Esimerkiksi Suovaarantie katkesi jälleen Huuhanpuron kohdalta. >> 18 Jymy varasti voiton Viikonvaihteen sateet saivat tiet tulvimaan Sotkamossa. >> 2 eSport Fitness Sotkamon Olohuoneen avajaisia vietettiin perjantaina 4H-yhdistyksen tiloissa. >> 22 CSE Entertainmentin VeliMatti Nurkkala ja Kaisa Ottavainen-Nurkkala näyttivät mallia omassa pelissään. Olohuone on monen eri toimijan matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jonne kuka tahansa voi tulla. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 12. >> 18 Pääkirjoitus: Olkaamme siis ylpeydellä pieni pesäpallopaikkakunta Kainuun korvesta. Yritys etsii Suomen mestaria virtuaaliurheilussa. Herukan poiminta käynnistyi viime viikolla. >> 4 Herukan poiminta käynnistyi 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 7 3 7 Anttijussi RipAojA. Viime keväänä tietä korjattiin, mutta silti vesi nousi tielle. >> 8 Suomi 100 Ari Tamminen johti juhlaorkesteria Sotkamon kirkossa. SYYSKUUTA 2017 NRO 73 Hippo-kisat Kaverukset Julia Heikkinen ja Minja Hakkarainen kisasivat yhdessä. >> 7 Sateet saivat tiet tulvimaan Kainuun ainoat herukkatilalliset löytyvät Sotkamosta. Ottelun ratkaisi Jymyn vankka ulkopeli. >> 5 Jymy avasi finaalisarjan 0-2 -voitolla. >> 6 Tanssifestivaali Vuokatti Dance Festival: Yli 25-vuotiaille suunnattu festivaali kokosi tanssin harrastajia ympäri Suomea
Jokaisella suurellakin kaupungilla on pesäpallojoukkue, mutta vain yksi voi olla Suomen paras. Rummun alapuolella maat omistaa valtio. Olkaamme siis ylpeydellä pieni pesäpallopaikkakunta Kainuun korvesta. Näillä kahdella toimenpiteellä ongelma poistuisi. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Vimpelin Saarikentällä on usein katsojia enemmän kuin koko kunnassa asukkaita. syyskuuta 2017 Viikon 35, kysymys: Oletko kohdannut häiritsevästi käyttäytyviä nuoria. Helinä Sorvari Sotkamo Heikki Penttinen Sotkamo Yrjö Sorvari Sotkamo Marja-Liisa Penttinen Sotkamo Järjestämällä helluntaiseurakunnassa tilaisuuksia. Toimenpiteisiin, joilla ongelmaa ei ole onnistuttu poistamaan. Tuskin maanomistaja laittaisi hanttiin, vaikka veto-ojaa kaivettaisiin 100 metrin matkalta riittävän leveäksi ja syväksi. Kyllä 204 vastausta Ei 159 vastausta Yhteensä 363 vastausta Viikon 36 kysymys: Oletko käynyt sienestämässä. Eikä kukaan ole älynnyt käydä netissä vilkaisemassa, jotta löytyisikö kiinalaisesta verkkokaupasta halkaisijaltaan riittävän isoja rumpuja. Se oli vähän ennen kuin tämä juhlavuosi alkoi. Olen itsekin laulanut juhlakuorossa. 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 44 56. Melkoinen insinöörityön näyte tienkorotuksesta tulikin. Ehkäpä sellaisia ei valmisteta enää missään länsimaissa. Xxx xxxxx xxx, xxxx xx. Välieräpaikkakuntien asukaskeskiarvo on 43504, jota toki Kouvola ja Joensuu nostavat roimasti. Vimpeli on sarjan kääpiö, lähes neljä kertaa Sotkamoa pienempi, mutta silti ainoa varteen otettava haastaja Sotkamolle. A En ole missään muualla nähnyt veden virtaavan vastamäkeen. En ole missään muualla nähnyt veden virtaavan vastamäkeen. Silti finaalissa pelaa joukkueet sarjan pienimmästä ja kolmanneksi pienimmästä kunnasta. Keskimäärin superpesispaikkakunnalla asuu 42 791 asukasta. Kaksi halkaisijaltaan puolitoista metristä putkea riittäisi varmasti. Valtionmaalle on vesi kuljettanut taas muutaman kuorman mursketta. Xxxx xx xxxxxxx xxxxxxxx. Ilman niitä olisi maanantain tulva ollut toki vielä pahempi. Veronmaksajien rahojen taitamattomasta käytöstä. Tienpito on ollut kovan kritiikin kohteena kansalaisten keskusteluissa viime vuosien aikana. Jostain syystä useita, halkaisijaltaan pieniä rumpuputkia siroteltiin viimeisimmän korjauksen yhteydessä sinne ja tänne. Runsaampien sateiden jälkeen pitkänkin matkan päästä tullaan katsomaan sitä, kuinka vesi tulvii tielle. Eikä syyttä, sillä tiestön akuutin kunnossapidon taso on silminnähden laskenut niin sulan maan aikana kuin talvellakin. Pieni pesäpallopitäjä Pääkirjoitus 12.9.2017 Päiväkodeissa ollaan lasten kanssa suunniteltu paljon juhlavuoden tapahtumia. Yhteisöllisyys ja fanikulttuuri nousee niissä aivan uudelle tasolle. Tällä kaudella Superpesiksessä pelasi 14 joukkuetta, joiden yhteenlaskettu asukasluku on 597 825. Kirjoitin viimeksi aiheesta keväällä. Se tuo kuntien kassaan rahaa. Huuhansuolla maanantaina aamulla virtasi. Uudenvuoden aattona oli kirkossa todella mieleenpainuva konsertti. Kuka tästä kantaa vastuun. Turhaan eivät tienkäyttäjät ole valittaneet. Xxxxxx xx xxxxxx xxxxx, xxxx xx xxxxxxx. Gallup: Miten olette osallistuneet Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumiin. P esäpallosta puhutaan usein kriittiseen sävyyn pienten paikkakuntien lajina. Kahdeksan parhaan keskiarvo oli 38224. Huuhaata Huuhansuolla on nähty jo riittävästi. Monessa tilaisuudessa olen ollut, jossa on otsakkeena ollut tämä Suomi 100. Kaikkea mahdollista. Kuinka paljon rahaa on mennyt vuosien aikana näihin toimenpiteisiin. Miksi pieni paikkakunta olisi nähtävä jotenkin negatiivisessa valossa. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi Xxxxxx xx xxxxxx xxxxx, xxx xxx. Suomen kaikkien kuntien asukaskeskiarvo on 17707, eli huomattavasti pienempi. Pienet pitäjät keskittyvät yhteen asiaan, ja tekevät sen hyvin. Jos Oulun jättää suurimpana pois laskuista, on keskiarvo silti 30 555. Etunimi Sukunimi H uuhanpuron rummun korjauksesta ja Huuhansuon kohdalta tienkorjauksesta on meille Suovaarantien käyttäjille riittänyt jo useaksi vuodeksi hupia. Huuhaata Huuhansuon kohdalla Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. Silloin tietä korotettiin useita kymmeniä senttejä. Erikoista, ettei itse puron kohdalle saatu riittävän isoa tai isoja rumpuputkia asennettua
Mielestäni se on useimmille täältä pois muuttaneille henkilöille sekä tänne Sotkamoon siirtyneille se rakas oikea paikka, jossa viihtyy, ja minne voi palata takaisinkin, jos sen olosuhteet sallivat. Unohtamatta täällä kesäisin hallitsevaa vihreyttä, joka minusta poikkeaa muualla Kainuussa esiintyvästä luonnosta. Heti alusta asti kukkiin on kohdistunut kaikilla silloilla paitsi Sapsojärven puolella jatkuvaa ilkivaltaa. Ihmettelen, ettei kukaan ennen tätä mieshenkilöä halunnut eikä viitsinyt ilmiantaa ilkivallantekijöitä. Urheiluopiston lenkkipolut ja kiintorastit mielessä jo kotoa lähtiessä. Laatikoita ei ollut saatu irrotettua kiinnityksistä kokonaan. Kuvassa lapsia neljässä sukupolvessa ja muuta sukua. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Mutta yhteisistä asioista huolehtiminen kunnanvaltuutettuna, eritavoin vapaaehtoistyötä tekevänä ja iloelämyksiä vieraallekin järjestäen on osa luontoani. Ilmoitus otettiin käsittelyyn nopeasti. Nyt maisemallinen arvio on: raiskio. Kukkia on pitänyt hoitaa eri tavoin koko kesän. Mielipide. Heitä on varmasti enemmän kuin nämä kolme. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Ihmiset ovat Sotkamossa ainakin tässä asiassa välinpitämättömiä. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Olen kymenlaaksolainen seniorikansalainen, joka on perheensä kanssa vieraillut säännöllisesti Vuokatissa jo kahdenkymmenen vuoden ajan vähintään kaksi kertaa vuodessa. Tekemällä vapaaehtoistyötä käymällä esimerkiksi yksinäisten lähimmäisten luona sekä piristämällä hoitopaikoissa olevia hoidettavia viemällä heille mielen vireyttä, mistä on kokemusta allekirjoittaneellakin käymällä lauluryhmän kanssa laulamassa hoitokodeissa, ja myös yksinkin. Syysterveisin, Pentti Oikarinen Hyrynsalmi Sotkamosta, vähän muustakin 80-vuotta 17.8. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Alkusyksyt, syksyt ja talvet ovat olleet pääasiassa ajankohtina. Torikatu 8, 88600 Sotkamo facebook.com/makeacafe puh. Onneksi kunnan ja yritysten istuttamat kukat ovat saaneet olla rauhassa ja syksyä kohti kaunistuneina. Monet nuoretkin silloin palaisivat juurilleen, vaikuttamaan synnyinseutunsa hyvinvointiin tukemalla sitä omalla työpanoksellansa. Tällainen on mielestäni Sotkamo, vaikka eräs ystävämme sanoikin, tulee ne kärrykelit tännekin. Erilaista liikennettä on paljon ja koko ajan. Alamaaston kiintorasteille sitten vaan. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Mielipide. Kirjoituksia ei palauteta. Te sotkamolaiset, olkaa ylpeitä kotiseudustanne. Lenkkipolut ja hiihtoladut ovat verrattomat. täyttänyt Eero Huttunen istutti 100-vuotiaan Suomen juhlakuusen syntymäpäiväjuhlissaan 19.8. Luen sen vähintään kaksi kertaa postia hakiessani. Heinäkuun alussa tein rikosilmoituksen. Olli-Pekka Aarnio Löytyisikö halua ja tahtoa yhteen asiaan. Tänne Sotkamoon on ilo palata näin syksyisinkin, tämän Vuokatti-vaaran juurella olevan lammen rannalla punaiseen mökkiin viettämään lomaviikkoa. Mikä on Sotkamo. En malta olla mainitsematta tässä jutussani meitä, jotka olemme saavuttaneet jo eläkeiän. kotonaan Laakajärven Kantolassa. Hyvää oli se, että metsäkoneet olivat aika hyvin varoneet lenkkipolkuja, mutta muuten ymmärrykseni mukaan metsätyöt olivat jääneet pahasti vaiheeseen. Varsinkin hiihtolatujen erinomaiseen kunnossapitoon olen talvisin kiinnittänyt huomiota. Pienemmille silloille ostin naapuripitäjästä Sotkamon väreihin sopivat kukat sotkamolaisen yhteisön taloudellisella tuella. Marja-Leena Korhonen Nyt kun kesä on mennyt ja syksy saapuu... 040 831 7202 Ma-Pe 10-18, La 10-15 Su suljettu @makeacafe #makeacafe -20 % 10 € Lauantaina 16.9. Paljon helpommalla olisin päässyt tänäkin kesänä, jos en olisi ruvennut järjestelemään piristystä vaikka kukkien muodossa sotkamolaisille, matkailijoille tai ohi kulkeville. Näistä sinisistä vaaroista ja vesistöreitistä, joka virtaa Oulujärven kautta mereen. Tulisin mielelläni talkoisiin. puuha on lähiaikoina tulossa: nimittäin kaadettujen puiden oksien ja risujen poisvienti maastosta. Välittömästi näin, että metsää oli kaadettu. Ostamme herkkutattia, kantarellia ja marjOja Mielipide. Ratkaisuksi esitettiin valvontakameroita. Siirryttäisiin synnyinseudullemme takaisin. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Mielestäni ei meillä eläkeläisillä olisi esteitä työmmekään puolesta. Kirjoita napakasti. joka päivä kello 17-21 osoitteessa Salmelantie 43 ovi F9, Sotkamo Lisätiedot 050 305 4049. Palaan vielä tämän juttuni alkuaiheeseen. Laulun sanoja lainaten nyt vasta viime viikolla löytyi vastuullinen mieshenkilö, joka asunnoltaan näki kirkon sillan kukkaistutuksien taas joutuvan ilkivallan kohteeksi. Olen omalla kustannuksellani ostanut uusia kukkia veteen heitettyjen, revittyjen tai ehkä jopa mukaan otettujen tilalle siihen saakka kunnes kesäkukkia oli myytävänä. Tiedän, että metsien monimuotoisuudesta puhutaan. lukijan kuva Käsintehdyt artesaanileivät Kakkubuffet syö niin paljon kuin haluat Makea Cafe & Delissä vietetään synttäreitä lauantaina 16.9.2017 Mukana live-musiikkia, kakkubuffet ja tarjoustuotteita! Pullaja munkkipussit (4kpl) Etuseteli Tämä etuseteli oikeuttaa 20% kertaalennukseen Makea Cafe & Delin vitriinituotteista ja kahveista. Hänen ansiostaan ilkivallan tekijät saatiin kiinni. Tiistaina 12. klo 12 ja klo 14 kahvilassa esiintyy Säestäjänä Sanni Lehikoinen Johanna Piipponen 5 € 3 €. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Yli 300 hakijan joukosta avustus myönnettiin 25 hakijalle. Siinä suhteessa olemme vapaita muuttamaan synnyinseuduillemme. Hirvensalmen sillalle kukat hankittiin paikalliselta puutarhalta ja istutettiin Anne Lukkarin kanssa Kauppapuutarhaliiton myöntämällä 200 euron avustuksella. Urheiluopiston alamaaston metsä ei varmaankaan ole talousmetsää ja maisemalliselle arvolle pitäisi panna pääpaino. Yksi toive kaikille vuokattilaisille: älkää tuhotko Vuokatin mainetta ja kilpailukykyä moiseen tekemättömyyteen. Olisin jo luovuttanut, mutta postilaatikkooni oli jätetty kesän alussa Jehovan todistajien lehtinen, jossa luki Älä luovuta. Ehkä juuri siksi Vuokatin seudun kilpailukyky on voittanut muut vastaavat lomailukohteet ja olemme aina valinneet Vuokatin. Tällä viikolla tulimme taas tänne. En tiedä, milloin puita on kaadettu, mutta yksi asia on mielestäni tekemättä, ja haluaisin ajatella, että ko. Siltamme katsottiin piristyksen tarpeessa olevaksi. Vaikka emme aktiivisesti tekisi töitä tässä eläkeiässä, on mahdollisuuksia rikastuttaa muillakin keinoin asuinseutua
Tyypillistä tapauksille on, että soiton kohteena on iäkkäämpi ihminen. Herukan kolmisen viikkoa kestävä kukinta tapahtuu juuri hallan aikoihin. Koko alan saisi poimittua neljässäkin päivässä, jos kaikki sujuisi hyvin, mutta koska sato on eri ikäistä, tulee myös korjuun tapahtua eri aikoina. Poimitut herukat matkaavat suoraan Suomussalmelle Kiantamalle, missä niistä valmistetaan muun muassa kuivamarjoja, mehutiivisteitä, jauheita, rouheita, pyreitä ja soseita. Loput kaksi loistavat punaisina. – Punainen on paljon hitaampi kasvamaan. Puhelut ovat huijausta, sillä poliisi ei koskaan kysy verkkopankkitunnuksia, salasanoja tai pankkikortin tunnuslukua. Sähköt poikki viisi tuntia Suovaaralla. Kello 06.10 katkenneet sähköt saatiin takaisin kello 11.00 aikoihin. Piti tehdä pitempi työreissu kauas, ennen kuin uskalsin alkaa tosissani, Juha muistelee. Ja lehmän hermoja. Puhelun aikana voi esiintyä myös painostusta. – Jos poliisi tarvitsee rikoksen selvittämiseksi pankkitietoja, saamme ne suoraan pankista. Eikä korjaaminenkaan helpoimpia juttuja ollut. Silloin tällöin voi kuitenkin esimerkiksi halla tehdä tepposet. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Asiakkaan ei niitä pidä kertoa, rikoskomisario Nina Similä Oulun poliisista kertoo. syyskuuta 2017 Juha ja Liisa Korhonen aloittivat herukan viljelyn vuonna 1990. Vaan on tässä pullikoitu noinkin kauan, ja jatkan ainakin vielä kymmenen vuotta, jos terveys ei tee toppia. Vuosittain ne vaativat luonnollisesti lannoitusta ja leikkaamista, mutta muuten pärjää Korhosen mukaan lehmän hermoilla. Valepoliisihuijauksia tutkitaan rikosnimikkeillä virkavallan anastus ja petos tai petoksen yritys. Kai se nimi sitten oli enne, isäntä Juha Korhonen nauraa. Poliisihallituksen mukaan valepoliiseista on tehty tänä vuonna jo liki 200 ilmoitusta. Herukat ovat kohtuullisen helppohoitoisia kasvatettavia. Poiminta tapahtuu koneellisesti, mikä vaatii pariskunnalta ympäripyöreitä päiviä viljelmillä. – Hoito vaatii jonkin verran maanviljelyskokemusta, ei muuta. Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Vaikka Pehkola nimi sopiikin pensaiden kasvatukseen, ei nimi ole tilan isännän keksimä. Tällaisen puhelun voi lopettaa välittömästi. Sähköyhtiö Loisteen valvomosta kerrottiin sähköjen katkeamisen johtuneen Losontien varressa sijaitsevan eristimen vioittumisesta. – Ei kait kukaan kyläläisistä tai muista tutuista ja sukulaisista, enkä välillä itsekkään olisi uskonut, että tulleekohan tästä lasta eli paskoo. Pakko on myydä pois, Korhonen vitsailee. Kainuun ainoat herukanviljelytilat löytyvät Sotkamosta, Tipakselta. Korhosen mukaan menestyminen on kuitenkin lajikkeesta kiinni. Herukoiden kasvatus ei sinänsä vaadi paljon. Kaiken kaikkiaan poiminta-aikaa on noin kaksi viikkoa. Herukanviljelyn Korhonen ja hänen vaimonsa Liisa aloittivat vuonna 1990. Täysipäiväisen herukanviljelijän ansiot voivat siis jäädä saamatta, mutta siksi esimerkiksi Korhonen työskentelee myös kirvesmiehenä. Vanhempani keksivät nimen. – Satoa tulee aina niin paljon, ettei emäntä ja minä kehdata kaikkea syödä eikä juoda. Sateiden takia ukonilman aikana vioittunut eristin muuttui lopullisesti käyttökelvottomaksi. Puheluissa soittaja esiintyy poliisina ja haluaa saada tietoonsa verkkopankkitunnukset ja salasanan. Toinen on Kotilan tila ja toinen Juha ja Liisa Korhosen luotsaama Pehkolan tila. Eristimen epäillään vioittuneen kesällä salamaniskusta. Säätä seurataan tarkasti, sillä sateisina päivinä keruuta ei voi tehdä. – Vika oli hankala paikantaa. Parhaillaan Korhosten tilalla on menossa sadon korjuu, mikä on tänä vuonna kolme viikkoa myöhässä. Rikoskomisario Similän mukaan puhelu kannattaa lopettaa ystävällisesti, mutta päättäväisesti, jos yhtään epäilee soittajan tarkoitusperiä. Nyt viljelmät leviävät kaiken kaikkiaan 16 hehtaarin alalle, mistä 14 hehtaaria kasvaa mustaa viinimarjaa. Jos sattuu sateinen syksy, näkyy sekin viljelijäpariskunnan kukkarossa. Soittaja esiintyy uskottavasti ja saa luotua puheluun luottamuksellisen ilmapiirin. Oulun poliisilaitokselle ilmoitukHuijarit iskevät usein iäkkäiden pankkitileille Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kokkovirran ja Suovaaran alueella katkesi sähkönjakelu pisimmillään yli viiden tunnin ajaksi lauantaina aamupäivällä. Aiemmin luultiin, ettei herukka tee satoa tai menesty pohjoisessa, mikä voi olla syy herukanviljelijöiden vähyyteen Kainuussa. Kovat sateet kastelivat vioittuneen eristimen. Loisteen verkkosivujen mukaan aamulla kello 8 aikaan sähköttömiä talouksia oli 54. – Isän kuoltua tuli jäätyä tähän, ja jo silloin haaveilin herukan viljelystä. Mieluummin kannattaa olla varovaisempi kuin liian avoin. Vikaa kuvailtiin harvinaiseksi. Alun perin tila oli sotien jälkeen perustettu rintamamiestila, Korhosen isän syntymäpaikka. Jos kerrot asiasta muille, syyllistyt rikokseen. Kului useita tunteja vianetsintään. Sähköttömiä talouksia oli viimeisessä vaiheessa 20. Paleltumiselta ei Korhosen mukaan voi suojautua mitenkään, ja onpa joskus halla vienyt koko sadonkin. Kainuun ainoat herukkatilat löytyvät Sotkamosta A Kai se nimi sitten oli enne." Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Oulun poliisilaitoksen alueella on kesän ja syksyn aikana tullut esille uusia valepoliisihuijauksia ja niiden yrityksiä. Kauimmin sähköittä oltiin Suovaaralla
Ensimmäinen yhteisökokous pidetään 2.10. Aurinkoisina päivinä työtä tehdään aamusta iltaan. Tiistaina 12. syyskuuta alkaen teemalla hyvinvointi. Lisäksi mukana on eri yhdistyksiä ja järjestöjä kuten Sotkamon Mielenterveydentuki ry. Kunta on mukana Olohuone-toiminnassa maksamalla osan tilojen vuokrasta. Eero Suutari: Opiskelijavalintojen uudistuksessa edettävä maltilla Juha ja Liisa Korhonen aloittivat herukan viljelyn vuonna 1990. 4H on ehkä näkyvin toimija Olohuoneessa, koska Olohuone toimii sen vuokraamassa tilassa. – Miten uudistuksessa huolehditaan siitä, ettei tämä liiketoiminta siirry lukioja ammattikouluopiskelijoiden valmennukseksi. Se sekä työllistää että ehkäisee syrjäytymistä, joka työttömyyteen liittyy. Tarpeet kohtaavat palvelut, tiivistää 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tarja Hytönen. Huolenaiheena on pari viime vuotta ollut erityisesti pitkäaikaistyöttömyys. Kuntalaisten saatavilla on laajat palvelut samasta pisteestä, tai he voivat osallistua täällä toimivien ryhmien toimintaan. KUVAT: MAri TiKKUnen Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Olohuone tilana yhdistää palveluntarjoajat ja palveluiden tarvitsijat. Sitä varten kunnassa aloitettiin nyt Tolokusti Sotkamossa -hanke, jota Olohuone tukee. Nyt liian moni poika alisuoriutuu, kun opiskelumotivaatio herää liian myöhään, Suutari päättää. Esimerkiksi viime vuonna kunta joutui maksamaan sakkomaksuja yli 600 000 euroa. Poliisi vetoaa lähimmäisiin ja kaikkien iäkkäiden ihmisten kanssa toimiviin, että he levittäisivät tietoa ilmiöstä ja varoittaisivat ihmisiä huijareista.. Opiskelijat voivat olla perhetaustansa vuoksi hyvinkin erilaisessa taloudellisessa asemassa, vaikka kävisivät samaa koulua, Suutari muistuttaa. Jos täällä käy nuorten vanhempia, heillekin tulee Olohuoneessa tietoisuus meistä, kertovat kunnan etsivä nuorisotyöntekijä Anu Kainumaa ja Väliasema-hankkeen yksilövalmentaja Jonna Juntunen. – Uudistuksen tavoitteet päästä eroon pitkistä pääsykokeisiin valmistautumisajoista ja turhista välivuosista ovat täysin oikeita. Kerran kuukaudessa pidetään Olohuone-Repliikki eli yhteisökokous, jossa suunnataan toimintaa eteenpäin ja jossa eri tahot voivat antaa palautetta toiminnasta ja kertoa toiveita jatkoon päin. Siihen Olohuone nyt vastaa. Sotkamossa on noussut esille tarve matalan kynnyksen toiminnalle, jonne olisi kenen tahansa helppo tulla. Myös Sotkamoon syksyllä perustettava A-kilta tulee osittain toimimaan Olohuoneessa. Sotkamon Olohuone avattiin MAri TiKKUnen Sotkamon Olohuone-toiminta käynnistyi perjantaina, kun yhteisen Olohuoneen avajaisia vietettiin Sotkamon 4H-yhdistyksen tiloissa. Tänne on matala kynnys tulla niiden henkilöiden, jotka ovat vetäytyneet neljän seinän sisälle, Jouko Korhonen Sotkamon kunnasta toteaa. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 5 Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kokoomuksen kansanedustajat Eero Suutari, Markku Eestilä, Harri Jaskari, Sanna Lauslahti, Jukka Kopra, Sari Raassina ja Kari Tolvanen ovat jättäneet yhdessä kirjallisen kysymyksen opiskelijavalintojen uudistamisesta. – Myös erilaiset häiriötekijät kotioloissa pitäisi huomioida. Sotkamon kunta on viime vuosina panostanut varhaiskasvatukseen ja nuorisotyöhön. Joillekin aloille sisäänpääsy vaatii poikkeuksetta kalliin valmennuskurssin käymisen. Edustajat tiedustelevat kirjallisessa kysymyksessään uudistuksen perusteluita sekä vaativat malttia aikatauluun. Lukioja ammattikoulun arvosanojen merkityksen kasvu uhkaa myös venyttää opiskeluaikoja, jolloin uudistuksen hyöty nopeammasta korkeakouluopintojen aloituksesta vesittyy. – Harva nuori tietää vielä ammattikouluja lukioikäisenä, mille alalle haluaa opiskelemaan, Suutari toteaa. Kajaanilaisedustaja on myös huolissaan sukupuolten välisistä eroista arvosanoissa perusja keskiasteella. Sadonkorjuukausi käynnistyi viime viikolla. – Miten erityisesti lukioja ammattikouluikäiset pojat saadaan innostumaan opiskelusta. – Meillä on paljon pitkäaikaistyöttömiä. Kelan sakkomaksut ovat nousseet moninkertaisiksi. Olohuone kehittää yhteisöä ja ympäristöä siihen, että ihmisten olisi hyvä olla. Kunnan nuorisotoimelle Olohuone tarjoaa paikan, mihin nuoria voidaan ohjata. – Mahdollisuus nuorille, paikka, missä olla. Juha ajaa traktoria ja Liisa huolehtii herukat lavalla laatikoihin. – Esimerkiksi Kelasta tai mielenterveysja päihdepuolelta käy ihmisiä, ja asiakas saa tulla kyselemään palveluista. Myös muita toimijoita Sotkamon perhekeskuksesta osallistuu jatkossa, projektipäällikkö Kaisa Karhu-Härkönen Sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Kainuussa -hankkeesta kertoo. sia on tehty 14. Tämä on sekä fyysinen että verkostomainen Olohuone, Karhu-Härkönen toteaa. Esimerkiksi vanhemman vakava sairastuminen voi vaikuttaa suurestikin opiskelijan arvosanoihin. – Olohuone on uudenlaista kumppanuutta. Poliisi pyytää iäkkäiden henkilöiden omaisia keskustelemaan asiasta heidän kanssaan ja muistuttamaan, ettei mitään pankkitietoja saa missään tapauksessa luovuttaa puhelimitse koskaan. Olohuoneen toimintaa esittelivät muun muassa projektipäällikkö Kaisa Karhu-Härkönen (oik.) 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tarja Hytönen. Huijarit ovat Oulun poliisilaitoksen alueella onnistuneet kuitenkin huijaamaan pahimmillaan satojatuhansia euroja. 4H on jo kesällä ottanut koppia Sotkamon Helluntaiseurakunnalta ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi, sillä se jatkoi helluntaiseurakunnan hävikkiruoanjakelua päästyään entisiin Vuokatti Gallerian tiloihin. Haluamme kuitenkin kiinnittää huomiota uudistuksen nopeaan aikatauluun. Lisäksi Kainuun sote tulee pitämään olohuoneessa sote-kahveja joka keskiviikko. Lisäksi Olohuoneessa järjestetään muun muassa vertaisryhmätoimintaa, kuten päihdekuntoutujien ryhmiä. Etsivä nuorisotyö ja Väliasemahanke järjestävät yhteisen iltapäivän Olohuoneessa joka toinen tiistai 26. – Lisää yhteistyökumppaneita on vielä tulossa, kuten Tolokusti Sotkamossa -työllisyyshanke ja Spartak Kajaanin sosiaalisen kuntoutuksen hanke. Paikassa eri tahot ovat tavattavissa ja kertomassa palveluistaan. Kahvit järjestää vuorotellen aikuissosiaalityö, riippuvuuksien hoito, kuntouttava työtoiminta ja Sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Kainuussa -hanke. Tällä hetkellä mukana toiminnassa ovat muun muassa Kainuun soten SOS Kainuu-hanke ja aikuissosiaalipalvelut, Sotkamon 4H-yhdistys, kunta ja helluntaiseurakunta sekä Sotkamon kunta ja kunnan etsivä nuorisotyö sekä Väliasema-hanke. Vaikutusten arviointi täytyy tehdä rauhallisesti ja seikkaperäisesti, Suutari sanoo
c Teijo MääTTänen. Akustiikka pääsi kirkossa oikeuksiinsa heti konsertin ensitahdeista alkaen. On myös hyvä muistaa, että useita eläimiä voi liikkua yhdessä, joten tien jo ylittäneen yksilön perässä voi tulla vielä muita. syyskuuta 2017 Anttijussi Ripaoja antti-jussi.ripaoja@slpmedia.fi Sadan vuoden soitto -konserttikiertue esiintyi viikonloppuna Sotkamossa. Kokoonpano on massiivinen. Häntä sijaisti ansiokkaasti Sotkamon Mieslaulajien Risto Rusanen. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Hirvieläinten aktiivisuus ja liikkuvuus on suurta erityisesti syksyisin. Kirkon keskiosa oli täysi, mutta laidoille jäi vielä runsaasti istumapaikkoja. Pelastushenkilöstö tai suurriistavirka-apuhenkilöt (SRVA) saattavat olla paikalla suorittamassa tehtäväänsä. Kuhmolaisen klarinetistin Lauri Sallisen teos Satain vuotten laulut kuultiin käsiohjelmasta poiketen konsertin alkupuolella, kun lapsikuoro oli vielä lavalla. Varsinkin hirvivaroitusalueilla liikkuessasi tarkkaile aktiivisesti tien pientareita ja vähennä ajonopeuttasi. Kappale on tehty vuonna 1911, kuusi vuotta ennen Suomen itsenäistymistä, mutta on vielä tänäkin päivänä tärkeä osa kainuulaista identiteettiä. Hirvivaroitusmerkki kertoo siitä, että alueella on erityinen riski törmätä hirvieläimeen. Lauri Sallisen mukaan teoksen pääosassa on teksti ja rytmi. Solistina kiertueella toimii vuonna 2012 tangokuninkaaksi valittu Pekka Mikkola. Riistaonnettomuusmerkillä voi myös merkitä kolaripaikan, mikä helpottaa huomattavasti kolarin jälRiski hirvikolariin on suurin syksyisin Kiima, muutto ja metsästys lisäävät hirvieläinten liikkuvuutta. Pimeän aikaan autoilijoiden ja muiden tiellä liikkujien on syytä olla varuillaan. Oman lisänsä teokseen tuo lapsikuoro. Usvan tai sateen vähentäessä näkyvyyttä kannattaa pudottaa ajonopeutta, jotta eläinten tullessa tielle reagointiin jää riittävästi aikaa. Hirvieläimet liikkuvat aktiivisesti aamuja iltahämärässä. AnTTijussi RipAojA Satavuotias Suomi soi Sotkamon kirkossa Elokuussa Kuhmo-talolla ensiesityksensä saaneessa konsertissa kuultiin lauluja koko Suomen itsenäisyyden ajalta, ja vähän kauempaakin. Erityisen tarkkana kannattaa olla parin tunnin ajan ennen ja jälkeen auringon laskun ja nousun. Juontaja Matti-Jussi Pollarin mukaan näin toimittiin käytännön syistä, sillä lapsikuoro poistui lavalta tämän jälkeen. Sadat ihmiset saapuivat Sotkamoon kuuntelemaan konserttia. Konserin aloitti Ilmari Kiannon sanoittama ja Oskar Merikannon säveltämä Kainuun marssi, eli tuttavallisemmin Nälkämaan laulu. Pollarilta löytyi kiitettävä määrä faktatietoa jokaisesta konsertissa kuullusta kappaleesta. Pidä aina autossa mukanasi riistaonnettomuusmerkkiä, jossa on toimintaohjeet suurriistakolarien varalle. Hirvieläinonnettomuudesta pitää aina ilmoittaa hätäkeskukseen. Mikäli näet hirven tai peuran tiellä tai sen läheisyydessä, vähennä nopeuttasi välittömästi. Konsertin juonsi Kuhmo-talon johtaja ja Kuhmon kunnanvaltuutettu Matti-Jussi Pollari. Liikkumista lisää hirvien kiima-aika syys-lokakuussa ja vastaavasti peurojen kiima-aika myöhemmin loppusyksyllä. Mukana on Kajaanin ja Kuhmon puhallinorkestereiden lisäksi Kajaanin, Sotkamon, Kuhmon ja Nurmeksen mieslaulajat sekä lapsikuoro. Se koostuu erilaisista äännähdyksistä, kuiskauksista puheesta ja yksittäisistä äänielementeistä, jotka luovat ehjän kokonaisuuden. Muista hiljentää vauhtiasi tullessasi hirvieläinonnettomuuspaikalle. Tästä syystä kaikkien tiellä liikkujien on syytä olla tarkkana iltojen pimetessä. Mikkola oli lauantaisesta Sotkamon konsertista sivussa sairastapauksen vuoksi. Mikäli saavut paikalle ensimmäisenä, varoita muuta liikennettä. Risto Rusanen tuurasi solisti Pekka Mikkolaa. Huolehdi mahdollisista loukkaantuneista taitojesi ja kykyjesi mukaan ja varmista, että onnettomuudesta on ilmoitettu hätäkeskukseen. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Mahtipontisen kuoron laulu kaikui kirkon jokaiseen nurkkaan, ja patarummun lyönnit pystyi tuntemaan kehossaan. Se on Massiivinen kuoro kertoi itsenäisen Suomen historian musiikin muodossa. Teoksessa ei niinkään kuulla perinteisiä laulumelodioita, mutta tuttuja lyriikoita senkin edestä. Kymmenen minuutin mittainen Satain vuotten laulut oli konsertin uusin kappale ja tilattu nimenomaan tätä kiertuetta varten. Lisäksi hirvien luontainen siirtyminen talvilaitumille laittavat hirvieläimiä liikkeelle yhä enemmän
