Urheilivaltion hankerahoin., Väntjoilla on oma potinen kertoi. haisi.
Tekemistä vötkyilyn sijaan
Päivän sää
Vuokatti News: Tämän lehden välissä Kohti talvea -matkailulehti
toimitus päivystää numerossa 0400- 218314. aktivoivaan suuntaan. Olen nyt 95-prosenttisesti tyytyväinen. vuosikerta N:o 82
1,50 euroa www.sotkamolehti.fi
Talvileimikot ostettu
Puutavarayhtiöt rajoittavat talvileimikoiden ostoa. Sokkeloinen puuraken-
"
Kuhmon musiikkiopiston rehtori Matti Vänttinen juonsi illan kävelykonsertin.
remontti palvelee myös opetuksen kehittämistä. Perjantaina 14. Myös Salmelan koulussa on muutamia tunteja. Musiikin kotipesäksi taloa kuvaileva Vänttinen totesi, että vanhan hirsitalon suojaan on rakentunut äänekäs ja innokas oppimiskeskus. Aktiivisten vanhempien yhteydenottojen perusteella ja Kontinjoen koulun joh-
tajan Satu Ahon suostumuksella Kontinjoen koulun tiloissa annetaan tästä syksystä alkaen pianon-, viulun- ja sellonsoiton opetusta. Huolehdimme teidän kaikenpuolisesta hyvinvoinnistanne. Sivu 8 Oppilaita rohkaistaan oman musiikin tuottamiseen ja luovaan toimintaan. Sotkamossa musiikkis opistolaisten soittimina Ristijärvi ovat viulu, alttoviulu, sello, huilu, klarinetti, saksofoni, Kajaani +3 piano, harmonikka, kitara, Kuhmo sähkökitara, kantele ja lyöSotkamo mäsoittimet. Valtimo V Opetustarjonta Sotkamossa on jopa monipuoliSivu 4 sempaa kuin musiikkiopiston toisessa toimipaikassa Kuhmossa, Vänttinen ke15.10.16.10. Äänieristystä on vieläkin parannettava, arvioi Vänttinen remontin jälkeen. Talon seinäpinnat on siistitty, lattiat uusittu, sähköt saatu turvalliselle tolalle ja nettiyhteys kaikkiin opetustiloihin. Muutamia seiniä kaadettiin, toisia seiniä pystytettiin.
huolimatta aivan kaikki musiikkiopiston opetus ei ole tässä musiikin kotipesässä. Sekä Metsäliitto että UPM Kymmene eivät enää tulevan talven korjuukaudelle leimikoita mielellään osta. Tavoitteena on rikastutrukka, eikä kaikkia taa opetusta entisestään ja nuoria pesäpallo suunnata opetusta oppilaita kiinnosta. Kuitenkin tukena ja rikastuttajina. Uusia seiniä pystyttämällä saatiin lisää opetustiloja musiikkiopiston monipuolista opetustarjontaa mahdollistamaan. +3 Lisäksi Sotkamossa toimii musiikkileikkikoulu. Niemelän hyvistä tiloista
Musiikkiopisto muutti lukion tiloista omaan taloon Niemelään pari vuotta sitten. Tässä toteutuu yksi musiikkiopiston motto, laadukasta opetusta lähellä oppilasta, Vänttinen totesi.
Musiikkiopisto on saanut valtakunnallista huomiota ja kiitosta opetuksen kehittämishankkeista. Lyömäsoittajat harjoittelevat nuorisotalon bänditilassa, musiikkileikkikoulu toimii edelleen lukiolla. Kun jokaiseen opetustiLaaja vapaa-ajan tarlaan saatiin nettiyhteys, ovat netin monipuoliset rejonta ei kiinnosta surssit jatkuvasti opetuksen nuoria. lokakuuta 2011
SOTKAMO-lehti
49. Syksyn 2011 uutuus on Kontinjoen toimipaikka. Saatte musiikkia, saatte liikuntaa kulkiessanne kamarista toiseen, ja ravitsemuspuolikin on kunnossa, kun Musikaalisten muksujen vanhemmat vastaavat puffetista, tuumasi rehtori Matti Vänttinen.
nus on viihtyisä, mutta talon äänieristeitten puuttuminen oli musisoinnin kannalta ongelmallista. Sen sijaan kelirikkoleimikot olisivat nyt kuranttia kauppatavaraa.
Sivu 5
Mari Mäntylä johdatti oppilaansa Venla Mustosen ja Kristiina Korhosen Niemelän vihkiäiskonsertin esiintymiseen.
Niemelän kamareissa soi
Päivi Eskelinen
Talvileimikot eivät enää välttämättä käy kaupaksi.
Musiikkiopiston
käytössä oleva Niemelä vihittiin musiikillisissa tunnelmissa käyttöön keskiviikkoiltana. Niemelän
Laadukasta opetusta lähellä oppilasta.
Niemelään saatiin pieni konserttisali musiikkiopiston omia musiikki-iltoja varten. Kymmenet nuoret muusikot esittivät osaamistaan runsaslukuiselle yleisölle, joka tungeksi Niemelän pienissä kamareissa ja kapeilla käytävillä. nuoret haluaisivat Laitekantaa on uusittu ja mielekästä tekemusiikin opetusta palvelemistä ajan tappamivia ohjelmia on hankittu sen sijaan
Käsityökeskuksissa voisi tehdä kierrätysmateriaalista paljon muutakin hyödyllistä, kuten mainioita kas-
seja, pannunalusia, koreja, ... Olipa laavun ympäriltä löytynyt neljä käytettyä varmuusesinettäkin. Suomi panostaa paljon matkailuun. lokakuuta 2011
Perjantai 14.lokakuuta 2011
Yleisöltä
Yleisönosaston materiaali osoitteella toimitus.sotkamolehti@sps.fi, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo, p. Nimimerkillä kirjoitettaessa on lähettäjän nimi liitettävä mukaan. hyötykäyttöön. Miksi niitä ei leikellä "rökönkuteiksi" ja kudota matoiksi ym. Kajaanin toimintakulut olivat 196,1 miljoonaa euroa. Ikävää urakoitsijoiden kannalta, ikävää Sotkamon ja Kainuun kannalta. Käsityöperinnettä pitäisi välittää nuorille - tekemistä niille, joilla ei ole mitään tekemistä. Keskusteluun voi osallistua myös Sotkamo-lehden verkkosivuilla osoitteessa www.sotkamolehti.fi
toisinajateltu
Valtion elättikunnat
aaseutuko autioksi ei sanoo Maalaisliitto. Siitä löytyy mukavia vaihtoehtoja niille, jotka harrastavat kulttuuria eri muodoissaan, kehittävät kielitaitoaan, harrastavat erilaisia käsitöitä tai pitävät itsestään huolta aktiivisesti liikunnan avulla. Vanhoista vaatteista löytyy aina osia, joista voi tehdä muutakin kuin mattoja. Yli 50 prosentin pääsee Suomussalmi (55,1), Paltamo (53,3) ja lähelle sitä Kuhmo (49,4). Käsityötaitoiset siskoni ja muutkin sukulaiseni ovat hyödyntäneet vanhat vaatteet poppanoiksi viime vuosiin asti. 2 Sotkamo
Pääkirjoitus 14. Kumpaakaan ei ole tehty. Tai vähentyessä ratkaisevasti. *** Laskelmasta selviää, miksi Kajaanissa kirstun pohjakin on jo pudonnut. Kansanedustaja Timo Korhonen muisti alkiolaisen iskulauseen arvostellessaan hallituksen keskittämislinjaa alkuviikosta budjetin lähetekeskustelussa. Kansalaisopiston tarjonta on taas käynnistyneellä toimintakaudella todella laaja. Myrkkyjä, joita ihmiset ovat syöneet. Kunnan väkiluvun kehitystä ajatellen kunnanjohtaja ei kuitenkaan nähnyt varmuusesineiden käyttöä tarkemmin ajatellen niin hyvänä asiana. Kyseessä on vaalislogani 1960-luvulta. Toimintakulut olivat 2010 noin 21 miljoonaa euroa. Ja mikä parasta. Näin teki myös anoppini. Muutamille ulkopuolisille urakoitsijoille on annettu jo kehoitus kerätä koneensa ja romppeensa pois. Näin tiesi kertoa Haapalan Aimon vasikka. Lisäksi rekisterillä seurataan kaivojen tyhjennysvälejä ja tyhjentäjiä. Jo lapset voisi ottaa mukaan "rökön-
Kansalaisopiston karaokekurssilaisia Tuliketussa hakemassa tuntumaa lavaesiintymiseen vuonna 2009.
Pohjavire Kainuussa on hyvin körttiläinen.
Simo Juntunen
Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja
Ohjattua toimintaa tarjolla kaikille
Yhteistyö on laaja käsite, mutta sen kautta kaikki syntyy.
Kirjoittajan mielestä vanhat vaatteet kannattaisi leikata matonkuteiksi. Miksi näin. Kunnanjohtajamme Petri "Veroparatiisi" Kauppinen oli laskenut esimerkiksi Puolangan kattavan toimintakuluistaan
Puolangan lisäksi Hyrynsalmi on elättikuntien eliittiä Kainuussa.
"
valtionososuuksilla 65,2 prosenttia. *** Keskustan ollessa hallituksessa hajautettiin jäteveden puhdistusjärjestelmät jokaiseen niemeen, saareen ja notkelmaan. Ainoastaan Kajaanissa ja Sotkamossa väkiluku kasvaa ennusteen mukaan seuraavan viiden vuoden aikana. Syytä onkin arvostella. Järjestelmä pysyy ajan hermolla. Ilman yhteystietoja lähetettyjä kirjoituksia emme julkaise.
Toimituksella on oikeus lyhentää, muokata tai jättää julkaisematta meille lähetettyjä kirjoituksia. *** Kainuun väkiluvun väheneminen tapahtuu nopeasti. *** Nyt alakoululainen, ja jopa puolankalainen kunnanvaltuutettu osaa laskea ne
mahdollisuudet, mitkä jäisivät kunnan toimintaan valtionosuuksien poistuessa. *** Kohta katsotaan Talvivaarassa, kenen perse kestää merivettä. HTT:lle antamassa lausunnossaan kunnanjohtaja ilmaisi tyytyväisyytensä virkistyspaikan käytöstä. Paskassahan voisi olla jopa sulfaattia, mangaania, rautaa ja lipeää sekä ties mitä
M
myrkkyjä. Tai ainakin yritettiin. Valtionosuuksia Puolanka sai 13,7 miljonaa euroa. Kansalaisopiston toimesta vapaan sivistystyön koulutusta ja ohjausta on ollut tarjolla kaikille ikäryhmille mukavasti kotipiirissä. kahvipusseista. Vanhoista kuteista tulee kudonnaisiin elävä pinta. Miksi niitä ei käytetä käsityökeskuksina. Ilman tätä mainiota maakuntayhtymää olisi pitänyt aikoja sitten tehdä kuntaliitoksia Kainuussa. Pertti Granqvist. Valtionosuuksilla Hyrynsalmella katettiin 59,6 prosenttia. Ajalta jolloin vapautui seksi, keskiolut ja Suomesta tuli länsimaiden sosialistisin valtio. Nyt siitä on iso artikkeli Kalevassa 12.10.2011. Ajatelkaapa, mitä tapahtuisi, jos ihmispaska huuhtoutuisi vesiin. Sotkamon toimintakulut olivat vuonna 2010 noin 59,7 miljonaa euroa. Käsityöt ovat hyvä harrastus. Vanhojen perinteisten kurssien rinnalle voidaan nostaa kysynnän mukaan nopeasti opetusta ja ohjausta, johon opisto tuo opettajat ja luo puitteet toiminnalle. sotkamolehti@sps.fi tai postitse Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. Kansalaisopistotoiminnan yksi vahvuus on sen joustavuus. Nyt olisi aika kehittää omaperäisiä matkamuistoja.
Alli Huovinen
Mieleeni on erityisesti jäänyt, kuinka sain Mika Myllylältä vieremäläisen rautakaupan pihalla suksiini nimikirjoituksen.
Iivo Niskanen
urheilulukiolainen
Yleisönosastokirjoitukset sähköpostitse osoitteeseen toimitus. Näin tehtiin meillä niin kauan kuin äitini eli. Uudet harrastukset avaavat elämään uusia mahdollisuuksia, tuovat uutta elinvoimaa. Jännityksellä odotamme sitä, kuinka tässä lopulta käy. Nyt kuntayhtymä ryhtyy pitämään erityistä paskakaivorekisteriä. Valtionosuus 64,3 euroa. Valtionosuudet kattavat Kajaanin kaupungin toimintakuluista 32,8 prosenttia. Ettei vaan pelloille ja metsään kukaan hulevesiä ja kaivon pohjalle kertynyttä sitä itseään veisi. Kun valtionosuutta saatiin 23,2 miljonaa euroa, niin valtionosuudet prosentteina olivat vain 38,8. *** Suomen valtio elättää maailmanlopun kuntia. Tai tehostaa ja järkevöittää yhteistoimintaa. Kangaspuiden valmistamninen toisi lisätyötä puusepille, mattojen kudonta työttömille. Laavun edessä oli hehkunut kekäleitä nuotiopaikalla. Kyse ei ole kaivoksen lähellä olevien purojen vedestä, jotka sulfaatti- ja magnaanipitoisuudeltaan ovat meriveden luokkaa vaan kovista ajoista. Vaikka ei valtio huonosti kaikkia kuntia kohtele, kuten tuossa kohta tulette lukemaan. Timo Jutila
Suomen jääkiekkomaajoukkueen joukkueenjohtaja Kainuun Sanomat 12.lokakuuta
S
otkamossa kansalaisopisto on ollut laaja, kaikkialle pitäjään ulottuva toiminnan moottori yli neljän vuosikymmenen ajan. Hevosmiesten Tietotoimisto eli HTT oli kuullut kunnanjohtajan vierailleen aikoinaan kunnalle testamentatun Aholan maille rakennetun laavun luona. Rekisteristä löytyvät tiedot paskakaivon sijainnista, syvyydestä, leveydestä ja kannen väristä. Kouluja lakkautetaan ja koulutiloja vapautuu. 010 665 6000, fax 010 665 6003
Miksi vanhat vaatteet kaatopaikalle?
Tästä piti kirjoittaa jo aikaisemmin, kun kuulin radiosta, että rikkinäiset vaatteet kuskataan kaatopaikalle. Siksi kannattaa katsoa, löytyykö kansalaisopiston laajasta tarjonnasta sopiva vapaa-ajanvieton vaihtoehto.
Mukava harrastus tuo virettä elämään.
"
kuteiden" leikkelyyn ja kankaiden kudontaan
lokakuuta 2011
Sotkamo 3
VK 41, POHJOIS-SUOMI
24-pack
Ruokatiskltä
OLUT
NAUDAN PAISTIJAUHELIHA
2
yhden hinnalla
KPL
Arla Pohjanpoika
Ruokatiskiltä
PORSAAN ULKOFILE
19 8 99 6
pkt sis. pantin kg
90
99
kg
TUOTE-ESITTELYT:
Pe POROKYLÄN LEIPOMO
KARJALANPIIRAKAT 600 g
4
39
ps
Ma KAESAN KOTILEIPOMO
RS
Kariniemen kananpojan
KERMAJUUSTO
500 g (5,09 kg), ei savu rajoitus: 1 erä/talous
PAISTI- ja LIEKKISUIKALEET
marinoidut ja maustamattomat 250-300 g (4,98-4,15 kg) rajoitus: 1 erä/talous
5
PS
09
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 5,09 kpl (10,18 kg)
2
Panda
49
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 2,49 rs (9,96-8,30 kg)
KPL
SUKLAALEVYT
130 g (5,08 kg) rajoitus: 2 erää/talous
SATSUMAT
Espanja 1 kg (1,00 kg)
1
99
-50 %
Hinnat voimassa pe-ma 14.-17.10., ellei toisin mainita.
Ilman korttia ja yksittäin 1,99 ps (1,99 kg)
1
32
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 1,32 kpl (10,15 kg). Perjantai 14
Hiljaisuus ei merkitse autiomaaisien opetuksessa pelkästään sanojen puuttumista. Tilaisuudessa kuullaan muun muassa runot Rauhattoman rukous, Päivän laskiessa,
Perjantai 14. Pyhä Johannes Krysostomos kehottaa uskovia, etteivät he koskaan laiminlöisi ja halveksisi rukoussääntöä. He oppivat ymmärtämään kilvoittelussaan, ettei maailmassa ole mitään, joka muistuttaisi Jumalaa yhtä paljon kuin hiljaisuus. Ihmiset elävät elämänsä usein löytämättä itseään. Tämän huumeen vaikutuksesta ihmisiltä hämärtyy käsitys oikeasta ja väärästä. lokakuuta pyhittäjä Hilarion Suurta. He luulottelevat, ettei heidän tarvitse tehdä kenellekään tiliä elämästään. Kilvoittelijan sydämessä puhtaasta rukouksesta syntyy kaiken käsittävä jumalallinen rakkaus, joka johdattaa hänet Kristuksen yhteyteen. Askeettinen yksin eläminen on kivuliasta. Aikamme perustuu aina vain enemmän mielikuviin. Monet Amerikkaan tulleet puolustelevat kaikkea tekemäänsä sanomalla: "Voin tehdä mitä haluan, koska tämä on vapaa maa." Minä olen viime aikoina kysellyt paljon itseltäni ja muilta sekä koittanut verkostakin kaivaa vastausta kysymykseen, mikä on se vapaus, joka täällä Amerikassa vallitsee. Säännöt ja rajat luovat turvallisuuden tunnetta. Evankeliumin saarnaaminen ja opettaminen on hengellinen tapahtuma. Lokakuun tummuvassa sunnuntai-illassa 16.lokakuuta esittävät Leino -tulkitsijat Vesa Hyyryläinen, laulu ja Heljä Pylvänäinen,
piano Eino Leinon ajattomia runoja. Todellinen läheisyys lähtee sielusta, ja sielu on täysin päinvastainen. Sielun sisäinen maailma pyritään häätämään mainosten ja ulkoisen sosiaalisen elämän luoman valhetodellisuuden tieltä. Leinon runojen säveltäjiä ovat Perttu Hietanen, Izak Boom, Petri Laaksonen, Sanni Orasmaa ja Risto Vähäsarja. 4 Sotkamo
Valmistunut Eino Leinon runoja musiikki-illassa seurakuntatalolla
Sotkamolainen Hanne Jansson on valmistunut kauppatieteitten maisteriksi (KTM) Itä-Suomen yliopistosta 22.9. Yleisökin saa laulaa tuttuja Leinon lauluja. Hiljaisuus on odottamisen, tarkkaavaisuuden ja kuuntelemisen tie. Se edellyttää ihmiseltä pyhää hiljaisuutta.
Hiljaisuus on yksi nykyajan suurimmista uhreista. Se ei milloinkaan tuo sisintään tirkisteltäväksi julkisuuden valokeilaan. Hiljaisuus on sielun ystävä; se paljastaa jumalallisen yksinolon rikkauden. Nykyihminen omistaa ja käyttää lukuisia asioita, mutta on ihmisenä vähän. Lopuksi sälytän nuo samat säännöt muiden niskaan. MLL Sotkamo
Tervetuloa maukkaalle lounaalle!
Lou Lounastarjous
I
ar arkipäivisin mape klo 10.3014.30
Muka-muka vapaus
Amerikka on vapaa maa. Tämä kysymys on vaivannut minua siksi, että missään muualla maailmassa en ole törmännyt niin moniin sääntöihin kuin täällä. Ihminen on itsessään Jumalan ikuisuutta, mutta ihmisen on vaikeaa löytää jumalallista. Kristus tuli, jotta minä pikkuseikkojen sijaan tarttuisin totuuteen ja rakkauteen.
O
Keitto, lämmin ruoka, salaatit, leivät, , kotijuomat, jälkiruoka tai kahvi kotiju
7
70
42 2
Ratatie 37, Sotkamo (Maxi-Makasiini)
ma-pe 9-17
Tiina Talvitie
P P. Niinpä on luonnollista, että myös uskonelämän ympärille on syntynyt ja syntyy yhä edelleen uusia sääntöjä ja määräyksiä. Esimerkiksi taloyhtiö, jossa seurakuntamme pappila on, määrittelee säännöissään, että asunnon lattia pinta-alasta vähintään 80% pitää olla mattojen peitossa, lemmikkejä ei saa olla, asuntoja ei saa vuokrata, omistajan on asuttava vähintään puolet vuodesta asunnossaan, henkilö saa omistaa vain yhden asunnon taloyhtiöstä, jne. Hänelle on todellista vain oma itse. Hän on täynnä itseään ja haluaa muuttaa maailman omakseen. 2011. Siinä kuoleman voittanut ja ylösnoussut Kristus osoittaa suuren rakkautensa ja armonsa sairastavia ihmissieluja kohtaan.
Isä Jarmo Hakkarainen
Kirjastossa on satuhetki Satupäivänä tiistaina 18.10.11 klo 18-19.
Tervetuloa kuuntelemaan tarinaa Saapasjalkakissan uusista seikkailuista! Tilaisuuden järjestävät: Tiilikankaan päiväkoti & Sotkamon kirjasto
LASTENVAATE- JA TARVIKEKIRPPIS
LA 15.10.2011 klo 9-13 Salmelan koululla 30 myyjää, paljon tavaraa, kahvio. Pyhä hiljaisuus on täyteyttä, kilvoittelijan tietoisuutta Jumalan hoitavasta läsnäolosta. Hänen tunteensa ja ajatuskulkunsa ovat surkastuneet kuin harjaantumattomat lihakset. Monet
amerikkalaiset ovat hyvin ylpeitä siitä, että Amerikka on vapaa maa. Kristus tuli maailmaan vapauttamaan minut omista säännöistäni, omista vaatimuksistani. Sotkamon seurakunta
Tiina Talvitie toimii pastorina New Yorkin suomalaisessa seurakunnassa.
Katso tarkemmat säätiedot osoitteessa www.sotkamolehti.fi
SÄÄ
Tänään
Lauantai
Sunnuntai
Tervetuloa!
2-5 m/s
Ristijärvi
+4
Kuhmo
+5
Tiistai
Tulisijojen kuntokartoitukset Korjaukset Muuraustyöt Myös muut tulisijat
kainuuntulisijapalvelu@sotkamo.net
Kainuun Tulisijapalvelu
Hopealoimu
Myynti ja asennus
Kajaani
+3
Sotkamo
Maanantai
+3
Sonkajärvi Rautavaara Valtimo V
+4
+6
044 506 60 88. Messu Vuokatin kirkossa, Väätäinen, Lehtonen. Sääntöjä tehdään, jotta yhdessä eläminen olisi siedettävää. lokakuuta 2011
Erakon hämmästys, Catena ja Iltatunnelma. Se yhdistää kilvoittelijan asenteet ja toiminnot. Omaiset
Kiitos
kaikille minua muistaneille. 040 543 6389
18. Pyhien isien mukaan Jumalan läheisyys on pyhä kokemus. Eino Leinon lauluja konsertti srk-talossa, Vesa Hyyryläinen, laulu ja Heljä Pylvänäinen, piano. Pyhä hiljaisuus oli autiomaakilvoittelijoille opettaja. Risto
sanasta valoa
Hiljaisuus on sielun ystävä
Ortodoksinen kirkko muistelee 21. Ortodoksisen kirkon evankeliumin henki on uskon palava pensas. Ajaton Eino Leino -konsertti pidetään Sotkamossa seurakuntatalolla kello 19.
