LA 30.11. Kuva: Noora Limnell Pikkujoulukausi alkoi WinterOpen -tapahtuma on perinteisesti avannut pikkujoulukauden Vuokatissa. JÄLLEENMYYJÄ JOULUMYYJÄISET JOULUMYYJÄISET LA 30.11. Valoihin sonnustautuneina olivat Iina Kemppainen, Satu ja Sari Hyttinen, Sanna Martimo sekä Satu Asunmaa ja Sara keränen. Viime viikonloppuna paikalla oli noin parituhatta juhlijaa. 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 Nro 95 | Hinta 3,50 € | sotkamolehti.fi | Perustettu 1962 Tiistai 26.11.2024 Tervetuloa myymään ilmaiselle myyntipaikalle liikkeen eteen. Ennen musiikkitapahtumaa yleisölle tarjoiltiin torstaina Raskasta Joulua -hevikeikka. Ihmiset tulivat juhlinnan ohella kuuntelemaan Haloo Helsinkiä, Anssi Kelaa, Flibberiä, Kaija Koota ja Arttu Wiskaria. klo klo 10–14 10–14 MAKKARAJA GLÖGITARJOILU Juho on mieskuoron uusin jäsen 1 Sivu 8 Juhlatyylejä oli monenlaisia. 1 Sivut 10–11 NOORA LIMNELL Tämä oli Jauhojärven suurin unelma 1 Sivu 18
marraskuuta 2024 2 // PUHEENAIHEET Elämän muuttaminen vaatii rohkeutta Joonas Malvistolle myönnettiin Suomen kädentaidot -messuilla Artesaaniosaaja 2024 -palkinto. Koko perhe on ollut tyytyväinen uuteen vaikkakin tuttuun kotipaikkakuntaan. Partiolaisten ryhmä halusi tutustua toimittajien arkeen Helena kuvasi Minttua ja Tinjaa. Lisäksi hän on osa-aikainen järjestelmäasiantuntija. partiolainen kysyi yllättyneenä Nooran esihenkilö Hanna Turuselta. Ohjaaja Mira Teiska (joka on ollut lukioikäisenä tet-päivän Sotkamo-lehden toimituksessa) kertoi, että projektin yhtenä tehtävänä on tutustua paikallislehden toimitukseen. Ohjaaja Mira Teiska katsoi vierestä. Hän kertoi, että vuosia aiemmin hän oli yötä toimituksessa, koska oli ollut myöhään juttukeikalla ja kotiin oli matkaa yli 60 kilometriä. Toimittaja Noora Limnell kertoi, että joskus voi olla poikkeuksellisia työvuoroja. Yksi partiolainen kysyi, miten pitkä toimittajan työpäivä on. Kilapiluun osallistuu Joonaksen mukaan hyvin erilaisia kädentaitajia. Sitten katsotaan, että mitä seuraavaksi. Se voi kantaa pitkälle. Joonas Malvisto tekee puusta huonekaluja. – Mummolat ovat sitten lähellä. – Tehdä niin sanotusti jotain oikeaa hommaa, hän toteaa. JOONAKSELLA on tärkeä viesti ajasta ja unelmien toteuttamisesta. Puusepäksi Joonas valmistui viime toukokuussa ja muutti valmistumisen jälkeen Kangasalta takaisin Sotkamoon perheensä kanssa. Lasten kanssa se on ihan keskeinen tekijä, Joonas kertoo. Kun suunnittelee ja toteuttaa jotain uutta, siihen tulee antaneeksi itsestään todella paljon. Osallistujia on puusepistä korusuunnittelijoihin. Joonas haki kilpailuun videoesittelyllä. Tällä hetkellä Joonas keskittyy huonekalujen tekemiseen. Jossain vaiheessa hän haluaisi kokeilla myös esimerkiksi puutaiteen tekemistä, koska puu taipuu hyvin monenlaiseen käyttöön. Kaiken kaikkiaan vierailu oli mukava hetki. Kiinnostus kilpailua kohtaan on kasvanut. Viikon ikäisen pojan menehtyminen kuljetti kohti puusepän opintoja. Voittaminen tuntui tosi hyvältä. Kilpailuun osallistuminen oli Joonaksen mukaan joustavaa. Sen enempää työntekijöillä ei saa teettää töitä kuin erityistapauksissa. Syksystä alkaen Joonas on ollut osa-aikainen puuseppäyrittäjä, ja hänellä on Puustudio Uurre -niminen yritys. Osallistuja sai tehdä tuotteistaan ja itsestään hyvin vapaamuotoisen esittelyn. Toimittajat käyvät haastattelemassa ihmisiä ja kirjoittavat juttua Sotkamossa tapahtuvista asioista. Vuokatin vaeltajien partiolaiset halusivat tulla tutustumaan Sotkamo-lehden toimitukseen ja keskiviikko-iltana ryhmän toive toteutettiin. – Lähtökohtana on tehdä huonekaluista oma pieni mallisto, jolla ainakin aloitetaan. Maria Hoppania Joonas Malviston matka puusepäksi ei ollut suoraviivainen. Sotkamossa odottivat Joonas Malviston ja hänen puolisonsa vanhemmat ja sisarukset. Syynä vierailuun on lehti, jonka partiolaiset itse tekevät vuoden aikana. Sen jälkeen partiolaiset saivat nähdä, miten juttuja kirjoitetaan ja suunnitellaan lehteen. Lopuksi lapset saivat kysyä toimittajilta kysymyksiä. Joonas toteaa, että kilpailuun on vuosi vuodelta enemmän hakijoita. Hanna Turunen kertoi, että päätoimittajan työpäivä voi olla 8– 12 tuntia ja vakituisen toimittajan noin kahdeksan tuntia. Hän toivoo, että hänen tarinansa voisi auttaa muita. Sellaista haluan tehdä myös omaan mallistooni. Turunen ei kyseisenä vuonna ollut vielä töissä Sotkamo-lehdessä, joten ei tiennyt. ALUKSI päätoimittaja Hanna Turunen kertoi ryhmälle, mitä toimituksessa arkena tapahtuu. Joonas pohti vaimonsa kanssa ennen muuttoa, millaisesta arjesta he molemmat nauttisivat. LISÄKSI partiolaiset kysyivät, miksi toimittajat syövät niin paljon Mynthon-pastilleja. – Tiesitkö sä tästä. JOONAS EHTI asua perheensä kanssa Tampereen seudulla 14 vuoden ajan. Kilpailuun Joonas osallistui Karnevaali-ruokapöydällä ja Uurre-nojatuolilla. – Jonkin verran muotoilu on kiinnostanut minua. Hänen mielestään oli hyvä päätös palata Sotkamoon. Ennen puusepän opintoja Malvisto kouluttautui ekonomiksi, mutta jo lukioikäisenä hän haaveili työstä, jossa voisi tehdä jotain käsillään. Olen myös seurannut sitä paljon ja saanut sitä kautta vaikutteita. SUOMEN kädentaidot -messuilla Joonas vastaanotti Artesaaniosaaja 2024 -palkinnon. Hän ei halunnut tuhlata enempää aikaa. Jokainen sai myös valokuvata järjestelmäkameralla, joka oli lapsille uusi juttu. – Jo edellisten vuosien finalistitöistä tuli selkeä kuva siitä, miten kovatasoinen kilpailu on. Kun Joonas menetti viikon ikäisen lapsensa perinnölliselle aineenvaihduntasairaudelle, hän päätti tehdä asioita toisin. HANNA TURUNEN. Joonas haluaa kertoa kokemastaan avoimesti. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Huonekalut ovat pelkistettyjä ja puhdaslinjaisia, ja ne edustavat perinteistä skandinaavista muotokieltä, Joonas kertoo. Varmasti vuosien aikana on muotoutunut ajatus siitä, millainen muotokieli tuntuu itsestä miellyttävältä. Tällä hetkellä Joonas etsii verstasta, missä hän voisi jatkaa töitään. Joonas ei osaa sanoa, miksi juuri puutöiden tekeminen alkoi kiinnostaa häntä. Lehdessä he kertovat partiotoiminnasta ja haastattelevat entisiä partiolaisia. – Kun tuollainen isompi raati pitää sitä voiton arvoisena, niin vastavalmistuneelle tekijälle se on iso juttu ja vahvistaa uskoa siihen, että on löytänyt oman tapansa tehdä. Lähtiessään lapset saivat mukaansa Vuokatti News -lehdet. Vastaus on, että joskus toimittaja tarvitsee raikkautta juttukeikalla, kun puhuu muiden ihmisten kanssa. – Kun kävimme niitä listoja läpi, niin siinä aloimme miettiä, että itse asiassa kaikki nuo asiat löytyvät täältä, Joonas nauraa. Kalusteet saivat kehuja niiden ajattomuudesta ja monikäyttöisyydestä. Alakoulua käyvät Helena, Minttu, Kaarle, Veikko, Rianna, Tinja ja Lotta saivat vierailun aikana käsityksen, miten toimituksessa tehdään töitä. Kilpailu on tarkoitettu kaikille kuluvan vuoden aikana käsija taideteollisuusalan opinnoista valmistuville ja valmistuneille opiskelijoille. Tekemisen ja kokeilun kautta hän huomasi, että puu on miellyttävä ja helposti lähestyttävä materiaali. Toiveitaan ja haaveitaan he kirjoittivat ylös paperille. Voitto tuli hänelle yllätyksenä
marraskuuta 2024 PUHEENAIHEET // 3 Erityisesti ajan rajallisuus konkretisoitui Joonakselle lapsen menettämisen myötä. Poliisin liikenneryhmä puhallutti sunnuntaina 24. Säästötavoitteet on kirjattu kunnan kehittämisohjelmaan. Tämä teko selvitelty liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja asia on hoidettu niin sanotusti sakkomenettelyllä, Kemppainen kertoo. Paltamon kunnanhallitus käsittelee kunnan säästöjä ensi tiistain kokouksessaan. Kunnanvaltuuston käsittelee säästöjä 10. Kun on saanut itse niin suuren lahjan, että itsellä on vielä aikaa toteuttaa unelmia ja tavoitella niitä, sen ajan haluaa käyttää paremmin. Tilanne antoi perspektiiviä ja rohkeutta muuttaa elämää. marraskuuta kello 2 jälkeen yöllä kajaanilainen nuori mies oli menettänyt kuljettamansa henkilöauton hallinnan. Kainuun Vasemmiston piirikokous valitsi piirin puheenjohtajaksi vuodelle 2025 sotkamolaisen Jouko Korhosen. KIRPPUTORI Majakan iso näyteikkuna oli rikottu Kangaskatu 12:ssa 22.–23. VUONNA 2023 Paltamon kunnan tilikauden alijäämä oli -642 305 euroa. – Järjestelemme sivistyspalvelut uusiksi. Maija Räsänen Paltamon kunta selvittää, voiko kunnan kansalaisopisto aloittaa säästötoimena yhteistyön Sotkamon kansalaisopiston kanssa. Hän päätti käyttää oman aikansa paremmin, koska Viljamilla ei ollut siihen mahdollisuutta. joulukuuta. Kuvituskuva. Sunnuntaina 24. Myös asioiden tärkeysjärjestys elämässä meni Joonaksen mukaan uusiksi. PALTAMON KANSALAISOPISTO toimii tällä hetkellä myös Ristijärvellä. Vaikka sivistyspalvelut nimenä katoaa, palvelut itsessään eivät katoa mihinkään, vaan siirtyvät kasvatus ja opetuspalveluihin, kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi sanoo. Paltamon kansalaisopiston yhdistyminen Sotkamon kansalaisopistoon tapahtuisi siitä vuoden päästä 1. – Johtamisja esihenkilöhimmeli järjestellään uusiksi, samoin teknisellä puolella. Ahoniemi sanoo, että yksi muutoksien tavoite olisi myös saada kansalaisopistoon kokopäiväisiä opettajia oman päivätyönsä ohella kursseja opettavien tilalle. Havainnot voi ilmoittaa tutkinta.kainuu@poliisi.fi. Auto oli suistunut perä edellä Pohjavaarantien oheen. Varapuheenjohtajiksi piirikokous valitsi kajaanilaisen Henna Kettusen ja hyrynsalmelaisen Juha Kortelaisen. Kansalaisopistojen yhdistymistä on esitelty Paltamon, Ristijärven ja Sotkamon kunnan päättäjille. Vuokatin WinterOpen -tapahtuma sujui rauhallisesti, eikä se poliisitehtäviä juuri aiheuttanut. Silloin on jo selvinnyt pahimmasta, mitä voi tapahtua. PUHALLUSRATSIJOIDEN aikana useampi kuljettaja puhalsi alle rangaistavuuden rajan, joten riskejä liikkeelle lähtiessä oli otettu. – Todella vähän tulee ajateltua esimerkiksi, että mitä toiset ihmiset ajattelevat minusta tai siitä, mitä minä teen. Paltamon kunnan kehittämisohjelmaan on koottu tukku muitakin säästökeinoja. Poliisi valvoi viikonlopun aikana pikkujoululiikennettä usean partion voimin valtakunnallisen teeman mukaisesti. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Havaintoja teosta tai tekijästä kaivataan. KS-ARKISTO. Kainuuseen syntyisi jopa neljän kunnan yhteinen kansalaisopisto. Joonas toteaa, että vaikeat kokemukset voivat muuttaa ihmistä hyvin kokonaisvaltaisesti. marraskuuta Tuhkakylällä henkilöautoa kuljettanut ulkopaikkakuntalainen mies puhalsi poliisin alkometriin 0,65 mg/l.ssa lukemat, kertoo rikosylikonstaapeli Seppo Kemppainen. – Kun selviää oman lapsen menettämisestä, saa siitä rohkeuden muuttaa elämää muutenkin. