>> 7 Perhospuutarhan ensimmäinen kesä 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 8 3 3 Pekka LassiLa. ELOKUUTA 2018 NRO 65 Ansiomitali Osmo Polviselle myönnettiin Kotiseutuliiton korkein tunnustus. >> 10 Liikenneja viestintäministeri Anne Berner vieraili Kainuussa ja Sotkamo Silverin kaivoksella. >> 12 Metsästysseura katsoo tulevaisuuteen Sotkamon Taimiston avajaisissa saattoi nähdä komeasti kukkivia loppukesän perennoja sekä monenlaisia perhosia. Maakuntajuhlassa palkittiin Sotkamosta Tarja Lukkari ja Ari Tamminen. Viertolan talo on osoittautunut varsin virkeäksi satavuotiaaksi. Kelloa vastaanottamassa Laakajärven Riistamiesten puheenjohtaja Jukka Tuikka. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 14. Juhlassa kuultiin otteita talon historiasta, musiikkia, yhteislaulua ja paljon muistoja herättäviä tarinoita. >> 6 Pärinäpäivä Ylipalomies Markus Järvenpää antoi kyytiä paloautolla. >> 4 Ministeri kylässä Sotkamon Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Korhonen luovutti 50-vuotta täyttävälle Laakajärven Riistamiehet ry:lle karhukellon. >> 8 Muistamisia juhlassa Laakajärven Riistamiehet ry vietti 50-vuotisjuhlaa lauantaina. >> 13 Viertola 100 vuotta Juhlapäivä: Viertolan talo Suovaaran kylällä vietti merkkipäivää aurinkoisena sunnuntaina. Yhdistys haluaa helpottaa nuorten pääsyä seuran jäseniksi
Joka tapauksessa gmailin sähköpostin voi luoda vain yli 13-vuotiaalle. Entä kun lapsi haluaa päästä baariin 16-vuotiaana. Suovaaralla asuu nuoria perheitä, ja sinne on rakennettu uusia taloja. Työssä voidaan käydä taajamissa, mutta maaseudulla halutaan elää. Luulen, että monet vanhemmat ovat tehneet juuri näin, koska löytämäni googlen perhepalvelu oli vielä 1,5 vuotta sitten vasta kokeilussa Yhdysvalloissa. Sitä sanotaan kotiseutuhengeksi. Toinen syy on se, että mielestäni lapset eivät niitä vielä tarvinneet. Vähän muutetaan mopokortin syntymävuotta, niinhän se äitikin teki. Kun muuttaa 10-vuotiaan iän 13-vuotiaaksi, niin esimerkiksi youtuben K18-materiaalin nuori saa käyttöönsä 15-vuotiaana. Toisaalta en tiedä, onko sille olemassa todellisia järkeviä vaihtoehtoja. Heinävaaralla kylätalo Heinis kokoaa yhteen sekä kyläläisiä että alueen mökkiläisiä. Päivälämpötila 10...15 astetta. Äkkiä ollaankin jo vakavien rikosten äärellä. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi L apsen älypuhelin aiheuttaa paljon miettimistä ja vaivaa monille vanhemmille. Yhteensä 403 vastausta. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 14. Helpoin tapa saada puhelin toimimaan, on luoda lapselle gmailin tili ja vääristellä ikää sopivasti. Tämä on yksi syy siihen, että omat lapseni eivät saaneet (äly)puhelinta ekaluokkalaisena. Kuinka moni on tullut tätä ajatelleeksi. Itse löysin family linkin pienellä etsiskelyllä ja olen huomannut, että se on ihan toimiva systeemi. Applen käyttämässä ios-käyttöjärjestelmässä vastaavia palveluita on ilmeisesti ollut jo pidempään. A Millaisen mallin vanhempi tässä lapselleen antaa?" Muutama vuosi lisää ikää Kolumni Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Kirjoittaja on toimittaja M aaseudun autioituminen ja erilaisten yhdistysten hiipuminen sekä metsästysseurojen ukkoutuminen nousevat tuon tuostakin puheenaiheiksi ja otsikoihin. Saatoin luoda lapselle gmail tilin aivan hänen omalla iällään, mutta oman tilini alle. Kylä on vireä. Kun puhelin sitten oli luvattu hankkia koulujen loppumisen yhteydessä, oli pakko alkaa perehtyä asioihin. Löysin android-puhelimiin sopivan googlen perhepalvelun, nimeltään family link. Puolipilvistä tai pilvistä ja itärajalla paikoin vesisadetta. Ei 133 vastausta. Heinis syntyi lopetetun koulun sijoille. Voi olla näinkin, mutta minulla ei ole aikaa seurata jatkuvasti lapsen puhelimen käyttöä. Noo, vähän muutetaan sinun syntymävuotta, ei se mitään, näin helposti tämä onnistuu. Kyllä 270 vastausta. Palkittu kunnallisneuvos Osmo Polvinen kiteyttää asian yksinkertaiseen kysmykseen: ”Miksi minä en tee yhtään mitään tämän asian hyväksi. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +16°C 5 +15°C 4 +14°C 4 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 18 20 18 15 20 17 18 15 15 18 17 18 21 21 20 17 22 20 21 18 18 19 19 21 20 21 22 20 22 22 23 18 22 22 22 22 19 18 17 16 15 10 12 10 4 4 2 3 % 33 67. Viertola puolestaan on entisten maamiesseuran ja maatalousnaisten aikaansaannos. Itse käytän gmailia ja tunnen sen parhaiten, vaikka joskus kyllä mietin, että googlen ylivalta on liian suuri. Olennaista ei ole toimintaa ja tiloja järjestävä taho, vaan kaikkia kyläläisiä yhdistävä tekeminen ja yhteisen tavoitteen eteen ponnistelu. kysymys: Osallistutko kylillä järjestettäviin tapahtumiin. Yhdeksi esimerkiksi käy sotkamolainen Suovaaran kylä, jossa koko kylää yhdistävä Viertolan talo täytti 100 vuotta. Mielestäni vielä tärkeämpää on miettiä, millaisen mallin vanhempi tässä lapselleen antaa. Viikon 33. Yhteiskunnan rakennemuutos varmasti muuttaa maaseutua, mutta ei välttämättä tyhjennä sitä. Kun tiedän, että lapsen puhelimessa on kolmen tunnin käyttöraja ja hän ei voi lupaa kysymättä asentaa siihen mitään sovelluksia, ei minun tarvitse kantaa asiasta jatkuvasti huolta. Jotkut ovat sitä mieltä, että lasten puhelimen käyttöä ei pitäisi teknisesti rajoittaa, vaan heidän täytyisi oppia käyttämään puhelinta vastuullisesti. elokuuta 2018 Viikon 32. Käytännössä monessa lapsiperheessä ei ole lapsille varaa ostaa iphoneja, joten näiden palveluiden äärelle he eivät pääse. Kerromme tässä lehdessä toisestakin vireästä sotkamolaiskylästä. En minäkään, ennen kuin mieheni tästä huomautti. Jokaisen kylän, seuran ja yhdistyksen taustalle tarvitaan ihmisiä, jotka näkevät kotiseudun arvon ja ovat valmiita tekemään työtä yhteiseksi hyväksi. kysymys: Oletko käynyt Hiidenportin kansallispuistossa. Silloin mennään niille juurille, missä elämisen mahdollisuudet ovat.” Ei maaseutu tyhjene, jos emme itse halua Pääkirjoitus 14.8.2018 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Kristian Roine +10 +11 +12 +14 5 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +15°C 2 +17°C 1 +21°C 5 +18°C 4 Viitasaari +21,6 °C Virrat +2,6 °C Kohtalaista luoteistuulta. Älypuhelin tarvitsee jonkin tilin toimiakseen
Kolmansilla on apunaan marjanpoimuri. Passeja myyvät: Anorak, Bistro Casa Bianca, Kainuun Sanomat, Kaisanet, Kontinjoen Herkkukulma, Rosso ja Sulo. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Takakireä etelän mutsi, Elvi Milla Karrasch Pyöräilykypärä on halpa henkivakuutus A Kylläpä siinä olikin katselemista kun omaa reppuansa pienemmät koululaiset pyöräilivät kirkonkylällä ilman pyöräilykypäriä!" 17.-18.8. Suojaa esimerkillisesti myös oma kaalisi, sillä vian ei tarvitse olla kovin suuri, jos se on päässä. Virittäydy tunnelmaan: www.linnanvirta18.com. Kylläpä siinä olikin katselemista kun omaa reppuansa pienemmät koululaiset pyöräilivät kirkonkylällä ilman pyöräilykypäriä! Eikö muka Sotkamoon asti ole kiirinyt tieto kypärän hyödyllisyydestä. 17.-19.8.2018 Kajaanin rauniolinna puistoineen herää arvaamattomaan eloon. Kirjoituksia ei palauteta. Niinpä ollakseni Elvin veroinen, ohjeistan teitä sotkamolaiset vanhemmat: pyöräilykypärä suojaa lapsesi päätä, se on melko halpa henkivakuutus. Radion kuuntelu helpottaa puurtamista herukkapensaissa. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Tämän pitkitetyn loman vuoksi meille avautuikin tilaisuus nähdä kuinka sotkamolaiset lapset aloittivat koulutaipaleen kesäloman jälkeen. Minä olen sen verran takakireä eukko, että voisi verrata jopa Risto Räppääjän tätiin nimeltä Elvi. Toiset poimivat marjat terttuineen, toiset ilman niitä. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Tiistaina 14. Missään muualla kuin vesistöjen äärellä näistä helteistä ei tämmöinen Kainuun kasvatti olisi ehkä voinut hermostumatta hikeänsä kestäkään. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. PALJAKAN ERÄTULET TV:stä tuttu KIMMO OHTONEN KAI LEHTINEN & HEIKKI RANTANEN PE-SU 17.-19.8.2018 KESÄN ODOTETUIN ERÄTAPAHTUMA! Kairan kulkijat -kesäteatteri Juontajana luontotoimittaja Kimmo Ohtonen Match show ja metsästyskoiraesityksiä Metsästyssimulaattori ja -tutkinto Partiolaiset esittäytyvät Kesän aktiviteetit esittelyssä LUE LISÄÄ! PALJAKKA.FI “KAIRAN KULKIJAT” Mielipide. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. elokuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 3 viikon kuva Herukanpoiminta on käynnissä, ja marjaa näyttää tulevan hyvin. Ihana kesäloma Sotkamon kauniissa maisemissa ja mitä mahtavimmassa kelissä. Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. RUOKAPASSIT MYYNNISSÄ 300 ensimmäiselle, vain ennakkoon! Myyntiaika 1.-15.8., hinta 25 euroa, käteismaksu. Hän laittaa lapset kuriin ja ohjeistaa aikuisia. Kirjoita napakasti. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Sinä ehkä osaat ajaa kaatumatta, mutta entä, jos joku muu törmää sinut kumoon. Oma Herranterttuni ei saa edes potkulautailla ilman kypärää, joten oli hänelläkin ihmettelemistä, kun lähes kaikki ajavat täällä ilman kypärää. Oli niin mahottoman lystiä, että ei maltettu lähteä ajoissa kotiin vaan otettiin vähän omaa lomaa ja jäätiin vielä muutamaksi ylimääräiseksi päiväksi
– Perustienpidon kehys ei tällaiseen anna mahdollisuuksia. Väitteet epätasa-arvoisesta rahoituksesta Berner kiistää yksiselitteisesti. Tien kunto tuli konkreettisesti todettua ministeri Anne Bernerin seurueen bussimatkalla kaivokselle, sillä loppumatka oli hieman pomppivaa kyytiä. – Tästä mallista meidän täytyisi päästä eteenpäin. Hän vetoaa jälleen maakuntauudistukseen. elokuuta 2018 Maria Karuvuori maria.karuvuori@slpmedia.fi Sotkamo Silverin hopeakaivokselle johtavan tien kunnostus olisi kunnanjohtaja Mika Kilpeläisen ja kunnanhallituksen puheenjohtajan Sakari Seppäsen mielestä kiireellisin Sotkamon teihin kohdistuva investointi. Matkan aikana kaivoksesta puhui Sotkamo Silver Oy:n konsernijohtaja Timo Lindborg ja tien kunnostuksesta Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen liikenneja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Timo Mäkikyrö. Valmistelussa olevaan uuteen maantielakiin tulee Bernerin mukaan sisältymään minimikriteerit tienpidolle, ja niiden laiminlyönnistä aiheutuvat sanktiot. Lindborgin mukaan Sotkamo Silver tekee malminetsintää muuallakin Kainuun alueella, ja jatkossa on mahdollista, että malmia kuljetetaan rikastettavaksi nykyiselle tehdasalueelle muualta maakunnasta. Berner otti kantaa muun muassa Kainuun liiton ja Kainuun Yrittäjien esittämiin huoliin ja toiveisiin. Valtio ostaa lentoliikennettä ainoastaan Helsinki–Savonlinna välille. Kainuun lentoliikenne nousi myös esille keskusteluissa. Esimerkiksi valtatie 6 on Seppäsen mukaan huonommassa kunnossa Kainuun kuin Pohjois-Karjalan puolella, vaikka lainkin mukaan saman tieluokituksen teillä pitäisi olla yhtäläinen kunnossapito alueesta riippumatta. – Perusväylänpidon rahoitus jaetaan tasapuolisesti tietyin sovituin kriteerein. Timo Lindborg kertoi, että malmia riittää louhittavaksi 7 vuodeksi. Nämä kriteerit on käyty läpi maakuntauudistuksen yhteydessä, ja määrärahat painottuvat niiden mukaisesti. Sotkamo Silverin kaivoksella Berner kävi kansanedustaja Timo Korhosen kanssa katsomassa kaivostunnelia, ja muut vieraat pääsivät tutustumaan uuteen rikastamorakennukseen. Teiden kunto ja korjausvelan määrä nousivat odotetusti kuumimmiksi puheenaiheiksi. Berner muistuttaa, että lentoliikenne on Suomessa vahvasti markkinaehtoista. Yhteensä investointi olisi siis noin 8 miljoonaa, kun lasketaan mukaan suunnittelukustannukset. Ministerillä oli myös hyviä uutisia. Ministeri pääsi pienen seurueen kanssa käymään kaivostunnelissa, ja muu seurue tutustui uuteen rikastamorakennukseen. Normaalia suuremmat HCT-rekat (High Capacity Transport) tullaan laillistamaan Suomessa syksyn aikana. Nämä kriteerit on käyty läpi maakuntauudistuksen yhteydessä, ja määrärahat painottuvat niiden mukaisesti. Se tarkoittaa, että ensi vuonna korjausvelkaan on käytettävissä nolla euroa, Berner sanoo. – Jatkossa lentoja joukkoliikenteen ostoliikennerahat siirtyvät maakunnille. Bernerin mukaan Suomen tapa päättää infrastruktuurin rahoituksesta vuosittain budjetissa on ongelmallinen. Se tarkoittaa, että tienpidon rahoja ei voida tulevaisuudessa vähentää, Berner sanoo. Jatkossa perusväylänpidon rahoitus siirtyy maakuntien päätettäviksi." Anne Berner Liikenneja viestintäministeri. Jatkossa perusväylänpidon rahoitus siirtyy maakuntien päätettäviksi. Raskas liikenne lisääntyy kaivosalueella loppuvuoden rakennustöiden myötä. – Tämän hallituskauden aikana perusväylänpidon rahoitusta on nostettu erityisjärjestelyin vuosittain 300 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa, että pääLiikenneja viestintäministeri Anne Berner vieraili Sotkamo Silverin kaivoksella maanantaina. Mäkikyrö kertoi, että tielle 9005 on suunnattu rahoitusta noin 100 000 euroa. – Tämä tarkoittaa, että runkoverkkoa määriteltäessä on katsottava sitä myös HCT-rekkojen osalta. – Tämä ei ole ihan vähäpätöinen asia. Sekä päällystetyn että päällystämättömän tieosuuden kunnostus maksaisi ely-keskuksen arvion mukaan noin 3,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 tämä putoaa takaisin normaalitasolleen. Tarvittaisiin esimerkiksi kohdennettua rahoitusta, Mäkikyrö sanoi. Toki tieverkon parantaminen kokonaisuutena on alueen kannalta tärkeää. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 14. Haasteena on Bernerin mukaan Suomen tieverkko, joka ei kestä HCT-rekkoja. Berner kommentoi valtiovarainministeriön talousesitystä, jossa teiden kunnossapidosta leikataan ensi vuonna 400 miljoonaa euroa. Ministeri painotti Kainuun vierailullaan tulevan maakuntauudistuksen vaikutuksia paikalliseen päätöksentekoon ja kritisoi Suomen tapaa päättää infrastruktuurihankkeista vuosittaisessa budjetissa. Kansanedustaja Marisanna Jarva kysyi kaivoshankkeen keskeisistä haasteista. Anne Berner: Korjausvelkaan budjetoitu nolla euroa A Perusväylänpidon rahoitus jaetaan tasapuolisesti tietyin sovituin kriteerein. Ongelmallinen on erityisesti kaivosta lähinnä oleva soratien pätkä. Toivon, että elinkeinoelämä on keskusteluissa aktiivinen kehittämään ratkaisuja, Berner sanoo. Hän luettelee pitkän liudan Euroopan maita, joissa on löydetty pitkäjänteinen malli rakennusja korjaushankkeiden rahoittamiseen. Tuotanto aloitetaan ensi vuoden alusta, jolloin raskas liikenne Mäkikyrön mukaan vähenee hieman. Lindborgin mielestä suomalainen lupaprosessi on haasteelHopeakaivoksen tien kunnostus kiireellinen investointi Sotkamossa Anttijussi Ripaoja anttijussi.ripaoja@slpmedia.fi Liikenneja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) vieraili eilen Kainuussa
