>>10
NRO 102
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
KANSIKUVASSA SIRPA SIRVIÖ. KUVA: TARJA KORHONEN
Hyvää Joulua!. JOULUKUUTA 2012
Antti-patsas
Kauppias Hannu
Korhonen sai
Sotkamo-lehden
Antti-patsaan. Loma-asunto
Markku Laanti
rakennuttaa
miljoonamökin
Vuokattiin.>>6
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
PERJANTAI 21
Huonoin
päätös olo Incapin remontointiin esitetty
kunnan osuus. Nyt
onkin pidettävä huoli siitä, että kehitys ei pysähdy.
Hyvää Joulua kaikille lukijoille!
www.sotkamolehti.fi
?Toivotaan, että uusi valtuusto
ja hallitus saavat aikaan
positiivista kehitystä.
Yhteistyön alku ainakin
näyttää lupaavalta.?
?Hyvä Uti. Ja me muut sisarukset
muistamme sitä ainoaa oikeaa joulua, äidin laittamaa, jota
kohti olemme pyrkineet ja siitä sitten eroon pyristelleet.
Tänä jouluna haluaisin edes yhden pyhyyden kokemuksen. Pitkä joulun pyhien aika
on varmasti houkutellut talvituristien lisäksi kotikonnuille myös muualle
työn ja toimeentulon perässä lähteneitä sotkamolaisia perheineen. Sivistys
kantaa hedelmää
aina. Kuten
näkyy, siellä tapahtuu nyt.
Huonointa oli se, ettei pystytty päättämään
taloutta koskevista asioista tulevien vuosien osalta.
Kari
Sirviö
Kokoomus. Huonoja päätöksiä ovat ne, jotka eivät vaikuta positiivisesti paikalliseen työllisyyteen ja yrittäjien
toimintamahdollisuuksiin.
Tuomo
Kauppinen
Kokoomus
Katinkullan alueen kaavoitus, kokonaisuuden määrittäminen ja läpivieminen. Päätös oli sinänsä oikein,
mutta valtuutetut laitettiin hyllyvälle suolle
huonon valmistelun takia.
Anni-Inkeri
Törmänen
Keskusta
Lapsiin ja nuoriin satsaaminen. Onneksi pakkasten tultua routi maa ja vesi pysyy ainakin talven ajan aisoissa.
Pakkanen ja sydäntalven aurinko ovat taikoneet luonnon todelliseen talven juhlaasuun. SOTKAMO Perjantaina 21. Tosielämässä
lapsuuden joulusta on jäljellä pakkanen ja tähtitaivas - ja
muistot, ne ajan ihanasti kultaamat.
A
Että kaikki olisi niin
kuin ennen, lapsena
silloin.
On ollut jouluja, jolloin olen mukautunut ison perheemme jouluun, johon mahtuivat niin isovanhemmat, lapset
kuin lapsenlapsetkin.
Kuka silloin piti sopua yllä, kun samaan joulupöytään istahtivat samaa sisarussarjaa olevat, mutta luonteiltaan niin
erilaiset nuoret aikuiset. Edes sipaisisi minua enkelin siipi ja taivaallinen
puhtaus.
Tule rauhan lapsi, lapsi Jumalan.
T
alven ensimmäinen suuri turistirynnistys on parhaillaan käynnissä Vuokatin ja koko Sotkamon
alueelle. Tuntemuksen siitä alkuperäisestä syystä, miksi joulua
vietetään. No kyläkoulujen lakkauttaminen oli huono päätös.
Päivi
Korhonen
Vasemmistoliitto
Sotkamo-lisä kodinhoidon tukeen. joulukuuta 2012
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 21.12.2012
Tarja Korhonen
Päätoimittaja Martti Huusko
tarja. M.O.T.?
Gallup: Valtuustokauden paras ja huonoin päätös?
Nuorisotalon rakentaminen. Vilinää riittää.
Loppuvuosi on ollut melkoista tohinaa.
Talvivaaran allaspadon murtuminen ja siitä
seurannut mediamylläkkä nostattivat melkoisen mediahyökyaallon. Ei me huonoja päätöksiä ole tehty. Se tulee mieleen ensimmäisenä. Ketä kaivattiin sovittelemaan, kun
muikunruotijan ja tuhlaajatytön elämännäkemykset leimahtivat ilmiriitaan viimeistään tapaninpäivänä?
Meillä rauhantekijänä ja ylimpänä sovittelijana toimi aina äiti. Koulujen ja
päiväkotien rakentaminen. Kun vähitellen myös rinteet avautuvat ja ladut tulevat käyttöön, pääsevät jouluaterialla kylläiseksi itsensä syöneet verryttelemään ja sulattelemaan kinkkua liikunnan parissa.
Aivan uusi vaihtoehto on juuri sopivasti
joulun alla avattu Angry Birds -puisto. Siellä
on mukava huomata, kuinka nykyaikaiset satu- ja pelihahmot houkuttelevat kaikenikäisiä
liikkumaan.
Liikkuminen onkin elämässä avainsana.
Erilaiset liikunta- ja urheilumahdollisuudet
sekä upea luonto ovat olleet Sotkamon menestyksen ja kehityksen tukipylväänä. Lukuisten kotitöittensä äiti piti myös joulun henkeä
yllä.
Äidin saappaita en voi koskaan täyttää.
Tänä jouluna äiti saa nauttia sisareni valmistamasta joulusta kahden lapsenlapsensa kanssa. korhonen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden toimittaja.
Omissa
saappaissa
Menoa ja meininkiä
riittää joulun aikaan
J
oulu on suorittamisen huipentuma, ylivoimainen ponnistus, jota kohti pyristellään ja
lopuksi siihen kaadutaan rättiväsyneinä viimeistään jouluaattona.
Tätä kirjoittaessa joulun aattoon on neljä
yötä.
Paniikki kurkkii monen nurkan takana,
suvuilta perityt joulutraditiot vaanivat ja vaativat tomuttamaan, leipomaan, pakastamaan ja puunaamaan.
Että kaikki olisi niin kuin ennen, lapsena silloin.
Tahdon lapsuuden kirkkaaseen hetkeen, kun keinuin
isän sylissä hänen kiivetessään lumista rinnettä rantasaunalta talolle.
Lumi narskui, oli tähtiäkin ja äiti odotti toluntuoksuisessa tuvassa jouluun kuuluvien ruokien äärellä.
Vuosikymmenet ovat kierähtäneet toisiksi. Sitä sopii ihastella ja esitellä matkaili-
joillekin
klo 12 asti.
sunnuntaina 23.12.
klo 21 asti
ja ja
25.12.
Joulupäivänä
26.12.
tapaninpäivänä
jouluaattona ma 24.12.
klo 12 asti.
olemme kiinni.
K-Vuokatti palvelee
sunnuntaina klo 10.00-20.00
jouluaattona klo 8.00-12.00
Tapaninpäivänä klo 12.00-16.00
Tarkemmat aukioloajat
www.k-supermarket.fi
RUODOTON
Presidentti
ERÄ
Tuore ruodoton
KAHVI
3
89
pkt
Atria takuumurea
NAUDAN SISÄJA PA AHTOPAISTI
LOHIFILEE
500 g (7,78 kg) ei Gold Label
rajoitus 2 pkt/talous
7
11
vacum, Norja
rajoitus 2 pkt/talous
99
-13 %
Ilman korttia 4,49 pkt (8,98 kg)
kg
-33 %
Ilman korttia 11,95 kg
Saarioinen
0
2
79
99
INIT
KLEMENTI
Espanja
1
1,5 kg (1,26 kg),
89
ps
Ilman korttia 2,65 ps (1,77 kg)
ps
Kalavalmis
LÄMMIN- ja KYLMÄSAVUKIRJOLOHIFILEET
13
n. 800 g-1 kg
-28 %
ROSOLLI
maksa, peruna, lanttu ja porkkana
700 g (3,99 kg)
2 kg (0,50 kg), Suomi
95
kg
-22 %
Ilman korttia 17,95 kg
TARJOUSTAKUU
3
PACK
kg
Saarioinen
LAATIKOT
PERUNAT
90
Suomi
rs
700 g (5,70 kg)
-14 %
Ilman korttia 3,25 rs (4,64 kg)
Fazer Present
SUKLAARASIAT
9
3 x 300 g (10,55 kg)
50
-19 %
AINA VÄHINTÄÄN
Hinnat voimassa pe-ma 21.-24.12., ellei toisin mainita.
L A H J ATAVA R A L I I K E
18
PACK
rs
-11 %
Ilman korttia 4,50 rs (6,43 kg)
Karhu
III-OLUT
19
18 x 0,33 l (2,91 l)
sis. Perjantaina 21. pantit 2,70
LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA
- 5%. pantit 2,70
98
-14 %
Voimassa alkaen 7.6.2012
Ilman korttia 11,85 3-pack (13,17 kg)
K-PLUSSA-TARJOUKSISSA
3
99
- 10 %
Ilman korttia 22,86 18-pack (3,39 l) sis. joulukuuta 2012 SOTKAMO
3
K-supermarketit
K
K-supe
s upe
uperma
rma rke
rketit
k tit palvelevat
pal
pa lve
l ve lev
lvel
l evat
t
sunnuntaina 23.12.
klo 21 asti ja
K-supermarketit
palvelevat
jouluaattona ma 24.12
Henkilöstön jaksaminen ja huomioiminen
maakuntakokeilussa olisi pitänyt kyetä huomioimaan paremmin.
Mallit eivät tee mitään, ihmiset tekevät. Kainuun etelä, on
löytänyt runsaasti perusteita
kohteena olevan rakennuksen nimelle. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 050-314 5004 Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi.
Haikeissa tunnelmissa
Eduskunnassa tämä viikko
on valtion ensi vuoden talousarvion hyväksymisen
viikko.
Satojen puheiden ja äänestysten jälkeen perjantaina on
kasassa loppusummaltaan
hieman vajaan 55 mrd euron
budjetti. Rahankauppiaiden ansaintalogiikka perustuu korkomarginaaleihin sekä erilaisiin maksuihin.
Maksuihin, joita näkyvät
pankit noin sivumennen
GRANQVIST
mainiten olevan taas nostamssa.
Pankki ei tulosta tee kielteisiä lainapäätöksiä jakelemalla.
Paras asiakas lienee pankille
edes jotenkuten velkansa
hoitava kansalainen. VT
Vanhat postikortit Sotkamosta ?juttusarjassa esittelemme kortteja Väinö Tervon
kokoelmasta. Jos vielä asunnon ostajalta vaaditaan 10 prosentin
omarahoitusosuus, niin
olemme kusessa.
Ostaessaan kerrostalosta
kaksion nuori pariskunta laittaa liikkeelle kaupanteon ketjun.
Heille kaksion myyneet
ostavat rivitalosta kolmion.
Kolmion myyneet ostavat
omakotitalon.
Kuvitellaan, että jo ikääntyneemmältä pariskunnalta.
Ikääntynyt pariskunta ostaa
juuri valmistumassa olevan
kerrostaloasunnon.
Tai varaavat sellaisen.
Heidän varauksessa parhaassa tapauksessa saa rakennusliikkeen ja pankin tekemään päätöksen uudiskohteen rakentamisesta.
Pankit ovat suuressa vii-
saudessaan olleet vaatimatta
viidenkään prosentin omarahoitusosuutta. Siksi lähdimme
maakuntakokeiluun.
Tarkoituksena oli luoda
toiminta, joka kykenee selviytymään mm. Olen varma, että Kainuun maakuntakokeilu
oli ja on vuosikymmeniin
Suomen merkittävin kunnallishallinnon ja kunnallisen
palvelutuotannon kehittämishanke.
Olen vakuuttunut siitä, että
tämän tyyppinen ihmisten
tarvitsemien palvelujen järjestämismalli on tulevaisuuden ratkaisu, johon laajasti
Suomessa on syytä mennä.
Olkoon tämä myös tässä mielipiteeni maan hallituksen
ajamaa suurkuntahanketta
kohtaan.
Rauhaisaa Joulua ja hyvää,
turvallista, terveyden täyttämää uutta vuotta kaikille!
Timo Korhonen
Kirjoittaja on sotkamolainen
keskustan kansanedustaja
VANHAT POSTIKORTIT SOTKAMOSTA
Vielä yksi kuva
Kansalasta
On hyvä, että Kansala on ollut usean valokuvaajan kohteena aikoinaan, silloin, kun
näkymä oli avoin, avara. Kirjoituksia ei palauteta. Kirjoita napakasti. Ne ymmärrettiin tietyn yhteisön yhteisessä käytössä oleviksi tiloiksi, kansalaisten toimipaikoiksi.
Kari Tervo kirjassaan Sotkamo . Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. SOTKAMO Perjantaina 21. Tosin mm. Ilman
erillisiä vakuuksia.
Tiedämme, mitä siitä seurasi.
Nykyisin vakuudeksi ostettavan kohteen hinnasta
hyväksytään 60-70 prosenttia. Lähdimme Kainuussa
siitä, että kaiken piti olla kunnossa heti 1.1.2005 kokeilun
alkaessa. 11 työantajaa, 11 johtamisjärjestelmää, 11 erilaista henkilöstöpolitiikkaa, 250 tulosyksikköä jne yhdistettiin yhdeksi
yli 3000 ihmisen työnantajaksi. Kyllä oli! Valmistelun alkaessa Kainuun
kuntien tulokehitys/vuosi
kasvoi 1-2 %, mutta menot 4
- 8 %.
Samaan aikaan oli näkyvissä, että kainuulaisten ihmisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarve vuoteen 2030 mennessä kasvaa
50 %, mutta tekevien käsien
määrä laskee 30 %. Kortti on
leimattu Sotkamossa
7.7.1935. Jos vakuudet
ovat olleet riittävät, on laina
myönnetty.
Omarahoitusosuudesta
vaatiminen olisi pysäyttänyt
sekä asuntokaupan että uudisrakentamisen.
Näin helppoa on taantuman tekeminen.
Myös pankkien bisnekselle omarahoitusosuus olisi ollut vahingollinen. terveyspalvelujen järjestämisestä tulevaisuudessa ja luomaan edellytykset maakunnan kehittymiselle.
Emme halunneet hakea
pikavoittoja, vaan ratkaisut
pitkälle tulevaisuuteen. Myytävien kiinteistöjen
hintoja Sotkamossa sekä
Vuokatissa tulee tasoittamaan lähivuosina markkinavoimien lainakatto. Talo on
yksityiskäytössä.
Kirkon kellotornista otettu valokuva on painettu postikortiksi Sotkamon Kirjakaupan toimesta. Vanhan kortin
rinnalla julkaisemme Tervon
valokuvaamia tämänhetkisiä
näkymiä vastaavilta paikoilta sekä Väinö Tervon kirjoittaman tekstin.
Toisinajateltu: Tehdään taantuma
Suomalaisessa yhteiskunnassa on eri asioissa tapana
mennä laidasta laitaan.
Aivan samalla tavalla kuin reki vauhkon varsan perässä
kierällä tiellä.
Neljännesvuosisata sitten
pankit antoivat lainaa vähintään 150 prosenttia hankittavan kohteen hinnasta. sosiaalija terveysministeriö sanoi
suoraan, että teette niin isoa
muutosta, että sen hiominen
täyteen iskuun vie 10?15
vuotta.
Olen käynyt sadat keskustelut siitä, oliko kokeiluun
syytä lähteä. joulukuuta 2012
4 KESKUSTELE
Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi, Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. Tärkeintä on ollut se, että kainuulaiset ihmiset - kaikki olisivat saaneet tarvitsemansa palvelut. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Korkojen lisäksi lyhennyksiäkin
maksava. Kainuun maakuntakokeilun päättymisen
myötä nykyisen kaltainen
maakuntavaltuusto istui viimeisen kokouksensa Kajaanissa maanantaina.
Ensimmäinen maakuntakokeilun maakuntavaltuuston kokous pidettiin marraskuussa 2004.
Itselläni oli mahdollisuus
johtaa tuota ensimmäistä
valtuuston kokousta ja sittemmin koko ensimmäinen
valtuustokausi maakuntavaltuustoa.
Maakuntakokeilussa kuntien perusterveydenhuolto,
lukiot ja toisen asteen ammatillinen koulutus, sosiaalipalvelut ja erikoissairaanhoito
siirrettiin Kainuun maakunnan järjestettäväksi.
Muutos oli valtava. kaikki nämä ja monet muut kylä- tai seurojentalot olisivat voineet olla myös
nimeltään Kansala. Ihmiset Kainuun kokeilun rakensivat ja
ihmiset sen myös kaatoivat.
Oma työ yli kymmenen vuoden ajan maakuntakokeilun
rakentamisessa ja hallinnossa on takana. Hän kirjoittaa:
Kirkko, hautausmaa, valtion
ja manttaalikunnan vilja-aitat ja Sopalan kantatalo, joka
oli kuntakokousten ja erilaisten muiden kokousten pitopaikka sekä kestikievari, sijaitsivat kivenheiton päässä.
Kansala rakennettiin tälle
keskeiselle paikalle, jolle
kunnan alueelta tulleet olivat
kautta aikain pysähtyneet levähtämään.
Ja olihan rakennuksen lähinnä siltaa olevassa kulmassa sotien jälkeen Kansanhuollon palvelupiste. Erään (ei sotkamolaisen) pankinjohtajan sanoja
lainaten työssä käyvät ihmiset yleensä hoitavat velkansa.
Siksi omarahoitusosuuksista
ja lainakatoista jaukkaaminen ei pankkiireja oikein innosta.
Kokonaan toinen asia on
asuntomarkkinoiden ylikuumentuminen.
Pikainen katsaus kiinteistövälittäjien nettisivuille kertoo Sotkamon ja varsinkin
Vuokatin olevan paikallisen
West Endin.
On tietysti muistettava rakennuskannan Vuokatissa
olevan suhteellisen nuorta.
Sananlasku toteaa, ettei
hullu ole pyytäjä vaan maksaja. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Erityisen hyvin
Kainuun maakuntakokeilu
onnistui koulutuksen järjestämisessä. Käpylä, Rientola, Toimela,
Torppa . Yhtälö oli
mahdoton. Laajalla itsehallinnolla ja suoralla
kansanvaalilla valitulla maakuntavaltuustolla oli tavoitteena turvata demokratia.
Mutta eteenpäin on mentävä!
EDUSKUNNASTA
A
Ihmiset Kainuun kokeilun
rakensivat ja
ihmiset sen
myös kaatoivat.
Paljossa onnistuimme,
mutta kritiikkiäkin tuli. Velkaa valtio ottaa jo
tuon summan täyttämiseksi
noin 7.5 mrd euroa. Tekstiviestit: Lähetä viesti
numeroon 17192. Tulokset ovat olleet Suomen huippua.
Sosiaali- ja terveydenhuollon puolella tulemme näke-
mään, että Kainuussa kehitetyt ratkaisut ja linjaukset tulevat laajasti käyttöön koko
maassa. Kysynnän ja tarjonnan laki.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden
erikoistoimittaja.
Blogi netissä www.sotkamolehti.fi/
blogit. Tämä ei
kuitenkaan ole syy haikeuteen.
