>> 9 Kuusi näreikköön Urheiluopisto suuntaa entistä vahvemmin matkailumarkkinoille. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 19. SYYSKUUTA 2017 NRO 75 Lukuklaani Vuokatin koulun oppilaat tutustuivat uuteen lukuprojektiin. >> 8 Pohjat pettävät Hirveä haukkumassa olleen karjalankarhukoira Serin raateli susi tai sudet lauantaina. >> 4 Hyvinvointimatkailu 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 7 3 8 Mari Tikkunen Finaalit: Tosifani ei pelkää vesisadettakaan. >> 5 Supersankari Ensimmäinen suomalainen supersankarielokuva. Jymyä on fanitettu polvenkorkuisesta alkaen.>> 14 Fanitusta. Joukkue pelaa ensimmäistä kertaa II-divisioonassa >> 16 Kiekkokausi alkaa Juhlavuoden kuusi istutettiin perjantaina Huovisnäreikköön Vilmilän salolle. >> 6 Runsaiden sateiden takia hakkuutyömaista on tullut rypysavotoita. Pohjat pettävät jo kuivillakin mailla. >> 10 Sotkamon Kiekko valmistautuu maanantaina alkavaan kauteen
Rendelissä näytelleen Bianca Bradeyn mukaan esimerkiksi sisäkuvausten tekeminen isoissa halleissa on Kainuussa mahdollista aivan eri tavalla kuin muualla. Nykyisin menee hyvin, jos jouluna on lunta ja pakkasta. Toisaalta metsänomistajien päätöksiin vaikuttaa puhdas ekonomia. Sateiden pehmittämällä maaperällä tehdystä harvennushakkuusta on enemmän haittaa metsän tulevaisuudelle kuin hyötyä. Aukkohakkuun ollessa kyseessä rypyjäljistä ei haittaa ole. Sadetta tulee alkukesästä, keskikesällä ja erityisesti syksyllä. Toki viime kevät oli poikkeus. Xxx xxxxx xxx, xxxx xx. Syksyllä tiet kestävät, mutta metsässä pientä takavetoista maataloustraktoria raskaampi vehje jättää rumat jäljet. Uimahallia ja kuntosalia. Harvennushakkuilla tilanne on toinen. Mieltä ylentävää näkyä eivät myöskään edusta koneiden telojen alle poljetut tukit ja kuitupuut. A Jatkuvat sateet pehmittävät kuivatkin kankaat." Rypysavotoiden aikaa Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. Jatkuvat sateet pehmittävät kuivatkin kankaat. Elokuva on ohjaaja Jesse Haajan ensimmäinen ohjaustyö, ja se pohjautuu hänen lapsena keksimäänsä supersankariin nimeltä Rendel. päivä saa ensi-iltansa Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas. Kyllä. Useissa tapauksissa ojitus onkin hakkuun jäljiltä välttämätön. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi Xxxxxx xx xxxxxx xxxxx, xxx xxx. syyskuuta 2017 Viikko 41. Itse elokuva tarjosi yli kolmellekymmenelle kainuulaiselle elokuva-alan osaajalle töitä. Elokuvan ohjaaja Jesse Haaja kiitteli kainuulaisten tapaa hoitaa asiat heti ja sujuvasti. Varsinkaan silloin, jos metsänomistaja saa tilin puistaan tienvarressa tai tehtaalla tehdyn mittauksen perusteella. Elokuussa päivänvalon näki Napapiirin sankarit 3, ja lokakuun 27. Koska metsänuudistuksessa käytetään muutenkin koneita ja ojat ovat helppo kaivaa. Puunmyynnistä saatavia rahoja voidaan tarvita nopeastikin. En edes kuivimmalle kankaalle. Xxxx xx xxxxxxx xxxxxxxx. kysymys: Uskotko, että Kainuu voisi houkutella kansainvälisiä elokuvatuotantoja. Etunimi Sukunimi P uunkorjuu muuttuu vuosi vuodelta haasteellisemmaksi. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 19. Suoraan sanottuna en päästäisi nyt omaan metsääni konetta töihin harvennuskohteeseen. Gallup: Oletko käyttänyt Vuokatin Urheiluopiston palveluja. Jääteitä päästään harvoin enää tekemään. Maaliskuun koittaessa on jo lämpöasteita. Työtä ja palveluiden käyttäjiä. Enemmän silloin käytin. Neljätoistavuotiaan pikkupojan unelma on noussut valkokankaalle ilmielävänä. Kainuun Hollywood PÄÄKIRJOITUS 19.9.2017 Ei ole tullut sinne ennätettyä. Mitä elokuvatuotannot sitten tuovat paikallisille. Miksi näin on. Uimahallia lähinnä, ja aikoinaan poika oli siellä judossa. Vielä parikymmentä vuotta sitten pakkaskelit alkoivat marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 68 32. Xxxxxx xx xxxxxx xxxxx, xxxx xx xxxxxxx. Otetaan siis ilolla vastaan kaikki elokuvatuotannot, jotka Kainuuseen haluavat tulla. Samalla tavalla ajattelevat useat metsänomistajat. T ässä lehdessä kerromme elokuvan nimeltä Rendel synnystä. Olin kesällä majoituksessa siellä viikon, kun oli pesäpalloleiri. Metsälle aiheutuvat vahingot pelottavat. Päivi Karppinen Sotkamo Kyllikki Korhonen Sotkamo Eija Tervo Sotkamo (Iida Suorsa Kempele) Mika Sundvall Kauhava (Iida Palojärvi Kauhava) Olen ruokapalveluja ja on asuttukin Vuokatissa. Tyhjiksi jääneitä halleja ja tehdasrakennuksia Kainuusta löytyy vaikka muille jakaa. Satoi tai paistoi. Meillä on kaikki mahdollisuudet nousta Kainuun Hollywoodiksi, tai kuten Rasmuksen Lauri Ylönen totesi Sotkamossa käydessään, Kajawoodiksi. Keväällä eivät kestä tiet, mutta metsässä voi paikoin päästä koneilla liikkumaan. Kainuu houkuttelee elokuvien tekijöitä. kysymys: Oletko käynyt sienestämässä. Rendel on lyhyen ajan sisään jo kolmas iso elokuvatuotanto, jota on kuvattu Kainuussa. Elokuvatuotannon kerrannaisvaikutukset alueen elinkeinolle ovat valtavat. Kyllä 104 vastausta Ei 217 vastausta Yhteensä 321 vastausta Viikon 42. Syyskelirikosta on tulossa puunkorjaajille jopa suurempi haitta kuin kevään kelirikosta. Kelejä riitti jopa vapulle saakka. Lisäksi pienessä paikassa liikkuminen paikasta toiseen on nopeaa, mikä mahdollistaa useassa eri paikassa tapahtuvien kohtausten kuvaamisen saman päivän aikana. Eikä viime sotien aikaisten juoksuhautojen syvyiset ja levyiset urat metsän virkistysarvoakaan ole omiaan nostamaan. Myöskään kesät eivät ole niin kuin ennen. Hyvin vähän
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa uskonnon opetus on oman uskonnon opetusta ja erillistä elämänkatsomustietoa. Nimimerkki -AkiSotkamon kirkonkylän kehittäminen / Hiukan alue Mielipide. Tuula Rossi-Määttä ja Reijo Määttä Mustikat ja Puolukat Demarinuoret vaatii, että nykymuotoisesta uskonnonopetuksesta luovutaan ja siirrytään kaikille pakollisena opetettavaan yhteiseen katsomustietoon. Jatkopäätöksiin valmistaudutaan nyt yhdessä puheenjohtajamaa Viron kanssa. Ajokoirani on ihastunut myös niihin ja paskat tulee geelipapereissa. Maastoa pitää leikata, rannasta pitää tulla osa kylän keskustaa, maisemallista lisäarvoa saadaan jättämällä pari puuta, pitää olla kevyttä infraa ja tieyhteyttä Tuliketun kanssa, ilta-aurinkoa. Urheilun vastapaino on kulttuuri. Asuttaan tiällä Sotkamon vaarajonojen kuppeessa,Teerivuaralla ja talomme takapihalla on käynä tänä syksynä Thaimaalaisia marjanpoimijoita, kunnioittamatta ollenkkaan yksityisyyttämme, jonka luulisi ulottuvan myös meijjän taloa kohttaan. Uskonnonopetuksen uudistaminen on yksi konkreettinen keino tähän, Näkkäläjärvi päättää. Onkin viherpopulismia, että Suomen esitystä vastustaneet Vihreät vaihtoivat linjaansa: Vihreät tukivat Suomen kantaa ympäristöministerikaudellaan ja vaativat puun käytön lisäämistä energiaohjelmassaan. 20 metrin piästä ja kuinka ollakkaan ,viime tostaina, kun ei tuas kumpikkaan meistä ollu kotosalla viettiin puolukat ja sama auto liikkeellä. Meidän on kannettava vastuumme sen säilymisestä seuraaville sukupolville. Hiukka-Areena lisukkeineen. Biotaloutemme tarvitsee uusia toimijoita tekemään korkean jalostusarvon tuotteita korvaten uusiutumattomia materiaaleja. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Jatkossakin käyttöä isompi metsänkasvu turvaa metsien hiilinielut kokonaisuutena. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Yhdistelmä Tulikettu Hiukan Hovi (se oikea) Uimahalli Sotkamo talo toimisi sekä kyläläisille että turisteille ympäri vuoden, ei pelkästään kesällä. Sotkamossa Kari Jansan ollessa marjakeisarina ei tämmöstä, ainakkaan meijjä mailla tapahtunna, vuan Kari kiersi taloissa ja kysyi,onko meillä rajotuksia marjanpoimijoitten suhtteen. Kesää varten voisi olla kesäteatteri, jossa laulaisimme myös yhteislauluja. Hallituksemme ovat ajaneet Suomen kantaa aina EU:ssa. Parhaiten ne löytyisivät aivan keväällä. Ministeri Tiilikaisen, Sipilän hallituksen, EU-meppiemme enemmistön ja järjestöjen työ palkittiin ja Suomen olosuhteet kasvavissa metsissä ja maailman parhaimpana metsänhoitona huomioitiin. Ilman hakkuita hiilinielut kasvaisivat toki 20 vuotta, mutta purkautuisivat hallitsemattomasti: Kanadan vajaakäyttöiset metsät ovat jo nyt päästölähde. Löytyy Hiukan Hovia. (Hiukan Hovi on muualla), Hiukan Huikkaa, Asuntoautoaluetta, Panoraama hökkeleitä, maauimala saunoineen/katoksineen, kesäteattereineen, maamerkiksi ehdotettu hyppytelinettä. Puukuidun jalostus ja puurakentaminen lähellä metsiä vähentää liikennepäästöjä ja lisää alueen elinvoimaa. Toimintaa voidaan kehittää esimerkiksi Eläkeliiton ja Tuliketun kanssa neuvottelemalla lomaja kurssitarjonnasta, katso netistä Eläkeliitto Lomakeskus Lehmiranta. www.napparavera.fi KliKKaa verKKoKau ppaamme! Tiakkavaarantie 1, 82815 Marjovaara (Ilomantsi) P. Puolangan Paljakkaan pilottina suunnitellussa maakuntapuistossa olisi monipuolista luontomatkailutoimintaa ja alue ei olisi tiukkaan suojeltu, mutta hakkuita rajoitettaisiin. Kaikkein tärkeintä tietoa ei ole uskallettu ilmoittaa – mitä tämä maksaa meille veroina. Hakkuutason nosto on myös linjattu kansallisessa metsäohjelmassa jo edellisessä hallituksessa. Näkymää avataan Kainuuntieltä asti. Työmme jatkuu metsien kestävän käytön ja monimuotoisuuden turvaamiseksi. Netissä on Sotkamon sivuilla visioiden kuvia https://www.sotkamo.fi/uutiset/hiukan-suunnittelun-havainnekuvat/. Olisimme perusteetta maksaneet metsän käytöstä ja todellisuuden sijaan laskennallisista päästöistä. Kirjoituksia ei palauteta. Kartanlukupiirin ahkerat naiset voisivat kerätä hiihtäjien heittämät roskat latureittien varsilta. Kirjoita napakasti. Ihmettelen sitäkin, että kuntoilutapahtumat pitää merkata puihin ripustetuilla metrisillä muovinauhoilla, joita on näköetäisyydellä koko reitin varrella. Olen jo vuosia sitten siitä huomauttanut hotellin johdolle. maakuntapuistoja perustaen. Kerrottiin ettei muuta oo kuin et kotipiha on rauhotettava. Näin saadaan kylälle virkeyttä ja vakituisia työpaikkoja. Nykyistä kenttää siirretään uusien omakotitalojen tieltä. Karkasiko mopo käsistä. Hannu Kähkönen Rieskavaara Hyvä homma siivoustalkoot Mielipide. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. 