Valtakunnallisesti muun muassa venäläisten, hollantilaisten ja kiinalaisten määrät kasvoivat, japanilaisten ja ruotsalaisten vähenivät. Lähde: Tilastokeskus ArkisTo/JukkA keränen Konserninjohtaja Timo Lindborg esitteli Sotkamo Silverin uutta rikastamoa vieraille. Ulkomaisten majoittujien osuus on kuitenkin Kainuussa reippaasti kasvusta huolimatta vain murto-osa kaikista yöpyjistä. Kotimaisten osuus (yhteensä 302 600) kasvoi 2,4 prosenttia. Kainuun liitto ilmaisi huolensa myös laajakaistaverkon unohtamisesta 5G-verkkoa kehittäessä. Kaiken kaikkiaan Kainuussa yövyttiin 470 706 kertaa. Myyntipäällikkö Riikka-Maria Kääriäinen selittää kasvua muun muassa Visit Vuokatti -hankkeen ulkomaalaisille matkajärjestäjille tekemillä matkoilla. MAriA kAruvuori linen teollisuuden hankkeille ylipäänsä. Sotkamossa yöpyy ylivoimaisesti suurin osa Kainuun sekä kotimaisista että ulkomaisista matkailijoista, hotelliyöpyjistä lähes 85 prosenttia. Tiistaina 14. Kotimaiset hotelliyöpymiset kasvoivat Kainuussa 1,6 prosenttia, joten kokonaiskasvu oli 3,8 prosenttia. Hotellihuoneen keskihinta oli Kajaanissa 85,38 euroa ja Sotkamossa 58,23 euroa. Koko maassa kaikkien yöpymisten määrä kasvoi 2,5 prosenttia, ulkomaisten noin 3 prosenttia. Ulkomaalaisia yöpyi Kainuun hotelleissa alkuvuonna 35 789 kertaa, näistä Sotkamossa 25 104 kertaa. Matkailijoita on Tahvanaisen mukaan houkuteltu Kiinan ohella muun muassa Etelä-Koreasta ja Japanista. – Lupahakemusten käsittelyyn tarvittaisiin lisää osaavia ihmisiä. Kaiken kaikkiaan myös muut majoituskohteet kuin hotellit mukaan luettuna ulkomaalaiset majoittuivat Kainuussa tammi-kesäkuussa 51 131 kertaa. Sotkamon majoittumiset kasvoivat 4,5 prosenttia. Taustalla Marisanna Jarva. Koko Kainuussa määrä kasvoi tammi-kesäkuun aikana lähes kolmanneksen, Sotkamossa yli 40 prosenttia. Berner vieraili Sotkamo Silverin hopeakaivoksella, Kajaanin ammattikorkeakoululla ja Raatihuoneentorilla.. Kaikista Kainuun yöpymisistä kotimaisia oli 419 575 ja ulkomaisia 51 131. Aasian-matkailu vastaa hänen mukaansa juuri nyt Venäjän-matkailun tilannetta kymmenisen vuotta sitten: ensin saapuvat turistiryhmät, sitten yksittäiset matkailijat. . Hän uskoo, että ulkomaalaisten matkailijoiden määrän kasvuun on vaikuttanut onnistunut markkinointi. Kainuun Edun kohdepäällikkö Yu Dain mukaan suurin osa kiinalaismatkustajista tulee turistiryhmien mukana. Yhteensä Sotkamon hotelleissa oli alkuvuonna 327 704 yöpymistä, mikä on Tilastokeskuksen mukaan enemmän kuin muun muassa Rovaniemellä tai Oulussa. Luontoja urheilukohteiden lisäksi matkailijoita houkuttelevat Kainuuseen myös muut syyt. Ministeri pääsi pienen seurueen kanssa käymään kaivostunnelissa, ja muu seurue tutustui uuteen rikastamorakennukseen. . Kajaanissa hotellimajoittumisten (yhteensä 43 722) määrä laski 2,5 prosenttia, vaikka ulkomaiset yöpymiset kasvoivat 16,2 prosenttia. . Esimerkiksi Katinkullassa kiinalaismatkailijoiden määrä on moninkertaistunut. Muun muassa Holiday Club Katinkullassa majoittuneiden ulkomaalaisten matkailijoiden osuus kasvoi reippaasti, 136 prosenttia. Ministeri Berner ei kommentoinut paluumatkan aikana kaivosalueen tien kunnostusta. Erityisesti Sotkamossa kasvoi kiinalaisten yöpyjien osuus, joiden määrä moninkertaistui. MAriA kAruvuori Liikenneja viestintäministeri Anne Berner vieraili Sotkamo Silverin kaivoksella maanantaina. . . Kiinalaisten matkailijoiden osuus on kasvanut Sotkamossa erityisen paljon. . – Tiedän, että siellä on tehty hyvää työtä ulkomaalaisten houkuttelemiseksi. . Kainuussa oli alkuvuonna 40 majoitusliikettä, joista 18 hotelleja. Sotkamo on Kainuun matkailutilastoissa ylivoimainen. – Jokainen tukiasema vaatii laajakaistayhteyden. . Ulkomaisten majoittujien määrä kasvoi alkuvuonna reippaasti Kainuussa. . Kainuun Edun johtaja Tuomo Tahvanainen uskoo Vuokatin tunnettuuden hyödyttävän laajemminkin Kainuuta, esimerkiksi tunnin, parin päässä olevia luontomatkailukohteita ja petojen katselua. Ennen kaikkea Vuokatti on kotimaisia majoittujia houkutteleva kohde. Lähes 85 prosenttia maakunnan hotelliyöpyjistä käy Sotkamossa, ja yöpyjien määrä ohittaa myös Rovaniemen ja Oulun. . Erityisesti Aasiasta tulevien matkailijoiden lisääntyminen näkyy hänen mukaansa koko Kainuussa. . Matkailuja ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi pitää Sotkamoa valtakunnallisesti vertailtuna erittäin suosittuna ja hotellikapasiteetiltaan paikkakunnan kokoon nähden hyvänä. . Lappi selittää Vuokatin suosiota muun muassa sijainnilla, joka on eteläsuomalaisille automatkailijoille houkutteleva. . Siitä varmasti on ainakin osaltaan kysymys, Lappi sanoo. Tällä hetkellä Suomessa seisoo miljardien investoinnit, Lindborg sanoi. Yhtenä motivaation lähteenä on matkustaa kohteeseen, jossa muut eivät ole vielä käyneet tai jossa voi lomailla ilman väentungosta. Sekä kotiettä ulkomaiset hotelliyöpymiset kasvoivat pari prosenttia. Matkailu Tammi-kesäkuun matkailu 2018 . . Muutkin majoituskohteet kuin hotellit mukaan lukien kasvua oli Kainuussa 23 prosenttia. Toisaalta palveluita ja tietoa toivottaisiin olevan saatavilla myös kiinaksi. Kaikkien yöpymisten määrä kasvoi silti vain 0,6 prosenttia, sillä valtaosa myös muista yöpymisistä on kotimaisia. Tänä vuonna kasvua on ollut erityisesti kiinalaisissa turisteissa. Bernerin mukaan kiinteä laajakaista on langattoman 5G-verkon toiminnan edellytys. . Jotta pystymme olemaan edelläkävijöitä 5G-verkon kanssa, tarvitsemme laajakaistaverkkoon parannusta. elokuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 5 Ulkomaalaisten yöpymiset kasvoivat 40 prosenttia Elina Pikkarainen elina.pikkarainen@slpmedia.fi Ulkomaisten hotelliyöpymisten määrä kasvoi Kainuussa reippaasti alkuvuonna verrattuna viime vuoteen. Kaikkien hotelliyöpyjien määrissä Sotkamo peittosi muun muassa Rovaniemen. Hotellihuoneita oli yhteensä 1 751. tökset ja painotukset näiden osalta tehdään tulevaisuudessa maakunnissa. Suuri osa Kainuuseen matkustaneista kiinalaisturisteista on hänen mukaansa ollut kokemukseensa tyytyväisiä
Koulun ympärille oli keskittynyt monenlaista kyläläisiä yhdistävää toimintaa urheilusta kulttuuriin. Syntyi kylätalo Heinis. Kyllä meidän on pidettävä puoliamme ja vaikutettava niillä mahdollisuuksilla, mitä meillä on maailmassa, että seutu pysyisi asuttuna ja täällä pystyttäisiin elämään. Maanantaiaamuna KAOn ravintola Vimpelissä aamupalaa oli jaossa ilmaiseksi. Koulu toimi siinä vaiheessa Rusalan talossa. – Vieraat ihmettelevät, kun siellä on aina paikat kunnossa. Joillekin riittää pelkkä tupakka. Verkostoista puhuessaan Polvinen viittaa esimerkiksi EU-maiden vastaavien tukialueiden vieraisiin eri puolilta Eurooppaa. Kun olin nuori, niin naapuriapua oli puolin ja toisin, semmoista apua, mitä kukin tarvitsi. Koko ikänsä Heinämäellä asunut Polvinen ei ole jäänyt ”kylän seinien sisään”, vaan mielenkiinto ja uteliaisuus ovat ajaneet hänet katselemaan maailmaa laajemmin ja hankkimaan tietoa. – Siinä syntyy silloin hyviä keskusteluja. Taru Kemppainen kertoo, että nyt tarjolla olevan aamupalan sisältö rakennettiin muiden koulujen kokemusten ja sen perusteella, kuinka paljon aamupalasta ollaan valmiita maksamaan. – Moni sen aikainen ihminen on vielä mukana, kun lähdimme liikkeelle, ja uusiakin ihmisiä on tullut mukaan, Polvinen iloitsee. Jos aamupala jää syömättä, lounasaikaan on kiljuva nälkä, ja monien – varsinkin poikien – lautasella on jopa kilon annos ruokaa, tietää Mamsellin Taru Kemppainen. Aamupalatarjoiluun koulu päätyi, koska moni opiskelija aloittaa koulupäivän tyhjin vatsoin, pelkän kahvin tai energiajuoman avulla. Polvinen peräänkuuluttaa nuorten osallistumista kylien talkoisiin ja yhteisten asioiden hoitoon. Ja näitä verkostojahan syntyy kaiken aikaa. Yhtenä syynä vähäiseen kiinnostukseen hän näkee kyläloulujen lakkauttamisen. Tehtiin talkootyötä. Julkisuudessa esitetään monenlaisia syitä ja selityksiä maaseudun autioitumiselle. Aamupalaa markkinoidaan esimerkiksi asuntolassa asuville, joita on pelkästään Vimpelinlaaksossa noin 250. Tarkoitus on, että aamupalaa varten voisi jatkossa ostaa esimerkiksi KAOn aamupala auttaa opiskelun alkuun Marja Moilanen Sotkamosta kertoo, ettei hän yleensä ehdi aamulla ennen kouluunlähtöä syödä aamupalaa. – Mielenkiinto ja uteliaisuus kasvavat siinä, kun ottaa selvää ja saa ongittua tietoa. Näin raskas lounas alentaa vireyttä iltapäivän tunneilta. Myöhemmin joku kiinnostuu ja alkaa etsiä juuriaan. Tehtiin yhdessä töitä”, Polvinen sanoo. Asuntolassa ei paljon ruokaa laiteta, varsinkaan poikien puolella, tietää asuntolan toiminnasta vastaava koulutusjohtaja Liisa Härmä. Nykyisellä paikalla koulu alkoi 12 vuotta myöhemmin. – Tehtiin yhdessä töitä. Valmista tietoa on olemassa, kun vaan osaa hakea. Kylätalon aulassa on kuva koulun ensimmäisistä oppilasta. ”Ei näitä asioita yksi ihminen pysty ja jaksa pitää yllä. Mistä vuonna 1946 syntynyt kunnallisneuvos, herastuomari ja kunnan pitkäaikaisin luottamushenkilö Polvinen ammentaa energiansa yhteisten asioiden hoitoon. – Yksi syy on se, että kun kyläkoulut ovat lakanneet, niin nuoret menevät taajaman suuriin kouluihin, ja oman kylän juuret häviävät. Meidän on pidettävä puoliamme Osmo Polvinen on asunut koko ikänsä Heinämäen Onnenahossa ja käynyt kansakoulunsa nykyisessä kylätalo Heiniksessä. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 14. Sotkamolainen Marja Moilanen sanoo, ettei hän yleensä ennen koulun alkamista ehdi syödä, koska hän haluaa säästää ajan nukkumiseen. KAOn ensimmäisellä aamupalalla hänen seuranaan oli Meeri Suutari.. Oman kotiseudun arvostus on osa meidän jokaisen itsetuntoa. Hän pitääkin aamupalakokeilua hyvänä. Kuvassa on Heinämäen kansakoulun ensimmäiset oppilaat Rusalan talon seinustalla vuonna 1913. elokuuta 2018 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Heinämäen kylätalon aulan pöydällä maalaismaisemaa esittävän taulun alapuolella on joukko vanhoja koulukuvia. Minulla on ollut mahdollista kiertää maailmaa ja Suomea ja nähdä kaikenlaista, mitä muualla on. – Tällaisia arvioita olisi hyvä harrastaa, etteivät ulkopuoliset ottaisi ihan kaikkia asioita meidän puolesta päätettäväksi ja hoidettavaksi. – Miksi minä en tee yhtään mitään tämän asian hyväksi. Keskeisissä luottamustehtävissä toimiminen on tuonut yleistä luottamusta siihen, että yhteiset asiat hoidetaan, vaikka itse kukin äänestää ketä äänestää. Polvinen ei lähtenyt itse mitalia hakemaan, vaan kotiseutumiehenä osallistui samaan aikaan Suomussalmella pidettyyn Kainuun maakuntajuhlaan. Myös muualla asuvat ja lukiolaisetkin ovat tervetulleita aamupalalle. – Ei näitä asioita yksi ihminen pysty ja jaksa pitää yllä. Sillä saa puuroa, leipää, maitoa, kahvia, teetä tai kaakaota. – Elämän varrella pitäisi pitää mielessä, missä on juuret, minkälaista elämää on ollut ja mihin suuntaan se näyttää kehittyvän, Polvinen pohtii. Kotiseutuliitto myönsi Osmo Polviselle liiton korkeimman tunnustuksen. Polvisen isä on mukana kuvassa. Mitali luovutettiin Lappeenrannassa valtakunnallisten kotiseutupäivien gaalassa. Keskustelemme siitä, mikä on kotiseudun merkitys ihmiselle. Haastattelua edellisenä päivänä hän oli käynyt lanaamassa talkoilla kylätalon kentän. Heinämäellä kyläkoulun loppuminen saattoi kyläläiset aikanaan uuden tilanteen eteen. Kotiseutuliitto on myöntänyt viikonloppuna Osmo Polviselle korkeimman tunnustuksensa, ansiomitalin. – Monen kylän hommat on pilattu sillä, että on ruvettu riitelemään tyhjästä ja sitten ei ole tullut mistään mitään. Kysyttiin ja pohdittiin, miten kylä pidetään vireänä, mihin suuntaan olisi mentävä. Vireästi toimivalla kylätalolla on hyvin toimiva nettiyhteys, ja monet kylällä asuvat tai siellä vierailevat käyvät hoitamassa kylätalolla nettija pankkiasioitaan. – Olen semmoista ikäluokkaa, joka on kasvanut yhteisten asioiden hoitamiseen. Pelkästään oman mielenkiinnon ja uteliaisuuden varaan hän ei omaa kotiseutuaktiivisuuttaan lue, vaan suuntaa ajatuksensa menneeseen aikaan, juurilleen. Monille lounas on päivän ainoa ateria ja ruokarytmi näin aivan erilainen kuin suositusten mukaan pitäisi olla. Heinämäellä ei Polvisen mukaan hänen aikanaan enää ole poliittinen jako näkynyt. Kunnallisneuvos Osmo Polvinen ottaa yhden kuvan käteensä. Moni maaseudun syrjäkylä on hiljentynyt. Mutta jonkinlaisena suunnannäyttäjänä olen voinut olla, ja yhdessä kun pohditaan, niin aina joskus tällaisia isojakin juttuja pääsee syntymään. Oppilaiden joukossa on Osmo Polvisen isä. Jatkossa aamupala maksaa kaksi euroa. Kannasta riippumatta asiat hoituivat. Silloin mennään niille juurille, missä elämisen mahdollisuudet ovat. Polvinen kääntää kysymyksen osoittamaan meitä itseämme. Jotkut ulkomaalaisista vieraista ovat jopa yöpyneet Heiniksellä. Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kainuun ammattiopisto, KAO, on aloittanut aamupalakokeilun Vimpelin ruokalassa
