>>14 Pääkirjoitus: Lämpötilan painuessa pakkasen puolelle autoilijan kannattaa ennakoida, jottei talvi pääse yllättämään. >>10 Stadionin nimi puhututtaa Sotkamossa Oona Kettunen hiihtää itse aktiivisesti kilpaa. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 NRO 84 TIISTAI 24. >>4 Ilves jäi maasturin alle Parkuantiellä Kuljettaja ajoi varhain sunnuntaina aamuviiden aikaan kohti Sotkamoa, kun nyppylän jälkeen tiellä seisoi yhtäkkiä nuori ilves. >>5 Nuket liikkeeseen Kylän koirat ry järjesti syyslomalla stop motion -animaatiotyöpajan. >>4 Viemärit Sotkamossa toimii Kainuun ainoa viemäreiden sukituksia tekevä yritys. Sotkamo-lehden lukijat kommentoivat netissä runsaasti ihmiskauppaepäilyn mahdollista vaikutusta Marjex Stadionin nimeen. >>11 NIKO KEMPPAINEN. LOKAKUUTA 2023 Sapsoperä: Sapsokoskella vietettiin perjantaina UPM Energyn rakennuttaman laavun avajaisia. >>6 Laavu yhteiseksi iloksi Toive laavusta on noussut esille lähestulkoon jokaisessa Sapsoperän kyläyhdistyksen kokouksessa vuosikymmenten varrella. >>2 Väitöstilaisuus Vuokatissa Liikuntatieteiden maisteri Oona Kettusen liikuntafysiologian väitöskirjan tarkastustilaisuus järjestettiin perjantaina Vuokatissa. Kilpailukausi alkaa parin viikon päästä. Väitöskirja käsittelee ravitsemusta ja suorituskykyä nuorilla naismaastohiihtäjillä. Valorant vie maailmalle Sotkamolaistaustainen elektronisen urheilun ammattilainen Niko Polvinen muuttaa Etelä-Korean pääkaupunkiin pitkän sopimuksen myötä
marraskuuta, jos keli on jo sitä aiemmin muuttunut talviseksi. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi 6 Päätoimittaja: Hanna Turunen 050 325 0352 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi T ukiverkostojen tarve kasvaa lapsiperheiden muuttaessa töiden perässä kauemmas isovanhemmista ja muista sukulaisista. Autoilija, älä anna talven yllättää sinua Pääkirjoitus 24.10.2023 Sotkamo-lehti, perustettu 22.2.1962. Renkaanvaihdon yhteydessä kannattaa tarkistaa, että urasyvyys on reilusti tätä suurempi. Lapsiperheelle tukiverkosto on myös henkinen tuki, kuulevat korvat ja sekä olkapää silloin, kun vanhemmuus on uuvuttavaa. Myöskään työelämä ei useinkaan jousta perheen tarpeiden mukaan. Nyt töiden perässä muutetaan kauas, suvut ovat pienet, puuttuu sedät ja tädit tai serkut. Heillä taas ei ehkä tukiverkostona toimiminen ole enää kovin tarkoituksenmukaista, jos oma arkikin on jo haasteellista. Sotkamossa Kirkonkylän kyläyhdistys on tarttunut ongelmaan, tavoitteena saada lapsiperheet ja seniorit kohtaamaan toisensa. Kyllä 872 vastausta Ei 198 vastausta Yhteensä 1070 vastausta Viikon 43 kysymys: Oletko jo vaihtanut autoosi talvirenkaat. Talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien tulee olla vähintään 3 millimetriä. Voit kuitenkin joutua vaihtamaan renkaat ennen 1. Takana ovat vuosikymmenet, joissa kolme sukupolvea asui samassa pihapiirissä. Jäin miettimään, minkä ikäistä puhutellaan seniorina. Tai ihan vaikka naapurista. Kenties vanhat kädentaidot ja nykytekniikan tietämys löytävät uuden kohteen. Elämässä uudella paikkakunnalla, ilman läheisiä, tukiverkoston merkitys korostuu. Töissä joko ollaan tai sitten ei. ” Tukiverkostona toimiminen voi olla molemmin puolin antoisaa.” Tukiverkosto voi pelastaa Kolumni Leila Arffman leila.arffman@hillagroup.fi Kirjoittaja on toimittaja. Lapsiperhe ei pärjää ilman tukiverkostoa, arki on usein vaativaa ja tilanteet voivat muuttua nopeasti. Vaihtelevat keliolosuhteet lisäävät myös liikenteen onnettomuusriskejä. Autetaan toisiaan ja molemmat voivat antaa omasta elämästään toiselle. Tukiverkostona toimiminen voi olla molemmin puolin antoisaa. Vaikka talvirenkaita ei lain myötä tarvitse vaihtaa pelkästään kalenterin perusteella, tulee auton käyttäjän ennakoida, ettei talvi pääse yllättämään. Kunnollisten talvirenkaiden lisäksi oikea tilannenopeus ja riittävä turvaväli muihin tiellä liikkujiin mahdollistavat turvallisen matkanteon myös kehnoissa ja liukkaissa kelioloissa. Työikäinen, jolla ei kenties itsellään täällä lähellä ole omia lapsenlapsia tai tukiverkostoa. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 24. Avun pyytämisen kynnys kannattaa pitää matalalla ja kysyä auttavia käsiä. T alviset kelit ilmestyvät kuin varkain, vaikka sääolosuhteiden muutokset olisivat tiedossa hyvissä ajoin. 12.02. lokakuuta 2023 Viikon 42 kysymys: Pitäisikö Hiukan pesäpallostadionin nimi sinun mielestäsi vaihtaa. Talvirenkaita on käytettävä marras-, joulu-, tammi-, helmija maaliskuun ajan, jos sää tai keli sitä vaatii. Usein sana seniori mielletään kuitenkin todella korkean iän omaavan henkilön ominaisuudeksi. Ensimmäiset pakkaspäivät on jo Sotkamossakin koettu, joten renkaiden vaihtaminen tulee ajankohtaiseksi. Lapsiperheitä on jo ilmoittautunut tukiverkoston tarvitsijoiksi, mutta senioreista on puute. Tukiverkoston voi löytää myös ystäväpiiristä, harrastustoiminnasta, työyhteisöstä, järjestöjen tapahtumista. % 81 19 Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina -5 -9 -5 -6 -3 -2 -2 -1 -0 +0 +0 +2 -8 -8 -9 -8 -5 -4 -3 -3 -2 -2 +1 +2 4 3 5 4 3 3 5 9 Helsinki Ti 3 Joensuu Jyväskylä Kajaani -2 Kemi -5 Lahti Oulu -3 Pori 1 Rovaniemi -5 Tampere 1 Turku 3 Vaasa 1 Ke 3 -2 -2 -4 -5 1 -4 1 -6 3 -0 To 3 -1 -1 -4 -4 -0 -3 1 -6 3 -1 Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO -2 -3 -3 -3 -4 -4 -4 -4 -4 -4 -4 -3 1 1 2 Ennuste laadittu 23.10. Oikeat rengaspaineet pitää tarkistaa rengaiden vaihdon yhteydessä. Talvikelit voivat alkaa ja päättyä hieman eri aikoina Suomessa, koska maamme on muodoltaan pitkänlainen. Talvikeliksi lasketaan jää, lumisohjo, lumi tai pakkanen. Voiko työelämässä oleva ilmoittautua tukiaikuiseksi, mikäli riittää aikaa ja intoa lapsiperheelle. Mummot ja papat kaitsivat lapsenlapsia ja toisinpäin kaitseminen tapahtui hieman myöhemmin. Arjen apu lastenhoidossa, siivoamisessa tai ruuanlaitossa voi keventää vanhempien taakkaa
Ensimmäiset kaksi kolme vuotta lopettamisesta viina oli ollut mielessä koko ajan, mutta parisen vuotta sitten Petri huomasi jotakin ihmeellistä tapahtuneen: viinanhimo oli hävinnyt tai oikeammin ”koteloitunut”. Uutisvinkit: Sähköpostitse toimitus@sotkamolehti.fi Jarno Hiltunen – Minä olen Petri ja olen alkoholisti, aloittaa Petri kertomuksensa Kuhmon Tarinatuvalla, jossa järjestettiin AA-yhteisön tiedotustilaisuus. PERINTEISET SYYSMARKKINAT PERINTEISET SYYSMARKKINAT ?. Sitten löytyi sellainen ihminen, joka oli mun tukena ja näki, että siellä sisällä asuu kuitenkin hyvä ihminen. KAUKO REPO Yleislääkäri Sotkamo 23.-24.10. Hän sanoo nyt elävänsä sitä elämää, jota hänen olisi pitänyt elää 30 vuotta sitten. RINKELIT . Nyt Petri on ollut raittiina viisi vuotta, mutta 25 vuotta hän sanoo eläneensä ”tuolla kentällä”. – Minulla on monta, monta, monta vuotta, että en muista yhtään mitään, mitä elämässäni on tapahtunut. Tiistaina 24. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Alkoholisti ei voi koskaan sanoa, että en juo enää ikinä. LAUANTAI Kuhmon tori 9-15 28.10. hillagroup.fi/mainostajalle KMT 2022 mukaan jopa 57 % on kiinnostunut lehdessä olevista mainoksista. – Tunti tunnilta se lähti. Yhteiskunnalle hän sanoo makselevansa vielä ”velkoja” pari vuotta. KUKOT. PIIRAKAT . villasukkia, myssyjä, tossuja sekä runsaasti erilaisia asusteita! Vaatekauppa Singi RIISTAHERKKUJA, mm. TUOMO EROLA Ortopedian ja neurokirurgian erikoislääkäri Sotkamo 25.10., 1.11. Huomisesta ei voi koskaan tietää. Hänen elämänsä täytti alkoholi. – Sitten löysin AA-ryhmän, jossa on ihan saman kohtalon kokeneita ihmisiä. Rikoksia, kun rahat oli loppu. ALEKSI FOMIN Yleislääkäri Sotkamo 26.-27.10. Kun oli rahaa, silloin oli kaikkien ystävä ja hyvä jätkä. Kavereita he eivät olleet. LAUANTAI Kuhmon tori 9-15 •• METRILAKRITSAT METRILAKRITSAT •• LAKUÄMPÄRIT LAKUÄMPÄRIT •• MAKEISET MAKEISET MONENLAISET MONENLAISET OPTISTEN PINTOJEN puhdistusaine GOLDEN MIX mehiläisvaha AllTipTop savisaippua Tmi Matti Laaja värivalikoima Laaja värivalikoima KOTIMAISIA KOTIMAISIA LAATUMATTOJA! LAATUMATTOJA! Suoraan valmistajalta! Suoraan valmistajalta! MATTOKUTOMO HANNA MATTOKUTOMO HANNA MAAHANTUOJALTA EDULLISESTI Lämpimiä alpakkaym. Kymmenen vuotta sitten Petri muutti Kuhmoon. Jutussa käytetään vain henkilön ilmoittamaa etunimeä asian arkaluontoisuuden takia. Siinä rinnalla pitää olla kulkijoita. Petrin mukaan jokainen hetki selvinpäin on elämisen arvoista. Sitten mentiin päivä kerrallaan, niin kuin nytkin eletään päivä kerrallaan. Kirjoita napakasti. KESKIVIIKKO Ämmänsaaren tori 9-16 25.10. Kukaan ei voi toista neuvoa, että näin kun teet, pysyt raittiina. Kotimaista omenaa ym. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. KESKIVIIKKO Ämmänsaaren tori 9-16 ?. ”Juoppokämpällä” ei ollut kuin selkään puukottajia. – Nyt on työ, on koti, on puoliso ja lapsetkin olen saanut takaisin elämääni. Ilman AA-ryhmiä hän arvelisi loppunsa tulleen aikaa sitten. Petri kertoo, kuinka joku saattaa sanoa, että lauantai-illasta ei muista yhtään mitään, kun on ryypännyt niin kovasti. Hän haki ja sai sitä. – Asuttiin, missä asuttiin, vankilassa oltiin. Virkavallan kanssa koko ajan tekemisissä. Tarinansa hän kertonut jo monta kertaa. 28.10. Kaikkea mahdollista, mikä ei kuulu oikeaan elämään, Petri jatkaa. TORSTAI Hyrynsalmen tori 9-16 26.10. PERJANTAI Sotkamon tori 9-16 ?. Lä hd e: KM T 20 22 SOTKAMO, Torikatu 1 AJANVARAUS 010 312010* • pihlajalinna.fi Lääkäripalvelut lähelläsi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Palvelemme myös Kajaanissa, Kuhmossa ja Suomussalmella MARJO PANTTI Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sotkamo 25.10., 31.10. FYSIOTERAPEUTIT ANU KÖNTTÄ 24.10., 27.10., 31.10. JUUSO JOUKAS 30.10. lokakuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus@sotkamolehti.