>> 4 Valtuustossa vieraana Kiinalainen Luo Wen asuu tyttärensä Ainon ja miehensä kanssa Sotkamossa. Loukusa sai erityismaininnan kauniista ja erilaisesta kuvasta. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 21. >> 12 Tarina siitä, millaista oli joulunodotus pienen pojan silmin katsottuna vuosikymmeniä sitten. Eläimiä on aina kunnioitettu ja niiden avulla on selitetty asioita, joita ei ole ymmärretty. Kristi LouKusa. JOULUKUUTA 2018 NRO 102 Tunnustusta tuli Maaseutupäällikkö Jari Korhonen on Vuojen kaenuulainen. >> 16 Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tia-Mari Tikkanen osallistui kunnanvaltuuston kokoukseen. Hän kertoo ajatuksiaan suomalaisesta ja kiinalaisesta joulusta. >> 14 Joulunodotusta 1960-luvulla Eläinmyytit ovat ihmiskunnan vanhinta perintöä. >> 6 Makeaa ja kaunista Jouluksi: Piparkakkukilpailuun lähetetyistä piparkakuista ja piparkakkutaloista on valittu parhaat. >> 7 Vuoristorataa Jenna Laukkanen on tyytyväinen vaikeuksien jälkeen. >> 24 Koko kirja eläinmyyttejä 6 4 1 4 8 8 1 4 4 5 6 5 1 8 5 1 Luukas Loukusa, 6 ”The Grinch löysi joulun”
Kestäviä ovat muovikuuset. ” T uttuakin tutumman joululaulun olen elänyt todeksi jo useita kertoja parin viime viikon aikana. Ensimmäisenä Intiaan lähti Vauva-lehden aineisto. Huolta ja tyytymättömyyttä aiheuttaa sote-kustannusten huikea kasvu. A Millainen onkaan kaunis ja luonnollisen näköinen joulukuusi?" Joulupuu on rakennettu Kolumni Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kirjoittaja on päätoimittaja. Kajaani Sotkamo Suomussalmi ?3°C 2 ?4°C 2 ?4°C 1 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?9 ?6 ?9 ?16 ?6 ?15 ?8 ?15 ?16 ?11 ?11 ?6 ?9 ?10 ?13 ?18 ?10 ?19 ?10 ?17 ?16 ?12 ?9 ?9 ?3 ?5 ?7 ?7 ?4 ?8 ?11 ?4 ?17 ?12 ?11 ?10 ?8 ?6 ?14 ?11 ?13 ?14 ?9 ?7 11 9 10 7. Höpö, höpö. Kunnan verokertymän ennustetaan kasvavan. Arvelin, että elävät kynttilät eivät taida ole paras mahdollinen kaveri muovikuuselle. ”Ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti”. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. Työttömyys on laskenut jo monena vuonna peräkkäin, ja Sotkamoon on tehty merkittäviä investointeja muun muassa kaivosteollisuuteen. Joskus luonnonkuusi on pudottanut neulasensa jo tapaninpäivänä. Kuluvan vuoden ensimmäisen joulupuuni rakensin pihakuistille ensimmäisen adventin aikaan. Ruokavalion muutoksella kuulemma pelastetaan maailma. Toivotamme lukijoillemme hyvää ja rauhallista joulua. Yksi suomalainen mediatalo päätti aikanaan teettää aikakauslehtiensä valokuvat painokuntoon Intiassa. Lopputulos oli yllättävä. Nyt pystytään hoitamaan sellaisia vaivoja ja sairauksia, joiden edessä ennen oltiin neuvottomia. Muotoilisinko kapean kynttiläkuusen, pahaisen näreen vaiko valoisalle peltoaukealle istutetun säännöllisen kartion. Poutaa, pilvipeite rakoilee paikoin. Puolustelun sijaan olisikin mietittävä, mitä kasvavalle kulurakenteelle on tehtävissä, ja millaisilla mittareilla toiminnan tuloksia ja tehokkuutta mitataan. Niitä ei usein lauleta, mutta niihin on kauniisti piirretty joulun ikiaikainen sanoma. Jos maailman johtavia maita ei saada mukaan talkoisiin, niin ilmasto lämpenee holtittomasti hamaan loppuharmaaseen saakka.” Lukijoiden kommentteja verkkosivuilla. Näkymät lähitulevaisuuteen ovat kaivostoimialan lisäksi valoisat myös matkailun ja metsätalouden piirissä. Joulupuuhun eivät tuholaisvahingot sovi. Kunnanvaltuutettu Antti Kela vertasi aiemmin syksyllä sote-kuluja allekirjoitukseksi avoimeen vekseliin. Muovista, teräslangasta ja -putkesta Kaukoidässä valmistetun joulupuun oksistoon oli integroitu kaksi sataa kirkkaan valkoista led-valoa. Kiersin kuuseen kaksi sarjaa sähkökynttilöitä. Taivuttelin vuosikasvaimet terhakkaasti ylöspäin. Kunnan talous on kehittynyt hyvään suuntaan. Tarvittiin värimallit. Kolmannen joulupuun rakensin työasuntoni parvekkeelle ja neljännen viime viikonvaihteessa kotini olohuoneeseen. www.sotkamolehti.fi “Maaseutu on ollut aina hiilineutraali ja tuottanut hapen kaupunkilaisille. ”Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti”. Joskus taas se on intoutunut työntämään uutta vihreää kerkkää, eikä ole raaskinut viedä sitä ulos vielä nuutinpäivänäkään. Intialainen näkemys vauvan ihonväristä ei ihan vastannut pohjoismaalaista näkemystä. Luonnonkuusta en ole huoneeseen ottanut vuosiin, koska se kirvelee silmiäni ja saa nenäni vuotamaan. Miksi meidän pitää maksaa kaikesta siitä mitä me tuotamme. Äitini kuusi on hankittu 1980-luvun loppupuolella, ja yhä se on raikkaan vihreä. Sotkamo-lehti ilmestyy pyhien vuoksi seuraavan kerran viikon kuluttua perjantaina. Millainen onkaan kaunis ja luonnollisen näköinen joulukuusi. Kapeassa pahvilaatikossa litistyneen kuusen oksia oikoessani ja neulasia pörhistellessäni mietin kuusen kasvutapaa. joulukuuta 2018 Kolumni kasvihuonepäästöistä – Hysteeristä vouhotusta.” ”Yksityisiä ihmisiä syyllistetään ilmaston muutoksella, hiilijalanjäljellä ja ties millä. Huomasin, kuinka muoviset joulupuutkin ovat kehittyneet vuosien myötä tänä vuonna hankitun kuusen oksia asetellessani. Toisen joulupuun rakensin äidilleni. Nyt kunnanhallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen suomi sote-kuluja kovin sanoin onnenpyörän rosvosektoriksi. Suurin osa neulasista ja kaikki oksat ovat tallella, vaikka sen ajan joulupuussa jokainen oksa on kiinnitettävä runkoon erikseen. Pakkasta enimmäkseen viitisentoista astetta. Tutussa joululaulussa on vielä kolmas, neljäs ja viideskin säkeistö. K unnanvaltuusto hyväksyi kunnan talousarvion vuodelle 2019 ja taloussuunnitelman vuosille 2020–2021. Mietin, mitä mahtavat miettiä Kaukoidän joulupuutehtaan nuoret työläiset vihreitä muovipuita tuotantolinjalla kootessaan. Millaisilla mittareilla hyvinvointia mitataan Pääkirjoitus 21.12.2018 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Juha Föhr ?14 ?15 ?16 ?15 2 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina ?14°C 3 ?14°C 1 ?17°C 1 ?4°C 4 Bogskär +3,1 °C Sodankylä ?15,7 °C Enimmäkseen heikkoa idänpuoleista tuulta. Kainuun sosiaalija terveydenhoidon kuntayhtymän alijäämän jatkuvaa kasvua on vaikea puolustella, vaikka kainuulaisten ikääntyminen, erilaisten vaivojen tunnistaminen, hoitomuotojen kehittyminen ja myös kallistuminen väistämättä johtavat kulujen kasvuun
Siksi HTT:n eli Hevosmiesten Tietotoimiston saamien tietojen mukaan ensi vuonna joulunavaus on Haapalan pihamaalla. Erityisesti näin joulun alla yksinäisyys konkretisoituu liian monen ihmisen arjessa. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Kirjoita napakasti. Enää ei kelpaa rukkaset ja villasukat pukinkonttiin. Lunta ja talven taikaa ei olisi ollut ilman kirkonkylänkin alueen lumettanutta Vuokatintinteiden ja Opiston tekniikkarinteen lumetusta. Kirjoituksia ei palauteta. Sitä ei tietenkään saksalaisille kerrottu. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Milloin häviää kaamos meistä ihmisistä . Ja se jos mikä jättää jäljen. Viime hetki oli viikko sitten perjantaina. Kännykät kädessä ja tekstailu, jota ilman ei tulla toimeen hetkeäkään, on ainut kontakti toiseen ihmiseen. Housunpolvet riekaleina kuin suoraan 1860 -luvun kerjäläisaiheisesta maalauksesta on tänään in. Noin kahden asteen pakkasen ja länneltä päin puhaltavan tuulen sekä Vuokatinrinteille mahdollisimman korkealle sijoitetut lumitykit. Polttoainekustannusten nousu lisää myös esimerkiksi maakunnissa toimivien julkisten viranomaisten kustannuksia. Kuinka paljon yhteiskunnassa on jäljellä paikkoja enää kohtaamisille ja ihmisenä olemiselle toinen toisillemme. Konkreettisia tekoja voisivat olla esimerkiksi jalkauttaa nuorisotyö tai psykiatriset sairaanhoitajat osaksi koulutyön arkea ja taata riittävät resurssit kotihoitoon, jotta aikaa jäisi olla myös ihminen ihmiselle. Yli puolet 16–20-vuotiasta nuorista tuntee olonsa ainakin joskus yksinäiseksi. Jokaiselle pitää olla jotakin erilaista, ainutlaatuista. Yksinäisyys onkin ongelma, joka lävistää koko suomalaisen yhteiskunnan jättäen siihen vääjäämättä oman jälkensä. Tienkorjauksista, väyläverkoston investoinneista ja kehittämisestä linjataan tulevassa 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa maakuntien ja valtion yhteistyöllä, ei nyt annettavassa asetuksessa. Sininen hämärä laskeutuu edelleen joulunaaton hämärässä tuoden maailmankaikkeuden niin lähelle sieltä jostakin, jota emme voi ymmärtää, mutta jättää merkin sieluun jostakin yläpuolisesta olemassaolosta ja se tekee kipeää yksinäisyyden alhossa. Bioenergian tuotanto tuo myös työtä maaseudulle. Harmittavasti osa lumeksi muuttuneesta vedestä voi tippua myös rinteisiin. Onnistuakseen kirkonkylän lumetus vaatii oikeat olosuhteet. Miikka Kortelainen kansanedustajaehdokas (vas) Kajaani Ei anneta sijaa yksinäisyydelle Vuosi on vierähtänyt matkalla edellisestä joulusta. Asetus varmistaa sen, että tienhoidon taso ei heikkene ja sitä tarvittaessa edelleen nostetaan, jos esimerkiksi yritystoiminta lisää liikennettä alueella. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Kuu kirkas soutaa takaa Vuokatin vuorten Vaan kirkkaammin lumi kimmeltää Lumi on ilo vanhain ja nuorten Se ilo ikuisesti mieleen jää. Jätin vuosi sitten kirjallisen kysymyksen hallitukselle koskien teiden talvikunnossapitoa, koska palautetta aiheesta tuli paljon niin kansalaisilta kuin urakoitsijoiltakin myös Kainuusta. Saksalaiset matkailuihmiset tulivat matkailuhankkeen vieraaksi lumiseen Vuokattiin. Se on Vuokatin lumitykkitakuu. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Toisinajateltu: Vuokatin lumitykkitakuu Grranqvist Meistä on tullut ihmissuhderiippuvaisia väärällä tavalla. Meidän on uskallettava tarttua härkää sarvista ja myöntää se, että tarvitsemme yhteiskunnan eri sektoreiden läpi leikkaavan kansallisen ohjelman yksinäisyyden torjuntaan. Toivotan kaikille turvallisia kilometrejä ja rauhallista joulua! Marisanna Jarva kansanedustaja (kesk.) Tiet hoidetaan jatkossa Kainuussakin Eduskunnasta Mielipide. Täydellisestä joulusta puuttuu vain valaistu joulukuusi torilla. Kaikkia maamme väyliä hoidetaan liikennemäärien ja keliolosuhteiden mukaan jatkossa niiden tarpeen vaatimalla hoitotasolla, myös Kainuussa. Noin joka neljäs työelämän ulkopuolella oleva työikäinen kokee olevansa yksinäinen melko usein tai jatkuvasti. Kun investointipäätöksiä esimerkiksi Kainuun biotuotetehtaasta varmistuu tai matkailu lisääntyy, myös liikennemäärät väylillä tarkistetaan ja jos tienhoitoon tarvitaan uusi tasokorotus, se on mahdollista tehdä. On ilmennyt turhaa huolta siitä, että tiettyjä väyliä jää asetuksen ulkopuolelle ja siksi vaille investointeja. Viime talvena liikenneja viestintäministeri Anne Berner päättikin toimenpideohjelmasta talvitienhoidon tehostamiseksi. Ei niitä paikkoja liikaa ole. Jos ympäriltä puuttuvat toiset ihmiset, eivät nämä luonnolliset tarpeet millään täyty. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Tykistökenraali Vilho Petter Nenosen oppeja ei lumitykkien tulenjohtamiseen tarvita. Jouluna kaamos taittuu vähitellen ulkona ja valo tekee tilaa olemassaololle. Ilmastoraportilla ollaan tekemässä maaseudulla asuminen mahdottomaksi, nyt kiristämällä elinkustannuksia jälleen polttoaineveroja korottamalla. Lisärahoitusta talvitienhoitoon tuli heti kaksi miljoonaa euroa ja 15 miljoonaa euroa lisää täksi talveksi. Kaikista karmeimman jäljen se jättää kuitenkin yksinäiseen ihmiseen ja hänen elämäänsä. Ah lumiset retket siellä suojas´ ikikuusten mykkien Kun hiihdimme riemumiellä luota lumitykkien. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Aika on mennyt maailmankaikkeudessa nopeasti, jotta pysyisimme perässä. Yksinäisyyttä ei poisteta sormia napsauttamalla, eikä liiemmin sysäämällä vastuuta siitä jollekkin yksittäiselle toimijalle. Ei ikuisen lumijoulun Sotkamossa. Taivaalle ammuttu sohjo on kuin nousukausi. Tässä vauhdissa on mennyt tilanteenja ajantaju. Huaweit, Samsungit ja Honoret ovat tarpeen silloin kun välimatka toiseen ihmiseen on fyysisesti todellinen. Raportin mukaan suurin ohjaava vaikutus autoilun päästöihin on polttoaineveron korotuksella ja tavoite on tehdä fossiilisilla ajaminen kalliimmaksi. Maaseudun ja maakuntien ihmisten elinolosuhteiden parantaminen pitää olla politiikan keskiössä. Hyvää Joulua Haluan kommentoida ja oikaista tienhoitoon liittyviä tietoja ja oletuksia, joita on viime viikkoina tullut esille lehtien mielipidekirjoituksissa. Tässä ajasssa, jossa keskitymme hyvinvoinnin kasvattamisen sijaan hyvinvoinnin leikkaamiseen ja kurjistamiseen, ei ole oikeastaan ihme, että näin moni meistä syrjäytyy tai on yksinäinen. Pahimmillaan yksinäinen ihminen ajautuu hakemaan ymmärrystä ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta hänelle haitallisista ympäristöstä, kuten esimerkiksi päihdeja rikollisporukoista, tätähän me emme kenellekkään toivo. Tuloksellisuuden tavoittelussa perheet ja ystävät etääntyvät todellisesta elämästä ja lapset välillä ”hankeen hukkuu unhoittuu.” Jouluakaan ei osata viettää sen suomana mahdollisuutena olla vain. Wiener nougatit ja muut tuotteet tarjotaan päivän tarjouksena, kun kysymyksessä on joulu. Noin joka kolmas yli 65-vuotias tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi. Hyvä tienhoito ei edellytä pääväylän hoitotasoa, jota ei ole esimerkiksi myöskään Kehä 1:llä. Mutta laskettelurinteessähän ei lumesta haittaa ole. Yö altailla) Nuo Pöllyin huiput siintelee päällä taas lumipilvien Ja kassakone kilisee luona respain tiskien. Sellaisia saavat järjestää kaikessa rauhassa Kajaanissa ja Kuhmossa. Pääväyliä koskevan asetuksen myötä Kainuun tienhoito on joutunut tahattoman ja tahallisenkin väärinymmärryksen kohteeksi. Twittereiden ja Instagrammien maailma luo läheisyyden, joka muistuttaa kuolleiden valtakuntaa. Ollaan lähekkäin, muttei tunneta toista. Kirjoitetaan asioita ja itketään sen jälkeen. Tilaisuudessa ei virsiä veisata. Kuin liikaa ei ole myöskään jäljellä ihmisiä, joilla on aikaa ja mahdollisuuksia olla ihan vain ihminen toiselle ihmiselle. Mielipide. Liikenneministeriön antama asetus koskee tienhoitoa, ei teiden korjausta tai investointeja, eikä näitä pidä sekoittaa. Ajatelkaa nyt, kuinka kaunis Sotkamon kirkonkylä on lumetettuna. Parantunut tilanne on tarkoitus näkyä tästä talvesta eteenpäin teillämme. Jouluaattoon mentäessä tahti kiristyy kulutuksen riemusaatossa, vain muutaman päivän tähden. Puhumme paljon esimerkiksi syrjäytymisestä, mielenterveysongelmien yleistymisestä ja päihteiden käytön lisääntymisestä, mutta kuinka usein puhummekaan näiden ilmiöiden juurisyistä. Rukkasia annetaan harva se viikko ihmissuhteissa ja sukkia, saatika villaisia, sellaisia ei nuoriso käytä talvella, kun on kansainvälistä tyyliä kulkea nilkat paljaana lumisessa maisemassa. Jokainen haluaa elää omien halujen ja vaateiden mukaan. Rakkaudella Metsärannan Markku (Heikkinen) Poromäentieltä. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Hybridija sähköautot ovat tulevaisuutta. Ilmastopaneelin liikenteen asiantuntijaryhmän esittämät vaatimukset fossiilisten polttoaineiden rajuista verojen korotuksista ovat kestämättömiä. Meillä jokaisella on halu tulla huomatuksi ja arvostetuksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi. Jos siihen olisi helppoja ratkaisuja, ne olisi varmasti jo tehty. Perjantaina 21. Tässä vain muutamia poimintoja siitä, kuinka suomalaiset kokevat ja potevat yksinäisyyttä. Meillä jokaisella on tarve tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin olemme. Ohjelman keskiössä tulee olla riittävien resurssien turvaaminen valtion toimesta koulutuksen saralle, erityisesti peruskouluun, sekä satsaaminen terveydenhuollon ennaltaehkäiseviin palveluihin kaikkia ikäryhmiä ajatellen. Talvitienhoidon kriteerit, hoitoluokitukset ja toimenpideajat päivitettiin sekä tienhoidon urakkamallia kehitettiin vastaamaan alueiden muuttuvia tarpeita. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Lumitykkitakuu saatiin toimimaan viime hetkellä. Valkoisen lumihiutaleen putoaminen joulun lähestyessä ei tuota enää suurta iloa ja ihastusta, kuten lapsuudessa. Sami Kilpeläinen Kansalaispuolueen puheenjohtaja, Tipasojan Ikola Polttoaineverojen korotus tyhjentäisi maaseudun Kaikki erinomaiset, innovatiiviset ja kansakuntaa hyödyntävät keksinnöthän saavat alkunsa vahingossa. Poliisin tai esimerkiksi kuntien kotihoidon tärkeä liikkumisväline on auto, autoilun kustannusten nousu autokannan uudistamisesta johtaisi todennäköisesti jälleen henkilöstövähennyksiin. Haapalassa on valmiina valaistu kuusi ja vanhalla isännällä Dimeksitakin taskussa juhlapuhe. Jatkossa on tärkeää päästä aloittamaan Sotkamon kirkonkylän lumettaminen heti, kun se on vain mahdollista. Niihin siirtyminen ei saa kuitenkaan tapahtua pakottamalla ja vaihdattamalla toimiva kansanauto tavallisilta ihmisiltä. Vuokatissa on keksitty uudelleen jo 1980-luvulla lanseerattu Vuokattitakuu-termi. HTT on sanoittanut reippaan, myös tanssittavaksi sopivan kappaleen Vuokatin lumetuksesta Sotkamon ja Vuokatin yhteistä, ensi vuoden joulunavausta varten Lumitykkihumppa (säv. Ei enää lumettomia jouluja, eikä lumettomia joulunavauksia. ”Noli Me Tangere” Ensin olen minä, sitten minä ja kenties sitten kolmantena se toinen ihminen. Suomi on pitkien välimatkojen maa eikä täällä ilman omaa autoa juurikaan pärjää. Mikä menee kerran ylös, tulee sieltä joskus alaskin tuulen mukana aikansa kuljettuaan. Vettä ammutaan taivaalle. Tähän sarjaan ei lasketa erään vähemmistökansallisuuden edustajien elämän alkua ja myös loppua – Mikkelin iltaraveissa ammuttuja vahingonlaukauksia ja vahingonlaukausten seurauksia. Sloganilla Vuokatti-Sotkamo, lumisin ja monipuolisin mennään eteenpäin. Julkisessa keskustelussa ei myöskään ole huomioitu, ettei Suomen sähköverkko kestäisi joka kodin autojen latauksia. Hoitoluokkia myös nostettiin jo tarvittavilla teillä viime keväänä Kainuussakin
Yläasteella ollessaan hän tuli valituksi maakunnallisen nuorisovaltuustoon. Eivätkä jääneet Tenettiin siirryttyäni lukioon. Hautausmaan jouluaaton liikennejärjestelyissä on kynttilöiden vienti huomioitu. Nuorisovaltuustolla on Tikkasen mukaan vaikutusmahdollisuuksia ja nuorisovaltuuston näkemyksiä kuunnellaan. Mies oli ajanut autollaan Vuokatin suunnasta tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle. Siunauskappelin lähellä oleville pysäköintialueille saavat ajaa invaliditunnuksen omistajat ja taksit. – Sotkamossa ja Vuokatissa on hyvät urheilumahdollisuudet, mutta lukion sisäilma ei ole puhdas. Tulevaisuus aikuisiällä Sotkamossa kangastelee kuitenkin haaveissa. On oikein, ettei Tenetin koulua ryhdytä enää korjaamaan. Huonosta sisäilmasta kärsivät eivät mielellään lukion tiloissa turhan takia oleskele. Poliisi vastaa liikenteen ohjauksesta ja valvonnasta. Olin silloin harvoin sairaana. Toista luokkaa lukiossa opiskeleva Tikkanen kertoi joutuneensa opiskelemaan sisäilmaongelmien takia välillä kotona. Kun tavallisesti hautausmaalle mennään Sopalanpellon kohdalta, ajetaan jouluaattona Rauhantien kirkonkylän puoleisesta liittymästä. Pertti Granqvist/arkisto. Kaikkiin paikkoihin vanhalla Rauhantiellä ei voi pysäköidä autoja molemmille puolin. Autolla Rankan montusta poistutaan vanhalle Rauhantielle, ei tulosuuntaa päin kirkonkylälle. Nuorisovaltuuston puheenjohtaja huolissaan lukion maineesta Syynä huoleen on huonosta sisäilmasta leviävä tieto. Kolmas kehittämiskohde on harrastustarjonnan tasapainottaminen. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Tutuksi tulleeseen tapaan jouluaattona viedään haudoille kynttilöitä. Ongelmat alkoivat mentyäni Tenettiin. Maanantaina ensimmäisessä kunnanvaltuuston kokouksessa mukana ollut Tia-Mari Tikkanen sanoo nuorisovaltuustolla olevan vaikutusmahdollisuuksia. Siellä ei ollut terveyden suhteen mitään ongelmia. Käännös melkein onnistuikin. Tikkanen kertoi harrastavansa suunnistusta. Sotkamon kunta vastaa teiden aurauksesta, hiekoituksesta ja tarvittavien liikennemerkkien paikalleen laittamisesta. Ajatukset omasta tulevaisuudestaan Tikkanen totesi olevan avoinna. Rankan montusta pääsee hiekoitettuja polkuja pitkin hautausmaalle. Poliisi kirjoitti kuljettajalle sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kysymykseen valtuuston kokouksesta mieleen jääneistä asioista Tikkanen vastasi keskustelun koulujen kuntoa selvitelleen työryhmän esityksistä olleen valtuuston kokouksen kiinnostavinta antia. Toinen kehittämiskohde on julkinen liikenne. Tai kulkee huonoon aikaan. Siksi olisi oltava lukion oppilaille hyppytuntien ajaksi avoinna olevia tiloja. Vaan sen sijaan ryhdytään rakentamaan uutta koulua. Sotkamon kunnassa Tikkansen mielestä kolme kehittämiskohdetta ovat koulujen sisäilmaan liittyvät jutut. Lukion maineesta Tikkanen on huolissaan. Pysäköitäessä on huomioitava, etteivät pysäköidyt autot estä liikennettä. Auto vaurioitui keulaosastaan ojaan suistumisen seurauksena. – Niin lukiossa kuin muissakin kouluissa on sisäilman oltava puhdas. Ensikertalainen yhteiskunnallisena vaikuttajana Tikkanen ei ole. – Koska kaikki ymmärtävät tulevaisuuden olevan meissä nuorissa. – Nyt mennään oikeaan suuntaan. Ensiksi venytin urheilun takia lukion käynnin neljä vuotta kestäväksi, nyt on sairauksienkin takia opiskelu venymässä. Auto ojaan Laanikujan risteyksessä Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamon nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tia-Mari Tikkanen (17) seurasi maanantaina Sotkamon kunnanvaltuuston kokouksen kulkua. Valtuustoa hän kiitteli oikeasta päätöksestä. Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tia-Mari Tikkanen seurasi kunnanvaltuuston kokousta maanantaina. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. Tikkanen kertoi olleensa maanantaina ensimmäistä kertaa seuraamassa kunnanvaltuuston kokousta. Jouluaaton poikkeavat liikennejärjestelyt Jouluaattona viedään haudoille kynttilöitä. Liikenne ohjataan jouluaaton ajan yksisuuntaisena. Kuljettaja, 1982 syntynyt mies eikä kyydissä istunut vaimo loukkaantuneet. Hälytyajoneuvoja eivät myöskään rajoitukset koske. joulukuuta 2018 Tiistaina päivällä suistui ukrainalaisen miehen kuljettama henkilöauto ojaan Laanikujan risteyksessä. Hänen vuoronsa oli heti kunnanhallituksen puheenjohtajan jälkeen. – Oletettavasti jatko-opintojen takia on käytävä muualla muutama vuosi. Autoja voi pysäköidä myös vanhan Rauhantien varteen. Tikkanen käytti myös puheenvuoron. Kysymykseen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon osallistumisesta aikuisiällä Tia-Mari vastasi, ettei vielä tiedä. Todennäköisesti liian kovan vauhdin ja risteyksen liukkauden takia henkilöauto suistui syvälle ojaan. Sitä alaa, mitä hän lähtisi opiskelemaan lukion jälkeen, ei ole vielä löytynyt. – Busseja ei kulje. Mutta Sotkamo on sellainen paikka, minne palaan mielelläni sitten aikanaan. – Sisäilman aiheuttamista sairauksista kärsin edelleenkin. Hän kertoi kuulleensa Sotkamon lukiossa opiskelevien urheilijoiden puhuneen toisilleen, että Sotkamoon lähtöä kannattaa miettiä. Haudoilla kävijöitä on Sotkamossa sen verran paljon, että tänäkin vuonna jouluaaton ajaksi tehdään poikkeavia liikennejärjestelyjä Rauhantien liikenteeseen. Sopalanpellolta päin ei pääse ajamaan hautausmaalle. Pysäköintiä varten on aurattu Rankan monttu kokonaisuudessaan. Koulujen sisäilmaongelmat ovat Tikkaselle myös henkilökohtaisia. – Kävin ala-asteen Pohjavaaralla
– Lukiossa ei kukaan ole mitään oppinutkaan tilastojen mukaan. Seuraavana päivänä tuli tieto, että lapsilla on ollut myös märkärupea. – Kuulin tässä, että Sotkamon suurimmassa päiväkodissa on lapsilla täitä. Talousjohtaja Heidi Pyykköstä Sorvari kiitteli ”uudesta suuntautumisesta” ja työllisyyden hoitoon panostamisesta. Lähiruoka-aiheesta ja hankintarenkaasta keskusteltiin myös. – Alueellisesti meillä Sotkamossa asiat ovat paremmin kuin koskaan. Kaikkia ei ole saatu muottiin tai ruotuun. Talousarviosta keskusteltaessa kunnanhallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen (kesk) arvosteli sotea. Tänne kaivattaisiin koneista ja mopoista kiinnostuneille nuorille pajaa, jossa koneita ja mopoja voisi rassata aikuisen ohjauksessa. Nuorisovaltuuston puheenjohtaja huolissaan lukion maineesta Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tia-Mari Tikkanen seurasi kunnanvaltuuston kokousta maanantaina. Ilmanlaatu on niin huono, että kaikki opettajat eivät tervehdi toisiaan. Keskustan Jarmo Huttunen heitti ajatuksen yläasteen siirtämistä kirkonkylälle. Vaan ei taida löytyä täältä näihin paikkoihin hakijoita, keskustan ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Juho Lukkari kertoi. Sotkamon lukio oli valtakunnallisessa vertailussa viimeisenä melkein. Soten onnenpyörässä on kuntien osalle varattuna vain rosvosektori. – Onko tämä talousarvio realistinen, vai hyväksyttäväksi tehty kauniimpi versio. Tänä vuonna summa on paljon suurempi. Pertti Granqvist Sotkamon suurimmassa päiväkodissa täitä ja märkärupea. – Vuokattiin halutaan maailman paras lumilajien valmennuskeskus. Jos tämä toteutuu, olisi se lottovoitto Sotkamolle. Valtuustossa kuultujen arvioiden mukaan soten lisälaskussa Sotkamon osuus on 1-2 miljoonaa euroa. – Valtuusto on yksimielisempi kuin on ollut vähään aikaan. Pertti Granqvist Valtuustossa sanottua Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kunnanvaltuuston kokouksessa maanantaina käytiin välillä värikkäilläkin kielikuvilla maustettua keskustelua. Ei talousarviosta voi tehdä sentilleen pitävää tällaisessa tilanteessa. Vihanto kuvaili vuoden 2019 talousarviota konservatiiviseksi. Ainoan soraäänen esitti sitoutumaton Vesa Tolonen kysyessään talousarviota esitelleeltä talousjohtaja Heidi Pyykköseltä talousarvion realismista. – Talousarviossa ei ole otettu etunojaa positiivisten näkymien varaan. Sotkamon lukion tilanteeseen otti ryhmäpuheenvuorossaan kantaa sitoutumattomien Vesa Tolonen. Pertti Granqvist Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamon kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-21 talousuunnitelman yksimielisen hyrinän ja kehujen saattelemana. – Josta soten osuus on puolet. Perjantaina 21. Viime vuonna rosvosektori vei kunnilta neljä miljoonaa euroa. Vaan kaikki näkevät saman tavoitteen, kunnan parhaaksi toiminnan. Keskustelua herätti valtuustossa myös yläasteen ja lukion sijoituspaikka. Lukkari on itse ammatiltaan ensihoitaja. Terrafame kouluttaa lisää väkeä, ensi keväänä avataan hopeakaivos Tipakselle ja kaikkein hurjin uutinen kuultiin syksyllä. Seppäsen mukaan sote-kuntayhtymää johdetaan 2 000 vuotta vanhalla hajota ja hallitse -tavalla. Perussuomalaisten Hannu Korhonen oli samalla kannalla yksimielisyydestä ja kyseli vuokra-asuntojen lisäämisen perään. Korjausten toteuttamisen myötä kivikoulusta voidaan viimeisetkin luokat siirtää tiilikoulun puolelle ja ryhtyä miettimään tiilikoulun purkamista. Demarien Tuula-Rossi Määttä kertoi tulleensa valtuuston kokoukseen Apajasta. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 5 – Sotkamossa ja Vuokatissa on paljon liikuntapainotteisia harrastusmahdollisuuksia. Valtuustossa käytiin värikästäkin keskustelua talousarvioon liittyen. Jarmo Huttunen nosti esille yläasteen sijoituspaikan Valtuuston kokouksessa keskusteltiin uuden yläasteen mahdollisesta sijoituspaikasta. Näin oli perukankin mies mennyt työnvälityksestä työpaikkaa kyselemään. Sitten alkaa onnenpyörän pyörittely. – Kävin mol.fi -sivuilla ennen kokousta. Apajassa tehdään ruokaa Salosta tuoduista perunoista.. Valtuuston kokouksen jälkeen saatujen tietojen mukaan jopa yli 2 miljoonaa euroa. Silloin sotkamolaiset hakeutuivat töihin Ruotsiin. Kristillisten ryhmäpuheenvuorossa Yrjö Sorvari antoi selityksen kaikelle myönteiselle kehitykselle. Muiden koulujen elinikää niin taajamassa kuin sivukylilläkin voidaan jatkaa erilaisilla korjauksilla. Ennen talousarvion käsittelyä valtuustolle esiteltiin selvitystyöryhmän sotkamolaisia kouluja koskeva raportti. – Työnvälityksestä oli kerrottu Tukholmassa olevan paikka taksinkuljettajalle ja sairaankuljettajalle. Huttunen perusteli ajatustaan logistisilla seikoilla ja kirkonkylän elinvoimaisena säilyttämisellä. Raportin esitellyt tekninen johtaja Harri Helenius kertoi Tenetin koulun ja Vuokatin kivikoulun olevansa elinkaarensa päässä. – Kävin Apajassa ruokailemassa. Varsinaisessa puheessaan valtuustossa Tikkanen korosti suurimmalle osalle sotkamolaisista nuorista kuuluvan pelkkää hyvää. Ei silloin mene hyvin ja kotiolot ole kohdallaan, jos nykyaikana on lapsilla täitä. Vuokatti Areenan rakentaminen alkaa ensi keväänä. Vuokatin tiilikoulun vaatimiin korjauksiin on jo rahat ensi vuoden talousarvioon varattukin. Toivottavasti Areena tuo muitakin toimintoja tullessaan. Valtuutettujen ja valtuustoryhmien puheenvuoroissa kiiteltiin yksimielisyyttä ja yhteistä tahtoa sekä sitä, kuinka Sotkamossa menee tällä hetkellä hyvin. Lukkari kertoi puheenvuoronsa kevennyksenä kaskun 1960-luvulta. Kuulin Apajassa tehtävän ruokaa Salosta tuoduista perunoista. Sillä lisäyksellä, että taksinkuljettajan on oltava selväpäinen. – Joka syksy ryhdytään kyselemään, kuinka paljon kunnilla on rahaa. Heidi Pyykkönen vastasi Tolosen kysymykseen sanomalla talousarvion loppusumman olevan 78 miljoonaa euroa. Kokoomuksen Pentti Vihanto muistutti kuluvan vuoden aikana laman tunnusmerkkien vahvistuneen. Sotkamon kunnan kehitykseen vasemmistoliiton valtuustóryhmän puheenjohtaja Pinja Toivanen sanoi olevansa tyytyväinen. Valtuuston kokous kesti kahvitaukoineen yli neljä ja puoli tuntia. Työttömyysprosentti on Kainuun alhaisin ja Sotkamoon on tehty investointeja muun muassa kaivosteollisuuteen. Silloin tieto tuli amerikkalaisten hankkeesta datakeskusten rakentamiseksi Sotkamoon. Avoimia työpaikkoja oli siellä 54 Sotkamossa. Useissa puheenvuoroissa valtuutetut kehuivat niin toisiaan kuin talousarvion laatineita viranhaltijoitakin. Päiväkoteihin Vesa Tolonen epäili lapsia tuodun vasikkakarsinoista