Pekka LassiLa Puutarha perhosten mieleen Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Aurinkoinen sää houkutteli Sotkamon Taimiston avajaisiin mukavasti kävijöitä. Perhospuutarhuri Maarit Ärväs avasi taimistonsa viime keväänä ja avajaisia puutarhalla vietettiin viime lauantaina. Loppukesästä komeasti kukkivat kasvit houkuttelivat monenlaisia pörriäisiä ja perhosia. Moni oli ehtinyt jo kesäkukat ostaa, ja uuden taimiston tutuksi tekeminen vie aikaa. Avajaisvieraat saivat kierrellä katselemassa niin myytäviä kasveja kuin myös näyteistutuksia. Tiistaina 14. Hyvää palautetta puutarha on saanut laajasta valikoimasta sekä näyteistutuksista. Autoja tuli ja meni tasaiseen tahtiin. Suuressa kasvihuoneessa oli tarjolla mehua ja marjapiirakkaa. Polvisen lisäksi mitalin saivat turkulainen Rauno Lahtinen, tamperelainen Heidi Martikainen, helsinkiläinen Risto Piekka, helsinkiläinen Raimo Sailas, pieksämäkeläinen Ilkka Seppä, Kouvolan valkealalainen Erkki Sillanpää, lemiläinen Raija Tuuliainen, evijärveläinen Heikki Valijoki ja lappeenrantalainen Antti Vanhanen. Kymmenen Kotiseutuliiton ansiomitalia vuonna 2018 Osmo Polvinen on asunut koko ikänsä Heinämäen Onnenahossa ja käynyt kansakoulunsa nykyisessä kylätalo Heiniksessä. Aamiaisella täytetään yöllä tyhjentyneet energiavarastot. Ensimmäinen kesä on Ärväksen mukaan ollut työntäyteinen, mutta palaute on ollut hyvää. Oppilaiden joukossa on Osmo Polvisen isä. Puutarha on avoinna vielä eloja syyskuussa. Elimistö tarvitsee ruokaa tasaisin väliajoin. Koulu toimi siinä vaiheessa Rusalan talossa. Heinäkuun 1. Ärväs arvioi, että päivän aikana vieraita kävi 50–70 henkeä. Santeri Lukkari (vas.) Sotkamosta piti koululla saatavaa aamupalaa hyvänä vaihtoehtona, sillä kotona ei ehdi aamulla syödä. . – Aamupala on yksi ammattiopistolla tehtävän, opiskelijoiden hyvinvointiin tähtäävän työn yksi muoto, osa ennaltaehkäisevää työtä, kertoo kuraattori Matti Ilvonen, joka on ollut aloitteellinen aamupalakokeilun aikaansaamisessa KAO:lla.. . Mitalin myöntäminen edellyttää saajalta maakunnallisia tai valtakunnallisia ansioita kotiseututyössä tai erittäin merkittäviä periaatteellisia ansioita paikallisessa kotiseututyössä. Kaikki eivät tiedä, että meiltä saa tavallisiakin perennoja, Ärväs toteaa. Vuonna 2018 Kotiseutuliiton hallitus myönsi 10 ansiomitalia. . elokuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 7 Kunnallisneuvos Osmo Polviselle myönnetty Kotiseutuliiton ansiomitali on Kotiseutuliiton korkein tunnustuksen osoitus. – Helteellä ihmiset eivät jaksa istutuksia niin laittaa, mutta elokuu on vielä hyvää istutusaikaa, Ärväs totesi. Helteinen heinäkuu ei välttämättä ole paras sää taimimyymälälle. . Sotkamon Taimisto myy tuotteitaan paitsi paikanpäältä, myös postimyyntinä. MarjaTTa kurvinen 20 kerran aamupalakortin. Säännöllinen syöminen pitää verensokeripitoisuuden tasaisena ja vireyttä yllä. Kylätalon aulassa on kuva koulun ensimmäisistä oppilasta. . Kasvihuoneen perällä saattoi myös testata taitonsa perhosten tunnistamisessa. Lähde: tervekoululainen.fi Ammattiopiston kokemuksen mukaan erityisesti pojat lähtevät liikkeelle asuntolasta usein ilman aamupalaa. päivänä hän osallistui valtakunnalliseen avoimet puutarhat tapahtumaan, mikä houkutteli puutarhalle päivän aikana 150 kävijää. Maarit Ärväs esitteli mielellään kasveja avajaisvieraille lauantaina. Näin nälkä ei kasva liian suureksi lounasaikaan mennessä. Siksi kannattaa syödä 3 – 4 tunnin välein. – Ihmisiä on käynyt kesän aikana paljon lähikyliltä, mutta myös ympäri Kainuuta, Ärväs kertoi. . Ärväksen mukaan asiakkaita on kesän aikana ollut ympäri Suomen. . Mari Heikura SuoSituS . – Kolme ensimmäistä vuotta menee tutuksi tekemiseen. Jos aamiainen ei maistu, kannattaa aamupäivällä syödä pieni välipala, esimerkiksi banaani. Jos noudattaa säännöllistä ateriarytmiä, on helppo välttää huonoja välipaloja, liian suuria ruoka-annoksia ja iltasyömistä. Taimiston Ärväs sai avattua 1.6., vaikka kesä alkoikin jo toukokuussa
Tamminen suoritti varusmiespalveluksen Lahdessa ja sotilassoittokuntaan hän töihin jäi. Tuuba jäi nuoren miehen käteen. – Muutos oli rauhanajan suurin. – Se on sekä turvallisuuden että maaseudun elinvoimaisuuden näkökulmasta tärkein voimavara, hän toteaa. Syntynyt Kajaanissa . Tuubaan kapellimestari ei enää puhaltele päivittäin kuten nuoruusvuosinaan. Asuu Sotkamossa . Heikkinen pohti puheessaan myös Kainuun maakunnan ja sen kuntien välistä yhteistyötä. Vuoden Rajaseututeko -palkinto myönnettiin Kajaanin ammattikorkeakoulussa opiskelevalle Kamukamu-tiimille. elokuuta 2018 Toni Peltonen tomi.peltonen@slpmedia.fi Trumpetti piti olla sotkamolaisen Ari Tammisen soitin. Hänen yhteisölliset taideteoksensa ovat houkutelleet tekijöikseen kaupungin asukkaiden koko kirjon ja edistäneet sekä tekijöiden että katsojien hyvinvointia. Mutta tässäpä meillä onkin samaan aikaan haastetta ja mahdollisuutta kerrakseen. Sotilassoittokunnan lakkautuksen jälkeen Tamminen jäi vielä muutamaksi vuodeksi Kainuun prikaatin esikuntaan osastoupseeriksi tapahtumia järjestämään. – Muun muassa yhteistyön vaalimisesta Kainuun maakuntajuhlassakin on kyse. – Miten saadaan alueesta niin houkutteleva, että nuoret saadaan palaamaan, Lukkari kysyy. Uskallan väittää, että kaikki meistä omaavat oman uniikin kainuulaisen identiteetin. Tilaisuudessa jaetut maakunnalliset Pro Kainuu -tunnustuspalkinnot saivat yrittäjä Veikko Huovinen Suomussalmelta, kapellimestari Ari Tamminen Kajaanista ja näyttelijä Esko Vatula Kajaanista. MarjuT lehTo Kainuun maakuntajuhlaa vietettiin lauantaina Suomussalmella. . Maija Palsio huomioitiin rohkeasta ratkaisusta elää tanssille ja kehittää Kuhmon tanssitaiteen kulttuuria, mistä Joutsentanssi-festivaali on onnistunut esimerkki. – Oppilaat laitettiin riviin ja hetken meitä katseltuaan mies sanoi minulle: ”Sä oot ihan tuubistin näköinen”, Tamminen muistelee hymyillen 35 vuotta myöhemmin hetkeä, kun hän tapasi ensi kerran soitto-opettajansa. Palsion tanssikoulu innostaa nuoria itsensä ja tunteidensa ilmaisuun tanssin keinoin, inspiraation lähteeksi nousee usein oma kotiseutu ja sen luonto. Niissä on paljon potentiaalia, Lukkari toteaa. . Yhtäkkiä trumpetin soittajia oli liikaa soittooppilaissa. Asuu yksin, aikuinen poika . Koulutuksen keskittyminen suuriin kaupunkeihin johtaa siihen, että nuoret joutuvat lähtemään hyvin nuorina pois kotoa. Siitä työstä hän jäi eläkkeellä kuluvan vuoden alusKuningas-lajin taitaja palkittiin Sotilassoittokunnissa uransa tehnyt Ari Tamminen palkittiin lauantaina Pro Kainuu -tunnustuspalkinnolla. Se on oleellinen syy myös sille, miksi saamme juhlistaa Kainuuta. Osana juhlaa annettiin huomionosoituksia. Juhlapuheen tilaisuudessa piti Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen. Koulutus: metsänhoitaja (MMM) . Toni PelTonen Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Kainuun maakuntajuhlaa vietettiin lauantaina Suomussalmen kesäteatterilla. Niitä pitäisi pystyä hyödyntämään taloudellisesti, ekologisesta ja sosiaalisesti kestävästi. . . – Aloitin aikanaan kylien kehittämistyössä ja itse asiassa olen varmaan kiertänyt kaikki, ainakin melkein kaikki, Kainuun kylät tässä uran aikana. Väestön väheneminen ja vanheneminen ovat Kainuussa suurin ongelma ja haaste. – Luotan täydestä sydämestäni siihen, että tämä porukka pystyy kehittämään Kainuuta oikeaan suuntaan yhdessä kuntien luottamushenkilöiden, kuntalaisten, yhdistysten ja yrittäjien kanssa. Kainuu on yksi Suomen pienimpiä maakuntia ja väestön ikääntyminen ja väheneminen ovat todellisia, jo moneen kertaan todettuja haasteita. Maaseudun asukkaita ja siellä toimivia yrittäjiä tulee Lukkarin mukaan kuunnella, heidän osaamistaan tulee arvostaa ja heiltä tulleita mielipiteitä ja ideoita tulee huomioida päätöksenteossa ja kehittämistoiminnassa. – Maaseudun kehittämistyötä ei kukaan tee yksin vaan tarvitaan verAsukas on maaseudun tärkein voimavara Tarja Lukkari palkittiin rajaseututoimijana aktiivisesta työstä kylien ja harvaan asutun maaseudun kehittämisessä KuKa. . Työ: Harvaanasutun maaseudun verkosto erityisasiantuntija, työnantaja Kajaanin Ammattikorkeakoulu . – Alueella sijaitsee sekä aineelliset että aineettomat luonnonvarat. Tarja Lukkari . Harvaan asutun maaseudun Lukkari näkee alueena, jolla on suuria mahdollisuuksia. . Hyvää siinä oli, että saatiin isompia kokoonpanoja ja täysipainoinen ohjelmisto. Hän luonnehti kainuulaisen identiteetin olevan ainutlaatuinen. Viimeinen muutto toi Tammisen perheen Sotkamoon ja Kainuun sotilassoittokunnan päällikkönä hän työskenteli syksystä 2007 aina viimeiseen puhallukseen 2013, kun soittokunta lopetettiin monen muun lailla. – Tarvitaan työikäisiä ihmisiä ja lapsiperheitä. . – Tuuba on bassosoitin ja yleensä orkesterin pohja. Koulutus ja alueen brändäys houkuttelevaksi ovat osa niitä toimenpiteitä, joita Lukkari on ollut miettimässä harvaanasutun maaseudun kehittämisstrategiassa. Ilman bassoa ei mikään orkesteri toimi ja siksi tuuban soittoa sanotaankin kuningaslajiksi, Ari Tamminen toteaa. Tulevaisuudessa tarvitsemme entistä enemmän myös pehmeitä arvoja; vuorovaikutusta, kuuntelua ja yhteisymmärrystä. Yhteiskunnan pitäisi Lukkarin mukaan minimissään järjestää se, että alueilla olisi kunnossa oleva tiestö ja tulevaisuuttakin ajatellen kunnossa olevat tietoliikenneyhteydet. Rajaseutu ry jakoi palkinnot Vuoden rajaseututeolle ja -toimijoille. Urho Kähkönen palkittiin ansiokkaasta työstä kotikaupungin taideelämän elävöittämisessä ja asukkaiden yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Tuoreesta virkasuhteestaan huolimatta Erno Heikkinen on päässyt näiden parin kuukauden aikana osallistumaan Kainuussa kuntien välistä yhteistyötä rakentaviin tapahtumiin ja keskustelemaan Kainuun maakunnan tulevaisuudesta. Kähkösen kotiinpaluu on merkittävästi lisännyt Kuhmon taide-elämän kiinnostavuutta. Kainuunlainen identiteetti on ainutlaatuinen Kainuun maakuntajuhlaa vietettiin lauantaina Suomussalmen kesäteatterilla. . Rajaseututoimijoina palkittiin agronomi Ilmari Schepel Suomussalmelta, metsänhoitaja ja harvaan asutun maaseudun erityisasiantuntija Tarja Lukkari Sotkamosta, kuvataiteilija Urho Kähkönen Kuhmosta sekä tanssinopettaja Maija Palsio Kuhmosta. Vain pari–kolme kertaa vuodessa hän käy soittajana keikoilla. Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Pian 30 vuotta maaseudun kehittämistyötä tehnyt sotkamolainen Tarja Lukkari palkittiin rajaseututoimijana lauantaina Kainuun maakuntajuhlassa Suomussalmella. Toisaalta väestömäärä mahdollistaa ja toisaalta vaatiikin meiltä kainuulaisilta yhteistyötä. Opettajana hän jakaa avoimesti monipuolisen osaamisensa uusille tanssitaiteilijoille. Tuuban puhalluksesta Ari Tamminen siirtyi soittokunnan johtajaksi ja palveli Lahden lisäksi niin Lappeenrannassa kuin Helsingissä. Samalla maantieteellinen kattavuus hävisi ja Tikkakosken ja Lapin väliin jää puoli-Suomea, joten soittokuntien keikkamatkat ovat nykyään järkyttäviä, kapellimestari summaa. Viime vuosikymmenet ovat kuluneet enemmän eri musiikkikokoonpanojen johtotehtävissä kuin tuubaan puhaltelemassa. Harrastukset: ratsastus, kansallisen tason tuomari kouluratsastuksessa, liikunta, luonto. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 14. Kyllähän se sydäntä lämmitti tämä tunnustus, Lukkari toteaa. Tärkein voimavara Lukkarin mukaan on kuitenkin maaseudulla asuva ihminen. – Hienointa kainuulaisessa identiteetissä on se, että sen aarteen voi kuka tahansa sisimmästään löytää, mutta kerran löydettyään sitä on vaikea, ellei mahdoton kadottaa
