elokuuta
numerossa
050-5986144
Kolumni: Kotiseutua katsotaan vaaleanpunaisten silmälasien läpi. >> 4
Kiitäen alas
Vuokatinvaaraa
Longbord -harrastajat
eivät kaihda kovaa
vauhtia. Elokuussa
Vuokatissa järjestetään
lautalajien Board Weekend
-tapahtuma >> 8
Toimitus
päivystää
viikonloppuna
20.-21. >>6
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
Soutu
Jouni Ponnikas
on hakenut
neljä peräkkäistä
lajikultaa. Suuren esiintymislavan kokoamiseen tarvittiin kaksi päivää ja 11 ihmistä.
Valmiina rokkaamaan
Sotkamon Syke: Tapahtuma järjestetään viikonloppuna kolmatta kertaa. Näyttely
Valokuvanäyttely
Afrikan elämästä
avataan
maanantaina. >>12
PERJANTAI 19. >> 2. HEINÄKUUTA 2013
NRO 57
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
JONNA KARJALAINEN
Santtu Kaikkonen Akun Tehtaalta toimi työnjohtajana lavan pystytyksessä
En osaa mainita joukosta suosikkiani.
Talita Björksted
Sotkamo
Kannattaa käyttää tilaisuus hyväkseen ja
tulla paikalle, kun pienellä paikkakunnalla
järjestetään jotain tämän kaltaista. Eikö ole ihanaa asua niin lähellä
Kuhmoa, ihastelivat helsinkiläiset.
Musiikin ammattilaisille Kuhmo lienee unelmien maa, jossa kamarimusiikki soi aina ja kaikkialla. heinäkuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Kesäkuva 19.7.2013
Päivi Eskelinen
Helsinkiläiset longboardaajat kävivät kokeilemassa rullaamista Board Weekend -tapahtuman näyttämönä toimivalla Vuokatinvaaralla. Tässä kylässä järjestetään harvoin tällaisia tapahtumia. Olen ollut talkoissa jokaisena kesänä.
Jukka Härkönen
Sotkamo
Ehdottomasti hyvän musiikin ja tunnelman
takia. Sitä sitten toivoisi
vieraittenkin saavan samanlaiset silmälasit ja arvostavan
näkemäänsä.
www.sotkamolehti.fi
?Nyt on sitten kaksi vuotta
tyhjää.
Erikoiskaupat loistivat
tyhjyyttään kisojen aikana
suunnistajien juostessa
metsässä. SOTKAMO Perjantaina 19. Kummasti vatsanpohjassa vihlaisee, kun ajelen Savon rajan yli Keski-Suomeen.
Mutkaiset ja mäkiset maantiet ohittavat männikkömetsiä ja koivikkohakoja, aivan kuten kansakouluvuosina opitussa maakuntalaulussa.
Kotoisalta tuntuvat myös kuuman asfaltin tuoksu, Kauppakadun ihmispaljous ja Vesilinnasta joka kesäilta kello
kahdeksalta kajahtava soitto ?Päivät seutuvilla Päijänteen?.
Kotiseutu määrittää vahvasti ihmisen identiteettiä,
omissa ja muitten silmissä. Ensi kesänä ei
koko Kainuussa ole
minkäänlaista todella isoa
tapahtumaa.?
Minne muuten ovat
kadonneet Nuasen
kuhat ?
Tämän kesän saaliit 1/10 osa viime
kesästä.
Gallup: Miksi kannattaa tulla Sotkamon Sykkeeseen?
Sykkeessä on taas kerran huippuartistit, se
järjestetään lähellä ja tapahtumassa on
varmasti hyvä meininki.
Krister Koistinen
Kajaani
Miksikö. Vauhti nousi parhaimmillaan 80 kilometriin tunnissa.
paivi.eskelinen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden toimittaja
JONNA KARJALAINEN
Vaarajono ja
koivikkohaat
V
ieläkin jaksaa naurattaa erään haastatellun kertomus siitä, kuinka hän helsinkiläisille tuttavilleen kertoi asuvansa Sotkamossa.
. Siksi kannattaa
tulla katsomaan. Sotkamolaiset eivät taida Kuhmoa nähdä ihan tuossa
valossa.
Lomamatkalla näkemässäni sisilialaisten koululaisten
piirustusnäyttelyssä aiheena oli ollut ilmeisesti kotiseutu.
Kaikissa piirustuksissa tuprutti tulivuori Etna mustaa savuaan taustalla.
A
Vieraat eivät
ymmärrä olevansa
Sotkamossa!
Se mielikuva seuraa noita lapsia loppuelämän ajan, vaikka kotisaari jäisikin taakse.
Suunnistuksen MM-kisoja mainostettiin Vuokatin violetilla värillä ja Vuokattia hoettiin joka tiedotusvälineessä.
Suunnistusvieraat kertoivat majoittuvansa ?täällä Vuokatissa?, kun heidät tapasi Sotkamon torilla tai Tipasojalla.
Sotkamolaisia tuo tietysti ärsytti. Ihan
vaikka musiikki ei kiinnostaisikaan.
Kalle Komulainen
Sotkamo. Harva häpeilee lähtöpaikkakuntaansa, ainakaan teini-iän angstien jälkeen.
Terve kotiseutuylpeys saa katsomaan tuttuja maisemia ja
tapahtumia lempeitten silmälasien läpi. Silti se
ei ole minulle kotiseutu. Siksi tulin talkoisiinkin. Että vieraat eivät ymmärrä olevansa Sotkamossa!
Entisille ja nykyisille sotkamolaisille Sotkamo näyttäytyy mielikuvissa paikkana, jossa Vuokatin vaarajono siintää taustalla, laineet liplattavat tai hanki hohtaa.
Tätä maisemaa olen katsellut yli 20 vuoden ajan. Vain ruokakaupat ja
majoitusliikkeet saivat voita
leipänsä päälle
pantin 0,40
Valio meijerivoi
500 g (3,98 kg)
normaalisuolainen
rajoitus: 2 pkt/talous
-42-47 %
18 x 0,33 l (2,88 l)
sis. heinäkuuta 2013 SOTKAMO
3
Kesä maistuu
K-supermarketissa
Hinnat voimassa to-su 18.-21.7., ellei toisin mainita
Hartwall Jaffa
virvoitusjuomat
(5b
Atria
XXXL Texas Grillipihvi
699 695 499
Pakattuna tuore lohifilee
600 g (11,65 kg) Norja
rajoitus: 2 pkt/talous
-30 %
PKT
Ilman korttia 9,99 pkt (16,65 kg)
1,5 l (0,84 l)
sis. 044 455 9850,
ma-pe 8-21, la 8-20, su 12-18
ka
Vuo tti
P ZZA&KEBA
PI
PIZZA&KEBAB
KEB
EBA
BAB
BA
AB
PS
-11 %
PACK
Voimassa alkaen 3.6.2013. pantit 1,20
900 g (7,72 kg)
RS
Voimassa to-la 18.-20.7.
3
-17 %
Ilman korttia 8,45 rs (9,39 kg)
199
1590
089
250
Varhaisperuna
Minivesimeloni
PKT
Ilman korttia 2,89 pkt (5,78 kg)
Kalaneuvos
savu- ja
kylmäsavukirjolohifileet
n. 600-800 g
KG
Ilman korttia 18,90 kg
KG
Fazer Jäätelöpuikot ja -tuutit
ja Ässä Mix limonadijääpuikko
Karhu
olut
Geisha, Dumle, Marianne, Salmiakki,
Fazerina ja Kismet sekä Ässä Mix
53-90 g (13,89-23,58 kg)
2
-15 %
069
1980
Suomi
1 kg (0,69 kg)
Espanja
-31 %
PLO
Ilman korttia tai yksittäin 2,59-2,79 plo (1,46-1,59 l) sis. Perjantaina 19. pantit 2,70
18
KPL
Yksittäin 1,35-1,59 kpl (17,67-25,47 kg)
Ilman korttia 21,96 18-pack (3,24 l) sis. pantit 2,70
Heikintie 1, Vuokatti,
p
Lavan kokoaa kahdessa
työpäivässä tai minimissään
24 tunnissa. Laatikkovarauksia ei kuitenkaan oteta vastaan.
. Lähistöltä on varattu paljon mökkejä. Varsinkin lauantain alkuillan
esiintyjäkattaus nostattaa
bilemeininkiä.
. Niin voi varmistaa sisäänpääsyn varsinkin lauantaina, jolloin paikalle odotetaan suurta väkimäärää.
Lähialueen majoitus on ol-
Vähiin käy ennen
kuin loppuu
Päivi Eskelinen
paivi.eskelinen@almamedia.fi
Torilla mansikoita kauppaava Meiju Heikkinen kertoo
ihmisten havahtuneen mansikoitten säilömiseen viime
tipassa. Esiintymisjärjestyksessä on otettu huomioon alaikäikäinen yleisö.
Sykkeen musiikkitarjontaa on muutettu tälle kesälle
kevyempään suuntaan. heinäkuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Musiikkia,
ilotulitusta ja
yllätyksiä
Sotkamon Syke: Festivaali järjestetään
viikonloppuna kolmatta kertaa. Myös ensimmäiset puutarhavadelmat ovat
kypsyneet, tähän asti on
myyty kasvihuoneitten satoa.
