Kontro kohtasi entisen oppilaansa, menestyneen yrittäjän Miia Makkosen Sotkamon torilla perjantaina
Sivu 3
Kaivos ja matkailu elävät rinnakkain
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) uskoo, että kaivosteollisuus ja matkailu voivat elää sovussa samalla paikkakunnalla.
Sivu 5
Sotkamolaiset Kuhmossa traktorimarssilla ja rompetta ostamassa sivu16. Myös yrittäjyyteen voisi hänen mielestään rohkaista enemmän. vuosikerta N:o 59 Sivut 10-14
-lehti
1962 - 2012
2,00 euroa www.sotkamolehti.fi
Arvo-ottelusta tenavaleirille
Päivän sää
ään
2-5 m/s
Ristijärvi
Kajaani
+21
Kuhm Kuhmo
Sotkamo
+
Sonkajärvi Valtimo
Sivu 4
Nuoria yrittäjiä tarvitaan
Sotkamon lukion entinen rehtori Ari Kontro haluaisi lisätä lukio-opetukseen kurssin, jolla nuoret oppisivat työnhaun perusteet. heinäkuuta 2012
SOTKAMO
50. Tiistaina 24
Minä, jonka koti on Vuosien tauon jälkeen tarja.korhonen@almamedia.fi suomen kielessä, tunnäin asioita toisin. Toimituksella on oikeus lyhentää, muokata tai jättää julkaisematta meille lähetettyjä kirjoituksia. heinäkuuta
Aurinko nousee kello 3.58 ja laskee kello 22.25.
La 28.7.
Nimipäivää viettävät Kristiina, tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia ja Tinja sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Kristiina, Kirsti, Kirsi, Tiina, Boris ja Gleb Aurinko nousee kello 3.49 ja laskee 22.35.
Ke 25.7.
Nimipäivät: Atso Ortod: Timo, Irene Aurinko nousee kello 4.01 ja laskee kello 22.22.
Su 29.7.
Nimipäivät: Jaakko, Jaakob, Jimi, Jaakoppi Ortod: Anna, Anni, Piia, Ruusa, Kari Aurinko nousee kello 3.52 ja laskee kello 22.32.
To 26.7.
Nimipäivät: Olavi, Olli, Uolevi, Uoti Ortod: Silas, Silvo, Herman, Hemmo, Valentin Aurinko nousee kello 4.05 ja laskee kello 22.19.
Ma 30.7.
Nimipäivät: Martta Ortod:Jorma, Jarmo, Paraske, Eeva Aurinko nousee kello 3.55 ja laskee kello 23.28.
Pe 27.7. Unikeonpäivä
Nimipäivät: Asta Ortod: Kim, Kimmo Aurinko nousee kello 4.084 ja laskee kello 22.15.
Nimipäivät: Heidi Ortod: Leimo, Pauno
Oli pysähdyttävä, kaivettava aulussa kangas ikään kaksieuroinen ja tiputettava se kuin repeytyi/ Kespahvimukiin. sesta, jonka silmissä on säilynyt valon mentävä aukko pupillien verhoissa. Nimimerkillä kirjoitettaessa on lähettäjän nimi liitettävä mukaan. lässä, minua puhuttelee muisto, pieni Katsoin kaupunkimenoa omin ja mutaulu. Mennyt viikonloppu osoitti jälleen kerran, kuinka Sotkamossa pystytään järjestämään hienoja asioita sekä matkailijoille uskomattomia elämyksiä, kun toimijat puhaltavat yhteen hiileen. Emme ole yksinvaltiaita kukaan,vaan tarvitsemme jatkossakin vielä toinen toisiamme ja siksi kunnioittakaammme itsekukin toistemme harrastuksia ja toimenkuvia. Lettuja paistamassa Kaisa Immonen ja Inkeri Piirainen.
Tänään on tiistai 24. Haluttiinko sillä näpäyttää meitä Sotkamon kunnan päättäjiä, koska kaavanesitys ei mennyt tontin omistajan mieleen. Keskusteluun voi osallistua myös Sotkamo-lehden verkkosivuilla osoitteessa www.sotkamolehti.fi
PÄIVYRI
Kävin muualla
T
Talkoolaisten panos on seuratyössä on valtava. Eikö Itella voinut viedä vaikka kunnan parkkiin täksi viikonlopuksi postinjakeluautojaan, vaan ne piti olla juuri tuossa pääportin edustalla, mihin niille paikat piti rakentaa ja tonttihan on kiinteistön omistajan. Luottamuksen rakentaminen ei käy hetkessä.
Avoimuus on kaikkien etu
voin tiedottaminen lisää luottamusta myös elinkeinonharjoittajien välillä ja jokaisen toimijan näkökannan kuuleminen on avainasemassa, jos Sotkamon aluetta halutaan kehittää jatkossa tasapuolisesti. heinäkuuta 2012
Yleisöltä
Yleisönosaston materiaali osoitteella toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo, p. Ilman tuota pientä seuralaista oli- sen omakuvasta, pelkistetty maalaus naisin nähnyt - ja tehnyt, paljon vähemmän. heinäkuuta 2012
Tiistai 24. Ilman yhteystietoja lähetettyjä kirjoituksia emme jul-
kaise. Kävin isossa kylässä, Kaupunkimatka jatkui isommassa kuin tämä - ja katujen ja kujien sokkeisommassa kuin synnyinloissa, mereltä puhalsi kaupunkini, tuo nykyisen tuuli, joka hälvensi kiveasuinkyläni asukkaissa yksille virtsattujen lamrakkautta ja vihaa herätmikoiden pistävää hajua. Kuitenkin aina jää jotakin miinusta tuonne takaraivoon sanottavaksi ja uskallankin sen tuoda julki, omana itsenäni. Ymmärrän täysin, että ne ovat työpaikan vieressä johon työntekijöiden on helppo ajjoo autonsa ja ottoo työauto ajjoon, mutta kun ne ei taijja hirvveesti viikonloppuisin olla ajossa. Tuohan Super-Jymy ja Vuokatin Veto omat kannustajansa jatkossakin tänne seurroommaan kansallispelimme kamppailuja ja siitä me hyödymme kaikki, yrittäjät kuin kuntalaisetkin verotulojen kautta. Se on jäljennös vanhenevan ihmikana matkanneen pienen ihmettelijän silmin. Paljon Jymy sai kiitosta ulkopuolisilta osallistujilta ja toivon jatkossakin yhteistyötä näihin asioihin. tit paiskautuivat isomman kasvoille. Lapsellista, sanoisin, sillä yhteistyöllä näitä asioita pitäisi viedä eteenpäin, eikä jonninjoutavalla pirruuven tekemisellä. Ei riittänyt, että näki nyt omin silmin kerjäläisen, ja toisenkin, ja aikoi kävellä hämillään ohitse. Ei.. 010 665 6000, fax 010 665 6003
Itä-Länsi ja Sotkamo
Pesäpallo kuulluu samalla tavoin kaikki matkailukin Sotkamon katukuvaan näin kesällä. nopeasti askeltavia jalkoja. semaa kuin taulua tuossa runokatkelPienempi kulkija ui Angry Birds- ja massa, jonka on kirjoittanut Kirsti SiMuumikaupoissa, joissa elämän realiteemonsuuri. tävä naapuri. Emme voi luottaa tulevaisuudessa pelkästään yhteen elinkeinoelämän osa-alueeseen vaan Sotkamon alue on nähtävä kokonaisuutena. En pelängeksin väkijoukossa ja nyt, tai tuntenut outoutta, uin vieraiden äänteiden vaan katsoin kaupunkimairaikkaassa sekamelskassa. Luottamuspulan aiheuttamaan patoutumiin meillä ei ole varaa, jos haluamme Sotkamon ja Vuokatin olevan Kainuun ylpeys myös jatkossa.
Oli palkitsevaa huomata, että työtä tekemällä voi ansaita.
Miia Makkonen
Yrittäjä
A
Ootteko ite polkenu Kantiksesta Messiin tuota kautta?
Sotkamo-lehden verkkokeskustelija
www.sotkamolehti.fi
Teerivaara, Juurikkalahti
Esiintyminen ei saa olla teennäistä teeskentelyä.
Matti Nykänen
Mäkihyppääjä, viihdetaiteilija
Yhteen hiileen puhaltamista kaivataan myös eri elinkeinoalojen välillä
"
Yleisönosastokirjoitukset sähköpostitse osoitteeseen toimitus. Toinen ongelma. Hän ei kysellyt, kenen pinnalla/ Valon kukkaroon raha lopulta päätyy synty/ Aukko pupillin verja oliko teko oikein vai väähossa./ Halusin mennä sen rin ja kannustinko kerjäkautta/ Minulle tuntematläistä jatkamaan pumtomaan maailmaan maamista. 2 Sotkamo
Pääkirjoitus 24. RaNäin rakennuksia, kauniita taloja, haa siirtyi kauppiaiden tileille monin vanhoja asumuksia, ohi vilistäviä erilaiverroin enemmän kuin kerjäävän miesia kulkuneuvoja, kiireisten kulkijoiden hen ruttuiseen kuppiin. Kotona, tässä suuressa pienessä kyMinulla ei ollut kiire. Itä-Lännen tuominen Sotkamoon, näin pesäpallon juhlavuonna oli ansaittua, koska onhan Jymy pärjännyt viime vuosina niin hyvin,että voimme ylpeinä puhua Super-Jymystä. Miksi juuri 2 päivvee ennen Itä-Lännen alakamista piti aloittaa entisen SHELL huoltoaseman purkutyöt, miksi. Kehittämisessä on otettava huomioon myös heidän äänensä, joilla ei ole mahdollisuutta huutaa sitä kovimpaan ääneen. sotkamolehti@almamedia.fi tai postitse Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. Lopuksi kommentti vuosien varrelta: Pesis on Jymy Juttu Aurinkoisin terveisin
Tuula Rossi-Määttä
Talvivaara herättää varmasti myös jatkossa suuria tunteita Sotkamossa. Nyt sitä samaa yhteen hiileen puhaltamista kaivataan myös eri elinkeinoalojen välillä. Kuitenkin asiat joihin lauantaina ja myöskin sunnuntaina kiinnitin huomion olivat keskustan pysäköintipaikat. En itse osallistunut paikan päällä otteluihin, vaan seurasin ne kotona TV:n äärestä ja siihen miulla on pätevät syyt. Pienelle kanssakeltä, se oli tumma matkaajalle se oli luonnollinen juova/ Vaalealla ele
Tätä uutta sukupolvea tulisi osata ohjata eri keinoin kuin pari vuosikymmentä sitten, he pohtivat. Projektiksi valikoitunut ravintolatoiminta oli muutenkin ala, joka minua kiinnosti, Miia muistelee.
Yrittäjyysprojektiin lähteneet opiskelijat saivat
kouluvuosinaan arvokasta kokemusta muun muassa työhaastatteluista. saakka ellei toisin mainita.
2
29
2-pack
sis. Työhaastattelussa käyttäytyminen, cv:n tekeminen ja muu työelämään liittyvä tapakasvatus saisi olla osa lukion opetusohjelmaa, Kontro lataa.
Opinto-ohjauksesta Miia
Makkosella ja Ari Kontrolla
on kokemus, että siinä helposti ohjataan opiskelija palkkatöihin. Hänet valittiin huhtikuussa Uudenmaan Yrittäjien Vuoden Nuoreksi Yrittäjäksi. (08) 666 2999, www.herkku-sepat.com
NE N ISO VIITO N NAKKI KUORETO
pkt
g
Kariniemen 250-300 g
Edullisesti K-supermarketista
Hartwall 1,5 l
2 1 1
(3,47/kg)
59
KANANPOJAN FILEESUIKALEET
JAFFAT
2-pack 1,5 l
Trip 2 dl
99
rs
(7,96-6,63/kg)
99
pll
sis. Oli palkitsevaa huomata, että työtä tekemällä voi ansaita. Moni urheilulukion käynyt on perustanut pienen yrityksen, se nostanee tilastoja, Kontro miettii.
Sotkamon
Yrittäjä Miia Makkonen ja hänen entinen rehtorinsa Ari Kontro pohtivat keinoja, joilla nuoret saisi kiinnostumaan yrittäjydyestä lukiovuosinaan.
"
Oli palkitsevaa huomata, että yrittäjyys voi kannattaa.
näisesti, vaikkakin ravintoloitsijan valvovien silmien alla. Oli palkitsevaa huomata, että yrittäjyys kannattaa. Tilastojen valossa Sotkamon lukiosta valmistuneissa on keskimäärin enemmän yrittäjiä kuin muissa maan lukioissa. pantit
PALVELEMME SUNNUNTAISIN KLO 12-18. Yrittäjyys alavaihtoehtona tulee harvoin esille. Olisi hienoa, jos muutkin Sotkamon lukiosta lähtöisin olevat yrittäjät tai yrittäjähenkiset innostuisivat tekemään jotain konkreettista nuorten yrittäjyyden edistämiseksi, hän toivoo.
AIDOSTI MAUKASTA KOTIRUOKAA
Sydämellisesti tervetuloa! Palvelemme ma-pe 8.00 15.00
Popsi 900
Lounas klo 10.3014.30 Kahvilapalvelut klo 815
Keskuskatu 12, Sotkamo (terveyskeskusta vastapäätä) P. Tarvittaisiin yksilöllistä tsemppaamista ja aikaa keskittyä yksittäisen nuoren elämäntilanteeseen. Hän vakuuttaa, että apua saa, jos sitä osaa pyytää. Suomen Yrittäjillä ja erityisesti Uudenmaan aluejärjestöllä on tänä vuonna teemana nuorten yrittäjyys. On kuitenkin oltava hyvä liikeidea ja suunnitelmat, miten idea muutetaan kannat-
tavaksi liiketoiminnaksi.
Kiitollisena hyvistä eväistä elämään hän lahjoitti jo keväällä Sotkamon lukion stipendirahastoon merkittävän summan luovutettavaksi yrittäjähenkiselle opiskelijalle. Hän haluaa jatkaa perinnettä myös tulevaisuudessa. Miia kertoo aloittaneensa rahan ansaitsemisen 14vuotiaana mansikkapellolla isä Alpon kannustettua ke-
sätöihin. Menestyksesi ei ole minulle mikään yllätys, kehui Kontro. heinäkuuta 2012
Sotkamo 3
Sotkamon lukiosta sysäys yrittäjyyteen
Päivi Eskelinen
lukiosta vuonna 1999 ylioppilaaksi kirjoittanut Miia Makkonen vakuuttaa, että hänen sydämensä sykkii edelleen Sotkamon lukiolle. pantin
MEHUJUOMAT
PEPSI JA PEPSI MAX
2
00
8 tlk
L A H J ATAVA R A L I I K E
Hinnat voimassa to 26.7. Kainuun maakunnan lukiokoulutuksen talousaluejohtajana nykyisin työskentelevä Kontro tuntuu olevan kehityksen kulusta pahoillaan. Ja onhan alussa tietysti aina melkoinen määrä paperisotaa, mutta kyllä se siitä alkaa sujua, hän kannustaa. Yrittäjäksi aikovaa nuorta Miia neuvoo aloittamaan toiminimen perustamisella, jos byrokratia pelottaa. Sain sieltä hyvät lähtökohdat uralleni, ja lukiovuosien toiminta yrittäjyysprojektissaantoiratkaisevan sysäyksen lähteä yrittäjäksi, hän kertoo. Käytännön projektina oli pyörittää Hiukan kesäkahvilaa itse-
Projektitoiminta hiipui Kainuun maakuntakokeilun myötä. Uusissa opetussuunnitelmissa pitäisi ottaa enemmän huomioon nuorten tarpeet työelämää varten. Se on kevyin yritysmuoto. Miia on menestynyt ja palkittu ravintoloitsija, joka vetää Helsingin Suomalaisen Klubin ravintolatoimintaa. Miia kahvitteli entisen rehtorinsa Ari Kontron kanssa Sotkamossa perjantaina. Siitä se minun kohdallani alkoi. Hän on toiminut yrittäjänä kymmenen vuoden ajan yhdessä avopuolisonsa Petri Karhun kanssa perustamassaan Ala Carhu Oy:ssä. Tiistai 24. Tapaamisessa muisteltiin menneitä ja pohdittiin, miten lukiokoulutuksessa voitaisiin kannustaa yrittäjyyteen. Sinä olit koulussakin yrittäjyysprojektin ykkössielu
Kävimme esimerkiksi samoilemassa Vuokatinvaaralla ja tutustuimme patikkapolkuihin. klo 18 5.8. Tapahtuman juontaa Jone Nikula. Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
Suomussalmen kesäteatterissa
Eero Schroderuksen draamakomedia
Päivisin ryhmä liikkui luonnossa ja tutustui alueeseen. Jeesuksesta löytyy lohdutus ahdistukseen ja vaikeuteen, totesi Moilanen. Tänä vuonna hengelliset päivät järjestettiin ensimmäistä kertaa Kattivankkurissa. Laajentuneen festivaalialueen myötä 2012 tapahtuma on ikärajaton.