040 591 0840 Näppärä Vera valmistaa persoonallisia, käsityönä tehtyjä vaatteita, lahjaja tuliaistuotteita vauvasta vaariin. Demarinuoret vaatii uudistusta uskonnon opetukseen. Puu kasvaa kiihtyvästi ja hakkuita voidaan nostaa 75 prosenttiin vuosikasvusta Ruotsin tasolle. Metsähallitus osoitti juuri mm. Mustikat,samoin kuin puolukat vallavasten kypsytettiin,sillä niitä ol tarkotus poimia lapsenlapsen kanssa ja myös olisimme poimineet niitä syöpäsairaalle Ystävällemme viemisiksi,koska uuttera poimia ei enne ite pysty niitä poimimmaan. Voisi kerätä roskiin pikapuoliin, antaa asioiden hoidosta alueella epäilyttävän kuvan. Marjojahan on metissä kaikkien poimittavina, mut rajasa kaikella näissäkkii hommissa. Hävinneessä kannassa metsänkäyttö olisi sidottu historian ajanjaksoon, jolloin metsäteollisuutemme oli taantumassa. Kuntalaiset ovat saaneet Hiukan alueen luonnokset kommentoitaviksi. Näkyvät pienet siistimiset kulkuväylien varsilla kohentavat yleiskuvaa enemmän kuin joku suuri ja mahtava kaarisilta. Uskonnonopetuksen yhdistäminen yhteiseksi katsomustiedoksi mahdollistaisi aidon dialogin eri uskontokuntien sekä maailmankatsomusten välillä ja auttaisi oppilaita ymmärtämään nykymaailman ilmiöitä. Nyt on Sotkamon kirkonkylän vuoro. En malta olla kirjottamatta tätä omana ja mieheni mielipitteenä, sillä niin paljon on viime päivinä asia meitä ottanut kupolliin. Uudistuksen tavoitteena on kriittisesti, kunnioittavasti sekä avoimesti erilaisia uskontoja ja maailmankatsomuksia sekä eettisiä kysymyksiä käsittelevä oppiaine, joka lisää opiskelijoiden ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. – Suomi ja maailma ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan yhä monikulttuurisemmiksi. Kuhmossa on Kuhmo-talo, Sotkamo-talo olisi erilainen johtuen meidän erilaisista tarpeistamme. Tapahttui viime viikkoina, joten jatkampas seurraavasti. Kirkonkylän kehittäminen on jäänyt, koska urheiluopisto ja pesäpallo on maksanut liikaa näin pienelle kunnalle. Mitä Sotkamon kirkonkylässä tarvitaan. – Nykyinen tapa, jossa opiskelijat jaetaan oman uskonnon tai uskonnottomuuden mukaan eri ryhmiin, on jäänne menneisyydestä eikä edistä ymmärryksen lisäämistä erilaisista uskonnoista ja ajattelutavoista. Tiistaina 19. Kommentoitavia vaihtoehtoja löytyy tasan yksi, Hiukka-Areena lisukkeineen. Marisanna Jarva Kansanedustaja, Paltamo Suomen metsät voitolla Eduskunnasta Mielipide. On päivänselvää, että tarve eri uskontokuntien ja maailmankuvien väliselle dialogille, ymmärryksen lisäämiselle ja kunnioituksen rakentamiselle on ilmeinen. Vuokatti on alue, joka syntyi laskettelurinteiden ja Katinkullan ympärille. EU:n päätös tukee metsäalan investointeja ja työpaikkoja Kainuussa ja koko maassa. Tulevaisuudessa onkin syytä selvittää alueellisen päätösvallan parantamista monipuolisten metsäalueiden osoittamiseksi esimerkiksi ns. Näyttää olevan muitakin, joiden silmää sairastaa ympäristön siivottomuus. Europarlamentti äänesti metsänkäytön LULUCF-säädöksistä, joissa oikeudenmukainen ja realistisiin päästölaskelmiin perustuva Suomen kanta voitti. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Erityinen komistus on kuitenkin matkailijoille Vuokatinhovin siivoton riukuaita. Hiukka on arvokas ja ainutlaatuinen perintö, jonka saimme edelliseltä sukupolvelta. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Suomen juhlavuoden uuteen suojeluohjelmaan 144 hehtaaria Kainuusta, mukaan lukien Pesiönjärven saaret ja Syväjärven särkän. Toivotan kaikesta huolimatta rauhaissoo syksyn aikkoo sotkamolaiset, mut Taikut pysykkee kaukana tältä vuaralta, sillä autonne on tunnistettu, turha rekkareita on risuilla peittee. Sotkamo-talo olisi ratkaisu tähän. Pyrimme vastaamaan toiveisiinne mahdollisuuksien mukaan, kysy rohkeasti! Euroopan metsäisimmän maamme kestävä linja sai tuen viime viikolla. Sotkamossa ei ole kahta taajamaa kuten jostakin luin vaan yksi kirkonkylä, joka tulee säilymään ja tulee toimeen ilman Hiukka-Areenan visioita. Näitä Suomussalmen luontokohteita ovat etenkin paikalliset ihmiset toivoneet suojeluun ja esitin niitä Suomi100-ohjelmaan. Metsien käyttö ja suojelutavoitteet eivät sulje pois toisiaan. Se on välttämätön kehityssuunta, jotta pysymme mukana kansainvälisessä kehityksessä. 500 m sanotaan olevan tuon rajan, jota lähemmäks ei poimijoilla oo asijjoo, kerroin sen myös tälle nykyselle marjakeisari Jannelle, mut hää vuan kyseli missä on se tää Teerivuara ja annoin jopa osoitteemme, et tulloo kahtommaan ja käymmään pirtissä.Ollaan aikasemmin arvostettu näitä poimijoita, mut nyt loppu arvostus, suatikka kunnioitus, jokkainen pysykköön omilla maillaan. Olisi korkea aika mahdollistaa erilaisten ihmisen ja näkemysten aito kohtaaminen, Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi puuskahtaa. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Tarvitaan kokoontumispaikkoja, tilaa pitää luentoja, erilaisia tanssisoitto-laulu esityksiä, tiloja näyttelyille, museo tilat, siisti kahvila ja ravintola. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Tämä nykynen keisari Janne vähät välittää, vaikka katkerat soitot tein sen jäläkkeen, kun mustikat viettiin takapihamme nurmikon reunasta n. Sopivat suojelukohteet löytyisivät parhaiten alueen asukkaiden, metsänhoidon ammattilaisten ja alan toimijoiden yhteistyöllä. Maauimalan tilalla voisi olla ympärivuoden käytössä oleva uimahalli
Miehen ajokortti otettiin poliisin huostaan odottamaan käräjäoikeuden näkemystä hurjastelun oikeudellisista vaikutuksista. Hän myös vastaa Opiston liikuntapalveluiden tuottamisesta. Kyseessä on Kaisla 465-merkkinen lasikuituvene. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 19. Tämä on mielletty vain urheilijoiden paikaksi. Ilman huippu-urheilijoita niitä ei olisi, muistuttaa Halonen. Tänä vuonna ostomäärä Kainuussa on ollut 823 000 kuutiota. – Paikallisilla on Vuokatissa käytössään todella hyvät reitit. Suunnanmuutos ei kuitenkaan pysähdy siihen. Uimahallin yhteyteen rakennetaan kaksi luistelukaukaloa yhteistyössä kunnan kanssa. Nyt muutokset tuodaan mainonnalla kaikkien tietoisuuteen. Suomen talouden hyvä kehitys on jatkunut, kuten myös koko EU-alueen. Vene oli ajelehtinut rantaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Syksyn puukauppa käynnistynyt hyvin Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmdeia.fi Runsaat sateet ovat kasvattaneet jokien virtaamat suuriksi ja vedenkorkeudet ovat lähteneet nousuun. – Suurin osa paikallisista ei varmasti edes ole tiennyt, että hekin voivat osallistua esimerkiksi ryhmäliikuntatunneille. Meillä on niissä kuitenkin Vuokatin laajin tarjonta. Monta vuotta jatkuneesta hitaan kasvun ajasta ollaan pääsemässä eroon. Tuotantoja vientimäärät ovat edelleen kehittyneet suotuisasti, mutta mäntysahatavaran hintakehitys on jatkunut heikkona. Miehen kuljettaman henkilöauton nopeudeksi mitattiin 117 kilometriä tunnissa. Kuluvan vuoden tammiheinäkuun hakkuumäärä yksityismetsissä oli kasvanut yksitoista prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Fortum muistuttaa joilla ja järvillä asuvia ja liikkuvia ottamaan huomioon suuren virtaaman ja tulvien nostamat vedenkorkeudet. Vuosi sitten määrä oli 887 000 kuutiota. Tämä yhdessä puun tuonnin supistumisen kanssa antaa hyvät näkymät loppuvuoden puukaupalle. Puukauppojen kilpailutuksessa tukkiosan tarkka talteenotto on mäntysahatavaran vallitsevassa markkinatilanteessa keskeisempi kuin pelkästään ostajien tarjoamien kantohintojen vertailu. Lajeja lisätään koko ajan, ja muunnellaan niitä sesongin mukaan. Mäntysahureiden kannattavuus on syksyn aikana todella kovalla koetuksella, mutta tukin tarve on kuitenkin jatkuvaa. Opisto on kevään ja kesän aikana remontoinut ravintola Olaksen vastaamaan uutta ilmettä, ja parhaillaan on käynnissä hotellihuoneiden remontointi. Näissä metsänomistajien kannattaa hyödyntää metsänhoitoyhdistyksissä olevia puunostajakohtaisia aikaisempiin valtakirjakauppoihin perustuvia katkontatietoja. Kuusija mäntysahatavaran hintaero on yhä poikkeuksellisen suuri kuusen hyväksi. Poliisi epäilee nuoren miehen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Venettä voi käydä kyselemässä Sotkamon poliisiasemalta. Kiimasjärven vedenkorkeus NN+ 137,95 nousi syksyn säännöstelyrajan yläpuolelle, mistä johtuen Koivukosken juoksutukset on nostettu luvan edellyttämälle tasolle. Vuokatin Urheiluopisto haluaa suuntautua entistä voimakkaammin matkailuyritykseksi. syyskuuta 2017 Toimitusjohtaja Veikko Halosen ja hyvinvointimatkailun päällikön Kristi Loukusan mukaan myös paikallisia halutaan houkutella Opistolle entistä enemmän, esimerkiksi illalliselle remontoituun ravinitola Olakseen. Tieosuudella on 40 kilometrin rajoitus. Kilpailutus varmistaa puulle markkinatilanteen mukaisen hinnan, sekä parantaa puumarkkinoiden toimivuutta. Melko runsaiden sateiden seurauksena kovan maan kohteet ovat halutuimpia myös harvennushakkuuleimikoilla, joissa on puusta ostajien kesken kilpailua. Koivukosken juoksutuksista johtuen Nuasjärven vedenkorkeus NN+ 137,63 metriä on nyt kääntynyt hitaaseen laskuun. – Luulen, että paikalliset ovat kokeneet, että tänne on korkea kynnys tulla. Sahatavaramarkkinoiden kahtiajakautuminen ei ole hellittänyt. Lauantaina poliisi kävi hakemassa Särkiseltä veneen parempaan talteen. Tällä viikolla myös Kiimasjärven vedenkorkeus kääntyy hitaaseen laskuun. A Tahko Pihkalan tyyli on unohdettava." Urheiluopiston toimitusjohtaja Veikko Halonen Perjantaina illalla klo 21.45 aikaan vuonna 1997 syntynyt sotkamolaismies kaahasi huomattavaa ylinopeutta Pohjavaarantiellä Vuokatissa. Saksassa kuusisahatavaran hinta on korkeimmillaan kolmeen vuoteen. Äänekosken uuden sellutehtaan käynnistyminen näkyy paikoitellen kuitupuun kysynnän vilkastumisena, mutta kokonaisuutena kuidun ylitarjonta ei ole juurikaan hellittänyt. Hyrynsalmen ja Sotkamon reitin alueella sademäärät ovat paikallisesti olleet tätäkin suurempia. Loukusa painottaa, että tunneille saa osallistua kuka tahansa. Kortti lähti hurjastelijalta Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Syyskauden puukauppa on käynnistynyt hyvällä sykkeellä lomien jälkeen. – Areenaa voi käyttää myös monitoimiareenana erilaisille tapahtumille, Halonen kertoo. Sitä me nyt muutamme, hyvinvointimatkailun päällikkö Kristi Loukusa kertoo. Kaikkiaan 3,5 miljoonan euron remontti ei ole ainoa asia, millä Opisto lähtee houkuttelemaan matkailijoita. Tukin ja kuidun hintakehitys on jatkunut melko vakaana. Myös ryhmäliikuntatunteja lisätään, ja Opisto on esimerkiksi kasvattanut tuntien ohjaajamäärää kahdesta viiteen. Markkinahakkuita on kuitenkin tehty hyvin vilkkaasti. Siihen tähtäävät uudet tuotteet, markkinointi ja remontit, joita teemme, Halonen toteaa. Ainoa varovaisen suotuisa signaali mäntysahatavaramarkkinoilta on Pohjois-Afrikasta tulleet viestit mäntylankun kysynnän lievästä elpymisestä. Sotkamon reitillä Ontojärven vedenkorkeus NN+ 158,78 metriä on noussut lähellä säännöstelyn ylärajaa ja juoksutukset jatkuvat suurina. Omistajaa ei veneelle ole ilmaantunut. Tahko Pihkalan tyyli on unohdettava. Urheiluopisto suuntaa entistä vahvemmin matkailumarkkinoille Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Urheiluopiston toimitusjohtaja Veikko Halosen mukaan Opiston on muututtava, jos se aikoo vastata muuttuvan maailman haasteisiin. Aiemmin niillä on käynyt vain reilu parikymmentä paikallista. – Opiston toiminnasta enää kolmasosa on vanhaa sivistystyötä, eli kouluja ja kursseja. Paikalliset ovat tähän mennessä lähinnä käyttäneet Opiston uimahallia ja ulkoiluja latureittejä. Myös liikuntapalveluita uudistetaan. Metsänhoitoyhdistysten arvion mukaan havutukeista on edelleen parhaiten kysyntää. Fortum varoittaa virtaamista. Syyskuun alun ja erityisesti viimepäivien sateet ovat nostaneet sadekertymää jo noin 60 millimetriin eli lähelle kuukauden keskiarvoa. Tämän haittapuolena euro on selvästi viime aikoina vahvistunut, mikä rokottaa myös Suomesta euroalueen ulkopuolelle vietävien puupohjaisten tuotteiden hintakilpailukykyä. Osa alueen uudistamista on myös Vuokatin ydinkeskustan luominen, jolle on jo kaavoitus olemassa. Tammi-elokuun ostomäärä Kainuussa on viime vuotta 7 prosenttia jäljessä. Metsänomistajienkin etu on, että mäntysahatavaratoimitukset eivät tyssää tukkipulaan. Niiden rooli on houkutella Opiston käyttäjiksi myös paikallisia. Jo nyt Opiston suurin asiakasryhmä ovat hyvinvoinnistaan huolehtivat matkailijat, ja heihin Opisto tulee jatkossa panostamaan entistä enemmän. Haluamme jatkossa kasvattaa liikevaihtoamme hyvinvointimatkailussa ja olla nykyaikainen liikuttaja, joka pitää huolta ihmisten hyvinvoinnista. Opiston uuden ilmeen luominen aloitettiin jo vuosi sitten
