijien näkökulmasta liian pienimuotoisesti. Kun haetaan volyymia, pieni ei kiinnosta. ”Meidän on kaikki, jos meidän on työ” – sekin on totta. ”Ankara, ankara täällä on työ, pitkä on talvi ja valju on yö Miehiset miehet ja naiset, hei: meillä ei vaikerrus kuulu, ei!” Valittajia on siis ollut ennenkin eikä vain some-aikana. Avajaisten tulkinta Nälkämaasta ei tehnyt laululle oikeutta. Kun kaavamuutos saa lainvoiman, alueelle on mahdollista rakentaa juuri tähän aikaan ja tarpeisiin sopivia palveluita. Päivälämpötila 7...12 astetta. Rivistön kulku videokamerani edessä kesti yli 12 minuuttia
Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Jäsenmaiden yhteistyössä on kuitenkin paljon parantamisen varaa. 6 . Punkkeja on ollut aina, mutta ihan viime aikoina punkkien määrä tuntuu lisääntyneen Suomessakin niin perinteisillä punkkialueilla kuin koko maassa. Punkkien alue on laajentunut pohjoiseen ja itään, ja havaintoja on tehty jo napapiirin pohjoispuolellakin. Esimerkiksi Suomessa borrelioosi ei ole lääkäreiden ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluva sairaus, vaan vain laboratoriot ilmoittavat todistetusti positiiviset löydökset Suomen kansalliseen tietokantaan. 6 . Lihamureke, rosmariinilohkoja ja sienikastiketta (L) Kesäkeittoa (K) Brownie (L) K E S K I V I I K K O 1 3 . 6 . Miten on mahdollista, että punkit eli puutiaiset ovat monen jäsenmaan yhteinen vaiva, mutta yhteistä tilastotietokantaa borrelioosin levinneisyydestä ja esiintymisestä ei ole. Mari Heikura. Tilastoinnissa on puutteita ja siinä on maiden välillä eroa. Borrelioosin esiintyvyydestä ei ole olemassa faktatietoa, esiintyvyysluvut perustuvat arvailuun ja vaihtelevat hyvin suuresti lähteestä riippuen. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Olen kollegoideni kanssa kysynyt komissiolta, mitä konkreettisia toimia borrelioosin diagnosoinnin parantamiseksi on tehtävissä. Läskisoosia ja perunaa (L) Palsternakkakeittoa (K,L G) Kanelipullaa (L) P E R J A N T A I 1 5 . M a P e M A A N A N T A I 1 1 . Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Vettä satoi rankasti ja sateen seassa oli myös rakeita. Ympäristövaliokunnassa vaihdoimme näkemyksiä komission edustajien ja Euroopan tautienehkäisyja valvontakeskuksen (ECDC) henkilökunnan kanssa borrelioosista ja keskustelu tulee jatkumaan komission kanssa täysistunnossa. Merja Kyllönen Punkit ovat EU:n yhteinen vitsaus Brysselistä H A A P A L A MADE OF FINLAND L O U N A S 1 . Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Pitäisikö myöhäisvaiheen borrelioosilla sekä sen monimuotoisilla neurologisilla oireilla olla oma kansainvälinen tautiluokituksensa. kesäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. 6 . Parsaohratto (K, L) Savulihakeitto (L) Sitruunapiiras (L) T O R S T A I 1 4 . Haapala Style Fish&Chips (L) Punajuurikeitto (K,L G) Haapalan hätävara (L) Salaattipöytä, kotitekoista leipää ja levitettä joka päivä Päivän lounas 11€ keittolounas 9€ Kesäinen ukkoskuuro pyyhkäisi Sotkamon yli maanantaina iltapäivällä. Monimuotoisuus aiheuttaa vaikeuksia diagnostiikalle, hoidolle ja kuntoutukselle. Toivon, että vastaus on, että tutkimukseen satsataan enemmän ja myös uusia lääkkeitä kyetään kehittämään. Tiistaina 12. Borrelioosi aiheuttaa sekä inhimillistä kärsimystä että kustannuksia, ja ongelma on Euroopan yhteinen. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. 3 – 1 4 . Monissa Euroopan maissa borrelioosia ei tilastoida mitenkään. Borrelioosiin sairastuneiden oirekuvat ovat hyvin yksilöllisiä ja osalla tautiin liittyy myös lisäinfektioita. Ainakin parituhatta suomalaista saa borrelioosin vuosittain, ja puutiaisaivotulehdustapaukset ovat lisääntyneet. Kirjoita napakasti. Kirjoituksia ei palauteta. Paneroituja muikkuja, varhaisperunaa ja aiolia (L) Tomaatti-vuohenjuustokeittoa (K,G) Kiisseli (L,G) T I I S T A I 1 2 . Muun muassa tällaisia kysymyksiä pohdimme Euroopan parlamentissa kesän kynnyksellä. Tutkimusta tarvitaan lisää. Miksi borrelioosia ei tilastoida maittain EU:n alueella. 6
Minkälaiset palvelut meillä on. Kunnalla tulee Määtän mukaan olla hyvät vetovoimaja pitovoimatekijät. Meidän täytyy miettiä, mistä me niitä uusia työntekijöitä saamme. Ajattelin että milloin pääsee sellaiseen porukkaan, joka ei olisi niin radikaali ja jolla olisi sovinnollisempi sanoma. Kurvinen menetti varapj:n paikkansa täpärästi. – Meidän pitää Kuhmossakin miettiä, voisivatko nämä vuokratyöntekijät olla joskus meidän asukkaita ja olisiko siinä meille mahdollisuus. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Kirkonkylän keskustassa asuva Veijo Tossavainen seurasi marssia, mutta ei käynyt itse kokouspaikalla. Se on keskustalaisille tuttua puuhaa. – Ilmainen varhaiskasvatus viisi tai kolmevuotiaasta eteenpäin olisi askel siihen, ettemme eriarvoistasi sitä, onko vanhempi kotona vai töissä ja kuinka kiireinen hän on. Nyt se olisi semmoinen juttu. Kähkönen ihmettelee, miten valtakunnan media lähtee niin herkäsKeskustan puoluekokous näkyi kylällä perjantai-iltana ja huipentui sunnuntain lippumarssiin, jollaista ei ole nähty vuosikymmeniin. Pirkkalainen on filosofian maisteri. Tällä hetkellä tasa-arvo muodostuu kotiympäristöstä. – Meillä Kainuussa on tilanne, että yhä enemmän ja enemmän yritykset tarvitsevat työntekijöitä. Heikkinen sai vaalissa 1345 ääntä, Kulmuni 1671 ja Rehula 1226. Keskustapuolueen asioihin hän ei ota kantaa, mutta suosittelee seuraamaan kaikkien puolueiden ohjelmia, tilannetta ja puheenaiheita ennen vaaleja. Sipilä sai vahvan valtakirjan taan tulomuuttopalveluista. Virallisia kokousedustajia oli ilmoittautunut lauantaihin mennessä 2166. Jollain oli megafoni kainalossa ja huusi, että varokaa lahtarit, täältä tulee kommarit. Lukkari viittaa peruskoulu-uudistukseen, jolla oli aikanaan tasa-arvomerkitys. Lukkari arveli, että vanhemmat voivat pelätä, että lapsi leimautuu koulupudokkaaksi, jos aika pienten lasten koulussa venyy. Lippumarssi toi kylälle elämää Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Keskustan puoluekokouksen väkimäärä nousi lauantaina lähes 4000 osanottajaan. Nyt sattui keskustapuolue tulemaan samaan aikaan. Torniolainen Kulmuni on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja toiminut keskustan varapuheenjohtajana vuodesta 2016. Sipilän poliittisessa katsauksessa esittämää ideaa pienten lasten kouPienten lasten koulu on tasa-arvoasia Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määtällä riitti vientiä puoluekokouksen oheisohjelmissa ja haastatteluissa. Vantaalaiset Jorma Virtanen ja Eija Nykänen eivät osallistuneet puoluekokoukseen, mutta lomailivat samaan aikaan Katinkullassa. Hannu Kähkönen liittyi marssirivistöön Kainuuntien varresta. Sipilä on johtanut keskustaa nyt kuusi vuotta. – Tuosta pitää sitten päästä tekoihin vielä. Keskustan varapuheenjohtajiksi puoluekokous valitsi Katri Kulmunin, Hannakaisa Heikkisen ja Juha Rehulan. – Edellisen kerran olin marssimassa 80-luvun alussa täällä. – Olen äänestänyt vaikka ketä. lusta, jossa esikouluvuosi ja kaksi ensimmäistä vuotta muodostaisivat joustavan kokonaisuuden, Lukkari piti hyvänä. Kokouksen kulkua he olivat seuranneet uutisista. Keskustan puheenjohtajaksi valittiin lauantaina odotetusti Juha Sipilä. Jokaisella olisi yhtäläinen oikeus oppipolkuun. Katinkullassa. Epävirallisia kokousedustajia, joihin kuuluvat myös muun muassa talkoolaiset, kokouksen seuraajat ja tiedotusvälineiden edustajat, oli 1726. – Olen puhunut siitä, olemmeko valmiit ottamaan muuttajia vastaan, ihan suomalaisiakin muuttajia. Puheenjohtajan jatkokausi on kaksivuotinen. Taidan hypätä tuossa suoran päässä marssiporukkaan mukaan, Kähkönen kertoi ja liittyi marssirivistön hännille samaisella hautaustoimiston nurkalla kuin 80-luvulla. Keskustan yhteyspäällikkö Lasse Kontiola (vasemmalla) ja järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Aimo Korhonen olivat tyytyväisiä ennätyssuuren puoluekokouksen järjestelyjen sujumiseen. Matti Lukkari. Määtän mukaan Kuhmoon tulee tällä hetkellä melko paljon vuokratyövoimaa ulkomailta. Lukiossa luokattomuuteen siirtyminen on sujunut luontevasti. Lippumarssiin osallistui poliisin arvion mukaan lähes 1600 henkilöä. On tärkeää kyetä viestimään, että Kainuu on hyvä paikka asua ja elää. Keskustan puoluesihteeriksi valittiin Riikka Pirkkalainen 38-vuotias Pirkkalainen on toiminut aiemmin muun muassa perheja peruspalveluministerien erityisavustajana, europarlamentaarikon avustajana sekä Keskustan Pohjois-Savon piirin puheenjohtajana. Vuoden alussa Kuhmoon muuttanut Määttä tietää käytännössä, millaista on muuttaa työn perässä paikkakunnalta toiselle. PuhuVetoja pitovoimatekijät on oltava kunnossa Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kainuuntien varteen kerääntyi sunnuntaina satamäärin ihmisiä seuraamaan keskustalaisten lippumarssia. Sipilän äänimäärä oli 2053. – Tämähän on sellainen tapahtuma, että kannattaa katsoa. Osa käy lukiota kolme, osa neljä vuotta. Tossavainen kertoi seuraavansa politiikkaa paljon, mutta ei itse ole enää aktiivisesti mukana. Vasemmistoliittoon kuuluva Tossavainen on varajäsen lautakunnassa ja uskottu mies. Puoluekokous ei ole haitannut vantaalaisten lomailua. – Kainuun asiat on kerta kaikkiaan vetänyt hyvästi (keskusta). Vaalissa mukana olleet Pekka Pöyry sai 474 ääntä ja Antti Kurvinen 1200 ääntä. – Meillä on vakiona viikko 24. – Tuleeko siihen koulunkäyntiin tukea kotoa ja minkälaista tukea. Katinkullassa lomailevat vantaalaiset Eija Nykänen ja Jorma Virtanen eivät osallistuneet puoluekokoukseen, mutta poikkesivat kylälle marssia katsomaan. – Minusta keskusta on itse syyllistynyt siihen, että meinataan maksattaa pienillä ihmisillä nämä talkoot, Tossavainen arvioi keskustapuolueen toimintaa pääministeripuolueena. Ei tällaisia ole todellakaan usein. Perheiden rikkonaisuus on eriarvostavin tekijä tällä hetkellä lapselle ja nuorelle. – Sitä voi miettiä, millainen käytännön toteutus olisi, mutta idea on oikein hyvä. Hollolalainen Rehula on kuudennen kauden kansanedustaja ja entinen sosiaalija terveysministeri sekä perheja peruspalveluministeri. Kokouksesta tuli hänelle työkeikka. Pekka LassiLa. – Tavallaan on ihan kypsää ajattelua, meneekö lapsi läpi kolmessa tai neljässä vuodessa. Hävettää, kun kerran äänestin vihreitäkin, mutta toivottavasti Luoja pyyhkii sen synnin sitten lopulla pois. Heikkinen on toisen kauden kansanedustaja Kiuruvedeltä. Meillä on kuitenkin aleneva väestömäärä ja väen pitäisi uusiutua tavalla tai toisella. Ohravaaralainen Hannu Kähkönen asteli pussihousut jalassaan torin kulmalta Kainuuntien yli toiselle puolelle katua. Ei passaa hävetä yhtään, vaikka lähtee marssiin mukaan. Katinkullan vastaanotto oli ollut ruuhkainen, muuten pariskunta vietti lomaviikkoaan kokousalueen ulkopuolella. Kun kerran cityssä tapahtuu jotakin, niin tultiin katsomaan, Virtanen kertoi. – Hyppäsin pois siitä porukasta tuossa hautaustoimiston nurkalla. kesäkuuta 2018 Luokanopettaja ja Keskustan Sotkamon kunnallisjärjestön puheenjohtaja Matti Lukkari piti Juha Sipilän poliittisen katsauksen lauantaista puhetta melko laajana. Hän on toiminut Keskustan varapuheenjohtajana vuodesta 2012. Riikka Pirkkalainen sai vaalissa 1562 ääntä ja vastaehdokas Jirka Hakala 532 ääntä. Kähkönen piti todennäköisenä, että marssii keskustalaisen rivistössä tästä eteenkin päin. Sipilän vastaehdokkaaksi ilmoittautunut kotkalainen Vesa Levonen sai vaalissa vain 19 ääntä
