6 414880 144565
15025
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
Jääkiekko
Sotkamon Kiekko
palaa ensi kaudella
miesten
III divisioonaan. >> 8
NRO 48
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
HANNA LAUKKANEN
Ministeri Olli Rehn kertoi eilen, että hallitus
varautuu samalla myös Talvivaaran kaivoksen
hallittuun alasajoon.
Ministeri Rehn:
Kaupat tai
hallittu alasajo
Valtion päätavoite on
edelleen turvata Talvivaaran kaivoksen
kannattava toiminta.
Eilen hallitus antoi 112
miljoonan euron lisätalousarvioesityksen. >> 17
Vuokatin säätiö tekee
selvitystä nuorten
olympiafestivaalien
hakemisesta. >> 16
TORSTAI 18. Tavoitteena
on saada vuoden 2021
kisat Kainuuseen.>> 6
Pääkirjoitus: Metsäohjelmassa on otettava huomioon erilaisia vaatimuksia. Sen
mestari osaa. KESÄKUUTA 2015
Juhannus
Oikeaoppisen
vastan tekeminen
on taitolaji. >> 4
Olympiatulta vuoden 2001 olympiapäivillä
kantoivat Matti Heikkinen ja Tomas Gustafsson.
Vuokatti haluaa
olympiafestarit
Selänne villitsi yleisön
Vieras: Teemu Selänteen nimmaria odotti sata ihmistä. Samalla ministeri Olli Rehn sanoi, että myös alasajoon
varaudutaan. >> 2
Monilla ei ole
säännöllistä tuloa, joten setelit
kuuluvat heille?
?Tietävätkö Sotkamon valtuutetut, että soteasiat hoidetaan nykyään kuntayhtymän toimesta, eikä sen toteutukseen kunnanvaltuustolla ole suurta
roolia.?
Gallup: Mitä voi tehdä sateella?
Voi ainakin leipoa. Hän näkee sen, minkä kirjoittaja jättää
kertomatta. Minä pidän muf?nssien ja
kakkujen leivonnasta.
Nella
Romppanen
Sotkamo
Voi mennä sisäleikkipuistoon leikkimään tai
kylpylään uimaan.
Saara
Kuosmanen
Sotkamo
Voi laittaa kumpparit jalkaan ja juosta rapakoissa. Valmista pitäisi olla tämän vuoden loppuun
mennessä.
Hyväksytyn kansallisen metsästrategian
mukaisesti alueellisten metsäohjelmien on
luotava metsien kestävän hoidon ja käytön
avulla kasvavaa hyvinvointia alueilleen.
Sotkamon runsaat ja monipuoliset aktivi-
teettipalvelut perustuvat pitkälle monipuoliseen, monimuotoiseen ja puhtaaseen luontoon. vaikka sitä ei aina arkielämässä huomaakaan.
Metsäkeskus on juuri aloittanut Kainuun
alueellisen metsäohjelman laatimisen. Tältä
osin kehittyvien loma-alueiden vieressä maata omistavien merkitys on todella suuri.
www.sotkamolehti.?
?Henkilökunnalle maksetaan
palkkaa, joten siinä on seteleitä
tarpeeksi. Niistä ympäripyöreyksistä pitäisi sitten
repiä uutisia. Lehtijuttumme ilmestymisen jälkeen emme löytäneet voittajaglögiä enää mistään
Kuhmon kaupasta. Medialukutaitoiselle jokaisella sanalla ja kuvalla on merkitys. Epäilyn hengessä voi kysyä, oliko kyseessä puhdas sattuma. Hän ei lähde Irakiin pyhään sotaan, koska
tietää, että sota on pyhä vain vinksahtaneen ideologian piirissä.
Medialukutaitoinen ymmärtää, että ilman taitoaan hän
olisi vaarassa radikalisoitua. SOTKAMO Torstaina 18. Sisällä voi
pelata lautapelejä.
Jesper
Heiniö
Sotkamo. Sotkamossa
erityisesti lomalaisia palvelevaan rakentamiseen kaivataan edelleen uusia alueita. kesäkuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 18.6.2015
Anne Salminen
Päätoimittaja Martti Huusko
anne.salminen@slpmedia.?
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden kesätoimittaja.
Natsit eivät
osanneet lukea
E
päile, siis ole olemassa.
Epäilyksen jaloon aihepiiriin ajatukseni
johdatti Sotkamon kunnanvaltuuston kokous, kun muutamassa puheenvuorossa
hellän terävästi nipisteltiin median edustajia. Uudessa metsäohjelmassa taas selvitetään muun muassa puunkäytön lisäämismahdollisuuksia sekä eri maankäyttömuotojen yhteensovittamista. Sen opin yläasteella tutustuessani ystäväni kanssa
työelämään Kuhmolaisessa. Natsit olivat medialukutaidottomia, he eivät osanneet tunnistaa häiriintyneitä vaikuttamisen keinoja.
Epäile kaikkea . Ehkä, ehkä ei.
Kyseenalaistamista sorrutaan turhan usein pitämään
epäkohteliaisuutena tai pessimisminä. Sotkamo on todellinen järvien ja
metsien pitäjä . Ei niin kovin kauan sitten valkoisen rodun nimissä tapettiin miljoonia ihmisiä. Vaikka piikittely vallan vahtikoirien
ja toisaalta vallan kahvassa kiinni olevien
välillä on luonnollista, valtakunnan tasolla siitä on seurannut ongelmia . paitsi sitä, kannattaako epäillä.
Metsillä monenlaisia arvoja
Sotkamon elinkeinoelämälle
N
äin kesäaikaan Vuokatinvaaran
näköalapaikalta avautuvat huimat näkymät. Toisaalta voi olla
niinkin, että olisi yhä tärkeämpää oppia tunnistamaan
tekstien laatijien päämääriä sekä keinoja, joita pyrkimyksissä käytetään.
Medialukutaitoinen tunnistaa, kun kirjoittaja vetoaa hänen tunteisiinsa. Epäileminen
nyky-yhteiskunnassa on hyve ja sitä pitäisi opettaa kouluissa nykyistä enemmän. Skandaalihakuisuudesta seuraa noidankehä
ja huomio siirtyy olennaisista asioista tekstareihin.
A
Hän näkee sen,
minkä kirjoittaja
jättää kertomatta.?
Sanomalehtiartikkeleilla voi olla yllättävän paljon merkitystä. Virhe. Samoin työlistalle
kuuluu vesiensuojelu, tiestö ja terminaalit.
Alueellisen metsäneuvoston työ on haastava. Sen pitää pystyä sovittamaan yhteen
puunkäytön, metsien virkistyskäytön ja suojelun vaatimukset.
Lisäksi on metsäneuvostoon kuuluvien on
mietittävä tulevaa maankäyttöä. jopa medialle itselleen.
Nykyään käytännössä kaikki ammattipoliitikot käyvät
puhekursseilla, joilla he opettelevat puhumaan toimittajille
ympäripyöreästi. Katsoipa vaaralle kiivennyt mihin suuntaan tahansa, näköpiirissä on sinistä
ja vihreää. Häviäjää riitti. Voi olla, että joka iikan on tärkeää
osata nimetä partitiivit ja translatiivit. Teimme sokkomaistelun glögeistä, joulun aika kun oli lähellä. Ja sitten voi ajaa pyörällä lätäköiden
läpi, tai pelata sisällä pleikkaria.
Aleksi
Kinnunen
Sotkamo
Voi olla ulkona ja pelata jalkapalloa
pantin 0,80
Kananpojan
minuuttipihvi
299
700-790 g (8,85-9,98/kg)
699
K-Supermarket
Vuokatti palvelee
kpl
kg
rs
Haapalan
juustoleipä
500 g (9,98/kg)
159
Pesty
varhaisperuna
2
KPL
pack
K-Supermarket
Sotkamo palvelee
Pe 19.6. 7-14
La 20.6. -24% ??. 020 794 0770,
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
p. ??????. pantit 1,60
rajoitus: 2 erää/talous
4
KG
129
plo
PS
-62-65 %
Ilman korttia tai yksittäin 2,69-2,89 plo (1,53-1,66/l) sis. 7-12
Su 21.6. ??????
??. pantin 0,40
HK
Takuumurea
naudan ulko?lee
Suomi
1495
kg
HK Viljaporsaan
ulko?leepihvi
600-640 g (7,80-8,32/kg)
maustamaton ja maustettu
499
rs
S U P E R H A L PA A
Finish Powerball
konetiskitabletti
5?
50 kpl /ps
2
ps
Kurkku
Suomi
499
Kariniemen
Pe 19.6. 12-18
Nämä tarjoukset voimassa ma-ke 22.-24.6.
Kariniemen
kananpojan
?leesuikaleet
Valiojogurtti
maustetut jogurtit
200 g (1,67/kg)
ei laktoositon
2?
250-300 g (6,67-8,00/kg)
ei pintamaustetut ja
6
Kariniemen
kananpojan siivet
prk
-32 %
Ilman korttia tai yksittäin 0,49 prk (2,45/kg)
liekki, hunaja tai spicy lemon
700 g (2,86/kg)
4?
2
pkt
Ilman korttia tai yksittäin 2,79-3,49 pkt (3,99-13,96/kg)
Sotkamo
Vuokatti
p. 020 7940 775,
ma-pe 8-21, la 8-20, su 12-18
-28-42 %
9XRNDWLQ
3DOYHOXNHVNXV 2\
????????. Torstaina 18. kesäkuuta 2015 SOTKAMO
3
1.6.
1.6.
S U P E R H A L PA A
to-su 18.-2
1.6.
to-su 18.-2
to-su 18.-2
Kulta Katriina
Tuore lohi?lee
Tu
Jauhetut kahvit
vakuumi, Norja
rrajoitus: 2 pkt/talous
450-550 g (4,55-5,55/kg)
rajoitus: 1 erä/talous
099 5?
099 5?
Atria
A
triia
Hiillosmakkara 400 g/pkt
2
(3 pkt/talous)
PKT
1.6.
-20 %
Ilman korttia tai yksittäin
3,15 pkt (5,73-7,00/kg)
.6.
-lau 2198.-321.5
ptoe-s
to-su 18.-2
1.6.
to-su 18.-2
Hartwall Jaffa
Suomalainen
tomaatti
799
KG
pkt
1,5 kg (0,86/kg)
Suomi, säävaraus
1,5 l (0,57/l)
sis. 12-18
Coca Cola
2 x 1,5 l (0,73/l)
sis. 12-18
Su 21.6. TAX FREE
Järjestäjät
varautuvat tarjoilemaan
20 000 ruoka-annosta ja
34 000 kahviannosta.
. Tiiviisti mukana ovat myös Eläkeliiton Sot-
Airi Hyvönen osti pienen hedelmäpuun työhuoneeseensa pari kuukautta sitten. Kysytään mieluummin,
kuinka järjestäjät aikovat selviytyä massiivisista ruokajärjestelyistä.
Onnistumiseen tähdätään
hyvällä organisoinnilla ja talkoovoimilla.
Talkoolaisia on ilmoittautunut jo muun muassa Kainuun ammattiopistosta, josta
avuksi tulee kolmekymmentä opiskelijaa. Sulkemistoimet liittyisivät käytännössä kaivoksen
ympäristöriskien hallintaan.
Kaivoksen hallittu sulkeminen kestäisi useita vuosia ja
aktiivisen sulkemisprosessin
välittömät kustannukset olisivat arviolta noin 300 miljoonaa euroa, Rehn sanoo.
Rehnin mukaan kaivoksen
toimintaan on liittynyt mittavia ongelmia ja rahoituksen
kerääminen uuteen kaivosyhtiöön on osoittautunut
hankalaksi. Näillä juhlilla kuuluu aina tarjota riisipuuroa, luettelee ravintolatoimikunnan puheenjohtaja
Airi Hyvönen.
Ruoka-annosmäärät ovat
yhtä häkellyttäviä. Sotkamolaiset haluavat laittaa hyvän
kiertämään ja aikovat kertoa
kokemuksistaan Vantaalle,
jossa herätysjuhlat järjestetään ensi kesänä.
Ei kuitenkaan mennä vielä
seuraavaan vuoteen, kun
omiakaan juhlia ei ole juhlittu. Tekijöitä tarvitaan muun muassa
toimistoihin ja myyntiin.
Talkoolaisten kokoontuminen
Salmelan koulun juhlasalissa
maanantaina 29. Pohjois-Suomen
hallinto-oikeus kumosi
5.6.2015 antamallaan päätöksellä Kainuun rajavartioston
päätöksen ja palautti asian
Rajavartiolaitokselle uudelleen harkintaan.
Rajavartiolaitos valittaa
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Talkoolaiset
kokoontuvat
Salmelassa
Herättäjäjuhlien uudet ja
vanhat talkoolaiset kokoontuvat Salmelan koululla.
Pääsihteeri Tuomo Ruuttunen pyytää uusia talkoolaisia ilmoittautumaan ensi viikon kuluessa tai saapumaan
viimeistään palaveriin. Ravintolatoimikunnassa ollaan
huolissaan työvoiman
puutteesta.
Anne Salminen
anne.salminen@slpmedia.?
Vaikka Sotkamon herättäjäjuhlilla vallitsee kristillinen
henki, 30 000 juhlavieraan
ruokkimiseen tar vitaan
enemmän kuin viisi leipää ja
kaksi kalaa.
Pääruokaa varataan päätähuimaavat 11 000 kiloa.
. Kaivostoiminnan kohtalo on Talvivaarassa jatkoajalla. SOTKAMO Torstaina 18. Nyt on osoitettava, että liiketoiminta saadaan kannattavaksi ja toimivaksi kahdessa vuodessa liiketoimintasuunnitelman pohjalta.. Hyvönen on kehottanut t
käyttänyt tilaisuutta hyväkseen.
MIIKA MANNINEN
Talvivaara on nyt
kahden vaiheilla
Jukka Keränen
jukka.keranen@slpmedia.?
Elinkeinoministeri Olli Rehnin mukaan valtiolla on nyt
kaksi vaihtoehtoa. Joko Talvivaara saadaan taloudellisesti kannattavaksi kahden
vuoden aikana tai sitten se
ajetaan hallitusti alas valtion
kustannuksella.
Valtion tavoitteena on
edelleen kaupallisesti kannattava ratkaisu Talvivaaran
kaivokselle.
Hallitus antoi keskiviikkona eduskunnalle lisätalousar-
vioesityksen, jossa esitetään
osoitettavaksi Suomen valtion kokonaan omistaman
Terrafame Oy:n pääomittamiseen 112 miljoonaa euroa
liittyen Talvivaaran kaivoksen omistus- ja rahoitusjärjestelyihin. kesäkuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Immosen
potkut
uudessa
käsittelyssä
Sotkamolaisen rajavartijan
Janne Immosen lähes kahden vuoden takaisen irtisanomisen käsittely jatkuu korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Immonen tuomittiin
18.10.2013 Helsingin käräjäoikeudessa kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomioistuimessa annetusta perättömästä
lausumasta. Valtion kokonaisintressit
huomioiden pidämme edelleen parhaimpana vaihtoehtona, että kaivostoimintaa
saataisiin Talvivaarassa jatkettua, ja tähän myös aktiivisesti pyrimme.
Talvivaaraa koskevat rahoitus- ja omistusjärjestelyt
on kuitenkin tehtävä kesän
2015 aikana.
. Tarjoilemme esimerkiksi
riistalihakeittoa, härkäruukkua ja perunasosetta sekä
kasvissosekeittoa. Malmiesiintymä
on kuitenkin merkittävä, kai-
vosalueelle on investoitu yli
miljardi euroa ja kaivoksen
taloudellinen merkitys elinkaarensa aikana voidaan arvioida mittavaksi.
. Nämä ovat tietenkin oletuksia, Hyvönen täsmentää.
Niihin suuntaviivaa on haettu Lapuan herättäjäjuhlilta,
joiden järjestäjiin on pidetty
yhteyttä esimerkiksi videoneuvotteluin.
Kokemuksista on ollut
Sotkamon juhlien suunnittelussa suuri apu. Valtio varautuu,
että Terrafeme voi olla aluksi
myös pääomistaja.
. Kaivoksen sulkeminen
on viimesijainen vaihtoehto,
johon kuitenkin joudumme
jo tässä vaiheessa varautumaan. Se on uudelle yritykselle
ikään kuin starttiraha, Rehn
sanoi videon välityksellä tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Lisätalousarvioesityksellä
Olli Rehn ja Hannele Pokka vierailivat Talvivaarassa median
piirittämänä.
varaudutaan toissijaisesti
myös kaivoksen mahdolliseen hallittuun sulkemiseen.
. kesäkuuta klo 18.
11 000
kiloa
ruokaa
Herättäjäjuhlat:
30 000 vieraan juhlissa
tärkeintä on hyvä
organisointi. Tuomion antamisen jälkeisessä virkamiesoikeudellisessa harkinnassa
Kainuun rajavartiosto katsoi,
että Immosella ei ollut edellytyksiä jatkaa rajavartijan virassa, ja että irtisanomiselle
oli virkamieslain edellyttämä
erityisen painava syy.
Immonen haki päätökseen muutosta hallinto-oikeudelta
Torstaina 18. Valkolakin hän sai toukokuussa.