Meiju Heikkinen myy Sotkamon torilla mansikoita. Esimerkiksi VIP-telttaa on
täytynyt isontaa kysynnän
vuoksi.
Alueella on ruoka- ja
myyntikojuja. Marjat alkavat olla lopussa, mutta innokkailla
lut kysyttyä. Festarireissusta voi ottaa muistoksi tatuoinnin.
Ville Karjalainen uskoo festarialueen täyttyvän ihmisistä ja hyvästä tunnelmasta.
PÄIVI ESKELINEN
marjastajilla on mahdollisuus itsepoimintaan Rusasten marjatilalla Naapurinvaaralla.
. Se on ollut yleisön toivomus. Perjantaina tarvitsee
tehdä vain pieniä viime hetken valmisteluja, Ville Karjalainen Järjestävä Taho Festivals Oy:stä arvioi toisena rakentamispäivänä katsellessaan lavan nousemista.
Suuren festarilavan omistaa
tamperelainen tapahtumatekniikkaan erikoistunut
Akun Tehdas.
. Torimyynnissä on sotkamolaista
mustikkaa. SOTKAMO Perjantaina 19. Mansikkasatoon vaikuttavat niin monet asiat, marraskuun pakkasista alkaen.
Ensi kesäksi täytyy toivoa pitempää ja parempaa kautta,
hän tuumaa.
Mustikkasato alkaa kypsyä
näilläkin korkeuksilla. Mansikat kypsyivät
nopeasti ja etuajassa, joten
nyt myydään sadon viimeisiä
marjoja.
. Outo mansikkakesä kaiken kaikkiaan. Uskon, että viimeisinä päivinä ennen
festareita ostetaan paljon yhden päivän lippuja, Ville Karjalainen totesi.
Viime hetkellä liikkeellä
olevaa festarikansaa hän
neuvoo varaamaan lippunsa
internetistä.
. Se kertoo siitä,
että Sykkeeseen saavutaan
Sotkamon ulkopuoleltakin,
Karjalainen lisää.
Sotkamon Syke on tänäkin
vuonna ikärajaton.
Alle 12-vuotiaat pääsevät
katsomaan esiintyjiä lipun
ostaneen huoltajan kanssa
veloituksetta. On jo epävarmaa, saadaanko marjaa laatikkomyyntiin riittävää määrää.
Kannattaa tulla paikan päälle
kysymään, Heikkinen neuvoo.
Myös Ritva Rusanen harmittelee epätavallisen lyhyttä
kautta. Perjantaina kumarretaan enemmän viime vuosilta tuttuun ?tanakampaan?
musiikkiin.
Myös festarialue on muuttunut hieman viime vuotisesta. Lippujenmyynti loppuu
netissä vasta kun portit aukeavat. Joskus olemme
myyneet vielä syyskuussa
peltojen viimeisiä mansikoita, hän vertaa.
Syömämarjaa torilta kyllä
vielä myydään viiden euron
litrahintaan, niin Sotkamon
Kala ja Marjan kuin Rusasen
mansikkatilan myyntipöydiltä. Festarikansalle suositellaan bussikyytejä.
Jonna Karjalainen
jonna.karjalainen@almamedia.fi
Viikonloppuna festarikansa
pääsee kokemaan upeita musiikkielämyksiä Sokos Hotel
Vuokatin parkkialueella järjestettävässä Sotkamon Syke
-festivaalissa.
Tapahtuma-alueen rakentaminen aloitettiin jo tiistaina, eli päivää aikaisemmin
kuin viime vuonna.
Keskiviikkona lavan rakentaminen oli hyvässä
vauhdissa.
. Marjat kypsyivät kerralla. Kahden päivän lippuja
on mennyt eniten. Mukana on ollut
yhteensä viisi työntekijää
Akun Tehtaalta sekä kuusi
muuta apumiestä, kertoi rakennuspuuhissa ollut Mika
Nieminen.
A
Lippujen
myynti loppuu
netissä vasta
kun portit
aukeavat.
Tapahtumaan oli myyty
keskiviikkoon mennessä pari
tuhatta ennakkolippua.
. Lakka eli hilla tulee Lapista. Vuokatin Sokos
Hotelli myytiin täyteen jo
joulukuussa.
. Olemme täysin aikataulussa. Kausi
alkaa olla kohta ohi.
Viimeinen ryhmä pääsee maalaamaan kello 14 alkaen.
Tuokio kestää yhteensä puolen tunnin ajan.
. Elokuu 18.30
. Humpanpimputtajat 17.00
. Lauantai
. Turmion kätilöt 20.15
. Eläkeläiset 22.00
. Rastiviikolle
osallistui yhteensä 9166 henkilöä, kun aiempi ennätys oli
4885.
Kilpasarjoihin ilmoittautuneita oli 5824, kunto- ja
perhesarjoihin osallistui
kaikkiaan 3342 erillistä henkilöä.
Jatkuvasti suosiotaan kasvattavissa kuntosarjoissa
suurin osallistujamäärä oli
kolmannessa osakilpailussa
11. Hiukassa on hyviä maalauspaikkoja puiden suojassa. Portit aukeavat kello 16
. Nightwish 00.00
. Ohjausta
on kolme kertaa päivässä. Klamydia 18.30
. Suopotkupalloilijoille on järjestetty kuljetus tapahtumaan.
Järjestäjät pyytävät huomioimaan, että busseissa käy
vain käteinen.
Asioimisen helpottamiseksi käteistä kannattaa suosia myös festarialueella.
Lavan rakentaminen vaatii paljon väkeä.
Rastiviikolla lähes
10000 osallistujaa
Suunnistuksen MM-yleisökilpailu Kainuun Rastiviikko
rikkoi aiemman osallistujaennätyksensä. yhdeksi
tapahtumaksi oli onnistunut
ratkaisu. heinäkuuta 2013 SOTKAMO
5
JONNA KARJALAINEN
. heinäkuuta saakka. Tarvikkeet kuuluvat osallistumismaksun hintaan.
Maalaukset tehdään pullopeiteväreillä isolle paperille, Piirainen sanoo.
Maalausten aiheena on maisema, kasvit ja muu ympäröivä maailma.
. Neula surisi viimekin
vuonna kovaan tahtiin, Karjalainen muistelee.
Koko festarin ehdottomaksi
vetonaulaksi nousee kiertueensa Sotkamoon päättävä
Nightwish. Luvut ovat huikeita ja
osoittavat mm sen, että MMkilpailujen ja Kainuun Rasti-
TOIMITUS SUOSITTELEE
Rantakuvis järjestettiin kolmatta kertaa viime kesänä.
Rantakuvista
Hiukassa
Lapset pääsevät tekemään taidetta ensi viikon aikana
Hiukan kauniilla hiekkarannalla.
Pääasiassa alle kouluikäisille suunnattu Rantakuvis on
järjestetty jo neljänä kesänä.
. Myös jotain yllätystäkin
saattaa olla luvassa, Karjalainen vinkkaa.
Lauantain ja sunnuntain
välisenä yönä Sotkamon Syke
päättyy ilotulitukseen.
Tapahtuma vaikuttaa lähialueiden liikennejärjestelyihin. Ensimmäinen alkaa kello 12, jonka jälkeen ryhmät vaihtuvat tunnin välein. Mukaan saa tulla toki myös kouluikäisiä lapsia. Uudelta solistilta, Floor
Jansenilta, taipuu hyvin bändin vanhempi tuotanto. Seuraavan kerran
bändin odotetaan nousevan
lavalle aikaisintaan vuonna
2015.
. Johanna Kurkela 20.15
. Perjantaina 19. Ikäryhmää ei ole rajattu tarkasti, tuokioita ohjaava Liisa Piirainen
kertoo.
Pienimpien lasten vanhempia toivotaan mukaan osallistumaan ja avustamaan.
Kuvistuokiot järjestetään joka päivä maanantaista 22.
heinäkuuta sunnuntaihin 28. Portit aukeavat kello 17
. Kotiteollisuus 22.00
. Perjantai
. 040
5640109.
PÄIVI ESKELINEN
A
Luvut ovat
huikeita.?
viikon ?nitominen. Vititie avataan konsertin
päätyttyä mahdollisuuksien
mukaan liikenteelle.
Tapahtuma-alueella on rajatusti pysäköintitilaa, joten
AIKATAULU
. Tuuli ja kylmä ilma estävät kuitenkin ohjelman järjestämisen, Piirainen toteaa.
Lisätietoja antaa kuvataideopettaja Liisa Piirainen p. Lisätiedot: www.sotkamosyke.fi
järjestäjät kehottavat yleisöä
saapumaan jalan, julkisilla
kulkuyhteyksillä tai käyttämään kimppakyytejä.
Festareille järjestetään
bussikyydityksiä Sotkamon
keskustasta ja Kajaanista.
Lauantaina Sotkamon keskustan ja festarialueen välillä
kulkee tunnin välein ilmainen bussikyyti.
Paluukyyditykset Sotkamoon lähtevät 1.45 ja 2.45.
Yöllä kyyti on maksullinen.
Festaroimaan pääsee
myös Hyrynsalmen Vuorisuolta saakka. MM-tapahtuma toi
Sotkamoon ja Kainuuseen eri
arvioiden mukaan reilut
10000?12000 kisavierasta,
pääsihteeri Mika Tuononen
sanoo.
