PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 17. >> 9 Puolet kuolonkolareista Sotkamossa Sotkamon lukio palkitsi koulussa ja urheilussa menestyneitä ensimmäisen ja toisen vuosikurssin oppilaita juhlatilaisuudessa perjantaina. 040-7374734, jukka@vaoy.fi | www.vaoy.fi Rankkasateesta kallis jälkilasku Vesivahinko: Juhannusviikon rankkasade aiheutti 160 000 euron remontin. >> 7 Asemakaavaluonnos esille Onnettomuuksien määrän laskusta huolimatta vuosi 2021 oli liikenteessä synkkä, sillä Kainuun teillä tapahtui kuusi kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. >> 5 LUKIJAN KUVA. Padotuskorkeuden muutoksesta ei ollut saatu ilmoitusta 54 vuoteen. Emäntäkoulun alueen asemakaavaluonnoksessa on varattu paikka muun muassa uudelle hyppyrimäelle. Luminen talvi kohteli kenttiä hellin käsin, ja väylät ovat nyt hyvässä kunnossa, Pertti Oja kehuu. >> 7 Kansantalous kasvaa edelleen Katinkullan golfkentät avattiin viime perjantaina ensimmäisinä kenttinä Kainuussa. TOUKOKUUTA 2022 NRO 39 Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen rauhoittelee pelkoja mahdollisesta taantumasta. • Aurinkopaneelien myynti ja asennus. >> 10 Lukio palkitsi oppilaitaan 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 metsatkuntoon.fi • 029 7030 0110 Metsien kuntovalmentajat palveluksessasi • Meiltä kaikki rakennusten sähkösuunnitelmat ja -asennukset. • Vahvalla ammattitaidolla Sotkamossa ja Kajaanissa Tarjoukset ja tilaukset Jukka Lampela p
Presidentti puolestaan on sanonut, että jokainen itsenäinen maa huolehtii omasta turvallisuudestaan ja on muistuttanut, ettei Suomi uhkaa ketään. Kesämökkikausi alkaa olla aluillaan, vaikka kesästä ei vielä ole todellista havaintoa. toukokuuta 2022 Viikon 19. On jälleenrakennettu, eletty pitkä kylmän sodan kausi, tasapainoiltu idän ja lännen välillä, vaurastuttu, Neuvostoliitto on hajonnut, Baltian maat ovat itsenäistyneet, on liitytty osaksi Euroopan Unionia. Toiset viettävät lomaa vapaa-ajan asunnossa Fuengirolassa, toiset Kaukovainiolla. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Kesämökkien myynti-ilmoituksia kun katsoo, niin vapaa-ajanviettäjien reaalimaailma näyttää aika erilaiselta ainakin, jos asettaa hintahaarukan kohtuulliseksi. Remonttitaitoiselle. A Pääsiäisen aikaan oli pari lauhempaa päivää, samoin viime viikolla ainakin lauantaina." Kesästä ei vielä kunnon havaintoa Kolumni Pekka Lassila pekka.lassila@hillagroup.fi Kirjoittaja on päätoimittaja. Edullinen hinta, mutta pientä laittoa. kysymys: Joko olet heittänyt talviturkin. Puolustusvoimia koskenut käsky laajeni myöhemmin sekä yleiseksi että koskemaan kaikissa Suomen sodissa ja rauhanturvatehtävissä menehtyneitä. Kevät on kylmä ja kesän tulo näyttää viipyilevän. Sotkamossa kun on paljon loma-asuntoja ja lisää tehdään, niin joskus sitä miettii, kuinka hienoja ne nykyaikana ovatkaan. Natopäätös kypsyi kaatuneiden muistopäiväksi Pääkirjoitus 17.5.2022 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Anna Latvala +5 +6 +6 +6 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +9°C 5 +10°C 3 +13°C 4 +13°C 2 Lieksa +16,2 °C Saana ?2,8 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteeseen kääntyvää tuulta. Pääministeri tiivisti Natoon hakeutumisen syyn lyhyesti: ”Ei enää koskaan sotaa Suomessa”. Pilvistä ja aamulla vesisateita, päivällä poutaantuvaa. Lapin sota päättyi 27.4.1945. Maailma, Eurooppa ja Suomi ovat muuttuneet 77 vuodessa paljon. Päivälämpötila +6 asteen vaiheilla. Nyt ei tee mieli, ei nahka kestä. On astianpesukoneet ja poreammeet sisällä ja ulkona, on kahviautomaatit ja jääpalakoneet ja sisutus suoraan sisustuslehdestä. Olennaista lienee se, mitä lomallaan tekee tai on tekemättä, irtaantuminen arjesta, lepo ja virkistyminen – vaikka toukokuun koleassa ja matalavetisessä järvessä. Onhan se kiva olla lomalla, kun oleminen on niin vaivatonta. Vantaalainen tuttava kertoi jokunen vuosi sitten ostaneensa kesämökin Oulun Kaukovainiolta – kolme huonetta ja keittiö 1970-luvun kerrostalosta. Muistanpa 1980-luvulla, kun pääkaupunkiseudulla sitaisimme äitienpäivän tienoilla ensimmäiset saunavastat. Enkä tässä laskussa ottanut edes huomioon tuulen vaikutusta pakkasen purevuuteen. Merkkipäivä sai alkunsa vuonna 1940, kun marsalkka Mannerheim antoi käskyn toukokuun kolmannen sunnuntain viettämisestä uskonnollisena muistopäivänä talvija kansalaissodan uhrien muistolle. Mökkikaupassa paikka ja valmiit liittymät ratkaisevat usein enemmän kuin rakennusten kunto. S unnuntaina vietettiin kaatuneitten muistopäivää. Nimittäin jos nolla-asteiseen avantoon astuu kolmenkympin pakkasessa, vesi on kolmekymmentä astetta ilmaa lämpimämpää. kysymys: Kuinka monta eri lintulajia tunnistat. On vaan järvi vielä aika matalalla. Palvelut on molemmissa lähellä ja golfkenttäkin kohtuumatkan päässä. Alle 10 47 vastausta 10-50 87 vastausta Yli 50 23 vastausta Yhteensä 157 vastausta Viikon 20. Ei sillä, että vesi liian kylmää olisi – tosimiehet ja naiset uivat avannossa sitä halukkaammin mitä kireämmäksi pakkanen äityy. Silti Euroopassa on parhaillaan käynnissä sota. Lattia, katto, seinät ja kalusteet ovat tummunutta puuta, kalusteet kodin remontista ylijääneitä ja laituri vinossa. Avanto tuntuu, ihme kyllä, kaikkein kylmimmältä siinä nollan asteen paikkeilla tai muutamassa lämpöasteessa. Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut. Viime sunnuntai jää historiaan päivänä, jolloin tasavallan presidentti ja hallitus ilmoittivat antavansa eduskunnalle selonteon puolustusliitto Naton jäseneksi hakeutumisesta. Pääsiäisen aikaan oli pari lauhempaa päivää, samoin viime viikolla ainakin lauantaina. Silti ei vielä tehnyt mieli heittää talviturkkia järveen, vaikka kevään ensimmäiset löylyt polttelivat selkää. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +21°C 3 +21°C 4 +20°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 13 15 16 8 15 9 16 10 9 15 9 15 12 16 13 9 17 9 13 8 9 12 10 12 17 12 16 13 11 15 13 12 14 15 12 11 8 9 7 7 6 6 7 3 12 6 11 6 % 55 15 30. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi L umet on mökkipihasta lähteneet ja tuuli vienyt loput jäät rannasta
toukokuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Radiologian erikoislääkäri (UÄ -tutkimukset) Outi Pelkonen Sotkamo: 23.5. LUKIJAN KUVA – Eräänkin Karjala-pahvilaatikon olen talven aikana ottanut pois sieltä. – Eihän lehtikeräyspisteeseen sekajätettä voi laittaa, lukija päivittelee. 044 244 8390 Ari Jäntti puh. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Lukija haluaisikin herätellä välinpitämättömiä roskaajia opettelemaan lajittelua.. 040 752 1492 Tarja Peltomaa puh. VIIHDEKONSERTTI ”Ilta Rakkaudelle” La 2.7.2022 klo 18 Liput 30€ Oopperalipun ostaneille 25€ Tenori Jyrki Anttila Sopraano Emilia Vesalainen-Pellas Pianisti Anu Kosonen tuottaja@operart.fi 044 9801167 Sota-ajan iltamat Suomussalmen seurahuoneella pe 1.7. Kirjoituksia ei palauteta. Paperinkeräyslaatikkoon oli kaadettu monen säkin verran talousjätettä hehkulampuista ja pakasterasioista lähtien. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Lukija kertoo, että Juholankyläntien paperinkeräykseen kulkeutuu usein sinne kuulumatonta pahvia ja muovipusseja. KLO:20:30 LA 2.7. Painavassa muovikassissa oli ollut jopa kypsää paistia ja jauhelihaa. Yleislääkäri, yleislääketieteen erikoistuva Anna-Kaisa Mattanen •Akuutit asiat, todistukset, toimenpiteet, lasten asiat, diabetes, verenpainetauti Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen Sotkamo: 19.5. 0400 414 290 Mikko Laitinen puh. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Neurokirurgian ja ortopedian erikoislääkäri Tuomo Erola Sotkamo: 24.5. Tiistaina 17. KLO:20:00 SUOMUSSALMEN SEURAHUONEELTA LÖYDÄT MYÖS LIPUT KAIKKIIN ESITYKSIIN •Myös akuutit asiat ja urheilijat Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Marjo Pantti Sotkamo: 23.5. Paperinkeräyspisteen vieressä olisi sekajätteelle kuuluva katos. Kirjoita napakasti. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Päivi Kaisto puh. Jauheliha ei kuulu paperinkeräykseen Lukija nosteli paperinkeräyksestä sinne kuulumattomat roskat pois ja lajitteli ne itse. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Laboratorio palvelee lähetteellä tai ilman! Sotkamo: 18.5, 25.5. Eihän ihmiset tajua, että ei pahvi kuulu sinne. Lukija nosteli jätteet pois paperinkeräyksestä ja lajitteli ne itse. • Vauvasta vaariin, injektiot, luomen poistot, ajokorttitodistukset Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Janne Heikkinen Sotkamo: 30.5. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. 040 560 6867 Ostetaan metsätiloja www.greengold.fi Niko Kemppainen Sotkamo-lehden lukija koki harmillisen yllätyksen lauantaina käydessään Juholankyläntien risteyksessä sijaitsevassa jätteen aluekeräyspisteessä
Juhannusviikon sateella kaivon ympärillä oleva tiiviste petti, ja vesi tulvi kellariin.. – Kaivo on sen jälkeen korjattu ja tiiviste vaihdettu. Vesivahinko korvattiin kunnan vakuutuksesta Tolosen kellariin asennettiin vuosituhannen alussa kunnan toimesta pallokaivo, jossa pallo sulkee mahdollisen vedentulon. toukokuuta 2022 Pekka Lassila Ympäristöja tekninen lautakunta päätti 27.4.2022 olla maksamatta viime vuoden juhannusviikon rankkasateen aiheuttaman vesivahingon 500 euron omavastuuosuutta. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja on tarkastettu 8.12.2021 ja uudet maksut tulevat voimaan 1.8.2022 alkaen. Omavastuu jäi Tolosen maksettavaksi. Omavastuun korvaamisessa ei Tolosen mukaan ole kysymys vakuutusyhtiön ja vakuutuksenottajan välisestä asiasta, ja tällä hän viittaa suoraan päätösesitykseen, jonka kunnanhallituksen puheenjohtaja oli lähettänyt sähköpostilla Toloselle, tekniselle johtajalle ja lautakunnan puheenjohtajalle 12.4.2022 eli ennen kuin esityslista lähti lautakunnan jäsenille. Pohjois-Suomen Kuivaustekniikka Oy:n 16.6.2021 päivätyn vahinkokartoitusraportin mukaan kiinteistön kellaritilassa oli vettä noin 30 cm ja tilat kastuivat käytännössä kauttaaltaan. Saattaa olla, että se pitää. Hanke poikkeaa voimassa olevasta asemakaavasta käyttötarkoituksen osalta. Vakuutusyhtiö ei aiheutuneita vahinkoja korvannut, vaan ne maksoi Sotkamon kunta. Tulvivaa vettä piti imeä tunnin ajan suoraan lattiakaivosta. Jos kellarissa olisi ollut alkuperäinen kaivo, vakuutusyhtiö ei olisi vahinkoa korvannut. Ilmeni, etteivät Akkoniementien päässä olevat hulevesiviemärin kannet olleet auenneet. 2000-luvun alussa viemärikaivosta tulvi kellariin kovalla vesisateella noin 20 senttiä jätevettä. Lautakunta perusteli Asko Tolosen esittämän korvausvaatimuksen hylkäämispäätöstä kolmella eri perusteella. Moni vesivahingoista kärsinyt on ”hyvästä yhteishengestä” eri mieltä. 