– On syntynyt tunne, että kaikki viisaus asuu kunnissa ja sote on se, joka ei osaa eikä halua. Lisättiin vain treenikuormaa ja tehtiin enemmän salia ja muuta. – Elokuun lähtökohtiin nähden MM-kisat olivat valtava nosto itseltäni. Ida Hulkko alkoi pistää altaassa yhä tiukemmin kampoihin. Suunnitelmissa on myös hiihtolenkkejä. Kilpaillaan siitä, kuka uskaltaa tölväistä pahiten, hän kritisoi vastaan. joulukuuta 2018 Pekka Pajala pekka.pajala@slpmedia.fi Jenna Laukkanen voi virittäytyä tyytyväisenä urheilijana tulevaan joulunaikaan. Ei pidetty kiirettä, kuunneltiin kroppaa ja tehtiin mahdollisimman paljon huoltavaa harjoittelua, jotta elastisuus säilyy. Harjoitustauon Laukkanen pääsee käyttämään puhtaasti uuden Jenna Laukkanen tapasi kauden päätteeksi tukijoitaan keskiviikkona Vuokatissa. Syntynyt 2. Tänä vuonna 51,8 talousarvion mukaan ja 54 toteutumaennusteen mukaan.. Tilanteen nollaus ja uuden suunnan ottaminen vaati täyttä irtiottoa uinnista. Lyhyen kesäloman jälkeen Laukkanen otti valmentajansa Toni Piiraisen kanssa uuden startin ja harjoitteluun uuden lähestymistavan. Johonkin on vedettävä raja, jonka yli treeniä ei voi enää lisätä. Ja työn mitä tehdään, pitää kehittää mua. Kevään uintejaan Laukkanen arvioi ok-suorituksiksi, mutta ikävä kierre ei oiennut. Jenna Laukkasen vaikea uintivuosi päättyi lähes mitalivauhtiin MM-altaassa. Valmentaja Toni Piirainen . Olen mennyt henkisesti eteenpäin ja osannut tehdä fyysisesti oikeita ratkaisuja. – Nautin talvesta ja puhtaasta ilmasta Kiinan saasteiden jälkeen. . 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. 200 m rintauinti 2.25,14 Hannu Mustonen hannu.mustonen@slpmedia.fi Kainuun kunnat ja Kainuun sote kaipaavat parisuhdeterapeuttia tai vastaavaa. Nyt tuli seinä kunnolla vastaan. Sote-hallituksen varapuheenjohtaja Raili Myllylä (vas.) näki soten käsittelyssä ihan ilkeyttä. Me hävitään tämä peli, jos ei tehdä jotain, Kela totesi tilannearviona ja ennakoi, että nykymenolla soten talous päätyy ensi vuonna 20 miljoonaa euroa miinukselle. . Seura Swimming Club Vuokatti . . – Niihin fiiliksiin ei voinut jäädä roikkumaan. Se ei edesauttanut (vamman) paranemista. . Jenna Laukkasen nimissä olevat lyhyen radan (25 m) SE:t: . . Talouslukuja . Jenna Laukkasen nimissä olevat pitkän radan (50 m) SE:t: . Keskiviikkona Vuokatissa Laukkanen kertasi yhteistyökumppanien keskellä kisamatkaansa tyytyväisenä. . Järkevä tekeminen vaihtui väkisin vääntämiseksi. Elokuussa Glasgow´ssa käydyissä EM-kisoissa sotkamolainen jäi ilman finaalipaikkoja ja ui kisojen jälkeen syvissä vesissä. Päättynyttä kilpailuvuottaan Laukkanen kuvailee vuoristoradan kaltaiseksi. – Menen uimaan sitten kun se tuntuu taas maistuvan, uimari naurahtaa. 100 m sekauinti 58,60 . Vuosina 2013–2017 sote on palauttanut kunnille ylijäämää 16,1 miljoonaa euroa. . Keskiviikkona päivällä Laukkanen nautiskeli Vuokatin luonnosta hevosen selässä. Arvokisasaavutukset: pitkän radan EM-kilpailuissa 2016 pronssia 50 metrin rintauinnissa ja 4x100 metrin sekauintiviestissä. Lyhyen radan EM-kilpailuissa 2015 kultaa 50 metrin ja 100 metrin rintauinnissa. 100 m rintauinti 1.07,35 . Samalla hän jatkoi kuntien edustajista koostuvan sote-hallituksen taitotason kritisoimista. . – Ikää ja treenivuosia tulee koko ajan lisää. Tallille on päästävä hevosten kanssa touhuamaan – toki järki mukana, sillä vahinkoja ei saa sattua. 100 m rintauinti 1.04,25 . 200 m rintauinti 2.20,75 . – Hän ei kuuntele, häntä ei tavoita, hän ei delegoi. 50 m rintauinti 29,54 . . Tuon seinän kanssa uimarin on elettävä jatkossakin. Soten maksuosuus jäsenkuntien toimintakuluista prosentteina: 52,2 vuonna 2013, 53,4 vuonna 2014, 53,7 vuosina 2015–2016 ja 52,8 vuonna 2017. . MM-mitalista Laukkanen jäi Hangzhoussa vain yhdeksän sadasosasekunnin päähän. Ensi vuonna alkaa olympiarajojen jahtaaminen. . Aivot piti pistää totaalisesti narikkaan. Lavan seudulle tuli suojakramppi, joka ei lähtenyt millään aukeamaan. Jumista huolimatta urheilija ei malttanut levätä vaan jatkoi kovaa harjoittelua. – Unohdettiin entinen ja lähdettiin liikkeelle puhtaalta pöydältä. Laukkasen joulunaikaan kova harjoittelu ei nyt kuulu eikä allas ole viime päivinä kutsunut. Myllylä muistutti, että ihmisillä on lakisääteinen oikeus hoitoon eikä kustannuskakkua voi leikellä kuten ”Kuntien ja soten välit tulehtuneet” Paavo Enroth Juha NeuvoNeN Mitä. – Kaikkeni yritin kurottaa, mutta kynnet eivät olleet ihan tarpeeksi pitkät, Laukkanen hymyili nelossijaan päättyneen 50 metrin rintauinnin MM-finaalin jälkeen. . Lyhyen radan EM-kilpailuissa 2017 hopeaa 50 metrin ja 100 metrin rintauinnissa. Kainuun soten keskimääräinen toimintakulujen kasvu on ollut vuositasolla noin 2,1 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2017. . – Nyt on mennyt usko ja luotto tähän hommaan. Alkutalvi sujui todella hyvin, mutta kevättalvella kolahti ja kovaa. – Siitä käännyttiin vain alamäkeen. Kuluvan vuoden ennuste on 2,4 prosenttia. Hän kertoi käyneensä asiasta keskusteluja, joissa on viitattu suoraan sote-kuntayhtymän johtajaan Maire Ahopeltoon. Vuonna 2014 kasvu oli 4,4 prosenttia, mutta vuonna 2017 vain 0,1. Kuuden päivän aikana kauhotuista 14:sta kisastartista ei kotiintuomisina ollut mitalia, mutta nousu kauden vaikeuksien jälkeen arvokisafinalistiksi on hatunnoston arvoinen suoritus. Samaan aikaan kunnilta on laskutettu alijäämää 2,7 miljoonaa euroa. – Kaaduin bussin portaissa ja löin yläselkäni portaisiin. Antti Kela (kesk.) kaipasi apuun ammattilaisia ja viittasi Talvivaaraan, jonka juoksun petraajaksi tuli Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia. Vuoristoradalla onnellinen loppu KuKa. . . – Ratsastus on henkireikä minulle, siinä pääsen irti uinnista. – Vetoan edelleen, että jatkossa huomioidaan hallituksen henkilöiden kyvykkyys. Sotkamolaisuimari selvisi hyvin rankasta urakastaan lyhyen radan MM-kisoissa Kiinan Hangzhoussa. Fyysisten ongelmien rinnalle nousi myös henkisiä paineita kun maan ykkösrintauimari sai altaassa uusia haastajia. – Tällä hetkellä kuntien ja soten välit eivät ole ainoastaan huonot, ne ovat tulehtuneet, Paavo Enroth ynnäsi kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa ja tähdensi, että kuntien talouden heikkenemisen on heijastuttava soten menoihin. – Henkisesti tilannetta piti työstää paljonkin, Laukkanen myöntää. maaliskuuta 1995 . Yksikään ei kuulu hyvään johtajuuteen, Enroth lateli kritiikkiä ja toivotti selvitysmiehen tervetulleeksi tekemään selkoa soten tilanteesta. Kroppa toimii normaalisti ja uinti tulee selkärangasta eikä sitä yritetä viedä väkisin, kuvaili Laukkanen. . . Jenna Laukkanen . Kokonaisuuden on oltava järkevää. . – Joskus aiemminkin on ollut pakko pysähtyä kuuntelemaan omaa kehoa, mutta koskaan ennen se ei ollut näin radikaalia. Näin on ymmärrettävissä sote-valtuuston keskiviikkoisen budjettikokouksen puheiden perusteella. Siitä lähti ikävä kierre, Laukkanen kertaa
Mari Pohjavaara on kotoisin Jalasjärveltä, ja hän on toiminut syyskuun alusta 2018 lähtien europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen avustajana. Vetovoimatekijöitä ovat lisäksi toimivat yritykset. Sitä ennen keskustapiirin toiminnanjohtajan tehtäviä hoidetaan luottamushenkilöiden voimin viime aikoihin asti tehtävää hoitaneen Lyyli Pokelan jo jäätyä eläkkeelle. Uimarin katse hamuaa ensi vuonna jo Tokion 2020 olympialaisiin, sillä olympianäyttöjen aika käynnistyy jo tulevan vuoden maaliskuussa. – Maaseutu on mahdollisuuksia. Toinen kuntohuippu on määrä ajoittaa heinäkuulle, jolloin pitkän radan MM-kisat kauhotaan EteläKoreassa. – Onneksi valtaosa näistä kylistä on sellaisia, mistä löytyy vireää yritystoimintaa, käydään töissä taajamassa tai lähikaupungeissa ja naapurikunnissa. Joulun jälkeen alkaa taas urheilijan arki. Maaseudun kehittymisen ja siellä elämisen kannalta tärkeäksi seikaksi Jari Korhonen nimeää kunnossa olevan tieverkon. Altaaseen on tarkoitus houkutella Euroopan huippu-uimareita. Pertti Granqvist Keskustan Kainuun piirin piirihallitus on valinnut piirin uudeksi toiminnanjohtajaksi Mari Pohjavaaran. Jari Korhonen elää itse niinkuin opettaa. – Asun Soidinvaaralla. Sotkamolaisen maaseudun kylien Jari Korhonen sanoo olevan seudusta riippuen hyvinkin erilaisia. Viime kesän kaltaiseen irtiottoon lajista ei ole tarvetta. 200 metrillä tulosraja on 2.25,52. Keskustan piirin toiminnanjohtajaksi Mari Pohjavaara Mari Pohjavaara aloittaa uudessa työssään helmikuun alussa. Lomapalkkavaraus selviää loppuvuodesta pidettyjen lomien jälkeen.. Varsinaisella maaseudulla on hiljaisia kyliä, missä näkyy kehyskainuun tapainen autioituminen. Jos maaseudulle halutaan lisää asukkaita, on infran oltava kunnossa. keskusta energian hankkimiseen. Pohjavaara, Naapurinvaara ja Kontinjoki ovat kyliä, missä tapahtuu. Jari Korhonen ei halua lähteä itse arvailemaan Kainuun Nuotan perusteita valinnalle muuten kuin toteamalla olleensa Kainuulaisessa kylätyössä mukana vuodesta 2006 alkaen. Nykyistä tehtävää ennen hän toimi seitsemän vuoden ajan EteläPohjanmaan Keskustanuorten toiminnanjohtajana. Siellä uskotaan ideaalimaaseutuun. Kustannusleikkausten kipeyden ja vaikeuden teki selväksi sekin, että lähes 3,2 miljoonaa euroa alijäämäiseen ensi vuoden budjettiin ei tullut ensimmäistäkään muutosesitystä edes kritisoijilta. – Vuokatista alkaen. Sote-hallituksen puheenjohtajan Tapani Kemppaisen (kesk.) mukaan löysäilystä ei voi puhua, kun esimerkiksi toimintakulujen kasvu jäi parina viime vuotena melkein nollaan. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 7 Jenna Laukkanen tapasi kauden päätteeksi tukijoitaan keskiviikkona Vuokatissa. Sotkamolainen maaseutu ei ole pelkkää väestökatoa ja luopumista. Trafiikkia syntyy, eikä ole mukava liikenteeseen lähteä, jos tiet ovat huonokuntoisia ja huonosti hoidettuja. yrityksissä. – Ennätyksiä vaaditaan, Laukkanen kuvailee uinnin olympiarajoja. – Mitä aikaisemmin rajan saisi rikottua, sen parempi. Pohjavaara aloittaa tehtävässään 1. helmikuuta. Perjantaina 21. Sellaiseen koulukeskeiseen, jollaista elämä oli muutamia vuosikymmeniä sitten. Olympia-altaaseen selviävät vain aikarajat alittaneet uimarit. Maaseutupäällikkö on Vuojen kaenuulainen Kainuun Nuotta ry valitsi Jari Korhosen Vuojen kaenuulaiseksi. – Siitä lähtien, kun aloitin Sotkamossa maaseutupäällikkönä. Ahopellon mukaan keskukselta on tullut ennakkoilmoitus vakuutusmaksun nostosta, mutta sairaanhoitopiirit yrittävät saada summaa pienemmäksi ja tilanne selviää tammikuussa. Tyytyväinen Jari Korhonen sanoo olevansa mielissään nykyisen kunnanvaltuuston aikana tavaksi tulleesta toimintamallista. Toiminnanjohtajan tointa haki 15 henkilöä, jotka kaikki haastateltiin. 100 metrin rintauinnissa olympiakisojen A-raja on 1.07,05. Pekka Pajala Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamon kunnan maaseutupäällikkö Jari Korhonen otti vastaan keskiviikkona Kajaanissa Kainuun Nuotta ry:n syyskokouksessa kunniakirjan valinnasta Vuojen kaenuulaiseksi 2018. Vuodesta on tulossa vilkas, sillä leiritys alkaa heti tammi-helmikuussa. Keskeisempiä tekoja kunnan puolelta Jari Korhosen mukaan on yksityisteiden pitäminen kunnossa. Kun säästötoimien vastavoimana painavat monet tekijät lisävelvoitteista ja -kuluista kainuulaisten ikärakenteeseen, niin jo kustannuskasvun hillintä on hyvä saavutus. – Olen päässyt valtuustolle avaamaan maaseutuun liittyviä asioita sekä eri toimielimiin kertomaan maaseudun nykyisestä tilasta ja tavoitteista sekä vaihtoehdoista. Hän kertoo, että hänen sydäntään lähellä ovat ympäristöja maatalousasiat sekä lasten, nuorten sekä yleensäkin ihmisten hyvinvointi. Tässä tehtävässä hän kertoo viestinnän ja politiikan osaamisen karttuneen. Samoin Heinämäki ja Tipasoja sekä Sapsoperä ja Soidinvaarallakin on kylätoimintaa. – Käydään töissä ja kuljetetaan lapsia harrastuksiin. Ne kylät, missä ovat koulut toiminnassa, on omanlaisensa meno päällä. Sen sijaan hän vastasi Enrothin näkemykseen, että kuluvan vuoden alijäämä uhkaa kasvaa 11,6 miljoonasta vielä yli 16 miljoonaan potilasvakuutuskeskuksen laskun (3,9) ja ensi vuodelle pidettäväksi siirtyvien lomien lomapalkkavarauksen (0,7) vuoksi. Näihin mahdollisuuksiin on kiinnitettävä enemmän huomiota kuin haasteellisiin asioihin. – Erityisesti sellaisten teiden, joilla on paljon liikennettä. Hän on toiminut myös keskustan paikallisyhdistyksessä sihteeri/rahastonhoitajana. Olympianäyttöjen takaraja on 29. Kainuussa häntä viehättää kaunis luonto ja maakuntahenki. – THL:n mukaan Kainuun soten tarvevakioidut menot ovat kaksi prosenttia suuremmat kuin maassamme keskimäärin eli kuitenkin palveluja on kyetty toteuttamaan kustannustehokkaasti, Johanna Rantala totesi keskustan sovittelevassa ryhmäpuheenvuorossa. Maaseutu on Jari Korhosen mukaan muutakin kuin luopumista ja väestökatoa. Hänellä on työkokemusta myös karjanhoitajan töistä kolmen robotin maitotilalla. Olen osaaikainen maatalousja metsätalousyrittäjä. Suunnitelmissa on rakentaa pitkän radan kaudelle kaksi kuntohuippua aiemman yhden sijaan. Pohjavaara on 36-vuotias ja koulutukseltaan liiketalouden tradenomi ja agrologi AMK. Ahopelto ei halunnut vastata yksittäisen valtuutetun esittämään henkilökohtaiseen kritiikkiin. Ensimmäinen kuntopiikki on tarkoitus ajoittaa huhtikuun alkuun, jolloin Helsinkiin on kaavailtu kovatasoisia kisoja. Vuokatti on kunnan kylätyössä mukana. kesäkuuta 2020. Niin työikäisille kuin eläkeläisillekin
ilman korttia 3,99 pkt (7,98-9,98/kg) 5.700 G Sotkamon myymälän palvelutiskiltä pe-su 21.-23.12. 8-21 su 23.12. saarioiNeN LAATIKOT LaNttu, peruNa, porKKaNa tai maKsa 700 G (4,27/KG) 1 80 10 95 KG 1 99 rs OMENA 1 KG, suomi TUMMA RYPÄLE 500 G (3,98/KG) BrasiLia/eteLÄ-aFriKKa/ peru/NamiBia vaasan jOULULIMPPU 500 G (3,58/KG) fazer RUKIINEN PIIRAKKA porokylän jOULULIMPPU 500 G (6,98/KG) Perjantaina Sotkamon myymälässä POROKYLÄN KONsULENTTI saarIsToMeren sAVUKIRjOLOHI N. tarjous voimassa pe-su 21.-23.12. 1 KG KUOHUKERMAT 2 dL (4,50/L) myös LaKtoositoN 2 KpL 13 95 pauLiG juhLa moKKa KAHVIT 400-500 G (6,33-7,92/KG) suodatiNja paNNu, myös tumma paahto, tosi tumma ja Luomu rajoitus: 1 erÄ/taLous Vuokatti p. 8-21 la 22.12. ??. paNtit 1,20 harTwall jaffa VIRVOITUsjUOMAT 1,5 L (1,07/L) sis.paNtit 0,80 rajoitus: 2 erÄÄ/taLous Myllyn paras TORTTUTAIKINA 1 KG (1,79/KG) 1 79 pKt dronnIngholM TähTITorTTu MARMELAdIT 300 G (3,33/KG) ei viiKuNa eiKÄ puoLuKKaKirsiKKa -20% Plussa-kortilla 2.4.Ilman korttia 1,25 rs (4,17/kg) Ilman korttia 2,59-2,69 pl (1,46-1,53/l) sis. ??????. alk. 020 7940 770 ????????. TAX FREE paikallista sinulle Joulunajan aukiolot: Sotkamo pe 21.12. paNtiN 3,60 (2,32/L) olvI VIcHY 0,33 L (1,20/L9 sis. -24% ??. tarjous voimassa pe-ma 21.-24.12. Sotkamon myymälässä KG valIo KOLMIOjUUsTOPALAT 245-300 G, ei Luomu eiKÄ hieNoimmat (19,63-24,04/KG) haapalan LEIPÄjUUsTOT 500 G (9,98/KG) valIo aura sINIHOMEjUUsTO 170 G (14,71/KG) 5 89 pKt Ilman korttia 6,59 pkt (21,97-26,90/kg) yksittäin 0,95-0,99 prk (4,75-4,95/l) yksittäin 2,69 kpl (15,82/kg) -10% Plussa-kortilla -20% Plussa-kortilla rs 4 99 KpL fazer kääreellIseT MAKEIsbOxIT 270-350 G (10,43-13,52/KG) yksittäin 3,99 rs (11,40-14,787kg) 3 rs 10 95 8 50 3-pacK 1 39 prK fazer presenT sUKLAAKONVEHTI 3-pacK MarlI GLöGIjUOMA 1 L (1,39/L) fazer MoMenTs KONVEHTIRAsIA 400 G (19,87/KG) HATULLINEN HAUTAKYNTTILÄ 5 KpL / pKt VUOKATTI-KVARTETTI KLo 14.30 ja 16.00 sAKU OLUT 0,33 L tLK, 24-pacK sis. 10-21 Hyvää Joulua toivottaa K-Supermarket Sotkamo ja Vuokatti Perjantaina 21.12. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. suljettu ke 26.12. 8-21 la 22.12. 8-18 ti 25.12. ?????. 10-21 ma 24.12. 8-15 ti 25.12. joulukuuta 2018 8 703240 1234567 08 9 ASIAKAS ANSSI PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT tarjous voimassa pe-ma 21.-24.12. 8-21 su 23.12. pantin 0,40 (voim. 10-21 Sotkamon palvelutiski palvelee: 9-19 9-18 10-18 Vuokatti pe 21.12. 10-21 ma 24.12. 1.1.2018) 21 99 24-pacK 2 rs 5 95 12-pacK 5.pKt 7 95 rs 1 79 KpL 35 KpL 3 49 KpL 9 50 3 pKt ERÄ hÄtÄLÄ TUORE c-LEIKATTU RUOdOTON LOHIfILEE vaKuumi, Norja rajoitus: 2 FiLeetÄ/taLous 1 49 ps KLEMENTIINI 1,5 KG (0,99/KG) espaNja 99 rs MINILUUMUTOMAATTI espaNja/maroKKo 3 75 aIno KERMAjÄÄTELöT 900 mL (4,17/L) ei LaKtoositoN eiKÄ joGurttijÄÄteLö Ilman korttia 4,19 rs (4,66/l) -10% Plussa-kortilla 1 99 ps sUOMI 2 prK 2 99 rs -26-30% Plussa-kortilla 2 pL ERÄ 29 95 KG kalaMesTarIn KYLMÄsAVUjA GRAAVILOHIfILEEsIIVUT 7 99 KG ERÄ ERÄ TUORE KOKONAINEN KIRjOLOHI Kasvatettu, ahveNaNmaa, suomi rajoitus: 2 KaLaa/taLous sUOMI 16 95 KG TUORE KOKONAINEN sIIKA suomi, KasvatuspaiKKa houtsKari sUOMI. 020 7940 775 Sotkamo p. 10-21 ke 26.12
10-21 ma 24.12. -24% ??. suljettu ke 26.12. paNtiN 3,60 (2,32/L) olvI VIcHY 0,33 L (1,20/L9 sis. 10-21 ke 26.12. ??. 8-21 su 23.12. 1 KG KUOHUKERMAT 2 dL (4,50/L) myös LaKtoositoN 2 KpL 13 95 pauLiG juhLa moKKa KAHVIT 400-500 G (6,33-7,92/KG) suodatiNja paNNu, myös tumma paahto, tosi tumma ja Luomu rajoitus: 1 erÄ/taLous Vuokatti p. ??????. tarjous voimassa pe-ma 21.-24.12. 1.1.2018) 21 99 24-pacK 2 rs 5 95 12-pacK 5.pKt 7 95 rs 1 79 KpL 35 KpL 3 49 KpL 9 50 3 pKt ERÄ hÄtÄLÄ TUORE c-LEIKATTU RUOdOTON LOHIfILEE vaKuumi, Norja rajoitus: 2 FiLeetÄ/taLous 1 49 ps KLEMENTIINI 1,5 KG (0,99/KG) espaNja 99 rs MINILUUMUTOMAATTI espaNja/maroKKo 3 75 aIno KERMAjÄÄTELöT 900 mL (4,17/L) ei LaKtoositoN eiKÄ joGurttijÄÄteLö Ilman korttia 4,19 rs (4,66/l) -10% Plussa-kortilla 1 99 ps sUOMI 2 prK 2 99 rs -26-30% Plussa-kortilla 2 pL ERÄ 29 95 KG kalaMesTarIn KYLMÄsAVUjA GRAAVILOHIfILEEsIIVUT 7 99 KG ERÄ ERÄ TUORE KOKONAINEN KIRjOLOHI Kasvatettu, ahveNaNmaa, suomi rajoitus: 2 KaLaa/taLous sUOMI 16 95 KG TUORE KOKONAINEN sIIKA suomi, KasvatuspaiKKa houtsKari sUOMI. 020 7940 770 ????????. 10-21 Sotkamon palvelutiski palvelee: 9-19 9-18 10-18 Vuokatti pe 21.12. 8-18 ti 25.12. alk. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 9 703240 1234567 08 9 ASIAKAS ANSSI PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT tarjous voimassa pe-ma 21.-24.12. Perjantaina 21. Sotkamon myymälässä KG valIo KOLMIOjUUsTOPALAT 245-300 G, ei Luomu eiKÄ hieNoimmat (19,63-24,04/KG) haapalan LEIPÄjUUsTOT 500 G (9,98/KG) valIo aura sINIHOMEjUUsTO 170 G (14,71/KG) 5 89 pKt Ilman korttia 6,59 pkt (21,97-26,90/kg) yksittäin 0,95-0,99 prk (4,75-4,95/l) yksittäin 2,69 kpl (15,82/kg) -10% Plussa-kortilla -20% Plussa-kortilla rs 4 99 KpL fazer kääreellIseT MAKEIsbOxIT 270-350 G (10,43-13,52/KG) yksittäin 3,99 rs (11,40-14,787kg) 3 rs 10 95 8 50 3-pacK 1 39 prK fazer presenT sUKLAAKONVEHTI 3-pacK MarlI GLöGIjUOMA 1 L (1,39/L) fazer MoMenTs KONVEHTIRAsIA 400 G (19,87/KG) HATULLINEN HAUTAKYNTTILÄ 5 KpL / pKt VUOKATTI-KVARTETTI KLo 14.30 ja 16.00 sAKU OLUT 0,33 L tLK, 24-pacK sis. 8-15 ti 25.12. saarioiNeN LAATIKOT LaNttu, peruNa, porKKaNa tai maKsa 700 G (4,27/KG) 1 80 10 95 KG 1 99 rs OMENA 1 KG, suomi TUMMA RYPÄLE 500 G (3,98/KG) BrasiLia/eteLÄ-aFriKKa/ peru/NamiBia vaasan jOULULIMPPU 500 G (3,58/KG) fazer RUKIINEN PIIRAKKA porokylän jOULULIMPPU 500 G (6,98/KG) Perjantaina Sotkamon myymälässä POROKYLÄN KONsULENTTI saarIsToMeren sAVUKIRjOLOHI N. 020 7940 775 Sotkamo p. 10-21 ma 24.12. pantin 0,40 (voim. tarjous voimassa pe-su 21.-23.12. ilman korttia 3,99 pkt (7,98-9,98/kg) 5.700 G Sotkamon myymälän palvelutiskiltä pe-su 21.-23.12. 8-21 su 23.12. 10-21 Hyvää Joulua toivottaa K-Supermarket Sotkamo ja Vuokatti Perjantaina 21.12. paNtit 1,20 harTwall jaffa VIRVOITUsjUOMAT 1,5 L (1,07/L) sis.paNtit 0,80 rajoitus: 2 erÄÄ/taLous Myllyn paras TORTTUTAIKINA 1 KG (1,79/KG) 1 79 pKt dronnIngholM TähTITorTTu MARMELAdIT 300 G (3,33/KG) ei viiKuNa eiKÄ puoLuKKaKirsiKKa -20% Plussa-kortilla 2.4.Ilman korttia 1,25 rs (4,17/kg) Ilman korttia 2,59-2,69 pl (1,46-1,53/l) sis. 8-21 la 22.12. 8-21 la 22.12. ?????. TAX FREE paikallista sinulle Joulunajan aukiolot: Sotkamo pe 21.12
– Laidasta laitaan. On myös halu antaa omaa osaamista käyttöön. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi Mainitse myös kampanjatunnus. Lumilajien paraurheilutoiminta on ollut Vuokatti Sportille erityisen onnistunut valinta yhdeksi painopistealueeksi vuodesta 2007 alkaen. Tuhansien osanottajien tapahtumaa ei järjestetä yhdessä yössä, eikä yksin. Moni mainitsee osallistumisen parhaaksi puoleksi tuttujen näkemisen ja ruoan, erityisesti kisamakkarat. – Se tulee siitä, että meillä oli maailmancupit tänä vuonna sekä helmikuussa että joulukuussa ja lisäksi paljon pitkällä viipymällä täällä harjoitelleita joukkueita, Vuokatti Sportin valmennuskeskuksen johtaja Jyri Pelkonen sanoo tyytyväisenä. Maarit Järvelä-Kiiskinen vastaa kisojen palkinnoista ja palkintoseremonioiden suunnittelusta. Monesti on muisteltu lämmöllä aiempia tapahtumia, esimerkiksi vuoden 2013 MM-kisoja, jotka järjestettiin Vuokatissa. Nämä täytyy hoitaa hyvissä ajoin etukäteen, mutta hän perheineen pitää erityisesti kisapaikalla tapahtuvista talkootöistä. Tarjous on voimassa 28.12.2018 saakka kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Janne Kankainen kertoo, että Jymy haluaa myös palkita ihmisiä, jotka uhraavat vapaa-aikaansa yhteisen ponnistuksen eteen. Tapahtumaan odotetaan noin 4000-5000 suunnistajaa Talkoolaisia tarvitaan paljon ja monenlaisiin tehtäviin. Työ alkaa rakentamisesta ja päättyy purkuun, ja kaikki siinä välissä tapahtuu talkoilla, kertoo Sotkamon Jymyn puheenjohtaja Janne Kankainen. . Kainuun Rastiviikko Sotkamon Tipasojalla . . joulukuuta 2018 Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kemikaaliturvallisuuslain (390/2005) nojalla 11.12.2018 antanut päätöksen seuraavasta lupahakemuksesta: Hakija: Oy Forcit Ab Diaarinumero: 5717/31/2018 Sijainti: Sotkamo Silver Oy:n kaivosalue, Hopeatie 20, 88600 SOTKAMO Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. järjestetään Tipasojalla Kainuun Rastiviikko. Vaikka kisojen järjestäminen kuulostaakin pelkältä työleiriltä, vapaaehtoiset eivät koe asiaa pelkästään niin. Pyrimme pitämään asemamme myös jatkossa, sillä tällaista asiakasmäärää on erittäin vaikeaa saavuttaa muilla keinoin, Pelkonen sanoo. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Vuokatti Sport on tehnyt tänä vuonna paraurheilun toiminnassaan kaikkien aikojen kovimman liikevaihtonsa, noin 700 000 euroa. Ja tottakai kaikille on ruokaa tarjolla, että jaksaa ahertaa, mutta se on myös yllättävän iso motivaattori. Vuokatti Sport myös kehittää jatkuvasti parahiihtäjille suunnattuja palveluita yhteistyössä muun muassa Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikön ja Suomen Biathlon Oy:n kanssa. Lapset ovat aina mielellään lähdössä talkoisiin, he ovat innoissaan idoliensa näkemisestä. neljä kilpailupäivää, kaksi välipäivää . Rastiviikkoa valmistellaan kiihtyvällä tahdilla Sotkamon Jymyn tontut aloittivat ahkeroinnin jo vuosi sitten, kun maanomistajille postitettiin kirjeitä. Siellä on tunnelma ja fiilis, ja näkee urheilijoita läheltä. SOITA TILAUKSESI 010 665 9013 Puhelun hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Vuokatti Sportilla huikea vuosi paraurheilussa Iida Sirviö toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Joulu on jo aivan nurkan takana ja tontut töissään kiireisimmillään, mutta Sotkamon Jymyn tontuilla on jo jotain aivan muuta mielessään kuin joulu. Jos haluat mukaan talkoisiin, tule kuulemaan lisää 21.1. – Olen lapsuudesta asti tehnyt talkoita. Maailmancupin järjestelyihin on löytynyt taloudellisesti järkevä ja kaikin puolin toimiva konsepti, jossa tärkeässä roolissa ovat Vuokatti Sportin liikunnanohjauksen perustutkinnon opiskelijat. Silti työtä itse tapahtuman ajalle on tarjolla paljon. Vuokatin Urheiluopiston auditorioon. – Vaatteilla ja asusteilla luodaan yhteistä ilmettä ja tunnelmaa. Pitkillä leireillä Vuokatissa viihtyivät Ukrainan, Venäjän, Etelä-Korean ja Japanin urheilijat. Ilmoitathan, mikäli lahjan saaja on alle 18-vuotias. Lisäksi olemme päässeet hyvin sisälle Kansainvälisen paralympiakomitean (IPC) verkostoon. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. Talkoissa on myös sosiaalinen puoli, haluan kuulua johonkin porukkaan. . 52. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,90€. Sotkamon Jymy Lyhyesti . Lahjatilauksen maksaja saa 1 kk omaan tilausjaksoon. Päätös on 9.2.2019 saakka Tukesin Tampereen toimipaikassa (Yliopistonkatu 38, Tampere) sekä Tukesin internet-sivuilla: https://tukes.fi/paatokset-ja-kuulutukset/kemikaalien-ja-kaasujen-teollinen-kasittely Turvallisuusja kemikaalivirasto ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Kaisa Kainuulainen Näin tilaat helposti: Sotkamo-lehden Tilaajalahjaksi vuosikalenteri 2019! Kanta-asiakasetu 3 kk lahjaksi, 1 kk sinulle! 35 00 €/3 kk + 1 kk Kampanja 18JOULU3 Tilaa lahjaksi Sotkamo-lehti 3 kk nyt vain 35 € ja saat omaan tilaukseesi 1 kk lehdet kaupan päälle! TEKSTIVIESTILLÄ Lähetä viesti SOT TILAA (väli) kampanjatunnus sekä nimesi ja osoitteesi numeroon 13234. Keskiviikkona Vuokatissa päättyi parahiihdon ja -ampumahiihdon maailmancup. 30.6.-5.7. Seuraavan kerran Vuokatti on parahiihdon ja -ampumahiihdon maailmancupin kalenterissa joulukuussa 2020. Jo nyt kymmenet vapaaehtoiset hoitavat ennakkojärjestelyjä. Kokenut talkoolainen, monessa mukana oleva Aila Flöjt näkee talkoot yhteisöllisenä kokemuksena: – Osallistun talkoisiin rakkaudesta lajiin ja kotiseutuun. Koko ajan aherretaan suurta suunnistusjuhlaa varten: ensi kesänä 30.6.-5.7. – Vuosittain Vuokatissa on iso määrä toimintaa. Suomalaiset eivät tällä kertaa yltäneet parahiihdon ja -ampumahiihdon maailmancupissa kolmen joukkoon. Majoitusvuorokausia paraurheilu tuo vuodessa noin 7000. Lahjatilauksessa myös lahjan saajan nimi, osoite ja sähköpostiosoite. Kaikkea rakentamisesta myyntityöhön, ravintolapalvelut, lähtöjen järjestäminen, muksula, liikenteenohjaus, kaikkea, mitä massiivisen tapahtuman järjestäminen vaatii
joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 11 Sotkamo-lehden väki toivottaa Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2019 Pekka LassiLa Olemme lahjoittaneet osan joulutervehdysten tuotosta Iloksi ry:n kautta jaettavaksi apua tarvitseville.. Perjantaina 21
Joulukinkku oli Wenille aivan uusi tuttavuus, kuten myös kaikki muutkin perinteiset suomalaiset jouluruuat. Unelmien joulu löytyy Suomesta Wen kertoo ihmetelleensä, kuinka kukaan voi elää näin pimeässä. Luo Wen on huomannut, että pimeyteenkin voi tottua, tyttärensä Ainon kanssa he pitävät lumileikeistä. joulukuuta 2018 12 JOULU Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Iltapäivän hämäryys muuttuu kuin huomaamatta talvisen illan pimeydeksi. – Riisipuuro. Wen on kotoisin Etelä-Kiinasta Hong Kongin läheltä ja Tervo kertoo, että joulutunnelmaan pääseminen oli vaikeaa, koska lunta ei ollut. Kiinassa ei koskaan keitetä riisiä maitoon, hän kertoo. Kynttilät, koristeet ja kauniit jouluvalot sekä näistä syntyvä tunnelma ovat yllättäneet Wenin suomalaisessa joulussa. Kiinan suurkaupungissa ei koskaan ole hiljaista, etkä koskaan ole yksin. Wen kertoo, että Kiinassa länsimaisia tapoja pidetään hienoina, varsinkin kaupungeissa ja nuorten keskuudessa. Tervo kertoo, että Kiinassa ei pääse pakoon hälinää ja hän palasikin mielellään Suomeen. Kiinassa joulua ei perinteisesti ole vietetty. A Riisipuuro. Kaupunkien katukuvassa joulu näkyy joulukoristeina ja -valoina, joulupukinkin voi tavata. Ravintoloissa ja hotelleissa ovat yleistyneet Wenin mukaan länsimaiset jouluillalliset. Ainon äiti, kiinalainen Luo Wen ehdottaa lumienkelin tekemistä koskemattomaan valkoiseen lumeen. Kiinalais-suomalainen Aino, 4, puhuu iloisesti englantia ja välissä vilahtaa joku suomalainen sana. Se ei ole yleinen vapaapäivä, eikä joululla ole uskonnollista merkitystä muille kuin Kiinan kristityille. He söivät tavallista parempaa ruokaa ja Tervon vanhemmat lähettivät joululahjoja. Täällä palvelut toimivat ja on hyvät koulutusmahdollisuudet. Perhe muutti Suomeen noin 3,5 vuotta sitten, kun Aino oli vajaan vuoden ikäinen. Ne houkuttelevat paitsi Kiinassa asuvia länsimaalaisia, myös kiinalaisia, koska heitä kiinnostavat länsimaiset tavat ja he haluavat kokea palan länsimaista joulua. Hän maistoi riisipuuroa ensimmäisen kerran Suomessa ja se oli hyvää. Joulumusiikki auttoi joulutunnelman löytymistä. Kaunis ja hiljainen suomalainen joulu on sitä, millaiseksi Luo Wen on joulun aina kuvitellut. Wen ja hänen miehensä Seppo Tervo kertovat, että Kiinassa asuessaan he eivät suuremmin viettäneet joulua. Täällä hiljaisuus ympäröi kulkijan hetkessä, eikä lähellä ole välttämättä ketään, se tuntui Wenistä ihmeelliseltä, aluksi jopa ahdistavalta ja yksinäiseltä. Tärkein syy muuttaa Suomeen oli Aino. Yksi suurimmista yllätyksistä oli kuitenkin se, että kaikkialla länsimaissa ei syödäkään jouluna kalkkunaa. Pian hän kuitenkin huomasi, että asiat toimivat ja ihmiset elävät aivan normaalisti, vaikka onkin pimeää aamulla töihin lähtiessä ja pimeää töistä palatessa. Suomessa kaikki oli Wenille aivan uutta. Maisemaa valaisee ohut lumipeite, joka on tarttunut myös puihin. Kotipihassa voi tehdä lumienkeleitä tai katsella revontulia ja tähtitaivasta. Aluksi hiljaisuus oli liian hiljaista ja pimeys liian pimeää, erityisesti syksyllä ennen kuin satoi lunta. Suomalainen joulu; lumi, hiljaisuus ja aattoillan oikean hetken odotus ovat Wenin mielestä juuri sitä, mitä hän on joulun kuvitellut olevan. Ainon synnyttyä joulukin sai perheessä uuden merkityksen, varsinkin kun he muuttivat Suomeen. Joulumusiikki ja joulupukki kuuluvat osaksi illallisia, ja Wen kertoo niiden olevan varsin suosittuja. Kiinassa ei koskaan keitetä riisiä maitoon.”. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. Joulusta on tullut kaupallinen juhla, siihen kuuluu ostoksilla käynti ja ehkä käydään syömässä ystävien kanssa. Miljoonakaupungista muutto Sotkamoon tarkoitti melkoista muutosta ja hyppyä tuntemattomaan. Vaikka Kiinassa ei vietetä joulua, halutaan länsimaisia tapoja matkia
