Kesän aikana ne tottuvat ympäristöön.
Lampaat
raivaustyössä
Syntiniemessä on 20
vuoden tauon jälkeen
lampaita. >> 16
NRO 47
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
PÄIVI ESKELINEN
Syntiniemen 19 lammasta väistävät vielä ihmistä. >> 6
Tässä lehdessä:
Kesäkirkko-liite
Riitta-Liisa Hakkarainen huuhtoi lupiinilla värjätyt langat järvivedessä.
Luonnon omat värit
Kasvivärjäys: Vanhalla tekniikalla upeat värit lankoihin. KESÄKUUTA 2014
Valmentaja
Arttu Heinonen
liikuttaa nuoria
pelaajia tänä
kesänä. >> 18
Talvivaaran
yhtiökokous
Talvivaaran yhtiökokous
alkoi eilen torstaina
rauhallisissa merkeissä.
Mielenosoittajille oli
varattu oma tila, mutta
heitä ei näkynyt. >>10
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
PERJANTAI 13. Ne hoitavat
niittyä ahkerasti. Sisarukset Anni Korhonen, 2, ja
Antti Korhonen, 4, pääsivät vauhtiin. >> 15
Pääkirjoitus: Lasten ohjattu toiminta on turvattava hyvin kesälomallakin. Teatterileiri
Improvisaatiosta
saa rohkeutta
josta on hyötyä
elämässä. >> 2. >> 8
Salmelan koulun viereen oli tuotu pomppulinna pienille
Kadun toisella puolella oli olutbaari, joka oli täynnä saksalaisia. kesäkuuta 2014
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 13.6.2014
Päivi Eskelinen
Päätoimittaja Martti Huusko
paivi.eskelinen@almamedia.?
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden toimittaja.
Pelikenttien
huumaa
Kesän toiminta
tärkeää lapsille
S
euraavan neljän viikon ajan on syytä lukea
tarkkaan televisiokanavien ohjelmatiedot.
Ei sillä, että minua jalkapallo erityisemmin
kiinnostaisi, mutta ystävääni ei parane häiritä puhelinsoitoilla otteluiden tai jalkapallostudioitten aikaan.
MM-huuma saa sivullisen silmissä hieman koomisen vaikutelman. Muodollisesti
pätevät, ?koeteltua
kansalaistaitoa omaavat?,
vastaan vastuulliset pätevät.
Tästä kuullaan vielä
seikkaperäisesti, mitä ollaan
väkisin hyväksyttämässä.
Entäs teiden kunto. Uiminen on Sotkamossa kivointa. Luonnonläheisyydestä ja siitä, miten hyvä ihmisten on
täällä olla. Koska toimin itse metsäalalla, haluaisin
helsinkiläisten tietävän, että täällä on muutakin kuin matkailua ja kaivos. Töitäkin on itsellä Sotkamossa riittänyt. Jotenkin tuntui turhanaikaiselta.
Italia?Saksa -ottelussa ymmärsin kansallistunteen merkityksen. Tämäkin ystäväni varustautuu onnellisena valvomaan yöt ruudun äärellä.
Rekvisiittana on vähintään kulloinkin pelaavan suosikkijoukkueen viiri, huivi, lippalakki tai pelipaita. Turistin oli turvallisinta kannattaa sitä joukkuetta, jota muutkin kannattivat.
Omat jalkapallokokemukseni ovat vähäiset. Oman
lisänsä tuovat vielä lasten kesäliikkariryhmät, jotka tarjoavat toimintamahdollisuuksia
kesäkuussa 6?10-vuotiaille Leivolan koululla
ja Salmelan koululla.
Tärkeän lisän säännöllisen toiminnan tarjontaan tuo seurakunta, jolla on ohjattua leikkikenttätoimintaa 3?8-vuotiaille lapsille.
Toimintaa ja tekemistä ei missään nimessä
ole liikaa.
Tulevaisuutta ajatellen eri tahoilla voitaisiin
ryhtyä miettimään, kuinka eri järjestöt pystyisivät osaltaan luomaan lisätarjontaa kesällä tekemistä kaipaaville koululaisille. SOTKAMO Perjantaina 13. saisihan noita kaupastakin. Jymyn ja Vedon nuorimpien ikäluokkien pesiskoulut pyörivät täysillä ja vetävät mukaan lapsia ja nuoria. Se maali oli yllättävän iso. Miehen suku on täältä päin.
Olemme täällä 11:ttä kertaa peräkkäin. Parempi että en kysy.
A
Televisiosta ei tullut
muuta kuin jalkapalloa.
Jalkapallossa ei suomalaisilla ole MM-tasolla mitään jakoa. Täällä on nuorille ja vanhemmille
kaikkea, mitä elämässä tarvitsee. Vuoronperään baareista kuului ilon tai pettymyksen ulvahduksia. Läheskään kaikilla ei
ole käytettävissä isovanhempia tai muita sukulaisia, jotka jälkikasvusta huolehtisivat.
Onneksi erityisesti urheiluseurat toimivat
aktiivisesti näin kesällä. jos
osuisi nopeasti oikeaan, voisi voittaa jalkapallon omakseen.
En ole kysynyt, mitä ihmeellistä siinä palkintojalkapallossa on . Siksi kolmannen sektorin merkitys
korostuu tälläkin alueella.
www.sotkamolehti.?
Mielenkiintoista. Alkaa pikkuhiljaa olla kiintiö täysi
tähän jyrinään ja
tärinään!
Kommentti Ely-keskuksen
rahoitushankeuutiseen
Kommentti kunnanhallituksen kokousuutiseen
Gallup: Mitä haluaisitte helsinkiläisten tietävän Sotkamosta?
Ainakin jotain muuta kuin Talvivaaran tällä hetkellä. Metsät elättävät
paljon ihmisiä ja maanviljelijöitä. Angry Birds -puiston Freestyle -hallissa
on mukavaa tehdä voltti satasia ja tupla sideja
trampoliinilla.
Johanna, Kari,
Kukka-Maaria ja
Kasper Kurumäki,
Kankaanpää. Uimarannat ovat
todella mahtavat. Kun Suomen joukkuetta on turha kannattaa, voi toivoa
eurooppalaisen joukkueen voittavan.
Ja onhan se niinkin, että taitavaa pelaamista on suorastaan hypnoottista seurata, vaikka ei lajin sääntöjä osaisikaan.
EM-kisahuumaan olen tahtomattani joskus sotkeutunut.
Italian lomalla pikkukaupungin pääkatua reunustavista
kuppiloista kuuluvaa mekastusta ei voinut olla kuulematta.
Loman alkupäivinä televisiosta ei tullut muuta kuin jalkapalloa, vaikka kisat eivät vielä olleet alkaneetkaan. Muistaakseni kerran olen pelannut, kun kesäleiriläiset määräsivät minut maalivahdiksi. Metsässä on
myös virkistyspuolensa, kuten marjastus ja
metsästys.
Harri Huovinen,
Pohjavaara
Tämä on hyvä kesä- ja talvipaikka luonnon, vesistöjen ja ihmisten vuoksi. Ja maalivahti
nojaili aina väärään tolppaan.
P
arhaillaan sadat alakouluikäiset
lapset puuhaavat kesäleikeissään. Vastapäisessä kuppilassa oli italialaismiehitys. Liikumme paljon luonnossa ja perhe golfaa Vuokatissa.
Tuulikki Mustonen,
Tampere
Luonnosta, vesistöistä, vaaroista. Ystäviä, kulttuuria, tekemistä. Nuorille saisi olla kyllä enemmänkin töitä.
Mira Teiska,
Sotkamo
Täällä on kaunis luonto ja upea hiekkaranta.
Sotkamon Jymystä pitäisi myös kertoa ilman
muuta, että helsinkiläisetkin oppisivat pelaamaan pesäpalloa. Kun monien vanhemmat
käyvät normaaliin tapaan työssä,
joudutaan perheissä miettimään,
kuinka lomaa viettävän lapsen arki voidaan
järjestää turvallisesti. Vieressä
ovat ottelutilastot edellisiltä vuosilta.
Studiokysymyksiin valmistaudutaan huolellisesti . Ohjattu,
suunniteltu päiväohjelma antaa lasten ja
nuorten elämään sisältöä, jonka merkitys voi
olla todella suuri.
Nyt näyttää siltä, ettei kunnalla ole tulevaisuudessa juurikaan mahdollisuuksia lisätä
kesän aikaista kouluikäisille suunnattua toimintaa. Hartaasti katsottiin edellisvuosien pelejä, ja tietysti niitä, jotka
Italia oli voittanut.
Jalkapalloa uusintoina
??????. kesäkuuta 2014 SOTKAMO
3
TARJOUKSET VOIMASSA PE 13.6.- SU 15.6.
TUOTE-ESITTELYT:
- Perjantaina Porokylän Leipomo
- Maanantaina Kaesan Kotileipomo, Arla Ingman
HK
K viljaporsaan
v
marinoitu
kasslerpihvi
249
099
Atria viljaporsaan sisä?lee
799
n. Perjantaina 13. pantit 0,80
Suut makeaksi vain eurolla!
TARJOUS MA 16.6.
Fazer suosikkijäätelöpuikot
ja -tuutit
HK:n kabanossi
grillimakkarat
KPL
rajoitus: yhteensä 10 kpl/talous
400g
Ässä Mix
limonadijääpuikko
90 g (11,11/kg)
Dumle
jäätelöpuikko
53 g ( 18,87/kg)
snacks
Fazer Salmiakki
jäätelöpuikko
72 g (13,89/kg)
Fazer Kismet
jäätelöpuikko
58 g (17,24/kg)
Angry
A
n Birds
ttuutti
uu
63
6
3 g (15,87/kg)
minttu-lime
m
in
159
PKT
Geisha
kermajäätelötuutti
70 g (14,29/kg)
Marianne
jäätelötuutti
70 g (14,29/kg)
Sotkamo
Vuokatti
p. -24% ??. 020 794 0770,
ma-pe 8-21, la 8-18, su klo 12-18
p. 020 7940 775,
ma-pe 8-21, la 8-20, su klo 12-18
Fazerina
jäätelötuutti
70 g (14,29/kg)
9XRNDWLQ
3DOYHOXNHVNXV 2\
????????. ??????
??. 500 g
maustamaton tai marinoitu
450 g (5,53/kg)
KG
RS
-35 %
-42 %
Ilman korttia 13,95 kg
Ilman korttia 3,89 rs (8,64/kg)
Suomalaiset tomaatit
KG
169 599
Irtokarkit
rajoitus: 2 kg/talous
KG
Atria
Hiillosmakkara
PKT
400g
Voimassa to-la 12.-14.6.
Coca-Cola regular,
light ja zero
virvoitusjuomat
ERÄ
Tuore
kokonainen kirjolohi
795
299
2x1,5 l (0,73/l)
sis pantit 0,80
Ruotsi
KG
1?
2
-20 %
Fazer Kla
Klassikko
-makeispussit
228
220 g (10,36/kg)
PS
PACK
-21 %
Normaalihinta 2,85 ps (12,95/kg)
Ilman korttia 3,59 2-pack (0,93/l), sis. TAX FREE
Kirjoita viestin alkuun
SOT ASIA ja sen jälkeen viestisi.
Toimitus julkaisee myös
lukijoiden ottamia kuvia. Nimettöminä tulleita mielipiteitä ei voida julkaista.
Lyhyitä mielipiteitä voi lähettää myös tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
17192. Ette
ainakaan kunnan ja kuntalaisten etua.
Sotkamo 9.6.2014
Irene Toppinen
kunnanhallituksen jäsen (ps sit.)
Hirvenniemen
silta
MIELIPIDE Milloinkahan
saadaan tuo Hirvenniemen
silta kuntoon, kun vuodesta
toiseen sitä vain ?täsmäpaikataan. matkalahjakortti sekä lukuisia muita palkintoja.
Mukana tapahtumassa useita eri musiikkiesiintyjiä, juontajana tv-kokki Janne Pekkala.
Lisäksi perjantaina 27.6. Hän kertoi, että kunnalla ei ole riittäväsi rahaa tämän vuoden talousarviossa
talousjohtajan palkkaamiseen.
Eikö Anne Lukkari ole
huomannut, että joka syksy
tehdään talousarviomuutoksia isoilla summilla?
Virkanimikemuutospro-
Keskustan johtavat luottamushenkilöt vakuuttavat yhteistyön nimiin. mennessä, joten kaikki kunnanhallituksen jäsenet ovat toimineet lainvastaisesti. irtokivillä?
Öljyiset kivet lentävät ajoradan reunaan sekä pyörä/
jalankulkukäytävälle kuulalaakereiksi, joita kukaan ei lakaise pois.
Tämä on vaarallista niin
jalankulkijoille kuin pyöräilijöille sekä myös autoilijoille!
Myös sillalta alas rantateille laskevat portaat ovat olleet
vuodesta toiseen hengenvaaralliset, täynnä hiekkaa ja kiviä sekä ilman kaiteita!!
Nämä asiat on tärkeä hoitaa pian kuntoon, sillä sillalla
ja rantateillä liikkuu paljon
ihmisiä ja autoja!
Pyörän kuminsa puhkaissut
Mielipiteitä voi Sotkamolehteen lähettää joko sähköpostilla osoitteeseen toimitus.sotkamolehti@almamedia.. 5 . Tilinpäätöksen käsittely myöhästyi nimenomaan puutteellisen viranomaisvalmistelun
takia.
Jos kunnanhallitus olisi allekirjoittanut v. tai kirjeitse osoitteeseen
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo.
Muistathan liittää mielipiteen mukaan myös oma nimesi, vaikka haluaisitkin, että
kirjoituksesi julkaistaan nimimerkillä. Kenen etua nykyisellä
toiminnalla kunnanjohtaja,
hallintojohtaja ja kunnanhallituksen keskustan ja kokoomuksen edustajat ajatte. Kuhmo-Päivät.. kesäkuuta 2014
4 MIELIPIDE
Kunnankamreerin virka ja
kunnanhallituksen toiminta
MAIJA RÄSÄNEN
MIELIPIDE Lehtiuutisoinnista on saatu käsitys, että
Sotkamon kunnanhallituksen toiminnan vaikeudet ja
kunnankamreerin viran täyttämisen venkoilu johtuisi perussuomalaisten ja vasemmiston toiminnasta.
Toimittaja Pertti Granqvist
osui enemmän kuin naulan
kantaan Sotkamo-lehden
6.6.2014 toisinajateltu-kirjoituksessaan.
Kunnanjohtajan ja hallintojohtajan kostoryhmän toimintaa ovat keskustan ja kokoomuksen hallituksen jäsenet lähteneet tukemaan innokkaasti.
Asia tuli jälleen ilmi konkreettisesti hallituksen kokouksessa 3.6.2014 neljän kuukauden talousraporttia käsiteltäessä sekä pykälässä vuoden 2013 tilinpäätöksen osittain allekirjoittamatta jättämisestä.
On huomattava, että lain
mukaan kunnan tilinpäätös
on allekirjoitettava 31.3. Kuvia voi lähettää sähköpostitse
osoitteeseen toimitus.sotkamolehti@almamedia.?
Me "Kuhmolaiset hyvän ruuan ystävät ry"
järjestämme kesäkuussa 2014 Kuhmossa
Yhteistyössä
mukana:
Ronttosen
rypytyksen
MM-KISAT
Kuhmon OP
Kinnusen
Mylly
Valio
A.Kyllönen Oy
Pohjolan
Matka
VisitKuhmo
Kaesan
Leipomo
Hyvärisen
Leipomo
K-supermarket
Kuhmo
4
1
0
2
.
6
.
6
2
Torstainaklo 10.00.
alkaen
KUHMON TORILLA
Kisamuodot: 3-henkinen joukkue sekä henkilökohtainen,
palkintona 1000. 2013 tilinpäätöksen tasekirjan ensimmäisen version kunnanjohtajan
esittelystä 31.3.2014, tilintarkastaja tuskin olisi tasekirjaa
lukuisten virheiden ja puutteiden vuoksi hyväksynyt.
Tämän jälkeen tasekirjaa
sessi on kesken, mutta jos
päättäjät haluavat saada
muutoksen talousasioiden
hoitoon, voivat he milloin tahansa julistaa viran auki kunnankamreerin nimikkeellä
entisin kelpoisuusehdoin ja
tehtäväkuvin.
Pitää vain pystyä erottamaan kunnan etu ja se, että
allekirjoittanut on hoitanut
kyseistä virkaa.
Kirjoittajan mielestä talousasioiden hoito ei kunnassa ole nyt oikealla tolalla.
käytiin läpi tilintarkastajien
kanssa poikkeuksellisesti ennen lopullista esittelyä.
Kunnanhallitus korjasi
22.4.2014 kokouksessaan toiseen tasekirjaversioon esittämämme puutteet ja virheet,
jotka jouduimme jättämään
lopulta eriävänä mielipiteenä
pöytäkirjan liitteeksi, sillä
emme olleet valmiita allekirjoittamaan tilinpäätökseen
tulevaa irtosivua ennen korjausten näkemistä.
Onhan kaikilla muistissa
viimetalvinen episodi talousarvion käsittelystä.
Vaikka tilinpäätöstä eivät
kaikki hallituksen jäsenet ole
allekirjoittaneet, tilintarkastaja esittää tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapau-
den myöntämistä tilivelvollisille huomauttaen samalla
sen olevan virheellisesti allekirjoitetun vasta huhtikuussa.
Tilintarkastaja on todennut
lausunnossaan Sotkamon tilinpäätöksen laatimisen olleen pitkä ja vaikea prosessi
ilman talousvastaavan tukea
ja siitä tehdyn useita versioita.
Hyvin harvoin tilintarkastaja käy ennakkoon neuvomassa tilinpäätöskirjan tekoa, mutta Sotkamossa se
havaittiin tarpeelliseksi.
Keskustan ja kokoomuksenkin edustajat kunnanhallituksessa tietävät, mutta eivät halua tunnustaa, että ta-
lousasioiden hoito ei kunnassa ole nyt oikealla tolalla.
Entinen kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonenkin sanoo julkisesti
Sotkamon tarvitsevan oikeaa
talousjohtajaa.