En juhli 60-vuotispäiviäni,
mutta sitä vastoin järjestän kaikille yhteisen konsertin Sotkamon kirkossa su 29.7.2012 klo 18.00.
Esiintyjinä tenori Petrus Schroderus, Sotkamon mieslaulajien vahvistettu Vuokatti-kvartetti, johtaa Olli Pautola. Marjo Pantti
yrityksille ja yksityisille jotka teitte mahdolliseksi la 21.7. toritapahtuman järjestämisen.
Sotkamon ja Vuokatin Lionit.
Kiitos
Karavaanareiden hengellisillä päivillä hiljennyttiin
Jonna Karjalainen
MRI-kuvaukset
(magneettirekka) ti 31.7. Raadollisina ihmisinä emme selviä kaikesta omalla voimalla. Onneksi voimme turvautua apuun joka tulee ylhäältä, hän li-
Kattivankkurin hallitus
antoi luvan järjestää tapahtuman tänä vuonna alueellaan. klo 18 to 26.7. klo 15 7.8. klo 15
Kajaani
+21
Sotkamo
Perjantai
+20
Sonkajärvi Rautavaara Valtimo
Liput 12 , lapset alle 12 vuotta 5 Ryhmät yli 25 henkilöä 10 /hlö Tiedustelut ja ryhmävaraukset numerosta 040 512 7301
+18
+21
www.teatteriretikka.net. Nyt paikalla on 15 vaunukuntaa. 4 Sotkamo
Tiistai 24. klo 18 su 29.7. Vieraat ovat nauttineet olostaan täällä, Moilanen kertoi.
Katso tarkemmat säätiedot osoitteessa www.sotkamolehti.fi
SÄÄ
Snowpolis, Kidekuja 2, puh. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tiehanke tulee syömään alueelta ainakin seitsemän paikkaa, Seppänen valaisi vaunualueen tilanteesta.
Hengellisten päivien täkein tehtävä on Moilasen mukaan levittää Jumalan sanaa. klo 18 9.8. heinäkuuta 2012
Sotkamon Sykkeestä kaksipäiväinen
Sonata Arctica kaksipäiväisen Sotkamon Sykkeen helmenä "Raskaammat kyläjuhlat" eli Sotkamon Syke järjestetään tänä vuonna kaksipäiväisenä 3.4. Julistamme pelastumisen sanomaa, eli sitä, että Jeesus Kristus on pelastus ikuisesta kuolemasta. Aikaisemmat kaksitoista kertaa tapahtuma on järjestetty Vuokatinrannassa.
jaanilainen Lauri Moilanen. Tarkoitus on viedä sanomaa eteen päin. Toista kertaa järjestettävä tapahtuma tuo Vuokattiin kotimaista parhaimmistoa ja maailmallakin mainetta niittäneitä metallibändejä. Ohjelmistona Leino, Merikanto, Tikka, Nisula ja Hämäläinen. Talvikausipaikoille on jonossa tällä hetkellä viitisenkymmentä perhettä. Kotiväki
Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme. (
On tästä kuvasta vierähtänyt vuosia kolme ja viisi, silti iloinen sydän ja reipas mieli, vuosista ne ei mitään kieli!
hulinan keskellä Kattivankkurissa järjestetyillä karavaanareiden hengellisillä päivillä hiljennyttiin sanan kuuloon. Monikaan tapahtumaan tulleista ei ole ikinä käynyt Kattivankkurissa. elokuuta ja aivan Vuokatin sydämessä, Sokos Hotel Vuokatin piha-alueella. Moilasen mukaan hengellisille treffeille oli saapunut väkeä Kainuun lisäksi Savon, Joensuun ja Kokkolan alueilta.
sää.
Tapahtuman ohjelmaan
kuuluivat aamu- ja iltahartauksien lisäksi kuhmolaisen Heikon ihmisen lauluryhmän esiintyminen sekä brittiläisen Clifford Edwardsin luento. SF-Caravan Kainuun jäseniä on yhteensä 780, joista 86 on meillä kausipaikalla. Puhujina tilaisuuksissa toimivat kokkolalainen Matti Tiala sekä lohtajalainen Heikki Niemi.
Sunnuntaina Hengelliset treffit päättyivät Jumalanpalvelukseen, joka toimitettiin Sotkamon kirkossa.
Kattivankkuri toimikunnan puheenjohtaja Pasi
Seppänen kertoi alueella olleen viikonlopun aikana treffiläiset mukaan luettuna noin 90 vaunukuntaa. klo 15 ti 31.7. Konsertti on avoin kaikille, tutuille ja tuntematomille, poliittisille ystäville ja vastustajille, niin sotkamolaisille kuin muillekin. 010 665 6000
www.sotkamolehti.fi
Esitykset: ti 24.7. Esiintyjälistan helmenä on Sonata Arctica, jonka rinnalle on saatu Mokoma, Viikate, Finntroll, Poisonblack, Herra Ylppö & Ihmiset, Battle Beast, Indica ja Verjnuarmu. ja su 12.8.
Viikonlopun
Anita Hiltunen ti 31.7. (08) 652 1533
Tänään
Keskiviikko
Torstai
2-5 m/s
Ristijärvi
+22
Kuhmo
+19
Lauantai
Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset! Tilaa niin tiedät!
p. klo 18
to su ti to su
2.8. Määrä on tarpeeksi suuri, jotta tapahtuma kannattaa järjestää vuosittain, kertoi tapahtumaa järjestämässä ollut ka-
nen pe 24.8.
Lasse Holopai-
Parhaimmat onnittelut syntymäpäivänäsi 25.7.
Tv. klo 18 12.8. Ruskatreffien ajaksi tiivistämme niin, että alueelle mahtuu 182 vaunukuntaa. ja su 12.8.
Esko Ripaoja ma 6.8.
ma 20.8.
Eeva Kajalo ma 10.9. Tervetuloa! Aimo Korhonen Vapaa pääsy, ovet avautuvat klo 17.30.
Hengellisillä päivillä esiintyi kuhmolainen Heikon ihmisen lauluryhmä.
Lääkäreiden vastaanottopäivät
Kysy myös päivystyksestä su 29.7
Kuljettaja ei ole loukkaantunut tapauksen yhteydessä.. huomattavasti viime vuo Sulfaattipäästöt näky- ran esityksiä tulevista ymvosteollisuuden kautta voi rään. Summeri on katsottavissa suorana myös Yle Areenassa ja ensilähetyksen jälkeen 30 vuorokauden ajan.
Rattijuoppo jäi kiinni Pohjavaarantiellä
Sotkamolaisen vuonna
1973 syntyneen naishenkilön epäillään syyllistyneen Sotkamossa Pohjavaarantiellä rattijuopumukseen ja liikennerikkomukseen perjantain ja lauantain välisenä yönä kello kahden aikaan. 2000 milligrammaan lit- järvien pohjien sulfaattipiToimitusjohtaja Natusen giatoimittajat, jotka eivät Talvivaaran ympärillä Tällä hetkellä kaivosve- rassa nykyisestä 5000-7000 toisiin vesiin, jotka eivät ole mukaan talteenotto alkaa toimi samalla paikkakun- käytävä keskustelu on ajan- ron ympärillä käyty keskus- milligrammasta litrassa. neljään tuhatta uutta työ- keskustelu ovat ainoa tie myös mahdolliseen kaivos- mukaan miljoonien ympä- veden olotila on jäänyt pyTalvivaara hakee parhailpaikkaa, joilla on vaiku- tällaisissa asioissa, Häkä- veroon. Kuljettajan lisäksi autossa ei ole ollut matkustajia. Hän vaaran saamaan mediahuo- lituksen ohjelmassa, Häkä- vuoden 2014 aikana 1000- Pääkkönen sanoi viitaten talteenotto. kana.
"
Vielä on paljon parannettavaa. Pääkkönen piti TalvivaaHäkämies sanoi, että kai- kustelussa avoimuuden pe- viin kaivoshankkeisiin. Ongelmia ei pidä kiistää, elinkeinoministeri Elinkeinoministeri Jyri Häkämies ja Kainuun Ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen peräävät faktoihin perustuvaa keskustelua kaivosasioista. Merkkejä paremmasta kestävän kaivostoiminnan nousta esille hallituksen Sulfaattipäästöjen vä- kuitenkin on. Maanantaina hän vieraili Talvivaaran kaivoksella. jatkoi. Luvut täältä Sotkamosta osoittavat, että se on mahdollista, Häkämies totesi. mies tiivisti. hentyminen parantaa jat- ehto on kerrosten hallittu Korkea vaatimustaso kossa Jormasjärven ja mui- purkaminen omilla toimenpakottaa synnyttämään Talvivaaran sulfaatti- den lähijärvien pintaveden piteillä. heinäkuuta 2012
Häkämies uskoo matkailun ja kaivostoiminnan yhteensovittamiseen
Iiro Kerkelä
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies pitää kaivostoiminnan ja matkailun yhteensovittamista kestävällä tavalla Kainuussa mahdollisena. Vielä on paljon parannettavaa. Häkämiehen mukaan Talvivaaran esittämät luvut osoittavat, että Talvivaarassa on menty eteenpäin ympäristöasioissa. desta. Pohjalle jääneen tyydyttävinä. Yksi vaihtomalli Euroopassa. Ongelmia ei pidä kiistää
Vuokatti esillä Summerissa
Vuokatissa kuvattu Summeri-nuortenohjelman jakso esitetään YLE TV2:lla perjantaina 27.heinäkuuta kello 11 ja kello 18. kohtainen myös muualla telu on ollut yksittäisten Järviveden otto puolit- viveden kevätkierron ai- saadaan vuoden 2013 aiElinkeinoministeri Hä- Suomessa, hän selvitti viita- henkilöiden esityksiä. Suositun nuortenohjelman Vuokatti-jaksossa mukana on muun muassa ohjelmapalveluyritys Vuokatti Action. Häkämies tutustui viikonlopun ajan Sotkamon alueen matkailuun. neuvotteluissa. Poliisi tavoitti kuljettajan kävelemästä jonkin matkan päästä ja hän puhalsi 1,14 promillen lukemat. ristöinvestointien avulla syväksi, Kainuun Ely-kes- laan uutta ympäristölupaa, tusta sekä alueellisesti että mies totesi viitaten Talvi Kaivosveroa ei ole hal- sulfaattipäästöt laskevat kuksen ylijohtaja Kari johon kuuluu myös uraanin valtakunnallisesti. nosti esimerkiksi teknolo- mioon. RAJU KESÄKAMPANJA
Kaivosvero ei ole hallituksen ohjelmassa.
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies
Kainuuntie 24 | Sotkamo | (08) 666 1919
199
BAHCO S87+7 HYLSYSARJA
VAAPPULAJITELMA VELOITUKSETTA MUKAAN!!
OY
Työkalut
Tiistaina 24. teknologisia ratkaisuja. Syk- tuu vuonna 2014, Natunen kana. Matkailu Sotkamon alueella on kasvanut tänä vuonna kymmenen prosenttia viime vuodesta ja kuluva kesä on ollut ennätyksellinen, selvitti Itä- ja Pohjois-Suomi työryhmässä mukana ollut Juha Tanskanen. Meillä on myös kova usko tulevaisuuteen, hän jatkoi viitaten alueelle tehtäviin investointeihin. Kokoomusministeri sanoi Suomen haluavan olla syllä asia voi kuitenkin sanoi. Talvivaaran toimitus- vät vedessä eniten tänä päristösuunnitelmistaan syntyä välillisesti kolmesta Teot, faktat ja avoin Häkämies otti kantaa johtajan Harri Natusen vuonna. kämies perää kaivoskes- ten moniin käynnissä ole- päästöt ovat pudonneet laatua. Ajon päätteeksi kuljettaja oli jättänyt auton tien laitaan, josta ulkopuolinen henkilö on työntänyt sen katon kautta ympäri päätyen lopuksi renkailleen ojaan. sekoittuneet tavallisesti jär- kunhan uusi ympäristölupa nalla kaivosten kanssa
Kinnusten viikonloppuun kuului lastentapahtuman lisäksi pesäpalloa ja kamarimusiikkia.
Pomppulinnan laidalla
tytärtään Helmi Saastamoista odotti Heli-Maarit Leppioja. Sotkamon ja Vuokatin Leijonissa toimii yhteensä noin 60 jäsentä. Leijonat ovat lahjoittaneet jo 15 vuoden ajan pyöräilykypärät koulunsa aloittaville. 010 665 6000
Perheet innostuivat toritapahtumasta
Jonna Karjalainen
fax 010 665 6003 Sotkamon seudun puolueeton paikallislehti, ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin. 1962. Hän on yksi Vuokatin yhdistyksen perustajajäsenistä sekä vanhimmista edelleen toimivista konkareista.
Asiakasrekisteri Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Lapset taas säntäsivät pomppulinnaan ja trampoliinille hyppimään vanhempien katsellessa vieressä. 0200 71400
kuulunut Leijoniin jo 40 vuoden ajan. (alv 23%).
Jakeluhäiriöt
(vain Sotkamon alueella) Arkisin 6.00-14.00 p. Tapahtuman ohjelmaan kuuluivat muun muassa kirpputori sekä huutokauppa, jossa parhaan tarjouksen tehneelle oli tarjolla Lemminkäisen lahjoittama 14 tonnia mursketta, maitotonkkia sekä Lions Clubin jäsenten rakentama maitolaituri. Myyjänä toimi Vilho Horttanainen.
nallakin järjestetään ohjelmaa perheille, iloitsi Leppioja.. 050 598 4768
Iiro Kerkelä p. Jo kahdeksalta ensimmäiset uteliaat tulivat penkomaan tavaroita. Perustettu v. Projektin lopussa Horttanainen sai vierailla paikan päällä tervehtimässä perhettä.
www.sotkamolehti.fi
Tapahtuma toi torille runsaan määrän lapsiperheitä. Leijonien uusi ja ensimmäinen naispuolinen presidentti Tarja Rissanen kertoi kaupan käyneen aamusta saakka loistavasti. Antti sanoi, että kotona trampoliinilla hyppää paljon korkeammalle, kertoi Janina Kinnunen. Sotkamo-lehdellä ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. 050 308 1960
Asiakaspalvelu
Tilaus- ja laskuasiat: asiakaspalvelu.sotkamolehti @almamedia.fi Ilmoitusasiat: ilmoitukset.sotkamolehti @almamedia.fi
Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo Lomalla
Markkinointipäällikkö Kirsi Kela p. Vanhemmat odottelivat lapsiaan sen edustalla.
