>> 5 Hiippari tunkeutui asuntoihin Tienkäyttäjillä ja tien kunnosta vastavilla viranomaisilla ja urakoitsijoilla on toisistaan poikkeavat käsitykset tienhoidon tasosta. Näyttelyssä on mukana yli 3300 koiraa. Poliisi on ottanut kiinni teosta epäillyn miehen. TAMMIKUUTA 2017 NRO 4 Vertaistuki Tuula Huotari ja Kati Korhonen auttavat vertaistukiryhmissä. >> 2 Vuokatissa ja Rauramossa tuntematon mies tunkeutui asuntoihin. >> 4 Tienpidon taso puhuttaa 6 4 1 4 8 8 1 4 4 5 6 5 1 7 2. >> 6 Pääkirjoitus: Tähän vinkkitekstiä pääkirjoituksesta sopivan mittaisesti näin. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 13. >> 16 Koiranäyttelyyn Harrastaja: Sotkamolainen Reetta Piirainen vie kuvassa oikealla olevan pitkäkarvaisen collien Martan Kajaanin Tamminäyttelyyn. >> 9 Romanihanke “Timi” Långström opiskeli kolmeen ammattiin ja toimii yrittäjänä
Eniten yksinäisyyttä koetaan elämän alkuja loppuvaiheessa. Tutkimuksen mukaan jatkuvasti tai melko usein itsensä yksinäiseksi kokee yli puoli miljoonaa suomalaista. Ei siis ole mitään järkeä alkaa odotella sitä ihmisiä tavatakseen. Missään nimessä emme toivo, että meistä tehdään sen kummempaa numeroa. Niin kuin muistamme, Lutherin kerrotaan naulanneen teesit kirkon oveen. Ja valvonnan mukaan oli ” hyvässä hiekassa ja muutenni hyvässä kunnossa ”. Tai niin ainakin esitämme. S uomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi on meille kaikille tuttu asia. Tai jos kulkeminen on ongelma toisinpäin. Jos käyn, niin jossain vaateliikkeessä käyn. Joskus kannattaa vaikka lähteä yleisötapahtumaan, vaikkei tapahtuma sinänsä edes kiinnostaisi. Kirkon vai kunnantalon oveen, torille vai mihin. Reformaatio korostaa ihmisen omaa itseisarvoa. Vaatteita lähinnä aion mennä katselemaan. Käyn Kajaanissa, koska Kajaanissa on halvempaa. Joskus kannattaa olla hieman vaivaksi, koska siitä voi olla iloa molemmille osapuolille. Moniko meistä tietää, mitä reformaatio tarkoittaa. Olisiko siis aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain asian eteen. Mene ja tiedä, mutta monia ongelmia se aiheuttaa. Sain juuri käsiini uuden kalenterin. Mutta kenen syytä tuo yksinäisyys lopulta on. Kuinka moni kokee olevansa kristitty ja mieltää, mitä se käytännössä tarkoittaa. Ja jos vierailijat eivät syystä tai toisesta pääsekään paikalle, voi se tuntua odottajasta musertavalta pettymykseltä. 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi. Kainuulainen ei yleensä halua olla vaivaksi. Jos välimatka on ongelma, löytyy pienellä mietinnällä varmasti tapoja kyytien järjestämiseksi. tammikuuta 2017 Teiden talvikunnossapito puhuttaa Sotkamo-lehden verkkosivuilla. Aivan liian moni istuu kotonaan ja odottaa, että joku tulee käymään tai soittaa. Yksinäisyys on usealle todella suuri ongelma. A Juhlapyhiin, kuten jouluun, ladataan tolkuttomat odotukset.” Yksinäisyyttä vai -syystä Kolumni Veli-Matti Oikarinen veli-matti.oikarinen@slpmedia.fi Kirjoittaja on toimittaja. Keijo Heikkinen Sotkamo. Jos aidosti haluaa tavata ihmisiä, löytyy siihen varmasti myös keinoja. Samoin vähäosisista huolehtiminen. Voi soittaa vaikka sille kaverille tai naapurille, että keitäpä kahvit niin minä tuon pullat. Käyn alennusmyynneissä, vaan en Sotkamossa. Sitä paitsi välillä muualla käyminen paitsi piristää, auttaa se kummasti näkemään oman elinpiirinsä tyystin uudessa valossa. www.sotkamolehti.fi Kaikki tiet täällä Sotkamossa on edellisvuosiin verrattuna nyt tosi huonolla hoidolla!!! Polanteita ei nykyään osata jyrsiä pois niin tulee “junaraiteita” ja kynnöspeltoja!!!. Pidimmepä itseämme uskovina tai emme, koko yhteiskuntarakenteemme, kulttuurimme ja moraalikäsityksemme rakentuvat kristinuskon ja ennen kaikkea reformaation päälle. Aion käydä alennusmyynneissä. Perhe. Että tuopa kahvit, minä keitän pullat. Reformaatio hyökkäsi ahneutta vastaan. Sotkamon seurakunnassa käynnistyy kevään mittainen kokoussarja, jossa käsitellään piispa Jari Jolkkosen kirjoittaman Reformaation tarina -kirjan pohjalta reformaation eli uskonpuhdistuksen merkitystä tämän päivän sotkamolaisille. Ja jos vaikka sukulaiset asuvatkin etelässä, on kartan mukaan täältä sinne ihan yhtä pitkä matka kuin sieltä tänne. Antaa vaikka itselleen vaikka kunnon potku takapuoleen jos nivelet suinkin antavat myöten. Puheissa vilahtelee hivenen syyttävään sävyyn lausuttuja toteamuksia, että eipähän ole kukaan käynyt. Täysperävaunullinen rekka jäi kiinni Napiksen mäkeen ja tukki liikenenttä. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Teknologia. Mihin oveen teesit naulataan Pääkirjoitus 13.1.2017 Ehkä käyn. Kun ei ole mitään niin tärkeää hankittavaa tässä mielessä. Petra Laakkonen Nivala. Lähinnä urheilukenkiä ostan, tuulipuvun tai jotain muuta vastaavaa kampetta. Alpo Huovinen Sotkamo. En kaupoissa, vaan netin kautta hankin. Lukutaidon opettaminen kaikille kuului osana reformaatioon. Kuka siitä on vastuussa. Minä itse. Joka vuosi en ole käynyt. Nimetön kommentti E i minun takkie tarvihe, mutta jos itellesi keität.. Uskonnon harjoittaminen ei vaikuta 2000-luvun Suomessa kovin trendikkäältä. Netistä on helpompi ostaa, ei tarvitse vaivautua mihinkään. Arja Torvinen Sotkamo. Urheiluvaatteita aion ostaa nettialennusmyynneistä. Yhteiskunta. Gallup: Aiotko käydä alennusmyynneissä. Sekä jotain kodin sisustukseen liittyvää. Kirkko ja kristinusko mielletään helposti vain uskovaisille ja korkeintaan ehkä elämän loppuliukuun kuuluviksi asioiksi. Odotan mielenkiinnolla, mihin sotkamoliset teesit naulataan. Kokoussarja huipentuu sotkamolaisten teesien kirjoittamiseen. Juhlapyhiin, kuten jouluun, ladataan tolkuttomat odotukset, koska silloin ihmisillä on tapana vierailla sukulaisten luona. Sen mukaan joulu on tänäkin vuonna vain kerran ja siihen on vielä aika monta kuukautta. En ole nyt niin varma siitä. Ystävät. No kyllä varmaan täällä Sotkamossa käyn, en sen kauempana. Onko kyseessä opittu käyttäytymismalli vai peräti dna-rihmastoihimme piilotettu lyhyt, mutta vaatimaton geenipätkä, joka niin voimakkaasti tekemisiämme sanelee. Mutta moniko meistä tietää, että vietämme samaan aikaan reformaation 500-vuotisjuhlavuotta
Kirjoita napakasti. Talouselämän kannalta lisääntynyt matkailu itänaapurista on tervetullut ilmiö. 2 pkt/talous Maitokolmio Meijerivoi 500 g (3,00/kg) normaalisuolainen raj. ?????. Paikallisia julmureita on aina ollut mutta heiltä on puuttunut divisioonat kunnon ryllinkiin. ??????. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Ei pidä olla liian sinisilmäinen uskotellakseen että Putin vapaaehtoisesti tyytyisi Tsetseniaan, Itä-Ukrainaan ja Syyriaan. 1 erä/talous Yksittäin 1,99 pkt (3,98/kg) K-supermarket Vuokatista PULLAKAHVIT SOTKAMON LIHATISKILTÄ K-ruokamestarin parempi naudan jauheliha Suomi 8 95 kg Miniluumutomaatti 250 g (3,96/kg) Espanja pkt 2 3 € 1 € 703240 1234567 08 9 ASIAKAS ANSSI PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT 99 rs 1 69 rs 14 95 kg Irtomakeiset raj. Se julkisuus ei ole kunnan edun mukaista ja työilmapiiri huonontuu. 2 kg/talous 4 99 kg. Kysymyksessä on henkilö, jolla on korkeakoulututkinnot lakija talousalalta. ??. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 050 314 5004. Matti Korhonen, Saijanlahti Putin ja kansa eri asioita Nämä tarjoukset voimassa PE–LA 13.–14.1. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Olen luottamustoimessani oppinut tuntemaan Hänet ahkerana ja tunnollisena työntekijänä. Käsittely vie vuosikausia ja Sotkamon Kunnan maksettavaksi voi tulla kymmenien tuhansien eurojen korvaukset ja maksajina ovat tietenkin kunnan veronmaksajat. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Työhuone, joka Hänen käytössään on ollut, on perinteisesti kymmeniä vuosia kuulunut hallintojohtajan käyttöön, eikä se riitä välineeksi irtisanomiselle. Alkaen Iivana julmasta Stalinin kautta Putiniin hallitsijana ei ole koskaan kysynyt kansalta politiikkansa oikeutusta. Näistä ei nyt ole kyse. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Näin pitääkin olla. Lisäksi irtisanomisen perusteet yleensä ovat työvelvoitteen laiminlyönti, työstä poissaolot, alkoholin käyttö työaikana ja työehtojen räikeä rikkominen. MA–LA 8–21 SU 10–21 Vuokatti p. Yksikään tapaamisistani henkilöistä ei kannata irtisanomista. Hitler tuki Espanjan Francoa ja Putin kansanmurhaaja Al Assadia. Juttu voi paisua valtakunnan lehtiin. Toimittajia ja hallinnon kiusalliseksi kokemia arvostelijoita surmataan keskellä kirkasta päivää ilman tekijöiden joutumista oikeuteen. Perjantaina 13. Suurvaltapolitiikasta voi puhua mikäli vieras haluaa ja molemmilla on yhteinen kieli. Paras ratkaisu asiassa olisi virkamiesjohdon yhteinen palaveri, jossa sovitaan mitkä työt kenellekin kuuluvat ja lyömällä kättä päälle yhteisen edun ja kunnan tulevaisuuden nimissä. Kuukausi kaupalla Hän joutui tekemään yötä myöten töitä pitääkseen kunnan asiat edes jollain tavalla järjestyksessä. Jos lisäsäästöjä haetaan, niin parempi on hakea maakuntahallinnosta, jonne on kasautunut kerrostunutta byrokratiaa. Enemmänkin työhuone on osa työsopimusta, jonka työnantaja on työntekijälle osoittanut ja työntekijä hyväksynyt. Nykyään Valko-Venäjän nukkehallitus nukkuu huonosti miettiessään Kremlin aikeita. Irtisanominen todennäköisesti tuhoaisi Hänen mahdollisuutensa saada uutta työtä ”merkittynä” henkilönä. -24% ??. Tunnetasolla ihmisten mielissä asiat saattavat sekoittua. Jokaisella Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus mielipiteeseen ja sanan vapauteen, eikä Hän ole julkisesti loukannut mielipiteillään ketään. Läntiset johtajat uskoivat 1930 luvun lopulla että Hitlerille riittää Reininmaa, Sudeettialueet, Itävallan liittäminen Saksaan tai Tsekkoslovakian miehitys. 020 7940 775 Sotkamo p. MIELIPIDE Tällä kirjoittamallani mielipiteellä en halua loukata ketään Sotkamon Kunnan päättäjiä enkä Kunnan virkamiesjohtoa. Viljo Tuhkanen, kunnanvaltuutettu ps. Samalla hän kertoi ihailevansa presidentti Putinia. Kirjoituksia ei palauteta. Suomalaisena teen selvän eron Venäjän kansan ja hallitsijan välillä. Sitten toisen maailmansodan yksikään sotilaallinen suurvalta ei ole lähialueillaan toiminut yhtä agressiivisesti kuin Putinin Venäjä nykyään. Kunta maksaa jo nyt yli sadan henkilön turhat palkat sinne. Pahinta asiassa on Sotkamon Kunnan maine työnantajana. Hallintojohtaja Paula Halosen irtisanomisesta MIELIPIDE Muutamia vuosia sitten venäläissyntyinen yrittäjä julkisti Sotkamo-lehdessä mielipiteen, jossa ilmaisi harminsa kun asiakkaat puhuivat Venäjän politiikasta. tarjoukset Ruokapostin takasivulta! Vihreä rypäle 500 g (3,38/kg) Etelä-Afrikka Tuore lohifilee vakuumi, Norja raj. 020 7940 770 LASTEN LEMPIKAUPPA • LASTEN LEMPIKAUPPA • ????????. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Mielestäni menettely ei täytä kuitenkaan sellaista käsitystä kuin inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus, lisäksi irtisanomisen perustelut ovat hataralla pohjalla. Kreml ei sure leskien kyyneleitä eikä kuule kidutettavien huutoja! En todellakaan voi ihailla johtajaa, joka valloitustensa lisäksi vähät välittää ihmisoikeuksista omassa maassaan. Joku aika sitten jopa kunnanvaltuusto kiitteli Häntä kukkien kera siitä työstä, jota Hän joutui tekemään edellisen kunnanjohtajan aikana asioiden ollessa täysin rempallaan. Yhteistä Führerille ja Putinille oli/ on myös vilpitön apu aikansa julmille diktaattoreille. Kallis koulutus menisi hukkaan. Kun olen tavannut kunnan asukkaita, niin menettely on aiheuttanut ihmettelyä, jopa arvovaltaiseltakin taholta. Vaan eivät riittäneet. Olen täysin varma, että Hallinto-oikeudessa irtisanominen ei esitetyillä perusteilla mene läpi. Siksi pidän tärkeänä, ettemme järkitasolla sälytä kansojen johtajien rikoksia viattomien yksilöiden hartioille. Uutisten mukaan kainuulaiset ovat ottaneet heidät vastaan tarjoten parasta mahdollista palvelua. Toivon kunnanvaltuuston jäsenten uskovan enemmän omaan inhimilliseen näkemykseen ja omaantuntoon päätöstä tehdessään. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. TAX FREE paikallista sinulle Perjantaina Sotkamon myymälässä: Porokylän tuote-esittely Katso MA–KE 16.–18.1. Yksipuolisesti sitä sopimusta käsittääkseni ei voi rikkoa