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. satokauden tuoteita satokauden tuoteita . Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. MIIKA KURKI Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Sotkamo 3.11. Ei neuvojia. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. – Mutta se odottaa koko ajan sitä yhtä hetkeä, että pääsisi pomppaamaan esille. 26.10. – Kyllä ovikello ja puhelin soi, kun tiedetään, että sattuu jostakin rahaa saamaan. Sotkamossa AA-ryhmä kokoontuu tiistaisin ja perjantaisin osoitteessa Ratatie 8 A. – Kaikki pitää lähteä omasta itsestä. 25.10. Kirjoituksia ei palauteta. PERJANTAI Sotkamon tori 9-16 27.10. Tietyt asiat ja heikko itsetunto ja varmasti se isän puuttuminen elämästä ajoivat minut tilanteeseen, että etsin seuraa viinan voimalla, vääristä paikoista ja vääristä ihmistä. 27.10. SULTSINAT ja VATRUSKAT . LEIVONNAISIA LAUKKUKAUPPIAS Laaja valikoima laukkuja ja reppuja sotkamolehti.fi. JARNO HILTUNEN Alkoholismiin voi saada apua, vaikka olisi kuinka pohjalla. Petri sanoo, että kukaan toinen ihminen ei voi toista raitistaa. poronkäristystä JÄRVIKALAA, Särkeä ja muikkua MARJAKASTIKKEET MARINOIDUT VALKOSIPULIT VERKKOKAUPPA 24/7 suomenherkkukauppa.fi Kylmäsavulohi Kylmäsavusiika Lämminsavulohi Graavilohi Graavisiika www.raudaskala.fi Jättikassi KEKSEJÄ 10 € KUUSELAN KUUSELAN PUUTARHA PUUTARHA Kotimaista omenaa ym. AA on toveriseura, joka auttaa alkoholisteja AA-ryhmän tiedotustilaisuudessa Kuhmon Tarinatuvalla oli jaossa myös kirjallista materiaalia. – Mikäs se miestä ajaa pitkiä matkoja muuttamaan kuin nainen. Silloin löytyi selälle taputtelijoita. TORSTAI Hyrynsalmen tori 9-16 ?. Eräänä päivä Petri nosti kädet pystyyn ja tunnusti, että ei selviä tästä ilman apua. – En minä 14-vuotiaana päättänyt, että minusta tulee alkoholisti
Kuolleita ilveksiä ei enää tarvitse toimittaa Ruokavirastolle. Maasturiin ei tullut vaurioita. Kuolleen ilveksen noutamisesta huolehtii tavallisesti poliisi. Englanninkielisten p**seitä ei pidä nuolla, tosin ”stadion” tulee kreikasta. Lyhyt ja ytimekäs Hiukan pesäpallokenttä olisi kaikista paras vaihtoehto. Sekakielistä sotkua on aivan liikaa.” ”Miksi kukaan haluaisi sotkamolaisen pesäpallon, sotkamolaisuuden tai Sotkamon tulevan yhdistetyksi millään tavalla ihmiskauppaa harjoittavaan yritykseen. Kokosimme muutamia kommentteja yhteen. Tutkinta ei ole tuomio. Mainehaitta on jo syntynyt.” ”Ei hutkita ennen kuin on tutkittu. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 24. Kommentteja tuli viikon aikana hyvin runsaasti, 644 kappaletta. Ihmettelenkin, miksi lehtikin lähti nyt mukaan tähän spekulaatioon. Luonnonmarjojen poimintajärjestelmä tekee pian kaikista osallisista rikollisia.” ”Marjex ei passaa ollenkaan nimeksi, olipa oikeusjuttua tai ei. Ilveskanta on jonkin verran kasvanut vuodesta 2022. Onnettomuuden aikaan oli vielä pimeää. Eläin jäi maasturin alle ja menehtyi. Vaikka tuomio olisi lopulta vapauttava Naapangille, mainehaitta on jo tapahtunut. Tuntuu unohtuneen kylänjuoruilijoilta, medialta ja politiikoilta tämäkin asia taas.” ”Marjexin toimitusjohtajan vangitsemisesta on uutisoitu kaikissa johtavissa medioissa. Ei ole kainuulainen tai sotkamolainen nimi.” ””Hiukan kenttä” on perinteikäs, riittää aivan mainiosti. Ilves jäi auton alle Parkuantiellä. Nyt on menetetty koko kesän pr-työ yhdessä viikonloppuna.” ”Vaikeudet ja riskin otto kuuluu ”Syyttömiä, kunnes toisin todistetaan” Sotkamo-lehden viikon 42 kysymyksen ohessa lukijoilla oli mahdollisuus perustella vastaustaan. Paikalla selvisi, että asiakkaana ollut nuori sotkamolainen mies oli lyönyt lasisella tuopilla päähän ulkopaikkakuntalaista nuorehkoa miestä. Hanna Turunen ”Suomi on oikeusvaltio. Superjymyn tulisi irtisanoutua yhteistyöstä Marjexin kanssa, vaikka pääyhteistyökumppani onkin.” ”Sponsoreita menee ja tulee. Tekoa tutkitaan pahoinpitelynä. Jos isommankin areenan nimen voi vaihtaa, niin miksipä ei tämänkin.” ”Eipä hötkyillä huhujen eikä varsinkaan median kohuilujen perässä.” ”Sotkamo voisi erottautua ja jättää ylipäätään sponsorin pois stadionin nimestä. Yksi kommentoija kirjoittaa, että ”On reilua edustaa kumppania, jonka kanssa on leikkiin ryhdytty, vaikka se hetken kirpaisisikin.” Sunnuntaina kello 01.40 tienoilla poliisi sai hälytystehtävän Vuokatin Laavu Bariin. Tien pinta oli kuljettajan mukaan liukas. Tämä olisi hyvä muistaa kaikilla. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion 2023 mukaan Kainuussa elelisi 135–150 ilvestä. Ikuinen vääntely nimestä. Ilveskolareita sattuu valtakunnallisesti harvoin. Tuopilla päähän ravintolassa ARKISTO. Sotkamo ja ihmiskauppa eivät kuulu yhteen.” ”Mielestäni julkisuudesta olen saanut käsityksen, ettei ole esitetty kirjanpidollisia tositteita suoritetuista maksuista. Ilves jäi maasturin alle Parkuantiellä Suomen ilveskanta on kasvanut hieman vuoteen 2022 verratuna, kertoo Luonnonvarakeskus. lokakuuta 2023 Tiina Suutari Varhain sunnuntaiaamuna sattui harvinainen onnettomuus Kontinjoella Sotkamossa. Ex-Marjakin on samaa mieltä.” ”Nykyisellä nimellä sama ongelma kuin entisellä Uros-areenalla. Kuljettaja ilmoitti kuolleesta kissapedosta hätänumeroon. Mieskuljettaja ajoi aamuviiden aikaan kohti Sotkamoa, kun nyppylän jälkeen tiellä seisoi yhtäkkiä nuori ilves. Populistista toimintaa.” ”Rakennuksen omistaa kunta ja tyhjä tässä tapauksessa mennä Jymyn taakse piiloon. Mitään ei ollut tehtävissä. Mahdotonta ajatella, että pesäpalloa pelattaisiin ihmiskauppaan yhdistetyn yrityksen nimisellä stadionilla. Tuoppi oli rikkoontunut ja osumakohtaan oli tullut vammoja, jotka eivät olleet hengenvaarallisia. Asianomistaja oli joutunut käymään vammojen johdosta kuitenkin Kainuun keskussairaalassa. Johtuneeko siitä, että metsämarjojen keruu on verovapaata tuloa.” ”Suomessa ollaan syyttömiä, kunnes toisin todistetaan. Hiukan stadion ainoa oikea nimi. Sotkamolaista on syytetty ennenkin ja oikeus totesi syyttömäksi. Vähintään Marjex-nimestä päästävä eroon
Myös tiivisteet kovettuvat ja haurastuvat. Omakotitalon sukitukseen menee 6–8 työpäivää ja työ oikeuttaa kotitalousvähennykseen, kertoo toimitusjohtaja Jonne Hassinen. Kainuun yllä loimusi poikkeukselliset revontulet Revontulet loimusivat punaisen ja vihreän sävyissä. Hän ei halunnut jättää poikkeuksellista näkyä ikuistamatta. Betoni on heikoin viemärimateriaali, sen pinta kuluu. Kuvaamme viemärit aina ennen ja jälkeen sukituksen. Hyvä nimi olisi esimerkiksi Hiukka/Hiukan stadioni tai muu vastaava sotkamolaisille tuttu ja selkeä.” ”Stadionin nimen pitäisi kertoa Sotkamosta tai Vuokatista. Revontulibongariksi tunnustautuva Mustonen kääntyi kannoillaan ja kävi hakemassa sisältä järjestelmäkameran ja kamerajalustan. Sukituksen yhteydessä vaihdetaan myös lattiakaivot muovisiin, asennuksen yhteydessä ei tarvitse rikkoa pintoja tai vesieristeitä. Jonne Hassinen ja Santtu Komulainen pitivät työnäytöksiä perjantaina. Kovettuessaan se muuttuu saumattomaksi, yhtenäiseksi rakenteeksi. LEILA ARFFMAN Viemäreiden kunnon tarkastaminen lisää käyttöturvallisuutta. Poimijoille kuuluvia rahoja voi nyt olla hieman katsomorakenteissakin, mutta Marjexhan menettää nyt kohtuuttomasti, jos se maineen lisäksi menettäisi näkyvyyttäkin! Epäselvä homma on syytä tutkia ja paremmin se pysyy esillä kun firma on näkyvästi esillä!” ”Koko konsepti, jossa kunta rakennuttaa veronmaksajien varoilla raNOORA LIMNELL Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen Leila Arffman Viemäreiden sukitusta on EteläSuomessa tehty jo 1970-luvulla. Mieluummin Jymy Areena tai Jymystadion. Tänäkin kesänä on tehty niihin liittyen hätäkeikkoja, on koetettu pelastaa ihmisiä, ettei tarvitsisi rakenteita aukoa, sanoo Hassinen. On reilua edustaa kumppania, jonka kanssa on leikkiin ryhdytty, vaikka se hetken kirpaisisikin. Kainuussa sukitusta on tehty kymmenisen vuotta ja reilu viisi vuotta aktiivisemmin. Kosteus pääsee huokoiseen rakenteeseen, voi tulla reikiä tai halkeamia, joista pihakasvillisuus voi päästä putkistoon. Hän oli lähdössä ulkoiluttamaan koiraa lauantaiaamuna puoli viiden aikaan Kajaanin Purolassa, kun huomasi, että taivas oli tulessa. Kyse on kunnan omistamasta ja rahoittamasta stadionista. Sukitusta käytetään taloyhtiöiden, omakotitalojen ja virastojen sekä laitosten viemäreiden käyttöiän jatkamiseen. Muoviputkistot tulivat markkinoille 1980-luvulla. Niitä käytetään varsinkin julkisissa tiloissa, esimerkiksi kouluissa. Se lisää myös käyttöturvallisuutta ja vaikuttaa asumismukavuuteen. lokakuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 5 elämään. – 1950ja 1960luvuilla putkistot olivat valurautaa, ja ne alkavat jo olla melkoisia aikapommeja. Valurautaputken käyttöikä on noin 50 vuotta. Toiminta on aloitettu 2,5 vuotta sitten. Voimakkaat revontulet leiskuivat tähtikirkkaalla taivaalla Kainuun yllä. Vanhan muoviviemärin käyttöikä on noin 40 vuotta. Kaikkien pitää sanoutua irti yhteistyöstä ainakin niin kauan kun lopullinen selvyys tulee.” ”Se ei vain kuulosta hyvältä, enkä käytä sanaa Marjex ”stadion” kun kerron muun muassa vieraille meidän pesäpallokentästä. Siis se on se sama Hiukan stadion! Kun tiedetään, miten monet sotkamolaiset yritykset ovat tukeneet vuosien, jopa kymmenien vuosien ajan Sotkamon Jymyn toimintaa, niin täytyy todella ihmetellä, millä ”ilveellä” tämä Naapanki sai stadionin nimeksi