Tappiot kuuluvat politiikkaan, Anna Sirkiä päätteli. – Meillä on edelleenkin tehtävää siinä, ettei naisen tarvitsisi aina todistella olevansa yhtä pätevä, älykäs ja kyvykäs kuin miehet. Kun kaverit lähtevät jumppaan, hän lähtee kokoukseen. Itsensä kanssa on oltava sinut. Enemmistö päättää. Sotkamon hengellä Kontiola tarkoitti ilmapiiriä, mikä näkyi kokouspaikalla ja kokouksen tekemisessä. Oma mielipide ei ole väärä, mutta sillä kertaa enemmistö voi olla eri mieltä. PeKKa LassiLa Vasemmalta Anna Sirkiä, Pekka Perttula, Sirkka-Liisa Anttila ja Arja Ryynänen. Kun kunnista siirtyy jatkossa tehtäviä maakunnalle, tulee kuntaja uudistusministeri Anu Vehviläisen mukaan huolehtia siitä että kuntien ja maakuntien keskinäinen yhteistyö säilyy. Tasa-arvolaki voi vielä pelastaa miehet Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Liikenneministeri Anne Berner toi terveiset Luxemburgista, että kellojen siirto kesäja talviaikaan etenee toivotusti. Poikien huonoon koulumenestykseen viitaten Anna Sirkiä kysyi, miten reagoidaan siihen, että pian yliopistoissa ei ole miehiä ollenkaan, ja että miten isät saadaan tasa-arvoisiksi äitien kanssa. Maakuntien välinen yhteistyö tulee olemaan maakuntien omalla vastuulla. – Meillä alkaa olla niitäkin tilanteita, että miehet ovat enemmän alakynnessä. Tänään oli mukavasti kävijöitä verrattuna normaaliin sunnuntaihin, kun porukka tuotiin kylälle. Yhteiskunta asettaa nuorille naisille paineita monelta suunnalta, mutta kuka pelastaisi rassukkapojat. Mielipide voi olla silti hyvä ja tarpeellinen. – En tiedä, oliko täällä keskustan porukkaa vai olivatko jo lomalaisia, Mervi Kinnunen kertoi. Nuoria naisia halutaan kannustaa mukaan politiikkaan, mutta yhteiskunta asettaa paineita monelta suunnalta. Kontiola kehui sotkamolaisia, että isojen väkimäärien liikuttelu paikasta toiseen sujui melko jouhevasti. – Meidän pitää katsoa oman maakuntarajan ylikin, jotta pystytään viemään tärkeitä hankkeita eteenpäin. – Tietysti tapahtumat, jotka keskittyvät tiukasti Vuokattiin ja missä on tiivis ohjelma, niin mitenpä ne sieltä pääsevät tänne. Esimerkiksi Espoossa keskustan valtuustoryhmässä naisia on 60 prosenttia. Keskustan puoluekokouksen lauantaiaamun keskusteluun naisen asemasta politiikassa osallistuivat Sirkiän lisäksi keskustan Espoon kunnallisjärjestön puheenjohtaja Arja Ryynänen, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila ja Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtaja Pekka Perttula. Rikosylikonstaapeli Hannu Vänninen vahvisti, että liikenne ja järjestelyt ylipäätään sujuivat ongelmitta. – Miten nuoria naisia tuetaan tämän kaiken yhdistämisessä, Sirkiä kysyi. – Politiikka vaatii töitä. Yksityisteiden avustukset siirtyvät jatkossa maakuntien päätettäväksi. – Yritin toimia niin, että sain miehet hyväksymään ne tavoitteet, mitä me naiset ajoimme tasa-arvoasioissa. – Jumppaan yhteiskuntaa. – Hienosti on paikallinen Kainuun väki suunnitellut erityisesti nämä massojen liikuttelut paikasta toiseen. Näin luonnehti kansanedustaja Olavi AlaNissilän avustaja Anna Sirkiä naisten asemaa politiikassa. Ravintola Messissä ei perjantai-iltana ollut yhtään vapaata asiakaspaikkaa. Se on minun tapani vaikuttaa. Yrittäjä Juho Härkönen arveli, että Vuokatin ravintolat olisivat olleet viikonvaihteessa kaikki täynnä. Lippumarssi ei ulottunut satamaan asti, eikä sunnuntain sää ollut paras mahdollinen satamaterassilla istuskeluun. Lippumarssin tuominen Sotkamon keskustaan oli Makea Cafen Kalle Tolosen mielestä tervetullut asia. Myös Ravintola Kantiksessa perjantai-ilta oli vilkkaampi kuin normaalisti. – Meillä on normaalisti valtakirjojen tarkastuksen päätteeksi noin 3200 henkeä, niin eilisen päivän aikana rikoimme 4000 osallistujan rajan. Hän kannusti nuoria naisia ryhtymään ehdokkaiksi ja yhtyi Sirkka-Liisa Anttilan neuvoon, jos itselle tärkeä asia ei mene läpi. Se on hyvä perussääntö, joka on hyvä pitää mielessä. Puheenvuoroja jakoi Ajatuspaja e2:n johtaja Karina Jutila. – Totta kai täytyy paskat puhdistaa. – Henki oli kokouksessa hyvä ja ilmapiiri positiivinen. Perttula sanoo yllättyneensä nuorten naisten määrästä puolueen puheenjohtajapäivillä. Asioita ei pysty muuttamaan, jos sen takana ei ole enemmistöä. Noin iso juttu (Terrafame) ei voi toimia niin, ettei se tee mitään vaikutuksia ympäristöön. Pärjäämme vain sillä, että me tuemme toinen toisiamme. Satama cafessa sen sijaan puoluekokous ei juuri näkynyt asiakasmäärissä. – Me emme ole heti valmiita tukemaan toinen toisiamme. Myös lauantaina puoluekokous näkyi päivällä ruokailijoiden tavallista isompana määränä. Taksiliikenteen murroksen osalta Berner oli luottavainen, että muutos synnyttää uusia liikennepalveluita ja mahdollisuuksia yrittämiseen. Sunnuntaikin oli iltapäivään mennessä ollut normaalia vilkkaampi. Kontiolan mukaan kuluneella viikonlopulla tulee olemaan erittäin merkittävä vaikutus tulevaan. Kahvila oli poikkeuksellisesti auki sunnuntaina, ja asiakkaita kävi enemmän kuin normaalisti sunnuntaina. Se ei ollut helppoa, mutta se oli ainoa tie, koska yhdessä ne asiat pitää toteuttaa. kesäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 5 Lippumarssi toi kylälle elämää Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Tasa-arvossa on päästy lainsäädäntötasolla pitkälle, mutta arkipäivän sovinismi ei ole kuollut. – Mustasukkaisesta vain meidän maakunta ja oma maakunta -ajattelusta pitää päästää irti, Vehviläinen sanoi. Olisi valmistuttava koulusta, menestyttävä työelämässä ja perustettava perhe. Berner myönsi, että rahaa yksityisteiden tukemiseen on kohtuuttoman vähän. Yksityisteiden avustukset maakuntien päätettäväksi ti ja laajamittaisesti mukaan kaivostoiminnan vastustukseen. Tiistaina 12. Tulevaisuudessa voisimme luopua kellonajan siirtelystä. Sirkka-Liisa Anttila muisteli, miten tasa-arvolaki valmisteltiin ja saatiin hyväksytyksi. Se ei ole oman maakunnan identiteetistä tai kehittämisestä pois, Vehviläinen vastasi. Teiden korjausvelan vähentämiseen liikenneministeri kertoi tänä vuonna käytettävän 450 miljoonaa euroa. – Korjausvelasta huolehditaan jatkossakin budjettirahoituksessa. Keskusta lähtee täältä yhtenäisenä ja voitontahtoisena, Kontiola kiittelee. Antti Kurvinen on sanonut hyvin, että vaaleissa yleensä häviää ja voittaa joskus. Joka vuosi tarvitaan 300 miljoonaa lisää rahoitusta seuraavan kymmenen vuoden ajan, ettei korjausvelka kasva tulevaisuudessa, Berner totesi. Tästä on hyvä jatkaa neliapilamallilla, Sotkamon kunnanhallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen (kesk) sanoi. Kahden lapsen äiti Arja Ryynänen kertoi harrastavansa kokouksia. – Ollaan etenemässä suuntaan, että mahdollisesti jokainen maa voisi valita, jääkö kesävai talviaikaan. Sotkamossa järjestetty puoluekokous oli keskustan yhteyspäällikön Lasse Kontiolan mukaan menestys. Perusväylien pito siirtyy maakuntien vastuulle ja ely-keskusten toiminta maakuntien alaisuuteen. – Järjestyksenvalvonta ja liikenteenohjaus olivat järjestäjän puolelta, ja poliisi oli siinä tukena sekä valmisteluettä toteutusvaiheessa. Keskustan yhteyspäällikkö Lasse Kontiola (vasemmalla) ja järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Aimo Korhonen olivat tyytyväisiä ennätyssuuren puoluekokouksen järjestelyjen sujumiseen. KuvaT: PeKKa LassiLa Kunnanhallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen haastatteli liikenneministeri Anne Berneriä lauantaina maakuntatorilla. PeKKa LassiLa. Suomen 450 000 tiekilometristä 360 000 on yksityisteitä. Anttila nimesi naisten yhden perisynnin. Pekka Perttula nosti esiin poikien ”rassukoitumisen”, jota hän piti tulevaisuuden kannalta merkittävänä uhkana. – Sotkamon henki tulee siivittämään keskustan tulevia koitoksia. Miksi Kainuun ja Pohjois-Karjalan välinen raja näkyy 6-tien kunnossa selvästi
Kahvion puolella Mikko Alatalo aloittaa keikkansa aikataulusta edellä. Kainuussa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusta on kanavoitu alueen kehittämisorganisaatioille ja yrityksille yhteensä noin 49 miljoonaa euroa ajalla 1.1.2014– 31.12.2017. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Euroopan sosiaalirahaston hankkeilla on edistetty erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien henkilöiden etenemistä työhön ja koulutukseen. Päätöstä saan soveltaa hyvin pian, sillä minua tullaan hakemaan. EAKR-hankkeiden vaikutuksella Kainuuseen arvioidaan syntyvän yli 600 uutta työpaikkaa ja noin 114 miljoonaa euroa uutta liikevaihtoa, josta noin 55 prosenttia odotetaan tulevan viennin kautta. Onnettomuus tapahtui, kun lavettiauto ajautui liian lähelle tien reunaa ja putosi luiskaan kauhakuormaajan kanssa. Parin metrin päästä löytyisi Pekalle tanssiseuraa. – Minusta Alatalon ajatusmaailma tulee esiin myös hänen laulun sanoissaan, vaikkei hän ole samalla tavalla poliittinen muusikko kuin vaikka Hector tai Paleface. – Erittäin hyvä puoluekokous tällä kertaa, ja kaikki äänestyksetkin menivät kohdilleen, Korvala kehuu. Rakennerahasto-ohjelman rahoitus Kainuussa on painottunut matkailuun, biotalouteen, osaamisja innovaatiotoiminnan kehittämiseen sekä yritysten kasvun tukemiseen. Suuri osa tällä aikavälillä rahoitetuista hankkeista on edelleen käynnissä, joten niiden lopulliset vaikutukset eivät ole vielä tiedossa. kesäkuuta 2018 Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Euroopan unionin ohjelmakausi 2014–2020 on edennyt yli puoleen väliin. Tiedän kuitenkin, että varsinainen puoluejohto on tulossa paikalle vasta myöhemmin. Henkilövahinkoja tai öljyvuotoja ei tapahtunut. Kainuulaisissa yrityksissä on käynnistetty yli 40 miljoonan euron investointija kehittämishankkeet rakennerahasto-ohjelman yritystukien myötävaikutuksella. Kauhakuormaaja putosi lavetilta. Kuormaaja jäi pyörilleen ojaan. Keskustalaiset osoittautuvat puheliaaksi väeksi. Ehkä jotakin keskustalaista voi löytää vaikka Mä maalaispoika oon -kappaleesta. eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen ja uuden puoluesihteerin Riikka Pirkkailaisen samanpituisuus. Porvoosta tullut Soili kehuu Alataloa legendaksi, joka on Politiikan valssiaskeleet Naapurinvaaran huvikeskus kestitsi lauantaina yli 1500 keskustavaikuttajaa. – Poliittisena kannanottona voisin todeta, että keskustaa kannattava nainen osaa muita todennäköisemmin tanssia myös lavatansseissa, Pekka toteaa. Jatkan kiertelyä. Naapurinvaaran tansseissa tuli todetuksi mm. Kehittämistoimilla on aina myös huomattavia välillisiä vaikutuksia, jotka näkyvät alueella vasta pidemmän ajan kuluessa. Teen pian periaatepäätöksen olla tanssimatta, sillä kameran ja lehtiön kanssa tehtävä saattaisi osoittautua haasteelliseksi. Tänään täällä järjestetään keskustan puoluekokouksen virallinen illanvietto, ja kävijämääräodotus on korkealla. Yleisössä oli toki mukana myös lomareissulaisia ja paikallisia tanssin ystäviä. Toivotan Korvalalle oikein hauskaa iltaa ja jatkan matkaani peremmälle. Keskustan puoluekokousväki täytti Naapurivaaran tanssilattian jo ensimmäisen yhtyeen aloitettua. Pekaksi esittäytyvä sotkamolainen käy kertomansa mukaan kesäaikaan usein tansseissa. EU-rahoituksella tehdään vaikuttavia hankkeita näyttänyt kyntensä kansanedustajanakin. Käy ilmi, että hän on Kankaanpään kaupunginvaltuutettu Seppo Korvala, ja Sotkamon vaaramaisema on mukavaa vaihtelua littanaan Satakuntaan tottuneelle. Hankkeilla on parannettu työttömien työja toimintakykyä, jotta avoimille työmarkkinoille siirtyminen olisi helpompaa. Tulevina vuosina Kainuussa tullaan tarvitsemaan yritysten digitalisaatiota ja vähähiilisyyttä edistäviä hankkeita. Onko täällä sekahaku vai naisten haku, kuinka rankkaa juhlijakansaa ovat keskustalaiset, vieläkö tansseissa kiertävät salapullot parkkipaikalla ja kuinka sujuu pääministeriltä foxtrot. Jo tässä vaiheessa voidaan kuitenkin todeta, että talouskasvun aikaansaamisessa ja osaamisen kehittämisessä myös hankerahoituksella on ollut merkittävä rooli Kainuussa. Onnettomuus tapahtui alkuillasta Tuhkalantiellä eli maantiellä 870 puolentoista kilometrin päästä Eevalan risteyksestä. Kauhakuormaaja putosi lavettiauton kyydistä Sotkamossa lauantaina. Hankkeilla tähdätään muun muassa tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen, uusien tuotteiden kehittämiseen sekä uusien vientimarkkinoiden avaamiseen. Myös lavettiauto pysyi tiellä. Maria Karuvuori maria.karuvuori@slpmedia.fi Naapurivaaran huvikeskusta lähestyessä mielessä pyörii monta kysymystä. Takanani oleva seurue nauttii selvästi keikasta. Vihdistä lomamatkalle tullut Taija ystävättärineen kertoo odottavansa, että joku tulisi hakemaan, vaikka parketilla vilkkuukin Sekahaku-kyltti. Ilta jäänee Naapurivaaran historiaan muista syistä. Baaritiskin lähettyvillä päivystävä Juha Sipilän kaksoisolento vie hetkeksi huomioni. Hän onnistuu yhdistämään lähes jokaisen kappalevalinnan Sipilän linjapuheeseen: Tytöt tahtoo pitää hauskaa kertoo emansipoituneista naisista, Suojelusenkeli apua tarvitsevista huolehtimisesta, Leuhkat eväät aluepolitiikasta, ja niin edelleen. Muita tärkeitä teemoja ovat tutkimustulosten kaupallistaminen, startupja spinoff-yritysten perustamisen edistäminen sekä tutkimusja kehittämisorganisaatioiden ja pk-yritysten välinen verkostoituminen. Kestävää kasvua ja työtä -MannerSuomen rakennerahasto-ohjelman toteutus on edennyt aikataulun mukaisesti. Ensimmäinen herrasmies lyöttäytyy itse juttusille jo jonossa, ja kehuu maisemia. Pian kappale soikin encorena, ja se uppoaa tähän porukkaan täysillä. Mielikuvani lavatansseista lienee hieman vanhentunut, sillä osallistun nyt sellaisiin ensimmäistä kertaa. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Vaimolta on lupa tanssia, ja odotukset korkealla