Marraskuun alussa Vavary järjestää studiokuvauskurssin. Suhteita on solmittu myös Arkangelin suuntaan. Syyslomaviikolle suunnitellaan reissua Lappiin revontulia kuvaamaan. Kerho sai alkunsa, kun Natalja Sidorova pyysi lapsille valokuvausta opettanutta Tatjana Churovaa opettamaan myös aikuisia. Huuhanpuro laskee vetensä Suovaaranpuroon ja Suovaaranpuro Kusianjokeen. Käsiohjelmaan merkittynä päätöskappaleena on oikeutetusti Finlandia-hymni. Seura on aikaisemmin sopinut yhteistyöstä Murmanskin, Montsegorskin ja Sortavalan valokuvakerhojen kanssa. Huuhanpuro on Viinatieltä noin neljä kilometriä Suovaaralle päin. Näyttely avoinna ke, to ja pe kello 14–18 sekä lauantaisin kello 10–14. Kerromme kuvilla maailmastamme, mutta samalla kerromme myös itsestämme, Tatjana Churova sanoo. Mahtipontisten sävellysten lisäksi konsertissa soi myös kevyempää musiikkia, kuten Petri Laaksosen Täällä Pohjantähden alla ja Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen. Uusi Laatokan fotoklubi Helmikuun lapset on Sotkamon kameraseura Vaarojen valokuvaajat ry:n uusin yhteistyökumppani. peRTTi GRAnqvisT Sotkamo-lehdessä 8.9.2017 oli virhe koululaisten liikuntapäivästä kertovassa juttussa Torstaina urheiltiin ja leikittiin. Teokseen sisältyy saamea, Suomen romanikieltä, karjalaa ja ruotsia. Näyttelyn avajaisia vietettiin perjantaina. Maanantaina aamulla tiellä oli juuri ja juuri henkilöauton levyinen, kulkukelpoinen väylä. kirkkoherra Antti Lankinen piti puheenvuoron seurakunnan puolesta. AnTTijussi RipAojA syntynyt ajatuksista, mitä Salliselle itselleen tulee mieleen satavuotisesta itsenäisyydestä. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Viikonvaihteen kovat sateet saivat vedet virtaamaan, purot ja joet tulvimaan. Kerho toimii Uusi Laatokka -nimisessä kaupungissa, joka sijaitsee noin sadan kilometrin päässä Pietarista. Ihmisten ja arkielämän lisäksi kuvien kautta voi tutustua Laatokan eteläpuolisen alueen upeisiin maisemiin ja nähtävyyksiin. Lauantaina Nurmeksessa ja sunnuntaina Suomussalmella. Lisätietoja Vaarojen valokuvaajat ry:n toiminnasta osoitteessa www.vavary. Timo musTonen Vaarojen valokuvaajat ry on aloittanut yhteistyön Uusi Laatokassa toimivan kamerakerhon kanssa. – Valokuva kertoo elämästä. Tatjana Churova, Jevgenia Aleksahina ja Natalja Sidorova toivat Sotkamoon fotoklubin valokuvanäyttelyn. Pahimmissa paikoissa maanantaita vasten yöllä vesi nousi kevättulvan korkeuksiin Suovaarantie on viimeisen 10 vuoden ajan useamman kerran katkennut Huuhanpuron kohdalta. Ennen Finlandiaa Sotkamon vt. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 7 Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Valokuva on kieli, joka yhdistää ihmisiä, vaikka yhteistä puhekieltä ei olisikaan. Fotoklubilla on ollut näyttely muun muassa Novgorodissa, mutta Suomessa heidän valokuvansa ovat esillä ensimmäistä kertaa. Riistaonnettomuusmerkki on tulostettavissa Suomen riistakeskuksen verkkosivuilta.. Osa vedestä juoksi Huuhanpuron kohdalla tien ylitse. Rumpuputket eivät jaksaneet vetää vettä riittävällä nopeudella. Riistaonnettomuusmerkki sidotaan kolaripaikalla näkyvälle paikalle, josta se voidaan havaita autolla ajettaessa. Lankinen ilmoitti, että tilaisuuden päätteeksi lauletaan vielä virsi 332 Herraa hyvää kiittäkää, ja kehotti yleisöä yhtymään lauluun mukaan. Myös muualta Sotkamosta on kantautunut tietoja tielle tulvineesta vedestä. Suunnitteilla on myös master class -tyyppistä toimintaa, Valtteri Mulkahainen sanoo. Nimea Aidanpään oikea nimi on Minea Aidanpää. Oikaisu kiselvittelyä ja esimerkiksi loukkaantuneen eläimen jäljitystä. Kun tiestä tuli tammi Vesi oli syönyt puolet tiestä. Se sisältää myös Suomen vähemmistökielet. net Laatokan ihmisiä iloineen ja suruineen Helmikuun lapset -fotoklubin puheenjohtaja Tatjana Churova esitteli näyttelyn teoksia avajaisyleisölle. Viime keväänä tehdyistä toimenpiteistä huolimatta eivät vedet taaskaan sopineet juoksemaan tien alitse. syyskuuta. Erikoinen näky oli vastamäkeen virtaava vesi. Aatoksessa on kuvia parilta kymmeneltä fotokubin jäseneltä. – Yhteistyö tarkoittaa vierailuja, yhteisnäyttelyitä, kokemusten vaihtamista ja erilaisiin kulttuureihin tutustumista. Sotkamolaiset vierailivat Uusi Laatokassa heinäkuussa ja allekirjoittivat viisivuotisen yhteistyösopimuksen. Churova on Helmikuun lapset -fotoklubin puheenjohtaja. Korotettu penkka toimi eräänlaisena tammena. lokakuuta saakka. Näyttely on avoinna keskiviikosta 13. Tällä hetkellä sotkamolaisten valokuvista koottu näyttely on esillä Israelissa. Sadan vuoden soitto esitetään vielä kaksi kertaa ensi viikonloppuna. Yleisölle se aukeaa keskiviikkona 13. Valokuvanäyttely Luovuus Aatoksessa 13.9.–8.10. Tiistaina 12. Kuvausmatkat ovat suuntautuneet muun muassa Norjaan ja Arkangeliin Venäjälle. Helmikuun lapset on kymmenen vuotta sitten perustettu valokuvakerho, jossa on noin 50 jäsentä. syyskuuta alkaen 8. Näyttely kuvaa Laatokan eteläpuolisen alueen maisemia ja etenkin ihmisiä iloineen ja suruineen. Sateen jatkuminen muutaman tunnin ajan olisi katkaissut koko tien. Kameraseuran sihteeri Timo Mustonen kertoo, että sotkamolaiset vievät oman näyttelynsä Uusi Laatokkaan todennäköisesti ensi kesänä. Vaarojen valokuvaajat ry:n jäsenet ovat kuvanneet kesän aikana paljon sekä koti-Sotkamossa että ulkomailla. Massiivinen kuoro kertoi itsenäisen Suomen historian musiikin muodossa
Jo lapsuudessani totuin siihen, että teen juonti kuului päivittäiseen, jopa useamman kertaiseen toimintoon. Moni lapsi on saanut täältä kipinän yleisurheilua kohtaan ja aloittanut uuden harrastuksen. Tärkeintä tapahtumassa ei ole kilpailu vaan liikunta ja yhdessäolo. Jos jalkapalloura ei lähde nousukiitoon, on pikajuoksijan ura Heikkisen mukaan hyvä kakkosvaihtoehto. Hippo oli mukana myös palkintojen jaossa. Näin teekulttuuri ”matkaa” ja elää vahvasti tätä päivää ollen kiskoilla kuin kivijalka tuvissa. Näyttelyyn voi tutustua kirjaston aukioloaikana syyskuun loppuun. Hippo-kisoissa jokaisen sarjan kolmelle parhaalle jaetaan mitalit. 1850-lukuun mennessä Tulassa oli parhaina aikoina melkein 30 tehdasta , joissa teeperinteeseen liittyviä laitteita rakennettiin. Tytöt 5 (2012-2015) 1) Bertta Kokko 81 (9,14; 160; 6,53) 2) Kiia Leinonen 54 (9,94; 145; 6,62) 3) Kerttu Suopanki 44 (11,21; 181; 4,76) Pojat 5 (2012-2015) 1) Eemil Korhonen 81 (10,35; 190; 9,14) 2) Peetu Kamula 74 (10,50; 181; 9,29) 3) Samuel Sivonen 47 (11,81; 170; 7,82) Tytöt 7 (2010-2011) 1) Aili Manninen 160 (8,74; 230; 10,46) 2) Nelli Sirviö 138 (9,09; 215; 11,00) 3) Tea Toivanen 121 (9,03; 200; 9,40) Pojat 7 (2010-2011) 1) Milo Kyllönen 300 (8,03; 242; 23,00) 2) Sulo Sirviö 280 (8,16; 253; 20,43) 3) Lauri Heikkinen 248 (8,04; 224; 18,10) Tytöt 9 (2008-2009) 1) Netta Oikarinen 348 (7,52; 285; 17,50) 2) Hilkka Rimpiläinen 224 (7,83; 241; 9,45) 3) Aava Korhonen 188 (8,40; 254; 8,47) Pojat 9 (2008-2009) 1) Joona Heikkinen 237 (7,67; 230; 10,57) 2) Tarmo Leino 230 (8,16; 242; 14,83) 3) Timo Suutari 153 (8,81; 219; 11,10) Kaikki tulokset www.sotkamolehti.fi. Jalkapalloa harrastavalla Heikkisellä on tulevaisuuden suunnitelmissa ryhtyä urheilijaksi. – Me haluamme olla tukemassa lasten liikuntaharrastusta, Karjalainen tiivistää. Merkille pantavaa on, että tänä päivänä teen juonti on enenevässä määrin yleistynyt. Mikään salaisuus se tuskin lienee, että ”tuttavuus” oleilee nykyisin myös kotikaappini teerasiassa, josta 3-5 min haudutuksen jälkeen saan aromirikkaan nautinnon. Taustalla toimitsija pohtii ääneen pilke silmäkulmassaan, pitääkö tässä seurata isän vai lapsen suoritusta. Kajaanin kaupunginkirjaston alakerrassa on syyskuun ajan näyttely, joka käsittää mitä moninaisempia samovaaria. Viimeisimpiin tuttavuuksiini kuuluu luumu-kurpitsa musta tee, jota joku aika sitten nautin Teehuone Tsaikassa. Suositeltavia vivahteita on tummista, vaaleaan ja yrteistä marjaisempiin teelajikkeisiin. Kokeilut eri teeyhdistelmien kesken ovat lisänneet käyttöä, tuoden uusia, myös eri ikäisiä nautiskelijoita teen piiriin. Siellä alkaa olla jo kovia suorituksia. 2–9-vuotiaiden yleisurheilukilpailussa lajeina olivat pituushyppy, pallonheitto ja 40 metrin juoksu. Pojat 9v-sarjan voittaja Joona Heikkinen kertoo kultamitali kaulassaan, että voitto tuntuu hyvältä. Myös venäläisessä kuvataiteessa samovaat ovat näkyvästi mukana. Tapahtumassa oli paikalla myös virtahepomaskotti Hippo, jota lapset kävivät innokkaasti halailemassa. Puskin, Gogol ja Tsehov tuovat tuotannossaan säännöllisesti esille samovaarit. Pisteytys suoritettiin yleisurheiluliiton junioristandardien mukaisesti. Ei liene ihme, että samovaarista sen käytön myötä tuli keskeinen osa venäläistä elämää ja kulttuuria. ArkisTo Joona Heikkinen voitti pojat 9v -sarjassa kultaa. Perjantai-iltapäivän sateet hellittivät juuri ennen kilpailun alkua, eikä kevyt tihkusade latistanut tunnelmaa Sotkamon keskuskentällä. Sirkka Lappalainen Samovaarit esillä kaupunginkirjastossa Samovaari on vedenlämmitin, jonka päälle asetetaan teekannu, josta laitetaan mustaa teetä kuppiin ja samovaarista lasketaan siihen kuumavesi. Lasten Hippo-kisat kilpailtiin Hiukassa perjantaina AnTTijussi ripAojA Kaikilla sarjoilla 3-ottelu (40 m, pituus, pallo). Jokainen osallistuja saa kuitenkin palkinnon osallistumisesta. Kilpailusarjoja oli kuusi, ja ne olivat jaettu tyttöjen ja poikien kesken kolmeen eri ikäluokkaan: 2012–2015-syntyneet (5v), 2010–2011-syntyneet (7v) ja 2008–2009-syntyneet (9v). Harrastuneisuus näkyy varsinkin 9-vuotiaiden sarjassa. Ainoastaan viime kesänä kisat jäivät pitämättä. Tämä tuntui itsestäni luonnollisesta, olihan sotkamolainen äitini kotoisin Karjalan Suojärveltä, josta hänen kauttaan perinne kulkeutui omaankin käytäntööni. Leikkimielisyys on tapahtumassa vahvasti läsnä, eikä Hiukassa näkynyt yksiäkään surullisia kasvoja. Vaikka samovaarit yhdistetään ehdottomasti venäläisyyteen, ei olla aivan varmoja siitä, onko Keski-Aasia jopa Iran jossa samovaareja on alettu käyttää.” Esite kertoo, että Tulan kaupunkia voisi sanoa Venäjän samovaarikeskukseksi. Vuosittaisilla Hippo-kisoilla on Karjalaisen mukaan pitkät perinteet. – On hienoa, että Jymy on mukana tapahtumassa, koska heillä on ammattitaito tällaisen järjestämiseen. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. – Tänään jäi jonkin verran osallistujia pois, mutta toisaalta tuli myös jonkin verran jälki-ilmoittautuneita. Tula on Moskovasta 165 km etelään. Moni Venäjällä matkustanut on havainnut venäläisissä junissa teetarjoilua. Teeveden kiehauttaminen tapahtuu sähköisellä keittimellä hetkessä, toisin kuin ennen venäläisessä kulttuurissa, jolloin samovaareilla on ollut tärkeä asema. Hippo-kisojen tulokset. Samovaarien käytöstä esiintyy ensimmäisiä tietoja 1700 -luvulla. Paremmuus ratkaistiin kolmiotteluna, jossa laskettiin yhteen kaikkien lajien henkilökohtaiset pisteet. Hämärtyvässä illassa on kiehtovaa vetäistä jalkaansa vaikkapa käsinneulotut villasukat, istuutua lukunurkkauksen -lempituoliin ja varata eteen höyryävää, yrteiltä tai marjaiselta tuoksuvaa teetä. Ohessa näyttelyn järjestäjän SVS:n Kajaanin osaston ote, asiakkaille tarkoitetusta näyttelyesitteestä: ”Kuvataiteissa ja kirjallisuudessa samovaarilla on ollut oma esillä oleva tehtävänsä. Kuuleman mukaan flunssa oli suurempi syy poisjäänneille kuin huono sää, Karjalainen kertoo. Tuloksissa kolme parasta tulosta. Toinen teehen liittyvä perinne elää voimakkaasti Englannissa, jossa tunnetaan erityisesti klo 5 tee. Hippo-kisoissa hänen suosikkilajinsa oli juoksu. Matkailu ja eri kulttuurien kohtaaminen on olleet omiaan tuomaan muunnelmia teen eri käyttötapoihin. syyskuuta 2017 Anttijussi Ripaoja antti-jussi.ripaoja@slpmedia.fi Sotkamon Osuuspankin ja Sotkamon Jymyn yhdessä järjestämiin Hippo-kisoihin saapui perjantai-iltana yli sata lasta vanhempineen. Lapset myös jumppasivat ja lämmittelivät suoritusten välissä ryhmänohjaajan johdolla. Jokaiselle sarjalle oli oma ryhmänohjaaja, joka keräsi tapahtuman alussa oman sarjansa lapset kokoon ja huolehti, että suorituspaikoilla on oikea ryhmä oikeassa järjestyksessä. Nuorimmat osallistujat ylittivät 40 metrin maaliviivan yhdessä vanhempiensa kanssa, jotkut jopa sylissä. Sotkamon Osuuspankin johtajan Minna Karjalaisen mukaan tyypillinen osallistujamäärä on ollut vuosittain 90–120, ja siihen päästiin tänäkin vuonna
Meillä ei purematta niellä! SE TEHHÄ ÄN MITÄ LUVATA AN! LAITETAAN KO METÄT KUNTOON! Palvelemme kainuulaisella ammattitaidolla ja pitkäaikaisella kokemuksella. METSATKUNTOON.FI 044 974 6339 INFO@METSATKUNTOON.FI Metsäsuunnitelmat Tila-arviot Puukaupat Taimikonhoidot Taimenistutukset Maanmuokkaukset Pihapuiden kaadot Kantojyrsinnät Pihatyöt Mökkitalkkaripalvelut. Paikallisen työvoiman käyttö on meille kunnia-asia. Meillä ei purematta niellä! SE TEHHÄ ÄN MITÄ LUVATA AN! LAITETAAN KO METÄT KUNTOON! Palvelemme kainuulaisella ammattitaidolla ja pitkäaikaisella kokemuksella. METSATKUNTOON.FI 044 974 6339 INFO@METSATKUNTOON.FI Metsäsuunnitelmat Tila-arviot Puukaupat Taimikonhoidot Taimenistutukset Maanmuokkaukset Pihapuiden kaadot Kantojyrsinnät Pihatyöt Mökkitalkkaripalvelut Tässä palvelumme Jos mielenkiintosi heräsi, ota ihmeessä yhteyttä. Paikallisen työvoiman käyttö on meille kunnia-asia. Teeman löydät myös lehden verkkopalvelusta: METSÄ, ERÄ JA RETKEILY TEEMA www.sotkamolehti.fi SOTKAMO-LEHTI Tässä palvelumme Jos mielenkiintosi heräsi, ota ihmeessä yhteyttä