. Talkoolaisella ei tarvitse olla
hygieniapassia, koska työsuhde ei kestä yli kolmea kuukautta.
kamon yhdistys sekä Sotkamon Martat.
Innokkaita vapaaehtoisia
löytyy siis jo. Ostajien tulee sitoutua purkamaan ja kuljettamaan lato ja muu materiaali paikalta pois elokuun loppuun mennessä.
Kunnanhallituksen kokous pidettiin tiistaina.
Kunnanvaltuuston kokouksessa maanantaina käsiteltiin muun muassa vuoden
2014 tilinpäätöstä. Nyt pyydämmekin kaikkia, joilla on mahdollisuus ja
halua majoittaa reippaita urheilevia nuoria harjoituspaikkojen läheisyydessä Vuokatissa ja Sotkamon keskustassa, ottamaan yhteyttä, Reinikka sanoo.
Urheilulukion hakijamäärä kasvoi 70 prosenttia. Ei kuitenkaan
tarpeeksi.
. Kunnanhallitus siirtää Sotkamon kunnan ja OTSO Metsäpalveluiden välisen kaupan
käsittelyä myöhemmäksi.
. Olen hyvinkin
hätääntynyt siitä, Hyvönen
tuskailee.
työkavereitaan hakemaan välipalaa, mutta kukaan ei ole toistaiseksi
Viime viikolla Hyvönen tuskaili oikealle henkilölle.
Vuonna 1971 Sotkamon
herättäjäjuhlien ruokapuolen
vastaavana toiminut Rakel
Paavoseppä haali yhden päivän aikana kymmenen hengen lisävahvistuksen Sotkamosta. Opiskelijamäärältään Sotkamo kuuluu valtakunnallisesti keskisuurten
lukioiden joukkoon.
Uusien opiskelijoiden tulo
paikkakunnalle tietää myös
sitä, että kisa petipaikoista on
kova. Ari Määttä (kesk) oli
poissa.
kannalta epäedullinen?.
Ensimmäisenä tarkennusta lausunnosta pyysi Osmo
Polvinen (vas). kesäkuuta 2015 SOTKAMO
5
ANNE SALMINEN
FAKTA
. Emäntäkoulun lato myydään.
ANNE SALMINEN
Anne Salminen
anne.salminen@slpmedia.?
Sotkamon kunnanhallituksen kokouksessa päädyttiin
sekä tavoittelemaan uusien
siteiden syntymistä että purkamaan vanhoja rakenteita.
Talousjohtajan virkaan
haastatellaan Hannu Haapalaa, Jyri Myllymäkeä,
Heidi Pyykköstä ja Juha
Tuikkasta. ja janne.vuorinen@
sotkamonlukio.?). Hän lisäsi myös, että terveyskeskuspäivystystä pitäisi olla saatavilla Sotkamossa viikonloppuisin sekä pidempään arkipäivisin.
Tuula Rossi-Määttä (sdp)
kysyi, johtuiko tilinpäätöksen tulos soten päässä tehdystä arviointivirheestä, joka
hämää tuloksen näyttämään
liian hyvältä.
Kunnanjohtaja Petri
Kauppisen mielestä tulos
kuuluisi nähdä onnistumisena.
Kokouksessa ilmoitettiin,
että Kari Pehkonen ei ota
Sotkamon kunnan teknisen
johtajan virkaa vastaan.
ANNE SALMINEN
Sotkamon lukiossa
tarve asunnoille
Jukka Keränen
jukka.keranen@slpmedia.?
Sotkamon lukiossa on edelleen vetovoimaa. Määräaikaan
mennessä talousjohtajan virkaa oli hakenut yhdeksän
henkilöä.
Emäntäkoulun lato päätettiin myydä purettavaksi ja
pois siirrettäväksi Suv i
Schroderukselle ja Mika
Korhoselle. Pitää miettiä, miten siihen päästiin, totesi Ari Korhonen (ps).
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen
(kesk) nimesi syyksi hyvään
tulokseen soten toimintojen
tehostumisen. Tässä on hyvä tilaisuus
vaikuttaa paikkakunnan
imagoon. Mihin lautakunnan arvio siis perustuu, Korhonen kysyi.
Lautakunnan puheenjohtaja Markku Suutarin mukaan kunnan maksut ovat
nousseet koko ajan. Muilla puolilla tekijöitä
kaivataan muun muassa toimisto- ja myyntipisteisiin sekä
kolehdin keräämiseen.
. Sen toimittaa Finn Spring.
. Talkoolaisia tarvitaan ruokapuolella avuksi grilliin pitoon,
pää-, talkoolais- ja mediaravintolaan, jäätelönmyyntiin, kahviloihin, siivoustehtäviin, varastohommiin ja ruokien siirtämiseen. Viime aikojen menestykset niin kesä- kuin talvilajeissakin kertovat sen, että työtä
tehdään oikealla tavalla.
Reinikan ja Vuorisen mukaan urheilevan nuoren arjessa on koko ajan yhä enem-
män vaateita myös koulun
ulkopuolella.
. Samoin teki
muun muassa Timo Korhonen (kesk).
. Urheilulinjalle on nyt
paljon tulijoita ja meidän on
jatkuvasti oltava hereillä säilyttääksemme asemamme
kiinnostavana opiskelupaikkana. Kainuun sote
palautti Sotkamon kunnalle
hieman yli miljoona euroa.
Erityisen paljon kannanottoja sai viriämään tarkastuslautakunnan arviointikertomus, jonka mukaan ?Kainuun sote-kuntayhtymän perussopimus on Sotkamon
Kunnanjohtaja Petri Kauppinen kehotti Sotkamon kunnanvaltuuston jäseniä pitämään talouden tulosta onnistumisena.
FAKTA
. Lukion rehtori Mauri
Reinikka ja johtava valmentaja Janne Vuorinen perää-
vät sotkamolaisilta yhteistyötä, jotta uudet opiskelijat saisivat toimivan majapaikan.
. Kunnanvaltuuston kokouksessa tehtiin valtuustoaloite.
Tuula Rossi-Määttä (sdp) esitti
35 000 euron varaamista vuoden 2016 talousarvioon henkilöstön liikuntaseteleitä varten.
Aloite oli vasemmistoliiton
kannattama.
. Meillä on vielä tosi kova
pula talkoolaisista. Kauppahinta on
200 euroa. Ruokapuolella on 650 talkoolaisvuoroa.
. Airi tarvitsee meitä. Peräti 110
uutta lukion oppilasta aloittaa syksyllä lukiopolkunsa
Sotkamossa. Tilinpäätös on siedettävä. Saa uusia ystäviä ja nauttia siitä, että vieraat lähtevät
onnellisina pois ja tulevat
varmasti takaisin, Paavoseppä sanoo.
. Kunnanvaltuuston kokouksessa oli läsnä 27 varsinaista
jäsentä sekä seitsemän varajäsentä. Kajaanistakin on lupautunut ystäviä mukaan.
Paavoseppä suosittelee
talkootyötä kaikille. Vuonna 2014 Sotkamo
käytti palveluja euromääräisesti enemmän, kuin soteen
maksettiin. Ravintolapuolelta puuttuu vielä
kymmeniä. Ei pelkästään vieraiden tai juhlien
onnistumisen, vaan myös itsensä takia.
. Kilpailu urheilupuolella on kovaa ja on oltava valmis taktisiin muutoksiin pelkän peruspelin lisäksi, jos tilanne sitä vaatii.
Reinikan mukaan Sotkamossa on lähes 40 vuoden
kokemus koulunkäynnin ja
huipulle tähtäävän valmennuksen yhdistämisestä menestyksekkäästi.
. Ensi
syksyn uusista opiskelijoista
puolet on urheilijoita, joista
noin 85?90 prosenttia on
Sotkamon ulkopuolelta.
Virolainen Anette Veerpalu tuli Sotkamoon opiskelemaan ja urheilemaan. Hyvää talkoohenkeä kaikille,
Paavoseppä toivottaa.
Kunnanhallitus
purkaa ja sitoo
Kokous: Talousjohtajaksi haastatellaan
neljää. Juhlilla myydään omalla logolla varustettua Vilvoittava
vesi -nimistä vettä. Ystävällinen palvelu on hyvin tärkeää, hän
muistuttaa.
. Tässä testataan koulun joukkuepelin taitoja ympäröivän yhteiskunnan kanssa.
Reinikan mukaan opiskelijamäärän säilyttäminen ja
mielellään sen lisääminen on
erityisen kova haaste Kainuussa, jossa lukiot joutuvat
kamppailemaan yhä pienenevien ikäluokkien kanssa.
Lukio pyytää yhteydenottoja
sähköpostilla: mauri.reinikka@
sotkamonlukio.. Hyvä opetus ja valmennus eivät yksinomaan riitä,
vaan myös asuntolapalveluiden ja nuoren urheilijan kokonaisvaltaisen arjenhallinnan on oltava kunnossa. Sote puhutti.
Pelkonen sanoo, että katseen pitää olla jo
2030-luvussa.
. Hakemuksen puuhamies,
Vuokatin valmennuskeskuksen johtajan Jyri Pelkosen
mukaan kisajärjestelyjä koskevien taloudellisten rasitteiden selvittämiseksi on päädytty tämän selvitystyön
aloittamiseen.
Pelkonen on jo aloittanut
selvityksen laatimisen. kilpailujen järjestäjinä Vuokatti ja Ruka tarvitsevat päivityksen suorituspaikkoihinsa. Vuokatin lisäksi kisatapahtumia olisi myös Ka-
Aikataulun mukaan Suomen olympiakomitean pitää
ilmoittaa elokuussa, onko
Suomessa innokkaita hakijoita. Yhteensä kisaviikko
toisi alueelle noin 4 000 vierasta.
maa-akselilla taloudellisia
edellytyksiä ja mitkä ovat
mahdolliset rahoituslähteet
tapahtuman valmistelu- ja
toteutusvaiheelle vuosina
2017?2021.
Kajaani, Kuusamo, Kuhmo
ja Sotkamo ovat suhtautuneet kisahakuun myönteisesti. Tämä on loistava mahdollisuus koko maakunnalle
Jymyn hiihtäjä Karoliina Määttä luki olympiajulistuksen maaliskuussa 2001 olympiapäivillä. Selvityksen kustannusarvio on 30 000 euroa.
Vuokatin säätiö selvittää,
onko EYOF 2021-kisojen järjestämiselle Kainuu-Koillis-
jaanissa, Kuhmossa ja Kuusamossa.
Suunnitelman mukaan kisoihin tulisi 10 lajia lumi- ja
jäälajia, mukaan lukien miesten ja naisten jääkiekko. Hänen mielestään tapahtumia
tarvitaan, jotta Vuokatin kehittyminen jatkuu myös tulevaisuudessa. Samoin uusia toimintatapoja ja - järjestelmiä
kaivataan tapahtumien tuottamiseen muun muassa talkoolaispuolella. Valintadelegaatio kiertää ehdokasmaita ensi talven
aikana.
Lopullisesti Euroopan
olympiakomitea valitsee kisaisännän lokakuussa 2016.
Kainuulaiset ovat kerran
järjestäneet nuorten olympiafestivaalit. EYOF 2021 tapahtuman saanti toisi alueelle merkittävän sysäyksen
näissä toiminnoissa.
Pelkonen selvittää loppuvuoden aikana, miten infra,
tapahtuma ja sen valmistelu
rahoitetaan.
Kisojen toteutuminen
edellyttää Vuokatissa muun
muassa hyppyrimäen ja ampumahiihtostadionin päivittämistä. Urheilijoita olisi noin 1 8002 000. Kuluvan kesän ja ensi talven ohjelmassa ovat muun mussa
yhdisteyn ja mäen SM-kesäkisat, hiihdon Suomen cup ja
Skandinavian cup, veteraanien MM-kisat ja vammaisten
maailmancup.
SÄHKÖPOSTIOSOITTEEMME
OVAT MUUTTUNEET
Henkilökohtaiset sähköpostimme ovat muotoa
etunimi.sukunimi@slpmedia.fi
Asiakaspalvelun ja tilausasioiden sähköposti on
asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi
Ilmoitusvaraukset ja -aineistot osoitteeseen
ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi
Toimitukselle osoitetut viestit osoitteeseen
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi
Keskuskatu 10
88600 Sotkamo
p. Pysyäkseen kilpailukykyisenä ja kansainvälisesti
houkuttelevana valmennuskohteena, opiskelun ja val-
mentautumisen mahdollistajana ja kv. 010 665 6000. kesäkuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
?Tämä on elämän paikka?
TEIJO MÄÄTTÄNEN
Olympiafestivaalit 2021:
Vuokatti suunnittelee
kisojen hakemista
Jukka Keränen
jukka.keranen@slpmedia.?
Vuokatissa suunnitellaan
nuorten olympiafestivaalien
(EYOF 2021) hakemista vuodeksi 2021.
Hankkeen takana on Vuokatin säätiö, joka valmistelee
alustavan rahoitusselvityksen laatimista.
Vuokatin säätiö hakee Kainuun maakuntahallitukselta
rahoitusta alustavan rahoitusselvityksen tekemiseen.
Rahoituspäätös on maakuntahallituksen listalla ensi
maanantaina.
Maakuntajohtaja Pentti
Malinen esittää, että hallitus
valtuuttaa maakuntajohtajan
tekemään rahoituspäätöksen. Vuonna 2001
tapahtuma tunnettiin olympiapäivinä.
Vuokatissa riittää toki kisatapahtumia jo aiemmin. SOTKAMO Torstaina 18. TaTalkoomiehinä olivat silloin myös Kari Kajaus ja Aimo Korhonen.
ja Vuokatti-Ruka-akselille.
Meillä on elämän paikka.
Pelkonen perustelee kisojen tarpeellisuutta myös Vuokatti-Ruka urheiluakatemian
kehittämisellä.
Koivujen lehtien kypysyys on p
MARJUT LEHTO
Mansikkainen
juustokakku
2dl vispikermaa
3 liivatelehteä
sitruunamehua
Laita liivatteet likoamaan
kylmään veteen. Liian nuoret lehdet irtoavat muutamalla lyönnillä
saunassa, Juntunen lisää.
Vasta säilyy orrella pimeässä kuivatettuna tai alumiinifolioon käärittynä pakastimessa. Kuumenna
valkoviini/mansikkamehu
kattilassa. Sujuvan
vitaspunoksen teon oppii
harjoittelemalla.
Tuoksuva vasta virkistää
tekijänsä saunassa.
Maija Räsänen
maija.rasanen@slpmedia.?
Kaunislehdon idyllisen talomuseon pihapiiri henkii
maalaisromanttista juhannustunnelmaa. Jotta
kakku ei olisi aivan perinteinen, mansikoista voi tehdä
juustokakun, ja päälle valkoviinikiilteen. Mikäpä onkaan oivempi ympäristö kysyä asiantuntijoilta vastantekovinkit juhannukseksi.
Talomuseon hoitaja ja perustaja Kalle Juntunen ja
Kaunislehdossa vuonna 2003
vastantekokilpailun voittanut Valma Väisänen pohtivat, että varastoitavien vastojen tekoa varten ei koivikosta
löydy vielä tarpeeksi kypsyneitä tarpeita.
. Voit
myös jättää kiilteen tekemättä ja laittaa mansikat suoraan
täytteen päälle.. Liuota liivatteet
kuumaan sitruunamehuun ja
valuta seoksen joukkoon
ohuena nauhana koko ajan
sekoittaen.
Kaada seos pohjan päälle
ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.
Marjut Lehto
marjut.lehto@slpmedia.?
Juhannuksena saa herkutella
oikein luvan kanssa, ja mikäpäs sen parempi vaihtoehto,
kuin mansikkakakku. Soseuta
mansikat tehosekoittimella.
Lisää joukkoon tuorejuusto ja
nostele vaahdotettu kerma.
Sekoita tasaiseksi.
Purista sitruunasta 2-3
ruokalusikallista mehua ja
kuumenna se kattilassa kiehuvaksi. Heikkoja ovat vielä, keskenkasvuisia, mutta kyllä
näistä juhannusvasta tulee,
Väisänen tuumii, kun he tutkivat rauduskoivujen oksia.
Säilöttäväksi tehtävät vastat kannattaa vastantekijöiden mukaan tehdä heinäkuussa, kun lehtien kasvu on
loppunut ja ne ovat tukevasti
kiinni varvussa.
. Valuta kiille
varovasti kakun päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vielä
vähintään parin tunnin ajan.
Koristele mansikoilla. Varovasti sulatettu tai
vedessä liottamalla herätetty
vasta voi kestää kolmekin
saunareissua.
Vastaksiin voi puhdistaa kädensijaa jo niitä kerätessä.
Muoto ja pituus puhuttavat
vastamestareita kovasti,
mutta lopulta he päättävät
nauraen, että vastan pituus
riippuu käyttäjän selän pituudesta.
Pienetkin oksat voi laittaa
vastan juurelle. kesäkuuta 2015
8 JUHANNUS
Myötäsukaan
sitoen
Saunavasta: Jokainen
saa tehdä vastan oman
maun mukaan. En ole koskaan kuunkiertoa katsonut kuten moni
tekee, vaan käyn kokeilemassa onko koivun lehti kypsän
tuntuinen ja tanakka, Väisänen tuumii.
. Näin saa pyöreyttä muotoon.
