marraskuuta 2011
SOTKAMO-lehti
49. Tästä lähtien tullaan suoraan Vuokattiin.
Joka vuosi 10.lokakuuta kello kymmenen Vuokatissa pääsee hiihtämään, vakuuttaa Pelkonen.
Tästä lähtien tullaan suoraan Vuokattiin.
Hiihtäjät viipyvät Vuokatissa noin kahden viikon ajan. Vuokatin mahdollisuudet ja korkea taso ylsivät kuitenkin vertailussa selvästi korkeammalle. Harjoituspaikkojen väheneminen lumen puuttumisen myötä pidensi meneillään olevan harjoitusleirin kestoa normaalista. toimitus päivystää numerossa 050 3081960
Talous : Itsenäinen Sotkamo vaihtoehtona Sivu 7 Unelma: Ammattina kirjoittaja Sivu 10. Toki se kuokkakin tarvitaan. Molempina päivinä heti itävaltalaisten ampumahiihtokisan jälkeen suomalaiset maastohiihtäjät kisaavat maajoukkuepaikoista Rukan ja Düsseldorfin maailman cup -kisaviikonloppuihin kello 13.30 alkaen. Joukossa on kansainvälisen tason ampuma-, maasto- ja yhdistetyn hiihdon huippunimiä. Karsintakisoista johtuen Vuokatin ensilumenlatu on yleisöltä suljettu lauantaina kello 11.5015.30 ja sunnuntaina kello 11.50 16.00. Urheilijat ovat olleet vakuuttuneita Vuokatin taidokkaasta lumiosaamisesta. Selkeä kokonaisuus tekee alueen helpoksi hahmottaa. Kuvassa Iris Waldhuber.
Tulevan viikonlopun lauantaina ja sunnuntaina Itävallan parhaimmat miesampumahiihtäjät kisaavat edustuspaikoista omassa kansallisessa kisassaan kello 12-13. Viime talvena ensimmäistä kertaa esitelty Suocco S 500 on ollut peltoa tekemässä Sotkamossa, Kajaanissa ja Kuhmossa.
Sivu 8
Päivän sää
j
Kajaani
-1
Kuhm Kuhmo
Sotkamo
nkajärvi Rautavaara V Valtimo
Sivu 4
19.11.-20.11. Perjantaina 18. Suomen naisten ampumahiihtojoukkue näytti kykynsä sijoittumalla kisassa hienosti ensimmäiseksi. Jussin sijaan peltoa tekee hehtaarin vauhdilla sotkamolaisen Suokone Oy:n valmistama Suocco murskausjyrsimellä ja ruuvilla . Harjoituskisaan osallistui muun muassa ensimmäisenä suomalaisena ampumahiihdon maailmancupin voittanut Kaisa
Mäkäräinen. vuosikerta N:o 92
1,50 euroa www.sotkamolehti.fi
Tulipalo vaati uhrin
Ainakin yksi henkilö menehtyi rajussa tulipalossa PohjoisTipaksella keskiviikkoiltana. Urheiluopistolta löytyy suuren lajivalikoiman lisäksi ma-
joitus- ja ruokailutilat. Poliisi jatkaa edelleen palon tutkintaa.
Sivu 5
Tältä näyttää peltoraivio Suoccon hytistä.
Suo, kuokka ja Suocco
Kaisa Mäkäräinen oli tyytyväinen Suomen naisten ampumahiihtojoukkueen menestykseen tiistaisessa harjoituskisassa.
Näyttämönä Vuokatti
Jonna Karjalainen
Vuokatin urheiluopiston
tilat täyttyivät ääriään myöten Venäjän, Japanin ja monen Euroopan maan maajoukkueiden saapuessa pitämään valmentavaa harjoitusleiriä. Urheiluopiston valmennuskeskuksen johtaja Jyri Pelkosen mukaan venäläisten täytyi käydä Norjassa huomatakseen Vuokatin tarjoavan laadukkaimmat olosuhteet harjoitusleirille.
Nelisenkymmentä itävaltalaista piti harjoitusleirinsä Vuokatissa. Tiistaina ladulla käytiin naisten kansainväliset harjoituskisat. Kaivinkoneella kaivetaan sarka- ja veto-ojat. Yleisö on lämpimästi tervetullut seuraamaan kisoja.
Lähes puuttomalla suolla ei nykyaikana heilu Jussi kuokan varressa. Yksi suuri Vuokatin vetovoimatekijä on myös palveluiden läheisyys. Japanista Vuokattiin on saapunut myös jonkin verran paraurheilijoita.
Venäläiset sanoivat tutkimusmatkailun nyt loppuneen. Kun ammunta kulkee niin homma toimii, totesi Mäkäräisen valmentaja Jarmo Punkkinen tiistain harjoituksissa.
Hiihtäjien oli alunperin
tarkoitus pitää harjoitusleirinsä Norjassa. Ensilumenlatu tarjoaa luonnonlumen puuttuessa hyvät olosuhteet treenaamiseen.
"
Ampumahiihdon harjoittelemisen mahdollistaa ladun yhteydessä oleva ampumarata. Viimeiset ulkomaalaiset hiihtäjät lähtevät ensi viikon tiistaina
Hän kuitenkin vaati illalla yhdeksän aikaan lehdestä kuvaajaa välittömästi Hiukan uimarannalle. Hän nimitti ideaa Kreikan malliksi. En nyt muista, maksoiko kunta taksin siivoamisen. Sama koodi pitää panna palamaan jatkuvasti ympäristöongelmien pikaista ratkaisua varten. Tiistaina päässä oli jo villapipo. 2 Sotkamo
Pääkirjoitus 18. Ilman yhteystietoja lähetettyjä kirjoituksia
emme julkaise. Enää ei ole varaa odotella.
"
Sotkamossa järjestetty Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitokurssi päättyi viime lauantaina 12.11. Investoida, ostaa maata ja rakentaa. Odotamme jännityksellä, milloin ensimmäinen soitto Talvivaaran rikinkatkusta tulee Hossasta tai Perangasta. Hoitaja kunnioittaa lasta ja perheen arvoja sekä muistaa salassapitovelvollisuuden koskien perheen asioita. Lisäksi he ovat saaneet paljon tietoa lapsista ja lasten kanssa toimimisesta. Tavoitteiden toteutumista arvioidaan säännöllisesti. 010 665 6000, fax 010 665 6003
Sotkamoon uusia lasten hoitajia MLL:n kurssilta
Yllättäviä pilviä on muodostunut Sotkamon tulevaisuuden ylle.
Imagotappiot ja cyberhyökkäys
yt se on tapahtunut. Palkintoja ja tunnustuksia tästä on tullut tasaisesti. *** Valtuustoseminaarissa demarien varavaltuutettu Veltsi Mäenpää kuiskasi ihan hyvän idean Sotkamon kunnan talouden hoitamiseksi jatkossa. Esimerkiksi viime viikolla oli naurussa pitelemistä. Perheille MLL välittää hoitajia ja ohjeistaa perheitä työnantajana toimimiseen.
Sari Liuski- Ursin Perhetoiminnan ohjaaja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry.
Ensi vuonna ryhdymme tarjoamaan Kelalle myös lisää harkinnanvaraisia laitoskuntoutuspalveluita.
Erja Mannersuo
Kalevalan kuntoutuskodin toimitusjohtaja
Seuroissa ei ole kuin kourallinen metsästäjiä keitä karhunpyynti kiinnostaa.
Sotkamo-lehden verkkokeskustelija
www.sotkamolehti.fi
Palveluja pitää tarjota persoona edellä.
Sanna Karppinen
Ammattikirjoittaja
Yleisönosastokirjoitukset sähköpostitse osoitteeseen toimitus. Soittaja kertoi aivan vakavissaan veteen päässeiden myrkkyjen saastuttaneen Jormasjärven, sitten Nuasjärven ja nyt paskavettä oli jo Sapsojärvessäkin. Olemme onnistuneet. Saastumi-
"
Huuhaa-tyyppien ilmiannoissa sen sijaan on.
nen näkyi vaahtona uimarannalla ja veden tummumisena. Kaivosyhtiöllä on Red Code päällä uhkauksen vuoksi. *** Talvivaaran hajujen veroista ei missään muualla ole. Hoitajat sitoutuvat olemaan turvallisia hoitajia lapsille, kuuntelemaan perheen mielipiteitä ja toimimaan aina lapsen parhaaksi. Niin vakava, että vesistöpäästöt on saatava kuriin. Kohu nousi erään Artjärven valtuutetun puklattua juhlajuomat ja juhlaruuat taksiin. Sitten kun rahat loppuvat, niin huudetaan maakuntaa ja muita Kainuun kuntia apuun. Kurssiin on kuulunut myös harjoittelu lapsiperheessä, jossa kurssilaiset ovat saaneet harjoitella lastenhoitoa vanhempien ohjauksessa. Kurssille osallistui seitsemän tyttöä, joista kolme lähti mukaan MLL:n lastenhoitotoimintaan. Kurssilaiset ovat oman sanansa mukaan saaneet lisää itseluottamusta lastenhoitotilanteisiin. Nyt tietävät. Talvivaaran kaivos oli soittajan mielestä saastuttanut Sapsojärven. Näiden tarkoituksena on määrittää lastenhoitotoiminnalle pelisäännöt ja toimintaperiaatteet. MLL toimii hoitajien ohjaajana ja tukena, järjestää tapaamisia, koulutuksia ja tarvittaessa henkilökohtaista ohjausta. Kotimaiset nettiveijarit eli hakkerit ovat julistaneet hyökkäävänsä Talvivaaran tietojärjestelmiä vastaan. Loput neljä tyttöä olivat alle 16-vuotiaita eivätkä siitä syystä voineet vielä alkaa toimimaan MLL:n hoitajina. MLL:n lasten hoitajat tulevat toimintaan käytyään lastenhoitokurssin tai perehdytyskoulutuksen kautta. Se tämä maakuntayhtymä on tosiaan sellainen vene, jossa on soutajia vähän. *** Sotkamon kunta on kuluneen vuoden aikana paskannettu Suomen kartalle. *** Talvi se on tulossa ihan oikeasti. Veltsin mukaan velkaa pitäisi Sotkamon kunnan ottaa mahdollisimman paljon. Sekä kustantaa varavaltuutetuille opintomatkat Bangkokiin ja varsinaisille valtuutetuille Suomussalmelle. Jos maksoi, niin hinta oli halpa valtakunnallisesta julkisuudesta. Huuhaa-tyyppien ilmiannoissa sen sijaan on. Miljoona-Polvinen oli vielä viime viikolla Niinistöä tapaamassa lippalakki päässä. MLL:n lastenhoitotoimintaa ohjaavat laatutavoitteet. sotkamolehti@sps.fi tai postitse Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. Tiedottamiskulttuuri on kopioitu suoraan entisestä, sinänsä ystävällismielisestä sosialistisesta naapurivaltiosta. marraskuuta 2011
Perjantai 18.marraskuuta 2011
Yleisöltä
Yleisönosaston materiaali osoitteella toimitus.sotkamolehti@sps.fi, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo, p. Jossain vaiheessahan ongelmana tuntui olevan, ettei kukaan oikein tiedä Talvivaaran kaivoksen sijaintia. Kurssi järjestettiin yhteistyössä Sotkamon kansalaisopiston kanssa. Hoitajat ovat 16 vuotta täyttäneitä, MLL:n
kouluttamia, haastattelemia ja perehdyttämiä. Hevosmiesten Tietotoimistolle eli HTT: lle kertoi maakuntayhtymän työntekijä melko heti kuntayhtymän toiminnan aloittamisen jälkeen tulleen tiedottamisohje.
Ohjeen mukaan mitään kielteistä ei saa kertoa maakuntayhtymän toiminnasta. Koko 2000-luvun ja jo aikaisemminkin Sotkamo on saanut osakseen kiitosta palveluistaan, toiminnastaan ja julkisesta kuvastaan. Sotkamolaiset ja kainuulaiset tekevät kaikkensa, jotta Talvivaara olisi mediassa esillä ja kielteisessä mielessä esillä jatkuvasti. Tuntemattomasta numerosta useita kertoja yrittänyt soittaja ei halunnut kertoa nimeään. Nyt oli vuorossa keskustan Juha Sipilä. Kuitenkin kaikilla kurssin hyväksytysti suorittaneilla on mahdollisuus toimia hoitajina MLL:n Sotkamon paikallisyhdistyksen Muksulassa, joka toimii lapsiparkkina Sotkamon Jymyn kotipelien aikana. Keskusteluun voi osallistua myös Sotkamo-lehden verkkosivuilla osoitteessa www.sotkamolehti.fi
toisinajateltu
Suomen kartalle
ikoinaan Artjärven kunta oksennettiin Suomen kartalle. Alkuviikosta esiin noussut hakkeriliike Anonymousin uhkaus iskeä kaivoksen kimppuun on tyrmistyttävä. He ovat oppineet toimimaan eri tilanteissa lasten kanssa ja suhtautumaan ennakkoluulottomasti erilaisiin lap-
siin. Niin paljon kuin velkaa on vain saatavissa. *** Irene "Irmeli" Toppinen keikutti Kainuun isoa tervavenettä sanoessaan valtuustoseminaarissa mielipiteensä talouden tasapainottamisesta. Sotkamossa toimii tällä hetkellä noin 10 hoitajaa, joita MLL:n Kainuun piiri välittää perheiden tarpeiden mukaan. Vesistöjen saastumisessa ei todellakaan ole mitään huvittavaa. MLL:n lastenhoitovälitys toimii netissä osoitteessa www.mll.fi, lisäksi välityspuhelin ottaa tilauksia vastaan maanantaista perjantaihin kello 912 numerossa 044 3131 905. Muutoin voi käydä niin, ettei Vuokatin violetti enää miellytä turisteja.
N
Nyt on toiminnan aika. Kurssilta saatuja oppeja uudet hoitajat pääsevät kokeilemaan käytännössä otettuaan vastuuvakuutuksen, joka on pakollinen kaikille MLL:n lasten hoitajille. Tämä on otettava vakavasti huomioon, kun jatkotoimia toisaalta kaivostoiminnassa ja toisaalta matkailun kehittämisessä suunnitellaan ja toteutetaan. Tavoitettaan he eivät ilmoita. Saa nähdä, joko ensi viikolla on supilakki päässä.
Pertti Granqvist. *** Talvivaaran vesistöihin päästämät aineet ovat erittäin vakava asia. Nimimerkillä kirjoitettaessa on lähettäjän nimi liitettävä mukaan. Samalla se on kuitenkin selvä merkki siitä, kuinka herkästi ihmiset kotiSuomessa ja myös ulkomailla reagoivat ympäristöä uhkaaviin muutoksiin. Tämä tapahtui ennen Artjärven poistumista Suomen kuntakartalta kuntaliitoksen myötä. Viime talvena kerrottiin Talvivaaran haisseen Kuhmon Alavieksillä.
A
Uusimman tiedon mukaan Talvivaaran hajut on haistettu Ristijärven Jokikylällä etelätuulella ja Ristijärven kirkollakin saakka pohjoistuulella. Nyt tietävät niin Kauppalehden kuin Helsingin Sanomien lukijatkin sen, missä Talvivaara on. Toimituksella on oikeus lyhentää, muokata tai jättää julkaisematta meille lähetettyjä kirjoituksia. Matkustajia ja peränpitäjiä sitäkin enemmän. Sitten kun tulee oikein hätä, niin haetaan Helsingistä joku tunnettu poliitikko vetoamaan maakuntakokeilun jatkamisen puolesta
Kaikki on kotimaista. Kymmenen kuukautta vuodessa näitä tuotteita tehdään, kaksi kuukautta käytetään myyntiin, hän esittelee. Viime talvena osa joululennoista peruuntui, eivätkä kaikki matkailijat päässeetkään Leville. Mukana myös: Lauantaina 19.11. Englantilaiset saattavat tulla joululomalle ilman pipoa ja ilman kinttaita. (08) 666 0611 Fax (08) 666 0619 myynti@tulikettu.fi www.tulikettu.fi
Lappi tuli Sotkamoon
Päivi Eskelinen
Ompelukone- ja saumurimarkkinat
Merkeistä löytyy uusina tai käytettynä ESITTELY- ja Bernina, Husqvarna, Pfaff, Eva, MESSUKONEITA Singer, Brother ym. Ensimmäisenä alkaa perheliikuntavuoro Leivolassa, jonka jälkeen luvassa ovat eri palloilulajien puulaakit. Komeat kettu-, lammasja porohatut ja -rukkaset ovat miehen itsensä tekemiä. Kemijärveläinen kauppias ja käsityöläinen Pertti Jokelainen on asettunut myyntituotteineen paikkakunnalle parin kuukauden ajaksi. org. Omaa tuotekehittelyä edustavat muun muassa lapinpukuinen barbie-nukke, helposti jalkaan sujautettavat lammastossut ja kuviolliset, turkistupsulla koristellut pipot. Toivottavasti saamme jälleen uusia harrastajia houkuteltua mukaan toimintaamme ja entisille tarjottua jotakin uutta, kertoo seuran puheenjohtaja Kosti Rautiainen. Muutamia yllätystapahtumiakin voi olla luvassa, joten sivuja kannattaa aktiivisesti!, vinkkaa Rautiainen talven ajalle.