Sotkamon poliisi tutkii asiaa. – Opistolla on yhteinen intressi Maakunnan kanssa terveyden ja hyvinvoinnin osalta, Halonen toteaa. – Joku tukkohan siellä on täytynyt olla. Elokuvat eivät ole tuottaneet silti pettymyksiä. Syksyn kirjoista äänestetään ikäluokittain parhaat kirjat, joita hankitaan koululle 20–30 kirjan sarja, jotta kokonaiset luokat voivat lukea kirjoja yhdessä. Poliisi pitää todennäköisenä kodan palamisen ajankohtana perjantai-illan kello 21.00 ja lauantaiaamun kello 04.00 välistä aikaa. Pöllylammen kota on häipynyt savuna taivaalle lauantaita vasten yöllä. Ensimmäisinä projektin pariin pääsevät viidesluokkalaiset, joilla on juuri alkamassa äidinkielen tunti. Matkailubisneksessä Opisto tekee yhteistyötä Osuuskauppa Maakunnan kanssa. Paketit sisältävät muutamia kirjoja, ja ne on jaettu kolmeen ryhmään. Naapurihuoneistossa oli tuntunut vain hyvin mieto savun haju. Rutiinivalvonta paljasti rattijuopon Savuhälyttimen ja häkävaroittimen ääni kertoi rivitalohuoneistossa Vuokatin Artunkujalla olevan ongelmia perjantaina illalla. Tulipalo on ollut voimakas. – Se on aika iso lisä meidän opetussuunnitelmaan, mutta äidinkielen tunneilla tämä kulkee kätevästi sivussa. Lukinin paksuin kirja oli noin 300-sivuinen, Lehmusvuorella yli 800-sivuinen Harry Potter -sarjan viimeinen osa. Sovittiin, että kirjasto kokoaa lapsille lukupaketit. Tiistaina 19. Naapuri kuuli äänet ja havaitsi rivitalohuoneistosta tulevan savua soittaen havainnostaan hätäkeskukseen. Ilman kirjaston apua tämä projekti ei olisi onnistunut, Mikkola sanoo. Lukinia kiinnostaa kirjoissa erityisesti jännittävät tarinat. Viereisen halkovaraston bitumikatto oli osittain sulanut. Tuotteet on suunnattu myös tavallisille ihmisille. Kirjat ovat kuitenkin mukavampia, koska ne antavat mielikuvitukselle tilaa. Opettaja Iina Korhonen kertoo, että lukeminen ja lukutaito on hänellä lähellä sydäntä. – Minun mielestä suurin osa elokuvista on yhtä hyviä kuin kirjatkin, Lehmusvuori toteaa. 1–2-luokkalaiset, 3–4-luokkalaiset ja 5–6-luokkalaisille on jokaisille oma paketti, jonka käsittelyyn on aikaa kuukausi. – Kesällä olin yhteydessä Sotkamon kirjaston lastenosastolle. Huoneiston asukas oli tehnyt tulen takkaan ja lähtenyt puoli tuntia takkatulen loisteesta nautittuaan kaverinsa luona käymään. Korhosen mukaan koulun tehtävä on kannustaa lapsia lukemaan, sillä kaikissa kodeissa lukeminen ei ole arkipäivää. Vaikka huippu-urheilu on yhä Halosen mukaan opiston keihäänkärki, strategiaa on muutettu täysin toisenlaiseksi. Osa lapsista menee automaattisesti kirjojen pariin, mutta jotkut tarvitsevat enemmän ohjausta, Mikkola kertoo. Lukemista on pidetty aina itsestäänselvyytenä, mutta ei se ole. Savua oli tullut huoneistoon takasta. Lukemisessa on Lehmusvuoren mukaan parasta, kun saa päästää mielikuvituksen valloilleen ja kuvitella, miltä paikat ja ihmiset näyttävät. Syttymissyystä ei ole tietoa. Takka työnsi savut sisälle. Tavoitteena on kuitenkin saada koululle uusia kirjasarjoja, joita koko luokka voisi lukea yhdessä. Muille huoneistolle ei tapahtuneesta vahinkoa aiheutunut. Takan vaaleaan kaakelipintaan oli takasta tullut savu ja lämpö jättäneet tummat jälkensä. Palon syttymissyystä ei ole tietoa. Vaihtoehtoina on esimerkiksi valita halukkaat oppilaat, jotka lukevat kirjat läpi ja esittelevät luokalle tai valitseeko luokka suoraan esimerkiksi yhden kirjan, jonka lukevat yhdessä. Mikkolan mukaan opettajat päättävät itse, millä tavoin he haluavat käsitellä kirjapaketit. Poliisi otti miehen ajokortin haltuunsa. Urheiluopisto suuntaa entistä vahvemmin matkailumarkkinoille Mari Tikkunen Anttijussi Ripaoja antti-jussi.ripaoja@slpmedia.fi Keväällä Vuokatin koululle saapui tiedote Lukuklaani-projektista, josta koulun opettaja Eeva Mikkola kiinnostui. Ennen joulua Vuokatin koululaiset käsittelevät vielä toisen samanlaisen kirjapaketin. Kello 03.00 aikaan sunnuntaina aamuyöllä Kainuuntiellä henkilöautoa kuljettanut, vuonna 1992 syntynyt sotkamolaismies puhalsi seulontalaitteeseen 0,39 mg/litrassa hengitysilmaa lukemat. Projektissa on kyse koulukirjastojen kehityskilpailusta, johon koulu ei Mikkolan mukaan aio varsinaisesti ottaa osaa. Vuokatin koulu mukana Lukuklaanikampanjassa Viidesluokkalaiset Aleksander Lukin (edessä vas.), Savva Ollikainen, Iida Keränen ja Unna Lehmusvuori (takana oik.) lukevat kirjojaan äidinkielen tunnilla. Kirjaston työntekijät tietää, mitä kirjoja minkäkin ikäiset lainaa ja minkälaista uutta kirjallisuutta on tullut. Viidennen luokan oppilaat Unna Lehmusvuori ja Aleksander Lukin kertovat lukevansa kirjoja lähes joka ilta. – Eri ikäluokille on eri kirjaniput, koska lukutaidossa on niin paljon eroja, Mikkola selittää. Jostain syystä takka oli sillä aikaa pukannut savut huoneistoon sisäpuolelle. Korhonen on koulutukseltaan äidinkielen opettaja. Sotkamon kirjasto on mukana projektissa. Pelastuslaitos tuuletti huoneiston. – Pienempänä luin vähemmän, mutta nykyään tulee luettua paljon, Lukin kertoo. Olemme jatkossa näkyvässä roolissa Vuokatin matkailussa ja kilpailemme liikkuvien ihmisten sieluista. Molemmat ovat myös nähneet lukemistaan kirjoista tehtyjä elokuvia. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 5 Toimitusjohtaja Veikko Halosen ja hyvinvointimatkailun päällikön Kristi Loukusan mukaan myös paikallisia halutaan houkutella Opistolle entistä enemmän, esimerkiksi illalliselle remontoituun ravinitola Olakseen. Kyseinen kota on ollut ulkoilijoiden suosiossa helpon saavutettavuuden ansiosta. Kodasta ei ole ole jäänyt jäljelle kuin tuhkakasa ja uunin vääntyneet metalliosat. poliisi Sotkamon poliisin partio puhallutti aamuyöllä liikkuneita autojen kuljettajia sunnuntaina. anTTijussi ripaoja Koko Opiston alueen muutostyöt tähtäävät vain yhteen asiaan, uusien asiakkaiden houkuttelemiseen. Halot eivät olleet kuitenkaan palaneet. Promilleina tulos on noin 0,8. Vuokatinvaaran tien pysäköintipaikalta vajaan 400 metrin päässä sijaitsevan kodan tuhoutumisen huomasivat ulkoilijat varhain lauantaina aamulla. Asiasta jotain tietäviä pyydetään soittamaan poliisille numeroon 0400-301315. Kota paloi yön aikana Kota paloi yön aikanan maan tasalle. Se on myös Lehmusvuoren lempikirja. Keväällä on luvassa myös kaksi luku-urakkaa projektin tiimoilta. Kaikilla oppilailla on pulpetissaan kirja tätä varten. Nuohouksestakin oli lähes vuosi, ylipalomies Vertti Seppänen kertoi. Korhosen luokalla on kerran viikossa yksi lukutunti, jolloin oppilaat lukevat itse valitsemaansa kirjaa. Luetun ymmärtäminen on aivan eri tasolla, Korhonen kertoo. Ylipalomies Vertti Seppänen Kainuun pelastuslaitoksen Sotkamon yksiköstä kertoi savua olleen lattianrajasta mitattuna puolen metrin korkeudella. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Huoneiston haltija oli kertonut takan tehneen vastaavan tempun aiemminkin. Lehmusvuorelle myös luettiin ääneen paljon kirjoja kotona, kun hän oli nuorempi. – Olemme nyt avoinna muulle maailmalle ja mukana matkailubisneksessä. Molemmat ovat oppineet lukemaan ennen koulun aloittamista ja lukeneet paksujakin kirjoja. – Lukiossa opettaessa huomasin, että ne, jotka ovat lukeneet pienestä pitäen enemmän, pärjäävät paljon paremmin kuin vähemmän lukeneet
Tukea maksetaan vuonna 2017 yhteensä noin 165 miljoonaa euroa, josta korotuksen osuus on noin 4 miljoonaa euroa. Hahmo piirtyi jo silloin paperille, ja nyt valkokankaalle. – Rakensimme elokuvassa Suomen Gothamia, jota varten piti löytää sopivia tiloja. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Miika J. Me julkaisimme ensin hahmon, eli alussa oli vain kamera ja nahkapuku, Haaja kertoo. Esimerkiksi Michael Hall on Tukholmassa asuva näyttelijä. Lehtosaarta elokuvassa houkutteli Rendelin henkilökohtainen tragedia, joka tuodaan esille hyvin selvästi. Sokerijuurikkaan kuljetustuen maksaminen alkoi myös torstaina. Soitin saman tien Miikalle, Haaja kertoo. Se kasvoi pienestä niin isoksi, ettei kenenkään pää enää kestänyt. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 19. Maidontuotannon mukautustuki on osa EU:n kotieläintaloudelle suunnattua kriisipakettia. Poliisi epäilee häntä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Haaja on tyytyväinen lopputulokseen. Tukea maksetaan yhteensä noin 800 000 euroa. Koko elokuvan teko alkoi visuaalisuudesta eli Rendelin hahmon julkaisusta. Esimerkiksi elokuvan australialaisnäyttelijä Bianca Bradey värvättiin mukaan facebookin viestillä. Norvanto, Timo Puustinen ja Pekka Lehtosaari. Vuoden 2017 viljelijätukia on tavoitteena saada hakuvuoden aikana maksuun yhteensä noin 1,4 miljardia euroa, joka on yli 80 prosenttia tukien kokonaismäärästä. Elokuvassa Matti Onnismaa on niin sanotusti paha isä, ja Rendel alias Kris Gummerus omassa perhe-elämässään iltasatuja lukeva hyvä isä. – Yleensä en koskaan katso indieelokuvia. Korotus syys-joulukuun 2017 tukeen on 1,2 senttiä litralta. Mies ajoi metsään Maitotiloille suunnatun poikkeuksellisen mukautustuen maksaminen on alkanut. En ollut ihan tavallinen nuori, vaan nörtimpi. Yhteensä tukea maksetaan noin 6,1 miljoonaa euroa. – Magic, kuvailee Hall sitä, että ensimmäisen kerran Suomessa on nyt supersankari. Myös hänelle mukana olo Rendelissä oli ikimuistoinen. Maaseutuvirasto voi maksaa tuet sen jälkeen, kun säädösten mukaiset valvonnat on suoritettu. Rendelin hahmo syntyi elokuvan ohjaajan Jesse Haajan päässä hänen ollessaan vasta 14-vuotias. Varsinaisen ensi-iltansa elokuva saa 22.9. Elokuvan teosta löytyy enemmänkin piirteitä, jotka eivät ole kotimaiselle elokuvalle niitä tyypillisimpiä. A Rotikka on kuin hakattu koira. Kuljettaja loukkasi törmäyksessä selkänsä, ja hänet vietiin Kainuun keskussairaalaan tarkastettavaksi. Piti alkaa miettiä, mitä minulle pitäisi tapahtua, että pistäisin nahkapuvun päälle ja lähtisin metsästämään kansainvälistä syndikaattia, Haaja kertoo. Elokuva on tummasävyinen, ja sen visuaalisuus on osa tarinaa. Rendel-elokuvan syntytarina ei ole tavallisimmasta päästä. Maaseutuvirasto tiedottaa maksujen alkamisesta maksupäivien vahvistuttua. – Hahmo on syntynyt 14-vuotiaan pojan ajatusmaailmasta. Ei mennä sisälle siihen hetkeen, kun mieli järkkyy. Kun ihmiset innostuivat Rendelin hahmosta, alkoi