>>4
NRO 38
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
PERTTI GRANQVIST
Ämpärikaupalla kalaa
Kuore alkoi nousta sunnuntaina kohti Kallioista.
Ontojoella on taas
vuoden tauon jälkeen
lipottu kiiltäväkylkistä
kalaa. >> 10
Tunnustus
menestyksestä
Koulussa ja urheilussa
menestyneet lukion
opiskelijat palkittiin. >> 2. 6 414880 144565
15020
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
Nopeusrajoitus
Pohjoispuolen
tiellä ajetaan
nyt kahdeksaakymppiä. TOUKOKUUTA 2015
Salmelanranta
Pakela Oy:n
tavoitteena on
myydä ostamansa
tilat eteenpäin. >> 18
Kunnostajat palkittiin
Hanke: Elävä Kainuu Leader palkitsi Päivärinteen paluun
uun >> 8
Pääkirjoitus: Sotkamossa kehitys lähtee pienistä ja keskisuurista yrityksistä. >> 8
Vuokatin Veto
valmiina kesään
Reeta Korhonen (21)
edustaa kokemusta
nuoressa Vuokatin
Vedon joukkueessa. >> 9
TORSTAI 14
Mukavan tuntuista kun haavi tutisee
kuoreiden uidessa siihen. Ainakin viiden vuoden ajan olen ollut
täällä joka kerta kun kuore on noussut. Yli 10 vuoden ajan olen
täällä käynyt. Vain Kuhmossa ja Suomussalmella on hoksattu laittaa tarjonta esille myös suosittuun Elämyslahjat.?-palveluun.
Mitä, jos ylioppilaalle antaisikin lahjaksi Karhuyön Martinselkosessa. Olen aina pitänyt päivistä, joihin kuuluu lahjapaperien rapinaa, korttien väsäämistä,
lauluja sekä tärkeiden ihmisten tapaamista.
Olen yksi niistä, joka pähkäilee mielellään päänsä puhki, miten ilahduttaa toista. Ja mikä parasta, niistä jää usein mukava
muisto, jota ei tarvitse mahduttaa pölyttymään olohuoneen
vitriiniin.
Viime kesänä vein synttäreitään viettäneen siskoni harjoittelemaan Kainuuseenkin rantautunutta trendilajia,
SUP-lautailua. Sitä kautta syntyy uutta.
www.sotkamolehti.?
?Aivan väärät perusteet
pohjoispuolen nopeuden
pudottamiselle. ja ennen kaikkea lahjoja. Se tekee yllätyksen hankkimisesta han-
A
Jos ylioppilaalle
antaisikin lahjaksi
Karhuyön?
kalampaa. Ennemmin
eteläpuolen voisi laittaa
alemmalle nopeudelle
ympärivuotisesti. Monesti elämyslahja ei tule sen kalliimmaksi kuin perinteiset kipot, kupit ja
kynttilänjalat. Molemmat saivat kaupan päälle leveän hymyn.
Elämyksiä tarjoavia yrityksiä löytyy Kainuusta pilvin pimein. Olen ollut täällä mukana pikkupojasta lähtien.
Markus Makkonen
Sotkamo
Se kun saa kalaa ja saa paljon kalaa. Se on
nimittäin vaarallisempi kuin
pp ikinä.?
Kai se ekonomikin
täyttää ehdot?
Nimimerkki ?Talousviisas tavitaan?
kommentoi Sotkamon
kunnanvaltuuston päätöstä hakea
talousjohtajaksi maisteria.
Verkossa kommentoitiin pohjoispuolen tien
nopeusrojoitusten alentamista.
Gallup: Mikä kuoreennostossa viehättää?
Kuore on hyvä kala. Jokainen hyödyntää sitä osaamista ja ammattitaitoa, jota on pystynyt
hankkimaan omalla työurallaan.
On hienoa, että Sotkamossa on pystytty
luomaan kehitystahtoinen yrittämisen kulttuuri. Se lähtee tietenkin paikallisista yrittäjistä, ihmisistä. Valtakunnallisesti teollisuuden ja laajemmin muunkin
yritystoiminnan investoinnit ovat supistuneet minimitasolle.
Onneksi Äänekoskella on käynnistymässä
uusi biotuotetehdashanke ja Kuopiossakin on
vireillä samanlainen hanke. Tai 50-vuotiaalle jännittävän koskiuinnin
Pajakkakoskessa?
Jos on oikein nokkela, elämyslahjan voi suunnitella myös
aivan itse. Siihen kannattaa kannustaa ja opastaa myös nuoria. Mukava tapahtuma kaikkineen.
Pekka Voutilainen
Kuhmo
Se tässä viehättää, että kalaa tulee ja sitä saa
nostaa. SOTKAMO Torstaina 14. Niiden taustalla
on suuri raha.
Sotkamossa isoja valtakunnallisia hankkeita ei ole nyt näköpiirissä. Mummoni taas sai lahjaksi sileät kantapäät,
kun joutui Garra rufa -kalojen syötiksi kalapedikyyriin. Pienempänä
en malttanut pitää toisille tekemiäni tai ostamiani lahjoja
salassa juhlapäivään saakka. Siihen mennessä täytyy selvittää, mitä ihmettä
tarkoittaa Minecraft.
T
alouden alakulo on nostattanut
Suomessa pessimismin aallon.
Viimeisen neljän vuoden aikana
six-packistä neljän puolueen hallitukseksi kutistunut Kataisen ja
Stubbin vetämä hallituskoostumus ei pystynyt luomaan kehitykselle virettä. Valmistele piknikkori täyteen herkkuja, ja vie
synttärisankari Hiukkaan tai vaikkapa vaarojen näköalapaikalle nauttimaan kesäpäivästä.
Poikkeuksen elämyksillä lahjomiseen tekevät kummilasten syntymäpäivät. Joka vuosi olen käynyt, silloin kun kuoretta saatu. Toivottavasti kaivostoiminta saadaan kuitenkin pidettyä elin-
voimaisena ja samalla ympäristön kannalta
entistä turvallisempana.
Sotkamossa kehitys lähtee pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Keväällä odotan kuoreen nousua kuin hepo heinäkesää.
Alpo Härkönen
Kuhmo
Aikaisemmin kävin koirille hakemassa. Jokaisen yrittäjän työ on arvokasta. Tiukkaa tekee vieläkin, myönnetään.
Nykyisin hankin enää harvoin paketoitavia lahjoja, sillä
varsinkin varttuneemmilla lahjottavilla tuppaa olemaan
kaikkea liiaksi asti. Koiria
ei enää ole, mutta syöttikaloiksi ja syöntikalaksikin haen kuoreita. Ja ollaan käyty, vaikka kuoretta ei olisi saatukaan.
Aleksi Piirainen
Sotkamo. Mitä ostaa sellaiselle, joka ei oikeasti tarvitse mitään?
Paras ratkaisu on antaa lahjaksi elämys. Koiralle käyn hakemassa
kuoreita. Se on selvästi havaittavissa esimerkiksi Salmelanrannan alueella.
Vanhan meijerin ympäristöön on muodostunut jo nyt kymmenien pk-yritysten verkosto,
jossa toimii päteviä, kehityshakuisia ja -haluisia yrittäjiä. toukokuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 14.5.2015
Jonna Karjalainen
Päätoimittaja Martti Huusko
jonna.karjalainen@almamedia.?
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden toimittaja.
Lahjaksi
elämys
Sotkamossa kuljetaan
vasten alakulon valtavirtaa
K
uulun niihin ihmisiin, jotka rakastavat
juhlia . Tänään juhlitaan 7-vuotiasta Eetua
(Onnea!)
??????. -24% ??. toukokuuta 2015 SOTKAMO
3
7.5.
7.5.
pe-ssuu 15.-1
.
pe-su 15.-1
ERÄ
749 399
Tuore
lohi?lee
vakuumi,
Norja
KG
rajoitus
2 pkt/talous
199
7.5.
Kaesan
ruisleipä 700g
399
139
KPL
Akonlahden
jääsalaatti 100g
PS
KPL
Valio
Arkijogurtit
1kg
Valiojogurtti
maustetut jogurtit
2?
10
PRK
Ilman korttia tai yksittäin
0,49 prk (2,45/kg)
Sotkamo
p. 020 7940 775,
ma-pe 8-21, la 8-20, su 12-18
RS
Perjantaina
Sotkamon
myymälässä
KAESAN
KOTILEIPOMON
tuote-esittely
9XRNDWLQ
3DOYHOXNHVNXV 2\
????????. ??????
??. 1 kg
Vuokatti
p. 020 794 0770,
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
PRK
Valio
Arkijuusto
1,25 kg
Atria hiillosmakkara 400g
PKT
2 PKT
K-Menu
appelsiini- ja omenamehu 1L
Suosimme
suomalaista
Valio
oivariini 600g
PRK
tuotantoa ja valmistusta.
Meillä valikoimissa
yli 400
RS
tuotetta.
599 069
KPL
200 g (1,00/kg), ei laktoositon
149
100 G
499 099
300 515
075 329
RS
600-640 g
(7,79-8,32/kg)
maustamaton
ja maustettu
Nämä tarjoukset voimassa ma-ke 18.-20.5.
-59 %
KPL
Fresh
salaattibaarin
tuoreet salaatit
HK viljaporsaan
ulko?leepihvi
KG
kermajuusto
900-1000 g
pe-su 15.-1
Suomalainen
tomaatti
pe-la 8.-9.5
K-ruokamestarin
grillattu jyväbroileri
Miniluumutomaatti
250 g (2,76/kg),
Espanja
raaka-paino n. Torstaina 14. TAX FREE
(Jari Jokelainen) ja Leena Penttinen (Sirpa Moilanen). Tuskin Kiinteistö-Kaisakaan meille pärjäisi, Antti Kela heittää.
Isännät Kela ja Korhonen
sanovat myyneensä noin
kuukauden aikana jopa 6 000
neliötä.
Haastattelen Antti Kelaa ja
viime talven aikana mukaan
omistajaksi tullutta LVI-Palvelu Korhonen Oy:n toimitusjohtaja Joni Korhosta
hulppeassa rakennuksessa
Pirttijärven rannalla.
Entisen Kainuun Osuusmeijerin pääkonttorin omistaa Kiinteistö Osakeyhtiö
Salmelanrannan ?kiinteistömogulit. Puolanka: Tuomo Seppänen (Johan Heino).
Hyrynsalmi: Esa Kemppainen (Maija Juntunen). Kaikkiaan Pakela Oy on
ostanut 7 000 neliötä. Kuhmo: Jari
Kanerva(Esa Haverinen),
Matti Komulainen (Martti
Huusko).
Suomussalmi: Tuomas
Pyykkönen (Yrjö Moilanen),
Timo Matero (Matti Kaikkonen). päivinä järjestettävät
valtakunnalliset yrittäjäpäivät ovat Kainuun Yrittäjille
kuluvan vuoden kovin haaste. Lauantaina Kuhmossa järjestetyssä yrittäjien aluejärjestön varsinaisessa kokouksessa todettiin, että ensimmäistä kertaa maakuntakeskuksen ulkopuolella järjestettävä tapahtuma työllistää
koko Kainuun yrittäjäkenttää.
. toukokuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Pakela
Oy ostaa
ja sitten
myy
Hurja vauhti: KiinteistöKaisakin olisi jäänyt
toiseksi Kelan Antin ja
Korhosen Jonin kanssa
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Viime lokakuussa tapahtui
entisen meijerin, nykyisen
Salmelanrannan omistuksessa suuria muutoksia. Tontin rakennusoikeus
kuuluu kokonaan Päämajalle.
A
Kaikkiaan
Pakela Oy on
ostanut noin
7 000 neliötä.
Ja myynyt ne
melkein saman
tein eteenpäin.?
Entisellä Kainuun Meijerillä neliöitä riittää. Ristijärvi: Olli Pietilä (Mikko Tolonen).
Aluejärjestön jäsenmäärä
on pysynyt hyvällä tasolla.
Kainuun Yrittäjillä oli vuoden
2014 lopussa 1 290 jäsentä.
Kaikista Suomen aluejärjestöistä se on kolmannella sijalla 46 prosentin järjestäytymisasteellaan.
Eniten eli kolme prosenttia jäsenmääräänsä kasvatti
vuonna 2014 Kainuun paikallisyhdistyksistä Suomussalmen Yrittäjät.. Sen jälkeen on tapahtunut vielä
suurempia muutoksia.
. Ja
MARTTI HUUSKO
Yrittäjäpäivät
yhteisenä haasteena
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.?
Vuokatissa tulevan lokakuussa 2.-4. Pakelan osuus on puolet Päämajasta. Niin rakennettuja
kuin rakentamattomia.
Salmelanranta Oy, josta
Antti Kela omistaa puolet, on
myynyt Pakela Oy:lle ?riskialttiita. Ennakkoilmoittautumisia on tullut runsaasti, siksi
voimme suhtautua päivien
onnistumiseen toiveikkaasti,
totesi Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Pekka Ojalehto.
Tavoitteeksi on asetettu,
että Vuokatin yrittäjäpäiville
osallistuu ympäri Suomea yli
2 000 yrittäjää perheenjäsenineen.
Kainuun Yrittäjien puheenjohtajana jatkaa edelleen kaksivuotiskaudella
2014?2015 Timo Leppänen.
Sotkamon Yrittäjien puheenjohtaja Juha Leinonen (edessä vasemmalla) valittiin aluejärjestön hallituksen varapuheenjohtajaksi.
Varapuheenjohtajiksi kokous
valitsi uudelleen Miariikka
Tervosen Kajaanista ja Juha
Leinosen Sotkamosta.
Aluejärjestön hallituksen
kokoonpano sen sijaan
muuttui jonkin verran.
Hallituksen jäsenet Kajaani: Risto Haverinen (varalla
Pekka Nevala), Arto Okkonen
(Petri Kemppainen), Ismo
Jauhiainen (Jukka Kärnä) ja
Miariikka Tervonen, vpj.
(Maarit Kemppainen).
Sotkamo: Juha Leinonen,
vpj. Paltamo: Reijo Moilanen (Päivi Leinonen). Sitten on
omistusta pilkottu pienempiin yhtiöihin, aloittaa tilanteen kuvailemisen Salmelanrannan toimitusjohtaja ja
hallituksen puheenjohtaja
Antti Kela.
Viime lokakuussa aikoinaan Valiolta meijerin alueen
rakennuksineen ostaneesta
yhtiöstä lähtivät omille teilleen Ilpo Antikainen ja
Pentti Huttunen.
Heidän tilalleen ovat tulleet omistajiksi Antti Kela ja
hiukan myöhemmin Joni
Korhonen Pakela Oy -yrityksen kautta.
. Joni Korhonen (oik) ja Antti Kela Päämajan eli entisen Kainuun Meijerin pääkonttorin edustalla.
SSR Päämaja. Onko käynyt näin, että
Kainuun Osuusmeijerin enti-
set rakennukset ovat joutuneet Antti Kelan omistukseen?
Antti Kelan mukaan näin
ei ole käynyt. Kirjoitusvirhettä nimessä ei ole, R-kirjain
kuuluu lyhenteeseen.
Päämajan omistavat Salmelanranta, Elokuvateatteri
Kinovisio ja Pakela Oy. kohteita kohtuullisella hinnalla.
. SOTKAMO Torstaina 14. Eikä ilman Joni
Korhosen mukaan tuloa olisi
suurten neliömäärien liikuttelu onnistunut.
Entisen meijerin neliöt vaihtaneet omistajaa viimeisten
kuukausien aikana.