Tuliketussa
Perjantaina 18.11.
ssitaan! tan t
Raimo Laamanen Olli Pautola
ja Pohjoisen tähti. Myymälää on tarkoitus pitää avoinna 15. Lisätietoja ja talven tapahtumien tarkemmat ajankohdat löytyvät osoitteesta vastapallo.nettisivu. SUNNUNTAISIN saakka ellei KLO 12-18 toisin mainita.. Tervetuloa!
ystävineen
Tulikettu
Hotelli
Vielä ehdit varata pikkujoulut!
Joulun yli avoinna olevassa myymälässä on myynnissä kotimaisia käsitöitä ja turkistuotteita.
Tervatie 3, 88600 Sotkamo, puh. sp
IT BANA AN
1 1
kg kg/tal. Vanhat perinteikkäät kuvioinnit eivät ole nuoremmille neulojille tuttuja, näitä tekevät eläkeläismummot, joille maksamme tuotteista suoraan, Jokelainen kertoo. 0500 681 316, 08 627 351
YHDELLÄ EUROLLA
Kolumbia
E Edullisesti K-supermarketista
Espanjan 2 kg/tal. 19 11 Sakari Kukko!
laittaa tanssilattian sekaisin pikkujoulujamien merkeissä. marraskuuta 2011
Sotkamo 3 Vastapallon talvikausi käynnistyy
Vastapallo Seppä ry:n
vilkas talvikausi käynnistyy tulevana lauantaina 19. 2
Sunnuntai 2 kg
00
(0,50 kg)
KLEMENTIINIT L
Atria 400 g 2/tal.
00
kg
HIIILLOSMAKKARA
Marinoitu 300 g 2/tal.
PORSAAN SUIKALE
1
00
kpl
(2,50 kg)
1
90
00
rs
(3,33 kg)
VEHNÄJAUHO
2 ps/tal.
1
00
ps
HYVÄÄ JA HELPOSTI VIIKONLOPULLE HERKKUTORILTA P Perhekokin KYPSÄT PIHVIT Perhekokin LIHAKUOPION PERUNALAATIKKO - Metsästäjän- ja HawaijInleike SALAATIN HERKULLISET kg kg SALAATIT.
8
90
15
L A H J ATAVA R A L I I K E
Hinnat voimassa PALVELEMME ma 21.11. Se sai Jokelaisen katselemaan etelämmäksi. Tulevalle talvelle päätimme entisestään monipuolistaa tarjontaamme ja otimme sulkapallon mukaan lajivalikoimaan. Vuokatissa on paljon matkailijoita, ja venäläisturistit ovat varmasti yksi suuri ostajaryhmä, Jokelai-
nen veikkaa silitellen pehmeitä turkiksiaan.
Esittelyauto Sotkamon torilla pe 18.11.
-50
Turkisten lisäksi kauniit
neuleet houkuttelevat. Perjantai 18. tammikuuta saakka, ja liike on avoinna myös sunnuntaisin.
Konemyynti E. Kun tiedän mistä tarhasta mikäkin nahka on peräisin, on tuote turvallinen myös kuluttajan kannalta, hän muistuttaa.
Turkikset ovat kotoisin Pohjois-Suomesta. Värikkäät lapaset, sukat sekä villapaidat on tehty Seitsemän veljestä -langasta, ja tekijöinä ovat yksittäiset Lapin alueella asuvat käsitöitten tekijät. Soitto kajahtaa ilmoille klo 21 ja tiketti kustantaa vain 8. Pohjoisen kasvateilla on kunnollinen talviturkki, joka lämmittää ihmistäkin. Myymälätilat vapautuivat, kun LVI-Korhonen muutti isompiin tiloihin. Jokelaisen mukaan ne ovat lämpimämpiä kuin etelässä kasvatettujen eläinten. Hyvin ovat meidän tuotteemme heille sitten kelvanneet, Jokelainen myhäilee. Aiempina vuosina Jokelainen on myynyt tuotteitaan joulusesongin aikaan Levillä, jossa asiakaskuntaan ovat kuuluneet niin venäläiset kuin brittituristitkin. KAINULAINEN p. ALE % jopa HUOLTO kaikki merkit
Turkikset, Lappi-aiheiset
neuleet ja pikkutavarat houkuttelevat paikallisia ja matkailijoita jouluostoksille Kainuuntiellä. marraskuuta
Muistoissamme pysyvät ikuisesti käsiesi tekemät työt. Pahimmilleen yksipuolinen rankaisevaan tuomioon johtava julistus nousee silloin, kun se
yhdistetään itse laadittujen sääntöjen noudattamiseen. Huoli pikaisesta pimenemisestä hälveni hieman luettuani tekstiä pitemmälle, kun selvisi että polttoainetta riittää vielä pariksi miljardiksi vuodeksi. Rakentelit navetat ja talot, joihin muurasit uunit jalot. +358 20 1555 850
www.facebook.fi/vuokatinhovi
Tuomiosunnuntai 20.11.2011 Kristus, kaikkeuden Herra
Klo 10 Klo 11 Klo 15 Klo 18 Messu kirkossa, Pirjo Juntunen, Marin, Vähäsarja. Martti Taavetti Määtän muistolle Kalevi
Taisto Aulis
Kerro meille uutinen toimitus.sotkamolehti @sps.fi
PIHLAJAMÄEN
muistoa ja otitte osaa suruumme. Muistosi säilyy sydämissämme kirkkaana ja kuulemme ajatuksissamme rakentamasi kanteleen kauniin ja herkän soinnin, jota usein näppäilit käydessämme luonasi. Erityisesti mieltämme lämmittää valtava määrä värikkäitä puukukkia, jotka vuoleskelit ja maalasit eläkepäivinäsi. Vesilasi tai leivänpala oli annettu tarvitsijalle siitä ilosta, että itse oli saanut Herralta todellisen elämän. veljet perh. Kaikki ihmisten puhuma tai kirjoittama kun ei ole jumalansanaa. marraskuuta 2011
Martti Taavetti Määttä
* 4.2.1927 Sotkamo 25.10.2011 Sotkamo Rakkaus ei koskaan katoa. Korjasit kaikki koneet ja laitteet. Koko kansan hirvipeijaiset srk-talossa, vapaaehtoinen ruokaraha. Ihmisen psyykettä tuntevat asiantuntijat osaavat selittää tällaisia ilmiöitä niin viisaasti, että itse Jumalakin sitä ihmettelee. Niin myös viimeisellä tuomiolla, joka on todella korkein ja oikeudenmukaisin tuomioistuin. Teit puukkojen, sekä kirveiden varret ja terät. Otti syliinsä isämme väsyneen, hänet rauhan rantaan kantoi. Tekemissäsi saaveissa pysyivät myös veet. Lämmin kiitos osanotosta ja myötäelämisestä surussamme. Silti asiasta voisi kohkata niin että kuulijoita alkaisi ahdistaa. Kukaan ei voi tehdä niin paljon hyvää että ansaitsisi taivaan paikan. Kun tarvittiin kotona kätillöö, eipä kuulunut pakojuoksun jalkojen lätinnöö. Hengellisessä kielenkäytössä puhutaan armolla pelastumisesta. En edes pyri selittämään kaikkea täydellisesti, vaikka sellainen tuntuisi kovin hivelevältä. Riemullinen jumalanpalvelus Mukulamessu Vuokatin kirkossa, mukaan tyynyt - istumme lattialla. Ei edes tämä kirjoitus. Mahdollisuus kiertää rukouspolku eteistilassa. Valmistamillasi lapikkailla kävelit myös erät. Siitä ei ole kenellekään ajallista eikä iankaikkista hyötyä, mutta vahinkoa sitäkin enemmän. Koskaan et valitellut vaivojasi, käytit vaan käsiäsi ja aivojasi. Inhimillisesti arvioiden ratkaisu näyttää täydelliseltä fiaskolta. Erona maalliseen käräjöintiin on vielä se, että sinä salissa ei tarvita rahalla maksettuja puolustusasianajajia. sukulaiset ja tuttavat Siunattu läheisten läsnä ollessa. Maallisessa tuomioistuimessa annetaan vapauttavia ja rankaisevia tuomioita. lastenlapset perh. Yllättävintä viimeisellä tuomiolla on myös se, että vapauttavan tuomion saavat eivät tienneet tehneensä mitään sen eteen että heidät kutsuttaisiin taivaan riemuun ja toisenlaisen tuomion saaneet eivät uskoneet tehneensä mitään sellaista joka johtaisi rankaisevaan tuomioon. Hyvin usein taipuivat myös haitarin palkeiden taitteet. Kiitämme myös Palvelukeskus Himmelin henkilökuntaa isämme hyvästä hoidosta.
Lämpimät kiitokset Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme
muistoksi
Tuhattaituri
Käsistäsi valmistui sukset, kelkat ja reet. Hän on myös lupautunut puolustusasianajajaksemme. Maksukin on jo suoritettu.
Matti Korhonen
Vietä vauhdikkaat ja ikimuistoiset pikkujoulut. Sotkamon seurakunta
ser
Katso tarkemmat säätiedot osoitteessa www.sotkamolehti.fi
SÄÄ
Tänään
Lauantai
Sunnuntai
Tervetuloa!
1-4 m/s
Ristijärvi
-2
Kuhmo
-6
Tiistai
Tulisijojen kuntokartoitukset Korjaukset Muuraustyöt Myös muut tulisijat
kainuuntulisijapalvelu@sotkamo.net
Kainuun Tulisijapalvelu
Hopealoimu
Myynti ja asennus
Kajaani
-1
Sotkamo
Maanantai
-1
Sonkajärvi Rautavaara Valtimo V
-8
-3
044 506 60 88. Jeesus kehottaakin kuulijoitaan pikemminkin odottamaan tuota päivää innolla. Hanuristasi irtosi aina iloinen peli, olipa ulkona vaikka millainen keli. Hän kääntää sen vapautuksen päiväksi. Taivutit veneisiin kaaret ja laudat. Päivän tekstissä lueteltava tekojen sarja on vain uskon synnyttämiä hedelmiä, joihin tekijät eivät edes osanneet kiinnittää mitään huomiota. Ennen kaikkea haluamme kiittää Sinua perheesi hyvästä huolenpidosta. Iida Vei Herra kotiin jo uupuneen, elon pitkän kulkea antoi. Tuomiosunnuntain tekstin kohdalla pitää olla varovainen sanojensa kanssa, sillä se ei ole koko Raamatun ilmoitus, jonka ydinsanoma on evankeliumi - pelastus. Viimeinen tuomio ei ole kaiken loppu vaan uuden alku. 4 Sotkamo
Meille kaikille niin rakas
Perjantai 18. Kalistelit pajassasi viikatteet ja raudat. Jos puhuja tai kirjoittaja purkaa vain omaa psyykkistä ahdistustaan kuulijoihin, seurauksena on moninkertainen epävarmuus ja ahdistus. lapset perh. Kynttilähartaus kappelissa itsemurhan tehneiden muistoksi. Omaiset
www.sotkamolehti.fi
sanasta valoa
Oikeudenmukaisin tuomio
Vilkuilin sattumalta lukion oppikirjaa, jossa kerrottiin auringon energian loppuvan. Tule yksin kaksin tai koko porukan kanssa nauttimaan jouluherkkujen täyteisestä noutopöydästä ja tanssi iloista tonttupolkkaa orkesterin tahtiin.
Hinta sisältää: Herkullisen Pikkujouluruokailun noutopöydästä, Alkoholittoman glögin ja ohjelman Esiintymässä: 6DODLVHW $NHQWLW VROLVWLQD $QVVL 9LPSDUL Pöytävaraukset: myynti@vuokatinhovi.fi, puh
Kyseisen kartoituksen perusteella on hidasteita rakennettu muun muassa Urheilukadulle, Markkinatielle, Salmelantielle ja Ratatielle. Ulkopuolinen henkilö hälytti Kainuun Pelastuslaitoksen paikalle kello 22.11.
Sotkamon paloaseman yksiköiden saapuessa kohteeseen rakennus oli jo palanut jo pahoin ja tuhoutunut täysin.
Tulipalossa
alustavien
menehtyi
tutkimusten
mukaan ainakin yksi henkilö. Latupohja olisi ajot kestänyt, jos kulunut syksy olisi ollut kuivempi. Aloitteen mukaan nyt on syytä käynnistää systemaattinen työ teollistamisohjelman laatimiseksi osana Sotkamon kunnan elinkeinopolitiikkaa.. Kunnallisveron prosentti on ensi vuonnakin 19,75. Sotkamon Autopalvelu Oy
Salmelantie 43 f 6, 88600 Sotkamo
AD KORJAAMO UUDISTUNUT
Käyntiosoite: Tuottajantien päästä, ent. Asema-kaavassa on osoitettuna 64 lomarakennuspaikkaa. Maanrakennusmestari Reijo Makkonen Sotkamon kunnasta kertoi Sotkamossa liikenneturvalli-
suussuunnitelman yhteydessä kartoitetun paikat, joissa ajetaan vaarallisia ylinopeuksia. Jos maa jäätyy, on sitä vaikeampi muokata, Vilmi myöntää.
Ainakin yksi menehtyi palossa Pohjois-Tipaksella
Rintamamiestalo tuhoutui keskiviikon myöhäisillan aikana Pohjois-Tipaksella. Pururata on aivan myllätty, hirveät raiteet siinä on, hän kauhisteli. Kuva: Jonna Karjalainen
Kunnanvaltuusto vahvisti veroprosentin
Pertti Granqvist
Pitkän seminaaripäivän tiistaina viettänyt Sotkamon kunnanvaltuusto hyväksyi kakistelematta kunnanhallituksen esityk-
Pekka Heikkinen teki valtuustoaloitteen teollistamisohjelman laatimiseksi.
sen vuoden 2012 veroprosentiksi kokouksessaan tiistaina illalla. Myös päivän valtuustoseminaarissa oli tullut esille veroprosenttiin kohdistuvat korotuspaineet.
Myös kiinteistöveroprosentti hyväksyttiin esityksen mukaisena. Yksi hidaste maksaa noin 5 0006 000 euroa. Sotkamo-lehden saamien tietojen mukaan Louhivaara-nimisen tilan tuhoutuneessa päärakennuksessa on asunut yli 60vuotias mies.
Tuhoutunut talo sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Sotkamon keskustasta Kuhmoon päin. Veroa ei vielä määrätty, mutta Sotkamon kunta on
esittämässä yhdessä Lapin kuntien kanssa erillisen kaivosveron säätämistä. Metsänhoitoyhdistyksen kanssa on sovittu, että he korjaavat jälkensä ennen hiihtokauden alkua, Vilmi rauhoittelee. Makkonen kertoi hidas-
teista tulleen kansalaisilta lähes poikkeuksetta myönteistä palautetta.
Akkoniementielle rakennettiin hidaste eli korotettu suojatie tiistaina.
Latupohjan kunto huolestuttaa
Leivolan koulun takana
kulkevalle ulkoilureitille kävelemään lähtenyt Leila Paakkonen tyrmistyi näkemästään. Poliisi selvittää teknisin tutkimuksin palon syttymissyytä.
Poliisi eristi onnettomuuspaikan laajalta alueelta. Nyt autot ovat kuluttaneet pohjan liejuiseksi. Valtuuston kokouksen
lopuksi elinkeino- ja maankäyttövaliokunnan puheenjohtaja Pekka Heikkinen (kesk) esitti valtuustoaloitteen teollistamisohjelman laatimiseksi. Akkoniementien hidas-
teen valmistuttua rakentamatta on vielä toinen hidaste Salmelantielle. 040 779 1317
Hidaste tyssää vauhtia Akkoniementiellä
Pertti Granqvist
Tiistaina rakennettiin hidaste Akkoniementielle. Ladunpohja on suosittu kulkureitti kesäisin ja talvisin, ja sitä hyödyntävät myös koululaiset ja päiväkotilapset liikuntatunneillaan. Kunnanjohtaja Petri Kauppinen totesi kunnanhallituksessa keskustellun korottamispaineista. Hidaste eli kansankielellä hyppyri tehtiin Markkinatien risteyksen seutuville. Kunnan ulkoilureiteistä vastaava Jarmo Vilmi on tietoinen tilanteesta. meijerin terminaalialue.
Toinen hidaste tehdään Salmelantielle jääkiekkokaukalon kohdalle.
