>> 8
Pääkirjoitus: Esikuvat motivoivat ja innostavat elämässä eteenpäin. >> 4
Tämä Kaarina KuusistoLukkarin teos lähtee
kevääksi Art Kainuu
-ryhmän näyttelyyn
Helsinkiin. >>14
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
TIISTAI 25. Hiihtoa
Saana tähtää
nuorten SMkilpailuihin parin
viikon päästä. HELMIKUUTA 2014
Metsien suojelu
Sotkamossa on
runsaasti Metso
suojelualueita.
>>6
NRO 16
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
KIMMO RAUATMAA
Aino Piipponen ja Henni Härmä olivat possujahdissa Angry Birds -aktiviteettipuistossa.
Perheiden omat olympiakisat
Kisailua: Viiden lajin kilpailu keräsi perheitä AB-puistoon >> 12
Ekomatkailu on
kasvava ala
Taiteilijat
Helsinkiin
Ekorengas -hanke
kehittää ekomatkailua.
Avajaistilaisuudessa
puhui professori Markku
Löytönen. >> 2
Kasvavalle nuorelle hiihtäjälle on tarjolla urheilijapolku, jos vain kyvyt, tahto ja terveys riittävät. Hiihdon suosio on
suomalaisten keskuudessa edelleen kova niin televisiourheiluna kuin kuntoilijoidenkin parissa.
Kun Vuokatti Ski Team itsenäistyi 1995 Sotkamon Jymystä, oli tiimiajattelu outo ilmiö suomalaisessa hiihtourheilussa. Pulkkamäessä
ehkä joskus käydään laskiaisena.
Tuija
Kiviniemi,
Lahti. Silloin tällöin käydään pulkkamäessä laskiaisena.
Heli
Rajahalme,
Seinäjoki
Hillolla, se on parempaa. Myös pikkuinen Suomi sai olympiavoiton, kiitos Vuokatti Ski Team
-hiihtäjien Sami Jauhojärven ja Iivo Niskasen.
Vuokatin lisäksi kaksikon olympiakultaa juhlitaan ansaitusti Rovaniemellä ja Vieremällä. Nimi julkistetaan perjantaina.
Kevään mielenkiintoisin hiihtouutinen tulee olemaan
uuden päävalmentajan nimi. Seuran tehtävänä on järjestää urheilijalle niin
hyvät olosuhteet, että urheilija pystyy keskittymään ammattiinsa ilman taloushuolia. Siitä monet ?tavallisetkin. Magnar Dalénin korvaajan pitää kuuleman mukaan puhua äidinkielenään Suomea.
E
sikuvien merkitys elämässä on
suuri. Tämä on näkynyt jo erilaisissa pihapeleissä, jääkiekkokaukaloissa ja hiihtoladuilla.
Television myötä Sotshin talviolympialaisten mukavimmat ja mieleenpainuvimmat hetket työntyivät kaikkiin kotikatsomoihin. Nyt lipunkantaja Iivo Niskasenkin markkina-arvo nousee kohisten, joten manageri voi
joutua pukkimaan köyhimpiä tukijaehdokkaita syrjemmälle...no, tuskin kuitenkaan.
Positiivista pöhinää köyhä hiihtoperhe on jo saanut, kun
Hiihtoliitto kertoi eilen uudesta yhteistyökumppanista. Kurssitarjottimelta
pitää löytää oikeat opinnot ja kursseja pitää
kertyä opintojen aikana riittävästi, jotta valmistuminen varmistuu.
Sotkamossa on hienoa, että urheilevat, urheilulukion tai -akatemian valinneet nuoret
ovat menestyneet myös opinnoissaan esimerkillisesti. Tsemppiä tarvitaan, sillä
elämän vaatimukset ovat entistä kovempia.
www.sotkamolehti.fi
?Antaahan Hessun kulukea,
ruokasa etteen se on meijän
Homosapienssienkin
reissattava. Venäjä sai hiihdossa kolmoisvoiton, Teemu
sai olympiapronssinsa ja Ruotsi hävisi
kiekkofinaalin!
Loppu hyvin, kaikki hyvin Sot?issakin.
Olympia-aate citius, altius, fortius eli
nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin toteutui nytkin, myös sinivalkoisten urheilijoiden kohdalla. Ruutujen ääressä kaikenikäiset
saivat huomata, minkälainen joukkuehenki
ja tsemppi maastohiihtäjillä oli ennen ja jälkeen mitalisuorituksia.
Samalla tavoin tavallisessa elämässä hyvät
esimerkit ohjaavat ja innostavat kaikenikäisiä
koulussa, työelämässä ja vapaa-aikana.
Vanhempien merkitys lasten kasvattajina
on tärkeä.
Oman perheen parissa lapset parhaimmil-
laan kehittyvät tavoitteellisiksi, määrätietoisiksi, toiset huomioon ottaviksi, vastuullisiksi
ja joskus kunnianhimoisiksikin. Ja sulukekaa se
paikannin.?
Oliko Hessu avovai avioliitossa vai
oliko ne susipari?
Jospa sillä Hessulla elämä järjestyy...
Pidetään peukkuja,
eikö vaan!
Gallup: Laskiaispulla hillolla vai mantelilla?
Hillolla. He haluavat
ja pystyvät kantamaan vastuuta.
Erilaiset muutokset jo lukio-opinnoissa
vaativat nuorilta entistä enemmän omista
opinnoista huolehtimista. Käydään mäkeä laskemassa laskiaisena.
Chaska
Katajamäki,
Soini
Hillolla. nuoret
voivat ottaa oppia ja hakea kannustusta
omaan elämäänsä. helmikuuta 2014
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 25.2.2014
Jukka Keränen
Päätoimittaja Martti Huusko
jukka.keranen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Kainuun paikallislehtien
aluetuottaja.
Hienot
olympiakisat
Olympiahenki luo
tsemppiä elämään
P
enkkiurheilijoiden kahden viikon olympiakisaurakka sai hienon päätöksen. Vuokatti Ski
Team juhlii kauden päätteeksi olympiavoittajiaan ja nuoria
Suomen mestareitaan.
Maastohiihdossa ei 13 vuoteen ole ollut monta kunnian
päivää, mutta nyt niitä tuli useampi. Sen sijaan hopeamitalisti Kerttu Niskanen
pitää majaansa Vuokatissa...
Kakkukekkereitä on toki luvassa täälläkin. Että hankittaisiin hiihtäjiä muualta kuin oman
seuran juniorituotannosta?
Kainuussa tilanne on hieno. SOTKAMO Tiistaina 25. Sotkamon kunta pääsee
helpommalla (halvemmalla), kun hiihtäjät eivät kuitenkaan
A
Loppu hyvin,
kaikki hyvin
Sot?issakin.?
asu Sotkamossa. Yleensä käydään kyllä pulkkamäessä laskiaisena.
Olli
Katajamäki,
Soini
Hillolla
Puurakentamisen edistämiseksi
ympäristövaliokunta antoi
juuri lausunnon valtioneuvostolle, jossa valiokunta kehottaa valtioneuvostoa jatkamaan puurakentamisen edistämistä.
Valiokunta valmistautuu
vuonna 2015 päättyvän puurakentamisen kehittämisohjelman uudistamiseen kiinnittäen erityistä huomiota
poikkihallinnollisen yhteistyön tarpeeseen puurakentamisen todellisen läpimurron
aikaansaamiseksi.
Raimo Piirainen
Kirjoittaja on kajaanilainen
kansanedustaja (sd)
Haluaisitko antaa toimitukseen
juttuvinkin?
Oletko uutisen lähteillä?
OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEMME,
SOITA 050 314 5004
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
??????????????
D????????
?????. ???. ????. ??. Nyt
saastuminen leviää. ????. ?????. ????. Sosiaalinen
metsäpolitiikka käsittelee
muun muassa metsäalan
työllisyyteen, yrittäjyyteen,
metsien kulttuuri-, monikäyttö- ja virkistysarvoihin
liittyviä seikkoja.
Metsätalouden lisäksi valtion metsillä on mielestäni
Vaadimme vesistöjen
saastuttamisen
lopettamisesta!
MIELIPIDE Talvivaaran
kaivos Sotkamossa on toimintansa aikana saastuttanut vuosikymmeniksi Oulujoen ja Vuoksen vesistöjen
ylimmät järvet ja jokireitit.
Saasteet leviävät vesistöissä
ja ovat jatkossa saastuttamassa Oulujoen suunnalla
Jormasjärveä ja Vuoksen vesistössä Laakajärveä. ??. '????. Kokoomuksen taholta esiin nostettua metsien verottamista
kiinteistöverolla en kannata.
Suomen vahvan metsäteol-
lisuuden ansiosta meillä on
vahva osaaminen metsäalasta ja tämä osaaminen tulisi
hyödyntää. ??. ????????. ????
<?. Tiistaina 25. Raskasmetalleista ja
muista haitta-aineista saastuneet maakerrokset on todennäköisesti kuorittava ja
voitava säilyttää vuosikymmeniä turvallisesti. ?
^?. <??????
<?. ?????????. ??
s???????. . ??????. ?. Valitettavasti alalla
toimivat organisaatiot ovat
muuttaneet toimintatapojaan, ulkoistaen omia toimintojaan alihankkijoille ja alihankintaketjuille.
Tämä toimintamalli on
osoittautunut monissa tapauksissa sosiaalisesti kestämättömäksi ratkaisuksi. ?
d??????
?????. ??. ?. :?????????
. ??. ??????. ????
d??????
?????. Lupaavia
metsän vientialoja ovat
muun muassa metsäinventointi ja -suunnittelu, puunkorjuu ja -kuljetus sekä bioenergia.
Venäjän metsäalan kehittyminen on myös Suomen
etu: mitä enemmän puuta,
metsäkoneita ja metsäalan
osaamista siirtyy rajan yli, se
tuo myös Suomeen hyvinvointia.
Suomalaista metsätaloutta
on ohjattu pitkään valtiovallan toimesta. ??????????????
W????????
?????. ??
???. ????????
<??????????
?????. Oulujoen vesistöreitillä Jormasjärveen laskevassa Tuhkajoessa
selvä muutos pahempaan tapahtui Kolmisopen kerrostumisen seurauksena toukokesäkuussa 2013. ?. Kaikki
mahdolliset toimet, joilla rajoitetaan pohjaveden ja alapuolisten vesistöjen pilaantuminen niin vähäiseksi,
kuin se kohtuudella on mahdollista, on tehtävä riippumatta kaivoksen toiminnan
jatkumisesta tai loppumisesta.
Sen jälkeen, kun kaivoksen jäteveden puhdistaminen on saatettu asianmukaiselle tasolle, on ryhdyttävä jo
saastuneiden vesialueiden
kunnostustyöhön. ???????. Ilman radikaaleja toimenpiteitä vesistöjen kohtuuton kuormittuminen jatkuu ja uhkaa
levitä nykyistä laajemmalle
Nuasjärveen, Oulujärveen ja
jopa Kallaveteen asti.
Talvivaaran kaivokseen on
sen toiminnan mahdollisesti
jatkuessa rakennettava uusinta teknologiaa käyttävä
vedenpuhdistuslaitos, joka
poistaa luonnolle haitalliset
aineet kaivoksen jätevedestä.
Lisäksi alueelle tarvitaan ongelmajätekaatopaikka ja uutta jäteallaskapasiteettia. ?. ?
<?. ?????. ???. ????
D????????. ????????
^?. ??
:??. . ?. ???. Kirjoita napakasti. ??????????????
?. Vuoksen vesistöreitillä
saasteita voidaan mitata aina
Kuopion korkeudelle asti.
Talvivaarassa kaivostoimintaa harjoittavan yhtiön
vesienpuhdistus perustuu
nykyisin ainoastaan kalkkineutralisointiin. Kun suomalaiset
metsät ovat aktiivisessa, kestävässä ja monipuolisessa
käytössä, se tarkoittaa työtä
metsäalan toimijoille ja kaikille alan sidosryhmille.
Sosiaalisesta metsäpolitiikasta meidän täytyy pitää
huolta. ???. ?. ??. . ??. Luontoon toistaiseksi johdetuissa jätevesissä on ollut myös ympäristön
kannalta liian korkeita jäämiä
PERTTI GRANQVIST
monista raskasmetalleista.
Kaivoksella tapahtuneet toimintahäiriöt ja onnettomuudet ovat vain lisänneet jätevesivuotoja vesistöihin. ????
,Ky?
?????. ?. ??. ???. ?. ?. ???. ?. ?????????
^??????. ?????????????. ??. ??. ????
<?. '?????
W????
??. ???. ??????????????
>???????
?????. ?. ?. ???. :?????. Tämän
todistavat automaattisilta
mittausasemilta saatava data
ja vesistötarkkailun tulokset.
Saastumisen selvät merkit
näkyivät jo vuonna 2010 Oulujoen vesistön Salmisessa ja
Kalliojärvessä heinäkuussa ja
Vuoksen vesistön Ylä-Lumijärvessä huhtikuussa ja Kivijärvessä heinäkuussa, kun
sähkönjohtavuus ja sulfaattipitoisuus kohosivat. <??????
<?. <???
^?. helmikuuta 2014 SOTKAMO
3
Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi, Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. ???. Todellisuudessa yhteiskuntavastuita on ulkoistettu met-
A
Venäjän metsäalan kehittyminen on myös
Suomen etu.?
sänhoidossa ja puunkorjuussa toimijoille, jotka eivät kykene, taikka eivät edes halua
kantaa yhteiskuntavastuitaan. ???. ??. s???????
W??. Esimerkiksi Venäjällä on valtavat markkinat
metsäalan osaamisen kaupallistamiseen, ja palvelujen
vientiin mahdollisuudet on
nähtävä hyvänä. ?. ???. ??. Pahiten saastuneet vedet joudutaan puhdistamaan ja järvien saastuneet
pohjakerrokset poistamaan.
Kaikki nämä toimet on suunniteltava yhteistyössä sellaisten asiantuntijoiden kanssa,
joilla ei ole mitään kytköksiä
kaivosyhtiöön tai sen omistajiin.
Voimme vielä pelastaa Oulujoen reitin ja Vuoksen vesistön ensimmäiset suuret
järvet. . ?. ?. ??????
:?????. ??????
:?????. ????. Kirjoituksia
koskevat tiedustelut 010 665 5004. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. ??????. ????
<?. ?????. ?????. ??
W???. ????
^????. . . Suomalainen
metsätalous on asettunut
EDUSKUNNASTA
pääsääntöisesti sosiaalisesti
kestävälle pohjalle, vaikka
juuri metsätalous elää vahvaa
murroskautta. ???. Nämä toimet on tehtävä, vaikka
kaivoksen toiminta keskeytyisi tai loppuisi mahdollisessa vararikkotilanteessa. ??. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. ?. Haukilampi, avolouhoksen vesien
purkureitti, Salminen, Kalliojärvi ja Kolmisoppi Oulujoen
vesistössä sekä Ylä-Lumijärvi, Lumijärvi ja Kivijärvi
Vuoksen vesistössä tulevat
tarvitsemaan aktiivisia puhdistustoimia. ?. Koko
kaivosalueen saastuminen
pitää selvittää tarkoin ja alueet on pystyttävä puhdistamaan riippumatta siitä, jatkaako kaivos toimintaansa
vai joudutaanko se sulkemaan. Monipuolistumisen ohella metsäpolitiikan
tulee olla pitkäjänteistä, ja
sen pitää tarkoittaa myös ennakoivaa veropolitiikkaa. ??. ??
&????. Tämä harmaata taloutta
ruokkiva toimintamalli hidastaa innovaatiokehitystä ja
estää todellisen, terveen yritystoiminnan kehittymisen
metsäpalveluihin ja puunkorjuuseen.
SDP:n linjana on edistää
ympäristövetoista kasvua ja
energiatehokasta rakentamista sekä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä. Kirjoituksia ei palauteta. ???. ???. ????. ?
Z??????????
W??. Tämä tulee vaatimaan
paitsi suuria taloudellisia satsauksia myös laajaa ja hyvää
yhteistyötä viranomaisten,
asiantuntijoiden ja paikallisten toimijoiden välillä.
Jormasjärven puolustajat
merkittävä virkistysarvo Kainuussa. ?. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Menetelmä
ei poista jätevesistä juuri lainkaan sulfaattia, natriumia ja
mangaania. Kaivoksen alueelle säilöttyjen
6-20 miljoonan vesikuutiometrin käsittelemisessä tarvitaan asiallista ja modernia
tekniikkaa.
Talvivaaran kaivospiirissä
on varovaisenkin arvion mukaan satoja hehtaareita saastuneita maa-alueita. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi.
Metsässä kasvaa hyvinvointia
Eduskunta käsitteli viime viikolla täysistunnossa valtioneuvoston metsäpoliittisen
2050 -selonteon, johon on
vahvistettu suomalaisen
metsätalouden suuntaviivat.
Suomi tarvitsee metsiään ja
niistä syntyvää työtä.
Suomessa on Euroopan
mittakaavassa valtavat metsäalueet, joista tulee pitää hyvää huolta. ???????
>????????. Metsästys on kainuulaisten virkistysmuoto,
jolla on pitkät perinteet ja se
tulee turvata myös tulevaisuudessa. Vuoksen
vesistössä ainakin jo vuonna
2011 Kivijärvestä Laakajärveen Kivijokea pitkin alkoi
purkautua aikaisempaa voimakkaammin saastunutta
vettä. Metsäalan murroksen keskellä on tärkeää
nähdä metsästä kumpuava
hyvinvointi, joka tulee tulevaisuudessa vielä monipuolistumaan. ??????????. ??. ??. ????
<?. <???
^????????
?????. ????
Ekomatkailijat haluavat
kokemuksia, joilla on merkitys ja tarkoitus, hän esitti
Markku Löytönen, Arja Mielonen-Walker, Tuula Määttä ja Tuula Meres-Wuori keskustelemassa kahvitau
A
Ekomatkailijat
haluavat kokemuksia, joilla
on merkitys ja
tarkoitus?
Arja Mielonen-Walker
VTM, Suunnittelija, Palmenia
aloituspuheenvuorossaan.
Elämyshakuinen extremematkailu on hänen mukaansa vähitellen syrjäytymässä.
Ekomatkailijat ovat tiedostavia ja vaativat kestävällä
tavalla tuotettuja palveluita,
jotka eivät tuhoa ympäristöä.
He haluavat myös nähdä paikalliskulttuuria ja ajatus paluusta juurille on yksi maaseutumatkailun valteista,
Mielonen-Walker totesi.
Ekorengas-hanke on vuoden mittainen pilotti, jonka
kokemusten pohjalta on tarkoitus jatkaa eteenpäin.
Mielonen-Walker haaveilee siitä, että ekomatkailulle
voitaisiin luoda sertifikaatti,
joka takaa hyvän laadun ja
kestävän kehityksen.
Hankkeen aikana Palmenia järjestää mukaan lähteneille kainuulaiselle yritykselle ekomatkailuun ja sen
kehittämiseen liittyvää koulutusta ja tutustumisia eri toimijoihin. Asia on
esillä valtuustossa jo kolmannen kerran.
Kunnanhallitus esittää
valtuustolle, että se päättää
asettaa tilapäisen valiokunnan valmistelemaan kunnanjohtajan irtisanomista koskevaa asiaa. Laadun jatkuva kehittäminen on avainasemassa.