Kasvutilannekatsaus on laadittu ProAgria Keskusten antamien tietojen pohjalta. Puoluejohdon porinoiden jälkeen totean, että kiky-tuntini ovat tulleet tältä illalta täyteen. Vihdoin paikalle alkaa saapua puoluejohtoa, joka kiittelee vuorollaan tunnelmia ja kokousväkeä. Kulmuni kehaisee yleisölle, että Kainuussa on suorastaan taikaa. Nyt on mahdollista rakentaa. – Hankkeen kerrannaisvaikutukset ovat merkittävät. Tunnelissa viljeltyä mansikkaa on jo saatu myyntiin Sotkamossakin. Mansikoiden kokonaissadon arvioidaan jäävän keskimääräiseksi tai hieman keskimääräistä pienemmäksi. Kainuuta Lintilä kehuu vahvaidentiteettiseksi maakunnaksi, joka muistuttaa hieman kotimaakuntaa. Herukoiden kukinta on päättynyt Pohjois-Suomea myöten. ArkisTo/ JArkko Mikkonen tä tanssilattialle on parasta tehdä tilaa Lintilän tanssimista varten, ettei satu isompia vahinkoja. Jotta sijoittaja kiinnostuu, siellä pitää olla kaiken valmiina, yrittäjä Markku Laanti sanoo. Lintilä on sanavalinnoissaan hieman tuoretta varapuheenjohtajaa Katri Kulmunia hillitympi. Kaavamuutos on mallinnos suunnitelmasta, jonka on tehnyt arkkitehti Paavo Karjalainen oululaisesta Arktes Oy:stä. Tänä keväänä mansikkakasvustojen kukinta on ollut hyvin samanaikaista eri puolilla maata, mistä johtuen mansikan pääsatokausi on jäämässä tavanomaista lyhyemmäksi. – On kysymys kymmenistä työpaikoista eikä vain seinistä, Laanti sanoo. kesäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 7 Sirkku Rautio, Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Mansikan pääsatokauden odotetaan alkavan Suomessa juhannuksen maissa, mikä on kaksi viikkoa totuttua aikaisemmin, arvioi ProAgria Keskusten liitto kasvutilannekatsauksessaan. Puoluekokouksen järjestelyille hän antaa komeasti arvosanan 9-. Kauemminkin olisi kuulemma viihdytty, mutta Sipilällä oli aamulla aikainen herätys. – Tähän asti kaikki Vuokatin ydinalueella olevat kohteet ovat olleet liian pieniä. Tiistaina 12. Hoppula arvelee, että Kainuussa puutarhavadelman kukinta alkaa muutaman viikon sisällä. Jos hanke toteutuu lähellekään suunnitellussa laajuudessa, tarvitaan lisää rinteitä ja muillekin palveluille on enemmän kysyntää, Kilpeläinen arvioi. Kaavan käsittely vie kaavoittaja Juha Kaaresvirran mukaan käytännössä nopeimmillaankin vajaan vuoden. Kunnan näkökulmasta uusi vaihe Vuokatin alueen rakentamisessa on kunnanjohtaja Mika Kilpeläisen mukaan hyvin positiivinen asia. Keskustan puoluekokousväki täytti Naapurivaaran tanssilattian jo ensimmäisen yhtyeen aloitettua. Mansikan härmän tartuntariski on korkea lämpimässä ja kuivassa. – Pitää olla kunnallistekniikka ja tietoliikenneyhteydet valmiina ja kaava niin, että voi hakea rakennuslupaa. Kuvassa keskellä on nykyinen Hotelli Aateli. Fält kehuu täkäläisiä suorapuheiseksi ja rehelliseksi porukaksi, jonka kanssa yhteistyö sujuu. Sipilän ja vaimon piti viipyä alun perin vain vartin verran, mutta vierailu kesti lopulta pari tuntia. Mansikkakasvustoja on jouduttu kastelemaan ahkerasti koko toukokuun ajan kasvuun lähdön ja sadon varmistamiseksi. Pölyttäjiä oli välillä hyvin liikkeellä, mutta kukinta-ajalle osui myös hiljaisia päiviä. Suomessa matkailun osuus bruttokansantuotteesta on 2,5 prosenttia ja Kainuussa 4,5 prosenttia. Yhytän Lintilän seuraavaksi baaritiskiltä ja kysyn, aikooko tämä olla tansseissa ihan tappiin asti. Kainuun matkailun yksi erityispiirre on ympärivuotisuus. – Kun ajatellaan koko Sotkamon tulevaisuutta ja ylipäätään alueen kehittämistä, olisi hyvä, ettei meille kävisi kuten Suomulle, joka oli maan ykköspaikka. Seuralaisen mukaan miehet ovat legendoja rovaniemeläisessä kulttuurielämässä ja kauempanakin. Oikealla olevan rakennuksen korkeus olisi seitsemän kerrosta. Luonnonvarakeskuksen tutkija Kalle Hoppulan Sotkamosta kertoo, että Eteläja Pohjois-Suomen välillä eroa on pari viikkoa. – Mehän kävimme jo Antin kanssa pyörähtämässä, Lehtomäki toteaa. – On hienoa, että Vuokatin ydinalueella on tuollainen mahdollisuus. On puhuttu, että Vuokatissa on ollut tietynlainen tauko rakentamisessa. Järjestäjien kertoman mukaan pääministeri oli nauranut vitsille, jonka mukaan talkoolaiset tekevät hommia yhden ylimääräisen kikytunnin. Myöhemmin selviää, että illan kävijämäärä on ylittänyt odotukset. Yleisössä oli toki mukana myös lomareissulaisia ja paikallisia tanssin ystäviä. Se on vaipunut unhoon jo kymmeniä vuosia sitten. Poikkeuksellisen lämmin ja sateeton toukokuu on saanut peltoja puutarhakasvit kärsimään kuivuudesta lähes koko maassa. Herukat kukkivat runsaasti, mutta pölyttymistä ei voida vielä täysin arvioida. Ei sijoittaja odota, että valmistuuko kaava, valittaako joku, ja muuttuuko kaava alkuperäisestä. Hanke on merkittävä Sotkamolle ja koko Kainuun matkailulle. Hanke hyödyttää koko Kainuun matkailua.. Tauolla kysyn Lehtomäeltä, onko hänellä aikomuksena tanssia. Vadelma on ehtinyt raakilevaiheeseen tunneleissa, mutta avomaalla kukinta on vasta alkuvaiheessa. Ei sentään. Mansikan pääsato Kainuussa viikon etuajassa Mansikan pääsatokauden odotetaan alkavan Suomessa juhannuksen maissa, Kainuussakin ensimmäiset avomaan mansikat kypsyvät heti juhannuksen jälkeen. Pihalta löytyy jo tässä vaiheessa muitakin lähtijöitä. ”Köyhä”-lempinimellä tunnettu Ovaskainen on valtuuston väriläiskä, ja Fält on ehtinyt olla pitkän uransa aikana mukana yhdessä jos toisessakin. Rovaniemeläiset Hannu Ovaskainen ja Eskö Fält tosin ovat menossa jatkoja etsimään. Elinkeinoministeri Mika Lintilän kanssa Kaikkonen vitsailee siitä, etPekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Vuokatin Katinkulma Oy:n, Vuokatin Aristocrat Oy:n ja Huippupaikat Oy:n Hotelli Aatelin ympäristöä koskeva kaavamuutossopimus allekirjoitettiin maanantaina. – Kysy vaan jotain, kyllä minä Sotkamo-lehdelle lausunnon annan, Fält haastaa. Ulkomaalaisten majoittumisten määrä kasvoi Suomessa viime vuonna 17 prosenttia, kotimaisten 4 prosenttia. Kaavamuutoksella vauhtia Vuokatin kehittämiseen Hotelli Aatelin ympäristöön kaavaillaan kylämäistä hotellialuetta. Varsinkin uusi puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen on juhlatuulella. Hän innostuu Kaikkosen kanssa mittailemaan, kumpi kaksikosta on pidempi. Tavoitteena on, että alueelle päästäisiin tekemään rakentamissopimuksia mahdollisimman pian. Kolmea tonttia koskeva kaavamuutos mahdollistaa alueen aiempaa voimakkaamman kehittämisen. Myös pääministerin vierailun kesto venyi reippaasti ennusteesta. Paula Lehtomäki ja Antti Kaikkonen juontavat iltaa reippaalla ruotsinlaivan emännän otteella. Karjalainen on suunnitellut viime joulukuussa avatun Hotelli Aatelin ja suunnittelee myös tulevaa Vuokatti Areenaa. Paikalla on ollut 1500-1700 kävijää, ja tällaisiin lukuihin Naapurivaaralla yleensä ylletään lähinnä juhannuksena. Laanti arvelee maailman taloustilanteen olevan tällä hetkellä sellaisen, että rahoittajia on mahdollista löytää, kunhan rakentamaan pääsee kaavan osalta riittävän nopeasti. – Parketilla käyn, jos löytyy tanssipari, kun tulin luvanneeksi, että yksin en tanssi. Normaaliin verrattuna Kainuussa ollaan Hoppulan mukaan noin viikko etuajassa. HAvAinnekuvA Vuokatinrinteiden kaavamuutos mahdollistaa isojen investoijien tulon Vuokattiin. kuvAT: MAriA kAruvuori Alatalon jälkeen esiintymistilan valtaavat keskustavaikuttajat. Kainuussa mansikkasato alkaa kypsyä Hoppulan mukaan Juhannuksesta lähtien. Ulkomaisten sijoittajien ohella kotimaiset rahoittajat ovat myös tervetulleita. Luoviessani kohti ulko-ovea Satumaa-tango soi ja tanssilattia on tupaten täynnä. Koko Kainuun matkailusta Sotkamon matkailu on yöpymisten mukaan laskettuna yli 60 prosenttia. Minä kysyn, mitä mieltä mies on Kainuusta
Se on marjapuristeesta tehtyä hilloketta, jossa on erittäin korkea kuitupitoisuus. Lisätietoja saa Alpo Komulaiselta, puh. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Muutenkin luonnossa alkaa olla kukassa lajeja, jotka ovat oikeastaan juhannuksen kukkijoita. Yritys rakentaa tuotantolinjaansa Sotkamoon entiseen meijerirakennukseen. – Sitä voidaan lisätä epäterveelliseen tuotteeseen, esimerkiksi muffinssiin, ja saada siihen jopa 18 prosentin kuitupitoisuus. Voimme tehdä tällaisista mielihyvätuotteista terveellisiä, Hongell sanoo. Niitä myydään asiakasyrityksille, jotka sitten valmistavat niistä lopullisia kuluttajille suunnattuja terveystuotteita. Luonnokasvien siemeniä voi viedä omaan puutarhaankin, jos kasvi ei ole rauhoitettu. Vasemmalla yrityksen toimitusjohtaja Satu Hongell. Tehtaan avajaisia vietettiin perjantaina. Parhaimmillaan marjakilosta saatava hinta jopa kymmenkertaistuu, yhtiön tiedotteessa todetaan. Sotkamossa järjestetään retki Ontojoen Joenaluseen. Tienvarsien kasveja voi poimia maljakkoon kodin väriläiskiksi, mutta syötäviksi yrttejä ei tietenkään kannata liikkenneväylien läheltä kerätä. Tuotteet, joita uudessa tuontantolaitoksessa valmistetaan, ovat esimerkiksi marjajauheita ja marjauutteita. Pientareiden kaunottaret Tienpientareiden väriläiskät ilahduttavat kulkijan silmää. Tällä hetkellä yrityksen palveluksessa työskentelee EU-tuen avulla palkattu tutkijatohtori Bhaskar Mitra, jonka tuotekehitystyö liittyy marjojen terveysvaikutusten säiElinkeinoministeri Mika Lintilä ja Extrx Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Saraheimo. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Teiden varsien värikästä kukkamerta on saanut ihastella poikkeuksellisen varhain lämpimän kevään ansiosta. Vieressä toimii marjojen hankintayritys Arctic International, jonka pääomistaja ja toimitusjohtaja Janne Naapanki on mukana myös Extrxissa. – Muutenhan se puskistui, ja se olisi huonompi elinympäristö myös luonnonkasveille. Ne ovat marjojen punaisia, violetteja ja sinisiä väriaineita, ja samalla terveysvaikutuksistaan tunnettuja flavonoideja. Metsissä juhla-asuaan esittelevät puolestaan korpiorvokit, ja leinikit aloittelevat kukintaansa. Marjat hankkii Arctic International Oy. Niiden tiedetään ehkäisevän muun muassa sydänja verisuonitauteja, maksan rasvoittumista, kakkostyypin diabetesta sekä syöpää. Kun lopputuotteiden tuotanto alkaa syyskuussa, tuotantolinja työllistää 8–10 henkilöä. Kasvien estetiikasta nauttivien ei kannata sitä kuitenkaan surra, sillä niittäminen pitää ympäristön avoimena. Mukaan eväät ja saappaat. Värien riemu rupeaa hiljenemään elokuun alkuun mennessä, kun heinät alkavat kellastua ja kasvit valmistautua talveen. Retkiaika on 12–14 ja järjestäjänä Sotkamon Luonto ry. Monia harvaisempia lunnonkasveja myydään myös taimitarhoilla. Kun perinteiset maatalouden ympäristöt ovat vähentyneet, pientareet ovat tarjonneet elinympäristön myös monille niittyjen lajeille. Tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä prosessin läpi kulkee 10 miljoonaa kiloa luonnonmarjoja. Tehtaalle tehdään neljän miljoonan euron laiteinvestoinnit. – Extrx on malliesimerkki siitä, kuinka kotimaiset luonnonvarat jalostuvat vientituotteeksi korkeatasoisen tutkimuksen ja tuotekehityksen kautta, sanoi tehtaalla vieraillut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) avajaispuheessaan. Teiden pientareet niitetään tiettyjen aikataulujen mukaisesti. 044 256 6203. Yritys tekee yhteistyötä Oulun yliopiston Kajaanin yksikön sekä Luken kanssa. Yhteispohjoismainen luonnonkukkien päivä sunnuntaina. – Jos haluaa jotakin erikoisempaa – jopa eteläisiä kasveja – niitäkin voi ostaa. Uutteiden ja jauheiden lisäksi Extrx ryhtyy tuottamaan niin sanottua bioaktiivista hilloa. Retkelle kokoonnutaan joko kirjastolle klo 11.30 kimppakyytejä varten, tai suoraan Joenalusniemeen (Kallioisentie 8). Hongell puhuu erityisesti yhdestä marjojen sisältämästä aineesta: antosyaaneista. – Siinä missä alan perinteiset toimijat pakastavat marjan ja vievät sen Aasiaan, Extrx jalostaa tuotteet Suomessa. Tuotanto käynnistyy asteittain. Jarno HilTunen. Yhtiön mukaan ruoan puhtaus ja terveellisyys ovat globaaleja megatrendejä. Tutkimustiedon hyödyntäminen on toimitusjohtajan mukaan Extrxille erityisen tärkeää. – Meillä pystytään analysoimaan tuotteisiin esimerkiksi tietty antosyaanipitoisuus, Hongell kertoo. – Kukinta on etuajassa varmaan pari viikkoa, kertoo suojelubiologi Outi Isokääntä. Elinkeinoministeri Mika Lintilä kiitteli perjantaina Extrx Oy:ssä tehtyä perusteellista suunnittelutyötä ja korkeaa tasoa, mitä Extrx Oy:ssä on lähdetty tavoittelemaan. Nyt kiinnittää huomiota ainakin puna-ailakki, ja purojen ja ojien varsilla kukkivat rentukat. Uuden tehtaan tuotteet menevät vientiin, erityisesti Aasiaan. Extrxin toimitusjohtaja Satu Sotkamossa alkaa teollinen marjanjalostus Extrx Oy aloittaa marjojen jalostuksen terveystuotteiksi Sotkamossa. kesäkuuta 2018 Johannes Pulkkinen johannes.pulkkinen@slpmedia.fi Sotkamossa toimintaansa käynnistelevä Extrx Oy ryhtyy tekemään marjoista entistä pidemmälle jalostettuja tuotteita. Tarkoitus on jalostaa mustikasta ja myöhemmin myös muista marjoista terveystuotteita vientiin, erityisesti Aasian markkinoille