Maanrakennusmestari Reijo Makkonen Perjantaina 18. Vasemmistoliiton valtuutettu Jouko Korhonen esitti puoluetovereiden Osmo Polvisen ja Raimo Leinosen kannattaessa jatkossa kaivoksille määrättäväksi voimalaitosveron suuruisen, erillisen veron. Latureittiä on käytetty syksyn aikana puunkuljetukseen Aimo Korhosen mailta. Päätieltä palaneelle talolle on matkaa noin puolitoista kilometriä.
Hälytykseen
osallistui
Sotkamon lisäksi yksiköitä Kajaanista, Kuhmosta ja Paltamosta. Toinen hidaste tehdään siihen jääkiekkokaukalon kohdalle. Täytyypä kiirehtiä vielä metsänhoitoyhdistystä, että laittavat paikat kuntoon. Siellä on kuljettu osittain kunnan, osittain yksityisten mailla, ja ihan luvan kanssa. Sitten on molemmin puolin koulua hidasteet vauhtia hillitsemässä. Urheiluopistolle kulkevan ladun pohja on melkoista mutavelliä. Kunnanvaltuusto hyväksyi myös mutinoitta Tipaksen Hietasen ranta-asemakaavan. marraskuuta 2011
HINAUSPÄIVYSTYS 24h/vrk 045 310 6160
Palvelemme SOITA JA VARAA AIKA! ma-pe 7-17 P. Lomarakennuspaikoista 49 sijaitsee UPM: n mailla
Painaminen Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 2011 ISSN 0787-5320 Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy
Uusi I love Sotkamo/ Vuokatti -etukortti tarjoaa käyttäjilleen erilaisia etuja tällä hetkellä lähes 40 eri liikkeessä Sotkamon kirkonkylällä ja Vuokatissa. Sotkamo-lehdellä ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Ensi vuonna ryhdymme tarjoamaan Kelalle myös lisää harkinnanvaraisia laitoskuntoutuspalveluita. Hänen mielestään yhteistoiminnan mahdollisuuksia on edelleen etsittävä. Toimitusjohtaja Erja Mannersuo laskee Kelan maksujen lähentelevän pian puolta miljoonaa euroa vuosittain. Kalevalan Kuntoutuskodista on parin vuosikymmenen aikana kehittynyt kokonaisvaltainen kuntoutuksen ja hyvinvoinnin keskus. Valtiokonttorin ohjeet, säätiölaki ja maakuntakuntayhtymän hankintaohjeet ovat yhteistoiminnan esteenä. Kauimpaa tulleita Mannersuo muistaa saapuneen ainakin Rovaniemeltä ja Utsjoelta.
Kelan kuntoutettavien
osuus on nykyään erittäin tärkeä Kalevalan Kuntoutuskodille. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. 050 598 4768
jonna.karjalainen @sps.fi
Yli kahdenkymmenen vuoden ajan sotainvalideille Kuhmossa kuntoutusta antanut, sotkamolaisillekin tuttu Kalevalan Kuntoutuskoti on jäänyt hankintaloukkuun. Nyt lainsäädäntö ja määräykset näyttävät johtavan aivan muuhun. Aluksi I love Sotkamo/ Vuokatti -etukortit ovat myynnissä kahvila Murusessa ja Rita K:ssa. Kalevalan päätoimipaikassa on kaikkiaan 67 paikkaa. 010 665 6000
fax 010 665 6003 Sotkamon seudun puolueeton paikallislehti, ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin. Kuvassa Hilja ja Oiva Korhonen, Erja Mannersuo, Eija Määttä, Anitta Mäkitupa, Betty ja Tauno Iivonen sekä Seija Haverinen.
Asiakaspalvelu
Tilaus- ja laskuasiat: asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi Ilmoitusasiat: ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo p. Kalle Virtanen korostaa, että edun tarjoava yritys itse päättää voimassa olevat tarjoukset. Tärkeää on, että pystymme hoitamaan kuhmolaiset vanhukset omassa pitäjässä. Kelan asiakkaita tulee kaikkialta Pohjois-Suomesta. Se tarjoaa hoito-, asumis- ja kuntoutuspalveluja ikäihmisille, vammaisille, sotien veteraaneille, sotainvalideille sekä muille kuntoutuksen ja hoidon tarpeessa oleville. Säätiöpohjalle perustetun kuntoutuskodin palvelut ovat liian tasokkaat, jotta se pärjäisi maakuntakuntayhtymän hankintakilpailuissa. Yhteinen alueellinen etukortti on otettu vastaan oikein hyvin. hän korostaa.
Sampo Kaste p. Nykyään noin 65 henkilöä työllistävän kuntoutuskodin toimitusjohtaja Erja Mannersuo on huolissaan toiminnan tulevaisuudesta. 0400 218 314
pertti.granqvist@sps.fi
Tarja Korhonen p. Maakuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon lautakunnan puheenjohtaja Pekka Heikkinen (kesk) valittelee samaa. 050 308 1960 010 665 6011
paivi.eskelinen@sps.fi
Pertti Granqvist p. Kalevalan alueella noin kolmen kilometrin päässä Kuhmon keskustasta sijaitsevan kuntoutuskodin lisäksi säätiöllä myös toinen toimintapiste: Ainola. 044 332 5330 martti.huusko@sps.fi
Toimitus
toimitus.sotkamolehti@sps.fi
Päivi Eskelinen p. Kelan osuus nousee myös tulevaisuudessa, sillä olemme Kainuussa ainut kuntoutusyksikkö, joka täyttää sen kovat laatuvaa-
MarkkinointiJaana Komulainen päällikkö Kirsi Kela p. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Tämän ja ensi vuoden voimassa oleva kortti maksaa kymmenen euroa. Säätiön hallituksen puheenjohtaja Oiva Korhonen muistelee, kuinka aikaisemmin arvioitiin, että sotaveteraanien tarvitsemien hoitojen vähitellen päättyessä tilat otetaan palvelemaan kaupungin muita asukkaita. Hän ihmettelee, kuinka Kuhmon kaupunki on ryhtymässä rakentamaan uusia tiloja hoivapalveluita varten, vaikka tarjolla olisi todella hyvät tilat. Sillä saavat etuja yhtä lailla sotkamolaiset kuin muualla asuvat, kun
he asioivat etuja tarjoavissa yrityksissä, selvittää Virtanen.
Mukaan lähtevät yritykset ovat mukana I love Sot-
kamo/Vuokatti -taulussa ja jaettavissa esitteissä.
Asiakkaalle tarjottu etu
voi olla esimerkiksi 10 prosentin alennus tietystä tuotteesta, kuppi kahvia tai esimerkiksi kolme tiettyä tuotetta kahden hinnalla. 010 665 6015
sampo.kaste@sps.fi
Mervi Piipponen p. 0200 58585 Asiakasrekisteri Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Mannersuo kuitenkin harmittelee sitä, etteivät kuntoutuskodin ja
Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveystoimiala ole päässeet eteenpäin yhteistyöneuvotteluissa. Yhtälö on todella hankala. 010 665 6000 jaana.komulainen p. marraskuuta 2011
Kuntoutuskotisäätiö jäämässä väliinputoajaksi
Martti Huusko
Konttori avoinna arkisin klo 9.00-16.00
Päätoimittaja Martti Huusko p. Tekijänoikeudet Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Se sijaitsee Kuhmon keskustassa. Liian hyvää ei pysty tarjoamaan halvalla. 6 Sotkamo
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo p. 040 587 2067 010 665 6013
sanna.koivusalo@sps.fi
"
Yhtälö, jonka avulla voisimme yhteistyön aloittaa, on todella hankala.
keski-ikä on kivunnut Mannersuon mukaan jo 94 vuoteen. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. Vakinaisesti asuvien
Kainuun Muistiyhdistyksen Muisku-ryhmä kokoontuu kuntoutuskodilla säännöllisesti. 010 665 6016
mervi.piipponen @sps.fi
Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Levikki 5.794 kpl (LT 2010)
Perjantai 18. timukset laitoskuntoutuksen osalta. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Korttihankkeen vetäjä,
kahvila Murusen yrittäjä Kalle Virtanen kertoo, että tavoitteena on saada etujen piiriin satakunta yritystä. (alv 23%).
Uusi etukortti käyttöön Sotkamon ja Vuokatin alueella
Martti Huusko
Jakeluhäiriöt
(vain Sotkamon alueella) Arkisin 6.00-14.00 p. Kortteja tulee Virtasen mukaan myöhemmin myyntiin myös muihin etuyrityksiin.
www.sotkamolehti.fi
Kahvilayrittäjä Kalle Virtanen esittelee käyttöön tulevaa Vuokatti-Sotkamo-etukorttia.
Mukana olevat liikkeet: Sotkamon Benetton Vuokatinrinteet, Sotkamon Jymy, Divari, Rita K, Optikko Vuori, Bettine, Kynsistudio, Kosmetologi Tarja Patrikainen, Nordea, Nails by Elena, Silmäasema&Ajankulma, Ompelimo Mila, Hiuspiste Uusi Ilme, Kristallijulkaisut, Vuokatin Ratsastustalli, Ahkera Liisa, Yksituuma, Sisustussuunnittelu Apricus, Kynsipiste Vuokatti, Urheiluhieroja Sirkka Sirviö, Villit vekarat, K-Supermarket, Kosmetologi Riikka Sirviö, Pentik, Kahvila Murunen, Hyvänolonpuoti, This Week ja Intotalo. Perustettu v. Tämä rajaa oleellisesti tulevan toiminnan mahdollisuuksia. Yhteiskunnan ylläpitämät toiminta pitäisi saada myös tulevaisuudessa aktiiviseen
käyttöön, huokailee Oiva Korhonen. Kuntoutuspotilaiden keski-ikä on alle 60 vuotta. Loppuosa on kuntoutukseen tulevien sotainvalidien sekä Kelan kuntoutustuen piirissä olevien asiakkaiden hoitoa varten. 044 332 5332
kirsi.kela@sps.fi @sps.fi
Kalevalan Kuntoutuskodin toiminta jatkuu vielä
muutaman vuoden nykyisellä tavalla. Kuhmossa on kova tarve 2030 hoivapaikalle ja olemme joutumassa rakentamaan uudet tilat. Sotainvalidien käytössä niistä on vajaat 30 paikkaa vakinaisina asuntoina. 1962. 050 598 6144 010 665 6012
tarja.korhonen@sps.fi
Jonna Karjalainen p
Tuskin kukaan suuttuu, vaikka Irene viranhaltijana ilmaisee julkisesti mielipiteensä. Jos Puolanka ei anna periksi vaatimuksissaan, niin sitten hallintomalli kaatuu. Kunnan omia menoja on onnistuttu samaan aikaan hillitsemään niin, ettei kasvua ole juurikaan syntynyt.
Toki päinvastaisiakin kommentteja on verkossa esitetty.
Sotkamolle kumppaniksi Kuhmo on surkein vaihtoehto. Sotkamon kunnanvaltuusto päätti tuolloin hyväksyä kunnanjohtajien neuvottelun perusteella laaditun sopimuksen Kainuun mallin jatkosta. Irene Toppisen kannanoton Korhonen ei sanonut olleen hänelle yllätys. Tässä otteita kommenteista: Sotkamokin on suhteellisen pieni paikkakunta.
Esittäkää vaihtoehto erikoissairaanhoidon yhteistyölle tai lopettakaa asiaton höpinä. Ja sitten oikeasta EU:sta. Meillä on ammattitaitoinen ja arvostettu kunnankamreeri. kolehdessä kunnankamreerin lausunto poiki vilkkaan keskustelun. Ei Puolangalle voida taata eikä luvata heidän vaatimiaan asioita. Kokonaisuutena pallo kovasti hakusessa. Mutta heti kun maakunta tuli mukaan kehiin, alkoi-
Erikoissairaanhoito on
ennen maakuntakuntayhtymääkin ostettu Kainuun keskussairaalalta, mikään ei siinä suhteessa muutu.
Käykäähän ihmiset välillä muuallakin katsomassa elämää ja meininkiä. Huomaatte, että
Keskustelu Toppisen asia ei ole tehdä
talousarviota, mutta hän kyllä osaa opastaa, millai-
Sotkamon
ajankohtaisista asioista jatkuu www.sotkamolehti. Korhonen kuvaili sopimusta oikeudenmukaisemmaksi Sotkamoa kohtaan verrattuna aiempaan sopimukseen. Hän tarkastelee asiaa lukujen valossa. Hallintokokeilu toimisi puskurina kuntalakiuudistusta vastaan. Kuntayhtymästä eivät tykkää muut kun korkeissa viroissa ja kovalla palkalla olevat viranhaltijat. Heille on tekemällä räätälöity uusia jou-
Aivan mahtavaa. Sekä radiossa että lehdistössä lainattiin uutista. Kenenkään rahat eivät riitä tuollaisen himmelin pyörittämiseen. Olisimme pärjänneet paljon paremmin taloudellisesti ilman kuntayhtymää. Alijäämäennuste kasvaa kuukausi kuukaudelta. Eihän tästä tule muuten mitään. Irenen mukaan Sotkamon kunnan maakunnalle maksama osuus on vuosi
vuodelta vain kasvanut. Olen tiennyt Irenen mielipiteen jo vuosien ajan.
Sotkamon kunnanvaltuuston varapuheenjohtajan Jouko Korhosen (vas)
Sotkamon kunnanhallituksen varapuheenjohtaja
Kari Sirviö (kok) sanoi ar-
vostavansa Irenen tapaa toimia. Odotamme mielenkiinnolla mitä hallitus ja valtuusto saavat nyt aikaan. Tuula Rossi-Määttä sanoi uskovansa maakunnan ongelmien johtuvan lepsusta johdosta. Ei tällainen meno voi vuodesta toiseen vain jatkua ja jatkua.
mukaan kaikesta kritiikistä huolimatta Sotkamossa jatketaan kesäkuun valtuustossa tehdyn päätöksen mukaisesti. Meillä olisi aikaa neljä vuotta sopeutua ja miettiä kaikessa rauhassa toimenpiteitä.
Toppisen kommentti herätti verkossa vilkkaan keskustelun
Sotkamo-lehden verktavia virkoja. Kerrankin joku sanoo asian niin kuin se on. Ajatuksilleen taustatukea Irene sai seminaaripäivän aamuna valtuutettu Yrjö Sorvarilta (kd). Kari Sirviön mukaan niin Sotkamon kuin kaikkien muiden Kainuun kuntien edustajat odottavat vuodenvaihdetta ja Puolangan viimeistä siirtoa. Sorvarin mukaan mitään estettä eroamiselle heti vuoden alusta ei ole. Myös keskustelu verkossa aiheesta on ollut erittäin vilkasta. Löytyykö särmää reivata kurssia selviytyjien tielle?
Karkeata huumoria kunnan korkealta virkamieheltä.
Hyvä Toppinen. Terveisiä Kuhmosta. Silti kaikista paras vaihtoehto.
Alijäämäennuste kasvaa kuukausi kuukaudelta.
Sotkamo-lehden verkkosivuillaan julkaisemasta
kunnankamreerin kannanotosta nousi tiistaina seuraavalle päivälle jatkunut maakunnallinen kohu. Tyypillistä lyhyellä tähtäimellä ajattelevalle ja vain ja ainoastaan lukuja
Kunnat etsivät yhteistyölle omaa rooliaan. Perjantai 18. Jotain on tehtävä. marraskuuta 2011
Sotkamo 7
Valtuutetut Yrjö Sorvari ja Jouko Korhonen tutkivat aamun lehtiä tiistaina aamulla valtuustoseminaarissa.
Kunnankamreerin lausunnosta nousi maakunnallinen kohu
Pertti Granqvist
Irene Toppisen mukaan Sotkamon pitäisi erota kuntayhtymästä heti.
Sotkamon kunnankamreeri Irene Toppinen esitti tiistaina valtuustoseminaarin alustuspuheenvuorossaan varsin radikaaleja toimenpiteitä Sotkamon kunnan talouden syöksykierteen oikaisemiseksi: Kuntayhtymästä on välittömästi erottava. Ja ne luvut ovat huolestuttavia. Sirviön mukaan olisi kaikkein parasta, jos hallintokokeilua jatkettaisiin neljän vuoden ajan. Rahaa mennyt turhaan byrokratiaan.
selaavalle ihmiselle. Pikkuherrojen ja naisten hiekkalaatikko. Henkilöstöä maakuntaan palkataan lisää päinvastaisista päätöksistä välittämättä. Sotkamon kunta tulee toimeen omillaan. fi. Niin tekee Sotkamokin. Sitten otetaan tarvittaessa vaihtoehto B käyttöön. Irenen mielestä Sotkamon kunnanvaltuuston joulukuussa tehtävä päätös kuntayhtymästä eroamisesta. Tekipä sitten Puolanka mitä tahansa. Toppinen kuuluu kuntien
kamreereiden ykkösosaajien joukkoon, kertakaikkiaan huippuammattilainen.
