>> 4 Srk-yhtymä mietityttää 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 8 7 Moottoripyörällä pääsee talvellakin Puheenjohtaja: Tommi Immonen on Sotkamon Moottoripyäräkerhon uusi puheenjohtaja. >> 6 Mari Heikura. >> 14 Vuokatin Vaeltajat viettivät talvileiriä Salonsaaressa. HELMIKUUTA 2018 NRO 13 Tunnustus Miia Makkonen ja Petri Karhu saivat arvostetun Rôtisseurs-kilven. Yhteistyössä Sotkamon seurakunnan kanssa toteutettu tapahtuma on jo muodostunut perinteeksi. Yhteistyötä ja neuvottelua halutaan, mutta nykyisilä ehdoilla valtuutetut eivät ole valmiita yhtymän perustamiseen. >> 10 Osa kirkkovaltuutetuista kertoo mielipiteensä. Jani Leino pyöräilee talvellakin. >> 8 Lumilautailua Suomi Tour lumilautakilpailu pidettiin Vuokatissa. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 13. >> 12 Partioleiri alkaa lipunnostolla Rytilahden kodalle kokoontui Vuokatin ja Kajaanin ladun jäseniä laskiaishiihdolle. Lapset yöpyivät teltassa
Voi siitä olla hyötyä sillä tavalla, että ihmiset muistavat toisiaan. Hyvä päivähän se ystävänpäivä on. Käryä seuranneessa kotietsinnässä on löydetty viitteitä kasvatuksesta ja myynnistä. Ystävänpäivänä on hyvä muistaa, että ympärillämme on paljon yksinäisyyttä. On vanhuksia, joiden lähipiiri kutistuu oman ja läheisten ikääntymisen myötä ja liikuntakyvyn heiketessä. Arto Lahti Porvoo. kysymys: Seuraatko talviolympialaisia. Villejä viidakkohuhuja tiedot eivät pelkästään ole. Villit viidakkohuhut Sotkamossa kertovat kannabiksen kasvatuksen myyntitarkoituksessa yleistyneen viimeisinä vuosina. 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 76 24. Alun perin ystävänpäivä juontaa juurensa Eurooppaan, missä se sekoittui pyhän Valentinuksen päivän perinteeseen. Aamulla ja illalla, yöllä sekä päivällä. Pöllyssä ajamista vähätteleviltä unohtuu myös vastuukysymys vahingon sattuessa. Eikös ystävänpäivä pitäisi olla joka päivä. Rattijuoppouden lisäksi sivutuotteena rapsahtaa syytteet huumausaineiden käyttörikoksesta ja usein myös huumausainerikoksesta. Töitä tai opiskelemaan haettaessa huumausaineisiin liittyvät tuomiot eivät ole meriittilistan kärkipäässä. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi V uosituhannen vaihteen molemmin puolin syntyneiden nuorten keskuuteen on levinnyt Sotkamossa suvaitsevainen suhtautuminen huumeisiin. No, ei minun mielestä tarvita ystävänpäivää. Talven aikana on poliisi tavoittanut useita huumeissa ajelleita. Amerikassa Valentinen päivästä kehittyi pari sataa vuotta sitten yleinen kansanjuhla lahjoineen ja kortteineen. Puheet vaarallisuudesta ovat puolidementoituneiden kukkahattutätien harhaisia kuvitelmia. Koska kannabis ei ole vaarallista vaikka alkoholiin verrattuna, niin pilveä voidaan pössytellä ihan niin paljon kuin vain keuhkot kestää ja sielu sietää. Isomman vahingon kyseessä ollessa maksettavaa riittää loppuiän ajaksi. Ystävänpäivä on merkitty Suomessa kalenteriin vuodesta 1996 lähtien, ja sitä on vietetty täällä jo 1980-luvulla. Hilkka Kaipainen Kajaani. Kortein ja viestein muistetaan läheisiä ystäviä. Olavi Mikkonen Kajaani. Kotona ja koulussa. Samaan tapaan kuin äitienpäivänä halutaan huomata erityisesti äitejä, ystävänpäivänä halutaan pysähtyä ystävyyden ja sen merkityksen äärelle – mitä ystävät minulle merkitsevät. Ystävänpäivän viettämiselle ja ystävien muistamiselle olisi aihetta vuoden jokaisena päivänä. A Aamulla ja illalla, yöllä sekä päivällä. Kaupalliseksihan tämä on kyllä mennyt. Riikka Haara Porvoo. K eskiviikkona vietetään ystävänpäivää. Minä muistan joskus. Sairaudet, masennus, taloudelliset huolet, työttömyys tai liiallinen työkuorma voivat sumentaa näköalan niin, ette ihminen itse pysty, jaksa tai uskalla ottaa yhteyttä toisiin ihmisiin. Huumeiden käyttöä ylistäviltä unohtuu ikävä tosiseikka. Ainakin sen kerran. Huumausaineiden vaikutuksen alaisena olleen kuljettajan aiheuttamien vahinkojen korvausvastuu jää vahingon aiheuttajan kustannettavaksi. Minä muistan ja saan myös ystävänpäivänkorttejakin. kysymys: Oletko kokeillut karvapohjasuksia. Voi silloin laittaa ystäville terveisiä. Suomessa ystävänpäivä on joulun jälkeen suosituin korttienlähettämispäivä. Jos ei ystävänpäivä, niin ollaan kuitenkin hyvissä väleissä. Kotona ja koulussa." Pöllyytellään pöllyssä Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. On kaiken ikäisiä ihmisiä, joita arkielämän kuorma ja huoli tulevaisuudesta etäännyttävät sosiaalisesta elämästä. Nuorison keskuudessa vallalla olevan käsityksen mukaan kannabiksen käyttö pitäisi laillistaa, koska kyseessä ei ole ollenkaan vaarallinen aine. Usein kyseiset merkinnät estävät töihin tai opiskelemaan pääsyn. Ystävänpäivää yksinäisille Pääkirjoitus 13.2.2018 Ei siitä ystävänpäivästä ole mitään haittaakaan. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 13. Facebookia ainakin työllistää. Kyllä 73 vastausta Ei 236 vastausta Yhteensä 309 vastausta Viikon 7. Gallup: Onko ystävänpäivä tarpeellinen. Kyllähän sitä tarvitaan. Autolla pöllyytteleminen pöllyssä on kriminalisoitu. Tunnetaan myös lempinimillä pilvi, ruoho, laatta, pössy, pölly ja hasa muun muassa. Silloin useat haluavat muistaa ystäväänsä. Mitä jos jokainen muistaisi ystävänpäivänä edes yhtä yksinäistä. Lähinnä puhutaan nyt hampusta, marihuanasta ja kannabiksesta. helmikuuta 2018 Viikon 6. Kyseistä elämäntapaa yllättäen markkinoidaan nuorille kannabista kasvattavien ja myös kauppaavien henkilöiden toimesta
valtion aluehallintoa elyineen ja aveineen, pelastuslaitos ja TE-toimistot. Meillä on käytännön kokemusta Kainuun hallintokokeilusta. Viime aikoina olen saanut yhteydenottoja siitä, mitä maatalouden lomituspalveluille tulee käymään soteja maakuntauudistuksessa. Tällä tavoin varmistetaan se, että kuntien ja uuden maakunnan välille ei synny turhia raja-aitoja. Uudistuksen tekemiseen meillä on erinomaiset lähtökohdat. Nastapohjalliset kenkiin alk. Sosiaalija terveyspalveluiden lisäksi uusiin maakuntiin kootaan mm. Askelmerkit on rakennettu niin, että maakuntavaalit pidetään lokakuussa 2018. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Saimme sen kuitenkin torpattua eli maatalousyrittäjien vuosilomaoikeus säilyy henkilökohtaisena. Valtakunnan tasolla lakeihin tehdään vielä tarvittavia korjauksia. Kirjoituksia ei palauteta. Kainuussa uudistuksen valmistelutyö on kiivaimmillaan, kuten muissakin maakunnissa. 59 € 10 € Ahkiot alk. Nyt tähän on tulossa oikea muutos, jonka myötä alueellinen päätösvalta voimistuu kansanvaltaisella tavalla. Kainuussa ”valmistelukone” alkaa olla täydessä vauhdissa – eri valmistelukokonaisuudet ovat lähes kasassa ja henkilöstö palkattuna. puh. Eduskunta käsittelee useita kymmeniä lakeja sisältävän kokonaisuuden tämän kevään aikana. (08) 666 2421, mape 9.30-18.00 la 9.30-15.00 12 ,90 McKinley VIllaPohjasuKat Itselle ja ystävälle! 2 PaRIa. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. www.ravintolamessi.fi Ystävänpäivänä Avoinna klo 20 saakka. Uudistusta pohtinut työryhmä esitti tilakohtaiseen lomitusoikeuteen siirtymistä. Kainuuntie 14, 88600 Sotkamo . Timo Korhonen Kansanedustaja (kesk.) Historiamme suurin rakenneuudistus Eduskunnasta Ystävänpäivä -leivokset mukaan /4kpl 11,95 YSTÄVÄNPÄIVÄ -LEIVOS ja KAHVI 5 € TARJOUKSET VOIMASSA YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ KE 14.4. Alueellinen itsehallinto on ollut vahvaa Euroopassa, muttei Suomessa. Meille sopii se, että päätösvaltaa siirretään Helsingin ministeriöistä tänne kentälle. helmikuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että uudistuksen ohjausryhmään on valittu edustajat jokaisesta Kainuun kunnasta. Tämä ratkaisu kunnioittaa oivalla tavalla perheviljelmäpohjaista maatalouttamme. KAiKille listAruoKAilijoille KAKKuKAhvit veloituKsettA Intersport Piipponen, Kainuuntie 9, Sotkamo, p. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Maakuntahallituksen puheenjohtajana näen välttämättömänä, että kaikki tahot pidetään tiiviisti mukana uudistustyössä. Työ tähän saakka on edennyt hyvällä ennakoivalla otteella. Ehkä suurin julkinen mielenkiinto maatalouslomituksen suhteen liittyi lomitusoikeuden henkilökohtaiseen määräytymiseen. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Ma-Pe 10-18, La 10-15 Su suljettu @makeacafe Ystävänpäivän kuponkiuutiset Kainuuntie 32, Sotkamo ma-pe 10-18, la 9-13 Henri 044 348 0271 Teemu 044 288 5597 htera.sotkamo@gmail.com Ystävällisesti talavirientoehin Näppärä teleskooppitai taittolapio Lumikengät alk. www.ht-era.fi • Kotimaiset Svala merinovilla alusasut • Svala pitkähihainen verkkopaita • Tuoreet PILKKITOUKAT ja KASTEMADOT 6 90 € 8 € OY Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto: 7-16, la 9-13 Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 Koskee käteismyyntiä (ei tilimyyntiä) Voimassa 14.2.2018 10 € alennus kun ostat yli 100 eurolla TÄ LL Ä KU PO NG ILL A Ravintola Messi . Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Kirjoita napakasti. TÄ LL Ä KU PO NG ILL A Kainuuntie 22, ma-pe 10-17, la 10-15, pentik.com (voimassa ti-ke) SOTKAMO Kainuuntie 22 ma–pe 10–17, la 10–14 pentik.com Normaalihintaiset tuotteet Ihanaa ystävänpäivää -10 % Soteja maakuntauudistuksen kannalta eletään ratkaisevia kuukausia. Kuntien ja maakunnan on yhdessä edistettävä Kainuun talouskasvua, työllisyyttä, yrittäjyyttä ja ihmisten hyvinvointia. Myös Kainuun maakuntahenki on tutkimusten mukaan Suomen vahvimpia. Maatalouslomitus on siirtymässä maakuntien ja Valtion lupaja valvontaviraston (Luova) tehtäväksi Maatalousyrittäjien eläkelaitokselta (Mela) ja kunnilta, mutta käytännön linjauksia hiotaan vielä erityisesti tietojärjestelmien osalta. 08-6660600 . Tiistaina 13