Lämpimät kiitokset Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme
Veikko Partasen
muistoa ja otitte osaa suruumme. sunnuntai helluntaista 16.10.2011 Kristityn vapaus
Klo 10 Klo 12 Klo 19 Messu kirkossa, Väätäinen, Lankinen, Lehtonen. Näitä sääntöjä myös rikotaan; toiset ottavat enemmän erivapauksia kuin toiset. Juuri kuulin, että alunperin myös lapset (!) olivat kiellettyjen asioiden listalla. Yksi nykyajan ihmisten käyttämistä henkisistä huumeista on kuvitelma ettei Jumalaa ole. Hänen mukaansa ihmismieli tulee turvata ja panna aisoihin ja kaikki Saatanan toiminta on hillittävä kutsumalla avuksi Herraamme Jeesusta Kristusta. Kristuksen evankeliumin ja Jumalan Valtakunnan sanoman tulee näkyä sanoissa ja teoissa. Ihmisten huomio pyritään kääntämään ulospäin. Hän omisti 300-luvulla elämänsä rukouksen, paastoamisen ja lähimmäisen kohtaamisen maailmaan. Näin käy siksi, että eri kulttuureissa on erilainen kunnioitus yhdessä sovittuja sääntöjä kohtaan. Välillä myös tuntuu, että sääntöjä tehdään sääntöjen itsensä vuoksi, toisten kiusaksi tai haluttaessa muokata muiden elintavat samanlaisiksi omien elintapojen kanssa. He myös kertovat runojen syntytaustasta ja runoilijan elämästä. Tervetuloa!
Järj. Kirkon opettajien mukaan ihmisen hengellisen kasvun saa aikaan jumalallinen toivo, joka ei saata kilvoittelijaa häpeään. Minä luon sääntöjä, joiden puitteissa kykenen itse elämään ja joista suoriutumalla kuvittelen olevani jotenkin parempi ihminen
Varsinkaan kun emme tiedä, kestääkö talvi kolme kuukautta vai
viisi kuukautta. UPM Kymmene on rajoittanut talvileimikoiden ostoa. Kaikkia talvileimikoita emme voi enää ostaa. Nyt on kaikki perusteet tehdä puukauppaa. Sotkamon Autopalvelu Oy
Salmelantie 43 f 6, 88600 Sotkamo
AD KORJAAMO UUDISTUNUT
Käyntiosoite: Tuottajantien päästä, ent. Toisaalta tiettyjä epävarmuustekijöitä on olemassa. Puun hintanäkymistä Määttä totesi hinnan säilyvän ennallaan. Kelirikkoleimikoilla, sellaisilla jotka voidaan korjata vaikka heti, olisi nyt kysyntää.. Hintakaan ei ole pitkällä aikavälillä tarkasteltuna laskenut. Kuluvan vuoden aikana päästään hädin tuskin miljoonaan kuutiometriin. Kovin paljon enempää talvileimikoita ei voida ottaa korjuuseen. päivänä syyskuuta. Tuskin hinnat ainakaan nousevat.
Märkä syksy on haitannut
tai haittaamassa puunkorjuuta. Hakkuutavoitteeksi asetetun 370 000 kiinnon sijaan 300 000 kiintokuution rajan saavuttamisessa on tekemistä. Toivottavasti suhdanteet ja tuotteiden kysyntä säilyvät ennallaan. Erkki Moilanen kertoi odottavansa hyvää puukauppatalvea. Oikaisupyynnössä vaaditaan lautakunnan päätöksen kumoamista koskien urakoitsijan valintaa kaavateiden talvikunnossapitoon keskustaajamassa sekä kaavateiden auraukseen traktorilla Hirvenniemi-Vuo-
katti alueelle. UPM:n omien metsien hakkuilla ei Huhtalan mukaan ole vaikutusta ostohalukkuuteen yksityisten metsistä. Puun hinta on edelleen kohtuullinen. Sotkamon luvut noudattelevat Kainuun lukemia. Teollisuus ei ostanut siksi puuta. Silti puita on tälläkin hetkellä motissa huonokuntoisten teiden varsilla.
Metsäliiton Joensuun piirin ostoesimiehellä Esa Määtällä on hiukan erilai-
nen näkemys puukaupan nihkeyden syistä. Mielestäni pisteytys pitäisi teettää ulkopuolisilla tahoilla. Hakkuutavoite oli 1,6 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä. Kukaan ei aktiivisesti
ole tarjonnut puuta myyntiin. Puukaupan Moilanen sanoi Kainuussa käyneen hyvin. Erityisen kysyttyjä olisivat niin kutsutut kelirikkoleimikot. Hintanäkymiä Moilanen kuvaili vakaaksi. Teollisuudella oli alkuvuodesta puuta varastoissaan. Tilannetta ei paranna märkä syksy ja talvileimikoiden ostorajoitukset.
Sotkamon metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Huttusen mukaan tavoitteista jäädään yksinkertaisesta syystä. Huhtalakin sanoi ihmettelevänsä sitä, miksi puukauppa ei ole käynyt Sotkamossa ja Kainuussa. Puunostajat ovat itse joutuneet etsimään ostetta-
Stora Enso ei ole rajoittanut puunostoa. Ostopäällikkö Matti Huhtala Kajaanista kertoi talvileimikoita alkavan olla riittävästi. Mikkola tehnyt tarjouksen.
Jukka Mikkola kertoi tehneensä oikaisuvaatimuksen siksi, ettei pisteytys ole hänen mielestään oikeudenmukainen. Tottakai haluamme ostaa puuta yksityisten metsistä, vaikka hakkaamme omia metsiämme. Hakkuut ovat keskittyneet harvennuksiin. Esimerkiksi mäntykuidulla olisi kysyntää enemmän kuin sitä on ollut tarjolla. Mursketta on pehmeille teille ajettu paljon. Jos ei vielä ole haitannut, niin kohta alkaa haitata, Esa Määttä sanoi. Molemmista kohteista oli Koneurakointi J. Korpimailla, soilla sekä huonojen teiden takana olevat leimikot eivät ole kurantteja tällä hetkellä.
Osa yhtiöistä on jo ostanut kiintiönsä täyteen talvileimikoita.
"
Jatkuvat sateet ja raskas liikenne ovat pehmittäneet metsäautotiet paikoin kulkukelvottomaan kuntoon.
Jos ei vielä ole haitannut, niin kohta alkaa haitata.
vat kohteet. Hankintaesimies Erkki Moilanen Stora Ensosta sanoi sateisten kelien hankaloittaneen puunkorjuuta ja kuljetuksia. Kunnan keskustaajaman urakka annettiin Ontojoen Koneasemalle ja Hirvenniemi-Vuokatti alueen kaavateiden auraus Koneurakointi Hannu Mankiselle. meijerin terminaalialue.
Puukauppa näyttäisi uudestaan virkistyvän.
Metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Huttunen Perjantaina 14. Nyt puukauppanäkymät ovat Huttusen mukaan positiiviset. Hinnasta Huhtala totesi toisaalta näkymien olevan valoisia. Eli leimikot, jotka voidaan korjata vaikka heti. Metsäliitolla ei ole puunostossa muita rajoituksia kuin se, että talvileimikoiden osalta reppu alkaa olla täynnä. 040 779 1317
Sotkasta saat at Plussaa!
Tervetuloa Sotka-myymälään!
Kehräämöntie 22, Kajaani, ma-pe 10-18, la 10-15
www tka www otka www.sotka fi ww sotka.fi www.sotka.fi w k
Lumiurakoista tehtiin oikaisupyyntö
Pertti Granqvist
Urakoitsija Jukka Mikkola on tehnyt oikaisupyynnön ympäristö- ja tekniselle lautakunnalle. lokakuuta 2011
Yllättää positiivisesti.
HINAUSPÄIVYSTYS 24h/vrk 045 310 6160
Palvelemme SOITA JA VARAA AIKA! ma-pe 7-17 P. Toimialajohtaja Pentti Piirainen kertoi oikaisuvaatimusta käsiteltävän lautakunnan seuraavassa kokouksessa kuluvan kuun loppupuolella.
En ota kantaa oikaisuvaatimukseen sen enempää kuin toteamalla, että pisteytys on laadittu useamman henkilön yhteistyönä.
Kunnan ympäristö- ja teknisen lautakunnan tekemistä, lumiurakointia koskevista päätöksistä on jätetty oikaisupyyntö.
Talvileimikoiden ostoa rajoitetaan
Pertti Granqvist
Puukauppa ei ole Kai-
nuussa käynyt tänä vuonna ollenkaan suunnitelmien mukaisesti. Märkä syksy on vaikeuttanut puunkorjuuta myös UPM:n savotoilla. Lautakunta teki päätöksen urakoista kokouksessaan 21. Sotkamossa olemme tarvinneet lisää koneita hoitamaan ensiharvennuksia. Puukauppa näyttäisi uudestaan virkistyvän
Kurssi alkaa 4.11. suunnittelutapaamisella ja jatkuu joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kahteen vuoteen,
kolmeen vuoteen tai viiteen vuoteen.
Kainuun aluepelastuslaitos alkaa perimään erikoiskohteiden palotarkastuksista maksuja vuoden 2013 alusta. Uutena alkanut Johanna Tammisalon vetämä lasten teatteriryhmä oli menestys. Tällaisten rakennusten palotarkastuksista tullaan perimään maksu vuoden 2013 alusta alkaen.
www.sotkamolehti.fi
Markku Turunen Kainuun aluepelastuslaitokselta kertoi entisen pelastuslain velvoittaneen tarkastamaan erikoiskohteet kerran vuodessa. Aatoksessa 15.-16.10. Perinteiseen tapaan liikunta, kieli- ja erilaiset käsityökurssit ovat houkutelleet ihmisiä. Erikoiskohteilla tarkoitetaan entisen pelastuslain mukaan kerran vuodessa tarkastettavia kohteita. Entisessä laissa oli palotarkastuskohteet jaettu kerran vuodessa ja kerran kymmenessä vuodessa tarkastettaviin. Uuden lain mukaan pelastusviranomainen voi kiinteistön omistajan kanssa yhdessä määritellä palotarkastusten välin. 010 665 6016
mervi.piipponen @sps.fi
suojeluliiton lastenhoitokurssille mahtuu vielä osallistujia. Levikki 5.794 kpl (LT 2010)
Perjantai 14. Suosittuja ovat olleet muun muassa teatteri-ilmaisun kurssit, jotka täyttyivät heti. Osasyyksi Hyvönen arvelee sen, että varttuneempien lasten opetusryhmäläisistä nuoret siirtyvät muille paikkakunnille opiskelemaan. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. Luennot maksavat yksittäin maksettuina 7 euroa. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Myös englannin keskusteluryhmä toimii virkeästi.
Tarja Korhonen p. Kansalaisopiston kurssitarjotin on tänäkin syyskautena katettu runsaasti ja monipuolisesti. Sanna Dieckmanin ensimmäistä kertaa vetämä koko lukuvuoden kestävä alle kouluikäisten taidekerho on suosittujen kurssien joukossa.
Musiikkia Sotkamon kansalaisopistossa voi harjoitella monessa lajissa yksilö- tai ryhmämuodossa. Kehruukurssi on vaarassa jäädä toteutumatta vähäisen osanottajamäärän vuoksi. (alv 23%).
Palotarkastuksista voidaan periä maksu
Pertti Granqvist
Jakeluhäiriöt
(vain Sotkamon alueella) Arkisin 6.00-14.00 p. 010 665 6000 jaana.komulainen p. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Maksu tulee perustumaan tarkastukseen kuluvaan aikaan. Vuorossa on Taito Hoffrenin luento Voiko runonlaulu palata. Espanja ja italia ovat kiinnostaneet sotkamolaisia. 050 598 4768
jonna.karjalainen @sps.fi
Asiakaspalvelu
Tilaus- ja laskuasiat: asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi Ilmoitusasiat: ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo p. 050 598 6144 010 665 6012
tarja.korhonen@sps.fi
Jonna Karjalainen p. Tervetuloa mielenkiintoisille Runonlaulu-akatemian luennoille, toivottaa kansalaisopiston vt. 0400 218 314
pertti.granqvist@sps.fi
Sotkamon kansalaisopiston syksykurssit ovat täyttyneet hyvin. Mannerheimin lasten-
Pirkko Mankinen kuvaa perinnetyössään kotitilaansa maisemineen.
MarkkinointiJaana Komulainen päällikkö Kirsi Kela p. 050 308 1960 010 665 6011
paivi.eskelinen@sps.fi
Pertti Granqvist p. 1962. Kurssin tiimoilta voi ottaa yhteyttä opiston toimistoon. Kurssi alkaa kello 10. Kurssin käyneiden on mahdollista liittyä MLL:n lastenhoitorenkaaseen. pidettävään ikonimaalauksen kurssiin ehtii ilmoittautua vielä paikan päällä. Jos asiat ovat kunnossa ja asioiden uskotaan pysyvän kunnossa, niin tarkastuksen väliä voidaan pidentää. Tekijänoikeudet Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Tarkastusmaksun suuruudesta laaditaan taksat, jotka ovat voimassa koko valtakunnan alueella. Laulaa voi kahdessa eri viihdelauluryhmässä. Kansalaisopiston suojissa toimivat lauluyhtye Solinat ja jousiorkesteri Jouheat. Tunneilla valmistetaan turkispäähine, turkistossut tai -kintaat.
Taiteen perusopetukseen
kuuluvista lasten kuvataideryhmistä kaksi jäi toteu-
tumatta. Lapset ja vetäjä työstävät kurssin aikana pienimuotoisen esityksen joulukuulle. 010 665 6000
fax 010 665 6003 Sotkamon seudun puolueeton paikallislehti, ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin. Omakotitaloja ja kesämökkejä ei maksullisuus tule koskemaan. Tällaisia kohteita ovat muun muassa virastot, majoitusliikkeet, ravintolat, hoitolaitokset, tanssipaikat ja yleensä julkiset rakennukset. rehtori Helena Hyvönen. Sadasta tai sadoista euroista puhutaan. Erilaisten instrumenttien soittamista opiskellaan yksilöohjauksessa.
Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. 010 665 6015
sampo.kaste@sps.fi
Mervi Piipponen p. Apulaispalopäällikkö
Erikoiskohteita ovat muun muassa majoituskäytössä olevat rakennukset. Sotkamo-lehdellä ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Turunen kertoi pelastuslaitoksen tiedottavan asiasta tarkemmin ensi vuoden kuluessa.. Hyvönen nostaa esille vielä karvareuhkakurssin,
joka järjestetään ensimmäistä kertaa. 6 Sotkamo
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo p. 040 587 2067 010 665 6013
sanna.koivusalo@sps.fi
"
Kehruukurssi on vaarassa jäädä toteutumatta.
Juminkeon Runonlauluakatemian luentosarja jatkuu ensi keskiviikkona kello 18 lukion ruokasalissa. 0200 58585 Asiakasrekisteri Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Painaminen Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 2011 ISSN 0787-5320 Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy
Uusi pelastuslaki antaa mahdollisuuden periä erikoiskohteiden palotarkastuksista maksu. lokakuuta 2011
Kansalaisopiston tarjoilu kelpaa
Tarja Korhonen
Konttori avoinna arkisin klo 9.00-16.00
Päätoimittaja Martti Huusko p. 044 332 5332
kirsi.kela@sps.fi @sps.fi
Sampo Kaste p. Perustettu v. 044 332 5330 martti.huusko@sps.fi
Toimitus
toimitus.sotkamolehti@sps.fi
Päivi Eskelinen p
Sotkamossa on vahva talkooperinne, jota Sotkamon Jymy on osaltaan ylläpitämässä. Kainuussa tällä viikolla vieraillut Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen uskoo sotkamolaisten ja kainuulaisten selviytyvän tehtävästään. Sana oli perinteisesti vapaa kaikille, ja puheet ja siioninvirret johdattelivat kuulijoitten ajatuksia eteenpäin. Kodit ovat olleet luonnollinen kokoontumispaikka seuraväelle. Juntunen korostaakin, että nyt oli Kainuun vuoro saada juhlat järjestettäväkseen. Juntusen mukaan herättäjäjuhlilla on paikallisseurakuntien toiminnassa näkyvä merkitys niin etu- kuin jälkikäteenkin. Perinteet elävät, ja ne tahdotaan pitää elinvoimaisina, Juntunen arvioi.
Lehtoniemen vanha emäntä Kerttu Arantola on emännöinyt kymmenet kotiseurat.
Seuroissa on kyläläisillä hyvä mahdollisuus vaihtaa kuulumisia.. Juhlat ovat seurakunnan perustyötä tukeva tapahtuma. Vuonna 1913 päätetään Sotkamon herättäjäjuhlien juhlatunnus. Tosin hän tietää, että monet seuravieraista ovat niin sanottuja herättäjäjuhlakörttejä, jotka osallistuvat vuosittain juhliin, mutta eivät aktiivisesti toimi seurakunnissa tai Herättäjän paikallisyhdistyksissä. Hän luottaa siihen, että kajaanilaiset, kuhmolaiset ja yläkainuulaiset tulevat mukaan valmistelutyöhön.
Monet ovat ilahtuneet herättäjäjuhlien lempeästä ilmapiiristä.
Edellisissä Sotkamon herättäjäjuhlista on kulunut jo 40 vuotta, joten käytännössä juhlia rakentaa nyt uusi sukupolvi. Poh-
Herättäjäjuhlien taloudellisen vastuun kantaa
viime kädessä HerättäjäYhdistys. Juhlilla pyritään puhumaan samalla tasolla kuulijoitten kanssa, oikeista asioista ja pintaa syvemmältä. lokakuuta 2011
Sotkamo 7
Pastorit Tuomo Ruuttunen, Erkki Marin, Kari Kormilainen ja Simo Juntunen osallistuivat Juurikkalahdessa kotiseuroihin maanantai-iltana.
Herättäjäjuhlat rakentavat siltoja
Päivi Eskelinen
Kolmen vuoden kuluttua kuusi rekkalastillista tavaraa on varastoitu Sotkamoon odottamaan kesää 2015. Perjantai 14. Toimikuntien jäsenet valitaan hyvissä ajoin, ja teh-
täviin tarvitaan monien eri alojen osaajia ympäri Kainuuta. Monet ensim-
"
mäistä kertaa juhlilla käyneet ovat ilahtuneet niiden lempeästä ja hyväksyvästä ilmapiiristä ja uskaltautuneet sen jälkeen mukaan muuhunkin toimintaan, Juntunen kertoi. Juntunen totesi, että perinteisesti talkooväeksi muodostuu varsin sekalainen seurakunta. Kuulijoita ei aliarvioida, Juntunen pohti herättäjäjuhlien vetovoiman syitä.
ruokailee, tankkaa autonsa ja käy ostoksilla paikallisissa liikkeissä, on sillä merkitystä paikallisille yrittäjille, Juntunen muistutti. Pitkien välimatkojen vuoksi mahdollisuudet kokoontua yhteen ovat ennen olleet rajalliset, joten perheissä on pidetty kotihartauksia ja kotiseuroja. Herännäisyydellä on Kainuussa pitkät perinteet, vaikka kaikki eivät niitä itsestään tunnistakaan. Kun vuoden 2014 herättäjäjuhlat Lapualla päättyvät heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, kantavat seuravieraat penkit pinoihin ja siitä rekkojen kyytiin. Tapahtuma ei siis sinällään tule kartuttamaan eikä syömään Sotkamon seurakunnan rahavaroja. Simo Juntunen kertoo, että yleensä tulosta yhdistyksen toimintaa varten kertyy, mutta summa on vuosien varrella pienentynyt. Kulurakennetta ovat muuttaneet muun muassa aikaisempia vuosia tiukemmat hygienia- ja turvallisuusmääräykset, joiden noudattamiseen tarvitaan ostopalveluita paikkakunnalta. Nyt maailma on niin privatisoitunut, että kotiseurat ovat vähentyneet ja kokoontumisia järjestetään muun muassa seurakuntataloilla, Juntunen vertasi. Muut juhlakalusteet pakataan samoin tein. Lapuan juhlilla sotkamolaiset myös jakavat Juhlaviestiä, jossa kerrotaan paitsi tulevista Sotkamon juhlista, esitellään myös laajasti Sotkamoa ja Kainuuta. Silti kotiseuroja pidetään yhä, ja nykyään niitä järjestävät myös nuoret pääkaupunkiseudulla asuvat perheetkin. Samoissa herättäjäjuhlissa on kainuulaisten järjestäjien vielä mahdollisuus katsoa, miten omien juhlien onnistumisen eteen voitaisiin tehdä kaikki mahdollinen. Herättäjäjuhlat on aina pyritty tuomaan keskelle kylää tai kaupunkia, jolloin juhlien kaikille avoin luonne käy ilmi.
Kotiseurat Juurikkalahden
Lehtoniemessä maanantaiiltana vetivät pimeässä ja sateisessä säässä paikalle kolmisenkymmentä seuravierasta. Juhlia rakennettaessa syntyy siltoja ihmisten välille, mukana ovat alueen seurakuntien aktiiviväen lisäksi monet järjestöt, seurat sekä kunta. Kun parikymmentä tuhatta ihmistä majoittuu,
javire Kainuussa on hyvin körttiläinen, Simo Juntunen pohti
Tarjonnasta ei ole pulaa, mutta nuorison into ja oma-aktiivisuus puuttuu. Matkalahjakortti arvotaan 16.12.2011.
ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
Nuorisotalolla on päivittäin käytössä kaksi tietokonetta internetin selaamiseen.
Mopot kuuluvat isona osana nuorten ajanviettoon. Terho Klemetin mielestä kaikkea kyllä löytyy ja kunnossapito on ok, mutta missään ei tunnuta harrastavan lajeja huvikseen. Nuoret tapaavat toisiaan esimerkiksi mopomiiteissä.. En minä siihen ketään kannusta, mutta onhan se tosiaan halvempaa kuin lisenssien tai kurssien maksut ja verrattuna viikonlopun tekemisiin niin keilaaminen tai elokuvissakin käynti jää hintaluokissa valitettavasti korkeammalle, hän naureskelee. Nuorisotalo tukee nuorten uusia ideoita yhteiseen tekemiseen, hän haluaa kannustaa nuorilta sitä oma-aloitteisuutta tekemiseen. Pitäisi vai nousta sieltä sängystä ja lähteä etsimään sitä omaa juttua. 010 665 6013, 040 587 2067 sanna.koivusalo@sps.fi
* Ilmoituksen minimikoko 100 pmm. Abiturientti Olli Lukkarin mielestä ihmisiltä puuttuu asenne käyttää mahdollisuuksia ja se nuoriso joka ei käytä vapaa-ajan tarjontaa ovat ottaneet harrastuk-
Asema 13 on niin lukiolaisten kuin peruskoululaisten käytössä ja suosiossa päivittäin, mutta sielläkin järjestetyissä aktiviteeteissä ei ole tarpeeksi osallistujia. lokakuuta 2011
Tiistaisin ja perjantaisin noin 15 000 lukijaa
Emma Hakamäen haastateltavana IB-lukiolainen Sonja Röyttä, joka lukee hyppytunneilla läksyjä Asema 13:lla.
www.sotkamolehti.fi yli 6 000 viikkokävijää eri ip-osoitteista
Vapaa-ajan tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa
Emma Hakamäki
tavoitat 52 000 lukijaa
VALITSE YRITYKSELLESI YKSELLESI SOPIVIN TAPA
tavoittaa asiakkaat
Loppuvuoden kampanja yritysasiakkaillemme!
Sotkamo on monipuolinen niin urheilun kuin kulttuuritarjonnankin kautta. Moni keskustelu ajautui juuri siihen lajien vakavuuteen ja pesäpallon ylisyöttämiseen. Lähes jokainen Sotkamossa ikänsä asunut nuori on kokeillut tai tulee kokeilemaan pesäpalloa Jymyn leivissä.