Haapalan palveluun ja makujen maailmaan nojautuvaa konseptia Lintilä piti hyvin aikaan sopivana. Teemu Moilanen, p. – Suomessa on valtavan korkea tutkimustaso marjatutkimuksessa. Iso osa summasta käytetään digitalisointiin. 2x88 (99x88 mm) 204 € 2x111 (99x111 mm) 260 € 3x65 (150x65 mm) 235 € Neljä lehteä! Hintoihin lisätään mahd. Tutkimushankkeet liittyvät marjojen jalostukseen, ja jalostusasteen kasvattamiseen. – Nettisivut pitää olla kunnossa. Aitoutta hän pitää Kainuun yhtenä vahvuutena. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. Ministeri Linitlä leikkasi Haapalassa nauhan yhdessä yrittäjien ja alueen naapureiden kanssa. . Juho Korhonen esitteli Haapalan olutpanimoa elinkeinoministeri Mika Lintilälle. Bioaktiivinen hillo valmistetaan VTT:n kehittämällä patentoidulla menetelmällä, johon Extrxilla on niin ikään yksinoikeus. 050 438 2831 saija.utriainen@slpmedia.fi www.kainuunsanomat.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Sotkamossa alkaa teollinen marjanjalostus Elinkeinoministeri Mika Lintilä kiitteli perjantaina Extrx Oy:ssä tehtyä perusteellista suunnittelutyötä ja korkeaa tasoa, mitä Extrx Oy:ssä on lähdetty tavoittelemaan. . Kainuun vahvuus on aitous Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Pohjanmaalta kotoisin oleva elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoi arvostavansa vanhoja tyylikkäitä rakennuksia. Omistajat: Satu Hongell (toimitusjohtaja), Janne Naapanki (hallituksen jäsen), Laakkosen Arvopaperi Oy, Katariina Laakkonen (hallituksen jäsen), Matti Saraheimo (hallituksen puheenjohtaja) ja Antti Kivimaa (hallituksen jäsen). . Haaste meillä on kotimaan matkailu, jossa kasvu oli vain neljä prosenttia. Matkailu on tällä hetkellä Suomen nopeimmin kasvava elinkeino. Toivottavasti saadaan sen tuloksia kaupallistettua, Satu Hongell toteaa. Extrx Oy tekee yhteistyötä useiden tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa. Hintaesim. – Tästä henkii aitous. Hallitus osoitti viime vuoden kehysriihessä lisärahoitusta matkailuhankkeiden edistämiseen 16 miljoonaa euroa. teeMA ti 26.6. – Ei Suomeen tulla aurinkoa hakemaan vaan aitoutta. . Marjojen poiminnasta vastaa Sotkamossa toimiva Arctic International, jonka pääomistaja Janne Naapanki on mukana myös uudessa yrityksessä. Vasemmalla yrityksen toimitusjohtaja Satu Hongell. KuvaT: PeKKa LassiLa Elinkeinoministeri Mika Lintilä vieraili Haapala BnB:ssä. Extrx käyttää yksinoikeudella vakuumikuivausmenetelmää, jolla voidaan varmistaa tuotteiden korkea antosyaanipitoisuus. Elinkeinoministeri Lintilä vierailiperjantaina leikkaamassa nauhan Haapala BnB:ssä ennen keskustan puoluekokouksen alkua. A Suomessa on valtavan korkea tutkimustaso marjatutkimuksessa. KuvaT: PeKKa LassiLa PeKKa LassiLa. Hän kertoo, että ulkomaalaiset kiinnittävät täällä huomionsa aivan eri asioin kuin paikalliset ihmiset. Sotkamossa toimintaansa aloittava startup-yritys, joka jalostaa luonnonmarjoja vientiin. Kiinalainen ei hae matkailuesitettä kioskilta, vaan menee nettiin ja hakee tiedot sieltä. Lintilä kysyi, onko yksikään Helsingissä Senaatintorilla liikkuva turisti varannut matkansa Suomeen ottaakseen täällä aurinkoa. YritYs Extrx Oy . Tiistaina 12. Jo 142 000 ihmistä saa Lintilän mukaan elantonsa matkailusta. . Haapala BnB:tä Lintilä piti hyvänä alustana, jolle nuoren yrittäjäpolven on hyvä lähteä rakentamaan. valmistuslisä 0,08 e/pmm sekä alv 24 %. Ympäristö on todella hieno, ja teidän toimintaanne optimaalinen, Lintilä kehui. kesäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 9 www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. . Matkailun osuus bruttokansantuotteesta on Kainuussa 4,5 prosenttia, kun se muualla maassa on 2,5 prosenttia. 050 65 343 teemu.moilanen@slpmedia.fi Saija Utriainen, p. . . 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi Mainontasi on: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Suosittu koosteemme kesäteattereista ja ruokaja majoituspaikoista KESÄTEATTERIT Aineistopäivä pe 15.6. . – Luvut eivät ole kaikkein tuoreimpia, mutta ne kertovat siitä, että matkailulla on Kainuussa merkittävä osuus, Lintilä sanoo. Digitalisaatio ja tekoäly tulevat lähivuosina erittäin vahvasti, ja siinä kehityksessä kannattaa olla mukana. Toivottavasti saadaan sen tuloksia kaupallistettua.” Satu Hongell toimitusjohtaja, Extrx Oy lyttämiseen jalostusprosessissa. Valmistaa marjajauheita, -uutteita ja bioaktiivisia hilloja elintarvike-, luontaistuoteja lääketeollisuuden käyttöön. – Viime vuonna majoitusten määrä kasvoi Suomessa 17 prosenttia. Seuraavaksi haasteeksi hän nimitti yrittäjille digitalisaation ja tekoälyn hyödyntämisen matkailuliiketoiminnassa
Syntymäpäiväjuhlilla vieraili monia metsän eläimiä, jotka tulivat esiin Ti-Tin suuresta kakusta. Keräsen pisin yhtäjaksoinen matka veden pinnalla moottoripyörällä on 50 kilometriä Oulujärvellä. Lavalla Äitinalle ja Riitta Korpela. Pikkuyleisö innostui Nalle-perheestä Ti-Ti Nalle ilmestyi lavalle omasta täytekakustaan. Rytmitassut tuli lämmitettyä ja konsertin lopuksi suuret ilmapallot ihastuttivat lapsia. Team Barbendersin Konsta Lukkalan taidonnäyte 600-kuutioisella Hondalla. Kenties erikoisin Tean Barbendersin näytös jäi tällä kertaa näkemättä, koska ely-keskus ei antanut lupaa ajaa moottoripyörällä Särkisessä siis vedessä. – Otetaan sellaiset pari kymmentä metriä vauhtia rannalta ja sitten kaasu pohjassa, niin se pysyy veden pinnalla, Keränen selittää. 150-kuutioisen mini-crossin etupyörä ei juuri kosketa maata edes käännöksissä. Juhlakiertueella onkin paljon perheitä, joissa sekä lapset että vanhemmat fanittavat Ti-Ti Nallea. Tällä kertaa osallistujia oli Immosen arvion mukaan joitakin satoja, joista osa kävi paikalla ohi kulkiessaan. päivänä Alajärvellä ajetaan maailman ensimmäiset vesimoottoripyöräkilpailut. Kajaanilaisen Lauri Keräsen moottoripyörän alla on eräänlaiset sukset, ja sillä voi ajaa vedessä samaan tapaan kuin moottorikelkalla. Konsta Lukkala nostaa Hondan etupyörän ilmaan, nousee seisomaan pyörän istuimelle ja sujahtaa yleisön ohi Hot Ride -tapahtumassa. Kajaanilainen Lauri Keränen alkoi youtube-videoinen innoittamana ajaa moottoripyörällä vedessä. Konsertin alussa palattiin 30 vuoden taakse, kun Ti-Ti Nalle syntyi. Kääntösäde on pitkä, ja jos vauhKumi paloi Hot Ridessä Hot Ride tapahtuma kasvaa vuosi vuodelta. ti nousee kahdeksaan kymppiin, pyörä voi lähteä pintaliitoon ja voi liukua jommalle kummalle sivulle. Mikä parasta konsertin päätteeksi lapset pääsivät halimaan pehmoisia Nalleja. Konsertin alussa palattiin 30 vuoden taakse, kun Ti-Ti Nalle syntyi. Tänä vuonna mukana oli Team Barbendersin stuntti-näytös. Moottoripyörä on moottorikelkkaa kankeampi käänneltävä vedessä. – Mukavin se on ajaa viittätai kuuttakymppiä, Keränen kertoo. Lukkala lennähtää radan. Lukkala kääntyy ja palaa takaisin palavalta kumilta käryävä sininen pilvi perässään. Tapahtuman suosio on Immosen mukaan pikkuhiljaa nousussa. Ensimmäisellä kerralla oli pelkästään koeajomahdollisuus, viime vuonna oli mukana Mustang-kerho, moottoripyöräkerhon puheenjohtaja Tommi Immonen kertoo. Parhaimmillaan vauhtia on 80 km/h. Tapahtuma alkoi perjantaina ja päättyi sunnuntaiaamuna. Heinäkuun 6. Vauhdikas tanssija musiikkiesitys sai pienet ihailijat hyppimään lavan edessä. Poijuradalle lähtee neljä tai viisi kilpailijaa yhteislähtönä, ja nopein voittaa. Pieni pinkinvärinen varikkomopo pyörii kuin väkkärä oululaisen Aleksi Rehun käsittelyssä. Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kuusisataakuutioisen Hondan kierrokset nousevat. Oululainen Aleksi Rehu (vasemmalla) ja kauhavalainen Konsta Lukkala kiertävät Team Barbendersin puitteissa moottoripyörätapahtumissa eri puolella Suomea. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Team Barbendersin Lukkala ja Rehu vetävät näyttävän stunttishown Sotkamon moottoripyöräkerhon ja Osuuskauppa Maakunnan yhteisessä tapahtumassa Vuokatinhovilla lauantaina. kesäkuuta 2018 Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Pieni fanikansa valtasi Naapurinvaaran Huvikeskuksen sunnuntaina, kun Ti-Ti Nallen synttärikonsertti pääsi vauhtiin. Nallejen laskutavassa Ti-Ti on kuitenkin 6-vuotias. Riitta Korpelan luoma Ti-Ti Nalle hahmo on viihdyttänyt perheen pienimpiä jo kolmenkymmenen vuoden ajan. – Tämä on järjestetty nyt kolmena vuotena peräkkäin. Perjantai-iltana ja lauantaina aamupäivällä tapahtumassa esiintyi Maya Paakkari. Lauantain ensimmäisessä stuntti-näytöksessä Lukkalan Honda kaatuu yleisön edessä kesken kuminpolttoajon
kesäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 11 Ti-Ti Nalle ilmestyi lavalle omasta täytekakustaan. – Minun mielestä kun pyöritään takapyörän varassa, se pyöritään suljetulla alueella luvallisesti. 0400 388736, toimisto@sotkamonkiinteistohuolto.fi Laaninkuja 4, 88600 Sotkamo Tarjoan asiakkailleni hernekeittoa läksiäisteni kunniaksi pe 15.6.2018 klo 10-13 Sotkamon lukion Akkoniementien puoleisella parkkipaikalla. Se ei oikein vie minua eteenpäin, jos cruisailisin vain kaduilla, Lukkala sanoo. Poltin jarrua vasten kumia, niin etupyörä lähti alta. – Totta kai siinä voi sattua vahinkoja joskus. Näyttää, että pahemmalta loukkaantumiselta vältytään. Olen harjoitellut vain suljetuilla alueilla. Pikkuisen ottaa päähän että tänne asti piti tulla heittämään keikkaa, mutta sattui noin. Sekä Lukkala että Rehu ovat sitä mieltä, että keuliminen ja muu temppuajo, tai pöljäily kuten he sanoivat, ei kuulu yleisille teille eikä liikenteen sekaan. Pekka LassiLa Team Barbendersin Konsta Lukkalan taidonnäyte 600-kuutioisella Hondalla. Tyypillinen moottoripyörän ostaja on Viitalan mukaan aikuinen, vähän yli 40-vuotias mies, mutta viime aikoina ostoksille on palannut ilahduttavasti myös nuoria. Moottoripyöräkaupan laskuun ovat vaikuttaneet yleinen taloudellinen tilanne ja myös moottoripyöräkortin saamisen käytännöt. Vuokatissa oli viikonvaihteessa kokeiltavana kaikkiaan kahdeksan eri moottoripyörämallia. Keittoa riittää 400 ensimmäiselle! Samalla voitte tutustua uuteen yrittäjään Ville Karjalaiseen. – Puhutaan retropyöristä. Ajokorttiluokan korottaminen on edellyttänyt uuden ajokortin suorittamista. Sotkamon Kiinteistöhuolto 30 vuotta! P. Ajokorttiluokan korottaminen on jatkossa edullisempaa ja helpompaa. Moottoripyörien kauppa piristyy Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kun vuonna 2009 Suomessa rekisteröitiin lähes 11 000 moottoripyörää, rekisteröitiin viime vuonna vain vajaat 3000 pyörää. Koska moottoripyöräkauppiaita on aiempaa vähemmän, Viitala kiertää erilaisissa alan tapahtumissa ympäri maata järjestämässä koeajotilaisuuksia. Kadulla sitten cruisaillaan niin kuin siellä kuuluukin. Jokaisessa lajissa on riskinsä. Heikki Viitala ja 900-kuutioinen Kawasaki. – Talouden yleinen paraneminen vaikuttaa, Viitala arvelee. Talouden elpyminen ja helpotukset ajokortin saannissa virkistävät moottoripyöräkauppaa. – Kyllähän useammat osaavat keulia, mutta harva jaksaa sitten harjoitella. Toinen moottoripyöräkauppaa piristävä tekijä voi olla pienet helpotukset ajokorttimääräyksissä. Sitten kun on talot remontoitu, autot vaihdettu ja muut, niin hupilaitteet tulevat sitten viimeisellä kierroksella, toimitusjohtaja Heikki Viitala Euro Motor Centeristä sanoo. Ennen piti ajaa uusi ajokortti. kuvaT: Pekka LassiLa sivuun ja pyörä jatkaa kumollaan kymmenisen metriä. – Olen sanonut, että olemme ikään kuin ravintoketjussa siellä viimeisellä sijalla. Pitkän laskun jälkeen moottoripyörien rekisteröinnit ovat kääntyneet kasvuun. Nyt sen voi saada pelkällä näyttökokeella, Viitala kertoo. Kun kauppa ei käy, kaupan käy huonosti. Tiistaina 12. kuvaT: Mari Heikura Mari Heikura Kattamattomien retropyörien suosio on kasvussa. Sitten kun lähdetään pöljäilemään, niin tehdään se luvallisissa olosuhteissa, Aleksi Rehu lisää. Moottoripyöräkaupan alamäki on ollut jyrkkää myös alan kauppiaiden keskuudessa. Ala näyttää kääntyvän jälleen kasvuun. Meilläkin on esillä Kawasaki Z 900 RS, joka on ollut tosi kiinnostava, Viitala kertoo. – Nyt riittää, että täydentää ajokorttiluokkaa. Terveisin Markku Heikkinen Tervetuloa!. Myös kattamattomien peruspyörien suosio on kasvussa. Tammi-toukokuussa rekisteröintien määrä kasvoi noin kolme prosenttia. Ei sille nyt vaan voi mitään. Viitala ei kuitenkaan ole toivoton. Luultavasti siinä oli hietaa tai jotain, Kauhavalta Sotkamoon tullut Lukkala kommentoi. Suosituimpia moottoripyörämalleja ovat matka-endurot ja isot matkapyörät