Sampo Kaste p. 044 332 5332
Lasten suosikkeihin kuului norsupomppulinna. Painaminen Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 2012 ISSN 0787-5320 Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy
Toiminta on ollut arvokasta ja mielenkiintoista. Tapahtumasta tullut tuotto käytetään lyhentämättömänä ekaluokkalaisten pyöräilykypäriin ja vanhusten apuvälineisiin, kertoi vuonna 1988 Clubiin kutsuttu Eero Vilén. Leijonat ovat tuttu näky erilaisissa tapahtumissa. Lapsille oli tarjolla myös ongintaa sekä kasvomaalausta. Tekijänoikeudet Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Pitkä perinne on tuonut iloa sekä lahjoittajalle että lahjan saajille. Vilho Horttanainen on
Tarja Korhonen p. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. Tapahtuman kohokohta on kuitenkin huutokauppa, Rissanen kertoi. heinäkuuta 2012
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
50
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo p. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Tulimme seitsemältä laittamaan kojuja paikalleen. 050 308 1960
Pertti Granqvist Lomalla
Sotkamon ja Vuokatin Lions Clubin jäsenet järjestivät iloisen koko perheelle suunnatun tapahtuman Sotkamon torilla lauantaina. Levikki 5.602 kpl (LT 2011)
Konttori avoinna arkisin klo 9.00-16.00
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Päätoimittaja Martti Huusko p. 6 Sotkamo
Tiistai 24. Ihanaa, ettei tarvitse lähteä kauas lasten tapahtumiin, kun kotipaikkakun-
Kauppa kävi aamusta saakka tohinalla. Pomppulinnaa Antti ei halunnut mennä kokeilemaan. Niistä kerätyt varat menevät suoraan hallinnollisiin kuluihin sekä lahjoituksiin. Leijonat ovat tunnettuja luotettavuudestaan ja henkisestä aatteestaan, valaisi Vilén. Aate sen sisäistää, totesi Horttanainen hymyillen. 010 665 6015
Mervi Piipponen Lomalla
Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Yhteiskunnan varat eivät riitä kaikkeen, Vilén totesi. Hänen uransa parhaimpiin muistoihin kuuluu projekti sri lankalaisen perheen auttamiseksi. On mukavaa, että tapahtumassa on otettu lapset huomioon. Toritapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa. 050 598 6144
Jonna Karjalainen p. Viimeisin suuri hankinta on ollut vanhusten ulkoilutukseen käytettävä pyörätuoli. Sotkamossa järjestetään monipuolisesti
Antti Kinnunen halusi käteensä hämähäkin kuvan.
tapahtumia myös lapsiperheille, totesi Janina Kinnunen odotellessaan mäyräkoira Arskan kanssa poikaansa Anttia kasvomaalauksesta. 044 332 5330
Toimitus
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
Päivi Eskelinen p. Lions-toiminnan tarkoitus on täydentää yhteiskunnalta puuttuvia resursseja
Musiikkiurani on todella hyvällä mallilla. Hyppäämiseni mahdollistuu, kun Susanna on tässä vieressä, sanoi Nykänen. Vuonna 2014 kisataan olympialaiset, eli aikaa on, mutta täytyy muistaa, että se kuluu hyvin nopeaan. Illan keikasta tulee
hieno, vakuutti Nykänen. Nykäsen keikkatahti on kesällä kiivas ja haaveissa siintää uuden levyn tekeminen. Nykänen kertoi, että urheilu on vahvasti mukana myös keikkakiertueilla. Keikan jälkeen Nykänen suuntasi katsomaan ItäLänsi viikonlopun viimeisiä pelejä sekä treenasi mäkihyppyä. Koti on tässä koko ajan. Parhaalle voitto suotakoon. Tavoitteenani on saada siellä kolme mitalia. Ne ovat varteenotettavia kavereita. Vuokatin urheiluopisto on Nykäselle tuttu jo mäkihyppyuran alkupuolelta. heinäkuuta 2012
Sotkamo 7
Vuokatin hyppytorni on Matti Nykäselle tuttu.
Mäkikotka luottaa positiivisuuteen
Jonna Karjalainen
Kaikkien aikojen menes-
tyneimpänä mäkihyppääjänä ja toiselta uraltaan viihdetaiteilijana tunnettu Matti Nykänen esiintyi lauantai-iltana Katinkullan iltabileissä. Katsotaan mitä kesä näyttää ja sitten vasta tehdään lopulli-
sia ratkaisuja, Nykänen kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan. Nyt kun mäkeä on entisestään isonnettu, siitä hypätään jopa yli 100 metriä. Hyvällä pelillä parempi voittaa, Nykänen spekuloi.
ajan.
"
Koti on tässä koko
Kantava voima hektisessä
arjessa on Matin kihlattu Susanna Ruotsalainen. Tiistai 24. Nykänen haluaa pitää keikoillaan yllä positiivista meininkiä ja kertoi nauttivansa siitä, kun yleisö osaa sanat ja laulaa mukana. Henkinen tuki on tärkein osa koko kuviota, Nykänen totesi. Musiikki tulee olemaan rokkia ja kovaa menoa. Lajin turvallisuuteen on hänen mukaansa panostettu vuosien aikana entistä enemmän. Vuokatissa hyppäämiseen haasteen toi aikaisempana iltana ollut esinntyminen ja sen aiheuttama väsymys.
Nykänen näkee Suomen mäkihypyn tulevaisuuden valoisana. Vtyylin tuleminen oli aikoinaan iso juttu.
Itä-lännen miesten ottelussa hän nosti suosikikseen lännen joukkueen Varmaan se on länsi. Esiintyminen ei saa olla teennäistä teeskentelyä, totesi Nykänen.
silminnähden onnellinen Nykänen.
Sotkamossa pariskunta
viihtyi niinkin hyvin, että keikkavisiitti venähti useamman päivän mittaiseksi. Nuorilla mäkihyppääjillä on hyvät mahdollisuudet menestyä, eikä ole mi-
Matti Nykänen viihtyi Sotkamossa useamman päivän ajan.. Ei tule yllätyksenä vaikka pian juhlittaisiin parin häitä. Parhaillaan harjoittelen veteraanien MM-kisoihin, jotka järjestetään Venäjällä Tsaikovskissa ensi vuoden alussa. Kotiin ei ole enää kiire. Hyppäsin isossa mäessä parhaimmillaan yli 80 metriä. Voi olla, että jo jouluksi levytetään uutta materiaalia. Tietenkin hitaampiakin biisejä täytyy tehdä, mutta potkua pitää olla, hän lisäsi. Se on myös oma tavoitteeni täällä harjoitellessa.
tään huolta etteivätkö menestyisi. Ne kerrat kun Susanna on joutunut jäämään pois omien työkiireiden takia, ovat laskettavissa yhden käden sormin, Nykänen sanoi. Näillä näkymillä pysyn tavoitteissa ja ne ovat realistisia, arvioi Nykänen. Se on kova sarja ja hyviä hyppääjiä on paljon. Pääasiassa kuljemme keikoilla yhdessä. Susanna on se oikea, kertoi
Nykäsen on päästävä mäkeen ainakin kaksi kertaa viikossa. Lauantai-iltapäivällä Nykänen kertoi odottavansa keikkaa hyvillä mielin. Kyllä minä jossain vaiheessa Susannaa kosin. Mäkihyppy on edelleen suuri osa elämääni. Minusta on reilua, että sieltä päin mistä on niin kannustetaan kotijoukkuetta. Mitään kiirettä sen kanssa ei kuitenkaan pidetä. Jos olisin koko ajan kotona, murehtisin, että onko kaikki hyvin, Ruotsalainen lisää. Puhutaan siitä, että negatiivisuus myy. Olen nähnyt tämän asian täysin toisin päin. Näin veteraanin silmin katsottuna lajista on tullut helpompi. Sitä kuvastaa se, että pienet nassikat pystyy laskemaan isosta mäestä.
Välineet ja ylämäen ladut ovat myös paremmat
Kilpailun voittaa se, joka onkii kilpailuaikana eniten lohikalaa. Lohikalat ja muut kalat kerätään kummatkin omiin pusseihinsa. 040 555 3639. Voittaja palkitaan Jätkänpuistossa Viepperhauta-tapahtumassa palkintojenjakotilaisuudessa.
Te
Tervetuloa K-Supermarkettiin hyville ostoksille!
uloa! rvet
Risteentie 12, Suomussalmi, p. Aktiivi- ja passiivisarjojen kolme parasta palkitaan tuotepalkinnoin ja ykkössijan voittajat saavat Kiannan Lohiherra -kiertopalkinnon. Luontoiltaa voi kuunnella myös suorana lähetyksenä Radio Kajauksesta! Heti Luontoillan jälkeen klo 20.15-21.30 ohjelmateltassa Ämmän Kesäillat; Eräelämää-yhteislauluilta.
K-Supermarketin Lohenongintakisa pe 27.7. Punnituksen yhteydessä saat punnitustodistuksen kalasta ja osallistut kilpailuun. Kilpailun säännöt: Kilpailuun ilmoittaudutaan paikan päällä, Hotelli Kiannon Kuohujen takapihalla, Jalonuoman rannalla. Kilpailuun osallistuvan kalan täytyy olla suolistettu, avattu ja kidukset poistettu ja todistettavasti pyydetty Kiantajärvestä, Suomussalmelta. Kalasaaliin yhteispaino ratkaisee. Valokuvat kalasta ja pyytäjästä tulee lähettää osoitteeseen: tommi.niskanen@k-supermarket.fi.
Voittajat palkitaan Jätkänpuistossa Viepperhauta 2012 -erämessuilla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. 1 vapa/1 siima/1 koukku /kalastaja. ja yli 14 v. Lisäksi kaikki kilpailuun osallistuneet osallistuvat tuotepalkintojen arvontaan!
Tommin Luontoilta pe 27.7. Kilpailussa käytetään omia kalastusvälineitä, kaikki syötit ovat sallittuja. mennessä osoitteeseen tommi.niskanen@k-supermarket.fi Sovi näytteiden tuomisesta erikseen p. Kilpailun järjestäjä antaa pussit, joihin onkisaaliit kerätään. Lohisarjan lisäksi palkitaan "Jätkänlohi"-sarja, jossa punnitaan kaikki muut paikalta saadut kalalajit. klo 20.30-22.30
Jalonuomassa, Suomussalmella (Hotelli Kiannon Kuohujen ja K-Supermarketin välinen vesistö). Toimita luontoaiheiset kysymyksesi 20.7. heinäkuuta 2012
SYDÄMENASIANA SUOMUSSALMI!
näiden stuun tämisestä me va es annam umien järj lla! K paht alme kesäta Suomuss
Kiannan Lohiherra 2012 10.5.25.7.2012
Kilpailussa on kaksi sarjaa: Aktiivinen (vapavälinein) ja passiivinen (seisovat pyydykset). Kaikki koukkutyypit ovat sallittuja. Voittajat palkitaan alle ja yli 14-vuotiaiden sarjoissa tuotepalkinnoilla. Punnituspaikka on K-Supermarket Suomussalmi, Risteentie 12 ja punnituksessa pitää kalastajalla olla mukana yksi todistaja. 0207 705 770
www.k-supermarket.fi
Kuva: Juhani Mustonen, Ylä-Kainuu. Kysymyksiin vastaamassa ammattilaisista koottu kasvi-, hyönteis-, lintu-, kala-, riista-, suurpeto- ja hirvieläinasiantuntijaraati. klo 1820
Viepperhauta-tapahtuman ohjelmateltassa, Jätkänpuistossa Suomussalmella. Palkinnot: kiertopalkinto sekä K-Supermarketin tuotepalkintoja. Sarjat: alle 14 v. Kalansaalis punnitaan välittömästi kilpailujen jälkeen kilpailualueella olevalla punnituspaikalla. 8 Sotkamo
Tiistai 24
Eniten odotamme illalta Eppuja. Lipposet olivat ostaneet viikonlopuksi lippupaketin, joka sisälsi sisäänpääsyn sekä peleihin että iltabileisiin. Bändiä on tullut käyty katsomassa silloin kun Kajaanin Hupari oli vielä voimissaan, muistelivat Katinkullan artisteja seuraamaan tulleet Juha ja Anitta Lipponen. Käymme katsomassa illan aikana molemmat kovat yhtyeet, Yön ja Eput, iloitsi työkaverinsa Raimo Hurskaisen kanssa liikkeellä ollut Satu Härkönen. 010 665 6000 ilmoitukset.sotkamolehti@ almamedia.fi. ym.
Yrittäjä!
muistuttele lukijoitamme tärkeistä hankinnoista!
Tavoita kerralla 52 000 lukijaamme ja varaa Kainuu Plus -ilmoituspaketti! Tarjoamme sinulle sopivan ilmoitustilan.
1962 - 2012
Katinkullan meno syttyi liekkeihin Eppujen saapuessa lavalle perjantaina.
Keskuskatu 10, Sotkamo p. ym. Täällä on ollut koko illan ajan rauhallinen meno. Alkuillan hiljainen tunnelma Katinkullassa kohosi loistoonsa salin täyttyessä ja Eppujen noustessa lavalle.
Koulutielle
tiistaina 7.8.
Mitä kaikkea tarvitaan koulun aloitusta varten?
reppu uudet farkut
kuuntelemassa ollut väkijoukko siirtyi kuuntelemaan toista Suomen kansan rakastamaa yhtyettä. Hyvältä kuulostaa. Katinkullan areenalla nähtiin perjantaina Palava, Jare&Ville-Galle sekä suuren yleisön odottama Eppu Normaali. Artistikattaus houkutteli paikalle perjantai-illan aikana yhteensä noin 1600 päisen yleisön. Ei minkäänlaista örveltämistä, vaan fiksuja aikuisia ja nuoria, totesi järjestyk-
senvalvojana toiminut Jari Niskanen Sotkamon Visasta.
Sotkamon poliisi kävi seuraamassa perjantaina juhlakansan menoa kummassakin bilepaikassa. Tanssimassa ja nauttimassa musiikista oli myös hilpeä polttariporukka. heinäkuuta 2012
Sotkamo 9
Huippuartistit siivittivät viikonloppua
Jonna Karjalainen
Idän ja lännen tiet er-
kanivat perjantaina monelle reitille Sotkamossa. Tungoksesta huolimatta
Tällöin Yötä
Eput sai yleisön hurraamaan.
kengät kyniä kello sisätossut
Juha ja Anitta Lipponen odottivat perjantaina Eppujen esiintymistä.
penaal
i
tiiviiksi käyneessä Huvikeskuksessa oli leppoisa tunnelma. Käymme katsomassa todennäköisesti kaikki pelit. Naapurinvaaran Huvikeskuksen lavalle nousivat taas Marko Lämsä ja FBI Beat.
herkul välipal lista aa n puheli jumpp vaatteeat ym. Toistaiseksi kaikki on sujunut rauhallisesti, kertoi
Olli Linholm Yö-yhtyeineen on tuttu näky Napiksen lavalla.
vanhempi konstaapeli Konsta Arvelin. Erityisesti nuorten pelejä oli mukava seurata, kertoi Anitta Lipponen. Yötä oli tullut kuuntelemaan perinteisesti kaiken ikäistä väkeä. Tiistai 24. Poliisilla on selvästi tavallista kiireisempi viikonloppu. Naapurinvaaran Huvikeskuksen lavalla loistivat Yön lisäksi Sami Sarjula ja Tuure Kilpeläinen. Kyllä tätä mielellään katsoo ja kuuntelee. Arvelin moitti järjestäjiä kuitenkin huonosta organisoimisesta. Ei ole järkevää laittaa kahta isoa tapahtumaa samalle päivälle, lisäksi tila on täällä käymässä ah-
taaksi, Arvelin havainnoi.