Viikkoni alkoi jäähyväistunnelmissa
Perjantaina 21. pantin 0,40
Ilman S-Etukorttia 1,35 (0,63/l)
Etusi16 %
4
69
Valio
Oltermanni
475 g (9,87/kg)
Ilman S-Etukorttia 5,59 (11,77/kg)
ABC-Lohtajan S-market
palvelee
joka päivä 24 h.
Palvelemme arkisin 8?21 , lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?21
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21. joulukuuta 2012 SOTKAMO
Voimassa S-Etukortilla 20.?23.12.
1
Etusi 18 %
29
2
Pulla-Pirtti
Joululimppu
siivutettu
500 g (2,58/kg)
Ilman S-Etukorttia 1,59 (3,18/kg)
Voimassa to-ma
13.?24.12.
Voimassa to-su
Suomalainen
99
Rainbow
Karjalanpaisti
600 g (4,98/kg)
1
95
/kg
Red Delicious
Omena
Usa, 1-lk
1
Lähituottaja
99
Parkinniemen
Puutarhan
Kirsikkatomaatti
250 g (7,96/kg)
Voimassa to-su
Lähituottaja
5
29
/kg
Kuhmon
Eko-Kala
Tuore kirjolohi
1
69
Myllyn Paras
Torttutaikinalevyt
1 kg/pkt
Lähituottaja
2090
/kg
Kuhmon Eko-Kala
Lämminsavu kirjolohifilee
0
89
Dronningholm
Luumumarmeladi
300 g (2,97/kg)
2
Voimassa S-Etukortilla 20.?23.12.
Etusi 14 %
1
49
Rainbow
Riisipiirakka
765 g (1,95/kg)
Ilman S-Etukorttia 1,75 (2,29/kg)
79
Atria
Rosolli
550 g (5,07/kg)
Etusi 26 %
2
99
Saarioinen
Lanttu-, peruna-,
porkkana- tai
maksalaatikko
700 g (4,27/kg)
0
99
Rainbow
Vichy
1,5 l (0,39/l)
sis
Uunin lämmitessä
naru alkoi käryämään levittäen savua taloon.
Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköitä Sotkamosta, Sonkajärveltä ja Rautavaaralta.
Sotkamon ja Sonkajärven
yksiköt käännytettiin takaisin. Suurin osa kävijöistä
oli 45?54 -vuotiaita.
Alueen kävijöistä 71 prosenttia vieraili ensimmäistä
Hiidenportissa käyneet ovat tyytyväisiä näkemäänsä ja kokemaansa. Rinteille matkaa
noin 300 metriä. Suosituimmat käyntikohteet olivat Hiidenportin
rotkolaakso, Palolammen
opastuspaikka, Porttilammen laavu ja Kovasinvaara.
30-vuotisjuhlaansa viettävä Hiidenportin kansallispuisto on vakiinnuttanut asemansa Sotkamon ja lähikuntien asukkaiden virkistäytymiskohteena.
Hiidenportin kävijöistä 81
prosenttia oli päiväkävijöitä
ja noin joka viides kävijä yöpyi alueella.
Kävijöistä 11 prosenttia on
ulkomaisia.
Ulkomaalaisia kävijöitä tuli eniten Saksasta ja T?ekistä.
Kansallispuistoon saavuttiin nauttimaan luonnosta ja
maisemista, rentoutumaan
oman ryhmän kanssa pois
melusta ja saasteista.
Suosituimmat harrastukset
olivat kävely, eväsretkeily ja
luonnon nähtävyyksien katselu. Kirkonkylältä matka jatkuu edelleen valtatie numero
kuutta kohden.
Tela-ajoneuvojen ajonopeus on 40 km/h ja pyöräajoneuvojen 60-80 km/h. Kauppakeskuksen rakentamisen ja
Angry Birds -teemapuiston
toteutuminen olivat myönteisiä signaaleita.
Nyt rakennusvaiheessa
olevan ?mökin. Kuva Porttilammen laavulta.
kertaa Hiidenportissa.
Kansallispuiston kävijöiden odotukset täyttyivät hyvin. Puistoon saavuttiin
useimmiten 2-5 hengen ryhmässä. valmistuttua
Vuokatin Aatelilla on hallussaan 23 lomahuoneistoa. Kuva: Vuokatin Katinkulma Oy.
PERTTI GRANQVIST
Markun uusimman rakennushankkeen kustannusarvio tontteineen ja kaikkineen
on tasan miljoona euroa.
Vaikka jo rakennetut ja varsinkin nyt rakenteilla oleva
huoneisto ei karvalakkimalleja edusta, hinnoittelu on
kohtuullinen.
. Huomioikaa se,
kuinka paljon väkeä mahtuu
sisälle. Kainuun Prikaati pyytää siviililiikennettä huomioimaan hitaammin liikkuvat puolustusvoimien ajoneuvot.
Naru kärysi
uunin
takana
Säikähdyksellä selvittiin torstaina aamulla Laakajärvellä.
Talon asukas oli lämmittänyt pirtin uunia aamulla. Uunin taakse oli pudonnut nailonnaru. Käyttöasteeltaan meidän huoneistot ovat kuumimpia tapauksia.
Vuokatin rinnealueella
olevat huoneistot ovat olleet
kysytyistä kaikkein kysytyimpiä.
. Ehkä 20 prosenttia kalliimpi kuin perustason huoneistoissa. Rautavaaran yksikkö kävi toteamassa tilanteen ja
poisti käryävän narun uunin
takaa.
Laanti
teettää
miljoonamökin
Matkailu: Investoinnit
rohkaisivat investoimaan
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Vuokatin Aatelin yrittäjä
Markku Laanti on mies, joka
uskoo tulevaisuuteen.
Onnellinen perhetapahtuma isäinpäivänä, poikalapsen syntymä on tuonut miehen ennestäänkin vauhdikkaaseen olemukseen lisää
virtaa. joulukuuta 2012
6 PUHEENAIHEET
Prikaati
siirtyy
Sotkamon
kautta
Kainuun Prikaatin taisteluharjoitus Ylä-Kainuussa
päättyy tänään perjantaina
Sotaharjoitukseen osallistuneet joukot siirtyvät Kajaaniin varuskuntaan noin kello
12 alkaen pääosin kahta reittiä:
Kytömäki - Hyrynsalmi tie 8890 - Karjovaara - VT5 Ristijärvi - tie 888 - Kaitainsalmi - Sotkamo - VT6 sekä
tie 894 - Puolanka - tie 78 Paltamo - VT 22 - VT5 - Kehräämöntie.
Ensimmäinen reitti tarkoittaa sitä, että sotkamolaista joululiikennettä Kainuun
Prikaatin ajoneuvot lisäävät
ajamalla Ristijärventietä Kaitainsalmen kautta kirkonkylälle. Alueelle toivottiin kuitenkin lisää yrittäjien
tuottamia palveluita.
Hiidenportin kansallispuiston valtakunnallisesti
vertailukelpoinen kävijä-tyytyväisyysindeksi oli 4,2 (asteikolla 1= erittäin huono,
5=erittäin hyvä).
Kansallispuiston kävijöiden keskimääräinen rahankulutus oli käyntikertaa kohden 52 euroa.
Kokonaisvaikutus paikallistalouteen vuonna 2012 oli
0,5 miljoonaa euroa ja 7 henkilötyövuotta.. Käytettyjen palvelujen
mää-rään ja laatuun oltiin
tyytyväisiä. Tontti oli myynnissä neljän vuoden ajan.
Tältä Aatelin Keisari näyttää ensi kesänä valmistuttuaan. Uusimman huoneiston,
vaatimattomasti Aatelin Keisarin tontin rajanaapuri on
Vuokatinvaaraa kiertävä
hiihtolatu. Investoinnit rohkaisivat
investoimaan. SOTKAMO Perjantaina 21. Per henkilö laskettuna kustannus ei sitten niin
iso olekaan.
Markku Laanti (oik.) ja valvoja Arto Mäkinen esittelivät Vuokatin suurimman ja parhaiten varustellun majoitushuoneiston rakennustyömaata.
PERTTI GRANQVIST
an luonnonsuojelualueelle
noin 5 500 käyntiä.
Päiväkävijät viipyvät puistoalueella keskimäärin 3,5 tuntia ja yöpyjät yhden vuorokauden. Ensimmäisestä kerroksesta avautuu näkymä Nuasjärvelle, Markku
Laanti esitteli ensi kesänä
juuri suunnistuksen MM-kisojen alla valmistuvaa huoneistoa.
Tontin Aatelin Keisarille
Markku Laanti kertoi ostaneensa oululaiselta perheeltä.
. Yhteensä lomahuoneistoissa on
vuodepaikkoja 200.
Markku Laanti sanoo Vuokatin alueen 8 500 majoituspaikasta suurimman osan
olevan kahden tai kolmen
makuuhuoneen kokonaisuuksissa.
10 000 kävijää
Hiidenportissa
Sotkamossa sijaitsevan Hiidenportin kansallispuiston ja
Kuhmon Lentuan luonnonsuojelualueen vuoden 2012
kävijöiden mielipiteitä kerättiin alkukesästä syksyyn
saakka.
Tutkimustulosten mukaan
Hiidenportin kansallispuiston ja Lentuan luonnonsuojelu-alueen kävijät ovat tyytyväisiä. Laanti rakennuttaa
yhdelle keskeisen Vuokatin
parhaan loma-asutusalueen
paikalle Vuokatin Aatelin
tyyliin sopivaa loma-asuntoa, jollaista ei ole ennen
Vuokatissa nähty.
. Alueille saavutaan
katsomaan luontoa ja maisemia sekä rentoutumaan.
Hiidenportissa kansallispuistoon tehdään vuosittain
noin 10 000 käyntiä ja Lentu-
A
Tontti oli
myynnissä
neljän vuotta.
Suunnittelija arkkitehti Jukka Haataja.
alalla on kasvupotentiaalia,
koska Vuokatin matkailu lisääntyy koko ajan. Esimerkiksi investoinneista kertovien uutisten yhteydessä.
Marraskuisen kipsisakka-altaan vuodon takia pyysivät
useat kiinteistöjen asukkaat
Talvivaaran kaivoksen lähiympäristöstä ELY-keskusta
tutkimaan talousvesikaivoista otettuja näytteitä.
Tutkimuksella haluttiin
hankkia taustatietoja kaivoveden laadusta ja vastata
asukkaiden kyselyihin. Tutkittujen talousvesien
uraanipitoisuudet (<0,01 1,14 mikrogrammaa litrassa)
alittavat toimenpiderajan.
Toimenpideraja juomaveden
uraanipitoisuudelle on 100
mikrogrammaa litrassa, joka
perustuu uraanin säteilyvaikutuksiin (Säteilyturvakeskus).
Maa- ja kallioperässä pohjavesi liikkuu hitaammin verrattuna pintavesien liikkeeseen, joten kipsisakka-altaan
vuodosta johtuva mahdollinen pohjavesivaikutus näkyy
niin ikään viiveellä.
PERTTI GRANQVIST
AATELIN KEISARI
Kaksi karvalakkia kourassa pankkiin
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Matkailuyrittäjänä Markku
Laanti on vaimonsa kanssa
ollut 13 vuotta.
. Hänestä tuli
upseeri, mutta komentajan
opeilla ei ole ollut käyttöä
työelämässä.
. Perjantaina 21. Miksi sitten
yrittäjät eivät käyttäisi mahdollisuutta hyväkseen?
Olen ymmärtänyt Markku
Laantilla olevan kadehtijoita.
Tässäkin näkyy toimijoiden kaksijakoisuus. Lakki kourassa, kaksi
lakkia kourassa piti mennä
pankkiin. Koskaan ei ole esimiestehtävissä tarvinnut ääntä
korottaa.
Sen sijaan työpaikalla on
tarvittu valmentajaa.
. Jos aikoo saada aikaan
tuloksia, pitää työntekijöiden
kokea itsensä tärkeiksi ja
viihtyä. Siinä olemme selvästi
haastajan asemassa.
Myös hotelli- ja ravintola-
Kainuu on Pelkoselle tuttu
paikka, ja Pelkonen tuttu
monelle kainuulaiselle. Ski in/Ski out-sijainti.
. Karjalainen Oy
Kajaanista. Osuuskauppa Peeässässä olemme pyrkineet löytämään yhteisen sävelen nuorten kanssa, miten he voivat
kokoontua. Isolla riskillä tässä
mennään.
Investointitukea ELY-keskukselta haettiin ja myös saatiin.
Kunta myönsi poikkeamisluvan, ELY-keskus ehti
viime hetkellä iskemään väliin eikä lupaa saatu.
. Kustannusarvio miljoona euroa.
Hannu Pelkonen aloittaa
osuuskauppa Maakunnan toimitusjohtajana 1.4.2013.
tarkoittaa Prisman, Terran ja
Sokoksen myymiä tuotteita
elintarvikkeita lukuun ottamatta.
. Kielto olisi äärimmäinen liikku, jos yhteispeli ei onnistu.
Hannu Pelkonen aloittaa
osuuskauppa Maakunnan
toimitusjohtajana 1.4.2013.. Makuuhuoneita 7, kokoustiloja kaksi.
. Rakennuttaja Vuokatin Katinkulma Oy. Jos siitä pidetään kiinni, ongelmaa ei Pelkosen mielestä ole.
. Suomen 21:sta
alueosuuskaupan joukossa
sen markkinaosuus on viiden?kuuden parhaan joukossa.
Pelkosen mukaan osuuskaupalla on Kainuussa eniten voitettavaa käyttötavarakaupassa. Investointiavustusta ELYkeskukselta 244 818 euroa.
. Yhteiskunnassamme tällainen on
mahdollista. Suurin ja nykyaikaisin luxushuvila Vuokatissa
. Vastentahtoisella porukalla harvoin pärjätään.
Pelkonen on tehtävässään
sen verran tuore mies, ettei
hän tiedä, mitä Terran tornit
ovat. ELYkeskuksen tutkituttamat kaivot sijaitsivat kaivosalueen
ulkopuolella. Valmis kesäkuussa 2013.
. Käytännössä se
. Hän on työskennellyt
johtotehtävissä osuuskauppa
Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaan vuodon vaikutukset
eivät ainakaan vielä näy kaivoksen lähellä olevien talousvesikaivojen veden laadussa.
Arinassa Oulussa ja osuuskauppa Peeässässä Kuopiossa.
Armeijankin Pelkonen kävi Kainuussa. Näin ollen hän ei osaa
sanoa, pitäisikö tontit myydä
asuntotuotantoon, vai pitäisikö osa säästää hotelliksi tai
liiketilaksi.
Kajaanin valtuusto hyväksyi marraskuussa kaavan, joka mahdollistaa kahden
12-kerroksisen talon rakentamisen Kajaaninjoen varteen
nykyisen Terran eteen.
ABC-asemilta Pelkonen ei
ajaisi nuoria pois ilta- ja yöaikaan.
. joulukuuta 2012 SOTKAMO
7
VUOKATIN KATINKULMA OY.
Ei uraania eikä
Kommentti nikkeliä kaivovesissä
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedfia.fi
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Matkailun toimijat jakautuvat Vuokatissa kahteen kastiin. Oliko nyt ELY-keskuksella muutakin tekemistä.
Edellinen iso investointi oli
Lamposaaren rakentaminen.
Siitä on neljä vuotta.
Edelliseen kohteeseen kuten kolmeen muuhunkin
kohteeseen Markku haki
poikkeamislupaa kunnalta.
T a lv iv a a r a s t a Markku
Laanti on mielipiteensä kertonut.
. Kuten Markku Laanti.
Vastaavasti on heitäkin, jotka
saavat palkkansa työstään
riippumatta nyt siitä, kuinka
hyvin tai huonosti menee.
Nyt tietysti sanotte Laantinkin saaneen investointitukea hankkeisiinsa.
Pitää paikkansa. Kunnilla on
omat sääntönsä, ja alueosuuskaupoissa käydään läpi, milloin on syytä jäävätä
itsensä päätöksenteosta.
Osuuskauppa Maakunnan
markkina-asema Kainuussa
on vahva. Yhtään tappiollista vuotta emme ole tehneet.
Aivan tulorahoituksella ei
Aatelin Keisarin tapaisi projekteja silti rakenneta.
. Näytteitä on
otettu esimerkiksi Kajaanin
puolella sijaitsevan Kivijärven rannalla olevista kaivoista, Tuhkakylän alueelta sekä
Laakajärven rannalta.
Tutkimustuloksien perusteella talousvesikaivoissa ei
ole havaittavissa kipsisakkaaltaan vuodon aiheuttamia
vaikutuksia. Vuokatissa on keskityttävä investointeihin ja Vuokatin markkinointiin Talvivaarasta jauhamisen sijaan.
Osuuskaupan vetäjäksi
pesäpallovalmentaja
Antti Goman
antti.goman@almamedia.fi
Osuuskauppa Maakunnan
uudella toimitusjohtajalla
Hannu Pelkosella on selvä
kanta siihen, miten osuuskaupan ja kunnallisen hallinnon kytkyjä voidaan estää.
Hänen mielestään kahdessa hallinnossa istuvien
päättäjien pitää ymmärtää
jäävätä itsensä silloin, kun
sen paikka on. Ohjausta voidaan tehdä
. Pinta-ala 350 neliötä.
. Kaikki omaisuus
on pantattuna, omakotitalosta alkaen. Muutamissa
kaivoissa mangaani-, rauta-
ja alumiinipitoisuudet ylittivät sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (401/2001)
laatusuositukset.
Yhdessä kaivossa nikkelipitoisuus ylitti talousveden
laatuvaatimuksen. Pääurakoitsija
Rakennus M. Ruokakaupassa kasvun mahdollisuudet ovat Pelkosen mukaan hyvin rajalliset.
kahdella tavalla. Nämä, jotka istuvat
omalla perseellään täysin tuleen. Havaitut
pitoisuudet vastaavat kuitenkin tasoja, joita voi esiintyä luonnostaan kaivovesissä. On kadehtittavia tapauksia ja säälittäviä tapauksia.
Säälittävien tapauksien
toimista olemme lukeneet
viimeisten vuosien aikana
erilaisista pöytäkirjoista.
Kadehdittavien toimijoiden aikaansaannoksista
muissa yhteyksissä. Hän
asui Sotkamossa seitsenvuotiaasta yli parikymppiseksi,
kävi Kajaanissa kauppakoulun 1980-luvun lopussa ja
valmensi myöhemmin Sotkamon Jymyn juniorijoukkueita aina mestareiksi asti.
Pelkonen muutti 1990-luvun alussa Ouluun pesäpallon perässä ja osallistui pian
S-ryhmän kenttäkoulutukseen
Työni yrittäjänä on sitovaa. Enkä siksi, että keskustalaistaustainen uusi
emäntä olisi kieltänyt vasemmistoliitossa toiminnan.
Syyksi Marko kertoi kotona olevat Playstadion-ikäiset
lapset.
. Aikaa kunnan asioiden hoitoon käytettiin yli 80 tuntia.
Pykälä numero 363 vaati
valtuuston vuoden viimeisessä kokouksessa aikaa lähes neljä tuntia aikaa.
Vuoden 2013 talousarvio ja
vuosien 2014-2015 taloussuunnitelma hyväksyttiin ilman äänestystä ja muutamilla vähäisillä muutoksilla.
Vaan ei ilman kritiikkiä.