Rastiviikko veti ennätysmäärän kilpailijoita ja suunnistuksen harrastajia Sotkamoon.. heinäkuuta, jolloin suunnistamassa oli 2175 henkilöä.
Suurimmat sarjat olivat tuolloin B-lyhyt (454 henkilöä) ja
perhesarja (557).
Samaisessa kolmannessa
kilpailussa osallistujia oli yhteensä noin 8000.
Rastiviikon, Holiday Club
Katinkulta Open Sprintin ja
Muksulan rastirallin yhteenlaskettu suoritusten määrä
on 32 764 suoritusta.
. Amorphis 00.00
. Pieni tihkusade ei haittaa. Vuokatinhovintie muuttuu yksisuuntaiseksi Vuokatti
Ski Centeriltä Vuokatinhovin
pysäköintialueelle saakka.
Jalankulkijat käyttävät
tien vasenta reunaa.
Sokos Hotellille johtava Vititie suljetaan festarialueen
sisälle ja se on koko tapahtuman ajan pois käytöstä.
Hotellin majoittujat pääsevät hotellille jäähallin takaa
kevyen liikenteen väylää pitkin. Se
ilahduttaa varmasti Nightwishin pitkäaikaisia faneja,
Karjalainen sanoo ja paljastaa, että keikan aikana nähdään bändille tyypilliseen tapaan isoja efektejä.
. Teoksissa on aikaisempina vuosina esiintynyt esimerkiksi uivia lapsia, Piirainen muistelee ja lisää, että tehdyt
teokset saa viedä kotiin tai vaikkapa mummon iloksi.
Kerrallaan tuokioon voi osallistua maksimissaan kymmenen lasta.
Kuvistuokioiden järjestäminen edellyttää rantakeliä, joten tapahtumiin on säävaraus.
Kaikkea ei voi kuvata, pitää kunnioittaa yksityisyyttä.
Valokuvausharrastuksen
hän kertoo aloittaneensa
nuorena seurakunnan valokuvauskerhossa. Varsinainen laupeus on
Jumalan rakkautta ja armahtavaisuutta, jota hän on
osoittanut koko maailmaa
kohtaan antamalla Poikansa.
Meidän laupeutemme on sitten aina vajaiksi jääviä heijastuksia tuosta varsinaisesta
laupeudesta. Kuvat ovat ensi viikon esillä Sotkamon helluntaiseurakunnan rukoushuoneella.
Kuvat kertovat laupeuden työstä
Minun Afrikkani: Valokuvia lähetyskentältä 40 vuosikymmenen ajalta
Päivi Eskelinen
paivi.eskelinen@almamedia.fi
Eläkkeellä oleva lähetystyöntekijä Heikki Penttinen jää
pohtimaan, mitä tarkoittaa
Sotkamon helluntaiseurakunnan kesätapahtuman teema ?Laupias taivas?.
. heinäkuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
PÄIVI ESKELINEN
Heikki Penttinen on vaimonsa Marja-Liisan kanssa kuvannut elämää Etiopiassa ja Keniassa vuodesta 1973 lähtien. Meidän työmme on ollut
A
Koulujen
rakentaminen
on ollut
merkittävää
kehitysyhteistyötä.?
vain pisara meressä, mutta
koulujen rakentaminen niin
maaseudulle kuin kaupunkeihinkin on ollut merkittävää kehitysyhteistyötä, hän
toteaa.
Penttinen korostaa pariskunnan olleen lähetys- ja kehitystyössä. Raamatusta olen saanut
sellaisen käsityksen, että Jumala on joskus lopen väsynyt
laupiaisiin puheisiin, uskonnolliseen teoriaan. Sanotaanko että käytännöllistä lähimmäisenrakkautta, hän pohtii
määritelmää.
Penttinen on vaimonsa
Marja-Liisan kanssa käynyt
läpi tuhansia lähetyskentiltä
ottamiaan kuvia valmistellessaan Minun Afrikkani -valokuvanäyttelyä. Helluntaiseurakunnan rukoushuoneen
seinille niistä päätyy noin 40.
Ensimmäiset kuvat ovat
vuodelta 1973, jolloin perhe
lähti ensimmäisen kerran
Etiopiaan lähetystyöhön Kainuun helluntaiseurakuntien
nimikkolähettinä. Loppuvuosina tehtäväni
oli lähinnä hallinnollinen,
teimme yhteistyötä Etiopian
hallituksen sekä Suomen valtion kehitysyhteistyö- ja humanitaarisen osaston kanssa.
Yksi tärkeä muutos vuosikymmenien ajalta on etiopialaisten suhtautuminen tyttöjen koulunkäyntiin. Sotkamon helluntaiseurakunnan kesätapahtuma Laupias taivas 22-28. Nyt tytötkin pääsevät kouluun, ja
kristittyjen seurakuntien
opetus ihmisten yhdenvertaisuudesta alkaa näkyä
myös halveksittujen ammattiryhmien kohtelussa.
. Sen sijaan
hän peräänkuuluttaa käytännöllistä lähimmäisenrakkautta, Penttinen miettii.
TAPAHTUMA
. Sunnuntaina musiikkijumalanpalvelus kello 11
Hän ottaa esiin kuvan valoisasti hymyilevästä tytöstä.
. Afrikkaan
vietiin omat diafilmit mukaan, sillä filmien saatavuus
paikan päällä ei ollut varmaa.
Viimeiset kuvat on jo otettu
digikameralla.
. Nyt lukutaitoprosentti on 42.
. Tämä tyttö on jo valmistunut yliopistosta ja puhuu
kolmea kieltä. Viimeiset
kuvat ovat vuodelta 2007, jolloin jo eläkkeellä olleet Penttiset kävivät tekemässä neljän kuukauden työjakson lomansijaisina. Näyttelyn kuvat ovat
meidän kokemuksemme Afrikasta, vain pieni murunen.
Aika vähän voi tehdä ihmiselämän aikana.
Kun puhutaan siitä, onko
tehdystä työstä jäänyt jälki
Etiopiaan, Penttinen ottaa
esiin lukutaitoprosentin. Perjantaina kello 19 Johanneksen evankeliumi -monologi
Valo loistaa pimeydessä, Mikael Kokko, käsikirjoitus Kimmo
Lavaste
. heinäkuuta,
rukoushuoneella
. SOTKAMO Perjantaina 19. Kuvatessa silmät pysy-
vät enemmän auki kauneudelle, mutta silmät aukeavat
samalla myös ihmisten kärsimykselle, Penttinen toteaa.
Hän on kuvannut yksittäisiä ihmisiä, mutta on kysynyt
aina kuvausluvan. Kun
he menivät maahan, alle 20
prosenttia etiopialaisista osasi lukea. Nahkan parkitsijat, ruukuntekijät ja sepät ovat jostain syystä syrjittyjä. Keskiviikkona europarlamentaarikko Sari Essayah puhujana teemaillassa kello 19
. Luvan
ovat antaneet niin luonnon
uskontojen harjoittajat kuin
nälkiintyneet ruokintaleirille
saapuneet perheet.
. Penttisten kuvissa
näyttäytyy afrikkalainen arki
ja heidän kohtaamansa ihmiset.
. Maanantaina Minun Afrikkani -näyttelyn avajaiset kello 18
ja Heimo Embuskan konsertti
Vahvista ystävää kello 19
. Ilman projektejamme hän saattaisi olla lukutaidoton.. Tätä
asennevammaa voitiin seurakuntatyöllä lieventää,
Penttinen kertoo näyttäessään ottamiaan kuvia.
Kuvaaminen tapahtui työn
ohella. Vuosikymmenien aikana Etiopiaan on rakennettu kouluja, kaivoja ja
ruokintaleirejä suomalaisten
kehitysyhteistyöprojekteina.
. Välissä oli neljän vuoden jakso Keniassa.
Etiopiassa on yli 93 miljoonaa asukasta ja 105 kansaa.
Maassa puhutaan 85 eri kieltä.
800 g
/kg
X-tra
Porsaan ulkofileepihvi
kermamarinoitu
alkuperämaa Saksa
Voimassa to-su
Atria
Wilhelm
grillimakkarat
400 g (4,98/kg)
1
79
/kg
Jäävuorisalaatti
pakattu, 1-lk
2
Snellman
Tosi Murea
Palvikinkku,
korppukinkku tai
savunauta
150?200 g
(19,67?14,75/kg)
0
12
/kg
Eko-Kalan
kirjolohifile
1
49
Ingman
Vaniljakermajäätelö
1l
Etusi 20 %
1
89
1
59
/kg
Rainbow
Hunajameloni
Alkuperämaa
Espanja, 1-lk
Dansukker
Hillosokeri
1 kg
Ilman S-Etukorttia 1,99/pss
35
Lähituottaja
Vaasan
Viipaleet
500?535 g
(2,70?2,52/kg)
Myyntihinta voimassa
28.5.2013 alkaen
90
Voimassa S-Etukortilla 18.?21.7.
Suomalainen
95
99
Voimassa to-su
22
92
Karhu III
20 x 0,33 l
6,6 l (3,02/l)
sis. pantit 3,00
Etusi 19 %
1
69
Atria
Gotler
250 g (6,76/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,09 ( 8,36/kg)
Etusi 28 %
1
49
Ämmän Leipä
Waljusrieska
290 g (5,14/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,09 (7,21/kg)
ABC-Lohtajan S-market
palvelee
joka päivä 6?24 h.