Valma Väisänen ja Kalle Juntunen näyttivat vastanteon mallia Hyrynsalmella Kaunislehdon talomuseolla. Sekoita
tasaiseksi. Kuumennusvaiheessa viinin sisältämä alkoholi haihtuu pois, joten autoilla kulkevat juhannusjuhlijat voivat huoletta syödä tätä.
Liuota liivatteet kuumaan
viiniin/mehuun. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Mikäli juhannusjuhlissa on mukana lapsia, voi heille tehdä oman kakun, jossa on mansikkamehukiille.
Pohja:
200g Digestive-keksejä
50g voita
Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu voi. SOTKAMO Torstaina 18. Laita
jääkaappiiin, jotta pohja jähmettyy hieman.
Täyte:
500g mansikoita
200g maustamatonta tuorejuustoa
Mansikkakakku maistuu juhannuksen juhlapöydässä.
Kiille:
2dl makeaa tai puolimakeaa
valkoviiniä tai mansikkamehua
4 liivatelehteä
Liivatteet jälleen likoamaan
kylmään veteen
Siten kädensijat oksat asettuvat mukavasti linjaan.
parhaimmilaan heinäkuussa.
Sidosvitas kannattaa olla jo
valmiina vieressä, kun vastakset ovat mukavana nippuna kädessä.
. Niiden ra-
kennusaineita olivat vanhat
veneet, peltotyökalut ja tervatynnyrit. Sen
runkona oli neljä paalua eli
säärtä. Otan niistä kahdella kädellä kiinni, tästä tyvestä ja kädensijasta ja mutjautan ne lustuvilleen, eli
suoraksi, Väisänen sanoo ja
vääntää eli savolaisittain
mutjauttaa vastasnippua kädensijasta myötä- ja vastapäivään. Lopuksi kädensija siistitään nätiksi.
Tuli ja muisto. Jotta kierre ei
vapaudu, on vitaksesta pidettävä kiinni. Liike venyttää mukavasti
selkää.
HANNA LAUKKANEN
3. Kokon tukipuiden palamisesta ja kaatumissuunnasta ennustettiin, kuka pääsee
naimisiin ja mistä päin puoliso saapuu. Latva kainaloon ja puukolla oksanpaikat pois, Väisänen näyttää kuorien vitaksen
vielä puukolla.
Punominen sujuu, kun
laittaa vitaksen tyven jalan alle ja pyörittää sitä latvasta itsestä ulospäin. Siten karkotettiin noitia.
Maamme ruotsinkielisen
alueen lapset ja nuoret polttivat paastokauden aluksi laskiaisvalkeita ja vappuna vap-
putulia. Toista 20 kertaa ja vaihda siten, että aloitat vasemmalla jalalla. Lounais-Suomessa
paloivat vappuna, helatorstaina tai helluntaita helavalkeat. Tee kolme sarjaa, joissa heität viisi kertaa kummallakin kädellä.. Niiden karsimattomat
latvat sidottiin yhteen ja liittymäkohtaan kiinnitettiin
tuohinen koriste kruunuksi.
Runko vahvistettiin poikkipuilla, ja polttopuut ladottiin säärten väliin.
Säärikokon viereen kyhättiin risukokkoja, joita kutsuttiin naisten ja lasten kokoiksi
tai aloitus-, odotus- ja kutsukokoiksi. Rauduskoivun
tunnistaa lehdestä, joka on
kaksinkertainen sahalaita tiheällä hammastuksella.
. Toista heitto viidesti vasemmalla kädellä ja vaihda sitten heittokättä. Vitasta kieputetaan niin, että
sen varteen syntyy kierre. Ja myötäkarvaan, ettei
tule akanpunosta!
Vitas on siis kierrettävä ja
nyöritettävä niin, ettei kierre
taivu punosta vastaan. Sidos tehdään myötäpäivään, siten syntyy tasainen ja luja vastan kädensija.
. Tulen äärellä meluttiin
jotta sudet kaikkoaisivat saarista karjaa ahdistelemasta.
Maatalousyhteiskunnassa
vuodenvaihde sijoittui entisaikaan syksyyn, jolloin satokausi päättyi ja talvijakso alkoi.
Kymijokilaaksossa tuota
vuodenvaihdetta juhlittiin
polttamalla mikkelin- tai kekritulia ja paistamalla niiden
hiilloksella nauriita ja perunoita.
Leo Väyrynen
Juhannuksen leikkimielisen korpijumpan abc
HANNA LAUKKANEN
1. Vastakset ovat vähän risronkkelissa. Toista 20
kertaa.
HANNA LAUKKANEN
2. Vitaksesta irrotetaan oksat
puukolla latvaa kohti veistäen.
Niin vitas ei katkea ja on sileäpintainen. Rauduskoivusta syntyvät
parhaat vastat. Etsi iso kivenmurikka ja heitä sitä niin kaus kuin jaksat. Kokon tuhkaa kannettiin myös
viljelyksille.
Tulen äärellä nuori kansa
huvitteli, lauloi ja leikki, kiikkui kyläkeinussa ja söi yhdessä. Nimensä mukaisesti ne poltettiin ennen säärikokkoa.
Juhannuskokkoihin heitettiin viljansiemeniä. Veneitä ei saatu
muuten hävittääkään.
Karjalan kannaksella juhannuskokko ei ollut vaatimaton olki- ja risukasa, vaan
korkean tornin muotoon rakennettu säärikokko. Yksi
solmupunos vastan juureen,
toinen kädensijan alaosaan.
Sitten vitaksesta voi kiertää
mukavan ripustuslenkin ja
pujottaa vitaksen teroitetun
pään vastaksien sekaan tyvipunoksen alta. Nouse ison kannon tai kiven päälle siten, että aloitat oikealla
jalalla, jonka jälkeen myös vasen käy kannolla. Vitaksen lehtevä latva taivutetaan
muiden vastaksien sekaan.
. Jos oksa
kestää, riipu siinä käsiesi varassa noin minuutti.
Pidä tauko ja toista roikunta viidesti. Latvaan jätetään
lehviä, jotka jäävät vastaksiksi.
. Sieltä
ne levisivät kaikkialle maahan, aluksi herrasväen huviloille ja sitten muiden kansankerrosten kotitanhuville
ja kesämökeille.
Juhannuskokkojen polttopaikkoja olivat mäet, kalliot
ja vesien rannat. Torstaina 18. Kansa
uskoi, että kokoista siirtyi savun ja kipinöiden mukana
kasvuvoimaa vainioille. Niiden rakennusaineet,
vietto- ja uskomusperinteet
olivat samat kuin juhannuskokoilla.
Saimaan saarissa poltettiin huutokokkoja, ennen
kuin lampaat ja pienkarja
soudettiin niihin kesälaitumelle. Seurakuntaväen
juhannuskokoilla laulettiin
virsiä.
Muitakin juhlatulia oli.
Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla
ja Suomenlahden saarissa
poltettiin pääsiäisvalkeita.
Niillä metelöitiin, huudettiin
ja ammuttiin. kesäkuuta 2015 SOTKAMO
9
MAIJA RÄSÄNEN
ARKISTO VILLE-PETTERI MÄÄTTÄ
SAUNAVASTA
. Hyvä sidosvitas syntyy suorasta, noin puoli senttiä paksusta ja 80 senttiä pitkästä
koivunvesasta.
. Etsi vahva oksa ja testaa varovasti sen kantavuus. Vitaksen pää teroitetaan ja pujotetaan vastaksien juuresta läpi. Ihmisiä juhannuskokon äärellä Hyrynsalmen Ukkohallassa 2011.
Yhdessä tulen äärelle
Perinne:
Vuoden
taitekohdat
vietettiin
juhlatulilla
Meillä Suomessa laajin levikki on ollut juhannuskokolla.
Kuten Martti Sarmela on
juhlatulia koskevassa tutkielmassaan osoittanut, juhannustulien aluetta oli alkuaan
Kaakkois- ja Itä-Suomi
040 361 9162
KESÄPÄIVÄN MUSIIKKIHETKET
Sotkamon kirkossa keskiviikkoisin klo 14:
(Vapaa pääsy. Seurakuntayhteys on uskoa hoitavaa ja jakavaa
todellisuutta.
Jeesuksen luo tultiin monien syiden tähden. Herättäjäjuhlat Sotkamossa
3.?5. Niillä juhlilla on myös hyvä tarkastella
suuntaamme tämän vaarojen
matkan jälkeen tulevaa ikuista kesäämme kohti.
Hyvää ja turvallista juhannusta ja siunattua kesää kaikille.
Teuvo Mustonen
Juurikkalahti
SOTKAMON SEURAKUNNAN TAPAHTUMIA kesä 2015
Juhannus
Pe 19.6. rippikoululeiri) Sotkamon kirkossa
Toivotan Teille kaikille hyvää Juhannusta ja tervetuloa Herättäjäjuhlille!
Teitä tervehtien Erkki Marin, kirkkoherra. Hänen tehtävänään oli olla tien
raivaajana Jeesuksen tulolle valmistamalla
tietä hänen julistukselle ja opetukselle. rippikoululeiri) Sotkamon kirkossa
Su 19.7. Johannes opetti hengellisestä kasvusta, että hänen itsensä tulee
vähentyä ja nöyrtyä, jotta Kristus voisi kasvaa hänessä.
Kohtaamme kutsun tulla kasvamaan ja löytämään henkistä ja hengellistä todellisuutta.
Erilaisissa hengellistä elämää koskettavissa tutkimuksissa on kartoitettu elämän arvoja. Vaikka talvi kestääkin meillä puoli vuotta, toiseen puolikkaaseen mahtuu
sentään kolme vuodenaikaa.
Tylsäähän se olisi jatkuva kesäkin, noin pitemmän päälle.
Vuodenaikojen vaihtelut
ovat osa elämän rytmiä. su 5.7.2015
Herättäjäjuhlat Sotkamossa Salmelan
juhlakentällä ja oheisohjelmat eri paikoissa
(kts. Mutta ehkä vasta Kristuksen luona
ymmärrämme, mitä me todella tarvitsemme. . . klo 10 Konfirmaatiomessu
(4. Juhlatoimikunnan puheenjohtaja khra Erkki Marin
. Usko on
avoin käsi, joka toivottaa rauhaa ja siunausta. Siltä löytyy monta tehtävää joissa voimme palvella
lähimmäisiämme. 25.8.2015 klo 19
Su 12.7. Jos hengellinen elämä on vain yksilön omaa sisäistä
hartautta, jota kaikessa hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä
harjoitetaan, silloin myös yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus vähenevät ja tilalle tulee hengellinen yksinäisyys. Kesä täysimmillään, luonto juhlapuvussa, elämän voima, energia lähes kosketeltavissa.
Silti tietty surumielisyys,
melankolia, kesä ei tästä
kummene, päivät alkavat lyhentyä. Nimensä mukaisesti hän julisti ihmisille Jumalan armollista hyvyyttä ja läsnäoloa sekä pelastusta ja syntien anteeksiantamusta. Samoin tänään on monia asioita, miksi ihmisiä kokoontuu yhteen
Jeesuksen nimessä. Siinä meidän vuodenaikamme.
Toisinaan kesän kauneuden ja täyteläisyyden keskel-
lä tulee miettineeksi, että onko tässä kaikki. Kiihkeän elämän
taustalla häämöttää talven
kylmä, kuoleman henkäys.
Senkö vuoksi suomalaisten juhannuksen juhlinta
menee helposti ?överiksi?.
Keskikesän ohikiitävästä hetkestä otetaan pakonomaisesti kaikki irti, talvi se tulee
kumminkin.
Toisaalta voisi ajatella
niinkin, että nämä vaihtuvat
vuodenaikamme ovat suuri
rikkaus. Tutkimus on osoittanut
A
Usko
on avoin
käsi.?
arvojen muuttuneen entistä aineellisemmiksi.
Uskontoa pidetään entistä enemmän yksityiselämän asiana kuuluen henkilökohtaisen elämän piiriin tarkoin suljettuna. Pääsihteerit Tuomo Ruuttunen ja Yrjö Sorvari
ta meille sotkamolaisille suurin ja näkyvin on herättäjäjuhlat. kesäkuuta 2015
10 KOTIKIRKKO
TARJA KORHONEN
Pääkirjoitus
Erkki Marin
Kirjoittaja on Sotkamon kirkkoherra.
Juhannus on
keskikesän juhla
J
uhannus on Johannes Kastajan syntymän
muistopäivä. Uskon polku
kulkee sydämestä sydämeen.
Kesä on uuden kasvun aikaa ja keskikesän valon juhlaa.
Kirkollisessa elämässä vietämme aikaa, joka korostaa hengellistä kasvua ja yhteyttä.
Siunausta kesääsi ja valoa matkallesi
Toivotan Sinulle hyvää juhannusta ja Jumalan armollista
valoa matkallesi !
Juhannusruusu kukkii Vuokatinrinteiden kupeessa sijaitsevalla Kattivankkuri-leirintäalueella.
Juhannusjahkailua
Herättäjäjuhlat: Monta
tehtävää, joissa voimme
palvella lähimmäistämme
Ja taas juhannus, tuo keskikesän suuri juhla, Jussin päivä. Vaellus lapsuudesta nuoruuden juhannuksen kautta keskiän voimantäyteisiin vuosiin, ja siitä
hiljainen hiipuminen elämän
syksyyn. Sillä erolla vain, että
siellä eivät hyttyset kiusaa,
helle ei polta, hirvikärpäset
puuttuvat, eikä punkkeja tarvitse keräillä kamppeista.
Talvea ja kuolemaa ei tarvitse
enää pelätä, ja Jumalan rakkauden loiste valaisee kaiken
ikuisella valolla.
Sitä odotellessa nauttikaamme juhannuksesta, tästä maalisesta kesästämme,
myös kesätapahtumista, jois-
MIKÄ
. Näin
rakennamme Sotkamoa.
Ilmoittautuminen ositteessa WWW.h-y.fi/
juhlat tai talkootoimisto (Keskuskatu 3)
puh. klo 10
klo 19
klo 19
Juhannusaaton seurat
Vuokatinvaaralla
Juhannuksen messu
Sotkamon kirkossa
Juhannusseurat
Rytilahden Majalla
Iltakirkko ja ehtoollinen
Vuokatin kirkossa
HERÄTTÄJÄJUHLAT Sotkamossa
pe 3.7. Siitä todellisuudesta, jota ei ?yksikään
silmä ole nähnyt, eikä yksikään korva kuullut, ja jonka
Jumala on valmistanut niille,
jotka Häntä rakastavat?.
Voisiko se olla sellainen
ikuinen kesä kuin lapsuutemme kauneimmissa muistoissa. Lisätietoja osoitteesta
www.h-y.?/juhlat sekä Sotkamon herättäjäjuhlien Facebook-sivuilta.
. Voisiko ajallisen kesämme loisto ja kauneus olla vain satunnainen
luonnonilmiö, vai olisiko se
vain heijastusta Jumalan todellisuudesta. SOTKAMO Torstaina 18. Palveleminen ja
ystävällisyys ovat yhteinen asiamme. Oleellista on
se, minkälainen kohtaaminen meillä on ollut hänen kanssaan. Me ihmiset
siinä suuressa elämän kiertokulussa mukana. Vapahtaja ei lähetä meitä yksinäisyyteen syrjäytymään, vaan kokemaan yhteyttä.
Jeesuksen mukaan usko ei voi olla yksityisasia. Liian usein olemme täysin yksin hengellisessä elämässämme.
Hengellinen elämä on myös yhteisöllistä elämää, joka antaa
ihmisille mahdollisuuden jakaa asioita hengellisesti yhdessä toistensa kanssa.
Perinteisesti hengellisyyttä etsivä ihminen ohjautuu kirkon armonvälineiden piiriin, Jumalan sanan ja sakramenttien ääreen. Juhlaopas)
Juhlakentällä:
Ke 24.6. ja to 2.7.
klo 19
Pe 3.7. klo 16
klo 18
klo 20
Su 5.7.
Su 5.7.
Talkooseurat
Veisuut
Aattoseurat
On juhla taivasalla
?konsertti
Sotkamon kirkko
La 4.7. klo 8.30 Aamuseurat
klo 10.30 Vuoroveisuut
klo 11
Raamattutunti piispa
Jari Jolkkonen
klo 13
Päiväseurat
klo 15.30 Lähetysseurat
klo 18.30 Iltaseurat
klo 8
klo 10
klo 14
Aamuseurat
Herättäjäjuhlien messu
juhlakentällä
Päätösseurat
Ystävällinen talkoovetoomus:
Herättäjäjuhlille tarvitaan talkooväkeä,
jotta juhlavieraat saavat hyvän palvelun ja
viihtyisivät vierainamme. Kolehti sotiemme veteraanien parissa tehtävään hengelliseen työhön
ja seurakunnan musiikkityöhön)
KESÄILLAN HARTAUDET
Sotkamon kappelissa tiistaisin
2.6. klo 10 Konfirmaatiomessu
(3. Johannes -nimi merkitsee, että Jumala on armollinen. klo 20
La 20.6. Kaikella on aikansa. heinäkuuta.
Vaiko erämaa, jossa kylmä ja
kolea tuuli työntää horjuvaa kulkijaa. Kun Leppikosken voimalaitosta rakennettiin, pillin
ujellus kuului kotiin asti.