Kritiikkiä annettiin valmistelusta ja talousarvion alijäämäisyydestä. Vallasta luopuva valtuusto jätti uudelle valtuustolle perinnöksi rutkasti
alijäämää ja ohjeen tasapainottaa taloutta joka vuosi 2,5
miljoonan euron säästöillä.
Sittenkin päästäisiin vasta
nollatilanteeseen.
Syntyneeseen tilanteeseen
on vaikuttanut maakuntayhtymän hallitsematon menojen kasvu ja verotulojen kasvun taittuminen.
Värikkäästä kielenkäytöstään tunnettu Vesa Tolonen
(kesk.) väitti, ettei tämän talousarvion tekemiseen pois
jäävät luottamusmiehet ja
virkamiehet panoksia uhranneet.
. Keskityn heidän kasvat-
tamiseen ja heidän kanssa
olemiseen, Marko Niskanen
sanoi saaden vastaukseksi
hyväksyviä nyökkäyksiä
Kokoomuksen ryhmään jäi
Unto Väisänen yksinään.
Muut valtuutetut joko eivät
päässeet valtuustoon tai eivät
asettuneet ehdolle.
Liikennöitsijä Tuomo
Kauppinen ei asettunut ehdolle enää toiselle kaudelle.
. En jäänyt siksi, että Rakennusliitto olisi kieltänyt
kunnallispolitiikkaan osallis-
Sotkamon kunnanvaltuuston seuraavassa kokouksessa on paikalla uusia kasvoja.
tumisen. joulukuuta 2012
8 PUHEENAIHEET
Velkaa
velan
päälle
Kunnan talous: Jo ensi
vuonna olisi löydettävä
2,5 miljoonan
euron säästöt
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Melkein yhtä paljon pykäliä
neljän vuoden aikana kuin
mitä Sotkamon kunnalla
vuosia. Valtuuston kokous olisi ollut viimeinen Alpo Parta-
muilta valtuutetuilta.
selle ja Risto Virkkuselle.
He eivät valtuuston penkkejä kuluta enää ensi kaudella. Huonoin mitä minun aikana on tehty, kunnallispolitiikan jättävä kunnanhallituksen puheenjohtajan Aimo
Korhonen totesi.
Talousarvion tuloslaskelman mukaan vuoden 2013
vuosikate olisi miinuksella
lähes 2,3 miljoonaa euroa. En ymmärrä sitä, että jos
ehdokkaaksi ryhdytään vain
puolueelle äänten keräämisen takia.. Talousarvio on tehty
kuin ape huonolle hevoselle
vanhoista ruumenista.
Niin Vesa kuin monet
muutkin valtuutetut, etunenässä kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen
(kesk.) sanoivat talousarvion
olevan erittäin huonon.
. Joudumme ottamaan
syömävelkaa nyt ja tulevina
Valtuusto vuosilta 2009-2012 kokoontui kokoustauolla yhteiskuvaan.
PERTTI GRANQVIST
Varamiehinen
keskusta
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Poissaoloillaan loistivat valtuustokauden viimeisessä ja
vuoden viimeisessä valtuustossa keskustalaiset.
Poissa olivat ja esteen ilmoittaneet Timo Korhonen,
Timo Hyvönen, Alpo Partanen, Niina Tervo ja Risto
Virkkunen. Osalle valtuutetuista jääminen pois tapahtui omasta
tahdosta, osan kohdalla äänestäjien tahdosta.
Omasta tahdostaan pois
jäänyt vasemmiston Marko
Niskanen perusteli omassa
puheessaan jättäytymistä
pois hauskoin sanankääntein:
. Tunteja saman verran kuin duunarilla kahden
viikon tilissä.
Sotkamon kunnanvaltuusto käsitteli neljän vuoden aikana 367 pykälää. Näin jopa viides
varavaltuutettu pääsi nauttimaan päätöksenteon ihanuudesta yli neljän tunnin
ajaksi. SOTKAMO Perjantaina 21. Voin joutua olemaan
useita viikkoja pois Sotkamosta.
Tuomon mielestä on äänestäjien pettämistä asettua
ehdokkaaksi tietäen samalla,
ettei voi valituksi tultuaan
valtuutetun tehtäviä hoitaa.
. Eikä tilanne ole paranemaan
päin seuraavinakaan vuosina.
Jotain meidän pitäisi tehdään tilanteen
korjaamiseksi ja pian, kunnankamreeri Irene Toppinen varoitteli valtuutettuja.
Talousarviolainaa Sotkamossa otetaan ensi vuonna 4
miljoonaa euroa.
Bruttoinvestoinnit ovat
vuonna 2013 yhteensä 4,44
miljoonaa euroa. Korhosen esitys
sai kannatusta useilta muilta
eri ryhmien valtuutetuilta.. Esimerkiksi pesäpallo-
Makasiinin pihassa sattui
tiistaina kello 11.30 aikaan
peruutuskolari.
Vuonna 1940 syntyneen
sotkamolaisnaisen auto osui
toiseen henkilöautoon. Siitä
huolimatta hän poistui välittömästi paikalta.
Silminnäkijän ansiosta poliisi tavoitti vahingon aiheuttaneen ajoneuvon kuljettajan.
Poliisi muisti naista rangaistusvaatimuksella eli sakolla. Vaikka sinun
kanssa, Vesa vastasi Tuulalle.
Tuula Rossi-Määttä vastasi heti:
. ja
yksityisteille rahaa
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Valtuutettu Unto Väisäsen
(kok.) esityksestä kunnanvaltuusto myönsi 5 000 euron
määrärahan ?Huovisviikon?
suunnitteluun ja toteuttamiseen jo kesän 2013 aikana.
Tapahtuma järjestetään
sotkamolaisen kirjailijan ja
metsänhoitaja Veikko Huovisen mittavan elämäntyön
kunnioittamiseksi.
Sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen kertoi edustamansa hallinnonalan budjetissa
Tiistaisen talousarviovaltuuston värikkäimmästä keskustelusta vastasivat demarivaltuutettu Tuula RossiMäättä ja nykyinen keskustalainen, ensi vuonna sitoutumaton perussuomalainen
Vesa Tolonen.
Rossi-Määttä ihmetteli Vesan pitämää keskustan ryhmäpuheenvuoroa, koska Vesa on valittu perussuomalaisten listoilta seuraavan valtuustoon.
Vesa vastasi olevansa tämän vuoden loppuun keskustan ryhmässä ja ensi vuoden alusta perussuomalaisissa sitoutumattomana.
. Nyt on vielä keskuudessamme henkilöitä,
joilla on henkilökohtaisia
muistikuvia mestarikirjailijasta, Unto Väisänen perusteli esitystään.
Idean äidiksi Unto Väisänen nimesi sotkamolaissyntyisen opettajan Aila Flöjtin.
olleen 2 000 euron verran jo
rahaa varattuna kyseisen tapahtuman suunnitteluun.
. Sakon syynä kaksi liikennerikkomusta. Ei ikinä samaan ryhmään sinun kanssa.
Va k av a n a v a lt uute t ut
kuuntelivat kristillisten Yrjö
Sorvarin puhetta.
Kokenut sosiaalityöntekijä
kertoi koko maassa olevan 50
000?70 000 kadotettua, syrjäytynyttä ja menetettyä
nuorta.
Kutsuntalautakunnan jäsenenä Yrjö Sorvari oli laittanut merkille, etteivät asiat ole
hyvin Sotkamossakaan.
. Toinen
rikkomus peruuttamisesta
toisen auton kylkeen ja toinen kolaripaikalta poistumisesta.
Huovisnäreikkö Vilmilässä olisi yksi ?Huovisviikon. Noin 2000 asukkaan
kunta pystyy ottamaan huomioon kaikki kuntalaiset.
Yrjö kysyi myös, että kuka
meitä johtaa.
Hänellä oli itsellään vastaus valmiina:
. Peruuttajan autosta särkyi puskuri ja takavalo. Meitä johtaa valtiovalta.
Koska kristillisten valtuu-
tettu Matti Korhonen kuului
valtuustokauden kummajaisiin kirjattuun isoon ryhmään, piti hän oman ryhmäpuheenvuoronsa ja Yrjö Sorvari omansa.
Matti kiinnitti huomiota
muun muassa siihen, ettei
kunnan Ekokympin hallitukseen valitsema henkilö ole ollut yhdessäkään kokouksessa
paikalla.
Matti ei nimeä maininnut.
Kyseinen henkilö on valtuuston jättävä Mirja Okkonen (kesk.).
. Sitten tätä työtä vasten palkatun
virkamiehen työsuhdetta ei
jatkettukaan.
Melkein kuin jostain Mooseksen perinnön käsikirjoituksesta.
?Huovisviikolle. Asun yksityistien varrella, hän perusteli ulosmarssiaan.
Luvassa
kireää
pakkasta
Vallan talvisia keliä lupailee
Ilmatieteen laitos lähivuorokausien ajaksi.
Perjantaina ja varsinkin
lauantaina on niin kireää
pakkasta, että Ilmatieten laitos antoi keskiviikkona pakkasvaroituksen.
Pakkasvaroitus koskee
maan itäosaa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntia sekä Etelä- ja KeskiLappia. tapahtumiin liittyvistä paikoista.
Suurimman muutoksen ensi vuoden talousarvioon sai
esitettyä vasemmistoliiton
Jouko Korhonen.
Hän esitti kunnan yksityisteille 50 000 euron sorastusmäärärahan lisäämistä talousarvioon. Tänä vuonna 84 nuorta
miestä oli kutsunnoissa.
Heistä vain 52 kelpuutettiin
asepalvelukseen.
Kuntien koosta Sorvari totesi kuuntelevansa ihmeissään puheita 20 000 asukkaan kuntien hyvyydestä ja
Yrjö Sorvarilla oli vakavia terveisiä kerrottavanaan nuorison
nykytilanteesta.
A
?Tänä vuonna
84 nuorta miestä oli kutsunnoissa. Pakkasvaroitus tarkoittaa ilman jäähtyvän riskiryhmille terveysongelmia aiheuttaviin lukemiin.
Perjantaina ja varsinkin
lauantaina voi pakkanen kiristyä paikoin jopa -30 asteeseen ja jopa kovemmaksikin
Koillismaalla. Suurin investointikohde on Vuokatin
koulun rakentaminen.
Valtuustossa
sanailtiin
Silminnäkijä
auttoi kolarin
selvittelyssä
Päätökset: Aimo jääväsi itsensä,
Vesa ja Tuula inttivät
PERTTI GRANQVIST
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Kommentti
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Saahan se ?Irmeli. Olen sopinut varahenkilön eli Timo Hyvösen kanssa,
että hän käy näissä kokouksissa.
Kokouksen lopuksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen näpäytti
hänen jääviyttään epäilleitä.
Käsiteltäessä yksityisteiden sorastukseen esitettyä 50
000 euron lisärahaa jääväsi
Aimo itsensä.
. Kohteena olleesta autosta ruttaantui takaovi.
Autoa kuljettanut nainen
huomasi törmäyksen. joulukuuta 2012 SOTKAMO
9
PERTTI GRANQVIST
vuosina. Voin muodostaa vaikka
oman ryhmän. Olemme viranhaltijoiden kanssa tämän kaltaista
tapahtumaa suunnitelleetkin
kaikessa hiljaisuudessa.
Tunnetun pesäpalloilijan
ja peruskoulun opettajan Unto Väisäsen esittämällä ja valtuuston yksimielisesti hyväksymällä rahalla varmistetaan
tapahtuman ainakin osittainen järjestäminen ensi kesänä.
. Tai kierros asiantuntevan oppaan kanssa Huovisnäreikössä. Viikonlopun
jälkeen sää lauhtuu. varoitella.
Varoittelihan hän jo maakuntaköyhtymää perustettaessa
seurauksista.
Virnistelijöitä ja silmäniskijöitä on riittänyt kamreerin
puhuessa taloustilanteesta.
Olen syyllistynyt kolehtivitseineni samaan.
Valtuutetut eivät joko ymmärrä tai välitä.
Elävätkö he itse taloudessa, jossa ruokakaupan ja sähkölaskun maksamiseen otetaan pari kertaa vuodessa velkaa?
Sotkamon kunnalla on
myytävää maaomaisuutta.
Kaavoittamallakin voidaan
tehdä rahaa.
Nyt sitä rahaa tarvittaisiin.
Valtuustossa särähti korvaan muun muassa toimialajohtaja Pentti Piiraisen vastaus Tuula Rossi-Määtälle rakennuskannan selvityksestä.
Selvitystä tehtiin, kiinteistöverotuloja saatiin lisää. Pitkän
ajan sääennuste ennustaa
joulunpyhien ajaksi lumisadetta.
PERTTI GRANQVIST
ottelu ilman sähköistä mökää. Heistä
vain 52 kelpuutettiin asepalvelukseen.
valtiovallan vaatimuksista.
. Perjantaina 21. Vuosikatteella ei
pystytä hoitamaan lainojen
lyhennyksiä investoinneista
puhumattakaan
Tämä on Korhosille toinen Antti, Hannun isä
Kalevi sai ensimmäisen
vuonna 1984, neuvottelukunnan puheenjohtaja Hannu Vänninen tuumasi.
Paikallisen liike-elämän ja
urheilun edistämisestä kiitetty Hannu Korhonen sanoo
vaatimattomasti vain tehneensä oman osuutensa.
. Jo Sotkamolehden alkuvuosina kauppias
Johannes Korhonen ilmoitti
kauppaansa saapuneista
tuotteista. Paikallislehden rooli on
antaa keskustelun aiheita ja
nostattaa positiivista henkeä.
Lehti on tärkeä moottori kylän tapahtumissa ja hyvä
kumppani paikallisille yrittäjille, Korhonen miettii.
Hän arvelee paperilehden
roolin tulevaisuudessa pienenevän, mutta verkkolehden
roolin vastaavasti kasvavan.
. Kuntourheilun lisäksi
hän on mukana paikallisten
urheiluseurojen taustatyössä. Sotkamon Nuorisoseura, Sotkamon Visa, Kainuun Osuusmeijeri ja Sotkamon lukio ovat saaneet toiminnastaan tunnustuksena Anttipatsaan.
. K-Supermarket
jatkaa isien perinnettä.
. Tuttuja paikkoja ovat niin
pesäpallokenttä kuin jäähallikin.
. Osallistumme vanhempina lastemme harrastuksiin.
Lasten ja nuorten urheilun
tukeminen on myös yrityksemme tapa tukea paikkakunnan elämää, Hannu Kor-
Kauppias Hannu Korhonen sai Sotkamo-lehden Antti-patsaan tunnustuksena kotipitäjän hyväksi tehdystä työstä.
honen määrittelee.
Paikallislehti on merkityksellinen niin Korhoselle itselleen kuin lähes 80-vuotiaalle
yrityksellekin. Täällä
tapahtuu huikeita juttuja,
A
Täällä tapahtuu
huikeita juttuja.
Hannu Korhonen
Antti-patsaan saaja
FAKTA
. Arvostan sotkamolaisuutta, ja otan ilomielin vastaan uudet asukkaat. Sotkamo-lehti on muistanut
vuosittain luovutettavalla Antti-patsaalla yksityisiä ja yhteisöjä vuodesta 1982 lähtien.
. joulukuuta 2012
10 PUHEENAIHEET
PÄIVI ESKELINEN
Anttipatsaita
kahdessa
polvessa
Tunnustus: Paikallisen
yhteisen hyvän rakentaja
Päivi Eskelinen
paivi.eskelinen@almamedia.fi
Kauppias Hannu Korhoselle
on luovutettu vuoden 2012
paikallislehden Antti-patsas.
Sotkamo-lehden neuvottelukunnan yksimielisen valinnan perusteluina oli, että
Korhonen on tehnyt ahkerasti työtä paikallisen yhteisen
hyvän edistämiseksi.
Kunniakirja ja patsas luovutettiin Hannu Korhoselle
keskiviikkona.
. Patsaan ovat
saaneet muun muassa Heikki
Mustonen, Eemil Partanen,
Veikko Huovinen ja Leevi Rentola.
. Kun on kauppiaasta kysymys, nyt voidaan hyvällä
syyllä sanoa: kaksi pakettia
per talous. Sotkamo on hyvä paikka olla ja
elää, mutta kotipitäjän eteen
pitää tehdä koko ajan töitä,
Korhonen korostaa.
Hän on iloinen siitä, että
paikkakunnalle muuttaa uusia asukkaita, jotka haluavat
osallistua uuden kotikylänsä
elämään.
. Neljä kertaa Antti-patsaan
on vastaanottanut yhteisön
edustaja. SOTKAMO Perjantaina 21. Sotkamossa on valtava
tekemisen meininki. Toivo Lanamäki on tunnustuksen ensimmäinen sotkamolainen saaja. Paikallislehtien tämänvuotisen valtakunnallisen Antti-patsaan on saanut Julkisen sanan neuvosto (JSN).
joissa kaikkien osallisuutta
tarvitaan jatkossakin, hän
viittaa tulevien vuosien suurtapahtumiin kuten ensi kesän MM-suunnistukseen.
Korhonen sanoo elämäntapansa olevan liikunnallinen. Myönnetään valtakunnallisella, maakunnallisella ja paikallisella tasolla.
. Se on melkoinen keskustelufoorumi jo nykyään.
Antti-patsas lähti luovutustilaisuudesta kotiin, jossa
sillä on paikka isän saaman
Antin vieressä.. Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden julkaisijan
Antti Lizeliuksen nimelle ja
työlle omistettu Antti-patsas
annetaan vuosittain henkilölle
tai yhteisölle, joka on näkyvästi edistänyt paikallislehden ja
paikalliskulttuurin asiaa.
Suomessa on 40 000?50
000 savusaunaa. Polttavien löylyjen ystäväksi ei tulla hetkessä, vaan
se vaatii totuttelua. 50.000 ?
Syväniementie, 7,98 ha. Edullisimmillaan kiukaan saa satasella, kun taas kallein saattaa maksaa muutamia tuhan-
Uusissa sähkökiukaissa on
otettu sekä muotoilu, että
lämmitysteho hyvin huomioon. 4. 21.000 ?
Paloniementie, n. 2335 m³, taimikoita
47 ha.
Mh. 5 kpl
lomatonttia (ei rantaan raj.),
1 kpl rantasaunan rak.paikka.
Mh. Tarkkaa saunojen lukumäärää ei tiedetä,
koska osa saunoista on rakennettu ilman rakennuslupaa.
Harkittu hankinta säästää
Maiju Korhonen
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
Kiuas kuluttaa keskimäärin
10 prosenttia kotitalouden
koko vuoden sähköntarpeesta. Sanonnasta huolimatta löylyä ei
heitetä, vaan sitä valutetaan
maltillisesti kiuaskivien päälle.
Polttavien löylyjen ystävät
lämmittävät saunan 150 asteeseen ja antavat sen hetken
aikaa jäähtyä. 50.000 ?
Vh. n. 30.000 ?
Piilopolku 11 A, 1h+kk+kph/wc,
36,5 m².
Vh. 130.000 ?
Vapaa-ajan asunto ja tontti,
KEKKOSTIE 89, Moisiovaara
Tupakeittiö, mh ja WC. 3537 m³,
taimikoita 34 ha. 80 m2:n varastotila.