Oudoimman perustelun
pienempipalkkaiselle taloussuunnittelijan nimikkeelle
mainitsi valtuuston kokouksessa puheenjohtaja Anne
Lukkari. Onko se yhteistyötä, jos he eivät ota
muiden puolueiden näkemyksiä mitenkään huomioon. 6 tilanteessa kunnanhallitus oli keskustalaisten mielestä toimintakyvytön, mutta yhteistyökykyisen
Anni-Inkerin vaihtamisen
jälkeen äänestystulos taas 6 ?
5, ja kaikki on muka kunnossa?
Kannattaa muistaa, että
jonain päivänä vaalitulos
saattaa antaa toisenlaiset voimasuhteet ja omat rivit saattavat rakoilla jatkossakin.
Koska kysymys on kunnan
ja kuntalaisten tulevaisuudesta, ihmettelen että venkoilun ja sekoilun annetaan
jatkua. SOTKAMO Perjantaina 13. Kuhmolaiset ruokamessut sekä la 28.6
kesäkuuta 2014 SOTKAMO
5
Suomalainen
6
99
0
Atria
Viljaporsaan fileepihvi
Florida
1 kg
99
Voimassa ke-su
Rainbow
Esikeitetty maissi 2 kpl/pkt
450 g (2,20/kg)
1-lk, Espanja
2
29
65
0
Atria
Ohuen ohut
saunapalvi
300 g (7,63/kg)
Ingman
Jäätelötuutit
65?66 g
(9,85?10,00/kg)
0
2
99
99
/kg
Voimassa ke-su
Rainbow
Hunajameloni
1-lk, Espanja
1
59
1
1
99
2
Valio
Oivariini
600 g (4,98/kg)
99
Ämmän Leipä
Waljusrieska
290 g (5,49/kg)
Sinebrychoff
Bonaqua tai
Bonaqua villivadelma 2 x 1,5 l
3 l (0,66/l)
sis. suljettu
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21. Perjantaina 13. pantit 0,80
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaisin 8?18, sunnuntaina 8.6. pantit 0,80
Valio
Viola tuorejuustot
200 g (9,95/kg)
49
Hartwall
Pepsi, Pepsi Max
tai Pepsi Next
2 x 1,5 l
3 l (0,83/l)
sis
Autoissa on kenttäjohtojärjestelmän yhteydessä korkealaatuinen videokamera. Ei niitä osakkeita paljon
ole.
Täysin päinvastaista mieltä Talvivaaran kaivoksen toiminnan jatkumisesta oli sotkamolainen Leo Schroderus.
. Välittömästi kiinni. Nimitystoimikunta
esittää hallituksen puheen-
PEKKA LASSILA
Liikenteen valvontaan
uusia keinoja
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
Poliisi aloittaa automaattisen
liikenteen valvonnan Kainuun alueella. SOTKAMO Perjantaina 13. Rikesakkonopeuksiin asti on käytössä ehdollinen rikesakko, jossa sakko
tulee postissa ajoneuvon re-
kisteritietojen perusteella.
Mikäli ajoneuvon omistaja
ei ole ollut kuljettajana, tulee
siitä antaa erillinen selvitys ja
asiassa suoritetaan normaalit
esitutkintamenettelyt.
Uusimpana valvontavälineenä Oulun poliisilaitos sai
käyttöönsä kaksi REVIKAjärjestelmällä varustettua poliisiautoa. Auto liikkuu kesän aikana usein Kainuun maakunnassa.
Automaattisten valvontavälineiden lisäksi Oulun poliisilaitoksen Kajaanin liikenneryhmä saa käyttöönsä
moottoripyörän. Firma
kannattavaksi, koska sillä tavalla pystytään vain hoita-
Talvivaaran toiminnan jatkuminen olisi Mikkolan mielestä äärimmäisen tärkeää
Kainuun aluetalouden kannalta.
Omistamiensa osakkeiden
määrää ei Timo Mikkola halunnut sen tarkemmin kommentoida.
. Liikenneryhmään siirtyi viime syksynä moottoripyöräkoulutuksen saanut henkilö, ja moottoripyörälle koulutetaan
myös toinen kuljettaja.. kesäkuuta 2014
6 PUHEENAIHEET
Hallituksen
palkkioita
pienennetään
Talvivaaran
yhtiökokous: Alkoi
rauhallisissa ja tyynissä
tunnelmissa.
Mielenosoittajia ei
näkynyt eikä kuulunut.
Pertti Granqvist
maan ympäristöasiat.
pertti.granqvist@almamedia.?
Tunnelmat hetki ennen Talvivaaran yhtiökokousta Katinkullan piha-alueella torstaina olivat rauhalliset.
Mielenosoittajille oli Katinkullan vastavalmistuneelle uudelle pihamaalle nauhoilla laitettu omat karsinat.
Mielenosoittajia ei paikalla
kuitenkaan näkynyt.
Vuokatissa pidettyyn kokoukseen oli ilmoittautunut
125 osakkeenomistajaa tai
heidän edustajaansa. Siihen saakka, että vedenpuhdistus on kunnossa. Vieläkö joku antaa miljardin tähän suureen puhallukseen?
Timo Mikkola sanoi toivovansa Talvivaaran pystyvän jatkamaan toimintaansa.
Enemmänkin osakkeita
Talvivaaran toimintaa alusta
asti epäillyt ja arvostellut korholanmäkeläinen Leo Schroderus on joskus omistanut.
. Oulun poliisilaitoksella on kaksi automaattivalvonta-autoa, joista
toisella operoidaan ympäri
Kainuun maakuntaa.
Automaattisessa liikenteen valvonnassa mahdolliset sanktiot annetaan jälkeenpäin. Nyt arvo on seitsemän
senttiä.
A
Vieläkö joku
antaa miljardin
tähän suureen
puhallukseen??
Leo Schroderus jutteli kokouspaikan ovella kestävän kehityksen johtajan Eeva Ruokosen kanssa
Kohua herättäneitä hallituksen jäsenten palkkioita
esitetään kokouksen esityslistan mukaan pienennettäväksi. Vuosi
sitten Helsingissä vastaavassa kokouksessa väkeä oli
puolet enemmän.
Joukossa oli toki muutamia tunnettuja aktivisteja,
muun muassa iisalmelainen
Hannu Hyvönen.
Yksi kokoukseen menijöistä, entinen UPM:n metsäpäällikkö Timo Mikkola Kajaanista oli muodostanut selkeän kannan kaivosyhtiön
tulevaisuuteen.
. Minun
mielestä ei muuta mahdollisuutta ole.
Kertomansa mukaan vain
10 kaivosyhtiön osaketta
omistava Leo Schroderus
kertoi olevansa menossa
kuulemaan, että saako Talvivaara vielä jostain lisää rahaa.
. Kaivos olisi saatava toimimaan kunnolla. Möin osakkeet pois silloin kun niiden arvo oli tasan
euron. Järjestelmässä on
automaattinen rekisterikilven lukulaite, joka mahdol-
Moottoripyörä tehostaa liikennevalvontaa ja kevyemmän liikenteen seuraamista.
listaa tietojen tarkistamisen
myös normaalin partioajon
aikana.
Laite hälyttää, jos ajoneuvossa on esimerkiksi katsastus myöhässä, ajoneuvovero
erääntynyt tai omistaja etsintäkuulutettu.
Laitteisto sisältää myös
tutkan ja keskinopeusmittarin
Kainuu
tarjoaa jumalanpalveluksen
jälkeen kirkkokahvit Tuomiokirkon kryptassa.
Pieni pikantti erikoisuus
on Leena Valtasen ja sopraano Kaija Nuoranteen kohtaamisesta syntynyt Villasukkaooppera.
Se on musiikki-, runo- ja
tanssikooste, jonka punaisena lankana kulkee käsityö eri
muodoissa ja samalla erityisesti naisen elämänvaiheisiin
liittyvät asiat.
Villasukkaooppera esitetään lauantaina 14.6. Ilmoituksen mukaan
kajaanilainen mies oli käymässä Sotkamon terveyskeskuksessa lauantaina 7.6. kesäkuuta pidetään Tuomiokirkossa
Kainuu-messu. Mies ei loukkaantunut
tapahtumassa.
Auto
suistui
ojaan
Poliisipartio sai maanantaiaamuna tehtävän mennä Sot-. Lauantaina Kainuu elävissä kuvissa -tapahtumassa on mukana myös Havukka-ahon
ajattelija, tällä kertaa ohjaaja
Kari Väänäsen ohjaamana
versiona.
Myös seurakuntayhteistyö
on keskeisesti tapahtuman
ohjelmassa.
Temppeliaukion kirkossa
esiintyy perjantaina Panleino. kesäkuuta 2014 SOTKAMO
7
PERTTI GRANQVIST
MARTTI HUUSKO
Jymy on tottunut kohtaamaan superpesisjoukkueita Helsingissä. kesäkuuta.
tupakkapaikalla. Miehen
puhalluskoe näytti nollaa, eikä hän osannut kertoa syytä
suistumiselleen.
Jälkien perusteella vauhti
ei ollut suistumishetkellä kovin kova. Kuva
Jymy-KPL-ottelusta pari vuotta sitten.
Sotkamokin näkysällä
Hesassa:
Paljon ja
vaikuttavasti Kainuusta
johtajan palkkion laskemista
120 000 eurosta per vuosi 84
000 euroon.
Rivijäsenten palkkiot pienentyisivät 48 000 eurosta
vuodessa 33 500 euroon.
Osakkaille ei mannaa sada
tänäkään vuonna. Poliisi
tutkii asiaa näpistyksenä.
Kajaanin poliisille tehtiin
rikosilmoitus asiasta 9. Auto oli suistunut ojaan
noin viisi kilometriä ennen
Vuokattia, kulkusuunnassaan vasemmalle puolelle tietä. Sen ohjelmistossa on Eino Leinon runoihin tehtyä
musiikkia.
Lauantaina on Temppeliaukion kirkossa vuorossa
Sotkamo-kantaatti.
Sunnuntaina 15. kesäkuuta. Osinkoa ei
vuodelta 2013 makseta.
Nimitystoimikunta ehdottaa, että nykyisten hallituksen jäsenten Tapani Järvisen,
Pekka Perän, Graham Titcoben, Edward Haslanin, Stuart
Murrayn ja Maija-Liisa Frimanin lisäksi hallitukseen
valitaan uutena jäsenenä Solveig Törnroos-Huhtamäki.
Talvivaaran kaivososakeyhtiön varsinaisen yhtiökokouksen esityslistalla on muun
hallituksen jäsenten valitseminen.
Sotkamossa hotelli Holiday
Club Katinkullassa pidetty
yhtiökokous oli vielä kesken
Sotkamo-lehden mennessä
painoon.
Kuntavaikuttaja
kärähti ratista
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Sotkamolainen, 1951 syntynyt mies ajoi kirkonkylän
keskustassa maaliskuun loppupuolella 2,08 promillen
humalassa.
Mies oli ajanut 14 kilometrin matkan ennen kiinni jäämistään.
Kyseessä on nykyinen Sotkamon kunnan varavaltuutettu.
Aiemmin kyseinen mies
on ollut muun muassa erään
lautakunnan puheenjohtaja
ja Sotkamon kunnanhallituksen jäsen ja valtuuston pitkäaikainen jäsen.
Lisäksi hänellä on useita
muita luottamustoimia.
Kainuun käräjäoikeus antoi tapauksesta kirjallisen
tuomion tiistaina.
Kuntavaikuttaja tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta 65 päiväksi ehdolliseen
vankeuteen ja 35x20 euron
sakkoon.
Ajokielto tuomittiin ehdollisen.
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.?
Kainuulainen viikonloppu
Helsingissä pyörähti käyntiin
torstaina illalla Meilahden
kentällä superpesisottelulla
Jymy - Kouvolan Pallonlyöjät. Näin SuperJymyn vuosia
jatkunut kansallispelin tuominen pääkaupunkiseudulle
sai entistä laajemmat kokonaisraamit.
Jymyn pelaajat ovat myös
mukana Senaatintorin tapah-
Kiellon pituus on viisi kuukautta.
Mies oli pyytänyt lyhyttä
ajokieltoa perustellen pyyntöään muun muassa kunnallisten luottamustoimien hoitamisella.
Yleisestä käytännöstä poiketen ei kyseisen miehen
syntymävuotta julkaistu rattijuopumusuutisen yhteydessä maaliskuussa.
Syntymäajan julkaisun
kielsi kajaanilainen poliisipäällikkö perustellen sillä, että miehen henkilöllisyys olisi
helppo lehden lukijoiden selvittää syntymäajan perusteella.
Normaalisti uutisissa julkaistaan epäillyn syntymävuosi ja kotipaikka.
tumassa tänään perjantaina.
He esittelevät torille tuleville
vieraille kansallispelin hienouksia ja ovat samalla osa laajempaa ActivityKainuu -teemaa.
Senaatintorilla Sotkamo
näkyy laajalti eri yritysten ja
toimijoiden kautta. päivällä. Puhelin on Nokia Lumia
1320 ja väriltään musta. Perjantaina 13. Autoa kuljetti 1949 syntynyt sotkamolaismies, joka
vaikutti sekavalta. Hän oli
huomannut jossakin vaiheessa, ettei puhelinta löydy
mistään.Mies yritti soittaa
puhelimeen, mutta se oli
kiinni.
Puhelin oli suojakuoressa,
jonka mukana hävisi myös
pankkikortti ja käteistä rahaa. Hän kävi katsomassa
hoidossa ollutta potilasta.
Mies oli käsitellyt puhelintaan potilashuoneen lisäksi
ti esille elävissä kuvissa. Juuret -alueella on mukana Veikko Huovinen -seura, Kainutar -osastolla PikkuHiukka, Kylätorilla Sapsoperän kyläyhdistys,
Ruokawakassa Huuskolan
Jäätelö ja Wiinikievarissa
Vuokatin Viini Oy.
Kulttuuri nousee luontevas-
Terveyskeskuksesta
vietiin
puhelin
Sotkamon terveyskeskuksessa vierailleelta hävisi lauantaina matkapuhelin. Jumalanpalveluksen saarnan pitää lääninrovasti Risto Kormilainen
ja kirkkokuorona toimii Sot-
kamon kirkkokuoro. Paljakka ja Ukko-Hallakin ovat mukana. Activity
Kainuu -osastolta löytyy Jymyn lisäksi muun muassa
Angry Birds -puisto ja Vuokatti. alkaen
kello 16.00 Savoy-teatterissa.
Kainuu Helsingissä 2014
-teemavuoden puitteissa Kainuu esittäytyy Senaatintorilla
kolmipäiväisessä myynti- ja
markkinointitapahtumassa
13.?15. Auto oli kääntynyt
kyljelleen osuttuaan vastapenkkaan. Kuljettaja pääsi
ambulanssilla tarkastettavaksi sairaalaan.
Poliisi tutkii asiassa liikenneturvallisuuden vaarantamista. Poliisi kaipaa vihjeitä tapahtumasta
numeroon
0295 416 520.
kamon Nurmestielle tarkastamaan ojaan suistunutta autoa. Eilen Jymy pelasi Kouvolaa vastaan Meilahden kentällä
Vai onko kännissä ajaminen jo näin yleinen kansanhuvi. Poliisipartion alko-
metri oli toista mieltä. Eeva Kurkisella on matkassa itsekehrättyä lankaa.
. On koirankarvoistakin
tehtyä. Matkaa olisi ollut useita kymmeniä kilometriä.
Vinkin kertoi nuori nainen
pysäköintipaikalla. Seurasin
hetken aikaa tilannetta. Promilleja oli yli yhden.
Poliisien paikalla käynti
takoi järkeä päähän sen verran, että herroille kelpasi normaalin taksin kyyti. Tämä ei ole äkkipikaisen hommaa, Hakkarainen myöntää.
Ihmetystä herättää luonnon oma värisilmä. Keskellä kirkonkylän suosittua lähiliikuntaaluetta naiset näyttävät toiselta aikakaudelta pudonneilta.
Hehkuvan siniset langat
ovat saaneet värinsä eteläamerikkalaisesta sinipuusta
ja raikkaan punasävyiset
krappijuuresta ja kokenillikirvasta.
. Kaikenlainen luonnon
materiaali näyttää sopivan
lankojen värjäykseen.
Etukäteen ei voi olla varma, minkä sävyistä lankaa
padasta lopulta nousee. Lopputulokseen vaikuttavat värjäysliemen koostumuksen lisäksi langan laatu ja pohjaväri.
. SOTKAMO Perjantaina 13. Siis ihan oikean
koiran, ei minkään mäyräkoiran.
Hoiperteleva kulku suun-
tautui kohti Lohenpyrstön
aluetta. Riitasointuja
ei näy.
. Riitta-Liisa Hakkarainen esittelee kotikeittiössä syntyneitä
murrettuja värisävyjä.
Hän ei lähtisi värjätyistä
langoista tekemään villasukkia tai -paitoja kovaan kulutukseen, sillä aluna-käsittely
haurastuttaa lankaa jonkun
verran.
Kasvivärjättyjä lankoja
käytetäänkin useimmiten
erilaisiin peittoihin ja raanuihin.
Omista langoistaan Hakkarainen on tehnyt afrikkalaistyylistä tilkkupeittoa.
. Ystäväni värjäsi havunneulasilla,
reissut hiljaisena arki-iltana
voi mennä hyvinkin. Missä ja milloin tahansa sekä kuka tahansa voi
GRANQVIST
ajaa maistissa. Pyykkinaruilla ei kuitenkaan liehu
ruudullisia ?anellipaitoja tai
lakanoita, vaan mehevän värikkäitä lankavyyhtejä.
Kasvivärjäyskurssilaisten
touhu saa ohikulkevat frisbeen heittäjät pysähtymään
hetkeksi. Nuoret tiesivät kertoa, ettei kyseisellä tyypillä
olisi ajokorttiakaan.
Naapurinvaaralta yritti
kaksi takametsien sankaria
lähteä sunnuntaina aamuyön
puolella ajelemaan kohti kotiaan. kesäkuuta 2014
8 ELÄMÄNMENO
Väriä
monesta
liemestä
Kasvivärjäys: Luonto
tuottaa syötävän
herkullisia sävyjä
Päivi Eskelinen
paivi.eskelinen@almamedia.?