Kuntayhtymän on kolhoosi. Ennen maakuntaa esimerkiksi lääkäripalvelut toimivat Sotkamossa hyvin. Mahdollisia kuntaliitoksia Sorvari kommentoi toteamalla muille Kainuun kunnille kaikista tuhoisimman olevan kahden vahvan, Sotkamon ja Kajaanin liittyminen yhteen.
Demarien kunnanvaltuutettu ja maakuntavaltuutettu Tuula Rossi-Määttä (sd) kertoi myös kallistuneensa samalle kannalle Toppisen kanssa. Sotkamon, kuten muunkin Kainuun kohtalo kietoutuu Kajaanin elinvoimaisuuteen.
vat palvelut heikentyä.
Jokaisen kunnan on otettava omiin käsiinsä omasta parhaastaan huolehtiminen - mitä se millekin kunnalle onkaan.
nen sen pitäisi olla ja valmistelijana tekee asian hyväksi oman osuutensa.
Irti vain pikku EU:sta. Heti irti koko höskästä. Suurin osa verkkokeskustelijoista näyttäisi olevan samaa mieltä Sotkamon kunnankamreerin kanssa.
"
Sotkamon kunnan taloutta pitäisi Irenen mielestä kuntayhtymästä eroamisen lisäksi oikaista nostamalla veroäyriä ja laskemalla investointien tasoa sekä tervehdyttämisohjelma laatimalla. Ensi vuoden budjetin lähtökohtana on reilusti yli viiden miljoonan euron alijäämä
Ilkka Huusko kertoi jyrsimisen jälkeen kaivurilla kaivetut ojamaat tasoitettavan ruuvilla sarkojen pintaan. Tappiterämurskaimella jyrsittiin peltoa vankkaan kannokkoon. Yhdessä reunassa turvesuohon ja toisessa reunassa rautatiehen rajoittuva surkea suo on kohta 45 hehtaarin suuruinen peltoaukea. Meriläinen kertoi koneen saamasta näyttelyssä. Työsaavutukset ovat todellakin yllättäneet meidät.
kaanisesti. Vuoden päästä voitiin asiakkaille jo kertoa meidän ryhtyneen ensimmäisiä rautoja vääntämään. Suoccon työteho on kymmenkertainen traktoriin verrattuna ja polttoainetalous samoin. Moottori: Volvo. Konetta on testattu syyskesän aikana yli 200 työtunnin verran.
Pertti Granqvist
Kaukaa katsottuna suu-
relle suolle laskeutunutta ufoa muistuttava kone etenee tasaista neljän kilometrin tuntivauhtia. Jyväskylässä järjestetyn KoneAgria -näyttelyn vetonaula oli sotkamolaisyrityksen Suocco. Eilen torstaina Suoccoon ja muihin Suokoneen tuotteisiin oli tutustumassa joukko hollantilaisia urakoitsijoita.
Suoccon suunnitteleminen aloitettiin kaksi vuotta
sitten. Uudispelto kalkitaan ennen kylvömuokkausta. Kyseinen laite on tehty vain turvemaita varten, kivikkoon ja hietikkoon sitä ei viedä. Hinta: Noin 500 000 euroa työlaitteineen (alv 0).
kiertää valtavan kokoista peltoraiviota. Teho: 768 hevosvoimaa. Ohjaamo: Lännen. Peltoa laitteella on tehty Kuhmossa, Sotkamossa ja Kajaanin puolella. 8 Sotkamo
Perjantai 18. Ollaan Suoccon, sotkamolaisen Suokone Oy:n valmistaman koneen kyydissä. Koneen, jolla tehdään uutta peltoa hehtaarin tuntivauhdilla.
olevan mielissään harvaa metsää kasvaneen suon muuttumisesta pelloksi. Vasaporukoita riittää reunametsissä.
työn 50 litralla.
Peltoaukean
omistaja,
Jos ovat paikalliset hirvenmetsästäjät mielissään, niin vielä enemmän hyvillä mielin on Suokoneen markkinointipäällikkö. Leveys: Ilman lisäteloja kolme metriä, lisätelojen kanssa 4,8 metriä. Kyntää ei peltoa enää tarvitse, Ilkka Huusko sanoi.
Suocco pääsi oikeisiin töihin elokuun alussa.
Vaikeitakin paikkoja tehtiin. Kotimaan markkinat ovat kuitenkin rajalliset. Moottoriksi valitusta Volvon koneesta otettiin ensimmäiset savut kuluvan vuoden huhtikuussa. Nyt on
päästy jo aivan käsittämättömiin jyrsintänopeuksiin. marraskuuta 2011
Hehtaari peltoa tunnissa
Suocco tekee suolle peltoa hehtaarin tuntivauhdilla. Suokone Oy:n myyntijohtaja Tuomo Meriläinen videoi tyytyväisenä Pekka Meriläisen kuljettaman Suoccon etenemistä. Yrityksen uutuustuote, Suocco S 500 on testeissä osoittautunut valmiiksi tuotteeksi. Suocco työlaitteineen ei ole halpa investointi. Mitään isompaa ei ole tarvinnut tehdä. Se 1970luvun kone oli paljon pienempi ja työkoneita pyöritettiin hydraulisesti. Sitten Vapo osti laitteen tuotteen oikeudet. Muut saivat yhtä tai kahta tähteä. Siellä syntysanat lausuttiin. Iso kanto on sotkeutunut koneen taakse jäävän turpeen sekaan. Ennen KoneAgria -näyttelyyn viemistä ehdittiin vielä testata paritelat. Samalla sarat muotoillaan. Paino: Noin 16 tonnia. Sen jälkeen kaikki on ollut lehdistä luettavissa. Suocco tekee saman
sotkamolainen maanviljelijä Ilkka Huusko todistaa Meriläisen sanat oikeaksi. Paino lisäteloilla: Noin 22 tonnia. Suolle hakkuun jäljiltä pystyyn jääneet puut, kannot ja hakkuutähteet imaisee murskain nieluunsa vauhdin hiljentymättä. Sitten keksittiin muuttaa jyrsin toimimaan niin, että se hakkaa alleen jyrsittävän ainekseen. Aggregaatti-säädöillä vain. Jos Suoccoa ei olisi, niin peltoa tehtäisiin traktorin pyörittämällä jyrsimellä. Ainoana koneena Suocco sai siellä kolme tähteä kylkeensä merkkinä uutuustuotteesta. Oikein ison kannon sattuessa vastaan joutuu kone melkein pysähtymään. Ensi keväänä tähän kylvetään heinänsiemen ja kaura suojaviljaksi. Tuomo Meriläinen sanoi uskovansa vielä tämän vuoden aikana kaupat tehtävän jopa kolmesta koneesta. Vastaavan kehitteli Tuomon isä Reino Meriläinen jo 1970-luvun alussa. Luodessaan katseen peltoaukeaan Tuomo sanoo paikallisten hirvimiesten
Suocco S 500
Koneenkuljettaja Pekka Meriläinen ja myyntipäällikkö Tuomo Meriläinen ovat tyytyväisiä Suoccon ominaisuuksiin.. Veroton hinta on noin puoli miljoonaa euroa. Testitunteja on takana yli 200. Tehohäviö on paljon pienempi.
Suoccoa on valmistettu tasan yksi kappale. Ihan muuten kuin kuorma-auton kone. Näyttelyn jälkeen valmistui nyt käytössä oleva, lähes viiden metrin levyinen jyrsin. Jos tämän vuoden puolella asiakas tilaa koneen, niin hän saa sen käyttöönsä ensi keväänä touko-kesäkuun aikana. Tuomo Meriläinen kertoi kotimaassa pellonteon ja turvesoiden kunnostuksen olevan pääasiallisin käyttötarkoitus. Leveätelainen kone työntää edellään lähes viiden metrin levyistä murskainta. Jyväskylän näyttelyn aikoja oli sekin. Vientituote tästä tulee. Hydrauliikka ja hydrauliikan ohjaus: Sauer-Danfoss. Suocco pyörittää työkoneita me-
Kuoppainen
penkkatie
Valmistaja: Suokone Oy Sotkamo. Jos traktorilla pyöritetään jyrsintä pellonteossa, niin hehtaarin tekemiseen kuluu 200 litraa polttoainetta. Erittäin iloinen yllätys on ollut polttoainetalous. Mikään uusi keksintö Suocco ei ole. Muualla maailmassa käyttökohteita löytyy tietöistä alkaen. Omaa valmistetta: Muun muassa runko, kaikki tankit, telien rungot, PTO-vaihteisto ja kytkin. Pieniä säätöjä vain. Telat: Useita valmistajia. Moottorin ääni käy hetken tavallista matalampana ja koneen hytissä tuntuu juuri ja juuri havaittava tärähdys. Hytin takana möyryää 768 hevosvoiman dieselkone. Ja on pakko tulla
marraskuuta 2011
Sotkamo 9
Sosiaaliklubista mielen hyvinvointiin
Päivi Eskelinen
Vapaaehtoisuuteen ja vertaistukeen pohjautuva sosiaaliklubitoiminta alkoi Sotkamossa vuonna 1987. Mielenterveysviikko alkaa sunnuntaina 20. Kainuun vertaistoiminnan tulevai-
suuden haasteena ovat myös päihdeongelmaisten ja heidän läheisensä vertaistuki, Mankinen toteaa.
Löydä tiesi joulukaupoille
Yrittäjä tee lahjojen löytäminen helpoksi ja tarjoa joulun toivotut lahjavinkit Sotkamo-lehdessä!
Hyödynnä jouluetumme ja varaa Sinulle sopiva paketti.
Sotkamon Mielenterveyden tuki ry:stä ja sen toimipisteestä Sotkamossa on tullut RAY:n projektien myötä Kainuun vertaistoiminnan osaamiskeskus. Mielenterveysyhdistyksissä tehdään paljon vapaaehtoistyötä ja siellä toimii myös kipeitä ihmisiä. Kaarisilta -projektin (v.
"
Tulevaisuuden haasteena ovat myös päihdeongelmaisten ja heidän läheisensä vertaistuki.
2005-2009) keskeisenä toimintamallina oli kuntoutuja- ja omaislähtöisyys. Seurakunnan työntekijät vierailivat sosiaaliklubilla kerran kuukaudessa. Etu on voimassa 31.12.2011 saakka. Kaikki viimeistään pe 16.12. Yhdistyksen perustoiminta laajeni pikkuhiljaa. 2001-2004) toi omaiset entistä vahvemmin mukaan toimintaan. Sotkamon Mielenterveyden tuki ry:n vertaistoiminnan kohderyhmänä ovat kainuulaiset aikuiset mielenterveyskuntoutujat, sekä omaiset ja läheiset ihmiset. Viime vuonna toimintaa rahoitti maakunta-kuntayhtymä, kun RAY:ltä ei rahaa saatu. Joulutervehdys voi olla yksi ilmoituksista. Tuula, Esko, Hannu, Eino ja Marjatta kahvittelemassa.
MAINOSKARUSELLI
Kainuun Riihen mielenterveysyhdistysten yhteistyö oli tapetilla keväällä 1996. Sotkamon Mielenterveyden tuki sai ensimmäisen kerran raha-automaattiyhdistykseltä rahoituksen kolmeen eri kokeilu- ja kehittämisprojektiin vuonna 1997. Näkyvyys kannattaa hyödyntää myös luetuilla verkkosivuillamme. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin joulukuussa 1991, ja nyt yhdistys viettää 20-vuotisjuhlaansa ensi viikon keskiviikkona. Ei voi odottaa, että kaikkea vapaaehtoistyötä tehdään talkoilla ja ilmaiseksi, Mankinen muistuttaa. (Kuvat: Sotkamon Mielenterveyden tuki ry:n arkistot)
salmelle ja Paltamoon. Järjestötoiminnalla tuotettu vertaistoiminta tukee Kainuun maakunta-kuntayhtymän mielenterveys- ja riippuvuuksien hoitopalveluita.
Kysy tarjouksemme!
Ilmoituksen sisältö saa muuttua. Ensimmäinen, Käden taidot kunniaan-projekti ( v. Sotkamossa kokoonnutaan kello 18 siunauskappelille. Perjantai 18. Sosiaaliklubitoiminnan käynnistyminen oli tärkeä askel kohti tukevaa, kannustavaa ja omaehtoista mielenterveyskuntoutumista, toteaa Sotkamon Mielenterveyden tuki ry:n vastaava toiminnanohjaaja Teija Mankinen. Vuoteen 1995 yhdistyksen käytännön toiminnasta vastasi sosiaalityöntekijä Reija Heikkinen. Mielenterveysviikon teemana on tänä vuonna lisää vuosia elämään lisää elämää vuosiin.
Valitse Sinulle sopivat julkaisupäivät kalenterista. Juhlapuheen pitää Mielenterveyden Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Peltovuori. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat kuntouttava ja kannustava päivätoiminta, vertaistoiminta, omaistoiminta, koulutus-, tiedotusja edunvalvonta- sekä virkistystoiminta. Helmikuussa 2011 Sotkamon Mielenterveyden tuki sai raha-automaattiyhdistykseltä kohdennetun toiminta-avustuksen Kainuun vertaistoimintaan. Sotkamon Mielenterveyden tuki on ollut luomassa kainuulaista vertaistoimintamallia. Sosiaaliklubin rinnalle tulivat Käden taidot-ryhmä, runoryhmä ja keskustelupiiri. Yhdistyksen toiminnasta
vastasi ensimmäisinä vuosina hyvin pitkälle sosiaalityöntekijä Reija Heikkinen. Sosiaaliklubissa jokainen osallistuja sai vapaamuotoisesti keskustellen purkaa ryhmän kesken sekä mukavia, että omaa mieltä painavia asioita. Mainoskarusellissa ilmoituksesi pyörähtää paraatipaikalla edullisesti.
Sanna Koivusalo, p. 1997-2000) kehitti mielenterveysongelmaisten kuntouttavaa työ- ja päivätoimintaa Kainuun alueella. 040 587 2067, 010 665 6013 ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi sanna.koivusalo@sps.fi
Kevättalvellakin makkaranpaistoretki oli tärkeä kohokohta yhdistyksen väelle.
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. kuntouttavan työtoiminnan ja vapaaehtoisen mielenterveystyön projektisihteeriksi. julkaistut ilmoitukset (minimikoko 100 pmm) ovat mukana 1500 euron matkalahjakortin arvonnassa.
MARRASKUU
vko 44 45 46 47 48 M 7 14 21 28 T 1 8 15 22 29 K 2 9 16 23 30 T 3 10 17 24 P 4 11 18 25 L 5 12 19 26 S 6 13 20 27
Mielenterveysviikolle ajoitetut 20-vuotisjuhlat
pidetään Vuokatinhovissa keskiviikkona 22. Yhdistyksen opintomatkoilla tutustuttiin kohteisiin, joista saatiin vinkkejä toimintojen kehittämiseen.
Mielenterveysviikon leivontatalkoot Hakataloilla. marraskuuta, jolloin kynttilätapahtumassa muistetaan itsemurhan tehneitä läheisiä. Keskiviikkoaamun sosiaaliklubi oli alussa yhdistyksen tärkein toimintamuoto. Leipureina Marjut Repo, Tuula Tiitinen ja Teija Mankinen. Osallistujien määrän kasvaessa tarvittiin yhdistykselle oma työntekijä ja tehtävään kutsuttiin sairaanhoitaja Teija Mankinen. Täyspeittojakelut merkitty keltaisella.
JOU JOULUKUU
vko 48 49 50 51 52 M 5 12 19 26 T 6 13 20 27 K 7 14 21 28 T 1 8 15 22 29 P 2 9 16 23 30 L 3 10 17 24 31 S 4 11 18 25
Yhdistys kokoontui alkuvuosina Makkosenmäen hakatalon nuorisotiloissa. Yhdessä Eteenpäin -projekti (v. Projektisihteerin työrintama laajeni Mielenterveyden keskusliitolta saadun avustuksen turvin Kuhmoon, Kajaaniin, Suomus-
PS. Varaamalla pakettimme saat lisäedun tammikuulle 2012. Vertaistoiminta on viimeisten vuosien aikana hioutunut tärkeäksi osaksi kainuulaista mielenterveysja päihdetyötä. Juhlaseminaarissa juodaan juhlakahvit, kuullaan katsaus menneeseen 20vuotiskauteen ja keskustellaan. Siellä jaettiin jäsenten kuulumisia ja uppouduttiin tarinoihin elämän pienistä, mutta monille merkityksellisistä asioista. Toiminnassamme on tällä hetkellä yhä enenevässä määrin koko Kainuun alueella myös henkilöitä, joilla on kaksoisdiagnoosi, sekä mielenterveys- että päihdeongelma. marraskuuta
Yrittäjä hänestä tuli elokuussa 2010, jolloin perustettiin Skarppi Kirjoituspalvelut. Sanna kirjoitti ylioppilaaksi Sotkamon lukiosta vuonna 1998. Myös yrityksen omat nettisivut ovat tärkeä osa markkinointia, mutta usein Sanna ottaa itse suoraan yhteyttä mahdollisiin asiakkaisiin Palveluja pitää tarjota persoona edellä. Olen sen verran erakkoluonne, että vierastan ajatusta olla jatkuvasti uusien ihmisten kanssa tekemisissä ja kiireellä kirjoitta-
mista, hän tuumaa. Opettaja Marja Horttanainen kirjoitutti oppilaillaan aineita, ja kieliopin kanssa oli oltava tarkkana. Huovisen tuotanto tuli tutuksi jo kouluvuosina.