. Salmelanranta on omistanut aluksi kaikki
Sotkamossa yrityspuisto on noussut ja tuottanut korvaavia työpaikkoja yksityisten yrittäjien rahoilla. Salmelanrannasta on
tullut Sotkamon oma Renforssin Ranta, yrityspuisto.
Kajaanin Renforssin Rannan ja Sotkamon Salmenrannan toiminnan olennaisin
ero löytyy rahoituksen lähteistä. Tässä tehtiin ennen juustoleipää.
Mitä sitten tehdään tulevaisuudessa, sitä ei vielä tiedetä.
Se tiedetään, että nyt on
entisen Kainuun Osuusmeijerin alueella jo 40 yritystä.
Jos samaan alueeseen katsotaan kuuluvan entinen leipomon kiinteistö ja Tuottajantien toiseltakin puolen yrityksiä, on luku vieläkin suurempi.
. Torstaina 14. Kivitalotehdas oli epäonnistuneeksi tuomittu yritys.
Jatkossakaan ei kunta rahaa ole syytämässä Salmelanrantaan.
Mahdollisesti opasteviitat
kunta laittaa. Päämajan puolellakin 1 500 neliötä.
Joni Korhonen sanoo erityisesti Salmelantien itäpuolen kiinnostavan ostajia.
Lopuksi Antti kertoo kevennyksen.
. Sellaiset kustantavat yritykset itse.
Yksi ensimmäisistä Salmelanrantaan tiensä löytäneistä
yrityksistä oli Sotkamon Kirjapaino.
. 040 751 1749
titta.toivanen@almamedia.?. myymään rakennusoikeuksia.
Salmelantien itäpuolella
rakennusoikeutta on 17 000
neliötä. 040 587 2067
niina.kauppinen@almamedia.?
Eine Kotamaa
p. Päämajan osakkeita ei myydä.
. Meillä olivat toimitilat
ennen tänne tuloa Hirvenniemellä. Kävin
katsomassa sitä Esplanadia,
niin ei kovin kummoista maa
siellä ollut. 050 315 5849
eine.kotamaa@almamedia.?
Titta Toivanen
p. toukokuuta 2015 SOTKAMO
5
PERTTI GRANQVIST
PERTTI GRANQVIST
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen jututti tauolle tulleita Kari Simosta ja Mikko Laitista.
Yrityspuisto ilman tukia
myynyt ne melkein saman
tein eteenpäin. Kuljetusyrityksistä kirjapainoon ja siltä väliltä elokuvateatteria unohtamatta.
.(6b7($77(5,7
Julkaisemme ti 23.6.
lehdissä kesäteattereista ja
ruoka- ja majoituspaikoista
suositun koosteen.
Lähde sinäkin mukaan!
1x100
Suomussalmen
kesäteatterissa 2015:
Hattu päästä,
hyvät herrat!
Kuva: Ulla Schroderus
)
(39x100mm
1x50
)
(39x50mm
100. 60?
175?
0mm)
2x100 (82x10
Hinta sisältää
alv ja
valmistuksen.
Yrittäjä!
Paikallislehtiemme avulla
pääset suoraan kuluttajan syliin,
kahvipöytään ja odotettuun
lukuhetkeen.
Aineistopäivä 12.6.
Lukijoita
52.000 kpl!
n
si oleva
lu
te
it
o
m
il
n
a
th
a
lu
Ha
+ KATTAVAA + TEHOKASTA
+ VAIVATONTA + EDULLISTA
Niina Kauppinen
p. Vapolle myytiin maata,
niin he sanoivat maan olevan
Esplanadin hinnoissa. Tietysti siellä
on sellaisia kohteita, joissa on
esisopimus on tehty ja käsiraha maksettu, Kela sanoo.
Pakela Oy:n tavoitteena on
myydä omistamansa neliöt
eteenpäin. Vaan ei isoja
opastetauluja, joissa ovat yrityksien nimet. Hyville yrityksille
ja yrittäjille. Tässä ovat omat hyvätkin puolensa.
Entä sitten kun ei ole enää
myytävää?
Kun valmiit rakennusneliöt on myyty, keskittyvät
?kiinteistömogulit. Silloisiin tiloihin
tuli Kainuun pelastuslaitos ja
meidän piti etsiä uusi paikka.
Vaihtoehtoja ei ollut, yrittäjä
Kari Simonen kertoi.
Ensimmäinen vuokranantaja oli silloin tilat omistanut
Valio.
Aimo Korhonen sanoo olevansa erityisen iloinen yritysten monipuolisuudesta.
. Ei
erilaisten tukien avulla.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja sanookin Salmelanrannan olevan paikan, jossa kunta ei ole onnistunut
missään yrityksessä.
Ensiksi oli puhelinmyyntiyritys ja sitten kivitalotehdas.
Puhelinmyyntiyrityksen
historia jäi lyhyeksi.
. Katsomassa kuinka
Salmelanrannan yrittäjillä
menee.
Kaakelilattiaisessa hallissa
Aimo vilkaisee ympärilleen
todeten:
. Pirun ahdasta oli
vain.
Salmelanranta:
Yksityisellä
rahalla
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Usean sadan neliön kokoinen
tila muistuttaa menneistä
ajoista entisen meijerin tuotantorakennuksessa.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen
on lähtenyt pistäytymään
kainuulaisten maidontuottajien entisen ylpeydenaiheen
tontilla
APDPB8LGG8%=@. ALLE 13-VUOTIAAT ILMAISEKSI
/SUPERJYMY
#YHDESSÄPAREMPIA #SUPERJYMY
JLG<IAPDP%=@ . Talousjohtajan kelpoisuusehtona on
nyt ylempi korkeakoulututkinto.
Aiemmin kunnanhallitus
esitti talousjohtajan kelpoisuusehdoksi soveltuvaa korkeakoulututkintoa, mutta
valtuusto muutti ehtoa soveltuvasta ylempään korkeakoulututkintoon. Uusi kelpoisuusehto tarkoittaa käytännössä maisterin tutkintoa.
Talousjohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa
olevana työsuhteena.
Kunnanhallitus päätti pyytää teknisen johtajan virkaan
haastatelluista kuudesta
henkilöstä Jorma Bergin ja
Kari Pehkosen psykologin
soveltuvuusarviointiin.
Berg on rakennusmestari
Siilinjärveltä ja Pehkonen
diplomi-insinööri Sotkamosta. toukokuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Talousjohtajaksi kelpaa maisteri
PERTTI GRANQVIST
Kh: Teknisen johtajan
valinta etenee
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Sotkamon kunnanhallitus
päätti julistaa avoimeksi talousjohtajan viran. Kelan
kertoman mukaan nyt ostettavan määräalan kautta järjestetään tieyhteys Tuottajantien suuntaan.
Tällä hetkellä liikenne
Tuottajantien suuntaan kulkee piha-alueen läpi.
Sotkamon kunnantalolle on tulossa kaksi uutta viranhaltijaa eli talousjohtaja ja tekninen johtaja.
Kunnanhallitus käsitteli
asiakkaaksituloselvityksen
tekemistä Kunnan Taitoa
Oy:n kanssa.
Kunnanhallitus päätti, että
Sotkamon kunta osallistuu
asiakkaaksituloselvitykseen.
Sotkamon kunta tekee oman
päätöksensä mahdollisesta
ryhtymisestä Taitoa Oy:n
osakkaaksi ja asiakkaaksitulosta tehdyn selvityksen jälkeen. OPISKELIJAT 10 . SOTKAMO Torstaina 14. Tarjouksen kohteena olevan määräalan pintaala on 5 480 neliötä.
Tarjouksen yhtiön puolesta tehnyt Antti Kela oli esittänyt kauppasummaksi 14
000 euroa. Aiemmin kunnanhallitus oli päättänyt, ettei selvitystä tehdä.
Kunnanhallitus nimesi
kunnan edustajaksi vuoden
2015 kutsuntoihin Yrjö Sorvarin ja varaedustajaksi Juhani Määtän.
KAUDEN 2015 KOTIAVAUS!
?<C8KFIJK8@E8 (+%,% BCF (, . Sotkamon kunnan tekni-
sen johtajaan virkaan haki 14
henkilöä.
Virka tuli avoimeksi pitkäaikaisen viranhaltijan Pentti
Piiraisen jäätyä viime vuoden puolella eläkkeelle.
Kunnanhallitus hyväksyi
Kiinteistö Oy SSR Tuotantohallin tarjouksen määräalasta
Lisä-Pulveri nimisestä kiinteistöstä. JYVÄSKYLÄN KIRI
OTTELUISÄNTÄNÄ
VALTAKUNNALLINEN
PIHAPELIPÄIVÄ
LIPUT
AIKUISET 13 . HIUKAN PESÄPALLOSTADIONILLA
SOTKAMON JYMY
vs. Neliöhinta on
noin 2,50 euroa.
Toimitusjohtaja Antti Kela
kertoi määräalaa tarvittavan
Yrityspuiston liikenneyhteyksien järjestämiseen. ELÄKELÄISET 10 ?
13-18 VUOTIAAT 5
pantit 0,90
Ma?ke 8?21
Torstaina 14.5. suljettu, pe 8?21
Lauantaisin 8?18
Sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20,
Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu
la 8?21 ja su 12?21. Kajaanissa klo 13
pelattavaan Nai?en Ykköspesiksen
KPK-Hämeenlinna -otteluun tai
klo 17 pelattavaan Nai?en Suomensarjan Vuokatin Veto-Raahe -otteluun.
3
Suomalainen
89
7
Suomalainen
49
Atria
Viljaporsaan
fileepihvit,
Florida, 1 kg
3
Suomalainen
99
HK
Viljaporsaan
kasslerpihvit,
marinoitu, 3 kpl,
450 g (8,87/kg)
0
99
Atria Atrilli
Grillimakkara
400 g (2,48/kg)
1
49
Vihreä
kesäkurpitsa
1-lk, alkuperämaa
Espanja
voimassa ma?su 11.?17.5.
Suomalainen
0
98
Vaasan
Ruispalat
6 kpl, 330 g
(2,97/kg)
4
95
Valio Oltermanni
Kermajuusto, myös 17 %
0,9?1 kg (4,95?5,50/kg)
kg
kg
Kariniemen Kananpojan
Grilliboxi
n. klo 10 alkaen.
Liput käyvät su 17.5. 1,7 kg
0
Suomalainen
98
Champ
Herkkusienirasia
200 g (4,90/kg)
1-lk
voimassa ma?su 11.?17.5.
Suomalainen
3
99
Pingviini
Jäätelötuuttipakkaus
8 kpl, 544?552 g
(7,23?7,33/kg)
5
95
Kotimaista
Kivennäisvesi tai Vichy
12 x 0,33 l, 3,96 l (1,05/l)
sis. Torstaina 14. pantit 1,80
2
99
Pepsi Next
6 x 0,33 l, 1,98 l (1,06/l)
sis. toukokuuta 2015 SOTKAMO
7
KPK:n ja Vuokatin Vedon tytöt jakavat
Ilmaisia pääsylippuja
Kajaanissa su 17.5.
pelattaviin
pesäpallo-otteluihin!
Lippuja jaossa 200 kpl
Sotkamon S-marketissa ja
100 kpl Vuokatin S-marketissa
lauantaina 16.5
Frostgun
BA)
Mikko Rehnberg (I. EST open SS, 3.
SUI Ch 8A)
Roope Rautiainen (3. Lukuvuoden aikana parhaiten menestyneet saivat pokaaleja, kiertopalkintoja sekä stipendejä.
2 vuosikurssi
Bobrovich Julia
Dmitrieva luliia
Erkkilä Emma-Helka
Heikkinen Suvituuli
lmmonen Sara
Jansa Sanna
Kaikkonen Emmi
Koivusalo lra
Korhonen Atte
Korhonen Elisa Päivikki
Korhonen Tiia Mirjami
Lehtola Emma
Macario Mantsinen Emily
Sipilä Turo
Vikström Vera
Hiihtolajit
Karin Kiulu
1. SM Ruka SS)
Walter Widercrantz (I. Tunnetuin tapahtumista on juhannuksen väliyön iltamat.
. Sony Xperia
snb fest BA, I. Alussa on pieni luento ja
sitten bändit soittavat.. Palkinnon vastaan ottanut vienti-
nä hankkeena.
. Menestyy niin urheilussa kuin koulussakin.
Koulunsa ja lajinsa esimerkillinen edustaja:
Petra Hussa ja Patrik Wahlsten
Lumilautailu
Peetun Pulkka
Mikko Rehnberg
Vuoden valmentaja
Juho Halonen
Kukitukset:
Ampumahiihto
Julia Koivisto(kulta)
Jessika Rolig(3x kultaa)
Greta Kurkinen(2x pronssi)
Anton Pyssysalo (kulta, hopea, ja 2x pronssia)
Tuomas Harjula(2x kultaa, 2x
hopeaa
ja
SMhopea(maastohiihto)
Olli Jaakkola:(3x kultaa)
Aapo Erkkilä: (pronssi)
Lumilautailu
Ella Klemola (3. Kanttiinin puoli tehtiin
lähes kokonaan uusiksi ja
vaihdettiin tuplaikkunat.
Elävä Kainuu Leader ry rahoitti 33 000 euron suuruista
hanketta 60 prosentin verran.
. SOTKAMO Torstaina 14. vuosikurssin poika, joka on
parhaiten menestynyt sekä
koulussa että urheilussa:
Lauri Mannila
Sompalan Malja
Tyttö, joka on eniten edistynyt lajissaan vuoden aikana:
Anni Alakoski
SkiVola-stipendi
Tunnollinen harjoittelija:
Sanni Alatalo, Vilma Nissinen ja Lauri Gummerus
Urheilulukion tukiyhdistyksen stipendi
Parhaiten urheilulukiota
edustanut: Kalle Järvilehto
Patrol Stipendi
Parhaiten menestynyt tyttö
ja poika: Senni Vuolle ja Turo
Sipilä
Parhaiten menestynyt ampumahiihtäjä
Tuomas Harjula
Tour De Vuokatti voittaja
Sanni Alatalo ja Turo Sipilä
Pesäpallo
Pasin Pytty
Tyttö- ja poikajoukkuepelaajalle, jolla on nöyrä ja kova
asenne omaan urheilemiseensa. Nimikin hankkeella on
hyvä, Elävä Kainuu Leader
ry:n toiminnanjohtaja Pirjo
Heikkinen totesi.
Hän lisäksi, että hanke on
hoidettu ammattimaisesti.
koordinaattori Jaana Keränen kertoi yritysryhmähankkeen tavoitteena olleen Kiinasta perustietouden opettaminen viidelle mukana olleelle mikroyritykselle.
Päivärinteen paluu ei ole
elokuva, eikä jännitys- tai
muukaan romaani.
Se on Nuaskylän Nuorisoseura ry:n hanke vanhan seurantalon korjaamiseksi.
Sotkamon Rimpilänniemen ja Korvanniemen kyläläisten ponnistelut palkittiin
vuoden 2014 yleishyödyllise-
Kuvassa iloista ja palkittua Nuaskyän Nuorisoseuran väkeä. Oikealta Kirsi Suutari, Marjatta Meriläinen, Jukka Nyrönen, Tuija
Meriläinen ja Riitta Heiskanen.
Yksi hankkeen puuhamiehistä, Jukka Nyrönen kertoi,
että yli 100-vuotias seurantalo on kengitetty, siihen on rakennettu eteiskompleksi uudelleen ja laitettu uudet uunit.
. SM-sprinttiviesti 1.
Elmeri Toivanen EM pitkä
matka 3., EM-viesti 2.