Voita LOMAMATKA!
Yrittäjä! Ilmoittamalla* Sotkamo-lehdessä 14.10. Luontopolkuja kunnossa ympäri vuoden ja niitäkin löytyy jokaisen vahvuuden mukaisesti. Se urheilematon nuoriso tosiaan viettää aikaansa nuorisotaloilla missä ei ole sitä suurta kilpailuhenkeä.
"
Pesäpallon hehkutuksen kuulee jopa koulussa tunneilla. 16.12.2011 osallistut 1500 euron matkalahjakortin arvontaan.
1500
Ota yhteyttä mediamyyjääsi
Kirjoittaja on Tenetin koulun 9.luokkalainen Tet-harjoittelija Sotkamolehdessä.
:n
Kaikille löytyy varmasti
mielekästä tekemistä jos vain tarttuisi siihen. "Mitään ei tapahdu, mitään ei keksi", kuulee nuorisoohjaaja Mari Hukkanen lähes joka päivä töissä ollessaan.
sekseen juopottelun ja tupakan polton. Mutta käyttävätkö nuoret tätä tarjontaa. Kansalaisopistolla on kursseja langan värjäyksestä hauta-arkun rakennukseen ja liikunnan monipuolisuudessakaan ei pitäisi olla puutteita. Jokaisesta julkaistusta ilmoituksesta saa yhden arpalipun. Ei tule kuin hengailtua kavereiden kanssa, virkkoo IB-lukiolainen Sonja Röyttä. Lajeja ja joukkueita on kaiken ikäisille. 8 Sotkamo
Perjantai 14. Liikuntamahdollisuuksia on liikaa ja niissä pitää
olla se huippu, pelkkä into ei näytä riittävän. "Joko olet hyvä ja pelaat, tai olet huonompi ja luovutat." rilta ei kiinnostusta heru. Miksi vaivata resursseja jos nuo-
Sanna Koivusalo p. Jos et tykkää lajista niin saat vihaisia katseita selkääsi.
Harrastelijoille ei näytä heidän mielestään olevan ohjattua liikuntaa
Nuorten olympiakisoissa hän sijoittui 7,5 kilometrin perinteisen kisassa viidenneksi. Seuran näkyvyyden kannalta on historiallinen muutos Hiihdon Suomen Cupin käynnistyminen. Esikuvakseen Saana nostaa Virpi Kuitusen. Näkyvyys tuplaantuu cupin kilpailujen ja niiden televisioinnin myötä. 010 665 6000
www.sotkamolehti.fi. lokakuuta 2011
Sotkamo 9 Kauris juoksi auton eteen
Kauris kuoli juostuaan
henkilöauton eteen keskiviikkona aamupäivällä. Lisäksi kaudella 2010 viisi nuorten SM-kultaa ja 11. Minulla on nyt urheilijana kehittymisen paikka, hän selvittää. Kauriin hengen vaatinut onnettomuus sattui kello 10.17 aikaan Juuvinmäellä noin kolme kilometriä Sotkamon kirkonkylältä Kuhmoon päin 60 kilometrin rajoitusalueella. alk. Kauriiseen törmännyttä henkilöautoa kuljetti 1970 syntynyt sotkamolaisnainen.
Iskun kylätalolla
Hyrynsalmella la 15.10. 6660 068 Sotkamo
KENKÄKAUPPA PA SAASTAMOINEN EN
Vuokatti Ski Teamiin uusia nuoria hiihtäjälupauksia
Martti Huusko
Arvonnan suorittivat ylikonstaapeli Hannu Vänninen ja Kari Jansa.
Vuokatti Ski Team Kai-
nuu sai riveihinsä täydennystä, kun Sotkamon Urheilulukiossa opiskelevat Iivo Niskanen (19)ja Saana Kemppainen (18) siirtyivät seuran hiihtäjiksi. Vuokatti Ski Team Kainuu hiihtojoukkueeseen kuuluvat kaudella 2011 2012 miehissä Sami Jauhojärvi, Martti Jylhä, Mikko Koutaniemi, Matti Hiironen, Teemu Härkönen ja Iivo Niskanen. Kunhan saamme kehitettyä nuorukaisen kestävyyttä, ovat menestymisen mahdollisuudet hyvät, arvioi Paavola nuorukaisen ominaisuuksia.
Parasta lukuseuraa suoraan kotiin kannettuna alle eurolla.
Tilaa kestotilauksemme JO TÄNÄÄN!
asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi
p. Mieleeni on erityisesti jäänyt, kuinka sain Mikalta vieremäläisen rautakaupan pihalla suksiini nimikirjoituksen. klo 20 Tanssit tahdittaa
TANSSIT
Miia Mäkelä &
Siluetti
Aloitamme illan perinteisillä PIIRILEIKEILLÄ
Kaikki tervetuloa!
L.10
tekemään löytöjä! Tervetuloa
Nuoret hiihtäjälupaukset Iivo Niskanen ja Saana Kemppainen siirtyvät tulevalle kaudelle Vuokatti Ski Team Kainuun joukkueeseen.
Kainuuntie 11, Sotkamo, p. 010 665 6000, ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi, toimitus.sotkamolehti@sps.fi, www.sotkamolehti.fi
Iivon ja Saanan valmentajana toimii Esko Paavola. Saanan potentiaalia hiih-
täjänä osoittaa menestys viime kaudella. Viime kaudella hän voitti kultaa M20-sarjassa 30 kilometrin vapaan kisassa ja pronssia 15 kilometrin perinteisellä tyylillä. Uransa käynnistymisestä Iivo kiittää isäänsä, joka on auttanut kaikissa vaiheissa, toiminut huoltajana ja autonkuljettajana. Autokin vaurioitui etukulmastaan poliisilta saadun tiedon mukaan yllättävän pahoin. Kymmenestä hiihtäjästä kuusi kuuluu Suomen Maastohiihto ry:n maajoukkuevalmennusryhmiin. Hän voitti N18-sarjassa SM-kultaa perinteisen 10 kilometrillä ja pronssia sprintissä. Samassa sarjassa hän oli nuorten MM-kisoissa seitsemäs perinteisen sprintissä ja oli mukana viestin pronssijoukkueessa. Vuokatti Ski Team Kainuun pääyhteistyökumppanit kaudella 2011-12 ovat E.ON Kainuu, Sunit, Husqvarna, Vuokatti, Eltel Networks, ST, Vuokatti Aateli ja Kainuun Ammattiopisto.
Neljä 250 palkintoa: Sakari Törrönen, Hammaslahti; Pentti Kemppainen, Sotkamo; Veijo Selvälä, Hammaslahti; Kerttu Nevalainen, Lieksa
KONTTORIMME ON SULJETTU PERJANTAINA 14.10.
henkilökunnan koulutustilaisuuden vuoksi.
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo puh. Perjantai 14. Hän pystyy nyt hiihtämään yli maailman huippujen vauhtia. Hiihtäjänä Iivo Niskanen aikoo katsoa, miten pitkälle kyvyt riittävät ja hänellä on mielessä ammattiurheilijan ura.
"
Seuran näkyvyyden kannalta Hiihdon Suomen Cup on tuonut historiallisen muutoksen.
Saana Kemppainen opiskelee Sotkamon Urheilulukiossa kolmatta vuotta. Valmentaja pitää molempien mahdollisuuksia menestyä ja kehittyä hyvinä. Harrastuksekseen koiran, lukemisen, siivoamisen ja sienestyksen nimeävä Saana Kemppainen on kiinnostunut lääkärin tai kätilön urasta mutta juuri nyt hiihto on päällimmäisenä. Hän kertoo pystyneensä yhdistämään opiskelun ja hiihdon erittäin hyvin. Aiempia saavutuksia Saanalla on muun muassa N17-sarjan SM-kulta perinteisen 5 kilometrillä ja hopea 15 kilometrin perinteisellä. Vuokatti Ski Teamin manageri Hannu Koivusalo on tyytyväinen, että maastohiihdon erikoisseura sai tänä syksynä mukaan kaksi nuorta maajoukkuehiihtäjää. Tulevalla kaudella häntä kiinnostaa osallistuminen Ski Teamin naisten viestijoukkueeseen. Raveja, penkkiurheilu ja marjastusta harrastava Iivo nostaa esikuvakseen Mika Myllylän. Iivolla on valtava vauhtireservi. Opiskelen nyt Sotkamon Urheilulukiossa neljättä vuotta ja olen kotiutunut hyvin Sotkamoon ja Vuokattiin. sijalle Kontiolahden SM-kisoissa sijoittunut Iivo kertoo olevansa erittäin tyytyväinen seuravaihdoksesta. Naisten joukkueessa ovat Saana Kemppainen, Satu Annila, Marjo Loukkola ja Susanna Nevala. Kun cupin viestit hiihdetään kolmen hiihtäjän joukkueilla, saamme mukaan viestiin kaksi tosi kovaa joukkuetta, arvioi manageri Hannu Koivusalo. Siinä hän pääsee kokeilemaan kuntoaan Suomen naisparhaimmiston kanssa.
Saanan edellisten vuosien sijoitukset kertovat Paavolalle lahjakkuudesta, jota voidaan kehittää siten, että menestymisen mahdollisuudet ovat hyvät.
Ber-Ex Oy järjesti syksyllä herkkutatin poimijoilleen arpajaiset.
Onnetar suosi seuraavia: Seppo Vaakanainen, Lieksa
Pääpalkinto 1000
Vuokatti Ski Team Kainuun täydentyminen juuri tänä syksynä on seurajohdon mieleen. Näin seura pystyy täydentämään sekä miesten että naisten edustusjoukkueitaan tulevaisuuden hiihtäjillä, jotka ovat jo nuorten sarjoissa saavuttaneet menestystä.
Iivo Niskanen siirtyy uuteen seuraan Vieremän Koitosta. Ylioppilastut-
kinto on kahden kirjoituksen päässä, siksi voin ja haluan nyt keskittyä hiihtoon tosissani
Suurin osa
osallistujista liukui ihan omin neuvoin. Seuraavaksi harjoiteltiin eteenpäinmenoa. 040 587 2067, 010 665 6013 ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi sanna.koivusalo@sps.fi
alkanut Sotkamon Kiekon lasten luistelukoulu kiinnosti kohderyhmää. SoKin parhaina pelaajina palkittiin Werneri Korhonen ja Veikka Immonen. numeroon ________________ sähköpostilla osoitteeseen_____________________________________. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. SoKi on parempi kuin Jymy, vastaa Markus pitkällisen harkinnan jälkeen toimittajan esittämään hieman epähienoon kysymykseen. Harrastukset pitävät lapsen turvassa. Osa pienimmistä tarvitsi etenemiseen apuvälinettä, tai ai-
kuista taluttamaan.
Kahdeksanvuotiaan poikansa jäähallille tuonut
Airi Lindeman piti luisteluharrastusta hyvänä asiana. Palvelu toimii Elisan, Soneran, DNA:n ja Saunalahden liittymillä. Ensimmäiseksi koulussa opeteltiin kaatumaan. Poissa huonoilta teiltä, Lindeman sanoi. Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Paikalle tulikin eri-ikäisiä lapsia, joista pienimmät tarvitsivat jäällä apuneuvoa tai taluttajaa. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Koulun vetäjinä toimivat Iida Loukkola ja Meri Mikkonen. KILPATANSSI Aluekilpailu Syysbreigut 8.10.2011 Joensuussa. (alv 23%).
Maksajan nimi (ellei tilaaja ole maksaja) Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka
Tunnus 5004830 00003 VASTAUSLÄHETYS
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo p. Paikalle oli saapunut parikymmentä tyttöä tai poikaa saattajineen. Tarkemmat ajankohdat ja muut tiedot löytyvät seuran nettisivuilta.
Hämärtyvien päivien piristykseksi
Tilaa oma Sotkamo-lehti itselle tai lahjaksi
LOPPUVUOSI
vain
Kiitos, tilaan Sotkamo-lehden ____ / _____ alkaen ,
LOPPUVUOSI
25
25
(L1011M)
edullisena kestotilauksena 2 erässä á 45,50e
Tilaajan nimi Lähiosoite Postinro Puhelin Postitoimipaikka
SOTKAMO SOTKAMOLEHTI MAKSAA POSTIMAKSUN
Mitä nopeammin tilaat, sitä suuremman edun saat!
SOITA ASIAKASPALVELUUMME p. 10 Sotkamo
tuloksia
JÄÄKIEKKO E1-junioreiden aluesarjassa Nivala Cowboys nujersi SoKi E1-joukkueen lukemin 8-1. Loukkola oli ensimmäistä kertaa luistelukoulun vetovuorossa. Maskilla varustetulla kypärällä suojautunut Markus Lindeman paljasti luistelemisen olevan mukavaa.
Jos kaatuu, on osattava myös nousta. Tekstiviestitilauksessa puhelinnumerosi välittyy lehdelle. Toisella tytöistä yleisurheilu on säilynyt arjessa mukana aikuisiälle asti. Hän kertoi myös suunnistavansa ja harrastavansa yleisurheilua. SoKin maalin teki Saku Partanen. 010 665 6000. Hän kertoi saaneensa tehtäväänsä oppia Suomen Jääkiekkoliiton järjestämältä kurssilta. Kurssilaiset voidaan jakaa tasoryhmiin, kertoi Loukkola. TILAA TEKSTIVIESTILLÄ, lähetä tekstiviesti numeroon 17255 TILAASOT L1011M sekä nimesi ja osoitteesi. On tärkeää oppia pyllähtämään
jäälle pehmeästi. Markuksen vauhdikasta menoa katsoessa on selvää, että SoKi saakin vielä joukkoihinsa taitavan vahvistuksen.
SoKin Luistelukoulu jatkaa vielä neljänä perättäisenä viikonloppuna, joko lauantaina tai sunnuntaina. Jun II E: 1) Tommi Tiainen - Saana Vartiainen Jokipata Joensuu; 2) Rikhard Lindgren - Niina Lahtonen NewStars Kajaani; 3) Niko Kyllönen - Essi Tervo Tahiti Sotkamo.
Perjantai 14. lokakuuta 2011
Yrittäjä!
Jos et ehtinyt tähän jakeluun mukaan, niin seuraava täyspeitto jaetaan jo
Sotkamon Kiekon luistelukoululaiset etenivät sisukkaasti kukin omalla tavallaan.
pe 28.10.
Sotkamo-lehden täyspeittojakelulla
saat alueellista voimaa mainontaasi.
Kaikki taloudet Sotkamossa, Vuokatissa, Ristijärvellä ja Valtimolla.
Ensin opetellaan kaatumaan
Tarja Korhonen
Sunnuntaina
Suunnitellaan yhde
LOKAKUU
vko 39 40 41 42 43/44 M 3 10 17
24/31
Kysy tarjous!
ssä!
T 4 11 18 25
K 5 12 19 26
T 6 13 20 27
P 7 14 21 28
L 1 8 15 22 29
S 2 9 16 23 30
MARRASKUU
vko 44 45 46 47 48 M 7 14 21 28 T 1 8 15 22 29 K 2 9 16 23 30 T 3 10 17 24 P 4 11 18 25 L 5 12 19 26 S 6 13 20 27
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo
Sanna Koivusalo, p. Hänen kahdella nyt jo aikuisella tyttärellään oli ollut lapsena paljon harrastuksia, myös liikunnallisia. Lisätietoa saat konttoristamme. Tätä opettelee kahdeksanvuotias Markus Lindeman.
Ensimmäisen kerran hän oli taiteillut luistimilla jo päiväkodissa ollessaan. 010 665 6000, asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi www.sotkamolehti.fi
Haluan vastaanottaa Sotkamo-lehden ja Alma Median tiedotteita ja markkinointiviestejä matkapuh. POSTITA OHEINEN KUPONKI
Tekstiviestitilauksen hinta on 0,84
010 665 6000 Kauppakatu 10, Suomussalmi P. P. Tervetuloa. klo 13.30 Lauluhartaus Tipaskodilla ja klo 17.30 - 19 MIX-kerho tytöille ja pojille
www.sotkamonhelluntaisrk.net. klo 15-16 Sähly Eskari-1-lk Leivolan koulu Kerhot ovat kerholaisille maksuttomia. Klo 19 Iltakirkko ja ehtoollinen Vuokatin kirkossa. klo 9-13 Kirpputori srk-talossa. naistenpiiri, puhujavieraana Asta Kilpeläinen. P. Su 16.10. RT-kaksio 60,5 m2 P. Giulietti Casotto + mikit. Klo 18.00 Helluntaisrk. kylällä, sopii seniorille, kaupP. Käteism. Kysy lisää p. (08) 123 4567.
ALLI M
Pe 14.10. Ke 19.10. Vuokra 700 /kk. 040 513 2633. Kahvitarjoilu 18.30. 31.10. P. P. 045 203 8359/ilt.
Kastetut:
Roosa-Maria Kristiina Jaakonsaari Antti Severi Saastamoinen Tuomas Pietari Saastamoinen
Sekalaiset
Ota uusi suunta elämääsi. Huomio! kerho peruttu To 20.10. klo 9.30-11 Perhekerho Srk-talo ja Vuokatin kirkko
Nuorisotyö:
Kari-Pekka "Kassu" Vehkaoja, p. pitempiaikainen vuokraus. P. Ma 17.10. Meiltä ilmalämpöpumput: + s, rv. 040 767 0249 Lapsiperheelle omakotitaKuhmo. Hiljaisuuden retriitti 28.30.10, Lahjamarjatta Korhonen Ohjelmat netissä: www. -89. 050 536 6994. Vuokatin kirkossa maanantaisin klo 9-10. klo 12-13.30 Vauvakerho Srk-talo Ke 18.10. 0400 283 257 Met- Kuningas Palta -merkkinen säyhtymä Kähkönen, Kuhmo. Klo 13.30 Aikuisten kerho Vuokatin kirkossa, Pirkko Luoma vierailee. Peu- ta. klo 9-13 Kirpputori srk-talossa. Virastot suljettu. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon pe 21.10 mennessä puh. klo 13 Laakajärven työseura Liuhassa. Matkan hinta 80e.
Vuokatinranta:
17.-21.10 Virkistyslomaviikko Vuokatinrannassa. Viestiin nimi, osoite, ikä, oma puh.nro ja ruokaaineallergiat. 040 Työssäkäyvä nuori nainen 507 8694. kesk., iso tontti, asfaltoitu piha, rauhall. Naishenkilö haluaa vuokrata etti Kysy lisää! P. Klo 19 Kirkkokuoron harj. 040 509 1035/H-salmi. tassa, rauhallisen hissitalon Myydään tai tarjotaan vuok- ylin kerros. 150 . 040 722 5154. 040 alueelta, Kuhmon itärajalta. 485 tkm, tekniikka kunnosSisäsiistejä angorakissan- sa, hyvät kesä- ja talvirenk., P. klo 12.30-15.45 ja klo 17-20.15 Hepreankielen kurssi Vuokatin kirkossa, Juha Muukkonen. asuinalue. vehkaoja@evl.fi Maata näkyvissä - reissu 1820.11.2011 Turussa ilmoittautuminen on alkanut! Tarkoitettu 14-v. 040 Kylmä- ja kodinkonehuolto T. 050 328 0339.
Ok-talo 121,2 m2/179 m2 (at + 2 var.) Sotkamossa läh. P. heikkinen@evl.fi
1 5 riviä 12,00 , seur. Pituus 33 ja 50 cm. klo Kuivaa koivupilkettä toimi- P. Klo 19 Eino Leinon lauluja konsertti srk-talossa, Vesa Hyyryläinen, laulu ja Heljä Pylvänäinen, piano. 60-80x50 1 kpl ja ulko-ovet Kuivaa, hyvälaat. klo 17-18 Tyttökerho 6-7 lk Tytöille Srktalo Klo 20-21 Sähly 7-8 lk Vuokattihalli La 22.10 klo 13-14:15 Sähly 5-6-lk Leivolan koulu Klo 14:15-15:30 Sähly 3-4lk Leivolan koulu Su 22.10. 040 744 6982. klo 16-17 Buugis puuhakerho 1-3lk Srk-talo Klo 17:30-18:30 Sähly 5-6lk Vuokatti halli Klo 17-18 Rinsessa Kerho
Kotihoitoateriat
Ruokalistat
Kouluruokailu vko 42
Kolmessa lehdessä samalla hinnalla! Ilmoita edullisesti rivi-ilmoituksena kolmessa lehdessä samalla hinnalla: TORSTAISIN Ylä-Kainuussa, PERJANTAISIN Kuhmolaisessa ja Sotkamo-lehdessä. Ma 17.10. Pese matot harjaamatta! Swi- Hyväk. Pöntiön viljapossua suoraan tilalta, edullisesti. Läh. Valkeisella, Suomussalmella. kerrostalosta tai rivitalosta kaksion Kuhmon keskustasOpel Kadett, vm. klo 10 Messu kirkossa, Väätäinen, Lankinen, Lehtonen. Mäkeläinen Oy, p. Ei päivä- eikä perhekerhoja To 19.10. klo 18.30 Rauhanyhdistyksen seurat Vuokatin kirkossa.
Lapsi- ja perhetyö:
Ma 17.10. 050 566 4252.
Kestotilaaja, muistathan hyödyntää rivi-ilmoitusetusi!
Rivi-ilmoitus 1 5 riviä ja valokuva
Hyväkuntoinen, vähän ajettu. ja sitä vanhemmille sotkamolaisille nuorille. Toimitus 28.10. Jätä ilmoitus soittamalla, sähköpostilla tai nettisivujemme kautta!
Kainuuntie 103, Kuhmo p. Klo 18 Musiikki-ilta srk-talossa, Heimo Enbuska. Yksiö Kuhmon ydinkeskus1095 tai 040 580 6294. Su 23.10. klo 19 Raamattuluento Vuokatinrannassa, 1 Kor 5, Pirjo Juntunen, aluesihteeri, Sansa. (08) 741 550. P. Ma 17.10 Ei diakoniapäivystystä kirkonkylällä eikä Vuokatin kirkossa. Y it i it / i i l Laskutuslisä 5,09
Ilmoituksen jättöaika keskiviikkona klo 11.00 mennessä.
Myydään
A. p. 050-5920056, sähköposti: kari-pekka. rivit 2,00 , , 1 5 riviä + kuva 15 Yritysrivit 6 /rivi + alv. P. Katso! Nettiauto/Nikulaoy. 293 . Pe 21.10. Ke 19.10. Diakoniapäivystykset khranvirastolla ma, ti ja ke klo 9-10. 050-5920055 /mirva. 040 595 3527. 040 960 8664. Kaikki metalliromut. ei diakoniapäivystyksiä khranvirastolla. klo 11 Jumalanpalvelus, Heikki Penttinen Ti 18.10. Ti 18.10. haluaa vuokrata rivi- tai kerrostalokaksion Kuhmosta. (08) 633 000
ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi
Ma: Uunimakkara, perunaporkkanasose, renkipojan rakkaussalaatti Ti: Broilerikiusaus, kaali-punakaali-mustaherukkasalaatti Ke: Kalapyörykkä, tillikastike, peruna, amerikansalaatti-tomaatti-kurkkusalaatti To: Possunlihakastike, peruna, hehkuvan punainen kaalisalaatti Pe: Jauheliha-kasviskeitto, valkosipulituorejuusto, punaherukkakeitto
Ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
www.kuhmolainen.fi
www.sotkamolehti.fi
www.ylakainuu.fi
Ma: Uunimakkara, perunasose, lämmin kasvis, salaatti, puolukkakiisseli Ti: Broilerilaatikko, lämmin kasvis, salaatti, boysenmarjakiisseli Ke: Jauheliha-kasviskeitto, tuorepala, juusto, vadelma-mustaherukkapuuro To: Possunlihakastike, perunat, lämmin kasvis, salaatti, mustikkarahka Pe: Kalapyörykät, tillikastike, perunat, lämmin kasvis, salaatti, karviaismarjakiisseli La: Jauhelihakääryle, ruskeakastike, perunat, kasvislisäke, sekamarjakiisseli Su: Riistanlihalaatikko, kasvislisäke, mustikka-valkosuklaarahka
HELLUNTAISEURAKUNTA
Makkosentie 51
Su 16.10. klo 10 Sanajp. 050 533 6054. P. La 15.10. Veijo Veli Antero Schroderus 58 v. sirahalla Ämmänsaaresta. 08 666 vetok. 044 038 3855. paan n.150 m, järven rantaan Kuivaa koivuhalkoa. Tied./varaus 040 522 1440. tekstiviestillä Kassulle 050-5920056, viim. 045 137 5154. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta To 20.10. lokakuuta 2011
Sotkamo 11
La 22.10. järvinäköala, tupakoimattomalle. 050 531 5404. 086172351. klo 16-17 Puuhakerho 1-3 lk Vuokatin Kirkko. srk-talossa. pentuja. Klo 9-13 Kirpputori srk-talossa. Kirpputori Sotkamon seurakuntatalolla la 15.10. klo 16.30-18 I vuoden isoiskoulutus kirkon yläsalissa.