Sotkamo-lehti kertoo unelma-ammattinsa löytäneistä sotkamolaisista. Facebookin avulla tavoittaa uusia kontakteja ja voi pitää yhteyttä vanhojen kanssa. Suurin yksittäinen työ on syksyllä ilmestynyt tietokirja Suomalainen selviytymisopas, jonka toinen kirjoittaja Sanna on. Työ muodostuu pienistä palasista, joka vielä jaetaan graafikoitten tai valokuvaajien kanssa. En vain tiennyt, miten sen käytännössä toteuttaisin, Sanna muistelee viime vuosisadan loppuvuosien tunnelmiaan. Hän uskoo, että opettajilla on ollut suuri vaikutus hänen nykyiseen uraansa. Nyt Sanna Karppisen Skarppi Kirjoituspalvelut tarjoaa osaamistaan muun muassa mainostoimistoille ja suoraan yrityksille. Omasta romaanistakin hän haaveilee, muttei hampaat irvessä. Myös yksityishenkilöitä palvellaan mahdollisuuksien mukaan. Sanomalehden toimittajaksi Sanna ei kuitenkaan koskaan ole havitellut. 10 Sotkamo
Perjantai 18. marraskuuta 2011
Lukiovuosina Sanna Karppiselle kirkastui, että hän haluaa ammatin, joka liittyy kirjoittamiseen.
Persoona edellä tekstiä toimittamaan
Päivi Eskelinen
Ammattikirjoittaja, kus-
tannustoimittaja, copy writer sotkamolaislähtöinen Sanna Karppinen sanoo, että mitä tahansa nimikettä voi käyttää. Työn alla on jo seuraava, koira-aiheinen teos yhteistyössä karikatyyritaiteilija Tommi Vuorisen kanssa. Lukiossa tiesin, että haluan kirjoittaa ammatikseni. Paluuta kotimaisemiin eivät Sanna ja Saukki ole harkinneet, mutta Lappi kiinnostaisi asuinpaikkana, sitten joskus. Sieltä on kyllä sitten pitkä matka asiakaskäynneille. Kirjallisuus kiinnostaa, vaikka eihän siitä mihinkään ammattiin valmistu, hän myöntää. Myös lukioaikaisia äidinkielenopettajiaan Marjatta Sonnista ja Pirkko Issakaista Sanna muistaa lämmöllä. Jo Salmelan koulun alaasteella Sanna Karppinen piti äidinkielen tunneista. Toimittajakokemus jäi
yhteen TET-viikkoon, jonka Sanna vietti Sotkamo-lehdessä joskus 1990-luvun puolivälissä. Sannan identtinen kaksoissisko Marja asuu Jyväskylässä, jonne myös viime syksynä ylioppilaaksi kirjoittanut pikkusisko Tiina on tänä vuonna muuttanut. Hän aloitti opintonsa Oulun yliopistossa, mutta muutti sitten Jyväskylään,
jossa suoritti opintonsa loppuun vuonna 2003. Ulkomaisista työtehtävistä hän ei ole kiin-
"
Sosiaalinen media on ollut tärkein kanava asiakkaiden löytämiseen. Hänen kokemuksensa mukaan asiakas, oli sitten kyseessä suuri yritys tai yksittäinen henkilö, antaa yllättävän vapaat kädet tekstin työstämiseen. Monenlaista projektia on työn alla, mutta kaikki on kiinni kustannussopimuksesta. Kun päästään saman pöydän ääreen, on helpompi vakuuttaa asiakkaalle, että juuri minua hän tarvitsee, Sanna pohtii. Tosin saa nähdä, miten etätyöskentelyn mahdollisuudet tulevaisuudessa kehittyvät, Sanna pohtii.
www.skarppi.fi
Äidinkielen opettajaksi
Ammattikirjoittajaksi ryhtynyt Sanna Karppinen ymmärsi Veikko Huovisen kansallisen arvostuksen viimeistään silloin, kun hän muutti pois Sotkamosta. Sen sijaan hän valitsi yleisen kirjallisuuden. Sanna on työskennellyt kirjakaupoissa ja kirjakustantamoissa, mutta uraa ei siltä saralta löytynyt.
nostunut. Lähetä vinkkisi haastateltaviksi sopivista osoitteeseen paivi.eskelinen@sps.fi tai soita 050-308 1960.. hän ei halunnut, ja varmistaakseen, ettei hänestä sellaista tule, hän hylkäsi suomen kielen opintovaihtoehdon. Saulikin on kotoisin Sotkamosta, ja hän työskentelee Jyväskylän yliopistolla. Sannan yritys laatii esitteitä, nettisivujen tekstejä ja mainostekstejä. Asiakaskontakteja Sannalla on Jyväskylän lisäksi Tampereella, Helsingissä ja Oulussa. Taisin tehdä jutun toisesta tettiläisestä, hän nyt muistelee. Kirjoitan nimenomaan suomen kielellä, se on tärkein työkaluni.
Kirjoitan nimenomaan suomen kielellä, se on tärkein työkaluni.
Oma yritysidea alkoi muotoutua pari vuotta sitten. Minun työni on muokata hänen mielikuvansa konkreettiseen muotoon. Asiakkaalla on usein aika hämärä kuva siitä, mitä hän itse asiassa haluaa. Nyt on mukava kirjoittaa muitten puolesta, hän vakuuttaa.
Jyväskylä on Sannan ja elämänkumppani Sauli Ruuskan kotikaupunki. Kirjallisuutta pääaineenaan opiskelleelle filosofian maisterille oli tarjolla lähinnä pätkätöitä
LYK-50 Kuupan reunat on vahvistettu teräsputkella.
Kainuuntie 15, Avoinna ma-pe 9.30-17, la 9.30-14 www.willailona.fi p. (08) 666 2421 Palvelemme ma-pe 9-18, la 9-14.
Lasten Marivaatteet
Tällä kupongilla
Punainen pilari ja etulevy valkoinen allas sekä kirkkaat etu ja takalasit.
15%
Tarjous on voimassa VAIN PELA 18.19.11.
UUTUUS
Kainuuntie 15, Sotkamo p. saakka
Season UUNIVUOKA
- uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa
Blossom TEEKANNU
- kivitavaraa, kansi tammea
TULE PENKOMAAN!
SOTKAMON KIRJAKAUPPA
Keskuskatu 3, 88600 Sotkamo www.sotkamonkirjakauppa.net
puh. 633 0880, halli 044 533 6084
Avoinna: ma-pe 7-18, la 9-14, varasto: ma-pe 7-17, la 9-13
Sotkamo, Kainuuntie 25, 6660 230 ma-pe 9.30-18, la 9.30-14
www.moda.fi
Kaikki LVI-tuotteet ja palvelut kodin rakentajalle ja remontoijalle
Tervetuloa!
Hyvä olo liikkumalla
Intersport Piipponen
Torikatu 1, 88600 Sotkamo, p. 020 794 0770, ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
L A H J ATAVA R A L I I K E
3990
Lumilykkyri Talkkari 80 cm
- höyläävä kärkipelti tekee puhdasta jälkeä varsinkin asfaltti- ja laattapihoilla. (08) 632 200
Keskuskatu 2, Sotkamo, p. 08 - 666 2757 www.sotkamonkultapuoti.fi Avoinna: arkisin 9.30-17 lauantaina 10-14 sunnuntait joulukuussa 12-16
1640,-
Ma-pe 9.30-17.00, la 9.30-13.00, p. Pakattu kätevään metallirasiaan. 040 587 3683
Shoppaile
Sotkamon Sydämessä
Pikkujoululahjat apteekista!
- Kosmetiikkaa, makeisia ym. (08) 632 220
65 5
34
Kuuppauup p pio lapio KUP-35 U
- alumiinia a
2500
OY
Työkalut
Kainuuntie 28, p. 666 0037
www.keskusliike.com. (08) 666 0707 Kainuuntie 19, Sotkamo
MARRASMYLLERRYS
jatkuu la 26.11. Perjantai 18. 050 309 9005, ma-pe 9.30-17, la 9-14 www.ritak.fi
Hanakoilta kotisi tärkeimmät kalusteet
IDO Showerama 8-5
PUNAINEN, MUSTA VAI VALKOINEN
- valitse suosikki: viimeistelty uutuus vaativaan makuun
Asumisen mukavuutta
Kainuuntie 13, Sotkamo, p. saakka!
Marraskuun 40-vuotisjuhlaetu
Lahjaksi ystävälle, iloksi itselle!
Oravakulho
- kivitavaraa
TEESETTI TEESETTI
12,90
Korkillinen
- Muki kivitavaraa, teepallo silikonia/ruostumatonta terästä. Tervetuloa!
Avoinna ma-pe 9-19, la 9-14, su ja juhlapäivinä 12-14, joulu- ja juhannusaattona 9-13 Avoinna ma-pe 10-18, Katinkullantie 1, Vuokatti p. - punainen, sininen tai vihreä
- 20 %
KAJAANI SOTKAMO
AINOASTIASTO
POISTOTARJOUKSIA
3050%
www.kipa.fi
alennukset
snapsikarahvi
- suupuhallettua lasia
16,50
1 19,95
(24,95) 2
30.11. 045 312 1016
39,95
39,90
Tervetuloa ihastumaan uutuustuotteisiin!
SOTKAMON KESKUSLIIKE OY
Kainuuntie 28, p. marraskuuta 2011
Sotkamo 11
Hyvän Mielen Kaupoille 7.11.-2.12.2011
OSTA OMALTA PAIKKAKUNNALTA!
Ihana GreenGate...
Tule tutustumaan!
KOTIMAISET LUMITYÖVÄLINEET
Matti 73 cm
- kestävä peruskola
Mikko 80 cm
- huulilevyn päädyt nousevat ylös ja estävät kuupan reunan kulumisen.
55
Sotkamo, puh
Kävin peruskoulun yksityisessä koulussa. Sain sieltä häneltä ensimmäisen tekstiviestin. Vanhempia ihmisiä kunnioitetaan Indonesiassa enemmän kuin Suomessa. Äidin ja isän lisäksi perheeseeni kuuluu myös pikkuveli, ja sukulaisten kanssa pidämme tiiviisti yhteyttä. Kun perheemme vieraili yhden Indonesian kuninkaan hautapaikalla, sulttaanisukuun kuuluvana perheenä me pukeuduimme perinteiseen asuun. Voisin tuoda tuotteita Eurooppaan ja myydä niitä verkkokaupassa. Suomessa syksy on kaunis väreineen, Indonesiassa on vain kuuma kausi ja sadekausi.
1
Synnyin 1960-luvulla Bandungissa, Javan saarelle Indonesiassa. Indonesiassa vanhemmat joutuvat maksamaan lastensa koulutuksesta. Bandung on Indonesian toiseksi suurin kaupunki, jossa on lähes 2 miljoonaa asukasta. 12 Sotkamo
Perjantai 18. Äitini on ollut töissä WHO:n rokotuskampanjoissa ja elänyt kansainvälisessä ympäristössä. Muutti Suomeen 2003, avioiduttuaan Suomussalmelainen Jukka Kelan kanssa. Yhteinen kieli koko maassa on indonesia. Tavoitteena tehdä batiikki suomalaisille tutuksi. Opin suomen kieltä ja saan tuttavia.. Kun olen kiinnostunut kielistä, minäkin opettelin hollantia. Yksi saarista on värikäs Bali, joka on nykyisin suosittu turistikohde. Olin kiinnostunut saksan kielestä, mutta äitini suositteli minua valitsemaan ranskan. Perhe ja suku ovat indonesialaiselle hyvin tärkeitä. Opiskelin ranskaa yliopistossa Bandungissa kuusi vuotta, ja valmistuttuani sain töitä ranskalaisesta teleoperaattoriyrityksestä. Se tekee Indonesiasta rikkaan maan. Kaikilla koululaisilla on samanlaiset kouluasut, jotta ei näkisi, tulevatko he varakkaasta vai vähävaraisesta perheestä. Kankaiden kuviot piirretään vahalla kankaalle, sitten kangas värjätään väri kerrallaan ja kuivataan auringon valossa. Lauloin Indonesiassa yliopiston kuorossa, ja täällä liityin kirkkokuoroon. Täällä on puhdas ilma ja vesi. ollut vanhemmilleni ongelma. Suomi
tuntui heti hyvältä maalta. .Äitini kuuluu indonesialaiseen sulttaanisukuun, ja siihen liittyy omia perinteitä. Suuri enemmistö indonesialaisista on muslimeja. Toivon, että voin näyttää suomalaisille, ettei tämä ole helppo prosessi. Minulla on yritysidea, tämä batiikkijuttu. Minulla on paljon yhteistä erityisesti yhden serkkuni kanssa. Batiikki on perinteistä indonesialaista käsityötä. Äitini on moderni muslimi, isäni, jonka sylissä kuvassa olen, kuuluu protestanttiseen seurakuntaan, jonka jäseneksi minäkin kasvoin. Lomamatkallani pukeuduin balilaiseen asuun. Jukkakin sai pukea päälleen perinteisen indonesialaisen hääasun. Avioitumiseni ulkomaisen miehen kanssa ei
Suomessa töiden saaminen on vaikeaa, ja se stressaa. Sulttaaniperheenjäsenten tulisi avioitua vain toisten sulttaaniperheiden jäsenten kanssa, mutta äitini ei tehnyt niin. Pohtii nyt oman yrityksen perustamista. Muutin Suomeen helmikuussa 2003. Mieheni Jukka Kela oli serkkuni miesystävän kanssa töissä joulumarkkinoilla Saksassa. Pimeästä en tykkää, Indonesiassa on aina valoisaa kuudesta kuuteen. Vaikka tuntuu että olen kaukana Indonesiasta, olenkin aika lähellä, kiitos teknologian kehityksen. Ennen vihkimistä meidän oli saatava vanhempieni siunaus liitollemme, se on Indonesiassa yhä perinne. Olin ensin neljä vuotta töissä Bandungissa, ja siirryin sitten Indonesian pääkaupunkiin Jakartaan. Puolisoilla asut ovat aina samaa kuosia. Kävin Ranskassa työmatkalla useita kertoja ja lomailin muualla Euroo-
1
4
3 2 5 7
2
7
3
6
passa sekä USAssa.
4
Indonesiassa on 17 000 saarta, ja jokaisella alueella on oma kulttuurinsa, kielensä ja kansallispukunsa. Olin ensin hämillään, oli vain puita, eikä ihmisiä
missään.
6
Meidät vihittiin Indonesiassa lokakuussa 2002. Pakkasta oli 30 astetta, kun tulimme Kajaanista Suomussalmelle, mutta ei kylmä ole ongelma. Indonesiassa korruptio on ongelma. Indonesia oli Hollannin siirtomaa, ja monet iäk-
käät ihmiset puhuvat yhä hollantia, niin myös minun vanhempani. On hyvä, että Suomessa kaikki tehdään lain mukaan, ja kaikkia kohdellaan tasa-arvoisina. Lukion kävin julkisessa koulussa ja jatkoin sitten opintoja julkisessa yliopistossa. Arvostan sitä, että Suomussalmella on turvallista. Valmistui Bandungin yliopistosta pääaineena ranskan kieli. marraskuuta 2011
Kielten taitaja kaipaa töitä
Indonesialainen Mia Kela ei pelkkää pakkasia, mutta pitkä pimeä aika koettelee.
Anna-Leena Rauhala
Kasvoja Kainuusta 4/9
Mia Kela Syntynyt huhtikuussa 1964 Bandungissa Indonesiassa. Jukka tuli Indonesiaan serkkuni häihin ja silloin tapasimme ensimmäisen kerran. Nykyisin perinteisiä batiikkikuvioita saa myös painokankaissa. Olen tehnyt batiikkitöitä Indonesiassa, ja kokeillut kuvioiden piirtämistä myös Suomessa. Kävin ensimmäisen kerran Suomessa heidän luonaan. Indonesiassa on sekä yksityisiä että julkisia kouluja, mutta molemmissa on lukukausimaksut. Asukkaita Indonesiassa on noin 240 miljoonaa.