Mikkonen viihtyy hyvin
töissä sirkkelin ja lautakasan
vieressä.
. Kuka Jumala on. Olisin halunnut antaa
töitäni nuoremmille työntekijöille, mutta tarvetta minul-
Hänestä paras kiitos on, kun
iloiset tanssijat antavat palautetta tanssilavan ovella.
. Viime päivät ja
viikot ovat tuntuneet epätavallisen koleilta ja ennen kaikkea tuulisilta.
Kesän ensimmäiset rippikoulut ovat
Sotkamon seurakunnassa ohitse. Kolehti sotiemme veteraanien parissa tehtävään hengelliseen
työhön ja seurakunnan musiikkityölle.
mellen mitä erilaisimpia ja
taiteellisimpia käsitöitä ja
tuotteita, koko ajan kirjoittaen päiväkirjaa ja tekstejä, koko ajan ahkerana puuhaillen
jotakin
Siru oli armoitettu esteetikko aina käsitöitä, sisustuksia ja pukeutumista myöten.
Hän iloitsi elämästä. Hän yllättää, hän armahtaa. Onko se vain valintojen ja yllätysten täyttämä arvaamaton viidakko. Muun muassa tällaisia kysymyksiä kesän rippikouluissa pohditaan.
Meillä kullakin on elämässämme omat kysymyksemme,
joihin etsimme vastauksia. Talkootyön kautta olen oppinut, että kaikessa ei tarvitse olla
niin tiukkapipoinen. Huom! Ei diakoniavastaanottoa
khranviraston diakoniatoimistossa.
Herättäjäjuhlat 2015:
Herättäjäjuhlien toimisto. On hetkiä, jolloin tuntuu kuin olisi selkä seinää vasten.
Lähdettyämme yhteisestä jumalanpalveluksesta siunattuina arjen keskelle, saamme luottaa Jumalan vastaavan
kysymyksiimme ja etsintäämme. Potku- ja sukkahousut ovat tosin vaihtuneet
tiukkoihin farkkuihin tai lökäpöksyihin, mutta kysymys on
sama, mitä nuorestamme mahtaa tullakaan, mitä elämä
tuokaan tullessaan.
Lauantaina sakastin portaita alas astuessani mieleeni tulivat monelle nuorelle ja hieman varttuneemmallekin tutut
laulun sanat:
?Elämää, emme pysty määräämään, tuuli kulkee missä tahtoo, painaa selkäsi seinään.. toimijana arjen töiden lisäksi: Martoissa, kirkkokuorossa, pyhäkoulun
opettajana, päiväkerhon
opettajana, partiolaisten vanhempana, oppilaiden vanhempana lukiossa, LionsLadyna, Rintamanaisena, Kokoomusnaisena, Sotaveteraanina ja lopulta pienenä
kunnianosoituksena Äitienpäivämitalin saajana
Omaishoitajana Reinolle
lähes 20 vuoden ajan koko
ajan kutoen, neuloen ja om-
Mikkonen ei aio juhlia syntymäpäiväänsä. Mikkonen ei näe ristiriitaa yritysten kanssa.
. Yhdessä seurakunnan kanssa he rukoilevat nuoren puolesta.
A
Hän osoittaa tien
katoamattomaan
elämään.?
Ehkä vanhemmista ja kummeista tuntuu, ettei ole kauaakaan aikaa siitä kun he pohtivat, mitä pienestä potkuhousuissaan maailmaa ihmettelevästä lapsesta mahtaa tulla. Onko hänellä sijaa elämässäni. 040 361 9162
s-posti majoitus@h-y.fi
- myytävänä herättäjäjuhlatuotteita
- ilmoittaudu talkoolaisiksi
- tarjoa koti- ja mökkimajoitusta
Ke 24.6. (Rain, Tuuli kulkee)
Mitä on elämä. klo 19 Talkooseurat juhlakentällä Salmelassa.
Myytävänä juhlaoppaita toimistossa ja khranvirastossa
5 ?/kpl.
TERVETULOA!. Kuten kon?rmaation kehotussanoissa
sanotaan, Pyhä Henki on kasteessa alkanut teissä hyvän
työn, hän rohkaisee teitä elämään Kristuksen seuraajina.
HANNA LAUKKANEN
60 vuotta:
N-seuran
puheenjohtaja
nauttii tanssimisesta
lekin oli, hän sanoo.
Vapaa-ajallaan aktiivinen
mies järjestää Nuorisoseurassa tansseja ja tanssii itsekin
aktiivisesti.
Nuorisoseurassa on aktiiveja 70?80, ja lisäksi nuoret
pääsevät töihin tanssi-iltoina. Keskuskatu 3, 88600 Sotkamo.
Avoinna klo 10?14 Puh. Kun se pikkuvekara hymyilee, niin se on hienoa.
Ukkikin on saanut uutta virtaa, Mikkonen sanoo.
Mies on onnellinen myös
kunnossa pysymisestään.
Paltamosta kotoisin olevan
Mikkosen isä oli myös timpuri ja jo lapsuudessa Mikkonen
asui rakennustyömaan lähellä. Toisinaan tuolle etsijän taipaleelle osuu helppoja osuuksia, toisinaan on rakkaista ja vierivää kivikkoa, jossa kovin helposti loukkaa itsensä. Jonninjoutavat kujeetkin voi jättää
pois.
Arvostusta omia elinolojaan kohtaan Mikkonen on
oppinut muun muassa etelän
matkoillaan, jossa köyhyyttä
on paljon ja ihmisillä ei ole
sosiaaliturvaa.
. Torstaina 18. Silloin tietää tehneensä
jotakin tarpeellista. Pidän tästä työstä ja voisin kuntoni puolesta tehdä
tätä vielä kymmenen vuotta.
Yrjö Mikkonen viihtyy työssään rakennystyömaalla. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. Hän on kutsunut jokaisen
meistä nimeltä omakseen. Sotkamo on Kainuun paras kunta elää, kunhan vain
viranomaisten ja poliitikkojen luomat esteet yritys- ja
yhdistystoiminnan tieltä
poistettaisiin, mies sanoo.
Ke 24.6. Hänelle
tärkeintä olivat lapset ja perhe.
Nöyrästi kiittäen
Terttu-Helena
Diakoniatyö:
2.7.-31.7.2015. Vapaa pääsy. Hän on ollut saman yrityksen palkkalistoilla 15 vuotta.
Jokainen rakennus on tehty
vähän eri tavalla kuin kaikki
muut ja siksi oppii aina uutta,
hän sanoo.
Mikkonen kannustaa, että
ihmisten kannattaa hankkia
erilaisia taitoja elämänsä varrella.
. 15 vuotta voi tuntua menneen nopeasti, mutta ehkä on
niin, että vuosia sitten pohdittu kysymys ei ole muotoaan
muuttanut. Nuotiolla voisi keittää
perheelle pannukahvit.
Sotkamon Seurakunta
Puh. klo 19 Kesäillan hartaus siunauskappelissa.
Musiikkityö:
LUKIJALTA
Juhannusaattona tasan vuosi
on kulunut monitaitoisen äitimme menehtymisestä ja
monenlaiset muistot tulvivat
mieleeni:
Nuorena monilapsisessa
perheessä sisarustensa huolehtijana ja apulaisena (isä ei
päästänyt keskikouluun)
Sotatoimialueella nuorena
tyttönä postinkantajana, pikkulottana
kuvasti uusia taitoja, mies sanoo.
Hän on ollut muun muassa Kiulutehtaalla töissä, rakentanut Kostamuksessa ja
viljellyt maata kymmenen
vuotta. Viime viikonloppuna Sotkamon kirkossa vietettiin peräti kolme kon?rmaatiomessua. Hän osoittaa tien katoamattomaan elämään.
Kaikille kon?rmoiduille, mutta myös heille, joilla rippikoulu on vielä edessä, haluan toivottaa hyvän Jumalan siunausta ja rohkaisua. Ei uudelleen kouluttautuminen ole mikään nykytrendi. (08) 6172 3520 tai 6172 3521
Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO
sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi
www.sotkamonseurakunta.fi
To 18.6.
klo 18 Tapion päivän virsiseurat Perkkiölammen kodalla.
Pe 19.6.
klo 20 Juhannusaaton seurat Vuokatinvaaralla, Tuomo
Ruuttunen, Yrjö Sorvari, Pentti Smeds.
Ratti pyörii ?
rekka kulkee
Jussi 50 v. Minusta tosin on tuntunut siltä, ettei kesä ole vielä edes päässyt kunnolla aluilleen. Juhannuspäivä
(Johannes Kastajan päivä)
Tien raivaaja
klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, saarnaa Sauli Typpö.
Klo 19 Iltakirkko ja HPE Vuokatin kirkossa, Timo Liiri.
Klo 19 Juhannusseurat Rytilahden Majalla.
Su 21.6.
4.sunnuntai helluntaista
Kadonnut ja jälleen löytynyt
Klo 10 Sanajp. Hän on luvannut läsnäolonsa
kaikkiin elämämme päiviin, niin tuuleen kuin tyveneenkin. Kon?rmaation tarkoituksena on vahvistaa nuorta elämään todeksi sitä uskoa, johon hänet on lapsena kastettu.
On koskettavaa, kuinka nuoren ihmisen perhe, sukulaiset,
ystävät ja tuttavat tulevat koolle saattamaan nuorta eteenpäin elämän tiellä. täyttää ?
poikoselta näyttää.
Onnitellen kotijoukot
La 20.6. Sotkamon kirkossa.
Ti 23.6. Mielestäni Nuorisoseuran talkootyö ei syö yritysten
tuloja, vaan esimerkiksi lisää
taksi- ja ruokayrittäjien kauppaa, Mikkonen sanoo.
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@slpmedia.?
Sotkamolainen rakennusmies ja Nuorisoseuran pitkäaikainen puheenjohtaja Yrjö
Mikkonen sanoo elävänsä
elämänsä parasta aikaa.
Hän täyttää lauantaina 60
vuotta, ja tällä hetkellä ensimmäinen lapsenlapsi on
yksi suurimmista ilonaiheista.
. Suunnitelmissa on ainoastaan nostaa
malja oman perheen kesken.
. Kirkkokuoro ja Risto Vähäsarja. kesäkuuta 2015 SOTKAMO
Hartaus
Jarkko Lievonen
11
Ei tiukkapipoisuudelle
Kirjoittaja on seurakuntapastori.
Minne tuuli
kuljettaa?
O
n koittamassa keskikesän juhla, mittumaari, juhannus. Minunkin nuoruudessani ihmiset opettelivat jat-
Idänkäki
vetää
bongareita
Sotkamossa puputtelee erittäin harvinainen idänkäki.
Kyseessä on Suomen ensimmäinen havainto kyseisestä lajista.
Havainnon teki sotkamolainen lintuharrastaja Jyrki
Lukkari, joka kuuli oudon
puputtavan äänen Vuokatin
vaarajonon itäpuolella Teerivaarassa pyörälenkillään viime viikonloppuna.
Lukkari sai puputtavaa
laulua myös nauhoitetuksi.
Äitini Sirkka rakkaissa muistoissamme
Reinon tavattuaan nuoren
ison perheen kotiäitinä alkeellisissa oloissa
Lasten vaatteiden ompelijana muun arjen pyörityksen
keskellä välillä töissä ravintolan keittiössä ruokaa laittamassa
Sotkamossa eri yhdistyksissä ym. Työvoimapalveluista
vaadittiin, että mies neljän
kuukauden lomautuksen jälkeen jatkaa rakennustöissä.
p. 013 2562 600
www.nurmeshovi.com
Akiko Ebi
%RPED. Tarja Lunnas & Rosso
La 22.8. Matti Esko & Kapris
20.6.
27.6.
4.7.
11.7.
18.7.
25.7.
1.8.
8.8.
ETSITKÖ RYHMÄLLE KÄYNTIKOHDETTA?
Kesävieraille kulttuurikokemusta?
Ikolan museo, Kotiniementie 2, 75530 Nurmes
P. 5?/5 min.
klo 13?15 ONKIKILPAILU
klo 13?17 FLYBOARD LENNÄTYSTÄ
60?/hlö, kesto 20 min.
Pianon runoilija
klo 16?17 JUHANNUSKISAILUT
2?/hlö.
klo 18 LIPUN NOSTO
klo 18.30?19.30 JUHANNUSMUSIIKKIA
Bomban pihalavalla, Trio Laulusetti.
klo 19.30?21.30 JUHANNUSMUSIIKKIA
Pielisen rannalla. 045 144 9902
Järjestäjänä Lieksan Helluntaiseurakunta
Kirkkokatu 21,
Nurmes
p. PUT
la 7
?
lue
kseenn aalue
eskuuks
eiluukkesk
heilu
rhe
Urh
HMO U
UHM
KU
K
?))
uta?
ttiraaut
?Briitti
(tapahtuman teemana ?B
keskus 7.?9.8.
ilu- ja nuorisoa?)
värilän Matka
NURMES Hy
raut
tsin
?Ruo
ana
teem
man
(tapahtu
LIPUT 15 ?
Kahvilasta olutta, siideriä ja lonkeroa
. 040-8670 443)
sekä ovelta.
Anneli Mattila
& Recados
Liput ennakkoon 10 ?,
ovelta 12 ?
SOKOSHOTELS.FI >
KESÄ 2015
olla.
iteilijakoti Valtim
Elämyksellinen ta moa, runoutta, maalauksia...
Lasimaalausten lu
Avoinna sopimuksesta
Lasistudio Korpinoita
www.korpinoita.com
Puh. muistele menneitä Uddin kaupassa!
Avajaispäivänä vapaa pääsy
myös ulkomuseoon.
Kahvitarjoilu klo 13 alkaen.
Tervetuloa!
ntimy ynt
neuvo- ja rompemy
ajone
stusaj
arrast
Har
TANSSIT 0
20.30 . 01.3
Unelmavävyt ja Mika Mäkkeli orkestereineen
Jukka Hallikainen & Jackpot
Markku Aro & Diesel
Jenna Bågeberg
Arto Nuotio & Sunset
Channel Four
Saska Helmikallio
Maria Tyyster 2014 Tangokuningatar
ta
tar
& Voimaorkesteri
La 15.8. Tiirikkalantie 19, NURMES . 050 359 1713 Rapulintie 571, Pajukoski
Kysy romanikulttuurista
?tapahtumapäivä
Ikolan museolla ma 22.6.
Pertti Palm yhtyeineen
esiintyy klo 14.
Romanitekstiilinäyttely 22.- 26.6.
ma-pe 10 -16
Ulkomuseoalue avautuu
. 044 950 1915 . MXKDQQX. SOTKAMO Torstaina 18. 040 104 51 52.
Puh: 010 783 0408
Puhelun hinta: 8,35 snt/puh.+ 12,09 snt/min.
La
La
La
La
La
La
La
La
klo 23?04
Saatavana
pizzaa
myös pe?la
Pub Remu &
Elsasta myös
mukaan
ma?to klo 19.30 saakka
pe
klo 14.30 saakka
Koivurinteen Eräkartanolla noin 7?12 vuotiaille.
Perjantai 19.6.
klo 24?04
DJ TumiLauantai 20.6.
Keittiö
avoinna
10.?12.7.2015
LI
pe. Rozzor Ltd Oy
Runsaasti
Runsaa
sti
st
ti kalustoa
kalustoa ja
j ohjelmaa! Tarkemmat ohjelmat: www.kuhmonmobilistit.?. Myytävänä makkaraa,
muurinpohjalettuja, kahvia.
klo 21 JUHANNUSKOKKO
Kalevan Hovin rannassa
JUHANNUSTANSSIT
Su 5.7.2015 klo 19
Hannikaisen sali,
Nurmes-talo
klo 21?02.30
Debussy & Chopin: Preludit
Liput 10/5?,
ennakkoon kahvio Marjatassi
(p. Teemu Roivainen 2014 Tangokuningas & Hovinarritt
La 29.8. kesäkuuta 2015
12
Pohjois-Karjala kutsuu...
KESÄMENOT &
HERKKUHETKET
..
..
Hellita hetkeksi, virkista oloasi.
Nurmeshovin
Juhannusbileet
Lasten
Leiri
yökerho Safiirissa
Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet Lieksan Helluntaiseurakunnan
nettisivuilta lieksanhelluntaisrk.net tai puh. www.kajasteenlava.com .
klo 9?18 KYLPYLÄ AVOINNA
klo 10?18 MINIMÖNKIJÄAJELUA
Lapset 4-12v (alle 50 kg)
044 030 0030
ZZZ R\N À aKROMDNND ZZZ IDFHERRN FRP +ROMDNDQ1XRULVRVHXUD
Nurmeksen
Kesäakatemia
& Konser tit
ZZZ QXUPHVPXVLFDFDGHP\ ¿
SUNNUNTAI 5.7.
Klo 17 ALKUPAMAUS Nurmes-talon Galleria Tykossa
Stravinski: Sotilaan tarina / Maalismaa, Estellès, Kujala, kertojana Timo Vuento
Klo 19 AKIKO EBI . klo 9-18.
Messut ja Kesäpäivät samalla visiitillä!