Näkymä Salmelan rannassa
on suorastaan kansallisromanttinen: suuret pyykkipadat höyryävät, ympärillä pyllistelevät naiset ruokkivat
tulta koivuhaloilla ja hämmentelevät keitoksiaan.
Aurinko paistaa, nuotion
savu kirveltää silmissä. Valkoisia
ja harmaita lankoja liotellaan
lupiinissa, erilaisissa sieni-
keitoksissa sekä kielonlehdissä. Muuten
olisi ollut edessä puupenkkitaksi.
Kotimatka tavallisella taksilla tuli moninverroin halvemmaksi.
Onko sattumaa kahden vastaavanlaisen tapauksen sattuminen kahden päivän sisälle. Katsotaan miten väri
siihen tarttuu, Kurkinen tuumaa.
Ennen kuin värjäämään
päästään, on lankoja liuotet-
Kansalaisopiston kasvivärjäyskurssilla keiteltiin lankoihin sateenkaaren värejä opettaja Helena Hyvösen johdolla.
tu tunnin ajan 80-asteisessa
alunaliemessä.
. Ei
näkynyt poliiseja, eikä poliisit soittaneet kysyäkseen lisätietoja.
Epäilen soittoni kirjatun
kategoriaan turhat ilmoitukset hätäkeskukseen.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?. Ei kaupasta saa näin nättejä värejä, Hakkarainen toteaa muiden myötäillessä.
Kun lankojen maailmaan
kunnolla uppoutuu, voi työskentelyn aloittaa kehräämällä langatkin itse. Kävi ilmi miehen asuvan muutaman sadan metrin päässä.
Lyhyen, mutta tiukkasanaisen keskustelun jälkeen
tyyppi otti ostoskassinsa ja
takapenkillä istuneen seurakoiransa. Hän oli
nähnyt kyseisen auton kuljettajan juoneen viinaa autossaan aiemmin illalla.
Kuljettajaksi ilmoittautunut ei mielestään ollut juovuksissa. Lopputuloksena
lanka on kuviollista.
. Kaikki
kasvivärjätyt langat näyttävät
sopivan yhteen. Sellainen neuvo kotivärjääjille, että liemi saattaa
haista todella pahalle. Niin muutaman sadan metrin matkan lähikaupan pihaan kuin tansseista kotiin toiseen pitäjään
Muutaman sadan metrin
Soitin Kajaanin tapauksesta
hälytyskeskukseen.
Hälytyskeskuksesta luvattiin soittaa poliisille. Ötökkämurskaa siis,
tulkkaa Riitta-Liisa Hakkarainen.
Kotoisempiakin väriaineita padoissa muhii. Autolla
humalassa ajamalla samasta
tempusta yhdeksän kuukautta ehdollista.
Keväällä ei Kainuun poliisi
antanut epäillyn rattijuopon
syntymäaikaa julkisuuteen.
Poliisipäällikkö perusteli
määräystään sillä, että kyseinen rattijuoppo olisi voitu
tunnistaa syntymäajan perusteella.
Toisinajateltu: Erityisessä suojeluksessa
Viime torstaina Kajaanissa
lähellä entistä Kainuun Sanomien taloa olevan kaupan pihassa tulivat nuoret sanomaan humalaisen olevan lähdössä ajamaan autolla.
Rankkitynnyrille haiseva
äijä istui käynnissä olevan
farmariauton ratissa. Langat puretetaan eli
alunakäsittelyllä värit saadaan pureutumaan lankoihin, selvittää kurssin ohjaaja,
kansalaisopiston tekstiilitöiden opettaja Helena Hyvönen.
Lankavyyhtiä ei tarvitse
värjätä tasaiseksi. Voi myös liukuvärjätä, eli
osa vyyhdestä on liemessä lyhyemmän ajan, Hyvönen
esittelee.
Kotivärjäyksessä tuttuja ai-
neksia ovat erilaiset sipulit ja
kaalit, sienet ja marjat. Pitkillä
matkoilla riski kasvaa.
Riski joutua onnettomuuteen, poliisin pysäyttämäksi
joutumisen riski on paljon
pienempi.
Rattijuopot ovatkin yhteiskunnan erityissuojeluksessa.
Puukolla tai ampumalla tehdystä taposta saa yhdeksän
vuotta ehdotonta. Kuivumas-
sa on muutama ?ammuvärjäystekniikalla tehty vyyhti,
jossa osa langasta on suojattu
väriaineelta. Kun langat ovat kuivuneet, voi ryhtyä suunnittelemaan mihin niitä käyttää
Värjäysliemiä oli 16 erilaista.
. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 ?. Lankoja on näytteillä Sotkamon kirjaston vitriineissä 18.6. kesäkuuta ilmestyneessä Sotkamo-lehden Matkakoti Tikkasta koskevassa jutussa kerrottiin virheellisesti, että Sotkamon
Kuvittelijat ry olisi vastannut
Matkakoti-taidetalo Tikkasen toiminnasta vuoden
2002 kesästä alkaen vuoteen
2005 saakka.
Sotkamon Kuvittelijat ry ei
vastannut matkakodin toiminnasta.
Matkakotia ylläpiti 15 hengen osakeyhtiö nimeltään
Sotkamon Matkakoti Tikkanen oy, joka perustettiin suojaamaan Matkakoti Tikkasta
purkamiselta vuonna 2002.
Osakeyhtiö vuokrasi matkakodin Olavi Tikkasen perikunnalta.
Sotkamon Kuvittelijat
ry:llä oli ilmainen käyttöoikeus Matkakoti Tikkasen tiloihin, joita osakeyhtiö hallinnoi.
Osakeyhtiö kehitti tuolloin
Matkakoti Tikkasen toimintaa kansainvälisenä matkailujakotina sekä kulttuuri- ja
taidetalona.
Osakkaat osallistuivat talon ylläpitoon, mutta pääosin
matkakotia hoitivat Arja Teikola ja Jouko Partanen.
Vipu-palvelu
avuksi
viljelijöille
Viljelijät voivat tehdä Maaseutuviraston Vipu-palvelussa ilmoituksen tukihaun jälkeen tekemistään kylvöalojen muutoksista 16.6.2014 asti.
Sähköisesti muutoksista
ilmoitettaessa palautetaan
aina kaikki tilan perus- ja
kasvulohkotiedot, vaikka
vain osaan lohkoista on tullut
muutoksia. Ulkomaiset, ostetut väriaineet: sinipuun lastut,
krappijuuri, kokenilli, annatto.
. Perjantaina 13. Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 0.088 e/min. Syksyllä on uusi kurssi: Luonnonväreillä värjääminen. /kk
Postita tilauskortti tai soita tilauksesi 010 665 6000
Postimaksu on jo maksettu.
Tilaa tekstiviestillä: lähetä viesti SOT TILAA (väli)
KAMPANJATUNNUS sekä nimesi ja osoitteesi
numeroon 17192
Sähköpostilla: asiakaspalvelu.sotkamolehti@almamedia.?
Mainitse myös kampanjatunnus
Padat viriteltiin Salmelan rantaan.
Tilaa j
voita a
1000?
15.8.2
014
Minna Sirviö ripusti värjätyt langat varjoisaan paikkaan kuivumaan.
KASVIVÄRJÄYSKURSSI
mutta keittiö ei tosiaankaan
tuoksunut havupuilta, Hakkarainen naurahtaa.
Salmelan rannassa tuoksut ja hajut haihtuvat taivaan
tuuliin.
Viikonlopun urakasta todisteena on iloisen kirjava
lankavuori, joka ensi talven
aikana neulotaan tai virkataan lämpimiksi tekstiileiksi.
. Kansalaisopiston kasvivärjäyskurssilla 6.?8.6. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. matkalahjakortin tai käteistä
valintani mukaan 15.8.2014.
Nimi
Katuosoite
Postinumero ja toimipaikka
Allekirjoitus
Puhelin
Sähköposti
Tunnus 5004830
00003 Vastauslähetys
Tarjous on voimassa 15.8.2014 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta.
Tilaushinta sisältää voimassa olevan arvonlisäveron. kesäkuuta 2014 SOTKAMO
9
Tilaa nyt
Sotkamo-lehti!
PÄIVI ESKELINEN
Sotkamo-lehti
nyt vain
Voit valita
2, 3 tai 4kk
11,50. (alv 24%). Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. alkaen
kirjaston aukioloaikoina.
. Lisätietoja saat konttoristamme.. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. värjättiin kymmenellä eri kasvilla tai sienellä. Muutoksista voi
ilmoittaa Vipu-palvelussa
myös tila, joka on päätukihaussa jättänyt hakemuksensa paperilomakkeilla.
2 kk 23?
Kampanjatunnus 14M2
[
3 kk 34,50?
14M3
4 kk 46?
14M4
Voin voittaa 1000. Tällä kurssilla olivat kotimaiset itse kerätyt väriaineet: lakastuneet kielonlehdet, lupiini, mesiangervo, napajäkälä, suomuorakas ja
verihelttaseitikki. Ilmoittautua voi jo nyt netissä https://www.opistopalvelut.?/sotkamo/course.asp?TietueNro=1784
TILAUSKORTTI
Kyllä kiitos, tilaan Sotkamo-lehden
OIKAISU
Tiistaina 10
kesäkuuta 2014
10 ELÄMÄNMENO
Draaman kaarta ja improvisaatiota
MAIJA RÄSÄNEN
Teatterileiri: Lavalla
oppii elämäntaitoja
Maija Räsänen
maija.rasanen@almamedia.?
Asema 13:n salissa on meneillään näytelmän harjoitukset. Olemme yrittäneet tyhjentää mieltä ja nollata aivoja.
Järki tulee eteen ja sensuroi
monesti tekemistä, Penttilä
kuvailee improvisaatiota.
Leiriläiset vakuuttavat yhdestä suusta, että leiri oli oikein mukava. Toistekin he
vastaavalle leirille osallistuisivat.
Parasta leirin antia ovat
tyttöjen mielestä olleet näytelmä, status- ja miimiset esineet -harjoitukset.
. Kun on jotakin mieltä,
sanoo sen ja perustelee sen.
Jos haluaa jotakin, tekee sen
eikä pelkää.
Penttilä on ollut reilut kaksi vuotta töissä Kajaanin harrastajateatterilla.
Hän on ollut mukana perustamassa esittävän taiteen
ryhmää nimeltään Vaarakollektiivi.. Tarkoituksena on tartuttaa mahtaviin oppilaisiin teatterikärpäsen purema, Penttilä kertoo.
Pureman positiivinen vaikutus on havaittavissa. Tarkoituksena on laajentaa itseilmaisun kirjoa. Täällä pääsee eläytymään uusiin asioihin, Oona
Toivola lisää.
. Teatterileiriläiset syventyvät leirin vetäjän Kimmo Penttilän kanssa tehdyn
käsikirjoituksen käänteisiin.
. Leiriläiset
esittivät näytelmän Sotkamon torilla.
Tytöt opiskelivat nuorisotoimen 4.?7.-luokkalaisille
järjestämällä teatterileirillä
draaman kaaren rakennetta
sekä dramaturgian ja improvisaation perusteita.
. Ja uskaltaa heittäytyä,
Mikaela Laaksola tuumii.
Teatteri-ilmaisun ohjaaja
Penttilä kertoo, että leirillä
lapset oppivat taitoja, joista
on hyötyä muuallakin kuin
esiintymislavalla.
. Olen taas oppinut uutta
teatterista. Teatteri on tehokas väline sosiaa-
lisen vuorovaikutuksen oppimisvälineenä.
Improvisaatioharjoituksissa karttuva rohkeus on tärkeä
työväline elämässä.
. Olemme oppineet
Teatterileiriläisten tekemä näytelmä kertoi luokkaretkestä. Mikaela Laaksola, Siiri Määttä, Oona Toivola, Fanni
Heikkinen ja Helmi Huotari
eläytyvät rooleihinsa uskottavasti ja antaumuksellisesti
eleillään ja ilmeillään.
Ystävyydestä kertovassa
näytelmässä oppilaat ovat
luokkaretkellä.
Laaksola esittää opettajaa,
loput leiriläisistä nähdään
luokkaretkellä olevien oppilaiden rooleissa.
Oppilaiden luokkaretkellä
syntyvät ristiriidat ratkesivat
esityksessä, johon leiri huipentui keskiviikkona.
Ryhmä on itse keksinyt
näytelmän aiheen, sen roolihahmot ja juonen. SOTKAMO Perjantaina 13. Retkellä ratkottiin oppilashahmojen välisiä ristiriitoja.
täällä, että moka on teatterissa lahja, Fanni Heikkinen
kertoo.
Kesäkirkko
Sotkamon seurakunnan kesälehti 2014
Nämä sivut on toimittanut
Sotkamon seurakunta.
Yhteydenotot:
Kesäkirkko-liite,
kirkkoherranvirasto,
Salmelantie 1, 88600 Sotkamo
erkki.marin@evl.?
www.sotkamonseurakunta.?
PÄIVI ESKELINEN
Senaatintorilla on seitsemän erillistä teema- aluetta ja 90 kojua. Kirkkokuorossa hän on
ollut mukana vuodesta 1998.
. Armo kuuluu
kaikille.?
Herättäjäjuhlien onnistuminen on samalla myös talkootyön voimannäyte . Olisiko
Sinulla hyviä ideoita varainhankintaan. Nettisivuilla
herännäisyyttä kuvataan
näin: ?Herännäisyys on kirkon sisällä vaikuttava herätysliike. Varpunenkin saa ruokansa ajallaan. Toiset ovat elämän pysäyttämiä kuuntelemaan, katsomaan ja arvioimaan.
Toisaalta sekä kiireelle että hiljaisuudelle on oma aikansa
ja paikkansa elämässämme. ihan
Kainutlaatuista!
Marja-Terttu Salminen
(tiedotustyön jk). Tapahtumia on myös ympäri
kaupunkia ja tapahtumaviikonlopun aikana Helsingissä
vierailee Kainuusta yli yli 500
esiintyjää ja yrittäjää.
Sotkamosta tapahtumiin
osallistuu suuri joukko niin
esiintyjiä, tapahtuman toteuttajia kuin tuotteitaan
esitteleviäkin.
Lauantaina 14.6 esiintyy
Temppeliaukion kirkossa
Hiukan suurkuoro n. Osa niistä on ?Korkeammassa kädessä?, mutta osaan
voimme myös itse vaikuttaa.
Se, että juhlat pidetään avoimen taivaan alla, kuvaa myös
juhlien sisältöä avarana kansankirkollisena juhlana.
Seuroissa toki veisataan
Siionin virsiä ja niiden välissä
pidettävät puheet kuvastelevat eri tavoin herännäisyyden
uskonymmärrystä, mutta
ovat silloinkin kirkkomme
uskon ytimessä. Elämä opettaa katsomaan syvälle asioihin ja sisältöihin. Vaikka työt tehdään talkoilla, euroja tarvitaan monen moiseen mm.
Erilaisiin talkootehtäviin tarvitaan juhlien aikana noin 1500 naista ja miestä. Kirkon rakenne on suuressa muutoksissa, samoin
on uskonnon rooli suomalaisessa yhteiskunnassa.
Tarvitsemme sitoutuneita
ja innostuneita ehdokkaita,
joilla on tulevaisuuden uskoa. Harjoittelemme aktiivisesti ja pyrimme hyvään, soivaan ja ehjään esitykseen.
Kuoronjohtajana Risto ohjaa
ja hioo meitä mahdollisimman hyvään lopputulokseen.
Meillä on kuorossa hyvä yhteishenki ja nautimme laulamisesta. Eletty elämä ja sen kohtalot vaikuttavat hyvin käänteentekevästi ja uudistavasti meihin. Seurakuntavaaleissa 2010 jo yli
puolet äänesti ennakkoon.
Tulevissa vaaleissa ennakkoäänestyspisteitä viedään yhä
uusiin paikkoihin . kentän rakentamiseen Salmelan koulun alueelle.
Näin suuria juhlia ei voida
järjestää myöskään ilman
mittavaa etukäteistä varainhankintaa. Olen onnellinen, että voin olla yhtenä meistä!
Mitä kaikkea ainutlaatuista tämä maakunta pystyykään tuottamaan! Kyllä sitä
kelpaa viedä pää pystyssä
maailmalle- elämänmakuista
ja ihmisennäköistä, aitoa ja
alkuperäistä, sisimmän herkkiä kieliä koskettavaa . Myös
kesämökit ovat kysyttyjä majoitusvaihtoetoja.
Jo nyt voit saada tarkempaa tietoja ilmoittautua talkoisiin ja tarjota majoitusta
puhelimitse 040-3619162 ja
elokuun alusta (2014) myös
osoitteessa www.h-y.?
Näistä osoitteista voit tilata talkoisiin ja majoitukseen
ilmoittautumislomakkeita.
Tuomo Ruuttunen
Herättäjä-Yhdistyksen
aluesihteeri
on Sirkka Mustonen, joka
on laulanut erilaisissa kuoroissa nuoruudestaan lähtien. Jumalan työ
meissä näkyy uudistavana voimana.
Jokaisella meillä on oma tehtävämme ja osamme tässä
maailmassa. Hän käänsi ihmisten katseen luontoon, jotta ihminen voisi sisäistää jotakin
luonnon tasapainosta ja sen merkityksestä.
?Katsokaa taivaan lintuja ja kedon kukkia... Kirkon tulevaisuuden rakentamiseen
tarvitaan kaikkia kirkon jäseniä. erityisesti tämä koskee meitä
sotkamolaisia. Tehtävät voivat olla vain lyhyitä,
muutaman tunnin mittaisia,
toiset hyvinkin kokopäiväisiä. syksyisillä marjojen ja sienien
keräyksillä ja hirsikinkereillä,
joista tiedotetaan myöhemmin.
Parin vuoden ajan on jo innostunut ryhmä tehnyt ahkerasti monenlaista varainhankinnan talkootyötä. on Kainuu-messu Helsingin Tuomiokirkossa klo 10 ja se radioidaan valtakunnallisesti.