rahan keruu elokuvaa varten. Bradleyn lisäksi elokuvassa on muitakin ulkomaalaisia näyttelijöitä, sillä elokuvan ulkomaista levitystä varten mukaan tarvittiin englantia äidinkielenään puhuvia kansainvälisiä näyttelijöitä. – Tällaista en ole ennen nähnyt. Kun Bradley luki elokuvan käsikirjoituksen ja oman hahmonsa tarinan, ei hän miettinyt mukaan lähtöä kahta kertaa. Teijo MääTTänen. Minulla itselläni on kolme lasta, ja välillä olen molemmat näistä isistä, Lehtosaari kertoo. – Miten luodaan konsepti, johon uskotaan, vaikka elokuvaa ei vielä ole. Tuki maksetaan keväällä vahvistettujen alkuperäisten tukitasojen mukaan. syyskuuta 2017 Koko elokuvan tekijäkaarti on innoissaan Kainuusta kuvauspaikkana. Meijerin rakennuksissa pystyimme lavastamaan hulppeita kuvia, elokuvan tuottaja, Sotkamossa asuva Miika J. Lokakuussa maksuvuorossa ovat luonnonhaittakorvauksen ja luomukorvauksen ennakkomaksut, kasvihuonetuen loppumaksu sekä porotalouden ja mehiläistalouden tuet. Rendel on tavallaan fiksaatio minun supersankari alter egosta. Sotkamossa elokuvantekijöitä houkutti vanhan meijerin rakennukset. Lehtosaareen Rendelin tarina upposi heti. Maidontuotannon kriisituen maksaminen alkoi Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Vuonna 1984 syntynyt sotkamolainen mieskuljettaja menetti autonsa hallinnan ja suistui tieltä Sotkamon Saviahontiellä maanantaina. – Elokuvassa on kaksi erilaista isää, mikä koskettaa minun ikäisiäni miehiä. Autossa ei ollut kyydissä muita henkilöitä. Rakki, joka puraisee, kun sitä on hakattu tarpeeksi." Jesse Haaja Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Maitotiloille suunnatun poikkeuksellisen mukautustuen maksaminen on alkanut. Tuki maksetaan maitotiloille kuukausittain. Nyt kuitenkin katsoin australialaisen zombie-elokuvan, jossa Bianca näytteli. Maatalouden kannattavuuskriisiin kohdennettuna toimenpiteenä myös maidontuotannon pohjoista tukea korotetaan loppuvuodeksi. – Olen itsekin leikkinyt keittiön pyyheliina viittana päälläni, ja yhä ostan supersankarisarjakuvia. Tuen määrä on 30 senttiä tuottamatta jääneeltä maitolitralta. Rahat koottiin sadoilta eri rahoittajilta. – Elokuva on omarahoitteinen. Ensimmäinen suomalainen supersankarielokuva Rendel esitettiin Sotkamossa ja Kajaanissa lauantaina. Hänen mukaansa elokuvan supersankarin tunnistaa jokainen mies. Ajatus tämän teosta innosti ihmisiä niin paljon, että koko ajan mukaan liittyi vaan enemmän ja enemmän sakkia. Tukea maksetaan tammi–toukokuussa 2017 tehdystä maidontuotannon vähennyksestä yhteensä 1 129 maidontuottajalle. Norvanto kertoo. Kun sen nostaa tapetille uudelleen 30 vuoden jälkeen, se näyttää ihan eriltä. Yleensä hahmon toiminnan takana on henkilökohtainen tragedia, johon ei elokuvassa palata. Rendel – ensimmäinen suomalainen supersankari Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Rendeliä on kuvattu pääosin Kainuussa Kajaanissa, Puolangalla ja Sotkamossa
Rakki, joka puraisee, kun sitä on hakattu tarpeeksi, Haaja kuvailee. . . . . Ikäraja K16. Koko elokuvan tekijäkaarti on innoissaan Kainuusta kuvauspaikkana. Kaikki tämä yhden päivän aikana. Varmaksi hän lupaa ainoastaan sen, että jatkoa seuraa, muodossa tai toisessa. Suomessa on kaikkiaan reilut 300 000 metsätilaa, joiden pinta-ala ylittää 4 hehtaaria. – Hahmona unelma. – Majoitus, ruokailu ja kaikki se perusinfra, mitä elokuvan tekoon tarvitaan. Kenties jo tämän vuoden puolella kauppojen hyllyillä on Rendelin supersankarifiguuri. Rusinen sisäisti hahmonsa niin perusteellisesti, että hän oli ainoa näyttelijä, jonka kanssa Haaja ei voinut kuvausten aikana puhua. . Ohjaaja ja Rendelin hahmon luoja Jesse Haaja. Käsikirjoitus Pekka Lehtosaari, Miika J. Esimerkkinä hän mainitsee Islannin, missä on kuvattu muun muassa Game of Thronesia. Metsätilojen sukupolvenvaihdoksien tekemiseen liittyvissä asioissa on saatavissa neuvontaa. Haajan mukaan esimerkiksi Helsingissä ei onnistuisi saman päivän aikana kuvaukset useassa eri paikassa. Sen takia tänne tuotiin staroja, ja näytimme, että täällä on samanlaiset mahdollisuudet tehdä asioita isosti kuin muuallakin, Haaja toteaa. kesto 105 min. Messujen aiheena nyt metsätilojen sukupolvenvaihdokset Metsätilojen omistajat alkavat olla ikääntyneitä. Kerrannaisvaikutukset alueen elinkeinolle ovat valtavat. Ohjaajan Jesse Haajan mukaan kukaan ei usko, kuinka paljon Rendelin 105 minuuttiin mahtuu itkua, rakkautta ja surua. syyskuuta Kajaanin ammattikorkeakoululla. Tuodaan ulkomaisia tekijöitä tänne, mille Rendel on pilotti. Tämän vuoden alussa myös Suomessa päädyttiin verohelpotusten antamiseen elokuvatuotannoille, joita tänne tullaan kuvaamaan. – Vesiputoukselta isoon maanalaiseen vihollisliigan päämajaan ja sieltä ulos, missä sataa lunta. Yksi elokuvan väkivaltaisimmista tyypeistä on Rami Rusisen esittämä Rotikka. Uhkaava ja pelottava, mutta samanaikaisesti säälittävä ja jopa naurettava, Rusinen toteaa. PerTTi GranqvisT/arkisTo. Tuotanto Black Lion Pictures Oy, Frozen Flame Pictures Oy, Haaja & Arwo Design Oy, Bad Beaver Productions. Samalla yhden elokuvatuotannon vaikutukset alueelle ovat moninkertaiset. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuun ensimmäiset metsätilan sukupolvenvaihdosmessut järjestetään Kajaanissa 30. . Rasmuksen Laurin sanoin, Kajawoodin eli Kainuun Hollywoodin syntymiselle ei ole mitään esteitä. Ilmiö Rendelin ympärillä kasvaa koko ajan. . syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 7 Tässä mentiin. . Elokuvan väkivallan realistisuus on kuitenkin Norvannon mukaan tarkkaan harkittua. Ehdottomasti jatkoa seuraa. – Minun piti käydä Hollywoodissa ja Euroopassa ennen kuin tajusin, että Suomessa on paras tehdä elokuvia. Yleisö on tervetullut maksuttomille messuille keskustelemaan metsään ja metsätilan sukupolvenvaihdoksiin liittyvistä asioista. Norvanto, Timo Puustinen. Näistä noin 15 000 tilan omistaja vaihtuu vuosittain. . Kertoo rikollisjärjestö VALAn ja Rendelin välisestä taistelusta. – Tämä ei jää tähän. Levittäjä Black Lion Pictures. Messujen yhteydessä järjestetään useita lyhyitä luentoja eri aiheista. . . . Ensi-ilta Suomessa 22.9.2017. Kansainvälinen myynti Raven Banner Entertainment. Tämä on Haajan mukaan asettanut Suomen samalle viivalle kuin muutkin Pohjois-maat. Täällä on jo kuvattu Napapiirin sankarit, Tuntematon sotilas ja ranskalaisia lyhytelokuvia. Mari Tikkunen Mari Tikkunen Rendel . Tiistaina 19. . . . . Otettiin katoja mukaan siihen tilanteeseen. Koko elokuvan tekijäkaarti kiittelee Kainuuta elokuvan tekopaikkana. Luento-ohjelma ja aikataulut löytyvät Metsäkeskuksen verkkosivuilta. Valtaosa metsätilojen omistajanvaihdoksista tapahtuu perheen tai suvun sisällä. – Vähitellen tuotaisiin tämmöistä myös Kainuuseen. – Rotikka on kuin hakattu koira. Elokuvan loppu tarjoaa mahdollisuudet jatko-osalle, mutta siihen Haaja ei vielä kommentoi. . Metsänomistajien keski-ikä on viime vuosikymmeninä vähitellen noussut ja on nyt jo yli 60 vuotta. Keskimäärin metsä on saman omistajan hallussa noin 20 vuotta. Paikalla on asiantuntijoita yhdestätoista eri organisaatiosta, joilta saa vinkkejä onnistuneen sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen. Rusisen piti ensin päästä eroon hahmostaan. Osittain tämä on jo todellisuutta. Elokuvassa kyseinen hetki voi jopa tuntua raa’alta ja brutaalilta. Sukupolvenvaihdosmessut ovat Suomen metsäkeskuksen hallinnoiman Kainuun metsätilat kasvuun – hankkeen yksi päätapahtuma
– Kävin kävelemällä tarkastamassa tilanteen. Maanantaiksi olemme sopineet aiheesta palaverin. Sateet tekivät tehtävänsä Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Hakkuutyömaa Ohravaarantien ja Nurmestien risteyksessä on esimerkki ennätyssateisen syksyn ikävistä vaikutuksista. Esimerkiksi Kannaksentien varressa voi käydä harvennushakkuulla katsomassa, kuinka sateisenakin kesänä saadaan A Keskiviikkona kun vettä tuli kaatamalla, olisi pitänyt olla niin sanotusti iholla." Asko Piirainen Runsaat sateet ovat aiheuttaneet vaikeuksia puunkorjuulle. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Päihtynyt asiakas uhkasi ampua järjestyksenvalvojan perjantaina illalla Katinkullassa. – Keskiviikkona kun vettä tuli kaatamalla, olisi pitänyt olla niin sanotusti iholla. Sama kajaanilaismies oli käyttäytynyt häiritsevästi jo edellisenä iltana eli torstaina. Puuta on tarvittu koneen telojen alle kantavuutta lisäämään. – Kohde on myyty ja ostettu kesäleimikkona. Ihmettelyyn vastaa Metsäkoneurakointi Piirainen Oy:n toimitusjohtaja Asko Piirainen. – Vastaavasti löytyy kohteita, joissa on onnistuttu. Kajaanilaismiestä epäillään kahdesta laittomasta uhkauksesta. Hakkuutyömaan keskeyttämisestä päätöksen tekevät metsänomistaja, puiden ostaja ja metsäkoneurakoitsija. – Sieltä metsän päästä se ehdotus tällaisessa tapauksessa lähtee. Jälkiä on metsään jäänyt. Silloin mies oli etsinyt vaimoaan tiedustellen asiaa vastaanoton työntekijältä. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 19. Vuonna 1994 syntynyt kajaanilaismies oli suivaantunut siitä, että häneltä oli kadonnut kitara. Järjestyksenvalvoja ei ollut ottanut miestä enää ravintolaan ja tästä alkoi uhkailuun päättynyt sanaharkka. Työntekijällä ei ollut tietoa kajaanilaismiehen vaimosta, jolloin mies oli uhkaillut vastaanotossa työskentelevää naista pieksämisellä ja myös ampumisella. Torstai-illan tapahtumista ei ilmoitettu poliisille. Metsänomistajalla saattaa olla tiedossa kiireellistä käyttöä metsänmyynnistä saataville tuloille. – Totta on se, että siellä on maaperä pehmennyt. Kaikkea puuta ei pehmeiltä mailta saada tienvarteen. Vesisade oli keskiviikkona suorastaan järkyttävä. Asiakas oli kertonut tekevänsä teon 9 millisellä aseella ja osoittanut sormella järjestyksenvalvojaa otsaan. Järjestyksenvalvojaa uhattiin ampumisella. Asko Piirainen toteaa, että aiemminkin tilanteeseen olisi voitu reagoida. Toimitusjohtaja Piirainen muistuttaa raflaavia kuvia saatavan ja repostelun aihetta löytyvän muiltakin hakkuutyömailta tänä kesänä. Piirainen korostaa kuitenkin sitä, ettei jäljistä huolimatta harvennuskohteen jäljelle jäävälle puustolle ole vahinkoa käynyt. Pahimmissa kohteissa voidaan joutua hakkuutyö keskeyttämään. Asko Piirainen muistutti myös metsänomistajan näkökulmasta ja metsänostajan näkökulmasta. Kyläläiset ja ohikulkijat ovat ihmetelleet, miksi pitää näin pehmeällä kelillä mennä metsään raskailla koneilla työskentelemään. Perjantai-illan tapahtumista ilmoitettiin. Tuossa Ohravaarantien varren tapauksessa minun mielestä hakkuun keskeyttämisestä ja siirtämisestä toiseen ajankohtaan on syytä keskustella. Harvennushakkuun Ohravaarantien suuntaisesti kulkevalla ajouralla on melkoisia rypyjälkiä. Puut on saatu aukkohakkaukselta tienvarteen jäljistä päätellen melkein uittamalla. Lauantaina kävin paikanpäällä katsomassa. syyskuuta 2017 Hakkuutyömailla on maata myllätty puuta korjattaessa. Poliisi otti kajaanilaismiehen yön ajaksi säilöön. En tarkoita tätä tapausta, vaan yleensä
syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 9 www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. Metsänhoitaja Arto Tolosen kanssa kuusen istutti Heinämäen kyläseuran puheenjohtaja Sakari Seppänen. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. Runsaat sateet ovat aiheuttaneet vaikeuksia puunkorjuulle. Hallavaaran kämppä on purettu pois ja viety Petäjävaaraan huvilaksi. Lähiruoka KOTI ja asumInen Aineistopäivä ke 27.9. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 20 000 kävijää viikossa. – Mitään turistirysää ei tästä paikasta tehdä. Vasta 60-vuoden ikään ehtineiden metsien hakkuusta. Sen sijaan perjantaina istutettiin Huovisnäreikköön itsenäisyyden juhlavuoden kuusi. www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. Tiistaina 19. Kaksi muuta kuusta istutettiin taajamiin toimipaikkojen edustalle. Kirjailija oli sanonut nimikkometsäänsä ympäröiviä metsiä hoidettavan kulloinkin voimassa olevan metsänhoitotavan mukaisesti. Hallavaaran kämpästä, ojamiesten asuinpaikkana toimineesta kämpästä on muistona uuni, jonka ympärillä kasvaa jo kuusta sekä koivua. – On kuitenkin kohteita, jossa maaperän koostumus yhdistettynä rankkasateisiin tekee tepposet. Lähtökohtana metsäkoneurakoitsijalla on se, ettei pahoja vaurioita metsään korjuun yhteydessä syntyisi. Metsänhoitaja Arto Tolonen Metsähallituksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelta sanoo ohjeen olevan, että raunioilla kasvavat puut pitäisi raivata pois. Haluttu ja siksi luettu teeMA 3.10. Polku kiertelee kaatuneita ja osin jo maatuneitakin runkoja. Yksi niistä kolmesta Metsähallituksen Kainuussa istuttamasta juhlavuoden kuusesta. Toistaiseksi puita ei olla kämpän raunioilta raivaamassa pois. Samalla Metsähallitus ja kyläseura tekivät sopimuksen Huovisnäreikön ylläpidosta. kuvaT: PerTTi GranqvisT PerTTi GranqvisT. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi 1x31 (47x31 mm) 54 € 1x42 (47x42 mm) 76 € 1x65 (47x65 mm) 108 € 2x42 (99x42 mm) 136 € 2x65 (99x65 mm) 167 € 2x88 (99x88 mm) 194 € 2x111 (99x111 mm) 248 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim. Kämpistä ei ole enää kuin rauniot muistoina. Huovisnäreikön lähtöpaikalla ei ole roskiksia. Kolme lehteä! Hintoihin lisätään mahd. Hallavaaran lisäksi Vilmilän salolla oli niin sanottu pääkämppä, Vilmilän kämppä. Vilmilän salolla on toimittu juuri näin. Lisäksi on muitakin kohteita, joissa korjuu on onnistunut vaikeissakin olosuhteissa. Toinen kuuluisa metsätyömiesten ja savottahevosten tyyssija oli Keihäsmäen kämppä. valmistuslisä 0,08 €/pmm sekä alv 24% Juhlavuoden kuusi Huovisnäreikköön Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Huovisnäreikköön Vilmilän salon halki Halmevaarasta päin ajaessa muistuu mieleen kirjailija Veikko Huovisen lausuma toteamus nimikkometsänsä perustamisen aikoihin. Ikimetsää ei Vilmilässä tapaa enää muualla kuin entisen Hallavaaran kämpän seutuvilta. Juhlavuoden kuusen istuttivat Heinämäen kyläseuran puheenjohtaja Sakari Seppänen (oik) ja metsänhoitaja Arto Tolonen. Ensimmäinen kyläseuran tehtäväksi lankeava toimenpide on huonolle hapelle päässeen yleisopasteen uusiminen. Haluathan mainontasi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Lukijoita 52.000 kpl! Seuraava teema: 14.11. Huovisnäreikössä mäntyjen ja kuusien sekä muutamien koivujen latvat tavoittelevat taivasta. Veikko Huovinen ei sellaiseksi paikaksi halunnut muistometsikkönsä muodostuvan. Näin on valitettavasti käynyt nyt puheena olevassa kohteessa. Suuret, kymmenien hehtaarien suuruiset hakkuuaukot kertovat nykyisestä metsänhoitotavasta. Sopimuksen mukaan kyläseura katsoo muistometsikön perään niin, että paikka säilyy kulkukelpoisena ja yleensä siistinä. puut korjata ilman maastovaurioita. – Siksi, ettei kukaan tuo roskia, koska ei ole roska-astioita, Arto Tolonen sanoi
Se on ollut perheenjäsen, jonka kokemaa kohtaloa on vaikea hyväksyä. Jari Korhosen mukaan nyt on tärkeää saada muodostettua ja ylläpidettyä sulan maan aikainen tilannekuva susitilanteesta. Viime syksynäkin Serille ammuttiin kolme hirveä. Tapahtumapaikkana oli tällä kertaa Sotkamon ja Paltamon rajamailla pitäjän pohjoisnurkassa. Koira ei ole ollut vain haukkumakone. . 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 19. – Oli uudella tutkapannalla ensimmäinen metsästysreissu. Jouni Lukkari kritisoi pantasusista saatavien tietojen epämääräisyyttä. . . Serin Jouni Lukkari ja Pertti Lukkari hakivat Puolangalta neljä vuotta sitten. Kahdeksanvuotias karjalankarhukoiranarttu Seri haukahti viimeisen kerran lauantaina illalla kello 22.30 aikaan Puikkokoskelle johtavan metsäautotien ja Kontiomäentien välimaastossa. – Se on ollut meillä kuin kotonaan ensimmäisestä päivästä alkaen. – Susitilanne on muuttunut Sotkamon alueella nopeasti vaikeaksi. Pertti Lukkari oli hakemassa koiraansa hirvihaukusta pois tuossa vaiheessa. syyskuuta 2017 RiisTakameRa. Vaikka Vilmilän salolla on suden jälkiä ollutkin. Jouni Lukkarin yhdessä isänsä Pertti Lukkarin kanssa omistaman karjalankarhukoira Serin tappoi susi lauantaina illalla. Pertti Lukkari kertoi Serin päästetyn hänen kotinsa läheltä hirven haukkumista treenaamaan. . Isä Pertti Lukkari ja poika Jouni Lukkari katsovat epäuskoisen oloisena navetan seinän vieressä, mustan muovisäkin päällä makaavaa koiraa. Serille viimeinen reissu. Hänen mukaansa susia on voinut olla useampikin. – Yllätyksenä tämä silti tuli. Näihin talkoisiin pitää kaikkien sotkamolaisten osallistua. . Kolme vuotta sitten hirvenmetsästyksen aloituspäivänä tappoi susi Halmevaarassa jämtlanninpystykorvan. . Jouni Lukkari kuvaili paikkaa painitantereeksi. Seuraavaksi Pertti Lukkari lausuu painokelvottomia sanoja. Vahingosta on ilmoitettava kunnan maaseutupäällikölle. Pertti Lukkari pitää kädessään tutkapantaa. A Näitä tutkia saa kaupan hyllystä. . – Kahdeksan tunnin päivän Seri teki, Jouni Lukkari kertoo näyttäessään videota viimeiseksi jääneestä haukusta. Tällä tavoin saadaan kattavampi käsitys susien sijainneista ja määrästä kuin jotain yksittäistä pantasuden paikkatietoa seurailemalla. – Pannat ovat mykkinä viikkokausia. . Uhreiksi joutui metsästyskoirien lisäksi ”pihakoiria.” . . Jari Korhonen muistutti jokaisen voivan nyt osallistua arvokkaaseen riistanhoitotyöhön ilmoittamalla susihavaintonsa petoyhdyshenkilöille. – Sinne tallennetuista havainnoista petoyhdyshenkilöt pystyvät jakamaan tarkkaa aikaja paikkatietoa kaikille tarvitsijoille. . Serin kaltaisia koiria ei saa, Pertti Lukkari tiivistää tuntemuksensa yhteen lauseeseen. Sudet tappavat 20-50 koiraa vuosittain Suomessa. Serin kaltaisia koiria ei saa." susien säikähtäneen äänimerkkiä ja huutelua. Veret on mykäksi menneestä pannasta pesty pois. Soitin auton äänimerkkiä ja huutelin sekä viheltelin. Tilannekuva muodostetaan Tassujärjestelmään. – Näitä tutkia saa kaupan hyllystä. Lumen tultua maahan tilanteen seuraamiseen muilla keinoin ovat paremmat edellytykset. Petoyhdyshenkilöiden yhteystiedot ovat kaikkien saatavilla osoitteessa riista.fi/yhteystietohaku, josta valitaan Sotkamon rhy:n petoyhdyshenkilöt. Pantaa, jonka hän on ottanut kuolleen koiransa kaulasta edellisenä iltana. – Muuten koirasta olisi tuskin mitään jäljellä. Suden tappamasta koirasta on mahdollista saada korvausta. Muun muassa Paakissa ja Tipaksella susi tai sudet hakivat koiria talojen pihoista. – Erityisen tärkeitä ovat tiedot susien pihoissa käynneistä tai läheltä piti -tilanteista metsästyksen yhteydessä. . Koira löytyi revittynä pehmeältä suolta. Lähellä oli ollut tuplavahinkokin lauantai-iltana. Kun tutkaan ei saatu yhteyttä, kertoi Pertti Lukkari soittaneensa pojalleen. Tutkan mukaan sillä hetkellä 222 metrin päässä koirasta tutkan vaietessa. Vahingot keskittyvät PohjoisSavon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueelle. Sudet seurantaan jo sulan maan aikana Susi voi tallentua vaikka riistakameraan, kuten kävi Paakissa kaksi vuotta sitten. Sotkamossa sudet tappoivat useita koiria vuosina 2014-2015. Tiedote susien seuraamisen tehostamisesta on lähetetty metsästysseuroille. Serin viimeinen haukku PeRTTi GRanqvisT Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Halmevaaran Peritalon pihamaalla käyskentelee sunnuntaina aamulla vaitonaisia miehiä. Tapahtumapaikka on muutaman sadan metrin verran Paltamon kunnan puolella. – Olin siinä vanhan puomin luona metsäautotiellä. – Sanoin, että ota taskulamppuja mukaan. . Pertti Lukkari arvelee suden tai Koiravahingot . Tämä tarkoittaa kaikkien susihavaintojen ilmoittamista petoyhdyshenkilöille. Olipa sitten kyse jälkihavainnosta tai näköhavainnoista. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Korhonen kertoi viikonvaihteen tapahtumien perusteella aiheesta keskustellun yhdistyksen vastaavien henkilöiden keskuudessa. Susi tai sudet tappoivat taas hirveä haukkumassa olleen koiran. Myös naapurin koira oli samalla haukulla. Kyseessä oli toinen tietoon tullut, suden aiheuttama koiravahinko Sotkamossa tämän syksyn aikana.. – Yksistään metsästäjien asia tämä ei ole
Kyläilijöiden kokoontuminen Himmelin pääaulaan 12.30 alkaen. 16.00 Kitarakoulu alkeet , 17.00 Kitarakoulu jatko Ti 19.9. Ke 20.9. 050 325 5209. ja ti 26.9. • Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ti 19.9. Oman ajan antaminen on tärkeää monessakin muodossa. • Laboratorio avoinna arkisin klo 8-9. Ei ole kuolemassa. klo 18.30 Iltakirkko ja HPE Vuokatin kirkossa, Pentti Smeds, musiikki Marketta ja Hannu Tuomala. Mielensäpahoittajan mitä, missä ja milloin kIrJaVInkkI Paikallisen pesulan palvelut ovat tulleet tutuiksi jo vuosien takaa. Su 24.9. Suomi syntyi Ruotsin ja Venäjän välissä. Ilm. Osaako hipaisupuhelinta käyttävä kaupungin lättähattu. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. To 21.9. Messun jälkeen kahvitus. Suuria sanoja, jotka löytävät kokonsa vasta, kun ruvetaan elämään tavallisia päiviä eikä itsenäisyyspäiviä.” On hyvä tietää, missä syntyi ja missä kuolee. klo 10 Sanajp. Ultraäänitutkimukset. WSOY 2017. Miksi Kolehmaisia on olemassa kun ilmankin pärjäisi. Miten sota-aikaan syntynyt poika kasvoi ja löysi juuri itselleen sopivan Emännän. Aikoo myös kuolla siellä. Ke 27.9. Klo 11–11.45 Pyhäkouluhetki liikkuen varaa sään vaatima vaatetus. Kyllä ei ole. Lapsityö: Ti 19.9. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 24.9. Vuosittaisella lahjakortilla joku lapsiperheistä on saanut joko arpajaisten tai muun tapahtuman yhteydessä luovutetun kymmeniä euroja käsittävän “lahjakortin.” – Tänä vuotena taidamme kohdistaa lahjoituksen näiden pehmolelujen pesuun, sanoi yrittäjä Risto Myllylä, näyttäen kolmessa korissa olevia erivärisiä ja erikokoisia satoja pehmoleluja. todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, luomenpoistot ja asiakkaat vauvasta vaariin. klo 9.30–11 Perhekerho srktalossa ja Vuokatin kirkossa. Ti 19.9. Siihen kuuluu näitä: odotusta, pelkoa, verta, itkua ja kiitollisuutta. klo 13 Diakoniapiiri srk-talossa. klo 18.30 Iltakirkko ja HPE Vuokatin kirkossa, Riikka Näätänen. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi VUOKATTI Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme avoinna arkisin klo 9-15. Hipaisupuhelinten aikakauden ovat rakentaneet mielensäpahoittajat ja mielensäilahduttajat. Mielensäpahoittaja syntyi saunassa. vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. Säävaraus! To 21.9. • Gynekologi Eeva Kajalo ti 3.10. Kirpputori lauantaisin klo 9–12 srk-talossa. Ke 20.9. klo 15 Vuokatin lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. Jo useiden vuosien ajan Liaton onkin ollut tukemassa MLL:n toimintaa. Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun kirjan luin. Lopuksi verryttely ja lyhyt hartaus. klo 13.30 Aikuisten kerho Vuokatin kirkossa. Mm. Ti 26.9. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ma ja ke klo 9–10 p. Klo 17.30 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. • Yleislääkäri Marjo Pantti ke 20.9. ajokorttitodistukset. Lähtö Sotkamon kirkon p-paikalta n. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 19.9. Voit osallistua kaikkiin hetkiin tai vain valitsemiisi. Ke 27.9. klo 9.45 (yhteiskyyti kuhmolaisten kanssa), kahvitauko (omakustanne) Kontiomäellä. Naiset, lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat. Yhteistyön kuin vapaaehtoistyön merkityksestä olemme olleet puhtaasti samalla linjalla ja varsinkin Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) toiminta on vuosien saatossa saanut sekä omani, että Myllylän vankkumattoman arvostuksen. Kaikki yleislääketieteeseen tai ikäihmisten terveyteen liittyvät kysymykset, kuten muistiselvittelyt sekä mm. ”Kyllä ei pitäisi olla liian rehellinen, mutta toisaalta se virkistää kuin maaliskuinen järvivesi.” Vähän niin kuin tämä kirjakin. Lisätietoja p. Työn ohella “koneiden pyöriessä”, on tullut vaihdettua niin yhteiskunnallisia, kuin kaupunkiimme, etenkin lapsiin liittyviä asioita. Pehmolelut olivat tulleet desinfiointipesun ja rumpukuivatuksen kautta loppukuivatukseen, jossa viimeinenkin mahdollinen täytteistä nouseva kosteus häviää. • Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Katja Erkkilä ti 19.9., to 21.9. klo 12.30 Kehitysvammaisten viikkomessu Vuokatin kirkossa. Tämä kirja kertoo Suomen ja yhden miehen tarinan. Miksi hän jäi Sysi-Suomen maaseudulle eikä lähtenyt Ruotsiin kuten naapurin Kolehmainen. Etkö malta lähteä sunnuntaina kirkkoon, vievätkö askeleesi mieluummin lenkkipolulle. klo 16. Sotkamon kirkossa (liittyen maakunnalliseen maanpuolustusjuhlaan). Naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri, yleislääkäri. 16.00 Leipäkirkko, Erja Tapaninen KAN:ry Viikkorukoukset ti klo 7.30 ja to klo 11.00 sotkamo.helluntaiseurakunta.fi seurakunnat Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. mennessä Riikka Pursiainen p. Kulkevatko henki ja ajatus paremmin liikkeessä. Heidi Juopperi kirjastovirkailija Tällä palstalla Suomussalmen pääkirjaston työntekijät vinkkaavat mielenkiintoisesta aineistosta. Klo 18 Pastorin kanssa lenkillä. Muualla: Pe 29.9. Kotiinlähtö n. Ma 25.9. La 23.9. klo 12–13.30 Vauvakerho srktalossa. Tuomas Kyröllä pysyy kynä. klo 9–10.30 Perhekerho Kontinjoen koulun iltapäiväkerhotilat. Mukana kehitysvammapappi Taina-Maija Miettinen. Erikoislääkärin lähetteellä. Tule kokeilemaan pastorin kanssa lenkillä! Kokoonnumme Sotkamon kirkon edessä (Ristijärventie 1), josta suuntaamme noin tunnin kestävälle kävelylenkille Hiukan maastoihin palaten takaisin kirkon pihaan. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Tiistaina 19. Elettiin vuotta 2013 ja toiminnanjohtaja Seija Karjalainen oli juuri valittu MLL:n Kainuun piirin toiminnanjohtajaksi. • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen su 24.9. Samalla on tullut selväksi, että MLL:n toiminnan tärkeitä kivijalkoja ovat eri seurojen väliset yhteistyöt mutta yhtä tärkeitä ovat niin yrityksien kuin yksittäisten ihmisten lahjoitukset. Pe 22.9. Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. klo 13.30 Hartaus Himmelissä. Ei aikuisten kerhoa srk-talossa. 050 548 5751 / Anitta Fahim. Mitä yhteistä on vanhalla miehellä ja nuorella likalla, valkolakkisella pojantyttärellä. 08 6172 3527 kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, Salmelantie 1. to 28.9. Mielensäpahoittaja kertoo kysymättä ja kursailematta mielipiteensä niin urheilusta ja politiikasta kuin maailman muuttumisestakin. klo 9–10.30 Perhekerho Kontinjoen koulun iltapäiväkerhotilat. • Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Janne Heikkinen ke 20.9. Lähetystyö: Ti 19.9. Kyllä ei osaa jos ei opeteta. Niinpä tuttuun tapaan suuntasin kulkuni Kajaanin Teollisuuskylässä sijaitsevaan Liaton Oy:lle, jossa mattojen lisäksi tiedän pestävän niin kodinkuin liikelaitoksienkin tekstiiliä. Ohjelmavastuussa Olli Pautola ja Tapio Taurén. Kirkkoherranvirasto suljettu. Ma 25.9. klo 13 Kyläilykeskiviikko Himmelissä. Kyllä pitäisi pysyä ihmisen kädessä kuokka taikka kauha, taikka jos on lapsi niin käpylehmä. Mm. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Ei diakoniavastaanottoa. Uusimme reseptit, KELA korvaa osan kuluista! Snowpolis, Kidekuja 2 puh. Rovastikunnallinen omaishoitajien kirkkopyhä Vaalassa. Pienillä asioilla, voidaan tehdä suuria tekoja! Sirkka Lappalainen MLL:n pitkäaikainen jäsen ja yhteistyökumppani Puhtaasti hyvää Pehmolelukampanja pidettiin vuonna 2013. ”Kansakunnan syntymä on kuin ihmisen syntymä. 19.00 Sanan ja rukouksen ilta, Siskotiimi Su 24.9. Klo 10–10.45 Perinteinen pyhäkouluhetki. – Kun, Sotkamon Jymystä otettiin yhteyttä ja kerrottiin Jimi Karjalaisen ideoimasta pehmolelu kampanjasta Sotkamon Pesäpallostadionilla, en empinyt hetkeäkään, vaan päätimme lähteä lennossa mukaan, Seija Karjalaisen muistan kertoneen kampanjasta, joka taisi olla hänen ensimmäinen yhteistyöprojekti. klo 18 Jaakko Löytty ja Uudet Veisuut -tilaisuus Kainuun Opistolla. Messu Vaalan kirkossa klo 12, jonka jälkeen ruokailu, ohjelmaa ja kahvit. klo 10 Popup-pyhäkoulu srktalossa. ja 26.9. Avioliittoon vihitty: Olli Matti Tapani Hyvönen ja Jaana Heli Mirjami Väisänen Kastetut: Valtteri Väinö Juhani Varis Yleinen seurakuntatyö: Ti 19.9. Ke 4.10. Yrityksen toimitusjohtajan Risto Myllysen kanssa vuosien mittainen yhteistyömme, alkaen jo aikoinaan Kasarminkadulla sijainneesta pesula toiminnasta, on laajentunut, -sanotaanko, pesujen ohella myös henkilökohtaiseksi ystävyydeksi ja hyväksi vuorovaikutussuhteeksi. Su 8.10. Klo 12–12.45 Pyhäkouluhetki musisoiden. ja ma 29.10. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 11 Kuolleet: Viljo Antero Rusanen 86 v., Helmi Mirjam Kemppainen 91 v., Anni Maire Vartiainen 90 v., Arvo Ilmari Pelkonen 91 v. Onko se ihmisen työtä, että kirjoittaa niin hyvin ettei kirjaa voi jättää kesken. Sirkka LappaLainen Lääkäreiden vastaanottopäivät • Kirurgi Esko Ripaoja ke 27.9. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä. • Fysiatrian erikoislääkäri Saija Paavola ma 2.10. Naapurin Kolehmaisen thaimaanialainen rouva ei ole kenenkään kuolemaksi, osaa poimia marjoja ja sieniäkin
(08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) Sähköistykset jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi Kauneushoitolat Ark. 08 6660 070 Järjestelyt l Pitopalvelu l Hautakivet l Perunkirjoitukset www.sotkamonhautaustoimisto.fi www.sotkamolehti.fi www.sotkamolehti.fi Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Parturi-kampaamo HELENA P. Kutsukortit . 0500 281 355 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo www.ahkeraliisa.net ma-pe 9-17, la-su 9-14 Kukkakauppa Ahkeraliisa Oy P. asennukset . sähkösuunnittelu . 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia. Postikortit . 0500 190 688 sotkamon pitopalvelu ateriapalvelu, pitopalvelu, suolaiset ja makeat leivonnaiset Mervi ja Mika Seppänen p. Tarrat . Esitteet . 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . 0500 281 355 ...meiltä myös . Kirjekuoret . Kirjapainot SOTKAMON KIRJAPAINO Tmi Kari Simonen Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo Puh. 08 666 2223 Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo ma-pe 9 -17, la 9 -14, su 10 -13 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Suojärventie 2, Vuokatti P. 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium P. Käyntikortit . Lomakkeet . fi Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! p. 044 774 0400 pitopalvelu@sotkamo.net P. tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. 08 6660 014. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@ slpmedia.fi Kukkaja hautauspalvelut Autotarvikkeet Hammaslääkärit Lääkäripalvelut Pitopalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. 08-6662 251, 040-5290 251 kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi . kosteantilanremontit . Ym. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 19. 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. huoneistoremontit . syyskuuta 2017 12 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. painotuotteet Kuljetukset Parturit ja kampaamot Hierojat 25 € 40 € l Kuppausta l HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY Palvelua perinteitä kunnioittaen Kainuuntie 19, 88600 SOTKAMO p. 0400 341 268, www.sotkamonkuljetus.fi ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. uudisrakentaminen p
klo 13.45, 24.9. Ilmastoinnin puhdistukset Juuso Laukkanen & 045 664 0060 Palvelut hoitaa HORMITOHTORIT OY Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Aiheena: ”Miten pidän huolta muististani”. klo 15, 22.9. Neuvontapisteessä iäkäs kuntalainen saa tarvitsemaansa tietoa, neuvontaa ja ohjausta. klo 12. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. 23% Huolto: 050 526 4410 Päivystys: 046 921 2808 (ilta ja vkl) Sapsoperäntie 159, Sotkamo www.sapsohuvilat.fi p. Kajaanissa ja Sotkamossa. LEGO® NINJAGO® Elokuva on uusi animaatioseikkailu tiimiltä, joka kokosi LEGO Elokuvan ja LEGO Batman Elokuvan. . Ikäihmisten neuvontapiste, Turinatupa, Akkoniementie 9, 22.9. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. klo 14.30. Valmennuksesta ja pelinjohdosta vastannut Riku Tolonen sai kauden molemmista projekteistaan mieluisan lopputuloksen, sillä toinen hänen vetämänsä joukkue oli ykköspesikseen noussut suomensarjamiehistö. + 0,1691 €/min. klo 15, 21.9. oitu lämpöpumppuasentaja P. klo 13.45. Kuljettajat: Jari Määttä ja Ari Kyllönen. Jymyssä pelasi vain neljä vanhemman ikäluokan pelaajaa (Huusko, O. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. Elokuvasarjan kolmannessa osassa on jälleen luvassa muuttujia, tällä kertaa tunturissa ja Vuokatissa. Parkinson ryhmä, Turinatupa, Akkoniementie 9, 19.9. Anne LukkAri. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET KAIKKEEN RAKENTAMISEEN -hiekat -sorat -murskeet -sepelit -mullat -kivet Vahvasti paikallinen 040 358 8816 J. Ikäihmisten neuvontapiste, Turinatupa, Akkoniementie 9, 22.9. Viimeinen esitys!. klo 12, 24.9. Vapaa pääsy! Jollei ottelua pelata, esitetään klo 13:45 Bigfoot Isojalan poika ja klo 15:15 Ikitie. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. 