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. – Kyllähän jokainen tietää, että aika on rajallista. Mahdollinen kansalaisopistojen yhdistyminen muodostaisi yhden yhteisen opiston neljän kunnan alueelle, kunnan tiedotteessa kerrotaan. Onnettomuus tapahtui Katinkullantieltä Pohjavaarantielle kääntyessä. elokuuta 2025 alkaen. Sotkamon kansalaisopisto hoitaa puolestaan Kuhmon kansalaisopistopalvelut. marraskuuta kello 11.55 Pohjavaarantiellä ulkopaikkakuntalaisen mieskuljettajan, joka puhalsi tarkkuusalkometriin 0,28 mg/l:ssa uloshengitysilmaa lukemat. Siitäkin saa rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla. marraskuuta välisenä aikana. Auton kuljettajalla oli liikaa tilannenopeutta. PUUSTUDIO UURRE / KIRSI MALVISTO Paltamo haluaa yhdistää toiminnot Sotkamon kansalaisopistoon Kangaspuilla kudotaan opistoissa mattoja. Joonas Malvisto tekee puusta huonekaluja. – Tavallaan kunnioituksesta ja kiitollisuudesta Viljamin elämää kohtaan. Sellaiset asiat menettävät merkityksen. Muutoksella haetaan 20 000 euron säästöjä kunnan menoihin. Paltamon kansalaisopiston rehtorin tehtävä siirtyisi Sotkamon kansalaisopistolle 1. Poliisi sai kiinni rattijuoppoja Jouko Korhosesta Kainuun Vasemmiston puheenjohtaja Hannu Mustonen Kainuun Vasemmiston piirikokous valitsi piirin puheenjohtajaksi vuodelle 2025 sotkamolaisen Jouko Korhosen. Kyseinen teko on rattijuopumus. elokuuta 2026 alkaen. Muutos syntyy johtajajärjestelyin, kun eläköityvän sivistysjohtajan, Helena Hynysen, tilalle ei palkata uutta henkilöä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. HANNA JÄRVILUOMA Perjantaiaamuna 22. Joonas halusi kunnioittaa Viljamin elämää ja pitää lupauksensa. Mutta se konkretisoituu ihan eri tavalla tuollaisessa tilanteessa
Ongelmallista onkin se, että tylsät hetket voi hukuttaa huomaamatta selailemalla esimerkiksi älypuhelinta. Iso ja näyttävä yrityksen toteuttama ilotulitus saattaa vähentää yksityisten ihmisten intoa ostaa ilotulitusraketteja. Ilotulitteita voidaan ampua myös muulloinkin, mutta tällöin ilotulitteiden ampumiseen tulee hakea lupa pelastusviranomaiselta. Kyllähän tylsiä hetkiä on tullut koettua esimerkiksi luennoilla tai odotushuoneessa ennen lääkärin vastaanottoa. Arkistokuva. Yksityisille kuluttajille tarkoitettujen ilotulitteiden käyttäminen on sallittu 31. Pääkirjoitus " Luvattomasta ilotulittamisesta kärsivät etenkin sellaisten lemmikkien omistajat, joiden lemmikit eivät siedä kovia paukahduksia.. Viihtyvyyttä lisää se, että ulkona voi liikkua ilman että joutuu väistämään ilotulitetta. Ne ovat yleensä epämieluisia ja liian tavanomaisia askareita, jotka eivät haasta millään tavalla. Jouluvaloja katsellen voi kokeilla myös eräänlaista hiljentymisen hetkeä. Kuitenkin vaikutus on hyvin hetkellinen. Järjestäjinä ovat yleensä olleet yritykset eli Katinkulta ja Vuokatinrinteet. Sen sijaan Kajaanin kaupunki kutsuu eri yhteisöjä, järjestöjä ja seuroja sekä yksittäisiä kuntalaisia tuomaan valoa sekä luomaan tunnelmaa Kajaaninjoen varrelle jäälyhdyillä. Patoja menee joka vuosi entistä enemmän, myyjä pohti. Viiden–kuudenkympin patoja menee paljon. Välillä on tehtävä myös tylsiä asioita. Iloa voi saada vaikka siitä, että tuottaa naapureilleen hyvää mieltö, kun laittaa esille kauniit jouluvalot. Oikeastaan koen tylsyyttä enää vain hyvin harvoin, ja olen siitä hieman huolissani. Kevyimmillään se tuntuu turhauttavalta ja ärsyttävältä mutta kuitenkin siedettävältä. Vääräaikainen rakettien ampuminen on rangaistava teko kuten kaikki muutkin sääntörikkomukset ilotulitteiden kanssa, kertoi komisario Ismo Juvonen Helsingin poliisista MTV3:n haastattelussa. Lue ihmisten kertomia vastauksia sivulta 7. Mokan mukaan jouluvalojen laittaminen on hyvä juttu, sillä usein voimme paremmin, kun ympärillämme on mielihyvää tuottavia asioita. Uusi oivallus saattaa vaatia sen, että kontrolloivan otteen irrottaa arjesta hetkeksi. Tylsyyden hyödyt ja haitat herättävät varmasti monenlaisia mielipiteitä. SOITA 0800 95505 SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 0207504469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 Tarvitsemme tylsiä hetkiä Kolumni Maria Hoppania Suhtautumiseni tylsistymiseen on muuttunut. Valikoimissa oli myös suojalaseja, joita rakettien ampujille sekä katsojille suositellaan. Kustannuksia uudenvuoden vastaanotosta kertyy vuosittain vajaa 10 000 euroa. MIELESTÄNI kaikki tarvitsevat välillä tylsiä hetkiä. Rangaistukset lähtevät rikesakosta sakkoihin riippuen siitä, millaista ilotulitteiden käsittely on ollut. Jos sinua voi haastatella aiheeseen liittyen, jätä myös yhteystietosi. Tästä kärsivät etenkin sellaisten lemmikkien omistajat, joiden lemmikit eivät siedä kovia paukahduksia. Hyvä niin, sillä isojen säästöpaineiden aikana Sotkamon kunta ei olisi ehkä pystynyt laittamaan suuria summia ilotulitukseen. Tekeminenkään ei ehdi loppua ennen päivän kääntymistä iltaan. Sakkokaan ei riitä, jos raketteja ammutaan holtittomasti ihmisiä päin. Siksi tylsistymistä ei kannattaisi pelätä tai pitää ainoastaan kielteisenä asiana. Käy vastaamassa Sotkamo-lehden nettisivuilla, www. Viime vuonna aatto on sunnuntaina, joten myyjä oletti, että kovin myyntipäivä olisi lauantai. Pian uusi leikki vei kuitenkin mennessään, ja tylsyyden tunne katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. – Ei ole olemassa mitään tutkimusta, joka todistaisi, että jouluvaloista olisi ihmiselle terveydellistä vaikutusta, hän sanoi. Perinteisesti Vuokatissa on uudenvuoden aattona ammuttu ilotulitusraketteja vuoden vaihtumisen kunniaksi. Luulen, että tänä päivänä ainakin älypuhelin on ihmisen ja tylsyyden tunteen tiellä. Lapsena vanhemmille saattoi valittaa tylsyyttä, kun ei keksinyt mitään tekemistä. – Voi tehdä hyvää pysähtyä ihastelemaan, maadoittumaan ja katsomaan, mitä näet ja kuulet vaikkapa hienon jouluvaloinstallaation edessä, Mokka sanoo. Samantyylinen jäälyhtyjen talkootyö voisi toimia Sotkamossakin esimerkiksi Hiukan alueella. Kaikki riippuu elämäntilanteesta ja siitä, minkä vuoksi ihminen haluaa pois tuosta ankeasta olotilasta. MONESSA perheessä ilotulitusrakettien ampuminen on osa uudenvuoden vaihtumisen perinnettä. Aina voi kuitenkin toivoa, että niidenkin lomasta löytyisi jotain uusia ideoita. Viikolla 48 kysymme, laitatko pihalle tai parvekkeelle kausivaloja. Elämästä saa kyllä kiireistä, oli elämä minkälaisessa vaiheessa tahansa. joulukuuta kello 18.00–1. Viikon kysymys TUOMAS JUNTUNEN Ilotulitus – hyvä vai huono juttu. Viime vuonna eräs ilotuliterakettien myyjä kommentoi, että rakettimyynnin kiihtyminen riippuu siitä, mille päivälle uudenvuodenaatto sattuu. Tällainen ilotulituksen kohdentaminen on hyvä asia luonnon roskaamisen vähentymisen ja ihmisten viihtyvyyden kannalta. Kajaanin kaupungin tapahtumatuottaja Satu Pyykkönen kertoo, että sopeuttamisohjelman säästötoimet kohdentuivat myös kaupunkitapahtumiin ja uudenvuoden vastaanottoon. Kyllä 31 vastausta. Nämä kaikki luettelemani asiat ovat kuitenkin pakokeinoja pois tylsyydestä, jota pitäisi osata arvostaa. Niin voi tehdä, mutta kannattaako niin tehdä. Jos se on vaaraa aiheuttavaa, saatetaan mennä jopa rikosilmoitusten puolelle. tammikuuta kello 02.00 välisenä aikana. Yhteensä 77 vastausta. Laitatko pihalle tai parvekkeelle kausivaloja. MONI ampuu raketteja luvatta sallitun ajan ulkopuolellakin. KAJAANIN kaupunki ei toteuta tänä vuonna perinteistä uudenvuoden vastaanottoa ilotulituksin. " Niin voi tehdä, mutta kannattaako niin tehdä. Tylsyyden kourissa voi aloittaa uuden harrastuksen, lukea viimein loppuun sen kaksi vuotta keskeneräisenä odottavan kirjan tai siivota komeron, jonne ei kohta enää mahdu mitään. Jostain syystä pidän kirjan lukemista paljon arvokkaampana tapana kuluttaa tylsää hetkeä kuin kännykän selailu. Olen huomannut, että tylsät hetket raivaavat tilaa esimerkiksi luovuudelle. Yksi asiakas osti viime vuonna ison, parin sadan euron arvoisen padan. VIIME viikolla kysyimme: Oletko tehnyt dna-testin sukututkimusta varten. Ehkä silloin voi oppia jotain uutta itsestään. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. marraskuuta 2024 4 // Jäikö lehti tulematta. Jouluvaloja voi laittaa vaikka ikkunan ääreen. Vaikka tylsyys herättääkin negatiivisia tuntemuksia, kannattaa sille antaa mahdollisuus. Työpsykologi Sari Mokka kertoi Yhteishyvän haastattelussa, että jouluvalot tuovat aika paljon iloa, ja sitä kautta ne voivat lisätä hyvinvointia ja jopa mielihyvähormonin tuottoa. Siksi välillä on hyvä pysähtyä tunnustelemaan tylsyyden tunnetta ja miettiä, mistä se kumpuaa. En 46 vastausta. sotkamolehti.fi. Tylsyys voi olla myös ahdistava ja lohduton tunne
PIIPPONEN, Sotkamo Kainuuntie 9, 88600 Sotkamo . 2,0 Ah akun ja laturin 299 299 € (669,-) HIKOKI AKKUPORAKONE HI68010395 mukana 2 x 4,0Ah akut 239 239 € SENCO DS5550-AC NAUHARUUVAIN 230V 25-55 mm 149 149 € (199,-) ILMAISTUIN ST PLUS 12V T0912 650 650 € (799,-) HIKOKI AKKUPORAKONE 18V/5,0A HI68010378 mukana 2 x 5,0 Ah akut 169 169 € (275,-) MAKITA REPPUPUHALLIN EB7660TH 590 590 € MAKITA RASVAPURISTIN 18V DGP180RT sis. TI-MA 26.11.-2.12. PLUSSA-KORTILLA Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto 7-16, la 9-14 Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880, varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 POISTOERIÄ EDULLISESTI! PYÖRÖSAHA METALLIVARUSTUKSELLA + OHJAINKISKO MKS18LTX + FS160 1600 HA (691114000) sis. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. marraskuuta 2024 // 5 KAIKKI VAATTEET Lisäale kaikista vaatteista -20 % ei koske seuratuotteita eikä se ole yhdistettävissä muihin etuihin. 5,0 Ah akku + latauslaite + laukku 349 349 € JIIRISAHA 2 X TERÄ XW129 149 149 € (199,-) TYÖVALO ST860613 4500 lumen 49 49 € (75,-) AKKUJIIRISAHA RUNKO 18V KS18 LTX 216 (61900850) 169 169 € (269,-) 3 KPL:n ERÄ VIIMEISTELYNAULAIN HIKOKI 1850DBSL HI58010701 18V RUNKO 369 369 € (489,-) 1 KPL:n ERÄ PUIKKOHITSAUSKONE MIGATRONIC 161E FOCUS M79337042 20-160 A 450 450 € (599,-) PIKAKOMPOSTORI BIOLAN tummanharmaa 449 449 € (499,-) 4 KPL:n ERÄ KOKOONTAITTUVA TYÖPÖYTÄ XK8009 15 15 25 25 (30,50) -50% MIG HITSAUSKONE 400V SLW003 50-135 A 750 750 € (1490,-) 1 KPL:n ERÄ AURINGONKUKANSIEMEN 18 KG säkki 29 29 90 90 (1,66€/kg) AGGREGAATTI 3.0kW R3000 RATO 399 399 € (410,-) SHELL HELIX ULTRA OW-30 C2/C3 4 L SE720239-4 (8,73€/L) 34 34 90 90 (58,-) MUTTERINVÄÄNNINSARJA 1/2" IKH6001 149 149 € (299,-) 1 KPL:n ERÄ 15 KPL:n ERÄ 3 KPL:n ERÄ 2 KPL:n ERÄ 2 KPL:n ERÄ 3 KPL:n ERÄ 4 KPL:n ERÄ 16 KPL:n ERÄ 34 KPL:n ERÄ 3 KPL:n ERÄ 6 KPL:n ERÄ 6 KPL:n ERÄ LAUANTAINA 30.11. P. (08) 666 2421 Avoinna ma-pe 9.30-18, la 9.30-15, su suljettu KAIKKI VAATTEET Lisäale kaikista vaatteista Plussa-kortilla -20%, alennus ei koske seuratuotteita eikä ole yhdistettävissä muihin etuihin. MYYMÄLÄ JA VARASTO SULJETTU
