>> 7 Kielto Vaasan HO kielsi läjitysaluepäätöksen täytäntöönpanon. >> 5 Suurtapahtuma Kesä tuo etenkin lapsiperheet Sotkamoon ja Vuokattiin. Tutuksi tulleet torimyyjät ovat pystyttäneet kojunsa tänäkin kesänä. Lomanviettotapoja on monenlaisia. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 13. >> 4 Sesonki käy kuumimmillaan 6 4 1 4 8 8 1 4 4 5 6 5 1 8 2 8 Ei vain pelkkä markkinapaikka. HEINÄKUUTA 2018 NRO 56 Karhumetsälle Sotkamoon myönnettin lupa neljän karhun kaatoon. >> 6 Martti Ilvon (oik) ja Mika Salorannan johtama tapahtuma tuo Vuokattiin jopa yli 2 000 vierasta. >> 5 Kesätori: Keskustan tori on tärkeä kohtaamispaikka niin myyjille kuin asiakkaillekin
Ilmatieteenlaitos ennustaa ensi viikolle hellettä eli useimpien lomailijoiden toivesäätä. Joskus täytyy oppia luopumaan omista vaatimuksistaan, joskus taas pitämään kiinni periaatteistaan. Kukaan ei saisi tietää. Ehkä pitäisi kuitenkin oppia hyväksymään se, että joissakin tapauksissa asiantuntijat tekevät parempia päätöksiä kuin tuohtuneet kansalaiset tai poliitikot. Moni aasialainen ja keskieurooppalainen ja jopa pääkaupunkiseudun asukas hakee lomaansa ennen kaikkea hiljaisuutta, rauhaa ja luonnollisuutta. No ei, oikeasti se olisi ihan kamalaa. Eero Korhonen, Sotkamo Helena Lautsalo, Sotkamo Pekka Nuutinen, Kajaani Pekka Ryhänen, Sonkajärvi Kyllä minä hyvin tykkään, mulle riittää vähän huonompikin keli, ei tarvitse hirveästi hellettä olla. Epämääräisen onnen tavoittelun sijaan kannattaisi ehkä tavoitella tasapainoa ja merkityksellistä elämää. Ajatellaan vaikka, että olet viettämässä hauskaa iltaa kavereiden kanssa, ja alkoholiakin kuluu siinä sivussa. Tai heräät päivään, joka on päättänyt mennä pieleen jo alusta alkaen, ja toivot saavasi olla rauhassa. Tänä vuonna viljelijät ovat olleet ahdingossa kuivuuden takia, ja lämpö saattaa aiheuttaa tottumattomalle vaikka pahoinvointia. Super Jymyn lisäksi Keskuskentästä hyötyy JymyPesis ry.” Lukijoiden kommentteja O lisikohan hauskaa, jos löytäisi lampun hengen, joka kulkisi liepeilläsi oikkujasi myötäillen ja toiveitasi toteutellen. Tervetuloa, aurinko Kolumni Maria Karuvuori maria.karuvuori@slpmedia.fi Kirjoittaja on kesätoimittaja. Maailman keskilämpötilaa on mitattu jo sata vuotta. 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi. Helle, Hiukka ja hiljaisuus Pääkirjoitus 13.7.2018 Tämähän tekee vaan hyvää, ja nyt riittää helteitä. Erilaiset vihakampanjat tarjoavat myös entistä enemmän mahdollisuuksia etsiä syytä omaan pahaan oloon jostakin syntipukista. Jos elämästä yrittää ennakoimalla poistaa kaikki epämiellyttävät tekijät, rakentaa suuren vankilan. Jos ennuste pitää paikkansa, auringon lämmöstä hiekkarannalla nauttivien ei tarvitse ensi viikolla matkustaa Hiukkaa kauemmaksi. Ja puf, kaikki ihmiset ovat kadonneet maailmasta. Kelihän on mitä mahtavin. Tori on virkeä ja tosi viihtyisä näin kesällä. Gallup: Mitä mieltä olet kelistä. Myös internetillä ja sosiaalisella medialla on monta puolta. Idästä kun tulee niin se saattaa kuukaudenkin olla. Useimmiten elämä on erilaisten häiriöiden ja epävarmuuksien sietämistä, kamppailua ja kompromisseja. Kerroimme diplomityöstä tiistain lehdessä. Olen ollut järjestämässä kisoja, todennut rakentamisen olevan yhtä kisaa varten monesti kohtuuttoman suuren. A Veikkaan, että useimpien mielestä helle on tervetullut. Urheilukeskusajattelulla tähän saataisiin hieman järkeä.” www.sotkamolehti.fi “Kovin yksisilmäistä ja näköalatonta sekä kaunaista on taas keskustelu. Ollaan käyty perinteisesti kenkäkaupassa, torilla ja divarissa. Koko liikenne on kaaoksessa. K ainuun kesä on valon puolesta aina pitkä, mutta lämmön puolesta varsinainen hellejakso on tavallisesti viikon tai korkeintaan muutaman viikon mittainen. Kainuussa sitä riittää – maailmalle myytäväksi asti. Hiljaisuuden rajalla – nimisen vaihtoehtoisen kehittämissuunnitelman yksi kiinnostava elementti on hiljentymiseen sopiva hotelli. Meille harvaan asutun maakunnan asukkaille hiljaisuus ja hiljentyminen ovat arkipäivää. Arkipäiväänsä ruuhkaisissa väkijoukoissa elävä ajattelee toisin. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Niin kuin talvenkin pakkaset. Niinpä hiljentymiseen sopiva hotelli voi äkkipäätä tuntua mitäänsanomattomalta, liian värittömältä. Talvi oli leuto ja toukokuu lämmin, odotin surkeaa loppukesää. Veikkaan, että useimpien mielestä parin viikon helle on kuitenkin tervetullut. Rantapäivään voi varustautua vaikkapa tutustumalla Tampereen teknillisestä korkeakoulusta arkkitehdiksi valmistuneen Kirsi Malviston diplomityöhön, joka avaa Hiukan kehittämiseen yhden näkökulman. Keskilämpötilassa on ollut yleensä yhden asteen heitto. Hiljainen kansa voi kaivata vapaa-aikaansa vauhtia, ostoskatuja tai viihteen kyllästämää vilkasta elämää. Laittaa vaikka puhelimet kiinni ja lähteä Hiukkaan nauttimaan oman perheen tai ystävien seurasta. Ainakin muut tykkäävät. Mielestäni helteestä kannattaa ottaa kaikki irti nyt, kun se on mahdollista. Toisaalta teknologia on tuonut ihmiset lähemmäs päättäjiä ja lisännyt vuorovaikutusta. Seuraavana päivänä rattijuopumus on poistettu rikoslaista ja teiden varsilla tarjoillaan virvokkeeksi olutta. Seuraan luontoa niin tiedossa oli. Olethan keskimääräistä parempi kuski, etkä sitä paitsi ole edes kovin humalassa, eikä liikennettäkään ole enää tähän aikaan. Illan päätteeksi saat päähäsi toivoa, että voisit yhden kerran, tämän ainoan kerran, ajaa kotiin hieman hiprakassa. Kevään helteitä on ehditty jo odotella takaisin, mutta aurinkoisellakin säällä on varjopuolensa. Taitaa tilastot heittää volttia. heinäkuuta 2018 ”Laitoin Sotkamon kunnan hallitukselle kirjeen, jossa esitettiin kentän sijoituspaikaksi nykyistä ampumarata-aluetta. En valita, tykkään. Saattaa tunnin istua terassilla ja katsella torielämää
Tarjous voimassa pe-su 13.-15.7. raj. 020 7940 775 Sotkamo p. rs 1 29 pkT 1 85 1 49 ps VeSiMeLoni GrillattU BroiLerin koipireiSi oltermanni jUUSto 900/1000 g (4,99-5,54/kg) Sotkamon myymälässä perjAntAinA kAeSAn kotiLeipoMon konSULentti 1 00 kpl 4 99 kpl kpl 5 99 kg 79 kg SotkAMoLAiStA MAnSikkAA 1.porSAAnLeike n. 650 g Tai naTurEl n. atria hiiLLoSMAkkArA 400 g (4,63/kg) Tarjous voimassa pe-la 13.-14.7. 100 g keSäkUrpitSA suomi 1 69 kg SUoMi kirSikkA 500 g (3,98/kg) krEikka/Espanja 1 99 rs 8 95 kg porSAAn SiSäfiLee marinoiTu n. Tarjous voimassa pe-la 13.-14.7. irtoMAkeiSet rajoiTus: 2 kg/Talous antell MAhtiSäMpyLä porkkAnA 3 kpl/315 g (4,73/kg) Tarjous voimassa pe-su 13.-15.7. -24% ??. Tarjous voimassa pE-su 13.-15.7. ??. ??????. 020 7940 770 ????????. Tarjous voimassa ma-ke 16.-18.7. Perjantaina 13. heinäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 3 MA–LA 8–21 SU 10–21 703240 1234567 08 9 ASIAKAS ANSSI PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT Vuokatti p. Tarjous voimassa pe-su 13.-15.7. Ilman korttia 1,25 pkt (1,25/l) Tarjous voimassa pE-su 13.-15.7. TAX FREE paikallista sinulle Tarjous voimassa pe-su 1.-3.6. -20% Plussa-kortilla inGman VAniLjAkerMAjääteLö 1 l, Ei lakToosiTon (1,00/l) 2.2 pkT. 2 kpl/Talous Tarjous voimassa pe-su 1.-3.6. Sotkamon palvelutiskiltä Sotkamon palvelutiskiltä Tarjous voimassa ma-ke 16.-18.7. Tarjous voimassa pe-su 13.-15.7. Tarjous voimassa pE-su 13.-15.7. 550 g atria tAkUUMUreA nAUdAn SiSäfiLee kokonainEn 29 95 kg kirSikkAtoMAAtti 250 g (5,16/kg), suomi SUoMi SUoMi kg 10 90 k-rUokamestarin pAreMpi nAUdAn jAUheLihA 10% suomi Tarjous voimassa pe-la 13.-14.7. ?????
Vaihtoehdoksi ei jää hotellihuoneessa tai mökissä istuminen. Keikkojensa perumista pahoitellut ja anteeksi pyydellyt Katri Helena kertoi esiintyvänsä niin kauan kun henki vähäsenkin pihisee. Katri Helena joutui jättämään keikan kesken huonovointisuuden takia. Taljavirta sanookin, että esimerkiksi kolmen vuorokauden lomalla ei kerkeä näkemään kaikkea. Naapurinvaaralla Katri Helenan oli määrä esiintyä lauantaina 21. He olivat neljän päivän lomareissulla ja hyvin sujuneen loman kohteeksi valikoitui Vuokatti. Se on Vuokatin tavoitekin, hän sanoo. Lapinlahdelta ei ole kovin pitkä matka kulkea Vuokattiin, joten pariskunta uskoo, että he tulevat lomailemaan siellä vastaisuudessakin. – Huonon voinnin takia lääkäri otti tällä viikolla kokeita, joista selvisi kilpirauhasen vajaatoiminta. Esiintymässä ovat Marita Taavitsainen & Koivu, Tulipunaruusut ja Läpivalaisu-orkesteri. Ympärivuotinen aktiviteettien runsaus onkin yksi Vuokatin suurimmista valttikorteista. Muualla saattaa olla vain yksi hotelli ja ravintola auki, se on aika yksitoikkoinen paikka teinille, Taljavirta muotoilee. Sananmukaisesti näin kävi Powerparkissa Härmässä juhannuksena. heinäkuuta 2018 Niko Kemppainen niko.kemppainen@slpmedia.fi Vuokatissa kesäsesonki käy kuumimmillaan. Ollaanhan me keretty olemaan kylpylässä aamuin illoin, käyty pyöräilemässä ja koripalloa pelaamassa, Hahl luettelee. Tällä hetkellä on vilkkain lapsiperhesesonki. – Meillä on kaikki liikkeet auki, paikat auki, ravintolat auki joka kohteessa. Katri Helenan olisi pitänyt esiintyä tällä viikolla Tangomarkkinoilla ja ensi viikolla Kiuruvedellä sekä Naapurinvaaran Huvikeskuksessa Sotkamossa. Vuokatti on auki ympäri vuoden Vuokatissa voi talvella mennä hiihtämään ja laskettelemaan, kesällä maastoon pyöräilemään ja golfaamaan. Oikeastaan kesällä on kuitenkin enemmän tarjontaa kuin talvella. Kuva on otettu Katinkullan uimarannalta. Kesä on sujunut hyvin samankaltaisena kuin aiempinakin vuosina. Ottaa oman aikansa ennenkuin kilpirauhasarvot kohentuvat. Sadepäivisin pääsee sisälle kylpylään tai pelaamaan ja harrastamaan. Pertti Granqvist/arkisto. Tohmajärvellä syntynyt Katri Helena tuli suuren yleisön tietouteen levytettyään 1964 kappaleen ”Puhelinlangat laulaa.” Uutisen kirjoittanut toimittaja on Naapurinvaaran Huvikeskuksen toiminnasta vastaavan Sotkamon Nuorisoseuran hallituksen jäsen. Silloin epäiltiin syyksi flunssaa. Tarkoittaen sitä, että jos on sateisia kelejä niin hyvinkin lyhyellä varoitusajalla tulee lisää varauksia. Vuokatin vetonaula kesällä on juuri perheille suunnatun tarjonnan määrä verrattuna muihin lomanviettokohteisiin kuten laskettelukeskuksiin. – Olen sellainen Naapurinvaarafani. – Vilkas kesä totta kai, sää toki vaikuttaa kylpylään jonkin verran. Kesälomalaiset ovat pääasiassa perheitä. Touko-kesäkuussa näkyy jonkun verran esimerkiksi intialaisia viikko-lomaosakevaihtajia. Kiuruvedellä ensi viikon perjantaina. Tangomarkkinoilla esiintyminen olisi ollut tänään perjantaina. Kesän tapahtumat, kuten viime viikolla järjestetty Kainuun Rastiviikko vaikuttavat jonkin verran toimintaan, tuoden pääasiassa ravintolaja kylpyläasiakkaita. heinäkuuta. Lapinlahtelaiset Reino ja Sinikka Kuosmanen olivat saapuneet viettämään viikonloppua Katinkultaan. Ulkoilmassa voi pelata tennistä, mutta sen harrastaminen onnistuu talvellakin sisätiloissa kuten myös sulkapallo, squash ja keilaaminen. – Se näkyy ja kuuluu, kun on pieniä lapsia paljon. Alkuja loppukesästä käy iäkkäämpiä pariskuntia. Sofia Hartikainen ja Satu Hahl Varkaudesta istuivat Katinkullan aulassa juoksulenkin jälkeen. Viimeksikin kun käytiin niin tykättiin, tämä on kiva paikka, Sinikka kertoo. Kylpylässä oli tarkoitus käydä lähtöpäivänä vielä aamu-uinnilla. Lääkitys on aloitettu. Naapurinvaaralla esiintyminen olisi ollut Katri-Helenan kesän ainoa lavakeikka. – Mutta sehän on vaan hyvä, on niin paljon tekemistä että jaksaa tulla uudelleen. Kesä on etenkin lapsiperheiden aikaa. – Kesäsesonki alkaa juhannuksena ja nythän se on parhaimmillaan, Katinkullan hotellinjohtaja Pirppa Taljavirta kertoo. Katri Helena (72) on yksi suosituimmista suomalaisista artisteista. Naapurinvaaran Heinäkuun suurtansseihin Katri Helenan poisjäänti tiesi ohjelmanmuutosta. Teillä on siellä todella hienoissa maisemissa oleva tanssipaikka, Naapurinvaaran Huvikeskukseen lämpimät terveiset lähettänyt Katri Helena sanoi. Silloin lomalla ovat perheet ja pariskunnat, joita ei ole sidottu lasten lomiin. Katri-Helena vaihtui Marita Taavitsaiseen Marita Taavitsainen esiintyy 21.7 Naapurinvaaralla Katri-Helenan keikan peruuntumisen myötä. He ovat viettäneet aikaa kävellen tutustuen lähiseutuun. Kun koulut taas alkavat, niin ikäkausi muuttuu. Naapurinvaaralle Katri Helena aikoi tulla esiintymään vielä. Pariskunta on aiemminkin lomaillut Vuokatissa Sinikan siskon perheen kanssa. – Löytyy suppausta, veneitä on vuokralla ja toki golf-kentät ovat erittäin vilkkaassa käytössä, niitähän ei talvikaudella ole. Kesän matkailijat koostuvat 98-prosenttisesti kotimaan lomalaisista, kertoo Taljavirta. – On tykätty, minä kävin reilun tunnin hoidossa tuossa. Viikonloppuloma on sujunut ihan loistavasti. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Katri Helena joutuu perumaan lähiaikojen keikat terveydellisten syiden takia. Aamiaisella käy melkoinen vilske, Taljavirta naurahtaa. Muutoin palvelut ovat samat, Taljavirta toteaa. – Saatiin kahden vuorokauden lahjakortti niin lähdettiin tuhlaamaan pois se, Reino sanoo. – Päiviteltiin tuossa kun ei kerkeä kaikkea tekemään. – Periaatteessa kun me ollaan resort, missä on monipuoliset palvelut, niin asiakkaat kyllä jakautuvat aika tasaisesti. Etenkin lapsiperheet ovat tällä hetkellä kesäloman vietossa, mikä näkyy myös Katinkullassa. Kesäsesonki ei eroa merkittävästi talvesta aktiviteettien määrässä
Puitteet ovat hyvät kaikenlaiseen harrastamiseen kesällä, eikä tekeminen lopu kesken. Pertti Granqvist Jenkkipyörien koneiden kumeat äänet kaikuivat jo torstaina Sotkamossa sekä Vuokatissa. Hallinto-oikeuden antama määräys on voimassa siihen saakka, kunnes pääasiaa koskeva valitus on lainvoimaisesti ratkaistu tai kunnes asiasta toisin määrätään. Vaasan hallinto-oikeuteen lautakunnan päätöksestä valittanut Meri Meriläinen asiakumppaneineen oli vaatinut ensisijaisesti lautakunnan päätöksen kumoamista, täytäntöönpanon kieltämistä ja keskeyttämistä. Varovaisuutta noudattaen, Mika Saloranta sanoi. Vaasan hallinto-oikeuksen välipäätöksellä lautakunnan päätöksen täytäntöönpano keskeytettiin. Iisalmesta lähdettiin seuraavana päivänä kohti Sotkamoa. Vuokattiin tapahtuman järjestäjät odottavat jopa yli 2 000 moottoripyörää ja moottoripyöräilijää. Keskiviikkona matkalle kohti Sotkamoa lähteneitä edusti Marita Vinkanharju Pyhännältä. En ole ennen niin läheltä hirveä nähnyt. – Jäsenmäärä on nyt ollut lievässä laskussa. Puheena oleva alue sijoittuu Emäntäkoulun kaava-alueen Kantatie 76:n välillä olevan pellon Hyvölänkylän puoleiseen reunaan. Hyvin hän on osuutensa hoitanut, Mika Saloranta sanoi.Perjantain ohjelmaan kuuluu letka-ajo Kajaaniin ja lauantaina Paraatiajo ja kokoontuminen torille Sotkamossa. – Yleisö on oikein tervetullutta katsomaan. Vielä lopuksi piti oululaiselta Martti Ilvolta ja nurmijärveläiseltä Mika Salorannalta kysyä Harley-Davidsonien äänimaailmasta ja mielipidettä valmistusmaasta. Mika Saloranta kertoi vaimonsa istuneen pyörän kyydissä seitsemän vuotta ja sanoneen sen riittävän. Vuokatinhovin alueelle ei ulkopuolisilla ole asiaa. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Vaasan hallinto-oikeus on kieltänyt 10. – Meidän tapahtuma on yksityistilaisuus. Juhla-alueen portit avattiin torstaina kello 12.00. Lautakunta oli päätöksessään määrännyt, että luvansaaja voi aloittaa hakemuksen mukaisen toiminnan lupapäätöstä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. – Hirvi seisoi keskellä tietä. Pertti Granqvist/arkisto Lapset olivat parhaillaan SuperParkissa. Ympäristölupa myönnettiin puhtaiden maaainesten ja lumen läjittämiselle Lepistön tilalle. Viikonlopun tapahtuma on yksityistilaisuus.. Järjestelyistä vastaavan HDCF:n eli Harley Davidson Club Finlandin aluepäällikkö Martti Ilvon ja järjestön presidentin Mika Salorannan mukaan ajatus päätapahtuman järjestämisestä Vuokatissa on kotoisin kahden vuoden takaisista ajokauden päättäjäisistä. Hän oli ajanut keskiviikkona illalla ystäviensä Arto Malisen ja Minna Haapaniemen luo Iisalmeen. – Ihana ranta. Valituksen perusteella Vaasan hallinto-oikeus päätti kieltää lautakunnan läjitysaluetta koskevan päätöksen täytäntöönpanon. Martti Ilvo kertoi Euroopassa ryhdyttävän valmistamaan erityistä Trump-mallia. – Hän hankki oman Harley Davidsonin. heinäkuuta antamallaan välipäätöksellä täytäntöönpanon ympäristölupa-asiassa. Kerhossa on 6 600 jäsentä. Ulkopuolisia ei sinne päästetä. Kysymykseen siitä, millaista väkeä Harley Davidsoneilla ajavat ovat, Mika Saloranta vastasi mukana olevan ihmisiä kaikista kansankerroksista. Lomailijat olivat käyneet myös Hiukassa. Me olemme sellaista samanhenkistä porukkaa, villejä ja vapaita. – Silloin päätettiin järjestää päätapahtuma täällä Vuokatissa. Pertti Granqvist/arkisto Murinaa, mörinää ja vähän pärinääkin Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Torstaina aamupäivällä alkoi sekä kirkonkylällä että Vuokatissa lähes jatkuvasti kuulua ääniä, jotka eivät tavalliseen liikenteen äänimaailmaan ole kuuluneet. Päättäjäiset järjestettiin tuolloin Vuokatissa. Kuva on otettu Katinkullan uimarannalta. – On yrittäjiä, työmiehiä ja lääkäreitä. Määrän arvioiminen on vaikeaa, koska näihin kinkereihin ei ole ennakkoon ilmoittautumista. Ihan kuin olisi ulkomailla ollut, Hahl ihastelee. – Moottorikin ääntää ”trump, trump, trump.” Marita Vinkanharju, Arto Malinen ja Minna Haaapaniemi saapuivat torstaina aamulla tapahtumapaikalle. Mahdollisesti aloitettu toiminta on keskeytettävä. Kesäinen Vuokatti eroaa talvisesta kuulemma älyttömän paljon. Juhlapaikalla yleisö joutuu olemaan aidan takana. Harley-Davidson -harrastajien vuoden päätapahtumaan osallistuvien ensimmäiset airueet saapuivat jo keskiviikkona. Hahl on käynyt aiemmin Vuokatissa talvella, Hartikainen myös kesällä. Mika Salorannan mukaan oikea Harley-Davidson on tehty Amerikassa. Arto Malinen kertoi torstaina aamulla Sukevan eteläpuolella olleen jännän paikan. – Meillä on Tahko lähellä ja melkein lähdetään Rukalle, jos mennään laskettelemaan, Hartikainen toteaa. Auringonpaisteessa oli vierähtänyt koko päivä rannalla. Perjantaina 13. Hallinto-oikeus kielsi täytäntöönpanon Läjitysalueesta ja lumenkaatopaikasta tehtiin valitus. Kuljetuspolar Oy:lle myöntämää lupaa. Naisia jäsenistä on noin 10 prosenttia. – Olen yllättynyt siitä, miten paljon täällä on kesällä tekemistä, Hartikainen sanoo. Martille annettiin samalla tehtäväksi myös hyvien säiden varmistaminen meidän viikonlopun ajaksi. He tosin huomauttavat, että tulevat Vuokattiin ehkä mieluummin kesällä ja talvella suuntaavat isompiin rinteisiin. heinäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 5 Vuokatti on auki ympäri vuoden Kesä on etenkin lapsiperheiden aikaa. Päätös koskee Sotkamon kunnan ympäristöja teknisen lautakunnan kokouksessaan 30.5
