>> 5 Kohti yo-kirjoituksia Lukiolaiset: Ylioppilaskirjoitukset alkavat tänään. 040 586 4901 Energiapuulla on kysyntää, kartoita kohteesi metsäasiantuntijamme kanssa! P. Heljä Saastamoinen ja muut nykyiset abit ovat eläneet ison osan lukioajastaan korona-ajan poikkeuksellisten olosuhteiden keskellä. Myös Sotkamossa tuli kaksi uutta tapausta. Yleistilanne Suomessa on huolestuttava, sanoo soten pandemiapäällikkö Koukkari. >> 4 Viime viikon lopulla todettiin Kainuussa uusia koronatartuntoja. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 16. MAALISKUUTA 2021 NRO 21 Toiminnat yhteen Veteraanijärjestöjen piirissä tapahtumassa suuri muutos. >> 4 Uusia tartuntoja Kainuussa Maanomistaja valitti Vuokatin yleiskaavan kaavamerkinnästä hallinto-oikeuteen. JOHANNES PULKKINEN. >> 6 Valitus kaavamerkinnästä 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 2 1 1 1 p. 050 438 0786 ONKO TÄMÄ SINUN MAINOSPAIKKASI. Rakentamisen tarkemmat edellytykset tutkitaan kaavoittajan mukaan asemakaavavaiheessa
Lapsena laji ei suinkaan kuulunut harrastuksiin, muistelen, että olen yläasteella käynyt laskettelemassa kerran, kaverin houkuttelemana. Ensimmäiset talvet menivät perässä laskiessa ja kauhulla katsoessa, mihin lapset suksineen päätyvät. Kun lasten taidot karttuvat ja mukana on sopivaa varovaisuutta, voi itsekin nauttia harrastuksesta yhdessä lasten kanssa. Pitää kasvaa, jos haluaa pysyä kilpailussa mukana Pääkirjoitus 16.3.2021 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 76 24 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Anna Latvala ?0 +1 ?0 +2 2 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?1°C 1 ?6°C 5 ?6°C 2 ?6°C 4 Oulu +4,5 °C Kilpisjärvi ?13,4 °C Enimmäkseen heikkoa luoteistuulta. Päivälämpötila 0...+2 astetta. Perustaitojen jälkeen voi taas lisätä äidin sydämen tykytyksiä suuntaamalla hyppyreihin. maaliskuuta 2021 Viikon 10 kysymys: Vietätkö tällä viikolla talvilomaa. Kun hissi vie ylös ja painovoima alas, niin eivät siinä näköjään prosentit paljon kasva. Hiihtoloman lasketteluissa hämmästyttivät vähäiset prosentit, mitä laskettelu sai aikaan. Murtomaahiihdossa sykkeet nousevat ja prosentit täyttyvät, joten voi olla, että jatkossa lapset ovat rinteessä ja äiti ladulla. Varmasti vauhtia lisäämällä saisi sykkeetkin nousemaan, mutta kertaalleen leikattu polvi ei siihen houkuttele. Kyllä 52 vastausta Ei 168 vastausta Yhteensä: 220 vastausta Viikon 11 kysymys: Harrastatko neulomista. Varmasti jonkin kerran talvessa tulee itsekin rinteessä käytyä. Vielä menee aikaa ennen kuin pienimmän voi jättää yksin. Länsirinteillä kokoojatie on valmiina, ja nyt tarvittaisiin yksityiskohtien sijaan kokonaisuuden ja yleisen edun näkemistä. Kajaani Sotkamo Suomussalmi ?0°C 5 ?0°C 6 ?2°C 6 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 2 ?1 ?4 1 ?2 ?5 ?1 1 1 ?4 ?3 ?4 ?2 ?4 ?3 ?4 ?6 ?3 ?3 ?1 ?5 ?2 ?4 ?6 ?3 ?6 ?4 ?8 ?6 ?5 ?6 ?4 2 2 2 2 ?1 ?4 7 5 6 6. Nyt vanhimmat lapset voi jättää yksin rinteeseen, mutta laskettelua opettelee pienimmäinen. Runsasta pilvisyyttä, pilvipeite kuitenkin rakoilee. Ajoittain lumisadetta. Sitten he innostuivat lumilautailusta ja oma laskeminen muuttui enemmän odotteluksi. Tie itärinteille helpottaisi merkittävästi investoijien saapumista, mutta on mitä ilmeisimmin liian suuri riski alueen maanomistajille. Lähes koko päivä rinteessä ei tuonut päivän aktiivisuutta täyteen. Olen käyttänyt jo muutaman vuoden aktiivisuusranneketta ja seuraan sen avulla omaa päivittäistä aktiivisuuttani prosentteina. Epätoivon hetkiltäkään ei ole rinteessä vältytty, mutta oppimisen myötä laskemisesta on tullut lapsille entistä mielekkäämpää. Nyt rinteeseen ovat houkutelleet omat lapset. Vuokatinvaaran alueella on kahdessa viimeisimmässä yleiskaavassa suojelua purkamalla avattu mahdollisuuksia matkailurakentamiselle. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 16. Pelkkä maisema, mökki tai hotelli ei riitä, vaan tarvitaan aktiviteetteja. Opiskeluvuosina ystäväpiirin harrastuksiin laji kuului ja tuolloin tuli käytyä muutaman kerran talvessa rinteessä. Joka tapauksessa on ollut mukava katsoa, miten sinnikkäällä harjoittelulla uusi taito kehittyy. Ilman kasvua alue hiipuu, koska kustannukset joka tapauksessa kasvavat. Kahden talven harjoittelun jälkeen olemme päässeet siihen tilanteeseen, että odottelua on enää se aika, kun laudan siteet ovat taas hissin jälkeen kiinni. Vahvistusta odottava Vuokatin uusi yleiskaavaehdotus avaisi mahdollisuuden rinnetoimintojen kasvattamiseen ja voisi käynnistää koko matkailualueen kasvun. Selvisin kuitenkin vähemmillä sydämen tykytyksillä, kun laudan hallinta vaati opettelua ja vauhti hidastui. Jos itärinteiden alue halutaan rakentaa, tarvitaan samankaltaista kaikkien osapuolten yhteistä halua ja luovuutta, jolla esimerkiksi Areena-hanke saatiin lopulta käyntiin. Mahdollisuutta on hyödynnetty vain vähän, ja Vuokatti on jäänyt rakentamisen osalta merkittävien matkailupaikkakuntien rinnalla jälkijoukkoon. Toinen kasvun mahdollisuus voisi olla itärinteiden alueella, jossa on ”tietä vaille valmis” kaava Katinkullan kokoiselle matkailurakentamiselle. Lautaileville lapsille aktiivisuutta kertyi kuitenkin paljon enemmän. A Varmasti vauhtia lisäämällä saisi sykkeetkin nousemaan." Suksilla mäkeen ja ladulle Kolumni Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Kirjoittaja on toimittaja L ähes poikkeuksetta suurimmat matkailukeskukset rakentuvat Suomessa hiihtokeskusten ympärille. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi M uutaman viime talven aikana olen löytänyt itseni laskettelurinteestä
Ja aina kun ehdottaa kunnan lisärahoitusta johonkin, niin vähintäänkin sosiaalisessa mediassa joku kyselee, mistä sitten leikataan. Ja tärkeimpien syrjäytymistä ehkäisevien keinojen joukossa ovat ennakointi, sosiaalisten suhteiden vahvistaminen ja mielekkään ja mukavan tekemisen löytäminen. Kustannuksista emme keskusteleet. 0400 647 641 Takojankatu 16, 87400 Kajaani www.khooy.fi Laadukkaat ratsastus ja hevostarvikkeet myymälästä tai verkkokaupasta. MARI HEIKURA/ARKISTO Mielipide. 010 4233 105 vuokatti@liaton.fi Avoinna: ma-to 9-17 • pe 9-14 Iltaisin, viikonloppuisin, kauppareissulla... 0500 385 764 Varaosat puh. Myös sukeltajat käyttävät lampea ylistäen sen soveltuvuutta harrastukseensa. Puiston säilyminen koskettaa satoja lapsia, nuoria ja perheitä Sotkamossa. Kolikon kääntöpuolena on se, että pienet kivat oman paikkakunnan retketkin jäävät tekemättä. Laiturin kunto on noussut nyt esille sähköisen median keskusteluissa herättäen ihmetystä, että tämän kustannuksiltaan vähäisen mutta kuntalaisten ja muiden käyttäjäryhmien kannalta tärkeän kohteen kunnostaminen voi olla näin vaikeaa. Samaan aikaan sisäliikuntapuistomme kamppailee velkasaneerauksessa (Sotkamo-Lehti 12.3.2021). Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Prisma Kajaani, Veturitie 1, rautatieaseman puoleinen ovi Takuulla! Liattoma n puhdas lopputulo s! Mielipide. Keskustelin laiturin kunnosta kasvotusten hänen kanssaan ja hän lupasi välittömästi ryhtyä selvittämään asiaa. Lenkkeillessäni usein koiriemme kanssa Lampipolun ja Kuikkalammen maastossa kohtaan myös runsaasti matkailijoita jotka ylistävät lampea uintipaikkana ”helmeksi, mutta kun tuo laituri”. Monelle lapselle käynti SuperParkissa on palkinto ja sitä”jotain ekstraa” jota jaksaa odottaa. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Näin mitataan kuntalaisille tuottettavien palvelujen laaduntuottokykyä. / m 2 8 10 € pesula-automaatti.fi liaton.fi Tilaa palvelu, pesulaautomaatti.fi Kajaani Nuaskatu 9 p. Suunnittelukaudella on myös muita pienempiä hankkeita sekä saneeraamista. Julkisuudessa on usein kerrottu syrjäytyneen nuoren maksavan yhteiskunnalle noin puoli miljoonaa euroa. Nyt tulevaa helteistä kesää odotellessa kysynkin, että mihin ”hautautui” meille kuntalaisille ja matkailijoille tärkeäksi koettun uimapaikan laiturin kunnostus. 010 4233 100 kajaani@liaton.fi Avoinna: ma-pe 9-17 Kuhmo Pajukuja 4 p. Muista myös laboratorionäytteenotto lähetteellä tai ilman! Harri Haimakainen Kokenut yleislääkäri Sotkamo: 18.-21.3. Kirjoituksia ei palauteta. Kunnan laajemmalla yhteistyöllä tarkoitan sitä, että jokainen lapsi ja ryhmä pääsisi liikkeelle. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Puh. Haluaisin kääntää tämän leikkauskeskustelun sijoitukseksi tulevaan. Viikonloppupäivystys Sotkamossa la-su 4.4. Puisto yksinään ei poista syrjäytymisen monia ongelmia, mutta tarjoaa omalta osaltaan iloa, tekemistä ja yhteisöllisyyttä. Annoin itseni ymmärtää, että noinkin ripeä kartoitus johtaa pikaiseen korjaustoimenpiteeseen. Lapsiin ja nuoriin sijoittaminen ei ole helppoa talousmatematiikkaa, eikä positiivisia talousvaikutuksia pystytä viivan alle vuosittain laskemaan. Kuikkalampi sijaitsee Vuokatissa Lampipolun varressa jossa paikalliset ja matkailijat liikkuvat runsain joukoin ja myös käyttävät lampea uimapaikkanaan. 010 4233 109 kuhmo@liaton.fi Avoinna: ma, ke ja to 7-13 Vuokatti Sotkamo Varsitie 1 p. Ennen pandemiaa Vuokatin SuperPark on tuottanut joka vuosi positiivisen tuloksen ja ollut myös merkittävä lisä matkailutarjonnassamme. Lammelle tullaan uimaan myös muualta kuntamme alueelta sen kirkaan ja puhtaan veden vuoksi. Riikka Huotari kolmen nuoren äiti ja erityisluokanopettaja. Korona on pakottanut meidät pysähtymään ja minimoimaan sosiaalisen liikkeen. Vuokatin rinteiden kanssa olisi hyvä saada myös sopimus. Kuluvalla valtuustokaudella on Sotkamossa tehty historiallisen suuria koulujenja kirjaston investointipäätöksiä. Otin tuolloin toissa kesänä välittömästi yhteyttä tekniseen toimialaan ja siellä toimivaan työnjohtajaan. Laajempi yhteistyö varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa niin, että esimerkiksi uimabussin mukana osa ryhmistä pääsisi SuperParkkiin liikkumaan, olisi kyllä toteutettavissa. • Krooniset kivut , niska-, selkä-, ja hartiavaivat Mattojen tasopesut alk. Palasimme työnjohdon edustajan kanssa asiaan jonkin ajan kuluttua ja sainkin vastauksen kartoituksessa esille tulleista laiturin korjaustarpeista joita oli muun muassa; ”ponttooneissa on vettä, kiinnikkeet rikkoutuneet jne..”. Hannu Korhonen Perussuomalaisten Kunnanvaltuutettu ja Kuntavaaliehdokas 2021 Tasapuolisuutta kuntalaisten kohteluun Vesisukelluskurssilaiset opettelivat sukeltamista avovedessa Kuikkalammella viime vuoden elokuussa. maaliskuuta 2021 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Nykyinen perusopetuksen lainsäädäntö kieltää rahan keräämisen oppilailta/heidän perheiltään. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Kyynisempi voisi jopa epäillä, että kohdetta pidetään tämän investointibuumin aikan liian vähäpätöisenä ja näin ollen annetaan olla sellaisenaan. Asetus on sinällään hyvä, koska rahankeruu luokkaretkien hyväksi on ollut aika villiä. Olemme olleet pandemian vuoksi pysähdyksissä jo pitkään, nyt olisi aika tukea liikettä. • Todistukset, injektiot, luomen poistot, mielenterveysasiat, lapset Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Heidi Räty Sotkamo: 22.3. perheaamuista, halvoista koululaislipuista ja erilaisista tapahtumista. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Pandemian vuoksi harrasteet ja sosiaaliset suhteet ovat olleet jo pitkään minimissä ja lapset ja nuoret ovat joutuneet kohtuuttoman karsinnan kohteeksi, kun harrastuksia on rajoitettu, nuorisotiloja on suljettu ja jopa koulun liikuntasali on muutettu ruokalaksi, ruokailun turvavälien vuoksi. Pekka Tiura Fysiatrian erikoislääkäri Sotkamo: 18.3. Aiempina vuosina rinteet ovat tarjonneet erittäin edullisia talviliikuntapäiviä Sotkamon koululaisille, mutta nekin ovat jääneet, kun koululaisilta ei saa enää kymppiä hissilippuun kerätä. SuperParkissa lapset, nuoret ja perheet ovat saaneet nauttia mm. Nyt voimme todeta, ettei mitään ole näiden vuosien aikana tapahtunut. Kaavoitustakin on saatu vietyä hyvin eteenpäin. Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Salla Haimakainen Sotkamo: 18.-21.3. Haastan teknisen toimialan tarttumaan toimeen ja korjaamaan Kuikkalammin laiturin turvalliseksi ja käyttäjäystävälliseksi ennen ensi kesän tulevaa uimakautta sekä siistimään laiturin ympäristön. Kun kunta tekisi useampi vuotisen yhteistyösopimuksen SuperParkin kanssa, voisi se sisältää sopivan määrän koululaisja esiopetusryhmien käyntejä turismilta hiljaisina aikoina. asti. Pandemian vuoksi koulujen toiminta on muuttunut ja supistunut varsinkin liikunnan opetuksen osalta, kun kaikilla kouluilla ei ole enää liikuntasalia käytössä ja monet mukavat tapahtumat kuten hiihtokisat, palloiluturnaukset ja isommat yhteiset retket on turvallisuussyistä peruttu. Näin kuntalaisena ja myös kuntalaisten edustajana näen, että kunnan tulee kohdella tasapuolisesti kaikkia kuntalaisia ja tällaisiin korjaustarpeisiin tulee tarttua välittömästi. 040 413 9093 • Takojankatu 16, 87400 Kajaani www.khooy.fi • info@khooy.fi Outi Pelkonen Radiologian erikoislääkäri (UÄ -tutkimukset) Sotkamo: 16.3. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Ennen kuin on liian myöhäistä, ja tärkeä lasten ja nuorten paikka menetetään, toivoisin kunnan ottavan osaa puiston pelastamiseen. Lapset ovat urheasti kestäneet koronarajoitukset, ei anneta heille tärkeän paikan mennä nurin pandemian vuoksi. Voidaankin todeta, että meillä panostetaan tulevaisuuteen ja ylläpidetään vanhaa hyvällä suunnittelulla ja päätökseteolla. Onko meillä varaa olla sijoittaLiikkeelle pysähtymisen sijaan matta lapsiin ja nuoriin. Huolto puh. Kuntalaisten tasapuolisen kohtelua silmälläpitäen emme ole kaikilta osin kuitenkaan onnistuneet! Jo toissa kesänä minuun otti yhteyttä Vuokattilainen perhe joka esitti huolensa Kuikkalammen laiturin huonosta ja vaarallisesta kunnosta. Kirjoita napakasti. Suunnitelmissa on myös kirkonkylänja Hiukan alueen kehittäminen sekä Sotekeskuksen rakentaminen. Sotkamolaiset lapset ja nuoret ansaitsevat paikan, jossa voi säällä kuin säällä liikkua ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Tiistaina 16
Tartunnat olivat lähtöisin muualta Suomesta. Hän suorittaa lukion kolmessa ja puolessa vuodessa, eikä kirjoita nyt äidinkieltä. Alku meni uudenlaiseen päivärytmiin totuttelemisessa, Heljä Saastamoinen sanoo. Kun tilanne alkoi noin vuosi sitten, lukioissa siirryttiin etäopiskeluun. – Sen koin ehkä vähän huonona, hän harmittelee. maaliskuuta 2021 Johannes Pulkkinen Ylioppilaskirjoitukset alkavat tänään tiistaina äidinkielen ja kirjallisuuden lukutaidon kokeella. – On saanut tai joutunut olemaan kotona, niin ylppäreihin valmistautumisessa on saanut kunnolla keskittyä, hän kertoo. Henkilön tartuntaan liittyvässä laajassa altistusketjussa 21 henkilöä on asetettu karanteeniin. Ylioppilaskirjoitukset alkavat tänään hän toteaa. Koronatilanne on vaikuttanut hänelläkin lukulomaan. – Olen pitkään miettinyt, että haluaisin ehkä yliopistoon psykologiaa opiskelemaan, tai muuta tällaista, Saastamoinen kertoo. Nykyisillä abiturienteilla jo yli vuosi lukioajasta on ollut korona-aikaa. Ikäihmisten rokotusajanvaraus on auki nyt 1943 syntyneille ja sitä vanhemmille. A Asioita rupesi kertymään, kun ei ollut tottunut siihen, että pitää tehdä niin paljon ja niin itsenäisesti." Heljä Saastamoinen Johannes Pulkkinen Sotkamossa todettiin viime viikon lopulla kaksi koronavirustartuntaa. – Muistutamme siis, että kaikkia ohjeita on edelleen noudatettava – tärkeintä on vähentää kontakteja oman perhepiirinsä ulkopuolelta ja pitää turvavälit tai kasvomaskit, kun ollaan välttämättömissä tapaamisissa, Koukkari jatkaa. Lukion jälkeen hän haluaa opiskelemaan alaa, jossa saa olla ihmisten kanssa tekemisissä ja auttaa heitä. Aika on mennyt lähinnä ylioppilaskokeisiin valmistautuessa. Toiseen ei tiedetä liittyvän jatkoaltistumisia. Saa nähdä, järjestetäänkö niitä, Heljä Saastamoinen miettii. Etäopiskelu aiheutti aluksi stressiä ja vaikutti jaksamiseen. Lukulomalla on nyt saanut keskittyä lukemiseen, mutta tilanteen epävarmuus on voinut vaikuttaa myös opiskelijoiden jaksamiseen. Se oli mielestäni hyvä, hän toteaa. – Yleistilanne Suomessa on huolestuttava, erityisesti pääkaupunkiseudulla tartuntariski on suuri ja muissa maakunnissakin ilmaantuvuus on moninkertainen Kainuuseen verrattuna. Opiskelijat ovat miettineet vaihtoehtoja siihen, miten tapahtumia voisi järjestää koronaturvallisesti ainakin jossain muodossa. Altistusilmoitusten perusteella on vain ajan kysymys, koska brittivariantti on hallitseva viruskanta myös Kainuussa. Nyt näyttää vähän huonolta. – Ihan hyvin olen kuitenkin pärjännyt ainakin omasta mielestäni, Heljä Saastamoinen sanoo, että lukulomalla on saanut kunnolla keskittyä ylioppilaskokeisiin valmistautumiseen, kun korona-aikana on saanut tai joutunut pysymään kotona. – Kun siihen tottui, ja oli vähän armeliaampi itselleen, että ei puskenut itseään ihan äärirajoille, niin kyllä se sitten ihan sujuvasti meni, hän toteaa. – Sen varmaan lähempänä näkee, millainen tilanne on. Sami Rönty toteaa, että etäkoulukin vaikuttaa jaksamiseen, kun ei näe kavereita lukiolla. Viime syksynä oltiin ensin lähiopetuksessa, mutta pian siirryttiin taas etäopetukseen. Koronarokotusten ajanvaraus avautui eilen 1943 syntyneille ja sitä vanhemmille sekä yli 16-vuotiaille, joilla on Downin syndrooma. – Oli tukea ja kaikkea materiaalia, ja tehtiin yhdessä tunnilla. Kesälle Heljä Saastamoinen aikoo hakea kesätöitä, ja ensi syksynä on vielä lisää ylioppilaskirjoituksia. Altistuneita varusmiehiä oli sunnuntaina asetettu erilleen muista yhteensä 220. Abiturientti Sami Rönty kirjoittaa tänään äidinkielen, ja lisäksi tänä keväänä myös englannin ja matematiikan. Koronatilanteen takia lukiovuoden juhlia on jouduttu siirtämään. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 16. – Sitten jos kaikki aina siirtyy, kuten penkkarit, Rönty mainitsee. Koronatilanteen takia lukio-opiskelussa on jatkuvasti epävarmuutta ilmassa, toteaa Sami Rönty. Sami Rönty aikoo tehdä kesällä töitä, ja sen jälkeen edessä olisi armeijan käyminen. Kevään aikana edessä ovat englannin ja lyhyen matematiikan ylioppilaskokeet. JOHANNES PULKKINEN/ARKISTO Loppuviikolla kaksi tartuntaa Sotkamossa. Heljä Saastamoinen kertoo käyneensä kirjoituksia varten kertauskursseja, ja siinä lähiopetus on ollut hänen mielestään eduksi. Lukuloma on sujunut hyvin. Syksyllä hän oli biologian kertauskurssilla, joka pidettiin etänä, eikä se ollut hänen mielestään oppimisen kannalta yhtä hyvä. Lisäksi Kajaanissa todettiin koronatartunta paikkakuntalaisella. Sotkamossa on THL:n julkaiseman tilaston mukaan rokotettu nyt 11,1 prosenttia asukkaista. Armeijan jälkeisiä suunnitelmiakin hän on jo ehtinyt pohtia. Nyt talvella on oltu taas lähiopetuksessa. Epävarmuuden takia voi herätä kysymys, tekeekö jotain asioita turhaan. Toiseen tartuntaan liittyen kaksi lähipiiriin kuuluvaa asetettiin karanteeniin. Hän harrastaa judoa, ja pyrkii Puolustusvoimien Urheilukouluun Helsingin Santahaminaan. Tänä keväänä ylioppilaskokeita suorittava ikäluokka on elänyt ison osan lukioajastaan koronatilanteessa. – Mennäänkö esimerkiksi etäkouluun tai pystytäänkö kirjoitukset järjestämään normaalisti, Rönty sanoo. – Asioita rupesi kertymään, kun ei ollut tottunut siihen, että pitää tehdä niin paljon ja niin itsenäisesti, Saastamoinen kuvailee. Epidemiatilanteen voi siis olettaa heikentyvän myös meillä ja tämä näkyy toki myös varuskunnan tilanteessa, kommentoi Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari. Abiturientti Heljä Saastamoinen on ollut viime viikot lukulomalla ja valmistautunut ylioppilaskokeisiin. Varsinkin nyt ennen kirjoituksia esimerkiksi kaverien tapaaminen on jäänyt, Rönty kertoo. – Tällä hetkellä kiinnostaa palomiehen ammatti, sitä lähden ehkä opiskelemaan. Ilmaantuvuus on tällä hetkellä Kainuussa 6,9 tapausta / 100 000 asukasta / 14 vuorokautta. Vanhat ja penkkarit on siirretty nyt huhtikuulle. Kajaanissa Kainuun prikaatilla puolestaan todettiin viikonloppuna yhteensä kuusi koronavirustartuntaa. Rokotukset annetaan edelleen ajanvarauksella: sairausriskiryhmille vain puhelimitse, ikäihmisille myös Omasoten kautta. Myös ylioppilasjuhlia suunnittelevat joutuvat nyt miettimään sitä, miten monta vierasta juhliin on mahdollista kutsua. Joitakin kavereita hän on nähnyt ja harrastanut liikuntaa, mutta muuten on saanut olla rauhassa kotona ja opiskella
Lisäksi ylioppilastutkintolautakunta on hajauttanut kokeita useammalle päivälle. Sama muutos on menossa kaikkialla Suomessa. Siihen on pyydetty kuntien, seurakuntien, alan museoiden, Kainuun prikaatin ja Kainuun rajavartioston edustajat sekä järjestöjen edustajat, lähes 40 eri yhteisöä. Osallistujille jaetaan kasvomaskit, tai tarvittaessa visiirit niille, jotka eivät voi käyttää maskia. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Harjoituksessa koulutetaan kantahenkilökuntaa ja varusmiehiä Ilmavoimien poikkeusolojen tehtäviin koronarajoitukset huomioiden. Se myös muun muassa jatkaa perinteen vaalimista sekä talvisodan päättymispäivän, kaatuneiden muistopäivän ja itsenäisyyspäivän tapahtumien järjestämistä. Lentotoiminta keskittyy pohjoiseteläsuunnassa Rovaniemen ja Tikkakosken väliselle alueelle sekä itälänsisuunnassa Kuusamo-Joensuu ja Seinäjoki-Oulu -linjojen väliselle alueelle. Muutos tapahtuu monessa vaiheessa. Lentotoimintaa on molemmissa tukikohdissa päivittäin maanantaista torstaihin kello 9-24 ja perjantaina kello 9-15. Kainuun sotaveteraanipiiri, Rintamamiesveteraanien Kainuun piiri ja Sotainvalidien Kainuun piiri valmistelevat yhdistymistä alueelliseksi perinneyhdistykseksi ja erillisten toimintojensa lakkauttamista. MARI HEIKURA/ARKISTO Nuori sotkamolaismies kaahasi ronskia ylinopeutta henkilöautolla Sotkamon keskustassa sunnuntaina aamuyöllä. Harjoitukseen osallistuu Karjalan lennostosta 14 F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää, jotka toimivat Oulunsalon ja Rissalan tukikohdista. Kainuussa tähdätään siihen, että uusi perinneyhdistys aloittaisi toimintansa vuonna 2023. Kirjoitukset pidetään koronajärjestelyin JOHANNES PULKKINEN Veteraanityö uusille harteille Marjatta Kurvinen Suomen veteraanijärjestökentässä on tapahtumassa suuri muutos. Talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.2020 sytytettiin kynttilöitä Sankariristille. Myöhemmin se siirtyy Tammenlehvän Perinneliiton alaisuuteen. Kainuussa tunnuksen omaavia on elossa noin 250. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Salijärjestelyistä tehdään väljät, jotta turvavälit pystytään pitämään. Menettelyllä pyritään ylioppilastutkintolautakunnan mukaan turvaamaan tutkinnon turvallinen järjestäminen keväällä koronavirustilanteen jatkuessa. Lisäksi tavoitteena on, että joka kunnassa on toimikunta, joka huolehtii esimerkiksi tapahtumien järjestämisestä. Lentotoiminnasta aiheutuva melu voi aiheuttaa häiriötä, jota pyritään välttämään noudattamalla melua vähentäviä lentomenetelmiä aina kun se on mahdollista. Harjoituksessa käytetään mahdollisesti Hornetien omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtuja, jotka voivat näkyä hetkellisesti kirkkaina valoilmiöinä taivaalla. Kainuun sotaveteraanien, rintamamiesveteraanien ja sotainvalidien toiminta on tarkoitus sulauttaa yhteen. Käsidesillä huolehditaan käsihygieniasta. Inget kertoo, etteivät kaikki kutsutut ole vielä nimenneet edustajiaan ja voi olla, etteivät kaikki lähdekään toimintaan mukaan. Uusi perinneyhdistys jatkaa veteraanien hyvinvoinnista huolehtimista. Kevään tutkinnossa voi halutessaan ilmoittautua suorittamaan sellaisia kokeita, jotka olisivat olleet alun perin samana tutkintopäivänä. Harjoituksessa lennetään pääosin merialueella yliäänilentoja, jotka voivat aiheuttaa tavanomaisesta poikkeavaa lentomelua rannikkoalueella ja sen lähistöllä. Kaksi reaalikoepäivää jaetaan neljäksi koepäiväksi ja matematiikan koepäivä jaetaan kahdeksi koepäiväksi. Tämä muutos koskee kyseisten järjestöjen alueellisia piirejä, mutta muutosta Kainuussa valmistelevan, Kainuun sotaveteraanipiirin perinnevastaava Reijo Ingetin mukaan johtanee myös paikallisyhdistysten lakkauttamiseen. Uusi perinneyhdistys ottaa sekä yhteisöettä henkilöjäseniä. – Olen ymmärtänyt, että kaikissa kunnissa on olemassakin jo tällainen työrukkanen, kertoo Reijo Inget. Yhdistyksen perustamisen valmistelee Kainuussa perinneryhmä, jonka ensimmäinen kokoontuminen on huhtikuun alussa. Muutos helpottaa erityisesti niiden kokelaiden tilannetta, joiden tutkintosuunnitelmat muuttuivat keväällä oman sairastumisen, aikaistettujen koepäivien tai muun syyn vuoksi. Lisäksi käytössä on merialue Kokkolan ja Pietarsaaren edustalla. Lautakunta on suositellut kokelaille 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia ennen yo-kokeita. Mies kaasutteli autollaan 107 kilometrin tuntinopeudella Kainuuntiellä, jolla 50 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Ensin Kainuun sotaveteraanipiiristä muodostetaan sääntömuutoksella alueellinen perinneyhdistys, joka toimii Suomen Sotaveteraaniliiton jäsenenä. Muutoksen taustalla on sotaveteraanien määrän väheneminen. JUHA NEUVONEN/ARKISTO. maaliskuuta 2021 – SOTKAMO-LEHTI 5 Kevään ylioppilaskirjoituksissa noudatetaan koronatilanteen takia erityisjärjestelyitä, kuten jo viime syksyn kirjoituksissakin. Karjalan lennoston harjoitus voi näkyä ja kuulua ensi viikolla Karjalan lennosto harjoittelee ensi viikolla, mikä voi näkyä ja kuulua myös Sotkamossa. Tiistaina 16. maaliskuuta 2021. Kaahari Sotkamon keskustassa Sotkamo-lehti Karjalan lennoston Hävittäjälentolaivue 31 järjestää Vihuri 21-lentotoimintaharjoituksen Oulunsalon ja Rissalan tukikohdissa 22.-26
Valituksen jättäjä oli Risto Pohjalainen. Konseptisuunnitelma Vuokatin länsirinteiden alueesta valmistui huhtikuussa 2017. Erillisistä rakennusmassoista muodostuva rakentaminen palvelisi ympärivuotista etätyömatkailua suuria hotelleja paremmin. Maisema länsirinteeltä Nuasjärvelle on hieno ja saavutettavuus reiteiltä hyvä. Pohjalainen sai tiedon kaavaehdotuksen esilläolosta, mutta muuten häneen Kaavamerkinnän väri johti valitukseen Vuokatin länsirinteen maanomistaja kysyy, kenen aloitteesta keltaiset matkailurakentamisalueet muuttuivat vihreiksi käyttötarkoitukseltaan tulkinnanvaraisiksi. Rinteisiin ja kesällä maastoreiteille olisi mahdollista siirtyä ski in–ski out -hengessä suoraan ulkoovelta. Asiakirjoista ei selviä perusteluja tehdylle muutokselle. Uusi kaavaluonnos oli nähtävillä 26.11.2018–4.1.2019. Länsirinteellä ohjeellisia matkailurakentamisen alueita on useita. FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:n tekemä kaavaluonnos saatiin nähtäville 4.12.2017– 10.1.2018. WSP-Finlandin suunnitelman pohjana on maastokäynnit sekä maastonmuotojen mallinnus. Asemakaavan teko voidaan käynnistää, kun valitusasia on selvä. Kun Pohjalaiselle selvisi, ettei luonnoksen laatija FCG ollut käynyt rinnealueen maastossa lainkaan, hän esitti laativansa konseptisuunnitelman alueen käytöstä suunnittelutoimisto WSP Finlandin kanssa. Metsäyhtymän osakkaita ovat Risto Pohjalaisen lisäksi hänen sisarukset sekä puoliso. Kuva oikeasta alalaidasta nousee nykyinen vaaralle johtava tie.. Yleiskaava ohjaa asemakaavan tekemistä. Luonnoksessa Länsirinteiden rakentamisalueet ja rinteet oli esitetty WSP-Finlandin konseptisuunnitelman mukaisesti. Tässä vaiheessa yhden Länsirinteiden alueelle sijoittuva RM -alueen taustaväri oli muutettu vihreäksi, pääkäyttötarkoitukseltaan laskettelutoiminnoille varatuksi alueeksi. Yleiskaavan vireille tulossa sekä osallistumisja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta kuulutettiin 4.5.2016, ja toukokuussa 2016 kaavahankkeesta järjestettiin yleisötilaisuus, yrittäjäseminaari sekä osallisille Internet-sovelluksena tehty karttakysely. Nähtävillä pidon jälkeen kuultiin vielä erikseen niitä osallisia, joita tehdyt muutokset koskivat. Muutoksessa laskettelualueen sisään osoitettiin alue, jolle voidaan sijoittaa matkailurakentamistakin rinnetoimintojen toteuttamisedellytykset huomioiden. – Kun hanke eteni, aloimme kaavatoimikunnassa pohtia, että tasanteille rakentaminen vaatii aika kalliita siltaratkaisuja ja infran rakentaminen sinne on melko haasteellista, koska siellä on välissä kuruja, Kaaresvirta perustelee, miksi alueiden varaamista kokonaan rakentamisalueiksi ei haluttu lyödä lukkoon. Lännen suuntaan levittäytyvät laskettelureitit hyodyntäisivät Länsirinteiden uutta, vaaran laelle ulottuvaa, kuuden istuttavaa nopeaa tuolihissiä, joka korvaisi jo vanhentuneet ankkurihissit. – En halunnut sohaista muurahaispesää, mutta kyllä kulmakarvani kohosivat, kun tuli se ensimmäinen muutos, se pienempi vihreäksi muutettu RM-alue, Pohjalainen sanoo. Rinteen luonnollinen profiili ei tasanteineen Pohjalaisen mukaan sovellu hyvin lasketteluun ja hän ihmettelee, miksi rinnesuunnittelua ei tehty maastomallin avulla. Kylää halkoisivat reitit ja valumavesien norot, joiden säilyttämistä ely-keskus piti suunnitelmassa tärkeänä. FCG:n luonnospiirroksessa esitettyyn hissin ala-aseman kohtaan ei Pohjalaisen mukaan ole mahdollista toteuttaa riittävää pysäköintialuetta eikä hissilinjaa ole esitettyyn kohtaan järkevää tehdä. Yleiskaavan laatiminen alkoi 24.2.2016. Kaavoittaja: Rakentaminen vaativaan maastoon vaatii tarkempaa selvitystä asemakaavavaiheessa Pekka Lassila Kunnanvaltuusto hyväksyi Vuokatin yleiskaavan Pisterniemen ja Kaarreniemen aluetta lukuun ottamatta 26.11.2020. Kulkuväylät, rakennusten sijoittelu ja määrä ratkaistaan asemakaavalla. Hänen mielestään alue tulisi suunnitella siten, että maaston luonnolliset muodot otettaisiin huomioon niin, että kuru ja luola tulisi säästää. Valtuuston hyväksymispäätöksestä jätettiin valitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Luonnospiirroksessa esitetty alue on suurelta osin Pohjalaisen edustaman metsäyhtymän omistuksessa. Yleiskaava asetettiin kolmannen kerran nähtäville 30.1.2020– 2.3.2020. maaliskuuta 2021 Pekka Lassila Vuokatin yleiskaavassa länsirinteiden alueen suunnittelu on edennyt hyvin pitkälti Risto Pohjalaisen WSP–Finlandilla teettämän konseptisuunnitelman mukaisesti. Rakentamisalueen sijoittuvat vaaralle johtavan tien molemmille puolille. Kunnan maapoliittisen ohjelman periaatteena on, että aloite asemakaavan tekemiseen muun kuin kunnan omistamalle maalle on tultava maanomistajalta. Kaaresvirta muistuttaa, että viimeisin kaavaehdotus on ollut kaikkien nähtävillä ja että tieto siitä on toimitettu erikseen ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille, myös Pohjalaiselle. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 16. Kunnan järjestämässä erillisessä palaverissa Ilkka Suutarinen ja kaavaan laatija FCG esittivät Risto Pohjalaiselle alustavan luonnospiirroksen hissilinjasta ja laskettelurinteistä nykyisten länsirinteiden ja vaaralle johtava tien väliselle alueelle. WPS Finlandin konseptisuunnitelmassa kylämäinen matkailurakentaminen sijoittuu vaaralle johtavan tien molemmin puolin. – Emme kaavoita yksityisen omistamaa maata asemakaavalla kunnan kustannuksella. Suunnitelma on luonteeltaan näkemys siitä, miten aluetta voisi käyttää rakentaminen ja rinnealueet yhteensovittaen ja maastonmuodot huomioiden. Konseptisuunnitelmassa kylämäinen matkailurakentaminen sijoittuisi vaaralle johtavan tien molemmin puolin. Sotkamon kunnan kaavoittaja Juha Kaaresvirran mukaan maanomistajan kanssa on käyty keskustelua länsirinteen alueen yleiskaavasuunnittelun edetessä. Vuokatin yleiskaavan ajantasaistaminen käynnistettiin kahdeksan vuotta sitten 12.3.2013. Alueella on tasanteita sekä kurumainen jyrkänne ja muinaisjäännökseksi luokiteltu luola (n:o 1000028786). Länsirinteiden yläosaan sijoittuvia rakentamisalueita (RM) oli pienennetty ja laskettelutoiminnoille varattua aluetta kasvatettu. Kurun pohjoispuolella olevan tasanteen Pohjalainen näkee parhaana mahdollisena paikkana rinneravintolalle. – Nyt tehty merkintä ei sulje rakentamista pois, vaan rakentamisen edellytyksiä ja tarkoituksenmukaisuutta voidaan tutkia asemakaavavaiheessa tarkemmin. Kaikki RM-alueet oli merkitty normaaliin tapaan keltaisella pohjavärillä. Yleiskaavassa ei osoiteta rakennusoikeutta, vaan osoitetaan rakentamisalueita, Kaaresvirta selventää. Pohjalainen ei jättänyt luonnoksesta muistutusta, mutta seurasi kokonaisuuden kehittymistä. Maanomistajan tulee myös osallistua kustannuksiin. Hallinto-oikeuteen jätetty kiistanalainen merkintä sijoittuu rinnemaastossa olevaan tasanteeseen, joka itsessään voisi kaavoittajan mukaan soveltua hyvin rakentamiseen. FCG:n luonnospiirroksessa hahmoteltu rinnealue ei Pohjalaisen mielestä ollut toteuttamiskelpoinen. Vuokatin yleiskaava on länsirinteiden osalta laadittu kaavoittajan mukaan hyvin pitkälti konseptisuunnitelman mukaisesti. Pohjalainen edustaa viiden osakkaan metsäyhtymää, joka omistaa Vuokatinvaaralla itäja länsirinteiden alueella hänen vanhempiensa aikanaan hankkiman noin 100 hehtaarin maa-alueen