Lääninrovasti Risto Kormilainen saarnaa, kanttorina ja
kuoron johtajana on Risto
Vähäsarja ja avustavana kuorona on Sotkamon kirkkokuoro.
Eräs matkalle lähtijöistä
mistelevat Sotkamon juhlia.
Eräs tapa osallistua talkoisiin on myös tarjota kotimajoitusta juhlavierille. Valitut luottamushenkilöt päättävät siitä, miten kirkon varoja kohdennetaan.
Ennakkoäänestys
Toisena painopistealueena on ennakkoäänestys. Verkon ja sosiaalisen
median roolit korostuvat
vahvana sekä ehdokasasettelu- että äänestysaktivointikampanjoissa.
Kaikista materiaaleista
ohjataan seurakuntavaalit.?verkkosivuille tai Usko hyvän
tekemiseen -Facebook-sivulle. 1315.6-14. Sinun osallistumistasi tarvitaan näihin
talkoisiin. Matt 6:24
Toivotan Teille hyvää kesää ja
Jumalan huolenpitoa,
Erkki Marin
Kirkkoherra
Herättäjäjuhlien onnistuminen muodostuu monesta asiasta. kesäkuuta 2014
Kesäkirkko
Jumalan
huolenpito
J
PÄIVI ESKELINEN
eesus opetti, että Jumalaan uskovan ihmisen
ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Jo ennen juhlia tarvitaan
talkoolaisia mm. Olemme elämän ympäröimiä.
Sen tähden minä sanon teille: älkää murehtiko henges-
A
Olemme kutsuneet Sotkamoon
30 000 herättäjäjuhlavierasta
Olemme elämän
ympäröimiä.?
tänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne,
mitä päällenne pukisitte. sinne
missä ihmiset liikkuvat. Jumalan rakkaus ja huolenpito
ovat meille elämän voimaa . Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään
vertaa. Herännäisyys eli
körttiläisyys puolustaa arkaa
ja ikävöivää uskoa, jossa Kristuksen ja ihmisen väliin ei
aseteta mitään. Seurakuntavaalit.. Hän on lähellä meitä joka hetki. Taivaallinen Isä pitää huolen ja auttaa häntä etsimään sitä, mikä on tärkeintä elämässä.
Asioiden tärkeysjärjestys muotoutuu hyvin henkilökohtaisella tavalla. Kes-
keisille ennakkoäänestyspaikoille rakennetaan Hyvän tekemisen tori, jossa voi äänestää, kahvitella ja tehdä hyvää.
Mukana toreja järjestämässä on paikallisseurakunnan tukena Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura,
Pipliaseura ja Kirkkopalvelut.
Verkko ja sosiaalinen media
Viestinnässä sosiaalisen
median ja erilaisten verkkopalveluiden osuutta vahvistetaan. SOTKAMO Perjantaina 13. Kantaatti Lapsi Sotkamon tunnelmoi Sotkamon ainutlaatuisilla ja herkillä luontokuvilla, kulkee sitkeiden
tervansoutajien ja tukinuittajien matkassa Kuhmosta aina
Ouluun saakka, kertoo lapsuuden aurinkoisista kesäleikeistä, muistelee kaiholla
rakkauden täyttämiä kesäöitä Hiukan hiekkarannalla ja
vakuuttaa uskollisuutta kotiseudulle - pesäpalloa unohtamatta.
Sunnuntaina 15.6. On suuri lahja uskoa ja luottaa Jumalan rakkauden kantavaan voimaan kaikessa, mitä matkallaan kohtaa.
Kesän kaunis luontokin kertoo elämästä ja huolenpidosta. Herättäjä-Yhdistyksen Itä-Suomen nettisivuilta löytyy Sotkamon juhlien pankkitilien numerot.
Olemme kiitollisia kaikesta
tuesta!
Innostunut ja hyvä henki
on myös niissä yhdessätoista
eri toimikunnassa, jotka val-
Syksyn seurakuntavaaleissa
uskotaan hyvän tekemiseen
Viemisiä Sotkamosta
pääkaupunkiin
Seurakuntavaalit 2014 toteutetaan teemalla Usko hyvän
tekemiseen!
Vaalien tärkeät päivämäärät:
Kirkkovaltuusto/seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan 31.5.2014 mennessä
Liity kirkkoon 15.9.2014
mennessä, jotta voit asettua
ehdolle seurakuntavaaleissa.
Ehdokasasettelu päättyy
15.9.2014 klo 16.00.
Kun täytät 16 vuotta viimeistään 9.11.2014, sinulla
on äänioikeus seurakuntavaaleissa.
Kun täytät 18 vuotta viimeistään 9.11.2014, voit asettua ehdolle seurakuntavaaleissa.
Ennakkoäänestys 27.?
31.10.2014
Vaalipäivä 9.11.2014
Kainuu Helsingissä -tapahtuma on ?isolla kirkolla. Kainuu esittäytyy
omaleimaisella kulttuurillaan, henkisillä- ja hengellisillä arvoillaan, tuotteillaan ja
osaamisellaan. Haluammehan
näyttää vieraillemme parasta
sotkamolaista palvelua ja ystävällisyyttä.
Erilaisiin talkootehtäviin
tarvitaan juhlien aikana noin
1500 naista ja miestä. Eikö henki ole enemmän kuin
ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa
eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. ?verkkosivu on tietopaketti vaalien
teemoista.
kuvailee esityksen teemoja:
. 75 laulajan voimin esittäen kunnan
365- vuotisjuhlaan valmistuneen Sotkamo-kantaatin.
Kanttori Risto Vähäsarja
Ehdokasrekrytointi
Kampanja alkaa ehdokasasetteluvaiheessa ja yhtenä
painopistealueena on ehdokasrekrytointi. Tehtävät voivat olla
vain lyhyitä, muutaman tunnin mittaisia, toiset hyvinkin kokopäiväisiä.
juhla-alueen rakenteisiin,
opasteisiin, tiedotukseen, ravintolan järjestämiseen, talkooväen ruokkimiseen, logistisiin järjestelyihin ym.
Juhlia edeltävän vuoden
kuluessa meitä sotkamolaisia
kutustaankin monin tavoin
osallistumaan juhlien varainhankintatalkoisiin mm
Osoite: Varsitie 1, 88610 Vuokatti
Kuva 5. Vuokatin
kirkko on rakennettu
vuonna 1985 ja vihitty
kirkoksi vuonna 1990.
Vuokatin monitoimitalon kirkkoineen on
suunnitellut oululainen
Arkton- suunnitteluryhmä.
Kuva 5. Sotkamon
kirkko on vihitty käyttöön elokuussa vuonna
1870. Perjantaina 13. Seurakuntatalo. Rytilahden maja. Pajaniemessä
sijaitseva seurakuntatalo on valmistunut vuonna 1986. Siunauskappeli on valmistunut
vuonna 1958 ja sen on
suunnitellut arkkitehti
Veijo Martikainen. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Oldenburg. Sotkamon ev. Siunauskappeli. lut. kirkko Osoite: Ristijärventie 1, 88600 Sotkamo
Kuva 3. Sen on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Veijo Martikainen
Ky (Espoo).
Kuva 4. kesäkuuta 2014 SOTKAMO
Kesäkirkko
Sotkamon seurakunnan tilat
palvelevat myös pitäjän vieraita
Sotkamon ev.lut. Alunperin 2300paikkainen kirkko on
nykyään 1400- paikkainen. Kirkon alttaritaulu
esittää Kristuksen ylösnousemusta ja sen on
maalannut Saverin Falkman vuonna 1877.
Kuva 2. Osoite: Rauhantie 11, 88600 Sotkamo
Kuva 1. Osoite: Sapsoperäntie 11 A, 88600 Sotkamo. Vuokatin kirkko. Kappelin saneerauksen ja
laajennuksen 1990- luvun lopulla on suunnitellut Arkkitehtitoimisto
Jorma Teppo Oy (Oulu).
Kuva 3. Seurakunta
osti majan kurssi- ja leirikeskukseksi vuonna
2005 ja sen laajennusosa valmistui vuonna
2007.
Kuvat ja tekstit:
Marja-Terttu Salminen
Kuva 2. seurakunta haluaa esitellä
seurakuntalaisten ja pitäjässä vierailevien käyttöön tarkoitettuja julkisia rakennuksiaan.
Tässä ne ovat kesäasussa.
Kuva 1. Osoite: Kainuuntie 39, 88600 Sotkamo
Kuva 4
Leiririppikoulu
Leirijakso Rytilahden Majalla
2.-9.6.2014
Kon?rmaatio 15.6.
2. kesäkuuta 2014
Kesäkirkko
Sotkamon
seurakunnan
rippikoulut 2014
1. Kansalaisopiston
laulupiiri Solina, johtaa Risto Vähäsarja
Ke 23.7. Kirkkokuoro, johtaa
Risto Vähäsarja
Ke 2.7. Joskus
talvella syntyy luolaan tippukiviluola, jossa jääpuikot riippuvat katosta ja nousevat
pohjasta.
Ensimmäisen vaaran laelta näkymät joka suuntaan
ovat avarat. Heli-Maarit Leppioja, viulu, Pekka Partanen,
urut ja piano
Ke 30.7. Leiririppikoulu
Leirijakso Rytilahden Majalla
11.-18.6.2014
Kon?rmaatio 29.6.
3. Ikivanha polku kiertää kuivia kohtia pienen puron vartta sammalten peittämässä satumetsässä seuraavalle taukopaikalle; korkealle
kodalle, jonne sopii suurempikin joukko tulistelemaan ja
eväidensä syöntiin.
Aarno ?Aslak. Yksinlaulajat, mm.
Anita Ortju ja Sirpa Kemppainen, säestys Satu Aho
Ke 6.8. Vapaa pääsy, kolehti.
Ke 25.6. Siinä
kesäiset vainolaisten vahtijat
pitivät asentopaikkaansa.
Kohde kelpasi monelle taiteilijallekin lepopaikaksi ja
oman puumerkin kohteeksi.
Ne ovat siellä edelleenkin kiveen hakattuina muistuttamassa menneestä ajasta.
Kappaleen matkan päässä
alkaa Iso Pöllyn suojelumetsäosuus. En muista tanssineeni,
mutta jo tuo rehevä, lehtomainen ympäristö osittain
outoine kasveineen ja lintuineen sekä vaaralta näkyvä
kansallismaisema tekivät karuun ontojokelaisluontoon
tottuneeseen maalaispoikaan lähtemättömän vaikutuksen.
Tuolloin tuntui ensi kerran
siltä, että jotain oli muuttunut peruuttamattomasti ihmisten arvomaailmassa. Kari Ter vo löysi
2000-luvun alkupuolella Halolankallion seinästä punavärisen, toistaiseksi ainoan Sotkamosta tavatun kalliomaalauksen, jossa muinaisihminen viittoo kulkijoita pysähtymään näille rannoille.
Tätä Vuokatin ja Naapurivaaran välistä aluetta voidaan pitää Kainuun sydänalueena, koska tässä risteävät
maakuntaa halkaisevat idästä länteen ojentuva vesireitti,
kaakosta luoteeseen suuntautuva pitkittäisharju sekä
muinaisvuoriston kovimpien
juurikyhmyjen jätteinä näkyvä pohjois-eteläsuuntainen
vaarajakso.
Naapurivaaran viljelyvaurauden yhtenä perustana
ovat vaaran runsaasti kasviravinteita sisältävät, vähemmän happamat liuskeet sekä
jääkauden sulamisvaiheessa
vaaralta ja suurharjun syntyvaiheissa sen reunoille valuneet, ravinteikkaat hienoainekset.
Toinen tärkeä tekijä on
ympäristöä parempi pienilmasto. Nyt niiden
merkintöjä ja viitoituksia uusitaan, reittejä lisätään ja
käyttötarkoituksia monipuolistetaan.
Reitin pituudesta, vaikeudesta ja rakennetuista palveluista kerrotaan karttojen ja
ohjeiden avulla reittien lähtöpaikoissa, jolloin kulkija voi
valita omalle vaatimustasolleen sopivan polun ja seurata
sen viitoitusta turvallisesti
paluupaikkaansa saakka.
Kullakin polulla on oma nimensä ja siihen liittyvät tarinansa. Leiririppikoulu
Leirijakso Rytilahden Majalla15.-22.7.2014
Kon?rmaatio 27.7.2014
Kesäpäivän
musiikkihetket
Kesäpäivän musiikkihetket
pidetään Sotkamon kirkossa
keskiviikkoisin kello 14. Polku ei olekaan vain
kulkureitti paikasta toiseen,
vaan sillä on myös merkittävä
mielikuvitusta ja kokemusta
virittävä mahdollisuus.
Millekään polulle ei kannata lähteä sillä mielellä, että
vain kuljen sen reitin, vaan
kulkemisen lisäksi katsele,
kuuntele, kosketa ja tunne
myös sen polun tuoman tunnelman, joka on aina erilainen seurasta, ajasta, säästä ja
PERTTI GRANQVIST
Eino Leinopolun ja Sapporopolun risteyksen lähellä oleva Piiloluola on joskus myös ?tippukiviluola?. Katosta hiljakseen
tippuva vesi synnyttää kattoon ja maahan vastakkain kasvavat
kristallinkirkkaat jääpuikot.
omasta mielenmaailmasta
riippuen.
Eino Leinon polku johdattaa kulkijan niiden runoilijan
sielunmaisemien kautta samoihin tunnetiloihin, jotka
runoilija Eino Leino kirjoitti
Vuokattirunoihinsa.
Polku johdattaa ohi kirkkaana välkkyvän Vuokatin
lammen kohti Vuokatin vaaralla piilossa piilevää Piiloluolaa kohti.
Piiloluola on ollut monen
turva vainovuosina tarjoten
turvallisen tulipaikan, sateen
suojan, piilopaikan ihmisille
ja heidän vähäisille rahavaroilleen vaikeina aikoina.
Piiloluola on synnyttänyt
kansan suussa myös tarinoita
vaaran sisällä olleesta maailmasta ja olennoista, jotka
ovat osallistuneet monenlaiseen maiseman muuttamiseen ja nimistön säilymiseen
ihmisten muistissa. Pisarat, johtaa Satu
Aho
Ke 13.8. Kylmäävistä
tuulista viimeisin on ollut uhka, joka kävisi kylän perustana olevan kallioperän kimppuun sieluttoman, monikansallisen kaivosyhtiön voimin.
Onneksi ihmiset ovat tajunneet tämän riittävän ajoissa
ja saanevat yhdessä luonnonsuojelijoiden, luottamushenkilöiden ja paikallishallinnon
tukemina uhkan torjuttua ainakin tällä kertaa.
Alpo Komulainen
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva
biologian lehtori
Poluilta ja polkujen varrelta
Muutama vuosi sitten kunnostettiin ennestään vanhoille poluille kokonainen reitistö erimittaisia ja vaativia lähiretkeilypolkuja. Peltonen
Kirjoittaja on Vuokatin Latu ry:n
puheenjohtaja. Martti Niskanen, laulu; Risto Vähäsarja, urut
Ke 9.7. On arvioitu, että etelärin-
teiden kasvuolosuhteet vastaavat eteläisen Savon vastaavia.
Ensitutustumiseni Naapurivaaraan tapahtui juhannusjuhlien merkeissä. Vilja oli tuolloin
vielä Jumalanviljaa.
Jotta Naapurivaaran ympäristö säilyttäisi tärkeät ominaispiirteensä, monet yksityiset ja järjestöt ovat esittäneet toimenpiteitä, joilla pusikoitumis- ja kuusettumiskehitys saataisiin pysähtymään ja jo muuttuneita alueita palautettua entiselleen.
Tehdyistä hankkeista voisi
mainita peltoheittojen niittotalkoot, Reima Leinosen
Naapurivaaralla kasvaa tällainenkin erikoisuus: Kuusi, jonka kävyn alut ovat valkoisia eikä tummanpunaisia kuten tavallisesti.
hyönteistutkimus, Mujethoulun lintutornin rakentaminen, Maisemat ruotuunhanke, jossa kartoitettiin arvokkaimmat ennallistettavat
kohteet sekä aidattiin Heikkilän eteläpuolelta isohko alue
karjanlaitumeksi, jossa kuluvana kesänä Jouko Sormusen naudat saavat antaa kyytiä vatukoille, horsmikoille ja
vesakoille.
Kun olen pohtinut Raamatun ohjetta: ?Ihmisen tulee
viljellä ja varjella luontoa?,
niin mieleeni tulee helposti
elämäntapa, jota Naapurivaaran ympäristössä on aikoinaan harjoitettu.
Vuosisatojen aikana opittiin miten luonnon tuottokyky säilytetään sukupolvesta
toiseen menettämättä ympäristön viihtyisyyttä tai tukeutumatta enemmälti muun
maailman tuottokykyyn.
Se lienee vaatinut tarkkaa
luonnon havainnointia ja pitkäaikaista seurantaa, rajallisuuden tajuamista, säästämistä, kierrättämistä, epäitsekkyyttä, kärsimystä ja uskoa tulevaisuuteen.
Vaikka vuodet eivät ole olleet veljeksiä eivätkä kaikki
ihmiset veljiä keskenään,
niin kun juuret ovat olleet
riittävän kauan ja riittävän
syvällä kotiseudun vahvassa
mullassa, niin maailman tuulet saavat puhaltaa miltä kantilta tahansa. Vaara suojelee pohjoisen kylmiltä tuulilta, eikä
suuren Nuasjärven syleilyssä
halla hevin kipua vaaralepikoihin, ja päivään päin olevilla rinteillä kesän lämpöä riittää omena- ja kirsikkapuillekin. Pappatiimi ja Riitta
Kormilainen
Ke 16.7. Sotkamon Kamarikuoro, johtaa Pirkko Kupiainen
Kesäillan hartaudet
Sotkamon siunauskappelissa tiistaisin klo 19. Vuosi taisi
olla 1959, kun pääsin muutaman muun ontojokelaispojan
mukana aattoiltana kuuntelemaan, miten Annikki Tähti
lauloi katetun tanssilavan katolta tuon ajan tanssikappaleita. Eihän ollut kulunut kuin reilut
kymmenen vuotta siitä, kun
keräsin sängeltä pärekoppaan ohrantähkiä isäni niitosjäljiltä. SOTKAMO Perjantaina 13. Viimeinen kesähartaus tiistaina
26.8.