Taloa on remontoitu mm. 1988, Suorasähkö- ja puulämmitteinen omakotitalo, omalla 1 ha
tontilla, 2mh, oh, k, khh, viherhuone,
verstas, työhuone, saunatilat, 2 autotallia. 96.000 ?
Kontionkatu 17 B,4h+k+s,
93 m², sis.autotallin Vh.167.000 ?
Hankarannantie 5 B, 4h+k+s,
105 m².
Vh. Keski-Euroopassa ne ovat jo lunastaneet
paikkansa kiukaan vierellä,
mutta Tommilaa ne eivät vakuuta. siten, että
ikkuna ja ovet sekä saunatilat ja
keittiön viemäröinti uusittu. 75.000 ?
3 mh, oh, k, ph, s, kellari, 153 m²,
RANTAKATU
Vv. Keskustaan
12 km.
Mh. Vapautuu nopeasti.
Hp. 1951, hirsirakenteinen, suorasähkölämmitys.
Vesi porakaivosta. 050 328 2020, Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo. Kellarikerroksessa n. Vesi ohjataan kiukaalle
suoraan.
sia euroja. Kehitys on menossa oikeaan suuntaan kohti laadukkaampia löylyjä, iloitsee
Pekka Tommila, Suomen
Saunaseura ry:n Tutkimus ja
-kulttuuritoimikunnan puheenjohtaja.
Laadukas kiuas ei tarkoita
välttämättä vararikkoa. 42.566 ?
Piilopolku 11 C, 2h+kk+kph/wc,
44,5 m².
Vh. Kylmiltään extreme
saunomista ei kannata harrastaa.
. 75.000 ?
Omakotitalo n. 70.000 ?
Kaurontie / Kalliojoki, 93,20 ha,
puusto yht. 97.000 ?
Karpalotie 20 A, 3h+k+kph/
wc+s, 79 m².
Vh. n. 73.000 ?
Torikatu 37 A, 3h+k+kph/wc+s,
77 m².
Vh. yhteisiä tiloja on lämmityskattilahuone Omat saunatilat
rakennettava yhteisistä tiloista.
Hp. 20 ha:n
määräala, puusto yht. 46.400 ?
Karhunpolku 1 A, 2h+kk+
kph/wc, 45 m².
Mh.41.000 ?
Vh. Siksi ennen kiuasostoksille lähtöä kannattaa miettiä
tarkkaan muun muassa se,
kuinka paljon kiukaalle on
käyttöä.
Kerta- ja jatkuvalämmitteiset sähkö- ja puukiukaat pitävät kustannukset
vielä kohtuullisesti kurissa,
mutta löylyvalmiskiuas ja
vuolukivikiuas ovat jo asia
erikseen.
. 2. 42.000 ?
Karhunpolku 8 M, 2h+kk+kph/
wc+s, 56 m².
Vh. 150 m²,
PIISPAJÄRVI, Peranka
Vv. Kaukolämpöverkosto kulkee kadun vieressä.
Kunnalta vuokrattu tontti, takapihan
puolelta upeat näkymät joelle. Tarkista, että kiukaassa on
vähintään 50 kiloa hyväkuntoisia kiuaskiviä
. Rakennuksen sisätiloja remontoitu 2011.
Hp. 500 000 kappaletta)
. 12.
KUHMON KIINTEISTÖPALVELUT OY
Juha Ahtonen LKV, juha.ahtonen@kpkuhmo.?
p. Kaunis kesäpaikka, jossa useita vanhoja rakennuksia Lentiirajärven rannalla,
kaavatontteja 4 kpl:tta.
Mh. 1979, vesikeskuslämmitteisessä
(kaukolämpö) rivitalossa, hyvässä
kunnossa oleva heti vapautuva huoneisto.
Jääkaappi/pakastekaappi
yhdistelmä, huoneissa laminaatti/
muovilattiat,
Myyntihinta hinta 38.000 ?, velaton
hinta 42.004,37 ?
2h, k, s ja autotalli; 61,5 m²,
MATIKKATIE
Vv. 85.000 ?
RAKENNUKSET +
METSÄTILA
Teerilampi / Vieksi, 17,96 ha,
puusto yht. Yksinkertaisimmillaan kertalämmitteisessä sähkökiukaassa on
Mikäli kiukaasta saatava
vesihöyry ei riitä, saunaan
voi hankkia lisävarusteeksi
höyrystimen. Vuokrattu.
Hp. Suomessa on noin 3,3 miljoonaa käytössä olevaa saunaa. Molempien
asuinrakennuksen tiloja remontoitu.
Omakotitalo vuokrattu.
Hp. 1964, vesikeskuslämmitteinen
(öljy) omakotitalo, kunnalta vuokrattu
tontti, 2 mh, oh, keittiö, kylpyhuone,
sauna, WC, varasto/lämm.huone,
autotalli, terassi, läm. 1184 m³, taimikoita 2,1 ha. Puulämmitteinen sauna on parhaimmillaan hetki sen jälkeen, kun
tuli on sammunut. 1979, hyväkuntoinen vesikeskuslämmitteisessä(öljy) taloyhtiössä oleva rivitalohuoneisto. piharakennus,
jossa ulkosauna, oma terassi ja varasto, leikkimökki. Perjantaina 21. Edesmennyt presidentti Urho
Kekkonen opetteli sietämään
kuumuutta vähitellen. n. Kertalämmitteinen puukiuas
(n. 83.000 ?
Karhunpolku 6 B, 4h+k+s, 93
m².
Vh. Piha uusittu kokonaan 2006
Lisäosa, jossa autotalli ja verstas.
Hp. 1. Valuta vettä kiuaskiville
vähän kerrallaan
. Jos käyt vilvoittelemassa,
laita kiuas uudelleen päälle
www.kpkuhmo.?
Kiitämme asiakkaitamme ja
yhteistyötahojamme kuluneesta vuodesta.
Toivotamme kaikille
Rauhallista Joulunaikaa
ja Menestystä Vuodelle 2013.
KERROSTALOT
Koulukatu 41 C, 1h+kk+kph/wc,
30 m².
Vh. Löylyvalmiskiuas on
päällä 15 tuntia vuorokaudessa. joulukuuta 2012 SOTKAMO
11
Kohti laadukkaampia joululöylyjä
Malli:
Suosituin
kiuas on
myös
huonoin
RAISA NERG
ajastin ja termostaatti. ala 130
m², SYVÄYKSENKATU 21A
Vv. 3. 21.900 ?
Suomussalmen
Kiinteistökeskus
Keskuskatu 16, 89600 Suomussalmi p. ala 134 m²,
RANTAKATU 20
Vv. 48.000 ?
Sudenpolku 8, 2h+k+s,
64 m².
Vh. n. 1976, peruskuntoinen päätyhuoneisto, lupa haettu saunan rakentamiseen. n. (08) 6331 9920, 0500 280 254, www.etuovi.com
kiuas laitetaan pois päältä,
jolloin lämpö on pehmeä ja
miellyttävä. Hänen mielestään keinotekoisuus ei kuulu suomalaiseen saunaperinteeseen,
vaan perushöyrystys kuuluu
saada löylyä heittämällä.
. Katkaise kiukaasta virta
ennen saunaan menoa
. Jatkuvalämmitteisessä kiukaassa
hintaa korottaa tiivis tulipesä
ja varaavassa kiukaassa lisähintaa tuovat vastukset.
Maiju Korhonen
toimitus..sotkamolehti@almamedia.fi
Suomen yleisin ja halvin kiuas on seinämallinen, kertalämmitteinen sähkökiuas.
. Huoneistoon
kuuluu myös autotalli.
Hp. Pieni hirsimökki, omaa
rantaa 450 m.
Mh. 334.000 ?
Toimistomme
avoinna ma 31.12.
klo 8 . 50.000 ?
Käntinsalmentie / Lentiira,
80,79 ha, puusto yht. Laita kiuas päälle ja lämmitä sauna 80?90-asteiseksi
. 42.000 ?
OMAKOTITALOJA
OMAKOTITALOJA
Omakotitalo ker. 65.000 ?
Vh. Varaava sähkökiuas (reilusti
yli 500 000 kappaletta)
. Remontit; Kph,
wc ja sauna 2011,ikkunat 2006, ulko-ovet 2006, lämmityskattila 2006,
terassi 2008.
Hp. 1980, suorasähkölämmitteinen
paritalohuoneisto, Remontit; Kaikki
lattiapinnat uusittu 1997, keittiön
kaapistot ja kodinkoneet 2004 Pesuhuoneen laattojen saumat uusittu ja
mh lattiapinnat uusittu.
Hp. Venäläiset pitivät polttavista löylyistä ja valtiosuhteita hoidettiin silloin tällöin myös
saunanlauteilla, Tommila tietää.
. On sääli, että Suomen
yleisin kiuas on samalla Suomen huonoin kiuas. 33.000 ?
Kirkkotie 1 A, 1h+kk+kph/wc,
32 m².
Mh. Vv. Vähänkäytettynä löylyvalmiskiuas tulee kalliiksi, kertoo
Saunaniekka Pekka Tommola.
RESEPTI
. 135.000 ?
Paritalohuoneisto 3 mh, oh, ja k,
103,0 m2, ILVESKATU
Vv. 2074 m³,
taimikoita 1,6 ha. Höyrystin tulee kysymykseen vain, jos halutaan
käyttää löylytuoksuja. 78.000 ?
Raplatie 6, 4h+k+s,
100 m².
Vh. 5. ala 312,5 m²,
PUISTOLANTIE A 2
Vv. 1965, vesikeskuslämmitteinen
(sähkö/puu)omakotitalo. 74.000 ?
Kuusitie 3 B, 3h+k+s, 78 m².
Vh. 42.000 ?
Lentiirantie / Myllylampi,
9,53 ha, taimikkoa/nuorta puustoa, 2 kpl:tta rantakaavatonttia.
Keskustaan 23 km.Mh. 4h,
oh, k saunatilat. Suositus saunan lämpötilaksi on
80?90 astetta.
Ennen löylyyn menoa sähkö-
-tunnus takaa turvallisen asuntokaupan
RIVITALOHUONEISTOJA
RIVITALOHUONEISTOJA
2h, k ja sauna; 62,5 m²,
JÄNIKSENPOLKU
Vv. 88.000 ?
RIVITALOT
Karhunpolku 4, 1h+kk+kph/wc+s,
42 m².
Vh. 1954, Sähkö- ja puulämmitteinen omakotitalo, omalla 3573 m2:n
tontilla myös autotallirakennus. Peltikate
kunnostettu ja maalattu.
Hp. Onnistuneen löylyn resepti
sähkösaunaan:
. 110.000?
VAPAA-AJAN
ASUNTOJA
VAPAA-AJAN
ASUNTOJA
3 h ja k sekä kph; 70,0 m²,
HYRYNSALMI
Vv. 62.000 ?
Omakotitalo ker. Suomen myydyimmät kiukaat maksavat
Tommilan arvion mukaan
tällä hetkellä 400?500 euroa.
Tommila itse on ollut omaan
varaavaan kiukaaseensa varsin tyytyväinen, vaikkei se
markkinoiden kallein olekaan.
. Suomen yleisimmät kiukaat ovat:
. Niistäkin hyväksyn suomalaiseen
saunaan vain savun, pihkan,
vastan ja tervan tuoksut. 1969, siisti remontoitu, vesikeskuslämmitteinen paritalohuoneisto
Suomussalmen kunnalta vuokratulla tontilla. Sähkökiuas, seinämalli (1,5
miljoonaa kappaletta)
. 15.500 ?
PARITALOHUONEISTOJA
PARITALOHUONEISTOJA
OMAKOTITALOJA
Omakotitalo n. 68.701 ?
METSÄTILA
Kortejärventie, 8,70 ha, puusto
yht. 648 m³, taimikoita 2,6 ha.
Keskustaan 9 km. Vapautuu 1 kk:n
sisällä kaupanteosta. Rakennuksessa on
oma autotalli ja varasto, molemmat
lämpimiä tiloja. Onneksi
varaavat kiukaat ovat nyt
ohittaneet kertalämmitteisten sähkökiukaitten myynnin. Jatkuvalämmitteinen puukiuas (1 miljoona kappaletta)
. 61.000 ?
Hankarannantie 5 A, 3h+k+
kph/wc, 85 m².
Vh. 46.000 ?
Koulukatu 16 A, 2h+kk+kph/wc,
43 m².
Mh. 215.000 ?
2mh, oh, k, th, s, at ja var. 40.000 ?
Vh. 1967/1982, vesikeskuslämmitys
(puu/sähkö) vesivaraajalla, omalla
6000 m2:n tontilla myös ok-talo/autotallirakennus, aitta ja puutavara-/
halkovarastorakennus. Se riittää takaamaan tasaisen lämpötilan läpi vuorokauden, joka on 35 astetta.
Erinomainen lämpötila pyykkienkuivatusta ajatellen.
Löylyvalmiin kiukaan lämpötila on nopea nostaa saunomiseen sopivaksi ja siksi se
onkin hyvä valinta ahkerasti
saunovalle henkilölle. 40.000 ?
Mäntytie 5, 2h+k+s,
63,5 m².
Vh. 27.000 ?
Peuranpolku 11 B,1h+k+kph/wc,
34 m².
Vh. 120 m² ja tontti
3573 m², KIRKKOTIE 11
Vv. 51.480 ?
Kainuuntie 4 A, 3h+k+kph/wc,
68 m².
Vh. 56.000 ?
Karhunpolku 10 L, 3h+k+s, 77
m².
Mh. Terva on tosin siitä petollinen,
että epärehelliset kiinteistövälittäjät peittävät tervantuoksuisella saunatuoksulla
kiinteistössä piileviä homeja lahovaurioita.
Suurin osa suomalaisista pitää lempeistä löylyistä. Kiukaan hintaan vaikuttaa se, kuinka paljon siinä on
erilaisia säätömahdollisuuksia ja tekniikkaa. Mh. 30.000 ?
Peuranpolku 11 B,1h+k+kph/
wc, 27 m².
Vh. Kun lämpötila
on laskenut kymmenen as-
KIUKAAT
tetta, on lupa heittää lisää
löylyä
08 666 2223
ÖLJYKYNTTILÄT 110452
- 12 kpl, valkoinen
- paloaika n. Tunnelmahan täällä on
parasta. ja 22.12. 633 0880, halli 044 533 6084
Avoinna: ma-pe 7-17, la 9-14, varasto: ma-pe 7-16, la 9-13
Intersport Piipponen
Kainuuntie 13, Sotkamo, p. suljettu
OY
-20% -30%
SPORTTIVAATE
Työkalut
Keskuskatu 2, Sotkamo, p. Liikuttavimpia ovat
aivan pienimpien esitykset,
jatkoi Kirsti.
Juhla sujuikin lämpimissä
tunnelmissa tonttutanssien,
soittoesitysten, joulukuvaelman ja näytelmän parissa.
Soidinvaaran perinteinen
kuusijuhla huipentui kylän
komeapartaisen ja vallatonpuheisen joulupukin vierailuun.
set, seitsenvuotias Sanni ja
viiden ikäinen Leevi.
Sanni käy Soidinvaaran
koulun ensimmäistä luokkaa
ja Leevin äiti vie aamuisin
Tiilitörmän päiväkotiin.
Paluumuuttajiin lukeutui
myös myhäilevä Mervi Seppänen, joka iloitsi vapaasta
illasta.
. 020 794 0770
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-21
JOULUKUUSEN JALKA
Sotkamo, Kainuuntie 25, 6660 230
M ma-pe 9.30-18, la 9.30-14
valurautaa 27 cm
M
M
Kortesoja sanoi joulujuhlien
olevan merkkitapaus koululaisille.
. Myös kyläläisille tämä on tärkeä juhla,
kertoi Kirsti, ja salintäysi väkeä todisti hänen puheensa
puolesta.
. 9-17 ja aattona 9-12
25.-26.12. Olemme viihtyneet hyvin. klo 9.00
Palvelemme pe 9-18, la 9-14,
su 12-16, aattona 9-12
Aukioloajat: Liike la 9-14, ma 24.12 9-12
Halli la 9-13, ma 24.12. Kerrankin saa olla itse
juhlimassa, eikä häärimässä
keittiön puolella, lounasravintolaa pyörittävä Mervi
tunnusti.
Seppäsen niin ikään nelihenkinen perhe muutti Soidinvaaralle Muhokselta kuutisen vuotta sitten. Varsinaista kevätjuhlaa
meillä ei olekaan. 55 h
690
ROIHUTELINE
- 6 haarainen
- valmisettu Sotkamossa
- musta
2490
Sotkamo, puh. 9-18
23.12. Olin nelivuotias, kun
muutin täältä pois, kertoi Johanna Toivainen, joka palasi perheineen isän kotitilaa
asuttamaan Kajaanista.
. Molemmat lapset ovat oppilaina Soidinvaaran kyläkoululla.
39 cm
1690 3990
www.moda.?
Tegera 9164
TOPPAHANSKAT
1990
Patron PAT527
Lasten
100-130 cm
HAALARI
Panasonic EY 6409 NQKW
AKKUPORAKONE
- 12 V/2,8 Ah NiHm
- 2 akkua
89,- 199,LOPUT JOULUVALOT EDULLISESTI!
ALE
alkaa tänään!
LAATUTUOTTEE
T
ALEHINNOIN
.
-40% -50%
Jopa
-60%
ILOTULITEMYYNTI
ILO
OTU
ULITE
TEMYYNTI
Alkaa to 27.12. joulukuuta 2012
12 PUHEENAIHEET
Nyt on joulun
raikkahin aika
Tarja Korhonen
tarja.korhonen@almamedia.fi
Häivähdys menneen ajan yhteisöllisyyttä saatiin kokea
tiistai-iltana Soidinvaaran
koululla, jossa vietettiin koulun ja kyläseuran järjestämää
kuusijuhlaa.
Soidinvaaran kyläyhdistyksen väen keittelemä puuro popsittiin tuntia ennen
varsinaista juhlaa makoisempiin suihin.
Puuron höysteenä oli
maun mukaan joko voisilmä
tai rusinasoppaa.
Puuronsyöjien joukossa
oli nelihenkinen paluumuuttajaperhe Sumsan Halkolan
talosta.
. 045 312 1016
·
www.sotkamonkirjakauppa.net
Palvelemme
joulukuussa
Joulukauppa
ma-pe 9-17, la 9-14
21. Nyt ei ole naapurit seinän takana, on rauhallista.
Kyllä sitä pimeässäkin, ilman
katuvaloja, oppii elämään,
naurahti Johanna.
Johanna-äidin lisäksi perheeseen kuuluvat aviomies
Sami Klemetti ja yhteiset lap-
JOULUN
w????¾
????????ê
?????????
TOIVELAHJAT
KIRJAKAUPASTA!
SOTKAMON
KIRJAKAUPPA
Keskuskatu 3, 88600 Sotkamo
p. suljettu
keskellä Sotkamoa X Torikatu 8
X www.murunen.?
Murunen X Facebook.com
Joulupukin syliin tahtoi myös kuudesluokkalainen Eetu Piirainen.
Koulun johtajana toimiva
alaluokkien opettaja Kirsti
Pysähdy palveltavaksi joulukaupoille 30.11.-21.12.2012
Saat meiltä jokaisesta ostoskerrasta arpalipukkeen,
jolla osallistut Luxus-hemmottelupaketin arvontaan.