Varhaisnuorisotyö:
Sotkamon seurakunnan tyttöjen ja poikien kerhot : Jo alkaneihin kerhoihin pääsee vielä mukaan. 98 cm, käytetty vain 2 krt, asiaankuuluvilla mausteilla. Klo 18 Diakonia- ja lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. P. klo 9-13 Kirpputori srk-talossa. Sotkamon keskustassa siisti kt-kolmio 76 m2, autokatos + varasto. vuokatinranta.fi
www.sotkamonseurakunta.fi
Rippikoulutyö:
To 20.10. 040 544 7371. 050 454 8610. P. P. Kerhoihin ilmoittaudutaan kerhonohjaajille kerhon alussa. 045 636 8096. monpellolla Sotkamossa. 33 ja 50 cm kotiin toim. -77. koivupilkettä karmeineen 90x120 2 kpl. Kau- Halutaan vuokrata myynti, asennus ja huolto. 040 848 8083. Ke 2.11 klo 10-15 Eläkeläisten virkistyspäivä srktalolla. Saunall. vuokatinranta@sro.fi Ke 19.10. 3-5 lk Tytöille Hakatalojen kerhotila Klo 19-20 Sähly 3-4-lk Leivolan koulu Ti 18.10. 044 369 8754. La 15.10. Klo 10 lähtien piirakoiden myyntiä srk-talon keittiöltä, Herättäjän työn hyväksi. Ti 18.10 klo 18 Diakonia -ja lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. klo 13.30 Ehtoollinen Himmelissä. Hyvä sjainti Kuhmon ydinkeskustassa. kirkossa, Marin, Lankinen, Vähäsarja. Saunall., remontoitu RTMyydään tai vuokrataan kaksio 61 m2 SuomussalOstetaan saunallinen rt-kaksio 63,5 m2 Harakankujalla Sotka- Vanha mökki Riihivaara-Teljo men kk:llä. geotin 14" vähän ajetut kesä- ja talvirenkaat. Ohjelma netissä www. Sari 0700 84 444, ota talteen.
moon. kolämpö. mossa, vapaa 1.11. Kuhmo-Sotkamo. 9-13. Ok-talo 5 mh + oh + th + k 752 6113. P. klo 18-19 Tehopuuhis 1-3 lk Srk-talo Ke 19.10. P. tettuna. 040 530 7193.
2
Diakoniatyö: Kuolleet:
Irma Kyllikki Laitinen 84 v. Tiedustelut Mirva Heikkiseltä p. 045 233 0987. P. Vuokra alk. kirkossa naisten yht.krist. P. P. Luotettava auttaja/ennustaja ti-la 10-24, 1,97 / min. Perjantai 14. Vuokralle tarjotaan Naisten Suomussalmen kansallispuku, rinnanymp. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, Väätäinen, Lehtonen. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, Aki Paavola, Lankinen. Mukana ohjelmassa aluetyöntekijä Jouko Puhakka, vapaaehtoistyöntekijät Liisa Lehtinen ja Pentti Hiltunen. (08) 123 4567.
ALLI M
15
Annetaan 3-vuotias, kiltti tyttökissa hyvään kotiin. klo 11.45 lähtien virastot suljettu. P. Ilm. P. P. 041 721 8058. lo Suomussalmelta. 050 530 8162. P. Sauna, parveke, Toimiva Wimax langaton ralle RT-asunto 61 m2 Hylaajakaista tarpeettomana, rynsalmen keskustassa. Romuautot, romutustodistuk- 300 m. Siisti Rt-/kt-yksiö Puhos764 5091. La 22.10. (08) 632 530 Keskuskatu 10, Sotkamo P. Huomio! kerho peruttu Klo 16:30-18 Kokkis-Puuhis 4-6 lk Srk-talo. soutuvene kääntöreunoilla. Kuh- P. Te rvetuloa! Ilmoittautumiset ruokailuun ja majoitukseen 17.10 mennessä, puh .619 470. 4-henkinen perhe haluaa Suomussalmen ATK-huolEdullisia autoja! 10 % kä- vuokrata ok-talon Kuhmosta, tokeskus, Keskuskatu 24, S-salmi. P. P. hp. 712 150. Miestenpäivät 21.-23.10 " Mies kohtaa Jumalan". To 20.10. sineen. Ke 19.10 Ei Aikuistenkerhoa srk-talolla. To 20.10 Klo 13.30 Aikuisten kerho Vuokatin kirkossa, Pirkko Luoma vierailee. ikkunat karmeineen pen pesuaineet ja Aloe Vera- 170x120 7 kpl, 200x120 1 kpl, tuotteet Anja p. Mukana urheilukirurgi Sakari Orava, opettaja Matti Lahtinen, kappalainen Antti Lankinen, aluejohtaja Aki Paavola ja Vuokatinrannan johtaja Raimo Lehrbäck. Osallistumismaksu 5 euroa/ henkilö.
Vihitty:
Sami Sakari Aavikko ja Anni Elina Heikkinen
Rt-kolmio 80,5 m RauraOpel Vectra 2.0i, -94, aj
8,28 snt/puh + 5,95 snt/min. 050 3032 171
Kainuuntie 16
Torikatu 8 (Kahvila-sisustuskauppa Murusen takatila)
Urheiluhieroja SIRKKA SIRVIÖ
-myös intialainen päähieronta-
Nyt myös kuumakivihieronta!
P. 040 7700 002
Koulutettu hieroja EIJA MYÖHÄNEN
P. 0400 260 559 untie untie 17 Sotkamo p
Kainuuntie 24 (tori) 88600 Sotkamo puh (08) 666 2862
avoinna: ma - pe 9-17
Tervetuloa! t. painotuotteet Puh. 040 770 7230. 12 Sotkamo
Perjantai 14. 050 4078 006
asiointipalvelut nurmikon leikkaus halkojen teko kotihoito
Parturikampaamo frida
044 313 8933
Auli Nousiainen
Kainuuntie 14, Sotkamo
puh. 08 - 6660225 Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo www.sotkamonkuntoutus.fi
Snowpolis, Kidekuja 2, puh. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
Kainuuntie 17, 88600 Sotkamo, p. Tuula, Sari ja Henna.
KAUNEUSHOITOLA
Huvilatie 2 B, Vuokatti. 010 423 3105 Avoinna ma to 9 17, pe 9 12
Lankapuh. 08-6662 251, 040-5290 251
Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo
kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi
PESEE KAIKKI PYYKKISI
Varsitie 1, Vuokatti p. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min.
KEMIALLINEN JA VESIPESULA
Katso edulliset hintamme www.liaton.fi
HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY
Palvelua perinteitä kunnioittaen
Kainuuntie 19, 88600 SOTKAMO p. Matkapuh. lokakuuta 2011
SOTKAMON KIRJAPAINO
Tmi Kari Simonen Esitteet Kirjekuoret Käyntikortit Kutsukortit Lomakkeet Postikortit Tarrat Ym. 044 586 2411
kotitaloustyöt ulkoilu- ja asiointiapu kotisairaanhoito kirjanpito- ja toimistotyöt ompelutyöt vyöhyketerapia Kysy lisää...
SOTKAMON MONITAITURIT
OSUUSKUNTA
Pian kotipalvelu
p. 6660 070
HAUTAKIVET JA LISÄKAIVERRUKSET
SOTKAMON HAUTAKIVI KY
Risto Rusanen 0400 384 988 tai 666 0070
KULTAUKSET JA KIVIEN PUHDISTUKSET EDULLISESTI.
Fysioterapia Kotikäynnit Lymfaterapia Hieronta Lääkinnällinen kuntoutus
Puh. Puh
Kirjalliset muistutukset/mielipiteet on toimitettava Sotkamon kunnan ympäristövalvontatoimistoon 15.11.2011 mennessä (postiosoite: PL 24, 88601 Sotkamo). Kerhossamme ma 17.10.2011 klo 10.00 srktalolla on mukana MarjaLiisa Hyvönen, teemana terveyspäivä. mennessä. Jakelutoimintaa harjoitetaan automaattimittarilta 24 h vuorokaudessa. VIRTANEN
M. Sotkamon torilla klo 9-15.
SOTKAMON YMPÄRISTÖ- JA TEKNINEN LAUTAKUNTA
PALATALO p. Esiintyjiä säestää kuusihenkinen Olli Pautola
All Stars-orkesteri. mennessä, puh. klo 18.00 Janne Seppänen, "Sotkamon laulut". Kaikki pesisjuniorit vanhempineen tervetuloa!
KAUDEN PÄÄTÖSJUHLA. Muilla on oikeus esittää mielipiteensä hakemuksesta. 044 750 2179, taina.huttunen@sotkamo.fi Sotkamo 14.10.2011 SOTKAMON YMPÄRISTÖ- JA TEKNINEN LAUTAKUNTA
Sotkamolainen iskelmäparaati
taina 22. 14 Sotkamo
KERMANSAVI
Perjantai 14. (08) 6155 8202, www.sotkamo.fi/kansalaisopisto, facebook.com/sotkamonkansalaisopisto Tulevia lyhytkursseja: Ikonimaalaus Aatoksessa 15. klo 18.00 Rauno Nieminen, "Ontrei Malisen kantele"; 15.11. 2.12. Ruokailu ennen ko. lokakuuta 2011
Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Paikalliset tähdet esittävät muun muassa Irwinin, Kari Tapion, Topi
Viikon päästä lauan-
Sorsakosken, Laila Kinnusen ja Tamara Lundin musiikkia. 0400 122 545
Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä 14.10.-15.11.2011 Sotkamon kunnanviraston ympäristövalvontatoimistossa (Markkinatie 1, 2. 22.10. Lähemmin p. Mahdolliset muistutukset on tehtävä kirjallisesti 15.11.2011 mennessä osoitteella Sotkamon kunnan ympäristö- ja tekninen lautakunta, PL 24, 88601 Sotkamo. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. ja la su 3. 044 750 2179, taina.huttunen@sotkamo.fi Sotkamo 14.10.2011
1,20 /rivi + alv 23% P. Salmelan puupuolella: Karvahattukurssi pe 4.11. Tilaisuuden juontaa Hannu Väyrynen.
KANSALAISOPISTO
Puh. 010 665 6003 ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
Perhekahvila ti 18.10. Muistutuksia asiasta voivat esittää ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea. Pajua, risua ja tuohta ristiin rastiin 19. 4.12, ilm. Jouluaskartelu 10. Arpajaiset! Opisto on syyslomalla viikolla 43.
Hanna Hirvonen on yksi Iskelmäkarusellin esiintyjistä.
B. klo 9.30-11.30, Salmelan koulun puupuoli, Salmelantie 2. tilaisuutta. klo 18.00, Maari Kallberg "Karjalainen joiku"; 29.11. mennessä. 0403 063 064, 040 531 0340
KANGAS- JA KUDEAUTO
ti 18.10. Paikka: Asema 13. 11.12. 08-615 58202. klo 14.00 19.00 Salmelan puupuolella, esillä syksyn aikana tehtyjä kudonnaisia. 16.10. lokakuuta järjestetään Tuliketussa sotkamolainen iskelmäparaati. Lisätietoja ympäristötarkastaja Taina Huttunen, puh. klo 18.00 Taito Hoffrén, "Voiko runolaulu palata"; 1.11. klo 12 Herkku-Sepissä vieraanamme kirjailija Tarja Leinonen. JAATINEN
Jymy-Pesiksen, SuperJymyn ja Vuokatin Vedon
lukiolla sunnuntaina 16.10.2011 Kahvitarjoilu klo 17 alkaen, palkintojen jako alkaa klo 18. 11.11. Kuulutus on nähtävänä Sotkamon kunnan ilmoitustaululla 14.10.- 15.11.2011. 010 665 6000 F. klo 10.00 -. 21.10. SPR:n Henkisen tuen peruskurssi 21. kerros, Sotkamo). kerros, Sotkamo). Kuulutus on nähtävillä Sotkamon kunnanviraston ilmoitustaululla (Markkinatie 1, 1. 08 633 0880 Kajaani: Tulikivi-studio, Kauppakatu 38, puh. Uuden siivoojamme puhelinnumero on 0400 310 157.
Sotkamo Tulikivi-piste, KRPHallimyymälä Oy, Keskuskatu 2, puh. Ympäristölupahakemus on nähtävillä samana aikana Sotkamon kunnanvirastolla ympäristövalvontatoimistossa (Markkinatie 1, 2. 20.11., ilm. Lisätietoja antaa ympäristötarkastaja Taina Huttunen puh. Tilaisuudessa teemana on edesmenneiden laulajien tuotanto. Avoimet ovet ti 29.11. Ilm. Tervetuloa! Senioriopettajat! Keskiviikkona 19.10. Ei laskutuslisää.
3 519 korkeus 1700 mm asennettuna + rahti
2 990
AADA
ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN KUULUTUKSESTA
St1 Energy Oy hakee ympäristölupaa polttonesteiden jakeluasemalle Sotkamon kunnan Ylisotkamossa, tiloille Hurtinniemi I RN:o 39:102 ja Hurtinniemi II 39:103, osoitteessa Kainuuntie 12. Tervetuloa! Sotkamon yhdistys ry. Runolaulu-akatemian luentosarja "Kalevalan heijastuksia" jatkuu lukion ruokasalissa: 19.10. 0500 285 040
ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA
Erkki Huotari hakee ympäristölupaa Sotkamon kunnan Nuasjärvenkylässä tilalle Järvelä RN:o 41:6 sijoittuvalle eläinsuojan laajennukselle.
LIIKEHUONEISTO
SOTKAMON KESKUSTASSA
Soita: HANNU RIEKKI 040 9030 780 www.pihla.fi
parhaalla liikepaikalla, Kainuuntie 19, noin 140 m2, 2. kerros, Sotkamo). Esiintymään ovat lupautuneet Hanna Hirvonen, Ville Häyrynen, Petri Kauppinen, Tapio Tauren ja Nina Määttä. kerros Huoneistossa on toiminut lounasravintola ja vuokrataan se mahdollisesti samaan tarkoitukseen tai muuhun liiketoimintaan, edullinen vuokra
Warshawski - etsivä piikkikoroissa 15.10.2011 00:35 V.I. Perjantai 14. Pane kulta banaani housuusi: Vaalien alla ei ole helppoa erottaa toisistaan politiikkaa, erotiikkaa ja journalismia. klo 14.40 jaksolla Huvipuistoyhtiö Herschend. 14.10 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 14.45 Tanssii Tähtien Kanssa 16.35 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. osa 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Pressiklubi 20.00 Kahden keikka 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kova laki: Rikollinen mieli (K15) 22.50 Poliisi-TV 23.20 Pasila (K11) 23.45 Rush (K15) 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.05 Teho-osasto 14.00 Mitä tänään syötäisiin. Yhteiskunnalliset epäkohdat vaativat Kutemajärveltä ja Halikolta luovuutta totuuden saamiseksi julki. Warshawskia, joka päätyy sattuman kautta 13vuotiaan tytön lapsenvahdiksi.
NELONEN
6.05 Ostosruutu 6.10 Ostosruutu 7.10 Ostosruutu 7.15 Ostosruutu 8.00 Elixir
TV SUNNUNTAI 16.10.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05-8.55 Avara luonto: Intiantiikeri 9.00 Tv-uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40-9.50 Suomen linnut: Hiirihaukka 9.55 Tv-uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.30 Tv-uutiset 11.35 Viikko viitottuna 11.45 Kahden kerroksen väkeä 12.35 Vielä virtaa 13.05 Prisma: Lisäaineet lautasellamme 13.55 Toisenlaiset frendit 14.25 Gilmoren tytöt 15.10 Historiaa: Alkuasukkaiden armoilla 16.00 Sherlock Holmesin seikkailut 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Avara luonto: Majavat maisemoijina 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Tunne sää: Luvassa lämmintä 18.45 Paikan kertomaa: Hakaniemen halli 18.55 Neiti Marple: Neiti Pinkertonin salaisuus 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.10 Kotikatsomo: Moska 22.10 Kovaa peliä Kööpenhaminassa (K15) 23.00 Politiikan nappula 23.30-4.00 Uutisikkuna 15.40 Sisu 16.10 Kadonneita etsimässä 17.00 Aistit avoinna Italiaan 17.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 18.00 Etsivä Lea Sommer 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.10 Kakkosen syyssää 19.20 Uusi päivä koko viikko 20.40-20.55 Tarinateltta 21.00 Inhimillinen tekijä 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Dokumenttiprojekti: Vala bin Ladenille 23.40 Silminnäkijä: Leikisti kuollut 0.10-5.15 Uutisikkuna 13.15 Salatut elämät 13.45 Salatut elämät 14.15 Legendaarinen Babe 16.35 Rakkauden anatomia 17.35 Formula 1: osakilpailu 18.35 Formula 1: Extra 18.45 Tulosruutu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tanssii Tähtien Kanssa 21.05 Vedetään hatusta 21.30 Hiphop Hamlet 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Takaa-ajajat 23.30 Southland 0.30 Formula 1: Extra 0.40 Formula 1: osakilpailu 2.05 Kimppadiili 2.20 MTV3 Chat 5.05-5.20 Kimppadiili 10.45 Animal Planet: Upeimmat eläintarhat 11.45 Elixir 12.15 Eläintenpelastustiimi 12.45 Frasier 13.15 Frasier 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Good Wife 15.45 Unelmien poikamiestyttö 16.45 Unelmien poikamiestyttö 17.45 Suomen Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Fuengirola 20.00 Aatami & Eeva 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Onnen potkuja 23.25 Nelosen uutiset 23.35 Nelosen sää 23.40 Sinkkuelämää (K13) 0.15 Sinkkuelämää (K13) 0.55 Oikeuden edessä 1.55 Blue Bloods (K13) 2.55 Nukutin 3.55-6.55 Älypää-TV 10.30 Rillit huurussa 11.00 Rillit huurussa 11.30 Rillit huurussa 12.00 Rillit huurussa 12.30 Paratiisi 13.00 Paratiisi 13.30 Paratiisi 14.00 Paratiisi 14.30 Unelmien kentät 15.25 Kaiken maailman kampaamot 16.25 Muodin huipulle 17.25 Muodin huipulle mallien silmin 17.55 Koto 18.25 Masterchef USA 19.20 Virittäjät 19.55 Myytinmurtajat 21.00 Big Brother Talk Show 22.35 Vampyyripäiväkirjat 23.30 Tosipaikka: American Pimp 1.10 Music on Wheels 1.40 Bones 2.35 Red Bull Cliptomaniacs 3.05-6.00 SubChat
YLE TV2
Kotikatsomo: Moska TV1 sunnuntai 16.10. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Diili 21.00 Jälkiä jättämättä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ratkaisija 23.35 Burn Notice 0.35 Avaruusboltsit 1.05 Kimppadiili 1.20 Voittojahti 2.20 MTV3 Chat 5.05-5.20 Kimppadiili
NELONEN
6.55 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Disney esittää: Jake Long amerikkalainen lohikäärme 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Lazy Town 8.30 Häntä pystyyn 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauva tulossa 10.00 Bella 10.30 Hyvästit sotkulle 11.00 Ostosruutu 11.15 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Bella 14.00 Hyvästit sotkulle 14.30 Huippukokki lähtee maalle 15.00 Inspector Cartoons 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Amyn lailla 17.05 Nelosen sää 17.10 Sokkokokki 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Suomen Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Täydelliset naiset
22.00 Sinkkuelämää (K13) 22.40 Sinkkuelämää (K13) 23.15 Nelosen uutiset 23.25 Nelosen sää 23.30 Frasier 0.00 Pulmuset 0.30 NCIS Los Angeles (K13) 1.30 Totuuden miekka
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Bertin ja Ernien suuret seikkailut 6.59 Ystäväkirja 7.05 Anniina Ballerina 7.19 Vikkelät tassut: Orava 7.27 Jessin kanssa 7.38 Viivi ja Leevi: Nälkäinen imuri 7.45 Nökö ja Simppa: Makuasia 7.52 Neppajymykerho 7.58 Touhukkaat: Laiskamato saa lenkkarit 8.21 Hirveä Henri 8.32 GALAXI 8.33 Tohtori Koira: Loinen 8.45 Viikon luontohavainto: Jättikasvit talventörröttäjiä 8.50 Peukaloisen retket: Tiet erkanevat 9.15 Muumilaakson tarinoita 9.40 Summeri 9.55 Koodinimi Connor
SUB
6.00 SubChat 8.00 Lemmen viemää 8.50 Marienhof 9.20 SubPlay 10.25 Voittojahti 11.00 Ostos-tv 14.00 Oggi ja torakat 14.30 Futurama 14.55 Elämää eläintarhassa 15.30 Marienhof 16.00 Masterchef USA 17.00 Mallimaailman huipulle 18.00 Lemmen viemää 19.00 Big Brother Extra 19.30 Taran monta elämää 20.00 Glee 21.00 Vaaleanpunainen pantteri 2 22.50 Big Brother 23.20 TED ideat muuttavat maailman 0.25 Sons of Anarchy (K15) 1.20 Salaiset kansiot 2.15-6.00 SubChat
Jälkiä jättämättä MTV3-kanavalla maanantaina 17.10.2011 klo 21.00 jaksolla Kaipuu. 14.05 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 14.40 Pomo piilossa 15.35 Maajussille morsian 16.35 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Warshawski etsivä piikkikoroissa (K15)
TV PERJANTAI 14.10.
SUB
6.00 SubChat 8.00 Lemmen viemää 8.50 Marienhof 9.20 Eco Chat 10.25 Voittojahti 11.00 Ostos-tv 14.00 Oggi ja torakat 14.30 Mask 14.55 Elämää eläintarhassa 15.30 Marienhof 16.00 Criss Angel tajunnanräjäyttäjä 17.00 Jamie Oliverin keittiössä 18.00 Lemmen viemää 19.00 Big Brother Extra 19.30 Rillit huurussa 20.00 X Factor USA 22.00 Big Brother 23.00 Paratiisi 23.30 Chuck 0.30 Miami Vice 1.30 Terminator: Sarah Connorin aikakirjat 2.25-6.00 SubChat
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Kuunalle 7.05 Nyt mennään!: Haravointi 7.12 Taikakaruselli 7.25 Lauran tähti: Lapset salapoliiseina 7.37 Pikku Toni 7.43 Nelli ja Iiro 7.50 Pikku Kakkosen posti 7.58 Touhukkaat: Kun mikään ei sovi 8.21 Mimi ja Kuku 8.41 GALAXI 8.42 Late lammas 8.50 Pat & Stan 9.00 Oddasat 9.55 Alueuutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.35 Lumisen virran mies 11.20 Matkalla maailmalla 11.25 Matkapassi: Turkki 12.15 Hienosti hihnassa 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Isä Matteon tutkimuksia
Pomo piilossa MTV3-kanavalla perjantaina 14.10. Kuvassa: Eveliina Kunnas (Milka Ahlroth).