Arkipäivän torikierros Sunnuntaina illalla kello 20.00 aikaan oli vakava onnettomuus lähellä eteläpuolen tiellä Kuhmon ja Sotkamon välillä. Ruokalistalta löytyy muun muassa kevätrullia, porsasta hapanimeläkastikkeessa ja paistettua kananrintaa nuudeleilla, joka on asiakkaiden suosikki. Wan Phen. Moottoripyörän kuljettaja menetti jostain syystä ajokkinsa hallinnan. Jartin mukaan Metsähallituksessa käydään jatkuvaa keskustelua resurssien kohdentamisesta ja korjaustöiden priorisoinnista. – Pientä ja isoa, jotain mukaan otettavaa vaikka olisi pikkurahalla liikenteessä. – Meillä on tiedossa, että muissakin rakenteissa kuin riippusilloissa on tarkastusja kunnostustarvetta. Kaikki mikä on paikallista, Eveliina kertoo. Hiidenportin rakenteiden korjaus saa odottaa Metsähallitus on aloittanut hallussaan olevien riippusiltojen sekä näköja luontotornien tarkistukset. – Kukkienkin puolesta hyvät säät. Autoi suistui kulkusuunnassaan oikealle ojaan. Schroderus aloitti viime syksynä ja on Sotkamon torilla tämän viikon. Muikkuja paistaessa tulee melko kuuma, etenkin kun pannut hohkaavat ja telttakin on kaiken lisäksi punainen. Poliisi epäilee miehen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Sitten on suuntana Kuhmo ja Kamarimusiikki. Eveliina on myymässä Hessun kanssa Sotkamon Kalan ja Marjan mansikkaa, vadelmaa, perunoita ja herneitä Soidinvaaralta. Ympäri Suomen ihmiset maalaavat ja monissa kylissä ja kaupungeissa järjestetään tapahtumia. Sotkamon poliisista kommentoitiin tapausta toteamalla tilanteen olleen todella tiukan. heinäkuuta 2018 Niko Kemppainen niko.kemppainen@slpmedia.fi Torilla oli toista eli viimeistä päivää myymässä Jääskeläisen puutarhan kukkia Marjo Piirainen. Työsarkaa riittää syksyyn asti. Hessu on kolmatta kesää töissä. Kukat kelpaavat myös pörriäisille ja terälehtiä lennähtikin tutkimaan nokkosperhonen. Tällä hetkellä riippusillat ovat kuitenkin tarkastusten osalta marssijärjestyksessä etusijalla, sanoo Metsähallituksen Pohjanmaa–Kainuun kenttäpäällikkö Leena Jartti. Isompiakin taidehankintoja voi tehdä, kun ostaa suoraan taiteilijalta niin edullistahan se on, Tuomisaari hymähtää. Sotkamon poliisin partio oli palaamassa tehtävältä Kuhmosta. Muikkuja paistamassa oli sotkamolainen Arto Schroderus. Kajaanissa asuva Wan Phen pitää keittiötään torilla kesäkuusta elokuun puoliväliin ja hän toteaa, että Sotkamoon on aina ihana tulla. – Meillä on tapana vitsailla että meillä on kesämökki lähellä rantaa, Sotkamon keskustassa, hän nauraa. Muutaman kerran he ovat tehneet soppaa tilaisuuksiin. He ovat pystyttäneet Taidepuotinsa torille jo kymmenen kesän ajan. Se on Anu Tuomisaaren, Liisa Piiraisen, Helena Arffmanin ja Miia Paarman Taidepuoti. Piiraisen omaa suosikkia kukista on vaikea sanoa, mutta valkoisen runkoruusun hän veisi mielellään kotiin. – Mutta ei ole paha, on se joskus palellutkin kun ollaan oltu aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, Schroderus naurahtaa. – Kaikki tuntee ja täällä Sotkamossa on hyvä olla kesä, hän sanoo. Thaimaalaista katukeittiötä pitää Wan Phen, joka on ollut tuttu näky Sotkamon torilla jo 12 vuotta. Pannujen ääressä tulee kuuma, mutta mukava tuulenvire käy aika ajoin. Yksittäisten kohteiden osalta korjaustarve arvioidaan alueellisesti reittien ja rakenteiden kunnon ja käyttömäärän pohjalta. Perässä tullut raskas ajoneuvo väisti tilannetta kohdalla olevalle levähdyspaikalle. Muikut ovat kotoisiin Oulujärveltä Manamansalosta, eli lähiruokaa. Sotkamon Hiidenportin kansallispuistoissa ei ole näiden tarkistusten piiriin kuuluvia rakenteita, mutta esimerkiksi jotkin rappuset vaikuttavat olevan korjauksen tarpeessa. Sotkamopaita on tärkeä tuote. Wan Phen ihastelee säätä, joka on sopivan lämmin. Viilennystä aurinkoiseen päivään tarjoilee kuudetta kesää jäätelökioskia pitävä Jenna Tervonen. – Hyvä kesähän nyt on ollut viime kesään verrattuna. Onnettomuus sattui kello 14.30 aikaan. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Hiidenportin vuotuinen kävijämäärä on noin 12 500. Kukatkin pääsevät tänä kesänä nauttimaan auringonpaisteesta. Kukat ovat menneet kohtuullisesti kaupaksi ja sää on suosinut sekä myyjiä että asiakkaita. Auto suistui ojaan Korholanmäellä Keskiviikkona suistui pakettiauto ojaan Kuutostiellä Korholanmäellä. A Kaikki tuntee ja täällä Sotkamossa on hyvä olla kesä. Seurauksena oli suistuminen vastaantulevan liikenteen kaistalle. Poliisiauton keulaan törmäämisen täpärästi välttänyt mies päätyi moottoripyörineen ojaan. Moottoripyörää kuljettanut, 1965 syntynyt kuhmolaismies selvisi onnettomuudesta vammoitta. Tiistainen kierros keskipäivällä valotti myyjien arkea. Taidepuodissa on myynnissä akvarelleja sotkamolaisista maisemista, silkkimaalauksia, huovutustöitä ja kaikenlaista tilpehööriä. Muikut paistetaan voissa ja niiden kylkeen saa valkosipulikastiketta ja kuullotettua sipulia. – Sotkamolaiset ja lomalaiset ovat mukavia ihmisiä, niin on mukava tehdä töitäkin, hän sanoo. Poliisilta saadun tiedon mukaan kuljettaja sai mahdollisesti sairaskohtauksen. Hoitaahan niitä täytyy, ei voi ihan jättää oman onnen nojaan, Piirainen toteaa. Lähellä Tervasalmen siltaa poliisiautoa vastaan tuli moottoripyörä ja moottoripyörän perässä puoliperävaunumallista lavettia vetänyt kuorma-auto. Noin kolmekymppinen paikkakuntalainen mies oli autollaan menossa Sotkamosta Kajaanin suuntaan. Hyvällä kelillä asiakkaita käy ja tekemistä riittää. – Sotkamolaiset mansikat ja perunat ovat kaikista suosituimpia. Me tässä hyvin pienesti maalataan itse, kunnioittaen päivää, Tuomisaari kertoo ikuistaessaan torimaisemaa. Kukat voi istuttaa isompaan ruukkuun tai suoraan penkkiin, mutta myös valmiita amppeleita oli tarjolla. Kukkamereen toivat väriloistoa muun muassa verenpisarat, pelargoniat, samettikukat ja inkaliljat. – Tänään on kuvataiteen päivä, Helene Schjerfbeckin syntymäpäivä. Sotkamon tori on virkeä paikka kesäisin. Torilla seisoo pieni rakennus, jonka ympäristö on somistettu taideteoksilla. Auto ei sanottavammin vaurioitunut eikä kuljettaja loukkaantunut. Motoristi oli ajaa päin poliisiautoa Torielämää seuratessa voi vaikka ikuistaa ympäristöä maalaten. Keliriippuvainen hommahan tämä on aika pitkälti, hän sanoo
tuomas esKeliNeN Kainuuseen 25 poikkeuslupaa karhun pyyntiin teijo määttäNeN/arKisto Sotkamossa voidaan alkavalla metsästyskaudella kaataa neljä karhua.. Saalis jakautui siten, että Kuhmossa saatiin kymmenen karhua, Sotkamossa viisi ja Ristijärven, Paltamon ja Puolangan eteläosan muodostamalla alueella yksi karhu. Yritimme seurata, mihin jäljet johtivat, mutta ne hävisivät jonkin matkan päässä. Eero Salmijärvi NCC Industrylta toteaa, että Parkuantiestä tuli nyt karhutie. Yksinäisyys on vanhukselle pahin vieras." Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Poikkeuslupia haettiin kolmella hakemuksella Kainuuseen, kertoo Suomen Riistakeskus. Kioski on ollut auki jo vapusta lähtien ja sitä pidetään elokuun lopulle asti. Parkuantiestä tuli nyt karhutie Maria Karuvuori maria.karuvuori@slpmedia.fi Tuoreet karhunjäljet yllättivät iltakävelijät Kontinjoella tiistai-iltana. Suomussalmi kuuluu itäiseen kiintiöön ja Hyrynsalmi sekä Puolangan poronhoitoalueen puoleinen alue läntiseen. Poronhoitoalueella karhun metsästys tapahtuu maaja metsätalousministeriön asettamin kiintiöin. Tunnistamisapuna toimi myös suomenpystykorva, joka pelkää karhuja. – Sotkamossa on terveitä ja hyväntuulisia vanhuksia, kuului kommentti. Kesävaatteita saa ostettua Merjan teltasta. Eskelistä itseään ei pelottanut, mutta erikoinen tapaus jää varmasti mieleen. Viime vuonna poikkeusluvat myönnettiin kuudentoista karhun pyyntiin. Kuvat: NiKo KemPPaiNeN Lämpimällä kelillä muikkuja paistaessa voi tulla hyvin kuuma. Aina ne tulee moikkaamaan ja juttelemaan, heinäkuussa ovat että ”ahaa, kesä on tullut kun vaatteet on tullut”, Merja nauraa. – Puolenpäivän jälkeen alkaa vilinä. Telineistä roikkuu pukimia mekoista kollareihin. – Sotkamon tori on tosi, sanotaan lämmin tori. Koko maassa karhuja arvioidaan olevan noin 2200 yksilöä. – Torilla näkee tuttuja, se on pääasia. – Siinä on kolme asuintaloa sadan metrin säteellä. Kainuussa poronhoitoalueella kaadettiin viime syksynä Suomussalmella 24 karhua ja Hyrynsalmella neljä karhua. Karhu ehti kävellä juuri asfaltoidulla Parkuantiellä. Aamu oli tosi hiljainen. Iltakävelijät ikuistivat tuoreeseen asfalttiin jääneet karhun jäljet tiistai-iltana. Asfaltointityöt saadaan Salmijärven mukaan valmiiksi perjantaina, ja reunatäytöt ja tiemerkinnätkin pyritään tekemään ensi viikon aikana. Yksinäisyys on vanhukselle pahin vieras. Paria vanhempaa rouvashenkilöä jututtaessa tuli selväksi, että tori on tärkeä kohtaamispaikka etenkin vanhuksille. Kesälomalla Sotkamossa käymässä oleva Tuomas Eskelinen kertoo, että jäljet löytyivät Parkuantieltä Kalliomäentien kohdalta. Toivottavasti ei polttanut tassujaan, Salmijärvi sanoo. Se ei suostunut enää jatkamaan kävelemistä jälkien löytöpaikalla. – Ilmeisesti on hyvä asfaltti, kun karhukin tykkää kävellä. Kun käy torilla useampana vuonna peräkkäin, alkaa tutustua vakioasiakkaisiin ja etenkin muihin myyjiin. Eskelinen ei ollut ensin varma havainnostaan, mutta kotijoukoissa oltiin yksimielisiä siitä, että kyseessä ovat karhun jäljet. Poikkeusluvat jakautuvat siten, että Kuhmossa voidaan metsästää kaksikymmentä karhua, Sotkamossa neljä ja Ristijärven, Paltamon ja Puolangan eteläosan muodostamalla alueella yksi karhu 20.8. Perjantaina 13. heinäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 7 Torielämää seuratessa voi vaikka ikuistaa ympäristöä maalaten. alkavalla metsästyskaudella. Torimyyjät puhaltavat yhteen hiileen ja auttavat toisiaan tarvittaessa. Heti kun meni vähän pilveen, niin ihmiset eivät ole enää rannalla. Suurpetojen saalistus näkyy niin metsäpeurojen kuin hirvienkin vasatuotossa alueella. Tämän kesän uutuusmakuja ovat Fazerin Pätkis ja Dumle, laktoositon sirkus ja tämän kesän suosikiksi noussut terva. Ihmiset ovat hirveän ystävällisiä. A Torilla näkee tuttuja, se on pääasia. Tuoreimman Luonnonvarakeskuksen karhukanta-arvion mukaan Kainuun metsissä liikkuu 195–215 yli vuoden ikäistä karhua ja tänä vuonna on arvioitu syntyneen 45 pentua. Poikkeuslupien kohdentamisessa Kuhmoon vaikuttivat alueen karhutiheyden lisäksi metsäpeurojen esiintyminen alueella, paikoin heikko hirvikanta ja karhujen aiheuttamat vahingot. Ikisuosikkeja ovat mango-meloni ja supertiikeri
Jymyn tyttöjoukkueella on ollut hyvä kausi. Huom. P12: Heikka Jaakko, 21.28, ., Lesonen aatu, 19.35, . Muut pelaajat ovat Ella Huusko ja Olivia Oikarinen. Viimeksi tuli voitto Oulun Liposta lukemin 1–2k. Lähetä tekstiviesti: KS KISA nimesi ja yhteystietosi numeroon 17191 Jos matkapuhelinnumerosi päättyy johonkin yllä olevista onnennumeroista, voit osallistua tämän päivän arvontaan tekstiviestillä. P16: Lesonen Elmeri, , 2.17.9., turunen roope, 40.21, . heinäkuuta 2018 KIRISTYY! ALE JOPA ALENNUKSET Sotkamo, Kainuuntie 25 Avoinna ma-pe 9.30-18, la 9.30-15 www.moda.. P15: Lindeman Markus, 24.07, . SOTKAMON JYMYN YLEISURHEILUN SEURAKISAT 9.7.2018 Lajitulokset sarjoittain aakkosjärjestyksessä.Lajit: Keihäs ja 400m (4-8v), 800m (9-16v) t5: Mäenpää Mette, 4.08, 1.56.3., oikarinen venla, 4.31, 2.01.3. t7: Hyvönen Neea, 4.58, 1.52.4. – Toivon mukaan mahdollisimman moni tytöistä jatkaisi aikuisten sarjoihin siirryttyään kohti valtakunnallista huippua, Rautiainen sanoi. P8: Kemppainen aatu, 10.00, 1.45.5. Naisten pesäpallolla on vielä miesten pesistä vähemmän seuraajia, mutta ajat ovat muuttumassa. Tekstiviesti pitää lähettää numerosta, jonka kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin päivän kahdestakymmenestä onnennumerosta. – Erittäin tyytyväinen olen siihen, että olemme menneet sekä joukkueena että yksilöinä aimo harppauksia eteenpäin, ja esimerkiksi sietokyky epäonnistumisia kohtaan on kasvanut valtavasti, kommentoi Jymyn pelinjohtaja Laura Määttä. Keskiviikkona tytöt harjoittelivat lyöntitekniikkaa juniorivalmennuspäällikkö Vesa Tervon johdolla. – Toki naisten pesäpallolla on hieman vähemmän katsojia kuin miesten sarjoissa, mutta muutamilla paikkakunnilla naispesiskin on vakiinnuttanut asemansa. t13: Hurskainen inka, 12.80, 3.07.4., turunen Saana, 22.22, . t12: Leinonen Siiri (KajKi), , 3.15.7., Mäenpää inka, 12.26, 3.08.0., oikarinen Jenna, 20.11, 3.16.9. Anni Heikkisen mielestä parasta pesäpallossa ovat kaverit, joukkuepelaaminen ja pelit. Sonja Sirviö toi juoksun Salmelan kentällä Oulunsalon Vasamaa vastaan pelatussa pelissä. LOMA LOTTO Osallistu! Palkinnot Pääpalkintoina ovat Philips Gala-kahvinkeitin ja 100 €:n lahjakortti! Arvomme viikoittain ihania kesätuotteita mm. ONNENNUMEROT 13.7. Ensi viikolla tytöt lähtevät leirille, jossa pelikokemus karttuu entisestään. – Nämä tytöt ovat mahdottoman taitavia ja innokkaita kehittymään, joten työskentely heidän kanssaan on mielenkiintoista ja hauskaa. Heikkinen on syntynyt vuonna 2005, ja harrastaa pesistä viidettä vuotta, nyt d-tytöissä. Kisaan voit osallistua vain tekstiviestillä. Tuloksia. Viestin lähetys on onnistunut kun saat paluuviestin: ”Kiitos osallistumisesta kesäkisaan!”. Tällä hetkellä d-tytöt pelaavat Pohjois-Suomen aluesarjaa sekä aluemestaruussarjaa. Esimerkki: KS KISA, Leena Lehdenlukija, Lukukatu 1, 87100 Kainuu, maili@sähköposti.fi. Tekstiviestin hinta on 1,10€. 29 93 53 60 34 78 83 20 47 98 81 74 28 13 73 64 72 56 46 45 Maria Karuvuori maria.karuvuori@slpmedia.fi Kaverit, joukkueena pelaaminen ja pelit ovat Anni Heikkisen mukaan parhaita asioita pesäpallossa. Tämä kommentoi, että opetus on selvästi ollut hyvää, sillä lyönnit sujuivat. Rautiaisen mukaan Kainuullekin olisi hyväksi, jos täältä saataisiin jokin naisjoukkue pysyvästi Superpesistä pelaamaan. t10: oikarinen Netta, 9.25, . Lähetä viesti tänään klo 23.59 mennessä. Jymyn d-tytöt hyvässä vireessä Kuvat: Maria Karuvuori Jymyn junioreissa on taitavia pelaajia, joista saattaa kuoriutua vaikka ammattipelaajia. t8: Kemppainen Ella, 7.10, 1.47.6., Lauronen Minni, 5.47, . 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. sähkögrillin, telttoja, puutarhalyhtyjä, kylmälaukkuja tikkatauluja sekä lisäksi päivittäin jaossa on lottorivejä. Paikalla oli myös valmentaja Pasi Rautiainen
Kamarimusiikin omissa näyttelyissä on Samuli Heimosen susi-aiheiset teokset Kuhmo-talossa ja Pasi Karjulan puuveistokset Kamarimusiikkikeskuksessa. Festivaalin nettisivuilta konsertteja voi hakea muun muassa päivämäärän tai taiteilijan perusteella. Ohjelmasta löytyy varmasti kaikille mieluinen konsertti. TUTUSTU ILMAISEKSI Kamarimusiikin kesän teema on Unelmien kauppa, jossa jokaisella on mahdollisuus sukeltaa unelmien virtaan myös maksuttomissa ilmaistilaisuuksissa. Viisi vinkkiä KUHMON KAMARIMUSIIKKIIN ASTU TAITEIDEN MAAILMAAN Ylhäällä: Kuhmo-talon Lentua-sali on yksi Suomen kauneimpia saleja. Keskellä: Festivaalin sellistit Lammasjärven ilta-auringossa. Kuhmossa kuullaan tänä kesänä esimerkiksi konserttiversio yhdestä maailman suosituimmasta oopperasta, Carmenista, lastenooppera Tuhkimo, TŠaikovskin Pähkinänsärkijän big band -versio sekä Vivaldin Vuodenajat, Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen kertoo. Asiantuntevia vinkkejä sopivista konserteista voi kysyä festivaalin lipputoimistosta. Kontion koulun kahvilassa on salaattija keittolounaita sekä kainuulaisten leipomoiden herkkuja. Valoisaan yöaikaan on mahdollista katsella ja kuvata suurpetoja. Joka aamu pidettävä Musiikin ytimessä on tilaisuus, jossa taiteilijat kertovat musiikista kukin omista lähtökohdistaan, ja heille voi esittää kysymyksiä. Kamarimusiikkikeskuksessa uusi yhteistyökumppani Anorak valmistaa päivittäin lounaat ja iltaisin kolmen tai useamman ruokalajin illalliset sekä tarjoilee uutuutena drinkkejä. Näiden näyttelyjen ohella Kuhmo on tulvillaan myös muuta taidetta: Juminkeossa ja Luontokeskus Petolassa on omat näyttelyt, ja pop up -näyttelyjä on eri puolilla Kuhmoa. Muun muassa lipputoimistosta löytyy ruokaesite, josta löytyy kaikki muut Kuhmon ihanat ruokapaikat, Rusanen muistuttaa. Kuhmossa voi viettää yhden ikimuistoisen päivän vaikka näillä eväillä, mitähän ohjelmaa seuraavalle päivälle löytyisi. HERKUTTELE Kaikissa Kuhmon ruokapaikoissa panostetaan siihen, että vierailla on täällä hyvä olla. Kuvat: Stefan Bremer Lisätietoja: www.kuhmofestival.fi Lipunmyynti: 040 169 6509. Oikealla: Kamarimusiikkikeskus on oikea festivaalivieraiden viihtymiskeskus. Molemmat sopivat hyvin Kuhmoon, sillä Kuhmo elää puusta, ja sudet ovat arkipäivää luonnossa. Samuli Heimosen susiaiheisia töitä on esillä Kuhmo-talon aulassa, kuvassa teos Uudelleenkirjoitettu historia. Tule katsomaan, mitä Kuhmosta löytyy! Ehkä sinulle käy kuten monille muillekin: huomaat pian olevasi Kuhmon vakiokävijä, kulkevasi ohjelmakirja Iltasoitto kädessäsi ja festivaalin t-paita päällä konsertista toiseen, Rusanen hymyilee. Kymmenkunta oppilaskonserttia puolestaan ovat tulevaisuuden tähtien areena. Vasemmalla: Kuhmon huumaa viulisti Elina Vähälä. PUJAHDA LUONTOON Kävele rantaraitilla ja nauti rantamaisemista, tutustu suurpetoihin Luontokeskus Petolassa tai piipahda syvemmälle luontoon lukemattomilla luontopoluilla. Voi valita perinteisiä klassisen kamarimusiikin merkkiteoksia tai jotakin erilaista. Nämä kaikki ovat matalan kynnyksen mahdollisuuksia tutustua festivaaliin, Rusanen vinkkaa. Amatissa puolestaan Veikko Huovinen loihtii salaattilounaita ja leivonnaisia hyödyntäen villiyrttejä, tarjolla on esimerkiksi savumadevuohenputkipiirakkaa. KAINUULAINEN SISÄLTÖMARKKINOINTIEXTRA | HEINÄKUU 2018 Mainos: Kuhmon Kamarimusiikki Vietä ikimuistoinen päivä Kuhmossa, jossa luonto ja kulttuuri käyvät jatkuvaa vuoropuhelua KÄY KONSERTISSA Kuhmon Kamarimusiikin 15 päivän aikana esitetään yli 70 konserttia, parhaana päivänä viisi konserttia