Katso lisää: mainostajalle.hillagroup.fi/pimeä Black Fridayn kärkituotteet vain 1 kpl/myyjä valitsemassasi mediassa Maksiparaati + printti 254 x 180 mm valitsemassasi mediassa Jättiboksi + printti 99 x 180 mm valitsemassasi mediassa Pystyparaati + printti 254 x 88 mm valitsemassasi mediassa Boksi + Printti 99 x 88 mm Hillan pimeät tarjoukset Myynnissä 29.11.2024 klo 8-16 Verkkokaupasta kaikki tuotteet 29.11.2024 -70 %. € 49. Ihotautilääkäri KUBIN MINNA 4.12. Varaukset nettiajanvarauksella tai puhelimitse. krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU MRI-KUVAUKSET; MAGNEETTIREKKA VUOKATISSA to 28.11. KÖNTTÄ ANU 26.11.,29.11., 3.12., Varaa aika netissä medika.fi Kauttamme kaikki työterveyshuollon palvelut SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse Vastaanottoajat | Vuokatti | Kidekuja 2, 3. 199 € Boksi + Printtineliö 99 x 88 mm ............................................................................. ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, LIIKUNTATIETEIDEN MAISTERI Imke Höfling to 9.1. Kelakorvaus lääkärinpalkkiosta 30 € vähennetään vastaanotolla suoraan maksun yhteydessä. Influenssarokotteita saatavilla toimipisteessämme! Varaathan ajan netistä tai paikanpäältä. Julkaisu varaustilanne huomioiden. Digibannereissa hinta kattaa 50 000 mainosnäyttöä tai viikon näkyvyyden, sen mukaan kumpi ehto täyttyy ensiksi. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. ja ke 4.12. YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen ke 11.12. Hintoihin lisätään arvonlisävero 25,5 % ja valmistettaviin mainoksiin valmistuslisä. Yleislääketieteen potilaat, todistukset. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 2,60 €, toimistomaksun 25 € sekä laajennetun ajokorttitarkastuksen yhteydessä muistitestin 17,40 €. Fysioterapeutit JOUKAS JUUSO 2.12. FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi ke 11.12. Black Friday -tarjoukset koskevat vain uusia varauksia eikä niihin voi yhdistää muita alennuksia tai etuja. HAKKO TAPANI 3.12.–5.12. Sinulle. Varauksen yhteydessä on määriteltävä toivottu mainoksen julkaisuaika/kampanja-aika. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen Ti 26.11., pe 29.11., ma 2.12., ti 3.12. Myös ilman lähetettä! INFLUENSSAROKOTUKSET meiltä 48,00€. Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi sotkamolehti.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. marraskuuta 2024 6 // Koko päivän tarjoukset Paraati + puolen sivun printti 254 x 180 mm ........................................ 99 € Ulkomainonta valittu taulu per viikko ................................................................... € Soita minulle klo 8-16 050 438 0786 Miia SOTKAMO, Torikatu 1 AJANVARAUS 010 312010* • pihlajalinna.fi Lääkäripalvelut lähelläsi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Asiakas voi ostaa vain yhden kärkituotteen ja yhden kutakin koko päivän tarjousta. RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ke 18.12. 69 € Sisältömarkkinointiartikkeli valitun median verkossa ................... LT, YLEISLÄÄKÄRI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIKSI ERIKOISTUVA Juha Käkelä ti 3.12. ja ke 4.12. Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. € 99. Peräpukamatoimenpiteet. Oma paikallislehtesi: sotkamolehti.fi. Vastaanoton lisäksi myös pelkät luomitarkastukset. Kutakin kärkituotetta on myynnissä vain 1 kpl/myyjä. Yleislääkäri PITKÄRANTA JARI 26.11.–28.11. -70 % Kampanjaehdot: Black Fridayn aikana ostetut kampanjat tulee julkaista 31.1.2025 mennessä (Verkkokaupasta ostetut 31.12.2024). 299 € Boksi + Neljännessivu 254 x 88 mm .............................................................. € 19. Naistentautien erikoislääkäri PANTTI MARJO 5.12., 7.12. Black Friday -hinnat ovat voimassa vain pe 29.11.2024 klo 8–16. AJOKORTTITODISTUKSET: tavallinen 100 €, laajennettu 115 €. Hinta sisältää palvelumaksun sekä kantamaksun. Nappaa heti puolen yön jälkeen: mainostajalle.hillagroup.fi/pimeä 30. Varaukset on tehtävä puhelimitse, ei etukäteisvarauksia. LABORATORIO avoinna arkisin. Ortopedian ja neurokirurgian erikoislääkäri EROLA TUOMO 26.11. 99 € Jopox 50 000 näyttöä .......................................................................................................
Sukututkimus kiinnostaa monia ihmisiä. Yhteensä vastauksia annettiin 77 kappaletta. – Huomasimme hyvän lapsuudenystäväni kanssa, että dna-testin mukaan olemme neljänsiä serkkuja tai jotain vastaavaa, mikä oli täysin uutta. Suomen Korhosten sukujuuret on selvitetty jo hyvin, Korhonen kertoo. Hän oli ehtinyt tutkia Korhosten sukua jo ennen dna-testin tekemistä. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Lähisukulaisuudet eivät muuttuneet. Toinen lukija vastasi, että halusi tietää enemmän juuristaan ja tulokseksi tuli, että hän on sataprosenttisesti suomalainen. Vastaajista 40 prosenttia on tehnyt dna-testin sukututkimuksen takia. Ari Kurvinen kertoo, että omien sukujuurten tutkiminen on aina kiinnostavaa. 050 307 5439 HERKKUKASSI 20 € sis. marraskuuta 2024 // 7 Kutsu, kiitä, onnittele sotkamolehti.fi/ valmistuneet Tee ilmoitus helposti alk. Pikkuisen piti pyyhkäistä posken sisäpuolelta, ja laitettiin menemään. – Tein sen 2010. Kahdeksan sukupolvea taaksepäin, niin meilläkin on jotain yhteistä siellä. Yksi vastaajista kirjoitti, että halusi tietoja sukulaisista. Hän kertoo, että dna-testistä varmistui kaukaisia sukulaisuussuhteita, ja myös uusia sukulaisuussuhteita tuli esille. MAALAISHYYTELÖ MAKKARAKASSI 12 € SAVUKYLKI MAALAISKINKKU PALVIKEITTOA MUKAAN!. Vauvarahan suuruus on 377 euroa. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Sotkamossa 26.11.2024 Sotkamon kunnanhallitus Katso ajankohtaiset tilaajaedut Tee lahjatilaus ja tulosta lahjakortti Jätä ilmoitus helposti Lataa sovellus asiakaspalvelu.hillagroup.fi Hallinnoi tilauksiasi verkossa Tiesitkö. Eläkkeellä Korhonen ehti perehtyä sukututkimuksen saloihin. Kurvinen toteaa, että oma juuret kiinnostavat aina. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Sen vuoksi hän päätti alkaa tehdä sukututkimusta. Testin Korhonen teki silkasta uteliaisuudesta. KURVISEN tavoin kyselyyn vastasi Mikkelissä asustava Martti Korhonen. Eräs lukija kertoo tehneensä dna-testin, koska karjalaiset sukujuuret kiinnostivat häntä. 93 % suomalaisista lukee lehtiä viikoittain ja lehdessä mainokset ovat osa lehden sisältöä! Lä hd e: KM T 20 21 hillagroup.fi/mainostajalle Dna-testistä paljastui Arille kaukaisia sukulaissuhteista Maria Hoppania Viime viikolla kysyimme Sotkamo-lehden lukijoilta, miksi olet tehnyt dna-testin ja mitä tuloksesta tuli ilmi. – Oli mukava tietää, onko ulkomaalaista geeniperimää, eräs vastaaja kertoo. Vauvarahan myöntämisen perusteet ja verkkohakemuslomake löytyvät osoitteesta www.sotkamo.fi/vauvaraha2024 Lisätietoja toimistopäällikkö Päivi Huotari, paivi.huotari@sotkamo.fi, p. Vaimonkin kanssa olemme jonkinlaisia serkuksia, ainakin sen testin mukaan. Vauvarahaa voi hakea 8.1.2025 saakka. Miespuolisen serkun isälinjatesti liitti heidät yllättäen 1800-luvulla toiseen sukuun kuin mitä kirkonkirjojen perusteella oli tutkittu. Silloin oli aika alkujuurillaan koko dna-tutkimus. – Uteliaisuutta se on ollut, hän lisää. Lisäksi testin edullisuus houkutteli kokeilemaan testin tekemistä. 9 11 € Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. – Tehtiin vaimon kanssa testit. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. – Voisi sanoa, että Suomen sukunimistä melkein parhaiten Korhonen on tutkittu. SOTKAMO-LEHDEN kyselyyn vastasi rovaniemeläinen Ari Kurvinen. MARIA HOPPANIA KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE 10.00 15.00 (lounas 11 (lounas 11.00 14.00) puh. herkullisia Kivikylän tuotteita KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 9.00 15.00 JOULUKINKKU TILAUKSET www.kivikylan.. 044 750 2212. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Vauvaraha 2024 Sotkamon kunta maksaa vauvarahan jokaiselle vuonna 2024 syntyvälle sotkamolaiselle vauvalle
Konsertin solistivieraana on laulaja ja näyttelijä Anna Hanski. Savolainen kertoo, että kuoro antaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, iloa, sekä onnistumisen kokemuksia. 1 Ohjelmistossa tangoa, valssia, Beatlesia, perinteisiä mieskuorolauluja. Turun kuoro on Savolaisen mukaan hieman isompi, siinä on noin nelisenkymmentä laulajaa. Itse olen hidas tutustumaan, mutta tänä vuonna lähden pikkujouluihin mukaan. Tämän vuoden joulukonsertti pidetään Sotkamon kirkossa sunnuntaina 22. Sotkamon Mieslaulajat toivovat joulukonserttinsa hyvän joulumielen kuulijoille. – Minut on otettu kuorossa hyvin vastaan. LEILA ARFFMAN LEILA ARFFMAN LEILA ARFFMAN SOTKAMON MIESLAULAJAT 1 Perustettu vuonna 1936 1 Kuorossa 26 jäsentä 1 Kuoron johtajana toimii seurakunnan kanttori Pekka Partanen 1 Esittää monipuolista ohjelmistoa. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Uusin mieskuoron jäsen on kolme vuotta sitten Turusta Sotkamoon töiden vuoksi muuttanut Juho Savolainen. – Pisimpään mukana olleet kuoron jäsenet tulivat mukaan jo 1980-luvulla. Turussa hän lauloi bassoa, joista kuorossa oli pulaa. 