>> 5 Löytyykö aikaa auttaa. >>2 Valolla väkivaltaa vastaan Palveleva puhelin tarvitsee auttajia. >> 18 Pääkirjoitus: Postin kulku on epävarmaa. Sotkamossa päivä näkyi teemalla ”Valoa, ei väkivaltaa.” Tärkeästä asiasta muistuttamassa keskustanaisten Marja Pudas, Helena Aaltonen ja Annikki Hakkarainen. >> 14 Keskiviikkona viettiin YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisen päivää. Tuula Haataja hakee uusia vapaaehtoisia päivystäjiä Sotkamosta. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2 € PERJANTAI 27. 6 4 1 4 8 8 1 4 4 5 6 5 1 5 4 8 Marjukka Väisänen Yhden sortin hästäkkiä Joulushow: Hannu Väyrynen ja Kaisa Pekkala naurattavat työväentalon lavalla. Nyt viimeistään kannattaa aktivoida verkkolehtitunnukset. >> 4 Joulukeräys Iloksi ry kerää rahaa ja tavaraa vähävaraisten hyväksi . >> 11. MARRASKUUTA 2015 NRO 94 Johtaja vaihtuu Kunnanjohtaja Petri Kauppinen siirtyy yksityiselle sektorille
Minusta on tullut aikuinen tai kärsimätön, luultavasti molempia. No, enpä sitäkään. Ensiksi kirjaudun Viaplay-palveluun, josta etsin NHL-jääkiekkoa. Ei ole sellaista kuin ennen. Radiota kuuntelen käytännössä vain autossa. Virva Okkonen Sotkamo Anne Liuski Sotkamo Marketta Sirviö Sotkamo Raija Kurkinen Sotkamo En ole aloittanut. Enkä aio aloittaa. Ne joulutortut on jo syöty. Jos ykköseltä ei tule mitään mielenkiintoista, koitan seuraavaa. No, en. Nelosen kanssa on täsmälleen sama tilanne, ellei sieltä satu tulemaan Hauskat kotivideot. Työnantaja haluaa pakon edessä säästää, eivätkä työntekijät halua luopua saavuttamistaan eduista. Harvemmin kuitenkin. Kolumni Juha Honkala juha.honkala@slpmedia.fi S otkamo-lehden verkkokävijöiden määrä on lehden ja paikkakunnan kokoon erinomainen. marraskuuta 2015 Mika Kilpeläisen valinta Kainuun Liikunnan johtoon noteerattiin myös Sotkamolehden verkkosivuilla. www.sotkamolehti.fi On se harvinaisen pystyvä mies tuo Kilpeläisen Mika! Huomaavatkohan Sotkamon kunnan päättäjät Kilpeläisen potentiaalin kunnanjohtajakaavailuissa. Nyt jos koskaan kannattaa ottaa tunnukset käyttöön. Joulu on menettänyt merkityksensä. Olen aloittanut. Tässä kohtaa on syytä muistuttaa, että tilaajat saavat verkkotunnukset ilman korvausta. Nyt jos koskaan verkkotunnukset käyttöön Pääkirjoitus Juha Honkala, päätoimittaja, puh. Jos tässä kohtaa ei ole käsillä hyvää kirjaa, avaan läppärin. Jos kakkonen ei tuo apua, maikkarin yli mennään jo heittämällä. Viikonloppuisin sitä voi nähdä jopa ihmisten aikaan, eikä ruudun äärellä mene koko yö. K atsoitko Putousta. Ruutu menee kiinni, ei auta mikään. Radio Rockia kuuntelen aamuisin ehkä 3 minuuttia, koska tuossa ajassa autoilen kotoa töihin. Joulutorttuja olen tehnyt ja joulukortteja olen ostanut. Poikani rakastaa tuota ohjelmaa, enkä itsekään pidä sitä hullumpana. Katsoitko Voitolla yöhön. Että, mitä että. Jos sporttipuolella ei ole tarjontaa, katselen laatusarjoja, joita ei turmella mainoskatkoilla, ja jotka ovat parhaillaan ihan mielettömän hyviä. Yleensä mies on se hölmö, joka ei osaa mitään ja nainen käskee hakea apua mainoksen maksaneesta liikkeestä. Jokainen kanava tästä ylöspäin työntää samaan aikaan mainoksia, joten päätyyn mennään sähäkästi. Kommentti tarjosi illan makeimmat naurut. Ja tämä muistutus kerrotaan myös itsekkäistä syistä. En. Jos posti ei kulje, jokainen lehden tilaaja on vaikeaa ellei mahdota palvella. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. Sotkamo-lehteä luetaan kunnan ytimessä ja reuna-alueilla, kainuulaisttain perukassa. Hottikset. Kun viimeksi katselimme ohjelmaa yhdessä, 5-vuotias pikkujätkä epäili, että kohta jotakuta sattuu nyyteille. Martina ja hengenpelastajat. Gallup: Joko olet aloittanut jouluvalmistelut?. Jos verkkotunnukset ovat käytössä, tilaaja saa nopean uutistarjonnan lisäksi näköislehden, eli sormituntumaa lukuunottamatta tarjolla on kaikki mitä ennenkin ja vähän päälle. On kurjaa tehdä uutisia, henkilöhaastatteluita ja reportaaseja, jos oman työn jäljellä ei ole lukijoita saati kriitikoita. A 5-vuotias pikkujätkä epäili, että kohta jotakuta sattuu nyyteille." Alkaako mies ikääntyä. Varmin tapa säilyttää mielenterveys on pysytellä Yle Puheen taajuudella. Kun tukilakkorintama kasvaa, on vaikeaa kuvitella, että lähipäivinä paiskataan kättä sovun merkiksi. Yleensä aloitan ykköseltä ja jämähdän siihen. Joulukorttien tarvikkeet olen ostanut ja joulutorttuja olen leiponut. Jos Nelonen ei satu näyttämään Hauskoja kotivideoita, saatan pysäyttää kanavasurffailun FST:lle tai Teemalle. Mikä se on. Iltapäivällä ja iltaisin pidättäydyn Yleisradiolla, koska mainosten kanssa menee hermot. Sieltä voi kuulla jopa urheilua. Yleensä mainoksessa esiintyy tyhmä ja fiksu ihminen. Katsoitko Tuulitunnelia. 045 114 7370 En ole aloittanut. Postilakko painaa päälle yhä suuremmassa mittakaavassa, eikä montaa merkkiä ole ilmassa, että sopu olisi syntymässä. Koska tyttäreni hoitaa jouluvalmistelujen tekemisen. En ole vielä muuta ehtinyt tehdä. En nimittäin jaksa katsoa televisiokanavia, jotka lähettävät mainoksia. Edelleen on silti tilaajia, joiden verkkolehtitunnukset ovat aktivoimatta. Kun kahdeksas kanava on menossa, tiedän, että loppu häämöttää
020 794 0770, ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 ????????. 020 7940 775, ma-pe 8-21, la 8-20, su 12-18 Sotkamo p. Pe-su kävijöiden kesken Arvomme 5 kpl pakaste Juhlakinkkuja, paino 5 kg. -24% ??. Arvontalipukkeita saat myymälöistämme. 6 00 5 99 pe-su 27-29.11 pe-su 27-29.11 pe-su 27-29.11 1 69 KG 7 95 KG pe-su 27-29.11 pe-su 27-29.11 Italian Red Delicious Omenat 1,5L 1erä/tal sis pantin Tuore ruodoton Kirjolohifilee Suomi, rajoitus: 2 filettä/talous 19 90 1 29 3 59 1 79 Maanantaina JOULUNAVAUS Kahvitarjoilu joulutortun kera klo 10-18 pkt rs kg Coca Cola Perjantaina Sotkamon myymälässä Kaesan Kotileipomon konsulentti kpl kpl Joulunavausta rjous ERÄ 3x2-pack HK Rypsiporsas kinkkurulla nahaton, tuoresuolattu n. marraskuuta 2015 – SOTKAMO-LEHTI 3 Vuokatti p. ??. ??????. 2-4 kg KG ERÄ 4 95 Ota osaa joulun KINKKUKISAAN. 2.12. Tuore kokonainen kirjolohi Suomi rajoitus: 2 kalaa/ talous 4 99 kg 3 99 kpl 3 99 rs Valio Hyvä suomalainen Arkijuustot 600-750 g (5,32-6,65/kg) HK Sikanauta jauheliha 1 kg (3,99/kg) Ilman korttia 5,49-5,99 kpl (7,32-9,98/kg) -27-33 % ISO RASIA 1 99 kg. Perjantaina 27. ?????. TAX FREE Takuumurea Naudan ulkofile palana, Suomi Karinniemen Kananpojan fileesuikale 800 g (6,19/kg) hunajamarinoitu Kaesan Joulutortut Kaesan Ruisleipä 700 g Kulunnan Tuorekurkku Myllyn Paras Torttutaikina 1 kg Nämä tarjoukset voimassa ma-ke 30.11
Kunnanjohtaja on edellisenä iltana ilmoittanut, että hänellä on kerrottavaa. Nopeasti käy selville, ettei nyt keskustella pelkästään Pikkukahvelin makeasta voitosta viime lauantaina Vermossa. Aina tunnelma ei näin mukava ole ollut. Toiseen suuntaan ei liikennettä ole ollut. Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Kainuun Liikunnan hallituksen uusi puheenjohtaja on Mika Kilpeläinen. – Tilanne oli sellainen, etten halunnut lähteä. Kuntalaisten palveluista on pidetty huolta vaikeinakin aikoina. Hallituksessa jatkavat vuoden 2016 Heimo Keränen Kajaanista, Pirjo Neuvonen Suomussalmelta, Kari Partanen Sotkamosta, Aila TartiaJalonen Kajaanista, Arto J. Puolitoista vuotta sitten olisi voinut väittää kunnanjohtajan jopa lähtevän pakoon. Vaikka sitäkin aihetta sivutaan. marraskuuta 2015 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamon kunnanjohtaja Petri Kauppinen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen istuvat keskiviikkona aamulla kunnanjohtajan huoneessa neuvottelupöydän ääressä. Lopussa puheenjohtajapelissä oli kaksi henkilöä, joista toista esitämme nyt hallitukseen, Huttunen sanoi. Uudessakin työssä uskon tienaavani veroeuroja Sotkamoon. – Joskus olen Petrin kanssa keskustellut niin, että naapuritkin ovat sen keskustelun kuulleet, Haapalan Porvarina tunnettu kunnan mahtimies kuvailee menneitä aikoja. – Uskoisin, että pohtiminen, haastattelut ja keskustelut ovat johtaneet hyvään lopputulokseen. Olemme investoineet, on rakennettu kouluja päiväkoteja. – Muut saavat arvioida, mitä on saatu aikaan. Kainuun Liikunta ry:n syyskokous valitsi Kilpeläisen tehtävään yksimielisesti. Toisaalta pääsen tekemään sitä, mitä olen aina halunnut tehdä. Maata on hankittu, hankittu käyvällä hinnalla. Ehdollepanotoimikunnan puheenjohtaja Mauno Huttunen kertoi, että tehtävään oli nyt tarjolla useita kyvykkäitä henkilöitä. – Minulla on toistakymmentä vuotta vielä työaikaa jäljellä. Eikä keskustelun sävykään. Petri Kauppisen ratkaisu on poikkeuksellinen. Petri Kauppinen jättää seitsemän vuoden työnuran taakseen maaliskuussa. Kilpeläinen Kainuun Liikunnan johtoon Mika Kilpeläinen valittiin Kainuun Liikunnan johtoon. Sotkamossa syntynyt Mika Kilpeläinen asuu Kajaanissa ja toimii Sotkamon sivistysjohtajana. Varajäseniä ovat Pentti Pönkkö Kajaanista, Marja Väyrynen Puolangalta ja Juha Juntunen Kajaanista. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri, ja toiminut aiemmin muun muassa luokanopettajana ja koulun johtajana. maaliskuuta 2016 alkaen. – Sotkamon kaltaisesta kunnasta eteenpäin mentäessä olisi osoitteena joku isompi kaupunki. Petri Kauppinen sanoo yrittäneensä aloittaa kunnan talouden tasapainottamisen jo vuonna 2009. Kainuun Liikunnan hallituksen varsinaisiksi jäseniksi erovuoroisten tilalle kaudelle 2016–2017 valittiin Timo Toivonen Paltamosta, Tarmo Lähdesmäki Kajaanista ja Markku Kananen Kajaanista. Toisaalta uraputken jatkaminen olisi tiennyt muuttoa kauaksikin. – Hän tuo Kainuun Liikuntaan taloudellista osaamista. Siinä tiedotteessa on asia, mistä kunnan vaikutusvaltaisin virkamies ja luottamushenkilö kohta kertovat. – Nyt poliittinen tilanne Sotkamon kunnassa on rauhoittunut, normalisoitunut. Olevan ajolähtötilanteen. Ja tunnen lukkarinrakkautta yhtä Sotkamon kunnan parasta yrittäjää eli tulevaa työnantajaa kohtaan. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. Yksi syy työpaikan vaihtoon Petri Kauppisella (52) on hänen omien sanojensa mukaan se, ettei mies halua jäädä roikkumaan virkaan rasitteeksi kunnalle. Hallitusammattilaisena hän voi tarjota myös uutta toimintakulttuuria, Mauno Huttunen sanoi. Kunnanjohtajaksi on valittu yksityisellä puolella työskennelleitä henkilöitä. Se olisi ollut raukkamaista. – Isäni ei tätä ratkaisua tule ymmärtämään. Puolitoista vuotta sitten olisi ollut eri ääni kellossa. Tolonen Ristijärveltä ja Timo Heikkilä Kuhmosta. Kunnanjohtaja Petri Kauppisen seitsemän vuoden mittainen kausi Sotkamossa ei osunut kaikkein lihavimpiin vuosiin. Molemmilla on edessään laatujärjestelmiä tuottavan sotkamolaisyritys PKY-Laatu Oy:n tiedote. Syyskokous järjestettiin keskiviikkona Suomussalmella. – Niiden toimenpiteiden aloittamiseen ei ollut vielä silloin SotkaKunnanjohtaja vaihtuu Petri Kauppinen uskoo tienaavansa uudessakin työssä veroeuroja Sotkamoon. Pertti Granqvist. Petri Kauppinen kertoo, että hänelle tehtini ensimmäinen tarjous jo pari vuotta sitten. Varajäsen on Raimo Sivonen Kajaanista. Markku Kananen on Lähivakuutuksen entinen toimitusjohtaja. Aimo Korhonen sanoo tukevansa kunnanjohtajan ratkaisua. Hän on virkamies henkeen ja vereen, Petri Kauppinen sanoo. Kunnanjohtaja, FM Petri Kauppinen on kutsuttu sotkamolaisen PKYLaatu Oy:n varatoimitusjohtajaksi 1. Tunnelma kunnanjohtajan työhuoneessa on leppoisa. Uusia nimiä ovat Markku Kananen ja Juha Juntunen. Toimikunta piti syksyn aikana neljä kokousta