Alueelle vapaa pääsy. Il
la 4.7.2015 klo 16
NURM
www.pielisenpulling.fi
KYNSINIEMEN KESÄTEATTERI
Näillä
mennään
ESITYKSET:
su 28.6. / 5 ?, lauantain suuri loppukalaasi 15 . kesäkuuta 2015 SOTKAMO
..
Vinkit kesamenoihin
ja palveluihin
Aikataulu: Nurmes klo 21, Valtimo 21.37, Vuokatti 23.02, Kontiomäki 0.05,
Kontiomäki klo 1.10, Vuokatti 1.45, Valtimo 3.08, Nurmes 3.43
Matkaliput: Menopaluu Nurmes-Kontiomäki 80?, meno 40?
Vuokatti-Kontiomäki 20?, meno 10?
Lapset (4?11v) puoleen hintaan
Junassa kahvilavaunu ja haitarimusiikkia
Katso--> Kesän muut tapahtumat ja tallikierrokset www.steamrail.?
Suoritamme myös tilausajoja
Höyryraide Oy | Työväenkatu 4 | 75500 Nurmes
www.steamrail.. klo 19
su 12.7. Bach: Sarja / Hakkila
TIISTAI 7.7.
Klo 19 KLASARIKONSERTTI PERIODISOITTIMIN Ortodoksisessa kirkossa
J.C.Bach: Sonaatti, C.P.E. klo 19
su 5.7. p. VALOA JA POLTTOPISTEITÄ Hannikaisen salissa
Saariaho, Debussy / Helasvuo, Estellès, Hakkila, Laakso, Maijala, Gebert,
Pensola, Kortelainen, Tikkanen, Angervo, Kemppainen / Yhteistyössä: Jukolan
Osuuskauppa
Klo 22 ILTAMUSIIKKIA KYNTTILÄN VALOSSA Ortodoksisessa kirkossa
Lindberg: Jeux d?anches, J.S. www.kajasteenlava.com . / 7 ?,
muihin konserteihin vapaa pääsy. klo 18
Nurmeksen Kesäakatemian konsertit 8. klo 19
su 19.7. 20 hengen ryhmille)
Käsikirjoitus: Ilkka Malmi, Rami Saarijärvi
Yhteisohjaus, vastuuhenkilönä: Outi Mikkonen
Esityspaikka: Kylätalo, Kynsiniementie 30A, Nurmes
Väliajalla
kahvila. ..
Nakoalapaikka
..
KAJASTEEN
kesakahvila
avataan
attaan maanantaina
maanantaina 22.6.
22 6 kklo
22
lo 114.00
4 00
Avoinna joka päivä
klo 14.00 ?20.00
Tervetuloa!
Tarjolla kahvia, leivonnaisia
ja jäätelöä.
Kahvilasta myös olutta,
siideriä ja lonkeroa.
HAIKOLAN
TALO NURMES
Haikolan talo
Opistontie 7, KOHTAVAARA
puh. klo 9?15.
Tervet
g
n
i
l
l
u
P
r
o
TraESct
takisa.
alk. klo 19
klo 18 to 16.7. 20 hengen ryhmille)
Käsikirjoitus:
Sinikka ja Tiina Nopola
Ohjaus: Tuula Heikura
Tekijänoikeuksia valvoo
Suomen Näytelmäkirjailijat ja
Käsikirjoittajat ry.
Höljäkän Nuorisoseura ry
Höljäkäntie 82, 75990 Höljäkkä
Tiedustelut ja ryhmävaraukset:
Tuula Heikura, p. Torstaina 18. päivittäin
p
klo 10 alkaen
?Matka marien maalle?, musiikkia,
Vielä varattavissa juhlatiloja
!
Meeri Koutaniemen kuvia 23.8. 013 430120
?Karjalainen iltasoitto?, Nandon ja Armas Palmin konsertti 27.6. klo 19
ti 7.7. klo 14
pe 3.7.
su 5.7.
ja
ti 7.7.
to 9.7.
9.7
.7..
klo 19
ja klo 18
klo 14 ti 14.7. klo 19
klo 19 su 19.7. Bach ym. PIANON RUNOILIJA Hannikaisen salissa
Debussy & Chopin: Preludit / Ebi / Yhteistyössä: Nurmeksen kaupunki
MAANANTAI 6.7.
Klo 16 RUMMUTUSTA JA MANSIKOITA! Nurmeksen torilla
Festivaalin taiteilijoita ja opiskelijoita
Klo 18 KONSERTTI TUTUKSI -yleisötilaisuus Nurmes-talon Galleria Tykossa
Ville Komppa kertoo illan ohjelmasta
Klo 19 MYRSKY KAMARISSA Hannikaisen salissa
Haapamäki: Power, Korngold: Gartenscene, Shostakovitsh: Pianotrio,
Beethoven: Kreutzer-sonaatti / Gebert, Hakkila, Laakso, Pensola, Angervo, Kujala
Klo 22 ILTAMUSIIKKIA KYNTTILÄN VALOSSA Ortodoksisessa kirkossa
J.S. Tervetuloa!
www.pielisenmessut.fi
Nurmeksen Seppojen
tanssijaoston
Jäätelökahvio
Nurmeksen torilla.
Männikkölän Pirtin kesäkahvila
Bomban
torilla avataan ti 23.6.
Suojärvenkatu 1, Nurmes.
Lauantaina 27.6.2015 Yöttömän yön taikaa höyryjunassa
Matkalla Nurmeksesta Vuokatin kautta Kontiomäkeen
13
Paljon erilaisia irtojäätelöitä,
kahvia, virvokkeita.
Avoinna:
ma klo 9-19
ti?pe klo 12-18
la-su klo 12-16
Karjalaiset herkut omasta leipomosta.
Avoinna päivittäin klo 10-17.
www.mannikkolanpirtti.com
Tervetuloa
herkuttelemaan!
.. klo 14
Karjalaisia henkilökuvia -seminaari 13.?15.7. +
12,09 snt/min.)
HÖLJÄKÄN KESÄTEATTERI
HEINÄHATTU,
VILTTITOSSU JA
LITTOISTEN RIIVIÖ
Tervetuloa viihtymään koko perheen teatteriin Höljäkkä Areenalle!
Puffetti väliajalla ja ennen esitystä.
Katettu, esteetön katsomo, selkänojalliset penkit ja hyvä kuuluvuus.
ESITYKSET: su 12.7. 050 433 2402, Anne Rautajoki, p. klo 19
to 2.7. klo 15
alo ?
Katso koko kesäohjelma www.haikolantalo.?
Mainio kesäretkikohde!
. klo 19
ti 21.7. klo 19
LIPUT
Aikuiset 12?
Lapset (7?15 v.) 5?,
alle 7-vuotiaat sekä rintamatunnuksella maksutta.
Ryhmäalennus -10%
(väh. Bach: Kromaattinen fantasia ja fuuga / Kujala
TORSTAI 9.7.
Klo 19 KESÄILLAN KYLMÄT JA KUUMAT VÄREET
Viihteellinen ilta iskelmän ja vanhemman musiikin rajapinnalla Hannikaisen salissa
Anna Laakso, laulu ja piano, Veli Kujala, harmonikka ja festivaalin taiteilijoita /
Yhteistyössä: Pielisen Osuuspankki
Klo 22 YÖMUSIIKKI KESÄYÖN VALOSSA Hannikaisen salissa
Schubert: Pianotrio B / Maalismaa, Angervo, Hakkila
PERJANTAI 10.7.
Klo 14 RUNOPOLKU LUONNOSSA / Kesäakatemian opiskelijoita
Klo 18 KONSERTTI TUTUKSI -yleisötilaisuus Nurmes-talon Galleria Tykossa
Ville Komppa kertoo konsertin ohjelmasta
Klo 19 SIBELIUS-JUHLAKONSERTTI Hannikaisen salissa
Helasvuo, Pensola, Tikkanen, Maalismaa, Angervo, Gebert, Kemppainen,
Laakso, Hakkila
Klo 22 YÖMUSIIKKIA KYNTTILÄN VALOSSA Ortodoksisessa kirkossa
J.S. ja 10.7. klo 16
ma 13.7. Tiirikkalantie 19, NURMES . 044 950 1915
. Konserttipassi (sarjalippu kaikkiin konserteihin) 60 ?.
Liput ovelta tai ennakkoon Kahvio Marjatassi (Nurmes-talossa) + 358 40 867 0443,
ODKMD UXRNRODLQHQ#SS LQHW ¿ 2KMHOPDQ PXXWRNVHW PDKGROOLVLD
HINTAHULINAT!
Ale alkaa!
Kengät ja laukut
-20 -50
%ja
%
34. klo 14
ti 30.6. Bach: Sangviinikko ja melankolikko,
Beethoven: Bagatelleja, Kuhlau: Huilukvintetto / Kemppainen, Hakkila, Tikkanen,
Pensola, Helasvuo, Maijala, Angervo
KESKIVIIKKO 8.7.
Klo 14 PIRTTIKONSERTTI Haikolassa
Sibeliuksen musiikkia ja puhetta musiikista / Hakkila, Helasvuo
Klo 17 SÄVELTÄJÄ TUTUKSI -yleisötilaisuus
Ville Komppa haastattelee säveltäjä Kaija Saariahoa
Klo 19 KAIJA SAARIAHO . klo 19
to 9.7. / Helasvuo
LAUANTAI 11.7.
Klo 14 KESÄKONSERTTI Bomban Terassilla
Klo 18 (?22) SUURI LOPPUKALAASI, joka päättyy Johannes Brahmsin klarinettikvintettoon Kauneinta kamarimusiikkia ja performanssia Hannikaisen salissa
SUNNUNTAI 12.7.
Klo 11 KESÄAKATEMIAN PÄÄTÖSKONSERTTI Hannikaisen salissa
LIPUT: Klo 19 alkavat konsertit 10 . VALTIMON
KESÄPÄIVÄT
7.-12.7.2015
Valtimon kesäpäivämarkkinat torilla
uloa!
lauantaina 11.7. Rozzor Ltd Oy
sympaattinen&toimelias
Karjalainen
KESÄPÖYTÄ
17± 8,50±
1.6.?31.8.
joka päivä
klo 11?19
/aikuinen
/lapsi 4?12 v.
Ravintolamme on hyväksytty
Karelia á la carte-verkostoon.
Tervetuloa maistelemaan uusitun listan herkkuja!
uja!
ja!
Orkesteritanssit kesälauantaisin
Vapaa pääsy!
010 7637 604
SOKOSHOTELS.FI > Puh:
(Puhelun hinta: 8,35 snt/puh. | Lapset (3?15 v.) 7?
Alle 3-vuotiaat sekä rintamatunnuksella maksutta.
Ryhmäalennus -10%
(väh. klo 14
klo
k 19
ja klo 18
LIPUT
Aikuiset 12. | tapani.laaksomies@steamrail.?
Pielisen Messut
Pielisen Karjalassa 11.7.2015
Lieksa - Nurmes - Valtimo
VALTIMOLLA LAUANTAINA 11.7
la-autoasema
ma-pe 9-17
la ja Iltaisin sop. Nibe maalämpöpumput
maahan ja kallioon
. 4 YS!
8
KOTITA 00?/
LOUS
Puh. vaihtimet
Torikatu 1. ?????
Parturit ja kampaamot
Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo
Parturi-kampaamo
Työsuoritukset
HELENA
P. 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
Kuulumme
Suomen suurimpaan
sähköurakoitsijoiden
ketjuun, El?n:iin.
VUOKATTISERVICE OY
Jäätiönrinteenpolku 3, Vuokatti
PUHELIN 040 7374 734
sahkomies@vuokattiservice.fi
VUOKATTISERVICE.FI
ASIANTUNTEVAA
SÄHKÖALAN PALVELUA
. 0500-281 355
Heikki Sirviö
Olisiko
tässä sinun
paikkasi?. 3HUXQNLUMRLWXNVHW
ZZZ VRWNDPRQKDXWDXVWRLPLVWR ¿
Kukkakauppa
Autotarvikkeet
Ahkeraliisa Oy
Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo
www.ahkeraliisa.net
ma-pe 9-17, la-su 9-14
P. asennus ja myynti
. kesäkuuta 2015
14
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Kukka- ja hautauspalvelut
Asianajotoimistot
Parturit ja kampaamot
+$87$8672,0,672 586$1(1 2<
Kainuuntie 24 (tori)
p. 08-6662 251, 040-5290 251
kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi
Snowpolis, Kidekuja 2,
puh. (08) 6660 135
Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä)
jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi
75$.725, -$
.21(+82/72
- 8+2 9 ,/0,
HAMMASLÄÄKÄRI
ANNE LUNDBERG
(Karjalainen)
Kauppakatu 31 A 2B
87100 Kajaani
www.hammasparatiisi.?
Ajanvaraus
040 4161 710
Tervetuloa! t. (08) 664 585, 0400 283 319
pekka.suhonen6@gmail.com
. Tarrat . atk-pohjainen
sähkösuunnittelu
. (08) 652 1533
www.kuhmonlaakaripalvelu.?
Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo
KUHMON IKKUNA
KAHVILAT, PITOPALVELUT
Avoinna kesäaikaan 1.6.-31.8. 08 666 2223
Kuljetukset
??????
?????????
???
Sähköistykset
????????????
???. Käyntikortit . ok-talot, rivitalot
. Postikortit
. IV-työt
. 3LWRSDOYHOX . 88600 Sotkamo
puh. Ent. Lomakkeet . ??????????
Hammaslääkärit
????????????. y heikkilanpirtti@gmail.com y P. +DXWDNLYHW . SOTKAMO Torstaina 18. sähköasennukset
. Esitteet
. urakointi
. 045 608 1161
Kysy hinta
ilmoituksellesi!
p. sähkötarvikemyynti
SOTKAMON KIRJAPAINO
Lääkäripalvelut
TAUKOPAIKKA JA PITOPALVELU VUOKATISSA
P.
UTKITYÖ
s
suunnittelu
suunnit
ttelu
lu
u
asennukset
tarvikkeet
maakaapelinäytöt
ma
m
akaa
ak
aapeli
elinä
nä
SOTKAMON
SÄHKÖTEKNIIKKA OY
PL 61, 88600 Sotkamo
P. Ym. Kirjekuoret
. 044 974 1924
www.kuhmonikkuna.com
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. kattilat, varaajat
. mukaan.
Kirjapainot
Tmi Kari Simonen
. päivittäin 10-14.
Tilaa leivonnaiset
kesän juhliin!
www.heikkilanpirtti.. painotuotteet
Rakennuspalvelut
MUIS
KOTITA TA
LO
VÄHEN USN
MAX. (08) 666 2862
avoinna ma - pe 9-17
3DOYHOXD SHULQWHLWl NXQQLRLWWDHQ
.DLQXXQWLH
627.$02 S
lakiasiat kaupanvahvistukset
-lUMHVWHO\W . Tuula, Sari ja Niina
www.hiuskulma26.fi
Kauneushoitolat
Hierojat
Puh.
040 558 6922
?
25?
40?
Kuppausta ?
SUHONEN
Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti
P. 010 665 6013
Pyydä ilmainen tarjous ikkuna- ja ulko-ovi
remontistasi, toteutamme suunnittelun
toiveidesi mukaisesti. Kutsukortit
. LVI -urakointi ja laskutyöt
. Tutustu myös
asennettuihin kohteisiimme Facebookissa!
Tommi Moilanen p. Nibe vesi-ilmalämpöpumput
7112397
N. Ilmastoinnin
Ilmastoinnin puhdistukset,
säädöt ja mittaukset
puhdistukset
6RWNDPRQ 6DOPHODQUDQWD 2\
$QWWL .HOD S DQWWL NHOD#DQWWLNHOD FRP
Palvelut hoitaa
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi!
HORMITOHTORI KY
Ari Laukkanen
. Tilaushinta sisältää voimassa olevan arvonlisäveron. 7113000
N. Lisätietoja saat konttoristamme.
Kaikki mukaan!. 0564772
3kk
33?
KESÄ3
Sähköpostilla: asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.?
Mainitse kampanjatunnus.
Tarjous on voimassa 31.7.2015 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. kesäkuuta
Nimipäivää viettää Tapio sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Leino, Onni. 7113149
Etsi kartta verkossa esim.
esim www.infokartta.?
www infokartta . ,?VGCUVKQKFGP LC MCKXQLGP V[JLGPP[MUGV
. Nuohoukset
Nuohoukset
?
. Hinnat sis. Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 0.088 e/min. 0566913
E. + 0,059 ?/min. y 040 752 1311
3XK ZZZ KXXULQDLQHQ À
VI -Palvelu
Korhonen OY
010 322 1313
Keskuskatu 7,
88600 SOTKAMO
9XRNDWLQ %HWRQLDVHPD
.DLQXXQWLH $ 6RWNDPR
3
<ULW\VSXLVWR
9XRNUDWWDYDQD
7827$172 72,0,672 -$ 9$5$6727,/$$ 72177(-$
Myymälämme palvelee
arkisin klo 8.00-16.00,
la-su suljettu.