1990-luvun alussa sen koroksi mitattiin 141,20. Kyseessä oleva talo on rakennettu 1950-luvulla eikä siinä tietojen mukaan ollut nykyään käytettäviä patolevyjä sekä salaojitusjärjestelmää. – Vahingonkorvauslaki lähtee siitä, että vahinkoja kärsinyt osapuoli saa korvauksen vahingontekijältä. Sotkamon kunta teki omaan vakuutusyhtiöönsä vahinkoilmoituksen 16.6.2021 ja sai myönteisen korvauspäätöksen 4.4.2022. Harhalaukausten pääsy ampumarata-alueen ulkopuolelle estetään laukaisusuojin ja tarkoin turvamääräyksin. Alueella on voimassa kunnanvaltuuston 27.10.2003 hyväksymä Vuokattikeskuksen ja hiihtotunnelin ympäristön asemakaava. Lattiakaivo Tolosella on kellarissa vain lämminvesivaraajaa varten. Tolonen pitää päätöksen perusteluja kestämättöminä ja kysyy muun muassa, käyttikö kunnanhallituksen puheenjohtaja luottamusasemaansa väärin ohjatessaan päätösesitystä ja oliko lautakunnalla käytettävissään hänen toimittamansa selvitys kokonaisuudessaan. Ampuminen tapahtuisi maalikontteihin, joissa on lyijyn keräämillä varustetut taululaitteet ja ääntä vaimentavat iskulevyt. Lautakunnan mukaan Tolonen oli viemäröinyt padotuskorkeuden alapuolisia tiloja ja jättänyt ne varustamatta asianmukaisilla tulvimissuojarakenteilla. En tiedä onko se varmaa vai ei. Tekninen johtaja esittää, että ympäristöja tekninen lautakunta hyväksyy vakuutuskorvauksen omavastuuosuuden Sotkamon kunnan maksettavaksi. Vesi tulvi paineella sisään kaivon ympäriltä. Kiinteistön omistaja oli saanut vakuutuksestaan kielteisen korvauspäätöksen. Sotkamon kunnanhallitus on myöntänyt vuonna 2016 poikkeusluvan vastaavanlaiselle ampumaratatoiminnalle, mutta se on ehtinyt vanhentua. Hankkeen kokonaiskustannusten omavastuu oli 40 prosenttia. Juhannusviikolla 2021 vesi nousi jälleen Tolosen kellariin. Padotuskorkeusvaatimus ei teknisen johtajan mukaan ole muuttunut, sen sijaan käytössä oleva korkojärjestelmä on vaihtunut. Kolmannesta ja sitä seuraavasta lapsesta perittävä varhaiskasvatusmaksu on 20 prosenttia ensimmäisen lapsen kokoaikaisesta varhaiskasvatusmaksusta eli korkeintaan 59,00 euroa kuussa lasta kohden. Tolosen kellarin lattiakaivon korko on 141,11 nykyisillä laitteilla mitattuna. – Silloin kunnassa todennäköisesti katsottiin, että vika oli heissä, Tolonen toteaa. Jos kiinteistön omat vakuutukset eivät vahinkoja korvaa, selvitetään, kuuluvatko vahingot kunnan vastuun piiriin. Vakuutusyhtiö maksoi korvauksen sillä perusteella, että kaivo oli rikkoontunut. Sotkamon kunnan tekninen johtaja Harri Helenius kertoi Sotkamolehdessä 2.2.2022, että juhannusviikon rankkasateen aiheuttamat vesivahingot on käsitelty vakuutusyhtiöiden ja muiden osallisten kanssa hyvässä yhteishengessä. Jos en olisi saanut minkäänlaista vahingonkorvausta, kustannukset olisivat olleet 7000 euroa. Pekka Lassila Sotkamon kunnan vesijohtoverkostossa ilmeni kesäkuussa 2021 paineellisen valurautaisen vesijohdon vuoto, minkä seurauksena Peltokatu 2:ssa olevan kiinteistön kellariin nousi runsaasti vettä. Padotuskorkeudet mitattiin silloisten säännösten mukaisiksi silloisilla mittalaitteilla. Kunnan asentaman pallokaivon pallo piti, mutta kaivon tiiviste petti. Poikkeuslupa pienoiskivääriradalle Hiihtoputken viereen haetaan poikkeuslupaa kahdeksanpaikkaisen, ympärivuotisen pienoiskivääriradan rakentamiseksi. Moni vahinkoja kärsinyt on asiasta toista mieltä. – Millä tavalla kiinteistön omistajia on pidetty ajan tasalla muutoksesta. Parin viikon kuluttua satoi jälleen, ja kellariin nousi vettä noin 10 senttiä. Rankkasateesta kiinteistöille aiheutuneet vesivahingot korvaa ensisijaisesti kiinteistön oma vakuutus. Saman perheen ikäjärjestyksessä toiseksi nuorimman kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen korkein perittävä maksu 40 prosenttia ensimmäisen lapsen maksusta eli 118,00 euroa kuukaudessa. Nykyisen korkojärjestelmän (N2000) mukainen padotuskorkeusvaatimus on puoli metriä korkeampi 141,62. Onko kunta ilmoittanut siitä Tiedottettiinko riittävästi ja ohitettiinko vahingonkorvauslaki Viime juhannusviikon rankkasateen aiheuttamien vesivahinkojen hoito on kunnan mukaan edennyt hyvässä yhteishengessä. Miten sitten olisi käynyt, Tolonen kysyy. Ohjeistus päätökseen kuului: ”Päätöksenteossa lautakunta ottanee huomioon, että kunta ei ole hakemuksessa mainitun sopimuksen osapuoli”. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut nousevat Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain edellyttämät indeksitarkastukset asiakasmaksuun ja tulorajoihin tehdään joka toinen vuosi. Rata-alue eristettäisiin suoja-aidoin tai -seinin. Elokuun alusta perheen nuorimman lapsen kokoaikaisesta varhaiskasvatuksesta perittävä korkein maksu on 295,00 euroa kuukaudessa. Akkoniementiellä sijaitseva Tolosen kiinteistö on liitetty kunnan vesihuoltoverkostoon vuonna 1993 sen aikaisten määräysten mukaisesti. Vahingon jälkeen kunta asensi Tolosen kellaritilaan pallokaivon, jossa pallon tehtävänä on sulkea mahdollinen vedennousu
– Ne purkivat, olivat töissä milloin sattuu, tekivät lyhyitä päiviä. Rakennusta piti kuivattaa pitkään ja paljon piti purkaa. Lisäksi hulevesiverkostoon on asennettu ylimääräisiä ylivuotoputkia. Urakoitsijan toiminta lähti liikkeelle verkkaisesti. Pienin perittävä kuukausimaksu on 28,00 euroa kuussa. Moilanen kertoo olleensa yhteydessä asiasta kiinteistöliittoon. Mahtaako siis Tolosen nykyinenkään kunnan lämminvesivaarajatilaan asentama palloventtiili olla riittävä. Vuoden 2021 kesäkuun 22. – Herää kysymys, ottiko lautakunta tätä seikkaa asiaa käsitellessään millään tavalla huomioon, Tolonen kysyy ja lisää, kenellä on vastuu hulevesiviemäreiden toiminnasta. Korvauksen hakemisesta perikunnan maksamalle 2150 euron omavastuuosuudelle Moilanen kertoo päättävänsä, kunhan padotusventtiili on saatu asennettua. Aikanaan tehdyillä mittauksilla ja sopimuksilla ei näytä olevan mitään merkitystä. Kun vesi oli laskenut, kellarin neljä pakastinta olivat kumollaan. Palaveri kunnan teknisen johtajan luona 9.7.2021 ei saanut asioihin vauhtia. Kuluvan vuoden talousarviossa on varauduttu ottamaan 7 miljoonaa euroa uutta pitkäaikaista lainaa vuoden 2022 investointien rahoittamiseksi. – Tämä meidän korvausvaatimuksemme on ”rikka meressä” jos verrataan siihen, että joidenkin kiinteistönomistajien vahinko on ollut jopa yli 150 000 euroa. Samaan aikaan tuli määräys, ettei rakennuksessa saa asua. KUVAT: SIRPA MOILANEN Rakennus kärsi mittavat vahingot, joiden korjaaminen aiheutti kaikkiaan yli 160 000 euron kustannukset.. Tarjouspyynnössä pyydettiin myös hinta korkosidonnaisuuden vaihtamismahdollisuudelle sekä ennenaikaiselle takaisinmaksulle. Paikalla kävi myös kunnan edustaja. Tässä oli heidän kommentit. Kunta on nyt vetäytynyt systemaattisesti vastuusta ja vedonnut vääriin patokorkeuksiin. lainatarjouksia talousarviolainan ottamiseksi. Tolonen jätti Sotkamon kunnan ympäristöja tekninen lautakunnan päätöksestä oikaisuvaatimuksen. Lopulta vakuutusyhtiö kertoi ottavansa vahingosta täyden vastuun, koska vahinko oli niin mittava, ja katsovansa aikanaan, keneltä kustannukset veloittavat. Heillä oli monta työmaata Sotkamossa. Talon asukas oli kysynyt, mitä pakastimille tehdään. Tolonen kertoo teknisen johtajan ja vesihuoltoinsinöörin vierailleen vahinkopaikalla. Vakuutustarkastaja kävi myös paikalla, mutta asiat eivät lähteneet etenemään. Vakuutusyhtiö on kertonut hakevansa yhtiölle Sotkamossa langenneesta kolmesta vesivahingosta korvauksen jälleenvakuutuksesta yhtenä vahinkona. Olisi yhteistyössä kunnan kanssa voitu katsoa, mihin takaiskuventtiili asennetaan ja kuka sen asentaa. Vakuutusyhtiökään ei korjausta saanut vauhditettua. Hän on kokenut monen muun vesivahingosta kärsineen ohella kunnan taholta välinpitämättömyyttä ja vastuun väistelyä. – Soitin seuraavan viikon alussa urakoitsijalle, jonka vakuutusyhtiö oli valinnut. Yläkerrassa asuvalle muistisairaalle ja sydänvaivaiselle mummolle oli saatava nopeasti hoitopaikka. Irtaimistostaan kiinteistönomistaja oli jo vahinkoilmoituksen tehnyt. Vesihuoltoinsinöörin mukaan kiinteistön lähellä Pirttijärven rantaan kulkeva 40-senttinen hulevesiputki olisi ollut rankkasateen aikaan tukossa. Juhannusviikon jätevesivahinko aiheutti yli 160 000 euron remontin. Viesti kunnasta oli kaiken aikaa sama – kun ei ole padotusventtiiliä ja padotuskorkeus väärä, niin se on oma vika. Tunteja oli kirjattu jokaiselle päivälle täydet kahdeksan. Tiistaina 17. Juhannusviikolla 2021 kellariin tulvi lattiakaivojen kautta kymmeniä kuutioita jätevettä. Sen jälkeen vieressä olevaa tietä on 2-3 kertaa korotettu ja asfaltoitu. kiinteistönomistajille, Tolonen kysyy. Seuraavana maanantaina Moilanen sai urakoitsijalta runsaan 113 000 euron laskun ja listan työmiesten tunneista. – Asiasta ei kunnassa oikein kukaan ole ottanut vastuuta. Kaksi niistä oli pimeänä ja yksi sirisi. Tavarat kellarista kannettiin pihalle, haju levisi myös yläkertaan. Kunta sai määräaikaan mennessä kolme lainatarjousta. – Kesällä laitatamme padotusventtiilin ja pyydän kunnan edustajan sanomaan, mihin se laitettaan. Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi henkilöä, tulorajaa korotetaan 197 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta. Punaisen tiilitalon vesivahinkoremontti tuli kaikkinensa maksamaan urakoitsijan laskun tuntimäärien oikaisemisen jälkeen 160 684 euroa. Valmista piti olla lokakuun lopussa, mutta työ oli edelleen kesken. Ovet, paneelit, ikkunat ja kaikki puuosat piti vaihtaa. – Jäteauto kävi kaksi kertaa imemässä kellarista jätevettä, Sirpa Moilanen kertoo. päivän jälkeinen näky kellarissa on tyrmäävä. toukokuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 5 ”Missään vaiheessa ei kunnasta ole tullut padotusventtiilistä tietoa” Pekka Lassila Punainen, vuonna 1968 rakennettu tiilitalo Saaritien ja Savitien kulmauksessa on nyt kuiva ja hyvässä ryhdissä. Korjaustyö luovutettiin lopulta 4.2.2022. – Oli sellaista vääränlaista asennetta. Talo on rakennettu vuonna 1968 kunnan antaman patokorkeuden mukaisesti. PEKKA LASSILA Rakennusta piti kuivattaa pitkään ja paljon piti purkaa. Kiinteistönomistaja ja vakuutusyhtiö riitauttivat laskun. Kunnan puolesta ei alkavien kesälomien vuoksi voitu vahinkoilmoitusta vakuutusyhtiöön tehdä. Ovet, paneelit, ikkunat ja kaikki puuosat piti vaihtaa. Ympäristöja tekninen lautakunta muistutti, että kunnan hulevesiverkostoa on vuosien saatossa parannettu siten, että hulevesiä on johdettu pois viemäriverkostosta. Varhaiskasvatusmaksun määräämisessä käytettäviä tulorajoja korotetaan 115 eurosta 209 euron kuussa perheen koon mukaan. Urakoitsijalta ei ollut saatu kustannusarviota ja virastosta oltiin jäämässä lomalle. Se järjestyi kunnan kautta usean puhelinkeskustelun myötä. – Missään vaiheessa ei kunnasta ole tullut padotusventtiilistä tietoa, Moilanen sanoo. – Hänelle vastattiin, että pankaa johto seinään, niin katsotaan, mitä tapahtuu. Jätevesi kelluvine vessapapereineen oli vallannut koko 70 neliön kellarikerroksen. Ensimmäinen tarkastaja oli arvioinut korjauskustannukset 80 000 euron suuruisiksi, ja että yhtiö korvaisi siitä 20 prosenttia, koska rakennus on vanha. Sotkamo ottaa 4 miljoonaa euroa talousarviolainaa Kunnanhallitus käsittelee tiistaina 17.5. – Padotuskorkeuden tason muutoksesta olisi pitänyt tiedottaa kaikille ja pyytää kiinteistönomistajia ottamaan yhteyttä. Urakoitsija kertoi, ettei ollut vielä saanut aloituslupaa vakuutusyhtiöltä. Julkisuuteen on kerrottu, että ihmisten kanssa on pärjätty mainiosti ja ettei kukaan ole lautakuntaan asiaa tuonut. Lainatarjoukset on pyydetty 4 miljoonan euron lainalle, jonka korko olisi sidottu 6 kuukauden Euriboriin ja lisäksi toisena vaihtoehtona kiinteä korko 10 vuodeksi. Asian käsittelyssä hän näkee vahvasti ennakkotapauksen luonteen. Vastausta siihen, miksi kunta ei ole tiedottanut kiinteistönomistajille padotuskorkeuksista ja -venttiileistä ei ole ainakaan tähän mennessä saatu