Marjexin. Sukitus on nopea, ympäristöystävällinen ja edullinen keino vanhan viemärijärjestelmän saneeraukseen. Kenen idea tämä oli. Tällä on merkitystä vakuutusmaksun lisäksi vahinkotilanteessa korvauksen maksuun ja ikävähennykseen. Jos kunnan stadionin nimi halutaan myydä kaupallisesti, pitää Sotkamon kunnan tehdä nimenmyynti ja saada koko nimen myyntihinta kunnalle.” Tiina Suutari Siihen se lenkki sitten tyssäsi, kajaanilainen Kirsi Mustonen naurahtaa. Marjex-nimeä ei olisi alunperinkään pitänyt valita. Lattiakaivoepoksi on yhteensopiva kaikkien markkinoilla olevien vesieristeiden kanssa, mainitsee Hassinen. tai vaan Hiukan pesäpallostadion niin kuin ennen vanhaan?” ”Nimen tulisi kuvastaa jotakin muuta kuin mitä nykyinen nimi tekee. ” 1950ja 1960luvuilla putkistot olivat valurautaa, ja ne alkavat jo olla melkoisia aikapommeja.” kennuksen vuokratakseen sen edelleen urheiluseuralle, joka puolestaan käärii taskuunsa sponsorirahat yritykseltä, jonka omistajaa epäillään ihmiskaupasta yms., on kuin huonosta elokuvasta.” ”Alunperinkin huono idea. Vanhan muoviputkiston ongelmia on muovimassan lasittuminen, jolloin ne voivat halkeilla. Millainen ”raha puhui”. Se, että stadion sijaitsee Hiukassa on tietenkin itsessään legendaarinen ja hivenen vastustajissa pelkoa herättävä tekijä. Viemärit myös pestään ennen sukitusta. Kyseisellä yrityksellä on ollut aiemminkin ollut arveluttavaa toimintaa ja nyt sitten meni rajan yli. Osa vakuutusyhtiöistä katsoo sukitetut putket saneeraushetkellä uusiksi, kun taas osa katsoo ne tietynikäisiksi. Se on ruma ja teennäinen. KIRSI MUSTONEN. Sukitus antaa viemäreille lisää käyttöikää 30–50 vuotta, riippuen käytettävistä epokseista. Viemärin sisään vedetään epoksimuovilla päällystetty sukka, joka paineistetaan. Hän myöntää, että joskus on tilanteita, ettei putkistoa yksinkertaisesti enää pysty sukittamaan huonon kunnon vuoksi. 1970-luvun alussa tehtiin betoniviemäreitä. Sukituksessa vanha viemäri toimii muottina uudelle viemäriputkistolle. – Kuvaamme viemärit ennen ja jälkeen sukituksen. Myös hajuhaitat vähenevät, kiinteistöriskit pienenevät ja sukitus pienentää myös tulevia perusremontteja. Marko Kähkönen (vas.) kertoi Kainuun Viemärikorjauksen olevan tuttu yritys yhteistyön merkeistä. Tiistaina 24. Yritys järjesti asennusnäytöspäivän Vuokatissa perjantaina. Valurautaputkiston ongelmana on syöpyminen ja ruostuminen, putki voi haljeta tai ruoste voi estää putkiston vetämisen. Pääsääntöisesti suurtalouskeittiöissä käytetään edelleen valurautaa paloturvallisuuden ja äänieristyksen takia. – Teemme viemärisaneerauksia rakenteita rikkomatta. Marjex viittaa johonkin muuhun kuin urheiluun.” ”Ihmettelyn aihetta kerrakseen! Kyllä ovat monet matkailijat kyselleet ja ihmetelleet, että missä se Marjex stadion on. Viemäreiden kunnon tarkastaminen ja huolto lisää kiinteistön arvoa ja käyttöikää. Kainuun Viemärikorjaus Oy on ainoa Kainuussa sukituksia tekevä yritys. Kuka uskaltaa ”tunnustaa”?” ”Marjex Stadion ei välttämättä ole kaikista katu-uskottavin nimi suomen parhaan pesäpallojoukkueen kotiluolaksi. Nykyään markkinoilla on myös tarjolla desibelimuovia, jolloin viemäri on äänettömämpi. Pitäisikö nimi kuitenkin olla esimerkiksi SuperJymy areena
– Tästä on pitkäksi aikaa kaikille hyvää, kunhan paikat pysyvät ehjänä. Uuden laavun suojassa allekirjoitettiin perjantaina myös Sapsokosken käyttöoikeussopimus UPM:n ja Ylisotkamon osakaskunnan välillä. Laavulle on tulossa myös Sapsokosken historiasta kertova infotaulu. Sotkamon kunta huolehtii laavun polttopuuja jätehuollosta. Siellä ei saa nyt enää ollenkaan laittaa kirjolohia juokseviin vesiin. Ajanviettopaikka saatiin aikaan paikallisen yhteistyön voimin. Kainuussa näitä teitä on noin 230 kilometriä. Vähenemä tarkoittaa vuosittain lähes 40 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta, joissa vältetään noin kymmenen kuolemantapausta. Talvirajoitukset voimaan tällä viikolla Talvija pimeän ajan nopeusrajoituksilla on selkeät vaikutukset muun muassa onnettomuuksien vähenemiseen. Perjantaina laavun avajaisia juhlistettiin makkaroiden kihistessä grillissä ja kahvin höyrytessä syysilmassa. – Fortumin kautta Ylisotkamolle tulevia velvoitetaimenia on tarkoitus istuttaa tähän. Sapsokosken koskitila on UPM Energyn omistuksessa. Maanteille jää talviajaksi noin 600 kilometriä 100 km/h nopeusrajoituksia. Laavulle pääsee pyörätuolilla sekä lastenvaunujen kanssa. ARKISTO Niko Kemppainen Kohisten kuohuvan Sapsokosken rannalle, Takalantien varteen, on tänä syksynä valmistunut laavu, puuliiteri ja huussi. ” Nämä ovat positiivisia projekteja, joita on kiva tehdä ja toteuttaa.” Mikael Rytkönen ympäristöpäällikkö, UPM Energy. Talvija pimeän ajan nopeusrajoituksilla on selkeät vaikutukset muun muassa onnettomuuksien vähenemiseen. Pääsuunnittelijana toimi sotkamolainen Kari Tervo, Ontojoen Metsäpalvelun Heikki Komulainen toimitti rakennusten hirret, ja Rakennusliike Marko Niskanen hoiti käytännön työt. Kainuun osuus tästä on noin 540 kilometriä. Kuvassa Ylisotkamon osakaskunnan Vesa Tolonen (vasemmalla), UPM Energyn Mikael Rytkönen sekä Kainuun kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Jaakko Muurimäki. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa 100 km/h nopeusrajoitus alenee 80 km/h:ssa 1 600 tiekilometrillä talvikauden ajaksi. Sapsokoski virtaa nykyisin vapaana. Alennettujen nopeusrajoitusten arvioidaan vähentävän 15 prosenttia henkilövahinkoon johtavia onnettomuuksia ja 29 prosenttia liikennekuolemia niillä teillä, joiden rajoituksia lasketaan. Tänä syksynä on pantu jo harjusta ja taimenta, Tolonen kertoi. Padon purkamisen myötä kaloille aukesi lähes sadan kilometrin vesistöreitti. Kyläläisten lisäksi laavu palvelee levähdyspaikkana myös muun muassa pyöräilijöitä. Ylisotkamon osakaskunnan puheenjohtaja Vesa Tolonen kertoi, että koski pidetään rauhoitettuna muutaman vuoden ajan. Kari Tervo kertoi, että Sapsokoskessa on sijainnut parhaimmillaan neljä myllyä, ja purettu mylly tuotti Sotkamon ensimmäiset sähkövalot. Monen osanottajan lisäksi myös Niskanen esitti toivomuksen, että laavua kohdeltaisiin yhteisiä pelisääntöjä noudattaen. lokakuuta. lokakuuta mennessä siten, että pääasiallinen vaihtopäivä on torstai 26. – 50-luvun lopulla Kajaani Oy on ostanut tämän paikan. Pitää pystyä tekemään hyvää toistensa eteen – siitä tässä on nyt lähdetty. Ylisotkamon osakaskunnan vesistöissä ei olekaan aiemmin harjoitettu koskikalastusta. Myös talvikunnossapitoa on suunniteltu, jotta autolla pääsisi laavulle talvellakin. Tässä on ollut aikanaan vanha mylly ja pato, ja ajatuksena oli rakentaa vesivoimalaitos. Sapsokoski sijaitsee sopivan matkan päässä kirkonkylältä. – Tarpeet kun on laadukkaita, niin niistähän on hyvä tehdä, summasi Marko Niskanen. – Toivottavasti tästä on paikallisyhteisölle paljon iloa pitkälle tulevaisuuteen. Ontojokelaisesta puusta valmistetut rakennukset sulautuvat saumattomasti kainuulaiseen koskimaisemaan. Siitä muistuttaa kalastus kielletty -taulu laavun rannassa. Sapsoperän kyläyhdistyksen Arja Roivainen kertoi, että toive laavusta on noussut esille lähestulkoon jokaisessa kyläyhdistyksen kokouksessa. Laavun rakennuttaneen UPM Energyn ympäristöpäällikkö Mikael Rytkönen kertasi Sapsokosken historiaa. Sotkamon kunta vastaa laavun polttopuuja jätehuollosta. lokakuuta 2023 Sotkamo-lehti Talvija pimeän ajan nopeusrajoitukset otetaan käyttöön koko maassa ensi viikolla, tiedottaa Ely-keskus. Koskikalastusta harjoittaville, kuten naapuriosakaskunnalle, jäisi toimintamahdollisuudet, Tolonen totesi. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin jää talviajan 100 km/h tieosuuksia noin 600 kilometriä. Merkit vaihdetaan koko maassa perjantaihin 27. Vapaana virtaavaa Sapsokoskea kunnostettiin viime vuonna. Vuonna 2020 rakenteet viimein purettiin. 60-luvulla se jostain syystä jäi toteutumatta, ja pato ja mylly jäivät paikalleen. Nämä ovat positiivisia projekteja, joita on kiva tehdä ja toteuttaa, Rytkönen totesi. – Vedethän eivät ole kenenkään omaisuutta, ja osakaskunnilla on vain laillisia rajoja. – Tämä on samaa vesistöä kuin Tipaksella. Huussille rakennetaan vielä ramppi sekä kosken rannalle turvakaiteet. Laavulla solmittiin käyttöoikeussopimus Sapsokoskesta. Kyläläisten pitkäaikainen toive toteutui UPM Energyn rakennuttama esteetön laavu rakennettiin Sapsokosken entisen myllyn paikalle. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 24. – Tätä on odotettu varmaan viimeiset 30 vuotta, puhetta on ollut enempi ja vähempi. Tulosten perusteella talviajan nopeusrajoituksia suositellaan käytettäväksi edelleen, Talvirajoituksilla on myös huomattava merkitys hirvionnettomuuksien määrän vähentämiseen. Osakaskunta järjestää kalastuksen ja huolehtii kalavesien hoitotoimista. Olisi kova into, että saataisiin taimen tästä nousemaan. Arkkitehti on onnistunut, tämä on todella hienon näköinen, ihasteli Roivainen
