Kuvan autot eivät liity tapaukseen. >> 10 Korona koetteli Palveluiden tuottaja: Osuuskunta Monitaiturien tilauskirja lähes tyhjeni koronaepidemian takia keväällä ja kesällä. >> 8 Take away Suovaaran hirvipeijaisissa tarjottiin keittoa noutoastioissa. >> 4 Pääkirjoitus: Huomattava ylinopeus, varomaton ohittelu ja oman ajotaidon yliarviointi johtavat helposti kohtaamisja suistumisonnettomuuksiin. Kainuun vahvuuksia ovat leipä, nimisuojattu rönttönen, juustoleipä, kalevalaisuus, kalastus, metsäruoka sekä terva. >> 5 Öljyyntyneet maat kuntoon 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 2 4 7 PERTTI GRANQVIST. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 17. >> 6 Toimivat kuituverkkoja liikenneyhteydet nousivat esille Keskustan Kainuun piirin julkilausumassa. >> 4 Miltä Kainuu maistuu JASKA-hankkeella rahoitetaan sellaisten polttoaineiden ja öljyn saastuttamien paikkojen puhdistamista, joiden omistajaa ei enää saada vastuuseen. Kuvassa oikealta Tarja Niskanen, Siiri Klemetti ja Mirja Kyllönen. MARRASKUUTA 2020 NRO 92 Maailmalta Sotkamolaislähtöinen Kirsi Jansa äänesti USA:n vaaleissa. >>5 Kausivaloilla on helppo piristää syksyn pimeyttä ja vaihtelua sisustukseen saa julisteilla. >> 11 Kotija sisustus -teema Ruokamatkailu syntyy tarinoista ja perinteestä. >> 2 Hyvät yhteydet ratkaisevat Sotkamolaismies jäi kiinni ohitettuaan poliisin mittausauton huomattavan kovalla ylinopeutdella perjantaina Ristijärventiellä Kaitainsalmen suoralla
Tiettävästi samat tukieurot maksetaan totomyynnin määrästä riippumatta. Pilvistä ja ajoittain vesisadetta, idässä voi tulla räntää. Nuorten liikenneonnettomuuksia sattuu eniten vapaa-ajalla, tyypillisesti viikonloppuisin. Raviratojen kehittämiseen ei tällainen toimintamalli innosta. Siis taidetta, teatteria ja oopperaa. Yöllä runsastuvaa vesisadetta. Maakuntaratamme Kajaanissa menetti vain yhden päivän. Raha-automaattiyhdistys ja ravipeleistä siihen saakka vastannut Fintoto yhdistyivät Veikkaukseen vuoden 2017 alussa. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Syytä tai seurausta. Raviurheilulle luvattu tuotto-osuus lienee maksettu. Päivälämpötila lähellä +2 astetta. Kohtaamisonnettomuuksissa menehtyi uhreista joka kolmas ja suistumisonnettomuuksissa 40 prosenttia. Huomattava ylinopeus, varomaton ohittelu ja oman ajotaidon yliarviointi johtavat helposti kohtaamisja suistumisonnettomuuksiin. Liikenneonnettomuus sattuu viikonloppuna ja yöllä Pääkirjoitus 17.11.2020 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Ilkka Alanko +1 +1 +2 +2 6 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +6°C 5 +4°C 6 ?3°C 6 ?2°C 4 Maarianhamina +9,5 °C Parikkala ?4,2 °C Kohtalaista, puuskissa navakkaa etelätuulta. Kyllä 121 vastausta Ei 124 vastausta Yhteensä 245 vastausta Viikon 47 kysymys: Oletko jo laittanut kausi-/jouluvaloja. Toistaiseksi kaikki on mennyt kutakuinkin hyvin. Aiheellisesti on kyselty, rahoitetaanko peliriippuvaisten automaatteihin työntämillä rahoilla eliittiin kuuluvalle väestölle suunnattua kulttuuria. Maantieteellisesti Kajaanin rata sijaitsee erinomaisessa paikassa. marraskuuta 2020 Viikon 46 kysymys: Oletko käynyt katsomassa Paakin jouluvaloja. Kilpailumahdollisuuksien määrällä on merkitystä niin kasvattajille, hevosenomistajille, ravivalmentajille, ohjastajille, pelaajille kuin yleensä koko alalle. Epäilin Fintoton osalta silloin yhdistymisen järkevyyttä ja epäilen edelleenkin. Korvataanko erotus verovaroista vai jätetäänkö korvaamatta kokonaan. Liikennevahinkoja sattuu ensimmäistä vuottaan ajaville nuorille kolme kertaa enemmän kuin jo kolme vuotta ajaneille. Kilpailupäivistä muutama saatiin osumaan parhaaseen kesälomakauteen. Ensi vuoden ravipäivät julkaistiin viime viikolla. Ehkä päätökseen on vaikuttanut tilasto, jonka mukaan Kajaaniin ravikilpailuihin ilmoitettujen hevosten määrä on neljänneksi suurin Suomessa. A Maakuntaratamme Kajaanissa menetti vain yhden päivän." Ravipäivät ovat aluepolitiikkaa Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja V iimeisen kymmenen vuoden aikana nuorten liikennekuolemien määrä on Liikenneturvan mukaan vähentynyt kolmanneksella ja loukkaantumisten määrä 40 prosentilla. Muutamien maakuntaratojen kaviouran hoidossa on ollut viime aikoina suoranaista huolimattomuutta. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi E telä-Suomessa on virinnyt mielenkiintoinen keskustelu Veikkauksen roolista. Hevosrikkaista maakunnista, Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Pohjanmaalta on kohtuullinen matka Kajaaniin. Tieliikenteen rattijuopumustapauksissa kuolleista ja loukkaantuneista 38 prosenttia oli nuoria. Silti edelleen lähes joka kolmas tieliikenteessä loukkaantunut on 15–24 -vuotias nuori, vaikka ikäluokka vastaa vain runsasta kymmenesosaa koko väestöstä. Ikään katsomatta jokaisen liikenteessä liikkuvan on tarpeen pohtia, tuottaako oma ajokäyttäytyminen mahdollisia riskejä ja mitä asialle voisi tehdä. Toinen mielenkiintoinen kysymys on, kuinka koronan takia roimasti laskeneet tuotot korvataan edunsaajille. Erityisesti nuorten miesten liikennekäyttäytyminen voi olla hyvin riskialtista. Ravipäivät ovatkin aluepolitiikkaa ja myös elinkeinopolitiikkaa. Kuolemaan johtaneista onnettomuuksista 43 prosenttia tapahtui yöllä. Samalla raviradoista on tullut veikkausvoittovaroilla rahoitettuja kolhooseja. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +1°C 1 +0°C 1 ?2°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 7 10 9 2 9 5 10 4 5 9 7 10 1 10 8 ?3 9 9 ?1 5 9 7 9 1 1 ?2 ?3 ?1 ?1 ?3 ?1 ?1 5 8 1 4 5 2 3 3 7 7 11 12 % 51 49. Vaikka nuorten kuljettajien kuolemanriski on korkea, suurimmalla osalla nuorista asenne liikennekäyttäytymistä kohtaan on hyvä, eivätkä he kuulu siihen riskiryhmään, jonka ajotyyli johtaa suureen onnettomuusriskiin. Se on vähän, koska pelkona oli vähennysten kärjen kohdistuminen Itäja PohjoisSuomen ratoihin ja ravien keskittäminen samalla etelän suurradoille. Raviratojen tehtävänä on mahdollistaa hevosenomistajille kilpailuihin osallistuminen ympärivuotisesti eri puolilla maata
Etenkin koronan riivaamassa taloustilanteessa uusien työpaikkojen syntyminen on epävarmaa. Kuntakokeilut tulevat muokkaamaan työttömien palveluohjausta merkittävästi. Mikäli näistä resursseista luovutaan, yhdistykset eivät kykene ottamaan koppia palveluiden tarjoamisesta kuntakokeilukunnissa. Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Salla Haimakainen Sotkamo: 22.11. Titta p. Työttömät: Eläkeputken leikkaaminen ei synnytä suoraan uusia työpaikkoja Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Marjo Pantti Kuhmo: 18.11., 24.11. 27.11.2020 Avoinna joka arkipäivä klo 12 17 Vapaa pääsy muistetaan turvavälit Tervetuloa! Mahdollistajat: CIS Sotkamo-lehti Työttömien Keskusjärjestön hallitus vastustaa työttömien eläkeputken leikkaamista. Keskusjärjestön hallitus muistuttaa, että työllisyyspoliittisilla avustuksilla tai muilla kunnan toimintaavustuksilla on turvattu yleishyödyllisissä yhdistyksissä organisaation johtamiseen tarvittavat resurssit. Hinta 58 € / 10x tai koko kevät 115 € alkaa tammikuuSSa la 23.1.2021 Ilmoittaudu 1.12.2021 mennessä. Fysiatrian erikoislääkäri Pekka Tiura • Niska-, selkä-, nivelvaivat, krooniset kivut Suomussalmi: 20.11. Kokenut yleislääkäri Harri Haimakainen Sotkamo: 22.11. Työttömyysturvan lisäpäivien, ns. Niiden työttömien kohdalla, jotka eivät työllisty avoimille työmarkkinoille, eläkeputken leikkaaminen johtaa pienempään työttömyysturvaan ja pienempään eläkkeeseen. Sotkamo: 23.11. Pitkäaikaistyöttömien työllisyyden tukeminen on kuntatalouden tasapainottamisen näkökulmasta järkevää toimintaa ja parantaa kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. marraskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 3 kuntonyrkkeily Paljon Pyydetty Ryhmä 1 klo 13-14 nyrkkeily ja lihaskunto Ryhmä 2 klo 14-15 nyrkkeily ja lihaskunto Ryhmä 3 klo 15-16 lapsi+aikuinen, mielikuvituksen avulla tapahtuvaa liikuntaa Paikka Sotkamo asema13. Tärkeää on, että kokeilukunnissa huomioidaan työttömien yhdistysten, valmennuspalveluja tarjoavien yritysten ja muiden toimijoiden roolit palveluiden tarjonnassa. 050 550 1766 viestillä/soittamalla arki-iltaisin klo 18-20.30 tai sähköpostilla terveysliikuntapalvelut@gmail.com Ohjaajana toimii koulutettu liikuntaneuvoja, kuntonyrkkeilyja kuntosaliohjaaja, uimaopettaja/uimavalvoja VALOKUVANÄYTTELY ISÄLTÄ POJALLE Entisessä Pentikin tilassa, OP:n talossa, torilla, Sotkamossa 18.11. Laki työllisyyden kuntakokeilusta on tulossa eduskunnan käsittelyyn lähiaikoina. Sotkamo: 23.11. Tiistaina 17. Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri Airi Mäkinen Sotkamo: 27.11. Suomussalmi: 19.11. • Kokonaisvaltainen sairauksien hoito, ajokortti lausunnot, todistukset, mielenterveysasiat, lapset Asiantuntijamme ajalla 18.11.-29.11.2020 Sotkamo: 26.11 Radiologian erikoislääkäri Outi Pelkonen • Ultraäänitutkimukset Muista myös laboratorionäytteenotto Sotkamossa – lähetteellä tai ilman! Yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri Katja Erkkilä • Todistukset, injektiot, luomen poistot, muistisairauksien tutkimukset Sotkamo: 19.11.. eläkeputken, leikkaaminen ei suoraan synnytä uusia työpaikkoja. Kuntien ei kannata tehdä kaikkea itse, vaan muovata yhteistyöverkostojen toimintaa työttömien yksilöllisiä palvelutarpeita parhaiten vastaavaksi. Näin voi käydä vaikka työuraa olisi yli 35 vuotta takana
Kepun Kainuun piiri: Maakuntaan rakennettava peittävä kuituverkko Keskustan Kainuun piirin julkilausuman mukaan liikenneja tietoliikenneyhteydet on saatava Kainuussa kuntoon. Osuuskunta Kainuun Kuutamokeikkojen ylläpitämä kahvila sai kiitosta kävijöiltään, muun muassa ruuassa ja tarjoilussa käytetyistä luonnon materiaaleista ja paikkakunnalta saatavista raaka-aineista. Vaikka perjantaina oltiin a la carte -ravintolan hienosti katettujen pöytien ääressä ravintola Ainoassa, voi ruokamatkailua toteuttaa onnistuneesti myös muunlaisissa ympäristöissä. Keskustan Kainuun piiri tahtoo, että koko Kainuuta kehitetään ”vahvuusalueena koko maakunta ja kunta” ajatuksella Julkilausuman mukaan tulevaisuuden suomalainen on monikuntainen ja -paikkainen: – Digitaalisuus antaa tälle hyvän mahdollisuuden, mutta vain ja ainoastaan silloin, kun tie-, tietoja sähköverkot ovat hyvin hoidettuja ja tasapuolisia koko maassa. Suomessa ruokamatkailussa korostuvat luonto ja luonnosta saatavat raaka-aineet. Ruokamatkailuun liittyvät vahvasti tarinat, paikallisuus ja puhtaus. Piirihallituksen jäseniksi valittiin Hyrynsalmelta Taisto Keränen, Kajaanista Raimo Tornberg (uusi) ja Marjatta Immonen (uusi), Kuhmosta Liisa Malinen ja Matti Pääkkönen (uusi), Paltamosta Markku Väisänen, Puolangalta Hilkka Oikarinen (uusi), Ristijärveltä Paavo Oikarinen, Sotkamosta Matti Lukkari ja Suomussalmelta Erja Helttunen. Kiertomatkatuotteet paikallisia makuja ja tarinoita yhdistellen on yksi tapa toteuttaa ruokamatkailua, totesi Adamsson. Keskustan Kainuun piiri valitsi syyskokouksessaan lauantaina 14.11.2020 Paltamon Mieslahdessa kajaanilaisen Teuvo Hatvan jatkamaan piirin puheenjohtajana. Hänen mukaansa kyse on elintarvikeja matkailutoimialojen yhteistyön tiivistämisestä. Soili Hypén ojentaan kunniakirjan Niittykahvilan Ritva Huttuselle Vuokatissa Hotelli Aatelissa. Itä-Suomen maaja kotitalousnaisten yritysasiantuntija Soili Hypén on Kainuussa aktiivisesti mukana ruokamatkailun kehittämisessä. Valtakunnallista Hungry for Finland ruokamatkailuhanketta hallinnoi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Villiruoka, järvikala ja itse kasvatettu ovat suomalaisen ruokamatkailun valtteja. Ruokamatkailu syntyy tarinoista ja perinteestä Onko onnellisen kainuulaisen menu pottua ja järvikalaa. Syyskokouksen poliittisena puhujana vieraili Suomen Keskustan puheenjohtaja, tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikko. Hankkeen asiantuntija Kristiina Adamsson kertoi, että suomalaisessa määritelmässä mukaan on haluttu tuoda asiakkaan aktiivinen rooli. Keskustan Kainuun piiri esittää puoluehallituksen varsinaiseksi jäseneksi Teuvo Hatvaa ja varajäseneksi Piia Määttää. Sähkömarkkinalain uudistus ja monet muut eduskunnan ratkaisut vaikuttavat Kainuun asukkaiden ja kuntien elämään. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Valinnalla halutaan nostaa esiin maaseudun upeita makuja, raaka-aineita, ruokayrityksiä ja ruoka-aarteita. Hypén halusi korostaa, että ruokamatkailua voi toteuttaa monenlaisissa puitteissa. Puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi esitetään Sakari Seppästä Sotkamosta. Kansainvälisessä matkailussa Suomalaiseen ruokaan yhdistetään vahvasti adjektiivi puhtaus. Toisena esimerkkinä keskustalaisesta uudistuspolitiikasta voi pitää puheenjohtaja Annika Saarikon ajatusta opintolainojen anteeksiannosta, mikäli henkilö menee töihin syrjäseudulle, jossa hänen osaamistaan tarvitaan. Niittykahvila on vuoden maistuva maaseutuyritys Kainuun vahvuuksia ovat Havaksen mukaan muun muassa leipä, nimisuojattu rönttönen, juustoleipä, kalevalaisuus, kalastus ja metsäruoka sekä terva. – Lentoja junaliikenne laitetaan kuntoon ja maakuntaan rakennetaan peittävä kuituverkko. Lisäksi yrityksen toiminnalla on merkittävä vaikutus maaseudun ja ympäröivän yhteisön elinvoimaisuudelle ja näkyvyydelle Palkinto oli maaja kotitalousnaisten Soili Hypénin mukaan tarkoitus jakaa jo maaliskuussa valtakunnallisessa maaseutumatkailuseminaarissa. Palkinnon otti perjantaina vastaan Ritva Huttunen Vuokatissa järjestetyn ruokamatkailutilaisuuden yhteydessä. Näin on kaikkialla Suomessa, totesi Ruokamatkailun tuotteistamishankkeen projektipäällikkö Kristiina Havas. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Piia Määttä Sotkamosta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Milla Veteläinen Suomussalmelta. Vuoden 2020 yritykseksi valittiin Hiljaisen Kansan Niittykahvila Suomussalmella. Havas korosti, että henkilökunnan kouluttaminen on tärkeää, jotta jokainen työntekijä tuntee tarinat, jotka ruokatuotteeseen liittyvät.. Kun lähituottajia saadaan osaksi matkailua, se hyödyttää molempia toimialoja ja tuo tulovirtaa sekä hyödyttää aluetaloutta. Valinnassa painotettiin muun muassa tuotteiden ja palvelun maistuvuutta, elämyksellisyyttä sekä innovatiivisuutta. Valinnassa huomioitiin kentältä tulleet ehdotukset. Hyvänä esimerkkinä on Keskustan ajama sähkönsiirtohintojen saattaminen kuriin. Valinnan teki Itä-Suomen maaja kotitalousnaisten asiantuntijaraati. – Parhaimmillaan ruokamatkailutuote on osallistumista ja tekemistä, josta matkailija oppii jotain uutta ja joka tekee matkailutuotteen elämykselliseksi, Adamsson totesi Hotelli Aatelissa pidetyssä ruokamatkailu-infossa perjantaina. Adamssonin mukaan siihen liittyy niin veden, ilman kuin maaperänkin puhtaus, joista syntyvät puhtaat raakaaineet. PERTTI GRANQVIST/ARKISTO Itä-Suomen maaja kotitalousnaiset jakoi toisen kerran tunnustuksen Maistuva maaseutuyritys Kainuussa. Pertti Granqvist Keskustan Kainuun piiri otti julkilausumassaan kantaa muun muassa kuntavaalien teemoihin. Yksi asia, millä Kainuu voisi erottua, on hänen mukaansa terva. Ruokamatkailutilaisuudessa kuultiin päivitetystä ruokamatkailustrategiasta ja pohdittiin Kainuun vahvuuksia. Yrityksen halu kehittyä ja uudistua on ollut tavoitteellista, yrityksellä on kyky verkostoitua ja tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Teemoja ovat ainakin monipaikkainen asuminen, Kainuun tasapainoinen kehittäminen sekä uuden sote-maakunnan rakentaminen. Ruokamatkailun kansainvälisessä määritelmässä todetaan, että ruokamatkailija matkustaa löytääkseen paikalliset maut ja niiden myötä paikan hengen. Tilaisuus jouduttiin kuitenkin perumaan koronatilanteen takia. marraskuuta 2020 Mari Heikura Jokainen matkailija syö ja siksi ruokamatkailulla voidaan lisätä lomailijan elämyksiä. Tarinat voivat syntyä esimerkiksi ruuan alkuperästä tai paikoista ja ihmisistä. Tällaisia tuotteita on jo olemassa Wild Taiga yhteistyön alla, kertoi tilaisuudessa Ritva Huttunen, joka pyörittää Hiljaisen Kansan Niittykahvilaa Suomussalmella