040 752 1311 AITAT ja SAUNAT HUVILAT ja TALOT 40 vuoden kokemuksel la UTKITYÖ SUHONEN P. Finaaliottelu näytetään suorana Kino Visiossa. Hinnat sis. Sunnuntain 24.9. klo 21.30, 20.9. klo 17.15, 24.9. KOKEILE NIIN USKOT. Nuohoukset Ari Laukkanen & 0400 275 129 . klo 14.15, 23.9. Bigfoot Isojalan poika (K7), 24.9. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. klo 19, 21.9. Salminen www.kuljetuspolar.. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. klo 15.15, 25.9. www.kajaaninjateauto. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. klo 21.15. eiden myyn. Menoinfo Jymyn B-pojat voittivat Kouvolan otteluvoitoin 2–0 ja saavuttivat SMpronssimitalit. Finaaliottelu näytetään suorana Kino Visiossa. Lego Ninjago-elokuva 2D/3D (K7), 22.9. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. Rendel (K16), 21.9. Pelinjohto ja valmennus: Riku Tolonen ja Lauri Jokela. (alv 24 %). Vimpeli Sotkamo: suora pesäpallolähetys, 24.9. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. Lukkari, Olli Ojanperä ja Ville Seppänen), jotka siirtyvät tulevaksi kaudeksi A-poikiin. + 0,059 €/min. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. en näy. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. klo 12. Animaatio. Luotettava kumppani maanrakennukseen Ota yhteyttä: Jorma Malinen p. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. Eero Määttä ja Matti Karlsson laulattavat Hoitokoti Sinivakassa Sotkamossa Kissakuja 1, ti 19.9. Avoinna. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Atk-opastus, Turinatupa, Akkoniementie 9, 20.9. Nuohoukset . klo 9-12. Ensi-ilta!. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . Tiistaina 19. alv. klo 12.30, 23.9. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. www.porho.. klo 21.15, 21.9. klo 15.30. klo 22, 22.9. Kaisa Laajakaista -lii. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. ma-pe 8.00-16.30 Kajaani, gsm 0500 583 626 . Joukkueenjohtaja: Juuso Hyvönen. klo 9-12. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. Hienon kasvun kokeneelle joukkueelle kyseessä oli ensimmäinen omassa ikäluokassa saavutettu mitali. Napapiirin sankarit 3 (K12), 19.9. klo 21. Uusien ja huippunopeiden kilpa-autojen varjoon jäänyt legendaarinen Salama McQueen joutuu yllättäen sivuun rakastamastaan lajista. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. klo 18, 23.9. kolarityöt . klo 10. Jymyllä oli onnistujia kahdessa ottelussa laajalla rintamalla ja tiukoissa paikoissa moni pelaaja osoitti venymiskykyään. Kouvolassa vieraat veivät tasaisen ottelun nimiinsä yhden juoksun erolla 0–1 (5– 5,3–4). TapahTumaT SOTKAMO Atk-opastus, Turinatupa, Akkoniementie 9, 19.9. klo 17.45, 20.9. klo 15.30, 24.9. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. 0440 610 005 Ratatie 21, Sotkamo Meiltä kaikenkokoiset koneet kaikille työmaille. Käsityöpiiri, Turinatupa, Akkoniementie 9, 22.9. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. Mother! (K16), 22.9. klo 14, 20.9. Antti Tuurin kirjaan perustuva draamaelokuva. klo 20.30, 22.9. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. ölasien vaihdot ja muut huollot. klo 10. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. Joukkueet kohtasivat perjantaina Kouvolassa ja sunnuntaina Sotkamossa. Sunnuntain 24.9. klo 9. ymien myyn. klo 15.45. Jymyn B-pojille SM-pronssia puhtaalla sarjalla Joukkue pääsi juhlimaan pronssimitalia kotikentällään Hiukassa. klo 9. Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari Laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen . näytöstä ei esitetä, jos Sotkamon Jymy pelaa viidennen finaaliottelun. klo 14. ja matkapuhelimesta 0,0821 €/puh. klo 20.30. Ikitie (K16), 19.9. Yhteislaulua, Palvelukoti Sinivakka, Kissakuja 1, 19.9. Jumppa / Reippailua, Nuorisotila, asema 13, Keskuskatu 13, 20.9. klo 19.45, 23.9. Atk-opastus, Turinatupa, Akkoniementie 9, 22.9. Ville Veittikosken jatkettu näpy toisen jakson kolmannessa vuorossa kotiutti Oskari Lukkarin ja jäi voittojuoksuksi. www.kajaaninjateauto. klo 9-12. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. Jonotusaika on maksullinen. klo 14.00. syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 13 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! P. klo 9-12. Kotonaan Jymy pääsi pitämään johtopaikkaa lähes koko ottelun ajan lukkari Kalle-Tapio Huuskon ja Veittikosken onnistuttua jälleen mailan varressa tärkeissä paikoissa. Huotari p. Leivonta, Turinatupa, Akkoniementie 9, 20.9. ElokuvaT SOTKAMO Autot 3, 19.9. Moilanen 040 565 0874 T. klo 10-11. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. Loppulukemiksi kirjattiin 2–0 (4–3,3–0). näytöstä ei esitetä, jos Sotkamon Jymy pelaa viidennen finaaliottelun. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. klo 18.45, 25.9. TTarvittaessa pelattava miesten Superpesiksen viides loppuottelu. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen6@gmail.com • asennus ja myynti Leikkaa talteen . 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. Se (K16), 19.9. Ensi-ilta!. Mestariohjaaja Darren Aronofskyn (Black Swan, Unelmien sielunmessu) psykologinen trilleri mother! kertoo rakkaudesta, omistautumisesta ja uhrauksista. 0400 681 435 J. Jymyn pronssijoukkue B-pojissa kaudella 2017: Pelaajat: Aleksanteri Huotari, Kalle-Tapio Huusko, Juho Jokela, Joona Kinnunen, Aapo Komulainen, Riku Kuisma, Kalle Kuosmanen, Mikko Lukkari, Oskari Lukkari, Olli Ojanperä, Oskari Partanen, Konsta Saaranen, Ville Seppänen, Roni Suontakanen, Petteri Timonen, Ale Tschesmenski, Niko Tuikka, Niklas Valli, Julius Veittikoski ja Ville Veittikoski. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. Seurahistoriassa Jymy on B-poikien kaikkien aikojen mitalitilaston ykkönen 26 mitalilla: 11 kultaa, 9 hopeaa ja nyt 6 pronssia. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Työsuoritukset TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. klo 21.30, 23.9. maalaukset Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 €/puh. Atk-opastus, Turinatupa, Akkoniementie 9, 21.9. klo 19.30, 24.9. NäyTTElyT SOTKAMO Arja Teikolan valokuvanäyttely ”Sisälläeläjän luontokuvia” Makea Cafe & Deli, Torikatu 8, Sotkamo, 30.9.2017 asti. klo 18.45, 22.9. klo 13.45. klo 16, 23.9. klo 17. Lääkäri Jaana Tanskasen luento, Turinatupa, Akkoniementie 9, 21.9. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. Ensimmäinen kotimainen supersankarielokuva, jota on kuvattu mm. Stephen Kingin suosittuun kirjaan perustuva kauhutrilleri. ma-pe klo 10-18, la 10-15
Loppuotteluissa ja finaalipeleissä vakiovarusteisiin kuuluvat peruukit, lakana ja pahviset Aki ja Antti, jotka ovat kulkeneet poikien mukana vuodesta 2012 lähtien. Me pidetään twistiä päällä koko pelin ajan. – Hevosen aisakello, sotkamolainen Margareta Meriläinen selventää. Kun sisäpelikään ei lähtenyt rullaamaan toivotulla tavalla, Vimpelin oli helppo napata ottelusta puhdas voitto ja ryöstää kotietu takaisin itselleen. Anttijussi Ripaoja antti-jussi.ripaoja@slpmedia.fi Viikonlopun finaalipelit eivät olleet sotkamolaisten juhlaa. – Aki on ollut Sotkamossa, ja Antti minulla jo viisi vuotta, Korhonen kertoo. Olli Korhosen mieleen ovat parhaiten jääneet vuoden 2003 ratkaisevat finaalit. Toinen Jymyn ehdoton fanijoukko, Pohjavaaran hirvija faniporukka, istuu katsomon toisessa osassa. – Ulkopelissä tuli muutama liukastuminen aika tärkeällä hetkellä ja kun näissä peleissä pääsee kuskin paikalle, niin on aika vahvoilla, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen totesi pelin jälkeen. Sunnuntain vierasottelu näytti alussa läpihuutojutulta Vimpelille, mutta Jymy sai toisella jaksolla itseään niskasta kiinni ja vei ottelun kotiutuslyöntikilpailuun. Lauantain kotipelissä avainasemaan nousi Jymyn virheet ulkopelissä. – Isä on täältä, ja täällä näin ekat Jymyn pelit. Videolta kävi kuitenkin ilmi, että Vimpelin etenijä oli sormen mitan verran myöhässä. Korhonen on seurannut Jymyn taivalta pikkupojasta lähtien, kuten Oulussa asuva Ilpo Korhonenkin. Pojat ovat kannustaneet joukkuettaan myös Vimpelissä, ja ihmettelevät sotkamolaisfanien aiheuttamaa pahennusta. Pojat haluaisivat, että suomalainen katsomokulttuuri ottaisi enemmän mallia Keski-Eurooppalaisesta jalkapallofanituksesta. Seuraava ottelu pelataan lauantaina Hiukassa kello 14. Usko Jymyn mestaruuteen on kivikova. Samalla Henri Puputti toi Vedolle ottelun avausjuoksun. Jymy pakkovoiton edessä Runkosarjan lopussa paluun tehnyt Jani Komulainen löi sunnuntaina kolme juoksua ja palkittiin Jymyn toiseksi parhaana. – Kaikki pelit käydään katsomassa, Margareta kertoo ja heiluttaa Jymy-viiriä. – Ihmettelin kohua, että me menemme sinne hölmöilemään. Meriläiset, Margareta ja Eero, ovat seuranneet Jymyn pelejä 1990-luvulta lähtien. Tilanne tuomittiin ensin Jymyn eduksi, mutta videotarkastuksen jälkeen tilanteesta tuomittiin neljäs juoksu Vimpelille. Pohjavaaran hirvija faniporukka pitää lehmänkellojen avulla huolen siitä, että heidän kannustuksensa kuullaan. Toisen kerran videoita katseltiin, kun Vimpelin pelinjohtaja SamiPetteri Kivimäki haastoi kotiutustilanteessa tuomitun palon. Joka viides paikka pitäisi olla meidän porukalla. Joillekin meidän kannustaminen aiheutti pahaa mieltä, mutta ehkä fanit elävät joukkueen mukana, ja pahaa mieltä piti purkaa johonkin. Kuolee, kuolee kuvaT: Mari Tikkunen Aito pesisfani kannustaa joukkuettaan vaikka kaatosateessa, minkä todisti Jymyn kotipeli lauantaina. – Tämä hoidetaan superin kautta. syyskuuta 2017 Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Vaikka Jymy hävisi lauantaisen kotiottelunsa, ei se saa fanien järkähtämätöntä luottamusta joukkueeseen järkkymään. – Hannu Huovisen perintö, kajaanilainen Esko Eronen kertoo. Veto oli kuitenkin parempi, ja Jymyn ainoaksi jäi Niko Korhosen vapaataipaleella tuoma juoksu. Ihan pikkupojasta lähtien olen Jymyä kannattanut, Korhonen muistelee. Hänen uskonsa joukkueen voittoon ei horju lauantainakaan, vaikka pistetilanne taululla ei hyvältä näytä. Ensin Jymyn Niko Korhonen haki tarkoituksellisesti kontaktia Vedon takaetenijään. Heidän melutasostaan pitävät huolen lehmänkellot. Sarjaa 1–0 johtanut Jymy joutui taipumaan Vimpelille kahdesti: ensin lauantaina Hiukassa 0–2 (2–3, 3–6) ja sunnuntaina Saarikentällä 2–1 (4–2, 3–4, 0–0, 2–1). Me juttelimme ihmisten kanssa ja paiskasimme kättä. Tärkein asia otteluissa on joukkueen kannustus ja yleisön saaminen mukaan kannustamaan. Hän ja vajaan kymmenen hengen kaveriporukka ovat olleet Jymyn faneja jo vuosia. – Kaikki oli suurta ja mahtavaa. Pelin alussa Jymyn 3-koppari Jussi Heikkinen epäonnistui yrittäessään syöksykoppia, ja sai kentän pinnasta pompanneen pallon suoraan kasvoihinsa. – Mihinkään muuhun me ei uskotakaan, Olli Korhonen toteaa. Vimpeli johtaa finaalisarjaa 2–1 ja on voiton päässä Suomen mestaruudesta. – Jos pelin sisällä sattuu jotain, me annetaan painetta, Olli Korhonen kertoo. – Yöunet menee, kun finaaleita seuraa. Juha neuvonen A Ihan pikkupojasta lähtien olen Jymyä kannattanut." Ilpo Korhonen. Vimpelissä ensimmäisessä finaaliottelussa kaikki Jymyn fanit istuivat katsomon samassa osassa, mikä luonnollisesti nostaa melutasoa. – Kotipeleissä koko katsomon yllyttäminen huutamaan on vaikeaa. Lauantain ottelussa päätuomari kävi tarkistamassa tilanteita videolta kahteen otteeseen. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 19. On kuin joulua odottaisi, kun pudotuspelejä odottaa. Niissä on tunne niin eri tasolla, kajaanilainen Tuomas Eronen toteaa vierestä. Loppuotteluissa ja finaalipeleissä faniporukan vakiovarusteisiin kuuluvat peruukit, lakana ja pahviset Aki Orava ja Antti Hartikainen. – Kun tilanne on päällä, koko katsomo huutaa kuolee, kuolee. Toiselle sijalle nousevat huutelut ottelun kulusta. Jos Jymy voittaa lauantaina, pelataan finaalisarjan viimeinen ja ratkaiseva ottelu sunnuntaina Vimpelissä. Heikkinen jäi kentän pintaan makaamaan, mutta pystyi jatkamaan peliä. Miehen otteet olivat kuitenkin epävarmoja, ja toisen jakson alussa Heikkisen yli pompannut pystymailalyönti poiki vierasjoukkueelle kunnarin