Sampo Hyppölä SM-sprint
3., SM pitkä matka 3., SMviesti 1., SM-spr inttiviesti 2.
ja MM-edustus
PERTTI GRANQVIST
Leader palkitsi
Päivärinteen paluun
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Elävä Kainuu Leader ry:n
vuosikokouksessa Sotkamon
Rimpilänniemellä palkittiin
kaksi vuoden 2014 aikana toteutettua hanketta.
Kuhmon ja Suomussalmen matkailuyhdistys Idän
Taiga ry sai kunniakirjan
Tuuma-yritysryhmähankkeesta.
Perusteluissa todettiin
hankkeen olleen Kainuun
oloissa harvinaisen. Ja jos jokainen
on tehnyt kykyihinsä nähden
parhaansa, se riittää kaikille,
niin opiskelijalle itselleen
kuin meille muillekin, Reinikka korosti.
Liikuntapainotteisena lukiona Sotkamon lukio on toiminut vuodesta 1976.
. EST open SS, 2.
Audi Davos SA, 2. Ja PMsprint 3.
Lauri Gummerus SM 10 km V
I., NMM-edustus
Anette Veerpalu SM-viesti 1.,
Senni Vuolle SM-viesti 2.,
SM 5 km P 2., SM-spr int P 3.,
NMM-edustus
liro-Mikko Harju SM-viesti 3.
Jyri Takanen SM-viesti 1.,
Waltteri Vinkanharju SM 30
km V 2., SM 10 km V 2., SMsprint P 3., NMM-edustus
Hiihtosuunnistus
Tommi Härkönen EM-keskimatka I., EM-pitkä matka 2.,
EM-viesti 2., SM pitkä matka
I., SM-viesti 1. SM Ruka
SS+ OVERALL, 1. Huomioi ja kannustaa muita. Loput tienattiin tekemäl-
lä talkoita.
Nuorisoseuralaiset aloittivat
Päivärinteen kunnostamisen
2012 ja saivat työn päätökseen 2014.
Päivärinteellä järjestetään
erilaisia tapahtumia. SM Ruka SS)
Venla Mustonen (1. Perinteet ovat pitkät ja
menestyksekkäät, toivottavasti tulevaisuuskin tuo runsain mitoin onnistujia tullessaan, niin opinnoissa kuin
urheilussakin, Reinikka totesi.
Sotkamon lukion stipendit
2014-2015
1 vuosikurssi
Arti Alina
Fasse Ninni
Heikkinen Milja
Heikkinen Sinimaari
Lehtinen Mari-Ann
Lesonen Mariia
Määttä Jesse
Ohtonen Silja
Partanen Samuli
Piiroinen Nea
Pulkkinen Tuuli
Saastamoinen Hannaleena
Ruotsin kielen kirjapalkinnot
Heikkinen Milja
Määttä Jesse
Pulkkinen Tuuli
Lukion keskiviikkopäivä huipentui palkintojenjakotilaisuuteen. kesäkuuta
kajaanilaisen Rauniokaupunki ry:n tuovan minifestarin Rimpilänniemelle.
. Kaikkia ei kuitenkaan
voida palkita.
. SM Ruka SBX+ HP+ OVERALL)
Joonas Hynninen (3. vuosikurssin stipendit opintomenestyksestä
ja urheilustipendit ja palkinnot.
Kevään ylioppilaiden
opintomenestys huomioidaan lakkiaisissa toukokuun
lopussa.
Reinikka totesi, että stipendien ja palkintojen saajia
valitessa korostuu aina laajaalainen korkeatasoinen osaaminen. Ulkomailta asti tullaan
katsomaan, kuinka nuorisoseuralaiset nolaavat itsensä.
Aiomme nolata ensi juhannuksenakin, Jukka Nyrönen
sanoi.
Nuaskylän Nuorisoseuran
puheenjohtaja Tuija Meriläinen kertoi 6. Yabuli SS)
Emma Laine (JMM-joukkue)
Axel Thelen(JMM-joukkue)
Mäki/yh
Atte Korhonen
Wili Loukasmäki
Arttu Mäkiaho
Uinti
Jesse Laukkanen (200 sekauinti pronssi, 100 selkäuinti
hopea (Nuorten SM2014)
Saara Ruti (200 sekauinti
pronssi (Nuorten SM2014)
Maastohiihto
Remi Lindholm SM-viesti 2.
Lauri Mannila SM 10 km P 3.,
KLL SM 5 km P 1., PM-viesti
3.
Anni Alakoski SM-viesti 1.,
SM 15 km V I., SM 5 km V 3.,
SM 5 km P 1., PM-edustus
Sanni Alatalo SM 5 km P 2.,
KLL SM 3 km P 3., EYOFedustus Roope Haapakangas
SM-viesti 3.
Vilma Nissinen SM 15 km V
2., SM 5 km V 2., SM-sprint P
1., KLL SM 3 km P 1.
Turo Sipilä SM-viesti 3., SM
10 km V 3., SM 10 km P 2.,
KLL SM 5 km P 3., EYOFedustus, PM- viesti 3. WRT 1.
Lvigno SS, JMM 3. On tärkeää kuitenkin
muistaa, että jokainen on hyvä jossakin, vaikka laaja-alainen osaaminen ei olisikaan
huipputasoa. Ja 2. toukokuuta 2015
8 PUHEENAIHEET
Urheilulukio muisti menestyneitä
JONNA KARJALAINEN
Sotkamon lukiossa palkittiin
kouluopinnoissa ja urheilussa menestyneitä oppilaita
keskiviikkona.
Rehtori Mauri Reinikka jakoi 1. SM
Ruka SS+ HP+ OVERALL)
Kalle Järvilehto (1. WRT finaali
Ischgl SS, 2. SM Ruka
SS)
Henna lkola (1
Huhtikuun ostomäärä 401 000
kuutiota oli lähes viime vuoden huhtikuun (452 000) tasoa. Koko alkuvuoden ostomäärä on kuitenkin vielä 23
prosenttia edellisvuotta jäljessä.
Metsänhoitoyhdistysten
mukaan tukkipuu-, hiomokuusi- sekä koivukuituvaltaisilla kelirikkoleimikoilla on
nyt hyvä kysyntä. Rikosnimikkeenä on näpistys.
Tukkileimikoilla
kysyntää
Pohjois-Suomen puukauppa
piristyi huhtikuussa selvästi
vaisun talven jälkeen. mennessä Majoitus Hotelli Tervis.
Lähtö la 10.10. aamulla Kuhmosta.
alk.
PETROSKOI-SORTAVALA
430?
540?
7.-10.7.
Majoitus hotelli Maski
Petroskoi, Hotelli Kaunis Sortavala
www.matka-kyllonen.?
Omalla viisumilla
350. AHVENANMAA
240?
27.-28.6.
7.-9.8.
Majoitus Hotelli Puijonsarvi.
Majoitus Hotelli Adlon, laivamatkat,
Viiniristeily Alahovin viinitilalle.
opastettu kiertoajelu Ahvenanmaalla
Pääsylippu Viinifestivaaleille,
PÄRNU 10.-17.10.
esiintyjinä HALOO HELSINKI
ja JUHA TAPIO. toukokuuta 2015 SOTKAMO
9
Pohjoispuolen tielle
80 km:n nopeusrajoitus
SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO
TO 21.5. matkatoimisto@matka-kyllonen.inet.?
Avoinna ma?pe klo 9.00-16.00 Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo
Puh. (08) 652 0771
Perusnopeus on nyt 80 km tunnissa pohjoispuolen tiellä.
tiestön päivittäisen liikennöitävyyden turvaamista, pääteiden ylläpitoa, liikenneturvallisuutta, liikenteen hallintaa ja joukkoliikenteen toi-
mintakykyä.
Suunnitelmakaudella käynnistyy ely-keskuksen toimialueella myös kaksi suurta
kehittämishanketta, valta-
tien 8 Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit sekä valtatien 22 kehittäminen välillä Oulu-KajaaniVartius.
Hyvinvointi
syntyy lähellä. Leo Repo
VARAA AIKA: 08 666 1919
PERTTI GRANQVIST
Päivi Eskelinen
paivi.eskelinen@almamedia.?
Ely-keskus on alentanut pohjoispuolen tiellä kahdelta reilun kuuden kilometrin pituiselta matkalta satasen nopeusrajoitukset 80 km:n rajoituksiksi.
Nyt nopeusrajoitus on koko matkan Vuokatista Kuluntalahteen 80 kilometriä tunnissa.
Nopeuksien alentamista
perustellaan huonolla kohtaamisnäkemällä ja rajoituksen yhtenäistämisellä.
. 21.5. Torstaina 14. Tiellä on sattunut useita
eläinonnettomuuksia sekä
Vuokatin puolella olevalla satasen rajoitusalueella myös
peräänajoja, perustelee ratkaisua Tarja Jääskeläinen
ely-keskuksesta.
Maantiellä 899 rajoitusmerkit on jo asetettu paikoilleen.
Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmakaudella 2015?2019 korostetaan
Näpistelijä
löytyi, oluet
katosivat
Poliisin ennestään tuntema,
1976 syntynyt sotkamolaismies asioi tiistaina kello 14.00
jälkeen Sotkamon Siwassa.
Mies otti kaupasta 15 olutpurkkia sisältäneen pakkauksen. Nihkeintä
menekki on havukuituvaltaisilla harvennusleimikoilla.
Kainuuntie 24 Sotkamo www.ajankulma.?
Hyppää kyytiin! OULUJÄRVEN
TAIDEKIERROS 1.8. Kankarin
Taidetalo, kahvit, ruokailu Ravintola
Omatoimimatka
Majoitus Sokos Hotelli Helsinki
KUOPION
viinijuhlat
Ruununhelmi
alk.
195. Ilm. Jostain syystä hän jätti
oluet maksamatta häipyen
kaupasta välittömästi.
Poliisi tavoitti epäillyn
miehen hetken päästä.
Mies myönsi vieneensä
oluet, jotka olivat matkan varrella kadonneet jonnekin. 50?
HELSINKI 11.-14.6.
Taidehuvila, Kassu Halosen
290
SOTKAMO Torstaina 14. Nuorukainen joutuu käyttämään
kaikki voimansa saadakseen
haavissa sätkivät, kiiltäväkylkiset kalat tienpenkalla oleviin saaveihin.
Ollaan jälleen kerran Ontojoella, Sahin sillan länsipuolella. Yhteiskunta ja kunta on tukenut
voimakkaasti kaikilla tavoin
matkailuun liittyvää yritystoimintaa.
Eikä se ole ollut väärin ollenkaan. Vuosikausia on lässytetty kirkonkylän näivettymisestä. Ämmänsaaressa älyttiin ryhtyä rakentamaan karavaanareille alue kylän pintaan. Superpipen rakentaminen esimerkiksi oli yksi
järkevimmistä viime vuosien
aikana tehdyistä hankkeista,
koska pelkkien majoitushuoneistojen rakentamisella ei
kehitystä tapahdu.
Masterplanin yhteydessä
esille tullut tieto siitä, ettei
matkailutulo ole noussut
vuoden 2008 lukemista on
hälyttävä. Nivu alkaa olla hyvin rakennettu, niin lisää tarvitaan. toukokuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
Kiiltävää
kalaa
Pitkä perinne: Kuoretta
on nostettu aina kun sitä
on saatu
Pertti Granqvist
.
pertti.granqvist@almamedia.?
Aurinko on painumassa Kiimasjärven taakse kohti horisonttia. Ontojoen kyläyhdistys myi kuoretta kahden euron kilohintaan pienerien ollessa kyseessä.
Meriläinen arveli kuoreen
nousun olevan ohi ennen viikonvaihdetta.
Tällaisella uitonaikaisella hellalla keiteltiin kahvia Ontojoella ?kuorekarnevaaleilla?.
Toisinajateltu: Aika tavaran kaupitsee
Viime viikolla Vuokatin Nurmen lisäksi Sotkamon kuntaa johtava Haapalan Porvari
ilmaisi itsensä kertoen Salmelanrannassa olevan nyt oikean meiningin menossa.
Haapalan Porvarilla oli
kerrottavanaan kaksi uutista.
Ensiksi entisestä meijerin
massiivisten rakennusten
alueesta on muodostumassa
Sotkamoon toimiva yrityspuisto.
Toinen uutinen oli se, ettei
kunnan tai yhteiskunnan rahaa ole laitettu kehitystä
vauhdittamaan sentin senttiä.
Se onkin erikoista, jos ver-
rataan toimintaa vaikka
muutaman kilometrin verran
lännemmässä käytössä olleisiin toimintatapoihin. Komea
taulu siitä tulee ilman EU:n
tähtilogoakin.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?. Muutama
vuosi sitten paikalla oli sitäkin sukupolvea, joka muisti
paremmin sotaa edeltäneet
kuin sodanjälkeiset tapahtumat.
Jotain on enemmän ja jotain
vähemmän kuin ennen.
. Markus Makkosen
pitelemä haavi tärisee silmin
havaittavasti. Vastaavaa älynväläystä
kaivattaisiin Sotkamossakin.
Haapalan Aimon vasikalta
saatujen tietojen mukaan
Sotkamon kunta osallistuisi
sen verran Salmelanrannan
kehittämiseen, että opastetaulu laitettaisiin.
Taulu tulisi yrityspuiston
Salmelantien ja Tuottajantien puoleisille sivuille.
Tauluun laitettaisiin kaikkien puiston alueella toimivien yritysten nimet.
Pitkä lista nimiä siis. Väkeä on nykyisin vähemmän, vettä on tänä keväänä enemmän. Yleensä kuore alkaa
A
En muista
koskaan
kuoretta
nostettaessa
vettä olleen
näin paljon.?
Markku Piirainen nosti maanantaina kuoretta Ontojoella.
Jorma Meriläinen
nousta äitienpäivän aikoihin.
Odotin nousun alkavan aikaisemminkin.
Vuosi sitten kuore ei noussut, koska virta oli liian kova.
Jos nousikin, niin kalat uivat
keskellä virtaa lippoajien
ulottumattomissa.
Osa paikalla olleista totesi
tämän vuoden kuoreiden
olevan pitempiä kuin kaksi
vuotta sitten. Näivettyyhän se, jos työpaikkoja
tulee lisää vain Vuokattiin ja
suurin osa entisistä on Vuokatissa.
Eikä tontteja ole muualla
tarjolla kuin Vuokatissa.
Nyt alkaisi olla kiire Sopalasta ostetun maiden kaavoittamisella. Katselijat huudahtavat nuoren miehen
nostaessa pyydyksen vedestä.
Haavin varsi taipuu. En muista
koskaan kuoretta nostettaessa vettä olleen näin paljon,
Jorma Meriläinen sanoi lähes 70 vuoden kokemuksella.
Kuore alkoi nousta sunnuntaina.
. Johonkin nurkkaan Sotkamon
kunnan vaakuna. Kuoretta nostetaan
vuolaasti virtaavasta vedestä.
Kahvia ja makkaraa myydään
kioskista.
Markus Makkonen (15)
edustaa nuorempaa kuoreen
nostajien polvea. Samalla aikajänteellä ohjelmapalveluiden
tarjonta on laskenut ja erikoiskaupat laittaneet pönkkäpuita oviensa eteen.
Vanhan kansan usein viljelemän sananlaskun mukaan
aika tavaran kaupitsee.
Salmelanrannassa on juuri
näin käynyt ja käymässä.
HTT:n eli Hevosmiesten
Tietotoimiston saamien tietojen mukaan saattaa lähiaikoina hyviä uutisia kuulua
vielä lisää.