Havas kysyikin, millainen olisi onnellisen kainuulaisen menu. Kd:n Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piiri kannustaa kuntia säilyttämään maksamansa kuntalisän ja jopa pidentämään maksuaikaa yleisen kotihoidontuen mukaisesti alle 3-vuotiaisiin. Pilaantuneissa maa-aineksissa arvioitiin olevan yhteensä kaksi tonnia öljyä. Ajatus lähti siitä, että suomalaiset ovat olleet monta kertaa maailman onnellisin kansa, mutta mistä tämä onnellisuus Kainuussa syntyy. Tutkimuksissa entisellä autokorjaamon alueella todettiin bensiinijakeiden, keskiraskaiden ja raskaiden öljyhiilivetyjen sekä koboltin pitoisuuksia, mitkä aiheuttavat maaperän luokittelun pilaantuneeksi 0,02,0 metrin syvyydellä. Sotkamossa olisi runsaasti potenriaalisia kohteita. Ritva Huttunen kuvasi onnellista kainuulaista ihmiseksi, joka ei elämässä turhia hötkyile, ja jonka luontosuhde on vahva. Ajokiellon pituuteen ja muihin seuraamuksiin ottaa Kainuun käräjäoikeus aikanaan kantaa. Kyseinen kiinteistö on tunnettu kyläläisten keskuudessa sekä ”Beringin pajana” että ”Pöppösen pajana.” Kyseinen kiinteistö on tällä hetkellä varastokäytössä. Tiistaina 17. Lomakkeita voi tiedustella myös Pirkanmaan ely-keskuksesta, Tatu Turunen sanoi. Hungry for Finland -hankkeessa on päivitetty Suomen ruokamatkailustrategia sekä siihen liittyvät tuotesuositukset. JASKA-hankkeen varoilla puhdistettiin Pitkälammen rannalla sijaitsevan entisen korjaamon tontin maaperä kuluneen syksyn aikana. Sotkamossa on JASKA-hankkeen rahoituksella kunnostettu Kantolantiellä sijaitsevan korjaamon tontti. Pertti Granqvist Sotkamolainen Yrjö Sorvari jatkaa Kristillisdemokraattien piirihallituksessa. Tieosuudella on katuvalaistus. Nuoren miehen autossa oli kyydissä kolme matkustajaa. Kahdesta ajoneuvosta etummaisena ajanut oli poliisin liikenneryhmän auto. – Perheiden toimeentuloa tukeva kunta erottuu edukseen. Hän on hiljaa omassa rauhassaan onnellinen tekemättä siitä suurta numeroa. Toiminnanharjoittajana on silloin ollut veljekset Karjalainen. marraskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 5 MARI HEIKURA Pertti Granqvist Noin parikymppinen sotkamolaisnuorukainen hurjasteli perjantaina illalla Ristijärventiellä niin kutsutulla Kaitainsalmen suoralla. Kunnostyö on tehty kuluvan syksyn aikana. Kiinteistöllä on vanha, hiekalla täytetty maanalainen lämmitysöljysäiliö. Hankkeeseen kelpuutetaan 1950-1990 -luvuilla toimineita paikkoja. Rahoitusosuus on täydet sata prosenttia. JASKA-hankkeessa hakuaika päättyy kuluvan vuoden lopussa. Tatu Turusen mukaan Kainuussa potentiaalisia kohteita on 150 ja Sotkamossa 20. Nykyisin Sotkamon kunnan omistama, Pitkälammen rannalla noin kaksi ja puoli kilometriä kirkonkylältä Kuhmoon päin sijaitsevassa kohteessa harjoitettiin korjaamotoimintaa ainakin vielä 1970-luvun lopulla. Metalleilla pilaantuneen alueen pinta-alaksi arvioidaan noin 50 neliötä, jossa pilaantuneeksi luokiteltavia maa-aineksia arvioidaan olevan noin 60 tonnia. Ympäristöasiantuntija Tatu Turunen Kainuun ely-keskuksesta kertoi edellytyksenä olevan, ettei yrittäjää saada enää vastuuseen maaperän pilaantumisesta. Kohde sijaitsee Hiukanharju-Pöllyvaara-alueella, joka on luokiteltu vedenhankintaa varten tärkeäksi pohjavesialueeksi. Suomalainen pienpanimokulttuuri onkin noussut esiin viime aikoina, mistä esimerkkinä toimii Sotkamossa Haapala BnB. Kyseisellä tieosuudella nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa. Huttunen arveli, että nuorempi sukupolvi on oppinut syömään myös enemmän kasviksia. Kiireetön ja rauhallinen arki on lahja, joka meidän kannattaa antaa potkupukukansalle ja pikkutaaperoille, julkilausumassa todetaan. Valinnat tehtiin Kd:n Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piirin syyskokouksessa 14.11. Yrjö Sorvari jatkaa Kd:n piirihallituksessa Ruuan lisäksi tärkeää on miettiä kokonaisuuteen sopivat juomat, Adamsson huomautti. Adamssonin mukaan myös viineissä olisi tarjolla hyviä suomalaisia vaihtoehtoja, kaikkea ei tarvitse tuoda Keski-Euroopasta. Näiden paikkojen puhdistamisen kustantaa öljy-yhtiö. Yhteisen strategian avulla luodaan Havaksen mukaan suomalainen ruokatarina, joka täydentyy omilla paikallisilla tarinoilla.. Tiettävästi kiinteistöllä ei ole harjoitettu polttoaineiden jakelua. Lisätutkimuksissa todettiin kohonneita alemman tai ylemmän ohjearvon ylittäviä öljyhiilivetyjen pitoisuuksia 1,5–4 metrin syvyydessä öljysäiliön ja mahdollisen öljynerotuskaivon ympärillä sekä niiden alapuolisessa maassa. Hakemus jätetään Pirkanmaan elykeskukselle. Kyse on paikoista, missä on joskus harjoitettu polttoaineiden myyntiä tai joissa ollut muista syistä ollut polttoainesäiliöitä. PERTTI GRANQVIST Sotkamossa kunnostettiin hankkeen kustannuksella entisen ”Beringin pajan” tontin maita. Kokouksen hyväksymässä julkilausumassa Kristillisdemokraattien Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piiri korostaa lasten kotihoidontuen kuntalisän merkitystä kuntien tulevaisuustekijänä. Loppukeskustelussa tilaisuudessa pohdittiin, millainen on onnellinen kainuulainen. Piirihallitukseen valittiin Yrjö Sorvarin ja edellä mainittujen lisäksi Matti Heikkinen Oulaisista, Raija Kankaala Raahesta, Onerva Komulainen Kajaanista, Eija-Leena Kärkimaa Kempeleestä, Ulla Lehtikangas Ylivieskasta, Reijo Pesonen Kuusamosta ja Kai Similä Kempeleestä. Puheenjohtajana jatkaa Leena Askeli Kempeleestä ja varapuheenjohtajana Marja-Liisa Kemppainen Oulusta. Alueelta otetuissa pohjavesinäytteissä ei havaittu analyysimääritysrajan ylittäviä öljyhiilivetypitoisuuksia. Hurjastelu tapahtui kello 21.00 aikaan. Tällaisia paikkoja eivät ole esimerkiksi Sotkamossa niin sanottu Shellin tontti tai Teboilin huoltoaseman maaperän puhdistaminen. Poliisiauton ylinopeudella ohittaneelta lähti kortti Rahaa tarjolla öljyisten maiden puhdistukseen Pertti Granqvist Valtio kustantaa JASKA-hankkeen kautta niin sanottujen isännättöminen polttoaineen jakelupaikkojen tutkimuksia ja puhdistamisia. Tällainen onnellinen kainuulainen syö perusruokaa, pottua, järvikalaa, riistaa sekä itse kerättyjä marjoja. Edellä ajaneiden ajoneuvojen vauhti oli nuorukaisen mielestä liian hiljainen, ja hän lähti pitkällä suoralla ohittamaan niitä. Mitä onnellinen kainuulainen syö. Pilaantuneiden maiden pintaalaksi arvioitiin 320 neliötä ja maaaineksien määräksi noin 500 tonnia. Niitä kuntia, jotka eivät vielä tai enää kuntalisää maksa, piiri kehottaa ottamaan käyttöön kuntalisän. – Minulta saa täältä Kainuun elykeskuksesta hakemuslomakkeita. Nuorukaisen kuljettaman henkilöauton nopeudeksi mitattiin 150 kilometriä tunnissa. Korjaamotoiminta oli aloitettu 1950-luvulla. Poliisi epäilee nuorukaisen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kuntalisän maksaminen alle 3-vuotiasta kotona hoitavalle perheelle on euromääräisiltä kustannuksiltaan pieni sijoitus, mutta voi joissakin perheissä vaikuttaa ratkaisevasti perheen hyvinvointiin paremman toimeentulon kautta. Nuorukaisen ajokortin voimassaolo peruutettiin väliaikaisesti. Nuori mies oli kääntynyt Makkosenmäeltä Ristijärventielle ja lähtenyt ajamaan kohti Kaitainsalmea
Silloin olivat maskien hinnat korkeita todella huonon saatavuuden takia. Miehet tekevät metsurien töitä. Asiakkaita on nelisenkymmentä. – , jotka muodostuvat maskien lisäksi suojakäsineiden ja käsidesin käytöstä, Pia Hakkarainen avasi laskutuksen perusteita. PERTTI GRANQVIST A Me olemme nyt käyttäneet näitä keväällä tilattuja maskeja. Heiltä emme tietenkään veloita kuluja. Jotkut asiakkaat ja tai asiakkaiden omaiset ovat ilmoittaneet, ettei maskeja tarvitse käyttää. Määrärahaa kyseiseen tarkoitukseen on tälle vuodelle varattu 30 000 euroa. Kyse on Monitaiturien asiakkailta laskuttamista, käsidesien ja maskien käytöstä aiheutuneista kuluista. Ulkoilun osalta lähelle normaalia palattiin kesäkuun lopussa, jolloin hoivakotien ja vastaavien ovet avautuivat. Kuva kuntoradan Rytilahden puoleisesta päästä. Monitaiturit noudattavat THL:n ja Kainuun Soten antamia korona-ohjeistuksia ja suosituksia. Suurimmalle osalle osuuskunnan jäsenistä täysipäiväisesti. – Käyntikertoja on kuukaudessa yhdestä kahteen. Jäsenistä kaksi on kajaanilaisia, muut Sotkamosta. Hiukan vitonen lähtee Hiukan uimarannalta ja päättyy samaan paikkaan. Lisäksi asiakkaiden kanssa tuli epäselvyyttä käsidesien ja maskien kustannusten maksajasta. Kaikki muuttui kerralla viime kevättalven aikana koronaepidemian myötä. Ei tulleet, mutta asiaa poliiseilla Monitaiturien naisille on. Toivottavasti purua ajetaan koko matkalle. Pia Hakkarainen kertoi tehneensä aiheesta 23. – Kukaan minun asiakkaista ei ole vastustanut maskin käyttöä. Monitaiturit ovat viime aikoina päässeet keskustelupalstoille. Joidenkin asiakkaiden kohdalla viikossa voi olla kaksi kertaa. – Me ostettiin näitä maskeja keväällä. Perjantaina työtehtäviin kuului ikäihmisten ulkoiluttaminen. kun vastaan tulee Sapsoperäntie. Maskien, suojakäsineiden ja käsidesin käytöstä perittävä 2,50 euron kertamaksu ei asiakkaille lähetettävien laskujen loppusummaa ole nostanut tähtitieteellisiin summiin. Tarja Niskanen kertoi töitä riittäneen todella hyvin. Tavarana puru on halpaa. – Polkupyörien jäljet olivat jääneet liejuun ja jäätyneet siihen. – Ei nimellä, mutta meitä niillä kirjoituksilla on tarkoitettu, Tarja Niskanen sanoo. Kaikki hoivakodit sulkivat ovensa, samoin kotonaan asuvien ulkoilutukset vähenivät rajusti. Paikoin jo melko surkeaan kuntoon päässeelle kuntopolulle purukerros on ollut lenkkeilijöiden mukaan tarpeen. Lenkkeilyreitti kiertelee kumpuilevassa maisemassa Rankan, Ihalaisen kankaan sekä Sopalanlammen ja Sapsojärven maisemissa. – Siivouksesta ei voi tinkiä, olipa sitten koronaepidemia tai ei. Laskun loppusummaa eivät suojavarusteiden ja käsidesin kustannukset nosta kuin korkeintaan parilla kympillä. Aiemminkin purua on Hiukan lenkille ajettu. Poliisit käyvät kysymässä Monitaiturien naisilta, mistä he löytäisivät talon henkilökuntaa. Osuuskunta Sotkamon Monitaiturit perustettiin 1999. Purua Hiukan vitoselle Osa Hiukan vitosesta on saanut paksun sahanpurukerroksen päälleen. Osuuskunta Monitaiturien perustaja ja yksi työntekijöistä, Tarja Niskanen sanoo melkein säikähtäneensä sisäänkäynnin edessä olevaa poliisiautoa. Nimettömänä pysyttelevä lenkkeilijä kertoi juoksijalle jäätyneen alustan olleen jo vaarallisen. Asiakkailta perittävä hinta perustuu todellisiin kustannuksiin.". Muut ovat hallituksen jäseniä. – Eikai ne meitä varten tänne tulleet, Tarja vitsailee portaita ylös kiivetessään. Verottajalle Tarja Niskanen kertoi soittaneensa ja keskulleensa pitkän Osuuskunta Monitaiturien Siiri Klemetti kertoi käyttävänsä toistaiseksi maskia työskennellessään. kesäkuuta tiedotteen, jossa kerrottiin asiakkailta perittävän maskin, suojakäsineiden ja käsidesin käytöstä 2,50 euron lisämaksu jokaiselta käyntikerralta. Pieneen huoneeseen, varastoon ja sosiaalitiloihin ovat hetkeksi istahtaneet Tarjan lisäksi hänen tyttärensä Pia Hakkarainen sekä Mirja Kyllönen ja Siiri Klemetti. Naisia sekä miehiä. – Esimerkiksi ulkoilut loppuivat melkein kokonaan jo kevättalvella. Sotkamo-lehteenkin on samasta asiasta otettu yhteyttä. Tiettäväsi Hiukan vitonen on ainoa pururata Sotkamossa. – Yksityinen hoitokoti tuli vastaan ja hankki meille suojautumisvälineet. Purun ajamisen ja hankinnan kustannuksiin on käytetty liikuntapaikkojen kunnostukseen varattua määrärahaa. Osuuskunta on toiminut Sotkamon pitäjän alueella. Monitaiturit tilasivat isomman erän maskeja, eikä siinä vaiheessa muita maskeja ollut saatavilla. Poikkeuksia kuitenkin on. On asiakkaita, jotka vaatimalla vaativat maskin käyttöä. Siiri Klemetti lisäsi, että kertakäyttökäsineitäkin menee joissakin paikoissa useampia pareja. – Niin,että olemme itsemme työllistäneet melkein kokonaan. Asiakkaille ei pitänyt tulla yllätyksenä laskuun tulleet lisämaksut. Tarja Niskanen kertoi THL:n ja Soten vaatimien suojausvälineiden kustannuksien jäävän osuuskunnan kannettavaksi. – Jos purua löytyy vain jostain, niin ensi kesänä ajetaan purua lisää. – Meitä on nyt 14 jäsentä ja kuusi palkkalistoilla olevaa työntekijää. – Halusimme kertoa asiakkaille, mistä kustannus syntyy. Korona kapulana osuuskunnan rattaissa Pertti Granqvist Hiukassa lenkkeilijät kertoivat yllättyneensä iloisesti havaitessaan niin sanotulle Hiukan vitoselle ajetun paksun kerroksen sahanpurua. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Tarja Niskanen sanoi, että he olisivat voineet nostaa veloitushintaa suojautumista aiheutuvien kustannusten verran. Siivoukset olivat suoriteala, jonka osuus jopa kasvoi. Ulkoilualueiden päällikkö Hannu Järvinen kertoi, ettei purua saatu tarpeeksi koko matkalle. Eikä lenkkipolun alusta ole miellyttävä sen jälkeen kun taas tämä jää sulaa. – Sahanpuru ei vain kovin kauan säily ja kestä. marraskuuta 2020 Pertti Granqvist Harjukadulla Sotkanmaan isännöimän kerrostalon toisessa kerroksessa on Sotkamon poliisin partio jututtamassa yhtä asukasta. Siiri Klemetti kertoi siivouskeikkoja tarjotun osuuskunnalle enemmän kuin mitä ehtivät tekemään. Takaisinpäin Hiukkaan käännytään. Sotkamolaisten naisten ja miesten osuuskunnalta vähenivät dramaattisesti työt. Tarjoamme siivouspalveluita, ulkoilutamme ikäihmisiä ja hoidamme muun muassa kauppa-asioita. Pia Hakkarainen on osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja. Meille halvimmat maskit maksoivat kaksi euroa, kalleimmat 9,90 euroa kappaleelta. Kalleimmat olivat venttiileillä varustettuja. Kuluja syntyy kuljetuksesta ja levityksestä. Siiri Klemetti sanoi kuitenkin käyttäneensä maskia joka paikassa