Kampanjayrityksissä on kampanjajulisteet ja yritykset
löydät perjantaisin Sotkamo-lehdestä.
Shoppaile
Sotkamon Sydämessä
- vaikka koko päivä!
Kainuuntie
Ka
K
ai
ain
inuu
u nt
nti 19, 88600 Sotkamo
P. Aloitimme
ohjelmien harjoittelemisen
marraskuussa. SOTKAMO Perjantaina 21. (08) 666 2421
-21.12
joulu!
.2012.
Arvonta suoritetaan uuden vuoden jälkeen. ym.
.11. (08) 666 0707,
Kainuuntie 19, Sotkamo
28,00
53,20
SOTKAMO ,BJOVVOUJF ?. klo 12-15,
jouluaattona 24.12. Taianomaista Joulua!
Tervetuloa löytämään Tyylisi Timantit!
E
21,30
s
Kauni
16,50?
(ovh
26,50)
en
Jouluin SUKLAAFONDUE
- sis. Palauta arpa nimelläsi ja yhteystiedoillasi täydennettynä
kampanjayritykseen tai Sotkamo-lehteen pe 28.12.
12 mennessä.
Palvelemme la 22.12. 08 666 2950
ma 9.30-18, ti-pe 9.30-17
Varaa aika! Tervetuloa!
koot
koo
t 40-46
40 46
40
29E
useita malleja,
myös
myö
yös
yö
s hiihtorantilla
hiih
hiih
ii tor
torant
a illa
an
ant
E
Kaikki
K
aikki u
upeat
peat KEHYKSET
TALVI?
NILKKURI
PARKANON
TALVIKAS?
SAAPPAITA
99E
Kristalyn Sotkamon torilla, Kainuuntie 24 Lh4, 88600 Sotkamo 044-7930062,
kristalynoy@gmail.com www.kristalyn.?
JOULUTARJOUS!
EE
E
Miesten
Laadukkaita
Arpajaiset la-su. klo
9.30-15, su 23.12. alaosan tuikulle, 4
fonduehaarukkaa
12,90?
(ovh
18,30)
M
M
3 l teräskattila
2,1 l haudeosalla
5 l teräskattila
3,4 l haudeosalla
45
?
(ovh 60,30)
59,50
(ovh 80,-)
?
Astia- ja lahjatavaraosastomme katutasossa palvelee:
pe 21.12. klo 9-16, su 23.12. kuvan
kuvan
kuva
kuv
an mal
ma
m
mallit
malli
alli
lit
39E
19E
Aitoa
lammasturkista
Naisten
NILKKURI
koot
koo
ot 3
36-42
6 42
Naisten Sievin
NILKKURI villavuori,
2,
, valk.
valk
val
k. Ostajien kesken arvotaan vartaloanalyysi
kahdelle! Olemme avoinna la 22.12 10-18, su 23.12 12-18,
Jouluaattona 9-12. posliinikulhon,
posl. t NBoQF ??o??
MB ??o??
TV ??o??
PENTIK verkkokauppa www.pentik.com
Tule wanhanajan
kenkäkauppaan!
Vielä ehdit ostamaan halutuimmat
pehmeät paketit ja lahjakortit
pukinkonttiin Elämäsi Naisille!
-60
E
E
E
E
E
Ostaessasi silmälasit eli kehyksen ja linssit. Ei muita samanaikaisia alennuksia.
Tarjous voimassa loppiaiseen saakka.
VeronE pala
utukset
hyötykäyttöön!
Kirkkain
k
tsein
E ua
uteen
vuoteen!
%
Varaa aika näöntarkastukseen!
Hyvää
Joulua!
Kainuuntie
nuuntie 15, Sotkamo
puh. ja
k.
j mus
mu
ta
koot 36-42,
musta
39E
79E
u
tuu
n
ntu
un
Tu
T
lta
alt
va
av
ka
muk
29E
ia
isia
isi
ais
lais
l
lai
ila
ril
ri
eri
on e
jon
j
lj
aljon
Pal
Kuoma ROCKY
K
koot 38-47
49E
Tervetuloa
ervetuloa edu
edullisille
lli ill ostoksille!
ksille!. TYYNYNPÄÄLLINEN LA
LAMMASTURKISTOSSU
AMMASTURKISTOSSU
TALJOJA
esim.
esi
esim
si
im
m.
. Tervetuloa!
Sotkamon Keskusliike Oy
Kainuuntie 28, p. 666 0037
MOKKASAAPAS
pkt (ovh 19,30)
- nyt haudeosassa
tarttumaton pinnoite!
PIPARIPURKKI
21,90?
49E
Suosittu
www.keskusliike.com
Lämmin
Lämm
PISTOKAS
PIST
9E
5E
koot 33-35
Teddyvuorinen Peperoni-
koot 36-42, camel,
tummanruskea,
musta
HAUDEKATTILA
Keraaminen
pitsikuvioinen
KUOMA
?JALKINEITA
koot 36-41, harmaa, camel,
musta, tummanruskea
MERIROSVON tai
PALOMIEHEN
TARVIKKEET
18?
lasten,
asten miesten
ja naisten
Tosi lämmin aito lammasturkis/villavuori SAAPAS
Jouluiloa!
MUOTINUKET
HÄÄPARI
ös
tyy myös
ö tyy
öy
Meiltä löy
TALVIKORIKAS
T
AL
LVI
V KO
K RIKAS
15E
koot
k
koo
t 36-45
Shepherd
She
d
LAMPAAN. Perjantaina 21. klo 12-15
Lahjat ja
herkut
meiltä!
Hyvää Joulua!
MUOTI ja KÄSITYÖ
p. klo 9-12. klo 9-18, la 22.12. joulukuuta 2012 SOTKAMO
13
TARJA KORHONEN
Yläluokkalaiset esittivät seimikuvaelman nukketeatterina.
Pysähdy P
alvelt
Joulukaup avaksi
oille
OSTA O
PAIKKAKUMALTA
NNALTA!
Pysähdy
Löylyä lissää! Ekaluokan tontut vihtomassa.
Talo täynnä
ihania
lahjaideoita
Palv
Voit voittaa eltavaksi Joulukau
poill
Luxus-hem
mottelupa e.
ketin.
Arvonta uu
den vuoden
jälkeen.
Nimi:
Osoite:
Kirjat, lehdet,
levyt, DVD:t
lahjahintaan!
Joulun
halutuimmat
lahjapaketit
32,00
24,50
Puh.
Kampanja
voimassa 30
Sukat, kukkarot, merkkilaukut, pyyhkeet, astiat,
pussilakanat, kynttilät,
skoolit, tuikut ym
Poro- ja hirvisalami ovat
myös suosittuja kotiinviemisiä.
PÄIVI ESKELINEN
Julia Kurkinen (vas.) ja
Terttu Pasanen pitävät
Katinkullassa Riipisen
riista- ja matkamuistomyymälän avoinna
myös joulun pyhinä.
Riipiset ovat avanneet Riista- ja matkamuistomyymälöidensä lisäksi oman ompelimon pari kuukautta sitten.
. SOTKAMO Perjantaina 21. Torin kohdalla häneen ei mahdu enää.
Hän kerää silti, pahan päi-
Kauppa käy
joulun pyhinäkin
Päivi Eskelinen
paivi.eskelinen@almamedia.fi
Riipisen Riista- ja matkamuistomyymälä on houkutellut matkailijoita Vuokatissa jo viiden vuoden ajan. Viimeiset pari vuotta myymälä
on toiminut Holiday Club Katinkullan päärakennuksessa.
Pieneen myymälään mahtuu uskomattoman paljon
kaikenlaista kivaa ostettavaa
riistasta ja lahjatavaroihin.
Myös täytetty karhu on
myynnissä.
Myymälän työntekijä
Terttu Pasanen on hoitanut
Vuokatin myymälää koko sen
toiminnan ajan.
Vuosi sitten tiimiin tuli
mukaan myös Julia Kurkinen, jonka venäjän kielen taito ja venäläisen kulttuurin
ymmärtäminen on korvaamaton apu kaupanteossa.
Terttu on tottunut olemaan
joulunakin töissä. Katinkulta on täynnä
matkailijoita, joten olisi ikävä
pitää liike suljettuna.
Tavaravalikoimassa var-
sinkin venäläisasiakkaita
kiinnostavat riistatuotteet etenkin karhu. joulukuuta 2012
14 PUHEENAIHEET
YHDEKSÄN ERILAISTA HYMYÄ
TARJA KORHONEN
Hymynkerääjä
Lastu: Lyhyt kertomus onnellisesta naisesta
Tarja Korhonen
tarja.korhonen@almamedia.fi
Hän poimii ensimmäisen kirkon kohdalla, samaan aikaan
alkaa sataa hentoa pakkaslunta, ja kellotaulussa päivä
kääntyy hämärän puolelle.
Hän suoristaa pomppaansa, joka verhoaa lyhyenlän-
tää, pyylevää olemusta ja vilkaisee taakseen.
Kulkija katsoo olkansa yli,
ja nainen saa poimia jo toisen.
Kainuuntie on pitkä ja jouluaattoon vain kaksi yötä. Lapsetkin ovat jo niin
isoja, että voimme joulupäi-
vän varalle, pakkaspäivien
ratoksi ja unettomiksi öiksi,
jolloin kuu nukkuu pilven takana.
Kaupan jouluruuhkassa
häneen tulee vajetta, on pakko olla katsomatta viivasuoria suita, ettei saalis hupene
kiireisten jalkoihin.
Hän ei silti kanna huolta,
hän on vasta matkalla heidän
luokseen, joille valikoi rapisevaan pussiin pehmoisia luumunisuja.
He ovat odottaneet.
He tassuttelevat huoneittensa oville ja käytävään - tulevat häntä vastaan niin kuin
joka viikko.
Ja ne toiset, jotka eivät
pääse enää jaloilleen, kohottautuvat istualleen miten kukin parhaiten taitaa.
Kaikille riittää, hän sanoo
niin kuin aina ennenkin, ja
hän pitää sanansa.
Kaikille riittää.
Päästyään kotinsa kuistille
hän kopistelee lumet kengistään ennen kuin astuu tu-
paan.
Hän istahtaa keinuunsa,
jonka paikka on sen ikkunan
edessä, mistä näkee vaaralle
ja järvenselälle.
Hän raottaa pomppaansa
nappi napilta.
Hymyt kierivät pitkin tupaa kuka minnekin, ja hän
torkahtaa niiden hyrinään.
vänä ihan hyvin olla töissä.
Aatto on meillä molemmilla
kuitenkin vapaa, joten joulua
vietetään aivan normaalisti,
Terttu kertoo.
Tapaninpäivästä eteenpäin kaupassa tarvitaankin jo
molempia työntekijöitä, sillä
asiakkaita riittää uuden vuoden yli sen verran ettei yksin
ehdi palvelemaan.
. Myös matkamuistot ja lahjatavarat ovat
kysyttyjä.
. lakit sekä ponchot,
ovat nousseet hittituotteiksi,
Terttu kertoo.
Riipisen brändi tunnetaan
pohjoisen puhtaan luonnonriista-, kala- ja marjatuoteista
ja niitä tilataan myös oman
verkkokaupan kautta.. Siellä valmistetut erilaiset kotimaiset tekstiilit, kuten mm. Myös hänen aviomiehensä työskentelee joulun matkailijoita palvellen.
Poliisi ohjaa tarvittaessa liikennettä.
Kynttiolöiden sytyttäminen omaisten haudoille jouluna on kaunis perinne. Kerran isä ja
poika olivat menneet yösaunan jälkeen vilvoittelemaan
kipakassa pakkasessa pyyheliinaan verhoutuneena ja ulko-ovi loksahti lukkoon. Ruokapalvelut toimitetaan
suoraan loma-asuntoihin tai
järjestetään lähialueen ravintoloihin.
. Yhdysladut Vuokatin alueen
valaistuille laduille lähtevät aivan Vuokatinmaan mökkien
pihoista.
. Vuokatinmaassa on 22 loma-asuntoa ja 132 vuodepaikkaa.
. Perjantaina 21. Vaikka matkailijoita on
mökeissä ollutkin, on joulun
ateriat ja muu jouluun liittyvä ollut aina perheen yksityistä aikaa, valottaa Petri.
. Jos hän ei uurasta
yrityksessään, on hän ainakin puhelinvalmiudessa.
Vuokatinmaan toimelias
yrittäjäpari Petri Heikkinen
ja Larissa Tammis sekä heidän kahdeksanvuotias tyttärensä matkaavat jouluaattona naapurikuntaan, Kuhmon
Lentiiraan, Petrin vanhempienw valmistamaan joulunviettoon.
Koska perheen kanssa
asuva Larissan äiti on vakavasti sairas, joulua vietetään
paljolti hänen ehdoillaan.
. Osa liikkuu kävellen,
suurin osa autoilla.
Rauhantien kirkonkylän
puoleisesta päästä ohjataan
hautausmaalle menijät Rankan monttuun.
Rankan montussa on runsaasti pysäköintitilaa.
Autoja voi pysäköidä
myös Rankan montun ja siunauskappelille kääntyvän
tien risteyksen välille.
Tien laitaan pysäköidessä
on huomioitava se, etteivät
ajoneuvot haittaa tai estä läpikulkevaa liikennettä.
Taksit ja invaliditunnuksin varustetut autot päästetään ylös siunauskappelin
luokse.
Tervejalkaisille ei kävelymatka Rankan montusta ole
kohtuuton. Tämä
mahdollistaa sen, että yrittäjäkin voi antautua joulunviettoon. Olemme saaneet yhdessä olla tekemässä
lähetystyötä.
Jeesus lahjanne palkitkoon!
Siunattua Joulua ja
Uutta Vuotta 2013
toivottaa Lähetystori Majakan väki.
PERTTI GRANQVIST
Haudoille Rankan
montun kautta
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Sotkamossa joululiikenne
keskittyy aattona Rauhantielle.
Rauhantietä käyttävät jouluaattona haudoille kynttilöitä sytyttämässä käyvät ihmiset. Vuokatinmaan kautta järjestyvät myös opastetut kalastus- ja metsästysretket Lentiiraan ja Venäjän puolelle Karjalaan.
Turinatupa toivottaa ystävilleen ja
yhteistyökumppaneille
Hyvää joulua ja
onnea vuodelle 2013
Turinatupa
Kiitämme kaikkia, jotka tuette toimintaamme.
Hyvää Joulua ja
Onnea vuodelle 2013!
Sotkamon Sotainvalidit ry
Hyvät lahjoittajat ja asiakkaat, on taas kiitoksen
aika. Tarvittaessa jään äidin kanssa kotiin ja
Petri ja Tiia käyvät ukin ja
mummun luona Kuhmossa,
kertoo Larissa ja miettii ääneen, kuinka oman iän lisääntyessä omat vanhemmat
tulevat yhä tärkeämmiksi.
. joulukuuta 2012 SOTKAMO
15
Yrittäjien elämä on
arkea ja juhlaa
Rauhallista
Joulua ja
Onnellista
Uutta Vuotta!
Kaija Jokelainen
Sapsoperän
rän kyläyhdistys ry
Joulu:
Perheen
kanssa
vietetty aika
on tärkeää
Hyvää Joulua ja
Onnea Uudelle
Vuodelle!
Svetlana ja
Sulo Hyvönen
Rauhallista Joulua
ja Hyvää Uutta
Vuotta 2013.
Kiitos toimintaamme
osallistuneille ja
tukijoillemme!
Sotkamon
Mielenterveyden tuki ry
Hyvää
Joulua ja
Onnea Uudelle
Vuodelle!
Hyvää
Joulua ja
Onnea
Uudelle Vuodelle!
Tarja Korhonen
tarja.korhonen@almamedia.fi
Matkailuyrittäjän on oltava
tavoitettavissa myös joulun
aikaan. Kommelluksiakin
tietysti sattuu. Naapurimökkiin lämmittelemään päässeet miehet oli tietenkin riennettävä pelastamaan, muistelee Petri.
Tällä hetkellä Vuokatinmaahan mahtuu asukkaita,
mutta viikon päästä venäläisten matkailijoiden saapuessa
Vuokattiin on majoituskiintiö täynnä aina tammikuun
10. Oma perhe on meille ykkösasia muulloinkin kuin
jouluna, sitten tulevat yritys
ja työ, luonnehtii Larissa yrittäjäpariskunnan arvoja.
Joulun kohokohdaksi Larissa nostaa juuri istahtamisen yhteiseen joulupöytään
Lentiirassa.
Myös siellä olevat kotieläimet luovat omalta osaltaan
joulun tunnelmaa.
Hyvää Joulua ja
Onnellista
Uutta Vuotta!
Tarja ja Kauko
Tertsunen
Paavo
avo ja Ludmila
Tervonen
Sotkamon Diabetesyhdistys
toivottaa
Hyvää Joulua ja
Hyvää Uutta Vuotta 2013
ja kiittää tukijoitaan.
Petri Heikkinen ja Larissa Tammis ovat yhdessä sekä työssä että vapaa-aikana.
Kolmetoistavuotiaasta
saakka joulua ?vieraiden?
kanssa viettänyt Petri kasvoi
matkailuyrittäjyyteen vanhempiensa työn kautta.
Eija ja Toivo Heikkinen jatkoivat Lentiiran Lomakylän
pitämistä Petrin mummun
jälkeen.
. päivään saakka.
Yrittäjyyden mielekkyyden Heikkisen Petri kiteyttää
yhteen lauseeseen.
. Mökkien pitää olla kunnossa. Matkustamme äidin
voinnin mukaan. Jouluaattona
hautausmaalle pysäköintipaikalta johtaa kynttilöin valaistu polku.
Ylikonstaapeli Hannu
Vänninen ennusti vilkkaimmillaan liikenteen hautausmaalle olevan jouluaattona
heti puolen päivän jälkeen.
. Sotkamossa tehdään
hautausmaalle suuntautuvan liikenteen takia aattona liikennejärjestelyjä.. Huolellinen valmistautuminen takaa meillekin rauhallisen joulun. Myös illalla aika myöhäänkin voi olla paljon liikennettä.
Rauhantie on jouluaattoaamusta kello yhdeksästä alkaen yksisuuntainen.
Yksisuuntaisena tie on tasan vuorokauden ajan. Tässä on oma vapautensa ja on itsensä herra.
FAKTA
Tuossa on
nukke, tuossa jalat, tuossa
kädet.. Katolla oli vain jälkiä, jotka johti-
vat pois katolta.
Pukin oli pakko löytää
Punakuono, muuten hän ei
voinut jakaa lahjoja. Hän
joi vielä yhden kupin glögiä
ennen kuin lähti. Joulupukki ihmetteli,
minne se oli mennyt. Se oli
tainnut juoda liikaa glögiä,
sillä Punakuonolla oli maha
kipeä. Se oli vanha kirje, jossa oli jännittävä
piirustus.
Joulupukki katseli, väänteli ja käänteli piirustusta,
mutta hän ei saanut siitä selvää.
Hän vei sen joulumuorille.
Joulumuorikaan ei saanut
siitä selvää. Joulumuori oli
pakannut jo kaiken mukaan
ja oli aika jo lähteä.