1990-luvun puolivälissä mukaan tulleita kuorolaisia on useita, kertoo Partanen. Vaimon kautta hän kuuli mieskuorosta ja että uusi laulaja sopii mukaan. – Olin pitkään Aboa Gospel -kuorossa ja tykkäsin siitä. Täytyy myöntää, että välillä kaipaan enemmän haastetta harjoitteluun. Joulukonsertissa esitetään perinteisiä joululauluja, mutta joka vuosi mukaan pyritään ottamaan uusia lauluja, kertoo Partanen. Kuorolaulu on tuttua Juho Savolaiselle jo Turun ajoilta. Kuorolaulu on tuttua Savolaiselle jo Turun ajoilta. Anna Hanski tunnetaan paitsi suosittuna suomalaisena iskelmälaulajana, myös näyttelijänä.. SAVOLAISEN puoliso on mukana musiikkiprojekteissa, joiden kautta Partanen tuli tutuksi. Hanskin suosio oli suurimmillaan 1990-luvun alkupuolella, sen jälkeen on näytellyt useissa teatterissa. Täällä on ohjelmisto hillitympää. Useamman kerran olen saanut esiintyä Diandran sekä Riki Sorsan kanssa. – Vielä kun saan työkaverin houkuteltua mukaan, hän olisi hyvä basso, hän sanoo. joulukuuta. Hän työskentelee Silverillä laboratoriossa. Näitä Savolainen sanookin jo saaneensa Mieslaulajien mukana. Kuoron harjoittelu on hieman erilaista, siellä harjoitukset ovat intensiivisempiä. Savolainen kertoo, että hän saanut esiintymiskokemusta kuoron soolo-osuuksissa ja muutamissa juhlissa yksin esiintyen. – Gospel-lauluissa käytettiin koko kroppaa. marraskuuta 2024 8 // Juho on mieskuoron uusin jäsen Leila Arffman Sotkamon mieslaulajiin kuuluu tällä hetkellä 26 kuorolaista ja laulua on johtanut vuodesta 2019 evankelis-luterilaisen seurakunnan kanttori Pekka Partanen. Samoin kuoron esiintymiset yhdessä kuuluisuuksien kanssa ovat olleet upeita. Joulukonsertissa on tuttuja joululauluja, mutta joka vuosi mukaan otetaan jotain uutta. Kuoro on yksi kolmesta Turun Mikaelin seurakunnan kuorosta. TURUSSA kuorolla oli neljä isompaa konserttia vuodessa ja seurakunnan kuorojen esiintymiset, esimerkiksi jumalanpalveluksissa tai pienryhmäkeikoilla. Savolainen kertoo laulavansa kakkos-tenoria. – Hulppein paikka, missä olemme kuoron kanssa esiintyneet oli Garnegie Hall New Yorkissa. Hänen tunnetuimmat kappaleet ovat Salatut elämät -televisiosarjan tunnuskappale Tunteisiin sekä Jos et sä soita ja Kotiviini. – Vaimon vanhemmat asuvat täällä, joten Sotkamo oli tuttu paikka entuudestaan, hän kertoo. Hän tykkää esiintyä, kun esitys on hallussa. TÄNÄ VUONNA mukana vierailevana solistina on iskelmälaulaja ja näyttelijä Anna Hanski. Kuorossa on paljon pitkäaikaisia jäseniä. Kuoron ohjelmistoon kuuluu afroamerikkalainen gospel, elokuvamusiikki ja monet kevyemmän klassisen musiikin laulut
Hinnat voimassa kaikissa Kainuun S-marketeissa HINTAedut Marraskuun vinkit Viikon Marraskuun hintaedut voimassa 1.-30.11. Kajaanissa: Komiaho, Laajankangas, Lehtikangas, Lohtaja ja Raatikeskus. Snellman Maatiaispossun nopeat ja rapeat fileelastut 350 g (11,40/kg) Suomi Voim. 27.11.–1.12. Coca-Cola 2 x 1,5 l 3 l (1,06/l) (sis. Saarioinen Ruukut 300 g (10,00/kg) Yksittäin 3,79 (12,63/kg) Voim. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. 27.11.–1.12. marraskuuta 2024 // 9 Hyrynsalmi, Kuhmo (Kainuuntie ja Koulukatu), Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi ja Vuokatti. Kariniemen Siivet 700 g (4,27/kg) Suomi 2 99 Kotimaista Vehnäjauho 2 kg (0,50/kg) (30 pv alin hinta 1,69) 099 6 00 Voim. 3,19 + pantit 0,80) (30 pv alin hinta 4,99) Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. 27.11.–1.12. Avokado 400 g (2,48/kg) Kolumbia, Guatemala, Marokko, Dominikaaninen tasavalta 99 pss 2 kpl 2 KPL 3 KPL 3 kpl Elämä on ruokaa Katso resepti yhteishyvä.fi Klementiini Espanja kg ALLE EURON HEVIT. 27.11.–1.12. 27.11.–1.12. 3 99 Voim. 27.11.–1.12. Snickers, Mars tai M&M Jäätelöpurkit 450 ml (7,41/l) Yksittäin 6,29 (13,98/l) Voim. ALKAA KE 179 Myllyn Paras Voitaikina 500 g (5,78/kg) (30 pv alin hinta 3,69) 289 Rönkä Heti valmis karjalanpaisti 700 g (9,93/kg) 695 10 00 Valio Oltermanniviipaleet 270–300 g (9,97–11,07/kg) 299 3 99 Fazer Lemppari rieskanen 310–450 g (3,98–5,77/kg) 179 Voim
Puheenjohtajana jatkaa Jouko Korhonen, varapuheenjohtajana Tiina Tuohimaa ja johtokunnassa Pinja Toivanen, Mervi Sirviö, Pertti Granqvist ja Osmo Polvinen. Molemmissa vaaleissa ovat ehdolla Elina Lehtimäki, Reetta Sirviö, Tiina Tuohimaa, Jouko Korhonen ja Pertti Granqvist. Toiminnantarkastajiksi valittiin Erkki Pyy ja varalle Esko Heikkinen. Kajaanissa on eniten jäseniä, seuraavaksi eniten Suomussalmella ja Sotkamossa. Syyskokous asetti ehdokkaat 13.4.2025 järjestettäviin alueja kuntavaaleihin. Sotkamon osalta muutos tarkoittaa yhdistymistä Kainuun piirijärjestöön. Sääntömuutosta käsitellään toisen kerran ensi vuoden puolella järjestettävässä yleisessä kokouksessa. Varajäseninä Paavo Tervonen, Antero Pasanen ja Pekka Malinen. Mukana oli myös The Voice of Finlandin historian suurimmalla äänimäärällä voittanut Laura Ruusumaa. Noora Limnell Raskasta Joulua saapui Vuokattiin Holiday Club Katinkultaan torstaina 21. Kyseessä oli hevimmän joulumusiikin ykköstapahtuman 20-vuotisjuhlakiertue. Vasemmistoliiton pohjoisten piirijärjestöjen toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki esitteli kokousväelle järjestöorganisaation muutosta. Sotkamon Vasemmisto Vasemmisto julkisti vaaliehdokkaita Vasemmisto nimesi kuntavaaliehdokkaita. Yleisöä saapui hyvissä ajoin eturiviin. marraskuuta. NOORA LIMNELL Tummat tonttulakit olivat päivän teema-asu. Muutosten taustalla Kainuussa on pitäjäkohtaisten yhdistystoiminnan tehostaminen. Syyskokouksessa toivotettiin tervetulleeksi yhdistyksen toimintaan mukaan kaikki kiinnostuneet. NOORA LIMNELL Marko Hietala on tuttu muun muassa Nightwish -yhtyeestä. Antti Railio (keskellä) julkaisi syksyllä uuden albumin. Sotkamon Vasemmisto ry:n syyskokouksessa nimettiin yhdistyksen hallitus. Sääntömuutoksen toteutuminen vaatii toisen yleisen kokouksen hyväksynnän. Kuntavaaleissa ovat Anssi Rautio ja Paavo Tervonen. Ehdokaslistaa täydennetään myöhemmin. NOORA LIMNELL. marraskuuta 2024 10 // Hevimpää joulutunnelmaa Raskasta Joulua -tapahtuman 20-vuotisjuhlakiertua starttasi Sotkamosta. NOORA LIMNELL Konsertista oli saapunut nauttimaan niin aikuisia kuin nuorempiakin hevijoulumusiikin ystäviä. Paikalla oli yli 400 katsojaa. Hyvin todennäköisesti toimintaryhmän ja Työväentalon taustalla olevan yhdistyksen hallinnosta vastaavat samat henkilöt. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Sotkamossa toiminta jatkuu oman toimintaryhmän kautta ja Sotkamon Työväentaloa hallinnoimaan perustetaan erillinen yhdistys. Sotkamo-lehti teki myös livelähetyksen konsertin ennakkotunnelmista. Voit katsoa tallenteen Sotkamo-lehden nettisivuilta, www.sotkamolehti.fi. Konsertin solisteina nähtiin muun muassa Vain elämää -ohjelmassa mukana oleva Marko Hietala, uuden albumin syyskuussa julkaissut Antti Railio sekä Yön solistiksi kiinnitetty JP Leppäluoto. KESKIVIIKKONA käsiteltiin ensimmäistä kertaa esitys sääntöjen muuttamiseksi
Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Ihmiset, jotka eivät käy kylässä ylioppilasjuhlissa, voivat matalalla kynnyksellä muistaa ylioppilaita ja tukea nuoren seuraavaa elämänvaiheetta. Lauantaina luvassa oli Arttu Wiskari sekä Kaija Koo. NOORA LIMNELL Hanna Turunen Sotkamon lukion perinteinen ruusutili on auki tiistaina 26.11.2024. Lahjoituksia voi antaa vain käteisellä. Ensimmäisenä iltana perjantaina Holiday Club Katinkullassa oli reilu pari tuhatta kävijää. Sotkamo-lehti julkaisee poikkeuksellisesti tapahtumasta tarkat tiedot, koska Hilla Groupin ilmoitus ruusutilistä oli mennyt eri paikkaan kuin alunperin piti mennä. NOORA LIMNELL Kaverukset NOORA LIMNELL. marraskuuta 2024 // 11 Yleisöä saapui hyvissä ajoin eturiviin. Leena Korhonen kertoo, että ruusutili on ollut lukion käytäntö yli 40 vuoden ajan. Moni muuttaa pois kotoa lukion jälkeen ja silloin on tarvetta monelle eri hankinnoille. Jokaiselle ylioppilaalle on oma lista, johon lahjoituksen antaja kirjoittaa nimensä ja summan jonka antaa. Ruusutilin järjestää Sotkamon lukion opiskelijakunnan hallitus. Noora Limnell Perinteinen WinterOpen -festivaali järjestettiin viikonloppuna Sotkamossa. Katso kuvat perjantai-illan juhlatunnelmasta: NOORA LIMNELL Perjantaina WinterOpenissa vierailu yli pari tuhatta kävijää. Opiskelijat toivovat, että voisivat kerryttää rahasummaa, jolla he voisivat ostaa jotakin tarpeellista, sen sijaan, että vieraat tuovat ylioppilaalle ruusuja. NOORA LIMNELL Pikkujouluväki juhli Anssi Kelan ja Haloo Helsingin tahtiin Anssi Kela esiintyi WinterOpenissa perjantaina. Sotkamon lukion syksyn 2024 ylioppilaat: Evans Lidia Lorraine Hakkarainen Niina Johanna Heikkinen Netta Eveliina Huotari Henna Maarit Aleksandra Jansa Lauri Matti Juhani Kairikko Lotta Katariina Kilpi Niklas Jalmari Kuuttinen Lukas Robert Kämäräinen Lilja Sofia Laanti Vilma Eva Matilda Lukina Anastasia Makkonen Sara Maarit Eerika Puittinen Roope Aleksi Raies Murad Savelainen Juho Väinö Petteri Still Vili Ilmari Timonen Valtteri Martti Juhani Vuoti Miia Eeva Johanna Väisänen Juliana Sanni Amanda Lukion ylioppilaille tarkoitettu ruusutili on auki tiistaina Turinatuvalla Antti Railio (keskellä) julkaisi syksyllä uuden albumin. Osoite on Akkoniementie 9. Mukana on kaksi ohjaavaa opettajaa. Perjantaina esiintyi bilebändi Flipperin lisäksi Anssi Kela sekä Haloo Helsinki. Syksyn ylioppilaita voi käydä muistamassa lahjoituksella tiistaina Turinatuvalla kello 10-15. Opiskelijat kokevat ruusutilin tärkeäksi perinteeksi ja he itse pyörittävät toimintaa. Kun rahat annetaan kuoressa ylioppilaalle, hän näkee vain antajien nimet, mutta ei näe, kuinka paljon euroja kukin on antanut. NOORA LIMNELL Älypuhelimet ovat nykyään tuttu näky erilaisissa tapahtumissa