MARTTI HUUSKO
ensimmäiseen omistajanvaihdokseensa.
Myös Sotkamossa monissa yrityksissä sukupolvenvaihdos alkaa olla ajankohtainen. helmikuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Kalastuslupia ei enää
postista
Valtion kalastuslupien myynti Postin omissa myymälöissä sekä Postin yhteistyökumppanien hoitamissa
myyntipisteissä loppuu 28.
helmikuuta 2014.
Muutos johtuu siitä, että
maa- ja metsätalousministeriö on uudistamassa valtion
kalastusmaksujen keräämisjärjestelmää. Tilan emäntä Tuula
Määttä toivotti vieraan lämpimästi tervetulleiksi.
Hankkeen tarkoituksena
on kehittää ekomatkailua
Kainuussa. Täällä on aineetonta pääomaa ja osaamista sekä vahvana, ?kyllä täällä selvitään?
-perinne, Meres-Wuori totesi.
Hän korosti myös, että he
ovat hyvin sitoutuneita toimimaan Kainuussa. Valtion kalastusluvat
voi jatkossa ostaa verkosta
www.mmm.fi tai lupia myyvistä myyntipisteistä.
Valtuustossa
tänään
yksi asia
Sotkamon kunnan pattitilannetta käsitellään tänään valtuustossa.
Esityslista on poikkeuksellisen lyhyt, sillä listalla on rutiinien lisäksi vain yksi asia:
Valtuusto päättää tilapäisen
valiokunnan asettamisesta
valmistelemaan kunnanjohtajan irtisanomista. Asiaan liittyy
myös käynnissä oleva kalastuslain kokonaisuudistus,
jossa tullaan määrittelemään
ko. Projektipäällikkönä toimii kehittämispäällikkö
Tuula Meres-Wuori ja hankkeessa työskentelee myös
suunnittelija Arja MielonenWalker.
Hankeen vetäjien mukaan
Kainuussa on olemassa valmiina kaikki edellytyksen
ekomatkailulle, kunhan alue
saadaan tiedostavien matkailijoiden tietoon.
Sukupolvenvaihdos
melkoinen haaste
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.fi
Onnistuneet sukupolvenvaihdokset ovat entistä tärkeämpiä lähivuosina. Kunnanhallitus
päätti asiasta äänin 6?5 perussuomalaisten, vasemmiston ja yhden keskustan edustajan äänin.
Sotkamon valtuustossa samasta asiasta äänestettiin kesäkuun lopussa 2013.
Yhdessä
tehden
saadaan
aikaan
Ekorengas: Uudella
hankkeella halutaan
nostaa ekomatkailu esille
ja saada kainuulaiset
toimijat verkostoitumaan
Mari Heikura
mari.heikura@almamedia.fi
Loma Rinteelän perinteikkääseen pirttiin oli kokoontunut vähän toistakymmentä
henkeä. SOTKAMO Tiistaina 25. Yhden sukupolvenvaihdoksen on jo ehtinyt toteuttamaan puheenjohtaja Juha Leinonen.
Omistajanvaihdosten kohteena olevat yritykset ovat
myös Kainuussa merkittäviä
työllistäjiä ja verotulojen lähteitä.
Yrittäjäjärjestö tekee alueellisesti pontevaa työtä sukupolvenvaihdosten sujumisen puolesta.
Niinpä Mika Haavisto kartoitti tarkkaan myös kainuulaisten yrittäjien osalta sukupolvenvaihdosten mahdollisia syitä tai esteitä.
Positiiviseksi malliksi
nousi sotkamolainen tapaus,
jossa lasten halu jatkaa yrityksen ohjissa oli merkittävin
syy sukupolvenvaihdokseen.
Muita syitä olivat muun mu-
assa ikääntyminen, alan
vaihto, halu tehdä pitkän
yrittäjän uran jälkeen uutta.
Sukupolvenvaihdosten
rinnalla yrittäjäjärjestössä on
nähty entistä tärkeämmäksi
tarjota nuorille tietoa yrittäjäksi ryhtymisestä ammatinvalinnan vaihtoehtona.
Siksi Kainuun Yrittäjät on
käynnistänyt Nuoret töihin
pk-yrityksiin -kampanjan.
Kampanjassa kerätään varoja
vähintään ammatillisen koulutuksen omaavien nuorten
työllistämiseen.
Yritykset ja yhteisöt voivat
osallistua kampanjaan ostamalla Kainuussa ja PohjoisSuomessa valmistettuja korkealaatuisia käsityötuotteita.
Kampanjatuotteiden myynti
jatkuu 31.3.2015 saakka.. Hanketta hallinnoi Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus
Palmenia. Heillä on
ollut aikaisemminkin hankkeita muun muassa Ristijärvellä.
Ekomatkailuun liittyy kolme osa-aluetta, se sisältää
luontomatkailua, maaseutumatkailua ja kulttuurimatkailua.
Yhdessä tekeminen ja jatkuva laadun kehittäminen
ovat Mielonen-Walkerin mukaan avainasemassa hankkeessa ja ekomatkailun kehittämisessä. Alkamassa oli Ekorengas -hankkeen Tupaantuliaiset. maksujen keräämisen
vastuutahot.
Hallituksen esitys uudeksi
kalastuslaiksi on tarkoitus
antaa eduskunnalle keväällä
ja tavoitteena on, että se astuisi voimaan ensi vuoden
alusta. Seinäjoen Ammattikorkeakoulun vuonna 2013 julkaiseman tutkimuksen mu-
kaan myyntiin on menossa
28 000 yritystä, sukupolvenvaihdos on odotettavissa
15 000 yrityksessä ja yrityksen työntekijät tai johto on
jatkamassa yrityksen toimintaa noin 10 000 yrityksen
kohdalla.
Huomionarvoisena Haavisto piti sitä, että toimintansa on lopettamassa 20 000
yritystä, tilanteessa, jossa yrityksen nykyinen omistaja jättää yritystoiminnan. Projektipäällikkö Mika Haavisto
Suomen Yrittäjistä kertoi
Kainuun Yrittäjien paikallisyhdistysten hallituksen jäsenille, että koko Suomessa
omistajanvaihdos koskee yli
70 000 yritystä seuraavan
kymmenen vuoden aikana.
. Useat
nyt omistajanvaihtoon tulevat yritykset ovat omistajiensa perustamia ja tulossa siis
. Tutkimusten
mukaa ekomatkailu on yksi
vahvimmista matkailun kasvualueista, hän kertoi.
Tässä hanke
pystyy tarjoamaan apuaan
kainuulaisille toimijoille, sekin on verkostoitumista.
jukka.keranen@almamedia.fi
Kainuun ja Pohjois-Savon
ELY-keskukset ovat hyväksyneet Talvivaaran kaivokselle
uuden tarkkailuohjelman.
Hyväksytty tarkkailuohjelma sisältää kaivoksen käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailun sekä kalataloustarkkailun. Lisäksi tulisi osata
kuunnella myös yrityksen ulkopuolisia mielipiteitä, sillä ne
voivat avata uusia näkökulmia liiketoimintaan.
Kuinka hyvin yritykset osaavat mielestäsi käyttää
Finnveran tarjoamia palveluja hyväkseen.
. Tavoitteena saada paikalliset toimijat verkostoitumaan.
. Yrityksille rahoitusta tarjoavan Finnveran apulaisjohtaja Jouko Reposta kertoo aiheesta enemmän.
Mihin yritysrahoittaja kiinnittää huomiota, kun
uusiutumistilassa oleva yritys hakee rahoitusta?
. Tällöin reagointikyky on puuttellista niin hyviin kuin huonoihinkin yllätyksiin.
Mitä neuvoja antaisit yrityksille, jotta kyseinen ongelma voitaisiin välttää?
. Bioliuotuskasojen ympäristöstä
on määritettävä radium- ja
Lähetä oma kysymyksesi sähköpostilla osoitteeseen kysypois@almamedia.fi.
Toimitus valitsee kysymysten joukosta ne,
joihin etsitään vastaukset.
ANTTI LANKINEN
Talvivaaralle uusi
tarkkailuohjelma
Jukka Keränen
hoitusta. Tiistaina 25. Meitä kiinnostaa, miten yritys ja sen johto ovat valmistuneet erilaisiin, yrityksen liiketoimintaan vaikuttaviin
tilanteisiin. Hanketta hallinnoi Helsingin
yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia.
Mistä rahat, kun yritystoiminta on mielessä. Lisäksi Talvivaaraa on määrätty selvittämään hajurikkiyhdisteiden leviäminen ja mittaaminen ulkoilmasta. Pilotti, jonka pohjalta kehitetään ekomatkailua edelleen.
. Yritysjohdon tulisi pysähtyä riittävän usein analysoimaan yrityksen liiketoiminnan muutoksia . sekä mahdollisuuksia että uhkia. Näiden lisäksi on
tehtävä määritykset vertailun
vuoksi kolmen vuoden välein
kahdesta kaivostoiminnan
ulkopuolisesta järvestä (Teerijärvi ja Ukonjärvi Sotkamossa) pyydystetyistä hauista.
Vaikutustarkkailussa on
määrätty tehtäväksi kallioperän ruhjekartoituksen perusteella esitys pohjaveden tarkkailuputkien lisäämisestä
etenkin pohjoiselle alueelle,
sekä arvioimaan, voiko pohjavesistä aiheutua pilaavaa
vaikutusta tai vaaraa läheisiin pinta- ja kaivovesiin.
Avilla on parhaillaan vireillä lupamääräysten tarkistaminen ja uraanilaitoksen lupaharkinta.. Ongelma löytyy usein siitä, ettei yrityksen johto ole
kiinnitetty tarpeeksi aikaisin huomiota yrityksen liiketoiminnassa tapahtuneisiin muutoksiin. Selvitys tulee tehdä ensi vuoden
loppuun mennessä.
Vesistötarkkailuun sisältyy myös metallikertymien
määrittäminen sekä vesisammalista että kaloista. Kalojen
metallimäärityksiä määrättiin tihennettäväksi Laaka- ja
Jormasjärvellä jokavuotisiksi. Yhdessä voimme tavoittaa tuon ryhmän
parhaiten.
Yhdessä olemme enemmän kuin kukaan yksin, joten jatketaan muskettisoturien hengessä, yksi kaikkien ja
kaikki yhden puolesta, hän
lopetti puheensa.
Tupaantuliaisten ohjelmaan kuului myös kansan-
taiteilija Hannu Väyrysen
esitys, joka kuvasti hyvin kainuulaisuutta.
Konsta Pylkkäsen filosofiset pohdinnat saivat yleisön
hymyilemään ja professori
Löytöseltä löytyi myös vastauksia moniin Pylkkäsen kysymyksiin ja pohdintoihin.
Vuoropuhelua oli mielenkiinstoista seurata.
Tilan emäntä Tuula Määttä kertoi tilan vaiheista.
Varsin vähillä pohjatiedoilla
suuntasin Loma Rinteelään
kuuntelemaan Ekorengashankkeen Tupaantuliaisia.
Mietin matkalla, että miksi
ihmeessä Helsingin yliopistosta tulee väkeä tänne Kainuuseen tekemään hanketta.
Onko tässä jonkinlainen lähetystyö ajatus, että tuodaan
hyvää sanomaa tänne Kainuun korpiin.
Ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi ja hankkeen
puuhanaiset vakuuttivat minut siitä, tämä on hyvä juttu.
He näkevät kaukaa ehkä paremmin sen, mitä me emme
täällä itse näe; huikeat mahdollisuudet ekomatkailulle.
Kuten hekin asian ilmaisivat, meille arkiset asiat, ovat
kaukaa tuleville eksoottisia.
Ekomatkailussa matkailijat
haluavat tutustua paikalliseen kulttuuriin tai palata
juurilleen.
Haasteena on vain löytää
oikeat ihmiset. Siksi osallistumme mielellämme esimerkiksi erilaisiin keskustelutilaisuuksiin.
Talvivaaraan tulee uusi tarkkailuohjelma.
radonpitoisuus sekä laadittava melumallinnus bioliuotuskasojen toiminnan aiheuttamasta melusta.
Vesistötarkkailun olennaisin täydennys on kaivosvesien sisältämien haitta-aineiden yhteisvaikutusten selvittäminen eri eliöryhmiä kuvaavilla pitkäaikaistesteillä.
Testeissä käytetään Talvivaaran vaikutusalueen kuormittuneita luonnonvesiä. Finnvera muistuttaa yrittäjää strategiasta ja liiketoimintasuunnitelmasta.
Miten Finnvera
Kommentti neuvoo yritystä?
Mistä uusiutumistilassa oleva yritys voi alkaa miettiä ra-
Mari Heikura
mari.heikura@almamedia.fi
uon aikana.
Tiede ja kulttuuri kohtasivat
Tupaantuliaisissa oli puhujana myös professori Markku
Löytönen Helsingin yliopistosta.
Hän puhui tiedon kolmesta vallankumouksesta, mutta
tiivisti viestinsä lopuksi yhteen lauseeseen: pragmaattinen yhdessä tekemisen ajatus.
Ekomatkailusta Löytönen
totesi, että potentiaalinen
asiakasryhmä on maailman
mittakaavassa varsin suuri ja
meille riittää vain pieni segmentti siitä. Talvivaaran tulee kustannuksellaan järjestää tarkkailu ohjelman mukaisesti.
Ohjelma on määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta
huolimatta.
ELY-keskus määräsi Talvivaaran täydentämään vesi- ja
ilmapäästöjen tarkkailua.
Uusia tarkkailumääräyksiä
annettiin myös jätteille ja
melulle. Näin pohti lukijamme. Tavoitteena jatkossa luoda
sertifikaatti ekomatkailulle.
. Finnvera tunnetaan mielestäni hyvin, mutta haluamme toki lisätä tunnettavuuttamme entisestään. Yritysuusiutumistilanteessa kiinnitämme huomiota
erityisesti yrityksen strategiaan ja liiketoimintasuunnitelmaan. Yritysuusiutumisella tarkoitetaan toimenpiteitä, jotka ovat välttämättömiä yritystoiminnan kannattavuuden kehittämisessä. Hanke, joka kehittää ekomatkailua Kainuussa.
. Jätevesitarkkailua
täydennetään päästövesien
toksisuusmittauksilla.
Uraanin tytärnuklideja tulee mitata sekä jätevedestä
että kiinteästä jätteestä. Yritysstrategian pohtiminen ja uudistaminen tulisi olla jatkuva prosessi, joka ei jää taka-alalle
myöskään toiminnan jo pyöriessä. helmikuuta 2014 SOTKAMO
5
MARI HEIKURA
EKORENGAS
KYSY POIS
. Ahvenen lisäksi määrityk-
set tulee tehdä myös hauesta
ja kuhasta. Rahoitustilanteissa suuntaamme huomiomme
aina myös yrityksen kannattavuuteen ja maksuvalmiuteen.
Mitkä ovat rahoitusta hakevien, uusiutumistilassa
olevien yritysten yleisimpiä ongelmia?
Korvaus vaihtelee kohteen ominaisuuksien mukaan. Metsäkeskuksessa päätetään kestävän
metsätalouden rahoituslain
mukaisten kohteiden suoje-
lusta ympäristötuella ja Kainuun ELY-keskuksessa luonnonsuojelulain mukaisesta
pysyvästä tai määräaikaisesta suojelusta. Mikäli sähkön myymisestä ja sähkön siirrosta vastaa sama
yhtiö, tulee lasku yleensä yhtenä
kappaleena. Kun
käytät sähkölaitteitasi, tiedät että
sen mahdollistaa siirtoyhtiö, joka
siirtää sähköä kotiisi ja veloittaa
siitä tietyn hinnan. Pysyvässä suojelussa
vaihtoehtoina ovat yksityisen
suojelualueen perustaminen,
kauppa tai vaihto. Myös metsänhoidossa
luonnonarvoja voidaan Heikuran mielestä säilyttää.
. Sähkön siirtohintaa ei voi kilpailuttaa. helmikuuta 2014
6 PUHEENAIHEET
Tukea yksityismetsien
suojeluun
METSO: Sotkamossa toistakymmentä
pysyvää suojelualuetta
Kimmo Rauatmaa
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
Sotkamolaiset metsänomistajat ovat hyvin perillä vapaaehtoisesta suojelusta.
Luonnonhoidon asiantuntija Leevi Heikura Suomen
Metsäkeskuksesta laskee, että kunnassa on toistakymmentä pysyvää luonnonsuojelulailla perustettua suojelukohdetta yksityismailla. Tavoitteena metsäluonnon
monimuotoisuuden säilyttäminen
. Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia määräaikaisia ympäristötukikohteita on
toinen mokoma.
Viimeisin suojelukohde
Sotkamossa on kooltaan harvinaisen suuri eli reilu 60
hehtaaria. Sähkön siirtomaksu
ja sähköenergia voidaan veloittaa
myös erillisinä laskuina, jos sähköenergia ja sen siirto tilataan eri
yrityksistä.
3
Sähkön toimittaa siirtoyhtiö
ja sähköenergian hinnan veloittaa sähkön myyjä. Tämän lisäksi maksettavaksesi koituu myös veroja. Lisätietoja: www.metsonpolku.fi
aa sen säilyvän talouskäytön
ulkopuolella. Yleensä pysyvästi
suojeltu kohde on ollut kooltaan kymmenen hehtaarin
molemmin puolin.
. Lehtoja on metsissä pinta-alallisesti kohtalaisen vähän ja jo senkin vuoksi ne
ovat hyviä suojelukohteita,
Leevi Heikura perustelee.
Puustoiset kohteet ovat
hyviä myös metsänomistajan
kukkaron kannalta, sillä niistä saa kohtuullisen korvauksen.
. SOTKAMO Tiistaina 25. Yksityisen kuluttajan sähkölaskusta
40?50 prosenttia koostuu sähkön
hinnasta. Vapaaehtoista metsiensuojelua tuetaan Metso-ohjelman
kautta
. Luontoarvoiltaan monimuotoisella kohteella voi
olla myös tunne- tai maisema-arvoa niin, että hän halu-
MIKÄ?
. Jos omistaisin
itse metsää, olisin tyytyväinen, että siellä olisi monenlaisia kohteita, Heikura pohtii.
Sotkamossa asuu paljon
metsänomistajia, jotka suojelevat metsäkohteitaan täysin
vapaaehtoisesti ja ilman tukea. Jokaisen hinta lasketaan erikseen ja se muodostuu pääosin puuston perusteella.
Metsätyypeistä halutuimmat ovat rehevät kasvupaikat. Jäljelle jäävä
osuus koostuu sähkön siirtohinnasta ja veroista. Viime kädessä kyse on
metsänomistajan arvovalinnasta. Luonnonhoidon kehittämisessä on vielä tehtävää.
Luontoarvoja voidaan lisätä
ihan normaalissa talousmetsässäkin hakkuun yhteydessä jätettävillä säästöpuilla sopiviin maastokohtiin ja säilyttämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä.
Kiinnostus yksityismetsien suojeluun on kasvussa.