heinäkuuta 2018 N uorisotyöntekijänä on tottunut näkemään, kuinka useitten nuorten rippileiri lähtee käyntiin hieman takkuillen. Tämän totesi myös kajaanilainen rouva Kajaanin Kauppatorilla, satuttuamme samaan perunajonoon. Mitä pidemmälle leiri etenee, sen mukavammaksi se muuttuu. Näin siitä aluksi ankeasta asiasta tulikin nuorelle merkityksellinen kokemus. Heinäkuu tiedetään entuudestaan olevan Kajaanissa vilkasta ja tapahtumarikasta aikaa, jolloin torillakin käy enemmän väkeä. Veikkauksesta olikin perusteltu allekirjoittaneen tavoittelemista ja tunnistamista sekä kyselyä rahanpesuun liittyvien asioiden selvittämisellä. Tuskin on mitään lanketteja pitänyt käydä täyttelemässä. A Silloin on hyvä lopettaa kun tuntuu kaikista hauskimmalta. – Kajaanin Kauppatorilla olin ensikertaa varhaisperuna/simolajikkeen kanssa perjantaina 21.6 eli juhannusaaton aattona, sanoi Hannu Huovinen. Olipa vähällä, etten laittanut paperiin edesmenneen ottoisäni samoin edesmenneen veljen nimeä. Mutta niin se vain on, että silloin on hyvä lopettaa kun tuntuu kaikista hauskimmalta. Hän vaikutti aikoinaan paikallisessa politiikasssa Iisalmessa. Oppitunnitkaan eivät välttämättä tunnu yhtä kuivalta kuin leirin alussa. Kuulkaa häntä!” (Matt. Paljastui kaunis kuulakas Kainuulaisittain -uutispottu. – Samanlaista sisällä oloa se varsinkin meillä ikäihmisillä sateella on, ollaanko sitten maalla vai kaupungissa, ja pääseepähän omaan petiin, kun väsymisen aika koittaa, pohti vierustoveri. Laulun sanoja lainaten, kun ”kesää on vielä jäljellä”. 17: 1-8) Opetuslapset ehdottivat Jeesukselle, että he rakentaisivat majat ja jäisivät vuorelle, eivätkä palaisikaan takaisin. Lähinnä yllättäjän, paltamolaistamma Kunnaan Tähden ansiosta. Yhtäkkiä opetellaankin heräämään aikaisin, totuttaudutaan uusiin ihmisiin ja joudutaan istumaan oppitunneilla. Oulussa korjaamolla oli autoa sitten ”korjattu.” Ohjeet korjaukseen olivat tulleet vakuutusyhtiöltä. Jeesus koki oman elämänsä aikana yhden merkittävistä hetkistä kirkastusvuorella. Porisemista meillä eläkeläisillä olisi jatkunut pitempäänkin mutta emmehän olleet jonossa ainoita ja toriostoksillehan tänne oli tultu. Siis totopelejä. Perävalot näkyivät korjaamon pihaan auton hyytyessä mahtavan savuverhon suojassa ”korjauksen” jälkeen. Leirin viimeisinä päivinä esitetäänkin vienoa toivetta, että voisiko rippileiri jatkua vielä toisenkin viikon. – Kyllä laatu on hyvä, joskin kuivuus verotti satoa, sen jäädessä määrällisesti pienemmäksi. – Meillä on kesämökki mutta nyt, kun olemme mieheni kanssa kahden, päätimme jäädä kaupunkiin, sanoi hyväntuulinen rouva jatkaen, että mikäs kaupunkiasunnossa on ollessa: hyvää ruokaa, johon ehdottomasti kuuluu ”uudet potut” ja tietysti myös kalaa eri muodossa. Kiittelimme molemmat kulttuurin tuomaa antia toritapahtumien yhteydessä. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Rahanpesusta autojen polttoainejärjestelmän pesuun. Siellä ollessaan muutaman opetuslapsensa kanssa Jeesus sai kokea todella olevansa Jumalan poika. Paras kaveri onkin eri ryhmässä kuin missä itse on ja vapaa-aikaa on liian vähän. Hänellä oli kuitenkin raskas tie vielä kuljettavana. Raviradoilta tiedän pelaajien nostaneen suurempiakin summia. Keväällä kävi myös vahinko. Perunanlaatu vaikuttaa hyvältä totesin, ”lipsautettuani” peukalolla melkein olematonta kuorta perunan pinnalta. Siis tosite lunastettiin ja voittorahat tulivat pankkitilille. Hän sanoo olevan juhannuksesta eteenpäin Kauppatorilla päivittäin sunnuntaita lukuun ottamatta. Vahinkojakin tässä lajissa käy. Siellä ollessaan opetuslapset kuulivat Jumalan sanat ”tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Pullakahvit luvattiin tarjota. Työvuosieni aikana olen ollut useilla kymmenillä rippileireillä töissä ja jokaisella leirillä olen kuullut tämän toiveen riparin jatkumisesta. Kahvia juodessa ja pullaa syödessä minun piti täyttää paperi, jossa kyseltiin yhteyksiä muun muassa poliittisiin päättäjiin. Noin 100 metriä oli Volkkari kulkenut. Auton polttoainesuodatin vaihdetaan ja tankki puhdistetaan. Nordean konttorin ulkoseinästä KMarketin aulaan siirretty rahannostoautomaatti on parhaiten hollilla noin 155 sentin pituisille henkilöille. Sirkka Lappalainen Hannu Huovisen uudet perunat käyvät kaupaksi Kajaanin torilla. Ehkä kirkastusvuorikokemus onkin hieman verrattavissa nuorten kokemaan rippikouluun. Minun pitää käydä siellä täyttämässä Veikkauksen kyselylomake. Vilkaistessa rouvan perään seisoikin hän jo kalatiskin luona, josta kantautui savustetun kalan ja taisipa olla Sirinkin paistettujen muikkujen herkullinen tuoksu. Musiikki saa hyvälle tuulelle ja erilaiset esiintyjät torikansan keskuudessa virkistävät niin ostajia kuin torimyyjiä. Kainuulainen varhaisperuna saatiin tämän kesän myyntiin viikolla 25. Kontiomäen Neste oli paikka, missä toimenpide tehtiin. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Toisinajateltu: Minä, rahanpesijä Pohjavaaran varhaisperunalla pääsee taas herkuttelemaan Suurempia perusteluja tuskin tarvitaan todettaessa, että varhaisperuna kuuluu suomalaiseen kesäiseen ruokapöytään. Sotkamossa kiinalaisten matkailijoiden tuloon varautuminen on otettu nyt tosissaan. Pelaajaksi, joka pelaa tuttujen tai tiettyjen ohjastajien hevosia. Ammattipelurit nimittävät kaltaisiani maakuntien diletanteiksii. Vietetään kokonainen viikko leirikeskuksessa, jossa ei saa itselleen omaa huonetta ja jossa netti ei toimikkaan kunnolla ja puhelinta ei tietenkään saa räplätä yhteisten toimintojen aikana. – Tässäpä se menee kesäloma mukavasti, naurahti ”kesäaika-perunanviljelijä” joka ammatikseen tekee työtä metsäkoneenkuljettajana. Sellainen, joka piti laittaa pankkitilille. Ja tämä kaikki keskellä ihaninta kesälomaa! Kuulostaa ankealta, tiedän. Kautta linjan Veikkauksen paperissa kysymykset olivat melko typerän oloisia. Sirkka LaPPaLainen Granqvist. – Kun nykyisin omaa peltoa ei ole, tulemme tänne torille ja ostamme emännän kanssa, varsinkin kesäisin, kaiken mahdollisen, sanoi sateenvarjoa vaimonsa yllä pitävä herrasmies. Tai jopa kioskeista, mikäli kassoissa on rahaa ollut. Kiirekin lanketin täyttämisellä olisi ollut. Monitoimija monipuolisuus on valttia myös torielämässä. Pohjavaaralaisen perunanmyyjä Hannu Huovisen luona tuppisuita ei ollut kummallakaan puolen myyntitiskiä. En malta olla mainitsematta viime viikolla ”Maalaisliiton Ilosanomassa” julkaistussa Toto76-vihjeessä olleen täysosuman. Ei sillä hetkellä, eikä myöhemminkään. Liekö nimelläni olleen asiaan osuutta. Noin kuukauden päästä Kontiomäestä soitettiin hädissään. Silloin jää parhaimmat muistot ja hauskimmat jutut elämään. – Onhan tämä vastapainoa metsäkoneessa istumiselle, jossa kaverina on vain puhelin ja radio, totesi vilkasluonteinen ja helposti juttuun antauva metsäkoneenkuljettaja ja ”monitoimimies” Huovinen. Mutta miten siitä eteenpäin. Mutta kuinkas ollakaan, leirin edetessä päiväohjelmaan alkaakin tottua, oma ryhmä tuntuukin ihan kivalta ja onkin kiva tutustua uusiin ihmisiin. Asialla oli silloinkin edellä mainittu hevonen. Joten vaikka kirkastusvuorelle olisi luultavasti ollut rauhaisaa jäädä, piti Jeesuksen jatkaa matkaansa eteenpäin. Leirimuistot jäävät elämään Hartaus Ronja Rusanen Nuorisotyön kesätyöntekijä Kuten yleisesti lienee tiedossa, harrastan ravipelien pelaamista. Sehän on pitkä aika vuonna 1959 syntyneeltä mieheltä, hämmästelin ääneen. Ihmiset arvostavat lähellä kasvatettuja tuotteita. Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja vaatteet hohtivat valkoisena kuin valo. Kun miettii Jeesuksen tulevaa kohtaloa luulen, että Jeesus olisi varmaankin halunnut nauttia kirkastusvuorikokemuksestaan pitempäänkin. Hannu Huovinen on viljellyt ja myynyt perunaa Kajaanin Kauppatorilla vuodesta 1980 lähtien. Muutaman päivän kuluttua myös syyslajikkeet jussi ja siikli tulevat myyntiin. Kokemus josta olisi halunnut nauttia pidempään, mutta jota on ihana muistella keskellä sitä omaa tavallista arkea. Tyttäreni tankkasi juhannusta edeltävällä viikolla ABC:n kylmäasemalta dieselbensiiniä dieselautoon. Ettei vain jossain epäilty nimen perusteella allekirjoittaneen kuuluvan raviharrastuksesta tunnettuun etniseen vähemmistöön
Viktor Kärppä (lähtö 9/7, 76-4) hoiti varman tehtävät viikko sitten Kaustisella kympin arvoisesti. Suur-Hollolan sankarin lisäksi Callela Ladyboss on toinen hevonen, joka voisi tämän kisan voittaa. Lippukassa avataan tuntia ennen esitystä. Ma 16.7. Välähdys (lähtö 12/5, 76-7) saa paljon peliä osakseen. Välistartti Teivossa meni alta odotusten, ori oli lopussa vähän pehmeän oloinen. Snabba Cash (lähtö 6/1, 76-1) on hyvällä paikalla suosikin sisäpuolella. Nyt lähtöpaikka on heikompi. 15.6.1941 Sotkamo k. alkaen normaalisti. Vauhtia ruunalla on ja sopivalla juoksulla ainakin totosija voisi olla realismia. Leevi Lipponen ja Wilhelm Pilch. heinäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 11 HAE KUVASTOMME! Suunnittelemme Teille yksilöllisen muistokiven! SOTKAMON HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. Hakkarainen s. kello 14.00. Sotkamon Seurakunta Puh. Upea draamakonsertti Eino Leino jumalien keinussa Sotkamon Työväentalolla, Akkoniementie 3, pe 20.7.2018 klo 15 ja 18 Rakkaamme Pirkko Annikki jAAkolA o.s. Sotkamon kirkko, Tiekirkko. Rokin Maxi (lähtö 9/2, 76-4) on kahden edellisen startin perusteella potentiaalinen menestyjä. www.sotkamonhautakivipalvelu.com Runot: Eino Leino ja L. Callela LAdyboss lähtee radalta 12, Ranch Kelly radalta kaksi. klo 13.30 Suvilinnun lauluhetki -yhteislaulutilaisuus Himmelissä. Kuin varjojen tanssi ikkunaa vasten hetken kestää ja häviää.” Pekka Simojoki: Siellä jossakin Kaivaten Päivi ja Markku Satu ja Tommi Pasi ja Sanna Touko-Matti ja Oras-Antti Jouko Hilkka-sisko perheineen Kerttu-sisko perheineen Veikko-veli perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Sotkamon siunauskappelissa lauantaina 28.7.2018 klo 10.00, minkä jälkeen muistotilaisuus Vuokatin kirkossa. Ti 17.7. Voitokas ori varmistetaan muutamalla kilpakumppanilla. Pyydämme ilmoittamaan tulostanne muistotilaisuuteen 23.7.2018 mennessä Pitopalvelu Ahkerat Eeva-Riitta Rusanen p. Huomioikaa, että Toto76-peli alkaa lauantaina kuudennesta lähdöstä. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. Voisi pärjätäkin tässä. klo 18.30 Suvilinnun lauluhetki -yhteislaulutilaisuus Tipasojalla kylätalo Tipsakassa. 4.7.2018 Sotkamo ”Lyhyt on leikki ihmisten lasten, paljon sanomatta jää. Voi jäädä tässä alipelatuksi. Mustat hevoset: Lonely Rider (lähtö 11/9, 76-5) pääsee matkaan sisäradalta. Ori on hirmuiskussa ja tässä saattaa olla kova tulos, jos kelit säilyvät kesäisinä Mikkelissäkin. Vastaanotot jatkuvat 6.8. Suosikit: Ranch Kelly (lähtö 7/2, 76-2) kilpailee kierroksen eniten pelatun hevosen tittelistä. 044 710 1933. Pe 10.8. Ke 18.7. Kaarnalii (lähtö 8/2, 76-3) on lähtönsä suosikki. Perjantaina 13. klo 10.30 Perhemessu Vuokatin kirkossa, Lasse ja Leena Pesu. Kirkkoherranvirasto avoinna ti-to klo 9–12. ma-pe klo 11–16. Vaikka maili ei taida mielimatka oriille ollakaan. 0400 673 988. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Suomen Kivivalmiste Oy:n HAUTAKIVET kesän toimitukseen! Omaisilla mahdollisuus osallistua muistomerkkien valmistukseen. 14.7. Lähtöpaikka on erinomainen mailin matkalla Mikkelissä. Vihjerivi: I/1-2, II/2, III/2-3-8-9, IV/2-7-9-11, V/4-6, VI/3-4-9-12, VII/5, 256 x 5 senttiä=12,80 euroa. Lähetä sähköpostia toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kerro mielipiteesi!. Vapaa pääsy. Pertti Granqvist Varmoja melkein joka lähtöön Mikkelissä Tykkää ja tutustu! Sotkamo-lehti on Facebookissa! Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta. klo 12 Messu Vuokatin kirkossa. Mahdollinen suuryllättäjä. Kiireellisissä asioissa yhteys kirkkoherra Juhani Saastamoiseen p. Vapaa pääsy, kolehti seurakunnan musiikkityölle. Diakoniatoimisto suljettu heinäkuun ajan. Onerva Musiikin sävellys ja säestys: Risto Vähäsarja Ohjaus: Anne Ballini Käsikirjoitus: Seppo Kämäräinen Rooleissa: Martti Niskanen, Sisko Haataja, Katri Kantola, Juha Vähäsarja ja Lea Niskanen Asiantuntija: Esko Piippo Tuotanto: Kainuun Eino Leino –seura Liput 15 €, vain ovelta. Kirkastussunnuntai Kirkastettu Kristus klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, avustaa Kaisa Kuula-Bullat, alttoviulu. Myös hautakivien entisöinti ja lisänimien kaiverrukset ympäri vuoden. Sohvin Santeri (lähtö 8/8, 76-3) on ikävällä paikalla. Taloustoimisto avoinna normaalisti. klo 18 Rakkaus-kappelihartaus siunauskappelissa, mukana Johanna Piipponen, laulu ja Sanni Lehikoinen, viulu. Su 15.7. Ypäjä Hereiam (lähtö 6/2, 76-1) on avauskohteen suosikki. To 19.7. Eikä syyttä. Avoinna 13.7.–31.8. klo 18 Pianoduokonsertti srk-talossa. Sointuset. (08) 617 2351 sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO www.sotkamonseurakunta.fi La 14.7. TERVETULOA! Toto76-ravit Mikkelissä la. Honorary Consul (lähtö 10/4, 76-5) menee pitkänkin matkan. klo 17 Suvilinnun lauluhetki -yhteislaulutilaisuus Laakajärven Susihiekassa, Kortekaarteentie 30
11.35 Dokumenttiprojekti: Murha Meksikossa + epilogi (12). 09.00–09.50 Casualty (12). 22.20 Päivän sää. 07.20 My Little Pony (7). 21.00 #Subleffa: Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy (S). 06.54 Metkat Mesiläiset (S). 12.00 Emmerdale (12). 19.00 Lauri Markkanen – matkalla supertähdeksi vol. 13.35 Prisma: Attenborough ja jättidinosaurus. 19.25 Tulosruutu. 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 19.35 Ryhmä Pullman (12). 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.30 Luottomies (12). 20.00–23.58 YLE TEEMA. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 02.25 Kallista kipua (7). 19.00 Ninja Warrior. 19.00 Seitsemän Uutiset. 00.10–00.55 Bates Motel (16). 01.15 Tyrant (16). Osa 1/8. 07.04 Mohvelit (S). 10.30 Salatut elämät (7). 11.00 Yle Alueuutiset. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 07.49 Ota koppi!. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (S). 07.06 Puuharit (S). 17.00 Leijonan luola USA. 15.10 Ylen aamu-tv. 06.40 LEGO City (S). 17.30 Salatut elämät (S). 10.30 Salatut elämät (7). 11.00 Elämää Philadelphiassa (S). 00.30 Arman Pohjantähden alla . 14.35 Maailman parhaat hupivideot. 06.53 Kuiske (S). 10.50 Päivän kasvo. 14.30 Tinan matkassa. 16.00 Huvila & Huussi. 18.30 Simpsonit (7). 19.25 Tulosruutu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.40 Radalla. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 19.45 Päivä Ruotsissa. 16.00 Exiä rannalla UK. 18.12 Inui (S). 20.00–00.25 YLE TEEMA. 22.35 Isänmaan puolesta (12). 12.00 Remontilla rahoiksi. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.50 Sub.doc: Häikäilemättömät onnenonkijat. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 07.35 Nalle. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 18.45 Bonusperhe (12). heinäkuuta 2018 PERJANTAI 13.7. 10.00 Yle Uutiset. 16.00 Huvila & Huussi. 01.00 Exiä rannalla UK. 10.00 Onnea Ingmar Bergman. 17.25 Maantieteilijän testamentti: Eurooppa. 22.20 Päivän sää. 16.50 Novosti Yle. 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 22.15 Savuava ase (16). 12.00 Olive Kitteridge (12). 07.27 Martta puhuu (S). 06.50 Angry Birds Blues (S). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 23.25 Suomen huutokauppakeisari. 07.51 Nelli ja Noora (S). 03.55 Penn & Teller (7). 11.00 Kätilömies (7). 15.00 Yle Uutiset. 18.07 Lalla ja Mix (S). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 13.10 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 15.10 Ylen aamu-tv. 02.20 Suomen surkein kuski. 18.10 Urheiluruutu. 12.40 Elämä käännekohdassa. 11.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos. 04.45–05.15 Middle (S). 02.55 Ex on the Beach Ruotsi (7). 08.07 Ryhmä Hau (S). 12.25 RSO Musiikkitalossa. 07.10 Monchhichi (S). 18.00 Heikoin lenkki. 15.22 La Señora (12). 22.35 SuomiAreena: Puheenjohtajatentti. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 17.00 Elokuva: Bruce – taivaanlahja (7). 08.10 Disney esittää (7). 07.33 Sasu (S). 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S). 02.45 Ex on the Beach Ruotsi (7). 11.00–13.20 Uusi Päivä (S). 18.30 Perilliset (12). 18.00 Alva (S). YLE TEEMA & FEM 09.15–12.00 YLE FEM. 19.00 Jenni tapaa romaneja. 07.00 Kotkaperhe. 19.39 Sportnytt. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 07.45 Disneyn esikoulu (7). 20.20 Jalkapallon EM U19: FRA – UKR. 23.25–00.20 Ekopolis (S). 16.15 Exiä rannalla UK. 20.30 Simpsonit (7). 09.15 Riistametsällä. 17.16 Uusi Päivä (S). 