Sitten pukki lähti. luokat
Joulupukin poro eksyi
Oli jouluaatto, joulupukki oli
lähdössä jakamaan lahjoja.
Hänen piti käydä monessa
kodissa. Pukin piti
ottaa mukaan pullaa, glögiä
ja pipareita. Sitten,
kun pukki meni takaisin katolle, Punakuono ei ollut
siellä. Joulupukki laskeutui
talon katolle. Hänen piti seuravana
päivänä viedä kaikille lahjat
ja häntä harmittaisi, jos joku
poika tai tyttö ei saisi sitä lahjaa, mitä oli toivonut.
Joulupukki sai heti idean.
Hän meni noidan luo ja näytti kirjeen hänelle. Ne johtivat viereisen talon takana olevaan
metsään. Joulupukilla oli poro nimeltä Punakuono. Noita punastui ja sanoi: ?Tuohan on
minun piirustus. Joulupukki meni
ja näytti
Pätkälle kirjeen, mutta
Pätkäkään ei saanut selvää
siitä kirjeestä.
Joulupukkia harmitti, kun
hän ei saanut kirjeestä selvää. SOTKAMO Perjantaina 21. Punakuono ei tiennyt. Sitten Punakuono ja
Joulupukki jatkoivat lahjojen jakoa ja loppujen lopuksi
he pääsivät kotiin nukkumaan.
Vertti 6a
Joulupukki ja outo kirje
Oli kaunis päivä. Pukki meni sinne.
Hän näki, kun Punakuono
oli puun vieressä kaatuneena.
Pukki kysyi häneltä, miksi Punakuono oli siellä. Hän
meni katsomaan minne jäljet johtavat. Hän
lähti lentoon Punakuonolla.
Ensimmäinen talo oli jo lähellä. Joulupukki pääsi vihdoin jakamaan lahjat ja kaikki olivat onnellisia.
Darianni 6a. Hän meni savupiipusta sisään. ja 6. joulukuuta 2012
16 ELÄMÄNMENO
Joulusivujen kuvitus ja
tekstit Salmelan koulun
5. Joulupukki
ja tontut söivät joulumuorin
tekemää joulupuuroa.
Kun kaikki olivat syöneet
joulupuuronsa, joulupukki
lähti joululahjatoiveiden tehtaalle.
Hän katseli
kaikki lahjat, kunnes tuli viimeinen lahjatoive
Perjantaina 21. joulukuuta 2012 SOTKAMO
17
Ystävät ja yhteistyökumppanit.
Kiitos kuluneesta vuodesta.
Toivotan
Rauhallista Joulua
ja
Onnea tulevalle vuodelle!
Konetyö Lassi Malinen
Hyvästä yhteistyöstä kiittäen
toivotamme asiakkaillemme
ja liiketuttavillemme
Rauhallista
Joulua!
toivottaa
FYSIOESA ft Esa Huotari
RAUHALLISTA JOULUA ja
MENESTYKSELLISTÄ
UUTTA VUOTTA!
asiakkaille ja yhteistyökumppaneille!
Jouluruno
Hyvää Joulua ja Onnea
Uudelle Vuodelle!
toivoo Itä-Kainuun TE-toimisto
Granqvist + kotijoukot)
Pöksylän Paakari seilaa
taas uudistetuin voimin.
t.
Joulupukki lahjoja antaa
ja isoa säkkiä kantaa.
Joulupukilla on lahjavuori
ja sen akan päällä on kuori.
Joulupukki aina heivaa
ja pullataikinaa vaivaa.
www.ajankulma.?
www.mol.?
1.1.2013 alkaen olette tervetulleita asioimaan uudessa Kainuun TE-toimistossa.
Tuomo 6a
Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta.
Jouluruno
Joulu ovella on
ja ihmiset jännittää,
miten menee joulu tää
ja mitä joulusta jälkeen jää.
Andrei 6a
Jouluruno
Joulupukki kuumeen sai.
On nyt joulu vaarassa vain.
Kuka nyt lahjat lapsille jakaa,
kun pukki kuumeessa makaa.
Nyt joulupukki glögiä joi
olo onkin parhain vain.
Nyt joulu on jo turvassa.
Kun pukki ja tontut rekeä
pakkaa.
Kohta matka alkaa
ja pukki taipaleelta huutaa:
Hyvää Joulua Kaikille!
Erin 6a
Kiitämme kuluneesta
vuodesta ja
toivotamme
Hyvää Joulua
ja Onnea
Uudelle
Vuodelle 2013.
Rauhallista
Joulua!
Sotkamon
Hautaustoimisto
Rusanen Oy
Asiakkaat ja yhteistyökumppanit, ystävät
sekä tuttavat:
Tontun
joulu
Aleksi Immonen
Koneurakointi
Veljekset Hyvönen Oy
Pirkko ja Tarja
kiitos vuodesta 2012.
Tonttu ei käy koulua,
mutta odottaa kovasti joulua.
Tontulla on päällänsä takki,
ja päässänsä punainen lakki.
Hyvää Joulua ja
Onnea vuodelle 2013!
Hyvää Joulua
ja Onnellista
Uutta Vuotta 2013
Pohjolankatu 33, 87100 Kajaani
08 613 1956 www.kuulopiste.?
Hyvän Joulun ja
Uuden Vuoden
toivotukset Teille ystävät!
Rauhallista Joulua
ja Iloista
Uutta Vuotta!
Tmi Multakorpi
(P. Anja, Juha ja Jukkis
Alkutekstin mukaan
enkeli ilmoittaa paimenille:
?Minä evankelioin teille suuren ilosanoman?. Lahjojahan nekin
ovat.
Helposti ajattelemme, että kaikki tämä: lahjat ja ulkoinen hyvinvointi, kuuluu
meille joulujuhlassa itsestäänselvyytenä; olemme
ikään kuin oikeutettuja niihin.
Kristillisessä katsannossa
asia nähdään toisin. Meidän tulisi tun-
tea pisto sydämessämme siitä, että joulun juhlassa niin
helposti unohdamme Hänet,
joka on meille kaiken hyvän
lahjoittanut, Jeesuksen Kristuksen.
Jouluna Kristus syntyi
maailmaan. on umpikirkollinen termi. Se ei
tuonut vapautta, vaan ankaraa alamaisuutta.
Jouluna me kristityt juhlimme toisenlaista ilosanomaa.
Kasteessa meidät on otettu
toisenlaisen Kuninkaan
omiksi. Hän on
lahja, josta käsin meidän tulisi elämäämme ja joulujamme
arvioida.
Olemme saaneet Jumalalta
lahjaksi emme vain joulua,
vaan koko elämämme: nuoruuden ja vanhuuden, kodin,
työn ja ystävät, elämän eri
mahdollisuudet. Vapahtaja tarkoittaa,
että oikea usko Häneen
muuttaa askeesissa ihmisen
elämässä kaiken.
Kristus syntyy ?
kiittäkää!
Isä Jarmo Hakkarainen. Kristus
on synnitön ja vailla pahuutta. Köyhien auttaminen, sairaiden luona vieraileminen ja leskien ja orpojen suojeleminen nähtiin Kirkon liturgiseen kirkastumiseen johtavana asiana.
Kirkon elämän aitoutta
mitataan rakkaudella. Se kertoo Jumalasta, joka syntyy halpaan talliin, ei mahtipontiseen palatsiin. Sellaiseksi Jumala oli alun
perin tarkoittanut ja luonut
ihmisluonnon.
Pyhä Johannes Krysostomos (k. Enkelit laulavat.
Ylienkelit yhdistävät äänensä
sopusointuiseksi. Itämään tietäjät toivat kalliit
lahjansa vastasyntyneelle
Jeesus-lapselle Betlehemin
luolaan. Kirkon eukaristinen elämä tarkoittaa Jumalasta kasvavaa luovaa rakkautta ja huolenpitoa lähimmäisistä. Ja siksi se
rohkaisee myös meitä luottamaan totuuden ja rakkauden
voimaan.
Tänä jouluna rukoilen Sinulle rauhaa, lepoa ja iloa.
Jumala syntyy Sinulle. Se vapauttaa, ei esitä
vaatimuksia. 407) opettaa: Minä
näen uuden ja ihmeellisen
salaisuuden. Lahjan saadessam-
Metropoliitta Panteleimon
me, meidän todella kuuluu
siitä kiittää.
Miten minä voisin kiittää
Joulun Herraa elämäni lahjasta?
Pyhä Ambrosius, neljännellä vuosisadalla elänyt Milanon piispa, opetti Kristuksen syntymäjuhlan hengellisestä merkityksestä: ?Saavuttuamme meidän Herramme
syntymän päiviin, puhdistakaamme veljet, itsemme kaikesta synnin saastasta ja siten täyttäkäämme Hänen
aarrearkkunsa kaikenlaisilla
lahjoilla, jotta tuona juhlapäivänä olisi millä lohduttaa kodittomia, keventää leskien
surua ja vaatettaa köyhiä.?
Parhaan kiitoksen elämämme lahjasta tuomme
Herrallemme muistamalla
hänen evankeliumissa annetut käskynsä ja yrittämällä
matkaa ytimeen eli ihmisen
sisäisen elämän uudistamiseen ja muutokseen pyhässä
askeesissa.
Kristus paljasti ihmisille
heidän alkuperänsä, tulevaisuutensa ja sisäiseen ihmiseen kätketyt hengellisen
kasvamisen mahdollisuudet.
Evankeliumin muovaama
kristillinen kulttuuri ylsi
myöhemmin Bysantin keisarikunnassa korkeaan eettiseen tasoon ja huomattaviin
filantrooppisiin saavutuksiin.
Bysantissa sosiaalinen tietoisuus yhdistyi elävästi Kirkon
Pyhään Eukaristiaan ja rukouselämään. Lapset odottavat lahjoja ja niitä myös saavat. Kristuksen syntyminen ihmiseksi
merkitsee Jumalan ja ihmi-
sen ikuista ykseyttä. Se tarkoitti ilosanomaa
Rooman keisarin valtaannoususta tai sotasaavutuksista. Kirkko
laskeutuu uskollisissa jäsenissään ihmisten jokapäiväisen elämän kärsimyksiin.
Aikamme ihmisen elämässä toistuu ahdistuksen
lohduton kokemus: ei ole ketään, jota odottaa ja rakastaa.
Jos me ortodoksit emme kykene omaksumaan Kristuksen Ristin kärsimyksiä em-
noudattaa niitä.
Pyhän Ambrosiuksen
saarnassaan mainitsemat: itkevät kodittomat, surevat
lesket ja alastomat köyhät,
löytyvät myös aikamme ympäristöstä, nyt vain eri nimikkeillä.
Voimme aloittaa omasta lähiympäristöstämme. Kerubit
laulavat ylistyshymniä. Kristuksen syntyminen
ihmiseksi on Jumalan pelastussuunnitelmassa maailman olemassaolon polttopiste, mutta sillä on paikkansa
myös jumalallisen luomisen
alkusuunnitelmassa. Ihminen
luotiin niin, että Jumala saattoi syntyä ihmiseksi ja lihaksitulemisen kautta ihminen
saattoi jumaloitua.
Kristuksen pyhässä syntymisessä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus yhdistyvät. Se tuo rauhan ja
sovinnon ihmisten välille. Syntymässään Hän yhdisti miehen ja
naisen, pyhässä elämässään
maailmankaikkeuden ja paratiisin, taivaaseenastumisessaan maan ja taivaan, luodun ja luomattoman. Sitä ei saavutettu neuvotteluilla ja diplomatialla, vaan
voimalla ja väkivallalla. Tässä ajattelussa
rauha ei kuitenkaan merkinnyt vapautta ja tasa-arvoa,
vaan valloitusta ja alistamista. Ehkä se tuntuu pikkuisen liian juhlalliselta sellaiselle Jumalan salarakkaalle, joka rukoilee arasti
eikä tahdo tehdä uskostaan
numeroa.
A nt i i k i n roomalaiselle
?evankeliumi. Elämämme
on suuri lahja ja myös ihme.
?Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä?, huudahtaa psalmien kirjoittaja.
Ps.139,14. 662) kirjoittaa, että
koko luomakunta perustuu
Jumalan ajatukseen ja tahtoon. Keisaria kuului
palvoa, ja rukouksissa hänestä käytettiin jumalallista arvonimeä Kyrios, Herra. Se
koskettaa ajallista elämääm-
Ensimmäiset kristityt levittivät sitä totuuden sanalla ja
rakkauden teoilla. Kristus sanoo, että
usko voi siirtää vuoria (Matt.
17:20). Jumala
loi maailman ja on ilmaissut
Itsensä tullakseen Ihmisenä
tähän maailmaan. Tuokoon hän rauhan sieluusi, kotiisi ja koko maailmaamme.
Muistuttakoon enkelin ylistyslaulu meitä siitä, keitä
olemme, mihin uskomme ja
mitä toivomme:
?Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisillä, joita kohtaan hänellä
on hyvä tahto!?
Piispa Jari Jolkkonen
Kuopion hiippakunnan piispa
Joulutervehdys: Rakkain joululahja
Joulu on lahjojen aikaa. Korvissani kaikuu paimenien laulu, he eivät
soita pilleillään vaimeaa säveltä, vaan laulavat taivaallista hymniä. joulukuuta 2012
18 ELÄMÄNMENO
Joulutervehdys: Keisarin evankeliumi ja joulun evankeliumi
Luukkaan jouluevankeliumissa puhutaan ?evankeliumista?. oli poliittinen
termi. Jumalan tunteminen on kirkkoyhteisön elämää, toimintaa ja kokemusta
Hänessä. Hän oli ja on Jumalan lahja ihmiskunnalle,
rakkain joululahja. Esimerkiksi keisari Augustus luettelee elämänsä ehtoolla 55
kansaa, joihin hän on ?tuonut
rauhan?. Se julistaa
Luojan hyvyyttä, ei ihmisen
saavutuksia. Vanhempi väki arvostaa lahjojen
sijaan juhlapyhien rauhaa,
A
Elämämme on
suuri lahja ja
myös ihme.
sopuisuutta ja kiireetöntä yhdessäoloa. SOTKAMO Perjantaina 21. Siellä autuaiksi julistetaan vanhurskautta janoavat,
toisia armahtavat ja rauhan
tekijät.
Joulusta ja elämämme
lahjasta kiittäen pyrkikäämme heidän joukkoonsa.
Siunattua Joulun juhlaa ja
Herran vuotta 2013
Panteleimon
Oulun metropoliitta
Kristuksen syntymäjuhlana
Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k. Joulun evankeliumi
esittää vaihtoehdon keisarin
evankeliumille.
Joulun evankeliumi on sanoma nöyrästä ja vapaaksi tekevästä Rauhan Ruhtinaasta.
Se kuulutetaan taivaasta, ei
keisarin hovista. Vapahtaja yhdisti
Itsessään kaiken. Kristus
Vapahtaja on joulun todellinen lahja. Käytännön ohjeet Kristuksen aarrekammion täyttämiseen löytyvät Vapahtajan Vuorisaarnasta. Serafit korottavat äänensä ylistykseen Hänen kirkkaudelleen.
Kaikki ylistävät tänä pyhänä
juhlana nähdessään Jumalan
maan päällä ja ihmisen taivaissa: ylhäisen alhaalla pelastuksemme tähden, ja alhaisen ylhäällä Jumalan ihmisrakkauden tähden. Koko maailmankaikkeus
luodaan uudelleen. 2,11.
Köyhiä auttanut Myrran
pyhä piispa Nikolaos, oman
joulupukkimme varhainen
esi-isä, toimi samoin tiennäyttäjänä joululahjojen tuojien joukossa.
Meillä Suomessa joulun
aattoilta merkitsee perheen
pienimpien kohdalla suurta
odotusta ja tihentynyttä jännitystä. Sotamenestystä pidettiin merkkinä keisarin jumaluudesta. Tavallisen
suomalaisen suussa se ei taida juuri kulua. Kun
siis kaikki karkeloivat, minäkin haluan karkeloida, haluan liittyä kuoroon ja viettää
pyhää juhlaa.
Kristuksen syntymä on
uuden ihmisyyden juhla.
Apostolisen ja katolisen kirkon evankeliumi ei pysähtynyt ihmiselämän- ja kulttuurin pintatasolle vaan jatkoi
mekä Hänen antamaa kylmää vesimaljaa, me jäämme
ilman ristiä, kilvoituselämä
kuihtuu ja ortodoksisesta uskosta kuolee olennainen.
Kristus syntyi ihmiseksi
vahvistaakseen ihmisille, miten elämän pyhyys on käytännöllistä. Mutta mitä
evankeliumi oikeastaan tarkoittaa?
Meidän mielessämme sana ?evankeliumi. Kristuksen syntyminen ihmiseksi
merkitsee langenneelle ihmiselle iankaikkisen elämän
mahdollisuutta.
Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja korostaa opetuksissaan Kristuksen yhdistävää
toimintaa. Siksi se teki vaikutuksen. Keisarin evankeliumi oli
sanoma siitä, että hän on valloittanut taas uuden kansan
me, mutta lupaa myös iankaikkisen elämän.
A
Tuokoon hän
rauhan sieluusi, kotiisi ja
koko maailmaamme.
Piispa Jari Jolkkonen
valtansa alle tai kukistanut
kapinoivan kenraalin joukkoineen. Evankeliumi kertoo
siitä näin: ?Silloin he maahan
heittäytyen kumarsivat lasta,
avasivat arkkunsa ja antoivat
hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.?
Matt
Juuri sinne mielen syvyyteen joulun sanoma koskettaessaan tuo valoa, toivoa ja iloa. Nyt
nekin on kuvattu, ja traditio
uhkaa päättyä. Niskanen ja Petri Kauppinen
Hannu Sovelius, tenorisaksofoni
Johtavat: Risto Vähäsarja ja Satu Aho
Ohjelmassa lisäksi mm: Per. Sanna Vihanto taiteili tunnelmallisen
kauniin akvarellin, jonka aiheena on talvinen Sotkamon
kirkko. Koko hautausmaa on muistokynttilöiden valaisema.
Jouluna on hyvä ajatella omaa vointia ja jaksamista. Yhteydenotot:
Kotikirkkoliite, kirkkoherranvirasto, Salmelantie 1, 88600 Sotkamo
erkki.marin@evl.fi, www.sotkamonseurakunta.fi
Rakas
joulukortti
SANNA VIHANTO
Taas on se aika vuodesta, jolloin suomalaiset muistavat läheisiään lähettämällä 50 000
joulutervehdystä. Tonttukorttien vaihtoehdoksi Sotkamo sai upouuden joulukortin. Jokainen vaellus on ollut erilainen ja joulun sanoman tarkastelunäkökulma
on ollut aina uusi. Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun kuvat ovat kestäneet aikaa jo yli 100 vuotta.
Meidän perheessä oli takavuosina tapana lähettää joulukorttina kuva lapsista. kantaen Jeesuksen seimen äärelle.
Vaeltaja kulkee jouluevankeliumin innoittamassa maisemassa ollen itse mukana Jeesuksen syntymäajan tapahtumissa.
Monet vaeltajat ja roolihenkilöt ovat sanoneet, että tästä vaelluksesta alkaa minun jouluni.