Lauantaina Katinkullassa
esiintyvät Pariisin Kevät, PMMP ja Matti Nykänen. Myös töissä on väkeä enemmän kuin normaalina viikonloppuna. Perjantai-illan ensimmäinen esiintyjä, kovassa radiosoitossa oleva Jare ja Ville-Galle sai pariskunnalta kiitoksia. Musiikki löysi kuulijansa niin Naapurinvaaralla, Katinkullassa kuin keskustan ravintoloissa
Tenavaleirille saapuneet joukkueet olivat selvästi treenanneet kannustushuutoja ja sovittaneet niitä tuttujen sävelmien sanoituksiksi. Stadionilla koettiin myös historiallinen hetki, kun Sotkamon Jymyn Toni Kohonen nostettiin kaikkien aikojen Itä-Länsi-pelaajaksi yhdessä pesäpallolegendojen Eino Kaakkolahden ja Mauri Pyhälahden kanssa. Väisäsen mukaan leirit ovat tärkeä osa pesäpalloharrastusta. Olen valvojana Tenetin koululla. heinäkuuta 2012
Tenavaleiri avattiin juhlallisin menoin
Jonna Karjalainen
Sotkamon keskustan halki pesäpallostadionin suuntaan kulki sunnuntaina juhlava pesäpalloseurojen ja tenavaleiriläisten muodostama kulkue. Nämä ovat niitä pesäpallon ykkösjuttuja. Siellä on jo tupa täynnä ja tenavat ovat hyvällä tuulella. Kentälle saapuessaan seurat ja joukkueet asettuivat riveihin katsomaan, kuinka joukkueiden liput vuorollaan vietiin kentän reunalle juhlistamaan miesten ottelua sekä leirin alkamista. Suomen lipun sekä Pesäpalloliiton ja Superpesiksen lippujen lisäksi mukana ovat 43 seuran liput. Naisten kova taso ja pallovarmuus tulivat positiivisena yllätyksenä. Kulkue juhlisti alkavaa Tenavaleiriä sekä pesäpallon 90. Toivotaan että katso-
moon mahtuu nyt kun paikkoja on vapautettu, Väisänen sanoi.
Suomen lippua kantanut
valtuuston puheenjohtaja Anne Lukkari toimii myös talkoolaisena Tenavaleirin valmisteluissa. Jymy Pesiksen lippua kantaa vuoden 1963 mestaruusjoukkueen pelinjohtaja Martti Heikkinen. Toivotan iloista ja mukavaa menoa leiriläisille täällä Sotkamossa, toivotti Lukkari hymyillen.
Äänekäs kulkue sai seuraamaan tulleilta positiivisia kommentteja sekä suo-
"
Runsaasti väkeä tuli tien varsille seuraamaan mylvivää kulkuetta.
Nämä ovat niitä pesäpallon ykkösjuttuja.
sionosoituksia. Virallisesti leirin avatuksi julisti kunnanjohtaja Petri Kauppinen.
Ennen miesten pelin alkamista puheen piti elinkeinoministeri Jyri Häkämies. Häkämiehen puheen jälkeen kuultiin Maammelaulu Heikki Koskelon esittämänä. Puheita tilaisuudessa pitivät muun muassa leiriorganisaation puolesta Suvi Vänninen, leiriläisen puheenvuoron käytti Köyliön Lallien joukkueen Lotta Numminen sekä tuomarin valan lausui Sotkamon Jymyn Oskari Lukkari. Pesäpalloliiton puheenjohtaja Heikki Takamäki
sekä Superpesiksen puheenjohtaja Unto Väisänen olivat mielellään mukana kulkueessa. Ottelussa nähtiin kovia heittoja, totesi Takamäki. Viime vuoden Tenavaleirin isäntäpaikkakunta Rauma luovutti kiertävän mailan Kaisa Schroderukselle. 10 Sotkamo
Tiistai 24. Leireillä nuorten innostus vain kasvaa, hän lisäsi.
Kulkue asettui muodostelmaan kentälle.
Takamäki kertoi ehtineensä seuraamaan viikonlopun peleistä ainoastaan lauantaisen naisten pelin.
Tulin Sotkamoon eilen. Hänen mukaansa ItäLänsi on jokavuotinen pe-
säpallon näyteikkuna, joka kiinnostaa laajalti. Erityiskiitoksen hän antoi ahkeralle leiritystyölle sekä totesi valmentajien, seurojen ja tärkeimpänä vanhempien tekevän tärkeää työtä lasten ja nuorten harrastuksen eteen. juhlavuotta. Ennen kulkueen matkaan lähtemistä Väisänen ja Takamäki pohtivat mahtuvatko kaikki halukkaat seuraamaan miesten peliä. Kulkueesta tulee näyttävä. Leiriläisiä kulkueeseen kuuluu yli tuhat, luetteli Väisänen kulkueen asettuessa muodostelmaan. Kaikki kolme ovat omien aikakausiensa huippulukkareita ja pelanneet 16 ItäLänsi-ottelua, joka on toistaiseksi ennätys Suomen pesäpallohistoriassa.
Seurojen liput vietiin liehumaan kentän ylälaitaan.. Hän totesi puheessaan pesäpallon lajina elävän vahvaa aikaa
Ottelut pelataan 16 kentällä. Tämä on suurimmalle osalle joukkueesta ensimmäinen Tenavaleiri. Osan muiden joukkueen tunnistaa kasvoilta ja pelipaidassa olevasta sukunimestä. Leiri on neljäs Sotkamossa järjestettävä valtakunnallinen tenavaleiri. Olemme harjoitelleet leirin pelejä varten kaksi kertaa viikossa ja pelanneet kaksi harjoitusmatsia. heinäkuuta kello 18. Se on vaan paras, pojat totesivat. Käymme esimerkiksi harjoittelemassa heittoja Salmelan koulun kentällä, kertoivat Ella Takala, Oona Tuononen ja Emmi Salminen. Meillä on hyvä yhteishenki, tytöt sanoivat.
Samassa joukkueessa pelaa myös Elmerin isoveli Joona. Talkoolaisia ja muita toimijoita leirillä tulee olemaan noin 300 henkilöä. Heidän mielestään leirillä parasta on nähdä lasten riemu ja into liikuntaa kohtaan. Into todella huokuikin kulkueeseen asettuvasta lapsijoukosta. Ella, Oona ja Emmi ovat osallistuneet pelien aikana makkaranmyyntiin Jymyn kojulla.
Tenavaleiri kestää maanantaista perjantaihin. Yhteispeli on vahvuutemme. Keskiviikkona ovat vuorossa junioreiden peli- ja kilpasarjan Itä-Länsi -ottelut. LP-tytöt tulivat hakemaan leiriltä pelien voittoja ja reilua kilpailua. Kaikki ovat tervetulleita seuraamaan junioreiden pelejä kenttien laidoille. Mukava yksityiskohta on myös se, että leiri järjestetään heidän kotipaikkakunnallaan. Luulen, että tällä leirillä ehtii tutustumaan paremmin, mietti Ella. Jo ennen leirin alkamista valmentajilla ja nuorilla pelaajalupauksilla oli leirifiilis käynnissä. Viiden vuoden ajan pesäpalloa harrastanut Joona ja
Myös Jymyn tyttöjen vahvuus on luja joukkuehenki. Odotan eniten leiriltä tyttöjä ja tiukkoja pelejä, pamautti 8-vuotias LC-junioreiden pelaaja Elmeri Iivonen.
Loimaan LP-junnut saa-
neljä vuotta joukkueessa pelannut Elmeri mainitsevat suosikki joukkueekseen Sotkamon Jymyn. Tulemme hyvin toimeen keskenämme. Vanhempia ja kannustusjoukkoja saapuu Sotkamon ja Vuokatin alueelle suunnilleen saman verran kuin leiriläisiäkin, eli leiri tuo Sotkamoon noin 2500 3000 ihmistä. Tiistai 24. Pelaamme monesti vapaaajallakin yhdessä. Leiriottelussa ovat vastakkain Sotkamon ja Nurmon Jymyt. Tarkempi ohjelma: http://www.pesis.fi/pesisnuoret/tenavaleiri/
Loimaan LP-junnut tulivat bussilla Sotkamoon jo lauantai-iltana.
Emmi Salminen, Ella Takala ja Oona Tuononen pelaavat Jymyn tyttöjen joukkueessa.
Juniorit saivat kunnian saattaa pelaajat kentälle.
Kaisa Schroderukselle luovutettiin kiertävä maila.
Avajaisten aikana katsomo täyttyi ääriään myöten.. Leiriviikon aikana pelejä pelataan yhteensä noin 450 kappaletta. Joukkueemme vahvuus on hyvät pelaajat, tiivisti Joona. Leiriotteluna pelataan miesten Superpesistä Hiukan Pesäpallostadionilla torstaina 26. Tytöt odottavat leiriltä kavereita, reilua peliä ja Napiksella järjestettävää leiridiskoa. Meitä saapui tänne 14 tyttöä, 14 poikaa ja yhdeksän aikuista. Ottelun tauolla on leirin parhaiden palkitseminen. Jopa meitä jännittää, kertoivat joukkueen johtajat Sanna Marjamäki ja Essi Rantasalo. heinäkuuta 2012
Sotkamo 11
Leiriläiset odottavat hyvää meininkiä
Jonna Karjalainen
puivat Sotkamoon jo lauantaina
Lännen pelinjohtaja Jari
Viitasalo oli pettynyt joukkueensa suoritukseen. Sotkamossa järjestetty
kahdeksaskymmenes ItäLänsi-tapahtuma keräsi katsojia erittäin mukavasti. Hyvin vaihtolyöjänä onnistunut Vartiainen palkittiin Idän ykköspalkinnolla. Miehen huikea kolmosjatkeen pommi
yllätti Idän kolmoskoppari Pasi Kokkosen ja ottelu oli ohi.
Tämän jälkeen alkoi Lännen myllytys. Kotikentällään pelanneet Jymyn Niko Korhonen ja Jere Vikström kipittivät kotiin, Litmasen juostessa samaan aikaan kunnarin.
Myöhemmin pelatussa Apoikien ottelussa nähtiin kahden tasaväkisen joukkueen välinen taisto. Samalla hän korosti, kuinka tärkeää kaikkien vapaaehtoistyötä pesäpallossa tekevien työ on erityisesti nuorten kannalta.
Ennen miesten Itä-Länsi-ottelua muistettiin kolme 16 ItäLänsi-ottelun lukkaria: Mauri Pyhälahtea, Eino Kaakkolahtea ja Toni Kohosta.
Idän pojat olivat perjantaina voitokas valopilkku kotiyleisölle
Juho Huusko ja Martti Huusko
Perjantai-iltapäivällä Sotkamon Itä-Länsi-viikonloppu käynnistyi kotikentällä pelaavan idän kannalta mainiosti. Jimi heitti takataskustaan ottamalla pallolla kakkospesään suuntautuneen polttoheiton tarkoituksenmukaisesti harhaan ja poltti pesältä irronneen Joonas Eirolan kolmospesälle. Sami tykitti aivan karmean pommin kolmosluukusta Sapsojärven rantaan ja kenttä rullasi. Jokeripaidassa loukkaantumisen takia pelannut Roope Korhonen pommitti pallon väliin ja Jyväskylän Kiriä edustava Kimmo Carlson toi ottelun avausjuoksun. Ottelutapahtumaan mahtui muistamisia ja erittäin hyvätasoinen ja viihdyttävä pesisottelu. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin pikakomennuksella Idän lukkarina pelannut ja ratkaisujouksut lyönyt Imatran Pesä-Veikkojen kasvatti Juuso Lattu. Avausjakso oli nihkeää peli mutta toisella jaksolla päätimme lähteä lyömään väliin. Toisen jakson toisen vuoron moukun jälkeen Itä siirtyi ensin 4-4-tasatilanteeseen ja vielä Latun Markus Mustosen lyönnillä tuoman tuplajuoksun ansiosta 5-4-johtoon.
suuntautuneella harhaheitolla. Joukkueen 1-1 tasoitusjuoksun löi huikeaa kesää pelaava Juha Korhonen. Ottelun ratkaisujuoksun supervuoroparissa lyönyt Niilo Piiponniemi. Viikonlopun aikana Hiukan legendaarisella stadionilla vieraili 14 011 katsojaa. Lauantaina Itä-Länsi-ottelut jatkuvat kello 11 alkavalla B-tyttöjen pelillä. Itä nosti vielä kerran päätään. Tapahtuma sai arvokkaan alun, sillä pesäpalloliitto palkitsi kuudentoista Itä-Lännen Eino Kaakonlahden, Mauri Pyhälahden sekä edelleen uransa huipulla olevan Toni Kohosen.
Itä-Länsi
Idän kannattajat saivat
juhlia omien suosikkiensa avausjuoksua heti ensimmäisessä vuoroparissa. Ensi vuonna Itä-Länsi pelataan heinäkuussa Hyvinkäällä.
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies avasi miesten ItäLänsi-ottelun ja toi pesäpalloväelle valtiovallan tervehdyksen. Tämä toi toivotun tuloksen ja voiton, tuuletti Komulainen. Itä sai rakennettua viimeisessä sisävuorossaan ajolähtötilanteen, jota tuli purkamaan kymmenettä kertaa Itä-Lännessä esiintynyt kotiuttajajokeri Sami Joukainen. heinäkuuta 2012
Miesten Itä-Lännessä historian havinaa
Juho Huusko
kakkospesälle.
viikonlopun päättänyt miesten ottelu jäi historiaan monella eri tavalla. Lännen kakkoskopparina pelannut Henri Puputti haki huikeasti Joukaisen kakkosjatkeen läpilyönnin ja kunnari jäi haaveeksi. Itä onnistui menemään johtoon joukkueen parhaana palkitun Sami Joukaisen lyötyä Pasi Kokkosen kotiin.
Länsi jatkoi samalla tasolla ja Idän peliä johtanut Sotkamon Jymyn Mikko Kuosmanen sanoi jo toisen vuoroparin jälkeen pelaajilleen, että alkavat harjoitella lyöntejä supervuoroa varten. Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen sanoi Roopen menevän huomenna magneettirekkaan ja sitten odotellaan tylyä tuomiota. Sunnuntain miesten ottelussa katsojia oli mukavasti 5 214. Alun kangertelun jälkeen B-poikien joukkue kuittasi Lännestä 1-0 voiton jaksolukemin 1-1, 7-4. Näyttävimmästä vastasi kolmoskoppari Markus Mustonen, joka syöksymällä tavoitti kolmosrajapuhkaisuyrityksen ja poltti kolmospesälle etenemässä olleen Kalle Keron.
Idän joukkueen voiton
avain oli tarkka ulkopeli. Supervuoropariin edennyt ottelu päättyi lopulta Idän eduksi jaksoin 2-1 (0-2, 8-5 ja 1-0). Kentän parhaana pelaajana palkittu Idän Henri Litmanen niittasi pallon läpi lempipaikastaan kakkosluukusta. Hän totesi Latun lyönnin muuttaneen pelin luonteen. Heti perään joukkueen tulivoimaiset kotiuttajajokerit astuivat parrasvaloihin. 12 Sotkamo
Tiistai 24. Pitkään näytti, ettei supervuorokaan tuo ratkaisua. Supervuoropariin edennyt ottelu päättyi lopulta Idän eduksi jaksoin 2-1 (0-2, 8-5 ja 1-0).
Idän joukkueessa pelasi Nikon ja Jeren lisäksi myös kolme muuta Sotkamon Jymyn pelaajaa. Sen myötä kirmaisi kotiin Veikko Vartiainen. Pelin-
johtajana toimi ensimmäistä kertaa Itä-Länsikoitoksissa mukana ollut Jymyn Saku Komulainen. Ensin kotiuttajaässä Jere Dahlström iski Henri Puputin kotiin. Aurinkoisessa säässä yli 1 300 katsojaa sai nähdä, kuinka Idän joukkueen peli avautui toisella jaksolla
mainiosti lukkarinakin häärineen Juuso Latun "moukulla". Itä piti Lännen kotiutusyritykset kurissa hienoilla ulkopelisuorituksilla. Länsi sen sijaan avitti Idän jaksovoittoon kolmannessa vuorossa kakkospesän yli
Idän voittoisassa joukkueessa pelasi kolme Jymyn pelaajaa: Saku Hakkarainen, Lauri Rönkkö ja Veikko Vartiainen. Länsi nousi tasoihin tyhjään kenttään kunnarin lyöneen Antti Kuusiston ansiosta.