Kun sinne on soitettu riittävän usein ja valitettu epäkohdasta, niin tienhoitokalusto lähtee liikkeelle. ”Avautumisen” sen enempää lehteen tehdyssä haastattelussa kuin paikallisessa huoltoaseman baarissa ei viestiä päättäjien korviin kuljeta välttämättä. Palautteet käsitellään mahdollisimman nopeasti. Perussuomalaisten Kainuun piirihallitus piti järjestäytymiskokouksensa sunnuntaina 8. Esimerkiksi Oulun ja Kajaanin väliltä tulee meille paljon valituksia. Tiellä liikkujia hän kehoittaa soittamaan epäkohdista tienkäyttäjän linjalle. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Jälkimmäisessä tapauksessa riskit ovat suuremmat. Purupaaleja Suomussalmelle kuljettamassa ollut rekka jäi kiinni Vaarantien risteyksen kohdalle. Sotkamossa esimerkiksi Paakinmäki ja Naapurinvaara ovat paikTienhoitoa vai hoitamattomuutta. Tervo muistutti tienkäyttäjiä myös reaaliajassa olevasta tienhoitotoimenpiteiden seurannassa netissä. Kuva Kusiankosken sillan kohdalta. – Valvontaa ja valvojia meillä on. Tai puhuisin tienhoidon sijaan hoitamatta jättämisestä. Hiekka ei ole tässä kylässä loppunut eikä loppumassa. Esimerkiksi Pekka Kilpeläinen ottaa Kuutostien. Kas kummaa Valtimon puolella ei näitä ongelmia olekaan. Pekka Kilpeläinen sanoo huonon tason näkyvän auraamattomuutena, valtavina urina ja huonona liukkauden torjuntana. Hiekoitusta ei saatu ”Viinatielle” loppiaisviikolla. Ammattiautoilija ihmettelee eroa maakuntien välillä. Suolaa sinne, minne se kuuluu. Kun sinne on soitettu riittävän usein ja valitettu epäkohdasta, niin tienhoitokalusto lähtee liikkeelle. Suolan käyttöä on rajoitettu. A Olen havainnut sen tehoavan, että soitetaan tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100. – Kainuun puolella ei suolaa keskellä talvella käytetä niin paljon kuin Pohjois-Karjalassa. – Maanselässä Sotkamon puolella on uria ja liukkautta. Taksiautoilija Pekka Kilpeläisen mielestä tienhoidon tasossa olisi Sotkamossa parantamisen varaa. Liukkailla teillä ajamisen riskeistä sai kokemusta lieksalaisen kuljetusliikkeen täysperävaunullisen rekan kuljettaja tiistaina aamulla Naapurinvaaralla. Maakuntien välillä ei pitäisi olla eroja olla tienhoidossa. Työmaapäällikkö Margo Luukkainen kertoi syyn tienhoidon tason vaihtumiseen Kuutostiellä Maanselässä löytyvän suolan käytöstä tai käyttämättömyydestä talvella. Margo Luukkainen kertoi sääennusteen mukaan lumisateen kestävän pitempään. Pertti Granqvist/arkisto. Markku Tervo kertoi ely-keskusten edustajien valvovan urakoitsijoiden toimintaa. Perussuomalaisten Kainuun piiri otti kantaa myös valmistelussa olevaan maakutaveroon. Perussuomalaisten Kainuun piirihallituksen julkilausuman mukaan selvitys Nuasjärven tilanteesta pitäisi tehdä nopeasti. Suola ei kuulu joka paikkaan. Myös urakoitsijoiden toimenkuvaan kuuluu valvonta. – Ainakin pyrkimys on sellainen. Kainuun piiri katsoo, että maakuntavero vääristäisi verokantaa ja rokottaisi suhteessä enemmän köyhempiä kuntia. Jotain tehdään siellä toisin kuin meillä Kainuun puolella. tammikuuta 2017 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Taksiautoilija Pekka Kilpeläinen ei ole tyytyväinen tienhoidon tasoon Sotkamossa. – Olen havainnut sen tehoavan, että soitetaan tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100. Tällöin tulokset puhuisivat puolestaan ja tutkimus olisi riippumaton, yhteistyöllä tehty, ehdottaa Kainuun piirin tuore puheenjohtaja Pertti Ahlqvist. – Lumen määrä vaihtelee paikoittain. Meillä Kainuussa on enemmän suolattavia teitä. Oli ihan senteistä kiinni, ettei yhdistelmä luisunut tieltä pois. Joskus tuntuu, että onko heitä liikaakin. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Perussuomalaisten Kainuun piiri vaatii selvityksen tekemistä Nuasjärven tilanteesta. Tieto menee niin tekijöille, urakan antajille kuin valvojillekin. En ihmettele, että Kuutostiellä ajetaan kolareita ja lisäksi ulosajoja on jatkuvasti. Entisen Oulun läänin ja Lapin läänin alueella tilaajan puolelta tiestön kunnossapidosta vastaava kunnossapitopäällikkö Markku Tervo oli yhdessä asiassa samaa mieltä sotkamolaisen taksiautoilija Pekka Kilpeläisen kanssa. Sillä välillä on vaaramaisemia, alavia paikkoja ja kaikkea siltä väliltä, Markku Tervo kuvaili. Sen linjan kautta menee palaute kaikille asianosaisille, Lapin ely-keskuksessa työskentelevä Markku Tervo sanoi. Meidän oman väen lisäksi apuna on konsultteja. Naapurinvaaran rinteen rekkahässäkkä tiistaina oli epäonnisten sattumien summa. tammikuuta. Kuljettajalle oli mäen jyrkkyys yllätys. Siksi ihmettelen hiekan käytössä säästämistä. Perussuomalaiset vaativat selvityksen tekemistä Nuasjärven tilanteesta Perussuomalaisten Kainuun Piiri haluaisi selvittää purkuputken vaikutukset Nuasjärven kaloihin. Sotkamon alueella tiestön talvihoidosta vastaa NCC. Alueelliset erot saattavat johtua säätilojen vaihtelusta. Kuva otettu purkuputken asennusvaihessa. Erityisesti pitäisi ottaa selvää siitä, ovatko Nuasjärven kalat saastuneet tai vaarassa saastua Terrafamen kaivoksen purkuputken takia. – Ehdotamme yhteistyössä tehtävää selvitystä, jossa mukana olisivat Terrafame, Kainuun ely-keskus ja esimerkiksi Kainuun luonnonsuojelupiiri. – Tienhoidon taso on laskenut vuosi vuodelta. Koska sateen jatkumista odotettiin, ei kalustolle annettu lähtökäskyä. – Pakko on tien päälle lähteä olipa keli mikä oli ja tie kunnostettu tai kunnostamatta. Pekka Kilpeläinen kehoittaakin tienkäyttäjiä soittamaan aina kun heidän mielestään tarvitaan aurausta, hiekoitusta tai polanteenpoistoa. – Soittakaa tienkäyttäjän linjalle. Pekka Kilpeläisen mielestä kunnollinen tienhoito vaatii raskasta, ajoissa liikenteessä olevaa kalustoa. – Jopa niin sanottua tiekarhua. Tietä ei ollut aurattu eikä hiekoitettu
Keskiviikkona aamupäivällä kello 10 aikaan tunkeutui mies luvatta omakotitaloon Rauramonpellolla. Tienkäyttäjän linjalle soittamista Margo Luukkainenkin suositteli kansalaisille. Maailman suurin vanhempainilta liittyy uuden opetussuunnitelman lanseeraamiseen. Tavoitteena on tehdä tapahtumasta joka vuotinen. Kansanedustajat keskustelevat kouluissa oppilaita kiinnostavista asioista, omasta työstään sekä kertovat myös siitä, miten Suomea laitetaan kuntoon niin, että entistä useammalla olisi töitä ja Suomen velkataakka pienenisi. Taksiautoilija Pekka Kilpeläisen mielestä tienhoidon tasossa olisi Sotkamossa parantamisen varaa. Keskustelu jatkuu verkossa tilaisuuden päätyttyä. Puheenvuorot ovat ensimmäisessä, 45 minuutin mittaisessa osuudessa juhlasalissa. Riitta Lankinen sanoi toivovansa mahdollisimman paljon vanhempia paikalle. Koululaiset puolestaan saavat tilaisuuden esittää kysymyksiä haluamistaan aiheista. Mies oli alustavassa puhuttelussa kertonut etsineensä talosta henkilöä, jonka kanssa hän ollut aiemmin puhelinyhteydessä. Miehen kuulusteluja ja asian selvittelyä jatkettiin torstaina. Aulis Kortelainen kertoi heidän ovikellonsa olevan sen verran äänekkään, että sen olisi kuullut. kuvat: Pertti Granqvist Täysperävaunullinen rekka jäi kiinni Naapurinvaaran rinteeseen tiistaina aamulla. Se kellonlyömä on ensi keskiviikkona 18. Lisätietoja löytyy nettiosoitteesta www.maailmansuurinvanhempainilta.fi. Tie oli auraamaton ja hiekoittamaton. Sitten mies poistui. Kainuun kansanedustajat Marisanna Jarva, Timo Korhonen ja Eero Suutari vierailevat kyselytuntien merkeissä maakunnan kouluilla. tammikuuta kello 18.00. Mies poistui talosta talossa olleen koiran nostettua metakan vierailijan takia. Maailman suurimmassa vanhempainillassa puheenvuoro on vanhempainyhdistyksen edustajilla ja oppilashuoltoryhmän huoltajan edustajalla. Kotirauhan rikkomisesta epäilty on vuonna 1974 syntynyt, Jyväskylässä kirjoilla oleva mies. Kainuun kansanedustajat Sotkamon lukiossa Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Outoja kulkijoita on liikkunut Vuokatissa ja Rauramonpellolla tämän viikon aikana. Jos samassa koulussa vierailee useampi kansanedustaja samaan aikaan, lisäarvoa tuo kansanedustajien välinen vuoropuhelu ja ajatustenvaihto. – Sen meidän järjestelmän, Wilman kautta on laitettu viesti kaikille huoltajille alkuviikosta. Hän oli iältään ehkä noin nelikymppinen. Sitten on vuorossa keskustelutilaisuus luokissa. – Siitä ei joukkotilaisuutta muodostunut. Tässä osuudessa näytetään myös videoita. Tenetin koulu on mukana maailman suurin vanhemapainilta -tapahtumassa. Viime keväänä Tenetillä järjestettiin uuden opetussuunnitelman esittelytilaisuus. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 5 koja, joissa lunta on enemmän kuin esimerkiksi vesistöjen läheisyydessä. – Toki urakoitsijoiden kanssa neuvotellaan tilanteesta. Tilaisuus järjestetään ensi keskiviikkona. Sen lisäksi tarkoituksena on saada oppilaiden huoltajat kiinnostumaan koulun arjesta ja yhteistyöstä koulun kanssa. Tällaisella tilaisuudella yritetään juuri tätä yhteisöllisyyttä edistää. Tavoitteena on saada tapahtumaan mahdollisimman paljon vanhempia. Pertti Granqvist Osana Suomen itsenäisyyden juhlavuotta kansanedustajat kiertävät kouluilla kertomassa eduskunnan työstä. Poliisi otti miehen kiinni keskiviikona. Tilaisuus koostuu kolmesta eri osuudesta. Vierailun syyksi mies oli kertonut etsivänsä henkilöä, jonka sukunimen hän oli maininnut. Lopuksi järjestetään vielä yhteinen keskustelutilaisuus. Ajankohtaisia asioita ovat muun muassa terveysja sosiaalipalvelut, turhan byrokratian purkaminen, ympäristö, liikenneratkaisut, lähija luomuruoka. Poliisi löysi miehen auton rekisteritunnuksen ja miehestä annettujen tuntomerkkien perusteella. tammikuuta. – Sanoin, etten ole kuullutkaan sen nimisestä henkilöstä. – Sen linjan kautta saamme parhaiten tietoa laajan maakunnan alueella olevista, tiestöä koskettavista ongelmista. – Vaan realistina en usko valtavaan yleisöryntäykseen. Maailman suurin vanhempainilta Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Yläkoulu eli Tenetti on mukana yhtenä kouluna Maailman suurin vanhempainilta -tapahtumassa Maailman suurin vanhempainilta on valtakunnallinen tapahtuma, joka järjestetään kaikissa Suomen kouluissa täsmälleen samalla kellonlyömällä. Perjantaina 13. Sotkamon lukiolla edustajat vierailevat keskiviikkona 25. Maailman suurin vanhempainilta järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Huoneiston asukas, Aulis Kortelainen kertoi oudosta vierailijasta Mies oli väittänyt koputtaneensa oveen ja soittaneensa ovikelloa. Seiskaluokkalaisten vanhempainilloissa sen sijaan on ollut paljon väkeä. Koira säikäytti tunkeilijan. Yläkoulun rehtori Riitta Lankinen kertoi vanhemmille jo tiedotetun tapahtumasta. Talon asukas sai otettua ylös autolla liikkuneen miehen ajoneuvon rekisteritunnuksen. Heiltäkin päin tulee usein ehdotuksia siitä, että milloin pitäisi toimenpiteitä tehdä. – Uudessa opetussuunnitelmassa yhteisöllisyys on mainittu. Opettajat mukaan lukien meitä oli yhteensä 20, heistä puolet vanhempien edustajia. Vuokatissa Jäätiöntiellä oli tiistaina illalla kello 20 jälkeen rivitalohuoneistoon tulleen lukitsemattomasta ovesta talonväelle ennestään tuntemattoman miehen. Lähtökäskyn aliurakoitsijoiden kalustolle antavat NCC:n työnjohtajat Kajaanista
Reetta metsästää itsekin. Talon eteisessä vierasta häntäänsä iloisesti heiluttaen tervehtivät suomenajokoirat ovat solakassa kunnossa. Lauantaina on Tamminäyttelyssä arvosteltavana Reetta Piiraisen kasvatti, Kuusamoon aikoinaan myyty kaksivuotias ajokoirauros Sulo. Olohuoneessa Reetta Piirainen iltaisin katsoo televisiota koiriensa ympäröimänä. Koirat ovat metsästyskavereita, seurakavereita, lenkkikavereita ja yleensä kavereita. Siinä on ollut tonttua pitämässä lyhytyä ja viime vuonna tytär halusi merenneidon. – Itse asiassa aika positiivista palautetta on tullut. Tai te, jotka ette koiria siedä yleensäkään, älkää lukeko tämän pitemmälle. Vapaudenpatsas Oikokadulla Jaakko Korhosen tyttärensä kanssa rakentama vapaudenpatsas tervehtii ohikulkijoita Oikokadulla. Koiria on siellä ja koiria on täällä. Sekä hänen koiriensa maailmaan. Kuusi ajokoiraa ja neljä lassieta. – Tytön kanssa aina rakennettu kerran talveen milloin mitäkin. Toinen supisuomalainen ajokoira, Kahvanahon Karisma eli Moona. Nuo ajokoirat haukkuvat siilejä ja tappavatkin niitä. Elävän soihun sijaan patsaan kohotetulla kädellä luo valoaan led-kynttilä. Viisi jänistä olen tämän metsästyskauden aikana ampunut. Valmiina Tamminäyttelyyn Maailma on erilainen koiraharrastajan silmin. Kesälläkin perheen koirat ovat sisällä yöllä. – Vuodesta 2007 lähtien minulla on ollut metsästyskortti. Pekka LassiLa Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamon Ylikylällä omakotitalon ovesta vastaan tulee nainen kahden koiran kanssa. Sään reipas lauhtuminen laihduttaa vapaudenpatsasta huolestuttavn nopeasti. Reetta Piiraisen, hänen, avopuolisonsa ja heidän eskari-ikäisen poikansa kodissa asuu talonväen lisäksi 10 koiraa. tammikuuta 2017 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Lumesta veistetty vapaudenpatsas seuraa ohikulkijoita Oikokadulla. Päähineestä ulos pistävät säteettäiset sakarat muotoutuivat myös puurungoille, koska liian lauha sää esti jääpuikkojen käytön. – Siitä on tullut vähän sellainen Pirates of Caribian, Jaakko Korhonen naurahtaa. Harvinaisia harrastuksia naiselle. Ostimme niille oman sohvansakin olohuoneeseen. Näin päästään hetkeksi todellisen koiraihmisen, Reetta Piiraiseen (34) maailmaan. – Pari kolme tuntia tämän kanssa värkkäiltiin. Siksi ne ovat sisällä yöt myös kesällä. A Vuodesta 2007 lähtien minulla on ollut metsästyskortti. Lisäksi Reetta kertoi olevansa ajokokeissa tuomarina. Koira katsoo syrjäsilmällä epäilevän oloisena vierasta. Porin raatihuoneen kattomaalauksia konservoinut Korhonen mietti etukäteen soihtua kannattelevan käden lujuutta ja oli varannut sopivaa rimaa tukirakenteeksi. Talonväen harrastuksesta kertovat kymmenet pokaalit, kunniakirjat ja valokuvat seinillä. Onnistumiset maastossa ja näyttelyissä tekevät koiranomistajan onnelliseksi. Aivan hetken mielihjohteesta patsas ei synytynyt. Lumipallot kieritettiin jo edellisenä päivänä. Martta on kehässä sunnuntaina. Reetta Piiraisen perheeseen kuuluu 10 koiraa. Vieraaseen epäluuloisesti suhtautuvan paksukarvaisen paimenkoiran. Muun muassa 10 kuukauden ikäisen lassienartun Martan. Vaimea tuhahdus kertoo koiran luottavan täysin vieraaseen. Huoneiden ovet ovat erikoisia, kuin koirahäkeissä. – Martan pitää osata käyttäytyä siellä, Reetta vastaa kysymykseen menestymiseen vaadittavista tekijöistä. Reetta Piirainen vie Tamminäyttelyyn omistamansa ja kasvattamansa lassienarttu Martan. Etupihalle talon päätyyn rakennettu miestä korkeampi vapaudenpatsas ilahduttaa myös naapureita ja lukuisia Salmelan koululle matkaavia koululaisia sekä m u i t a o h i k u l k i j o t a . Viiden minuutin kuluttua se painaa päänsä jo syliin. Lassienarttu Martta asettuu kuvauksen jälkeen metrin päähän sohvalle istumaan. Pihan ympäröivän aidan portti laitetaan tiukasti kiinni. Kerran katolta oli pudonnut iso vuori lunta, niin siihen tehtiin hylk e i t ä j a p i n g v i i n e j ä . Mm. Se on koiraharrastajan laatuaikaa näyttelyiden ja metsästysretkien lisäksi. –Teerivaaralla ovat meidän metsästysmaat. – Ei niin harvinaisia kuin aloittaessani metsästyksen ja ajokoiraharrastuksen 10 vuotta sitten. Soihdun sijasta kohotetulla kädellä luo valoa pimeyteen led-kynttilä. Viisi jänistä olen tämän metsästyskauden aikana ampunut.. – Koirat ovat meidän perheenjäseniä. Reetta kertoo käyttävänsä miehensä kanssa ajokoiria usein metsällä. Eli pitkäkarvainen collie, tuttavallisesti Martta. – Siilien takia. Toinen koira on kansanihmisten lassiena tunteman rodun edustaja. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Jaakko Korhonen ilahdutti itseään ja tytärtään rakentamalla sään lauhduttuaa tavallista näyttävämmän lumiukon. Ajattelin, että kyllä ne katsoo vähään hulluksi, kun aikuinen mies tuolla lumipatsasta tekee. Te, joiden mielestä koirien pitää olla ulkona. Martta on emäntänsä kanssa valmistautumassa viikonvaihteessa Kajaanissa järjestettävään suureen Tamminäyttelyyn
Arvostelun kohteena eivät ole itse koirat vaan taito käsitellä koiraa ja tuoda esille sen parhaat puolet. Väitöstutkimuksessa käytetyn tutkimuskirjallisuuden perusteella on kuitenkin mahdollista, että tietyillä ihmisryhmillä nämä pitoisuudet luussa voivat olla sellaisilla tasoilla, joilla on vaikutuksia solutasolla ja sitä kautta lisääntynyt riski luuhaitoille, esimerkiksi osteoporoosille. Niitä arvostellaan kehässä 67. Oulun yliopiston lääketieteen tiedekunnalle tehty väitöstutkimus käsitteli pysyvien orgaanisten ympäristömyrkkyjen vaikutusta luukudokseen. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. Väitöskirjatutkimuksesta käy ilmi, että eläkeikäisten suomalaisten luustoon on kertynyt pieniä pitoisuuksia pinnoiteja palonestoaineina käytettyjä perfluorattuja yhdisteitä. Tutkimuksen mukaan yhteisvaikutus voi olla haitallisempi kuin yksittäisten kemikaalien omista vaikutuksista voi päätellä. Tamminäyttelyssä näistä viidestä suomalaisrodusta on hyvä edustus: lauantaille suomenajokoiria on ilmoitettu 40, ja sunnuntaina on luvassa peräti 39 suomenpystykorvaa, 45 suomenlapinkoiraa, 23 karjalankarhukoiraa ja 21 lapinporokoiraa. Väitöstutkimuksessa tutkittiin myös pohjamaaleissa käytetyn tributyylitinan ja dioksiiniyhdiste TCDD:n yhteisvaikutusta hiiren luuta muodostaviin ja hajottaviin soluihin. Reetta kertoo innostuneensa koirista sisarpuolensa, Miisa Piiraisen esimerkin innoittamana. Nämä ovat lukuja, joista moni kansainvälinen näyttely voi vain haaveilla. Ilmoittautuminen tapahtuu näyttelypaikan toimistoon kello 12.30 mennessä. Tamminäyttelyssä yli 3300 koiraa Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Sotkamolaistaustainen Antti Koskela väitteli tohtoriksi joulukuun puolessa välissä Oulussa. Lauantaina näyttelyssä pidetään kello 13.00 alkaen lapsi&koira/ lelukoira -kilpailu. Ympäristökemikaalit vaikuttavat luustoon Suomen kansalliskoiran suomenpystykorvan juuret ovat Sotkamon Paakissa, jossa on ollut maatiaspystykorvia. Molempina päivinä järjestetään junior handler –kilpailu. Kaikkien tekijöiden natsatessa kohdalleen tavoite saavutetaan. 1x31 (47x31 mm) 54 € 1x42 (47x42 mm) 76 € 1x65 (47x65 mm) 108 € 2x42 (99x42 mm) 136 € 2x65 (99x65 mm) 167 € 2x88 (99x88 mm) 194 € 2x111 (99x111 mm) 248 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim. Jokaisella ihmisellä on elimistössään yksilöllinen kemikaaliprofiili, mutta kemikaalien yhteisvaikutuksia on tähän mennessä tutkittu vähän. Pitoisuudet eivät olleet kuitenkaan haitallisen suuret tutkimuksessa käytetyn kahdeksantoista 50–79-vuotiaan suomalaisen reisiluista leikkausten yhteydessä kerätyssä aineistossa. teeMA ti 24.1. Tämän vuoden harvinaisuuksia ovat dunkerinajokoira, pesukarhukoira ja korthalsingriffoni. Englanninspringerspanieleita on kolmanneksi eniten. Toiseksi eniten näyttelyssä nähdään labradorinnoutajia, joita on tulossa paikalle 70. Normaalisti luun muodostuksen ja hajotuksen välillä vallitsee tarkasti säädelty tasapaino. Lauantaina lajissa mitellään Kainuun kennelpiiriin piirinmestaruudesta ja sunnuntaina on vuorossa sm-osakilpailu. – Ajokokeissa onnistumiseen vaaditaan niin monta tekijää. Haluathan mainontasi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Lukijoita 52.000 kpl! terveys ja hyvä olo Aineistopäivä ke 18.1. Kultaisianoutajia on ilmoitettu lauantaille kaikkiaan 92 kappaletta. Pertti Granqvist. Näistä kaikista on paikalla yksi rotunsa edustaja. Reetta Piirainen vie Tamminäyttelyyn omistamansa ja kasvattamansa lassienarttu Martan. valmistuslisä 0,08 €/pmm sekä alv 24% Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Tulevan viikonlopun Tamminäyttelyn Kajaanin Palloiluhallissa kerää ennätymäärän erirotuisia koiria. – Ensimmäisen koiran sain 13-vuotiaana. Niiden kerrotaan olevan nykyisten suomenpystykorvien esi-isiä. Tavoitteena koiraharrastajalla ovatkin onnistumisen tunteet. Ison koiralauman elättämiseen ja terveyskustannuksiin kuluu rahaa. Väitöstutkimuksen perusteella myös ympäristökemikaalit voivat häiritä tätä tasapainoa. Ystävyyttä ovat yhteiset hetket kotona. arkisto/teijo Määttänen – Tuollaisia ne lassiet juuri ovat. Tasapainoa voivat kuitenkin häiritä monet tekijät, kuten puutteellinen ravitsemus tai liikunta, tupakointi tai sairaudet. Ensiksi vähän epäluuloisia. Dunkerinajokoiria on rekisteröity Suomeen vain kuusi. Jo pienet perfluorioktaanihapon (PFOA) pitoisuudet voivat lisätä luuta hajottavien solujen aktiivisuutta sekä hiirellä että ihmisellä. Tässä nuorille suunnatussa kilpailussa nuoret esittävät koiria samalla tavalla kuin näyttelyssä. Yleisin seuraus tästä on iän myötä yleistyvä luunkatotauti eli osteoporoosi. Kolme lehteä! Hintoihin lisätään mahd. Sekä ajokoirien että lassierotuisten Reetta sanoo sopivan erittäin hyvin lapsiperheisiin. Väitöstutkimus tukee aiemmin yhdysvaltalaisessa väestössä havaittua seerumin perfluorattujen yhdisteiden pitoisuuden ja lisääntyneen osteoporoosiriskin välistä yhteyttä. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 7 Tilattu ja siksi niin luettu! www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. Tuomarina tässä kilpailussa toimii MEP Merja Kyllönen. – Ne elämykset tulevat siitä, että koira toimii metsässä ja näyttelyissä. Perjantaina 13. – Molemmat ovat luonteeltaan kilttejä rotuja. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 20 000 kävijää viikossa. Sen jälkeen minulla on ollut aina koiria. Suomi 100 -julavuoden kunniaksi Kennelliiton teemana on ”Kotimaiset rodut kansallisaarteinamme”. Vastineeksi koirat antavat omistajalleen elämyksiä ja ystävyyttä