Yhdeksi suurimmaksi saavutukseksi Kauppinen nostaa sähköyhtiöjärjestelyt. Palvelevan puhelimen työntekijän täytyy olla täysi-ikäinen, eikä elämänkokemuksesta ole ainakaan haittaa. Palveleva puhelin on luottamuksellinen palvelu sekä asiakkaalle että vapaaehtoiselle päivystäjälle. Sisälle liikkeeseen oli menty kello 03.10 aikaan. – Sillä säännöllä suojellaan sekä yhteydenottajia että päivystäjien yksityisyyttä, Haataja valottaa. Varkaat hakivat omin luvin olutta Naamioituneet miehet murtautuivat Sotkamon Siwaan. Saaliiksi he saivat neljä pakettia olutta. mossa valmiutta. Esimerkiksi yksinäisiä ihmisiä on paljon. Toinen iso asia on Petri Kauppisen mukaan matkailupuolen investoinnit. Apua tarvitaan edelleen ja palvelevan puhelimen suosio jatkuu vuodesta toiseen. – Elämyspuisto, rinteet ja Katinkullan kehittäminen. Perjantaina 27. Mukaan pääsee ilmoittautumalla Tuula Haatajalle puhelimitse tai sähköpostitse. Miehet olivat tietoisia valvontakamerasta, koska he olivat peittäneet kasvonsa. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta pitkäaikaisimmat työntekijät ovat sanoneet, että he ovat saaneet tästä enemmän kuin ovat antaneet. Vapaaehtoistyönä pyöritettävään palveluun haluavat työntekijät saavat työhönsä koulutuksen. Päättäjien on vain ymmärrettävä matkailun vaativan jatkuvaa kehittämistä. Koulutus vie koulutettavalta viisi lauantaipäivää. Noiden tuntien aikana työntekijä on melkein kaiken aikaa puhelimessa. Siinä kuulee monenlaista elämäntarinaa – raskaitakin asioita. Niin luottamuksellinen, etteivät vapaaehtoiset voi kertoa julkisesti tekevänsä kyseistä työtä. Nyt haetaan uusia ihmisiä, kertoo palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja Tuula Haataja Kajaanin seurakunnasta. Aiemmin Kainuussa on ollut vapaaehtoisryhmät Kuhmossa ja Kajaanissa, mutta nyt väkeä halutaan kouluttaa myös Sotkamoon. Uutena palveluna on myös perinteinen kirje. Pertti granqvist Pertti granqvist. Siwassa vieraillessaan miehet olivat peittäneet kasvonsa. Kaivostoiminnan kanssa olemme toimineet niin hyvin kuin olemme vain näissä olosuhteissa pystyneet, Kauppinen huomauttaa. Koulutus on tarpeen, sillä puhelinpäivystys saattaa olla henkisesti hyvinkin kuluttavaa. Sekä yhteydenottajat että päivystäjät ovat nimettömiä. Palvelevan puheimen keskusteluavun kanavat ovat puhelin sekä verkossa netti ja chatti. Meillä on hyvät ryhmät, joista tulee melkein perheitä. – Me emme neuvo ketään, emmekä ratkaise yhteydenottajan pulmia tai ongelmia. – Sotkamon tilat ja tekniikka ovat jo sovittu. marraskuuta 2015 – SOTKAMO-LEHTI 5 Uusia vapaaehtoisia Sotkamoon Juha Honkala juha.honkala@slpmedia.fi Kirkon ylläpitämä palveleva puhelin hakee vapaaehtoisia päivystäjiä Sotkamosta. Olutta lähti luvattomien vierailijoiden mukaan yhteensä neljä pakettia. Poliisille voi soittaa mahdollisia vihjeitä numeroon 029 5465333. – Tästä ei makseta mitään, mutta ihmisillä on edelleen halu auttaa. Juha honkala Tuula Haataja Kajaanin seurakunnasta hakee uusia vapaaehtoisia palvelevan puhelimen päivystäjiä Sotkamoon. Ratkaisun avaimet ovat yhteydenottajalla, puhumisesta on yleensä apua. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kaksi miestä kävi tiistaita vasten yöllä hakemassa olutta Sotkamon Siwasta. Oma elämä täytyy kuitenkin olla tasapainossa, jotta jaksaa asettua kuuntelijaksi toisen huolille. Moni mukaan lähtenyt on työskennellyt vuosien ajan. Kainuussa yksistään vuotuisia soittajia on alun kolmatta tuhatta. – Me tehtiin täysin muista kunnista poikkeavat ratkaisut. Sotkamon poliisi kaipaa yleisön havaintoja aamuyöllä Sotkamon kirkonkylällä liikkuneista miehistä. Mukaan toimintaan: tuula.haataja@ evl.fi tai puhelimitse 044 744 4237 Valtakunnallinen palvelu auttanut ihmisiä jo 50 vuotta. Suomessa palveleva puhelin vastaa vuosittain 60–70 tuhannelle soittajalle. Oman päivystysvuoron jälkeisellä viikolla on sitten purkutilaisuus, jossa päivystäjällä on mahdollisuus kertoa omista tuntemuksistaan, Haataja sanoo. Poliisi tutkii tapausta varkautena. Kerta ei ole ensimmäinen tälle syksylle. Kaikissa kanavissa voit vapaaehtoisena palvella. Edellisessä kerralla asialla oli yksinäinen kulkija. Palveleva puhelin antaa tavallaan ensiapua kuuntelemalla yhteydenottajan huolia ja keskustelemalla hänen kanssaan. Petri Kauppinen jättää seitsemän vuoden työnuran taakseen maaliskuussa. – Päivystäjälle osuu kolmen tai neljän tunnin päivystysvuoro seitsemän viikon välein. Uusien palvelevan puhelimen päivystäjien koulutus alkaa helmikuussa. Nimettömyys, luottamuksellisuus ja yhteydenottajan kunnioittaminen ovat palvelun kulmakivet. Tämän jälkeen kiinnostuneille lähetetään hakemus, minkä jälkeen hänet haastatellaan ja koulutetaan tehtävään. Onneksi sähköyhtiön osakkeita ei Sotkamossa ollut aiemmin myyty. Yhdessä paketissa on 18 tölkkiä. Mieskaksikko oli mennyt liikkeeseen sisälle rikkomalla ulko-oven ikkunan
Meriläinen on vuonna 1978 perustetun yhdistyksen alkuperäisjäsen ja ikävuosia veteraanilla on mittarissa 90. Rinnalla vaikuttaa myös nuorten poismuutto. Meriläisellä on ennestään Hengitysyhdistyksen hopeinen ansiomerkki. – No, ikä painaa sen verran, etteivät jalat ole entisensä. Kainuu ei ole ollut enää pitkään aikaan maan karuin työttömyysalue. Yhdistys teki samassa tilaisuudessa myös henkilövalintoja. Puheenjohtajana jatkaa Esko Riikonen ja pesti on kaksivuotinen. Eniten on vähentynyt palkkatuen käyttö. Hallituksen muut jäsenet ovat Raili Väyrynen, Raija Hakkarainen, Marjatta Lankinen, Kari Korhonen, Jorma Meriläinen, Saara Okkonen, Kaarina Riikonen ja Aune Nyman. Pääosa lomautetuista oli rakennus-, korjausja valmistustyöntekijöitä (137) sekä prosessija kuljetustyöntekijöitä (80). Kyse ei ole välttämättä työntekijähaun totaalisesta epäonnistumisesta, vaan esimerkiksi rekrytoinnin pitkittymisestä. Lokakuun lopussa kainuulaistyöttömiä oli 424 vähemmän kuin vuosi takaperin, ja työttömien määrä alitti vuoden 2013 lokakuun luvun. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. Kaikkiaan 2 117 työnhakijaa oli lokakuun lopussa työllisyysmäärärahoin työllistettynä ja työllistymistä edistävissä palveluissa. Lokakuussa Kainuussa oli 13 työtöntä työnhakijaa yhtä avointa työpaikkaa kohden, kun usealla alueella hakijoita oli paikkaa kohden enemmän ja koko maan keskiarvo asettui 12 hakijaan. Lokakuun lopussa oli toki edelleen 5 359 työtöntä kainuulaista. Hannu Mustonen hannu.mustonen@slpmedia.fi Kainuulaisten miesten työttömyys väheni vuositasolla 361 isännällä ja naisten työttömyys 63 emännällä. Nyt kun tuli kultaa ritapieleen, niin minkä värinen prenikka mahtaa olla vuorossa siinä kohtaa, kun mies täyttää 100 vuotta. Rakenteellisen työttömyyden osuus kaikista työttömistä on 65,7 prosenttia. Syyskuusta määrä väheni 21 hengellä. Juha Honkala juha.honkala@slpmedia.fi Sotkamon Hengitysyhdistys luovutti Martti Meriläiselle kultaisen ansioristin tiistaiaamuna. Vuosi sitten Kainuun prosentti oli 16,3. Työnantajille neljästi vuodessa tehtävä tiedustelu kielii jo rekrytointiongelmien lisääntymisestä. Perustajajäsenelle kultaa rintapieleen Martti Meriläinen sai tunnustusta Sotkamon Hengitysyhdistykseltä tiistaiaamuna. – Sitä ei vielä voi tietää, Meriläinen myhäilee. Lasku oli määrällisesti suurinta Kajaanissa (-239), mutta Paltamossa työttömyys väheni lähes neljänneksellä. Vaikeuksia kokeneiden osuus asettui aikaisemmin tänä vuonna 27–29 prosenttiin. Työttömät työnhakijat Lähde: Kainuun te-toimisto (työttömien osuus työvoimasta) Työttömyys vähenee Kainuussa pitkälti siksi, että eläkkeelle siirtyvät kainuulaisikäluokat ovat reilusti suurempia kuin työmarkkinoille tulevat. Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi Vaala Kainuu lokakuu 2015 muutos vuoden takaisesta 18,7 14,0 18,9 14,3 17,7 12,6 12,3 18,6 16,8 15,1 -0,7 -1,4 -0,2 -3,9 +0,5 -1,5 -1,5 +-0,0 -1,0 -1,2 Kainuun työttömyys lokakuu 2015 Työttömyysaste 190 2 472 736 209 202 74 597 669 210 5 359 -6 -239 -16 -64 +5 -6 -71 -12 -15 -424 lokakuu 2015 % muutos vuoden takaisesta %-yks. Samalla Kainuun työmarkkinoille mahtuu myönteisiäkin uutisia, kuten Talvivaaran kaivoksen jatkuminen Terrafamen myötä ja Transtechin terhakoituminen Skodan omistuksen myötä. Kyllähän tällainen muistaminen tuntuu hienolta, Meriläinen kommentoi. Kainuun ely-keskuksen suunnittelija Osmo Ohtonen näkee kehityksen keskeisenä selittäjänä maakunnan väestön ikärakenteen, jonka myötä eläkkeelle siirtyvät kainuulaisikäluokat ovat suurempia kuin työmarkkinoille tulevat. Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä oli lokakuun lopussa vielä 654. Toisaalta työttömyyden lasku painottuu voimakkaasti Kajaanin seutukunnan alueelle. Lokakuussa te-toimistoon ilmoitettiin 364 uutta avointa työpaikkaa, mikä on 41 vähemmän kuin syyskuussa, mutta 47 enemmän kuin vuosi sitten. marraskuuta 2015 Hannu Mustonen hannu.mustonen@slpmedia.fi Kainuu on edelleen ainoa MannerSuomen alue, jossa työttömyys laskee vuositasolla. Vähennys tarkoittaa yli 400 henkeä. Kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen tiedustelu kertoi, että 47 prosenttia vastaajista on kokenut jonkinlaisia rekrytointivaikeuksia. Lomautettuna (kokoaikaisesti) oli lokakuun lopussa 277 kainuulaista, mikä on 234 vähemmän kuin vuosi sitten. Ohtosen mukaan eläköityvien ikäluokkien ylivoima jatkuu ainakin siihen saakka, kunnes 50-luvun alkupuolen suuret ikäluokat ovat siirtyneet tyystin eläkkeelle. Juha honKala. Syyskuusta pitkäaikaistyöttömien määrä väheni kuitenkin 57 hengellä. Nuorten työttömyys helpotti 74 hengellä, mutta pitkäaikaistyöttömyys kasvoi edelleen 91 hengellä ja 6,2 prosentilla. Koko maan työttömyysprosentti oli 12,8. Moni nuorempi on huonommassa kunnossa ja aika usein luulevat minua 10 vuotta nuoremmaksi. Kehys-Kainuussa laskua kertyi vain 29 hengen ja 1,6 prosentin verran. – Moni sotkamolainen kulki Kajaanissa kokouksissa, joten päätimme perustaa Sotkamoon oman yhdistyksen. Pitkäaikaistyöttömiä yli 1 500. Työväkeä tulee satoja vähemmän kuin lähtee SuSanna Kinnunen Työttömyys pitkittyy edelleen Työllisyysmäärärahoilla töissä satoja vähemmän kuin vuosi sitten. Näin on ollut jo vuodesta 2006 lähtien ja ero on laventunut siihen pisteeseen, että tällä hetkellä markkinoille tulee vuositasolla satoja työntekijöitä vähemmän kuin markkinoilta lähtee. Puolangalla oli jopa viisi työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Ikäisekseen hyväkuntoinen Meriläinen muistaa, että yhdistys perustettiin Sotkamoon käytännön syistä. Määrä kasvoi edellisestä kuukaudesta 112 hengellä, mikä selittyy jokavuotisella kausivaihtelulla. Lyhennettyä työviikkoa teki 244 kainuulaista. Osuus on hieman pienempi kuin syyskuussa, mutta vielä ei ole varmuutta, onko kyse pysyvästä suunnanmuutoksesta. Paljasjalkainen sotkamolainen ja edelleen yksin Sotkamossa asuva Meriläinen kertoo, että juuri yhdistystoiminta on yksi syy siihen, että mieli on miehellä edelleen virkeä. Toiminnantarkastajana jatkaa Sirkka Mämmi ja varalla Irma Korhonen. Lokakuussa työttömien työnhakijoiden määrä kutistui vuoden takaisesta 395 hengellä ja kymmenellä prosentilla. Määrärahojen niukkuuden myötä heitä oli 318 vähemmän kuin vuosi sitten. Yhtäjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita työnhakijoita oli lokakuussa 1 556 ja heidän osuutensa Kainuun työttömistä asettui 29 prosenttiin. Meriläinen vastaanotti huomionosoituksen yhdistyksen puheenjohtaja Esko Riikoselta ja Raija Hakkaraiselta. Kysynnästä huolimatta työttömänä on edelleen selvästi eniten rakennus-, korjausja valmistustyöntekijöitä (1 072) sekä palveluja myyntityöntekijöitä (888). Työnantajat kaipasivat asiantuntijoita ja erityisasiantuntijoita (101), palveluja myyntityöntekijöitä (85) sekä rakennus-, korjausja valmistustyöntekijöitä (62). Ja jonkin verran ihmisten nimet unohtuvat, mutta kuulemma se tässä iässä on ihan tavallista. Vuosien ajan olin rahastonhoitajana ja johtokunnassa, mutta viime aikoina enemmänkin rivijäsenenä. Lokakuun lopussa työttömyysprosentti oli 15,1, mitä korkeampia lukuja kuittasivat Kaakkois-Suomi (15,3), Pohjois-Karjala (15,6), Keski-Suomi (16,1) ja Lappi (16,1). Vaikeuksia rekrytoinnissa. Rakenteelliseen työttömyyteen (3 525) lasketaan yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleet (1 556), viimeisen 16 kuukauden aikana vähintään 12 kuukautta työttömänä olleet (823), erilaista työvoimapalveluista työttömäksi jääneet (973) ja työvoimapalveluista toiseen siirtyneet (204)
marraskuuta 2015 – SOTKAMO-LEHTI 7 Arkisin 8–21 Lauantaisin 8–18 Sunnuntaisin 12–21 Vuokatti la 8–20 Kuhmo Koulukatu la 8–21 Kotimaista Amaryllis Yksivanainen 3 49 Coca-Cola 2 x 1,5 l, 3 l (0,73/l) sis. Perjantaina 27. Rainbow Banaani 1–lk, alkuperämaa Costa Rica hinta voimassa ma–su 23.–29.11. Rainbow Kylmäsavutai graavikirjolohifileesiivut 150 g (19,93/kg) Snellman Maatiaispossun uunifilee Maustettu, n. pantit 0,80 2 99 1 98 2 79 3 98 5 99 kg 2 99 99 kg 1 95 kg Atria Rosolli 550 g (5,07/kg) Malviala Joulutortut 6 kpl, 270 g (7,33/kg) Nauris 1–lk, alkuperämaa Suomi hinta voimassa ma–su 23.–29.11. 1,3 kg Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (6,63/kg) Suomalainen Suomalainen Suomalainen 6 95 HK Viljaporsaan pikkukinkku Kypsä, 1 kg 89 Vip Glögijuoma 1 l Suomalainen
Vaan sehän on tätä päivää. – Meidän jäsenistössä on suhteellisen pienipalkkaista porukkaa. – Turinatuvalla aion olla apuna. Erityisen ikävänä Anna Grip sanoi pitävänsä palkkojen ja lomien heikennyksen osumista nuorten lapsiperheiden vanhempiin. – Niihin vaaleihin on vielä aikaa. Raja kulkee Kirkonmutkasta Ristijärventietä kohti pohjoista. Hän on sosiaalidemokraatti. – Peura-alue on sama kuin viime vuonna. Luvan saa numerosta 0500-295098. Luvanhaltija Esko Klemetti antaa puhelimitse luvan tai jättää antamatta tilanteesta riippuen. Sotkamon kuntaan Outokummussa syntynyt Tuula Rossi-Määttä tuli töihin 1982. Leipomassa ja kaikkea muuta tekemässä. . – On järkyttävää, että tuollaisia lakeja ollaan säätämässä, Saila Pirnes aloittaa. Se esitys näyttäisi menevän läpi. . Sekä tietenkin metsästysoikeus alueelle, missä jahti toteutetaan. Esimerkiksi kuntien pienipalkkaisilta työntekijöiltä. Heikki Hekkalaa oudoksuttaa, että hallitus olisi säätämässä maksimit. Vaan ei täällä tehdä politiikan eteen töitä, sitä ei kunnallisvaikuttaminen ole. – Nyt tein aloitteen 70 euron arvoisesta liikuntasetelistä uuteen talousarvioon. Saila Pirnes sanoi kuitenkin uskovansa pakkolakiasiassa löytyvän sovun. Ympäristölautakunnassa, sittemmin ympäristöja teknisessä lautakunnassa kuusi kautta. Järjestötoiminnasta ei Tuula Rossi-Määttä malta jäädä pois. Kaatomaksu on 20 euroa. En ole sitä hävennyt. – Olikohan se vuosi 1989, kun valitsivat ensimmäistä kertaa KTV:n paikallisyhdistyksen hallitukseen. 8 SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. Rasin risteyksestä raja noudattelee Saukon tietä ja sitten Nuolijärventietä pitkin Valtimon rajalle saakka. Yhdistelmätyöntekijäksi itseään kutsuva kertoi työskennelleensä muun muassa Juurikkalahden ja Tuhkakylän kouluilla sekä sijaisena Salmelassa. – Millä perusteella juuri tältä ryhmältä lähdetään leikkaamaan jopa 12 päivää lomaa. Jahtiin lähtevillä pitää olla luvat kunnossa, metsästyskortti ja aseenkantolupa. Eteläpuolisen Kuhmontien eteläpuolella peura-alueen rajana on Sapsoperäntie Rasin risteykseen saakka. Jos tätä ryhmää lähdetään kurittamaan niin, etteivät he voi enää neuvotella palkkaa lisää. Ilvesjahtiin ensi tiistaina Ilvesjahti alkaa ensi tiistaina. Sotkamossa on kaatolupa kahdeksalle ilvekslle. Ilveskantaa luvanhaltija Esko Klemetti kuvailee erittäin runsaaksi. Hallitus on tekemässä SuoTuula RossiMäättä jätti ammattiyhdistystoiminnan tyttärelleen. JHL:n työntekijöiden pääluottamusmies Anna Grip kertoi kahvipöytäkeskusteluissa tulevan toistuvasti asian puheeksi. – Keskitytään pihailveksiin. Olin neljä vuotta käynyt alalle koulua. Suin ja päin ei täpläturkkeja jahtaamaan kuitenkaan rynnätä. Lupa kysytään ennen metsästyksen aloittamista. Huonoja muistoja ei työurasta Sotkamon kunnassa ole. – Joissakin asioissa on tultava vastaan, mutta sopu pitää löytyä. Luvista neljä on korvamerkitty niin sanotulle peura-alueelle ja neljä mainitun alueen ulkopuolelle. Anna Grip jatkaa äitinsä Tuula Rossi-Määtän työtä JHL:n Sotkamon osaston pääluottamusmiehenä. . . päivänä. Hän jatkaa vapaaehtoistyössä Turinatuvalla. Pertti Granqvist meen luokkajakoa. Pertti Granqvist Lyhyesti . Ehdokkaaksi ryhtymisestä vuoden 2017 kuntavaaleissa ei Tuula Rossi-Määttä ole päätöstä tehnyt. Neljä kaatolupaa käytetään peura-alueella. Niihin, jotka pyörivät talojen pihoissa tai yleensä asutuksen ympäristössä. Yläluokassa ovat hyvästi toimeentulevat ihmiset ja toisessa pienipalkkaiset, heikosti toimeentulevat ihmiset. Monessa on Tuula Rossi-Määttä ehtinyt olla mukana. Kuvassa nuoren ilveksen jäljet lumessa. Varsinaisesta työstään jo aiemmin eläkkeelle jääneen Tuula RossiMäätän työtä järjestötoiminnan saralla jatkaa hänen tyttärensä Anna Grip. Anna Grip on JHL:n pääluottamusmies, sihteeri ja jäsenasioiden hoitaja Sotkamossa. Metsästysoikeus ja muut luvat pitää olla kunnossa. Kunnanvaltuustossa Tuula RossiMäättä on istunut viisi kautta. Katsotaan sitten lähempänä. Hekkala sanoi JHL:n jäsenissä olevan paljon sellaista väkeä, joilla käteen jää 1400-1500 euroa kuukaudessa. Sotkamon pitäjän alueelle on myönnetty kahdeksalle ilvekselle kaatolupa. Niin runsaaksi, ettei kovin kaukaa salojen kätköistä tarvitse jahdin kohteena olevia kissapetoja mennä etsimään. Erityisen järkyttävänä Hekkala pitää esitystä lomaoikeuden leikkaamisesta. Tiistaina JHL:n jäsentapaamisessa ja Tuula Rossi-Määtän läksiäisissä Sotkamossa vierailleet PohjoisSuomen aluepäällikkö Saila Pirnes sekä aluetoimitsija Heikki Hekkala tuomitsevat jyrkästi pakkolait. Kysymykseen saavutuksista valtuutettuna Tuula Rossi-Määttä vastaa hissin rakentamisen kunnantalolle olevan hänen ansiotaan. Naarasta jota vuotta nuorempi pentu seuraa ei saa ampua. Ammattiliittona JHL puolustaa Heikki Hekkalan mukaan jäsentensä oikeuksia viimeiseen saakka. – Puoluekanta tulee verenperintönä. Sotkamoon hän muutti Imatralta. – Heille ilmoitetaan, ettette tule enempää koskaan saamaan. Eli Ristijärventien itäpuoli on peuraaluetta, Esko Klemetti kuvaili rajanvetoa. – Se nyt oli melkoinen tapaus kun Juurikkalahden koululle ryhdyttiin pöntöllä tuomaan ruokaa. Metsästyksessä keskitytään pihailveksiin.. Ilveksen metsästys alkaa ensi tiistaina joulukuun 1. marraskuuta 2015 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Jo 1980-luvulta saakka silloisen KTV:n toiminnassa mukana olleen Tuula Rossi-Määtän (65) läksiäisiä vietettiin tiistaina. Tuula edustaa Sotkamossa harvinaista puoluetta. – Hallitus on viemässä osalta kansalaisia ihmisoikeuksia. Keittäjästä tehtiin ruuanjakaja. – Mietitään, että kannattaako tätä työtä enää tehdä ollenkaan. Jatkaen aiemmin pakkolakien alaiset asiat sovitun kolmikannassa. Hallituksen esitykset ovat kiristäneet ilmapiiriä työpaikoilla. . Äidiltä tyttärelle Sukupolvenvaihdos