5
Serkkuni rakastui suomalaiseen mieheen. Kun minulla on batiikkitöitä kotona, voin katsella niitä, jos tulee ikävä Indonesiaan. Minä tulin kesällä Suomeen katsomaan, millaista elämää Jukka täällä elää. Aloitin sihteerinä, ja toimin lopulta henkilöstöpäällikkönä
Kiitos loistavasta palvelusta! Jatkoa ja tukijoita toivoen
Leila Viitala, TaM
Tonttujen
Kurkkaa kalenterista päivän lahjavinkki ja tarkista oletko voittanut!
X
RT-EXTRAT! EXPE
U2330 Pölynimuri
- imuteho 250 W - teleskooppinen imuputki - toimintasäde 7,2 m - portaaton tehonsäätö
1490
OBH NORDICA 2262 LEIVÄNPAAHDIN
OBH NORDICA 6410 VEDENKEITIN
16. Lähikuvat on kautta linjan yksi huomiota herättävä tekijä. 917, la suljettu
KERAAMINEN KEITTOTASO
ENERGIALUOKKA
A
Tarjoukset voimassa 4 päivää tai niin kauan kuin tuotteita riittää.
www.expert.fi
* Palvelu-numeroihimme soittaminen maksaa 8,28 snt/puh + 7 snt/min lankaverkosta tai 8,28 snt/puh + 17 snt/min matkapuhelinverkosta.
SOTKAMO Kainuuntie 27, p. 020 793 5260, ark. Kysytään suurta sitoutumista ja yhteen hiileen puhaltamista. Kultainen keskitie, Risteys, Lahjaksi annettu, Isoveli, lyhyitä nuorisotyömainospätkiä ja Makin of Lahjaksi annettu -elokuvasta. Tällainen toiminta ei onnistu tiettyjen määrämittaisten tuokioiden aikana, vertauksena nyt vaikka koulutunnit tai kerhokerrat. 917, la 913
SUOMUSSALMI Jalonkatu 10 A, p. Näin yhtäjaksoisesti elokuvia katsellessa näki tekemisen tason kehityksen. 020 793 5280, ark. Tilaisuudessa katseltiin elokuvia vuodesta 2006 lähtien mm. Esityksen aikana kuului joitakin huokaisuja, äännähdyksiä ja naurunpyräyksiä. Ostaako joku ulkopuolinen kunta sotkamolaisilta toiminnalliset resurssit ja jättää meidän nuoremme pulaan. Palava kiinnostus, opiskelu ja työnteko ovat yltäneet omaan yritykseen asti. Hän on esimerkki siitä, että ihminen pystyy, mitä haluaa. 917, la 913. Jotkut mukana olevat ovat olleet kiinnostuneita kamerahommista jo yläluokilla ollessaan. Juliste valittiin sen omaperäisyyden, taiteellisen tason ja kilpailun teeman "Lapset tuntevat rauhan" mukaan.Lions Club Sotkamo tulee palkitsemaan paikallisesti Silja Ohtosen ja toiseksi sijoittuneen Milja Heikkisen sekä kolmannen sijan jakaneet Johan Myllysen ja Minttu Hutun.
lukijalta
Versova puu - mikä osuva nimi!
Kiitokset Versova puulle
elokuvakavalkadin järjestämisestä 5.11.2011 Nuorisotalo 13:ssa. 60 cm
13
14
15
16
17
18
19
20
teri vinkkikalen i.fi 24 hja 23 21 T nttuje o 22 nslaa sotkamoleht osoittee s
299
KUHMO Kainuuntie 92, p. Taukojen aikana keskusteltiin lyhyesti nähdystä. Muutenkin tila toimi oivallisesti, erityisherkulliset vohvelit sai kahviosta tarvittaessa "uunituoreena" suoraan penkkiin. Paljon puhuttu innovatiivinen Sotkamo on menettämässä vertaansa vailla olevan elokuvatoiminnan, ellei jatkoa turvata taloudellisesti. marraskuuta 2011
Sotkamo 13
Silja Ohtonen jatkoon rauhanjulistekilpailussa
Silja Ohtonen, joka käy
Tenetin koulun 7B luokkaa, on ottanut ensimmäisen askeleen kohti kansainvälistä tunnustusta taiteilijana voittamalla paikallisen kilpailun, jonka järjesti Lions Club Sotkamo yhteistyössä Tenetin koulun kanssa. Samoin seurakunnan nuorisotyöntekijät ovat panneet itsensä likoon korvausta ajattelematta. Olikin erityisen kiinnostavaa nähdä, että harrastaminen vie näin eteenpäin. Miikaa en voi olla muistamatta sinä nuorena, yläasteen kamerataiteen innostuneena oppilaana, jolle mikään ei tuntunut olevan mahdotonta. Jotenkin tutut oppilaat olivat muuttuneet roolihahmoiksi, toisiksi ihmisiksi, jotka kertoivat riipaisevasti tarinaansa. Samalla oli tilaisuus tavata entisiä oppilaita, muualla opiskelevia sotkamolaisia ja joitakin jo valmistuneita nuoria, jotka olivat tulleet kotipaikkakunnalle käymään. Jälleennäkemisen iloa oli mahdoton olla huomaamatta. Taiteen kautta välittyvä tieto muuttuu ymmärrykseksi paljon monitasoisemmin kuin lukemalla tai kuuntelemalla opeteltu tieto. Se onkin tehokas tunteen lataaja. Näitä elokuvia ja niiden käyttöoikeuksia voi ostaa osoitteesta www.versovapuu.fi. Sotkamossa kilpailuun osallistui yli 100 Tenetin koulun seitsemännen luokan oppilasta. Silja Ohtosen juliste on yksi yli 350 000 julisteesta, joka on lähetetty Lions Clubs Internationaliin jokavuotiseen rauhanjulistekilpailuun. Niihin on helppo samaistua ja ne koskettavat katsojan tunteita syvältä. Sisällöt ovat yleiskiinnostavia, humaaneja arvoja käsitteleviä ja aikuisille ikkuna omienkin nuorten "sielunmaisemaan" ja ainakin kenen tahansa tuttavapiirin elämään. 85, l. Black Lionin Miika Norvanto on antanut toiminnalle ammattilaismaiset toimintamahdollisuudet Kari Vehkaojan antaumuksellisella ja taidokkaalla avustuksella. Onko sellaista Sotkamossa. luukku
1 2 3 4 5
e Voi aja: Ton u Taav Korvatunturi Palkinto: Villasukat Palkinnon tarjoaa:
3990
6
990
7
8
9
10
11
12
ZCV560NW Keraaminen liesi
- neljä HighLight-keitto- tilava uuni 53 L aluetta - säilytystila alhaalla - jälkilämmön merkkivalot - mitat k. Mikä on se taho, jolla olisi riittävästi näkemystä ja sydäntä sekä tervettä harkintakykyä varojensa käytöstä tulevaisuuden hyväksi. Näinköhän joukossa on kypsymässä uusi Kaurismäki! Ei ole ensimmäinen elokuvakaan huono, mutta kokemuksen myötä elokuvailmaisu, kameran liikkeet, tehosteet ja tarinan sisältö oli selvästi parantunut. Sen verran paljon näyttelijät olivat muuttuneet ja kasvaneet. Elokuvat soveltuvat ikärajojensa puitteissa nuorten katsottaviksi. Tosin työtä tarvitaan ja onnea. Tunnelma elokuvatapahtumassa oli viihtyisä ja nuorisotalon sali toimi hyvin elokuvateatterina. 020 793 5270, ark. Se oli oivallinen tilaisuus tutustua sotkamolaisnuorten tekemiin elokuviin. Tällaista pitkälle vietyä elokuvatoimintaa ei ole muualla. Toiminta sotkamolaisten kanssa on ollut hänen puoleltaan suurelta osin vapaaehtoistyötä vailla palkkaa. Salin lattia muuten tuntui jalan alla mukavalta, ei kopissut astuessa. Esitykset alkoivat klo 14.00 ja jatkuivat pienin tauoin klo 18.00 asti. Paikalla oli viitisenkymmentä katsojaa parhaimmillaan. Tässä on niille paikka kohottaa profiiliaan ja ottaa vastuu nuorista turvaamalla toiminta taloudellisella tuella. 50, s. Perjantai 18
klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Veijo Grönholm, Pentti Karjalainen, Aija Peltokangas Ke 23.11. klo 17 Naisten yht.krist. klo 9.00 alkaen Kahvila Murusessa, tervetuloa! Sotkamon Hengitysyhdistys ry. Ohjelmien ennakkomyynti kirkkoherranvirastossa, ohjelman hinta 25 e.
Sotkamon kirkko:
La 26.11. klo 18.00 luentosali Messissä (vastaanotto). Klo 18 Yhteiskristillinen raamattupiiri Vuokatinrannassa. Kulku näytöspaikalle on Viinatien kautta eli tieltä 9 000 Vihtamontielle ja Vihtamontieltä Torinkyläntielle.
Nuorisotyö:
Kari-Pekka "Kassu" Vehwww.sotkamonseurakunta.fi
Koko kansan
HIRVIPEIJAISET
Sotkamon seurakuntatalolla sunnuntaina 20.11. Ilm. Klo 17.30-19.30 Diakoniapiiri srk -talolla. Ke 23.11. klo 19 Raamattuluento Vuokatinrannassa, 1 Kor 10, Tapio Pokka, pastori, Japanin lähetti. rukous- ja keskustelupiirin pikkujoulu Rytilahdessa Ma 21.11. Klo 13.00-15.00 Näkövammaisten kerho srk -talolla. Su 27.11. klo 15-16 Sähly Eskari-1-lk Leivolan koulu Tiedustelut Mirva Heikkiseltä p. Hallitus Vastapallo Seppä ry: perheliikuntavuoro Leivolassa lauantaisin klo 10-12. klo 12 Kaiken Kansan Ruokailu, klo 13.30 Lauluhartaus Himmelisssä ja klo 17.30 - 19 MIX-kerho tytöille ja pojille
Diakoniatyö:
Diakoniapäivystykset khranvirastolla ma, ti ja ke klo 9-10. Ma 21.11 Klo 11.00 Lähimmäispalveluryhmän kokoontuminen srk -talolla. su 20.11. klo 10 Perhemessu kirkossa, Väätäinen, Vähäsarja, muk. La 26.11. lipun ja matkan). Sählypuulaaki alkaa viikolla 48, ilmoittaudu mukaan! vastapallo.nettisivu.org
Varhaisnuorisotyö:
Sotkamon seurakunnan tyttöjen ja poikien kerhot : Ma 21.11.klo 16-17 Buugis puuhakerho 1-3lk Srk-talo Klo 17:30-18:30 Sähly 5-6lk Vuokatti halli Klo 17-18 Boys and Girls. 010 665 6003 ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
Rippikoulutyö:
To 24.11. La 26.11. Keittoa odotellessa odote essa tai sen jälkeen mahdollisuus hiljentyä kiertämällä seurakuntatalolle rakennettu rukouspolku.
Hirvikeiton tarjoavat:
Jamit Tuliketussa lauantaina
Olli Pautola ja kymmenkunta muuta entistä ja nykyistä sotkamolaista ja kainuulaista muusikkoa pitävät pikkujoulujamit lauantaina Tuliketussa. Ohjelmassa jouluruokailu ja orkesteritanssit. klo 18.30 Rauhanyhdistyksen seurat Maija ja Paavo Parviaisella, Saaritie 12 B. klo 9 - 18 Fidan Karjalan työn visiointipäivä, piispat Filik ja Akimenko, Kari Pölönen, Pekka Ylenius ym. 14 Sotkamo
Ke 23.11. Työnäytöksessä metsää raivataan Tehojätkäksi nimetyllä pienmetsäkoneella. Ti 13.12 klo 17 Diakoniaja lähetysväen joulujuhla Rytilahdessa. klo 12 Laakajärven työseuran retki Kajaaniin Karoliinan Kammariin kimppakyydein yhdysh. Ei laskutuslisää.
1,20 /rivi + alv 23% P. klo 9-13 Kirpputori srk-talossa. 040 520 0694. Mukana on muun muassa multi-instrumentalisti Sakari Kukko. Tervetuloa.
Pe 18.11. yht. Lähtö kirkon P-paikalta klo 16.30. marraskuuta 2011
Sotkamon Eläkeläiset ry:n PIKKUJOULU Työväentalolla pe 25.11.2011 klo 17 alkaen
Liput 10 jäsen, 12 ei-jäsen. klo 18 Vigilia Su 27.11. Kahvitarjoilu 18.30. klo 11-13 Äiti Teresa peittopiiri Paakkitalolla Paakissa. klo 19 Tuliketussa. To 24.11. Klo 10 Messu kirkossa, Pirjo Juntunen, Marin, Vähäsarja. Lähtö: linja-autoasemalta klo 17.30. Pe 25.11. Pautola ja kumppanit pitivät ensimmäisen jami-iltansa vuonna 1996. Vuokatin kirkossa maanantaisin klo 9-10. nyt mukaan myös pojat kerhoilemaan 3-5 lk Hakatalojen kerhotila Klo 19-20 Sähly 3-4-lk Leivolan koulu Ti 22.11. klo 16-17 Puuhakerho 1-3 lk Vuokatin Kirkko Klo 16:30-18 Kokkis-Puuhis 4-6 lk Srk-talo Klo 20-21 Sähly 7-8 lk Vuokattihalli To 24.11. Klo 15 Mukulamessu Vuokatin kirkossa, jumalanpalvelusta toteuttamassa, Päivi Härkönen, lapset ja muusikot, Antti Lankinen, Anitta Fahim. klo 18.30 Rauhanyhdistyksen seurat Vuokatin kirkossa. 357 pikkujoulut la 3.12. Ma 21.11. 050-5920056, sähköposti: kari-pekka. 044 278 7380, tervetuloa! Hallitus Suomen Cup kilpailujen kiitoskahvit sekä uusien tapahtumien tiedotusilta talkooväelle Urheiluopistolla maanantaina 21.11. p. Ti 22.11 Klo 11.00-13.00 Äiti Teresa -piiri Paakkitalossa Paakissa. klo 19 Fidan Karjalan työn 20 -vuotisjuhla, Kari Pölönen ym. 044 534 1371. Klo 13-15 Näkövammaisten kerho srk-talossa. viim. la 26.11. klo 18-19 Tehopuuhis 1-3 lk Srk-talo Ke 23.11. Sotkamon tiistaiseura Vuokatin apteekissa os. klo 17.30 Kuoroharjoitus To 24.11. marraskuuta esitellään Vihtamossa koneellista taimikonhoitoa ja nuoren metsän hoitoa. klo 16.30-17.30 Messukuoron harjoitukset srk-talon takkahuoneessa.
Perjantai 18. La 26.11 klo 9-13 Kirpputori srk-talossa. 0400 -246 795. klo 14 Kummikirkko Vuokatin kirkossa
Vuokatinranta:
Ti 22.11 klo 11 Vuokatinrannan päiväpiirin Vuokatinrannassa. klo 9-13 Kirpputori srk-talossa. Ilm. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. klo 9 Rovastikunnallinen Omaishoitajien kirkkopyhä Paltamossa. mennessä p. Sitovat ilmoittautumiset Turinatuvalle ke 23.11.2011 mennessä p. Hinta: 36 / henkilö (sis. Kaisu Huttunen puh. 45 e,
Ma: Lindströmin pihvit, ruskeakastike, perunat, lämmin kasvis, salaatti, punaherukkakiisseli Ti: Broilerikiusaus, lämmin kasvis, salaatti, karhunvatukkakiisseli Ke: Possunlihakastike, perunat, lämmin kasvis, salaatti, mangorahka To: Liha-kaalilaatikko, lämmin kasvis, salaatti, ruusunmarja-banaanikiisseli Pe: Kalaleike, sitruunakastike, perunasose, lämmin kasvis, salaatti, raparperikiisseli La: Makkarastroganoff, perunat, kasvislisäke, mansikkakiisseli Su: Lohimurekepihvit, tillikastike, perunat, kasvislisäke, kerroskiisseli
HELLUNTAISEURAKUNTA
lanpalvelus, Veijo Grönholm, Murmanskin piispa Filik, Kaisu Juntunen Su 20.11. kahvin + tortun, pientä purtavaa, vähän ohjelmaa, laulua ja lopuksi tanssia Tepun tahdittamana. Klo 14 Kokoperheen perinteinen joulujuhla srk-talossa. Eila Elsa Kustaava Huusko 73 v.