Jos Sotkamosta ei löydy hänen etsimäänsä kirjaa, se etsitään muista Suomen kirjastoista ja hän voi saada sen lainaan. Pimeytee n ja hiljaisuuteen Wen on vähitellen tottunut ja hän on ihastellut revontulia omasta kotipihastaan. – Oli erikoista tulla tropiikista talven keskelle, hän toteaa. Samalla toivotetaan onnea ja terveyttä uuteen vuoteen. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 13 Luo Wen on huomannut, että pimeyteenkin voi tottua, tyttärensä Ainon kanssa he pitävät lumileikeistä. Pihavalot valaisevat lumiset pensaat ja nurkan takaa löytyy koskematonta lunta, johon äiti ja tytär heittäytyvät nauraen tekemään omat enkelinsä. Lumi on tärkeää myös Wenille, ja hänen pyytäessään Ainoa mukaansa ulos, niin tyttö innostuu heti, kun kuulee ehdotuksen lähteä lumeen leikkimään. Joululla ei ole heidän perheelleen kristillistä merkitystä, mutta osin Ainon takia he luovat kotiinsa joulutunnelmaa. Aito ja oikea joulukuusi on erityinen juttu myös Wenille. Suomi on kiinalaisille mysteerinen talven ihmemaa, mutta myös kesän valoisuus kiinnostaa kiinalaisia, Wen kertoo. Hän on löytänyt tekemistä jokaiseen vuodenaikaan ja kertoo hymyillen, kuinka mahtavaa on katsella tähtitaivasta ja revontulia omalta kotipihalta.. kuvat: Mari Heikura Hän näyttää vieläkin hämmästyneeltä muistellessaan sitä kun ensimmäisen kerran tutustui maitoon keitettyyn riisiin. Joulun herkut sen sijaan ovat molempien mieleen, erityisesti joulutortut. Tuolloin kiinalaiset jakavat myös lahjoja eli punaisia kirjekuoria, joissa on rahaa. Se oli Wenille uusi, mutta oikein mukava kokemus. – Kiinalaiset haluavat nähdä revontulet ja joulupukin, Wen kertoo. Yksi erikoisuus suomalaisessa joulussa on Wenin mukaan pikkujoulut. Wen on huomannut, että eri vuodenaikoihin täytyy löytää omanlaistaan tekemistä. Hiljaisuus, rauha ja pimeys eivät näytä enää haittaavan kiinalaista Luo Wentä. Kaunis luonto ja selvät vuodenajat ovat muodostuneet Wenille tärkeiksi. Hän on huomannut, että palvelut toimivat hyvin ja oikeastaan hän saa kaiken tarvitsemansa täältäkin, vaikka ympärillä ei ole satoja tai tuhansia kauppoja ja miljoonia ihmisiä. Aino odottaa lisäksi lahjoja ja joulupukkia. Talvisin perhe hiihtää ja laskettelee ja syksyllä Wen on innoissaan, kun pääsee marjaan ja sieneen. Suomalaista joulua Wen pitää perhejuhlana ja sen tunnelmaa ja perheiden yhdessä oloa Wen vertaa kiinalaisen uudenvuoden viettoon. Joululaatikoita Wen on myös maistanut, mutta niihin hän ei suuremmin ihastunut. Tervo kertoo, ettei hänkään niistä suuremmin pidä, vaikka hänen äitinsä niitä mielellään laittaa. Perjantaina 21. Myös Spring Festivaalina tunnettu kiinalainen uusivuosi kokoaa Wenin mukaan Kiinassa eri sukupolvet yhteen hyvän ruuan äärelle. Wen on ihastunut erityisesti kirjastoon. Kansalaisopiston kurssitarjonta on monipuolinen. Hän on hämmästynyt kuinka paljon Sotkamossa tapahtuu talvellakin, vaikka on pimeää. Valkoiseen lumivaippaan verhoutunut maisema tarjoaa pimeästä huolimatta oivan tilaisuuden heittäytyä hankeen tekemään lumienkeleitä. Valkoinen joulu on idylli ympäri maailman. Hän on ollut työpaikallaan pikkujouluissa, missä työkaverit pitävät yhdessä hauskaa. Revontulet, lumi ja porot ovat asioita, joilla Suomea kiinalaisille matkailukohteena markkinoidaan
Iso ruuna oli ripeä kävelijä. Kiertävä teurastaja saapui aamun hämärissä. En muista varmaksi vuosilukua, mutta koulussa jo olin. Toinen tarjosi ukolle tupakan. Mutta uuden, mustan turkin oli kuitenkin päälleen laittanut. Pakkaset olivat 1960-luvulla ankaria. Jälkeenpäin olen muistellut ruunan olleen väriltään papumuksen ja harjankin valkoisen kuin Lohdutuksella. Veret laskettiin astioihin. Päärooleissa olivat viidennen ja kuudennen luokan oppilaat. Muovinen apulantasäkki oli oikein hyvä tähän tarkoitukseen. Sianpahnasta kuului laukaus temmellyksen äänien jälkeen. Tarinassa pääosissa oli iso, lihava ja ylpeänsorttinen kirkkoherra, hevonen, reki, heinähäkki ja heinäladossa talviunillaan nukkunut karhu. ”Joakkolan Mattiko lienöö toas joulupukkina”, supisivat kylän muorit keskenään koulun eteisen naulakkoon vaatteita riisuttaessa. Aisakello lonkutteli harvaan tahtiin, setolokan tiuku piti kimakampaa ääntä. Sytytettyään holkin päässä olevan tupakan hän sanoi: ”Näen se märkä pallaa, kun Saemaata poltetaan.” Kotimatkalla ruuna intoutui juoksemaankin. Pari kylän miestä käppäili hevosen luokse. Pukin apulaisena olleet ylempien luokkien pojat toivat eteisestä pari jyväsäkkiä. Koulun pääovien edessä startattiin henkilöautoa. Reenjalas kitisi kierällä tiellä ilkeästi. Talviunillaan ollut karhu heräsi hangon piikkien osuttua takalistoon, ryntäsi ladon ovesta ulos ja hyppäsi heinähäkkiin. Suolikasa tiputettiin tyhjien säkkien päälle. Vaikka valoneuvoja ei turhaan poltettukaan. ”Kelettäkö se toas koapii. Marras-joulukuun vaihteessa viimeistään vieraili navetassa viikatemies. Varmaan jostain kirjasta vanha ukko oli jutun lukenut. Suunta kohti kylän laidalla olevaa heinälatoa. Hevonen laitettiin kiinni koulun varastorakennuksen seinän eteen. Rapsakat, yli -30 asteen pakkaset eivät olleet harvinaisia. Puhuivat keskenään, ettei taaskaan kirkkoherra rahvasta tervehtinyt. joulukuuta 2018 14 JOULU Se tarina naurattaa minua vieläkin. Pienen pojan mielikuvituksen tällaiset jutut saivat laukkaamaan samaan tahtiin karhua heinähäkissä vetäneen hevosen kanssa. Hevonenkin kohta rauhoittui ja laukka muuttui raviksi. Joskus vasikka, harvemmin kuitenkin. Joku vanha turkki väärinpäin päällä, vanhat sarkahousut ja kuluneet lapikkaat sekä pitkä keppi kädessä. Ruunan silmienympärykset olivat kuurassa ja uloshengitys pöläytti höyrypilven. Pienimmät taisivat pelätä lapikkaillaan tahtia lattiaan polkevaa joulupukkia laulun sanoihin sisältyneestä vakuuttelusta huolimatta. Kaupastakin saa nykyisin vakuumiin pakattuna samannäköistä tavaraa, mutta ei lähellekään yhtä hyvää. Kanapuronrinteessä muutama tiera lensi kavioiden pohjasta osuen reen etuosan lautoihin. Kyläläisiä tuli tiellä vastaan. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. Tällä lauseella hän tarkoitti tähdessä olevaa, pilvetöntä taivasta. Eikö taakka paina selkää, käypä tänne emme pelkää.” Opettajan säestäessä henkilaitaisilla koulun uruilla kajauttivat lapset laulun. Kirkkoherra heitti suitsiperät heinähäkkiin, otti hangon ja tökkäsi hangon piikit edellä heinäkasaan. Kuusijuhla järjestettiin toiseksi viimeisen koulupäivän iltana ennen joululomaa. Laitareen kehikko oli nakattu pois ja tilalle nostettu liisteiden päälle heinähäkki. Taivas oli laidasta laitaan tähtien peittämä. Luonteeltaan umpimielinen ja vähän vihaisensorttinenkin. Jostain syystä kirkkoherra joutui itse lähtemään heiniä hakemaan. Paperipussissa oli pipari ja omena. Matka tehtiin hevosen vetämässä laitareessä. ”Joulupukki, joulupukki, valkoparta vanha ukki. ”Soapj muorj tehä toas piäsylttyä.” Se oli maukasta. Pia Härkönen. Ukko laittoi tupakan taskusta kaivamaansa holkkiin. Pukki kyseli kilteistä lapsista. Aatonaattona lähdettiin heinänhakuun. Säkeissä oli lisäksi kymmeniä joulukortteja. Pakkanen tuntui kiristyneen kuusijuhlan aikana. Saunassa valoneuvona oli myrskylyhty. Ohraa tai kauraa ei säkeissä ollut. Jokainen oppilas sai ruskean paperipussin. Pirtin lattialla ei tarennut avojaloin pakkasten aikana liikkua. Oppilaat juoksuttivat kortin ja lahjat vastaanottajille. Eli öljylamput. Takki oli mallia sota-ajan mantteli karvakauluksineen, alushousut, raappahousut ja villahousut sekä sarkahousut päällekkäin. Muistan kuinka vanha ukko sanoi ”juutalaisten avanneen nappikauppansa”. Jos vanhemmat olivat laittaneet, siellä oli nimikoituja lahjojakin. Miehet nostivat hattuaan ja naiset niiasivat kohteliaasti. Pirtissä lämmittelin käsiä päivällä lämmitetyn uunin kyljessä. Kuvatuksen oloinen kulkija, karvahattu syvällä päässä, kasvot naamarin takana. Hyvä ja vankka työhevonen se oli. Tillikka vietiin lypsynajaksi navettaan. Viimeisenä päivänä annettiin joulutodistukset. Hyvää tarinaa mitättömillä yksityiskohdilla ei kuitenkaan pilattu. Oo köOmena, pipari, heinähäkki ja pääsylttyä A Joakkolan Mattiko lienöö toas joulupukkina, supisivat kylän muorit keskenään koulun eteisen naulakkoon vaatteita riisuttaessa.” nyämätä siinä.” Kuusijuhlan huipennus oli joulupukin saapuminen. Sianruho kannettiin pihalle kalttauspukille. Ohrajauhoista ja verestä läpysteltiin sattumat tappaiskeittoon, jota myös mykyrokaksi kutsuttiin. Siihen aikaan papit asuivat maatilojen kaltaisissa pappiloissa. Hevonen rekineen pysähtyi ladon eteen. Miehet puhuivat ruunan olevan itsensä ravikuningas Lohdutuksen pojanpoika. Joulun odotukseen kuuluivat koulun kuusijuhlat. Hevosen askeleet narskuivat pakkaslumessa. Saattoi olla 1967. Yleensä näytelmän päähenkilöt olivat joulu-ukko ja joulumuori. Sillä seikalla ei niin väliä ole. Onneksi muori jaksoi kaikki joutoajat neuloa sukkia ja vanttuita. Mutta kaikki otettiin talteen ja käytettiin. Se oli kerrospukeutumista. Verta tarvittiin tappaiskeiton teossa. Kun sellainen keli itäisestä ilmansuunnasta saapui, riitti kylmyyttä useammaksi viikoksi. Ruuna sai eteensä sylyksen heiniä reen pohjalta ja päälleen kuluneen loimen. Kohteena oli lähes aina kesän yli lihotettu sika. Pirttejä valaisivat Hasakit, Tillikat ja Aladdiinit. Eläin oli arvannut loppunsa tulevan ja yritti karkuun. Pienen pojan tehtävä oli muuripadasta kuuman veden kantaminen sian kalttaajille. Heinänsä ruuna kuopaisi heti alleen. Opettaja luki kortin osoitekentästä saajan nimen. Tietenkin kaikki olivat kilttejä. Yläluokkalaisilla oli näytelmäkin. Eihän karhut heinäladoissa ole talviuniaan nukkuneet. Toisinaan keittokattilaan nakattiin sydän ja muitakin sisäelimiä. Hevosen vieressä kävelin osan matkaa. Edellä kerrotun kaltaisia tarinoita 1960-luvulla pirttien nurkissa pyörineille lapsille kerrottiin. Tappaiskeitto oli nälän pitävää ruokaa. Kinkut olivat tärkeimmät sian ruhon osat. Karhu seisoi heinähäkissä pidellen käpälillään kiinni häkin reunoista. Povessaan hän kuljetti 22-kaliperista pistoolia. Reki hevosen perään, heinähäkki rekeen ja hanko vielä mukaan. Lamppuöljyä kului useampi pänikällinen talven aikana. Kysellessään pukki lyödä kopsautti muutaman kerran lattiaan kepillään. Minulla olivat jalassa huopikkaat, kädessä paksut vanttuut ja päässä ajokoiramallin karvalakki. Joulupukki saapui kuusijuhlan lopuksi. Ennen joulupukin saapumista oli näytelty paimenet kedolla ja luettu jouluevankeliumi sekä veisattu virsi taivaan enkeleistä. Hevonen pillastui lähtien hulluna laukkaamaan. Pistooliin kävivät samat panokset kuin vinskuunkin. Säkin päällä suolet vedettiin tallin taakse sopivan ampumamatkan päähän paskaluukusta ketunsyötiksi. Pakkanen napsahteli puissa
. . Tievati: Kahvikupin alle laitettava pieni lautanen. . Hevonen pysäytettiin parin metrin päässä ladon ovesta. . . Keitossa oli myös sisäelimiä. . . . Muori oli paistamassa kinkkua. Tievajissa leikattuna.” Kopistelin huopikkaan varresta lumet pois. Kuusi laitettiin heinäkuorman päälle. Kun laudat oli poistettu ovelta, talutin hevosen nurkan kohdalle. Setolokassa oli myös kirkasääninen tiuku. Lunta oli mennyt heinähäkin päältä lumihankeen hypätessäni. Minä lensin selälleni liisteiden päälle. Saimaa paloi taas holkin päässä. Tässä ladossa heinät olivat karkeampia. Heinähäkki: Reen päälle laitettava, irtoheinän kuljetukseen tarkoitettu kehikko. . . Poljin heinät mahdollisimman tiukkaan. . . Kierä tie: Hyvin aurattu, helppo kulkea. . . . Setolokka: Valjas, joka laitettiin hevosen mahan alta kiinni. Raappahousut: Tavallista paksummat alushousut, tunnettiin myös välihousuina. Ukko oli meinannut lentää nurin, mutta sai kiinni häkin reunasta. . Nykyisin harvinaisia suomenhevosilla. Aisakello: Iso kello, joka nimensä mukaisesti laitettiin aisaan kiinni. . Liistereki: Reki, jossa rungon päällä lautoja. Papumus tai papurikko: Hevonen, jonka kyljessä on erivärisiä laikkuja. Hevonen laitettiin nurkkaan kiinni päitsistä mukana olevalla narunpätkällä. Tierat tarttuivat joskus hevosen kavionpohjiinkin. . Ehdin juuri pujahtaa heinähäkin puolien välistä liisteiden päälle. . Holkki: Puusta tehty ”filtteri.” Sitä käytettiin poltettaessa ilman filtteriä olevia savukkeita. Ukko nakkeli heiniä ladosta häkkiin. Edellisessä kuormassa oli enemmän luonnonheinää. Nappasin palasen sylttyä juostessani ulos. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 15 Omena, pipari, heinähäkki ja pääsylttyä Mikä . Yleensä vasemmanpuoleiseen. Yleensä viisi pitkittäin, päissä kaksi poikittain. . Setolokan solkien kautta kulki aisaremmit. Ladosta muutaman kymmenen metrin päässä kasvaneen kuusen kävi ukko mukana olleella kirveellä katkaisemassa. . Piäsyltty: Tunnetaan nykyisin nimellä lihahyytelö. . Lintujen päsähtäessä lumihangesta ruuna pomppasi laukalle, mutta asettui parikymmentä metriä laukattuaan kävelyaskelille. Valmistettiin teurastetun eläimen päästä. Kuusen vein sisälle heinäkuorman purkamisen aikana. ”Kuule poeka. . Ukkoa hymyilytti joku asia kuorman valmistuttua. . Tiera: Hevosen jaloista lentävä lumipaakku. Tappaiskeitto, mykyrokka: Tuore veri sotkettiin jauhoihin, tehtiin mykyjä. . Vinsku: Pienikalipeerinen kivääri, tunnetaan myös pienoiskiväärinä ja piekkarina. Laitareki: Liistereen päälle nostettu lautakehikko. Käytettiin usein lannanajoonkin. Tillikka: Tilley-niminen, kirkasvaloinen öjylamppu. Hinkkasi sitten päätään minun käteen ja oli saada pukattua minut nurin. Metsänreunassa puolenkymmentä teertä olivat kaivautuneet hyyvökseen. . Nyt mentiin eri ladolle. ”Siinä on piäsylttyäkin. ”Pitele sitä konia piästä sen aikoo, että otan laon eistä lauvat pois.” Ruuna häpläsi huulillaan karvalakkini reunaa. . . Eipä laukannut niin pitkään kuin sen kirkkoherran hevonen, minkä heinähäkkiin karhu hyppäsi.” Pertti Granqvist Pia Härkönen. . Vinsku on väännös amerikkalaisen asemerkin nimestä. Perjantaina 21
Piparkakkutalo-sarjan voitti Frida Lappalaisen (9v.) tekemä ja koristelema Hevostalli ja tallin hevoset. Mikäpä onkaan mukavampaa puuhaa joulua odotellessa, kuin askarrella lasten kanssa yhdessä toinen toistaan mielenkiintoisemman näköisiä leivonnaisia. joulukuuta 2018 16 JOULU Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Sotkamo-lehden piparkakkukilpailu innosti kaiken ikäisiä piparitaiteilijoita ja sokerikuorruttajia. Eläinaiheilla voittoon – hevostalli ja ”punakuono” sarjojen kärjessä Kauneimman piparkakkutalon ja piparkakun valinta oli vaikeaa. Piparkakkutaloja, linnoja ja muita rakennelmia oli yhteensä 14. Kuvissa tuoksuu joulun odotus ja joulun ilo. Äänestys oli hyvin tasaväkinen. Riina Tolosen sydänpipari vei kilpailussa kolmannen sijan. Riina Tolosen (2v.) sydänpipari ylsi kolmannelle sijalle.. Piparkakkusarjan osallistujissa oli huomattavan paljon lapsia. Ikää kerrottiin olevan kokonaista kaksi vuotta. Voittajatyöksi valikoitui lopulta Frida Lappalaisen talli, jonka sisällä on kolme hevosta ja edessä pieni kuusi. Lopulta äänestimme voittajista. Piparkakkutalo-sarjan kakkossija äänestettiin Outi Komulaisen perheen taidokas piparkakkutalo, joka on toteutettu 6-,9ja 12-vuotiaiden tonttujen kanssa. Koristelua ei tarvitse olla yltäkyllin ollakseen kaunis. Talli aiheena vie ajatukset kuin vaivihkaa myös ensimmäisen joulun tapahtumiin. Sokerikuorrutteen käyttö on varmasti vaatinut paitsi taitoa niin myös kärsivällisyyttä. Piparkakku-sarjan sarjavoittajaksi toimituksen raati valitsi äänestyksen jälkeen Matias Härkösen punakuonoisen hirven. Lehden toimitukseen lähetettiin kuvia kolmestakymmenestä toinen toistaan kauniimmasta luomuksesta. Kuvissa ruutuikkunaisen talon sisään oli jopa sytytetty valo. Hevoset olivat osa tallikokonaisuutta. Tätä tekee mieli maistaa, vaikka makeutta lienee vähintäänkin riittävästi. Aili Pasasen herkin sokerivedoin kuorrutettu pipari puolestaan edustaa tässä kilpailussa vähemmän nähtyä tyylilajia. Kuvassa kuusen kolmiulotteisuus on vahvasti esillä. Nuorimmat kilpailutöiden tekijät olivat 2–3 -vuotiaita. Yksikään kolmen kärjestä ei tällä kertaa ollut perinteinen piparkakkutalo, vaan lopullinen järjestys rankattiin tallin, muumilinnan ja saksalaistyyppisen linnamaisen talon välillä. Kilpailuun lähetetyistä kuvista osassa oli mukana tieto tekijän iästä. Outi Komulaisen 6-,9ja 12-vuotiaiden tonttujen kanssa rakentama koristeellinen ja taidokkaasti tehty kaksikerroksinen talo pihapiireineen sijoittui toiseksi. Toiselle sijalle valittu Timi Niskasen kuusi on saanut ylleen pastellimaiset valkoisen, vaaleansinisen ja punaisen sävyt. Iloisenkirjava metsäneläin on saanut ylleen yltäkyllin punaista, valkoista ja metsänvihreää kuorrutetta. Silja Vähäkankaan perintein pipari selkeine koristeineen puhuttelin myös toimituksen raatia. Piparkakkutalo-sarjan voittajan toimitus valitsi kolmen hyvin erilaisen työn välillä. Erityisen kaunis on muumilinnan pihalla punatähtinen kuusi. Kolmanneksi toimitus valitsi Jonna ja Jenni Herrasen sekä Mari Karppisen tornimaisen muumitalon. Kilpailutöiden taso oli varsin korkea. Riina oli tietojemme mukaan nuorin kilpailun osallistujista. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. Koska kilpailussa ei ollut erikseen junioritai seniorisarjaa, kaikki työt arvioitiin ilman tasoituskertoimia. Kilpailuun lähetettiin kuvia kaikkiaan 30 piparkakkutalosta tai piparkakusta. Armi Lappalaisen piparkakkusarjaan lähettämät hevospiparit noudattavat samaa selkeää tyyliä kuin saman tekijän voittajaksi rankattu talli. Molemmissa sarjoissa yhden työn nimeäminen voittajaksi tuotti päänvaivaa. Ylipäätään lasten tekemiä koristeluja oli useita. Kiitokset kaikille kuvia lähettäneille. Koristeltujen piparkakkujen sarjassa aiheet vaihtelivat sydämistä tonttuihin ja eläinaiheisiin. Työ puhutteli konstailemattomalla yksinkertaisuudellaan ja selkeydellään. Vai liekö luomus sittenkin Petteri Punakuono, joka oli poro eikä hirvi
Perjantaina 21. Keinuhevos-piparin on tehnyt ja koristellut Miina Lappalainen (7v). Kalevi Moilanen lähetti kuvan satulinnasta, joka veti hyvin vertojaan kolmannen sijan muumilinnalle. Aili Pasasen piparkakun kuorrutteessa voi antaa mielikuvituksen vaeltaa. Toiselle sijalle valittiin Timi Niskasen pastellisävyin koristeltu kuusi. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 17 Piparkakkutalo-sarjan voitti Frida Lappalaisen (9v.) tekemä ja koristelema Hevostalli ja tallin hevoset. Henna Kippo teki tyttärensä Venla Niskasen kanssa kokonaisen pihapiirin.. Kolmannelle sijalle päätyi muumilinna, jonka ovat rakentaneet Jonna Herranen, Jenni Herranen ja Mari Karppinen Kauneimmaksi piparkakuksi äänesteiin Matias Härkösen (7v.) jouluinen hirvi. Silja Vähäkankaan klassisen piparkakun koristelu
Pakkaukset: Muovit ja styroksit muovipakkauskeräykseen tai sekajätteeseen (sekajäte energiaksi), lajittele pahvija kartonkilaatikot kartonginkeräykseen. Otetaan kotitalouksista veloituksetta vastaan myös lajitteluasemilla tai muissa tuottajayhteisöjen hyväksymissä vastaanottopisteissä. . 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • Roskat oikeisiin paikkoihin joulunakin LajitteLe . Taloyhtiöt antavat omat ohjeensa joulukuusien hävittämisestä. joulukuuta 2018 18 JOULU Hyvää Joulua ja Onnea uudelle vuodelle! Arkihuolesi kaikki heitä, hiljennä ja rentoudu, armas joulu jo kutsuu meitä RAUHALLISTA JOULUNAIKAA JA UTELIASTA UUTTA VUOTTA 2019 Osuuskunta Monitaiturit Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2019! M. . Sähköiset jouluvalot: Voit palauttaa uutta ostaessa kauppaan. Glögipullot ja -tölkit: Vie palautuspullot kauppaan, vie muut lasipullot huuhdeltuina lasinkeräykseen, laita kartonkitölkit huuhdeltuina, litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina kartonginkeräykseen. . . Kinkunliemet ja –rasvat: Hyödynnä liemi kastikkeissa, jähmetä rasva ja laita kompostiin, sanomalehteen käärittynä biojätteeseen tai maitopurkkiin pakattuna sekajätteeseen (sekajäte energiaksi). . . Monet asiat voi myös käyttää uudelleen, kuten joulukortit käyttää askarteluun tai uudenvuoden tinat säästää seuraavaan vuoteen. Joulukuusi: Kuivata ja pilko polttopuuksi, haketa seosaineeksi kompostiin tai vie veloituksetta lajitteluasemille / Risu-Mattilaan. . Paristot: Palauta myyntipisteisiin. Ei kinkunrasvaa viemäriin! . . J. Pieni jouluvisailu. Alumiinivuoat, -foliot ja metalliset esineet: Vie metallinkeräykseen puhtaaksi huuhdeltuina. . . . . SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. . . . . . Ilotulitteet: Laita käytettyjen ilotulitteiden jätteet sekajätteeseen (sekajäte energiaksi), palauta räjähtämättömät raketit myyjälle tai säilytä ensi vuoteen. . . . . Moilanen Oy Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Rauhaisaa joulunaikaa ja onnea vuodella 2019! Levollista Joulunaikaa ja Jumalan siunausta vuodelle 2019 Sotkamon Helluntaiseurakunta Rauhaisaa joulunaikaa ja Onnea Vuodelle 2019! Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. Joulukalenterit: Laita sekajätteeseen (sekajäte energiaksi). Joulukukat: Laita kasvinosat ja mullat kompostiin tai biojätteeseen, koristeet ja nauhat kuuluvat sekajätteeseen (sekajäte energiaksi), laita pakkausmuovikääreet ja huuhdellut muoviruukut muovipakkauskeräykseen tai sekajätteeseen (sekajäte energiaksi). . Joulukortit: Käytä askartelussa tai tee pakettikorteiksi, muutoin laita paperinkeräykseen. Lahjakassit: Säilytä ehjät lahjakassit uuteen käyttöön, laita käyttökelvottomat lahjakassit sekajätteeseen (sekajäte energiaksi). Teippaa ainakin litiumparistojen (esim. Lahjanauhat ja lahjapaperit: Sekajätteeseen (sekajäte energiaksi). . nappiparistot) navat piiloon. . . . . . . Kynttilät ja tuikkujen metallikuoret: Suosi hautalyhtyjä, joihin voi vaihtaa kynttilän, steariini, kynttilänpätkät ja hautakynttilät kuuluvat sekajätteeseen (sekajäte energiaksi), lajittele metalliosat ja tuikkukuoret metallinkeräykseen. Alle 25 cm pituiset sähkölaitteet voit palauttaa ilman ostovelvoitetta suuriin päivittäistavarakauppoihin tai alan erikoisliikkeisiin. Otetaan kotitalouksista veloituksetta vastaan jätekeskuksessa tai lajitteluasemilla. Uudenvuoden tinat: Säästä seuraavaan uuteen vuoteen. Kainuulaiset ja vaalalaiset voivat voi pienentää joulun jätevuorta vähentämällä jätteen syntyä ja lajittelemalla jätteet alla olevien Ekokympin ohjeiden mukaan. . Juhlakauden kääntöpuolena ovat lisääntyneet jätemäärät. Kukkien kääreet: Laita kääreja silkkipaperit sekajätteeseen (sekajäte energiaksi), sanomalehdet kuuluvat puhtaina ja kuivina paperinkeräykseen
Pekka Mikkola kertoo orkesterissa soittavan taidokkaita soitonja musiikinopettajia. 010 27 11 950 info@countrypolis.fi, www.countrypolis.fi rahoittajasi.fi Osamaksu mahdollisuus rahoitusyhtiön kautta Yleislääketiede ja pehmytosakirurgia Sisätaudit ja ihosairaudet Suu ja hammassairaudet, hammashoidot sekä hammasröntgen. Kattavat ja nopeat laboratoriopalvelut Viralliset polvi,sydänja röntgentutkimukset. Joulupäivän konsertti Sotkamon kirkossa 25.12. klo 19. perättäisenä vuonna pidetty konsertti. 35-vuotisjuhlakonsertin vierailevana solistina kuullaan oopperalavoilta tuttua sopraanoa Johanna Rusanen-Kartanoa. Ohjelmiston loppuosan klassikot Varpunen jouluaamuna ja Sylvian joululaulu kuullaan Johanna Rusanen-Kartanon tulkitsemina urkusäestyksellä. Sotkamon Mieslaulajien joulupäivän illan konsertti on järjestyksessään 35. Hyvää ja Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019! OY Työkalut Eläinsairaala Countrypolis tarjoaa Kajaanissa modernilla klinikalla kattavat eläinlääkäripalvelut Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme uudet asiakkaat tervetulleiksi! elainsairaalacountrypolis Palvelumme: marja Ojalehto Eläinlääketieteen lisensiaatti milla lukkari Eläinlääketieteen lisensiaatti (Hoitovapaalla) Heidi Kemppainen Eläinlääketieteen lisensiaatti anne Kiiskinen Eläinlääketieteen lisensiaatti Kirkkoahontie 115, 87910 Linnantaus, Kajaani, p. Röntgenja ultraäänitutkimukset. Orkesterissa on tapahtunut muutamia muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 19 Toivotamme kaikille rauhaisaa joulunaikaa ja onnea uudelle vuodelle 2019! Kiitämme asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta! Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta. Yksi niistä on ensimmäistä kertaa Sotkamon Mieslaulajien esittämänä kuultava Joulupuu on rakennettu. Perjantaina 21. Konserteissa on vieraillut vuosien saatossa useita huippusolisteja. Joulukonsertti Johanna Piipponen & Pekka Mikkola 23.12 Sotkamon kirkko klo 19. 35-vuotisjuhlakonsertin ohjelmistossa kuullaan kuorolta viisi uutta kappaletta. Sanni Lehikoinen soittaa viulua, Johan Wahlsten viulua, koskettimia Elina Kettunen ja puhaltimia Arrigo Blom sekä Jyri Laitila puhaltimia ja kitaraa. Viralliset silmätarkastukset 2-4 kertaa vuodessa Laaja valikoima erikoisruokavalioita Keinosiemennykset Mikrosirutukset, passit ja ekinokokkitodistukset Endoskopia ja rinoskopia 2019 alkaen Agria-, Opja Lähitapiola suorakorvauspalvelut Nettiajanvaraus 24/7 Toivotan asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2019 Tangoprinsessan ja tangokuninkaan joulukonsertti tuo hyvän joulumielen, kun Johanna Piipponen ja Pekka Mikkola konsertoivat jo seitsemättä vuotta Sotkamon kirkossa aatonaattona. Joulumusiikkia kahdessa konsertissa
Niinpä ukilla tulee kommenti kuin apteekin hyllyltä: ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun koristaudutaan. Jos muoviroska ahdistaa, voi joulun koristelussa tehdä paluun luonnonmateriaaleista itse tehtyihin koristeisiin. joulukuuta 2018 20 JOULU Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kainuun käsija taideteollisuus ry ylläpitää perinteistä tapaa tehdä joulukoristeet itse. Hätääntyneelle Mielensäpahoittajalle pojantytär ehdottaa blogin pitämistä. No, muusiin se sentään kävi. Siitä syntyvät nykyajan jouluenkelit ja olkipukit. Pienistä olkien ja putkien jämäpaloista voi tehdä köynnöksen, kun tasamittaiset palat yhdistää neulan ja ompelulangan avulla keskiosastaan köynnökseksi, joka kiertyy kauniisti. Pääpaino on luonnonmateriaaleissa. Sen sijaan järviruo’osta himmeleitä voi tehdä. ropotti-imurilla. Paikallislehden lakkauttamisen myötä katoaa yleisönosasto, jonne Mielensäpahoittaja on kirjoittanut vuosien saatossa kolmesataa ja viisitoista kirjoitusta. Mielensäpahoittaja jatkaa tuotetestailuja mm. Tuomas Kyrön uutuusteos Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja vie jälleen haikailemaan mennyttä aikaa ja maailmaa, pohtimaan nykymenoa, päivittelemään ja tarkkailemaan ajankulua. Vaikka yhdistys järjesti taannoin himmelikurssin, jossa materiaalina olivat silloin muodikkaat muoviset mehupillit, on nyt palattu takaisin kohti perinteisiin materiaaleihin. Mielensäpahoittaja tykittää blogeissaan tylysti uusia tuotteita ja turhuuksien turhuuksia. Rintaman joulukuusi oli askeettinen, mutta joulutähti siinäkin oli latvassa ja taistelun tarkoituksesta muistuttava lippukoriste koristeena. 187 s. Luonnon materiaaleja joulun koristeisiin Marjatta Kurvinen Sot.virK. Muutokseen on syynä myös se, että nykyiset rukiinoljet ovat ruislajikkeen vaihtumisen takia ohuempia kuin entisajan himmelien oljet. Kyrö on juuttunut nyt tarkkailuasemiin eikä oikein löydä särmää tekstiinsä. Vaikka tässä uudessa onkin joitain hyviä oivalluksia, osa on vanhan kertausta ja tuttuja asioita perunan ja Voortti Eskortin erinomaisine ominaisuuksineen. Kilpikonnan tavoin se matelee, mutta jättää keskimääräistä huonomman jäljen. Paperista voi askarrella tähtiä ikkunaan. Palstan lopettamisesta tulee terveysriski, sillä kirjoitukset ovat pitäneet miehen verisuonet ja sydämen kunnossa. H.HorMia/Sa-Kuva Tuomas Kyrö: Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja. Kauramaidossa riittää Mielensäpahoittajalle ihmettelemistä: ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun kaura ja maito pannaan samaan purkkiin.” Hyvä puoli kauramaidossa on se, ettei se vanhennu lainkaan. Niinpä Mielensäpahoittajaa päättää jättää osan lastenlapsille perinnöksi kellariin. Oljet täytyy ennen himmelintekoa kostuttaa, mutta karhunputken ja muiden putkikasvien putket ovat sen verran jämäkkää tekoa, että sen vaiheen voi jättää väliin. Kaisla ei sovi himmeleihin, koska se ei ole ontto. Tällaisia olkiköynnöksiä on kotoKainuun käsija taideteollisuusyhdistys on pitänyt kursseja, joissa raaka-aineena on käytetty Oulujärven kaislaa. Tänä syksynä himmeleitä on yhdistyksen kursseilla tehty esimerkiksi vankoista karhunputkista, joista saa kerralla ison ja näyttävän himmelin ilman näpertelyä ohuiden ja hapraiden rukiinolkien parissa. Pajusta voi punoa pieniä kelloja tai palloja vaikka kuusenkoristeiksi ja piilottaa niiden sisään helisevän kellon. Oulujärven kaislasta on Kainuun käsija taideteollisuusyhdistyksen kursseilla tänä syksynä tehty perinteisiä olkipukkeja sekä enkeleitä. Pojantytär, jota Mielensäpahoittaja kutsuu likaksi yllyttää kirjoittamaan muodista, koska sellaiset blogit ovat kaikkein suosituimpia. Blogiin lähtee päivitys, että ”ropotit ovat vastoin ihmisen alkuperäistä tarkoitusta.” Omin voimin nurmi on leikattava ja talo imuroitava, koska siinä aivot sekä nivelet virkistyvät. Vaikka Mielensäpahoittaja suhtautuu karsaasti kaikkeen uuteen, nyt hän tarttuu syöttiin ja seuraajia sekä yhteistyötarjouksia alkaa sadella roppakaupalla. Ihmetelkööt sitten, mutta ikääntyvälle miehelle kauramaito ei maistu. Riikinkukko ja Ranskan keisari saavat sen tehdä, koska heillä on riskinä tulla ammutuksi ja siksi pitää kukoistaa hetki.” Teoksen loppupuolella on kirjeenvaihtoa 88-vuotiaan kiinalaismieKyllä ehdottomasti ennen oli paremmin Kirja. Sota-aikaan joulukuusen kynttilät olivat kotirintamallakin vielä oikeita kynttilöitä. WSOY 2018. Kyrön Mielensäpahoittaja-hahmo on jurnuttanut pian kymmenen vuoden ajan entivanhasen elämän paremmuutta. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. Joulukoristelussa voi materiaalina käyttää myös käpyjä tai kuusenhavuja, joita voi hyödyntää muun muassa ovikranssien teossa