tammikuuta 2024. Terrafame on tehnyt noin 20 miljoonan euron investoinnin uraanin talteenoton käynnistämistä varten. Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen vahvistaa, että aikataulu on pysynyt ennallaan. Presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28. Kuvituskuva. Terrafamen suunnitelmana on, että uraanin talteenotto käynnistyisi kesäkuussa 2024. Lupamääräys 51 koskee uraanin talteenottolaitosta. Pohjois-Suomen avi oli pyytänyt Terrafamelta muutoshakemukseen täydennystä, jonka yhtiö on toimittanut aville viime torstaina (19. Aiemmin uraani saostetiin loppuneutraloinnissa, nykyään se ei enää saostu nikkeli–koboltti-tuotteen joukkoon. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 17.–23. Kunnanhallitus päättää vuoden 2024 presidentinvaalissa käytettävistä yleisistä ennakkoäänestyspaikoista. Näiden lisäksi järjestetään liikkuva ennakkoäänestyspaikka (äänestysbussi/kirjastoauto). Maija Räsänen, Antti Huusko Pohjois-Suomen aluehallintoviraston pyynnöstä Terrafame on täydentänyt lupamääräykseen 51 kohdistuvaa muutoshakemustaan. helmikuuta 2024. Esimerkiksi uraanin talteenottolaitokseen ajettaisiin raffinaatti-liuosta vain puolet alun perin suunnitellusta, mitä Terrafame perustelee sillä, että muutoin laitoksen tuotantomäärä kasvaisi ympäristöluvassa alun perin esitettyä määrää, 250 tonnia puolituotetta, korkeammaksi. ARA on myöntänyt hankkeelle avustusta erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi 1 177 167 euroa. Tiistaina 24. lokakuuta 2023. Yhtiö on hakenut ympäristölupamääräykseen muutosta. Padel Vision Oy on pyytänyt maanvuokrasopimuksen purkamista, koska padel-hallin rakentamisen aloittaminen epävarmassa yleisessä taloudellisessa tilanteessa ei ole mahdollista. lokakuuta. Hankkeen hyväksytyt hakemuksen mukaiset korkotuetut kustannukset ovat 4 708 665,59 euroa. Terrafame vastaa täydennyksessään, että syynä on raffinaatin vähäinen ajo loppuneutralointiin. Perusopetuksen johtaja toimisi sivistysjohtajan alaisuudessa. tammikuuta 2024. Sakka sisältää esimerkiksi rikkiä, sinkkiä, nikkeliä ja rautaa. Perusopetuksen johtajan vastuualueeksi tulisi perusopetus kokonaisuudessaan sisältäen myös apip-toiminnan sekä koulukuljetukset. Lukkaroisen mukaan myös rekrytoinnit uraanin talteenottolaitokselle ovat edenneet suunnitellusti. Uraanin talteenoton tarkoitus käynnistyä ensi kesänä ” Terrafame on tehnyt noin 20 miljoonan euron investoinnin uraanin talteenoton käynnistämistä varten.. lokakuuta). Kunnanhallitus aikoo muuttaa koulutoimenjohtajan virkanimikkeen perusopetuksenjohtajan virkanimikkeeksi 1. Sotkamon kunnanhallitus kokoontuu tiistaina 24. Avustettava erityisryhmä on ikääntyneet. Maaliskuussa 2022 allekirjoitettu sopimus puretaan yhteisellä sopimuksella 31. Toiminnan käynnistyttyä talteenotto työllistäisi noin 40 henkilöä. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntai 11. Kiinteistö Oy Sotkanmaa on pyytänyt 17. lokakuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 7 Kyläläisten pitkäaikainen toive toteutui Padel-hallia ei tule Vuokattiin Noora Limnell Sotkamon kunnan ja Padel Vision Oy:n välinen maanvuokrasopimus Ruunalammen asemakaavaalueen teollisuusja varastorakennusten korttelista puretaan. Sotkamossa paikat olisivat kunnanvirasto (Markkinatie 1), Vuokatin urheilutalo (Käpykuja 17), ja tori, Osuuspankin talo (Kainuuntie 22). Terrafamen mukaan raffinaattisakka on metallien talteenottoprosessissa saostusvaiheessa syntyvää kiintoainetta, mineraalijaetta, joka voidaan palauttaa ympäristöluvan mukaisesti prosessiin. Avi kysyy yhtiöltä myös, miksi PLS-liuoksen uraanipitoisuus on noussut viime vuosina. tammikuuta 2024 alkaen. Terrafame toimitti avin pyynnöstä myös raffinaattisakkanäytteiden metallianalyysit aville, jotta raffinaattisakan laatua ja nikkelisulfaattisakan laatua voidaan avissa vertailla paremmin. KUVAT: NIKO KEMPPAINEN Sapsokosken varrella asuva Arja Roivainen oli hyvin tyytyväinen uuteen ajanviettopaikkaan. lokakuuta hakemuksellaan kunnan omavelkaista takausta Asumisen rahoitusja kehittämiskeskuksen (ARA) korkotukilainoituksella Konstankuja 2 tontille toteutettavaan uudisrakennushankkeeseen. Sakkaa voitaisiin mahdollisuuksien mukaan myös myydä sellaisenaan, mitä Terrafame onkin selvittänyt. PLS-liuoksesta on yhtiöllä kuitenkin tarkoitus saada talteen jopa 100 prosenttia uraanista. Sotkamon kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se päättää myöntää Kiinteistö Oy Sotkanmaalle omavelkaisen takauksen 3 531 500 euron korkotukilainalle. Yhtiö tarkensi aville myös vetyperoksidin kulutusmääriään uraanin talteenottolaitoksella. Terrafame vastaa, että uraanipitoisuuden odotetaan laskevan hitaasti PLS-liuoksessa ja vakiintuvan 10 vuoden kuluessa, kun sitä johdetaan uraanin talteenottolaitokselle. Padel Vision Oy on lokakuun pyytänyt maanvuokrasopimuksen purkamista, koska padel-hallin rakentamisen aloittaminen epävarmassa yleisessä taloudellisessa tilanteessa ei ole mahdollista. Sopimuksessa oli rakentamisvelvoite, jossa vuokralainen sitoutuu rakentamaan asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksyttyjen piirustusten mukaisen padel-hallin kahden vuoden kuluessa. ARKISTO Padel Vision Oy on pyytänyt Sotkamon kunnalta maanvuokrasopimuksen purkamista. Padel on tenniksen ja squashin välimuoto
Teemalehden mainoksella tavoitat laajasti kohdeasiakkaasi Kainuun ja Koillismaan alueelta. Kotiin sijoitetaan merkittävä osa elämän varallisuudesta ja juuri se sijoittaminen kaipaa ideoita, inspiraatiota ja tietoa palveluista lähellä. kekrifest.fi LIPUT NORM. 98€ | hlö | 2hh | vrk kts. 44,90 VIP 95,00 k18. Lehtimainos (mm) Hinta 254x365 (koko sivu) 2105 € 254x180 (puoli sivua) 1075 € 99x365 859 € 150x180 733 € 99x180 595 € 150x88 448 € 99x88 315 € Hintoihin lisätään alv 24% Digibannereilla tehotoistoja verkossa, 20 000 näyttöä koko verkostossa alkaen 200€. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 24. lokakuuta 2023 8 hi ll ag ro up .fi /m ai no st aj al le TAVOITA KAINUUN JA KOILLISMA AN LUKIJAT KOTI & ASUMINEN mainosliite julkaistaan viikolla 45/2023, numeroissa 8.11.-10.11. Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@hillagroup.fi Sanna Kiiveri-Haverinen 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@hillagroup.fi Tiina Inget-Luikku 040 522 4396 tiina.inget-luikku@hillagroup.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@hillagroup.fi Toni Heikkonen 040 717 0760 toni.heikkonen@hillagroup.fi Kokonaistavoittavuus yhteensä huikeat 118 000 * KMT/2022 * Kokonaistavoittavuus on keskimäärin lehden painetun numeron lukijamäärä + viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettomäärä. Koti on tärkein paikka rentoutua ja viihtyä. Lähde mukaan Koti & Asuminen-mainosliitteeseen. Kysy lisää! Hintaesimerkkejä mainosliitteeseen Varaa mainostilat ja materiaali viimeistään to 26.10. 28.10.2023 kajaanihalli Kekrifest lippu + hotellimajoitus + aamiainen alk
lokakuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 9 29.10. Kuukausierä 18,82 €, sisältäen koron 14,95 %, luoton perustamismaksun 0,00 € ja käsittelykulun 1,50 €/kk. Lue lisää ja tee hakemus: euronics.fi/rahoitus Euronics Sotkamo Kainuuntie 28, 88600 Sotkamo, Ma–pe 9–17, la 9–13, Puh. asti Helkama HKLK53C Keraaminen liesi • Liedessä on keraaminen taso, jossa nopeasti lämpenevät levyt • Uunin maksimilämpötila 300 astetta • Mitat: K 85/90, L 50, S 60 cm Avaa luukun ohjelman lopuksi 30 minuutin pikaohjelma Suomenkielinen käyttöpaneeli Pieneen tilaan Helppo puhdistaa Kiertoilma Sulatusvapaa Kapea kone, iso kapasiteetti Electrolux ELXBI43 Uuni + induktiotaso • Taso: Nopea, tehokas ja turvallinen induktiotaso, jossa 4 levyaluetta • Uuni: Tilava 72 l uuni, sisäänpainettavat nappulat, paistolämpömittari Helkama HPKT107 Pesukone • Helppokäyttöinen kone • Linkousnopeus 1000 kierr./min • Täyttömäärä 7 kg 333 € (449 €) tai 12,53 €/kk* Hoover H3TM 28TACE-1-S Pesukone • Täyttömäärä 8 kg • Linkous 1200 kierr./min. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy (2076455-0), Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. www.euronics.fi Alimpien hintojen tarkistuspäivä 25.9.2023.. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen. Tiistaina 24. 08 6661977 Suosi paikallista saat parasta palvelua Tarjoukset voimassa 29.10.2023 asti, tai niin kauan kuin varatut erät myymälöissä riittävät. Luottokustannukset yhteensä 177,52 €, luottohinta 677,52 € ja todellinen vuosikorko 23,06 %. • Useita pikapesumahdollisuuksia Bosch KSV36NWEQ Jääkaappi • Super Cooling -toiminto jäähdyttää juuri kaappiin laitetut uudet ruoat nopeammin • Mitat: K 186, L 60, S 65 cm Electrolux ESA47220UW Astianpesukone • Tehokas pesu ja kuivaus AirDry-teknologialla • Hyvät korivarusteet • Monta pesuohjelmaa Electrolux LKR54000NW Keraaminen liesi • Monipuoliset uunitoiminnot • Kunnolliset uunipellit • Mitat: K 85-92, L 50, S 60 cm Bosch GSN36FWFV Kaappipakastin • NoFrost-automaattisulatus • Varoitusääni, jos kylmälaitteen ovi ei sulkeudu kunnolla • Mitat: K 186, L 60, S 65 cm 369 € (499 €) tai 13,89 €/kk* 999 € tai 26,73 €/kk* 649 € (699 €) tai 24,43 €/kk* Säästä 50 € 799 € tai 21,38 €/kk* 499 € (599 €) tai 18,78 €/kk* Säästä 100 € 499 € (599 €) tai 18,78 €/kk* Säästä 100 € Säästä 130 € 389 , € (449 €) tai 14,64 €/kk* Säästä 60 € Sileä keittotaso lisää helppohoitoisuutta Parasta paikallista palvelua Euronics-rahoitus 300–40 000 €: Esimerkkilaskelma: Tyypillinen kertaluotto 500,00 € ja sopimusaika 36 kk