Nyt viikon lupa maksaa 90 euroa, eli päiväluvalle tulee hintaa on reilut 12 euroa. Hän muistelee aikoja, jolloin järvellä vie Moni haluaa ostaa vain tuntilupia päivälupien sijaan, koska se tulee heidän mielestään halvemmaksi. Metsähallitus haluaa, että kansallispuistossa kalastaminen on aktiivista toimintaa, eikä kalastajien istumista nuotiolla. Sastamalalainen ei koe saavansa kalastusluvan edestä kalaa saaliiden jäädessä pienemmiksi kuin menneinä vuosikymmeninä. Miten tehdään kalastajan paratiisi. 10 METSÄ, ERÄ JA RETKEILY SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Nykyään vihreää kultaa vain on enemmän. Samaa pätee lähes kaikkiin Kainuun metsiin. 050 438 0972. Vielä kymmenen vuotta sitten Hossan vesien äärellä oli Lehtimäen mukaan paljon kalastajia ja talvellakin pilkillä oli useita kymmeniä kalastajia. Sirkku Rautio Metsässä ei tarvitse pönöttää Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Päätoimittaja Timo Kyllönen, p. Kirjolohen kysyntä on kovempaa kuin tarjonta, jolloin siitä on maksettava kallista hintaa, Metsähallitukselta kommentoidaan. Puita ei haittaa, vaikka hiukset ovat sekaisin ja meikki unohtui. Metsähallituksen mukaan moni tulee Hossaan kuitenkin juuri luonnollisten kalakantojen perässä ja kalastaa esimerkiksi isoja ahvenia eri puolilta puistoa. Haastankin jokaisen lukijan lähtemään tänä syksynä metsäretkelle. Hanna Laukkanen. Kalastuslupia myytiin Hossassa parhaimpina vuosina 14 000 kappaletta ja nyt vajaat 10 000, kerrotaan Metsähallitukselta. Nimitys Vihreä kulta on edelleen osuva. Metsä tuottaa paitsi metsätalouskohteena, myös matkailutuotteena ja luonnontuotteiden lähteenä. Tekemistä on vielä kulkuyhteyksissä. Hintoja perustellaan kirjolohen hinnan kallistumisella. Tahnasyötit ovat mahdollistaneet sen, että syötin voi jättää järveen odottamaan saalista, samalla kun itse tekee jotakin muuta. Lisäksi tarvitaan kuitenkin tarpeeksi lentoliikennettä, sillä moni haluaa päästä mahdollisimman nopeasti perille matkakohteeseen. Miljoonille ihmisille Hossa on samanlainen paratiisi kuin Thaimaan aurinkoinen hiekkaranta suomalaiselle. Järviin pyritään istuttamaan 1–1,5 kilon lohia, mutta joukossa on Metsähallituksen mukaan pienempiäkin kaloja. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Päätoimittaja Pekka Lassila, p. Kainuusta on Keski-Euroopan sydämeen vain 2 000–3 000 kilometriä, mutta matka on vielä liian pitkä johtuen kehnoista yhteyksistä. 044 332 5320. Kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, on kasassa matkailutuote vailla vertaa. Kustantaja: SLP Kustannus Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Pekka Lehtimäki (vas.) päivitteli kalasaaliiden tilannetta Hossassa vierailleen kalastajan kanssa. Lehtimäki kertoo saaneensa saaliiksi melko pieniä kirjolohia, vain 700 gramman ja 800 gramman lohiakin. Metsässä ei tarvitse edustaa. Esimerkiksi Baltian maissa tiestön kunto on viime vuosina kohentunut huomattavasti, mikä helpottaa esimerkiksi Tsekistä autolla Suomeen tulevia. Ei siis ihme, että Kainuun luontomatkailun uusin helmi, Hossan kansallispuisto, on noteerattu ympäri maailman. – Haluaisin, että perheet tulisivat yhdessä kalastamaan ja lapset saisivat saalista. Retkivinkkejä sekä muuta metsäja eräaiheista tietoa löydät näiltä teemasivuilta. Hossan maisemat ovat piirtyneet muistiin tarkasti ja kalastaja on saanut houkuteltua Kainuun pohjoisimpaan kansallispuistoon myös uusia turisteja. Onneksi meidän ei tarvitse matkustaa metsän perässä, vaan ympärivuotinen harrastusja luontokohde ympäröi meitä joka puolella. Tilanne on kuitenkin paranemassa. Toinen Hossaan kalalle tullut mies Unto Poutala sanoo, että nykyään kannattaa ostaa vain tuntilupia päivälupien sijaan, koska se tulee halvemmaksi. Metsässä voi olla oma itsensä ilman vaatimuksia. Pekka Lehtimäki on tahnasyöttien kannalla. S uomalainen metsä on viimeistä brändäystä vaille valmis tuote. Kalastuslupien hinnat ovat 30 vuoden aikana nousseet hurjasti: Lehtimäki muistaa ajan, joilloin päivän kalastuslupa maksoi viisi markkaa. Hossassa, kuten useassa muussakin kalastuskohteessa, on kiellettyä käyttää tahnasyöttejä kaloille. Hän sanoi olevansa isona kalamies, Lehtimäki sanoo. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Päätoimittaja Sirkku Rautio, p. Metsässä ei tarvitse pelätä tungosta. Metsässä et ole sidottu kävelytiehen. Mies toivoo samanlaista innostusta takaisin. Lehtimäki toivoo kalastuslupamaksujen pienentämistä ja uskoo sen vaikuttavan kalastajamääriin positiivisesti. Pienimmät saaliit on hyvä jättää järveen kasvamaan. 0400 456 848. Se tarjoaa kaikkea sitä, mitä nykyihminen kaipaa: puhdasta ilmaa, vihreyttä, rauhaa, tilaa ja liikkumisen vapautta. Kalarehu maksaa enemmän kuin ennen, jolloin kalojen kasvatus on kalliimpaa. Luultavasti päivän kalastava ei saa sen enempää kalaa kuin pari tuntia kalastava, Poutala sanoo. Pekka Lehtimäki ei pidä tahnasyöttien kieltämisestä. Kävin Etelä-Suomessa kalastamassa ja kalastaneen perheen lapsi sai 1,5 tunnin aikana useamman kalan. Osa kalastajista on toivonut tahnasyöttien kieltämistä, koska järven rannassa saalista odottavat syötit ärsyttävät. syyskuuta 2017 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Työkaveri houkutteli sastamalalaisen Pekka Lehtimäen Hossaan vuonna 1987 ja 30 vuotta myöhemmin Lehtimäki edelleen varaa Alpo Paasovaaran mökin joka kevät ja syksy kalastusreissua varten
Antaa hänen valita se sopivin tyyli, eikä määritellä sitä Metsähallituksen toimesta. akku ja laturi 2,1 kg, käyttöaika n. -20% Nyt KESÄREN KAAT SYYSHIN NOIN! SUURI VARASTON TYHJENNYS! Myös pakettiautot ja maasturit! Autohuollot ja -korjaukset 3D-nelipyöräsuuntaus Diagnostiikkatestaukset Ilmastointihuolto Pakokaasumittaukset Katsastustarkastukset ja katsastuksessa käyttö Varaosat ja tarvikkeet Rengashotelli Autoasi rahoitus /voit maksaa myös erissä • Sukupolvenvaihdokset • Kauppakirjat • Tilojen jakosopimukset • Metsäyhtymien yhtymäsopimukset • Kaupanvahvistukset • Testamentit • Edunvalvontavaltakirjat • Perunkirjoitukset Puh. ammattikoulu) P. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 11 Teboil Turjanhovi Kalliokatu 2, 89600 Suomussalmi p. 0207 705 770 jarkko.jokipera@k-supermarket.fi Palvelemme: MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 11-18 Erämiesten ja -naisten eväskauppa jahtikaveria unohtamatta! Pekka Lehtimäki (vas.) päivitteli kalasaaliiden tilannetta Hossassa vierailleen kalastajan kanssa. Hanna Laukkanen Eri vuorot eri kalastajille Kuten kaikki urheilulajeissa, myös kalastuksessa on lajista nautiskelijoita ja sitten tehokkaita suorittajia, jotka haluavat vain tehdä suorituksen mahdollisimman hyvin ja sitten lähteä pois. 040 178 8895, Suomussalmi Avoinna: ma-pe 8-17 huollot, varaosat sähköiset testaukset 4-pyöräsuuntaukset rengastyöt ilmastointihuollot tuulilasin korjaus. 20 min. Olisi ehkä tarpeen rajata tahnakalastusalueet siten, että se olisi sallittua tietyissä paikoissa. Mieli virkistyy ja veden äärellä ajattelu kirkastuu. Jokaiselle jotakin ja kalastajamäärät lähtisivät nousuun. Metsähallituksen ongelma on, miten palvella mahdollisimman hyvin näitä molempia lajiryhmiä: tahnakalastus houkuttelee kalastuksesta nautiskelijoita ja karkottaa suorittajia. 050 430 5545 ma-to 6.30-21, pe 6.30-22, la 7-22, su 8-21 Tule tutustumaan ja kysy tarjous! KAIKKI AUTOPESUT Tarjous voimassa 24.9.2017 saakka. Anna Ahti kiva kalastusfiilis! päästömittaukset autojen, traktoreiden, raskaskaluston ja metsäkoneiden moottoreiden optimoinnit MB/VW alkuperäisvaraosat peräkärryn vuokraus 1+8 hengen bussin vuokraus Siikarannantie 7 (ent. (AK20) (600 m 2 ) 249 € MS 241 C-M Metallirunko, M-Tronic moottorinohjaus, yhdistelmäkatkaisin, 4,5 kg, 42,6 cm 3 , 2,3 kW / 3,1 hv 599 € 799 € FS 410 C-EM K Kevytkäynnistys, M-Tronic moottorinohjaus, lyhyellä akselilla metsätöihin, 41,6 cm 3 , Sthil 2-mix moottori, 2,0 kW/2,7 hv, 8,4 kg s u o m u s s a l m i Tavallista parempi ruokakauppa Risteentie 12, Suomussalmi, puh. 050 302 6892 sukupolvenvaihdosneuvonta@gmail.com www.sukupolvenvaihdosneuvonta.com Metsätilan sukupolvenvaihdosja veroneuvonta Esko Heikkinen BR 500 , TODELLA TEHOKAS Varustettu äänenvaimentimella, 4-MIX moottori, lukitusvipu puhallusnopeudelle, 64,8 cm 3 599 € – SYKSYN MERKIT BGA 56 AKKUPUHALLIN sis. Tiistaina 12. Kuten jäähallissakin on vuorot veteraanikiekkoilijoille ja edustusjoukkueelle, Hossassakin olisi vuorot harrastekalastajille ja suorittajille. Tärkeintä kalastuksessa on se, että kalastaja saa liikkua luonnossa
– Jos ajatellaan lintukantaa, joka on ollut kymmeniä vuosia aikaisemmin, niin siitähän se on laskenut. Sitten tuli monta huonoa pesimisvuotta ja kanta laski. KYSYIMME Heikki Lehvonen, Sotkamo: Siitä on aikaa, kun syksy on vasta aluillaan. Elinympäristöjä voidaan myös säilyttää lajeille otollisina metsätalouden suunnittelulla. Metson, teeren ja pyyn metsästysaika supistui A Kyllä tässä käy varmasti kuin ennenkin, että kannat lähtevät nousuun ennemmin tai myöhemmin. 20. Periaatteessa muutaman vuoden päästä voisi jälleen olla odotettavissa huippuvuosi, mutta siihen on sanansa sanottavana myös tulevilla olosuhteilla. – Kainuustakin tuli jonkin verran havaintoja järven jäällä olleista teeristä, jotka eivät ole päässeet kieppiin piiloon. lokakuuta saakka. Myös Kainuussa kantojen lasku on tuntunut, vaikka maakunta onkin tunnetusti ollut hyvää kanalintualuetta. HAnnA LAukkAnen Eino Kainulainen, Kajaani: En muista milloin viimeksi olisin käynyt varsinaisesti retkellä, mutta metsällä olen käynyt jo tälle syksylle. Ihminenkin voi yrittää vaikuttaa kanalintukantoihin myönteisesti. elokuuta aloitettiin koiran kanssa. HAnnA LAukkAnen Veli Kinnunen, Suomussalmi: Asun Hossassa, joten metsällä ja kalastamassa kuljen paljon. Timo kyLLönen. Viimeiset 30 vuotta kannat ovat kuitenkin pysyneet suhteellisen vakaina. Ota yhteyttä: Jouko Piirainen puh. Jo kolmas lintukatovuosi peräkkäin Metsäkanalintujen huippuvuosi odotettavissa muutaman vuoden päästä. Myös viimeiset talvet ovat ainakin joillakin alueilla olleet vähälumisia. Erästys alkaa tässä lähiaikoina, niin sitten tulee oltua metsässä. Metsästän pienriistaa ja jäniksiä. Eri vuosien ja eri alueiden välillä esiintyy voimakasta vaihtelua. Riistapäällikkö Jukka Keräsen mukaan viimeksi samanlainen aallonpohja oli 2008 – 2009. On tullut hyvin marjaa. Etsitään kuntan nostoon sopivia metsäalueita Kuntan nostoon ovat sopivia puustoltaan harvahkot mäntykankaat, joissa hyvä puolukka-mustikkavarvikko. Huippuvuodet ja katovuodet vuorottelevat kanalintujen elämässä tavallisesti 5 – 6 vuoden sykleissä. Kalastan siikaa, muikkua, ahventa ja haukea. – Monet asiat ovat vaikuttamassa taustalla. Lumipeitettä ei ole ollut niin hyvin turvana kaikilla alueilla, toteaa Ikonen. Kanalintujen määriin vaikuttavat myös pienpedot, kuten ketut, jotka pyytävät mielellään myyriä. 12 METSÄ, ERÄ JA RETKEILY SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. 050 412 0498 tai sähköposti: jouko@piiraisenviherpalvelu.fi Kirkkoahokatu 5 A, 87250 Kajaani Heikki Timonen, Suomussalmi: Marjastamassa olen käynyt Suomussalmella tänä kesänä ja syksynä. Metsänomistaja saa kuntan nostosta tuottoa 1500-5000€/ha. syyskuuta ja kestää 10. Kuntta nostetaan ennen hakkuita. Menossa on kolmas peräkkäinen lintukatovuosi. Kuitenkin havaittavissa on pieniä kanalintuesiintymiä, jotka tarjoavat toiveita. Timo kyLLönen Eelis Komulainen, Kuhmo: Parisen viikkoa sitten kävin onkireissulla Heiskalanjärvellä. – Sitä kautta taattaisiin niille lisääntymismahdollisuus. Metsästyspainetta kannattaa suunnata pois lisääntymiskykyisistä linnuista. Metsästysaika lyheni Metsäkanalintujen metsästys Kainuussa alkoi 10. Jukka Keränen Riistapäällikkö Riistakeskus Milloin viimeksi olet käynyt retkellä ja missä. Mustikka tosin on ollut huonolaatuista, lakat sen sijaan parempia. Pitkä kylmä ja sateinen jakso on ollut tuhoisa metsäkanalintujen poikasille. – Edellytykset kannan kasvulle ovat olemassa, mutta eihän tämä mikään huippuvuosi todellakaan Kainuussa ole, kertoo Luonnonvarakeskuksen asiantuntija Katja Ikonen. Sää on vain yksi tekijä monista. Metsäkanalintujen nykyinen aallonpohja on tavallinen ilmiö. syyskuuta 2017 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Metsäkanalintujen kannat eivät ole missään päin Suomea kovin hyvillä kantimilla. Viime syksynä kävin vielä puolukassakin. – Siinä välissä olevat vuodet ovat ylätai alamäkiä, Katja Ikonen sanoo. Kun sitten ton tullut kylmiä pakkasia, metsäkanalintujen on ollut vaikea löytää itselleen suojapaikkoja. Vuoden 2009 jälkeen lintukanta nousi ja pysyi muutaman vuoden hyvänä. – Kun myyriä ei ole enää saaliiksi, niin saalistuspaine kanalintuja kohtaan kasvaa. Kun kolmiolaskennan historiaa katsotaan viimeisen 30 vuoden ajalta, niin pidempi ajanjakso osoittaa aikalailla vakaata lintukantaa Kainuussa sekä muualla Pohjoisja ItäSuomessa. Etsittiin sieltä laavua, mutta löydettiin kuitenkin nuotiopaikka. AnTTijussi RipAojA AnTTijussi RipAojA Kirsi Pyykönen, Sotkamo: Juuri tultiin tuolta Sapsojärven uimarannan alueelta. Esimerkiksi Suomussalmen suunnalla on joillakin alueilla suhteellisen hyvin riekkoja, mutta esiintymät ovat hyvin paikallisia. – Kyllä tässä käy varmasti niin kuin ennenkin, että kannat lähtevät nousuun ennemmin tai myöhemmin, Keränen sanoo. Lisääntymiskykyisiä yksilöitä on vähän
Tiistaina 12. . Metsäkanalintuja ovat metso, teeri, pyy, riekko ja kiiruna . suomen riisTakeskus KONE-KAIRA OY Vuorelante 85, Kuhmo, p. . Opetushallitukselle tilitettävä tutkintomaksu on 58 €. Kainuussa metsäkanalintujen metsästys kestää kuukauden eli 10.9. Jo kolmas lintukatovuosi peräkkäin Fakta Metsäkanalinnut ja niinden metsästys . Oheisesta kaaviosta näkyy metsäkanalintukantojen kehitys pidemmällä ajanjaksolta. Lisätietoja ja haku koulutukseen: www.koulutuskalenteri.fi www.pkky.fi/valtimo METSÄOPIT VALTIMOLTA Metsässä on reilu meininki! Metsäkoneenkuljettaja y Harvesteri tai ajokone y 9.1.2018–29.3.2019 Kaivinkoneenkuljettaja y Metsänparannustyöt y 9.1.2018–27.10.2018 Puutavara-autonkuljettaja y 9.1.2018–27.10.2018 Metsäkoneenasentaja y 9.1.2018–31.5.2019 y Monimuoto-opiskelu Aikuiskoulutus ta metsäalalle Hyvä työpaikka käytännön ammattilaiselle! Opetus, ruoka ja majoitus ovat maksuttomia. Kiiruna esiintyy Tunturi-Lapissa . syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 13 MHY:SSÄ HOMMA LUISTAA! Yksilöurheilijakin tarvitsee rinnalleen hyvät taustajoukot. Metsäkanalinnuista ainoastaan riekko on taantunut niin, että nyt on toinen vuosi, jolloin se on rauhoitettu lähes koko maassa. . Riekko on rauhoitettu Kainuussa ja suuressa osassa maata. alkaen . Keränen ei näe syytä metsäkanalintujen metsästyksen kieltämiseksi tietyksi ajaksi kokonaan. Poikkeuksena maakunnassa on Puolanka, jossa metson metsästyskausi kestää lokakuun loppuun saakka. Aaro Turunen 0400251666 www.kantojyrsin.fi , Suomen Kiinteistöja Kantojyrsinpalvelu Pihakantojen jyrsintää Kainuussa Vko 37-38, ke 13.9. Metsästysaikaa on lyhennetty kolmella viikolla lopusta lukien . Sitä voi metsästää Lapin maakuntaan kuuluvissa Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa 10.9.– 31.3. Tutustu palveluihin osoitteessa www.mhy.fi KERTTU NISKANEN Meillä metsänomistajat päättävät ja ammattilaiset toteuttavat. Aaro Turunen 0400251666 www.kantojyrsin.fi , Suomen Kiinteistöja Kantojyrsinpalvelu www.kantojyrsin.fi Pihakantojen jyrsintää Kainuussa Vko 37, ke 13.9. Kun heikosta lintutilanteesta tiedotetaan, vaikuttaa se metsästäjien käyttäytymiseen ja näkyy metsästyspäivien määrissä. Lisätietoja ja haku koulutukseen: www.koulutuskalenteri.fi www.pkky.fi/valtimo METSÄOPIT VALTIMOLTA Metsässä on reilu meininki! Metsäkoneenkuljettaja y Harvesteri tai ajokone y 9.1.2018–29.3.2019 Kaivinkoneenkuljettaja y Metsänparannustyöt y 9.1.2018–27.10.2018 Puutavara-autonkuljettaja y 9.1.2018–27.10.2018 Metsäkoneenasentaja y 9.1.2018–31.5.2019 y Monimuoto-opiskelu Aikuiskoulutus ta metsäalalle Hyvä työpaikka käytännön ammattilaiselle! Opetus, ruoka ja majoitus ovat maksuttomia. Lisätietoja ja haku koulutukseen: www.koulutuskalenteri.fi näin kuukauteen. Kainuussa metsästyskausi lyheni loppupäästä kolmella viikolla, mikä on riistapäällikkö Jukka Keräsestä riittävä aika. tiistaisin ja perjantaisin . – 10.10. Opetushallitukselle tilitettävä tutkintomaksu on 58 €. MHY:N SÄHKÖINEN JÄSENKORTTI LÖYTYY PIVOSTA! www.pkky.fi/valtimo METSÄOPIT VALTIMOLTA Metsässä on reilu meininki! Metsäkoneenkuljettaja y Harvesteri tai ajokone y 9.1.2018–29.3.2019 Kaivinkoneenkuljettaja y Metsänparannustyöt y 9.1.2018–27.10.2018 Puutavara-autonkuljettaja y 9.1.2018–27.10.2018 Metsäkoneenasentaja y 9.1.2018–31.5.2019 y Monimuoto-opiskelu Aikuiskoulutus ta metsäalalle Hyvä työpaikka käytännön ammattilaiselle! Opetus, ruoka ja majoitus ovat maksuttomia. Metsänomistajan puolta tässä maassa pitää vain ja ainoastaan metsänhoitoyhdistys. alkaen Ammattitaidolla, edullisesti. . – Ei metsästyspaine niin kova ole. Riekko on niin Kainuussa kuin suurimmassa osassa muuta maata rauhoitettu. anTTi saLLinen/arkisTo Pihakantojen jyrsintä Kainuussa vk 37 ammattitaidolla, edullisesti. Metsänhoitoyhdistykset ja MTK. Sieltä saat kattavat palvelut ja hyvät jäsenedut. 0400 389 825 konekaira@kuhmo.net Tarjoamme mETsäNhOITOpAlvElujA kaikille metsänomistajille Metsänhoitotyöt: äestys ja kylvöäestys, mätästykset, ojitukset sekä metsäteiden teko ja kunnostus Ota yhteyttä! Teerien määrä on vähentynyt. Opetushallitukselle tilitettävä tutkintomaksu on 58 €. . verkossa joka päivä www.sotkamolehti.fi. . Esimerkiksi hyvänä lintuvuonna 2011 Kainuussa metsäkanalintuja metsästi lähes 12 000 metsästäjää, kun huonona vuonna 2016 heitä oli vain reilut 7000. Metsästysseurat huomioivat päätöksissään huonon lintutilanteen