Sotkamo sai poikkeusluvan, Kajaani ja Kuhmo jäivät ilman Venäjäläisten matkailijoiden määrä on vähentynyt takavuosista Kainuussa. Hallitus on nimittäin tehnyt esityksen liikeaikalain kumoamisesta. Asiaa Lapin Aluehallintovirastossa päättämässä ollut lakimies Juha Lämsä perustelee päätöstä tasapuolisuudella. – Aina voi hakea lupaa uudestaan, jos pystyy sen perustelemaan, hän sanoo. Aluehallintovirasto voi erityisestä syystä sallia vähittäiskaupan harjoittamisen muinakin kuin säädettyinä aikoina. Niinpä Sotkamo oli yksi valituista. Erityisenä syynä pidetään liikkeen sijaintiin, matkailuun, yleisötapahtumaan tai vastaavaan tilanteeseen liittyvää tekijää, joka vaikuttaa palvelujen kysyntään. Nyt lupa myönnettiin liikkeiden poikkeukselliseen aukipitoon Sotkamoon, Puolangalle ja Hyrynsalmelle itsenäisyyspäivänä kello 12-21, jouluaattona kello 12-14, joulupäivänä kello 12-21, tapaninpäivänä klo 12-21, uudenvuodenaattona kello 18-21, uudenvuodenpäivänä kello 12-21 ja loppiaisena kello 12-21. 14,50€/kk ) LOPPUVUOSI KAUPAN PÄÄLLE! + SOTKAMO-LEHDEN JOULUTARJOUS! Tilaa lahjaksi tai itsellesi. Myös ostosmatkailu riittää perusteeksi. Tämän jutun kirjoittaja kertoo lakimiehelle, että kyllä on, Kuhmon Vartiuksessa on rajanylityspaikka. Kauppakamari ei kuitenkaan enää lisälupia hae. kysyy Juha Lämsä. Sen jälkeen Lämsä vielä vetoaa siihen, ettei Kuusamollekaan lupaa annettu rajanylityspaikan takia vaan paikkakunnan matkailun takia. Luvansaanti ei edellytä sitä, että paikkakunnalla on yöpyviä matkailijoita. Näin tilaat: Kanta-asiakkaana saat myös itse lahjan! 3 kk:n lahjatilauksesta kahden viikon lehdet. Lupa tarvittiin, koska ammattimaista vähittäiskauppaa ei nykyisin saa harjoittaa kirkollisena juhlapäivänä, vapunpäivänä, äitienpäivänä, isänpäivänä eikä itsenäisyyspäivänä eikä myöskään kello 18:n jälkeen uudenvuodenaattona ja vapun aattona. Kainuussa luvan saivat vain laskettelupaikkakunnat eli Sotkamo, Puolanka ja Hyrynsalmi. Tämä vuosi näyttää olevan viimeinen, jolloin poikkeuslupaa vielä tarvitaan. Ville-Petteri Määttä Tekstiviestillä: lähetä viesti SOT TILAA (väli) KAMPANJATUNNUS sekä nimesi, osoitteesi ja lahjan saajan nimi ja osoite numeroon 17192. – Onko siellä rajanylityspaikka. Perjantaina 27. Kuva on Kajaanin lentoasemalta vuodelta 2010. Päätökseen on kuitenkin mahdollista vielä hakea korjausta, kertoo Lämsä ja selittää päätöstä sillä, ettei kauppakamarin hakemuksessakaan tuotu esille ostosmatkailun merkitystä. Tarjous on voimassa 23.12.2015 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Mainitse myös kampanjatunnus. Vain laskettelupaikkakunnat pärjäsivät, kun Aluehallintovirasto jakoi poikkeuslupia. Myös kello 12:n jälkeen jouluaattona ja juhannusaattona tämä on kiellettyä. 6 kk:n lahjatilauksesta yhden kuukauden lehdet. 9,50 €/kk (norm. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 €. Se vapauttaisi kauppojen ja parturikampaamoiden aukiolot kokonaan eikä poikkeuslupia juhlapyhiksi enää tarvitsisi hakea. Sähköpostilla: asiakaspalvelu.sotkamolehti @slpmedia.fi. Tilausehdot osoitteessa www.sotkamolehti.fi/asiakaspalvelu. Samaa periaatetta käytettiin muuallakin Suomessa, ja luvat kohdistettiin matkailupaikkakunnille. Ostosmatkailua tapahtuu kuitenkin vielä jossain määrin. – Mutta eikö myös rajan pinnan paikkakunnille Kainuussa pitäisi antaa lupa, koska näillä alueella käy matkailijoita ympäri vuoden ja erityisesti joulun aikaan ostosmatkailijoita Venäjän puolelta. Kajaani ja Suomussalmi saivat luvan vain loppiaiselle. marraskuuta 2015 – SOTKAMO-LEHTI 9 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Lapin Aluehallintovirasto on myöntänyt kauppojen aukioloon poikkeuslupia itsenäisyyspäiväksi ja joulun pyhiksi eri puolille Suomea. Lupa voidaan myöntää joko määräajaksi tai toistaiseksi. Ilmoitathan, mikäli lahjan saaja on alle 18-vuotias Soita tilauksesi 010 665 9013 Puhelun hinta on 0.088 €/min. Kainuussa lupia annettiin vain laskettelupaikkakunnille, jotka houkuttelevat matkailijoita joulunviettoon ja yöpymään. VAIN 2kk 3kk 4kk 19 € 28 50 38 € Kampanjatunnus 15JOM2 Kampanjatunnus 15JOM3 Kampanjatunnus 15JOM4. Uuden hakemuksen voi jättää ja se ehditään vielä ennen joulua käsitelläkin, jos pystyy näyttämään, että joulun aikaan on kävijäpiikki
Virallisesti kyse on virsikirjaan täydentävästä lisävihkosta, jonka kirkolliskokous hyväksyi marraskuun alussa. Meidän virsikirjassamme on paljon saksalaista koraaliaineistoa, ja nyt mukaan saadaan anglosaksisia ja afrikkalaisia piirteitä, Vähäsarja sanoo. Virsityöryhmä kävi kolmen vuoden aikana läpi tuhansia tarjokkaita; mukana oli myös kolme Vähäsarjan sävellystä, jotka eivät kuitenkaan menneet läpi. . Moni niistä on myös vanha tuttu. Luvassa reippaampaa rytmiä ja uusia aihepiirejä. . Olisin henkilökohtaisesti toivonut niitä enemmän, Suomessa kun ollaan. On ennakoitu, että uusia virsiä päästäisiin opettelemaan viimeistään ensi syksynä. Vähäsarja pitää edellisvuosien tapaan tänäkin adventtina myös virsi-illan, jossa lauletaan adventtija jouluvirsiä. . – Ylipäätään nyt kansainvälistytään niin rytmien kuin tekstien suhteen, mikä on hyvä asia. Lisävihkojen virallinen käyttöönottojuhla on adventtina 2016, mutta niitä voidaan käyttää seurakunnissa heti kun ne ovat tulleet kirjapainosta. – Se, että virret ovat rytmillisesti reippaampia, on ihan jees. – Toivotaan ainakin. . Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet vetävät hyvin, mutta toivoisin, että ihmiset tulisivat myös joulukirkkoihin. – Siellä on paljon hyviä lauluja, mutta läheskään kaikkiin ei ole pystynyt tutustumaan, koska niitä ei ole vielä tekijänoikeuksien takia julkaistu, hän huomauttaa. . Sotkamossa virsihetkiä järjestetään muutenkin, ja virsiä opetellaan myös kinkereillä. Lisävihko sisältää hittikamaankin: monet muistavat Cat Stevensin 1970-luvulla tutuksi tekemän Morning has brokenin, joka kylläkin on alkujaan irlantilainen kansanlaulu. Hyvää Joulua ja Onnea uudelle vuodelle! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Hyvää Joulua ja Onnea uudelle vuodelle! 1x42 mm 20€. Vähäsarja lupaa seurakuntalaisille uusien virsin opettelutilaisuuksia heti, kun lisälehdet ilmestyvät. . – Hienoa, että esimerkiksi ihmisille tuttu Amazing Race (Oi ihmeellistä armoa) on mukana. Suomeksi sen nimi on Nousta saan aamuun. A Uusia virsiä harjoitellaan Sotkamossa heti, kun lisävihkot ilmestyvät. klo 16 mennessä Kanta-asiakas 2013 Kanta-asiakas 2013 kestotilaajana olet kanta-asiakas Voit valita tervehdyksen oheisista malleista. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Joululehti jaetaan kaikkiin Sotkamon ja Vuokatin kotitalouksiin varhaisjakelualueella. Sotkamon evankelis-luterilaisen seurakunnan kanttorin Risto Vähäsarjan ensituntuma uusista virsistä on myönteinen. Muista läheisiäsi jouluntoivotuksella! Jätä tervehdyksesi viimeistään perjantaina 11.12. Katso video, jossa kanttori Risto Vähäsarja esittää Suojelusenkelin Sotkamon kirkossa www.sotkamolehti.fi Kanttori Risto Vähäsarja kiittelee uusia virsiä hyviksi valinnoiksi. . Kanttori Risto Vähäsarja pitää hyvänä, että virsikirjaa täydentävä lisävihko tuo kansainvälisyyttä. Jotain lisävihkosta jäi Vähäsarjan mielestä uupumaan. Lisävihkossa on 80 suomenkielistä ja 147 ruotsinkielistä virttä. Talviaiheisia virsiä hän olisi kuitenkin toivonut lisää. Jouluvirret ovat kuitenkin monelle tuttuja ja sotkamolaiset todella osaavat laulaa, sen voin vilpittömästi sanoa. Talviaiheisia virsiä ei juuri ole nykyisessäkään virsikirjassa. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. – Kun katsoin laulujen sanoja, en huomannut kuin yhden talvivirren. Kirkolliskokous hyväksyi suomenja ruotsinkieliset lisävihkot marraskuun alussa. Lisävihkon uusia virsiä leimaa duuri. Virsistä löytyy myös uusia aihepiirejä, kuten luonnonsuojelu. marraskuuta 2015 Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi Juice Leskisen Viidestoista yö ei veisattavaksi noussut, mutta monien rakastama Maan korvessa kulkevi lapsosen tie (Suojelusenkeli) virsikirjasta pian löytyy. Virsiksi tulossa suosikkisäveliä Lisävihko . Sitä, innostavatko uudet virret myös uusia veisaajia kirkkoon asti, ei Vähäsarja lähde ennakoimaan. Liitteestä löytyy myös hienoja Jaakko Löytyn ja Pekka Simojoen vanhoja kappaleita. Nykyinen, vuoden 1986 virsikirja liitteineen säilyy; varsinaisesta virsikirjauudistuksesta ei siis ole kyse. Se on varmasti ollut vilpitön tarkoitus. – Advettiaika on laulun aikaa. Virsikirjan lisävihko täydentää nykyistä virsikirjaa. Käytössämme on jouluaiheisia kuvia. Marjukka Väisänen Hyvää Joulua! Hyvää Joulua! Kanta-asiakkaana ilmoitat puoleen hintaan vain 10€ Akkoniementie 4, 89600 Sotkamo P. Nykyinen virsikirja on vuodelta 1986, ja sitä täydentävä lisälehti otetaan käyttöön adventtina vuonna 2016. 2x30,5 mm 20€ 1x42 mm 20€ Yksityisten ja yhdistysten Joulutervehdykset julkaisemme joululehdessämme ti 22.12