– Vaaditaan pimeässä sokkohyppyä, hän toteaa ja jatkaa, että olisi tässä vaiheessa valmis yhteiseen taloustoimistoon ja keskusrekisteriin. Henkilöauton kuljettaja, 1997 syntynyt sotkamolaismies antoi huumepikatestissä positiivisen näytteen. Ajoneuvon tarkastuksessa löytyi huumausainetta ja huumausaineiden käyttövälineitä. – Vuoropuhelua pitää jatkaa, aikataulu ei ole olennainen peruste tehdä päätöksiä, toteaa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Tuomo Mustonen. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 13. helmikuuta 2018 Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Sotkamolaiset eivät halua liittyä seurakuntayhtymään ennen kuin asiat on ensin neuvoteltu ja sovittu. – Kestävällä pohjalla seurakuntien tulisi neuvotella yhteisestä tulevaisuussuunnitelmasta, jossa ennen yhtymää määritellään kehittämistoimet, kuten johtaminen, talousvastuut ja henkilöstön asema, toteaa Leena Sarparanta. Päätöksenteon keskittyminen Kajaaniin huolettaa kirkkovaltuutettuja. Yhteistyön kehittämiseen he suhtautuvat myönteisesti, mutta tällä hetkellä ja näillä ehdoilla he eivät ole valmiita lähtemään mukaan yhtymään. – Kiireellä ei saa näin suurta asiaa pilata, hän toteaa. Aikanaan ajokieltoon ottaa käräjäoikeus kantaa. Seurakuntayhtymän selvitysmies on esittänyt, että kaikki seurakunnat päättävät maaliskuun puolivälissä samana päivänä, lähtevätkö ne mukaan yhtymään. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Yrjö Sorvarin mielestä keskustelu seurakuntien liittymisestä tai yhtymän perustamisesta on hyvä, mutta keskustelu on aloitettu väärästä päästä. Ensin täytyy tehdä muun muassa kiinteistöja henkilöstösuunnitelmat ja neuvotella yksityiskohdista. Kajaanin Rovastikunnan seurakuntayhtymäselvitys lähtee siitä, että ensin liitytään yhteen ja sen jälkeen neuvotellaan yksityiskohdista. – En luovuttaisi suurinta osaa päätäntävallasta yhden suuren seurakunnan valtaan, Vähäkangas toteaa. Kuvan autot eivät liity uutisessa kerrottuihin tapahtumiin. Tuomo Mustosen mukaan kiinteistösuunnitelman tekeminen ja neuvottelut henkilöstön kanssa ovat perusedellytys yhtymähankkeeseen osallistumiseen. Seurakuntayhtymähanke herättää huolta ja keskustelua seurakunnan sisällä. Aviovaimon epäillään syyllistyneen lievään pahoinpitelyyn. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja huumausainerikoksesta. Pekka Vähäkangas ja Heidi Kotilainen pitävät hyvänä, että tulevaisuutta suunnitellaan ja asiasta käydään keskustelua. Aviovaimo pahoinpiteli miestään raapimalla kasvoista kynsillä ja lyömällä avokämmenellä kasvoihin. Huumeissa ajaneille kävi käry Sekä lauantaina että sunnuntaina jäi kiinni Kainuuntiellä huumeissa ajanut kuljettaja. Ensin neuvotellaan ja vasta sen jälkeen päätetään, perustetaanko yhtymä, on Korhosen ajatus. Seurakuntayhtymän perussääntö on Tarja Vehkaojan mukaan kovin niukka ja aikataulu näin isolle asialle liian kiireellinen. Tässä suuressa valtuustossa Sotkamon edustajia olisi Yrjö Sorvarin mukaan ehkä 5–6, nykyisen 23 sijaan. Perjantaina illalla 1970-luvun alkuvuosina syntynyt sotkamolaispariskunta oli lähtenyt viihteelle. Mielipiteensä kertoneet kirkkovaltuuston jäsenet eivät halua lähteä hankkeeseen mukaan ellei ensin sovita yksityiskohdista. Lauantaina heti puolen päivän jälkeen poliisipartiota ajoi vastaan Kainuuntiellä henkilöauto, jonka partio päätti tarkastaa. Koska perussopimus on hyvin väljä, eikä yksityiskohdista ole sovittu, siirtyy näistä päättäminen seurakuntayhtymän kirkkovaltuustolle, jos yhtymä syntyy. – Kaipaan myös konkreettisia laskelmia, mistä ajatellaan säästöjen syntyvän. Samankaltainen tulos oli myös kotietsinnässä. Näytteen mukaan mies oli käyttänyt kannabista. Kuluvan talven aikana on Sotkamossa jäänyt kiinni useita huumeiden vaikutuksen alaisena ajaneita. Sunnuntaina kello 13 aikaan poliisipartio pysäytti Kainuuntiellä henkilöauton. Perussopimus on hyvin väljä ja jättää monet asiat avoimiksi. A En luovuttaisi suurinta osaa päätäntävallasta yhden suuren seurakunnan valtaan." Pakka Vähäkangas A Vuoropuhelua pitää jatkaa, aikataulu ei ole olennainen peruste tehdä päätöksiä." Tuomo Mustonen Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamon poliisi tapasi viikonloppuna liikenteestä kaksi huumeissa ajanutta nuorta kuljettajaa. Autoa kuljettanut, 1996 syntynyt sotkamolaismies antoi huumepikatestissä positiivisen, kannabiksen käytöstä kertovan tuloksen. Sotkamon seurakunta on kirkkovaltuutettujen mukaan hoitanut asiSeurakuntayhtymä epäilyttää kirkkovaltuutettuja Esityksen mukaan seurakuntien pitäisi päättää seurakuntayhtymään liittymisestä ennen kuin yksityiskohdista on neuvoteltu. Kumpaakaan rattijuopumuksesta epäiltyä ei määrätty ajokieltoon. Avioparin kotimatkalla syntyi poliisin paikalle kutsumiseen johtanut riita.. Sotkamolaiset haluavat, että ensin neuvotellaan ehdot ja sen jälkeen päätetään, lähdetäänkö mukaan. PerTTi GranqvisT. Aimo Korhonen näkee nyt käynnistyneen hankkeen keskustelun avauksena, ja on sitä mieltä, että näillä ehdoilla hankkeeseen ei pidä lähteä mukaan. Heidi Kotilainen toteaa, että vasta sitten, kun eri vaihtoehdot kokonaisuuden toimintojen järjestelystä ovat tiedossa, voidaan päättää mitä mallia kannatetaan ja lähteekö Sotkamon seurakunta siihen mukaan
Valokuvaajan autosta rähissyt piski sai linnun nostelemaan päätään ja hermostuneesti liikehtimään. Melkein puun juurella juoksennellut koirakaan ei korpimetsoa säikäyttänyt. Sunnuntaina oli Naapurinvaaralla lentänyt Halolantien varressa pihakoivuun korpimetso. Jotta kanta ei kasvaisi, tulisi villisikoja metsästää ainakin tuo määrä vuodessa. Hämmennystä herättää Saastamoisen mukaan myös se, että yhtymähankkeen ohjausryhmässä ei ole ollut edustusta kaikista seurakunnista. Hänellä ei ole tietoa, miksi. Porsaatonta villisikaa saa metsästää ympäri vuoden. Kaukaa näytti, kuin lumituiskuisena päivänä koivussa olisi istunut ukkoteeri. Kainuussa tehtiin viime vuonna villisikahavaintoja esimerkiksi Kuhmon Rastin kylältä, jossa villisika mylläsi perunapellon. – Muualta Suomesta olen kuullut, ettei ole mahdotonta sekään, että leirikeskus myydään, jumalanpalvelusta ei ole joka pyhä tai sen kelloaika muuttuu, Sorvari toteaa ja lisää, että listaa voisi jatkaa. Jahtiviikonlopun aikana metsästysseurat ja -porukat metsästävät villisikaa ympäri Suomea sen esiintymisalueilla. Sotkamon kannalta seurakunnan itsenäisyys on moniarvoisen sisällön takia tärkeä kuntalaisille sekä matkailijoiden hengelliselle tarjonnalle, toteaa Sarparanta. PerTTi GranqvisT. Villisikakantaa halutaan metsästää ja lajin levittäytymistä rajoittaa erityisesti afrikkalaisen sikaruton Suomeen leviämisen ehkäisemiseksi. Samanlainen pelko seurakuntien välien kiristymisestä ja sitä kautta yhteistyön mahdollisuuksien kariutumisesta on myös talouspäällikkö Anu Heikkisellä. Vuonna 2016 villisika saatiin saaliiksi sekä Sotkamon Naapurinvaaralla että Ristijärven Uvalla. Elettiin 1950-luvun loppua. Hänen mukaansa hanke on johdettu ja hoidettu huonosti ja se on täysin keskeneräinen. – Jos lähdemme yhtymään, olemme sen asian äärellä pian, että Rytilahti esitetään myytäväksi, sillä mikä muukaan leirikeskus menisi kaupaksi kuin tämä paras. Lisäksi metson tapoihin ei koivuissa istuminen oikein kuulu. Samalla tarjotaan tietoa villisiasta, sen metsästyksestä, riistaruuan valmistamisesta ja näytteiden ottamisesta. Kanta-arvio on tehty hirvenmetsästäjien talkootyönä tuottaman esiintyvyysja runsaustietoaineiston, saalistietojen sekä esimerkiksi villisikakannan tuottavuudesta ja kuolleisuudesta kertovan tieteellisen aineiston perusteella. Lapset olivat jääneet kastamatta lähinnä huonojen kulkuyhteyksien takia. Aikalisä neuvotteluille olisi Saastamoisen mukaan nyt paikallaan. Puussa lintu pysyi silti. Kirkon korjaus puhuttaa Sorvarin mukaan ihmisiä, mutta siitäkin seurakunnalla on suunnitelma, josta se voi yksin selviytyä. Ensimmäinen vaihtoehto on, että yhteistyö aloitetaan perustamalla yhteinen keskusrekisteri. Tiheimmillään kanta on itäisellä Uudellamaalla ja KaakkoisSuomessa. Seikka, mikä kiinnitti huomiota. Toinen vaihtoehto on, että maaliskuussa seurakunnat päättäisivät siitä, mitkä seurakunnat haluavat neuvotella seurakuntayhtymän perustamisesta ja lähdettäisiin neuvottelemaan tarkemmin asioista, jotka otetaan mukaan perussopimukseen. Viime kevättalvella Suomen Sikayrittäjät päätti alkaa maksaa metsästysseuroille 90 euron tapporahan Suomessa pyydetyistä villisioista. Meton pe..le lensi pihakuuseen. Tiistaina 13. Villisika saatiin saaliiksi viime vuonna myös Vaalassa Oulujärven luoteispuolella. Mari Heikura Yksittäisiä villisikoja Kainuussakin Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Villisikakanta kasvaa nopeasti Suomessa. Heikkinen on sitä mieltä, että hanke on hyvä, mutta sitä on lähdetty tekemään ilman neuvotteluja. – Pelkona on, että hanke kaatuu ja syntyy kylmä kausi seurakuntien välille, Saastamoinen toteaa. Korpimetso, teeren ja metson sekoitus istui talon pihapiirissä. Maaja metsätalousministeriö yhdessä Suomen Metsästäjäliiton kanssa järjestää 23.–25. Valmisteluaikaa pitäisi jatkaa, hän toteaa. Eläimestä tehtiin havaintoja Paltamossa. – Seurakuntamme on hoitanut kaikkia osa-alueita hyvin ja kustannustehokkaasti, toteaa Kalevi Valtanen. arkisTo ansa varsin hyvin, eikä sen ole pakko liittyä suuren seurakuntayhtymään. Myös Yrjö Sorvarin mielestä Sotkamon mahdollisuudet selvitä yksin ovat kohtalaiset. Sitten poika koppasi seinältä haulikon ja kävin ampumassa pihakuuseen lentäneen linnun. Korpimetso pihakoivussa Naapurinvaaralla Korpimetso oli lentänyt talon pihakoivuun sunnuntaina Naapurinvaaralla Halolantien varressa. helmikuuta valtakunnallisen koko viikonlopun kestävän Villisikajahti-tapahtuman, joka tutustuttaa metsästäjiä villisian metsästykseen. – Käykö kuten maakunnassa, ihmisten työajasta kolmannes kuluu matkustamiseen. Linnun nokka oli musta, metsolla nokka on valkoinen. Pyrstö oli kuitenkin metson. – Helposti syntyy riitoja. Arvion mukaan maassa on jo noin 3 155 villisikaa. Luonnonvarakeskus, Luke, on tehnyt ensimmäisen kanta-arvion villisikojen määrästä Suomessa. Viime vuosina yksittäisiä villisikoja on tavattu myös Kainuussa ja niitä on myös metsästetty. Vaikka Sotkamo voi pärjätä yksin, on Heikkisen mukaan Kainuussa pieniä seurakuntia, jotka eivät pärjää ja tarvitaan solidaarisuutta näitä kohtaan. Kannan luontaiseksi kasvupotentiaaliksi arvioidaan noin 51,4 prosenttia vuodessa. – Tähän astiset perustelut eivät vielä riitä Sotkamon seurakunnan liittymiseen yhtymään. Pappi oli luettelemassa litaniaansa, että isän, pojan ja pyhän hengen nimeen. Kaikki villisioista otetut näytteet toimitetaan Eviraan tutkittavaksi. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kansantarinan mukaan Kuhmon perukkaan pappi meni alkutalvesta kelien aikaan tiettömän taipaleen taakse lapsia kastamaan. Suomen villisikakanta on kasvanut 23,6 prosenttia tammikuun 2017 tilanteeseen verrattuna, arvioi Luke. Kolmas Saastamoisen esittämä vaihtoehto on, että seurakuntayhtymäpäätöksen sijaan aloitettaisiin seurakuntaliitosneuvottelut tavoitteena kolmen seurakunnan malli Kainuussa. Luken kartoilta löytyy havainto myös Suomussalmen pohjoisosasta ihan itärajalta. – Sotkamo pärjää toistaiseksi taloudellisesti omillaan, kunhan osaamme tehdä kauaskantoisia päätöksiä niin tilojen, henkilöstön, kuin toiminnankin suhteen, Vähäkangas toteaa. Luken arvion mukaan villisikakanta voisi kasvaa arviolta noin 1 630 yksilöllä vuodessa, jos sitä ei metsästetä lainkaan. Sotkamosta ohjausryhmässä ei ole ketään. Samalla voitaisiin neuvotella Saastamoisen mukaan yhteisen taloustoimiston perustamisesta ja näistä saadun kokemuksen perusteella edettäisiin syvempään yhteistyöhön. helmikuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 5 Seurakuntayhtymä epäilyttää kirkkovaltuutettuja Seurakuntayhtymähanke herättää huolta ja keskustelua seurakunnan sisällä. Pelkona kylmä kausi Kirkkoherra Juhani Saastamoinen peräänkuuluttaa yhteistyötä ja neuvotteluja. Yrjö Sorvari toteaa, että välimatkat pelottavat. Lisäksi Alpo Partanen vastasi, että asia on vielä keskeneräinen, eikä hän siksi halua ottaa siihen kantaa. Poika työnsi yllättäin papin syrjään sanoen: – Mee h.....tiin siitä. Sotkamo-lehteen yhteyttä ottaneen paikallisen asukkaan mukaan todennäköisesti kyseessä on Vuokatissa viime keväänä havaitun korpimetsopoikueen jäsen. Saastamoinen esittää kolme etenemisvaihtoehtoa, joilla yhtymähankkeessa voitaisiin ottaa aikalisä ja pitää kaikki Kainuun seurakunnat mukana yhteistyössä. Myös Vehkaojalla on huoli leirikeskuksen kohtalosta. Sähköpostilla lähetettyihin kysymyksiin vastasi 8 kirkkovaltuuston jäsentä 23:sta. Hallinnon ja päätösvallan siirtyminen Kajaaniin huolettaa Sorvaria myös. Asutustilallisen perheeseen oli jo syntynyt useampi lapsi. Monenlaisia kysymyksiä ja huolenaiheita seurakuntayhtymähanke kirkkovaltuutetuissa herättää. Kyseiseltä vuodelta on havainto niinkin pohjoisesta kuin Kuusamosta. Vanhin, poika oli toisella kymmenellä. Korpimetson olivat havainneet muutkin
Pienriistan pyytäjien suosiossa oli erityisesti Ylä-Kainuu: Suomussalmen kunnan alueelle lunastettiin 2000 kanalintulupaa, jotka oikeuttivat yhteensä noin 6000 metsästysvuorokauteen. Lisäksi alueluvan saaneissa metsästysseurueissa metsästi 27 000 metsästäjää. Metsähallituksen hoitamille alueille koko maahan hankittiin viime vuonna yhteensä 54 000 metsästyslupaa ja 83 000 kalastuslupaa. Vain Lapissa valtion alueilla käy enemmän metsästäjiä. Hänen pyörässään on nastarenkaat ja hän toteaa, ettei moottoripyöräily välttämässä ole vain kesälaji. arkisTo. 17-kesäisenä rahat kevarikorttiin olivat kasassa ja kortti pian taskussa. Moottoripyöräilyyn liittyy pientä seikkailua. Vieressä moottoripyöräkerhon uusi puheenjohtaja Tommi Immonen. Metsästysluvat vähenivät kokonaisuutena edellisvuodesta noin 3000 kappaleella, sillä Metsähallitus tiukensi paikoin kiintiötä heikon lintukannan takia. Retkeilyalueet ovat eränkävijöiden huippusuosikkeja, sillä niissä voi retkeilyn lisäksi harrastaa metsästystä ja kalastusta. Valinnan varaa siis on, ja Sotkamon kerholaiset käyvät tapahtumissa porukalla melko ahkerasti. Viime syksynä Kainuuseen lunastettiin 7400 metsästyslupaa pienriistan pyyntiin, 7300 lupaa hirvimetsälle ja 580 karhunmetsästyslupaa. Ensimmäisen kevarin ostettuaan into vain kasvoi. Pyöräillessä unohtuvat arkiset asiat ja se tuo elämään vapauden tunnetta, miehet kertovat. Suosituimmalle Ruunaan retkeilyalueelle hankittiin vuonna 2017 jopa 5400 kalastuslupaa. Leinolle moottoripyörä on kulkuväline ja enemmän hän kertoo ajavansa pyörällä kuin autolla. Paikalle saapuu myös Jani Leino, joka aikoo käydä pienellä ajelulla illan aluksi. Suurin osa poronhoitoalueen ulkopuolisista karhunmetsästysluvista hankittiin Pohjois-Karjalaan. Lisäksi Ruunaalla pääsee pyytämään hirveä ja suurpetoja. Suosituinta oli vapakalastus ja suosituimpia alueita retkeilyalueilla etelässä sijaitsevat kohteet Ruunaa ja Niemisjärvet Evolla. Muita suosittuja paikkoja olivat Hossa ja Matildanjärvi. Sotkamon moottoripyöräkerho pudotti lauantaina talkoilla lunta Katinkullan katolta. Karhunmetsästyslupia hankittiin yhteensä valtion alueille 3700 kappaletta, joista 2200 lupaa poronhoitoalueelle. Myös omia reissuja he tekevät. – Viime keväänä ostin uuden pyörän ja nyt moottoripyörämessuilta erilaisia laukkuja, Immonen kertoo. Suunnitelmissa hänellä on lähteä elokuussa pyörällä kohti Alppeja tai Kroatiaa. Kesällä erilaisia kokoontumisajoja on ympäri Suomen jopa useita per viikonloppu, miehet kertovat. Ensimmäisessä täystehoisessa isossa pyörässä ei ollut laukkuja, mutta pian Immonen huomasi niitä kaipaavansa, että voisi lähteä pidemmälle. Lomamatkatkin hän mielellään tekee moottoripyörällä, mutta koko perheen kanssa se ei onnistu, vaikka on hänelle sivuvaunuakin ehdotettu. Kainuu on yhä toiseksi suosituin metsästysmaakunta. Uusi puheenjohtaja on aloittanut tehtävässään. Vapakalastuslupia lunastettiin 6600 kappaletta. Tarkkoja suunnitelmia Immonen ei halua tehdä, mutta kaiken pitää olla valmiina niin että loman alkaessa hän pääsee heti matkaan. Immonen kertoo, että Kainuun makkaranpaistopaikat ovat tulleet hyvin tutuiksi, kun kerholaiset tapaavat tulien ääressä eri puolilla Kainuuta. Immosen mukaan pyöriä ja harrastajia on moHarrastus yhdistää Talkoot ovat MP-kerholle hyvä keino kerätä rahaa toimintaan. Hän kertoo jo lapsena säästäneensä rahaa moottoripyöräkorttia varten. Tommi Immonen kertookin, että monet kerhon jäsenet ovat matkailleet pyörillä myös ulkomailla ja heiltä saa hyviä vinkkejä. Immonen kertoo käyneensä matkalla Madeiralla, lennot ja valmis hotelli eivät tuoneet seikkailua. Metsästäjien suosimia maakuntia olivat Lappi, Kainuu, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Pohjanmaa. Suomessa Immonen kertoo ajavansa työnkin puolesta jo aivan riittävästi, joten mieli tekee päästä kauemmas. Metsähallitukselta luvan hankkineet eränkävijät viettivät maakunnassa yhteensä noin 60 000 vuorokautta, sillä keskimääräinen lupien kesto oli useita vuorokausia. Muilta jäseniltä saa myös apua tai vinkkejä pyörien huoltoon. A Kaikki ovat tervetulleita kerhoon mukaan, emme ole merkkiuskollisia tai muuta." Tommi Immonen Jani Leino harrastaa moottoripyöräilyä myös talvella. Mari Heikura Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuussa sijaitseville valtion alueille lunastettiin viime vuonna 22 000 metsästysja kalastuslupaa. Lauantaina Sotkamon moottoripyöräkerho oli talkoilla pudottamassa lunta Katinkullan katolta ja sen jälkeen porukka kokoontui kerhon tiloihin viettämään kerhoiltaa. Alueelle osuvien pienriistamaiden kiintiö oli tavallista alhaisempi pienen lintukannan vuoksi. Maakunnan suosituimmat metsästysmaat ja kalavedet löytyivät Suomussalmelta. Moottoripyöräily on Immoselle tapa matkustaa ja nähdä paikkoja. Metsästäjät saivat Ruunaan seudulle yhteensä 1480 lyhyttä lupaa ja 320 kausilupaa. Vuokraavat mökin jostakin ja viettävät viikonlopun siellä. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 13. helmikuuta 2018 Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Sotkamon Moottoripyöräkerho on saanut uuden puheenjohtajan Tommi Immosesta. Viime syksynä Suomessa kaadettiin 232 karhua. Kainuuseen hankittujen metsästyslupien määrä pysyi edellissyksyn tasolla. Kalastuslupia lunastettiin valtakunnallisesti hieman edellisvuotta enemmän. Kalastuslupien määrä väheni kahdella tuhannella. Eränkävijät viettivät alueella yli 20 000 vuorokautta. Moottoripöyräkerhon hiljaisemman vuoden jälkeen kerholaiset toivovat nuoren puheenjohtajan houkuttelevan toimintaan mukaan nuorempia harrastajia ja toiminnan virkistymistä. – Ei talvipyöräily tämän kummempia välineitä vaadi, Leino toteaa. Ulkona Leino esittelee BMW R1200GS pyöräänsä ja kertoo, että siinä on sähköllä lämpiävä penkki ja kädensijat, joissa on tankohanskat, nastoitetut välikelin renkaat ja hyvät lisävalot. – Ihan mukava matka, mutta seikkailu puuttui. Kerho tarjoaa myös vanhalla meijerillä olevissa tiloissa pyörille säilytystilaa ja paikan, jossa niitä voi huoltaa ja korjata. Sotkamon moottoripyöräkerhossa on jäseniä 84 ja yksi kerhon tarkoitus on auttaa ja jakaa kokemuksia. Eränkävijät viettivät Kainuussa 60 000 vuorokautta Kainuu on heti Lapin jälkeen seuraavaksi suosituin metsästysmaakunta
Tulevien vuosien ja vuosikymmenten kuluessa suositeltu 15 prosentin järeiden metsien osuus toteutuu Kainuussa runsaiden kasvatusmetsävaiheessa olevien metsien saavuttaessa uudistuskypsän metsän vaiheen. Metsien hoitoon on Rahkon mukaan viimeisen 50 vuoden aikana panostettu satoja miljoonia euroja vuodessa. – Kaikki ovat tervetulleita kerhoon mukaan, emme ole merkkiuskollisia tai muuta. Lukuja . Miika Manninen miika.manninen@slpmedia.fi Noin 5 500 omaista oli seuraamassa, kun noin 1 200 alokasta vannoi sotilasvalansa tai antoi sotilasvakuutuksensa Kainuun prikaatilla lauantaina ja sai oman aselajinsa mukaisen ylennyksen. Myöskään metsälaki ei enää aseta rajoituksia uudistettavan metsän iälle tai läpimitalle. Puuta hakattiin 1970-luvulla suunnilleen saman verran kuin nykyäänkin, noin 3.5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Luonnonsuojelupiiri ja metsäneuvosto ovat erimielisiä siitä, minkä verran Kainuun metsiä voidaan hakata. – Kun yleiset metsälajit menevät uhanalaiseksi, niin jotainhan metsänhoidossa ja metsissä on todella syvästi pielessä, Jäntti toteaa. Sotkamon moottoripyöräkerho pudotti lauantaina talkoilla lunta Katinkullan katolta. Tammikuussa palvelukseen astuneiden asevelvollisten valatilaisuudet järjestettiin kahdessa erässä. Suomen metsäkeskuksen ja Suomen riistakeskuksen yhteisessä digiriistametsä -hankkeessa pyritään metsänomistajia opastamaan jättämään riittävästi alikasvosta metsiin kasvatushakkuiden yhteydessä riistalle ja samalla muulle eläimistölle. Kainuun prikaatin tiedottaja Satu Hujanen muistuttaa myös, että Kainuun prikaati on Suomen ainoa varuskunta, jossa asevelvolliset voivat suorittaa myös ortodoksisen valan. 