ti 21.8. . Pro Kainuu -palkinto annettiin kapellimestari Ari Tammiselle launtaina. ................... Perusteluna palkinnolle on, että hän on ollut kantavana voimana lukuisissa laajoissa yhteisproduktioissa, kuten Kajaaniin luodussa Linnanvirta -tapahtumassa. ................................... MarjuT LehTo kostoja. – Pienessä kaupungissa kaikki tehdään yhdessä, niin saadaan tasoa nostettua. . Kapellimestari Ari Tamminen . . • Yli 60 jakelupisteessä Sotkamossa, Vuokatissa ja Kajaanissa. Tässä työssä harvaan asutun maaseudun erityiskysymykset ja maaseutupoliittinen vaikuttaminen ovat tulleet hänelle tutuiksi.. Musiikinopettaja musiikkiopistolla ja lukioissa. Tiistaina 14. elokuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 9 Syysnumero ilmestyy tiistaina 4.9. Eläkkeellä vuoden alusta . Asukas on maaseudun tärkein voimavara Sotkamolainen Tarja Lukkari palkittiin rajaseututoimijana maakuntajuhlassa lauantaina. . Innostavaa se tietenkin on, kun tunnustuspalkinnon saa, Ari Tamminen pohdiskelee vaatimattomasti. . Kajaanin mieslaulajia Tamminen on johtanut vuodesta 2014. sa. 53-vuotias Tamminen ei ole eläkkeellä oloneuvos: Kainuu Pops-orkesterin ja yksityisoppilaiden lisäksi hän vetää vuosittain Kajaanin lukion orkesteria ja toimii sekä Kajaanin puhallinorkesterin että mieslaulajien johtajana. Ohjelmisto on klassista mieslaulua. Ensilumille ti 11.12. Tarja Lukkari on vetänyt ja koordinoinut lukuisan määrän koulutusja kehittämishankkeita, jotka on suunnattu sekä kyläyhteisöille, maaseutuyrittäjille että maaseudun kehittäjille. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi Aineistot: ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi MAINOSHINNAT 2018 1/1 sivu 254 x 365 mm 1100 € 1/2 sivu 254 x 180 mm 720 € 1/4 sivu 150 x 157 mm 374 € Moduli 254 x 88 mm 369 € Moduli 150 x 88 mm 279 € Moduli 99 x 42 mm 116 € Moduli 47 x 42 mm 64 € MUUT KOOT – PYYDÄ TARJOUS! Hintoihin lisätään alv 24%. Lukkarin laaja-alaisesta ja monipuolisesta asiantuntemuksesta ovat erilaisissa koulutusja kehittämishankkeissa hyötyneet niin kyläyhteisöt, maaseutuyrittäjät kuin muut maaseudun järjestöt. www.sotkamolehti.fi • Sotkamo-lehden, Kuhmolaisen ja Ylä-Kainuun lukijoille. TuubisTi . 53-vuotias Kajaanin puhallinorkesterin, lukio-orkesterin ja mieslaulajien johtaja. VuokattiNews jaetaan Miia Väisänen p. ilmestyy vuonna 2018 Aineistopäivä Ilmestymispäivä ti 4.9. Päällikkönä soittokunnan lopettamiseen saakka 2013, jonka jälkeen jäi esikuntaan osastoupseeriksi. Aineistot viimeistään ti 21.8. Joulu/ sydäntalvi ...................................... . yrittäjyyteen sekä projektija yhteistyön edistämiseen liittyvää koulutusta, tietoyhteiskuntaosaamista, viestintää, yrittäjäkohtaista konsultointia ja liiketoimintasuunnitelmien laatimista. Perusteluina Pro Kainuu -palkinnolle mainittiin myös Tammisen työ viime vuonna Suomi 100 -juhlavuoden monissa tapahtumissa: Kuhmon maakuntajuhlan Sadan vuoden soitto sekä Kainuugaala, jossa Tamminen johti Kainuu-kantaattia. . Rajaseutu ry palkitsi Lukkarin aktiivisesta toiminnasta maaseudun ja kylätoiminnan kehittämisestä. Sotilassoittokunnissa Lappeenrannassa, Lahdessa 3 kertaa ja Helsingissä 2 kertaa. . . ti 27.11. – Kuoron johtaminen on musiikin tutkimista niin kuin orkesterin johtaminenkin, Tamminen kertoo. . Minulle tärkeitä verkostoja ovat mm. Puhallinorkesteri toimii musiikkiopiston alla, joten se on hyvä sekoitus opiskelijoita ja vanhoja kokeneita soittajia. • Oulun, Kajaanin ja Iisalmen matkailuneuvonnoissa sekä Etelä-Pohjanmaan matkailussa. Kainuun kylät ja niiden eteen työtä tekevät tahot, Harvaan asutun maaseudun verkosto sekä Maaseutupolitiikan verkostot, Lukkari toteaa. ............ . Syksyllä 2007 Kajaaniin Kainuun sotilassoittokunnan päälliköksi. Nykyisin Lukkari toimii Maaseutupolitiikan neuvoston (TEM, MMM) Harvaan asutun maaseudun verkoston erityisasiantuntijana, vastuullisena vetäjänä. – Yhdessähän näitä tehdään, satun vain olemaan keulakuvana. Hänen kehittämistyönsä tulokset näkyvät myös toimijoiden välisen yhteistyön tuntuvana tiivistymisenä, palkinnon perusteluissa todetaan. Ikähaarukka on 14-vuotiaasta 70-vuotiaaseen. Näihin on sisältynyt mm
Viertolan talo sata vuotta Viertolan sali täyttyi juhlaväestä, joka yhtyi innokkaasti hanuri-trion johtamaan yhteislauluun. – Sota-aikana kun ei tupakkaa ollut, oli semmoinen sanonta että ”leikkiä on, jos leipä loppuu, mutta tuska tulee, jos ei ole tupakkia”. Kasvatettiin kilpaa muun muassa turnipsia ja jopa tupakkaa. Korvikkeen väri näyttää valkoisessa pahvimukissa aavistuksen liian laihalta kahvilta. Seurat yhdistyivät 1990-luvun alussa Suovaaran Maaja kotitalousseuraksi. Nimi Viertola lienee peräisin tältä ajalta. Vuosisataisen taipaleensa aikana Viertolan talo on toiminut niin kulttuurin kuin sivistyksenkin kehtona kaikenlaista käytännön apua ja valistusta unohtamatta. Oikeastaan se ei maistu kahvilta lainkaan. elokuuta 2018 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Aimo Korhosen, Unto Meriläisen ja Teuvo Piiraisen hanuri-trio kajauttaa Reijo Lumisalmen Suvivalssin Viertolan tuvassa. Nykyisin kirkonkylällä asuva Sirkka-Liisa Korhonen kertoi, kuinka hän teini-ikäisenä kulki kylällä talosta taloon kahden ystävänsä kanssa keräämässä hirsilahjoituksia talon korjaukseen. Seuran ylläpitämää Viertolan taloa käyttävät seuran lisäksi kansalaisopisto ja seurakunta. Korhosille järjestyi rakennuspaikka Suovaaralta omakotitalolle ja tallille, missä asustaa nyt yksi hevonen ja kaksi ponia. Nypläys kiinnosti juhlavieraita. Jäähdytä jyvät. Valitse keittämiseen iso pannu tai kattila, sillä korvikkeesta tulee paljon poroja. Tuhkanen toimi yhdistyksen sihteerinä 38 vuotta vuodesta 1962 vuoteen 1990. Näin korvikkeesta irtoaa makua. Iina Korhonen toimii itse opettajana Vuokatissa. 2. Toinen poneista, Uuno, pääsi mukaan Vierolan 100-vuotisjuhlaan. Toki oikeaakin kahvia tarjoillaan, mutta korviketta on maistettava, kun sitä on tarjolla. Korvikekahvia keitetään jonkin aikaa voimakkaasti kiehuen ja seisotetaan sitten hellan reunalla tai myssyn alla. Haluan tuntea korvikkeen maun. Jos pisteitä ei tehtävistä kertynyt, saattoi tasoitusta saada onnistumalla tikanheitossa. – Tämähän on vilkas kylä. Taloon uusittiin ikkunat, ovet, porakaivo, lämminvesivaraaja ja ilmalämpöpumppu. Suovaaran maaja kotitalousseuran jäsenmäärä oli viime vuonna 81. Kahvin jälkeen Raili Komulainen lähettää juhlaväen kiertelemään Viertolan pihamaalle kymmenelle tehtävärastille. Tansseja järjestettiin vielä 1980-luvullakin. Kaada vesi pois ja lisää vähän voita. Viertolan yhteydessä on toiminut myös maamiesseuran omistama viljankuivaamo. Mutta ei se pahaa ole, ei missään tapauksessa. Vaikka Suvivalssissa lauletaan yhteisestä tiestä rakkaimman ystävän kanssa, sopii yhteisen tien ajatus hyvin kylätalon juhlaan. Takapihoja kehotettiin siivomaan ja paikkoja siistimään. 100-vuotisjuhlassa kahvinkorviketta saatiin maistella suurena erikoisuutena. Jäseniä on ympäri maata. Levitä jyvät leivinpaperin päälle uunipannuun 0,5-1 senttiä paksuksi kerrokseksi ja paahda uunissa 200 asteessa. Tilaa myös vuokrataan ulkopuolisille. Vuonna 1923 perustettu Suovaaran Maamiesseura osti rakennuksen vuonna 1933, ja se siirrettiin nykyiselle paikalleen Suovaarantien laitaan. Suovaaran kylällä asukkaita näyttää riittävän tulevaisuudessakin. Maatalousnaiset puolestaan perustettiin vuonna 1947. Kansalaisopiston opettaja Raisa Salo näyttää, miten lankaa kieputellaan pitsiksi. Vuonna 1918 valmistunut Viertola oli alun perin työväentalo, joka sijaitsi Rasilan mailla Polvivaaratien varressa. Talo on ollut Suovaaran kylällä vuosikymmnenten saatossa niin kulttuurin ja liikunnan kuin kansansivistyksenkin kehto. Juhlaväki yhtyy satavuotisessa salissa lauluun ”Suvituuli kun oksissa soittaa, linnut ilmoille laulunsa suo…”. Maaseudun monella yhdistyksellä ja seuralla on tulevaisuutta vain, jos jäsenkunta uusiutuu ja nuortuu. Rasteilla kysytään muun muoassa Viertolan ikkunoiden määrää, pihapuun ympärysmittaa, ja seuran jäsenmäärää. Yhteislaulujen tauottua saan Raili Komulaisen keittämää kahvinkorviketta. Järjestettiin yksivuotinen tupakankasvatuskurssi, Kari Korhonen kertoi. Iina Korhosella on lämpimiä muistoja lapsuusajalta, jolloin hän vietti aikaa Suovaaralla ratsastaen Erkki Tuhkasen ravihevosilla. Vaikka juoma näyttää kahvilta, se maistuu enemmän viljalta. Toiminta oli silloin erityisen vilkasta. Täällä on paljon lapsiperheitä ja lapsilla on kavereita. Kahvipöydässä tapaan Kirsti Tuhkasen sekä Liisa ja Väinö Hyvösen. The Voice of Finland -kilpailussa mukana ollut Pauliina Heikkinen esitti Elviksen kappaleen ”Can´t Help Falling In Love”. Tilaa myös ehostetiin monella tapaa. Korhosen perheeseen kuuluu Kajaanissa KAO:ssa työskentelevä mies ja kolme lasta. En laita sekaan maitoa enkä sokeria. Sekoita. Vuoden 1952 Helsingin olympialaisten vaikutus näkyi Suovaaralla asti. 3. Kylätalo on koonnut kyläläisiä yhteen ja yhdistänyt vuosikymmenten ajan. Vuonna 2000 talossa aloitetiin mittava peruskorjaus, joka jatkui vuonna 2013 Elävä Kainuu Leaderin merkittävällä tuella. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 14. Liisa Hyvönen kertoo olleensa Suovaaran maatalousnaisten jäsenenä seuran alusta eli vuodesta 1947 saakka. Kurssien lisäksi talossa esitettiin elokuvia ja harjoiteltiin ja esitettiin näytelmiä. Hän oli liittyessään rippikouluikäinen. Sekoita jyviä hyvin usein, kunnes ne ovat keskiruskeita, mutta älä päästä jyviä palamaan, muuten korvikkeesta tulee kitkerää. Taloa peruskorjattiin 1950-luvulla. HuolellisesPula-ajan kahvin korvike. Ainekset: 1/3 rukiinjyviä 2/3 vehnänjyviä vähän voita Valmistusohje: 1. vuotta sitten Suovaaralle perheineen muuttanut Iina Korhonen kertoo. Edellisen kerran hän on laulanut Viertolassa ”Peipon pesä” –laulua vajaat kymmenen vuotta sitten 8-vuotiaana. Keitä jyvät pelkässä vedessä pehmeiksi. Kylällä järjestettiin maamiesseuran ja maatalousnaisten toimesta monenlaisia kursseja ja kilpailuja. Taloa on peruskorjattu vuoisikymmenten saatossa moneen otteeseen. Minun mielestäni täällä on nuoria ihmisiä enemmän kuin monessa muussa kylässä, neljä Satavuotiaat Viertolan talon seinät ovat nähneet lähes koko itsenäisyydenajan historian nousuja laskukausineen. Viertolassa on mahdollista järjestää erilaisia juhlia, ja talo on myös kyläläisten yhteinen harrastuspaikka ja jumppasali. Viertolan ulkoseinät maalattiin. Seuran puheenjohtaja Kari Korhonen ja sihteeri Raili Komulainen kertoivat lyhyesti juhlan alussa talon historiasta. Jauha korviketta kahvimyllyssä, mittaa korvikejauhetta vähintään 3 tl kuppia kohden ja keitä korvikkeesta ”kahvit”