Jos olisin sanonut haluavani jatkaa, seurajohto olisi joutunut miettimään joukkueen rakennetta. Kärkilyöntitilaston voittaja 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2008. Ei Komulainen silti ole välttynyt haikeilta hetkiltä. Vuoden lukkari 2006. Samoin tavoitteellista yhdessä tekemisen meininkiä, mikä meillä Jymyssä aina oli. Harvat tuntuivat uskovan, että Jymyn hurjan menestysputken pääarkkitehti lopettaisi uransa pettymykseen – Vimpelin Vedolle syksyllä kärsittyyn finaalitappioon ja hopeamitaliin. . Vaikka Komulainen istui tänäkin talvena neuvottelupöydässä Jymyn kanssa, tilanne oli hänen mukaansa erilainen kuin aiempina vuosina. – Koska tein päätökselleni pohjaa pitkään ja pikkuhiljaa, ehkä siksi olen niin rauhallinen. Jatkossa Komulainen ehtii antaa enemmän aikaa esimerkiksi perheelleen. . . Joukkueessa pelaa hänen 13-vuotias poikansa Aapo. Olo ei ole lainkaan järkyttynyt eikä liikuttunutkaan. Päälle tulivat henkilökohtaiset meriitit. . Niin kuitenkin kävi. Joko loukkaantumiseen tai tappion tunteeseen, 38-vuotias Komulainen kertoo. 12 Suomen mestaruutta, 3 hopeaa, 2 pronssia. Pesti Jymyn Superpesis-joukkueen viuhkamiehenä on hänen mukaansa mahdollinen lähivuosina. . Haluan happea näistä asioista ja annan pääni levätä. Komulainen tunnusteli, onko hän valmis isoon päätökseen. Pesispörssipisteet: 2755,7 (kautta aikojen toinen sija). tammikuuta 2017 Teemu Määttä teemu.maatta@slpmedia.fi Jani Komulaisen puhelin piippasi tiuhaan sen jälkeen, kun hän maanantaina kertoi peliuransa päättymisestä. Kaipasin Tanskasen Juhasta (SuperJymyn puheenjohtaja) juttukumppania tähän asiaan. . . . Hän oli suoritusvarma voittajatyyppi, ratkaisupaikkojen erikoismies. – Tiesin jo pitkään, että peliurani tulee päättymään pettymykseen. – Minulla tulee varmasti ikävä sitä tunnetta, kun ollaan kentällä. – Nyt kyse oli enemmänkin keskustelusta. Sitä haluaa vain lisää. . . Nyt haastattelussa istuu levollinen ex-pelaaja. Komulaisen mielestä tärkein tekijä komean uran taustalla oli ”tajuton intohimo” pesäpalloa ja voittamista kohtaan. – Nyt on kuitenkin pienen irtioton aika. . Komulainen kertoo saaneensa harjoitella kutakuinkin terveenä kesää 2010 lukuun ottamatta. Tuolloin hän alkoi suhtautua asioihin niin, että edessä voi hyvinkin olla viimeinen kausi. Komulainen ei kyllästynyt pesäpalloon tai pelaamiseen. Peliuran lopettamista edelsi pitkä valmistelu Jani Komulainen saapui SuperJymyn tiedotustilaisuuteen kertomaan uransa lopettamisesta pääsarjatasolla.Jani Komulainen myöntää olevansa kiinnostunut pelinjohtamisesta ja valmentamisesta. Tilastot pudotuspeleissä: Ottelut: 202. Mies saavutti mitalisarjan, jollaista ei löydy keneltäkään muulta pesäpalloilijalta: 12 Suomen mestaruutta, kolme hopeaa, kaksi pronssia. Vuoden jokeri 2012, 2013. Kultakypärä 2005. Komulainen ei näe ongelmana, että tämä voisi tapahtua vaikkapa jo kaudella 2018. Urastaan Komulainen on ylpeä, syystäkin. Pertti Granqvist. Fakta Komulaisen saavutuksia . Komulainen kertoo valmistelleensa vaikeaa päätöstä jo syksystä 2015 asti. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Tuolloin Jymy oli hävinnyt välierissä Vimpelille ja pudonnut pronssiotteluun. Sotkamon Jymyn pitkäaikainen luottopelaaja Jani Komulainen sanoo tienneensä jo kauan, että hänen luonteellaan on vaikea vetäytyä pesiskentiltä mestaruuden jälkeen. . Komulainen vakuuttaa, että sai tehdä lopettamispäätöksen omaehtoisesti. – Silloin ei ollut kiva pelata loukkaantuneena. Lyödyt: 44+352. . Mietin, ettei tässä ole mitään järkeä. – Nyt on varmaan sopiva aika istua kiikkustuolissa, katsella vanhoja pelejäni vähän tarkemmin ja hakea hienoja juttuja, joita siellä on ollut. Kultainen maila 2005, 2006. Mielessä alkoi kuitenkin pyöriä ajatuksia siitä, että ”pitäähän ihmisen osata tehdä jotain muutakin”. . – Pääsen myös katsomaan ja kokemaan, miltä Suomen kesä näyttää muualla kuin Sotkamossa tai linjaauton ikkunasta pelireissuilla, hän virnistää. – Kun voitat, ratkot pelejä ja kaikki on hienosti, silloin on minun luonteellani vaikea lyödä hanskoja tiskiin. . Todellinen puntarointi alkoi kuitenkin vasta kauden 2016 jälkeen. – Tokihan Jymyllä on tällä hetkellä paljon hyviä pelaajia. – Sen jälkeen kullan kiima ajoi minut voittamaan vielä nämä viisi mestaruutta lisää (2011–2015). Kärkilyönnit: 1219. Juuri Jymyn välierätappio varmisti lopulta sen, että Komulainen hautasi ajatukset uran paketoinnista. . Tilastot runkosarjassa: Ottelut: 485. Tuodut: 217. Tunteita nousee pintaan silloin, kun hän on itsekseen ja malttaa antaa aikaa ajatuksilleen. Vuoden pesäpalloilija 2004 ja 2006. . Kärkilyönnit: 2940. – Hyvä fysiikkani mahdollisti osin saavutukseni. – Ja mistä pihapeleistä tai pesisotteluiden katsomisesta lienee peräisin oma näkemys siitä, miten peliä pitää pelata. Esimerkiksi juoksunopeuteni olen saanut pelkästään voimanteolla ja juoksemalla, luontaisesti en ole ollut ikinä nopea. . – Peliurani oli älyttömän pitkä, se kesti kaikkiaan 32 vuotta, joten en pystynyt lopettamaan sitä kuin seinään, Komulainen korostaa. Komulainen myönsi jo aiemmin Kainuun Sanomille, että pelinjohtotehtävät kiinnostavat tulevaisuudessa. . Pesäpallon 12-kertaiselle Suomen mestarille tulvi kunnioittavia viestejä sekä Sotkamon Jymyn että vastustajajoukkueiden kannattajilta. Komulaisen kylki oli revennyt ja takareisi rikki. Komulainen miettii hetken ja jatkaa: – Kun nyt talven aikana katselin uraani taaksepäin, tajusin, että loppujen lopuksi viimeisen pelin tuloksella ei ole mitään merkitystä urani isoon kuvaan. Lyödyt: 25+147. Ensi kesänä hänen on tarkoitus toimia Jymyn D-poikien viuhkamiehenä. Kun myöhemmin uralla näkemykseen yhdistyi kokemus, pelaaminen oli joskus jopa helppoa, hän hymyilee. Edellisen tiukan urapohdinnan Komulainen kävi syksyllä 2010. Parhaimmillaan Komulainen oli mailan varressa pitelemätön. Komulaisen ratkaisu yllätti monet. Se ohjasi tekemään asiat viimeisen päälle hyvin, olipa kyse joukkueesta tai hänestä yksilönä. 15 Itä-Länsi -ottelua. Tuodut: 535. Ensi kesänä Komulaisen on tarkoitus toimia Jymyn D-junioreiden viuhkamiehenä
Vertaistukiryhmästä tukea omaan elämään Joskus elämässä on hankalia aikoja tai tuntuu, että ei jaksa tai masentaa. Pekka LassiLa A Vertaistuki on ollut minulle hirveän tärkeää. Pitää osata sanoa ei, Mankinen muistuttaa. Tänne on saanut tulla missä kunnossa vaan. Sotkamon Mielenterveydentuki ry:n järjestämissä vertaistukiryhmissä on keskusteltu viime vuosina erittäin paljon muun muassa läheisriippuvuudesta sekä omista rajoista. Sotkamon Mielenterveydentuki ry:n vertaistukityhmät toimivat samalla periaatteella. – Yhteisillä retkillä minut aina huudetaan eteen laulamaan, Kati nauraa. Syysja kevätkausien aluksi jokaisessa ryhmässä suunnitellaan yhdessä siitä, mistä asioista ja teemoista alkavalla kaudella halutaan keskustella. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 9 www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. 1x31 (47x31 mm) 54 € 1x42 (47x42 mm) 76 € 1x65 (47x65 mm) 108 € 2x42 (99x42 mm) 136 € 2x65 (99x65 mm) 167 € 2x88 (99x88 mm) 194 € 2x111 (99x111 mm) 248 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim. Joku saattaa aluksi sanoa, että minä mieluummin kuuntelen, mutta monesti hekin avautuvat ja ryhtyvät puhumaan. – On ihan erilaista puhua asioita ryhmässä, missä toinen tietää, mistä puhutaan. On sellainen tunne, että mikään ei kiinnosta eikä ei saa otetta elämästä. Tulee hyvä mieli, kun toiset kommentoivat. On saanut tukea ja ihmiset ymmärtävät eivätkä naura tai aliarvioi." Kati Korhonen. – Voisi oikeastaan puhua ennemmin mielenhyvinvoinnin tuesta, vastaava toiminnanohjaaja Teija Mankinen kuvailee toimintaa. valmistuslisä 0,08 €/pmm sekä alv 24% Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Auto tarvitsee liikkuakseen polttoainetta ja on tankattava määrävälein. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. Kun on jatkuvasti väsynyt tai masentunut, Kati ei muistanut laulaa, kun oli paha olo. kaikille avoimen yhdistyksen ryhmiin voi tukka kuka tahansa ja missä elämäntilanteessa hyvänsä. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 20 000 kävijää viikossa. – Itse kullakin voi elämässään olla hankalia aikoja että on masennusta eikä jaksa. Menneisyyteen unohtunut laulaminen löytyi Katin elämään ryhmätoiminnassa. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. – Ihan hyvä jos joku on erimieltäkin, niin voi ajatella että voihan se olla noinkin. Tilanne on hämmentävä kaikille läheisille, ja siinä voi käydä niin, että läheisen ja kuntoutujan elämät menevät sekaisin niin, että läheisriippuvainen henkilö alkaa pitää huolta toisesta oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kustannuksella. – Vertaistukikoulutus avasi silmät tähän elämään. – Jokaisen pitäisi osata elää myös omaa elämää ja pitää huolta omasta itsestään. Miten kaikenlaisia elämän ongelmia ratkotaan. Tänne on saanut tulla missä kunnossa vaan. Ei tarvitse vääntää rautalangasta. Perjantaina 13. Vasemmalta yhdistyksen puheenjohtaja Kaija Löhönen, vapaaehtoistyöntekijä Tuula Huotari, Kainuun vertaistoiminnan toiminnanohjaaja Marja Koskela-Korhonen, vapaaehtoistyöntekijä Kati Korhonen ja vastaava toiminnanohjaaja Teija Mankinen. Huomaa, että oma huono olo vaihtuu ihan hyväksi oloksi, kun saa tukea. Kati on istunut yhdistyksen hallituksessa ja kouluttautuu parhaillaan vertaisryhmäohjaajaksi. Katin elämää on helpottanut ryhmätoiminnan tuoma arkipäivän säännöllisyys. Siinä tilanteessa rinnalla kulkevalle omaiselle saattaa tulla väsymys, avuttomuuden tunne, suru, pelko sekä hätä. Kun jokainen tietää, että keskustelut ovat luottamuksellisia, niistä löytyy keinoja selviytymiseen, Mankinen kannustaa. On äärettömän iso asiaa, että löytyy sellaisia osa-alueita omasta elämästä, mitkä ovat olleet ehkä hukassa, niin kuin Kati sanoi että panivat laulamaan. – Kati sanoi yhdessä ryhmässä, että jaksaa nyt olla kotona myöskin yksin ja jopa kaipaa välillä yksinäisyyttä, kun on ihmisten kanssa tekemisisä täällä ryhmässä. Kolme lehteä! Hintoihin lisätään mahd. – Tulee rohkeutta ja uskaltautuu ihan eri tavalla ajattelemaan, että minähän olen ollut ihan oikeassa, kun joku muukin saattaa sanoa jostakin asiasta samalla tavalla. Asioita ja tuntemuksia voi jakaa. Tilattu ja siksi niin luettu! teeMA ti 7.2. Vertaistoiminta auttaa laajentamaan näköalaa ja löytämään keinoja selviytymiseen. Kati Korhonen on käynyt vertaistukiryhmässä säännöllisesti kaksi ja puoli vuotta. Vanha mukava harrastus ei tullut ihan ensimmäisenä mieleen. Kustakin ryhmästä muotoutuu sillä tavalla omanlaisensa ja omista tarpeista lähtevä. On saanut tukea ja ihmiset ymmärtävät eivätkä naura tai aliarvioi. – Läheisriippuvuus näyttäytyy esimerkiksi omaisryhmissä sillä tavalla, että omaiset ovat aika kiinni läheisessä, joka sairastuu. – Omana itsenään saa tulla ja on missä kunnossa tahansa ja jutella asioita. Ennen ei pystynyt kotonakaan olemaan yksin itsensä kanssa. Kainuun vertaistoiminnassa työskentelee Teija Mankisen ohella myös toiminnanohjaaja Marja Koskela-Korhonen. – Vertaistuki on ollut minulle hirveän tärkeää. Teija Mankinen kertoo, että kaikissa Kainuun kunnissa toimivissa ryhmissä keskustelunaiheet ovat samantyylisiä, omaa jaksavista tukevia ja voimaannuttavia, vaikka niiden käsittelytavat ja keskustelujen sisällöt vaihtelevatkin kunnittain. Monta ongelmaa analysoidaan läpi, vertaisryhmässä toimiva Tuula Huotari sanoo. Haluathan mainontasi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Lukijoita 52.000 kpl! OPISKELU Aineistopäivä ke 1.2. Huoltoasema on paikka, josta saa polttoainetta, mutta jossa ei kysellä, mistä olet tulossa ja mihin menossa. Moni varsinkin mielenterveystai päihdepalveluista tuleva asiakas on Teija Mankisen mukaan kokenut oman roolin muuttumisen hoidon kohteesta toimijaksi hyvin myönteisenä. – Tärkeää on, että ryhmässä opitaan puhumaan ja kertomaan omista tunteista. Ohjaajien tehtävänä on kannatella ryhmää ja herätellä keskustelua sekä mahdollistaa se, että jokainen pääsee tuomaan omia asioita esille. Elämä ja päivärytmi ovat selkeytyneet. – Samalla pitää hyväksyä, että ei voi ratkaista läheisen ihmisten ongelmia ja että läheinen tai omainen eivät ole vastuussa toisen mielialoista tai hyvintai pahoinvoinnista
Jumala on voimallinen ja Hän on lähellä jokaista. Runkkipukua käytettiin yöasuna. Jokin yhteisöään välttelevän naisen sisimmässä liikahti, sillä kohtaamisen seurauksena hän kiirehti kyläänsä kertomaan Jeesuksesta muillekin. Slangisana oli muotoutunut kranaatinheitinkomppaniasta käytettävästä lyhenteestä. – Peilaamme sen ajan asioita ja tilannetta tähän päivään ja yritämme löytää, mitkä ovat oman aikamme haasteita. tammikuuta 2017 N ykyisyys rakentuu menneelle. Sanakirjassa kerrotaan, mitä tarkoittaa varusmiesten käyttämät sanat varsinaisella äidinkielellä. Menneen maailman kaiut mielikuvissani seisoin syksyllä 2012 Ateenan Areiopagilla. Vaikka kokisimme, että kirkko ja uskonto eivät kosketa meitä, kulttuurimme, käytöksemme ja arvomme rakentuvat pohjoismaissa kristinuskon periaatteiden ja moraalikäsitysten varaan. Mitä reformaatio tarkoittaa ja mitä tekemistä reformaatiolla on sotkamolaisten arkipäivän elämässä. – Etelä-Euroopassa ja maailmalla on alueita, missä hyvinvoinnista huolehtiminen rakentuu perheen ja suvun varaan. – Seurakuntakoulussa lähdimme miettimään pakolaisuutta. Punainen kaulaliina siis. Siinä on nähty hyvinvointiyhteiskunnan kehittymisen siemen. A Kokoussarja huipentuu omiin, sotkamolaisiin teeseihin, jotka ”naulaamme” jonnekin.” Seurakunnan ja vapaaehtoistyöntiimin yhteinen Reformaatio-kokoussarja lähtee etsimään, mitä olisivat teesit tämän päivän Sotkamossa. Korohoro ei tarkoittanut iloluontoista naista. Seurakuntakoulun tilaisuuksiin on osallistunut joitakin kymmeniä henkilöitä kerrallaan. Jääkäreitä kutsuttiin heidän hihamerkkinsä takia usein ritsamiehiksi. Kumipäiksi kutsuttiin esikuntakomppaniassa palvelleita alemman kuntoisuusluokan miehiä. Kähmyily tarkoitti metsässä harjoittelua. anteeksiantoa ja kuolemaan liittyviä asioita. Meillä se katsotaan enemmän yhteiskunnan tehtäväksi. Tuomas-messusta alkanut toiminta jatkui kristillisyyden perusteita käsitelleinä Alfakursseina, teemailtoina ja puoli toista vuotta toimineena seurakuntakouluna. Levyttämisellä ei ollut mitään tekemistä musiikin kanssa. Ensi sunnuntaille omistetut Raamatun tekstit puhuvat elävästä vedestä ja Jumalan voimasta. Näin siis Apostolien teoissa vuoden 1933 Raamatun käännöksen mukaan: ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella ikään kuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken. Hän veti kynällä puolen sentin verran korvan päälle nousseita hiuksia ja kysyi: – Onko Granqvist perustamassa bändiä. Monelle tämä hetki on merkinnyt pysähdyspaikkaa; missä kuluneen vuoden aikana ehkä onnistuin ja mikä meni vikaan, mitä tulevalta toivon ja sisimmän hiljaisuudessa odotan. Kun meitä rakastetaan ylhäältä, niin me sitten osoitamme lähimmäisenrakkautta toisillemme. Hyvää ja siunattua alkanutta vuotta kaikille lehtemme lukijoille! A Monelle tämä hetki on merkinnyt pysähdyspaikkaa; missä kuluneen vuoden aikana ehkä onnistuin ja mikä meni vikaan, mitä tulevalta toivon ja sisimmän hiljaisuudessa odotan.” Kohtaaminen Hartaus Anja-Maria Mulkahainen Kirjoittaja on farmaseutti Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Useinkaan emme tule ajatelleeksi, että pohjoismainen hyvinvointivaltio perustuu ja rakentuu reformaation eli uskonpuhdistuksen periaatteiden päälle ja arvopohjalle. Kun pakolaisia alkoi tulla, oli tarve keskustella ja puhua siitä ääneen. 17:24-28) Ihana Paavali, ihana Luukas! Vuosi on jälleen vaihtunut. – Uskon, että kun tämän Reformaation tarina -kirjan lukee, saa aiheesta hyvän peruskäsityksen. Sellaista voi saada vaikka kommentoimalla härnätyn (värvätyn) kauluslaattaa vastauksena kysymykseen arvomerkkien tuntemisesta. Vasemmalta vapaaehtoistyöntekijä Ali Partanen, kappalainen Antti Lankinen, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pirjo Juntunen sekä vapaaehtoistyöntekijät Jami Kähkönenen ja Kari Jansa. Mitä apostoli epäjumalakuvien täyttämässä antiikin metropolissa aikalaisilleen puhui, ei uupunut historian kätköihin, vaan hänen ajatuksiaan on mahdollista siteerata jopa tässä hartauskirjoituksessa. Seurakunnan vapaaehtoistyön tiimi on toteuttanut seurakunnan työntekijöiden kanssa aiemminkin erilaisia projekteja. – Seurakunta voisi ainakin osaltaan olla sellainen alusta, missä ihmiset pääsevät kohtaamaan toisensa ja keskustelemaan elämään liittyvistä kysymyksistä, Lankinen täydentää. Alustusten ja keskustelun pohjana käytetään piispa Jari Jolkkosen kirjaa reformaation tarina. Kusiluistimet tarkoittivat sisällä käytettäviä kenkiä. Kähmy myös jalkaväen miehiä. Jota harjoitettiin aina tilaisuuden tullen. Lisäksi oli verkkapuku ja työpuku. Erityisesti nousee esille lukijalle tuntemattomaksi jäävä samarialainen nainen, joka kylänsä kaivolla kohtaa Jeesuksen. Ei siihenkään ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta, mutta on tärkeää, että on sellainen paikka tai foorumi, missä voi vaihtaa ajatuksia, pohtia ja käydä läpi itsessään sitä asiaa, Pirjo Juntunen kertoo. Pekkaa tuli sillä vastauksella, että kauluslaatassa oli lyhyt latu ja sen päässä iso paska. Varusmiesliitto julkaisi mielenkiintoisen Intti-Suomi -sanakirjan uusien alokkaiden astuessa palvelukseen tammikuun alussa. Katujyrällä tarkoitettiin iltalomien aikana kaupungilla partioivaa Transit-bussia. Siviilikarkuri oli vapaaehtoisena palvelukseen tullut. Gonamies mahdollisimman pienen tj-luvun kaveri. Sitä kautta lähtevät liikkeelle monet muut asiat. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Toisinajateltu: Korohoro ja kumipää granqvist. – Kokoussarja huipentuu omiin, sotkamolaisiin teeseihin, jotka ”naulaamme” jonnekin. Tilaisuuksissa on käsitelty mm. Tj-luku tuli sanoista tähän jäi. – Lähdemme liikkeelle viidensadan vuoden takaa ja pohdimme, miksi kirkossa silloin tarvittiin uudistumista eli reformaatioita, Sotkamon kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ja vapaaehtoistyöntekijä Pirjo Juntunen selostaa hankkeen kulkua. Apupässiksi kutsuttiin yksikössä päivystävää varusmiestä. Katujyrässä oli johtajana toisinaan peeuu (päivystävä upseeri) sekä sotilaspoliiseja ja varusmiehiä. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka ei kuitenkaan ole kaukana yhdestäkään meistä, sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme.” ( Apt.t. Vaatetuksena oli tykistössä kuukautisrätti. Kokouksen alkavat alustuspuheenvuorolla, jonka pohjalta käydään keskustelua, mitä aihe merkitsee tämän päivän maailmassa, Suomessa ja Sotkamossa. Seurakuntakoulun ryhmissä toiminut Kari Jansa on pitänyt seurakuntakoulun alustuksia ja monipuoHyvinvointiyhteiskunta rakentuu reformaation päälle Vuosi 2017 on reformaation 500-vuotis juhlavuosi. Kaulaliinoja käytettiin lomapuvun, suntisten kanssa. Aamureinoja olivat ne joiden tjluku ilmoitettiin kolmella numerolla. Jalkaväellä liina oli vihreä, pioneereilla violetti. Pässikin oli varusmies, alikersantti yleensä. Vai miksi teillä on noin pitkä tukka. Kumpareelle, jossa antiikin kreikkalaiset kävivät oikeutta, johdateltiin myös lähetysmatkalla ollut apostoli Paavali kuultavaksi levittämästään sanomasta. – Lutherin aikana yritettiin järjestää niin, ettei ihmisen tarvitsisi kerjätä eikä jäädä rikkaiden almujen varaan, vaan vähäosaisten asia piti pysytä hoitamaan muuten. Pellepuku oli senaikainen maastopuku. Musiikkiin liittyi lomatarkastusta pitäneen ylivääpelin kommentti. Esimerkiksi että luodaan sellainen järjestelmä, missä kaikilla on hyvä olla. Usein nämä varusmiehet olivat katujyrässä saatuaan pekkaa (poistumiskieltoa). Alin palvelukseen kelvannut kuntoisuusluokka oli B2. – Minulla on heti ensimmäisen alustuksen tähtäyskohtana se, miten reformaatio on vaikuttanut historiassa niin, että Skandinaviassa ja Pohjois-Euroopassa on eri tavalla järjestynyt yhteiskunta kuin EteläEuroopassa, kappalainen Antti Lankinen Sotkamon seurakunnasta selvittää. Heitä kutsuttiin latvapääkakkosiksi. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Sotkamon seurakunta järjestää kevään aikana kokoussarjan, jossa käydään läpi reformaation tarina. Sanakirjasta ei löydy esimerkiksi sanoja korohoro ja kumipää. Vertailin sanakirjan sanoja 1970-luvun lopulla Kainuun Prikaatilla käytössä olleisiin slangisanoihin Menneiden vuosikymmenien inttislangin sanasto oli paljon rehevämpää atomiajan slangiin verrattuna. Kevään aikana sunnuntai-iltaisin seurakuntatalolla järjestettävä kokoussarja toteutetaan seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoistyön tiimin kanssa yhteistyössä. – Kristinuskon lähtökohtana on rakkaus. Se tarkoitti nukkumista. Ja hetki muovaa historiaa, yksityisen ihmisen, kokonaisten kansojen