KIMMO RAUATMAA
Luonnonsuojelulain nojalla toteutettavaan määräaikaiseen suojeluun sopivat
Leevi Heikuran mielestä hyvin esimerkiksi liito-oravan
reviirialueet.
Suosittuja kohteita ovat
myös puronvarsimetsiköt.
Maastokäynti edeltää aina
tuki- ja suojelupäätöstä.
Sotkamossa järjestettiin
torstaina yleisötilaisuus vapaaehtoisesta metsänsuojelusta. Myös puustoiset metsäkorvet ovat kiinnostavia kohteita.
. Tämä osuus on vapaasti
kilpailutettavissa. Päätös parhaimpien kohteiden suojelusta voidaan tehdä paikallisesti, Leevi Heikura metsäkeskuksesta lupaa.
Heikuran mukaan on
mahdotonta yleistää, paljonko tukea metsänomistaja saa
suojeltavalta hehtaarilta.
. Paikalla oli parikymmentä kiinnostunutta sotkamolaista.
Sotkamolainen Kalevi Valtanen (vasemmalla) toivoo jatkoa puronvarsimetsikön suojelulle. Sähkölaskun verot muodostavat 32 prosenttia sähkölaskusta.
2
Sähkölasku voi tulla kotiin
yhtenä tai kahtena kappaleena. Yksityisessä suojelualueessa maapohja
jää metsänomistajalle ja tukena korvataan puuston arvo, Heikura selventää.
Suomen metsäkeskus ja Kainuun ELY-keskus ovat maakunnallisesti tärkeimmät toimijat vapaaehtoisen metsänsuojelun alalla. Metso turvaa monimuotoisuutta
. Käyttämäsi
sähköenergia maksaa erikseen.
Sähkön myyjän pystyt helposti
kilpailuttamaan netissä ja säästämään vuodessa isonkin summan
rahaa.. Kainuun Metsäkeskuksen Leevi
Heikura piti kohdetta tervaleppineen edelleen kiinnostavana.
Sähkölasku muodostuu kolmesta elementistä
Kiteytys: Moni
on varmasti pohtinut sähkölaskua katsoessaan,
mistä laskussa
olevat numerot
muodostuvat ja
voiko summaa
saada kilpailuttamalla pienemmäksi.
1
Kun tilaat sähköä kotiisi,
maksat sähköstä ja sen siirrosta. Metsänomistaja tekee ensin
aloitteen suojelusta
Viimeisimmän kasvattajan poliisi sai kiinni torstaiaamuna Sotkamossa. 800 V2 EFI 9.990,ohjaustehostimella
500 EFI
6.990,-+tk.
ATV EFI 500 cc
EPS ohjaustehostimella
Varaa heti,
stä!
saat ensierä
700 EFI
500 cc nestejäähdytys
polttoaineen suorasuihkutus
vinssi vakiona
max. Olemme todenneet, että
itse tehtynä palvelut ovat
edullisempia. Kyllä ihmisten pitäisi
huolestua, jos on epämääräistä tuoksua tai nuorilta
löytyy piippuja, foliopaperia
tai vihreää rouhetta. Perjantaina
kannabisrouhetta löytyi
muun muassa kajaanilaisen
rattijuopon autosta.
. maastorenkaat
UTV EFI 500-800 cc
kahdenistuttava
erillisjousitus myös takana
sähköinen nelivedon ja etuperän lukko
vaihteet: H-L-N-R-P
+tk.= paikkakuntakohtaiset toimituskulut
AV-MOTOR
KROUVINTIE 5, OULU P. Asunnosta löytyi kas-
Kainuun sote säästi
tuottamalla palveluja itse
Tiina Suutari
tiina.suutari@almamedia.fi
Määräaikaista suojelua voi jatkaa
Kimmo Rauatmaa
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
Sotkamolainen Kalevi Valtanen on suojellut neljän
hehtaarin puronvarsimetsikön kymmenvuotisella ympäristötukisopimuksella.
. Nämä puoltavat sitä, että
rakenteellisella muutoksella
voidaan saada säästäjä ja asiakkaiden palvelut eivät silti
kärsi.
palvelujen tuottamisella itse.
Kuntayhtymä osti viime
vuonna aiempaa vähemmän
muun muassa lastensuojelulaitosten palveluja, palveluasumista, lääkäreiden ostopalveluja ja tietohallinnon
palveluja.
Kainuun sote jatkaa samalla
linjalla myös tänä vuonna.
Se muun muassa laajentaa
omaa lastensuojeluyksikköään, siirtää vanhusten kotihoidon yöhoitopalveluja useassa kunnassa yksityiseltä itselle sekä jatkaa hoitotakuujonojen purkamista suurelta
osin omana työnään.
Ahopelto korostaa, että
Pysyykö soten oma toiminta
ythä edullisena myös jatkossa?
. Rikosylikonstaapeli Hannu Vänninen Sotkamosta uskoo, että kansainväliset uutiset esimerkiksi
kannabiksen käytöstä vaikuttavat Kainuussakin ja varsinkin nuorten asenne on muuttunut myönteisemmäksi.
Esimerkiksi viime vuonna
Kainuussa tehtiin 14 kannabis-takavarikkoa. Poliisi sai vihjeen yksityisasunnosta, jossa epäiltiin kasvatettavan huumausainekasveja.
Poliisin ohjasi paikalle
asunnosta rappukäytävään
tullut voimakas cannabis sativa -kasvin tuoksu. 0440 677 100
www.avmotor.fi. Meillä
on virkaehtosopimuksen
mukaiset palkat, Ahopelto
vastaa.
HINTA-LAATUSUHTEELTAAN YLIVOIMAISET
TRAKTORIMÖNKIJÄT
Takuu 2 vuotta
Trapperille on käyttöä joka päivä. Keskimääräinen käsittelyaika hakemuksille on kahdesta kahdeksaan
kuukautta.
. Tiistaina 25. Polttaminen ja käyttäminen on Sotkamossakin yleistä.
Huumausaineen valmistaminen ja kasvattaminen katsotaan huumausainerikokseksi eikä käyttörikokseksi.
Kainuun alueella huumausaineisiin liittyviä vihjeitä voi ilmoittaa nimettömänä
vihjepuhelinnumeroon
0718765740.
Poliisi löytää Sotkamossa
silloin tällöin huumekasviviljelmiä. helmikuuta 2014 SOTKAMO
7
KRISTA KUUSELA
Poliisi: Asenne huumeisiin
muuttunut myönteisemmäksi
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.fi
Nuorten asenne huumausaineisiin on muuttunut Kainuussa ja Sotkamossakin entistä myönteisemmäksi.
Miedompien huumausiaineiden käyttämistä saati kasvattamista ei pidetä suurena
rikoksena. Viimeisin
Sotkamossa tehty takavarikko oli torstaina. Tai kasvien kasvattaminen alkaa äkkiä kiinnostamaan, Vänninen sanoo.
vatusvälineiden lisäksi käyttövälineitä ja kannabisrouhetta.
Cannabis sativa -kasvin
lehdistä valmistetaan marihuanana tunnettua huumetta ja kukinnoista erittyvästä
hartsimaisesta pihkasta niin
ikään huumausaineeksi luokiteltua hasista.
Asunnon 1980 syntynyttä
sotkamolaista haltijaa epäillään huumausainerikoksesta.
. Esimerkiksi
lääkärinpalkka voi olla ostopalveluna kaksinkertainen,
Ahopelto selittää.
Ennakkotietojen mukaan
Kainuun sote kerrytti säästöjä 4,7 miljoonaa euroa osto-
palvelujen laatu on pysynyt
korkeana muutoksesta huolimatta. Totta kai pysyy. Sopimus umpeutuu tänä
vuonna ja jatkan sitä ilman
muuta, jos se vain onnistuu,
Valtanen suunnittelee.
Kymmenen vuoden aikana tukien laskentaperusteissa on tapahtunut muutoksia
johtuen uudesta metsälaista.
Maksettavan ympäristötuen
määrä vanhoilla tukikohteilla
tulee kuitenkin pysymään
keskimäärin saman suuruisena kuin aiemmin maksettu
korvaus, Leevi Heikura Suomen Metsäkeskuksesta toteaa.
Metsänomistaja joutuu
Kainuussa odottamaan tukipäätöstä tovin. Keskustelut aloitetaan tämän kevään aikana.
TE-toimiston käytettävissä
olevat resurssit eivät jatkossa
riitä nykyisen laajuisen toimipaikkaverkon ylläpitämiseen.
Keskusteluissa tarkastellaan erityisesti Puolangan,
Sotkamon ja Vaalan toimipaikkojen toimintaedellytyksiä.
den aikana yhteensä 23 paikkakuntaa ympäri Suomea ja
sen mukana kiertävät muun
muassa Vasemmistonuorten
puheenjohtaja Li Andersson
sekä Kajaanin kaupunginvaltuutettu Miikka Kortelainen (vas).
Oma koti kallis -kampanjan aikataulu Sotkamossa: kello 12.30?13.30
Sotkamon nuorisotalo Asema 13
(Keskuskatu 13), kello 14.00 Sotkamon tori (tarjolla makkaraa).
levat
UTV-mallit tu
a.
toukokuuss
een
Tieliikentees
!
la
T-kortil
5.990,-+tk.
7.950,-+tk.
+tk.
9.150,-+tk. Työssä, vapaa-aikana, työ- ja koulumatkoilla.
MAATALOUS-, METSÄTALOUS- JA YRITYSKÄYTÖSSÄ VEROVÄHENNYSKELPOINEN.
Vasemmistonuoret
kampanjoivat halvemman
asumisen puolesta
ELY miettii
TE-toimiston
kohtaloa
Vasemmistonuorten Oma
koti liian kallis -kampanja pysähtyy torstaina Sotkamossa.
Kampanjan tarkoituksena
on kerätä tietoa asuntopolitiikan ongelmista ja kutsua
ihmisiä puolustamaan halvempaa asumista.
Kampanja vaatii edullisempaa asumista, lisää julkista vuokra-asuntotuotantoa sekä asuntotakuuta, joka
takaa jokaisen perusoikeuden asumiseen.
Kiertue tavoittaa alkuvuo-
Kainuun ELY-keskus aloittaa
kuntien kanssa keskustelut
työ- ja elinkeinotoimiston
toimipaikkaverkon tulevaisuudesta. Valtakunnallisessa
vertailussa kainuulaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin
oli viime vuonna keskitasoa
parempi.
. Käsittelyaikaa nopeuttaa, mikäli käytettävissä on
tuoretta metsävaratietoa ja
luontoarvot on inventoitu
kohteella, Heikura huomauttaa.
Palvelujen siirtäminen yksityiseltä itse tuotettavaksi selittää suurta osaa viime vuoden kuuden miljoonan euron
ylijäämästä, kertoo Kainuun
sosiaali- ja terveydenhuollon
kuntayhtymän johtaja Maire
Ahopelto.
. 800 kg peräkärryn paino liikenteessä
pitävät 26. Asunnosta löydettiin 15 kappaletta
kasveja, joita kasvatettiin tarkoitukseen valmistetussa teltassa
Hurja globalisaatio tuo
vastareaktion. helmikuuta 2014
8 ELÄMÄNMENO
Näyttely
Helsingissä
merkittävä
tilaisuus
Art Kainuu: Ryhmän sotkamolaiset
taiteilijat iloitsevat mahdollisuudesta
saada yhteinen näyttely Helsinkiin
Mari Heikura
ART KAINUU
mari.heikura@almamedia.fi
Vuonna 2010 perustetussa
Art Kainuu -taitelijaryhmässä on kaksi sotkamolaista taiteilijaa, kuvataiteilija Sanna
Vihanto ja keraamikko, kuvataitelija Kaarina Kuusisto-Lukkari.
Yhteensä ryhmässä on
kahdeksan kainuulaista taitelijaa. Perinteen voima on, että se
muuttuu koko ajan, sanoo
puheenjohtaja Sari Kaasinen Kalevalaisten Naisten liitosta.
Värttinä-yhtyeessä vuosina 1983 . Perjantain juhlassa pappilan salissa
penkkipaikat olivat täydessä
käytössä.
. Haasteena on, että väki
on aika ikääntynyttä, Kaasinen sanoo.
Hän pohtii konkareiden
olevan voimavara, jonka rinnalle tarvitaan uusia perinteiden vaalijoita.. Heikki Huotari, taidemaalari
paikallisyhdistyksissä, Kaasinen kertoo puheenjohtajaajastaan.
Hänen arvionsa mukaan
kiinnostus perinteitä kohtaan on vahvistumassa.
. Kaarina Kuusisto-Lukkari,
keraamikko ja kuvataiteilija
. Perinteitä on tullut aikansa suosituimmista asioista, Kaasinen muistuttaa.
Aikakausien populaarit ilmiöt siis jäävät perinteiksi.
Nuotion äärellä hoilattu Juice Leskisen Viidestoista yö
on perinteen vaalimista sekin.
Kalevalaisten Naisten keskeinen toive on nuorten saaminen mukaan toimintaan.
. Ulla Harju, keraamikko
. Asioiden kypsyttely ja
pohdinta vie usein aikaa
enemmän kuin lopulta teke-
Kaarina Kuusisto-Lukkari (vas.) ja Sanna Vihanto lähtevät pian Helsinkiin pystyttämään Hiljaisuus-näytt
JUHA NEUVONEN
Pirjo Moilanen (oikealla) ja Ira Määränen pyysivät Sari Kaasiselta nimikirjoitukset uuden levyn
kanteen.
Kaasinen sanoo.
Perinne ei ole ainoastaan
tuohikontteja, käpylehmiä ja
Kalevalaa.
. SOTKAMO Tiistaina 25. Hienointa on ollut, että
olen päässyt vierailemaan
. Ryhmän taiteilijat
ovat kaikki erilaisia, naiset
kertovat.
Kuusisto-Lukkari on ollut
perustamassa ryhmää ja Vihanto on tullut siihen mukaan muutamaa vuotta myöhemmin.
A
Maaliskuussa Art Kainuu
ryhmällä on suuri näyttely
Helsingissä. Oula Jukka Laukkanen,
graafikko
. Tämäkin juhla on osoitus, että väki lähtee liikkeelle,
teistä työtä.
. Näyttelyssä on aina esillä
sen hetken osaaminen ja uudet kontaktit ovat tärkeitä, ne
eivät synny hetkessä, Vihanto toteaa. Vaatii paljon työtä, että
pääsee Helsinkiin näyttelyyn, Kuusisto-Lukkari jatkaa.
Taiteilijan työ ei naisten
mukaan ole helppoa.
. Näyttely toteutetaan kaikkiaan kolmessa
eri galleriassa, mikä on suuri
urakka taitelijoille.
Apuraha ja yhteistyö Kainuu Helsingissä teemavuoden kanssa on mahdollistanut näinkin laajan näyttelyn.
Kuusisto-Lukkari kertoo,
että vieraslistalla on nyt jo
tärkeitä taidepiireihin kuuluvia henkilöitä, mikä on tärkeää kainuulaisille taiteilijoille.
. Sanna Vihanto, kuvataiteilija
. Pidetään kiinni omasta, Kaasinen pohtii.
Myös Kalevalaisten Naisten toiminta on virkoamassa
ja elää nousukautta. Urho Kähkönen, kuvataitelija
Sanna Vihanto
Kuvataiteilija
Kalevalaiset Naiset
juhlivat perinnettä
Antti Hyvärinen
. 1996 vaikuttanut
Kaasinen esiintyi perjantaina
Sotkamossa Aatoksen pappilassa, jossa juhlittiin Sotkamon Kalevalaisten Naisten
30-vuotista taivalta.
. Kontakteja syntyy
näyttely kerrallaan ja se on
Vihannon mukaan pitkäjän-
Näyttelyssä on
aina esillä sen
hetken osaaminen ja uudet
kontaktit ovat
tärkeitä?
antti.hyvarinen@almamedia.fi
. Leo Karsikas, kuvanveistäjä
. Pekka Homanen, valokuvaaja, kuvanveistäjä
klo 18.30 Raamattuluento Vuokatinrannassa, Psalmi 71, Olet minulle kallio, Juha
Hasanen (kahvitarjoilu klo
18).
Ti 4.3. klo 18 Koko perheen
näytelmä ?Sateenkaaren kultaa. Lisäksi onnenpyörä, ongintaa (1?) ja arpoja (1?/2?)
. klo 6.30 Aamun Sana
Radio Kajauksessa, klo 17.30
MIX-kerho Pe 28.2. Tule kuulemaan lähetyksen ajankohtaiset asiat.
Klo 18.30 Kirkkokuoron harj.
kirkon alasalissa.
Klo 18.30 Herättäjäseurat srktalon takkahuoneessa.
To 27.2. Yhteisvastuukeräysvaroin järjestetään
Suomessa saattohoidossa
olevien parissa työskenteleville saattohoitokoulutusta ja
perustetaan saattohoidon tuki- ja neuvontajärjestelmä.
Lisäksi varoilla tuetaan alkuperäiskansojen parissa
tehtävää ihmisoikeustyötä
Guatemalassa ja koulutetaan
alkuperäiskansoja kehittämään omaa toimeentuloaan
ja ehkäisemään perheväkivaltaa.
> Laskiaismyyjäiset seurakuntatalolla 2.3. klo 17.30 HUOM! Ei diakonia- ja lähetyspiiriä Vuokatin kirkossa.
Nuorisotyö:
Kari-Pekka ?Kassu. Ensi kesäksi sitten tällainen marjametsään, Kaasinen
sanoo ja pyörittää pärrää
.
Kultaiset ansiomerkit
saivat yhdistyksen perustajajäsenet Eeva-Liisa Pyykkönen ja Vieno Jansson.
Kalevalaisten Naisten liitto luovutti tunnustuspalkintona Osmansolmu-korun
Reeta Niskaselle.
OIKAISU
Sotkamo-lehdessä 18.2.2013
Liiketalon tupa täyteen -jutussa oli virheellinen yritysnimi. maaliskuuta ja näyttely on esillä 5.-23.3.2014.
elyä Art Kainuu ryhmän kanssa.
Tilanne on sama myös
Sotkamon yhdistyksessä.
. Osallistuvat taiteilijat varmistuvat
myöhemmin.
>Näyttelyn avajaisia vietetään
Helsingissä 4. 050 592
0055 / mirva.heikkinen@evl.
fi
Lapsityö:
HUOMIO! Ei kerhoja 10 vk:lla
Ke 26.2. (Hiihtokansan kirkkopyhä) Sotkamon kirkossa, avustaa Sotkamon Mieslaulajat. Lisäksi myytänä on yhteisvastuuarpoja, onnittelu-,
ja pääsiäiskortteja sekä suruadresseja.
Onneaan on mahdollista
kokeilla pientä maksua vastaan onnenpyörää pyöräyttämällä.
Myyjäisten tuotto ohjataan vuoden 2014 yhteisvastuukeräystilille. klo 11.00-13.00.
3DOMRQ NLLWRNVLD
NDLNLOOH WHLOOH
LNLPXLVWRLVHVWD
V\QW\PlSlLYlVWl
+HOOL +XRWDUL
Koko perheen näytelmä
SATEENKAAREN KULTAA
to 27.2.2014 klo 18.00 srk-talolla.
. Pautola.
Jp:n jälkeen kirkkokahvit kirkon alasalissa. kahviraha). klo 9.30?11 Perhekerho srk-talossa.