16.00 Simpsonit (7). 18.15 Pihlajasatu (12). 10.00 Leila leipoo Ranskassa. 06.45 Myyrä ja Panda (S). 16.00 Huvila & Huussi. 23.15 Myytinmurtajat. 18.30 Blondit!. 15.30 Latela. 07.30 My Little Pony (7). 01.15 Sub.doc: George Best – jalkapallon yksinäinen. 06.40 LEGO City (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 03.15 Rankat duunit. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 10.00 Emmerdale (7). 09.30–10.00 Poikamiesboksi (S). 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 06.55 Huomenta Suomi. 08.11 Viiru ja Pesonen (S). 16.30 Simpsonit (7). 08.10 Rusty Rivets (S). 19.00 Napakymppi. 14.35 Samassa liemessä. 13.30 Remontilla rahoiksi. 17.00 Yle Uutiset. 13.00 Gladiaattorit. 07.55 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 19.25 Tulosruutu. 11.00 Uskon ulottuvuuksia. 07.25 Kung Fu Panda (7). 07.01 Niksi-Nella (S). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 18.20 Päivän kasvo. 16.50 Novosti Yle. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 17.00 Salatut elämät (7). 09.00 Casualty (12). 14.55 Viisi mestaritaloa: Casa Estudio. 20.00 SuomiAreena: Suoraa asiaa. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 22.30 Latela. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.10 Disneyn esikoulu (7). 22.25 Tulosruutu. 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 09.05 Kesäterassi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.40 Happy Valley, varjojen laakso (16). animaatio (S). 16.50 Novosti Yle. 15.10 Ylen aamu-tv. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 09.00 Suomen hauskin tavis (S). 21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 ½ (12). (S). 23.40–23.58 66 Tupakkaa (S). 13.30 Fantomas (7). 17.10 Doc Martin (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.7. 21.00 Allsång på Skansen. 20.45 Sinä päivänä (12). 11.22 Kätilömies (7). 23.05 Ennen kuolemaa (16). 22.25 Muukalainen (12). 03.50 Ensitreffit alttarilla Australia. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 19.15 Sub.doc: George Best – jalkapallon yksinäinen. 13.55 Suomen hauskin tavis (S). 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Hauskat kotivideot. 09.00 Minun totuuteni. 13.00 Leila leipoo Ranskassa. 13.10 Anja, tule kotiin (7). 10.00 Doc Martin (7). 19.50 Anjan matkassa. YLE TV2 09.20 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 07.50 My Little Pony (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.05 Outlander – Matkantekijä (16). 16.30 Simpsonit (7). 08.33 Tenavat (7). 11.30 Kulutustavaratarkastajat. 09.30 Talot huokuvat historiaa. 15.45 Rallicrossin SM: Jurva. 11.00–12.00 Grillikuume. 15.30 Latela. 13.20 Vuokrasulhanen (S). 09.14 Kirjajuttuja. YLE TV1 06.25 Aarteenetsijät. 22.00 SuomiLOVE. 15.10 80-luku: Minä olen muistanut. 20.00 Heikoin lenkki. 15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). 21.00 Elokuva: Ocean’s Thirteen (7). 07.54 Onneli ja Anneli. 17.25–23.39 YLE FEM. 14.00 Kaunis elämä. 20.00 SuomiAreena: Suoraa asiaa. 07.28 Kikattava Kakkiainen (S). 20.00–20.55 Henri Rousseau, modernin taiteen mestari. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 07.16 Zip-Zap muu (S). 07.14 Tinga Tinga -tarinat (S). 19.10 Tulosruutu. 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 19.30 Älä jäädy. 22.55 Pallon ympäri (7). 15.05 Pisara. 18.10 Casualty (12). 09.30 Leijonan luola (S). 02.25 Australian rajalla. 11.50–12.15 Kätilömies (7). MTV3 06.30 Aamusää. 14.20 Uusi Päivä (S). 21.00 Elokuva: Salainen agentti 007 ja tohtori No (16). 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.30 Kesäterassi. 17.10–17.54 Doc Martin (7). 09.35–10.00 Kuninkaallinen akatemia (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 04.45–05.10 Mutsi (7). YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. MAANANTAI 16.7. TIISTAI 17.7. 22.00 Latela. 07.30 Pikku Prinssi (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. TV VIIKKO 13.–19.7. 15.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 06.55 Ylen Aamu-tv. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 14.00 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 20.55 Urheiluruutu. 02.55 Ninja Warrior. 00.40 Teknavi. 15.55 Onnenarpa. MTV3 06.30 Aamusää. SUNNUNTAI 15.7. 18.00 MasterChef Suomi. 15.10–15.54 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen. 20.00 Suomen paras palomies. 17.10–17.55 Doc Martin (7). But I Lied. KESKIVIIKKO 18.7. 07.07 Ystävät (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 05.00–06.00 Viikingit (16). 01.40 Kupla. 21.50 Yle Uutiset. 17.25 Tanskalainen maajussi. 20.00 Pallon ympäri (S). 06.00 Myyrä ja Panda (S). 22.30 Yle Uutiset. 23.10 About a Boy (7). 03.35 Hurjat sääilmiöt. (S). 21.00 Junamatka Eurooppaan. 11.00 Leijonan luola USA. 19.55 3 huipun haaste (S). 16.30–17.55 Salatut elämät (S). 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 00.15 Arman Pohjantähden alla. 04.35–05.22 Lemmen viemää. 08.05 Avara luonto. 06.55 Ylen Aamu-tv. 22.05 Yle Uutiset. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 02.25 Arrow (12). 18.20 Päivän kasvo. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 09.00 Hauskat kotivideot. 18.00 Yle Uutiset. 06.55 Huomenta Suomi. 19.45 Rouvat ryöstäjinä (12). 18.15–18.40 Luontohetki: Monimuotoinen Australia. 21.15 Tarinanmetsästäjät (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Minä osaan! (S). 23.50 #Subleffa: Tähtiin kirjoitettu virhe (12). 14.30 Toisenlaiset frendit. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 Heikoin lenkki. 09.05 Kesäterassi. 15.00 Exiä rannalla UK. 10.05 Historia: Viikinkien jäljillä. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 10.00 Unelmien puutarhat. 06.55 Ylen Aamu-tv. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 14.00–15.00 Kuninkaittemme jäljillä. 09.08 Kesäleiri (7). 20.00 SuomiAreena: Suoraa asiaa. 16.50 Novosti Yle. 01.05 Isänmaan puolesta (12). 20.30 Yle Uutiset. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 20.00 Myytinmurtajat. 08.50–09.15 Line ja matka kehoihin (12). 03.20 NCIS: New Orleans (12). 14.00 Luontoretkellä: Pariuskollisia eläimiä. 11.00 Kätilömies (7). 07.20–07.32 Sanni Sateenkaari (S). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 09.30 Emmerdale (12). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 21.35 The Same Sky – Isku sydämeen (12). 14.00 Myytinmurtajat. 11.00 Tinan matkassa. 18.10 Urheiluruutu. 21.05 Näytön paikka (7). 23.35 Myytinmurtajat. 11.00 Tanskalainen maajussi. 06.55 Ylen Aamu-tv. 13.00 American Idol. 07.18 Killen kimppakyyti (S). 15.00 Yle Uutiset. 21.50 Yle Uutiset. 07.59 Vilkki Ankka (S). 23.00 Yle Uutiset. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 12.00–16.49 YLE TEEMA. 11.00 MasterChef Suomi. 13.05 Burgerimies. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 08.24 Galaxi. Taustalla suvun päämies tekee raivokkaasti työtä nostaakseen poikansa maan isäksi. 06.52 Taikakaruselli (S). 01.30 Australian rajalla. 00.36 Aallonmurtaja (16). 11.30 Jenni tapaa romaneja. 12.35 Kai L. 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 09.00 Yle Uutiset. 17.30 Salatut elämät (7). 20.40 Tätä on vanhemmuus. 08.01 Anton Siilinen ratkaisee (S). 13.15 Gauguin – paratiisi horisontin takana. 17.00 Yle Uutiset. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 18.25 Emmerdale (12). 15.55–16.49 Isä Matteon tutkimuksia (12). 07.30 Keppihevostalli. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 21.55 Urheiluruutu. 12.00 Kino Tulio: Rakkauden risti (12). 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). 09.30 Pokka pitää (S). 20.00 Heikoin lenkki. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.27 Merten syvyyksissä (7). 18.13 Aisopoksen teatteri (S). 23.50–00.10 Kioski Show. 20.00 Simpsonit (7). 13.10 Koskenkylän laulu (S). 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 2. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 19.00 Kriminalisti (12). 10.00 Hauskat kotivideot. 08.11 Pikku Kakkonen. 11.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 17.00 Leijonan luola USA. 21.00 Lola ylösalaisin (12). YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 09.35 Kuninkaallinen akatemia (S). 16.00 Pallon ympäri (7). 08.54 Lulun luontoseikkailut (S). 13.00 Luontoretkellä: Teno on paras lohijoki. 08.34 Mimosa ja Lennu (S). 22.20 Päivän sää. 21.00 #Subleffa: Lottovoittaja UKK Turhapuro (7). 18.11 Pikku Roy (S). Bremer – autoromantikko. 13.55 Napakymppi. 21.30 Elokuva: Keittiötarinoita (S). 21.55 Urheiluruutu. 09.01 Näin meillä (7). 13.35 Gene Tierney, unohdettu tähti. 08.06 Simo (S). 10.30 Jaksa paremmin. 15.50 Suomi on suomalainen. 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 08.25 Galaxi. 20.30 Minun totuuteni. 18.30 Simpsonit (12). 18.30 Elämä käännekohdassa. 16.20 Uusi Päivä (S). 17.10 Doc Martin (7). 14.30 Toisenlaiset frendit. 19.00–19.52 Historia: Vietnamin sota valokuvissa (12). 11.00–12.00 Grillikuume. 16.00 Maailman parhaat hupivideot. 17.00 Yle Uutiset. 06.50 Angry Birds Blues (S). 09.05 Mona Vampyyri (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.25–19.56 YLE FEM. 19.30 Onnela (S). 08.18 Syrhämä (7). 19.30 Teknavi. 22.00 Rakkaus lainassa (12). 12.00–13.22 Viimeinen tango (S). 16.22 La Señora (12). 16.20 Vihreämpi elämä. 02.10 Tyrant (16). 09.55 Yle Uutiset. 04.20 Last Man on Earth (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.00 #Subleffa: Kuninkaan mies – Maailman laidalla (12). 18.55 3 huipun haaste (S). 01.30 Salvation (12). 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 16.28 Uusi Päivä (S). 18.30 Simpsonit (S). Kennedy (Barry Pepper) ja Ethel Kennedy (Kristin Booth).. 06.25 Disneyn esikoulu (S). 12.00 Salatut elämät (S). 13.00 Superpesis LIVE:. 18.00 Kasper ja Petra (S). 20.55 YleXPop 2018 : Mikael Gabriel. 00.05–00.25 RäpID: Huumorirap. 16.55 Pikku Kakkonen. KENNEDYT (12) sunnuntaina 15.7. 06.25 Disneyn esikoulu (S). 07.05 Angry Birds Blues (S). 22.50 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 07.00 Rusty Rivets (S). 08.25 Leo (S). 20.30 Yle Uutiset. 15.55 Onnenarpa. 23.55–00.37 Bates Motel (16). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 10.00 Doc Martin (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.30 Remontilla rahoiksi. 21.40 Luottomies (12). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00–09.50 Casualty (12). 04.05 Ensitreffit alttarilla Australia. 15.55 Onnenarpa. 13.10 Kenraalin morsian (S). 04.05–05.00 Arrow (16). 07.00 Angry Birds Blues (S). 02.00 Arrow (16). 09.05 Elossa 24h. 22.10 Urheiluruutu. 18.30 Talot huokuvat historiaa. 08.27 Galaxi. 20.00 Simpsonit (12). 19.30 Älä jäädy. 23.15 Suomen huutokauppakeisari. 22.20 Tulosruutu. 22.25 Tulosruutu. 00.35 Antti Holma ja maastamuuttajat. 18.00 Putous. 17.00 Salatut elämät (7). 08.10 My Little Pony (7). 09.30 Emmerdale (12). 17.00 Leijonan luola USA. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 17.25–19.56 YLE FEM. 21.00 Alasti-klubi. 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 22.26 Varo vasentasi (S). 21.00 Elokuva: Beck: Huone 302 (16). 12.40 Elämä käännekohdassa. 13.00 Gladiaattorit. 16.10 Leijonan luola USA. 14.45 Hardcore Finnish. 21.00 #Subleffa: Amerikan Psyko (16). 18.30 Pokka pitää (S). 20.00 Aarteenetsijät. 07.06 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 21.05 A-studio. 19.00 Seitsemän Uutiset. 03.50 Last Man on Earth (7). 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 18.30 Steffi (7). 22.35 Vares – Sukkanauhakäärme (12). 22.50 Elokuva: National Treasure – kansallisaarre (12). 22.00–23.39 Elokuva Kuvantekijät (S). 16.30–17.55 Salatut elämät (S). heinäkuuta 2018 TV-VIIKKO // A23 A22 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 12. 20.58 Keno ja Synttärit. YLE TEEMA & FEM 06.50 Pikku Kakkonen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.15 About a Boy (7). 09.00 Ystäväni Marlon (7). 12.40 Kummeli (7). 16.00 Myytinmurtajat. 19.00 Vain elämää. 21.00 Selviytyjät. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 11.45 Perhe, joka riskeerasi kaiken. 18.00 BUU-perjantai. 10.00 Emmerdale (7). 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 11.00–12.00 Elämää Philadelphiassa (7). 22.25 Tulosruutu. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 16.30 Simpsonit (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 14.05 Järjen jättiläinen. 19.00 Tiedemakasiini. 07.55 Peukaloisen uudet retket (S). 16.27 Uusi Päivä (S). NELONEN 05.00 Astral-TV. 15.55–16.45 Avara luonto: Villi Patagonia. 13.00 Gladiaattorit. 18.20 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 03.15 Anthony Bourdain maailmalla. Kuvassa vasemmalta: Rose Kennedy (Diana Hardcastle), Jacqueline Kennedy (Katie Holmes), Joseph Kennedy Senior (Tom Wilkinson), John F. 14.20 Oscarshall – historiaa ja nykyaikaa. 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 22.20 Päivän sää. 16.00 Simpsonit (7). 19.00 Ikuisesti nuori. 09.05 Benjam ja lepakonetsijät (S). 02.15 Australian rajalla. 11.05 Kesäksi kotiin. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.35 Elokuva: Kaappaus raiteilla (16). 03.00 Game Night. 13.30 Vaarallista laihdutusta?. 11.22 Kätilömies (7). 10.16 Viidakkojytä (S). MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 13.55 Uusi Päivä (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 19.20 Päivän sää. 14.40 Arkistokuvia: Suuri valtiomies J K Paasikivi (S). 11.00–12.00 Grillikuume. 13.55 Napakymppi. 20.30 Yle Uutiset. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 09.48 Kammokatu (7). 19.00 Puutarhan pelastajat. 15.00 Kummeli (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 16.55 Arkistojen salat. 07.04 Lumiukot (S). 07.44 Noksu (S). 18.00 Vinter Varg ja 29 ovea (7). 21.00 Stalkkeri (12). 11.00 Blondit!. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.00 Line ja matka kehoihin (12). 17.30 Pihlajasatu (7). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 06.55 Huomenta Suomi. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 07.00 Angry Birds Blues (S). Miten tähän on tultu. 18.30 Pokka pitää (S). 12.00 MasterChef Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 Yle Uutiset. 09.30 Pokka pitää (S). 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 16.00 Uusi Päivä (S). 23.30 Katastrofin anatomia (12). 12.00 Kino: Ajomies (12). 23.55–00.25 Kesäksi kotiin. 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 22.05 Ulkolinja: Viimeiseen vesipisaraan. 16.05 Mestareiden mestari. YLE TV1 06.25 Tanja ja kuuro Eurooppa. 15.10 Ylen aamu-tv. 15.30 Latela. 19.25 Tulosruutu. 18.45 Pihlajasatu (12). 21.00 Kino: Tarujen taru (16). 02.10 Arrow (12). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.20 Viidakon veijarit (S). 06.55 Huomenta Suomi. YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 18.42 ZombieLars (12). 01.10 Nuori MacGyver (12). 10.50 Päivän kasvo. 15.10–16.40 Foylen sota (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 MasterChef Suomi. 03.40 Anthony Bourdain maailmalla. 16.30 Maailman parhaat hupivideot. 16.50 Novosti Yle. 19.30 Tampere Open, erä Suomen tennishistoriaa. 01.25 Grillit huurussa (S). 16.20 Aarteenetsijät. 22.25 Tulosruutu. 13.00 Gladiaattorit. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.7. 18.10 Casualty (12). 16.30 Simpsonit (7). (S). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. Kennedy nuorikkoineen säkenöi lehdistön suosiossa. 09.28 Steffi (7). 22.15 YleXPop 2018 : Reino Nordin. 14.00 Myytinmurtajat. 04.10 NCIS: New Orleans (12). 08.25 Lassie (7). 06.45 Myyrä ja Panda (S). heinäkuuta 2018 12 TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 12. 00.55 Katastrofin anatomia (12). 11.00–12.00 Grillikuume. 14.35 Fantomas (7). 21.05 Poldark (12). 22.35 SuomiAreena: Tulevaisuuden toivot. 07.43 Tiketi Tok (S). 08.10 My Little Pony (S). 13.55 Haluatko miljonääriksi?. 15.05 SuomiLOVE. 08.15 Galaxi. 16.56 Arkistojen salat. 17.00 Yle Uutiset. 02.15 Ex on the Beach Ruotsi (7). 13.22 Latela. 04.50–05.37 Lemmen viemää. 01.35 Billions (16). 17.10–17.54 Kennedyt (12). 16.20 Kesäksi kotiin. 17.00 Leijonan luola USA. 18.57 Keltapaita (S). 16.00 Upeat skandikodit. 06.55 Huomenta Suomi. 19.00–19.48 Prisma: Eläinäidit. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.30 Melk (12). 02.40 Arrow (12). 18.00 Me kolme (S). 13.00 Leila leipoo Ranskassa. 18.13 Kulmikkaat kaverit (S). 18.30 Pokka pitää (S). SUB 09.00–10.00 Poikamiesboksi (S). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 20.00–00.50 YLE TEEMA. 07.57 Vekarat! (S). 10.00 FIFAn jalkapallon MM 2018. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 01.00 Ulosottomiehet. 08.26 Aappo ja Tööt (S). 19.20 Päivän sää. 20.00 Napakymppi. 16.50 Novosti Yle. 12.30 Kohteessa: Ilmiömäinen Pariisi. 19.45 Eläinten ystävät. 16.45 FIFAn jalkapallon MM 2018: Pronssiottelu. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). Kennedy (Greg Kinnear, istumassa), Robert F. 21.50 Yle Uutiset. 21.00 Villi kortti. 07.25 Kung Fu Panda (S). 20.30 Yle Uutiset. 20.00 Simpsonit (7). Vuoden 1960 presidentinvaalien alla John F. 15.30 Amazing Race. 23.40 Rouva Ministeri (12). 02.55 Crazy Ex-Girlfriend (S). 23.50 Midnight Sun (16). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.26 Otso ja sopulit (7). 09.05 Mona Vampyyri (S). 22.15 Viikon sää. 07.04 Anniina Ballerina (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 18.20 Päivän kasvo. 11.00 Kätilömies (7). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 19.20 Päivän sää. TORSTAI 19.7. 22.35 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). 10.00 Elämä käännekohdassa. 06.55 Kung Fu Panda (7). 19.50 Rantahotelli (S). 07.37 Pusse (S). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 18.09 Jontti tulee kylään. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.16 Koiruli ja Kaija (S). 16.10 Poika, polkupyörä ja musiikki. 09.17 Minä ja ritarini (7). 19.55 Villi kortti. 08.45 Oktonautit (S). 14.55 Vain elämää. 23.15 Suomen huutokauppakeisari. 15.00 Timanttiliiga Highlights: Rabat. 19.10 Tulosruutu. 11.54 Bon (S). 16.30 Simpsonit (7). 19.00 Vuoroin vieraissa (7). 16.00 Huvila & Huussi. 11.30 Salatut elämät (S). 17.10 Doc Martin (7). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 07.23 Rikke (S). 09.05 Kesäterassi. 01.45 Australian rajalla. 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 10.31 Kaikkea kaupan. 18.24 Korkeasaaren eläinlapset. 15.00 Yle Uutiset. 11.05 Itse asiassa kuultuna. 07.49 Askarrellaan. 11.00 Yle Uutiset. 09.00 Tanskalaisten antiikkiaarteita. 08.35 Disney esittää (7). 08.10 My Little Pony. 12.00 Emmerdale (7). 19.00 Ninja Warrior. 10.00 Emmerdale (12). 01.45 Napamiehet (7). 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 21.30 Dokumenttiprojekti: Valta kansalle. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 11.22–11.46 Kätilömies (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.7. 23.35 #Subleffa: Independence Day – maailmojen sota (12). 20.00 Mansikkapaikka (7). 16.00 Uusi Päivä (S). 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 23.40–00.25 Bates Motel (16). 08.50 Näin Norjassa. 16.55 Arkistojen salat. 09.20 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 22.00 Latela. 03.55 Anthony Bourdain maailmalla. 01.35 Kupla. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 18.00 Yle Uutiset. 09.30 Leijonan luola (S). 09.35 Lintuvuorella. 07.05 Angry Birds Blues (S). 12.00–14.30 Simpsonit (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.30 Kesäyön hymyilyä (12). 15.50 A-studio. 17.55–19.56 YLE FEM. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.50 Angry Birds Piggy Tales. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 11.30 Mysteerisaari (7). 17.00 Kauhukeittiö. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.00 Emmerdale (7). 19.30 Satuhäät. 14.55 Hauskat kotivideot. 08.10 Rusty Rivets (S). 18.30 Simpsonit (7). 22.00 Motherland – äitien sota (7). 08.40 Lulu ja lehmä (7). 19.00 Suomen hauskin tavis (S). 18.30 Onnea Ingmar Bergman. 14.55 Heikoin lenkki. 08.55 Paavo Pesusieni (S). 19.15 SuomiAreena – kesän kuumimmat keskustelut. 11.00 Yle Alueuutiset. 13.30 Remontilla rahoiksi. Lande. 14.00 Talo Ranskassa. 21.45 YleXPop 2018 : Evelina. 21.55 Ennen kuolemaa (16). 00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 20.30 Yle Uutiset. 14.30 #Subleffa: Uuno Turhapuro (7). 06.53 Humps (S). 16.55 Arkistojen salat. 11.30–14.00 Simpsonit (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.55 Urheiluruutu. 23.00 Kerrostalojen prinsessat. 04.10 Ina <3 porno (16). 01.40–02.15 Odyssey (16). 14.35 Ikimuistoinen: Olavi Virta. 23.15 YleXPop 2018 : LCMDF. 18.19 Mitä ihmettä. 14.40 Animaattori vs. SUB 06.10–09.30 Lastenohjelmia. 07.55 Runoja & rusinoita (S). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 16.7. 16.30 Salatut elämät (S). 12.40 Elämä käännekohdassa. 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Maailman parhaat hupivideot. 15.48 Latela. 22.00–00.21 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). 07.00 Kung Fu Panda (S). 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 03.10 Ninja Warrior. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 16.47 Uusi Päivä (S). 14.35 Selviytyjät. 16.00 Simpsonit (7). 20.00 Kesäksi kotiin. 08.25 Urheiluhullut (S). 09.30 Pokka pitää (S). 12.05 Tanja ja kuuro Eurooppa. 12.30 Mutsi (S). 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 18.26 Mainio Macaron (S). 07.25 Kung Fu Panda (7). 17.00 Mökkireissu. 19.45 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 18.45 Tarinanmetsästäjät (12). 23.30–00.15 Raja jota ei ylitetä (16). SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 07.25 Chaplin (S). 07.00 Chuggington (S). 16.05 Tanja ja kuuro Eurooppa. 17.25–19.54 YLE FEM. 13.00 Siskot. 20.00 Simpsonit (7). 12.55 Latela. 09.12 Karvinen (7). (7). 07.30 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako (7). 08.50 Näin Norjassa. 11.45 Perhe, joka riskeerasi kaiken. 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa. 14.30 La Señora (12). 07.40 Puutarhan tonttu. 06.53 Hyrräpäät (S). 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.00 Suomen Vahvin: Naisten kilpailu. 23.40–00.25 Bates Motel (16). 08.35 Disney esittää (7). 18.25 Emmerdale (7). 04.05 Viikingit (16). 08.35 Disney esittää (7). 18.00 Samassa liemessä. 18.10 Casualty (12). 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 22.00 Kymmenen Uutiset. 00.05 Pukumiehet (S). 08.30 Alva (S). 01.15 Girls (16). 18.30 Simpsonit (7). 23.45 YleXPop 2018 : Aleksanteri Hakaniemi. 11.30 Ikuisesti nuori. 23.30–23.35 About a Boy (7). 00.10 112 (7). 10.30 LIVE: Onnenarpa. SUB 06.10–07.00 Muumilaakson tarinoita (S). 09.33 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset. 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 19.30 Kesäterassi. 00.05–00.55 The Same Sky – Isku sydämeen (12). 09.55 Keltapaita (S). 07.50 Disney esittää (S). 08.45 Retki-Roope (S). 12.00 Emmerdale (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää. MTV3 06.30 Aamusää. 19.20 Pilanpäiten. 09.40 ZombieLars (12). 10.00 Doc Martin (7). 11.00 Kauppakaupunkien aarteita. 09.21 Pippuriparrat. 06.50 Angry Birds Blues (S). 22.25 Tulosruutu. 16.26 Uusi Päivä (S). 15.55 Onnenarpa. 21.00 #Subleffa: Aliens – paluu (16). 03.05 Rikoksista pahin (12). 20.55 Urheiluruutu. 23.00 Melk (12). 06.50 Angry Birds Blues (S). 23.05 Top Gear. LAUANTAI 14.7. 18.30 Pokka pitää (S). 02.00–03.50 Extant (12). 16.35 Päivä Ruotsissa. 21.00 Elokuva: 007 ja Kultasormi (16). 01.55 Katastrofin anatomia (12). 14.00–14.50 Satuhäät. 01.30 Alasti-klubi. 17.10–17.53 Vuoroin vieraissa (7). 20.30 Yle Uutiset. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.20 Päivän kasvo. 20.00 Mökkireissu. 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 17.00 Mestareiden mestari. 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 15.00 Kummeli (7). 21.00 Elokuva: Salainen agentti 007 Istanbulissa (16). 20.00 Hauskat kotivideot. 07.28 Astroset (S). 16.30 Salatut elämät (12). 13.05 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. 18.00 Yle Uutiset. 14.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.10 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.7. 00.50 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 10.00–12.00 YLE FEM. 22.55 About a Boy (7). 19.30 Kesäterassi. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.55 Heikoin lenkki. 06.25 Disneyn esikoulu (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.25 Peter Pan (7). 15.00 Yle Uutiset. 12.30 Afrikan murtunut niska. 11.00 Rantahotelli (S). 14.00 Casualty (12). 12.30 Mutsi (7). 23.55 Kupla. 23.10 Elokuva: Ocean’s Twelve (S). 01.15 Napamiehet (7). 05.00–05.34 Rikospaikka. 00.40 Rikospaikka. 19.20 Päivän sää. 16.20 RSO Musiikkitalossa. 10.50 Holby Cityn sairaala (12). 15.55 Onnenarpa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 06.50 Angry Birds Blues (S). 08.50 Näin Norjassa. 08.28 Pertti ja Purtti (7). 22.45 Myytinmurtajat. 08.10 Rusty Rivets (S). 13.00 Leila leipoo Ranskassa. 23.25 About a Boy (7). 21.00 Näe minut. 15.20 Latela. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 08.50 Näin Norjassa. 07.00 Ludovic (S). 10.00 Iloa puutarhasta. 02.35 Suomen huutokauppakeisari. 00.30–00.50 RäpID: Grime. 07.55 Peukaloisen uudet retket (S). 20.40–20.55 Vihainen marsu. 22.20 Päivän sää. 20.00–00.05 YLE TEEMA. 07.48 Pingu (S). 18.25 Emmerdale (7). 17.00 Leijonan luola USA. 10.00 Salatut elämät (7). 04.30–05.20 I Love You. 02.40 Exiä rannalla UK. 18.30 Pokka pitää (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 02.40 Grillit huurussa (S). 16.00 Uusi Päivä (S). 13.00 Elokuva: Prinsessa Lillifee ja yksisarvinen (S). 13.50 Ingmar Bergman koreografin silmin. 18.25 Emmerdale (12). 13.30 Historia: Taistelu teestä. 17.25–23.59 YLE FEM. 07.41 Planeetta Kosmo (S). 15.00 Yle Uutiset. 02.30 Ex on the Beach Ruotsi (7). 09.30 Chaplin (S). 22.55–00.30 Tannbach, vartioitu kylä (16). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.15 Stugor. 19.30 Kesäterassi. 12.00 Leijonan luola USA. 17.15 Exiä rannalla UK. 22.20 Päivän sää. 18.25 Lulun luontoseikkailut (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 08.35 Disney esittää (7). 17.10 Elokuva: Hei, taas me lennetään! (12). 12.40 Elämä käännekohdassa. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 18.30 Marren julkkiskampaamo. 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 10.00 Doc Martin (7). 20.00 La Señora (12). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 09.56 Tipu Touhukas (S). MTV3 06.30 Aamusää. 15.40 Arkistojen salat. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 19.25 Tulosruutu. 22.45 YleXPop 2018 : Nelli Matula. 14.35 Unelmarempat. 18.15 Jalkapallon EM U19: FIN – NOR. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 23.15 About a Boy (7). 07.00 Rusty Rivets (S). 09.30 Leijonan luola (S). 10.00 Leila kokkaa maalla. 07.29–07.36 Kim ja Kai (S). 20.30 Yle Uutiset. 12.00 Olimme valaanpyytäjiä. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 20.00 Elossa 24h. 17.45 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 17.00 Punk’d Suomi. 18.00 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. MTV3 08.00 Monchhichi (S). YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 10.00 Tiedemakasiini. 20.00–00.21 YLE TEEMA. 17.25–20.00 YLE FEM. 21.00 A-studio. 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Ninja Warrior. 23.30–23.59 Kerrostalojen prinsessat. 22.45 Melk (12). 09.56 Mysteerisaari (7). 13.10 Punahousut (S). 23.35 Sääntö-Suomi. 15.50 A-studio. 10.00 Doc Martin (7). 16.00 Simpsonit (7). 22.15 Latela. 10.40 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 23.30–01.15 Star Wreck VI: In The Pirkinning (12). 09.00–09.50 Casualty (12). 02.55 Anthony Bourdain maailmalla. 02.00 Australian rajalla. 10.50 Päivän kasvo. 21.00 Amazing Race. 08.24 Galaxi. 12.25 Kummeli (7). 11.00 Yle Alueuutiset. 14.50 Kummeli (7). Yle TV1:llä klo 17.10. 14.50 Jalkapallon EM U19: NOR – POR. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 09.00 Yle Uutiset. 13.20 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 13.00–13.53 Historia: Kuuban tarina. 16.30–17.55 Salatut elämät (7). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 01.55 Exiä rannalla UK. 00.05–01.30 Ulkolinja: Vihreätä kultaa. 15.00 Kummeli (7). 11.00–12.00 Grillikuume. 22.35 Elokuva: Wallander: Tuhopolttaja (16). 13.00 Leila kokkaa maalla. 07.50 My Little Pony (S). 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 18.00 Ex-Onnelliset (S). 08.05–08.50 Puutarhan pelastajat. 07.55–08.19 Ryhmä Hau (S). 20.30 Simpsonit (7). 11.00 Yle Alueuutiset. 02.50 Billions (12). 13.30 Remontilla rahoiksi. 19.20 Päivän sää. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 11.05 Yle Alueuutiset. 16.00 Simpsonit (7). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 14.20 Karhumies. 15.15 Punklandia. 20.00–20.52 La Señora (12). 12.30 Mutsi (S). 12.35 Leila kokkaa maalla. 11.48 Käsityötaidetta Tanskasta. 10.50 Päivän kasvo. 23.00–00.05 Olive Kitteridge (12). 00.00–00.30 Stugor. 14.00 Myytinmurtajat. 15.50 Tarinanmetsästäjät (12). 17.00 Kauhukeittiö. 12.00–13.00 Linen mukana maailman ympäri. 20.00 Simpsonit (7). 12.30 Täydellinen kesä (S). 21.00 Radalla. 11.00 Leo juhlii maailmalla. 01.55 Alasti-klubi. 20.30 Simpsonit (7). SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.30 FIFAn jalkapallon MM 2018. 12.00 Kotiseutu (7). 22.00 Huuto syvyydestä (12). 02.15 Tuubi. 23.10 The Young Pope – piru vai pyhimys (16). 10.50 Päivän kasvo. 15.10 Leijonan luola USA. MTV3 06.30 Aamusää. 20.50 Urheiluruutu. 12.30 Mutsi (S). 18.25 Emmerdale (7). 01.10 Zoo (16). 22.35 Formulasirkus. 16.50 Novosti Yle. 16.15–20.45 FIFAn jalkapallon MM 2018: Loppuottelu. 03.35 Napamiehet (7). 08.16 Tipu Touhukas (S). 20.00 Vain elämää. 08.35 Sonic Boom (7). 17.00 Pihlajasatu (7). 15.00 Top Gear. 08.59 Galaxi. 14.55 Vain elämää. YLE TEEMA & FEM 09.30–12.00 YLE FEM. 10.21–10.24 Bon (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.00 Rusty Rivets (S). SUB 09.00 Poikamiesboksi (S). 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 09.50 FIFAn jalkapallon MM 2018. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 22.50 Top Gear. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.30 Chaplin (S). YLE TV1 06.25 Elossa 24h. 12.00 Emmerdale (12). 20.30 Simpsonit (7). 22.30 Yle Uutiset. 23.15 The Show of Shows (12). 17.00 Kenen kotona?. 20.00 Bumtsibum. 18.12 Kaverini Tuuve (S). 06.52 Raa Raa, leikkisä leijona (S). 01.45 Exiä rannalla UK. 19.20 Urheiluextra: Timanttiliiga. 14.00 Lofoottien kalamestari. 11.00 Salatut elämät (S). 12.30 Mutsi (7). 09.30 Pokka pitää (S). 20.00 SuomiAreena: Suoraa asiaa. 18.00 Leijonan luola USA. 00.15 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 22.55 About a Boy (7). 18.25 Entä jos. 13.55 Haluatko miljonääriksi?. 20.55 Urheiluruutu. 18.00 Lenni Lohikäärme (S). 20.45 Urheiluruutu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.7. 20.30 Simpsonit (7). 07.59 Kaapo (S). 18.25 BUU-arvoituksia (S). 07.09 Touhukkaat (S). 17.00 Yle Uutiset. 21.00 #Subleffa: Häpy endkö. 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 07.04 Dinojuna (S). 23.05 Deutschland 83 (16). 06.55 Ylen Aamu-tv. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.00 Myytinmurtajat. 18.18 Maatalon elämää (S). 20.00 La Señora (12). 06.25 Disneyn esikoulu (S). 01.00 Say What. 10.00 Itse asiassa kuultuna. 11.49 Viidakkojytä (S). 19.00 Ninja Warrior. 13.00 Leila leipoo Ranskassa. 22.30 Melk (12). 00.20 Suomen surkein kuski. 21.00 Stadi vs. 12.30 Orankien äiti (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 00.00 Sub.doc: Rusketusmania: 50 Shades of Orange. 20.00 Suomi on suomalainen. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.20 Päivän kasvo. 08.40 Tallitytöt. 17.25 Vanhasta uudeksi. 13.15 Pakoon helppoa elämää. 22.35 Prisma: Attenborough ja jättidinosaurus. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 02.05 Olipa kerran elämä. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 13.30 Remontilla rahoiksi. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.10 Kino Klassikko: Illusionisti (7). SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.7. 14.05–15.05 Viisi mestaritaloa: Casa Estudio. 08.59 Galaxi. 18.45 Avara luonto: Villi Patagonia. 20.00 Do Not Resist. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 22.25 Tulosruutu. 21.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä II (12). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Suomen paras palomies. 23.00 Yle Uutiset. 09.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 11.00 Pisara. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Ninja Warrior. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 07.40 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 01.15 Australian rajalla. 23.45 About a Boy (7). 08.31 Uula ja Kuu (S). 14.30 Majakan miehet. 00.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 09.30 Pokka pitää (S). 09.30 Leijonan luola (S). 21.00–21.53 Historia: Unelma paremmasta elämästä. 19.39 Sportnytt. 08.43 Aisopoksen teatteri (S). 19.45 Jalkapallon EM U19: FIN – ITA. 03.10 Illallinen äidille