Sotkamon kirkonkylän ke-
GRANQVIST
hityksen kannalta nämä uutiset ovat todella hyviä
alv. Säätiön perustamisen valmistelutyöt
ovat käynnissä. Kotiseutuliiton
toiminta ei kosketa ainoastaan maaseutua, Riitta Vanhatalo sanoi.
PERTTI GRANQVIST
Kalastaja Esko Lukkari (vas) tuli kokeilemaan kuoreen lippoamista. Torstaina 14. Säätiön tarkoituksena on jakaa vuosittain apurahoja.
Sotkamossa kotiseutuliiton
edustajat kävivät yhdessä kokousväen kanssa tutustumassa Niemelässä kirjailija
Veikko Huovisen työhuoneeseen.
. Toisaalta siihen on kuulunut myös tulevaisuuden
vaalimista. toukokuuta 2015 SOTKAMO
11
PERTTI GRANQVIST
Kotipaikalla on
meille merkitystä
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Kainuun kotiseututoimijat
tapasivat viime viikon torstaina Sotkamossa.
Suomen kotiseutuliiton
toiminnanjohtaja Riit ta
Vanhatalo kertoi kyseessä
olevan vuosittainen tapahtuma.
. Hallitus on tehnyt merkittävän periaatepäätöksen.
Suomeen perustetaan kotiseutusäätiö, joka aloittaa toimintansa itsenäisyyden juhlavuotena 2017. klo 16 mennessä.
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo
p. lehdessä.
Kiitoksen aika
Julkaisemme kiitoksesi pe 5.6. 010 665 6000, fax 010 665 6003
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
Tervetuloa
llee
valmistujaiskahville
la 30.5.
Tiina Meikäläinen
Ahonlaita 1, Sotkamo
Kiitos!
Anni
nni
Kiitos
muistamisesta
valmistuessani
ammattiin!
Tiina Tomera
rjous!
Edullinen taIlmoituskoko
25 ?
1 x 25 pmm
PAKET TI
alla kertaa,
oitukset sam
olemmat ilm
m
?.
at
ra
15
va
in
n
tä
ku
24%. Jouko Partanen auttoi saaviin laittamisessa.
Kainuusta Cannesin
elokuvajuhlille
Sotkamolainen elokuvayhtiö
Black Lion Pictures Oy tuo
Cannesin Marché du Film
-elokuvatapahtumaan kaksi
kotimaista pitkää elokuvaa.
Bunny the Killer Thing
-kauhukomediassa miehen ja
jäniksen risteytys sekoittaa
kaveriporukan mökkimatkan, ja Autolla Nepaliin -elokuvassa nähdään kaverusten
automatka Suomesta Nepaliin.
Toimitusjohtaja Miika J.
Norvanto kertoo, että elokuvia markkinoidaan paikan
päällä Cannesissa erilaisissa
tapahtumissa, ja tarkoituksena on saada elokuville levitys
mahdollisimman laajalle.
Cannesissa elokuvia markkinoidaan reilun viikon ajan
suomalaisin voimin.
Ensi-iltatapahtumien lisäksi Bunny the Killer Thing
sekä Autolla Nepaliin ovat
esillä erilaisissa markkinointi- ja myyntitapahtumissa.
Cannesin elokuvafestivaalien yhteydessä oleva tapahtuma alkoi 13. Veikko Huovinen on
henkilö, joka tulee suomalaisille Sotkamosta mieleen.
Siksi halusimme käydä tutustumassa työhuoneeseen.
Torstai-illan ohjelmaan
kuului myös osallistuminen
Kainuun rahaston vuosijuhlaan Vuokatissa.
Kotiseutuliiton jäsenistä
suurin osa on erilaisia yhteisöjä, muun muassa kuntia ja
yhdistyksiä.
. Vuosittain kierrämme
maakunnissa ja tapaamme
jäseniä.
Jorma Meriläinen annosteli kuoreita isommasta astiasta pienempään.
Kotiseutuliiton edustajat
kertoivat osallistujille uudesta strategiasta ?Rakkaudesta
kotiseutuun?.
. Yksit
hinta sis. Vaikka olemme internetin kautta verkostoituneet ja
työt ovat kansainvälisiä, kotiseutu merkitsee jotain.
Asuinympäristölle on merkitystä ja sillä on merkitystä,
että olet jostain kotoisin.
Toisaalta kotiseutuliike ja
sen toiminta on osa nostalgiaa sekä perinnettä.
. lehdessä.
Soita, lähetä sähköpostilla tai tuo ilmoituksesi konttoriimme pe 22.5. toukokuuta ja
kestää viikon.
Kotiseutuliiton kokouksessa Sotkamossa osallistuivat muun
muassa liiton valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Helena Aaltonen (oik) ja toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo.
Tervetuloa juhlimaan & kiitoksen aika
Kahvikutsu
Ylioppilas ja ammattiin valmistuva!
Kutsu sukulaiset, ystävät ja naapurit
juhlimaan kanssasi koulun päättymistä.
Julkaisemme kahvikutsusi ti 26.5. Yksityishenkilöitä meillä
on jäseninä noin 200 ja yhdistysjäseniä on noin 700.
Yhdistysten kautta kotiseututyössä on mukana 150 000
henkilöä.
Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo sanoi
huomanneensa kotipaikkakunnalla olevan merkitystä.
. Kaupungeissa ja
kunnissa ollaan kiinnostuneita myös kotiseudun tulevaisuudesta
Naapurinvaaran koululla harjoitellaan musiikkinäytelmää
Lumikki ja seitsemän kääpiötä.
Näytelmän ohjaa Eeva
Kajalo ja myös käsikirjoitus
ja laulut ovat hänen käsialaansa. 50?
Intersport Piipponen
Kainuuntie 13, Sotkamo,
p. 20?
iilit
t
s
k
e
t
i
k
Kaik
TESTIMENESTYJÄ miesten (140?)
gät
n
e
k
i
k
k
Kai
Adidas Supernova Glide Boost
Paljon
P on
JUMPPAVAATTEITA
15. Kuvassa vasemmalla kääpiöt Antti Heikkilä, Konsta Kolehmainen, Topi Mäkäräinen, Lilja
Kämäräinen, Loviisa Kämäräinen, Matti Heikkilä ja sängyllä Aino Härkönen ja Lumikki Tiia Heikkinen.
ja lupasi ohjata kuoron ja musiikin, niin ajattelin, että antaa mennä! Ja on kyllä sellainen tutina, että tästä tulee tosi hyvä! Lapset ovat mahtavia!
Näytelmä on kolmiopettajaisen kyläkoulun yhteinen
voimainponnistus. Mahtava kurkistus
omienkin lasten koulumaailmaan! Lapsien innokkuus ja
rohkeus yllätti, kerhon vetäminen on ollut tosi hauskaa.
Olin kyllä nimenomaan
suunnitellut, ettei mihinkään
näytelmän tekoon ryhdytä,
mutta lasten palo tehdä ?oikea näytelmä. Lavasteiden siirtoon on valittu näyttämömiehiä ylimmiltä luokilta, esiripun käyttäjän täytyy saada
verho auki ja kiinni juuri oikeassa kohdassa.
Arpojen ja käsiohjelmien
myyntiin tarvitaan myös
omat vastuuhenkilönsä.
. Jossain kalahtavat miekat yhteen. Näitä töitä
Esityspäivänä tärkeissä
rooleissa eivät ole pelkästään
näyttelijät. 15. toukokuuta 2015
12 ELÄMÄNMENO
Kyläkoulu sadun maailmassa
Naapurinvaara: Lumikki ja seitsemän kääpiötä lavalle
PETRI HEIKKINEN
Koulutunnit päättyvät ja lapsiryhmä ryntää liikuntasaliin.
Yksi vetää hiiripukua päälleen, toinen pukee itsensä
kuningattareksi.
Joku kokoaa poikkihuilunsa ja heläyttää ilmoille
kirkkaita säveliä. -60% -30%
Adidas Lighster (120?)
-60%
10. Yksi
äiti ompeli upeat puvut metsän eläimille, toinen loihti
kääpiöiden asut ja kertojien
hameet. SOTKAMO Torstaina 14. Ilmaisutaitokerholaiset näyttelevät,
Päivi Härkönen ohjaa musiikin ja opettaja Päivi Korhonen pienimpien oppilaiden
ryhmäkohtauksen. mutta
sadun maailmaan vielä jälleen palataan. Lisäksi oppilaat
ovat piirtäneet ja maalanneet
Lumikki-satua. Jokaisella oppilaalla on
oma tehtävä, Päivi Härkönen
kertoo.
Harjoitukset lähenevät
loppuaan ja pukuja ja lavasteita roudataan paikoilleen.
Loppulaulun sanoin ?.. 20. 48?
?
0
4
30. Oppilaat
ovat nikkaroineet kääpiöiden
työkalut opettaja Samuli Nevanperän opastuksessa.
Vanhempien WhatsAppryhmän viestittelyn kautta
on saatu upea puvustus. Eräs isä puolestaan
nikkaroi kuningattaren kammion ja upean taikapeilin.
Lumikki-teemaa on käsitelty oppitunneilla kevään aikana monin tavoin. Eeva aloitti viime
syksynä ilmaisutaitokerhon
vetämisen Naapurinvaaran
koululla.
. (08) 666 2421.
Palvelemme:
to sulj., pe 9-18, la 9-14. Se maailma on
ihmeiden, me kaikki saamme
jakaa sen?.
Teksti: Työryhmä
Musiikkinäytelmä Lumikki ja
seitsemän kääpiötä yleisöesitys ke
20.5. Kun opettaja Päivi Härkönen vielä rohkaisi minua
pääsee ihailemaan esityksen
kahviossa. oli niin kova,
ettei sitä voinut vastustaa! ,
Eeva Kajalo nauraa.
. Käsiohjelmaan
taas kootaan oppilaiden ajatuksia Lumikista ja näytelmän teosta.
Lapset ovat tehneet näytelmää innolla. klo 18 Naapurinvaaran
koululla. Väliajalla kahvio.
Täysin ennennäkemätön
MUUTTOmuuttomyynti.
MYYNTI
Muutamme väliaikaisiin tiloihin Kainuuntie 9:ään.
Paljon
vaatteita tasarahalla!
Naisten vaimennettu kenkä
-30-%60%
-50%
84. Satu on
luettu myös Grimmin veljesten versiona ja pohdittu miten se eroaa omasta näytelmästämme. 20?
-40%
Kaikki polkupyörät
Paljon
j kenkiä tasarahalla!
MUUTTOMYYNTIHINTAAN!
10
.
.
.
Sunnuntain
arvontapalkinto
Angry Birds Activity Parkiin
Sotkamon Sykkeeseen
Kainuun Musiikkijuhlille
KPK:n ja Vuokatin Vedon
on
tytöt jakavat 700
pesäpallopelilippua
Hampurilaisklo 10 alkaen
sunnuntain peliin.
ateria
3?
LEIKKIMÖKKI
Tammiston Puun Fanni T69
Arvo 499,?
Lauantain
auantaiin
arvontapalkinto
JOKO OLET
OMISTAJA?
iPAD
LIITY ASIAKASOMISTAJAKSI NYT!
SAAT LIITTYMISLAHJANA
20 .
. LAHJAKORTIN.
Air 2.
Hartwall-limumaistatus
Huuskola
Järvikylän yrtit
Kaesan Kotileipomo
.R. 300,?
Kesäpihalla
GRILLIMAKKARATARJOILU
1000 ensimmäiselle
klo 12
Kajaani Dancen esityksiä
klo 13, 14 ja 15.
Arvomme pääsylippuja
.
. toukokuuta 2015 SOTKAMO
13
KESKUS
!
S
U
A
V
A
N
Ä
S
KE
Arvon
tapah taa,
tu
esittel mia,
yjä
Katso !
PDDN
XQWD À
Prisma-keskus on nyt entistä monipuolisempi!!
Tule osallistumaan arvontaan! Joka päivä mahtavat palkinnot.
La 16.5.
Pe 15.5.
Su 17.5.
Kipon mestarit Sakari Lukkari ja
Pasi Sorsa maistattavat Ravintola
Kipon makuja klo 16?20.
Grillaustapahtuma klo 10?16.
Sulon kokki Hannele Kärkkäinen
kertoo kesän grillausvinkit.
Tule pesettämään autosi! Opastusta
pesukadun käytössä klo 12?20.
Pelilaboratorio klo 10?16
Tule testaamaan Kajaanissa
kehitettyjä videopelejä.
Paikalla Kajaanin AMK.
Tuote-esittelijöitä klo 16?20
. 16 Gb.
Arvo 499,?
KATSO MAAKUNTA.FI
Suutari
KULTASEPPÄ
Veturitie
V
eturitie 1 , 87100
87100 Kajaani
Kajaani.
.
.
Kajaanin Seudun
Diabetesyhdistys
Kainuun Eläkeläiset
Kainuun Liikunta
Kainuun Sydänyhdistys
sty
tyss
Kaksi
LOUNASTA
yhden
hinnalla
Perjantain
arvontapalkinto
VIIKONLOPPU-
LOMA
VUOKATISSA
Arvo n.
. Torstaina 14. OLPXPDLVWDWXV
Nestlé-jäätelömaistatus
Pekka Heikkinen
o
Porokylän Leipomo
Vuokatin Viini
Eden Salaattibaari
(klo 10?16)
Päivässä mukana
.
.
.
.
.
.
Oletko hullu haaveilija vai järkevä rationalisti. Heitä odottaa
pyhän evankeliumin julistamisen tie, joka on täynnä kärsimystä, kiusauksia ja vainoa.
Opetuslasten ja samalla Kirkon syvin ilo kasvaa Kristuksen sanoista: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät
maailman loppuun asti (Matt. Herran taivaaseen astumisen juhlan ortodoksisen jumalanpalveluksen hymniteksti
julistaa tätä iloa: Taputtakaa käsiänne, kaikki kansat, kohottakaa riemuhuuto Jumalalle!
Sinä, Jumala, istuuduit Isän oikealle puolelle ja lähetit
taivaasta luoksemme Pyhän Henkesi ohjaamaan ja pelastamaan meidän sielumme.
Mistä tämä ilo on peräisin. 1:11).
Herran taivaaseen astumisen juhla kruunaa pääsiäisen
pyhän salaisuuden. Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin,
samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.. Hän ei
min osallistujien olevan Venesatamassa toisella yleisörastilla.
Kolmas yleisörasti löytyy
Naapurinvaaran Huvikeskuksen pihalta. Ja
Hän on eniten kaikista vaikuttanut maailman historian
kulkuun. Toisessa ruudussa tekstin nähnyt sarjakuvahahmo säntää hillittömään
juoksuun ja kolmannessa ruudussa hän väsää hätäisesti
lankuista ristin. Pyhä
Henki kruunaa Kristuksen voiton synnistä ja kuolemasta.
Herran taivaaseen astuminen on myös todistus ja merkki
Herramme Jeesuksen Kristuksen toisesta tulemisesta: Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee
kerran takaisin, samalla tavoin kuin näimme hänen taivaaseen menevän (Apt. 373) opettaa: Viettäkäämme seitsemän pyhää viikkoa pääsiäisestä helluntaihin iloiten ja ylistäen Jumalaa siitä, että Hän on näinä viimeisinä päivänä ilmoittanut meille ilon ja ikuisen levon, joka on varattu taivaassa meille ja kaikille, jotka totisesti uskomme Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme.
Pyhä esipaimen viittaa Kirkon kokemiseen uutena kirkastuneena aikana ja tulevan ajan odotuksena. Eikä vain opeta,
vaan toimii sanojensa mukaan. Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta pitää tätä
määrää todella pienenä.
Henkilö: Dokumentaristi
Raimo Salo ihailee
kainuulaisten vahvaa
identiteettiä
pertti.granqvist@almamedia.?