Rahan hinta ei Kuismasen näkemyksen mukaan tule nousemaan poikkeuksellisen korkealle, eikä hän näe mitään syytä laittaa investointeja jäihin tai viivästyttää niitä. – Velvoitetarkkailun vuosiraportista ei ole noussut esille yllättävää tai sellaista, mikä ei olisi ollut meillä ely-keskuksessa tiedossa, summaa Päätalo. Syyskuussa 2021 tapahtunut purkuputken vuoto Kolmisoppijärveen aiheutti sulfaatille annetun pitoisuusrajan ylitykset. Ympäristölupa rajaa sen, mitkä vaikutukset ovat sallittuja ja mitkä eivät. – Vuodon seurauksena arvot ovat marginaalisesti ylittäneet sallittujen päästöjen rajat. – Vaikutus tulee olemaan noin yksi prosentti. Kasvuperimä tarkoittaa sitä, että vaikka kuluvan vuoden kasvu jäisi nollan tuntumaan, bruttokansantuotteemme kasvaisi silti noin kaksi prosenttia. Ukraina-Venäjä –kriisin vaikutusten suhteen olennaista on kysymys, miten sota vaikuttaa Suomessa tuotetun Venäjän-kaupan arvonlisään. – Viime vuonna bruttokansantuote kasvoi alustavan arvion mukaan 3,5 prosenttia. – Kun korot ovat liian alhaiset (negatiiviset), asuntojen ja pörssikurssien hinnoilla on taipumus nousta ylikorkealle tasolle. Ilman Ukraina-Venäjä -kriisiä Suomi olisi noin kolmen prosentin kasvussa. Jos sataa runsaasti, on hyvä, jos vettä pystytään juoksuttamaan enemmän, elykeskuksen ympäristöasiantuntija Riina Päätalo kertoo . Jos suomalaiset ja kainuulaiset yritykset eivät löydä korvaavia markkinoita, voisi se viedä kasvusta, jos oikein huonosti käy, yhden prosenttiyksikön, Kuismanen sanoo. Vesistöön juoksutettujen vesien virtaamapainotteiset kuukausikeskiarvot täyttivät lupaehdot. – Tavoitteenahan on, ettei kaivosalueelle varastoida vesiä. – Tulemme näkemään loppukesällä tai alkusyksyllä ensimmäisen ohjauskoron noston ja vuoden loppuun mennessä lisää ohjauskoron nostoja, jotka johtavat lyhyiden markkinakorkojen nousemiseen ”selvästi nollan yläpuolelle”, Kuismanen uskoo. Suurimmaksi esteeksi investoinneille voi nousta se, miten yritys arvioi kysyntäpotentiaalin, eli riittääkö omalla alalla kysyntää, mikä on väestökehitys ja mikä on työvoiman saatavuus. PERTTI GRANQVIST/ARKISTO. toukokuuta 2022 Eeva-Maria Brotherus Terrafamen tuotantolaitoksen alueelta johdettiin viime vuonna vesistöihin 8,9 miljoonaa kuutiometriä käsiteltyä vettä. Nyt kriisi vie kasvusta pahimmassa skenaariossa noin yhden prosenttiyksikön verran pois, Sotkamossa viime torstaina vieraillut Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo. Mutta tämä täytyy erottaa kokonaiskuvasta. Inflaatiovauhti on lähihistoriaan verrattuna poikkeuksellinen. Syyskuussa 2021 tapahtunut purkuputken vuoto Kolmisoppijärveen aiheutti sulfaatille annetun pitoisuusrajan ylitykset. Korkojen nousu suitsee inflaatiota, mutta kovin nopeaan inflaation laskuun Kuismanen ei usko, koska siihen vaikuttavat myös Ukraina-Venäjä -kriisin nostattamat raaka-aineiden, viljan ja tuoretavaroiden hinnat. Kuismanen painottaa, ettei maa ole menossa taantumaan eikä lamaan, mutta muistuttaa samalla, että näkymä on kansantalouden kokonaisnäkymä. – Kortelammella on ollut pH-arvojen ylityksiä mutta ympäristön kannalta tämä ei ole merkittävä asia, Päätalo selventää. Vuotuinen sulfaattikuormituskiintiö niin sanotuille vanhoille reiteille pohjoiseen ylittyi noin 2,4 tonnilla vuodon seurauksena. Vastaavaan tilanteeseen on rahapolitiikassa yleensä kyetty vastaamaan selkeästi korkeammilla ohjauskoroilla ja sitä kautta markkinakoroilla, mutta EKP:n kädet ovat olleet sidotut, Kuismanen sanoo. – Yritysten tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin hankaluus on työSuurin hankaluus on työvoiman saanti Ohjauskorkoa tullaan nostamaan, mutta rahan hinta ja inflaatiovauhti eivät karkaa käsistä, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen rauhoittelee. – Totta kai on yksittäisiä yrityksiä, alueita ja toimialoja, joita tämä kriisi koskettaa voimakkaasti. Pitkään jatkunut nollatai miinusmerkkisten korkojen aika näyttää päättyneen, inflaatio on palannut osaksi arkipäivää ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet parissa kuukaudessa enemmän kuin kymmenen vuoden aikana yhteensä. Se on erittäin kova kasvu ja painottui hyvin paljon loppuvuodelle. Nyt kriisi vie kasvusta pahimmassa skenaariossa noin yhden prosenttiyksikön verran pois, jolloin meidän kasvuksi muodostuu luultavasti noin kaksi prosenttia tai vähän alle. Me tiedämme jo sen, että ensimmäinen vuosineljännes tulee myös olemaan vahva. Väistämättä tulee konkursseja tai toimintaa joudutaan suuntaamaan muualle. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. – Tulemme elämään selkeästi halvemman rahan aikaa kuin esimerkiksi 1980-luvulla. Suurentuneeseen juoksutustarpeeseen vaikutti osaltaan vuoden 2021 kokonaissademäärä. – Lähtölaukaus tälle vuodelle oli vahva. Vesistöön johdettavan veden pitoisuuksia tarkkailtiin ympäristöluvassa määrätyin raja-arvoin. Suomen kansantalous on tällä hetkellä Kuismasen mukaan vahvassa kasvussa, vaikka julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tilanne näyttää toiselta. Yksittäisten näytteiden osalta raja-arvon ylityksiä esiintyi pH-arvoissa. Tarkkailuohjelma on vaikutusalueen ely-keskusten hyväksymä. Ohjauskorkojen nostoa hän pitää hyvänä toimena normaaliin tilanteeseen pääsyn kannalta. Terrafamen toiminnan velvoitetarkkailun ja raportoinnin toteuttaa ulkopuolinen konsulttiyhtiö Eurofins Ahma Oy. Terrafamen juoksutusveden määrä kasvoi Pekka Lassila Maailmantilanne on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. – Jos me katsomme kylmästi Suomen kansantalouden lukuja, meidän taloutemme kasvaa tällä hetkellä varsin voimakkaasti. Pitkä negatiivisten korkojen kausi on luonut talouteen epätasapainoa. – Ilman Ukraina-Venäjä -kriisiä Suomi olisi noin kolmen prosentin kasvussa. Asia on ajantasaisesti käsitelty eikä tapahtuneella ole ympäristöllistä merkitystä, kertoo Päätalo. – Valvontaa tehdään viikoittain, kuukausittain ja vuosineljänneksittäin, Päätalo kertoo. Tämä selviää Terrafamen ympäristötarkkailun vuosiraportista. Yksi signaali inflaation taittumisesta on raakaöljyn ja dieselin hinnan lasku helmi-maaliskuun voimakkaan nousun jälkeen. Kuismanen vieraili perjantaina Vuokatissa järjestetyssä Kainuun Yrittäjien tilaisuudessa. Juoksutetun veden kokonaismäärä kasvoi noin 10 prosenttia verrattuna vuoteen 2020. Talouden kasvu jää usein huomiohakuisten otsikoiden taakse, Kuismanen huomauttaa. Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen haluaa hillitä talouden uhkakuvien maalailua. Meille jäi tälle vuodelle kasvuperimää noin kaksi prosenttia
HAVAINNEKUVA Kisakeskuksen lisäksi alueelle on varattu tilaa elokuvatuotantoon liittyville studio-, majoitusja palvelurakennuksille, hotellille, huoltoasemalle ja kotieläinpuistolle laidunalueineen. Mäkihyppystadionille on varaus emäntäkoulun piha-alueen itäpuolella. Suomalaiset yritykset investoivat paljon, mutta eivät Suomeen. Vaikutuksia on ollut Itä-Lapin, Kainuun, Pohjoisja Etelä-Savon, Pohjoisja Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueilla, Kettunen arvioi. Maahanmuutolla ei työvoimapulaa ratkaista, Kuismanen esittää, vaan ratkaisua tulisi hakea suomalaisesta työvoimareservistä. Alueella ei ole todettu erityisiä luontoarvoja eikä alueella havaittu merkkejä liito-oravasta kevättalvella 2022 tehdyssä hyppyrimäen aluetta koskevassa liito-oravakartoituksessa. Ympäristöja tekninen lautakunta päättää asemakaavaluonnoksen asettamisesta nähtäville 18.5. Poikkeuslupa studiorakennusten ja työpajan rakentamiseen on myönnetty jo aiemmin. Tiistaina 17. Pointti tässä on se, että meillä on kohtalaisen iso osa syrjäytyneitä. Myös Ollinpellonkadun varrella olevien kolmen korttelin rakennustehokkuutta on nostettu ja käyttötarkoitusta muutettu palvelurakennusten korttelialueeksi. – Ammattihenkilöitä, korkeaa osaamista, hoitajia, lähihoitaja, opetusja kasvatushenkilöstöä, prosessiteollisuuden sähkömiehiä, kokkeja, tarjoilijoita, myyjiä, kaikenlaisia, Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Anu Tervonen luettelee. – Kääntöpuoli on se, että olemme liian pitkään eläneet sellaisessa maailmassa, missä suhdanteiden on ajateltu korjaavan asiat. Eikä näköpiirissä ole suhteiden palautumista lähiaikoina, Kettunen summaa. He eivät ole työllisiä eivätkä työttömiä. toukokuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 7 Suurin hankaluus on työvoiman saanti Kisakeskus ja elokuvatuotanto tuovat isoja muutoksia Emäntäkoulun alueelle Pekka Lassila Emäntäkoulun alueelle ollaan toteuttamassa lumilajien harjoitusja kansainvälisen tason ympärivuotista valmennusja kilpailukeskusta. Nykyinen tilanne Venäjän kanssa on haastava Suomen itäisten maakuntien kannalta. Ilmiö on tuttu myös Kainuussa, missä tekijöitä tarvitaan laajalla skaalalla. Emäntäkouluntien varrella olevan korttelin rakennustehokkuutta on nostettu 0,45:een. Elokuvakylän alueelle on suunniteltu studioiden lisäksi majoituskapasiteettia yli 200 hengelle, ravintolapalveluita, tuotannonjohtoja rakennustiloja, lavasteja korjauspajoja sekä erilaisia näyttelijöille ja henkilökunnalle suunnattuja palveluja. – Meillä iso osa parhaassa työiässä olevista on työvoiman ulkopuolella. Asemakaavaluonnoksessa ampumahiihdon ampumapaikka on suunniteltu emäntäkoulun pihapiirin eteläpuolella olevalle peltoalueelle ja pellonreunusmetsään. Jos me haluamme hyödyntää koko kansantalouden potentiaalia, on järjestelmän rakenteita muutettava tehokkaammaksi. Myös suorittavaan työhön tarvitaan tekijöitä, ei vain korkeasti koulutettuja asiantuntijoita. On luotava kokonaisuus, jossa huomioidaan muun muassa talousja elinvoimatekijät, liikenneja kulkuyhteydet, yrityselämä, ja maakuntien sekä kuntien erityispiirteet, Kettunen esittää. Kettusen mukaan itäisen Suomen maakunnat ovat kärsineet merkittävästi jo vuosien ajan, kun Venäjän ja venäläisten kanssa käytävä kaupankäynti on tyssännyt, turismi on loppunut ja talouspakotteet on asetettu. 