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21, su 12?21.. heinäkuuta 2013 SOTKAMO
7
7
89
Suomalainen
9
99
1
/kg
Kariniemen
Broilerin
paistivarras
tulinen hunaja
n. Perjantaina 19
Varmasti hienompi kokemus syntyy kun koko mäki
on suljettu laskijoiden käyttöön, ensimmäisenä mäen
alas laskenut Ville Hietala
sanoi pyyhkiessään kovassa
vauhdissa kostuneita silmiään.
Janne Lehtinen pitää Vuokatin mahdollisuuksia loistavina.
Lajit: Esittelyssä elokuun ensimmäisen viikonlopun lautalajeja
Board
Weekend:
Lautailutapahtuman
ohjelmistoon
kuuluu muun
muassa
skeittausta, longboardia, lumilautailua sekä
wakeboardia.
R
ullalautailu eli skeittaus kehitettiin Kaliforniassa
1970-luvulla lainelautailun
eli sur?auksen korvikkeksi. Lajin erikoisliikkeet
rantautuivat tänne kuitenkin
vasta muutama vuosi sitten.
. Taitava longboard-laskija
ei hätkähdä vastaantulevia
rullasuksijoita tai autoja,
vaan ohittaa ne sulavasti ja
vaivatta.
Elokuun ensimmäisenä
viikonloppuna Vuokattiin
odotetaan runsasta lautailijajoukkoa viettämään lautalajien täyteistä viikon huipennusta.
Silloin myös Vuokatinrinteiden näköalapaikalle johtava 1,7 kilometriä pitkä tie on
suljettu muulta liikenteeltä,
jotta longboard-lautailijat
pääsevät laskemaan mäkeä
lajinomaiseen tapaan, eli niin
nopeasti kuin lauta liikkuu.
. Wakeboardingia
voidaan harrastaa tarkoitukseen
rakennetulla kaapelihiihtoradalla
(cablewakeboarding), jossa hiihtäjää vetää eteenpäin veden yläpuolella kulkevaan vetovaijeriin
kiinnitetty vetolaite ja vetoköysi.
Lähde: Wikipedia. Vuokatti on sopivasti tässä matkalla, longboardaajat kertoivat pukiessaan suojavarusteita Vuokatinvaaran harjalla.
Suomessa longboardia on
harrastettu kilpatasolla jo
noin kymmenen vuoden
ajan. Päässä on kypärä ja polvissa sekä kyynärpäissä suojat. Puitteet lajien
ympärille ovat rakentuneet
Vuokattiin vuosien saatossa,
Tossavainen sanoo.
Viikonlopun ohjelmaan
kuuluu muun muassa skeittausta skeittiparkissa, downhill-skeittausta, longboardingia sekä laskemista lumilautatunnelissa ja kesämäessä.
. Sarjoja on kaikenikäisille.
. Mäkirullalaudalla on mahdollista saavuttaa sopivassa alamäessä korkeita nopeuksia, parhaimmillaan 120 km/h. Tapahtuman myötä
Vuokatin lajitarjonta laajenee.
Wakeboardia, eli vesilautailua sekä muita vesilautalajeja pääsee kokeilemaan viikonlopun aikana Naapurivaaran Lomakeskuksessa ja
Vuokatti Sport tuo lunta
isoon rinteeseen lumilautailijoiden iloksi.
. elokuuta.
Vuokatinvaaran rinnettä viilettää 80 kilometrin tuntivauhtia huimapää laudallaan. tapahtuman tärkeimpiä suorituspaikkoja.
. Lajien harrastajia on monesta eri ikäryhmästä. Sitä käytetään
yleisesti kruisailemiseen,
syöksylaskuun tai pujotteluun tai
kulkemiseen paikasta a paikkaan
b. . Se muotoutui
vesihiihdon, lumilautailun ja surffauksen pohjalta. Vaikka Yhdysvalloissa oli skeittauksen aktiiviharrastajia jo 1960-luvulta lähtien,
teki laji läpimurron vasta vuoden
1975 alusta.
Lähde: www.rullalauta.fi/lajiesittely/
L
ongboard on pidempi versio
rullalaudasta. Samaan aikaan on kisat
ulkomailla.
Vuokatinvaaran upeat
maisemat ja hyvät vauhdit
vakuuttivat koko lautailijajoukon.
. En ole ollut pitkään aikaan kotona. Julkisilla teillä
laskettaessa vauhdinhallinta on
oleellinen osa mäenlaskua, sillä
yllättävän esteen tai jyrkän mutkan sattuessa lautaa ei ole mahdollista pysäyttää hetkessä.
W
akeboarding eli vesilautailu on vesihiihdon sukulaislaji. Lajeja voi
treenata läpi vuoden, Janne
Lehtinen kehuu.
Etelässä alamäkilaskeminen on miltei mahdotonta.
Harjoitusmatkat suuntautuvatkin yleensä pohjoiseen.
. Vuokatti on uskomaton
paikka lautailijoille. Lapin lisäksi
olemme käyneet laskemassa
Norjassa ja Ruotsissa, hyväntuulinen Kristian Briide
summasi ja harmitteli Vuokatin Board Weekendin jää
vän häneltä väliin.
. 4. Lisätiedot: www.vuokattifreestylehall.fi
Helsinkiläiset harrastajat kävivät kokeilemassa lautailutapahtuman näyttämönä toimivaa Vuokatinvaaraa.
parkki ja Vuokatti Freestyle
Hall. SOTKAMO Perjantaina 19. Olemme matkalla Lapista takaisin kotiin päin. Kokonaisen tien sulkeminen kilpailua varten on
Suomessa poikkeuksellista.
Aikaisemmin samankaltainen tapahtuma on järjestetty
Pudasjärven Iso-Syötteellä,
kertoo Jaakko Tossavainen
tapahtumaa organisoivasta
Vuokatti Freestyle Hallista.
lemaan vasta noin kuukausi
sitten.
. Haluamme tehdä aivan
uudenlaisen urheilutapahtuman alueelle. Snoukataan Freestyle Hallissa (foampit), lumilautatunnelissa ja kesämäessä (reilit &
Bagjump).
. Tapahtumassa skeitataan
Freestyle Hallissa, Vuokatin
ulkoparkissa ja Vuokatinvaaran mäessä (Lonboarding
Downhill 1,7km).
. Eri lajeihin odotetaan ainakin yli sataa kilpailijaa,
Tossavainen ennakoi.
Vuokatti Freestyle Hallin,
Vuokatinrinteiden ja Vuokatti Sportin yhteistoimin järjestämää Board Weekend ?tapahtumaa alettiin suunnitte-
Lajeihin ilmoittautuminen
alkoi tällä viikolla.
Ensisijaisina tapahtumapaikkoina toimivat Vuokatinrinteet, rinteiden ulkoskeitti-
. Toivottavasti mukana olisi skeittaavia isiä ja poikia, Tossavainen lisää hymyillen.
Lautailijoita viihdyttävät
Amarillossa viikonlopun aikana rentoon tunnelmaan
sopivat artistit Olli Pa &
Funksons ja Talonpoika Lalli.
Vuokattiin maanantaina
saapuneet helsinkiläiset
longboardaajat kävivät ?koeajamassa. Lautalajien Viikonloppu / Board Weekend 2. Surffaajat halusivat harrastaa rakastamaansa lajia myös tuulettomina
päivinä, joten he keksivät laittaa
rullat laudan alle. heinäkuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
Vaarat
kutsuvat
lautailijoita
JONNA KARJALAINEN
Board Weekend:
Tapahtuma tuo aktiivilautailijat Vuokattiin
Jonna Karjalainen
jonna.karjalainen@almamedia.?
TAPAHTUMA
Perjantaina 19. 08 666 2223
Sotkamo, Kainuuntie 25
A
Av
Avoinna ma-pe 9.30-18, la 9.30-14
Sotkamon Tietokeskus
ma-pe 9.30-18, la 10-14 Sotkamon torilla
,BJOVVOUJF t Q
NB QF
MB
Sotkamon Autopalvelu Oy
Salmelantie 43 f 6, 88600 Sotkamo
Q
Sotkamo, p. 045 312 1016
www.sotkamonkirjakauppa.net
Palvelemme 1.7.2013 lähtien
ma ?pe 10-15 ja
itsepalvelu klo 17 saakka,
la 10-13
su itsepalvelu klo 10-14 tai
rippisunnuntaisin klo 9-13
Kainuuntie
Ka
ainuunt 19, 88600 Sotkamo
p. 020 794 0770,
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
KAINUUNTIE 18
Kajaani
Putkinotkontie 1, 87250 Kajaani
Puhelin 010 837 3110
Sotkam o
Kainuuntie 6, 88600 Sotkam o
Puhelin 010 837 3120
7
SJTJM
N 4P
UL
BNP
4P
UL
BNP
. heinäkuuta 2013 SOTKAMO
9
Torikaraoke & Susanna
Heikki
yhtyeineen.
Tervetuloa!
Esiintymisvuorossa
Jari Huotari
& Wirtava.
Tervetuloa!
Sotkamon Keskusliike Oy
,BJOVVOUJF r Q
NB UP r QF r MB LMP
)VWJMBUJF # t
XXX LFTLVTMJJLF DPN
SOTKAMON
KIRJAKAUPPA
Keskuskatu 3, 88600 Sotkamo
MUOTI ja KÄSITYÖ
Tervetuloa edullisille ostoksille!