Naapurinvaara, kylä Kainuun sydämessä
ALPO KOMULAINEN
Naapurivaaran ympäristö on
vetänyt ihmisiä luokseen jo
tuhansia vuosia sitten. Jo
1800-luvun puolelta on sekä
kivi- että rautakautisia löytöjä Naapurivaaran rantapelloilta. Sieltä näkyivät
vainolaisten veneet ja alhaalla rannoilla asuvat perheet
havaitsivat vaaralla sytytetyt
vainovalkeat ja osasivat varautua pakenemaan tai taistelemaan henkensä ja omaisuutensa puolesta.
Huipulta laskeutuvan polun
varressa on suuri jääkauden
tekemä hauta kalliossa. Leiririppikoulu (urheilu)
Leirijakso Rytilahden Majalla
1.-8.7.2014
Kon?rmaatio 13.7.2014
4
Haluaisin mennä isona
pesäpalloon, tennisharjoituksia aiemmin kokeillut
Huotari tuumasi.
Kainuun Liikunta järjesti
maakunnallisen kiertueen
nyt ensimmäistä kertaa. 4H-yhdistys, Angry Birds ?puisto,
pelastuslaitos, Sotkamon Pelastakaa Lapset ry (tuotot Helsingin lastensairaalalle) klo 10-13
la 19.7. kesäkuuta 2014 SOTKAMO
ELÄMÄNMENO 15
Touhua Salmelan pihamaalla
KATIMARI PARTANEN
Iloa: Liikuntakiertue
laittoi mukavasti liikkeelle
Katimari Partanen
nään, Valtanen sanoi.
katimari.partanen@almamedia.?
Salmelan koulun ympärillä
kävi melkoinen vilinä tiistaiiltana, kun paikalla kävi Kainuun Liikunnan Saa hyppiä -perheliikuntakiertue.
Lähiliikunta-alueen kiipeily- ja keinumislaitteiden lisäksi sai pelata salibandya,
kaataa pallolla keiloja tai
vaikkapa heittää tarkkuusheittoa hernepusseilla.
Pienten parissa saavutti
suuren suosion pomppulinna. Mukana oli alan opiskelijoita.
Lasten- ja perheliikunnan
kehittäjä Ira Liuski kertoo,
että tapahtumat on järjestetty tarkoituksella koulujen pihoilla.
. Lasten lauantaina mukavaa ohjelmaa lapsille mm. Lähden mielelläni tapahtumiin. Sommelo & tanssia & mobilisteja klo 11-14
la 12.7. Muistutamme, että lähiliikuntapaikat ovat hienoja
paikkoja, joissa on tilaa toimia.
Perheille jaettiin liikuntavinkkikortteja, joiden avulla
taitoratoja voi rakentaa myös
kotipihalle.
Aino Huotari, 6, pyöri vinhaa vauhtia Saa hyppiä -tapahtumassa Salmelan koulun pihalla.
Mummu Sirpa Sutinen ja
lapsenlapsi Markus Sutinen,
kohta 3 vuotta, kiersivät leikkimässä koulun ympäristön
eri toimintapisteillä.
.
V
5??. Markus on rohkea. Perjantaina 13. torilla tavataan!
la 28.6. Yksi innokkaista liikkujista oli Aino
Huotari, 6, joka kävi katsomassa myös lähikentän pesäpalloharjoituksia.
. Satamakirppis klo 12-16 (Sotkamon venesatamassa)
Muutokset mahdollisia.
Mukana kesän riemuissa:
Koko
kylä !
sä
yhdes. Hän
uskaltaa lähteä kaikkea yrittämään.
Kun mummu jää töistä kesälomalle, he lähtevät yhdessä uimaan.
Katso lisää kuvia
www.sotkamolehti.?
la 14.6. /R???. klo 11-14 Sotkamon torilla
rilla
Sotkamon moottoripyöräkerhon
35-vuotisjuhlien paraatiajo torille
The Lockkers -yhtyeen tahdittamana.
Tervetuloa nauttimaan Sotkamon
n
kesästä palvelujen äärelle!
U. Äijät & torikaraoke klo 11-14
la 26.7. O?KW?
Kesätekemistä Sotkamon Suvessa . ?X??
M?N. Liikuntalajeista olen ajatellut, että jos jokin lasta kiinnostaa, sen mukaan men-
Tapahtuma keräsi arviolta
sata osallistujaa. Anni tykkää touhuta.
Isoveljen perässä menee
vaan, äiti Katja Valtanen sanoi.
Leikkipuistoikäisten kanssa pyöräillään, kävellään ja
keinutaan.
. Sisarukset Anni Korhonen, 2, ja Antti Korhonen, 4,
menivät linnaan peräjälkeen.
. Kuntokeskus Flow:n torijumppa & katukorista klo 11-14
la 5.7.
7?. Toritanssit: OP-Group & solistina tangokuningas Pekka Mikkola klo 11-14
la 2.8. D. On kiva olla pienen
kanssa yhdessä, Sirpa kertoi.
Yhdessä he liikkuvat
yleensä rattailla ja kävellen.
Pyöräily on vielä harjoittelussa.
Osaavat pelata lyhytsyöttöpeliä. Harjoittelin samoja
kikkoja pihalla.
Heinonen valmistui liikuntaneuvojaksi Vuokatista
kaksi viikkoa sitten ja toimii
nyt Kajaanin Hakan liikuntaneuvojana.
Tällä viikolla hän valmensi
Hakan Team-03 poikien jalkapalloleirillä Vuokatissa.
. Takana Jari Lokkila.
kauteen.
Hän keskittyy nyt valmennuspuoleen. Kannatan Brasiliaa, joka
voitti silloin vuonna 2002
MM-kullan.
Heinonen pitää erityisesti
Neymarista ja Luiz Gustavo
Diasista, jota hän kuvaa keskikentän työmyyräksi.
Pahin haastaja on Espanja.
. Jalkapalloa tukevat esimerkiksi
yleisurheilu ja lenkkeily.
Jalkapallon MM-kisalähetyksiä Heinonen varmasti
katsoo.
. Oululainen Arttu Heinonen oli noin
kymmenvuotias ja innostui
lajista kovasti.
. Samalla harjoiteltiin maalintekoa.
Hän käy auttamassa valmennuspuolella myös Suomussalmen ja Hyrynsalmen
nuoria. Jani Ruotsalainen ohjasti sotkamolaisruunaa.
Vermossa keskiviikkona
ravasi Veikko Tolkkisen valmentama ja Tuomas Pakkasen ohjastama Steel Robo
lähdössään viidenneksi kmajalla 13,0a. Hän pelasi A-poikien SM-sarjaa,
mutta joutui lopettamaan
nilkkavamman takia viime
Arttu Heinonen valmistui Vuokatista liikuntaneuvojaksi toukokuussa ja työskentelee Kajaanin
Hakalla. 10-11 -vuotiaat nuoret saivat tällä viikolla opastusta. Lähde: Wikipedia
22-vuotiaan Heinosen ominta alaa. Heinonen uskoo, että
jokaisella harrastajalla on
haave maajoukkuepaikasta
tai vaikkapa Mestarien liigasta, mikä on tervettä tavoitteiden hakua.
Taidot kehittyvät edelleen.
Omatoimista treeniä tarvitaan.
. SOTKAMO Perjantaina 13. Jos Kainuussa
riittää töitä, hän jää tänne töihin mielellään.
10?11 -vuotiaat ovat energisiä ja ryhmiä pitää osata hallita.
. kesäkuuta 2014
16 URHEILU
Paloa
pallolajille
löytyy
KATIMARI PARTANEN
A
Pitää pystyä
luomaan
tarpeeksi
mukava
meininki.?
Nuori valmentaja:
Vuokatista valmistunut
Arttu Heinonen
ohjaa nuoria
jalkapallon pelaajia
Katimari Partanen
katimari.partanen@almamedia.?
Vuonna 2002 pelattiin jalkapallon MM-kisoja Etelä-Koreassa ja Japanissa. Hän toimii FC Wimman 03?04 -tyttöjen jalkapallojoukkueen valmentajana ja ohjaa muita valmentajia
treenien suunnittelussa.
Pelaajataustaa Heinosella
on Kellon Työväen Urheilijoista, Haukiputaan Pallosta
ja Kajaanin Hakasta. Innostuin pelejä katselemalla. Turnaus on järjestetty
19 kertaa vuodesta 1930.
. Seuraavaksi sijoittunut Lively Lass
jäi 3,5 sekuntia kilometriajassa. Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2014 pelataan
Brasiliassa. Pitää pystyä luomaan
tarpeeksi mukava meininki.
Pojissa ja tytöissä on hieman eroa. Maailman seuratuin urheilutapahtuma kesäolympialaisten
ohella. Turnauksen loppuottelu pelataan Rio de Janeirossa 13. Mitä enemmän kikkailee
pallolla, sen paremmaksi palloilijaksi on mahdollisuus
tulla.
MITÄ
. Tänään on vaativat treenit. Ihan omilla rahoilla pelasin, leukaili Osmo voittoku-
ponkia esitellessään.
Kajaanissa sotkamolaisori
Gary Saknussen oli lähdössään kolmas.
Maanantaina Kuopiossa
kilpaillut Jorma Komulaisen valmentama Sohvin Valle ravasi 28,2 sijoittuen toiseksi. Steel Robosta tuli näin isänsä Briso Robertton
toiseksi nopein jälkeläinen.
Steel Anemone laukkasi
omassa lähdössään jääden
rahoitta.. Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n järjestämä turnaus,
joka kerää maailman parhaat
maajoukkueet taistelemaan
maailmanmestaruudesta joka
neljäs vuosi.
. Tulos
on uusi rataennätys.
Maalikameran kuvaa ei
tarvinnut voittajan varmistamiseksi suurennella. Edellinen rataennätys
13,2a oli vuodelta 2010 ja
Duplexin nimissä.
Illan kohokohtiin kuului
Juha-Pekka Kavanderin
ohjastaman Amour Avengerin näytöstyylinen juoksu.
Viisivuotias ruuna tempaisi
mailin Amerikan malliin läpi
Tiistain iltaravit Kajaanissa
olivat kuntaravit. Tytöt noudattavat
sääntöjä tarkasti, pojat taas
oikovat Heinosen mukaan jokaisessa mahdollisessa paikassa. Heillä on vielä liikunnallinen ja taidollinen herkkyyskausi.
10?11 -vuotiaista ei vielä
näe, kuka pääsee lopulta huipulle. Pojilla on hieman
enemmän myös kilpailuviettiä.
Alussa pojille pitää olla
tiukat säännöt, vaikka pieni
sooloilun varakin sallitaan.
Tämän ikäluokan kanssa tehdään jo oikeita jalkapalloharjoituksia.
Lasten pitää liikkua paljon,
parisen tuntia päivässä. Niin paljon taitavia kavereita. Kontrasti oli melkoinen verrattuna edelliseen iltaan, jolloin lämpötila oli alle
10 astetta.
kilometriaikaan 12,7a. Heinäkuussa edessä
on armeija.
Lasten liikuttaminen on
. Tämä tarkoitti sitä, että kuntien edustajat loimittivat heidän nimikkolähtönsä voittajat.
Raviohjelman perusteella
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Kainuussa on kaksi kaupunkia, Kuhmo ja Kajaani sekä
kaksi kuntaa, Sotkamo ja
Suomussalmi.
Sotkamon kunnan loimilähdön voittajaa olivat loimittamassa kunnanhallituksen
puheenjohtaja Osmo Polvinen ja kunnanhallituksen jäsen Irene Toppinen.
He pääsivät onnittelemaan illan aikana neljä voittoa ajanutta Mauri Jaaraa
Mervin Jaskan voitosta.
Irene Toppinen ja Osmo Polvinen onnittelemassa Mervin Jaskalla voiton ajanutta Mauri Jaaraa.
Onnenahon senaattori Osmo Polvinen tienasi kaksaripelillä yli 20 euroa pelattuaan
suosikit neljän euron panoksella ristiin.
. Se on heidän
vahvuutensa.
PERTTI GRANQVIST
Kajaanin rataennätys
uusiksi
Kajaanin kauden kolmannet
ravit vietiin läpi leppoisan
lämpimässä kesäsäässä tiistaina. 7.
. Teidän pitää keskittyä,
Heinonen tsemppasi kymmenen- ja yksitoistavuotiaita
poikia pelin avaamisessa
Alku-
nika Arffman 63 + 74 = 137 (vierailija)
tuotua)
7 Leppänen, Leppänen Ira OGK, Leppä-
kilpailussa heitettiin kolme sarjaa, jois-
23. 0)
B-rata 2.7 km (Läht. Vie-
Semi?naali:
railijoiksi merkityt eivät kuulu metsäs-
Pasi Niskanen 162 p vastaan Pekka Sir-
Golf
9 Merrit, Hämäläinen Riitta KkG Pikka-
tysseuramme jäsenistöön, eivätkä tä-
viö 156 p.
Katinkulta Golf
rainen Mervi KkG 77
ten voineet päästä alkukilpailutulokses-
Jani Kaipainen 157 p vastaan Timo Sir-
Wilson Open 7.6.2014
10 Vähäsöyrinki, Vähäsöyrinki Pekka
ta huolimatta ?naaliin heittämään seu-
viö 121 p.
Sarja: Lyöntipeli Hcp yleinen, Keltainen/
KkG, Vähäsöyrinki Päivi KkG 79
ramme mestaruudesta. 0, Hyl. 11, Kesk. Juha-
E-poikien Pohjois-Suomen aluesarja
9 Melanen Lauri HCGolf 86
Tulokset :
Mia Jokinen 43.28.
20.44, 10) Siiri Määttä 27.35, 11) Vetja
ni Heikkinen 176 + 142 = 318 (vierailija)
Oulunsalon Vasama-Sotkamon Jymy
10 Jylhänlehto Matti KkG 87
A-rata 3.4 km (Läht. Riitta-
II Tomi Tervo, 2-vahti (1 tuotu)
4 Kylänmiehet, Sirviö Janne KkG, Väi-
14) Antti Flöjt 26.41, 15) Mauri Reinikka
15) Juhani Määttä SoJy 28.16, 16) Lee-
nen 18.13, 9) Mimmu Tornikoski 19.33,
sänen Johannes KkG 71
SoJy 26.46, 16) Ulla-Maria Kankainen
na Meriläinen SoJy 35.23.
10) Aake Hartonen 29.20, 11) Satu Im-
5 Heikkinen, Heikkinen Pekka KkG,
SoJy 27.11, 17) Minna Arffman SoJy
C-rata 1.7 km (Läht. Jani Kaipainen, 2. Harri Hakkarainen 115 + 153 = 268 13. 0)
monen ja Eija Sirviö Ei aikaa.
Liisa Hakkarainen 75 + 92 = 167 (vierailija) 19. 0, Hyl. Pasi Niskanen 185 + 189 =
KkG 76
Rasti Sotkamon kirkonkylällä.
374 3. Timo Sirviö 184 + 148 = 332 5. Olavi Arff-
4 tuotua)
nonen Juho PaG 70
24.20, 13) Jouko Malinen SoJy 25.02,
nen 26.43, 14) Pentti Kela KaSu 28.06,
7) Saila ja Ella 18.12, 8) perhe Kemppai-
man 82 + 87 = 169 (vierailija) 18. An-
I Vili Kotikumpu, 3-polttaja (2 lyötyä, 4
Hägg Harri TGK 73
Vuokatti-keilahallilla 31.5.2014. Oskari Hakkarainen 64 + 67 = 131
II Iivari Vihanto, 2-vahti (3 lyötyä, 1 tuo-
nen Tero OGK 75
ta kahden parhaan sarjan summan pe-
(vierailija)
tu)
8 7, Väisänen Mari NGK, Väisänen Mika
rusteella karsiutui neljä ?nalistia. Kaapo Kaipainen 70 + 89 = 159
Sotkamon Jymy-Muhoksen Pallo-Sala-
EZ]RR[R ^fZdeR
]f\VR ffeZdZR
^jÞd gVc\`ddR
Toimi ensin näin ja lue päivittäin!
1.
Mene verkkopalveluun www.sotkamolehti.?
ja klikkaa oikeasta yläkulmasta Kirjaudu sisään.
Valitse Kirjaudu asiakasnumerolla. Viljami Hakkarainen 77 +
mat 2-0 (7-3)(22-7)
Kampman Jaakko KkG 73
Honkajuurikan Erä ry:n vuoden 2014
77 = 154 (vierailija) 21. Timo Sirviö
6 Romppainen Seppo KkG 76
Suunnistus
32.39, 22) Susanna Mäki-Karvia LaihLu
Evans SoJy 18.09, 6) Altti Heikkinen
7 Heikkinen Jukka KGOLF 79
Sotkamon kirkonkylän sprinttimaastos-
34.27, 23) Minna Tuhkalainen SoJy
18.39, 7) Minna Kangas 18.59, 8) Vanni
(vierailija) 2. Numeron löydät
lehtilaskustasi tai kanta-asiakaskortista. kesäkuuta 2014 SOTKAMO
17
TULOKSIA
KATIMARI PARTANEN
Keilailu
(vierailija) 20. Sanna Mali-
Sotkamon Jymy-Tyrnävän Tempaus
nerva Jari PaG 66
ri Immonen SoJy 21.52, 9) Jouko Im-
SoJy 25.15, 9) Eija Tervo SoJy 25.19,
1) Venla Kankainen SoJy 06.01, 2) Ella
nen 130 + 136 = 266 (vierailija) 14. Pek-
0-2 (3-42)(4-25)
1) Hyppölä Sampo PelPo 18.27, 2) Tee-
1) Mette Hartonen 19.34, 2) Jukka
31.40, 13) Mikaela Laaksola SoJy
ka Kaipainen 151 + 152 = 303 8. Mikko
II Tatu Fordell, sieppari (2 lyötyä, 2 tuo-
/ Punainen
nen 20.31, 5) Miko Härkönen KuPe
to Väisänen SoJy 23.13, 6) Tuija Jurva-
ti Fränti 38.51, 17) Riitta Malinen Ei ai-
Kyllönen 135 + 136 = 271 11. vaikka monta kertaa päivässä!
asiakaspalvelu.sotkamolehti@almamedia.fi
p. Hannu
Sotkamon palkitut:
Rio Golf Greensome 8.6.2014
mu Köngäs SoJy 18.46, 3) Antti Parkki-
Laaksola SoJy 20.19, 3) Joni Korhonen
34.47, 14) Anja ja Pirkko 37.06, 15) Olli
Kaipainen 128 + 146 = 274 9. Heikki
Sotkamon palkitut:
Virtanen Jukka-Pekka KkG 67
KaSu 23.09, 11) Valtteri Kankainen So-
25.30, 11) Sari Krapu 25.37, 12) Piia
Altti Heikkinen 12.16, 5) Elmiina Torni-
Kyllönen 120 + 85 = 205 16. 0)
kinen 138 + 132 = 270 12. 0, Hyl. Pasi Niskanen, 3.