25–59 vuotiaista työvoiman ulkopuolella on noin 300 000 henkilöä. Meillä on hyvät avaimet käsissä, jos huomio saadaan kiinnitettyä tiettyihin rakenteellisiin ongelmiin esimerkiksi työmarkkinoilla, yritysten omistajanvaihdoksissa ja koulutuksessa, Kuismanen kiteyttää. Työn kannustavuudessa ja osallistavuudessa olisi paljon sarkaa. Luonnos sisältää runsaasti reittejä ulkoiluun, ratsastukseen ja moottorikelkkailuun. – Itä-Suomen tulevaisuudelle on tehtävä ohjelma, jossa valtiovalta ja itäsuomalaiset toimijat yhdessä luovat mahdollisuuksia kestävään tulevaisuuteen kaikilla tasoilla. Kettunen toteaa, ettei pelkkä taloudellinen tukipaketti kuitenkaan riitä vaan on syytä pureutua rakenteisiin ja talouden perustaan. – Meillä on hyvä hallinto, järjestelmä ei ole korruptoitunut ja yhteiskuntarakenne toimii. Suomi on hyvä ja turvallinen paikka yrittää. Valtiovarainministeri Annika Saarikko on väläyttänyt mahdollista tukipakettia itäiseen Suomeen. Suhdanteet tuovat välillä välillistä helpotusta ja välillä tuskaa. Meillä on erityisen kova työvoimapula. PEKKA LASSILA Tältä näyttää Vuokatti Eevalan risteyksen suunnasta, jos Emäntäkoulun asemakaavaluonnokseen sijoitettu hyppyrimäki tulevaisuudessa rakennetaan. – Itä-Suomeen on aloitettava ItäSuomen nosto -ohjelma, jonka avulla visioidaan ja innovoidaan tulevaisuuden talousmahdollisuuksia. – Jos työpanoksen saamisessa koetaan epävarmuutta, investointi viedään muualle. Venäjän kauppa on ollut viennistä noin 5 prosentin luokkaa koko Suomen osalta, mutta Itä-Suomen alueilla luvut ovat huomattavasti korkeampia. Kisakeskuksen lisäksi alueelle on rakenteilla elokuvatuotantoon liittyviä studio-, majoitusja palvelurakennuksia. ANTERO KOMULAINEN. Tehokkuutta ei saada esimerkiksi työehtoja polkemalla tai halvalla työvoimalla, Kuismanen tarkentaa. Kuismanen esittää esimerkin yrityksestä, jonka tekemän investoinnin takaisinmaksuaika olisi 15–20 vuotta ja prosessin aikana tarvittaisiin 50–200 työntekijää. Tämä tarkoittaa myös merkittäviä rahallisia panostuksia valtion puolelta, joka on myös perusteltua tässä tilanteessa. – Joustavuuden lisääminen ei tarkoita, eikä sen pidä tarkoittaa, työehtojen heikentämistä. Kaavamääräys mahdollistaa polttoaineen jakeluaseman sijoittamisen kortteliin. Asemakaavaluonnoksessa alueella on varaus kotieläinpuistolle ja tarvittaville laidunalueille. Asemakaavaluonnoksessa nykyisten rivitalojen paikalle sijoittuu 3-kerroksinen hotelli. Työperäisten maahanmuuttajien määrä on liikkunut vuosittain parissa kolmessa tuhannessa. KANNANOTTO Keskustan kainuulainen kansanedustaja Tuomas Kettunen kantaa suurta huolta Itä-Suomen tulevaisuudesta. Vuodesta 2014 alkaen se on näkynyt myös muun muassa meijeriteollisuuden parissa. Tuomas Kettunen kansanedustaja (kesk.) Keskustan Kettunen: On aloitettava Itä-Suomen nosto -ohjelma Keskustan kuhmolainen kansanedustaja Tuomas Kettunen haluaa, että Itä-Suomeen on aloitettava ItäSuomen nosto -ohjelma, jonka avulla visioidaan ja innovoidaan tulevaisuuden talousmahdollisuuksia. Vaikka Suomi ei kaadukaan, kun itänaapurimme ja meidän väliimme on laskeutunut rautaesirippu, on sillä huomattava vaikutus Itä-Suomen yrityskenttään ja paikallisiin ihmisiin. Kun nämä ja työttömänä olevat lasketaan yhteen, kotimaista hyödyntämätöntä työvoimareserviä on merkittävä määrä. Ampumasektorissa lähin asutus on noin kahden kilometrin päässä Vaarankylällä. Vastaavasti osa kortteleista on osoitettu paikoitusalueiksi. voiman saanti. Itä-Suomi on ottanut taloudellisesti kovimmat osumat Venäjän ja venäläisten kanssa käytävän yhteistyön kariutumisesta. Kortteleihin sijoittuu Kajawoodin elokuvakylää palvelevia toimintoja, kuten kuntoja lääkärikeskus, liikuntahalli ja päiväkoti
Lehtola PANKKI KRIISI-HAUKKA LU IH U päyk töpKeskiauvoa hiSn Mesopokansa Missä olit. PE RÄ tiedonanto eepos kauppiaita OhtaHelge tai Heidi palvottu JOILLA Opel saari NU OT viihtyisä AAVA ~ ~ ’kuntaryhmiä’ Gunde rittää Lapin nimi KANGAS kv. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. C H 2 6 tamian La ur el TIA aamuilla -hihna tyylejä hyytyä ten nimiä ” ” aarin mies sää noviisi SE Serie A:ssa koittavia halli pylväshau tapaju poiki a oikua Bunuel eivät törsää -viina x2 joulujtak vastaan AVO ehtoja -k ip u taistella puhkoa tuntee € Sirkka maa ” ” ’rasia’ le wist Immanuel kannatin kyntää polo 18.. PUUAURA vanha kuutta 1000 . toukokuuta 2022 Blo m pyykileläimiä koira ango krääPYhimokruhoa Leena Westerlund TU UL I tupia miesSYVÄ Herlin määWaltin -mies sävellyksiä pajuja Anit PA-OVI Sakar i PuoviuPIAN oviletsintöjä aktiivi “ “ USA:n auto ihailtu Häivy! voi tuolla! 07.03.2022 moni NOSTAA luissa lakin akulle matala 365 pv HYLKY “ “ V. majak kaliitto ” ” Ranskan mies siä Suomi -K AL A -u in ti massa “ Jorma Kemppainen 2022 ruhon osa ra
Hanke tukee Kilpeläisen mukaan koko alueen matkailua. . Hyvä jää on Mannisen mukaan heille jäälajien piirissä hyvin tärkeä. 4-5 Kenttä huippukun nossa ja palaute positiivista . Kaukaloiden välissä on yhdeksän pukuhuonetilaa, joista neljä soveltuu liikuntaesteisille. Sininen kuvaa loukkaantumisia, punainen kuolemia.. 39-41 In English p. – Vuokatti Areenassa on 2000 vuodepaikkaa – kävelyetäisyydellä, Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Veikko Halonen lisää. 2020: 230, 53, 2 . Korona on varjostanut mittavaa työmaata siinä missä kaikkea muutakin toimintaa. Klemetti ei kuitenkaan anna kainuulaisille synninpäästöä. Tilastojen mukaan selkeästi vähiten liikenneonnettomuuksia tapahtui Ristijärvellä ja Hyrynsalmella. 24-25 Maastopyö rällä Pöllyvaaran maisemass a s. Resurssit ovat kuitenkin rajalliset, mutta valvontaa yritetään tehdä Kainuun alueella mahdollisen kattavasti ja laajasti, Klemetti sanoo. Kahden jääkiekkokaukalon areenan energiaratkaisussa lauhde-energiaa saadaan hyödynnettyä viereisen uimahallin veden lämmityksessä. ???. ??????????????????????????????. Julkaisu Teema Aineisto ti 31.5. Piirainen vierittää ansiota hankkeen suunnitelman mukaisesta etenemisestä työpäällikkö Mikko Kilpeläiselle ja Arto Kemppaiselle, joka toimii työmaan vastaavana mestarina. Vuokatin urheiluopiston pihapiiriin nousevalla Vuokatti Areenalla vietettiin elokuun lopulla harjannostajaisia. Ensilumille ti 23.8. –?Kaikki on tehty, mitä ennaltaehkäisevästi on pystytty tekemään. Antti Huusko Kainuussa tapahtuneiden liikenneonnettomuuksien määrä jatkoi viime vuonna laskuaan. 10-12 Lehden teemana: SYKSY Jaossa 8.12.2020 saakka. Joulu/Talvi ti 22.11. Sotkamon ja Vuokatin matkailule hti jo vuodesta 1995 Sotkamon ja Vuokatin matkailuleh ti jo vuodesta 1995 Lorem ipsum dolor sit amet s. 35-37 Pienriistaja hirvimetsä lle s. 39-41 In English p. Yhteensä näissä kolmessa kunnassa kirjattiin 126 onnettomuutta. . Klemetin mukaan esimerkiksi huono sää voi vaikuttaa ajoneuvon tieltä suistumiseen, mutta useimmiten taustalla on ylinopeus. Yhtiö on toiminut runsaat 20 vuotta jääurheilun parissa ja tehnyt vahvaa yhteistyötä muun muassa Oulun Kärppien kanssa. – Yksi NHL pelaaja on sanonut, että Raksilassa on Suomen paras jää, ja Kempeleessä on maailman paras jää. Oululainen Sport Fellows Oy operoi Vuokatti Areenassa Syksy 2020 7 Sotkamon ja Vuokatin matkailulehti jo vuodesta 1995 Lorem ipsum dolor sit amet s. ???????. Vuokatti Areenan vetovoimatekijä on kaikkien palvelujen tarjoaminen kävelyetäisyydellä. Lämpöä otetaan talteen kaksivaiheisesti. Vuokatin puitteista ja vetovoimasta kertoo Mannisen mukaan esimerkiksi sen, että Teemu Selänne pitää vuodesta toiseen jääkiekkoleiriä Vuokatissa. Jutun tilastot perustuvat Tilastokeskuksen rekisteriin, johon tiedot kootaan poliisin järjestelmästä poliisin tietoon tulleiden onnettomuuksien mukaisesti. Myös työntekijät saivat kiitosta. Suurin osa viime vuoden liikenneonnettomuuksista tapahtui Kajaanin, Sotkamon sekä Paltamon alueella. Vanhan Vuokattihallin ja uuden Areenan yhtymäkohtaan sijoittuu uusi sisäänkäynti, jonka yhteydessä on kahvila-, lipunmyynti,valvomoja saniteettitilat. Eikä koronan uhka ole ohi vieläkään, Piirainen muistutti. Täällä kun ollaan olympiavalmennuskeskuksessa, kaikki puitteet ovat urheilun ja urheilijoiden kannalta viimeisen päälle. Muihin maakuntiin verrattuna Kainuun liikenne on kuitenkin suhteellisen rauhallista. ??. Suomussalmella tapauksia oli 35, Kuhmossa 20 ja Puolangalla 10. – Kyllähän se on tullut muun takia, kun sen (vanhan) jäähallipuitteen takia. Taloon tullaan yhdestä sisäänkäynnistä, yhden luukun periaatteella. ???. Liikenneturvan ennakkotietojen mukaan Kainuun liikenteessä sattui yhteensä 201 onnettomuutta, joista henkilövahinkoihin johti 47. ti 6.9. 22-23 Lehden teemana: SYKSY Jaossa 10.12.2019 saakka. Esimerkiksi tapahtumia ja yhteistä tekemistä sen eteen, että täällä tapahtuu, Manninen sanoo. Halli mahdollistaa myös parakiekkoilun. FAKTA Tieliikenneonnettomuudet Kainuussa 2017–2021 . Tiistaina 17. Valvonnalla voidaan saada ylinopeuksia karsittua, ettei pahoja onnettomuuksia sattuisi. Vuosien pohdinta ja tiukka rakennusaikataulu Vuokatti Areenan harjannostajaisia vietettiin perjantaina. 22-23 Lehden teemana: SYKSY Jaossa 10.12.2019 saakka. ??. Toimitusjohtaja Petri Piiraisen mukaan noin 10 miljoonan euron kustannusarvio on pitänyt hyvin. Sport Fellows Oulu Oy on toiminut vuodesta 2001 operaattorina Kempele-hallissa. Kuvassa pääurakoitsija Petri Piirainen. Jumppasimme mallia kolme vuotta. . ???????????????????????. Kylmätekniikka sijoittuu konttiin rakennuksen ulkopuolelle. Yleensä onnettomuuksissa on kyse tieltä suistumisista, kertoo vanhempi konstaapeli Heikki Klemetti Kajaanin poliisin liikenneryhmästä. . – Silloin kun on ollut tarve jatkaa päivää, niin he ovat jääneet aina jatkamaan ja näin homma on saatu etenemään. – Se tekee tästä liikuntakeskuksesta ainutlaatuisen. s. Vuokatti Areena valmistuu vuodenvaihteeseen mennessä. oikeiden hashtagien löytäminen) • Vinkit tehdä osuvia somekuvia ja -videoita kännykällä Some-valmennus matkailualan ammattilaisille Kajaanissa 24.5.2022 klo 9-16 Markkinointiliiton kyselyssä Varpu sijoittui valtakunnallisesti TOP5-kärkeen ja Sanna on sosiaalisen median sparraaja sekä markkinoinnin ja viestinnän moniosaaja. Tärkeää on, että se rohkaisee alueella muitakin toimijoita, joista yhtenä esimerkkinä ovat Vuokattiin rakennetut uudet kerrostalot. Se tarjoaa myös Kainuun suurimmat tilat kokouksille, näyttelyille ja viihdetapahtumille. 2021: 201, 47, 6 Oheiseen karttaan on merkitty vuonna 2021 henkilövahinkoihin johtaneet tieliikenneonnettomuudet. ??????????????. Jäähalli itsessään edellyttää sen toiminnan ja laitteiden hyvää tuntemusta. 24-25 Ulkoilualue iden kartat s. Ovensa alueen uusi vetonaula tulee avaamaan käyttäjille vuodenvaihteessa. – Odotamme yhteystyökumppanilta, joka lähteen niinkin isoon yhteistyöhön kuin nimikumppaniksi, muutakin kuin rahaa. Harjannostajaispäivänä työmaan vahvuus oli noin 30 työntekijää. 24-25 Ulkoilualueiden kartat s. SYKSY | Jakelussa 8.12.2020 saakka Sotkamon ja Vuokatin palvelukart ta s. 24-25 Lorem ipsum dolor sit amet amet lorem s. ??. On lähes yhtä tärkeää se, mitä näiden liikuntakeskusten ympärillä on. ?????????????. Areenan pääurakoitsija on Sotkamon Rakennus Oy. 24-25 Lorem ipsum dolor sit amet amet lorem s. ???????. ?. Vuokatin jäähallia suunniteltiin jo vuonna 2005, kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen muisteli harjannostajaistilaisuudessa. 356 328 327 230 201 71 69 46 53 47 5 8 2 2 6 Onnettomuuksien määrä pieneni Kainuussa edelleen Kuolonkolareita sattui kuitenkin enemmän kuin 2019–2020 yhteensä. 24-25 HIIHTOLOM A | Jakelussa xx.xx.2020 saakka Ota talteen keskiauke aman KARTTAL IITE lomallesi! VuokattiNe ws-näköisle hti osoitteessa www.sotka molehti.fi Sotkamon ja Vuokatin palvelukart ta s. Korkealämpöisestä otetaan talteen lämpöä käyttövedelle ja jäänhoitovedelle, matalalämpöisestä lattialämpöön ja ilmanvaihdon järjestelmiin, LVIA-suunnittelusta vastaava Allan Mustonen kertoi. Iso ponnistus antaa hyviä mahdollisuuksia Vuokatin alueen liikunnalliseen kehittämiseen ja myös isojen tapahtumien järjestämiseen. . Ei voi sanoa, että kainuulaiset olisivat reilusti vastuullisempia kuskeja kuin muut, parannettavaa on. PING Helsingin valmentajat Varpu Rusila ja Sanna Suonpää ovat ensi kertaa alueemme yrittäjien käytettävissä ja vinkkejä on tarjolla roppakaupalla. Viimeisen viiden vuoden aikana Kainuussa on tapahtunut kolmanneksi vähiten onnettomuuksia ja toiseksi vähiten kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia. Onko se jatkossa sitten Kempeleessä vai Vuokatissa. . PeKKA LAssILA Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Vuokatti Areenan operaattorina aloittaa syyskuun alusta lukien oululaistaustainen Sport Fellows Oulu Oy. (yhteensä, henkilövahingot, kuolemat) . ???. ?????????????????????. 