Ma-pe 9.30-17.00, la 9.30-13.00,
p. (08) 666 0707,
Kainuuntie 19, Sotkamo
p
08 666 2757
www.sotkamonkultapuoti.?
Voita oma
JOPO!
Mukana kesätunnelmissa:
Sotkamon
Yrittäjät ry
SOTKAMO | www.pentik.com
.
Kainuuntie 15
p
,BJOVVOUJF t 1VI t NB QF
MB
Kerää tähän kuponkiin viisi leimaa mukana olevista yrityksistä. Kuponkien palauttaneiden
kesken arvomme polkupyörä JOPON Arvonta suoritetaan kesälauantaiden jälkeen.
1.
2.
3.
4.
5.
Nimi: ___________________________________________________
Puhelinnumero: __________________________________________
Leikkaa talteen!. Kahvila
Murusen terassille punaiseen postilaatikkoon klo 15 mennessä. - 27.7.2013. Palauta täytetty kuponki Sotkamon torille la 27.7. Leiman saat ostoskerrasta.
Kampanja voimassa 28.6
Bakteerin havaittiin
tuottavan vehnäjauhojen
linolihaposta oktadesenorasvahappoa, jolla on voimakas homeiden ja sienten kasvua estävä vaikutus. Tässä vinkki
kaikille leipureille: bakteerijuurella tehtyä leipää voi
hyvällä syyllä kutsua varsinaiseksi terveysleiväksi.
Pentti Huovinen
Metsäpeuran tilanne luo
hankausta kuhmolaisten ja
susien suhteeseen, jota Kojola kuvaa kirjassa jonkinlaiseksi linnarauhaksi samaan
aikaan, kun muualla maassa
asenteet ovat jyrkentyneet.
Taustalla lienee se, että
Kuhmossa lienee ollut susia
aina, ja varmasti ainakin
1990-luvulta lähtien. Ne pysyttelevät kojusta kaukana.
Toisaalta jäätyneen lihan repiminen on haaskalla työlästä, ja siksi sudet mieluummin
metsästävät itse.
Susi käyttää ruuakseen
vuodessa keskimäärin 15-16
hirveä, ja siksi susilauman reviirillä on vähennettävä hirvijahtia 30-40 prosenttia, arvioi kirjassa Ilpo Kojola.
Kun Kuhmossa metsäpeurakanta oli hyvä, susien
saaliista 20 prosenttia oli
peuroja ja 75 prosenttia hirviä. Kanadalais-irlantilainen
tutkijaryhmä julkaisi Applied
and Environmental Microbiology?tiedelehdessä havainnon, jonka mukaan maitohappobakteerien avulla
tuotettu vehnäleipä ei homehtunut läheskään yhtä
helposti kuin leivinhiivalla
tuotettu leipä.
Tutkijat selvittivät maitohappobakteerien avulla nostatetun vehnäleivän kemiaa.
Parhaaksi hometta estäväksi
maitohappobakteeriksi
osoittautui Lactobacillus
hommesii, jolla tuotettu leipä
kesti homehtumatta peräti 15
päivää. Sieniä ja homeita tappavista säilöteaineista voidaan kokonaan
luopua, ja sen lisäksi ja ehkä
juuri myös sen tähden, leipä
on maukkaampaa kuin hiivalla tuotettu leipä.
Jo aikaisemmin italialaistutkijat ovat todenneet bakteerikäymisen pilkkovan viljojen sisältämän gluteenin
määrät niin vähäisiksi, että
bakteerijuurella tehty leipä
on sopinut jopa keliakiaa sairastaville. heinäkuuta 2013
10 ELÄMÄMENO
Hartaus
Suurpedot taistelevat
Kainuun metsissä
Elina Virkkunen
Kirjoittaja on agronomi
Väärän
viestin viejät
M
oniko on tullut joskus huijatuksi?
Varmasti jokainen. Suomalainen perinne, ruisleipä, laitetaan
alulle leipätiinuun jääneen
edellisen leivän juuren päälle. Karhut ja sudet eivät
kumpikaan esimerkiksi tuo
Terveyspalsta: Miksei isoäidin ruisleipä homehtunut?
Leipää on monenlaista. Sen takia ruisleipätiinua ei
saa koskaan pestä.
Siellä bakteerit säilyvät ilmeisen hyvin, ja hyvää leipää
A
Sen takia ruisleipätiinua ei
saa koskaan
pestä.
saadaan tuotettua vuosi toisensa perään. ja tämä toinen käy pyydykseen kuin kala koukkuun.
Pieni ihminen hämmentyy myös hengellisen tietotulvan
keskellä.
Raamattu varoittaa monen monituista kertaa vääristä
profeetoista. Aina on joku konsti, joka osuu toisen heikkoon kohtaan . Joh. Rautiainen kyseleekin kirjassa, olisiko elävistä susista seudulle sittenkin
enemmän hyötyä kuin tapetuista.
Talvella karhujen nukkuessa sudet ovat arkoja. On ehditty paremmin tulla tutuiksi
kuin esimerkiksi lounaissuomalaiset, joiden metsistä susi
puuttui pitkään.
Nykytilanteen valossa Kojola pitää kuitenkin tavoitetta
20 vuotuisesta susipentueesta Suomessa jossain määrin
epärealistisena.
Tarkennus
Tiistaina 16.heinäkuuta julkaistussa Naapurinvaaran
Huvikeskuksen perjantain
konsertista kertoneessa jutussa kerrottiin ennakkolippuja myydyn 1200.
Kokonaisuudessaan konserttiin myytiin yli 2500 lippua.
Korjaus
Retkeillen Sotkamossa -maalauskurssille osallistui Rajuvaaran pariskunta, ei Pajuvaaran.. SOTKAMO Perjantaina 19. On hyvä tiedostaa, että ihminen on johdateltavissa niin hyvässä kuin pahassa.
Ihmisen kiusauksena on jakaa muita vuohiin ja lampaisiin.
Emme ole kuitenkaan kenenkään tuomareita pelastuksen suhteen, emme lähimmäisen, emme väärän profeetan,
emmekä (mielestämme) vääräuskoisen.
Ihminen katsoo ulkoista, Jumala sydäntä.
Kirja: Susitutkimusta kuvin ja sanoin
Marjatta Kurvinen
haaskoille pieniä pentujaan,
sillä haaskoilla riski kohdata
muita petoja on suurempi.
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Luontokuvaaja, luontomatkailuyrittäjä Lassi Rautiaiselta on ilmestynyt uusi kirja
Taistelijat, joka kertoo 160 sivullaan Kuhmon susista.
Kirja antaakin susien käyttäytymisestä melkoisen tietopaketin, johon tuo arvokkaan lisän kirjan lopussa oleva tutkimustuloksiin perustuva RKTL:n erikoistutkija
Ilpo Kojolan teksti.
Kirjan kuvat on otettu
Kuhmon itärajalla Rautiaisen
Articmedian kuvauskojuista.
Kuvattavana on ollut kaksi
laumaa, ja vuosien työn ansiosta Rautiainen pystyykin
esittelemään kyseisten laumojen sukupuut vuodesta
2005 lähtien.
Sudet tulivat kuvauskojuille tosiaankin vasta
2000-luvulla, kun karhuja
kojuista oli kuvattu jo
1970-luvun lopulta ja ahmojakin 80-luvulta saakka.
Rautiainen erottaa laumojen yksilöt toisistaan ja tunnistaa korppien varoitusäänistä, mikä peto milloinkin
on haaskalle tulossa.
Kuhmo tunnetaan luontokuvauspiireissä erityisesti susien kuvauspaikkana, onhan
Kuhmossa Suomen vahvin
susikanta.
Kuvausbisnes pyörii Pohjois-Karjalan ja Kuusamon
välisellä rajaseudulla nykyisin jo yli 150 piilokojussa,
joissa käy vuosittain yli 5 000
matkailijaa. Tutki-
A
Ihminen on
johdateltavissa
hyvässä ja pahassa.
kaamme, mikä oikein on, koettakaamme yhdessä ymmärtää, mikä hyvä on, sanotaan Jobin kirjan 34 luvussa.
Jeesus opettaa: Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä
huono puu hyviä hedelmiä. Tavara ei ollutkaan sitä mitä mainoksessa luvattiin, tai hyvältä tuntuvan tarjouksen lisäksi tuli kytkykauppana ostettua tarpeetonta.
Jälkeenpäin ihmettelee, miten
saattoi olla niin hyväuskoinen.
Eikö mikään kello soinut, kun tosi halvalla luvattiin tosi
hyvää. Hiivalla
tuotetuissa leivissä ei vastaavaa vaikutusta havaittu.
Vaikka maitohappobakteereilla tuotetun leivän nouseminen on hitaampaa kuin
hiivalla tehdyn leivän, sillä
on tutkijoiden mukaan kaksi
kiistatonta etua. Vaatimattoman puhujan viesti, kun sen
pohja on Raamatussa, voi olla arvokkaampi.