Olemmeko todella ykköskategoriassa, kun puhutaan kotimaan matkailusta ja kun puhutaan kv. Se ei tarkoita sitä, että vain me siitä hyötyisimme, vaan pitää nähdä kokonaisuus. Kuusamoon lennetään, mutta Kajaanin ei. Länsirinteillä on jo käytännössä löydetty ratkaisu, miten ne sovitetaan toiminnallisesti hyvin yhteen. Sotkamon kunnan ja metsäyhtymän osakkaiden yhteinen intressi on saada aikaan Länsirinteille matkailun kannalta paras mahdollinen lopputulos. Epäselvästä kaavamerkinnästä päätettiin valittaa hallinto-oikeuteen. Nyt valmisteltu vahvistusta vailla oleva kaavaehdotus lisää ainakin rakentamismahdollisuuksia länsikyljessä. Uudessa 1990-luvun alussa vahvistetussa yleiskaavassa mahdollistettiin nykyiset länsirinteet siten, että yläasemat sijoittuivat lähes puolitiehen vaaran rinteeseen. Asiakirjoista ei tästäkään muutoksesta selviä perusteluja tehdylle muutokselle eikä muutoksen esittäjää. Toinen kipukohta on rinteiden yläosassa oleva tasanne, jyrkänne ja luola. Ei sinne pelkkää rinnettä ja hissiä tehdä, Lauri Suutarinen sanoo. Kyseinen yleiskaava ei lisännyt rinnealueita. Kunnanvaltuusto hyväksyi jo länsirinteiden osalta Vuokatin yleiskaavan. Alue pitäisi saada niin houkuttelevaksi, että tänne tulisi investoijia, syntyisi ohjelmaja muita palveluja ja lisää kapasiteettia. Tehdyn valituksen jälkeen kaavoittaja selvitti Sotkamon kunnanvaltuustolle mitä muutetuilla vihreällä RM-kaavamerkinnöillä tarkoitetaan. Meidän mielestämme tässä olisi vain voittajia." Ilkka Suutarinen A Sitten kun se isompikin RM alue muuttui viimeisessä vaiheessa vihreäksi, asia alkoi kaivertaa.” Risto Pohjalainen HAVAINNEKUVA/WPS FINLAND. Käyttöaste Vuokatissa on ykköskategoriaa, mutta kokoluokka on siitä kaukana. Se tarkoittaisi heti 6–10 miljoonan euron investoinnin hissiin, lumetukseen, valaistukseen. Toimiva hiihtokeskus vaatii sekä rinteitä että majoitusta. – Onhan meilläkin matkailua. Kaavassa nykyisen laskettelurinteen ja vaaralle nousevat tien välinen alue on varattu lasketteluja rinnetoimintoihin sekä matkailurakentamiseen. Pitää siis kehittyä. – Kun käyttöastetta miettii, on siinä valtava mahdollisuus. Suutarisen ja Pohjalaisen ajatukset alueen rakentamisesta poikkeavat toisistaan lopulta melko vähän. – Ymmärrän jossain määrin Ristoa, jos asia on tullut heille yllätyksenä, eikä kaavan luonnosvaiheen jälkeisestä muutoksesta ole heidän kanssaan etukäteen keskusteltu. Uusi ala-asema palvelisi myös paremmin koko länsirinteisen aluetta. – Me tarvitsemme länsirinteen, että pystymme kehittymään. – Sitten kun se isompikin RM alue muuttui viimeisessä vaiheessa vihreäksi, asia alkoi kaivertaa. Sen myötä toiminta ja koko alue vähitellen hiipuvat. A Ei meidän tarkoitus ole syödä kenenkään rakennusoikeutta. Kasvu mahdollistaa koko Vuokatin ja Sotkamon eteenpäin viemisen. Meidän mielestämme tässä olisi vain voittajia. Pitäisi katsoa yhdessä, miten tätä viedään. Pohjalainen katsoo, että kaavamerkinnän muutoksen todelliset perusteet tulisi selvittää avoimesti. matkailusta. Jos tuotteet ja palvelut eivät ole kilpailukykyisiä, kilpailu hävitään. Hiihtokeskuksen ja sen kehittymisen merkitys koko alueen matkailulle on Katinkullan ja opiston ohella keskeinen. Tarkemmat rinnesuunnitelmat tehdään Lauri Suutarisen mukaan jos ja toivottavasti kun asiat etenevät. Yleiskaavassa 2000-luvun alussa Vuokatinvaaran länsikyljen suojelua purettiin ja matkailurakentaminen länsikylkeen mahdollistettiin. Tiistaina 16. Kaavoituksen pitkittyessä ja vaikeutuessa tilattu hissi sijoitettiin Tahkolle vuonna 1990. Rinneyhtiö oli tilannut paikalle jo täyspitkän neljänhengen tuolihissin. Lakimiehen tulkinnan mukaan vihreän RM-aluemerkinnän oikeusvaikutus on epäselvä ja vaikeuttaisi alueen jatkosuunnittelua. Jos halutaan kilpailla Rukan, Levin ja Ylläksen sarjassa, pitää kasvaa. Mikä siis mättää. Jos kävijämäärä ei nouse, kustannukset joka tapauksessa nousevat. Ilkka Suutarisen mukaan jyrkänne ja luola eivät heidänkään ajatuksissa jäisi laskettelurinteen alle. – Asian tärkeyden johdosta avoin julkinen keskustelu olisi välttämätöntä. – Emme ole jarruttamassa hänen yhtäkään rakennushanketta. Jos tuotteet ja palvelut eivät ole kilpailukykyisiä, kilpailu hävitään. Kasvu mahdollistaa koko Vuokatin ja Sotkamon eteenpäin viemisen. 6-paikkainen hissi nykyisellä paikalla ylös vedettynä lisäisi rinnekapasiteettia niukasti ja hissikapasiteettiakin vain 1200 henkilöä tunnissa. Ratkaisupäätös asiaan saadaan Pohjalaisen mukaan todennäköisesti 10 kuukauden sisällä. Maanomistaja Pohjalaisen mielestä nykyinen länsirinteiden hissi tulisi uusia 6-paikkaiseksi tuolihissiksi. Hiihtokeskusta pyörittävät Suutariset taas rakentaisivat uuden hissilinjan tulevien rinteiden yhteyteen. Kaava asetettiin nähtäville 30 päiväksi ja yhdeksi viikoksi, jona aikana kaavasta oli mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen. Uusi hissilinja ja uudet rinteet lisäisivät rinnekapasiteettiä paremmin – hissikapasiteettia 3600 henkilöä tunnissa eli kolminkertaisesti. – Tämän vuoksi metsäyhtymän osakkaat ovat panostaneet huolelliseen etukäteissuunnitteluun, Pohjalainen sanoo. Kaavamerkinnän väri johti valitukseen Ilkka Suutarinen: Tässä olisi vain voittajia Pekka Lassila Kajaani on maakunnan pääkaupunki. Kysymys kuuluu, missä kategoriassa me olemme. Kaavamuutos ikään kuin ujutettiin sinne ihan loppumetreillä. Kunnan puolelta hän olisi toivonut joiltain osin parempaa ohjattavuutta ja jämäkämpää kaavoituksen ja masterplanin läpivientiä. Maan omistavan metsäyhtymän edustaja Risto Pohjalainen valitti viime hetkellä epäselvästä kaavamerkinnästä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen voisi Pohjalaisen mielestä toimia asiassa aloitteen tekijänä. Hiihtokeskuksen ja sen kehittymisen merkitys koko alueen matkailulle on keskeinen. Tasannetta ei kunnan kaavoitustoimikunta halunnut lukita vain rakennuskäyttöön vielä yleiskaavavaiheessa. Urheiluopisto on hänen mukaansa Sotkamolle onnenpotku, samoin Hiukka ja kirkonkylän sijainti vesistöjen äärellä. Sotkamon kunnanvaltuusto hyväksyi Vuokatin yleiskaavan 26.11.2020. Se olisi ollut järkevämpi tie, Ilkka Suutarinen sanoo. Samalla se vaatii majoituskapasiteetin nousun. Suutarinen mainitsee esimerkkinä Katinkullan, joka on selkeästi ykköskategoriaa. maaliskuuta 2021 – SOTKAMO-LEHTI 7 ei oman kertomansa mukaan oltu yhteydessä. Länsikylki jäi yleiskaavassa edelleen pääsääntöisesti suojelluksi alueeksi. – 10 000 majoituspaikkaa puuttuu, Lauri Suutarinen kiteyttää. Ollaanko me oltu kaikissa näissä kaavoituskysymyksissä ajan tasalla. Suutarinen näkee, että hiihtokeskuksen kehittymisen varmistaminen olisi etu koko alueen kehittymiselle. Rinteiden yläosassa kaksi matkailurakentamiseen osoitettua pientä aluetta on kaavan valmistelun viime vaiheessa merkitty ensisijaisesti lasketteluja rinnealueiksi, mutta myös rakentamiseen viittaava merkintä on kaavaan jätetty. Nykyistä tai vaihtoehtoisesti uutta länsirinteiden hissilinjaa on nyt mahdollista jatkaa ylös saakka, koska aiemmin rinteen yläosan käyttöä rajoittanut suojelu on poistunut. Iso kysymys on hissilinja, jonka paikka ei edes sisälly valituksen kohteena olevaan kaavamerkintään. Vuokatin vaaran länsikylki oli kokonaan suojeltua aluetta vuoden 1986 yleiskaavassa, joka kuitenkin kaatui valituksiin ja näin ei tullut voimaan. Ilkka Suutarinen vähän ihmetteleekin valittamista tilanteessa, jossa yleiskaavassa on rakentamismahdollisuuksia enemmän kuin koskaan aiemmin. Ei meidän tarkoitus ole syödä kenenkään rakennusoikeutta. – Jos nämä sössitään, niin mikä on tulos. Pohjalainen kääntyi asiassa lakimiehen puoleen. Siellä on ely-keskus, maakuntaliitto, kaikki oppilaitokset, keskussairaala, prikaati ja lähialueella muun muassa kolme kaivosta, Ilkka Suutarinen pohjustaa keskustelua Vuokatin länsirinteiden yleiskaavasta. Rinnealue hisseineen Vuokattiin toteutui vuonna 1994. Asia on parhaillaan hallinto-oikeuden ratkaistavana
nimisiä JY (SKDL) maton vettä kuunsa viimeisiä sikin tavia tiensä sillä laisia pinoaletti x2 x2 KIN aluttakin x2 maagisia päissä KORPI verbi kunkumuntaa lair kemys teita 13.0 4. mustaherukka VOI ARVO VOI TA KK U nosta a kunta lakritpunoa Kani saareHyry Kari omeENOHarri valvoo säteilyä exehta korukiviä IEV IÄ siin Tenka(mus.) fiiliksiä “ “ laittoserbi labraIVISIÄ silotjakaa doksia EI OLE yksinlaulu liigassa Tarja-Tuul ikki Erkki tai . maaliskuuta 2021 Dou gsasMAAKOHDENTAA HÄIsekoittuBULEVARDI Pertti am”rasia” pääKELPO -oikeus syöalkuun Josip Broz x2 EXIT Linnan ede sRA FLA lahjokaadetpankki ensiSinclas -PEILI kokeilu ääneti noussut Arno -BANDY ääntä EMÄ vytmisia maaFEIKKI Ele kirHäiv y! tekox2 rannikkoLA AJ A Getz Ranta Magnus kuitu HETI valtio -viini Elg hohde “ sotilaan x2 koisfmolli nisäkäs Ness paeta Einari Kara poikia hyvin tulivuori kaven202 1 näVIPPI x2 tää tenho Lintulassa x2 futaa . väline x2 tuma 24 .1 2. luonnonvarainen Ihanaa päivää ratkojat! arvoisat Jorma Kemppainen 2021 VOI “ maton monella allasitsoja -BANDY nen x2 tuimia ODKA Anna euro! tyyppi esimiehiä ei törsää OHE SSA sa taa kylä. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 16
Miten ja milloin tästä lähdetään. Tarina jatkuu 19.3.2021. Milloin taas yhdessä olemme. Hän kävi Nurmeksessa tenttimässä aine kerrallaan keskikoulun oppimäärän, sai melko hyvän todistuksen ja palasi joulun aikaan kotiinsa. Hän ei uskaltanut lähteä köyhään kotiinsa moisen paperin kanssa vaan suunnitteli etsivänsä työpaikkaa. Mitä silloin yhdessä tehdään. Kesä ti 18.5. Kun vuokrasin opettajalle luontaisetuna kuuluvat pellot naapurille, sain käyttööni heiltä polkupyörän, jolla pääsin 18 kilometrin päässä olevaan kirkonkylään, ja sieltä löytyi uusia tyttöjä. Suoekosysteemin tärkeitä hajottajia ovat sienet, bakteerit ja erilaiset mikrobit. Suomi on erityisen monien suotyyppien maa. Säännöt olivat sellaiset, että kaikkea sitä mikä uhrattiin toisen triumfiraatin jäsenen puolesta, ei koskaan tarvinnut maksaa takaisin. Suokasvien kasvualusta on niin kosteudeltaan kuin ravinnetasoltaan hyvin rikas ja se on merkinnyt kuivaan maaperään sopeutuvia kasveja ja toisaalta hyvin vetisissä paikoissa viihtyviä kasveja. Ketään ei enää koskettaa saa. maaliskuuta 2021 – SOTKAMO-LEHTI 9 ilmestyy 5 kertaa vuonna 2021. Silloin elettiin lankapuhelinten aikaa eikä Elma tiennyt hänen puhelinnumeroaan enkä minäkään ollut sitä kysynyt. Työporukka olisi tärkeä nytkin. Uutiset siitä aina toitottaa. Olen vain ihmetellyt niitä poimiessa, että onpa väliin oikein isoja ja taas sitten lähes nuppineulanpään kokoisia. Ensilumille ti 24.8. Olen myös miettinyt miten tarinamme olisi jatkunut, jos olisimme vielä uudestaan tavanneet. Toki mukana on myös tuttuja kuten vaikkapa karpalo. Hän oli varmaan kymmenisen vuotta minua vanhempi, ja en tiedä oliko hän yhtä rakastunut minuun kuin minä häneen. Rikkinen esittelee eri suotyyppien rakenteen maaperän ja kasvilajiston mukaan. Se on mainio opas niin lyhyille kuin pidemmillekin vaelluksille. Miten täällä jokainen elää saa. lähti, oli lohduttaja lähellä, nimittäin Elma, ja seurustelin hänen kanssaan muutaman kuukauden. Se mullisti myös maailman. 