4.00 Uutisikkuna 7.45 Ulda 8.00 PIKKU KAKKONEN 8.01 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.30 Jepu Neulanen 8.45 Taikaplaneetta 9.00 GALAXI 9.01 Pertti ja Purtti 9.16 Säbämestari 2011 9.46-9.53 Late lammas: Metallimiehet heiluttaa 10.00 Muumilaakson tarinoita 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Summeri 10.45 Koodinimi Connor 11.05 Summeri 11.30 Sydänmailla 12.15 Jumppa: Lihaskuntojumppa kepillä 12.45 Arthur ja minimoit 14.25 Kuvakirjeitä Etelä-Amerikasta 14.40 Puutarhaperjantai 15.10 Laivakokin matkassa
MTV3
5.30 Ostoskanava 7.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 7.30 Chuggington 7.45 Kasper 8.10 Madagascarin pingviinit 8.40 Daltonit 9.10 Skidi vastaan Katti 9.35 Pientä pintaremonttia 10.35 Jokakoti.fi 11.05 Grand Designs 12.15 Tuomioja ja Aalto-Setälä, kirjan takana 12.45 Karvinen
Nelonen
6.15 Ostosruutu 6.20 Ostosruutu 7.20 Ostosruutu 7.25 Ostosruutu 8.10 Unitupa 8.45 Inno 9.15 Inno 9.45 Inno 10.15 Inno
Sub
6.00 SubChat 6.30 Ostos-tv 9.30 Futurama 10.00 Kukkulan kuningas
TV MAANANTAI 17.10.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.25-10.54 Muisti: Elämää postikortissa 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Mercy Peakin lääkäriasema 11.55 Coronation Street 12.40 Ruotsin salaiset huoneet 12.55 Sanakirja 13.00 Ykkösaamu 13.40 Pisara 13.45 Pakistan, tulvan jälkeen 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tunne sää: Luvassa lämmintä 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma: Lisäaineet lautasellamme 19.50 Ensyklopedia 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Ykkösdokumentti: Ympäristösoturit 22.25 Kotikatsomo: Moska 23.25 Tv-uutiset 23.30 Ulkolinja: Viiden miljardin painajainen 0.25 Oddasat 0.40-4.00 Uutisikkuna 10.15 Summeri 10.40 Ensiaskeleita 10.45-11.30 Lumisen virran mies 11.35 Valkea Ruusu 2011 12.25 Sydänmailla 13.10 Kuollut mies kummittelee 14.25 Erätulilla 15.05 Makuja maailmalta 15.35 Kunnian hinta 16.30 Uusi päivä 17.00 Franklin ja ystävät 17.23 Pikku Kakkonen 18.00 Tohtori Kleistin perhe 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Paavo ja Raili 19.50 Hienosti hihnassa 20.00 Uusi päivä 20.30 Pasila (K11) 20.55 Hilander-TV 21.20 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Läpiveto 22.35 Rush (K15) 23.25 Pressiklubi 0.05-4.00 Uutisikkuna 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Kathleen Turner esittää toimintakomedian pääosassa varmaotteista chicagolaista yksityisetsivää V.I. Perheyhtiö Herschend Family Entertainment pyörittää huvipuistoja eri puolilla Yhdysvaltoja.
MTV3
5.20 Aamusää 5.55 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin?
NELONEN
6.55 Ostosruutu
TV LAUANTAI 15.10.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Ilmeiden mestarit 9.00 Tv-uutiset 9.05 Ykkösen aamu-tv 10.00 Tv-uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Tv-uutiset 11.05-11.10 Pisara 11.15 Kahden kerroksen väkeä 12.10 Strada 12.40 Ykkösdokumentti: Selviytyjät 13.35 Tunne sää: Pakastettua elämää 14.05 Gilmoren tytöt 14.50 Muisti: Elämää postikortissa 15.20 Komisario Lewis 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Miranda 18.45-19.36 Avara luonto: Intiantiikeri 19.45 Monk 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto ja Jokeri 20.51 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00 Viimeistä päivää (K13) 22.30 John Adams 23.35-4.00 Uutisikkuna 17.12 Burungo 17.25 V75-ravit 17.58 Matkapassi: Barcelona 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen syyssää 19.10 Valkea Ruusu 2011 20.00 Karjalan kunnailla 20.50 Syyttäjä 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Merisusi (K15) 23.35 Yle Live: Oxegen-festivaali 2010 0.35-4.40 Uutisikkuna 13.10 Salatut elämät 13.40 Salatut elämät 14.10 Salatut elämät 14.40 Kaikkea sitä näkee 14.45 Elle Style Awards 2011 15.40 Suomalainen sisutarina 16.10 Perheleffa: Vesijätti 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Mieletön maailma 20.00 Biisikärpänen 21.00 Kauhukeittiö 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Päivän Sää 22.15 Tulosruutu 22.25 Lotto ja Jokeri 22.30 Lonely Hearts (K15) 0.40 Rakkauden ammattilaiset (K15) 1.45 Formula 1: aika-ajot 2.15 Kimppadiili 2.30 MTV3 Deitti 5.15-5.30 Kimppadiili 8.30 Start! 9.00 Naiskuskit 9.30 Neljän tähden illallinen 10.00 Neljän tähden illallinen 10.30 Neljän tähden illallinen 11.00 Neljän tähden illallinen 11.30 Leenan tyylitiimi 12.00 Näytön paikka 13.00 Waverly Placen velhot 13.30 Kyle XY 14.25 90210 15.20 Ruma Betty 16.15 Yritys hyvä 10 16.45 Elokuva: Kevytkenkäinen 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Talent Suomi 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Valtion vihollinen (K13) 23.45 Nelosen uutiset 23.55 Nelosen sää 0.00 SM-liigan huippuhetket 0.05 Totuuden miekka 1.05 Elokuva: The Plague (K15) 3.00 Nukutin 4.00 Älypää-TV 5.10 Ostosruutu 5.15-6.15 Ostosruutu
SUB
6.00 SubChat 7.15 Eco Chat 8.15 Voittojahti 9.15 Ostos-tv 12.15 Red Bull Cliptomaniacs 12.45 True Beauty 13.45 Glee 14.45 Rahaa ja rakkautta 15.40 X Factor USA 17.30 X Factor USA 19.20 Taran monta elämää 19.50 American Dreamz 22.00 Big Brother 23.00 Music on Wheels 23.30 C.S.I. Larsenien valmistautuessa alakuloisissa tunnelmissa tyttärensä hautajaisiin Sarah ja Holder jatkavat Bennetin osallisuuden selvittämistä vaimoa ja naapureita kuulemalla.
MTV3
5.20 Aamusää 5.55 Studio55.fi. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.05 Grand Designs 14.05 Mitä tänään syötäisiin. Warshawski. klo 21.10. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Korkojen kera 21.00 Elle Style Awards 2011 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1: vapaat harjoitukset 23.05 Cast Away tuuliajolla 1.50 Mentalist (K13) 7.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Disney esittää: Jake Long amerikkalainen lohikäärme 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Lazy Town 8.30 Häntä pystyyn 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauva tulossa 10.00 Bella 10.30 Hyvästit sotkulle 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Bella 14.00 Hyvästit sotkulle 14.30 Huippukokki lähtee maalle 15.00 Inspector Cartoons 15.10 Sinkkuisä Gary 15.40 Eddie & Jeff 16.10 4D: Hurja painonpudotus 17.10 Nelosen sää 17.15 Eläintenpelastustiimi 17.45 Talent Suomi 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Fuengirola 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: MIB miehet mustissa 23.05 Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 23.20 SM-liigan huippuhetket 23.25 Kylmä rinki (K15) 0.35 Elokuva: V.I. lokakuuta 2011
Sotkamo 15
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.20 MOT 10.50 Kolme vuodenaikaa: Pihlajanmarjat ja tyrni 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Mercy Peakin lääkäriasema 11.55 Coronation Street 12.40 Aamusydämellä 13.15 Vankilakierre poikki 13.45 A-talk 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Leopardiemon silmäterä 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00-19.53 Candlefordin postineiti 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Toisenlaiset frendit 21.30 Strada 22.00 Kennedyt 22.45 Tv-uutiset 22.50 Sota ja rauha (K13) 0.30 Oddasat 0.45-4.00 Uutisikkuna 13.55 Erätulilla kalavesillä 14.05 Sörenin seurassa 14.35 Sisu 15.05 Jumppa: Lihaskuntojumppa kepillä 15.35-16.25 Kunnian hinta 16.30 Paavo ja Raili 17.00 Totte 17.12 Totte 17.24 Pikku Kakkonen 18.00 Estradilla: Maalaispoika 60 v, 2. Miami (K13) 0.30 Chuck 1.30 Riivatut talot 2.30-6.00 SubChat
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 PIKKU KAKKONEN 7.48 Leijulaakso 8.08 Pikku Kakkosen posti 8.15 Viiru ja Pesonen: Kuninkaallinen vieras 8.29 Apina opena 8.46 Pikku Nikke 9.00 GALAXI 9.06 Asha 9.22-9.50 Bofori: Kadonnut patsas 10.00 Peukaloisen retket: Tiet erkanevat 10.25 Ensiaskeleita 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.50 Oddasat 12.45 Alueuutiset 13.05 Pohjanmaan uutiset 13.25 Kaksi hauskaa vekkulia 14.55 Erätulilla 15.35 Dokumenttiprojekti: Suurten jokien mies
MTV3
5.35 Ostoskanava 7.20 Formula 1 Ennakkotunnelmat 7.50 Uki 7.55 Ystävien kylä 8.10 Kasperin kauhukoulu 8.40 Viidakon Ykä 9.05 Nakke Nakuttaja 9.35 INK Ihmenappuloiden kerho 10.05 Pokémon 10.30 Ben 10: Alien Force 10.55 Hannah Montana 11.25 Motor Forum: Rallicross SM Kausikooste 11.55 FUTIS+ 12.25 Voittojahti
Nelonen: V.I. Jakso 2/8
Koulutuspolitiikkaakin sotkamolaisedustaja arvosteli. öljyn, suodattimen ja työn. Näkemystään Korhodin euron budjetissa ovat pieni asia. meijerin terminaalialue, käynti Tuottajantien päästä!
HINAUSPÄIVYSTYS 24h/vrk P. (08) 619 410 Kattikeskus avoinna joka päivä klo 10.30 19
Kausikorttien ennakkomyynti lähestyy 21.10. Leikkaukset yksityistieavustuksista 50 miljar-
Perjantai 14. alle asennuksen )
LIUKKAAT KELIT SAAPUVAT!
19
Lämminvuorinen
CITY-SAAPPAAT
2 pa r ia
30
80 srj 50 75
TALVIRENGASSARJAN OSTAJALLE PIPO KAUPANPÄÄLLE ! HENKILÖAUTON TALVIKUNNON TARKASTUS
Karhun
159,-
NILKKURI
koot 3746
29
koot 4146
VAELLUSKENKÄ LLU
koot 3646
29
OHJAUSKULMIEN TARKASTUS ( sis. - 6.11.2011
Kausikorttien ennakkomyyntihinnat Aikuinen 390 (norm. Ei erikoisöljyt )
alk.
70 69
Sotkamo, Kainuuntie 25, 6660 230 ma-pe 9.30-18, la 9.30-14 www.moda.fi
MOKKANAHKANILKKURI
teddyvuorella
29
KORJAAMME JA HUOLLAMME AUTOT MERKISTÄ RIIPPUMATTA, AMMATTITAIDOLLA ! AUTOJEN NOUTOPALVELU AUTTAA, JOS ET PYSTY ITSE TOIMITTAMAAN AUTOA KORJAAMOLLEMME. 320 )
/DXDQWDLQD
.(5526$7(5,$
$WHULD VLV KDPSXULODLQHQ QRUP UDQVNDODLVHW MD O MXRPD. 16 Sotkamo
Sotkamolainen kansannen perusteli kuntapolitiikan valtionosuusleikkauksilla. 0,5h säätöä ) AKUN OSTAJALLE ASENNUS KAUPANPÄÄLLE ! DEFA- LÄMMITTIMEN JA HAAROITUSSARJAN OSTAJALLE, SISÄTILANLÄMMITIN KAUPANPÄÄLLE ! (vain asennettuna) AUTON SISÄPESUT ( sis. 040 779 1317
Ent. Korhonen sanoi budjettiesityksessä näkyvän ideologinen halu keskittää yhteiskunta keskuksiin. lokakuuta 2011
Hallitus haluaa ihmiset pois maalta
edustaja Timo Korhonen (kesk) arvosteli hallituksen keskittämislinjaa vuoden 2012 talousarvion lähetekeskusteluissa. AD KORJAAMO AD VARAOSAMYYNTI HINAUSPALVELU
Tervetuloa edullisille ostoksil ostoksille!
SOTKAMON AUTOPALVELU OY
AVOINNA: MA PE klo 7.00 17.00
Salmelantie 43 F 6, 88600 SOTKAMO, P. Kainuun kehittämisrahan 20 prosentin leikkauksesta Korhonen totesi leikkauksen olevan pois työllisyyden hoidosta ja tiestön ylläpidosta.
Tule wanhanajan kenkäkauppaan!
Takki 199,MODA-kortilla
Asennamme talvirenkaita viikoilla 42 43 myös lauantaisin klo 9.00 15.00
HENKILÖAUTON RENKAIDEN KAUSISÄILYTYS
( sis. Hallitusohjelman mukaan suomalaiset nostetaan maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Ilmoita asiasta huoltoa varatessasi. 420 ) Lapsi(7 12 v.)/ Seniori(yli 65 v.) 290 (norm. Kuitenkin täydellinen osoitus siitä kertakaikkisesta halusta saada ihmiset pois maalta. penkkien pesun ) AD-ÖLJYNVAIHTO tarjous henkilöautoille
( sis. Liikennepolitiikan linjauksista Korhonen totesi polttoaineverotuksen kiristämisen vaikeuttavan syrjässä asuvien ja yrittäjien elämää. 045 310 6160
Pohjoisrinteet, Veikontie 5, Vuokatti Länsirinteet, Kattikeskus, Ilkantie 8, Vuokatti Puh. Se tapahtuu leikkaamalla koulutuksesta 300 miljoonaa euroa
- 16.10.2011 Kattikeskuksen lipunmyynnistä Etusetelillä saat seuraavat edut:
Kausikortista jopa 20 % alennus Ostaessasi samaan talouteen Aikuinen Lapsi/seniori 1 kausikortin 370 /kpl 270 /kpl 2 kausikorttia 350 /kpl 260 /kpl 3 kausikorttia 330 /kpl 245 /kpl 4 kausikorttia tai useamman 310 /kpl 230 /kpl 10 % ale kaikista Sport Shop tuotteista 14. Nouda KAUSIKORTTI-ETUSETELI 14. .16.10.2011
ç
DVVD 7DUMRXV YRLP HULVVD LQ +HVEXUJ 9XRNDW DLQRDVWDDQ
+HVEXUJHU 6RWNDPR 9XRNDWWL ,ONDQWLH 9XRNDWWL
Kattikeskuksessa lauantaina 15.10.2011 Klo 12 - 14 Suomen lumilautailun parhaimmistoa Sotkamon urheilulukiosta esittää taitojaan Klo 13 - 14 Werneri
6. 29-30
s. 5
Suksilla ja laudalla
Vuokatissa snoukataan kesät talvet
Vuokatin ja Sotkamon kartat s. VuokattiNews
myös verkossa
www.sotkamolehti.fi Kesä tulee Jaossa oletko valmis! 9.12.2011 saakka Sotkamon ja Vuokatin matkailulehti jo vuodesta 1995 Numero 5/2011
Rinnekeskus kehittyy
Vuokatinrinteet kutsuvat s. 18-19 I Ulkoilukartat s
. Potkii lehtikasat kukkien ja siilin piikkienkin suojaksi. . . . . Onnellisimmat metsänelävät nukkuvat sikeää unta ja Katsottava, kuinka vaarat loistavat sähkövalon kaheräävät vasta lumen sulaessa vedeksi. 18-19 Lomalla ehtii aamiaiselle . . . . . Olkoon niin. . . . Vaikka juuri nyt Eurooppa elää jälleen kerran uutta murrosvaihetta, on varmaa että Sotkamo ja Vuokatti pärjää. . . . . . . . . . . Ihminen kohtaa nukkuvan luonnon usein kuin se talNiin on hyvä. 7 Juniorit harjoittelevat yhdessä . . Tuolloin rakennettiin Katinkullan kyl1940-luvulla uusinta hiihtotietoa ja hienot pylä, pallohalli ravintoloineen ja keilahalleiharjoittelumaastot Suomen parhaille hiihtäneen sekä viikko-osaketalot. . Liikuntaan, retkeilyyn ja muiVuokatin matkailun supervaihe. . . . . . Ne odottavat. . . . . . . . . . . . . . edes vilkaista silmiin. . . . Parhaillaan Vuokatin alueella on käynnistymässä runsaasti erilaisia hankkeita, jotka parantavat edelleen matkailijoiden palveluita. . . . . . . . jossa. . . . Aika ei jätä. . . . . . . Ja taustalla on vielä itärinteiden matkailukeskuksen kehittämisideat, jotka nekin aikaan tarjoavat matkailijoille uusia mahdollisuuksia. . . . . . . . . . Luontoäiti vetää ylleen ensin syksyn keltaisen sadetakin. . On aikaa. .27 Matkatoimisto keskitti palvelut . . . . . . .12 Biljardia keilahallissa . . . . Jos Hiukan harjumaisemat eivät riittäneet, Vuokatin vaarojen sini oli houkutteleva vaihtoehto. . . . Lopulta jokaisen on kohdattava minä. . . . . 4 Rinnekeskus uudistuu . . nen, pyhä hetki. Tuhannet viikko-osakkaat perheineen saivat taas aikaan selvän palveluiden kysynnän 1980- ja 1990-luvun vaihteeseen ajoittuu selvän kasvun. . . . . . Mikä parasta, kaikesta tästä kehityksestä hyödyn saavat Vuokattiin saapuvat matkailijat. . . . . . Aikaa on. . Tarja Korhonen. . . . Minulla tässä harmaaseinäisen saunan portailla arkiMutta menee sitten kohti valkoista, puhdasta maisemaa. . . . Suomalaisen hiihtourheilun nokkamiehet näkivät Vuokatin tarjoamat mahdollisuudet. . . . Tänne tullaan. . . . . . . . . . Aika ei lopu. . . . . . . . . . . . . . . . . . pääse pakoon. . . . . . . . . . . Kun matkailijoiden määrä nousee nykyiseltä 800 000 matkailuvuorokauden tasolta toiselle miljoonalle ja muutaman vuoden kuluttua asetetulle reilun 1,5 miljoonan matkailuvuorokauden tasolle myös palvelut ovat aivan uudessa asemassa. Ne ovat viisaita. .10 Joulutori Sotkamon torille . . . . . . . . . . . Ennen sotavuosia kirkonkylä oli toiminnan keskus. Vilkkaan kaupanjille. .20 Hirvipaisti mehustuu taikinakuoressa . . .25 Yön legenda elää . . . . . . Myös tuli tunnetuksi laajemmin kaikkialla SuoVuokatinhovin edeltäjä saa kiittää VR:n väkeä messa. . käynnin ja hyvän kysynnän ansiosta voikin Ladun seisake muistuttaa edelleen ajoista, täydellä syyllä sanoa, että tuolloin Vuokatti jolloin Vuokattiin saavuttiin junalla. . . . Täältä lähdetään. . . . . Aina on mukavaa! Matkailun mainiot puitteet ovat olleet suomalaisten ja ulkomaalaisten turistien tiedossa viime vuosituhannen viimeisen vuosisadan alusta lähtien. . . .11 Kynnet ja ripset kuntoon . .32 Tapahtumakalenteri . Silloin valhin aktiviteetteihin erikoistuneet yritykset mistui Holiday Club Resortin ensimmäinen aloittivat toiminnan, jonka kehitys jatkuu
edelleen. . . . . . hajua. . . . . . . . . .24 Junabussi palvelee matkailijoita . Luonto Mielenrauha voi löytyä maisemasta. . . . Nopeasti, nopeasti! Aika loppuu! Luonto tietää. . . . . . . .33 Rinnekartta . . . . . . . .16 Sotkamon ja Vuokatin kartat . . . . . . . . . . perustamisestaan. . . . Kuka järven jäätyneestä peilistä katsoo. . . . . . . . . .28 Vuokatin alueen ulkoilukartat . Puut ja pensaat kyyhöttävät kinosten alla. . . . . . . . . . . . . . . . 2
KOHTI TALVEA
Monipuolisuus jatkuvana valttina
V
uokatin ja Sotkamon matkailun kehitys on jatkuvasti vauhdittunut. . . Se tarjosi jo vaihe. . . . . . . .21 Yllätyksiä metsäpolulla . Kainuussa hiljaisuus on niin suuri, ettei ajatuksiaan Minä istuu tässä sotkamolaisessa maisemassa. . . . . Tänne palataan. . . . . . . . Itselleen. . . . . . . . . Tänne kannattaa tulla ja tänne kannattaa sijoittaa - onpa kyseessä matkailu, teollisuus tai muu taloudellinen toiminta.
Minä ja maisema Sisältö
Pääkirjoitus. . . . . .14 Ratsastusta maneesissa ja taivasalla . . . 5 Lumilaudalla huipulle . . . . . . Toisilla on siellä tanssin ja ilon aika. Lisääntyvä kysyntä varmasti tuo uutta, joka maistuu ja tuntuu kaikille. . . . . . . . . . . . . Ihminen on suorittamisen kierteessä, vailla lepoa. . . . . . Lepää. . . . . . . . 29-30 Ristikko. . . . . . . . . 22-23 Hotellinjohtaja arvostaa monipuolisuutta . . . Ärisee ja murisee. . Tohtiiko sitä Ainakin yhden saunan pesällisen verran. . . . . . valmistautuu jouluun ja Lämmitettävä pihasauna, haisteltava palavan koivun sydäntalven pakkasiin. 3 Hiihtokoulu antaa potkua . . . .34
I
hmisellä on kiire. Katinkullassa ja muualla Vuokatissa matkailijat viihtyvät kesällä ja talvella. 6 Tykkilunta pakkasella . . . . . . . . .15 Kuntoilijat mukaan ryhmiin . . Ihmisen pitää uudistua, muuttua, tulla joksikin toiseksi. . Pitää sadetta ja räntääkin taivaan varjon alla. . . .26 Kaupunginteatterissa ensi-iltoja . . . . . . . . . . . . . Ehkä on vedettävä ensin henkeä. . . . . . . . . Sitten on talven lumihuppuviitan vuoro. . . . . . . . 2 Pirjo Muranen hiihtää nyt huvikseen . . . . . . Heti sodan jälkeen perustettiin Vuokatin Urheiluopisto. . . . . . .13 Leirikoululaisille riittää ohjelmaa . . . . . . . Katinkullan laajennusvaihe tuo tuhansia uusia majoituspaikkoja, Vuokatinrinteet aloittaa tulevana vuonna rinnealueen kehittämisen isolla vaihteella, Vuokatin kauppakeskuksen rakentaminen alkaa kun kaava antaa siihen mahdollisuudet ja Vuokatin vaaramaisemaan kaavoitetaan lisää vapaa-ajanasuntojen rakennusaluetta. . Istuttava uunin pesällisten väli saunan portailla. viunilta herätetty karhu. . . . . . 8 Vesipetojen paratiisi . . . Sieltä luonnon tarjoamista mahdollisuuksista nauttimaan lähtivät hiihtäjät, retkeilijät ja muut matkaajat. . . . . . . . Minä ei riitä. . . .