Liukaskielinen markkinamies saa meidät ostamaan tarpeetonta, ja totuutta vääristelevä puhuja uskomaan omiin
tarkoitusperiinsä. 7: 18. Joskus nämä eläimet pystyvät ruokailemaan
haaskoilla sulassa sovussa
varsin lähekkäin, useimmiten ei. Yleinen käsitys kuitenkin on, että
ilman säilöteaineita leipä
kuin leipä homehtuu nopeasti. Kirjan sivuille onkin
kertynyt lukuisa määrä kuvia
näiden metsän valtiaiden
kohtaamisista ja taisteluista.
Näiden suurpetojen kunnioitus on molemminpuolinen. Toki rukiisia
reikäleipiä myös kuivattiin,
mutta kuivumista katon rajassa odottaessaan se ei homehtunut, kiitos käymisbakteerien tuottamien homeita ja sieniä tappavan
vaikutuksen.
Nykyään taitaa olla vaikeaa saada bakteerijuurella
tehtyä leipää. Eli hedelmistään
puu tunnetaan.
Ja vielä: Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen
henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Mistä ihmeestä tiedän, kuka on väärä ja kuka
oikea opettaja?
Vastaukseksi kehotetaan tutkimaan Sanaa ja virren sanoin pyytämään totuuden henkeä johtamaan meitä. 4: 2.
Aina eivät suuret kuulijajoukot ja saarnaajan suosio takaa
opetuksen laatua. Syytä peurojen vähenemisestä on kuitenkin ehkä
vieritetty jopa liian yksipuolisesti sudelle, arvioi Kojola.
Rautiainen taas toteaa, että Venäjän holtiton metsästys
on vähentänyt rajusti metsäpeuraa rajan takana, mikä
heijastuu Kuhmoon.
Olisiko elävistä
susista seudulle
sittenkin
enemmän hyötyä kuin
tapetuista?
A
Kirja viipyy pitkään karhun ja suden keskinäisissä
väleissä. Matt. 1
klo 10 - 14
Lapset perh.
Lastenlastenlapset perh.
Sisko ja veli perh.
Sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten läsnäollessa. sunnuntai helluntaista
Totuus ja harha
klo 10 Sanajp. Tiedot ovat pohjana
myös muun muassa Metsähallituksen uusissa metsien
suojelun suunnittelujärjestelmissä.
Vuoden 2011 inventoinnissa on 44 karttateemaa.
Näitä ovat esimerkiksi puutavaralajien tilavuudet puulajeittain, kasvupaikkatiedot,
puuston ikä, latvuspeitto ja
biomassat puulajeittain ja
ositteittain.
Vuoden 2011 tiedoissa on
uutena metsätalousmaan
luokittelu alaluokkiin myös
FAO:n globaalien määritelmien mukaan, vuoden 2009
teemoissa olleen kansallisten
2009 määritelmien lisäksi.
Uudet, vuoden 2011 tiedot
poikkeavat, edellisistä vuoden 2009 tiedoista siten, että
käytetyt VMI:n maastotiedot
päivitettiin vastaamaan vuoden 2011 heinäkuun loppua.
Suurimpaan osaan maata
on tuotettu 6 kattavaa karttateemajoukkoa. 08-6172 3523 av. rst ....................
Edullisesti!
Sako A7 ja 85 mallit
Baikal 45/70 Tupla
(2kpl) ....................... yllättävän lähellä?
Teemailta; puhujana europarlamentaarikko Sari Essayah
Pe 26.7. ilmaiseksi, ryhmälippu 10 E/
hlö (väh. MVMI 2013 on tekeillä.
Metla otti käyttöön monilähteisen valtakunnan metsien inventoinnin ensimmäisenä maailmassa (MVMI)
vuonna 1990.
Menetelmä on saanut laajan suosion kaikkialla maailmassa. Helluntaiseurakunta
?Laupias taivas?
Paikkakunnan
parhaat uutiset
ja tarjoukset!
Tilaa niin tiedät!
p. Vapaa pääsy. satelliitin kuvia tai niiden puuttuessa esimerkiksi
pilvisyyden vuoksi ranskalaisruotsalaisen Spot satelliitin tai intialaisen IRS ?satelliitin kuvia.
KIITOS
HAULIKOT
370 ?
440 ?
Mossberg 12/76 pumppu
12/89 pumppu
Stoeger 12/76 puoliaut.
inertia puutukki ............. klo 11 Musiikkijumalanpalvelus
Johanna ja Markku Ovaska
Tervetuloa!
Hyvä Sanoma ry
Sotkamon Seurakunta
Teatteri
Te
eat
atte
terii Havukan
Hav
Havuk
ukan
n kesän
kesän 2013 hulvaton show
han
ei iih
Perinteiset Iltamat
Puh. klo 19 ?Laupias taivas . Samankaltainen menetelmä otettiin käyttöön
Ruotsissa vuonna 2000.
Myös USA käyttää sen
muunnosta inventointinsa
tulosten tarkentamiseen.
MVMI:ssa on käytetty pääasiassa amerikkalaisen Landsat . Kiitämme myös Sotkamon sairaalan henkilökuntaa äitimme hyvästä hoidosta.
Tulehan syömään!
Järj. Ohjelmassa on myös yhteislaulua ja oman kylän esiintyjiä.
Kyläyhdistys tarjoaa kakkukahvit. Lämmin kiitos osanotosta ja
myötäelämisestä surussamme. (08) 6172 3520 tai 6172 3521
www.sotkamonseurakunta.fi
Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO
Sotkamossa
S
otk
tkam
amos
ssa
s Hiukassa
Hiuk
H kassa
Yli 40 räävittömän
ää i ö ä hauskaa
h
k hahmoa
h h
Ohjelmassa
mm. Näyttely avoinna
viikon ajan ti-la klo 12-17 sekä iltatilaisuuksien aikana.
klo 19 ?Vahvista ystävää. 1.100 ?
Yildiz 12/76 kevyt
pääll.piip. 25.3.1926
k. 010 665 9013
Uudistunut
www.sotkamolehti.fi
KESÄTAPAHTUMA 22.?28.7.2013
Sotkamon Helluntaiseurakunnassa, Makkosentie 51
sotkamo.helluntaiseurakunta.?
Ma 22.7.
klo 13.30 Heimo Enbuskan ?Kiitoksen aika. Ensimmäinen koko maan tuote valmistettiin vuosina 1990?1994;
uusimmat ovat vuosilta
2005, 2007, 2009 ja 2011. 1.790 ?
480 ?
Baikal 12/89 puoliaut. klo 19
ti 23.7. Tiedot ovat jatkoa
marraskuussa 2012 avatuille
vuotta 2009 vastaaville tiedoille. klo 19
la 27.7. alkaen
Marjo Heikkinen 050 327 5900
ESITYSAJAT:
su 21.7. klo 14
Su 21.7.
9. ma-pe klo 9-15.
Sotkamon kirkon ovet avoinna
kesäaikana joka päivä klo 10?18.
Tervetuloa!. klo 19 Johanneksen evankeliumi -monologi
?Valo loistaa pimeydessä?
Näyttelijä Mikael Kokko, käsikirjoitus Kimmo Lavaste
Su 28.7. ETRS-TM35FIN ?
koordinaatistossa olevien
karttateemojen maastoelementin koko on 20 m × 20 m.
Monilähteisessä valtakunnan metsien inventoinnissa
(MVMI) käytetään Valtakunnan metsien inventoinnin
(VMI) maastomittausten lisäksi satelliittikuvia ja muita
numeerisia tietolähteitä, kuten Maanmittauslaitoksen
numeerista maastotietokantaa ja korkeusmallia.
Niiden avulla tuotetaan
kattavat metsävara-arviot.
Numeeristen karttatietojen ja
korkeusmallin avulla parannetaan tulosten luotettavuutta ja vältetään maanpinnan
muotojen vaihtelun aiheuttamia virhetulkintoja.
Metsävaratietoja voidaan
käyttää esimerkiksi metsäsuunnitteluun pienillä alueilla ja metsäteollisuuden
puunhankinnan suunnitteluun. Perjantaina 19. -hyväntekeväisyyskonsertti
Sotkamon mielenterveys- ja päihdetyön hyväksi, Heimo Enbuska
Ke 24.7. Kolehti Sotkamon Kaatuneitten omaisten työlle ja srk:n musiikkityölle.
To 25.7.
klo 19 Kesäillan hartaus
siunauskappelissa, Jarkko Lievonen.
Burris, Steiner Meopta
KIIKARIT ja JALAT
asennettuina samaan hintaan!
PALVELEVA ERÄKESKUS
o.s. 1.700 ?
Franchi 12/76 kevyt
pääll.piip. k
lo 14 Kesäpäivän musiikkihetki
Sotkamon kirkossa. Pieni puhallinyhtye. klo 15
ma 22.7. sketsejä,
laulua, tanssia,
naisvoimistelua
ja näytelmä
Kesto:
2 tuntia
sisältää
väliajan
Tiedustelut:
www.teatterihavukka.net
044 313 8953
LIPUT: Aikuiset 13 E, aleryhmät 10 E,
alle 7-v. ..................... Sotkamon kirkossa, saarnaa
Pekka Lukkari (Lukkarinen-Lukkari-sukuseuran kokoontuminen).
klo 12 Messu Vuokatin kirkossa,
saarnaa Vilho Harvala.
Ke 24.7. Lisäksi on arpajaiset ja kyläläisten leipomia kotileivonnaisia myynnissä.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Luotettavat metsävaratiedot
ovat suomalaisen biotalouden kehittämisen ja faktapohjaisen päätöksenteon
keskeisimpiä edellytyksiä.