Jouluiloittelussa on mukana kahdeksan esiintyjää. Dramatisointi pohjautuu norjalaisen Thorbjørn Egnerin vuonna 1955 kirjoittamaan lastenromaaniin. Lapsetvoivatjättäälahjalistantaikirjeenjoulupukille. – Viime kesän jälkeen kunnianhimoa on pakko olla, hän huomauttaa. Esitys, joka puhuttelee, eikä vain mene toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Esityksiä on kaikkiaan seitsemän. Hän on kirjoittanut osan esityksen teksteistä ja sovittanut mukaan myös joitakin valmiita tekstejä. Viime vuonna joulushow veti vajaat 300 katsojaa, ja samaa määrää odotellaan Kajauksen mukaan nytkin. Tuolloin kyse oli ulkoilmateatterista, mutta Sotkamossa kesäteatteria tehdään sisätiloissa työväentalolla. Teatteria on luvassa Sotkamossa jälleen myös keväällä, kun Kajaus ohjaa lastenja nuortennäytelmän Kasper, Jesper ja Joonatan – kolme iloista rosvoa työväentalon lavalle. Ja sitähän sanotaan, että yhteyden saa siitä hästäkin kautta (hashtag eli aihetunniste), nauraa Kajaus. Viimekesäinen teatteriporukka oli kiitollinen siitä, että Punainen viiva tuli tehtyä. – Näissä yhteyksissä käytetään helposti sellaisia navanalus-juttuja, mutta meillä on jutut toisenlaisia. – Minua kiehtoo tämä tila. – Jos pannaan vähän haastetta, myös ne, jotka lähtevät mukaan, saavat myös jotain. Mikkolan mukaan Mukan aikanaan kohua herättäneestä romaanista tehtyä teatterisovitusta on esitetty kesäteattereissa vähän. Välissä on myös musiikkia. 11 klo 19.30. YHTEISTYÖSSÄ JOULUPUUROa JOULUPUKKI Sotkamon Yrittäjät Ry Sotkamon Kunta Sotkamo Lehti Iloksi Ry Kainuun Vaellustalli Joulun alla Hästäkkiä, kesällä Mukkaa Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi Teatteriyhdistys Havukka naurattaa joulun alla noin tunnin mittaisella sketsi-iloittelulla, joka kantaa nimeä Hästäkki. MusiikistavastaaKansalaisopistonpuhallinorkesteri JyriLaitilanjohdollaTapahtumanjuontaaKariKajaus. Perjantaina 27. – Hästäkki-nimikin tuli siitä mieleen, kun tämä on yhtä sekamelskaa. Marjukka Väisänen. Sekin vaikuttaa tietysti sisältöön – ja tuo siihen myös yllätyksellisyyttä. Tavoitteena on, että koko illan näytelmä Kolme iloista rosvoa olisi ensi-illassa jo maaliskuun alussa. Maa on syntinen laulu (1964) on Mukan (1944–1973) kirjoittama kuvaus länsilappilaisesta 1940-luvun lopun maalaisyhteisöstä, jossa rakkaus, elämänjano ja seksuaalisuus törmäävät Siskonrannan kylän konservatiivisiin ja uskonnollisiin arvoihin. Kajaus myöntää, että Maa on syntinen laulu on yhdistykselle kunnianhimoinen valinta. – Uskon, että täällä Kainuussa se uppoaa, koska upposi se Savossakin. Hannu Väyrynen (vas.) ja Kaisa Pekkala harjoittelevat Hästäkissä nähtävää sketsiä Kari Kajauksen ohjauksessa. – Meidän esityksemme poikkeaa valtavirrasta sikälikin, että mukana ohjelmaa tekemässä on myös pieniä lapsia. 18.00 Sotkamonkunnanjoulutervehdys:PetriKauppinen Salmelan Sävel Juha Lukkarin johdolla Sotkamonseurakunnanjoulutervehdys:ErkkiMarin KajaaninDancenSotkamonStreetDance–ryhmä IloksiRy:nLauriJärvisentervehdys saapuutorille. Sotkamon ensi kesän kesäteatterinäytelmä on Timo K. Tässä joulushow’ssa nauruhermoja yritetään kutittaa muilla kuin niillä jutuilla, jotka menevät navan alta. – Tarkoitus on, että ensimmäinen kokoontuminen on joululoman aikaan. Mikkola on ohjannut saman näytelmän myös Siilinjärven kesäteatteriin puolenkymmentä vuotta sitten. Täällä näytelmä on intensiivisempi ja tunnelmallisempi kuin sisätilassa, sanoi Mikkola, joka kävi Sotkamossa maanantai-iltana tapaamassa Havukan väkeä. Näytelmä näki yli 2 600 ihmistä. Havukan viime kesänä esittämä Ilmari Kiannon Punainen viiva oli teatterilta suurponnistus, joka osoittautui myös huippusuosituksi. Sketsit ovat 5–10 minuutin mittaisia, ilman mitään tiettyä teemaa. Havukan esityksen ohjaa Kuhmon kulttuurisihteeri, näyttelijä ja ohjaaja Toivo ”Topi” Mikkola. marraskuuta 2015 – SOTKAMO-LEHTI 11 PE 27.11. Hästäkin ensi-ilta Sotkamon työväentalolla pe 27. Toivottavasti saadaan nytkin innokas porukka nuoria ja lapsia mukaan, Kajaus toivoo ja viittaa viimekeväiseen näytelmään, joka toteutettiin niin ikään nuorten voimalla. Se on myös kehitystarina nuoresta Mäkelän Martasta, joka kasvaa ahdasmielisessä yhteisössä naiseksi. Ehkä vähän vanhanaikaistakin, mutta on mukana tiettyä ajankohtaisuuttakin, yhdistyksen puheenjohtaja Kari Kajaus luonnehtii. Mukan esikoisromaaniin perustuva Maa on syntinen laulu. SO TK AM O N TO R IL LA 17.30 Sotkamon kunta tarjoaa 500:lle ensimmäiselle.SotkamonYrittäjätRytarjoaajouluglögit
Elämyksellinen jouluvaellus 8.-10.12.2015 seurakuntatalolla -Sotkamon SeurakuntaSOTKAMO-LEHTI Perjantaina 27. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.(Joh.1:1) Sana, Logos, voidaan voitaisiin kääntää myös logiikaksi, järjeksi, kosmiseksi järjestykseksi, ja Sana oli myös Jumala, Kosminen Luova voima. Hänessä oli myös elämä, ja elämä oli ihmisten valo.(Joh.1:4) Tässä onkin sitten sellainen kuva Jumalasta, että se vetää hiljaiseksi. TERVETULOA! Sotkamon Seurakunta / Lapsityö – Vaellus avoinna: ti klo 16-20, ke-to klo 9-14 ja 16-20 ”Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa. Sillä voimalla syntyi kaikki mikä syntynyt on. marraskuuta 2015 12 KOTIKIRKKO mallaan tavalla esimerkiksi lepäämiseen, lukemiseen tai ulkoiluun. He ovat koko ajan läsnä ja matkakumppaneina osallistujille. Ke ja to iltana joulukahvit ja mehut vaeltajille. Miten osaan elää suhteessa lähimmäisiin. järjestetään klo 18-20.00 Sotkamon seurakuntatalon salissa seurakunnan tyttöjen ja poikien kerhojen JouluJuhla Ohjelmistossa on Tanssija näytelmäkerhon esitykset, joulukorttien askartelua, hilpeää jouluista mieltä ja tunnelmaa, hyvää seuraa ja herkullista glögiä sekä pipareita. Hiljaisuuden retriitti Useissa evankelisluterilaisissa seurakunnissa on otettu toimintaan mukaan erilaisia hiljaisuuteen liittyviä elementtejä. Retriitissä on lupa vain olla ja elää hetkessä. Nykyajan ihminen elää monenlaisten haasteiden keskellä informaatiotulva ja virikkeiden paljous voivat aiheuttaa rauhattomuutta. Usein hiljaisuudessa koettu levon ja rauhoittumisen kokemus ohjaa ihmistä miettimään ja ehkä kyseenalaistamaankin omaa elämäntapaansa ja arvojaan. Mitä toivon tulevaisuudelta. Retriitti tarkoittaa vetäytymistä kaiken tavanomaisen ja arkisen elämänmenon keskeltä lepoon ja hiljaisuuteen. Retriitinohjaajat huolehtivat käytännön järjestelyistä ja vastaavat ohjelman toteutumisesta. Retriitissä vietettyyn aikaan ei liity suorituspaineita. Retriitti on samalla kertaa sekä yksityinen kokemus että yhteinen matka. Kaisu Paakkari. Levoton, kiireinen ja tehokkuutta tavoitteleva materialistinen elinympäristö ja elämäntapa saattavat synnyttää myös vastareaktion. ”Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen tuli maailmaan.” (Joh.1:9) Ja kun taas kerran sytytämme adventtikynttilän, se muistuttaa meitä juuri tuosta valosta, joka pian on syntyvä maailmaan. Viikonlopun ohjelman runkona ovat vanhan rukoushetkikäytännön mukaiset yhteiset rukoushetket, jotka liittyvät retriitin teemaan tai kirkkovuoden ajankohtaan. Sotkamon seurakunta on järjestänyt Rytilahden majalla hiljaisuuden retriittejä vuodesta 2007. Osallistujat kertovat toisilleen vain etunimensä. Tällainen voima kattaa ja käsittää koko maailmankaikkeuden. klo 13 seurakuntatalossa Sotiemme veteraanien ja sotaorpojen yhteinen joulujuhla klo 18 seurakuntatalossa Kaiken kansan joulujuhla , mukana mm. Mittakaavojemme ero on valtava. Tähän Jumalalliseen pulmatilanteesseen löytyi kuitenkin ratkaisu. Tämän lisäksi ohjelmassa on vapaa-aikaa, jonka jokainen voi käyttää haluaA lussa oli Sana. Osanottajat sitoutuvat yhteiseen hiljaisuuteen. Pisarat Satu Ahon johdolla ja Pappatiimi Tiistaina 1.12. Hiljaisuuden viljely on ekumeenista toimintaa ja Suomessa se toimii selkeästi luterilaiselta pohjalta. Vaellus on sisätiloissa ja se kestää n 25 minuuttia. Eräs näistä toimintamuodoista on hiljaisuuden retriitti. Niitä tilanteita varten on mahdollisuus varata keskusteluhetki retriitinohjaajan kanssa. Meidän maailmamme ja Jumalan todellisuuden välillä näyttää olevan silloittamaton kuilu. Aluksi käydäänkin läpi käytännön asioita ja mahdollisia esiin nousevia kysymyksiä. Stressaantunut ja väsynyt, ehkä sisäisesti tyhjäksi itsensä tunteva ihminen alkaakin kaipaamaan jotain muuta, ehkä juuri rauhaa, lepoa ja hiljaisuutta. Suomessa retriittitoimintaa vaalii Hiljaisuuden Ystävät ry. Kiireettömät ateriat nautitaan yhdessä levollisen musiikin soidessa taustalla. Teemme ja annamme tilaa itsellemme ja toisillemme. Viime kädessä retriittiä kannattelee läsnä oleva Jumala, joka tekee työtään meissä kaikissa. Aika on tieteenkin todistuksen mukaan suhteellista. Olen valmis uskomaan joskus lukemani väittämän: ”Luominen tapahtui miljardien vuosien aikana, yhdessä pyhässä silmänräpäyksessä. Hän antoi osan itseään, poikansa, syntyä ihmisten todellisuuteen, voidakseen kokea ihmisen osan kaikessa mitä siihen sisältyy. Ryhmät lähtevät 15 minuutin välein. Sana Jouluhartaus Teuvo Mustonen, Juurikkalahti A Hän on alfa ja omega, alku ja loppu, kaikki mitä on." Keskiviikkona 16.12. 050 592 0055, jotta glögiä ja pipareita tiedetään varata tarpeeksi. Jokaisella osallistujalla on oma huone. Kiistely luomisopin ja kehitysopin välillä tuntuu tässä valossa turhalta. Näiden näkymien edessä tunnemme pienuutemme. Kahdesti vuodessa perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään kestävissä retriiteissä on osallistujia ympäri Suomea. Psalmissa 90 sanotaan: ”Tuhat vuotta on Sinulle kuin yksi päivä, kuin eillinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.” Jumalan todellisuuden aika on toinen, kuin meidän ymmärtämämme aika. Jokainen saa tulla juuri sellaisena kuin on ja senhetkisen elämäntilanteen keskeltä. Tervetulleita paikalle ovat alakoululaiset, heidän sukulaisensa ja perheensä sekä ystävät vauvasta vaariin. Tervetuloa ja rauhaisaa Joulun odotuksen aikaa teille kaikille! Hei alakouluikäiset perheineen! f f f f f f f f *SÄÄN MUKAINEN ULKOVAATETUS *OMAT MAKKARAT MUKAAN * SEURAKUNTA TARJOAA GLÖGIT JA PIPARIT KOKO PERHEEN JOULUSEIKKAILU SU 13.12.15 KLO 15 RYTILAHDEN KODALLA Joululunta tuiskuttaa – vietetään jouluinen hetki yhdessä erilaisten tehtävien merkeissä. Kautta avaruuksien kaikuu laulu riemuinen: Jeesus tullut on!” Olette lämpimästi tervetulleita etsimään joulun suurta salaisuutta. Mitä minulle kuuluu, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Varsinkin ensikertalaiselle vaikeneminen ja yhdessä hiljaa oleminen voi olla hämmentävää. Hän on alfa ja omega, alku ja loppu, kaikki mitä on. Ilmoittautumiset tekstiviestillä Mirva Heikkiselle p. Joskus hiljaisuus voi myös herkistää ja nostaa mieleen sellaisia asioita, joista haluaa keskustella