1 900 asevelvollista vannoi sotilasvalansa tai antoi vakuutuksen Valatilaisuuden jälkeen vasta ylennetyt varusmiehet ja vapaaehtoista asevelvollisuutta suorittavat naiset suorittavat ohimarssin, jonka otti vastaan Kainuun prikaatin komentaja Tuomo Repo ja kansanedustaja Elsi Katainen. – Mutta jokaisella on oikeus valita, vannooko valan tai antaako vakuutuksen, meille ne ovat molemmat yhtä arvokkaita, hän lisää. Perjantain valatilaisuus järjestettiin Joensuussa, jossa valan tai vakuutuksensa antoi noin 700 Kuopion huoltopataljoonan ja Kainuun tykistörykmentin alokasta. Hänen mielestään kirkollinen elementti kuuluu valatilaisuuteen. Hakkuutavoite perustuu Luonnonvarakeskuksen laskemaan suurimpaan kestävään hakkuusuunnitteeseen, jossa on huomioitu sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys, muistuttaa metsäneuvosto. Lankisen ihmettelyyn vastaa Kainuun metsäneuvosto, joka muistuttaa, että sotien jälkeen Kainuussa tehtiin paljon hakkuita ja nyt nämä metsät ovat järeytymässä. Esimerkiksi puiden ikävuosien 70 – 100 kasvussa puihin sitoutuu paljon enemmän hiiltä kuin ikävuosien 1 – 30 kasvussa. . Metsän säilyttäminen peitteisenä ilman avohakkuita on metsissä jo tätä päivää. – Valatapahtuma on arvokas tilaisuus ja se on esimerkki siitä, miten yhteisöllisyyttä rakennetaan, kertoi prikaatin komentaja Tuomo Repo tuoreeltaan valatapahtuman jälkeen. . Tommi immonen mari Heikura miika manninen Nastarenkailla moottoripyörällä voi ajaa talvellakin.. . Hän ihmettelee, miksi Kainuussa yhä halutaan lisätä tukkipuuvaltaisten metsien hakkuita, vaikka järeiden metsien osuus Kainuun metsistä on vain 9,3 prosenttia eli selvästi alle suositellun 15 prosentin. Eri käsitys hakkuiden sopivasta määrästä Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kainuun luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja Antti Lankinen on huolissaan Kainuun metsien tilasta. MTK:n metsälinjan kenttäpäällikkö Heikki Rahko perustelee lisähakkuita Kainuun metsien kasvun tuplaantumisella ja metsien järeytymisellä. Lauantaina valansa vannoivat Kainuun jääkäripataljoonan, Pohjan pioneeripataljoonan ja Pohjois-Suomen viestipataljoonan asevelvolliset. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi tarvitaan myös niinsanottuja yli-ikäisiä metsiä. Antti Lankinen muistuttaa, että vanhat metsät ovat tärkeitä myös ihmisille. Sitä moottoripyöräilijät ovat tehneet yhteystyössä mobilistien kanssa, joten erilaisia ajoneuvoja on luvassa sekä koeajomahdollisuuksia uusiin pyöriin. Uusi metsälaki mahdollistaakin monimuotoiset hakkuutavat ja metsänomistajat haluavat näitä tapoja käyttää, kertoo MTK:n metsälinjan kenttäpäällikkö Heikki Rahko. Esimerkiksi kuusikossa 5 prosentin rauduskoivusekoitus lisää tuottoa ja tuo samalla monimuotoisuutta. Luonnonsuojelijat toivovat talousmetsiin suojavyöhykkeitä luontokohteiden ympärille, lahopuustoa ja monimuotoisuutta. Luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Ari Jäntti kiinnittää metsänkäsittelyssä huomiota uhanalaisten lajien suojeluun. Seuraava suurempi tapahtuma on HotRide Vuokatissa 8.–10.6. 1970-luvulla Kainuun metsät kasvoivat 3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja nyt kasvu on noin 7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Talkoilla kerholaiset keräävät rahaa toiminnan ylläpitämiseen. Kerhoon kuuluu myös naisia, joista noin puolella kymmenennellä on oma pyörä ja toiset ovat ns. Tiistaina 13. Lisääntynyt hakkuumäärä merkitsisi kantorahatulojen nousua nykyisestä 45 miljoonasta 70 miljoonaan euroon vuodessa, yksityismetsien vuotuisen nettotulon nousua nykyisestä 50 eurosta 70 euroon metsämaahehtaarilta ja noin 300 uutta työpaikkaa, laskee Rahko. takapenkkiläisiä. Valan otti vastaan prikaatin komentaja, prikaatinkenraali Tuomo Repo ja valakaavan esilukijana toimi kansanedustaja Elsi Katainen (kesk.). Kansallisen metsäohjelman ja Kainuun metsäohjelman tavoitteena on myös lisätä metsien monimuotoisuutta. Havupuuvaltaisissa metsiköissä uudistuskypsyysiän suositus on 70 – 120 vuotta riippuen puulajista ja kasvupaikasta. Nykyisessä metsäohjelmassa luonnonhoidon painopistealueena on talousmetsien luonnonhoito. Tammikuun saapumiserästä sotilasvakuutuksen antoi molemmissa tilaisuuksissa yhteensä 49 asevelvollista. Metsänomistaja päättää aina viime kädessä, milloin hän metsänsä uudistaa. Varttuneiden metsien harvennukset ovatkin lisääntyneet viime vuosien aikana Kainuun yksityismetsien hakkuissa. Järeät luonnonmetsät ovat tärkeitä myös matkailun kannalta. – Tiedän monia ihmisiä, joiden henkiselle hyvinvoinnille nämä metsät ovat välttämättömiä, hän sanoo. . Myös Kainuun metsäneuvosto kertoo, että monimuotoisuus pyritään huomioimaan metsissä. Yhteinen harrastus yhdistää meitä tässä kerhossa, Immonen toteaa. – Nyt näiden panostusten tuloksena pystymme Kainuun yksityismailla nostamaan vuotuista hakkuumäärää nykyisestä 1,6 miljoonan kuutiosta yli 2,5 miljoonaan kuutiometriin ja samalla huolehtimaan metsien monimuotoisuudesta, Rahko sanoo. Luonnonvarakeskuksen arvioimista kestävistä hakkuumahdollisuuksista hyödynnetään Kainuussa nyt 72 prosenttia. Nyrkkisääntönä Kainuussa voidaan hänen mukaansa pitää sadan vuoden ikää. . Kyse on myös henkisistä arvoista. Luonnonsuojelupiirin Lankisen mielestä liian aikaisista päätehakkuista tulee luopua. helmikuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 7 nenlaisia
helmikuuta 2018 14.2. Kuluvan vuoden alussa Sotkamon Nuorisoseuran puheenjohtajana aloittanut Maija Granqvist kertoi viime vuonna talkoolaisten pääluvun ylittäneen ensimmäistä kertaa 100:n henkilön rajan. Metsästäjäliitto korostaa Tassuhavaintojen toimivan kanta-arvion ja poikkeuslupien myöntöperusteina. M80 : 1) Veikko Hakkarainen Soa 1042, 2) Olavi Mäkäräinen Ka 959, 3) Kauko Koivunen Ka 924, 4) Mauno Räsänen Pk 829. Korhonen Nato 1046, 5) Kalervo Väisänen Soa 1036, 6) Raimo Moilanen Piispaj.em, 7) Onni Leskinen Soa 982. M : 1) Tapio Kiiskinen Pk 1141, 2) Heikki Räsänen Pk 1138, 3) Timo Piirainen Juur. Miia Makkonen kertoi Mensosten ottaneen hänet töihin noin 15 kesäisenä tiskariksi. Järjestön päämaja on Pariisissa ja kyse on maailman vanhimmasta gastronomisesta järjestöstä. Pe-La Kajaanin Helmimarkkinat, Kauppatori Naapurinvaaran Huvikeskuksen talkoolaisten yhteiseen kokoontumiseen ensi sunnuntaina 18. Metsästäjäliitto katsoo luottamuksen parantamisessa olevan yhä kehitettävää kentän ja tutkimuksen välillä, ja edellyttää suden kannanarviointiin lisää läpinäkyvyyttä. – Siitä se sitten lähti. Metsästäjäliitto osallistuu aktiivisesti suden kannanhoidon kehittämiseen. Tunnustusta sotkamolaissyntyiselle ravintoloitsijalle ”Pecos Billin” tyttö Vuokatista valitsi ravintola-alan ja päätyi Helsingin Suomalaisen Ravintolan yrittäjäksi miehensä kanssa. Pariskunnan yritys, A’la Carhu Oy:lle myönnettiin helmikuun 6. Vanhimmat kahdeksankymppisiä. – Katinkullan silloinen ravintoloitsijapariskunta Hannele ja Kari Mensonen jäivät mieleeni lähtemättömästi ja mieleen jäi ajatus, että haluaisin heidän kaltaisekseen. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 13. Leivomme leivät päivittäin 120-vuotisesta juuresta ja pidämme huolta, että torstaisin on hernekeittoa ja pannukakkua. To Sotkamon tori klo 10-17 16.-17.2. Talkooväen pestuutilaisuus Naapurinvaaran Huvikeskuksessa 18.2. Paistinkääntäjien veljeskunta toimii 80 maassa. Veljeskunnan jäsenet ovat aktiivisia gastronomian harrastajia tai alansa ansioituneita ammattilaisia. Jahti 1134, 4) Ari Seppänen Puola 1117, 5) Jari Huusko Ka 1091, 6) Veijo Palo 1088, 7) Jouni Niskanen Kmas 1041, 8) Kari Grundsröm 1010, 9) Ossi Kilpeläinen Ka 983, 10) Pertti Niskanen 911. Mikä tahansa peräkylän hirviseurue ei Paistinkääntäjien veljeskunta ole. – Meillä on henkilöitä, jotka käyvät kaksi tai kolme kertaa vuodessa. Nykyinen kannanhoitosuunnitelma on tiensä päässä. Korhonen 890, 8) Heimo Kärnä 864. Kyse on Rôtisseurs-kilvestä. M70 : 1) Raimo Heikkinen Puola 1058, 2) Raimo Partanen Soa 1053, 3) Eero Lohtaja Lahme 1047, 4) Matti O. Suomessa jäseniä on noin 2 000. Tuloksia. Kauimmainen talkoolainen on Kymenlaaksosta. helmikuuta, Kuhmo. Vuonna 2015 määrä oli 77. Vuoden 2016 määrä oli 96. Vastaavasti heitä, jotka ovat kaikissa tansseissa. Ja juuri tähän haasteeseen ravintola on jo vuosien ajan vastannut näin: – Arvostamme raaka-aineiden omia makuja sekä vanhoja hyviä gastronomian klassikkoja. Paistinkääntäjien veljeskunta myönsi ravintolalle Rôtisseurs-kilven. Korhonen Lahme 1059, 7) Antero Rahja Kaja.mv 1049, 8) Antero Oikarinen Piispaj.em 1044, 9) Kauko Heikkinen Kmas 1042, 10) Osmo Sormunen Pk 1039, 11) Jorma Heikkinen Kmas 1031, 12) Reijo Schroderus Soa 1016, 13) Unto Holappa Puola 1012, 14) Heikki Punju Ka 996, 15) Tapani Piirainen Kmas 994, 16) Jari Gröndahl Pk 992, 17) Seppo Koikkalainen Pk 986, 18) Mauri Nevalainen Pk 981, 19) Pekka Timonen Kovaj.em, 20) Veli Hyttinen Rum 939. Jokainen elämäntilanteensa mukaan. Akuuttina ratkaisuna Metsästäjäliitto järjestää jäsenistölleen neuvontaa lupien hakemisessa ja lakiapua kielteisistä lupapäätöksistä hallintooikeuksiin tehtäviin valituksiin. Nyt kannanhoitosuunnitelman toteuttaminen ontuu, ja Metsästäjäliitolle tärkeät osiot eivät tällä hetkellä toimi. Yhteisöllisyyttä tuetaan talkoolaisille järjestettävällä koulutuksella, yhteisillä opintomatkoilla ja virkistystilaisuuksilla. Suosimme mahdollisimman pitkälle kotimaisia raaka-aineita, satokausia mukaillen. Lyhyellä aikavälillä Metsästäjäliitto edellyttää, että kannanhoitosuunnitelma päivitetään toimivaksi kokonaisuudeksi ennen tulevaa metsästyskautta. Kilvet ovat ennen kaikkea merkki ravintolan laadusta, ruokaja palvelutuotteen korkeasta tasosta. päivänä Paistinkääntäjien veljeskunnan tunnustus. M60 : 1) Osmo Nevalainen Pk 1146, 2) Jarmo Kaikkonen Piispaj.em 1133, 3) Erkki Manninen Sua 1082, 4) Erkki Haapalainen Hallaahon em 1073, 5) Rainer Horsma Sua 1061, 6) Matti J. helmikuuta odotetaan niin uusia kuin entisiä talkoolaisia paikalle saapuvaksi runsain määrin. – Nuorimmat ovat juuri rippikoulun käyneitä. Myös ikäjakaumassa riittää laajuutta. Kasvu on ollut jatkuvaa viimeisten vuosien aikana. – Kainuun lisäksi talkooväkeä käy Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Pohjanmaalta. A Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin yhteinen alan yritys Hiukan kesäkahviossa." Metsästäjäliitto oli 2014 aktiivisesti mukana luomassa suden kannanhoitosuunnitelmaa Suomeen. Talkooolaisia tilastoihin merkittiin viime vuonna 107. Tietysti näin suuren porukan kanssa täytyy järjestelmällisyyttäkin olla. Itseään isänsä Alpo Makkosen lempinimen mukaan Pecos Billin tytöksi kutsuvan Miian suunnitelmat muuttuivat aikanaan Katinkullan ravintolassa. Suunnitelmassa listattiin useita tavoitteita, kuten luottamuksen rakentaminen toimijoiden välillä, nopea reagointi haittoihin ja arvon luominen sudelle riistaeläimenä. Suomen Metsästäjäliitto tukee jäsenistöä lupa-asioissa. Metsästäjäliitto irtautuu nykyisestä suden kannanhoitosuunnitelmasta Hirvenhiihdon tulokset 10. Hirvenhiihtelijät: 1) Matti I Korhonen Soa 1086, 2) Jukka Niskanen Soa 1032, 3) Voitto Haverinen Kmas 996, 4) Reijo Pulkkinen 984, 5) Timo Aidanpää 952, 6) Voitto Putkonen 944, 7) Matti P. Ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten näkökulmien rinnalle on noussut juridiikka tulkintoineen. Metsästäjäliitto muistuttaa, että susiasia koskettaa yhteiskuntaa laajasti ja kannustaa yhteiskunnalliseen keskusteluun muitakin sidosryhmiä. Meillä yhteisöllisyys ei ole pelkkää sanojen helinää, vaan täyttä totta. Arvostan talkootyötä tekeviä ihmisiä yli kaiken. Na 1) Paula Jolkkonen Puola 968. Naapurinvaaran tapauksessa talkootyöllä on paljon sellaisia ulottuvaisuuksia, joiden olemassa olemista ei välttämättä ymmärretä. Avoimet katsastuskilpailut. Talkoolaisten osallistumisessa toimintaan ei ole jäykkää kaavamaisuutta. Metsästäjäliitto edellyttää, että kannanhoitosuunnitelma päivitetään toimivaksi kokonaisuudeksi. Pitkän aikavälin ratkaisuna liiton tavoitteena on suden liitesiirto luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V Baltian maiden ja poronhoitoalueemme tapaan. On löydettävä tasapaino, jossa haitat ovat hallinnassa ja Suomen susikanta on elinvoimainen. Metsästäjät ovat Metsästäjäliiton kannustuksesta tehneet aktiivista suurpetojen havainnointia Tassu-järjestelmään ja osallistuneet susinäytteiden DNA-keräykseen. www.napis.fi Väkeä värvätään vaaralle Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Vuokatissa syntyneestä Miia Makkosesta (37) piti tulla tilintarkastaja. Ke Kuhmon tori klo 10-17 15.2. Tyytyväinen tanssipaikan toiminnasta vastaavan seuran puheenjohtaja sanoi olevansa talkooväen maantieteellisestä jakautumisesta. kello 15.00. – Talkoolaiset ovat meidän toimintamme kivijalka. Yksi ja ehkä tärkein on yhteisöllisyys. Kilpikriteereistä ensimmäisenä mainitaan kansallisen keittiön vaaliminen, gastronomian kehittäminen, alueellisten ja kulinaaristen perinteiden säilyttäminen sekä kehittäminen. Utajärvellä syntynyt Miian puoliso Petri Karhu ja Miia Makkonen ovat isännöineet sekä emännöineet Helsingin Suomalaisen Klubin ravintolaa vuodesta 2009 alkaen
Taulu on mummon seinällä tälläkin hetkellä. Tuomas Koljonen Tie Katinkullan ravintolan tiskarista arvostetun tunnustuksen saaneeksi ravintoloitsijaksi Helsinkiin kävi Sotkamon yrittäjälukion ja Hiukan kesäkahvion toimiessa ponnahduslautana eteenpäin. – Päinvastoin itse asiassa haaveenamme olisi rakentaa elämä Espanjan valoon ja positiiviseen elämisen kulttuuriin. Tavoita tehokkaasti ja edullisesti asiakkaat Kuhmossa, Sotkamossa, Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Puolangalla. Tämä on nimittäin hyvä ala. helmikuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 9 Tunnustusta sotkamolaissyntyiselle ravintoloitsijalle Miia Makkonen on toiminut miehensä Petri Karhun kanssa Helsingin Suomalaisen Klubin ravintoloitsijana vuodesta 2009 saakka. – Edeltäjämme Riitta Malmberg oli vetovastuussa 27 vuotta. Helsingin Suomalaista Klubia johtamaan Karhu ja Makkonen valittiin 30 hakijan joukosta. Ja erityisesti mummon pöytä oli kuitenkin mieleenpainuvin ja siitä pöydästä olen teettänyt taulun taiteilija Lasse Kempakselta. Petri Karhun vanhemmat hävittivät kaiken Muhokselta noin kolme vuotta sitten ja asuvat iloisina eläkeläisinä nyt Espanjan Fuengirolassa. Vuokatti ja kotipitäjä Sotkamo ei ole Miian mielestä jäänyt kuitenkaan kokonaan pois. Kiinnostuksen ruokaan Miia Makkonen kertoi alkaneen jo pikkulikkana. – Meidän lähiperheeseen kuuluvat minä ja Petri, meillä ei ole lapsia. Vuokatissa Miia Makkonen kertoi käyvänsä kerran tai kaksi vuodessa. – Muistelemassa hauskoja tapauksia, tapaamassa rautarouva Tyyne Makkosta ja seuraamassa alueen kehittymistä. Ei tarvitse nähdä nälkää eikä vilua. Palkkalistoilla on 10 työntekijää. Miia Makkonen kertoi isänsä kanssa kalastaneensa ja savustaneensa muikkuja. valmistuslisä 0,08 € /pmm sekä alv 24 %. – Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin yhteinen alan yritys Hiukan kesäkahviossa. Nykyään tosin ruokavalio on enemmän kasviskalapainotteinen. päivä annettua tunnustusta Miia Makkonen sanoi pitävänsä erittäin hyvänä juttuna. Lempiruokani jo pienestä likasta lähtien on ollut karjalanpaisti ja -piirakat. Sitä paremmaksi on mahdoton päästä. Majapaikkana viimeaikoina on ollut Miian sanoja lainaten mainio huoneisto entisellä Suvikkaalla. Täydennä kampanjaasi myös digissä!. Eine Kotamaa 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi VaiVatonta tEHoKaSta KattaVaa EDULLiSta Seuraava teema: Kevään juhlat tiistaina 8.5.2018 KAINUU TIISTAI 13.3. Paluumuutto Kainuuseeen ei Mii Makkosen mukaan ole tässä vaiheessa ajankohtaista. – Sydän sykkii sen verran kotipitäjälle, että jos kainuulaisia reippaita nuoria on tulossa Helsinkiin ravintola-alalle, opiskelemaan tai töihin, niin olkaa yhteydessä meihin. Kesällä 1999 Miia Makkonen kertoi tavanneensa Lapista Sotkamoon tulleen keittiömestari Petri Karhun. A’la Carhu Oy on merkittävä työllistäjä. – Äitini Leenan pravuurina olivat muut perinneherkut. Kun seuraavat kaksi vuotta oli kulunut, lähti pariskunta Etelä-Suomeen Pickalan Golfravintolan yrittäjiksi. – Toivottavasti meidän saama tunnustus myös kannustaa nuoria alan pariin. Meistä on kiva olla kahdestaan. RAKENTAMINEN Aineistopäivä: tiistai 6.3.2018 Aineiston koko Teemahinta € 99 x 42 mm 142,00 99 x 65 mm 174,00 99 x 88 mm 204,00 99 x 111 mm 260,00 150 x 42 mm 171,00 150 x 65 mm 235,00 150 x 134 mm 395,00 150 x 157 mm 431,00 254 x 180 mm 694,00 254 x 365 mm 1358,00 MAINOS KAIKISSA KOLMESSA LEHDESSÄ: Hintoihin lisätään mahd. Helmikuun 6. Tiistaina 13. – Meillä myös syötiin aina hyvää kotiruokaa kotona
. Jäseniä noin 180 . . mennessä Mainoshinta, sis. Peltosen puheenvuoron jälkeen Antti Lankinen kertoi monen kyselleen, mitä Erkille kuuluu. Mukaan oli kutsuttu perinteen mukaisesti myös Kajaanin Latulaiset. Mäenlasku onkin yksi laskiaisperinne ja silloin huudetaan pitkiä pellavia tai nauriita kuin nurkanpäitä, Peltonen kertoi. Laskiaishiihto toimivaa yhteistyötä Vuokatin Latu ry . 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 13. . Laskiaisen vietto liittyy Suomessa Peltosen mukaan pitkälti ulkoiluun. Laturetki Rehjan-saareen Kajaanin Ladun kanssa . Syvin talvi on taittunut ja lapsetkin taas tarkenevat ulkoilla. Rytilahden majalle kokoontui laskiaissunnuntaina parikymmentä reipasta hiihtäjää. – Seurakunta tarjoaa puut, hän lupasi. Retkeilylaulujen lomassa Antti Lankinen johdatti keskustelun myös seurakuntayhtymähankkeeseen. Keskustelua herätti kuinka pitkä. Peltonen kertoi, että joskus matkalla on tutustuttu seurakunnan paikkoihin. Hopeasomman loppukilpailut järjestetään Kuhmossa 2.-4.3.2018 Kuhmolainen ja Sotkamo-lehti julkaisevat Pe 2.3. lumikenkiä ja ahkioita . Kirkossa aiheesta oli aiemmin puhunut kappalainen Antti Lankinen. julkaisun kahdessa lehdessä. Peltonen toivoi, että laskiaisperinnettä vaalittaisiin ja Vuokatin Ladun laskiaishiihtokin saa jatkuvuutta. Ilmoitusvaraukset ja aineistot pe 23.2. Hän kertoi myös Rytilahden majan kodan olevan kevättalvella avoin, jotta hiihtäjät voivat käydä paistamassa makkarat ja lämmittelemässä kodassa. Lumikenkäretki Iso-Ruuhijärven maisemissa Kajaanin Ladun kanssa . Laskiaishiihto on Vuokatin ja Kajaanin ladun sekä Sotkamon seurakunnan yhteistyötä. Vuokatin ladun perinteinen laskiaishiihto alkoi kirkolta messun jälkeen ja suuntautui pienten mutkien kautta Rytilahteen. Hänelle on herännyt pieni huoli Vuokatin tulevaisuudesta suhteessa Rukaan ja Syötteen tuntureihin, minne investoidaan kovasti. Kuhmolainen ja Sotkamo-lehti jaetaan jokaiseen talouteen keskustaajamissa. Lehtiä jaetaan kisavieraille tapahtumapaikalla Kalevalassa. . helmikuuta 2018 Ilmoita paikkakunnan parhaat tarjoukset ja menovinkit kisavieraille ja hiihtolomalaisille. Hernesoppa on ollut perinteinen laskiaisruoka, mikä johtuu Peltosen mukaan siitä, että herneet säilyivät hyvin pitkälle talveen ja niistä oli helppo tehdä ruokaa. . Ulkona kuin lumiukko -tapahtuma . Aarno Peltonen kertoi, että tapahtumalla on jo pitkä perinne. Hän oli kiinnostunut kuulemaan seurakuntalaisten ajatuksia seurakuntayhtymästä. Eläkkeellä oleva kirkkoherra Erkki Marin totesi tapahtuman olevan hieno perinne ja yhteistyötä erilaisten tahojen kanssa tarvitaan. Vuokatti Hiihto – talkoot . Tämän takia laskiaislorut ja mäenlaskussa käytetyt huudot liittyvät pellaviin ja nauriisiin, eli tulevasta sadosta toivotaan hyvää. Kristillisessä ajattelussa laskiainen liittyy paastoon laskeutumiseen. . . . Laskiaisesta kertoili Rytilahden majalla Vuokatin ladun varapuheenjohtaja Aarno Peltonen. Järjestää monenlaisia retkiä . Nyt hänellä on ollut aikaa seurata Vuokatin menoa ja kehitystä. A Laskiaisena tehtiin myös taikoja ja ennustettiin tulevaa säätä." Rytilahden majalle kokoontuivat latulaiset ja seurakuntalaiset makkaranpaistoon ja kuulemaan laskiaisperinteistä. – Voi arvata mihin ihmiset jatkossa menevät, Marin totesi. Hiihtomatka Lappiin Kiilopäälle Kajaanin Ladun mukana Rytilahden kodassa oli lämmin tunnelma ja seurakunnan tarjoamat makkarat ja pullat maistuivat hiihtäjille. Mari Heikura. Laskiaisena tehtiin myös taikoja ja ennustettiin tulevaa säätä. Erkki Marin totesi olleen melkoinen muutos kun työt yhtäkkiä syksyllä loppuivat. Eine Kotamaa 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Laskiaisena iloitaan talven taittumisesta ja valmistaudutaan uuteen satokauteen. Lopulta kodassa päädyttiin siihen, että vielä ei ole kymmenes kerta, mutta ainakin 7 kertaa on jo takana. Vuokraa mm. Liite kertoo viikonloput tapahtumat ja mielenkiintoiset henkilöhaastattelut. 1 x 42 hinta 71 €+alv 1 x 65 hinta 101 €+alv 2 x 42 hinta 127 €+alv 2 x 65 hinta 156 €+alv 2 x 88 hinta 182 €+alv 2 x 111 hinta 232 €+alv 2 x 134 hinta 254 €+alv Muut koot kysy tarjous! Hopea Sompa -liitteen pe 2.3. Tulevaa toimintaa: . Kodalla oli tulet valmiina, kahvit keitettynä ja makkaraa sekä pullaa tarjolla. Perinteen mukaan latulaiset avustavat laskiaissunnuntain messussa ja sen jälkeen hiihdetään.