165 s. Pelko ainainen kulkee mukana. Sirpa Väisänen Vaikea aika. ti 1.6. Työtä tehdään kotona yksin. Tuulessa kiertyneet kelot ovat uhmanneet aikaa ja ovat yksilöitä. Ehkä suuri ikäero olisi estänyt suhteemme päätymisen avioliittoon. Pääsiäinen ti 16.3. Näin jouduin maksumieheksi (n.6000 7000 euroa). Emme voi enää matkustaa. oli ottanut koulun käynnin löysin rantein saaden todistukseensa kolme nelosta. Ne poikkeavat toisistaan paljon niin maisemallisesti kuin kasvilajistollisesti antaen näin rikkaan kokonaisilmeen luontoon. Suot ovat metsien ohella osa pohjoisen havumetsävyöhykettä, joka saartaa arktista aluetta laajasti. Maksoin kaikki Viljo S:n kulut, ruuan, tenttimaksut ja edestakaiset matkat Nurmekseen. ke 8.12. Se alkaa lopulta mieltä rassata. Summa oli melkoinen rahamäärä. Enpä tiennyt, että niitä on kahta lajia: isokarpalo ja pikkukarpalo, jotka ovat eri lajikkeita. Olin täysin surun murtama. Joukolla omainen hautaan saattaa. Juhlat kun voisi isosti viettää. Kun Viljo S. Kun kosketan harmaata pintaa, tunnen tuulen vuosisataisen voiman ja sitkeyden. Sotkamon ja Vuokatin matkailulehti jo vuodesta 1995 Tavoita matkailijat vuonna 2021! VuokattiNews jaetaan Sotkamo-lehden, Kuhmolaisen ja Ylä-Kainuu-lehden tilaajille Yli 60 jakelupisteessä Sotkamossa, Vuokatissa ja Kajaanissa Oulun, Kajaanin ja Iisalmen matkailuneuvonnoissa sekä Etelä-Pohjanmaan matkailussa Ota yhteyttä myyjääsi! Miia Väisänen p. Jälkeenpäin olen ajatellut että hän oli tärkeässä tehtävässä Helsingissä, koska siihen aikaan vain harva ja tärkeä henkilö voi saada palkallista virkavapautta. Milloin taas pääsemme perille. Päässä alkaa kovasti keittää. Pettymys Lähdin joululomalle kotiin ja kun palasin, voi kauhistus! Rosa oli lähtenyt pois. Tiistaina 16. Jouko Rikkinen: Suot Suomen luonnossa. Ihmiset aivan sekaisin päästään. Koskaan hän ei tarjoutunut maksamaan tätä summaa takaisin enkä minä sitä koskaan vaatinut. Pidän suomaisemasta, koska se on niin pelkistetty kuva ihmisen mielestä. Kuivat mättäät, vetiset painanteet sekä yhdistävät välipinnat ovat tyypillisiä kaikille suotyypeillä erilaisissa variaatioissa. Asuimme molemmat koululla ja opetin häntä kaikissa niissä aineissa, joiden kanssa hänellä oli vaikeuksia. Joululoman aikana Rosa oli lähtenyt TAISTO TARINOI Sotkamolainen Taisto Partanen muistelee nuoruuttaan. VuokattiNews-näköislehti osoitteessa www.sotkamolehti.fi Jouduin maksamaan ”viulut” Ystäväni Viljo S. Risto Kormilainen Monipuolinen esittely Euroopan upeimmista soista KIRJA Nyt kansa kärsii halipulaa. Olen osa laaja suokokonaisuutta. Rikkisen teos on pienoinen aarreaitta kaikille soiden rakastajille. Ilmestyy Teema Aineisto ti 30.3. Soiden kasvilajisto on yllättävän rikas ja monimuotoinen. Otava 2021. Olimme valalla vannoen luvanneet panna jopa henkemme alttiiksi omaisuudesta ja rahasta puhumattakaan. Aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta tavataan isokarpaloa, kun taas pikkukarpalo on yleisempi PohjoisSuomessa kuin maan eteläisissä osissa. Pikku pöpö sen estää vaan. Hauskanpito kiellettyä ja vaikeaa. Soita Suomesta löytyy aivan eteläisimmästä osasta Enontekiön suurtuntureille saakka. Toisen luo. Rosa oli ollut puolen vuoden palkallisella virkavapaalla käydäkseen kotipaikkakunnallaan ja virkavapauden päättyessä ennen joulua oli matkustanut takaisin Helsinkiin. Joulu/Talvi ti 23.11. Maallikolle kasvisto on perin vierasta, mutta tämän teoksen erinomaisen värikuvituksen kautta tunnistus luontuu hyvin. Ruudun läpi omainen nähdään. 050 438 0786 | miia.vaisanen@slpmedia.fi Aineistot ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Pääsiäinen -numeron aineistopäivä on TIISTAI 16.3. Rikkinen painottaa, että usein kuollutta kasviainesta kertyy vuosittain enemmän kuin sitä ehtii hajota ja näin ylimääräinen varastoituu suon turvekerrokseen. Soiden luokittelu perustuu pitkälti kasvilajistoon ja siksi Rikkinen esittelee monipuolisesti, mutta lyhyesti soiden kasvilajistoa. Monissa suotyypeissä on paljon samankaltaisuuksia ja täytyy olla joskus aikamoinen asiantuntija voidakseen tarkasti määritellä, mistä suotyypistä on loppujen lopuksi kysymys. Suo ei ole pinnanmuodostukseltaan koskaan tyystin tasainen, vaan se on erilaisten pienmuotojen kirjoma. Tartunnan pelko erossa pitää. Pyysin hänet mukaani Rautavaaralle, jonne hän saapuikin syksyllä. Rikkinen esittelee kunkin suotyypin ominaispiirteitä ja tyypillisiä kasveja. Nyt moni-ilmeisiin suotyyppeihin voi sukeltautua kasvitieteen professori Jouko Rikkisen helppotajuisen teoksen Suot Suomen luonnossa mukana. Sille ei mahdeta enää mitään. ti 7.9. Tuskinpa moni hilloja suolla poimiessaan tulee ajatelleeksi, että liikkuu Euroopan hienoimmissa suomaisemissa. Soiden perusjako on selkeä: korvet, rämeet, nevat, letot ja lettorämeet, luhdat, keidassuot, aapasuot ja palsasuot sekä rinnesuot ja tunturisuot. Yksin saamme aikaamme viettää
Sari Karjalaiselle kimmokkeen harrastukseen antoi hänen mummunsa kainuulaisittain erilainen sukunimi, Lesonen. Nyttemmin Sari Karjalainen on perehtynyt muihinkin vienankarjalaisiin sukuihin. Sukututkimuksessa kiehtoo harrastukseen kuuluva löytämisen riemu. – Kansallisarkisto digitoi uutta aineistoa koko ajan, ja sieltä löytyy uutta omaankin sukuun liittyvää, kertoo puolestaan Sari Karjalainen, joka on tehnyt sukututkimusta 25 vuotta. Hän myös opettaa sukututkimuskursseilla. Vaikka Kainuussakaan lähisukulaisia ei ole naitu, suvut ovat kietoutuneet yhteen. Karjalainen varoittaa, etteivät etnisen perimän tulokset ole tarkkoja, koska amerikkalaisissa testifirmoissa ei ole Suomen MuinaisDNA-tutkimuksen tuloksia, joihin omaa perimäänsä voisi verrata. maaliskuuta 2021 Marjatta Kurvinen Jaana Lukkarin sukututkimusharrastuksen huipennus oli, kun hän sai selville, etteivät Sotkamon Lukkarit olekaan tulleet Savosta. Meni kymmenen vuotta, kunnes osin venäläisistä lähteistä selvisi, että Lesoset ovat tulleet Kainuuseen Vienan Karjalan Venehjärveltä, jossa Lesosia asuu edelleen. He eivät siten ole sukua Savon Lukkarisille, kuten oli luultu ja yhteinen sukuseurakin perustettu. – Kun jonkun asian onnistuu selvittämään, tulee voittajafiilis. Perikainuulaiset suvut ovat yleensä tulleet Kainuuseen Savosta 1500-luvulta lähtien. Testejä on erilaisia. JAANA LUKKARIN ALBUMI Geneettisten testien aika ei ole heti Sukututkija Sari Karjalainen painottaa, että kaiken perusta on perinteinen sukututkimus, jota ilman ei geenitesteillä tee mitään. Hän auttaa muita sukututkijoita ja on hiljattain lupautunut tekemään Kuhmon Pulkkisille sukukirjaa. Sotkamon Lukkarit eivät olekaan Savosta, kuten oli luultu Lukkarien sukukirjan Jaana Lukkari sai valmiiksi jo ennen Kainuulaiset suvut Facebook-ryhmän perustamista. Perikainuulaiset sukua toisilleen monta kautta. Heti harrastuksensa alkuvuosina hän kokosi Lukkarien sukukirjan. Jaana Lukkari aloitti sukututkimuksen 15 vuotta sitten. Esimerkiksi geeniserkkututkimuksella saa selville sekä isän että äidin puolelta tulevat serkkuudet eli samojen kantavanhempien/vanhemman jälkeläisiä. Sukututkimus lähtee usein liikkeelle uteliaisuudesta omaa verenperimäänsä kohtaan. Siellä oppii löytämään hajallaan olevaa tietoa ja tietää, mistä mitäkin löytää, neuvoo Jaana Lukkari. Sukututkimus on helpottunut viime vuosina, sillä kaikki materiaali on verkossa eikä tarvitse istua arkistoissa, mutta hajallaan tieto on edelleen. Voi löytyä tieto, että esimerkiksi jotain esivanhempaa on sakotettu metsän luvattomasta kaatamisesta. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 16. Tämä helpottaa sukututkimusta verrattuna Länsi-Suomeen, jossa lisänimeksi otettiin yleensä talon nimi, joka vaihtui kun taloa muutettiin. Nyt hän on tutkinut varsin perinpohjaisesti omat esivanhempansa, mutta jatkaa sukututkimusta käytännössä päivittäin. Hänen juurensa olivat Isossakyrössä. Vaikein osa geenitesteissä on tulosten tulkinta. Geenitutkimuksilla voi tukea perinteisin menetelmin saatuja tietoja, esimerkiksi etsiä suvun vaiheita, varmentaa keskinäisiä sukulaisuussuhteita tai löytää tietoa lehtolapsen isästä. Samalla saa tietoa siitä, millaista esivanhempien elämä on ollut, kertoo Jaana Lukkari. Viimeistään geenitestiä tehdessään kannattaa alkaa rakentaa arkistolähteistä myös sukupuutaan. Jaana Lukkari arvioi, että jos on perikainuulaisesta suvusta, on 90-prosenttisella varmuudella sukua muille perikainuulaisille suvuille – usein montakin kautta. Nykyisin tehdään niin sanottuja serkkutestejä, DNA-testejä, jotka etsivät yhteistä perimää kaikkien muiden testin tehneiden joukosta. Jo alun perin oli yleensä käytössä sukunimet, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Karjalainen on perehtynyt geneettiseen sukututkimukseen vuodesta 2007 lähtien ja sanoo, että tulosten tulkinnassa menee hyvin helposti metsään.. Kun perikainuulainen tekee testin, testi voi ilmoittaa hänelle serkuksi aivan uppo-oudon henkilön vain siksi, että he ovat saaneet monta kautta samaa perimää. Hänellä on laaja tietokanta kainuulaisista suvuista. Sama testi antaa myös etnisen perimän. Löytää valmista materiaalia tai jopa sukukirjan omasta suvustaan. Ennen geenitestiä kannattaa miettiä, haluaako selvittää isälinjaa, äitilinjaa vaiko molempien vanhempien takaa tulevaa sukulaisuutta. Sotkamon Lukkarit ovat Sotkamon ensimmäisen kirkkoherran jälkeläisiä. Myös netin erilaisten ryhmien kautta voi saada neuvoja pitemmälle ehtineiltä sukututkijoilta. Helpoiten sukututkimuksen alkuun pääsee sukututkimuskurssilla
ja 26.4. 050 325 5209, riikka.pursiainen@evl.fi. klo 18 vigilia su 21.3. Naisrunoilijoiden virsiä ja taustoja. ja ma 19.4. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Sunnuntain klo 11 ja tiistain klo 18 suorat striimitilaisuudet katsottavissa YouTube Saalem Sotkamo -kanavalla. Veden voima näkyy konkreettisesti, kun huhtikuussa tehdään retki Katerman voimalaitokselle. Sotkamosta hallitukseen kuuluvat Kirsti Sallinen, Pirkko Kupiainen ja Ira Määränen. klo 18 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. Laula mukana! Livelähetys seurakunnan facebooksivulla. 28.2.2021 Sotkamo Olen kulkenut pitkän matkan ja minua uuvuttaa. Laboratoriotutkimukset arkisin lähetteellä tai ilman! MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 21.3., la 3.4., su 18.4. Juha Käkelä LT, yleislääkäri, psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva, to 18.3., ma 22.3., ma 5.4. Samuli Kemppainen Kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri ti 6.4. AITOA ASIAKASPALVELUA LÄHELLÄSI! Jos kaipaat yrityksellesi asiantuntevaa, joustavaa ja helposti tavoitettavaa työterveyshuoltoa – meiltä tämän löydät. Vanhan KAKS:n tiloissa jatkaa vielä pääosa erikoissairaanhoidon poliklinikoista. (Virkatodistukset tilataan Kuopion aluekeskusrekisteristä, p. Yhteinen yhdistys aloitti ensimmäisen kokonaisen toimintavuotensa Kainuun uuden sairaalan kolmas rakennusosa on otettu käyttöön. Yhdistys osallistuu lisäksi Kuhmon Taiteiden yöhön. Tällä hetkellä samaa ajoväylää käyttää myös koronatestaus-asema, joten alueella liikkuvia pyydetään erityiseen varovaisuuteen. 040 484 8225). 050 431 5778, ulla. klo 10 liturgia Jarno Hiltunen Yhdistyksen uusi hallitus kokoontui Juminkeossa viime torstaina. Kirkkoherranvirasto: p. Sen teema on Rakas kirja tai ei niin rakas kirja. Kovalainen s. Ilmoittautuminen tekstiviestillä (Antti Lankinen p. klo 18-20, Helluntaiseurakunta (Makkosentie 51) toiminnallinen ilta alakoululaisille MINI King´s Action. ja ke 16.6. p. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat vain puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Muuttotoimet saatiin päätökseen viime viikon aikana, ja kaikki yksiköt ovat aloittaneet toimintansa uusissa tiloissa. Myös ilman lähetettä. 050 068 1443, erkki.tuovinen@evl. Yhdistyksen tiedotteen mukaan keväällä onkin rutkasti aktiivista toimintaa. kuusisto@evl.fi tai Riikka Pursiainen p. Lukupäivä järjestetään lokakuussa. 11), Jorma Sutinen. Imke Höfling Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, liikuntatieteiden maisteri torstaisin 18.3. Teema inspiroi myös kainuulaista yhdistystä. Kuluvan vuoden teemana Kalevalaisten Naisten liitolla on Metsän henki, veden voima. Lisäksi kuhmolaisia ovat hallituksen jäsenet Anita Komulainen, Saara Kähkönen ja Alli Lipsonen sekä sihteeri Hilkka Komulainen. Tuija Valtanen, j. Helluntaisrk/nuorisotyö pe 19.3. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Niinivaara, Lukkari-Syrjäniemi, mukana naiskuoro. Satamakadun vanhassa pääterveysaseman kiinteistössä jatkaa vielä Kajaanin terveyskeskussairaalan akuuttiyksikkö, neuvola, hammashoitola sekä hoiva-osasto. Huomioimme koronarajoitukset. Yhteydenotot Ulla Kuusisto p. Kahvia/teetä tarjolla klo 18.30 alkaen. Kainuun sote pyytää asiakkaita an tarkastamaan sijainti kutsukirjeestä. Keskussairaalan aluekartta ja yhteystiedot löytyvät Kainuun soten verkkosivuilta. Aiheena Kirje kolossalaisille. työtä tai matkustusta varten. klo 11 Jumalanpalvelus. Askartelua, draamaa, videoja musacorner, iltapalaa. klo 18 Esirukouksen ilta; p. Jenni Tahkola Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri ma 29.3. Aiheena Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille. Meiltä nyt oireettoman henkilön koronatestit ja todistukset esim. Anita Hiltunen Röntgenlääkäri ti 23.3. ja su 2.5. Liisa Niskanen Mus. Kalevalaisten Naisten yhdistyksellä on omat Facebook-sivut, jossa se ilmoittelee toiminnastaan. Ortopediset potilaat. Ti 16.3. Kahvia/teetä tarjolla klo 18.30 alkaen. Marko Karppinen Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri tiistaisin 16.3., 23.3. Vuokatinranta: Ke 17.3. Su 21.3. Seurakunnan kotiosoite Internetissä. Yleinen seurakuntatyö: Ke 17.3. Eija Ahoniemi Fysiatrian erikoislääkäri ke 28.4. Luennoitsijana Jari Nordman. Musiikkityö: Pe 19.3. Taloustoimisto: Erkki Tuovinen p. Varapuheenjohtaja Marja-Stiina Suihkon mukaan nimen muutoksesta keskustellaan. klo 17-18.30 Kokkikerho alakouluikäisille. Tuomo Korhonen Käsikirurgian erikoislääkäri to 25.3. Heinäkuussa yhdistyksen jäsenet osallistuvat Eino Leinon runopäivätapahtumaan ja elokuussa on jälleen vuorossa retki veden äärelle. Toimintapisteitä, iltapalaa ym. SEURAKUNNAT Kastetut: Siiri-Lilja Alexa Moilanen, Eemeli Aleksanteri Väisänen, Anni Maria Zitting, Nemo Paavo Juntunen, Louna Helmi Aliina Pulkkinen Kuolleet: Martta Annikki Laatikainen 90 v. Kajaanin ortodoksinen seurakunta Sotkamon ortodoksinen kirkko la 20.3. Aiheena ”Kaksi todistajaa” (Ilm. 050 368 3778). Ke 24.3. Messuun voi osallistua myös striimin kautta seurakunnan facebook-sivulla (www.facebook.com/sotkamonseurakunta). 24.10.1930 Sotkamo k. Kuhmosta yhdistyksen puheenjohtajana toimii Sirpa Nieminen, varapuheenjohtajana Marja-Stiina Suihko ja jäsensihteerinä Tarja Kyllönen. klo 18 Sana ja ehtoollinen Vuokatin kirkossa. Pe 19.3. KAKS:n entiseen päivystysrakennukseen ovat muuttaneet sekä lasten ja nuorten psykiatrian poliklinikat ja osastot, kehitysvammapoliklinikka ja -osasto sekä Kainuun soten ensihoito. ja 25.3. Mika Komulainen To 18.3. Mirka Virtanen&co Seuraa tiedotteita internettija Facebooksivuilla: Sotkamon Helluntaiseurakunta. Kidekuja 2, 3. Lämmin kiitos osanotosta. klo 14 Virsihetki naisrunoilijoiden virsien äärellä. Myös ”Naisten” jättäminen pois nimestä on esillä, sillä yhdistyksessä toimii myös miehiä. Kaivaten Hannu Sari, Jukka ja Matti Eeva ja lapset sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Luennoitsijana Jussi Seppälä. Ma 22.3. Asiakaskäynti poliklinikoille on uuden sairaalan päärakennuksen ja E-rakennuksen välistä. Katsottavissa kahden viikon ajan (www.facebook.com/sotkamonseurakunta/videos). Henri Lempinen Yleislääkäri maanantaisin 29.3., 12.4. Ilmoittautuminen tekstiviestillä (Antti Lankinen p. 040 086 1700, sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi. maaliskuuta 2021 – SOTKAMO-LEHTI 11 Rakkaamme Martta Annikki LAATIKAINEN o.s. 044 710 1569, merja.heikkinen@evl.fi. To 18.3. klo 11 Päiväpiiri. 050 368 3778). Rukoushuoneella voi olla paikalla ihmisiä 20 (yläsali)+20 (alasali). Su 21.3. Sairaalan kolmas osa käytössä Kuhmon ja Sotkamon Kalevalaiset naiset löivät hynttyyt yhteen viime vuonna. Vain kirurgiset asiakkaat. Meiltä myös laadukkaat yksityiset yleisja erikoislääkäripalvelut, laboratorioja kuvantamispalvelut sekä ensiapukoulutukset niin yksityisille kuin yrityksillekin. ENMG-tutkimukset lääkärin lähetteellä. klo 18-20 Mini King´s Action alakouluikäisille. Tiistaina 16. Lisäksi yhdistys vierailee Lentiirassa, jossa on teemana Luonto hoitaa. krs, 88610 VUOKATTI Ajanvaraus 08 6521 533 | ma-to klo 8-16, pe 8-14 medika.fi | 24/7 Palvelemme myös etänä – puhelinajanvaraus. Vaikka toiminta onkin yhteistä, säilyy yhdistyksen nimi ainakin toistaiseksi Kuhmon Kalevalaiset Naiset ry:nä. klo 19 Raamattuluento. Jaakko ja Kirsi-Marja Sopanen, j. Kansainvälinen kansallispukunäytös järjestetään syyskuussa. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot toimivat puhelimen ja sähköpostin välityksellä maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaverit torstaisin. fi; Merja Heikkinen, p. ja 30.3. Römppäviikon lastentapahtuma kutsuu marraskuussa ja hämäränhyssy joulukuussa. Tällä kertaa kohteena on Syväjärvi. klo 19 Raamattuluento. Ultraäänitutkimukset myös ilman lähetettä. Kiitos Nurmelan hoitajille Martan hyvästä hoidosta. Viimeisetkin poliklinikkatoiminnot, osastot sekä apuvälinekeskus ja muut tukipalvelut muuttavat uuteen sairaalaan syksyllä 2021, jonka jälkeen alkaa vanhojen sairaalarakennusten purku. Se valmistui tammikuun lopussa. Moniammatillinen ja kokenut tiimimme palvelee sinua Snowpoliksella, Vuokatissa. Talvisen taivaan tuulet, minut mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne missä väsynyt levätä saa
Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSTILAUKSET p. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. 050 438 0786. maaliskuuta 2021 12 Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. 08 666 2223 ma–pe 9–17, la 9–14 kukkakauppa.ahkeraliisa@gmail.com Kokemusta & Kalustoa! Puh. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. (08) 6660 135 Parturi-kampaamot Sähköistykset Työsuoritukset OLISIKO TÄSSÄ PAIKKASI. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi . 08 666 0225 050 438 0786 Autotarvikkeet Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 riikka.kemppainen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Rakennuspalvelut Hammaslääkärit Hautauspalvelut Fysioterapiat ja hierojat Parturi-kampaamo HELENA P. ymien myyn. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 16. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. sopimukset. eiden myyn. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. 050 438 0786 Tilitoimistopalvelut Rätinki Kainuu Oy p.040 593 7675 pauliina.raisanen@ratinki.fi www.ratinki.fi YRITYKSESI KOKOINEN TILITOIMISTO P. Miia | 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. Ota yhteyttä! Varaa oma mainospaikkasi p. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. KOKEILE NIIN USKOT. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. ma-pe 8.00-16.30 Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. Miina | 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. www.porho.. www.kajaaninjateauto. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin KELA:n KUNTOUTUS Vaativa lääkinnällinen kuntoutus lapset – nuoret – aikuiset Seija Närhi Fysioterapeutti, Ndtja Bobath Fysioterapeutti, Ratkaisukeskeinen Neuropsykiatrinen valmentaja www.fysioterapiaseijanarhi.fi p. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. Kaisa Laajakaista -lii. Soita ! Kukkakaupat P. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. (alv 24 %). 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. . – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. toimisto@sotkamonmurske.fi www.sotkamonmurske.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. en näy. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. 0400 681 435 J. ölasien vaihdot ja muut huollot. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. Huotari p. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. 040 152 6791 KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET Muut lakiasiainpalvelut Kiinteistö Tolonen, LKV 0400 689 257 Kauppakirjat, arviot, kaupan vahvistukset, ym. 0400 682 637 SOS HINAUKSET KAINUUSSA: Metsien kuntovalmentajat palveluksessasi metsatkuntoon.fi | 029 7030 0110 Puukauppa Metsäkiinteistövälitys Metsänhoito Metsän omistusjärjestelyt Pihapuunkaadot Metsäteiden rakentaminen Mainostoimistopalvelut Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 050 386 4900 . www.kajaaninjateauto. oitu lämpöpumppuasentaja P. 0440 192 804 MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA! CORONARIA.FI Coronaria Sotkamon Kuntoutus Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo p. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min