Hiihdon maailmancupin henkilökohtaisista sprinttikilpailuista Murasella on yhteensä viisi voittoa ja neljätoista palkintokoro-
Vuokatissa asuva hiihdon MM-mitalisti Pirjo Muranen opiskelee opettajaksi.
kesijaa. Kilpailupaikka on Vuokatin Urheiluopiston Ampumahiihtostadion.
Liikunta on yhä osa MMmitalisti Pirjo Murasen arkea
Tarja Korhonen
kopäiväiseksi opiskelijaksi siirtynyt Pirjo Muranen säteilee tyyneyttä ja hyvää oloa. Naimisiin he menivät neljä vuotta sitten. Pirjo asuu miehensä Ville Murasen kanssa Vuokatissa omakotitalossa. Mielenkiintoinen ja monipuolinen elämä on ollut kurinalaisen urheilijan työn vastapainona. Vanhoihin kilpailutovereihin hän pitää edelleen yhteyttä. Oslon MM-hiihdoista tuli viestin pronssi ja kymmenen kilometrin perinteisellä hiihdetyn kisan kuudes sija. Vuokatin urheiluopistolla työskentelevä Ville astui Pirjo elämään vuonna 2004. Maastohiihdon Suomen Cup -nimellä kulkevan sarjan ensimmäiseen kauteen kuuluu kolme tapahtumaviikonloppua sekä SMhiihdot. Pirjo ehtii harrastaa nykyään myös käsitöitä. Vuosien aikana syntynyt ystävyys ei katkea, vaikka elämä muuttuukin.. Vuokatin osakilpailun ohjelmaan kuuluvat lauantain sprinttisekä sunnuntain viestikilpailu. Osallistumisoikeus sarjaan on suomalaisen hiihtolisenssin omaavilla hiihtäjillä ja Suomen Hiihtoliittoon kuuluvilla jäsenseuroilla. Hän voitti naisten sprintin Suomen mestaruuden ja sijoittui maailmancupin osakilpailuissa palkintosijoille. KOHTI TALVEA
3
Suomen cupin ensimmäinen osakilpailu Vuokatissa
Suomen Maastohiihto ry
käynnistää uuden televisioitavan kotimaisen kisasarjan. Uusi sarja sisältää viestejä (4), sprinttejä (3) ja normaalimatkoja (5). Hän oli kuudentoista ikäinen, kun hiihto varmistui päälajiksi. Viimeiseksi ovat valmistuneet villasukat. Kodissa hyörii myös punainen irlanninsetteri. Tänään koiran ulkoiluttaminen kodin lähimaastoissa on luonteva tapa hoitaa kuntoa.
Päivät täyttyvät opiskelusta ja siirtymisen niin sanottuun tavalliseen elämään Pirjo kertoo sujuneen vaivattomasti. SM-hiihdot järjestetään Keuruulla ja Imatralla. Koira on meidän vauva, hymyilee Pirjo. Nuoruudessa hän kertoo soittaneensa pianoa ja klarinettia, mutta urheilu nousi kuitenkin etusijalle.
Huippu-urheilijasta ko-
pois.
"
Päivääkään en vaihtaisi
Viimeisen kautensa hiihtäjänä hän sekä urheili että opiskeli. Opinnot Kajaanin opettajankoulutuslaitoksessa Pirjo Muranen aloitti vuonna 2010. Päivääkään en vaihtaisi pois, Pirjo toteaa ur-
heilijan elämästään.
Säännöllinen liikkuminen on Murasen pariskunnalle yhä arkeen kuuluva asia. Veljet Hannu Manninen ja Kari Manninen ovat tulleet tunnetuiksi yhdistetyn urheilijoina.
Kymmenen vuotta elämästään huippu-urheilulle antanut hiihtäjä ei kadu päätöstään. Normaalimatkoilla osanottajamäärää rajoitetaan kotimaista ranking-listaa apuna käyttäen (ei koske SM-hiihtoja). Pistelasku on maastohiihdon maailmancupin mukainen. Lapsi saa tulla sitten jos Luoja suo. Ensimmäinen Suomen Cupin osakilpailu hiihdetään Vuokatissa 29. 30.10.2011. Kysymykseen perheenlisäyksestä hän vastaa, että ensin on opintojen loppuun suorittamisen aika. Viesteissä ja sprinteissä on vapaa osallistumisoikeus. Paikkakunnat ovat Vuokatti, Vantaa ja Kuusamo. Muutama vuosi myöhemmin he muuttivat Villen kotiseudulle Sotkamoon. Sarjan yhtenä tavoitteena on tuoda paremmin esiin terävimmän kärjen lisäksi sen takana olevia urheilijoita ja seuroja. Arvokisamitaleja hänellä on yhteensä seitsemän. Kymmenen vuotta sitten vuoden naisurheilijaksi valittu Pirjo kirjasi ensimmäisen vuoden opintosuorituksetkin määräajassa valmiiksi.
Liikunnanopettajien lapsena kasvanut Pirjo sanoo
syntyneensä suksille. Molemmat urat sujuivat mukavasti
Kun isä Rafaelin jäi nukuttamaan pientä Gina-tyttöä, kaksi ja puolivuotias isosisko Yasmin ja äiti pääsivät kahdestaan liikkumaan. HIUKAN HIEKAT Jo vuosikymmeniä sitten tunnettu, kilometrien pituinen Hiukan uimaranta sijaitsee keskellä Sotkamon kirkonkylää. Kun haluat shoppailemaan, monipuoliset vähittäiskaupat ja erikoismyymälät löytyvät n. Luterilaisen kirkon luona on vuoden 1918 vapaussodan muistomerkki. Vuosi sitten Sotkamoon muuttaneen perheen Meriäiti kertoi, että Yasmin on kovin liikkuvainen. Kyllä kannattaa tulla!
Talven tullen Wernerin hiihtokoululaiset saavat turvallista opetusta Vuokatinrinteillä.
Nähtävyydet
VUOKATTI Sotkamon maisemaa hallitsee Vuokatin vaarojen jylhä jono, joiden laelta avautuu upea maisema kunnan lukuisille järville. En ole kuitenkaan kaavaillut tyttärestäni hiihtäjää, naurahti Meri Hernandez. 8-15 08 6156 5014
Sotkamon kunta toivottaa Sinut tervetulleeksi nauttimaan kaikesta alueemme palvelutarjonnasta. Mitään kilpailullisia tavoitteita meillä ei ole, sanoi Ovaskainen. puolenkymmenen kilometrin päästä Vuokatista Kuhmon suuntaan sijaitsevasta kuntakeskuksesta, perinteisestä kirkonkylästä. Myös telinevoimistelua ja palloilua on mukana.
Ensimmäisellä kokoontumiskerralla kaksi ohjaajaa
selvittivät pienokaisille ja heidän saattajilleen säännöt.
Niitä ei ollut monta. Sotkamon Jymy ja pesäpallo ovat kantaneet usean vuoden ajan Sotkamon nimeä, osaamista ja menestymistä maan ja maailman kartalle. Hiukan kuulut hiekkarannat, harjut ja vehreys luovat viihtyisät olosuhteet asumiseen ja lomailuun. Nimenhuudon jälkeen leikki voi alkaa.
Tarjoamme mukavaa yhdessäoloa ja liikkumista.
nandez. 4
KOHTI TALVEA
Sotkamon kunta
monipuolisuudellaan kuntien kärjessä
www.sotkamo.fi, www.vuokatti.fi
Kunnanvirasto
Markkinatie 1 PL 24 88601 Sotkamo Vaihde 08-615 5811 Fax 08-615 58120 etunimi.sukunimi@sotkamo.fi Kunnanjohtaja Petri Kauppinen 044 750 2111 Hallintojohtaja Juhani Pieniniemi 044 750 2130 Kirjasto 08 6155 8200 Sotkamon terveysasema 08 615 51 Sairaanhoitajan puhelinpäivystys ja neuvontapalvelut 24 h 08 6156 6000 Päivystysajanvaraus ark. Pienten kanssa on ainakin toinen vanhemmista tai joku muu tuttu aikuinen mukana.
Wernerin
Molempien ikäryhmien ohjelmat koostuvat erilaisista liikkumis- ja tasapainotaitoa kehittävistä harjoitteista. Hirvensaaressa, kirkonkylän tuntumassa seisoo taiteilija Nina Ternon veistos Havukka-ahon ajattelija.
Yasmin touhusi Wernerin kerhossa
Tarja Korhonen
touhukerho toimii Vuokatissa Leivolan koulun tiloissa. Sotkamolais-meksikolainen Hernandezin perhe oli saapunut kokolukuisena paikalle. Aiemmin Yasminia oli käytetty muun muassa vauvauinnissa. Kunnan toinen taajama ympäristöineen, Vuokatti, on matkailu- ja liikuntaelämän keskus, kansainvälisestikin arvioituna monipuolisin kesät-talvet. LUONTOPOLUT Ympäri pitäjää levittäytyvän UKK-reitistön lisäksi yksi Sotkamon parhaimpia luontopolkuja on Hiukanharjulla, uimarannan tuntumassa. LUTERILAINEN KIRKKO Arkkitehti Oldenburgin suunnittelema puukirkko on rakennettu suurina nälkävuosina 1860-luvun loppupuolella ja otettu käyttöön vuonna 1870. Isommat lapset saavat "riehua" ilman vanhempien valvovaa katsetta. Alttaritaulun on maalannut Severi Falkman. Kun on riisuttu ulkovaatteet ja puettu sisätossut pestään kädet. Samassa harjumaisemassa kiertää myös pururata ja talvisin valaistu hiihtolatu. Vuokatinrinteet, urheiluopisto, Katinkullan matkailukeskus, lukuisat majoitusliikkeet, maaseudun lomakylät lähellä Vuokattia luonnon rauhassa ja hiihto- ja lumilautailumahdollisuudet jokaisena vuodenaikana hiihto- tai lumilautailutunnelissa tarjoavat jokaiselle sopivan vaihtoehdon. Nyt kahdesta kolmeen vuotiaat liikkuvat omassa ja neljästä kuuteen vuotiaat omassa tunnin kestävässä kerhossaan aina sunnuntaiiltaisin. ORTODOKSINEN KIRKKO Arkkitehti Teuvo Alapeuson piirtämä kirkko sijaitsee Sotkamon hautausmaan tuntumassa. HIIDENPORTIN KANSALLISPUISTO Hiidenportin kansallispuisto sijaitsee noin 48 kilometrin päässä Sotkamon keskustasta. Siksi toiminnallinen kerho tuntui sopivalta paikalta aloittaa hiihtourheiluun tutustuminen. Kerhoa järjestävän Vuokatin hiihtokoulun johtaja Heidi Ovaskainen kertoi, että hän sai idean neljä vuotta sitten. Tervajärven talomuseo sijaitsee Sumsalla noin 25 kilometrin päässä Sotkamon kirkonkylästä. Kahteen ikäryhmään jaetut lapset liikkuvat joka viikko ohjaajien ja Werneri-maskottijäniksen huomassa. Tarjoamme mukavaa yhdessäoloa ja liikkumista. Muutoin lapsille paljon harrastusmahdollisuuksia tarjoavasta kunnasta puuttui aivan pienille lapsille tarkoitettu liikuntakerho. MUISTOMERKIT JA VEISTOKSET Sotkamon hautausmaalla on sotavuosien 1939-44 sankarivainajien muistolle pystytetty graniittiristi sekä kuvanveistäjä Matti Hynysen veistämä taiteilija Jaakko Leppäsen muistopatsas. Vuokatin matkailupalvelut ovat maamme korkeatasoisimmat ympäri vuoden. Sotkamon kuntakeskus sijaitsee luonnonkauniilla paikalla, vesistöjen ympäröimänä. MUSEOT Sotkamon historiasta aina esihistoriasta nykypäiviin kertova Sotkamon makasiinimuseo sijaitsee entisessä kruununmakasiinissa kirkonkylän tuntumassa. Liikuntatapahtumat ja kisat ovat osa Sotkamon kuntakuvaa. Puistoon opastetaan Kuhmon ja Sotkamon välisen eteläpuolen tien (kantatie 76) varresta. Erilaisia tapahtumia järjestetään pitkin vuotta. NAAPURINVAARA Naapurinvaaran perinnemaisemaa ja luontoa voi ihailla kesällä vaeltamalla ja talvella hiihtämällä vaaran laella sijaitsevalle kodalle. Sitten keräännytään istumaan kuuntelumatoille, joita on levitetty liikuntasalin lattialle. Talven tullen Vuokatin rinteillä alkaa toimia myös Wernerin hiihtokoulu.
Maa, meri ja ilma-leikkiin osallistui myös kaksi ja puolivuotias Yasmin Her-
"
Yasmin Hernandez voimisteli touhukerhossa.
Päivystävän sairaanhoitajan APTEEKKI TAKSI PUHELINNEUVONTA 24h/vrk (08) 632 200 0600 398 200 (08) 6156 6000
MUISTA NÄMÄ TÄRKEÄT NUMEROT!
Yleinen HÄTÄHÄTÄ
NUMERO
112. Naapurinvaaralla sijaitsee myös yksi Suomen kuuluisimmista lavatanssipaikoista Naapurinvaaran Huvikeskus. Kesänäyttelyt, musiikkitapahtumat, maankuulut lavatanssit Naapurinvaaralla... Vuokatin ylitse kulkevat kesäisin vaelluspolut ja talvisin hiihtoladut
to o
Sanna Koivusalo p. Tulevalle kaudelle uudistamme A la Katin rinneravintolan ja keväällä tehtyjen maakauppojen jälkeen ryhdymme kehittämään rinnepalveluita. pe 24.8. Enimmillään laskettelijoiden turvallisuudesta, viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista huolehti kevättalvella 75 työntekijää. Myös ruokalistaa olemme uudistaneet, mutta vanhat tutut suosikit ovat kyllä edelleen tarjolla, kertoo toimitusjohtaja Ilkka Suutarinen, jonka hyppysissä on edelleen myös Tahkon ja Kasurilan rinneyhtiö Huippupaikat Oy.
Suutariset luottavat Vuokatin vetovoimaan. Ulkomaisten, lähinnä venäläisten osuus asiakkaista on 15 20 prosenttia. - 6.11.2011 päivittäin klo 10.30 19.00.
Vuokatinrinteiden liiketoimintajohtaja Lauri Suutarinen ja toimitusjohtaja Ilkka Suutarin odottavat yöpakkasia, jotta lumitykit saadaan käyntiin.
Vuokatinrinteiden opettajien avulla on mukava tutustua myös lautailun saloihin.
Tavoita matkailijat vuonna 2011
Sotkamon ja Vuokatin matkailulehti jo vuodesta 1995
VUOKATTINEWS JAETAAN
AINOANA LEHTENÄ MATKAILIJOILLE SOTKAMOSSA JA VUOKATISSA SOTKAMO-LEHDEN TILAAJILLE SEKÄ PEITTOJAKELUNA RISTIJÄRVELLÄ JA VALTIMOLLA
myös verkossa
ILMO ILMOITUSHINNAT 2011
1/1 sivu 1/2 sivu 1/4 sivu 1/8 sivu Moduli Moduli du 260 x 365 mm 260 x 180 mm 128 x 180 mm 128 x 100 mm 84 x 50 mm 40 x 50 mm 1363,871,492,297,113,62,-
www.sotkamolehti.fi
Hyödynnä näkyvyytesi sähköisellä linkillä omille verkkosivuillesi VAIN
10
VARAA PAIKKASI PIAN!
JOULU/SYDÄNTALVI
/lehti.
VuokattiNews ilmestyy vuonna 2012:
pe 10.2. Ä Ä. Ne otetaan käyttöön lumetuksen etenemisen tahdissa. pe 12.10. Vuokatin huippukuntoiset ladut ja todella kattavat
oheispalvelut takaavat Lauri Suutarisen mukaan tekemistä koko perheelle, isoille ja pienille, koko Vuokatti-loman ajaksi. 010 665 6013, 040 587 2067
sanna.koivusalo@sps.fi Aineistot: ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi Tapahtumat: toimitus.sotkamolehti@sps.fi
ilmestyy pe 9.12.2011
Jaossa 10.2.2012 saakka.
AINEISTOPÄIVÄ pe 25.11. Uudet kalusteet ja palvelulinjastot sekä saniteettitilojen uudistaminen ovat rinteille saapuville mieleen. HIIHTOLOMAT PÄÄSIÄINEN KESÄ ERÄ JA RETKEILY SYYSLOMAT JOULU/SYDÄNTALVI
MUUT KOOT PYYDÄ TARJOUS! U UT Hintoihin lisätään alv 23%. pe 30.3. Ensi kesäkaudella käynnistyy olympiavaatimukset täyttävän superpipen rakentamistyöt. Viime talvena laskettelupäiviä kertyi Vuokatinrinteillä noin 145 000. KOHTI TALVEA
5
Vuokatinrinteet uudelle tasolle
Martti Huusko
Vuokatinrinteet tähtää tulevina vuosina uudelle tasolle rinnekeskuksena. Lumilautailijoiden ja Newschool-laskijoiden käytössä on Half Pipe sekä striitti.
Huonommalla kelillä Vuokatissa lomailevien on helppo piipahtaa Lumilautatunnelissa ottamassa vauhtia menoon sisätiloissa. pe 15.6. Kaikessa toiminnassa otamme ympäristöasiat mahdollisimman hyvin huomioon. Toimitusjohtaja Ilkka Suutarinen (58) ja liiketoimintajohtaja Lauri Suutarinen (28) ovat päättäneet panna tuulemaan. Tästä esimerkkinä on, että Vuokatinrinteet siirtyi viime kesänä käyttämään uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä kaikissa kohteissaan, Lauri Suutarinen vielä muistuttaa.
Vuokatinrinteiden kausikortit ovat ennakkomyynnissä Lumilautatunnelilla 21.10. Isä-Ilkka on touhunnut Vuokatin maisemissa jo neljännesvuosisadan. Vuokatinrinteet työllistää läpi vuoden 25 työnte-
Vuokatinrinteet haluaa uudistua ja tarjota entistä enemmän laskettelijoille.
Kahden kolmen miljoonan euron kehittämisinvestointi on Ilkka Suutarisen mukaan sopiva haaste uutta rinneyrittäjäsukupolvea edustavalle Laurille, jolle vetovastuu Vuokatinrin-
"
Suksikansa odottaa jo kiihkeästi pääsyä Vuokattiin laskettelemaan ja lautailemaan.
kijää.
Hiihtokaudella 20112012 Vuokatinrinteillä suksikansan käytössä on yhteensä 13 rinnettä, nykyaikaiset hissit. Samalla uudistamme lumetusjärjestelmän, jonka kapasiteetti kolminkertaistuu ja täydennämme rinnealueiden valaistusta, selvittävät Lauri ja Ilkka.
teillä on vähitellen siirtymässä. Sopivaa lämmittelyä on mainioista ruuistaa tunnetun rinneravintola A la Katin perusteellinen uudistaminen. pe 14.12
Räsänen käyttää opetuksessa paljon esimerkiksi lumilautatunnelia ja Ruukin tiloissa sijaitsevaa voimistelusalia. Yhteistyössä urheilulukion kanssa ovat Lumilautaliitto ja Vuokatinrinteet. Tunneliin pääsee välikausien aikana hiomaan tekniikkaa, harjoittelemaan hyppyjä tai viettämään aikaa muiden lautailijoiden kanssa. Sotkamon urheilulukion
lumilautailun opettaja ja valmentaja Jussi Räsänen kehuu Vuokatin urheilutiloja ja mahdollisuuksia varsinkin lumilautailun osalta. Opetus on ollut hyvin tuottoisaa. Kaikki 50 opettajaa ovat saaneet Suomen Hiihdonopettajat Ry:n koulutuksen Vuokatin Urheiluopistolla. Suomen kansa on päässyt nauttimaan Sotkamon Urheilulukiosta ylioppilaaksi kirjoittaneiden mitalisuorituksista olympia-tasolla. Talvisin urheilulukiolaiset siirtyvät harjoittelemaan oikealle lumelle Vuokatinrinteille. Opetus soveltuu myös kokeneille lautailijoille, jotka haluavat täydentää osaamistaan tai neuvoja vaikkapa hyppytekniikkaan. Voimistelusalissa voi harjoitella lumilautailijalle tärkeitä ominaisuuksia kuten tasapainoa ja oikeaoppista hyppäämistä ja alastuloa trampoliinilla. Lasten lautailun opetuksesta vastaa Wernerin hiihtokoulu. 6
KOHTI TALVEA
Snoukkaa Vuokatissa kesästä talveen
Jonna Karjalainen
Vuokatissa innokkaan lumilautailijan ei tarvitse odottaa talvea ja lunta. Wernerin opastuksella lapset oppivat talviurheilulajeja hymyssä suin ja omilla ehdoillaan. Lumilautailu valittiin urheilulukion lajiksi vuonna 2004 ja siitä lähtien se on ollut oppilaiden suuressa suosiossa. Tarjolla on myös opetusta soveltavassa talviliikunnassa eli vammaislaskettelussa. Näin säästyy vähemmillä mustelmilla ja oppii heti alusta pitäen oikean tekniikan.
Vuokatin Hiihtokoulu on
Suomen toiseksi vanhin hiihtokoulu ja sen pätevät opettajat takaavat laadukkaan opetuksen. Hyppyreiden juurelle on sijoitettu opetuskäyttöön hurjien hyppyjen alastuloa pehmentämään ilmapatja. Erinomaisten rinteiden lisäksi Vuokatissa on 80 metriä pitkä ja 20 metriä leveä tasokas half pipe-lumilautatunneli mattohisseineen. Räsänen kannustaa aloittelevia lautailijoita osallistumaan hiihtokoulun tunneille. Yleisessä käytössä oleva Half pipe sekä striitti antavat haasteita myös paremmalle lautailijalle.
Vuokatinrinteillä myös aloitteleva lautailija saa opastusta. Muun muassa Enni Rukajärvi ja Peetu Piiroinen ovat huippulumilautailua seuranneille väistämättömän tuttuja nimiä. Tässä jaksossa lumilautailijoilla on lukion oppituntien kaksi aamutreeniä ja yksi pakollinen laskutreeni, kertoo Räsänen. Urheilulukiosta valmistutaan ylioppilaaksi ja lajiopinnoista on paljon apua
Matkailualaa Kajaanissa opiskeleva Mika Hietala käy Sotkamon Urheilulukion lautailukursseja.
urheilun ammattilaiseksi pyrkivälle. Vuokrattavana on esimerkiksi MonoSki-kelkka ja erilaisia välineitä lautailuun.
lokalaitos lupaakin muutaman kuuta avattiin 650 metrin asteen yöpakkasia. Lokakuussa hiihdetään aiemmin tykitetyllä ja varastoidulla lumella.