Suurin jännitystekijä voi useimmille olla Orkamon mukaan ratojen korkeus. Vesiurheilukeskuksessa pääsee kokeilemaan myös sup-lautailua. Tossavainen suunnitteli myös Vuokatin SuperParkin skeittialueen ja sai silloin kuulla, että Vuokattiin kaivattiin lisää kesätoimintaa. Keväällä erilaiset leirikouluryhmät ovat olleet suuri asiakasryhmä Vuokatin Seikkailupuistossa, mutta Orkamon mukaan asiakkaat löytävät heidät koko ajan paremmin. Miehet toteavat, että heitä on kaksi nuorta yrittäjää, jotka haluavat tehdä yhteistyötä ja tukea toinen toisiaan. Ennen kiipeilyä jokaisen tulee osallistua ohjaajan johdolla perehdytykseen harjoitusradalla. – Yleensä 8-vuotiaasta ylöspäin lapset uskaltavat mennä jopa kaikki radat, Orkamo kertoo. Orkamo kuitenkin suosittelee taukojen pitämistä, jos aikoo seikkailla kaikkien ratojen läpi. Jaakko Tossavainen perusti Vesiurheilukeskuksen Vuokattiin neljä vuotta sitten. Tossavainen kertoo, että lautta on alun perin Roope Tonterin projektista. Lammella kelluva lautta on viihtyisä tukikohta Vesiurheilukeskukselle. Kesällä asiakkaat ovat tyypillisesti turisteja, polttariporukoita sekä yhä enenevässä määrin työpaikkojen tyky-porukoita. Ajatus vesiurheilukeskuksesta oli muhinut Tossavaisen mielessä usean vuoden ajan. Puistossa on yhdeksän eritasoista rataa, joista kaksi on matalaa lastenpuiston rataa. Lautalta löytyy vuokravälineitä, 15 hengen sauna, tilaa oleskella ja kaksi skeittiramppia. Radoilla liikutaan valjailla ja turvajärjestelmässä kiinnitettynä koko ajan, joten kiipeily on turvallista. – Kun puetaan märkäpuku, kenKesäkausi on avattu ilmassa ja vedessä Seikkailupuisto ja Vesiurheilukeskus tarjoavat extremeä jokaiselle sopivalla tasolla Mari Heikura Mari Heikura Vesiurheilukeskuksessa Ahvenisenlammella aktiiviharrastajat pääsevät tekemään lautatemppuja vedessä. Vesiurheilukeskus on Jaakko Tossavaisen yritys, jossa hän tarjoaa vähän erikoisempia vesilajeja. Tony Orkamo lupaa, että jokaiselle löytyy sopivasti haastetta. Elämyspassilla asiakas pääsee kokemaan niin kiipeilyn kun vesiurheilunkin kätevästi samalla lipulla. Yläilmoihin haikailevan kannattaa suunnata Vuokatin Seikkailupuistoon. Hauskaa vedessä läträäminen on kesähelteellä, mutta Tossavainen lupaa, että kylmä ei tule viileässäkään säässä. Päätyönään hän suunnittelee ja rakentaa aktiviteettipuistoja ja erityisesti skeittiramppeja. Vuokatin seikkailupuiston, Vesiurheilukeskuksen ja Vuokatti Sportin yhteiset kesäkauden avajaiset tarjosivat mahdollisuuden kokeilla monenlaisia harrasteita edullisesti tai ilmaiseksi lauantaina. Pienimmille lapsille on kaksi matalaa rataa, joista jopa 2-vuotiaat selviävät. Korkeista radoista neljä ensimmäiset ovat Orkamon mukaan sellaisia, että niistä kaikki yleensä selviävät hyvin. Varusteet saa kaikki vuokrattua paikanpäältä. VesiurHeilukeskus. Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Kesäkausi avattiin monipuolisin aktiviteetein urheiluopiston ympärillä. Nämä kaksi asiaa loksahtivat kohdalleen nelisen vuotta sitten ja nyt Tossavainen aloittaa neljännen kesänsä Ahvenuksen lammella. Avajaiset sujuivat hyvässä säässä ja seikkailusta kiinnostuneet löysivät Tossavaisen mukaan hyvin paikalle. Kun tämä tuntuu liian helpolta, voi haastetta nostaa erilaisilla laudoilla ja aktiiviset harrastajat pääsevät tekemään temppuja hyppyreissä ja lumilautailusta tutuissa reileissä. Tossavainen sai lautan käyttöönsä ja päätti olla purkamatta siihen kuuluvia skeittiramppeja, vaikka ne eivät varsinaisesti vesiurheiluun liitykään. Tossavainen kertoo, että vetojutuissakin ensin aloitetaan yleensä suplaudalla ja totutellaan tuntumaan veden päällä vedettäessä. Toki pituutta täytyy olla riittävästi. Neljälle ensimmäiselle radalla pituusraja on 115 senttiä ja kaikille radoille pääsee, kun on 140 senttiä pitkä. Fyysistä kuntoa ja uskallusta voi todenteolla testata mustalla seiskaradalla, joka on arvioitu Suomen vaikeimmaksi radaksi. Veden roiskumisesta nauttiva pääsee testaamaan vesipedon ominaisuuksiaan viereisellä Ahvenuksen lammella. 12 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Vuokatin Seikkailupuistossa pääsee voittamaan itsensä kiipeilemällä korkeuksissa. Lasten radoille pääsee siis aivan pienetkin, mutta isompiin ratoihin tarvitaan riittävästi pituutta. Fyysisesti radoista selviää hänen mukaansa jopa ilman aikaisempaa liikuntakokemusta. Tossavainen on rakentanut lammen yli vesihiihtokaapelin, joka sähkömoottorilla vetää asiakkaita lammen päästä toiseen vesisuksilla tai erilaisilla laudoilla. – Tämä on maailman suurin kelluva skeittisaunalautta, hän toteaa hymyillen. kesäkuuta 2018 gät, hanskat ja huppu, niin kylmä vesi ei haittaa, hän kertoo
Vuokatti Ski Team Kainuun seuratoimintaympäristö luo tietyt raamit ja noin poikkeuksellisen menestyneen urheilijan istuttaminen tähän kokonaisuuteen muuttuu turhan haastavaksi, toteaa Vuokatti Ski Team Kainuun manageri Hannu Koivusalo. kesäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 13 Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Vuokatti Ski Team Kainuu saa riveihinsä kaksi uutta nuorta urheilijaa, kun Miska Poikkimäki (18) ja Aija Söyrinki (21) siirtyvät seuraan. – Seitsemän kautta Vuokatti Ski Team Kainuussa olivat huikeita. Niskanen kasvoi VSTK-vuosinaan lupaavasta nuoresta olympiavoittajaksi ja maailmanmestariksi. Useampi hiihtäjä hakee paikkaa Seefeldin MM-kisajoukkueeseen. Kiitos koko seuralle tuosta ajasta, Iivo Niskanen sanoo. Mukavaa oli tehdä kovaa tulosta myös joukkueena, johon oli ilo kuulua. Akkukauppa 50 v. Vuokatti Ski Team Kainuun joukkueet uudistuvat Aija Söyrinki ja Miska Poikkimäki ovat uudet Vuokatti Ski Teamin hiihtäjät. Painepesurit ja tarvikkeet; pistoolit, pesuvarret ja suuttimet nyt varastossamme. Hiihtoliiton nuorten maajoukkueeseen kuuluva Poikkimäki vaihtaa seuraan Sievin Sisusta, joka on myös hänen kasvattajaseuransa. – Seuran vaihto oli iso asia minulle. Seuralla oli osaltaan vaikutusta siihen, että oma urani meni tuona aikana isot harppaukset eteenpäin. Kaudesta 2011–12 Vuokatti Ski Team Kainuuta edustaneen Iivo Niskasen ura jatkuu Puijon Hiihtoseurassa. 25,-50% ovh. torstaina 14.6. Tiedän, että Vuokatti Ski Team Kainuussa asiat toimivat tosi hyvin, puitteet ovat kunnossa ja toisia tuetaan. EY74A2 LJ3G32 18V 3:lla 5 Ah akulla sis. 100 ensimmäiselle asiakkaalle putkikassi kaupanpäälle. Poikkimäen sekä Söyringin mukaantulo antaa leveyttä ajoittain maajoukkueleirityksen ja maailmancup-kalenterin puristuksessa oleviin kotimaisiin kilpailutapahtumiin, Koivusalo sanoo. Hyvä ilmapiiri oli merkittävä syy, paljon Vuokatissa harjoitteleva Söyrinki sanoo. klo 9.00-16.00 Multifaster moniliitin järjestelmä Polttoainesäiliö 440 L 12V Esittelijä Pekka Kyllönen paikalla. HELLER SDS+ ja puuporanterät Wilpu ja Ruko reikäsahanterät -50% Heyco käsityökalut Kempact RA mig hitsauskoneet ERIKOISHINNOIN KYSY TARJOUS! 13,90 POISTOKORISTA TAVARAA alk. EYOFkilpailuissa kultaa ja hopeaa voittanut Poikkimäki opiskelee Sotkamon urheilulukiossa. Siellä mukana oleminen on Söyringin tähtäimessä. Tiistaina 12. TYÖVAATTEET Esittelijä Minna Niemelä paikalla klo 10.00 -13.30 T-paita sininen koot L – XXXL (ovh. Mikko Virtasen valmentaman Söyringin viime kausi oli ylirasitustilasta johtuen haastava, mutta nyt harjoittelu etenee kohti alle 23-vuotiaiden MM-kisoja. laturi ja laukku + ruuvinväännin runko EY75A7X Tarjous 5 kpl yht.. Henkilökohtaisella puolella jokaisella on omat tavoitteensa. AKUT WC paperi ” EMBO laatu ” 472241 40 rll säkki 13,90 Talouspaperi 473498 20rll säkki 4,90 Vetopyyhe 80,7m rulla 473329 6 rll pakkaus Minarc 150 Classic puikkoinvertteri 530,MinarcMig EVO 200 mig-hitsauskone 1290,Mukaan hitsausmaski Beta 60A kaupanpäälle hitsausmaski tulee vain EVO200 ostajalle FIAMM auton starttiakut 50,Faam akku 12 V 60ah 242x175x190mm FIAMM vapaa-ajan AGM akku 12V 200Ah 390,Esittelijä Seppo Nissinen paikalla. Tiimissä on ensi kaudella kuusi miestä ja seitsemän naista. – Kävimme Iivon kanssa kokonaisuutta läpi ja tulimme siihen lopputulokseen, että tämä on paras ratkaisu tässä kohtaa hänen uraansa. Vuokatti Ski Team Kainuun joukkueissa kaudella 2018-2019 on yhteensä kuusi eri maajoukkueryhmään kuuluvaa hiihtäjää. 19,95/kpl) Kaikki varastossa olevat kesätyövaatteet -30% UUTUUS FleX työvaate -25% 10,Stretch housu 125914 musta Hinta 93,05 netto Kesätakki 125190 musta Hinta 101,50 netto 69,76,Akkuporakone Yhteishinta 649,Mukaan veloituksetta Panasonic Softbag M kantolaukku (arvo 42,-) Henkilökohtaiset suojaimet ja putoamissuojaimet Esittelijä J-P Kangas paikalla. Seuralla on muutosten jälkeenkin kovat tavoitteet sekä naisten että miesten joukkueen suhteen tulevaan talveen. 1,tuote Esittelyssä FASTMIG X hitsauskone ja uudet BETA HITSAUSMASKIT Avoinna: ma-pe 8-17, la 9-13 Kasarminkatu 41, Kajaani, puh. Aija Söyrinki aloitti hiihtouransa Iin Urheilijoissa ja edusti viimeisimmäksi Oulun Hiihtoseuraa. 632 520 SPECMA SERVICE CENTER Aurinkosähkö paketti mökille Solarxon paneeli 100W paneelikaapeli 15m Victron säädin 10A 5m akkujohto 2x6mm2 25A sulakkeella vapaa-ajan akku FIAMM APC 12V 225Ah 500,Yhteishinta B-Tytöt paistaa ja myy makkaraa 1,Tarjoukset on voimassa vain to 14.6. – Tavoitteet viesteissä ovat korkealla