Tulijoita voisi olla enemmänkin, jos osuuskunta maksaisi täyden kuukausipalkan. Yli 21 vuotta lähinnä hoitoja hoiva-alan palveluita tarjonneilla Osuuskunta Monitaitureilla ovat ovet avoinna uusi osakkaille eli työntekijöille. – Tästä vuodesta alkaen petoeläimen aiheuttamat kotieläinvahingot korvataan välittömästi korvaushakemuksen saavuttua. Pääsemme testaamaan EYOFkisoja varten tehtyjä suunnitelmia käytännössä jo nyt keväällä, sanoo nuorten MM-kisojen pääsihteeri Ann-Mary Ähtävä, joka osallistui itse kilpailijana edellisiin Vuokatissa järjestettyihin nuorten MM-kisoihin vuonna 1992. Naapurinvaaralla oli asialla ollut ilves. Kuva Vuokatissa hiihdetystä Suomen cupin miesten viestistä vuodelta 2018. Ilveksen oli todettu tappaneen lokakuun aikana kolme uuhta kyseisestä katraasta. Saukossa oli ilves repinyt 21. Pedot tappaneet lampaita Pohjois-Tipaksella ja Naapurinvaaralla Sudet ja ilvekset ovat harventaneet lammaskatraita loppusyksyn aikana. Saman tilan katraassa sudet ovat käyneet tuhojaan tekemässä kolme kertaa. Vuokatissa kilpaillaan maastohiihdon alle 20ja alle 23-vuotiaiden mestaruuksista. Terveysturvallisuudesta emme tingi, mutta haluamme taata huippu-urheilun kehittymisen myös taloudelliset realiteetit huomioiden, kertoo tiedotteessa Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen. – Olemme iloisia saadessamme kaikki tulevaisuuden hiihtotähdet vieraaksemme kisaamaan Vuokattiin. Mirja Kyllönen kertoi hänelle tarjotun laitossiivojan työtä ja hänen tehneenkin sitä jonkin aikaa. – Kysyin, että olemmeko tehneet jotain väärin. Kilpailujen järjestäminen tässä maailmantilanteessa on haastavaa, mutta terveysturvallisuudesta ei tingitä, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen sanoo. Aiemmin oli käytäntönä, että korvaukset maksettiin vahinkovuotta seuraavan vuoden keväällä. Kuvan lammaskatras säilyi kuitenkin ilman petojen aiheuttamia vahinkoja. Asiaa toiselta puolen tarkasteltuna työtä ei saisi mennä ilman suojautumista tekemään. Sain vastauksen, ettemme ole, mikäli emme ole myyneet maskeja, suojakäsineitä tai käsidesiä asiakkaille. Tarja Niskanen kertoi palkkaa maksettavan tehtyjen työtuntien mukaan. Korona kapulana osuuskunnan rattaissa PERTTI GRANQVIST Sotkamo-lehti Vuoden 2021 nuorten MM-kilpailut piti alunperin järjestää Puolan Zakopanessa, mutta kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) siirsi koronapandemian vuoksi kisat vuoteen 2020. Alle 20-vuotiaiden mäkihypyn ja yhdistetyn MM-kisat käydään samaan aikaan Lahdessa. Maaseutupäällikkö Jari Korhonen kertoi kyseiset vahingot korvatun. Sekä Vuokatti että Lahti kokivat järjestäjinä aiemmin kolauksen, kun kevään 2021 talvilajien Euroopan Olympiafestivaalit (EYOF) siirrettiin joulukuulle koronapandemian vuoksi. – Ei se minulle sopinut. Lisäksi kilpaillaan 23-vuotiaiden sekaviestikilpailu. Vuokatin alustavassa kilpailuohjelmassa 8.-14. helmikuuta hiihdetään molempien ikäluokkien sprintit perinteisellä hiihtotavalla, vapaan hiihtotavan henkilökohtaiset väliaikalähdöt, alle 20-vuotiaiden viestit ja pitkien matkojen perinteisen tavan yhteislähdöt. – Kilpailujen järjestäminen tässä maailmantilanteessa on haastavaa, mutta kahden vahvan järjestäjäpaikkakunnan kanssa tulimme lopputulokseen, joka palvelee lajejamme ja urheilijoitamme. Samalla FIS etsi mahdollisia kisan järjestäjäkandidaatteja talvelle 2021. Nuorten MM-hiihdot helmikuussa Vuokatissa ja Lahdessa Vuokatissa nähdään helmikuussa hiidettävät nuorten MM-kisat mahdollisuutena testata olosuhteita ja kilpailuorganisaatiota 11.-18.12.2021 käytäviä maastohiihdon EYOF-kisoja ajatellen. Kilpailuohjelma kaikkien lajien osalta julkaistaan Kansainvälisen hiihtoliiton vahvistettua ohjelmaluonnokset. Vahinkotapahtuman perusteella on päätelty lampaiden kimpussa olleen useamman suden. Vuokatti isännöi hiihdon nuorten MM-kilpailut helmikuussa. Tiistaina 17. Osuuskunnassa työskentely on joustava vaihtoehto. Pohjois-Tipaksella ovat sudet tappaneet kuusi lammasta. Koira oli loukkaantunut ilveksen käsittelyssä. PERTTI GRANQVIST/ARKISTO. Suomen Hiihtoliitto tarttui tarjoukseen, haki ja sai kisat Vuokattiin ja Lahteen. Koiraa oli jouduttu käyttämään useita kertoja eläinlääkärissä. lokakuuta kajaanilaisen miehen koiraa. marraskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 7 tovin aiheesta. Kyseessä ei ole sama lammaskatras, joka on laiduntanut Huvikeskuksen läheisyydessä olevalla laitumella. Yhtälössä on monta osatekijää, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen. Vuokatissa nähdäänkin nyt mahdollisuutena testata olosuhteita ja kilpailuorganisaatiota 11.18.12.2021 käytäviä maastohiihdon EYOF-startteja silmällä pitäen. ARKISTO/JUHA NEUVONEN Pertti Granqvist Viranomaisten tietoon on tullut lokakuun lopun ja marraskuun alun aikana yhteensä neljä petovahinkoa Sotkamon pitäjän alueella. Lahden alustava ohjelma kattaa sekä mäkihypyssä että yhdistetyssä tyttöjen ja poikien henkilökohtaiset kilpailut HS100-mäessä sekä sekajoukkuekilpailut. Kyseisen tilan lampaat eivät olleet suojassa pedoilta Naapurinvaarallakaan. – Emme voi kokoaikaista työtä taata
Hän on leimannut vaalit vilpillisiksi. Kirsi Jansa todistaa Amerikan demokratian testiä A Mitä muuta se on kuin yritys kaapata valta, jos ihmisten ääniä ei lasketa tai jos laillisesti annetut äänet yritetään mitätöidä?". – Ihmiset tanssivat, autot tööttäilivät, helpotus oli käsinkosketeltava. Bidenin kannattajat juhlivat salaa sisätiloissa. Vajaan kahden viikon takaisissa presidentinvaaleissa Jansakin äänesti. Uni kuitenkin vaali-iltana tuli. 8 PUHEENAINEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. – Kukaan ei voi yhdistää kansaa ulkoapäin. Valtataistelu ei ole ohi, ja epävarmuus jatkuu. Biden on luvannut, että Yhdysvallat palaa Pariisin ilmastosopimukseen. Kansa on kahtiajakautunut ja tilanne kireä, kuvaa sotkamolaislähtöinen Jansa Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkitunnelmia. Puolilta päivin muutoin niin rauhallisella kotikadulla autojen torvet alkoivat soida ja kohta puhelin alkoi syöttää tekstiviestejä. – On käsittämätöntä ja surullista, miten kahtiajakautunutta tämä kansa voi olla. Yhdysvalloissa liittovaltion ja osavaltion vaaliviranomaiset ovat kertoneet, ettei vaaleissa ole ilmennyt minkäänlaisia todisteita vilpistä. Ilmastoaktivistina Jansa kokee Bidenin valinnan antavan nimenomaan aikalisän. – Kuulin ystäviltä Euroopasta ja Suomesta, että Joe Biden oli valittu. Hän, kuten diktaattorit yleensä, yksinkertaistavat todellisuutta ja toistavat tiettyä asiaa tarpeeksi monta kertaa, jotta ihmiset alkavat uskoa. Kaupunginosa on sinisen maakunnan sinisimpiä alueita. – Pelottavaa on se, että Trump on huono häviäjä. Muutos alkaa sisältä, kuuntelemisesta ja tahdosta ymmärtää. – Jotenkin on selvitty neljä vuotta, hän huokaa nyt, ja arvelee, ettei Suomesta käsin täysin voi ymmärtää sitä, millaista elo Atlantin takana todella on ollut. . – Sanojen on muututtava teoiksi. Samaan aikaan vain pienen matkan päässä, trumpilaisella alueella, ei kaduilla juhlijoita nähty. Jansan mukaan ihmiset ovat eläneet Yhdysvalloissa 400 vuotta toisen alistamiseen perustuvassa kahtiajakoisessa voittaja vie kaiken -tarinassa. Tunnelmat ovat kireät ja odottavat. Ihmisten demokraattitai republikaani-identiteetit ja -lojaliteetit ovat vahvat. Jansan mukaan Amerikan demokratia testataan nyt. Uhkana on Jansan mielestä se, että epätoivoinen osa kansasta uskoo propagandaa, ja turvautuu aseisiin ja väkivaltaan. – Jospa järki ja maltti voittaisivat, saataisiin jatkoaika ja voitaisiin etsiä yhteistä säveltä. – Rauhanomaisilla mielenosoituksilla ja yleislakoilla on vallankaappauksia muuallakin maailmassa pysäytetty. – Silloin toteutui painajainen, kuvaa Pennsylvanian Pittsburgissa asuva Jansa. Jansa on seurannut huolestuneena, kuinka totalitarismi on nostanut päätään Yhdysvalloissa. Trump ei ole ollut valmis myöntämään tappiotaan. – Poliittinen systeemi on rakennettu sinisen ja punaisen leirin taistelun varaan. ”Jospa järki ja maltti voittaisivat, saataisiin jatkoaika ja voitaisiin etsiä yhteistä säveltä”, hän toivoo. Sotkamolaislähtöinen Jansa on asunut perheineen Yhdysvalloissa 12 vuotta. Tämänvuotisia vaaleja edelsi pelonsekaiset tunteet Trumpin uusintavoitosta, mutta eli myös toivo, että ihmiset olisivat heränneet. Lauantaina hän teki kotihommia, valmisti kurpitsakeittoa ja osallistui Zoomin kautta meditaatioharjoitukseen. Jos aiomme jättää lapsillemme elävän planeetan, meillä ei ole enää aiIlmastoaktivistina Kirsi Jansa kuvaa Joe Bidenin valintaa aikalisäksi, mutta sanojen on hänen mukaansa muututtava myös teoiksi. Siltoja ei nouse, jos ihmiset elävät omissa illuusiossaan, joissa oma versio todellisuudesta on ainoa oikea, Jansa sanoo. Jansa oli päättänyt, ettei kyttää tulosta ruudun ääressä, vaikka vaikeaa se oli. Ääntenlasku eteni hitaasti, ja odotusta jatkui tiistai-illasta aina viime lauantaihin. Jansalla on kaksoiskansalaisuus: Yhdysvaltain kansalaisuuden hän sai kaksi vuotta sitten. Hän kertoo osallistuneensa ennen presidentinvaaleja koulutukseen, jossa valmistaudutaan tilanteeseen, jossa vallanvaihto ei sujukaan rauhanomaisesti, vaan tammikuussa Washington DC:ssä on kaksi miestä kannattajineen julistautumassa presidentiksi. Esimerkiksi sitä, että vaalit on varastettu. – Trumpin hallituksen toimet ovat nakertaneet elämisen ehtoja meiltä jokaiselta. En halunnut myöskään olla vain ulkopuolinen tarkkailija. Tammikuussa virkaansa astuva Joe Biden on vakuuttanut haluavansa olla kaikkien amerikkalaisten presidentti ja pyrkivänsä yhdistämään kansan. Biden on luvannut, että Yhdysvallat palaa Pariisin ilmastosopimukseen. Lakimies oli samaa mieltä: huoli ei ole turha, ja kansalaisuutta kannattaisi hakea. Onnistunut yhteiselo on enemmän kiinni siitä, miten ihmiset pystyvät perheja naapurustotasolla suhtautumaan toisiinsa kuin siitä, mitä Biden sanoo. Yhdysvaltojen itäosassa sijaitsevalla Pennsylvanian osavaltiolla ja sen 20 valitsijamiehellä oli ratkaisijan rooli Bidenin voiton varmistamisessa. Vaalipäivän tulokset näyttivät ensin – odotetusti – republikaanien punaista aaltoa, sitten demokraattien sinistä, mutta lopputulos jäi uupumaan. Ääni meni demokraattiselle puolueelle, koska sen politiikassa on hänen mukaansa enemmän maalaisjärkeä. – Olen ilmastomuutoksesta juttuja tekevä dokumentaristi-toimittaja, ulkomaalainen ja nainen, ”valemediaa” siis. – Mitä muuta se on kuin yritys kaapata valta, jos ihmisten ääniä ei lasketa tai jos laillisesti annetut äänet yritetään mitätöidä. Mitä kansa voi tehdä. Siinä vaiheessa ei voinut muuta kuin itkeä, muistelee Jansa tunnelmia, jotka hän ikuisti kuviin Itä-Pittsburgin kaupunginosassa. Tällaista on raportoitu muun muassa Philadelpiassa ja Harrisburgissa. Hän haki sitä, kun heräsi huoli green cardin, oleskeluja työluvan, tarjoamasta turvasta. marraskuuta 2020 Marjukka Väisänen Kun Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi vahvistui neljä vuotta sitten, ei Kirsi Jansa nukkunut sinä yönä silmän täyttä
Asiathan ovat hullusti. Kavereita tavataan ulkona, syksyn tullen nuotiopiireissä ihmisten takapihoilla. – Mitä sitä kaunistelemaan. Pennsylvanian trumpilaisella alueella ei Bidenin vaalivoittoa hevin myönnetä. Luonto on meitä paljon vanhempi ja viisaampi, ja toimii ihan toisella logiikalla. Yksi asia, mitä Amerikan-vuodet ja paljon puhuvat amerikkalaiset ovat opettaneet Jansaa arvostamaan Suomessa, on hiljaisuus. marraskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 9 Itäisessä Pittsburgissa iloittiin viikko sitten lauantaina, kun tieto Joe Bidenin voitosta tuli. – Ei minunkaan ukkini taistellut vain Venäjää vastaan, vaan totalitarismia, mielen ja systeemin sulkeutumista, ja väkivaltaa vastaan. Mielessä on käynyt muutto Suomeen. Perheeseen kuuluvat kaksoiskansalaisuuden omaavat 15-vuotias Milo Larson ja 18-vuotias Aaro Larson sekä amerikkalainen aviomies Lou Reynolds, joka on kalabiologi. Muutto kaasunporauksen sydänmaille Pittsburgiin vuonna 2008 teki hänestä dokumentaristin. Koronatilanne on Yhdysvalloissa ja Pittsburghin seudulla paha. Mitä pitää tapahtua ennen kuin olemme valmiit luopumaan tarinasta, jossa pieni ihminen on maailman napa ja hallitsija, jatkuva talouskasvu hyvän elämän mittari ja kilpailu pelin henki. Jansan paneutuminen ilmastoasioihin on perua vuodesta 1994, jolloin hän Yleisradion Ekoisti-ohjelman toimittajana haastatteli brittiläistä epidemiologia ilmastonmuutoksen vaikutuksista kansanterveyteen. Suomalaisuus ja kainuulaisuus antavat Jansan mukaan hyvän pohjan ilmastotyöhön: sieltä kumpuaa arvostus luontoa kohtaan, jalat maassa -asenne ja rehellisyys. Ensimmäiset uutiset koronaviruspandemiasta alkoivat kiiriä Yhdysvalloissa viime tammikuussa pian sen jälkeen, kun Jansan perhe oli palannut joulunvietosta Suomessa. Aaron on määrä astua armeijan harmaisiin Vekaranjärvellä tammikuussa. – Hiljaisuus auttaa kuulemaan, kuuntelemaan ja ymmärtämään. KUVAT: KIRSI JANSA. Hän on tehnyt muun muassa dokumenttisarjan liuskekaasunporauksen vaikutuksista pennsylvanialaisten elämään ja lyhytdokumentteja kestävän kehityksen ratkaisuista. – Mutta on näinä vuosina paljon muuttunutkin. Lopullista tulosta ei tuolloin tullut, eikä kaikkia ääniä ole saatu laskettua vieläkään. Tiistaina 17. Niin demokraateilta ja republikaaneilta täällä kuin maailman päättäjiltä – ja ihan tavallisilta ihmisiltä – vaaditaan enemmän rohkeutta tunnustaa tosiasiat. Koronapandemia on vasta alkusoittoa siitä, mitä meille on tulossa. – Työt ja yhteydenpito hoidetaan nyt Zoomin kautta ja ruoka tilataan ovelle. – Ympäristöongelmat on pohjimmiltaan ihmismielen ongelmia. Nykyisin hän työskentelee ilmastokouluttajana. Hän toivoo, että ekologinen kriisi yhdistäisi samalla tavalla maailman niin kuin Venäjän uhka aikanaan yhdisti sisällissodassa kahtiajakautuneen Suomen. Monet vaikenevat mieluusti vaikeasta aiheesta. Kaupassa käydään erittäin harvoin. Tunnelmat ovat Kirsi Jansan mukaan kireät ja odottavat. Tulosta jännitettiin vaali-iltana Kirsi Jansan naapurostossa iltanuotioilla. Kirsi Jansa todistaa Amerikan demokratian testiä KIRSI JANSAN KOTIALBUMI kaa puhua kauniita sanoja, vaan tehdä kovaa työtä. Elämä on muuttunut monella tavalla. Jospa nytkin löydettäisiin yhdessä olemisen ja tekemisen rohkeus ja tahto. Yhä useampi amerikkalaisistakin on tietoinen ja huolestunut ekosysteemien tuhosta. 1,2 miljoonan asukkaan Alleghenyn maakunnassa todettiin kuluneen viikon aikana useana päivänä yli 300 uutta koronatapausta, torstaina jopa yli 400. Jansa myöntää, että usein ilmastonmuutoksesta puhuminen on tuntunut kuin hakkaisi päätään seinään
– Miesten on oltava koirien lähellä. Päätettiin noudattaa metsästäjäjärjestön ohjeita. Sapsontaustan Erän hirviporukan johtaja Jari Hyvönen kertoi hirvipeijaiset pidetyn joka syksy seuran majalla Kukkarovaarantien varressa. Eli joka toinen maanomistaja saa joka vuosi. Tipasojan hirviporukkaa johtava Mika Piirainen kertoi metsästyskauden alkaessa tehdyn päätöksen järjestämättä jättämisestä. – Kun tässä muutama viikko oli lunta, niin jälkiä oli ilmestynyt. Syynä kuluvan syksyn erikoiseen järjestelyyn on koronaepidemia. Hirvipeijaisiin on osallistunut 60-70 henkilöä. 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@slpmedia.fi SOTKAMO Miia Väisänen p. Peijaisten perinne katkesi Marjatta Korhonen kävi hakemassa keittoa Suovaaralla. – Meidän on oltava maanomistajiin yhteydessä. Yksi syy järjestämisestä luopumiseen on Piiraisen mukaan sekä järjestäjien että vieraiden ikärakenne. – Meilläkin on välivuosi. Ilman huomiota maanomistajat eivät ole Pohjavaaralla jääneet. Päätös tehtiin hyvissä ajoin. – On jotain suunniteltukin. Kiimasjärven Metsästäjät ry:n hirviporukan johtaja Jarno Kemppainen kertoi hirvipeijaisista luovutun koronan takia. Linnan Lukko on seuran metsästysmaja. Ehkä näin oli viisainta toimia. – Siitä on ilmoitettu lehdessäkin. – Syynä on se koronaepidemia. Tuo Suovaaran-Kokkovirran tapa järjestää peijaiset on ihan hyvä. marraskuuta 2020 Mainostaja! Nyt on aika varata huikea Joulupakettimme ! Ota yhteyttä myyjääsi ja kysy lisää! KAJAANI Saija Utriainen p. Koronan lisäksi hirviseurueen jäseniä ovat harmittaneet sudet. – Syynä oli koronatilanne. Jäisi ikävä muisto, jos hirvipeijaisissa saisi joku tartunnan tai paikalla olijat altistuisivat. Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Korhosen mukaan riistanhoitoyhdistys ei ole ohjeistanut metsästysseurojan peijaisten järjestämisestä millään tavalla. Ei haluttu ottaa riskejä. Tuhkakylän Erän hirviseurueen jahtipäällikkö Veikko Huotari kertoi aiempina vuosina hirvipeijaiset järjestetyn Sopenvaarassa sijaitsevassa Linnan Lukossa. Katsotaan sitten kun tämä koronatilanne on ohi. Olemme päättäneet, ettei peijaisia järjestetä. Jos jollekin hirivipeijaisista korona tarttuisi, niin se olisi ikävä sekä pahaa mieltä aiheuttava tapahtuma. Viimeisinä vuosina on Suovaaran-Kokkovirran Metsästäjät ry:n hirvipeijaiset järjestetty Kylätalo Viertolassa. PERTTI GRANQVIST. Tämä vuosi tekee poikkeuksen. Veikko Huotari kertoi koirien varjelemiseen kiinnitetyn erityistä huomiota metsästyksen yhteydessä. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Negatiivista palautetta ei Jari Hyvösen korviin ole järjestämättä jättämisestä kantautunut. Suovaaralla tarjottiin takeaway-keittoa. Kahvit ja pullat kävijät nauttivatkin paikan päällä. Keitonjaolla korvattiin perinteiset hirvipeijaiset. – Muuten olisivat aktiivit joutuneet tekemään turhaa työtä. – Päätettiin jo kesällä, ettemme järjestä. Peruutettujen peijaisten korvaamista jollain tavalla on Laakajärvellä pähkäilty. Ajattelemme metsästäjiä ja maanvuokraajia, jotka ovat lähes kaikki riskiryhmäläisiä. Pohjavaaran Metsästysseuran hirviporukan metsästyksenjohtaja Harri Huovinen kertoi jo hirvenmetsästyksen aloitusaamuna päätetyn hirvipeijaisista luopumisesta. Pihalla jaettiin hirvikeittoa pakettiauton perän luokse pystytetyltä pöydältä. Suurin osa seuroista on luopunut peijaisten järjestämisestä. Hirvipeijaiset on järjestetty aina Pohjavaaran Sampolassa. Mikäli järjestelyt olisi aloitettu ja sitten viime tingassa peijaiset peruttu. – Maanomistajille on viety hirvenlihaa. – Maanomistajat ovat olleet erittäin ymmärtäväisiä. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi KUHMO Eine Kotamaa p. – Keittäjät ovat 70 ja plus jotain ikäluokkaa. Sudet olivat käyneet meidän metsästysmajan pihapiirissä. Hirvipeijaisia ei järjestetä. – Kaikki ymmärtävät, mistä tässä on kysymys. – Mutta Metsästäjäliitto on ohjeistanut ja niitä ohjeita seurat näyttävät noudattavan. Jälkien perusteella useita susia oli ollut liikkeellä. Jari Korhonen kertoi itse metsästävänsä hirviä Juurikkalahden–Teerivaaran Metsästysseuran porukassa. Laakajärven Riistamiesten hirviporukan metsästyksenjohtaja Kari Mulari kertoi, ettei hirvipeijaisia pidetä. 050 438 2831 saija.utriainen@slpmedia.fi KAJAANI Sanna Kiiveri-Haverinen p. He peruivat osallistumisensa hirvijahtiin koronatilanteen takia. Samassa pihapiirissä on metsästysporukan lahtivaja. Tipasojan Metsästysseuran, Juholankylän Erän ja Riekin Erän yhteiset hirvipeijaiset on järjestetty Tipaspohjassa. Kari Mulari kertoi, ettei hän ole kuullut maanomistajien tai muidenkaan arvostelleen päätöstä hirvipeijaisten peruuttamisesta. Hirvenmetsästäjät eivät ole tänä syksynä peijaisia järjestäneet. – Muun muassa Kuopiosta ja Helsingistäkin oli tulossa. Kari Mulari kertoi heidän porukassaan olevan metsästäjiä muualtakin kuin omalta seutukunnalta. Sanna Huotari huolehti keiton ja leipäpakkausten jakamisesta. Jarno Kemppainen kantoi huolta maanomistajista, joiden kanssa tehdyssä sopimuksessa ovat peijaiset vastikkeena. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Pertti Granqvist Suovaaran-Kokkovirran Metsästäjät ry:n metsästysmajan pihamaalla ei lauantaina ollut peräkonttikirppis, vaikka ohikulkija olisi nopealla vilkaisulla voinut niin olettaakin. – Kävijöitä parhaimmillaan jopa 200. Kotiin vietäväksi, mutta ketään ei kielletty nauttimasta keittoa metsästysmajan pihamaallakaan. Suurin osa vieraistakin on ikäihmisiä. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi SUOMUSSALMI Titta Toivanen p. Metsästyksenjohtajan korviin ei purnausta päätöksestä ole tullut maanomistajilta eikä muiltakaan. Keiton sai myös nauttia paikan päällä. Mietittävä yhdessä, miten me järjestämättä jättäminen korvataan. Syy on korona ja sekin, että muina vuosina on vieraina perinteisesti ollut sotaveteraaneja ja heidän omaisiaan. Meillä on vuorolista, jonka mukaan maanomistaja saa hirvenlihaa joka toinen syksy. Maanomistajille hirviporukka toimittaa kuitenkin lihaosuudet tänäkin vuonna. – Me päätimme, ettemme tänä vuonna järjestä, vaikka mielellään olisimme järjestäneet
Työt eivät loppuneet viime keväänäkään ja tämä syksy on ollut erityisen vilkas, Sutinen kertoo. Repo kertoo pyrkivänsä omissa tuotteissaan aikaa kestäviin valintoihin. Uutta ilmettä saa myös pienillä muutoksilla, Sutinen vinkkaa. Krista Niskasen kuvissa on iloisia eläinhahmoja ja hempeitä sävyjä, jotka sopivat hyvin lastenhuoneen sisustukseen. Tyylisuunnassa arvostetaan käsityötä ja käytännöllisyyttä. Niin ikään kortteja ja julisteita tekevän Krista Niskasen mukaan printit ovat helppo ja edullinen tapa tuoda pientä muutosta sisustukseen. – Itse kovasti kehotan asiakkaitani myös vaalimaan ja vaikkapa ehostamaan vanhaa, eikä suinkaan hankkimaan aina uutta. Tämän vuoden tyylisuunta on Sutisen mukaan ollut japandi, joka yhdistää skandinaavisen selkeyden japanilaiseen harmoniaan. Mallistossa toistuvat muutamat perusvärit, mutta sesongit kuten joulun ja kesän juhlat tuovat vaihtelua suunnitteluun. 19 € Koti MAINOSLIITE Kainuun Sanomat, Kuhmolainen, Sotkamo-lehti ja Ylä-Kainuu. Tekstiileissä kannattaa suosia Sutisen mukaan lämpimiä värejä ja pehmeys näkyy tässäkin pehmeinä materiaaleina. Hän on kuitenkin huomannut, että ihmiset miettivät hankintoja hyvin tarkkaan ja useinkaan ei valita kaikkein kalleimpia vaihtoehtoja. Niskanen kertoo hakevansa tuotteisiin värimaailmaa sisustustrendein mukaan ja tällä hetkellä murretut vihreän sävyt on hänen mukaansa erityisen ihania. – Pelkät kattovalot eivät herätä kodin tunnelmaa välttämättä kodikkaaksi vaan tarvitaan pienempiä tunnelmavaloja, hän toteaa. Viherkasvit luovat tunnelmaa ja tuovat vihreyttä, jota ei ulkona tähän aikaan ole. Kaarevat linjat ja pulleat Barbababa-muodot toistuvat hänen mukaansa kalusteissa, valaisimissa ja esineissä. – Tuotteiden monipuolinen yhdisteltävyys mahdollistaa monenlaisten kollaasien rakentamisen, Repo toteaa. Julisteet sekä postikortit ovat yksi keino muuttaa tai piristää sisustusta helposti. – Ne toimivat teemana myös tämän vuoden joulukorteissa, Niskanen kertoo. Eco-sähköpöydät useita kokoja heti varastosta! musta ja valkoinen 348 € 595 € Myymälä: Kettukalliontie 31, 87100 Kajaani 08-627266 Verkkokaupat: jenkkisanky.fi puutarhakalusteet.eu kulmasohvat.fi Sohvapöydät KALUSTE-MATTI.fi Nyt syksyn upeat rottinkiset valaisimet saapuneet! Toscana divaanisohva harmaa ja beige sametti LAATUA EDULLISESTI Alk. Kausivaloilla voi piristää pimeitä iltoja ja aamuja ja tehdä pimeydestä hieman miellyttävämpää. Hänen yrityksensä on HelleVisuals, jonka monenlaiset eläinjulisteet sopivat erityisesti lastenhuoneeseen, mutta Niskasen mukaan suosittuja ovat myös mustavalkoiset tekstija kasvijulisteet. Syksyn pimeydessä korostuu valaistuksen merkitys ja Sutinen vinkkaa, että erilaisilla kausivaloilla ja pöytävalaisimilla voi lisätä helposti viihtyisyyttä ja kodikkuutta. Ajattomuus ja tekstit, joissa jää tilaa myös tulkinnalle kuuluvat Ninnimoin tyyliin. Lähtökohtana korteissa ja julisteissa ovat Ninnimoi ajatukset ja pelkistetty tyyli. Sisustussuunnittelija Riikka-Mari Sutinen kertoo, että se näkyy niin muodoissa kuin väreissäkin. Ne vaativat kuitenkin hoitoa. Tuoksuja käytetään diffuusereissa, kynttilöissä ja ilmaan tai tekstiiliin suihkutettavissa huonetuoksuissa. Ninnimoin Nina Repo kertoo, että niitä käytetään paljon ja hänen käyttämänsä musta-valkoisuus ja pelkistetty tyyli mahdollistavat tuotteiden käytön monenlaisissa tiloissa. Sutinen kertoo, että lisääntynyt kotona olo keväällä lisäsi ihmisten innostusta remontointiin ja sisutukseen. Niillä voi helposti kohottaa tunnelmaa. Sisustussuunnittelijan työt eivät koronaan loppuneet. Pehmeyttä ja maanläheisiä värejä Mari Heikura Pehmeys on tämän syksyn trendi sisustuksessa. – Tällä hetkellä mallistoni joulukorteissa ja muissa joulutuotteissa ihmisiä selvästi kiinnostaa maanläheiset sävyt, Repo kertoo. – On upea muutoinkin ollut huomata miten käsityön arvostus sisustuselementeissä ja ylipäätään sisustuksessa on noussut uudelleen, Sutinen toteaa. Syksyn harmauden ja pimeyden vastapainoksi, Sutinen ehdottaa vihreyden tuomista sisälle. – Yksi tämän hetken trendi ovat erilaiset tuoksut sisustuksessa, Sutinen kertoo. MARI HEIKURA/ARKISTO Kausivaloilla on helppo piristää syksyn pimeyttä ja vaihtelua sisustukseen saa julisteilla Pöyreät muodot näkyvät nyt sisustuksessa, kuten tässä Notti pöytävalaisimessa. – Korona-aika on vaikuttanut työhöni positiivisesti
marraskuuta 2020 KOTI // 3 2 // KOTI Tiistaina 17. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Vesikattopalvelu Kemppainen Oy Lankkukuja 6, 87400 Kajaani Puh. 040 808 5303 Satu Kinnunen p. (alv. 08 613 4228 www.vesikattopalvelu.fi OMAKOTITALOJEN JA VAPAA-AJAN ASUNTOJEN ULKOVERHOILUT KAINUUN ALUEELLA Olemme tuottaneet laadukkaita kattoja rakennuspalveluita pohjoissuomalaisille asiakkaillemme jo vuodesta 1999. Ajan arviokäyntiin voi varata numerosta 050 550 4628 Arvio on ilmainen Kajaanin ja Sotkamon taajaman alueella, eikä sido eikä velvoita asiakasta mihinkään. Toimialue: Kainuu, Pyhäntä, Sukeva ja Valtimo OP Koti Kainuu Oy Isännöintipalvelu, kiinteistövälitys, vuokravälitys. (Suomi tänään 2020 -tutkimus, Taloustutkimus Oy) Ylläty stulia inen kaikil le arvio n pyytä neille ! Kaikin puolin tavallista sujuvampaa kaupankäyntiä. Hanakat-rahoituksella toteutat kotiisi suuremmatkin LVI-hankinnat. Mietitkö öljyn korvaamista kenties uusiutuvalla energialla. marraskuuta 2020 Sisustajankauppa Oksanen Torikatu 6, 88600 Sotkamo p. Jokaisessa kohteessamme pyrimme löytämään asiakkaalle parhaimman kokonaisratkaisun. 29,PIENTALOASUKAS, OLETKO SUUNNITTELEMASSA LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ PÄIVITYSTÄ. KaikenKattava Oy:ltä saat avaimet käteen -periaatteella katot, sadevesijärjestelmät, tikkaat, kattoturvatuotteet , rakennuspellitykset ja ammattitaitoisen asennuksen. Me tiedämme. Edullisella ja ekologisella ilma-vesilämpöpumpulla tai vaivattomalla maalämmöllä. 24 %) . Ota yhteyttä ja kysy lisää! 044 742 8010 PAIKA LLINE N JA LUOT ETTAV A. Tiistaina 17. pituuksia. 2 m, 4 m, 6 m, 8 m, 10 m jne. Pyydä meidät ilmaiselle arviolle, soita numeroon 050 550 4628 ja sovi ajankohta. Sen minkä suunnitteluosaajamme suunnittelevat sen ammattitaitoiset rakentajamme myös toteuttavat, kustannustehokkaasti, ajallaan ja takuutyönä. 08-6660110, oksasenliike.com Avoinna: Ma-Pe 10-17 La 10-14 Laatua ja designiä lähelläsi Edullisemmin kuin netistä, kotiin toimitettuna Alk. Käy tutustumassa rahoitukseen www.lviaitta.fi tai www.hanakat.fi info@lvi-pyykkonen.fi Soita meille! Kainuulaista osaamista! Palvelemme sinua turvallisesti ilman lähikontaktia ! Ismo Korhonen p. Soita, niin sovitaan ilmainen suunnitteluja kustannuslaskelmakäynti teidän kotiinne. Tikkaat irtosivat seinästä. Kajaani, Väinämöisenkatu 10, 87100 KAJAANI, 010 256 1708, Sotkamo, Kainuuntie 22, 88600 SOTKAMO, 010 256 1850 Puhelu 010-numeroon maksaa lankapuhelimesta 0,0835 €/puhelu + 0,07 €/min. 040 801 9488 Kaikki, mitä kattosi ansaitsee! Katto vuotaa ja rännit tukkiutuvat. Huom! Elintarvikehyväksyntä! Onko putkien jäätyminen joka talven riesa. 24 %). (alv. Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. Matkapuhelimesta 0,0835 €/puhelu + 0,17 €/min. Me autamme sinua löytämään taloosi sopivan lämmitysratkaisun sekä laadimme tarjouksen järjestelmästä asennuksineen. LIME-itserajoittuvat lämmityskaapelit sopivat putkistojen ja viemärien sulanapitoon ja saattolämmitykseen. Arviointipäivä su 22.11.2020 TIEDÄTKÖ ASUNTOSI ARVON. Saatavana mm. Tarjous voimassa 30.11.2020 saakka Pientalojen omistajille on tarjolla valtionavustusta jopa 4.000 eur öljylämmitysjärjestelmän korvaamiseen uusiutuvalla energialla. Paras kokonaisarvosana 17 eri välitysliikkeen joukosta: vahvuuksiamme ovat luotettavuus, asiantunteva palvelu, paikallinen asiantuntemus ja aktiivinen yhteydenpito asiakkaisiin. Laatutili-rahoitus. Luotetuin kiinteistönvälittäjä OP Koti on edelleen Suomen luotetuin kiinteistönvälittäjä
Käy tutustumassa rahoitukseen www.lviaitta.fi tai www.hanakat.fi info@lvi-pyykkonen.fi Soita meille! Kainuulaista osaamista! Palvelemme sinua turvallisesti ilman lähikontaktia ! Ismo Korhonen p. Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. (alv. Soita, niin sovitaan ilmainen suunnitteluja kustannuslaskelmakäynti teidän kotiinne. Huom! Elintarvikehyväksyntä! Onko putkien jäätyminen joka talven riesa. 08 613 4228 www.vesikattopalvelu.fi OMAKOTITALOJEN JA VAPAA-AJAN ASUNTOJEN ULKOVERHOILUT KAINUUN ALUEELLA Olemme tuottaneet laadukkaita kattoja rakennuspalveluita pohjoissuomalaisille asiakkaillemme jo vuodesta 1999. marraskuuta 2020 KOTI // 3 2 // KOTI Tiistaina 17. Jokaisessa kohteessamme pyrimme löytämään asiakkaalle parhaimman kokonaisratkaisun. (Suomi tänään 2020 -tutkimus, Taloustutkimus Oy) Ylläty stulia inen kaikil le arvio n pyytä neille ! Kaikin puolin tavallista sujuvampaa kaupankäyntiä. 24 %) . 29,PIENTALOASUKAS, OLETKO SUUNNITTELEMASSA LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ PÄIVITYSTÄ. Saatavana mm. LIME-itserajoittuvat lämmityskaapelit sopivat putkistojen ja viemärien sulanapitoon ja saattolämmitykseen. 2 m, 4 m, 6 m, 8 m, 10 m jne. Me tiedämme. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Vesikattopalvelu Kemppainen Oy Lankkukuja 6, 87400 Kajaani Puh. Tiistaina 17. Kajaani, Väinämöisenkatu 10, 87100 KAJAANI, 010 256 1708, Sotkamo, Kainuuntie 22, 88600 SOTKAMO, 010 256 1850 Puhelu 010-numeroon maksaa lankapuhelimesta 0,0835 €/puhelu + 0,07 €/min. Matkapuhelimesta 0,0835 €/puhelu + 0,17 €/min. Edullisella ja ekologisella ilma-vesilämpöpumpulla tai vaivattomalla maalämmöllä. Pyydä meidät ilmaiselle arviolle, soita numeroon 050 550 4628 ja sovi ajankohta. 040 801 9488 Kaikki, mitä kattosi ansaitsee! Katto vuotaa ja rännit tukkiutuvat. Paras kokonaisarvosana 17 eri välitysliikkeen joukosta: vahvuuksiamme ovat luotettavuus, asiantunteva palvelu, paikallinen asiantuntemus ja aktiivinen yhteydenpito asiakkaisiin. 040 808 5303 Satu Kinnunen p. Laatutili-rahoitus. Hanakat-rahoituksella toteutat kotiisi suuremmatkin LVI-hankinnat. 08-6660110, oksasenliike.com Avoinna: Ma-Pe 10-17 La 10-14 Laatua ja designiä lähelläsi Edullisemmin kuin netistä, kotiin toimitettuna Alk. Me autamme sinua löytämään taloosi sopivan lämmitysratkaisun sekä laadimme tarjouksen järjestelmästä asennuksineen. Mietitkö öljyn korvaamista kenties uusiutuvalla energialla. Toimialue: Kainuu, Pyhäntä, Sukeva ja Valtimo OP Koti Kainuu Oy Isännöintipalvelu, kiinteistövälitys, vuokravälitys. marraskuuta 2020 Sisustajankauppa Oksanen Torikatu 6, 88600 Sotkamo p. Sen minkä suunnitteluosaajamme suunnittelevat sen ammattitaitoiset rakentajamme myös toteuttavat, kustannustehokkaasti, ajallaan ja takuutyönä. Tarjous voimassa 30.11.2020 saakka Pientalojen omistajille on tarjolla valtionavustusta jopa 4.000 eur öljylämmitysjärjestelmän korvaamiseen uusiutuvalla energialla. Ajan arviokäyntiin voi varata numerosta 050 550 4628 Arvio on ilmainen Kajaanin ja Sotkamon taajaman alueella, eikä sido eikä velvoita asiakasta mihinkään. Ota yhteyttä ja kysy lisää! 044 742 8010 PAIKA LLINE N JA LUOT ETTAV A. Tikkaat irtosivat seinästä. Luotetuin kiinteistönvälittäjä OP Koti on edelleen Suomen luotetuin kiinteistönvälittäjä. 24 %). Arviointipäivä su 22.11.2020 TIEDÄTKÖ ASUNTOSI ARVON. KaikenKattava Oy:ltä saat avaimet käteen -periaatteella katot, sadevesijärjestelmät, tikkaat, kattoturvatuotteet , rakennuspellitykset ja ammattitaitoisen asennuksen. pituuksia. (alv