Kunta voi tukea vain lain vaatimukset täyttäviä tiekuntia, kuten niitä, joiden tiedot ovat ajantasaiset yksityistierekisterissä. On kuitenkin huomioitava, että Sotkamon erityispiirteet, kuten haja-asutusalueiden merkittävä osuus ja pitkät välimatkat, edellyttävät uuden avustusmallin sovittamista kunnan tarpeisiin. Eija Surkka Kainuun Parkinson-yhdistys ry Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut Voit luottaa lukemaasi: sotkamolehti.fi Mielipide. Lisäksi kunta on ottanut vastuulleen huomattavan osan tiestöjen kunnossapidosta, joista osa liittyy järjestäytymättömiin tieosakkaisiin. Kunta kattaa sekä lakisääteisiä että vapaaehtoisia kustannuksia varmistaakseen, että haja-asutusalueiden asukkailla on tasavertaiset mahdollisuudet käyttää palveluja. Tuon nimen keksi aikoinaan Pentti Heikkinen ja se on melkein virallistettu. Näin ollen laskennan perustaksi tulisi määrittää korkeintaan 835 000 euron taso, joka huomioi indeksin vaikutuksen ilman poikkeuksellisten vuosien vääristymää. Tarjolla on joululahjoiksi sopivia neuleita, koristeita ja leivonnaisia. Kysymykset kohdistetaan vastapuolelle. Kuva vuodelta 2022. Myös haja-asutusalueiden infrastruktuurin ylläpito, kuten sähköja mobiiliverkkojen toimivuus sekä pelastusja ensihoitopalveluiden saavutettavuus edellyttää usein erityisiä kustannuksia, jotka jaetaan yhteisvastuullisesti. Nykyinen avustusmalli, jossa yksityisteiden tiekunnille korvataan kunnossapitokustannukset sataprosenttisesti laskuja vastaan, on kestämätön. Kunnanhallituksen esitys rajoittaa yksityisteiden avustustaso 730 000 euroon vuodessa on oikeansuuntainen askel, mutta vuoden 2023 poikkeukselliset kustannukset vääristävät säästöjen laskentapohjaa. Envo-nimike tarkoittaa Ei Niin Vakavasti Otettavaa, mutta ei ihan naurettavaakaan. Vertailukohtia löytyy Kajaanin ja Kuhmon kaupungeista, joissa porrastetut avustusmallit ovat käytössä. Parkinsonilaiset eivät tästä lannistu, vaan sanovat urheiluhengen mukaisesti, että teemme parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää. Laki edellyttää tiekuntien vastuun kantamista yksityisteiden hallinnosta ja kunnossapidosta. Yhdistyksen oman tuotekehityksen tuloksina myydään kuusenkerkkäsimaa, -rieskaa ja -hilloa. ANNE MAT TILA Keilahallilla kisaillaan rennossa hengessä Kilpailuun haastettu Sotkamon Karaoke klubi on järjestänyt monia konsertteja. Yli kolmannes Sotkamon asukkaista asuu haja-asutusalueilla, joissa yksityistiet ovat monesti ainoa kulkuyhteys. Lisäksi ELY-keskuksen myöntämät avustukset yksityisteiden perusparannuksiin voivat kattaa jopa 70–85 % kustannuksista ja täydentävät kuntien tukia. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Päätöksen pohjalta kunnanhallitus näyttää linjanneen, että kunnan tulee varmistaa toimivansa lainsäädännön mukaisesti ja vastata siitä, ettei yksityistielaki jää tulkinnanvaraiseksi. On huomioitavaa, että vuonna 2021 avustukset olivat noin 600 000 euroa, mikä osoittaa lähtötason, josta kustannukset ovat nousseet merkittävästi. NYKYINEN käytäntö ei tue kunnan lakisääteisiä ja taloudellisesti kestäviä tavoitteita. Tämä kasvu johtuu pääosin maarakennuskustannusindeksin noususta, mutta samalla kunnan tulot eivät ole kasvaneet vastaavasti. SOTKAMON väestörakenne asettaa erityisiä haasteita ja mahdollisuuksia kuntatalouden suunnitteluun ja palveluiden järjestämiseen. Esimerkiksi koulukuljetukset ovat kunnan vastuulla ja pitkät etäisyydet lisäävät kustannuksia tiiviimmin asuttuihin alueisiin verrattuna. YKSI ohjelman tärkeimmistä avauksista on yksityisteiden avustusmallin uudistaminen. Näiden teiden kunnossapito on tärkeää saavutettavuuden turvaamiseksi. Nämä mallit kannustavat kustannustehokkaaseen tienpitoon ja ohjaavat kunnallista tukea oikeudenmukaisemmin. Se hyödyttää pääosin vain osaa haja-asutusalueiden asukkaista. Tämä on tärkeä askel kohti tasapainoista ratkaisua, joka huomioi kuntalaisten yhdenvertaisuuden ja kunnan lakisääteiset velvoitteet. KARAOKE KLUBI on viime vuosina voittanut lähes kaikki lajit ja kahminut täten palkinnot. AVUSTUSTASON jäädyttäminen tarjoaa tiekunnille mahdollisuuden järjestäytyä ja valmistautua siirtymiseen porrastettuun avustusmalliin. Kuvituskuva. Oheistapahtumana Parkinson-yhdistys järjestää keilahallille joulumyyjäiset. Lajeina kisassa on keilaus ja laulaminen sekä tietokilpailu Iskelmämusiikki vastaan parkkis (sama tyyli kuin Stadi vastaan lande -kisassa). Tämä luo perustan oikeudenmukaisemmalle ja kestävämmälle mallille, jossa tiekunnat kantavat vastuunsa teiden kunnossapidosta ja kunnan tuki jakautuu tasapuolisesti. Molemmilla alueilla on omat vahvuutensa, mutta niiden tukemisessa on tärkeää varmistaa tasapuolisuus. Tulevassa kunnanvaltuustossa käsiteltävänä oleva Kestävä kuntatalous -ohjelma pyrkii turvaamaan keskeiset palvelut, kuten koulutuksen, vapaa-ajanpalvelut ja kulttuuritarjonnan, samalla kun kunnan taloutta ohjataan kohti kestävämpää ja vaikuttavampaa tulevaisuutta. Tapahtuma on Vuokatin Vuokatti Bowling -keilahallilla lauantaina 7.12.2024 aamupäivästä iltapäivään. SOTKAMON siirtyessä suoraan Kajaanin mukaiseen avustusmalliin, nykyiset avustuskustannukset voisivat laskea jopa satojatuhansia euroja vuodessa. Sami Mähönen Sotkamo Yli kolmannes Sotkamon asukkaista asuu haja-asutusalueilla, joissa yksityistiet ovat monesti ainoa kulkuyhteys. Yleisö on tervetullutta tutustumaan keilauksen saloihin ja kannustamaan omiaan voittoon. Kajaanissa avustusprosentit vaihtelevat 60–90 % ja Kuhmossa avustukset vaihtelevat 420–1150 €/km tien luokituksesta riippuen. Nämä luovat yhdessä sekä taloudellisia että juridisia haasteita ja asettaa tiekunnat epätasa-arvoiseen asemaan. marraskuuta 2024 12 // Nykyinen yksityisteiden avustusmalli on kestämätön Sotkamon kunta on ottamassa merkittäviä askeleita kuntatalouden tasapainottamiseksi. TAAJAMA -alueiden asukkaat hyötyvät palveluiden läheisyydestä ja lyhyemmistä etäisyyksistä, kun taas haja-asutusalueilla korostuvat luonnonrauha ja tilavuus. Nykyinen avustusjärjestelmä ei tue kestävää kuntataloutta eikä edistä yhdenvertaisuutta. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että yksityisteiden avustusten kokonaiskustannusten nopea kasvu haluttanee pysäyttää ja ensi vuoden aikana valmistellaan uusi avustusmalli, mikä on oikeudenmukaisempi ja vaikuttavampi. Kainuun Parkinson-yhdistys on haastanut Sotkamon Karaoke klubin jo perinteeksi muodostuneihin Envo-kisoihin. Kunnanhallituksen esittämien säästöjen saavuttamiseksi vuotuiseksi avustuskatoksi tulisi asettaa korkeintaan 650 000 euroa
TEIJO MÄÄT TÄNEN " Se ei kun nytkähti ja vielä siinä hamuili Mannea kädestä ja olkapäästä puri. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Petovammoja joudutaan korjailemaan sairaalassa varsin harvoin. Ja varsinkin siitä, että karhukanta on Kainuussa kasvamassa turhan tiheäksi. 135-kiloiseksui punnittu otso ei kuitenkaan käyttänyt painiottelussa kynsiään sääntöjen vastaisesti. TEIJO MÄÄT TÄNEN Nostalgia Verinen painiottelu Sotkamossa. Hänestä ei näkynyt muuta kuin veressä oleva pää, nahka jo repsotti sivulla. Manne kun karhun alta pyörähti niin se liekö ollut vielä edes pystyssäkään -vielä paukasi sitä kerran. Jonne kertoo, että tilanne laukesi häneltä heti niin, että melkein jalat putosivat alta. Mannen velimies Urpo Laatikainen huusi Sotkamon poliisiaseman pihalla kolmesataapäisen yleisön riemuksi karhun sappirakon, pään ja taljan. Jos ne jostain kohtaa rupeavat repeilemään, siinä on tulehduksen vaara. Pään hinta kohosi 700 markkaan ja sapesta Urpo Laatikainen joutui maksamaan 500 markkaa. Ajattelin, että pitää mennä lähemmäksi, kun ei tiedä mitenkä päin Manne on. Olisi kai se kerinnyt tuon pään syyvvä kokonaan, jos se olisi pidempään sitä saanut jyrsiä. Että näkisi paremmin sen jäljen, kun se välillä hävisi kokonaan, Jonne muistelee. – Joskus on kyllä niitä koirien puremia, Kotimäki sanoo. Setänsä huutojen perässä paikalle säikkymättä ja äkäisesti hiihtänyt Jonne Laatikainen (19) rupesi oikopäätä mattotuomariksi ja tuomitsi karhun niskaa pitkin ammutulla laukauksella. Hän toteaa, että vammat ovat korjautuneet hyvin. Karhu nytkähti laakista Mannen päälle kuitenkin hartioita hampaillaan vielä hapuillen. Apulaislääkäri Jouko Kotimäki tulee jutustelun aikana kierrolle. Sen näin, että joku isompi siinä on maannut. Lakki oli pudonnut rytäkässä alkuunsa. – Se ei kun nytkähti ja vielä siinä hamuili Mannea kädestä ja olkapäästä puri. Mies kertoi, että karhu ryntäsi ja kävi ensin hampaillaan kiinni oikeaan reiteen ja sitten vasempaan olkavarteen. – Kunhan nähdään, että haavat varmasti kunnolla tarttuvat kiinni. Ammutun karhun talja, pää ja sappirakko päätyivät huutokaupasta ampuja Jonnelle ja painikumppani Mannelle. Oikopäätä kumppanit keräsivät kamppeensa ja lähtivät hiihtämään omaa latua autolla ja suoraan sairaalaan. Manne oli jo silloin ehtinyt mennä edemmäksi. Vaatimattomina miehinä Manne ja Jonne Laatikainen eivät piittaisi tapauksen aikaansaamasta kohusta ja julkisuudesta. Maanantaina miehet päättivät käydä tutkimassa uudestaan, koska suden oli sanottu olevan tulossa sieltä suunnalta. Hänen mielestään Tuhkakylän metsästäjät tekivät viisaasti, kun tulivat suoraan sairaalaan vammoja hoidattamaan. Sutta perässä karhu vastaan Jonne ja Manne kertovat jälkikäteen, että Lahnasjärven suunnalla oli nähty suden jäljet, joita jo edellisellä viikolla oli käyty katsomassa. Mannelle varsin kouriintuntuvat, varsinkin päälakeen. Tulin siihen yläpuolelle ja näin, että Manne ja karhu ovat ihan samansuuntaisesti. Jonne kertoo lähteneensä tovin kuluttua Mannen latua hiihtelemään hienoisessa lumisateessa. Ampumaharrastus ei ole ryöstäytynyt kilpailemiseen asti, vaikka nuorukainen saikin varusmiesaikanaan menestyksellisesti edustaa Korian pioneereita myös ampumajoukkueessa. Metsänpoikia molemmat Metsästyshaluja raju painiottelu ja sen hengenpelastukseen huipentunut laukaus eivät ole vieneet sen enempää Jonnelta kuin Manneltakaan. Viime lauantaina hän oli mukana ilvesjahdissa. – Hyvin on lähtenyt parantumaan. Taljasta ei edes kilpailtu Lomalla setiensä luona vieraileva juvalainen Jonne ja Kainuun keskussairaalassa vielä muutaman päivän matkaileva Manne saattoivat jo keskiviikkona kuitenkin iloita siitä, että karhun jäännösten huutokaupasta lähes kaikki saatiin omiin käsiin. Jonne vierailee mielellään setiensä kotona metsästämässä ja kuuluu metsästysseura Tuhkakylän Erään Hän on ammatiltaan kirvesmies. Lääkäri lupailee, että metsästäjä pääsee parantelemaan haavoja muutaman päivän päästä kotioloihin. – Sitten minä tulin siihen kohdalle, mistä se oli noussut makuulta. " Hänestä ei näkynyt muuta kuin veressä oleva pää, nahka jo repsotti sivulla. – Minulla oli niin eri kuva siitä karhun talviunesta ja talvipesästä. En minä siinäkään tiennyt, että mikä se oli, kun en ole ikinä karhua nähnyt. Siitinluu lipsahti vahingossa 250 markalla Olli Koutaniemelle, kun meklari ei malttanut kuunnella korotustarjousta. Mustan ja tuuhean turkin metsästäjäsuku sai vastahuudoitta 2000 markalla, mutta päästä ja sappirakosta käytiin kunnon kilpailu. Nuorukainen pitää erityisesti linnustamisesta. Tulehduksen merkkejä ei näy. Minä jäin niitä siihen katselemaan ja Manne lähti niitä jälkiä pitkin hiihtämään. – Se ei yhtään pysähtynyt vaan kävi päälle. Selätettyään miehen karhu aukaisi kitansa ja rupesi yltäpäin hampaillaan järsimään Mannen päälakea, mutta ei onneksi yltänyt alahampaillaan silmiin. Mannen päähaavoille annettiin pikainen ensiapu eli pantiin nahkariekaleet jotakuinkin paikoilleen. Menin kyykkyyn ja siitä lonkalta ammuin karhun rintapielestä niskaan karhun myötäisesti. – Hampaillaan se tämän kaiken teki. Mytäkän alkaessa Jonne lähti painamaan Mannen latua pitkin parhaansa mukaan, kun arvasi, että nyt on hätä kädessä. Siihen päälle se poika sai sen ampua. Molemmille karhun ensitapaamisesta jäivät pysyvät muistot. – Minä siinä vain katsoin sitä. Suden jäljillä hiihtänyt sotkamolainen Manne Laatikainen joutui talvipesästä nouseen karhun yllättämäksi. Minä siihen paukoseen siinä heräsin ja sillä kohtaa vasta helpotti. Monesta asiasta Jonne ja Manne ovat yhtä mieltä. Niin että menisi karhua pitkin koko matkan, eikä kävisi Manneen. Kuvia vaan ja jälkiä. Karhu pääsi yllättämään Karhu oli päässyt yllättämään seuraajansa muutaman metrin päästä näreen takaa kierrettyään ensin ketunlenkin. Paksu turkishaalari suojasi kehoa niin, että vain kulmahampaat iskivät ihoon asti. – Vesakolla tuli vastaan vanhat lumijäljet, joista ei tiennyt, mitkä ne olivat. Painiottelu Tuhkakylän Erän Manne Laatikaisen (61) ja superraskaansarjan kontion välillä oli maanantaina saada hirveän lopun, kun otus miehen selätettyään ottikin julmat kulmahampaansa käyttöön. Ne vain vähän kuultivat. Olisiko se huomannut sen pojan tulon sitten, niin se hyökkäsi tuota kaljua päänahkaa repimään. marraskuuta 2024 // 13 Raimo Viirret Juttu julkaistu Kainuun Sanomissa 14.1.1993. – Se vaan puri ja ölisi. Kuului huuto ja paukonen – Sitten kuului Mannen karjaisu ja paukonen. En ampunut päähän suoraan vaan siitä korvalta. Huutokauppaa seurasi kolmesataapäinen yleisö. Jonne ei äkkiseltään makuuksille tultuaan osannut yksin arvata otusta karhuksi. – Sitten näin Mannen karhun alla. Pudotin pyssyn selästä ja vissiin vedin panoksen piippuun jo vauhdissa. Jonne on käynyt metsällä jo kuusitoistavuotiaasta ja ampunut pari-kolme vuotta sitten ensimmäisen hirvensäkin. Ampumaan Manne ennätti vain yhden kerran ja kuti meni turkkitutkimusten mukaan karhun vatsaa raapien. Se oli iäisyys se aika, minkä se puri