Tietoja käytetään monipuolisesti myös tutkimuksessa esimerkiksi lajien elinympäristön laadun arvioinnissa
ja metsien suojelun suunnit-
telussa. 10 hlö)
Lippuvaraukset: 1.6. klo 19
to 25.7. 1.7.2013
On päättyneet päiväsi päällä maitten,
on ikuinen koti taivaassa parhain.
Sait muuttaa joukkoon autuaitten
yläpuolelle taivaan tähtitarhan.
saatavilla Optikko Vuorelta,
Hautaustoimisto Rusaselta
ja kuorolaulajilta.
Tarjoamme
MUURIKKALETTUJA
torilla la.20.7. VAIN 600 ?
Liisa Väyrynen
ANON ASE JA TUKKU Ay
Pudasjärvi, (08) 821 337, 0400 384 118
ma-pe 9-17, la 9-13 tai tarvittaessa milloin vaan
Toimitus matkahuollolla tai postilla.
s. -valokuvanäyttelyn avajaiset
Esillä Heikki ja Marja-Liisa Penttisen valokuvia. heinäkuuta 2013 SOTKAMO
11
Metsävarakartat
ajan tasalla
Paakissa
laulua ja
lausuntaa
Metla on avannut vuoden
2011 tilannetta vastaavat monilähdeinventointiin perustuvat metsävarakarttansa julkisesti katseltaviksi Maanmittauslaitoksen avoimien
aineistojen paikkatietopalvelun kautta ja ladattavaksi
Metlan tiedostopalvelun
kautta. tse perällä ..... 490 ?
Beretta 12/76
Silver Pigeon 1 Sporting.. 555 ?
Beretta 12/89 puoliaut.
puutukki, kick off .......... ...
Yildiz 12/76 puoliaut.
puutukki ....................... Jaatinen
Vuokattikvartetin
uutta CD:tä
?Maailma on kaunis?
CZ ja SAKO PIENOISKIVÄÄRIT
Stoeger ja Diana ILMAKIVÄÄRIT
LATAUSLAITTEET JA TARVIKKEET
myös UNA haulikonpatruunat
itse ladaten!
Aili Maria
KORHONEN
kaikille, ketkä kävitte ja
muistitte merkkipäivänäni.
KAIKKI ERÄVARUSTEET
SAMAN KATON ALTA!
KOIRATUTKAT: UltraPoint ja B-Bark asennettuina,
neuvottuina ja käyttötuella!
Meille kaikille niin rakas
Ti 30.7.
Pienikin uutinen
voi olla iso
klo 9-13 Eu-ruokakassienjako kirkkoherranviraston
yhteydessäolevassa autotallissa.
Haudanhoitoon liittyvät asiat
hoitaa taloustoimisto
puh. -konsertti
palvelukeskus Himmelissä
klo 18 ?Minun Afrikkani. .............
930 ?
synt. 500 ?
KOIRANRUOAT edullisesti!
Myös isot erät toimitettuna kotiin.
KIVÄÄRIT
Baikal ij-18, 222, 308
260 ?
kertalaukeava ............
740 ?
Zastava 9,3x62 Lux ....
810 ?
Tikka T3 alk. Kiinnostavat puutavaralajit voidaan paikantaa teemakartoilta ja korjuumahdollisuudet arvioida Maanmittauslaitoksen maastotietokannan avulla.
Paakin kyläyhdistyksen perinteistä kesäjuhlaa vietetään
ensi viikon sunnuntaina 28.
heinäkuuta kello 13 alkaen.
Paakkitalolla on luvassa runoja, laulua ja muuta musiikkia.
Tapahtuman pääesiintyjät
ovat Lea ja Martti Niskanen,
joita säestää Olli Pautola
Onnistuimme pitämään tasaisen kovan
vauhdin kuitenkin päällä,
Ponnikas kertoo.
Voittoisalla Oulun KilpaVeljiä edustavalla kaksikolla
ei ole valmentajaa.
. heinäkuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
Kisakuntoon
kotijärvellä
Kilpasoutu: Jouni
Ponnikas on ansainnut
parinsa kanssa jo neljä
SM-mitalia Sulkavan
suursouduista pitkältä
matkalta.
Jonna Karjalainen
jonna.karjalainen@almamedia.fi
Seitsemisen vuotta sitten
Sotkamoon muuttaneen
Jouni Ponnikkaan kilpalaji,
soutu vaatii urheilijalta voimaa ja kestävyyttä.
Viime viikolla Ponnikas ylsi parinsa Pauli Turtisen
kanssa Sulkavan Suursoutujen pitkänmatkan SM-kultaan jo neljättä kertaa peräkkäin.
. Ympäri vuoden täytyy
treenata. SOTKAMO Perjantaina 19. Annukka Korhonen nappaa pallon.
Pelaajien taitotaso vaihtelee, mutta sillä ei ole ryhmäläisten mielestä merkitystä.
Essi on huomannut ryhmäläistensä kehittyneen kesän
aikana.
Pesäpallon lyöminen on
kuin pyörällä ajaminen, opittu taito on jäänyt jonnekin
alitajuntaan.
. Tiistaina pelattiin kolmen hengen joukkueissa.
. Iän karttuessa pärjää vähemmälläkin harjoittelemisella, kun pohjat on tehty jo
nuorena. Sulkavalla emme soutaneet urut auki koko 60 kilometrin matkaa. Onneksi olemassa on myös hyviä soutulaitteita, urheilija
kertaa.
Kesäisin hän suuntaa soutamaan päivittäin Pirttijärvelle, kotirannoilleen.
Harjoitukset pitkälle avautuvalla järvellä kestävät tunnista neljään tuntiin.
. Meillä on mukavaa, tämä on kiva kesälaji. Omat tiedot ja taidot ovat
karttuneet vuosien aikana,
joten valmentajaa ei tarvitse.
Olen soutanut kilpaa yhteensä jo yli kaksikymmentä
vuotta, Ponnikas sanoo.
Fyysisesti haastava laji
vaatii kunnon ylläpitämistä.
Soutuharjoitusten lisäksi
Ponnikas tekee voimaharjoituksia ja lenkkeilee.
. Hiihto kehittää parhaiten samoja lihasryhmiä
mitä soudussa tarvitaan. Joillakin on pesäpallotaustaa, ainakin kouluajoilta.
Taidot voivat olla ruosteessa,
mutta esimerkiksi osumatarkkuus on selvästi parantunut, hän kehuu.
Annukka Korhonen on
mukana kolmatta kesää.
. Ei kannata eikä tarvitsekaan pomoilla niin kuin junnuja valmentaessa, Essi naurahtaa.
Tässä porukassa Essi on
nuorin, mutta kokenein pesiksen pelaaja. Vuokatin Vedon edustusjoukkueen
22-vuotias etenijä kertoo pe-
Jouni Ponnikas voitti Sulkavan Suursouduissa kultaa pitkällä matkalla viime viikolla.
PÄIVI ESKELINEN
lanneensa tenavasta asti. Tässä olisi kokonainen
joukkue, mutta vastustaja
puuttuu, naiset laskeskelivat.
Ladypesiksessa pääpaino
on liikunnallisella hauskan
pitämisellä.
. Nykyisin kiireet rajoittavat harjoitusten määrää,
Ponnikas toteaa.
Leidit lyövät palloa
omaksi ilokseen
Päivi Eskelinen
paivi.eskelinen@almamedia.fi
Salmelan koulun kentällä ei
harmitella pientä vesisadetta.
Paikalle kokoontuneet ladypesiksen harrastajat eivät
vettä pelkää.
Harrastustiimin vetäjä Essi Kylli jakaa naiset pieniin
ryhmiin, ja pesiksen pelaaminen lähtee käyntiin näpylyöntejä harjoittelemalla.
Kokoontumisissa valmentajan täytyy välillä soveltaa
pelisääntöjä sen mukaan,
paljonko pelaajia tulee ken-
tälle. Ei ole väliä vaikka ei osaisikaan pelata, hän tuumaa.
Suunnitelmissa on saada
aikaan ystävyysottelu kajaanilaisia ladyja vastaan, todennäköisesti kuun lopussa.
Treenejä jatketaan silti vielä
elokuussa.
Porukka kokoontuu epäsäännöllisin välein harjoituksiin, yleensä pari kertaa viikossa Essin pelikalenterin
mukaan.
Kirjoilla on yhteensä 30
naista, mutta kerralla paikalle saapuu yleensä 10?15.
Mukaan voi tulla vieläkin.
Kertamaksu on neljä euroa.
Harjoitusvuorot löytyvät JymyPesiksen kotisivuilta.. Kotipaikkakunnallaan Tyrnävällä hän osallistui aikoinaan
ladypesikseenkin, silloin äitinsä mukana.
Minna Kontron syötöstä Sonja Sirviö lyö näpyn. Jos matka on yli 30 kilometriä, pärjäämme loistavasti
Lisäksi minulla on kotona yksikkö, jolla soudan itsekseni.
Myös parin kanssa harjoitteleminen on tärkeää.
Soudun aikana tiheään
toistuvat melojan ja soutajan
paikanvaihdot pitää pystyä
tekemään muutamassa sekunnissa.
Jounin aisapari Pauli Turtinen asuu Yli-Iissä.