Lippunauhoja on käytetty kuusen koristeina muissakin maissa, mutta Suomessa perinne lienee säilynyt myös joulukuisen itsenäisyyspäivän ansiosta. HYVÄÄ JOULUA ja Mukavasti Moilasen Mukana myös 2019! puh. Risto Kormilainen Tuomas Kyrö MiKa tuoMinen. Perjantaina 21. Myös koululaisten villalangasta ja pahvista askartelemia tonttuja ja enkeleitä on ripusteltu kuusten oksille. Ikkunoissa oli paperisia, itse leikeltyjä lumitähtiä. Lähde: Aki Pulkkanen, Pohjolan joulu, 2018, omakustanne, 137 sivua hen kanssa. Yhdistyksen Kajaanissa sijaitsevassa Kainuun Pirtti -myymälässä on mahdollisuus tutustua käsintehtäviin joulukoristeisiin ja myös ostaa niitä. 040 5664 316, 0400 280 904 Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Kuljetusliike R. (08) 713 370, 017 26 333 23 toimisto@tilausmatkat.info www.tilausmatkat.info Kiitämme kuluneesta vuodesta yhteistyökumppaneita ja asiakkaita! Tänä vuonna olemme lahjoittaneet joulukorttirahat Suomussalmen kunnan vähävaraisille perheille -keräykseen. T. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 21 Rauhaisaa Joulunaikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2019! Kiitos kuluneesta vuodesta jäsenille, toimintaamme osallistujille, tukijoille ja yhteistyötahoille. Luonnon materiaaleja joulun koristeisiin Maarit Leinonen/Kainuun Pirtti naan myös käsija taideteollisuusyhdistyksessä työskentelevällä Aune Karppisella. Sotkamon Mielenterveyden tuki ry. Komulainen Oy Sotkamon Murskeosuuskunta Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2019! TILAUSMATKAT OY Mukavasti Moilasen Mukana... Sydämellinen kiitos lahjoittajille ja asiakkaille kuluneen vuoden yhteistyöstä! Lähetystori Majakan väki Toivotamme Rauhallista Joulua ja Siunattua vuotta 2019! Rauhaisaa joulun aikaa ja Onnea Vuodelle 2019! Hermoratahieroja Marjatta Nissinen Ei ja Le ht o Iloista Joulua! Lokoisaa joulun aikaa ja onnekasta uutta vuotta 2019 naapureille, ystäville ja sukulaisille toivottavat Saaritie 17 asukkaat Maukasta joulua ja Onnea uudelle vuodelle! Sotkamon Pitopalvelu Mervi ja Mika Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle! P. Tuvan koristeina katosta riippuivat himmelit, jotka nostettiin suomalaiseen jouluperinteeseen 1900-luvun alun kansallisuusaatteen innoittamana. Katsotaanpa, miten joulu koristeltiin ennen nykyisiä kaupasta hankittavia kimaltavia köynnöksiä ja muovipalloja. Samaan aikaan joulukoristeluun liitettiin myös taidokkaasti puusta vuoltu tuomaanristi. Ennen nykyistä spray-lunta kuusta valkaistiin jauhoista tai suolasta veden kanssa tehdyllä seoksella. Pilkettä silmäkulmasta nimittäin Kyröltä ei puutu. Nykyajan lapsille tuntematonta, vaarallista ja jopa kiellettyä on vielä 1960-luvullakin yleinen tapa viritellä joulukuuseen pariksi tunniksi jouluaattoiltana elävät kynttilät ja tähtisädetikkuja. Kreppipaperista tehtiin lenkkivöitä tai pujotettiin ompelulankaan pumpulipalloja. Vaikka kirjeenvaihdolla on omat ansionsa, se tuntuu paikoin teennäiseltä ja vaisulta. Ehkä olisi nyt aika antaa Mielenspahoittajan koota itsensä ja jatkaa toisin teemoin. Joulukuusta koristeltiin 1900-luvulla paperista tehdyillä joulukoristeilla, värillisiin papereihin käärityillä karamelleilla tai puupaloilla, kiiltokuvilla, piparkakuilla, omenoilla, tinakoristeilla ja lasipalloilla. Punaisesta kankaasta ja naavatuposta saa nopeasti tehdyksi jouluisen koristeen
Joulupukin esikuvana pidetään Myran piispa Nikolausta, joka jakoi hädänalaisille lahjoja nykyisen Turkin alueella jo 300-luvulla. Siirtymä pelottavista pukeista lempeään joulupukkiin ei tapahtunut kerralla. Niiden taustalta löytyvät eläimelliset ja esikristilliset sarvipäiset paholaista muistuttavat pukit. Korvatunturille joulupukin asuinsija paikallistui joulukuussa 1927 toimittaja Markus Raution radio-ohjelmassa. Vielä pitkälle 1900-luvullekin joulupukilla saattoi olla päällään kekripukin turkkia muistuttava nurinpäin käännetty turkki ja tuohinaamari. Kekrin, suomalaisen sadonkorjuunjuhlan, perinteet näkyvät suomalaisessa joulussa. joulukuuta 2018 22 JOULU Aki Pulkkasen oudoimmaksi nimeämä joulukuusen koriste on vihreä suolakurkku, jonka löytäminen joulukuusesta tuottaa löytäjälle onnea seuraavana vuonna. Kielot olivat varhaisia joulukukkia ennen hyasinttien ja joulutähtien yleistymistä. Sen jatkeeksi on veisattu Jumala ompi linnamme -virsi vuodesta 1903 lähtien. Monien perinteiden juuret ulottuvat kuitenkin jopa pakanalliselle ajalle ja jotkut jopa Rooman valtakuntaan ajanlaskun alkuun. Perinteiden alkuperä on hämärtynyt ja perinteet sopeutuneet nykypäivään. Varsinkin Kainuussa kekri taisteli muuta Pohjolaa pitempään vuoden suurimman juhla-ajan tittelistä joulun kanssa. Suomessa joululahjoja on annetJoulu on kulttuuricocktail Kristillinen joulu on imaissut sisäänsä perinteitä ajanlaskun alusta ja keskiajalta, vaikutteita Suomen pakanalliselta ajalta sekä nykyjoulun markkinameininkiä eri puolilta maailmaa.. Joulurauhan julistaminen on suomalainen perinne ainakin seitsemän vuosisadan takaa. Vielä 1900-luvun alkuvuosina suomalaisissa kylissä kiertelivät ja lapsia pelottelivat remuavat kekri-, resutai nuuttipukit. Sen hahmo taas on saanut vaikutteita vuohipukista, jollainen saattaa vielä nykyisinkin esiintyä jouluisissa piparkakkumuoteissa. Vastaava pieni olkipukki kuuluu vielä nykyisinkin joulunajan koristeisiin. Kekriin liittyivät myös perusteellinen siivous ja sauna. Osa on perintöä maaseutukulttuurista, osa kansainvälisiä vaikutteita. Varhainen pelottava pukki on niin kaukana nykyisestä joulupukista, että yhteistä näille on enää vain pukkinimi. Kekripukkiperinteeseen pohjautuu myös Kajaaninjoella edelleenkin joka kekrinä palava olkipukki. Kekriperinteeseen pohjautuvat nykyisen joulun tavoista ainakin himmelit, yltäkylläinen syöminen, porsas, pukit ja pitkä loma-aika. Aki Pulkkanen on paneutunut jouluperinteisiin ja julkaissut niistä tämän joulun alla kirjan Pohjolan joulu. Suomessa julistettava joulurauhan teksti on kirjattu ylös 1800-luvun alkupuolella. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. Suomalaisessa joulupukissa on kuitenkin piirteitä myös pakanallisen ajan pukista. Ari PulkkAnen/ PohjolAn joulu Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Nykyjoulujen monet nyt jo ikiaikaisiksi kuvitellut tavat ovat suurelta osin hieman yli sata vuotta vanhoja
Englantilaisissa joulukorteissa on linnuista punarinta, suomalaisissa punatulkku. . Taatelit tulivat Suomessa tutuiksi esimerkiksi amerikansiirtolaisten lähettämistä joulupaketeista. Suomalaiset jouluruuat syntyivät, kun syksyn sadosta alettiin erotella Jouluiseen pukkiperinteeseen on sekoittunut monta perinnettä. Suomalaiset kaupungit alkoivat pystyttää joulukuusia toreille 1900-luvun alussa. . Kynttilöiden sytyttäminen haudoille jouluaattoiltana on melko tuore pohjoismainen perinne. Silloin 20 päivää kestänyt joulurauha päättyy. Joulun ajankohta pohjautuu roomalaisten viettämään auringonjumalan syntymäpäivään, joka oli 25. Joulukatuja alettiin koristella valoilla Suomessakin jo 1910-luvulla ja viimeistään viime vuosikymmeninä tapa on levinnyt jokaiseen taajamaan. Museoviraston ylläpitämässä aineettoman ja elävän kulttuuriperinnön luettelossa ovat suomalaisista joulutavoista muakna seuraavat: . Jouluvalko on puusta ja lakanasta rakennettu hevoshahmo. Vanhin tunnettu suomalainen joulukortti on vuodelta 1871. Kansakoulujen kuusijuhlat levittivät perinnettä myös koululaisille. Näin ne jatkavat 1900-luvun alkupuolella alkanutta perinnettä, jolloin joulumerkeillä kerättiin Suomessa rahaa esimerkiksi tuberkuloosiin sairastuneille. Perinnettä harjoittavat perheet lapsineen yhdessä isovanhempien kanssa omasta tahdostaan. Kristilliseen jouluperinteeseen liittyy suomalaisen joulukuusen latvaan kiinnitettävä tähti, joka viittaa itämaan tietäjien suunnannäyttäjään, Betlememin tähteen. Myös niitä kutsutaan mitraksi. Perinnettä Suomessa ovat levittäneet erityisesti partiolaiset omalla kalenterillaan. Suomessakin ensimmäiset joulukuuset nähtiin jo 1800-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta tapa säilyi pitkään vain varakkaimpien ja kaupunkilaisten keskuudessa. . Samaan aikaan alettiin pitää myös joululahjavalvojaisia, jolloin lasten nukkuessa tehtiin pieniä lahjoja käsitöinä ja jouluherkkuja. Tonttujen ja joulupukin päähineissä on viitteitä myös piispojen päähineen suuntaan. . Joulukorttiperinnettä pitävät yllä nykyisin ainakin lapsiperheet, jotka teettävät lapsistaan tai lemmikeistään yksilölliset kortit. Ensimmäisissä joulukorteissa aiheet olivat neliapiloita, hevosenkenkiä ja runsaudensarvia, kukkia ja koristeellisia kärpässieniä. Joulukinkkuperinteellä saattaa tosin olla jopa esikristilliset juuret, sillä Skandinaviassa hedelmällisyyden jumala Freylle uhrattiin yleisesti juuri sika. Kuusen latvassa oli perinteinen Betlehemin tähdestä muistuttava latvatähti, ja jokunen joulukorttikin oli osannut perille. Ensimmäiset joulukortit painettiin Iso-Britanniassa vuonna 1843. Lähde: Aki Pulkkanen, Pohjolan joulu, 2018, omakustanne, 137 sivua. Piparkakkujen historia ulottuu kauas keskiajalle Välimeren maiden mausteisiin kakkuihin. Sa-int kuva a k i P u l k k a n e n /P o h j o l a n j o u lu A Joulua vietetään yhä 1800-luvulta peräisin olevissa ihanteissa. Yksi näistä on jouluevankeliumin luku. Sotien jälkeen tapa yleistyi sankarihautausmailla ja levisi muillekin haudoille. Seurakunnat järjestävät usein jouluaattoisin kirkoissa hartauksia, joihin voi osallistua samalla käynnillä, kun vie kynttilöitä haudoille. Aki Pulkkasen Pohjolan joulu -kirja kertoo paljon kirjailijan kotikulmien Raahen seudun perinnettä, mutta onpa siellä tarina myös Ristijärvellä syntyneestä pappi Robert Mellinistä, joka julkaisi vuonna 1876 Dickensin Saiturin joulua mukailevan joulukertomuksen. Jouluvalkoperinne elää vain muutamassa lounaishämäläisessä kylässä. Kulkupelinä olivat hevosten vetämät reet ja varusteina siten sekä kyydissä että kylmässä kirkossa lämpimät vaatteet. Joulukukkien taustalla on vanhoja uskomuksia joulun ihmeestä. Joulurauhan julistus Turussa, joka on Ylen suosituimpia tv-lähetyksiä. Julistus on radioitu vuodesta 1935 lähtien. . Joulua vietetään perhepiireissä, ja juhlaa on vietetty 1800-luvulta peräisin olevissa ihanteissa, kirjoittaa Pulkkanen. Viimeistään nuutinpäivänä on perinteiden mukaan aika riisua joulukoristeet ja viedä kuusi pois. . Suoraan kekrin ruokavaliosta siirtyivät jouluun lanttuja porkkanalaatikot. Joulukorttiperinne on viime vuosina hiipunut ja yritykset lahjoittavat korttirahojaan hyväntekeväisyyteen. Perjantaina 21. Tunnettu Enkeli taivaan -virsi on Martti Lutherin jo vuonna 1534 kirjoittama. Suklaata kalentereihin piilotettiin vasta 1980-luvulla. Adventtikynttilöitä poltettiin jo 1800-luvun lopussa. Suomessakin piparkakkuja leivottiin jo 1600-luvulla. Valmistettiin sylttyjä, kinkkuja ja makkaroita. Sata vuotta sitten valaistuun ja oljilla koristeltuun varhaisaamun joulukirkkoon menivät aikanaan kaikki, jotka kynnelle kykenivät. Valmistautuminen on kiinteä osa jouluperinnettä. Saksan protestanttisissa osissa joulukuusi oli ylemmän luokan keskuudessa käytössä jo 1700-luvulla. Luterilaisille hautausmaille kynttilöitä alkoi ilmestyä vasta 1920-luvulla. Suomalaiseen joulupuuroon kätketty manteli voi Pulkkasen keräämän aineiston mukaan olla sukua antiikin Rooman juhlaruualle, johon kätkettiin papu. . . joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 23 Jouluperinteitä ylläpidettiin myös sotavuosina rintamalla. Vanhimmat suomalaiset joulurauhatekstit ovat Suomessa 1600-luvulta. Joulurauha on vanhaan pohjoismaiseen lainsäädäntöön kuulunut määräys, mutta elävänä perinne on säilynyt vain Suomessa. Saman päivän Vatikaani virallisti vuonna 354 Jeesuksen syntymäpäiväksi ja näin kristillisti vanhan pakanallisen juhlan. Suomalainen joulupukki on sekoitus lahjoja jakanutta, 300-luvulla Vähässä-Aasiassa elänyttä Pyhää Nikolausta, suomalaista nuuttija kekripukkia ja amerikkalaista Santa Clausia. Adventtikalentereista ensimmäiset maininnat ovat 1850-luvulta Saksasta. Radion joululahjavalvojaiset -ohjelman myötä tapa levisi 1900-luvulla laajalti. Pikkuhiljaa yleistyivät ensin uskonnolliset aiheet ja joulukuuset, sen jälkeen tontut, talvimaisemat ja kynttilät. Kuten ahtaissa tiloissa muuallakin, kuusi oli pieni pöytäkuusi. Jo keskiajalta on legendoja jouluyönä kukkimaan puhjenneista ruusuista. paras vilja joululeivonnaisia varten, parhaat paistit jouluksi ja suolata kalaa joulupöydän herkuksi. Hautausmaalla käynti jouluaattona. tu jo 300 vuoden ajan. Joulukirkossa Suomessa käydään yhä vieläkin sankoin joukoin, kuten jo 1600-luvulla. Aki Pulkkanen tietoja oppikirjailija Säilytettävää . Kynttilöiden vieminen haudoille on kuitenkin vanha pakanallinen tapa ja liittyi aikanaan kekriin. Ennen joulua kouluissa on vietetty kuusijuhlia jo tämän vuosisadan alkupuolelta lähtien ja työpaikoilla pikkujouluja, joista ensimmäiset jo 1920 – 30-luvuilla. Riisipuuroa syötiin jo 1800-luvulla ainakin Suomen rannikkoseudulla, mutta sen jälkeenkin moni vaatimattomampi asuja on turvautunut ohraiseen vastineeseen. Joulunpyhät päättyvät loppiaiseen, joka on joulua vanhempi kristillinen juhla. Aluksi joulukuusi saattoi olla tilan ahtauden takia pieni pöytäkuusi, kattoon ripustettu kuusi tai pihakuusi. Joulutontut kuuluvat pohjoismaiseen jouluperinteeseen ja niissä taas on ikivanhojen kotitonttujen ja haltioiden näköä. Joulumarkkinoita vietettiin jo 1800-luvun lopulla. Joulukuusi oli ensimmäisenä käytössä Saksassa. Sen alkuperäksi arvellaan keskiajan näytelmää, joka kuvasi ikiaikaista kertomusta paratiisista, jouluaattona nimipäiviään viettävistä Aatamista ja Eevasta sekä hyvän ja pahan tiedon puusta. Jo 1820-luvulla Helsingissä saattoi ostaa jouluksi konvehteja. Mässäilyperinne jouluisin perustuu jälleen kekrin yltäkylläisen ruokailun perinteeseen. Suomalaiset vuohipukkia muistuttavat joulunisut ja piparimuotit ovat muisto pakanallisista suomalaisista kekriperinteistä. 1800-luvulla yleistyi käytäntö tuoda joulupöytiin herkkuja kaukaisista maista, omenia, taateleita ja sekahedelmiä. Aki Pulkkanen arvioi Pohjolan joulu -kirjassaan, että tonttulakin malli voi periytyä jopa antiikin Roomasta asti, jossa Mithra-jumalaa ja aurinkoa palvovien sotilaiden tapana oli pitää huovutettuja punaisia hiippalakkeja. Painotekniikan ja postin kulun parantuessa perinne levisi. Monissa perheissä jouluperinteisiin kuuluu monia kristillisiä perinteitä, vaikka koti ei olisikaan erityisen uskonnollinen. Vasta viime vuosina joulua on alettu viettää myös perinteistä vapautuneilla tavoilla. Kaupallinen lahjahumu tavoitti syrjäseudut vasta viimeistään 1920-luvulla. Suomalainen joulupukkiperinne, jota harjoittavat käytännössä kaikki lapsiperheet Suomessa. Myös tiernapoikien esitys pohjautuu samaan tapahtumaan, itämaan kuninkaiden saapumiseen kumartamaan vastasyntynyttä Jeesusta. Hyasintti kukki helsinkiläisen kukkakaupan ikkunassa jo vuonna 1879, ja joulutähti kiri suosituimpien joulukukkien joukkoon 1960-luvulta lähtien. joulukuuta
Myös vertauskuvalliset ja opettavaiset eläinsadut ovat osa myyttistä perintöä. Saaliseläinten luut haluttiin viedä takaisin luontoon, jotta ne palautuisivat luonnon suureen kiertoon. Samanistisessa metsästäjä-kulttuurissa ympäröivä luonto nähtiin elävänä ja siihen suhtauduttiin kunnioittaen. Tarinoita susien kasvattamista löytölapsista tunnetaan maailmalta monista maista. Myytit selittävät toista todellisuutta, tuonpuoleista. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. Tuonpuoleista luonnetta oli myös esimerkiksi kuikalla, jonka uskottiin liikkuvan esteettä ylisen, alisen ja keskisen välillä. Saduissa esimerkiksi kettu voi älynsä ja viekkautensa avulla voittaa vahvemman karhun. Myytit elävät eläinten sisällä Eläimet olivat alkusuomalaisille kumppaneita tai välittäjiä tuonpuoleiseen. Enne-eläimiin liittyvä perinnetieto on varsin nuorta verrattuna vanhimpiin myytteihin. Eläimet ovat voineet tuoda ihmisille erityisiä kykyjä. Kruunupäinen hirvi on majesteetillinen, vaikuttava eläin, josta on kerrottu eri kulttuureissa lukuisia tarinoita. Niitä kunnioitettiin eikä esimerkiksi nukkuvaa saaliseläintä saanut tappaa, koska kyseessä piti olla kahden tasavertaisen olennon kohtaaminen. Nykyihmisilläkin voi olla voimaeläimiä tai vähintäänkin enne-eläimiä, kuten käki, joka kukunnallaan ennustaa jäljellä olevaa elinikää. joulukuuta 2018 24 JOULU Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019! Kiitos kuluneesta vuodesta! Hiusja hoitohuone Henna Hyvästä yhteistyöstä kiittäen toivotamme asiakkaillemme ja liiketuttavillemme RAUHALLISTA JOULUA ja MENESTYKSELLISTÄ UUTTA VUOTTA! PEKKA HAAPALAINEN KY Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Tarina tuliketusta on kainuulaisille tuttu. Tuuma-kustannukselta ilmestyi tänä syksynä kirja Pohjolan voimaeläimet, jonka tekstistä vastaa Maaretta Tukiainen ja kuvituksesta Markus Frey. Ihminen noudatti luonnon yhteisiä sääntöjä sekä kunnioitti esimerkiksi pyhiä puita ja perusti uhrilehtoja. Veikko Huovisen kirjasta tunnettu tulikettu juoksee taivaankannella ja tulisesta hännästään leiskauttelee taivaalle kipunoita, päätteli vanha kansa, kun näki revontulet. Se on myös hyvä esimerkki myytistä, joilla yritettiin selittää selittämätöntä ilmiötä. Pelätystä sudesta voi tulla myös avuttomien olentojen suojelija. Kuukkelin onnea tuovasta vaikutuksesta puhutaan vieläkin. Rakennustyöt T:mi Marko Niskanen Hyvää Joulua ja Onnea uudelle vuodelle! T. Joutsenen rooli Tuonen virran elävänä lautturina on tuttu Kalevalasta, johon on tarttunut muutakin vanhaa eläinmytologiaa. Eläimiä on jopa palvottu ja niillä on katsottu olleen yliluonnollista tietoa. Hirvi on luolamaalausten suosituin eläin Suomessa. Rauhaisaa joulunaikaa ja Onnea Vuodelle 2019! Asiakkaita ja yhteistyökumppaneita vuodesta kiittäen. Eläimiin on liitetty erityisominaisuuksia, ihmiseen verrattuna suurempia voimia, nopeampia jalkoja ja tarkempia aisteja. Toteemieläimiä klaanit palvoivat esiisinään. Ne ovat olleet suojaa antavia suojelushenkiä tai eläinoppaita. Yhden teorian mukaan muinaiset suomalaiset olisivat jakautuneet eri klaaneihin, joilla oli eri toteemieläimet, esimerkiksi karhu ja hirvi. Alinen oli vainajien valtakuntaa, keskinen luontoa ihmisineen ja eläimineen ja ylinen jumalten maailmaa. Leipomo Viljan väki Hyvää ja Rauhallista Joulua! Kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta! Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2019! KIITOS asiakkaillemme kuluneesta vuodesta! p. 040 543 6389 Ratatie 37, Sotkamo (Tokmanni) Olemme joululomalla 22.12.2018 – 6.1.2019. Myytit ovat siirtyneet sukupolvelta seuraavalle lauluina, runoina, satuina ja tarinoina. Niistä luettiin enteitä, ne olivat samaanien apureita ja joistakin tuli toteemitai voimaeläimiä. Eläimet olivat kumppaneita. Eläinmyytit ovat ihmiskunnan vanhinta perintöä. Perimätietoa on säilynyt varsin pitkään myös muun muassa metsästyskulttuurissa, jossa sillä on pyritty varmistamaan pyyntionnea
SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. joulukuuta 2018 26 JOULU
Laitteen toimivuuden edellytys on lämpöenergia. Se toimii eristeenä ja suojaa lämmintä kompostimassaa. Samalla jouluruoalle voi tulla lisäkustannuksia putkimiesten saapuessa avaushommiin, Havukainen toteaa. www.akyllonen.fi / akyllonen@kuhmo.net / kattilinjat@sotkamo.net Kuhmo Sotkamo Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme hyvää, kodikasta Joulua! Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme hyvää, kodikasta Joulua! OP-Kiinteistökeskus Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta! Jouluviikolla tyhjennykset voivat poiketa normaaleista tyhjennyspäivistä. Perjantaina 21. Kinkun paistorasvan voi laittaa myös sekajätteeseen. Se voi jäähtyessään tukkia putkistoja ja pahimmassa tapauksessa nostaa jätevesiä lattiakaivoista, pesualtaista ja vessanpytyistä lattioille. Kuuma kinkun rasva sopii kompostiin. Mitä märempi komposti, sitä herkemmin se jäähtyy ja jäätyy. Kinkun paistorasvan hyvä kaveri on kompostori. – Rasva ei kuulu viemäriin. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 27 a u l u o j ä ä v y H a t si ll e n n o a j ! a tt o u v a tt u u n i n a a j a K t e e n e k u t e m m e l o a n n o u v ä n ä T n ii si m a t si u m u l u o j t e e n a tt i o j h a l a j a u l u o k a e k r o ki tt a m m a n e t r o u n e ll a ir t a ik y s p o si r o u n n e t o s n u u n i a K t a r a v t u t a r a v . Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, www.sotkamonjatehuolto.fi Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2019! Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! SOTKAMON LASKENTAJA TILIPALVELU OY Susanna, Jenni, Riitta ja Taru Nyt on vuotuisen kinkunrasvaongelman aika. Tiiviinä astiana voi käyttää vaikkapa maitopurkkia, joka pitää sulkea teipillä. Luontoa ei jätetä. Siksi riittävä kuivikkeen lisääminen on tärkeää. Tällä varmistetaan, että rasva pysyy purkin sisällä eikä leviä jäteastiaan pitkin ja poikin. Ensin kuuma rasva pitää varovaisesti kaataa erilliseen astiaan. Kompostin lämpö syntyy pieneliöiden hajottaessa tuoretta jätettä. – Kompostori rakastaa lämmintä joulukinkun rasvaa. Kun muilla hävitystavoilla rasva pitää ensin jäähdyttää, kompostorin kanssa toimitaan päinvastoin. e e l u t u l u o j ä v y h ä s s e d h Y Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Joulukortteihin tarkoitetut varat suunnataan kuhmolaisille lapsiperheille seurakunnan kautta. Kun lämpimän rasvan nakkaa suoraan paistopelliltä kompostoriin, niin pieneliöt kiittävät. Ongelmaksi joulupöydän herkun paistorasva muuttuu, jos sen kaataa viemärin tukkeeksi ja rottien iloksi. Valitettavan moni yhä edelleen, kaikesta tiedotuksesta huolimatta, kaataa rasvat viemäriin. n e e si m e k u t n ö y t s y e v r e t n e l e i m . Kompostorin pieneliöillä on oma jouluruoka, kun ne pääsevät hajottamaan tuoretta rasvaa. Kompostin pitää olla kostea, mutta ei liian märkä. Kun joulukinkun paistorasva on kaadettu kompostoriin, kannattaa sen päälle laittaa uutta kuiviketta. Ainoa asia mikä kannattaa muutoinkin muistaa talvikompostoinnissa, on että kompostia ei saa päästä liian märäksi, Biolanin tuoteasiantuntija Katja Havukainen muistuttaa. Talvella kompostoriin kannattaa viedä uutta jätettä 3–4 kertaa viikossa. Paistorasvan voi laittaa myös biojäteastiaan, mutta siinäkin tapauksessa se tulee ensin jäähdyttää
täyttää 24 töhriä tulisijoja idän joki ” ” lappo metsä 8. terrorisoi linnunlantaa alanne varasulia kiviä etiäinen joella NIIN lokerikko Carlos/ yhtye Chile ym. Ind one sia kieltävä konjunktio URUISSA ” ” ” ” ( ( Ik aa lis te n Ur he ili ja t 1. joulukuuta 2018 28 JOULU toja lautteos tietön nila Saateikko aslakivia tavuoruuhkia nyplättävää Jorma Kemppainen 2018 ” Kl em ol a pakinoi ennen jouluna SPITAALEJA HÄN TUO rikki rapsujen antamista AVAAVA TAIKASANA Ka in uu ruskea kangas Lutto Kitinen juhlii jouluna Saitko lahjoja. voi suo äkillinen IDEA puintiväline salmi YLTÄÄ Petteri reissuja Rubinstein JURY pankki 24.12. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. ” ” aikiop sakea neste TI EN Mauranen x2 vaalittavia Wage r salibandyseura valoilla kulttihuone piirakoita ’NMKY’ soimaakin Vi lle pukuja nisäkkäitä juonii otettaviakin Barack yd in ääniala viittamies joriinit haltijoita myy rakentajille rouva puukko rypyttömiä suurin x2 KIVEÄ pääkaup. RÄÄSY kylmä lisäke Rea MITÄTÖIDÄ pienin auto Sofi Ei tullut lahjoja! kirjoitti raumalaisista jaarituksista lumenkin verbi Niemi & Sveitsin kaup. . elellä hylkylankaa kellolla yti Pi ltt i todellinen riisipatoja tu tk ii TOSInähtäviä NYTKIN ”. 31.12
a) riisipuuroa, b) talkkunaa, c) siunattua ohrapuuroa. a) Atalante, b) Kantelante, c) Peuralante. 7) Kajaanin linnan rakennustyöt alkoivat a) vuonna 1604, b) vuonna 1634, c) vuonna 1664. Ståhlberg. a) 1867, b) 1647, c) 1786. 26) Minkä Suomen suuren joen latva-alue on Puolangalla. 43) Minä vuonna Akseli Gallen-Kallela maalasi Silta Kuhmossa -teoksen. a) Solmi kaksi avioliittoa, sai 10 lasta, erosi kaksi kertaa, jäi kerran leskeksi ja julkaisi 20 teosta, b) Oli avioliitossa kerran, avoliitossa seitsemän kertaa, sai 15 lasta, syntyi Suomussalmella ja kirjoitti 60 kirjaa, c) Solmi kolme avioliittoa, sai kaikkiaan 12 lasta, erosi kerran ja jäi kahdesti leskeksi ja kolmesta hänen teoksestaan on tehty elokuva. a) yhteen, b) kahteen, c) kolmeen. a) Peuraplan, b) Karhu-Planner, c) Ahma-Traveller. 42) Milloin Kuhmon Tönölän silta on rakennettu. 13) Kajaanin tutuista paikannimistä Keski-Pohjanmaalla ei ole ollut ns. a) Tykky, b) Luppokaarre, c) Hallankurvi. 28) Milloin Puolangalla vietetään pessimismipäiviä. a) noin 60 km, b) noin 45 km, c) noin 38 km. 14) Kuka Suomussalmella syntynyt urheilija on voittanut olympiakultaa. 17) Mikä seuraavista on tie Suomussalmella. 45) Minkä niminen oli Kuhmossa toiminut matkailuautoyritys. 9) Kainulan Settlementtityökeskuksen rakennuksen Kajaanissa on suunnitellut: a) Alvar Aalto, b) Eino Pitkänen, c) Aarne Ervi. a) 1964, b) 1954, c) 1974. 5) Tämä Paltanniemen ensimmäinen kirkko tuhoutui vuonna 1626 a) salaman aiheuttamassa tulipalossa, b) venäläis-karjalaisten vihollisten polttamana, c) sortui maanjäristyksen seurauksena. 27) Kuinka korkea on Hepokönkään vesiputous. J. 19) Mikä seuraavista Ilmari Kiantoon liittyvistä väittämistä on totta. a) Alppitähti, b) Kanerva, c) Palleroporonjäkälä. 10) Pekka Kauhasen veistämän Urho Kekkosen muistomerkin nimi on: a) Aikansa suurin, b) Suuri aika, c) Suurin aikanaan. 25) Kuka on Puolangan kunnanjohtaja. 38) Avoimissa sarjoissa kilpailleen sotkamolaisori Pikkukahvelin kotitalli on: a) Huuskonniemellä, b) Korvanniemellä, c) Rimpilänniemellä. 35) Sotkamo-lehti on ilmestynyt ensimmäisen kerran: a) Vuonna 1959, b) Vuonna 1963, c) Vuonna 1962. 6) Suunniteltu KaiCellin biosellutehdas tuottaisi tekstiilikuitua nimestä a) Arbron, b) Barbron, c) Carbron. a) Ilmari Kianto, b) J.A. 46) Milloin oli viimeinen suuri nälkäkatastrofi, jonka takia Kuhmon hautausmaalla on myös muistokivi. 40) Kuka on ollut Kuhmon pitkäaikaisin kunnanjohtaja. 48) Moneenko eri vesistöön Kuhmosta laskevat vedet jakautuvat. 4) Paltamon seurakunnan ensimmäinen kirkko rakennettiin 1599 a) Paltaniemelle, b) Kiehimään, c) Mieslahteen. 21) Kuka hyrynsalmelainen kehitti Tommi-puukon. a) Järvelä, Kyllönen, Alanne ja Hyry, b) Heikkilä, Kerälä, Pyykkönen ja Raate, c) Mäkelä, Niemi, Juntunen ja Kianta. Perjantaina 21. 47) Kuhmon kirjastotalo täytti joulukuussa 30 vuotta, mikä on sen nimi. a) 1880, b) 1890, c) 1900. 37) Siltasaari Sotkamossa tunnettiin aiemmin nimellä: a) Murhisaari, b) Raatosaari, c) Hautasaari. 8) Kajaanin linnan vankina ei ole ollut: a) runoilija Lars Vivallius, b) professori Johannes Messenius, c) pastori Anders Chydenius. 29) Äskettäin Sotkamoon perustettu Anders Chydeniuksen puisto rajoittuu: a) Sapsojärveen, b) Pirttijärveen, c) Kaitainjärveen. 16) Missä vaadittiin ensimmäisen kerran ääneen Suomen itsenäisyyttä 7.4.1917. 31) Sotkamon korkein vaara on: a) Naulavaara, b) Halmevaara, c) Vuokatinvaara. 24) Mikä on Hyrynsalmen nimikkokasvi. a) Havannantie, b) Nälkämaantie, c) Egyptintie. 23) Minä vuonna Hyrynsalmen seurakunta itsenäistyi ja Hyrynsalmesta tuli oma pitäjä. 39) Mitä puuroa Kuhmossa on perinteisesti sanottu pyhäpuuroksi. a) kuhmolainen bändi, b) uusi sydänlääke, c) talismaani. 18) Mitä neljää kantataloa pärevalkeat Suomussalmen vaakunassa kuvaavat. 33) Naapurinvaaran tanssipaikan rakennus rakennettiin nykyiselle paikalleen: a) Vuonna 1955, b) Vuonna 1960, c) Vuonna 1959. 22) Mikä on Hyrynsalmella sijaitsevan Ukkohallan pisin laskettelurinne (1400m). 3) Ristijärven Saukkovaaran luoteispäässä sijaitsee a) Jättiläisenmaa, b) Hiidenröykkiö, c) Koljatinvaara. a) Erno Heikkinen, b) Esko Rautiainen, c) Puolangalla ei ole kunnanjohtajaa. 32) Sotkamon kirkonkylän S-Marketin pysäköintitalon tontilla oli aikoinaan: a) Sotkamon apteekki, b) Seppä Gröhnin paja, c) Saimin baari. a) Iijoki, b) Kiiminkijoki, c) Kalajoki. 12) Kajaanin ensimmäisen lentoaseman rakentaminen alkoi vuonna 1939, mutta se valmistui sotien jälkeen vasta a) vuonna 1947, b) vuonna 1952, c) vuonna 1957. 11) Vuolijoen kunta liitettiin Kajaanin kaupunkiin a) vuonna 2001, b) vuonna 2003, c) vuonna 2007. 36) Kuinka monta taajama-alueen ulkopuolella toimivaa koulua on Sotkamossa: a) Viisi, b) kaksi, c) kolme. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 29 1) Ristijärven Hiisijärven pinnan järvenlasku riistäytyi hallinnasta a) vuonna 1671, b) vuonna 1761, c) vuonna 1876. a) 18 metriä, b) 15 metriä, c) 24 metriä. 20) Kuinka pitkä on Kiantajärvi. a) Hyrynsalmen kirkossa, b) Puolangan Kirkossa, c) Suomussalmen kirkossa. 41) Mikä on Vinide. 34) Kenen kirjailijan tuotannosta löytyy sotkamolaiselle hotellille nimen antanut tulikettu: a) Heikki Turusen, b) Veikko Huovisen, c) Pentti Haanpään. Vastaukset kysymyksiin löytyvät myöhemmin tästä lehdestä Jouluvisa: testaa tietosi Kainuun kunnista. a) 3, b) 4, c) 5. a) 1910-luvulla, b) 1880-luvulla, c) 1860-luvulla. 15) Kuka Suomen historian merkkihenkilö on syntynyt Suomussalmella 28.1.1865. a) Marko Kemppainen, b) Toini Gustafsson, c) Raimo Seppänen. a) Markku Kauppinen, b) Tauno Rautiainen, c) Eila Valtanen. a) Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, b) Vuoden jokaisena päivänä, c) Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. kaimakuntaa a) Lohtajalla, b) Teppanalla, c) Vimpelillä. 2) Ristijärvellä syntyneista urheilijoista maailmanmestaruutta ei ole voittanut a) Kari Härkönen, b) Matti Heikkinen, c) Kaisa Mäkäräinen. Heikkinen eli Hallan Ukko, c) K. a) Kalle Juntunen, b) Kalle Keränen, c) Kalle Kemppainen. 30) Vuokatin Urheiluopiston toimistorakennus oli jatkosodan aikana: a) Rukajärvellä, b) Tiiksassa, c) Karhumäessä. 44) Monissako olympialaisissa Kuhmo-Skin ampumahiihtäjä Paavo Puurunen kilpaili