Isä oli opettaja ja se oli ensimmäinen uuninmuuri ja piippu, jonka hän muurasi. klo 17. 14 METSÄ, ERÄ JA RETKEILY SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Siellä pojat olivat onkineet. Kuljettajana oli nastolalaisille koulupojille tuttu bussinkuljettaja. Ruoanlaittoa nuotiolla, lähtö Miilusta klo 9.15. Metsägolffia Seitenahvenisella. . Työleiriläisiä kuljetettiin asuntolasta pikkubussilla niin lähelle työmaata. Erkki Laine ei 12-vuotiaana tansseihin päässyt. Kesän 1965 yhtenä viikonloppuna isommat pojat kävivät bussikyydillä tansseissa Korkeanmäen lavalla. Perustiedot ja –taidot luonnossa selviytymiseen ja pelastautumiseen. Nykyisin hieman laajennetunkin talon omistaa eläkeläinen Jari Mustonen, jonka Laine tapasi kuntolenkiltä talon kohdalta. Retki muistoihin työleiripaikalle Mikä. Erkki Laine muisti, että Yleisradiokin teki televisioon jutun työleiristä ja talon valmistumisesta. Hankkeen toiminta on tarkoitettu työttömille ja työelämän ulkopuolella oleville työikäisille. Mustonen oli ostanut talon perikunnalta noin 12 vuotta sitten. ke 20.9. . pe 22.9. Erkki Laine kertoi mökin rakentamishistoriasta, että hänen isänsä muurasi Lähteelän piipunmuurin työleirin aikana. Lähtö Miilusta Paljakkaan klo 9.15. Pihapiiri on hoidettu ja kaunis. Leirin aikana nuoret tekivät auttamistyötä ja rakensivat runkovaiheessa olleen pienen talon asumiskuntoon Sylväjän kylän pohjoisosassa. . Työleiriläisten majoituspaikka oli toisen kylän puolella, Timoniemen koulun asuntolassa. Talo on myöhemmin vaihtanut omistajaa. Se aloitti nimellä Kansakoulun Kerhokeskus 1947–1954 ja jatkoi Kansakoulun Nuorisotyön Päätoimikuntana 1955-1960 . Timoniemellä nuottamiesten pojilta työleiriläiset olivat ostaneet tinkaamisen kanssa reilun annoksen muikkuja iltapalaksi. Matkan pätevä syy oli se, että Erkki Laineella oli muistoja vanhasta nuorten työleiristä, jossa viisihenkiselle perheelle tehtiin rakenteilla olleesta talosta pieni koti asumiskuntoon. ti 26.9. Juuri eläkkeelle rakennusyrittäjän hommista jäänyt Erkki Laine alkoi etsiä Kuhmosta tuota työleirillä rakennettua ”suomökkiä”. Paluu n. . Opinkirjon toiminta on organisoitunut yli 60 vuoden aikana kuuden erinimisen järjestön puitteissa. . Paluu Miiluun klo 16 mennessä. Koko työleirin johtajana toimi silloinen kuhmolainen opettaja Reino Kääriäinen. Lähtö Miilusta klo 9.15. Kansakoulun Nuorisotyön keskus ry toimi vuosina 1960-1971 ja nykyisin sen nimi on Opinkirjo. ke 11.10. Reissu eteni niin, että sekä rakentajalla ja talon nykyisellä asukkaalla oli heti melkoisesti kerrottavaa toisilleen. ke 27.9. Hän tutki paikallislehti Kuhmolaisen vanhoja vuosikertoja ja katseli, onko työleiristä tehty uutista. Talon nimi on Lähteelä Pitkäniementien varressa. Majoituspaikka koulun asuntolassa oli pääpiirteittäin tiedossa, mutta tarkempi työmaan paikka ei. Keskuksen toimintavaiheisiin kuuluvat Hymypoika ja -tyttö -patsaat Lähde: www.opinkirjo.fi Lahtelainen Erkki Laine (vas.) oli 12-vuotiaana isänsä ja ison nuorisoryhmän kanssa rakentamassa taustalla näkyvää Lähteelän taloa asumiskuntoon vuonna 1965. Laine itse kantoi tiiliä ja rakennustarvikkeita työmaalle 200–300 metrin päästä kärrytietä pitkin suotaipaleen takaa. Perille ei autolla päässyt. Nykyisen isännän Jari Mustosen kanssa keskustelu kävi lähti sujumaan kuin vanhojen tuttujen kesken. Vetäjänä Matti Moilanen. Retki Kuusamoon, lähtö Miilusta klo 9.15. Lisäksi jossain varastossa on muu yksi sen aikainen merkkilauta. Sieniretki, lähtö Miilusta (Miilutie 5) klo 11.30. Talon isännälle Jari Mustoselle oli melkoinen yllätys tavata yksi talon alkuperäinen rakentaja, kuulla uutta taloon liittyvää työleirin historiaa. Mustonen esitteli talon ja mainitsi, että talon vintin rakenteista on löytynyt paljon nimiä – ehkä juuri työleiriläisten nimiä. AnTero KomulAinen RETKEILYÄ & LUONTOTOIMINTAA ma 18.9. Toiminta on vapaaehtoista ja maksutonta. Valoja videokuvausretki luonnonhelmaan, lähtö Miilusta klo 9.15. Hyvässä hoidossa olevalta mökiltä Laineet jatkoivat autoretkeään majoituspaikalle Timoniemen koululle Lentuan rannalle, missä Laineella palautuivat mieleen kouluasuntolan lisäksi rantasauna muuripatoineen sekä ahkerassa käytössä ollut tikanheittopaikka. Kun Erkki Laine sitten ajoi autollaan työleirin aikaiselle rakennuspaikalle, niin sieltä löytyi pieni talo hyvässä käyttökunnossa. Kokataan sienistä klo 9.15 Miilussa. . Selviytymiskurssi. Lahtelaisen autoretkeilijän muistot kohtasivat kylän paikallishistorian kanssa. Yli 50 vuotta sitten tehdyn mökin rakentaminen oli Laineella pysynyt vuosien ajan mielessä niin, että paikka oli nyt nähtävä. ti 19.9. . Vaikka talosta tuli pieni, sen asukkaiden asumisolosuhteet paranivat kerralla paljon. Leiriläisiä oli melko paljon – kaikkiaan 35. syyskuuta 2017 85,HirvijaHtiin ase-ja optiikkahuollon kautta: (norm. Erkki Laine oli silloin noin 12-vuotias, kun hän osallistui isänsä mukana Kansakoulun Nuorisotyön keskuksen työleirille Kuhmossa kesällä 1965. Lisäksi Laine halusi koukata läheisessä Tulisalmessa vanhan lossin paikkaa katsomassa. 329,-) Sako 308 Range ja superhammerhead 11,7 Yhteishintaan Avoinna: ma-pe klo 9.00-17-00 Seeland veden ja tuulenpitävä hiRvipuku Seeland veden ja tuulenpitävä hiRvipuku 249,249,Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Lahtelainen Erkki Laine suuntasi puolisonsa kanssa autoretkelle Kuhmoon syyskuun alussa. Pieni uutinen löytyi ja sen sisällöstä rakennuksen paikka oli tunnistettavissa. Tiedustelut: Kirsi Sahrman-Hauhia, 044 777 3362, kirsi.sahrman-hauhia@suomussalmi.fi www.facebook.com/kujelma.hanke
2 ketjua ja terälevy. Tule kuuntelemaan tule keskustelemaan Järjestäjänä Suomen metsäkeskuksen Kainuun metsätilat kasvuun -koulutushanke Messuilla asiantuntijapuheenvuoroja ja useiden näytteilleasettajien osastoja. n e m o u S a o tt o u t is e s k u ti o ji s t ä ä si l ä ll ö t y ä k a ll a a k k o h e t n e d u u si ll a r a v ä s t e M . 050 300 7756 www.kuhmo.eu Metsänomistajat, ostamme tukkivaltaisia leimikoita • vesakonleikkuut • lanaukset • hakkuut ja puukaupat • kaivinkonetyöt Kainuun metsänparannus p. LOCAL RETAIL ADAPTATION Vaihda uuteen Technical-asuun 100 € hyvitys, kun ostat Technical-turvahousut ja -puseron. e ll a h a r a p p u a k u u p a t s e e tt i o s o a j o t e it ä si l o s t a k i a t is a t si k n a p s u u s O a t s a m o ä ä si l y s y K . 700 € NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! HUSQVARNA-teräpaketti Alkuperäinen Husqvarna. 044 332 5855 • tuhkanja apulannanlevitykset • ojaja tiesuunnitelmat • Kemara hakemukset TEE RASKAASTA TYÖSTÄ KEVYEMPÄÄ. NYT 630€ Norm. e e l u t ä v y h ä s s e d h Y Metsävarallisuuden asiantuntija a tt u a k t a j a t si m o n ä s t e m t a v o ä tl e i m ä ti s a ji t n u t n a is a n e d u u si ll a r a v ä s t e m n o i k k n a p s u u s O s ö y m ä ä ti p i o v ä ä s t e M . Tiistaina 12. e ll a h a r a p p u a k u u p a t s e e tt i o s o a j o t e it ä si l o s t a k i a t is a t si k n a p s u u s O a t s a m o ä ä si l y s y K . a n e e t h o k s u ti o ji s a m i o k il a v n e d i e tt o u t s u ti o ji s a j a a l ä k e s s u m e t n u t n a is a n o ä ll i e M .i t s u ll e ti n n u u s . Metsävarallisuuden tehokkaalla käytöllä lisäät sijoituksesi tuottoa suunnitellusti. 325, 1,3/1,5 mm, 13” VAIN 49€ Norm. 0500 137 012 Matti Kyllönen; Hyrynsalmi ja Suomussalmi Puh. Tervetuloa! Pyydä tarjous alueesi ostomieheltä: Jukka Pulkkinen; Kuhmo, Nurmes, Valtimo ja Lieksa Puh. 422 m/s 17 € 38 g lähtönop. 219 € 849 € 329 € 435 589 € 543 XP 599 € 543XPG 16 € teeripillit alk. 0500 202 325 Harri Tegelberg; Kajaani, Paltamo, Ristijärvi, Puolanka ja Vaala Puh. 700 € NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! HUSQVARNA-teräpaketti Alkuperäinen Husqvarna. Kahvitarjoilu ja mahdollisuus ostaa pientä suolaista. p o . a s t e m / . Messuille on vapaa pääsy. Kysy lisää omasta Osuuspankistasi tai katso lisätietoja osoitteesta op.fi/metsa. e e l u t ä v y h ä s s e d h Y Osuuspankki on metsävarallisuuden asiantuntija sitä mieltä ovat metsänomistajat kautta Suomen. 2 ketjua ja terälevy. p o . 69 € VAIHTOTARJOUS! TEE RASKAASTA TYÖSTÄ KEVYEMPÄÄ. Metsää voi pitää myös sijoituskohteena. 69 € VAIHTOTARJOUS! TEE RASKAASTA TYÖSTÄ KEVYEMPÄÄ. LOCAL RETAIL ADAPTATION Vaihda uuteen Technical-asuun 100 € hyvitys, kun ostat Technical-turvahousut ja -puseron. n i v y h a a ti o h a a tt a n n a k a t o j , a tt u u si a m o n o is ä s t e m s a k o v r A . n e m o u S a o tt o u t is e s k u ti o ji s t ä ä si l ä ll ö t y ä k a ll a a k k o h e t n e d u u si ll a r a v ä s t e M . NYT 630€ Norm. . KOKO ASU NYT 469€ Turvahousut 310 € Pusero 259 € HUSQVARNA 543 XP ® G Erinomaista suorituskykyä ja ergonomiaa ammattilaatua arvostavalle. LOCAL RETAIL ADAPTATION Vaihda uuteen Technical-asuun 100 € hyvitys, kun ostat Technical-turvahousut ja -puseron. a s t e m / . n i v y h a a ti o h a a tt a n n a k a t o j , a tt u u si a m o n o is ä s t e m s a k o v r A . 325, 1,3/1,5 mm, 13” VAIN 49€ Norm. Arvokas metsäsi on omaisuutta, jota kannattaa hoitaa hyvin. . 415 m/s tretorn vaelluskuMisaapas 220 € alpina trapper vaelluskenkä 195 € 25 kpl 25 kpl. 700 € NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! HUSQVARNA-teräpaketti Alkuperäinen Husqvarna. NYT 630€ Norm. KOKO ASU NYT 469€ Turvahousut 310 € Pusero 259 € HUSQVARNA 543 XP ® G Erinomaista suorituskykyä ja ergonomiaa ammattilaatua arvostavalle. Meillä on asiantuntemus sekä laaja sijoitustuotteiden valikoima puukaupparahalle. teroitusja asesepän palvelut 24,90 € rapala suoMi 100 vaappu 119 € -50 % erä haulikon patruunoita 15 € kiikaritähtäin hakko (japani) 1,5-5x40 230€ € 5,50 € teeren kuvat puukot ja kuksat kaiverruksin nobel sport haulikon patruunoita 36 g lähtönop. 325, 1,3/1,5 mm, 13” VAIN 49€ Norm. a n e e t h o k s u ti o ji s a m i o k il a v n e d i e tt o u t s u ti o ji s a j a a l ä k e s s u m e t n u t n a is a n o ä ll i e M .i t s u ll e ti n n u u s . 69 € VAIHTOTARJOUS! SYKSYN SÄVELET 125B Puhallin Näppärä ja tehokas puhallin syksyn puhdistustöihin Nyt lämpökahvat KYMPILLÄ 545 FX Raivaussaha ammattikäyttöön Husqvarnan ammattikäyttöön tarkoitetut kestävät raivaussahat ovat erittäin tehokkaita, ergonomisia ja helposti hallittavia. Kainuun ja Koillismaan metsäkiinteistöjen välitys p. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 15 Metsävarallisuuden asiantuntija a tt u a k t a j a t si m o n ä s t e m t a v o ä tl e i m ä ti s a ji t n u t n a is a n e d u u si ll a r a v ä s t e m n o i k k n a p s u u s O s ö y m ä ä ti p i o v ä ä s t e M . 050 302 6892 sukupolvenvaihdosneuvonta@gmail.com POLVELTA TOISELLE metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Lauantai 30.9.2017 klo 9.30—15.00 Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Ketunpolku 4, TAITO 2 Auditorio 148 Luokka 146 Luokka 159 9.45 Messujen avaus 10.00 Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Metsätilakauppa Maaja metsätalousyrittäjäeläke sekä tapaturmavakuutus 11.00 Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotus Yhteismetsä omistusmuotona Puukauppa ja metsänhoito sukupolvenvaihdostilanteessa 12.00 Sukupolvenvaihdoksen edut ja sudenkuopat Maanmittauksen työkalut metsätilalla metsämaiden kohtalo omistajan käsissä TAUKO 13.00 Metsätilan arvonmääritys Metsänomistamisen vaikutukset pysyvässä hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja Kelan tukiin Metsään.fi-palvelun esittely 14.00 Testamentti ja edunvalvontavaltuutus Kuolinpesä ja yhtymä metsänomistus muotona 15.00 Messut päättyvät Oikea ratkaisu metsätilan sukupolvenvaihdokseen. 2 ketjua ja terälevy. KOKO ASU NYT 469€ Turvahousut 310 € Pusero 259 € HUSQVARNA 543 XP ® G Erinomaista suorituskykyä ja ergonomiaa ammattilaatua arvostavalle