To 27.2. Suosikki on Oiva Heikkilän rakentama soitin, Kupiainen kertoo.
Myös runot ja muut tekstiteokset ovat sydäntä lähellä
olevia perinteitä.
Perjantain juhlassa Sari
Kaasinen esitti sotkamolaisyleisölle kanteleiden lisäksi
pitkähuilun ja pärrän soittoa.
Tänä päivänä pitkähuilu syntyy sähköasentajien käyttämästä putkesta ja pajupuusta.
Pärrä eli suhistuspuu on
narun päässä pyöritettävä
puulapa, joka antaa hurisevan äänen.
Soitinta on käytetty petojen pelotteluun.
. Kiitokset Himmelin Koivulan hoitajille
Kertun hyvästä hoidosta.
Yhteisvastuulle
myyjäiset
Sotkamon seurakunnan diakoniatyö järjestää laskiaissunnuntaina laskiaismyyjäiset seurakuntatalolla. Virastot suljettu klo
13 lähtien.
Su 2.3. 15 Diakoniapiiri srk-talossa. klo 11 Ehtoollisjuhla ja
pyhäkoulu, Veijo Grönholm,
Heikki Penttinen Ti 4.3. Sotkamon srk/lapsityö ja vanhemmat. Mustonen
. klo 12 Virsipiiri ja
HPE Törmänkodissa.
Klo 13 Kyläilykeskiviikko Himmelissä.
Kyläilijöiden kokoontuminen
pääaulaan kello 12.30 alkaen.
Mukana Leivolan koulun oppilasryhmä.
Klo 13.30 Virsipiiri Säätiönkulmassa.
Klo 17 Lähetystyön ajankohtaiset srk-talossa.
Mitä lähetyksen saralla tapahtuu. Näytelmän
jälkeen ongintaa, onnepyörä,
arvontaa, leivonnaisia myynnissä, tarjoilua (vapaaeht. klo 13
Lauluhartaus Tipaskodilla,
klo 17.30 Varkkikerho To
27.2. klo 13.30 Hartaus ja
HPE Himmelissä.
Klo 18.30 Iltakirkko ja HPE
Vuokatin kirkossa, Juha Hasanen.
Pe 28.2. klo 18.30
Äijäilta takkahuoneessa
(saunavarustus mukaan) Su
2.3. klo 18 Vuokatti-kvartetin konsertti Vuokatinrannassa. Vehkaoja,
p. klo 13.30 Aikuisten
päiväkerho Vuokatin kirkossa.
La 1.3. srk-talossa. klo 13 . Se tuntui kaikkien mielestä sopivalta teemalta, Vihanto kertoo.
Kainuulaisuus näkyy hänen mukaansa näyttelyssä
jollakin lailla, mutta sitä ei ole
erityisesti korostettu.
. klo 11 - 13 Laskiaismyyjäiset Yv:n hyväksi srk-talossa.
Myytävänä hernekeittoa
omiin astioihin, laskiaispullia,
yv- arpoja ja kortteja. Tiistaina 25. klo 8
Aamurukous
sotkamo.helluntaiseurakunta.fi
Rakkaamme
Kerttu Liisa
SCHRODERUS
o.s. Kokoontuminen hiihtolenkkiä varten kirkon paikoitusalueelle. 050 592 0056, sähköposti.
kari-pekka.vehkaoja@evl.fi
Sotkamon seurakunta
Kuolleet:
Kerttu Liisa Schroderus 85 v
Jyrki Olavi Lukkarinen 50 v.
Ti 25.2. Odotamme uusia jäseniä. klo 18 Yhteiskristillinen raamattupiiri srk-talon
takkahuoneessa.
Rytilahden kota auki hiihtäjille klo 9?20.
Diakoniatyö:
Diakoniavastaanotot kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, ma, ti ja ke klo 9?10.
Ti 25.2. Huom! Ei diakoniavastaanottoa kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa.
Ti 4.3.
Muistaen
Mervi ja Marko
Mirko, Miska,
Marius ja Matias
Mikko, Mari ja Aku
Lilli ja Lukas
muut sukulaiset ja ystävät
Hiljaa saapui lempeä yö,
taukosi tuska, taukosi työ,
sydän uupunut levon sai,
valkeni ikuinen sunnuntai.
Siunaus toimitettu läheisten
läsnä ollessa. klo 10 Sanajp. Töitä ei ole rajoitettu mitenkään liittymään Kainuuseen, ne koskettavat elämää
muutenkin, Vihanto toteaa.
Hänen omaan taiteeseensa
kainuulaisuus vaikuttaa, ainakin värimaailmassa kainuulaisuus näkyy.
Samoin Kuusisto-Lukkari
kertoo, että kainuulainen
luonto näkyy hänen töissään.
Runsaudesta huolimatta
töissä näkyy jonkinlaista karuutta ja pelkistystä, Kuusisto-Lukkari pohtii.
Hiljaisuus näyttely on toteutettu kolmessa galleriassa,
Rööperin taidesalongissa,
Ava galleriassa ja Gardeniassa. Näyttely on osa Kainuu
Helsingissä teemavuoden
Kulttuurin Kevät -tapahtumaa.
Seuraava suuri näyttely
Art Kainuu ryhmällä on Kajaanin taidemuseossa vuodenvaihteessa 2015-2016, Vihanto ja Kuusisto-Lukkari
kertovat.
Taidemuseo näyttelyyn on
Kuusisto-Lukkarin mukaan
lähdettävä tosissaan. klo 12 Hartaus ja HPE
Säätiönkulmassa.
Klo 18 Läntisen kirkon taiteesta ja symboliikasta Sotkamon
kirkossa.
Yhteistyössä kansalaisopiston
kanssa.
Ke 26.2. Onnenpyörä
Rippikoulutyö:
Rippikoulutyöhön liittyviä lisätietoja: Tarja Piipponen, p.
050 404 2029.
Varhaisnuorisotyö:
HUOMIO! Ei kerhoja 10 vk:lla
Lisätietoja nuorisotyönohjaaja
Mirva Heikkinen p. helmikuuta 2014 SOTKAMO
9
MARI HEIKURA
minen, Vihanto kertoo. Kahvi- ja mehutarjoilu
Järj. Lämmin kiitos
osanotosta. Hiihtolenkki on Sapsojärven yli Varpuniemeen ja takaisin Rytilahden kodalle, jossa yhdessäoloa tarjoilun merkeissä.
Klo 19 Paaston ajan hiljainen
rukoushetki Vuokatin kirkossa.
Ma 3.3. päiväkerholaisten kevätretkeen.
Vuokatinranta:
Ti 25.2. Klo 13.30 Äiti
Teresa-piiri Paakkitalossa.
To 27.2. Johanneksenpojat
Oy:n oikea nimi on Johanneksenkulma Oy.
Haluaisitko antaa
toimitukseen
juttuvinkin?
Oletko uutisen
lähteillä?
OTA YHTEYTTÄ
TOIMITUKSEEMME,
SOITA
050 314 5004
toimitus.sotkamolehti
@almamedia.fi
SEURAKUNNAT
Ti 4.3. Myynnissä on hernekeittoa ja pannukakkukahvit paikan päällä
nautittavaksi.
Hernekeittoa voi ostaa
omissa astioissa myös mukaan. klo 11 Päiväpiiri Mirja
Leinosella, Varsitie 32 B 5
Ke 26.2. Todella kiva, että ihmisiä
tuli näin paljon, yhdistyksen
puheenjohtaja Pirkko Kupiainen sanoo ja katselee Aatoksen pappilaan tullutta väkeä.
Vuodesta 1977 kanteletta
soittaneella Kupiaisella on
kotona viisi eri kokoista perinnesoitinta.
. klo 18.00 Marketta ja
Hannu Tuomalan konsertti.
Vapaa pääsy, tilaisuudessa kerätään kolehti Vuokatinrannan hengelliselle työlle.
www.sotkamonseurakunta.
fi
Helluntaiseurakunta
Makkosentie 51
Ti 25.2. klo 9 -13 Kirpputori
srk-talossa.
Su 2.3. klo 9.30?11 Perhekerho Vuokatin kirkossa.
Ke 26.2. klo 8 Aamurukous,
klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Siskotiimi Ke 26.2. Itse
tekovaihe voikin olla hyvin
intensiivinen ja tulosta syntyy nopeasti, mutta se ei ole
koko prosessi.
Monet taiteilijat opettavat
taiteen teon ohessa, kuten
myös Vihanto ja KuusistoLukkari.
Taidetta ei voi naisten mukaan tehdä niin, että katsoo
milloin kalenterissa on tyhjää
ja tekee silloin.
Kuusisto-Lukkari tekee
myös kierrätystaidetta ja ottaa taiteen keinoin kantaa
ajankohtaisiin asioihin.
Art Kainuu näyttely Helsingissä on nimeltään Hiljaisuus.
. Tuotto 5 v. Vapaa pääsy, tilaisuudessa
kerätään kolehti Vuokatinrannan työn hyväksi.
Ti 25.2
TORSTAI 27.2.
Kuningaskuluttaja TV 1 torstain
27.02. 00.15?23.45 Jalkapallon
mestarien liiga.
(S). 02.00
Tulossa: Mustat lesket (7). 16.44 Martine (7). 19.10
Yle Uutiset. 11.40?12.35 Lääkärit.
14.05 Alueellinen sääennuste. 17.20 Päivän sää. 11.10 Emmerdale
(S). 11.35 Veljesten keittiössä. 12.05 Menestyksen hinta. 06.25 Huomenta Suomen avaus. 19.00?
19.52 Historia: Rauhanmiehet Begin
ja Sadat. 15.35 McLeodin
MTV3
05.30 Aamusää. 16.00 Eduskunnan
kyselytunti. 17.25 Maaginen Criss
Angel (7). 18.30 Emmerdale
07.00 Disneyn esikoulu: Viidakon
vauhtiviikarit (S). 20.55 Urheiluruutu. 11.05 Camilla
Plum ja porisevat padat. PERJANTAI 28.2.
Inhimillinen tekijä YLE TV1 perjantai 28.02.2014 Murtuneet mielet ja murtuneet miehet. 10.00?10.55
Lemmen viemää (7). 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi. 19.30
Tyhjätaskut (7). 10.00?10.45
Sydämen asialla (7). 13.45 Suorana:
Kortesmäki. 11.35?12.25 A-studio. 22.00
Kymmenen Uutiset. 21.00 A-studio.
21.30 Strada. 21.35
Jalkapallon mestarien liiga. KESKIVIIKKO 26.2.
Historia: Rauhanmiehet Begin ja
Sadat Yle TV1 keskiviikko 26.02.
klo 19.00. 12.35
Menestyksen hinta. 18.01 McLeodin tyttäret (7). 07.51 Muumilaakson tarinoita (S). 21.00
Ajankohtainen kakkonen. 15.00 Yle
Uutiset. 10.50 Oddasat. 17.15 Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.57 Keno. 13.05?
13.34 Luontoretkellä. 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 12.20 LIVE: Tiedä
ja Voita. 23.36 C.S.I.
Miami (16). 15.00
Yle Uutiset. 07.36
Nallepaini. 19.30 Mutsi (S). 17.00 Yle
Uutiset. 07.32 Neppajymykerho. 19.30
Hullu juttu. 08.15 Muuttajat.
08.45 Leila leipoo Ranskassa. 00.00?
00.45 Mis?ts (16).
MTV3
05.30 Aamusää. 00.45
Sleepy Hollow (16). 22.00 Urheiluruutu. 23.00 Yle
Uutiset. 12.05 Menestyksen hinta. 19.00 Hakekaa kätilö! (12).
20.00 Pressiklubi. 22.05 ::
Kartanon kasvatit. 17.55 Mi-
tä tänään syötäisiin?. 20.57 Keno.
21.00 Under the Dome (12). 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 09.30 MOT. 19.30 Salatut elämät (S).
20.05 Erilaiset äidit. 03.05 Start!. 08.39 Late lammas
(S). 21.42 Pitääkö
mun kaikki hoitaa. New
York (16). 00.25 Tulossa: Mustat
lesket (7). 20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu. 15.05 Yle News. 21.00 Pomo piilossa. Anne
Flinkkilän vieraina näyttelijä Sinikka Sokka, kirjailija Ulla Vaarnamo ja historiantutkija Ville Kivimäki. 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 09.40 Mitä tänään syötäisiin?. 23.00
Farmi (S). 22.05 Hubotit ?
melkein ihmisiä (16). 14.10 Koko Britannia leipoo: Mestariluokka.
Nelonen
05.00?06.00 Älypää-TV. 07.25 Disney
esittää: Ankronikka (7). 21.00
Arrow (12). 20.30 Miehen
puolikkaat (S). 10.00?10.55
Lemmen viemää (7). 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä. 10.40
Emmerdale (S). 18.25 Deittikamera. 16.00 Erätulilla. 11.10 Emmerdale (S). 06.25 Ylen
aamu-tv. 07.20 Lilli
ja kukkaisystävät (S). 17.08?17.54 Sydämen asialla (7). 08.50 Pat &
Stan (S). 18.58 HS-
sää. 13.00 Taas tyttö kadoksissa (7). 15.05 Yle News. 22.55?00.25
Einstein ja Eddington (12).
06.50 PIKKU KAKKONEN: Katti
Matikaisen aamu. 08.00
Chuckin ja ystävien seikkailut (S).
08.15 Muuttajat. 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 13.35 Kätilöt. 19.00
Downton Abbey (12). 02.25 Eurojahti. TIISTAI 25.2.
Kiehtova maailma: Kabareeta viidakossa Yle TV1 tiistai 25.02. 20.00 Simpsonit (7).
20.30 Miehen puolikkaat (S). 19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora linja. 12.05 Luontohetki: Eläintarinoita. 13.05 Sportmagasinet. 14.20
Leila leipoo Ranskassa. 07.10
Sirkus Temppula. 10.40 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi. 01.30 Metcalfe: Kiirastuli (16). 01.00
Deittikamera. 07.15 Aamuruno.
07.18 Kim ja Kai (S). 16.30 Galaxi. 13.45
Suorana: Kortesmäki. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 14.15?14.50
Ajankohtainen kakkonen. 15.35 McLeodin tyttäret
(7). 18.58 HS-sää. 20.30 Yle
Uutiset. 08.45 Leila leipoo
Ranskassa. 14.50 Salpausselän
Kisat: Yhdistetyn mäki. 19.10
Yle Uutiset. 08.16 Puu
Fu Tom (S). 09.05
Studio55.?. 17.00 Yle
Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.10 Tiketi Tok (S). 07.23 Lauran tähti: Siilin talviuni (S). 14.10
Uranuurtajat. 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 10.00 Sydämen asialla (7). 20.30 Suorana: Kortesmäki. 23.50?00.40 Prisma: Metamorfoosi.
06.51 Nallen aamujuonto: Nallen aamu. 15.55 Avara luonto: Gemssin
valtakunta. 22.30 MTV Sport Uutiset.
22.40 Rikoksista pahin (12). 08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 22.55 Kova laki:
Erikoisyksikkö (16). 11.40?12.35 Lääkärit. 14.20 Kyproksen herkkukeittiö. 23.45 C.S.I. unelma-asunnot. 13.55 Myytinmurtajat. 20.55
Urheiluruutu. 10.50
Kuvakirjeitä Euroopasta. 16.30 Galaxi. 18.30 Emmerdale (S). 18.30 Puoli seitsemän. 18.30 Muodin huipulle. 17.15
Uutiset. 07.53
Muumilaakson tarinoita (S). 18.01 McLeodin tyttäret (7).
18.45?18.53 Kerrostaloelämää (7).
19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 10.40
Emmerdale (S). 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 17.25
Tervetuloa kotiin. 09.15 Tuhluriprinsessat.
09.50 Hulluna häämekkoihin. 14.55 Pieniä ihmeitä. 15.55 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat. 09.50 Hulluna häämekkoihin.
10.20?10.50 Sarahin talo. 09.45 Sydänmailla (7). 20.00 Uusi
päivä (S). 14.05
Alueellinen sääennuste. 14.50 Tyyliä vai ei.
15.55 Supernanny (S). 23.35?23.59
Pasila 2.5 The Spin-Off (7). 01.35 30 Rock
(S). 19.16
Urheiluruutu. 21.00 Criminal
Minds . 06.25 Huomenta
Suomen avaus. 13.35?13.39
UP: Vihreät valot . 07.25 Kaapo ja Late:
Tooga-asut (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.00
Ensisilmäyksellä. 18.50 Yle Uutiset.
18.55?20.08 Salpausselän Kisat:
Mäki. 13.20
Hulluna häämekkoihin Atlantassa.
13.50 Sarahin talo. 10.40
Emmerdale (S). 17.08?17.54
Sydämen asialla (7). 01.25 Rikos
ratkaistu. Israelin pääministeri
Menachem Begin ja Egyptin presidentti Anwar Sadat kävivät vuosia
salaista kirjeenvaihtoa keskenään
rauhan saamiseksi maidensa välille.
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Puoli seitsemän. 23.00 Isän
tyttö (S). 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.20 Hulluna häämekkoihin. 14.25 Prinsessa Märtha
Louise, keskellä elämää. 20.00 Silminnäkijä: Ei sijaa
majatalossa. 18.25 Yle Uutiset
sää. 06.35 Studio55.?.
07.00 Huomenta Suomi. 18.00 Emmerdale (S). 15.55 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat. 07.44 Neppajymykerho.
07.52 Muumilaakson tarinoita (S).
08.15 Kaapo (S). 22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää. 16.55 Novosti Yle. 06.25 Ylen
aamu-tv. 07.05 Herra Nokkelo
(S). 06.25 Huomenta
Suomen avaus. 00.45 Eurojackpot ja Jokeri.
00.50?06.00 Eurojahti.
Nelonen
05.00?06.00 Älypää-TV. 17.25 Himohamstraajat. 06.30 Eurojahti.
09.25 Eastenders (S). 21.45 Politiikan
nappula (S). 14.20 Leila
leipoo Ranskassa. 06.35 Studio55.
?. 18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 06.58 Ystäväkirja. 23.30 Nikita (16).
00.30 Bones (12). 15.55 Su-
pernanny (S). 07.00 Huomenta Suomi. 20.30 Rillit huurussa (S).
21.00 112. 23.45
Hullu juttu. 09.00 Luontoretkellä: Huippuvuorilla. 22.50
Kriminalisti (12). 06.30 Eurojahti.
09.25 Eastenders (S). 11.05
Luontoretkellä. 13.05 Strömsön
talkoot. 17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 22.00 Urheiluruutu. 17.00 Pikku Kakkonen. 08.45 Leila leipoo
Ranskassa. 19.00
Seitsemän Uutiset. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 12.05 Menestyksen hinta. 22.55?00.55
Thorne (16).
06.50 Neposen aamu. 16.31 Kesäleiri (7).
16.44 Mimun maailma (7). 08.50 Pat & Stan (S). 07.25 Disney esittää: Ankronikka (7). 22.00 Revolution (16).
23.00 Entourage (16). 22.00 Sleepy Hollow (16).
23.00 Mutsi (S). 11.05
Ravintola kaltereiden takana. 16.45 Yle Uutiset
viittomakielellä. 01.05 Holmes NYC (12). 09.30 Yle
Alueuutiset 10.50 Oddasat. 18.00 Ensisilmäyksellä (S).