Tervetuloa!
www.lvi-korhonen.fi
Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa
lankapuhelimesta 0,0821 ?/puh. 7112279
N. Aurinko nousee kello 2.36 ja laskee kello 23.41.
Ma: Riisipuuro, lihaleikkele, karpalokiisseli
Ti: Broilerikiusaus, kasvis, salaatti, boysenmarjakiisseli
Ke: Riista-juureskäristys, perunasose, kasvis, salaatti,
vadelma-mustaherukkavispipuuro
To: Minilihapullakeitto, vihannes, mustikkarahka
Pe: Lohimureke, sitruunakastike, peruna, kasvis, salaatti,
karviaiskiisseli
La: Lanttu-porsaspata, peruna, kasvis, sekamarjakiisseli
Su: Jauhelihakääryle, peruna, kastike, vihannes, pannacotta
KRP-Hallimyymälän
koordinaatit 19.?24.6.2015
1.
2.
3.
4.
5.
Laituri
Alaston puu
Oma puu
Aidan rako
Kolokoti
1kk
11?
KESÄ1
2kk
22?
KESÄ2
Soita tilauksesi 010 665 9013
Tekstiviestillä: SOT TILAA KAMPANJATUNNUS sekä
oma nimesi ja osoitteesi numeroon 17192
N. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Aurinko nousee kello 2.34 ja laskee kello 23.42.
Su 21.6.
4. 0567627
E. Aurinko nousee kello
2.34 ja laskee kello 23.42.
Ma 22.6.
Nimipäivät: Paula, Pauliina, Liina Ortod: Jesse, Harras.
Aurinko nousee kello 2.35 ja laskee kello 23.42.
Ti 23.6.
Nimipäivät: Aatu, Aatto, Aadolf Ortod: Ahri, Aura. + 0,1691 ?/min.
Jonotusaika on maksullinen. 0566005
E. kesäkuuta 2015 SOTKAMO
15
Työsuoritukset
Työsuoritukset
Työsuoritukset
2KGPK. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 ?. Aurinko nousee kello 2.35 ja laskee kello
23.41.
Pe 19.6.
Nimipäivät: Siiri Ortod: Juuda, Jopi, Job. Aurinko nousee
kello 2.35 ja laskee kello 23.41.
La 20.6.
Juhannuspäivä, Suomen lipun päivä, liputuspäivä
Nimipäivät: Into Ortod: Torsti, Niilo, Niko, Nikolai. #TMKUVQLGP VWJQCOKPGP
. 23%
Leikkaa talteen
?
. #UVKQKFGP O[[PVK LC XWQMTCWU
. 0565214
E. -WKXCKOWTK RWTWP JKGMCP [O RQKUVQQP
. 7112754
N. 0400 275 129
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
RUOKALISTAT
PÄIVYRI
Kotihoitoateriat vko 26
Tänään on torstai 18. tai
kansalaisen karttapaikka.?
Tilaa nyt Sotkamo-lehti!
Valitse
kampanjatunnus
E. (alv 24%). Torstaina 18. UWWTKC [OR?TKUV?VGMQLC
. sunnuntai helluntaista, Kesäpäivänseisaus
Nimipäivät: Ahti, Ahto Ortod: Uljas. ja
matkapuhelimesta 0,0821 ?/puh. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. alv. 8KGO?TKGP CXCWU RGUW LC MWXCWU
. -GT?[URCRGTKP PQWVQ LC XCUVCCPQVVQ
HIRSIRAKENNUKSIA TIIVIISTÄ
POHJOISEN PUUSTA
Aitat y Saunat y Huvilat y Talot
Sapsoperäntie 159 88600 Sotkamo
www.sapsohuvilat.. Aurinko
nousee kello 2.35 ja laskee kello 23.42.
Ke 24.6.
Nimipäivät: Juha, Janne, Jani, Jukka, Juho, Jussi, Johannes, Juhani, Juhana Ortod: Johannes, Juhani, Juha, Eero.
Aurinko nousee kello 2.36 ja laskee kello 23.42.
To 25.6.
Nimipäivät: Uuno Ortod: Rauni, Pietari, Pekka, Petri
Sää on sivuseikka, sillä
tärkeintä on hauskanpito ja
hyvän tekeminen, Selänne
sanoo.. Pelaajien kohdalla syntymäaika ja edellinen seura.
. Summa on todella pieni
ja golfavustuksella pystymme tukemaan lasten harras-
Kainuun soten perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen (vas.) kiitti
Teemu Selännettä lahjoituksesta.
Teemu Selänne oli perustamassa hyväntekeväisyysjärjestöä muiden tahojen kanssa 21 vuotta sitten. Kainuulainen lahjoituskohde oli helppo löytää. Ei jarruna olla, jos
esimerkiksi sarjanoususta
pelataan, Rautiainen lupaa.
SoKi on tehnyt pelaajien
kanssa kirjalliset sopimukset,
joissa edellytetään myös pelaajien sitoutumista joukkueeseen. Virallisena tavoitteena on pääsy pudotuspeleihin.
. SoKin budjetti ensi
kaudella on noin 30?35 000
euroa, josta leijonanosan vievät Sotkamon jääaikamaksut
ja matkustaminen.
Edustusjoukkueen lisäksi
. Selänteelle on tärkeää, että rahat menevät lapsille.
. Kakkosena toimii Jari Eskola. Huolto: Pentti Kemppainen
ja Jonne Sartokoski
SoKilla on kasassa viisi juniorijoukkuetta eri ikäluokissa.
Seurayhteistyötä tehdään
myös lähiseurojen kanssa. Meidän omia pelaajia on
valtaosa. Nyt
edustus-SoKi on kiintopiste
myös SoKin juniorijoukkueille.
. Junioriyhteistyö Kuhmon suuntaan toimii kaikista
kivuttomimmin, Rautainen
sanoo.
HANNA LAUKKANEN
4 000 euroa avustusta
Kainuun sotelle
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@slpmedia.?
Teemu Selänteen lempinimeä kantava Finnish Flash
-hyväntekeväisyysjärjestö
lahjoitti tiistaina 4 000 euroa
Kainuun sotelle.
Varat oli kerätty tiistaina
Katinkullassa pelatusta golftapahtumasta.
Kainuun soten perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen
sanoo, että varat käytetään
kaikista köyhimpien ja esimerkiksi kodin ulkopuolelle
tuksia paremmin, Heikkinen
kiittelee.
Vuonna 2013 kainuulaislapset liikkuivat vapaa-ajallaan muihin suomalaislapsiin nähden vähemmän.
Kouluterveyskyselyn mukaan joka kolmas 8. Sitten on Kajaanin
suunnalta junioreita, jotka
ovat kasvaneet A-junioreista
yli, Rautiainen sanoo
Taustatrio uskookin SoKin
edustusjoukkueen kilpailukykyyn. Selänne sanoi, että sateessa eli
haastavaa pelata, mutta se ei
haitannut.
. Maalivahdit: Jori Väisänen
(1987 Sotkamo/harrastekiekko), Teemu Korhonen (1990
Sotkamo/Kiva HT), Sami Leinonen (1993 Paltamo/Hokki
B).
. Valmennus: Petteri Jäppinen ja Jari Eskola
Maalivahti Teemu Korhonen on Sotkamon Kiekon tukipilareita.
sa, juuri paikallispelien takia.
Joukkueenjohtajana toimiva
Jukka Hynynen tietää, että
Savo-Karjalan lohkossa selviäisi helpommalla. Riittävän kilpailukykyistä ja laajaa joukkuetta ei silloin löytynyt.
Uuden tulemisen taustamiehet Jukka Hynynen, Pasi Rautiainen ja Kari Kaleton tunnustavat, että luopuminen harmitti pitkään. Selvä tavoite on saada
jatkumoa edustuskiekkoilulle niin, ettei lähdetä kokeilemaan vain yhdeksi kaudeksi,
Kaleton tiivistää.
Syksyllä ja talvella jäähallin
käytävillä ja viimeistään kevään puulaakiturnauksissa
löytyi niin paljon yhteistä innostusta, että SoKin tilanne
otettiin uuteen käsittelyyn.
Aluksi SoKi selvitti mahdollisuuksia osallistua puulaakimiehillä lähialueiden nelostai viitosdivisiooniin, mutta
nälkä kasvoi syödessä.
. Jarruna ei olla. Sotkamon
Kiekko palaa yhden välivuoden jälkeen Jääkiekkoliiton
sarjoihin, kun joukkue aloittaa syksyllä miesten III divisioonan.
Vuosi sitten SoKihan luopui II divisioonasta resurssipulan takia, vaikka sarjapaikan sotkamolaiset säilyttivät
pelaamalla. SOTKAMO Torstaina 18. kesäkuuta 2015
16 URHEILU&LIIKUNTA
SoKi palaa miesten divariin
SOKI
. Kolmikon mukaan
linjauksena on ollut, että
mahdollisimman monella
pelaajalla on sotkamolaiskytkös. Jäppinen on toiminut aiemmin
muun muassa Hokin A-juniorien ja Sotkamo-Ruka urheiluakatemian jääkiekkovalmentajana.
SoKilla on kasassa nyt 23
pelaajasopimusta, joista kolme on maalivahteja. Kiinnostusta on ollut
esimerkiksi Kuhmosta Sotkamoon.
. Kausimaksun 500
euroa kukin pelaaja joutuu
maksamaan, mutta summa
sisältää pelaamisen kustannukset, muun muassa matkustusasun, matkat ja ruokailut. Joukkueenjohto: Jukka Hynynen, Kari Kaleton, Pasi Rautiainen
. Pelaajat ehdottomasti
haluavat paikallispelit Kuhmon ja Suomussalmen kanssa. Pojat saavat pelata niin pitkälle kuin
pääsee. Tasoerot
Savo-Karjalassa ovat suuremmat kuin pohjoisessa.
. Halusimme, että Vuokatissa pelatun golfturnauksen
varat jäävät juuri tälle alueelle. Palkkioita pelaajille
ei makseta, mutta seura pyrkii pitämään kustannukset
niin matalina, että kiekkoilu
onnistuu. Ja pohjoisessa on parempi kilpailullinen taso, Hynynen kertoo.
SoKi lähtee uuteen kauteen
paltamolaisen Petteri Jäppisen valmentamana. Lisäksi toivoimme, että rahat saa taho, joka ei välttämättä muuten saisi samanlaisia summia, Selänne perustelee.
Tiistaina pelaamassa olivat
Kainuun Osuuspankki, Finnish Flash, Kaskipuu Oy, Sotkamon Porakaivo, Katinkulta
Golf ry sekä yhdistetyllä joukkueella BowlCircus Vuokatti,
Fennia ja Hyvärisen leipomo.
Tiistaina Vuokatissa tuli
rajujakin sadekuuroja. Aikuisille pitää olla toimintaa, junioritoimintaa väheksymättä, Rautiainen sanoo.
SoKilla on nyt koossa yli
20 pelaajan rinki, joka pystyy
pitämään lähtökohtaisesti
viikkoharjoitukset Vuokatin
jäähallissa.
SoKi pelaa Kuhmon Kiva
HT:n ja Suomussalmen Palloseuran kanssa III divisioonan pohjoisen alueen lohkos-
. Kenttäpelaajat: Petteri Sirviö
(1990 Sotkamo/harraste), Ville-Veikko Korhonen (1996 Sotkamo/SoKi II div), Antti Jussi
Itkonen (1991 Kajaani i/SoKi II
div), Teemu Tanttu (1993 Imatra/KuKi), Matias Liuski (1990
Sotkamo/KuKi), Ossi Pulkkinen (1991 Sotkamo/KuKi, OlliVeikko Leinonen (1993 Paltamo/SuPS), Arto Mikkonen
(1977 Paltamo/harraste), Jarno Mikkola (1988 (Kajaani/SoKi II div), Ville-Petteri Peittola
(1996 Sotkamo/harraste) ,
Joona Valtanen (1996(Kajaani/
Hokki A), Valentin Dyrda (1997
Venäjä/Hokki B), Evgeni Yudin
(1996 Venäjä Hokki A), Igor
Nechaev 1992 (Venäjä/-), Miko
Kampman (1997 Kajaani/Hokki A), Antti Kemppainen (1983
(Sotkamo/SoKi II div), Jonne
Ohtonen (1990 Sotkamo/SoKi
II div), Juho-Pekka Leinonen
(1997 Paltamo/ -), Tommy
Heikkinen (1997 Kuusamo/
Hokki B), Jani-Pekka Hirvonen
(1997 Kajaani/ Hokki B), Arttu
Lämsä (1996 Kuusamo/Hokki
A), Henri Karjalainen (1995
Kajaani/Hokki A), Jami Ivanoff
(1994Kajaani/Hokki A)
Jukka Keränen
jukka.keranen@slpmedia.?
Sotkamossa nähdään ensi
talvena jälleen aikuisten sarjakiekkoilua. tai 9.
luokkalainen kainuulainen
harrasti hengästyttävää liikuntaa korkeintaan vain tunnin viikossa.
sijoitettujen lapsien liikuntaharrastusten avustamiseen.
Kainuun alueella on sijoitettu kodin ulkopuolelle 1,7
prosenttia 0?20-vuotiaista ja
avohuollollisten tukitoimien
piirissä on 6,8 prosenttia.
Kainuun sote kuntayhtymä
tukee kyseisten perheiden liikuntaharrastuksia siten, että
jokainen lapsi saa kuukaudessa 12,5 euroa eli enintään
150 euroa vuodessa.
. SoKin joukkue kaudella
2015?2016
III divisioona: Kiekkoseura pisti taustat kuntoon
JUHA NEUVONEN
. Joukkueessa pelaa myös neljä venäläissyntyistä peluria, jotka
ovat jo pitkään asuneet Sotkamossa ja pelanneet Kainuussa. F?
C-junioriyhteistyösopimuksen piirissä ovat SoKi, Kiva
HT, SuPS ja Hokki.
. Kaleton sanoo, että
sarjaan lähdetään urheilullisin tavoittein, eli pelaajat harjoittelevat läpi kesän
Hänen hyväntekeväisyysjärjestönsä Finnish Flash
lahjoitti tiistaina 4 000 euroa
vähävaraisten kainuulaisten
lasten liikuntaharrastuksiin.
. (JK 18 ?),
jälki-ilm. jos haluat 10 %
alennuksen.
Osallistumismaksu 42 km ja 21 km
22.7. 25 . mennessä
antti.jokela@kuhmo.net
Jälki-ilmoittautuminen kisapäivänä urheilukeskuksen toimistolla,
Martinpolku 4-5, 25.7.2015
klo 9.00 . Kansalaisopiston kurssit:
www.opistopalvelut.?/sotkamo/
Osallistumismaksut ja ilmoittautuminen
Kuhmolainen
Q
R
W
D
U
D
0
Osallistumismaksu 10 km 22.7.
mennessä 20 . Minulla ei ole mitään vakituista liikuntaharrastusta,
mutta liikun vapaa-ajalla ko-
tonakin paljon, Lukkari sanoo.
Tytöt liikkuvat päivittäin
jollakin tavalla.
. (21 km ja 10 km
klo 12.30 mennessä).
Ilmoita seuraavat tiedot:
Nimi, sarja, seura, puh.nro,
juoksijakortin nro. Kavereiden kanssa pyöräillään ja lenkkeillään, muuten liikun yksin, Nissinen sanoo.
Sirpa Lukkari sanoo, että jokaiselle lapselle löytyy Sotkamosta ja Vuokatista liikuntaharrastus, joko sisältä tai ulkoa. tapahtuman kotisivuilla: http://kuhmomaraton.blogspot.com/
MATKAT JA SARJAT:
42,2 km M/N, M/N40, M/N50, M/N60 JOUKKUEKILPAILU 10 KM JA PUOLIMARATON
21,1 km M/N, M/N40, M/N50, M/N60 4 juoksijaa (osallistumismaksu 4 juoksijaa 3:n hinnalla).
Kokoa joukkue, ilmoittaudu.
10 km M/N
LISÄTIETOJA:
Toimisto avautuu kisapäivänä klo 9
Kuhmon urheilukeskuksessa,
Martinpolku 4-5, 88900 KUHMO.
Järjestäjät:
Tapahtumaa tukevat:
Kuljetusliike Kampman Oy
KONE-KAIRA OY. Uimakoulu oli edullinen,
sekä vanhempi että lapsi pääsivät viikon ajan opetukseen
32 eurolla, hän kiittelee.
Hänen mukaansa Sotkamon asfaltoiduilla teillä on
helppo lenkkeillä lastenvaunujen kanssa, mutta lenkkeillessään vaaroilla, hän jättää lastenvaunut kotiin.
Sami Keränen kertoo, että
vaikka hänen lapsensa eivät
harrastakaan liikuntaa seurassa, he pelaavat omatoimisesti kiekkoa ja jalkapalloa.
Keränen pelasi poikien
kanssa Angry Birds-puistossa sählyä.
. Lisäksi he
opettelivat napero-uimakoulussa alkeita.
. Se on meidän
perheessä aina ollut tavoitteena, Selänne sanoo.
Oulusta AB-puistoon saapuneet Merja ja Ellen Koppelo
aikovat lomallaan keilata, ja
käydä kylpylässä.
. Näiden linkkien kautta pääset perille Sotkamon liikuntamahdollisuuksista
. 10.30. sähköpostilla 22.7. Selänne on juuri esimerkin
kautta kannustanut myös
omia lapsiaan liikkumaan.
. kesäkuuta 2015 SOTKAMO
17
Teemun jäljissä liikkeelle
HANNA LAUKKANEN
Toive: ?Lapsilla oikeus
liikuntaharrastukseen?