5 Väisänen Johannes KkG 76
moinen SoJy 32.22, 21) Salla Lesonen
16.16, 4) Hanna Littow 18.06, 5) Anneli
1. Näiden sarjojen
Pekka Sirviö 124 vastaan Timo Sirviö
2 Kotiranta Mika GPi 68
ranta Mika GPi 84
voittajat heittivät sijoista yksi / kaksi ja
121 p.
3 Huttunen Pentti KkG 71
13 Piirainen, Piirainen Jarno, Piirainen
31.42, 18) Tuula Roivainen 31.54, 19)
1) Venla Kankainen SoJy 12.47, 2) Ella
häviäjät sijoista kolme / neljä.
Loppusijoitus (neljä parasta):
4 Salmi Hannu PaG 75
Juha KkG PG 86
So?a Pitkänen 32.15, 20) Laura Saasta-
Vihanto SoJy 14.54, 3) Paula Lahenius
Alkukilpailu:
1. 17, Kesk. Sirpa Sirviö
I Aapo Komulainen, lukkari (1+5 lyötyä,
3 Leinonen, Leinonen Jorma PaG, Lei-
Jy 23.37, 12) Anna Moilanen KaSu
Määttä SoJy 26.28, 13) Velimatti Oja-
koski 12.35, 6) Lidia Evans SoJy 17.36,
98 + 96 = 194 (vierailija) 17. Finaalissa heit-
Finaali:
Punainen
11 Mattila, Liinamaa Minna OGK, Matti-
tivät seuramme jäsenistä alkukilpailun
Pasi Niskanen 133 p vastaan Jani Kai-
Kierros 1: Nuas
la Kimmo OGK 80
ykkönen vastaan nelonen sekä kakko-
painen 191 p.
1 Tiusanen Arto KkG 66
12 Kotiranta, Kotiranta Jaana GPi, Koti-
nen vastaan kolmonen. Perjantaina 13. 010 665 9013
NURMES
The
Catastrof
Brothers
Hannikaisen aukio
ti 17.6. klo 17.00
SOTKAMO
Tenetin koulu
ma 16.6. Eemeli Hakka-
Sotkamon palkitut:
6 Heikkinen, Heikkinen Jukka KGOLF,
keilausmestaruuskisat käytiin Bowling
rainen 68 + 74 = 142 (vierailija) 22. Linkin
kautta pääset asettamaan itsellesi salasanan.
5.
6.
ÄMMÄNSAARI
Jäähallin piha
su 15.6. 0)
Triipponen 31.26, 12) Pauli Similä
6. Hannu
I Niko Tuikka, lukkari (3 lyötyä, 8 tuotua)
Sarja: Lyöntipeli Hcp yleinen, Keltainen
nen PudU 20.09, 4) Jussi-pekka Heikki-
SoJy 20.45, 4) Joan Sirviö 22.07, 5) Un-
Tuhtolainen 37.56, 16) Aapo Onni ja Ka-
Heikkinen 141 + 133 = 274 10. klo 18.30. Mika
2-0 (16-6)(10-5)
2 Jylhänlehto, Jylhänlehto Matti KkG,
monen SoJy 22.00, 10) Jussi Korhonen
10) Riitta-Liisa Hakkarainen SoJy
Vihanto 07.39, 3) Katri Määttä 09.54, 4)
Hakkarainen 103 + 110 = 213 15. 25, Kesk. Kari Heik-
tua)
Kierros 1: Nuas
21.06, 6) Janne Kankainen SoJy 21.15,
kainen RasHy 24.25, 7) Kiira ja Maarit
kaa.
1 Kanerva, Kanerva Anne-Mari PaG, Ka-
7) Mika Hakkarainen SoJy 21.34, 8) Jy-
Kiiskinen 24.28, 8) Kenneth Penttinen
D-rata 1.0 km (Läht. 0, Hyl. klo 18.30
Hienoa! Jatkossa voit lukea verkon maksullisia
juttuja käyttäjätunnuksellasi (joka on sähköpostiosoitteesi) ja asettamallasi sanasanalla eli sinulle
tutuilla asioilla.
Mukavia lukuhetkiä . 16, Kesk. Tai jos et
löydä, soita asiakaspalveluumme.
2.
Tarkista yhteystietosi ja syötä kenttään
sähköpostiosoitteesi.
3.
Saat antamaasi sähköpostiin viestin kirjautumisesta.
4.
Avaa sähköposti ja paina siinä olevaa linkkiä. Jani Kaipainen 196 + 158 = 354
Pesäpallo
8 Sirviö Janne KkG 80
sa suunnistettiin Jymy-rastit 11.6.
40.14, 24) Alma Peltonen 42.35, 25)
Triipponen KuPe 20.23, 9) Inkeri Tervo
4. Hanna Heikkinen 172 + 209 = 381 p.
Pekka Sirviö, 4. Pekka Sirviö 165 + 149 = 314 7
Näitä oli kiva tulla katsomaan. Kuten tunnettua, aloittaminen on kaikkein vaikeinta.
Sitten asiaan. Sunnuntain evankeliumitekstissä puhutaan viinitarhurista, joka leikkaa kuivat tai muuten tuottamattomat oksat pois.
Jäljelle jättämänsä hän puhdistaa liioista versoista, jotta
terveet tuottaisivat enemmän hedelmää.
Suomalaiseen miljööseen sijoitettuna sama sanottaisiin
jotenkin näin: Mansikanviljelijä käy syksyllä läpi marjapenkkinsä ja katkoo rönsyt, etteivät ne imisi kasvilta voimaa, vaan pensas tuottaisi seuraavana kesänä paremman
sadon.
Herukanviljelijä jättää vain terveimmät versot. Olen Sotkamon 4H-yhdistyksen johtokunnassa ja
oli luontevaa, että lampaani
tulivat hoitamaan aluetta,
Sormunen kertoo.
. Tämä on hartauskirjoitus, jossa elämänläheisistä esimerkeistä huolimatta tähtäin
on hengellinen.Kaikkea ei voi ilmaista esimerkein tai kiertoimaisuin.
Jeesus tahtoo muistuttaa että Hänessä pysymisen edellyttää hänen sanojensa ja opetustensa mukaista elämää.
Siitäkin huolimatta, vaikka siihen ei täydellisesti pysty yksikään ihminen.
Siitäpä syystä onkin hyvä tietää, etteivät kenenkään kynnet pidä pitkään roikuttaessa hedelmäpuussa. kesäkuuta 2014
18 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Lampaan
lokoisaa
Kuivien oksien kesäleikkaaja
elämää
Matti Korhonen
Kirjoittaja on rajavartija evp
S
otkamo-lehden hartauskirjoittajien viimeisimmässä listassa on 25 nimenä. SOTKAMO Perjantaina 13. En ole ikinä ennen
nähnyt lampaita, idean äiti
Nina tuumii.
Suurin osa laumasta on suomenlampaita, osa kainuun
harmaksia. Nyt lähellä olevia lampaita voi käydä rapsuttelemassa.
Kainuulaisille pienyrittäjille
työhyvinvointikoulutusta
Yrittäjille maksuton työhyvinvointikoulutus alkaa syyskuussa Kainuussa.
Valmennus toteutetaan
Kainuun Ammattiopiston
oppisopimuskoulutuksena ja
koulutuksen toteuttaa TyövirePlus.
Tietopuolinen valmennus
toteutetaan iltaisin noin kerran kuukaudessa.
Jokainen yrittäjä saa lisäksi kaksi 1,5 tunnin kahdenkeskistä valmennusaikaa.
Ryhmään otetaan 14 valmennettavaa.
Pienten kivijalkayrittäjien
työssä jaksaminen ja työhyvinvointi on TyövirePlussan
Kirsti Hirvasen sydäntä lähellä
Hän on itse toiminut yrittäjänä 28 vuotta ja kertoo
käyneensä läpi suuria muutoksia yrittämisessään.
Omista ja toisten yrittäjien
käytännön kokemuksista on
vuosien varrella syntynyt
palvelutuote YrittäjäVire+,
jossa yrittäjän jaksaminen ja
työhyvinvointi ovat pääroolissa.
. Metsiänsä
hoitava raivaa kasvua hidastavat ryteiköt.
Jeesuksen opetuksen ydin tähtää kaiken sellaisen turhan
karsimiseen, joka estää pysymistä ?tosi viinipuussa?, jolla
hän tarkoittaa itseään.
Isäänsä, kaikkivaltiasta Jumalaa hän nimittää oksia leikkaavaksi puutarhuriksi.
Operaatio on siis osaavissa käsissä. Paljon merkitystä on
myös sillä, että kurssilla saa
vertaistukea toisilta yrittäjiltä, Hirvanen toteaa.
Keskiössä on työssäoppiminen omassa yrityksessä;
oivalletun vieminen oman
yrittämisen arkeen. 4H-yhdistykselle maksetaan Elävä Kainuu Leaderin erikoisympäristön hoitotukea.
4H-yhdistys toteuttaa
Syntiniemen alueella erityistuen edellyttämää hoitosuunnitelmaa vuokrasopimuksen saakka. Ninalla ja Ellalla ei ollut
aiempaa kokemusta määkijöistä.
. Tavoitteena on oppia kohdentamaan ajankäyttö ja voimavarat oikein, tunnistaa omat
vahvuudet ja verkostot.
Kurssilla etsitään keinoja
stressin hallintaan ja rentoutumiseen sekä yrityksen tulokselliseen johtamiseen.
. Nyt ne ovat vielä arkoja.
Kun laitumella käy ihmisiä,
ne huomaavat etteivät ihmiset tee mitään pahaa ja alkavat tulla itse ihmisten luokse.
12-vuotiaiden tyttöjen
mielestä lampaat ovat rauhallisia, mukavia ja kilttejä.
He toivovat, että ihmiset kohtelevat lampaita kiltisti.
He ovat katsomassa eläi-
miä jo toista kertaa ja aikovat
vierailla laitumella uudestaan.
. Yrittäjä
on yrityksensä tärkein pääoma, mutta opitun käytäntöön viemiseen tarvitaan
usein potkua yrityksen ulkopuolelta.
www.tyovire.?. Koulutus
auttaa oivaltamaan, mitä työhyvinvointi tarkoittaa juuri
minun yrityksessäni ja mikä
sen vaikutus on yrityksen tulokseen, kertoo Kirsti Hirvanen.
Tapaamisten aiheina ovat
muun muassa Iloa, voimaa ja
tulosta työhyvinvoinnilla. Jos jäisi odottamaan jotakin suurta inspiraatiota, leh-
A
Operaatio on
siis osaavissa
käsissä.?
dessä olisi sillä kohtaa valkoista tyhjää. Ote on sitäkin lujempi, kun Hän pitää halulliset kiinni itsessään.
tiistaisin ja
perjantaisin
verkossa joka päivä
Uudistunut
www.sotkamolehti.fi
Syntiniemi: Ruohonsyöjät putsaavat aluetta
Maija Räsänen
maija.rasanen@almamedia.?
Kolme tyttöä lähestyy villavia
otuksia kamerakännykät käsissään. Isäntä tietää mitä tekee.
Millaista jälkeä syntyisi, jos saha tai pensasleikkurit annettaisiin ammattitaidottomalle naapurille, joka kävisi soheltamassa oliivipuut piloille?
Tai Kainuussa herukkarivistöt. Metsäisiä niittyjä ja hakamaita ei oikein muuten voi
hoitaa kuin laiduntamalla.
Vuosittaiset niitot ovat vain
tekohengitystä.
Maisemanhoitotehtävän
lisäksi lampailla on oma
edustusrooli kirkonkylän
asukkaiden iloksi.
. Ihmiset ovat alkaneet
vieraantua maaseudusta ja
sen elämästä. Se tarkoittaa, että jokainen talkoisiin osallistuva joutuu tai saa paneutua tehtäväänsä kaksi kertaa vuodessa
En tiedä muiden valmistautumisesta,
mutta itselläni työstäminen kummittelee takaraivossa sitä tiheämpään mitä lähemmäksi eräpäivä tulee.
Emerituspiispa Olavi Rimpiläisen ohjetta noudattaen luen seuraavan sunnuntain tekstit, joiden pohjalta pitäisi sitten saada jotakin aikaan.
Hengellisessä yhteydessä uskotaan, että kyllä se sanottava annetaan. Yrittäjän jaksamiseen
vaikuttavat useammat asiat
kuin pelkkä fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen tai henkinen hyvinvointi. Kotona ei ole muuta kuin
koira, niin tämä on vähän
vaihtelua, Eevi sanoo.
Hän on nähnyt lampaita
aiemmin maaseutunäyttelyssä. Jonkun aikaa menee, että lampaat tottuvat alueeseen. Siihen voikin luottaa.
Mutta silti se ei tee tyhjäksi kirjoittajan omaa ponnistelua. Lampaat väistävät
innokkaita kuvaajia mäntyjen juurelle.
. Viisaasti sanottua. Löysimme kauempaa
vähän isomman lauman.
Lampaat ovat vielä aika arkoja, Ella Juntunen kertoo.
Juntusen kanssa lampaita
kävivät katsomassa myös Eevi Immonen ja Nina Parkkari.
Yhteensä Syntiniemessä
on tällä hetkellä 19 lammasta.
Viimeksi niitä oli niityllä noin
20 vuotta sitten.
Lampaiden omistaja ja
maaseutuyrittäjä Jouko Sormunen kertoo, että lampaita
saa käydä katsomassa, kunhan muistaa sulkea aitauksen portin.
. Tavoitteena
on Syntiniemen alueen mai-
Lempeitä lampaita saa käydä tervehtimässä, kunhan muistaa sulkea a
semallisen ja lajistollisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja vahvistaminen.
. Lampaat ovat
ruokapalkalla hoitamassa
luonnon monimuotoisuutta.
Syntiniemen alueen omistaa Sotkamon seurakunta.
4H-yhdistys on vuokrannut
alueen vuonna 2010 seurakunnalta vuoden 2015 syyskuun loppuun saakka.
Vuokrasopimus perustuu
luonnon ja maiseman monimuotoisuuden kehittämiseen. Menettäisikö lukija
siinä sitten mitään, on toinen kysymys.
Olisihan siinä lapsille mukava piirustustila tai perheen
äidille paperia ostoslistaa varten.
Kirjailija Veikko Huovinen totesi kerran inspiraatiosta jotenkin siihen tapaan, että se on sitä kun laittaa paperin kirjoituskoneeseen ja alkaa kirjoittaa
ma?pe klo
9?16.
Sotkamo
Johanneksenkulma. ma?pe klo 9?14. 14
srk-talon leikkikentällä. Niillä on nyt Syntiniemessä hyvä laidun. Retkellä
tutustutaan luonnonkasveihin ja villiyrttien käyttöön.
Maksuttoman retken järjestävät Lentua Seura ry ja
Luontokeskus Petola.
Suomi Soi. 25.5.2014 Kemijärvi
Päättyi pitkä kaari elon,
vanhemmat ovat saaneet levon,
nukkukaa unta rauhaisaa.
Rakkaudella muistaen
Arja
lastenlapset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
5DNNDDPPH
Murrekisa
Ristijärvellä
Lampaita kävivät katsomassa Ella Juntunen (vas.), Eevi Immonen ja Nina Parkkari.
aitauksen portin.
Syntiniemen mustia ja valkoisia lampaita pitää lähestyä
rauhallisesti. Tea
. Kuvataiteilija
Elisa Matikaisen maalauksia
ja installaatio. . Sotkamon Helluntaisrk, Makkosentie 51, su 15.6. Järjestäjiä
tänä vuonna ovat Ristijärven
kunta, Suomen Heimot ry,
Elias Lönnrot -seura ry ja Kainuun lausujat ry.
Järjestäjäyhteisöjen tavoitteena on laajentaa murretapahtumia vuosittain useille
paikkakunnille.
Murrekisa pidetään joka
vuosi tai joka toinen vuosi
Kainuussa tai Koillismaalla.
Suomen Heimot ry järjestää valtakunnallisen murremestaruuskisan Kainuussa
vuonna 2015, jolloin eri maakuntien mestarit tulevat mittelemään Suomen mestaruudesta.
Kilpailijoiden etukäteisilmoittautumiset Kainuun ja
Koillismaan murrekisaan voi
lähettää Lasse Lyytikäiselle
osoitteeseen lasse.lyytikainen@kulttuuri-info.fi, puh.
040 849 4569.
Kilpailuun voi ilmoittautua myös juuri ennen murrekisan alkamista.
Menoinfo
OIKAISU: Sotkamo-lehdessä
10. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli. (08) 6172 3520 tai 6172 3521
Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO
sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi
www.sotkamonseurakunta.fi
La 14.6.
klo 12 Vuokatinrannan konfirmaatiomessu Sotkamon kirkossa.
Su 15.6.
Helluntain jälkeinen aika
Pyhän Kolminaisuuden päivä
Salattu Jumala
Klo 10 Konfirmaatiomessu (1. klo
18.30.
Sotkamo
Jumalanpalvelus. Sateella sisätiloissa.
NÄYTTELYT
Kuhmo
Juminkeko. Perjantaina 13. klo 11. 15.5.?31.12.
ma?pe klo 11?17, la klo 10?15.