Aivan kohtuutonta on alalla toimivia yrityksiä kohtaan katsoa sivusta liiketoimintansa tekemistä lain avulla mahdottomaksi. V = Vallan vahtikoira. Ministeriöiden virkamiehet ovat järjestelemässä tilaisuuksia tulevan lakiasian tiimoilta eri järjestöjen kanssa ilman yhdenkään alan yrityksen saamaa kutsua. Marja-alalle tarvittavia uusia yrittäjiä on mahdotonta saada ennen kuin toimintamahdollisuudet saadaan kuntoon, kirjoittaa Kari Jansa. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. OPI LUKEMAAN. 10.02 Sää Ohjeet mielipidekirjoitusten lähettäjälle Kirjoita asiallisesti ja mielipiteesi perustellen. Poliittisin perustein valitut päättäjät eivät rohkene ottamaan asiaan kantaa peläten paikkansa puolesta jatkossa. Pankeista löytyy asiantuntemusta arvioimaan työsuhteisuuden aiheuttaman riskin lisääntymisestä. Eikä näiden oikeuskäyntien kohteena olevilla yrittäjillä ole tulevaisuutta marja-alalla. Rahoituksen puuttuminen lopettaa liiketoiminnan. Mutta mitä se tarkoittaa. Kari Jansa Sotkamo 23.10.2024 eläkeläinen Mielipide " Aivan kohtuutonta on alalla toimivia yrityksiä kohtaan katsoa sivusta liiketoimintansa tekemistä lain avulla mahdottomaksi. Merkkejä tästä on jo olemassa. Näistä oikeuden käynneistä saamme kuulla uutisia vielä vuosia ja ne maksavat yhteiskunnalle miljoonia. UUDESTAAN. Opi itse ja opeta lasta lukemaan – uudestaan. toimitus@sotkamo-lehti.fi Yrityksiä ei kuultu Huippuhyvä marjasato kaikista marjoista jäi metsään. Alalle tarvittavia uusia yrittäjiä on mahdotonta saada ennen kuin toimintamahdollisuudet saadaan kuntoon. Kanadalainen mustikka tulee valtaamaan entistä vankemmin markkinat meillä ja koko Euroopassa. Metsissä mätäni kymmenien miljoonien euron marjateollisuuden raaka-aineet. Tähän on jouduttu jo toisen polven marja-alan yrittäjien ja ministeriön virkamiehen suhmurointien tuloksena. Muuttuneeseen mediamaailmaan suunniteltu Medialukutaidon aapinen nyt yläkouluissa ja verkossa: tunnistajournalismi.fi LEHDEN LOGO ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä sotkamolehti.fi/edut. Työja elinkeinoministeriön siunaamana katastrofi sai sinetin. Pakkasvarastot ammottavat tyhjyyttään. Kirjoita lyhyesti. Kiinalaista puolukkaa valmistellaan Euroopan markkinoiden valtaamiseen. Jo yli kymmenen vuotta vasemmiston ajaman thaimaalaisten poimijoiden työsuhteittamisen on siunaamassa nyt oikeistolainen hallitus. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita. Ulkoministeriön keväällä kieltämän Schengen turistiviisumien käsittelyn thaimaalaisten marjanpoimijoiden kohdalta on kuolinisku koko marja-alalle. Rahoittavat pankit ovat avainasemassa marjojen ympärivuotisen jalostuksen järjestelyssä. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. marraskuuta 2024 14 // MIELIPIDE Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina -3 -10 -3 -2 +4 +4 +5 +5 +5 +5 +5 +6 -8 -4 -17 -20 -10 +1 +2 +0 +2 +2 +4 +4 9 9 9 10 9 6 3 3 Helsinki Ti 7 Joensuu 4 Jyväskylä 5 Kajaani 5 Kemi 2 Lahti 5 Oulu 5 Pori 5 Rovaniemi 1 Tampere 6 Turku 7 Vaasa 5 Ke 5 2 3 1 -11 3 -2 5 -15 3 5 2 To 4 2 2 -1 -13 2 -1 2 -13 3 4 2 Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO +5 +5 +5 +5 +1 +1 +1 -1 -3 -4 -1 4 1 2 Ennuste laadittu 25.11. Toimitus vastaa sisällöistä. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Nyt vihdoin olisi korkea aika etsiä poliittisista suhteista täysin vapaata konsulttifirma tutkimaan ja arvioimaan toimintamalli jatkossa, ennen kuin tämä hullutus ehtii lakiasteelle. Hilla-lehdet julkaisevat lukijoiden mielipiteitä verkossa ja printtilehdessä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen kuulumisen
klo 18 Kauneimmat joululaulut, Sotkamon Pitopalvelu, Huuskontie 2a. Myytävänä jouluisia leivonnaisia mm. klo 9.30 Selkomessu srk-talossa. Ilta on yksi Vain elämää -ohjelman tähdistä tänä syksynä. Lapset ja perheet Ti 26.11. Liput ovelta. Su 1.12. klo 13 Messu Vuokatin kirkossa, Saastamoinen, Lukkari-Syrjäniemi, kirkkokuoro. Ti 3.12. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Rakastetuimpia joululauluklassikoita esittävät Matti Halmetvaara, laulu, Tapio Nykänen, piano ja Elias Nykänen, sello. Konsertin muu ohjelmisto on täyttä rakastetuimpia joululauluklassikoita ”Sylvian joululaulusta” lähtien. To 28.11. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. Arvaa vinkistä, mikä joululaulu on kyseessä. Ilta -Tää aika vuodesta taas -joulukonsertti, laulaja Iltan joulukonsertti. klo 19 Raamattuluento Vuokatinrannassa. klo 10–11.30 Vauvakerho srk-talossa. Ida Elinan Joulu -konsertti, liput verkkokaupasta ja tuntia ennen ovelta su 22.12. klo 10–12 Adventtimyyjäiset lähetystyön hyväksi Vuokatin kirkossa. MAINOS Kuolleet Rakkaamme Pirkko Inkeri KEMPPAINEN o.s. 050 431 5778. Muut Ke 27.11. la 14.12. Alun perin konsertissa piti esiintyä myös Satu Suhonen, mutta ärhäkän taudin vuoksi hän on joutunut perumaan kaikki loppuvuoden keikkansa. 050 325 5209 ja Ulla Kuusisto p. klo 18 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. Su 1.12. Messun päätteeksi kirkkokahvit ja makkarat. Su 1.12. klo 11 Kauneimmat joululaulut -vaellus kirkon sisätiloissa. Matti Halmetvaara on ollut mukana The Voice of Finlandohjelman kaudella 12. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. Aiheena ”Kuninkaasi tulee kunniassa”. Luennoitsijana Jouko Malinen. Tervetuloa viettämään aikaa toisten lapsiperheiden kanssa. Halmetvaara (entinen Tampio) on Kuhmossa syntynyt ja kasvanut ja aikuisiällä Kuopioon asettunut laulaja-lauluntekijä. Su 1.12. Sotkamossa on erilaisia joulukonsertteja Matti Halmetvaaran Hiljainen kansa -joululaulukonsertti aloittaa joulukonsertit Sotkamossa perjantaina 29. Arpoja 2 € / kpl. Voit olla mukana sinulle sopivan ajan. Lippuja voi ostaa ovelta ja lippukaupasta. Ke 4.12. Kiittäen ja kaivaten Tarja ja Ari Sami, Marianne, Niklas ja Niia Ville, Teija, Miro ja Kaarle Perttu Laura ja Samu Jarmo ja Marjut Roope, Roosa ja Elisa Meri ja Kira sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 19 Hiljainen kansa -joululaulun julkaisukonsertti Sotkamon kirkossa. Käteismaksu. Suutari * 21.8.1944 Sotkamo † 3.11.2024 Sotkamo Jo saapui taivaan enkeli, nosti syliin väsyneen, pois kantoi äidin hiljaa, vei rannalle rauhan veen. Muita konsertteja ovat: ke 4.12. Lähetys La 30.11. Mahdollisuus osallistua keräykseen. Aiheena ”Kuninkaasi tulee nöyränä”. Ti 3.12. Lämmin kiitos äitiä hoitaneille. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Saastamoinen, Lukkari-Syrjäniemi, kirkkokuoro. To 28.11. Ke 4.12. To 28.11. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Mahdollisuus nauttia paikan päällä riisipuuroa ja soppaa sekä kahvitella pullan kera. klo 18 Kauneimmat joululaulut Sapsoperän kylätalossa, Sapsoperäntie 107. ke 11.12. Puuro ja soppa: aikuiset 6 €, lapset 7-12v 3 €, alle kouluikäiset maksutta.Pulla ja kahvi/tee 3 €. Kainuun viihdekuoron joulukonsertti, johtaa Risto Vähäsarja, vapaa pääsy, kolehti kuorolle ja seurakunnalle kulujen kattamiseksi. klo 9.30 Selkomessu srk-talossa. klo 14 Sotkamon Pelastakaa Lapset ry:n joulujuhla srk-talossa. klo 10–12 Perheiden pesäkolo Vuokatin koulun iltapäiväkerhon tilassa. SAKU TIAINEN Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: sotkamolehti.fi/lukijailmoitukset/. Messun päätteeksi kirkkokahvit ja makkarat. Halmetvaara julkaisee joulukonserttinsa yhteydessä uuden Hiljainen kansa -joululaulun. klo 17 Kirkkokuoron harjoitus, Huuskontie 2. klo 19 Raamattuluento Vuokatinrannassa. Oli lähtijä valmiina aivan ja odotti noutajaa, oli avoinna ovi jo taivaan, jossa rakkaat odottaa. klo 9.30–11 Muskariperhekerho srk-talossa. klo 15 Kauneimmat joululaulut Sipisen Hiijen pirtillä, Sipistenlammentie 22. klo 11 Kauneimmat joululaulut -vaellus kirkon sisätiloissa. Sotkamon Mieslaulajien joulukonsertti, Solistivieraana Anna Hanski. Pesäkoloa ovat järjestämässä Kainuun hyvinvointialueen perhetyö, MLL ja seurakunta. Liput ennakkoon 10 € ja ovelta 15 €. Seurakunnan kotiosoite Internetissä www.sotkamonseurakunta.fi Diakonia Diakoniavastaanotot maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaveri torstaisin. marraskuuta 2024 SEURAKUNNAT // 15 Sotkamon seurakunta Kastetut Elsa Lotta Sofia Piirainen Kuolleet Lyyli Katri Kinnunen 71v Pirkko Inkeri Kemppainen 80v Martti Tapio Jääskeläinen 89v Meeri Mirjami Malinen 91v Seurakunnan viikko To 28.11. marraskuuta Sotkamon kirkossa. ma 23.12. Musiikki ja kuorot To 28.11. Konserttia säestävät Tapio Nykänen, piano ja Elias Nykänen, sello. kakkuja, pipareita, tähtipullia, torttuja, riisipiirakoita sekä käsitöitä. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Joulun toive -Pekka Mikkolan ja Hanna Hirvosen joulukonsertti, Konserttiohjelma kirkon ovelta ja ennakkoon Einen Muodista Sotkamosta. Ennakkomyynti Moda Pajakka Sotkamossa. Lippukauppaan osoite: https://edutam.eventiolive.fi/ La 30.11. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. Luennoitsijana Meeri Hannikainen. Viikolla 49 vapaaehtoiset jakavat joululehtiä vanhustentalojen postilaatikoihin seurakunnan joulutervehdyksenä. Ke 4.12. Pe 29.11. Ma 2.12. Kiitämme osanotosta. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. Su 1.12
0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! P. marraskuuta järjestetyn syyskokouksen päätöksellä kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen. Eri toiminta-alueille valittiin seuraavat vastuuhenkilöt: urheiluvastaavat: Mauri Reinikka ja Jani Brotkin. Siksi Sotkamon Reserviläiset ovat muuttaneet sääntöjään niin, että se on avoin kaikille naisille. Pikkulottia paikkakunnalla oli noin sata. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti 45 vuotta Reserviläiset saivat tietoa Lottaperinnetoiminnasta Kainuun Lottaperinneyhdistyksen sihteeri Piia Määttä esitteli lottatoimintaa Sotkamossa ja Kainuussa sekä Kainuun Lottaperinneyhdistyksen nykyistä toimintaa Sotkamon Reserviläisten syyskokouksen yhteydessä. sopimukset. Piia Määttä kertoi, että vuonna 1920 perustetussa Lotta Svärd -yhdistyksen Sotkamon paikallisosastossa oli kahdeksan kyläyhdistystä, joissa toimi yhteensä 466 jäsentä. www.kajaaninjateauto. toimisto@sotkamonmurske.fi www.sotkamonmurske.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. 050 386 4900 . Sotkamossa kiinnostus naisten maanpuolustustoimintaa kohtaan näyttää viriävän. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. tiedotusvastaava: Martti Huusko Oletko kiinnostunut Sotkamon Reserviläisten toiminnasta. marraskuuta 2024 16 // PALVELUHAKEMISTO Kokemusta & kalustoa! • Puh. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. 040 849 3660 Akkoniementie 14, Sotkamo Kiinteistö A Tolonen Oy, Lkv 0400 689 257 Arviot, kauppakirjat, jakokirjat, edunvalvontavaltuutukset, testamentit ym. SOTKAMON Reserviläiset ry:n puheenjohtajana jatkaa keskiviikkona 20. www.kajaaninjateauto. 040 152 6791 KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET Parasta paikallista palvelua Kainuun alueella SOTKAMO SUOMUSSALMI Puh. 08 6662 223 Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Parturi-kampaamo HELENA tai (08) 6660 135 P. talkoovastaavat: Markku Huusko, Kalevi Valtanen ja Taina Heiskanen veteraaniperinnetyön yhdyshenkilöt: Kalevi Valtanen, Martti Huusko ja Mika Kilpeläinen. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSTILAUKSET p. Lisätietoa ja jäseneksiliittymislomake löytyy reserviläisliiton nettisivuilta. Lottaperinnetoiminnan lisäksi naisia kiinnostaa toiminta eri maanpuolustusjärjestöissä. Martti Huusko Kainuun Lottaperinneyhdistyksen sihteerinä toimiva Piia Määttä esitteli reserviläisille syyskokouksen yhteydessä Lotta Svärdiin liittyvää perinnetyötä ja sen Sotkamon osaston toimintaa. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Kukkakauppa Ahkeraliisa Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. MART TI HUUSKO asiakaspalvelu.hillagroup.fi Hoida tilausasiasi helposti ja nopeasti juuri silloin kun sinulle sopii:. 0500 158 785 HINAUSPALVELU Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi KVV-työnjohto, yrittäjä Hannu Kiviranta 040 501 7525 KVV-/IV-/Teollisuus työnjohto Jari Piirainen 050 463 9263 KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Sotkamo-Kajaani-Kuhmo huoltopäivystys arkisin 7–15.30 Kaikki putkityöt meiltä! . Soita ! Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. Hallitukseen valittiin toimikaudelle 2025–2026 Jani Brotkin, Taina Heiskanen, Lasse Kynäkoski ja Kalevi Valtanen. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Hallituksessa jatkavat toimikauden 2024–2025 Martti Huusko ja Mauri Reinikka
Eddie ja Venom ovat pakomatkalla. K-12. to klo 9, Veturitie 1. Tanssilajit ryhmän toiveet huomioiden. ke klo 21, Salmelantie 6. Ristijärven Pyryn Laura Karkkulainen ylsi sijalle 33. Venom: The Last Dance, 27.11. K-16. Viimeisen kilometrin hurja veto varmisti voiton Mäelle. to klo 16.15, Salmelantie 6. Pedro Almodóvarin elokuva ystävistä, jotka tapaavat vuosien jälkeen äärimmäisessä, mutta oudon kauniissa tilanteessa. Tervetuloa rohkeasti mukaan! Järjestäjänä Eläkeliitto Sotkamon yhdistys ry. Hyvän Mielen Kulman VIRIKKEELLINEN AAMU, 2.12. Mitä jäi mieleen syyskaudesta. Romanttinen ja moderni draamakomedia hetkeen tarttumisesta, nuorista aikuisista sekä ystävyyden voimasta. Red One, 26.11. ke klo 13.15, Salmelantie 6. Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtäjistä Emil Liekarin sijoitus oli 11., Veeti Pyykön 15., Eero Rantalan 33., Miska Poikkimäen 34. Yhdistys-, vertaisja vapaaehtoistoiminta Omaishoitajien viikko (25.11.2024 1.12.2024), 26.11. marraskuuta 2024 TAPAHTUMAT // 17 Kulttuuri Ismo maailman hauskin ulkopuolinen, 26.11. MAASTOHIIHTO Suomen cup 1 Ruka, Kuusamo. Teatteri Puolangan pessimistien Virallinen Kuusijuhla, 29.11. ti klo 18 / 28.11. Loppunousussa mietin, että en tule tätä kiriä häviämään, Nissinen kertasi Hiihtoliiton tiedotteessa. Viralliset kansalliset penkkipunnerruskilpailut, jonka jälkeen kaikille avoin salipenkkikisa. ISMO – Maailman hauskin ulkopuolinen on elokuvaversio sanonnasta “Vaikeuksien kautta voittoon”. pe klo 12.30, Asema13. Vuokatti Ski Team Kainuun Eveliina Piippo sivakoi sijalle 5. Pop-sensaatio Skye joutuu kohtaamaan synkän menneisyytensä saadakseen takaisin kontrollin elämästään ennen kuin se luisuu hänen käsistään. Omenavarkaat, 26.11. Joulunajan ehdoton toimintakomedia, joka tuo joulutohinoihin aivan uuden twistin. 1 Naiset: 1) Vilma Nissinen Vuokatti Ski Team Kainuu 55.21,1, 2) Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura –1,2, 3) Anni Alakoski Kainuun Hiihtoseura –1,6, 4) Oona Kettunen Pohti SkiTeam –9,7, 5) Eveliina Piippo Vuokatti Ski Team Kainuu –11,9, 6) Riitta-Liisa Roponen Proski Oulu –14,5. – Tiesin, että on sellainen keli, että kovaa pitäisi hiihtää, jos joku olisi siitä porukasta halunnut karkuun. Juuri se pikkujouluohjelma, jota kukaan ei ole kaivannut. Naisten kilpailun voittoon rynnisti Vuokatti Ski Team Kainuun Vilma Nissinen, jonka perässä Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen (+1,2) tuli toiseksi ja saman seuran Anni Alakoski (+1,6) kolmanneksi. Tule yksin tai kaksin lavatanssikurssille. The Room Next Door, 27.11. ti klo 14.45 / 28.11. Ylen haastattelussa Vilma Nissinen sanoi: ”Siinä nousussa totesin, että en häviä tätä kiriä. Annelin aika, 27.11. Naisten kilpailun ratkaisut nähtiin viimeisellä kierroksella. Oli nopea pari, ei tarvinnut siitä stressailla. ke klo 14 / 28.11. Suomen cupin 2/6 kilpailut, 20 km yhteislähtökilpailut (v): 1 Miehet: 1) Joni Mäki Pohti SkiTeam 47.18,1, 2) Lauri Lepistö Jämin Jänne jäljessä 1,0 sekuntia, 3) Juuso Haarala Pohti SkiTeam –1,1, 4) Arsi Ruuskanen Kuusamon Erä-Veikot –4,4, 5) Lauri Vuorinen Ounasvaaran Hiihtoseura –4,7, 6) Aleksi Parttimaa Proski Oulu –5,1. Molempien maailmojensa jahtaamina ja verkon tiivistyessä kaksikon ympärillä, on aika päättää Venomin ja Eddien viimeinen tanssi. ke klo 18.30, Salmelantie 6. Wicked, 26.11. Tätä on treenattu niin paljon.” Arkistokuva. Kilpailun luonne sopi Mäelle. Toiseksi tuli Jämin Jänteen Lauri Lepistö (+1,0) ja kolmanneksi Pohti SkiTeam Pyhäjärven Juuso Haarala (+1,1). Smile 2, 27.11. ke klo 19, Vuokatinrannantie 8. Toiveita tulevaan toimintaan. ja saman seuran Nelli-Lotta Karppelin sijalle 17. K-16. Tanssi Kaikille avoimet paritanssikurssit!, 29.11. su klo 15, Pessimismitalo. Kinkkubingo. Tervetuloa!. KUUMAA VAI KYLMÄÄ. Tied. to klo 19, Salmelantie 6. 1 Seuraavat kilpailut: 10.–12.?1. Kainuun OmaisOiva ja Kainuun hyvinvointialue järjestävät yhdessä tilaisuuksia eri puolilla Kainuuta, joissa kerrotaan laajasti omaishoitoon liittyvistä asioista ja käytännöistä. Samaan aikaan suomalaisia huolettavat lämmityksen karanneet kustannukset. Urheilu ja liikunta Pikkujoulupenkkarit, 30.11. Ridley Scottin Gladiator II jatkaa eeppistä saagaa vallasta, juonittelusta ja kostosta antiikin Roomassa. Palsta on maksuton. Vuokatti Ski Team Kainuun Jasmin Kähärä ei startannut. la klo 13, Keskuskatu 9. ke klo 9.30 / 27.11. Imatra. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Ajattelin, että mennään siinä porukan mukana ja säästellään kiriin. ti klo 20.45, Salmelantie 6. Gladiator II, 27.11. 044 235 3095. Oman paikkakuntasi lehti on ikkuna maailmaan, saat siitä perspektiiviä elämän isoihin ja pieniin asioihin. Nissisen taktiikka päivän kisaan oli selvä. Elämä on harvoin yksinkertaista, mustaa ja valkoista. la klo 18 / 1.12. sotkamolehti.fi/tapahtumat Julkaise kaikille avoin tapahtumasi Sotkamo-lehden tapahtumakalenterissa. ma klo 9.30, Kainuuntie 17. Yritin hiihtää fiksusti, enkä lähtenyt niihin pieniin nyppäyksiin liikaa mukaan. Jyväskylässä varttunut Ismo Leikola on vilkkaalla mielikuvituksella varustettu ujo poika, jolla on va... Ilmaston lämpeneminen on aikamme suurimpia kriisejä. LEHDEN LOGO Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä. – Huomasin ensimmäisessä laskussa, että suksi oli todella hyvä. ti klo 12 / 27.11. Hengellinen toiminta Keskiviikon raamattuluento, 27.11. Tänä vuonna tarina kääntyy viimeinkin näyttävästi valkokankaille sukupolvea määrittäväksi elokuvatapaukseksi. ke klo 14.45, Salmelantie 6. pe klo 19 / 30.11. Dokumenttielokuva rohkeasta naisesta, jolle nuorena lyöty seksisymbolin leima oli elämänmittainen kirous – ja lahja. Luennoilla tutkitaan seuraavan sunnuntain jumalanpalvelusteemaa ja tekstejä. Vuokatti Ski Team:in hiihtäjä voitti 20 kilometrin kisan Hannu Mustonen Hiihdon Suomen Cup jatkui sunnuntaina Rukalla vapaan hiihtotavan 20 kilometrin yhteislähtökilpailuilla. ja Tino Tiilikaisen 38. Tiedot syötetään lomakkeeseen Tapahtumien Kainuu -palvelussa. Muut Hyvän Mielen Keskiviikko, 27.11. ke klo 16.30, Salmelantie 6. ti klo 16.30, Salmelantie 6. Miesten kilpailun vei nimiinsä Pohti SkiTeam Pyhäjärven Joni Mäki. – Podium oli tänään tavoitteena ja tiesin, että jos on hyvä päivä niin pystyn myös voittamaan. Kyllä siinä tuli kisan aikana vähän myhäiltyä, hiihto tuntui hyvältä, Mäki kertasi tiedotteessa. Tavoitteena on tietysti hiihtää tällä kaudella mahdollisimman kovaa. Rakastettu musikaali Wicked on lumonnut näyttämöillä jo kaksi vuosikymmentä. ke klo 9, Kainuuntie 17. Myös miesten kilpailun ratkaisut jätettiin loppukirin varaan
Kirja on kovasti kohteensa oloinen, letkeästi kirjoitettu ja mukaansa tempaava. Juhlinta jatkui vuoden. Jauhojärvi vaihtoi Peltoselta Fischerille 2004. Minkäpä isäkään mahtoi rakastuneille! Sittemmin he avioituivat ja heillä on kolme lasta. marraskuuta 2024 18 // LIIKUNTA JA VAPAA-AIKA Sami Jauhojärvi kertoo avoimesti elämästään Outi Hytönen – Karo Hämäläinen: Uho. HYTÖNEN ja Hämäläinen ovat kirjanneet tarkasti Jauhojärven hiihtouran vaiheet, mutta niin, että ajankohdat ja saavutukset limittyvät hiihtäjään koko elämään. ARMEIJA meni heittämällä, vaikka olikin kuormittava. Torinon olympialaisissa 2006 Sami pärjäsi niin hyvin kuin se poskiontelovaivaisena oli mahdollista. Pohdittavaa riitti, sillä One Way ei ollut valmistanut yhtään suksiparia ja suksella on erittäin suuri merkitys hiihdossa. Se oli Samille lajissaan ensimmäinen ja siksi niin mieleenpainuva. Kovasti odotetut Lahden 2017 MM-kotikisat uran päätökseksi oli tarkoitus kruunata parisprintinkullalla, mutta pronssia tuli. Syyskuussa Reijo Jylhä ja Sami Jauhojärvi tekivät Vuokatissa suunnitelmia tulevaisuuteen ja niin alkoi yli kymmenen vuotta kestänyt valmennussuhde. Jauhojärven hapenottokyky ei ole huippuluokkaa, mutta hänen lihaksistonsa taas on ylivertainen. KOULUNKÄYNTI oli Samille mieluisaa. Uholla hän selvitti vaikeudet ja vastoinkäymiset niin, että hiihtouran huipennus ylsi parisprintin olympiakultaan yhdessä Iivo Niskasen kanssa Sotsissa vuonna 2014. Perinteisen tekniikan Sami oppi isältään. Hänen antamaa mallia sovelsi Jylhä Samin valmennuksessa 2000-luvulla. Isä varoitteli, että naiset haittaavat harjoittelua ja keskittymistä. Kymmenvuotiaana hän liittyi Aavasaksan Urheilijoihin ja kova kilpailutahti vei jo Ruotsin puolellekin. Kukapa ei tuntisi Sami ”Musti” Jauhojärveä, Ylitorniolla vuonna 1981 syntynyttä hiihtolegendaa, joka tunnetaan sanavalmiina hiihtokommentaattorina peräpohjalasella murreaksentilla. Sami Jauhojärven tarina. Arvokisa-areenoilta poistui olympiavoittaja ”leuka rinnassa, vähän helpottuneenakin.” Teoksessa ei paljastu sensaatioita, tragedioita tai mitään raflaavaa hiihtäjälegendasta, mutta realistisen ja rehellisen teräväpiirtokuvan se Jauhojärvestä antaa. Juoksu oli harjoittelussa tärkeällä sijalla. Tammi 2024. Samana vuonna myös Trondheimissa maailmancupin ensimmäinen ja ainoa voitto. Luonnonhyppyri teki tepposet ja suksi poikki. Vuoden kuluttua poika totesi, että hänestä muuten tulee hiihtäjä. Kesäkuussa 1999 Sami suuntasi Vuokattiin, jossa alkoi harjoitusleiri seuraavan vuoden nuorten maailmanmestaruushiihtoihin. Vuosien myötä harjoittelu muuttui yhä määrätietoisemmaksi. Sponsoreitakin alkoi pienimuotoisesti ilmaantua. Saksan Oberstdorfin hiihdon MM-tunnelmissa vuonna 1987 kuusivuotias Sami kiinnitti Kuusiston sälesukset lenksusiteillä talvikenkiin Ylitorniolla ja eikun menoksi. Perheen tuki oli alusta lähtien Samille tärkeä ja isä Reijo toimi myös huoltaja-valmentajana. Lohduton oli itku, mutta sisua pojalla riitti, varsinkin kun uudet Karhut tulivat tilalle. Risto Kormilainen Vuokatti on ollut Samille tärkeä harjoittelupaikka. Fischerin kanssa yhteistyö toimi, mutta palkkio olisi voinut olla parempi. One Way-sauvafirma ryhtyi valmistamaan myös suksia ja tarvitsi kaksi kokenutta suksenkehittäjää tiimiinsä. Kausi jäi uran parhaaksi. PEKKA AHO. Ensimmäisistä Hopeasompa-kisoista keväällä 1995 Perniöstä irtosi kuudes sija 5 kilometrin vapaan kilpailusta. Uskomattomalta se kaikista kuulosti, mutta kun miehenalku oli periksiantamaton, sitkeä ja lahjakas, niin mikäpä ettei. Monoista hän antoi palautetta ja niinpä hänestä tuli erinomainen monojen kehittäjänä. Vastoinkäymisiä riitti terveyspuolella jatkossakin, mutta mies ei hellittänyt. Kirja-arvio Sami Jauhojärvi nousi huipulle Vuokatti Ski Team Kainuun väreissä. Sittenhän voittajaa vietiin kotiseudun kansanjuhlista kymmenille mitalikahveille. Keväällä 2001 hän ryhtyi pitämään yhteyttä Lauraan, jonka hän tunsi lukiokaverinsa Hannun pikkusiskona. Viestissä Jauhojärvi vaihtoi viidentenä, mikä oli myös Suomen joukkueen loppusijoitus. Fischer korotti tarjoustaan, mutta Jauhojärvi oli myyty One Waylle. Urheilukin on inhimillistä ja tunnetta täynnä. Nyt värikkään miehen vaiheet on kirjattu Uho-teokseksi kirjallisuusja kestävyysurheilutoimittajan, suunnistajan ja suomentajan Outi Hytösen sekä kirjailijan, taloustoimittajan ja Parnasson päätoimittajan Karo Hämäläisen toimesta. Harjoitus saa palkkansa: Liberecin MM-kisoissa vuonna 2009 tuli kaksi pronssimitalia: parisprintistä ja viestistä. Mielenkiintoinen valmennusepisodi oli hiihtolegendan Eero Mäntyrannan kohtaaminen. Keväällä 2006 Sami vaihtoi seuraksi Vuokatti Ski Team Kainuun, jonka valkoviolettiväreissä hän kilpaili uran loppuun saakka. Nuoruuden harjoittelu perustui luontaiseen liikkumiseen klapien tekoon, metsätöihin ja soran lapiointiin. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Tammikuussa 2015 Niskanen ja Jauhojärvi palkittiin Vuoden urheilija-palkinnolla. Jauhojärvi löi tiskiin oman palkkiovaatimuksen ja se meni läpi. SUURIN unelma täyttyi, kun Sami Jauhojärvi voitti yhdessä Iivo Niskasen kanssa olympiakultaa Sotsiin olympialaisissa 2014. Vuokatti on ollut Samille tärkeä harjoittelupaikka. Harjoitusohjelmaa selostetaan sopivassa määrin tuoden esille, kuinka paljon huippu-urheilijalta vaaditaan niin fyysiseltä kuin psyykkiseltä puolelta. 368 s
marraskuuta 2024 // 19 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS 0800 95505 ma–la klo 7–11 (maksuton) LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@sotkamolehti.fi Päätoimittaja Hanna Turunen 010 665 7315 Toimittaja Noora Limnell 050 524 0517 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo sotkamolehti.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Kalevamedia, Oulu Lataa Sotkamo-lehden sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta B.Virtanen Sudoku 5 6 2 4 9 9 6 7 9 1 2 6 4 7 3 4 1 2 6 3 8 7 1 2 9 7 5 4 1 9 Tervetuloa Kukkaroon hirvikeitolle La.30.11.2024 klo.12-16 Terv. klo 18 Kontinjoki, Päiväkoti, Kontinjoentie 6 La 21.12. Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen tulee kertomaan ja keskustelemaan tämän hetken asioista. klo 14.30 kunnan virastotalon kahviossa. klo 13 Suovaara, Viertola, Suovaarantie 58 To 12.12. klo 18 Kauneimmat Joululaulut, Sotkamon kirkko Ke 18.12. klo 15 Naapurinvaara Toimelassa, Naapurinvaarantie 5 Su 8.12. Tervetuloa joukolla mukaan. klo 18 Sotkamon Pitopalvelu, Huuskontie 2a Ke 4.12. klo 11 KJL-vaellus kirkon sisätiloissa La 7.12. klo 15 Lasten Kauneimmat, Sotkamon kirkko Su 15.12. Veteraaniasiain toimijat asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Rivi-, perhe-, seuratoimintaja kuolinilmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi € Siirry sähköiseen laskutukseen Tilaa sähköpostilasku helposti verkossa: hillagroup.fi/ sähköpostilasku La 30.11. klo 15.30 ja klo 17 Katinkulta, auditorio, Katinkullantie 15. klo 18 Ontojoen kylätalo, Kurikkalahdentie 2b La 14.12. klo 15 Sipinen, Hiijen pirtti, Sipistenlammentie 22 Su 1.12. klo 15 Vuokatin kirkko, Varsitie 1 Su 22.12. klo 13 Loma Rinteelä, Suonenvaarantie 40 Ma 23.12. klo 18 Sapsoperän kylätalo, Sapsoperäntie 107 Ti 3.12. klo 16 Kämppä, Keskuskatu 12 Pe 13.12. klo 14 Heinämäki, Kylätalo Heinis, Petäjävaarantie 11 Su 15.12. Kiimasjärven metsäsätäjät Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi SOTAORVOT JA SOTILASPOJAT Torstaituokio 28.11. klo 15 Tipasoja, Herttuantie 18A, Aino ja Juhani Lukkari Ke 18.12
Sotkamo-lehti // Tiistaina 26. 3. Ruusujen maailmassa vallitsee ainainen sopu, ei tunneta vihaa ollenkaan saatikka surua. 6. alv 25,5%) Ruusujen maailma On olemassa paikka jossa ruusut leijailevat yhtenään, auringon paistaessa taivaalla. hillagroup.fi/mainostajalle Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta asiakaspalvelu. Kestotilaajan etuna saat ilmoituksesta 10% alennuksen! Jätä ilmoitus haluamallasi tavalla HELPOSTI VERKOSSA sotkamolehti.fi/joulutervehdykset SÄHKÖPOSTILLA lukijailmoitukset@hillagroup.fi SOITA 020 750 4469* (ma–pe klo 9–15) Laskutettaviin tervehdyksiin lisäämme laskutuslisän 5,46 € (sähköpostilaskulla ei laskutuslisää). Sillä ne ovat niin aitoja ja puhtaita. Hinnat sis. hillagroup.fi/ lukijailmoitukset. Ilahduta läheisiäsi joulutervehdyksellä. Voit valita jonkin seuraavista kuvista tai lisätä oman kuvan. Iloista joulua ja mukavaa vuotta 2025! 47 x 65 mm 35 € Hyvän joulun toivotus 47 x 42 mm 25 € 1. 10. Nauttivat elämästä, pienistä asioista. JOS MEIDÄN maailmasta loppuisi Rakkaus, sitä ne ei kestäisi. Noin kaunista siellä on. alv. VAIN HARVA ON päässyt sinne, mutta he jotka ovat päässeet niin he eivät tahtoneet sieltä pois. " Ruusujen maailmassa vallitsee ainainen sopu, ei tunneta vihaa ollenkaan saatikka surua. marraskuuta 2024 20 // Verkossa lisää ilmoituskokoja ja jouluisia kuvia. Joulutervehdykset julkaistaan kootusti 20.12. Tässä maassa ruoho on todella vihreää, kun siihen astuu niin jalanjäljet eivät näy niissä. Tehdään yhdessä tästäkin maailmasta, ruusu maailman kaltainen. 11. Kaunis paikka elää. 8. Sotaa siellä ei olla koskaan käyty, tuohon pitäisi meidänkin maailmassa hyvä pyrkiä. Moni on yrittänyt niitä koskettaa, yksikään ei ole siinä onnistunut. Elettäisiin sovussa ja autettaisiin toisiamme, ruusu maailman kansa on hyvin erikoinen. Ja tekemällä lisäksi hyviä tekoja, sillä yksi hyvä teko Tässä todellisuudessa avaa yhden lukon tuon maailman ovesta. *Puhelun hinta 020-yritysnumeroihin soitettaessa pvm/mpm (sis. Asiakaspalvelussa tehtyihin ilmoituksiin lisäämme 5 € valmistuslisän. Siellä voi kuulla kaikuvan ikuisen rauhan ja rakkauden, ja vielä heleästi. Mika Lukkari Kuvituskuva. He kasvattavat jopa kyynelistä kukkia, jotka kukkivat iäti ja nauravat. 9. hillagroup.fi/ lukijailmoitukset Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. 7. Ovat siitä hyvin iloisia, että niin on. Tuohon maahan pääsee ainoastaan pienen kannonkolon kautta joka sijaitsee kaukana avaruuden tuolla puolen, sinne voi matkustaa vain unen avulla. 4. hillagroup.fi/ lukijailmoitukset Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta asiakaspalvelu. 25,5%. Kerron hieman miksi ne leijuvat, koska niillä on kyky nähdä meidän maailmaan. Vaan kuihtuisivat vaipuen ikiuneen, sitähän emme halua. 2. Näkevät että vielä täällä on Rakkautta ja toivoa. 5. Sotaa siellä ei olla koskaan käyty, tuohon pitäisi meidänkin maailmassa hyvä pyrkiä. SATU KANGAS-VILJAMAKI Lukijan kynästä Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta asiakaspalvelu. Jos käsi koskettaisi, ne likaantuisivat. Kansalaiset rakastavat toisiaan ja eläimiä sekä puita, mainitsin aiemmin ne leijailevat ruusut