klo 19.00 Sotkamon kirkko 15.12. klo 13.00 Tipaskoti : hoitokti 11.12. Paikanpäällä on mahdollisuus nauttia joulupuuroateria pientä korvausta vastaan. klo 10 Jouluaaton hartaus Himmelissä. klo 18.00 Pohjois Tipas; Lehtolan pirtti, Pohjois-tipaksentie 23 13.12. Joululämpimäiset, kukka ja pieni salaperäinen paketti kassissa lähdimme tätini kanssa suksilla kohti Kesäniemeä. klo 18.00 Lea ja Martti Niskasella Tervamäentie 4a Tupaantuliaisten merkeissä 15.12. Sotkamon kirkossa (Tapaninpv.) su 27.12. klo 10 1. Jo aamupäivällä kävimme naapurissa viemässä joulukukan ja hyvän joulun toivotukset. klo 14.00 Laakajärvi Metsola 06.12. klo 19.00 Avustaa kirkkokuoro Tervetuloa Pekka Mikkolan ja Johanna Piipposen joulukonseRtti Sotkamon kirkossa ke 23.12. klo 19.00 Vuokatin kirkko 23.12. Mummolassa odotti joulusauna, ruokailu ja pukin tulo. Pikku hellalla keitettiin pannukahvit ja nautittiin yhdessä lämpimäisten kera. Vapahtaja, Joulunherra, taivaanlapsi, seimeen syntynyt, anna meille lahjoistasi jälleen kerran, taito nähdä, mitä maailma on nyt. Jp:n jälkeen seppelten laskut muistomerkeille. klo 7 Joulukirkko Sotkamon kirkossa, avustaa kirkkokuoro ja puhallinyhtye. Sotkamon kirkossa. To 10.12. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa To 31.12. Käy seimen lapsonennäin jouluvieraaksein, niin jouluni ei lopu koskaan, ei lopu koskaan.” Jouluaattona vuonna 1963 Kirjoittaja muistelee jouluaattoa vuosien takaa. Myytävänä on mm. nuorten messuryhmä su 13.12. Syntyi talliin lapsi, valvoivat vain vanhemmat ja joukot paimenten. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, avustaa Iina Immonen, viulu. Pimeys oli jo laskeutunut, kun lähdimme paluumatkalle lahden yli. Kynttilätkö silmiin lapsen sytytit. Joulumyyjäiset seurakuntatalolla Vexi Salmen sanoittama ja Risto Vähäsarjan säveltämä kaikenkansan joulukantaatti ”ääretön hiljaisuus” Sotkamon kirkossa su 20.12. klo 16.00 Tänä jouluna esityskokoonpanossa n. klo 19.00 Tipasojan kylätalo, Tipsakka 16.12. Sotkamon kirkossa, avustaa Sotkamon Kamarikuoro, joht. Sen kahta puolta hämärä paiskasi kättä toiselleen. Sotkamon kirkossa. klo 10 loppiaisen messu Sotkamon kirkossa. klo 11 Itsenäisyyspäivän sanajp. Siihen jouluun olen palannut muistoissani yhä uudelleen. klo 12 Jouluinen perhekirkko Vuokatin kirkossa. klo 19.00 Vapaa pääsy Tervetuloa KauneiMMat jOululaulut Sotkamon kirkossa su 13.12. Hämärän seasta niemessä erottui pieni valontuike. klo 19.00 Sotkamon Kamarikuoro, johtaa Pirkko Kupiainen Sotkamon Mieslaulajat, johtaa Olli Pautola Ohjelma 10 € Tervetuloa Perjantaina 27. Pyhäkoulu kerhotilassa. adventin messu Sotkamon kirkossa klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, avustaa kirkkokuoro (Vuokatin kirkon 25-vuotisjuhla). klo 17.00 Katinkulta Sotkamon Mieslaulajien PeRinteinen joulukonseRtti Sotkamon kirkossa pe 25.12. Kokosimme kellon, sytytimme kynttilät ja voi mikä ihastuttava pienten tiukujen helinä alkoi soittaa ”taivaallista musiikkia”. klo 23 uudenvuodenaaton yökirkko Sotkamon kirkossa TaMMIkuu: Pe 1.1. 90 laulajan Kainuulainen kantaattikuoro, soitinyhtye ja urut solistit: Martti Niskanen, tenori ja Anita Ortju, sopraano tekstien lukija: Saimi Tikkanen johtaa Harri Komulainen Ohjelma 10 € Tervetuloa Musiikkiopiston suOMalaisen MusiiKin KOnsertti srk-talossa to 3.12. Tähdet valaisivat lumisen maiseman ja valmista latua oli helppo osata takaisin mummolan pihaan. Tapahtuman tuotto menee diakoniaja lähetystyön hyväksi. Joulukuu: su 6.12. Päivän alkaessa taas hämärtää oli aika lähteä Oili-tädin luo. Marja-Terttu Salminen PS: Muistellessani kynttilän liekki luo leppeää valoaan. Mutta se rauha, harmonia, lämpö ja hyvä tahto, ne toivat sellaisen joulumielen, johon haluan yhä uudelleen palata. (Jouluaatto) klo 14 Jouluaaton hartaus siunauskappelissa, avustaa Vuokatti-kvartetti. SOTKAMON SEURAKUNNAN JOULUNAJAN JUMALANPALVELUKSIA: Lumen pehmeä vaippa peittää alleen. Jouluisesta musiikista huolehtii Pappatiimi. klo 18.00 Sapsokosken kylätalo 10.12. Mitä rauhan hyväksi teit tänään. CD:ltä kuuluu joululaulu, jossa taustalla soi hiljaa ”Enkeli taivaan” ja siihen yhtyy Matti Salmisen jyhkeä basso: ”Sun Jeesus kanssasi, mä vietän jouluni, mä vietän jouluni. klo 12.00 Törmänkoti 17.12. Mutta tunnelman muistan, se lumosi minut täysin. klo 19.00 Vuokatin kirkko 20.12. Lämmön rakkauden hetkin läheistesi sydämistä karkoitit. Se oli jotakin aivan uutta ja ihmeellistä, kullanvärinen enkelikello. Hyväksyikö joku sinut ystävänään, joku jota kenties vihasit. To 24.12. porkkanaja lanttulaatikoita, riisipiirakoita, erilaisia kakkuja ja torttuja. klo 19.00 johtaa Olli Pautola Ohjelma 10 € Tervetuloa siBeliuksen 150 – VuotiskonseRtti Sotkamon kirkossa ti 8.12. klo 13.00 Eeva ja Pentti Partanen Juurikkalahti Ohra-aho 22.12. su 20.12. klo 13.30 Himmeli 17.12. Tuossa pienessä rauhan majassa oli aito joulu läsnä ja kaikkein oleellisin, joulurauha, välittyi suoraan sydämeen. Työnsä kiertokoulunopettajana tehnyt sukulaistäti asui yksinään niemen kärjessä olevassa mökissä, kävelypolun päässä. Jouluinen maisema lumosi, lunta oli paljon, pakkanen kiristi otettaan. Sukset suihkivat jäällä, kun otimme suunnan kohti mökkiä. klo 15 Jouluaaton hartaus Vuokatin kirkossa klo 16 Jouluaaton hartaus Sotkamon kirkossa, avustaa Martti Niskanen, laulu. Tervetuloa nauttimaan jouluisesta tunnelmasta. klo 13.00 Turinatupa 11.12. Sielläkin tunnelma oli kuin jouluun laskeutunut, odotusta täynnä. Jos yhtä vähän omaa kunniata kuin joulun lapsi, tahtoisimme saavuttaa, niin joulun jälkeen tätä maailmata paljon helpompi ois rakentaa! Liisa Airaksinen-Parkkari (ent. Pian olimme perillä. ke 6.1. Sitten oli aika katsoa mitä pienessä paketissa oli. Valoa kohti oli helppo suunnistaa. su 3.1. klo 15.00 Loma Rinteelä 06.12. Ensin pellon ja tien yli, läpi pienen metsikön ja pian olimme jo Säynejärven pohjukassa. klo 10 sanajp. Pirkko Kupiainen. Vai elintasoasi paremmaksi heikompaasi sortaenko kohotit. Radiosta, kamarin puolelta, kuuluivat hiljaa kauniit joululaulut... Pyhäkoulu kerhotilassa. Klo 17 Kynttilät syttyvät sankarihaudoilla. (Joulupäivä) klo 10 Joulukirkko Vuokatin kirkossa klo 18 Jouluinen metsäkirkko Pöllylammen rannalla, käynti Vuokatinvaaran yläparkkipaikan kautta la 26.12. sanna vihanto Jouluaaton valoistuva hetki kesti vain kotvan. klo 10 sanajp. klo 23 Jouluyön messu Sotkamon kirkossa, avustaa Satu Karppinen, laulu. klo 10 sanajp. Klo 12 Itsenäisyyspäivän juhla srk-talossa. Partiolaisten soihtukulkue lähtee Aatoksen pihalta klo 17. Pe 25.12. klo 10 uudenvuoden messu Sotkamon kirkossa. Että kohdaltansa meistä jokainen, voisi auttaa toista heikompaansa, Saaden siitä joulun, juhlan arvoisen, Vuosituhansien yli soivat, pyhät laulut, kiitos enkelten. klo 18 Matkamiehen messu Sotkamon kirkossa, muk. klo 12.00 Säätiönkulma 17.12. Minun jouluni oli alkanut jo paljon aiemmin. Rauhanjuhlaa Vapahtajalleen maailma käy valmistelemaan. su 10.1. Mustonen) anna meille joulu Perinteiset joulumyyjäiset järjestetään marraskuun viimeisenä lauantaina 28.11 klo 10-12 Sotkamon seurakuntatalolla osoitteessa Kainuuntie 39. Sotkamon kirkossa. marraskuuta 2015 SOTKAMO-LEHTI 13. En muista sanaakaan siitä mitä puhuttiin. Mikä rauha pienessä mökissä vallitsikaan. Ostoksien lomassa voi pyörittää onnenpyörää tai ostaa arpoja. Klo 17.30 Hartaus sankarihautausmaalla. klo 13.00 Torikylän kylätalo 13.12. klo 10 sanajp. klo 12 Messu Vuokatin kirkossa. Sellaista en ollut koskaan nähnyt. Marraskuu: su 29.11. klo 19.00 Ohjelma 15 € TervetuloaKauneimmat joululaulut 2015 Sotkamon seurakunta 29.11. Pirtti oli lämmin ja Oili täti täynnä hyvää tahtoa, aina niin onnellisena omissa oloissaan. kesäleikit, kukat, pihamaan. klo 12 Messu Vuokatin kirkossa
Halu auttaa on ollut tarttuvaa, ja tänä vuonna joukko hyväntekijöitä organisoitui Iloksi-yhdistykseksi. Apua voi antaa myös lahjoittamalla rahaa Iloksi ry:n tilille. Lisätietoja Iloksi ry :n Facebook-sivuilta. Ja miten paljon onkaan niitä, jotka eivät ilkeä pyytää, vaikka tarvetta olisi, miettii sotkamolaisen hyväntekeväisyysyhdistyksen Iloksi ry:n puheenjohtaja Lauri Järvinen. Apua voi kysyä soittamalla Leila Niskaselle 040–5950969 tai Sanna Heikkiselle 050–3533311. Marjukka Väisänen Joulua! Joulua! Toivotamme Hyvää Joulua! Hyvää Joulua! Helpota joulukiireitäsi ja varaa tilasi jo nyt! Saat -10% alennuksen jättäessäsi ilmoituksesi ma 7.12. Ihmisten auttamishalua eivät epävarmat ajat ole nakertaneet. Hyväntekeväisyysyhdistys järjestää joulun alla keräyksiä, joiden tuotosta jaetaan iloa paikallisille vähävaraisille. Ja hänen sanansa: ”Jospa minäkin joskus voisin auttaa näin”, Niskanen kertoo. Joululahjoja voi viedä kuusen alle Tokmannille edellisvuosien tapaan. mennessä. Iloksi ry voi auttaa. Tänään perjantaina järjestettävässä joulunavauksessa torilla kerätään rahalahjoituksia tonkkaan ja pataan. – Vieläkin muistan sen äidin silmät, joka näki yritykseltä saadun lahjan. – Apua saa akuuttiin hätään, hän kuvaa. Tavaralahjoituksia voi toimittaa myös Niskasen yritykseen Hiukkasiin Kainuuntiellä. Hän toivoo, että ihmisillä riittäisi rohkeutta ylittää kynnys, ja pyytää apua. Yhdistykselle voi myös ilmoittaa, jos tietää jonkun tarvitsevan apua. Yhdistyksen tarjoama apu on Lauri Järvisen mukaan hetkellistä, ei jatkuvaa. Lauri Järvinen ja Leila Niskanen kannattelevat tonkkaa, johon voi lahjoittaa jouluiloa vähävaraisille. 14 SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. – Toive olisi, ettei lahjoja paketoitaisi valmiiksi. YRITYSTEN JOULUTERVEHDYKSET. Moni haluaa Niskasen mukaan auttaa – antaa vähästäänkin, jos voi – koska voi helposti kuvitella joutuvansa myös itse autettavaksi. Elämäntilanteet voivat vaihdella kenellä hyvänsä nopeastikin. Se helpottaa lahjojen jakoa oikeaan paikkaan, Niskanen sanoo. Sen apu on suunnattu nimenomaan sotkamolaisille – ja se on tullut pääosin sotkamolaisilta tavaraja rahalahjoituksina. Yrittäjä Leila Niskanen järjesti ensimmäisen joulukeräyksen Sotkamossa vuonna 2009, jolloin hän ideoi joululahjakuusen Tokmannille. Joululehti jaetaan kaikkiin Sotkamon ja Vuokatin kotitalouksiin varhaisjakelualueella. Keräyksiä jatketaan joulun jälkeenkin, sillä yhdistyksellä on lupa kolmelle rahakeräystonkalle ensi vuoden loppuun asti. Apua voi pyytää soittamalla Niskaselle tai Sanna Heikkiselle. 040 587 2067 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi JULKAISEMME TIISTAINA 22.12. Viime vuonna muutamat yritykset halusivat lahjoittaa jollekin vähävaraiselle perheelle kokonaisen joulun, eli ostivat ruuat ja lahjat. Rauhaisaa joulunaikaa ja Onnea Vuodelle 2016! Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Hyvää Joulua ja Onnea uudelle vuodelle! Iloista joulumieltä ja onnea vuodelle 2016!. – Jos on kolme lasta ja vanhemmista vain toinen töissä, se on jo hyvä peruste auttaa. Niskanen korostaa, että avustettavat pysyvät anonyymeina. Jo ensimmäisenä vuonna kymmenet perheet saivat apua keräyksestä. Myös esimerkiksi koulujen, päiväkotien, neuvolan ja seurakuntien kautta otetaan yhdistykseen yhteyttä. – Joka vuosi on avun tarve lisinyt ja joka vuosi ovat myös lahjoitukset lisääntyneet, Niskanen kertoo. Tonkkakeräys jatkuu sittemmin Tokmannilla ja K-Supermarketissa. Voit valita myös oheisista ilmoitusmalleista. Tokmannilla on myös jo sotkamolaisittain perinteeksi muodostunut joulukuusi, jonka alle voi viedä lahjoitettavia tavaroita. Apu voi olla lahjakortti, tilisiirto tai jotakin tavaraa, kuten liikuntavälineitä, koulutarvikkeita tai vaatteita. marraskuuta 2015 Hyvä joulumieli antajalle ja saajalle Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi – Apua tarvitsevia perheitä ja ihmisiä on kymmenittäin. Käytössämme on jouluaiheisia kuvia, piirroksia ja kehyksiä, joilla saat jouluisen ilmeen ilmoitukseesi. Vaikka monille vähävaraisille niukkuus on jatkuvaa, jouluna se voi tuntua ylivoimaiselta etenkin lapsiperheissä, joissa laskujen jälkeen ei jää rahaa enää mihinkään. – Vaikka sinulla tänään kuinka hyvä työpaikka, et voi olla ihan varma, onko sinulla sitä 2–3 kuukauden kuluttua, Niskanen sanoo. Päinvastoin. Sen tietää, ettei silloin ylimääräistä rahaa juuri ole, Niskanen antaa esimerkin. Sanna Koivusalo p