08.40 Tallitytöt. 21.00 Villi kortti. 07.00 Rusty Rivets (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00–12.00 Grillikuume. 11.05 Kesäksi kotiin. 11.30 Salatut elämät (S). 00.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 20.30 Minun totuuteni. 17.00 Elokuva: Bruce – taivaanlahja (7). (S). 00.20 Suomen surkein kuski. 12.00–13.00 Linen mukana maailman ympäri. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 12.40 Elämä käännekohdassa. 14.35 Samassa liemessä. 06.53 Hyrräpäät (S). 17.45 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 08.11 Viiru ja Pesonen (S). 12.55 Latela. 08.35 Disney esittää (7). 14.10 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. 15.00 Yle Uutiset. 18.30 Pokka pitää (S). 08.24 Galaxi. 16.28 Uusi Päivä (S). 20.00 Hauskat kotivideot. 11.00 Uskon ulottuvuuksia. 18.00 Heikoin lenkki. 07.49 Ota koppi!. 07.43 Tiketi Tok (S). 09.05 Benjam ja lepakonetsijät (S). 22.00 Latela. 07.59 Vilkki Ankka (S). 17.30 Pihlajasatu (7). 22.30 Latela. 20.00 Heikoin lenkki. MTV3 06.30 Aamusää. 21.00 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 22.50 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 21.30 Kesäyön hymyilyä (12). 21.50 Yle Uutiset. SUB 09.00 Poikamiesboksi (S). Kennedy (Barry Pepper) ja Ethel Kennedy (Kristin Booth).. 11.00 Kauppakaupunkien aarteita. 17.00 Leijonan luola USA. 18.07 Lalla ja Mix (S). 13.15 Pakoon helppoa elämää. 03.35 Hurjat sääilmiöt. 13.55 Napakymppi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.7. 11.45 Perhe, joka riskeerasi kaiken. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.7. 13.55 Uusi Päivä (S). 18.00 Heikoin lenkki. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Salatut elämät (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.25 Tulosruutu. (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 07.30 My Little Pony (7). 12.00 Remontilla rahoiksi. 19.45 Päivä Ruotsissa. 08.27 Merten syvyyksissä (7). 16.50 Novosti Yle. 15.00 Top Gear. 10.00 Doc Martin (7). 17.25 Maantieteilijän testamentti: Eurooppa. 07.33 Sasu (S). 17.00 Yle Uutiset. 03.15 Rankat duunit. 21.55 Urheiluruutu. 00.30–00.50 RäpID: Grime. 21.00 Elokuva: Ocean’s Thirteen (7). 07.00 Ludovic (S). 09.16 Koiruli ja Kaija (S). 20.30 Yle Uutiset. 14.40 Arkistokuvia: Suuri valtiomies J K Paasikivi (S). 11.54 Bon (S). 07.05 Angry Birds Blues (S). 10.30 Jaksa paremmin. 09.30 Talot huokuvat historiaa. 10.50 Holby Cityn sairaala (12). 08.10 My Little Pony (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 07.00 Rusty Rivets (S). 14.05–15.05 Viisi mestaritaloa: Casa Estudio. 21.00 #Subleffa: Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy (S). 21.35 The Same Sky – Isku sydämeen (12). 09.30–10.00 Poikamiesboksi (S). 21.40 Luottomies (12). 08.10 My Little Pony (S). 08.26 Aappo ja Tööt (S). 10.50 Päivän kasvo. 18.30 Simpsonit (S). 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 12.00 MasterChef Suomi. 07.55 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 07.57 Vekarat! (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Mökkireissu. 23.50 Sub.doc: Häikäilemättömät onnenonkijat. 12.00 Olive Kitteridge (12). 07.59 Kaapo (S). 19.00 Suomen hauskin tavis (S). 13.00 Gladiaattorit. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Kauhukeittiö. 01.45 Australian rajalla. 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 11.30 Mysteerisaari (7). 09.01 Näin meillä (7). 16.26 Uusi Päivä (S). 18.30 Pokka pitää (S). 00.55 Katastrofin anatomia (12). 10.00 Elämä käännekohdassa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 11.30–14.00 Simpsonit (7). 22.35 Formulasirkus. 01.35 Kupla. 12.25 Kummeli (7). 03.55 Anthony Bourdain maailmalla. 23.25–00.20 Ekopolis (S). 21.00 Lola ylösalaisin (12). 22.30 Melk (12). 17.16 Uusi Päivä (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.7. 14.00 Myytinmurtajat. YLE TV1 06.25 Tanja ja kuuro Eurooppa. 16.50 Novosti Yle. 08.45 Oktonautit (S). 14.50 Jalkapallon EM U19: NOR – POR. 11.35 Dokumenttiprojekti: Murha Meksikossa + epilogi (12). 18.30 Pokka pitää (S). 16.22 La Señora (12). 13.35 Gene Tierney, unohdettu tähti. 12.00 Emmerdale (12). 00.05–01.30 Ulkolinja: Vihreätä kultaa. 10.00 Leila kokkaa maalla. MTV3 06.30 Aamusää. 20.55 Urheiluruutu. 22.00 Huuto syvyydestä (12). 16.35 Päivä Ruotsissa. 10.50 Päivän kasvo. 08.33 Tenavat (7). 02.25 Australian rajalla. 10.00 Emmerdale (7). 18.18 Maatalon elämää (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 01.25 Grillit huurussa (S). 09.35 Lintuvuorella. 09.05 Mona Vampyyri (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 16.20 Aarteenetsijät. YLE TV1 06.25 Aarteenetsijät. 06.45 Myyrä ja Panda (S). 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 19.00 Kriminalisti (12). 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Steffi (7). 16.00 Simpsonit (7). 09.56 Mysteerisaari (7). 15.00 Kummeli (7). 22.00 SuomiLOVE. 07.00 Angry Birds Blues (S). 07.28 Astroset (S). 10.00 Salatut elämät (7). 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 21.30 Luottomies (12). 08.55 Paavo Pesusieni (S). 12.00 Kino Tulio: Rakkauden risti (12). 15.40 Arkistojen salat. 21.00 #Subleffa: Lottovoittaja UKK Turhapuro (7). 00.15 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.00 Huvila & Huussi. 07.23 Rikke (S). 13.30 Remontilla rahoiksi. 19.25 Tulosruutu. 22.25 Tulosruutu. 16.00 Myytinmurtajat. 18.13 Aisopoksen teatteri (S). 13.00 Leila leipoo Ranskassa. 14.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 22.30 FIFAn jalkapallon MM 2018. 18.45 Avara luonto: Villi Patagonia. MTV3 06.30 Aamusää. 17.10 Doc Martin (7). 16.00 Simpsonit (7). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 12.35 Kai L. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.10–17.53 Vuoroin vieraissa (7). 18.20 Päivän kasvo. 08.18 Syrhämä (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 19.25 Tulosruutu. 02.00–03.50 Extant (12). 08.25 Leo (S). 21.00–21.53 Historia: Unelma paremmasta elämästä. 18.25 Emmerdale (7). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. But I Lied. 08.34 Mimosa ja Lennu (S). 14.00 Talo Ranskassa. 07.00 Angry Birds Blues (S). 19.20 Päivän sää. 21.00 #Subleffa: Häpy endkö. 15.00 Timanttiliiga Highlights: Rabat. 14.00 Lofoottien kalamestari. 19.00–19.52 Historia: Vietnamin sota valokuvissa (12). 23.55–00.37 Bates Motel (16). 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.20 Latela. 07.35 Nalle. 09.05 Elossa 24h. 10.00 Doc Martin (7). 08.05 Avara luonto. 08.35 Disney esittää (7). 19.00 Vuoroin vieraissa (7). 12.30 Mutsi (S). 20.00 SuomiAreena: Suoraa asiaa. 22.25 Tulosruutu. 18.10 Urheiluruutu. 12.40 Kummeli (7). 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 00.40 Radalla. 08.11 Pikku Kakkonen. 02.40 Exiä rannalla UK. 18.00 Kasper ja Petra (S). 00.30 Arman Pohjantähden alla . 17.25 Vanhasta uudeksi. 16.00 Huvila & Huussi. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.53 Humps (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 19.30 Kesäterassi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.7. 06.50 Angry Birds Blues (S). 23.35 #Subleffa: Independence Day – maailmojen sota (12). 14.30 Toisenlaiset frendit. 19.30 Onnela (S). 08.01 Anton Siilinen ratkaisee (S). 08.10 Rusty Rivets (S). 2. 18.00 MasterChef Suomi. 03.10 Ninja Warrior. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Simpsonit (7). 07.30 Keppihevostalli. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Uusi Päivä (S). 10.00 Tiedemakasiini. 19.20 Päivän sää. 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa. 15.05 Pisara. 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 06.45 Myyrä ja Panda (S). 06.50 Angry Birds Blues (S). 22.45 Myytinmurtajat. 23.00 Melk (12). 15.55 Onnenarpa. 01.15 Girls (16). 22.30 Yle Uutiset. 23.30–23.59 Kerrostalojen prinsessat. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 17.00 Yle Uutiset. 07.50 My Little Pony (S). 06.55 Huomenta Suomi. 12.00–14.30 Simpsonit (7). 00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.25–23.39 YLE FEM. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 08.31 Uula ja Kuu (S). 07.14 Tinga Tinga -tarinat (S). 02.55 Anthony Bourdain maailmalla. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 12.00–13.22 Viimeinen tango (S). 10.00 Onnea Ingmar Bergman. 07.40 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 12.00 Emmerdale (12). 23.05 Top Gear. 20.00 Aarteenetsijät. 20.30 Yle Uutiset. 23.15 Suomen huutokauppakeisari. 08.24 Galaxi. 20.40–20.55 Vihainen marsu. 09.21 Pippuriparrat. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 18.00 MasterChef Suomi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.7. 21.15 Tarinanmetsästäjät (12). 14.00 Myytinmurtajat. 20.58 Keno ja Synttärit. 06.50 Angry Birds Blues (S). 13.55 Haluatko miljonääriksi?. animaatio (S). 21.00 Radalla. 23.15 YleXPop 2018 : LCMDF. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.7. 22.20 Päivän sää. 08.59 Galaxi. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 19.00–19.48 Prisma: Eläinäidit. SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 06.55 Huomenta Suomi. 18.10 Casualty (12). 10.31 Kaikkea kaupan. 18.00 Minä osaan! (S). 10.30 Salatut elämät (7). 22.20 Päivän sää. 00.50 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 11.00 Yle Alueuutiset. 13.00–13.53 Historia: Kuuban tarina. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 09.00–09.50 Casualty (12). 07.04 Lumiukot (S). 07.27 Martta puhuu (S). 07.04 Dinojuna (S). 12.30 Mutsi (S). 20.45 Sinä päivänä (12). 22.25 Tulosruutu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.30 Salatut elämät (S). 12.00–16.49 YLE TEEMA. 04.05 Viikingit (16). 20.00 Vain elämää. 16.30 Salatut elämät (S). 13.00 Superpesis LIVE:. 23.40–00.25 Bates Motel (16). 20.55 Urheiluruutu. 22.15 Savuava ase (16). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 14.35 Unelmarempat. 17.00 Yle Uutiset. 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 17.25–19.54 YLE FEM. 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 16.30–17.55 Salatut elämät (S). TORSTAI 19.7. 16.00 Simpsonit (7). 11.00 Leo juhlii maailmalla. 07.50 Disney esittää (S). heinäkuuta 2018 PERJANTAI 13.7. 23.55–00.25 Kesäksi kotiin. 13.55 Suomen hauskin tavis (S). 18.10 Casualty (12). 20.30 Simpsonit (7). YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 07.20 My Little Pony (7). 10.00 Itse asiassa kuultuna. 23.50 #Subleffa: Tähtiin kirjoitettu virhe (12). 09.00 Ystäväni Marlon (7). 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 22.35 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). 14.55 Hauskat kotivideot. 16.50 Novosti Yle. 01.30 Salvation (12). 18.30 Perilliset (12). 18.00 Yle Uutiset. 14.50 Kummeli (7). 20.30 Simpsonit (7). 19.00 Tiedemakasiini. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 19.30 Kesäterassi. 14.00–14.50 Satuhäät. 20.00 SuomiAreena: Suoraa asiaa. 07.00 Rusty Rivets (S). 08.15 Galaxi. 15.00 Yle Uutiset. 22.55 About a Boy (7). 23.30 Katastrofin anatomia (12). 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 10.00 Doc Martin (7). 04.35–05.22 Lemmen viemää. 06.55 Huomenta Suomi. 17.00 Mestareiden mestari. 23.55 Kupla. 10.00 Hauskat kotivideot. 07.55–08.19 Ryhmä Hau (S). 19.30 Kesäterassi. 23.15 The Show of Shows (12). 09.30 Leijonan luola (S). 19.00 Napakymppi. 20.55 Urheiluruutu. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 14.00 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 12.00 Emmerdale (7). 15.10–16.40 Foylen sota (12). SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 22.20 Päivän sää. 20.00 Do Not Resist. 00.00 Sub.doc: Rusketusmania: 50 Shades of Orange. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 09.30 Pokka pitää (S). 15.50 A-studio. 12.25 RSO Musiikkitalossa. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 14.20 Uusi Päivä (S). 19.00 Lauri Markkanen – matkalla supertähdeksi vol. 11.00 Kätilömies (7). 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 19.55 3 huipun haaste (S). 18.20 Päivän kasvo. 18.12 Inui (S). 16.20 Vihreämpi elämä. 03.05 Rikoksista pahin (12). 08.05–08.50 Puutarhan pelastajat. SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 23.40 Rouva Ministeri (12). 23.45 YleXPop 2018 : Aleksanteri Hakaniemi. 03.40 Anthony Bourdain maailmalla. 15.30 Latela. 06.55 Ylen Aamu-tv. 05.00–06.00 Viikingit (16). 12.30 Kohteessa: Ilmiömäinen Pariisi. 11.30 Ikuisesti nuori. 23.10 Elokuva: Ocean’s Twelve (S). 01.15 Australian rajalla. 18.25 Emmerdale (7). 11.00–13.20 Uusi Päivä (S). 11.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 23.15 About a Boy (7). 08.25 Lassie (7). 15.50 Suomi on suomalainen. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 04.05 Ensitreffit alttarilla Australia. 15.05 SuomiLOVE. 15.55–16.45 Avara luonto: Villi Patagonia. 15.50 Tarinanmetsästäjät (12). 20.00 Heikoin lenkki. 02.50 Billions (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.50 Urheiluruutu. SUB 06.10–07.00 Muumilaakson tarinoita (S). 15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). 09.50 FIFAn jalkapallon MM 2018. 13.55 Haluatko miljonääriksi?. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 00.05–00.55 The Same Sky – Isku sydämeen (12). 21.00 #Subleffa: Kuninkaan mies – Maailman laidalla (12). 18.42 ZombieLars (12). 16.30 Maailman parhaat hupivideot. 07.45 Disneyn esikoulu (7). 22.30 Yle Uutiset. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 16.30 Simpsonit (7). 17.55–19.56 YLE FEM. 21.05 Näytön paikka (7). 13.30 Remontilla rahoiksi. 09.20 Viidakon veijarit (S). 09.08 Kesäleiri (7). 20.30 Yle Uutiset. 03.15 Anthony Bourdain maailmalla. 16.00 Maailman parhaat hupivideot. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 10.00 Yle Uutiset. 15.48 Latela. 17.10 Doc Martin (7). 19.00 Ninja Warrior. 18.11 Pikku Roy (S). 11.00 Yle Uutiset. MTV3 06.30 Aamusää. 20.00 La Señora (12). 00.36 Aallonmurtaja (16). 07.49 Askarrellaan. YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 23.35 Myytinmurtajat. KESKIVIIKKO 18.7. 02.45 Ex on the Beach Ruotsi (7). 22.25 Tulosruutu. 02.25 Kallista kipua (7). 21.00 Elokuva: Beck: Huone 302 (16). heinäkuuta 2018 TV-VIIKKO // A23 A22 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 12. 15.00 Exiä rannalla UK. 19.30 Älä jäädy. TIISTAI 17.7. 07.10 Disneyn esikoulu (7). 18.15 Pihlajasatu (12). 14.00 Casualty (12). 17.25–19.56 YLE FEM. 01.40–02.15 Odyssey (16). 18.30 Simpsonit (12). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.25 Tulosruutu. 14.00 Myytinmurtajat. 22.05 Ulkolinja: Viimeiseen vesipisaraan. 01.00 Ulosottomiehet. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 20.55 Urheiluruutu. 08.06 Simo (S). 16.20 Kesäksi kotiin. 11.30 Kulutustavaratarkastajat. 21.00 Stadi vs. 19.10 Tulosruutu. 12.00 Leijonan luola USA. 11.00–12.00 Grillikuume. 10.40 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 19.50 Anjan matkassa. 01.30 Australian rajalla. 16.10 Leijonan luola USA. 11.05 Yle Alueuutiset. 09.40 ZombieLars (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 02.20 Suomen surkein kuski. 16.55 Arkistojen salat. 18.57 Keltapaita (S). 11.49 Viidakkojytä (S). 19.55 Villi kortti. 20.00–23.58 YLE TEEMA. 10.00 Doc Martin (7). 14.35 Maailman parhaat hupivideot. 18.20 Päivän kasvo. 11.00 Elämää Philadelphiassa (S). 04.20 Last Man on Earth (7). 14.45 Hardcore Finnish. 01.00 Say What. 16.00 Huvila & Huussi. 09.00 Yle Uutiset. 08.43 Aisopoksen teatteri (S). 22.35 Elokuva: Kaappaus raiteilla (16). 22.26 Varo vasentasi (S). 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 20.00 Simpsonit (7). 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 02.55 Ninja Warrior. 12.30 Mutsi (7). 20.00–00.25 YLE TEEMA. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 16.55 Arkistojen salat. 18.30 Blondit!. 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 23.30–00.15 Raja jota ei ylitetä (16). 10.00 Emmerdale (12). 13.00 Gladiaattorit. 09.30 Chaplin (S). 08.50 Angry Birds Piggy Tales. 08.27 Galaxi. 11.00 Pisara. 21.00 Allsång på Skansen. 11.00–12.00 Grillikuume. 20.55 YleXPop 2018 : Mikael Gabriel. 09.30 Pokka pitää (S). 09.30 Pokka pitää (S). Taustalla suvun päämies tekee raivokkaasti työtä nostaakseen poikansa maan isäksi. 19.39 Sportnytt. 03.20 NCIS: New Orleans (12). 18.45 Pihlajasatu (12). 02.25 Arrow (12). 21.00 Alasti-klubi. 09.05 Kesäterassi. 15.10 Ylen aamu-tv. 07.18 Killen kimppakyyti (S). 20.00 Mansikkapaikka (7). 11.00–12.00 Elämää Philadelphiassa (7). 20.40 Tätä on vanhemmuus. 19.10 Tulosruutu. 13.00 Elokuva: Prinsessa Lillifee ja yksisarvinen (S). 06.55 Ylen Aamu-tv. 09.20 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.00–00.50 YLE TEEMA. 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 16.30–17.55 Salatut elämät (S). 23.30–23.35 About a Boy (7). 14.00 Luontoretkellä: Pariuskollisia eläimiä. 18.25 BUU-arvoituksia (S). 12.30 Mutsi (7). 08.40 Lulu ja lehmä (7). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 09.00 Yle Uutiset. 13.10 Anja, tule kotiin (7). 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 16.00 Uusi Päivä (S). 11.00 Tinan matkassa. 17.25–20.00 YLE FEM. 18.25 Emmerdale (12). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 20.00 La Señora (12). 23.05 Ennen kuolemaa (16). 18.00 Leijonan luola USA. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Uusi Päivä (S). 01.05 Isänmaan puolesta (12). 18.25 Entä jos. 19.15 Sub.doc: George Best – jalkapallon yksinäinen. 13.10 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 20.58 Keno ja Synttärit. 06.55 Ylen Aamu-tv. 18.25 Lulun luontoseikkailut (S). 18.09 Jontti tulee kylään. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 06.40 LEGO City (S). 18.00 Putous. 22.35 Vares – Sukkanauhakäärme (12). 03.50 Last Man on Earth (7). 15.30 Latela. 09.30 Leijonan luola (S). YLE TEEMA & FEM 09.15–12.00 YLE FEM. 21.10 Kino Klassikko: Illusionisti (7). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 02.55 Ex on the Beach Ruotsi (7). 16.55 Arkistojen salat. 17.00 Yle Uutiset. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 17.00 Leijonan luola USA. 17.00 Pihlajasatu (7). 11.22 Kätilömies (7). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 23.10 The Young Pope – piru vai pyhimys (16). 14.00 Myytinmurtajat. 12.40 Elämä käännekohdassa. 20.00 SuomiAreena: Suoraa asiaa. 01.55 Alasti-klubi. 10.16 Viidakkojytä (S). 22.15 YleXPop 2018 : Reino Nordin. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.30 Fantomas (7). 08.28 Pertti ja Purtti (7). 12.00 Olimme valaanpyytäjiä. 00.10–00.55 Bates Motel (16). 13.00 American Idol. 16.00 Pallon ympäri (7). 02.30 Ex on the Beach Ruotsi (7). 15.00 Kummeli (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 03.50 Ensitreffit alttarilla Australia. 19.00 Ikuisesti nuori. 01.10 Nuori MacGyver (12). 15.55 Onnenarpa. 15.22 La Señora (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. (S). 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 17.10–17.55 Doc Martin (7). 07.37 Pusse (S). 20.30 Yle Uutiset. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 21.05 Poldark (12). 19.25 Tulosruutu. MAANANTAI 16.7. 23.50–00.10 Kioski Show. 07.16 Zip-Zap muu (S). 13.05 Burgerimies. 03.35 Napamiehet (7). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. SUB 09.00–10.00 Poikamiesboksi (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 02.00 Australian rajalla. 22.35 Isänmaan puolesta (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 13.00 Siskot. 07.09 Touhukkaat (S). 10.00 Emmerdale (7). 01.35 Billions (16). 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Disneyn esikoulu (S). 12.30 Afrikan murtunut niska. 18.55 3 huipun haaste (S). 14.55 Heikoin lenkki. 16.30 Salatut elämät (12). 21.00 A-studio. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 20.00 Napakymppi. 14.55 Heikoin lenkki. 07.55 Runoja & rusinoita (S). 06.54 Metkat Mesiläiset (S). 13.35 Prisma: Attenborough ja jättidinosaurus. YLE TV2 09.20 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 16.20 RSO Musiikkitalossa. 10.21–10.24 Bon (S). 18.00 Vinter Varg ja 29 ovea (7). Kuvassa vasemmalta: Rose Kennedy (Diana Hardcastle), Jacqueline Kennedy (Katie Holmes), Joseph Kennedy Senior (Tom Wilkinson), John F. 07.06 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 04.10 Ina <3 porno (16). 12.05 Tanja ja kuuro Eurooppa. 08.10 Disney esittää (7). 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 08.54 Lulun luontoseikkailut (S). 16.30 Simpsonit (7). 19.00 Hauskat kotivideot. 06.50 Angry Birds Blues (S). 07.00 Chuggington (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 18.20 Päivän kasvo. 11.00–12.00 Grillikuume. 04.10 NCIS: New Orleans (12). 12.30 Mutsi (S). Perjantaina 13. 18.20 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 09.30 Chaplin (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.15–18.40 Luontohetki: Monimuotoinen Australia. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 15.55 Onnenarpa. 10.00 Unelmien puutarhat. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 22.55 Pallon ympäri (7). 18.00 Samassa liemessä. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 08.35 Disney esittää (7). 18.45 Tarinanmetsästäjät (12). 08.50 Näin Norjassa. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 22.30 Melk (12). SUB 06.10–09.30 Lastenohjelmia. 09.48 Kammokatu (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.45 Retki-Roope (S). 16.50 Novosti Yle. Lande. 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). 17.00 Suomen paras palomies. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Upeat skandikodit. 21.00 Stalkkeri (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 18.25 Emmerdale (12). 13.20 Vuokrasulhanen (S). 04.05–05.00 Arrow (16). 22.55 About a Boy (7). 23.40–00.25 Bates Motel (16). 13.10 Koskenkylän laulu (S). 11.00 Kätilömies (7). 01.55 Katastrofin anatomia (12). 04.45–05.10 Mutsi (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.04 Anniina Ballerina (S). 19.30 Kesäterassi. 23.15 About a Boy (7). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 Näe minut. 02.15 Ex on the Beach Ruotsi (7). 11.22–11.46 Kätilömies (7). 21.50 Yle Uutiset. 22.35 Prisma: Attenborough ja jättidinosaurus. 00.05 Pukumiehet (S). 12.30 Täydellinen kesä (S). 15.00 Kummeli (7). 09.05 Mona Vampyyri (S). 18.15 Jalkapallon EM U19: FIN – NOR. 15.00 Yle Uutiset. 06.55 Kung Fu Panda (7). 22.45 Melk (12). 09.26 Otso ja sopulit (7). 18.30 Elämä käännekohdassa. 22.40 Happy Valley, varjojen laakso (16). MTV3 06.30 Aamusää. 22.50 Elokuva: National Treasure – kansallisaarre (12). Yle TV1:llä klo 17.10. 20.00 Suomen paras palomies. 10.00 FIFAn jalkapallon MM 2018. 13.30 Remontilla rahoiksi. 02.40 Grillit huurussa (S). 18.30 Pokka pitää (S). KENNEDYT (12) sunnuntaina 15.7. 11.00 Yle Alueuutiset. 07.25 Kung Fu Panda (7). 22.35 Elokuva: Wallander: Tuhopolttaja (16). 20.30 Yle Uutiset. 19.15 SuomiAreena – kesän kuumimmat keskustelut. 17.00 Leijonan luola USA. 23.45 About a Boy (7). 19.00 Vain elämää. 07.55 Peukaloisen uudet retket (S). 02.15 Tuubi. 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 08.25 Galaxi. 06.25 Disneyn esikoulu (S). 18.10 Casualty (12). 18.30 Marren julkkiskampaamo. 19.20 Urheiluextra: Timanttiliiga. 00.40 Teknavi. 18.30 Talot huokuvat historiaa. 13.00 Leila leipoo Ranskassa. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Kenen kotona?. 10.30 Salatut elämät (7). 19.00 Ninja Warrior. 20.30 Simpsonit (7). 23.05 Deutschland 83 (16). 09.00 Minun totuuteni. 19.45 Eläinten ystävät. 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 19.50 Rantahotelli (S). 14.20 Karhumies. 19.20 Päivän sää. 19.25 Tulosruutu. 14.55 Vain elämää. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 22.25 Muukalainen (12). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 20.55 Urheiluruutu. 17.25–19.56 YLE FEM. 20.00–20.55 Henri Rousseau, modernin taiteen mestari. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.25 Urheiluhullut (S). 14.30 #Subleffa: Uuno Turhapuro (7). 06.53 Kuiske (S). 12.00 Emmerdale (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.00–00.21 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). 22.50 Top Gear. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 09.00–09.50 Casualty (12). 23.25 About a Boy (7). 16.30–17.55 Salatut elämät (7). 17.00 Leijonan luola USA. 19.30 Teknavi. 18.30 Onnea Ingmar Bergman. 20.00 Bumtsibum. 16.15 Exiä rannalla UK. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 06.55 Ylen Aamu-tv. 00.35 Antti Holma ja maastamuuttajat. 19.25 Tulosruutu. 07.20–07.32 Sanni Sateenkaari (S). Kennedy nuorikkoineen säkenöi lehdistön suosiossa. 08.35 Sonic Boom (7). 21.30 Dokumenttiprojekti: Valta kansalle. 20.00 Myytinmurtajat. TV VIIKKO 13.–19.7. 18.12 Kaverini Tuuve (S). 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 10.00 Doc Martin (7). 07.10 Monchhichi (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 16.7. 10.50 Päivän kasvo. 06.25 Disneyn esikoulu (S). 18.30 Simpsonit (7). 06.25 Disneyn esikoulu (S). 13.30 Remontilla rahoiksi. 11.00 Yle Alueuutiset. 13.00 Leila kokkaa maalla. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. Kennedy (Greg Kinnear, istumassa), Robert F. 08.50–09.15 Line ja matka kehoihin (12). 11.00 Tanskalainen maajussi. 04.50–05.37 Lemmen viemää. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 BUU-perjantai. 18.00 Ex-Onnelliset (S). 16.30 Simpsonit (7). 18.20 Päivän kasvo. 22.20 Tulosruutu. 15.55 Onnenarpa. 06.50 Angry Birds Blues (S). 04.30–05.20 I Love You. 11.05 Itse asiassa kuultuna. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 16.56 Arkistojen salat. 01.00 Exiä rannalla UK. 13.30 Remontilla rahoiksi. 13.50 Ingmar Bergman koreografin silmin. YLE TEEMA & FEM 09.30–12.00 YLE FEM. 19.20 Pilanpäiten. 11.00 Leijonan luola USA. 14.30 Tinan matkassa. 09.30 Emmerdale (12). 16.00 Exiä rannalla UK. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (S). 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 18.30 Pokka pitää (S). Bremer – autoromantikko. 09.15 Riistametsällä. 14.35 Ikimuistoinen: Olavi Virta. 01.15 Sub.doc: George Best – jalkapallon yksinäinen. 13.55 Napakymppi. 12.00 Salatut elämät (S). LAUANTAI 14.7. 08.59 Galaxi. 16.50 Novosti Yle. 11.00 Blondit!. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 16.27 Uusi Päivä (S). MTV3 08.00 Monchhichi (S). 23.10 About a Boy (7). 15.10 Leijonan luola USA. 17.10 Elokuva: Hei, taas me lennetään! (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 16.45 FIFAn jalkapallon MM 2018: Pronssiottelu. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00 Leila leipoo Ranskassa. 15.10 Ylen aamu-tv. 03.10 Illallinen äidille. 19.35 Ryhmä Pullman (12). 16.50 Novosti Yle. 00.00–00.30 Stugor. 08.50 Näin Norjassa. 16.05 Mestareiden mestari. 11.00 Rantahotelli (S). 07.28 Kikattava Kakkiainen (S). 21.30 Elokuva: Keittiötarinoita (S). 11.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 03.55 Penn & Teller (7). 11.22 Kätilömies (7). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 07.05 Angry Birds Blues (S). 07.25 Kung Fu Panda (7). 17.10–17.54 Doc Martin (7). 13.00 Luontoretkellä: Teno on paras lohijoki. 14.00–15.00 Kuninkaittemme jäljillä. 22.55–00.30 Tannbach, vartioitu kylä (16). 22.20 Päivän sää. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 15.30 Latela. 07.25 Kung Fu Panda (S). 10.05 Historia: Viikinkien jäljillä. 20.30 Simpsonit (7). 11.30 Jenni tapaa romaneja. 13.05 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. 18.26 Mainio Macaron (S). 21.00 #Subleffa: Aliens – paluu (16). 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Kino: Tarujen taru (16). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 MasterChef Suomi. 23.00–00.05 Olive Kitteridge (12). 21.00 Junamatka Eurooppaan. 17.10 Doc Martin (7). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 21.50 Yle Uutiset. 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 17.15 Exiä rannalla UK. 13.10 Kenraalin morsian (S). 07.51 Nelli ja Noora (S). 22.05 Yle Uutiset. 21.00 Elokuva: 007 ja Kultasormi (16). 09.35 Kuninkaallinen akatemia (S). 01.55 Exiä rannalla UK. 20.45 Urheiluruutu. 23.40–23.58 66 Tupakkaa (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 16.10 Poika, polkupyörä ja musiikki. 19.30 Tampere Open, erä Suomen tennishistoriaa. 17.10–17.54 Kennedyt (12). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 18.10 Urheiluruutu. 16.47 Uusi Päivä (S). 07.00 Kung Fu Panda (S). 18.00 Alva (S). 18.15 Stugor. 12.00 Kino: Ajomies (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00–12.00 Grillikuume. 21.55 Urheiluruutu. 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 20.00 Kesäksi kotiin. 15.10 Ylen aamu-tv. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 13.30 Historia: Taistelu teestä. 00.15 Arman Pohjantähden alla. 02.55 Crazy Ex-Girlfriend (S). 06.55 Ylen Aamu-tv. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 09.28 Steffi (7). 09.35–10.00 Kuninkaallinen akatemia (7). 09.30 Leijonan luola (S). 12.30 Orankien äiti (12). 07.04 Mohvelit (S). 21.00 Selviytyjät. 21.00 #Subleffa: Amerikan Psyko (16). 14.30 Majakan miehet. 01.15 Tyrant (16). 13.30 Vaarallista laihdutusta?. 15.00 Yle Uutiset. 20.00–00.21 YLE TEEMA. 14.35 Selviytyjät. 09.30 Emmerdale (12). 10.50 Päivän kasvo. 18.45 Bonusperhe (12). 15.55–16.49 Isä Matteon tutkimuksia (12). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 15.45 Rallicrossin SM: Jurva. 09.00 Tanskalaisten antiikkiaarteita. YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 14.35 Fantomas (7). 09.00 Suomen hauskin tavis (S). 21.45 YleXPop 2018 : Evelina. 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 23.50 Midnight Sun (16). 22.00 Rakkaus lainassa (12). 18.30 Simpsonit (7). 06.55 Huomenta Suomi. 18.13 Kulmikkaat kaverit (S). 11.50–12.15 Kätilömies (7). 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 20.30 Simpsonit (7). 23.25 Suomen huutokauppakeisari. 22.00 Motherland – äitien sota (7). 09.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 09.00–09.50 Casualty (12). 08.35 Disney esittää (7). 09.12 Karvinen (7). 19.45 Rouvat ryöstäjinä (12). 20.00 Suomi on suomalainen. 16.20 Uusi Päivä (S). 02.10 Arrow (12). 13.00 Leila leipoo Ranskassa. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 21.00 Elokuva: Salainen agentti 007 ja tohtori No (16). 19.00 Ninja Warrior. 15.00 Yle Uutiset. 08.16 Tipu Touhukas (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.00 Salatut elämät (7). 21.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä II (12). 20.00–00.05 YLE TEEMA. 17.00 Yle Uutiset. 14.30 La Señora (12). 07.55 Peukaloisen uudet retket (S). 07.25 Chaplin (S). 15.55 Onnenarpa. 20.00 Simpsonit (7). 19.45 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 22.15 Latela. 16.50 Novosti Yle. 16.15–20.45 FIFAn jalkapallon MM 2018: Loppuottelu. 07.06 Puuharit (S). 01.45 Napamiehet (7). 11.00 Kätilömies (7). 09.56 Tipu Touhukas (S). 12.00 Kotiseutu (7). 23.30–01.15 Star Wreck VI: In The Pirkinning (12). 02.00 Arrow (16). 02.35 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Maailman parhaat hupivideot. 18.24 Korkeasaaren eläinlapset. 08.07 Ryhmä Hau (S). 16.00 Huvila & Huussi. 09.05 Kesäterassi. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.00 Ninja Warrior. 07.48 Pingu (S). 08.50 Näin Norjassa. 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.52 Taikakaruselli (S). 19.00 Ninja Warrior. 09.30 Pokka pitää (S). 15.30 Amazing Race. 01.30 Alasti-klubi. 13.10 Punahousut (S). SUNNUNTAI 15.7. 01.40 Kupla. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 17.00 Yle Uutiset. 14.55 Vain elämää. 20.00 Elossa 24h. 09.05 Kesäterassi. 20.00 Pallon ympäri (S). YLE TV1 06.25 Elossa 24h. Vuoden 1960 presidentinvaalien alla John F. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 13.00 Gladiaattorit. Miten tähän on tultu. 05.00–05.34 Rikospaikka. 20.00 Simpsonit (7). 15.10 Ylen aamu-tv. 19.20 Päivän sää. 22.20 Päivän sää. 22.20 Päivän sää. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.45 Exiä rannalla UK. (7). 13.20 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 11.45 Perhe, joka riskeerasi kaiken. 12.40 Elämä käännekohdassa. 17.25–23.59 YLE FEM. 09.14 Kirjajuttuja. 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 11.48 Käsityötaidetta Tanskasta. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.35 SuomiAreena: Puheenjohtajatentti. 02.10 Tyrant (16). 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.55 Urheiluruutu. 17.00 Salatut elämät (7). 18.00 Yle Uutiset. 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 15.15 Punklandia. 19.30 Satuhäät. 12.35 Leila kokkaa maalla. 08.30 Alva (S). 06.40 LEGO City (S). 22.00–23.39 Elokuva Kuvantekijät (S). 15.10–15.54 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen. 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S). 20.20 Jalkapallon EM U19: FRA – UKR. 22.15 Viikon sää. 21.55 Ennen kuolemaa (16). 23.15 Myytinmurtajat. 08.10 My Little Pony. 00.10 112 (7). 21.05 A-studio. 23.00 Kerrostalojen prinsessat. 19.30 Älä jäädy. 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 18.00 Me kolme (S). heinäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 13 PSM-sivuvaihto // Torstaina 12. 20.00 Simpsonit (7). 07.41 Planeetta Kosmo (S). 19.00 Line ja matka kehoihin (12). 23.00 Yle Uutiset. 16.05 Tanja ja kuuro Eurooppa. 07.44 Noksu (S). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 13.00 Leila leipoo Ranskassa. 16.00 Simpsonit (7). 13.22 Latela. 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 07.40 Puutarhan tonttu. 14.00 Kaunis elämä. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.10 Zoo (16). 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 09.17 Minä ja ritarini (7). 09.30 Pokka pitää (S). 19.00 Jenni tapaa romaneja. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 21.00 Amazing Race. 07.01 Niksi-Nella (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 22.10 Urheiluruutu. 09.55 Yle Uutiset. 23.05 Outlander – Matkantekijä (16). 14.30 Toisenlaiset frendit. 08.10 Rusty Rivets (S). 16.30 Simpsonit (7). 07.29–07.36 Kim ja Kai (S). 04.45–05.15 Middle (S). 17.00 Leijonan luola USA. 07.30 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako (7). 23.15 Suomen huutokauppakeisari. 09.00 Hauskat kotivideot. 23.00 Yle Uutiset. 07.50 My Little Pony (S). 22.45 YleXPop 2018 : Nelli Matula. 14.05 Järjen jättiläinen. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 17.25 Tanskalainen maajussi. 17.00 Mökkireissu. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 08.10 Rusty Rivets (S). 20.30 Yle Uutiset. 07.30 Pikku Prinssi (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.40 Animaattori vs. 16.00 Simpsonit (7). 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Iloa puutarhasta. YLE TEEMA & FEM 06.50 Pikku Kakkonen. 19.20 Päivän sää. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Lenni Lohikäärme (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.55 Pikku Kakkonen. 12.00 Emmerdale (7). 13.15 Gauguin – paratiisi horisontin takana. 09.55 Keltapaita (S). 20.00 SuomiAreena: Suoraa asiaa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.39 Sportnytt. 19.00 Suomen Vahvin: Naisten kilpailu. 19.00 Puutarhan pelastajat. 12.40 Elämä käännekohdassa. 02.40 Arrow (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.35 SuomiAreena: Tulevaisuuden toivot. 14.55 Viisi mestaritaloa: Casa Estudio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.50 Näin Norjassa. 02.05 Olipa kerran elämä. 14.20 Oscarshall – historiaa ja nykyaikaa. 16.30 Simpsonit (7). 09.25 Peter Pan (7). 20.00–20.52 La Señora (12). 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 07.54 Onneli ja Anneli. 22.00 Latela. 17.00 Yle Uutiset. 19.45 Jalkapallon EM U19: FIN – ITA. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 06.55 Huomenta Suomi. 09.30 Leijonan luola (S). 15.10 80-luku: Minä olen muistanut. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 01.15 Napamiehet (7). 00.05–00.25 RäpID: Huumorirap. 07.00 Kotkaperhe. 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 17.00 Punk’d Suomi. 23.35 Sääntö-Suomi. 18.19 Mitä ihmettä. 06.52 Raa Raa, leikkisä leijona (S). 00.40 Rikospaikka. 21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 ½ (12). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 13.00 Gladiaattorit. 20.00 Simpsonit (12). 15.50 A-studio. 17.30 Salatut elämät (7). 03.00 Game Night. Osa 1/8. 21.00 Elokuva: Salainen agentti 007 Istanbulissa (16). 09.00 Casualty (12). 17.00 Kauhukeittiö. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 02.15 Australian rajalla. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 10.00–12.00 YLE FEM. 09.33 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset. 18.25 Emmerdale (7). 10.50 Päivän kasvo. YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 07.07 Ystävät (S)