Kojuissa myytiin myös paahdettuja kastanjoita, pähkinöitä ja manteleita. Suomalaista eksotiikkaa Brysselin joulutorilla: joulupukki. Joulutorien myyntikojuja pystytetään usein kaupunkien historiallisten rakennusten läheisyyteen. 1300-luvun lopulla kuningatar Wenzel antoi Bautzenin kaupungille oikeuden järjestää vapaat lihamarkkinat lauantaisin aina mikkelinpäivästä jouluaattoon saakka. Keskieurooppalainen joulutoriperinne pääsi Kainuussa esille, koska Kainuu edustaa Suomea, joka on tämänvuotisen Winter Wonders -joulutoritapahtuman kunniavieras eli Celebrated country. Sotkamolaissyntyisen Maire Härkösen ideasta alkanut Suomalainen joulutori -tapahtuma on laajentunut satojen ihmisten ja tuotteiden usean viikon mittaiseksi kauppamatkaksi. Useimpiin joulutoreihin liittyy taiteellista oheisohjelmaa ja erilaisia tapahtumia. Stuttgartiin pystytetään vuosittain 280 myyntikojua, ja torilla vierailee joulun aikaan noin neljä miljoonaa ihmistä. 1900-luvun alkupuolelta lähtien joulumarkkinat ovat olleet juhlava osa joulunalusaikaa. Lähteet: Wikipedia, Sotkamo-lehti aKKe virtanen aKKe virtanen. Jokaisella kaupungilla ja alueella on omat ruokaja juomaerikoisuuKäsityöläisten myyntitapahtumasta on kasvanut miljoonia käviöitä houkutteleva bisnes. Joulumarkkinoiden historia Saksassa ulottuu myöhäiskeskiajalle, jolloin saksalaisissa kaupungeissa järjestettiin markkinoita talvikauden alussa. Omaleimaisuus näkyy myös torien koristelussa ja myyntikojuissa. Kalevala Sprit -yhtiötä on johtanut viimeiset 13 vuotta Akke Virtanen. Kuvat: aKKe virtanen Suomalaisittain valmistettu loimulohi on Brysselin joulutorilla nähtävyys, jota pysähdytään kuvaamaan ja katselemaan. Yksi Saksan suurimmista joulutoreista järjestetään Stuttgartissa. Tarjolla on lisäksi tanssija lauluesityksiä. Kainuulaiset eivät kuitenkaan ole ensimmäistä kertaa Keski-Euroopan joulutorilla, sillä Kainuusta on lähdetty jo lähes parinkymmenen vuoden ajan myymään paikallisia tuotteita kolmeen suureen saksalaiskaupunkiin joulunalusviikkojen ajaksi. Tyypillinen joulutori koostuu lukemattomista myyntikojuista, joita on kaupunkien kaduilla, toreilla ja aukioilla. Itävallassa juodaan myös punssia. Jokaisella joulutorilla pääsee nauttimaan jotakin kuumaa juomaa. Ne käyvät kaupaksi edelleen, vaikka puitteet ovatkin erilaiset kuin keskiajalla. Niin myös Brysselissä, jossa suomalaisen joulutorin taustalla komeilee Brysselin pörssi. Usein myyntikojut pystytetään kaupungin merkkirakennusten lähelle. Usein se on hehkuviiniä. joulukuuta 2018 30 JOULU Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Kainuun sanomalehdet ovat joulun alla uutisoineet näyttävästi Brysselin joulutorista. Toreille kerääntyi käsityöläisiä kuten leluntekijöitä, koritöiden taitajia ja sokerileipureita myymään tuotteitaan. Tänä vuonna Virtanen on luotsannut suomalaisen joulutorin viiteen kaupunkiin: Hannoveriin, Leipzigiin, Stuttgartiin, Strasbourgiin ja Brysseliin. tensa. Toria voi kierrellä hevosvetoisten kärryjen kyydissä tai ihastella jouluista tunnelmaa maailmanpyörästä. Ajan myötä perinne laajeni kaikkialle saksankieliseen Euroopaan. Käytännön järjestelyistä vastaa idean keksijän perustama yhtiö. Lapset pääsevät tapaamaan pyhää nikolausta tai joulupukkia. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. Markkinat olivat usein yksipäiväisiä ja niillä myytiin lihaa ja talvivarusteita. 1300-luvulla markkinat kehittyivät. Kaupungin keskusaukiolle pystytetään komeasti koristeltu ja valaistu joulukuusi. Münchenin Nikolaus-markkinat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1310. Keski-Euroopan joulutoreilla on pitkät perinteet Keski-Euroopan joulutoreilla on perinteisesti myyty käsityöläisten valmistamia tuotteita
T I E D O T E. 050 383 1755 Rauhallista Joulua & Onnellista Uutta Vuotta 2019 Kainuun Työterveys –liikelaitos muuttuu 1.1.2019 alkaen Tavoitat meidät jatkossakin entisistä tiloista ja samoilla yhteystiedoilla. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 31 Rauhaisaa Joulua ja turvallista Uutta Vuotta 2019! Kainuun kansanedustajat Eero Suutari Timo Korhonen Marisanna Jarva Hyvää Joulua ja Onnea uudelle vuodelle! Makkosenmäen Hieronta, Matti Nevalainen KAUNEIN KIITOKSEMME HY VÄSTÄ YHTEIST YÖSTÄ 2018 JA KAIKKEA HY VÄÄ ALKAVAAN VUOTEEN 2019! Hinaukset ja apukäynnistykset myös joulunpyhinä 0400 682 637 Sami Kilpeläinen Ollaan yhteydessä puh. Perjantaina 21
SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. joulukuuta 2018 32 JOULU Riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa! Sotkamon seurakunta Pertti granqvist
Mitä on lopulta rauha, jota joulu kuuluttaa. Tällaista rauhaa Jumala tahtoo, kun hän ensimmäisenä jouluna syntyi ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Enkä tarkoita tällä kaupallisuutta tai hälinää tai joulupukkia. Huomaat sen hetkinä, jolloin menetät sen. Tiedät puutteesi ja vikasi. Ja että ystävä soittaa yksin elävän vanhuksen ovikelloa. Kristus syntyi ihmiseksi johdattaakseen koko luomakunnan Jumalan viisauteen ja valkeuteen. Etkö silloin muista kaihoisasti tilaa, jolloin mielesi oli tyyni ja sydämesi levollinen. Ja sen, että olet kuolevainen, eikä sinulla ole Jumalalle vietävänä suuria saavutuksia. Emme edes ala järkeillä, koska tietäjien tavoin ymmärrämme, milloin on aika vaieta, hiljentyä ja kumartaa Kunnian Kuningasta. Jumalan Rakkauden alku merkitsee kilvoittelijassa nöyryyden runsautta. Mikä sitten voisi olla toisin. Hän on täynnä rakkautta ottaessaan vastaan maailmaan saapuvan Jumalan ja antaessaan elämän Hänelle, joka on maailman Elämä. Samalla tässä on joulun vaara. Meidän on vaikea kuvitella sitä katkeruuden, vihan ja epäluulon määrää, joka myrkyn lailla lainehti suomalaisten sydämissä. Jokainen ihminen haluaa olla rakastettu, hyväksytty ja pidetty. Kun joululla onkin näin suuri merkitys koko elämällemme ja olemassaolollemme, kuinka siihen pitäisi suhtautua. Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan salaisuudesta Kristuksesta, jossa ovat kätkettyinä kaikki viisauden ja tiedon aarteet (Kol. Joulun sanomassa puhutaan Jumalan lihaksitulemisesta. Missä tilassa viihtyisimme ja missä seurassa viettäisimme aikaa, jos saisimme valita. Vai onko se vieras, joka ystävällisesti tervehtii, mutta kävelee ohi. 390) opettaa: Hän, joka ei tunnusta Mariaa Jumalansynnyttäjäksi, kääntyy pois Jumalasta. Hänen neitsyytensä opettaa meille jumalallisen rakkauden täyteyden ja kokonaisuuden. 2:3). Viihdymme siellä, missä olemme tervetulleita ja odotettuja, missä tulemme ymmärretyiksi. Huoli lapsesta tai muusta läheisestä saa heräämään aamuyöstä. Pyhä Gregorios Teologi (k. ”Kunnia Jumalalle. Hän katsoo, mitä itäisten maiden viisaat tekivät, nuo oman aikansa parhaat osaajat ja asiantuntijat. 5:3) synnin sairauksista. Mekin toimimme ainoalla mahdollisella tavalla tämän ihmeen edessä. Tänä päivänä on ikiaikainen orjuus väistynyt. Hyvää ja siunattua joulua! Elia Oulun metropoliitta Kristus syntyy – kiittäkää! Kristuksen syntymäjuhlan aamupalveluksessa kuulemme sanat: Sinä Korkein, tulit vapaasta tahdostasi tasavertaisena ihmisten tykö, kun synnyit puhtaasta Neitseestä ihmiseksi, sillä Sinä halusit pestä pois kavalan käärmeen myrkyn ja johdattaa Jumalana kaikki ihmiset pimeyden porteilta elämää säteilevään kirkkauteen. Ja silti tiedät, että Lunastajasi elää. Hän on koko ihmiskunnan Äiti, joka ilmaisee olemuksessaan Kirkon kilvoituselämän nöyryyden. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 33 Joulukertomus on tunnetuin kristillisen kirkon kertomuksista. He riensivät palvomaan Kristusta. Katsommeko ympärillemme ja huomaamme, että mikään ei ole muuttunut. Ihmisyyden kylmään on nyt tullut mukaan jumalallinen lämpimyys. Menemme Jumalan pojan syntymäluolalle, missä meitä ei pakoteta mihinkään. Kristuksen luo rientäminen muuttaa meidän ihmisyyttämme. Kristuksen syntymäjuhla on neitseellisen syntymän juhla. Vaikka taistelut olivat tauonneet, emme voi sanoa tuota rauhan tilaksi. Pyhä Johannes Krysostomos (k. Siellä löydämme rauhan ja hiljaisuuden. Sitä pidetään joskus vanhanaikaisena sanana. Se on niin tuttu, että me asennoidumme jouluun kuten olemme vuosia tai vuosikymmeniä tehneet. Jumalansynnyttäjä on Pyhä Neitsyt. Hän, joka asuu taivaassa, asuu nyt maan päällä meidän pelastuksemme tähden. Sielun rauhaan kuuluu, että elät sovinnossa Jumalan ja ihmisten kanssa. Jouluna emme puhukaan siitä, missä tällainen todellisuus on vaan siitä, kuka tämä on! Hän on Kristus, Jumala poika, joka tuli maailmaan pienenä vauvana, vähäisenä, nöyränä, rauhallisena ja seimessä makaavana. Ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika vaikuttaa Kirkossa Lääkärinä, joka parantaa hengellisesti köyhät ihmiset (Matt. Ortodoksisen kirkon pyhien isien mukaan ihmisen olemassaolon merkitys ja elämän lopullinen päämäärä on ilmoitettu ja toteutuu Kristuksen pyhässä ihmiseksi syntymisessä. Mitä tekee kristitty. Siellä on läsnä niin anteeksianto kuin hellyyskin. Bysanttilainen hymnikatkelma osoittaa meille useiden muiden Kristuksen syntymäjuhlan tekstien kanssa, ettei Neitsyt Mariaa voi erottaa poikansa Kristuksen persoonasta ja työstä. Kristuksen syntymän tapahtuma on ihmeellinen. Jumaloituminen on uusi normaali. Vanha virret ja rukoukset tuntevat myös sielun rauhan. Kristuksen syntymäjuhla ansaitsee kuitenkin enemmän kuin vain aina samanlaisen vastaanoton. Ortodoksisen kirkkomme perinteisen opetuksen mukaan Jeesus-lapsi toi maailmaan jumaloituneen ihmisyyden, josta mekin tulemme vähän kerrallaan osallisiksi. Turhaan, sillä se on rauhan korkein aste. Usko Kristukseen edellyttää pyhien isien mukaan uskomista myös neitseelliseen syntymään. Rauha ei ole vain sodan puuttumista. Ja maassa rauha ihmisten kesken, joita hän rakastaa.” Jari Jolkkonen Kuopion hiippakunnan piispa Sielunrauhallista joulua! Tuija HyTTinen A Kunnia Jumalalle. Neitsyt Maria ei ole jonkun asian äiti, vaan hän on lihaksi tulleen Jumalan Sanan äiti, Jumalansynnyttäjä. Joulu on muuttanut kaiken. Vapahtajamme luona koemme olevamme rakastettuja ja ymmärrettyjä. Jeesus-lapsen syntymässä, seimeä ja luolaa ihmetellessämme alkaa tapahtua ihmeellisiä asioita. Jumalan ja ihmisen loukkaamaton ykseys, jonka Kristus perusti, on ortodoksisen jumalanpalveluksen kiitoksen ja ylistyksen ydin, Kirkon yhteinen rukous kehottaa uskovia sosiaaliseen vastuuseen ja toimintaan maailmassa. Kristus tuli taivaasta vapauttaakseen maailman synnin ja kuoleman orjuudesta ja yhdistääkseen ihmisen iankaikkisesti Jumalan kanssa. Niin mekin lähdemme kirkkoon kumartamaan Kristusta, Jumalan poikaa. Siksi ortodoksinen kilvoituselämä kumpuaa jumalallisesta ilosta. He ryhtyivät toimittamaan jumalanpalvelusta. Neitsyt Maria antaa itsensä kokonaan Jumalalle. Onko se valloittanut meidät. Jatkuva riitely työpaikalla tai puolisoiden kesken tuntuu uuvuttavalta. Saatana on hämmennyksen vallassa ja demonit perääntyvät. Kun saat huonoja uutisia lääkäriltä, levottomuus valtaa mielen. Perjantaina 21. Vilkaisemmeko televisiota tai nettiä ja näemme, että tontut laulavat ja syövät riisipuuroa kuten joka joulu – ja hautausmaille viedään kynttilöitä. Millaiset asiat voivat murtaa yksinäisyytemme, ahdistuneisuutemme ja masentuneisuutemme. Se on sitä, että riidan jälkeen leviää hymy ja perhe syö samassa pöydässä. Sen uutisen merkitys on juuri ihmisluonnon jumaloituminen. Sisällissodan taistelut olivat päättyneet. Kaikki ovat lapsesta asti kuulleet Jeesuslapsesta, seimestä, paimenista ja itäisten maiden tietäjistä. Kuoleman valta on kukistettu, paratiisi avautuu, valhe karkotetaan pois ja totuus astuu esiin. Se on ystävyyttä ja huolenpitoa ihmisten kesken. Kirkon elämän ykseys kasvaa Kristuksesta, yhteisestä uskosta, jumalanpalveluksesta ja elämästä Hänessä. Sata vuotta sitten Suomessa valmistauduttiin jouluun näennäisessä rauhan tilassa. 407) opettaa ajattomasti Kristuksen syntymäjuhlan saarnassaan: Kaikki kokoontuvat ylistämään tätä pyhää juhlaa, katselemaan jumaluutta maan päällä ja ihmistä taivaassa. Kristus syntyy, kiittäkää! Isä Jarmo Hakkarainen Kristuksen syntymäjuhlana Tänä vuonna me suomalaiset valmistaudumme jouluun, Luojan kiitos, rauhan tilassa. Lukemattomissa perheissä surtiin sodassa kuollutta isää tai poikaa. Luotat siihen, että Kristus katsoo sinua rakastavin kasvoin ja kulkee rinnallasi, missä ikinä kuljet. Se ilmenee naapuriapuna ja iloisina sukujuhlina. Rauha on myös mielen rauhaa. Se ei ehkä täydellisesti toteudu tässä maailmassa. Se on luottamusta kansojen välillä. Rauha on niin itsestään selvä, että emme oikein osaa kuvitella sen vastakohtaa. Vankileireillä virui tuhansia vankeja epäinhimillisissä oloissa. Ajatelkaamme mitä elämässä kaipaamme ja ikävöimme. Tässä on joulun vahvuus, se on kaikille tuttu. Ihmisen terapeuttinen eheytyminen alkaa sydämen kuuliaisuudesta Jumalalle. Kristuksen syntymäjuhla julistaa ihmisen uudistunutta suhdetta Jumalaan ja lähimmäiseen, suhdetta, joka perustuu Jumalan ihmiselle antamaan kilvoittelun ja elämänmuutoksen lahjaan. Ja maassa rauha ihmisten kesken, joita hän rakastaa.. Kun vietämme joulua emme todellakaan mene jonkun suuren tuomarin juhliin, joissa meidän on pakko tehdä niin tai noin. Jokainen meistä kaipaa ympärillemme lämpöä, hyvyyttä ja anteeksiantoa. Voisiko joulurauha silti antaa esimakua rauhasta kansojen välillä, ystävien kesken, oman mielen sisällä ja Jumalan kanssa. Kristus palautti ihmiseksi syntymisessään ihmisluonnon sanoinkuvaamattomaan kunniaan ja voimaan
33: c) Vuonna 1959. Sain olla paimenena jouluvaelluksella, olihan meitä siellä aikuisiakin, mutta oli onneksi lapsia. Kirja. Se merkitsee tässä tutkimuksessa ihmisen psyykkisfyysistä kokonaisvaltaisuutta. Saunaa tutkitaan jatkuvasti mitä erilaisimmista näkökulmista. Valontekijä on siis hyvä ihminen, joka näin valojensa avulla levittää iloa ja rakkautta maailmaan rajoituksetta. 17: a) Havannantie. Kehollisen kokemuksen kautta ihminen kantaa eri aistein ajattomasti saunakokemuksia koko elämän ajan ja kiuas puolestaan saunan sydämenä viestittää runsaasti mielikuvia saunomisen monista ulottuvuuksista. Oletko pannut merkille, kuinka aito, siis oikea valo kuitenkin aina erottuu muiden valojen keskeltä. 21: b) Kalle Keränen. 2: b) Matti Heikkinen (ei ole syntynyt Ristijärvellä). Myös saunojat ovat mainoksissa lisääntyneet. Saunan interiöörin kuvaaminen on lisääntynyt uusimmissa esitteissä ja mainoksissa. 44: b) 4. 24: a) Alppitähti. 10: b) Suuri aika. 6: a) Arbron. 26: b) Kiiminkijoki. Keho on luonnollisesti läsnä aistien kautta saunarituaalissa. 46: c) 1860-luvulla. Mitähän me kaikki mahdamme ajatella ja viestittää sytyttäessämme jouluvaloja jo marraskuulla. 30: b) Tiiksassa. Me suomalaiset olemme ahkeria saunojia. 38: b) Korvanniemellä. Olen pannut merkille, että joidenkin valojen suunnitteluunkin on jo pitänyt käyttää paljon aikaa, saatikka niiden asentamiseen. 3: c) Koljatinvaara. 11: c) vuonna 2007. Minusta on niin hienoa, että edes kerran vuodessa näin tapahtuu. 4: a) Paltaniemelle. joulukuuta 2018 A ikalailla olen liikkunut ja nähnyt kaikenlaisia jouluvaloja kaduilla ja teiden varsilla. 36: c) kolme. A Valo tavoittaa kaikki ja se saa mielen iloiseksi, sillä tiedän, että kaikki eivät saa jouluna lahjoja." Aito valo Hartaus Yrjö Sorvari Diakoni 1: b) 1761. Ne sitovat meidät menneisyyteen, mutta samalla avaavat jo tulevaisuutta. 18: a) Järvelä, Kyllönen, Alanne ja Hyry. Saunominen on elävää perinnettä ja jokainen luo omat tapansa sekä käytänteensä saunomiseen. 15: c) K. 19: c) Solmi kolme avioliittoa, sai kaikkiaan 12 lasta, erosi kerran ja jäi kahdesti leskeksi ja kolmesta hänen teoksestaan on tehty elokuva. 16: c) Suomussalmen kirkossa. 8: c) pastori Anders Chydenius. Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura 2018. Siksipä jouluvalon merkitys kasvaa vain suuremmaksi. Ihmiset toivottavat toisilleen hyvää joulua, vaikka eivät tuntisikaa toisiaan. Valonsytyttäjä haluaa muistaa kenties tuntematontakin ohikulkijaa Joulusta, ajatuksena tuottaa iloa ja rauhaa kenties siunaustakin kaikille niille rajoituksetta, jotka valon näkevät ja ilahtuvat siitä. 43: b) 1890. Niistä välittyy pitkä kaari savusaunasta nykyisiin kerrosja omakotitalojen sähkösaunoihin. 42: a) 1964. 34 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. 13: b) Teppanalla 14: b) Toini Gustafsson. 28: b) Vuoden jokaisena päivänä. Valojen viesti on varmaankin ilo ja hyvätahto. Sauna vaikuttaa tutkimusten mukaan myönteisesti terveyteen ja hyvinvointiin. 31: a) Naulavaara. 41: a) kuhmolainen bändi. 5: c) sortui maanjäristyksen seurauksena. 12: c) vuonna 1957. 45: a) Peuraplan. 9: a) Alvar Aalto. 27: a) 18 metriä. Kun 1950-1980-lukujen mainoksissa eniten esiintyi yksinäinen mies, useampi mies tai nainen/mies sekä lapsia, niin 2000-luvulle tultaessa mainoksissa saunoja onkin yksin saunova Sauna purkaa jännitteitä Saunominen on elävää perinnettä ja jokainen luo omat tapansa sekä käytänteensä saunomiseen. 35: c) Vuonna 1962. Savu nousee yhdeksi olennaisimmista aistittavista ominaisuuksista. Kun me paimenet pelkäsimme kedolla yllättävää ja pelottavaa kirkkautta enkelin ilmestyessä ja olimme hämmästyksissämme, sanoi meille pieni enkeli jännittäen ja epävarmana, mutta aidosti: Älkää peljätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon, teille on syntynyt Vapahtaja! Tässä on aito joulun valo. 29: b) Pirttijärveen. Vastaajat kertovat kuvailevasti ja moniaistisesti saunakokemuksistaan. Paljon ovat ihmiset nähneet vaivaa laittaa jouluvaloja pihoihinsa ja porraspieliin. Kaikki ovat tosi hienoja, kiitos niistä! Oikein mukava on ajella tuolla taajaman ulkopuolella, siellä pimeyden keskellä yksikin valo erottuu selvästi ja kaukaa. Toisena kokonaisuutena Seesmeri tarkastelee saunaa ja saunomista esittävää kerrontaa kiuasmainonnan kautta kahdessa ajallisessa ryhmässä 1950-1980 ja 1990-2010. 25: c) Puolangalla ei ole kunnanjohtajaa. 34: b) Veikko Huovisen. Sauna on puhdas paikka, siellä puhdistauduttiin.” Seesmeri käsittelee paljon saunommista kehollisuuden kautta. Peltoa tai metsää ei juuri esiinny, vaikka sauna on sijainnut usein pellon tai metsän reunassa etäämpänä varsinaisesta pihapiiristä. 48: c) kolmeen Jouluvisa: vastaukset Laura Seesmeri: Sauno itsellesi menneisyys. 20: b) noin 45 km. 22: b) Luppokaarre. J. 32: a) Sotkamon apteekki. Onhan se mukavaa kun taas joulu tulee, näin minä ainakin ajattelen ja odotan sitä hetkeä valmistautumalla kohtaamaan perheeni, ystäväni, naapurit ja tuntemattomatkin, jotka kohtaan tässä joulun tuoksinassa. Ståhlberg. 39: a) riisipuuroa. Seesmeri käyttää tutkimusaineistona kahta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämää sauna-aiheista kilpakeruuta vuosilta 1992 sekä 2010-11. 47: a) Atalante. 37: b) Raatosaari. 40: b) Tauno Rautiainen. 292 s. Ne liitetään usein suomalaiskansalliseen kulttuuriin, kuten eräs vastaaja kirjoittaa: ”Saunalla on suuri sija kollektiivisessa kulttuuriperimässämme. Valo tavoittaa kaikki ja se saa mielen iloiseksi, sillä tiedän, että kaikki eivät saa jouluna lahjoja, jollekin ei tule edes yhtä joulukorttia. Etsikäämme mekin tänä jouluna sitä oikeaa valoa, Jeesuslasta jospa hän syntyisi meissäkin, niin että muistaisimme lähimmäisiämme muulloinkin kuin jouluna. Laura Seesmeri on tutkinut väitöskirjassaan Sauno itsellesi menneisyys saunomista paikkaan sijoittuvana kokemuksena sekä kaupallista esittämistä erityisesti kiuasmainonnan kautta 1950-luvulta 2000-luvulle. Sauna on herättänyt vastaajissa monenlaisia muistoja. Kehollisuus osana muisteltua ja esitettyä kokemusta. Kiuasmainoksien maisematyyppeistä useimmiten esiintyy vesistö. Sauna koetaan ajattomana kehyksenä kokea menneistyyttä ja voimakasta luontosuhdetta sen maisemallisuuden kautta. 23: c) 1786. 7: a) 1604. Molemmat näkökulmat ovat saunatutkimuksissa tuoreita, mutta erittäin tärkeitä. Aistit määrittävät myös saunassa tietoisuutemme
Siitä myös kiukaita mainostavat tehtaat pitävät huolen mainosviestinnässään, jossa uutuuksien pariin houkutellaan menneisyydellä.” Risto Kormilainen. Su 23.12. Ohjelma 15 €. Seesmeren tutkimus on huikaiseva syväsukellus sukupolvelta toiselle siirtyvästä tapakulttuurista ja rituaalista, elävästä ja muuttuvasta perinteestä. Aurinko nousee kello 10.00 ja laskee kello 14.08. Ma 24.12. Myös hautakivien entisöinti ja lisänimien kaiverrukset ympäri vuoden. 4. Nimipäivät: Hannu, Hannes, Hans Ortod: Teppo, Teppana, Tapani, Feodor, Heikki. Arkisto/MAri HeikurA nainen pyyhkeeseen verhoutuneena. klo 18 Kauneimmat joululaulut Vuokatin kirkossa. Seesmeri selittää naisen esiintymisen nautiskelevana subjektina saunan muuttumisen talousrakennuksesta virkistyksen paikaksi. Aurinko nousee kello 10.01 ja laskee kello 14.10. Aurinko nousee kello 10.01 ja laskee kello 14.10. (Joulupäivä) klo 8 Sanajumalanpalvelus Sotkamon kirkossa, avustaa kirkkokuoro. Saunahan oli entivanhaan nimenomaan naisille kuuluvien töiden paikka pyykin pesuineen, pellavan pehmityksineen ja maltaiden keittämisineen. joulukuuta Nimipäivät: Tomi, Tuomas, Tommi, Tuomo Ortod: Jaana, Pietari, Petri, Pekka. Ti 25.12. klo 19 Johanna Piipposen ja Pekka Mikkolan joulukonsertti Sotkamon kirkossa. Talvipäivänseisaus Nimipäivät: Raafael Ortod: Anastasia, Nasti, Asta. Sotkamon helluntaiseurakunta KIITTÄÄ yrityksiä lahjoituksista sekä kaikkia arpajaisiin osallistuneita henkilöitä. Aurinko nousee kello 10.01 ja laskee kello 14.09. ke 2.1.2019 klo 12 mennessä. klo 14 siunauskappelissa, mukana musiikkiavustajia. klo 23 Jouluyön messu Sotkamon kirkossa, avustaa Sirpa Kemppainen, laulu. Seesmeri summaa tutkimuksensa tulokset valoisasti: ”On mahdollista saunoa itselleen menneisyys. (4. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Sotkamo-lehden Lehti ilmestyy pe 28.12. klo 19 Sotkamon Mieslaulajien 35-vuotisjuhlajoulu-konsertti Sotkamon kirkossa, solistivieraana sopraano Johanna Rusanen-Kartano. klo 16 Sotkamon kirkossa, avustaa mm. Martti Niskanen ja Risto Rusanen, laulu. Ke 26.12. (08) 617 2351 sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO www.sotkamonseurakunta.fi Pe 21.12. Ohjelma 15 €. ja pe 4.1.2019 poikkeava aikataulu Konttorimme on suljettu 22.-26.12.2018 ja 29.12.2018-1.1.2019 Rauhallista joulua! Lapsija nuorisotyön hyväksi järjestetyt jouluarpajaisemme tuottivat yhteensä 526€. www.sotkamonhautakivipalvelu.com Sotkamon Seurakunta Puh. Nimipäivät: Aatami, Eeva, Eveliina, Eevi Ortod: Jenni. adventtisunnuntai Nimipäivät: Senni, Noel Ortod: Tuulo. To 27.12. Perjantaina 21. Tapaninpäivä Nimipäivät: Teppo, Tapani, Tahvo Ortod: Jehki. Joulupäivä Nimipäivät: . joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 35 RUOKALISTAT Kotihoitoateriat vko 52 Ma: Kinkku-porkkanalaatikko, kasvis, hedelmärahkavaahto Ti: Joulupihvi, kastike, kermaperunat, kasvis, tyrnipannacotta Ke: Kinkku, kastike, lanttulaatikko, perunat, luumu-vaniljakiisseli To: Lihapuikko, perunat, kasvis, salaatti, ruusunmarjakiisseli Pe: Makkarakastike, perunat, kasvis, salaatti, mansikkakiisseli La: Jauheliha-perunalaatikko, perunat, kasvis, salaatti, boysenmarjakiisseli Su: Broileripihvi, perunat, currykastike, kasvis, hedelmäsalaatti PÄIVYRI Tänään on perjantai 21. Aurinko nousee kello 10.01 ja laskee kello 14.14. (Jouluaatto) Jouluaaton hartaudet: klo 11 Himmelissä klo 12.30 Sotkamon sairaalan vuodeosastolla. Hyvää Joulua ja Onnea uudelle vuodelle! Taksi Matti Virkkunen Rauhallista joulua! M ER JA KY LLO NE N.F I VA SE M M IS TO N M EP Jatketaan yhteistyötä täydellä tarmolla ja suurella sydämellä Kiitoksemme kuluneen vuoden yhteistyöstä! Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta VUOKATTI VUOKATIN TYÖTERVEYS OY Omaisilla mahdollisuus osallistua muistomerkkien valmistukseen. Su 23.12. klo 15 Vuokatin kirkossa, avustaa Mari Jylhänkangas, laulu. Ti 25.12. klo 10 Sanajumalanpalvelus Vuokatin kirkossa, avustaa Sari ja Leo Louhivaara, laulu. La 22.12. Sauna purkaa jännitteitä Saunominen on elävää perinnettä ja jokainen luo omat tapansa sekä käytänteensä saunomiseen. klo 17 Kauneimmat joululaulut Katinkullassa (auditorio). Ma 24.12. Ke 26.12. Aurinko nousee kello 10.02 ja laskee kello 14.11. (Tapaninpäivä) klo 10 Messu Sotkamon kirkossa. Yksilöllinen suunnittelupalvelu Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! toivoo Ilmoitusvaraukset ja aineistot Pe 4.1.2019 lehteen . Aurinko nousee kello 10.01 ja laskee kello 14.12. TERVETULOA! HAUTAKIVIPÄIVÄ ke 18.4.2018 Tehtaan edustaja paikalla klo 10-18 HYVIÄ TARJOUKSIA! www.loimaankivi.fi Kaikkea kivestä me teemme sen Uudet hautakivet, lisänimet Kiven kunnostus ja puhdistus Oikaisut ja tekstin entisöinnit Hautauspalvelu Helmi Lönnrotinkatu 3, 87100 KAJAANI p. adventtisunnuntai) klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu Sotkamon kirkossa, mukana kirkkokuorolaisia. Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo, p. 044 712 2000 (24 h) TERVETULOA KIVIPÄIVÄÄN! Kahvitarjoilu Ainutkertainen elämä ansaitsee arvoisensa hautakiven