– Ihmiset oppivat ajattelemaan itse ja muodostamaan oman käsityksen lukemalla. Tämän ajan teesit Tilaisuudet alkavat klo 18, ohjelmassa alustus, musiikkia, keskustelu ja päätöshartaus lisia keskusteluja mielenkiintoisina. To 19.1. (08) 6172 3520 tai 6172 3521 Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi www.sotkamonseurakunta.fi Su 15.1. 26.3. Se oli ihmisarvokysymys. tiistaisin ja perjantaisin . Perjantaina 13. klo 18.00 Helluntaiseurakunnan tiloissa. . verkossa joka päivä www.sotkamolehti.fi. Seurakunnan ja vapaaehtoistyöntiimin yhteinen Reformaatio-kokoussarja lähtee etsimään, mitä olisivat teesit tämän päivän Sotkamossa. – Työ on ollut hedelmällistä ja siitä on jäänyt kotiinkin viemistä. – Historiallisesti kun miettii, niin vain yleensä pappi pystyi lukemaan. Reformaation tarina Lutherista meidän aikaamme . Johanna Valta 045 631 9026. Tervetuloa! . klo 12 Aikuisten kerho srk-talossa. Ei nähdä sen syvempää merkitystä. klo 10–12 Eu-ruokajako helluntaiseurakunnassa, Makkosentie 51. . www.sotkamonhautakivipalvelu.com Sinä 7–15 –vuotias! Tule laulamaan Jippii–kuoroon! Kokoontuminen to 19.1. Ymmärrys siitä, miten kristitty maailma toimii, katoaa. Kyläilijöiden kokoontuminen Himmelin pääaulaan 12.30 alkaen. Kristinuskon perusteiden tuntemus on ohentunut, koska Raamatun tuntemus on heikkoa. klo 15 Liput 12 € Ennakkomyynti Kuhmo-talon toimisto p. Lapsityö: Ke 18.1. Kohtuuden ajattelu avaisi monta ongelmaa nykyajassa, Antti Lankinen pohtii. . klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. – Kaikki työ palvelee yhteiskuntaa ja sen kokonaisuutta, olit sitten missä työssä tahansa. 23.4. Luther ei ajatellut pelkästään hengellistä työtä. – Nyt eletään vaihetta, että ihmisiä lähtee pois kirkosta, kun eivät ymmärrä, mitä sillä on merkitystä. Siinä tullaan tähänkin päivään. sunnuntai loppiaisesta Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa klo 10 Sanajp. klo 15 II esitys su 15.1. Tied. Reformaation periaatteen mukaisesti Jumalan sana oli vapaa kaikille. Oli häpeällistä joutua kerjäämään. Nähtiin, että ihmisellä on kasvot. Pikkuhiljaa koetaan, että voi tehdä mitä tahansa. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 11 Tönölän teatteri esittää Viidenlaista rakkautta ja mustaa huumoria Viisi naista kappelissa Kirj. klo 13 Kyläilykeskiviikko Himmelissä. Ohjelmavastuussa Pappatiimi. – Minusta yksi iso haaste tässä ajassa ja haaste myös omassa elämässäni olisi tyytyä kohtuuteen. – Voisimmeyhdessä, monine erilaisine ajatuksinemme pohtia, millaista uudistumista kirkkomme tänä päivänä tarvitsee, Pirjo Juntunen toivoo. Vasemmalta vapaaehtoistyöntekijä Ali Partanen, kappalainen Antti Lankinen, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pirjo Juntunen sekä vapaaehtoistyöntekijät Jami Kähkönenen ja Kari Jansa. . 26.2. Sotkamon kirkossa. – Toivomme, että keskusteluihin tulisi mukaan nuorempiakin henkilöitä, vapaaehtoistyöntekijä Ali Partanen toivoo. Ke 18.1. Klo 18 Kirkkovaltuuston kokous Vuokatin kirkossa. Moni putoaa tavallaan yhteiskunnan ulkopuolelle esimerkiksi työttömyyden seurauksena. 08-6155 5451 ja www.lipputoimisto.fi Hyvinvointiyhteiskunta rakentuu reformaation päälle RefoRmaation taRina Reformaation 500-julavuoden kokoussarja Sotkamon seurakuntatalossa . Meillä on ollut siellä hyvin leppoisa ilmapiiri. To 19.1. Reformaatiossa oli kysymys myös ihmisen arvostamisesta, ei vain siitä, että hyvinvointiasia hoidetaan. Pekka LassiLa Sotkamon Seurakunta Puh. Luterilaisen uskontunnustuksen keskeisiä piirteitä . Tulevaisuuden haasteet – Usko ajassamme . . TERVETULOA! Kohdennettu EU-RUOKAJAKELU Sotkamon Helluntaikirkolla Makkosentie 51 Ke 18.1.2017 klo 10-12 • ruoka-apuun oikeuttavan lapun saa evl.diakoniatoimistosta, sosiaalitoimistosta tai lastenneuvolasta • aiemmin saatu lappu kelpaa edelleen Omaisilla mahdollisuus osallistua muistomerkkien valmistukseen. Arto Seppälä Ohj. Oli uskonnollinen motiivi saada lukutaito kaikille. Jumalaa palvellaan ihmisten maailmassa – Kristitty ja yhteiskunta . Mihin uskomme. Vapaaehtoistyöntekijä Jami Kähkönen pohtii, miten reformaation vaikutus ulottuu sellaisillekin elämänalueille, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. 21.5. 2. klo 13.30 Aikuisten päiväkerho Vuokatin kirkossa. Topi Mikkola Kuhmo-talon Lentua-sali Ensi-ilta la 14.1. Esiinnymme yhdessä suurkuoron kanssa Ristin Maa –tapahtumassa Sotkamossa la 25.3. Maailma ei ollut enää pelkästään joidenkin sanojien varassa, miten hallitaan ja ohjataan, Pirjo Juntunen täydentää. – Ei tunneta sitä, mikä on kristinuskon ajatus, miten se toimii ja miten yhteiskunta on rakennettu tälle pohjalle. Opetustyökin on Jumalan työtä. 22.1
Tarrat . 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . Esitteet . SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. 08 666 2223 Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo ma-pe 9 -17, la 9 -14, su 10 -13 lakiasiat kaupanvahvistukset P. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) Sähköistykset jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi Kauneushoitolat Kauneushoitolat Ark. Postikortit . 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. 0440 221 828 aa.ari.korhonen@sotkamo.net Kainuuntie 26, 88600 Sotkamo | www.ihanasoma.fi | info@ihanasoma.fi Kirsi RahikainenKiviranta 044-980 9538 Koulutettu hieroja Luontaispuoti SKY-Kosmetologi Vyöhyketerapeutti Kirsi Suutari 040-754 7903 Riikka Pääkkö 045-351 8383 Nita Rogers 044-280 8778 Kainuuntie 24 (tori) p. 0500 281 355 ...meiltä myös . huoneistoremontit . Lomakkeet . Ym. Käyntikortit . 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium P. 0500 281 355 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo www.ahkeraliisa.net ma-pe 9-17, la-su 9-14 Kukkakauppa Ahkeraliisa Oy P. sähkösuunnittelu . (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. 08-6662 251, 040-5290 251 kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi . 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY Palvelua perinteitä kunnioittaen Kainuuntie 19, 88600 SOTKAMO p. 08 6660 070 Järjestelyt l Pitopalvelu l Hautakivet l Perunkirjoitukset www.sotkamonhautaustoimisto.fi Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Parturi-kampaamo HELENA P. asennukset . painotuotteet Kuljetukset Parturit ja kampaamot Hierojat 25 € 40 € l Kuppausta l Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! p. tammikuuta 2017 12 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Asianajotoimistot Kukkaja hautauspalvelut Autotarvikkeet Hammaslääkärit Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. (08) 666 2862 P. tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. kosteantilanremontit . Kirjapainot SOTKAMON KIRJAPAINO Tmi Kari Simonen Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo Puh. 0400 341 268, www.sotkamonkuljetus.fi ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. 0500 190 688. uudisrakentaminen p. Kirjekuoret . 08 6660 014 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Suojärventie 2, Vuokatti P. Kutsukortit
www.kajaaninjateauto. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. tammikuuta Nimipäivää viettää Nuutti sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Jermi, Tarvo, Ele, Arho. Varajäseniä ovat tässä järjestyksessä Helena Leinonen, Paltamo, Merja Karjalainen, Kajaani ja Mirja Pyykkönen, Suomussalmi. Aurinko nousee kello 9.26 ja laskee kello 15.09. Puunkorjuun yhteydessä tekopökkelö tehdään katkaisem5alla järeä puu muutaman metrin korkeudelta. ym. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. oitu lämpöpumppuasentaja P. 0400 199 986 Kari . To 19.1. Ma 16.1. kirvesmiestyöt . Metsähallitus Metsätalous Oy on aloittanut kolopesijöiden asuntopulan helpottamiseksi tekopökkelöiden valmistamisen. Aurinko nousee kello 9.38 ja laskee kello 14.53. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. Henkilövalintoja www.sotkamolehti.fi Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset!. Perjantaina 13. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. sunnuntai loppiaisesta Nimipäivät: Solja Ortod: Paavali, Paavo, Pauli, Johannes, Juhani, Juha. Näiden joukossa ovat muun muassa hömöja töyhtötiainen. (alv 24 %). 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari Laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen . saneeraukset . 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@ slpmedia.fi Työsuoritukset Vuokatin Betoniasema P. Rukouspäivä Nimipäivät: Laura Ortod: Ahvo, Ohvo, Kirilä, Kiril. Latvan katkaisulla varmistetaan, että pökkelö pysyy pystyssä. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. omakotitalot/kesämökit . Nimipäivät: Henri, Henna, Heikki Ortod: Makari, Kari, Markus, Markku, Maire, Mairi. 2. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Aurinko nousee kello 9.23 ja laskee kello 15.12. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. . poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. Nimipäivät: Toni, Anton, Antto Ortod: Anton, Anttoni, Toni. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Ti 17.1. vesieristystyöt . kolarityöt . 0500 289 081 Jari . Puu voi olla tekohetkellä elävä tai kuollut. Huotari p. Su 15.1. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. ma-pe 8.00-16.30 Kajaani, gsm 0500 583 626 . Aurinko nousee kello 9.35 ja laskee kello 14.56. Kainuun Maaja kotitalousnaisten piirijohtokuntassa vuonna 2017 toimii sotkamolainen Tarja Tervo. Nuohoukset . 23% Huolto: 050 526 4410 Päivystys: 046 921 2808 (ilta ja vkl) Sapsoperäntie 159, Sotkamo www.sapsohuvilat.fi p. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . Muut hallituksen jäsenet ovat Tarja Tervo Sotkamosta sekä Samuli Leinonen Vaalasta, Ilkka Määttä Kuhmosta, Jussi Moilanen Paltamosta ja uutena jäsenenä Niina Mönttinen Hyrynsalmelta. ja matkapuhelimesta 0,0821 €/puh. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. muuraus/laatoitustyöt . Lahopuusta riippuvaisista lajeista lähes 800 on jo harvinaistunut. Metsähallituksen tavoitteena on tehdä tämän vuoden aikana 100 000 tekopökkelöä eri puolille Suomea. en näy. Nuohoukset Ari Laukkanen & 0400 275 129 . Hinnat sis. Kaisa Laajakaista -lii. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. uudisrakentaminen . sisäp.maalaus/tapetointityöt . HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. myös kalusteasennustyöt Kouluateriat vko 3 Ma: Possunliha-kasviskastike, perunat, salaatti Ti: Riistarouhekeitto, juusto, tuorepala Ke: Uunimakkara, perunat, kastike, salaatti To: Ranskalainen kala, perunasose, salaatti Pe: Liha-kaalilaatikko, salaatti, puolukkahillo Kotihoitoateriat Ma: Possu-kasviskastike, perunat, lämmin kasvis, salaatti, luumukiisseli Ti: Riistarouhe, maustekurkku, sulatejuusto, mansikkarahka Ke: Uunimakkara, kastike, perunat, lämmin kasvis, salaatti, vaniljakiisseli To: Ranskalainen kala, perunasose, salaatti, mustaherukkavispipuuro Pe: Liha-kaalilaatikko, salaatti, lämmin kasvis, mustikka-mansikkakiisseli La: Lihapullat kermakastikkeessa, perunasose, hevishot, karpalopuolukkakiisseli Su: Broilerikiusaus, hedelmä, hevishot, gefilusjogurtti RUOKALISTAT PÄIVYRI Tänään on perjantai 13. www.kajaaninjateauto. muut rakennusalan työt Moilanen p. Nimipäivät: Ilmari, Ilmo Ortod: Leonilla, Leila, Priska. Muut johtokunnan jäsenet ovat Kaija Väisänen, Puolanka, Sisko-Liisa Rusanen, Vaala, Liisa Heikkinen, Hyrynsalmi, Hilkka Heikkinen, Ristijärvi ja Taina Pulkkinen, Kuhmo. perustukset . Ilmastoinnin puhdistukset Juuso Laukkanen & 045 664 0060 Palvelut hoitaa HORMITOHTORIT OY RakennusSaneeraus Kari Moilanen . Lahopuun väheneminen metsissä vaikeuttaa useiden lajien olemassaoloa. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. maalaukset Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 €/puh. Jonotusaika on maksullinen. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 13 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! P. Tekopökkelöt asunnoiksi kolopesijöille ProAgria Kainuu ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2017 on valittu sotkamolainen Anssi Sirviö. 040 752 1311 AITAT ja SAUNAT HUVILAT ja TALOT 40 vuoden kokemuksel la UTKITYÖ SUHONEN P. alv. 0207 933 275 www.sotkamolehti.fi TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. Aurinko nousee kello 9.28 ja laskee kello 15.05. eiden myyn. ölasien vaihdot ja muut huollot. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. KOKEILE NIIN USKOT. www.porho.. ymien myyn. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. Nimipäivät: Saku, Sakari, Sasu Ortod: Niina, Aatto, Aatos, Benjamin. p. La 14.1. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. Eniten tekopökkelöitä tehdään Etelä-Suomeen. 0400 681 435 J. + 0,1691 €/min. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. Aurinko nousee kello 9.33 ja laskee kello 14.59. Ekologista toimivuuta ajatelle puussa täytyy olla riittävästi tilavuutta, joten sen täytyy olla vähintään 3–5 metriä korkea. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen6@gmail.com • asennus ja myynti Leikkaa talteen . 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. Aurinko nousee kello 9.31 ja laskee kello 15.02. Ke 18.1. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti KODIN REMONTIT / UUDISRAKENTAMINEN t:mi jpk korhonen , Sotkamo . 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. 0400 199 986 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. + 0,059 €/min. p. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min
Puh. kelk. 0400 975 749. 050 438 7225 / wille68@hotmail.com Kaksio Lohtaja 62,5 neliötä rauhallinen sijainti palvelujen äärellä vuokra 660e+sähkö ja vesi. Myös viallinen. Vetokoukku, lohkolämmitin. 236 tkm, hyväkuntoinen. 040 846 1501. Vapaa. P. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . Vapaa 1.2.2017 tai sopimuksen mukaan.Yhteydenotot mielellään tekstiviestillä riittävin taustatiedon numeroon 041 751 1380. 7,90€ Kainuun Pörssissä tavoitat kätevästi koko Kainuun. 040 770 0495. 046 658 5756. Saunallinen kaksio rivitalo, kerrostalo tai omakotitalo Kajaanin eteläpuolelta Purola Puistola. Katsastetut yht. Työkelkka, vanhempi malli käy. Saunallinen RT-kaksio 61 m 2 Hyrynsalmella. Myös unien tulk. 0400 161 933. P. P. 040 809 8744 Pääkkönen. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. Luhtitalossa Sotkamon Akkoniemellä 3h, k+s/75m². Moottorikelkkojen tuulilaseja, myös vanh. Ostetaan kännykkä 3310, kunnossa oleva. Ford Mondeo sedan vm. 0500 282 182. alv:n. P. 050 534 4358. 1200 e. Ei mielellään lemmikkieläimiä. 0400 283 624. 044 546 4735. Vuokra max. P. 140x90 + 4 kpl tuoleja. 0400 389 912. Lipasto valk. Talo Makkosenmäellä Nevantie 13. DNAja Saunalahti-liittymät. Hp. Thermos termospullot, Swiss Diamond pannut, Marttiini puukot, Victorinox veitset, kalastustarvikkeet. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. Omakotitalo Kuurnassa. Siistikuntoinen saunallinen rivitaloyksiö Pitämällä, Suomussalmella. 0400 586 055. Puh. Forssa 0400 847 780 www.oljylamppu.net Myytävänä perunaa ja porkkanaa . P. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet ja kylmälaitteet. Ei seksilinja. 40€ (m²) ja tuoretta 35 cm leppäpilkettä. Aj. P. Ruokapöytä valk. Tied. P. 040 776 6570. Hierontapalveluja Suomussalmella, myös kotikäyntejä. Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet Anja p. Huolto kaikki merkit Konemyynti E.Kainulainen Kehräämöntie 20 Kajaani (Tokmannin vieressä). 0400 602 325. IT-Ylä-Kainuu, p. 044 530 5088. Homekoiratutkimukset www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. Vapautuu tammikuun lopussa. 17 Kajaani, p. Kuhmo. Jarin Atk-piste Oy tietokoneja puhelinhuolto . 044 540 0558. 0400 283 283. 1 krs. 040 833 3460. Tarkempia tietoja soittamalla. P. klo 10-15, Varsitie 2 B 8, Vuokatti. Myydään siisti 3h+k 76,5 m² Pitkäahontiellä Kajaanissa. Tingitty hinta 2500 €. P. 040 747 2067, www.jarinatk-piste.fi Tietokonehuolto ja -myynti . Yhteydenotot 044 371 8194 kello 14 jälkeen. lämpö, useita vesipisteitä ym. 045 321 5066. Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. n. Ompelijat Huom ! Meiltä Husqvarna, Pfaff ja Bernina ompelu ja saumauskoneet. 041 565 5000. 044 562 7667. Puh. P. Vapaa heti. Sotkamon keskustassa ensimmäisen kerroksen yksiö 41m2, vuokra 420e/kk +vesi ja sähkö. P. Luotettavalle vuokralaiselle. H. www.henkankauppa.. Rt. Citroen -03, Corolla -93, Corolla -84. 044 521 9877. Kotiin toimitus tarvittaessa. Kotikirppis la 14.1. 050 572 3992. Asbestipurkutyöt Pohjolan Tehopurku Oy p. tammikuuta 2017 14 20 Koti-Kajaani | Keskiviikko 11.1.2017 Kaikenlaista Ostetaan Vuokralle tarjotaan Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. 050 545 3120. Nyt esittelykoneet Erikoishinnoin. kodin tavaraa. Citroen C5 vm. 044 533 8353. yksiö 1h+kk+kph+sauna = 35 m2. 050 300 5286 tai 050 582 5442. Vapautuu 1.2. Vuokralle tarjotaan KT 3h, k, vh. Heti vapaa, Myös myynti mahdollinen. P. P. 046 613 9887. P. 044 555 7813. helmi-maaliskuussa. Tarjouspyynnöt heikki.hukka@tehopurku.fi. n. 6290€. P. 0500 681 316. P. Myös lisäeristeenä vanhan täytteen päälle. Tupakoimaton, ei lemmikkejä. Puh. Ota uusi suunta elämääsi. Lomamökki mukavuuksilla Piispajärvellä. iltaisin. P. 59 69 e. krs. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. p. Toyota Hiace pitkä malli, aj. Metsäperävaunu kuormaajalla, myös traktori kiinnostaa. puh. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. Toyota Corolla 1.6vvt-i 3 ov. 2006, kats. 0400 120 350. 2000 kg. Puh. P. Ovipinnoituspalvelua, uudista 50-90 -luvun laakaväliovet, myös lasiaukolliset/teetä lasiaukko välioveen, kaapin-/komeronovet ym. 0500 386 872 Toyota Corolla farmari 1.3 i -99 kats. 0442607794 www.henkanpaja.. Sis. Kajaanissa Ratakadulla siisti 43,5 neliön 2h/kk huoneisto isolla lasitetulla parvekkeella. P. 044 367 7444. Erittäin hyväkuntoisia LP-levyjä. 3h+k 73m², 750 eur/kk Teppanassa. Katsastus voimassa 30.1.2018. Myyydään kuivaa 50 cm leppäpilkettä. Hyväkuntoinen yksiö Kajaanin yläkaupungilta 1.2.17 alkaen. Maksuton romuautojen nouto ja romutustodistus, metalliromujen nouto. Puh. Omakotitalo Ristijärven keskustasta. 08 741 068 Laatukeskus Heikura Ky www.laatukeskushyrynsalmi.fi Lämmönpitävää puhallusvillaa asennettuna yläja alapohjat sekä seinät. Edullista katutason liike/toimitilaa Sotkamon keskustassa, torinlaidalla 134 m2, vain 7,50 e/m2. Kainuun Ovipinnoite, Nuask. Sari 0700 84 444, ota talteen. Vuokralle tarj. Hyväkuntoinen kaksio hyvässä taloyhtiössä Kajaanin keskustassa: 45m2, 2h+kk, kph, parveke, hissitalon 2. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. 2002. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. P. P. Moottorikelkka Yamaha Wiking RS, vm. 040 834 5782. Se julkaistaan keskiviikkoisin Koti-Kajaanissa, torstaisin Kainuun Sanomissa ja Ylä-Kainuussa sekä perjantaisin Kuhmolaisessa ja Sotkamo-lehdessä. Myydään purkuosia Viitasaari. Luotettava auttaja/ennustaja. P. Rak.1978. Ostan halvat henkilö-, p-autot, traktorit, mopot, mönkijät, m-kelkat, vaneet, as-vaunut ym. Fysioterapeutti Paula Oikarinen 044 266 1632. KALAA PE 13.01.2017 klo 9 11 Kajaanin kauppatorilla ja Sotkamon Tokmannilla klo 12 alk. Ei lemmikkejä. 040 911 1648 Matti Penttinen. Luottotiedot tarkistetaan..takuuvuokra 1kk. Edullisesti. Moottorikelkka. 045 7731 7750. Pehmeään lumeen Järvisen metsäsukset 240-300 cm. P. P. 2 makuuhuonetta. -13. Kattopeltiä ja ilmastointiputkia ja niiden tarvikkeita. 4-veto traktori Intikka etukuormaajalla. Hinta alk. 750€ /kk ja vesi& sähkö kul.muk. Autohuoltoja Korjaustyöt ja Tarvikevaraosat Henkan Paja Tmi Suomussalmi Puh. 0500 283 977. Vap. 252 tkm. järj. Ossin Kodinkonehuolto . www.eristevilla-kahkonen.fi Moottorikelkkapurkaamo Jaakko. isoa kaksiota tai kolmiota autopaikalla Kajaanin keskustan tuntumasta. P. Varaosa& Huoltopalvelu p. 100x60x40. 040 557 5786. Kysy rohkeasti P. 0500 302 576. Hp. Kaikki kodin rakennusja remonttityöt, myös suunnittelu, sekä tulisijojen korjaukset/muuraukset pitkällä kokemuksella edullisesti. 044 291 1017. 0500 374 187. Pientalo 50 m², 6 km Vuokattiin. Risto Leinonen LVI-työteknikko 044 721 0021 Teollisuustie 2 89400 HYRYNSALMI asiakaspalvelu@lvi-asennukset.fi lvi-asennukset.fi LVI– Asennukset.fi Avaimet käteen periaatteella Ariens lumilingot, myös vaihtaen. Siisti pariskunta etsii hyvä kunt. 5.12.16, ajoaikaa 23.2.2018 asti. vm. P. Antiikkivalaisimien kuuppia, Aladdin, hasag, matador, pod, petromax. Kaikki putkistot uusittu. Perämoottori 8 15 hv. iltaisin 0400 291 128. Vasta remontoitu, autokatos ja varasto ja puuliiteri. Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. 1 kpl Hirsihuvila väriv. Hyvä käyttöauto. Laadukasta, kuivaa koivupilkettä, 35 tai 50 cm, 38€/kuutio. 450 €/vko nettimokki.com/suomussalmi /7218. 046 545 3132. Tied. 3600e. tiloiksi p.0400-283811 Lämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto Kainuun alueella. Pientä laittoa. Stihl sahat. 040 507 1343, myös kulj./asennuspalvelu, www.kainuunovipinnoite.. 050569 5882 www.pumppuasennus.. 