Tiistaina 17. 050 315 5849 Sotkamo-lehti miia väisänen, p. www.kainukeittiot.fi www.ainakeittiot.fi Sanna Kiiveri-Haverinen p. 050 3082 902 kainuulaista työtä Remontit Kuhmossa ja lähialueella laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen 040 934 6665 apremontit@gmail.com www.ap-remontit.fi Ota yhteyttä! Rakenna sinäkin unelma-arki Sotkamoon OMAKOTITALOTONTIT VUOKATTI Emäntäkoulu 20 kpl 1 226 – 1 588 m 2 21 024 – 30 880 € Härkökivi 5 kpl 1 449 – 1 759 m² 19 692 – 25 432 € KIRKONKYLÄ Makkosenmäki 1 kpl 1 080 m 2 1 080 € Nivu 5 kpl 1 277 – 1 320 m² 8 939 – 9 240 € Sotkamojärven eteläranta 12 kpl 1 156 – 1 791 m² 12 000 € KONTINJOKI 2 kpl 12 000 €, 17 000 € LOMARAKENNUSPAIKAT Koulurinne 7 kpl 791 – 1 025 m² 22 500 – 32 800 € lisäksi n. Kuhmolainen eine Kotamaa, p. 040 531 0340 matti.leinonen@tulikivi.fi Sovi tapaaminen tai tilaa ilmaiselle kotikäynnille, niin katsotaan yhdessä sinulle sopivin malli! Tulikivi-myynti Kainuussa Tulisijat I Kiukaat I Sisustuskivet Matti Leinonen puh. www.kainukeittiot.fi www.ainakeittiot.fi Kotimaiset AINA-keittiöt kotisi mitoilla millilleen! Kotimaiset AINA-keittiöt kotisi mitoilla millilleen! Soita 045-197 6166 ja varaa ilmainen suunnitteluaikasi. 050 438 2831 saija.utriainen@slpmedia.fi Miia Väisänen p. 040 6433 743 Turvaa asuntokauppasi kuntotarkastuksella! Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteusmittaukset Laajemmat kuntotutkimukset Puh. www.kainukeittiot.fi www.ainakeittiot.fi Soita 045-197 6166 ja varaa ilmainen suunnitteluaikasi. 040 531 0340 matti.leinonen@tulikivi.fi Sovi tapaaminen tai tilaa ilmaiselle kotikäynnille, niin katsotaan yhdessä sinulle sopivin malli! Tulikivi-myynti Kainuussa Tulisijat I Kiukaat I Sisustuskivet Matti Leinonen puh. www.kainukeittiot.fi www.ainakeittiot.fi Kotimaiset AINA-keittiöt kotisi mitoilla millilleen! Soita 045-197 6166 ja varaa ilmainen suunnitteluaikasi. marraskuuta 2020 Kotimaiset AINA-keittiöt kotisi mitoilla millilleen! Soita 045-197 6166 ja varaa ilmainen suunnitteluaikasi. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi MainosMyynti 040 412 6944 www.krv-palvelut.fi KAINUUN RAKENNUSVAHINKOPALVELUT OY l Kosteusmittaukset l Asbestikartoitukset l Rakenteiden kuivaukset l Korjausja uudisrakentaminen l Huoneistoremontit l Saunaja pesuhuoneremontit l Lattia-asennukset l Mattotyöt Hipers polttoainekäyttöiset infrapunalämmittimet 230V HIP120 lämmitettävä pinta-ala 55-88 m 2 lämmitysteho 14kW HIP180 lämmitettävä pinta-ala 135-220 m 2 lämmitysteho 21,9kW erittäin taloudellinen ja tehokas automaattinen termostaattiohjaus 1890,2390,OY Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto: 7-16, la 9-13 Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 www.krphalli.fi LUMILINKO TAR1250H työleveys 250 cm 2-torvinen paino 400 kg LUMILINGOT LUMILINKO TAR1225 työleveys 225 cm 2-torvinen paino 325 kg LUMILINKO XTP122 moottori 11 hv/ 4-tahti sähköstartti 230v ja vetokäynnistys telaveto työleveys 570 mm KOMPRESSORI XT200925 3-V 7,5HP 925L / 200L moottori 5,5kW / 400V imutuotto 925 l/min säiliö 200 l 2490,2990,1190,999,TyöKALUVAUNU TyöKALUILLA jA RAdIOLLA XK1500B 200-osainen radio, Bluetooth, USB 2.0, SD-kortinlukija mitat: L805 x S460 x K970 mm (689,-) 599,R5500 5,5kW 699,AggREgAATTI 3,0kW 399,R3000 AVR Bensa MONIPUOLINEN RAUTAKAUPPA SOTKAMOSSA TURVAjALKINEET TractionPro-kumikitkapohjalla erinomainen pito ja jousto! AL Hit 9 XL + S3 HRO vettä hylkivä ALU-pohjallinen 159,AL Hit 6 XL + S3 HRO vettä hylkivä lämmin vuori 139,TALVITAKKI Alna 2.0 HH71392-269-369 oranssi tai keltainen 199,TALVITAKKI dIMEX 6082 TALVIHAALARI dIMEX 6089 125,135,Hyvä valikoima myös lasten vaatteita! 178,TALVITURVAjALKINE 1378 Heavy duty erinomainen pito erittäin lämmin Sovi tapaaminen tai tilaa ilmaiselle kotikäynnille, niin katsotaan yhdessä sinulle sopivin malli! Tulikivi-myynti Kainuussa Tulisijat I Kiukaat I Sisustuskivet Matti Leinonen puh. 040 531 0340 matti.leinonen@tulikivi.fi Kaikki kodin remontit suunnittelusta toteutukseen! Timperintie 14, 87400 Kajaani | info@rspk.fi | rspk.fi Virkistä mieltäsi uudella pesuhuoneella sekä saunalla! Toteutamme mm. marraskuuta 2020 KOTI // 5 4 // KOTI Tiistaina 17. 050 433 0153. 050 438 2831 Kainuun Sanomat sanna Kiiveri-Haverinen, p. 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@slpmedia.fi Saija Utriainen p. valesokkelikorjaukset kylpyhuoneja huoneistoremontit julkisivuremontit Puh. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Titta Toivanen p. 040 751 1749 Kainuun Sanomat saija Utriainen, p. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi Eine Kotamaa p. 050 438 0786 Ylä-Kainuu titta toivanen, p. 3000 m² 61 260 € Sapsojärvi 2 kpl 3 500 m² 20 000 € 6 200 m² 20 000 € Kiimasjärvi 2 kpl 3 600 m² 25 000 € 5 600 m² 20 000 € Lue lisää www.sotkamo.fi tai soita 08 615 5811 Kätevimmin tavoitat asiaKKaasi mainostamalla
050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Titta Toivanen p. 040 531 0340 matti.leinonen@tulikivi.fi Kaikki kodin remontit suunnittelusta toteutukseen! Timperintie 14, 87400 Kajaani | info@rspk.fi | rspk.fi Virkistä mieltäsi uudella pesuhuoneella sekä saunalla! Toteutamme mm. 040 751 1749 Kainuun Sanomat saija Utriainen, p. 050 433 0153. 050 315 5849 Sotkamo-lehti miia väisänen, p. valesokkelikorjaukset kylpyhuoneja huoneistoremontit julkisivuremontit Puh. www.kainukeittiot.fi www.ainakeittiot.fi Soita 045-197 6166 ja varaa ilmainen suunnitteluaikasi. 3000 m² 61 260 € Sapsojärvi 2 kpl 3 500 m² 20 000 € 6 200 m² 20 000 € Kiimasjärvi 2 kpl 3 600 m² 25 000 € 5 600 m² 20 000 € Lue lisää www.sotkamo.fi tai soita 08 615 5811 Kätevimmin tavoitat asiaKKaasi mainostamalla. www.kainukeittiot.fi www.ainakeittiot.fi Kotimaiset AINA-keittiöt kotisi mitoilla millilleen! Soita 045-197 6166 ja varaa ilmainen suunnitteluaikasi. 050 438 0786 Ylä-Kainuu titta toivanen, p. www.kainukeittiot.fi www.ainakeittiot.fi Sanna Kiiveri-Haverinen p. marraskuuta 2020 Kotimaiset AINA-keittiöt kotisi mitoilla millilleen! Soita 045-197 6166 ja varaa ilmainen suunnitteluaikasi. 050 438 2831 saija.utriainen@slpmedia.fi Miia Väisänen p. 040 6433 743 Turvaa asuntokauppasi kuntotarkastuksella! Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteusmittaukset Laajemmat kuntotutkimukset Puh. Tiistaina 17. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi MainosMyynti 040 412 6944 www.krv-palvelut.fi KAINUUN RAKENNUSVAHINKOPALVELUT OY l Kosteusmittaukset l Asbestikartoitukset l Rakenteiden kuivaukset l Korjausja uudisrakentaminen l Huoneistoremontit l Saunaja pesuhuoneremontit l Lattia-asennukset l Mattotyöt Hipers polttoainekäyttöiset infrapunalämmittimet 230V HIP120 lämmitettävä pinta-ala 55-88 m 2 lämmitysteho 14kW HIP180 lämmitettävä pinta-ala 135-220 m 2 lämmitysteho 21,9kW erittäin taloudellinen ja tehokas automaattinen termostaattiohjaus 1890,2390,OY Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto: 7-16, la 9-13 Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 www.krphalli.fi LUMILINKO TAR1250H työleveys 250 cm 2-torvinen paino 400 kg LUMILINGOT LUMILINKO TAR1225 työleveys 225 cm 2-torvinen paino 325 kg LUMILINKO XTP122 moottori 11 hv/ 4-tahti sähköstartti 230v ja vetokäynnistys telaveto työleveys 570 mm KOMPRESSORI XT200925 3-V 7,5HP 925L / 200L moottori 5,5kW / 400V imutuotto 925 l/min säiliö 200 l 2490,2990,1190,999,TyöKALUVAUNU TyöKALUILLA jA RAdIOLLA XK1500B 200-osainen radio, Bluetooth, USB 2.0, SD-kortinlukija mitat: L805 x S460 x K970 mm (689,-) 599,R5500 5,5kW 699,AggREgAATTI 3,0kW 399,R3000 AVR Bensa MONIPUOLINEN RAUTAKAUPPA SOTKAMOSSA TURVAjALKINEET TractionPro-kumikitkapohjalla erinomainen pito ja jousto! AL Hit 9 XL + S3 HRO vettä hylkivä ALU-pohjallinen 159,AL Hit 6 XL + S3 HRO vettä hylkivä lämmin vuori 139,TALVITAKKI Alna 2.0 HH71392-269-369 oranssi tai keltainen 199,TALVITAKKI dIMEX 6082 TALVIHAALARI dIMEX 6089 125,135,Hyvä valikoima myös lasten vaatteita! 178,TALVITURVAjALKINE 1378 Heavy duty erinomainen pito erittäin lämmin Sovi tapaaminen tai tilaa ilmaiselle kotikäynnille, niin katsotaan yhdessä sinulle sopivin malli! Tulikivi-myynti Kainuussa Tulisijat I Kiukaat I Sisustuskivet Matti Leinonen puh. Kuhmolainen eine Kotamaa, p. 040 531 0340 matti.leinonen@tulikivi.fi Sovi tapaaminen tai tilaa ilmaiselle kotikäynnille, niin katsotaan yhdessä sinulle sopivin malli! Tulikivi-myynti Kainuussa Tulisijat I Kiukaat I Sisustuskivet Matti Leinonen puh. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi Eine Kotamaa p. 050 3082 902 kainuulaista työtä Remontit Kuhmossa ja lähialueella laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen 040 934 6665 apremontit@gmail.com www.ap-remontit.fi Ota yhteyttä! Rakenna sinäkin unelma-arki Sotkamoon OMAKOTITALOTONTIT VUOKATTI Emäntäkoulu 20 kpl 1 226 – 1 588 m 2 21 024 – 30 880 € Härkökivi 5 kpl 1 449 – 1 759 m² 19 692 – 25 432 € KIRKONKYLÄ Makkosenmäki 1 kpl 1 080 m 2 1 080 € Nivu 5 kpl 1 277 – 1 320 m² 8 939 – 9 240 € Sotkamojärven eteläranta 12 kpl 1 156 – 1 791 m² 12 000 € KONTINJOKI 2 kpl 12 000 €, 17 000 € LOMARAKENNUSPAIKAT Koulurinne 7 kpl 791 – 1 025 m² 22 500 – 32 800 € lisäksi n. 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@slpmedia.fi Saija Utriainen p. 050 438 2831 Kainuun Sanomat sanna Kiiveri-Haverinen, p. marraskuuta 2020 KOTI // 5 4 // KOTI Tiistaina 17. www.kainukeittiot.fi www.ainakeittiot.fi Kotimaiset AINA-keittiöt kotisi mitoilla millilleen! Kotimaiset AINA-keittiöt kotisi mitoilla millilleen! Soita 045-197 6166 ja varaa ilmainen suunnitteluaikasi. 040 531 0340 matti.leinonen@tulikivi.fi Sovi tapaaminen tai tilaa ilmaiselle kotikäynnille, niin katsotaan yhdessä sinulle sopivin malli! Tulikivi-myynti Kainuussa Tulisijat I Kiukaat I Sisustuskivet Matti Leinonen puh
marraskuuta 2020 Mainostaja! Nyt on aika varata huikea Joulupakettimme ! Ota yhteyttä myyjääsi ja kysy lisää! KAJAANI Saija Utriainen p. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi SUOMUSSALMI Titta Toivanen p. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi KUHMO Eine Kotamaa p. 050 531 7975 Palvelemme arkisin 8-17 Katso ajantasainen ASUNTOTILANNE SIVUILTAMME www.kainuunasuntomarkkinat.fi www.facebook.com/ KainuunAsuntomarkkinat Kainuun Geoporaus Maalämpökaivot kilpailukykyisin hinnoin HUOM! 4000e ELYKESKUStuki öljystä maalämpöön Kauttani myös maalämpöpumput asennuksineen Kysy tarjous Myös iltaisin/ viikonloppuisin Jari 0400 157 168 Nyt myös rahoitus. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Välikadulta löytyy nyt tutut ja uudet joulukoristeet, sekä uniikkia koriste-, käyttöja taidekeramiikkaa kaunistamaan kotia! Myös poistoja 2. laatuisia tuotteita rajallinen määrä erittäin edullisesti! Tervetuloa ostoksille! Tuikun Tikkuri Välikatu 1, Kajaani, ma-pe 10-17, la 10-14 VUOKRALLE TARKISTAMME LUOTTOTIEDOT asuntomarkkinat@kajaani.net Puh. 6 // KOTI Tiistaina 17. 050 438 2831 saija.utriainen@slpmedia.fi KAJAANI Sanna Kiiveri-Haverinen p. 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@slpmedia.fi SOTKAMO Miia Väisänen p
Susia ei pannoiteta kevättalvella 2021 Myös Tassu-järjestelmään ilmoitetut jälkihavainnot ovat tulevaisuudessa tärkeässä roolissa. Pannoituksien lupahallinto on kuormittavaa. www.kainuunsanomat.fi/joulu Yhteistyössä: Kainuun Sanomien Joulukalenteri Pertti Granqvist Vuonna 2004 ilmestyi Sotkamon Kansalaisopiston perinnepiirin tekemä kirja ”Sotkamon kirkonkylä 100 vuotta.” Tuossa kirjassa on mielenkiintoisia tarinoita niin kirkonkylästä kuin vähän sivummaltakin. Tarina ei kerro, että oliko kyse kannanhoidollisesta metsästyksestä vai mistä. Toisessa tarinassa sutta jahdattiin eteläpuolisella Kuhmontiellä Pohjois-Tipaksella. Tämän lisäksi pannoituksia tekevien työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden takaamiseen ei ole vielä riittävän toimivia ratkaisuja, kertovat tutkimuspäällikkö Katja Holmala ja ryhmäpäällikkö Otso Huitu Lukesta. marraskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 17 Yhteistyössä: Voit noutaa joulukalenterin asiakaspalvelustamme: Kainuun Sanomat Kauppakatu 11, Kajaani Kuhmolainen Kainuuntie 103, Kuhmo Sotkamo-lehti Kainuuntie 18, Sotkamo Ylä-Kainuu K auppakatu 10, Suomussalmi Jäitkö ilman joulukalenteria. DNA-analytiikka on niin kehittynyttä, että se pitkälti korvaa pannoituksista saatavaa tietoa. Kertomuksesta ei käy ilmi, millä vuosiluvulla tuolloin elettiin. tai tilata sen tekstiviestillä: Lähetä viesti KSTILAA KALENTERI nimi, osoite numeroon 13234. oli aamulla kello 10.30 tullut linjalta ja kuullut radiosta selostuksen susijahdista. Y.A. Korhonen. Alajärven pellolla he näkivät hiihtäjän ja kohta sudenkin läheisessä metsässä. Näin jahdattiin sutta 1962 Pertti Granqvist Luonnonvarakeskus eli Luke ei pannoita susia kevättalvella 2021. Susi täytettiin ja se oli näytillä Urheiluliike Tikkasessa. Metsästyksen näkökulmasta tilanne on hankala. Sutta jahdattiin sekä hiihtäjien että lentokoneen voimin 14. omisti Sotkamon Korjaamolla työskentelevän Pauli Juutisen kanssa Piper Cup-lentokoneen. Apumies oli astinlaudalla ollut valmiina kirveen kanssa. Suden perässä oli ollut yli viikon ajan noin 30 miestä. . Silloin oli tullut Y.A:n mieleen, kuinka lentokoneesta näkisi suden parhaiten. Tapporaha oli kuitenkin maksettu ja sen olivat hiihtäjät jakaneet keskenään. Pantaseurantaa on vaikea laajentaa koko maan kattavaksi, sillä Länsija Etelä-Suomessa maanomistus on pirstaloitunutta ja lupia on vaikea saada riittävän isoille yhtenäisille maa-alueille. Yksi useita tarinoita ahkeroineista kirjoittajista on edesmennyt Y.A. Lehtimiehet olivat ottaneet kuvia ja jututtaneet metsästäjiä. Tassu-havaintojen merkitys edelleen keskeinen Kattavat havainnot ovat laadukkaan kanta-arvion yksi kulmakivistä. Tämä on ollut tärkeätä riskien välttämisessä metsästyskoirien suojaamiseksi ja susivahinkojen välttämiseksi. Susia on pannoitettu viimeksi kevättalvella 2019. Taustalla oli Luken työntekijöiden työturvallisuuteen liittyneet kysymykset, pannoitusten raskas lupabyrokratia ja susien sijaintitiedot näyttävän pantapalvelun laajat tekniset toimintahäiriöt. Metsästäjäliitto tyrmistynyt LUKE:n päätöksestä. Luke saa koe-eläinluvan mukaan pannoittaa eläimiä vain tutkimustarkoituksiin. Pannoituksiin liittyvä lupahallinto on hyvin kuormittavaa, eikä siinä ole vuoden aikana tapahtunut muutosta parempaan. Ruokatunnin jälkeen Juutinen ja Y.A. ampui matalalla kaarrelleesta koneesta kaksipiippuisen haulikon molemmat piiput tyhjiksi. Susien pannoittamiselle ei ole nykyisellään riittäviä edellytyksiä. Vaikka pannoitukset ovat kattaneet noin 25 prosenttia Suomen susireviireistä, metsästäjät ovat katsoneet, että käytössä olevista menetelmistä pantaseuranta on tehokkain tapa pienentää metsästyskoiriin kohdistuvia riskejä. Sutta koskevassa kansalaisaloitteessa edellytetään, että Luonnonvarakeskuksen tulee aloittaa susien pannoitukset uudelleen kevättalvella 2021 sekä kehittää pantojen laitteistoa ja ohjelmistoa siten, että paikannustarkkuus ja paikkatiedon ajantasaisuus palvelee tutkimustarpeiden lisäksi mahdollisimman hyvin myös metsästyskoirien ja tuotantoeläinten suojaamista. DNA-analyysit tuovat koko maahan yhdenmukaisen seurantamenetelmän Luke on kehittänyt viime vuosina DNA-menetelmän käyttöä kannanarvioinnissa ja tutkimuksessa. Susi yritettiin saada hengiltä ajamalla puutavara-autolla päälle. Susia ei pannoitettu kevättalvella 2020. luopuvansa pannoituksesta jatkossa tutkimukselle vähämerkityksellisenä tiedon tuotamismallina. Y.A, kuten miestä yleisesti kutsuttiin on kirjoittanut kirjaan kaksi vauhdikasta tarinaa susijahdeista. Haulikko oli jäänyt kiireessä mukaan ottamatta. Tutkimuksen ja kannanseurannan lisäksi havaintotietoja käyttävät poliisi ja Suomen riistakeskus. Metsästäjäliitto katsoo, että susien GPS-pantatieto on ollut metsästäjille arvokasta susien liikkeiden seuraamisessa. DNA-seurannan avulla saadaan tietää susista asioita, jotka eivät paljastu millään muulla menetelmällä. Luonnonvarakeskus kuitenkin kehittää aktiivisesti suden kannanarviointia ja siihen liittyviä menetelmiä. Suden perässä olivat silloin senaikaiset Sotkamon Jymyn valiohiihtäjät Antti Jaakola ja Matti Ärväs. Joita on myös kirjoittajina. Näistä pannoista viisi lähettää (tarkistettu 15.11.) edelleen tietoa suden liikkeistä. maaliskuuta. Esimerkiksi poikkeuslupapäätöksissä käytetään Tassu-järjestelmään kirjattuja havaintoja pihakäyntejä tekevistä susista. Tulevana talvena DNA-näytekeräys laajenee kaikille susien laumaja parireviireille. Sen avulla tunnistetaan susiyksilöitä ja saadaan tietoa reviirien rajoista. nousivat Raatosaaren rannassa olleella koneella ilmaan ja suuntasivat kohti Suonenvaaraa. Arvio pohjautuu yhä vahvemmin DNA-näytteistä saataviin tietoihin, Tassu-tietojärjestelmään kirjattuihin susihavaintoihin ja tutkimustietoon suden biologiasta. Y.A. Sitä tietenkin kirottiin hartaasti, koska sudesta olisi maksettu 500 markkaa tapporahaa. Tiistaina 17. Laukaukset eivät osuneet, vaan susi jatkoi läheisen muuntajan suuntaan Siellä suden ampui autoilija Arvo Piirainen. Ohjelmajohtaja Sirpa Thesslerin mukaan pannoitusten poisjääminen ei heikennä suden kanta-arvion luotettavuutta. Metsästäjäliitto toteaa yllättyneenä, että kansalaisaloitteen yli 61 000 henkilön allekirjoituksesta huolimatta Luonnonvarakeskus ilmoitti 16.11. Pannoituksia tekevien työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden takaamiseen ei ole vielä riittävän toimivia ratkaisuja. Pannoituksia on tehty pääasiassa valtion mailla Itä-Suomessa ja Kainuussa. DNA-keräys ja petoyhdyshenkilöiden kirjaamat Tassu-havainnot kulkevat käsi kädessä, sillä näytekeräysalueet kohdennetaan Tassuun kirjattujen susihavaintojen pohjalta. Susijahti oli alkanut heti jälkien havaitsemisen jälkeen. Sensijaan seuravasta tarinasta ”Susijahti lentokoneella Sotkamossa talvella 1962” käy ilmi tarkka päivämäärä. Juutinen ohjasi lentokonetta, Y.A. Tekstiviestin hinta on 0,90€. Muita susia ei sinä talvena tiettävästi Sotkamossa ollut liikkunut. Ampuja oli sen jälkeen tunnettu lempinimellä ”Susi-Arkko.” Susi oli painanut 22 kiloa. DNA voi kertoa myös siitä, kuinka monta sutta yksittäisellä reviirillä elää ja onko reviirillä vanhempien lisäksi uudet jälkeläiset. Sekä tunnetuista sotkamolaisista. PERTTI GRANQVIST/ARKISTO Metsästäjäliitto pitää erityisen valitettavana LUKEn tuoretta päätöstä olla pannoittamatta susia