Varmastikin jossakin Kuhmossa asuu vielä myös metsoja ja ehkä jokunen riekkokin, vaikka kumpaakaan lajia ei kisassa tavattu. Jyrki Makkonen, 97 . Kisassa havaittu 132 lajia ei sentään ole Sotkamon kokonaislintumäärä. Kisaan osallistui yhdeksän joukkuetta ja sen järjesti Kainuun Lintutieteellinen yhdistys. . Kisassa joukkueet saivat pinnan lajista, jos enemmistö joukkueen jäsenistä havaitsi lajin samanaikaisesti. . Sieltä löytyi nyt muun muassa vesipääsky, tylli, pikkutylli ja uivelo. . Ensi vuonna kilpailu käydään Puolangalla. Outi Tuokko ja Juha Huttunen 67 MarjaTTa Kurvinen Joutsenilla on jo poikaset liikkeellä. Kisassa havaittu lintumäärä oli suurempi kuin yleensä tässä kisassa, joka kiertää Kainuun eri kunnissa eri vuosina. Osa joukkueista valvoi läpi yön. Olli Kanerva, Jarmo Laine ja Kari Haataja, 97 . Muiden joukkueiden lajimäärät olivat 84, 79, 70 ja 67. Kisassa havaittiin useita yllättäviä tai harvinaisia lajeja. Ruisrääkkä rääkkyi sekä Juholankylällä että Kuolaniemessä. Kilpailun aikana joukkueet kiersivät varsinkin Sotkamon tunnetuilla lintupaikoilla, Iivonperän ja Naapurinvaaran lintutorneilla, vanhoissa metsissä, peltoaukeilla ja lintujärvillä. Teppo ja Pekka Helo, 96 . Esimerkiksi punarintoja tuntuu olevan tänä kesänä vähän. kesäkuuta 2018 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Sotkamossa viikonloppuna pidetyssä 24 tunnin linturallissa havaittiin yhteensä 132 lintulajia. Marjatta Kurvinen ja Jari Jakobsson, 84 . . Kuva on otettu vastikään kunnostetulla Ansosuon lintukosteikolla, joka on entinen turvesuo. Voittajilla eli Heikki ja Teppo Piiran joukkueella lajeja oli kymmenen enemmän kuin muilla, 107. . . . Juha Huttunen ja Outi Tuokko näkivät Kiantaperässä allin. Yksi merimetsokin löytyi kisan aikana. Sotkamosta löytyi 132 lajia Veljekset Teppo ja Heikki Piira ylsivät kisan voittoon ylivoimaisesti. Ranta-asukkaiden yörauhaa mylvivällä äänellään häiritsevä härkälintu uiskenteli Sotkamojärvellä. Juha Mannermaa, Hannu Rönkkö ja Jouko Kotimäki löysivät Juholankylältä surisemasta pensassirkkalinnun. Ansosuo on vastikään lintukosteikoksi kunnostettu alue Losossa. Pyystä havainnon teki vain yksi joukkue, teeristä sentään useampi. Vanhojen metsien lajeja, sinipyrstöjä, kuukkeleita, idänuunilintuja, pikkusieppoja ja varpuspöllöjä, löytyi Losonvaarasta Parkualta ja Talvivaarasta. . Satakieli lauloi Torinkylällä ja jätevedenpuhdistamolla. Heikki ja Teppo Piira, 107 . Alueella asuu myös pikkukuovi. Jyrki Makkonen löysi Kusianjokisuun vanhan voimalaitoksen alta pitkäpyrstöisen virtavästäräkin. Viikonlopun linturallin voittajajoukkue Heikki ja Teppo Piira havaitsi 107 lintulajia. Ari Tervo ja Jouni Ruuskanen, 79 . Kuva on Niskalankylän Suojärveltä.. Puolangalla, Suomussalmella ja Hyrynsalmen-Ristijärven alueella viime vuosina pidetyissä ralleissa voittajajoukkueen lajimäärä on ollut hieman yli tai alle sadan. Tavallisiakin lintuja oli monien joukkueiden vaikea löytää. 14 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Kolmella joukkueella oli 97 lajia ja yhdellä 96. Juha Mannermaa, Hannu Rönkkö ja Jouko Kotimäki 97 . Tavallinen pensastaskukin oli hukassa. Suopotkupalloa varten rakennetusta Ison Tervasuon tornista Heinämäeltä löytyivät kisan ainoat kapustarinnat. . TulokseT . Kamppailu kärkikaksikon takana oli tasainen. Pikkulepinkäinen havaittiin Parkuan läheltä ja meriharakka laidunsi Huuskonniemen pellolla. Kilpailuaika alkoi lauantaina aamupäivällä ja päättyi sunnuntaina 24 tunnin kuluttua. Hannele ja Raimo Kantola sekä Tuula ja Jorma Keränen 70
Sotkamon kirkko, Tiekirkko. Myös luomenpoistot ja ajokorttitodistukset. Tiistaina 12. Ruskaretki Pallaksen maisemiin Vuontispirtille. Koskelo s. Ke 20.6. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ma ja ke klo 9–10 p. Ohjattua leikkikenttätoimintaa 3–8 v. Yleinen seurakuntatyö: To 14.6. 08 6172 3527 kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, Salmelantie 1. Lääkäreiden vastaanottopäivät • Fysiatrian erikoislääkäri Pekka Tiura ti 26.6. Lapsille sään mukainen vaatetus ja omat eväät mukaan. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. Rakkaamme Yrjö Viljo Päiviö hiltunen s. To 20.9. Ilmoittautumiset Kainuun Opistolle p. Lämmin kiitos suruumme osaa ottaneille. – Näitä esityksiä on kainuulaisena yrittäjänä helppo kannattaa. 044 299 0826 tai sp: sinikka.korhonen@kainuunopisto.fi pe 20.7. Sopanen sotkamo.helluntaiseurakunta.fi Rakkaamme, kaikkemme Äitimme, mummumme, isomummumme Mirja Vieno Orvokki MakkOnen s. • Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ma 18.6. Naiset, lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat, sekä ajokorttitodistukset. To 21.6. Työryhmän näkemys on, että kuljetustukea ei tule sisällyttää tulevien maakuntien yleiskatteellisen rahoituksen piiriin, vaan sen tulee olla jatkossakin valtion erillisrahoitusta. Seurakunnan kotiosoite Internetissä. klo 16 Leipäkirkko, J. Heidän sydäntoimintojaan rekisteröitiin tavanomaisen päivän mittaan ja myös unen aikana. • Yleislääkäri Jukka Tiihonen to 14.6. Snowpolis, Kidekuja 2 puh. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä hyväksyi kokouksessaan 6.6.2018 toimenpiteitä elinkeinotoiminnan ja työllistämisen osalta. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Unen laadun ja aivojen palautumisen on aiemmissa laboratorioolosuhteissa tehdyissä tutkimuksissa todettu kärsivän alkoholin nauttimisen seurauksena. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 8.6.2018 Oulussa. Erikoislääkärin lähetteellä. Lämmin kiitos osanotosta. kesäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 15 seurakunnat Siunattu läheisten läsnä ollessa. rippikoululeiri Rytilahden Majalla. Lisätiedot p. Muualla: La 15.9. Vietämme keskikesän suurta juhlaa Raamatun äärellä. Leikkikentällä voi olla koko ajan tai osan päivästä. Jokaiselle on tilaa yhteisessä juhlassamme. Tuen tulee perustua kuljetusmatkan etäisyyteen, ei asukaslukuun. • Yleislääkäri Marjo Pantti ma 18.6. 15.5.2018 Sotkamo Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoille ajattomuuden. Kaivaten Irja perheineen Viki perheineen Marjo perheineen Sari perheineen Petri perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Työryhmä toivoo kansallisen toimenpideohjelman laatimista yritysten investointilainojen saamisen helpottamiseksi. Lisätietoja retkenjohtaja Yrjö Sorvarilta p. Yrittäjiä kohtaa aivan erilaiset haasteet ja näillä toimenpiteillä ne huomioitaisiin, sanoo Suutari. illalla. Juodun alkoholin määrän perusTutkimus alkoholin vaikutuksesta uneen teella osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään: keskimäärin 1, 3 tai 7 annosta päivässä nauttineisiin. Lapsityö: Ti 12.6. Heikki Arvilommi. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 1.7. Harvaan asuttujen alueiden yrityksistä pidettävä huolta Riittävän pitkä uni on tärkeä terveyden ja toimintakyvyn takaaja. (08) 619 470 ja www.vuokatinranta.fi. Ti 19.6. • Kirurgi Esko Ripaoja ti 12.6. La 23.6. – Työryhmän näkemys ottaa hienosti huomioon harvaan asutuilla seuduilla toimivien yritysten erityistarpeet, kuten kuljetustuen säilyttämisen valtion erillisrahoituksena, yritysten vaikeudet saada lainaa kiinteistöjen arvon laskiessa, osaavan työvoiman saatavuuden hankaluudet sekä yritysten omistajanvaihdosten haasteet, toteaa kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutari. alkaen normaalisti.) Diakoniatyö haastaa käsityöihmisiä neulomaan ranteenja nilkanlämmittimiä sekä myssyjä Sotkamon vuodeosastolle. Su 17.6. Myös unen laatu vaikuttaa levon tehoon ja aivojen toimintaan. Lähtö Ristijärveltä la 15.9. ma-pe klo 11–16. Vuokatinrannan juhannus. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä. On täysin eri asia harjoittaa yritystoimintaa pohjoisen harvaan asutuilla seuduilla kuin etelän kasvukeskuksessa. Pohdimme yhdessä, mitä se meille kertoo Kolmiyhteisestä Jumalasta ja ihmisestä. – Su 24.6. Naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri, yleislääkäri. Nuorilla alkoholi häiritsi unta enemmän kuin vanhemmilla. Avoinna 12.6.–31.8. klo 13.30 Hartaus Himmelissä Su 17.6. lapsille arkipäivisin klo 9–14 srk-talon leikkikentällä. Erikoisosaamisalueena faskiamanipulaatiot. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi VUOKATTI Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme avoinna arkisin klo 8.15-15.30 Uusimme reseptit, KELA korvaa osan kuluista! Nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Kastetut: Samppa Manu Juhani Maunuksela, Vilja Auroora Valjus, Atte Veikka Johannes Pyykönen Kuolleet: Maire Elviira Rusanen 77 v., Yrjö Viljo Päiviö Hiltunen 74 v. • Laboratorio avoinna arkisin klo 8-9. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Keinotekoisista koeolosuhteista siirryttiin arkielämään tuoreessa Tampereen teknillisen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa, jossa kerättiin tiedot alkoholin käytöstä ja seurattiin unen laatua sekä tipattoman että ei-raittiin päivän jälkeen. klo 12.30 Vuokatinrannan konfirmaatiomessu Sotkamon kirkossa. klo 9. Matti Komulainen Kiitos Martta Aliina lehMusvirtA o.s. Pe 22.6. Vastaanotot jatkuvat 1.8. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Lämmin kiitos osanotosta. Valmiit käsityöt voi tuoda diakoniatoimistoon tai khranvirastolle, josta ne kootusti viedään perille. Mm. klo 13 Vanhainkotivierailu ja siioninvirsiseurat Himmelissä. (HUOM! Diakoniatoimisto suljettu ajalla 2.7.–31.7. ja ma 13.8. Olet lämpimästi tervetullut, olitpa lapsi, nuori, aikuinen tai harmaahapsi. Lisäksi työryhmä korostaa työvoiman liikkuvuuden edistämistä ja osaavan työvoiman saatavuuden lisäämistä porkkanoiden kautta sekä maatilojen sukupolven vaihdosten perusteena olevan 25 000 euron tulorajavaatimuksen laskemista ja muiden yritystoiminnan tulojen sisällyttämistä tulorajaan. rippikoululeiri) Sotkamon kirkossa. Unen virkistävä tehon voitiin laskea vähentyneen noin 10, 24 tai 40 prosenttiyksikköä nautitun alkoholin määrän noustessa. klo 19 Juhannusseurat Rytilahden Majalla. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Siskotiimi Ke 13.6. Lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat. Lankoja ja ohjeita saa diakoniatoimistolta. 16.5.2018 Oulu Kaivaten sukulaiset ja ystävät Elos tuskat häipyy usvain taa, nuku iäisyyden unta rauhaisaa. 2. klo 10 Konfirmaatiomessu (1. 10.11.1938 Sotkamo k. todistukset, sydänfilmit, rasitusEKG, luomenpoistot ja asiakkaat vauvasta vaariin. 5.3.1944 Sotkamo † 21.5.2018 Sotkamo Kiittäen ja kaivaten Aila Heikki Jari, Anne-Maria, Severi, Amanda ja Vanessa Seija, Ari, Emmi, Ville ja Juuso Veikko sukulaiset ja tuttavat muistamisesta ylioppilaspäivänäni. La 16.6. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Yöunta tarkasteltiin kolmen ensimmäisen tunnin ajalta analysoimalla sydänrekisteröinnin tuloksia. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 12.6. Sateella olemme sisätiloissa. Jokaiselta osallistujalta oli verrokkina unen aikainen rekisteröinti raittiin päivän jälkeen. klo 18 Usko-kappelihartaus siunauskappelissa. Niistä voitiin päätellä unen laadun muutoksia. Vuokatinranta: Pe 22.6. klo 20 Juhannusaaton seurat Vuokatinvaaralla. 045 112 1324 tai sp: sorvariys@gmail.com. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. • Fysiatrian erikoislääkäri Saija Paavola su 12.8. Isosta lähinnä toimistotyötä tekevästä joukosta kerättiin noin 4000 miestä ja naista, iältään 19 65 vuotiaita. mennessä. Rippikoulutyö: Ke 13.6. Paluu to 20.9. • Fysiatrian erikoislääkäri Eija Ahoniemi ke 20.6. klo 10-12 EUruoanjako To 14.6. 17.7.1924 Sotkamo k. Muualta Kainuusta tuleville järjestämme kuljetuksen Ristijärvelle