OONA KETTUNEN ” Onhan se aina hyvä huomata, että lukemalla opittu tieto toimii myös käytännössä.”. Riittämätön syöminen on haaste hiihtäjille Oona Kettusen väitöskirjatutkimus pyrki selvittämään energiansaatavuuden ja makro-ravintoaineiden yhteyksiä suorituskykyyn ja matalan energiansaatavuuden fysiologisiin oireisiin nuorilla naismaastohiihtäjillä. Kotimaassa Kettunen kilpailee Suomen Cupin osakilpailuissa ja toivoo pääsevänsä mukaan myös pariin Maailman Cupin osakilpailuun. Kettunen uskoo, että tällainen puhe ”pahoista hiilareista” voi itse asiassa olla yksi syy siihen, miksi hiilihydraattien saanti on urheilijoilla ollut niin niukkaa. Kettusella olikin ehdoton tavoite, että hän ehtii väittelemään ennen kilpailukauden alkua, sillä tutkimuksen teko kesken kilpakauden tilanne olisi ollut huomattavasti haastavampaa. Englanninkielisen väitöstilaisuuden vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Anna Melin Linnaeuksen yliopistosta Ruotsista ja kustoksena professori Vesa Linnamo Jyväskylän yliopistosta. – Itsellä oli se urheilu väitöskirjatyöskentelyn rinnalla, mikä toi vähän lisähaastetta ajan hallintaan. Halusin sitten lähteä tutkimaan samaa asiaa nuorilla hiihtäjillä, itsekin aktiivisesti kilpaa hiihtävä Kettunen kertoo. Suurin osa talvesta kuitenkin kuluu kiertäessä Ski Classics -sarjaa, joka koostuu ympäri Eurooppaa käytävistä pitkän matkan hiihtokilpailuista. Hänestä oli kuitenkin hienoa nähdä, että riittävän syömisen tärkeys korostui myös tutkimukseen osallistuneilla nuorilla urheilijoilla. – Itselleni urheilu on vähintään yhtä tärkeää kuin työnteko. Myös hiilihydraattien saanti jäi monilla naishiihtäjillä suositeltua alemmas. Maastohiihto on kestävyyslaji, jolle tyypillinen harjoittelu kasvattaa huomattavasti energian ja makroravintoaineiden tarvetta. Kettunen havaitsi tutkimuksessaan, että energiaa ja hiilihydraatteja saadaan suhteessa kulutukseen vähemmän, kuin optimitilanteessa. – Toisaalta myös ne urheilijat, joilla hiilihydraattien saanti oli runsaampaa, pääsääntöisesti suoriutuivat sekä kilpailutilanteessa että laboratoriomittauksissa paremmin, Kettunen kertoo. Riittävä hiilihydraattien saanti on edellytys sille, että pystytään ylläpitämään kovaa harjoitustehoa, palautumaan harjoituksista ja toisaalta se voi myös auttaa ehkäisemään vammoja ja sairastumisia. Väitöstilaisuus meni Kettusen mukaan perjantaina oikein mukavasti. Urheilu ja ravitsemus on kiinnostanut Vuokatissa asuvaa Kettusta paljon. – Totta kai jokainen urheilija teki itse sen ratkaisun, että haluaako osallistua tutkimukseen. Kettunen hiihtää kilpaa aktiivisesti, mihin aika kuluu aikalailla työnteon ulkopuolella. lokakuuta 2023 Noora Limnell Liikuntatieteiden maisteri Oona Kettusen liikuntafysiologian väitöskirjan ”Nutrition and performance in young female cross-country skiers” tarkastustilaisuus järjestettiin perjantaina Vuokatissa. – Siinä on sitten seuraavat menot pitkästi, aika täynnä on kalenteri talven aikana. Vuokatti-Ruka urheiluakatemia oli vahvasti mukana Kettusen tutkimuksessa. Kotimaassa Oona Kettunen kilpailee Suomen Cupin osakilpailuissa ja toivoo pääsevänsä mukaan myös pariin Maailman Cupin osakilpailuun. Kun Kettuselta kysyy vapaa-ajasta, hän vastaa, että se on suhteellinen käsite. – Muutenkin väitöstilaisuus oli erittäin hyvää tieteellistä keskustelua ja uskon, että se antoi yleisölle myös paljon asiaa mietittäväksi, Kettunen toteaa. Väitöskirja käsittelee ravitsemusta ja suorituskykyä nuorilla naismaastohiihtäjillä. Ruokaja terveyspuheessa on voinut kuulla puhuttavan, että hiilihydraatit olisivat pahoja ja että niitä tulisi välttää. Kettusen mukaan tämä korostaa sitä, että ravitsemuskoulutuksella on tärkeä merkitys sen kannalta, että urheilijat söisivät riittävästi terveytensä ja suorituskykynsä kannalta. – Tutkimuksen tulokset osoittivat, että liian niukalla energiansaannilla voi olla negatiivinen vaikutus hiihtäjien suorituskykyyn. Monet syövät vähähiilihydraattista ruokaa, jotta he voisivat laihtua nopeasti. Kettunen on paljon opiskelleena ymmärtänyt riittävän syömisen tärkeyden jo ennen tutkimuksensa tekemistä. – Havaitsin, että riittämättömään syömiseen liittyvät oireet ovat aika suuri haaste juoksijoille. Valmentajat tukivat niitä urheilijoita, kenellä oli halu osallistua ja toisaalta myös auttoivat siinä, että kaikki mittaukset saatiin sovitettua urheilijoiden aikatauluihin. Väitöskirjatutkimuksen teko kesti Kettusella neljä vuotta kokonaisuudessaan, eli käytännössä se suositusaika meni. Toisaalta havaittiin myös, että ravitsemusosaamisella on vaikutusta siihen, paljonko energiaa saadaan. Lopputulosta kysyessä Kettunen naurahtaa, että kyllä hänestä tohtori taitaa ennen pitkää tulla. Onko se sitten sitä vapaa-aikaa vai ei. Maisterivaiheessaan hän tutki ravitsemusta ja suorituskykyä juoksijoilla. Urheilun ja työn lisäksi vapaata on aika vähän, Kettunen naurahtaa. Kilpailukausi on aivan nurkan takana, sillä se käynnistyy parin viikon päästä. Proteiinia ja rasvaa sen sijaan saadaan suosituksien mukaisesti. – Hiilihydraateilla on vähän huono maine, vaikka ne ovat todellisuudessa tärkein energianlähde kestävyysurheilijoille. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 24. – Onhan se aina hyvä nähdä asiat myös konkreettisesti ja huomata, että lukemalla opittu tieto toimii myös käytännössä
Pirkko Kupiainen Vapaa pääsy Juhani Mantsisen MUISTOKONSERTTI Noora Limnell Sunnuntaina kahvipöydässä Makkosentiellä hieraistiin silmiä, kun ikkunasta huomattiin tumma hahmo. Nuket heräsivät eloon syysloman stop motion -työpajassa Iita Niskasen veikeä animaationukke. ja to 14.12. ja ti 28.11. Kiitos osanotosta suruumme. __________________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen to 26.10., pe 3.11. Sotkamo-lehti Kylän Koirat ry järjesti syyslomalla kaksipäiväisen stop motion -animaatiotyöpajan Sotkamon nuorisotalolla. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. _______________________________________________ Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 2,60 €, toimistomaksun 25 € sekä laajennetun ajokorttitarkastuksen yhteydessä muistitestin 12,40€. klo 10–12 Havukranssien myyntiä kappelilla lähetystyön hyväksi. klo 10–11.30 ja klo 12.30–14 Vauvakerho srk-talossa. klo 11.00 Rukoustunti Avoimet ovet rukoukselle. Paikallisena toimijana pystymme tarjoamaan kilpailukykyiset hinnat, jolloin lakisääteiset vaatimukset hoituvat kustannustehokkaasti ja saat silti työntekijöillesi laadukkaan palvelun. Isäkin innostui animaatioiden tekemisestä. Messun jälkeen kirkkokahvit ja toivevirsihetki kirkon alasalissa. _______________________________________________ KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Teemu Pieskä ke 13.12. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. Yhdeksäsluokkalainen Arkadii piti animaationuken tekemisestä, mutta stop motion -tekniikka ei ollut hänen juttunsa. Jyri piti erityisesti muovailusta ja Julia aikoi tehdä kotona lisää nukkeja. Ke 1.11. Ota yhteyttä, niin tehdään juuri sinun yrityksesi tarpeisiin sopiva työterveyssopimus! Jouni Antero RUUSKA * 30.5.1946 Sotkamo † 30.9.2023 Sotkamo Siunattu haudan lepoon läheisten läsnä ollessa. klo 12.30 Selkomessu srk-talossa, mukana pappi Taina-Maija Miettinen Kajaanista. Aiheena ”Antakaa toisillenne anteeksi”. He toteuttivat teoksen, jossa nuket vaihtoivat päitään. Muualla: La 4.11. klo 12.30 Selkomessu srk-talossa. Naapurit kertoivat nähneensä minkin muutaman kerran aikaisemminkin hiippailemassa Makkosentiellä. Seurakunnan kotiosoite Internetissä: www.sotkamonseurakunta.fi Sotkamon Helluntaiseurakunta Ti 24.10. klo 13 Lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. Minkki on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi osana sellaisten petoeläinten ryhmää, jotka ovat Suomessa luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolella ja kulkeutuneet meille ihmisen mukana. Pe 27.10. klo 13-15 Yksityistilaisuus Syöpäyhdistys To 26.10. Ti 31.10. Pe 3.11. klo 18.00 Rukousilta Milja Arffman ja sisaret Ke 25.10. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. Työpajaa tukivat Kainuun liitto, Sotkamon kunta, Kaisanet sekä KAMK. klo 9.30–11 Muskariperhekerho srk-talossa Su 29.10. Luennoitsijana Aune Mikkonen. klo 18:00 Chosen ilta Sotkamossa. Vieraana Pekka Partanen. __________________________________________________ AJOKORTTITODISTUKSET: tavallinen 90 €, laajennettu 100 €. Kainuun Opistolla: klo 11.30– 13.30 Kekripuolinen (ilmoittautuminen pe 27.10. Ti 31.10. ja to 9.11. Vuokatinranta: Ke 25.10. KYLÄN KOIRAT sotkamolehti.fi Seuraa meitä Instagramissa! @sotkamolehti365 Tiesitkö. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. klo 19 Raamattuluento. Tervetuloa viettämään aikaa toisten lapsiperheiden kanssa. MRI-KUVAUKSET; MAGNEETTIREKKA Vuokatissa ti 14.11. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! __________________________________________________ YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen ti 24.10. Myös ilman lähetettä! Yksityisten lääkäripalveluiden lisäksi tarjoamme asiakkaillemme sekä lakisääteistä, että kokonaisvaltaista työterveyshuoltoa. Pyhäkoulu. Monikanavaisuus kasvattaa yrityksen tunnettuutta, positiivista mielikuvaa ja aktivoituminen kolminkertaistuu!* Lä hd e: Kä rk im ed ia n tie ot pa nk ki hillagroup.fi/mainostajalle. Ti 31.10. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Lankinen, Lukkari-Syrjäniemi, mukana Solina-kuoro. 050 431 5778. Kyseessä oli minkki (neovision vison). lokakuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 11 su 29.10.2023 klo 15.00 Sotkamon ortodoksisessa kirkossa Sotkamon Kamarikuoro, joht. __________________________________________________ LABORATORIO AVOINNA ARKISIN. ja ke 22.11. Vetäjänä Helena Voutilainen. Sitten näätäeläin jatkoi matkaansa kohti uimarantaa. __________________________________________________ FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi ke 13.12. klo 11.15 Kirkkokahvit ja toivevirsihetki kirkon alasalissa. Su 29.10. Ma 30.10. Pesäkoloa ovat järjestämässä MLL ja seurakunnan lapsityö. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. 