Joulu/Talvi ti 24.11. 010 665 9013 Konttorimme on suljettu 16.-20.11. Koska paikka on torilla, uskovat järjestäjät väen löytävän uuteen näyttelypaikkaan helposti. 010 665 9013 ma-pe klo 8-16 TilAusAsiAT asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoiTusAsiAT ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi ToimiTuKselliseT AsiAT p. Eli perheessä ei ollut normaalia käytäntöä, jossa samalle rullalle kuvattiin sekä joulu että juhannus, Akke Virtanen kertoo. Isän nimi oli Jukka ja poikansa, joka asuu paikkakunnalla, nimi on Akke. VuokattiNews-näköislehti osoitteessa www.sotkamolehti.fi Sotkamossa on keskiviikosta eteenpäin 27.11. 050 438 0786 | miia.vaisanen@slpmedia.fi Aineistot ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Joulu/Talvi -numeron aineistopäivä on TIISTAI 24.11. Julkaisu Teema Aineisto ti 8.12. AsiAKAspAlvelu p. Koska isä-Jukka oli innokas valokuvaaja, perheessä otettiin paljon enemmän valokuvia, kuin siihen aikaan oli tapana. 18 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Myös itse kamerat ovat muuttuneet, ja tänään moni kuvaa kännykällä enemmän, kuin 50-luvulla monet ammattilaiset yhteensä. Äetsässä otetussa kuvassa Akke ja pikkusisko Jaana. Ota yhteyttä myyjääsi! Miia Väisänen p. AKKE VIRTANEN Jukka Virtanen oli innokas valokuvaaja ja dokumentoi arkisia töitä niin heinäpellolla kuin klooritehtaallakin. marraskuuta 2020 asiakaspalvelumme palvelee puhelimitse ma–pe klo 8–16 p. Valokuvanäyttely yhdistää nimensä mukaisesti sukupolvia, koska näytteillä on mustavalkoisia kuvia -50 ja 60-luvun Suomesta ja 2020-luvun Sotkamosta. Muistetaan kuitenkin koronarajoitukset. saakka jokaisena arkipäivänä klo 12-17 avoinna Akke Virtasen omista ja isänsä Jukka Virtasen valokuvista kokoama valokuvanäyttely. Näyttelyyn on vapaa pääsy. – Mukana on myös kuvia sen aikaisista töistä niin heinäpellolla kuin klooritehtaallakin. 050 314 5004 ma-pe klo 8-16 toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuuntie 18, 88600 soTKAmo Sotkamon ja Vuokatin matkailulehti jo vuodesta 1995 Tavoita matkailijat vuonna 2020! VuokattiNews jaetaan Sotkamo-lehden, Kuhmolaisen ja Ylä-Kainuu-lehden tilaajille Yli 60 jakelupisteessä Sotkamossa, Vuokatissa ja Kajaanissa Oulun, Kajaanin ja Iisalmen matkailuneuvonnoissa sekä Etelä-Pohjanmaan matkailussa julkaistaan 5 kertaa vuonna 2020. Kuvan muoto on aikojen saatossa muuttunut. Lapsuusja nuoruusajat tulivat hyvin dokumentoitua. Isältä pojalle – valokuvanäyttely uusissa tiloissa Sotkamossa Näyttelyssä on esillä Akke Virtasen ja hänen isänsä Jukka Virtasen valokuvia 1950 ja 1960-luvun Suomesta ja 2020-luvun Sotkamosta. JUKKA VIRTANEN. Siksi näyttelyssäkin korostuu 50-luvun neliö ja tämän ajan vapaampi rajaus. Uusi paikka näyttelylle löytyi Osuuspankin talossa vapaana olevasta myymälätilasta, joka maalattiin näyttelyä varten puhtaaksi
Lämpimät kiitokset yhteisistä hetkistä, ystävyydestä ja yhteistyöstä Jaakko ja Kirsi-Marja Sopanen Pertti Granqvist Kaikkien aikojen iloisin joulukampanja alkaa nyt, kuvailee Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot Joulupostia ikäihmisille-kampanjaa. klo 10 Diakoniaväen (diakoniapiiri, vapaaehtoiset, peittojen neulojat) jouluinen kirkkohetki Sotkamon kirkossa, mukana Solinakuoro. Pe 20.11. 27. Gideon Waljus, j. . klo 12 Kaiken kansan ruokailu (ilmainen) Su 22.11. 12. 050 325 5209. Ke 25.11. 11. 12. klo 11 Päiväpiiri. 11. 19. Luennoitsijana Jouko Malinen. Alpo ja Pirkko perh. Lähtö kirkon p-paikalta. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. 050 325 5209. 12. 11. klo 18.30 Siioninvirsiseurat srk-talon monitoimitilassa. Tervetuloa terveenä! Ke 2.12. Maskisuositus. On vain hiljaisuus ja suru sanaton. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Su 22.11. Uurnanlasku ja muistotilaisuus pidetään kesällä sukulaisille ja ystäville. klo 19 Raamattuluento. Aiheena SEURAKUNNAT ”Sinetit avataan (Ilm. klo 17.45 Kirkkokuoron harjoitus Sotkamon kirkossa. Pentti Marjasvaara. p. klo 18 Rukouskoulu 10 (viimeinen osa) Jumalan rukouskumppanina, Tuija Valtanen. www.siskotjasimot.fi/joulupostia Iloinen joulukorttikampanja toteutetaan Sotkamossa Vanhus kaipaa joulukorttia juuri sinulta. Kaikille avoin joulukorttipaja järjestetään 27.11.2020 klo 12-15 Säätiönkulman käsityöluokassa osoitteessa Keskuskatu 12. sukulaiset ja tuttavat Vaikka elämäntahtoa ollut ois, niin vaikea sairaus uuvutti pois. klo 13 Kirkonkylän lähetyspiiri srk-talossa. mennessä Riikka Pursiainen p. Hiljentymishetki urkumusiikin, psalmien ja rukousten äärellä. Rakkaamme Teuvo Päiviö musTonen * 14.8.1943 Sotkamo † 22.10.2020 Sotkamo Kiittäen ja kaivaten Reino ja Vieno perh. Kampanja kerää joulukortteja kotihoidon ja asumispalveluiden ikääntyneille asiakkaille. Ti 24.11. Musiikkityö: Ke 18.11. Huomioimme turvavälit istumapaikoissa. Tapahtuma toteutetaan huonolla säällä kirkossa. Pyritään yhdessä siihen, että jokainen sotkamolainen kotihoidon asiakas ja hoivakodissa asuva ikäihminen saisi oman joulutervehdyksensä pöydälleen. Yhteydenotot: Ulla Kuusisto p. Jaossa joululehdet ja Päivän Tunnussanat. 3. Muistaen, kiittäen, kaivaten Liuba Tarja, Raimo, Marlo ja Lassi Jussi perheineen Reijo perheineen Liisa Eila perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kansanlähetyksen kirkkopyhä, saarnaa Matti Malinen, Lankinen, Partanen, mukana Heli-Maarit Leppioja, viulu. klo 11 Virsipiiri Törmänkodissa. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 17.11. 11. 22. Virastotalo/Joulukorttikeräys, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo). Postita kortti tai kortit postimerkillä varustetussa kirjekuoressa. Heikki Huttunen ja venäjänlähetti Aatto Lamminpää kertovat Karatusan kirkkoprojektista. Vuokatinranta: Ke 18.11. Joulukortit toimitetaaan keräyspisteisiin 16.11.–11.12.2020. Ma 23.11. klo 9.30–10.15 Kirkonrotan muskari kirkon yläsalissa. klo 18 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. Ti 1.12. klo 10 Kauneimmat hengelliset laulut -messu Sotkamon kirkossa. Lehdet ovat ilmaisia ja ne jaetaan postilaatikkoon tai luukkuun. 12. Lapsityö: Ti 17.11. Sotkamossa joulukortit jaetaan kotihoidon ja hoivakotien asiakkaille. 11. 18.10.2020 Sotkamo Suru on suuri. klo 10 Diakoniaväen Kauneimmat joululaulut -vaellus kirkon ympäristössä. tarkemmat tiedot yleisen seurakuntatyön kohdalta). klo 15 Lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. KLO 18 KLO 18 KLO 14 KLO 18 KLO 18 KLO 14 KLO 18 KLO 18 KLO 18 KLO 18 KLO 18 KLO 14 KLO 18 KLO 18 LIPPU 14 € (sisältää kasvomaskin) PAKOLLISET VARAUKSET 040 512 7301 Tutustu koronaohjeisiimme sivulla www.teatteriretikka.net Kastetut: Onni Juhani Petteri Lappalainen, Hilma Iita Lyydia Sirviö Kuolleet: Kirsti Siiri Kaarina Pulkkinen 87 v., Heimo Juhani Heikkinen 79 v., Teuvo Päiviö Mustonen 77 v., Anneli Adolfiina Lindsberg 86 v., Lahja Elina Pöllänen 87 v. Mahdollisuus osallistua joululaulukeräykseen. Su 22.11. – Lähettämällä joulukortin voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle tunteen siitä, että häntä on ajateltu. klo 11–12.30 Vauvakerho srk-talossa. Kampanjan nimissä kutsutaan kaikkia Sotkamon pitäjän asukkaita lähettämään joulukortteja ikääntyneille. Tiistaina 17. 12. yli sadalla paikkakunnalla. Ti 24.11. 11. Kotihoidon palvelupäällikkö Pirkko Hyvönen kannustaa sotkamolaisia osallistumaan kampanjaan. klo 9.30–11 Perheaamu Vuokatin kirkossa. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ajanvarauksella ma-ke. Kansanlähetyksen kirkkopyhä (kts. Sotkamossa joulukorttien keräyspisteet ovat: Kirjasto, Turinatupa, Virastotalon vaihde ja Hyvän Mielen Kulma. pe 27.11. Luennoitsijana Matti Malinen. Kortit pudotetaan laatikoihin sellaisenaan, ei kirjekuoressa. Seuraa myös Facebookissa: Sotkamon Helluntaiseurakunta.. klo 11 Jumalanpalvelus. 5. 12. Sotkamossa kortteja voi tehdä myös joulukorttipajassa. 12. 050 431 5778 tai Riikka Pursiainen p. 29. 11. 12. Ti 24.11. Ma 23.11. PERTTI GRANQVIST PE LA SU PE LA SU TO PE LA PE LA SU PE LA 20. klo 11–13 Omaishoitajien joulujuhla srk-talossa yhteistyössä OmaisOivan kanssa. Joululehtien jako vanhustentaloille. Aiheena Luukkaan evankeliumi. Pe 4.12. Ilm. Nyt on mahdollisuus ilahduttaa hoivakodeissa ja palveluyksiköissä asuvia vanhuksia. marraskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 19 Rakkaamme Heimo Juhani HEIKKINEN s. Aika varataan suoraan työntekijöiltä puhelimitse. klo 13.30 Perheiltapäivä Vuokatin kirkossa. Kahvia/ teetä tarjolla klo 18.30 alkaen. Suosittelemme kasvomaskin käyttöä tilaisuuksissamme. 6)”, mukana Jorma Sutinen. Ke 18.11. 11.11.1940 Sotkamo k. 4. Loistathan meille tähtenä taivaan. Kahvia/teetä tarjolla klo 18.30 alkaen. 13. Pyhäkoulu. Olet sydämissämme. Kampanjaan voi osallistua kirjoittamaan joulukorttiin saajan kohdalle ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oman nimen lisäksi ”Siskot ja Simot.” Unohtamatta hyvän joulun toivotuksia. klo 18 Valoa hämärään iltasoitto Sotkamon kirkossa. klo 19 Raamattuluento. Sotkamossa voi myös postittaa kortteja (os. Aiheena Johanneksen evankeliumi. klo 18 Sana ja rukous, Liisa Niskanen To 19.11. Yleinen seurakuntatyö: Ke 18.11. Veli ja Pirjo perh. klo 9.30–11 Perheaamu srktalossa. To 19.11. Sotkamon seurakunnan diakoniatyö haluaa näin toivottaa hyvää ja siunattua joulunaikaa talojen asukkaille! Lähetystyö: Ti 17.11. Messun jälkeen kirkkokahvit ja lähetystilaisuus kirkon alasalissa. Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Suomen 4H-liitto. Huom! Harjoitustilana kirkkosali. Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen pitää joulukorttikeräystä ikäihmisille merkityksellisenä eleenä aikana, jolloin emme välttämättä voi viettää joulua ja tavata lähimmäisiä normaaliin tapaan. 12. klo 9.30–10.15 Kirkonrotan muskari kirkon yläsalissa. To 19.11. Lämmin kiitos osanotosta. 18. Kortilla voi koskettaa ja tuottaa iloa lähimmäiselle, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen sanoo Sotkamon kunnan lähettämän tiedotteen mukaan. – Jokainen meistä voi tehdä lähimmäisille hyviä tekoja ja tuoda joulumieltä, mutta tässä kampanjassa aktivoidutaan jakamaan hyvää myös niille ihmisille, joilla ei läheisiä välttämättä ole. To 19.11. 21. – Joulukortti tervehdyksellä voit ilahduttaa, lämmintä joulumieltä ei koskaan ole liikaa. klo 17.30–18.15 Perhemuskari Sotkamon kirkossa. Ke 18.11. klo 13.30 Perheiltapäivä Vuokatin kirkossa. Kampanja toteutetaan 16.11.-11.12. 28
Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettisivut • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 0440 192 804 MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA! CORONARIA.FI Coronaria Sotkamon Kuntoutus Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo p. toimisto@sotkamonmurske.fi www.sotkamonmurske.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. 040 152 6791 KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEmÄrEIDEN AVAUKSET Muut lakiasiainpalvelut Kiinteistö Tolonen, LKV 0400 689 257 Kauppakirjat, arviot, kaupan vahvistukset, ym. www.kuljetushaapalainen.fi Juha-Pekka 045 271 8225 kalliomurskeet sepelit hiekat toimitettuna vaihtolavakuljetukset pyöräkonepalvelut Ekl-ohjaus PEKKA HAAPALAINEN KY KELA:n KUNTOUTUS Vaativa lääkinnällinen kuntoutus lapset – nuoret – aikuiset Seija Närhi Fysioterapeutti, Ndtja Bobath Fysioterapeutti, Ratkaisukeskeinen Neuropsykiatrinen valmentaja www.fysioterapiaseijanarhi.fi p. 08 666 2223 ma–pe 9–17, la 9–14 kukkakauppa.ahkeraliisa@gmail.com. 050 339 4771 fysioterapeutti / osteopaatti Esa Huotari . Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. 050 386 4900 . 0400 833 527 Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 riikka.kemppainen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT 050 438 0786 Varaa oma mainospaikkasi p. Hieronnat . Miina | Puh. 010 665 7281 mira@kaistadesign.. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin Pekka 044 540 6694 kuljetukset.haapalainen@gmail.com . . 050 438 0786 Autotarvikkeet Mainostoimistopalvelut Rakennuspalvelut Hammaslääkärit Hautauspalvelut Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. 050 438 0786 Tilitoimistopalvelut Rätinki Kainuu Oy p.040 593 7675 pauliina.raisanen@ratinki.fi www.ratinki.fi YritYksesi kokoinen tilitoimisto P. 010 665 7216 miina@kaistadesign.. Fysioterapiahoidot . 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSTIlAUKSET p. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. Kelan vaikeavammaiskuntoutus Olen muuttanut Vuokattiin. Nikamakäsittelyt . Tervetuloa! Kidekuja 2, VUOKATTI P. marraskuuta 2020 20 Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. Akupunktiohoidot . SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Soita ! P. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. Ota yhteyttä! Kukkakaupat Lääkäripalvelut Fysioterapiat ja hierojat Parturi-kampaamo HELENA P. sopimukset. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Snowpolis, Kidekuja 2, puh. (08) 6660 135 Parturi-kampaamot Sähköistykset Työsuoritukset OLISIKO TÄSSÄ PAIKKASI. 08 666 0225 LÄÄKÄRIN ETÄVASTAANOTTO Kirurgi Esko Ripaoja • kirurgiset ja yleislääketieteen potilaat • todistusja eläkeasiat Etävastaanoton ajanvaraus puh. Mira | Puh