Tokihan padon voi purkaa käsipelilläkin tai esimerkiksi kaivinkoneella. Lähiruoka pikkujoulut ja muoti Aineistopäivä ti 19.9. . huhtikuuta välisenä aikana. . . Paras lopputulos metsänomistajan kannalta tulee silloin, kun ensin puretaan vasta alueelle asettuneen majavan tekemä pato ja sitten ammutaan padon tekijä. Seppänen vinkkaa, että majava olisi otollinen kohde jousimetsästäjille. Jos majava on siis asettunut alueelle, padon purkaminen on sallittua ilman erityislupia syyskuun loppuun saakka. Ennen pitkää vedestä nousee esille majavan kuono. Hänellä on ollut räjäyttäjän paperit yhdeksän vuoden ajan, ja sinä aikana hän on käyttänyt papereitaan muun muassa majavan patojen räjäyttämiseen. Majava pakenee edellä. syyskuuta 2017 www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. Koivumäki pitää majavaa mielenkiintoisena metsästettävänä. ArkisTo/JuhAni kArvonen Markku Koivumäki näyttää, minkälaisia puita majava patoonsa veden kannattelemalla voi raahata. päivän ja syyskuun 30. Piisamin ja majavan asuttua pesää ei saa rikkoa. Padon hävittämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Padon saa ilman erikoislupaa hävittää kesäkuun puolenvälin ja syyskuun lopun välisenä aikana. 16 METSÄ, ERÄ JA RETKEILY SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. . Asuttuun pesään liittyvän padon tai muun rakennelman saa vahinkojen estämiseksi rikkoa Kainuussa kesäkuun 25. Käsipelillä purkaminen on työlästä, sillä jopa pari metriä korkeassa padossa on paljon tavaraa tiukasti juntattuna yhteen. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi 1x31 (47x31 mm) 54 € 1x42 (47x42 mm) 76 € 1x65 (47x65 mm) 108 € 2x42 (99x42 mm) 136 € 2x65 (99x65 mm) 167 € 2x88 (99x88 mm) 194 € 2x111 (99x111 mm) 248 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim. Haluathan mainontasi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Lukijoita 52.000 kpl! Seuraavat teemat: 3.10. Mitä kauemmin eläin alueella majailee, sitä isommista vahingoista usein puhutaan. Majavakanta on Kainuussa selvässä kasvussa. . Kanadanmajavan metsästys on sallittua 20. Koivumäkeä naurattaa, kun hän kertoo, kuinka yhtiön miehet takavuosina purkivat Suomussalmella Pesiön takana majavan patoa pari kilometriä pitkällä jokiosuudella. Kun majava on asunut alueella pitempään, patoja voi olla pitkästi toistakymmentä ja padonrakentajiakin yhteisössä useita. . Koivumäki sanookin, että parhaiten padot ja sen tekijät saa hävitetyksi siinä vaiheessa, kun majava on vasta asettunut alueelle ja rakentanut ensimmäisen patonsa. – Kanta on suuresti lisääntynyt viime vuosina, arvioi Suomussalmen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Ale Seppänen. Siitä taitava ampuja sen ottaa, mutta matka on usein pitkä, joten perän takana pitää olla taitava ampuja. Kolme lehteä! Hintoihin lisätään mahd. Majava tuntuu mieltyneen erityisesti vanhojen niittypalstojen paikkoihin, joissa se voi upottaa veteen jopa hehtaarin tai kaksi metsää. Majava nimittäin korottaa jatkuvasti patojaan päästäkseen käsiksi yhä uusiin ruokamaihin.. MArJATTA kurvinen Metsästyksen voi toteuttaa niin, että lähestyy alavirrasta majavien asuma-aluetta ja heittelee pikkukiviä kävellessään veteen. Kainuussa esiintyvä kanadanmajava on vieraslaji ja se pitäisi saada vähenemään. Koti ja asuminen 14.11. päivän välisenä aikana. Yleensä majavaa metsästetään kevään valoisina öinä, jolloin saalista saa varmimmin. . . Muuna aikana tarvitaan riistakeskukselta erikoislupa, jonka voi saada esimerkiksi jos pato nostaa tielle vettä. Jos majavan pato ja sen aiheuttamat metsävahingot löydetään vasta hirvenmehtuuaikana, ollaan jo myöhässä. Kun pato yhtäkkiä puretaan, lähtee siinä käytetty rakennusaine veden mukana alavirtaan ja saattaa muodostaa uuden padon ja tulvan alemmaksi ja hukuttaa vaikka jonkun kesämökin saunan. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. . . Toisessa päässä jokea majavat rakensivat jo purettuja patoja uudelleen. Sieltä löytyy puunrunkojen lisäksi myös melkoisia kiviä. Haluttu ja siksi luettu teeMA 26.9. Majavan metsästys on joidenkin aktiivisten pyytäjien varassa ja Seppäsen arvion mukaan liian vähäistä. Majavien vihollinen numero yksi Milloin. Suinpäin majavan tekemiä patoja ei kannata ruveta purkamaan, vaan kannattaa Koivumäen mukaan tutkia, mitä padon alapuolella on. Kaivinkoneella purkaminen onnistuu, mutta ongelmana on usein se, saako koneen ajetuksi usein pehmeälle maalle padon viereen. Lähellä majavan asuinpaikkaa metsästäjä käy kyttäämään. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 20 000 kävijää viikossa. www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. elokuuta ja 30. Koivumäki harmittelee, että moni veden alle jäänyt metsä löydetään vasta hirvenmehtuuaikana, jolloin on sille syksylle jo myöhäistä. Majava nostaa vedenpintaa padoillaan muun muassa päästäkseen vettä pitkin uusille ruokamaille metsään. valmistuslisä 0,08 €/pmm sekä alv 24% Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Suomussalmelainen Markku Koivumäki arvioi räjäyttäneensä toistasataa majavan patoa. Majavan aiheuttamia vahinkoja metsälle ei korvata, ellei ole vakuutusta, joka kattaa myös majavavahingot, hoksauttaa Koivumäki, ja kehottaa käymään katsomassa palstojaan
SOITA TILAUKSESI 010 665 9013 Puhelun hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Hinta 0,85€. Lahjatilauksessa myös saajan nimi, osoite ja sähköpostiosoite. Tilausehdot osoitteessa www.sotkamolehti.fi/asiakaspalvelu. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi Mainitse myös kampanjatunnus. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 17 Sotkamo-lehti uutisia läheltäsi! Tarjous on voimassa 29.9.2017 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Sotkamo-lehden Poimi syksyn värikäs uutissato Sotkamo-lehdestä! Syystarjous • Sotkamo-lehti kotiin kannettuna • Digilehti • Verkon maksulliset jutut Näin tilaat helposti: TEKSTARILLA NUMEROON 13234 Lähetä tekstiviesti “SOT TILAA (väli) kampanjatunnus sekä nimesi ja osoitteesi. Tiistaina 12. VERKOSSA www.sotkamolehti.fi/syystarjous Sotkamo-lehti vuoden loppuun 43 € + tammikuu kaupan päälle ! 26,92€ Tilaa lahjaksi tai iloksi itsellesi! Etusi nopeana jopa Kampanja 17M9
Yrityksen kehittämässä iWall Parkour -pelissä etsitään nyt Suomen mestaria. Videopelit on aina kiinnostaneet minua ja tämä on todella mukava tapa suorittaa harjoittelu, Kokkonen sanoo. Olisimme siirtyneet johtoon tuolla lyönnillä, Kivimäki tilittää. Syöttötuomari katsoi Janne Heimosen kotiutusyrityksen kaksoislyönniksi, mikä sai kotijoukkueen pelinjohtajan suunniltaan. Oulun yliopistolla ja Kajaanin ammattikorkeakoulussa tutkijana ja projektipäällikkönä vietettyjen vuosien jälkeen Nurkkala perusti CSE Entertainmentin ja ryhtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi. iWall on kajaanilaisen CSE Entertainment Oy:n kehittämä tuote, joka sisältää useita liikunnallisia pelejä. Pelit sopivat kaiken ikäisille ja kaikilla on mahdollisuus pärjätä, OttavainenNurkkala kertoo. Loppuottelusarjassa kohtaa tuttu taistelupari Sotkamon Jymy ja Vimpelin Veto. Termi tulee englannin kielen sanoista exercise ja gaming – harjoittelu ja pelaaminen. Kajaanilainen CSE Entertainment -yritys loi kokonaan uuden termin: Fitness eSport. Loukkaantumisista kärsinyt Vedon 2-vahti Sami Haapakoski palasi kentälle, mutta ei ollut parhaassa iskussaan. Jymy ryösti avausottelusta 2–0 (1–3, 1–2) -voiton täysin aseettomalta Vedolta. – En epäröinyt, kun kuulin mahdollisuudesta suorittaa harjoittelu tämmöisen projektin parissa. Parkour kehittää muun muassa kuntoa ja käy intervallitreenistä. Yksi yrityksen omistajista ja VeliMatti Nurkkalan vaimo Kaisa Ottavainen-Nurkkala kertoo, että yhteistyö SuperParkin kanssa on tärkeää, koska heillä on sama tavoite: saada lapset ja nuoret liikkumaan. Anttijussi Ripaoja antti-jussi.ripaoja@slpmedia.fi Superpesiksen finaalit alkoivat sunnuntaina. Hän sai tiedon projektista toukokuussa ja suunnitteli kesälomallaan kilpailua. Sen sijaan sisällä suorittaminen oli heikkoa, Vimpelin pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki toteaa. Tuloksena kaksi juoksua ja kolmostilanne. Kuntosalilla nostellaan rautaa hampaat irvessä, mutta tätä pelatessaan moni ei ajattele, että nyt kehitän esimerkiksi tasapainoani. Ottelun avainasemaan nousi odotetusti ulkopeli. – Hauskaa pitää kuitenkin olla. Suomen mestaruus ratkotaan Parkour-pelissä, jossa pelaaja ohjaa ruudulla näkyvää pelihahmoa esteradan läpi omia kehonliikkeitä käyttäen. CSE:n lähtökohta tuotekehityksessä on kysyntä. Finaalisarjan seuraava ottelu pelataan lauantaina Hiukassa kello 16 alkaen. Liikunnan riemua videopelin avulla AnTTijussi RipAojA A Näissä peleissä ei ole sanottu, että aikuiset voittaisivat lapset. Ammattikorkeakoulussa Nurkkala kehitti vuosien ajan juoksumattoihin ja kuntopyöriin liitettävää peliä, jossa laitteen käyttäjä pääsee virtuaalilenkille maastoon. Jymy tiedosti tämän ja rokotti Vimpeliä ankarasti 2-rajaan suunnatuilla lyönneillään. Vuosien kehitystyön ansiosta iWall syntyi nopeasti, noin vuodessa. Syksyllä on tulossa taas pari uutta tuotetta, Nurkkala kertoo. Jääkiekkojuniorit kävivät testaamassa pelejä, ja heidän valmentajansa oli nähnyt siinä paljon hyötyjä. Hän lopetti urheilu-uransa 26-vuotiaana ja lähti opiskelemaan. CSE Entertainmentin, Kajaanin ammattikorkeakoulun ja SuperParkin yhteistyössä toteuttama SM-kisakiertue alkoi Vuokatista ja kiertää yhteensä seitsemällä eri paikkakunnalla Superpark-aktiviteettipuistoissa. Jymy avasi finaalisarjan voitolla – Vimpeli täysin aseeton Roope Korhonen löi kaksi juoksua ja palkittiin Jymyn parhaana. Toisen jakson alussa tunteita kuumensi tuomaripeli. – Me pystymme kehittämään uusia laitteita ja pelejä yhä nopeammin. Muissa peleissä keskitytään esimerkiksi tasapainoon ja silmä-käsi-koordinaatioon. Opiskelijaprojektin päällikkö, Kajaanin ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi opiskeleva Aleksi Kokkonen kertoo, että kiertueen järjestäminen on tuottanut paljon töitä. pekkA LAssiLA. Kaveri on koko vuoden treenannut tuota kumurapussilyöntiä ja uskalsi käyttää tällaiseen kovaan paikkaan. Mutta vain muutama. Laite sisältää useita eri pelejä, joista jokaisella on oma liikunnallinen tarkoituksensa. Nurkkala on kiertänyt maailmalla tutustumassa muiden valmistajien ”exergaming”-tuotteisiin. Kiertueella hän ottaa vastaan kilpailijoita, kirjaa ylös tuloksia ja organisoi muita tiimin opiskelijoita. Kokkosen mukaan viimeinen kuukausi ennen kiertueen alkua on ollut hektinen. Missään nimessä me ei tehdä vain hauskoja pelejä, Nurkkala painottaa. syyskuuta 2017 Anttijussi Ripaoja antti-jussi.ripaoja@slpmedia.fi Lauantaina Vuokatin Angry Birds -puistossa saattoi törmätä tulevaan Suomen mestariin. CSE tarjoaa laitteet ja pelin, SuperPark tilat ja Kajaanin Ammattikorkeakoulun opiskelijat hoitavat kiertueen käytännön toteutuksen projektityönä. – Näissä peleissä ei ole sanottu, että aikuiset voittaisivat lapset. – Siinä tapahtui räikeä tuomarivirhe. – Osallistumiskorteista lähtien olen tehnyt kaiken itse, Kokkonen kertoo. Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Veli-Matti Nurkkala on entinen ammattihiihtäjä. Jymyn tarkka ja taktinen suorittaminen söi suurimman osan Vimpelin etenijöistä jo etukentällä. Vimpelin sisäpelin tehottomuus ja ratkaisevat virheet ulkopelissä käänsivät ottelun Jymylle. 18 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Pelit sopivat kaiken ikäisille ja kaikilla on mahdollisuus pärjätä." Kaisa Ottavainen-Nurkkala Aleksi Partanen (vas.) ja Tarmo Leino olivat lauantain ensimmäiset kilpailijat. 1-tilanteissa Veto onnistui vain kahdeksan kertaa 23 yrityksestä. Ensimmäinen jakso ratkesi, kun Vedon Olli Heikkala lähti hakemaan Toni Kohosen varsilyöntiä, mutta liukastui heittäessään ja kotipesään tarkoitettu polttoheitto lensi stadionin portista ulos. – Ulkopelissä ero oli siinä, että tehtiin muutama virhe enemmän. Tämän jälkeen ensimmäisellä jaksolla ei enää juoksuja nähty, ja tauolle siirryttiin Jymyn 1–3-jaksovoitolla. Nurkkalan mukaan iWallin vahvuus on sen monipuolisuus. Kokkonen suorittaa osan työharjoittelustaan kiertueen parissa, ja töitä on mahdollisesti CSE:llä tiedossa jatkossakin. joulukuuta Vantaan Superparkissa. – Me mietimme tarkkaan, mitä taitoja haluamme peleillämme kehittää. Finaali, johon pääsee jokaiselta paikkakunnalta kolme parasta kilpailijaa, käydään 1
0600 10 800 1,98€ / min. Nykyisen lainsäädännön mukaan paristokäyttöisten palovaroittimien kiinnittämisestä ja toimintakunnosta vastaa yksin asukas, kertoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK). Mm. Kirpputori lauantaisin klo 9–12 srktalossa. Lähtö kimppakyydein klo 17 srk-talon parkkipaikalta ja klo 18 Hiidenportin Palolammen opastuspaikalta. Ultraäänitutkimukset. Messu Vaalan kirkossa klo 12, jonka jälkeen ruokailu, ohjelmaa ja kahvit. Koulutukseltaan Maier on filosofian maisteri. Ei vastaanottoa. klo 17.30–18.30 Ikiomajuttukerho eskari-ikäisille srk-talo Perhekerhot: Ti 12.9. Kotiinlähtö n. Merkittävin yksittäinen syy lienee kansalaisten ajattelemattomuus ja ehkä myös tietämättömyys, pohtii SPEK:n erityisasiantuntija Ira Pasi. • Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ti 19.9. Uusimme myös reseptit, KELA korvaa osan kuluista! Snowpolis, Kidekuja 2 puh. • Kirurgi Esko Ripaoja ke 27.9. KAJAANIHALLI Kuolleet: Aili Johanna Suutari 95 v., Aimo Antero Väisänen 71 v., Elsa Matilda Arffman 74 v., Teuvo Alpo Uhlbäck 72 v., Väinö Viljami Oikarinen 85 v. 0600 10 800 1,98€ / min. Kävelymatkaa noin 3 km, kirkkokahvit palatessa. bussimatkan, 4 yötä hotellissa, aamiaiset, päivälliset, Suomen puolella matkapäivinä lounas ja opas Norjan päivinä mukana. ja ti 19.9. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 19 seurakunnat EU-RUOKAJAKELU Sotkamon Helluntaikirkolla Makkosentie 51 Ke 13.9.2017 klo 10-12 • ruoka-apuun oikeuttavan lapun saa evl.diakoniatoimistosta, sosiaalitoimistosta tai lastenneuvolasta • aiemmin saatu lappu kelpaa 0600 10 800 1,98€ / min. Naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri, yleislääkäri. klo 13.30 Aikuisten kerho Vuokatin kirkossa. Rovastikunnallinen omaishoitajien kirkkopyhä Vaalassa. • Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Katja Erkkilä ti 12.9. Omaiset Mari Maier on aloittanut Team Finland -kasvuja kansainvälistymiskoordinaattorina 1.9. Mm. ja ti 3.10. todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, luomenpoistot ja asiakkaat vauvasta vaariin. Varaukset p. klo 12–15 srk-talo 5v ja Vuokatin kirkko 5v Pe 15.9. klo 12–15 srk-talo 5v ja Vuokatin kirkko 5v Ke 13.9. mennessä Riikka Pursiainen p. • Fysiatrian erikoislääkäri Saija Paavola su 17.9. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, saarnaa Petri Kortelahti, avustaa Hyvinkään kirkkokuoro, mukana kesän 2018 rippikoululaiset. klo 15 Sotiemme Veteraanien ja sotaorpojen Torstaituokio kahvilaravintola HerkkuSepissä. Lapsityö: Päiväkerhot: Ti 12.9. Vuokrataloissa omistajan ja asukkaan vuorovaikutusta tulee turvallisuusasioissa lisätä. + pvm. Ti 19.9. klo 9–10.30 Nallekerho 3-4v srk-talo Ma 18.9. ja ke 20.9. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. + pvm. Kyllönen Oy. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Tutkimusten mukaan yli 90 prosentilla suomalaisista on mielestään riittävä määrä toimivia palovaroittimia kodeissaan, mutta vain 38 prosentissa tulipaloista on ollut toimivat palovaroittimet. Yönä hiljaisen kutsui Herra luokseen rakentajan väsyneen. 39,90 € (SIS. 050 325 5209. ja ma 18.9. to 28.9. lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu LIPUT ALK. Tehtävässään Maier edistää Kainuun kilpailukykyä, kasvua ja elinvoimaisuutta tuomalla tietoa kansainvälisistä liiketoimintamahdollisuuksista sekä kumppanuuksistayhdessä Team Finland -verkoston kanssa. ja ti 26.9. Kaikki yleislääketieteeseen tai ikäihmisten terveyteen liittyvät kysymykset, kuten muistiselvittelyt sekä mm. Adressin sijasta toivomme muistamista hänen tyttärensä Jenna Sofia Kähkösen tulevaisuutta varten tilille FI03 1216 3500 0411 34. klo 18.30 Iltakirkko ja HPE Vuokatin kirkossa, Pentti Smeds, musiikki Marketta ja Hannu Tuomala. + pvm. 9.00 Puolukkaretki (säävaraus) Ison Kirjan tukemiseksi Pe 15.9. klo 9–11 Helluntaiseurakunnan kerhotilat. Avioliittoon kuulutetaan: Henri Johannes Knuutila ja Marjut Elsi Anniina Aittola Kastetut: Ukko Emil Heikki Uurtio Yleinen seurakuntatyö: To 14.9. Istuit katsellen lintuja ja työsi tuloksia. Naiset, lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat. klo 9.30–11 Perhekerho srktalo ja Vuokatin kirkko To 14.9. 08 617 2351 tai 050 345 9841. 0600 10 800 1,98€ / min. klo 12 Aikuisten kerho srktalossa Ti 19.9. 11.00 Israel ja seurakunta Pyhäkoulu Harri Kröger Viikkorukoukset ti klo 7.30 ja to klo 11.00 sotkamo.helluntaiseurakunta.fi Kuljit poluillasi kotisi. klo 12–15 srk-talo 4v ja Vuokatin kirkko 4v To 14.9. Omaiset. Tiistaina 12. klo 12–13.30 Vauvakerho srk-talo Perhepäivähoitajien avoimet kerhot: Ti 12.9. 12.00-18.00 Israel Raamatun valossa, Harri Kröger Su 17.9. – Palovaroittimien toimintakyvystä huolehtiminen ei ole nykyisellään riittävällä tasolla. • Gynekologi Eeva Kajalo ti 12.9. klo 9.45 (yhteiskyyti kuhmolaisten kanssa), kahvitauko (omakustanne) Kontiomäellä. klo 9–11 srk-talo Pe 15.9. Klo 18 Vaellusjumalanpalvelus Hiidenportin kansallispuistossa. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 12.9. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. klo 9–10.30 Perhekerho Kontinjoen koulun iltapäiväkerhotilat Ke 13.9. SPEK haluaa vahvistaa taloyhtiöiden roolia paloturvallisuudessa Rakkaamme Janne Juhani Henriksson siunataan hiljaisuudessa läheisten läsnä ollessa. Maierin tehtävänä on toimia aktiivisesti maakunnassa yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistämiseksi. 18.00 Israel tänään, Harri Kröger La 16.9. PALVELUMAKSUN) 13.12. Ke 13.9. Su 17.9. + pvm. Taloyhtiön hallituksen rooli on merkittävä kiinteistön turvallisuuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Ilm. vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. 08 6172 3527 kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, Salmelantie 1. klo 9–10.30 Vuokatin kirkko 3v Ma 18.9. + pvm. Nautit työstäsi, kesästä kauniista ja päivistä sateisista. NORDKAPPIN JA RUSKAMATKA LAPPIIN 25.–29.9.2017 Matkan hinta 630 €/henkilö 2 hengen huoneessa, sis. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä. ajokorttitodistukset. klo 9.30–11 Perhekerho srktalo ja Vuokatin kirkko Ma 18.9. 0600 10 800 1,98€ / min. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi VUOKATTI Nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme avoinna arkisin klo 9-15 Laboratorio avoinna arkisin klo 8-9. Su 8.10. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. Lämmin kiitos Aimo Väisäsen muistoa kunnioittaneille. • Yleislääkäri Marjo Pantti ke 13.9. To 21.9. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ma ja ke klo 9–10 p. Matkan järjestäjä A. Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. Erikoislääkärin lähetteellä. HUOM! Ke 13.9. 0600 10 800 1,98€ / min. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 24.9. 18.00 Kotiryhmät kokoontuvat Pe 15.9. Lähtö Sotkamon kirkon p-paikalta n. Mari Maier ely-keskukselle Lääkäreiden vastaanottopäivät • Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Janne Heikkinen ke 20.9. klo 16. • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen su 24.9. alkaen Kainuun ELY-keskuksessa. + pvm. klo 13 Diakoniapiiri srk-talossa
Kutsukortit . 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia. 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. painotuotteet Kuljetukset Parturit ja kampaamot Hierojat 25 € 40 € l Kuppausta l HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY Palvelua perinteitä kunnioittaen Kainuuntie 19, 88600 SOTKAMO p. Lomakkeet . 044 774 0400 pitopalvelu@sotkamo.net P. 08 6660 014. 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium P. sähkösuunnittelu . Kirjapainot SOTKAMON KIRJAPAINO Tmi Kari Simonen Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo Puh. 0400 341 268, www.sotkamonkuljetus.fi ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . fi Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! p. 08 6660 070 Järjestelyt l Pitopalvelu l Hautakivet l Perunkirjoitukset www.sotkamonhautaustoimisto.fi www.sotkamolehti.fi www.sotkamolehti.fi Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Parturi-kampaamo HELENA P. asennukset . Esitteet . Kirjekuoret . (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) Sähköistykset jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi Kauneushoitolat Ark. tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. 0500 281 355 ...meiltä myös . Käyntikortit . 0500 281 355 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo www.ahkeraliisa.net ma-pe 9-17, la-su 9-14 Kukkakauppa Ahkeraliisa Oy P. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. Tarrat . huoneistoremontit . uudisrakentaminen p. Ym. 08-6662 251, 040-5290 251 kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi . Postikortit . 08 666 2223 Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo ma-pe 9 -17, la 9 -14, su 10 -13 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Suojärventie 2, Vuokatti P. 0500 190 688 sotkamon pitopalvelu ateriapalvelu, pitopalvelu, suolaiset ja makeat leivonnaiset Mervi ja Mika Seppänen p. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@ slpmedia.fi Kukkaja hautauspalvelut Autotarvikkeet Hammaslääkärit Lääkäripalvelut Pitopalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. syyskuuta 2017 20 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. kosteantilanremontit
Esimerkiksi Suomessa lahjoitusten avulla tuetaan tulipalojen uhreja. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. en näy. Animaatio. Laki muuttaa kulkunopeuden vaatimuksia. Silloin summa kipusi kahteen ja puoleen tuhanteen. Paketeissa yleispalvelu kattaa postimerkillä maksettuja ulkomaille lähetettäviä paketteja. syyskuuta alkaen. Sotkamossa kerätty summa on normaalisti pyörinyt puolentoista tuhannen kieppeillä. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. Sydänkerho, Turinatupa, Akkoniementie 9, 12.9. klo 19. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. klo 16. klo 14.30. Menoinfo Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräys alkaa torstaina ja päättyy lauantaina. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. ja matkapuhelimesta 0,0821 €/puh. – Määrä ei riitä alkuunkaan. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET KAIKKEEN RAKENTAMISEEN -hiekat -sorat -murskeet -sepelit -mullat -kivet Vahvasti paikallinen 040 358 8816 J. Tom Cruisen tähdittämä tositapahtumiin pohjaava toimintatrilleri, jossa CIA yllättäen värvää liikennelentäjän suorittamaan yhtä Yhdysvaltain historian suurimmista peiteoperaatioista. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. maalaukset Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 €/puh. Tiistaina 12. klo 21.30. Pelejä, Turinatupa, Akkoniementie 9, 12.9. klo 9-12. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari Laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen . www.kajaaninjateauto. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 21 Vapaa pääsy! Ei ikärajaa ESP KITARAKLINIKKA / IIVO KAIPAINEN,Arion KITARAPÄIVÄ! Teemaravintola Ulrika Kauppakatu 21 (Raatihuoneentori) IIVO KAIPAINEN/ ArION Mahdollisuus testata! Tarjouksia esittelypäivänä! TO 14.9. Jumppa / Reippailua ulkona, Nuorisotalo Asema 13, Keskuskatu 13, 13.9. Viime vuosi teki kuitenkin poikkeuksen. Atk-opastusta, Turinatupa, Akkoniementie 9, 13.9. Atk-opastusta, Turinatupa, Akkoniementie 9, 14.9. www.kajaaninjateauto. . Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. Kaisa Laajakaista -lii. Postilaki uudistuu perjantaina. Stephen Kingin suosittuun kirjaan perustuva kauhutrilleri, jossa ryhmä lapsia kohtaa suurimman pelkonsa joutuessaan vastakkain häijyn klovnin kanssa. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. Luotettava kumppani maanrakennukseen Ota yhteyttä: Jorma Malinen p. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen6@gmail.com • asennus ja myynti Leikkaa talteen . Kansalaisille uudistus ei tuo välittömiä muutoksia. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. TapahTumaT SOTKAMO Atk-opastusta, Turinatupa, Akkoniementie 9, 12.9. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. Keräysvastaavan Teuvo Piiraisen mukaan lisäkerääjille olisi tarvetta. Tänä vuonna paloja ei vielä ole ollut. klo 18.15. Näkövammaisille lähetettävä pistekirjoituslähetys on maksuton aina, kun lähettäjä on yksityishenkilö. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. klo 15, 12.9. Ohjelmassa vapaata seurustelua, alustuksiaja esitelmiä eri aiheista. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. oitu lämpöpumppuasentaja P. Kerrostalojen asuinhuoneistoihin jaettavat kirjelähetykset on kannettava edelleen huoneistokohtaisiin postiluukkuihin, mutta taloyhtiön päätöksellä voidaan siirtyä lokerikkojakeluun. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. KOKEILE NIIN USKOT. alv. + 0,1691 €/min. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. 0400 681 435 J. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. Laulupiiri / Prikko Kupiainen, Turinatupa, Akkoniementie 9, 14.9. Autot 3 2D, 14.9. Salminen www.kuljetuspolar.. kolarityöt . Kaikki vapaaehtoisiksi kerääjiksi haluavat voivat ilmoittautua Teuvo Piiraiselle numeroon 0505315028. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. klo 12. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. – Salmelan koulu lähti viime vuonna keräämään, ja summa lähes tuplaantui. Yleensä keräysaika on ollut kymmenestä yhteen. + 0,059 €/min. Elokuvasarjan kolmannessa osassa on jälleen luvassa muuttujia, tällä kertaa tunturissa ja Vuokatissa. Lauantaina keräystä tekevät SPR:n Sotkamon osaston kerääjät. klo 10-14 Välikatu 15 Musiikki Lukinmaa YAmAhA DIGITAALIPIANOPÄIVÄ Asiantuntijana paikalla Jari Kainulainen! Tervetuloa! MARKAUDIO ERGO II esittelyssä! Musamaailmasta Roope Riihijärvi paikalla. Ensi-ilta!. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! P. klo 9-12. Jonotusaika on maksullinen. Nuohoukset . (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. Kun nuoria tuli mukaan, niin ihmisistä tuli anteliaita, Piirainen iloitsee. Tervetuloa mukaan!. klo 20.45. Posti ei ole kuitenkaan toistaiseksi ottamassa uutta kulkunopeutta käyttöön. klo 19, 13.9. klo 13. klo 19.45, 14.9. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. Yleispalvelutuotteiden hinnoittelussa sallitaan kohtuullinen kate. Muutos koskee yleispalvelutuotteita eli käytännössä postimerkillä varustettuja kirjeitä ja kortteja. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. Napapiirin sankarit 3 (K12), 12.9. Kerääjät kokoontuvat lauantaina kello 10.00 SPR:n varastolla Niemeläntiellä. ElokuvaT SOTKAMO American Made (K12), 12.9. www.porho.. klo 16. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Työsuoritukset TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. Sotkamon Sydänkerho, Turina tupa, 12.9. klo 21, 13.9. Moilanen 040 565 0874 T. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. Sanomaja aikakauslehtien jakelu ei kuulu postilain piiriin. (alv 24 %). klo 17.30-19.30 LA 16.9. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. Ilmastoinnin puhdistukset Juuso Laukkanen & 045 664 0060 Palvelut hoitaa HORMITOHTORIT OY Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. ymien myyn. klo 17. Uudistus on jatkoa viime vuonna voimaan tulleelle postilain muutokselle, jonka myötä kirjejakelussa on nykyisin vapaa kilpailu. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. eiden myyn. Ruskailtamat, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 13.9. Jatkossa yleispalvelukirjeistä eli postimerkeillä varustetuista kirjeistä ja korteista vähintään 50 prosenttia on oltava perillä viimeistään neljäntenä arkipäivänä. Se (K16), 12.9. Adam päättää selvittää kadonneen isänsä kohtalon, ja totuus on uskomattomampi kuin hän olisi ikinä uskonut: hänen isänsä on Bigfoot, Isojalka, ja on piileskellyt vuosia metsässä. Heitä on aiempina vuosina ollut mukana noin 7-10 vapaaehtoista. Huotari p. 040 752 1311 AITAT ja SAUNAT HUVILAT ja TALOT 40 vuoden kokemuksel la UTKITYÖ SUHONEN P. klo 16.45, 14.9. Uusien ja huippunopeiden kilpa-autojen varjoon jäänyt legendaarinen Salama McQueen joutuu yllättäen sivuun rakastamastaan lajista. Viime vuonna isoja paloja oli kaksi. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. Bigfoot Isojalan poika (K7), 13.9. Kun kerääjiä saisi niin paljon, että keräystä voitaisiin jatkaa iltapäivälläkin. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. Nuohoukset Ari Laukkanen & 0400 275 129 . Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. Nälkäpäiväkeräyksen tuotto käytetään katastrofirahastoon Suomeen ja ulkomaille. Keräys näkyy Sotkamon katukuvassa ainakin kauppojen edustoilla, missä Salmelan koululaiset ja Sotkamon Lukion oppilaat keräävät lippaiden kanssa torstaina ja perjantaina. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. ma-pe 8.00-16.30 Kajaani, gsm 0500 583 626 . – Menemme automaattisesti paikalle tulipalon sattuessa ja katsomme, tarvitaan majoitusta tai vaatteita. 23% Huolto: 050 526 4410 Päivystys: 046 921 2808 (ilta ja vkl) Sapsoperäntie 159, Sotkamo www.sapsohuvilat.fi p. 0440 610 005 Ratatie 21, Sotkamo Meiltä kaikenkokoiset koneet kaikille työmaille. ölasien vaihdot ja muut huollot. klo 16. klo 9-12. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Hinnat sis. Nälkäpäiväkerääjiä kaivataan lisää Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Postilaki uudistuu 15. Uusi laki myös määrää Postin luovuttamaan osoiterekisterin osoitetietojaan muille jakeluyhtiöille liki ilmaiseksi. Ensi-ilta!. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. Postin pitää edelleen hinnoitella tavallinen kotimaan yleispalvelukirjelähetys yhtenäisesti koko maassa