Kainuun Mobilistit järjestää
ensi viikonvaihteessa peräkonttikirppiksen Kajaanissa
ja Sotkamossa.
Kajaanissa tapahtuma on
lauantaina.
Sotkamossa peräkonttikirppis järjestetään sunnuntaina Salmelanrannan alueella.
Samoin sunnuntaina järjestetään Sotkamossa retkei-
lyajo, mobiiliajo yli 25-vuotiaille ajoneuvoille.
Mobiiliajo starttaa kello
10.00 aikaan Salmelanrannasta.
Leikkimielistä kilpailua
voi yleisö seurata kolmella
yleisörastilla. 28:20).
Kristuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseen
astuminen pyhä salaisuus ja kokemus uudesta elämästä Pyhässä Hengessä ovat ortodoksisen kirkon elämää hallitsevia
aiheita.
Pyhä Atanasios Aleksandrialainen (k. Hehän alkoivat ilon ja riemun vallassa kertoa
ylösnousseesta Vapahtajastaan koko kaupungin väelle.
Ja siitä lähtien on kristikunta odottanut (toivottavasti
valmiina) että Jeesus tulee, niin kuin enkelit lupasivat hänen tulevan ?samalla tavoin takaisin?. Sinne ensimmäiset osallistujat saapuvat
noin 10.30. Kristus kertoi kunniallisten
kärsimystensä edellä opetuslapsilleen: Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Siinä riittää penkomista. Kolmikko valmistelee dokumenttielokuvaa saksalaisten vankityövoimalla
rakentamasta rautatiestä, joka kulki Hyrynsalmen, Suomussalmen, Taivalkosken ja
Kuusamon kuntien kautta.
Hyrynsalmelainen Juha
Hankkila käsikirjoittaa elokuvan. Jeesus itse lupaa sanassaan
tehdä edelleen kaikkensa myös rikollisten ristiinnaulitsijoittensa puolesta, että Jumala ei laskisi meidän syntejämme tuomioksemme, vaan armahtaisi.
Viritettyjä
mopoja
liikenteessä
Jonna Karjalainen
jonna.karjalainen@almamedia.?
Tenoriluutnantti ja dokumentaristi Raimo Salo on
ehtinyt urallaan moneen.
Viime viikolla hän pokkasi
Sotkamossa Kainuun rahaston apurahan yhdessä ?loso?an maisteri Juha Hankkilan ja ohjaaja Esa Sirosen
kanssa. Olen perinyt äidiltä lauluäänen. Valmistelu aloitetaan
tänä kesänä.
Salo käytti hyödyksi ensivierailunsa idolinsa, Veikko
Huovisen, kotiseuduilla.
Sotkamolaiset pääsivät tutustumaan perjantaina Salon
tuottamaan dokumenttiin ilmavoimien käytössä olleesta
DC-2 lentokoneesta, joka
tunnetaan parhaiten Hanssin
Jukkana.
. SOTKAMO Torstaina 14. Eikä huonoon suuntaan. Olen
aina ihaillut Huovisen tuotantoa ja katsonut kateellisena kainuulaisten vahvaa
identiteettiä, Salo totesi.
Vuosien vieriessä dokumentaristin vauhti vain kiihtyy. Kirkon iloon astutaan sisälle.
Kuva ja
musiikki
Fingerporillinen
ristin hullutusta kuljettavat
miestä
Hartaus
Kari Ikonen
Kirjoittaja on Vuokatinrannan johtaja.
?
Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle. Vaan hän on se, joka on
opettaa meitä rakastamaan toisiamme. niin kun on kuulemma tehty ennenkin?
Jostakin syystä noita hulluja haaveilijoita vain näyttää
riittävän. Isäni oli kolmen sodan veteraani, Salo totesi.
Retkeilyajo ja
peräkonttikirppis
Pertti Granqvist
Poliisin viime viikolla järjestämässä mopojen tehovalvonnassa tarkastettiin 1614
mopoa, joista 104 todettiin
viritetyksi ja 306 epäkuntoiseksi. Ihminen on luotu Jumalaa varten. No sitten on tietenkin ihmisiä, jotka eivät voi käsittää tällaista haaveilijoitten
porukkaa, joka on odottanut kohta kaksi tuhatta vuotta ja
turhaan.
No kuka kieltää hulluja haaveilemasta, he toteavat. Tai ajattelevat, että lieneekö tuolla niin väliä.
Mihin joukkoon sinä mahdat kuulua. Ilman ajo-oikeutta ajoi 40 kuljettajaa.
Valvonnassa tavattiin kahdeksan mopoilijaa, joilla ei
ollut suojakypärää. Äitini tapasi sanoa: Yksi
tie, monta asiaa. Hänen elämänsä on hulluutta ilman
Jumalaa.
Jumalan rakastaminen merkitsee, että ihminen valitsee
Hänet eikä langenneen maailman valheellista elämää.
Jumala tuli Kristuksessa alas maanpäälle, että me ihmiset voisimme nousta ylös taivaaseen. 24:52-53). Ja
sitten on vielä se joukko, jotka eivät tiedä mitä koko asiasta
pitäisi ajatella. Ajokieltoon määrättiin
59 mopoilijaa. Siunatessaan
hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös
taivaaseen (Luuk. 24:50-51).
Vapahtajan lähdöstä huolimatta pyhät opetuslapset täytti ilo ja riemu (Luuk. Heille Jeesus on edelleen rakastava Vapahtaja. Dokumenttini sijoittuvat
historiaan, ja varsinkin sotahistoriaan. Minä näen teidät
vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota
ei kukaan voi teiltä riistää (Joh. Ilmeisesti siis tarkoituksenaan valmistautua ottamaan Jeesus vastaan sen kanssa.
Hyvä ja oivaltava veto sarjakuvapiirtäjältä helatorstaivii-
A
Oletko hullu
haaveilija vai järkevä rationalisti??
kolle! Näinhän me taidetaan useasti valmistautua vastaanottamaan Jeesusta, vaikka luulisi, että Jeesus jos kuka ansaitsisi ihan toisenlaisen vastaanoton.
Karkeasti kai voitaisiin sanoa, että me voimme suhtautua
kolmella tavalla sanomaan korotetusta Messiaasta.
Voimme olla niin kuin apostolisen seurakunnan porukka
aikoinaan. Ilman tätä jumalallista
iloa ei ole ortodoksista kirkkoa.
Jos kirkko kadottaa maailmassa Kristuksen valkeuden
ilon, se lakkaa olemasta Hänen valkeutensa uskottava todistaja.
Ortodoksisen kirkon ilo Kristuksessa ei ole määriteltävissä tai arvioitavissa. Isältä taas armottoman työhalun ja rohkeuden.
Nopea työskenteleminen
on Salolle mieluista. Vapahtaja erkanee opetuslapsista, mutta surun sijaan heidän mielensä täyttää ilo. Ensi vuonna julkaistaan
kolme hänen kuvaamaansa
ja tuottamaansa dokumenttielokuvaa.
. Kainuun
Mobilistien puheenjohtaja
Kalle Asikainen kertoi noin
10 - 15 minuuttia myöhem-
A
Olen perinyt
äidiltä
lauluäänen.
Apurahatilaisuuden ja elokuvan esittämisen ohella Salo haastatteli myös paikallista
lottaa rintamaveteraaneista
kertovaa Askelten kaiku -dokumenttia varten.
. Tai oletko ehkä epätietoinen,
joka ryntää tarvittaessa väsäämään Jeesukselle ristin, jos
hän nyt sitten sattuisi tulemaankin. Ehkä vähän aikaisemminkin.
. Oli mukava
käydä vihdoinkin täällä. Muiden rastien sijaintia
ei tässä vaiheessa paljasteta,
Kalle Asikainen sanoi.
Peräkonttikirppis lauantaina
16.5.2015
Kajaani
A-katsastuksen piha-alue, Varistie
klo 7.00-14.00.
Sotkamo
Meijerin alue, Salmelanranta klo
8.00-14.00. Siihen liittyy syvä teologinen käsitys ajasta pyhänä historiana, jossa
Jumalan valtakunnan tulee kasvaa ja saada täyttymyksensä ihmisten uskossa ja teoissa.
Herran taivaaseen astumisen juhlassa huipentuvat Herramme Jeesuksen Kristuksen pyhät juhlat. Ensimmäinen
yleisörasti on viisi minuuttia
lähdöstä Ylikylällä Kirppis
Karipian takapihalla (entinen
Roivaisen kauppa). Juuri tätä me juhlimme ortodoksisessa kirkossa tänään helatorstaina eli Herran
taivaaseen astumisen juhlana.
Kristuksen taivaaseen astuminen on jumalallisen valkeuden ja sanomattoman ilon juhla. toukokuuta 2015
14 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Jarmo Hakkarainen
Kirjoittaja on Ita-Suomen yliopiston
käytännöllisen teologian lehtori
Taivaaseen
astumisen
juhlana
N
eljäkymmentä päivää pääsiäisen jälkeen Kristus nousi ylös taivaaseen: Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista,
lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Apt 1:11
Jeesus tulee - oletko valmis. 16:20, 22).
Pyhät opetuslapset kohtasivat ylösnousseen ja kuoleman
kukistaneen Kristuksen neljänkymmenen päivän aikana.
Hän valmisti heitä tulevaa Kirkon palveluvirkaa varten, jakoi heidän kanssaan aterian, antoi heille rauhansa ja lupasi
Pyhän Hengen lahjan.
Herran taivaaseen astumisen juhlan luovuttamaton ilo
kasvaa terapeuttisesti Pyhän Hengen lupauksesta. Näin luki Sotkamo-lehden nettisivuilla olevassa ?ngerporisarjakuvan ensimmäisessä ruudussa tiistaina
Muotoillaan vaikka näin,
että verkkoja on heitetty vesille. Avustaa kirkkokuoro, johtaa Risto Vähäsarja. Käytännössä se on
hankala homma ratkaista.
Kun perukkaa on pitkät matkat, tule tätä ongelmaa.
Yhtenä ratkaisuna voisi
toimia se, että jos alueella on
useampia talouksia, jotka
tarvitsevat samaa palvelua,
voisi palveluntuottaja hoitaa
samalla reissulla mahdollisimman monta taloutta.
Sellaistakin on ehdotettu,
että palkattaisiin ihminen tekemään kylillä hommia,
mutta tässä tulee Ingetin mukaan eteen byrokratia.
. Tuotteissa
on seuraavat parasta ennen
-päiväykset:
17.5.,18.5., 19.5., 30.5., 31.5.
ja 1.6. Puhuva ihminen. Mitään
dokumenttia ei voi tehdä ilman ihmisen kertomaa tarinaa.
taraa.
. Ilmoittautumiset klo
8.00 lähtien. (kermat).
Satamaito kehottaa kuluttajia olemaan käyttämättä
tuotteita ja hävittämään ne.
Kuluttaja voi halutessaan palauttaa tyhjän pakkauksen
ostopaikkaan hyvitystä varten.
Jokelaisen Veikko
kiittää
sukulaisia, ystäviä ja
Vuokatti-kvartetin
laulajia viettäessäni
80-vuotismerkkipäivääni.
www.sotkamonhautakivipalvelu.com
Omaisilla mahdollisuus osallistua muistomerkkien valmistukseen.
MOTORISTIKIRKKO
sunnuntaina 17.5. -luento srk-talossa. Osuuskunta Satamaito on
ilmoittanut vetäneensä
myynnistä kaikki 10. (08) 6172 3523 av. Se nousee aina välillä
esille. Huovisen tarina kiin-
nostaa, Salo vihjasi.
Dokumentaristin mukaan
hyvän dokumentin tekee yksi
tärkeä seikka.
. Ortodoksisuus kohtaa herännäisyyden,
isä Pentti Hakkarainen.
Klo 15 Motoristikirkko Sotkamon kirkon
parkkipaikalla.
Ma 18.5.
Tuomasmessun harjoitukset Sotkamon kirkossa.
Tervetuloa! Mukaan laulamaan.
Ke 20.5.
klo 18 Kuhmon musiikkiopiston Sotkamon toimipisteen kevätkonsertti srk-talossa.
Haudanhoitoon liittyvät asiat hoitaa taloustoimisto
puh. Keskuskatu 3, 88600 Sotkamo.
Avoinna klo 10?14 Puh. Minulla on räjähtävä lähtönopeus.Tartun välittömästi
puhelimeen, kun uusi idea iskee, Salo kuvailee.
Sotkamon vierailullaan
Salo haki myös uusia aiheita
tuleville vuosille.
. Puffetti.
Järjestää KaMob ry.
Kalle Asikainen lähetti kaksi
vuotta sitten mobiiliajon
osanottajia taipaleelle. (08) 6172 3520 tai 6172 3521
Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO
sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi
www.sotkamonseurakunta.fi
La 16.5.
Klo 18 Iltakirkko ja HPE Vuokatin kirkossa, saarnaa Matti Malinen.
Su 17.5 klo
6. ja 25.5. Meillä on luettelo palveluntuottajista, joista veteraani voi valita, Inget sanoo.
Palvelusetelillä järjestetään kotona asumista tukevia
palveluja.
Listeriaepäily
Satamaidon tuotteissa
Satamaidon nestemäisissä
maitotuotteissa listeriaepäily. Ammattimuusikon uusin ostos on Epiphonen Les
Paul.
epäröi tarttua uusiin projekteihin.
. 12.5.2015 valmistamansa
nestemäiset maitotuotteet
(maidot, maitojuomat, kermat ja piimät). kirjaimellisestikin. Kilpailun lähtöpiste oli tuolloin Ratatiellä.
Klo 15 ?Mitkä ihmeen Herättäjäjuhlat. sunnuntai pääsiäisestä
Pyhän Hengen odotus
Klo 10 Sanajp. Takaisinvedon syynä on listeriaepäily
tuotteissa.
Takaisinveto koskee kaikkia pakkauskokoja (0.2, 0.5 ja
1 litran kuluttajapakkauksia
sekä 10 ja 20 litran suurtalouspakkauksia). toukokuuta 2015 SOTKAMO
ELÄMÄNMENO 15
JONNA KARJALAINEN
Palvelusetelit
menevät
matkoihin
Raimo Salon matkassa kulkee aina kitara. klo 15.00
Sotkamon kirkon parkkipaikalla
Saarna Antti Lankinen,
kanttorina Pekka Partanen, kirkkokahvit
Naapurinvaaran Huvikeskuksessa.
Sotkamon seurakunta
Sotkamon MP-kerho
Sotkamon Seurakunta
Puh. kesäkuuta kello 14.30.
Veteraanitunnukselliset sotaveteraanit ovat tänä vuonna
saaneet 10 palveluseteliä ja
heidän leskensä kahdeksan.
Se on enemmän kuin viime vuonna, jolloin veteraani
sai enimmillään kahdeksan
seteliä ja leski seitsemän.
Setelit ovat arvoltaan 45
euroa kappale ja ne on tarkoitettu kotipalvelun tukipalveluihin.
Kaukana kuntakeskuksesta asuvan veteraanin palveluseteleitä kuluu kuitenkin palveluntuottajan matkaan veteraanin luo, mikäli kylillä ei
ole tarvittavaa palvelua.
Kuntien keskustassa asuvilla veteraaneilla tätä ongelmaa ei luonnollisesti ole.
Asia on tuttu Kainuun veteraaniasiamiehelle, Reijo
Ingetille.
. 040 361 9162
s-posti majoitus@h-y.fi
- myytävänä herättäjäjuhlatuotteita
- ilmoittaudu talkoolaisiksi
- tarjoa koti- ja mökkimajoitusta
Myytävänä juhlaoppaita toimistossa ja khranvirastossa
5 ?/kpl.