(16). 19.00 Elokuva: LEGO elokuva (7). 19.30 Simpsonit (7). 23.15 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.00 C.S.I. 00.55 Kuolen nauruun (16). 19.45 Bletchleyn nelikko: San Francisco (12). 00.30–01.30 Prisma: Totuus nukkumisesta. 07.15 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 17.55–20.00 YLE FEM. 21.00 Aalloissa on aarre. 09.30 Mutsi (7). 09.30 Mutsi (S). 00.15–01.15 Timanttinen keikka. 08.00 Chuggington (S). 09.00 Villi ja vapaa (S). 19.00 Elokuva: Viiru ja Pesonen – paras joulu ikinä (S). 16.55 Novosti Yle. 12.00 Egenland. 10.05 Rimakauhua ja rakkautta. 18.25 Emmerdale (7). 18.00 Yle Uutiset. 03.35–04.30 Antti Holma ja maastamuuttajat. 08.45 Viidakon veijarit (S). 13.20 Lumikuningatar (7). 10.10 Tanskalainen maajussi. 15.30 Lemmikkien hamstraajat. SUNNUNTAI 23.12. 17.00 Yle Uutiset. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 14.42 Asia on pihvi: Perinteelliset jouluruoat. 16.00 Simpsonit (7). 09.08 Meidän luokka. 21.55 Siskonpeti : Musta joulu (7). 09.35 Emmerdale. 12.00 Emmerdale. 19.05–20.22 Tangomarkkinat 2015: Olavi Virta 100 v. 17.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 22.35 Uusi Kino: Jättiläinen (12). 01.30 Madventures I (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.55 Yle Uutiset. 21.50 Yle Uutiset. 15.30 Jamie Oliverin perhejoulu. 12.19 Oddasat. 23.12 Paperi, hevonen ja lintuja (S). 15.10–15.39 Akuutti: Loppuun palaneet. 15.55–16.50 RSO Musiikkitalossa. 16.55 Novosti Yle. 20.00 Simpsonit (7). 09.55 Urheiluhullut (S). 22.20 Päivän sää. 19.10 Samu-Sirkan joulutervehdys 2018 (S). 21.07 Pirjo (S). 12.00 Bruce Springsteen: omin sanoin. 23.25 Bosch (12). 21.55 Urheiluruutu. 11.20 Alppihiihdon MC: Courchevel. 11.05 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla. 17.10 Elokuva: Viiru ja Pesonen – paras joulu ikinä (S). MTV3 07.30 Aamusää. 11.00 Yle Uutiset. 00.05 Stand Up! (S). 18.55 Ota rahat ja juokse. 21.02 Pirjo (S). 09.35 Emmerdale (7). 21.35 Elokuva: Pearl Harbor (16). 22.51–23.30 Pirjo (S). 18.30 Strömsö. 19.40 Alppihiihdon MC: Madonna di Campiglio. 13.30 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat. 16.20–17.20 Esbjörn Svensson: jazzpianistin elämä. 03.35 Twin Peaks (12). 20.00–01.15 YLE TEEMA. 12.10 Yle Oddasat. 12.35 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 20.30 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.00 Kansalainen Turhapuro (S). 10.35 Elokuva: Minisankarit – Ruohonjuuritasolla (7). 16.50 Novosti Yle. 18.30 Näin Norjassa. 08.35 LEGO Ninjago (7). 17.25 BUU-klubbenin joulukalenteri. 20.55 Jopet-show: Haikeaa joulua (S). 02.35 Madventures I (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.25 Rimakauhua ja rakkautta (12). MTV3 06.00 Aamusää. 09.35 Emmerdale (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 10.55 Pisara. 17.00 Yle Uutiset ja aluuutiset. 13.10–14.24 Dokumenttiprojekti: Yrittäjä (S). 09.30 Mutsi (S). 21.00–21.45 FOMO LIVE. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 13.25 #Subleffa: Yksin kotona (7). 21.15 Florence (S). 17.20 Elokuva: My Little Pony: Lahjoista parhain. 19.49 Luottomies 2 (7). 20.30 Simpsonit (7). 08.46 Ehein ja kavereiden tulvaseikkailu (S). 12.05 Pikakurssi kodinostoon. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.25 Tulossa: Poliisit 2019 (7). 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati. 15.45–16.44 Poldark (12). 23.42 Söpöyden kutsu (16). 23.20 Elämää Philadelphiassa. 08.58 Helsky, Tiuku ja joulun tähti (S). 09.30 Mutsi (S). 11.00 Toinen kierros (7). 21.20 Jopet show: Lahjakasta joulua (S). 09.00 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 21.29 Pirjo (S). 17.00 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.45 Joulupukin Kuuma linja. 23.10–00.30 Luottomies 2 (7). 00.55 Madventures I (7). MTV3 07.30 Aamusää. 10.00 MasterChef Kanada. 19.00 Elokuva: Hachiko – Tarina uskollisuudesta (7). 21.50 Yle Uutiset. 18.01 Lyhytelokuva: Vajoama (S). Lande. 14.00 Prisma: Totuus nukkumisesta. 01.35 Taikuuden tuolla puolen. 08.56 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 10.30 Elokuva: Maaginen kristalli (7). 12.00–17.45 YLE TEEMA. 11.00 Koko Suomi leipoo. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.20 Cheerleadingin SM. 18.10 Simpsonit (7). 01.00 C.S.I. 07.45 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Aggressiivinen Viuhti-marsu. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 12.10 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 20.50 Decemberkväll 2018. 11.00 Parasta pulinaa. 17.55–20.00 YLE FEM. 08.15 Tommin supersohva (7). 08.45 Viidakon veijarit (S). 19.15 Näin tehtiin Jäinen planeetta. 09.10 Kesämatkalla Tanskassa. 15.35 Me Rosvolat (7). 11.30–14.00 Simpsonit (7). 11.30 Vihollinen kodissani. 18.30 Kekkonen. 21.18 Pirjo (S). 14.47 Fanny ja Alexander (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 09.55 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset. 21.24 Pirjo (S). 18.15 Eränkävijät. 15.20 Ampumahiihdon MC: Nove Mesto. 09.13 Tonttu Toljanteri (S). 08.35 Eläintarhan pikkupennut. 16.30 Stadi vs. 18.25 Emmerdale. 11.00 Yle alueuutiset. 21.45 Pilanpäiten. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.40 Dok: Surrealismia Käpylästä. 23.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 18.10 Prisma: Attenborough ja merihirviö. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 16.20 Tosi tarina: Tyttö, joka näki joulupukin. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.45–00.45 Estradilla: Jouluksi kotiin -konsertti. 08.00 Yle Uutiset. 12.40–13.25 Ampumahiihdon MC: Nove Mesto. 09.05 Muumilaakson tarinoita (S). 21.00 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 18.20 Elokuva: Maaginen kristalli (7). 08.10 Ritariprinsessa Nella (S). 21.00 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 13.30 Vihollinen kodissani. 17.48 Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (S). 11.00 Pirjo (S). 10.05–10.50 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 09.00 Elokuva: Sammyn suuri seikkailu 2 (S). 09.35 Emmerdale. 13.40–13.51 Hyvää joulua (S). 17.00 Pikku Kakkonen. joulukuuta 2018 TV-VIIKKO // A7 A6 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 20. SUB 06.35 Molang-pupu (S). 18.55 Tulossa: The Voice of Finland. 19.39 Uudista minut. 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 11.08 Pirjo (S). 19.25 Tulosruutu. 19.05 Urheiluruutu. 22.30 #Subleffa: Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 22.56 Yö pitkä, elokuva lyhyt 2018 (S). 10.00 Uusi päivä (S): Uusi päivä (7). 04.10–05.00 Astral-TV. 09.02 Otso ja sopulit (7). 22.25 Helsinki Mansplaining Massacre (16). 08.05 Ritariprinsessa Nella (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 09.30 Elokuva: Sammyn suuri seikkailu (7). 08.45 Viidakon veijarit (S). 10.30 Salatut elämät (S).. 13.00 Sunnuntailounas (S). 21.00 Koukussa (16). 19.30 Sunnuntailounas (7). 11.05 Tosi tarina: Tyttö, joka näki joulupukin. 20.30 Simpsonit (7). 11.25 Alppihiihdon MC: Courchevel. 08.30 Supernelikko (7). 09.31 Belle ja Sebastian (7). 22.45 Kerran viikossa (7). 21.00 Raskasta Joulua. 14.00 Kansalainen Turhapuro (S). 15.00 Taikuuden tuolla puolen. 18.30 Uusi päivä (S). 11.00–14.00 Happyish (S). 08.35 Villi tulevaisuus (7). 12.25–13.45 Lumilautailun MC: Cervinia. 04.05–05.00 Astral-TV. 21.00 Elokuva: Yhdet häät ja kolme anoppia (7). 18.00–19.17 Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus (S). 22.35 Elokuva: Taru Sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (12). 22.45 Syntinen (16). MTV3 08.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.55 Tulossa: The Voice of Finland. 19.55 Myytinmurtajat. 02.40 NCIS: New Orleans (12). 21.00 #Subleffa: Uuno Turhapuro muuttaa maalle (S). 13.10 Blur: New World Towers. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 12.00 Emmerdale (7). 21.05 Aavikon kuningatar (7). 17.35 Paavo Pesusieni. 15.00 Fresh Off the Boat (S). 13.00 The Chefs’ Line. 14.00 Mausoleumi (7). 05.20–05.25 Tilt Esports. 22.35–00.45 Jouluyön messu. 12.30 Salatut elämät (S). 12.00 Ellan matkassa: Etelä-Italia. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 22.00 Rillit huurussa (S). SUB 06.35 Lastenohjelmaa (S). 22.35 Elokuva: Wallander: Kuoleman enkeli (16). 12.15 Freestylen MC: Innichen. 08.30 Supernelikko (7). joulukuuta 2018 36 TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 20. 18.10 Urheiluruutu. YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 16.30 Joulun Tähdet 2018 – HelsinkiMission Kynttiläkonsertti. 19.55 Tulossa: The Voice of Finland. 16.30 Simpsonit (7). 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 18.30 Puutarhakauden parhaat. 09.44 Sohvaset (7). 00.50 Villien jäljillä. 02.45 #Subleffa: Sin City (16). 18.50 Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (S). 09.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 16.55 Rimakauhua ja rakkautta (12). 17.00 Villien jäljillä. 15.25 Tulossa: The Voice of Finland. 12.00–13.53 Mata Hari -baletti. 14.45 Niko – lentäjän poika (7). 08.05–08.55 Flinkkilä & Tastula. 08.00 Yle Uutiset. 20.00 Stadi vs. 23.15–00.10 Ulkolinja: Malmö – jengien varjossa. 08.30 BUU-klubbenin joulukalenteri. 17.55 Ampumahiihdon MC: Nove Mesto. 00.40–01.10 Puoli seitsemän. 00.25 Pornokeisari Damon. 17.15 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 20.00 Kesä Balatonilla (12). 11.00 Neiti Frimanin taistelu (7). 11.58 Pikku perunat (S). (12). 15.40–17.45 Kino: Rochefortin tytöt (S). 11.05–11.50 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 19.30 Sunnuntailounas (S). 13.20 Teerenpeliä (S). 01.45 Farang (16). 12.00 Emmerdale. 22.25 Bates Motel (16). 22.35 C.S.I. 14.10 Kino: Cherbourgin sateenvarjot (S). 21.00 #Subleffa: Uuno Epsanjassa (S). 16.00 Simpsonit (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 23.45 Outlander – Matkantekijä (16). 23.40 Uusi Kino: Autobiografia (S). 21.00 Elokuva: New Year’s Eve (S). 12.00–16.50 YLE TEEMA. 17.08 Pirjo (S). 00.30 Suomen Tulli. –27.12. 19.00 Simpsonit (7). TIISTAI 25.12. 22.18 Persona – naisen naamio (16). 22.00 Yle Live: Coldplay Live in Sao Paulo. 19.30 Salatut elämät (S). 21.30–22.30 Timanttinen keikka. 12.20 Joulukuusivarkaat (7). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.01 Näin meillä (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 23.25 Kukkulan kuningas (12). 19.00 Elokuva: Tarzan (12). maailma. 20.35 Luottomies jouluspeciaali (S). 08.15 Alvin ja pikkuoravat (7). 19.30 Luottomies 2 (7). 20.00 Kokkisota. 13.00 Ninja Warrior. YLE TV1 07.00 Estradilla: Jouluksi kotiin -konsertti. 20.45 Docstop: Soitonopettaja. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 17.35 Tilt Esports. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.55 Selviytyjät. 11.00 Kulutustavaratarkastajat. 07.40 Rusty Rivets (S). 16.40 Alppihiihdon MC: Madonna di Campiglio. 16.20–16.50 Eespäin, naiset! (S). 13.30 Eränkävijät. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 11.20 Holby Cityn sairaala (12). 17.00 Remppa vai muutto. 11.00 Yle Uutiset ja alueuutiset. 10.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 14.35 Elokuva: Tarzan (12). 12.30 Salatut elämät (S). 09.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 10.05 Holby Cityn sairaala (12). 04.00–04.55 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). maailma. 15.00 Taikuuden tuolla puolen. 13.15 Kadonnut: Joulupukki -elokuva (S). 23.20 The Joulukalenteri (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.55 Elokuva: Matka maan keskipisteeseen (12). 22.16 Yökyöpeli (7). 08.05–08.55 Avara luonto: Saalistajat. 10.05 JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti. 14.20 Alppihiihdon MC: Courchevel. maailma. 23.10 Koukussa (16). 10.00 MasterChef Kanada. 15.55 Villien jäljillä. 10.02 Olli Oksamies (S). 19.00–21.00 Simpsonit (7). 18.30 På spåret. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 11.04 Pirjo (S). 15.50 A-studio: Talk. 23.10 Yle Uutiset. 19.30 Simpsonit (7). 21.50 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 17.15 Hyvää joulua (S). 19.30 Elokuva: 101-vuotias, joka jätti laskun maksamatta ja katosi (12). 12.45 Tulossa: The Voice of Finland. 00.25 Teknavi. 16.50 Novosti Yle. 13.00 Jamie Oliverin italialainen joulu. 17.00 Pikku Kakkonen. 08.10 Puuha-Pete (S). 09.01 Elokuva: Pelastakaa joulupukki (7). 23.25 Tulossa: Poliisit 2019 (7). 10.00–10.49 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 22.59 Komitea (S). 23.45 Sub.doc: Jokamies Jordan. 23.30 Makumuistoja. 17.30 Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 09.00 Villi ja vapaa (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.20 Päivän sää. 13.00 Ninja Warrior. 20.40 Kaikki hyvin, Pekka (12). 19.40 NRK:n joulujuhla. 14.30 Christie’s – Jussi Pylkkäsen valtakunta. 15.25 Heikelä syndrooma. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 19.20 Päivän sää. 10.00 Aurora Nidarosin tuomiokirkossa. 10.05 Ykkösaamu. 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 16.00 Pitääkö olla huolissaan?. 18.00 Lumilautailun MC: Cervinia. 08.00 Huomenta Suomi. 21.00 Kino Klassikko: Hyvää yötä, majesteetti (12). 09.00 Luontoretkellä: Sherpojen rakentamat polut. 20.20 Luottomies 2 (7). 11.05 Tonttu Toljanteri (S). 22.00 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 01.40 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 19.50 Kätevän emännän juhlat (S). 13.00 Ninja Warrior. 17.25 Tanskalainen maajussi. 01.30 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 04.15–05.10 Pinnan alla (12). 20.00 Lauluja Utopiasta – Agit Prop (S). 08.56 Tipu Touhukas (S). 10.00 Yle Uutiset. 08.55 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 16.20 Neljät häät Suomi. 21.15 Itse asiassa kuultuna: Gustav Hägglund. 08.43 Leo (S). 15.20 Ruokamatka Meksikoon. 17.25 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 11.00 Jumalanpalvelus: Kauneimmat joululaulut Vaasassa. 03.50–04.45 Rikoksista pahin (12). 18.00 Yle Uutiset. 20.00–00.45 YLE TEEMA. 09.55 Tulossa: The Voice of Finland. 08.15 Tommin supersohva (7). 10.20 Rakkautta rajan yli. 07.40 Rusty Rivets (S). 18.20 Ampumahiihdon MC: Nove Mesto. 20.30 Yle Uutiset. 17.10–17.55 Sydänlääkärin syöksykierre (12). MTV3 07.30 Aamusää. SUB 06.35 Molang-pupu (S). 17.45 Urheilustudio. 08.05–08.53 Kiehtova maailma: Joanna Lumley Japanissa. 15.00 Yle Uutiset. 13.55 MasterChef Kanada. 09.22 Sohvaset – Täydellisen joulun metsästys (S). 17.55 Jäinen planeetta (7). 14.00 Freestylen MC: Innichen. 00.25 Hävyttömät (16). 18.10–19.05 Avara luonto: Jääkarhuperheen vuosi. 22.40 Hajaannus . 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 21.34 Pirjo (S). 15.20 Urheilustudio. 18.45 Vem vet mest?. 19.15 Luontohetki: Orangin tarina. 16.15 Joulu on taas! (S). 19.45 Pyörämies (7). 20.00 Sannikka & Ukkola. 08.30 Viidakkojytä (S). 17.25–20.00 YLE FEM. 09.46–10.00 Tonttu Toljanteri (S). YLE TV1 05.55 Akuutti: Loppuun palaneet. SUB 06.35 Lastenohjelmaa (S). 18.00 Yle Uutiset. 15.13 Asia on pihvi: Jouluruokaa 1-4. 10.00 Muumilaakson tarinoita (S). 11.05 Selviytyjät. 20.15 Siskonpeti : Musta joulu (7). 21.12 Pirjo (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.30 BUU-klubbenin joulukalenteri. 01.20–02.05 Babylon Berlin (16). 00.55 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 21.00 Lieksa ! (12). 14.15 Onneli ja Anneli (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 21.10 Efter Nio. 12.30 Young Man, Cash Man (7). 22.05 Classical Trancelations in Concert. MTV3 07.30 Aamusää. 17.00 Elokuva: LEGO elokuva (7). 14.30 Elokuva: Viidakon veijarit Etelänavalla (S). 08.05 Avara luonto: Saalistajat. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.15 Soppalinnan salaseura (7). 17.00 Punk’d Suomi. 12.00–17.10 YLE TEEMA. 12.35 Rimakauhua ja rakkautta (12). 19.39 Luottomies 2 (7). 14.00–16.20 The Joulukalenteri (7). 08.30 Decemberkväll 2018. 11.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.30 Yle Uutiset. 14.25 Alppihiihdon MC: Courchevel. 13.32 Fanny ja Alexander (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 15.30 Dice – koomikon paluu (7). 20.30 Yle Uutiset. 19.49 Uudista minut. 12.35 Vihollinen kodissani. 18.30 Simpsonit (7). 11.32 Lumiukko (S). 08.21 Urheiluhullut (S). 18.00 Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! (S). 02.05 Madventures I (7). 21.00 Sunnuntailounas (S). 16.55–00.54 YLE FEM. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 20.30 Simpsonit (7). 08.35 LEGO Ninjago (7). 21.00 Rillit huurussa (S). 08.15 Pikku Prinssi (7). 08.05 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7). 02.05 Madventures I (7). 22.30 Kummelin joulu (7). 13.00 The Chefs’ Line. 18.00 World Vision: Riku ja tähdet. 13.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 22.35 Top Gear. 21.25 Teemalauantai esittää. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 00.15–00.40 Markus vs. 21.55 Urheiluruutu. 11.35 Yle Live: Club for Five. 14.45 The Ecstasy of Wilko Johnson (12). 09.25 Elokuva: Kätkijät (S). 13.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 08.35 LEGO Ninjago (7). 18.45 Mercur (7). 16.55 Sokerileipurin herkut. 21.00 #Subleffa: Sin City – A Dame to Kill For (16). 22.50 Tulossa: This Is Us (S). 14.50–16.04 Niko 2 – lentäjäveljekset (7). 16.00–17.05 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.20–13.04 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 03.50 Rikoksista pahin (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). (16). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 21.30 Rillit huurussa (S). 15.05 Iskelmätarinoita. 10.40 Elokuva: Muumien taikatalvi (S). 14.55 Selviytyjät. 00.55 Taikuuden tuolla puolen. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 16.05 Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (S). 11.05 Selviytyjät. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 14.00 Kansalainen Turhapuro (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 18.50 Elokuva: Frozen: huurteinen seikkailu (7). 18.00 Jääkiekon U20 MM: FIN – SWE. (12). 21.05 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 23.50 Elämää Philadelphiassa (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 09.20 Karhunmetsästäjät (S). 18.10 Urheiluruutu. 18.00 Grillit huurussa (S). 09.56 Tipu Touhukas (S). NELONEN 06.00 MLastenohjelmaa (S). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. NELONEN 06.00 MLastenohjelmaa (S). (12). 15.55 Suomen hauskin tavis (S). 09.27 Tenavat (7). 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. KESKIVIIKKO 26.12. 10.00–10.55 Uusi päivä (S). 10.30 Tanskalaisen maajussin joulu. 17.00 Yle Uutiset. 18.35 The Joulukalenteri (7). 22.25 Tulosruutu. 22.35 Elokuva: Brick Mansions (16). 01.55 Rouva Ministeri (12). 10.52 Satuhetki (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 23.55 Suomen Tulli. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.32 La otra mirada – Toinen katse (7). 03.10 Myytinmurtajat. 17.25–20.00 YLE FEM. 13.40 Kaks’ tavallista Lahtista (S). 09.34 Kammokadun joulu (7). 20.45 Hyvää joulua (S). 14.15 Selviytyjät. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.24 Kalsaripiraatit (7). 12.10 Urheilustudio. 08.15 Tommin supersohva (7). 11.15 Elokuva: Maaginen kristalli (7). 02.10 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja (12). 21.30 Keno ja Synttärit. 08.00 Chuggington (S). 21.14 Tyhjä tila (S). 11.30–12.00 Jamie Oliverin perhejoulu. 18.55 Lumilautailun MC: Cervinia. 14.00 Gordon Ramsayn joulu ystävien kanssa. 23.10 Kuolen nauruun (12). 08.05–08.55 Avara luonto: Saalistajat. 10.05 Rimakauhua ja rakkautta (7). 19.30 Jarkko Tamminen Stars Show XXL. 18.00 Yle Uutiset. 08.20 Galaxi. 22.45–00.15 Päin seinää (12). 16.05 Windsorit joulutunnelmissa (12). 15.05 Radio Suomen joulukonsertti. 09.12 Ville ja Lousku vauhdissa (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 17.30–01.20 YLE FEM. 09.23 Villien Toiveiden Virasto. 20.00 Simpsonit (7). 01.00 Suomen Tulli. 18.25 Olafin jouluinen seikkailu (S). 20.30 Simpsonit (7). 12.00 Ex-Onnelliset (12). 16.00 Vedetään hatusta. 16.55 Onnenarpa. 20.00 Joulun Tähdet 2018 – HelsinkiMission Kynttiläkonsertti. 20.00 Hauskat kotivideot. 07.15 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 08.20 Lastenohjelmaa (S). 21.19 Taakka (S). 13.55 MasterChef Kanada. 09.30 Puoli seitsemän. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. TORSTAI 27.12. 08.30 BUU-klubbenin joulukalenteri. 12.00–12.50 Pikku Kakkosen lastenkonsertti: Talven ihmemaa. 15.20 Christie’s – Jussi Pylkkäsen valtakunta. 02.35 Madventures I (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Elokuva: Kätkijät (S). 12.00 Pilanpäiten. 09.22 Pakkasukko (S). 02.55 Rikoksista pahin (12). 20.45 Mittatilaustyönä. 23.35 Nuoret ja lupaavat (12). 20.00 Haute cuisine (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.30–00.05 Away – Bali: Suurten kysymysten äärellä. 18.40 Lyhytelokuva: Kamarinäytelmä (T). 21.39 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla. 16.15 Ampumahiihdon MC: Nove Mesto. 11.40–12.35 Yhdistetyn MC: Ramsau. 11.10 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 12.00 Aurora Nidarosin tuomiokirkossa. 08.05 Avara luonto: Saalistajat. 00.50–01.20 Vaimo takaisin (7). 17.11 Pirjo (S). 17.00 Yle Uutiset. 12.00 Röllin sydän (S). 21.30 Rakettitiedettä. 02.25 Heikelä syndrooma. 08.20 Palomies Sami (S). 21.05 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 23.10 Dice – koomikon paluu. 21.00 #Subleffa: Yksin kotona (7). 20.15 Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (S). 16.56 Yle Uutiset viittomakielellä. 01.30 Madventures I (7). 10.55 Elokuva: Sei7semäs kääpiö (7). 09.00 Hullunkuriset perheet (S). SUB 06.35 Lastenohjelmaa (S). 10.00 Iloa puutarhasta. 16.50 Novosti Yle. 15.05 Pisara. YLE TV1 07.20 Varpunen jouluaamuna. 03.10 Selviytyjät. 20.30 Luottomies 2 (7). 19.25–19.40 Perjantai-dokkari: It´s Hard To Be a Pukki. 10.30 Galaxi. 20.45 Urheiluruutu. 04.45–05.40 Rysän päällä. 12.30 Young Man, Cash Man (7). 23.45 El Chapon nousu ja tuho. 08.15 Muumilaakson tarinoita (S). 12.00–17.15 YLE TEEMA. 08.00 Yle Uutiset. 12.00 Lumiukko ja lumikoira (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 21.30 Härölä (12). 18.00 BUU-klubben. 15.15 Elokuva: Tarzan (12). 16.55 Strömsö. 20.00–00.56 YLE TEEMA. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 04.35–05.30 Vampyyrien sukua (16). 22.20 Babylon Berlin (16). 12.35 Urheilustudio. PERJANTAI 21.12. 22.25 Tulosruutu. SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. 11.15 Urheilustudio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.30 Muumilaakson tarinoita (S). 02.00 Selviytyjät. 12.00–17.15 YLE TEEMA. 19.20 Päivän sää. 15.30 Joulun Tähdet 2018 – HelsinkiMission Kynttiläkonsertti. 19.20 Rakkautta rajan yli. 08.59 Galaxi. 13.35 Myrsky (7). 15.05 Svengaava Joulu. 16.20 #Subleffa: Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti (S). 14.55 Makumuistoja. 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Simpsonit (7). joulukuuta 2018 TV VIIKKO 21. 13.05 Max Raabe & Palast-orkesteri: Let’s Do It. 14.25 Elokuva: My Little Pony: Lahjoista parhain. 09.35 Muumilaakson tarinoita (S). 18.40 The Joulukalenteri (7). 21.55 Urheiluruutu. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Ruokamatka Meksikoon. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 12.55 Yhdistetyn MC: Ramsau. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 21.00 Pirjo (S). 16.30 Myytinmurtajat: Jouluisia myyttejä. 18.45 Arto Nyberg. 14.30 Tulossa: This Is Us (S). 08.20 Palomies Sami (S). 15.40 Yhdistetyn MC: Ramsau. 14.45–14.55 Ennen ensi-iltaa (S). 08.23 Peter Pan (7). 10.05 Rimakauhua ja rakkautta (12). 19.20 F1 Extra. 16.10 Fantasia (S). 20.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Manu-koira pissaa verta. 12.25–13.40 Urheilustudio. 03.00–05.00 Astral-TV. 04.10–05.05 Rysän päällä. 09.00 Olafin jouluinen seikkailu (S). 17.40 Paavo Pesusieni (7). 11.20 Hakekaa kätilö! (12). 08.10 Puuha-Pete (S). 14.30 Kokkisota. 03.05 Selviytyjät. 16.20–17.15 Kuva elää!. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 12.50 Elokuva: LEGO Friends: Girlz 4 Life (S). 18.25 Emmerdale. 21.00 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 11.55 Suomen Turku julistaa joulurauhan. 19.10 Joulustoori (7). 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 00.20 Tilt Esports. 19.39 Sportnytt. 20.00 Simpsonit (7). 20.30 Yle Uutiset. SUB 09.00–10.00 Olet mitä syöt. 00.25 Ulkolinja: Facebook-dilemma. 20.00 Luottomies 2 (7). 20.00 Makumuistoja. 19.00 Simpsonit (7). 10.25 Suuri karkinpudotuspäivä (S). 23.30 RuPaul’s Drag Race. SVENGAAVAN JOULUN tähtinä loistavat Sami Pitkämö, Maria Ylipää ja Waltteri Torikka. 11.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.10 The Joulukalenteri (7). 20.40 Toinen kierros (7). 18.00 Lyhytelokuvailta 2018. 01.20 Eloonjääneet (16). 00.00–00.30 Rouva varapresidentti (7). 16.20–17.15 Simon Reeve Kolumbiassa. 08.29 Galaxi. 18.15 Strömsö. 21.33 Ihmisen arvo (S). 14.40 Elävä arkisto: Se on sitten joulu. 10.31 Kaikkea kaupan. 18.00 Elokuva: Muumien taikatalvi (S). 22.35 Miehitetty (12). 15.35 Elokuva: Rölli ja metsänhenki (S). 18.00 Yle Uutiset. 06.40 Chuggington (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.00 Joulukonsertti Norjasta. 23.25 Yle Uutiset. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 08.00 Unna Junná. 18.30 Simpsonit (7). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 15.10 Urheilustudio. 19.00 Simpsonit (7). 10.00 Jamien helppo ja nopea jouluerikoinen. 21.05 Luottomies jouluspeciaali (S). 17.10–17.55 Sydänlääkärin syöksykierre (12). MAANANTAI 24.12. 19.10 Late Lammas -elokuva (7). 21.00 Elokuva: Hercules (12). 11.15 Mercur (7). 23.35 FOMO LIVE. 22.01 FOMO LIVE. 20.10 Ankeisen Joulutervehdys (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.45 Härölä (12). 00.55 Pornokeisari Damon. 10.00–10.25 Härölä (12). 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 20.45 Mittatilaustyönä. 09.47 Tonttu Toljanteri (S). 14.05 Kuinka juutalaiset sävelsivät joulun. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 10.00 Jumalanpalvelus. 22.00 Koukussa (16). Cyber (12). 13.01–16.00 Salatut elämät esittää: Pihlajasatu (7). 15.45–17.10 Fanny ja Alexander (12). 01.05 Suomen Tulli. 20.30 Yle Uutiset. 16.20 Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia (7). 00.15–00.45 Brian-sedän rocktarinat (7). 21.00 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 22.00 Yö pitkä, elokuva lyhyt 2018 (S). 20.30–21.41 Yle Live: Sunrise Avenue. 11.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.30 Sannikka & Ukkola. 08.05 Pakkasukko (S). 11.00 Happyish (S). 02.15 Eloonjääneet (16). 03.20 BrainDead (12). 17.30 Uusi päivä (S): Uusi päivä (7). YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 11.30 Dok: Surrealismia Käpylästä. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 08.45 Joulupukin Kuuma linja. 15.00 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 18.30 Parasta pulinaa. 12.00 Makumuistoja. 17.00 JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti. 13.00 Heinähattu ja Vilttitossu (S). 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 23.30 Oddasat. 12.30 La otra mirada – Toinen katse (7). 10.00 Yle Uutiset. 21.20 Elokuva: Titanic (12). 10.00 Jaksa paremmin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.05 Ekumeeninen joulu 2018. 12.30 Rakkautta vain (S). 15.20 Casualty (12). 14.10–18.40 Simpsonit (7). 13.00–13.30 Rakkautta vain (S). 20.10 Luottomies 2 (7). 19.25 Tulosruutu. 13.50 Elokuva: Minisankarit – Ruohonjuuritasolla (7). 21.00 Ota rahat ja juokse. 14.30 Unelmarempat. 08.00 Lastenohjelmaa (S) 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 08.00 Yle Uutiset. 23.55 Heikelä syndrooma. 09.30 Mutsi (7). 19.30 Sunnuntailounas (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (7). 12.30 Naledi: Elefanttivauvan tarina. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Tulosruutu. 19.25 Tulosruutu. 16.55 Villien jäljillä. 19.00 Radio Suomen joulukonsertti. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.40 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). SANNA HAUTAMÄKI / YLE KUVAPALVELU. 10.05–10.50 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 12.00–12.54 Elokuva, joka pelasti Ingmar Bergmanin. 00.20 Girls (12). 07.15 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 17.25 Treffeille ympäri maailmaa. 00.25 The Strain (16). 16.10 Pikku Kakkosen lastenkonsertti: Talven ihmemaa. 21.26 Elokuva, joka pelasti Ingmar Bergmanin. 23.35–00.20 Tunteiden ilta: Iiro Rantala, Ville Ranta. 16.45 Pilanpäiten. 11.15 Urheilustudio. YLE TV1 07.30 Eränkävijät. 10.45 Seniori työssä. 08.35 LEGO Ninjago (7). 12.20 Pilanpäiten. 13.00 Ninja Warrior. 00.35 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 17.00 Pikku Kakkonen. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.35 Eläintarhan pikkupennut. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.00 Näin tehtiin Jäinen planeetta. 12.30 The Joulukalenteri (7). 00.45 Eloonjääneet (16). 08.57 Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 22.30 Tulossa: The Voice of Finland. 17.55 Myytinmurtajat: Jouluerikoinen. 11.30 Olli Oksamies (S). 16.05 Arto Nyberg. YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM. 18.35 The Joulukalenteri (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 21.00 Elokuva: Larry Crowne – Uusi mahdollisuus (S). 17.25–20.00 YLE FEM. 09.00 Villi ja vapaa (S). 16.30 Näin tehtiin Jäinen planeetta. 19.00 Simpsonit (7). 21.00 Elokuva: RoboCop (12). 16.50 Novosti Yle. 14.00 Tilt Esports. 14.00 Ilon juhla. 02.30 Taikuuden tuolla puolen. 23.10 Härölä (12). 08.15 Tommin supersohva (7). 06.40 Chuggington (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.15 Scorpion (12). 09.35 Näin meillä (7). 08.00 Yle Uutiset. 23.05 Stand Up! (S). 09.00 Remppa vai muutto. 16.15 Naledi: Elefanttivauvan tarina. 09.19 Galaxi. 13.45 Ankeisen Joulutervehdys (7). 22.20 Elokuva: Kumi käryää 2 (7). 11.50–12.00 Pilanpäiten. 18.25 Emmerdale. 19.39 Sportnytt. 16.00 Kokkisota. 09.00 Elokuva: Maaginen kristalli (7). 18.22 Lyhytelokuva: Tuhka (T). 12.25 Joulupukki ja noitarumpu (S). 15.30 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 15.20 Victoria’s Secret Fashion Show 2018. 23.55–00.54 Petos (16). 09.05 Ylen Aamu-tv. 22.00 Pukija (S). 10.00 Jumalanpalvelus. 18.45 Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (S). 22.11 Elokuva: Ihanat naiset rannalla (S). 01.10 Elokuva: Empire State (16). 10.30 Jopet show: Lahjakasta joulua (S). 13.20 Syötävät sävelet: Kissaherra Ravel. 23.50–01.20 Murha Sandhamnissa (12): Totuuden nimessä. 20.00–00.20 YLE TEEMA. 15.00 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää. 12.15 Yle Oddasat. 09.35–10.00 Winx-klubi (7). YLE TV1 07.00–07.54 Historia: Pyramidin salaisuus. 02.10 BrainDead (12). 15.00 Taikuuden tuolla puolen. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 21.00 #Subleffa: Paha pukki (16). 08.00 Lastenohjelmaa (S) 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 21.50 Yle Uutiset. 16.55 Rimakauhua ja rakkautta (7). 00.25 #Subleffa: Colombiana (16). 20.58 Keno ja Synttärit. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 00.00–00.56 American Epic – juurimusiikin juurilla. 17.00 Yle Uutiset. 22.15 Iskelmätarinoita. 23.10 Kolme viisasta miestä (12). 23.46–23.58 Sog (12). 15.05 Yle Live: Club for Five. 23.40 NCIS: New Orleans (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 08.00 Jumalanpalvelus: Joulujumalanpalvelus Vaasassa. 02.40 Farang (16). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 17.05 Yle Uutiset. 03.05 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 19.50 Neiti Frimanin taistelu (7). 11.05 Yle Uutiset. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 01.30 Kokkisota. 23.10 The Joulukalenteri (7). 18.10 Joanna ja Jennifer: Todella upeeta samppanjaa. 16.30 Simpsonit (7). 23.05 The Joulukalenteri (7). 13.40 Yhdistetyn MC: Ramsau. 02.25 Bull (S). 09.10 Littlest Pet Shop (S). 16.35–16.44 SuomiLOVE-tarinoita. 18.00 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 02.00 Madventures I (7). 18.05 Rakettitiedettä. 10.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 17.25 Salatut elämät (S). 