Draama. Metsästäjät, kalastajat ja retkeilijät entistä lainkuuliaisempia Erävalvontaa lisättiin luonnonsuojelualueilla, sillä myös retkeilyn suosio kasvoi poikkeuksellisena vuonna. Arizonassa Meksikon rajalla asuvasta karjatilallisesta Jim Hansonista, joka päätyy suojelemaan kartellia pakenevaa 11-vuotiasta meksikolaispoikaa Miguelia. Lisääntyviä luvattomia ilmiöitä ovat niin sanottu syvänlumenkelkkailu reittien ja urien ulkopuolella sekä marjastus tai sienestys luvattomasti mönkijällä syksyisin. klo 13.45, 18. klo 9-16. Dokumentti paljastaa peliurasta ja sen taustoista asioita, joita ei ole kerrottu aiemmin. Tervetuloa keskustelemaan Hyvän Mielen Kulmalle. 046 921 7771 päivystys 050 549 0666 www.hiukka.com RAKENNUSJA SIIVOUSTYÖT Antti Kela p. Kalastus lisääntyi valtion alueilla viidenneksen. Rikkeiden osuus tarkastuksista laski 6,3 prosenttiin. Tunturin tarina, 20.3. Karalahti (K12), 20.3. Samalla rikkeiden osuus laski. The Marksman (K16), 20.3. klo 16. Raya ja viimeinen lohikäärme (K7), 19.3. Luvut selviävät viime viikolla julkaistusta erävalvontaraportista, joka kuvaa eränkäynnin luvallisuutta ja laillisuutta valtion alueilla. Erävalvonta teki yli 8 700 tarkastusta, joista 6,6 prosentissa paljastui erilaisia rikkeitä. klo 12. Rikkeiden osuus tarkastuksista laski 6,3 prosenttiin. Vapaa pääsy. Roald Dahlin kirjaan perustuva elokuva kertoo orpopojasta ja tämän isoäidistä, jotka joutuvat tekemisiin noitien kanssa. klo 10–12. Ennakkoesitykset!. Noin joka kymmenes kalastaja oli liikkeellä ilman kalastonhoitomaksua tai kalastuslupaa tai syyllistyi muihin rikkeisiin, kuten pyydysten puutteellisiin merkintöihin. Animaatioseikkailu. asti ma-pe klo 10-16, la klo 10-15. klo 20. 050 549 0666 Työvoima Putki Työsuoritukset Varaa oma mainospaikkasi p. Osa oli liikkeellä ilman lupaa tai syyllistyi muihin rikkeisiin, kuten lyijyhaulien käyttöön vesilinnustuksessa. Erävalvontaa lisättiin luonnonsuojelualueilla, sillä myös retkeilyn suosio kasvoi poikkeuksellisena vuonna. 050 438 0786 OLISIKO TÄSSÄ PAIKKASI. Minun runoni, Turinatupa, Akkoniementie 9, 17.3. Turinaryhmä/pelit, Turinatupa, Akkoniementie 9, 16.3. Toven taiteelliset unelmat liittyvät maalauksiin, mutta yhtäkkiä sivuprojektina alkaneet työt alkavat elää omaa elämää. klo 12.45, 21.3. Yli 27 prosenttia tarkastetuista henkilöistä oli liikkeellä ajokillaan ilman maanomistajan lupaa tai syyllistyi muihin rikkeisiin. 050 438 0786 050 438 0786 Kaikki putkityöt meiltä! etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi Myyntijohtaja Hannu Kiviranta 040 501 7525 Kvv/ lv /Teollisuus Työnjohtaja Jari Piirainen 050 463 9263 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Sotkamo – Kajaani huoltopäivystys arkisin 7 – 15.30 TAPAHTUMAT SOTKAMO Avoin Olohuone, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 19.3. Anne Hathaway, Octavia Spencer, Fantasia, komedia, seikkailu. Lauletaan yhdessä/ Laulattaa Olli Pautola, Turinatupa, Akkoniementie 9, 18.3. Dokumentti vie katsojat läpi Lapin erämaiden, aina Pohjoiselle jäämerelle asti, missä tunturit laskeutuvat meren syleilyyn. Metsästäjien asiat olivat jälleen verrattain hyvässä kunnossa: 96,7 prosenttia metsästäjistä selvisi puhtain paperein. klo 14–15. Kuka pelkää noitia (K12), 19.3. Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli. Puhuttu suomeksi. Kolme tapahtui laillisen karhunpyynnin yhteydessä, ja yksi tapaus liittyi ahman laittomaan tappamiseen. Tove kamppailee tunteidensa kanssa ja ura saa yllättävän käänteen. klo 20, 21.3. Aiheana ”Selviytyminen”. Ainoastaan maastoliikenteessä paljastuneet rikkeet jatkoivat kasvuaan. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. klo 12–13. Tiistaina 16. klo 9.30– 11. klo 16. Menoinfo Stkamo-lehti Metsähallitus kertoo tiedotteessaan, että erävalvonnan vuosi 2020 oli vilkas. 31.12. PEKKA LASSILA/ARKISTO. klo 10–12. klo 16, 21.3. Rehellinen kertomus kovapäisestä suomalaisesta selviytyjästä ja kiekkoilijasta. klo 18. URHEILU JA LIIKUNTA SOTKAMO Vuokatti Hiihto Special. klo 14.30. Tyypillisin luonnonsuojelurike oli alueen järjestyssääntöjen rikkominen: retkeilijät tekivät nuotioita luvattomille paikoille tai liikkuivat rajoitusalueilla. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. NÄYTTELYT SOTKAMO Johanneksenkulma, Kainuuntie 18. Tove (K12), 19.3. Suomeksi ja englanniksi puhutut versiot. Metsästyksen, kalastuksen ja retkeilyn suosio kasvoi selvästi, mutta rikkeiden määrä laski yli kolmen prosenttiyksikön verran. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. Sokos Hotel Vuokatti, la 20.3. ELOKUVAT SOTKAMO Flummelit (K7), 20.3. klo 9–11. Kalastajille viime vuosi oli hyvä, tiedotteessa todetaan. Liam Neesonin tähdittämä toimintatrilleri. Erätarkastajien kautta tutkintaan eteni neljä suurpetoihin liittyvää törkeää metsästysrikosta. Eläimet, kuten karhu, kärppä, riekko ja tunturipöllö saavat näkyvän roolin. klo 18, 20.3. Yksinäisen soturin Rayan tulee etsiä myyttinen viimeinen lohikäärme, joka pystyy yhdistämään hajonneen maan ja jakautuneen kansan. maaliskuuta 2021 – SOTKAMO-LEHTI 13 KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com PUTKITYÖT Jouko Huusko p. Ohjattu liikunta, Asema 13, Nuorisotila, asema 13, Keskuskatu 13, 19.3. Suurpetojen lailliseen pyyntiin sekä epäiltyyn laittomaan tappamiseen ja häirintään liittyviä tarkastuksia tehtiin 414 kappaletta (edellisvuonna 301 kpl). Ulkonäöltä donitseja muistuttavat flummelit Op ja Ed eksyvät nykypäiväm suurkaupunkiin ja koittavat pelastaa lajinsa sukupuutolta! Koko perheen animaatio. Hyvän Mielen keskiviikko, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 17.3
Jälkeeni jäi siisti latu. Etenin selvästi nopeammin kuin tavallisilla lumikengillä. Ulos pääsemme harjoittelemaan toivon mukaan huhtikuun 20. Asuin seudulla, missä oli kyllä koneella tehtyjä, jopa todella hyvin hoidettuja hiihtolatuja, mutta kunnon laduille päästäkseen oli ensin ajettava muutama kilometri autolla. Laskin alamäkeen umpihangessa. U10 -joukkueen tie vei Kajaaniin, mistä kotiin tuomisina olivat komeat voitot Vuokatti Team Sportin U10 joukkueelle Suomussalmen ja Kajaanin joukkueista. päivän tietämillä, Komulainen sanoo. – Meille on tänä talvena tullut rasitusperäisiä vammoja, joten valmennus saa katsoa peiliin. Perinteiset lumikengät ovat minulle tuttuja noin kymmenen vuoden ajalta. Silti liukulumikenkäily on perinteisen lumikenkäilyn tapaan fyysinen laji. Vaikka liukulumikenkä näyttää sukselta, se ei ole suksi. Metsäsuksia lyhyempinä niillä oli helppo löytää sopiva jalansija epätasaisessa maastossa ja ojien ylityksissä. Vaihtoehto metsäsukselle Eteneminen liukulumikengillä on kuin laahaavaa kävelyä. Pysähdyin ja nousin rinnettä takaisin ylös. Liukulumikengät ovat houkuttava vaihtoehto perinteiselle lumikengälle. Olin hiessä. Töitä on vielä tehtävänä monella miehellä. Jälki hangella muistuttaa latua eikä dinosauruksen askelia. Liukulumikengät ovat myös hyvä vaihtoehto perinteisille metsäsuksille. Jokaiselle joukkueelle saldona oli voitto ja tappio. Kovalla lumella luisti, irtolumella ei. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja maassa keskimäärin puolen metrin lumikinos. Meille tämä oli tärkeä tasonmittaus: näimme, miten hyvin pitää pelata pärjätäksemme Vedolle. Etenkin syyspuolella harjoittelimme välillä pikkuisen liian kovaa, Komulainen tuumii. Jymy jäi Vedon jalkoihin: ’’Töitä on tehtävänä monella miehellä” Pekka Lassila Heti alkuun on sanottava, että liukulumikengät eivät ole sukset. Se jäänee sotkamolaisjoukkueen viimeiseksi halliotteluksi tänä talvena. Komulainen kertoo, että Korhonen on jo palannut Jymyn harjoitusvahvuuteen. Teräskantit eivät pitäneet, koska pehmeä kenkäni jousti eikä liukulumikenkä kääntynyt kantilleen. – Veto oli erittäin hyvä, he pelasivat vahvaa pesäpalloa laajalla rintamalla. Palkitut: VTS 3 Kasper Jokiniemi ja Julius Korhonen, VTS 2 Leevi Delikhoun ja Verneri Heikkinen sekä VTS 1 Joona Härkönen ja Joonas Jehimoff. Niiden ei kuulukaan luistaa eikä lipsua. Mukana seurasi toinen etu. Sunnuntaina Vuokatti Team Sport kävi kolmella joukkueella U09 -turnauksessa Kuhmossa. Pellolla eteneminen kävi helposti. Ulkonäöstään huolimatta niiden käyttö muistuttaa enemmän lumikengillä kävelyä kuin hiihtämistä. Poikkesin metsään koskemattomalle lumelle. 20 asteen pakkanen ei kokeilulenkilläni tuntunut lainkaan kylmältä, päinvastoin. Yhden huiliviikonlopun jälkeen Vuokatti Team Sportin juniorijoukkueet pääsivät tositoimiin yhdeksän ottelun verran. VTS löi toisen erän jälkeen tulostauluun 6-0 lukemat. Täällä liukulumikengät olivat elementissään. Perjantai-iltana Veto kaatoi Jymyn 2–0 (4–1, 3–0), ja lauantaina pohjalaismiehistön voittolukemat repesivät vieläkin leveämmiksi: 2–0 (7–3, 9–2). Sukset liukuivat nihkeästi. Mutta sukset ne eivät missään tapauksessa ole. Liukulumikengät kantavat yllättävän hyvin, paremmin kuin aikuiselle miehelle mitoitetut lumikengät. Molemmat ottelut pelattiin Kuortaneella hallissa. Kokeilin viime vuosina markkinoille tulleita liukulumikenkiä tammikuisena pakkaspäivänä. – KeKi-pelin jälkeen meillä on harjoitusjakso ja Karra Trophy -kisa. Lumikenkiä ei tarvitse voidella. Heistä kaikki ovat kärsineet jonkinasteisista vammoista. Annoin mennä. Kuntoutuminen on pitkällä myös Rytkösellä, Tuikalla ja Rönköllä. Pito oli hyvä, irtolumella ja pehmeässä se oli suorastaan erittäin hyvä. Suksimaista liukulumikenkää ei tarvitse nostaa korkealle lumen päälle niin kuin lumikenkää, vaan sitä voi liu´uttaa kevyesti eteenpäin vain vähän keventäen. SuPS ottelussa palkittiin Konsta Heikkinen ja Kajaanin Hokki ottelussa Eetu Lehtoviita. Senkin takia lukemat ryöpsähtivät toisessa ottelussa vähän rumiksi. Tulevana lauantaina Jymy kohtaa Kirin Kempeleessä. Hiihtelin jalansiirtohiihtoa miten tahdoin. Vauhti ei kiihtynyt juuri kävelyvauhtia kovemmaksi. maaliskuuta 2021 Teemu Määttä – Huono maku jäi, Sotkamon Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen tiivistää tuntemuksensa viikonvaihteen kahdesta harjoitusottelusta Vimpelin Vetoa vastaan. Kirjaimellisesti siis nousin, koska nuo leveän suksenmalliset läpyskät painuivat lumeen vain kymmenen tai korkeintaan viisitoista senttiä. Kovalla rinteellä vauhti kuitenkin kiihtyi. – Emme pystyneet parhaaseemme koko viikonloppuna, Komulainen myöntää. Kiva HT:n Konsta Heikkinen pilasi VTS maalivahti Kalle Härkösen nollapelin kaventamalla kolmannessa erässä lopputulokseksi 6-1. Lauantaina Vuokatti Team Sport vei Vuokatti Areenalla isännän otteella U15 ottelua Kuhmon Kiva HT vastaan. Kahlasin pellonlaidalle yli polvitaipeen ulottuvassa lumessa ja nousin liukulumikengille. Jymyn kokoonpanosta viikonvaihteessa puuttuivat Joni Rytkönen, Niko Tuikka, Lauri Rönkkö sekä jo pidempään sivussa olleet Matias Litmanen ja Roope Korhonen. Ei ainakaan laskettelusuksi. Juniorikiekkoilijat vauhdissa Vuokatissa, Kuhmossa ja Kajaanissa U10 -turnauksessa Kajaanissa VTS kohtasi muun muassa Kajaanin Hokin ja ottelu päättyi VTS:n voittoon. Ottelu oli jo kahden ja puolen minuutin jälkeen 2-0. Lyhyinä ne kulkevat helposti mukana, ja hyvän pidon ansiosta voisivat hyvinkin soveltua esimerkiksi ahkion vetoon. Maasto oli epätasainen ja puita tiheässä. Kiinnitin kengät siteisiin ja lähdin laskemaan rinnettä alas. Meno oli jossain määrin epävarmaa, koska luisto vaihteli. Hyötyliikunnan vannoutuneena kannattajana tuntui jossain määrin ristiriitaiselta ajaa autolla paikkaan, missä voisi harrastaa liikuntaa. Luisto vaikutti kohtalaiselta. Vaaran laella nousin tuolihissin yläasemalle kävellen. Leveät liukulumikengät kantavat hyvin, ja niillä sopii hyvin kääntyilemään puiden väleissä. Eteneminen niillä on hieman nopeampaa ja kevyempää kuin lumikengillä. VUOKATTI TEAM SPORT Vaikka liukulumikenkä näyttää sukselta, se ei ole suksi – ei ainakaan laskettelusuksi PEKKA LASSILA. Pisteet: Kasperi Vehkaoja 0+3, Akseli Kaitainen 2+0, Reino Heikkinen 2+0, Aapo Piirainen 1+1, Sampo Helkama 0+2, Aleksi Partanen 1+0, Iiro Mikkonen 0+1, Antti Kinnunen 0+1, Kalle Tikkanen 0+1, maalivahti Kalle Härköselle kertyi 30 torjuntaa, torjuntaprosentilla 96,77. Vastassa oli joukkueita Kuhmosta ja Kajaanista. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 16. Liukulumikengät liukuivat maltillisesti pakkaslumen seassa, enkä nähnyt, onko edessä kiviä tai muita esteitä. Hankin lumikengät, joilla saatoin lähteä lenkille suoraan kotipihasta