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@slpmedia.?
Ei ole sattumaa, että kiekkolegenda Teemu Selänne ja
muut Selänteen leirin kiekkoilijat saapuivat tiistaina tapaamaan lapsia ja nuoria juuri Angry Birds -puistoon. On tärkeää, että lapsilla
on oikeat liikuntaharrastukset ja että vanhemmat ovat
mukana, Teemu Selänne sanoo.
LIIKUNTA
. 30 . Lomalla harrastuksiin
menee rahaa, ja siksi pitää
asennoitua siihen, eikä harmitella, hän sanoo.
Teini-ikäiset Vuokko Lukkari, Raakel Nissinen ja
Louna Lassila sanovat, että
eivät kaipaa mitään parannuksia Sotkamon liikuntamahdollisuuksiin.
Tytöt harrastavat voimistelua, hiihtoa, juoksua ja
lenkkeilyä.
. (JK 27 ?).
0DUDWRQ SXROLPDUDWRQ NP
ODXDQWDLQD
LÄHTÖPAIKKA: Kuhmon urheilukeskus, Martinpolku 4-5
LÄHTÖAIKA: maraton klo 11.00, puolimatka ja 10 km klo 13.00
REITTI: Matkasta riippuen 1-4 kierrosta, reitillä Peuranpolku-Kannintie-Kanninvaarantie-Haatajantie-Piilolantie
Ellen (vas.)
ja Merja
Koppelo aikovat lomallaan käydä
myös keilaamassa.
n parhaille,
Palkinnot sarjoje
liin tulleille.
mitalit kaikille maa
YHTEYSHENKILÖT:
Antti Jokela 0445234220 antti.jokela@kuhmo.net
Juha Kähkönen 0405747634 juha.kahkonen@gmail.com
Lisät. yhteydessä
Kuhmo-Skin tilille
Kuhmon Op 517700-475737
(IBAN: FI97 5177 0040 0757 37
BIC: OKOYFIHH).
Tiedonantoihin osallistujan nimi/
matka+sarja.
Ilm. Hän kävi 1,5-vuotiaan
lapsensa kanssa tiistaina ensimmäisen kerran Angry
Birds -puistossa. Kun vanhemmat ovat
aktiivisia ja liikkuvat, se tarttuu lapsiin. Aiomme käydä myös Hiidenportilla vaeltamassa, Merja
Koppelo sanoo.
Pojalleen Koppelo hankki
viikon lipun Superparkiin.
. (JK 22,50 ?).
Maksu suoritetaan ilm. Jotkut lasten harrastukset ovat kalliimpia, jääkiekko
maksaa enemmän kuin jalkapallo, hän sanoo.
Teemu Selänne sanoo, että
kaikkien perheiden lasten liikuntaharrastusta on hyvä tu-
Sami (vas.) ja Veeti Keränen pelasivat sählyä Angry Birds -puistossa.
kea. Torstaina 18. Täällä on monipuolisesti
mahdollisuuksia liikkua. Liikuntapalvelut ja -tarjonta:
www.liikaha.?/viikonvinkit/
. mennessä 25 ?
(JK 22,50 ?), jälki-ilm
-12,
rek. 0400 455 622.
Halot ovat Siikarannassa Suomussalmella.
Uusi MINIMOPO 49 cm3, VENEITÄ 2 kpl + MOOTTORIT, KUMIVENE, UIMAPATJOJA 2 kpl, uusi
HIERONTAPÖYTÄ, MINIKEITTIÖ
sähköllä, mökille uusi AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄ mm. auton ilmastointitäyttö
alk. S-salmi. 044 533 8353.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. 050 379 2233.
Suomussalmi.
ASUNTOAUTO, siisti vm. P. Nikanderin
patentilla. Riihosen ja H.
Niskasen luokilla aloittaneet ja
O. P. Vuokravak. Joukkue
pääsi tavoitteeseensa, sillä
isännät joutuivat nöyrtymään mestarien edessä puhtain 0-2 (0-4, 2-5) -lukemin.
Voitosta huolimatta sotkamolaisten valmistautuminen
ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Harvia ainavalmis KIUAS, h. P.
0400 342 265.
SOUTUVENE Terhi Saiman +
4 hv perämoottori. 0400 239 200.
YKSIÖ Kuhmossa, Piilopolku
11. Sisältää myös korun. 040 708 5224.
Otetaan vastaan toimivat PYYKINPESUKONE sekä ARKKUPAKASTIN. Pelaaminen alkaa maanantaina 22.
kesäkuuta kello 12.
Pelaajat ovat etukäteen
myyneet junnugol?n tukijoille vuorokauden aikana pelaamansa par- tai sitä paremmat
tulokset esim. 0400 241 176.
MITZUBISHI LANCER 1.5 EXE,
vm. -91, ajettu 266 000 km,
ruosteeton, uudet talvi/kesärenkaat. P. P. P. Tarjoa p. TV:n
tai puh.laturin käyttöön, KITAROITA, SÄHKÖKITAROITA erilaisia, HANUREITA, HUVITELTTOJA
uusia 4x5 m ja 3x6 m, uusi
TYÖKALUVAUNU työkaluineen,
erä uusia MATTOJA ja KANKAITA. Hp. 040 747 2067.
www.jarinatk-piste.fi
TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI
IT-Ylä-Kainuu Ky/Kainuu.com,
Keskuskatu 24, Suomussalmi.
P. 08
6640 128, Pekka Makkonen,
Vuokatti.
PARITALO 85 krsm2, valmistuu
2015. Kysy lisää p. (08) 741 068
Kaikenlaista
Kunnollinen SOUTUVENE mökille Suomussalmelle. -91, aj.
164 tkm, huollettu, uusi kytkin,
ruosteeton, hyväkuntoinen, h.
1.200 ?. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . Konkari kiskoi
joukkueensa juoksuista peräti kuusi, joista yksi oli vastustamattomalla 2-jatkeen läpilyönnillä syntynyt kunnari.
. Pinola p.
040 725 4843.
OK-TALO miel. 040 841
2916.
ENNUSTAN tulevaa korteista
vuosikymmenien kokemuksella.
Soita 015-446 200 tai 050 564
2393/Leena.
HIEROJA Jari Sissonen, p. 100 ?. osia.
NISSAN MICRA 1.3 vm. hintaan 1 . 045 130 9198.
Ostetaan
HYVÄÄ
JUHANNUSTA!
Koulunsa v. P. Tukijoina voivat olla sekä
yksityiset henkilöt että yritykset.
. Ti-su 10-24,
1,99?/min. Sotkamolaisjoukkueen peliä johtanut
Mikko Korhonen harmitteli
avausjakson virheitä.
. 050 362 0152.
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. P. 050
523 5692, Rakovalkeantie 1,
Suomussalmi.
Haetaan matematiikan/kemian
lukiokurssien YKSITYISOPETTAJAA. P. kesäkuuta 2015
18 URHEILU&LIIKUNTA
JUHO HUUSKO
Junnugol?lle tukea
Martti Huusko
martti.huusko@slpmedia.?
24 tuntia Junnugolfille on
valtakunnallinen extremehenkinen tapahtuma, missä
innokkaat golfarit tukevat junioritoimintaa golfaamalla
niin pitkään kuin jaksavat yhteen menoon . RT-YKSIÖ, 35 m2, keskustassa Hyrynsalmella. Seuraavien
päivien aikana pelaajat harjoittelevat omatoimisesti.
Joukkueemme kokoontuu
taas maanantaina. P. Vaikutti siltä, että
avausjaksolla vain odottelimme ja teimme helppoja virheitä. klo 12
koulun Koulukadun puoleisilla
ovilla, sateen sattuessa Kuhmo-talon aulassa. 040 513 2633.
INVAMOPOT, sähköskootterit ja -pyörätuolit. Ei seksilinja.
OSSIN KODINKONEHUOLTO. Tarjoa rohkeasti,
p. Sari 0700 84 444,
ota talteen. 1600 ?.
P. 6/7).
Kohosen ja ottelun avauspinnan kumurallaan lyöneen
kapteeni Komulaisen (1/1) lisäksi mailan varressa kunnostautuivat viimeisessä
vuoroparissa onnistuneet
vekkuliveljekset Immo (1/0)
ja Kosti Rautiainen (1/0).
Etenijämiehistä etevimpiä
olivat luonnollisesti nopeat
kärkimiehet Niilo Piiponniemi (0/2) ja Niko Korhonen (0/3).
Piikkipaikalla ennen tiistain
sarjakierrosta ollut Vimpelin
Veto (29 pistettä) kärsi kotikentällään puhtaan 0-2 (2-3,
3-7) -tappion kolmannella sijalla majailevalle Joensuun
Mailalle (28 pistettä).
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. 3540 m3, eniten tarjoavalle, pois
siirrettäväksi. p.
044 519 0496.
Lämmintä, kuivaa VARASTOTILAA 3-30 m2 Keskuskadulla,
Sotkamossa. Sähköpostilla . LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. Myynti, vuokr., osamaksu,
huolto. Läh. Kari Ikonen 040 591 6786.
SUOMI veneet, SUZUKI perämoottorit, VIKING ajo- ja ruohonleikkurit, STIHL sahat &
raivurit, painepesurit, ruohotrimmerit. Esim. 1.6. P. Alkuviikon aikana alamme punoa
juonia torstaina Joensuussa
pelattavaa ottelua varten, pelinjohtaja Mikko Korhonen
suunnitteli.
Jymyn tavoitteena tiistaina Seinäjoella pelatussa ottelussa oli ottaa täydet sarjapisteet JymyJusseilta. Vuokra
290 ?/kk +vesi+sähkö. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi. WEKE katiskat, kalastustarvikkeet. 040 537 6869.
Rovaniemeltä tulevalle opiskelijalle YKSIÖ Vuokatin urheiluopiston läheisyydestä, elokuun
alusta alkaen. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. Teijon tehtaan OLKISILPPURI 50-luvulta. 050 349 7802.
KOIVUHALKOA 30-35 cm, n. Niinpä sama määrä euroina pelaajaa kohden olisi
mukava ja tarpeellinen lisä
seuramme junnugol?n tilille.
Hänen mielestään onkin
tärkeää, että mahdollisimman moni pelaaja lähtee mukaan tapahtumaan ja ennen
kaikkea myy parinsa tukijoilleen.
Tukijaksi voi myös ilmoittautua suoraan golf-vastaanottoon sähköpostilla golf.katinkulta@holidayclub.fi tai
puhelimitse 030 686 3488.
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja
Kuhmolainen perjantaisin.
Ilmiliekeissä pelaava Toni Kohonen on selin kameraan olevalle
pelinjohtaja Mikko Korhoselle todellinen kultakimpale.
Jymy pääsee
piikkipaikalla
juhannusvapaille
Juho Huusko
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?
Sotkamon Jymyn miesten
superpesisjoukkue pääsee
sarjajohtajana ansaitulle juhannusvapaalle. Toni kotiuttaa tällä hetkellä kovalla prosentilla. Mikko p.
045 232 5840.
Pudonnut Syväjärvelle PUUKKO.
Ruskea tuppi, terässä kirjaimet
RH. 0400 239 200.
KALUSTETTUA LIIKETILAA 264
m2 Sotkamon ydinkeskustassa.
P. mahdollisesti
jopa 24 tuntia. 1 kk. P. 26 ?!! P. Käsintehty, kengät kokoa 38. 4 pelaajan ryhmiä keräämään pelaamalla
rahaa junnugol?lle. p. krs, vapaa heti. P. 1.200 ?. ?
29.6. (08) 741 550.
Laadukkaita TERASSILASEJA.
Tied. SOTKAMO Torstaina 18. 044
299 1644.
SUOMUSSALMEN KANSALLISPUKU kaikkine osineen. 040 571 7604.
Halutaan vuokrata
Edullinen ASUNTOVAUNU 24. Tilaa esite 0400 373 699.
MB 123, remontin jälkeen ajamaton 240 moottori ym. Jokaisesta
vuorokauden aikana saadusta par-tuloksesta tai paremmasta kilahtaa rahaa oman
seuran junnukassaan.
Projektin tavoitteena on
Katinkulta Gol?n Taavi Tainijoen mukaan junnugol?n näkyvyyden nostaminen, reipashenkinen extreme-tapahtuma junnugolfin hyväksi,
rahan kerääminen oman seuran junnugol?lle toiminnan
pyörittämiseen sekä seuratoiminnan yhteisöllisyyden
lisääminen.
Tapahtuma toteutetaan siten, että Katinkulta Gol?ssa
kiinnostuneet aktiiviset ja
nuorisogol?a tukevat pelaajat etsivät 2 . Jymyllä on
pisteen etumatka Vimpelin
Vetoon, vaikka on pelannut
yhden ottelun Vimpeliä ja Joensuuta vähemmän.
. Moilasen luokalla jatkaneet.
Tapaaminen pe 17.7. 4 hlö. Jostain
syystä valmistautuminen ei
tällä kertaa kuitenkaan onnistunut. Hinta 1.400 ?. Nyt kokeneet avainpelaajamme Toni (Kohonen) ja Jani (Komulainen)
nostivat meidät jaksovoittoon, pohti Korhonen.
Kentän herrana toimi hurjassa pelivireessä edelleen
oleva Kohonen (1+5/1), joka
palkittiin ansaitusti Jymyn
parhaana. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit, myös
ilt. Hp. Ystävällistä löytäjää pyydetään soittamaan p. Hän
pelaa flow-tilassa, joten kovatkin suoritukset näyttävät
helpoilta ja vaivattomilta, pelinjohtaja kuvaili avainpelaajaansa.
Kakkospalkinto meni hyvin
kärkeä eteenpäin saatelleelle
ja isossa roolissa ulkokentällä
häärineelle Antti Hartikaiselle (kl. Se kuinka paljon par-tuloksia tulee riippuu tietenkin
pelaajasta, mutta 20 . HELKAMA, MERIDA
& INSERA polkupyörät & -tarvikkeet. 40 paria vuorokauden aikana on
hyvinkin mahdollista, arvioi
Taavi Tainijoki.
. 040 164 6550.
ASUNTOAUTO ajalle 11.-15.7.
Suomussalmen läh. P. 050 345
6055.
Kuhmossa ONTOJÄRVEN RANNALLA OKT 3mh+oh+k+rh+s,
2 rantasaunaa, 4 aittaa. 37 m2, 1-kerros, ei portaita.
Vap. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
Verkkoon/lehteen: . 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. alle 20 km Ämmänsaaresta. -96
osia. 045 1771
211/Jyrki
Vuokralle tarjotaan
Ota uusi suunta elämääsi. P. /
par. Ilm. 044 028 0544.
Saunall. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet
ja kylmälaitteet. Juhannuksen aikana
joukkueemme on erillään.
Nyt on tärkeä hoitaa kroppa
ja pääkoppa virkeäksi loppukautta varten. P. Soittamalla konttoriin
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 Myydään
PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Veratuotteet Anja p. Ennen taukoa meille
tuli aivan liian monta paloa
ykköspesälle, viuhkamies sadatteli.
Vastustaja ei onneksi
päässyt niskan päälle.
. 040 529 4888.
WELGER AP 400, hinta 1250?.
LAMMASVERKKOA 500 m. 0400 342 265.
YKSIÖ 32 m2 Sotkamon keskustasta, 2. Lopputulos ja kolme pistettä tyydyttää, sillä pääsimme tavoitteeseemme. Lähellä Himmelin palvelukeskusta ja Pikku-Sotkamojärven rantaa (rantaan 100 m). HUOLTOPALVELU.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. LYHYTAIKAISEEN
VUOKRAUKSEEN.
Google: Rantaniemi Kuhmo.
P. 0400 281 991, 08 712 150.
JARIN ATK-PISTE tietokonehuolto. 040 518 1578
Suomussalmi.
NISSAN SUNNY 1.4, vm. Seinäjoki olisi
voinut saada niistä hengen
päälle. Haluan korostaa, että
Immo (Rautiainen) haki
kaksi erittäin tärkeää koppia,
joten kaveri ei saanut juoksutiliään avattua. YKSIÖ 34 m2 järvinäkymä, Hankarannantie 1 D. 0800 393 950.
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. 050 548 9339.
2 muuttovalmista kerrostaloasuntoa 2 K + K 49 m2 Kainuuntie 32 C. P. Tied.
op Kiint.palv./Anita Mikkonen.
Näyttö myös p. P. 050 596 6222.
Kuhmo.
Edullisesti tilava, osittain remontoitava
RIVITALOHUONEISTO
Kuhmossa. 1952 Kuhmon
kirkonkylällä A. Koko noin
44
,????. % RLNHXGHW .
D??????????. Lomakylä)
22.10 Huvikeskus
Makkosenmäki - Sotkamo - Katinkulta - Naapurinvaara
21.20 Makkosenmäki
21.25 Tiilitörmä-Salmela
21.30 Sotkamo l-autoasema
21.35 Tenetti 31
21.40 Vuokatti as. ?????. ??????????. ?????????. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em.
tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. ????????. ?. risteys 33
21.50 Katinkulta 14B
21.55 Tikkalansalmi 36
22.00 Huvikeskus
Lähtö takaisin klo 00.45* ja 01.45.
*Ajetaan vain Vuokatinhoville saakka.