20.00 American Epic – juurimusiikin juurilla. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 09.27–09.57 Tutkimusretki pohjoisnavalle (S). 09.00 På spåret. 19.00 Yle Uutiset. 23.00 Tulossa: Poliisit 2019 (7). 04.05–05.00 Ina <3 porno (16). 12.20 Niko 2 – lentäjäveljekset (7). 21.20 Iskelmätarinoita. 00.40 Twin Peaks (12). 20.45–20.55 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 15.00 Yle Uutiset. 19.15 Svengaava Joulu. Lande. 09.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 15.00 Yle Uutiset. 00.50–02.25 Santa (12). 15.55 Suomen hauskin tavis (S). 10.31 Karvinen (7). 17.25 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 11.30 Jäinen planeetta (7). 16.15 Yliopistollinen eläinsairaala: Aggressiivinen Viuhti-marsu. 10.30–10.55 Jopet-show: Haikeaa joulua (S). 20.00 Simpsonit (7). 09.20 Aappo ja Tööt (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.55 Onnenarpa. 18.05 Simpsonit (7). 12.12 Oddasat. 20.00 Villien jäljillä. 14.00 Kansalainen Turhapuro (S). 10.00 Yle Uutiset. 01.25 Hävyttömät (12). 08.00 Joulupukin Kuuma linja. 01.55 Favela Funk Finlandia. 19.15 Lyhytelokuvailta 2018. 19.30 Kummeli (7). 19.00–19.55 Seitsemäntoista (12). Lande. 10.05 Itse asiassa kuultuna: Gustav Hägglund. 08.30 BUU-klubbenin joulukalenteri. 10.30 Samu-Sirkan joulutervehdys 2018 (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 Simpsonit (7). 19.39 Uudista minut. 17.10–17.54 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 00.00 Markus vs. 12.50 Elokuva: My Little Pony: Lahjoista parhain. 23.30 Elävä arkisto: Tellervo Koivisto. 03.05 Myytinmurtajat. 20.30–20.55 Härölä (12). 11.50 Rakettitiedettä. 22.25 Tulosruutu. LAUANTAI 22.12. 08.10 Ritariprinsessa Nella (S). 21.20 Pirjo (S). 21.10 Kotikatsomo: Hymyilevä mies (7). 11.00 Yle Uutiset. 01.45 Eloonjääneet (16). 18.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 23.30 Raskasta Joulua. 21.00 Neljä joulua yhdessä päivässä (7). 17.00 Yle Uutiset. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 10.44 Lulu ja lehmä (7). 16.45 Yle Oddasat. 06.25 Ylen Aamu-tv. 21.15 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 03.05 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja (12). 06.25 Huomenta Suomi. 11.00 Jamie Oliverin perhejoulu. 21.50 Tiikeri (12). 23.31 Punainen lanka. 12.00 Emmerdale (7). 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Pirjo (S). YLE TV1 07.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 23.30–02.00 Platoon – nuoret sotilaat (K) (16). 20.00 Peltsin kova vuosi. 15.40 Ankeisen Joulutervehdys (7). 00.05–00.45 Nuoret ja lupaavat (12). 18.40 The Joulukalenteri (7). 17.10 Flinkkilä & Tastula. 20.45 Urheiluruutu. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 16.50 Novosti Yle. 17.00 Trumpin Amerikka – jakautunut kansa. 17.55 Kauniit ja rohkeat (12). 13.00 Paavin joulutervehdys. 14.25 Evankeliumi (S). 19.25 Jopet-show: Haikeaa joulua (S). 19.00 Pikku naisia (7). 08.20 Mimi ja Liisa. 22.04 Star shaped scar (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. YLE TV1 07.30 Docstop: Soitonopettaja. 22.15 Viikon sää. 21.55 Yle Uutiset. 11.00 Nuoruuteni savotat (12). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 02.55 Rikoksista pahin (16). 20.40–20.50 Luottomies 2 (7). 22.00 Alma de Sant Pere (7). 00.00–01.57 24 Hours of Reality, tapahtumakooste. 17.10–17.55 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 08.50 HS Lasten uutiset. 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 02.25 Rouva Ministeri (12). 18.59 Lyhytelokuva: Matsi (T). 22.00 Markus vs. 12.20 Elokuva: Justus ja urheat ritarit (7). 14.20 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 13.50 Rouva varapresidentti (7). 16.00 Vedetään hatusta. 17.30 Rare Exports (12). 23.00 Kotikatsomo: Hymyilevä mies (7). 13.30–14.51 Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (S). 12.00 Fanny ja Alexander (12). 13.35–14.55 Iskelmäketju (S). 20.00–01.57 YLE TEEMA. 15.10–16.10 Dokumenttiprojekti: Pienet taistelijat. 12.55 Young Man, Cash Man (7). 19.45 Yliopistollinen eläinsairaala: Aggressiivinen Viuhti-marsu. 23.00 The Joulukalenteri (7). 12.00 Ihmeellinen on elämä (7). 20.00 Stadi vs. 18.00 Yle Uutiset. 17.10–17.55 Sydänlääkärin syöksykierre (12). Tampere-talon lavalla joulun iloisissa tunnelmissa mukana myös Tampere Big Band johtajanaan Juha Untala. 19.10 Uutisextra. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 03.25 Sub.doc: Ihmeitä jäällä. 09.00 Hauskat kotivideot. 12.35 RSO Musiikkitalossa. 20.00 Kesä Balatonilla (12). YLE TV2 05.25 Jääkiekon U20 MM: FIN – SWE. 21.00 Yö pitkä, elokuva lyhyt 2018 (S). 21.02 Kukista ja mehiläisistä (12). 13.31–15.30 Salatut elämät esittää: Pihlajasatu (7). 10.48 Joulupukin Kuuma linja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Remppa vai muutto. 00.20 Scorpion (7). SUB 09.00–10.00 Villien jäljillä. 20.55 Urheiluruutu. 09.00 Vihollinen kodissani
19.00–21.00 Simpsonit (7). 21.02 Kukista ja mehiläisistä (12). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). (16). 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 04.15–05.10 Pinnan alla (12). 16.30 Simpsonit (7). 02.25 Bull (S). 18.50 Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (S). 21.50 Yle Uutiset. 13.00 Ninja Warrior. 20.00 Kokkisota. 10.10 Tanskalainen maajussi. 21.29 Pirjo (S). 12.00 Emmerdale (7). 17.10 Elokuva: Viiru ja Pesonen – paras joulu ikinä (S). 01.35 Taikuuden tuolla puolen. 22.35 C.S.I. 19.05–20.22 Tangomarkkinat 2015: Olavi Virta 100 v. 18.40 The Joulukalenteri (7). 19.20 Päivän sää. 19.30 Sunnuntailounas (7). 10.00 Iloa puutarhasta. 19.00 Elokuva: Hachiko – Tarina uskollisuudesta (7). 17.55 Jäinen planeetta (7). 17.10–17.55 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 16.00 Simpsonit (S). 13.25 #Subleffa: Yksin kotona (7). 16.30 Stadi vs. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 15.25 Tulossa: The Voice of Finland. 08.30 BUU-klubbenin joulukalenteri. 09.30 Mutsi (S). 16.50 Novosti Yle. 22.35 Miehitetty (12). 00.55 Pornokeisari Damon. 11.04 Pirjo (S). 21.05 Luottomies jouluspeciaali (S). 10.00 Uusi päivä (S): Uusi päivä (7). 23.10 Koukussa (16). 21.00 Kino Klassikko: Hyvää yötä, majesteetti (12). 23.31 Punainen lanka. 21.14 Tyhjä tila (S). 02.05 Madventures I (7). 09.00 Hauskat kotivideot. 17.15 Hyvää joulua (S). 11.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Manu-koira pissaa verta. 08.00 Yle Uutiset. 21.55 Yle Uutiset. 21.25 Teemalauantai esittää. 08.50 HS Lasten uutiset. 09.12 Ville ja Lousku vauhdissa (7). 09.00 Villi ja vapaa (S). 21.00 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 10.55 Pisara. 21.20 Pirjo (S). 21.00 Elokuva: Yhdet häät ja kolme anoppia (7). 17.25–20.00 YLE FEM. 21.00 #Subleffa: Yksin kotona (7). 19.30 Elokuva: 101-vuotias, joka jätti laskun maksamatta ja katosi (12). 18.00 Elokuva: Muumien taikatalvi (S). 18.50 Elokuva: Frozen: huurteinen seikkailu (7). 19.30 Simpsonit (7). 11.00–14.00 Happyish (S). 14.45 The Ecstasy of Wilko Johnson (12). 12.00–12.54 Elokuva, joka pelasti Ingmar Bergmanin. 17.45 Urheilustudio. 14.00–16.20 The Joulukalenteri (7). 14.30 Sannikka & Ukkola. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Joulupukin Kuuma linja. 15.05 Yle Live: Club for Five. 10.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 17.10–17.55 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 13.45 Ankeisen Joulutervehdys (7). 09.55 Tulossa: The Voice of Finland. 21.20 Elokuva: Titanic (12). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00 Elokuva: Tarzan (12). 11.05 Selviytyjät. 02.00 Madventures I (7). SUB 06.35 Molang-pupu (S). 17.55–20.00 YLE FEM. 15.30 Jamie Oliverin perhejoulu. 03.05 Selviytyjät. 20.00 Luottomies 2 (7). 23.35 Nuoret ja lupaavat (12). 04.10–05.00 Astral-TV. 12.00–12.50 Pikku Kakkosen lastenkonsertti: Talven ihmemaa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Simpsonit (7). 09.46–10.00 Tonttu Toljanteri (S). 12.00 Makumuistoja. 04.00–04.55 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja (12). 08.00 Yle Uutiset. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 10.00 Jamien helppo ja nopea jouluerikoinen. 13.00 Heinähattu ja Vilttitossu (S). 22.35–00.45 Jouluyön messu. 19.25 Jopet-show: Haikeaa joulua (S). 21.00 Ruokamatka Meksikoon. 10.30 Jopet show: Lahjakasta joulua (S). 19.10 Tulosruutu. 10.31 Kaikkea kaupan. 01.30 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 16.55 Onnenarpa. YLE TV2 05.25 Jääkiekon U20 MM: FIN – SWE. 13.30 Eränkävijät. 19.00 Simpsonit (7). 23.10 Yle Uutiset. 21.00–21.45 FOMO LIVE. 20.00 Simpsonit (7). 00.00 Markus vs. 15.05 Svengaava Joulu. 13.50 Elokuva: Minisankarit – Ruohonjuuritasolla (7). 18.10 Urheiluruutu. 18.30 Parasta pulinaa. 12.30 Young Man, Cash Man (7). 07.40 Rusty Rivets (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Pilanpäiten. 08.15 Tommin supersohva (7). 10.30 Galaxi. 16.55 Villien jäljillä. 17.00 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.18 Pirjo (S). 12.35 RSO Musiikkitalossa. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 09.30 Mutsi (S). 13.00 Ninja Warrior. 15.55–16.50 RSO Musiikkitalossa. 18.00 Yle Uutiset. 13.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 20.45 Urheiluruutu. 22.01 FOMO LIVE. 17.25 Salatut elämät (S). 20.00–00.56 YLE TEEMA. 19.39 Uudista minut. 18.25 Emmerdale. 12.00 Bruce Springsteen: omin sanoin. 08.05 Pakkasukko (S). 15.55 Villien jäljillä. 16.45 Pilanpäiten. 18.00 Lyhytelokuvailta 2018. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 21.30–22.30 Timanttinen keikka. 23.00 C.S.I. 20.00 Kesä Balatonilla (12). 23.50 Elämää Philadelphiassa (7). 21.05 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 12.40–13.25 Ampumahiihdon MC: Nove Mesto. 01.05 Suomen Tulli. 09.31 Belle ja Sebastian (7). 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 03.20 BrainDead (12). 09.10 Kesämatkalla Tanskassa. 22.35 Uusi Kino: Jättiläinen (12). 16.20–16.50 Eespäin, naiset! (S). 18.35 The Joulukalenteri (7). 21.39 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla. YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM. 08.56 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 19.25 Tulosruutu. 21.00 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 11.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.00 Kansalainen Turhapuro (S). 15.40–17.45 Kino: Rochefortin tytöt (S). 14.10 Kino: Cherbourgin sateenvarjot (S). 23.00 Tulossa: Poliisit 2019 (7). 14.30 Elokuva: Viidakon veijarit Etelänavalla (S). 21.00 Yö pitkä, elokuva lyhyt 2018 (S). 03.35 Twin Peaks (12). 17.25 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 19.30 Salatut elämät (S). 08.55 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. SUB 06.35 Lastenohjelmaa (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 21.00 #Subleffa: Uuno Epsanjassa (S). 03.00–05.00 Astral-TV. 15.05 Radio Suomen joulukonsertti. 08.00 Yle Uutiset. 03.10 Selviytyjät. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.20 Cheerleadingin SM. 19.39 Sportnytt. 15.20 Victoria’s Secret Fashion Show 2018. 23.45 Sub.doc: Jokamies Jordan. 11.20 Alppihiihdon MC: Courchevel. 20.45 Hyvää joulua (S). 14.50–16.04 Niko 2 – lentäjäveljekset (7). 17.35 Tilt Esports. 03.50 Rikoksista pahin (12). 18.10 Prisma: Attenborough ja merihirviö. Tampere-talon lavalla joulun iloisissa tunnelmissa mukana myös Tampere Big Band johtajanaan Juha Untala. 01.30 Madventures I (7). 16.55 Onnenarpa. 23.46–23.58 Sog (12). 09.47 Tonttu Toljanteri (S). 10.00–10.49 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 21.55 Siskonpeti : Musta joulu (7). 14.15 Selviytyjät. 16.00 Vedetään hatusta. 04.10–05.05 Rysän päällä. 17.25–20.00 YLE FEM. 17.25–20.00 YLE FEM. 20.00–00.45 YLE TEEMA. 22.25 Tulosruutu. 13.40–13.51 Hyvää joulua (S). 16.55 Rimakauhua ja rakkautta (7). 20.00 Simpsonit (7). 20.15 Siskonpeti : Musta joulu (7). 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati. 20.45 Urheiluruutu. 20.30 Simpsonit (7). 16.00 Pitääkö olla huolissaan?. 16.00–17.05 Isä Matteon tutkimuksia (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.20 Rakkautta rajan yli. 09.00 Elokuva: Sammyn suuri seikkailu 2 (S). 08.43 Leo (S). 01.55 Favela Funk Finlandia. 18.30 Uusi päivä (S). 21.00 #Subleffa: Uuno Turhapuro muuttaa maalle (S). 08.15 Tommin supersohva (7). 08.35 LEGO Ninjago (7). joulukuuta 2018 TV-VIIKKO // A7 A6 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 20. 12.10 Yle Oddasat. 02.30 Taikuuden tuolla puolen. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.30 Young Man, Cash Man (7). 22.51–23.30 Pirjo (S). Perjantaina 21. 22.15 Viikon sää. 14.00 Gordon Ramsayn joulu ystävien kanssa. 07.40 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 01.45 Eloonjääneet (16). 14.42 Asia on pihvi: Perinteelliset jouluruoat. 14.00 Prisma: Totuus nukkumisesta. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.50 Tulossa: This Is Us (S). 22.11 Elokuva: Ihanat naiset rannalla (S). 21.30 Keno ja Synttärit. 23.40 NCIS: New Orleans (12). 08.00 Yle Uutiset. 10.00–10.25 Härölä (12). 20.40–20.50 Luottomies 2 (7). 15.00 Yle Uutiset. 00.20 Scorpion (7). MTV3 07.30 Aamusää. 12.00–16.50 YLE TEEMA. 08.00 Chuggington (S). 18.00 Paavo Pesusieni (S). Lande. 08.35 Villi tulevaisuus (7). 17.00 Yle Uutiset. 10.02 Olli Oksamies (S). 17.30 Rare Exports (12). 09.35 Emmerdale (7). 00.30–01.30 Prisma: Totuus nukkumisesta. 20.40 Toinen kierros (7). MTV3 07.30 Aamusää. 11.00 Yle Uutiset. 00.55 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 17.00 Yle Uutiset ja aluuutiset. 20.30 Simpsonit (7). 13.00 Ninja Warrior. SUB 09.00–10.00 Olet mitä syöt. 20.30 Simpsonit (7). 13.50 Rouva varapresidentti (7). 16.20 Neljät häät Suomi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.30 Vihollinen kodissani. 01.40 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). SUB 06.35 Molang-pupu (S). YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 11.00 Toinen kierros (7). 10.25 Suuri karkinpudotuspäivä (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.40 Dok: Surrealismia Käpylästä. 08.20 Mimi ja Liisa. 11.30 Vihollinen kodissani. 16.00 Kokkisota. 12.00–17.45 YLE TEEMA. 09.05 Muumilaakson tarinoita (S). 15.10–15.39 Akuutti: Loppuun palaneet. 21.50 Tiikeri (12). 09.10 Littlest Pet Shop (S). 15.00 Taikuuden tuolla puolen. 21.34 Pirjo (S). 18.00 Grillit huurussa (S). 14.25 Evankeliumi (S). 14.55 Makumuistoja. 14.20 Suomen huutokauppakeisarin joulu. MAANANTAI 24.12. 10.48 Joulupukin Kuuma linja. 11.05 Tonttu Toljanteri (S). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 13.00 Jamie Oliverin italialainen joulu. 19.55 Myytinmurtajat. 10.05 Holby Cityn sairaala (12). 16.35–16.44 SuomiLOVE-tarinoita. 19.10 Joulustoori (7). Lande. 22.25 Tulosruutu. 08.00 Unna Junná. 08.58 Helsky, Tiuku ja joulun tähti (S). 14.00 Kansalainen Turhapuro (S). 18.20 Ampumahiihdon MC: Nove Mesto. 12.20 Niko 2 – lentäjäveljekset (7). 08.46 Ehein ja kavereiden tulvaseikkailu (S). 08.20 Palomies Sami (S). 11.30 Dok: Surrealismia Käpylästä. 13.00 Sunnuntailounas (S). 14.30 Tulossa: This Is Us (S). 02.45 #Subleffa: Sin City (16). 11.05 Selviytyjät. 21.00 Neljä joulua yhdessä päivässä (7). 19.39 Sportnytt. 22.35 Elokuva: Taru Sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 15.20 Ampumahiihdon MC: Nove Mesto. 10.05 Rimakauhua ja rakkautta (12). 16.00 Simpsonit (7). 20.00 Joulun Tähdet 2018 – HelsinkiMission Kynttiläkonsertti. 15.00 Yle Uutiset. maailma. 16.20–17.20 Esbjörn Svensson: jazzpianistin elämä. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.20–13.04 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 19.00 Simpsonit (7). 15.20 Urheilustudio. 11.35 Yle Live: Club for Five. 11.00 Pirjo (S). 23.12 Paperi, hevonen ja lintuja (S). 21.00 Ota rahat ja juokse. 08.05–08.55 Flinkkilä & Tastula. 20.45 Mittatilaustyönä. 13.55 MasterChef Kanada. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 15.30 Lemmikkien hamstraajat. 13.40 Kaks’ tavallista Lahtista (S). 15.20 Ruokamatka Meksikoon. 11.20 Holby Cityn sairaala (12). 22.00 Alma de Sant Pere (7). 08.30 Supernelikko (7). 03.25 Sub.doc: Ihmeitä jäällä. 17.30 Uusi päivä (S): Uusi päivä (7). 23.25 Tulossa: Poliisit 2019 (7). 21.55 Urheiluruutu. 22.45 Syntinen (16). 09.35 Muumilaakson tarinoita (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 11.15 Mercur (7). 12.30 The Joulukalenteri (7). 12.00 Emmerdale (7). 08.20 Palomies Sami (S). 15.45–16.44 Poldark (12). 22.20 Elokuva: Kumi käryää 2 (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 21.00 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 18.55 Tulossa: The Voice of Finland. 10.00 Jumalanpalvelus. 04.05–05.00 Astral-TV. 18.30 Puutarhakauden parhaat. 20.00–00.20 YLE TEEMA. 08.00 Yle Uutiset. 01.20 Eloonjääneet (16). 10.52 Satuhetki (S). 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 14.00 Tilt Esports. 08.30 BUU-klubbenin joulukalenteri. 14.30 Unelmarempat. 11.25 Alppihiihdon MC: Courchevel. 19.15 Svengaava Joulu. 12.35 Vihollinen kodissani. 17.05 Yle Uutiset. 18.15 Strömsö. 08.15 Muumilaakson tarinoita (S). 15.15 Elokuva: Tarzan (12). 15.45–17.10 Fanny ja Alexander (12). SUB 09.00–10.00 Villien jäljillä. 13.00 Paavin joulutervehdys. 08.20 Galaxi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.35 Elokuva: Minisankarit – Ruohonjuuritasolla (7). 17.20 Elokuva: My Little Pony: Lahjoista parhain. 14.35 Elokuva: Tarzan (12). 14.30 Christie’s – Jussi Pylkkäsen valtakunta. 13.10 Blur: New World Towers. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.30 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 17.00 Yle Uutiset. 16.40 Alppihiihdon MC: Madonna di Campiglio. 17.15 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 21.10 Kotikatsomo: Hymyilevä mies (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 08.00 Yle Uutiset. 12.30 Salatut elämät (S). 12.00 Ellan matkassa: Etelä-Italia. 08.00 Jumalanpalvelus: Joulujumalanpalvelus Vaasassa. 00.50–02.25 Santa (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.30 Luottomies 2 (7). 22.20 Päivän sää. 20.55 Jopet-show: Haikeaa joulua (S). 20.45 Mittatilaustyönä. 02.10 BrainDead (12). 19.40 NRK:n joulujuhla. 12.12 Oddasat. 10.05 Itse asiassa kuultuna: Gustav Hägglund. 21.30 Rakettitiedettä. 15.05 Pisara. 21.00 Aalloissa on aarre. 22.18 Persona – naisen naamio (16). 12.00 Röllin sydän (S). 09.35 Emmerdale (7). 10.05 JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti. 21.07 Pirjo (S). 18.00 Paavo Pesusieni (S). 23.00 Kotikatsomo: Hymyilevä mies (7). 16.20 Tosi tarina: Tyttö, joka näki joulupukin. 00.05–00.45 Nuoret ja lupaavat (12). 11.00 Happyish (S). 20.30 Yle Uutiset. 10.00 MasterChef Kanada. 16.55 Rimakauhua ja rakkautta (12). 18.30 På spåret. 18.22 Lyhytelokuva: Tuhka (T). 20.00 Haute cuisine (S). 00.55 Taikuuden tuolla puolen. 08.30 Decemberkväll 2018. MTV3 06.00 Aamusää. 10.45 Seniori työssä. 02.40 NCIS: New Orleans (12). 20.30 Yle Uutiset. 13.35–14.55 Iskelmäketju (S). 09.01 Elokuva: Pelastakaa joulupukki (7). 10.00 Yle Uutiset. 16.55–00.54 YLE FEM. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 08.59 Galaxi. 19.30 Simpsonit (7). 15.00 Yle Uutiset. 02.35 Madventures I (7). 19.15 Lyhytelokuvailta 2018. 20.35 Luottomies jouluspeciaali (S). 15.40 Ankeisen Joulutervehdys (7). KESKIVIIKKO 26.12. 13.32 La otra mirada – Toinen katse (7). 09.20 Karhunmetsästäjät (S). 01.00 C.S.I. 09.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 18.10 Urheiluruutu. 20.10 Ankeisen Joulutervehdys (7). 10.30 Tanskalaisen maajussin joulu. 17.48 Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.05 Yle Uutiset. 14.20 Alppihiihdon MC: Courchevel. 16.15 Naledi: Elefanttivauvan tarina. 23.25 Yle Uutiset. 23.50–01.20 Murha Sandhamnissa (12): Totuuden nimessä. 21.26 Elokuva, joka pelasti Ingmar Bergmanin. 16.45 Härölä (12). 17.35 Paavo Pesusieni. 18.00 Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! (S). 19.50 Kätevän emännän juhlat (S). 13.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 22.20 Päivän sää. 12.15 Yle Oddasat. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 12.50 Elokuva: My Little Pony: Lahjoista parhain. 20.00 Stadi vs. 08.15 Tommin supersohva (7). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 14.55 Selviytyjät. 16.55 Strömsö. 17.00 Yle Uutiset. 19.10 Late Lammas -elokuva (7). 15.20 Christie’s – Jussi Pylkkäsen valtakunta. 20.00 Simpsonit (7). 19.30 Sunnuntailounas (S). 19.45 Bletchleyn nelikko: San Francisco (12). YLE TV1 07.00 Estradilla: Jouluksi kotiin -konsertti. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 17.00 Punk’d Suomi. 09.23 Villien Toiveiden Virasto. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.05 Ykkösaamu. 16.00 Vedetään hatusta. 17.10–17.54 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 23.30 Raskasta Joulua. 21.00 Elokuva: New Year’s Eve (S). 20.30 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. NELONEN 06.00 MLastenohjelmaa (S). 13.00 The Chefs’ Line. 11.30–12.00 Jamie Oliverin perhejoulu. LAUANTAI 22.12. 23.05 Stand Up! (S). 23.55–00.54 Petos (16). 09.00 Elokuva: Maaginen kristalli (7). 12.25–13.45 Lumilautailun MC: Cervinia. 18.01 Lyhytelokuva: Vajoama (S). 10.30–10.55 Jopet-show: Haikeaa joulua (S). (12). 22.00 Pukija (S). 11.00 Pirjo (S). 20.30 Yle Uutiset. 20.00 American Epic – juurimusiikin juurilla. 19.30 Luottomies 2 (7). 10.30 Samu-Sirkan joulutervehdys 2018 (S). 10.30 Elokuva: Maaginen kristalli (7). 08.30 BUU-klubbenin joulukalenteri. 22.00 Rillit huurussa (S). 19.30 Simpsonit (7). 14.00 Freestylen MC: Innichen. SANNA HAUTAMÄKI / YLE KUVAPALVELU. 12.20 Pilanpäiten. 10.40 Elokuva: Muumien taikatalvi (S). 09.45 Joulupukin Kuuma linja. 22.25 Helsinki Mansplaining Massacre (16). 16.15 Ampumahiihdon MC: Nove Mesto. 14.30 Kokkisota. 00.15–00.45 Brian-sedän rocktarinat (7). 11.15 Urheilustudio. 10.00 Aurora Nidarosin tuomiokirkossa. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 14.25 Alppihiihdon MC: Courchevel. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 11.05 Tosi tarina: Tyttö, joka näki joulupukin. 21.00 Sunnuntailounas (S). 00.15–01.15 Timanttinen keikka. 12.30 Salatut elämät (S). 17.10 Flinkkilä & Tastula. 20.00 Lauluja Utopiasta – Agit Prop (S). 19.49 Uudista minut. 16.05 Windsorit joulutunnelmissa (12). YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 16.30 Joulun Tähdet 2018 – HelsinkiMission Kynttiläkonsertti. 09.22 Pakkasukko (S). 19.05 Urheiluruutu. 08.30 Supernelikko (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 09.05 Ylen Aamu-tv. 13.20 Lumikuningatar (7). 19.00 Simpsonit (7). 22.00 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 12.15 Freestylen MC: Innichen. 15.13 Asia on pihvi: Jouluruokaa 1-4. 14.25 Elokuva: My Little Pony: Lahjoista parhain. 08.00 Lastenohjelmaa (S) 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 00.35 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 11.15 Urheilustudio. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.55 Urheiluhullut (S). 00.05 Stand Up! (S). 08.56 Tipu Touhukas (S). 17.55 Ampumahiihdon MC: Nove Mesto. YLE TV1 07.00–07.54 Historia: Pyramidin salaisuus. 23.25 Bosch (12). 22.30 Tulossa: The Voice of Finland. 17.40 Paavo Pesusieni (7). 06.40 Chuggington (S). 01.25 Hävyttömät (12). 20.20 Luottomies 2 (7). 08.35 Eläintarhan pikkupennut. 09.35 Emmerdale. 14.15 Onneli ja Anneli (S). 01.45 Farang (16). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.55 Young Man, Cash Man (7). maailma. 15.00 Taikuuden tuolla puolen. 23.00 The Joulukalenteri (7). 18.10 Simpsonit (7). 22.35 Top Gear. 17.00 Villien jäljillä. 11.40–12.35 Yhdistetyn MC: Ramsau. 17.11 Pirjo (S). 21.15 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 09.08 Meidän luokka. 18.10–19.05 Avara luonto: Jääkarhuperheen vuosi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.50–01.20 Vaimo takaisin (7). 03.05 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja (12). 13.55 MasterChef Kanada. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.00 Huomenta Suomi. 23.15 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 15.15 Soppalinnan salaseura (7). 00.25 The Strain (16). 19.10 Uutisextra. 21.00 Pirjo (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 18.45 Arto Nyberg. 12.10 Urheilustudio. 21.55 Urheiluruutu. (12). 22.20 Babylon Berlin (16). 12.00 Egenland. 08.05 Ritariprinsessa Nella (S). 11.05–11.50 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 20.30 Yle Uutiset. 14.10–18.40 Simpsonit (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (12). 18.00 Yle Uutiset. 00.00–00.56 American Epic – juurimusiikin juurilla. 15.20 Casualty (12). 08.10 Ritariprinsessa Nella (S). 17.10–17.55 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 12.55 Yhdistetyn MC: Ramsau. 21.12 Pirjo (S). 19.00 Elokuva: Viiru ja Pesonen – paras joulu ikinä (S). 22.15 Iskelmätarinoita. 14.55 Selviytyjät. 23.40 Uusi Kino: Autobiografia (S). 22.00 Yle Live: Coldplay Live in Sao Paulo. 12.00 Lumiukko ja lumikoira (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 23.10 The Joulukalenteri (7). 10.05 Rimakauhua ja rakkautta. 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 15.55 Suomen hauskin tavis (S). 23.35–00.20 Tunteiden ilta: Iiro Rantala, Ville Ranta. 12.19 Oddasat. 19.39 Uudista minut. 21.05 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 15.00 Yle Uutiset. 08.45 Viidakon veijarit (S). 09.00 Yle Uutiset. 09.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 22.25 Tulosruutu. 09.30 Mutsi (S). 02.15 Eloonjääneet (16). 23.10 Dice – koomikon paluu. 21.02 Pirjo (S). 10.00 Muumilaakson tarinoita (S). 16.45 Yle Oddasat. 23.30 Oddasat. 16.05 Arto Nyberg. 07.15 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). MTV3 07.30 Aamusää. 20.55 Urheiluruutu. joulukuuta 2018 TV VIIKKO 21. 09.00 Luontoretkellä: Sherpojen rakentamat polut. 20.00–01.57 YLE TEEMA. 09.25 Elokuva: Kätkijät (S). 13.10–14.24 Dokumenttiprojekti: Yrittäjä (S). 07.40 Rusty Rivets (S). 22.45–00.15 Päin seinää (12). 18.00 Jääkiekon U20 MM: FIN – SWE. 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 19.15 Näin tehtiin Jäinen planeetta. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 09.00 Hullunkuriset perheet (S). 16.30 Näin tehtiin Jäinen planeetta. 08.05 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7). 21.15 Florence (S). 22.00 Koukussa (16). 23.45 El Chapon nousu ja tuho. 11.00 Yle Uutiset. 15.40 Yhdistetyn MC: Ramsau. 20.45 Docstop: Soitonopettaja. 12.00 Aurora Nidarosin tuomiokirkossa. 00.20 Girls (12). 19.30 Sunnuntailounas (S). 04.05–05.00 Ina <3 porno (16). 00.40 Twin Peaks (12). 11.30 Jäinen planeetta (7). 18.35 The Joulukalenteri (7). 16.20 #Subleffa: Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti (S). 12.00–17.10 YLE TEEMA. YLE TV1 07.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. NELONEN 06.00 MLastenohjelmaa (S). 21.00 Rillit huurussa (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 11.32 Lumiukko (S). 19.45 Pyörämies (7). 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 11.05 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla. 21.20 Jopet show: Lahjakasta joulua (S). 22.40 Hajaannus . YLE TV1 07.30 Eränkävijät. 02.55 Rikoksista pahin (12). 23.30–00.05 Away – Bali: Suurten kysymysten äärellä. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Peltsin kova vuosi. 00.40–01.10 Puoli seitsemän. 13.00 Ninja Warrior. 12.10 The Joulukalenteri (7). 12.00 Ihmeellinen on elämä (7). 09.22 Sohvaset – Täydellisen joulun metsästys (S). 18.25 Emmerdale. 21.55 Urheiluruutu. 12.00 Fanny ja Alexander (12). 00.50 Villien jäljillä. 19.10 Samu-Sirkan joulutervehdys 2018 (S). 19.49 Luottomies 2 (7). 10.00 Jaksa paremmin. 15.30 Dice – koomikon paluu (7). 23.10 Kolme viisasta miestä (12). 08.10 Ritariprinsessa Nella (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 05.20–05.25 Tilt Esports. 19.55 Tulossa: The Voice of Finland. 11.15 Elokuva: Maaginen kristalli (7). 14.45 Niko – lentäjän poika (7). 14.00 Ilon juhla. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 20.30 Simpsonit (7). 06.25 Huomenta Suomi. 19.00 Radio Suomen joulukonsertti. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 13.31–15.30 Salatut elämät esittää: Pihlajasatu (7). 08.05–08.53 Kiehtova maailma: Joanna Lumley Japanissa. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 03.35–04.30 Antti Holma ja maastamuuttajat. 18.40 Lyhytelokuva: Kamarinäytelmä (T). 07.15 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 01.55 Rouva Ministeri (12). 00.25 Pornokeisari Damon. 08.35 LEGO Ninjago (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 11.58 Pikku perunat (S). 22.25 Bates Motel (16). 15.50 A-studio: Talk. 17.00 Pikku Kakkonen. YLE TV1 05.55 Akuutti: Loppuun palaneet. 12.35 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 19.20 F1 Extra. Cyber (12). 21.45 Pilanpäiten. 11.00 Parasta pulinaa. 16.10 Pikku Kakkosen lastenkonsertti: Talven ihmemaa. 09.00 Olafin jouluinen seikkailu (S). 21.20 Iskelmätarinoita. 06.25 Ylen Aamu-tv. 16.20 Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. TIISTAI 25.12. 09.00 Vihollinen kodissani. 08.05–08.55 Avara luonto: Saalistajat. 00.20 Tilt Esports. 21.15 Itse asiassa kuultuna: Gustav Hägglund. 02.05 Madventures I (7). 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 10.00 MasterChef Kanada. 10.55 Elokuva: Sei7semäs kääpiö (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.58 Keno ja Synttärit. 