Ensimmäinen jakso sai
arvoisensa lopun. Idän pelinjohtaja Saku Komulainen oli tyytyväinen joukkueensa suoritukseen. Lyönti yllätti Lännen kopparit ja Idän joukkue sai siitä pelipäivänä 18 vuotta täyttäneen Saku Hakkaraisen tuoman juoksun ja Latun kunnarin myötä uuden vaihteen päälle. Länsi voitti toisen jakson lopulta selvin 5-10 lukemin, joten ottelun voittajaa lähdettiin selvittelemään supervuoroparista. Myös A-poikien Itä-Länsi-ottelussa nähtiin kahden tasaväkisen joukkueen välinen taisto. Lännen kolmannen juoksun löi täksi kaudeksi Pattijoen Urheilijoihin siirtynyt Jukka-Pekka Vainionpää, jonka lyönnillä viiletti kotiin Antti Kuusisto.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa sotkamolaisia eniten kiinnostanut asia oli Roope Korhosen kunto. Harhaheiton turvin kolmospesälle edennyt Lassi Vuorela toi Idän voiton sinetöineen 7-4-juoksun. Kentällä olleet Hannu Kiukkonen, Jani Komulainen ja Toni Kohonen kipittivät kotiin Joukaisen lökötellessä kunnarin ilman kiireen häivää.
Ottelu alkoi Sotkamon oman jäynäveikon Jimi Heikkisen esittämällä tempulla. Sami Joukainen oli erittäin lähellä ottelun toista kunnaria. Pienen selvittelyn jälkeen tuomarit päättivät jättää tilanteen omaan arvoonsa ja Eirola palautettiin takaisin
Lännen joukkueen kapteeni Sami Haapakoski nosti muun joukkueen riemuitessa Presidentin maljan ylös voiton merkiksi.
Tauolla lännen joukkue
onnistui keräämään joukkonsa kokoon.
Joukkueen pelinjohtaja Sami Sirviö kokosi Vimpelin Vedon kärjen yhteen ja joukkueen peli alkoi rullata mainiosti. Ottelun ratkaissut Jere Dahlström oli kuitenkin toista mieltä. Naisten Itä-Länsi alkaa kello 15.
Ottelun ratkaisuhetket
nähtiin toisen jakson alussa. Tämän enempää Mikko ei tilannetta valottanut. Lopulta 5 214 katsojaa sai seurata Lännen voitonjuhlia, kun se voitti ottelun jaksoin 1-2 (5-1, 5-10 ja 0-3). Yhden juoksun lyönyt Roni Vartama sekä siepparina pelannut Joni Rytkönen.. Mies oli varustautunut ensimmäiseen ulkovuoroon ylimääräinen pallo hallussaan. Kun Idän joukkueella oli vielä tuuria mukana muuten tasainen peli ratkesi Idän voittoon
Hyvässä säässä pelattua ottelua oli saapunut katsomaan 1909 pesisfania. Wilma Westersundin toisella lyödyllä juoksulla kotiin syöksyi Sotkamon oma tyttö Laura Määttä. Kovasta yrityksestä huolimatta Johanna ei saanut palloon kunnollista otetta ja juoksun tuoneella Mirka Rintamäellä oli aihetta iloon.
vuorossaan nousemaan tasoihin Johanna Myyryläisen kotiutettua joukkueen etenijäjokerina esiintyneen Essi Pehrmanin. Idän tasoitusjuoksu oli niin ikään Idän avausjuoksun lyöneen Tolosen käsialaa. Lyömässä ollut Tiina Tolonen löi hudin ja syöttölautasen kulmasta kimmonnutta palloa hakemaan lähtenyt Lännen lukkari Kaisa Salmela ei ehtinyt pallon kanssa kotipesään ennen kotiin kirmannutta Jyväskylä Kirittäriä edustavaa Marjukka Urpelaista. Tasoitusjuoksun jälkeen Länsi meni menojaan. Länsi oli huomattavasti Itää parempia ja joukkue hallitsi ottelua melkein koko ajan. Toisella jaksolla sade sotki hieman ja puhtaat keskiosumat jäivät lyöntipelistä puuttumaan. Ensimmäisellä jaksolla löimme pussinpohjiin juoksun arvoisesti. Kun Itä onnistui ottelun lopussa tekemään ainoastaan yhden lisäjuoksun saattoivat Lännen tytöt aloittaa voitontanssit.
Kotikentällään pelannut
Laura Määttä oli alkuvaikeuksista huolimatta tyytyväinen omiin otteisiinsa. Lauantai oli sateinen.
Länsi ei Idän johtojuoksusta masentunut. Lännen kapteeni Tiia Ahvenniemi löi pallon Idän polttolinjassa pelanneelle Johanna Myyryläiselle. Länsi aloitti sisävuoronsa vahvasti. Ensimmäisen isojen tyttöjen Itä-Läntensä pelannut Laura kertoi, ettei tappio johtunut ainakaan huonosta yhteishengestä. Ottelun kolmannen juoksunsa tykittäneen Hanna Hirvikosken lyönti oli liian vaikea Idän koppareille, jotka olivat tilanteessa vailla mahdollisuuksia. Länsi siirtyi saman tien johtoon. Joukkueen kakkospesää vahti Lauran joukkuekaveri Vilma Leinonen.
Idän ja Lännen B-tytöt
ensimmäisellä lyöntivuorollaan. Tapahtuman alla sattuneista loukkaantumisista heikentynyt Idän joukkue ei saanut haastettua vahvaa Länttä. Joukkue rakensi nopeasti ajolähdön ja sitä purkamaan tullut Oona Suhonen löi kolmosella olleen Anuliisa Rautakorven kotiin. Sateiselle Hiukan pesiskentälle oli saapunut yhteensä 3 110 katsojaa todistamaan Lännen naisten ottamaa kahdettakymmenettäkolmatta voittoa pitkän Itä-Länsi-historian aikana.
Lännen B-tytöt eivät antaneet Idälle yllätysmahdollisuutta
Juho Huusko
mittelivät paremmuudestaan lauantaina aamupäivän ottelussa. Heti eilisestä alkaen joukkueen keskuudessa lensi hurtti huumori. Kovaa lyönyt Anna Helsten löi Lännen kärjessä edenneen Anniina Kiviharjun kotiin.
mäisellä lyöntivuorollaan. Heti perään kentän parhaana palkittu Hanna Hirvikoski tinttasi pallon väliin ja Länsi johti jo kahdella juoksulla.
Idän vastaus tuli ensimmäisen tasoittavalla sisävuorolla. Idän joukkueessa esiintyi joukkueen peliä johtaneen Marko Haverisen lisäksi kaksi Vuokatin Vedon Btytöissä pelaavaa pelaajaa. Joukkue avasi toisen jakson juoksutilinsä heti ensimmäisellä yrittämällä. Idän joukkueen kapteenina toimi Sotkamosta kotoisin oleva Tiina Tolonen, joka kunnostautui sekä sisällä, että ulkona. Ottelu päättyi Lännen selvään 0-2 (2-8 ja 2-4) voittoon. Ottelun jälkeen voittajajoukkue Lännen tyytyväinen pelinjohtaja Jukka Liikala kertoi, että Länsi oli
Miesten Itä-Lännen yleisö sai nauttia suureksi osin aurinkoisessa säässä huikean jännittävästä ja korkeatasoisesta huippupesäpallosta. Paremmin pelannut Länsi marssi lopulta ansaittuun 0-2-voittoon jaksolulkemin 3-4 ja 0-1. Susirajan Palloa edustavan Vilman merkatulla välilyönnillä kotiin kipitti etenijäjokeri Essi Pehrman. Idän pelinjohtaja Jussi Viljasen merkittävin vaihto oli, että ensimmäisellä jaksolla lukkaroineen Niina Härkösen tilalla jälkimmäisellä jaksolla lukkaroi Lappeenrannan Pesä Ysien Salla Risku. Ottelun avausjuoksu syntyi lyöjäjokerina pelanneen Lapuan Virkiää edustavan Tanja Vehniäisen
mailasta lähteneellä välilyönnillä. Tarkan taistelun jälkeen Jymyn kasvatti Tiina Tolonen voitti hutunkeiton ja valitsi ulkovuoron. Kun Itä ei onnistunut tekemään enää juoksuja, päättyi ottelun avausjakso Lännen niukkaan 3-4 voittoon.
numeroiden verran Itää parempi. Liekö vaihdoilla ja kovalla sateella ollut osuutta asiaan, sillä toinen jakso oli huomattavasti ensimmäistä
vähäjuoksuisempi.
Jakson ainoa juoksu syntyi
Lännen ollessa kolmatta kertaa lyömässä. Länsi vastasi omalla lyöntivuorollaan Idän hyvään aloitukseen. Lännen pelaajat veivät ottelun ensimmäistä jaksoa ja tyttöjen jännitys laukesi jo silloin, kommentoi Laura.
Itä nousi tasoihin ensimIdän kapteenina pelannut Vuokatin Vedon Laura Määttä jaksoi yrittää ja kannustaa joukkuettaan. Länsi siirtyi kolmen juoksun johtoon. Valitettavasti se ei lauantaina riittänyt voittoon.
Itä onnistui tekemään ottelun avausjuoksun heti
Itä onnistui toisessa sisä-. heinäkuuta 2012
Sotkamo 13
Lännen naiset ottivat voiton vaivatta
Juho Huusko
Sateisessa säässä lauantaina pelattu naisten ItäLänsi ei noussut klassikkojen joukkoon. Joukkueen vahvan lyöntipelin ansiosta ensimmäinen jakso päättyi Lännen eduksi selkein 2-8 lukemin.
Lännen peli oli myös toisella jaksolla hieman valmiimpaa. Idän kapteenina pelasi kotikentällään pelannut Laura Määttä, joka palkittiin oman joukkueensa parhaana. Idän pyristely loppui kolmannessa vuoroparissa. Tiistai 24. Tällä kertaa Tiina pudotti määrämittaisen näpäytyksen kakkosrajaan ja kotiin syöksynyt Marjukka Urpelainen toi niukan juoksun.
Naisten palkitut Marjukka Urpelainen, Johanna Vikman, Hanna Hirvikoski, Sanna Luoma ja Carita Toivainen palkintopallilla pelin jälkeen.
Itä siirtyi johtoon Viinijärven Urheilijoissa pelaavan Maija Kaappolan vastustamattomalla välilyönnillä.
Molemmat joukkueet tekivät erätauon aikana muutoksia kokoonpanossaan. Juoksu syntyi joukkueen kotiuttajajokerina pelanneen Vilma Westersundin mailasta. Joukkue teki jakson lopussa väkisin kaksi lisäjuoksua
heinäkuuta 2012
Itä-Länsi Golfin voitto Ouluun
Martti Huusko
Lauantainaamuna pelattu Itä-Länsi Golf oli tämänvuotisen tapahtuman luonteen mukaisesti Lännen juhlaa. Tulokset 1) Hirsilä Kimmo OGK (38-43-81-17) 64 2) Sirviö Janne KkG 51 (46-97-30) 67 3) Väisänen Johannes KkG (40-48 8820) 68 4) Heikkinen Tommi
KkG (43-47-90-20) 70 5) Suominen Juha StLG (4242-84-13) 71 6) Väisänen Unto KkG (43-42-85-14) 71 7) Ronkainen Juhani KkG (41-45-86-15) 71 8) Saari Jammu WGCC (40-40-80-7) 73 9) Nieminen Jouni StLG (37-43-80-7) 73 10) AlaMarttila Ari NRG (45-4893-20) 73 11) Penttinen Pasi EeG (28) 73 12) Lahtinen Kari GT (6) 74 13) Kampman Ari Tarina (11) 74 14) Riutankoski Heikki SHG (14) 74 15) Lahtinen Veikko
MGS (21) 75 16) Kauppinen Tuomo KkG (19) 76 17) Hiekkanen Jouko Tarina (29) 76 18) Haapakoski Sami KlG (13) 78 19) Salonen Martti LoG (18) 78 20) Teiska Matti KkG (24) 78 21) Sivonen Anssi KkG (10) 79 22) Tarnanen Hannu Tarina (25) 79 23) Ojalehto Pekka KaG (27) 79 24) Salovaara Pekka KosG (6) 80 25) Jämsä Erkki NSG (8) 80 26) Savolin Reijo JG (16) 80 27) Sinisalo Samu Tarina (12) 81 28) Flang Pekka
Katinkullan Janne Sirviö taisteli parhaiten lauantain kisan voittajaa Oulun Kimmo Hirsilää vastaan. Kaikkeen oheisharjoitteluun tulee liittää koordinaatiota haastavia elementtejä, hän neuvoi valmentajista ja lasten vanhemmista koostunutta kuulijakuntaa. Kyyti on maksuton. klo 12 mennessä puh. Jannen sijoitus oli toinen. voittajaksi pelasi Pohjois-Suomen Pesiksen toiminnanjohtaja Kimmo Hirsilä tasoituksellisessa lyöntipelikilpailussa hienolla tuloksella 64. Norjassa keskimääräinen päälajin valitsemisikä on 15,6 vuotta, hän muistutti. Häkämies piti Katinkullan kentästä mutta kertoi golfkierroksia tiiviin poliittisen kesäkauden vuokse kertyneen niin vähän että kilpagolfissa ei ollut suuria menestymisen mahdollisuuksia. Samassa ryhmässä pelasivat myös Unto Väisänen, Petri Kauppinen ja Tuomo Kauppinen.
Voittaja Kimmo Hirsilä oli tyytyväinen suoritukseensa vaikka kierroksen alkuosa eteni verkkaisesti ja häiritsi pelia.
Kimmo Hirsilä lähdössä lauantain kilpailun yhdeksälle viimeiselle reiälle.
Kilpailussa oli mukana myös elinkeinoministeri Jyri Häkämies. Bussissa tarjoillaan virvokkeita. PeeGee kertoo tuoreimmat vihjeet raveihin ja muutkin jutut matkalla Kuluntalahteen. Kaupan päälle ilmainen sisäänpääsy ja käsiohjelma raveihin! Ravibussin aikataulu: Kuhmo, Kuhmolainen-lehti Hietaperä Kaitainsalmi Sotkamo, Sotkamo-lehti Vuokatti, aseman risteys Pohjavaara Kuluntalahti klo 16.30 16.50 17.20 17.30 17.40 17.50 18.05
KYLLÖSEN BUSSILLA ILTARAVEIHIN BUS
Tenavaleirin rinnakkaiskanavalla ovat aikuiset kokoontuneet pohtimaan, miten toisella vuosikymmenellä olevien pesäpalloilijoitten palava into lajiin ja liikuntaan saadaan säilymään. Kymen Golfin edustava Häkämies kiersi Katinkullan vaativaa kenttää ensimmäistä kertaa yhdessä kunnanjohtaja Petri Karttusen sekä kunnan päätöksenteossa mukana olevien Unto Väisä-
sen ja Tuomo Kauppisen kanssa. Seminaarissa puhuivat myös Mikko Kuosmanen sekä Juha Tanskanen sekä tilaisuuden juontajana toiminut Jani Komulainen.. KkG (36) 81 29) Salonen Kari KosG (7) 82 30) Jortikka Marko GT (15) 82 31) Häkämies Jyri KG (26) 82 32) Ala-Marttila Jukka VaG (12) 83 33) Nevala Kalevi RTG (27) 84 34) Eteläpää Antti KarG (11) 86 35) Paul Kjell VLG (9) 88 36) Korolainen Hannu NGK (15) 93 37) Ahola Ville EPG (34) 98 38) Kauppinen Petri KkG (36) 111
Itsetunto kasvaa onnistumisen kokemuksista
Päivi Eskelinen
JA MATKA SY PÄÄ SISÄÄN IN ON RAVEIH TON! MAKSU
Kajaaniin Kuhmosta ja Sotkamosta ti 31.7. Tärkeintä lasten liikuntamotivaation ylläpitämisessä kuitenkin tarjota hauskaa, monipuolista ja sopivan haasteellista tekemistä.
Ilmoittaudu viimeistään maanantaina 30.7. 010 665 6015/Sotkamo-lehti.
Matkan tarjoavat:
Liikuntatieteen pedagogiikan professori Jarmo Liukkonen pohti, miten lapsi löytää sisäisen palon liikuntaan.
Nuoren itsetunto rakentuu monista osatekijöistä. Parhaan vastuksen Hirsilälle antoivat Katinkullan Golfin nuoret pelimiehet Janne Sirviö tuloksella 67 ja Johannes Väisänen tuloksella 68.
Itä-Länsi golfkilpailuun osallistui ministeri Jyri Häkämies. (08) 632 530/Kuhmolainen tai p. Liikuntapedagogiikan professori Jarmo Liukkonen listasi, että sisäinen motivaatio liikuntaharrastukseen edellyttää muun muassa palautteen saamista, kokemusta joukkoon kuulumisesta sekä mahdollisuutta osallistua oman harjoitteluun suunnitteluun. Kun lapsi saa vanhemmiltaan ja läheisiltään tuen, aikaa ja resurssit harjoitteluun, turvallisen valmentajan ja urheilullisia kavereita, ovat puitteet valmiina urheilulliseen menestykseen, hän totesi. Fysiikka- ja taitoharjoittelun yhdistäminen kan-
nattaa aina. Huiput valitsevat päälajinsa myöhään. Lähtö takaisin ravien päätyttyä. klo 18.30.
Jaakko Kyllönen ohjastaa ja ravitoimittaja Pertti Granqvist nousee Sotkamossa norralle. 14 Sotkamo
Tiistai 24. Maanantaina kokoontuneessa Lasten liikunnan seminaarissa monipuolisen
valmentajan uran tehnyt rehtori Sami Kalaja painotti, että lapsuus- ja nuoruusiän monipuolinen taitoharjoittelu ovat lajitaitojen perusta
(08) 666 2421. Vanhan kortin rinnalla julkaisemme Tervon valokuvaamia tämänhetkisiä näkymiä vastaavilta paikoilta sekä Väinö Tervon kirjoittaman tekstin.
Kevään abiturientti Krista kertoo, että on ollut kesätöissä urheiluopiston lapsivieraita kaitsemassa jo neljänä vuotena. Vanhemmat tuovat lapsensa tänne, kun menevät urheilemaan. Mestan ovet avataan yleensä aamulla yhdeksän aikaan, ja pisimmillään tämä lapsia varten iloisilla väreillä maalattu ja lastenkokoisilla huonekaluilla varustettu
KESÄN VARMIMMAT OTTIVIEHEET!
Karikko 11/13 cm
26
2kpl
" Karikko ja kalaa tulee!
00
Jämäkkä DAM (ovh. Taija-Maija kertoi huristelevansa skootterilla työpaikan ja kodin väliä. 30.9.2012
Kaikille vapailta kalavesiltä Sotkamosta
KILPAILUSARJAT:
Pyyntivesi: _________________________________ Säännöt: Tällä lomakkeella voi ilmoittaa tiedot Sotkamo-lehden järjestämään Suurin kala 2012 -kilpailuun osallistuvista kaloista. Joskus lapset tulevat leikkimään yhdessä vanhempien kanssa, kertoilee Krista.
Vanhat postikortit
Kauniisti remontoidussa
pikkutalossa on omat huoneensa eri toiminnoille. Jollei tietoa pystytä puhelimitse ilmoittamaan, voidaan käyttää myös tätä lomaketta, joka postitetaan osoitteella: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. heinäkuuta 2012
Sotkamo 15
vanhat valokuvat
kesätöissä
Menetetty näkymä pappilasta
Kauniin mustavalkoisen kuvan ottajaa eikä ajankohtaa ole korttiin merkitty. Palvelemme to 9-18, la 9-14.
Sotkamo-lehden perinteinen kesäkisa!
Paakissa kulttuuria ja seurustelua
Laulua, soittoa ja lausuntaa on luvassa Paakin kylätalolla sunnuntaina. Ensisijaisesti kaloista voi ilmoittaa puhelimitse Sotkamo-lehden toimitukseen, p. Heidän lisäkseen lapsia leikittää kaksi muuta henkilöä.
Vuokatin urheiluopiston
talo on auki seitsemään asti illalla. Olisikohan kysymyksessä 1960luvun ensimmäisinä vuosina otettu kuva. Lisäksi töitä on riittänyt muiksi lomakausiksi. VT
Krista Kähkönen 8vas.) ja Taija-Maija Korhonen leikittävät lapsia Vuokatin urheiluopiston Mesta-lastentalossa.
Leikkiminen kesän työnä
Tarja Leinonen
pallokentän reunalla sijaitsevasta Mesta-lastentalosta löytyy kaksi kesätyöhönsä tyytyväistä nuorta. On ollut huoleton olo, kun kesätyöpaikka on ollut valmiina, sanoo Krista, joka on hakeutunut opiskelemaan Kuopioon. Keskellä taloa on sohvin varustettu oleskelutila. Kun on ollut mahdollisuus tutustua Varpuniemen entisöityyn ja hyvin hoidettuun pappilaan, ei voi olla kummastelematta Toivonniemen pappilan ajattelematonta hävittämistä. Onkohan tuon uljaan, aikanaan Sotkamon kirkonkylän komeimman rakennuksen purkamista seurakunnassa myöhemmin harmiteltu. Tällöin lomakkeeseen on hankittava myös todistajien nimet, jotka todistavat tiedot oikeiksi. Sotkamolaiset Krista Kähkönen ja Taija-Maija Korhonen ovat olleet opiston asiakkaina olevien perheiden lapsille tarkoitetussa lapsiparkissa töissä jo useana lomakautena. 050 598 4768, sillä kilpailuun osallistuvat kalat mielellään kuvataan. Oman kylän esiintyjinä toimivat ainakin Anneli Lähdesmäki, joka lausuu runojaan ja esittelee Pitsihuvila-uutuuskirjansa. Yksinlaulua esittää Kaarina Korhonen. Nykyinen näkymä vastaavalta kohdalta on tyypillisesti sotkamolainen - kasvillisuuden peittämä. _____________________________________ Todistaja: __________________________________ Todistaja: __________________________________
tiistaisin ja perjantaisin verkossa joka päivä
www.sotkamolehti.fi
SOTKAMO
-lehti
1962 - 2012. Taija-Maija kertoo tulevansa oikein mielellään vastaisuudessakin Mestaan töihin, mutta Kristan kesätyöpaikka vaihtunee uuden opiskelukaupungin myötä toiseksi.
Sotkamosta -juttusarjassa esittelemme kortteja Väinö Tervon kokoelmasta. Osan rahoista säästän ja osa menee harrastuksiin ja sellaiseen, paljastaa TaijaMaija. Tiistai 24. Mesta on ollut juhannuksen jälkeen auki viikon jokaisena päivänä. On pallomerihuone, huone Wii-pelin pelaamista varten, temppuiluhuone sekä askarteluhuone. Täällä saa työkseen leikkiä lasten kanssa, kiteyttää Taija-Maija kesätyönsä tärkeimmän merkityksen. Komein asuinrakennus se saattaisi kylässä olla vieläkin, ja mikä tehtiin tilalle! Paljon vaatimattomampia pappiloita valtakunnassa on valjastettu erilaisiin matkailullisiin ja muihin tarkoituksiin. 49,90)
Quick Stick VAPA
vaikka vetouisteluun.
2490
Intersport Piipponen
Kainuuntie 13, Sotkamo, p. Paakin kyläpäivä alkaa kello 13, ja ohjelman välissä kahvitellaan.
SUURIN KALA 2012
Kilpailuaika 1.6. Pyyntiväline: _______________________________ Aika: _____/ ____ 2012 Muuta: ____________________________________ Pyytäjät: __________________________________ Nimi: _____________________________________ Nimi: _____________________________________ Osoite: ___________________________________ Puh. Haitarinsoitosta vastaavat teuvo Piirainen ja Unto Meriläinen. Pappilanpellolla (kuvassa vasemmalla) ensimmäisen rakennusvaiheen talot ovat jo valmiita. Viikkoa vanhempia saalisilmoituksia ei hyväksytä. Kuvan voi ottaa myös itse. Ajankohdasta voi tehdä vain arvailuja; Huvilan ulkorakennuksen runko on melkein valmis, Toivolan rantasauna näyttää aivan uudelta, pappilan rantasauna ja piharakennus on jo purettu, mutta komea mansardikattoinen päärakennus on vielä paikallaan
Kupla veti retrohenkiseksi ja tervan väriseksi rakennettua asuntovaunua vuosimallia 2012. Lauantaina myytiin 4018 lippua ja alue oli täynnä nähtävää ja yleisöä. Se täällä on erona, että etelässä julkkikset, laulajat ja näyttelijät käyvät näissä näyttelyissä etsimässä ostettavaa. Jos joku kunta pärjää parhaiten vaikka yksin, se on sitten selvä, totesi Suutari, joka on moneen kertaan tuonut esille kannattavansa yhden kunnan Kainuuta. Se oli selkeä teema mukanaan tullut harrasteauto joka rakennettu vuosimallin -69 mustasta VW Kuplasta 1300. Hän kertoi viihtyvänsä näyttelyssä ei vähiten kuorma-autoilijan poikana raskasta kalustonäyttelyä katselleen. Heti perjantaiaamuna nopeimmat kävivät ostamassa parhaat päältä, kertoi kakkinen. Lauantain virallisen vierailun lisäksi Eero Suutari ajoi vaimonsa kanssa moottoripyörällä Kajaanista uudelleen, osti liput ja asteli tapahtumapaikalle katselemaan myös sunnuntaina.
Juhani Hyvönen Sotkamon Korholanmäeltä suuntaamassa traktorimarssille Kuhmon keskustaan viime lauantaina. Hän kertoi olevansa järjestelytöissä Kuhmon Mobilistien Nurmeksen tapahtumassa 10. 12. Sillä hän ei myyntipöytäänsä pystytä vaan toimii rompemyyntialueen vastaavana. Rönkkö viestitti reilusti Volkkarien omistajille, että tervetuloa toimintaan mu-
kaan. Näyttelyn avauspuheen pitänyt kansanedustaja Eero Suutari aisti nopeasti tapahtuman hyvän tunnelman. Lisäksi sillä alueella oli kahvi- ja ruokapaikat sekä makkaramyynnit ja muut syötävää myyneet kojut, Peuranpolun varressa oli henkilöautojen näyttelyalue, sekä myyntikojujen
rivistö. Perjantaina lipunostaneita oli 1747 ja sunnuntaina 1631. Hän on reilun vuoden ikäisen Kainuun Volkkarikerhon puheenjohtaja. Puheessaan hän otti esille myös politiikan toteamalla, että syksyllä on on kunnallisvaalit ja maailma on rempallaan. Kyydssä oman pitäjän väkeä.
"
Kuhmolaiset ja muu tapahtumayleisö seuraa, kun sotkamolaisia kyydittiin traktorimarssilla.
Huumorimielellä mutta vankkumattomalla asenteella.
tuoksuvat kaksi kaasunaamaria. Hän aikoi suunnata sopivassa välissä rompetorin puolelle katselemaan, löytyisikö aitoon uutta rekvisiittaa. Viime vuonna Kuhmon Mobilistien ja sen pohjoiskarjalalaisten yhdessä järjestämä näyttely oli yleisömäärältään Nurmeksen suurin kesätapahtuma. päivänä elokuuta. Tapahtuman juontaja totesi osuvasti, että kävijät löytävät täällä tuttuja ihmisiä tai sitten tuttuja osia kulkuneuvoihinsa ja koneisiinsa. 16 Sotkamo
Tiistai 24. Kajaanista on ennenkin käyty Kuhmon näyttelyssä huumorimielellä mutta vankkumattomalla asenteella. Henkilöautonäyttely oli laaja ja erikoiset jenkkiautot säväyttivät tulijoita heti aluksi. Kauppa on käynyt hyvin. Liperiläinen rompemyyjä Pentti Naumanen kertoi kiertävänsä niin etelässä kuin rannikollakin. Sitten on kotimuseoiden perustajia, jotka hakevat tavaraa museoon, mietti Naumanen.
Harrasteajoneuvorompemyyntitapahtuma
ja
yhdisti joka tapauksessa Kainuuta, Savoa ja PohjoisKarjalaa ja muunkin Suomen harrastajia. Kattotelineillä sotarompetta ja moottorin konepellissä luodinreikiä. Paljon on väkeä liikkeellä. Suutari kertoi, että hänellä on pitkäaikaisena rakennusprojektina Volvo Amazon ja lisäksi hän on mukana yhdessä kimppatraktorissa. Auton keulapuskurissa oli tervalle
Monet kuhmolaiset, kesäkuhmolaiset ja täällä lomailevat kävivät tapahtumassa useampana päivinä, jopa kaikkina kolmena. Scanioilla isäni ajoi miljoonia kilometrejä, mietti Suutari kuorma-autorivistöä kastellessaan. Vuoden kuorma-autostaan Scania L50:stä palkittiin sotkamolainen Ari Korhonen. Eli monenlaista väkeä oli ja juuri yleisö teki tapahtumasta niin suuren.
Sotkamon ja Vuokatin matkailulehti jo vuodesta 1995
Tavoita matkailijat!
ERÄ JA RETKEILY RÄ RETK EILY ETKEIL LY
myös verkossa
sähköisellä linkillä omille verkkosivuillesi
www.sotkamolehti.fi Hyödynnä näkyvyytesi
VAIN
VUOKATTINEWS JAETAAN
AINOANA LEHTENÄ MATKAILIJOILLE SOTKAMOSSA JA VUOKATISSA SOTKAMO-LEHDEN TILAAJILLE SEKÄ PEITTOJAKELUNA RISTIJÄRVELLÄ JA VALTIMOLLA YLI 60 JAKELUPISTEESSÄ SOTKAMOSSA, VUOKATISSA JA KAJAANISSA OULUN, KAJAANIN JA IISALMEN MATKAILUNEUVONNOISSA SEKÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUSSA
ilmestyy 24.8.2012
Jaossa 12.10.2012 saakka.
10
/lehti.
(hintaan lisätään alv 23%)
Sanna Koivusalo p. Lauantaina tapahtumassa vieraili kamarimusiikkiyleisöä ja kävijöitä oli saapunut muun muassa Viron suurlähetystön autolla. Yksi lauantain tutkituimmista ja pysäyttävimmistä autoista oli kajaanilaisen Jari Rönkön sotavolkkari. Siitä kaikille talkoolaisille iso kiitos, totesi Appelgren. Moni isä ja pappa oli lähtenyt töihin mobiiliautollaan nimenomaan Kuhmoon. Lähtö venyi, sillä kiinnostuneita katselijoita pyöri ympärillä hymyssä suin jatkuvasti. Belarus tulee komeasti sisälle, selosti Suutari näyttelyvehkeiden saapumista kesken puheensa. Puheenjohtaja Arto Appelgren totesi, että tapahtumassa kävi lapset, ajoneuvojen omistajakunnat ja kaikki mukaan luettuna yli 10 000 ihmistä. Täällä Suomen kesässä ei koskaan tiedä, milloin lumen sataa, naurahti Rönkkö viileässä lauantaissa. 010 665 6013, 040 587 2067
sanna.koivusalo@almamedia.fi Aineistot: ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi Tapahtumat: toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
AINEISTOPÄIVÄ pe 10.8.. Fordit, Hilman, 60-luvun Volvot, Toyotat ja isot vanhat Mersut ja muodostivat
nostalgisia rivistöjä. Kuntauudistuksen eteenpäinviennissä Suutari peräsi kunnollista kuntajakoselvitystä Kainuussa. heinäkuuta 2012
Kuhmon Mobilistien tapahtumassa uusi kävijäennätys
Antero Komulainen
Kuhmon Mobilistien ta-
pahtuma Kuhmossa nousi suurtapahtumien joukkoon. Monet halusivat maksaa vitosen pääsymaksun usempana päivänä ihan kannatuksenkin vuoksi. hänen mielestään on tärkeää ajatella, miten kunnat selviävät vuonna 2025. Näyttelyalue oli jaettu lukion kentän rompemyyntialueeksi, Tuupalan kentän traktori-, henkilöauto ja kuorma-autonäyttelyalueeksi. myyntikojualue oli lauantaina kaupungin varikon pihassa saakka. Nurmeslainen Markku Kakkinen kauppasi edusti tapahtuman perinteisiä rompemyyjiä. Lauantaina olimme yli 4000 kävijän kanssa äärirajoilla, mutta kenttä rullasi. Vanhan perävaunun päälle rakennetussa kuplan korkuisessa ja kolmen hengen asuntovaunussa pystyy nukkumaan kolmen hengen lapsiperhe. Kuplan takaosassa sojotti pystyssä Rönkön isoukin tekemät sukset sauvoineen. Harraste-ajoneuvoja rompemyyntitapahtumaan myytiin 7396 lippua. Kuhmossa kauppa oli käynyt mukavasti
Sisäänpääsy alkaen klo 17.30, vapaa pääsy. Hän avasi tapahtuman virallisesti. Elokuussa ke 1.8., sitten ma 6.8. Voiton ratkaisi lentokoneen tarkka viimeistely. Ti 31.7. p. klo 11 Musiikkiju-
malanpalvelus, Johanna ja Markku Ovaska Avoimet ovet ti - la klo 12 17
sotkamo.helluntaiseurakunta.fi. rippileirin konfirmaatio su 29.7. klo 9-13 EU-elintarvikkeiden jako kirkkoherranviraston yhteydessä olevasta autotallista.