Ke 14.2. Juhlavuoden kunniaksi Viron kansallismuseo on tehnyt näyttelyn suomalais-ugrilaisista kansoista kertoakseen sukukansojensa yhteisestä kulttuuritaustasta ja viitekehyksestä, johon virolaiset haluavat samaistua. klo 13.30 Aikuisten kerho Vuokatin kirkossa. klo 19 Raamattuluento, 1. gynekologiset tutkimukset (ultra), luomenpoistot, todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, Holter-tutkimukset ja asiakkaat vauvasta vaariin. Puusta Suomesta -kirjasta näyttely Puusta Suomesta -kirjassa esitellyt tuotteet ovat nyt esillä näyttelyssä. maaliskuuta saakka. klo 9–10.30 Perhekerho Kontinjoen koulun iltapäiväkerhotilat. Mm. Myös luomenpoistot ja ajokorttitodistukset. helmikuuta avataan Lahdessa, Vesijärven satamassa sijaitsevissa Pro Puu ry:n näyttelytiloissa kirjaan liittyvä näyttely. To 15.2. Tiistaina 13. Su 18.2. Syksyllä Juminkeon näyttelysalissa on esillä Carl Bengtsin akvarellija piirustusnäyttely Setumaalta sadan vuoden takaa. 08 6172 3527 kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, Salmelantie 1. • Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ma 19.2. 18.00 Nuorten aikuisten ilta Kajaanissa Su 18.2. Kuolleet: Eevi Anja Elvi Kangas 92 v., Matti Elias Oskari Karppinen 76 v. klo 19 Jukka Leppilammen konsertti. (Eino lEino) Siunattu läheisten läsnä ollessa. Mooseksen kirja / Aabraham, Jouko Malinen (Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen). Vuokatinranta: Ke 14.2. Ke 21.2. ajokorttitodistukset. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. • Laboratorio avoinna arkisin klo 8-9. klo 13 Diakoniapiiri srk-talossa. Ma 19.2. Näyttelyssä on kirjan lisäksi esillä kirjassa esiteltyjä puusepänteollisuuden tuotteita. klo 19 Raamattuluento, 1. Mm. Mahdollisuus ruokailla paikan päällä, annos 5 €. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ma ja ke klo 9–10 p. 16.00 Leipäkirkko, Sotkamon Kuoro Jaakko Sopanen Ma 19.2. Kirjaa voi tiedustella tekijöiltä. Kaikki yleislääketieteeseen tai ikäihmisten terveyteen liittyvät kysymykset, kuten muistiselvittelyt sekä mm. Kiitämme hoitajia Matin hoidosta ja hoivasta. vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. Su 18.2. Ultraäänitutkimukset. Viron kansallismuseon näyttely esillä Sotkamossa Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamo-lehdessä muun muassa myyntipäällikkönä työskennellyt Tuula Uitto julkaisi vuoden vaihteessa Puusta Suomesta -kirjan. To 22.2. 18.00 Yhteiskristillinen raamattupiiri helluntaiseurakunnassa sotkamo.helluntaiseurakunta.fi Kajaanin ortodoksinen seurakunta: SOTKAMON KIRKKO: ke 14.2. • Yleislääkäri Kaisa Karjalainen to 15.2. Ke 21.2. • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen su 4.3. Ti 20.2. • Fysiatrian erikoislääkäri Eija Ahoniemi ti 20.2. Puusta Suomesta -kirjan on toimittanut ja editoinut nykyään Lahden seudulla vaikuttava toimittaja Tuula Uitto. Lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat. Lapsityö: Ti 13.2. 910.30 Aamukahvit Olohuoneella 19.00 Armolahjat seurakuntaa rakentamassa, osa 4 Ke 14.2. Tuotto YV:lle. Kirjan ensimmäinen painos 500 kpl, on myyty lähes loppuun. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 18.2. Suomalais-ugrilaiset kansat -näyttelyyn on kerätty mielenkiintoista kuvamateriaalia useiden vuosikymmenten ajalta ja tekstein sekä kartoin annettu informaatiota yhteisistä sukukansoistamme. Kirpputori lauantaisin klo 9–12 srktalossa. HUOM! Kirkkoherranvirasto avoinna ma-pe klo 9–12. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Hernekeiton myynti omiin astioihin 4 € / litra. Rakastettu isämme, ukkimme ja appemme Aaro Toivo Juhani huusko s. klo 12–13.30 Vauvakerho srktalossa. To 15.2. Naiset, lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat, sekä ajokorttitodistukset. Lähetystyö: Ti 13.2. klo 9.30–11 Perhekerho srktalossa ja Vuokatin kirkossa. Jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, mut kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä. klo 13.30 Hartaus, Iltakoti II. • Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Markus Parkkinen. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. • Yleislääkäri Marjo Pantti ti 20.2. Snowpolis, Kidekuja 2 puh. Myös ajokorttitodistukset. todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, luomenpoistot ja asiakkaat vauvasta vaariin. Klo 17.30 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. Erikoisosaamisalueena faskiamanipulaatiot. klo 16 Sotkamon tiistaiseuran vuosikokous kirkossa Viron itsenäisyydestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. klo 13 Aikuisten kerho srk-talossa. Mm. klo 16.30 Isoskoulutus kirkon yläsalissa. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi VUOKATTI Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme avoinna arkisin klo 8.15-15.30 Uusimme reseptit, KELA korvaa osan kuluista!. 7.3. Suomalais-ugrilaiset kansat -näyttely Sotkamon virastotalossa 12.2. ja ma 5.3. Ma 19.2. Kirja kertoo nimensä mukaisesti puunjalostuksesta. 10.00 Eu -ruokajakelu La 17.2. klo 18 katumuskanoni MUUT TAPAHTUMAT: ke 14.2. Myynnissä yhteisvastuuarpoja ja laskiaispullia 1 € / kpl. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen su 18.2. Ke 14.2. klo 11 Hernekeittomyyjäiset srk-talossa. srktalossa. klo 13.30 Hartaus ja HPE Himmelissä. klo 11–13 Päiväpiiri Pirjo Juntusella, Raunilantie 12 A 1, Sotkamo, mukana Erkki Marin. Kirurgiset potilaat. 12.03.1941 k. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. Musiikkityö: To 15.2. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 13.2. Erikoislääkärin lähetteellä. Naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri, yleislääkäri. Näyttelyn osallistujat esitellään kirjaan käytettyjen kuvien ja tekstien avulla. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa. 28.6.1942 Sotkamossa k. Ma 19.2. Haudattiin lähimpien omaisten läsnä ollessa Rimbon seurakunnan kirkon hautausmaalle Ruotsiin. Rippikoulutyö: To 15.2. Makkosentie 51 Enomme Matti Elias Oskari karppinEn s. 160-sivuisen kirjan on taittanut graafien muotoilija Susa Laine. Kevättalvella Juminkeossa on tilaisuus, jossa kerrotaan Kalevipoeg-eepoksesta, ja elokuvailta, jossa nähdään Lennart Meren Elias Lönnrotin Viron matkaa valaiseva dokumentti Kalevalan ääniä. Erityisen kiinnostavia ovat Lennart Meren taltioimat aineistot 1970ja 1980-luvuilta, jolloin länsimaisten tutkijoiden oli vaikea päästä tutkimusmatkoille Uralin vuoriston molemmin puolin asuvien kansojen pariin. Avioliittoon vihitty: Patrick Julien Cyril Troisgros ja Hanna Caritta Tertsunen Yleinen seurakuntatyö: Ti 13.2. Näyttely on avoinna 3. Rytilahden kota avoinna hiihtäjille päivittäin klo 8–20. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. • Yleislääkäri Jukka Tiihonen ti 13.2. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä. • Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Katja Erkkilä pe 2.3. klo 9–10.30 Perhekerho Kontinjoen koulun iltapäiväkerhotilat. Veikko perh. • Fysiatrian erikoislääkäri Saija Paavola su 4.3. Kirjassa esitellään 75 puusepänteollisuusyrittäjää. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, mukana vuoden 2018 rippikoululaiset. Ti 20.2. Tänään perjantaina 9. klo 9.30–11 Perhekerho srktalossa ja Vuokatin kirkossa. Klo 17 Naisten keskustelupiiri Raamatun äärellä srk-talon takkahuoneessa. klo 18 Viikkomessu Vuokatin kirkossa, saarnaa Jouko Kauhanen. klo 18 Yhteiskristillinen raamattupiiri helluntaiseurakunnan rukoushuoneessa. Vaatelahjoituksia otetaan vastaan lauantaisin kirpputorin aukioloaikoina. • Gynekologi Eeva Kajalo ti 20.2. Rippikoulusunnuntai vuoden 2018 rippikoululaisille. To 22.2. Lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat. Viron itsenäisyyden juhlavuoden aikana Juminkeko järjestää myös muita tilaisuuksia, joissa esitellään virolaisten kulttuurisaavutuksia. klo 18 Tuhkamessu Sotkamon kirkossa. Laulut Viisikielisestä. Näyttelyn uusin aineisto on tältä vuosikymmeneltä ja kertoo sukukansojen elämästä tänä päivänä. klo 15 Vuokatin lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. Vapaa pääsy. 18.01.2018 Mikko perh. helmikuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 11 EU-RUOKAJAKELU Ke 14.2. klo 18 Israel-ilta Vuokatin kirkossa, mukana Fady Dow. klo 10-12 Sotkamon Helluntaiseurakunnassa os. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Ti 13.2. 8.1.2018 Gävlessä Kuoli lyhyen sairauden jälkeen jättäen suuressa surussa kaipaamaan Kristiina ja Janne, Joakim ja Maria Olle ja Heli, Carl-Henrik ja Marcus sukulaiset ja ystävät seurakunnat Lääkäreiden vastaanottopäivät • Fysiatrian erikoislääkäri Pekka Tiura to 1.3. Kirjan myyntihinta on 35 euroa. Ti 20.2. Mooseksen kirja / Iisak ja Jaakob, Jouko Kauhanen (Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen). Kiitos osanotosta. Klo 18 Siioninvirsiseurat, Iltakoti II. • Käsikirurgiaan erikoistuva lääkäri Tuomo Korhonen. sukulaiset ja tuttavat Pois aurinko painui, lankesi ilta. klo 18 Kirkkokuoron harj. Osana Viron itsenäisyyden juhlavuoden huomioon ottamista Juminkeko kierrättää näyttelyä Kainuun kunnissa. Ke 14.2
Vuokatin Vaeltajien EräSepot2018 talvileiri Salonsaaressa on alkamassa. Silja Vähäkangas yhdessä Piia Määtän kanssa nostavat siniristilipun salkoon ja niin leiri alkaa. Reput ovat selässä ja sukset jalassa, joten ollaan valmiina lähtöön. Alamäessä, kun laskeudutaan järven jäälle, kaikilla ei tasapaino repun kanssa riitä ja tulee muutama muksahdus. Siitä kuitenkin syntyi leiri nimi: EräSeppo2018. Se ei kuitenkaan menoa haittaa vaan lapset nousevat reippaasti ylös ja matka jatkuu. Saaren ympäri on tehty hiihtämällä latu ja Jaana Halonen kertoo, että tarkoitus on viedä lapset pimeän tullen pöllöretkelle. Aikuiset vihjaavat myös, että pimeän tullenkin voi tarvita vielä monoja, joten pitäkää ne lämpimässä majassa. Saaressa on joskus nähty susi." Veeti Suutari Matka Salonsaareen kuljettiin hiihtäen reput selässä. Partiossa on Veetin mielestä hauskaa, kun pääsee olemaan luonnossa. Elsisohvi on oppinut teltan pystytystä ja Onni joukkuehenkeä. Veeti Suutari viihtyy luonnossa ja harrastaa siksi partiota. Ensimmäisenä leiriläiset pääsevät syömään ja sen jälkeen alkaa talvitelttojen pystytys. – Vähän paleli, Veeti kertoo edellisestä talvitelttailukokemuksesta. Huudot kuuluvat partiolaisten perinteisiin. Sunnuntaina kotiväki saa varmasti hakea iloisia, mutta väsyneitä leiriläisiä kotiin. Haasteena on se, kuinka aikuiset pystyvät lähtemään leirille. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 13. Eniten leirillä jännittääkin juuri talvisessa teltassa nukkuminen kertovat Veeti Suutari, Elsisohvi Suutari ja Onni Mannermaa. Reput ja monot viedään partiomajaan ja leiri alkaa virallisesti lipunnostolla. helmikuuta 2018 12 ELÄMÄNMENO Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Kuninkaanniementien päähän on kokoontunut joukko lapsia ja aikuisia. Vuokatin Vaeltajissa jäseniä on 70 ja Piia Määtän mukaan lapsia olisi tulossa lisää, mutta vetäjistä tahtoo olla pulaa. Muuten teltassa yöpyminen kyllä jännittä. Onnille kerta ei ole ensimmäinen, mutta Veetille ja Elsisohville on. – Isä metsästää ja rakentaa, olen oppinut isältä, hän toteaa. Meil on metsässä jokunen vuori Siellä muutama muori, joilla on loistava ulkokuori Vuokatinvaaralla seikkailevat jää-rä-päiset menninkäiset SEPPO Leiri alkoi lipunnoston jälkeen ruokailulla, jotta lapset jaksavat touhuta loppupäivän. Leirejä Salonsaaressa lippukunta järjestää lähes vuosittain. Hiihtäminen reppu selässä ei olekaan aivan yhtä helppoa kuin ilman kantamuksia. – Mitä yöllä tulee käymään. Yhdessä kuitenkin arvelemme, että partiolaiset pitävät sen verran ääntä, että eiköhän metsän eläimet kierrä saaren tällä kertaa kaukaa. Partiolaisten ensimmäinen tehtävä on hiihtää reppuineen saareen. Lapset nukkuvat kaikki kahdessa suuressa puolijoukkueteltassa, mutta halukkailla on mahdollisuus kokeilla myös laavussa ja louteessa nukkumista. – Nämä on tällaisia partiolaisten hullutteluja ja vähän sisäpiirijuttuja, Myntti toteaa.. Saaressa on joskus nähty susi, Veeti kertoo. Tarvittaessa joku aikuisista ottaa repun lapsen selästä, jotta ylös on helpompi päästä ja mäki turvallisesti alas. Teltan pystytyksen jälkeen aloitetaan kalastus iskukoukuilla ja pilkillä. Mari Heikura Mii-tää huudetaan. Hänelle tämä on ensimmäinen vuosi harrastuksen parissa, mutta Onni on ehtinyt harrastaa partiota jo kolme vuotta. Vuorokauden mittaisille leirillä tekemistä ja yhdessäoloa riittää. Ensimmäinen tehtävä leirillä onkin päästä Salonsaaren partiomajalle. Partiossa on tarkoituksena oppia monenlaisia selviytymistaitoja, mutta Veeti toteaa, ettei hän ole oppinut mitään uutta. Tällä kertoo leirillä on 16 lasta, iältään 6–12-vuotiasta sekä 8 aikuista. Telttayö talvisessa metsässä A Mitä yöllä tulee käymään. Alun perin lapsia piti olla yli 20, mutta useita sairastui viime hetkellä ennen leiriä. Tuija Myntti kertoo heidän porukkansa keksineen kyseisen huudon ja siiten on liitetty Seppo, joka ei oikeastaan liity mihinkään. Mäen päälle kertyi jonoa, kun matkaa piti taittaa varovasti. Halukkaat pääsevät myös saunaan ja avantoon. Veetiä ei palelu juurikaan huoleta, sillä hänellä on isän -30 asteen lämpötilaan sopiva talvimakuupussi. Avantouintia ja pilkkimistä lapset odottavat kovasti. Neljä lapsista nukkui yönsä itse tehdyssä laavussa yhden aikuisen kanssa. Suuret reput selässään lapset lähtevät hiihtämään pitkin moottorikelkkauraa
. Käyntikortit . • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . 0500 190 688 P. Kirjapainot SOTKAMON KIRJAPAINO Tmi Kari Simonen Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo Puh. Tiistaina 13. Kutsukortit . maalaukset Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 €/puh. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. Lomakkeet . Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. www.porho.. www.kajaaninjateauto. eiden myyn. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. + 0,059 €/min. oitu lämpöpumppuasentaja P. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. 08 6660 014 Kauneushoitolat Ark. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. ma-pe 8.00-16.30 Kajaani, gsm 0500 583 626 . 23% Huolto: 050 526 4410 Päivystys: 046 921 2808 (ilta ja vkl) Sapsoperäntie 159, Sotkamo www.sapsohuvilat.fi p. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. 0500 281 355 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Pitopalvelut sotkamon pitopalvelu ateriapalvelu, pitopalvelu, suolaiset ja makeat leivonnaiset Mervi ja Mika Seppänen p. 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium Hautauspalvelut Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. maa-ainekset toimitettuna • Autot ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin Soita ja kysy tarjous! 050 386 4900 Reima Komulainen reimakomulainenoy.fi 050 386 4901 Tero Heikkinen reima.komulainen@kuljetusliike.inet.fi kUljeTUsliike r. 0500 281 355 ...meiltä myös . Esitteet . Postikortit . helmikuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 13 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. ja matkapuhelimesta 0,0821 €/puh. sähkösuunnittelu . kolarityöt . 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. 0400 681 435 J. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. 08-6662 251, 040-5290 251 kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi . , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. ymien myyn. 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. www.kajaaninjateauto. Ym. Kirjekuoret . (alv 24 %). Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. huoneistoremontit . 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti HINAUSPALVELU MANNELIN puh. kosteantilanremontit . alv. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. en näy. Tarrat . painotuotteet Hierojat 25 € 40 € l Kuppausta l Hammaslääkärit Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Sähköistykset jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. KOKEILE NIIN USKOT. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Työsuoritukset Työsuoritukset Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. 040 752 1311 AITAT ja SAUNAT HUVILAT ja TALOT 40 vuoden kokemuksel la TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Huotari p. 044 774 0400 pitopalvelu@sotkamo.net Parturit ja kampaamot www.sotkamolehti.fi frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo Suojärventie 2, Vuokatti P. Hinnat sis. Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa Parturi-kampaamo HELENA P. Jonotusaika on maksullinen. komUlainen oY. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. Kaisa Laajakaista -lii. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. uudisrakentaminen p. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. + 0,1691 €/min. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. asennukset . (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET SOTKAMOSTA • Kallioja soramurskeet • Hiekat • Sepelit ym. ölasien vaihdot ja muut huollot
Pelissä on koko maailman kohtalo. Varasto 2 (K7), 16.2. Maastavedossa Niskanen nosti viimeisellään 245 kiloa. Kaikki oikein, 16.2. Sotkamolainen Veera Immonen laski molempina päivinä hyvin ja oli 4. klo 19–20.30. klo 21.30, 18.2. Aku Louhimiehen ohjaama miljoonan katsojan rajaa tavoitteleva suurteos. klo 13.45. Jaakko Sopasen johdolla sanaa ja musiikkia, lopuksi voita leipää kahvin kera. Historiallisiin tapahtumiin pohjautuva draama, Gary Oldman pääosassa Iso-Britannian pääministeri Winston Churchillinä. Rohkea ja ainutlaatuinen musikaali, joka kertoo viihdealan synnystä. Huhtikuun alussa Rukalla järjestetään SM-kilpailut. Viimeiset esitykset!. The Greatest Showman (K7), 14.2. klo 18, 19.2. Visalaisille kolme mitalia varustevoimanoston SM-kisoista Lautailijat saivat kilpailla lauantaina hyvässä säässä tykkylumipuiden katveessa.. Kotimainen komedia. Pääosassa Antti Holma. klo 17, 17.2. klo 13, 19.2. Draama/komedia. Carmen (ooppera) (K7), 15.2. Zürich Operan esitys George Bizetin legendaarisesta oopperasta. klo 22.30. klo 20.30, 18.2. klo 16. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. NäyTTElyT SOTKAMO Johanneksenkulma, Kainuuntie 18. Hyvän Mielen Perjantai, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 16.2. Rahat kuitenkin polttelevat taskussa. Yli 50-vuotiaiden 83 kilon sarjassa Mikko Rusasen kilpailu alkoi vaikeasti, kun jalkakyykyn aloituspaino 205 kiloa hyväksyttiin vasta kolmannella yrityksellä. Sopiva pikku pakkanen antoi hyvät puitteet kilpailulle, joka keräsi myös joitakin katsoja rinteeseen. Antti Tuurin käsikirjoittama dokumentti taustoittaa sisällissodan tammisunnuntaihin ja venäläisten aseistariisumiseen johtaneita syitä ja ristiriitoja. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti. klo 17. klo 18.30. Yli 80 laskijaa puki ylleen kilpailuliivin. klo 18.15. klo 9. James Franco esittää Golden Globe-palkitussa roolissa surullisen kuuluisaa Hollywood-hylkiötä Tommy Wiseauta. ElokuvaT SOTKAMO Black Panther 3D (K12), 17.2. fi. Trilogian päätösseikkailussa Thomasin ja muiden aukiolaisten on murtauduttava WCKD-järjestön kaupunkiin. Mikko Rusanen ja Jari Niskanen nostivat SM-kultaa, sekä Ville Niskanen SM-hopeaa. klo 11, 19.2. klo 15.15. Koko perheen animaatio, jossa nuori poika Miguel päätyy seikkailemaan värikkääseen Kuolleiden maahan. Jari Niskasen kilpailu oli hankala, josta kertoo vain kolme hyväksyttyä suoritusta. klo 12.30, 19.2. Koko perheen kotimainen seikkailu alakouluikäisestä Emiliasta, joka huomaa omaavansa lemmikkimarsunsa pureman jälkeen salaisia supervoimia. klo 12. Salaisuuteen törmääminen muuttaa Elisan (Sally Hawkins) elämän lopullisesti. klo 18. klo 19.45, 15.2. Maastavedossa Rusanen nosti kolme onnistunutta nostoa ja viimeisellään 227,5 kiloa. Teemana Kirja ja ääneen lukeminen. klo 14.15. klo 18.15, 15.2. klo 19.45, 18.2. Lumilautataiturointia Vuokatissa kuvaT: Mari Heikura Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Viikonvaihteen varustevoimanoston SM-kilpailut Tampereella sujuivat Sotkamon Visan osalta hienosti. Veeralla alkoikin tänään täällä viikon mittainen Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian yläkoululeiri, Suopunki kertoo. Veeran laskut menee hyvin eteenpäin, koska harjoittelupuoli on kunnossa. Laskettelijat saattoivat ihailla oman laskunsa lomassa kilpailijoiden taiturointia hyppyreissä ja reileissä. ma-pe klo 10-16, la klo 9-15. Groms on 14-vuotiaille ja sitä nuoremmille, rookies 15–17-vuotiaille ja open yli 18-vuotiaille. Kilpailu käytiin kolmessa sarjassa. klo 20.30. klo 14. Tammisunnuntai 1918 (K12), 15.2. Tuntematon sotilas (K16), 16.2. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 13. The Post (K7), 14.2. Leipäkirkko, Sotkamon Kuoro, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 18.2. klo 21.45. Penkkipunnerrus sujui jo Mikolta paremmin ja tulokseksi 140 kiloa. Synkin hetki (K12), 13.2. klo 20, 18.2. klo 21.30, 16.2. The Disaster Artist (K7), 13.2. klo 18.45, 17.2. klo 18, 14.2. Ensi-ilta!. Ensi-ilta!. – Slopestyle ja halpipe kisat sujuivat ilman pahempia pannuja ja laskut näyttivät hyvältä, Suopunki kommentoi. klo 16.15, 17.2. Lauantaina Vuokatin rinteillä kisattiin slopestylessa ja sunnuntaina kilpailu jatkui halfpipessa. Menestystrilogia huipentuu. klo 15, 16.2. 