ymien myyn. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. 0500 281 355 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Pitopalvelut sotkamon pitopalvelu ateriapalvelu, pitopalvelu, suolaiset ja makeat leivonnaiset Mervi ja Mika Seppänen p. tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. Kirjekuoret . Osteopaatti . 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi POHJOLAN SÄHKÖTEKNIIKKA Ville Ruuskanen *Sähköasennukset *Sähkösuunnittelu *Tarvikemyynti *Laitekorjaukset P. huoneistoremontit . Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. . 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium Hautauspalvelut Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . Kirjapainot SOTKAMON KIRJAPAINO Tmi Kari Simonen Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo Puh. Esitteet . en näy. ölasien vaihdot ja muut huollot. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. 040 735 4007 www.osteopaattikoutonen.com T:mi KÄMÄRÄINEN MARKO • maalaus • tasoitetyöt • tapetointi • mattotyöt • huoneistoremontit P. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. 08-6662 251, 040-5290 251 kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi . HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. komUlainen oY TilausajoT 16ja 47-paikkaisilla busseilla SOTKAMO P. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. maa-ainekset toimitettuna • Autot ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin Soita ja kysy tarjous! 050 386 4900 Reima Komulainen reimakomulainenoy.fi 050 386 4901 Tero Heikkinen reima.komulainen@kuljetusliike.inet.fi kUljeTUsliike r. kosteantilanremontit . 08 6660 014 Kauneushoitolat Ark. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . 0500 281 355 ...meiltä myös . 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi P. 050 550 3405 ville@pohjolansahkotekniikka.fi. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. Hermoratahieroja . luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. (alv 24 %). asennukset . 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. 044 286 4255 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Huotari p. www.kajaaninjateauto. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. Postikortit . sähkösuunnittelu . Kaisa Laajakaista -lii. painotuotteet Hierojat Hierojat 25 € 40 € l Kuppausta l Hammaslääkärit Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Sähköistykset ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. P. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 044 774 0400 pitopalvelu@sotkamo.net Parturit ja kampaamot www.sotkamolehti.fi frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo Suojärventie 2, Vuokatti P. Käyntikortit . LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Ym. 0500 190 688 P. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. kesäkuuta 2018 16 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. oitu lämpöpumppuasentaja P. 0400 681 435 J. 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. D.N neulahoitaja MARTTi KOuTONeN Snowpolis, Vuokatti, Kidekuja 2 . 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Kutsukortit . Lomakkeet . ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. www.kajaaninjateauto. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. Soita tai varaa netistä! . ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Työsuoritukset Kuljetuspalvelut Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. 044 563 2400 jmaatta64@gmail.com www.jarimaatta.fi fasettilukko, huimaus ja huono olo, puutuminen,penikkatauti lapojenväli/rintakipu, selkäkipu jne. Tarrat . 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa Parturi-kampaamo HELENA P. KOKEILE NIIN USKOT. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. www.porho.. eiden myyn. uudisrakentaminen p. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! P. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET SOTKAMOSTA • Kallioja soramurskeet • Hiekat • Sepelit ym. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. ma-pe 8.00-16.30 HINAUSPALVELU MANNELIN puh. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh
Hartaushetki Himmelissä, Himmeli, Pilkkitie 2, 14.6. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli vuodelta 1939. Marvelin moottoriturpa-palkkasoturi palaa suurempana, parempana – ja toisinaan myös housuttomampana – kuin koskaan. Tuhkimo-baletti, 14.6. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi TapahTumaT SOTKAMO EUruokajakelu, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 13.6. Wes Andersonin ohjaamassa komediaseikkailussa Atari Kobayashi lentää koirien saarelle etsiäkseen henkivartijakoiransa Spotsin. kolarityöt . klo 22.15. Leipäkirkko, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 17.6. Mestarietsivä Sherlock Gnomes (K7), 12.6. klo 14.30, 15.6. Menoinfo Sotkamon lohikuninkuus 2018 ratkaistaan Maanselän Hoikanlammella la 16.6.2018 kello 10–14 Sarjoja kilpailussa on kolme, nuoret alle 14 v, naiset ja miehet. EUruokajakelu, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 13.6. Luonnonkukkaretki Ontojoella, Joenalusniemi, Kallioisentie 8, 17.6. Kilpailun järjestää Ala-Sotkamon osakaskunta, Sotkamo-lehti ja Maanselän kyläyhdistys ry. Edellisten vuosien Lohikuninkaat ovat mukana puolustamassa titteliään. klo 16.30, 15.6. klo 17.45, 16.6. klo 19.30, 18.6. 7.6.–16.8. klo 22, 16.6. klo 17.30. klo 21.45. Voimaja tasapainoharjoitustuokio Sotkamon terveysaseman piha, Terveysasema, Keskuskatu 9, 12.6. alv. Lähtö kimppakyydein kirjaston pihalta klo 11.30 tai kohteesta klo 12. klo 13–15. Saat myös kirjallisia ohjeita kotiin. klo 19.15, 14.6. Solo: A Star Wars Story 2D/3D (K12), 13.6. Isle of Dogs (K7), 16.6. klo 14.15, 16.6. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi kaivojen tyhjennykset viemäreiden avaukset Sapsoperäntie 159, Sotkamo www.sapsohuvilat.fi p. Kainuun Mobilistit ry. klo 10–12. Kauhu. klo 16. Saarella hän kohtaa uusia sekarotuisia ystäviä. Näyttely avoinna kirjaston aukioloaikoina. Sarja: PB HCP: 1) Hietanen Jussi PGK 41, 2) Alanen Erkki GP 37, 3) Turkka Ville VGC 28, 4) Hyytiäinen Kari ERG 27, 5) Partanen Ari KkG 25, 6) Manninen Kari GP 25, 7) Ruohola Laura KlG 22, 8) Alanen Juhani GP 22, 9) Turkka Heikki LaG 18. klo 13.30. 010 665 6000. klo 18.15. kesäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 17 Työsuoritukset Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 €/puh. Minä, Simon, 12.6. NäyTTElyT SOTKAMO Johanneksenkulma, Kainuuntie 18. Sään salliessa ulkoilua, Turinatupa, Akkoniementie 9, 12.6. Kukaan ei nimittäin vielä tiedä hänen pitävän pojista. 23% Huolto: 050 526 4410 Päivystys: 046 921 2808 (ilta ja vkl) TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 KAINUUN -PALVELU O Y Marko 040 963 9140 Jonne 044 239 4727 Kaivinkonetyöt, hiekat, murskeet T:mi Suutari Tuomo puh. klo 19.45, 16.6. Hinnat sis. Jokainen ansaitsee suuren rakkaustarinan, mutta Simonille asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Kalastusalueena on lammen eteläja itäranta. Tervetuloa dinosaurusten maailmaan–Jurassic World: Kaatunut valtakunta. klo 13.30. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. ti–pe klo 11–18, la, su klo 11–15. Jurassic World: Kaatunut valtakunta 2D/3D (K12), 12.6. klo 13–13.45. Aatos, Akkoniementie 16. 25.1.–31.12. Kesto 2 tuntia. Jonotusaika on maksullinen. Syntymä ja kuolema -pienoisnäyttely. Osanottajien kesken arvotaan yhden vuorokauden mökkimajoitus Etapista (peipon pesä). ElokuvaT SOTKAMO Deadpool 2 (K16), 13.6. Rantaongintaan ei ole osanottomaksua ja kaikki ilmoittautuneet palkitaan. The Death of Stalin (K12), 13.6. Peräkonttikirpputori rompetori ja Kainuun Mobiiliajot, Naapurivaaran lomakeskus, Pohjavaarantie 66, 15.6. Kainuun Museon pienoisnäyttely avoinna kirjaston aukioloaikoina. klo 21.30, 17.6. Sotkamon kirjasto, Markkinatie 1. Ti 15.5.–21.6. Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 12.6. klo 8–16. Voimaja tasapainoharjoitustuokioissa keskitytään toimintakyvyn edistämiseen tasapainon ja jalkojen voiman harjoittamisen kautta. klo 17.15, 14.6. klo 10–12. Puutarhatontut, Gnomeo ja Julia, palkkaavat kuuluisan etsivä Sherlock Gnomesin tutkimaan muiden puutarhakoristeiden mysteerisiä katoamisia. + 0,059 €/min. klo 20.15, 15.6. Totuus vai tehtävä (K16), 17.6. Kaikki nuoret ja yleisten sarjojen kolme parasta palkitaan. klo 12–14. + 0,1691 €/min. Kilpailun ohessa järjestetään nuorten (alle 14v) rantaonkikilpailu rajatulla alueella. Kaveriporukan harmiton leikki muuttuu kohtalokkaaksi, kun joku – tai jokin – alkaa rangaista niitä, jotka valehtelevat tai kieltäytyvät tehtävästä. Klassikkosatu vangitsevan kauniina balettina. Kuriton komedia poliittisesta kilvoittelusta ja hillitöntä menoa marssittaa nimekäs näyttelijäkaarti. Nouse Millennium Falconin kyytiin ja matkusta kaukaiseen galaksiin. Tiikeriäidin kasvattama pingviini aikoo ylläpitää järjestystä ja oikeudenmukaisuutta viidakossa, kuten hänen äitinsä teki häntä ennen. Naapurinvaaran kulttuuriympäristöpäivän yleisötapahtuma, Perttulan pihapiiri, Perttulantie, 15.6. Tuloksia Viikonloppuna kilpaillaan suurimmasta lohisaaliista Hoikanlammella. klo 15.15. klo 15.30, 12.6. Animaatio. Suurimman Lohisaaliin saaja saa vuodeksi haltuunsa Sotkamo-lehden lahjoittaman kiertopalkinnon, Sotkamon Lohikuninkaan tittelin ja vuoden kalastusoikeuden Hoikanlammelle. klo 15.45. ja matkapuhelimesta 0,0821 €/puh. Nuorisokomedia/draama. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. klo 19. klo 8–22, 17.6. klo 13.30. Tiistaina 12. Taidenäyttely Tapani Ahtonen Tuhat tarinaa. Juliet, valovoimainen, mutta hieman itsepäinen kirjailija saa kirjeen salaperäiseltä kirjallisuuspiiriltä, joka sai alkunsa natsien miehittämällä Guernseyn saarella. klo 19.30, 14.6. klo 22.30, 15.6. klo 17.15, 17.6. 044 286 3965 LokapaLveLu kähkönen p. klo 12. Mukaan eväät ja saappaat. klo 12, 17.6. klo 18. Ti 7.5.–15.6.Valtteri Mulkahaisen Pienet karhut valokuvanäyttely. ma–pe klo 10–16, la klo 9–15. Tiedustelut, p. klo 17–20. Naapurinvaaran maisemahankkeen yleisötapahtuma Perttulan pihapiirissä. klo 21.30, 16.6. klo 15.30, 18.6. Järj. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (K12), 15.6. Vanhaa kulttuurikasvistoa ja metsäja rantalajistoa. Seuraava jako 15.8. Ratmanskyn Tuhkimo on kepeä, värikäs ja romanttinen, täynnä tanssin taikaa ja sadunomaisia käänteitä. klo 18–22, 16.6. ARKiSTO/ KATiMARi PARTAnEn. maalaukset NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. Seurat Himmelissä, mukana Herättäjäyhdistys, Himmeli, Pilkkitie 2, 14.6. 040 752 1311 AITAT ja SAUNAT HUVILAT ja TALOT 40 vuoden kokemuksel la Kajaani, gsm 0500 583 626 . klo 16. Lohikuninkuus ratkotaan Hoikanlammella Katinkulta Golf, Keskusta/Atria Golf Open 7.6.2018 Sarja: LP HCP: 1) Vaarala Pekka KaG 72, 2) Huotari Tuomo KaG 74, 3) Hyvönen Ossi KkG 74, 4) Piirainen Asko KkG 76, 5) Pussinen Mika KaG 76, 6) Arffman Tauno KkG 77, 7) Jokinen Juha-Matti PGK 79, 8) Tiusanen Arto KkG 80, 9) Huusko Juho KkG 81, 10) Mustonen Esa KkG 81, 11) Lehtomäki Pertti LeviG 91. Kilpailumaksu yleisissä sarjoissa on 20 euroa ja lohisarjaan ilmoittautuneille nuorille (alle 14v) 10 euroa. klo 17.45, 14.6. Tarjolla kilpailuissa on nuotiopannukahvit, voilla leivotut pullat ja kuumat grillimakkarat. Viidakon veijarit (K7), 17.6. klo 19.30, 18.6. klo 21.15, 13.6. klo 10–12. Puhuttu suomeksi. klo 15.15, 17.6
AsiAkAspAlvelu p. – Täysin erinäköinen peli meiltä. Perjantai-illan ottelu oli osa keskustan puoluekokouksen ohjelmaa. – Vimpeli sai paljon tilanteita aikaiseksi ja pääsi yrittämään joka vuorossa kotiutusta. Katsomossa peli ei aiheuttanut suuria tunteita ja myös kentällä meno oli ajoittain virkemiesmäisen seesteistä. Korhonen muistuttaa myös Niko Korhosen puuttumisen vaikuttaneen Jymyn pelaamiseen. 18 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Kärkilyöjät: 1) Sami Haapakoski Vimpeli 71, 2) Sami Partanen Kitee 66, 3) Perttu Ruuska Vimpeli 65, 4) Juha Korhonen Kouvola 62, 5) Jouni Itävalo Kankaanpää 62, 6) Juha Toikka Hamina 61,...9) Niilo Piiponniemi Sotkamo 57. Esiin astui tuttu mies, kun Roope Korhosen merkattu lyönti 2-rajaan toi kaksi juoksua ja jaksovoiton. Jos tämä peli olisi pelattu heinäkuussa, niin kentällä olisi ollut paljon enemmän äksöniä ja sananvaihtoa, Korhonen selittää. – Peruslyöntien suoritusvarmuus ei riitä. Johdimme pitkään avausjaksoa ja supervuorossakin olimme 1–0-johdossa, Jymyn Roope Korhonen muistuttaa. – Nyt mennään vasta alkukesää ja syksyn ratkaisupeleihin on pitkä aika. – Onneksi kuitenkin saatiin niitä läpilyöntejä. . 