ILMOITA
Voit ilmoittaa tapahtumasi
Menoinfoon osoitteessa
www.sotkamolehti.fi. 19.6.
Ohjattua leikkikenttätoimintaa 3 . 22.5.2014 Kemijärvi
s. Sivun 13 menovinkit
olivat vuoden takaisia.
Alla tuoreita menovinkkejä.
Kainuun ja Koillismaan murrekisa järjestetään lauantaina
5. Tiedustelut, p. Ei kannata huutaa eikä
metelöidä, Sormunen neuvoo.
Ensi kesänäkin saattaa
Syntiniemessä lampaita lai-
Laitumelta löytyy selkeät ohjeet vierailijoille.
duntaa.
. heinäkuuta Ristijärven Virtaalassa kello 13.00?15.30.
Kainuun murre elää vahvaa nousukautta. Laitumen portilla on vierailijoille selkeät
ohjeet ja Sormusen yhteystiedot kysymysten varalta.
. klo 16?18.
Ohjattua leikkikenttätoimintaa 3-8-vuotiaille. ma?ke, pe klo 10?
19, to klo 10?16.
Luontokeskus Petola. Luonnonkukkapäivän retkikohde
2014, Pohjoispuolentie 3001,
su 15.6. Sotkamo, su 15.6. Härkönen
s. Turinatupa,
Akkoniementie 9, pe 13.6. Yhteinen perintömme - matka halki kansallispuistojen. 2.5.?13.6. Omat eväät
ja sään mukainen vaatetus mukaan.
Tervetuloa!. kesäkuuta ilmestyneessä
menoinfossa oli virheellisiä
tietoja. Kuhmo-talo,
Koulukatu 1, ma 16.6. Päivä tulou, toinen mänöy. 9.5.1924 Vieremä
k. 010 665 6000.
Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.?.
/RSSXL WXVND WXOL UDXKD
XQL NDXQLV LNXLQHQ
(OQD VLVNR
(L DXWWDQXW DSX LKPLVWHQ
HL UDNNDXV UXNRXV OlKHLVWHQ
2OLW WRLYRVVD SllVWl YLHOl NRWLKLQ NHUUDQ
PXWW PDWNDVL MRKWL OXR WDLYDKDQ +HUUDQ
/lKLRPDLVHW
5DNNDDPPH RQ VLXQDWWX KLOMDLVXXGHVVD OlKHLVWHQ
OlVQl ROOHVVD /lPPLQ NLLWRV RVDQRWRVWD
Valmistuneet
kiittävät.
Kiitos!
Inka
Lukkari
Sotkamon Seurakunta
Puh. Seurakuntatalo, Kainuuntie 39, 2.6.?
19.6. Juhlien ajaksi lampaat
haettaisiin pois laitumelta,
Sormunen miettii.
. Toimitus pahoittelee tapahtunutta.
5HLQR $DUUH (HPHOL
7(592
Karvisen näyttely, jossa ovat
esillä niin suomalaiset kuin
kaukaisemmatkin kansallispuistot. 27.7.1922 Ristijärvi
k. 16.6.?30.9.
ma?pe klo 12?18.
Kuhmon kaupunginkirjasto.
Taisto Niskanen KUHMO
KESÄLLÄ -valokuvanäyttely.
6.6.?31.7. Ainakin aita kestää pari
vuotta. klo
9.
Luonnonkukkaretki. 8-vuotiaille
arkipäivisin klo 9 . Se on järeämpi mitä
lampaat yleensä tarvitsevat,
mutta aitaus suojelee lampaita koirilta.
Ensi kesänä pidettävien
Herättäjäjuhlien aikaan Syntiniemeä saatetaan alustavien suunnitelmien mukaan
käyttää telttailualueena.
. rippikoululeiri)
Sotkamon kirkossa.
Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa.
Ti 17.6.
klo 19 Kesäillan hartaus
siunauskappelissa.
Ke 18.6.
klo 18.30 Tapion päivän virsiseurat
Virkkusten vanhassa pirtissä,
Kontinjoella Lontanniementie 35.
17.6. Aberra Teferi, Heikki Penttinen.
Käsityöryhmä. kesäkuuta 2014 SOTKAMO
19
MAIJA RÄSÄNEN
Rakas isäni ja äitini, ukkimme ja mummomme
HUTTUNEN
Arvo Aukusti
Martta Eliisa
o.s. Toivossa on hyvä elää,
kyllä lampaita Syntiniemeen
varmaan tulee ensi kesänäkin. Toivottavasti viattomat luontokappaleet saavat olla kiusaamiselta
rauhassa.
TAPAHTUMAT
Kuhmo
Luonnonkukkien päivän
opastettu kasviretki. klo 14?15.30
Ym. Postikortit
. Kirjekuoret
. Käyntikortit . 08 666 2223
??????
?????????
???
????????????
???. Esitteet
. 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
www.sotkamolehti.?. Lomakkeet . kesäkuuta 2014
20
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Asianajotoimistot
Kirjapainot
SOTKAMON KIRJAPAINO
Tmi Kari Simonen
lakiasiat kaupanvahvistukset
Kysy hinta
ilmoituksellesi!
p. painotuotteet
Parturit ja kampaamot
Täältä
ilmoituksesi
huomataan!
Parturi-kampaamo
HELENA
P. Hautakivet . 010 665 6013
. (08) 6660 135
Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä)
Puh. Tarrat . (08) 666 1505,
040 558 6922
Olen lomalla
19.6.-20.7.
ma 9-17
ti-pe 9-18
la 10-16
Aitoja makuja läheltä
Kesäaika ma-su 11-17
Huuskonniementie 19 A,
Vuokatti
www.huuskolantila.net
Täältä
ilmoituksesi
huomataan!
Kauneushoitolat
25?
40?
Pätevä
palveluhakemisto
Kysy hinta
ilmoituksellesi!
Kuppausta ?
p. Tuula ja Sari
Kukka- ja hautauspalvelut
www.hiuskulma26.fi
HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY
Palvelua perinteitä kunnioittaen
Kainuuntie 19,
88600 SOTKAMO p. 88600 Sotkamo
puh. 044 974 1924
Hierojat
?
Täältä
ilmoituksesi
huomataan!
????????????. Perunkirjoitukset
Kukkakauppa
Ahkeraliisa Oy
Hammaslääkärit
Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo
www.ahkeraliisa.net
Lääkäripalvelut
P. (08) 652 1533
www.kuhmonlaakaripalvelu.?
Kodin tekniikka ja kalusteet
Palvelut
Sammontakojankatu 8
Puh. ja fax 0207 940 660
Myynti ja tekninen neuvonta
0207 940 663
Tuotteet myös avaimet
käteen palveluna.
Soita edustajallesi
Tommi Moilanen
p. la-autoasema
Järjestelyt . Kutsukortit
. 010 665 6013
Pätevä palveluhakemisto
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. ?????
Kuljetukset
Akkoniementie
4 B 1A,
88600 Sotkamo
Puh. (08) 666 2862
avoinna ma - pe 9-17
Snowpolis, Kidekuja 2,
puh. 08 6660 070
Torikatu 1
Ent. Pitopalvelu . SOTKAMO Perjantaina 13. ??????????
+DUMXNDWX
6RWNDPR
3
DUN
OD
VX
Kainuuntie 24 (tori)
p. 08-6662 251, 040-5290 251
kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi
Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo
Autotarvikkeet
Tervetuloa! t
Mistä
nimi tulee?
a) Rakennuksissa on ollut saman niminen kauppa b) Rakennukset
ovat olleet viljamakasiineina c) Museossa on niin paljon tavaraa.
2. Vesipiikkaukset
. ok-talot, rivitalot
. LVI -urakointi ja laskutyöt
. Nuohoukset
Nuohoukset
?
. asennus ja myynti
. ,?VGCUVKQKFGP LC MCKXQLGP V[JLGPP[MUGV
. #TMKUVQLGP VWJQCOKPGP
. on?
a) Pöllyvaarassa b) Hiukassa c) Vuokatissa
Oikeat vastaukset 1/b, 2/c, 3/a, 4/b, 5/c, 6/b, 7/c
.. + 0,059 ?/min. 0500-281 355
Heikki Sirviö
7PL 6XXWDUL 7XRPR
OSTA TAI
VUOKRAA
.DLQXXQWLH $ 6RWNDPR
3
Leikkaa talteen
Olisiko
tässä sinun
paikkasi?
?
. Perjantaina 13. Siltasaari tunnettiin aiemmin nimellä`?
a) Murhisaari b) Kalmosaari c) Raatosaari.
6. ja
matkapuhelimesta 0,0821 ?/puh. (08) 664 585, 0400 283 319
suunnittelu
asennukset
tarvikkeet
maakaapelinäytöt
VUOKATTISERVICE OY
Jäätiönrinteenpolku 3, Vuokatti
PUHELIN 040 7374 734
pekka.suhonen6@gmail.com
. 0400 275 129
. -WKXCKOWTK RWTWP JKGMCP [O RQKUVQQP
. -GT?[URCRGTKP PQWVQ LC XCUVCCPQVVQ
3XK ZZZ KXXULQDLQHQ À
Palvelunumeroihin soittaminen maksaa 8,21 snt/min+6,9 snt/min lankaverkosta tai 8,21 snt/min+16,9 snt/min matkapuhelin.
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. kesäkuuta
Nimipäivää viettää Raili ja Raila sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Akuliina, Alina, Liina ja Ville.
Aurinko nousee kello 2.39 ja laskee kello 23.35.
La 14.6.
Nimipäivät: Kielo, Pihla Ortod: Eeli, Torsti.
Aurinko nousee kello 2.38 ja laskee kello 23.36.
Su 15.6.
Nimipäivät: Vieno, Moona, Viena Ortod: Aamos, Joona,
Joonas, Aukusti, Kusti, Kriska.
Aurinko nousee kello 2.37 ja laskee kello 23.38.
Ma 16.6.
Nimipäivät: Päivi, Päivikki, Päivä Ortod: Tiihon.
Aurinko nousee kello 2.36 ja laskee kello 23.39.
Ti 17.6.
Nimipäivät: Urho Ortod: Sauri, Manuel, Manu, Sauli, Ismo.
Aurinko nousee kello 2.35 ja laskee kello 23.40.
Ke 18.6.
Nimipäivät: Tapio Ortod: Leino, Onni.
Aurinko nousee kello 2.35 ja laskee kello 23.41.
To 19.6.
Nimipäivät: Siiri Ortod: Juuda, Jopi, Job.
Aurinko nousee kello 2.35 ja laskee kello 23.41.
TIETOKILPAILU
1.Sotkamon museota sanotaan makasiinimuseoksi. ?Valimon monttu. atk-pohjainen
sähkösuunnittelu
. Korkeapainepesut
. Jälkivahinkojen
. Ilmastoinnin
Ilmastoinnin puhdistukset,
säädöt ja mittaukset
puhdistukset
Palvelut hoitaa
9XRNDWLQ %HWRQLDVHPD
HORMITOHTORI KY
3
Ari Laukkanen
. Kirjailija Veikko Huovisen työhuone siirrettiin Niemelään.
Niemelässä aiemmin on ollut muun muassa?
a) Kirkkoherran virka-asunto b) Kunnanlääkärin vastaanotto c)
Metsähallituksen piiritoimisto.
5. sähkötarvikemyynti
SOTKAMON
SÄHKÖTEKNIIKKA OY
PL 61, 88600 Sotkamo
P. 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
RUOKALISTAT
PÄIVYRI
Kotihoitoateriat vko 25
Ma: Lihapata, perunat, lämmin kasvis, salaatti, mangokiisseli
Ti: Lasagnette,lämmin kasvis, salaatti, rusinakiisseli
Ke: Kultainen kalkkunakeitto, kasvislisäke, juusto, mansikka-puolukkakiisseli
To: Uunikala maissi-curryastikkeessa, perunasose, kasvis,
salaatti, boysenmarjakiisseli
Pe: Uunimakkara, perunasose, kastike, kasvis, puolukkakiisseli
La: Uunilohi, kermaperunat, kastike, kasvis, kuningatarkiisseli
Su: Porsaan paisti, peruna, kastike, kasvis, pannacotta
Tänään on perjantai 13. Purkupalvelut
torjuntapalvelut
Sotkamo: työtilaukset ja päivystys 24h 0400 658 983
Delete Puhdistuspalvelut Oy
www.delete.?
Kajaanin toimipiste
Kirkkoahonkatu 3
87250 Kajaani
2KGPK. vaihtimet
Myymälämme palvelee
arkisin klo 7.00-17.00,
lauantaisin 9.00-14.00.
Tervetuloa!
www.lvi-korhonen.fi
Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa
lankapuhelimesta 0,0821 ?/puh. 23%
sahkomies@vuokattiservice.fi
VUOKATTISERVICE.FI
TUOTANTO-, TOIMISTOJA VARASTOTILAA
75$.725, -$
.21(+82/72
Yrityspuisto
- 8+2 9 ,/0,
Sotkamon Salmelanranta Oy
Arto Sirviö Puh. #UVKQKFGP O[[PVK LC XWQMTCWU
. Nibe vesi-ilmalämpöpumput
. Suurtehoimuroinnit
huuhtelut ja kuvaukset . Viemäreiden avaukset, . urakointi
. sähköasennukset
. Herman Renforsin vaimolleen hääpäivälahjaksi rakennuttama huvila on?
a) Kaitainsalmella b) Huuskonniemellä c) Tikkalansalmella.
4. Nibe maalämpöpumput
maahan ja kallioon
. UWWTKC [OR?TKUV?VGMQLC
. Hinnat sis. 8KGO?TKGP CXCWU RGUW LC MWXCWU
. alv. Toivolassa, vanhassa valkeassa talossa Tähtelän kerrostaloja vastapäätä on toiminut?
a) Kunnanvirasto b) Sotkamon Säästöpankin konttori c) Kajaani
Oy:n piirikonttori.
7. +358 (0)400 997 515
Salmelantie 43 G 2 88600 SOTKAMO
.$,9,1.21(7<g7
ASIANTUNTEVAA
SÄHKÖALAN PALVELUA
. IV-työt
. kattilat, varaajat
. + 0,1691 ?/min.
Jonotusaika on maksullinen. Sotkamolaisen sananlaskun mukaan rösettä on kuin?
a) Riivalin aitassa b) Sopalan aitassa c) Moilalan aitassa.
3. kesäkuuta 2014 SOTKAMO
21
Sähköistykset
Työsuoritukset
P.
Työsuoritukset
Työsuoritukset
UTKITYÖ
VI -Palvelu
Korhonen OY
SUHONEN
010 322 1313
Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti
Keskuskatu 7,
88600 SOTKAMO
P
P. Sähköpostilla . Max. P. H.
4800/v. 0500
429 290.
www.myyjaostacom/1661841
Vuokralle tarjotaan
HIRSIKESÄMÖKKI hiekkarannalla Ämmänsaaren tuntumassa. tammikuuta
on ohjelmassa kuhmolaista
tanssia, koreografeina Ritva
Kuha ja Maija Palsio, mutta
myös kansainvälisesti tunnettu Rimpparemmi Sampo
Kerolan koreogra?alla Yolo ?
you only live once.
Juminkeossa avataan uusi
taidenäyttely 4. 050 514 8770.
RT-YKSIÖ Hyrynsalmella, hyväkunt., oma sauna. 040 542
5916.
Valkoinen
MITTELSPITZIN
UROSPENTU, 8 vkoa. Tällä kertaa sen
taiteelliset näkijät ovat Venäjältä. 050 462 7600.
VAPAA-AJAN KIINTEISTÖ Itä-Kainuusta. Tied. 4/2014.
Huoltokirja, metalliväri, vetok.,
navigaattori, 2 renkaat aluvant.,
autom. 041 470 7717.
KOTIKIRPPIS 14.6. Vuokra 430 ?/kk.
p. NOPEA HUOLTOPALVELU.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. Sari 0700 84 444,
ota talteen. kunt., ruostevapaa, Suomiauto. Kahdeksan sorsanpoikasta suuntasi kohti
Isoatiristä pinteestä päästyään.
Sorsanpojat
pelastettiin käsin
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Torstaina aamupäivällä vähän ennen kello kymmentä
oli sorsaemo kahdeksan poikasensa kanssa ylittämässä
Pohjavaarantietä Isotirisen
lammen kohdalla.
Emosorsa sai räpylänsä
nostettua ajoradalta jalkakäytävälle, mutta poikaset eivät. P.
040 835 2224.
OKT 120 m2 Sotkamo kk, talossa takka-leivinuuni tulikivestä.
Läh. 15.
Urheilukatu 4, Kuhmo. 354 tkm,
huoltok., ilmast., ym. 0400 285 662.
LAMI 405 ohjausp. Taulu-TV 15,8?/12 V
mökille tai vaunuun 70 ?. P. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. P. 044 947
8111.
LASIKUITUVENE ja RAIVAUSSAHA ammattikäyttöön. Tarjoa ilt./
viikonlop. Kuhmo p. 010 665 6000
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
www.sotkamolehti.fi
Myydään
SUOMI soutuveneet alk.
995,-. kesäkuuta 2014
22 ELÄMÄNMENO
PERTTI GRANQVIST
Kuhmon
Talven
ohjelma
selvillä
Kuhmolaisten kulttuuritoimijoiden yhteistyössä kokoama talvinen kulttuuritapahtuma Kuhmon Talvi järjestetään seitsemännen kerran
1.?6. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
Verkkoon/lehteen: . 044
300 8911.
Suvi VENE 440 ja Yamaha PERÄMOOTTORI irtosäiliöllä 4 hv.
P. 050 550 8947.
RT-KAKSIO 64 m2 Sotkamossa.
P. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. 040
749 4390.
OK-TALO Suomussalmella Tervakankaalla, lähellä palveluja,
remonttitaitoiselle. 044 263 6550.
TONTTI Suomussalmelta. p. lehteen
maanantaina 16.6. 044
279 0712.
Ostetaan
Kaikenlaista
Rakennusoikeuden sisältävä KESÄMÖKKITONTTI enintään 12 km
Kuhmon kaupungin keskustasta.
P. VENE+luotain.
Yamaha 2 T-tuorevoitelu 20 hv
perämoottori. P. Konsertissa
esiintyy Sinfonietta Lentua.