Avioliittoon kuulutetaan:
Hannu Eino Eemeli Heiskanen ja Taina Tuulikki Seppänen
Kastettuja:
Hannu Eino Eemeli Heiskanen ja Taina Tuulikki Seppänen
Kuhmon kentälle saapui yli 70 konetta Fly In -tapahtumaan.
Yli 70 lentokonetta vieraili Kuhmossa
Arttu Heikkinen
Kuhmon Ilmailukerhon
järjestämä Fly In -tapahtuma toi Saarikosken lentokentälle vierailemaan yli 70 lentokonetta. To 26.7. Lisäksi Kuhmon Ilmailukerhon kolme jäsentä lennättivät radio-ohjattavia lentokoneita sekä koptereita. Lisäksi paikalle oli saapunut amfibiokoneita eli koneita, jotka voivat laskeutua maalle ja veteen. Reikon rakentama RV7 alatasokone (OH-XJR) voitti Vuoden Rakentaja kilpailun. La 4.8. ja 31.7. klo 12.30-20.15. - 9.8.2012 klo 10-11. Koskaan aiemmin lentokoneita ei ole ollut näin paljon Kuhmon kentällä kuin viime viikonloppuna, kommentoivat Kuhmon Ilmailukerhon jäsenet. Kuhmon Mobilistien bussi kyyditsi saapuneita vieraita ja kävijöitä kentältä keskustaan. klo 19 Kesäillan hartaus kappelissa, Helena Kuja-Kanto. 0447444240 (Vehkaoja Tarja).
www.sotkamonseurakunta.fi
HELLUNTAISEURAKUNTA
Makkosentie 51
Ti 24.7 klo 8 Aamurukous, klo 19 Laula kanssamme yhteislauluilta, Veijo Grönholm ja laulajat Pe 27.7. Paikalle oli myös saapunut helikopteri Suomussalmelta. Sotkamon kirkon ovet Kuolleita:
Kauko Kalevi Uurtio, 86 v. Kuhmossa valittiin myös vuoden 2012 rakentaja. 0503596939. klo 12 Laulupiiri Solinan harjoitus kirkon
Nuorisotyö:
Kari-Pekka "Kassu" Vehkaoja, p. Koneita oli laskeutumassa jopa kolme peräkkäin, mikä on erittäin harvinaista tai ennennäkemätöntä Kuhmon kentällä. rippileirin konfirmaatio kirkossa, Kuja-Kanto, Lievonen, Lehtonen. Perinteisiä liikuntaleikkejä ja pallopelejä. 040-842762 ja Juha Muukkonen, p. Ilm. 050-5920056, sähköposti: kari-pekka. ja pe 3.8. 4. Voittajakone oli jo kerinnyt lähteä ennen Vuoden Rakentaja -kilpailun tulosten julkaisua. Klo 18 Aimo Korhosen 60-vuotiskonsertti kirkossa. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, Jarkko Lievonen, Sisko Hartikainen, Risto Vähäsarja, avustaa Anita Ortju, laulu. klo 10 Sotkamon kirkossa.
Varhaisnuorisotyö:
Kesäliikuntakerho 7-9 vuotiaille tytöille ja pojille 6. Suuri kävijämäärä aiheutti henkilöautopysäköinnin järjestelyissä haasteita. Heinäkuussa tiistaina 24.7. Myös liikenneministeri
Lentokoneella paikalle saapunut iikenneministeri Merja Kyllönen avasi tapahtuman.
"
Kaikenikäisiä kävijöitä oli viikonlopun aikana pari tuhatta.
Merja Kyllönen saapui kentälle lentokoneen kyyditsemänä. Sirviön sukuseuran kokoontuminen jumalanpalvelukseen. klo 14 Musiikkihetki torilla, Perttu Mathlin & Alexander Skorodumov, klo 19 Konsertti, Perttu & Alexander Su 29.7. Viime viikonloppuna Kuhmoon saapuneet yli 70 konetta olivat tulleet ympäri Suomea. Suomusalmelta saapunut helikopteri lennätti halukkaita yleisön joukosta keskustan ympärillä. menn. Kauimpaa koneita saapui Suomen etelärannikolta, Malmin kentältä sekä Oulusta Joukossa oli myös kolme gyrokopteria ja muutama moottoripurjelentokone. klo 10 Messu, 4. heinäkuuta 2012
Sotkamo 17
alasalissa.
Heprean kielen kurssit Rytilahden Majalla: Alkeiskurssi ja jatkokurssi ti 31.7. klo 9.30-17.15. Sotilassoittajien gospelbändi. Tiistai 24. 050-4042029. Sotkamon Mieslaulajien Vuokatti-kvartetti. klo 17.00-20.15 ja ke 1.8. tekstiviestillä pe 3.8. Lentokentän uudessa lentokonehallissa oli tarjolla keittiöväen valmistamaa lohikeittoa, leipää, kahvia, pullaa ja virvokkeita. Su 29.7. Laita jalkaasi lenkkarit ja ota mukaasi juomapullo! Tule mukaan liikkumaan! Ohjaajina Sakari ja Saana Vehkaoja. Koneet olivat experimental eli itse rakennettuja sekä ultrakevyitä lentokoneita. HUOMIO! Vuokatin kirkossa ei toistaiseksi diakoniapäivystystä. Kokoontuminen Hiukan tenniskentällä. Kävijöitä oli kaikenikäisiä ja heitä saapui lentokentälle viikonlopun aikana parisen tuhatta. Lisätiet. Se järjestetään myös ensi vuonna Kuhmossa.
Ke 25.7. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. Vuoden 2012 experimental -koneen rakentajaksi valittiin Jukka Reikko Porista. Ti 7.8. alkaen ma, ti ja ke . Kilpailun tuomaristona toimi Suomen Ilmailuliitto. Liisa Korhonen, p. klo 12.30-20.15. vehkaoja@evl.fi
Rippikoulutyö:
Rippikoulutyöhön liittyviä lisätietoja: Sini Turunen, p. Vapaa pääsy, kolehti lähetys- ja musiikkityölle. avoinna klo 10-18 joka päivä
Diakoniatyö:
Diakoniapäivystykset khranvirastolla klo 9-10. Petrus Schroderus, tenori ja Nävik Mikkonen, piano. Jatkokurssi to 2.8. Tyyne Tellervo Tervonen, 86 v. Kentän radiojaksolla riitti koko ajan saapumis- ja lähtöselvityksiä. Ilmailukerho oli tehnyt erittäin suuren työn Fly In -tapahtuman eteen
010 665 6000
www.pohjolankaihdin.fi Kangaskatu 11 Puh. Lähdöt takaisin klo 23.15 ja 00.15. Johtokunta kokoontuu klo 17.00. VIRTANEN
MB E 320 CDI Avantgarde autom.....-05 25.900 Volvo S60 2.4i, ml. Turbo, 200 hv...... Opastus Kuhmontie, 12 km Sotkamosta. 187 tkm, ...... 0400 536 937, Ämmänsaari, Ämmänkatu 7 ja Piispajärvi, myös ilt. -01 Tee tarjous! Traktorit/työkoneet: Valmet 500 tehostin+ketjut.........-70 3.950 Massey Ferguson 165................-73 Tee tarjous! Traktorin lumilinko Esko 225 2 kpl auroja, pieni reki/kärry, yms.
VAIHTOAUTOT JA -TRAKTORIT
Sotkamon Metsästysseuran
Sampo-pankki Sotkamo pe 3.8.2012 klo 18.00. Kuhmossa Maraton M YL: 1)Mikko Laukkanen FMR 3.11.26, 2) Visa Juntunen Suomussalmen Rasti 3.26.46, 3)Kristian Schone Tarton Yliopisto 3.37.27, 4) Ilkka Ylikoski Joensuu 3.50.22, 5) Mikko Taskinen Sotkamo 3.52.52, 6) Jaakko Puttonen Rauhalahti Road Runners 3.54.12, 7) Tuomo Heikkinen Kuhmo 4.30.29, , N YL: 1) Tarja Niesniemi 3.51.24, 2) Mirva Kainulainen Hämeenlinna 4.08.10, N 40: 1) Sari Mäkinen Endurance 3.16.45, N 50: 1).Anne Piirainen Kuhmo 4.46.46, 2) Leila Vähärautio Kainuun Kunto-Ässät 5.01.40 Puolimaraton M YL: 1) Mika Kyllönen Kuhmo 1.24.18, 2) Jyrki Korhonen Vuokatti 1.31.05, 3) Hannu Immonen Kajaani 1.31.11, 4) Markus Pulkkinen Vaasa 1.32.33, 5) Timo Kortelainen Valtimon Vasama 1.36.31, 6) Jarkko Maksniemi Kajaanin Kuohu 1.36.48, 7) Tero Mattinen Suzhou Flying Finns & Wannabes 1.38.01, 8) Juho Horsma Taivalkoski 1.45.03, 9) Ville Soikkeli Jyväskylä 1.45.40, 10) Antti Tervo Kuluntalahden Kunto 1.46.16, M 60: 1) Reima Malinen Kuhmo 1.43.36, 2) Matti Korhonen Sotkamon Jymy 1.50.11, 3) Rami Immonen Hyryn Sporttiklubi 2.00.36, 4) Niilo Härkönen TekU 2.31.00, 5) Esa Hyvärinen Vihti 3.32.29 , N YL: 1) Mari Kauri Suzhou Flying Finns & Wannabes 1.37.21, 2).Niina Jämsen Kajaanin Kipinä 1.41.23, 3) Tarja Kilponen Navåsens FK 1.42.50, 4) Anni Mikkonen Kuopio 1.42.54, 5) Marjo Malinen Tuusniemi 1.50.32, 6) Raila Äijö Helsinki 1.53.47, 7) Satu Pöntiö Sotkamo 2.00.03, 10 kilometriä M YL: 1) Antti Rönkkö Keravan Urheilijat 37.09, 2) Jari Virtanen Rajan Urheilijat 37.27, 3) Eerik Puranen Kivijärven Kivekkäät 37.34, 4) Tero Koistinen Kuhmon Kiva US 39.39, 5) Jani Mikkonen Hyvinkää 42.00, 6) Anssi Määttä Enon Kisapojat 45.08, 7) Jari Saari Vaa-
Tiistai 24. Kokouksen jälkeen hirvikokous. 18 Sotkamo
tuloksia
Kuhmolainen maraton,
21.7. heinäkuuta 2012
ILMAINEN LINJA-AUTOKYYTI SOTKAMOSTA:
- Sotkamo l-autoasema klo 19.30 - Vuokatinhovi-Sokos Hotell klo 19.40 - Kuikkalammentie-Pohjavaarantien risteys klo 19.45 - Katinkulta klo 19.50 - Naapurinvaara klo 20.00 - Sotkamo l-autoasema klo 20.30 - Vuokatinhovi-Sokos Hotell klo 20.40 - Kuikkalammentie-Pohjavaarantien risteys klo 20.45 - Katinkulta klo 20.50 - Naapurinvaara klo 21.00. -03 9.650 Toyota Avensis 1.6 VVT-i, farmari, ml. JAATINEN
www.autojakonepiha.com
Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. -99 1.650 Volvo 460 2.0i....................................-95 750 Hyundai Sonata 2.0i GLS, ml. Volvo 40, Mitsubishi)
Myös maa-alueet ja rantatontit. ja viikonloppuisin
M. alv 23%.
istuu sä ma a! Ke lt ansika m
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo p. 010 665 6003 ilmoitukset.sotkamolehti@ almamedia.fi
Tee tilauksesi jo tänään!
KESTOTILAUS ON AINA EDULLISIN!
Jymyrastit ke 25.7 klo 17-18.30 Huhtikangas. -00 2.450 Ford Escort 1.6i, farkku, ilmast.........-99 2.250 MB 180 C 2.2l, siisti..........................-93 Tee tarjous! Peugeot 306 2.0 HDI.........................-99 1.950 Ford Escort 1.6i................................ Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Esillä sääntöjen määräämät asiat. 228 tkm.............. -99 5.950 VW Golf 1.6i farm., ml. 010 665 6000 F. 145 tkm...................................... 044 558 6892
SOTKAMO
-lehti
1962 - 2012
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
B. 010 665 6000 www.sotkamolehti.fi. Johtokunta
KESÄKOKOUS
Vuokralle tarjotaan tai myydään
uusi korkeatasoinen 4h+k+s-os.+kattoterassi 155 m2 Sotkamon keskustassa (II-krs).
Erä ALUVANTEITA renkaineen 17x7", jako 4x114.3 590,-/sarja
(käy esim. ...........................-99 3.750 Opel Vectra 1.6i, ml. -01 5.950 Ford Mondeo 1.8i, ilmastointi............-03 5.750 Volvo V40 1.6i....................................-01 4.150 Toyota Corolla 1.6i LB.......................-98 3.950 Volvo V70 2.5i, aut. Ajetaan samaa reittiä.
Mansikkakarnevaalit
Mansikanviljelijä, tarjoa makoisat marjat pienille ja isoille herkkusuille edullisesti Sotkamo-lehdessä.
Esimerk iksi
TAI julkaisu 2 x 30 pmm
3 julkaisua
2 x 30 pmm
1
Ovien ja ikkunoiden
Hyttyssuojat
Sälekaihtimet Markiisit Rullaverhot Pystylamellit Verhokiskot Korjaukset
120 45
Hinnat sis. 198 tkm.............. 0400 671 062
AUTO- JA KONEPIHA MOILANEN
KESÄRENKAAT EDULLISESTI! AUTON PESUT JA VAHAUKSET.
p. -01 6.950 BMW 318 1.9i, ml. Hitsaustyöt/katsastushuollot.
P. 170 tkm............-96 2.950 Opel Vectra 1.6i.................................-00 2.750 Toyota Starlet 1.4i..............................-98 2.450 Nissan Almera 1.6i HB...................... Ei laskutuslisää.
Läheinen, luettu ja luotettu!