Pertti Granqvist
LAUANTAINA15.10.2011 klo 9-21
VAPAA PÄÄSY
Sotkamon Yrittäjät
-RXOX +LLKWRORPDYLLNRW -RXOX +LLKWRORPDYLLNRW
9XRNDWLQ WDOYL
YDUDD ORPDVL DMRLVVD
+LLKWlPllQ
+LLKWRWXQQHOL
+LLKWRWXQQHOL YlOLQHYXRUNDDPR $XNLRORDMDW VDDNND 0DSH /DVX
0DMRLWXVKLQWDPPH
2KMHOPDD MRNDLVHOOH SlLYlOOH /DVWHQ MD 1XRUWHQ 7DORVVD KRLWDMD SHUKHHQ SLHQLP PLOOH Y. Lumettamaan Vuokatissa ryh- Ensilumen ladulla hiihtädytään vasta kunnon pakkaminen on maksullista. Ensilumen ladulle pääsee hiihtoputken kautta. käytetty ja käytetään ensiEi, vaikka kyseiseen lumen ladun tekemiseen. KOHTI TALVEA
7
Lumetusta vasta kunnon pakkasilla
Miksi lumetettaisiin, koska meillä on lunta va Lumitykkejä ei vielä lo- rastossa vaikka kuinka ka kuun puolivälissä ajeta paljon. asemiin ampumahiihtostaVarastoitua lunta on dionilla eikä muuallakaan. mittainen ensilumen latu. silla. Vuokatin UrheiluopisMartti Timonen kertoi ton huoltopäällikkö Martti ladun tekemistä jatkettaTimonen kertoi lumetta- van maanantaina 17. yhdeksän kilometrin pituuteen saakka. ajankohtaan Ilmatieteen Maanantaina 10. lokajien odottavan kunnon kuuta. Latua jatketaan aina pakkasia
NOR 7L VLVlS|UlLO WDVR NOR .H =XPED DORLWWHOLMRLOOH
NOR 7R 9HVLMXRNVX MD YHVLMXPSSD NOR
.HUWDOLSSX ¼ ,OPRLWWDXWXPVHW 9XRNDWWLKDOOLQ NDKYLRRQ SXK
HG LWD NOR PHQQ
5DYLQWROD MD NDKYLRW
5XRNDUDYLQWROD 2·/DV
NHLWWRORXQDV NOR ORXQDV NOR SlLYlOOLQHQ NOR
(ULNRLVNDKYHMD $RLNHXGHW $YRLQQD NOR
$XODNDKYLR
982.$7,1 85+(,/823,672
0\QWLSDOYHOX SXK
P\QWLSDOYHOX#YXRNDWWLVSRUW¿
ZZZYXRNDWWLVSRUWÀ
Retken hinta on 10 euroa. Jenni, Sofia, Iida ja Laura kertovat yhdessä harjoittelun ja matkustamisen kilpailukaudella olevan mieleen. Se lisää motivaatiota ja tekemisen iloa, vakuuttavat tytöt ja kertovat porukan olevan todella mukavan.
"
Jymyn Snow Cats team Laura Saastamoinen, Sofia Pitkänen, Iida Sirviö ja Jenni Komulainen
Kovan harjoittelun tavoitteena on entistä parempi menestys joukkueena ja yksilötasolla. Viestissä Jymyn joukkue hakee sijoitusta kymmenen parhaan sakkiin.
Ehjän harjoittelukauden
jälkeen Snow Catsien kilpailut alkavat marraskuun lopulla tai joulukuun alussa. Tehtäviimme kuuluu suksihuolto, varusteiden hankkiminen ja huoltaminen sekä reissaaminen mukana kilpailumatkoilla. Retkellä on säävaraus. Iida Sirviö lähtee hakemaan ampumahiihdossa paria SM-mitalia viime talven tapaan. Maanantain 24.10. Myyntipöydän hinta on 5 euroa. On mukavaa toimia yksilölajin harrastajana vähän suuremmassa ryhmässä. Myös tulevalla kaudella Sofialla on mitalisijoitus tavoitteena. Meilläkin on oikein mukava tekemisen meininki, selvittää Sofian isä VeliPekka Pitkänen. Kuluvalle kaudelle uuden valmentajan Toni Myllylän ohjauksessa harjoittelevien tyttöjen tavoitteena on lisämenestys henkilökohtaisilla matkoilla sekä viestissä. Lisäksi hän tavoittelee sijoittumista kymmenen parhaan joukkoon Hopeasomman loppukil-
pailuissa Valkeakoskella helmikuun lopussa. Pisteinä ovat parkour-suunnistus, sisäpalloilu, geokätköily ja telinesali. Opistolle mennään yhteiskuljetuksella ohjaajan kanssa. Asema 13:n kirpputorilla kello 12-18. kello 1216 peliretki Kajaaniin. Veli-Pekan mielestä toisaalta Sotkamon hiihtoperinteet ja Vuokatin Urheiluopisto ja sieltä löytyvä asiantuntemus ovat tärkeä osa nuortenkin hiihtäjälupausten taustalla. Vanhoja tavaroita pääsee myymään lauantaina 29.10. lokakuuta tehdään 1317-vuotiaiden ostosretki Kuopioon. saakka Vuokatin nuorisotalolla. Matkan hinta kokonaisuudessaan on 10 euroa. Sofia Pitkänen otti Vuokatin Hopeasompa-finaalissa maaliskuussa pronssimitalin. Matkaan lähdetään aamulla kello 8 virastotalolta ja paluumatka alkaa kello 17. Kultamitalisti Klaara Leponiemi keskellä, hopeamitalisti Sanni Pihl vasemmalla ja pronssia voittanut Sofia Pitkänen oikealle.
Taustatiimissä toimivat kaikkien tyttöjen vanhemmat. Pöytiä voi varata numerosta 044-750 2000 niin kauan kuin paikkoja riittää.
Nuorisotalo Asema 13 on auki myös syyslomalla.
Hiihtäjätytöt hakevat lisää vauhtia Snow Cats -teamistä
Martti Huusko
Sotkamon Jymyn nuoret
tyttöhiihtäjät Jenni Komulainen (15), Sofia Pitkänen (13), Iida Sirviö (15) ja Laura Saastamoinen (15) hakevat vauhtia tulevalle kaudelle jo toista vuotta seuran Team Snow Cats ryhmässä. Sen myötä tytöt ovat voineet harjoitella säännöllisesti hiihtoputkessa ja käyttävät nyt kuntosalin lisäksi myös ensilumen latua, kertoo Veli-Pekka Pitkänen. Ampumahiihdossa jo SM-kultaakin voittaneen Iida Sirviön tähtäimessä on jatkaa menestystä oman ikäluokkansa huipputasolla.
Yhdessä on kiva harjoitella ja kilpailla!
Jymyn Snow Cats tiimi on osoittautunut onnistuneeksi tavaksi jäsenten kehitystä eteenpäin. välisenä yönä nuoret pääsevät tapaamaan toisiaan Vuokatin nuorisotalon Yökahvilassa kello18 06. Tapahtumassa toimitaan kello 9.3016.30 neljällä eri toimipisteellä. Paintballista innostuneille järjestetään torstaina 27.10. Hauskoihin urheilulajeihin pääsee tutustumaan torstaina 27.10 Vuokatin Urheiluopistolla SporttiHässäkässä. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 20.10. ja tiistain 25.10. Sotkamon nuorisotalo Asema 13 on avoinna nuorille loman aikana 27.29.10
kello 12-18. 8
KOHTI TALVEA
Syyslomaviikolla urheillaan ja shoppaillaan
Sotkamon nuorisotoimi järjestää syyslomaviikolla paljon monipuolista toimintaa sekä retkiä. Keskiviikkona 26. Kaikki tuki tarvitaan, sillä hiihto ei ole halpa harrastus vaikka kierrätämmekin välineitä, muistuttaa Pitkänen.. Snow Catsin tytöt haluavat hyödyntää uuden valmentajan tuoman lisämotivaation ja Vuokatin hyvät harjoitteluolosuhteet lisävauhtina ja menestyksenä tulevan talven laduilla. Siitä lähtien myös tyttötiimin taustalla häärivillä vanhemmilla riittää tekemistä.
N13-sarjan mitalistit Vuokatissa Hopeasompa-finaaleissa viime keväänä. Olemme tehneet yh-
teistyösopimuksen Snow Catsien puitteissa myös urheiluopiston kanssa. Urheiluopiston lisäksi Snow Catsit ovat saaneet myös muita paikallisia tukijoita ja tietenkin Sotkamon Jymyltä
KOHTI TALVEA
9
Kaikki Vuokatista
RTG Active Oy:n vuokraamo, Holiday Club Katinkullan edustalla VÄLINEVUOKRAUS: Tarjoamme asiakkaillemme koko Vuokatin monipuolisen tarjonnan, kaiken mitä matkailija Vuokatissa vieraillessaan tarvitsee: maatilalle
Kaupan päälle saat aina myyntitiimimme paikallisen asiantuntemuksen.
RTG Active Oy Ohjelmapalvelut ja välinevuokraus
RTG Ready To Go Oy Vuokatin myynti- ja varauskeskus
Online TravelShop
Isommat lapset voivat uiskennella virtaavillakin osastoilla esimerkiksi kellukkeiden turvin. Tunneli on valaistu pehmeästi, mikä on pienestä pojasta tietysti ihanan pelottavaa. Tämä Vuokatin vesiparatiisi on lasten ja aikuisten mainio virkistäytymispaikka. Kahden alle kouluikäisen pojan äiti Riina Holm kertoo, että pojat lähtisivät sinne vaikka joka päivä. Kylpylä on siisti ja siellä on varsinkin lapsille hyvin tilaa, toteaa Riina Holm. Veden ja ilman lämpötila on aina +32 ºC. Kylpylämiljöö palmuineen ja bamburuokoineen henkii eksotiikkaa. fi/kohteet/katinkulta/kylpyla/
Ulos johtava vesitunneli on ihanan pelottava.. Altaalle pääsee vaikkapa kävelemällä saunamaailman läpi. Syödessä voi vielä katsella alas ja nauttia vesikeitaasta.
Riina Holm suosittelee kuntoallasta, jonka pituus on 25 metriä. 10
KOHTI TALVEA
Veteen hyppääminen on kielletty myös ulkoaltaallta. Lämmitetyssä ulkoaltaassa voi porskutella kesät ja talvet. Saunamaailmaan pääsevät alle kahdeksantoista-
Lapset on Katinkullassa
huomioitu hyvin. Korkeiden lasiseinien läpi voi ihailla Vuokatin jylhiä mäntyjä tai kirkkaansinisenä kimmeltävää taivasta. Riina pitää mainiona kylpyläosaston yläkerrassa sijaitsevaa ravintolaa. Vesitunneli on yksi allasosaston elementti. Tykkään erityisesti tunnelista, sanoo kuusivuotias Henrik Holm. Aikuisia viehättänee myös kylpylän trooppisen lämmin ja kostea ilma. Hyppiminen altaan reunoilta veteen on kiellettyä sekä ulkona että sisällä.
Aikuisille
vesipedoille
Pienemmän veljen on turvallista pulikoida matalavetisessä lastenaltaassa. Katinkullassa on vaivatonta siirtyä liikkumisen jälkeen ruokailemaan. Allasosaston virtojen, hierovien suihkujen ja porealtaiden vastapainoksi voi rauhoittua saunoen. Lisäksi voi rentoutua roomalaisessa kylpylässä. Asiakkaat voivat istuskella kahdessa höyrysaunassa, löylyluolassa tai perinteisessä suomalaisessa saunassa. Lasse Luotoa kielto harmittaa.
Altaissa on turvallista pulikoida kellukkeiden turvin.
Kylpylään koko perhe
Tarja Korhonen
Katinkullan kylpylä on
vuotiaat vain vanhempien seurassa.
keidas keskellä kainuulaista vaaramaisemaa. Kylpylään kuuluvassa saunamaailmassa on neljä saunaa. Punaiseksi maalatut pienet sillat johdattavat kulkijoita altaalta toiselle. http://www.holidayclub. Savusaunakin löytyy ulkovesialtaan vierestä. Uidessa ja saunoessa tulee nälkä. Äidin mukaan Henrik pitää paljon myös ulkoaltaasta, jonne edellä mainittu
"
Tykkään erityisesti tunnelista.
sola johtaa
Kätesi ovat käyntikorttisi.
Yrittäjien ja kauppiaiden
suunnitelmissa on myös Sotkamo-Vuokatti-etukortin käyttöön ottaminen. Kalle Virtasen mukaan kauppiaat ja yrittäjät pääsevät kortin piiriin maksutta tarjoamaan kortin haltijoille erilaisia etuja.
KYNSISTUDIO & KOSMETOLOGI
Rakennekynnet oman kynnen vahvistaminen geelillä Varpaankynsien geelaus Käsi- ja jalkahoidot Tuotemyynti Ripsien ja kulmien kestovärjäys Ripsien pidennys
myös iltaisin ja viikonloppuisin
Soita ja varaa aika,
Lapset saavat Virtasen
mukaan piipahtaa torin luistinradalla omilla luistimillaan. joulukuuta suunnittelemme
Puh. 046 543 0264 Kajaani, Kauppakatu 3 Puh. 040 504 5294. Yhden illan lippu maksaa 35 euroa.
Parturi-kampaamo Kosmetologi Rakennekynnet Ripsipidennykset Reikihoito Tervetuloa!
Kainuuntie 17, 88600 Sotkamo
P. Lippuja voi ostaa ennakkoon Holiday Club Katinkullasta, RTG Vuokatista, Vuokatin urheiluopistolta ja Pohjolan Matkan Kajaanin toimipisteestä. Sen ympäristö koristellaan kuusin ja jouluvaloin. 0400 260 559
Asiantuntevaa apteekkipalvelua myös venäjän kielellä
Avoinna ma-pe 9-19, la 9-14, su ja juhlapäivinä 12-14, joulu- ja juhannusaattona 9-13 Avoinna ma-pe 10-18, Katinkullantie 1, Vuokatti p. kerros
Ajanvaraus puh. 046 542 2554
Klassista/urheiluhierontaa ammattitaidolla
Vuokatinhovintie 2
Myllylän Hieronta Hiihtotunnelilla
0400 583 843
Urheiluhieroja Toni Myllylä
www.vuokatinfysioterapia.fi
Fysioterapia Urheilufysioterapia Alaraajatutkimus Footbalance- medical tukipohjalliset Kela:n avoterapiakuntoutus Hieronta PhysioPilates
Markku Vikström, Fysioterapeutti AMK, PhysioPilates ohjaaja
Kidekuja 2, Snowpolis, Vuokatti, 1. meno jatkuu huippuartistien musiikin siivittämänä. 0400 682 844
Kidekuja 2, Snowpolis - Sokos Hotel Vuokatti kynsimuotoilija, dipl.kosmetologi Tarja Patrikainen
www.tarjapatrikainen.net Perinteisesti Sotkamon torilla on joulukuusi. Torin toiminta jatkuu jouluun, jonka jälkeen on pieni tauko. Lauantaina 26.11. (08) 632 220
Kainuuntie 28, p. Sotkamon Yrittäjien, kunnan ja kirkonkylän keskusta-alueen yrittäjien toimesta torille jäädytetään pieni luistinrata. lavalla loistaa neljän vuosikymmenen ajan iskelmäkansan suosikkina pysynyt Paula Koivuniemi, kotimainen pop rock -yhtye PMMP, sekä lukuisista radiohiteistään tunnettu Mamba. VIP-lippuja myydään Holiday Club Katinkullassa ja RTG Vuokatissa. KOHTI TALVEA
11
Joulutori houkuttelee kaikkia
Martti Huusko
Tulevan joulun ja uuden-
vuoden aikaan Sotkamon torilla luistellaan sananmukaisesti. Kahvila Murusen yrittäjä Kalle Virtasen mukaan viikko ennen joulua avattavan uuden tapahtumapaikan tavoitteena on tarjota Sotkamoon saapuville matkailijoille ja sotkamolaisille mukava paikka kokoontua, piipahtaa palveluiden parissa ja ostoksillakin.
erillisen tapahtuman ja ohjelmaa. Turistit voivat halutessaan vuokrata luistimet, jotta pääsevät kokeilemaan jään liukkautta ja luistelun liukujen magiaa. Sen viereen jäädytetään tulevan joulun ja uudenvuoden ajaksi pieni luistinrata.
v ä ä F ii Hy
listä Fixauksest
a!
Suomen suurimmat pikkujoulut
Katinkulta Areenalla juhlitaan Suomen suurimpia pikkujouluja perinteiseen tyyliin marraskuussa. Perjantaina 25.11. Uudelleen toiminta käynnistyy uudenvuoden aikaan, jolloin Sotkamoon ja Vuokattiin saapuvat taas ulkomaiset turistit, selvittää Kalle Virtanen suunnitelmia.
Kaikki mitä kyntesi tarvitsevat. Lavalle nousee syyskuun lopussa uuden levyn julkaissut Juha
Tapio, Suomen menestyneimpiin naisartisteihin lukeutuva, yli 400 laulua levyttänyt Katri Helena, sekä Suomirockin helmi Popeda. (08) 632 200
Sotkamon keskustassa, Urheilukatu 15 Puh. Viikonlopulle 16.18
Toisaalta hän antaa asiakkaan lähes nukahtaa ripsihoitojen aikana. Tarroja en yleensä käytä, vaan tämä on silkkaa käsityötä, kirjaimellisesti. Ammattilaisten aineita ei myydä millään tavaratalojen kemikalio-osastoilla, vaan niiden käyttö on todistettavasti ensin hallittava ennen aineitten hankkimista. Tarja käyttää lisensioituja LSN-tuotteita, joita voivat hankkia vain niiden käyttöön koulutuksen saaneet. Vuokatissa hän on toiminut vasta puolisen vuotta, sitä ennen hän työskenteli useita vuosia Jyväskylässä parturi-kampaamon yhteydessä itsenäisenä yrittäjänä.
Vuokattilaista ei Tarjasta
pitänyt tulla. Pienyrittäjä tarvitsee omaa taustaryhmää, ja samassa tilanteessa olevien muiden yrittäjien kanssa on mukava vaihtaa kokemuksia. Arkea voi piristää antamalla itselleen lahjaksi mukavan hoidon. Asiakkaana kynsihoidossa Sanna Lukkari.
"
Kynsien koristelussa tarvitaan vakaata kättä.
Mieskin markkinoi palveluitani.
Vanhat tutut asiakkaat oli vaikea jättää, ja jonkun aikaa kävin vielä täältä Vuokatista käsin Jyväskylässä antamassa hoitoja. Se kävi kuitenkin liian rankaksi, viikossa ei ollut enää tunteja riittävästi. Kynnet hoidetaan hoitopöydän ääressä, nurkassa on mukava tuoli, jossa voi sulkea silmänsä ripsien hoidon ajaksi, ja pöydän takana on jalkahoitoon ja kehonpuhdistukseen tarvittava välineistö.
Sertifikaatit seinällä kertovat, että kyseessä on asiansa osaava ammattilainen. Vielä jos se sopiva liiketila löytyisi, ehkäpä siitä tulevasta kauppakeskuksesta. Hän korostaa, että naiset suotta häpeilevät kynsiään ja epäilevät, voiko niitä hoitaakaan, ennen kynnet ovat vähän kasvaneet. Vuokatti on vireä paikka, täällä on paljon matkailijoita ja monenlaisia perheitä. Silloin sitä juuri kannattaakin tulla, konsteja kyllä löytyy. Ja poislähtiessä on hyvä mieli, hän vakuuttaa. Koristelulla saa ylimääräistä nostetta arkeen ja juhlaan. Tarjan mainitsema geelieli kestolakkaus on varteenotettava vaihtoehto tutummille rakennekynsille. net. Tarjan mukana muutti lapsista nuorimmainen, kaksi vanhempaa lasta elävät jo omillaan. Hän jakaa käyntikorttejani naisille ja vakuuttaa, että hänellä on vaimon lupa lähestyä naisia tällä asialla, Tarja nauraa.
sitöihin ja kuvaamataitoon, jotka nykyisessä ammatissa yhdistyvät. Hän vakuuttaa viihtyneensä ja uskoo, että asiakkaat löytävät hänen luokseen. Pieneen työhuoneeseen mahtuu kaikki tarpeellinen. Aika paljon on sellaisia, jotka ovat muuttaneet muualta kuten minäkin, miehen perässä niin kuin sanotaan, Tarja naureskelee. Hoitojen hintoja kauhisteleville hän tahtoo muistuttaa, että hinnoissa on 23 prosentin alvit huomioitu. Markon pojatkin asuvat osan ajastaan isänsä ja Tarjan kanssa. Hän toteaakin kynsi- ja ripsihoitojen olevan verrattavissa kampaamopalveluihin. Sellainen työ ei ole kenenkään etu, hän painottaa. Hän esittelee erilaisia koristelumalleja, jotka ovat kuin miniatyyrimaalauksia. Viime talvena Vuokatissa avatun Kynsipisteen toimitilat ovat kotona, käytännön syistä. Taustalla on jo lapsuudessa syttynyt innostus kä-
Tarja Ahvenjärven työtila on pieni mutta toimiva. Ollakseen selvillä yrittäjyyden ajankohtaisista asioista hän on liittynyt Sotkamon Yrittäjänaisiin. Mieskin markkinoi palveluitani. Tiedän sen, koska olin nuorena itsekin aina kynnet ja kynsinauhat hajalla, Tarja tunnustaa. Vielä reilu vuosi sitten hän istui Jyväskylässä omakotitalonsa pihamaalla, katsoi itse istuttamaansa pensasaitaa ja vannoi, että täältä hän ei muuta ikinä. Nyt uusioperheellä on uusi koti Vuokatissa. Tarja pahoittelee, ettei Vuokatista löytynyt yritykselle sopivaa huoneistoa. Hän korostaa ammattitaidon perustuvan pitkäjänteisyyteen ja toistoihin. Suunnitelmissa oli, että Marko Niskanen muuttaisi Sotkamosta Jyväskylään, jolloin loppuisivat pitkät
viikonloppuiset ajomatkat kahden paikkakunnan välillä. Rakennekynnet lopettavat pureskelun. Hänen mielestään kynsien ja ripsien laittamiseen
ei tarvita mitään erikoisempaa syytä. Lokakuussa meillä sitten oli molemmilla talot myynnissä, minulla Jyväskylässä ja Markolla Tipaksella, Tarja kuvailee äkkipäätöstä. Juttu luistaa kynsiään hoidattamaan tulleiden asiakkaiden kanssa niin, että
kokemusta voi verrata terapiassa käyntiin. www.kynsipistevuokatti. 12
KOHTI TALVEA
Rentoutushetki keskelle arkea
Päivi Eskelinen
Kynsien pureskelijoille
on Kynsipiste Vuokatin yrittäjällä Tarja Ahvenjärvellä antaa omakohtaisia neuvoja. Harmaa talous pitäisi kitkeä kokonaan pois tältäkin alalta, samoin epäammattimainen harrastelijapohjalta tehtävä työ. Halusin kuitenkin, että tämä yritys toimii Vuokatissa, joten mies sitten rakensi minulle työskentelytilat. Sesongit eivät hänen työssään erityisemmin näy. Monet asiakkaat tosin tuntuvat vain tykkäävän, että on kiva tulla käymään pienyrittäjän luokse tämän kotiin. Nyt muutamat entiset asiakkaat ovat jo osautuneet lomillaan Tarjan luokse, ja uusia asiakkaita on tullut viikoittain. Kynsiä ja ripsiä laitatetaan ympäri vuoden ja huollatetaan säännöllisesti.
Hyvän mielen tuottaminen
on Tarja Ahvenjärvelle tärkeää
Lehtosen kokemuksen mukaan myös naiset ovat innostuneet lajista. Salin voi vuokrata myös yksityiskäyttöön. Nuorisotaloilta ja baareista siirrytään pelaamaan biljardisaleihin. Hän kertoo pelanneensa biljardia 3-4 vuoden ajan. Aluksi pelattiin kavereitten kanssa, lähinnä ravintoloissa.