TERVETULOA!. (Kaatuneitten muistopäivä) Sotkamon kirkossa. Hän kantaa
mukana matkoillaan aina ki-
Hanssin Jukka saa ensi-iltansa Yle 1 ?kanavalla 20. Minulla on Toivo Kärjen
100-vuotiskiertue menossa
Suomessa. Osallistujien kesken
arvotaan taulutelevisio. ?Portti on auki?. Lähtöpaikka
Salmelanranta. Kesäkuun lopussa lähden kolmen viikon kiertueelle Kanadaan. Torstaina 14. ma-pe klo 9-15.
Herättäjäjuhlat 2015:
Herättäjäjuhlien toimisto. Maalaisjärjellä voisi ajatella, että naapurin isäntä
hoitaisi lumityöt lingolla
myös naapurilta, mutta se ei
käy.
Palveluntuottajan täytyy
olla rekisteröity yhteisö, yritys, säätiö tai jokin vastaava,
koska toiminnassa on mukana arvonlisäveroon ja valvontaan liittyviä kysymyksiä.
. (maidot),
23.5., 24.5. Startti klo 10.00.
Osallistumisoikeus yli 25-vuotiailla
autoilla. Jp:n
jälkeen seppelten laskut sankarimuistomerkeille sekä
kirkkokahvit ja kaatuneitten muistopäivän tilaisuus srktalossa.
Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, avustaa Raita-yhtye.
Klo 14 Aurinko-kuoron harjoitukset srk-talossa.
PERTTI GRANQVIST
Paikat jaetaan
ilmoittautumisjärjestyksessä klo
7.00 alkaen.
Kainuun Mobiiliajo
Sotkamo. (piimät)
ja
17.5., 18.5., 19.5., 6.6., 7.6.
ja 8.6. Sen jälkeen normaali työ jatkuu
Suomessa.
Musiikki kulkee aina mukana Salon elämässä
tilauksesta ja 1.6.-31.8. ?????
Parturit ja kampaamot
Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo
Parturi-kampaamo
HELENA
Hierojat
?
HAMMASLÄÄKÄRI
Työsuoritukset
P. Pitopalvelu . 044 2100 384
Ajanvaraus
040 4161 710
75$.725, -$
.21(+82/72
ANNE LUNDBERG
Puh.
040 558 6922
jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi
Kysy hinta ilmoituksellesi!
p. Tuula, Sari ja Niina
(Karjalainen)
www.hiuskulma26.fi
Kauppakatu 31 A 2B
87100 Kajaani
Kauneushoitolat
Koulutettu hieroja
Laura K.
Sairaslomalla 23.5.2015 saakka.
ma-pe 9-17
la ja Iltaisin sop. y heikkilanpirtti@gmail.com y P. 08 666 2223
Kuljetukset
??????
?????????
???
Sähköistykset
????????????
???. vaihtimet
Torikatu 1. 010 665 6013
Tommi Moilanen p. mukaan.
Tuottajantie 18, Sotkamo
Kirjapainot
Lääkäripalvelut
SOTKAMON KIRJAPAINO
www.hammasparatiisi.?
Snowpolis, Kidekuja 2,
puh. SOTKAMO Torstaina 14. painotuotteet
P.
UTKITYÖ
pekka.suhonen6@gmail.com
. Perunkirjoitukset
Kukkakauppa
Autotarvikkeet
Ahkeraliisa Oy
Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo
www.ahkeraliisa.net
ma-pe 9-18, la-su 9-14
P. 044 974 1924
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. 08-6662 251, 040-5290 251
kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi
Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo
Olisiko
tässä sinun
paikkasi?
KAHVILAT, PITOPALVELUT
TAUKOPAIKKA JA PITOPALVELU VUOKATISSA
www.heikkilanpirtti.. Kirjekuoret
. Ent. 08 6660 070
lakiasiat kaupanvahvistukset
Järjestelyt . Päivittäin 10-14.
Tilaa leivonnaiset
kevään juhliin!
SUHONEN
Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti
suunnittelu
suunnit
suunn
ttelu
u
asennukset
tarvikkeet
Rakennuspalvelut
Tmi Kari Simonen
. (08) 652 1533
www.kuhmonlaakaripalvelu.?
Puh. LVI -urakointi ja laskutyöt
. ok-talot, rivitalot
. kattilat, varaajat
. Nibe vesi-ilmalämpöpumput
. Kutsukortit
. Tutustu myös
asennettuihin kohteisiimme Facebookissa!
Avoinna 14.4.-31.5. 4 YS!
800?/
KOTITA
LOUS
KUHMON IKKUNA
Pyydä ilmainen tarjous ikkuna- ja ulko-ovi
remontistasi, toteutamme suunnittelun
toiveidesi mukaisesti. (08) 666 2862
avoinna ma - pe 9-17
Palvelua perinteitä kunnioittaen
Kainuuntie 19,
88600 SOTKAMO p. asennus ja myynti
. 045 608 1161
P. ??????????
Hammaslääkärit
????????????. Nibe maalämpöpumput
maahan ja kallioon
. Hautakivet . Tarrat . (08) 6660 135
Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä)
25?
40?
- 8+2 9 ,/0,
Kuppausta ?
Tervetuloa! t. Esitteet
. Käyntikortit . 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
www.kuhmonikkuna.com. Ym. 88600 Sotkamo
puh. Postikortit
. toukokuuta 2015
16
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Kukka- ja hautauspalvelut
Asianajotoimistot
Parturit ja kampaamot
HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY
Kainuuntie 24 (tori)
p. la-autoasema
P. Lomakkeet . (08) 664 585, 0400 283 319
näytöt
nä
Kuulumme
Suomen suurimpaan
sähköurakoitsijoiden
ketjuun, El?n:iin.
VUOKATTISERVICE OY
Jäätiönrinteenpolku 3, Vuokatti
PUHELIN 040 7374 734
sahkomies@vuokattiservice.fi
VUOKATTISERVICE.FI
MUIS
KOTITA TA
LO
VÄHEN USN
MAX. IV-työt
Enimmäkseen pilvistä ja sateista. UWWTKC [OR?TKUV?VGMQLC
Keskuskatu 7,
88600 SOTKAMO
9XRNDWLQ %HWRQLDVHPD
3
. Hinnat sis. #UVKQKFGP O[[PVK LC XWQMTCWU
. Ilmastoinnin
Ilmastoinnin puhdistukset,
säädöt ja mittaukset
puhdistukset
Palvelut hoitaa
HORMITOHTORI KY
Ari Laukkanen
. 0400 275 129
.DLQXXQWLH $ 6RWNDPR
<ULW\VSXLVWR
9XRNUDWWDYDQD
7827$172 72,0,672 -$ 9$5$6727,/$$ 72177(-$
Olisiko
tässä sinun
paikkasi?
6RWNDPRQ 6DOPHODQUDQWD 2\
$QWWL .HOD S DQWWL NHOD#DQWWLNHOD FRP
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi!
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
RUOKALISTAT
PÄIVYRI
TIETOKILPAILU
Tänään on torstai 14. + 0,1691 ?/min.
Jonotusaika on maksullinen. Toukokuussa on?
+15
+20
+25
+30
2
3
6
10
6
6
10
8
11
13
10
10. Aikansa hittikappaleen Keltainen toukokuu esitti?
a) Hassisen kone, b) Neljä Ruusua, c) Aikakone.
5. pääsiäisestä, Kaatuneitten muistop., liputuspäivä
Nimipäivät: Maisa, Rebekka, Mailis, Maila, Maili Ortod:
Jussi, Antero. alv. 23%
3XK ZZZ KXXULQDLQHQ À
Leikkaa talteen
?
. Aurinko nousee kello 3.47 ja laskee kello
22.21.
Ma 18.5.
Nimipäivät: Eero, Erkki, Eerika, Eerik, Erkka, Eerikki Ortod: Petri, Teino, Klaudia, Faina, Julia, Ulla. Torstaina 14. 8KGO?TKGP CXCWU RGUW LC MWXCWU
. ja
matkapuhelimesta 0,0821 ?/puh. #TMKUVQLGP VWJQCOKPGP
. sunn. -WKXCKOWTK RWTWP JKGMCP [O RQKUVQQP
. Tällä viikolla vietetty Suomalaisuuden päivä on?
a) Vihtori Kosolan syntymäpäivä, b) J.V. Snelmannin syntymäpäivä, c) Eugen Schaumanin syntymäpäivä.
Kotimaa
Kotimaa iltapäivällä
la
su
Helsinki
9
13
11
Joensuu
11
11
11
Jyväskylä
9
11
9
Kajaani
9
8
7
Kemi
8
8
9
Lahti
10
11
9
Oulu
5
9
9
Pori
9
12
11
+5°C
2
Rovaniemi
7
6
8
Sotkamo
+4°C
3
Tampere
9
10
11
Suomussalmi
+2°C
4
Turku
9
13
12
Vaasa
4
8
12
Kajaani
Kylmää toissapäivänä
2
25
+15,5 °C
Pori
a) Neljä liputuspäivää, b) Viisi liputuspäivää, c) Kuusi liputuspäivää.
pe
+7°C
Lämmintä Suomessa toissapäivänä
SOTKAMO
30
2
+7°C
+8
Kajaani
Maanantaina
2
+6
Odotettavissa tänään
Kainuussa
Lauantaina
1. Päivälämpötila
6...9 astetta.
0?C
+5
Sää vuosi sitten
+10
2. Aurinko
nousee kello 3.41 ja laskee kello 22.27.
Ke 20.5.
Nimipäivät: Karoliina, Lilja, Lilli Ortod: Vesa, Aleksei, Aleksi, Asko. Aurinko nousee kello 3.57 ja laskee kello 22.11.
Pe 15.5.
Nimipäivät: Sonja, So?a, Sohvi Ortod: Heimo, Esa. toukokuuta 2015 SOTKAMO
17
Työsuoritukset
Työsuoritukset
Työsuoritukset
VI -Palvelu
Korhonen OY
010 322 1313
2KGPK. Aurinko nousee kello 3.38 ja laskee kello 22.31.
To 21.5.
Nimipäivät: Konsta, Kosti, Konstantin Ortod: Konsta, Kosti, Helena, Jelena, Leena, Mikael, Feodor, Heikki. + 0,059 ?/min. -GT?[URCRGTKP PQWVQ LC XCUVCCPQVVQ
Myymälämme palvelee
arkisin klo 8.00-16.00,
la-su suljettu.
Tervetuloa!
www.lvi-korhonen.fi
Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa
lankapuhelimesta 0,0821 ?/puh. Aurinko
nousee kello 3.35 ja laskee kello 22.34.
Kouluateriat vko 21
Ma: Strogano?, peruna, kukkakaali-kurkku-ananassalaatti
Ti: Broileripyörykkä, currykastike, peruna, amerikansalaatti-tomaatti-kurkkusalaatti
Ke: Lihakeitto, edamjuustoviipale, porkkana
To: Haukimurekepihvi, perunasose, punajuuri-retikkaraaste
Pe: Kavislasagnette, kiinankaali-paprikasalaatti
Kotihoitoateriat
Ma: Strogano?, peruna, kasvis, salaatti, mansikkakiisseli
Ti: Broilerpyörykät, kastike, peruna, kasvis, salaatti,
puolukka-karpalokiisseli
Ke: Haukimurekepihvi, kastike, perunasose, salaatti,
appelsiini-jogurttipannacotta
To: Hernekeitto, juusto, pannukakku ja mansikkahillo
Pe: Kasvislasagnette,kasvis, salaatti, hedelmäsalaatti
La: Karjalanpaisti, peruna, kasvis, marjasalaatti
Su: Possunlihakastike, peruna, kasvis, ananasjogurtti
Paikallisennuste tänään
Meteorologi Juha Föhr
Perjantaina
1
Hyrynsalmi
3
+10°C
+6
+8°C
Sunnuntaina
Ristijärvi
Paltamo
20
15
?2,4 °C
Kittilä
+8
10
5
Kainuun eteläosassa illalla voimistuvaa lännenpuoleista, muuten
heikkoa tuulta. Nuohoukset
Nuohoukset
?
. Helatorstaita vietetään?
a) Pohjanmaalaisten puukkojunkkarien muistoksi, b) Jeesuksen
taivaaseenastumisen muistoksi, c) Toukotöiden alkamisen kunniaksi.
3. toukokuuta Helatorstai
Nimipäivää viettää Tuula sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Isko. Sunnuntaina totoravikautensa aloittavan Kainuun Raviradan toiminta alkoi?
a) Vuonna 1975, b) Vuonna 1970, c) Vuonna 1965.
6. Aurinko nousee kello 3.54 ja laskee kello 22.14.
La 16.5.
Nimipäivät: Essi, Ester, Esteri Ortod: Heikki, Raimo, Reima, Muusa. ,?VGCUVKQKFGP LC MCKXQLGP V[JLGPP[MUGV
. Aurinko nousee kello 4.50 ja laskee kello 21.18.
Su 17.5.
6. Viime viikolla pätkityn Vapon lämpölaitoksen piipun pituus oli?
a) 72 metriä, b) 65 metriä, c) 83 metriä.
7. Kylmän Erkinpäivän uskottiin ennustavan?
a) Lämmintä kesää, b) Hallaöitä juhannuksen aikaan, c) Hyvää
marjavuotta.
4. Aurinko nousee kello 3.44 ja laskee kello 22.24.
Ti 19.5.
Nimipäivät: Emma, Emilia, Milla, Emmi, Milja, Mila, Milka,
Amalia Ortod: Patrik, Niila, Dimitri, Miska, Mitja
VetoKempele II, 1.8. Liikkuva huolto;
traktorit, kaivinkoneet, metsäkoneet ja autot.
P. 044 274 6963.
PERÄMOOTTORI Honda 6, 4-tahti, vähän käytetty. P. Ks. 045 130 9198.
Suomen Kivivalmisteen HAUTAKIVET. Joukkue on nuori ja näl-
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja
Kuhmolainen perjantaisin.
FAKTA
. Ei ole ollut mitään Vedon tai KPK:n leiriä,
kapteeni Tiia Kääriäinen kehuu.
Pelaajat ovat jo varsin kokeneita pesäpalloilijoita.
Puolet joukkueesta on urallaan pelannut pääsarjapelejä
Vedossa.
. vuokralle LOMAOSAKE, viikko 21, Vuokatissa. 0400 748 955.
PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Veratuotteet Anja p. Ne ovat Kirjailijan kannoilla, Pirttijärven
polkaisu ja Viinatien kulkija.
Kirjailijan kannoilla kuljetaan ?Konsta Pylkkäsen?
opastuksella kahdeksan kilometriä. Joukkueellisen
verran viime kauden vetolaisia jatkaa uraansa muissa
seuroissa naisten superissa.
Vedon ja Kajaanin Pallokerhon yhteinen joukkue pelaa puolestaan KPK:n väreissä naisten ykköspesistä ja Btyttöjen superpesistä. KPK
pelaa pelinsä Kajaanissa ja
Veto Hiukassa ja Salmelan
kentällä.
Vedon puheenjohtaja Mika Leinonen sanoo, että KPK
on yhteistyön keihäänkärki.
. yhdist. PERÄKÄRRYJÄ. P. p. 0400 962 620.
Lapsiperhe etsii ASUNTOA Pitämän läheisyydestä, RT/OKT. P. 050 549 0666, Antti Kela.
6-hlö:n
ASUNTOAUTO
alk.
450?/vko. TRAKT.
Fiat 640, 4-veto, VOLVO 430,
Major Filske, etukuormaajalla.