637,5 kilon yhteistuloksella Niskanen pokkasi SM-hopeaa, sarjan mestariksi nosti Kuopion Tuomas Puhakka 727,5 kilon yhteistuloksella. Katumuskanoni, Ortodoksinen kirkko, Rauhantie 13, 14.2. The Shape of Water, 13.2. Solsidan (K7), 19.2. klo 16.15, 18.2. Tv:ssä riemastuttanut ruotsalaiskomedia valloittaa valkokankaat! Kolme pariskuntaa, heidän elämänsä kriisitilanteet ja Torekovin kylän uimalaiturin kirjoittamattomista säännöt. klo 22.30, 17.2. Draama rap-artisti Cheekin ja hänen veljensä nuoruusvuosista. klo 16.15, 14.2. klo 12–13.30. Kesto 50 min. klo 14.45, 17.2. helmikuuta 2018 TapahTumaT SOTKAMO Aamukahvit Olohuoneella, Sotkamon 4H-yhdistys, OLOHUONE, Keskuskatu 3, 13.2. Edellinen Suomi Tour kisattiin Rukalla tammikuun lopussa ja seuraavaksi kilpailupaikkana on Talma kuukauden kuluttua. klo 14. 25.1.31.12. klo 11, 18.2. klo 20.30, 19.2. klo 12.15. Niskanen oli sarjassaan ylivoimainen, sillä Vilppulan Kari Vähämäki jäi Niskasesta 135 kiloa. 250 kilon jalkakyykky, 180 kilon penkkipunnerrus ja 250 kilon maastaveto tuottivat yhteensä 680 kilon saldon, jolla Niskanen nappasi yli 50-vuotiaiden 105 kilon sarjan SM-kultaa jo kolmannen kerran putkeen. – Todella hienot kisat taas kerran Vuokatissa ja kolkuteltiin jo palkintosijoja molempina päivinä. Ensi-ilta!. Steven Spielbergin ohjaaman tositapahtumiin perustuvan draaman päärooleissa nähdään Oscar-voittajat Meryl Streep ja Tom Hanks. Yhteiskristillinen raamattupiiri, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 19.2. klo 18.45. klo 18. Penkkipunnerruksessa ennätyksistä jäätiin kauas, kun suorille käsille ojentui 145 kiloa. sekä slopestylessä että halfpipessä. Marvel Studiosin uutuusseikkailun pääosassa nähdään T’Challa, josta otetaan mittaa sekä kuninkaana että supersankari Black Pantherina. Kesto 3 h. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli vuodelta 1939. Armolahjat seurakuntaa rakentamassa osa 4, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 13.2. klo 21.45. Ystävänpäivän viettoa yhdessä, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 14.2. klo 19. Rokkarimies Karin kanssa aiotaan jatkaa kuten ennenkin. Labyrintti 3: tappava lääke (K12), 14.2. Peräti 13 Oscar-ehdokkuutta saanut Guillermo del Toron ohjaus sijoittuu kylmän sodan aikoihin. Soul Vuokatin valmentaja Simo Suopankin mukaan kilpailukiertue toi Vuokattiin ennätysmäärän osallistujia. Matka halki Raamatun -luento / Aabraham, Vuokatinranta, Vuokatinrannantie 8, 14.2. Osassa esityksistä on väliaika. Alle 23-vuotiaiden 105 kilon sarjassa nostaneen Ville Niskasen kilpailu starttasi komeasti 247,5 kilon ennätyskyykyllä. Yhteistuloksella 572,5 kiloa Rusanen juhli uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta Laitilan Ari Oksasen jäädessä yli 20 kilon päähän. klo 13.30. klo 16.30. klo 9–10.30. Menoinfo Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Suomen lumilautaliiton Suomi Tour pysähtyi viikonlopuksi Vuokattiin. klo 14.15, 19.2. AnnaLeena Härkösen romaaniin pohjautuva kotimainen draamakomedia Eevistä joka voittaa lotossa. klo 12.30, 17.2. Fifty Shades Freed (K16), 13.2. Supermarsu, 14.2. Veljeni vartija (K12), 13.2. Ota halutesasi lempikirjasi mukaan. Rousku ja Raninen pakenevat työttömyyttään perustamalla rakennusalan yrityksen. Coco 2D/3D (K7), 16.2
Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. SoKi varmisti kolmossijan. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... klo 12 – 14 Tulemme joka toinen perjantai LAAKAMÄEN KOTILIHA Kari 050 441 4656 MYYDÄÄN kuulutus Maantien 8714 Lehtovaara-Viinamäki lakkauttaminen välillä Lahnasjärvi – mt 870 (Tuhkalantie), Kajaani ja Sotkamo Yllämainittu tiesuunnitelma pidetään yleisistä teistä 23.6.2005/503 annetun maantielain 27 §:n mukaisesti yleisesti nähtävänä 30 päivän ajan 13.2.2018 – 14.3.2018 Sotkamon kunnan keskustoimistossa. Suoraan välieriin lohkosta selviytyvät Raahe-Kiekko ja LiKi. järjestyksenvalvojakorttikoulutukset ja hygieniapassit ja opintomatkat. Paikalle toivotaan sotkamolaisia kulttuurintekijöitä, toimijoita ja kulttuuriasioista kiinnostuneita! Kulttuuritoimi SOTKAMON KUNTA TIEDOTTAA Kunnanvirasto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo, puh. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... 4169 kpl Kustantaja: ............................ 615 5811, kirjaamo@sotkamo.fi VUOSIKOKOUS Sotkanmaan kokoustilassa ke 21.2.2018 klo 12.00, Restaurant Herkkusepät Keskuskatu 12. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Lauantain voitollaan SoKi varmisti runkosarjan kolmossijan jo ennen sarjan päätösviikonloppua. LiKi jäi SoKilta tällä kaudella ainakin runkosarjassa kaatamatta. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... Joukkueen uusi tulokas Johannes Pukema keräsi tehot 1+1. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. – Paikkoja oli, mutta maalinteko oli vaikeaa. Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. VIRTANEN AJAN SÄVEL Koulutamme talkooväkeä, mm. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Sotkamo LT 2016 ................................. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. helmikuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. Sunnuntaina SoKin maalit tekivät Kim Talman ja Olli Pulkkinen. kello 15.00 Naapurinvaaran Huvikeskuksessa Lisätietoja 040 761 8165 tai sähköpostilla tiedustelut@napis.com www.napis.fi Löydät meidät myös facebookista *Ravintolatyöntekijöitä *Järjestyksenvalvojia *Lipunmyyjiä *Vaatenaulakon hoitajia *Keittiötyöntekijöitä *Astioiden kerääjiä *Äänija valotekniikan osaajia Kiimasjärven Metsästäjät ry VUOSIKOKOUS Kukkarossa ke 28.2. Nivalassa Cowboys pysyi vieraiden vauhdissa runsaat 50 minuuttia, mutta sitten SoKi iski vajaaseen kuuteen minuuttiin kolme maalia. HERKKUKASSI MAKKARAKASSI MYYNTIAUTO KESKIVIIKKONA SOTKAMON TORILLA KLO 9.00-15.00 PERJANTAINA KLO 10.00 17.00 MYYNTIAUTO SOTKAMON MYYMÄLÄLLÄ 050 307 5439 KUTSU Sotkamon kulttuuritoimijoiden tapaamiseen ke 21.2.2018 klo 18.00 Sotkamon kunnan virastotalon valtuustosaliin. Sääntömääräiset asiat. Johtokunta KOKOUKSET L I H A A U T O VILJAPOSSUA • Etuselkä, kylki 5,50/kg • Lapa 5,90/kg • Jauheliha 6,90/kg • Täyslihasäilykkeet 5,00/prk MYYNTIAUTO SOTKAMON TORI pe 16.2. Sotkamon kunta täydentää aikaisempaa lausuntoaan ja samalla jatkaa nähtävillä oloa ja muistutusten jättämisaikaa. Mahdolliset muistutukset tiesuunnitelmaa vastaan on osoitettava Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle ja ne on toimitettava Sotkamon kunnalle ennen nähtävänäoloajan 14.3.2018 päättymistä osoitteella Sotkamon kunta, kirjaamo, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo, sähköisesti kirjaamo@sotkamo.fi Sotkamossa 13.2.2018 Kunnanhallitus SOTKAMON KUNTA TIEDOTTAA Kunnanvirasto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo, puh. klo 18. sähköpostit ........ Tervetuloa! Hallitus Sotkamon senioriopettajat ry:n www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....126 € 6 kk maksuvälillä .......69 € 4 kk maksuvälillä .......46 € Vuosikerta .................192 € (hinnat sis. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Kahden viikon kuluttua alkavissa puolivälierissä SoKi kohtaa joko Cowboysin tai YJK:n. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tarjoamme talkooväelle koulutuksen lisäksi mukavaa yhdessäoloa ja erilaisia etuja. Pelasimme myös oman maalin edessä liian löysästi, SoKin päävalmentaja Kari Kinnunen totesi. Kahvitarjoilu. Voittajien tehokkain oli kypärätempun tehnyt Olli Suoraniemi. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Naapurinvaarantie 20 B, 88610 Vuokatti SUOMEN PARAS TALKOOPAIKKA Uudet ja entiset talkoolaiset Kokoonnumme su 18.2. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. alv 24 %). Maalivahti Teemu Korhonen torjui Nivalassa 31 ja Limingassa 45 kertaa. l\lAAPURINVAARAN ffUVIKESKUS . SoKi löi lauantaina Nivala Cowboysin 6–4 (1–1, 2–2, 3–1), mutta taipui sunnuntaina Limingan Kiekolle 3–2 (2–0, 0–1, 1–1). Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 615 5811, kirjaamo@sotkamo.fi Pekka Pajala pekka.pajala@slpmedia.fi Voitto ja tappio oli Sotkamon Kiekon saldo viikonlopun vieraspeleistä jääkiekon II divisioonassa. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Tiistaina 13. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia
Viestin kilpailijat ovat samoja kuin kuin lauantain keskimatkan hiihtosuunnistajat. . Pakkasta 2...4 astetta. Sotkamo, Kainuuntie 25 Avoinna ma-pe 9.30-18, la 9.30-15 www.moda.. Tervetuloa! Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Joanna Rinne ?5 ?2 ?3 ?2 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?2°C 4 ?3°C 4 ?6°C 4 ?7°C 2 Nyhamn ?0,2 °C Salla ?20,2 °C Heikkoa tai kohtalaista kaakkoistuulta. EINEN MUOTI & LAHJAPUOTI Kainuuntie 34, Sotkamo TERVETULOA OSTOKSILLE! ke-pe 14.-16.2. ?. – Odotin noin 400 kilpailijaa. . KORUT PALJON vAATTeiTA TeLiNe -30% -50% 10€ !! !! TERVETULOA YSTÄVÄNMYYNTIPÄIVILLE kE 14.2. Mahtavat kisat ovat tulossa. nut ajoitus. Kun mukaan lasketaan perheenjäsenet ja huoltoporukka. CRAZY HOUR 23-03 (mm. PerTTi GranqvisT/arkisTo. Lähetä tekstari numeroon 17192. helmikuuta 2018 . Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +4°C 4 +3°C 3 +3°C 4 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 1 2 ?1 2 ?1 ?2 ?1 ?5 1 1 2 ?1 2 ?1 ?1 ?3 ?2 ?7 ?1 ?1 ?1 ?5 ?3 ?2 ?3 ?4 ?3 ?6 ?5 ?8 ?3 1 ?1 ?2 ?2 ?4 ?6 ?8 10 6 12 7 Kerro mielipiteesi! Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta. Kuvassa Kankainen hiihtosuunnistusvalmentaja Tommi Peltosen kanssan kilpailujen lähtöpaikalla. ma-ti: 18:00 02:00, ke-pe: 12:00 03:00, la-su: 10:00 03:00 Karaokea klo 22-02.30 Disco klo 23-03 PENKKAREIDEN JATKOT torstaina 15.2. Kilpailun ajankohdan yhdistäminen Etelä-Suomen hiihtoloman alkuun oli hyvä ja oikeaan osuMahtavat kisat tulossa Vuokattiin Janne Kankainen (oik) oli iloisesti yllättänyt SM-kilpailuihin ilmoittautuneiden määrästä. klo 10-14 tai soita 050 361 7888 ja olemme auki milloin vain. toimitus.sotkamolehti@ slpmedia.fi Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo.. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 13. . Odotukseni ylitettiin yli 100:lla kilpailijalla. klo 10-17, la 17.2. Janne Kankainen kertoi viestiin osallistuvan noin 340 kilpailijaa. olut, siideri, lonkero 3,90€) ym. . ym. Sotkamon Jymyn puheenjohtaja Janne Kankaisen mukaan osanottajien määrä oli iloinen yllätys. . Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamon Jymyn ensi viikonvaihteessa järjestämiin SM-hiihtosuunnistuskisoihin ilmoittautui lauantain keskimatkalle 533 kilpailijaa ja sunnuntaina viesteihin 112 joukkuetta. Pilvistä ja enimmäkseen poutaa. EI KOSKE SUPPORT YOUR LOCAL -TUOTTEITA KAIKISTA NORMAALIHINTAISISTA TUOTTEISTA -20% YSTÄVÄNPÄIVÄN TARJOUS 13.-14.2. – Vuokattiin hiihtosuunnistuskilpailut tuovat viikonvaihteessa noin 700 henkilöä