18.30 Tunteet pelissä (12). 09.50 Hulluna
häämekkoihin. 07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S). 19.20 Päivän sää. 20.05 Maajussille
morsian. 20.00 Uusi päivä (S).
20.30 Suorana: Kortesmäki. 23.30 Vampyyripäiväkirjat
(12). 17.25 Sarasvuo. 10.50
Kuvakirjeitä Euroopasta. 19.00 Far-
tyttäret (7). 13.00 Kilroy
sen teki (S). 14.10 Grand
Designs . 14.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste.
14.10 Farm Kings. 03.35 Dr. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.30
Eastenders (S). 11.05 Elämän palapeli.
12.05 Tulivuoren salaisuus. 17.00 Lemmen viemää (7). 19.30
Salatut elämät (7). 08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 06.52 Pojat
(S). 04.00
SubChat.
TV . 18.00
Emmerdale (S). 10.00?10.55
Lemmen viemää (7). 11.35
Terveyttä lautaselta. 07.03 Possu Pallero
(S). 11.00 Yle Uutiset.
11.05 Puoli seitsemän. 22.50 Yle Uutiset. 19.30
Erätulilla. 16.25 Eastenders
(S). 17.00 Pikku Kakkonen. 22.25 Viking Lotto
ja Jokeri. 11.05 Puoli seitsemän. 06.25 Ylen
aamu-tv. 09.00 Luontoretkellä: Talven valoa etsimässä. 09.30 Yle Uutiset Uusimaa.
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi.
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi.
10.00 Yle Uutiset Häme. 08.15 Kaapo (S).
08.39 Late lammas (S). 18.30 Emmerdale
05.00?06.00 Älypää-TV. 14.20 Leila leipoo Ranskassa. 22.35 MTV Sport: F1 Talvitestit.
22.45 Dallas (7). 01.25 Rikos ratkaistu. 03.35?05.00
Älypää-TV.
Sub
06.00 SubChat. 17.20 Päivän sää. Phil (12). 18.55 HS-uutiset. 16.50 Yle Uutiset.
16.55?17.55 Salpausselän Kisat:
Yhdistetyn 10 km. 20.30 Miehen puolikkaat (S). 19.10 Yle Uutiset. 18.25
Deittikamera. 09.05 Studio55.?. 18.25 Deittikamera. 11.00 Yle
Uutiset. 18.25
Yle Uutiset sää. 21.05 A-studio: Talk.
22.00 Ulkolinja: Venäjän vainotut homot. 20.00 Akuutti. 19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora linja. 14.15 Luontoretkellä:
Luolasukeltajat. helmikuuta 2014
10 TELEVISIO
TV . 07.38 Arvaa kuinka paljon
sinua rakastan (S). 09.45 Sydänmailla (7). 10.20?10.50 Sarahin
talo. 15.45 Kiehtova maailma: Kabareeta viidakossa.
16.40 Novosti Yle. 10.50 Oddasat. 18.00 Yle Uutiset. 09.30 Yle Uutiset Uusimaa.
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi.
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi.
10.00 Yle Uutiset Häme. 11.35 Prisma
Studio. 18.00
Emmerdale (S). 16.38 Viidakkojytä
(7). 10.20?
10.50 Sarahin talo. 06.35 Studio55.?.
07.00 Huomenta Suomi. 18.30 Puoli seitsemän. 00.30 Bones (12). 20.00
Simpsonit (7). 07.31 Mikko
Mallikas (S). 15.10 Yle
Oddasat. 10.10 Yle
Uutiset Keski-Suomi. 20.57 Keno. 10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa. 21.55 Keno.
22.00 Elokuva: Kuokkavieraat (12).
00.35 Elokuva: Traitor . 19.30 Neljän tähden illallinen.
20.00 Tervetuloa kotiin. 15.55
Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat.
16.25 Eastenders (S). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää. 19.00 Yle Uutiset
alueeltasi. 08.16
Kaapo (S). 09.00 Yötyössä. 10.40 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi. 12.30
Taivastiellä. 01.10 Deittikamera. 13.50 Sarahin talo. 12.35 Menestyksen hinta. 23.30 Californication (16).
00.05 Frasier (7). 07.25 Disney esittää: Ankronikka (7). 22.25 MTV Sport Uutiset. 13.50
Sarahin talo. 18.30 Dieetit vaihtoon!. 10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa. 22.00 Sarasvuo. 13.55 Myytinmurtajat. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.2. 22.00 Criminal
Minds: Epäilyksen alla (12). 10.10 Yle
Uutiset Keski-Suomi. Takinkääntäjä (12). 16.57
Yle Uutiset viittomakielellä. 11.40?12.35 Lääkärit. 22.25 MTV Sport Uutiset. 10.50 Kuvakirjeitä Euroopasta. 07.38 Ritari Mikke (S). 15.15 Mike & Molly (7).
15.45 Jamie Oliverin 15 minuutin
ateriat. 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.00?
14.25 Kilroy sen teki (S). 18.00 Ensisilmäyksellä
(S). Löytötavaroiden
hinnoittelussa on ollut monenlaista käytäntöä. 22.35
Ryöstö (16). 21.50 Yle
Uutiset. Kevääksi. 23.00 Hullu juttu.
23.30?00.15 Copper (16).
(S). 09.30 Yle Alueuutiset 10.50 Oddasat. 09.30 Aarteenetsijät.
10.00 Sydämen asialla (7). 15.35 Mallitoimisto. 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi. 16.15 Maajussille morsian. 00.30 Bones (12). 20.30 Yle
Uutiset. 11.05
Puoli seitsemän. 17.08?17.54 Sydämen asialla (7). 13.40 Luolajäbien keksinnöt (7). 21.00 C.S.I. 08.00
Chuckin ja ystävien seikkailut (S).
08.15 Muuttajat. 03.20 Deittikamera. 23.45 Chicagon laki
(16). 16.55 Frasier (S). 08.40 Late lammas (S).
08.50 Pat & Stan (S). 06.25 Ylen
aamu-tv. 23.05?23.58 Ulkolinja: Kalliit kunnian miehet.
06.50 PIKKU KAKKONEN: Katti Matikaisen aamu. 07.00
Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot (S). 11.05
Tuntematon Norja. 22.00 Inhimillinen tekijä. 00.30 Frasier (S). 16.50 Novosti
Yle. 21.00 Kohta 18 (12). 11.40?12.35 Lääkärit. 15.10
Yle Oddasat. 13.45 Suorana:
Kortesmäki. 07.15 Vertailuruutu. 17.55 Mitä tänään
syötäisiin?. 17.00 Lemmen viemää (7). 21.00
Holmes NYC (12). 10.20 Yle
Uutiset Itä-Suomi. 17.05 Lemmen viemää (7). 18.55
HS-uutiset. 20.00 Kuningaskuluttaja. 11.10 Emmerdale
(S). 09.45 Sydänmailla (7).
10.40 Emmerdale (S). FBI-tutkijat (16). 16.15 Kaappaus
keittiössä. Phil (S).
04.30?05.00 Älypää-TV.
Sub
06.00 SubChat. 14.55 Kiinteistöjen
kuningas. 06.52 Sukkapyykkiä
(S). 17.15 Uutiset. 19.30 Isän tyttö (S).
20.00 Simpsonit (7). 15.05 Yle News. 17.00 Lemmen
viemää (7). Miami (16).
00.41 Eurojackpot ja Jokeri. 10.20?10.50 Sarahin talo. 14.05 Madagaskar. 15.15 Vauvaonnea (S). 20.00 Simpsonit (7). 14.05 McLeodin tyttäret (7). 07.14 Jessin
kanssa (S). 22.50 Yle Uutiset. 23.30 Dexter (16). 18.58 HS-sää.
19.00 Farmi (S). 16.50 Novosti Yle. 19.30
taloelämää (7). 21.00 American Pie Presents: Beta House (16). 14.50 Tyyliä vai ei. 08.50
Pat & Stan (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.2. 15.10 Mitä tänään syötäisiin?. 14.55 Kuvakirjeitä maailmalta. 19.30 Hullu juttu. 21.00
Mr Selfridge (12). 20.30 Yle Uutiset. 13.55 Myytinmurtajat. 15.05 Hullu
juttu. 09.05 Studio55.?. 19.00 Farmi (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30
Kolme miestä ja tyttö (7). 06.30 Eurojahti.
09.25 Eastenders (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.00?19.52 Kiehtova maailma: Kabareeta viidakossa.
20.00 Prisma Studio. 21.55 Keskiviikon ravisuora.
22.00 Top of the Lake (16). 22.05
Tartu Mikkiin: Jatkot. 07.25 Disney esittää: Ankronikka (7). 15.35 McLeodin tyttäret (7).
16.20?16.23 Naurupalat (S). 12.30 Taivastiellä.
13.00 Ei se mitään, sanoi Eemeli (S).
14.35 Jääkiipeilyä Norjassa. 00.40 UEFA
Champions League -huippuhetket.
01.10?05.30 Eurojahti.
MTV3
Nelonen
05.30 Aamusää. 15.45
Vauvaonnea (S). 00.35 Deittikamera. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.2. (S). 06.25 Huomenta
Suomen avaus. 06.52 Babar ja Badun
seikkailut (S). 07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S). 21.50 Yle
Uutiset. 09.15 Tuhluriprinsessat. 10.50 Kuvakirjeitä
Euroopasta. 16.31?
16.30 Tumpelot. 15.20
Middle (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 22.00
Hyvät ja huonot uutiset. 15.00
Yle Uutiset. 07.25 Kasper ja
Liisa (S). Ranskalaiset kabaree-tähtöset kutsutaan Papua-UuteenGuineaan, kun paikalliset heimomiehet tarvitsevat oppia tanssikilpailuun.
Yle TV1
Yle TV2
05.45 Aamusydämellä. 22.45 C.S.I.
Miami (16). 18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää. 21.00 Siskonpeti (7).
21.25 Kimmo (12). 14.55 Näin Norjassa.
15.05 Hullu juttu. 20.00 MasterChef Suomi. 16.55 Frasier
(7). 11.00 Yle
Uutiset. 22.25 MTV
Sport Uutiset. 17.00?17.57
Pikku Kakkonen. 22.00 Viikingit (16). 17.20 Päivän sää. 04.00?06.00 SubChat.. 18.00
Yle Uutiset minuutissa. 02.50 Frasier (S). 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Salatut elämät (7).
20.05 Pientä pintaremonttia. 18.00 Yle Uutiset. 23.50?00.40 Mis?ts (16).
15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.20?16.23 Naurupalat
(S). 23.35 666 Park Avenue (16).
00.35 Luuserit (12). 19.20?18.50 Salpausselän
Kisat: Mäki. 01.40
Criminal Minds: Epäilyksen alla (12).
02.40 Dr. 21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu. 07.36 Pikku Kakkosen posti.
07.42 Max ja Meeri (S). 03.00 Eurojahti. 21.00 Tartu Mikkiin. 14.15 Satuhäät. 18.00
Ensisilmäyksellä (7). 06.30 Eurojahti.
09.25 Eastenders (S). 15.50 A-studio.
16.20 Aarteenetsijät. 11.35 Silikonisukupolvi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.15
Tuhluriprinsessat. 11.35 Elämäni eläimet. 09.15
Tuhluriprinsessat. 07.50 Disney
esittää: Aku ja kumppanit (S). 14.05
Alueellinen sääennuste. 03.50 Falling Skies (16).
04.50?05.00 Älypää-TV.
Sub
06.00 SubChat. 23.00 Farmi
(S). 16.15 Suomen surkein kuski. 11.35
A-studio: Talk. 01.05?05.30
Eurojahti.
MTV3
Nelonen
05.30 Aamusää. 06.35 Studio55.?.
07.00 Huomenta Suomi. 18.30 Kurjat
kuppilat USA. 09.45 Sydänmailla (7). 15.10 Mitä tänään
syötäisiin?. 14.30 Ihminen ja yhteiskunta. 23.30 Blue
Bloods (12). 15.55 Supernanny (S). 10.20 Yle
Uutiset Itä-Suomi. 06.56 Matikkahirviöt (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset. SOTKAMO Tiistaina 25. 20.10 Jukka Poika live in
circus. 09.40 Mitä tänään syötäisiin?. 20.55 Urheiluruutu. 04.00?06.00
SubChat.
TV . 21.45 Pilanpäiten. 18.00 Emmerdale (S).
18.30 Emmerdale (S). 14.55 Gordon kokkaa
tykimmin. 12.30 Taivastiellä. 23.05 Kohta 18
(12). 14.50 Tyyliä vai ei.
15.55 Supernanny (S). 15.05
Hullu juttu. 14.50 Tyyliä
vai ei. 09.05 Studio55.?. 16.31
Galaxi. 15.10
Mitä tänään syötäisiin?. Nyt viranomainenkin puuttui siihen, mitä löytötavaran säilyttämisestä voi veloittaa.
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Puoli seitsemän. 13.50 Sarahin talo. 09.00 Silikonisukupolvi. 01.25
Rikos ratkaistu. 18.55 HS-uutiset. 21.00
Kohde (12). 13.20 Hulluna häämekkoihin. 22.35 Pukumiehet
(12). 16.20?16.24 Naurupalat (S).
16.30?16.38 Pok ja Mok (7). rajamailla (12). 06.58 Taikuri Savisen eläinpuisto: Kirahvi. 17.00 Pikku
Kakkonen. 07.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit
(S). 18.25 Deittikamera. 18.01 McLeodin tyttäret (7).
18.45?18.52 Kerrostaloelämää (7).
19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 00.40 Frasier (S). klo
19.00. 22.20
Päivän sää. 10.00?10.55
Lemmen viemää (7). 08.37 Sirkustelua. 23.00 Farmi (S). 09.40 Mitä tänään syötäisiin?. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 25.2.
06.52 Ihmejuttu. 17.00 Yle Uutiset. 12.05 Menestyksen hinta.
12.35 Menestyksen hinta. 18.45?18.51 Kerros-
mi (S). 19.20 Päivän sää.
19.30 Sel8nne (S). 02.25 Eurojahti. 16.32 Jenni (7). 15.45 Jamie Oliverin helpot herkut. 09.30 Kuningaskuluttaja.
10.00 Sydämen asialla (7). 09.50 Hulluna
häämekkoihin. 02.05 Grimm (16). 20.30?20.53 Pasila 2.5
The Spin-Off (7). 19.20
Päivän sää. 23.40
Fringe . Kuva: Harri Hinkka / YLE.
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Puoli seitsemän. 02.20 Eurojahti.
TV . 13.35 Kuvakirjeitä maailmalta. 16.25 Eastenders
(S). 07.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit
(S). 21.00 Muodin huipulle. 15.10
Yle Oddasat. 12.35 Menestyksen hinta.
13.05 Hymy Pyllyyn. 02.05 Dr.
Phil (S). 21.05
A-studio. 00.45?05.30 Eurojahti.
Neljän tähden illallinen. 16.55 Frasier
(S). 18.25 Yle Uutiset
sää. 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset. 07.04 Ika Oka (S). 13.20 Hulluna häämekkoihin. 20.00 Maaginen Criss Angel (12). 20.00
The Voice of Finland. 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset. 03.20?05.00 Älypää-TV.
Sub
06.00 SubChat. 19.30 Neljän tähden
illallinen. klo 20.00. 16.30 Hemmot
(S). 15.45 Kerran lapsi, aina lapsi (7). 12.30 Taivastiellä. 07.50 Disney
esittää: Aku ja kumppanit (S). 09.30 Akuutti. 16.55
Frasier (S). 08.15 Muuttajat.
08.45 Leila leipoo Ranskassa. 15.15 Kerran
lapsi, aina lapsi (7). 15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 22.20 Päivän sää. 13.55 Myytinmurtajat. 19.20
Päivän sää. 22.45 Yle Uutiset. 19.00 Hauskat kotivideot. 17.15 Uutiset. 09.40 Mitä tänään
syötäisiin?. 16.15 Erilaiset äidit. 11.10 Emmerdale
(S). 07.53 Muumilaakson tarinoita (S). 22.20 Päivän
sää. 18.30 Puoli
seitsemän. 18.30 Puoli seitsemän
09.15 Tuhluriprinsessat. 21.50 Rikospaikalla (12). 12.30 Taivastiellä. 12.00 Pressiklubi. 13.20 Hulluna
häämekkoihin Atlantassa. 19.20 Yle Uutiset sää. 11.20 Maajussille
morsian. 21.55 Urheiluruutu. 01.05?05.30
Eurojahti.
18.58 HS-sää. 12.20
LIVE: Tiedä ja Voita. klo 13.
teoksista kiinnostuneille.
Aamurukous. 23.05 Farmi (S).
23.35 Frasier (S). (16). 20.30 Suorana:
Kortesmäki. 14.55 Pilanpäiten. 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä. 13.50 Lapsiperheen taloprojekti. klo 8.
Ohjattua liikuntaa. Postikortteja,
maalauksia, kollaaseja. 09.30 Strada. 08.16 Lasten musiikkiestradi.
08.22 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 21.15 YleLeaks. 14.55 Beverly Hillsin
panttilainaamo. 09.40 Mitä tänään
syötäisiin?. 19.50 Kohta
18 (12). 14.00 Hauskat
eläinvideot. 22.00
Kymmenen Uutiset. 12.30?13.20 Madagaskar.
13.30 Dokumenttiprojekti: Jäniksenä
Varkaudessa. 20.57 Keno.
21.00 Elokuva: 007 ja kultainen ase
(16). 08.39 Late
lammas (S). 23.45?00.40 Köyhyys . 19.45 Arto Nyberg. klo 14.15.
vie. 06.25 Ylen
aamu-tv. 16.20 Kuningaskuluttaja.
16.50 Novosti Yle. 02.50?
05.55 Eurojahti.
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Puoli seitsemän. 09.50
Hulluna häämekkoihin Atlantassa.
10.20?10.50 Sarahin talo. klo 19. 13.30 Simpsonit
(7). 18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Uutisvuoto. 20.50
Uroot (S). 21.00 Selviytyjät.
22.00 Kymmenen Uutiset. 18.03 Uusi päivä (S). Sotkamon Helluntaisrk, Makkosentie 51, ke 26.2.
klo 17.30?19. 19.20 Wall Street:
Money Never Sleeps (12). 21.30 Uutisvuoto. 11.00
Yle Uutiset. klo 13.
Sanan ja rukouksen ilta. 12.30 Perhe 2.0
(S). 22.20 Päivän sää. klo 19. 11.45
Salpausselän Kisat: Yhdistetyn joukkuemäki. 03.35?
05.00 Älypää-TV.
Nelonen
Sub
05.30 Aamusää. 00.35 Näkijä (12). 21.00
Kova laki: Rikollinen mieli (16). 11.00 Neljän tähden illallinen. 14.50 Suhdekoukerot (S). 10.05
Ykkösaamu. klo
18.30.
Kuhmon kaupunginkirjasto.
Vieksin perinnevalokuvat -näyttely. SUNNUNTAI 2.3.