Hakki 18 PUUTAVARANOSTURI.
Mönkijän ja trakt. 320 ?.
P. 040 528 2364.
Myydään
Kuhmossa Kotimäki -niminen
TONTTI pa 2,86 ha. Mukana vain kolme viime kaudellakin sarjassa pelannutta joukkuetta, joten arvioita on hyvin hankala tehdä. 040 847 2408.
Kuhmossa ONTOJÄRVEN RANNALLA OKT 3mh+oh+k+rh+s, 2
rantasaunaa, 4 aittaa lyhytaikaiseen vuokraukseen.
Google: Rantaniemi Kuhmo.
P. 0400 239 200.
Ann. ym. VIKING puutarhakoneet, STIHL sahat & raivurit,
painepesurit, ruohotrimmerit.
Polkypyörätarvikkeet. Veto-SiiPe, 17.6.
Veto-Lipottaret, 11.7. (08) 741 068
OPEL VECTRA -98 farmari, kats.
3/15, aj. Superpesiksestä viime
syksynä luopunut Veto jatkaa
omalla nimellään pelejään
naisten suomensarjassa, Ctyttöjen SM-alkusarjassa ja
D-tytöissä. ASTIOITA ja KERÄILYTAVARAA, LPlevyjä ym. Kuhmo.
MERSU 180, -88, siisti. 1.250 ?. 040 720 3882.
KIRPPIS KARIPIALLA su 17.5.
klo 9-14 PIHAKIRPPISTAPAHTUMA: myyjiä, peliteltta, makkaraa
grillistä, munkkikahvio. Alle 1000 ?.
P. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . klo 9-13.
Purkutavaraa POLTTOPUUKSI.
Tule ja nouda Huuskonniemeltä
p. Superin kokemus on
meille iso voimavara. Haverinen tunnustaa, että vuosi sitten hän
ei olisi uskonut pitävänsä Vedon viuhkaa käsissään.
Haverisella on luotsattavana nuori joukkue, jossa kokemusta edustaa 21-vuotias
Reeta Korhonen. 040 839 4448
Ostetaan
TOYOTA AVENSIS -08, 15000 ?
ja HONDA VF1000F. Hallinosturi, halkopilkkuri, lumilinko, raivaussaha,
generaattoreita
käyttämättömiä. P. 0400 282 352/Mika
Sain avun eturauhasen vaivoihin KULTAHERASTA. 050 525 5505.
Käytetty SOUTUVENE tai kevyt
tasaperäinen, edullisesti. WEKE
katiskat. N. Hp. P. 040 536 2325/
Eero Huusko.
Halutaan vuokrata
HELKAMA & MERIDA & INSERA
polkupyörät. Lauri Seppänen, p.
0400 281 248 Suomussalmi.
HAUTAKIVET, KAIVERRUKSET,
KULTAUKSET, PUHDISTUS YM.
Kivityö Kemppainen p. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. SOTKAMO Torstaina 14. P.
0400 755 069.
H- tai P-AUTO / ASUNTOVAUNU/
-AUTO käteisellä. 040 731 0258.
YKSIÖ ja KAKSIO Sotkamossa.
P. 045 139 6620.
Kuhmosta tai lähiympäristöstä
MUMMON MÖKKI tai vastaava.
Kesäksi tai pidemmäksi ajaksi.
Mieluimmin tie perille, vaatimatonkin käy. 0400 965 705
Pohjois-Suomussalmi.
Myyd. kodin irtainta. Pirttijärven polkaisu
on 30 kilometrin mittainen
reitti ja Viinatien kulkijat sotkevat menemään 40 kilometrin matkan.
Pyöräreitit ovat syntyneet
Pysy reitillä ?ympäristöhankkeen tuotoksena, jossa
yhtenä hanketoimenpiteenä
Kajaanin ammattikorkeakoulu suunnitteli ja tuotteisti 13
pyöräreittiä Sotkamossa sekä
Kainuussa.
Reitit lanseerataan lauantaina Polkaisu kesään -pyöräilytapahtumassa Sotkamon
venesatamassa.
Ensimmäistä kertaa järjestettävässä Polkaisu kesään ?
tapahtumassa on mahdollista osallistua ohjatulle pyöräretkelle, saada vinkkejä pyörän kevätkunnostukseen ja
pyöräilyturvallisuuteen,
myös kahvila on auki.
Polkaisu kesään tapahtuma 16.5
kello 10.00 alkaen Venesatamassa.
Pyöräilyreiteille lähtö klo 12.00.
Tapahtuma on kaikille avoin ja
maksuton.
HELATORSTAINA
DON NOR
%,1*2
.$5$2.(
PERJANTAI-LAUANTAI
',6&2 .$5$2.(
SUNNUNTAI .$5$2.(
ma-ti: 12:00 - 02:00, ke-pe: 12:00 - 03:00, la-su: 10:00 - 03:00
Yhteistyöstä voimaa
naispesikseen
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.?
Vuokatin Veto näkyy ja kuuluu Sotkamossa Hiukan pesisstadionilla tälläkin kaudella. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
Verkkoon/lehteen: . Ympäristö vähän asuttu ja siisti, Juttuantie 235. 60 m2, S-salmen kk.
Heti vapaa. Valmennuksesta on vastannut sotkamolainen Saku Komulainen, joka toimii KPK:n pelinjohtajana ykköspesiksessä.
Hyvää tekemistä kiitellään
myös ykköspesisjoukkueessa.
. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. Lisätietoja
p. 050 599 5582.
Vielä muutamia 6 vkon ikäisiä
KARJALANKARHUKOIRAN PENTUJA tarjolla. Olemme molemmissa
seuroissa myös ylpeitä siitä,
että monen vuoden empimisen jälkeen olemme nyt saaneet tämän yhteistyön jalalle
sekä saaneet sen myös onnistumaan hyvässä yhteistyössä.
Myös Vedon pelinjohtaja,
kajaanilainen Paavo Haverinen on tyytyväinen yhteistyön alkuun. Myös ei katsastetut. Se kertoo työn laadusta ja joukkueen tasosta,
Leinonen kertoo.
Loput Vedon joukkueesta
pelaavat naisten ykköspesistä entisen kilpailijan KPK:n
peliasussa. P. Veto-OsVa, 6.8.
Veto-TyTe, 9.8. Odotettavissa on kuitenkin tasainen ja mielenkiintoinen kausi.
B-tyttöjen superpesiksen
alkusarja alkoi jo maanantaina.
KPK avasi kauden
2?0-voitolla Ylivieskassa.
KPK pelaa ottelunsa puoliksi
Sotkamossa ja Kajaanissa.
Lohkojen neljä parasta
ylempään jatkosarjaan, muut
alempaan jatkosarjaan.
C-tytöissä KPK:lla ja Vedolla kummallakin oma joukkue.
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 Ostan PORON ja HIRVENSARVIA. Joukkue on sulautunut
hyvin yhteen. 0400 965
705 Pohjois-Suomussalmi.
OULUJÄRVEN KALAA Sotkamon
Työväentalon pihalla la 16.5.
klo 9-10.
LATOKUIVATTUA HEINÄÄ pienpaaleissa. 0800 393 950.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. Soittamalla konttoriin
käinen, hyvin treenannut.
Tavoitteena on päästä mukaan lohko?naaleihin, Haverinen kertoo.
Naisten harjoitusringissä on
ollut yli 20 pelaajaa. P. Valkoinen, hyvät vanhemmat. 040 513 2633.
MITTELSPITZ UROSPENTU. P. 044 301
2310. P. Leinonen laskee,
että KPK on yksi sarjan suosikeista.
. vuokralle/myydään OKTALO+at, n. Muut ovat
vielä B-ikäisiä ja on joukossa
neljä lahjakasta C-tyttöäkin.
. vain 223 tkm, 2 renk.,
aluvanteet, siisti, met.hohtovihreä. 0400 281 991, 08 712 150.
JARIN ATK-PISTE tietokonehuolto. tori.fi. KESÄMÖKKI Rahajärven
rannalla. P. TERVETULOA!!! YLIKATU 12, SOTKAMO.
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. P. Veto-Pattijoki
(Kajaani), 3.6. P. P. Hp. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.fi. p. Sähköpostilla . 4 km
keskustasta Pohjoispuolentien
varressa. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. Ti-su 10-24,
1,99?/min. P. Ei seksilinja.
Kevään viimeinen ja ilmainen
KIRPPUTORI Sotkamon seurakuntatalolla la 16.5. 044 533 8353.
TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI
IT-Ylä-Kainuu Ky/Kainuu.com,
Keskuskatu 24, Suomussalmi.
P. H.
1000 ?. Osa on
päässyt pelaamaan kovia pelejä ja se näkyy vahvana rutiinitasona, Komulainen sanoo.
Kauden ennakkokaavailuissa KPK on arvioitu yhdeksi
sarjan suosikeista, mutta Komulainen ei suurta painoa arvioille aseta.
. 040 841 4477.
KIRJOJA, POKKAREITA, LEHTIÄ,
KORUJA, ym. toukokuuta 2015
18 URHEILU&LIIKUNTA
JANNE KURONEN
Vuokatin Vedon suomensarjajoukkueen nuorta voimaa.
Kirjailijan kannoilla
Sotkamon uudet, tuotteistetut pyöräilyreitit lanseerataan lauantaina. Veto-JoMa.
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. Tied. Vaikkakin Veto joutui
naisten superista luopumaan, on hieno asia ensinnäkin se, että 10 pelaajaa viime
vuoden joukkueesta sai paikan muissa superpesisjoukkueissa. P.
040 508 6985.
Vuokralle tarjotaan
KAHVI- ja RUOKAKALUSTOJA
ym. 040 747 2067.
www.jarinatk-piste.fi
Laadukkaita TERASSILASEJA.
Tied. Sari 0700 84 444,
ota talteen. P.
045 189 8715.
Kotimainen Tuplapotku POTKUPYÖRÄ, pitkä malli. Vedon kotiottelut suomensarjassa: 17.5. 0400 271 333.
POLTTOAINESÄILIÖ 2000 l, siirrettävä, alumiinirunkoinen, kuljetus järjestyy. 0400
219 433 Hyrynsalmi.
AJONEUV0JEN ILMASTOINTIHUOLLOT. 045
650 1652
Kaikenlaista
OSSIN
KODINKONEHUOLTO.
Ilmalämpöpumput ja kodinkoneet, myös ilt. p. tai ann. Tuhansien hehtaarien
metsästys- ja erämaat. 044 539 3375 Suomussalmi.
ASUNTOVAUNU metsämökiksi.
Ei homeinen. NOPEA HUOLTO, pienkoneet, polkupyörät.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. P. Saatavilla
verkkokaupasta.
Ota uusi suunta elämääsi
??. VIRTANEN
25.02, 3) Tuukka Tolkkinen SoJy,
25.21, 4) Tuuli Tolkkinen SoJy,
28.04, 5) Janne Heikkinen SoJy,
29.08, 6) Suvi ja Perttu Huusko SoJy, 31.31, 7) Tarmo ja Liisa Korhonen SoJy, 32.09, 8) Piia Määttä SoJy, 32.45, 9) Juhani Määttä SoJy,
33.19, 10) Santtu Lukkari SoJy,
33.59, 11) Päivi Lindeman SoJy,
36.19, 12) Päivi Heikkinen SoJy,
40.20, 13) Anselmi Lahenius SoJy,
45.37, 14) Leena Penttinen SoJy,
46.25, 15) Mikaela Laaksola SoJy,
46.58, 16) Tiina Sjöblom 48.22, 17)
Riitta Malinen 55.16, 18) Samu ja
Jukka Kemppainen SoJy, 58.07, 19)
Kati Koivusalo 1.04.49, 20) Aake ja
Pia Hartonen SoJy, 1.08.55, 21) Matias Penttinen SoJy, 1.30.50, , Ei aikaa: Inka Mäenpää SoJy, Nella Sanni ja Ismo Sirviö SoJy, Terhi Lukkari
SoJy, Veikko Tolkkinen SoJy, Jarmo
Vilmi SoJy.
D-rata 1.2 km (Läht. ??. M70 1)Kalervo Väisänen 1106 2)Raimo Partanen 1178 3)
Onni Leskinen 1056 4)Veikko Kähkönen 1048 5)Reino Eskelinen 1044
6)Voitto Haverinen 968 7)Matti P
Korhonen 968. ?. ??. b) Viisi liputuspäivää.
2. ???. ??. ^??????
>d ???. ???. ???????????. 0,
Hyl. ???????????????????????????.
?????. ???????????. ????
W??????. ?. 0,
Hyl. . Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja
markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. J.V. 0,
Hyl. ??????????????. ???. ????????. ???. ????????. Klo 13.00 Yhteislaulua tai elokuva.
Perjantai 22.5. ???. <??????
^???????????. ??????. ?????. ja
2.6.2015 klo 18.00 alkaen. Salmelantie 2. klo 9.00
Käsityöpiiri.
?
?
tiistaisin ja perjantaisin
verkossa joka päivä
www.sotkamolehti.fi
KOKOUKSIA
VASTAUKSET
Naapurinvaaran
Vesiosuuskunnan
Sotkamo-lehden tietokilpailun vastaukset:
1. 14, Kesk. ??. 0,
Hyl. ????
/??????????????. 0) 1) Lauri Gummerus RasTiimi,
33.41, 2) Jussi-Pekka Heikkinen SoJy, 34.34, 3) Aleksi Räsänen SoJy,
36.00, 4) Miko Härkönen KuPe,
38.31, 5) Jussi Piirainen KuPe,
SUPERMUKULA
41.03, 6) Arttu Lukkari SoJy, 43.51,
7) Jouko Malinen SoJy, 44.44, 8)
Jani-Pekka Pantti SoJy, 44.48, 9)
Ilkka Vänskä KuJy, 44.52, 10) Antti
Flöjt KuPe, 45.39, 11) Esa Nikula
45.57, 12) Sanni Alatalo TamPy,
45.58, 13) Matti Lukkari SoJy, 46.47,
14) Pekka Lukkari SoJy, 47.55, 15)
Juha Suutari KaSu, 49.42, 16) Marko Hoikka SoJy, 51.41, 17) Seppo
Kellokumpu KaSu, 51.47, 18) Joni
Korhonen SoJy, 54.37, 19) Teppo
Piira SoJy, 57.18, 20) Leena Heikkinen SoJy, 59.12, 21) Ilkka Härkönen
SoJy, 1.01.15, 22) Unto Meriläinen
SoJy, 1.03.53, 23) Laura ja Juuska
Roosa Saastamoinen 1.11.33, 24)
Tanja Väyrynen KaiPr, 1.16.26, 25)
Helinä Turtinen KaiPr, 1.16.28, 26)
Kennet Penttinen SoJy, 1.22.31, Ei
aikaa: Antti Leppävuori SoJy.
B-rata 4.6 km (Läht. ???
<?????????. ?. ????
????????????. Tutkintopäivät: 19.5., 26.5. ????????. D??. ?????
?. ?????????. ???????. ???. ??????. ?????
?. 0) 1) Mette Hartonen 38.28, 2)
Marko Hoikka SoJy, 38.50, 3) Hannu
Huttunen 41.44, 4) Pekka Schroderus 42.24, 5) Antti Korhonen Pihkan,
44.15, 6) Mauri Reinikka 44.26, 7)
Elisa Sirviö 45.16, 8) Tuija Jurvakainen RasHy, 48.04, 9) Minna Toikkanen 48.59, 10) Räsänen Tuula 49.20,
11) Ilkka Härkönen SoJy, 51.45, 12)
Matti Härkönen 52.34, 13) Iidamari
Härkönen SoJy, 54.14, 14) Hanna
Smart 58.12, 15) Iida Sirviö 58.30,
16) Pentti Kela KaSu, 1.04.11, 17)
Mikko Jylhäkangas SoJy, 1.05.59, Ei
aikaa: Pentti Härkönen, Taina Heiskanen, Valtteri Kankainen SoJy,
Haavio-Mannilat.