. Välineissä Jannella on
vielä vähän päivittämistä, samoin tekniikan vakioimisessa on tekemistä. Paikallispelaajien lisäksi mukana on
myös pelaajia muun muassa
Oulusta ja Kuusamosta. Niiden hyppääjien, jotka
ovat olleet loukkaantuneina,
pitää hoitaa homma harjoittelun kautta. 44-vuotias kilpasoutaja.
. Asuu Sotkamossa, kotoisin
Oulusta.
. Hän
lähtee mielellään mukaan,
koska soutu ja melonta ovat
hiihtäjälle hyvää kesäharjoittelua. Treenaamisessa laatu
korvaa määrän, hän pohtii.
Leena-vaimon lisäksi Jounin perheeseen kuuluu
9-vuotias tytär Hanna, sekä
14-vuotias aktiivisesti urheilua harrastava poika Iisakki.
. Odotamme sen kuitenkin täyttyvän maanantaihin mennessä, kertoo Leinonen.
Kainuun Hiihtoseuran Jarkko Määttä oli neljäs eilisessä
Vuokatin kisassa ja samalla
sijalla myös cupin kokonaispisteissä.
20-vuotiaiden sarjassa
KHS:n Wili Loukasmäki
hyppäsi keskiviikkona viidenneksi ja Jymyn Niko
Pulkkinen yhdeksänneksi.
MARTTI HUUSKO
scratch-sarjoissa sekä tasoituksellisissa lyöntipelisarjoissa.
Alle 11.4 tasoituksen
omaavat miespelaajat voivat
halutessaan osallistua takateeltä pelattavaan scratchsarjaan tai keltaiselta teeltä
käytävään tasoitukselliseen
hcp-sarjaan.
Naisten scr-sarja käydään
hcp-sarjan tavoin punaiselta
teeltä.
Kainuu openiin mahtuu 120
pelaajaa.
Miesten scratch-sarjassa
raa Ahosen tilannetta hyvillä
mielin.
. Osallistumismaksulla on varmasti
osuutta asiaan. Teemme pojan kanssa
vuorosoutulenkkejä. Fysiikkatesteissä Janne
on tehnyt kautta aikojen parhaat tuloksensa, kun niitä
verrataan vastaavaan vuodenaikaan. Tavoitteena on
päästä kuntoon talveksi.
on tilaa 30 miespelaajalle.
Loput 90 pelaajaa mittelevät taitojaan miesten hcpsarjassa sekä naisten tasoituksettomassa ja tasoituksellisessa sarjassa.
Kilpailussa on pyritty huomioimaan järjestäville kentille kausipelioikeuden omistavat kilpailijat aiempaa paremmin.
Kausipelioikeuden omistavien osallistujien kilpailumaksu on tämän vuoden kilpailussa green fee -pelaajiin
verrattuna huomattavasti
edullisempi.
Kilpailun johtoon kuuluvan Markus Leinosen mukaan osallistumismaksun
muutoksen ansiosta kilpailussa on enemmän paikallisia
pelaajia.
?Kilpailuun on ilmoittautunut paikallispelaajia aiempia vuosia enemmän. Katsotaan miten miehen käy, mutta hyvä
yritys on joka tapauksessa
päällä.
Maajoukkueen kokonaisti-
Katinkulta Golfista suurimmat toivot Kainuu Openissa ovat viime syksynä seuran mestaruudesta kamppailleet Joonas Tiusanen ja Ilkka Aaltonen.
Puolustavina mestareina
kilpailuun lähtevät Kajaanin
Gol?a edustava Mikko Heikkinen sekä Katinkulta Gol?n
Mira Mustonen.
Naisten voittajasuosikin lisäksi katinkultalaisten suurimpia toivoja ovat Ilkka
Aaltonen ja Joonas Tiusanen.. Kilpailu ei ole vielä täynnä. Se on iso mittari,
Niemelä sanoo.
. Koulutukseltaan filosofian
tohtori.
. Asikainen ja Nurmsalu miehittivät muut palkintokorokesijat.
Maajoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelä seu-
lanteesta Niemelä toteaa, että tekemistä piisaa paljon.
. Hanna taas harrastaa uintia sekä yleisurheilua.
Usein jälkikasvu auttaa
isäänsä soutua ja melontaa
yhdistävässä vuorosoutuharjoittelussa.
. Jatkan siihen asti kun laji kiinnostaa. Järjestämme yhteisharjoituksia Oulussa ja Sotkamossa. heinäkuuta 2013 SOTKAMO
13
JANI SOURANDER
JONNA KARJALAINEN
. Kakkoseksi hyppäsi Lauri Asikainen ennen Viron Kaarel Nurmsalua.
Ahonen oli ykkönen myös
kolmen osakilpailun mittaisen kesäkiertueen kokonaispisteissä. En halua
luoda hänelle yhtään ylimääräisiä paineita. Iisakki hiihtää ja pelaa
jääkiekkoa. Harrastukset: liikunta, lukeminen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden seuraaminen.
miseen.
Urheilija ei ole asettanut
itselleen tulevaisuuden tavoitteita kilpailemisen suhteen.
Tällä hetkellä hän kertoo
elävänsä vuoden kerrallaan.
. Työskentelee Kainuun Liitossa aluekehitysasiantuntijana.
. Saan
laineista tarpeekseni muutenkin, urheilija kertoo hymyillen ja lisää kuitenkin
nauttivansa vesiltä käsin
avautuvasta maisemasta.
Hänen mukaansa on onni,
että Sotkamo on järvien ympäröimä.
. Soutajan ei tarvitse kiertää pikkurinkiä.
LUKIJAN KUVA
Jouni Ponnikas ja Pauli Turtinen voittivat Sulkavalla SM-kultaa.
Kainuu open palaa
Katinkultaan
Juho Huusko
toimitus.sotkamolehti@almamedia.?
Kovista kilpailuista pitävät
gol?arit pääsevät ensi viikolla
testaamaan taitojaan uudistuneessa Cutter & Buck Kainuu openissa.
Kilpailu palaa Katinkullan
viheriöille vuoden tauon jälkeen.
Katinkullan lisäksi osallistujille oman haasteensa antavat myös Kajaanin ja Paltamon kentät.
Mestaria lähdetään selvittämään miesten ja naisten
Päävalmentaja Pekka Niemelä myöntää, että Suomen mäkimaajoukkueella on edessä työntäyteisiä päiviä ennen talvikauden alkua.
Päävalmentaja ei halua
lisätä Ahosen paineita
Teemu Määttä
teemu.maatta@almamedia.?
Paluun tositoimiin tehnyt
Janne Ahonen vei voiton
Finlandia Cupin päätösosakilpailussa Vuokatissa keskiviikkona. Perjantaina 19. On tärkeää tuntea parinsa
vahvuudet, sillä vuorosoudussa tarvitaan taktikointia.
Ilman riittävää yhteisharjoittelua venettä ei saa uimaan
tasaisesti, kuokkimatta, Ponnikas muistuttaa.
SM-soutajien säännöllinen harjoituskausi kestää
toukokuun alusta Sulkavan
kisoihin.
Sen jälkeen Ponnikas ja
Turtinen keskittyvät kilpaile-
KUKA?
. Jouni Ponnikas
. Perheeseen kuuluu vaimo ja
kaksi lasta.
. Urheilullinen
elämäntapa auttaa jaksamaan työelämässä.
Vesille hän ei lähde kesäisin muuta kuin harjoitusmielessä.
?Kalastaminen ja muu veneily eivät kiinnosta
heinäkuuta 2013
14
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Asianajotoimistot
lakiasiat kaupanvahvistukset
Kuljetukset
Hierojat
Kysy hinta
ilmoituksellesi!
p. 010 665 6013
-MÖNKIJÄ+VARUSTEET . FRISBEEGOLF KIEKOT ?
Kirjapainot
Kodin tekniikka ja kalusteet
+$- $! ) ' !$
- *
*+* #
Lääkäripalvelut
Täältä
ilmoituksesi
huomataan!
0. SOTKAMO Perjantaina 19. 010 665 6013
M
25?
40?
Kuppausta M
Palvelut
Autotarvikkeet
Kysy hinta
ilmoituksellesi!
p
(08) 666 1505,
040 558 6922
P. 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
Tervetuloa! t. 050 541 4141
Tervetuloa!
Kysy hinta
ilmoituksellesi!
p. "" + .
Parturit ja kampaamot
Hammaslääkärit
Olisiko
tässä sinun
paikkasi?
Hammaslääkäri
Kaisa Eklund
Parturi-kampaamo
HELENA
P. alv)
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. 6660 070
Järjestelyt M Pitopalvelu M Hautakivet M Perunkirjoitukset
Parturikampaamo
frida
044 313 8933
Auli Nousiainen
Kainuuntie 14, Sotkamo
Kainuuntie 6
88600 Sotkamo
(Värisilmän talossa)
P. 50?/kk
(sis. (08) 6660 135
Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä)
www.sotkamolehti.?
Professional
Kukka- ja hautauspalvelut
Akkoniementie 4 B 4
Akkoniementie
4 B 1A,
88600 Sotkamo
Puh. Tuula, Sari ja Henna.
www.hiuskulma26.fi. 010 665 6013
Hinnat
alk. 08 6661 640
050 588 2111
HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY
Palvelua perinteitä kunnioittaen
Kainuuntie 19,
88600 SOTKAMO p