Perjantaina 27. marraskuuta 2015 – SOTKAMO-LEHTI 15
Ensimmäisenä treenataan tuttuakin tutumpaa joululaulua. marraskuuta Suomussalmen kirkossa. Alkutalven sunnuntaipäivä on valkenemassa. Konsertin kesto on noin tunti. Jyri Laitila kokoilee ja kokeilee puhallinsoitintaan. Harjukatu 3, Sotkamo P. Sydämeeni joulun teet on se laulu. – Joulun syvin sanoma on vahvasti kirkollinen. Konserttikiertue päättyy Sotkamoon joulun aatonaattona 23. Joulun sanomaa sanoin ja sävelin Olli Pautola (oik), Jyri Laitila, Johanna Piipponen, Pekka Mikkola, Sanni Lukkari ja Noora Ontronen lähtevät jouluiselle konserttikiertueelle. 16 SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. Tangoprinsessa Johanna Piipponen sanoo tarkoituksena olevan tarjota ihmisille hetki joulukiireistä irtautumiseen. Muusikoiden ilmaisua käyttäen yhtenä settinä. Kuva otettu ensimmäisistä harjoituksista. Noora Ontronen asettautuu ensiksi pianon taakse. marraskuuta 2015 Joulunavaus tarjous: yli 50€ ostoksesta 10 € alennusta yli 100€ ostoksesta 20 € alennusta jne. 050 406 1195 Palvelemme ma-pe 9-17 la 9-14 su 11-15 Tervetuloa! Kirpputori Kirpputori Levyt Levyt Lehdet Lehdet Kirjat Kirjat MyyMMe kaikki erillisuunit, tasot ja lattialiedet tehtaan nettohinnoin – Myös uudet autoMaattiliedet ja induktioMallit! Maahantuojan edustaja paikalla! ei puhelinvarauksia! & KaiKKiin lattialiesiin 5 paistinpannu ja kasari kaupan päälle! arvo 59,– avaaMMe klo 9! tarjolla kahvia ja vastapaistettua pullaa! liesipäivät sotkaMossa 4. 169,KAHVINKEITIN LAHJAKORTTI ON HYVÄ LAHJA! KAINUUNTIE 18 SOTKAMO TERVETULOA! P. Jopa enemmänkin. vain Sotkamon myymälässä. Toisaalta kaikilla paikkakunnilla Kainuussa ei ole oikein muita paikkoja konsertin järjestämiseen. – Rauhoittumiseen ja ajatteluun. Marraskuuta! avaaMMe klo 9 veikon liesipäiviltä ke 4.11. SOTKAMO Kainuuntie 22 ma–pe 10-17, la 10–14 Tarjous voimassa 27.–28.11. Pertti Granqvist pertti.granqvist@splmedia.fi Tenetin koulun yläkerran musiikkiluokassa tangokuningas Pekka Mikkola ja kaksinkertainen tangoprinsessa Johanna Piipponen tutkivat nuotteja sekä sanoja. Paikallis-Sähkö Oy Kainuuntie 27, Sotkamo l Puh. Taukoja ei ole, vaan ohjelmisto esitetään yhtä soittoa. Porukan kokenein, Olli Pautola keskittyy ennen harjoitusten alkua kertomalla juttuja kainuulaisten muusikoiden toilauksista menneiden vuosikymmenien aikana. Suomussalmelta kiertue jatkuu niin, että esiintymisiä on kuudessa eri kirkossa. Pääpalkintona GoPro Hero Action-kamera. – Muutama kerta kuitenkin harjoitellaan ennen ensimmäistä konserttia, nykyisin Kuhmossa vaikuttava Pekka Mikkola sanoo. Kerta on jo kolmas. Näkee ja kuulee, etteivät äkkinäiset ole tällä kertaa asialla. Vasta sataneen lumen verhoama maisema avautuu luokan ikkunoista luoden teemaan sopivaa tunnelmaa. Hyvän musiikin kera. Nyt odotetaan vähintään samaa määrää. Sanni Lukkari virittelee viuluaan. 044 219 5905 BOKNÄSIN MALLISTO Kampanja voimassa 27.11 – 31.12.2015 Pertti Granqvist Pysähd y palvelta vaksi oman kylän jouluka upoille Joulua sydäm ellä Tee joulun lahjahankinnat nyt 27.11.-18.12.2015 Saat meiltä jokaisesta ostoskerrasta arpalipukkeen. d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d. Sotkamolaiset laulajat ja soittajat lähtevät konserttikiertueelle kainuulaisiin kirkkoihin ja Valtimolle. Kysymykseen siitä, miksi konsertit järjestetään kirkoissa, on Pekka Mikkolalla vastaus valmiina. joulukuuta. joulukuuta, Kainuun alueen pitäjien lisäksi sotkamolaisten musisoinnista nautitaan Pohjois-Karjalan puolella Valtimolla 20. Viime vuonna konserttikiertueella jouluisia lauluja kävi kuuntelemassa noin 1 000 kuulijaa. Tänä vuonna solistina on myös Johanna Piipponen. Ensimmäinen konsertti on ensi sunnuntaina 29. 0207 935 260 l Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 SÄILIÖPAKASTIMISTA POISTOTARJOUKSIA
(08) 666 0707, Kainuuntie 19, Sotkamo Ma-pe 9.30-17.00, la 10.00-13.30 -20 % kankaat Tarjous voimassa pe 27.11. Valmistuneet p. 08 666 2223 Kukka tuo joulun. www.ahkeraliisa.net Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo, p. 020 794 0770 Avoinna: ma-pe 9-17, la-su 9-14 . – to 3.12.15 Sisusta koti jouluun Intersport Piipponen Kainuuntie 9, Sotkamo, p. marraskuuta 2015 – SOTKAMO-LEHTI 17 Sotkamolaissyntyinen Mirja Tellervo Niskanen on valmistunut filosofian maisteriksi Tampereen yliopiston bioteknologian biokemia-, soluja kudosteknologian tutkinto-ohjelmasta. Perjantaina 27. d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d d. (08) 666 2421 pe 9.30-18.00 la 9.30-15.00 Lauantaina NASTAKENKÄPÄIVÄ Edustaja paikalla klo 10-15 alkaen 149 € OY Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto: 7-16, la 9-13 Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 Peltor Kid lasten KUULOSUOJAIN Dimex 693 lasten TALVIHAALARI 100-160 cm Dimex 6018 lasten TALVIAVO HAALARI 100-160 cm Dimex 6017 lasten TALVITAKKI 100-160 cm Lasten 04272 PULKKA musta 96,66,75,19 90 LAHJAVINKIT Polar ULKOTULI Paloaika yli 10 tuntia Polar 6 kpl/pkt ULKOTULI Paloaika 4-6 tuntia ÖLJY12 kpl KYNTTILÄ Valkoinen, paloaika n. 55 h 2 50 3 90 6 90 Wera WE 135966 JOULUKALENTERI pienille ja isoille Sisältää laadukkaan työkalusarjan 65,Tegera 90098 lasten TALVIKÄSINE Koot 4, 7 5,90 9,55,FA403 musta POTKUMOPO ikäsuositus 1-3 vuotta Lasten Mikko ELUK45 LUMIKOLA 25,Avoinna ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 p. Oman kylän joulukaupat täynnä lahjaideoita Seuraa tarjouksiamme perjantaisin Sotkamo-lehdestä
Haussa on vastaanottokeskuksen johtaja, sosiaalityöntekijä tai pakolaissihteeri, terveydentai sairaanhoitaja sekä pakolaisohjaajia. Ylenpalttinen ystävällisyys ja vilpitön auttamisenhalu. Ei vain saada päätöstä tehtyä. Jospa resursseja löytyy tarvittaessa. Kokemukset ovat osoittaneet vastaanottokeskusten asukkaiden tarvinneen lähes päivittäin poliisien kotikäyntien muodossa toteuttamia palveluita. Minusta tosin tuntuu, kuten varmasti monesta muustakin, että hiljentymisen sijaan joulun alla meno tuntuu vain entistä kiireisemmältä. On lupa olla ja odottaa, hiljentyä ja antaa joulun tulla – ehkäpä aivan itsestään. Epäilen vahvasti, ettei SPR:n älynväläykselle poliisien joukoissa käsiä taputettu ja hurraata huudettu. marraskuuta 2015 V iime viikonloppuna poikkesin pitkästä aikaa Tampereelle, minne talvikin ennätti paksuine lumipeitteineen. Ensi vuoden puolella maksu nousee neljään senttiin. Onhan Ylävesillä rajavartiostokin apuna tarvittaessa. Vaan että Hyrynsalmelle. Pääsevät vielä vapaaehtoisten auttajien järjestämälle virikeretkelle Kaunislehdon talomuseoon. Sekä Ruotsissa että Venäjällä tiemaksuja on peritty jo aikoja. Nähtäväksi jää, saako nyt istuva hallitus edes korkoja maksettua. Pitäisi ennättää sitä, pitäisi ennättää tätä ja voi sitä lahjojen hankintaan ja kaupoissa ravaamista. Se on hienoa se. Vauhti ei ole vastaavaa silloin kun esimerkiksi Suomen teillä suhaavilta ulkomaisilta rekoilta pitäisi periä tiemaksut. Henkinen väkivalta onkin sitten hankalampi tapaus, sillä edes väkivallan kohde ei välttämättä ymmärrä missä mennään. Jos tarkoitus oli viedä turvapaikanhakijat paikkaan ja olosuhteisiin, joista ei ilosanomaa älypuhelimilla sukulaisille kotimaahan lähetetä, on Hyrynsalmi oikea paikka. Tammikuussa tulevien 30 asteen pakkasten aikana Hyrynsalmen kirkonkylälle majoitetulla hiekkaerämaiden asukkailla voisi tulla mieleen siirtyminen jonnekin muualle. Harva uhri edes ymmärtää, että kyseessä on väkivaltainen teko, Marja Pudas toteaa. Perheväkivaltatilastot ovat vuosien saatossa siistiytyneet, mutta jokainen täysijärkinen ymmärtää, että yksikin tapaus on liikaa. Kulkiessani pihakujaa pitkin kohti rappukäytävää kuulin yhden lapsista kyselevän intoa pihisten tovereiltaan: ”Tiedättekö, mitä ensi yönä tapahtuu?” ”No?” ”Joulupukki herää, arvatkaa miksi...kun on näin paljon lunta!” ”Joulu, kyllä vain, se on pian ovella”, ajattelin mielessäni. Adventtina toki laitan perinteisen tähden ikkunaan valaisemaan pimeyttä ja muistuttamaan kerran kirkkaana loistaneesta Betlehemin tähdestä, joka johdatti paimenet ja tietäjät vastasyntyneen Vapahtajan seimen äärelle. Puoliso ei voi lähteä jumppaan, hänellä on kotiintuloajat tai hän ei voi tuoda ystäviään kotiinsa, Aaltonen sanoo. Odotus, ilo, rauha ja rakkaus – niistä on levollinen adventin aika tehty. Jos ajoneuvona on yli 12 tonnin painoinen kuorma-auto. Lehtiuutisen mukaan vastaanottokeskukseen haetaan työntekijöitä. Sinä aikana kun olen toiminut seurakuntapastorina, adventinja joulunviettoni on kehittynyt vuosi vuodelta yksinkertaisempaan suuntaan. Parisuhteessa elävät puhuvat leikkisästi siitä, kuka näyttää kotitaloudessa kaapin paikan, kuka on tossun alla ja milloin mitäkin, mutta ikävimmillään toisen ihmisen kontrollointi saa epäterveitä piirteitä. 