050 325 5209 ja Ulla Kuusisto p. Messun jälkeen kirkkomakkarat ja kahvit. Florencia piti erityisesti animaationuken tekemisestä, mutta animointikin oli mukavaa ja kurssilla tuli uusia ideoita. Mummi Ailan mielestä oli erityisen hyvä, että tekemistä oli järjestetty syyslomalla. klo 11 Virsipiiri Turinatuvalla. Hänestä oli mielenkiintoista nähdä tekniikka, jolla tv:ssä nähdyt animaatiot on toteutettu. klo 19 Raamattuluento. Ensin sitä luultiin kissaksi, mutta otuksen lähtiessä liikkeelle sen pitkulainen ulkomuoto paljastui. klo 18 Hiljainen rukous ja ehtoollinen Vuokatin kirkossa. klo 12 Päiväpiiri, Jorma Sutinen. Aiheena ”Herran siunaus”. Isä Teemun kanssa osallistuneet Julia ja Jyri pitivät siitä, että vanhemmat olivat mukana. klo 10–12 Perheiden Pesäkolo Rytilahden kodalla. klo 12 Jäitkö yksin. Animaation tekemistä hän aikoi jatkaa jatkossa piirtämällä Flipaclip-sovelluksella. ”Cityminkki” herätti huomiota Makkosenmäellä Minkki on luokiteltu vieraslajiksi Suomessa. Su 29.10. leskien vertaistukiryhmä srk-talossa. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. Musiikkityö: To 26.10. ”Cityminkki” käveli leppoisasti takapihalta toiselle tutkien ympäristöä nuuhkimalla. klo 11:00 Jumalanpalvelus Heikki Penttinen, Liisa Niskanen, Esko Sorsa. _______________________________________________ LT, YLEISLÄÄKÄRI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIKSI ERIKOISTUVA Juha Käkelä ma 20.11. __________________________________________________ ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling pe 27.10. klo 11 Diakoniapiiri srk-talossa. Viidesluokkalainen Florencia oli mukana mumminsa kanssa. Ohjaajana toimivat kuvataiteilija Katarina Karppinen ja apuohjaajana yhdistyksen puheenjohtaja Tuukka Pasanen. Vastaanottoajat | Vuokatti | Kidekuja 2, 3. To 26.10. Ke 1.11. Tiistaina 24. Kymmenestä osallistujista suurin osa oli alakouluikäisiä, mutta vanhempien ja isovanhempien mukana oleminen teki työpajasta koko perheen jutun. SEURAKUNTAUUTISET Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse INFLUENSSAROKOTUKSET saatavilla kauttamme yksityisille henkilöille, että yrityksille á 43,00 € sisältäen rokotteen, hoitajanpalkkion sekä kantamaksun. NOORA LIMNELL Sotkamon evankelis-luterilainen seurakunta Kastetut: Ilmari Johannes Jaakkola Kuolleet: Jouni Antero Ruuska 77 v, Kyllikki Haverinen 88 v Yleinen seurakuntatyö: To 26.10. mennessä), klo 13.30 Otteita tulevan kesän Kianto-näytelmästä, klo 14.30 Kekrikahvit, klo 15 Siioninvirret. Su 29.10. krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ti 31.10. Ma 30.10. Lähetystyö: Ti 24.10. klo 17.30 Kirkkokuoron harjoitus srk-talossa. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot puhelimitse maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaveri torstaisin. Lapsityö: Ti 24.10. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. Kainuun nuorten uskoa ja elämää. Ti 24.10. Luennoitsijana Jukka Norvanto
www.kajaaninjateauto. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P P.. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Kiinteistö A Tolonen Oy, Lkv 0400 689 257 Arviot, kauppakirjat, jakokirjat, edunvalvontavaltuutukset, testamentit ym. 15 vuoden kokemuksella ––– VESIYSI ––– 0400251097 gsm 0500 583 626 Petäisentie 15 87400 KAJAANI Kajaanin AUTOMAALARIT Kolarityöt ja maalaukset 050 438 0786. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. 0400-296 153 LVILVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. eiden myyn. 0400 681 435 J. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. en näy. www.porho.. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. (alv 24 %). . ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. sopimukset. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Huotari p. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. 0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. KOKEILE NIIN USKOT. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. 040-526 0947 Puh. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. LVI-ASENNUS LVI-ASENNUS TAPANI TAPANI VÄISÄNEN VÄISÄNEN Puh. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 24. www.kajaaninjateauto. Kaisa Laajakaista -lii. oitu lämpöpumppuasentaja P. ymien myyn. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. Soita ! Käyttövesikaivojen suurtehopesut, korjaustyöt ja desinfioinnit. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. ma-pe 8.00-16.30 OLISIKO TÄSSÄ PAIKKASI. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. lokakuuta 2023 12 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Autotarvikkeet Sähköistykset LVI-työt Työsuoritukset Työsuoritukset Fysioterapiat Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. ölasien vaihdot ja muut huollot. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. 050 438 0786 Muut lakiasiainpalvelut Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy Parturi-kampaamot Hautauspalvelut Kukkakaupat KAINUUN -PALVELU O Y Rakennuspalvelut keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto 45 vuotta MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA Coronaria, Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo Varaa aika 010 525 8801 tai ajanvaraus.coronaria.fi Fysioterapia | Neurologinen fysioterapia | Lymfaterapia | LymfaTouch | Faskiamanipulaatio | Hieronta | Tukisukat ja sidokset | Palveluseteli palveluntarjoaja Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen Kokemusta & kalustoa! • Puh. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table
* KAKSI KOLMESTA Kirjallisuus ja sanataide Lukukoira Sotkamon kirjastossa, ke klo 17.30, Sotkamon kunnankirjasto. S. Spede, ke klo 17.00 / ma klo 19.00, Kino Visio. Antero Varovainen ja Onnenkivi, to klo 12.00 / pe klo 14.45 / su klo 11.30, Kino Visio. Jesus Revolution, ti klo 17.00 / to klo 13.30 / su klo 17.30 / ti klo 15.00, Kino Visio. Pienoismalli vuodelta 1939 on nähtävissä Sotkamon keskustassa Johanneksenkulman yläkerrassa. Koskettava ja tositapahtumiin perustuva kertomus muutamasta hipistä Kaliforniassa, jotka 1960-luvun lopulla käynnistivät maailmanlaajuisen liikkeen. Ilmoittauduthan etukäteen. Kaurismäen, Cannesin elokuvajuhlilla palkittu, elokuva kertoo kahden yksinäisen, Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen yrityksestä löytää elämänsä rakkaus. Tanssiopetus DanceFeet/Maija-Liisa. K-7. ma klo 10.0016.00 / ti klo 10.00-16.00 / ke klo 10.0016.00 / to klo 10.00-16.00 / pe klo 10.0016.00 / la klo 10.00-15.00, Kainuuntie 18. Valoa valoa valoa, ti klo 15.30, Kino Visio. Killers of the Flower Moon, ti klo 19.00 / la klo 19.45 / ti klo 18.30, Kino Visio. Oppisopimuskoulutus työntekijöiden rekrytoinnissa, henkilöstön kouluttamisessa sekä yrittäjän osaamisen kehittämisessä. Five Nights at Freddy’s, pe klo 19.30 / su klo 19.30 / ma klo 20.45, Kino Visio. Halloweentapahtuma, ti klo 17.00, Keskuskatu 13. ma klo 10.00-12.00 (parillinen viikko), Seurakuntatalo. Kulttuuri Kuolleet lehdet, ti klo 12.30 / ke klo 15.30 / to klo 19.00 / pe klo 13.15 / la klo 16.15 / su klo 13.00, Kino Visio. Manaaja: Uskon merkki, to klo 20.30, Kino Visio. Muut ILOA ALKAVAAN KAAMOKSEEN, ke klo 9.00, Kainuuntie 17 a1. 31.12. Urheilu ja liikunta Open Gym, Vuokatti, 12.10. LEFFAKLUBI: Leijonakuningas, la klo 14.00, Kino Visio. Varmista, että kauppasi käy Black Fridayna. K-12. TAPAHTUMIEN SOTKAMO. Hei omaishoitaja! Tule mukaan keilaryhmään. Pop upissa tarjolla kokoelma Nosh naistenvaatteita, Sillä Chic alusasuja ja Daughter of the North käsintehtyjä koruja. Pirkko KupiainenVapaa pääsy. Cha cha Perusteet klo 18.1519.20. Mainosta mediassamme. Elokuva on tositapahtumiin pohjautuva rakkaustarina ihmisistä, jotka joutuvat keskelle Lapuan Patruunatehtaan räjähdystä. K-7. Kerhopäivässä puhutaan verenpaineesta. Keskitaso klo 19.25-20.30. Kyläja kaupunkitapahtumat Ihana Pop Up Vuokatti, ti klo 11.00, Huvilatie 2. Lapua 1976, ke klo 18.45 / to klo 15.30 / la klo 17.45 / ma klo 17.00, Kino Visio. K-16. Lämpimästi tervetuloa!. 11.12. K-12. Ajankohtaista asiaa, virkistävää seuraa ja kevyttä jumppaa. Ryhmä Hau: Mahtielokuva, ke klo 12.30 / to klo 17.30 / pe klo 16.15 / su klo 14.30 / ti klo 17.00, Kino Visio. Tiistaina 24. Kun maaginen meteoriitti iskeytyy Jännälään, se antaa Ryhmä Haun pennuille supervoimat, jotka muuttavat ne MAHTIPENNUIKSI! K-7. Voit osallistua etänä tai kunnanviraston valtuustosalissa. Eläkeliitto Sotkamo kerho 2023, 9.1. Kurssit, luennot ja seminaarit Toimintakykyä liikunnalla -webinaarit, ke klo 14.00, Markkinatie 1. Tavoitamme asiakkaasi! hillagroup.fi/mainostajalle lukijasta saa mainoksesta idean lähteä ostoksille, tapahtumiin tai ulos syömään. 