4169 kpl Kustantaja: ............................ klo 20.00 alkaen Vuokatinvaaran yläparkkipaikalta. ja 13.10. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 2.10. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....124,20€ 6 kk maksuvälillä .......68,70€ 4 kk maksuvälillä .......45,80€ Vuosikerta .................182,40€ (hinnat sis. Tule tutustumaan myllyn toimintaan! Laakajärven kyläyhdistys ry Suomi 100 v. Oman tuotannon marjamehut 8,50 € 1 l. alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. Nokipannukahvit. VIRTANEN AJAN SÄVEL Romu Green Steel Oy p. syyskuuta. Puulaaki pelataan turnausmuotoisena. Toimintaan osallistuvilla omaishoitajilla on tänä syksynä mahdollisuus tulla mukaan myös kuntosaliryhmään. Kainuussa tuotettu siemenetön lakkahillo 500 g 12,90 € Sotkamon torilla ke 20.9. 13.10. A,b,c-radat. klo 10-12. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... Myllärit jauhavat ohrajauhoja, joita voit ostaa kotiin. Tervetuloa! Järj. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Seuraava OmaisOiva-kahvila on Sotkamossa 25. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Metsähallituksen syysistutukset käynnissä Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Opastus: Vuokatintie, 2km Vuokatista Kajaaniin päin. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... alk. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) ESKO RAHKOSEN MUISTOKONSERTTI Kuhmo-talo, Kuhmo Su 22.10.2017 16:00 Tulkitsijoina: Kauko Simonen, Kalle Jussila, J. SOTKAMON JÄÄKIEKKOPUULAAKI Sotkamon Kiekko järjestää tulevalla kaudella Sotkamon jääkiekkopuulaakin. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Taimitarhalta saadaan syysistutukseen soveltuvia taimia, jotka ehtivät vielä juurtua jonkin verran syksyn aikana. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Tipasojan kyläyhdistys Jymyrastit yösuunnistus 20.9. Päätavoitteena on aktiivinen, tarmokas, itsestä huolta pitävä omaishoitaja, joka saa työhönsä tukea, ohjausta, tietoja ja taitoja heille kohdennetusta toiminnasta. 25 € , ryhmät min 10 hlöä 25 € Liput: Kuhmo-talo toimisto p. 1,50 e /rivi + alv 24% P. Pasi Rautiainen, 045 163 1453 tai sähköpostitse pasi.rautiainen@suomi24.fi SEKALAISIA Tuoretta Puruveden Muikkua Sotkamon torilla to 21.9. 010 665 9013. 0600 95020 (0,99 € /min+pvm/mpm) MA-PE klo 11-17, myös ovelta www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... klo 9.00. Tipasojan metsästysseura järjestää harjoitusammuntoja 22.9. Kajaani p. Talkoot kodalla 7.10. kello 12:00 – 13:30 Sotkanmaassa, entisessä Säätiönkulmassa. Lisäksi OmaisOiva tarjoaa kulttuurija harrasteryhmiä, retkiä, virkistystä, koulutuspäiviä, kursseja, ohjausta ja neuvontaa. ja eläkel. 2 tuntia (sis. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. 0500 686 387 ari.partanen@kajaani.net www.kauppapuutarha.com Kotimaista herkkuomenaa 3 kg 10,00 €. Tiistaina 19. Valtaosa istutettiin jo keväällä, mutta noin puolitoista miljoonaa tainta istutetaan syyskuussa, jolloin syksyn pakkaset eivät vielä ole istutustyön haittana. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. OmaisOivatoiminta käynnistyi Kainuussa keväällä 2014. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Veli-Matti Oikarinen 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. klo 9-13 www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. Kahvilassa esittäytyy Kainuun soten asiakasohjaaja. klo 11.00 – 12.00 7 E /kg, 15 E /3 kg Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Omaishoitajia tukeva lähialuetoiminta OmaisOiva on alkanut Sotkamossa tänä syksynä. mennessä. Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n OmaisOiva-toiminta on tarkoitettu omaishoitajille riippumatta siitä, saavatko he julkista tukea tai kuinka pitkään omaishoitajuus on kestänyt tai onko se jo päättynyt. sähköpostit ........ hirvipalaveri ammunnan yhteydessä. Yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluvat Kajaani, Sotkamo, Ristijärvi, Suomussalmi, Hyrynsalmi, Kuhmo ja Paltamo. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Myllypäivä Hiidenmyllyllä Hiidenjärventie 90, Laakajärvi lauantaina 23.9. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. klo 18.30 Tipasojan Pungan kodalla. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Sotkamo LT 2016 ................................. klo 15.00 Huhtikankaan ampumaradalla. 30 min tauko) Liput 28 € , tyött. Omaishoitajille tarjolla toimintaa ja vertaistukea Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Metsähallituksen Pohjanmaa-Kainuu alueella istutetaan kaiken kaikkiaan noin 9,5 miljoonaa tainta tämän vuoden aikana. (08) 615 55451) ma-pe klo 8:00-16:00 tai www.lipputoimisto.fi Puh. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... syyskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. Sotkamon Hanuripelimannit musisoivat pe 22.9. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Lisäksi osallistujat voivat saada lippuja Vuokatin uimahalliin. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Eskelinen ja Jarno Itkonen Säestyksestä vastaa Legendaorkesteri Kesto: n. alv 24 %). Ei laskutuslisää
AnTTijussi RipAojA A Me ei lähdetä selviytymään, vaan me lähdetään pärjäämään." Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Riikka Lahtinen +6 +6 +6 +6 5 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +7°C 3 +9°C 4 +12°C 2 +13°C 2 Fagerholm +16,1 °C Laukukero ?1,0 °C Kohtalaista pohjoiskoillista tuulta. Pelaajarunko pysyy suurilta osin samana, mutta joitain muutoksia on tullut. Kehittämiskohteet löytyvät viisikkopelistä. Valmentajat: Kari Partanen, Kari Kinnunen. Partasen mukaan joukkueen vahvuuksiin kuuluu luisteluvoima ja -nopeus. Suoraniemellä on takanaan parin vuoden tauko sarjapeleistä, mutta Hynynen uskoo hänen antavan joukkueelle paljon. Joukkueen vahvuus on luisteluvoima ja -nopeus. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +12°C 1 +14°C 2 +13°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 8 14 10 7 11 9 13 8 6 10 8 13 12 15 13 9 13 10 13 10 10 14 12 14 14 17 15 10 15 12 14 11 11 14 11 14 11 9 9 8 7 6 9 7 3 3 8 10. Hyökkääjät: Eemil Härkönen, Henri Myöhänen, Janne Sirviö, Jyri Tiikkaja, Kim Talman, Lasse Kettunen, Matias Liuski, Matias Tervo, Olli Pulkkinen, Olli Suoraniemi, Ville-Petteri Peittola. Puolustajat: Antti Liedes, Jarno Mikkola, Jere Laukkanen, Jesse Paalanen, Juho-Perttu Kyllönen, Juuso Nevalainen, Olli-Veikko Leinonen. Sarjanousu tarkoittaa parempien vastustajien lisäksi myös suurempaa taloudellista satsausta. 27-vuotias Suoraniemi on urallaan pelannut 109 ottelua Mestiksessä ja kaksi ottelua ylimmällä sarjatasolla JYP:n riveissä. Ei kyllä tule nyt heikkouksia mieleen, Myöhänen kertoo. Vahvistuksia on tullut sekä pelaajiin että taustajoukkoihinkin. Seuran budjetti on joukkueenjohtajan Jukka Hynysen mukaan lähes tuplaantunut 35 000 eurosta 52 000 euroon. Paluumuuttajana viime kaudella Sotkamoon saapuneen Henri Myöhäsen mukaan SoKilla on kasassa hyvä joukkue ja uudet vahvistukset on otettu hyvillä mielin vastaan. Partanen arvioi, että suurimmat erot IIIja II-divisioonan välillä on enemmänkin taktisia kuin taidollisia. Uusina pelaajina edustusjoukkueessa aloittavat Jyri Pussinen, Jesse Paalanen, Juho-Perttu Kyllönen, Eemil Härkönen, Kim Talman, Matias Tervo ja Olli Suoraniemi. Näkee, että Sotkamossa kiekko kiinnostaa, Hynynen lisää. Se muutti taloustilanteen haastavaksi, kun Lapin reissujen määrä tuplaantui, Hynynen kertoo. – Meillä on hyvin liikkuva joukkue. Erikoistilanteet ratkaisee tasavahvat pelit, Partanen analysoi. SoKi lähtee uuteen kauteen nöyränä, mutta luottavaisena Anttijussi Ripaoja antti-jussi.ripaoja@slpmedia.fi Sotkamon Kiekko on sarjanousun myötä uusien haasteiden edessä. syyskuuta 2017 Keväällä jääkiekon II-divisioonaan noussut Sotkamon Kiekko aloittaa lauantaina uudella sarjatasolla. Hynysen mukaan joukketta on saatu vahvistettua, eikä suurempia vastoinkäymisiä ole ollut. Päivälämpötila 6...8 astetta. II-divisioona on Suomen neljänneksi korkein sarjataso. Seuralla on myös vielä käynnissä neuvotteluita, joiden sisältöä Hynynen ei vielä kommentoi. Joukkueen kuopus, 18-vuotias Eemil Härkönen, odottaa uutta kautta innolla. Myöhänen yhtyy Kari Partasen mietteisiin joukkueen vahvuuksista. – Me ei lähdetä selviytymään, vaan me lähdetään pärjäämään. Partanen luonnehtii joukkuetta sarjan mustaksi hevoseksi, jolla on mahdollisuus yllättää. Myös Härkönen nostaa esille joukkueen urheilullisuuden. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 19. – Vauhti pysyy oletettavasti samana, mutta pelaajat ovat viisaammin organisoituja. – Se vähän harmittaa, kun kuusi joukkuetta oli sellaisia, jotka olisivat pystyneet pelaamaan kakkosessa, mutta erinäisistä syistä eivät lähteneet mukaan. Edustusjoukkueen entinen valmentaja Kari Kinnunen palaa apuvalmentajaksi päävalmentaja Kari Partasen rinnalle. Pekka Härkönen tuli vahvistamaan joukkueenjohtoa ja Jouni Tervo huolto-osastoa. Pilvistä, sadetta. – Talouden puolesta täytyy kiittää myös paikallisia yrityksiä, jotka ovat lähteneet kiitettävästi mukaan tukemaan toimintaamme. Joukkueenjohtajat: Jukka Hynynen, Pasi Rautiainen, Pekka Härkönen. – Tavoitteista ei ole ollut puhetta, mutta eiköhän me nähdä voittoja ja keväällä sitten tiukkoja pudotuspelejä, Myöhänen sanoo. SoKin kokoonpano tulevalla kaudella: Maalivahdit: Jori Väisänen, Jyri Pussinen, Teemu Korhonen. Manageri: Jukka Hynynen. – Meillä on tosi jalkava joukkue. – Viime kausi oli melkoista voittokulkua, mutta nyt nousijajoukkueena ollaan monessa pelissä varmaan enemmän puolustuskannalla, Partanen sanoo. Huoltajat: Pentti Kemppainen, Jouni Tervo, Petteri Sirviö. Viisikkopelissä on parannettavaa, ja itsellä henkilökohtaisesti puolustuspelaamisessa, laitahyökkääjänä pelaava Härkönen kertoo. Virallisia tavoitteita joukkue ei ole vielä asettanut, mutta suuntaviivat ovat selvillä. Päävalmentajana jatkaa kaksi edellistä kautta pestiä hoitanut Kari Partanen