00.45 Eloonjääneet (16). 16.25 Rimakauhua ja rakkautta (12). 12.45 Tulossa: The Voice of Finland. 13.15 Kadonnut: Joulupukki -elokuva (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.20 Elokuva: Justus ja urheat ritarit (7). 08.45 Viidakon veijarit (S). 21.10 Efter Nio. 17.00 JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 11.00 Koko Suomi leipoo. 17.25 Treffeille ympäri maailmaa. 18.10 Joanna ja Jennifer: Todella upeeta samppanjaa. 15.25 Heikelä syndrooma. 21.19 Taakka (S). 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. (16). 11.00 Yle Uutiset. PERJANTAI 21.12. 10.05–10.50 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 17.00 Remppa vai muutto. 00.30 Suomen Tulli. 00.25 Teknavi. 11.00 Nuoruuteni savotat (12). 08.21 Urheiluhullut (S). 09.20 Aappo ja Tööt (S). 19.25–19.40 Perjantai-dokkari: It´s Hard To Be a Pukki. 15.10–16.10 Dokumenttiprojekti: Pienet taistelijat. 21.50 Yle Uutiset. 01.30 Madventures I (7). 08.23 Peter Pan (7). 21.05 Aavikon kuningatar (7). 17.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 08.35 Eläintarhan pikkupennut. 01.10 Elokuva: Empire State (16). joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 37 PSM-sivuvaihto // Torstaina 20. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 10.00 Elokuva: Kätkijät (S). 12.25 Joulupukki ja noitarumpu (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 11.10 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 10.00 Jumalanpalvelus. 18.25 Olafin jouluinen seikkailu (S). 19.00 Pikku naisia (7). 00.25 Hävyttömät (16). 23.20 The Joulukalenteri (7). 13.30 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat. 19.00 Elokuva: LEGO elokuva (7). 18.45 Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (S). 17.08 Pirjo (S). 02.00 Selviytyjät. 21.24 Pirjo (S). 12.00–13.53 Mata Hari -baletti. 23.25 Kukkulan kuningas (12). 18.25 Emmerdale (7). 06.40 Chuggington (S). 12.20 Joulukuusivarkaat (7). 13.20 Syötävät sävelet: Kissaherra Ravel. 10.05 Rimakauhua ja rakkautta (7). 00.55 Kuolen nauruun (16). 09.30 Elokuva: Sammyn suuri seikkailu (7). 17.25 BUU-klubbenin joulukalenteri. 14.00 Kansalainen Turhapuro (S). 11.50–12.00 Pilanpäiten. 16.30 Myytinmurtajat: Jouluisia myyttejä. 17.25 Tanskalainen maajussi. 18.30 Simpsonit (7). 09.01 Näin meillä (7). 18.30 Strömsö. 08.05–08.55 Avara luonto: Saalistajat. 18.05 Rakettitiedettä. 20.40 Kaikki hyvin, Pekka (12). 15.00 Yle Uutiset. 09.30 Mutsi (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 15.00 Fresh Off the Boat (S). 08.05 Avara luonto: Saalistajat. 19.15 Luontohetki: Orangin tarina. 11.00 Neiti Frimanin taistelu (7). 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Aggressiivinen Viuhti-marsu. 17.10–17.55 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 18.55 Ota rahat ja juokse. SUB 06.35 Lastenohjelmaa (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.35 Elokuva: Rölli ja metsänhenki (S). 22.55 Elokuva: Matka maan keskipisteeseen (12). 07.45 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). 18.30 Näin Norjassa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.35 Elokuva: Brick Mansions (16). YLE TV1 07.30 Docstop: Soitonopettaja. 21.30 Härölä (12). –27.12. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 13.40 Yhdistetyn MC: Ramsau. 08.35 LEGO Ninjago (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 08.15 Pikku Prinssi (7). 18.30 Puoli seitsemän. 20.15 Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (S). 14.40 Elävä arkisto: Se on sitten joulu. 21.35 Elokuva: Pearl Harbor (16). 12.30 Rakkautta vain (S). MTV3 07.30 Aamusää. 23.30–02.00 Platoon – nuoret sotilaat (K) (16). 03.50–04.45 Rikoksista pahin (12). 22.45 Kerran viikossa (7). 15.10 Urheilustudio. 00.00–00.30 Rouva varapresidentti (7). 13.32 Fanny ja Alexander (12). 08.10 Puuha-Pete (S). 12.30 La otra mirada – Toinen katse (7). 10.00 Yle Uutiset. 13.05 Max Raabe & Palast-orkesteri: Let’s Do It. 11.00 Jumalanpalvelus: Kauneimmat joululaulut Vaasassa. 23.55 Suomen Tulli. 19.00 Simpsonit (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.55–20.00 YLE FEM. 18.45 Vem vet mest?. 21.50 Yle Uutiset. 00.55 Madventures I (7). 11.30–14.00 Simpsonit (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 16.05 Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (S). 10.44 Lulu ja lehmä (7). 17.55 Myytinmurtajat: Jouluerikoinen. 15.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.29 Galaxi. MTV3 08.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 09.30 Puoli seitsemän. 12.00–17.15 YLE TEEMA. 20.00 Kesä Balatonilla (12). 20.00 Simpsonit (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 10.31 Karvinen (7). 07.15 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 07.40 Paavo Pesusieni (S). 09.00 Remppa vai muutto. 11.30 Olli Oksamies (S). 20.10 Luottomies 2 (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (7). 12.05 Pikakurssi kodinostoon. 13.01–16.00 Salatut elämät esittää: Pihlajasatu (7). 11.00 Kulutustavaratarkastajat. 16.20–17.15 Kuva elää!. 08.45 Viidakon veijarit (S). 23.10–00.30 Luottomies 2 (7). 23.20 Elämää Philadelphiassa. 23.55 Heikelä syndrooma. 03.10 Myytinmurtajat. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 20.00 Makumuistoja. 09.24 Kalsaripiraatit (7). 15.55 Suomen hauskin tavis (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Yle Uutiset. 21.50 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 10.30 Salatut elämät (S).. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 12.00 Ex-Onnelliset (12). 09.00 Villi ja vapaa (S). 18.00 Yle Uutiset. YLE TV1 07.20 Varpunen jouluaamuna. 19.30 Jarkko Tamminen Stars Show XXL. 01.00 Suomen Tulli. (12). 12.35 Urheilustudio. 19.55 Tulossa: The Voice of Finland. 09.13 Tonttu Toljanteri (S). 20.30 Yle Uutiset. 19.25 Tulosruutu. 17.00 Elokuva: LEGO elokuva (7). 20.50 Decemberkväll 2018. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 18.00–19.17 Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus (S). 21.00 Koukussa (16). 08.15 Alvin ja pikkuoravat (7). 21.33 Ihmisen arvo (S). 19.25 Tulosruutu. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.25 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 22.30 #Subleffa: Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 16.50 Novosti Yle. 20.30–20.55 Härölä (12). 21.00 Lieksa ! (12). Lande. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 02.35 Madventures I (7). 01.15 Scorpion (12). 16.55 Novosti Yle. maailma. 08.05 Avara luonto: Saalistajat. 09.02 Otso ja sopulit (7). 08.45 Joulupukin Kuuma linja. 14.00 Mausoleumi (7). 20.00–01.15 YLE TEEMA. 18.05 Simpsonit (7). 14.47 Fanny ja Alexander (12). 08.57 Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa. 08.00 Lastenohjelmaa (S) 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 15.00 Joulukonsertti Norjasta. TORSTAI 27.12. 22.56 Yö pitkä, elokuva lyhyt 2018 (S). 10.00 Yle Uutiset. 09.30 Mutsi (7). 19.39 Luottomies 2 (7). 10.20 Rakkautta rajan yli. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 17.00 Yle Uutiset. 18.55 Lumilautailun MC: Cervinia. 09.44 Sohvaset (7). 18.00 Yle Uutiset. 23.15–00.10 Ulkolinja: Malmö – jengien varjossa. 21.00 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 02.55 Rikoksista pahin (16). 17.30–01.20 YLE FEM. 17.00 Trumpin Amerikka – jakautunut kansa. 11.20 Hakekaa kätilö! (12). 11.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.25–13.40 Urheilustudio. 21.00 #Subleffa: Paha pukki (16). 22.30 Kummelin joulu (7). 11.00 Jamie Oliverin perhejoulu. 20.00 Sannikka & Ukkola. 23.30 Elävä arkisto: Tellervo Koivisto. 09.19 Galaxi. 22.04 Star shaped scar (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 00.15–00.40 Markus vs. 09.56 Tipu Touhukas (S). 20.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Stadi vs. 12.00 Emmerdale. YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 09.00 Remppa vai muutto. 23.45 Outlander – Matkantekijä (16). 23.30 Makumuistoja. 15.05 Iskelmätarinoita. 11.08 Pirjo (S). 19.40 Alppihiihdon MC: Madonna di Campiglio. 12.35 Rimakauhua ja rakkautta (12). 23.45–00.45 Estradilla: Jouluksi kotiin -konsertti. SUB 06.35 Lastenohjelmaa (S). 08.00 Chuggington (S). 02.40 Farang (16). 16.20–17.15 Simon Reeve Kolumbiassa. 08.30 Viidakkojytä (S). 18.40 The Joulukalenteri (7). 09.00 Villi ja vapaa (S). 01.20–02.05 Babylon Berlin (16). 17.00 Pikku Kakkonen. 16.50 Novosti Yle. 13.35 Myrsky (7). 21.00 Raskasta Joulua. 09.00 På spåret. 18.00 Yle Uutiset. 22.05 Classical Trancelations in Concert. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 22.35 Elokuva: Wallander: Kuoleman enkeli (16). 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 23.10 Härölä (12). 04.45–05.40 Rysän päällä. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 15.00 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 21.00 #Subleffa: Sin City – A Dame to Kill For (16). 18.00 Lumilautailun MC: Cervinia. 08.20 Lastenohjelmaa (S). 12.10 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 18.00 World Vision: Riku ja tähdet. 00.25 #Subleffa: Colombiana (16). 10.00–10.55 Uusi päivä (S). 16.00 Näin tehtiin Jäinen planeetta. 19.50 Neiti Frimanin taistelu (7). 23.30 RuPaul’s Drag Race. 13.20 Teerenpeliä (S). 09.27–09.57 Tutkimusretki pohjoisnavalle (S). 18.00 BUU-klubben. 15.35 Me Rosvolat (7). 16.15 Joulu on taas! (S). SUNNUNTAI 23.12. 16.55 Sokerileipurin herkut. 18.20 Elokuva: Maaginen kristalli (7). 14.05 Kuinka juutalaiset sävelsivät joulun. 08.15 Tommin supersohva (7). 18.30 Kekkonen. 21.30 Rillit huurussa (S). 16.10 Fantasia (S). 18.45 Mercur (7). 16.50 Novosti Yle. 09.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 16.30 Simpsonit (7). 16.55 Novosti Yle. 20.45–20.55 Aikuisen naisen joulukalenteri (S). 03.05 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 19.00–19.55 Seitsemäntoista (12). 09.34 Kammokadun joulu (7). 20.00 Villien jäljillä. 11.00 Yle alueuutiset. SVENGAAVAN JOULUN tähtinä loistavat Sami Pitkämö, Maria Ylipää ja Waltteri Torikka. 18.25 Emmerdale. 09.35 Näin meillä (7). 11.50 Rakettitiedettä. 13.00–13.30 Rakkautta vain (S). 17.30 Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 00.00–01.57 24 Hours of Reality, tapahtumakooste. 23.10 Kuolen nauruun (12). 12.00–17.15 YLE TEEMA. 21.00 Elokuva: Hercules (12). 22.16 Yökyöpeli (7). 21.00 Elokuva: Larry Crowne – Uusi mahdollisuus (S). 11.00 Yle Uutiset ja alueuutiset. 02.25 Rouva Ministeri (12). 09.55 Yle Uutiset. 20.30–21.41 Yle Live: Sunrise Avenue. 10.05–10.50 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 19.45 Yliopistollinen eläinsairaala: Aggressiivinen Viuhti-marsu. 22.00 Markus vs. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 08.30 BUU-klubbenin joulukalenteri. 23.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 00.25 Ulkolinja: Facebook-dilemma. 01.30 Kokkisota. 10.00 Yle Uutiset. 11.05 Ekumeeninen joulu 2018. 04.35–05.30 Vampyyrien sukua (16). 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.00 Yle Uutiset. 03.05 Myytinmurtajat. 09.27 Tenavat (7). 12.50 Elokuva: LEGO Friends: Girlz 4 Life (S). 23.25 Tulossa: Poliisit 2019 (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 02.25 Heikelä syndrooma. 18.30 Simpsonit (7). 08.10 Puuha-Pete (S). 18.15 Eränkävijät. 22.00 Yö pitkä, elokuva lyhyt 2018 (S). 08.35 LEGO Ninjago (7). 22.25 Tulosruutu. 14.00 Kansalainen Turhapuro (S). 09.35 Emmerdale. 17.30 Muumilaakson tarinoita (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 22.59 Komitea (S). 22.20 Päivän sää. 09.55 Yle Uutiset. 12.00 Emmerdale. 12.30 Naledi: Elefanttivauvan tarina. 02.10 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja (12). 16.56 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.55 Suomen Turku julistaa joulurauhan. 16.15 Yliopistollinen eläinsairaala: Aggressiivinen Viuhti-marsu. 14.45–14.55 Ennen ensi-iltaa (S). 19.30 Kummeli (7). 15.30 Joulun Tähdet 2018 – HelsinkiMission Kynttiläkonsertti. 23.35 FOMO LIVE. 13.30–14.51 Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (S). 23.42 Söpöyden kutsu (16). 13.00 The Chefs’ Line. 18.59 Lyhytelokuva: Matsi (T). 21.00 Elokuva: RoboCop (12). 23.05 The Joulukalenteri (7). 15.00 Taikuuden tuolla puolen
Kilpailusta voitettu Omron (sähköinen) kivunlievittäjä alkuperäispakkauksessa. Tontti sijaitsee järven rannalla, jossa hyvä mökkipaikka. ja la 29.12.2018 Kajaanin torilla. P. n. 0440 283 342. P. 040 911 1648. 144500 km, kats. 0440 435 249 Kajaani. Hp. 2000 e. Kajaanissa. Soita 0445400558. Rakennuslupakuvat ja energiatodistukset. Saunallinen yksiö 41,5 m2 Kajaanissa 1.1.19 alkaen. 050 548 6131. P. 0400 488 521. 040 513 2633 Kuhmo Rauhallista Joulunaikaa! Tilinpäätökseen Stihl sahat ja raivurit. Mädit,graavit, savukalat yms. Puh 050 3441985. Terveydellisistä syistä myyn 11,5 ha:n tontin . 0400 131 885. 040 501 7449. Puh. B-kurssit, EAS sekä riskienhallinta koulutukset viikoittain. P. Ei tupakointia ja koiria. P. Puh. Vuokralle tarjotaan KT-kaksio Sotkamon keskustassa, 48 m², talossa hissi. P. 050 300 2261 Teppana. Hautauspaketit alkaen 590 e . 2008, YGR-195. 040 504 6224 Koivupilkettä 30 cm, 4,5 m3 irtokuorma 240e, toimitettuna. Suomussalmi. Vuokra 360€/kk + vesi ja sähkö. Ostetaan omakotitalo Paltamosta. Joulukuusia Purolan TB. Yksiö 32,5 m2 keskustassa. Kaj-Smo. 1300 e. 0400 385 712. Tarvittaessa kuljetus. 040 717 7261. P. 050 564 2393 / Leena. P. Toimisto-, tuotantoja varastotilaa 35 600 m². P. 08 741 068 Laatukeskus Heikura Ky, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Pieni parvekkeellinen, edullinen kt-kaksio Ämmänsaaressa Rantakadulla, 0,5 km keskustasta. P. 0400 689 047. P. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. P. P. P. 044 382 5929. 050 566 8268. P. Yksiö 29 m2. Ovipinnoituspalvelua 50-90 -luvun väli-/keittiök.-/vaatekaapin oville. P. 1 Lippu Putoillaan Stand UpShowhun ke 20.2.2019 klo 19. K-Market Leinonen Ristijärvi. 040 578 7281. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 toimisto@hautauspalveluhelmi.fi www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Ossin Kodinkonehuolto Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. Myydään kuivaa koivuhalkoa 33 cm ja 50 cm. 044 972 8650. P. P. 1.3.19 alk. P. H. Aloitamme Ilotulitus Oy:n ilotulitteiden myynnin 27.12. 0400 798 504. P. Rakennuspalvelu Tuomo Lehto, 0400 735 292. 044 503 1253. 0500 386 872 Toyota Avensis 2.0 diesel farmari, aj. Myytävänä Joulukuusia. ILMALÄMPÖPUMPUT KODINKONEET KYLMÄLAITTEET l l l Jarin Atk-piste Oy tietokoneja puhelinhuolto . Romut ja romuautot ym. Ei tupak./eläimiä. Ota yhteyttä p. 5.000€. Luotettava auttaja/ennustaja. Puh. 050 3779830, 044 3171857 Autotalli Kajaanin keskustasta 100 €/kk. P. Kaksio 43 m2 Brahenkadulta hissitalosta. Sammonkatu 20, Kaj. Coast otsaja käsivalaisimet, kalastusvälineitä. Päätyasunto rauhallisella paikalla, autotalli. Oikea joulupukki Korvatunturilta tulee aattona kotiinne Kajaanissa lasten ja aikuistenkin iloksi 30 vuoden kokemuksella. Ennustan korteista vuosien kokemuksella. 040 213 1643. Suzuki LT-Z50 & LT-Z90 pikkumönkkäri. Saunallinen rt-kaksio Lehtikankaalla, 65 m². Sisältäen arkun, uurnan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. 040 703 7823 Kuhmo.. Vuokra 600 e + vesi ja sähkö. Kontiomäestä vapaa rivitalokolmio 0500 374 187. Myös vanhaa/viallista voi tarjota. 0400 120387 Rivitaloasunto 3h+k+s+kh, 71m2, lämpöpistoke autolle. P. Ostetaan Ostetaan vanha mopo vm. 6900 €. P. Hinnat alkaen 5 euroa. Näkijä-auttaja Raili vuosien kokemuksella. 044 308 3603. joulukuuta 2018 24 Koti-Kajaani | Keskiviikko 19.12.2018 Kaikenlaista Myytävänä Ostetaan Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. 050 5889177. 1.1.2019 alk. 050 527 9817. 040 747 2067, www.jarinatk-piste.fi Lumityöt, kantojyrsinnät, pihapuiden kaato, mökkitalkkaripalvelut. 0500 381 438. 3.500 €. 38 SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21. www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. Luottotiedot tarkistetaan. Joulupukki kiertää Kajaanin kaupungin alueella, 35 e. Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. Vap. 08, aj. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . Mitsubishi Lancer 1.5 vm. 046 898 0761 Tarjotaan vuokralle kt-yksiö Ämmänsaaren keskustassa. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Vuokralle tarjotaan Mikko ja Jyrki tupessa 8.12.2018 Kiinnostaako tulevaisus. Kalaa pe 21.12.2018 Kuhmon torilla klo 9 11 ja Sotkamon Tokmannilla klo 13 alk. Tervetuloa. Raitis punapukuinen joulupukki autoilee aattona Kajaanissa yli 25 v. Vuokra 485 e/kk + sähkö ja vesi. 0400 683 722. Vapaa 1.1.2019. n. Yksiö 29 m2. 0440 295 650. Timon Kala 040 555 3318. 040 728 8170. Myydään omakotitalo Suomussalmen keskustassa, Rantakatu 20. Katso www.kainuunovipinnoite.. Aloitamme taas tammikuussa to 17.1.2019 ja olemme avoinna klo 10-14, os. Honkirämeentie 24 B. Ota uusi suunta elämääsi. Kajaanilaista työvoimaa. 050 501 4722. Lasitettu parveke, kylmäkellari. P. 2000 kg. 050 530 8931. P. Kajaani Otanmäessä siisti 2h+kk+kph+vh+lasit.parv. P. 15e. Hinnat alk. 050 305 2731 Iloisia joulukuusia Kainuusta K-Market Tervatori Paltamo. Talossa uusittu putkistot, kylpyhuoneet, ikkunat, hissit ym. Hp. 89-99 e). 900 €. 0400 188272. P. 050 300 4613. Kuhmo Rajakatu 39 remontoitu 1h+kk 28m². kokemuksella. P. S-Market Lehtikangas. Nuask.17 Kni. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. Iloisia joulukuusia Kainuusta. Kajaanin torilla la su 22 23.12.2018 klo 9 alk. P. 040 097 2217. 1.1.2019 alk. P. H. P. Pohjolankadun liikenneympyrä (Hesburger). Ilmakivääri, uusi. 0400 120 350. Työmallin moottorikelkka. Maksuton romuautojen nouto/ romutustodistus, metalliromujen nouto. P. Saunallinen rt-yksiö 35 m 2 Hyrynsalmen keskustassa. P. Tie perille. Tehokas, suurella kiikarilla, äänenvaimennin. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. Heti vapaa. Kotiinkuljetus, jalkaanlaitto ja poishakupalvelu. 350 tkm, kats. Kuljetus tarvittaessa. 041 569 7445. Haitaria soittava, laulavakin, perinteinen koulutettu joulupukki Sotkamossa jouluaattona. Robottipölyimuri Hyundai XR 210 A varaosiksi. Joulupukki autoilee aattona Kuurna, Kätönlahti, Lehtikangas, Kylmän ja näiden lähialueella. Pe 28.12.2018 Sotkamon Tokmannilla klo 9 alk. P. -58-80 Solifer speed Tynturi sport tai pappa, Helkama Vasama tai muu. Ostan halvat h-/p-autot, traktorit, mopot, mönkijät, mottorikelkat, veneet, as-vaunut ym. Ei seksilinja. 21.10.2018. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. 6/2018, kytkin vaihdettu, jakopää kunnostettu, webasto ja vakionopeudensäädin. Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. 0400 383 785. Liikennekoulu Redi Go 044 522 4384 liikennekoulur@redigo.?. Aggregaatteja 2 kpl, käyttämättömiä, hyväkuntoisia. Mäkeläinen Oy. Kauniita ja tuuheita. Soita meille, niin teemme tarjouksen. Romu Green Steel Oy, 044 546 5294, 040 741 8436. Huollan ja korjaan autot Takkarannassa klo 8-18. P. 0400 168 083. P. Kaikenlaista YH DEL LÄ ILMOITUK SEL LA TA VO ITAT KOKO KAIN UU N Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista Joulukalat kauppatorilta ma-pe klo 9-12. Koivupilkettä 33 cm pitkää, kuljetus järjestyy. 045 8735 977. Urho Kekkosen katu 3, Kajaani . Saunavaunu, tynnyrisauna tai vastaava muu sellainen. Yht.otot vain soittamalla. Kirkkoja työreki, hyväkuntoiset. 045 275 4363. Pese matot harjaamatta ! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. Puh. Lisätietoja Etuovi k32464 tai puh. Ford Focus 1.6 vm. P. -99 varaosiksi. 050 324 4025, 050 365 0535 Hyviä joulukuusia. P. Suomussalmi. Hinta 80€. 0400 588 589. P. 040 911 1648 Matti Penttinen. 044 535 2755. Opel Astra 1.6 vm. Kaksio 59,5 m2. Kotiinkuljetus. Ford Fiesta 1.3, vm-96, yksiomisteinen, aj. Vuokra 530e/kk + vesi +sähkö. Hyväkuntoinen kaksio lähellä keskustaa rauhallisella paikalla Teppanassa. Pakettiauto Sprintteri, vm-15, 1 vko/ 230e. Parvekkeelta loistonäkymät joelle ja kaupungille. P. Oksatie 4, Kuurna. Varaosa& Huoltopalvelu p. 50 tkm, ruosteeton, erittäin hyväkuntoinen. P. 044 330 0362. Kajaanissa. Rakentamista yli 30 v! Nyt myös saumattomat vesikourut! Pyydä tarjous. Vuokra 470 € +v+s. 044 978 4936. Ei keskustasta. Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. Lastaajantie, Otanmäki. Lasitettu parveke, kylmäkellari. Käyttämätön. T. Raitis joulupukki ja muori Kajaanissa, mieluummin Lehtikankaan alueella, hinta 50 e. 050 574 6012. Vapautuu heti. P. Hyväntekeväisyyskirpputori kiitää asiakkaitaan ja tavaran lahjoittajia kuluneesta vuodesta ja toivottaa Siunattua ja Hyvää Joulua. 0440 283 342. (Kaupoissa n. 0400 586 055. Laadukasta, kuivaa koivupilkettä 35 tai 50 cm. P. Myös myynti mahdollinen. 50 e käteisellä. -00 katsastettu 10/18 hp. P. Tiedustelut 0400 670 486. Myös unien tulk. Ei autopaikkaa ja parveketta. 046 545 3132. 0400 194 611. Myös myynti mahd. P. Puh. 040 5071343. H. Laadukasta sekapilkettä ja kookasta keskuslämmityspuuta toimitettuna. Mazda 3, vm. 050 337 9830 tai 044 317 1857. P. Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. Soidinkatu, Kaj. 050 336 9573. 0400 281 991, (08) 712 150. P. Pukinkonttiin Thermokset, reput, eräpuukot, lahjakortit. Edullinen. P. Sari 0700 84 444, ota talteen. Sammonkatu 20, Kaj. P. 044 533 8353. Aitoja joulukuusia. Sotkamon keskustassa hissitalossa saunallinen kaksio . 49m2+ autotalli. Perinteisiä puuveneitä tilauksesta
Kun sinulta loppuu papu, kutsu silloin siivousapu. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. 040 574 7144. Tervetuloa! Sotkamo-Seura ry www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. 010 665 9013 Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... Vanhuspalvelut Päivätoiminta Kotihoidon päivätoiminta suljettu 27.12.2018–6.1.2019. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Kustantaja: ............................ – 26.12.2018 sekä 1.1.2019. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Mut mitä sinä, et kun notkut, jonkun on siivottava nääkin sotkut. ark. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. klo 10-17, la 10-14, su 12-15 tai soita 050 361 7888 ja olemme auki milloin vain OSTA 3, MAKSA 2 Lahjakortti pukinkonttiin. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... Yläkerrassa myytävänä vanhoja opetuskuvatauluja ja seinäkarttoja, kotiseutukirjoja ja postikortteja. 08 6156 6000 Terveysaseman ollessa suljettuna päivystys Kainuun keskussairaalassa Sotkamontie 13, 87300 Kajaani, puh. Kaikki tervetuloa! Siunausta toivottaa Elsa Sirviö SOITA RIITTA TERVO, P. Päivätoiminnan tiloissa järjestetään koululaisten loma-ajanhoitoa 27.12.–28.12.2018, 31.12.2018 sekä 2.1.–4.1.2019. klo 12-15, to-pe 27.-28.12. klo 19.00 virastotalon kahviossa. joulukuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 39 sarjakuvat SUPERMUKULA B. 045 660 3735 Kotitalousvähennykseen oikeuttavia siivouspalveluja kaikkiin koteihin. PÖLYÄ SIELLÄ JA TÄÄLLÄ. Ikkunat likaiset jottei nää, millainen on ulkona sää. SYYSKOKOUS sunnuntaina 30.12. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. Sääntömääräiset asiat. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. alv 24%) Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. ma-pe klo 9-11 ja 12-14, Akkoniementie 4, Sotkamo Sähköpostit: .......................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. klo 12-15 ja ma 31.12. Arvonnan suorittivat Jarmo Huttunen, Niko Piironen ja Anu Kolehmainen Kampanjat jatkuvat v. Lääkäreiden ja kansanterveyshoitajien vastaanottoaikoja on saatavana rajoitetusti 27.12.2018–6.1.2019. klo 16-19. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. sähköpostit ........ Kiitos kaikille osallistujille ja Onnea voittajille! Joulun ja vuodenvaihteen toiminnan muutokset Kainuun soten palvelupisteissä Omasoten kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä sosiaalija terveydenhuollon ammattilaisille sekä uusia sähköisen lääkemääräyksen omasote.kainuu.fi Ajanvaraus laboratorion näytteenottoon: www.nordlab.fi Sairaanhoitajan ympärivuorokautinen puhelinneuvonta puh. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. klo 14.00. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa: – Matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. klo 1619, la-su 29.-30.12. Johtokunta klo 18.00. Näyttelyn yhteydessä kerätään muistitietoja entisajan urheiluun ja liikuntaan liittyvistä asioista. Soittele, ootan sua sekä sateella että poutasäällä www.kairest.fi . Sotkamon Työväentalolla ke 26.12.2018 klo 16.00–20.00 Lippu 10 €. Taimikonhoitoja nuorenmetsänkunnostus Husqvarna raivaussaha Eino Tolonen Hartiahuivi My Immonen Eino ja Eelis kp Rantareppu Schroderus Klaara Myyntisuunnitelmat (leimaus) Taulu TV Finlux 55 ” Otto Kuvaja Hartiahuivi MY Hämäläinen Minna ym Rantareppu Korhonen Pentti Arvontoihin osallistui kaikkiaan 608 metsänomistajaa. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 08 6156 2300 Tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat http://sote.kainuu.fi Terveysasemien vastaanottotoiminta Sotkamon terveysasema Suljettu 24. Tervetuloa! TAPANIN TANSSIT Soittaa Sotkamon Hanuripelimannit, solistina Helmi KOKOUKSET Kaikenlaista Halutaan vuokrata PÖRSSI Halutaan vuokrata kaksio Sotkamon keskustasta 1.2.2019 alkaen. ja 27.-29.12. Tervetuloa! Keskustan Sotkamon (kirkonkylän) paikallisyhdistyksen • tiistaisin ja perjantaisin • verkossa joka päivä www.sotkamolehti.fi Vaatteet, asusteet, korut ja kengät !! !! IHANUUKSIA JOULULAHJAKSI Tarjoamme edullisimman 21.-29.12., ei ModeK tuotteet EINEN MUOTI & LAHJAPUOTI Kainuuntie 34, Sotkamo Tervetuloa ostoksille: 21.-23.12. 2019 aikana. klo 16-19, la 22.12. Muistineuvola ja muistipoliklinikka Suljettu 27.–31.12.2018. Avoinna: pe 21.12. VIRTANEN Mhy Sotkamon arvonnoissa voittoja saivat seuraavat metsänomistajat. Myös palvelusetelillä. Perjantaina 21. Urheiltiin ja kilpailtiin ennenkin -näyttely Aatoksessa, Akkoniementie 16. Pölyä siellä, pölyä täällä, näkkyy sitä jo kaapin päällä. Hengellinen kokoontuminen Ojaniemellä, Pohjavaarantiellä, tiistaina 25.12. www.sotkamolehti.fi Puhelin: ................................. Kehitysvammapalvelut Sotkamo: Sotkamon työkeskus ja Leivolan päivätoiminta suljettuina ajalla 22.12.2018–6.1.2019. Kainuun Työterveys -liikelaitos Sotkamon toimipiste suljettu 31.12.2018. p
Lasten ja Aikuisten Fysioterapia Seija Närhi Kiitos asiakkailleni sekä yhteistyötahoilleni vuodesta 2018. 70-vuotias kuhmolaisnainen oli lähestymässä risteystä Kuutostietä pitkin Kajaanin suunnasta tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Sotkamoon päin. 19 90 (24,90) Fischer JR SUKSET, SITEET JA HIIHTOKENGÄT FISCHER SPRINT CROWN JR -sukset FISCHER SNOWSTAR JR hiihtokengät FISCHER TOUR STEP-IN JR hiihtositeet 149 ,YHTEISHINTAAN LASTEN NAHKARuKKASET 19 90 59 90 (69,90) POLAR vANTAgE M Monipuolinen GPS-multisportkello niille, jotka haluavat rikkoa ennätyksiä. Risteyksessä henkilöauton takapyörät menettivät otteensa liukkaasta tien pinnasta seurauksella, että auton keulan osui liikenteenjakajaan ja liikennejakajan liikennemerkkeihin. 12.00-04.00 Karaokea (22-03) · Disco (23-04) . CROCS KIDS’ CLASSIC SLIPPER Lasten kevyet ja pehmeät tossut leikkeihin. Toivotan Teille Oikein Rauhaisaa Joulunaikaa sekä Hyvää Uutta Vuotta 2019. Avoinna ma-pe 9.30-18, la 22.12. klo 11-15 Muista myös aina varma Intersport lahjakortti! 39 90 (49,-) 22 90 15 90 39 90 59 ,4,5” 69 ,6,0” DEvOLD MuLTISPORT SET JR Pehmeä ja kevyt lasten merinovillakerrasto. Auton keula vaurioitui jonkin verran. Tämä ohut ja kevyt harjoittelukumppani antaa kaiken datan, jota tarvitsee kehittyäkseen entistä paremmaksi suosikkilajeissaan. suljettu, ke 26.12. kaikki TuOTTeeT + lisäale Katso myös facebook tai tai normaalihinnoista -30 % Henkilöauto suistui päin liikenteenjakajaa keskiviikkona iltapäivällä Eevalan risteyksessä. klo 9.30-13, ti 25.12. tähtien tuiketta, tonttujen kuisketta, joulun tuoksuja, rakkaita muistoja... Juhlimme yhdessä! Jaanan Jalkineen 30 vuotista yrittäjäuraa ja Einin 10 vuotista työuraa sekä Ylä-Karjalan Nuohousja ilmastointipalvelun Arin 40 vuotista yrittäjäuraa. – 30.1. 050 329 8236, ma-pe 9-17, la 9-13 -50 % Rajoitettu erä kenkä pusseja kenkiä kenkiä kenkiä 30 € pari 15 € pari 25 € pussi 50 € 2 pari 20 € 2 pari Tervetuloa! Jokaiselle kävijälle pieni muisto mukaan. Onnettomuus sattui kello 13.00 jälkeen. 045 312 1016 Kiitos kuluneesta vuodesta! Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2019 25 90 CCM FTLITE 40 JR JÄÄKIEKKOKYPÄRÄ ADIDAS LINEAR WOOL PIPO KuuSAMON vuOSIuISTIN 2019 TECNOPRO SuSANNE JR Klassisen malliset tyttöjen kaunoluistimet, joiden materiaali on kestävää nahkaa. Ma 24.12. 24.12. Kakkukahvit 2.1. Myös liikennemerkit vaurioituivat. 279 ,RAPALA uRJÄÄKAIRA Sepänkatu 1 A 5, 75700 Valtimo, p. Intersport Piipponen, Kainuuntie 9, Sotkamo, p. klo 11-17, ma 24.12. klo 9.30-16, su 23.12. Ti 25.12. klo 9 -16. 20.00-02.00 . (08) 666 2421, joululahjojen supersuosikit sotkamon intersportista: ALK. . joulukuuta 2018 40 Perjantaista maanantaihin Joulun alla avoinna pe 9 – 17, la 9 – 16, su 11 – 15, ma 9–12 REMES, Perikato SOTKAMON KIRJAKAUPPA Keskuskatu 3, 88600 Sotkamo, p. Poliisi kirjoitti kuhmolaisnaiselle sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ke 26.12. 12.00-03.00 Karaokea (22-02.30) Kantiksen väki toivottaa hyvää joulua KaiKille!! Palvelemme myös jouluna joKa Päivä:. Auto päin liikenteenjakajaa Eevalassa ... SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 21