maaliskuuta 140 millimetriä, mikä on pitkäaikaisen keskiarvon tasolla. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ........................... Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Syyskuun alusta vuoden loppuun asti satoi huomattavasti tavanomaista enemmän. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ...................................... Sotkamon reitillä Ontojärven pinnankorkeus on NN+ 156,12 metriä, joka on 63 senttimetriä keskimääräisen alapuolella. 010 665 9013. TORILLA Sotkamo 8.30–9.00 p. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9013 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... Kiimasjärven pinnankorkeus NN+ 137,02 metriä on 19 senttimetriä keskiarvoa ylempänä ja Nuasjärven pinnankorkeus on NN+ 136,64 metriä, joka on 12 senttimetriä keskiarvoa korkeammalla. Sotkamo Kustantaja: .............................. sähköpostit ... tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ............................ Tällä hetkellä kevättulvaennusteet ovat keskimääräisiä koko valuma-alueella. puhelinpalvelu klo 8-16 ........................................................ Kevättulvasta odotetaan keskimääräistä Kevättulva ARKISTO / MARJATTA KURVINEN www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. Tästä syystä Ontojärven pintaa on laskettu viime vuosia nopeammin. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISHYYTELÖ TIISTAINA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER MUKANA MAUKKAAT KIVIKYLÄN KAALIKÄÄRYLEET JA LIHAKEITTOA TUORETTA kuhmolaista lohta, Puruveden muikkua torstaina 18.3. Hyrynsalmen reitillä Kiantajärven pinnankorkeus NN+ 197,45 metriä on 38 senttimetriä keskimääräisen yläpuolella ja Vuokkijärven pinnankorkeus NN+ 186,43 metriä on 66 senttimetriä keskimääräistä korkeammalla. Verhoilujen uusinta on neljän vuoden projekti, joka toteutetaan osissa laitoksen keväthuoltojen yhteydessä. Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Kaikenlaista PÖRSSI asiakaspalvelu.sotkamolehti@ slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi/asiakaspalvelu/ lukijailmoitukset Sotkamo-lehti Oulujoen vesistön lumen vesiarvo oli 1. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Oulujoen vesistöalueen vuoden 2020 kokonaissademäärä oli 826 mm, mikä on keskimääräistä 41 prosenttia enemmän, kertoo Fortum Oyj tiedotteessaan. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: ......................................... 0440 131 493 Halutaan vuokrata SÄHKÖMIES p. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. KALAA TO 18.3. alv 10 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia TILAUSHINNAT HERKKUKASSI 20 € sis. Urheileva opiskelija etsii vuokra-asuntoa Vuokatin alueelta. Lumen vesiarvo ennakoi keskimääräistä kevättulvaa. Tarve 1.5.2021 alkaen. 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Sotkamon tori 9.30–10.00 Kuusamon MUIKKUA ja KIRJOLOHTA ym. Vesitilanne vastasi tulovirtaamien osalta tulvatilannetta, mikä aiheutti säännösteltyjen järvien pintojen nousun lähelle säännöstelyn ylärajaa. Yht. Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Puhelin: .................................... Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 040 7374734. 2243-1632 (verkkojulkaisu) Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Tällä hetkellä säännösteltyjen järvien pinnat ovat laskussa ja järviin tehdään tilaa kevään tulvavesiä varten. Viime syksyn ennätyksellisen suuret sademäärät ja alkutalven lauhat kelit aiheuttivat tavanomaista suuremmat tulovirtaamat koko Oulujoen vesistöalueella. Mielellään saunallinen yksiö tai kaksio. 0787-5320 (painettu) ISSN: ......................................... Verhoilujen uusinnan ajaksi Ontojärven pinta lasketaan lähelle luparajan alarajaa. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: ................. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Arsi 044 366 6575. myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimitus: .................................. UPM:n Katerman vesivoimalaitoksella Ontojoella tehdään tulokanavan puuverhoilujen uusintaa viikoilla 16–18. Myös alkuvuoden 2021 sademäärät ovat olleet tavanomaista suuremmat. ma-pe klo 9-11 ja 12-14, puhelinpalvelu klo 9-15 Sähköpostit: ........................... Mari Heikura 050 598 4980 Johannes Pulkkinen 050 314 5004 Pertti Granqvist 0400 218 314 Julkaisupäivät......................... Sulamiskauden ja koko loppukevään sateet vaikuttavat suuresti tulvan suuruuteen. 144€ 6 kk maksuvälillä ............ alv 24 %). Mikäli kevät ja sulaminen tulevat keskimääräistä aikaisemmin tai voimakkaampana on todennäköistä, että virtaamat Oulujoessa voivat olla suuria. maaliskuuta 2021 – SOTKAMO-LEHTI 15 SARJAKUVAT SUPERMUKULA B. 216€ (hinnat sis. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ SULJETTU TOISTAISEKSI puh. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 09.00 15.00 MAKKARAKASSI 10 € sis. Säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet ovat tavanomaista huomattavasti korkeampia Kuhmon Ontojärveä lukuun ottamatta. Sademäärä maaliskuun alkuun mennessä oli 78 mm, joka on keskimääräistä 17 prosenttia enemmän. Lumen vesiarvo on Oulujoen vesistöalueella keskimääräisellä tasolla. Oulujärven tämänhetkinen pinnankorkeus on NN+ 122,54 metriä, joka on kymmenen edellisen vuoden keskiarvoa 62 senttimetriä korkeammalla. Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.sotkamolehti.fi. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 52€ Vuosikerta .................... Tiistaina 16. 78€ 4 kk maksuvälillä ............ VIRTANEN AJAN SÄVEL www.sotkamolehti.fi Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja........................
Villasukkia neulotaan kesät talvet, ja niidenkin suosio näyttäisi ehkä vielä lisääntyneen entisestään, Moilanen arvioi. Lankoja on mennyt tämän lisäksi esimerkiksi makramee-töihin, villasukkiin sekä virkattuihin mattoihin, Piipponen kertoo. Näistä syistä kokeilujaksoa päätetään jatkaa hiihtokauden loppuun saakka ja koirahiihto on sallittua tiistaisin ja torstaisin jo kello 19.00 alkaen. Latuverkoston, luistelualueiden, kävelyja pyöräilyreittien kunnossapidon tilannetta voi seurata osoitteesta: https://sotkamovuokatti. Korona-aikana moni on innostunut neulomisesta. Koiran kanssa hiihto on sujunut Hiukassa hyvin ja ongelmitta. Moilasen mukaan erityisesti villapaitojen neulominen näyttäisi olevan nyt todella suosittua. Moilasen mukaan muutamat asiakkaat ovat sanoneet tehneensä käsitöitä viimeksi koulussa. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 16. Silloin kun niiden saatavuus on ollut katkolla, niin on käytetty muitakin lankoja, kuten merinovillalankoja. Moilasen mukaan neulomisen lisäksi tehdään toki muunkinlaisia käsitöitä, kuten vaikkapa kirjontaa, askartelua ja ompelua. Koiran kanssa saa edelleen hiihtää Hiukassa. – En minä muista, että aikuisille olisi tehty villapaitoja tällä lailla vuosikausiin. Pahoittelemme työstä alueen teitä ja kotaa käyttäville koituvaa haittaa. Jos jotakin tiettyä lankaa ei ole ollut, jokin vastaava on löytynyt asiakkaalle. PELEKÄÄKKÖ PELEKÄÄKKÖ NÄÄ KATTUA NÄÄ KATTUA Jos kiipeily kuuluu mielestäsi apinoille ja pelkäät katon tai perheesi puolesta, niin soita toki meille. Paikalle kulkee kiertotie reittiä Lontantie-Räätäkyläntie-Korkealehdontie-Ruunantie-Kiuluniementien eteläinen haara-Kotalahdentie. Kutsumanimi on siis Kalervo Liuski. Kun muita harrastuksia on pitänyt tänä aikana rajoittaa, monet ovat päättäneet kokeilla käsitöitä ja ovat innostuneet valtavasti, kun ovat huomanneet, että tämähän onnistuu ja ovat saaneet kivoja juttuja aikaan. fluentprogress.fi/outdoors Oikaisu ehdokkaan nimeen Kuntavaalien ehdokaslistan nimet oli koottu väestörekisteritietojen mukaan. Olemme omakotija rivitalojen kattoremontteihin erikoistunut pohjoissuomalainen perheyritys, joka haluaa pitää suomalaiset kodit kunnossa. Tipasojantien ja Räätäkankaan puoleisista päistä. Katkaisupäivinä tie suljetaan työmaa-aidoilla. Moilanen toivoo, että sama innostus jäisi päälle myös sen jälkeen, kun koronatilanne hellittää. Vaikka saatavuusongelmia on ollut välillä hieman, lankoja on saatu kuitenkin lopulta myymälään. Aiemmin villapaitoja on tehty Moilasen mukaan ennemminkin vauvoille ja pienille lapsille, mutta nyt villapaitoja neulotaan paljon aikuisten koossa. Kysy tarjous kattoremontista: 0400 978 550 tai: www.sanerall.fi Pungankosken rumpujen uusiminen, Tipasoja Tipaksella Kotalahdentiellä uusitaan tierumpuja viikoilla 12-13, jonka yhteydessä Kotalahdentie joudutaan katkaisemaan Pungankosken kohdalta. Lopputuloksista on tullut toinen toistaan hienompia. – On näkynyt. Myöskään Sotkamossa sijaitsevassa Muoti ja Käsityö -liikkeessä kasvanut innostus neulomiseen ei ole jäänyt huomaamatta. Nappi-Amalian yrittäjä Leena Moilanen näkee, että kaikilla tavoin omin käsin tekeminen näyttää nyt lisääntyneen, mikä on positiivista. Erityisesti islantilaisiin villapaitoihin käytettävät langat ovat olleet suosittuja myös Muoti ja Käsityö -liikkeessä. Islantilaisvillapaitoihin käytettävät langat ovat olleet viime aikoina Nappi-Amalian myymälässä suosittuja. maaliskuuta 2021 PELEKÄÄKKÖ NÄÄ KATTUA Jos kiipeily kuuluu mielestäsi apinoille ja pelkäät katon tai perheesi puolesta, niin soita toki meille. Työmaan keston ajan myös Pungankosken laavu on pois yleisestä käytöstä työturvallisuuden vuoksi, koska laavun alueelle joudutaan varastoimaan työmaan tarvikkeita ja alueella liikkuu työkoneita. Olemme omakotija rivitalojen kattoremontteihin erikoistunut pohjoissuomalainen perheyritys, joka haluaa pitää suomalaiset kodit kunnossa. Koirahiihto on ollut sallittua Hiukan valaistulla hiihtoladulla kokeilujakson ajan tiistaisin ja torstaisin klo 19.30 – 22.00. Tästä johtuen Suomen Kristillisdemokraattien (KD) listalla Kalervo Liuski esiintyi nimellä Jaakko Liuksi. Sotkamon kunta on saanut paljon positiivista palautetta tästä uudesta mahdollisuudesta. Uskoisin, että olen saanut muutaman uuden asiakkaankin sitä kautta. Kiertotie Kiuluniementien eteläisen tienhaaran kautta Pungankoskelle Lontantie, yhdystie 19171 Pungankoski Elina Korhonen Korona-aikana neulomisen suosio on ollut kasvussa, ja tämä on näkynyt myös Kajaanissa sijaitsevassa Nappi-Amaliassa, yrittäjä Leena Moilanen vahvistaa. Kiertotiellä liikennöi työmaan keston ajan myös raskasta maansiirtokalustoa, joten pyydämme kiertotiellä liikkujia varovaisuuteen. Lisätietoja asiasta voi tiedustella ma-pe klo 7.00-15.30, puh. Yrittäjä Minna Piipposen mukaan neulomisen suosio näyttää lisääntyneen, ja lankoja on mennyt Lankojen kysyntä on korona-aikana kovaa TEIJO MÄÄTTÄNEN/ARKISTO Sotkamolaisessa Muoti ja Käsityö -liikkeessä sekä kajaanilaisessa Nappi-Amaliassa on pantu merkille kasvanut innostus neulomiseen. 040 527 5408 / 050 466 7703. Rakennuttajana urakassa toimii Kainuun Ely-keskus ja urakoitsijana Destia Oy. – Kaikki on saatu neulomaan, Piipponen vakuuttaa. Piipponen on huomannut, että joku on innostunut pitkästä aikaa neulomaan ja toisaalta joku toinen taas neulonut aivan ensimmäisen paidan ja innostunut sen jälkeen tekemään useammankin. niin paljon kuin vain liikkeeseen on keretty saada ja tilata. Nappi-Amaliassa kysyntää on ollut etenkin neulelangoista, ja neulomisvimma on heijastunut myös muiden tarvikkeiden, kuten puikkojen, kysyntään