C-rata 2.7 km (Läht. 010 665 6000 F. ?????. a) Vuonna 1975.
6. ??. 32, Kesk. 17, Kesk. K?. ??. ???????????. ?????
W?????. ???????. 29, Kesk. 0) 1) Tuukka Tolkkinen SoJy,
15.36, 2) Osku Hoikka SoJy, 18.32,
3) Tuuli Tolkkinen SoJy, 19.02, 4)
Veikko Tolkkinen SoJy, 19.40, 5) Aila ja Venla Härkönen 21.19, 6) Siiri
Määttä SoJy, 24.05, 7) Silja Kemppainen 26.07, 8) Perhe Huusko 27.07,
9) Aake Hartonen 31.44, 10) Terhi
Lukkari 32.24, 11) Reeta Räsänen
33.22, 12) Matias Härkönen 35.45,
13) Konsta Heikkinen SoJy, 37.54,
14) Perhe Korhonen 38.11, Ei aikaa:
Hilla Heikkinen SoJy, Otso Heikkinen SoJy, Aaro Heikkinen SoJy.
Jymy-rastit 7.5.2015 Urheiluopiston
Alamaasto. ????????. ??????????????????. ???????????
D , K>>/^ d : < >h, /Z/Pd
???. Torstaina 14. 0,
Hyl. toukokuuta 2015 SOTKAMO
19
TULOKSIA
Hirvenjuoksu
Sotkamo Cup-1 10.5.2015
Hm1)Reijo Pulkkinen 1144 2)Matti I
Korhonen 1130 3)Timo Aidanpää
1130 4)Eero Juntunen 1122 5)Jukka
Niskanen 1114 6)Markku Heikkinen
1110 7)Perttu Niskanen 1106 8)Olavi Mäkäräinen 1102 9)Jarmo Määttä
1190 10)Martti Juntunen 1072 11)
Matti O Korhonen 1070 12)Rauno
Kilpeläinen 1060 13)Reijo Schroderus 1154 14)Anssi Heiskanen 1050
15)Esa Määttä 1050 16) Martti
Kauppinen 1038 17)Heimo Kärnä
1030. ?????????. ?. klo 12.00
Parkinson-yhdistys, vertaistukitapaaminen.
Keskiviikko 20.5. >??????. Lisätietoja p. >???????. klo
11.00 Jumppatuokio. ?????. D????. ????????????. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta
kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo.
s????. ?????. ?????????
W???????????????????????????????????. z????????????. ?????????. ????????????????????????. Ei laskutuslisää.
1,20 ?/rivi + alv 24%
P. Tervetuloa!
Metsästäjätutkinnot Salmelan koululla os. . ??????????. Klo
14.15 Ohjattu liikunta/ tasapaino, Asema 13.
Torstai 21.5. Osallistujia 130.
A-rata 6.0 km (Läht. Snelmannin syntymäpäivä.
VARSINAINEN
KOKOUS
SLGHWllQ 1DDSXULYDDUDQ /R
PDNHVNXNVHVVD RV 3RK
MDYDDUDQWLH WRUVWDLQD
NOR .RNR
XNVHVVD NlVLWHOOllQ VllQW|
MHQ . >????. ??. klo 9.00 Leivonta. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em.
tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. ?????.
?????. <??????
W??????????. Q PllUllPlW DVLDW
.DKYLWDUMRLOX 7HUYHWXORD
+DOOLWXV
tiistaisin ja
perjantaisin
verkossa joka päivä
Uudistunut
www.sotkamolehti.fi
^??????????. ????????????.
???????????????. 21, Kesk. ?. 0,
Hyl. 044 557
2457 tai 0400 186 581.
Turinatupa, Akkoniementie 9,
88600 Sotkamo
Maanantai 18.5. ??????. ????????????????????????????????. ??????????. Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. ????. ?????????????. klo
11.00 Lukupiiri/ kevät- ja
kesärunoja. . ??.
??????????????. ?. ?????????.
?????. ?????????????????????. ??????. b) Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi.
3. Vuokatin perhekahvila perjantaisin klo 9.30-11 Vuokatin koulun iltapäiväkerhon
tiloissa, Kuikkalammentie
1. Tutkintomaksu 20 euroa. 0) 1) Venla Kankainen SoJy,
21.31, 2) Ulla-Maria Kankainen SoJy, 21.50, 3) Aino Tolkkinen SoJy,
26.34, 4) Team Kiiskinen 27.52, 5)
Santtu Lukkari 31.11, 6) Jari Koivusalo 33.53, 7) Kati Koivusalo 34.46,
8) Anni Temonen 34.52, 9) Ella (2)
Vihanto 39.06, 10) Piia Määttä SoJy,
40.13, 11) Riitta Malinen 47.37, Ei
aikaa: Aila Härkönen, Helena Ohtonen, Tarja Lampela.
D-rata 1.5 km (Läht. ????????. 27, Kesk. ?????. 0) 1) Valtteri Kankainen SoJy,
36.32, 2) Pekka Schorerus KaSu,
38.58, 3) Jyri Immonen SoJy, 40.22,
4) Satu Pöntiö VuRo, 40.59, 5) Tuula
Räsänen SoJy, 41.37, 6) Hannu Huttunen SoJy, 42.28, 7) Jari Koivusalo
SoJy, 43.41, 8) Mauri Reinikka
44.10, 9) Jouko Liljeroos sojy, 47.21,
10) Kimmo Nieminen KajKu, 47.27,
11) Jukka Laaksola SoJy, 47.36, 12)
Unto Väisänen SoJy, 48.11, 13) Eija
Tervo SoJy, 48.16, 14) Antti Korhonen 48.37, 15) Maija Käkelä PuolRy,
49.23, 16) Venla Kankainen SoJy,
50.57, 17) Eija Ihanainen SaPu,
51.20, 18) Tuija Jurvakainen RasHy,
51.22, 19) Iidamari Härkönen SoJy,
53.42, 20) Mikko Jylhäkangas SoJy,
56.27, 20) Markku Lassila KaSu,
56.27, 22) Susanna Mäki-karvia
56.59, 23) Aila Härkönen SoJy,
59.32, 24) Tuula Roivainen SoJy,
1.02.43, 25) Elina Sirviö SoJy,
1.04.40, 26) Hanna Smart SoJy,
1.04.42, 27) Matti Härkönen SoJy,
1.08.24, 28) Pentti Kela KaSu,
1.08.45, 29) Leena Manninen SoJy,
1.09.39, 30) Taina Heiskanen
1.33.34, Ei aikaa: Mette Hartonen
SoJy, Jouko Liljeroos sojy.
C-rata 2.6 km (Läht. ???????????. ??????????. ??. ?. K?. ??. 1, Kesk. ??????????. ????????????????. ???. Klo
12.00 Kädentaidot.
Tiistai 19.5. ?????????
>??????????. M1)Timo Piirainen 1105 2)Jari
Huusko 1094 3)Anssi Niskanen
1030.M50 1)Reijo Tikkanen 1082 2)
Erkki Hyvönen 1079 3)Veijo Palo
1070 4)Matti J Korhonen 1052 5)
Jouni Niskanen 1033 6)Veli Hyttinen
1032 7)Antti Leppävuori 972 8)Pertti Niskanen 965 9)Ossi Kilpeläinen
931. 0,
Hyl. ???????. ????????????. ????
<?????. ???????. ,????. ???????????
??. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. ?????????????????. 0) 1) Osku Hoikka SoJy, 12.44,
2) Osku Hoikka SoJy, 18.17, 3) Lilja
Kiiskinen SoJy, 18.26, 4) Eero Sorsa
SoJy, 18.50, 5) Ella Vihanto SoJy,
19.14, 6) Iikka Lahenius SoJy, 19.29,
7) Otso Heikkinen SoJy, 19.36, 8)
Hilla Heikkinen SoJy, 19.51, 9) Altti
Heikkinen SoJy, 19.55, 10) Lauri
Sorsa SoJy, 20.09, 11) Rebekka ja
Merja Salonen 20.33, 12) Siiri Määttä SoJy, 23.31, 13) Veera Kämäräinen 23.55, 14) Loviisa Kämäräinen
24.07, 15) Alma Peltonen SoJy,
24.08, 16) Tommi Peltonen JRV,
24.56, 17) Viljami Hakkarainen SoJy,
27.23, 18) Leena ja Viljami Huusko
SoJy, 27.47, 19) Juhana Kämäräinen
28.30, 20) Eemeli ja Riitta Liisa Hakkarainen SoJy, 29.27, 21) Konsta
Heikkinen SoJy, 29.35, 22) Aaro
Heikkinen SoJy, 32.00, 23) Perhe 4
Korhonen SoJy, 32.05, 24) Elna Eeli
ja Ulla Heikkinen SoJy, 33.09, 25)
Helmi Niskanen ja Anni Temonen
34.18, 26) Aaret Niskanen 34.42, 27)
Reeta Räsänen SoJy, 38.00, 28) Tilda Räsänen SoJy, 38.49, Ei aikaa:
Matias Härkönen Elias ja Helinä.
Rata 5 (Läht. ??????????. ???. ???.
. ?????????????????. ???????. ????. ^?????????. ???????????????. . ??. 010 665 6003
ilmoitukset.sotkamolehti@
almamedia.?
Perhekahvila
tiistaisin klo
9.30-11.30
Salmelan koulun puupuolen yläkerrassa, Salmelantie 2. Klo 12.00 Lihastautiyhdistys/ Aluesihteeri Raija Similä. 0) 1) Markus Lindeman SoJy,
24.16, 2) Aino Tolkkinen SoJy,
B. 0,
Hyl.
D??????????. 26, Kesk. . ?????. D????. ??????????. M60 1)Kauko Heikkinen 1138 2)
Jouni Huovinen 1044 3)Heikki Punju
925 4)Jouko Liljeroos 908 5)Eero
Lohtaja 891. ??????????????????????????. ??????????. ?. ???. ??????????. >????. 0) 1) Jussi-Pekka Heikkinen SoJy, 34.46, 2) Aleksi Räsänen 36.24,
3) Jouko Malinen SoJy, 39.04, 4)
Tommi Härkönen KaSu, 42.54, 5)
Lauri Gummerus RasTiimi, 43.46, 6)
Jyrki Uotila SoJy, 44.20, 7) Ilkka
Vänskä 44.36, 8) Sanni Alatalo
44.52, 9) Jussi Rytky 47.05, 10)
Matti Lukkari SoJy, 47.24, 11) Arto
Härkönen KajKu, 50.17, 12) Veikko
Repo KajKu, 54.13, 13) Mika Hakkarainen SoJy, 59.11, 14) Leena Heikkinen SoJy, 1.03.27, 15) Salla Lesonen 1.15.15, 16) Unto Väisänen SoJy, 1.25.30, 17) Markku Lassila
1.27.40, Ei aikaa: Antti Leppävuori,
Raija Hakkarainen SoJy, Eija Tervo
SoJy.
SARJAKUVAT
B-rata 4.2 km (Läht. 20, Kesk. a) 72 metriä.
7. ?. ?. ^??????????. ^>W <???????. ??. c) Aikakone.
5. ?????????. ???????
W??????. ?????. 0, Hyl. >??. a) Lämmintä kesää
4. ??????????. ???????. 0) 1)
Riita-Liisa Hakkarainen SoJy, 30.06.
TRENDZ
Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja
yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen.
Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia,
ei kaupallista toimintaa sisältäviä
ilmoitusia. ?????. ??????????. M80 1)Kauko Koivunen 952 2)Veikko Hakkarainen 852
Jymy-rastit
Sotkamon Jymy järjesti Jymy-rastit.
A-rata 5.4 km (Läht
Musta
Biocomp-PESUAINEET
ULKOKÄYTTÖÖN:
Puhdas julkisivu
-pesuainetiiviste 1,0 l
Laimennus 1:3
+sävytys (11,1?/l)
?/kpl
+sävytys (8,19?/l)
?/kpl
(9,43?/l)
1290
pll
990
Terassipesu
-tiiviste 1,0 l
MYYMÄLÄ OY
SISUSTUS
pll
laimennus 1:5
RANTATRAILERI
PUUTARHAKALKKI 20 kg
1590
- rakeinen
(0,795?/kg)
(Ei rekisteröitävissä)
1-akselinen jarruton venetraileri, kokonaismassa
800 kg, omamassa 170 kg, kantavuus 630 kg,
leveys 162 cm, pituus 560 cm, raideväli 145 cm
NURMIKON KEVÄT&KESÄ
1-akselinen jarruton venetraileri, kokonaismassa 825 kg v. SOTKAMO Torstaina 14. 2015 (aiemmin 750 kg), omamassa
168 kg, kantavuus 657 kg, leveys 163 cm,
pituus 570 cm, raideväli 145 cm
3990
20kg (1,40?/kg)
2790
HERKKUPERUNAN
LANNOS 25 kg (1,60?/kg)
- erikoislannoite
perunalle ja kasvimaalle
KOMPOSTIKÄYMÄLÄ
Eco - ruskea
995,1990,-
TPV5032L+HPV5032K101
Mukaan 2 säkkiä KOMPOSTIja HUUSSIKUIVIKETTA 40 l
TPV1900K
- kokonaismassa 825 kg, kantavuus 605 kg
3990
2350
- 1-akselinen, jarruton perävaunu kuomulla
- leveys 189 cm, pituus 474 cm, korkeus 87 cm
- lavan sisämitat 150 x 326 cm, kippi, lehtijouset
LAITURIPAKETTI
1045,Kotakeittiö
PIIPPUSETTI
230,-
- läpivienti+kaulus, korkeus 2m
439
- ruskea
PUUCEE-MÖKKI
Lavitta 120x120x170 cm
(ei sis. katemateriaaleja,
maaleja)
Käy hyvin
yhteen Biolan
Econ kanssa
399,-
KESTOPUU PIHALAATTA
600x600x16mm
vihreä
kpl
3 x Toriseva elementti, sis. hirsipinnoille tai
huoltomaalaukseen.
Valtti Kaluste- ja
terassiöljy 9,0l
Valmissävyt: Ruskea
. toukokuuta 2015
20
TIKKURILA MAALIPÄIVÄ
PERJANTAINA 15.5 KLO 10-17
paikalla värisuunnittelija Riitta Ahonen.
ULKOMAALAUKSEEN:
Ultra Classic 9,0l
?/kpl
- Kaunista ja kestävää pintaa.
Vinha
peittosuoja
11,7l a-pohja
9990
9590
8490
- Varma valinta
esim. Kelonharmaa . kaide+tikkaat
600x600x16mm
ruskea
kpl
KÄYNTISILTA
299,-
800x800x16mm
vihreä
kpl
349,-
800x800x16mm
ruskea
kpl
Painekyllästetty,
579
KOTAKEITTIÖ
100 Korkea malli
PERÄVAUNU
KUOMULLA
PUUTARHAN KEVÄT
PIKA- Eco 220
KOMPOSTORI
598,VENETRAILERI
20 kg
(2,00?/kg)
TPV1900R
PÄÄTYOSA
Painekyllästetty,
ruskea 180x270
ruskea 133x270
OY
Työkalut
590
690
990
1090
Avoinna:
myymälä: 7-17, la 9-14,
varasto: 7-17, la 9-13
Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084