Tanssi-iltoina Sotkamosta ja Vuokatista 20. ??. karaoke
Naapurivaaran Lomakeskus
P. ???. ?. 0400 218 314.
SOTKAMO-PÄIVÄ perjantaina 26.6.2015
Kunnanvirasto
klo 9-15
Avoimet ovet kunnanvirastolla
Kuntalaisten ja kesämatkailijoiden tutustuminen viraston henkilökunnan arjen aherrukseen. Lisätietoa www.sotkamonjymy.fi
SotkamoS e u r a r y.
Sotkamon
Makasiinimuseo, Sopalantie 1, Sotkamon
keskustan tuntumassa, avoinna kesäkauden 23.6.-2.8.2015 ti-pe
klo 12-18, la klo 12-15,
ma suljettu, herättäjäjuhlien aikana pe-su 3.-5.7.
klo 12-18, muulloin sopimuksen mukaan. Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. ???????. ??. -XKDQQXVNRNNR NOR . ????. ?????????. ???????????. ??. klo 1.10. Varmista tilasi tuotto ja turvaa
toiminnan jatkuvuus. klo 19.00 Sotkamon keskuskentällä.
Sarjat: T/P 4-15 v. ?. kesäkuuta 2015 SOTKAMO
19
HUVIT
LINJA-AUTOAIKATAULUT
Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja
yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen.
Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia,
ei kaupallista toimintaa sisältäviä
ilmoitusia. ???. <??????
W??????????. 020 413 5040 ja kotisivut www.mhy.fi/sotkamo
Hyvää Juhannusta ja aurinkoista kesää kaikille!
Kotiseutuelokuvien II näytös
Lauantaina 27.06. ?????. D??. D????. .
. ?. ??. ???. ?????????????. klo 22.30. ????????????????????????????????. ???. ??????????. ?. ???????????????????????????. ?????
?. ???????????
??. ?????????. ?. ??. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja
markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. ?. ???????????
Toivotamme
hyvää
juhannusta
kaikille lukijoillemme!
RANTAVALVONTA HIUKAN UIMARANNALLA
ajalla 20.6.?25.7.2015 keskiviikosta sunnuntaihin
klo 12?18.
Rantavalvojan tauon aikana klo 14?14.15 ei valvontaa.
Ilman lämpötilan ollessa alle 15 astetta rannalla ei ole
valvontaa.
Konttorimme on suljettu pe 19.6.
Seuraava Sotkamo-lehti ilmestyy ti 23.6.
Läheinen, luettu ja luotettu!
Tee tilauksesi jo tänään!
KESTOTILAUS ON AINA EDULLISIN!
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. ???????????. ????????. Lähtö Juurikkalahdesta Kontiomäelle ja takaisin paluu
28.6. 050 314 5004
www.sotkamolehti.fi
p. / henkilö sisältää opastuksen,
kuljetuksen ja kahvitarjoilun.
Huuskolan tilalta voi tehdä jäätelöhankintoja,
joten kylmälaukku ja -kallet mukaan!
^??????????. 040 848 5543
/ Kari Tervo. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. ???. ????????????. ?. ??. ????
????????????. Otetaan vastaan palautteita
ja aloitteita Sotkamo-päivästä ja sotkamolaisuuden esiintuomiseksi. D????. ????????. ?????. ?????. ??. Huom! Linja-autossa käy maksuksi vain
käteinen raha. K?. ???. ???. ?. ????????????. Paras aloite palkitaan.
klo 10-11
Sotkamo - Vuokatti Masterplan -projektin
esittely ja keskustelu valtuustosalissa,
projektipäällikkö Veikko Halonen
klo 12-13
Kunnanjohtaja Petri Kauppisen kyselytunti
valtuustosalissa. Tiedustelut p. ??. 0DKWDYDW PDLVHPDW ?
7XOH MD NRH NXLQND HWHOlQ YHKPDV OXRQWR MD
SRKMRODQ YDORLVD \| NRKWDDYDW 1DDSXULQYDDUDOOD
www.napis.com -nettisivut ovat uudistuneet.
Käy katsomassa sieltä kuvia ja videoita tansseista
sekä tapahtumista ajankohtaista-osastosta.
Netissä myös viime hetken vinkit
juhannustansseihin lähtijöille!
Sotkamo - Vuokatinhovi - Sokos Hotel - Naapurinvaara
(Numerot ja kirjaimet ovat Vuokatin alueen pysäkkien numeroita)
20.30 Sotkamo l-autoasema
20.40 Vuokatinhovi 5C (Vuokatinhovin pysäkki)
20.45 Sokos Hotel Vuokatti 5D (Jäähallin pysäköintialueella oleva
linja-autopysäkki)
20.50 Kuikkalammentie 24A
(tarvittaessa Hotelli Vuokatti, entinen Suvikas)
21.00 Huvikeskus
Vuokatinhovi - Sokos Hotel - Vuokatinrinteet Lomakeskus - Naapurinvaara
21.35 Vuokatinhovi 5C (Vuokatinhovin pysäkki)
21.40 Sokos Hotell Vuokatti 5D (Jäähallin pysäköintialueella
oleva linja-autopysäkki)
21.45 Urheiluopisto 23
21.50 Vuokatinrinteet 4A (Tarvittaessa Vuokatinmaa)
21.55 Vuokatti 34
22.00 Naapurinvaaran Lomakeskus (ent. ????????????????????????. ???. ????????????. ???????????????. ????
W??????. ??????????????. 010 665 6003
ilmoitukset.sotkamolehti@
almamedia.?
Kaikille avoimet yleisurheilun seurakisat
ma 22.6. ?????. 27.6. >??. ^>W <???????. ??. Pääsymaksu: aikuiset 2?, lapset, lapsiryhmät ja heidän
ohjaajansa maksutta. Suorita maksu 23.6. .DUDRNH . ??????. ????????. Kaikki metsäpalvelut pian 80-vuotiaalta Mhy Sotkamolta.
Puh. <??????
^???????????. ?????
?. ???????
W??????. >??????. ?????????????????. ???. ?????. Lisätietoja aikatauluista p. ??????????.
?????. Torstaina 18. Lajit:
40m/60m/100m, pituus
ja pallonheitto/keihäs. 010 665 6000 F. z????????????. >????. edestakaisen
kyydin ja pääsylipun. ????
/??????????????. . 044 050
7575. mennessä yhdistyksen tilille FI48
8886 0710 0902 85, maksu toimii samalla ilmoittautumisena. K?. 08 66 44 22
Pohjavaarantie 66, Vuokatti
www.tahtesi.?
SEKALAISTA
Toivotaan pitäjäpukuun pukeutumista!
klo 17
Mölkyn pitäjänmestaruuskilpailun ?naaliottelut Kino Vision pihalla
klo 18
Kotiseutuelokuvien I näytös, Kino Visio,
Salmelantie 6
klo 19 -22 Ohjelmaa, arpajaiset, kotiseutukorttien ja
vanhojen kuvataulujen myyntiä,
Vuokatin Viini Oy / Nils Collianderin
buffetissa myydään kahvia, mehua, yrityksen
omaa mansikkalimua, munkkeja ja makkaraa.
Tarjolla myös Rantola Angus / Janne Lukkarin
Angus hampurilaiset ja
Kainuun Country Food / Raija Kauppisen
Kyyttöjuustohampurilaiset sekä heramarjajuoma eli voimajuoma.
klo 20.30
Paikkakunnan
parhaat uutiset
ja tarjoukset!
Tilaa niin tiedät!
p. >????. ??. /LSXW ½ ?
. ??. 010 665 9013, www.sotkamolehti.fi. >???????. ?????????
>??????????. ??. . ?. ???????. ???????????
D , K>>/^ d : < >h, /Z/Pd
???. ^??????
>d ???. Ei laskutuslisää.
-XKOD MD MXKDQQXVDDWWR
SH NOR ²
1,20 ?/rivi + alv 24%
P. ??????????. 1DLVWHQ YDOWDD NOR ?
. ??????. ?????????
W???????????????????????????????????. ?????????.
?????. ??????. Tiedustelut sihteeriltä p. ?????. 046 542 5880 /
Sotkamo-Seura. . ?????????????????. ??????????.
?????. sis. ??????????????????. musiikkia
. ja lapset 4-11 v. ??????????. 10?. . ????????????????. ????????. ??????????. ???????. ??????????. ^??????????.
??????????????. Opastettu kiertoajelu
klo 11
Lähtö linja-autoasemalta, Torikatu 1
Reitti: Vuokatin Viini - Vuokatinvaara - Katinkulta - Naapurinvaaran Huvikeskus - Huuskolan
jäätelötila.
Ennakkoilmoittautuminen viimeistään to 25.6.
klo 18 mennessä puh. ????. ???????. ^?????????. klo 21.00 alkaen
Tervetuloa viihtymään!
Juhannusaattona
. ?????????????????????. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta
kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo.
s????. ???
<?????????. ???. ?. ??. kokko
. ?????????.
???????????????. ???????????. ??????????????????????????. Päivän paras kysymys
palkitaan.
Kirjasto
klo 9-15
Kirjasto avautuu poikkeuksellisesti jo kello 9
klo 9.30
Kirjaston uuden vinttiosaston avajaiset
Kotiseutukokoelma, sotkamolaisten kirjailijoiden teoksia, kirja-arpajaiset ja kirpputori ulkokatoksessa (säävaraus).
Sotkamo-seura ry järjestää illanistujaiset
Kotikulmilla
Lähde mukaan ?Keskiyön höyryjunamatkalle. ??????. ???????. ?????. 010 665 9013
Metsänomistajat
SOTKAMO
Mhy Sotkamon toimisto on avoinna 1.7-30.9.2015
välisenä aikana maanantaisin klo 8-15.30 ja muina arkipäivinä klo 8-9 tai sovittuna aikana.
Toimihenkilöt tavoittaa puhelimella tai s-postilla etunimi.
sukunimi@mhy.fi.
Puulla on nyt kysyntää ja uusi kemeralaki tarjoaa tukea metsänhoitotöihin. Tervetuloa! Juurikkalahden Seutu ry:n hallitus
ULKOTERASSI AUKI
upealla paikalla
järven rannalla
Juhannustanssit
ORKESTERIN TAHDISSA
LA 20.6. ?????
W?????. ?????. Tervetuloa!
Kake Randelin
K
& Presto
Anitta Mattila
orkestereineen
. Edestakaisen matkan hinta: jäsenet
20?, ei-jäsenet 25. ???????. ?????. ???. ??????????. 010 665 6000
ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, p. Retki toteutetaan, mikäli osallistujia ilmoittautuu noin 35.
Hinta: 15 . ????
<?????
Kilpailussa on useita sarjoja alle
8-vuotiaista aina 19-vuotiaisiin saakka. (08) 666 2421. pumppu
MARLIN 45-70 MALLI 1895
TIKKA LITE 308
KHAN MATRIX 1/2, 12/76 synt.
STEYR 308 kiikarilla
SAKO A7 30-06
898,- NYT
650,- NYT
429,- NYT
699,- NYT
449,-
1050,- NYT
325,-
749,- NYT
214,50
349,50
949,- NYT
1395,- NYT
630,-
449,569,-
Hyrynsalmi
1
+12°C
+14
+14°C
Sunnuntaina
Ristijärvi
Maanantaina
+16°C
+14
+17,2 °C
Liperi
SOTKAMO
3
?0,9 °C
Saana
+14
10
5
0?C
+5
+10
Heikkoa tuulta. Rantaonki-FishKatti helpottaa mukaantuloa entisestään ja madaltaa koko perheen kalastuskynnystä, kertoo järjestäjiin kuuluva Antti
Harju.
Rantaonkikisassa tavoitellaan ahvenia ja särkiä perin-
Kalastuskisa Vuokatissa Särkisellä
Vuokatinhovin rannassa
juhannuspäivänä, la 20.6. Omaa venettä ei välttämättä tarvitse, koska kilpailujärjestäjät hankkivat
soutuveneitä Särkiselle ennakkovarausten perusteella.
Pääpalkintona on taas soutuvene ja 4-tahtiperämoottori.
teisesti rantaongella. kello 14.
PERJANTAINA
-XKDQQXVDDWRQ ELOHHW
DYRLQQD llQ
y ',6&2 y .$5$2.(
LAUANTAINA
y ',6&2 y .$5$2.(
SUNNUNTAINA
y .$5$2.(
SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO:
Silmätautien erikoislääkäri
Markku Teiramaa
HOX! VARAA
AIKASI HETI!
ma-ti: 18:00 - 02:00, ke-pe: 12:00 - 03:00, la-su: 10:00 - 03:00
Pe 26.6.
Kainuuntie 15, Sotkamo
puh. kesäkuuta 2015
20
Fishkatissa nyt oma
kisa myös nuorille
alueena on keskellä Vuokattia sijaitseva virkistyskalastuskohde, muun muassa SMlohipilkistä tunnettu kirkasvetinen Särkinen ja kilpailukeskuksena on Kammi Vuokatinhovin rannassa.
Jukka Keränen
jukka.keranen@slpmedia.?
Juhannuspäivälle ajoittuva,
nyt jo kuudetta kertaa toteutettava FishKatti-soutu-uistelukilpailu saa rinnalleen
uuden tapahtuman.
Lapsille ja nuorille suunnatussa Rantaonki-FishKatti-kilpailussa kaikki kilpailijat
palkitaan.
Myös soutu-uistelukilpailun palkitsemisessa tapahtuu
muutoksia. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja sadekuuroja, yöllä etelästä alkaen jatkuvampaa sadetta.
Päivälämpötila 12...14 astetta.
Sää vuosi sitten
Sotkamo
+12°C
3
Suomussalmi
+10°C
3
+15
+20
+25
Stoeger, Gamo, Hatsan
875,1113,-
Ase Utran North Star
-40
1,5 - 6 x 42
Vain
285,-
-20%
229,22
29,
2
9
ÄÄNEN%
VAIMENNIN
N
SPECTRA KIIKARI
IIKARI
Kotimaa
Nyt
137,40
89?
Kotimaa iltapäivällä
pe
Kajaani
Kylmää toissapäivänä
KAIKKI ILMAKIVÄÄRIT
T
Kivääreihin Sako tai Tikka ASEPUSSI, arvo 58?
Haulikoihin 50 kpl Metso PATRUUNOITA, arvo 52,50
+20°C
Lämmintä Suomessa toissapäivänä
60%
VIELÄ KAUPAN PÄÄLLE
4
1
+14
Paltamo
15
1590,- NYT
Odotettavissa tänään
Kainuussa
Lauantaina
3
20
907,-
Meteorologi Joanna Rinne
Perjantaina
25
1297,- NYT
1250,- NYT
837,-
Paikallisennuste tänään
30
945,-
Kainuuntie 13,
Avoinna juhanSotkamo,
p. Yksi FishKatin
alkuperäisistä tavoitteista on
saada lapset ja nuoret mukaan kalastamaan.
. 08 666 2950
ma-pe 10-17
Varaa aika! Tervetuloa!
Täysin ennennäkemätön muuttomyynti jatkuu...
MUUTTOMYYNTI
MUUTTOMYYNNISTÄ varastossa olevat
HAULIKOITA, KIVÄÄREITÄ, RIHLAKOITA!
KAIKKI VAATTEET JA
JALKINEET
-50% -40% -30% -30%
-
.
Esim
.
Esim
BAIKAL 30-06
.
Esim
REMINGTON 1/2, 30-06
TIKKA LITE ST 308 9,3x62
KHAN ART camo 12/76
REM 308 MALLI 700
TIKKA FOREST 308
ESCORT 12/76 synt. FishKatti-tapahtumien kalastus-
Soutu-uistelussa paremmuus venekuntien kesken
ratkotaan perinteisen uistelun avulla. Välineiden suhteen venekunnat ovat tasavertaisessa asemassa, siksi
tapahtuma sopii myös Vuo-
katissa lomaileville, ensikertalaisille, sekä lasten kanssa
kalastaville.
Venekunnat, joissa on mukana alle 15-vuotias kalastaja
osallistuvat samalla juniorisarjaan. SOTKAMO Torstaina 18. nusviikolla:
Ma-to 9-18,
Ma-pe 9-18,
pe 9-12
la 9-14
Intersport Piipponen
Kajaani
1350,- NYT
+30
la
su
Helsinki
16
16
19
Joensuu
13
16
19
Jyväskylä
14
18
19
Kajaani
11
14
16
Kemi
15
17
17
Lahti
17
18
20
Oulu
13
16
17
Pori
13
18
17
Rovaniemi
14
17
18
Tampere
14
15
16
Turku
16
15
19
Vaasa
13
16
16
12
14
4
14
14
14
14
4
11
11
5
5. Ensisijaisena saalistavoitteena on kirjolohi,
mutta myös Särkisen kookkaat hauet tarjoavat voittoon
mahdollistavan yllätysmomentin.
Vapamäärä on rajoitettu
kahteen ja elektroniset apuvälineet, kuten kaikuluotain
on kielletty. Ensimmäistä
kertaa FishKatti-historiassa
pääpalkinnon voittaa suurimman kalan pyydystänyt
venekunta.
Aikaisempina vuosina
pääpalkinnon on voittanut
suurimman yhteistuloksen
saalistanut venekunta