Jouluevankeliumi on tunnetuin raamatunkohta ja koskettaa kuulijaansa syvästi. Olikohan aiheena Jeesuksessa syntynyt uusi ulottuvuus ja elämän merkittävin rajapinta iankaikkisuus.
?Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.?
?Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä
olivat kuulleet ja nähneet. Monen mielestä oikea joulukortti on kuitenkin
käsin kosketeltava, kenties itse askarreltu.
Ensimmäiset joulukortit,
usein kuvattomat, postitettiin
1850-luvulla suljetuissa kirjekuorissa. Jeesuksen syntymässä tullut uusi ulottuvuus, iankaikkisuuden rajapinta
antaa elämälle sisällön ja tarkoituksen.
Olen joskus kysynyt itseltäni, mitähän Maria-äiti syvimmiltään tutkisteli ja kätki sydämeensä jouluevankeliumista ja
toisaalta, mistä paimenet ylistivät ja kiittivät Jumalaa; mikä
oli kiitoksen syvin sisältö. Yhä suurempi osa tervehdyksistä lennähtää vastaanottajalle sähköisenä. Jeesuksen syntymässä
annettu uusi rajapinta iankaikkisuus tulee esille monissa joululauluissa.
Varpunen jouluaamuna:
. joulukuuta 2012 SOTKAMO
Nämä sivut on toimittanut Sotkamon seurakunta. Enkelikorttejakin löytyy,
mutta seimi ja Jeesus-lapsi
ovat jo etsinnän takana. Vuosittain tuhat vaeltajaa kulkee tuon matkan omaa ?rinkkaansa. Tuo vaellus on joka vuosi erilainen
sillä vuoden tapahtumat muuttavat meitä ja jättävät omat jälkensä koska ?rinkan. Olemme jokainen kulkenee oman ?jouluvaelluksemme?, johon
kuuluu omakohtainen matka joulun tartuntapintojen hakemisessa ja löytämisessä. Jotain uutta
pitäisi keksiä?
Tänä jouluna pulma ratkesi
helposti. Postikorttia myydään muun muassa
Elina Virkkunen
kirkkoherranvirastossa.
19
Joulun kirkkaus
Joulu on jo ovella ja joulun läheisyys kosketta mieltä. Sotkamon seurakunta. Kortti sopii lähetettäväksi muulloinkin kuin jouluna, ja painosmäärä riittää
myös tuleville vuosille.
Kortti on myynnissä Kahvila Murusessa, Sotkamon Kirjakaupassa ja kirkkoherranvirastossa.
Sanna Vihanto maalasi Sotkamon kirkosta akvarellin. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli
sanottu.?
Usein joulun lähestyessä meillä on joulun ostamisen ja tekemisen tunne ahdistumiseen asti; emme aina muista, että
joulu on jo tehty ja sen keskeinen sisältö on valmis vastaanotettavaksi: Teille on syntynyt Vapahtaja.
Joulu on hyväntahdon juhla ja saamme muistaa meille
kaikkia tärkeitä ihmisiä.
Sydämeeni joulun teen
?On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta.?
Vexi Salmen sanoi?ama ja Risto Vähäsarjan säveltämä
SOTKAMO - KANTAATTI
?LAPSI SOTKAMON?
perinteisessä UUDENVUODENAATON
JUHLAKONSERTISSA
Sotkamon seurakuntatalossa
ma 31.12 klo 18.00
Kirkkokuoro, Solina, Lapsikuoro
solis?t: Mar. Sitten
tuli aika, jolloin lapset eivät
halunneet joulukorttiin, ja valokuvattavaksi suostuivat
enää lemmikkieläimet. Joulu on
muuttanut ihmiskunnan tulevaisuuden antaen sille uuden
ulottuvuuden, iankaikkisuuden. Granqvis?n kirjoi?ama uudenvuoden pakina 365-vuo?aasta
Sotkamosta ja Khra Erkki Marinin uudenvuodentervehdys.
Lopuksi kaikille seurakunnan ja kunnan
tarjoamat uudenvuoden kahvit.
Vapaa pääsy!
Diakoniapäivystykset
jatkuvat ma 7.1.2013.
Rauhallista joulunaikaa!
Erkki Marin
kirkkoherra
Hyvää joulua ja
onnellista
uutta vuotta!
t. Joulun sanoma on sielunhoidollinen, armollinen ja täynnä hoitavaa rakkautta. Siellä
ihmismielen syvyydessä on paljon ahdistusta, tuskaa, kärsimystä ja syyllisyyttä. KOTIKIRKKO
Perjantaina 21. En mä ole, lapseni, varpu tästä maasta,
olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.?
On koskettavaa jouluaattona käydä hautausmaalla näkemässä kuinka läheisiä muistetaan ??jotka asuvat kuoleman
varjon maassa, niille loista valo?. Joulun sanoma antaa mahdollisuuden käsitellä omaa elämää. Avoimien korttien
lähettäminen ei silloin ollut
luvallista.
Sittemmin joulukorttien
kuva-aiheeksi vakiintuivat
joulujuhlan lisäksi talvi ja tontut. paino ja sisältö eivät ole yhteismitallisia.
Joka kerta se on vain erilainen.
Meillä Sotkamon seurakunnassa on ollut yli kahdenkymmenen vuoden ajan jouluvaellus, jossa on käyty läpi joulun
ajan tapahtumia roolihenkilöiden välityksellä
Värit ovat rauhalliset,
eivätkä hyppää silmille.
Kortti on nykyistä pienempi: 11x7 senttiä. Kortin on
saanut ?Herrasväki. Ku-
vassa hevosta ruokkiva tonttu on kasvoiltaan ihmismäisen realistinen. Tämän kortin on lähettänyt
Siiri, Lauri ja
pojat
Matille perheineen. on oikea
joulukortti aina
joulukortti. Siinä
on oma sähköisesti
jäljittelemätön
henkensä. Ajat muuttuvat,
myös kuusen koristelussa.
Kortissa joulukuusen tausta on vaaleansininen. Karille.
Osoite kuusijuhla paljastaa,
että se on jaettu kansakoulun
joulujuhlassa. 1946, sen
jälkeen Iivantiirassa. He
toivottavat
hyvää joulua ja onnellista
uutta vuotta.
Suosittuja korttiaiheita
ovat myös erilaiset joulukukat. Esineiden ympärillä on
kiedottu sininen kangas,
tausta on ruskehtava. Näin
nykyäänkin, mutta väreissä
ja hahmoissa on huomattavaa eroa. Esimerkiksi 1940-luvun kortissa on
pieni kuva tykkylumisista
kuusista ja myllystä joen partaalla. Eräässä
1960 . Pieni
oli heidän maatilansa ja Matti kävi
leivän eteen töissä
myös muualla.
Huomattavasti
uudempaa korttiperinnettä edustaa kortti 1980 . Aiheina olivat
muun muassa joulukirkkoon
ajo ja joulupukki touhuamassa tonttuineen pukinpajalla.
Kortteja saivat kaikki oppilaat.
. Hän
itse ehkä saa
sähköpostiinsa sähköisiä
joulukortteja.
Vaikka tekstiviesti on helppo ja nopea ?
kuten nykyaika
vaatii . Ei ollenkaan
liioiteltu tai sarjakuvamainen.
Jalassa vihreänutulla on
piukat housut, jotka tuovat
mieleen Robin Hood -elokuvan vuodelta 1938. Kuusijuhlassa kortteja tuli useita
kymmeniä, ja kortit olivat
paljolti samantyylisiä kuin
tänäänkin. Joulukortteja
kyllä jo sai tuossa viisikymmenluvun vaihteessa. Kortti on mattapintainen.
Nykyään samanaiheisessa
kortissa olisi todennäköisesti
kirkkaat ja räikeät värit. ja
Jumalan siunausta. Värimaailmaa henkii 1970-lukua.
Pentti on sillä muistanut Elviä jouluna 1978.
Erilaiset tonttu- ja joulupukkiaiheet nousevat vanhojen korttien kuvituksiin. Marian,
Joosefin ja Jeesuksen päiden
päällä kimmeltää kultainen
sädekehä.
H.J. SOTKAMO Perjantaina 21. Korteissa luki esimerkiksi Veikko
Juntunen ... Perinteisempien aiheiden rinnalle on tullut
jouluisia huumorikortteja
ja esimerkiksi kortteja,
joissa on jokin sarjakuvahahmo.
Sähköisistä korteista vain
harvoin jää pysyvää muistoa.
Pahvinen kortti säilyy vuosikymmeniä, ellei kauemminkin lukukuntoisena, kun sähköiset ovat jo aikapäiviä sitten menneet bittien taivaaseen. Täällä kuusella.
Sattuipa joskus pieni kirjoitusvirhe, jossa luki... Eräässä kortiksi painetun valokuvan asetelmassa
on joulutähti ja palava kynttilä. Sen on antanut Elina-niminen tyttö ?herra. Kansakoulussahan oli sotaajan jälkeisinä vuosina tapana kirjoittaa joulukortteja ja
antaa pieniä lahjapaketteja
kavereille ja hyville ystäville.
Lahjat ja kortit jaettiin aina
koulun joulukuusijuhlassa,
verestää Veikko Juntunen
muistoja 60 vuoden takaa.
Hän kävi sotalapsena koulua
Ruotsissa 1944 . Kuvassa
joulupukki riisuu partaansa ja sieltä paljastuu virnistävä Mustanaamio. Aika yllättävä
tieto joulupukista, tai
Mustanaamiosta, miten
vain.
Oppilaat jakoivat joulukortteja
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.fi
. toivottaa siinä hyvää
?uutta-vuotta. Pikku-Elina
luottaa korttiin valmiiksi painettuun hyvän joulun toivotukseen, eikä ole halunnut lisätä korttiin ylimääräistä.
Minimalismi on kaunista.
Uskonnollisaiheisessa kortissa itämaan tietäjät tuovat
lahjoja Jeesus-lapselle. Näin pientä
korttia ei enää postiin voi viedäkään.
Eräs valokuvakortti on leimattu 1961. Tekniikka vanhentuu
tai särkyy.
Vanhat joulukortit raottavat ikkunaa menneiden sukupolvien jouluun. Matti ja Elvi
1961. Vaikka eivät
he herrasväkeen
kuuluneet. Siinä pääosaa esittänyt Errol Flynn
käytti samanlaisia ?sukkahousuja?, paitsi että ne olivat
vihreät.
Tälläkin kortilla on historia. Mur-
rettuja värejä
koristaa kultaus. eivätkä kuhmolaiset vähäisimpinä ?
lähettävät kaikesta
tekniikasta huolimatta toisilleen roppakaupalla myös perinteisiä
joulutervehdyksiä.
Nykyään joulukorttien aiheet ovat vapautuneet. Kuka enemmän ja kuka
vähän vähemmän, mutta kaikille kyllä riitti. Kortti
on kuin pieni maalaus. joulukuuta 2012
20 ELÄMÄNMENO
Nämä joulukortit eivät ole
päätyneet bittien taivaaseen
Muisto: Pahvikortti tarjoaa pysyvän muiston, joka ulottaa tervehdyksensä sukupolvien päähän
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.fi
Kuhmolainen nuori ottaa
kännykkänsä ja lähettää
tekstiviestin
ystävilleen.
Hän tahtoo
toivottaa
heille hyvää
joulua. Värit
ovat hiukan haalistuneet
vuosikymmenten saatossa.
Postimerkki on vihreä 10
markan leijonamerkki. Tänäkin
jouluna suomalaiset
. 1990-luvun
taitteesta. 1970-luvun taitteen
tonttuaiheisessa joulukortissa on kauniin rauhalliset ja
murretut värit. Siinä joulupuuta
koristavat oikeat kynttilät.
Elävä tuli luo tunnelmaa,
mutta nykyään sitä pidettäisiin ensijaisesti paloturvallisuusriskinä. Täällä
kusella.
Pukki tonttuineen jakoi
lahjat ja kortit.
Opastus
parkkialueelta.
Ma 24.12. Takkini oli sananmukaisesti tuulettunut: se oli pitkin lumen peittämä pihamaata osittain sataneen lumen
peittämänä.
A
Jääkö Jeesus joulustani sisimpäni
oven ulkopuolelle?
No, puhdas lumihan vain raikastaa takin ja onhan sillä
aamuun asti aikaa kuivahtaa, ajattelin. Klo 16
Jouluaaton hartaus Sotkamon kirkossa, Hartikainen,
Lievonen, Vähäsarja. Perjantaina 21. Avustaa
Martti Niskanen, laulu.
Klo 23 Jouluyönmessu Sotkamon kirkossa, Lievonen, Lehtonen.
Ti 25.12 klo 7.00 Joulun jumalanpalvelus Sotkamon kirkossa, Marin, Kuja-Kanto,
Vähäsarja, avustaa kirkkokuoro. Klo 12
Kauneimmat joululaulut
Vuokatin kirkossa. Jos risti löytyy, en anna sen enää koskaan
joutua tuuliajolle!?
Aamulla risti sitten löytyi ulko- oven takaa paikasta, missä takki pääsi irtolumistaan.
Olemme käymässä kohti suurta juhlaa. normaalin
viikko-ohjelman mukaan.
Ma 7.1 klo 12 Vauvakerho Srktalo.
Ke 9.1 klo 9.30 perhekerho
Srk-talo ja Vuokatin kirkko.
To 10.1 klo 9.30 Perhekerho
Srk-talo ja Vuokatin kirkko.
www.sotkamonseurakunta.fi
Salmelantie
g-rakennus43
Käyntiosoite: Tuottajantien päästä,
ent. 3:20)
Iloa ja rauhaa joulun sanoman äärellä!
AD KORJAAMO
Su 23.12. 040 779 1317
HINAUSPÄIVYSTYS 24h/vrk 045 310 6160
. Valonsäde ?jakkuun kuuluva risti oli kadonnut! Pikainen katselmus pihamaalla näytti vain kimaltavan lumen
ympäröimät maassa lojuneen takin jäljet.
Unenpöpperöinen mieheni totesi, ettei tilanne voinut lumisateen lakattua yön aikana juuri enää pahentua - palataan aamulla asiaan. Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta.. klo 10 Sanajumalanpalvelus ( 4. Joh. Anna ristin löytyä, anna arjen ihmeen tapahtua. joulukuuta 2012 SOTKAMO
21
Hartaus
SEURAKUNNAT
Sisko Hartikainen
Ke 26.12.klo 10 Sanajumalanpalvelus Sotkamon kirkossa,
Kuja-Kanto, Marin, Vähäsarja.
Pe 28.12. Joulun ilosanoma ei ole vuosituhansien
saatossa muuttunut: Jumala lähetti oman Poikansa maailmaan toteuttamaan meitä, rakastamiaan ihmisiä, varten
laatimansa pelastussuunnitelman.
Jeesuksen seuraajat jatkavat julistustaan: . Nostin takin ja ravistin sitä, jotta irtolumi jäisi pihamaan puolelle. Klo 16
Jouluhartaus Vuokatinvaaralla, Lievonen. Samassa muistui mieleen tuuletusprojektini. Klo 19 Sotkamon
Mieslaulajien joulukonsertti
Sotkamon kirkossa.
Diakoniatyö:
Diakoniavastaanotot kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa ma 7.1 alkaen ma, ti
ja ke klo 9-10. Klo 10 Joulun jumalanpalvelus Vuokatin kirkossa, Marin, Kuja-Kanto, Lehtonen. ( Ilm. klo 18 Enkelikirkko
Sotkamon kirkossa.
Kirjoittaja on luokanopettaja ja pastori.
Risti
kadoksissa?
O
li alkamassa työntäyteinen viikonloppu
useine toimituksineen. meijerin terminaalialue.
Palvelemme SOITA JA VARAA AIKA!
ma-pe 7-17 P. Minä seison ovella ja kolkutan: jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä
käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja
hän minun kanssani.. 1:1) Sanoma pysyy, mutta
maailma ja sen mukana ihminen muuttuu. klo 14 Jouluaaton
hartaus Kappelissa, Vähäsarja, avustaa Solina. Siellä hän kuitenkin
uskollisesti odottaa ja sanoo: . (1. Öinen rukoushetkeni täyttyi pyynnöistä ja lupauksista: . Talo oli hiljentynyt ja ilta jo yöksi vaihtunut, kun
havahduin flow-tilastani ulkoa kantautuviin tuulen ääniin. Klo 15 Jouluhartaus Vuokatin kirkossa,
Kuja-Kanto, Lehtonen. Totesin virkapukuni takin olevan tuuletuksen tarpeessa, joten eikun takki ulos pakkassäähän
ja puheita kirjoittamaan. Valmistaudumme kukin tavallamme ottamaan vastaan joulun, Kristuksen
syntymäjuhlan. Vuokatin kirkossa diakoniavastaanotot
9.1 alkaen keskiviikkoisin klo
9-10.
Kirpputori lauantaisin klo
9-13 srk-talolla la 12.1 alkaen.
Sotkamon Autopalvelu Oy
Salmelantie 43 f 6, 88600 Sotkamo
Varhaisnuorisotyö:
Tiedustelut nuorisotyönohjaaja Mirva Heikkiseltä
p. 050-592 0055 /mirva.
heikkinen @ evl.fi
Lapsityö:
Päiväkerhojen kevätkausi
2013 alkaa ma 7.1. adventtisunnuntai) kirkossa, Marin, Hartikainen, Lehtonen. Vasta, kun
asettelin takkia hengareineen naulakoon, katastrofi paljastui. Voin kysyä juhlan kynnyksellä itseltäni, olenko ravistanut ristin sanoman
irti joulustani keskittymällä ulkonaiseen tunnelmanluontiin: siivouksiin, koristeluihin, valaistuksiin, jouluruokiin
tai lahjalistoihin?
Jääkö Jeesus, joulun päähenkilö, joulustani sanomansa
kanssa sisimpäni oven ulkopuolelle
Vehkaoja, p.
Nuorisotyö:
Kari-Pekka ?Kassu. 050-5920056, sähköposti: kari-pekka.vehkaoja@
evl.fi
Rippikoulutyö:
Rippikoulutyöhön liittyviä lisätietoja: Sini Turunen, p.
050-4042029.
AUTONPESU
T
24 h/vrk
!! " ""
"" #
Kehräämöntie
22, Kajaani, ma-pe 10-18, la 10-15
050 3366 708
Tervetuloa!
maanselan.etappi@sotkamo.net
www.maanselanetappi.com
Nurmestie 294,
88690 Maanselkä
AVOINNA YMPÄRI VUODEN!
Joulupäivä
Sana tuli lihaksi
Klo 7 Joulun jumalanpalvelus Sotkamon kirkossa.
Klo 10 Joulun jumalanpalvelus Vuokatin kirkossa.
Klo 19 Sotkamon Mieslaulajien
joulukonsertti Sotkamon kirkossa.
Ke 26.12.2012
Tapaninpäivä
Kristuksen todistajat
Klo10 Sanajp. 16
Rytilahden majalla,
Sotkamossa.
Tervetuloa!
Varaukset puh. 08 668 700, puh. (08) 6172 3520 tai 6172 3521
www.sotkamonseurakunta.fi
Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO
LAAKAJÄRVEN LÄÄKEKAAPIN
TOIMINTA PÄÄTTYY 31.12.2012
Kiitämme kaikkia asiakkaita
sekä lääkekaapin hoitajaa
rouva Raija Tarvaista hyvästä
yhteistyöstä.