39-41 In English p. – Kyllähän ne päätiet ovat niitä, missä liikenneonnettomuuksia tapahtuu paljon, sillä siellä on eniten liikennettä. ??. Onnettomuuksien määrän laskusta huolimatta vuosi 2021 oli maakunnan liikenteessä synkkä, sillä Kainuun teillä tapahtui kuusi kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Liikuntahallin uutta lajitarjontaa tulee olemaan mm. 2017: 356, 71, 5 . . Sotkamon ja Vuokatin matkailulehti jo vuodesta 1995 Tavoita matkailijat vuonna 2022! VuokattiNews jaetaan Sotkamo-lehden, Kuhmolaisen ja Ylä-Kainuu-lehden tilaajille Yli 60 jakelupisteessä Sotkamossa, Vuokatissa ja Kajaanissa Oulun, Kajaanin ja Iisalmen matkailuneuvonnoissa sekä Etelä-Pohjanmaan matkailussa Ota yhteyttä myyjääsi! Miia Väisänen p. 050 438 0786 | miia.vaisanen@hillagroup.fi Aineistot aineistot@slpmedia.fi Kesä -numeron aineistopäivä on TIISTAI 17.5. Täällä on muutakin tekemistä sen varsinaisen harjoittelun ja pelien ympärillä myös koko perheelle. ??. ??. 040 529 3311 Valmennuksen aikana saat: • Aktivoivan someprofiilin resepti (Facebook, Instagram) • Canvan hyödyntämisvinkit profiilissa ja postauksissa • TikTokin perusteet • Yrityksen brändikuvan vahvistaminen somessa ja näkyvyyden maksimointi ilman isoa mainosbudjettia (mm. ??. short track -luistelu. Vuokatti Areena säilyy nimenä joka tapauksessa Mannisen mukaan ainakin taustalla, mutta nimi voi mahdollisen nimikumppanin myötä vaihtua. 2019: 327, 46, 2 . toukokuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 9 Syksy 2020 6 Sotkamon ja Vuokatin matkailulehti jo vuodesta 1995 Lorem ipsum dolor sit amet s. Muualta tuleville työntekijöille järjestettiin omat sosiaalitilat ja siivousta tehostettiin. ????????. Se on ympäristöystävällistä ja etenkin junioripuolella lasten kannalta erittäin turvallista, Manninen sanoo. Kuolemaan johtaneista kolareista puolet sattui Sotkamon alueella. – Täällä on puitteet kunnossa sekä tulevan Areenan osalta että muutenkin. 24-25 Ulkoilualueiden kartat s. –?Lopulta päädyimme malliin, jossa rakennuttajan on Sotkamon kunta, urheiluopiston ja Osuuskauppa Maakunnan perustama yhtiö vuokraa sen meiltä ja lisäksi on operaattori, joka pyörittää varsinaista toimintaa. 40-41 julkaistaan 5 kertaa vuonna 2022. padelkenttä. VuokattiN ews-näköis lehti osoitteessa www.sotka molehti.fi Jimi Heikkisen elämänm uutos alkoi pitkillä vaelluksilla . Katinkulta Golfilla 30-vuotisju hlavuosi s. ???. Ristijärvellä onnettomuuksia oli yhteensä 4 ja Hyrynsalmella 6. 2018: 328, 69, 8 . Kaikkiaan työmaalla työskentelevien eri ammattimiesten määrä kasvaa lähelle kahta sataa, ennen kuin rakennus on valmis. Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Pitkään valmisteltu, mutta rivakasti tehty. Hallista ei lopulta tullut samanlaista eikä edes samaan paikkaan. ke 7.12. – Jos kaikki olisivat vastuullisia kuskeja, niin meidän ei tarvitsisi puuttua toimintaan tuolla tien päällä. Jään kunnosta olemme aina olleet tarkkoja ja siihen pyrimme täälläkin. 24-25 Lorem ipsum dolor sit amet amet lorem s. Kesä ti 17.5. Vuonna 2020 Kainuussa sattui 230 tieliikenneonnettomuutta, joista 53 johti henkilövahinkoihin. ???. 24-25 HIIHTOLOMA | Jakelussa xx.xx.2020 saakka Ota talteen keskiaukeaman KARTTALIITE lomallesi! VuokattiNews-näköislehti osoitteessa www.sotkamolehti.fi Sotkamon ja Vuokatin palvelukartta s. Liikenneturvan aiempiin tilastoihin verrattuna kuolonkolarien lukumäärä kasvoi, sillä vuosina 2019– 2020 Kainuussa kirjattiin yhteensä 4 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Säilyykö Areenan nimi Vuokatti Areenana. 24-25 HIIHTOLOMA | Jakelussa xx.xx.2020 saakka Ota talteen keskiaukeaman KARTTALIITE lomallesi! VuokattiNews-näköislehti osoitteessa www.sotkamolehti.fi Sotkamon ja Vuokatin palvelukartta s. Aikataulu on ollut äärettömän tiukka. Enimmillään työmaalla on ollut samaan aikaan 50 työmiestä. Hirvikolareita Kainuussa ajettiin viime vuonna 38 kappaletta, joista kolmessa aiheutui henkilövahinkoja. VuokattiNews-näköislehti osoitteessa www.sotkamolehti.fi LISÄTIETOJA: anna.shevchenko@kao.fi p. 22-23 Lehden teemana: SYKSY Jaossa 10.12.2019 saakka. –?Tässä on koko kuntakentälle esimerkki, että rakentaa voi monella tavalla ja löytää monenlaisia malleja, miten lopputulokseen päästään. ??. Käyttäjiä tulevat olemaan jääkiekkoilijat, taitoluistelijat ja uutena lajina mm. 22-23 Ulkoilualue iden kartat s. Rakentaa voi monella tavalla ja siihen voi löytää monenlaisia malleja. ????????????????????????????????. Vuosina 2017–2019 onnettomuuksia kertyi vuosittain yli 300, joista henkilövahinkoihin johti enimmillään yli 70 ja vähimmillään 46. – Jokainen liikennekuolema on turha
vuosikurssi: Kilpeläinen JuhoMatti, Kontturi Wilma, Korhonen Suvi, Mustonen Helmi, Naumanen Eemi, Oja Jirka, Okkonen Marja ja Pietilä Akseli. Pronssisen tunnustuksen saivat Sanni Klemetti, Liinu Merjomaa, Helmi Mustonen, Olivia Oikarinen, Helmi Piirainen ja Elsi Tolonen. Hiihtolajeissa palkittiin Anton Packalén, joka sai Karin Kiulu -palkinnon. Kainuuseen tunnustuksia tuli yhteensä 11, joista 10 kappaletta meni sotkamolaisille nuorille. Sotkamon lukion musiikkiluokassa. Yhdistetyssä palkittiin Perttu Reponen, Arsi Tietäväinen, Annamaija Oinas, Jarkko Lankinen sekä Valtteri Holopainen. Pesäpallossa Unskin viistomaila myönnettiin tänä vuonna Johanna Pirskaselle ja Aapo Komulaiselle. Ampumahiihdossa palkittiin sai Inka Hämäläinen, Saga Hurskainen, Anni Hyvärinen, Emilia Irvankoski, Kalle Loukkaanhuhta, Ville-Petteri Karvinen, Sonja Leinamo, Eemi Naumanen ja Sisu Rannikko. Koulussa ja urheilussa menestyneitä ensimmäisen ja toisen vuosikurssin lukioopiskelijoita palkittiin perjantain juhlatilaisuudessa Sotkamon lukiolla. Myös SM-mitalistit ja arvokisaedustajat palkittiin. Sotkamoon kultaisen tunnustuksen toi Katri Määttä sekä hopeisen Eino Kemppainen, Siiri Määttä ja Rikiel Sirviö. – Jos nuori on asettanut itselleen tavoitteen, tekee työtä ja saavuttaa tavoitteensa, sekin antaa ilman muuta aihetta tyytyväisyyteen. Nora Kytäjälle myönnettiin Sompalan Malja, joka myönnetään eniten lajissaan vuoden aikana edistyneelle tytölle. toukokuuta 2022 Jukka Keränen Noora Limnell Tiedeja kulttuuriministeri Petri Honkonen jakoi perjantaina Avartti-tunnustukset 71 nuorelle Säätytalossa Helsingissä. Pronssisen tunnustuksen sai Heikki Malinen Kuhmosta. Hopeisen tunnustuksen sai myös Joona Heikkinen Suomussalmelta. Parhaiten menestynyt ampumahiihtäjä oli tänä vuonna Eemi Naumanen. Avartti-tunnustukset kymmenelle nuorelle Sotkamoon Noora Limnell Sotkamon lukio palkitsi koulussa ja urheilussa menestyneitä oppilaitaan juhlatilaisuudessa perjantaina. Kemia-lehti myönsi stipendit niille opiskelijoille, jotka ovat osoittaneet kiitettävää menestystä kemiassa tai kiinnostusta alaa kohtaan. Se myönnetään 1. Vuoden valmentajana palkittiin Virpi Tuokko. Avartti-ohjelmassa tunnistetaan ja tunnustetaan harrastamisen kautta tapahtuvaa oppimista. Vuosittain ohjelmaan osallistuu 1,4 miljoona nuorta yli 130 maassa. Vauhti Speed-stipendin sai parhaiten menestynyt tyttö ja poika, jotka olivat tänä vuonna Elsa Torvinen sekä Niko Anttola. Avartti-ohjelman kautta mahdollistetaan erilaisista taustoista tulevien nuorten osallistuminen harrastustoimintaan muiden nuorten kanssa. Aikuisten näytelmäryhmä esiintyy lauantaina NOORA LIMNELL. vuosikurssin pojalle, joka on parhaiten menestynyt sekä koulussa, että urheilussa. Aina sen arvosanan ei myöskään tarvitse olla kiitettävä. Torvinen palkittiin tilaisuudessa myös Tour De Vuokatti -voittajana yhdessä Aleksi Huttusen kanssa. vuosikurssi: Erkkilä Emmi Helmi, Hartonen Aake, Hoppula Reetta, Huotari Henna, Hyvönen Vilja, Kemppainen Elina, Kettukangas Ronja, Korhonen Tiia, Loukkaanhuhta Elli, Packalén Anton, Palsinajärvi Melia, Piirainen Helmi, Sonninen Anu, Sumanen Heikki, Tolonen Elsi, Turunen Saana ja Vuollet Katriina. Maailmalla se tunnetaan nimellä The International Award for Young People. Kansalaisopiston aikuisten näytelmäryhmän esitys lauantaina 28.5. – Pari vuotta on mennyt koronan kanssa kärvistellen ja viime vuonna tähän samaan tilaisuuteen kutsuttiin pelkästään palkinnon saajat. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. – Aina palkinnon ei tarvitse olla pokaali tai stipendi. Perusteluissa sanotaan, että heillä on nöyrä ja kova asenne omaan urheilemiseen ja että he huomioivat ja kannustavat muita. Samalla palkittiin myös vuoden valmentaja, joka oli tänä vuonna Virpi Tuokko (kuvassa oikealla). Kun saa hyvän arvosanan, se on hyvä merkki sekä opiskelijalle, että opettajalle, että silloin on tehty hyvää työtä. – Talven mittaan on muokattu omia tekstejä, harjoiteltu lauluja, naurettu paljon ja vähän itkettykin, toki hyvällä tavalla, kulisseista kerrotaan. Rehtori muistutti kaikille juhlasalissa olleille, että jokainen on hyvä jossain. Viikottain kokoontuneen kansalaisopiston aikuisten teatteripiirin harjoittelu huipentuu ensi lauantain esityksissä, joissa ohjaajana toimii Iina Korhonen. Sotkamon lukion stipendit lukuvuosina 2021–2022 saivat seuraavat oppilaat: 1. Suunnistuksessa palkittiin Niiko Syrjälä ja Matias Lautamäki. Ampumahiihdon tunnollisen harjoittelijan SkiVOLA-stipendin sai Inka Salmela. Peräkylän kykykilpailuiden esityksiin on vapaa pääsy. Nyt palkintonsa saivat ensimmäisen ja toisen vuosikurssin oppilaat, abit saavat omat stipendit ja palkintonsa ylioppilasjuhlassa kesäkuussa. kello 12 ja 14. Avartti on 14–24-vuotiaiden kansainvälinen harrastusohjelma, joka innostaa nuoria löytämään vahvuutensa ja omat polkunsa. Sotkamon lukion rehtori Mauri Reinikka kertoi olevansa mielissään, kun nyt juhlatilaisuudessa oli yleisöä. 2. Hiihdon tunnollisen harjoittelijan SkiVOLA-stipendin sai tänä vuonna Silva Kemppi ja Ike Melnits. Stipendin saivat Aake Hartonen, Jere Korhonen, Helmi Mustonen, Kerttu Siipola, Akseli Pietilä, Anu Sonninen ja Anton Packalén sekä Aino Pirnes. Yhdessä tekemisellä lisätään nuorten keskinäistä tutustumista ja vuorovaikutusta sekä tuetaan heidän kasvuaan yhteiskunnan aktiivisiksi ja vastuullisiksi toimijoiksi. Teatteriharrastus antaa aikuisillekin mahdollisuuden leikkiä tosissaan. Maastohiihdossa palkittiin Niko Anttola, Eemil Juntunen, Veeti Pyykkö, Elsa Torvinen, Eevi-Inkeri Tossavainen, Tuuli Raunio, Aino Pihlava, Fanny Kukonlehto, Anton Packalen, Silva Kemppi, Aida Koivisto, Selene Rossi, Akseli Pitkänen, Jesse Kähärä, Nora Kytäjä, Krista Manninen, Jirka Oja, Maija Boren, Oskari Kalliokoski, Iiro Uusitalo, Ike Melnits, Julia Junkkala, Konsta Mäntyvaara, Samppo Kumpumäki, Jussi Hyytiäinen, Ville Muhonen, Saara Mattila ja Topias Kemppi. Reinikka toteaa, että urheilupuolella on ollut hyvää menestystä laajalla lajirintamalla. Parhaiten urheilulukiota edustanut sai urheilulukion tukiyhdistyksen stipendin. Lukio palkitsi menestyneitä oppilaita Sotkamon lukion ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoita palkittiin perjantaina. Sotkamo-lehti Sotkamon kansalaisopiston aikuisten näytelmäryhmä esiintyy tulevana lauantaina 28.5. Tänä vuonna stipendi myönnettiin Perttu Reposelle. Esityspaikkana Sotkamon lukion musiikkiluokka (osoitteessa Akkoniementie 25). Pasin Pytty myönnettiin Tiia Jokelalle ja Topi Stillille. Unskin viistomaila myönnetään parhaalle tytölle ja pojalle, jotka ovat urheilullisen menestyksen ohella hoitaneet koulunkäyntinsä hyvin ja ovat sekä koulunsa että lajinsa esimerkillisiä edustajia