Viidakon verenhimoiset vaeltajat
Yle TV2 sunnuntai 02.03. 08.22
Sasu (S). 21.00 Batman (16). Turinatupa,
Akkoniementie 9, to 27.2. 09.00 Pokémon (7).
09.25 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). Tipaskoti, Kourulehdontie 2 A, ke 26.2. 19.30 Salatut elämät (7).
20.05 Suomen surkein kuski. Tiistaina 25. 20.50 Urheiluruutu. 10.00?10.55
Lemmen viemää (7). 16.45 Tulossa: Mustat lesket
(7). 00.20
Revolution (16). 19.15 Yle
Uutiset. 15.35
McLeodin tyttäret (7). 19.31?19.10 Yle
Uutiset alueeltasi. miksi?:
Afrikkaa ryöstämässä.
07.45 PIKKU KAKKONEN. 18.05 Valehtelevat viettelijät (12). 20.55
Urheiluruutu. 15.10 Vielä virtaa (S). 15.50 Hauskat kotivideot. 18.55 HS-uutiset. Järj.
Ylä-Vieksin kyläyhdistys ry. 13.55 Myytinmurtajat. 17.00 Lemmen viemää
(7). 09.05 Ylen
aamu-tv. 08.20 Maija Mehiläinen (S). 14.40 Arkistokuvia: Kunniankukko (S). 23.15 Au pairit Lontoossa. 19.00 Seitsemän
Uutiset. 22.50 The Wire (16).
23.50 Siskonpeti (7). 15.30 Farmi (S). 10.00 Luontoretkellä: Talven
valoa etsimässä. 22.05
Strike Back (16). 01.35 Blue Bloods
(12). 08.15 Muuttajat. 15.35
Kiviset ja Soraset (S). klo 17.30, ke 26.2. 10.15 Pilanpäiten. 19.00
Beverly Hillsin panttilainaamo. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 21.30
Dokumenttiprojekti: Olimme valaanpyytäjiä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 4.2.?
8.3. 08.16 Musarullaa!. Kalevalaa maail-
NÄYTTELYT
Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.?. 20.00 Top Gear.
21.00 Koston suudelma (16). 17.00 Salattu sisar (7). 08.02 Kimmo Kuu (S). LAUANTAI 1.3.
Agora (16) Yle TV2 lauantai 01.03.
klo 22.05. 18.22 Yle Uutiset
alueeltasi. 22.40 Irene Huss:
Pienikasvoinen mies (16). (K7) Ke 26.2. 11.05 Pisara. 09.05 Aamusydämellä. 10.00 Kuningas Bjarne ja hänen valtakuntansa. Turinatupa, Akko-
Sanan ja rukouksen ilta. 22.05 Agora
(16). 18.45
Avara luonto: Pingviinit piilokamerassa. 19.00 Suomen surkein kuski.
19.55 Pilanpäiten. 18.20 Pilanpäiten. 08.05 Tuomas Veturi (S). 02.35?05.00 Älypää-TV.
06.00?08.00 Eurojahti. 12.25 Salatut elämät
(7). 07.46
Nimipäiväonnittelu: 1.3. 14.30 Farmi (S). Sotkamon Helluntaisrk, Makkosentie
51, ti 25.2. klo 17.
Sotkamo
Risto Räppääjä ja Liukas Lennart. 08.37 Viidakkokirja (7).
08.48 Viidakkokirja (7). salattu luonto. 16.25 Eastenders (S). 13.50 Dr. 12.30 Koiralle
koti. 17.20 Päivän
sää. Dokumentti ja musiikkielokuva Isac Elliotista.
malta - 100 nettitaiteilijaa ja Miranda Vissers. 11.15 Tohtori Kleistin perhe
(7). Ti 25.2. 18.00?18.58 Mäkihypyn maailmancup. 09.45 Arjen huimapäät:
Nosturinkuljettaja. 12.05 Strada. 21:00 Killers. 17.55
Pilanpäiten. Turinatupa,
Akkoniementie 9, to 27.2. 22.35
Americans (12). (K12) Ti 25.2. Lukupiiri
on tarkoitettu kaikille Huovisen
ELOKUVAT
Kuhmo
Kummeli V -K12/9-. klo 13.
Helena Kuja-Kanto.
Sateenkaaren kultaa. 15.05 Yle News. 09.01 Galaxi.
10.00 Galaxin mestari: Koiramestari.
10.30 Tartu Mikkiin. 15.10 Vielä virtaa
(S). 15.10 Whitney (7). 12.20?12.44
Mestarien liigan makasiini. 18.10 Urheiluruutu. 19.25
Extremen maailma. 23.30 Under the Dome (12).
00.30 Elokuva: Smiley Face . 18.58 HSsää. 14.00 Middle (S).
14.30 Bestikset (S). 14.55 Pisara. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 08.05
Pound Puppies (S). 11.00 Elixir Sport. 13.00 Eläinten ABC.
13.30 Shake It Up (7). 17.00 Yle Uutiset.
17.08?17.54 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. Toiminnallinen ilta
6-11 -vuotiaille.
Neuroklubi. 17.25 Farmi (S). 23.35 Sarasvuo.
00.35 Suomi D: Mies, joka murhasi
Remun veljen (S). 09.30
Matkapassi: Buenos Aires. 21.50
Yle Uutiset. Sotkamon kirjasto, Markkinatie 1, ke 26.2. 23.20 YleLeaks.
23.35?00.15 Ykkösaamu.
07.46 Unna Junná. Turinatupa, Akkoniementie 9, ti 25.2.
klo 12.
Mix-kerho. Sotkamon Helluntaisrk, Makkosentie 51, to 27.2.
klo 17.30?19. 20.57 Keno. 17.25 Putous.
19.00 Seitsemän Uutiset. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 16.20?16.23
Naurupalat (S). 21.00 A-studio. 09.55 Yle Uutiset.
10.00 Jumalanpalvelus. 11.30 Simpsonit (7). 13.25
Pilanpäiten. 20.00 Huippumalli haussa. 22.15 Lotto ja Jokeri. Sotkamon kirkko,
Kirkkotie 1, ti 25.2. 23.25 Grimm (12). 15.00 Kreisiä
menoa. 09.00 Yle Uutiset. 02.15 Dexter (16).
03.20?05.00 Älypää-TV.
06.00?08.00 Eurojahti. 22.00 Urheiluruutu.
22.05 Unelmien kolhimat (7). 09.05
Studio55.?. 06.35 Studio55.
?. miksi?: Kiinalaisia unelmia. Phil (S). 14.00 Farm Kings. 19.00?19.52
Prisma: Mikä tekee meistä ihmisiä?.
20.00 MOT. 15.40
Tarinateltta. Koko perheen animaatioseikkailu.
Kuhmo
Isac Elliot: Dream Big The Mo-
Juminkeko. 18.30 MTV
Sport Kisastudio. 17.00 Yle Uutiset.
17.10 Inhimillinen tekijä. klo 18. 09.01
Galaxi. Tiedustelut, p. 10.45 YleLeaks. 19.31?19.20 Urheiluruutu.
19.31?19.58 Au pairit Lontoossa.
19.32?19.29 Yle Uutiset Suora linja.
20.00 Uusi päivä (S). 00.05 The Wire (16). Suru
on kunniavieras. 17.35 Uusi päivä
(S). 22.55
C.S.I. 07.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit
(S). 12.55 Salatut elämät (S). 20.30 Yle Uutiset. 18.00
Emmerdale (S). Ke 26.2. 15.55 Jamie Oliverin
15 minuutin ateriat. 13.30
Akuutti. (K16) Ti 25.2. 19.00 Nelonen Pro
esittää: Talviklassikko Jokerit . klo 22, to 27.2. 21.00 Copper (16). 15.30 Kreisiä menoa. 21.50 Yle Uutiset. 02.35 Eurojahti.
04.00?06.00 SubChat.
Sotkamo
niementie 9, ti 25.2. 22.20 MTV Sport Uutiset. 15.00 Masterchef USA. 20.30 Yle
Uutiset. 23.15 Yle Uutiset. Siskotiimi.
Varkkikerho. 01.45 Rikos ratkaistu.
02.35?06.25 Eurojahti.
Yle TV1
Yle TV2
MTV3
Nelonen
Sub
08.00 Yle Uutiset. 07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S). 08.35 Katti kaiken tietää! (S).
09.00 Pokémon (7). 14.50 Huippumalli haussa. 16.50 Jenni Vartiainen . 15.05 Mitä tänään
syötäisiin?. 14.38 Uusi
päivä (S). Esiintyvät Jussi Huovisen
lisäksi Lauluyhtye MeNaiset, Taito Hoffrén, Pekka Huttu-Hiltunen, Hanneriina Moisseinen ja
Kuhmon Helkanuoret. 16.00
Ylläs . 15.25 Pilanpäiten. Ke 26.2.
klo 18.
Mandela - Pitkä tie vapauteen
-K12/9-. 06.30 Eurojahti.
09.25 Eastenders (S). 10.25
Kuvakirjeitä maailmalta: Kuvakirjeitä Brasiliasta. klo
20.00. 11.00 Simpsonit (7). 01.10 Supernatural
(16). 21.05
Kotikatsomo: Raja (12). 16.25 Baby Mama (7). 11.35 Arto Nyberg. klo 18.
Kummeli V. 08.05 Tuomas Veturi (S). 010
665 6000.
Lisää tapahtumia osoitteessa
www.menoinfo.?.. Rooman ajan Egyptiin
sijoittuva eepos tutkija-filosofi Hypatiasta, joka Aleksandrian suuren kirjaston tavoin joutuu vaaraan uskonnollisten levottomuuksien puhjetessa.
Yle TV1
Yle TV2
MTV3
Nelonen
Sub
08.00 Yle Uutiset. 02.00 Rikos ratkaistu. 19.40?20.23 Midsomerin murhat
(12). 20.00
Farmi (S). 18.30
Beverly Hillsin panttilainaamo. 18.30 Emmerdale
(S). (K7) Ti
25.2. klo 13.
Lukupiiri/lempisadut. 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. 08.10 Pikku Kakkosen
posti. 07.52 Muumilaakson tarinoita
(S). 16.55 The Voice of
Finland. 06.25 Huomenta Suomen avaus. 15.06 Uusi päivä (S). 21.40
Kerrostaloelämää (7). 23.20?00.15
Islam ja länsi.
06.50 PIKKU KAKKONEN: Jyrkin ja
Neposen aamu. 01.35 Näkijä
(12). 11.30 Neljän
tähden illallinen. 12.00
Simpsonit (7). 17.05 Salpausselän Kisat: Joukkuemäki. Läntisen kirkon taiteesta ja symboliikasta.
Ohjattua ulkoilua. 17.10 Ravisuoran 16 hevosta.
18.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle
Uutiset. 07.14 Nelli ja Iiro (S). Näyttelijä ja
ötökkäfriikki Dominic Monaghan
jäjittää Equadorin sademetsässä
vaeltajamuurahaisia.
TV . 18.55 HS-uutiset.
06.00 SubChat. 08.34 Musarullaa!. 13.05?14.03
Huippukokki pyrkii täydellisyyteen.
14.10 Uusi päivä (S). 21.00
Elokuva: Killers (12). 16.10 Salpausselän Kisat:
Yhdistetyn viesti. 08.05
Pound Puppies (S). 12.30 Merieläinten pelastajat. klo
21.30, ke 26.2. 14.50 Salpausselän Kisat:
Mäki. Vaeltajamuurahainen.
Viidakon vaarallisimmat otukset
eivät aina ole suuria. 13.40 Vaaleanpunainen pantteri
(S). 08.45 Kyproksen herkkukeittiö. 12.20 Salatut elämät (7).
12.50 Jamie Oliverin helpot herkut.
13.20 Sydänjää (7). 16.55
Frasier (S). 14.20 Menestyksen takana. (K16)
To 27.2. 10.35 Hymy Pyllyyn.
11.05 Suunsoittoa ja lisää haleja.
11.35 Yötyössä. 11.05 Puoli
seitsemän. 19.10 MTV
Sport Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 00.15 Kimmo
(12). Juhlapuhe: professori Pekka Laaksonen.
Ruokailu ja ruokakassien jako.
Kuhmon Helluntaiseurakunta,
Rajakatu 5, pe 28.2. 10.30
Neljän tähden illallinen. 20.57 Keno. 11.55 Salatut elämät (7). 14.00 Toisenlaiset frendit.
14.30 A-studio. 16.30 Ennakkostudio. 12.30 Simpsonit (7).
13.00 Simpsonit (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.3. 23.10 Lähiöunelmia (7).
23.40 112. 20.00 Simpsonit
(7). 11.30
Eläintarhassa tapahtuu. MAANANTAI 3.3.
Elokuva: Killers 03.03. 12.00 Eläintarhassa tapahtuu. 07.25 Disney esittää: Ankronikka (7). Ti 25.2. HIFK. 08.30 Jaksa
paremmin. klo 15.
Onneli ja Anneli. 18.10 Urheiluruutu. Sotkamon Helluntaisrk, Makkosentie 51, ti
25.2. Kuhmo-talo, Koulukatu 1, pe 28.2.
klo 18. 10.30 Salpausselän
Kisat: Miesten 15 km. 23.45?00.45 Hubotit . 00.30
Broadchurch (12). 10.00 Yle Uutiset. Katherine Heigl (Greyn anatomia, 27 Dresses) esittää vauhdikkaan toimintakomedian naispääosassa Jeniä, jolta hurmaava
Spencer (Ashton Kutcher) vie jalat
alta Ranskan Rivieralla.
MTV3
Menoinfo
TAPAHTUMAT
Kuhmo
Ehtoollisjuhla. 12.35 Köyhyys
. 11.30 Rasittavat tyttäret (S).
12.00 Whitney (S). 12.00 Merieläinten pelastajat. 07.02 Samu ja
Salla (S). 17.15 Uutiset. 09.30 Start!.
10.00 Neljän tähden illallinen. 23.35 Vihjeet hukassa
(12). 13.00 Tartu Mikkiin: Jatkot.
13.50 Salpausselän Kisat: Sprintti?naalit. 16.50 Novosti Yle. Ke 26.2. 02.35 Mad Men (12). 15.00 Yle
Uutiset. 22.00 Kymmenen
Uutiset. 18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää. 12.20
Kuinka nainen sai housut. klo 12.45, to 27.2.
klo 16.30. klo 10.
Keskusteluryhmä. 01.30?06.00
Eurojahti.
05.00?05.35 Älypää-TV. 08.00 PIKKU
KAKKONEN. 07.47 Harri
ja dinot (S). 15.20 Suhdekoukerot (7).
15.50 Suuri painonpudotus. 19.05
Matkapassi: Buenos Aires. 12.55
Matkailuelämyksiä huimapäille.
13.25 Salpausselän Kisat: Naisten
10 km. 21.00 Elokuva: The Rebound (12). 19.30
Lähiöunelmia (7). 18.30 Uusi
päivä (S). 08.20 Maija Mehiläinen (S). 20.35 Siskonpeti (7). 20.30 Yle Uutiset. 18.15 Toisenlaiset frendit. 08.00 Chuckin ja
ystävien seikkailut (S). 1/8. 15.50 Toisenlaiset
frendit. Vanhoja valokuvia työnteosta ja maaseudun elämästä. 08.35 Gumballin mieletön
maailma (S). 09.25 Maantiekiitäjä (S). 21.00
Amelia (S). 14.30 Sivutiellä luonnossa. 06.52 Ystävykset (S).
06.58 Maapallottelua. 13.00 Hän tuli ikkunasta
(S). 17.00 Pikku
Kakkonen. 15.00 Yle Uutiset. 22.25
MTV Sport Uutiset. 19.30
Neljän tähden illallinen. 18.45 Kahden keikka
(12). 11.40?12.35 Lääkärit. 22.00 Ylikomisario Morse
(12). 21.00 Satuhäät. 23.35 Valitut (16).
00.35?05.30 Eurojahti.
05.00?05.35 Älypää-TV. 15.00
Farmi (S). 21.00
Panttivangit (16). 16.55 Beverly Hillsin panttilainaamo. 13.35 Desperon taru (7).
15.25 Top Gear USA. 19.20
05.00?06.00 Älypää-TV. 18.15
Aarteenetsijät. melkein
ihmisiä (16).
Päivän sää. Ti 25.2. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.10 Yle
Oddasat. 7.1.?14.3.
ma?pe klo 12?18.
Ikonit ja pyhät kuvat tutuiksi
-luentosarja. 22.45
Hung (16). 15.40
Putous. 22.25
MTV Sport Uutiset. 18.25
Deittikamera. 23.50 Viikingit (16). Näytelmän jälkeen ongintaa, onnenpyörä, arpoja. 20.30 Rillit huurussa (S). 11.20 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella. klo
13.30. (K16) Ke 26.2.
klo 20.15.
The Wolf of Wall Street. 00.40 Bones (12). 07.30
Närpiäiset (S). 14.20 Kyproksen herkkukeittiö. 08.05 Avara
luonto: Pingviinit piilokamerassa.
09.00 Yle Uutiset. 15.55 Prisma: Metamorfoosi. 00.50
Eureka (12). helmikuuta 2014 SOTKAMO
11
TV . ma?ke, pe klo 10?19, to klo
10?16, la klo 9?15.
ILMOITA
Ei kiitos. 01.05?
01.50 Mis?ts (16).
06.00?07.05 Eurojahti. 10.20
Erilaiset äidit. 11.00 Work
It (7). 16.00
Face. 19.00 Farmi (S). 08.01 Nimipäiväonnittelu: 2.3. HIFK.
20.00 Holmes NYC (12). 23.05 SM-liigan viikkomakasiini. 01.35
Rikos ratkaistu. 07.21
Oiva-nallen oivallukset (S). klo 20.
Ainoat oikeat. 22.10 Päivän sää. 19.00 Muodin huipulle.
19.55 Myytinmurtajat. 12.35 Hehku. Järj.
Sotkamon seurakunta lapsityö ja
vanhemmat.
TV . 09.50 Kung Fu Panda
(7). Seurakuntatalo, Kainuuntie 39, to 27.2.
klo 18. 10.20?11.25
Cosmos . 22.25 Kotikatsomo: Raja
(12). 08.50 Pat & Stan (S).
09.00 Veljesten keittiössä. Nuorisotalo
Asema 13, Keskuskatu 13, ke
26.2. 17.25
Suurperhe Bates. 21.42
Kerrostaloelämää (7). 08.05 Kiehtova maailma: Kabareeta viidakossa. 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä. klo 16, to 27.2. klo 18.
Lauluhartaus. 17.00
Nelonen Pro esittää: Talviklassikko
Jokerit . 17.00 Yle
Uutiset. 16.31 Galaxin
mestari: Koiramestari. 07.42 Kuminakuja 19
(S). 18.00 Masterchef
USA. 15.40 Tarinateltta. Kuhmon Helluntaiseurakunta, Rajakatu 5, ti 25.2. 00.35 Louie (12). Toiminnallinen ilta
11-15 -vuotiaille.
Veikko Huovinen -seuran lukupiiri. 16.00 Farmi (S). huipulla tuulee. 21.50 Yle
Uutiset. Kuhmon Helluntaiseurakunta, Rajakatu 5, su 2.3.
klo 11.