050 314 5004 ma-pe klo 8-16 toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Akkoniementie 4, 88600 soTkAmo Jere Saastamoinen jere.saastamoinen @slpmedia.fi Jymy pesi Hiukassa kasvonsa, vaikka Vimpeli veikin ottelun nimiinsä supervuoroparin jälkeen jaksovoitoin 1–2. Mikko Kanala löi jakson ratkaisujuoksun 4–3-tilanteessa loistavalla 2-rajapuhkaisulla, mikä nosti Vimpelin 4–5-jaksovoittoon. kesäkuuta 2018 asiakaspalvelumme palvelee puhelimitse ma–pe klo 8–16 p. Lyöntien taso heittelee liikaa, ja jos vastustaja onnistuu tekemään hyvän ulkopelisuorituksen, niin se ei riitä vaihtoon. Jymy roikkui ottelun voittotaistossa lähinnä läpilyöntiensä ansiosta. . Vasemmalla Aimo Korhonen. Supervuorossa Jymy siirtyi aloittavalla sisävuorolla 1–0-johtoon ottelussa neljä juoksua lyöneen Roope Korhosen mainiolla 2-rajanäpäyksellä, mutta tasoittavalla sisävuorolla Vimpelin 17-vuotias superjokeri Perttu Ruuska pommitti takaa läpi kolmen juoksun arvoisesti. PeKKa LassiLa. – Molempien peli hakee vielä uomiaan ja tässä vaiheessa pitää keskittyä vielä enemmän omaan kuin vastustajan pelaamiseen. Lyöjät: 1) Perttu Ruuska Vimpeli 3+38=41, 2) Juha Korhonen Kouvola 0+40=40, 3) Jukka-Pekka Vainionpää Seinäjoki 1+36=37, 4) Juha Niemi Joensuu 1+30=31, 5) Janne Mäkelä Vimpeli 0+30=30, 6) Roope Korhonen Sotkamo 0+29=29 . Vielä torstaina Jymyn vierailu Joensuussa oli ala-arvoisen ja naurettavan välimaastossa, mutta Vimpeliä vastaan Jymy taisteli loppuun asti ottelun voitosta. Peli-ilme löytyi, mutta voitto jäi vielä haaveeksi Avausjaksolla Jymyn sisäpeli oli pahasti tukossa ja ainoaksi ilonaiheeksi jäi Lauri Rönkön 1+2 juoksun arvoinen kunnari. – Meiltä puuttuu tällä hetkellä päävaihtaja numerolta 3 ja kun Niko tulee takaisin, niin se tuo lisää varmuutta myös ulkopeliin. Emme saaneet tilannetta päälle konemaisesti ja sisäpeli oli aika tukkoista, Korhonen myöntää. Etenijät: 1) Mikko Kanala Vimpeli 26, 2) Niilo Piiponniemi Sotkamo 26, 3) Sami Haapakoski Vimpeli 25, 4) Sasu Toikka Kouvola 23, 5) Olli Heikkala Vimpeli 23, 6) Tommi Mäentausta Kouvola 22 . Avausjaksolla Jymyn sisäpeli oli pahasti tukossa ja ainoaksi ilonaiheeksi jäi Lauri Rönkön 1+2 juoksun arvoinen kunnari, joka lipsahti helposti Vimpelin 2-koppari Arttu Ruuskan yli. 010 665 9013 ma-pe klo 8-16 TilAusAsiAT asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoiTusAsiAT ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi ToimiTukselliseT AsiAT p. Myös vaihtotilanteissa Vimpeli oli selkeästi isäntiä varmempi. Juha Tanskanen (oik.) selostaa Juha Sipilälle pelin kulkua. – Mulla on aina varastossa hyvä lyönti 2-rajaan ja Vimpelillä oli siepparina uusi mies (Timo Hanhisalo), joka pelasi hieman lähempänä. KuvaT: PeKKa LassiLa Sisäpelin suoritusvarmuus ei vielä riitä haastamaan mestarisuosikki Vimpeliä. – Ei tämä meiltä vielä hurlumheiksi lähtenyt. Tasaisista jaksonumeroista huolimatta Vimpeli oli sisäpelissä selkeästi Jymyä edellä. Toisella jaksolla Vimpeli oli pitkään kuskin paikalla, mutta Jymy nousi voittoon neljännen vuoroparin tasoittavalla. SuperpeSiS Tilastokärjet . . Korhonen näkee, että Jymy on vielä selkeästi Vimpeliä jäljessä sisäpelin suoritusvarmuudessa. Niillä monesti päästään tappelemaan voitosta. Ulkopeliä pitää siis saada vielä tiiviimmäksi ja lopussa Vimpeli teki ratkaisun läpilyönnillä, Korhonen harmittelee. Jaksovoitosta huolimatta Jymyn peliesitys ei aiheuttanut vielä suuria hurraa-huutoja. 010 665 9013 Konttorimme sen sijaan on suljettu 11.6.–6.7. Ajattelin, että nyt se lyönti pitää siihen lyödä, jos aikoo sen tässä pelissä käyttää, Korhonen kertaa toisen jakson ratkaisua. Jymyn ja Vedon välistä ottelua seurasi koleassa kesäillassa 2017 katsojaa. Siinä missä Vimpelin kärkietenijä Teemu Isoketo meni kentälle 6/8 tehoilla, oli Jymyn Jere Vikströmillä (1/8 kärkilyöntiä) jälleen suuria vaikeuksia päästä ykköselle. Kunnarin ja Roope Korhosen lyömän 4–1-juoksun myötä Jymy oli avausjaksolla tukevassa johdossa, mutta Vimpeli onnistui nousemaan rinnalle ja lopulta ohi
040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) aId ostI KaINuuLaINeN www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... klo 12.00 – 14.00 7 E /kg, 15 E /3 kg Tuomme tilauksesta puut, pensaat, perennat ym. tiistaisin ja perjantaisin . 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Su 17.6. ja 30.7. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Lähtö kimppakyydein kirjaston pihalta klo 11.30 tai kohteesta klo 12. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... 08 612 1012 kesäkukkamarkkinat jatkuvat ti-ke Palvelemme ark. Tiistaina 12. Sopii kaikenkuntoisille ja koko perheelle. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. . Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Huhtikankaan ampumaradan osoite: Hamppulammentie 18, Sotkamo. Sotkamon riistanhoitoyhdistys järjestää ampumakokeita Huhtikankaan ampumaradalla seuraavasti: maanantaisin 18.6., 2.7., 16.7. Kuoreen merkintä ”Lumityötarjous”. alv 24 %). Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Pungankoskella. Ampumakokeeseen ilmoittaudutaan ampumaradalla tunnin kuluessa alkamisajasta. Mukaan eväät ja saappaat. alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. sähköpostit ........ Tuoretta Puruveden Muikkua Sotkamon torilla to 14.6. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. verkossa joka päivä www.sotkamolehti.fi. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. verkossa joka päivä www.sotkamolehti.fi Sotkamon kunnan varikkoalueella Haapalanlahdentiellä oli murtauduttu vajaan viikonlopun 8.611.6.2018 välisenä aikana. 615 5811, kirjaamo@sotkamo.fi l Rullaverhot l Verhokiskot l Pystylamellit l Hyttyssuojat l Korjaukset l Markiisit l Verkkokauppa avattu, tutustu ja tilaa. Tervetuloa! Sotkamo-Seura ry. Iltarastiisäntä Sotkamo-lehti. klo 17.00-18.30. Poliisi pyytää asiasta jotain tietäviä, ilmoittamaan tietonsa Oulun poliisilaitoksen vihjenumeroon p. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 9-17, la 9-14 Kainuuntie 15 (toria vastapäätä) 6 90 SAMETTIRUUSUT JA PETUNIAT 10 kpl KAIKKI VALMIIT AMPPELIT -20 % MILJOONAKELLOT 2 kpl 10 € tarjouspyyntö Sotkamon kunnan tekninen toimiala pyytää tarjoukset kunnan eri kiinteistöjen (kaava-alue ja haja-alueen koulut), sekä kunnan hoidossa olevien yksityisteiden aurauksesta (aura-autot ja traktorit) aurauskaudella 2018 – 2022 + optio 1 v. Tarjoukset tehdään teknisestä toimistosta saataville lomakkeille. Kyseisen astian kyljessä merkintä 2 %. Varas murtautui vajaan viikonlopun aikana Sotkamossa . lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Tarjouspyyntöasiakirjat on saatavilla kunnan internetsivulla: www.sotkamo.fi/hankinnat Lisätietoja antaa tarvittaessa, kiinteistömestari Hannu Tervonen (kiinteistöt ja haja-alueen koulut), tieinsinööri Erkki Tervo (yksityistiet) puh. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....126 € 6 kk maksuvälillä .......69 € 4 kk maksuvälillä .......46 € Vuosikerta .................192 € (hinnat sis. 044 256 6203. tiistaisin ja perjantaisin . kesäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 19 sarjakuvat SUPERMUKULA B. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Kesto 2 tuntia. Ympäristöja tekninen lautakunta SOTKAMON KUNTA TIEDOTTAA Kunnanvirasto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo, puh. www.pohjolankaihdin.fi Akkoniementie 12 P. Sotkamo LT 2017 ................................. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kaluston valinnassa huomioidaan hinnan lisäksi myös laatutekijät. 1,80 e /rivi + alv 24% P. Lisäksi oli anastettu vihreä 10 litran muovinen polttoaineastia, jossa sekoitettua bensiiniä saman verran. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. Hevossuo, p. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Ei laskutuslisää. 4000 kpl Kustantaja: ............................ Jymyrastit 13.6. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... 044 558 6892 SÄLEKAIHTIMET HERKKUKASSI MAKKARAKASSI MYYNTIAUTO KESKIVIIKKONA SOTKAMON TORILLA KLO 9.00-15.00 PERJANTAINA KLO 10.00 17.00 MYYNTIAUTO SOTKAMON MYYMÄLÄLLÄ Romu Green Steel Oy p. päivittäin alkaen klo 12.00. 0295 465 333. 0295 416 194 tai Sotkamon poliisiasemalle p. Opas Alpo Komulainen, p. Vanhaa kulttuurikasvistoa ja metsäja rantalajistoa. VIRTANEN Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Soita tilaus suoraan puutarhalle. sekä 15.–16.9. A-, b-, c-, d-radat. Sotkamon riistanhoitoyhdistys Käö kahtomassa! Makasiinimuseo avoinna 15.17.6. 615 5811 Tarjoukset tulee toimittaa 25.6.2018 klo 12.00 mennessä osoitteella: Sotkamon kunta, tekninen toimisto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo. alkaen klo 17.30 ja viikonloppuisin 11.–12.8., 18.–19.8., 25.–26.8., 1.-2.9., 8.-9.9. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Opastus Kuhmontieltä, 14 km Sotkamosta. Vajasta oli anastettu kaksi Husqvarna 545 FXT -mallimerkkistä raivaussahaa, joista toinen lähes uusi, Stihl MS 150 C -merkkinen lähes uusi moottorisaha, Stihl MS 260 -merkkinen moottorisaha, jonka vuosimalliarvio 2006, moottorisahan teräketjupaketti Oregon, 20 litran tummanvihreä Jerry-astia, 20 litran punainen Jerry-astia, jotka molemmat sisältäneet puhdasta polttoainetta vetoisuutensa verran. Pääsymaksu aikuisilta 2€, lapset maksutta. klo 12-15 valtakunnallisen museoviikon merkeissä. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Maksu on 20 € koekerralta, maksutapa käteinen. Luonnonkukkaretki Ontojoen Joenalus-niemessä, Kallioisentie 8
(08) 666 2421, mape 9.30-18.00 la 9.30-15.00 Myymälässä klo 10-16 ja Sotkamon Huhtikankaan ampumaradalla klo 17-20. Sako edustaja Jari Länkelä paikalla koko päivän STOEGER F40 -Kiikari 3-9x40 -Puutukki -Vipuviritteinen Tikka T3 Kivääripaketit -Burris 3-9x40 -Optilock jalat -Pussi -Hihna Sakon koeammunta-aseet, Intersport tarjoaa patruunat. Huovishuonetta pitävät yllä Veikko Huovinen -seura ja Sotkamon kunta. Kuulalaakeroidut pyörät. Keskitetty leikkuukorkeuden säätö, 25-70mm. Esillä on erilaisia tavaroita ja esineitä, jotka kertovat omaa tarinaansa kirjailijasta. Paino 24,3kg. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. -PÄIVÄ Intersport Piipponen, Kainuuntie 9, Sotkamo, p. Huovisnäreikön Metsähallitus perusti Huoviselle tämän täyttäessä 75 vuotta. Huovishuoneessa tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Valurautaiset grillausritilät. Huoviselle on Sotkamossa myös nimikko patsas sekä Huovisnäreikkö. 299,MONITOIMILAITE 4-IN-1 XTP115A 2-tahtimoottori ruohotrimmeri, raivaussaha, pensasleikkuri, varsisaha 199,kevyt ja helposti liikuteltava täydellisesti varusteltu erinomainen kapasiteetti 219,JYRY 35 x 50 x 120 cm kantavuus 200 kg 96,JYSKY 25 x 50 x 120 cm kantavuus 145 kg LAITURIPONTTOONIT 72 90 19 90 NESTEKAASU 11 kg teräs,-täyttö Tarjous voimassa 22.6.2018 asti. Grillissä on erillinen veivi jolla briketti-/ hiilitason korkeutta voi säätää. 26,90 Thermacell MR-XJ HYTTYSKARKOTIN Antaa suojan noin 15-20 m 2 alueelle. Veikko Huovisen teoksiin ja työhuoneen tunnelmaan voi tutustua Niemelän keltaisessa puutalossa. 349,LUCI005 MAGMA-4 KAASUGRILLI teho 3,2 kW /poltin 4 rosteripoltinta helppo pitää puhtaana KAASUGRILLI Cherokee 2 teho 5,4 kW kaksi poltinta piezo-sytytin grillausala 42,5 x 39 cm valurautainen ritilä ja parila lämpöhylly posliiniemaloitua terästä lämpömittari 139,Makita PLM4817 Ruohonleikkuri (B&S 500E) Moottori 140 cm3. Bioleikkaava ja sivulle heittävä, leikkuuleveys 48 cm. Mari Heikura. OY Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto: 7-17, la 9-13 Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 189,BS 18 Li AKKUPORAKONE KATKAISUJA JIIRISAHA KGS 216 M kaksi 18V/2.0Ah Li-Ion akkua Tarvikesarja kaupan päälle! 229,31401 Dorado HIILIGRILLI Käytännöllinen iso hiiligrilli runsaalla laskutilalla vaativalle grillaajalle. -Tikka T1 x cal.17hmr -Tikka T3x deerhunter -Beretta 691 field vittoria -Suunnattu erityisesti naisille Ja paljon muuta 308 GGG 9,55g kokovaippa PaTRuuna Geco pienoiskivääri PaTRuuna 69 € YHTEISHINTAAN VAIN Savikiekot 150 kpl Saga kiekkopatruuna 250 kpl /40 kpl /500 kpl 2 90 säkki 20 € PUUTARHAMULTA 50 L Käyttövalmis, yleislannoitettu ja kalkittu multaseos 8 säkkiä 50 L säkki (0,058€/litra) (0,05€/litra) Mullan löydät hallilta ja myymälästä. 190 € 19 € 29 € 40 € 1150 € Stoeger asepussi Nämä ykköskappaleet: Hunter 9,3x62 Lite st 9,3x62 Lite st 22-250 Lite st 308 Lite st 308 vasuri Koeammuttavana uuTuuSTuOTTEET esim. Tuuli puhaltaa avoimesta ovesta, mutta kirjahyllyjen reunustamassa huoneessa vallitsee hiljaisuus ja rauha. ti–pe kello 12–18 sekä la ja su 12–15. Huovishuoneeseen, Niemeläntie 1, voi tutustua 19.6.–5.8. Huovishuoneessa voi tuntea ajan pysähtyneen Huovishuone muistuttaa Veikko Huovisen työhuonetta, vaikka se on siirretty hänen kotitalostaan Niemelään. Havukka-ahon ajattelija -patsas on pystytetty Hirvensaareen 1989. Niemelään on siirretty Huovisen kotitalon työhuone kirjoineen, sohvineen ja kirjoituskoneineen. Pihoille, terasseille, patioille, retkeilyyn ja veneilyyn PUUTARHAKALKKI 25 kg rakeistettu 13 90 (0,56€/kg) (1,35€/kg) 26 90 säkki PUUTARHAN KEVÄT 20 kg HYÖNTEISANSA 2 x 8W KEMHK002 peittoalue 50 m 2 toimii parhaiten sisätiloissa 39,90 HYÖNTEISANSA 6W KEMHK001 peittoalue 20 m 2 toimii parhaiten sisätiloissa 19,90 TV:STÄ TUTTU 239,Kotakeittiö PIIPPUSETTI läpivienti+kaulus, korkeus 2 m 895,KOTAKEITTIÖ Korkea malli, 80 cm, musta Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Huovishuone on kunnianosoitus sotkamolaiskirjailijalle. kesäkuuta 2018 20 TO 14.6