050 587 2727. Fysiatrian erikoislääkäri Eija Ahoniemi keskiviikkoisin 22.6. Lähetystyö: Ti 17.5. Ilmoittautuminen etukäteen p. klo 17.30 Kirkkokuoron harjoitus Sotkamon kirkossa. 27.11.1957 Sotkamo k. Katsottavissa seurakunnan Facebooksivulla. Kutsut julkaistaan 31.5. Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. klo 11 Kaikkien seurakunnan piirien kevätjuhla srk-talossa. To 19.5. klo 18 Mari ja Pekka Gospel -musiikkitilaisuus, Missio Galleria. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme toimistomaksun 20 €. alv 24 %). 15:24), Missio Galleria. Tiina Meikäläinen Ahonlaita 1, Kuhmo Kanta-asiakas! Hyödynnä ilmoitusetusi 10€ "En minä mitään pelkää, "En minä mitään pelkää, sillä elämäni on sillä elämäni on Isoissa käsissä Isoissa käsissä Isoissa käsissä Isoissa käsissä Isoissa käsissä G G M I S S I O GALLERIA AVOINNA: TI 14-18 TO 14-18, LA 12-16 M KAIKEN KANSAN RUOKAILU TORSTAINA 19.5. LT, yleislääkäri, psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva Juha Käkelä ma 30.5. klo 10 Alle kouluikäisten kevätkirkko Vuokatin kirkossa. Röntgenlääkäri Anita Hiltunen keskiviikkoisin 18.5. Vieraana Seija Uimonen Medialähetys Sanansaattajista (Sansa). ENMG-tutkimukset lääkärin lähetteellä. 35€, kun varaat ilmoitukset samalla kertaa. Messuun voi osallistua myös striimin kautta seurakunnan Facebooksivulla. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta, Anssi Niskanen To 19.5. Seurakunnan kotiosoite Internetissä. ja ke 29.6. klo 11 Kaikkien seurakunnan piirien kevätjuhla srk-talossa. Ke 18.5. Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling ke 25.5. Mukana kanttori Pekka. Su 22.5. Musiikkityö: Ti 17.5. • NOUDA KUVASTOMME! • SUUNNITTELEMME YKSILÖLLISEN MUISTOKIVEN. krs, 88610 VUOKATTI Ajanvaraus 08 6521 533 | ma-to klo 8-16, pe 8-14 medika.fi | 24/7 Palvelemme myös etänä – puhelinajanvaraus. Käsikirurgian erikoislääkäri Tuomo Korhonen to 19.5. klo 15 Yhteisvastuukonsertti: Elämälle kiitos! Runoja ja lauluja ihmisen elämän kaarelta srk-talossa. Meiltä nyt oireettoman henkilön koronatestit ja todistukset esim. Ke 18.5. 08 6660 070 sotkamonhautaustoimisto.fi Isämme, ukkimme Matti Juhani MOILANEN s. Tervetuloa yhteyteen! Jos kaipaat yrityksellesi asiantuntevaa, joustavaa ja helposti tavoitettavaa työterveyshuoltoa – meiltä tämän löydät. Yleislääketieteen erikoislääkäri Merja Ruha ke 1.6., to 2.6., ma 6.6. Tiistaina 17. Vauvaperheiden sunnuntaihetki Vuokatin kirkossa. Ilmoituksen koko 1x31. toukokuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 11 SEURAKUNNAT suomenkivivalmiste.fi MUISTOKIVET • KESÄN TOIMITUKSIIN. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. klo 17-20 Missio Gallerissa ”Isoissa käsissä”taidenäyttelyn avajaiset, taiteilijat Tiina Leinonen ja Tiina Parkkisenniemi Su 22.5. Meiltä myös laadukkaat yksityiset yleisja erikoislääkäripalvelut, laboratorioja kuvantamispalvelut sekä ensiapukoulutukset niin yksityisille kuin yrityksillekin. Kiitämme lämpimästi osanotosta. Ke 18.5. Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen tiistaisin 17.5., 24.5. Antti ja Katja perheineen Elisa ja Tomi perheineen Mikko ja Tiina perheineen Maila sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ilmoittautuminen etukäteen p. klo 10 Alle kouluikäisten kevätkirkko Sotkamon kirkossa. 010 665 7200 (arkisin klo 9–15). klo 10 Alle kouluikäisten kevätkirkko Vuokatin kirkossa. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! MRI-kuvaukset (magneettirekka) lauantaisin 21.5. Su 22.5. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Kuja-Kanto, Lukkari-Syrjäniemi, mukana Petteri Tolonen, laulu. Su 22.5. Lausujat: Helena Kuja-Kanto, Sirkka Löhönen ja Pirkko Kupiainen. Ke 18.5. ja 31.5. ja kiitokset 7.6. klo 18 Lähetysilta srk-talossa. Kutsu tai kiitos 20€ Pakettina: kutsu sekä kiitos yht. klo 11 Kaikkien seurakunnan piirien kevätjuhla srk-talossa. To 19.5. ja ti 7.6. Kidekuja 2, 3. klo 18 Siioninvirsiseurat Sorvarilla, Urheilukatu 13. Kutsu sukulaiset, ystävät ja tuttavat juhlimaan valmistumista tai kiitä muistamisesta! Tervetuloa ylioppilasjuhlaan kotiimme Kotitielle Kiitos muistamisesta Kiitos Tiina Tiina Tomera Tiina Tomera Tervetuloa valmistujaiskahville la 4.6. Kirkon jälkeen kahvit ja piltit. Ma 23.5. Ke 25.5. Klo 18.30 Rukoilemme yhdessä. Yleislääkäri, sisätauteihin perehtynyt Juho Jaakola ke 18.5. 050 325 5209 ja Ulla Kuusisto p. ja 1.6. tarkemmat tiedot musiikkityön kohdalta). Korva-, nenäja kurkkutautien erikoislääkäri Arno Talvisara ma 27.6. Yleislääkäri Petteri Kauhanen ma 23.5. klo 9.30–11 Perhekerho srktalossa. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot puhelimitse maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaveri torstaisin. Yhteislähtö seurakuntatalon edestä klo 12.30. Ajokorttitodistukset: tavallinen 80 €, laajennettu 90 €. klo 11 Päivärukoushetki, Hillevi Valkonen, klo 12 Kaiken kansan ruokailu Pe 20.5. ja 4.6. Lähetä ilmoituksesi 26.5. klo 9.45–10.30 Kirkonrotan muskari kirkon yläsalissa. Ilmoittautuminen etukäteen p. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. Vapaa pääsy. Mukana Helinä, Kamarikuoro ja POMAR-kvartetti. tarkemmat tiedot lapsityön kohdalta). Klo 11 alkaen brunssi. ja ma 13.6. Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden. SOTKAMON HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. klo 11 Jumalanpalvelus, Pauli Karppinen, kirjanjulkaisu Lisätietoja internetja facebooksivuiltamme. Vauvaperheiden sunnuntaihetki Vuokatin kirkossa (ks. klo 10 Toukosiunaus Sopalan pellolla. Moniammatillinen ja kokenut tiimimme palvelee sinua Snowpoliksella, Vuokatissa. klo 11 Kaikkien seurakunnan piirien kevätjuhla srk-talossa. mennessä asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi Voit myös tehdä ilmoituksen soittamalla p. KLO 12.00 SOTKAMON HELLUNTAISEURAKUNTA, MAKKOSENTIE 51 Avioliittoon vihitty: Antti Olavi Niskanen ja Tiina-Mari Luukkonen Kuolleet: Matti Juhani Moilanen 64 v, Eedit Ristiina Piirainen 100 v Yleinen seurakuntatyö: Ke 18.5. klo 18 Galleriahartaus (Lk. Lapsityö: Ti 17.5. Kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri Samuli Kemppainen ke 25.5. 050 431 5778. ja ti 24.5. Laboratorio avoinna arkisin nettiajanvarauksella tai puhelimitse. ja 3.8. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Sunnuntain tilaisuudet suorana Youtube-kanavalla: Saalem Sotkamo. ja pe 20.5. Su 22.5. 050 587 2727. AITOA ASIAKASPALVELUA LÄHELLÄSI!. klo 18 Musiikkiopiston kevätkonsertti srk-talossa. Klo 12 Vauvakirkko, Kuja-Kanto, Lukkari-Syrjäniemi, Fahim. klo 13 Lähetyspiirien yhteinen kevätjuhla Rytilahden kodalla. Ma 23.5. To 19.5. 15.4.2022 Sotkamo Järven rantoja laineet huuhtelee, puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee, ei metsässä enää kulkijaa. 050 587 2772. Ultraäänitutkimukset myös ilman lähetettä. Su 22.5. Ohjelmamaksu 5 € yhteisvastuulle (käteinen). Ti 17.5. Vain kirurgiset asiakkaat. klo 13.30 Päivähartaus. Myös ilman lähetettä. klo 15 Yhteisvastuukonsertti: Elämälle kiitos! Runoja ja lauluja ihmisen elämän kaarelta srk-talossa (ks. työtä tai matkustusta varten, sekä vasta-ainetesti verikokeella
Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. Kaisa Laajakaista -lii. 040 849 3660 Akkoniementie 14, Sotkamo KELA:n KUNTOUTUS Vaativa lääkinnällinen kuntoutus lapset – nuoret – aikuiset Fysioterapia lähetehoidot sekä perinteinen hieronta Seija Närhi Fysioterapeutti, Ndtja Bobath Fysioterapeutti, Ratkaisukeskeinen Neuropsykiatrinen valmentaja www.fysioterapiaseijanarhi.fi p. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! CORONARIA.FI MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA Coronaria Sotkamon Kuntoutus Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo p. 044 414 8854 Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. ymien myyn. Miia | 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.. 050 386 4900 . Huotari p. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. www.porho.. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin 050 438 0786 Varaa oma mainospaikkasi p. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. 08 666 0225, ajanvaraus.coronaria.fi Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen OLISIKO TÄSSÄ PAIKKASI. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. Ota yhteyttä! Kiinteistö A Tolonen Oy, Lkv 0400 689 257 Kauppakirjat, arviot, kaupan vahvistukset, ym. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. ma-pe 8.00-16.30 Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. 0400 681 435 J. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. ölasien vaihdot ja muut huollot. 08 666 2223 ma–pe 9–17, la 9–14 kukkakauppa.ahkeraliisa@gmail.com Mainostoimistopalvelut Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. sopimukset. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. KOKEILE NIIN USKOT. oitu lämpöpumppuasentaja P. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. 0440 192 804 Kokemusta & Kalustoa! Puh. 050 438 0786 Autotarvikkeet Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. . 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. toukokuuta 2022 12 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 . tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. toimisto@sotkamonmurske.fi www.sotkamonmurske.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. Soita ! Rakennuspalvelut Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Parturi-kampaamo HELENA tai (08) 6660 135 P. en näy. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. Miina | 010 665 7216 miina@kaistadesign.. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Hautauspalvelut Fysioterapiat ja hierojat Parturi-kampaamot Sähköistykset Työsuoritukset Muut lakiasiainpalvelut Kukkakaupat P. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. 050 438 0786. 0400 682 637 Päivystämme koko Kainuun alueella! Vuokatti Sport Fysiopoli Fysioterapiaa aktiivisella otteella keskellä Urheiluopistoa! Ajanvaraus netistä tai puhelimitse www.vuokattisport.fi/fysioterapia puh. (alv 24 %). eiden myyn. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta
Pieni ilkivalta johtaa lopulta tappaviin pommi-iskuihin. 050 438 0786 OLISIKO TÄSSÄ PAIKKASI. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. K-12 Ted K, to 16:15, Kino Visio. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti 45 vuotta P. 050 327 1496 Muut Jumppatuokio/ vetäjänä Maria Kärkkäinen, ti 10:00, Turinatupa. Penttiset toimivat Kainuun ja Koillismaan helluntaiseurakuntien lähetystyöntekijöinä. Tangoa fuusioiden Sokos Hotel Vuokatissa ke 18.5., ke 18:15, Kidekuja 2. Sydänkerho, ti 16:00, Turinatupa. S Mc Helper beKINGs, ke 16:30, Kino Visio. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSTILAUKSET p. Virikekurssi / Järj. Hän ei voi hyväksyä kuolemaansa, joten hänestä tulee kostonhimoinen riivattu paholainen, joka suojelee ystäväänsä Yutaa kirouksilla ja kuolemaa kylväen. Kristilliset taiteilijat Tiina Leinonen ja Tiina Parkkisenniemi yhdistivät voimansa tässä taidenäyttelyssä. Laakajärven kyläyhdistys ja Sotkamon Martat esittelemässä toimintaansa. Kansalaisopisto, to 12:00, Turinatupa. K-16 Kulttuuri Kevättanssit, la 20:00, Naapurinvaaran Huvikeskus. Rukoushetki ajankohtaisten asioiden äärellä, Hillevi Valkonen Kaiken kansan ruokailu, to 12:00, Sotkamon helluntaiseurakunta Saalem ry. Elokuvat Downton Abbey: Uusi aikakausi, ti 14:30 / to 18:15, Kino Visio. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. 050 549 0666 Työvoima Putki Hengelliset Meidän Afrikkammevalokuvanäyttely, ti 14:00 / to 14:00 / la 12:00, Kainuuntie 22. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli vuodelta 1939 on nähtävissä Sotkamon keskustassa, Johanneksenkulman yläkerrassa.Avoinna:ma-pe klo 1016la klo 10-15Tiedustelut p. 040 152 6791 KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET PUTKITYÖT Kai Mendolin p. Supersankari/sci-fi. Avajaistilaisuudessa on runojen ja maalausten lisäksi musiikkia, pientä tarjoilua ja mahd... Sotkamolaisten lähetystyöntekijöiden Heikki Ja Marja-Liisa Penttisen valokuvia Etiopiasta ja Keniasta. Tanssiopetus DanceFeet, opettajana Maija-Liisa Korhonen. kerros). Lisäksi keskustelua järjestöjen työllistämismahdollisuuksista ja kylien viestinnän kehittämisestä. Vapaaehtoisjärjestöjen yhteistoimintamalli -hanketapahtuma, ke 17:30, Asema 13 kokoustila (2. Lyhyt hartaus ja ilmainen ruokailu Taidetapahtuma Isoissa käsissä avajaiset, pe 17:00, Missio Galleria. Tarvitsemme kainuulaisten matkailun ammattilaisten näkemyksiä alan rekrytoinnin haasteista ja kehitysja osaamistarpeista. toukokuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 13 Työsuoritukset Varaa oma mainospaikkasi p. Mopokerho MC Helper on syntynyt. Monipuolista tulkintaa perustangoon.Ei parinvaihtoa. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Firestarter, ti 20:45, Kino Visio. Omakohtaisesti koettu Luennot Kainuun matkailutoimialan kehittämispäivä Sokos Hotelli Vuokatti 17.5.2022 klo 13-16, ti 13:00, Break Sokos Hotel Vuokatti. Kevättansseissa Juha Hautaluoma & Tähtivyö, Virpi Piippo & Roulette Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli, ti 10:00 / ke 10:00 / to 10:00 / pe 10:00 / la 10:00 / su 10:00 / ma 10:00, Kainuuntie 18. Jumalanpalvelus, su 11:00, Sotkamon helluntaiseurakunta Saalem ry. www.kajaaninjateauto. Kotimainen komedia. Kevätkarkelot Hyvän Mielen Kulmassa, ke 09:00, Kainuuntie 17. K-12 Doctor Strange in the Multiverse of Madness, ti 18:30 / to 20:30, Kino Visio. Neuvontapiste Sote, to 11:00, Turinatupa. Tangoa fuusioiden tanssikurssi: Perusteet pitää olla jo hallinnassa. Sanan ja rukouksen ilta, ti 18:00, Sotkamon helluntaiseurakunta Saalem ry. 046 921 7771 päivystys 050 549 0666 www.hiukka.com RAKENNUSJA SIIVOUSTYÖT Antti Kela p. Kristilliset taiteilijat Tiina Leinonen ja Tiina Parkkisenniemi yhdistivät voimansa tässä taidenäyttelyssä. 050 438 0786 050 438 0786 KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. www.kajaaninjateauto. Pauli Karppinen, kirjanjulkaisu Taidenäyttely Isoissa käsissä, ti 14:00 / to 14:00 / la 12:00, Missio Galleria. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Doctor Strange halkoo salaperäisten liittolaisten avulla multiversumin vaihtoehtoistodellisuuksia kohdatakseen lopulta mystisen vihollisen. K-16 Armotonta menoa hoivatyön lauluja, ke 14:45, Kino Visio. Rika kuolee liikenneonnettomuudessa. Tiistaina 17. Tapahtumien Sotkamo. Tumman huumorin sävyttämä dokumentaarinen lauluelokuva suomalaisen vanhusten hoivan tilasta, hoivatyön tekijöistä ja kokijoista hoivan markkinoilla. Jujutsu Kaisen 0, ti 16:45, Kino Visio. Räkä ja Liima löytävät miitissä yhteisen taajuuden ja heidän silmissään alkaa siintää ykkössija Harjuajoissa. Tyttö, jolla on poikkeuksellisia pyrokineettisiä kykyjä, taistelee suojellakseen perhettään ja itseään vihollisilta, jotka yrittävät saada hänen voimansa haltuunsa. Tutut hahmot lähtevät loisteliaalle matkalle Etelä-Ranskaan selvittämään leskikreivittären (Maggie Smith) perimän kartanon arvoitusta. Jokin saa entisen professorin Tedin radikalisoitumaan. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. Tervetuloa juhlistamaan kevättä laulaen ja yhteistä aikaa viettäen Lauluhetki/ Teuvo Piirainen, ke 12:00, Turinatupa. Iltaa vetämässä Anssi Niskanen Päivärukoushetki, to 11:00, Sotkamon helluntaiseurakunta Saalem ry
Roope Korhonen löi toisella jaksolla tärkeän tasoituksen. Ottelun parhaimpina palkittiin Jymyn Roope Korhonen ja IPV:n Konsta Hyötyläinen. Toisessa vuoroparissa jokeri Jere Heikkinen kotiutti Kalle Kuosmasen (2–0) ja jokeri Roope Korhonen kakkospuolelle suunnatulla lyönnillä Niko Korhosen (3–0). Torstai-illan peli oli Jymyltä selkeä esitys. Katinkullassa mitellään Sotkamon koulujen golfmestaruuskilpailussa. Kotikentällä Hiukassa päästään aloittamaan vasta 2.6., jolloin vastassa on Vimpeli. Jymyn parhaina Ilmajoella palkittiin kaksi juoksua tuoneet Niko Korhonen ja Joni Rytkönen. Joukkueiden harjoitusajat ja yhteystiedot löydät Sotkamon Jymy -seuran nettisivuilta. Aiemmin Vuokatti Volley -nimellä tunnettu tapahtuma on saanut uuden nimen Katinkulta Volley. Avausjakson leveä voitto toi Jymylle kuitenkin voiton lukemin 0–1 (0–6, 1–1). Liikkari järjestetään Salmelan piha-areenalla joka viikon lauantaina. Roope Korhonen onnistui läpilyönnissä toisen tasoittavalla. Imatraa painostettiin vahvasti kakkospuolelta, ja sieltä otettiin myös juoksuja. Turnauksessa miehille oli avoin sarja sekä sarjat 35-vuotiaista 70-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin viiden vuoden välein. Vuonna 2019 kenttä saatiin avattua 26.4., jolloin jäällä vielä hiihdettiin. Jymyn osalta turnaus oli lauantai-iltapäivään mennessä sujunut varsin mallikkaasti. Jymy-Pesis järjestää myös mahdollisuuden baseballin pelaamiseen kesällä. Viheriöt on oikeasti hyviä, Pertti Oja kertoi. Ja kun kaikki on tavallaan saman katon alla. Tällä viikolla 18.–20.5. Ensimmäisessä vuoroparissa Jymy rakensi heti alkuun ajolähdön, josta Roope Korhonen kotiutti Kalle Kuosmasen (1–0). toukokuuta 2022 Sotkamo-lehti Kevät on edennyt siihen pisteeseen, että pesiskesä on päässyt käyntiin. Lumi suli seuraavaksi päiväksi. Roope Korhosen saalis oli kolme lyötyä juoksua. Seuran joukkue osallistuu kesän aikana ainakin kolmeen harrasteturnaukseen. Omia varusteita ei tarvita. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. Yleisessä sarjassa näyttää Kuhmon porukka Reginan vangit menestyvän. – Kyllä me kaikki pelit on tässä voitettu. Hänen tilalleen nousi jokerina pelin aloittanut Niilo Piiponniemi. Jymyllä oli Koskenkorvalla helppo alku ja hankala loppu. Jymy-Pesiksen junnujen kesäharjoitukset käyntiin Pekka Lassila Lentopalloilijat eri puolilta maata palasivat parin vuoden koronatauon jälkeen viikonlopputurnaukseen Vuokattiin. Juniorijoukkueiden mukana voi myös osallistua sarjatoimintaan Pohjoisja Itä-Suomen alueella ja valtakunnallisille leireille heinäkuussa. Kajaani ja Paltamo avattaneen viikon tai puolentoista viikon kuluttua, Oja arvelee. Viime vuonna Katinkullan golfkenttä avattiin jo 23.4., mutta avauspäivänä alkoi sataa lunta. Siitä käynnistyi Väisäsen, Pertti Ojan ja Ville-Petteri Peittolan kauden ensimmäinen kierros. IPV:n lukkari Rasmus Surakka onnistui neljännen vuoroparin aloittavalla sotkemaan Jymyn kentällemenon. – Porukka on ottanut muutoksen hyvin vastaan. Täällä (Katinkullassa) kaikki on lähellä. IPV:n sinnikäs yritys kolmannen aloittavalla tuotti tilanteita, mutta juoksuja ei kotiin asti saatu. Seuran kapteeni Johannes Väisänen löi kauden avauslyönnin Nuaskentällä klo 10. Heti kolmikon perään lähti muita ryhmiä. Pohjanmaan turnee toi Jymylle viisi sarjapistettä Roope Korhonen löi perjantain vierasottelussa toisen jakson ratkaisevan juoksun toisen jakson aloittavalla, ja peli päättyi Jymylle kahden pisteen arvoisesti (0-6, 1-1) JUHA NEUVONEN/ARKISTO. Kärkietenijä Kalle Kuosmasen peli päättyi jo toisessa vuoroparissa. Kolmannen tasoittavalla Antti Kiiskinen saatteli pallon sateen kastelemalle nurmikolle, ja Piiponniemi toi jakson toisen juoksunsa (3–2). Iltapäivään mennessä väylille oli lähtenyt jo kymmeniä pelaajia. Jakson juoksusaldoon kertyi vielä Juho Keinäsen juoksu (4–2) Roope Korhosen purkaessa ajolähtöä ja Jussi Korhosen juoksu (5–2) Ville Kotron lyönnin saattelemana. Edellisissä koululaiskilpailuissa syksyllä 2019 osallistujia oli 172. Taustalla menossa miesten avoimen sarjan ottelu. Pelaajia oli mukana noin 550– 600, Sotkamon Jymyä edustava Erkki Hujanen Sotkamon arvioi. Varusteiksi mukaan harjoituksiin tarvitaan säänmukainen vaatetus, kypärä, maila ja räpylä (näitä saa myös seuran kautta lainaan), lenkkarit tai piikkarit ja juomapullo. Katinkullassa lyötiin golfkausi käyntiin Pekka Lassila, Pekka Pajala Jymy aloitti kotimaan Superpesiskautensa kotiottelussa Imatran Palloveikkoja vastaan Alajärvellä kolmen pisteen arvoisesti 2–0 (4–0, 5–2). Lajikokeilumahdollisuus on osallistujille maksuton. Tapahtuman ajankohta toukokuussa ennen kesälomakautta on saanut osallistujilta kiitosta, Hujanen toteaa. Talvi näyttää tällä kertaa kohdelleen Katinkullan golfkenttiä hellin käsin. Joukkueita tapahtumassa oli mukana 62, ja otteluita viikonlopun aikana pelattiin kaikkiaan 226. Myös IPV sai kehitettyä tilanteita, mutta kotiutukseen saakka niitä ei onnistuttu saattamaan. Ilmainen pesisliikkari on 3–6-vuotiaiden liikuntaleikkikoulu, jossa tärkeää on liikunnallisuuteen kannustaminen, ryhmässä toimimisen opettelu sekä monipuolisen liikunnan ja motoristen perustaitojen omaksuminen leikin varjolla. Avausjakson Jymy ratkaisi jo avausvuorossa, missä se mätti viisi juoksua. Nyt mukana on myös yläkoulu, ja osallistujia on kaikkiaan 194. Harjoituksia järjestetään kesän aikana Mustolan kentällä ja Marjex Stadionilla ja niistä tiedotetaan erikseen seuran facebook-sivustolla ja verkkosivustolla. Aiemmin tapahtuma järjestettiin tammikuun lopulla ennen talvilomakautta. Vaikea sanoa vielä voittavatko, mutta hyvin menee, Hujanen kertoo. – Aurinko paistaa ja on lämmintä. Baseballia voivat kokeilla kaiken ikäiset. Lunta oli talvella melko paljon, eikä talvivaurioita syntynyt. Lukkari Aapo Komulainen onnistui sotkemaan IPV:n ensimmäiseen vuoropariin rakentaman ajolähdön. Harjoitusryhmiä on kahdeksan pesiskouluikäluokissa (14-vuotiaat ja nuoremmat). Katinkulta Volleyssa viikonloppuna 226 ottelua Lentopallotapahtuman siirtyminen Katinkultaan on saanut osallistujilta kiitosta, Erkki Hujanen sanoo. Ottelun ensimmäinen jakso oli selkeää Jymyn hallintaa juoksuin 4–0. Jääkerrosta ei nurmen pintaan muodostunut, vaan roudan päälle satoi suoraan lumikerroksen. Siitä porukat tykkää, että kun perjantaina ajaa auton pihalle, niin sunnuntaina tarvitsee vasta seuraavan kerran lähteä liikkeelle. Kenttä avattiin tänä keväänä Kainuun kentistä ensimmäisenä. Jymy vastasi polttamalla vuoron perään jokaisen IPV:n etenijän kakkospesälle. Seura on saanut Baseball-liitolta lajiin soveltuvia varusteita. Jymyn voiton varmistaneen juoksun löi kahden kuolleen ajotilanteessa Roope Korhonen. Juho Keinäsen kolmannen vuoroparin lyönti sirmahti räpylän kautta kakkosvahdin yli nurmikolle, ja Iivari Vihanto pääsi tuomaan kotijoukkueelle neljännen juoksun (4–0). Toisen jakson ensimmäinen vuoropari päättyi Jymyn johtoon Aapo Komulaisen näpäytyksellä, jonka turvin Niilo Piiponniemi kirmaisi kotiin (1–0). Naisille sarjoja oli avoimen sarjan lisäksi 35 vuodesta 50-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin. Toinen jakso oli vierailta paljon vaisumpi ja Kossu piinasi vieraitaan viimeiseen vuoroon saakka. Nimenmuutos tuli ajankohtaiseksi, kun koko viikonlopun kestävä tapahtuma pelattiin entisen Vuokatti hallin sijaan Katinkullan kuudella ja Vuokatin Urheilutalon kahdella kentällä. Vuokatti Areenalla osa kenttätilasta on nyt padel-kenttinä. PEKKA LASSILA Pekka Lassila Katinkulta Golfin kaikki kolme kenttää saatiin käyttöön perjantaina 13.5. Jymy-Pesiksen juniorijoukkueiden ulkoharjoitukset pyörivät viikoittain Salmelan, Leivolan, Mustolan ja Montun kentällä. Tärkeä osa kentän talvehtimista on syksyllä levitettävät kasvinsuojeluaineet ja syyskylvöt ja -hoidot. Juoksun toi Niko Korhonen (2–2). Katinkulta Golf -seura palkkaa tänä kesänä kesätyösetelillä neljä nuorta opastamaan arkipäivisin klo 9–15 sotkamolaisia koululaisia ja perheitä golfin pariin. – Kenttämestari totesi, että hän on kolmekymmentä vuotta kiertänyt näitä kenttiä ja että kenttä on tällä hetkellä parempi kuin ikinä. Jymyn Pohjanmaan-turneen saaliiksi tuli viisi sarjapistettä, kun Koskenkorvan Urheilijat pystyi perjantaina puristamaan kotikentällään jaksotasapelin