Ma: Kasviskeitto, tuorekurkku, karjalanpiirakka Ti: Broileripasta, kiinankaali-paprika-maissi-herne, mustaherukkahillo Ke: Possunlihakastike, peruna, marinoitu kaali-kasvissalaatti To: Liha-kaalilaatikko, amerikansalaatti-tomaatti-kurkkusalaatti, puolukkahillo Pe: Kalapala, perunasose, punajuuri-omena-porkkanasalaatti
Kotihoitoateriat
Avioliittoon vihityt:
Kimmo Eelis Antero Heikkinen ja Katja Johanna Hirvonen
Tulossa: Vesa-Matti Loirin konsertti Su 4.12.2011 klo 18 Sotkamon kirkossa. Mahdollisuus kiertää rukouspolku eteistilassa. klo 18 Krist. Soittajat nousevat lauteille kello 21, ja jammailu jatkuu yli puolen yön.
Naapurinvaaran-Torinkylän Erä ry Tuulimäen Erä ry
Sotkamon kunta
Sotkamon Riistanhoitoyhdistys
Sotkamon seurakunta. Klo 11.15 Siioninvirsien veisuut jp:n jälkeen kirkon alasalissa. La 19.11. Klo 18 Kynttilähartaus kappelissa itsemurhan tehneiden muistoksi. klo 11 Juma-
Makkosentie 51
Metsänraivausta koneen voimalla
Huomenna lauantaina 19. Klo 17 Naisten yhteiskristillisen piirin joulujuhla Rytilahden Majalla. Su 20.11. La 19.11. Ti 22.11. sisält. klo 13-14.15 Sähly 5-6-lk Leivolan koulu Klo 14.15-15.30 Sähly 3-4lk Leivolan koulu Su 27.11. kuoro & Johanna Valta La 19.11. La 19.11. Luvassa on tanssimusiikkia, jazzahtavaa jammailua ja joulun alle sopivaa tunnelmointia. klo 19 Kirkkokuoron harj. heikkinen@evl.fi
Kuolleet:
Aino Mari Meriläinen 88 v. raamattupiiri Vuokatinrannassa Ti 22.11. vehkaoja@evl.fi Pe 25.11. klo 9.30 Perhekerho Srk-talo ja Vuokatin kirkko To 24.11 klo 9.30 Perhekerho Srk-talo ja Vuokatin kirkko La 26.11. 010 665 6000 F. Klo 11 Kokokansan hirvipeijaiset srk-talossa, vapaaehtoinen ruokaraha. Klo 14 6v:n kummikirkko Vuokatin kirkossa, Väätäinen, Lehtonen. 08-6172351. Osallistumismaksu 23 /jäsen ja ei-jäsen 28 . Klo 17.30 Diakoniapiiri srk-talossa.
Miesten adventtitapaaminen Mieslahdessa Kainuun Opistolla la 10.12. Hinta sis. Sotkamon Mieskuoro. Tervetuloa!
Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Vielä paikkoja vapaana! Ilmoittaudu mukaan viim. klo 19 Nuorten lähetysilta, Tuija Valtanen & Kajaanin nuoret Su 20.11. Työnäytöksessä on mukana myös hakkuukouralla varustettu, nuoren metsän hoitoon tarkoitettu kone.
Taimikonhoitoon ja nuoren metsän hoitoon tarkoitetut koneet ovat kotimaisen Usewood Oy:n valmistamia. Siitä lähtien on kerran vuodessa vietetty nostalginen vanhojen muusikkokaverusten ilta yhdessä tanssiyleisön kanssa. klo 11.00 15.00 15.0
Mahdollisuus ostaa k hd ll keittoa omiin astioihin 5/litra kl 14 jälkeen. 7.12.2011 mennessä Kainuun Opiston toimistoon p 0207856830. h /l klo lk Vapaaehtoinen ruokaraha käytetään sotkamolaisten nuorten hyväksi. Su 20.11 Klo 18.00 Kynttilähartaus kappelissa itsemurhan tehneiden muistolle. Klo 14 Törmänkodin virsipiiri. klo 9-13 Kirpputori srk-talossa. Tervetuloa! Turinatuvalla laulupiiri to 24.11.2011 klo 12.00, laulattajana Helena Kuja-Kanto. Päivän hinta yht. Rakennusliiton os. Ilm. srk-talossa. kaoja, p. klo 12 Säätiönkulman virsipiiri. klo 12 Vauvakerho Srk-talo Ke 23.11. Lähdemme Anne Mattilan konserttiin Kuhmoon la 26.11.2011. Klo 17 II vuoden isoiskoulutus yläsalissa.
Ruokalistat
Kouluruokailu vko 47
Perhekahvila pikkujoulutunnelmissa ti 22.11. 050-5920055 /mirva. klo 17 Tyttöjen ja Poikien kuoro Srk-talo kerhotilassa. tarjoilut ja ohjelman.
Lapsi- ja perhetyö:
Ma 21.11. klo 10 Liturgia Muut tilaisuudet: Ke 23.11. Työnäytös on Torinkyläntien varressa. Pikkujoulu Hotelli Tuliketussa la 3.12.2011 klo 19.00. Konsertti alkaa klo 19.00. Katinkullantie 1
Pe 18.11. kirkkoherranvirastoon pe 2.12 mennessä puh
hyvistä vanhemmista, ajokokemusta on. (08) 123 4567.
Ratsastuskoulutoiminta on taas alkanut Vuokatin Hevosurheilukeskuksessa.
Kolmessa lehdessä samalla hinnalla! essa hinna
Ilmoita edullisesti rivi-ilmoituksena kolmessa lehdessä samalla hinnalla: TORSTAISIN Ylä-Kainuussa, PERJANTAISIN Kuhmolaisessa ja Sotkamo-lehdessä.
Jätä ilmoitus soittamalla, sähköpostilla tai nettisivujemme kautta!
Kainuuntie 103, Kuhmo p. Sekalaista 4/2012. 0400 600 682/Sotkamo. Remontoitu kt-kaksio läP. P. Sotkamo. 1991, päätyAsunto rauhallisesta talosasunto, Säröspinontiellä, ta Kajaanin Soidinsuolta Suomussalmella. Kuljetus järjestyy. Tallissa on tällä hetkellä seitsemän opetushevosta,
joista kaksi ponia. digiboxi, arkkupakastin, Audi 80 1.9 D -91, aj. Sari 0700 84 444, ota talteen.
Leivolan koululla pelattiin Sotkamon 12 -luokkien välinen koppilentopalloturnaus keskiviikkona. P. (08) 123 4567.
15
Annetaan 3-vuotias, kiltti tyttökissa hyvään kotiin. cm. P. koivupilkettä 33 ja 50 cm kotiin toim. la 19.11. hellä Kuhmon keskustaa. 010 665 6000 Kauppakatu 10, Suomussalmi P. Poikkeuksena on, että pelaaja saa ottaa kopin. 041 547 4514.
Ilmoituksen jättöaika keskiviikkona klo 11.00 mennessä.
Pojan suksipaketti. n 176 cm, sauv. klo 9-15 otot klo 14.00 jälkeen p. Kats. Viikonloppuisin ratsas-
tamaan pääsee sopimuksen mukaan. 0400 307 731.
Myydään
Edullisia autoja! 10 % käsirahalla Ämmänsaaresta. P. 040 554 4645. Tied./ Vuokatissa mökkejä pitvaraus 040 522 1440. A. 0400 286 021. 044 262 5811. Myös erilaisia koulutus- ja valmennusviikonloppuja on edessä. asunto 61 m2, Suomussalmi kk. Pennut ovat Paltamossa. Isommat, 56 -luokkalaiset pelaavat jo aikuisten säännöillä. Polkup. 040 576 8578. Este- ja kouluratsastusta harjoitellaan maneesissa, mutta maastoonkin pääsee ratsastamaan. Leivolan koulun liikuntasalissa raikuikin korvia huumaavia huutoja, kun lapset kannustivat joukkuetovereitaan. Omalla koululla on harjoiteltu, kertoi pukuhuoneesta evästauolta tavoitettu Nea. Yksiö/kaksio opiskelijatytölle Sotkamosta läheltä keskustaa. Meiltä ilmalämpöpumput: myynti, asennus ja huolto. P. ren keskustassa. marraskuuta 2011
Sotkamo 15
1 5 riviä 12,00 , seur. Suk. Pöntiön viljapossua suo- P. Ryhmiä on monentasoisia. rakuntatalolla la 19.11. S-salmi. 044 vaksi. Ratsastustunnit pyörivät maanantai-illasta torstai-iltaan. YhteydenVanha hirsitalo purettaMyyjäiset ti 6.12. P. Sotkamossa talvirenkaat KT-kaksio Ämmänsaaren 175, 65, 14. Perjantai 18. tuotteet Anja p. 050 525 2568 tai 044 ja varattavissa. P. P. (08) 632 530 Keskuskatu 10, Sotkamo P. Kuh- Kolme puolivuotiasta suomoon. ja lähes ilmaisia. Jos kiinnostut niin ota rohkeasti yhteyttä, ker- Vuokralle tarjotaan ron mielelläni lisää. Kahden alimman luokkaasteen pelatessa vastapuolen pelaaja heittää pallon ja toisen joukkueen oppilas yrittää ottaa sen kiinni. P. Katso! Nettiauto/Nikulaoy. Koivuklapeja 50 /heitto-m3. Aidot tunteet ovat näkyvillä, luonnehti Komulainen pienten koululaisten pelitunnelmia. +varasto, rv. P. alv Laskutuslisä 5,09
Alaluokkien lentismestaruus Leivolan koululle
Tarja Korhonen Pieni omakotitalo tai rivi rivitaloasunto Sotkamo-Kajaani-Kontiomäki alueelta. Kylmä- ja kodinkonehuolto T. Käytetty mäntypuinen neljän tuoliryhmän lakattu pöytäkalusto. P. (08) 633 000
ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi
Ratsastustunnit alkoivat Hevosurheilukeskuksessa
Päivi Eskelinen
Vuokatin Hevosurheilu-
Ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
www.kuhmolainen.fi
www.sotkamolehti.fi
www.ylakainuu.fi
keskuksen toiminta on käynnistynyt parin kuukauden hiljaiselon jälkeen. Rauhallinen paikka. 040 547 5556. klo Tilava kaksio Ämmänsaa- Käteism. P. raan tilalta, edullisesti. 0400 283 257 Met- menajokoiran urospentua säyhtymä Kähkönen, Kuhmo. Tulokset: 1) Leivola 2A, 2) Naapurinvaara 2 lk, 3) Vuokatti 2 lk, 4) Salmela 2A A-joukkue, 5) Salmela 2B, 6) Salmela 2A B-joukkue, 7) Leivola 2B, 8) Kontinjoki, 9)Naapurinvaara 1 lk, 10) Leivola
Kestotilaaja, muistathan hyödyntää rivi-ilmoitusetusi!
MALLI
Rivi-ilmoitus 1 5 riviä ja valokuva
MALLI
Hyväkuntoinen, vähän ajettu. Kaikki metalliromut. hyväkunt. Jo perinteiseen syyskisaan osallistui neljä alakoulua. P. 0400 217 494.
Urheilullinen nuoripari haluaa vuokrata rivi- tai kerrostalokaksion Sotkamosta. 044 591 3606. 261 399 klo 15.30-19. P. 0400 640 652. sa. Isom-
pien lasten lentopallokisat pidetään silloin lukion liikuntasalissa. Kuivaa, hyvälaat. Kolmas- ja neljäsluokkalaisten pelaaman lentopallon säännöt ovat lähes aikuisten pelin kaltaisia. Myös perinteinen lasten Heppakerho kokoontuu taas lauantaisin, ja sen jälkeen on tarjolla talutusratsastusta. P. 0440 600218, diesel. 21-v., renk.kopen pesuaineet ja Aloe Vera- ko 26". Luotettava auttaja/ennustaja ti-la 10-24, 1,97 /min. Saliin oli viritetty kaksi verkkoa, joita kohden olivat omat pisteenlaskijat. voim. Kultaisennoutajan pentuVähän käytössä ollut, sähkökäyttöinen vedenlämmitin 15 l, Strömberg + asennus- ja huoltovihko. P. 040 709 0616. sineen. P. Pese matot harjaamatta! Swi- 39. vko 48. 040 742 5429. naiselle. Romuautot, romutustodistukKirpputori Sotkamon seu040 581 1717. 0500 tai Hoikankankaalta. Tiedustelut RT-kolmio 78,5 m2, 3 h+k+s Halutaan vuokrata p. Ford Focus TD STW -00, kats. 050 323 2180. rivit 2,00 1 5 riviä + kuva 15 Yritysrivit 6 /rivi + alv. Luovutus 286 3590. Tiistai-iltaisin on miesten oma ryhmä, Patrikainen kertoo. 040 758 5790.
luokkaa käyvä Nea Meriläinen otti pitkä ruskea poninhäntä liehuen tottuneesti koppeja. Vaatteita 140-170 6". Ota uusi suunta elämääsi. 712 150. Hinta 100 . SotkamosP. 4.1.2013, www.vuokatticottage.fi hyvä ja kunnossa. Kuivaa heinää pienpaaleissa ja pyöröpaaleissa. 040 960 8664. 350 + Mitsubishi L200 4WD -91 sähkö/kk, p. Liikkumisesta kansalaistaito -ohjelman projektipäällikkö Jani Komulainen valotti sovelletun lentopallon sääntöjä. Kysy lisää p. 040 513 2633. Mäkeläinen Oy, p. Myyd. 050 530 8162. 0400 Saunallinen, remontoitu RT347 501. 050 566 4252. 450 parivuode, tv-tuoli, pöytä, tkm, hyvä, 1200 /tarjous. 140 cm, mon. Salmelan koulun 2B -
Leivolan koulun salissa pelattiin koppilentopalloturnaus.
Ostetaan Mäntyinen kerrossänky 80x200 cm patjoineen. Patrikainen apuna valmennuksessa on Hannu Härkönen, joka on erikoistunut estevalmennukseen, sekä ohjaajaharjoittelijoita.. käaikaiselle ja lyhytaikaiselle vuokralle alk. Omistaja Tarja Patrikainen on palannut vuokralaisten jälkeen keskuksen johtoon, ja tallin arkirutiinit alkavat jo muotoutua. P. Ensi viikon keskiviikkona voivat 36 -luokkalaiset näyttää, mihin heidän harjoittelunsa riittää. sa koti-irtaimistoa: TV-32", tall. Opettajat ja koulunkäyntiavustajat hääräsivät huoltojoukkoina. Iloitaan omista ja toisten onnistumisista. Toimitus 2.12. Naapurinvaaran Toimelas257 7329. voim. keskustasta vanhemmalle P. 9-13. P. 040 127 564 Kuhmo. P
Puh. 044 586 2411
kotitaloustyöt ulkoilu- ja asiointiapu kotisairaanhoito kirjanpito- ja toimistotyöt ompelutyöt vyöhyketerapia Kysy lisää...
SOTKAMON MONITAITURIT
OSUUSKUNTA
Pian kotipalvelu
asiointipalvelut nurmikon leikkaus halkojen teko kotihoito
TÄ H T E S I
Pitopalvelua Majoitusta Kahvila A-oikeudet Tilaussauna lämminulkoporealtaalla, maa- ja savusauna NAAPURIVAARAN LOMAKESKUS, Pohjavaarantie 66, Vuokatti, 08 664 422 / 040 504 7694 LOMA RINTEELÄ Suonenvaarantie 40, Sotkamo, 040 549 7357
SINUN
www.tahtesi.fi
Parturikampaamo frida
044 313 8933
Auli Nousiainen
Kainuuntie 14, Sotkamo
p. 010 423 3105 Avoinna ma to 9 17, pe 9 12
Katso edulliset hintamme www.liaton.fi
KEMIALLINEN JA VESIPESULA
HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY
Palvelua perinteitä kunnioittaen
Kainuuntie 19, 88600 SOTKAMO p. Tuula, Sari ja Henna.
KAUNEUSHOITOLA
Huvilatie 2 B, Vuokatti. 0400 260 559 untie untie 17 Sotkamo p
P. 040 770 7230. painotuotteet Puh. marraskuuta 2011
SOTKAMON KIRJAPAINO
Tmi Kari Simonen Esitteet Kirjekuoret Käyntikortit Kutsukortit Lomakkeet Postikortit Tarrat Ym. 6660 070
Lankapuh. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
HAMMASLÄÄKÄRI
Kaisa Eklund
Akkoniementie 4 B 4
Kainuuntie 17, 88600 Sotkamo, p. 050 4078 006
puh. 08 6661 640, 050 588 2111
Kainuuntie 24 (tori) 88600 Sotkamo puh (08) 666 2862
avoinna: ma - pe 9-17
Tervetuloa! t. 08 - 6660225 Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo www.sotkamonkuntoutus.fi
Snowpolis, Kidekuja 2, puh. 16 Sotkamo
Perjantai 18. Matkapuh. 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min. 08-6662 251, 040-5290 251
Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo
kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi
PESEE KAIKKI PYYKKISI
Varsitie 1, Vuokatti p. 040 7700 002
Torikatu 8 (Kahvila-sisustuskauppa Murusen takatila)
Urheiluhieroja SIRKKA SIRVIÖ
Nyt myös kuumakivihieronta!
P. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min.
Fysioterapia Kotikäynnit Lymfaterapia Hieronta Lääkinnällinen kuntoutus
Puh
0440 380 150 Ratatie 21, Sotkamo lassi.malinen@hotmail.com. 65 m2, P. Alalla työskentely edellyttää hyvää terveyttä ja joustavuutta työaikojen suhteen. Heillä on valmiudet asiakaspalveluun ja myyntiin. Tavoitteena on kouluttaa henkilöitä, jotka voivat sijoittua monenlaiseen varastoalan työhön. Koulutuksesta on tiedotustilaisuus 22.11.2011 klo 13:00 Itä-Kainuun TE -toimisto, Akkoniementie 10. Sotkamon torilta.
ma 28.11.2011 klo 11.00 (kerhon jälkeen) Sotkamon seurakuntatalolla. 2011 klo 18.00.
Vieraana kansanedustaja Eero Suutari. Koulutushakemuksesi tilannetta voit seurata myös Internetissä: www.mol.fi/sahkoinenasiointi > koulutushakemusteni tilanne. Koulutusaika 2.1.2012 24.5.2013 Hakuaika päättyy 13.12.2011
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO (631867)
Koulutus on tarkoitettu 20 vuotta täyttäneille hakijoille, jotka ovat suorittaneen vähintään peruskoulun. 25.11. Tervetuloa! Koulutusaika 23.1.2012 9.11.2012 Hakuaika päättyy 19.12.2011
Eläkeliiton Sotkamon yhdistys ry:n
SYYSKOKOUS
MATOT,
LANKARYIJYT, aidot ihanat LAMPAANTALJAT la 19.11. Annetaan edullisesti vuokralle siisti 3h+k+kh n. marraskuuta 2011
Itä-Kainuun Työ- ja elinkeinotoimisto järjestää Sotkamossa työvoimakoulutuksena
Sotkamon Kuljetus Oy:n
KTK:n toimitiloissa ti 29.11.2011 klo 12.00. Hallitus
Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto (635193)
Koulutuksen tavoitteena on suorittaa kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto tai tutkinnon osia näytöin. Suuntautumisvaihtoehto on sairaanhoito ja huolenpito. 39,5 t . JAATINEN
M yö s T M A A -A IN EK SE M U R SK EE T ja
Maanrakennustyöt tunti ja urakkatyönä 1,7 tn, 5 tn, 8 tn, 14 tn, 21 tn, ja 26 tn kaivurit Myös pitkäpuomikaivinkone, ulottuvuus 16,5 metriä, paino 25 tn LASSI MALINEN p. Koulutuksesta on tiedotustilaisuus 26.1.2012 klo 12:30, Itä-Kainuun TE - toimisto, Akkoniementie 10. Hallitus
Tunnista osaamisesi -ohjaava koulutus
(635210) Työttömät tai työttömyysuhanalaiset työnhakijat, joiden työttömyys on pitkittynyt ja jotka tarvitsevat ohjausta ja tukea ammatillisen suunnan löytämiseen. VIRTANEN
Työvoimakoulutus
www.mol.fi
M. Valinta hakupapereiden, soveltuvuusarvion ja haastattelun perusteella. Työkokemus hoitotyöstä katsotaan eduksi, mutta se ei ole välttämätöntä. Koulutusaika 20.2.2012 16.5.2012 Hakuaika päättyy 16.1.2012 Tietoja työvoimakoulutuksista ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saa puhelinnumerosta 010 19 4901. Palvelun käyttö edellyttää verkkopankkitunnuksia tai sirullista henkilökorttia.
Remes
TUNNISTA OSAAMISESI -OHJAAVA KOULUTUS (635210)
Koulutus on tarkoitettu hakijoille, joiden työttömyys on pitkittynyt ja jotka tarvitsevat ohjausta ja tukea ammatillisen suunnan löytämiseen. Koulutuksen tavoitteena on suorittaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja näyttökokein. menn. Kt 3 h+k n.73 m2, hp. Palvelun käyttö edellyttää verkkopankkitunnuksia tai sirullista henkilökorttia.
B. Iltapala ja saunomismahdollisuus, tervetuloa!
SYYSKOKOUS
SYYSKOKOUS
su 27.11.2011 klo 14.00 alkaen Rimpilänniemen Louhelassa. Kokemus kasvatus- ja hoitotyöstä luetaan eduksi. 0400 287 902 tai Jormalle p. Koulutusaika 16.1.2012 6.6.2013 Hakuaika päättyy 21.12.2011
PERHEPÄIVÄHOITAJAN AMMATTITUTKINTO (631415)
Koulutus on tarkoitettu 20 vuotta täyttäneille työttömille tai työttömyysuhan alaisille hakijoille, jotka ovat alasta kiinnostuneita, soveltuvat alalle ja jotka haluavat kouluttautua perhepäivähoitajiksi. Koulutusaika 28.2.2012 25.5.2012 Hakuaika päättyy 6.2.2012 Tietoja työvoimakoulutuksista ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saa puhelinnumerosta 010 19 4901. Tarjoilua, tervetuloa! Johtokunta
Hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinto (635196)
Koulutus on tarkoitettu yli 20-vuotiaille työttömille ja työttömyysuhanalaisille työnhakijoille, joilla on vähintään peruskoulun päättötodistus ja jotka ovat alan koulutukseen ja työtehtäviin soveltuvia ja joilla on motivaatio työllistyä alalle. Ilm. Koulutuksesta on tiedotustilaisuus 9.12.2011 klo 9:30 Itä-Kainuun TE -toimisto, Akkoniementie 10. 150 m2, hp. Koulutus on tarkoitettu kotityö- ja puhdistuspalvelualasta kiinnostuneille, peruskoulun suorittaneille, 20 vuotta täyttäneille työnhakijoille. Tervetuloa! Koulutusaika 28.2.2012 25.5.2012 Hakuaika päättyy 6.2.2012
Soita: HANNU RIEKKI 040 9030 780 www.pihla.fi
Työvoimakoulutus
www.mol.fi
VARASTOALAN KOULUTUS (634670)
Koulutus on tarkoitettu 20 vuotta täyttäneille hakijoille, jotka ovat kiinnostuneita varastoalan työstä tai jotka ovat työskennelleet alalla mutta alan koulutus puuttuu. Aarnolle p. Koulutuksen tavoitteena on parantaa asiakaspalvelutyöhön suuntautuvien viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä tehdä asiakaspalvelu- ja myyntityötä englannin kielellä. Alalla työskentely edellyttää hyvää terveyttä ja joustavuutta työaikojen suhteen. 050 599 0143/Hiltunen www.valitysmaailma.net - Asunto- ja yrityskaupat -
VALTIMOLLA
Oulujärven
MUIKKUA ja MATIKKAA
Sotkamo Tulikivi-piste, KRPHallimyymälä Oy, Keskuskatu 2, puh. Koulutus toteutetaan kahdella paikkakunnalla Sotkamo ja Kuhmo. 0403 063 064, 040 531 0340
-säävaraus-
Shellin rannassa la 19.11. Tervetuloa! Koulutusaika 16.1.2012 6.9.2013 Hakuaika päättyy 6.12.2011
SYYSYHTIÖKOKOUS
Keskustan Nuaskylän paikallisyhdistyksen
Vuokatin Latu ry:n
pidetään ti 29.11.2011 klo 18.00 Naapurinvaaran Lomakeskuksessa. 18 Sotkamo
Sotkamon Kokoomus ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään Kahvila Murusessa pe 25.11. Koulutus toteutetaan pääasiassa siten, että Kajaanissa on 1 lähiopetuspäivä viikossa sekä 1 etäopiskelupäivä/vko kotona ja 3 työssäoppimispäivää/vko työpaikoilla oman suunnitelman mukaan vaikkapa kotipaikkakunnalla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Paikalla myös kansanedustaja Timo Korhonen. Koulutushakemuksesi tilannetta voit seurata myös Internetissä: www.mol.fi/sahkoinenasiointi > koulutushakemusteni tilanne. Koulutusaika 13.2.2012 7.6.2012 Hakuaika päättyy 9.1.2012
myydään OKT 6h+k+s n. Koulutuksen tavoitteena on suorittaa perhepäivähoitajan ammattitutkinto ja työllistyä koulutusta vastaaviin tehtäviin, toimia vastuullisena lasten varhaiskasvattajana itsenäisesti yhteistyössä lapsen huoltajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. 0400 204 618. 42 t . Kokouksessa esillä yhtiöjärjestyksen 12 §:ssä mainitut asiat. Kokouksen jälkeen tarjolla iltapalaa, tervetuloa!
Itä-Kainuun Työ- ja elinkeinotoimisto järjestää työvoimakoulutuksena
Perjantai 18. 08 633 0880 Kajaani: Tulikivi-studio, Kauppakatu 38, puh. 010 665 6000
www.sotkamolehti.fi
Kalastaja
INTENSIIVINEN ASIAKASPALVELU JA ENGLANNIN KIELEN KOULUTUS (634611)
Koulutus on tarkoitettu 20 vuotta täyttäneille hakijoille, joilla on kaupallinen tai matkailualan koulutus ja/tai työkokemusta ja jotka haluavat lisätä englannin kielen osaamistaan asiakaspalvelutyöhön suuntautuessaan. klo 9-11.
Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset! Tilaa niin tiedät!
p
Mietimme, miten saisimme liikkumaan sellaisetkin äidit, jotka eivät ehkä moneen vuoteen ole liikuntaa harrastaneet. Kirjan tapahtumien aika kattaa Vinhan mukaan muistitiedon. Tarinoiden ja muistojen jakaminen on avartanut kylien perheiden ja talojen historiaa. ym. Ihan hyvä asuinpaikaksi
www.sotkamolehti.fi
tiistaisin ja perjantaisin verkossa joka päivä
kertoo Sumsan ja Soidinvaaran kylien elämästä, elinkeinoista, kouluista sekä tärkeimpänä kylien ihmisistä. Kirjan julkistamistilaisuudessa maanantai-iltana Sotkamon Lähivakuutuksen tiloissa muisteltiin kirjan valmistumisen vaiheita, yhdessä opittuja asioita ja kylillä asuneita ihmisiä.
Kertomusten kautta perinnepiiriläiset ovat tutustuneet toisiinsa paremmin kuin aikaisemmin. Kirjassa on myös noin 80 mustavalkokuvaa kylien vaiheikkaasta elämästä. Jo Soidinvaaran ja Sumsan alueen kyläkirjan kansi tuo katselijalle kotoisan mielen. Kirja kertaa myös perinteikkäistä arjen askareita kahvin juomisesta pyykkäämiseen ja kylällä asioimiseen. Äitien ja tyttärien yhteiset hetket jäävät arjessa liian vähiin. Poikia ei tähän ryhmään oteta, mutta koulun omassa liikuntakerhossa pojillakin on mahdollisuus peleihin ja ehkä vähän rajumpaan menoonkin kuin äitien kanssa. Piiriläiset ja kylien asukkaat olivat oikeita tietopankkeja, kiittää Vinha. marraskuuta 2011
Ylistys maaseudulle
Jonna Karjalainen
Pubitunnelmaa
02:een saakka. - syö niin paljon kuin jaksat.
990
hlö
Kainuuntie 14, Sotkamo, p. Kylien asukkaat ovat monesti neuvokkaampia ja monitaitoisempia kuin kaupunkilaiset. Hän toivoo, että muillakin kouluilla saataisiin samanlaisia ryhmiä käyntiin. Noin 250-sivuinen kirja on pehmeäkantinen ja sidottu. Entisiä kyläläisiä ja kylän kesäasukkaita Kajaanista saakka osallistui piirin toimintaan ja tarinoiden ylöskirjaamiseen.
USKOMATON TARJOUS SILMÄASEMALTA!
"
Kylien asukkaat olivat oikeita tietopankkeja.
Perinnepiirin ohjaajana
ja kyläkirjan toimittajana toimi ansiokkaasti filosofian maisteri Toini Vinha. 20 Sotkamo
MESSIN VIIKONLOPPU
Perjantai 18.11.
Grilli keitti ö
Perjantai 18. Kyläseuran edustajat myyvät kirjaa Sotkamon kirjastossa perjantaina 18.marraskuuta kello 1015.
Tyttömäistä menoa Leivolassa
Päivi Eskelinen
Leivolan koulun sali
Leivolan koulun äidit ja tyttäret perustivat oman liikuntakerhon.
täyttyy tiistai-iltaisin tyttömäisestä kikatuksesta ja kiljahtelusta. Osallistumme tietysti koulun juttuihin ja teemme yhteistyötä. Varsinaista ryhmän vetäjää ei joukossa ole, vaan iltojen ohjelma sovitaan yhdessä. Alussa otetaan vähän rauhallisemmin. Piiriin kuuluu kaikkiaan parikymmentä jäsentä. Vaikeista asioista mennään vaikka läpi harmaan kiven joko omilla tai naapurin nevoilla. Tytöt ovat pääasiassa 15luokkalaisia.
Piia Määttä kertoo, että Leivolassa ei varsinaista vanhempainyhdistystä ole, toiminta on epämuodollisempaa. Tarjous voimassa 1.-30.11 ostaessasi kehykset ja linssit.
Pidä kiirettä, tarjoustuotteita on rajoittetu määrä!
Kainuuntie 24 88600 SOTKAMO Tel 08 666 1919 ma-pe 9.30-17, la 10-13
vältä, jopa tältä aamulta. Aina kun tapasimme kylällä, puhuimme kirjan valmistumisesta. Kirjan tuotto käytetään perinnepiirin alueen asukkaiden hyväksi. Tälle meidän kerhollemmekin rehtori järjesti mukavan salivuoron, Määttä kehuu.
tiin sitten seuraavana päivänä tosi kipeitä, Määttä nauraa. (08) 666 0600 Avoinna: ma-ti 10-18, ke-to 10-22, pe 10-02, la 12-02, su 12-22
Ihan hyvä asuinpaikaksi otsikon alla komeilee perinteikäs kuva työntouhussa olevista eri sukupolvea edustavista naisista. Käytännössä se tarkoittaa, että tarinoita on voinut siirtyä suullisena tietona jopa kolmensadan vuoden takaa, eiliseltä päi-
Toini Karttunen luki julkistamistilaisuudessa näytteen kirjoittamastaan Tuupalan Olka ja Risto -tekstistä
Sumsan ja Soidinvaaran Perinnepiiriläiset iloitsivat kyläkirjan valmistumisesta.
runsaasti uutta tietoa entisajan arkipäivästä. Tämä on koettu tosi mukavaksi yhdessäoloksi, hän vakuuttaa.
Kaikki äidit eivät olleet ennestään tuttuja, mutta leikin tiimellyksessä on jo ystävystyttykin. Lauantaina 19.11.
klo 22 na :een
avoin
A´la Carte keittiö aukeaa
Tule testaamaan uudistunut listamme.
Sunnuntai 20.11.
Pizzabuffet klo 12-16
Pizzaa, wingsejä ym. Vinha muistelee projektia ja sen etenemistä lämmöllä. Vai ei maaseudulla tapahdu, toteaa perinnepiiriin kuuluva Juha Väisänen.
Kehykset erityismallistosta. Historiaan ammattinsa puolesta perehtynyt Vinha totesi, että kirjan tekeminen selvitti monia hämärään jääneitä ilmiöitä ja antoi
Kyläkirjaa on painettu yhteensä 500 kappaletta. Äitien ja tytärten yhteisessä liikuntakerhossa pelataan ja leikitään, mutta ei vakavalla naamalla. Aiemmin teimme sen virheen että mentiin heti täysillä, ja ol-
Ryhmä on avoin Leivolan koulun naisväelle. Salissa tömistelee menemään kymmenkunta äitiä ja toistakymmentä tytärtä. Sisällöstä ovat olleet vastaamassa Sotkamon kansalaisopiston Sumsan ja Soidinvaaran Perinnepiiriläiset, jotka kokoontuivat ahkerasti keräämään tarinoita kasaan lähes viikoittain kahden vuoden ajan. Perustettiin tällainen tosi matalan kynnyksen ryhmä, kertoo Piia Määttä hippaleikin lomassa. Isät ja pojat saavat perustaa oman ryhmänsä, on siitä heille jo vihjailtukin, Määttä kuittaa.. Hän lähti projektiin mukaan Sotkamon kansalaisopiston rehtori Annikki Niskasen houkuttelemana. Sitä on saatavilla 25 euron hintaan Galleria Vuokatista, kaluste Oksasesta ja Sotkamon käsityöyhdistyksen myymälästä