Ma 2.11.–30.11. Risto Räppääjä ja väärä Vincent, 22.11. klo 9.30–11.30. (alv 24 %). 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. Koko perheen seikkailu. klo 12.30. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. Kaisa Laajakaista -lii. klo 10–11. Sotkamon kirjasto, Markkinatie 1. klo 17.30. 0400 681 435 J. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. Kainuun Liikunta tuottaa tänä vuonna joulukalenterin, jolla aktivoidaan kainuulaisia liikkumaan. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. Mankieviczin silmin, kun hän taistelee saattaakseen Orson Wellesille valmiiksi käsikirjoituksen. ELOKUVAT SOTKAMO Aalto (K7), 21.11. www.kajaaninjateauto. Jumalanpalvelus, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 22.11. Anerca elämän hengitys (K7), 19.11. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Tove (K12), 19.11. Rakkaustarina aikaansa edellä olleesta taiteilijapariskunnasta. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. klo 10–11. Napakettu Vili haluaa arktisen alueen lähettipalvelun tähdeksi ja huskyksi huskyjen joukkoon! Hän saa yllättäen vihiä Otto Von Mursun ilkeistä suunnitelmista. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. klo 9.30– 11. Joka viikko Kainuun Liikunta arpoo yllätyspalkintoja haasteeseen osallistuneiden kesken. NÄYTTELYT SOTKAMO Johanneksenkulma, Kainuuntie 18. Vastaanottokeskuksessa suomalaisessa pikkukaupungissa asuva Mehdipourin perhe uskoo tulevaisuuteen Suomessa nauttien kesästä ja lettukesteistä paikallisten ystävien kanssa. Tiistaina 17. Kaikille ilmainen ruokailu pienen pieni hartausja laulutuokion kera. Vapaa pääsy. Pasi (Jussi Vatanen) ottaa vastaan tehtävän tehostaa vaneritehtaan toimintaa synnyinseudullaan. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. klo 16.15, 22.11. Ensilumi, 19.11. klo 15.30. klo 18.45, 21.11. Dokumenttielokuva modernismin mestareista arkkitehti Alvar ja Aino Aallosta sekä heidän teoksistaan ympäri maailmaa. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. Kiitämme Herraa ja rukoilemme. klo 11–12. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. Dokumentti Kambodžan kaduille kadonneista kolmesta suomalaisesta miehestä. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti TAPAHTUMAT SOTKAMO Avoin Olohuone, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 20.11. www.kajaaninjateauto. Keskustelutuokio: Sotkamon kirkonkylän kehittäminen, Esko Lehto, Turinatupa, Akkoniementie 9, 17.11. Menoinfo URHEILU JA LIIKUNTA SOTKAMO Kunnossa EKOina -hyvinvointikiertue. ölasien vaihdot ja muut huollot. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. eiden myyn. klo 15–19. klo 17, 21.11. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. Päivärukoushetki, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 19.11. Ensi-ilta!. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. 0207 109 610 toimisto@sotkamonporakaivo.fi | sotkamonporakaivo.fi SOTKAMON PORAKAIVO OY Lastaajantie 4 88610 Vuokatti P. Rauha Räppääjä saa merkillisen ennustuksen, jonka mukaan hänen lähipiirissään on nero. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Bigfoot Isojalan perhe (K7), 21.11. Ohjattu liikunta, Kuminauhajumppa/ Asema 13, Turinatupa, Akkoniementie 9, 20.11. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. klo 14–15. ma-pe 8.00-16.30 Kaikki putkityöt meiltä! etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi Sotkamo Kajaani huoltopäivystys Toimisto Lammashaankatu 12 B, 88610 Vuokatti Myyntijohtaja Hannu Kiviranta 040 501 7525 Kvv/ lv /Teollisuus Työnjohtaja Jari Piirainen 050 463 9263 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com PUTKITYÖT Jouko Huusko p. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. klo 21. klo 18. OmaisOiva-keilaryhmä, BowlCircus, Katinkullantie 11, 18.11. Liikunnallinen joulukalenteri. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. Tervetuloa askartelemaan yhdessä joulukortteja.Olemme mukana kampanjassa Siskot ja Simot joulupostia.Ikäihmisille. Liisa Niskanen. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. Löytäessään Riston piirustuksen Rauha on varma, että Risto on jälleensyntynyt Vincent van Gogh. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. 050 549 0666 Työvoima Putki SOTKAMON PORAKAIVO OY Lastaajantie 9 | 88610 Vuokatti | Puh. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. Olohuone on avoin jutustelu,muistelu ja käsillä tekemisen aamupäivä. Kauhukomediassa teinityttö vaihtaa kehoja säälimättömän sarjamurhaajan kanssa. klo 12. Lukuja keskustelupiiri/ Eila Karppasen sidos, Turinatupa, Akkoniementie 9, 18.11. klo 12–13. Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 050 438 0786 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Puhumassa Gideon Waljus, Ilmajoen helluntaisrk:n pastori. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . Ensi-ilta!. Lost Boys (K18), 18.11. Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 17.11. 0207 109 610 0400 90 5070 / Mika Takila toimisto@sotkamonporakaivo.fi sotkamonporakaivo.fi VETTÄ JA LÄMPÖÄ OMASTA MAASTA – vuodesta 1960 . Tilkkumaalaus on luova konekirjontamenetelmä, jossa työt valmistetaan tilkuista vapaasti ompelukoneella ommellen. klo 18.45, 19.11. Tilkkumaalauksia esillä Sotkamon kirjastossa marraskuun ajan. Kotimainen draama, perustuu Miika Nousiaisen menestysromaaniin. klo 15, 22.11. en näy. ymien myyn. Luukut avataan eli julkaisut tehdään Kainuun Liikunnan Facebookja Instagramtileillä sekä seurojen ja yritysten omilla somesivuilla 1.12.–24.12.2020 välisenä aikana. MLL Sotkamon perhekahvila, Asema 13, Keskuskatu 13, 20.11. Dokumentti pohjoisella napapiirillä Suomen, Ruotsin, Norjan, Grönlannin, Kanadan, Alaskan ja Venäjän rajojen sisäpuolella elävistä alkuperäiskulttuureista. klo 20.45. Hannu Karpo on suomalainen ikoni, joka on tallentunut kansakunnan muistiin: oman tiensä kulkija, joka raportoi väsymättä ja kuvia kumartamatta tavallisten suomalaisten kohtaamista vääryyksistä. Työttömäksi jäänyt, Tampereella asuva ja elämässään hieman hukassa oleva Maria (Elena Leeve) osallistuu stand up -kurssille, ja päätyy aloittelevien koomikoiden kilpailukiertueelle. Huotari p. Kaiken Kansan Ruokailu, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 19.11. . Ensi-ilta!. klo 15.15. klo 15.45. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. Pohjoisen sankarit (K7), 18.11. klo 19.15. klo 18.30, 21.11. klo 12. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. maalämpöjärjestelmät 050 438 0786 Työsuoritukset Varaa oma mainospaikkasi p. klo 10–12. oitu lämpöpumppuasentaja P. MLL:n perhekahvilassa voit tutustua toisiin vanhempiin, löytää lapsille leikkiseuraa tai ihan vain hengähtää hetken. klo 19.30, 22.11. klo 10–12. Mank (K7), 20.11. klo 13.45. Kalenterin tekoon toivotaan mukaan kainuulaisia urheiluseuroja ja harrasteyhdistyksiä sekä paikallisia liikunta-alan yrityksiä. Metsäjätti (K7), 19.11. Naurun varjolla (K7), 20.11. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. 31.12.2020 asti ma–pe klo 10–16, la klo 10–15. klo 11. Laulupiiri/ Helmi Kemppainen, Turinatupa, Akkoniementie 9, 19.11. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. Esillä Sotkamon kansalaisopiston ja Tenetin koulun 7lk:n oppilaiden töitä. porakaivot . Hyvän Mielen keskiviikko, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 18.11. Kotimainen draama maailmankuulun taiteilijan luovasta energiasta sekä identiteetin ja vapauden etsinnästä. Karhukuvat/ Valtteri Mulkahainen, Turinatupa, Akkoniementie 9, 20.11. klo 14. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. klo 17. Kalenterin tekoon voi ilmoittautua mukaan 23.11.2020 mennessä Kainuun Liikunnan verkkosivuilla osoitteessa www.kainuunliikunta.fi. klo 17.15. marraskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 21 Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. KOKEILE NIIN USKOT. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. 046 921 7771 päivystys 050 549 0666 www.hiukka.com RAKENNUSJA SIIVOUSTYÖT Antti Kela p. Adamin perhe on hiukan epätavallinen. Karpo (K7), 22.11. 050 438 0786 OLISIKO TÄSSÄ PAIKKASI. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. klo 20.45, 21.11. Freaky (K16), 18.11. www.porho.. Jokaisen joulukalenterin luukun sisältö on oman kehonpainolla tai joka kodista löytyvillä välineillä (esimerkiksi tuoli) toteutettava liikehaaste sisällä tai ulkona. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Tervetuloa terveenä mukaan. Salmelan koulu, Salmelantie 2, to 19.11. Koe 1930-luvun ennennäkemätön Hollywood käsikirjoittaja, yhteiskuntakriitikko ja alkoholisti Herman J. Hänen isänsä on nimittäin ihan oikea isojalka – eikä siinä kaikki, hän on myös julkkis!. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. klo 9–11. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.
Naisista Eveliina Piipon ja Vilma Nissisen lisäksi hiihti Susanna Saapunki sijoittuen sijalle 13. Tuloksena oli kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä. Jari Niskanen, So-Vi 627,5 kg (200,0 165,0 262,5) 3. Tulokset M50 105kg: 1. Ennen joulua maailmancupin kilpailuohjelmassa ovat myös Davosin (12.–13.12.) ja Dresdenin (19.–20.12.) osakilpailut. Sprinteissä aiemmin parhaat näyttönsä antanut Joensuu otti lauantaina Kainuun Talvikisojen perinteisen hiihtotavan 9 kilometrillä komean voiton lyömällä maajoukkuekonkari Laura Monosen yli puolella minuutilla. PEKKA PAJALA. U13 Vuokatti Team SportJHT, Kalajoki 2-9 Juuso Piirainen 2+0, Milo Kyllönen 0+1, Viljami Hakkarainen 0+1, Eeli Aleksi Erkkilä 0+1, maalivahti Pyry Kohonen 62 torjuntaa U14 Vuokatti Team Sport-KalPa Sawo 9-0 Reino Heikkinen 3+3, Aleksi Partanen 3+2, Konsta Heikkinen 2+2, Kaapo Kolehmainen 0+2, Matias Lukkari 0+2, Vincent Kontturi 1+0, Niklas Granit 0+1, maalivahti: Niklas Granit 31 torjuntaa U15 Vuokatti Team Sport-Oulun Kärpät, pohjoinen 4-2 Iiro Mikkonen 2+1, Samuel Huotari 1+1, Akseli Kaitainen 0+2, Tuomas Kemppainen 1+0, Aapo Piirainen 0+1, Aleksi Partanen 0+1, maalivahti: Kalle Härkönen 22 torjuntaa Tuloksia Sotkamo-lehti Suomussalmen liikuntahallilla pelattiin sunnuntaina futsalin marrascup viiden joukkueen voimin. Pronssille sijoittunut Kaj Mattila jäi kärkikaksikosta miltei 40 kiloa. Kainuun Talvikisojen voittoon hiihtivät Perttu Hyvärinen ja Jasmi Joensuu Eveliina Piippo yhdeksäs Eveliina Piippo oli viikonloppuna Vuokatti Ski Team Kainuun paras hiihtäjä sijoittuen yhdeksänneksi Vuokatissa. 22 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Lauantai 14.11. Jarmo Hukkanen, LaVo 562,5 kg (200,0 132,5 230,0) 5. Sarjan mestaruuteen nosti Kesälahden Jarmo Putkonen vain 2,5 kiloa kovemmalla tuloksella. Koronapandemian keskellä maailmancupin ohjelmaan liittyy monia kysymysmerkkejä, mutta toistaiseksi on vahvistettu vasta Lillehammerin osakilpailun (4.-6.12.) siirtyminen myöhempään vielä vahvistamattomaan ajankohtaan. Maailmancup käynnistyy Rukalla marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Esimerkiksi vapaan hiihtotavan harjoittelun hän pääsi aloittamaan vasta viime maanantaina. Jalkakyykyssä Niskasella oli tyytyminen 200 kilon tulokseen, joka sekin hyväksyttiin vasta toisella yrityksellä. Kainuulaisseurojen hiihtäjistä paras oli seitsemänneksi hiihtänyt KHS:n Anni Alakoski, joka hävisi voittajalle 1.39. Aikaerosta huolimatta hiihtäjän tuntemukset olivat positiivisen puolella. Kyykyn tuloskunto on romahti Niskasen mukaan liian koviin viimeistelytreeneihin. Seuraavat kilpailut Jari Niskasella on edessään neljän viikon päästä Hämeenlinnassa, jossa kilpaillaan varustepenkkipunnerruksen SM-kilpailut. – Rukoillaan, että selkä pysyy kilttinä ja saan lähtöluvan Taivalkoskelle, hiihtäjä sanoi. Vuokatti Ski Teamin hiihtäjistä miesten yleisessä sarjassa parhaan tuloksen teki Turo Sipilä (13.), Miska Poikkimäki oli 27., Emil Liekari 29. Joukkueessa pelasivat: Sisu Chuter, Ilkka Fordell, Helmi Heikkinen, Joona Heikkinen, Lassi Huuskonen, Jimi Hyvönen, Joona Karppinen, Johannes Korhonen, Saana Rantahalvari, valmentajana toimi Jouni Korhonen Otteluiden tulokset: Kuja valkoinen, Kuhmo – Vuokatti Team Sport 1-3 maalintekijät: Sisu Chuter 2, Ilkka Fordell, maalivahti: Lassi Huuskonen SuPS musta, Suomussalmi – Vuokatti Team Sport 2-2 maalintekijät: Johannes Korhonen, Jimi Hyvönen, maalivahti: Lassi Huuskonen SuPS keltainen, SuomussalmiVuokatti Team Sport 3-5 maalintekijät: Joona Heikkinen 2, Ilkka Fordell, Sisu Chuter, Johannes Korhonen, maalivahti: Helmi Heikkinen Kuja sininen, Kuhmo-Vuokatti Team Sport 3-3, maalintekijät: Sisu Chuter, Helmi Heikkinen ja Joona Heikkinen, maalivahti: Jimi Hyvönen VTS vei futsalin turnausvoiton häviämättä peliäkään Pekka Pajala, Mari Heikura Pohjois-Amerikan lumilta hiihtomaajoukkueeseen kivunnut Jasmi Joensuu viihtyy hiihdon normaalimatkoillakin. Maastavedossa Niskanen piti piikkipaikkaa aina viimeisiin vetoihin saakka. Penkkipunnerruksessa kurssi korjautui kertaheitolla Niskasen punnerrettua viimeisellään 165 kiloa, joka on Jarin kovin noteeraus yli 5 vuoteen. – Harjoittelussa on ruuvia kiristetty, Virtanen kertoo. Ari Simonen, SaJy 557,5 kg (210,0 107,5 240,0) Seppo Saarelainen, JoPuPo ilman tulosta (210,0 155,0 ---) Jari Niskanen SMhopealle Jari Niskanen menestyi jälleen voimanostokilpailussa. Tasan kaksi minuuttia kärjestä jäänyt Vilma Nissinen oli 11:s Miesten 15 kilometrin kisan voittoon Vuokatissa hiihti Perttu Hyvärinen. – Olen tyytyväinen kun pysyy yhtenä kappaleena ja saan tehdä sitä mitä rakastan, Piippo totesi kisan jälkeen. Tässä onnistuttuaan Putkonen kiilasi siis lopulta mestariksi vain 2,5 kilon marginaalilla. Tällä kertaa tuliaisina SM-kilpailuista oli hopeasija. U15 Vuokatti Team Sport – RJK/ PJK, Raahe/Pyhäjoki 9-3 Samuel Huotari 4+1, Oula Vehkaoja 1+2, Iiro Mikkonen 2+0, Aapo Piirainen 1+1, Reino Heikkinen 1+1, Akseli Kaitainen 0+2, Aleksi Partanen 0+2, Sampo Helkama 0+1, Tuomas Kemppainen 0+1, maalivahti Kalle Härkönen 14 torjuntaa Sunnuntai 15.11. – FIS on ilmoittanut informoivansa kun saa lisää tietoa, sanoo maajoukkuevalmentajana työskentelevä Virtanen. M16-sarjassa Atte Pelkonen hiihti sijalle 8 ja Eero Sorsa oli 12. Viime kauden maailmancupissa Hyvärisen sijoitus oli 23:s ja paras yksittäinen kisatulos kuudes sija Nove Meston 15 km:llä (v). ja Tino Tiilikainen 53. Sotkamon Visan Jari Niskanen sijoittui hopealle mastersien klassisen voimanoston SM-kilpailuissa Ylöjärvellä. Kovan harjoittelun rasittama Nissinen oli naisten kisan 11:s, mutta Koivisto näyttää selättäneen viime kauden ylirasitusongelmat. LUKIJAN KUVA Joukkueessa pelasivat: Sisu Chuter, Ilkka Fordell, Helmi Heikkinen, Joona Heikkinen, Lassi Huuskonen, Jimi Hyvönen, Joona Karppinen, Johannes Korhonen, Saana Rantahalvari, valmentajana toimi Jouni Korhonen. Jarmo Putkonen, KesU 630,0 kg (215,0 145,0 270,0) 2. Niskasen epäonnistuttua viimeisessä 267,5 kilon vedossaan Putkonen pääsi yrittämään ohitusta 270 kilon yrityksellä. Vuokatti Team Sport vei turnausvoiton 2008-09 syntyneiden sarjassa häviämättä peliäkään. Kaj Mattila, E-SV 590,0 kg (212,5 147,5 230,0) 4. Nykyisin hän edustaa Puijon Hiihtoseuraa. Myös Sotkamon Jymyn hiihtäjiä oli kilpailuissa mukana nuorempien sarjoissa. Topi Kuorelahti 44. Joensuun lailla USA:ssa yhden talven opiskelleen ja harjoitelleen Vuokatti Ski Teamin Eveliina Piipon kauden avauskisa tuotti yhdeksännen sijan 1.44 minuutin erolla kärkeen. Lähiajan tavoitteetkin liittyvät vahvasti terveyteen. 29-vuotias Hyvärinen otti viime talvena pitkän askeleen kohti hiihtomaailman huippua ja tällä kaudella vallattua asemaa on tarkoitus vahvistaa. U10 Suomussalmi U10-joukkue kävi pelaamassa Kainuun leijonaliigaa Suomussalmella, saavutuksina voitto Kuhmon Kiva HT:sta ja tappio Kajaani Hokki Whitelle. marraskuuta 2020 Vuokatti Team Sportin viikonlopun jääkiekko-otteluiden tuloksia. Taivalkoskella hiihdetään tulevana viikonloppuna Suomen cupin osakilpailu, joka on myös näyttöpaikka maailmancupin avauskisaan. 20-vuotias Koivisto on saanut hiihto-oppinsa Kuhmo-Skissä. Niskasen hopeatulos yli 50-vuotiaiden 105 kilon sarjassa oli 627,5 kiloa. – Oli lähellä uran parasta vetoa, arvioi valmentaja Koiviston seitsemättä sijaa. Penkin jälkeen Niskanen nousi sarjan kärkeen, 5 kilon erolla kovimpaan haastajaan Putkoseen. Kyykyn jälkeen Niskanen olikin sarjassaan viimeisenä. Hyvärisen lisäksi Virtasen valmennettaviin kuuluvat Vilma Nissinen, Petteri Koivisto, Emil Liekari, Iiro-Mikko Harju ja ampumahiihtäjä Erika Jänkä. Turnauksessa pelattiin yksinkertainen sarja, jossa voitosta sai 3 pistettä, tasapelistä 1 piste ja tappiosta pistettä. ja Hannes Jylhänkangas 14. Valmentaja Mikko Virtasen mukaan tavoitteena on vakiinnuttaa taso 10–15 parhaan hiihtäjän joukkoon. Markus Vuorela hävisi 16,8 ja Japanin Hiroyuki Miyazawa 52 sekuntia. Viimeisessä pelissä Kuhmon KuJaa vastaan ratkesi sotkamolaisten turnausvoitto, vaikka KuJa pääsi tasoittamaan ottelun kolme sekunttia ennen loppuvihellystä. Piipolla on takana pitkä selän ja lonkan kuntoutus. Kaisla Vuollet hiihti kolmanneksi N10-sarjassa, M14-sarjassa Jaakko Piirainen oli 13