Palkansaajien ja eläkeläisten esitäytetyt veroilmoitukset löytyvät OmaVerosta. Villiä ja herkullista -ruokakurssi 18.6. saakka. Niko Kemppainen 050 434 8484 Noora Limnell 050 524 0517 Julkaisupäivät......................... Vuorojen selaaminen ja varaaminen onnistuu sähköisessä varauspalvelussa osoitteessa: https://sotkamo.asio.fi/ Iltavalvoja on paikalla ma-pe klo 15.00 – 21.00 Iltavalvojan tavoitat numerosta: 044 750 2632 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 09.00 15.00 HERKKUKASSI 20 € sis. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 2022. 0787-5320 (painettu) ISSN: ......................................... avoinna perjantaina klo 9-11 ja 12-15, puhelinpalvelu klo 9-15 p. alv 24 %). mennessä 0504225127/ Helena. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi VUOKATIN URHEILUTALO ON AVOINNA 23.6.2022 SAAKKA Vuokatin urheilutalon liikuntasali ei sulkeudu vielä kesäkuussa koulujen kesäloman aikana, vaan Urheilutalolta voi varata vuoroja 23.6. Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Puhelin: .................................... Sotkamo-lehti Veroilmoituksen tarkistamisen ja täydentämisen aika on suurimmalla osalla nyt. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Tervetuloa retkeilemään mukavassa porukassa! Sotkamon Martat ja Vuokatin Latu ja Polku Hei! Huomioithan, että Kainuun Diabetesyhdistysten yhteinen kesätapahtumaan ilmoittautuminen päättyy 20.5. Sotkamo Julkaisija: .................................. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISKINKKU MAALAISHYYTELÖ TIISTAINA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER MYYNTIAUTOISSA MUKANA KAALIKÄÄRYLEET JA SOPPATYKKI PALVIKEITTOA KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE KELLO 10.00 16.00 ((LOUNAS KELLO 10.00 13.30) puh. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 7200 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... klo 10.00 – 15.00, Tenetin koulu. Palkansaajien ja eläkeläisten täydentämisen määräpäivät ovat tänään 17.5. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori: .................................. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. mennessä. ja 24.5. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. puhelinpalvelu klo 8-16 ........................................................ alv 10 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia TILAUSHINNAT Tarkastettua SIEMENja RUOKAPERUNAA (10 lajia), karpaloita ja Lapin hillaa SOTKAMON TORILLA keskiviikkoisin klo 12-13 KANGASNIEMEN PERUNA puh. sähköpostit ... tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ............................ asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Sotkamon toimipisteen näyttelylinkki on: https://www.thinglink. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................... Rajoitetusti verovelvollisen on annettava kaikki tuloveroilmoituksensa viimeistään 24.5.2022. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Oma määräpäivä näkyy esitäytetystä veroilmoituksesta. mennessä. Vuorot on varattava etukäteen. mennessä. 84€ 4 kk maksuvälillä ............ Muiden koulujen liikuntasalit ovat kokonaan suljettu koulujen lomaaikana. Lähtö klo 9.00 kirkon parkkipaikalta yhteiskyydein. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Muista täydentää veroilmoituksesi ajallaan www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. 2243-1632 (verkkojulkaisu) Sisältöjohtaja ......................... toukokuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 15 SARJAKUVAT SUPERMUKULA B. Ilmoittautumiset 18.5. 0400 239 548 Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen 040 751 1749 myyntijohtaja Kirsi Kela Toimitus: .................................. Leena Hirvonen Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. VIRTANEN AJAN SÄVEL www.sotkamolehti.fi Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 22.2.1962 Päätoimittaja......................... 228€ (hinnat sis. Jos henkilöllä on ilmoitettavia tuloja tai varallisuutta vuonna 2021, mutta hän ei ole saanut esitäytettyä veroilmoitusta, on hänen täytettävä veroilmoitus oma-aloitteisesti ja palautettava se 24.5.2022 mennessä. Ilmoittautumiset 3.6. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi SOTKAMON KANSALAISOPISTO Humoristinen musiikkinäytelmä Toiveita ja unelmia 60 -luvun malliin 28.5. klo 10.00 – 14.30, Tenetin koulu. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Ilmoittautumiset 18.5. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. com/scene/1581314130545999873 Kuhmon toimipisteen näyttelylinkki on: https://www.thinglink.com/ scene/1581318711430610945 Kevään kursseja Lähiruokakurssi 21.5. Sotkamon lukio, musiikkiluokka. saakka klo 8.00 21.00. 044-750 2078 tai https://uusi.opistopalvelut.fi/sotkamo/fi/ Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: ......................................... 56€ Vuosikerta .................... +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. 156€ 6 kk maksuvälillä ............ Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ 010 665 7200 Sähköpostit: ........................... 050 307 5439 www.slpkustannus.fi/lukijailmoitukset Retki Siniselle Pol u l l e K u h m o o n 26.5. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. klo 10.00 – 14.30, Tenetin koulu. Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.sotkamolehti.fi. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Ilmoittautumiset ja lisätiedot puhelimitse puh. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Esitykset klo 12.00 ja klo 14.00. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: ...................................... Tiistaina 17. Ota mukaan omat retkieväät, laavulla tarjolla nokipannukahvit.Ilmoita lähdöstäsi ja kyytitarpeestasi 23.5. Vapaa pääsy! Tervetuloa! Virtuaalinen kevätnäyttely on nähtävissä 29.5. Keväinen leivontakurssi 22.5. Jos puolisoilla on veroilmoituksen jättöaika eri aikaan, molempien on annettava veroilmoitus siinä määräajassa, joka päättyy aikaisemmin. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. 010 665 9013. Matka 7 km Särkijärven kierros Kapustavaaralta
Klubin naiskuoro lauloi yhteislauluna omasta lökäpöksymiehestään, ja kahvitauon jälkeen miehet puolestaan olivat täyttä rautaa, joka ei taivu koskaan. KUVAT: SOTKAMON KARAOKE KLUBI Oiva Kemppainen, juontaja Kari Jokelainen ja Klubin puheenjohtaja Helmi Kemppainen.. Kuinka monella vuosikymmenellä olet kuluttanut Hiukan stadionin penkkejä. Suurkonsertin väliajalla nautitut voileivät oli osattu arvioida syöjien määrän mukaan, ja niitä riitti kaikille. toukokuuta mennessä Sotkamo-lehden toimitukseen otsikolla Pesismuisto nimelläsi tai nimimerkillä. Juontaja toi esille 70-luvun tärkeitä tapahtumia ja uutisaiheita. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 17. l LIPPAHUIVIT 15€ HIHNALA HUNAJAA MAKUHUNAJAA MARJAJALOSTEET Tmi Aino Sukanen Laaja värivalikoima kotimaisia LAATUMATTOJA suoraan valmistajalta! Mattokutomo Hanna KEVÄTMARKKINAT Sotkamon Tori 20.5. Miesten reisitaskuhousut ynnä muuta. Konsertin aikana mietin, miten juhlavasti esiintyjät saavat äänensä esille laulujen myötä. Sunnuntaina Salmelan koulun sali täyttyi ikinuoresta, 70-luvulla varsinaisen nuoruutensa viettäneestä väestöstä. Lisäksi vaatteilla, kengillä ja hatuilla oli tuotu väriä estradille. toukokuuta 2022 Kylmäsavulohi Kylmäsavusiika Lämminsavulohi Graavilohi Graavisiika Ne perinteiset: KUKOT RINKELIT PIIRAKAT SULTSINAT JA VATRUSKAT TUORETTA LEIPÄÄ l l l l l l Optisten pintojen PUHDISTUSAINE l Golden Mix MEHILÄISVAHA l AllTipTop SAVISAIPPUA l TERVAÖLJY l RIISTAHERKKUJA mm. Miesten ja naisten käyttövaatteet. Presidenttinä oli Kekkonen, öljykriisi koetteli kansaa, Vennamo laittoi rötösherrat kiikkiin ja politiikka kukoisti myös nuorison elämässä niin kouluneuvostoissa kuin opiskelijoiden kiivailla rauhanmarsseillakin. Lentoja lomamatkailu levisi tavallisten suomalaisten huviksi Keihäsmatkojen ansiosta. poronkäristystä l JÄRVIKALAA särkeä & muikkua l MARJAKASTIKKEET l MARINOIDUT VALKOSIPULIT VERKKOKAUPPA 24/7 suomenherkkukauppa.fi IMURITARVIKKEET JA PUSSIT Koti-, laitosja keskuspölynimureihin. Jos tehtävänä olisi 20 laulajan kuvien ja äänten tunnistaminen – mikä lauluääni kuuluu kenellekin kuvassa esiintyvälle henkilölle, niin tuskin olisin osannut montakaan yhdistää. Åken tehtävä oli toimia maskottina. NEKKULA Laukut Lompakot Lakit Myös kasseja ja vöitä. Kari olisi kyllä hoitanut homman ja pärjännyt yksinkin, mutta maskotti soveltui hyvin rekvisiitaksi esitykseen. Rullapussit pakastukseen ja ruuan säilytykseen. Siitä muodostui monipuolinen ja hauska ohjelmakokonaisuus. Olipa kyseessä sitten unohtumaton ottelu, huvittavat sattumukset kentällä ja katsomossa tai pohdintaa omasta suhteestasi pesäpalloon, jaa se myös muiden kanssa! Lähetä muistosi 31. Koostamme kesällä pesäpallomuistoista kertovan jutun. Tartuitko itse mailaan sotkamolaisten pesissankareiden esimerkkiä seuraten. Onko tullut huudettua kurkku käheäksi kannustaessa violettioranssia kotijoukkuetta. Eikä mennyt Aimolla nuoruus hukkaan Liittolassa tanssimusiikkia pyörittäessä, kun sanat ja sävelet ovat vielä hyvässä muistissa ja upean railakkaasti ilmoille kajahti Nälkälinna. Sotkamo-lehti etsii nyt pesäpallon 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, superpesiskauden alussa ja uuden stadionin valmistuessa muistoja Suomen kansallisurheilulajista. Karaoke Klubin laulajia oli mukana yli 20. Mirjami Korhonen Sotkamon Karaoke Klubi ilahdutti 70-luvun nuoria Sotkamo-lehti Oletko huuhtonut kultaa Sapsojärvessä joukkueen kanssa Sotkamon Jymyn voitettua mestaruuden. Jaa muistosi pesäpallosta Sotkamon pesiskentillä ja Hiukassa Salmelan koulun sali täyttyi ikinuoresta, 70-luvulla varsinaisen nuoruutensa viettäneestä väestöstä Sotkamon Karaoke Klubin nostalgisessa suurkonsertissa. Klo 9-16 Cafe Sapuskala HERKULLISIA LETTUJA, GRILLIMAKKARAA Facebook: Cafe Sapuskala l METRILAKRITSAT l LAKUÄMPÄRIT l MAKEISET MONENLAISET JÄTTIKASSI KEKSEJÄ 10€ Sotkamon Karaoke Klubi on aina uusiutuvana ja yllättävänä tuonut laulullaan iloa ja yhteisöllisyyttä sekä omaan joukkoonsa että sotkamolaiseen yleisöön. Juontaja-laulaja Kari Jokelainen viihdytti yleisöä yhdessä Åke-aasin kanssa. Pikaruokalat ja pitseriat toivat kansainvälistä makua kansalaisten suihin, ja Pohjois-Karjalaprojekti suositteli kevyempiä herkkuja. Yhteislaulu konsertin lopuksi yleisön kanssa yhdessä kuvaili sopivasti kultaista nuoruutta. Sotkamon Karaoke Klubi sai aikaan mahtavan kulttuurielämyksen kuulijoille. Muisteluita voi lähettää sähköpostilla toimitus.sotkamolehti@ slpmedia.fi, kommentoimalla verkkosivuillamme tai kirjeellä osoitteeseen Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo