Sotkamossa äänesti 47 prosenttia äänioikeutetuista. TAMMIKUUTA 2022 NRO 7 Ääniharava Pertti Granqvist aluevaltuustoon sotkamolaisten äänivyöryllä. • Aurinkopaneelien myynti ja asennus. >> 4 Ravintola-alaa koskevat rajoitukset koetaan epätasarvoisina niin yrittäjien kuin asiakkaiden mielestä. Kuvassa ääntenlaskua Akkoniemen äänestysalueella aloittamassa Arja Roivainen, Oiva Lukkari, Esko Heikkinen ja Helinä Sorvari. >> 5 Aluevaalit: Äänestysprosentti jäi Kainuussa 45,5 prosenttiin. Ravintola Kantiksessa viiden aikaan syttyvään valomerkkiin suhtaudutaan kriittisesti. >> 14 VTS:lla voitokas viikonloppu 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 • Meiltä kaikki rakennusten sähkösuunnitelmat ja -asennukset. • Vahvalla ammattitaidolla Sotkamossa ja Kajaanissa Tarjoukset ja tilaukset Jukka Lampela p. >> 6 Valomerkin jälkeen Vuokatti Team Sportin edustusjoukkue kävi ottamassa lauantaina vierasvoiton Nivalassa. 040-7374734, jukka@vaoy.fi | www.vaoy.fi Yhdeksän sotkamolaista aluevaltuustoon PEKKA LASSILA. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 25. Sunnuntaina kaadettiin torniolaiset Vuokatti Areenalla
Tiedossa on nyt ne yhdeksän sotkamolaista aluevaltuutettua, jotka käyttävät noin 15 prosentin äänivaltaa 59 valtuutetun aluevaltuustossa. Lähikuukausina ratkaistaan pitkälle koko hyvinvointialueen tulevaisuus. Akkoniemen äänestysalueella viisi äänestäjää äänesti sunnuntaina ulkona. Tehtävä ei tule olemaan helppo. Sotkamolaisilta Lukkari tosin sai neljä ääntä enemmän kuin Granqvist. Juhlapuheissa ja Ylen sunnuntai-illan Kainuun hyvinvointialueen valmistelujohtajan haastattelussa vakuuteltiin, että hyvinvointialueen valtuutettujen tulee ajatella koko hyvinvointialueen kokonaisuutta ja kaikkien sen asukkaiden parasta. J os jotain voi aluevaalien lopputuloksessa ihmetellä, niin matalaksi jäänyttä äänestysprosenttia. Hyvinvointialueen vaaleissa valittiin henkilöt päättämään meille jokaiselle välttämättömistä sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä – esimerkiksi siitä, minkälaiset lähipalvelut on Sotkamossa tulevina vuosina. Palveluista tinkimisen sijaan tai lisäksi uusilla päättäjillä on mahdollisuus järjestää hyvinvointialueen palvelut kokonaan uudella tavalla. tammikuuta 2022 Viikon 3 kysymys: Oletko uinut avannossa. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi A luevaalien tulos on nyt selvillä. Sotkamon painoarvo hyvinvointialueen päättäjien joukossa on suurin piirtein sellainen, kuin väkilukuun suhteutettuna sopi odottaa. Päättäjiltä kysytään nyt näkemystä, rohkeutta ja neuvottelutaitoa. Aluevaltuutetuista noin kolmasosan tausta on sotetai pelastusalalla. Sotkamosta samoin kuin Kuhmosta valtuustoon valittiin yhdeksän edustajaa. Näinhän asian toki tulee olla, mutta ennuste seuraavissa vaaleissa voi olla huono sellaiselle valtuutetulle, joka äänestää yhdenkin hyvinvointipalvelun pois omilta äänestäjiltään. Päivälämpötila n. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Juha Föhr ?8 ?8 ?7 ?7 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?9°C 2 ?8°C 3 ?10°C 1 ?12°C 1 Pello Kk +5,7 °C Vesanto ?17,3 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteistuulta. Näidenkin palvelujen puitteista ja toiminnan järjestämisestä vastaavat uudet aluevaltuutettumme. Selkeää. Kajaani Sotkamo Suomussalmi ?1°C 2 +0°C 2 ?4°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?1 1 ?2 ?8 ?1 ?5 ?3 ?5 ?8 ?6 ?10 ?1 ?1 1 ?2 ?7 ?2 ?5 ?2 ?5 ?7 ?3 ?7 ?3 ?1 ?4 ?10 ?2 ?8 ?5 ?8 ?9 ?5 ?7 ?3 ?2 ?4 ?4 ?5 ?5 ?8 ?8 ?7 7 7 9 8. ?7 astetta. Yli 50 prosentin ylsi vain Ristijärvi, joka sai kuin saikin yhden valtuutetun pienen kunnan hyvinvointia puolustamaan. Jos halua, kykyä ja mielenkiintoa on, äänestäminen kyllä onnistuu vaikka karanteenissa. Sotkamolaisista äänioikeutetuista yli 4 400 jätti äänestämättä. Kajaani ei saanut aluevaltuustoon yksinkertaista enemmistöä, mitä voi pitää jonkinasteisena torjuntavoittona. Strategia määrittää hyvinvointialueen tulevaisuuden Pääkirjoitus 25.1.2022 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % A Kajaani ei saanut aluevaltuustoon yksinkertaista enemmistöä, mitä voi pitää jonkinasteisena torjuntavoittona. Vähälle huomiolle jäi vaalikampanjoiden aikana pelastuspalvelujen ohella muun muassa mielenterveysja riippuvuuksien hoito tai perhetyö. En 157 vastausta Kyllä 72 vastausta Yhteensä 229 vastausta Viikon 4 kysymys: Oletko tyytyväinen aluevaalien tulokseen. Taakse jäi muun muassa kuntavaalien Sotkamon äänikuningatar Anne Lukkari (kesk.) 339 äänen kannatuksella. Kajaanin äänestysaktiivisuus jäi maakunnan matalimmaksi. Valtuusto nimeää hyvinvointialueen hallituksen ja sopivaksi katsomansa määrän lautakuntia. Tuskin monellakaan oli koronatai muu este. Toisin päin ajatellen Lukkari sai Sotkamon ulkopuolelta vain yhdeksän ääntä ja Granqvist 62. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 25. Hallinnon järjestämisen jälkeen seuraa onnistumisen kannalta keskeisin työ – hyvinvointialueen strategia ja sitä seuraavat toimenpideohjelmat. Yli 4 400 jätti äänestämättä Kolumni Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kirjoittaja on päätoimittaja. Sotkamossa varsinkin eniten ääniä saaneilla on vahva mandaatti hallitusja lautakuntapaikoille. Aluevaltuustoon nousi jokaisesta hyvinvointialueen kunnasta vähintään yksi edustaja, mitä voi pitää kokonaisuuden kannalta hyvänä tuloksena. Suuri yllättäjä oli politiikkaan uutena tullut ja tälläkin palstalla vuosikymmenien ajan kirjoittanut Pertti Granqvist (vas.), joka nousi koko pitäjän ääniharavaksi 388 äänellä. Valtio antaa alueille melkoisen vapaat kädet. Rahaa on rajallinen määrä, ja historiassa on useita alijäämäisiä vuosia mittavasta sairaalarakentamisesta puhumattakaan. Sotkamossa neljän eniten ääniä saaneen joukossa on yksi erikoislääkäri, Airi Mäkinen (kok.). Äänestysinto jäi maakunnassa kaiken kaikkiaan luvattoman vaatimattomaksi
Maapallon keskilukemaan verrattuna ruokaturvamme on kuitenkin ollut niin korkea, että jokapäiväinen leipä ei ole askarruttanut. Jospa yhteiset askelmerkit löydetään puoluekannasta riippumatta. Kehitysmaissa ruokaturva on alle keskiarvon. Vedellä puskuroidut hieman pohjoisemmat turvemaan pellot tähän kuitenkin jo pystyvät. Laskentaan johtaen: jokapäiväinen leipä on Suomen vuotuinen viljasato, me olemme Suomen vuotuinen väkiluku, ruokaturva on viljasato jaettuna väkiluvulla. tammikuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Tulevaisuutta ajatellen on kehiteltävä 2 000-luvullla syntyneille sopivia tapoja äänestää. Ruokaturva ohjaa jatkossa maatalouttamme. YK totesi ihmiskunnan väkiluvun kasvavan vääjäämättä. Nyt olemme tasolla 460 viljakiloa per henkilö (vuodelle 2021). Järkytys se oli tavallaan minullekin. Onko meillä riittävästi talonpoikia kylvämään kotimaista viljaa. Mielipide. Sanonnan mukaan äänestys lopettaa demokraattisesti toimittaessa pulinat. Airi Mäkinen airi.makinen@vuokatti.net Kiitti äänestäjät, 388 ääntä oikein hyvin riitti. Viime vuosisadalla Suomea koetteli kaksi kriisiä, jolloin ruokaturvamme oli kehitysmaan luokkaa. Tiistaina 25. Ne ovat jo mahdollinen seuraus ilmastonmuutoksesta. 500 kilon tason ylitimme vuonna 1968. Yleislääkäri, yleislääketieteen erikoistuva Anna-Kaisa Mattanen •Akuutit asiat, todistukset, toimenpiteet, lasten asiat, diabetes, verenpainetauti Sotkamo: 28.1., 11.2. Kevätkesän hellekausina kuivuvat kivennäismaan peltomme eivät välttämättä pysty enää tuottamaan riittävän korkeita viljasatoja. Sen jälkeen ruokaturvamme on sahaillut maatalouspolitiikan pyörteissä. Veli Pohjonen Maatalousja metsätieteiden tohtori Kuusamo Ruokaturva on entistä tärkeämpi, koko Suomelle Mielipide. Toisen maailmansodan jälkeen ruokaturvamme notkahti vuonna 1946 alimmillaan 210 kiloon. 1950-luvulla olimme jo maapallon nykykeskiarvon tasolla. Samalla kesien lämpeneminen siirtää viljojen tuleentumisrajaa pohjoisemmaksi. Ruokaturvan laskenta lähtee meille kaikille tutusta lauseesta ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”. Helppoja rasteja meillä hyvinvointialueen päättäjillä ole. Omasta mielestäni olin tehnyt oikean valinnan ja tunne on vain vahvistunut vaalikampanjan aikana. Saammeko jatkossa varmasti tuontiviljaa, jos ulkomaan kauppa alkaa uudelleen takkuilla. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Koronatilanteen helpottaessa nautimme kaiken kansan vaalikahvit Sotkamon Työväentalolla. Kokenut yleislääkäri Harri Haimakainen • Kokonaisvaltainen sairauksien hoito, ajokorttilausunnot, mielenterveysasiat, lapset, akuutit asiat Ihmisen puolesta koko Kainuussa KIITOS JA KUMARRUS 213 kertaa ruusun kera. Itsenäistymisen jälkeen olimme tasolla 245 kiloa. Aluevaalien kummallisuus oli muuten se, että äänestysaktiivisuus jäi kaikista alhaisemmaksi vaaleissa, joissa valittiin päättäjiä päättämään kansalaisia lähellä olevista asioista. Vasemmistoliittolaiset ovat Sotkamossa ja Kainuussa mainettaan parempaa porukkaa, kiitos tovereille kannustuksesta ja yhteistyöstä. Vuoteen 2050 mennessä meitä on yhdeksän miljardia. Koko maapallolle laskettu ruokaturva vuonna 2021 oli 354 kiloa. Iloinen olen myös edustamani puolueen menestyksestä. Oikeastaan muita vaihtoehtoja ei ole. Jos minulle tulee kansalainen valittamaan tai vaatimaan jotain, kysyn häneltä, että äänestitkö. Pidetään yhteyttä! pertti.granqvist@outlook.com, 040 541 8696 Pertti Granqvist Olen todella yllättynyt: * Eniten ääniä saanut sotkamolaisehdokas. Kirjoituksia ei palauteta. Yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri Sotkamo: 6.2. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. eniten ääniä. Ei sen vähempää ja enempää kuin Sotkamon suurin. Pääsimme silti 1930-luvulla 400 kilon tasoon. Uutisvinkit: sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Ruokaturvamme on notkahtanut alamäkeen jo vuodesta 2000 (kuva). Huolestuttavimmassa tapauksessa voimme jatkossa jopa ajautua kansalliseen ruokakriisiin. Ultraäänitutkimukset tammi-helmikuussa enintään 179€/tutkimus + toimistomaksu Sotkamo: 27.1. Ruokakokous laski, että ihmiskunta tarvitsee silloin ruokaa 70 prosenttia enemmän kuin vuosisadan alussa. Viime vuosien notkahdus johtunee pääosaksi eteläisten viljaseutujemme kesä-heinäkuun sateettomista jaksoista. Korona-virus ja sen aiheuttamat maailmantalouden huojahdukset korostavat samalla ruokaturvaamme. Ennen vaaleja somessa kirjoitettiin ja minulle sanottiin suoraan, että olen ehdokkaana väärässä puolueessa. Vasemmistoliitto nousi Kainuun toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Kuin myös teille äänestäjät. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9013. * Kainuussa 7. Esimerkiksi köyhässä, runsaan väestön Etiopiassa ruokaturva vuonna 2020 oli vain 246 kiloa henkilöä kohti. Kirjoita napakasti. Maailman tasolla ruokakriisin mahdollisuuteen kiinnitti huomiota YK:n syksyn 2009 ruokakokous. •Ajokorttitarkastukset, toimenpiteet, injektiot, ikäihmisten kokonaisvaltaiset arviot, muistisairaudet Keuhkotautien ja allergologian erikoislääkäri Anne Lätti Sotkamo: 29.1. Harmittavasti kymmenes paikka niin vasemmistoliitolta kuin Sotkamolta suli ääntenlaskennan viime metreillä. Joillekin tuntuu olleen järkytys saamani äänimäärä. 1960-luku oli jokapäiväisen leivän nousun vahvaa aikaa. Toivuimme kuitenkin tästä sodan aiheuttaneesta kriisistä tasaisen varmasti. Kansallisen ruokaturvamme aleneva suunta voi jatkua entisellään ilmastonmuutoksen myötä. Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Salla Haimakainen Sotkamo: 5.-6.2. Heille, jonka ajatusmaailmaa kuvaa hyvin erään parikymppisen kajaanilaisnuoren lausuma: ”Mä lähe mihinkään v…n vaaleihin jotain v….n ehdokasta minnekään v..tun koululle tai markettiin äänestämään pthyi v….tu.” Pertti Granqvist Vasemmistoliiitto Äääniharavaksi ”väärässä” puolueessa •Myös akuutit asiat ja urheilijat Katja Erkkilä Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Marjo Pantti Sotkamo: 27.1., 4.2. Aluevaaleissa pulinaa oli ennen vaaleja ja on ollut vielä vaalien jälkeen. Lisää viljelymaata on tällä vuosisadalla maapallolla välttämättä avattava. Lähetä sähköpostia toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kerro mielipiteesi!. Näin on tapahduttava etenkin maissa, missä uusiutuva vesi on myös ilmastonmuutoksen myötä riittävä, jopa ylirunsas luonnonvara, kuten Suomessa. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta
Enroth Paavo KOK Kajaani 243 24. Mustonen toteaa, että puolueella on paljon nuoria kannattajia, mutta aluevaalien kohdalla heidän keskuudessaan vallitsi ”mitäpä se hyvejää” -asenne. Ahkerimmin Kainuussa vaaliuurnilla käytiin Ristijärvellä, jossa äänestysprosentti oli 51,1. Korhonen Jouko VAS Sotkamo 132 54. Pätevimmät ovat sinne varmana päässeet, jotka pystyvät vaikuttamaan. Puolue oli tuolloinkin ykkönen. Vihreät säilyi viidentenä 5,1 prosentin ääniosuudella, jolla se saa kolme paikkaa. Kainuun maakuntavaaleissa 2008 äänestysprosentti kipusi 52 prosenttiin. Ja niiden teemojen takana pystyy varmana seisomaan moni muukin puolue. vaaliuurnaa tyhjentävät Arja Roivainen, Pekka Hyvönen ja Oiva Lukkari. Tämä on vain mututuntuma, mutta omia tuttuja ja lapsia piti vähän potkia, että menkäähän äänestämään, Mustonen pohtii. Paikat Kainuu Ääniä Ääniosuus %-yks. Kilpeläinen Sami KD Sotkamo 234 25. Virtanen Kirsi VAS Kuhmo 105 58. VIHR 1350 Silja Keränen 359, Anne Kemppainen 223, Sari Alakurtti 137, Kaisa-Mari Paulomäki 119, Kati Sarvela 86, Mikko Alakärppä 56, Anne Matilainen 54, Kimmo Kumpulainen 47, Karoliina Kuvaja 43, Johanna Saarivaara 32, Virpi Juvonen 27, Nina Jyrkäs 22, Miia Rönkkö 19, Pekka Huttu-Hiltunen 18, Antti Sallinen 17, Brigantia Törnqvist 14, Juhani Kela 12, Janne Arffman 11, Sakari Kukko 8, Ulla-Maija Oikarinen 7, Pertti Raninen 7, Kia Pääkkönen 7, Johan Heino 6, Sako Salovaara 6, Susanna Raninen 5, Seppo Jonninen 4, Emmelina Kytölä 4. Peltola Harri KESK Puolanka 400 7. Mutta se ei vain näkynyt tässä, kun meidän äänestäjät eivät lähteneet ääniuurnille. Aluevaltuustoon perussuomalaiset lähtevät vaaliteemojensa mukaisesti panostaen muun muassa vanhustenhoitoon. Kajaanilaisia istahtaa valtuuston selkeästi eniten eli 26, Kainuun Sanomat // Maanantaina 2. SDP 2569 Marjo Kangasharju 316, Markku Oikarinen 252, Raimo Piirainen 222, Riikka Seppänen 212, Tiina Kyllönen 163, Helena Ohtonen 142, Heikki Hekkala 110, Ella Kiljunen 101, Susanna Kinnula 96, Sari Mikkonen-Paasi 83, Tuula Rossi-Määttä 81, Risto Seppänen 70, Virpi Heikkinen 66, Jouni Kilpeläinen 61, Risto Lappalainen 54, Marjut Räsänen 53, Pertti Kyllönen 51, Jussi Tolonen 46, Esko Piippo 42, Jenni Laine 42, Aimo Tervamäki 34, Markku Bäckman 32, Minna Väisänen 29, Leena Törrö 22, Ensio Pikkarainen 21, Juha Hankkila 21, Kari Kemppainen 16, Keijo Aaltonen 16, Tommi Tuominen 15, Jorma Forsberg 13, Niilo Leinonen 13, Kari Seppälä 12, Outi Kuvaja 12, Jyrki Heikkinen 10, Keijo Karppinen 9, Markku Kemppainen 7, Atte Haataja 7, Kari Tuulenkari 5, Mikko Pesonen 5, Rainer Valovaara 4, Raimo Kuusela 3. Ääniosuus nousi hieman kuntavaaleista ja 5,9 yksikköä eduskuntavaaleista. Kyllönen Merja VAS Suomussalmi 738 2. – Tietenkään niistä ei pidä lipsua. PIR 16 Sonja Rusanen 16. – Se on hyvä, että tulee olemaan perussuomalaista osaamista. Korhonen Aimo KESK Sotkamo 178 42. KOK 3664 Paavo Enroth 243, Airi Mäkinen 213, Minna Karjalainen 186, Toivo Sistonen 178, Matti Heikkinen 171, Hannu Suutari 170, Jaakko Kyllönen 157, Auli Halonen 150, Jaakko Perhovaara 148, Sami Mähönen 103, Markku Rönty 103, Teemu Takalo 101, Juhani Seppänen 99, Jukka-Pekka Alanko 88, Sami Juntunen 86, Kalevi Valtanen 80, Miariikka Tervonen 74, Unto Väisänen 71, Matti-Jussi Pollari 67, Vesa Mäkipää 66, Pentti Vihanto 64, Jyri Saastamoinen 62, Markku Hyvärinen 58, Petri Pesonen 57, Juho Leinonen 54, Jani Leino 54, Jouni Haataja 47, Ilari Koskimies 47, Arto Tolonen 43, Samppa Homanen 42, Sanna Pakkala-Juntunen 42, Markus Leinonen 38, Janne Tolonen 30, Akseli Leppänen 28, Miia Heikkinen 28, Rea Stricker 25, Outi Penttinen 24, Perttu Alakorpi 23, Marika Mäkelä 21, Kari Saukkonen 20, Jenni Partanen 20, Matti Mentilä 18, Pauli Moilanen 15, Ursula Pöri 15, Pasi Määttä 14, Risto Kuvaja 14, Pia Kuittinen 14, Erika TajakkaHaapaniemi 14, Anssi Rautiainen 13, Verneri Komulainen 12, Kaisa Schroderus 11, Timo Toijonen 11, Petri Makkonen 11, Kari Sirviö 10, Arja Keski-Liikala 10, Suvi Karjalainen 10, Teuvo Peltomäki 10, Markku Göös 8, Reijo Kaipainen 8, Marjut Kyllönen 8, Pasi Laajala 8, Jari Kyllönen 7, Reijo Moilanen 6, Kari Rusanen 5, Markku Peltoniemi 5, Krista Laukkanen 4, Lasse Pikkarainen 4, Erja Mannersuo 4, Kimmo Laasonen 4, Santeri Surma-aho 4, Heli Välimäki 3, Hanna Kuvaja 2, Tuukka Leskelä 1. Kainuun äänestysprosentti asettui 45,5 prosenttiin. Kainuun aluevaltuutetut Muutos KV-21 %-yks. Lukkarinen Seija KESK Kuhmo 208 33. tammikuuta 2022 Hannu Mustonen Keskusta kurvasi kirkkaaseen voittoon Kainuun aluevaaleissa, kun se sai 38 prosenttia äänistä ja 23 valtuustopaikkaa. A4 // UUTISET // Kainuun Sanomat // Maanantaina 2. Jokaisesta kunnasta on valtuutettuja, kun ristijärveläisillekin lohkesi yksi paikka. VAS 4264 Merja Kyllönen 738, Pertti Granqvist 388, Miikka Kortelainen 229, Saara Karjalainen 179, Raili Myllylä 173, Terttu HuttuJuntunen 166, Jouko Korhonen 132, Kirsi Virtanen 105, Aki Räisänen 104, Anja Tiainen 101, Jouni Lämpsä 97, Osmo Polvinen 88, Jari Lindh 84, Noora Kyllönen 80, Mervi Sirviö 76, Vesa Kaikkonen 75, Juha Kortelainen 71, Minna Saastamoinen 67, Sari Kyllönen 66, Sirpa Kärki 63, Päivi Soldatkin 55, Janne Heikkinen 54, Antero Kyllönen 54, Hanne Vasankari 52, Anja Peura 49, Päivi Fonselius 49, Taina Matero 45, Peppiina Hakkarainen 43, VeliPekka Leivo 41, Tiina Tuohimaa 40, Kari Keränen 35, Martti Seppänen 33, Olli Seppänen 33, Titta Pääkkönen 29, Jari-Pekka Pyykkönen 29, Risto Kemppainen 29, Matja Häyrynen 28, Marjo Heinonen 27, Jani Haataja 25, Irma Karppinen 24, Teemu Ohtonen 22, Ville Moilanen 21, Markus Oikarinen 20, Evie Hukkanen 19, Matti Ryynänen 19, Pertti Tervonen 19, Seija Kyllönen 18, Pekka Malinen 18, Tuula Juppi 16, Jukka Peltonen 16, Soile Lillinen 16, Markus Karjalainen 16, Jukka Väyrynen 16, Ismo Heikkinen 15, Juho Hannikainen 15, Alpo Liuski 14, Heini Juntunen 14, Janika Hämäläinen 14, Anssi Rautio 12, Mikko Ikäheimo 9, Marko Kilpeläinen 8, Jani Laurila 8, Anita Hanslin 8, Lauri Niiranen 7, Milla Ruotsalainen 7, Jussi Holopainen 6, Esa Räihä 6, Marja Haapamäki 6, Pasi Huotari 6, Ari Saastamoinen 5, Jarmo Lokka 5, Antero Pasanen 4, Antti Manninen 3. Keskusta petrasi ääniosuuttaan viime vuoden kuntavaaleista 3,5 prosenttiyksikköä. SDP asettui jälleen viidenneksi 9,6 prosentin ääniosuudella, millä se Perussuomalaisten kuntavaalien kannatus suli 13,1 prosenttiin. Keränen Silja VIHR Kajaani 359 10. Arffman Pasi PS Kajaani 107 57. Kemppainen Anne VIHR Kajaani 223 29. Ahonen Esa KESK Kajaani 250 23. Aluevaalien äänestysprosentti asettui Kainuussa liki valtakunnallisen luvun tuntumaan. Kemppainen Katja KESK Puolanka 341 12. Mulari Matti KESK Suomussalmi 282 18. Perussuomalaiset saivat Kainuun aluevaltuustosta kahdeksan paikkaa. Puolueen kannatusprosentti Kainuun hyvinvointialueella oli 13,1. – Vähän tuntuu, että ei kehattu. Ääniosuus kutistui kuitenkin hieman kuntavaaleista ja pari yksikköä eduskuntavaaleista. Kinnunen Eveliina KESK Kajaani 188 38. Kyllönen Jaakko KOK Kuhmo 157 50. Härkönen Raimo KESK Suomussalmi 264 19. LIIK 103 Ari Kyllönen 48, Verneri Lindholm 27, Veli-Pekka Heikkinen 24, Anita Härkönen 4. Helttunen Erja KESK Suomussalmi 296 17. Ääniosuus kutistui hieman molemmista edellisvaaleista. Halonen Auli KOK Kajaani 150 51. Seppänen Riikka SDP Kuhmo 212 32. Vaalityö huipentuu vaaleihin ja on hienoa, että olemme onnistuneet Kainuussa ja valtakunnallisesti, kuten kampanjan tavoitteena on ollut, Kainuun piirin puheenjohtaja Sakari Seppänen totesi tyytyväisenä. Kemppainen Tuovi KESK Suomussalmi 233 26. Immonen Marjatta KESK Kajaani 251 22. Oikarinen Paavo KESK Ristijärvi 225 28. Kuntavaaleissa 2021 Kainuun äänestysprosentti jäi vain noin 48,6 prosenttiin. Huttu-Juntunen Terttu VAS Suomussalmi 166 47. – Pyritään vaikuttamaan, että saataisiin raha käytettyä hoitajiin ja hoitolaitoksiin, eikä koneistoon. Toisin sanoen yli puolet sotkamolaisista ei äänestänyt aluevaaleissa. Mutta en tiedä, mikä tässä sitten oli, kun aluevaalit ei vain saanut ihmisiä liikenteeseen. Huotari Heikki KESK Kuhmo 598 3. – Kyllä me toivoimme, että olisimme kehyskunnista saaneet läpi enemmän valtuutettuja, perussuomalaisten vaalipäällikkö Eila Aavakare luonnehti ja arvioi, että puolue ei saanut aivan parhaalla mahdollisella tavalla omia kannattajiaan liikkeelle. Heikkinen Tea PS Kajaani 198 36. Alakurtti Sari VIHR Sotkamo 137 53. Vähiten vaaliuurnille vaivauduttiin Kajaanissa, missä äänestysprosentiksi kertyi 44,1 prosenttia. – Kuntavaaleissa oltiin prosentuaalisesti hirveän hyviä, kun ajatellaan kokonaisuutta. Kilpeläinen Pasi PS Kajaani 255 20. PS 3497 Eila Aavakare 460, Mikko Polvinen 347, Pasi Kilpeläinen 255, Tea Heikkinen 198, Sami Pihlajamaa 131, Minna Partanen 108, Pasi Arffman 107, Hannu Korhonen 98, Valtteri Arffman 83, Toni Raesalmi 81, Marika Tuomela 77, Marko Mustonen 69, Kari Juntunen 60, Anssi Manninen 59, Eija Hakkarainen 54, Jaana Kemppainen 52, Tuukka Karjalainen 49, Petteri Matero 48, Jani Kyllönen 44, Satu Heikkinen 43, Jyrki Lesonen 43, Jani Viitanen 42, Jouni Tervonen 42, Jukka Suokko 42, Sami Tolvanen 41, Teemu Niva 40, Keijo Holappa 40, Kimmo Härkönen 36, Tommi Ikäheimo 34, Ari Korhonen 33, Toni Haapala 33, Olga Alanne 31, Paavo Arffman 30, Mikko Romppainen 30, Teppo Kääminen 29, Mikko Pulliainen 28, Saara Lukkari 28, Jouni Heikkinen 26, Tapio Lipsonen 25, Reetta Ohtonen 24, Harri Väisänen 22, Tomi Haataja 21, Janne Suutari 21, Anssi Sotala 21, Kristiina Kippola 19, Ari Tihinen 19, Ensio Mäntykangas 18, Arto Kaikkonen 17, Sakari Koskelo 16, Valeri Ojavuo 16, Jarno Mikkonen 16, Jari Heikkinen 16, Mikko Suutari 15, Mika Kinnunen 14, Jarmo Laatikainen 13, Ari Karppanen 13, Marko Sankala 12, Minna Ronkainen 12, Jouko Miettinen 12, Sirpa Mustonen 11, Saila Kärkkäinen 11, Riikka-Maria Käiväräinen 11, Heimo Moilanen 10, Nea Korhonen 8, Mika Raatikainen 7, Tomi Valtanen 6, Esko Kyllönen 6, Pasi Ronkainen 6, Jukka Pyykkönen 5, Veli Ritvanen 3. Kokoomus nousi nyt kolmanneksi 13,7 prosentin ääniosuudella ja kahdeksalla valtuustopaikalla. Ohtonen Helena SDP Kajaani 142 52. Karjalainen Saara VAS Kajaani 179 40. KESK 10 121 38,0 23 VAS 4 264 16,0 9 KOK 3 664 13,7 8 PS 3 497 13,1 8 SDP 2 569 9,6 6 VIHR 1 350 5,1 3 KD 879 3,3 2 VKK 159 0,6 LIIK 103 0,4 LIBE 28 0,1 SKP 16 0,1 PIR 16 0,1 KOK 401 320 21,6 0,9 289 SDP 359 014 19,3 1,0 275 KESK 356 462 19,2 2,4 297 PS 206 477 11,1 -4,1 156 VAS 148 594 8,0 0,8 100 VIHR 136 961 7,4 -1,7 90 RKP 91 404 4,9 0,2 77 KD 78 825 4,2 0,3 57 LIIK 33 733 1,8 0,5 20 VKK 24 138 1,3 1,3 10 Muut 12 661 0,7 -1,5 8 KRIP 2 458 0,1 -0,1 SKP 1 842 0,1 0,0 PIR 1 651 0,1 0,0 LIBE 930 0,1 0,1 EOP 492 0,0 -0,1 AP 184 0,0 0,0 SIN 142 0,0 0,0 SKE 80 0,0 0,0 KP 23 0,0 0,0 Ehdokkaiden äänimäärät Ääntenlasku alkamassa Akkoniemen äänestysalueella. Seppänen Sakari KESK Sotkamo 194 37. Partanen Minna PS Kajaani 108 56. Keskusta aluevaalien voittaja Niko Kemppainen Perussuomalaisten Kainuun piirin puheenjohtajan, sotkamolaisen Marko Mustosen mukaan puolueen kannattajat jäivät aluevaaleissa nukkuvien puolueeseen. Oikarinen Markku SDP Kajaani 252 21. Aavakare Eila PS Kajaani 460 4. Erityisesti hallinnollisia kuluja olisi tarkoitus saada pienemmäksi. Syitä voi Mustosen mukaan löytyä myös vaalien läheisyydestä ja koronapandemiasta. Kuntavaalien kolmonen vasemmistoliitto nousi nyt kakkoseksi 16 prosentin ääniosuudella ja yhdeksällä valtuustopaikalla. Pihlajamaa Sami PS Suomussalmi 131 55. Kuhmolaiset äänestivät 0,1 prosenttiyksikköä sotkamolaisia vilkkaammin, Kuhmon äänestysprosentti oli 47,1. Mikkola Jaakko KD Kuhmo 159 49. Veteläinen Milla KESK Suomussalmi 199 35. Karjalainen Minna KOK Kuhmo 186 39. Kettunen Tuomas KESK Kuhmo 455 5. Kemppainen Tapani KESK Hyrynsalmi 176 43. – Totta kai se harmittaa, kun meillä on kumminkin vahva kannatus. Ehkä ei vain viitsitty. Paltamon äänestysprosentti oli 48,3, Puolangan 46,9, Suomussalmen 45,5 ja Hyrynsalmen 45.4. Hatva Teuvo KESK Kajaani 302 16. tammikuuta 2023 ALUEVAALIT 2022 Äänestysaktiivisuus Kunta Äänesti Äänestyspros. Kuntavaaleista ääniosuus kasvoi pari yksikköä, eduskuntavaaleistakin hieman. Sorri Johanna KESK Hyrynsalmi 437 6. Rimpiläinen Anni KESK Kajaani 199 34. Kuntavaaleista takapakkia tuli viisi ja eduskuntavaaleista 7,3 prosenttiyksikköä. Kyllönen Tiina SDP Kajaani 163 48. Räisänen Aki VAS Kajaani 104 59. – Hieno tulos. Moilanen Heli KESK Paltamo 372 9. Ahneus pitäisi jättää vähän vähemmälle, ja miettiä, että mitä me oikeasti halutaan tulevaisuudelta. Polvinen Mikko PS Kuhmo 347 11. LIBE 28 Tatu Torikka 28. Kristillisdemokraatit sai 3,3 prosenttia äänistä ja kaksi valtuustopaikkaa. Myllylä Raili VAS Kajaani 173 44. Korhonen Hannu PS Sotkamo 98 Hyrynsalmi 862 45,3 -2,0 Kajaani 12 932 44,1 -2,4 Kuhmo 3 232 47,1 -2,8 Paltamo 1 302 48,3 -1,2 Puolanka 1 018 46,9 -5,9 Ristijärvi 544 51,1 -2,4 Sotkamo 3 942 47,0 -6,1 Suomussalmi 2 989 45,5 -3,3 Kainuun hyvinvointialue 26 821 45,5 -3,1. Vuoden 2019 eduskuntavaaleista parannusta kertyi 6,8 yksikköä. Osuus kasvoi hieman molemmista edellisvaaleista. Suutari Hannu KOK Kajaani 170 46. Heikkinen Matti KOK Kajaani 171 45. Kuntavaaleissa kakkoseksi yltänyt perussuomaiset tipahti nyt neljänneksi 13,1 prosentin ääniosuudella, jolla irtosi kahdeksan valtuustopaikkaa. Kangasharju Marjo SDP Kajaani 316 15. SKP 16 Jonas Kettunen 16. Koko maan osalta luku kipusi yli 47 prosentin. Sotkamon äänestysaktiivisuus 47 prosenttia saa kuusi valtuustopaikkaa. Kortelainen Miikka VAS Kajaani 229 27. Perussuomalaisten kannattajat nukkuivat Pekka Lassila 47 prosenttia eli vähän alle puolet sotkamolaisista äänioikeutetuista käytti oikeuttaan hyvinvointialueen valtuutettujen valintaan. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 25. Granqvist Pertti VAS Sotkamo 388 8. KESK 10121 Heikki Huotari 598, Tuomas Kettunen 455, Johanna Sorri 437, Harri Peltola 400, Heli Moilanen 372, Katja Kemppainen 341, Anne Lukkari 339, Aaro Tolonen 329, Teuvo Hatva 302, Erja Helttunen 296, Matti Mulari 282, Raimo Härkönen 264, Marjatta Immonen 251, Esa Ahonen 250, Tuovi Kemppainen 233, Paavo Oikarinen 225, Seija Lukkarinen 208, Anni Rimpiläinen 199, Milla Veteläinen 199, Sakari Seppänen 194, Eveliina Kinnunen 188, Aimo Korhonen 178, Tapani Kemppainen 176, Markku Nyman 172, Arto J Tolonen 168, Marja-Leena Korhonen 166, Kirsi Moisanen 142, Antti Kela 142, Minna Leinonen 135, Kaija Patronen 128, Raimo Tornberg 118, Kaisa Oinas-Panuma 115, Salla Heikkinen 114, Mika Heikkinen 111, Roosa Mikkonen 102, Teemu Heikkinen 102, Aila Heikkinen 93, Ulla Kettunen 87, Tia-Maria Tikkanen 85, Seppo Nyman 84, Veli-Matti Karppinen 78, Piia Määttä 77, Helena Aaltonen 75, Pauli Pyykkönen 74, Aila Alasalmi 71, Esa Kemppainen 70, Jukka Poutiainen 67, Hanna Kela 64, Matti Pääkkönen 58, Tuula Virkkunen 57, Ari Innilä 48, Eija Komulainen 46, Maija Matero 45, Pertti Määttä 45, Vesa Heikkinen 45, Pentti Keränen 42, Jari Rajala 42, Tuomo Määttä 42, Esa Jokelainen 32, Anne Maaranen 32, Katariina Mikkonen 32, Mikko Tolonen 31, Esa Karppinen 26, Mauno Heikkinen 25, Ilkka Holappa 24, Jonna Kyllönen 23, Marko Väyrynen 17, Alpo Paasovaara 13, Eero Moilanen 11, Heimo Kärnä 9, Juhani Karjalainen 8, Ville Heikkilä 7, Mika Karjalainen 5. VKK 159 Esa Heikkinen 159. 1. tammikuuta 2023 // UUTISET // A5 Koko maa Määrä % KV21-> Määrä Ääniä Muutos Ääniosuus %-yks. Sistonen Toivo KOK Kajaani 178 41. Tolonen Aaro KESK Paltamo 329 14. Paikat KD 879 Sami Kilpeläinen 234, Jaakko Mikkola 159, Veijo Moilanen 149, Yrjö Sorvari 107, Heidi Kotilainen 77, Antti Schroderus 38, Mirva Heikkinen 30, Erja Konttinen 23, Jami Kähkönen 18, Aaro Mikkonen 13, Esa Juntunen 10, Hannu Tuoriniemi 9, Jouko Sormunen 8, Eero Seppänen 4. Piirainen Raimo SDP Kajaani 222 30. Lukkari Anne KESK Sotkamo 339 13. Mäkinen Airi KOK Sotkamo 213 31
– Minua on paljon arvosteltu siitä, että miksi lähdin vassarien kelkkaan ja haukuttu kommunistiksi ja vaikka miksi. palvelustrategia sekä hyvinvointialueen organisaatio. Granqvist sai seitsemänneksi eniten ääniä aluevaaleissa Kainuussa. tammikuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 5 Keskusta aluevaalien voittaja Perussuomalaisten Kainuun piirin sotkamolainen puheenjohtaja Marko Mustonen toteaa, että etenkin nuoria piti patistella äänestämään aluevaaleissa. Se on 30-luvulla voinut tulla, mutta nyt eletään eri aikaa. Valtuustosta jäivät ulos esimerkiksi Antti Kela (kesk.), Osmo Polvinen (vas.) ja Unto Väisänen (kok.). Nykyisistä sote-valtuutetuista oli ehdolla 26. Aluevaltuustossa Granqvist aikoo toimia kuten kaikessa tekemisessään. Matalaksi jäänyt äänestysprosentti korostaa valmistelujohtajan mukaan tarvetta tukea eri keinoja kansalaisten osallisuuden ja rakentavan vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Se tekee päätökset Kainuun hyvinvointija pelastuspalveluista eli hyväksyy suunnitelmat ja päättää rahoituksen kohdentamisesta koko maakunnassa, Kainuun VATEn valmistelujohtaja Timo Korhonen kertoo. Granqvist ei lupaa mitään, mutta yksi päälähtökohta on, että Kainuun hyvinvointialue säilyisi itsenäisenä, ettei jouduta Kuopion tai Oulun torppariksi. Kainuulaiset kansanedustajat Merja Kyllönen (vas.), Tuomas Kettunen (kesk.) ja Raimo Piirainen (sd.) saivat paikat, Kyllönen jopa puolueensa ääniharavana. Sote-hallituksen jäseniä oli ehdolla 11. maaliskuuta. Eniten ääniä sotkamolaisilta sai keskustan Anne Lukkari, 330 ääntä. – Nyt olen päässyt jopa valtuustoryhmän kokouksiin mukaan seuraamaan tätä työskentelyä. – Sitä minä kyllä ihmettelen tässä. Ehkä tuo vaalitulos kertoo sen, että niskalaukauksilla uhkailemalla ei tänä päivänä tule ääniä. Sotkamolaisilta ääniä tuli 326 kappaletta. Eri osa-alueita työstävät työryhmät jatkavat valmistelua työsuunnitelman mukaisesti. – Aluevaltuuston tärkein tehtävä on päättää kuinka palvelut järjestetään ja tuotetaan kainuulaisille ihmisille. Vasemmistoliitosta vain suomussalmelainen aluevaalien ääniharava Merja Kyllönen sai enemmän ääniä. Ja taisin olla ihan oikeassa siinä aavistuksessa. Hyvä porukka meillä on Sotkamossa, Granqvist sanoo. Kolmanneksi eniten sotkamolaiset äänestivät kristillisdemokraattien Sami Kilpeläistä 176 äänellä. Sen jälkeen vastuu siirtyy vaaleilla valituille päättäjille ja VATE-kokonaisuus jatkaa valmistelua aluevaltuuston ja -hallituksen alaisuudessa. Sotkamosta on 9, Kuhmosta 9, Suomussalmelta 8, Hyrynsalmelta 2, Paltamosta 2 ja Puolangalta 2 valtuutettua. Enhän minä nyt mikään sateentekijä ole, kun ihan vaivaisukko, joka on just sairaalan sängystä selvinnyt. Äänimäärä oli seitsemänneksi suurin Kainuussa. PEKKA LASSILA Pekka Lassila Aluevaltuustoon valitut 59 valtuutettua aloittavat toimikautensa 1. Myös ex-kansanedustaja Terttu HuttuJuntunen (vas.) meni läpi. Tärkein tehtävä on päättää kainuulaisten palveluista PEKKA LASSILA. Hänet on otettu hyvin vastaan Sotkamon vasemmistossa. Aluevaalien tulos vahvistetaan myöhemmin tällä viikolla. Tiistaina 25. – Tietysti katsotaan Sotkamonkin etujen perään, mutta kyllä tässä nyt ollaan Kainuun asialla. Heistä valtuustoon karauttivat Esa Ahonen (kesk.), Tea Heikkinen (ps.), Aki Räisänen (vas.), Hannu Suutari (kok.), Minna Karjalainen (kok.), Paavo Oikarinen (kesk.). Ensimmäisenä – helmikuun aikana – tulee saada valmiiksi toimeenpanolain 10 pykälän mukaiset tehtävät kuten selvitykset hyvinvointialueelle siirtyvistä varoista ja veloista, henkilöstöstä sekä sopimuksista. Pertti Granqvist keräsi sotkamolaisten äänivyöryn Vasemmistoliiton ehdokkaana olleelle Pertti Granqvistille äänivyöry tuli suurena yllätyksenä. Politiikan ensikertalainen lähtee aluevaltuustoon hyvällä yhteistyöhengellä. Se oli ajatus omassa mielessä, että vasemmistoliiton porukka on semmoista, johon minä sujahdan helpoiten varmasti mukaan. Se on ihan älytöntä. Siellä ovat varmaan panneet Merja Kyllösen ääniä minun lokeroon, Granqvist totesi illalla ääntenlaskun ollessa vielä kesken. – On hyvä, että valtuutetut tulevat eri puolilta Kainuuta ja tuovat näin näkökulman päätöksentekoon koko alueelta. – Suuri kiitos äänestäjille ja vasemmistoliiton tovereille. Heistä ylsi aluevaltuustoon Raili Myllylä (vas.), Paavo Enroth (kok.), Pasi Kilpeläinen (ps.), Silja Keränen (vihr.), Aaro Tolonen (kesk.) ja Erja Helttunen (kesk.). Toivoisin, että keskustan kanssa – joka on pääpuolue Kainuussa – löydetään yhteiset askelmerkit ja näkemykset, miten me tätä kivirekeä vedetään. mutta pelko siitä, että kajaanilaiset nappaisivat yli puolet paikoista, ei kuitenkaan toteutunut. Paikat varmistuivat myös muiden muassa Kajaanin valtuuston puheenjohtajalle Eila Aavakareelle (ps.), Puolangan pormestarille Harri Peltolalle (kesk.) ja Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Teuvo Hatvalle (kesk.). – Teen sen minkä osaan ja tiedän, ja mitä en osaa enkä tiedä, niin viisaammilta kysyn apua ja neuvoa. Niko Kemppainen Sotkamo-lehden toimittajana pitkän uran tehnyt, vasemmistoliiton listalta Kainuun hyvinvointialueen valtuustoon päässyt Pertti Granqvist sai yhteensä 388 äänen vyöryn. Granqvistin ehdolle lähtö poiki runsaasti kommentointia netissä, jopa uhkauksia. Seuraavassa vaiheessa laaditaan mm. Mukana on sekä kokeneita kuntapäättäjiä että uudempia toimijoita. Poliittista kokemusta on tosi vähän, jos ei siihen lasketa, että neljäkymmentä vuotta uutistoimittajana olen seurannut näitä, Granqvist totesi. – Kyllä tämä oli yllätys, että tästä ei tullut jytky, vaan tuli sätky. Tältä pohjalta valtuustolla on hyvät edellytykset toimia ja arvioida kainuulaisten palvelutarpeen edellyttämiä ratkaisuja. Viittäkymmentä ääntä odotin ennakkoon ja sataa kokonaan. Granqvist kertoo eläkkeelle jäännin ratkaisseen ehdokkaaksi asettumisen. Väliaikainen valmistelutoimielin eli VATE johtaa hyvinvointialueen valmistelua ja käyttää sitä koskevaa päätösvaltaa aluevaltuuston toimikauden (maaliskuun 2022) alkuun asti
Kuvajan mukaan päättäjien tulisi miettiä korvausasioita erilaisten ravintoloiden näkökulmasta, keneen rajoitukset osuvat kipeimmin. Tasa-arvoa tämä ei ole nähnyt millään muotoa, Liimatta tuhahtaa. Perjantai-iltana monet ravintolaalan yrittäjät ympäri Suomea järjestivät hallituksen koronarajoituksia kritisoineen nyt riittää -mielenilmauksen ympäri Suomea, johon myös Kantiksen yrittäjä Hanna Kuvaja otti osaa. – Omaan päivitykseeni laitoin, että en ole vielä luovuttamassa, mutta kyllä nyt alkaisi riittää. Määräalalla ei ole asemakaavaa eikä oikeusvaikutteista yleiskaavaa. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 25. Kauppahinta muodostuu vuonna 2007 tehdyn kaupan kauppahinnasta lisättynä lohkomiskuluilla, jotka ovat nykyisen hinnaston mukaan 1090 euroa. Toiset juo kahvia, toiset bisseä. Ravintola-alan rajoitukset tuntuvat heidän mielestään kohtuuttomilta verrattuna esimerkiksi huoltoasemien vapaampiin aukioloihin. Ravintola-alaan kohdistuviin tiukkoihin rajoituksiin ei Liimatalta ja Järvitalolta löydy ymmärrystä. Kiinteistön kauppahinnaksi on alustavasti neuvoteltu 14 185 euroa. Kauppahinta olisi 40 000 euroa, jolloin neliöhinnaksi muodostuu noin 1,46 euroa neliöltä. Kyseessä on ollut määräalan kauppa ja kauppahinta on ollut 13 095 euroa. – Pitäisi varmaan joitain päivätansseja ruveta järjestämään, Kuvaja hymähtää. – En ole katkera tai kateellinen, mutta lakipykälissä on paljon epäkohtia. tammikuuta 2022 Niko Kemppainen Lauantaina kello viideltä iltapäivällä Kantiksessa on räpsytelty valomerkki. Nyt en saa mitään, kun on noita verovelkoja. – Jotenkin tuntuu, että pelkästään ravintolat on nyt otettu kohteeksi ja niitä rangaistaan, Heikkinen sanoo. Kuvajan mukaan ravintola-alan rajoitukset eivät ole kaikille yrittäjille tasa-arvoisia. Kantiksen yökerho ei pysty toimiRajoitukset eivät saa vastakaikua Ravintola-alaan kohdistuvat tiukat rajoitukset koetaan epätasa-arvoisina niin yrittäjien kuin asiakkaidenkin mielestä. Määräalasta on muodostettu kiinteistö. Harmittaa tietysti, kun ravintoloitsija on tunnettu ja hyvä ystävä. Ollaan sitten oikeasti tasa-arvon maa edes jossakin asiassa, Järvitalo sanoo. – Itsellehän se on aivan se ja sama, mutta yrittäjän puolesta harmittaa, pohtii nimettömäksi jättäytyvä mieshenkilö. Kaveriporukka kertoo, että Kantis on tärkeä kohtaamispaikka sotkamolaisille. Ärsyttää myöskin hänen puolestaan, Liimatta toteaa. Voimassa olevassa asemakaavassa on osoitettu Nivuntieltä katuyhteys kaupan kohteena olevalle palstalle, ja sen puolesta Nivun asemakaava-aluetta olisi tarvittaessa mahdollista laajentaa tähän suuntaan. – Jos oikeasti lähdetään rajoittamaan, niin ollaan kaikki se kaksi viikkoa lockdownissa. Rajoitusten tullessa voimaan Kuvaja olisi toivonut täyssulkua. – Ei tässä ole päätä eikä häntää. Kunta ostamassa määräalan ja kiinteistön Sotkamon kunta tarvitsisi Satuvakan päiväkodin vieressä sijaitsevan kiinteistön päiväkodin paikoitusalueeksi. Sitkutellaan tässä nyt auki, mutta mitään korvauksia tästä ei saa. Sotkamon kunta on myynyt asuin-, liikeja toimistorakennusten korttelialueen nykyisille omistajille vuonna 2007. Esimerkiksi tämä, että ruokaravintoloiden on pistettävä ovet kuudelta kiinni ja ne saavat myydä pari tuntia take awayta. Kiinteistölle ei ole rakennettu ja omistajien edustaja on ilmoittanut, että he ovat valmiita myymään kiinteistön kunnalle. – Miksi näin raa’asti kohdistetaan yhteen alaan tämmöisin määrin rajoituksia, muttei muihin yhtä riskialttiisiin paikkoihin, Järvitalo kysyy. Kantiksen facebook-sivun kuvassa villiintynyt luonto on vallannut ränsistyneen ravintolan. NIKO KEMPPAINEN maan laisinkaan, ja pubin puolikin todella rajoitetusti. – Järkikin sen jo sanoo, että ravintolaan ei mennä sairaana. Sotkamolaisten Samppa Liimatan ja Kiia Järvitalon mielestä tuntuu turhalta, kun pilkku tulee aikaisin. Kiinteistö sijaitsee Satuvakan päiväkodin vieressä ja kunta tarvitsisi alueen päiväkodin paikoitusalueeksi. Kaupan kohteena oleva kiinteistö sijaitsee Vuokatin Asematien ja Keskuskujan kulmauksessa. – Ollaan me nyt kuitenkin kuutena päivänä viikossa auki. – Tämäkin on aivan järjetöntä, etA Minusta tuntuu hullulta, että Alkoon vielä kyllä ehtii, kun meillä on valomerkki jo tullut." Hanna Kuvaja. Noin 2,74 hehtaarin kokoinen palsta sijaitsee Nivun asuntoalueen pohjoispuolella ja rajoittuu kunnan omistamiin kiinteistöihin itä-, eteläja länsiosiltaan. Minusta tuntuu hullulta, että Alkoon vielä kyllä ehtii, kun meillä on valomerkki jo tullut. Niko Kemppainen Sotkamon kunnanhallitus päättää määräalan ostamisesta kokouksessaan tiistaina 25. tammikuuta. Ravintolan ulkopuolella Suvi Heikkinen tovereineen toteaa aikaisen pilkun tuntuvan erilaiselta. Kiinteistön pinta-ala on noin 0,15 hehtaaria. Mutta tosiaan viideltä tulee valomerkki ja kuudelta kiinni. Sotkamolaisten mielestä paras olisi, jos rajoituksia asetettaessa vedettäisiin joka paikka kiinni, eikä kuritettaisi vain yhtä alaa. Kunnanhallitus saa tiistaina päätettäväkseen myös kiinteistön ostamisen Vuokatista. Kantiksen yrittäjä Hanna Kuvaja sanoo, että esimerkiksi jatkoaikalupaa tulee tällä hetkellä maksettua turhaan valomerkin tullessa jo viideltä iltapäivällä. – Tämä on kuitenkin ollut meille semmoinen iltakoulu, missä töitten jälkeen jengi pysähtyy. – Sitten olisi ollut mahdollisuus saada sulkukorvaustakin. Mutta huoltoasemat saa toimia normaalisti. Kauppahinnan määrittämisessä on huomioitu alueen merkitys raakamaana, alueen puusto sekä raakamaan hintataso Sotkamossa
Tilakohtainen keskituotos viime vuonna oli 469 000 litraa, jossa kasvua oli 8,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Virus ei kuitenkaan ole kadonnut, joten varotoimia, testausta sekä sairastuneita ja altistuneita koskevat menettelyt ovat edelleen voimassa, toteaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen. Yrittäjien lisäksi työntekijätkin ovat ahtaalla tilanteen vuoksi. Alhaisimmillaan tilakohtainen keskituotos oli Paltamossa. Sote: koronatilanteen kehityssuunta epävarma. Perjantaina poissa oli yli 200 työntekijää ja eilisen tiedon mukaan sekä koronan että muiden syiden vuoksi sairaspoissaoloja on noin 100. Koska rajoituspäätöksiä tulee päivänkin varoitusajalla, Kuvaja ei ole lupaa peruuttanut. Tiloilla tehdyt investoinnit rakennuksiin, koneisiin, eläimiin ja osaamiseen ovat kasvattaneet tilakokoja merkittävästi ja vaikuttanut myös tuotantoon. Koronaviruksen ilmaantuvuus on 2246/100 000/14 vrk. Kolmannen koronarokotuksen on saanut yli 53 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä kainuulaisista. Lähipäivinä voimme arvioida kehityssuuntaa tarkemmin. Ei sitä ole työntekijöille töitäkään tämmöisenä aikana siihen malliin kuin oli ennen. Lähetetty maitomäärä väheni 807 000 litraa, vähän yli prosentin verrattuna edelliseen vuoteen. Positiivisen testituloksen saaneet voidaan tällä hetkellä tavoittaa noin vuorokauden kuluessa. Määrä on koko valtakunnan huippua kuntatasolla. Tartunnanjäljityksen ruuhkautumisesta johtunut yhteydenottoviive on saatu purettua. Vuonna 2021 keskimääräinen maidontuotanto oli 434 000 litraa per tila. Maidontuotannon laskua voidaan selittää investointien vähentymisellä sekä tuotannosta luopuvilla tiloilla. Vuonna 1996 maidontuottajia oli Kainuussa (Vaala poisluettuna) vielä 891 ja tuotettu maitomäärä 58 miljoonaa litraa. Kainuun ely-keskuksen päättyneen ohjelmakauden (2014–2020) yhtenä tavoitteena oli säilyttää maataloustuotannon määrä vähintään ennallaan. Koronatestiin pääsee tällä hetkellä hyvin. Vaihtoehtona olisi peruuttaa lupa, mutta sen uusiessa menee jopa neljä viikkoa. Vuosikausia kestänyt maidontuotannon kasvu Puolangalla kääntyi viime vuonna laskuun, ja maidontuotanto väheni noin 0,6 miljoonaa litraa. Alle 50-vuotiailla kolmeen kertaan rokotettujen osuus pienenee voimakkaasti, esimerkiksi 20–30 -vuotiaista kolmesti rokotettuja on vasta 10–20 prosenttia. tammikuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 7 Rajoitukset eivät saa vastakaikua NIKO KEMPPAINEN tä maksan turhaan jatkoaikalupaa, kun se on lakiin perustuva maksu. Vuonna 2020 maidontuotanto kasvoi lähes 150 000 litraa. Kiireellisimmissä asioissa virkaaikana tulee soittaa omalle terveysasemalle. Laboratorioviiveiden vuoksi ilmaantuvuudesta puuttunee vielä tietoja viime päivien ajalta. väliseksi ajaksi. Myös nopea tuotantokustannusten hinnannousu on heikentänyt kannattavuutta. Viime vuonna niitä oli 34. Maidontuotannon investointihalukkuutta on hillinnyt muun muassa Valion siirtyminen maidonhankinnassa sopimustuotantoon 2019. Maidontuotanto väheni Sotkamossa viime vuonna 46 tuhannella litralla edellisvuoteen verrattuna. – Vielä ei voida sanoa, onko tilanteessa tapahtunut merkittävä käänne parempaan. Koronatilanteen vuoksi ikäihmisten päivätoiminta keskeytetään 24.1–19.2. Tiistaina 25. Sotkamo-lehti Sunnuntaina Kainuussa todettiin 77 koronatartuntaa. Viime viikolla Kainuussa todettiin 880 koronatartuntaa eli satakunta vähemmän kuin edellisellä viikolla. Kainuussa lähetettiin viime vuonna maitoa meijeriin 148 tilalta yhteensä 64 miljoonaa litraa. Kainuun maidontuotanto kääntyi laskuun Hannu Mustonen Kainuussa lähetettiin viime vuonna maitoa meijeriin 148 tilalta yhteensä 64 miljoonaa litraa. 25:n vuoden aikana tuottajien määrä on pudonnut yli 80 prosenttia, mutta tästä huolimatta tuotanto on kasvanut yli kymmenen prosenttia. TOMI VUOKOLA/ARKISTO Sotkamossa oli vuonna 1996 vielä 207 maitotilaa. Tilakohtainen keskituotos on noussut reilusti yli viisinkertaiseksi 25 vuodessa. Investoiminen muun muassa eläinten hyvinvointiin ja muihin tekijöihin mahdollistavat maidontuotannon kehittämisen nykyisissä puitteissa. – Viimeisimpien rajoitusten kohdalla oli seitsemän tuntia aikaa reagoida. Kiireettömien palveluiden supistuksilla ja henkilöstösiirroilla on pystytty tukemaan kriittisiä toimintoja kuten päivystystä ja kotihoitoa. Päivystysapu 116 117 palvelee kiireellisessä hoidon arvioinnissa tai päivystykseen hakeutumisessa. Selkeästi eniten laskua oli Suomussalmella. Kainuun soten henkilöstövaje on myös helpottunut. Maidonlähettäjien määrä väheni vajaat kymmenen prosenttia. Rakennemuutos Kainuun lypsykarjatiloilla on ollut rajua. Jos ei olisi nyt jatkoaikalupaa ja vaikka ensi viikolla saataisiin taas toimia normaalisti, niin en voisi pitää ravintolaa auki yömyöhään. Vuonna 2021 meijeriin lähetetty maitomäärä kasvoi Kuhmossa 0,7 miljoonaa litraa, joka on yhdessä kunnassa todella huomattava nousu. Vuosina 2020 ja 2021 Sotkamosta lähetettiin vuosittain noin 16 miljoonaa litraa maitoa meijeriin. Testiin hakeutumista suositellaan sekä oireisille että altistuneille henkilöille. Viime vuonna niitä oli 34. Maidontuotanto lisääntyi myös Kajaanissa ja Hyrynsalmella, joissa valmistui uudet tuotantorakennukset vuonna 2020. Syksyllä 2019 Kuhmossa oli kolmet navetta-avajaiset. Puolangalla tilakohtainen maidon keskituotos oli vuonna 2021 yli kaksinkertainen (934 000 litraa) verrattuna koko Kainuun vastaavaan maitomäärään (434 000 litraa). Esimerkiksi kiireettömiä kontrolleja tai terveystarkastuksia joudutaan siirtämään. Viideltä silti räpsäytän valomerkkiä. Monella pienemmällä maatilalla tilan kehittämistä ei ole nähty kannattavana, mikäli tuotannolle ei ole ollut jatkajaa tiedossa. Katso tarkemmat aukioloajat ja ohjeet sivustolta sote.kainuu.fi/koronainfo. Kainuun sote muistuttaa voimassa olevista suosituksista, kokoontumisrajoituksista sekä tiloihin liittyvistä velvoitteista tartuntariskin vähentämiseksi. Rokotuskattavuus nousee edelleen hiljalleen myös ensimmäisen ja toisen annoksen osalta; näissä kasvua on noin 0,3 prosenttia viikossa. – Koko ajan saa olla lomautuslappuja kirjoittamassa. Sukupolvenvaihdokset maatiloilla ovat edelleen tärkeitä maatalouden ja maidontuotannon jatkuvuuden kannalta. Kainuun sote korostaa, että rokotteet suojaavat vakavalta koronataudilta sekä vähentävät myös tartuntariskiä. Maidontuotannon osalta tavoite on täyttynyt ohjelmakauden aikana, mutta viime vuonna maidontuotanto laski aiempaan vuoteen verrattuna. Sotkamossa oli vuonna 1996 vielä 207 maitotilaa. Vuonna 2021 maidontuotanto väheni Sotkamossa 46 tuhannella litralla edellisvuoteen verrattuna. On myös mahdollista, että ruuhkautunut jäljitystilanne ja lisääntynyt kotitestaus yhdessä lieväoireisten sairastumisten kanssa vaikuttaa siihen, että osa jättää hakeutumasta testeihin. Asiakkaita pyydetään huomioimaan, että perusterveydenhuollon kiireetöntä vastaanottotoimintaa on supistettu. Perusterveille aikuisille kolmatta annosta suositellaan neljä kuukautta toisen annoksen jälkeen. Rokotukset saa Kainuussa helposti ajanvarauksella tai ilman kuntien rokotuspisteillä
– Pidämme kainuulaisten puolta, tuomme esiin maakuntaa valtakunnallisesti ja pyrimme myös journalismin keinoin tukemaan, auttamaan ja ilahduttamaan kainuulaisia heidän elämässään ja arjessaan, Hirvonen sanoo. Leena Hirvosen mukaan vahva paikallinen ote näkyy yleisösuhteessa, jota pyritään vaalimaan entistä paremmin muun muassa paikallisjournalistista sisältöä uudistamalla sekä tuomalla sisältöihin esimerkiksi palvelevaa ja ratkaisukeskeistä journalismia kaikkiin kanaviin. Tänä päivänä Hilla Group työllistää noin 500 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 45 M€. . Liiketoiminta-alue tarjoaa myös monipuolisia ja laadukkaita digipainopalveluita. Konsernin toiminta-ajatuksena on henkisen ja aineellisen kasvun edistäminen viestinnän keinoin. “luomukohdennettuja” mainosmedioita mainostajille ja näiden alueellinen verkostomme antaa asiakkaillemme aivan erityisen mahdollisuuden tehdä kilpailukylyisiä markkinointitoimia, Mattinen toteaa. Tämä tarkoittaa jatkuvaa kehittämistä sekä asiakkaiden osallistamista mukaan kehittämiseen. – Pystymme tarjoamaan monipuoliset ja nykyaikaiset ratkaisut yritysasiakkaillemme koko toimialueellamme, auttaaksemme heitä menestymään entistä paremmin, Kela sanoo. Työntekijöitä sillä on n. Median tehtävänä on koota ja kertoa toiminta-alueensa ihmisen elinpiirin, ihmisen kokoiset asiat ja ilmiöt. – Digitaalisia tuotteita ja palveluita tulee kehittää jatkuvasti asiakkaan ehdoilla niin, että asiakaskokemus tuotteidemme parissa on sellainen, jonka tuottamamme sisältö ja asiakkaat ansaitsevat. NIKO KEMPPAINEN A Pyrimme myös journalismin keinoin tukemaan, auttamaan ja ilahduttamaan kainuulaisia heidän elämässään ja arjessaan." Leena Hirvonen. . Yhtiön sisältöjohtajina toimivat Kainuun Sanomien päätoimittaja Leena Hirvonen Kainuun alueella, Keskipohjanmaan päätoimittaja Tiina Ojutkangas Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella ja Luoteis-Lappi -lehden päätoimittaja Jonna Nikumaa Lapin alueella. Yhtiöön kuuluu kahden maakuntalehden lisäksi muun muassa 14 paikallislehteä, 9 kaupunkilehteä, tapahtumaliiketoimintaa, digitaalisia yritysratkaisuja, yrityksille suunnattuja viestintäja markkinointipalveluita, painopalveluita ja matkailun erikoisjulkaisuja. Kuluttajaliiketoiminnan kehitysjohtajana toimii kajaanilainen VillePetteri Määttä. . Hilla Group on media-alan konserni, joka tarjoaa eturivin paikan digitalisoituvassa maailmassa. Mediabrändejä eri alueilla ovat mm. Hän toteaa, että myös yritysasiakkaat hyötyvät uudesta toimintamallista ja entistä laajemmasta osaamisesta. Tuotantojohtaja Tomi Kurikkala Kokkolasta vastaa koko Hilla-perheen painettujen lehtien ja mainostuotteiden tuotannosta. Vahvat ja tunnetut paikalliset mediat ovat myös erittäin toimivia, tehokkaita ja ns. Vahvasti paikallinen mediayhtiö MIKÄ Hilla Group . – Meidän tulee myös osata tarjoilla ne nykyaikaisesti, ja niin että mediamme ovat helposti saavutettavissa. . Liiketoimintajohtaja Henri Mattisen mukaan paikallisella ja maakunnallisella medialla on erittäin suuri merkitys suomalaisten elämässä. Hilla Group -konsernin liiketoiminta-alueet ovat Uudet mediaratkaisut, Julkaisut ja Painaminen ja jakelut. Sitä se on myös tulevaisuudessa. Julkaisut-liiketoiminta-alueen ydinosaamista ovat digitaalisten uutispalveluiden, uutisja matkailumedioiden ja painettujen lehtien kustantaminen kuluttaja-asiakkaille sekä kilpailukykyisten markkinointija mediamainontaratkaisujen tuottaminen yritysasiakkaille. Viestinnän tarpeeseen vastaaminen on ollut Hilla Groupin tärkein tehtävä jo yli sadan vuoden ajan. Paikallismediatoiminta monikanavaisesti on yhtiön strategian ytimessä. Tapahtuman järjestäjä huomio! Käy merkitsemässä tulevat tapahtumasi, niin olet tapahtumakalenterissa mukana myös painetussa lehdessä! Sotkamo-lehti Muun muassa Sotkamo-lehteä sekä maakuntalehtiä Kainuun Sanomat ja Keskipohjanmaa julkaiseva Hilla Group -konserni uudistaa liiketoimintarakennettaan. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 25. Julkaisujen BtoB-liiketoimintaa ohjaa myyntijohtaja Kirsi Kela Kajaanista. tammikuuta 2022 Tapahtumienkainuu.fi vinkkaa sinulle isommat ja pienemmät tapahtumat.Klikkaa itsesi ajankohtaisiin tapahtumiin. Useille asiakkaillemme myös printtilehti on edelleen se helpoin ja yksinkertaisin mediakäyttöliittymä. Kainuun alueen sisältöjohtaja Leena Hirvosen mukaan vahva paikallinen ote näkyy yleisösuhteessa, jota pyritään vaalimaan entistä paremmin muun muassa tuomalla palvelevaa ja ratkaisukeskeistä journalismia kaikkiin kanaviin. Sotkamo-lehteä julkaiseva mediayhtiö Hilla Group Oyj uudistuu – keskiössä ovat uudet sisällöt ja digitaalinen kehitys. Esimerkiksi Lännen Median uutis-, teemaja viikonvaihdeaineiston tuotanto osakaslehdille on Kajaanissa. Määtän mukaan kuluttajaliiketoiminnan tulevaisuuden keskiössä on asiakaskokemuksen jatkuva parantaminen ja asiakkaan tarpeiden entistä parempi tunteminen. 500, 30 eri toimipisteellä ja se julkaisee 25 säännöllisesti ilmestyvää mediaa ja lehteä. . Yrityksen uusi liiketoimintarakenne tuli voimaan tammikuun alusta, ja sen tavoitteena on vahvistaa paikallisuuteen nojaavan mediayhtiön toimintaa digitaalisessa toimintaympäristössä ja vastata näin muun muassa kuluttajien ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Kainuussa julkaisuja ovat paikallislehdet Ylä-Kainuu, Kuhmolainen ja Sotkamo-lehti sekä kaupunkilehti Koti-Kajaani. . Hän vastaa toiminta-alueen digitaalisesta kehityksestä ja kuluttajaliiketoiminnasta. . maakuntalehdet Keskipohjanmaa ja Kainuun Sanomat, paikallislehdet, Sompio, Ylä-Kainuu, Kuhmolainen, Sotkamo-lehti, Luoteis-Lappi, sekä kaupunkilehdet Kotikulmilta, Kokkola-lehti ja Koti-Kajaani
untuvapilvi kale raatio C H 2 6 Mikään ei suju! käitä x2 34 x2 reita joki purjehdittava miehiä JOKIA armeija pohjustaa lakin löyhkä . tammikuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 9 Asi kaiMusLEIKINalias Ajax ”P al m u” sisäAHVENKALA kivulloisia Vikman suikale suiRIUTinspiJOEN + Ag lystikx2 lauSORTUNsalJuicen Rölli JUURI NIKOkoira aatteilKARU kevät tulos ytihaave EXIT PELI suuri HETKI räarvoja järvi ajajia veteliä TORI pustan edelpötsit äkkiä liitto alati halpaNUORI konna SIA NAI EHDOStåhl-vaha -luu JEEtavoit-vuono teema tuntee PESÄ osuvia -kontu lintusatimia kurkimarrasTea edes Leo Davis sukua -maha taviksia käteisVOI HAAVE LASKUJA liha kpihoja vaivoja Eartha sääntelyjärjestelmä TOJA HAAROJA Nam ! TUS hitti paus sahtaa TOJA TUU yms. tutkii “ “ jähde KOTI mekkäitä virtaus su onia täviä maisia x2 kuljetusTUS tonen Calvino berg x2 SAA teita sankakoto vähän kelmiä kauppa x2 nen x2 sia joustavia pukineita 3. Sisilia ”Loimu” Jorma Kemppainen 2021. Tiistaina 25
Tihvinin hiippakunta toimii Uusi Laatokka -kaupungissa lähellä Pietaria. Mulkahaisen kuvat jatkavat menestystään kv. Varsin korkeatasoiseen kilpailuun lähetettiin kuvia kaikkiaan 111 maasta 5 759 kuvaajalta. Sitten korvaan pistää, ja silmien edessä pörrää jotain keltaista ja mustaa. – Kirjoitan aina lyhyen kommentin, mitä näen julkaisemassani kuvassa. 35AWARDS: Sumu 2021 -teemakilpailussa Mulkahainen sijoittui parhaan sadan kuvaajan joukkoon. Sattuuko se, mehiläinen kysyy. Korvaan on erehtynyt mehiläinen. Yksi pilvi näyttää pennun silmissä isoisäkarhulta, jolla on iso pää ja pyöreät korvat. – Ne menevät Kajaanin keskussairaalan lastenosastolle ja neuvoloihin sekä ainakin Suomussalmelle, Kuhmoon ja Sotkamoon, Mulkahainen kertoo. Kirja ei ole myynnissä missään; kirjaa jaetaan vain lahjaksi. tammikuuta. valokuvakilpailuissa Valtteri Mulkahaisen karhukirja suomeksi Pekka Lassila Sotkamolaisen harrastajavalokuvaaja Valtteri Mulkahaisen palkitut karhukuvat päätyivät alankomaalaisen Amsterdamin yliopistollisen keskussairaalan (Amsterdam Universitair Medisch Centrum) julkaisemaan lastenkirjaan Een beregoeie dag!. Kirjassa on kymmenen Mulkahaisen hellyttävää kuvaa karhunpennuista. Toisessa ryhmässä kuvien käsittelyä ei rajoitettu millään tavalla. Jokaisen kuvan ympärille on sepitetty oma tarina. tammikuuta 2022 Pekka Lassila Valtteri Mulkahainen voitti karhukuvillaan Tihvinin hiippakunnan valokuvakilpailussa ”Rakkaus”-sarjan. Kirjaa jaetaan viiteen lastensairaalaan ja eri puolille Kainuuta neuvoloihin ja lastenosastolle. Hän kertoo saaneensa kommenteista inspiraatioita. – Olen antanut kirjaan kuvat ilmaiseksi ja Joanna Hart on painattanut kirjan ja käännättänyt sen suomeksi omalla kustannuksellaan. Yhdessä tarinassa karhunpentu katselee pilviä ja pohtii, minne ne menevät yöllä. Alankomaissa karhukirjan hollanninkielinen painos on lahjoitettu jo ainakin viiteen lastensairaalaan. Hollantilaisen Joanna Hartin Mulkahaisen karhukuvien ympärille sepittämä lastenkirja on julkaistu suomeksi. Kilpailu oli kaikille avoin ja siihen osallistui vähän yli sata kuvaajaa runsaalla 1200 valokuvalla. Onko korkealla puussa pöllö vai kenties ankka jossain lähellä, karhu pohtii. Karhukirjan tarinat kirjoittanut, kirjan kustantanut ja julkaissut terveydenhoitaja Joanna Hartin on tehnyt kirjasta nyt suomenkielisen 150 kappaleen painoksen. – Ei se niin paha ole, karhu vastaa ja kysyy, miksi mehiläinen surisee ja on niin kiireinen. Sarjassa ”Elämää” Mulkahainen ylsi toiselle sijalle ja sarjassa ”Ikuisuus” kolmannelle sijalle. Kilpailun Rakkaus-sarjan voittajakuvia.. Kilpailuun osallistuttiin joko analogisilla tai digitaalisilla kuvilla, joiden jälkikäsittely tuli olla vähäistä. – Anteeksi että tökkään korvaanne. Kirjoista sata kappaletta jaetaan Lastenklinikoiden Kummit ry:n kautta suomalaisiin lastensairaaloihin Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun, Kuopioon ja Ouluun, 20 kirjaa kuhunkin. – Hart ei saanut kirjan julkaisuun avustusta, vaan halusi kustantaa sen sairaalan lapsille itse, Mulkahainen kertoo. Karhukirjan tarinat kirjoittanut, kirjan kustantanut ja julkaissut terveydenhoitaja Joanna Hartin on tehnyt kirjasta nyt suomenkielisen 150 kappaleen painoksen. Sotkamossa kirjaa voi selailla myös kirjastossa, jonne Valtteri Mulkahainen vei kirjan näytekappaleen maanantaina 24. Kilpailussa oli kaikkiaan neljä eri sarjaa, joista Mulkahainen palkittiin kolmessa. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 25. Yhdessä kuvassa karhu herää outoon ääneen. Lapsille suunnatuissa tarinoissa karhunpentu pohtii ympäröivää maailmaa ja luontoa kuin lapsi. Kirjan kirjoittanut Joanna Hart kertoo saaneensa karhutarinoihinsa ideoita Valtteri Mulkahaisen somessa jakamiensa kuvien saateteksteistä ja nimistä. Toisessa tarinassa karhunpentu haluaa oppia kiipeämään ja kysyy neuvoa oravalta, mutta ohut puunoksa räsähtää poikki ja karhu kaatuu maahan. Noin 50 kirjaa jaetaan eri puolille Kainuuta. Yhteensä kilpailuun lähetettiin 16 673 valokuvaa
Hänen kollegallaan Petra Westmanilla on lisäksi oma traumaattinen raiskauskokemus tuoreena raskauttamassa elämää. klo 13.30 Päivähartaus. Ke 2.2. klo 10-12 EU ruokajako. Vähän vähältä langat solmiutuvat ja menneisyyden piinaavat varjot tulevat useamman ihmisen kohdalla valokeilaan, myös komisario Sjöbergin. Myös ilman lähetettä. Onnettomuus. ja 22.2. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme toimistomaksun 20 €. Teos lähtee liikkeelle raa’asta kolmoismurhasta. Gerhardsen aloittaa dekkarinsa räväkän ytimekkäillä tapahtumien kuvailuilla. Apteekissa voi asioida myös ilman Kela-korttia. klo 19 Raamattuluento. Saatavilla vielä kausi-influenssarokotteita 35€/kpl Meiltä nyt oireettoman henkilön koronatestit ja todistukset esim. 304 s. Katsottavissa seurakunnan Facebooksivulla. Viivästykset vaikuttavat osittain myös joulukuussa tehtyihin tilauksiin. Nordic noir on kirjallisuuden laji, jossa rikosten selvittelyä kuvataan poliisin näkökulmasta ja jossa tapahtumat sijoittuvat Pohjoismaihin. Kuolleet: Siiri Maria Arffman 98 v, Pentti Pellervo Leppävuori 91 v, Reijo Olavi Hartikainen 73 v Yleinen seurakuntatyö: To 27.1. Su 30.1. Aiheena ”Jeesus auttaa hädässä”. klo 13–15 Eläinten kevättä -kerho 2–5v Vuokatin kirkossa. ja 16.2. ja 19.2. 050 068 1443, erkki.tuovinen@evl.fi. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. Luennoitsijana Matti Malinen. Gerhardsen on rakentanut teoksensa myös psykologisesti jäntevällä tavalla. Su 30.1. Messuun voi osallistua myös striimin kautta seurakunnan Facebook-sivulla. Neurologian erikoislääkäriksi erikoistuva Perttu-Pekka Piirainen ke 26.1. työtä tai matkustusta varten, sekä vasta-ainetesti verikokeella. Minerva 2022. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot puhelimitse maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaveri torstaisin. Meiltä myös laadukkaat yksityiset yleisja erikoislääkäripalvelut, laboratorioja kuvantamispalvelut sekä ensiapukoulutukset niin yksityisille kuin yrityksillekin. Huomattavasti vanhempi ruotsalainen isä Christer Larsson on asunut erillään ja eristäytyneenä ulkomaailmasta eikä hän ole tavannut lapsiaan vuoteen. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Olemme pahoillamme viivästysten aiheuttamasta haitasta, lakimies Antti Klemola Kelasta kertoo. Filippiinilläistaustainen äiti ja hänen kaksi pientä lastaan löydetään surmattuna tukholmalaislähiöstä. 050 325 5209 tai Ulla Kuusisto p. 050 587 2727. Heikki Penttinen, Liisa Niskanen. 044 710 1569, merja.heikkinen@evl.fi; Erkki Tuovinen, p. Yleislääketieteen erikoislääkäri Merja Ruha keskiviikkoisin 26.1., 2.2., 9.2. Ultraäänitutkimukset myös ilman lähetettä. Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen tiistaisin 25.1., 8.2. Kela-korttien toimittaja on ilmoittanut, että koronatilanteen vuoksi heillä on vaikeuksia saada ajoissa lisää korttien valmistamiseen tarvittavaa materiaalia. klo 10–18 Etätapahtuma Raamattu ajassamme. Taloustoimisto (ma-pe klo 9–15): Merja Heikkinen, p. Aiheena ”Kristus, Jumalan kirkkauden säteily”. Normaalisti uusi Kela-kortti toimitetaan asiakkaan kotiosoitteeseen noin 1–2 viikon kuluessa tilauksesta. kirkkoherranvirasto@evl.fi. Joka uskoo minuun, ei ikinä kuole.” Siunattu lähimpien läsnä ollessa. Fysiatrian erikoislääkäri Eija Ahoniemi ke 9.2. Gerhardsen on maltillinen kertoja, joka osaa tiivistää tarinansa kompaktisti. Ilmoittautuminen etukäteen tekstiviestillä p. Jos asiakas kuitenkin tarvitsee korttia nopeammin kuin se on tilaamalla mahdollista saada, hänelle voidaan myöntää väliaikaistodistus. Seurakunnan kotiosoite Internetissä. Ruotsissa erittäin laadukkaita perinteen jatkajia on tullut runsaasti. ENMG-tutkimukset lääkärin lähetteellä. klo 15 Siioninvirsiseurat srk-talossa. Klo 16 Musiikkia ja rukousta, gospelmuusikko Ape Nieminen. Rikoskomisario Conny Sjöbergillä esikuntineen on siis henkisestikin raskas rikos selvitettävänä ja kun johtolangat ovat niukat, pienikin vihje on kallisarvoinen. Vuokatinranta: Ke 26.1. 25.4.1930 Veteli k. Nordic noirin isänä mainitaan usein Henning Mankell ja hänen luomansa rikoskomisario Wallander. Moniammatillinen ja kokenut tiimimme palvelee sinua Snowpoliksella, Vuokatissa. Henkilöllisyyden voi todistaa apteekissa esimerkiksi henkilökortilla. krs, 88610 VUOKATTI Ajanvaraus 08 6521 533 | ma-to klo 8-16, pe 8-14 medika.fi | 24/7 Palvelemme myös etänä – puhelinajanvaraus. Niin kuin murhatutkinnassa ei olisi riittävästi syvällistä paneutumista, Sjöbergin pitkäaikainen kollega Einar Eriksson katoaa mysteerisesti. LT, yleislääkäri, psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva Juha Käkelä ma 7.2. alkaen. Maija Ylönen. Mennyttä ei voi kuitenkaan muuttaa, vaikka kuinka ihminen vihassaan haluaisi kostaa äärimmäiseen loppuun saakka. Järjestää Sotkamon seurakunta ja Sotkamon helluntaiseurakunta. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat 6.2. Klo 10 Toteutuuko totalitarismi, pastori Antti Lankinen. 050 587 2727. ja 14.2. Uusien Kela-korttien toimitukset viivästyvät vähintään kahdella viikolla materiaalien toimitusongelmien vuoksi. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Kokoontumisrajoitus 20 henkeä. ja to 3.2. Ti 1.2. Kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri Samuli Kemppainen to 27.1. Monien nykydekkarien ongelma on liiallinen laajuus, kun tekstiin pakataan irrallisia sivujuonteita, jotka ovat suorastaan häiritseviä. Klo 14 Aikamme megatrendit, pastori Juha Marin. Ajokorttitodistukset: tavallinen 80 €, laajennettu 90 €. Tilaisuus katsottavissa Sotkamon seurakunnan Facebook-sivulla ja YouTube-kanavalla. ja 7.3. klo 18 Rukousilta. Apteekkien käytössä on kyselypalvelu, joka ei edellytä asiakkaalta Kela-korttia. Vain kirurgiset asiakkaat. 050 431 5778. Tervetuloa yhteyteen! KUVAT: VALTTERI MULKAHAINEN Carin Gerhardsen: Unilaulu. klo 18 Missio 22 rukousilta. Suosittelemme paikalle tulemisen sijaan katsomaan jumalanpalvelukset Youtube-kanavalla Saalem Sotkamo. 3.1.2022 Sotkamo Puolisoa, isää ja ukkia kaivaten Helvi Antti ja Kirsi Liisa ja Petri, Leo Heikki ja Anu Otto, Elsa, Hilma ja Oiva Kaisa Roope ja Joona Aino ja Antti Aapo ja Venla, Aarne, Ahti sukulaiset ja ystävät Jeesus sanoi: ” Minä olen ylösnousemus ja elämä. tammikuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 11 SEURAKUNNAT Rakkaamme Pentti Pellervo LEPPÄVUORI s. asti aukioloaikoina vain puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Lämmin kiitos osanotosta. Lapsityö: Vauvaja perhekerhot tauolla 6.2. Hän taustoittaa äidin, tämän lähipiirin ja lyhyen historian niin, että lukija on heti keskiössä. Risto Kormilainen Menneisyyden piinaavat varjot KIRJA AITOA ASIAKASPALVELUA LÄHELLÄSI! Jos kaipaat yrityksellesi asiantuntevaa, joustavaa ja helposti tavoitettavaa työterveyshuoltoa – meiltä tämän löydät. ja to 10.2. Käsikirurgian erikoislääkäri Tuomo Korhonen pe 4.2. klo 19 Raamattuluento. klo 11 Jumalanpalvelus. Yksi keskeinen teema teoksessa on kosto. Ke 26.1. Tiistaina 25. Ti 25.1. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Lankinen, Lukkari-Syrjäniemi. Täsmällisenä miehenä tunnetulle kyse on aivan uskomatonta. Rikos. asti. Väliaikaistodistus on voimassa korkeintaan kuukauden. Tapahtumat etenevät hiljakseen, mutta juohevasti. Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling to 27.1. Röntgenlääkäri Anita Hiltunen maanantaisin 31.1. Laboratoriotutkimukset arkisin lähetteellä tai ilman! MRI-kuvaukset (magneettirekka) lauantaisin 5.2. Ilmoittautuminen etukäteen tekstiviestillä p. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Lisätietoja internetja facebooksivuiltamme. La 29.1. – Tästä johtuen Kela-korttien toimitus viivästyy 18.1.2022 alkaen vähintään kahdella viikolla. Asiakkaan pitää todistaa henkilöllisyytensä matkan alkaessa esimerkiksi henkilökortilla. Kirkkoherranvirasto (ma-ke klo 9–12): p. Ti 1.2. Lukijalle Gerhardsen tarjoille vihjeitä, jotka muodostavat jännityksentäyteisen polun loppuratkaisuun asit uskottavalla tavalla. Luennoitsijana Jouko Malinen. Kidekuja 2, 3. Korva-, nenäja kurkkutautien erikoislääkäri Arno Talvisara maanantaisin 21.2. klo 13–15 Eläinten kevättä -kerho 2–5v Vuokatin kirkossa. Ti 25.1. Suom. Kela-korttien toimituksissa viiveitä. Varhaisnuorisotyö: Varkkarien kerhot palaavat joulutauolta aikaisintaan ti 8.2. Yleislääkäri, sisätauteihin perehtynyt Juho Jaakola ti 25.1., ke 26.1., to 27.1., ti 1.2. Heihin lukeutuu myös Carin Gerhardsen, jolta on julkaistu suomeksi neljä rikosromaania, joista Unilaulu on Hammarby-sarjan tuorein suomennos. Olisiko masennuksesta kärsivä isä kyennyt näihin julmuuksiin. 040 086 1700, sotkamo. Kela-taksien välityksessä on käytössä järjestelmä, josta asiakkaan oikeus suorakorvakseen voidaan todentaa eikä Kela-korttia välttämättä tarvita
www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. 050 386 4900 . Ota yhteyttä! Rakennuspalvelut CORONARIA.FI MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA Coronaria Sotkamon Kuntoutus Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo p. toimisto@sotkamonmurske.fi www.sotkamonmurske.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. Soita ! Parturiliikkeet Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Parturi-kampaamo HELENA tai (08) 6660 135 P. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. oitu lämpöpumppuasentaja P. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. eiden myyn. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. 050 438 0786 Autotarvikkeet Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. ma-pe 8.00-16.30 Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. (alv 24 %). en näy. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. 040 849 3660 Akkoniementie 14, Sotkamo KELA:n KUNTOUTUS Vaativa lääkinnällinen kuntoutus lapset – nuoret – aikuiset Fysioterapia lähetehoidot sekä perinteinen hieronta Seija Närhi Fysioterapeutti, Ndtja Bobath Fysioterapeutti, Ratkaisukeskeinen Neuropsykiatrinen valmentaja www.fysioterapiaseijanarhi.fi p. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 25. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Kaisa Laajakaista -lii. 08 666 2223 ma–pe 9–17, la 9–14 kukkakauppa.ahkeraliisa@gmail.com Mainostoimistopalvelut Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. tammikuuta 2022 12 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 . ymien myyn. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin 050 438 0786 Varaa oma mainospaikkasi p. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. 0440 192 804 Kokemusta & Kalustoa! Puh. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. Huotari p. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. ölasien vaihdot ja muut huollot. sopimukset. Miina | 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 040 969 8988 KAINUUNTIE 7, 88600 SOTKAMO Kiinteistö A Tolonen Oy, Lkv 0400 689 257 Kauppakirjat, arviot, kaupan vahvistukset, ym. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Hautauspalvelut Fysioterapiat ja hierojat Parturi-kampaamot Sähköistykset Työsuoritukset Autokorjaamot Muut lakiasiainpalvelut Kukkakaupat P. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . 050 438 0786 Varaa oma mainospaikkasi p. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. www.porho.. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. Miia | 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. KOKEILE NIIN USKOT. . 0400 682 637 Päivystämme koko Kainuun alueella! Vuokatti Sport Fysiopoli Fysioterapiaa aktiivisella otteella keskellä Urheiluopistoa! Ajanvaraus netistä tai puhelimitse www.vuokattisport.fi/fysioterapia puh. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. 0400 681 435 J. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. 08 666 0225, ajanvaraus.coronaria.fi Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen PARTURILIIKE PUH. 044 414 8854. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min
Lannistumaton koala ja hänen tähtikaartiinsa valmistautuvat toteuttamaan huikeimman spektaakkelin viihdemaailman pääkaupungissa. K-7 Matrix: Resurrections, su 19:15, Salmelantie 6. Asiaa on valmisteltu työja elinkeinoministeriössä. Sing 2, la 12:00, Salmelantie 6. Postitse lähetettyjen hakemusten tulee olla perillä Valtiokonttorin kirjaamossa viimeistään tuolla kellonajalla. Joka arkipäivä päivittyvästä raportista näkee kaikki vireillä olevat ja päätöksen saaneet hakemukset. Kustannustuen viides hakukierros käynnissä. Tervetuloa kahvittelemaan, askartelemaan, keskustelemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Karismaattinen Stanton Carlisle (Bradley Cooper) raivaa tietään menestykseen huiputtaen 1940-luvun New Yorkin varakasta eliittiä. Kuudes kustannustukikierros ja sulkemiskorvaus ovat valmisteilla. 050 438 0786 050 438 0786 etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi Yrittäjä Hannu Kiviranta 040 501 7525 KVV-/IV-/Teollisuus työnjohto Jari Piirainen 050 463 9263 KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Sotkamo – Kajaani huoltopäivystys arkisin 7–15.30 Kaikki putkityöt meiltä! P. Kulttuuri Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli, ti 10:00 / ke 10:00 / to 10:00 / pe 10:00 / la 10:00 / su 10:00 / ma 10:00, Kainuuntie 18. Läpi Lapin erämaiden, aina Pohjoiselle jäämerelle asti, missä tunturit laskeutuvat meren syleilyyn. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSTILAUKSET p. Teemana: Päivärytmin suunnittelu Hyvän Mielen Kulman Avoin Olohuone, pe 09:00, Kainuuntie 17. Hoitajien on priorisoitava kenen henki on arvokkain. Lavalla Seija säihkyy yleisön rakastavien katseiden valossa, mutta kotonaan hän syö kylmää nakkia ja juo piimää yksin yönälkäänsä. Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix’lla palkittu Juho Kuosmasen elokuva vie unohtumattomalle junamatkalle arktisten neuvostomaisemien halki. www.kajaaninjateauto. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli vuodelta 1939 on nähtävissä Sotkamon keskustassa, Johanneksenkulman yläkerrassa.Avoinna:ma-pe klo 1016la klo 10-15Tiedustelut p. Visionäärisen ohjaajan Lana Wachowskin The Matrix Resurrections on hartaasti odotettu neljäs elokuva mullistavassa elokuvasarjassa, joka uudelleenmääritteli genren. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Saapuneista hakemuksista on hyväksytty 65 prosenttia. Benedetta, to 20:00, Salmelantie 6. K-16. Keskeneräisen hakemuksen ehtii vielä täydentää ja lähettää. S. The King’s Man, ti 19:30 / su 17:00, Kino Visio. K-12 Vinski ja näkymättömyyspulveri, su 12:00, Salmelantie 6. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. Nunnanoviisi Benedetta näkee näkyjä Jeesuksesta, mikä sekä pelottaa että inspiroi kaikkialla läsnä olevaa katolista kirkkoa. Kesto 1 h 56 min. Draamatrilleri. Hytti nro 6, ke 17:30 / su 15:15, Kino Visio. K-12 70 on vain numero, ti 17:45 / pe 18:00 / su 13:30, Salmelantie 6. Eletään 1600-lukua ja rutto raivoaa Italiassa. Dokumentti. Hallitus on kertonut, että kuudennen kustannustukikierroksen ja sulkemiskorvauksen valmistelu on aloitettu. Kustannustukea on maksettu tuen viidennellä kierroksella tähän mennessä noin 33,5 miljoonaa euroa. 050 327 1496 Muut Sotkamon neuroklubi, ti 10:00, Akkoniementie 9. www.kajaaninjateauto. K-12 Spencer, to 15:45 / ma 17:30, Salmelantie 6. 040 152 6791 KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Eniten tukea on maksettu ravitsemistoimintaan, putkijohtoja maaliikennekuljetukseen sekä matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toimintaan ja varauspalveluihin. Kustannustuen ehdot ja hakuohjeet löytyvät verkosta osoitteesta haekustannustukea.fi. Historian pahimmat tyrannit kokoontuvat suunnittelemaan sotaa, joka maksaisi miljoonien hengen, alkaa yhden miehen taistelu aikaa vastaan heidän pysäyttämisekseen. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti 45 vuotta Elokuvat Syke -elokuva: Hätätila, ti 16:00 / pe 16:00, Kino Visio. Kerhopäivä on peruttu, koronan vuoksi. Spider-Manin todellinen identiteetti on paljastunut, ja pyydettyään apua Doctor Strangelta menee tilanne entistä huonompaan suuntaan. Järkyttävän tositarinan innoittama elokuva italialaisen muotitalo Guccin takana olevasta perheestä ja sen luomasta imperiumista. Kustannustuen viides kierros on aiempia kustannustukikierroksia rajatumpi ja suunnattu erityisesti ravitsemis-, matkailuja tapahtumaaloille. K-7 House of Gucci, la 14:00, Salmelantie 6. (16) Tunturin tarina, ke 16:00 / ma 16:00, Salmelantie 6. 050 549 0666 Työvoima Putki Työsuoritukset Varaa oma mainospaikkasi p. Hyvän Mielen Keskiviikko Hyvän Mielen kulmassa, ke 09:30, Kainuuntie 17. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Tiistaina 25. Sähköt katkeavat ja pääsy potilastietoihin on estetty. K-7 Spider-Man: No Way Home, ke 19:30 / la 20:00 / ma 19:45, Salmelantie 6. Näillä korvataan erityisesti tämänhetkisten rajoitusten ja sulkumääräysten aikaisia kustannuksia. Tuen hakuaikaa on jäljellä vajaa kuukausi, ja se päättyy 18.2. Murrot ja ryöstöt ovat osa kaupunkilaisten todellisuutta, ja poliisia auttamaan tarvittaisiin nyt todellinen supersankari. Tapahtumien Sotkamo Sotkamo-lehti Kustannustuen haku alkoi Valtiokonttorissa joulun alla 2021. tammikuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 13 PUTKITYÖT Jouko Huusko p. Hömpstadin kaupunki on joutunut röyhkeän rikosaallon kouriin. Valtiokonttorin sähköisessä asiointipalvelussa on tällä hetkellä myös keskeneräisiä kustannustukihakemuksia. Lakiesityksen etenemisestä sekä uusien tukien aikataulusta tiedottaa tässä vaiheessa työja elinkeinoministeriö. Pablo Larraínin ohjaama draama prinsessa Dianasta. kello 16.15 riippumatta siitä, lähetetäänkö hakemus sähköisen asiointikanavan kautta vaiko postitse. Stailisti Shanella (Misa Palander) on hänen läheisin ihmisensä. Kaikkien hakemusten on oltava perillä Valtiokonttorissa 18.2. K-12. Valtiokonttori on maksanut kustannustukea ja muita yrityksille tarkoitettuja koronatukia tähän mennessä yhteensä 794 miljoonaa euroa. Tukea on myönnetty noin 2 200 yritykselle. K-16 Nightmare Alley, pe 19:45 / la 17:30, Salmelantie 6. Saman päivän postileima ei siis riitä. Heidän pitäisi saada vain erakoitunut rocktähti mukaan show’hun. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Oman yrityksen tilan voi tarkistaa Tilastoja kustannustuesta -sivulta. 046 921 7771 päivystys 050 549 0666 www.hiukka.com RAKENNUSJA SIIVOUSTYÖT Antti Kela p
Lauantain vierasvoitto Nivalasta oli Törnvallin mukaan hyvä mittari. Sunnuntaina VTS kohtasi kotihallissaan Vuokatti Areenalla TIHC:n. Kainuun Rastiviikko ry toteutti hankkeen Elävä Kainuu leaderin ja Oulujärvi leaderin rahoittamana. VTS:n Savolainen torjui 26 kertaa, TIHC:n maalivahti Vilppu Vanha 36 laukausta. Majoituksenkin varaaminen hoituu nykyään sujuvasti suoraan verkkokaupan kautta, ja majoitustarjonta päivittyy reaaliaikaisesti sivustolle, KRV:n tiedotteessa kerrotaan. Lauantaina otettiin vierasvoitto Nivalassa, sunnuntain kotiottelussa VTS kaatoi torniolaisen TIHC:n. VTS avasi pelin maalilla ensimmäisen puolentoista minuutin sisällä, kun Saku Partanen iski kiekon verkkoon ajassa 01.29. VTS ei pystynyt katkaisemaan hyvästä taistelusta huolimatta K-Laserin tappiotonta kautta. Uusi verkkosivusto on ollut käytössä vajaan vuoden ajan. Pisteet VTS haki Nivalasta, missä se kaatoi Cowboysin lukemin 3–5 (2–0, 0–2, 1–3). Tehot 1+2 keränneen Ronkaisen maali syntyi ajassa 58.59. Se oli kyllä joukkueelta tosi hyvää tekemistä. Mikko Tauriainen teki alivoimalla vieraiden neljännen maalin ajassa 56.00. – Ulkoasultaan uusi verkkosivusto on selkeä ja edeltäjäänsä parempi. Pelikin on parantunut ja mennyt eteenpäin. Ajassa 31.01 TIHC:n Tuomas Kallio avasi joukkueensa maalitilin. VTS nousi ottelussa ensimmäisen kerran johtoon ajassa 50.37 Atte Huotarin 2–3-maalilla. – Pelihän parani pitkin ekaa erää loppua kohti koko aika. Hankkeen aikana on otettu käyttöön uudistettu verkkosivusto, jolle on toteutettu verkkokauppa ja majoitusvarausjärjestelmä. U12 VTS–K-Laser 4–7 (2–4, 2–3) palkittu: Mikhail Lukin, tehopelaaja: Lenni Kemppainen 4+0 U12 K-Laser–VTS 8–5 (5–1, 3–4) palkittu ja tehopelaaja: Milo Kyllönen 4+1 U12-joukkue taipui Niko Kemppainen Lauantain pelissä vahva viimeinen kymmenminuuttinen toi Vuokatti Team Sportille vierasvoiton jääkiekon II divisioonassa. Partanen teki toistamiseen maalin toisen erän alussa. Kainuun Rastiviikolle uutta digiosaamista Kainuun Rastiviikon uudistetuille verkkosivuille on toteutettu verkkokauppa ja majoitusvarausjärjestelmä. Viimeiset maalit iskettiin ottelun loppumetreillä minuutin sisään VTS:n Petri Lampelan ja Tomi Tervon toimesta ajassa 55.56 ja 56.29. Kainuun Rastiviikko -tapahtuma järjestetään tänä vuonna 3.– 8.7. Isäntien Joonas Rautaoja kavensi ylivoimalla vajaat minuuttia myöhemmin, mutta Anssi Ronkaisen tyhjään maaliin iskemästä VTS:n viidennestä osumasta Cowboys ei enää toipunut. Torniolaiset kaatuivat lukemin 6–2 (2–0, 1–1, 3–1). 54. Joukkueen tavoitteena on parantaa peliä entisestään. ARKISTO/NIKO KEMPPAINEN. KRV:n mukaan verkkosivusto on koettu aiempaa käyttäjäystävällisemmäksi niin sivuston käyttäjien kuin sivuston ylläpidon näkökulmasta. VTS:lla voitokas viikonloppu Vuokatti Team Sportin viikonloppu sujui voitokkaasti Nivalassa sekä kotihallissa Vuokatti Areenalla. – Pelin pitää kehittyä koko ajan pitkin kevättä. Puolangalla. Hankkeessa uudistetuilla digitaalisilla välineillä pystymme palvelemaan tapahtuman asiakkaita ja sidosryhmiä merkittävästi paremmin tulevaisuudessa. Lisäksi tapahtuman järjestäjien osaamista kehitettiin viestinnän ja digitaalisen markkinoinnin saralla. NIKO KEMPPAINEN Niko Kemppainen Vuodenvaihteessa päättyneessä Kainuun Rastiviikko digiaikaan -hankkeessa on kehitetty Kainuun Rastiviikon (KRV) digitaalisia palveluita. Ajassa 16.11 VTS:n Anssi Ronkainen teki maalin Tomi Tervon ja Joona Springaren avittamana. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 25. Verkkosivustokokonaisuuden lisäksi hankkeen aikana kuvattiin tapahtuman esittelyvideoita sekä testattiin uutiskirjepalvelua, joka todettiin tapahtuman tarpeisiin sopivaksi ja se jää tapahtuman käyttöön myös hankkeen jälkeen. Maksimimäärä pisteitä, mitä oli saatavilla. Viimeisessä erässä palattiin taas enempi perusasioitten ääreen, ja otettiin siitä erävoitto. tammikuuta 2022 Sotkamo-lehti Vuokatti Team Sportin edustusjoukkueen lisäksi VTS:n U12-joukkue pelasi viikonloppuna tuplapelin Vuokatti Areenalla Kiekko-Laseria vastaan sunnuntaina. Kun perusasiat on kunnossa, niin sitten pienempiä asioita kehitetään, Törnvall sanoo. – Totta kai hyvät fiilikset, kun kuusi pinnaa saatiin. Kolmanteen erään lähdettiin VTS:n Roope Kalantin maalilla ajassa 41.00. VTS:n valmentaja Iikka Törnvall kertoi tunnelmista voitokkaan viikonlopun jälkeen. – Uuden verkkokaupan kautta voi jatkossa tilata muun muassa tapahtuman pysäköintilippuja ennakkoon ja tapahtuman tuotteita. NIKO KEMPPAINEN Vili-Heikki Leinonen (oik.) ja Joona Springare pitivät vastustajan kurissa Janne Savolaisen vartioimalla VTS-maalilla. VTS:n maalivahti Janne Savolainen torjui 35 laukausta. Viimeisen erän alkumetreiltä VTS:n miehet veivät peliä loppuun saakka, eikä TIHC:n ylivoimamaalista ajassa 50.29 ollut torniolaisille apuja. Toinen erä oli vähän semmoista hurlumheitä, siinä ehkä vähän liikaakin hyökättiin, kun mentiin 3–0 johtoon. – Niillä on kuitenkin tosi hyvä porukka kasassa. Vaikka ekan erän jälkeen oltiin 2–0 tappiolla, niin noustiin sieltä tasoihin ja viimeisessä erässä mentiin ohi. Toisaalta ihan hyvä, että on halujakin hyökätä. Törnvall kertoo, että aiemmin VTS oli hävinnyt TIHC:lle Torniossa, ja sunnuntaina saatiin revanssi kotiareenalla
Kokeilun jälkeen mallin soveltuvuudesta tehdään arvio siitä, miten se soveltuu muidenkin hyvinvointialueiden käyttöön. 228€ (hinnat sis. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. JARNO HILTUNEN Apteekkiasiointiin valtuutettu henkilö voi esimerkiksi noutaa reseptilääkkeitä, uusia reseptejä tai tarkistaa reseptitietoja. Sotkamon eläkeläiset ry:n kaikki tapahtumat on peruttu toistaiseksi koronan vuoksi. sähköpostit ... Kokeilun toteuttavat Kainuun sote ja Digija väestötietovirasto. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISHYYTELÖ TIISTAINA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER MYYNTIAUTOISSA MUKANA KAALIKÄÄRYLEET JA SOPPATYKKI PALVIKEITTOA KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ SULJETTU TOISTAISEKSI puh. Tavoitteena on valtakunnallinen toimintamalli. 2243-1632 (verkkojulkaisu) Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Sama valtuutus toimii kaikissa asiointipalveluissa, kuten Kainuun Omasotessa, Omakannassa sekä monissa muissa sähköisissä terveyspalveluissa. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9013 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... 0787-5320 (painettu) ISSN: ......................................... 56€ Vuosikerta .................... Lähtö klo 9.00 kirkon parkkipaikalta. puhelinpalvelu klo 8-16 ........................................................ Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. – Tällä hetkellä he asioivat perinteisellä tavalla iäkkäiden puolesta sosiaalija terveyspalveluissa ja hoitavat heidän apteekkiasiansa. ma-pe klo 9-11 ja 12-14, puhelinpalvelu klo 9-15 Sähköpostit: ........................... Tiedustelut 050 422 5127/Helena. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: ................. Omat eväät mukaan. Sotkamo Kustantaja: .............................. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Terveydenhuollon asioinnissa voi esimerkiksi ilmoittaa, vastaanottaa ja tarkastella valtuuttajan terveydentilaan liittyviä tietoja. Terveysasemilla voi 1. Jos henkilöllä on sähköiset tunnistautumisvälineet, hän voi omatoimisesti valtuuttaa luottohenkilöitään Suomi.fi-valtuuksissa. Tarve palvelulle on tullut erityisesti iäkkäiltä asiakkailta ja heidän läheisiltään. 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. VIRTANEN AJAN SÄVEL www.sotkamolehti.fi Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... 010 665 9013 asiakaspalvelu.sotkamolehti @slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Kun muutat, muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!. Valtuus rekisteröidään Suomi.fivaltuuksiin. EU RUOKAKASSIEN JAKOA Ke 26.1. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ...................................... alv 24 %). myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimitus: .................................. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: ......................................... Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.sotkamolehti.fi. Valtuutus on voimassa kaikissa Suomen apteekeissa. 84€ 4 kk maksuvälillä ............ Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. tammikuuta 2022 – SOTKAMO-LEHTI 15 SARJAKUVAT SUPERMUKULA B. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Apteekkiasiointiin valtuutettu henkilö voi esimerkiksi noutaa reseptilääkkeitä, uusia reseptejä tai tarkistaa reseptitietoja. Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Luottohenkilön voi valtuuttaa hoitamaan apteekkiasioita Valtuuden voi tehdä Kainuun soten terveysasemilla, jossa se rekisteröidään Suomi.fi-valtuuksiin. 050 307 5439 puh. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ............................ Vuokatin Latu ja Polku KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 09.00 15.00 HERKKUKASSI 20 € sis. klo 10-12. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Petäisen laavulle. Sotkamon helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, käynti takapihan puolelta. Tiistaina 25. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita MAKKARAKASSI 10 € sis. Haluamme vastata tähän tarpeeseen, jotta mahdollisimman moni kainuulainen hyötyisi sähköisistä palveluista ja saisi asiansa hoitumaan vaivattomasti, kertoo kehittämisjohtaja Marita Pikkarainen Kainuun soten tiedotteessa. huhtikuuta, mutta valtuudet säilyvät voimassa sen jälkeenkin. 050 307 5439 p. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Puhelin: .................................... maaliskuuta alkaen valtuuttaa luottohenkilönsä hoitamaan apteekkiasioita sekä sähköisiä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon asiointipalveluja. Laavulla nuotio. Niko Kemppainen 050 434 8484 Noora Limnell 050 524 0517 Julkaisupäivät......................... Sosiaalihuollon asioiden valtuutuksella voi viestiä sosiaalihuollon ammattilaisten kanssa valtuuttajan sosiaalipalveluista Kainuun Omasoten kautta. Kokeilu loppuu 30. Kokeilu koskee niitä, joilla ei ole sähköisiä tunnistautumisvälineitä. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ........................... alv 10 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia TILAUSHINNAT Jarno Hiltunen Kainuussa ryhdytään kokeilemaan puolesta-asioinnin mallia. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Johtokunta Umpihankihiihtoretki la 29.1. 156€ 6 kk maksuvälillä ...........
Taustalla Hirvenniemi ja Kajaanintie. Nämä ovat kovuutensa ja läpikuultavuutensa vuoksi sopineet paitsi korujen niin myös kivikautisten ihmisten työkalujen materiaaliksi. Sotkamossa paikallinen, vuonna 1973 perustettu luonnonsuojeluyhdistys Sotkamon Luonto r.y. Kyseessä oli omakotitalon saunaa lämmitettäessä syntynyt pieni tulipalo, jossa tuli oli päässyt leviämään saunan lattialla olleisiin puihin. . . Itse olen löytänyt sitä sorakuopista ja moreenin seasta pieninä palasina. Kovimpia ovat sulasta magmasta kiteytyneet ukonkiviksi kutsutut kvartsit ja useammista mineraaleista poimutuksen myllytyksessä (=metamorfoosi) syntyneet kvartsiitit. Kromista vihreytensä saanutta aventuriini-kvartsiittia olen tavannut melkoisina lohkareina Vuokatin itärinteeltä. Pekkiläntien tulipalossa päästiin vähällä Sotkamo-lehti on Facebookissa! Jos sinua kiinnostaa lehden tekemisen taustat, kainuulaiset ilmiöt sekä ihmiset uutisten takana, liity mukaan. Pelastuslaitos sammutti saunan lattialla palaneen nuotion eikä tuli päässyt leviämään talon rakenteisiin. otti tehtäväkseen esittää kunnanhallitukselle kuntaamme parhaiten edustavat kohteet. Esittelemme sarjassa kuntanimikot aurinkokvartsin ja aventuriinikvartsiitin. ALPO KOMULAINEN Nyt alkaa työ sotkamolaisten ja kainuulaisten hyvinvoinnin puolesta. 08 6660110 www.oksasenliike.com KIITOSKAHVIT JUODAAN KORONAN HELLITETTYÄ HANKINTAJOHTAJA, AGRONOMI, VALTIOTIETEIDEN MAISTERI JA ALUEVALTUUTETTU K E H I T E T Ä Ä N Y H D E S S Ä K A I N U U T A J A O L L A A N Y H T E Y K S I S S Ä ! Y T . Ontojoella 17.1.2022 Alpo Komulainen Sotkamon kuntamineraali ja kuntakivilaji Erkki Mikkosen hioma ja kultaseppä Juha Riihijärven anoppini vihkisormuksesta peräisin olevaan kultaan upottama aurinkokvartsi, ja ystäväni opettaja Matti Lassilan työstämä aventuriinikvartsiitti polani koristeena. Yksi maailmassa erittäin harvinainen aurinkokvartsin kallioesiintymä on löydetty Sotkamon Lykinnöltä, mutta se lienee louhittu jo mm. Tarjoamme Facebookin kautta sinulle mahdollisuuden osallistua lehden tekemiseen. Nämä tapahtumat ovat voimakkaimpina valtamerten rannoilla ja pohjilla, koska siellä kiinteä kuori on vain 6–7 kilomerin paksuista. Miljoonien vuosien kulutus on madaltanut tämän vuoriston niin, että jäljellä on vain merenpinnasta mitattuna muutamien satojen metrien korkeuteen nousevia loivia vaaroja. Koska Sotkamon Luonto ry:n hallitus katsoi minut parhaaksi asiantuntijaksi tässä tehtävässä, laadin luettelon, jonka kunnanhallitus hyväksyi vuonna 1995. Sotkamo sijaitsee 35-40 kilometriä paksulla maapallon laajimmalla Euraasian mannerlaatalla, joka on varsin vakaata peruskalliota ollen iältään 2500–3000 miljoonaa vuotta. . . . . Vain kuntapuun kohdalla oli ollut hieman erimielisyyttä. Tämäkin korkeus johtuu vuoriston syntyessä sen ytimeen kasautuneista kulutusta parhaiten kestävistä kovimmista kivilajeista. Kiitokset kaikille äänestäjille! Aimo Korhonen Anne Lukkari 040 757 3263 / anne.lukkari@live.fi M ak sa ja : An ne Lu kka ri Kiitos! Pelastuslaitos sai lauantaina alkuillasta hälytyksen sammuttamaan tulipaloa Sotkamon Pekkiläntiellä. JORMA YLÄVAARA Suomessa innostuttiin 1990-luvulla valitsemaan kunnille luonnosta symboleja, jotka kertoisivat jotain pitäjälle ominaisista eliölajeista, kivistä ja mineraaleista. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 25. . Savulle altistui neljä henkilöä. Näistä löytyvät Sotkamon kuntamineraali aurinkokvartsi ja kuntakivi aventuriinikvartsiitti, joka on nimetty myös Vuokatin vihreäkiveksi. Sotkamon maisemassa sen juuret näkyvät Paakin Halmevaaralta Vuokatin kautta Laakajärven Luotteenvaaraan ulottuvana pohjoisesta etelään suuntautuvana vaarajaksona. tammikuuta 2022 Like no other Taju kankaalle Tempurilla! SÄNKYTARJOUS TONNI POIS TEMPUR North Box -parivuoteista, sinkkusängyt -500€ Tule tutustumaan myös muihin TEMPUR-tarjouksiin! MA-PE 10-17, LA 10-14 Torikatu 6, 88600 Sotkamo Puh. Tykkää ja tutustu!. Koska valinnasta on aikaa jo yksi sukupolvi, niin lienee paikallaan esitellä uudestaan nämä kuntasymbolit lukijoille. . Sotkamoon sijoittuu myös muuta Kainuuta nuorempaa kallioperää, joka syntyi noin 1800 miljoonaa vuotta sitten luultavasti nykyisten Alppien korkuisena ns. 5 3 8 3 1 7 5 5 J O K A I N E N Ä Ä N I O L I M E R K I T Y K S E L L I N E N 234 kertaa KIITOS suuri Kiitos kannatuksesta Maapallon kiinteä kuori rakentuu laatoista, joita Telluksen tuhansien asteiden ydinkuumuus liikuttelee ja repii hajalle tai rakentaa uutta maankamaraa. Tarkemmin olen käsitellyt näitä Sotkamon luonnon kuntanimikoita kirjassa Sotkan maa – Sotkamo. I K O L A N I S Ä N T Ä P . Ensihoidon tarkistuksen jälkeen he saivat jäädä jatkamaan lauantai-illan viettoa. Karjalaisena poimuvuoristona eli Karelideina. Kalevala-korujen materiaaliksi. Kivikautinen asuinpaikka keväällä 1998 Leivolanlahdella