044 235 3095. Trolls: Bändi koossa, ti klo 14.00 / pe klo 17.45 / la klo 12.15 / su klo 16.00, Kino Visio. Tapahtumat sijoittuvat SAW I:n ja II:n väliin. Inari Niemen ohjaama monitasoinen draamaelokuva ensirakkaudesta, sen häikäisevästä valosta ja elämänpituiseksi venyneistä varjoista. Tarina seuraa vartijaa, joka aloittaa uudessa työssään Freddy Fazbear’s Pizzassa. Juhani Mantsisen muistokonsertti, su klo 15.00, Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkko. Edukain täydennyskoulutukset, työelämän korttikoulutukset sekä koulutusohjaus. Draamakomedia sosiaalisesti kömpelöstä 40-vuotiaasta Johanneksesta, joka yrittää tavoittaa kuolevan isänsä ennen kuin on liian myöhäistä. John Kramer on palannut. K-16. Tapahtuma on maksuton. Sotkamon Kamarikuoro, joht. Open Gym on vapaan temppuilun vuoro, jonne voi tulla liikkumaan ja kokeilemaan välineitä matalalla kynnyksellä yksin tai yhdessä!. Museot ja näyttelyt Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli, 1.5. Disneyn eeppinen seikkailu seuraa Simbaa, sisukasta leijonanpentua, joka ei malttaisi odottaa kuninkaaksi tulemista. Lapua 1976 on tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja toivosta. Kun Angela ja Katherine katoavat metsään kolmeksi päiväksi muistamatta mitään tapahtuneesta, laukaisee se tapahtumaketjun, joka pakottaa Victorin kohtaamaan syvimmän pahuuden. Tervetuloa palveltavaksi!. Tutkitusti luotettavan sisällön joukossa viestisi erottuu edukseen. Tied. Tapahtumakalenterissa musiikkiliikuntaa ja kuntosalivuorot. Nuoret järjestävät alakouluikäisille suunnatun halloweentapahtuman Asema 13 tiloissa. Kaikille avoimet ja maksuttomat webinaarit. Aiheen alustaa Aivoliitosta Risto Lappalainen. Elokuva valottaa kulissien takaisia tapahtumia 1960-luvun lopulta Uuno Turhapuron syntytarinaan ja kansansuosioon, sekä Speden väsymätöntä taistelua viihteen puolesta ajan elokuvataidepiirejä vastaan. Yrittäjien ja työnantajien iltapäiväkahvit Vuokatissa, to klo 14.00, Vuokatti Sport Resort Hotel. Tervetuloa mukaan!. Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan. K-16. Tanssinalkuun -vaihtoaskel haltuun maksuton kurssi, la klo 17.30, Naapurinvaaran Huvikeskus. TARINOITA VANHASTA TANSSIMUSIIKISTA HAITARIMUSIIKIN TAHDITTAMANA. Lukemassa voivat käydä juuri lukemaan oppineet, lukemista jännittävät tai muuten vaan ääneen lukua harjoittelevat lukijat. Tässä tarinassa tutkitaan Jigsaw’n aikaisemmin kertomatta jäänyttä järkyttävää ja hyvin henkilökohtaista peliä. 7.12. Saw X, ke klo 20.45 / pe klo 21.30, Kino Visio. Voidaksesi osallistua OmaisOivan ryhmiin, sinun ei tarvitse olla sopimusomaishoitaja. K-12. Linkki hyvinvointialue.kainuu.fi/liikuntaneuvonta. Antero Varovainen ja Onnenkivi -elokuva kertoo onnen etsimisestä, mielikuvituksen voimasta ja ystävyydestä. OmaisOivan keilaryhmä Sotkamo, ke klo 10.00, Vuokatti Bowling. Valmistaudu vauhdikkaaseen, suosikkihahmoja vilisevään ja sateenkaaren sävyissä säteilevään sukukokoukseen, kun musiikintäyteinen elokuvasarja saa upouuden osan Trolls: Bändi koossa! K-7. Ensimmäisessä vuorossa ollessaan hän huomaa, etteivät yövuorot pitseriassa ole aivan helppoja selvitä hengissä. K-18. Johannes ei kulje Jämsän kautta, ke klo 14.00, Kino Visio. to klo 16.45-17.45, Opistontie 13. Tanssinalkuun maksuttomat vaihtoaskel kurssit. Tanssi Lavalattari Cha cha Sokos Hotel Vuokatin peilisalissa ke 25.10., ke klo 18.15, Kidekuja 2. Tositapahtumiin perustuva, eeppinen rikoswestern-saaga, jossa todellinen rakkaus risteää julman petoksen kanssa. Aiheena toimintakyvyn edistäminen liikunnalla. Ihana Pop up -kiertue tuo hemmotteluhetken luoksesi. Sotkamon neuroklubi, TurinaTupa, ti klo 13.00, Akkoniementie 9. Tervetuloa!. lokakuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 13 * Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2023) mukaan Hilla Groupin medioista saa idean lähteä ostoksille, tapahtumiin tai ulos syömään 51–81 % lukijoista
– Hieman kyllä jännittää, koska on tosiaan hieman isompi kaupunki ja ihan eri kulttuuri edessä, Polvinen naurahtaa. Rohkaisujen kannustamana hän harjoitteli peliä niin antaumuksella, että ammattikoulusta hankittu sähköasentajan koulutus ei ikinä johtanut koulutusta vastaviin töihin. Turnauksissa pelataan toisia joukkueita vastaan. U18-Mestis VTS VRUA–Jokipojat 3–4 ja (1–1, 2–2, 0–0, 0–1) Adam Karjalainen 1+0, Max Kajander 1+0, Jere Ryyppö 1+0, Pietu Hiltunen 0+1, Santeri Söderström 0+1, Aapo Piirainen 0+1, maalivahti Kalle Puurula 47 torjuntaa. Yksi päivä viikossa on kuitenkin tietokonevapaa. VTS pelasi kahdella joukkueella, ja molemmat pelasivat kaksi peliä Kajaanin Hokkia vastaan. Kyseessä on myös ensimmäinen isä-poika-pari vuoden lukkareina, sillä Jani Komulainen sai vastaavan kunnian 2006. JUSSI POHJAVIRTA Sotkamo-lehti Pesäpallokauden parhaat palkittiin perjantaina. Adamin maaleista kaksi oli alivoimamaaleja. Jokipojat ratkaisivat jatkoajalla. Global Esports on monikansallinen joukkue, jossa on hänen lisäkseen pelaajia Indonesiasta, Intiasta ja Englannista. Polvinen pelaa joukkueessa duelist-roolissa, jossa hänen tehtävänään on mennä pelin kentissä ensimmäisenä tilanteisiin ja tehdä tilaa joukkueen toisille pelaajille. Maalivahti Kalle Puurula otettiin lopussa pois maalilta ja KalPa pääsi viimeistelemään tyhjiin loppulukemat 4–6. Aivan alussa esikuvia olivat oma isäpuoli ja tämän veli, joiden pelaamista hän ihaillen seurasi. Toinen erä ei ennättänyt vanheta kuin puolitoista minuuttia Max Kajanderin viedessä kotijoukkueen johtoon. Kajaanin Hokki oli vastustajana erittäin vahva jokaisessa pelissä ja vei voitot. U18–Mestis VTS VRUA–KalPa ak 4–6 (1–1, 1–3, 2–2) Pisteet: Adam Karjalainen 3+1, Benjamin Kujala 1+0, Ville Räisänen 0+1, Saku Korpi 0+1, Kalle Puurula 0+1, maalivahti Kalle Puurula 74 torjunta, torjuntaprosentilla 93,67. Haave ammattilaisuudesta alkoi viritä, kun hän oli 16-vuotias. Ensimmäinen erä pelattiin tasan 1–1, mutta savolaiset ratkaisivat pelin toisessa erässä kolmella ylivoimamaalilla. Jokaisella joukkueen pelaajalla on oma roolinsa pelissä, kuten missä tahansa joukkueurheilussa. Jokipojat ratkaisivat jatkoajalla. Valorant-seppä takoo kohta tulosta Aasian pelikentillä Niko Polvinen syntyi Kajaanissa. Palkitut: Anton Piirainen, Alma Cederqvist, Toivo Lukkari ja Unna Korhonen. Duelistia voi Polvisen mukaan verrata vaikka jääkiekon hyökkääjään. Uuden sopimuksen palkkatiedot ovat salaisia, mutta sen verran hän paljastaa, että palkkio on ”tyydyttävä”. – Omasta mielestäni olen peloton, minulla on hyvä tähtäyskyky ja hyvä peliäly, hän kertoo. – Jos ei ole nopea, kuolee (pelissä), Polvinen naurahtaa. Polvinen on täysiverinen tietokonepelaamisen ammattilainen, jonka harjoitusmäärät ovat 10–12 tuntia päivää kohden. Takaisin Kajaaniin hän muutti vuosi sitten. – Käykää ensin koulut loppuun, hän kuittaa ytimekkäästi. Jokipojat kuittasivat ylivoimalla Samuli Vatasen osumalla. Kaksi vuotta e-urheilun ammattilaisena pelannut Polvinen innostui tietokonepeleistä viisivuotiaana. Polvisen mukaan ammattilaiseksi ei kannata lähteä sitä ennen. Lauantaina Vuokatti Areenalla nähtiin vauhdikas U18-peli, jossa KalPa kävi hakemassa pisteet VTS VRUA:n kustannuksella. Pysti oli Korhoselle uran toinen. Tiukka kamppailu pisteistä VTS VRUA:n ja Jokipoikien välillä sunnuntaina Vuokatti Areenalla venyi jatkoajalle, jossa ajassa 63.47 Juuso Haapala ratkaisi tekemällä maalin Samuli Vatasen syötöstä. Sotkamolaistaustainen Niko Polvinen allekirjoitti pitkän sopimuksen intialaisen Global Esports -joukkueen kanssa. Kolmella edellisellä kaudella vuoden poikalukkariksi pelannut 20-vuotias Aapo Komulainen on puolestaan ensimmäistä kertaa urallaan arvostetun ja perinteikkäimmän vuoden lukkari -palkinnon saaja. VTS VRUA kulutti jäähypenkkiä ja KalPa rankaisi ylivoimalla. Polvinen allekirjoitti maanantaina pitkän sopimuksen intialaisen Global Esports -joukkueen kanssa ja siirtyy tammikuussa pelaamaan elektronisen urheilun Tyynenmeren-liigaan. – Silloin en pelaa, enkä välttämättä halua nähdä edes koko tietokonetta, hän naurahtaa. Puhumattakaan reaktionopeudesta, joka on nopeatempoisessa tietokonepelissä avainasemassa. Ottelussa tehtiin maaleja vuorotahtiin kaikkien varsinaisen ottelun erien päättyessä tasan. Sopimus on kuitenkin niin iso askel ja hyvä työtilaisuus Kajaanissa asuvan 23-vuotiaan ammattilaisuralla, että muuttoa ei tarvinnut lopulta kahta kertaa miettiä. Harjoituspäivät koostuvat pelijaksoista, teorian harjoittelusta ja pelin analysoinnista. Kolmannessa erässä VTS VRUA pääsi vielä kahdesti maalin päähän, mutta lopun jäähyt söivät jälleen kirivaiheen. Tässä vaiheessa hän oli siirtynyt lapsuuden ajan Counter-Strike 1.6 -pelistä Counter-Strike: Global Offensiveen. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 24. Mikä tekee hänestä hyvän. Kaverit huomasivat, että Polvinen on todella hyvä pelamaan. Naisten ykkönen oli tamperelaisen Manse PP:n Virpi Hukka. Useampi ensikertalainen pelasi sunnuntaina ensimmäiset jääkiekkopelinsä. Polvista pidetään yhtenä Euroopan lahjakkaimmista Valorant-pelaajista. Lindsberg luotsasi kaikkia näitä joukkueita. Jymy voitti B-poikien SM-sarjassa mestaruuden 2019 ja on nyt voittanut neljä peräkkäistä poikien Superpesiksen mestaruutta. Alakoulun viimeisen luokan, yläkoulun ja ammattikoulun ajan hän asui Sotkamossa. Pelinjohtajien mitalitilaston kärkeen noussut Mikko Kuosmanen johti vuoden valmennustiimiä ja vei historiallisesti jo viidennen kerran vuoden pelinjohtajan pystin. Sotkamon Jymyn jokeri Roope Korhonen palkittiin odotetusti vuoden parhaana pesäpalloilijana. Kolmas erä oli maaliton, vaikka VTS VRUAlla oli mahdollisuus ottelun lopussa kokeilla voittomaalia ylivoimalla. Millaisia vinkkejä Polvinen haluaa antaa niille nuorille, jotka haaveilevat ammattilaisuudesta e-urheilun saralla. Valorant-joukkueessa on turnauksissa viisi pelaajaa. Peliorganisaatio on myös järjestänyt muuton helpoksi, sillä Soulissa odottaa jo valmiiksi katsottu asunto. VTS VRUA:n hahmot olivat peräti 74 kertaa kiekon tielle ennättänyt maalivahti Kalle Puurula, joka kuittasi pelistä myös yhden syöttöpisteen ja kypärätempun tehnyt Adam Karjalainen. Jymyn kasvatti, seuraa aina edustanut Korhonen otti vuoden pesäpalloilija -palkinnon ohella palkinnot myös pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana sekä vuoden jokeripelaajana. Global Esportsissa Polvinen pelaa Valorant-peliä. Niin siinä kuitenkin kävi. Suomen mestaruuttaan. Roope Korhonen on vuoden pesäpalloilija Roope Korhonen kahmi palkintoja.. Korhonen, 42, huipensi kauden juhlimalla ennätyksellistä 13. Ensimmäisessä erässä Adam Karjalainen vei vuokattilaiset johtoon ajassa 8.19. Juniorit alakynnessä viikonloppuna Miika Manninen Eipä tiennyt alakouluikäinen Niko ”Polvi” Polvinen aikanaan, että tietokonepelien pelaaminen johtaa lopulta siihen, että hän on elektronisen urheilun ammattilainen ja muuttaa asumaan Etelä-Korean pääkaupunkiin Souliin paksu sopimus takataskussaan. lokakuuta 2023 VTS U10–joukkueet kävivät pelaamassa sunnuntaina Kuhmossa Leijonaliigaa. Ennen turnauksia hän käyttää aikaansa myös tulevien vastustajien pelin analysointiin. Kokenut nuorten valmentaja Petri Lindsberg sai vastaavan tittelin poikien Superpesiksen mestarijoukkueen luotsina. Erän loppu oli jäähyjen sävyttämä, Jokipojilla oli jopa 5–3 ylivoima, mutta jäähyjen päätyttyä Jere Ryyppö pääsi tasoittamaan varsinaisen peliajan päätöslukemiksi 3–3. Valorant on niin sanottu ensimmäisen persoonan taktinen ammuntapeli, jossa pelinäkymä avautuu pelaajan silmien kautta ja simuloi kolmiulotteista maailmaa