Kalevalan 165-vuotisjuhla runolaulaja ja perinteentaitaja
Jussi Huovisen elämänt. 09.45 Sydänmailla (7).
10.40 Emmerdale (S). 11.00 Yle Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset.
19.30 Putous. 22.35 Rizzoli
& Isles (12). 12.05 Menestyksen
hinta. 09.50 Tom ja Jerry (7).
10.15 Angry Birds Toons (S). 14.05 Alueellinen sääennuste.
14.10 Selviytyjät. 20.45 Urheiluruutu. 19.31?19.16 Yle
Uutiset. 15.05 Yle
News. klo 13.30, to 27.2.
klo 15.
12 Years a Slave. Suu
messingillä (16). 20.00 Viidakon verenhimoiset vaeltajat. 09.00 Tervetuloa kotiin.
10.00 SM-liigan viikkomakasiini.
10.30 Elixir. 11.10 Emmerdale (S). 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. klo 14.15.
Helinäkeiju ja Merirosvokeiju
- 3D. 19.00 MasterChef Suomi. 18.00 Ensisilmäyksellä. 08.30 Elixir.
09.00 Elixir Sport. 00.05 Deittikamera. 15.55 Historia: Rauhanmiehet Begin ja Sadat.
16.50 Novosti Yle. 18.00 Yle
Uutiset. 07.00 Huomenta Suomi. 22.15 Viikon
sää. klo
21.
LEGO-elokuva - 3D. 19.00 Yle Uutiset. 11.10 Tohtori Kleistin perhe (7). 00.40?01.30 Mis?ts (16).
06.00?07.05 Eurojahti. 13.00 Kerran lapsi, aina lapsi (7).
13.30 Middle (S). 17.10 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella. 15.25 Beverly Hillsin
panttilainaamo
Jokainen urheilija sai muistoksi
diplomin. helmikuuta 2014
12 URHEILU&LIIKUNTA
Olympiahenki
loisti
KIMMO RAUATMAA
Kimmo Rauatmaa
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
Olympiahenki eli vahvana
Vuokatin AB-parkissa sunnuntaina. Suoritusjärjestys rasteilla oli vapaa eli
mihinkään ei päässyt syntymään jonoa haitaksi asti.
Energiayhtiö Loisteen perheolympialaiset järjestettiin
Vuokatissa toista kertaa. Rasteilla
oli mukana Jymyn pesäpalloilijoita.
Lyöntirasti kiinnosti lappeenrantalaista Jokelaisen
perhettä. Suksilukkoja saa urheiluvälinekaupoista ja usein myös
rinnemyymälöistä. Vakuutusyhtiö If varoittaa,
että suksivarkaita on liikkeellä
lähes joka talvi.
Tässä muutama
vinkki pitkäkyntisten varalta.
1
Kun lähdet kahville tai muulle
tauolle, lukitse sukset telineeseen. Olympialaisiin sai osallistua kaikki perheenjäsenet.
olympiaosanottaja
KIMMO RAUATMAA
Onnistumisen elämyksiä
liikunnan parissa tarjosi
myös heittorastin ulkokenttäpelaaja Immo Rautiainen.
Mikäli lapsen heittämä pallo
uskottavasti pystyi karkaamaan ohi Immon räpylän
niin sinnehän se maisemaan
eli suojaverkkoon livahti.
Iltapäivän kestävissä olympialaisissa urheilijoita riitti
yhtä paljon kuin Suomella
urheilujohtajia. Poikien Eliaksen ja
Eemelin tutkalyöntien jälkeen myös äiti Tiina Jokelainen halusi kokeilla, miten
kovaa pallo vielä lähtee Markus Tuikan syötöstä.
Ilmajoen Kisailijoissa nuorempana pelannut äiti humautti palloa vaakamailalla
sen verran kovaa, että valokuvaajan oli parempi siirtyä
etukentältä kaarella tähystelemään. Hyvä keino suojata sukset on myös se, että hajasijoittaa suksiparin etäälle toisistaan. Muista kiinnittää sukset lukolla telineeseen
eikä vain toisiinsa, muuten lukko
ei varasta pitele. Mä
lähen nyt
riehumaan.?
Emil Rytkönen,
Tiina Jokelainen Lappeenrannasta löi pesäpallotutkaan miehiset lukemat. Pallonheitto oli kivointa,
tai golffi oli kanssa. Varastossa oli
myös Suomen olympiakomitean virallista pikkutavaraa
tuleville edustusurheilijoille
Markus Tuikka syöttää Elias Jokelaiselle
Näin vältät suksivarkaan hiihtoloman lumilla
Kiteytys: Ole
tarkkana, jos
hiihtoloma vie
hiihtokeskuksiin. Pariton suksi kun ei varasta
paljon kiinnosta.
2
Suksia ei kannata säilyttää
suksiboksissa, ei ainakaan
lukitsemattomassa sellaisessa. Pahimmillaan voro vie boksin
tyhjäksi ja koko perheen sukset
häviävät sen tien. Kyllä tälle perheelle
varmaankin tontti Sotkamosta löytyisi, kentän laidalla
tuumattiin.
A
Äiskä, vietsä
tän kortin. SOTKAMO Tiistaina 25. Mä lähen
nyt riehumaan, loviisalainen
Emil Rytkönen hätäili viimeisen rastin jälkeen.
Äiti Marika Rytkönen arveli kokemuksesta, että liikuntapuistossa menee nelisen tuntia.
. Jos sinulla ei ole
mahdollisuutta säilyttää suksia
muualla, lukitse suksiboksi huolellisesti.
3
Älä jätä suksia yön ajaksi
mökin seinustalle vaan nosta
ne sisälle tai laita lukittuun
varastoon. Suksien malli ja sarjanumero kannattaa kirjoittaa ylös.
Jos suksesi varastetaan, se helpottaa esimerkiksi asiointia vakuutusyhtiön kanssa.. Kuten antiikin aikaan, tarjolla oli viisi lajia.
. Me oltaisiin tultu tänne
muutenkin, mutta nämä perheolympialaiset olivat plussaa.
Pallonheiton ja golfin lisäksi toimintarasteina olivat polkuautoilu, possuammunta ja
pesäpallon lyönti. Äiskä,
vietsä tän kortin
helmikuuta 2014 SOTKAMO
13
KIMMO RAUATMAA
Petteri Salonen
keilasi voiton
Pekka Pajala
pekka.pajala@almamedia.fi
Kajaanilaiset Aino Piipponen (vas) ja Henni Härmä saivat tulitettua maahan neljä munavaraspossua.
KIMMO RAUATMAA
Tampereen Keilakerhon Petteri Salonen uusi voittonsa
Vuokatin X-perience -keilailuturnauksessa. Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen
Vakuutusyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö,
LähiTapiola Pankki Oyj, LähiTapiola Varainhoito Oy. Tulosta on vielä tullut
vaikka joidenkin arvioiden
mukaan olemme jo jäämässä
junasta. Eläkevakuutukset: Keskinäinen
Työeläkevakuutusyhtiö Elo.. (08) 6155 5451 tai www.lipputoimisto.?
Kanta-asiakas 2013
kestotilaajana olet kanta-asiakas
Puheluhinnat: www.lahitapiola.?. aikana varatuista lipuista.
2 lippua/kanta-asiakaskortti. Enemmän palkintorahaa on jaossa vain
Helsingin Talissa pelattava
Petteri Salonen uusi voittonsa
Vuokatissa.
Ballmastersissa, jonka palkintosumma on runsaat
90 000 euroa. Tiistaina 25. Maan toiseksi suurimman keilailuturnauksen koko
palkintopotin arvo oli 26 600
euroa.
. 30 ?)
25?
Palvelemme maanantaina 3.3. Naiskeilaajille Vuokatin kisa oli erityisen arvokas, sillä se on yksi näyttöpaikka kesäkuun EM-kisoihin. Liput Kuhmo-talo
puh. klo 18 Kuhmo-talo, Kuhmo
Kanta-asiakasetuna LIPUT
(norm. alkaen uudessa
toimistossamme, osoitteessa Torikatu 1. Salonen kukisti kakkoseksi sijoittuneen Pasi Uotilan
159 pisteellä. 7.3. Oli tänäkin vuonna tosi
vaikea, kun noita maajoukkuekavereita pörrää tuossa
ympärillä, niin ei helppoa
voittoa tule ikinä. Juniorit puolestaan viimeistelivät kisassa jo kuntoaan pääsiäisenä käytäviin
EM-kisoihinsa.
. Ballmastersin
ykköspalkinto on 12 000 euroa.
Nytkin maajoukkueryhmistä puuttui vain pari kolme
pelaajaa. Maajoukkueryhmät on
perinteisesti ollut helppo saada mukaan tähän turnaukseen, Keilailuliiton miesten ja
poikien maajoukkueryhmien
valmentaja Sami Konsteri
kertoo.
Suomi on perinteisesti menestynyt hyvin keilailun arvokisoissa, mutta tulevaisuudessa asemien säilyttäminen
vaatii paljon enemmän töitä.
Kaukoidässä ja Pohjois-Amerikassa lajiin panostetaan selvästi enemmän.
. Sitten tuli
muutama onnekas tiukan
matsin voitto vähän huonommalla sarjalla, niin se sillä ratkesi. Kaikki
ammattilaiset valmiina auttamaan sinua vakuutus-,
korvaus-, pankki- ja sijoitusasioissa.
Avajaisia vietämme myöhemmin, seuraa ilmoittelua.
Tervetuloa asioimaan!
MA-TO 9.30-16.30
PE 9.30-16
Puh. . Kolmanneksi sijoittui Perttu Jussila.
Palkkioksi Salonen sai 5 000
euron palkintoshekin.
Uotilan kakkostilan arvo
oli 3 000 ja Jussila sai 1 600
euroa. Pasia vastaan oli
todellinen koetinkivi, Pasi
pelasi koko ajan hyvin, mutta
hänellä kävi vaan niin ruotoisen huono tuuri, Salonen
kertasi kisaa.
Salosen mukaan Vuokatin
turnaus on vaikea voittaa.
. Näytti siltä, että on vaikea taistella voitosta, meitä
oli siinä niin monta siitä kinastelemasta. 08 814 2310
Toimistomme ovat muuton vuoksi suljettu pe 28.2.
Edun saat näillä kanta-asiakaskorteilla
SA
Etu voimassa 21.2. Menestys lepää konkarien harteilla.
Valmennusryhmien tavoitteena onkin viedä lajia
urheilullisempaan ja ammattimaisempaan suuntaan.
Perheolympialaisten suorituspaikka jatkaa toimintaansa myös kisojen päätyttyä.
ÊI
J5
BQJP
M
B VVTJJO U
JM
P
JI
JO
Kanta-asiakasetusi ole hyvä
KEVÄT 2014
HÄNEN ORKESTERINSA
JANI JALKASEN JOHDOLLA
sekä vierailevat artistiystävät Amadeus
Lundberg, Jenna Bågeberg, Kulkuriveli Jami.
Konsertin juontaa ystävä Ilkka Vainio.
Su 16.3. Sitäkin
enemmän kyllä osaan tätä
voittoa arvostaa.
Finaalissa oli mukana
seitsemän kainuulaista, joista paras oli Jarkko Sutinen sijalla 24.
Valtakunnan toiseksi kovin
keilailuturnaus, X-perience,
kokosi jo kymmenennen kerran lajin kotimaisen kärjen
Vuokattiin
Eteneminen oli
heikkoa ja merkkivirheitä tuli
paljon.
Osaltaan avausottelua sotki
myös kärkipelaaja Salla Kilpeläisen lievä loukkaantuminen. helmikuuta 2014
14 URHEILU&LIIKUNTA
MARJATTA KURVINEN
Veto selvisi
SM-halliturnaukseen
Vuokatin Vedon naiset selviytyivät hallipesiksen SMlopputurnaukseen. Viime
kaudella Lassila pelasi Kempeleessä.
Miesten lopputurnauksessa Joensuussa 8.-9.3. Kuhmon neljä parasta saivat silti
paremman yhteisajan.
Sääntöjen mukaan miesten sarjan paremmuus ratkaisee tasatilanteessa.
Kisa hiihtovaltikasta oli
kahden kauppa, sillä muista
kuin Sotkamosta ja Kuhmos-
ta ei saatu joukkuetta naisten
sarjaan.
Samalla hiihdettiin Kainuun piirinmestaruushiihdot
sekä Hopeasomman aluekilpailu. Sen toinen jakso oli meiltä hyvää peliä. Kuhmo Kalevalan hiihtokeskuksessa
M15 3 km p: 1) Arttu Lukkari SoJy
08.42,7 2) Mikke Turpeinen PaUr
08.57,0 3) Miro Minkkinen SuRa
09.20,2 4) Veeti Nissinen PuRy
10.07,0
N15 3 km p: 1) Henna Vimpari KajHi
11.05,2 2) Eeva Karppinen KajHi
13.54,3
M14 3 km p: 1) Petteri Koivisto
KuhSki 09.00,7 2) Oskari Juutinen
PaUr 09.05,5
N14 3 km p: 1) Elisa Sirviö SoJy
10.44,6
M13 3 km p: 1) Santeri Koivisto
KuhSki 10.47,8 2) Jani Juntunen
SuRa 11.12,6
N13 3 km p: 1) Suvi Leinonen PaUr
10.22,7 2) Saara Juutinen PaUr
10.56,2 3) Mette Hartonen SoJy
11.01,0 4) Leena Keränen KajHi
12.59,4
M12 3 km p: 1) Miska Minkkinen
SuRa 10.57,7 2) Elias Korhonen SoJy 12.13,5 3) Julius Pääkkönen
KuhSki 12.34,9
N12 3 km p: 1) Suvi Kemppainen
HyIs 11.17,6 2) Milla Huusko RiPy
11.27,2 3) Jenny Kinnunen KuhSki
11.58,9 4) Veera Pääkkönen KuhSki
13.00,0 5) Kiira Kiiskinen SoJy
13.16,3 6) Jonna Kinnunen KuhSki
13.36,5 7) Olivia Törmäkangas SoJy 14.01,6 8) Anni Karppinen KajHi
14.24,4
NYL 6 km (3+3) p: 1) Saana Kemppainen Vuokatti STK 18.09,5 2) Päivi Pimiäinen KHS 18.31,6 3) Miia
Kemppainen HyIs 19.44,4 4) Jonna
Juntunen KHS 19.53,4 ulkopuolella
kilpailun Salla Riikonen Jämsänkosken ilves 19.19,9
N20 6 km (3+3) p: 1) Jenni Ahtonen
KuhSki 21.44,9
N35 6 km (3+3) p: 1) Jaana Sievänen KuhSki 20.18,5
N18 6 km (3+3) p: 1) Iida Sirviö SoJy
N16 6 km (3+3) p: 1) Sofia Pitkänen
SoJy 20.07,7
MYL 9 km (3+3+3) p: 1) Jani Hämäläinen KHS 24.37,9 2) Jani-pekka
Pantti SoJy 24.46,9 3) Pekka Pääkkönen SoJy 24.48,2 4) Ilkka Kinnunen KajHi 24.48,6 5) Samuli Nevanperä KuhSki 24.51,6 6) Petri Torvinen RiPy 25.23,8 7) Atte Leinonen
RiPy 25.42,7 8) Teemu Mäkeläinen
RiPy 26.20,2 9) Timo Heikkinen SoJy 29.30,9
M20 9 km (3+3+3) p: 1) Sakari Järvenpää RiPy 25.14,9 2) Jussi Manninen SoJy 26.18,4 ulkopuolella kilpailun Juho Mikkonen Sulkavan urheilijat-41 26.55,9 ja Iiro-mikko
Harju Hyvinkään hiihtäjät 30.12,8
M35 9 km (3+3+3) p: 1) Petri Pieviläinen RiPy 26.08,4 2) Petri Koivisto
M16 9 km (3+3+3) p: 1) Antti Huusko RiPy 27.11,3
M45 9 km (3+3+3) p: 1) Valto Kinnunen KajHi 25.43,1 2) Simo Kinnunen
KajHi 26.06,3
M55 9 km (3+3+3) p: 1) Arto Minkkinen SuRa 25.45,2 2) Jorma Kuronen KHS 28.20,6
M60 9 km (3+3+3) p: 1) Eero Väisänen Kuhmo kiva 27.34,1 2) Osmo
Tiikkainen KHS 30.23,8
Kainuun piirinmestaruus parisprintti
Kuhmo 23.2.:
N12: 1) HyIs (Suvi Kemppainen,Rita
Koski) 12.05,2 2) SoJy II (Elli
Pulkkinen,Olivia Törmäkangas)
+0.02,5 3) KuhSki (Jenny
Kinnunen,Veera Pääkkönen)
+0.33,4 4) SoJy I (Tuuli
Tolkkinen,Satu Immonen) +1.38,4
5) SuRa (Jenna Räisänen,Jenna Holappa) +2.18,7
M10: 1) SoJy (Tuukka
Tolkkinen,Topias Törmäkangas)
12.04,1 2) KuhSki (Eeli
Kinnunen,Lenni Turunen) +2.08,8
N10: 1) HyIs (Emma
Keränen,Karoliina Koski) 14.03,2 2)
RiPy (Nella Hälinen,Nella Pääkkö)
+1.50,6
Miehet: 1) KHS (Jani
Hämäläinen,Arttu Mäkiaho) 15.53,2
2) RiPy III (Petri Torvinen,Sakari Järvenpää) +0.23,2 3) RiPy II (Miikka
Minkkinen,Teemu Mäkeläinen)
+1.05,6 4) KajHi (Ilkka
Kinnunen,Joonas Berg) +1.15,0 5)
RiPy I (Atte Leinonen,Antti Huusko)
+1.18,5 ulkop.kilp MikHiiht/
EspoonH(Teemu Pöntinen,Santeri
Erola) 16.03,6 Sulkava/HyvHiih (Juho Mikkonen,Iiro-Mikko Harju)
16.53,9
M16: 1) PaUr (Mikke
Turpeinen,Oskari Juutinen) 13.50,6
M18: 1) KuhSki (Verneri
Sievänen,Elmeri Karjalainen)
16.33,7
N16: 1) KajHi (Anni Karppinen,Henna
Vimpari) 18.54,1
M90: 1) KajHi (Valto Kinnunen,Simo
Kinnunen) 16.48,5
M14: 1) KuhSki I (Petteri
Koivisto,Tommi Puurunen) 14.46,8
2) KuhSki II(Julius
Pääkkönen,Santeri Koivisto) +2.07,6
Naiset: 1) KuhSki (Jessika
Pikkarainen,Emilia Pulkkinen)
23.27,3 KajHiih/HyrIsku (Jonna
Munter,Miia Kemppainen) 20.50,4
ulkop.kilp
N14: 1) PaUr (Saara Juutinen,Venla
Järvelä) 16.04,9 2) KajHi (Leena
Keränen,Saimi Keränen) +2.00,7
N18: 1) SoJy II (Laura
Saastamoinen,Sofia Pitkänen)
19.46,2. Pelillisesti parhaat hetkensä joukkue eli
tappiosta huolimatta Kirittäret-ottelussa.
. Saanalle ovat toimineet olympialaiset, joissa
Saanan avopuoliso IIvo Niskanen on ollut mukana.
. Reidessä tuntui jotain ja
kaiken varalta Salla jäi pois,
Sippola kertoo.