2. 253
tkm. P. tammikuuta
otsikolla Taiteilijoiden Kalevala Venäjällä. 040 523
2996.
Edullisesti KAKSIO Sotkamon
kk. (sis. 0400
977 037.
Vama 250J TAKALANA + TUKIPYÖRÄT, lähes käyttämätön. Hyvä. Näyttelyssä on esillä
seitsemän taiteilijan töitä. 1700 ?. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . 750,-. remontit tehty. P. 040 174 7688.
Katinkullassa, 27 VIIKKO, 28.6.5.7.2014 4 henk. Varma vuokra! P. Aj. niin, etteivät linnut
liiskautuneet.
Sitten auto siirrettiin varovasti pois ja vesilinnun poikaset nostettiin hellävaroin
jalkakäytävälle. 0400 239 200.
Halutaan vuokrata
Siisti, rauhallinen, 50+ nainen
haluaa vuokrata fiksun, hyväkuntoisen KAKSION/KOLMION
Ä-saaresta läheltä palveluja.
Yhteydenotot pikaisesti p. P. 044 575
8607 Kuhmo.
NISSAN 1.6 vm. P. SUZUKI perämoottorit
alk. 044
508 0728.
Ostetaan
GOLF VARIANT bensiini, vm.
2000-2004. Metsäyhtymä Kähkönen. Kats. tammikuuta avataan
Kuhmon kirjastossa tietokirjailija Jouni Laaksosen
näyttely Retkeilykirjailijan
matkassa.
Samana päivänä Laaksonen pitää samalla otsikolla
luontokuvaillan Luontokes-
kus Petolassa.
Lauantaina 3. Lasten
INSERA polkupyörät alk.
129,-. 040
581 9916.
BICHON FRISEN luovutusikäiset PENNUT. 130 tkm. Myös KLAPI-PILKONTAA tehokkaalla siirtokalustolla. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. P. tammikuuta 2015.
Tapahtuma avataan Kuhmo-talossa kuvataiteilija Lii-
sa Linkolan näyttelyllä Väripäiväkirjani. 0400 168 083.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. Tupakeittiö,
makuuhuone, parvi. erätuotteita.
Tmi Korpirosvo, Kuhmo, p. H.
1.600 . 87. ilm. 900 ?. Vast.
Ylä-Kainuun konttoriin nimim.
?Jätkänhumppa?.
Ota uusi suunta elämääsi. (08) 741 550.
Kaupitellaanko sinulle kenties
VARASTETTUA TAVARAA (mm.
moottorisaha, kannettava tietokone, pölynimuri). 0400 281 991, 08 712 150.
Ilmalämpöpumput ja kodinkoneet. P. Vaatimatonkin
käy. 044 999 7437/Helena.
KIINTEISTÖJEN KONETYÖT yms.
Kiinteistö- ja laitehuolto Teuvo
Mäkeläinen, p. He
ovat tulkinneet Kalevalaa
maalauksin, videoteoksin ja
kangastöin.
Samana iltana Kuhmo-talon Lentua-salissa voi nauttia
Kuhmon Kamarimusiikin
talvikonsertissa, jossa kuullaan Villa-Loboksen,
Bruchin, Poulencin, Stravinskyn ja Glinkan musiikkia.
Esiintymään ovat tulossa
Vladimir Mendelssohn, alttoviulu, Michel Lethiec, klarinetti, ja Andrea Rucli, piano.
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Paikalle sattuneet auttoivat sorsanpoikaset korkean ajoradan
reunuksen ylitse.
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin.
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. 0400 284
217 Suomussalmi.
KANGASPUUT, vähän käytetyt.
Työleveys 150 cm. 040 513 2633.
ULTRAPOINT-pannat ja ohjelma,
Meindl-goretex kengät, Fintrees
kääntöasu ym. 0400
283 502 Kuhmo.
KOIVU-KLAPIA 33 cm, kuivaa Ilaatu. myy. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.?. kauhan käänöllä. P.
044 274 6963.
Myydään tai vuokrataan remontoitu KT-KAKSIO Suomussalmen
Pitämällä. 040 934 5585.
MAZDA 6 1.8 ELEGANCE -03.
Aj. Taiteilija Linkola
tulee itse kertomaan taiteestaan.
Uudenvuodenpäivänä on
myös perinteinen konsertti
Kuhmo-talossa. 040 596 4917.
Saunallinen YKSIÖ Sotkamon
keskustasta. 0400 571 028.
Kuhmossa YKSIÖ Rajakatu 39.
Vapaa. Ei seksilinja.
ULKOMAALAUSTÖITÄ vuosien
kokemuksella kotitalousvähennyksin. p. 040 568 4370.
Traktorin TAKAKUORMAAJA Renki 500, hydraul. Mökki, mummonmökki
tai vastaava. Kuultuaan
emonsa äänen lammenrannasta, lähtivät pienet untuvikot kohti heille luonnollista
elementtiä.
Sotkamo-lehti
ilmestyy
juhannuksen vuoksi
poikkeuksellisesti
TORSTAINA 19.6.
Pyydämme toimittamaan ilmoitukset to 19.6. 0800 393 950.
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. Lämmin eristetty KOIRANKOPPI. P. P. P. P. Huollettu ja kuitit tallella.
Om. Jos tavaran
alkuperä epäilyttää, niin otathan viipymättä yhteyttä Suomussalmen Poliisiin.
Juhannustanssit
lähestyy,
vieläkö löytyisi tosi METSIEN
MIESTÄ, joka taitaisi tangon
vaihtoaskelin, ikä 69+. 259,-. 046 620 6734.
Ja matka jatkuu. 0400 186 584 Suomussalmi.
MB C 200 CDi Combi -00. P . Hinta 500
?. VIKING ruohonleikkurit alk. OSSIN KODINKONEHUOLTO, S-salmi kk. alv). (08) 741 068
PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Veratuotteet Anja p. SOTKAMO Perjantaina 13. klo 16 mennessä
Konttorimme on suljettu perjantaina 20.6.
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. klo 11 . Ti-su 10-24,
1,99?/min. On sen verran korkea sillä kohtaa ajoradan reunus,
normaalia paljon korkeampi.
Neuvokas henkilöauton
kuljettaja ajoi autonsa hätääntyneiden sorsanpoikien
?päälle. 045
125 2410 (paluumuuttaja).
OK-TALO Kuhmosta. Tauluja,
huonekaluja yms.
Kaikenlaista
TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI
IT-Ylä-Kainuu Ky/Kainuu.com,
Keskuskatu 24, Suomussalmi.
P. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. P. P. 30 000 ?. Toimiva paketti vm.
89. P. P. Ilmastointi, webasto, autom.vaiht.,
loist. Soittamalla konttoriin
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00
Myydään
MB C 2.1 CDi -01 aj. Hyrynsalmi.
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. klo 18 jälk. P. 040 532 9272.
KT-YKSIÖ + parveke Ämmänsaaren keskustassa. 044 533 8353
HAUTAKIVET, KAIVERRUKSET,
KULTAUKSET, PUHDISTUS YM.
Kivityö Kemppainen p. Runsas kalastusvälinevalikoima.
PS. 0400
219 433
????????????. K?. ????????????????????????????????. ???????????. ???. ??????????. ?????????????. ???????????????. ??????. ????????. mennessä, 400 . 0500 388 879 istumapaikan varaamista varten.
SARJAKUVAT
Sotkamossa 10.6.2014
p. ?????. ????????????. kesäkuuta 2014 SOTKAMO
23
MYYDÄÄN
SEKALAISTA
Meiltä
MUSTAA
MULTAA
Pienerien noutopiste nyt Kokkovirralla
KUNNANVALTUUSTON KOKOUS
(ent. <??????
D , K>>/^ d : < >h, /Z/Pd
???. ???????????. Elävää musiikkia:
mm. ?. ????????. ??????????. ??. sis. ??????. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. ????????. 2?/metri
5. pääsylipun.
Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30. ??. 050 341 1674 tai 0400 218 314
Asialista on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla ja esityslista kokonaisuudessaan kunnan kotisivuilla www.sotkamo.?
RÄYSTÄSKOURUA
Valtuuston kokouksen pöytäkirjan nähtävänäpito
Kokouksesta laadittu allekirjoitettu ja tarkastettu pöytäkirja pidetään julkisesti nähtävänä Sotkamon kunnanvirastolla 23.6.2014 klo 9.00?15.00.
Sotkamo torilla ke 18.6.
4. ?????. ??????????. ?????????????????. . ?????
??. D??????????????. >??????????????. ?????????
>d ???.
. (ennakko 100 . 0400 772 624.
Anne Lukkari
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
OSTETAAN
OSTETAAN JA NOUDETAAN
KAIKENLAISTA
METALLIROMUA
HUVIT
Meiltä myös
romutustodistukset!
0XLVWDWNR YXRGHQ NXQ ROWLLQ
ULSSLODSVLD SRMDW SllVL ULSLOWl KHOOXQWDLQD
W\W|W MXKDQQXNVHQD
7HUYHWXORD NLUNNRRQ 6RWNDPRRQ
.DYHUL VDD ROOD PXNDQD
-RV HW KDOXD NLUNNRRQ YRLW WXOOD 6DSVRNRVNHQ
HQWLVHOOH NRXOXOOH SXNX MD VDQD RQ YDSDD
3LGlPPH Q\\WWLNHVWLW MD PXLVWHOHPPH PHQ
QHLWl \KGHVVl
(OPD +XXVNR S
Virallinen metallien kierrättäjä
Utacon Oy
Varastotie 9, Utajärvi
p. ?????. ??????????. ????
/??????????????. Sotkamo-lehdellä ja muilla Alma Media Oyj -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa
rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. 0400 892 414
www.utacon.?
Varattavissa aikoja
JALKAHOITAJA
TULOKSIA
Pesäpallo
Sotkamossa pelattiin Salmelan koulun
kentällä torstaina 12.6.2014 11 joukkueen pesiskouluturnaus. Lähdemme Vuokonjärven
kesäteatteriin Juukaan
su 29.6.2014 klo 14 katsomaan alkavaa esitystä ?Helskutin hyvä mies?.
Hinta 22. ???. ????
<?????.
???????????????. ja ilmoittautumiset:
Kyllikki Pyykkönen 0405583828. ???????. ???????. ???????????. ?????. Perjantaina 13. 040 139 7122
osallistui viisi joukkuetta, Sotkamosta
neljä ja Kuhmosta kaksi.
Kuhmo 2 - Sotkamo F-pojat 7?6
Kajaani 4 - Kajaani 3 6?8
Kajaani 3 - Sotkamo E-tytöt 1?13
Sotkamo F-pojat - Kajaani 4 6?1
Sotkamon MP-kerhon
35 v. Kajaanista
Seija Pulkkinen, Medifysi,
Keskuskatu 10,
88600 Sotkamo.
Puh. ???. Kaikki joukolla mukaan! Puheenjohtaja.
Sotkamon eläkeläiset ry. Kokonaishinta 500 . . ??. ??????????????
?. ??????. K?
W??????????. ???????????. ????????????. ??????????. ?. >????. ?????. ???????????. ??. Kiellot ja kyselyt
rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo.
s????. ?????. ????. 010 665 6000 F. ???. mennessä.
Tied. >??????. 040 549 7357,
naapurivaaran.lomakeskus
@tahtela.fi, A-oikeudet
Lisätietoja:
mpkerhosotkamo.suntuubi.com
KOULUT JA KURSSIT
Sotkamo G-pojat - Kajaani 2 14?6
Kuhmo 1 - Kajaani 5 6?4
Kajaani 5 - Sotkamo F-pojat 2?8
Sotkamo E-tytöt - Kuhmo 1 12?10
Kajaani 2 - Sotkamo GF-tytöt 7?14
Hyvinvointi
syntyy lähellä
Kajaani 1 - Sotkamo G-pojat 3?11
Sotkamo GF-tytöt - Kajaani 1 21?0
SUPERMUKULA
B. ?. ????????????????. ???. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. ?????????. ???????
?????. Hotellina Olos,
jossa 5 päivänä aamiaiset ja päivälliset sekä uima-allas-sauna. Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja
hoitoon. >???????. ???
???????. ???????. ????
W??????. ???????
W??????. ??????????. ??. ???. <???????. 30.7. ??????????. juhlat 14.6.2014
Naapurivaaran Lomakeskuksessa
alk. ??. ^?????????. VIRTANEN
^??????????. ???. D??????????. ??????. klo 15.30.
Motoristihenkisiä kilpailuja,
palkintoja. ?. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. ??????????. ??????????. z????????????. ??.
. ?????????.
?????. ?. ?. mennessä, Pekka Lackman 0443552020, Raija Elsinen
045-8685452.
Pyynpuottajat!
Talkoot Pyyniemessä la 14.6. 010 665 6003
ilmoitukset.sotkamolehti@
almamedia.?
Eläkeliiton Kainuun piiri Ruskamatka Tosilappiin 12.9.-17.9.2014
kohteena kohteena mm.
Pallas, Ylläs, Kautokeino ja Alta. ???????. ??. Tatu Mannberg
and Roadrunner, Karaoke.
TERVETULOA TUTUSTUMAAN,
VAPAA PÄÄSY KAIKILLE!
Majoitusta: p. klo
9.00 alkaen. ????. . Ei laskutuslisää.
1,20 ?/rivi + alv 24%
P. 15.7. ?????. D????. ???????????????????????????. ???????. ???. ?????????
W???????????????????????????????????. ???. ??. saumaton, tikkaita.
Kourumyynti
Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja
yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen.
Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia,
ei kaupallista toimintaa sisältäviä
ilmoitusia. ?????????????????. Kokkovirran koulu).
pidetään kunnanviraston kunnanvaltuustosalissa tiistaina
17.6.2014 klo 15.00 alkaen.
Tmi Multakorpi
p. ??????????????????. D???. ??.
?????. ?????. ??????????. ???. D??. ???????. ?????????. ???. >????. ????????. ????????. ???
<?????????. ,????. 4.9. ???????????. ?????. ?????????. ???. ??. ????????????????????????. Jos kiinnostuit niin ilmoittaudu Anja
p. ?. >??. ^??????????. ??. ???????????
kesäkuuta 2014
24
TÄNÄÄN JA HUOMENNA
KESKUSLIIKKEEN PIHASSA, KAINUUNTIE 28
RIIPPALOBELIA
tai
KORISTE-TUPAKKA
5,00
3 kpl
5,00?
. TO 11 . 01 (keittiö -23)
LA
12 . KESÄNEILIKAT 6,00?
ORVOKIT
4 kpl
5 kpl
Palvelemme: ma-pe 9-18, la 9-15
Tuomme tilauksesta puut, pensaat,
perennat ja vihannesten taimet.
Soita tilaus suoraan puutarhalle.
Hevossuo, p. 01 (keittiö -23)
Su
12 . naisten Superpesiksessä Kempeleen Kiri.
Kempeleen koko joukkue
oli kuitenkin sairastunut ruokamyrkytysepidemiaan edellisen viikonlopun tuplapeli-
Messi siirtyy
Perinteiset
KESÄAIKAAN
PORSASJUHLAT
UUDET AUKIOLOAJAT
MA . 6121 012
Peli siirtyi
ruokamyrkytysten vuoksi
Naisten superpesisottelu siirtyi tällä viikolla ruokamyrkytysepidemian vuoksi.
Vuokatin Vedon piti kohdata Vuokatissa keskiviikkona 11.6. 21
LAUANTAINA 12.7.2014
Esiintymässä :
REMU &
HURRIGANES
* Meiltä kaikki ruoat
myös TAKE AWAY
soita (08) 666 0600
ja
OLAVI
UUSIVIRTA
* Lisäsimme ruokalistalle
lisää maukkaita BURGEREITA
ja kesäisiä SALAATTEJA
iput: ovelta
elta 20?, ennakkoon 15?,
kysy myös ainutlaatuisia VIP tai
yrityspaketteja: juho@ravintolamessi.fi
Ennakkolippuja myy: Moda Pajakka myymälät, Ravintola Messi, Bowl Circus Vuokatti
* LOUNAS maanantaista ?
perjantaihin 11.00 . 14.30
* LISTARUOKAA joka päivä
* avaamme PIHAKEITTIÖN
& TERASSIBAARIN
juhannuksen jälkeen
www.ravintolamessi.?
www.facebook.com/
ravintolamessi
Paikallisennuste tänään
Meteorologi Juha Föhr
Lauantaina
Hyrynsalmi
2
+11°C
+15
+15°C
Maanantaina
Ristijärvi
Paltamo
+24,5 °C
Salo
SOTKAMO
Sotkamo
+1,0 °C
Juuka
+18
Sää vuosi sitten
Kajaani
Kylmää toissapäivänä
1
Vähän voimistuvaa pohjoistuulta,
runsasta pilvisyyttä ja sadekuuroja.
Päivälämpötila Kainuun etelä- ja
kaakkoisosassa 15...20 astetta.
+7°C
Lämmintä Suomessa toissapäivänä
25
20
15
10
5
0?C
+5
+10
+15
+20
Kotimaa iltapäivällä
su
ma
Helsinki
17
18
15
Joensuu
12
16
13
Jyväskylä
11
16
10
Kajaani
11
16
8
Kemi
15
14
12
Lahti
14
17
15
Oulu
13
14
11
Pori
16
18
14
+14°C
2
Rovaniemi
14
13
10
+14°C
3
Tampere
13
18
13
Turku
15
18
16
Vaasa
11
14
11
+14°C
Suomussalmi
Kotimaa
la
4
+8°C
+17
Kajaani
Tiistaina
4
+18
Odotettavissa tänään
Kainuussa
Sunnuntaina
4
30
matkalla.
Joukkue oli pelimatkalla
Hämeenkyröön ja Lappeenrantaan.
. SOTKAMO Perjantaina 13. Tartunnan alkuperää selvitellään terveydenhuollon ja
terveystarkastajien voimin,
Kempeleen Kiristä kerrottiin
Suomen Pesäpalloliitolle.
Uusi ottelupäivä on perjantai
25. 21
PE
11 . heinäkuuta.
+25
1
+30
9
10
15
13
13
17
13
21
15
16
9
3