Talo on ollut Suovaaran kylällä vuosikymmnenten saatossa niin kulttuurin ja liikunnan kuin kansansivistyksenkin kehto. Talviharjoitusvuoroista tullaan ilmoittamaan erikseen. Joukkueessa pelasivat: Iita Mähönen, Neea Hyvönen, Nelli Sirviö, Julia Heikkinen ja Nella Rantahalvari, joukkueen valmentajina toimivat: Antti Sirviö ja Sami Mähönen. Korhosen perhe rakensi talon ja tallin Suovaaran kylälle neljä vuotta sitten. Valmistusaika 30–60 min. JUKI on panostanut tänä kesänä myös tyttöjen jalkapalloharrastukseen ja tiistai-iltaisin tytöille on ollut oma vuoro kello 19-20, jossa harjoituksia on vetänyt Ella Sirviö, jolla on omaa jalkapallotaustaa JUKIssa ja FC Wimmassa. ti paahdetuista jyvistä tulee yllättävän hyvää vahvan mokkakahvin tyyppistä, kofeiinitonta juomaa. Talvikaudella tullaan jatkamaan harjoittelua sisätiloissa. Lauantaina pelattiin Kainuun Nappulaja valioliigaa Paltamon nurmikentällä erinomaisissa olosuhteissa. Kansalaisopiston opettaja Raisa Salo näyttää, miten lankaa kieputellaan pitsiksi. Oikealla Jaana Komulainen. Harjoitukset ovat maksuttomat ja niihin ovat tervetulleita kaikki tytöt ikään katsomatta. KuvaT: PeKKa LassiLa Nypläys kiinnosti juhlavieraita. Koko turnauksen ehdoton ilopilleri oli JUKIN Real Girls, joka on JUKIn ensimmäinen täysin tytöistä koostuva joukkue nappulaliigassa kautta aikojen. Hanuri-trio Aimo Korhonen, Unto Meriläinen ja Teuvo Piirainen laulattivat juhlaväkeä. elokuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 11 Viertolan sali täyttyi juhlaväestä, joka yhtyi innokkaasti hanuri-trion johtamaan yhteislauluun. Tiistaina 14. Harjoitukset jatkuvat tiistaisin elokuun loppuun Salmelan kentällä. Tuloksena tytöillä oli turnauksessa 2 voittoa ja 1 tappiota. JUKI oli mukana turnauksessa kahdeksalla joukkueella. Iina Korhonen ja Uuno-poni. Näin valmistaa kahvin korviketta edelleen emäntä Helena Haikkala Toivakan Nisulassa järjestämiinsä pula-ajan juhliin. Saara Kemppainen etsii vastausta rastitehtävään, jossa kysytään pihapuun ympärysmittaa. Harri Heikkinen JUKIn tyttöjoukkue säväytti Paltamon turnauksessa Juurikkalahden Kirin Real Girls JUKIn joukueet Real Nappulaliiga: 6-7-vuotiaat (5 vs 5, peliaika 2 x 10 min) Kenttä 1 10.00 SuPS 11 – Real Valkoinen 4-1, 10.25 ManU/Liverpool – Real Musta 0-6, 10.50 Real Girls – SuPS 6-0, 11.15 ManCity – Real Valkoinen 3-0, 11.40 SuPS 11 – Real Musta 0-3, 12.05 ManU/Liverpool – Real Girls 3-3 , 12.30 ManCity – SuPS 11 2-2, 12.55 SuPS – Real Girls 1-5 , 13.20 Real Valkoinen – ManU/Liverpool 5-1, 13.45 Real Musta – ManCity 3-1 Nappulaliiga: 8-9-vuotiaat (5 vs 5, peliaika 2 x 10 min) Kenttä 2 10.00 SuPS 09 – KajHa Keltainen 2-3, 10.25 SuPS 10 – KajHa Musta 3-6, 10.50 KajHa Vihreä – AC Kajaani 2-4, 11.15 SuPS 09 – ManCity Sininen 0-3, 11.40 KajHa Musta – Real Valkoinen 1-9, 12.05 SuPS 10 – ManCity Valkoinen 1-2, 12.30 Real Musta – SuPS 09 1-1, 12.55 KajHa Musta – ManCity Valkoinen 2-5, 13.20 Real Valkoinen – SuPS 10 5-3 Kenttä 3 10.00 ManCity Sininen – Real Musta 0-4, 10.25 ManCity Valkoinen – Real Valkoinen 2-3, 10.50 ManCity Violetti – ManU/Liverpool 3-3, 11.15 KajHa Keltainen – Real Musta 6-4, 11.40 KajHa Vihreä – ManCity Violetti 1-8, 12.05 AC Kajaani – ManU/ Liverpool 6-2, 12.30 ManCity Sininen – KajHa Keltainen 6-2, 12.55 ManU/ Liverpool – KajHa Vihreä 6-5, 13.20 AC Kajaani – ManCity Violetti 3-3 Nappulaliiga: 10-11-vuotiaat (8 vs 8, peliaika 1 x 25 min) Valioliiga: 12-15-vuotiaat (8 vs 8, peliaika 2 x 15 min) Kenttä 4 10.00 SuPS 07 – Real Valkoinen 5-1, 10.30 ManCity – Real Musta 2-0, 11.00 ManCity Pinkki – SuPS 07 0-6, 11.30 Real Valkoinen – ManCity 3-1, 12.00 SuPS 07 – Real Musta 5-0, 12.30 ManCity Pinkki – Real Valkoinen 0-5, 13.00 ManCity – SuPS 07 0-8, 13.30 ManCity Pinkki – Real Musta 6-0, 14.00 Valioliiga: Liverpool – Real 1-2, 14.40 Valioliiga: Real – ManCity 0-6, 15.20 Valioliiga: ManCity – Liverpool 5-1 Paltamon Nappulaliigaturnauksen tulokset 11.8.2018. Kannustusjoukot hurmioituivat tyttöjen otteista siihen malliin, etteivät kärrynpyörät olleet kaukana katsomossakaan. Tytöt pelasivat upeaa jalkapalloa sekä näyttivät todellisista ja aitoa peli-iloa, jossa maalien jälkeen onnistumiset tuuletettiin upeilla kärrynpyörillä. Vasemmalta Helmi Sirviö, Väinö Hyvönen, Liisa Hyvönen ja Kirsti Tuhkanen
Jäsenistö ymmärsi asian, ja se on tuonut aktiivisuutta toimintaan. Heikki Penttinen muisteli seuran perustamisaikaa ja oman metsästysharrastuksensa alkua. Laakajärven Riistamiehet ry perustettiin 7.4.1968. Palvilihakeitto maistui juhlavieraille.. Riistamiehet ovat omaksuneet hyvin avoimen käytännön jäsenasioissa. Laakajärven Riistamiehet ry vietti lauantaina 50vuotisjuhlaa. Myös alueen mökkiläisiä on otettu jäseniksi. Laakajärven Riistamiesten osuus 19 hirven yhteisluvasta on 7 hirveä. – Ei tarvitse omistaa maata eikä asua Laakajärvellä. Haukkukokeiden järjestämisen myötä seura on myös Kennelpiirin jäsenseura. Kohta voi sanoa, että Kotka–Utsjoki -alueelta, Jukka Tuikka kuvaili. Metsästysseuroja paikoin vaivaavaan ”ukkoutumiseen” on Laakajärven Riistamiehissä tartuttu päättäväisesti. – Jäsenkunta on laajalta alueelta. Metsästysmaat saatiin vuokrattua A. Nuorille on pyritty avaamaan mahdollisuuksia liittyä seuraan. Ei ole oikein, että toiset käyvät vain metsällä ja toiset hoitavat kaikki muut velvoitteet, mitä seuratoiminnalle on sääntöjen mukaan asetettu. Ajatuksena on kaataa 4 aikuista ja 6 vasaa. Riistamiehet otti vuonna 2010 käyttöön seuratoimintapisteytyksen. elokuuta 2018 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Palvilihakeiton hieno savuntuoksu kierteli entisen Älänteen koulun eli nykyisen Metsolan huoneissa. Syksyn hirvitilanne vaikuttaa Tuikan mukaan hyvältä. Nyt jäsenmäärä on noin 120, joista yli puolet on Sotkamo–Kajaani -alueen ulkopuolelta. Ahlström osakeyhtiöltä viideksi vuodeksi. Merkittävä osa jäsenistöstä tulee Savon puolelta Rautavaaralta, Iisalmesta ja Sonkajärveltä. – Ennen seuratoimitapisteytystä olimme vähän huolissamme, että samat ihmiset tekevät aina joka paikassa. Kiinteän jäsenmaksun lisäksi voi kerätä aktivointipisteitä osallistumalla seuran tapahtumiin, kokouksiin tai talkoisiin tai vaihtoehtoisesti maksaa ylimääräinen toimintamaksu. Sali täyttyi Laakajärven Riistamiesten 50-vuotista taivalta juhlivasta väestä. Olemme toiminnallisesti näkyvä seura, ja meillä asioita tapahtuu oikeasti eikä ne jää vain pöytäpuheisiin. Myös metsäkanalintujen kanta näyttää vuosien jälkeen kääntyneen kasvuun. Laakajärven Riistamiehet ry:n jäsenistöstä iso osa on Sotkamo-Kajaani alueen ulkopuolelta. Hirvenmetsästyksen seura aloitti 1972, jolloin jäsenmäärä oli 75. – Ajatuksena on olla jatkossakin yksi Sotkamon johtavia metsästysseuroja. Unto Anttila toi juhlaan Ahvenisen kiinteistöyhtymän tervehdyksen. Siksi seura säilyy jatkossakin elinvoimaisena. Vireästi toimiva metsästysseura haluaa avata nuorille mahdollisuuksia liittyä seuraan. Hyvävointinen viisikymppinen Sotkamon Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Korhonen jakoi juhlassa pronssisia ansiomerkkejä vuosien varrella ansioituneille yhdistyksen jäsenille. Yksi osoitus aktiivisuudesta on myös se, että elokuun kokoukseen osallistui 28 jäsentä 120:stä eri puolilla maata asuvasta jäsenestä. Jos tuntee seurassa toimivia henkilöitä, on sitä kautta päässyt seuraan sisälle. Laajat vuokra-alueet tuovat seuralle myös paljon riistanhoidollisia ja muita velvoitteita. – Meille on otettu mukaan hyvin avoimesti uusia jäseniä ja pyritty tähtäämään siihen, että he olisivat se tulevaisuuden voimavara. Seuran puheenjohtaja Jukka Tuikka kiitteli heti alkuun noin 120 jäsenisen metsästysseuran jäseniä aktiivisesta osallistumisesta seuran toimintaan ja muun muassa talkoisiin, josta yhtenä osoituksena oli myös lauantaina järjestetty juhla. Jäseneksi pääsi jokainen Laakajärven kylän asukas riippumatta siitä, osallistuiko metsästykseen ja omistiko maata. Riistamiesten talkoisiin on parhaimmillaan osallistunut kerrallaan jopa neljäsosa jäsenkunnasta. Jukka Tuikka on toiminut Laakajärven Riistamiehet ry:n puheenjohtajana vuodesta 2009. Juhlassa nautittu palviliha oli Mularin palvaamaa. 12 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 14. Meillä on sen verran isot maa-alueet tässä ympärillä. Laakajärven Riistamiehet ry:n puheenjohtaja Jukka Tuikka toimii myös Sotkamon Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajana. Viimeisen kymmenen vuoden aikana seurassa on panostettu tiedottamiseen sekä suoraan jäsenille että nettisivujen kautta. Tuikan mukaan on paljon metsästysseuroja, joiden jatkuminen tulee olemaan vaakalaudalla pelkästään oman jäsenkehityksen vuoksi. Kari Mulari on toimi yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2004-2007 ja vuonna 2009
Tulevaisuudessa tapahtumaa on tarkoitus resurssien puitteissa kasvattaa. Ilmaan kajahtaa Sotkamon hanuripelimannien ”Puhelinlangat laulaa”. Onko taksi vapaa, mieshenkilö tulee kysymään välittömästi, kun Veijo Väisänen saa peruutettua siipimallisen taksi-mersun ulkoilutien laitaan. Kunnan ja yrittäjien järjestämää pärinäpäivää on tarkoitus tulevaisuudessa kasvattaa. Edellisen kerran merkkejä on jaettu Laakajärvellä vuonna 2000. Auto kiertää ympyrää ja mutkittelee sataman aukiolla Santerin ohjatessa. – Kunta järjestää Pärinäpäivät yhteistyössä Sotkamon Yrittäjien kanssa. Mukana tapahtumassa olivat kunnan ja Yrittäjien lisäksi Sotkamon hanuripelimannien lisäksi pelastuslaitos, mobilistit, Sotkamon moottoripyöräkerho ja Mustangit. elokuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 13 Suomen metsästäjäliiton kultaisen ansiomerkin saivat Kari Mulari ja Vesa Tarvainen. Emme kuitenkaan ole 1960-luvulla, vaan Sotkamon kunnan ja Yrittäjien yhdessä järjestämässä Pärinäpäivässä. Hopeisen ansiomerkin saivat Jukka Tuikka, Mika Heikkinen, Pertti Partanen, Rauno Huttunen, Eero Huttunen, Heikki Penttinen. KuvaT: PeKKa LassiLa EL KLASSIKKO Jymy vs. Ansiomerkki myönnettiin seuraaville henkilöille: Timo Väisänen, Reijo Mulari, Pertti Partanen, Taavetti Ryhänen, Eero Huttunen, Heikki Penttinen, Jussi Tolppanen, Esko Kämäräinen, Lauri Korhonen, Kari Ronkainen, Sami Ronkainen, Pekka Väisänen, Pirjo Mulari, Kimmo Tuikka, Jukka Tuikka, Urpo Partanen, Seppo Partanen,, Rauno Huttunen, Hannu Savolainen, Ari Ronkainen, Tomi Ronkainen, Arto Hälinen, Mika Heikkinen, Markku Korkalainen Juhlassa jaettiin kymmeniä ansiomerkkejä Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Vaalean beigen värinen Mercedes 200 D -taksi vuosimallia 1967 kaartaa sataman parkkipaikalle ja jatkaa Satama-cafen ohi nurmikolle. Ylipalomies Markus Järvenpää pitelee pienen paloauton kauko-ohjainta kädessään. Pronssinen ansiomerkin saivat Jussi Tolppanen, Juhani Weman, Tomi Ronkainen, Hannu Leskinen, Pekka Väisänen, Helga Ronkainen, Kari Ronkainen Sotkamon riistanhoitoyhdistys jakoi pronssisia ansiomerkkejä osoituksena kiitollisuudesta ja tunnustuksena kestävän riistatalouden edistämiseksi suoritetusta ansiokkaasta työstä. Järvenpää varmistaa kauko-ohjaimella, että pysytään tiellä eikö onnettomuuksia satu. KuvaT: PeKKa LassiLa Veijo Väisäsäsen taksi-mersu vuodelta 1967 on ollut liikennekäytössä yhtäjaksoisesti koko historiansa ajan. Ajokilometrejä on kertynyt arviolta 1,5 miljoonaa. Klo 17.30 Hiukan stadionilla hanki liput verkkokaupasta www.jymykauppa.fi Otteluisännät: LIPPUHINNAT Aikuiset 13 € opiskelijat 10 € eläkeläiset 10 € 13-18 vuotiaat 5 € alle 13-vuotiaat ja veteraanit ilmaiseksi.. Myös laiturissa oleviin Vuokatti Safariksen veneisiin pääsi tutustumaan. Aurinkoinen sää houkutteli paikalle niin autojen, moottoripyörien ja koneiden katsojia kuin hanuripelimannien kuuntelijoitakin. Pärinäpäivä päätti kunnan kesätapahtumat Pärinäpäivä järjesteiin nyt toista kertaa nykyisessä muodossaan satamaalueella. Vanhojen ajopelien osuus jäi tällä kertaa viimevuotista pienemmäksi, koska samaan aikaan järjestettiin Iisalmessa ja Nurmeksessa mobilistipäivät ja rompetori. – Tämä on Sotkamon kesätapahtumien viimeinen tapahtuma, Tuomo Korhonen Sotkamon kunnasta kertoo. PATTU ENNAKKOMYYNTIPISTEET Sotkamo: Intersport Piipponen, Holiday Club Katinkulta, Break Sokos Hotel Vuokatti Kajaani: Prisma Kainuun Prikaati torstaina 16.8. Tänä vuonna muutama toimija oli estynyt osallistumasta, Korhonen kertoo. Santeri ja Samuel Sivonen pääsivät ajamaan paloautoa ylipalomies Markus Järvenpään ohjauksessa. Nykymuodossaan Pärinäpäivä järjestettiin nyt toista kertaa. Nelivuotias Santeri Sivonen istuu paloauton ratin taakse ja viisivuotias Samuel pääsee kyytiin. Tiistaina 14. Esillä oli muun muassa uusia automalleja, pienkoneita, ruohonleikkureita ja sähköpyörä. – Jatkossa pyrimme saamaan mukaan esimerkiksi pienhelikoptereita. Sotkamon Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Korhonen jakoi juhlassa pronssisia ansiomerkkejä vuosien varrella ansioituneille yhdistyksen jäsenille
Kypärät jakoi Mira Teiska (vas.) ja Elisa Partanen Mari Heikura Juha Tapion ja Tuure Kilpeläisen esiintymisestä Naapurinvaaran Huvikeskuksessa perjantaina 17. – Nyt näyttäisi kaikki mahdollisuudet olevan olemassa kesäkauden avajaistanssien yleisömäärän ylittämiseen, Granqvist arvelee. Lippuja myydään myös tapahtuman aikana Naapurinvaaralla ovelta. klo 16.00–17.30 Kajaanin keskustassa Raatihuoneentorilla Ohjelmassa musiikkia, tanssia, teatteria, taikuutta ja urheilua. Väkeä oli paikalla 1 700 henkilöä. Ainakin Naapurinvaaran koulussa on käytäntö, että ilman kypärää ei kouluun pyörällä poljeta, kertoo opettaja Päivi Korhonen. Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Naapurinvaaran koulun ekaluokkalaiset istuvat kiltisti ulkoportailla ja odottavat ohjeita. Ulkoalueita aitaamalla saadaan lisää tilaa muutamalle sadalle henkilölle. PUOLUSTUSVOIMIEN KESÄKONSERTTI Linnanvirran alueella alkaa klo 18.00. Lahjakypärät pään suojaksi Naapurinvaaran ekaluokkalaiset saivat perjantaina uudet pyöräilykypärät. vie niin lapset kuin aikuisetkin taikuuden ihmeelliseen maailmaan! Tervetuloa koko perheellä mukaan iloiseen kesätapahtumaan! Taikuri Luttinen Raatihuoneentorilla myös Kainuun prikaatin kalustonäyttely ja Kajaanin Palloilijoiden peliareena. Viimeinen mahdollisuus ostaa lippu ennakkoon on torstaina Sotkamo-Vimpeli -pesäpallo-ottelussa. Matti Teiskan mukaan joskus alkuaikoina kävi niin, että lahjoitetut kypärät eivät olleetkaan koululaisille mieleisiä ja jäivät siksi käyttämättä. Jokainen ekaluokkalainen saa uuden pyöräilykypärän. Perinne on alkanut Matti Teiskan mukaan jo silloin, kun vuonna 1987 syntyneet lapset menivät kouluun eli vuonna 1994. – Sen mukaan, kuinka paljon on myyty ennakkoon. Naapurinvaaran kesän yleisöennätys nähtiin kesäkauden avauksessa. LC Sotkamo-Vuokatin Matti Teiska, Mira Teiska ja Elisa Partanen kantavat suuret laatikot lasten eteen. Yksi oppilas oli pois kuvasta. elokuuta on muodostumassa joukkotilaisuus. Leijonat ovat päättäneet lahjoittaa muodin mukaisia kypäriä. Sotkamon Nuorisoseuran puheenjohtaja Maija Granqvist kertoi tavoitteena olleen tuhannen lipun rajan rikkoutuminen viikko ennen tapahtumaa. Ennätysyleisöä odotetaan Napikselle. elokuuta 2018 Kainuun Sanomat 100 vuotta Suomalainen Lehtipaino 20 vuotta Kesäjuhlat La 18.8. LC Sotkamo-Vuokatti, LC Sotkamo ja Sotkamon kunta lahjoittavat kypärät kaikille Sotkamon ekaluokkalaisille. Naapurinvaaran koululle perjantaina oli varattu 11 kypärää. Ennen ennakkomyynnin päättymistä ensi torstaina ollaan tällä vauhdilla lähellä 1 500 lipun määrää. 14 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 14. Ennakkolippujen myynti on kehittynyt tavoitteen mukaisesti. – Olemme jakaneet noin 2800 kypärää, hän kertoo. Matti Teiskan mukaan ainakin kahdesti on lapsen pää säästynyt pahemmalta lahjoitetun kypärän ansiosta. Tänä vuonna kypäriä on 105. -Tavoite täyttyi viime perjantaina. Varsinaisessa huvihuoneistossa saa olla samanaikaisesti 2 100 henkilöä sisällä. Mira Teiska arvelee, että nykyisin on coolimpaa käyttää kypärää, kuin vaikka 10 vuotta sitten. Ekaluokkalaiset eivät vielä pyöräile kouluun, mutta vapaa-ajalla moni tykkää kulkea pyörällä. – Jospa 10 vuoden kuluttua kenelläkään ei tulisi mieleenkään lähteä pyöräilemään ilman kypärää, lahjoittaja pohtivat