Tervetuloa. Pysytään ajantasalla! KOKOUKSET AUTOJEN PESUT JA VAHAUKSET, SISÄPUHDISTUKSET SEKÄ PENKKIEN PESUT. Kotim. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Tiistaina 17. 216 tkm.........-03 Nissan Almera 1,5i, ml. 234 tkm..........-04 Nissan Note 1.4i, ml. 2243-1632 (verkkojulkaisu) Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 218 tkm .......-08 Saab 9-5 2.0T Vector Biopower, ml. -80 Muut ajoneuvot: Uusi Harley Product sähköskootteri Traktorit: Valmet 502 + ketjut..............................-76 Velsa 85 TR-kippikärry lisälaidoilla MYÖS TRAKTORITYÖKONEITA, KYSY! Tulossa: Mazda 6 1.8i, ml. to 19.11. Noudatamme viranomaisten antamia ohjeita koronan suhteen. 336 km-88 Toyota Dyna 3.0 dsl ml.209 tkm ......... Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. 254 tkm.............-06 Volvo V40 1.8i, ml. myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimitus: ............................... 240 tkm ..........-05 Volvo V70 2.4i farkku, ml. 278 tkm -06 Kia Ceed 1.4i HB, ml. 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Julkaisupäivät ....................... 288 tkm ........................-08 Mitsubishi Lancer 1.6i, ml. VIRTANEN AJAN SÄVEL Sotkamon paikallisyhdistys ry:n sääntömääräiset KEVÄTja SYYSKOKOUS pidetään peräkkäin ti 24.11.2020 klo 18 alkaen, paikkana Asema 13, Keskuskatu 13. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 TAMMIKUU 2021 53 1 2 3 4 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk HELMIKUU 2021 5 6 7 8 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk MAALISKUU 2021 9 10 11 12 13 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk Ma Ti Ke To Pe La Su Vk HUHTIKUU 2021 13 14 15 16 17 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk TOUKOKUU 2021 17 18 19 20 21 22 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk KESÄKUU 2021 22 23 24 25 26 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk HEINÄKUU 2021 26 27 28 29 30 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk ELOKUU 2021 30 31 32 33 34 35 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk SYYSKUU 2021 35 36 37 38 39 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk LOKAKUU 2021 39 40 41 42 43 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk MARRASKUU 2021 44 45 46 47 48 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 48 49 50 51 52 JOULUKUU 2021 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 www.sotkamolehti.fi Kainuuntie 18, Sotkamo, p. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@ slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpm edia.fi Uutisia joka päivä www.sotkamolehti.fi = julkaisupäivä ti 2.2., ti 30.3., ti 1.6., ti 7.9., ke 8.12. Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ 257 tkm ....-08 Mazda 6 2.0i farm., ml. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Avoinna: ma-pe 8-16 tai sop. Tilaisuudessa ei tarjoilua. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: ..................................... 0500-686 387 www.kauppapuutarha.com ari.partanen@ kajaani.net Sotkamon torilla ke 18.11.2020 klo 9-13. mukaan, soitot joka päivä 8-21 p. 050 307 5439 puh. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. -08 MB C180T 1.8i Kompressor, aut. Lantut 17,00 €/10 kg. Sotkamon tori 10.00-10.30 TUORETTA MUIKKUA 2021 2021 Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo, p. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9013 (ma-pe klo 8-16) Mediamyynti: ....................... 249 tkm..........-06 Opel Astra 1.6i HB, ml. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. sähköpostit ........ Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Marjamehut, hunajaa. Nopea nouto/käteismaksu. 010 665 9013 asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi YRITTÄJÄ! Vuoden 2021 IsoT seInÄkalenTeRIT ovat noudettavissa konttoristamme. Käsitellään säännöissä mainitut asiat. 204€ (hinnat sis. Tervetuloa! Hallitus www.sotkamolehti.fi Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... ml. 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Kahvitarjoilu. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Sotkamo Kustantaja: ............................ 269 tkm ..................-08 www.autojakonepiha.com PALVELEMME UUSISSA TILOISSA 1.12. marraskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 23 SARJAKUVAT SUPERMUKULA B. Sotkamo-Seura ry:n maaliskuulta siirtynyt kevätkokous ja heti perään syyskokous pidetään su 29.11.2020 klo 16 kunnanviraston valtuustosalissa. Peruna Asterix 8,50 € ja Puikula 9,90 € /10 kg. Tervetuloa! P.s. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 246 tkm....-05 Nissan Primera 1.8i farkku, ml. -03 MB CLK 270 CDI, ml. 288 tkm......................................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. 75€ 4 kk maksuvälillä ............ Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. 040 567 4580. 0787-5320 (painettu) ISSN: ..................................... 238 tkm -05 Mazda 3 1.6i HB, ml. Sotkamon Nuorisoseura ry SYYSVUOSIKOKOUS su 29.11.2020 klo 17.00 Naapurinvaaran Huvikeskuksessa. Omenamehu 6,90 €/l. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA AVOINNA MA-PE KLO 09.00-17.00 LOUNAS MA-PE KLO 11.00-15.00 puh. 481 tkm ............-03 Ford Focus 1.6i farkku, ml. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. HERKKUKASSI 20 € sis. 0400 536 937 Ämmänsaari, Ämmänkatu 7 myös iltaisin ja viikonloppuisin AUTOJA KONEPIHA MOILANEN KYSY TALVIRENGASTARJOUS! TYHJENNETÄÄN PIHAA MUUTTOMYYNTI JATKUU 749 6.650 4.600 5.750 6.650 4.350 4.250 3.950 3.950 3.950 3.850 3.750 3.650 3.650 2.950 2.790 2.750 2.750 2.750 2.750 2.650 2.650 2.650 1.650 Tarjoa Tarjoa Tarjoa Mazda 6 2.0i, aut. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... 262 tkm..........-07 Opel Astra 1.6i farm., ml. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... 50€ Vuosikerta .................... P. alv 10 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia TILAUSHINNAT Ostetaan ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi/asiakaspalvelu/ lukijailmoitukset PÖRSSI Ostetaan/noudetaan autonromut (rom.tod), maatalousromut. Kajaanissa kasvatetut juurekset: lantut, porkkanat ja perunat. 267 tkm ................-03 Nissan Primera 1.8i, ml. herkkuomenat Lobo ja Rubiola 3 kg 9,90 €, 5 kg 15,90 €, laatikoittain 12 kg 36,90 €, myös pienemissä erissä. 182 tkm......-05 Ford Mondeo 1.8i, ml. ALKAEN OSOITTEESSA SIIKARANNANTIE 1, SUOMUSSALMI (Kemetin vieressä) puh. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 09.00 15.00 MAALAISHYYTELÖ TIISTAINA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER SOPPATYKISSÄ KEITETTYÄ K E I T T O A KLO 9.00 ALKAEN NIIN KAUAN KUIN RIITTÄÄ muista kinkkutilaus! myyntiautosta, 050 307 5439 tai kinkkukauppa.fi Kuhmolaista lohta, siikaa, savukalaa, järvikalaa yms. 252 tkm............-05 Ford Focus 1.6i farkku, ml. Tulethan terveenä tiistaisin ja perjantaisin verkossa joka päivä www.sotkamolehti.. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 399 tkm......-99 Audi 80 2.8i V6 Coupe.........................-94 Toyota Hiace 2.4D, 4-veto, ml. 138€ 6 kk maksuvälillä ............ alv 24 %). 227 tkm ............-07 Chrysler Voyager 3.3i V-6, aut., 7-hengen, ml. 215 tkm........... farkku, ml. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja jaetaan huomionosoitukset. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim
KLO 13.00 – 16.00 Perjantai ja 13. Solvallassa Vixuksen rattaille istuu Jorma Kontio. Katja Melkko on oriin valmentaja. Ennakkomyynti: Moda Pajakka Sotkamossa ja Kajaanin Musiikki Kajaanissa. Kuninkuuskilpailun lopputuloksissa oriin nimi löytyi sijalta kolme. Rahan määrällä mitattuna kausi on oriin uran toiseksi paras. marraskuuta. Voittoja Vixus ravasi kaksi. Tiina Suutarin mukaan idea Hyvät neuvot kalliit -juttuun syntyi korona-aikana, kun maailma oli nurin kurin. Parhaat kaupunkilehdet ja kaupunkilehtijutut palkittiin Uutismedian liiton Vuoden parhaat -virtuaaligaalassa torstaina 12. – Että sinä aikana, kainuulaiset yritykset kuitenkin keksivät uusia tapoja viedä yritystoimintaansa eteenpäin vaikeasta ajasta huolimatta, Suutari kertoo ja sanoo törmänneensä ideoihin varsinkin sosiaalisessa mediassa. – Kun tuntui, että kaikki oli jotenkin lukossa ja ihmiset sormi suussa, oli kiva kirjoittaa juttua, että jotkut ovat löytäneet uusia mahdollisuuksia toimia. – Kiitos kuuluu oikeasti niille haastatelluille, kun he osasivat niin elävästi kertoa, millaista se oli. Tarinassa luonto kulkee henkilöiden rinnalla otsikosta lähtien, perusteluissa todetaan. Arkistokuvassa oriin silloinen hoitaja Ann-Marie Kaattari laittoi letin kohdalleen. Kuluneella kaudella Vixuksesta tuli superjuoksija komean ennätyksensä 19,2a myötä. Maksu vain käteisellä. – Pystykuva pääkuvana toimii taiton kokoajana ja toisaalta pysäyttää tutkimaan kokonaisuutta. Nelivuotiskaudella Vixus tienasi yli 140 000 euroa ja voitti kahdeksan kertaa. Yhteensä urallaan Vixus on ravannut 316 792,00 euroa. Kuopion perjantai-illan ravit jouduttiin perumaan. 24 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Vixuksen pisteet ovat 101. Kun Haapavaara oli lomalla, Suutari tarttui aiheeseen ja otti yhteyttä miehiin. Sisäradalla sotkamolais-lumijokelaisen oriin takana ravannut Iikka Nurmosen ohjastama ruuna Pyörylän Paroni pääsi kirimään loppusuoralla rinnalle ja viimeisillä metreillä ohi. Suutarin mukaan miehiltä saaduista kuvista välittyy tunnelma kuin oltaisiin oikeastaan napajäätiköllä. Kimpanvetäjä Tuomo Korhonen oli kertonut aiemmin Vixuksen lähtevän lahden taakse Ruotsiin Katja Melkon mukana Julmyran valmennuskeskukseen. Lehti sijoitti toiseksi Tiina Suutarin jutulla Kuin Etelämantereella. Haastateltaviksi päätyi lopulta viisi yrittäjää. Kuin etelämastereella -reportaasi taas lähti toimittaja Anna Haapavaaran bongauksesta, että kolme miestä oli lähtenyt hiihtovaeltamaan ja yöpymään Oulujärven jäälle. Ja aamulla, kun on niin sumuista, ettei näe mitään, onko edessä ranta vai railo. Parhaana kaupunkilehtenä palkittiin Seinäjoella keskiviikoisin ilmestyvä Epari.. Maksu vain käteisellä. Päätös ravien peruuttamisesta tehtiin kello 19.20. Kaupunkilehtikilpailuun osallistui 28 lehteä ja 68 juttua. sarjan tuomaroinut Perhonjokilaakson päätoimittaja Sanni Aho toteaa. Maksu vain käteisellä. Voittaja kuittasi lähdöstä 20 000 euroa ja kakkonen 10 000 euroa. Tervetuloa kaupantekoon turvallisesti ulkoilmaan. Se viimeinen startti on ensi keskiviikkona Solvallassa. Rata oli jäätynyt viikolla ja nyt alkanut sulamaan ilmojen lämmetessä. Syynä perumiseen oli radan huono kunto. Kärkikaksikko sai saman km-ajan 24,7a/2100 metriä. Vermon kakkossija nosti Vixuksen vuosiansiot yli 70 000 euron. PERTTI GRANQVIST/ARKISTO Koti-Kajaani menestyi erinomaisesti myös sarjassa, missä arvioitiin tekstin, kuvan ja taiton kokonaisuutta. 044 932 7140 Sotkamon Mieslaulajat Sotkamon Mieslaulajat Sotkamon Mieslaulajat JOULUKONSERTTI JOULUKONSERTTI JOULUKONSERTTI Sotkamon kirkossa Sotkamon kirkossa Sotkamon kirkossa su 20.12.2020 klo 18.00 su 20.12.2020 klo 18.00 su 20.12.2020 klo 18.00 johtaa Pekka Partanen johtaa Pekka Partanen johtaa Pekka Partanen Kirkkoon voi tulla konserttiyleisöä 350, jonka vuoksi konserttiin pääsee vain Kirkkoon voi tulla konserttiyleisöä 350, jonka vuoksi konserttiin pääsee vain Kirkkoon voi tulla konserttiyleisöä 350, jonka vuoksi konserttiin pääsee vain ostamalla ohjelman ennakkoon. Maisemakuvat ovat tässä taiten kuvattu ja niille on annettu tilaa. Ravien olisi pitänyt alkaa kello 18.00. Solistivieraana Solistivieraana Solistivieraana Arja Koriseva Arja Koriseva Arja Koriseva Ohjelma 20 € Ohjelma 20 € Ohjelma 20 € Uunituoreet leivonnaiset Suoraan leipomolta taatusti tuoreena Supertarjoukset Reilu pullakassitarjous 20,/satsi 10,/satsi 10,/satsi 5,/2 kpl 5,/2 kpl 5,Uunituoreet leivät tarjouskassi Maukas ternimaitopitko Perunarieska Naurisrieska Tuoreet pikkuleivät SOTKAMON TORILLA HUOM! PERJANTAINA 20.11. Lobo-omenaa, hirvenlihaa, rajoitetusti ternimaitoa, suolasieniä, suppilovahveroita, säilykepurkkeja, saunavastoja ym. P. Palkintoperusteiden mukaan jutussa oli ”saatu nostettua usean eri alan yrittäjän innovaatioita korona-aikaan. Jutun on kirjoittanut Koti-Kajaanin päätoimittaja Tiina Suutari. Rataa yritettiin viime tingassa kunnostaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Paikalle tulleet hevoset, ohjastajat ja valmentajat joutuivat lähtemään kotiinsa. Uutiseen on nähty vaivaa ja hankittu kuva jokaisesta haastateltavasta, mikä on tasapuolista”. Vixukselle startti oli kauden toiseksi viimeinen. Myös kuvat ovat vaeltajien ottamia. Koti-Kajaani menestyi kaupunkilehti-kisassa Pertti Granqvist Talli Tosivixujen omistama seitsemänvuotias ori Vixus kilpaili lauantaina maan pääradalla Vermossa Kavioliigan Grand Prixissa. Matkana on 2100 metriä ja ykköspalkinto on noin 10 000 euroa. – Juttu on kaupunkilehtien leipätyön ydintä, kaupunkilehtijuttukilpailun 2. Vixus tienasi kymppitonnin Vermosta Vixuksen kilpailukausi jatkuu vielä yhden startin verran. Kuopion ravit peruttiin Taru Paavoseppä SLP-Mediaan kuuluva kaupunkilehti Koti-Kajaani menestyi loistavasti Uutismedian liiton eli entisen Sanomalehtien Liiton kaupunkilehtien ja kaupunkilehtijuttujen kilpailussa. Pääkuvan kuvasisällön väljä sommittelu, ihmisen ja luonnon välinen riittävä mittasuhde-ero avaa katsojalle hiihtovaelluksen avaraa tunnelmaa hyvin. – Ikävää, että ori joutuu lähtemään radalta 12. päivä oli maineensa veroinen Sorsasalon raviradalla perjantaina. marraskuuta 2020 VARAUDU JOULUUN Tulossa pe 20.11. Ennakkomyynti: Moda Pajakka Sotkamossa ja Kajaanin Musiikki Kajaanissa. Voitto vei Pyörylän Paronin Kavioliigan kärkeen 105 pisteellä. Sotkamon tori 13–16 Myytävänä marjoja, isoa kotim. Ennakkomyynti: Moda Pajakka Sotkamossa ja Kajaanin Musiikki Kajaanissa. Koti-Kajaanin Hyvät ideat kalliit -juttu voitti sarjan, missä kilpailtiin tekstin voimalla. – Oli aika huikea havaita, miten aivan kotijärvelläkin voi kokea jotain tuollaista erityistä. ostamalla ohjelman ennakkoon. – Siellä ajetaan kylmäverilähtö. Jutussa haastateltava kertoi, miltä tuntui, kun se jää huokailee ja liikkuu, ja kun pakastuu, miten se paukkaa se järvi. Tämän juttukilpailun tuomarina toimineen Kaakon Viestinnän ulkoasupäällikön Seija Finna-Saarennon mukaan juttu oli visuaalisesti erityisen miellyttävä ja rauhallinen kokonaisuus. ostamalla ohjelman ennakkoon. Seurauksena jäätyneiden laattojen irtoaminen takasuoralla. Antti Teivaisen ohjastama ori johti lähtöä lähes koko matkan