Kilpeläinen ei pelannut
viime kaudella lainkaan polvileikkauksen vuoksi.
Vihti-ottelussa Vedon tehokkain oli viisi juoksua lyönyt Elina Lassila.
. Teimme sen itsellemme
hankalaksi. Naiset hiihtivät 6 kilometriä perinteiseen tyyliin.
Parin viikon kuluttua Saana Kemppainen kilpailee Ristijärvellä nuorten SM-kisojen
perinteisen 5 kilometrin matkalla, mikä on hänen kauden
päätavoitteensa.
Viime aikoina yhtenä
?treeninä. Avausjaksolla
emme onnistuneet, mutta
toisella jaksolla Kirittäretkin
joutui tekemään juoksunsa
hyvillä lyönneillä, arvioi Sippola.
Vihdin Veto löi levein numeroin, mutta tasoltaan peli
oli heikko.
. Toisen lohkon joukkueet ovat Lapua,
Rauma ja Pori.
Pelinjohtaja Niina Sippola
kuvaili Vedon naisten peliesityksiä Jyväskylässä nousujohteiseksi. sotkamolaisia parisprintin osallistujia, Topias Törmäkangas, Sofia Pitkänen, Pekka Pääkkönen (48), Juha-Pekka
Pantti (46). Sunnuntaina kisa jatkui parisprinttiviesteillä.
20.21,8 2) Kristiina Käkisalo PaUr
21.47,5 3) Jessika Pikkarainen
KuhSki 22.42,4
KuhSki 26.10,2 ulkopuolella kilpailun Janne Tuhkalainen Mikkelin hiihtäjät 25.50,2
N45 6 km (3+3) p: 1) Kaija Korhonen
SoJy 20.08,3
M18 9 km (3+3+3) p: 1) Elmeri Karjalainen KuhSki 25.04,5 2) Verneri
Sievänen KuhSki 25.05,1 3) Tomi
kanniainen PuRy 29.01,5
Naisten sarjan voitti lauantaina Vuokatti Ski Team Kainuun Saana Kemppainen.
Kirittäjää hänelle ei löytynyt
edes 18-vuotiaiden sarjasta,
sillä Vilma Nissinen ei hieman flunssaisena osallistunut. Sotkamon Jymy saa samaan lohkoon Vimpelin ja Hyvinkään.
Isossa kuvassa Saana Kemppainen, ylhäältä vas. Alhaalla oikealla Arttu Lukkari.
Valtikka jäi Kuhmoon
Kilpa: Miesten sarjan pisteet ratkaisivat lopputuloksen
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kainuun hiihtovaltikka jäi
lauantaina tiukan kisan jälkeen Kuhmoon.
Kun miesten neljän parhaan ajat ynnättiin, Kuhmo
nousi Sotkamon kanssa tasapisteisiin, vaikka Jani-Pekka Pantti ja Pekka Pääkkönen sijoittuivatkin miesten
perinteisellä 9 kilometrillä
toiseksi ja kolmanneksi heti
Kainuun Hiihtoseuran Jani
Hämäläisen jälkeen. Veto varmisti paikkansa Jyväskylän
alkuturnauksessa, jossa se löi
Vihdin 2?0 (8?4, 5?1), mutta
hävisi Kirittärille 0?2 (0?6,
2?4).
Vedon kanssa samassa
lohkossa Rauman turnauksessa 15.-16.3. Iivon kilpailuja seuratessa syke on niin korkealla, että
se käy melkein treenistä, Saana Kemppainen kertoo.
Niskasen sisarusten menestystä Saana selittää:
. He kannustavat toisiaan
ja ovat tosi kunnianhimoisia.
TULOKSIA
Maakuntahiihto
Piirinmestaruushiihdot ja maakuntahiihto 22.2. Kärkietenijän peli
kesti vain kaksi pesänväliä.
. Nuori tyttö, mutta todella hyvä lyömään, Sippola kehui B-ikäistä Tyrnävän Tempauksen kasvattia. Takaa tulee kuitenkin kisan voittanut Jani Hämäläinen (44). SOTKAMO Tiistaina 25. pelaavat Viinijärvi ja Kirittäret
???. ??
D , K>>/^ d : < >h, /Z/Pd
???. ??. ???. 55,577%
6. 4 vkoa ennen loman alkua. klo 18. ??. ??????????????????. ?????????. Ei laskutuslisää.
Myydään
Helkama SÄHKÖPYÖRÄ. ??????. ?????????????????. ??. >????. Kuhmo-cupin lopputulokset (3 parasta tulosta):
M: 1) Timo Piirainen 3373, 2) Matti J
Korhonen 3286, 3) Antti Leppävuori
3272, 4) Markku Heikkinen 3174, 5)
Anssi Niskanen 3107, 6) Martti Hämäläinen 3035, 7) Ossi Kilpeläinen
3029, 8) Toivo Haverinen 2910, 9)
Jouko Räsänen 2694.
Paikkakunnan
parhaat uutiset
ja tarjoukset!
Tilaa niin tiedät!
p. 62,40% 3.
Katriina Haataja - Baroka (Kako) 155
p. 010 665 6003
ilmoitukset.sotkamolehti@
almamedia.?
Kaikille avoimet
sarjahiihdot ti
25.2. Minna Kainulainen Pithy (KRS) 150 p. 010 665 6000 F. ????????????????????????????????. Emmi Manninen - Daines Styn
(KaKo) 142,5 p. ??????????????????????????????????????
???????????????????????????????????
????????????????????????????????
,????????. Kajaanin kaupunginvaltuutettu Miikka Kortelainen.
MYYDÄÄN
LIHA-AUTO
Viljapossua suoraan tilalta.
Tuoreena, palvina, hyytelönä,
täyslihasäilykkeenä, jauhelihana.
MYYNTIAUTO Sotkamon torilla
PE 28.2.2014 klo 12.30-15
Laakamäen Kotiliha
Heikki 0400 577 433
-joka toinen perjantai-
OSTETAAN
OSTETAAN JA NOUDETAAN
KAIKENLAISTA
METALLIROMUA
Meiltä myös
romutustodistukset!
Virallinen metallien kierrättäjä
Utacon Oy
Varastotie 9, Utajärvi
p. ?????????????????
K????????????????????????????????????????. Katriina Haataja - Roy T
(KaKo) 138 p. >s ????
/E /^dK /< d h>h
d??????
W????????. >??????. K?
W??????????. ?. ?????????
SUPERMUKULA
B. Tarja Lukkari - Roi du
Soleil (ProD) 157 p. 55,40% 6. D??. ???. 54,808%
KAJAANI. ????????????????????????????
s????????????. ??????????. ??. ???????????. ^??????
W??????. ??????. ?????. 61,75% 3.
Johanna Hoskio - Sakkariini (KyRa)
116,5 p. >????. ??. D???. Omavastuuosuus
20 ?/vrk/aikuiset. ????
??????. Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen
ylläpitoon ja hoitoon. ?????. >???????. 66,40% 2. 010 665 9013
www.sotkamolehti.fi
M60: 1) Rainer Horsma 3324, 2)
Matti O Korhonen 3282, 3) Reijo
Schroderus 3197, 4) Eero Lohtaja
3069, 5) Matti I Korhonen 2986, 6)
Pekka Timonen 2766.
M70: 1) Matti P Korhonen 3069, 2)
Kalervo Väisänen 2976, 3) Onni Leskinen 2974, 4) Veikko Kähkönen
2930, 5) Voitto Haverinen 2924, 6)
Väinö Haverinen 2590.
1,20 ?/rivi + alv 24%
P. ?????. P. Jenni Juntunen - Lando (KRS) 154 p.
59,321% 3. ???????. ?????????. ???????????. ?????????. ?????????????????????????. ????
<?????. ???????????
?????. ???
<?????????. z????????????. <??????
d/> h^,/EE d
<?????????
?. ??. . ??
?????. ??. ,????. ????????. ????
????????????. 52,25%
Luokka 3 Helppo B:0. ??????????????????. ??????????. /?????????. ??????????. Elina Kemppainen Cinzia`s Paganini (KaKo) 19 tähteä 2.
Tiia Heikkinen - Cinzia?s Paganini
(KaKo) 14 tähteä
Luokka 2 Helppo C:1. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Kirsi
Hynninen - El Caletto (KyRa) 138,5
p. Kaikki sarjat, matkat: 200m 3km, hiihtotapa vapaa.
Lähtö: opiston tekniikkarinne. ?????????????. p. ????????????. 050 354 2145.
Vuokralle tarjotaan
Heti vapaa YKSIÖ Sotkamon
keskustassa. . ???. 60,00% 5. ????????????. ?????????????????????????????????. ????????????????. ?????????. ??
D???????. Hakulomakkeita Turinatuvalla. ?????
???????????????. ??????
s????????. D????. Korhonen LahMe 1016, 11)
SARJAKUVAT
SEKALAISTA
Kaikkonen Jarmo Piispaj.Em 999,
12) Leppävuori Antti SoA 995, 13)
Leskinen Hannu Laakaj.RM 971, 14)
Seppänen Ari PuolA 948, 15) Voutilainen Juhani SoA 883.
M60: 1) Heikkinen Kauko KMAS
1122, 2) Tolonen Toivo JMS 1088, 3)
Hannula Sakari Keski-Pohja 1068,
4) Heikkinen Raimo PuolA 1066, 5)
Heikkinen Jorma KMAS 1052, 6)
Niskanen Jukka SoA 1051, 7) Punju
Heikki PaltanEm 1040, 8) Kemppainen Pentti PuolA 1031, 9) Matti O.
Korhonen NaTo 993, 10) Sormunen
Osmo Pohj-Karjala 986, 11) Manninen Erkki SUA 976, 12) Oikarinen
Antero Piispaj.Em 963, 13) Tikkanen
Jouko PuolA 959, 14) Moilanen Raimo PiispajEm 955, 15) Lohtaja Eero
LahMe 938, 16) Rahja Antero KajMetsäveikot 932, 17) Partanen Raimo SoA 925, 18) Pekka Timonen Kovaj.Ms 819.
Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja
yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen.
Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia,
ei kaupallista toimintaa sisältäviä
ilmoituksia. ????
. ?. Lisätiet. ???. ???. ?. Tiistaina 25. ?????. Sotkamo-lehdellä ja muilla Alma Media Oyj -konserniin kuuluvilla lehdillä
on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä
mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti.Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em.tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. ???????????. 044 278
7380/ Esko.
Ahaa!
Vintiltä rahaa!
Oikein tehty katon lisäeristys säästää selvää rahaa. 2000 (5 lähtöä, 2 sijoittui) 1. ???????????????????????????. ?????. ???. ??. Pyydä tarjous;
0400 283 624 tai
info@eristevilla-kahkonen.?
Esim. 62,00% 4. 53,50% 5.
Pauliina Räisänen - Pohjajoen Poju,
(KaKo) 104,5 p. 56,538% 5. ????
^?????????. Pauliina Räisänen - WigWam Bam (KaKo) 123,5 p. ???. Järj.
Sotkamon Jymy ry.
Sotkamon Hengitysyhdistys ry.
Tuettu lomaviikko Kylpylähotelli Peurungassa 14.-19.9.2014.
Paikkoja haettu 25:lle henkilölle. ???. ??????????. ????????. ??
W????????
<??????????. 54,80%
Luokka 2 Helppo A:1 2009 (6 lähtöä,
2 sijoittui) 1. ??. Hp.
1200 ?. ??. 58,25% 4. ???????. 54,80% 8. ??????????. ???????. ?. ?. ??. Tanja Kokkonen
- El Caletto (KyRa) 107 p. Ilmoittautumiset paikan päällä 17.30 mennessä. ???. ?. ????????????????????????. . ???????????. ?. ?????????????????????
. ???????. ???????????
??????????????. ?. ???????????. ??????
. Osallistumismaksu 5 ?
(paikan päällä käteisellä),
Jymyn jäsenille maksuton.
Lisätietoja: Heljä Manninen p. ???. 55,20% 7. Elina Heikkinen - Sangen
Vinha (KaKo) 137 p. 20 cm
10
?/m
asennettuna
2
To 27.2.2014 klo 12.30-13.30 nuorisotalo Asema 13 (Keskuskatu 13,
Sotkamo) keskustelutilaisuus sotkamolaisille nuorille.
Klo 14.00 Sotkamon tori, Sotkamon Vasemmiston teltta.
Makkaraa ja politiikkaa kuuman grillin äärellä.
Tule keskustelemaan päivän polttavista puheenaiheista, nuorten
asumiseen liittyvistä asioista sekä tapaamaan Vasemmistonuorten
puheenjohtajaa Li Anderssonia. ???????. ????
?????. ??????. ?????. ????. ??????????. ????????. ??. Lomakkeiden palautus
1.6.2014 mennessä Turinatuvalle tai puheenjohtajalle. ^??????
>d ???. ???????????. ????
........................................................Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo 040 587 2067
Markkinointipäällikkö Kirsi Kela 044 332 5332
Tilaukset 010 665 9013
Toimitus 050 314 5004
Aluetuottaja Jukka Keränen 050 599 3511
Päivi Eskelinen (vuorotteluvapaalla 2.4.2014 asti)
Pertti Granqvist 0400 218 314
........................................................Tarja Korhonen 050 598 6144
........................................................Katimari Partanen 050 911 8943
/?????????????????????????????????. Jaana Paavilainen Rothmix (ProD) 152,5 p. Tulokset:
Luokka 1 Taitorata II (2 lähtöä, kaikki
palkitiin) 1. ?????????
>??????????. ?????
??. 0400 892 414
www.utacon.?
Hirvimiessarja: 1) Reijo Pulkkinen
3210, 2) Timo Aidanpää 3194, 3)
Risto Piirainen 3104.
^??????????. ???????????. ????????. 0400 281 354.
M70: 1) Jorma Inget VEK 994, 2)
Koivunen Kauko PaltanEm 984, 3)
Kähkönen Veikko KMAS 971, 4)
Matti P. Juuli-Ellen Korhonen - Pinewood Wyatt Earp (VuoRat)
166 p. 58,654% 4.
Pauliina Räisänen - Roy T (KaKo)
147 p. ???????
d??????. ???????????. 60,385% 2. Pauliina Räisänen
- Nirvana III (KaKo) 144,5 p. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta
kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo.
s????. ^?????????. ??????????????????????????. ???????. helmikuuta 2014 SOTKAMO
15
TULOKSIA
Pro Dressage Kainuu ry:n järjestämät kouluratsastuksen seurakilpailut Vuokatin Ratsastuskoululla
23.2.2014. ???????????
D??????????. ?????????
<??????????. ??. <????????. ??. ??????????. VIRTANEN
AJAN SÄVEL
W???????????????????????????????????. ????????????. ?????????????????????. ???????. K?. Emmi
Manninen - Taika-Vappu (KaKo) 137
p. ?????. 044 535 4948. ?. Korhonen SoA 927, 5) Leskinen Onni SoA 885, 6) Haverinen
Voitto KMAS 870.
N: 1) Jolkkonen Paula PuolA 1074,
2) Kukkonen Niina Pohjois-Karjala
1032, 3) Manninen Anneli SUA 987,
4) Sinisalo Terhi SoA 739.
Hirvimiehet: 1) Pulkkinen Reijo
KMAS 1066.
KUHMO. ^??????????. SM-katsastus Hoikanportin ampumaradalla 22.3.
M: 1) Timo Piirainen Juurikan Jahti
1120, 2) Palo Veijo RUM 1104, 3) Holappa Unto PuolA 1101, 4) Nousiainen Jarmo Pohjois-Karjala 1092, 5)
Ärväs Kari Pohjois-Karjala 1084, 6)
Puhakka Jukka Pohjois-Karjala
1057, 7) Hyttinen Veli RUM 1056, 8)
Huusko Jari SoA 1053, 9) Räisänen
Heikki Pohjois-Karjala 1038, 10)
Matti J. 2009 (9 lähtöä, 3 sijoittui) 1. ??. ?????????. P. ??. ????. <???????. Eveliina Haataja
- Nirvana III (KaKo) 156 p. D??????????????. ?????????. Lomajärjestö vaatii
yhteishakua koko ryhmälle ja suorittaa valinnan, lähettää kutsun sekä laskun
n. >??????????????. Reetta Lehtinen - Sangen Vinha (KaKo) 137,5 p.
55,00% 8. Paikalla myös mm. Tuija Lahti Klocka?s Hannah (KaKo) 128,5 pist.
64,25% 2. ???????
. >??. ?????. ????????????????????????????????
Juhla järjestetään
Kaukametsän Kongressi- ja
kulttuurikeskuksen salissa
perjantaina 28.2.2014 klo 18.00
alkaen.
UUSI ILME KOTIIN
Tervetuloa sisustuspäiville
ti 25.2. Juhlan tukija
on Akavan Erityisalat.
>Ennen juhlaa klo 12.00 Kajaanin
Kalevalaisten Naisten ja Elias
Lönnrot -seuran edustajat tekevät
kunniakäynnin Elias Lönnrotin
patsaalle. SOTKAMO Tiistaina 25. helmikuuta 2014
16
Kalevalaa juhlitaan
perjantaina
Tänään
Ristijärvi
+3
Kajaani
Sotkamo
Kuhmo
+3
4-7 m/s
Sonkajärvi
Valtimo
Rautavaara
Keskiviikko
+4
Torstai
+1
-2
Perjantai
Lauantai
+1
+1
Kaukametsän Kalevala-juhlassa esiintyy korkeatasoisia
taiteilijoita. (08) 666 2421
Palvelemme ma-pe 9-18, la 9-14.. Aulassa
myydään myös Elias Lönnrot
-seuran kirjallisuutta ja tuotteita ja järjestetään Kajaanin
Kalevalaisten Naisten ja Elias
Lönnrot -seuran järjestämät
arpajaiset.
Perinteiseen tapaan jaetaan kaksi palkintoa, jotka
Elias Lönnrot -seura on pe-
rustanut: Kainuun kulttuuripalkinto ja Vuoden Elias -palkinto.
Kalevala-juhlan päätteeksi
esitetään Nälkämaan laulu
yhteislauluna.
Kalevala-juhlan järjestäjiä
ovat Elias Lönnrot -seura ry,
Kajaanin Kalevalaiset Naiset
ry, Kainuun Kirjailijat ry ja
Kajaanin kaupunki / Kaukametsän opisto. klo 10-17.
Kainuuntie 6, puh. Kalevala-juhla
pidetään perinteiseen tapaan
Kajaanissa Kaukametsässä.
Luvassa on korkeatasoisia
musiikki- ja kulttuuriesityksiä.
Väliajalla on tilaisuus tutustua Kerttu Lammassaaren kansallispukuja esittelevään kuvanäyttelyyn Kaukametsän salin aulassa. 040 709 2865
Palvelemme: ma-pe 7.00-17.00
la 9.00-13.00
VESISADE
SULATTI HINNAT
PALJON
LAATUinväh
TOPPAA! tään
E
L
A
-40%
-50% -60%
jopa
PITOPOHJASUKSIA
JOKA LÄHTÖÖN!
Junioreille alk.
Senioreille alk.
39,90 90,Intersport Piipponen
Kainuuntie 13, Sotkamo, p