Ti 21.8. – Eiköhän me mennä pelaamaan tuppea jonnekin, porukka naurahtaa. Kurssi valmistui juuri 1990-luvun laman kynnyksellä. Eloseurat. Opiskelin työn ohessa kaupallista alaa. To 23.8. Sotkamon kirkko, Tiekirkko. Ilmoittautumiset to 16.8. Ei ilmoittautumista. Klo 17.30 Rukoustorstai ja syksyn suunnittelu Vuokatin kirkossa. klo 9 Kirpputorin vapaaehtoisten palaveri srk-talossa. Su 9.9. klo 9.30–11 Perhekerho srktalo ja Vuokatin kirkko. – Meillä on jo ollutkin useiden muidenkin hotellien kanssa hyviä sopimuksia, mutta jäsenmäärän kasvaessa tämä sopimus on merkittävä ja tervetullut lisä paljon matkustaville jäsenillemme, PKY Travelin toimitusjohtaja Petri Makkonen sanoo yrityksen tiedotteessa. Oulun Lippo sotkamon Jymy 1-0 (1010)(9-5). – Hain töitä ympäri Suomea ja olisi ollut valmis lähtemään mihin vain. Muualla: Pe 24.8. Ilmoittautumiset 31.8. Ke 15.8. PKY Travel solmi sopimuksen S-ryhmän kanssa Mistä tänä än puhu taan . Klo 12.15 luento/ensihoito. Ke 22.8. klo 13.30 Ehtoollishartaus Himmelissä. 050 573 9018. Tarkempi ohjelma www.vuokatinranta.fi. klo 12–13.30 Vauvakerho srk-talo. Järj. Kurssilta valmistui 27.5.1988 kaikkiaan 15 metsätalousteknikkoa. Kolme on periaatteessa ollut koko ajan saman työnantajan palveluksessa, Juha Huusko kertoo. Kolme on periaatteessa ollut koko ajan saman työnantajan palveluksessa" Juha Huusko Sokos Hotels ja Radisson Blu -hotelliketjut ovat aloittaneet yhteistyön sotkamolaisen PKY Travel -matkailuyrityksen kanssa. – Silloin oli samanlainen lämmin kesä. Tupenpeluu oli opiskeluaikana yksi kurssilaisten suosituimpia vapaa-ajan viettotapoja SYYSMATKA TALLINNAAN 27.–29.9. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 14.8. klo 17 Hiljainen vaellus pyhillä paikoilla. mennessä p. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ma ja ke klo 9–10 p. Alkaa pe klo 18 ja päättyy su klo 15. Ilmoittautumiset to 23.8. Klo 10 alkuhartaus, jumppa, luontopolku, ulkopelejä. – Neljä tästä porukasta on ollut käytännössä koko ajan metsäalan töissä. 08 6172 3527 kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, Salmelantie 1. Ilm. klo 10–12 EU-ruokajakelu helluntaiseurakunnan tiloissa, Makkosentie 51. Paikka löytyi Lieksasta, mutta sitten taas urkeni muuta. Talkoilla teimme savotoita. Jymy sai kolmesta ottelusta yhden voiton. klo 12–15 Päiväkerho 4–5v srk-talo ja Vuokatin kirkko. 050 493 6770. Vuoden 1988 kurssi kokoontuu joka toinen vuosi jossain päin maata. Leivolan koululta vanhat opiskelukaverit aikoivat siirtyä ruokailemaan. fi. – Olimme yhtenäinen kurssi. Pe 24.8. Avoinna 14.8.–31.8. Vaellus alkaa srk-talolta klo 17. 08 619 470 tai info@vuokatinranta. Mukaan ovat tervetulleita niin uudet kuin entisetkin vapaaehtoiset. Sotkamolainen Ilkka Härkönen oli välillä 24 vuotta muun alan töissä. Ilmoittautuminen Kainuun Opisto p. Ke 22.8. ma-pe klo 11–16. Su 19.8. Kuljemme siunauskappelin ja ortodoksikirkon kautta Sotkamon kirkkoon, jossa ehtoollisen vietto. klo 12–15 Päiväkerho 4–5v srk-talo ja Vuokatin kirkko. Kysyn vielä loppuillan ohjelmasta. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa. Leivolan ensimmäiset metsäteknikot koolla Vuonna 1988 valmistuneet kurssilaiset vasemmalta Pasi Rautiainen, Juha Huusko, Ilkka Härkönen, Jari Sirviö, Jussi Moilanen, Pekka Halvari, Sauli Koponen ja Jari Marjakangas. Klo 11.15 lounas ja kahvit (vapaaehtoinen ruokaraha yv:lle). Huuskon tie kulki pian sen jälkeen Pulkkilan ja myöhemmin Siikalatvan Metsänhoitoyhdistykseen. – sis. 044 299 0826. Jymyn palkitut: i Nelli Huotari, 1/0, ii Miia Vuoti, 2+3/5 kempeleen kiri White sotkamon Jymy 0-1 (4-7)(7-7). 040 520 0694. klo 12 Messu Vuokatin kirkossa. Täysihoito 100 €. TILAA NIIN TIEDÄT! p. Ti 28.8. klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta Heikki Penttinen Ke 15.8. Hiljaisuuden retriitti Rytilahden Majalla. ja ilm. klo 9–11 Perhepäivähoitajien avoin kerho srk-talo. klo 9–10.30 Päiväkerho 3v srk-talo ja Vuokatin kirkko. Helena Kuja-Kanto p. puh. Lauantaina 8 kurssilaista sekä kurssin opettajat Jukka Mikkonen ja Taina Rusanen kokoontuivat vanhaan opinahjoonsa Leivolan koululle. Miss ä parh aimm at tarjo ukse t. Lapsityö: Kerhot alkavat viikolla 34 Ma 20.8. klo 1012 EUruokajako Su 19.8. klo 17.30–18.30 Ikiomajuttukerho eskari-ikäisille srk-talo. klo 9–11 Perhepäivähoitajien avoin kerho helluntaiseurakunnan kerhotilat. klo 9.30–11 Perhekerho srktalo ja Vuokatin kirkko. Yleinen seurakuntatyö: To 16.8. Perttulinpäivä Kainuun Opistolla. Jymyn palkitut: i ella Huusko, 1/2, ii Miia Vuoti, 0/1 kempeleen kiri Blue sotkamon Jymy 2-0 (10-9)(20-0). Tiistaina 14. mennessä lähetyssihteerille p. Kurssilaisista yksi on edesmennyt. Lähetystyö: La 18.8. Päivällinen klo 16.30 Kainuun Opistolla, jonka jälkeen perinteinen mölkkyturnaus ja seurat. Vuokatinranta: Pe 7.9. Yhteys kurssilaisten kesken on säilynyt, vaikka kurssille tultiin eri puolilta maata ja sieltä hajaannuttiin laajalle. mennessä Turinatuvalle p. Pe 7.9. ja tied. Pe 7.12. elokuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 15 seurakunnat Kastetut: Inari Aune Orvokki Makkonen, Tinja Josefiina Kemppainen, Hilja Elli Maria Komulainen, Arinze Matias Benjamin Lemchi, Alisa Aini-Sofia Asikainen Avioliittoon kuulutetaan: Sami Johannes Kuikka ja Neea Ninni Eveliina Rajander, Kalle Markus Kinnunen ja Mari Johanna Moilanen, Jari Antero Hyvönen ja Paula Hannele Hietamäki Avioliittoon vihitty: Jussi Sakari Ohtonen ja Aino Sofia Kunnari Kuolleet: Pertti Ilmari Korhonen 63 v. Aika koetteli myös metsäalaa. Nyt hän on työskennellyt 14 vuotta kotipitäjässään Sotkamon Metsänhoitoyhdistyksessä. Su 9.12. 08 652 0421 kainuun.matka@akyllonen.fi, www.akyllonen.fi 180 € /henkilö Pekka LassiLa sotkamon Jymyn D-tyttöt ovat pelanneet Pohjois-suomen aluesarjaa. 010 665 9013 www.sotkamolehti.fi Lähellä sinua!. klo 8.30 Yhteislähtö kirkon parkkipaikalta Israelin Ystävät ry:n konferenssiin Kuhmo-talolle. klo 11.00 Jumalanpalvelus Anssi Niskanen sotkamo.helluntaiseurakunta.fi Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Tuore maali tuoksui vielä uuden Leivolan koulun käytävillä ja huoneissa, kun ensimmäinen metsätalousteknikkokurssi aloitti opinnot elokuussa 1986. Kurssille eri puolilta maata tulleiden metsäteknikkojen työurat ovat kulkeneet monisäikeisiä teitä. bussimatkat, laivamatkat (B-hytti), hotelli 2 hh, aamiaiset Tied. Lieksalainen Sauli Koponen toimi aluksi viisi vuotta Metsänhoitoyhdistyksessä, mutta päätyi monien vaiheiden kautta isännöitsijäksi. Juha Huusko kertoo tavoittaneensa kokoontumista varten 14 kurssilaisesta 12. yhteistyössä Diakoniatyö, Turinatupa ja kunnan liikuntatoimi. Keräsimme oppilaskunnalle rahaa, ja kävimme viimeisenä keväänä Ibizalla. Sopimus sisältää majoitusvaraukset niin liikekuin vapaa-ajan matkustamiseen, ja siihen kuuluvat myös kokousvaraukset kaikissa ketjun hotelleissa. klo 10–13 Voimaantumispäivä Rytilahden Majalla. PKY Travel on vuonna 2017 toimintansa aloittanut yrityksille ja perheille suunnattu matkailuja palveluverkosto, jonka jäsenet ovat oikeutettuja lomailemaan yrityksen kohteissa Suomessa ja ulkomailla. Kokoontuminen Väinövenesoutuun klo 15 Mieslahden rannassa. Leivola tehtiin alun perin metsäkouluksi, mutta toiminta päättyi vuonna 2005, kun opistoasteen koulutus päättyi koko maassa. Olin Maanselässä metsähallituksella suunnittelemassa kunnostusojituksia, sotkamolainen Juha Huusko muistelee. Teimme hakkuita ja taimenistutuksia ja raivauksia. Jymyn palkitut: i Miia Ylikojola, 0/2, ii Nelli Huotari, 3/1 tuloksia A Neljä tästä porukasta on ollut käytännössä koko ajan metsäalan töissä
luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 14. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. 0500 281 355 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Pitopalvelut sotkamon pitopalvelu ateriapalvelu, pitopalvelu, suolaiset ja makeat leivonnaiset Mervi ja Mika Seppänen p. Huotari p. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi P. 0500 281 355 ...meiltä myös . 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. fi Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. oitu lämpöpumppuasentaja P. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. ma-pe 8.00-16.30 HINAUSPALVELU MANNELIN puh. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. ölasien vaihdot ja muut huollot. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. 08 6660 014 Kauneushoitolat Ark. Esitteet . ymien myyn. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium Hautauspalvelut Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Kirjapainot SOTKAMON KIRJAPAINO Tmi Kari Simonen Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo Puh. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. eiden myyn. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. maa-ainekset toimitettuna • Autot ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin Soita ja kysy tarjous! 050 386 4900 Reima Komulainen reimakomulainenoy.fi 050 386 4901 Tero Heikkinen reima.komulainen@kuljetusliike.inet.fi kUljeTUsliike r. 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . (alv 24 %). Lomakkeet . huoneistoremontit . 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET SOTKAMOSTA • Kallioja soramurskeet • Hiekat • Sepelit ym. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. sähkösuunnittelu . Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Työsuoritukset Työsuoritukset Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. asennukset . • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. 044 774 0400 pitopalvelu@sotkamo.net Parturit ja kampaamot www.sotkamolehti.fi www.sotkamolehti.fi frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo Suojärventie 2, Vuokatti P. www.kajaaninjateauto. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. komUlainen oY metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät T:mi KÄMÄRÄINEN MARKO • maalaus • tasoitetyöt • tapetointi • mattotyöt • huoneistoremontit P. www.porho.. 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. 0500 190 688 P. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Kirjekuoret . 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. kosteantilanremontit . 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi POHJOLAN SÄHKÖTEKNIIKKA Ville Ruuskanen *Sähköasennukset *Sähkösuunnittelu *Tarvikemyynti *Laitekorjaukset P. 0400 681 435 J. www.kajaaninjateauto. . Ym. tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia. painotuotteet Hierojat 25 € 40 € l Kuppausta l Hammaslääkärit Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Sähköistykset ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. elokuuta 2018 16 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. Tarrat . uudisrakentaminen p. Postikortit . 08-6662 251, 040-5290 251 kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi . 050 550 3405 ville@pohjolansahkotekniikka.fi Rakennussuunnittelu Rakennuslupakuvat 040 931 6222, www.pilvenpiirto.fi. en näy. KOKEILE NIIN USKOT. Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa Parturi-kampaamo HELENA P. Kutsukortit . HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. Käyntikortit . 044 286 4255 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Kaisa Laajakaista -lii