11/16, erittäin hyvä. 044 288 5478. klo 16 jälkeen 040 760 8076. Puh. Liikunta-alan monimuoto-opiskelija etsii edullista ja mielellään kalustettua asuntoa tai huonetta kävelymatkan päästä amk:sta. Sopiva kahdelle, heti vapaa. 0400 281 991, (08) 712 150. Puh. Sis. YH DEL LÄ ILMOITUK SEL LA TA VO ITAT KOKO KAIN UU N Siisti 68 m2 kolmio rivitalosta Kontiomäestä. Lämmittimien sydämiä. Myös vaihto pienenempään samalta suunnalta mahdoll. P. Kuhmo. 050 939 1106. 050 434 8560. YH DELL Ä ILMOITU KSE LLA TA VO ITA T KOKO KAINU UN. Suomussalmi. Pienempään asuntoon muuton vuoksi myytävänä huonekaluja, astioita, mattoja ym. Kuivaa 3vuotta vanhaa koivupilkettä, takkalaatua, pituus 33 cm. Myydään omakotitalo Kuhmossa, 3km keskustaan. Pieni LIIKERAKENNUS Sotkamon Tiilitörmällä,Tuottajantie 2 51/44m², hyvät parkkitilat, mm.grilli/kioski,elintarvikkeiden valmistus, myymälä, toimisto,hoitola,parturi ym. 650 e. Ajettu 500 km. Yhteydenotot klo 14 jälkeen. 32m². P. 041 572 1139. tilley, valor osia. P. 040 513 2633 Kuhmo. 0400 930 447 Hyrynsalmi keskusta. 040 188 4878. 044 982 5824. Puh. Vähänkäytetty astianpesukone Whirlpool, takuuaikaa jäljellä 6 kk. 90m². 045 673 0727. 420€. P. Autokatos on. Hyvä kohde ensiasunnoksi tai sijoittajille. 0500 131 849. Luokanopettajamies etsii kaksiota tai suurta yksiötä Kajaanista. Vapaa! Puh. Kotiinkuljetus tarvittaessa. 0400 671 062. P. Kerrostalokaksio Kontiomäessä, vapaa. 224 tkm, automaattivaihteisto, siisti ulkoa ja sisältä. P. P. P. P. Pieni kaksio Sotkamon keskustassa. 1997. Halutaan vuokrata Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista Myytävänä Ostetaan Vuokralle tarjotaan Myytävänä Kaikenlaista YH DELL Ä ILMOITU KSE LLA TA VO ITA T KOKO KAINU UN Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. P. 050 563 9672. 050 379 2746. Paljon uusattu, Katso Tori.. h. Suomussalmi. Myydään omistajan sairauden takia. Laseja, sukkia, suuttimia, ym. Säilörehua ja kuivikeolkea pyöröpaaleissa alk 15€+alv/kpl kulj. aj. 0400 220113. Katinkullan kylpylät 9 e/kpl, ryhmät/perhe alennus. Kaikki huomioidaan, vaatimatonkin käy
Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tervetuloa! Myydään Järvikalaa Sotkamon Työväentalon pihalla lauantaina 14.1. Tervetuloa! Sotkamon senioriopettajat ry. 044 533 8353 ossinkodinkonehuolto@gmail.com LIPPULAIVA FH-MALLISARJA EDULLISESTI! Todella hiljainen ja toimintavarma! Omat sähköja kymälaiteluvat, joten asennus Avaimet käteen -periaatteella. Sotkamo 13.1.2017 KUNNANHALLITUS SOTKAMON KUNTA TIEDOTTAA Kunnanvirasto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo, puh. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Perjantai 20.1. 1,50 e /rivi + alv 24% P. alv) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 Kainuun pörssi Tiistai, klo 10 AINEISTOAIKATAULU 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Ohjelmassa Aatoksen esittely, toiminnan suunnittelua ja kahvitarjoilu. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Veli-Matti Oikarinen 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Talousarvion käsittelyn yhteyteen jätetyt hakemukset otetaan automaattisesti huomioon. VIRTANEN AJAN SÄVEL Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... Hakemusten liitteeksi on toimitettava vuoden 2017 toimintasuunnitelma. Kerho Työväentalolla 16.1. Ohjelmassa laulua, jumppaa ym. Kahvitarjoilu! Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Ei laskutuslisää. Keskiviikko 18.1. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Klo 13.00 Laulupiiri/Martti Niskanen (Sapsokoski). Torstai 19.1. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. klo 12.00 alkaen. klo 10-11.. Tervetuloa! Yli kymmenen vuoden kokemuksella OSSIN KODINKONEHUOLTO Suomussalmi, p. klo 10.00 Viikonavaus/ Aila Flöjt vanhusneuvoston puheenjohtaja. 010 665 9013 www.sotkamolehti.fi Kaikenlaista PÖRSSI Kirpputori lauantaisin klo 9-12 Sotkamon srk-talolla, Kainuuntie 39. klo 9.00 Atkopastusta, Käsityöt. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... Avoimet ovet 18.1.2017 klo 15-17 Palvelukoti Sinivakassa Kissakuja 1, 88600 Sotkamo. Tervetuloa! Perhekahvila tiistaisin klo 9.3011.30 Salmelan koulun puupuolen yläkerrassa, Salmelantie 2. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....117,60€ 6 kk maksuvälillä .......65,40€ 4 kk maksuvälillä .......43,60€ Vuosikerta .................182,40€ (hinnat sis. 044 750 2403. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Ajankohtaisia asioita tiedoksi ikääntyville henkilöille. Valtiotieteiden tohtori ja psykologi Reijo Kauppila luennoi aiheesta Muistin tehostaminen. 24.2.1962 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa: – Matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Avustukset julistetaan haettavaksi 27.1.2017 klo 15.00 virka-ajan päättymiseen mennessä kunnanhallitukselle os. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. www.sotkamolehti.fi Osoite: ................................... Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Klo 12.00 Kädentaidot. alv 24%) Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Häneltä voimme ostaa saman aiheisen kirjan hintaan 15€/kpl. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Myös huoltopalvelut! Hinta lähes aina halvin! KOKOUKSET Lykinnön seudun Metsästysseura ry TALVIKOKOUS lauantaina 21.1.2017 klo 14.00. Tammikuun tapaaminen Aatoksessa 18.1.2017 klo 12.00. tiistai, perjantai Levikkialue: ........................... Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. klo 9.00 Atkopastusta ja Suomisukkien neulontaa Sotkamon neuvolaan. klo 9.00 Leivonta. klo 9.00 Suomisukkien neulontaa Sotkamon neuvolaan. Tervetuloa! Johtokunta YLEISHYÖDYLLISTEN YHTEISÖJEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Kunnan vuoden 2017 talousarviossa yleishyödyllisten yhteisöjen avustuksiin on varattu 12 750,00 €. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Eläkeläiset ry. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Eläkeliiton Sotkamon yhdistyksen kerho srk-talolla ma 16.1.2017 klo 10.00. Maanantai 16.1. Lisätietoja saa hallintojohtaja Paula Haloselta puh. Sotkamo LT 2015 ................................. Klo 14.30 Kuntosali yhdistyksen jäsenille kunnan voimailusalilla. Perjantaina 13. Klo 14.15 Ohjattu liikunta/ Tasapaino, Asema 13. Klo 12.00 Parkinsonin vertaistuki/ JP Laakkonen kertoo oman tarinansa Parkinsonin taudista. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Turinatupa, Akkoniementie 9, 88600 Sotkamo. Markkinatie 1, 88600 Sotkamo (kuoreen merkintä ”Yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta-avustukset”) osoitettavalla vapaamuotoisella hakemuksella. 615 5811, telefax 6155 8120 Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset! Tilaa niin tiedät! p. Klo 11.00 Jumppa. sähköpostit ........ Tiistai 17.1. 4456 kpl Kustantaja: ...........................
. Pääkaupunkiseudulle on muuttanut esimerkiksi metallialalle kouluttautuneita, koska työtä ei Kainuusta ole löytynyt, vaikka pulaa väitetään olevan. – Työnsaanti avoimilta markkinoilta osoittaa ihmiselle itselleen ja kaikille hänen ympärillään, että se romanin koulutus kannattaa. . Koulutusmyönteisyys kasvoi, kokee Långström, joka suoritti kiinteistönhoitajan perustutkinnon. Pilvistä ja lumisadetta. Viime vuonna lähti kymmenkunta taloutta, Långström kertoo. Mutta he eivät silti työllisty, sanoo Kainuun romanihankkeen päätöstilaisuudessa keskiviikkona vieraillut Friman-Korpela. . Pakkasta päivällä 6...8 astetta. – On romaneja, joilla on koulutusta ja tutkintoja voi olla useitakin, jopa aloille, joilla on työvoimapula. Yrittäjien asiakkaat saattavat reagoida, jos he palkkaavat tai ottavat työharjoitteluun romanitaustaisia oppilaita, Långström tietää. Neuvotteleva virkamies Sarita Friman-Korpela sosiaalija terveysministeriöstä katsoo, että työpaikka on parasta romanipolitiikkaa. – Annettaisiin romaninuorille mahdollisuus, sen sijaan että tuomittaisiin kokeilematta. Suomessa asuu 10 000–12 000 romania, Kainuussa satakunta. Se tukee hänen aiempaa rakennusalan koulutustaan. Långströmin mukaan nyt nuorissa on lannistunutta mielialaa, koska työharjoittelutai työssäoppimispaikkoja tai työpaikkaa koulutuksen jälkeen ei ole irronnut. Työllistymisellä on suuri merkitys paitsi yksilölle myös yhteisölle. Osallistujia 18, joista 4 sai ensimmäisen ammattinsa, 2 hankki toisen tutkinnon, 3 sai määräaikaista työtä ja 2 palkkatuettua työtä, 3 aloitti opiskelun, 1 haki ammattikorkeakouluopintoihin ja loput aktivoituivat muuten. koulutuksia ja henkilökohtaista ohjausta opintoja työpoluille. tammikuuta 2017 Marjukka Väisänen marjukka.vaisianen@slpmedia.fi Kainuussa toteutettu romanihanke innosti Rickhard ”Timi” Långströmin kolmanteen ammattitutkintoon. 16 SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Se loisi uskoa ja kannustaisi meidän nuoriamme kaikkein eniten. Kansantaloudellisestikin ajateltuna: meillä ei luulisi olevan varaa jättää ketään sivuun. Aktiivisesti Kajaanin romanityössä vaikuttavalla Långströmillä on unelma. . . Friman-Korpelan mukaan syrjintää on. Mikä. . Nykyinen yrittäjä työllistää nyt itse itsensä muun muassa rakennusmaalarina. Sisälsi mm. . Hän on myös kokki, ja hän on työllistänyt aiemmin itsensä työosuuskunnan kautta. Romanihanke . Rahoitus Euroopan sosiaalirahasto, toteutus Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy/Aikuis -ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA. . Suunnattu Kainuun työikäisille romaneille (1.8.2015– 31.1.2017). – Yleinen ilmapirii on negatiivinen. Samaa sanoo Långström. – Positiivista energiaa ja ajattelutapaa, kannustavaa yhteishenkeä. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Juha Föhr ?8 ?8 ?7 ?7 3 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina ?2°C 3 ?5°C 1 ?7°C 2 ?9°C 3 Nyhamn +2,8 °C Inari ?23,4 °C Kohtalaista kaakkoistuulta. Hän peräänkuuluttaa työnantajilta rohkeutta. Koulutuksen tärkeyttä on toitotettu, ja se näkyy. ”Työpaikka on parasta romanipolitiikkaa” Richard Långström toivoo yrittäjiltä rohkeutta työllistää romaninuoria: antamaan mahdollisuuden sen sijaan, että tuomittaisiin kokeilematta. Yksi nuori romani, joka on kouluttautunut ja työllistynyt heti valmistuttuaan. Se räätälöitiin osallistujien toiveiden mukaan. – Nuoria perheitä on muuttanut Etelä-Suomeen työn perässä. Kajaani Sotkamo Suomussalmi ?11°C 2 ?11°C 4 ?11°C 3 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?1 ?2 ?2 ?12 ?1 ?3 ?1 ?8 ?2 ?2 ?2 ?1 ?4 ?1 ?5 ?11 ?2 ?4 ?4 ?9 ?6 ?6 ?4 ?3 ?4 ?7 ?7 ?14 ?6 ?11 ?9 ?13 ?7 ?6 ?7 ?7 1 ?1 ?5 ?5 ?5 ?8 ?7 ?9 10 11 7 7. Marjukka Väisänen Rickhard Långström hankki kolmannen ammatin ja työllistää itse itsensä. . – Kaupunkiin pitää saada vähintään yksi positiivinen esimerkki. Paljon se antoi myös koko kainuulaiselle romaniyhteisölle