Olen kuuskymppinen, savuton, raitis, kunnollinen mies. Venetraileri 5m veneelle. Kerrostalo Otanmäki 3h+k 72 m², hyvä rauhallinen hissitalo. Asuntoauto, puh 040 731 2621. Rientolassa. Puh. Kajaanissa Minikaivuri Volvo EC 18C, vm12, 1900 kg, 150€/ vrk + kuljetus. Takajarrusylinteri Audi A6/VW 96-05. Kompostoiva kuivakäymälä ja muuta tavaraa Kuhmossa. Puh. 0400 239 200 KT 2h + k + s + parveke. Audi A4 1,8 bens.autom. paikka. Myös kattojen maalaus/ pinnoitukset. P. 050 530 8931. Ei lemmikkejä. Soita 0445400558. 2003, aj. Hissitalo, 3. Stihl sahat, raivurit, trimmerit, painepesurit, puhaltimet, pensasleikkurit. Heti vapaa. 044 280 8121. Puh. Vuokralle tarjotaan. kesk. Kalastukseen kelat, siimat ja muut pientarvikkeet. 1320. Sari 0700 84 444, ota talteen. PihaKirppis sunnuntaina 15.7 klo 11.00 14.00 Viertokatu 25, Kajaani. Yksiö 27 m2. Uusi puusorvi. P. P. 040 581 3441. Lisää palvelusta osoittteessa: http://www.tori.?/vi/6947190.htm Taatusti Kainuun edullisimmat remontit. 48m2, 3 krs. mummonmökki Sotkamossa järven rannalla, rantasauna, vene, grillikota, rauhall. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. Vene Suvi 4900R, vm. 040 841 7441. 050 527 9817. Raitakorven Alma (FI 43009/15) Hyvistä haukkuvista vanhemmista. 040 702 6114. 050 589 2116. 0400 120387 Vuokralle tarjotaan Kajaanin keskustasta hissitalon ylimmästä kerroksesta tilava 37m² yksiö. BMW 330 XDA Touring, vm -03, paljon uutta osaa. Nyt mahtava 4 vuoden takuu. 2000 kg. Trumatik lämmitys, jääkaappi, liesi, portta pottua. 040 969 5700. kerros. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . Mankeli telineineen. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. Hyväkuntoinen 2h+kk 42m² Pohjolankatu 16. Kalaa Kajaanin torilla perjantaina ja lauantaina 13 14.7.2018 klo 8 alk. Tule tekemään löytöjä! Säävaraus. P. 044 982 5407. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. Tarjoa. 040 582 6397. Pihakirppis mummolan pihalla, Verkkotie 9, Ristijärvi. Asuntoauto vuokrattavana Vuokatissa. Ei seksilinja. Vuokra 550 €/kk+sähkö+vesi.Heti vapaa. 045 139 6620. Kalustettuna tai ilman. Rajakatu Kuhmo remontoitu 1h + kk 28 m². klo 9-15. 54t. P. 044 284 7938. Järeätä teräspalkkia, vaikka siltapalkiksi, pienten purojen ylitykseen. Puh. Lomakäyt. 045 354 7131. Suomussalmella mummonmökki 0,5 ha tontilla. 040 961 5092. Katto-, ikkunaja oviremontit. 87-95. 0500 161 498. Tarvitseeko kotisi pientä vai isompaa remonttia tai ulkomaalausta. Kt. Heti vapaa, p. Mahd Vuokatti tai Vimpelin urh. (08) 711 305 Suomussalmi. Lemmikitön, savuton. autotalliosake. Avopulpettivene, moottori Honda 4-tahti, 15hv, ajettu kaikkiaan n. www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. Takuutyönä. 050 596 6222. Vuosien kokemuksella ja vankalla ammattitaidolla kilpailukykyiseen hintaan. 040 582 2760 soita klo 17-19. Meiltä myös serti?oidut kosteantilan remontit. P. 31m², 450€ / kk + sähkö. Myydään Asuntovaunu Hobby 370 Special. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kaikenlaista Myytävänä Kaikenlaista Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. P. Soita meille, niin teemme tarjouksen. P. RT 3h, k, s, erill. Vähän käytetty moottorisänky 80x210 cm. P. wc, at. Pakettiauto Transit Custom, vm-14, 89€/ vrk. Tarve autopaikalle. krs, Pitämällä Suomussalmella. Tärk kuvia. Rak. Vuokralle tarjotaan Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. Puh. 044 982 5407 soitot iltaisin. 040 772 7175. 100€. n. Hyvää kaveria vailla. Perikunta myy tilavan saunallisen rivitaloasunnon Kuhmon keskustasta edullisesti. Hissi + parveke. Hp. Iso takapiha. Bordercollie/karjalankarhukoira narttupentuja 2 kpl, ikä 11 vkoa. Levyhissi. 4900 km. 0440 280 009. Nopeusmittari: Golf 3. Sisältäen arkun, uurnan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. 044 970 8224. P. Hp. 046 545 3132. kesk. 2001 + moottori Yamaha 30hv, vm. 0400 281 991, (08) 712 150. Hp. Kolmio Sotkamo. 7/19, 2 x renkaat, km 245000, hp. P. yht. 040 513 2633 Kuhmo Nettihuutokaupalla Kuhmossa VARASTOJA yhdellä kaupalla 9 kpl www.huutokaupat.com/949600 Sorminiittokone. 0400 385 787. Kajaanilaista työvoimaa. Kipsilevyjen nostoon. P. Näkymät Pirttijärvelle ja erill. Musta peltikattomaali 50€/10l. Jarrulevyt etu: MB 84-93, Audi A4/ VW, Mazda 6 02-08. -58, uudet renkaat, etukuormaaja. Kajaani. 045 841 0605. 044 946 0701 www.rollimaa.. 044 533 8353. 044 280 3063. Kysy, et pety! 040 551 5335. P. 2900€. Kuljetus tarvittaessa. 0400 232 493. 050 570 3488. 040 528 5380. 050 303 0460. Heti vapaa. 300e. Suzuki PV rekisterissä tai oltava paperit kunnossa, myös varaosat. P. 50-luvulla. Etuiskarit: Avensis vm. Vast. P. iltaisin. Karjalankarhukoiran pentuja. Hirviparoonin Remu(FI45186/10) e. Uutta vastaava kuomullinen peräkärry. P. Huoneita saisi olla 4 tai enemmän. heinäkuuta 2018 14 16 Koti-Kajaani | Keskiviikko 11.7.2018 Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. Kaksio 59,5 m2, Lehtikankaalla. Kajaanissa. Moottorikelkka, vanhempaa mallia. Peräkärry / Lavetti kantavuus 2200kg, aukeavat laidat, 45€/ vrk. 61 m2, 2.krs. 0400 284 923. Ota uusi suunta elämääsi. Rivi/kerrostalokolmio 1.8 alkaen pienelle perheelle. Varaosa& Huoltopalvelu p. 08 741 068 Laatukeskus Heikura Ky, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Ossin Kodinkonehuolto Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. Aurinkoja noppapullo, Iittala, hopea, lelut, jousikeinutuoli ym. Hyvä kuntoinen. 045 110 9592. 044 522 0026. terassi, iso piha. P. 045 871 6603. P. 050 363 4745. Puh. 045 123 4568. Soita 040 588 1065. Seur. 044 951 5211. Pensasaidanleikkaukset ja pihapuunkaadot puh. Kuhmo. P. 00-12. Puh: 050 486 1213. 044 053 5575. Vapaa. Huippupaikalla Salmikatu 2. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. Kotimainen, lasikuituinen soutuvene Rommakkojärven rannalla Sotkamossa. Soita ja sovi ilmainen arviointi. krs, enint. Vm 1989. 040 516 4996. 1 h + kk, 29 m2, Teppanasta 1.8. Myös viallinen / kauan seissyt. 600€ /kk + sähkö. Moottorivene. Romu Green Steel Oy, 044 546 5294, 040 741 8436. Annetaan hyvään kotiin 2 kpl leikattuja tyttökissoja , sisäsiistejä, asuvat kerrostalossa, kesät maalla, toinen pyytää hiiriä, toinen ei. Erittäin siisti lasitetulla parvekkeella, järven rannassa. P. Yht.otot iltaisin p. 99/00. LomaRetroKirppis pe Pessimistipäivillä, la-su Paljakkatalossa. Jawa moottoripyörä vm. 0500 177 566. Parvekkeellinen kt-yksiö 28 m 2 Ämmänsaaren keskustassa. Katsastus voimassa 12/2019. P. 360 €/kk + vesi + sähkö. Siperiankissan pentuja! Tiedustelut/kotisivu: Mäntylän kissala Oulu, gsm 050 366 6720 Kuivaa 33 cm koivuklapia toimitettuna. Ota yhteyttä. Sähköist. 0400 120 350. Sähköt ja vesikaivot on. 040 759 2525. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. Vap. 2850e. P. Kuhmo/Sotkamo ok-talo. 050 551 5023. Tarjoa. Heti vapaa. Kajaani. Himmeä musta seinämaali 30€/10l. Luotettava auttaja/ennustaja. P. KalaPalta vene ja Honda perämoottori 11 hv. P. P. Puh. K a j a a n i n k e s k u s t a s s a K T 2h+k+parveke 51 m2. Rintamamiestalo 74 + 40m2. 1.9 Katso: Tori.. 0458716603. Myydään/vuokrataan kerrostaloyksiö järvinäköalalla, lasiparveke, Kuhmossa. Kaksio 50,5 m² Sotk. P. Ostetaan Htai p-auto, as.vaunu/auto, käteisellä. P. 03 -, Corolla vm. Myös unien tulk. Vuokra 450 e/kk + 1 kk vuokravakuus. p: 044-9784936 Voimaa autoon/pakettiautoon. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 toimisto@hautauspalveluhelmi.fi www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. 0400 192 940 miel. 040 410 4020 / Keränen. 0400 120 387. 2 km Lehtikankaan monitoimitalolle. Helkama & Merida polkupyörät. P. Pe-la 20.-21.7. Yksiö 28 m2, Kasakankujalta (Kajaani). Opel Astra -92 ja Opel Astra -00 tarjousten perusteella. Hp. Voimailulaitteita, soutu ja polku. 050 344 3020. Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. Soitto 0442750405 Halutaan vuokrata 2-3 h+k rt/kt 1. Kesäsiivous! Viking ruohonleikkurit suoraan tai vaihtaen. P. KT 2 h + k + s + parv. rantamökki. tlk nimim. Etsin 57 64vuotiasta naista kaikkeen hyvään yhdessäoloon ja tekemiseen. Vuokra 525+vesi ja sähkö ja yhden kuukauden vuokra vakuus. P. 2 opiskelijatyttöä haluaa vuokrata 2k+k Kajaanin keskustasta. Keskusta Kni 2h+k+ph+parveke. alkaen. 044 275 3765. P. Katso lisätietoja ja kuvat www.MyyJaOsta.com/1801011. Osoite Leväkoskentie 142, Takalo. Puh 050 355 9338. 0400 234 265. P. Ei tupakointia ja eläimiä. Uudet renkaat + vararenkaat. Vuokra 650e + sähkö + vesi. ILMALÄMPÖPUMPUT KODINKONEET KYLMÄLAITTEET l l l Hautauspaketit alkaen 590 e . P. P. 50h. Vuokra 400 e/kk. 61 m2 Kajaanin keskustasta. Puh. P. Weke katiskat, Lindeman verkot, Suomi veneet, Suzuki perämoottorit. P. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. Manu / 050 911 1280. kat. Parvekkeellinen yksiö Rajalähiöstä. Kirkkokatu, Kajaani. Uusia auton osia. Kaikenkuntoiset huomioidaan, oltava rekisterissä. 0400 586 055. P. Kadonnut Canon PoverShot digikamera. Vähän käytetty siisti ja ehyt Suvi 4120R, vm 2002. P. Puh. kats. Pieni, siisti ja rauhallinen asunto Kajaanista työssäkäyvälle ja liikunnalliselle naiselle. 044 344 6262. P. Remontoitu kt-kolmio 3h+k+s+parveke 76 m 2 , 2. Laadukasta, kuivaa koivupilkettä, 35 tai 50cm. Takalyhdyt: BMW E90 vm. 1988. Myytävänä Pese matot harjaamatta ! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. 0400 683 722. P. Romut ja romuautot ym. P. s 16.5.2018 i. Valmet 33, vm. Hinta 590e + vesim
lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Olemme myös Facebookissa. Ei laskutuslisää. Su 15.7. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. klo 9-10. Nimipäivät: Alisa, Aliisa Ortod: Aki, Eeli, Nikodemos, Teemu, Niko. Aurinko nousee kello 3.22 ja laskee kello 23.00. 4000 kpl Kustantaja: ............................ VIRTANEN PÄIVYRI Tänään on perjantai 13. 0400 684 347 Marko. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Aurinko nousee kello 3.19 ja laskee kello 23.03. Paluu n. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....126 € 6 kk maksuvälillä .......69 € 4 kk maksuvälillä .......46 € Vuosikerta .................192 € (hinnat sis. Kirkastussunnuntai Nimipäivät: Rauni, Rauna Ortod: Kerkko, Jutta, Vladimir. Tarjoa rohkeasti. Nimipäivät: Riikka Ortod: Eemeli, Eemil, Into. Sotkamo LT 2017 ................................. heinäkuuta Nimipäivät: Joel, Ilari, Lari Ortod: Kauri, Teppo, Teppana, Tapani. klo 12.30. Miss ä parh aimm at tarjo ukse t. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. heinäkuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 15 sarjakuvat B. 050 345 9237 Sotkamo. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... alv 24 %). Tervetuloa! www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. 32 mm, pituus 12,7 m, uudenveroiset. Mistä tänä än puhu taan . p. Pe 17.8. 23 mm, pituus 25 m, muoviletkua halk. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Aurinko nousee kello 3.16 ja laskee kello 23.06. Nimipäivät: Ossi, Ossian Ortod: Marina, Marketta, Maarit, Riitta, Arho. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Tutustumiskäynti hopeakaivokselle pe 27.7.2018. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Aurinko nousee kello 3.25 ja laskee kello 22.57. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Ti 17.7. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. 010 665 9013 www.sotkamolehti.fi Lähellä sinua!. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 1,80 e /rivi + alv 24% P. Tanssien aikana Napiksen lipunmyynnistä 30 €. La 14.7. liput ovelta 35 €. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. sähköpostit ........ Eija Kantola & Omega Linja-autojen aikataulut, esiintyjien esittelyt, kuvat ja videot tansseista www.napis.fi. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 1-5 hehtaarin tontti. Juha Tapio ja Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani sekä DJ Esko Eerikäinen. Lähtö linja-autolla kylätalo Tipsakan pihasta,Tipasojantie 71 klo 8.30. mennessä puh.040-75 73 263/Anne Lukkari tai 040-74 20 531/Päivi Laru-Lukkari. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Tipasojan kyläyhdistys/ Sotkamo Silver Haapalanlahden seudun kyläyhdistys kutsuu kyläläisiä ja kesävieraita kahville ja tutustumaan Haapalaan ke 25.7.2018 klo 15-18. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Järj. klo 20.00-01.00 Huom! Pe 17.8. Aurinko nousee kello 3.31 ja laskee kello 22.51. Toiveena n. La 21.7. Tiedustelut 040 761 8165. Aurinko nousee kello 3.28 ja laskee kello 22.54. TILAA NIIN TIEDÄT! p. Nimipäivät: Reino Ortod: Teino, Aila, Aili. Ke 18.7. Tarja 045 1381399, Aino 040 7730274. Perjantaina 13. P. Liput ennakkoon www.lippu.fi, 30 € + kulut. Aurinko nousee kello 3.14 ja laskee kello 23.08. Keskikesän huumaa Jarkko Honkanen & Taiga Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Muoviletkua halk. Ma 16.7. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Heinäkuun suurtansseissa Katri-Helena, Tulipunaruusut ja Läpivalaisu. To 19.7. 044 533 8353 ossinkodinkonehuolto@gmail.com www.ossinkodinkonehuolto.com OSSIN KODINKONEHUOLTO MYYNTI ASENNUS HUOLTO LÄMPÖPUMPUT KODINKONEET ENEMMÄN TERÄSTÄ – VÄHEMMÄN MUOVIA Toimimme koko Kainuun alueella! RUOKALISTAT Kotihoitoateriat vko 29 Ma: nakkikeitto, juustoviipale, tuorepala, puolukka-karpalokiisseli Ti: broilerikastike, perunat, lämmin kasvis, salaatti, mansikat ja karamellivanukas Ke: jauheliha-perunalaatikko, lämmin kasvis, salaatti, hedelmärahkavaahto To: sinappinen uunikala, perunasose, lämmin kasvis, salaatti, punaherukkakiisseli Pe: karjalanpaisti, perunat, lämmin kasvis, salaatti, aprikoosikiisseli La: jauhelihakääryleet, ruskeakastike, perunat, kasvislisäke, mustaherukkakiisseli Su: uunilohi, perunasose, kasvislisäke, karviaiskiisseli ravintola messi | kainuuntie 14 | 88600 sotkamo | 08-6660600 avoinna: su–to 11–22, pe–la 11–24/o2 Perjantaina lauantaina Messin viikonloppu terassi KaraOKe klo 20-24 terassi BÄnDi klo 21.30– lOs testiculOs herManOs BanD VaPaa PÄÄsy! www.ravintolamessi.fi Ostetaan PÖRSSI Omakotitalotontti Sotkamon kunnan alueelta. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Säävaraus. Ilmoittautumiset pe 20.7 mennessä. P. Ilmoittautumiset ti 17.7. Nimipäivät: Sari, Sara, Saara, Salla, Sarita, Salli Ortod: Riina, Teijo, Serafim. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... H Liput vain 16 € H Karaoke H Mahtavat maisemat H B-oikeudet H H Naisten valtaa H Maksuksi käyvät liikuntaja kulttuurisetelit H H Lipunmyynti alkaa klo 19.30 H la 14.7. Myydään Järvikalaa Sotkamon Työväentalon pihalla lauantaina 14.7. alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia
Päivälämpötila 23...26 astetta. Edellisessä startissa ruuna ravasi ennätyksensä auton takaa ja oli viides. Ravia mennessään Pontriot voisi vähän menestyäkin. 050 314 5004 ma-pe klo 8-16 toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Akkoniementie 4, 88600 soTkAmo Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Tänään perjantaina Kajaanin raveista suurimmat setelit kuittaa kylmäveristen Nordic Cup-lähdön voittaja. Hyppyihin ei tässä ole varaa. Nordic Cup houkutteli hevosia laajalta alueelta Oulun Lippo valkoinen Sotkamon Jymy 1-2k (5-4)(3-23)(2-5) Jymyn palkitut: I Nea Tuikka, 3+5/7 II Emmi Helmi Erkkilä, 1+5/3 Sotkamon Jymy Kempeleen Kiri White 1-2k (15-10)(2-4)(4-5) Jymyn palkitut: I Nelli Huotari, 1/2 II Minttu Järvelin, 1+3/1 Tuloksia Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Juha Föhr +24 +23 +24 +24 1 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +24°C 1 +24°C 2 +27°C 3 +26°C 4 Sodankylä +30,1 °C Juuka +4,5 °C Heikkoa tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä, yksittäisten ukkoskuurojen mahdollisuus. Valtrauksen ravikuningatar Ujan kahdeksanvuotias jälkeläinen ei ole vielä suuremmin säväyttänyt. Kainuulaishevosia edustaa tässä lähdössä sotkamolaisen Ari Komulaisen omistama Pontriot. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +21°C 2 +20°C 2 +21°C 2 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 24 27 23 22 26 22 25 22 23 22 25 24 25 28 26 25 27 25 25 24 24 25 25 26 25 30 28 27 30 27 28 27 26 28 27 28 25 25 25 25 25 25 27 26 4 3 4 3. Riordan Kronos, Obrigado. Toisessa ja kolmannessa kohteessa ovat aika selkeät suosikit. Hyvän lähtöpaikan turvin mahdollinen menestyjä. heinäkuuta 2018 LIPUT ENNAKKOON VERKOSTA TAI MYYNTIPAIKOISTA JYMYKAUPPA.FI RAVINTOLA MESSI MODA PAJAKKA SOTKAMO, KUHMO, SUOMUSSALMI JA KAJAANI BREAK SOKOS HOTEL VUOKATI HYVÄN OLON PUOTI VUOKATTI SUPER PARK VUOKATTI ENNAKKOHINNAT TO / PE / LA alk. Laukka oli hidasta menoa Ylivieskassakin. Lähdön ykköspalkinto on 1 500 euroa. Lähtö 10: Kuurankarvaus, Taga Odin, Tähtiliisu. Ruuna oli maanantaina Ylivieskassa yhdeksäs ennätystuloksellaan 32,1a. Lähtö 9: Kingkong Tooma, Dewey Mustang, Fast Icon. Mielenkiintoinen osallistuja on Tupenrapina. Pontriotin rattaille Kajaanissa istuu Keijo Hakala. Vihjeet Kajaaniin 13.7 klo. Lähtö 2: Doreeta, Kice, Moro Mustang. 010 665 9013 Konttori avoinna 9.7.-3.8. Lähtö 4: Kojamo, Hillervo, Raama. Lähtö 8: Tip Chip. Lähtö 6: Kurir Brodee, Sunday´s Robertta, Lucas Gran. 010 665 9013 ma-pe klo 8-16 TilAusAsiAT asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoiTusAsiAT ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi ToimiTukselliseT AsiAT p. Nordic Cup on illan Toto4-pelin avauskohde. Lähdön suosikki Kojamo saapuu Kolarista. 18.00: Lähtö 1: Forgetmenot Sisu, Davy Dreasure, Daisy Mustang. 16 SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 13. 15 €/pv KESKIVIIKKONA TORSTAINA PERJANTAINA LAUANTAINA LASTEN PORSAS JUHLAT alkaen klo 16.30 showtime 18.00 asiakaspalvelumme palvelee puhelimitse ma–pe klo 8–16 p. Tavallista parempi palkinto on houkutellut hevosia laajalta alueelta. Kolmannen kohteen Kurir Broddea voisi ajatellakin rivin varmaksikin. Lähtö voitetaan tähtiaikaisella tuloksella. ma-pe klo 9-11 AsiAkAspAlvelu p. Lähtö 5: Replay Pellini, Sivori Effe, Texas Gel. Lähtö 3: Margetta, Liiseriina, Markin Satu. Lähtö 7: Ambrorgio, E.V.Jory, Blued Fiin. Päätöskohteessa kotiradan Ambrogio otetaan aikaisin mukaan peleihin. Suosikkeihin lukeutuu Kuortaneelta Kajaaniin tuleva Raama