klo 9.30– 11. Jymyrastit 15.8. klo 18. Dracu tovereineen lähtee lomalle risteilyalukselle. 25.1.-31.12. 7-vuotias Poni-tyttö ei halua koululaiseksi. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi kaivojen tyhjennykset viemäreiden avaukset jäteastioiden tyhjennystilaukset Puh. Denzel Washington palaa Robert McCallin rooliinsa jakamaan hurmeista oikeutta sorrettujen ja riistettyjen puolesta – mutta kuinka pitkälle hän on valmis menemään puolustaakseen rakkaitaan… Toiminta. Menoinfo Junior Challenge Tour 5 Katinkulta Golf Nuas11.8.2018 Sarja: Pojat: 1) Kaajavirta, Nicke-Elias KaG 73 (1. klo 17.30. klo 19, 16.8. Mission Impossible: Fallout 2D/3D (K12), 14.8. Retken hinta: 10 €/hlö tai 20 €/perhe. klo 18.30. mennessä tekstiviestillä opas Alpo Komulaiselle p. Keskustellaan, askarrellaan ja touhutaan yhdessä. Lähtö linja-autolla klo 9 kirjaston pihalta, paluu noin klo 15. klo 19. Lasse Maijan etsivätoimisto: Ensimmäinen arvoitus (K7), 15.8. Hotel Transylvania 3 2D/3D (K7), 14.8. klo 11. klo 18.30, 19.8. Mikä avuksi, kun aikuiset eivät ymmärrä. klo 15. klo 13.45, 19.8. uusintareikä), 2) Sormunen, Kia ViGC 76, 3) Karppinen, Saga ViGC 79, 4) Leiviskä, Laura OGK 85, 5) Kiiskilä, Aino OGK 87, 6) Ahonen, Katriina SantaGC 115, RTD Rantavuoti, Sarau MLGK. elokuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 17 Taksipalvelut Työsuoritukset Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 €/puh. Hyvän Mielen Keskiviikko, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 15.8. Jumalanpalvelus, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 19.8. Matkan hinta on 35 40 eur/hlö lähtijöiden määrästä riippuen. Ethan Hunt (Tom Cruise) ja IMF:n tiimi sekä muutama vanha tuttu liittolainen joutuvat kilpajuoksuun aikaa vastaan, kun vaaralllinen tehtävä menee kauhealla tavalla pieleen. klo 14, 16.8. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. Katinkulta Golf Haastekisa AM-AM 10.8.2018 Sarja: Best Ball PB HCP 1) Danske Bank; Huttunen Pentti KkG, Huttunen Saija KkG, Tiusanen Arto KkG, Tuuliainen Leo SantaGC 125, 2) Peura Trans; Heikkinen Urpo PaG, Kandelberg Atte OGK, Kyllönen Tuomo PaG, Leinonen Arto PaG 121, 3) KRP-Hallimyymälä; Kinnunen Markku KkG, Mustonen Esa KkG, Mylläri Eemeli SantaGC, Pikkarainen Mervi KkG 120, 4) Kuhmo Oy; Heikkinen Pekka KkG, Heikkinen Veikka OGK, Tiusanen Joonas KkG, Väisänen Johannes KkG 119, 5) Vuokatti Bowling; Heikkinen Tommi KkG, Hyvönen Mika KkG, Lindeman Marko KkG, Rosendahl Lauri NRG 119, 6) Metsäurakointi Piirainen Oy; Alatulkkila Sampo OGK Piirainen Asko KkG, Piirainen Jane KkG, Sirviö Seppo KkG 118, 7) Pajakka Ahonen Katriina SantaGC, Hyytinen Pekka KkG, Korhonen Lasse KkG, Sivonen Antti KkG 115, 8) K-Supermarket Vuokatti; Itkonen Esko KaG Korhonen Ilkka KkG, Kujala Teemu SantaGC, Mäki Jussi KkG 113, 9) Villa Avalon; Hämäläinen Markku KkG, Kanerva Jari KkG, Kanerva Kristian KkG, Niva Oiva SantaGC 110, 10) Holiday Club Resorts; Oittinen Toni KkG, Peittola Ville-Petteri KkG, Rusanen Anneli KkG, Tawast Petteri MGS 107, 11) Hyvinvointi Sampo & USP Saumaus; Heikkonen Heikki KaG Kinnunen Jari KkG, Komulainen Jussi KkG, Lassila Lauri SantaGC 107, 12) Mondo Minerals; Juntunen Hannu KkG, Kilpeläinen Veli-Pekka KaG, Peittola Jarmo KkG, Rissanen Anssi PaG 106, 13) No-Pan Auto; Hämäläinen Riitta KkG, Karvonen Teemu OGK, Teiska Helena KkG, Teiska Matti KkG 94. Jonotusaika on maksullinen. klo 22.30. klo 17.00-18.30. Mielensäpahoittaja taas saa elämäänsä tarkoituksen ja suuren salaisuuden. Equalizer 2 (K16), 17.8. klo 15.30, 17.8. Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja (K12), 14.8. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. ElokuvaT SOTKAMO Blackkklansman (K12), 15.8. Kerran vuodessa viisi äärimmäisen kilpailuhenkistä kaverusta järjestää heille ekaluokkalaisista asti tutun hippapelin, jossa kaikki keinot on sallittu. Arvokas Hammarabin kirja varastetaan Vallilan koulusta. 23% Huolto: 050 526 4410 Päivystys: 046 921 2808 (ilta ja vkl) KAINUUN -PALVELU O Y Marko 040 963 9140 Jonne 044 239 4727 Kaivinkonetyöt, hiekat, murskeet T:mi Suutari Tuomo puh. klo 18.30, 18.8. NäyTTElyT SOTKAMO Johanneksenkulma, Kainuuntie 18. Ilmoittaudu Evalle puh. klo 21.15, 20.8. maalaukset NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. The Darkest Minds (K12), 15.8. Opastus Vuokatintieltä, 3km Vuokatista. ti-pe klo 11-18, la, su klo 11-15. klo 15.30, 20.8. klo 17. Kiinni jäit! (K12), 20.8. klo 20, 15.8. 044 286 3965 Sapsoperäntie 159, Sotkamo www.sapsohuvilat.fi p. Hinnat sis. klo 17, 19.8. Alamaailmaa palvelee kaupungissa rikollisille tarkoitettu sairaala. klo 16.15, 18.8. Evästauko Maanselän etapissa, jolloin mahdollisuus ostaa välipalaa tai syödä omia eväitä. klo 17, 18.8. klo 12.45. 044 256 6203 tai sähköpostilla leena.e.korhonen@sotkamo.fi EL Sotkamon yhdistyksen sokkoretkelle lähtö on to 23.8.2018 la-asemalta klo 9.00 ja matkan kesto on noin kahdeksan tuntia. klo 19, 19.8. 045 1335744 viimeistään 16.8. klo 14, 20.8. Ponin elämään astuu mielikuvituskaveri Puluboi, jolla on ratkaisu Ponin ongelmiin. Onnistuvatko Lasse ja Maija ratkaisemaan ihka ensimmäisen arvoituksensa?. Suositun lasten dekkarisarjan ensimmäinen elokuvasovitus. 1,80 e /rivi + alv 24% P. Taidenäyttely Tapani Ahtonen Tuhat tarinaa. Kohteena mm. ma-pe klo 10-16, la klo 9-15. klo 20.15. Hallitus luokittelee heidät vaarallisiksi ja pidätettäviksi. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Tilaa tutut taksit, kaikkialla Kainuussa. Valmistaudu jälleen laulamaan, tanssimaan, nauramaan ja rakastamaan! Kutsumme sinut takaisin maagiselle Kalokairin saarelle, kokonaan uuden, ABBAn kappaleisiin pohjautuvan musikaalin pariin!. Hotel Artemis (K16), 17.8. uusintareikä), 2) Kujanpää, Eeli EPG 73, 3) Vehviläinen, Antti OGK 76, 4) Anttonen, Eemeli OGK 80, 5) Törnvall, Tuomas KlG 81, 6) Anttonen, Iivari OGK 82, 7) Pasanen, Sasu OGK 83, 8) Karttunen, Juho KGK 83, 9) Matilainen, Ville OGK 84, 10) Heikkinen, Veikka OGK 84, 11) Soronen, Vili MLGK 84, 12) Mylläri, Eemeli SantaGC 84, 13) Tuuliainen, Leo SantaGC 85, 14) Lassila, Lauri SantaGC 87, 15) Rosendahl, Lauri NRG 87, 16) Kujala, Teemu SantaGC 88, 17) Kandelberg, Atte OGK 88, 18) Alatulkkila, Sampo OGK 90, 19) Markkola, Matias ViGC 92, 20) Vaitiniemi, Jimi OGK 93 Sarja: Tytöt: 1) Mäki-tanila, Ella SaG 76 (1. Tiistaina 14. Ilmoittautuminen 23.8. A,b,c,d-radat.. Future Tour 5 Katinkulta Golf Nuas 12.8.2018 Sarja: Easy 18r: 1) Rosendahl, Mimosa NRG 51, 2) Koivukangas, Toni SantaGC 46, 3) Alaniemi, Alisa OGK 42, 4) Linna, Elmo ViGC 40, 5) Kelhä, Atle SantaGC 39, 6) Pietikäinen, Rasmus ViGC 39, 7) Pohjola, Nico-Patrik ViGC 34, 8) Kelhä, Aida SantaGC 31 Sarja: Easy 9r: 1) Jämsä, Oskari ViGC 26, 2) Heikkinen, Joel ViGC 24, 3) Toljamo, Matias ViGC 24, 4) Heikkinen, Daniel RTG 24, 5) Tarkkonen, Jimi OGK 22, 6) Alaniemi, Lukas OGK 22, 7) Haapalainen, Aleks KaG 20, 8) Turpeinen, Peetu OGK 18, 9) Jämsä, Ilari ViGC 18, 10) Voutilainen, Otso KaG 17, 11) Ponto, Leevi ViGC 15, 12) Karjalainen, Otto KaG 14, 13) Toljamo, Joonas ViGC 14, 14) Rekilä, Oliver ViGC 13, 15) Linna, Emil ViGC 13, 16) Sihvonen, Joona ViGC 11, 17) Kääriäinen, Vilho KkG 11, 18) Sorsa, Eero KkG 10, 19) Kesti, Markus KaG 9, 20) Welsby, William KkG 8, 21) Bäckman, Lotta RTG 6, 22) Mankinen, Alisa RTG 5, 23) Bäckman, Lilja RTG Sarja: Pojat 12v: 1) Rosendahl, Lauri NRG 80, 2) Matinlassi, Aleksi OGK 98, 3) Karppinen, Iiro ViGC 100 Sarja: Pojat 16v: 1) Anttonen, Eemeli OGK 75, 2) Anttonen, Iivari OGK 76, 3) Soronen, Vili MLGK 79, 4) Niva, Oiva SantaGC 91 Sarja: Tytöt 16v: 1) Leiviskä, Laura OGK 80, 2) Kiiskilä, Aino OGK 84, 3) Peters, Ariana OGK 98, 4) Miilukangas, Maiju RTG 98, 5) Leino, Petra OGK 109. Kivirannan Puistolan tila, Teerivaaran ja Maanselän seutu. 7.6.-16.8. Laitosta johtaa nainen, jolle paatuneimmatkaan kovanaamat eivät uskalla ryppyillä. klo 21.30, 18.8. klo 12.15, 19.8. Kotiseuturetki. Puluboin ja Ponin leffa, 16.8. Ei laskutuslisää. Nuorille alkaa kehittyä outoja, voimakkaita kykyjä. Mamma Mia! Here We Go Again, 14.8. kolarityöt . 040 152 6791 TapahTumaT SOTKAMO EUruokajakelu, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 15.8. klo 16. Nuoret muodostavat yhdessä turvallisen perheen ymmärtäen, että pakeneminen ei riitä. + 0,059 €/min. klo 10–12. Animaatio. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi La 25.8. Jasper Pääkkönen näyttelee yhtä avainrooleista. alv. Ensimmäisellä kerralla suunnittelemme yhdessä syksyn aiheita. + 0,1691 €/min. Komedia. Aatos, Akkoniementie 16. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. klo 19.30, 17.8. Vuokatinvaaran päältä. klo 19.45. KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 0600 398 100 p. ja matkapuhelimesta 0,0821 €/puh. klo 17, 18.8. Tuloksia Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. klo 21.30, 18.8. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli vuodelta 1939. Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 14.8. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. 040 752 1311 AITAT ja SAUNAT HUVILAT ja TALOT 40 vuoden kokemuksel la Kajaani, gsm 0500 583 626 . Mellakat raivoavat Los Angelesissa. Draama. klo 15. Tositapahtumiin perustuva tarina afroamerikkalaisesta poliisista, joka onnistuu soluttautumaan Ku Klux Klaniin. Vähän kävelyä. Mielensäpahoittajan lapsenlapsi, Sofia on ongelmissa ja tarvitsee isoisänsä jääräpäisyyttä, viisautta ja takan lämpöä
Se alittaa 19 sekunnilla hänen aiemman täysmatkan ennätyksensä, joka syntyi Lahden SM-kisassa 2016 tasaisella ja helpolla reitillä. Pystö lähti Tahkolle paitsi mestaruusjahtiin, myös tekemään ennätysaikaansa. Metsä Aineistopäivä: tiistaina 28.8.2018 Aineiston koko Teemahinta € 99 x 42 mm 142,00 99 x 65 mm 174,00 99 x 88 mm 204,00 99 x 111 mm 260,00 150 x 42 mm 171,00 150 x 65 mm 235,00 150 x 134 mm 395,00 150 x 157 mm 431,00 254 x 180 mm 694,00 254 x 365 mm 1358,00 MAINOS KAIKISSA KOLMESSA LEHDESSÄ: Hintoihin lisätään mahd. Tavoitteena siintänyt 8 tuntia ja 35 minuuttia piti kuitenkin heittää romukoppaan vaikeiden sääolosuhteiden takia. PattU sai kavennettua yhdellä juoksulla, ja jakso päättyi lukemiin 5–1. Maaliin hän tuli toisena, kuusi minuuttia Pystölle hävinneenä. elokuuta 2018 Eine Kotamaa 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi VaiVatonta tEHoKaSta KattaVaa EDULLiSta Seuraava teema: Lähiruoka 2.10.2018 KAINUU TIISTAI 4.9. Puolivälierät käynnistyvät sunnuntaina 19. Avausjaksolla Roope Korhonen vei Jymyn johtoon kahdella yksittäisellä lyönnillä 3-saumasta. Jymy vei ottelun selvin numeroin. Olen todella onnellinen kultamitalista ja suorituksestani, Pystö tunnelmoi. Uran toinen SM-kulta Pystölle Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Sotkamon Jymy vei Pattijoen Urheilijoita miesten Superpesiksessä selvin lukemin 2–0 (4–2, 5–1) kotiyleisönsä edessä Hiukassa sunnuntaina. valmistuslisä 0,08 € /pmm sekä alv 24 %. Vieraiden ykköspalkittu Timo Kallio sanoo, että tiuhassa ottelutahdissa jokainen peli ei tuo ”kiksejä”. Pystö oli tuolloin neljäs ja sai suomalaisten keskinäisessä kamppailussa himmeimmän mitalin. – Kahta viimeistä sisävuoroa lukuun ottamatta ehjä esitys meiltä. Kolmannen juoksun löi Riku Niemi, ja Antti Korhosen kotiutus päätti ensimmäisen jakson lukemiin 4–2. – Ulkopelimme on nyt muutamassa pelissä mennyt isoja harppauksia rauhallisempaan suuntaan. Ennakkosuosikkina kisaan lähti Georgii Kaurov Pietarista, mutta SM-mitaleista venäläinen ei luonnollisesti kamppaillut. PattU oli ”polttamassa kaloreita” Syöttölautasen äärellä käytiin pariinkin otteeseen tunteita nostattanutta peliä, mitä selviteltiin tuomareiden kanssa. elokuuta. Pattijoen lukkari Topi Kosonen yritti parhaansa mukaan vaikeuttaa Jymyn Riku Niemen lyöntityöskentelyä. Jymy sai rakennettua 20 kolmostilannetta, vieraat vain 13. Uinnissa menoa haittasi kova aallokko, pyöräilyssä voimakas puuskatuuli. Se, kenet Jymy saa vastaansa puolivälierissä, on vielä auki. Lyöjäjokerit Roope Korhonen ja Lauri Rönkkö löivät kumpikin juoksun heti toisen jakson alkuun. Pieniä lihaskrampin tunteita tuli ajoittain, mutta ne hän sai korjattua suolalla. Tällä viikolla Jymy kohtaa tiistaina vieraissa Kouvolan Pallonlyöjät ja torstaina jatkosarja huipentuu Hiukassa Jymyn ja Vimpelin Vedon väliseen otatukseen. Pystön loppuaika oli 8.51,34. Täydennä kampanjaasi myös digissä! Teemaliite Swimming Club Vuokatin triathlonisti Toni Pystö saavutti uransa toisen täysmatkan Suomen mestaruuden SM-kisassa Tahkolla lauantaina. Ulkopeli alkaa löytää uomansa ja siitä paistaa sopiva rentous, Komulainen sanoo. Nyt Jymy hallitsi pelitapahtumia molemmilla jaksoilla, vaikka varsinaisia juoksujuhlia ei nähtykään. – Emmehän me päässeet painamaan Jymyn ulkokenttää oikein ollenkaan, Karjaluoto sanoo. Pekka LassiLa Mari Heikura. 18 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 14. Ensimmäinen syntyi Jymyn ykköspalkitun Jere Vikströmin lyötyä kunnarin tyhjään kenttään määrämittaisella pystymailalyönnillä. Pattijoen pelinjohtaja Juha Karjaluoto kaipailikin laatua lyönteihin. – Erityisesti kotipeli Vimpeliä vastaan tulee olemaan meille hyvä mittari, missä jamassa olemme menossa kohti pudotuspelejä, Jani Komulainen sanoo. Täysmatkan triathlon-kisa oli Pystölle uran seitsemäs. Seuraava sisävuoro tuotti isännille kolme juoksua lisää. – Kaikki tähtäimet ovat kuitenkin siinä, että tulevana sunnuntaina olemme parhaimmillamme. Oli ajettava keskellä kaistaa, ettei pyörähdä pihalle. – Nyt pyöräilyosuudella piti alamäissä välillä keskittyä tiellä pysymiseen, koska sivutuuli otti kiinni niin tiukasti. PattU ei saanut päälle samaa virettä kuin parin viikon takaisessa kotiottelussaan, jossa se jätti Jymyn nollille sotkamolaisten sotkettua kotiutustilanteensa. – Tämä oli tavoitteenani. Pelinjohtaja Jani Komulainen oli tyytyväinen erityisesti Jymyn ulkopelin kehittymiseen. PattUn tähtäin on seuraavissa otteluissa Seinäjokea ja Koskenkorvaa vastaan. Tavoita tehokkaasti ja edullisesti asiakkaat Kuhmossa, Sotkamossa, Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Puolangalla. Pattijoen ykköspalkittu Timo Kallio luonnehti joukkueensa peliä, että ”porukat olivat vain polttamassa kaloreita”. Kolmisen viikkoa sitten Kaurov oli nopein SM-puolimatkalla Joroisissa. Kallio arveli, että jokaisessa pelissä ei pääse ”kiksejä” syntymään, koska pelataan tiuhaan tahtiin. Hän välttyi matkan varrella isoilta ongelmilta
Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. klo 10.30 – 11.00 7 E /kg, 15 E /3 kg www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... Kokeilun kohderyhmänä ovat ikäihmiset, vammaiset ja kehitysvammaiset, joille voidaan myöntää palvelusetelillä tuotettua kotihoitoa, omaishoidon vapaata, henkilökohtaista apua ja kylvetyspalvelua tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina. risteys 33 21.20 Katinkulta 14B 21.25 Tikkalansalmi 36 21.30 Naapurinvaara Lisätiedot: Naapurinvaaran Huvikeskus p. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. alv 24 %). asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. 044 797 4763 saija.hamalainen@kainuu.fi L I H A A U T O VILJAPOSSUA SUORAAN TILALTA • Etuselkä, kylki 5,50/kg • Lapa 5,90/kg • Jauheliha 6,90/kg • Savuluut 6,90/kg MYYNTIAUTO SOTKAMON TORI pe 17.8. sähköpostit ........ Ilmoittautuminen toimistolle 040 586 4901 tai paivi.markkanen@mhy.fi pe 31.8.2018 mennessä. hintaan 30 €. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Kahvitarjoilu! Lisätietoja: Pirjo Kyyrönen, projektipäällikkö Tarja Pääkkönen, suunnittelija Puh. 044 797 4050 Puh. linja-autossa ei myydä pääsylippuja. Vain käteisellä. 0400 218 314. Naapurinvaaran lipunmyynnistä 35 €/kpl. LINJA-AUTOJEN AIKATAULU Kuljetukset Sotkamosta ja Vuokatista Perjantaina 17.8. klo 20.00 – 02.00 Kesän odotettu huiPPutaPahtuma Juha Tapio orkestereineen Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani , DJ Esko Eerikäinen MetsänoMistajaretki kuhmoon perjantaina 7.9. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... Valinnanvapaus ei toteudu ilman asiakkaiden tarpeista lähtevää palvelutuotantoa. Tapaamisajat ja paikat: Ma 27.8.2018 klo 17.30–19.30 | Suomussalmen perhekeskus (Välskärinkuja 1, 89600 Suomussalmi) Ti 28.8.2018 klo 17.30–19.30 | Hyrynsalmen perheasema (Laskutie 1, 89400 Hyrynsalmi) Ke 29.8.2018 klo 17.30–19.30 | Päiväkeskus Kanerva (Lepikontie 4, 88300 Paltamo) To 30.8.2018 klo 17.30–19.30 | Kajaani (Seminaarinkatu 2, Intteri-rakennus, 87100 Kajaani) Ma 10.9.2018 klo 17.30–19.30 | Kuhmon perhekeskus (Kainuuntie 89, 88900 Kuhmo) Ti 11.9.2018 klo 17.30–19.30 | Sotkamon Nuorisotila Asema 13 (Keskuskatu 13, 88600 Sotkamo) Ennakkoilmoittautumiset puhelimitse 044 797 4763 tai sähköpostitse saija.hamalainen@kainuu.fi: nimi, sähköpostiosoite ja osallistumispaikkakunta. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) aId ostI KaINuuLaINeN Destia Oy SillankOrjauStyö luOmanjOki kuikkakyläntie tie suljettu liikenteeltä 22.8.2018 klo 8.00 – 24.8.2018 klo 16.00 välisen ajan. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. www.napis.fi Tiedustelut 040 761 8165. Matka on maksuton ja sisältää kahvin ja lounaan Kuhmo Oy:llä. Lippuja myynnissä sisääntuloportin luona. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Lippuja 30 €/kpl ennakkoon Intersport Piipposesta Sotkamosta ja Hyvän Olon Puodista Vuokatista. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....126 € 6 kk maksuvälillä .......69 € 4 kk maksuvälillä .......46 € Vuosikerta .................192 € (hinnat sis. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... elokuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 19 sarjakuvat AJAN SÄVEL sote.kainuu.fi Kainuun HB-kokeilun infoja keskustelutilaisuudet palveluntuottajille Kainuussa toteutetaan sosiaalihuollon valinnanvapauteen liittyvä henkilökohtaisen budjetin (HB) kokeilu osana sosiaalija terveysministeriön Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanketta. Maksutapa käteinen. Haluatko tulla mukaan palveluntuottajaksi. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... klo 12 – 14 JOKA TOINeN PeRJANTAI LAAKAMÄeN KOTILIHA Kari 050 441 4656 HERKKUKASSI MAKKARAKASSI MYYNTIAUTO KESKIVIIKKONA SOTKAMON TORILLA KLO 9.00-15.00 PERJANTAINA KLO 10.00 17.00 MYYNTIAUTO SOTKAMON MYYMÄLÄLLÄ PERJANTAINA KLO 8.00 14.00 Romu Green Steel Oy p. Olemme myös facebookissa Perjantaina 17.8. liikkeiden sulkeuduttua. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Tiistaina 14. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Vuokatinhovi Lomakeskus Naapurinvaara 20.50 Vuokatinhovi 5C (Linja-auto lähtee Vuokatinhovin pysäkiltä) 20.55 Sokos Hotell Vuokatti/Snowpolis 5D (Linja-auto lähtee jäähallin pysäköintialueella olevalta linja-autopysäkiltä.) 21.00 Urheiluopisto 23 (Tarvittaessa Vuokatinmaa) 21.10 Vuokatti 34 21.15 Naapurinvaaran Lomakeskus (ent. Käymme Kuhmo Oy:n sahalla ja tutustumassa Mhy:n jäsenten lomanviettopaikkaan Iivantiirajärvellä. Edestakainen kyyti 10 €, yhdensuuntainen 5 €. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. 4000 kpl Kustantaja: ............................ Mukaan mahtuu 50 henkilöä, matkalla ajankohtaisia metsäasioita. Lähdöt takaisin 00.45 ja 01.45 Huom! Linja-autossa käy maksuksi vain käteinen raha. Huomio! Viimeinen tilaisuus ostaa lippu ennakkoon Sotkamo-Vimpeli -pesäpallo-ottelun aikana to 16.8. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Lomakylä) 21.25 Huvikeskus Makkosenmäki Sotkamo Kattivankkurit Naapurinvaara 19.40 Makkosenmäki 19.45 Tiilitörmä-Salmela 19.45 (Hevoskatu-Ylikatu-Sarakatu kautta) 19.50 Sotkamo l-autoasema 20.00 Vuokatinhovi 5C (Linja-auto lähtee Vuokatinhovin pysäkiltä) 20.05 Sokos Hotel Vuokatti/Snowpolis 5D (Linja-auto lähtee jäähallin pysäköintialueella olevalta linja-autopysäkiltä.) 20.10 Kattivankkurit (Kyytiin pääsee myös rinteiden pysäköintialueen kohdalta.) 20.20 Kuikkalammentie 24A (tarvittaessa Hotelli Vuokatti, entinen Suvikas) 20.30 Huvikeskus Sotkamo Katinkulta Naapurinvaara 21.00 Sotkamo l-autoasema 21.05 Tenetti 31 21.10 Vuokatti as. Lippu.fi 30 €+kulut. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Tiedustelut työmaapäällikkö Juhani Voutilainen 0400 272 778. HB sopii asiakkaille, joilla on jatkuva ja laaja-alainen tuen ja palvelujen tarve ja jotka pystyvät joko itse tai tuettuna suunnittelemaan ja hankkimaan palvelunsa. Sotkamo LT 2017 ................................. Uusia palveluntuottajia – sekä yrityksiä että kolmatta sektoria – toivotaan ennakkoluulottomasti mukaan palvelutuotantoon lisäämään alueen elinvoimaisuutta ja palvelujärjestelmän toimivuutta. Tule kuulemaan henkilökohtaisesta budjetista ja keskustelemaan kanssamme siihen liittyvästä palvelutuotannosta. Lähtö linja-autoasemalta klo 8.00 ja paluu n. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Tervetuloa mukaan ! Tuoretta Puruveden Muikkua Sotkamon torilla to 16.8. Ennakkomyynti päättyy torstaina 16.8. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 044 797 4784 pirjo.kyyronen@kainuu.fi tarja.paakkonen@kainuu.fi Saija Hämäläinen, projektisihteeri Puh. Liput 17.8. alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia.. klo 16.00. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Lippu.fi kello 20.00
Rata C 2,6km (Läht. 0, hyl. 010 665 9013 tai asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ensimmäiselle matkalle mukaan lähtevälle! Kajaanissa ravataan ja tuttuja tavataan! Jymy rastit 8.8.2018 Kelkkalankankaalla Rata A 6,5km (Läht. 51, kesk. klo 12 alk. 0) 1) Tolkkinen Tuukka SoJy, 37.10, 2) Kärnä Nina SonPa, 39.27, 3) Peltonen Tommi JRV, 39.34, 4) Granberg Saku -, 40.36, 5) Kiiskinen Elisa SoJy, 45.05, Tuloksia 6) Tolkkinen Aino SoJy, 45.13, 7) Piira Teppo SoJy, 45.55, 8) Heikkinen Altti SoJy, 46.04, 9) Piirainen Raimo KajKu, 46.14, 10) Schroderus Pekka KaSu, 47.00, 11) Korppi Heikki OH, 48.01, 12) Immonen Jouko PuSu, 50.31, 13) Unto Väisänen SoJy, 50.47, 14) Immonen Jyri -, 51.07, 15) Eräjärvi Jarmo -, 53.55, 16) Heikkinen Leena SoJy, 54.24, 17) Ruut Vähämetsä -, 54.56, 18) Huttunen Hannu SoJy, 55.09, 19) Tolkkinen Veikko SoJy, 55.23, 20) Kunnari Keijo SoJy, 55.25, 21) Hakkarainen Raija SoJy, 58.29, 22) Toppari Pekka PuolRy, 58.43, 23) Jylhänkangas Mikko SoJy, 59.38, 24) Evans Anneli SoJy, 1.00.01, 25) Sirviö Elisa SoJy, 1.00.09, 26) Evans Benjamin SoJy, 1.00.39, 27) Jurvakainen Tuija RasHy, 1.04.36, 28) Salonen Mikko SoJy, 1.04.46, 29) Heikkinen Janne SoJy, 1.05.28, 30) Kiiskinen Kiira SoJy, 1.05.33, 31) Roivainen Tuula SoJy, 1.06.37, 32) Härkönen Ilkka SoJy, 1.07.34, 33) Härkönen Aila SoJy, 1.07.35, 34) Laaksola Jukka SoJy, 1.08.03, 35) Laaksola Mikaela SoJy, 1.08.05, 36) Lesonen Salla ja Björn Jenni -, 1.08.52, 37) Nieminen Kimmo KajKu, 1.09.01, 38) Penttinen Kenneth SoJy, 1.13.24, 39) Greg Evans SoJy, 1.21.53, 40) Määttä Juhani SoJy, 1.22.33, 41) Lassilla Markku KaSu, 1.24.03, 42) Niskanen Sirkka-Liisa SoJy, 1.30.31, 43) Määttä Siiri -, 1.31.21, 44) Määttä Piia SoJy, 1.31.57, 45) Sorvari Yrjö SoJy, 1.38.59, Ei aikaa: Hämäläinen Timo KaSu, Kankainen Ulla-Maria SoJy, Salonen Merja SoJy, Tolkkinen Tuuli SoJy, Tuonen Saana SoJy, Turunen Esko SonPa. 0) 1) Unto Väisänen SoJy, 13.52, 2) Lukkari Lissu Nikola-Määttä Sanna SoJy, 18.41, 3) Varis Viljami SoJy, 26.50, 4) Greta Kettukangas -, 29.39, 5) Tolonen Minttu KaSu, 34.50, 6) Magnus Nikula -, 40.05, 7) Milene Nikula -, 40.34, 8) Mäenpää Mette -, 41.35. 21, kesk. Rata B 4,5km (Läht. 8, kesk. * Toto4-peli * Duo * Troikka * Porukkapelejä Raveihin Kajaaniin lauantaina 18.8. (08) 666 2421, mape 9.30-18.00 la 9.30-15.00 osta vähintään 30 kpl metsästyspatruunoita, SaaT Gyttorp röda 10 kpl patruunarasian KaupaN pääLLE! GGG kokovaippa paTruuNa 308 15 90 20 kpl kaupan päälle. mennessä Sotkamo-lehden konttoriin, p. risteys klo 10.35 Kuluntalahti ravirata klo 11.00 Lähtö takaisin raveista 10 minuuttia viimeisen lähdön maaliintulon jälkeen. Sotkamo-lehti, Kuhmolainen, Kattilinjat ja A. Kyllönen Oy tarjoavat kuljetuksen, sisäänpääsyliput ja käsiohjelman 50 www.sotkamolehti.fi www.kuhmolainen.fi www.akyllonen.fi Bussi lähtee: Kuhmo linja-autoasema klo 9.30 Hietaperä klo 9.45 Kaitainsalmi klo 10.15 Sotkamo linja-autoasema klo 10.25 Vuokatti as. Ilmoittautumiset to 16.8. 0, hyl. 0, hyl. 20, kesk. elokuuta 2018 ÄLÄ AJA päälle Ravibussilla ilmaiseksi Kuhmosta ja Sotkamosta. 0) 1) Köngäs Teemu SoJy, 45.10, 2) Heikkinen Jussi-Pekka SoJy, 58.38, 3) Huotari Arto KuPe, 1.02.25, 4) Kiiskinen Vesa SoJy, 1.02.44, 5) Partanen Timo RasHy, 1.03.15, 6) Kankainen Janne SoJy, 1.03.20, 7) Malinen Hannu KuPe, 1.06.00, 8) Nikula Esa SoJy, 1.07.08, 9) Kuronen Veli-Matti KaSu, 1.08.45, 10) Härkönen Arto KajKu, 1.13.19, 11) Kankainen Venla SoJy, 1.19.12, 12) Hakkarainen Mika SoJy, 1.19.56, 13) Halonen Juho VRUA, 1.25.08, 14) Korhonen Kaija SoJy, 1.33.35, 15) Kohonen Nina SoJy, 1.35.58, 16) Ronkainen Ari -, 1.38.54, 17) Tervo Eija SoJy, 1.43.16, 18) Karjalainen Anssi SoJy, 1.43.17, 19) Seija Kartimo -, 2.05.43, Ei aikaa: Holopainen Maija SoJy, Kankainen Valtteri SoJy. Suosittu Franchi puoliautomaatti haulikko camo tai musta varastossa myös naisille/nuorille sopiva lyhyempi versio Kalvollinen onkamomaastopuku HauLiKoN paTruuNoiTa Hyvä vaLiKoiMa! Vihtavuori, Rottweil, Gyttorp, Winchester, Sellier&Bellot, Remington, Mirage aito armeijan M 05 maastopuku XS-XXL 198 ,198 ,intersport piipponen, Kainuuntie 9, Sotkamo, p. Rata D 1,7km (Läht. 260 ,795 ,vielä muutamia Kamarimusiikkitapahtumassa olleita vuoKrapyöriä hinnat alk. 20 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 14. 0) 1) Sorsa Eero SoJy, 19.27, 2) Lindeman Markus SoJy, 21.45, 3) Ovaska Ari Epilän Esa, 21.51, 4) Reinikka Ossi SoJy, 22.31, 5) Heikkinen Otso SoJy, 24.55, 6) Sorsa Lauri ja Urpo SoJy, 28.03, 7) Vilmi Jarmo SoJy, 29.28, 8) Kiiskinen Lilja SoJy, 30.04, 9) Lahenius Anselmi SoJy, 30.31, 10) Heikkinen Hilla SoJy, 31.20, 11) Salonen Onni SoJy, 31.55, 12) Evans Lidia SoJy, 33.38, 13) Salonen Rebekka SoJy, 33.54, 14) Nikula Tuulia -, 34.08, 15) Kinnunen Leena -, 34.56, 16) Lukkari Lissu Nikola-Määttä Sanna SoJy, 36.11, 17) Piira Suvi -, 36.12, 18) Hoikka Osku SoJy, 41.49, 19) Lahenius Elvi SoJy, 58.14, Ei aikaa: Väyrynen Hannu -. 0, hyl