Avoinna
ma-pe 9-19, la 9-14, su 12-14
Kainuuntie 28, p. (08) 632 200
Su 23.12.2012
4. Tervetuloa!
tiistaisin ja
perjantaisin
verkossa joka päivä
Uudistunut
www.sotkamolehti.fi
Sotkamon Seurakunta
Puh. kirkossa.
Klo 12 Kauneimmat joululaulut Vuokatin kirkossa.
Klo 16 Jouluhartaus Vuokatinvaaralla.
Opastus parkkialueelta.
Ma 24.12.2012
Jouluaatto
Klo 12.30 Jouluhartaus Himmelissä.
Klo 14 Jouluaaton hartaus Kappelissa,
Vähäsarja, avustaa Solina.
Klo 15 Jouluhartaus Vuokatin kirkossa.
Klo 16 Jouluaaton hartaus Sotkamon kirkossa,
Vähäsarja.
Sotkamon Mieslaulajien
Joulukonsertti
Sotkamon kirkossa
joulupäivänä
25.12.2012 klo 19.00
Ohjelma 10 ?. adventtisunnuntai
Herran syntymä on lähellä
Klo 10 Sanajp. Sotkamon kirkossa.
Pe 28.12.2012
Klo 18 Enkelikirkko Sotkamon kirkossa.
Tervetuloa!. - 26.12.2012 klo 12-16
MAANSELÄN ETAPISSA.
Jorma Komulainen
70 vuotta
25.12.2012
Pannu kuumana
la 5.1.2013 klo 13 . Avustaa Martti Niskanen, laulu.
Klo 23 Jouluyönmessu Sotkamon kirkossa
Ti 25.12.2012
Runsas joulupöytä
katettuna 24
Työnnä lihalämpömittari kinkun
paksuimpaan kohtaan. Alkuperäiset kivet on
tehnyt maaseppä. Kaikki viljanvähät jauhettiin siinä myllyssä.
Myös ?rahtijauhatusta?
harjoitettiin.
. Väärin sulatettu tai paistettu kinkku kostaa laiminlyönnit, ja tuloksena voi olla kuivakka ja mureneva klöntti.
Paista kinkkua, kunnes sen
sisälämpötila on 72 astetta.
Paistoaika on noin tunti per
kilo.
Viimeistele: Anna kypsän
kinkun vetäytyä folioon tai
voipaperiin käärittynä noin
puoli tuntia. SOTKAMO Perjantaina 21. mylläreiksi Taavetti
Ryhäsen (77) ja Ate Kärnän
(80).
. Ota siis pakastekinkku
riittävän ajoissa sulamaan.
Älä jätä kinkkua huoneenlämpöön lepäämään, sillä silloin kinkku sulaa liian nopeasti ja voi jäädä sisältä jäisek-
si. Lähtivät sitten jauhojen kanssa kotiinsa.
Näin paistat
joulukinkun
Anna-Kaisa Talvitie
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
Pakastekinkkua ei saa työntää uuniin kylmiltään. Ratko verkko ja
kuorruta kinkku.
Perinteisen kuorrutuksen
raaka-aineet ovat sinappi,
korppujauhot ja kuorrutteeseen tuikatut kokonaiset
neilikat.
Paista kuorrutettua kinkkua
250-asteisessa uunissa noin
10 minuuttia, jotta kinkku
saa kauniin pintavärin.
Vinkki: Kokeile perinteisen
kuorrutteen tilalle jauhelmaa, jossa sinapin kohtaavat
hapankorppu, kuiva ruisleipä tai piparkakku.. Paista kinkkua uuniritilällä, nahkapuoli ylöspäin, 200 asteessa noin puoli tuntia.
Lisää uunin pohjalle uunipannu, jolla on pari desiä vettä. Ei ollut muita nuoria
miehiä tähän savottaan, Taavetti Ryhänen naureskeli tallennetta esitellessään.
Myllärin taidot Taavetti kertoo oppineensa isältään.
. Kunnan kulttuurilautakunnalta saatiin avustusta.
Toista tuhatta tuntia tehtiin
töitä.
Taavetti Ryhäsen mukaan
tarkoitus on pitää mylly jatkossa siinä kunnossa, että
jauhatusnäytöksiä voidaan
pitää joka syksy.
. Vaan kun meistä aika jättää, niin tuskin siihen mylläreitä löytyy.
Tarkoitus on kuitenkin ensi syksynä houkutella nuorempia miehiä oppiin.
My l l y n e n s i m m ä i n e n
omistaja on ollut Jussi Heikkinen Hiidenjärven Suolahden talosta ja Kalle Komulainen Aholasta.
Kallen kuoltua hänen
osuutensa siirtyi sittemmin
Sipisille muuttaneelle Heimo
Roivaiselle. sai ?elokuvaan. Puolen tunnin jälkeen laske lämpötila 125 asteeseen.
Ate Kärnä (oik) ja Taavetti Ryhänen esiintyvät Hiiden Myllystä kertovalla DVD-tallenteella.
Venäjänniemeltä asti ei Hiidenjärven myllyllä käyty.
. Isännät tai emännät laittoivat jyvät lapinviilekkeisiin
ja kantoivat myllylle. Vainajia keväällä kirkon edessä siunannut
kappalainen oli heittänyt
multaa ruumiiden rivin ylitse
ja purskahtanut itkuun.
Näin kertovat historiankirjat.
Viimeksi havupuusetsuuriin
on turvauduttu Laakajärvellä
kansalaissodan aikana.
. Jätä
verkko paikalleen, että kinkun muoto säilyy. Myllyn käyttövoimaa varten on Hiidenjärven
veden pintaa nostettu joen
niskalla olevalla tammella.
. Me käytettiin ruokaviljan
jyviä Jyrkän myllyllä Savon
puolella, Ate Kärnä kertoi.
Muu vilja jauhettiin kotitarvemyllyillä.
Myllyjä Laakajärven kylänkin alueella oli toki muuallakin kuin Hiidessä.
. Niin ovat kertoneet, että
silloin olisi jauhettu Hiiden
Myllyssä pettujauhoja, myl-
lyn osakas Taavetti Ryhänen kertoi.
Ettei Hiiden myllyn historia ja viljan jauhaminen jäisi
vain muistikuvien varaan,
tehtiin Laakajärvellä dvd-tallenne.
Videon Sotkamon kunnan
tuella tuottanut Laakajärven
Kyläyhdistys ry. Heimolta osuuden osti Taavetin isä Matti
Ryhänen.
Hiiden Mylly saa voimansa vedestä. Hiidenjärvi on siloin
säännöstelty vesistö, Taavetti
Ryhänen sanoi.
Vesi lasketaan myllyn yläpuolella olevaan patoon ja
siitä erillinen luukku avaamalla myllyrakennuksen alta
juoksemaan ja samalla siivekkeitä pyörittämään.
Mylly on kuivaa viljaa jauhanut jauhoiksi noin puolentoista tunnin säkin vauhdilla.
RAISA NERG
Huolehdi että sulatat ja paistat kinkun oikein. Hiidenjärven rannalla oli
viisi taloa silloin. Parhaillaan täällä oli viisi
eri puromyllyä, Taavetti Ryhänen kertoi.
Hiiden Myllyä on korjattu
useaan eri otteeseen.
. +12 astetta.
Paista: Poista kinkku pakkauksesta ja huuhtele se nopeasti kylmällä vedellä. joulukuuta 2012
22 ELÄMÄNMENO
Perinnettä
talteen
Laakajärvellä
Aikaan entiseen:
Hiiden myllyllä on
jauhettu suurista
nälkävuosista lähtien
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Laakajärven mittaamattomien salomaiden keskelle perustetulla Hiiden Myllyllä
jauhettiin leipäviljaa ja ajankohdan huomioiden myös
varmasti pettua ensimmäisen kerran 1860-luvun lopulla.
Kuten kaikki Sotkamon
historiaa lukeneet tietävät,
elettiin karmaisevia nälkä- ja
tautivuosia.
Sotkamon pitäjän väestöstä kolmannes kuoli nälkään
ja tauteihin. Kinkku on valmis uuniin,
kun se on sula ja sen sisälämpötila on +10 . Hidas
sulatus ja mieto paistolämpötila hellivät joulupöydän kunkun murean maistuvaksi.
Sulata: Noin kuuden kilon kinkku sulaa jääkaapissa
tai kylmiössä 2?3 vuorokaudessa. Sitten
1936 vuonna on myllyyn laitettu tehdastekoiset kivet.
Hiiden Mylly oli aktiivisessa käytössä aina 1960-luvulle
saakka.
Traktorikäyttöisten ja polttomoottorilla pyörivien kotitarvemyllyjen yleistyessä jäi
vanha palvelija unholaan.
Hiiden Myllyä ryhdyttiin
talkoilla kunnostamaan
1980-luvun puolivälissä.
Tallenteen pituus on 17 minuuttia.
L
. Mylläreinä ovat Ate (Aate) Kärnä ja Taavetti Ryhänen.
Joulukortteihin varatut rahat olemme lahjoittaneet
tänä vuonna hyväntekeväisyyteen.
Hinauspalvelumme päivystää pyhinäkin.
P. Kenelläkään ei
käy mielessäkään, että Laakajärven kaltaisella kylällä
olisi oma kauppa.
Iloista Joulua
ja Onnea
uudelle vuodelle!
Hyvää Joulua
ja Onnea
Uudelle
Vuodelle!
Sotkamon Yrityspalvelut Oy:n
henkilökunta
Sotkamon
Kangaspuoti
Iloista Joulua
ja Onnea
uudelle vuodelle!
Hyvää Joulua ja
Onnea Uudelle
Vuodelle!
Sotkamon Kiinteistöhuolto Oy
Iloista Joulua
ja Onnea
uudelle vuodelle!
T:MI NAPIS PALVELUT
Arja Sirviö
Hyvää Joulua ja
Onnea Uudelle Vuodelle!
Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta
Hyvää Joulua
& menestystä
vuodelle 2013
Hyvää Joulua ja
Onnea Vuodelle 2013!
Sotkamon
Yrittäjät ry
FAKTA
. Sotkamon kunta on tukenut hanketta.
. Perjantaina 21. Joka talvi lakkaa jostain piipusta savu
nousemasta.
Kauppiaiden kannalta ikävää se, että asukasluvun vähentyminen tarkoittaa asiakkaiden vähentymistä.
Sitten salolle metsälle tai
kalalle tulevat tuovat eväät
tullessaan. 045 310 6160 24 h/vrk
. Hiiden Myllyllä on 1860-luvun lopusta alkaen jauhettu pettua ja
niukasti
Hyvää Joulua ja Onnea
Uudelle Vuodelle!
. Raija ja
Vesa Tarvainen kertoivat
vuoden vaihteessa lääkekaapin toiminnan päättyvän.
Syynä vähäisestä käytöstä
johtuva kannattamattomuus.
Laakajärveläiset joutuvat
ensi vuoden alusta lähtien
hakemaan buranansa ja yskänlääkkeensä Sotkamosta
tai Rautavaaralta.
Ne, jotka vielä kylällä asuvat.
Väkiluku on pudonnut alle
70:n ihmisen. joulukuuta 2012 SOTKAMO
23
PERTTI GRANQVIST
Kommentti
Rauhallista Joulua
ja Onnellista Uutta
Vuotta 2013!
Kiitos asiakkailleni
kuluneesta vuodesta!
Laakajärven mylläreitä jututettuani kävin kyläkaupalla.
Lajissaan Sotkamon viimeisellä.
Eipä olleet iloiset tunnelmat päällimmäisenä. Tallenteen on tuottanut Laakajärven Kyläyhdistys ry.
. Tallennetta on saatavissa 10 euron hinnalla Taavetti Ryhäseltä.
AD KORJAAMO L AD VARAOSAMYYNTI L HINAUSPALVELU L AUTONPESUT
SOTKAMON AUTOPALVELU OY
Salmelantie 43 F 6, 88600 SOTKAMO
Käyntiosoite: Tuottajantien päästä! P. saatavilla olevaa viljaa.
. Tallenteen on kuvannut Korpi Makasiini/Petri Roivainen.
. kertoo pienestä myllystä Hiidenjärvestä laskevassa purossa.
. 040 779 1317
Kiitos
asiakkaillemme ja
yhteistyökumppaneillemme
kuluneesta vuodesta
Hyvää Joulua
ja Onnea
Vuodelle 2013!
Kiitos kuluneesta vuodesta
ja iloista joulunaikaa
Joululahjavarat olemme tänä vuonna lahjoittaneet
kainuulaisten ja ylä-savolaisten lapsiperheiden hyväksi.
7* 1BMWFMV
,PSIPOFO 0:
www.kaisanet.fi. Dvd-tallenne Hiiden Mylly
Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta.
Ja onko kehitys aina hyväksi.
Elämän monimutkaistuminen ja teknistyminen ei
välttämättä ole pelkästään
hyvä. Mutta ei kanna pitkälle.
Ennustan että varsin pian
kertakulutuksesta siirrytään
taas kestävän kehityksen
mukaisesti sellaiseen elämäntapaan, että ihmiset arvostavat entistä enemmän
kestäviä ja kierrätettäviä ta-
varoita. Ainakin luontoa ja tärkeitä raaka-aineita tuhlataan
ajattelematta sitä, miten tulevaisuudessa pärjätään.
Itse edustan sitä ikäpolvea, joka on oppinut korjaamaan ja pitämään huolta ta-
Kenkäkauppa Saastamoinen kiittää
asiakkaitaan kuluneesta vuodesta.
Rauhallista Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta
Punaiset omenat ja tuoreet appelsiinit toivat vaihtelua joulupöytään jo yli 50 vuotta sitten.
varoista. Järven takaa Salmelan koululle tulevilla oli yksi
etu. Silloin joulupukin kontista löytyi tarvittaessa uudet huopatöppöset, hiihtomonot, sukset tai luistimet.
Elämä oli yksinkertaista.
Pakkasilla lapset pitivät huopatöppösiä ja hiihtokelillä
monoja. (08) 666 2999
www.herkku-sepat.com. Kaikenlainen urheilutoiminta ja
erilainen yhdistys- ja seuratoiminta kukoisti. Jokainen kuluttaja saa halutessaan nautiskella mitä eksoottisimmista ja erikoisimmista hedelmistä.
Tämä on aiheuttanut sen,
että emme osaa enää arvostaa omenoita, appelsiineja tai
muita helmiä entiseen tapaan. SOTKAMO Perjantaina 21. Ne loivat joulun odotukseen aivan oman
tunnelmansa. Vaatteista, kengistä,
kodinkoneista, harrastusvälineistä ja muusta elämässä
tarpeellisesta.
Nykysuuntaus on valitettava.
Teknistyneessä yhteiskunnassa olemme yhä enemmän
siirtyneet kertakäyttökulttuuriin. Tilaisuuksiin riitti yleisöä ja kilpailujen
osanottajille riitti kannustusta. Ja ennen
kaikkea tuotteita voi viedä
korjattavaksi toisin kuin halvempia kertakäyttötuotteita.
Hyvää Joulua ja Onnea
Uudelle Vuodelle!
Sotkamon konttori
Lopuksi vielä palaan joulun
merkiksi muodostuneisiin
hedelmiin.
Vielä 1980-luvun alussa
hedelmät olivat lisenssituonnissa. Talviset vaihtoehdot olivat jalan,
suksilla tai potkukelkalla.
Kun autoja ei juurikaan ollut,
autokyydistä ei edes unelmoitu. He pääsivät kouluun jäätietä pitkin talvella hevoskyydillä ja kesällä keskimoottorilla.
Mutta kaikesta tästä huolimatta koulua käytiin. Ylenmääräiseen kulutukseen ei maailmalla ylipäätään ole varaa ei mahdollisuuksia.
Kannustankin kaikkia siihen, että lähiruuan ja kainuulaisten herkkujen nauttimisen rinnalle nostetaan entistä
useammin myös muissa hankinnoissa sellaiset tuotteet,
jotka kestävät ja joita pystytään korjaamaan.
Ehkä hankintahinta on tällöin kalliimpi, mutta hyvällä
omalla tunnolla niitä voidaan
käyttää pitkään. Niillä pärjättiin.
MARTTI HUUSKO
Koulukyydit järjestettiin
kaikkialla yksinkertaisesti.
Lapset taivalsivat kouluun
kesällä jalan tai pyörällä. Illalla ja
viikonloppuisin lapset harrastivat hiihtoa ja mäkihyppyä sekä tietenkin luistelivat.
Tekemistä riitti.
A
Kestävä kehitys
on tärkeää
muistaa joulunakin!
Olen usein miettinyt, mihin
kehitys johtaa. vaikka ne eivät samanlaisia makuelämyksiä
syöjilleen tarjonneetkaan.
Nykyaikana hedelmä- ja
vihannestiskit ovat läpi vuoden pullollaan. Ehkä se
on 2000-luvun alun iskusana. Jopa montun iltamäkikilpailutkin viekoittelivat satamäärin katsojia.
Me 1950-luvun alkupuolella syntyneet olemme saaneet kokea sen, että yksinkertaisista ja pienistä asioista voi
nauttia.
Jouluun liittyi aina runsaasti odotuksia. Se on sääli.
Kaikesta tästä huolimatta
toivon, että tulevan joulun aikaan nautitte kinkun, kalkkunan ja muiden herkkujen
rinnalla myös tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Juuri
joulun alla kauppoihin tulleet
punaiset omenat ja Ja?a-appelsiinit sekä partiolaisten
joulukalenterit. ?Käytä ja heitä roskiin?, on yhä useammin kuluttajien ajatuksena. Monissa
perheissä tärkeät talven hankinnat siirrettiin jouluun. Ne keventävät ja tuovat hyvää oloa
vitamiiniannoksina.
Kiitän asiakkaitani ja
yhteistyökumppaneitani
kuluneesta vuodesta.
Hyvää Joulua
ja Onnea
Vuodelle 2013!
Kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta!
Herkullista Joulua ja Onnea Vuodelle 2013!
Keskuskatu 12, terveyskeskusta vastapäätä, p. Joulun alla koitti aika,
jolloin tukkukaupat saivat
tuoda tiskeilleen Etelä-Euroopasta ja Välimeren rantavaltioista rahdattuja omenoita, appelsiineja ja päärynöitäkin. Joulun
jälkeen myös kotimaiset
omenat olivat menneet kaupaksi . Ja Jymyn Salmelan koulun joulujuhla
kuului tietysti asiaan.
Vielä 1960-luvulla, ennen
televisioiden tuloa, kylillä
riitti ihmisiltä aikaa moniin
yhteisiin harrastuksiin. Banaaneja ilmestyi harvemmin kaupan tiskeille.
Mehukkaat ja maistuvat
hedelmät toivat tärkeää virkistystä talven ja erityisesti
joulun ruokavalioon. joulukuuta 2012
24 ELÄMÄNMENO
Punainen
omena on
vanha joulun
herkku
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.?
Nykyisen yltäkylläisyyden aikana helposti unohtuu, miten moni asia oli ennen.
Lapsuudestani tärkeiksi
joulun tunnusmerkeiksi
muistuu kaksi asiaa