toimitus@sotkamolehti.fi Henk.koht. Sotkamo Julkaisija: ................................... Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Niko Kemppainen 050 434 8484 Noora Limnell 050 524 0517, Maaria Haikola 050 3000 621 Julkaisupäivät .......................... Hanna Turunen 050 325 0352 Sähköposti: ............................... lokakuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 15 SARJAKUVAT SUPERMUKULA B. Kauden päätöstanssit järjestetään marraskuun viimeisenä lauantaina. Jatkoa voi olla luvassa, sillä Sotkamon Nuorisoseuran tiedotteen mukaan sunnuntaina käytiin alustavia keskusteluja vastaavan tilaisuuden järjestämisestä ensi vuonna. herkullisia Kivikylän tuotteita MAALAISKINKKU MAALAISHYYTELÖ TIISTAINA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER PALVIKEITTOA MUKAAN! KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE KELLO 9.00 15.00 ((LOUNAS KELLO 10.30 14.00) puh. Botnia Print Oy Ab, Kajaani ISSN: ........................................... Tapahtumaan oli tarjolla myös ilmainen kuljetus, joka toi tubettajista kiinnostuneita Naapurinvaaralle. joulukuuta. 050 307 5439 SOTIEMME VETERAANIT , SOTILASPOJAT JA SOTAORVOT Torstaituokio 26.10. Hilla Group Oyj Painopaikka: ............................. Tiistaina 24. klo 15 kunnanviraston kahviossa, esitellään partiotoimintaa Sotkamossa. Mökkiläinen oli tehnyt havainnon pilkkirepusta sekä avannosta ja ilmoitti havainnoistaan hätäkeskukseen. Poliisi varoittaa heikoista jäistä sotkamolehti.fi Seuraa meitä Instagramissa! @sotkamolehti365. 0787-5320 (painettu) ISSN: ........................................... Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 2243-1632 (verkkojulkaisu) KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 09.00 15.00 HERKKUKASSI 20 € sis. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Lauantaina 28. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: ........................................ Poliisi jatkaa asian tutkimista kuolemansyyntutkintana eikä tiedota asiasta enempää. Tapahtumapaikalla oli noin neljä senttimetriä jäätä, ja joissain kohdissa järveä ei sitäkään. puhelinpalvelu klo 8-16 mainostajalle.hillagroup.fi/sotkamo-lehti myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen 040 751 1749 myyntijohtaja Kirsi Kela Toimitus: .................................... VIRTANEN AJAN SÄVEL www.sotkamolehti.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Tervetuloa! Sotkamo-lehti Tubettajien, Ninon, Aran, Nikon ja dj:nä toimineen Sonjan vierailu yllätti iloisesti niin yleisön kuin järjestäjätkin Naapurinvaaran Huvikeskuksessa sunnuntaina. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ............................... Tehtävälle osallistui pelastuslaitoksen ja poliisin lisäksi rajavartiolaitoksen partio. Vuoden viimeinen tapahtuma Naapurinvaaran Huvikeskuksessa on Joulumessut, joka järjestetään 6. Tubettajat esiintyivät nyt ensimmäistä kertaa Naapurinvaaralla. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Tubetus yllätti iloisesti Napiksella Tubettajat esiintyivät nyt ensimmäistä kertaa Naapurinvaaralla. alv 24 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 22.2.1962 Sisältöjohtaja ............................ Naapurinvaaran kausi jatkuu tanssien merkeissä tulevana lauantaina ja sitä seuraavana kekrilauantaina. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Inka Partanen Päätoimittaja ............................ Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Asiakaspalvelu: ........................ lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Todella nuorta yleisöä oli paikalla noin 600 henkilöä. sähköpostit ......... Kuhmosta bussin kyytiin tuli 10 henkilöä, Kajaanista 20 henkilöä. Kahvitarjoilu klo 14.30 alkaen. Maija Räsänen Pilkillä ollut vanhempi mies hukkui sunnuntaina Kuusamossa Pikku-Pöyliö nimisellä järvellä, poliisi tiedottaa. Poliisi muistuttaa, että jääpeitteet ovat vielä erittäin heikkoja, eikä jäälle kannata mennä. asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Mediamyynti: ........................... asiakaspalvelu@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 (ma-pe 9-15) Lukijailmoitukset: .................... Pelastuslaitos löysi repun läheisestä avannosta miehen hukkuneena. lokakuuta järjestetään ilmainen Vaihtoaskel-tanssikurssi ennen tansseja
Tienkäyttäjä voi kuitenkin saada korvausta vahingosta silloin, kun tien kunnossapito on tehty virheellisesti tai huolimattomasti. Lä hd e: KM T 20 22. hillagroup.fi/mainostajalle KMT 2022 mukaan lähes 100 % saa tiedon paikallisista tapahtumista lehdestämme. Kuka korvaa vai korvaako kukaan. Muuten huonokuntoisesta tiestä tai vaikka rikkinäisistä katuvaloista tulee ilmoittaa liikenteen asiakaspalveluun numeroon 029 502 0600 tai osoitteessa palautevayla.fi. Vasta uusittu autonrengas on kuitenkin rikki ja suututtaa. Jos tietoja puuttuu, tien kunnossapitäjältä ei voida pyytää lausuntoja vahinkopaikkaan kohdistuneista toimenpiteistä, eikä korvaushakemusta voida käsitellä. Eletään sitä aikaa, kun märkä tie vie viimeisenkin valon illasta. Olen tekemässä työpäivän jälkeistä lenkkiäni koirapuistoon ja kauppaan. Vahinkoaika ja -paikka, vahingon aiheuttaja ja aiheutuneet vahingot tulee ilmoittaa mahdollisimman tarkasti, että korvaushakemus käsitellään. Arvioin, että tiessä oleva reikä tuskin aiheuttaa sen suurempaa vaaraa, joten en halua ruuhkauttaa palvelua entisestään, vaan päätän laittaa tiestä palautetta Palauteväylän kautta. Kun reikä tiessä rikkoo renkaan, kuka korvaa vai korvaako kukaan. Ely-keskuksen mukaan korvaushakemukset ratkaistaan tapauskohtaisesti hakemustietojen ja vahinkopaikan kunnossapidosta vastaavien urakan valvojan ja urakoitsijan lausuntojen sekä muun hankitun selvityksen perusteella. Onnettomuuksissa ja muissa hätätilanteissa soitetaan aina hätäkeskukseen numeroon 112. Tulevaisuus näyttää, palkitaanko kuukausien odotus. Palvelu osoittautuu helpoksi käyttää. Valtion tiet näkyvät Suomen Väylät -palvelun kautta kartalla. Lomake on nopea täyttää ja ongelman pystyy merkkaamaan tarkasti karttaan. Pelkkä tien huono kunto ei oikeuta korvauksien saamiseen. Päätän tehdä kuitenkin hakemuksen tätä juttua varten. Korvausta voi myös saada, kun jotain tavanomaiseen tien kunnossapitoon kuuluvia tehtäviä on kokonaan tai osittain jätetty tekemättä. Kun saan selville käsittelyajan, olen jo valmis luovuttamaan. Suhtaudun epäileväisesti ely-keskuksen korvauskäytäntöön, sillä olen kuullut, että niitä on ollut hankala saada. Suomen Väylät -palvelussa voi tarkastaa myös teiden päällysteiden kunnon. Ratkaisua tehtäessä ely soveltaa vahingonkorvauslain, liikennejärjestelmästä ja maantiestä annetun lain sekä tieliikennelain säännöksiä. Mukaan saa liitettyä myös kuvia vahinkopaikasta, vahingon aiheuttajasta ja itse vahingosta. Keskustan katuvalot ovat jo syttyneet. Ei ihme, että päällysterikko jää huomaamatta, vaikka liikenneympyrästä lähdettäessä vauhtia on tuskin kahtakymmentä kilometriä tunnissa. Korvausta voi hakea ely-keskukselta ja sitä haetaan ensisijaisesti sähköistä asiointipalvelua käyttäen, mutta lomakkeellakin se onnistuu. Renkaan rikkoneen tien päällysteen kunto on merkattu karttaan erittäin huonoksi. Minne autolle – ja pahimmassa tapauksessa ihmiselle – vaaraksi olevasta tiestä pitää ilmoittaa. Tiessä oleva reikä voi rikkoa auton renkaan. Reitin varrella onnistun ajamaan renkaani mustaan asvalttiin ilmestyneeseen terävään, täysin merkitsemättömään reikään ja matka pysähtyy siihen. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 24. lokakuuta 2023 Jenni Kankaanpää On sateinen lokakuun ilta. Kenelle tie kuuluu. Palvelusta voi myös seurata, kun palaute otetaan vastaan ja mitä sille tehdään. Tässä tapauksessa selviää, että kyseisen maantien kunnossapito kuuluu ely-keskukselle. JENNI KANKAANPÄÄ Kun huonokuntoinen tie aiheuttaa autoille vahinkoa, täytyy selvittää, kenelle tie kuuluu ja voiko jostain saada korvausta. Koetan ensin soittaa tienkäyttäjän linjalle, mutta suljen luurin automaattivastauksen jälkeen. Asiointi sähköisesti vaatii tunnistautumisen pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Korvaushakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja käsittelyajaksi on ilmoitettu jopa 3–4 kuukautta. Tässä jutussa käydään läpi, miten autoilijan kannattaa ja tulisi toimia. Jos tie tai tiellä oleva asia aiheuttaa vaaraa ja vaatii sen välitöntä korjaamista, tulee soittaa tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100