Hyvä olo liikkumalla
Aina on hyvä sää liikkua kun on kunnon varusteet.
Vuokatin ulkolatu jo auki.
Maastohiihdon asiantuntijalta Piipposelta!
UNOHDA VOITELUONGELMAT
Fischer CRS Zero PITOPOHJASUKSI
Fischerin sensaatiomainen uutuus hiihdon harrastajalle. Riittää että nenä yltää pöydän reunan tasolle. Nykyisin hän käy pelaamassa Kajaanin biljardisalilla ja keilahallilla. Lasten kanssa lähdetään
samasta pisteestä kuin muidenkin aloittelijoiden kanssa. Biljardi on Suomessakin nousemassa koko kansan harrastukseksi. Kotonakin on kilpamittainen pöytä. Onnistumisen tunne on mahtava. Yksi markkinoiden parhaita pitopohjasuksia.
Craft Basic 2-pack KERRASTO 2 k KER
Tämä tekninen alusasu pitää kehosi kuivana ja lämpimänä, niin ladulla kuin lenkkipolulla.
Tarjous
3990
(59,90)
Tarjous
Intersport Piipponen
Kainuuntie 13, Sotkamo, p. Tämä on sosiaalista puuhaa, ja usein pelaamaan tullaankin porukalla, viihtymään ja pitämään hauskaa, Lehtonen lisää. Lehtosen BowlCircuskeilaviihdekeskuksissa Espoossa, Vantaalla ja Vuokatissa voi pelata biljardia kilpatason biljardipöydillä. Uusin biljardikeskus on Espoon Kivenlahdessa, ja sitä Lehtonen nimittääkin biljardimaailmansa lippulaivaksi. Ja tietysti sitä kilpailuviettiä, jos huipulle tahtoo, hän muistutti. On käynnissä samanlainen ilmiö kuin keilailussakin, naiset ovat siellä kohta enemmistönä, Leh-
tonen tuumasi.
Biljardin harrastamiselle
ei ole ikärajoja. Toistoja tarvitaan. Lyödään kepillä valkoiseen palloon, joka sitten osuu muihin palloihin. Yksinharjoitteleminen on aika tylsää, taidot kehittyvät pelitilanteissa, hän toteaa. Seniori-ikäisetkin ovat pääkaupunkiseudulla löytäneet harrastuksen, kun fysiikka ei ehkä kovempaa rääkkiä enää kestä.
Sotkamolainen lajin har-
rastaja Juho Härkönen (25) on hänkin löytänyt keilahallin biljardihallin, sillä sieltä saattaa löytyä pelikaveri. Pelata voi kuitenkin huvikseen ja omaksi ilokseen. Siitä se lähtee. Tarkoitus oli saada harrastusta laajennettua myös näille korkeuksille, kertoo Kimmo Lehtonen, joka on ollut perustamassa Vuokatin keilahallia. (08) 6178 636 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-15, su 11-15
229,(249,-). Hän innostui lajista huomatessaan kehittyvänsä nopeasti. Ja pelaamaan ajaa myös kilpailuvietti ja voitontahto, hän pohti.
"
Juho Härkösen mielestä Vuokatin keilahallin biljardisalilla on mukava käydä pelaamassa.
Riittää että nenä yltää pöydän reunan tasolle.
Maajoukkuevalmentajana toiminut Lamminaho
korostaa harjoittelun merkitystä.Vaikka yksinpelaaminen tuntuisi tylsältä, siinä oppii. Viimeisimmässä laajennuksessa rakennettiin tilat myös biljardille. Poikakin pelaa limsakorin päältä, siirtää koria aina lyöntipaikkaa etsiessään, Lamminaho kuvaili. Tässäkin laji muistuttaa keilailua, kaikki keilat voivat tuurilla kaatua, vaikka ei olisi yhtään heittoa kos-
kaan heittänyt, Lehtonen vertaa. KOHTI TALVEA
13
Onnistumisia biljardipöydän äärellä
Päivi Eskelinen
Vuokatin keilahallin ala-
kerrassa on kolme kilpailumittaista biljardipöytää, jotka ovat asiakkaitten käytössä aikaveloituksella. Lehtosen lisäksi yrityksen biljarditoiminnassa ovat mukana entinen maajoukkuepelaaja Tommi Lamminaho sekä kaikkien aikojen menestynein suomalaisbiljardisti, edelleen ammattilaisena pelaava Mika Immonen.
Eivät kaikki kaverit enää ota haastetta vastaan, olen voittanut ne liian monta kertaa, Juho naureskelee. Tommi Lamminaho kertoo pelaavansa viisivuotiaan poikansa kanssa. http://bowlcircus.fi/vuokatti-esittely
Biljardin viehätys on hänen mielestään siinä, että taidot kehittyvät nopeasti ja onnistumisen elämyksiä saa jo vasta-alkajakin. (08) 666 2421 Palvelemme ma-pe 9-18, la 9-14.
Meillä palvellaan ammattitaidolla!
Intersport Piipponen, Vuokatti
Vuokatinhovintie 2, p
Ilta voidaan ohjelmoida erilaisilla seuraleikeillä ja kisailuilla. Ohjelman lisäksi majoittuminen ja ruokailu ovat tärkeä osa retken kokonaisuutta. Vuokatti retkikohteena tarjoaa monipuoliset harrastemahdollisuudet. Pyöriminen Zorbing-pallon sisällä rinnettä alas, Kiiking-ympärikeinun vauhti, köysilaskeutumiset kalliolta tai hyppyrimäen tornista antavat elämyksiä, joita on mukava muistella monen vuoden kuluttuakin.
Vesiliikuntaa voi harrastaa
kanoottiretken aikana ja isoon kirkkoveneeseen mahtuu kerralla jo puoli
luokkaa. Vuokatin Shamaani järjestää tempauksen, joka voi olla hyvinkin jännittävä tilaisuus nuorille koululaisille. Paluumatkalla retkeilijä voi käydä ottamassa vielä loppukyydit Lumilautatunnelin Tubing-mäessä. 14
KOHTI TALVEA
Leirikoulu on touhua täynnä
Jyrki Makkonen
Koululaisten kohokohta
arjen keskellä tai pitkän opinjakson jälkeen on lystikäs leirikoulu tai leppoisa luokkaretki. Samuli Makkonen avustaa palloon menijöitä. Reippaan liikunnan jälkeen on mukava pulahtaa uimaan tai rentoutua Katinkullan kylpylän poreissa ja saunamaailmassa. Vuokatti on järjestänyt ohjelmallisia leirikouluja jo 1980-luvun alusta alkaen. Jääurheilun ystäville jäähalliin on mahdollista varata aika curling-pelin pelaamiseen tai vaikka ihan perusluistelemiseen. Sisäharrastemahdollisuudet voidaan ottaa käyttöön erityisesti silloin, jos sääolot
Anni Korhonen kokeili jännittävää koysilaskeutumista vaaran kalliolta.
Keilahallin keilatkin pitää jossakin välissä käydä kaatamassa.
eivät suosi ulkoilua.
"
Leirikouluohjelmaan kuuluu luonnollisesti ulkona
tapahtuvaa toimintaa. Patikkaretki Pöllylammen nuotiopaikalle läpi luonnonsuojelualueen on parasta luontoliikuntaa, jonka aikana eväiden nauttiminen varmasti maistuu. Uudet ja vanhat joukkuepelit, palloilulajit, musiikkiliikunta, seinäkiipeily ja jousiammunta kuuluvat monen nuorisoryhmän päiväohjelmaan. Vuokattihallin sisätilat ovat sesongin aikana kovassa käytössä. Talvella Vuokatinrinteiden 13 rinnettä ovat kovassa käytössä. Erikoiset lajit ovat tähän aikaan parhaimmillaan. Jokaisen Vuokatinkävijän on käytävä ihailemassa maisemia Vuokatinvaaran huipulla. Jos tekniikka laskettelussa tai lautailussa vaatii hiomista, ovat opettajat valmiina antamaan ryhmille oppitunteja. Yhteinen aika kuluu myös oman ohjelman parissa tai Vuokatinhovin suuressa Kammissa nuotion äärellä. Toki jossain vaiheessa retkeläisille kerrotaan Vuokatin ja Sotkamon historiaa ja nykypäivää, jotta ympäristö kävisi tu-
tuksi. Ohjelmien suunnittelu on helppoa kun valmiita vaihtoehtoja on runsaasti tarjolla. Ohjelman sisällössä keskeinen asia on toiminta, jota pitää olla aamusta iltaan. Huskyja voi käydä rapsuttelemassa ja silittelemässä aivan Vuokatinvaaran vierellä sijaitsevalla tilalla.
Kokemus rekikoiravaljakon antamasta kyydistä on mieleenpainuva. Liikuntapainotteinen leirikoulu onkin Vuokatissa se kaikkein suosituin. Myös ryhmämajoitusta on tarjolla, joten vaihtoehtoja on jokaisen retkibudjetin mukaan. Perinteisesti retkeen kuuluu kasteohjelma, jonka sisältö ei ole etukäteen tiedossa. Vuokatista löytyy myös pikaruokaloita, jotka palvelevat eteenkin retkeläisiä, joiden vierailuaika on lyhyempi.
Vuokatin Shamaani noitarumpuineen järjestää koululaisille karun kasteen. Vuokatinvaaran lisäksi hyviä retkikohteita löytyy Hiidenportin kansallispuistosta, Hiukan harjuilta ja Naapurinvaaralta.
Leirikoulun iltakin kaipaa jotain ohjelmaa. Leirikoululainen voi nukkua yönsä hotellissa, loma-asunnossa, mökissä tai retkeilyhotellitasoisessa huoneistossa. Monissa majoituskohteissa ruokailut voidaan liittää leirikoulupakettiin. Iiris Räty, Inka Ropo ja Anni Korhonen pääsivät kuuntelemaan Shamaanin tarinoita.
Zorb on läpinäkyvä elämyspallo, joka pistetään pyörimään alamäkeen seikkailijat sisällään. Tutustuminen vetokoirien arkeen antaa kivan lisän viikko-ohjelmaan. Keilahallin keilatkin pitää jossakin välissä käydä kaatamassa. Kevät ja syksy ovat oivallista aikaa järjestää luokkaretkiä ja leirikouluja. Maastohiihto suksileikkeineen, lumikenkäily, lumenveisto, ulkopelit ja Alppicurling ovat sopivia lajeja oppilasryhmien käyttöön
Tallilla on iso valaistu ulkokenttä ja isot tarhat hevosille. Patrikainen aikoo muokata toimintaa kysynnän mukaan. Ratsastuskoulussa hänen apunaan toimii valmentaja Hannu Härkönen.
sittäisiä tunteja voidaan järjestää muillekin päiville. Myynti ja esittely Vuokatissa Marja Karvonen puh. Pojat pitävät yleensä vähän reippaammasta menosta, ja tunteja voidaan räätälöidä tarpeiden mukaan, hän muistuttaa.
Ratsastuskoulun toiminta
alkaa täydellä volyymillä marraskuussa, mutta jo syyslomien aikana halukkaat pääsevät tunneille. Huuskon talli on toiminut jo vuodesta 1997, ja nykyinen talli Vuokatin Hyvölänkylälle on rakennettu vuonna 2003. Tällä hetkellä Patrikaisella on kuusi opetushe-
vosta, joita käytetään tunneilla. Lisäksi tallissa on hoitohevosia, joita Patrikainen ja Härkönen koulutta-
vat itse. KOHTI TALVEA
15
Hevosurheilukeskus jatkaa toimintaansa
Päivi Eskelinen
Tarja Patrikainen on pitänyt hevosurheilukeskustaan jo 20 vuoden ajan, yhtä kauan hän on kilpaillut kouluratsastuksessa kansallisella tasolla. Ensi kesänä mennään jo täysillä, hän uskoo. fi sastusta. Kaikkiin vaelluksiin sisältyy hevosen hallinnan ja ratsastuksen opastus sekä tarvittavat varusteet sään mukaan. Lisätietoja: www.tarjapatrikainen.net Vuokatin Hevosurheilukeskus Oy:n facebook-sivut
Vuokatin hevosurheilu-
keskus Haapalanlahdella jatkaa toimintaansa. www.kainuunvaellustalli. Myös yksittäisille ratsastajille järjestetään vaelluksia. Tallissa kasvaa muutamia varsoja emiensä kanssa, mutta pääsääntöisesti hevoset ovat tarkoitettu tuntihevosiksi. Pientä remonttia tallirakennuksissa on tarkoitus tehdä talven aikana, mutta Patrikainen vakuuttaa, ettei se vaikuta tallin toimintaan. Myös lasten heppakerhon toiminta jatkuu marraskuussa. Yrittäjä Tarja Patrikainen on palannut kolmen vuoden tauon jälkeen pyörittämään ratsastuskoulua ja ratsukoiden valmennusta. Syyslomaviikoilla alkaa kalenteri olla jo täynnä, mutta vapaita aikoja kannattaa silti kysellä. Härkönen on erikoistunut estevalmennukseen. Ratsastaminen on mukava harrastus, ja sopii yhtä hyvin tytöille kuin pojillekin. Vuokatin hevosurheilukeskuksessa on Sotkamon ainoa maneesi, ja siellä on jatkossakin mahdollista järjestää erilaisia ratsastustapahtumia ja -kilpailuita. Huuskon tallilla ratsastustunnit pyörivät ympäri vuoden. Apunaan hänellä on kajaanilainen Hannu Härkönen, joka on aloittanut ratsastusharrastuksen teini-ikäisenä ja on ollut mukana kilpailutoiminnassa. Yk-
Tarja Patrikainen (vas.) on palannut takaisin pyörittämään Vuokatin hevosurheilukeskusta. Uutta vuokralaista ei Patrikainen usko tallinpitoon ottavansa. Ratsastustunneille voivat tulla kaikentasoiset harrastajat. Mahdollista myös iltaisin ja viikonloppusin. Hän kertoo käyvänsä valmentamassa ratsastajia pääasiassa Pohjois-Suomen alueella, ja valmennettavia hän uskoo riittävän jatkossakin myös oman tallin tiloihin. Aivan pienimmille vaellusratsastus ei sovellu, ikärajaksi on asetettu 12 vuotta. Tallin toimintaa pyörittivät kolmen viime vuoden ajan vuokralaiset. Vaellukset toteutetaan ryhmän tason mukaan, aiempaa ratsastuskokemusta ei välttämättä tarvitse. Vaellustallin vaelluksille otetaan kerrallaan korkeintaan kuuden hengen ryhmiä. Vakiovuoroja ratsastajille on jatkossa tarjolla ainakin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin sekä viikonloppuisin. www.huuskontalli.fi
Ratsastuksesta innostuneille myös Huuskon talli
tarjoaa ratsastustunteja, vaelluksia, leirejä, kursseja ja talvisin myös hiihtorat-
Soita ja sovi henkilökohtaisesta esittelystä. Tuntivarauksia ote-
taan toistaiseksi vastaan puhelimitse, sillä uudet internet-sivustot ovat vielä valmisteilla.
Ratsaille maastoon
Kainuun Vaellustalli Oy
järjestää eri pituisia vaelluksia islanninhevosella ratsastaen lähellä tallia olevilla reiteillä. 050 390 6470
2 h+mt+kt+s 3 h+kt+s 45 m2 61 m2 58 240 79 920 163 600 219 800
YIT Koti Asuntomyynti Paulaharjuntie 20 90530 Oulu Raija Koistinen 040 519 6000 Anne Haapala 040 869 0922
Susanna Härkönen (vas.) luotsaa Kainuun Vaellustallin toimintaa.
Kesäkuussa sauvakäveltiin Outi Hyppölän opastuksella Vuokatin maisemissa ja kesäisin Hiukan rannalla jumpattiin ja uitiin Jymyttärien ohjaamana. Okkosen ohjaamana voi osallistua muun muassa sydäninfarktista kuntoutuvien Sydänliikunta-ryhmään, sekä Toimintakeskus Myllylässä maanantaisin järjestettävään kehitysvammaisten liikuntakerhoon.
Myös matkailijat ovat tervetulleita liikkumaan.
Sotkamo ja Vuokatti järjestävät kausittain myös reipasta ulkoliikuntaa. Hyppölä korostaa myös,
että kausimaksullisia kansalaisopiston jumppia saa tulla kokeilemaan ja seuraamaan yhden kerran ilmaiseksi. Monet vakituisesti ryhmissä käyvät ottavat kauempaa tulleita vieraitaan mukaan jumppaamaan. Jumppaan on osallistunut säännöllisesti 40 eläkeikäistä virkeää naista.
Myös miehet
pääsevät osallistumaan kattavasti ohjattuun liikuntaan Sotkamossa. Katinkulta tarjoaa esimerkiksi venyttelevää keppijumppaa, bailatinoa ja erilaisia vesiliikuntamuotoja. Tiistaisin Vuoka-
tin entisellä emäntäkoululla jumpataan Sotkamon Jymyn järjestämässä miesten kuntoliikuntaryhmässä ja torstaisin kuntoa voi kohottaa Leivolan koululla Äijäjoogassa. Vuokatin urheiluopiston järjestämään kertamaksulliseen vesijumppaan on myös matkailijan helppo osallistua. Esimerkiksi Salmelan koululla toimii eläkenaisten kuntojumpparyhmä joka tiistai. 16
KOHTI TALVEA
Eläkenaisten kuntojumppaan osallistuu säännöllisesti noin 40 naista.
Kuntoilijalle on loputon määrä vaihtoehtoja
Jonna Karjalainen
Sotkamossa ja Vuoka-
tissa ohjatuista jumpista pääsevät nauttimaan vauvat ja vaarit. Tarjonnassa on huomioitu se, että jokainen halukas pääsee liikkumaan. Aktiivisia liikunnan järjestäjiä ovat Sotkamon kunta, kansalaisopisto, Vuokatin urheiluopisto, Holiday club Katinkulta sekä eri urheiluseurat.
Tarjontaan kuuluu muun muassa joogaa, kuntoliikuntaa, tanssia, taistelulajeja ja joukkuepelejä. Myös muut matkailijat ovat tervetulleita, kannustaa Hyppölä. Myös muut ohjatut liikunnat ovat säilyttäneet suosionsa. Vauvauinti on ollut niin suosittua, että. Kuntoliikuntaa järjestetään muun muassa Heinämäen koululla ja Pohjavaaralla. Jumpat pyörivät säännöllisesti myös talvellakin.
Joissain jumpissa edellytetään kuitenkin tiettyä osallistujamäärää, että jumppa toteutuu.
Sotkamon ja Vuokatin urheilutarjonnassa on otettu huomioon myös lapset. Vauvoille järjestetään vauvauintia Katinkullassa, jossa on mahdollisuus lämmittää allas pienelle vauvalle sopivaksi. Kansalaisopisto järjestää myös uimakouluja sekä lapsille että aikuisille. Koulujen liikuntasalit
ryhmiä on järjestetty kaksi. Liikunnanohjaaja Outi Hyppölä kertoo matkailijoiden suosiossa olevan erityisesti Katinkullan järjestämät lisenssijumpat, kuten Bodypump, zumba ja vpr eli vatsa peppu reisi jumppa. Vesijumppia järjestetään sekä Katinkullassa että Vuokatin uimahallilla, ohjeistaa Hyppölä. Erityisliikuntaa Sotkamossa ohjaa Eero Okkonen. Jalkapalloa, pesistä ja muita joukkuelajeja sekä hiihtoa ja yleisurheilua lapsille järjestävät Sotkamossa ja Vuokatissa eri urheiluseurat. Kyläkouluilla liikutaan ohjaajan opastuksella sekaryhmissä. Ohjattua liikuntaa järjestää Sotkamon alueella moni toimija. Katinkulta ilmoittaa omista liikuntavuoroistaan nettisivuillaan viikkokalenterissa.
"
Hyppölä ohjaa vesijumppaa monelle eri ryhmälle.
ovat myös kovassa käytössä jumppa- ja muuhun liikuntakäyttöön. Tarkemmat tiedot Sotkamon ja Vuokatin alueella järjestettävästä ohjatusta liikunnasta löytyvät Sotkamon Liikunnan ja Vuokatti Sportin internet-sivuilta, sekä Sotkamon pääkirjastosta
050 309 9005, ma-pe 9.30-17, la 9-14 Tervetuloa! www.ritak.fi
Sotkamolaisia
lahjaksi, tuliaisiksi ja omaan käyttöön.
KÄSITÖITÄ
Handicraft products from Sotkamo
Kirpputori Tärppi
Ma-pe La 7.45-16.15 10.00-13.00
Linja-autoasema - Matkahuolto
K-Supermarketin yläkerrassa Kainuuntie 18, p. 040 779 1317
Tule wanhanajan kenkäkauppaan!
La Laadukkaita lasten ja nuorten
GORE-TEX -JALKINEITA AL
Runsas valikoima lik
"TURKISSAAPPAITA"
erilaisia ia
Metsälle, maastoon ja kadulle laadukkaat
GORE-TEX -JALKINEET
Meiltä löydät vaelluskengät, kumisaappaat, sateenvarjot, reput, käsilaukut, rahapussit, matkalaukut.
Runsas valikoima avokkaita pistokkaita sandaaleja tanssikenkiä työkenkiä Kengät arkeen ja juhlaan koko perheelle.
Tervetuloa edullisille ostoksille!
Sotkamo, Kainuuntie 25, 6660 230 ma-pe 9.30-18, la 9.30-14 www.moda.fi
Tyylikästä syksyä ja talvea!. KOHTI TALVEA
17
Blogman ja Yölintu Napiksella
Naapurinvaaran Huvikeskuksessa tanssitaan vielä muutamana lauantaina ennen talvitaukoa. marraskuuta. Jo totuttuun tapaan 6. (08) 665 900
Käyntiosoite: Tuottajantien päästä, ent. maaliskuuta.
Ostamme sarjakuvalehtiä ja Aku Ankan taskukirjoja.
Huikeat huivit ja Syksyn Ihanat Neuleet!
Torikatu 1, 88600 Sotkamo, p. Tanssien merkeissä Naapurinvaaralla palataan asiaan ensi vuoden puolella 3. meijerin terminaalialue.
Palvelemme ma-pe 7-17
SOITA JA VARAA AIKA!
P. Eija Koriseva ja Mika Lappalainen Iisalmesta ovat viihdyttämässä syyslomalaisia ja muuta tanssikansaa. 050 363 1538
Tervetuloa!
LAAJA VALIKOIMA! n!
Tule tutustumaa
HINAUSPÄIVYSTYS 24h/vrk 045 310 6160 AD KORJAAMO UUDISTUNUT Sotkamon Autopalvelu Oy
Salmelantie 43 f 6, 88600 Sotkamo
Avoinna: ma-pe 9.30-18, la 9-14, 3.12. alkaen la 9-16, su 12-18 (23.12.2011 saakka)
Villit Vekarat Oy, Kainuuntie 17, 88600 Sotkamo, p. joulukuuta. Joulumessujen jälkeen Naapurinvaaralla alkaa keittiön peruskorjaus. Charles Blogman esiintyy 29. lokakuuta ja Yölintu Kekritansseissa 5. Talvitauko alkaa 6. 050 3271 496 Avoinna ma-pe klo 11.00-17.00, la 10.00-15.00
P. Muutaman viikon tauon jälkeen asiaan palataan Naapurinvaaralla 15. joulukuuta Naapurinvaaralla järjestetään joulumessut. Nimekkäimpiä esiintyjiä ovat Charles Blogman ja Yölintu. lokakuuta