1,20 /rivi + alv 23% P. Tervetuloa !
p. 178 tkm........................................-01 7.950 Volvo V70 2.4i aut
Kuva: Veera Aaltonen/Yle Kuvapalvelu
MTV3
6.00 MTV3 Chat 6.55 Aamusää
TV TORSTAI 26.7.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Luontohetki: Veden maailma 10.00-10.45 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 2012: Olympiaseikkailu (S) 11.40 Aamusydämellä 12.15 Seniori työssä 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa (S) 13.58 Lii-Filmin katsaus 030 (S) 14.05 Mies ja meri 14.30 A-studio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Venäjä 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Puutarhaperjantai 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 10 kirjaa vallasta 21.35 Todella upeeta olympiakuumetta(7) 22.05 Ulkolinja: Fallujan lapset 22.55 Yle Uutiset 23.00 Marraskuun salaliitto (16) 23.45 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön 0.40-4.00 Uutisikkuna 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.00 Summeri (7) 12.00 Spanielipentueen elämää 12.30 Spanielipentueen elämää 13.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.55 Maailmanmenoa: Siilivaara 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Unelma yhdelle 15.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Sissipuutarhurit 20.00 Doctor Who (12) 20.47 Minun New Yorkini 20.55 Rallin vaaralliset vuodet 21.50 Yle Uutiset 22.05 Lontoon olympiakisat: Jalkapalloa 0.05-4.00 Uutisikkuna 7.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 10.25 Ostoskanava 11.40 MTV3 Chat 12.45 Nikon Grilli 13.45 Älynväläys 14.40 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.45 Rita Rocks (S) 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Älynväläys 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.05 Pomo piilossa 21.00 House (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ketonen & Myllyrinne 23.05 WAZ (18) 1.05 Älynväläys 2.05-6.00 MTV3 Deitti
NELONEN
6.00 Älypää-TV 10.40 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.40 Ostosruutu 13.40 Eläintenpelastustiimi 14.10 Waverly Placen velhot (7) 14.40 Aatami & Eeva 15.40 Lapsuuteni luuserina (7) 16.10 Oprah 17.10 Nelosen sää 17.15 Pulmuset 17.45 Dr. (12) 23.35 Paljastavat valheet (16) 0.35 Rillit huurussa (12) 1.05 Älynväläys 2.05-6.00 MTV3 Chat
TV TIISTAI 24.7.
NELONEN
6.00 Älypää-TV 10.40 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.40 Ostosruutu 13.40 Eläintenpelastustiimi 14.10 Waverly Placen velhot (7) 14.40 Aatami & Eeva 15.40 Lapsuuteni luuserina (7) 16.10 Oprah 17.10 Nelosen sää 17.15 Pulmuset 17.45 Dr. Tiistai 24. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.03 Matkaoppaat 19.30 Eläintenpelastustiimi 20.00 Unelmien poikamies 20.57 Keno 21.00 Toimintatorstai: Karkuri (16) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Castle (12) 0.10 Frasier 0.40 Pulmuset 1.10 Dexter (16) 2.05 Dr. Laji vaatii kuntoa, voimaa, ajotekniikkaa ja rämäpäisyyttä, joten juuri monipuolisuutensa takia laji kiehtookin monia. Kuva Jonna Karjalainen.. Paikalle Vuokattiin oli saapunut noin 60 lajin harrastajaa. `Se siitä Lyytinmäestä sitten'. Phil 2.05-6.00 Älypää-TV
SUB
6.00 SubChat 9.00 Lemmen viemää (7) 9.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 10.00 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Madagascarin pingviinit (S) 14.25 Piilokamera 14.55 Fashion Show 15.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.00 Suomen kaamein kämppä 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Top Chef 19.00 Will & Grace (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Muodin huipulle 22.00 Top Chef Suomi 23.00 Bones (12) 0.00 C.S.I. New York (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Viking Lotto ja KeskiviikkoJokeri 22.40 Myytinmurtajat 23.40 Kuuntelija (12) 0.35 Rillit huurussa (12) 1.05 Älynväläys 2.05-6.00 MTV3 Deitti
NELONEN
6.00 Älypää-TV 10.40 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.40 Ostosruutu 13.40 Eläintenpelastustiimi 14.10 Waverly Placen velhot (7) 14.40 Aatami & Eeva 15.40 Lapsuuteni luuserina (7) 16.10 Oprah 17.10 Nelosen sää 17.15 Pulmuset 17.45 Dr. Erikoiskokeet ovat yleensä noin kilometrin pituisia ja ne koostuvat alaspäin viettävistä, teknisesti haastavista poluista. Kilpailut ajetaan useassa sarjassa, joita ovat naiset, juniorit (alle 15-vuotiaat), nuoret (alle 18-vuotiaat), miehet 40 (40 vuotta täyttäneet), miehet 50 (50 vuotta täyttäneet), harraste sekä yleinen.
Enduro on vauhdikas ja
Kilpailu käytiin Vuokatissa haastavissa sääolosuhteissa. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.03 Matkaoppaat 19.30 Eläintenpelastustiimi 20.00 Unelmien poikamies 20.57 Keno 21.00 Totuuden anatomia (12) 22.00 Dexter (16) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Castle (12) 1.10 Dr. Kilpailu koostuu yleensä neljästä erikoiskokeesta, jotka ajetaan läpi kolmeen kertaan. Kaikkien sarjojen tulokset päivittyvät lähipäivinä MTB Enduron nettisivuille www.mtb-enduro.net/tulokset/. klo 21.00. klo 21.00 Osa 12/12. Seuraava SM-sarjan osakilpailu ajetaan 12.8. Miami (12) 0.55 Num3rot (12) 1.50 Vampyyripäiväkirjat (12) 2.45 Smash Cuts (12) 3.10-6.00 SubChat
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.13 Ariol 7.17 Herra Nokkelo 7.22 Roope-karhun taikaseikkailut 7.33 Puutarhan tonttu 7.44 Pingu: Lumileikkejä 7.50 Neppajymykerho 7.58 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.21 Animalia 8.45 Me hirviöt 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Uutiset Uusimaa 9.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Harvoin tarjolla (12) TV2 keskiviikko 25.07. Yleisen sarjan voitti ennakkosuosikki Ari Kurvinen ajalla 24:52,80.,
toiseksi sijoittui Tapio Kymäläinen ajalla 26:09,01 ja kolmanneksi ajoi Hannu Salin ajalla 26:11,50. Kilpailuun mahtui niin auringonpaistetta kuin kaatosadettakin, mikä antoi oman mausteensa jo valmiiksi haastavalle Vuokatin radalle. Phil (12) 3.00-6.00 Älypää-TV
SUB
6.00 SubChat 9.00 Lemmen viemää (7) 9.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 10.00 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Madagascarin pingviinit (S) 14.25 Piilokamera 14.55 Huippukoti haussa 15.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.00 Top Chef Suomi 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Top Chef 19.00 Will & Grace (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Kurjat Kuppilat USA 22.00 Duudsonit tuli taloon (S) 23.00 House (12) 0.00 C.S.I. heinäkuuta 2012
Sotkamo 19
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 2012: Olympiaseikkailu (S) 11.40-12.25 Painajainen Dubaissa 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Onnelliset leikit (S) 14.30 A-studio: Lihavan madon taika 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tosi tarina: Puupalttookoulu 16.25 Antiikkia, antiikkia 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.55 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Kiehtova maailma: Ennen kuin ne häviävät 20.00 2012: Olympiaseikkailu (S) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Einstein ja Eddington (12) 22.30 Prisma: Maailman vanhin lapsi 23.20 Yle Uutiset 23.25 Laitetaan luotiliivit (12) 23.55-4.00 Uutisikkuna 11.00 Summeri (7) 12.00 Spanielipentueen elämää 12.30 Spanielipentueen elämää 13.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.55 Maailmanmenoa: Siivenpaikkaaja 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Satunnaiset sankarit 15.30 Sissipuutarhurit 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Sydänääniä 20.00 Doctor Who (12) 20.46 Kalassa! 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Yle Uutiset 22.05-23.02 Kivinen tie Lontooseen 23.55-4.00 Uutisikkuna 10.25 Ostoskanava 11.40 MTV3 Chat 12.45 Nikon Grilli 13.45 Älynväläys 14.40 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.45 Isän suusta 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Älynväläys 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.05 Itämeri 21.00 Puumanainen (12) 21.30 Moderni perhe (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. Kahden tiedemiehen yhteistyö muutti fysiikan lakeja, vaikka I maailmasota tuli väliin.
MTV3
6.00 MTV3 Chat 6.55 Aamusää 7.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja
TV KESKIVIIKKO 25.7.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Ylvingenin saari 10.00-10.45 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10-11.40 2012: Olympiaseikkailu (S) 11.45 Lentoposti 12.00 Jaakko ja maailmanvalloittajat 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Sysmäläinen (S) 14.20 Jälleen uutta 112 (S) 14.30 Lampolan talkoot 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.50 Avara luonto: Elävä planeetta 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Tukholman olympialaiset 1912 19.55 2012: Olympiaseikkailu (S) 20.25 Viking Lotto 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Toivon häivä (7) 23.05 Yle Uutiset 23.10 Ulkolinja: Kiinan ryöstetyt lapset 0.05-4.00 Uutisikkuna 11.00 Summeri (7) 12.00 Spanielipentueen elämää 12.30 Spanielipentueen elämää 13.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.55 Maailmanmenoa: Maailman suurin veistos 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Näin Norjassa 15.10 Ajankohtainen kakkonen 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 20.00 Doctor Who (12) 20.50 Kesärenki 21.00 Harvoin tarjolla (12) 21.55 Yle Uutiset 22.10 Keskiviikon ravisuora 22.15 Lontoon olympiakisat: Jalkapalloa 0.15 Sinkkutanssit 1.00-4.00 Uutisikkuna 7.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 10.25 Ostoskanava 11.40 MTV3 Chat 12.45 Nikon Grilli 13.45 Älynväläys 14.40 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.45 Rita Rocks (S) 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Älynväläys 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.00 MTV3.doc: Dopingsota 21.05 C.S.I. Alhovuoressa, Karkkilassa. Sketsisarjan toinen tuotantokausi sivakoi tuoreet ladut suomalaisen huumoriviihteen umpihankeen.....(jakso 3/8)....Kuvassa: Kari Ketonen sketsissä "Katolinen kirkko"
MTV3
6.00 MTV3 Deitti 6.55 Aamusää
Ari Kurvinen maastopyöräenduron smsarjan neljännen osakilpailun voittoon
Maastopyöräenduron SM-sarjan neljäs osakilpailu ajettiin vaihtelevissa sääolosuhteissa Vuokatissa. O: Veikko Aaltonen. Phil 2.35-6.00 Älypää-TV
SUB
6.00 SubChat 9.00 Lemmen viemää (7) 9.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 10.00 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Madagascarin pingviinit (S) 14.25 Piilokamera 14.55 Luksuslukaalit 15.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.00 Dieetit vaihtoon! 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Top Chef 19.00 Will & Grace (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Taran monta elämää (12) 21.05 Nuoret, laiskat ja tyhmät 22.05 Suomen kaamein kämppä 23.05 Num3rot (12) 0.00 Vampyyripäiväkirjat (12) 0.55 House (12) 1.50 Chuck 2.45 Smash Cuts (12) 3.10-6.00 SubChat
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.12 Hiekkataiteilija 7.15 Timppa 7.25 Pojat tanssivat Kaletta-juhlassa 7.29 Hanna Ankka 7.40 Lunan ponikesä: Harjoittelua ja ratsastusta 7.44 Sammakko ja ystävät 7.51 Neppajymykerho 7.58 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.22 Tallitytöt 8.30 Futaajat 8.43 Betonin särkijät 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Uutiset Uusimaa 9.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Einstein ja Eddington (12) TV1 tiistai 24.07. Enduro on tällä hetkellä niin Suomessa kuin maailmalla kiistatta nopeimmin suosiotaan kasvattava maastopyöräilyn alalaji. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.03 Matkaoppaat 19.30 Eläintenpelastustiimi 20.00 Huvila & Huussi 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 Näkijä (16) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Nelonen Pro esittää: MotoGPmakasiini 0.45 Good Wife (12) 1.40 Dr. K: Johanna Hartikainen. haastava maastopyöräilyn alalaji, joka vaatii sekä pyöränhallintataitoa että kuntoa. Miami (12) 0.55 Bones (12) 1.50 Kyttäkamera 2.45 Smash Cuts (12) 3.10-6.00 SubChat
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.13 Harri ja Toto 7.23 Kolmio 7.29 Possu Pallero 7.39 Itikkaötökät 7.46 Mio Mao 7.51 Neppajymykerho 7.58 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.21 Pikku Nikke 8.34 Sherlock Jakki 8.46 Kapteeni Kari 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Uutiset Uusimaa 9.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi
Ketonen & Myllyrinne MTV3kanavalla torstaina 26.7.2012 klo 22.35
Tapahtuma kuvattiin Ennätystehdas-ohjelmaan.
Salama McQueen oli yksi shown tähdistä.
Lapset tunnistivat muokatun Kuplan Cars-elokuvan Martiksi.
Villi idea yhdisti huvin ja urheilun
Jonna Karjalainen
Kolmen hengen työkaveriporukka päätti lauantaina pyöräillä Kantiksesta Messiin. Ilta jatkui urheilun jälkeen saunoen ja syöden.. Välillä pysähdyttiin kaverin luokse grillaamaan ja pitämään sadetta, kertoi
Leinonen. Tällaisia tapahtumia voisi olla enemmänkin, hän totesi. Tuo on se Autot-elokuvan Martti, huudahtivat yleisön lapset ruskean hinauskoukulla varustetun Kuplan saapuessa lavalle. Määtän harrastuksiin kuuluu autojen entisöiminen. Antti Schroderus, Joonas Leinonen ja Joni Makkonen saivat idean tempaukseen heinäkuun alussa työpaikallaan Katinkullan Holiday Club Villas -rakennustyömaalla. 20 Sotkamo
Tiistai 24. Esitys sai yleisön haukkomaan henkeään ja lapset puristamaan tiukasti kuulosuojaimiaan. Ennen tapahtumaan lähtemistä he olivat virittäytyneet tunnelmaan katselemalla videoita ja kuvia hurjista autoista. Naurunpyrähdyksiä aiheutti hulvaton ranskalainen klovni Coco seikkaillessaan
Ohjelmassa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
omapäisen pelleautonsa kanssa. Jännitysmomentti taas syntyi hurjista hypyistä sekä liekehtivistä esteistä.
Showta voisi kutsua koko perheen moottorisirkukseksi. Katsomon reunoilla tapahtuman alkamista odottelikin koko joukko isiä ja poikia. Tätä tunnelmaa ei voi aistia valokuvista tai videoista, vaan se täytyy nähdä itse,
kertoi manageri Pekka Pekkonen. Katsottavaa riitti koko perheelle, sillä temppuja tehtiin muun muassa Carselokuvista tutun Salama McQueenin näköisellä bemarilla, moottoripyörillä, mönkijöillä sekä Hell Boymonsterilla. Tästä täytyy tehdä jokavuotinen tapa. Pekkosen mukaan kiertue on mennyt hyvin. Niiden takia tänne tultiin, kertoi poikansa Rikun kanssa moottoreiden pärinää ihastelemaan tullut Marko Määttä. Kajaanissa Traberit rikkoivat ennätyksiä kun suomalainen stuntman Markku Tapaus pudotettiin 30 metrin korkeudesta keskelle romuautokasaa. heinäkuuta 2012
Hurja moottorisirkus kiinnosti koko perhettä
Jonna Karjalainen
Maxi Makasiinin parkkipaikalla nähtiin ja koettiin sunnuntaina hurjaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun Keski-Euroopan vanhin stuntshowryhmä Traber Motor Stunt Show saapui viihdyttämään Sotkamon yleisöä. Toivotaan, että kaikki kynnelle kykenevät lähtevät seuraavan kerran mukaan, ehdotti Schroderus Hirvensalmella. Tapauksen voi laskea urheilusuoritukseksi, sillä miehet pyöräilivät lenkin Sapsojärven ympäri. Monsterit ovat meille molemmille aivan ykkösjuttu. Pyöräilymatka oli mennyt sadetta ja mäkistä maas-
Joonas Leinonen, Joni Makkonen ja Antti Schroderus kertovat, että pyörälenkki toi mieleen armeijamuistot.
toa lukuunottamatta hyvin