Yli viisikymppiset mammat menevät aika sirpsakkaasti tuolla, Bjurström kertoo. – Vuokattihan on ihan huikea paikka, kun ajattellaan kaikkia näitä olosuhteita täällä. Osallistujia on kuitenkin aina riittänyt ja tapahtuman suosio on kasvanut tasaisesti. Oikeiden aikuisten tanssifestivaali Kilpailussa nähtiin paljon erilaisia ja vauhdikkaita esityksiä. Onhan tämä tietysti osalle aika kaukana, mutta lentämällä pääsee lähelle. 22 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Osa tietää ja tulee katselemaan, mutta aika pientä se on. OEX:n voitto teki Vixuksesta eniten tänä vuonna tienanneen neljävuotiaan suomenhevosen. Bjurströmin mukaan tanssijoiden kirjo on festivaalilla laaja. Moni tanssija on myös paljon vanhempi kuin voisi ikinä kuvitellakkaan. Siinä on pienen pieni juttu, josta tämä johtuu. Vixus vei 15 000 euroa Anttijussi Ripaoja antti-jussi.ripaoja@slpmedia.fi – Idea lähti silloin siitä, että aikuisten tanssiminen on ollut aina oma intohimoni. Alussa festivaalista lähdettiin tekemään suurtapahtumaa. Lights on Broadway -ryhmän koreografia ammensi inspiraatiota amerikkalaisesta teatterista. Vuokatti valikoitui tapahtumapaikaksi sattumalta. 3. Nimenomaan niin sanottujen oikeiden aikuisten. Sunnuntaina Kuopiossa muuttuivat ryhmälähdöt linja-lähdöiksi. KUVAT: AnTTijUssi RipAojA Vuokatti Dance Festival järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa. 2. Hän nostaa esille myös harrastusten suuren merkityksen henkisessä jaksamisessa. Bjurström oli seitsemän vuotta sitten aktiivisesti luomassa tanssifestivaalia ja on ollut mukana joka vuonna. Ykköspalkinto oli 15 000 euroa. – Viimeisen 300 metriä Vixus tuli 23,3. Viikonvaihde toi sotkamolaishevosille menestystä.Oulussa Vixuksen lisäksi voitti Toto76-lähdön Kesäniemen Tallin Jenny Shore. Festivaalin isähahmo ja aktiivinen toimija Marco Bjurström kertoo, että festivaali on tarkoituksella pysytellyt pienehkönä, mutta yleisöä hän toivoisi enemmän. Karsinnat ajetaan 26. Ravi ei ennen laukkaa kovin sujuvaa ollut. Normikatsojan silmissä varmasti ihan ammattilaisia. Keijo Hakala lasketteli koko matkan keulassa ja lopuksi reiluun voittoon. Takasuoran alkaessa Raggari laukkasi. – Osa on hurjan taidokkaita. Jos tanssijat tulee kaukaa, niin eihän ne perheet lähde mistään Helsingistä kannustamaan. Täällä on ihan sellainen oma hieno fiiliksensä, Bjurström sanoo. Oriilla oli ensimmäistä kertaa puolilaput ja vedettävät korvapallot. Tallinimen takaa löytyvät Sirpa ja Juha Ronkainen. – Yleisöä on aina ollut melko vähän, se on tylsä juttu. Helsinkiläinen tanssin harrastaja, Pekka Palin nimeltään, sattui olemaan siihen aikaan Kajaanissa töissä ja alkoi järjestämään festivaalia täällä päässä yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa, mutta kyllä minullakin on tämän kanssa kädet syvällä savessa, Bjurström kertoo. Raggari pääsi kilvanajon seurauksena keulaan. Se järjestettiin Katinkullassa ja mukana oli muun muassa elävää musiikkia. Voit tehostaa kutsuasi lisäämällä myös kuvan mukaan. Ei myöskään Vixuksella lämmityksessä. Mene osoitteeseen menoinfo.fi, valitse alue ja ilmoita tapahtuma. Mitä, missä, koska, kenelle. Sotkamolaisen Riitta Kynäkosken omistamaa Hiidenkirnua ei muutos haitannut. Olisihan se kiva, jos olisi satoja ihmisiä katsomassa. – Olin takasuoralla sata metriä ulospäin hengittämättä korvapallojen vetämisen jälkeen. – Me halutaan pitää tämä tarpeeksi helppona. Hyvät majoitukset, hyvät ruuat ja hirveästi treenitiloja. Kilpailuun osallistuu 20 pienryhmää, joissa on 3–7 tanssijaa ja 12 muodostelmaa, joissa on 8–24 tanssijaa, Bjurström kertoo. Torniossa sunnuntaina menestyi toisen ”Kunnan Tuomon” vetämän kimpan hevonen Tarabuso Jet. – Maanantaina käytetään hevosta klinikalla. syyskuuta. Esikatsele tapahtumasi tiedot, hyväksy ja tadaa! Näin helposti se käy: Tapahtumasi on mukana menoinfo.fi:ssä. Vixuksen ohjastaja Janne Soronen sanoi jännittäneensä korvapallojen vetämistä. Paljon on sellaisia, jotka eivät halua lähteä esimerkiksi suomenmestaruuskilpailuihin, koska se kuulostaa liian pelottavalta. – Minulla oli ajatus, että olisi hauskaa kun olisi tämän ikäisten oma festivaali. Enemmän me ollaan toinen toistemme yleisö, kuten se helposti menee muissakin pienemmissä urheilutapahtumissa. Muista ilmoittaa tapahtumasi maksutta mukaan menoinfo.fi 1. Tänä vuonna tanssijoita on arviolta kolmesataa. Tavoitteena festivaalilla on olla matalan kynnyksen tapahtuma, johon saa osallistua kuka tahansa yli 25-vuotias, riippumatta omasta taitotasostaan. A Halutaan pitää tämä tarpeeksi helppona." sotkamolehti.fi >>> >>> ilmoita tapahtuma Oletko järjestämässä jotain kivaa. Lisäksi tapahtumia poimitaan lehden tapahtumapalstalle.. Alun perin ikäraja oli 31 vuotta, mutta nyt ollaan joustettu 25:een, muistelee televisiosta tuttu juontaja, tanssija ja koreografi Marco Bjurström. Osa on harrastanut tanssia puoli vuotta ja jotkut ovat tanssineet koko ikänsä. syyskuuta 2017 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Neljävuotias ori Vixus voitti lauantaina Oulu Expressin finaalin lopulta ylivoimaiseen tyyliin. Sotkamolaisen Tuomo Korhosen vetämän kimpan omistama ori starttasi matkaan kakkossuosikkina. Voi kuulostaa kornilta, vaan hiljaisessa vauhdissa ei Vixus osaa juosta. Tanssikilpailun juonsi Marco Bjurström. Lisää tapahtumasi tiedot ohjeiden mukaan. Karsinnan voittanut, Jorma Kontion ohjastama Raggari starttasi ykkössuosikkina. Ensimmäinen puolikas mentiin 22,0-vauhdilla. – Se motivoi harrastamista kun harjoitellaan jotain yhteistä päämäärää varten. Bjurströmin mukaan osallistujat ovat harrastajia, jotka tanssivat omaksi ilokseen ja oman elämänsä rikastuttamiseksi. Seuraava koitos Vixuksella on Kriterium. Puskaradio on festivaalille tärkeä mainoskanava, sillä suurta markkinointikoneistoa ei ole käytössä. Bjurströmin mukaan se oli liian massiivista. Festivaali sisältää tanssitunteja, eli niin kutsuttuja workshopeja, ja lauantai huipentuu tanssikilpailuun. Bjurström juontaa tanssikilpailun ja on yksi viidestä workshopeja vetävistä tanssinopettajista. Tuomo Korhonen sanoi avauksen vauhdin Äimärautiolla hirvittäneenkin
Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. perjantai! LIHA-AUTO VILJAPOSSUA. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 23 Nyt on tilaisuus tuoda hyväntahtoiset ajatukset esille, sillä Osuuskauppa Maakunta ja LähiTapiola KainuuKoillismaa lahjoittavat kainuulaisten lasten ja vanhusten ilahduttamiseen 10 000 euroa. 10 000 euroa lapsille ja vanhuksille Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. 010 665 9013 TorsTaiTuokio torstaina 14.9. Edullisesti! Tervetuloa! SEKALAISET Kainuuntie 22, Sotkamo, 010 256 1850 *energialuokka SOTKAMO << ASKO TOlOnen Myyntipäällikkö, LKV, Kaupanvahvistaja 010 256 1851 0400 689 257 asko.tolonen@op.fi << RiiTTA MAnKinen Myyntineuvottelija 010 256 1859 040 506 5027 riitta.mankinen@op.fi Sotkamo, Keskusta kt 73,5 m2 Rauhantie 2 B. klo 20.30 alkaen Tipasojan Pungankosken kangasmaastoissa. klo 11.00 – 12.00 7 E /kg, 15 E /3 kg SEKALAISET MYYDÄÄN Klassistaja urheiluhierontaa. Yksittäisellä hakusummalla ei ole alaeikä ylärajaa, tuki on kuitenkin yhteensä 10 000 euroa. Tuen kohteena voivat olla päiväkodit, hoitokodit, yhdistykset tai muut Kainuun alueella toimivat yhteisöt, jotka toimivat alle kouluikäisten lasten tai vanhusten parissa. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Sotkamo LT 2016 ................................. Kahvitarjoilu klo 14.30 alkaen. Tule tutustumaan ja ihastu! Ensiesittely ke 13.9. 1,50 e /rivi + alv 24% P. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... kerroksessa, ja näkymät ovat huikaisevan kauniit Sotkamon keskustaan ja vesistöön (läpitalon oleva huoneisto) Talossa on kaukolämpö ja vesikiertoinen lattialämmitys, lattiat parkettia ja tilavat pesutilat on laatoitettu. Tukien saajat ja käyttötarkoitukset julkaistaan Osuuskauppa Maakunnan ja LähiTapiola Kainuu-Koillismaan omilla kanavilla. alv 24 %). TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....124,20€ 6 kk maksuvälillä .......68,70€ 4 kk maksuvälillä .......45,80€ Vuosikerta .................182,40€ (hinnat sis. 183.000 € 600587 KERROSTALOT Puhelu 010-numeroon maksaa lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,07 €/min., matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,17 €/min. Nyt on tarjolla kovasti kysytty uuden karhea keskustan hissitalon kolmio. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 044 558 6892 SÄLEKAIHTIMET Tuoretta Puruveden Muikkua Sotkamon torilla to 14.9. sähköpostit ........ etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Etuselkä, kylki 5,50 kg. sarjakuvat SUPERMUKULA B. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Hakuaikaa on 8.10.2017 saakka. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. 4169 kpl Kustantaja: ............................ D*. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Koulutettu hieroja Laura K. Opastus: Kuhmontie, 15km Sotkamosta. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. 3h+k+s. Täyslihasäilyke 5 €/prk. 044 985 2003 Tuottajantie 18, Sotkamo SOTKAMON TORILLA KE 13.9. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Jymyrastit yösuunnistus 13.9. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... Iltarasti-isäntä OP Sotkamo. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Tiistaina 12. Mukana Antti Lankinen ja Pekka Partanen. A,b,c-radat. Ei laskutuslisää. Laakamäen kotiLiha Kari p. Sotkamon torilla klo 12 – 14. Lapa 5,90 kg. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Tervetuloa! Veteraaniasiain toimijat SOTIEMME VETERAANIT jA SOTAORVOT. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Jauheliha 6,90 kg. Tukea voidaan myöntää kokonaan tai osittain haettavalle summalle, ja hakijoina tai idean esittäjinä voi olla esimerkiksi yksityinen taho, yhdistys tai työyhteisö. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. klo 9.00-16.30 Suomalaista huippumakeata omenaa, pensasmustikkaa, vadelmaa, mansikkaa, hunajaa, täysmehuja, talvivalkosipulia, suolasieniä, kanttarelleja, kaskinaurista. MYYNTIAUTO pe 15.9. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. klo 13-14 /Riitta Mankinen Mh. l Rullaverhot l Verhokiskot l Pystylamellit l Hyttyssuojat l Korjaukset l Markiisit l Hyttyssuojien rikkoutuneiden verkkojen vaihdot www.pohjolankaihdin.fi Akkoniementie 12 P. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Veli-Matti Oikarinen 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. klo 15 Herkkusepissä. Huoneisto sijaitsee 4. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka hintaan 6000 euroa. Sähköinen tukihakemus löytyy osoitteesta www.maakunta.fi tai lahitapiola.fi/kymppitonni. alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. Romu Green Steel Oy p. P. VIRTANEN AJAN SÄVEL www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. (alv 24 %) Tulemme joka 2. 050 441 4656
Kajaani Sotkamo Suomussalmi +13°C 7 +13°C 8 +11°C 8 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 14 16 16 11 16 15 16 14 14 14 13 16 14 14 12 8 12 12 13 11 11 14 13 13 8 14 11 5 11 6 11 5 8 11 13 13 17 14 13 12 12 15 15 12 9 10 7 7. Sisustussuunnittelija Riikka-Mari Sutinen auttaa suunnitelmiesi toteuttamisessa. Näillä hinnoilla kannattaa tehdä isommastakin haaveesta totta! Käytäväja sisustusmatot Perjantaina ja lauantaina: Karu Puutyön puuseppä Tuomas Heikkinen esittelee tuotteita ja palveluita puusta. La sk em m e ta rj o u ks en va lit se m ill as i tu o tt ei lla . Kiitämme kaikkia asiakkaitamme kuluneesta vuodesta! Palvelemme ma-pe 9-16.00, la 9.30-14 Kainuuntie 17, Sotkamo, p. Päivälämpötila 11...15 astetta. 08 666 0424, 0400 191 804 Huom! AvoinnA: mA-pe 10-16, lA 10-13 Tervetuloa kangasostoksille! u Verhoja päiväpeittokankaita u Valmiita päiväpeittoja u Verhon ompelupalvelu u Lasten trikoita u Nanson trikoopala u Hameja housukankaita u Fleece-, vohveli-, puuvillaja lastenlakanakankaita u Heijastinkangasta u Meiltä vetoketjut ja ompelutarvikkeet . 040 709 2865, ma-pe 9-17, la 9-14 SOTKAMON KANGASPUOTI Harjukatu 10, p. syyskuuta 2017 24 TO–LA 14.?16.9. Tule varaamaan veloitukseton suunnittelukartoitus. B-pojille välierätappio Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Riikka Lahtinen +14 +14 +14 +13 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +15°C 2 +10°C 3 +8°C 2 +9°C 2 Kokemäki +17,4 °C Utsjoki ?0,1 °C Kohtalaista kaakkoistuulta. -30% Sotkamon Värisilmä, Kainuuntie 6, Sotkamo puh. Ottelusarja päättyi KaMan eduksi suoraan kahdessa ottelussa. Pilvistyvää, sadetta etelästä, illalla sateista. klo 12. Tarjoukseen kuuluu (kylpyhuone 7 m 2 ) Woodplace-lattialaatat, Rewind-seinälaatat, Ceresitsaumaja -kiinnityslaastit, Ceresit-silikonit ja -vesieristeet, Svedbergs-allaskalusteet Tarjoukseen kuuluu (makuuhuone 12 m 2 ) Pure Click Columbian Oak -lattia sekä -listat, Easy Panel -kattopaneeli, Soft Feelings -tapetti, Colorama-tapettiliima, Silkki-seinämaali K u va t o va t vi it te el lis iä . 2 156,50 € 1 532,74 € 905,95 € 705,85 € värisilmä.fi Toteuta remonttisi nyt nettohinnoilla! Värisilmän Netto-ostopäiviltä saat laadukkaat pintaja sisustusmateriaalit lähes maahantuojan hintaan sekä koko paketin suunnitelmasta toteutukseen. 050 574 7977 Tervetuloa! Juhlimme tänään Viljan päivänä Leipomo-Konditoria Viljan 1-vuotissyntymäpäiviä Pullakahvit Ruisleivät Päivän aikana kävijöitten kesken arvomme TÄYTEKAKUN 2 ,50 3 ,Katinkulta Golf Open 10.9.2017 Sarja: Pistebogey HCP 0-36 1 Storbacka Tage 28 2 Ruokonen Reijo 28 3 Helenius Ismo 27 4 Kilpeläinen Matti 25 5 Suikkanen Ari 24 6 Huttunen Hannu 23 Katinkulta Golf Open tulokset Jymyn B-poikien kausi jatkuu SMpronssiotteluissa Kouvolaa vastaan. Kankaanpään Maila oli lauantaina Hiukassa liian vahva vastus ja vei loppuottelupaikan voitettuaan 2–0 (7–4,8–0). SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 12. Pronssiottelusarja Kouvolaa vastaan pelataan paras kolmesta. Ensimmäinen peli on perjantaina Kouvolassa ja toinen ottelu Hiukassa sunnuntaina 17.9. Mahdollinen kolmas kohtaaminen pelataan Kouvolassa ensi viikon torstaina