18 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. Tämän vuoden teemana oli ”Valoa, ei väkivaltaa” ja Sotkamossa tapahtuma näkyi keskustanaisten tempauksella kunnan ytimessä. Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa.” VK: 13:1 A Edessämme on adventin aika, odottamisen, pienen paaston aika." Odottamisen riemu ja ihanuus Hartaus Jarkko Lievonen Juha Honkala juha.honkala@slpmedia.fi Fyysisen väkivallan tunnistaa jokainen puhuttiin sitten uhrista, tekijästä tai sivustakatsojasta. Jospa malttavat kesään saakka olla. Venäjällä teitäkin on korjattu viime vuosina. Minä hajosin luettuani uutisen Hyrynsalmelle perustettavasta vastaanottokeskuksesta. Keskustanaisten mukaan esimerkiksi perheväkivaltatapaukset pitää tänä päivänä tutkia ja viedä syyteharkintaan, vaikkei uhri näin toivoisi. Ei ole kiire minnekään. Olisin lisännyt listaan vielä muutaman vartijan. Kaiken tämän keskellä en hämmästele lainkaan, että vuosi vuodelta joulu tuntuu tulevan yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Kuten takavuosina petojen metsästyksen valvontaan. Toivottavasti ovat. Jos pakolaisia kerran Suomeen otetaan, niin jonnekin heidät pitää majoittaa. Tunnetun sukupuolielimen nimeä sopiviin väleihin lisäten. Naisen asema on Suomessa hyvä verrattuna moneen muuhun maahan. Toisin kuin suloisessa suomenmaassa. Marja Pudas, Helena Aaltonen ja Annikki Hakkarainen ottivat KSupermarketin asiakkaita niin sanotusti hihasta kiinni ja tarjosivat mukaan valoa tuovan kynttilän. Oikea paikka ongelmille. – Toisen menoja voidaan kontrolloida. Kun aatto sitten koittaa on jokaisella lupa kysyä toveriltaan ”Tiedätkö, mitä ensi yönä tapahtuu?” Kymmenen pisteen vinkkinä, vastaus ei ole joulupukki. En hajonnut siksi, etteikö pakolaisille pitäisi vastaanottokeskuksia perustaa. Myös adventtikynttilät syttyvät vuorollaan joulun lähetessä. Kaikenlaiselle väkivallalle täytyy aina sanoa ”ei” Juha honkala Helena Aaltonen ojensi Kati Kilpeläiselle kampanjakynttilän YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisen teemapäivänä Sotkamossa. Tykkylumen taivuttamien puiden katveessa lapset riemuitsivat lumileikeistä ja kerrostalon pihaan rakentuivat monet lumiukot maisemaa somistamaan. ;) ”Pian sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa. Kolmivuorotyöhön. Sitä minä en ymmärrä. Edessämme on adventin aika, odottamisen, pienen paaston aika. Jos sitä malttaisi hiljentää mielensä ja kysyä itseltään, mitä joulu ja sen odotus todella merkitsevät. Korjausvelan lyhentämisestä on puhuttu jo vuosia. A Puoliso ei voi lähteä jumppaan, hänellä on kotiintuloajat tai hän ei voi tuoda ystäviään kotiinsa." Helena Aaltonen henkisestä väkivallasta Nuoriso käyttää usein ilmaisua hajosin tai silloin minä hajosin. Henkinen väkivalta on kuitenkin sellainen alue, joka ei pääty käytännössä koskaan poliisin tilastoihin, mutta pahaa oloa se ilman muuta aiheuttaa. Keskiviikkona vietettiin YK:n kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Kampanjointi fyysistä tai henkistä väkivaltaa vastaan ei ole turhaa. – Se on hiljaista itsetunnon jyystämistä, jota ei tunnisteta. Kyllä tässä maassa koneisto toimii ja rattaat pyörivät kun autetaan kaukaisista maista tänne rientäviä nuoria miehiä. ”Onkohan nyt varmasti muistettu kaikki, että joulu varmasti onnistuu?” Menneenä viikonloppuna monella paikkakunnalla avattiin joulukadut ja -torit, monessa puheessa todettiin joulukausi avatuksi. – Tätä tehdään ympäri Kainuuta ja ihmiset ovat tykänneet, kertoo Aaltonen. Entäpä jos sitä malttaisi vielä odottaa hetken aikaa. Mahdollisimman kauaksi. Tällä hetkellä Venäjän federaation teillä ajaminen maksaa noin kaksi senttiä kilometriltä. Jokaisen yksilön muistuttamisella on jo merkitystä, mutta epäkohdista puhumalla on saatu myös konkreettisia aikaiseksi. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Toisinajateltu: Oikea paikka ongelmille granqvist. – Muutoksia syntyy, kun asioista puhutaan, Aaltonen tietää. Ensimmäisenä adventtina syttyy odotuksen kynttilä, toisena ilon, kolmantena rauhan ja viimeisenä rakkauden kynttilä
Pääkirjasto on suljettu henkilökunnan koulutuspäivän vuoksi ke 2.12.15. Oliko kyseessä. Klo 15 Kauneimmat joululaulut Loma Rinteelässä. 040 512 7301 www.teatteriretikka.net KYLMÄÄ KYYTIÄ KYLMÄÄ KYYTIÄ TEATTERI RETIKAN PIKKUJOULUSHOW! Koko perheen perinteinen joulujuhla Sotkamon seurakuntatalolla su 29.11.2015 klo 14 . Täysosumille eli 13 oikein -voittoluokkaan lisätään 200 000 euroa. Tilaa niin tiedät! p. Lauletaan adventtija jouluvirsiä. 11.12. Järj. puuro ja soppa, juomat, leipä, pullakahvit. a) Tipasojalta, b) Suonenvaaralta, c) Maanselästä. klo 9–12. Hinta 6€/hlö, 4-12v 3€/hlö, alle 4v ilmaiseksi, kahvi ja pulla 2€. Työryhmä RYHMÄLIPUT väh. tekstiviestillä Mirva Heikkiselle p. Sydämelliset kiitokset 70-vuotisjuhlaamme osallistuneille. Myytävänä jouluisia leivonnaisia, porkkanaja lanttulaatikoita sekä riisipiirakoita. 12.12. 13.12. 3. Missä. Monipuolista mukavaa ohjelmaa . a) Ultra-aikainen tulos, b) Tähtiaikainen tulos, c) Valioaikainen tulos. Rokastaminen tarkoittaa. Jouluisesta musiikista huolehtii Pappatiimi. Myytävänä jouluisia leivonnaisia, porkkanaja lanttulaatikoita, sekä riisipiirakoita. Pyhäkoulu kerhotilassa. klo 15.00 klo 19.00 klo 17.30 klo 19.00 klo 17.30 klo 15.00 klo 17.30 klo 13.00 ja 15.00 LIPUT 12 € aikuiset 5 € lapset Ennenkuulumatonta musiikkia ja pikkumustaa huumoria! ohj. Lämpimästi tervetuloa! Sotkamon seurakunta/ Diakoniaja Lähetystyö Omaisilla mahdollisuus osallistua muistomerkkien valmistukseen. Varhaisnuorisotyö: Ti 1.12. Johanna Piipposen ja Pekka Mikkolan joulukonsertti käy Kainuun ulkopuolella yhdessä kunnassa. Lämpimästi tervetuloa! Su 29.11. Tällä viikolla Vakiossa on bonuskierros (48/2015), jonka potti on noin 570 000 euroa. Jouluisesta musiikista huolehtii Pappatiimi. 4. Onnenpyörä ja arpoja. marraskuuta klo 16.55. 2. Pitkäaikaistyöttömien osuus Kainuun alueen työttömistä on. Peliaika päättyy lauantaina 28. klo 19.00 klo 17.30 su pe la pe la su la su 29.11. a) 37 senttiä, b) 40 senttiä, c) 45 senttiä. Kirjastoauto ajaa normaalin aikataulunsa mukaan. Miltä kylältä. 4.12. Tervetulleita paikalle ovat alakoululaiset, heidän sukulaisensa ja perheensä sekä ystävät vauvasta vaariin. a) Oulussa ja Helsingissä, b) Rovaniemellä ja Helsingissä, c) Kuopiossa ja Helsingissä. 010 665 9013 www.sotkamolehti. marraskuuta 2015 – SOTKAMO-LEHTI 19 tietokilpailu JOULUMYYJÄISET LA 28.11.2015 klo 10-12 SEURAKUNTATALOLLA, Kainuuntie 39. 20.12. Arlan hankintajohtaja Sami Kilpeläinen on syntyisin Sotkamosta. 28.11. Perjantaina 27. (08) 6172 3520 tai 6172 3521 Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi www.sotkamonseurakunta.fi Sotkamolainen nettipelaaja nappasi runsaan 20 000 euron voiton neljällä Liigan kohteella ja 50 euron rivipanoksella lauantaina. Klo 19 Virsi-ilta Sotkamon kirkossa. Ongintaa, arpajaiset, myynnissä herkullisia kotileivonnaisia Lämpimästi tervetuloa! Sotkamon Pelastakaa Lapset ry, Sotkamon seurakunta ja Sotkamon kunnan kulttuuritoimi Tuotto sotkamolaisten lasten hyväksi. Kunnanjohtaja Petri Kauppisen tulevan työnantajan, PKYLaatu Oy:n toimipisteet Sotkamon lisäksi sijaitsevat. Toinen isohko kerroin oli Lukon ja Ässien tasapelin 4,70. www.sotkamonhautakivipalvelu.com ESITYKSET pe la 27.11. 25 hlöä 10 € / hlö Ennakkovaraukset p. Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset!. Joulupukki tulee tapaamaan lapsia . Klo 14 Perinteinen koko perheen joulujuhla srk-talossa. Ilmainen joulupuuro, rusinasoppa, kahvi, mehu ja piparit . Pitkävedosta 20 000 euroa Sotkamoon VETULOA TE Sotkamon R-kauppias Jukka tarjoaa Glögit ja joulutortut lauantaina 28.11. Eniten työttömiä Kainuussa oli lokakuussa 2015. 8. Ilm. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä klo 10 Messu Sotkamon kirkossa Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, avustaa kirkkokuoro (Vuokatin kirkon 25-vuotisjuhla). Pelastakaa Lapset ry:n Sotkamon osasto, Sotkamon kunta ja Sotkamon seurakunta. R-KIOSKI SOTKAMO KAINUUNTIE 16 | AVOINNA: MA–LA 8:30–21 | SU 9–21 Pääkirjasto suljettuna keskiviikkona 2.12. Ulla Schroderus, kirj. 6. Kuhan alamitta Sotkamon kalastusalueen vesissä on. Uudistunut Tilaa niin tiedä p. klo 18 järjestetään Sotkamon seurakuntatalon salissa seurakunnan tyttöjen ja poikien kerhojen joulujuhla. Muihin toteutuviin voittoluokkiin lisätään 100 000 euroa kuhunkin. Ohjelmistossa on Tanssija näytelmäkerhon esitykset, Joulukorttien askartelua, hilpeää jouluista mieltä ja tunnelmaa, hyvää seuraa ja herkullista glögiä sekä pipareita. 010 665 901 molehti. 5.12. MTK-Sotkamo ry 1. Joulupuuroateria, sis.puuro ja soppa, juomat, leipä, pullakahvit. a) Savolaisen tappaiskeiton valmistelua, b) Mateen pyyntiä ryöstöpilkeillä, c) Metsän kaatamista kaskeamista varten. KooKoon 50-vuotisjuhlaottelun kotivoitto TPS:stä oli myös lapulla, samoin alamaissa vaeltaneen HPK:n kuuden ottelun tappioputken päättänyt vierasvoitto Sportista Vaasassa. 1. La 28.11.klo 1012 Perinteiset joulumyyjäiset lähetyksen ja diakonian hyväksi srk-talossa. a) Hyrynsalmella, b) Kuhmossa, c) Puolangalla. 050 592 0055, jotta glögiä ja pipareita tiedetään varata tarpeeksi. Joulupuuroateria, sis. Onnenpyörä ja arpoja. Sotkamolaisori Pikkukahveli voitti Vermossa Toto76-lähdön km-ajalla 24,6. 19.12. a) 29 prosenttia, b) 24 prosenttia, c) 33 prosenttia. a) Sonkajärvellä, b) Valtimolla, c) Utajärvellä. 7. 5. TERVETULOA! Sotkamon Seurakunta Puh. Hinta 6€/hlö, 4-12v 3€/hlö, alle 4v ilmaiseksi, kahvi ja pulla 2€. Suurimman kertoimen (6,80) voittaja otti kiinni HIFK:n tasan yhden maalin voitosta vieraissa KalPasta
Kelan vaikeavammaiskuntoutus Keskuskatu 10, SOTKAMO P. Hieronnat . Fysioterapiahoidot . P. 045 608 1161 Avoinna syyskaudella tilauksesta. ma-pe 9-17 Torikatu 1. Ent. P. 08 6660 070 Järjestelyt l Pitopalvelu l Hautakivet l Perunkirjoitukset www.sotkamonhautaustoimisto.fi la ja Iltaisin sop. la-autoasema Parturikampaamo frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo www.ahkeraliisa.net ma-pe 9-17, la-su 9-14 Kukkakauppa Ahkeraliisa Oy P. (08) 666 2862 avoinna ma pe 9-17 www.hiuskulma26.fi Tervetuloa t. www.hammasparatiisi.fi Ajanvaraus 040 4161 710 Kirjapainot SOTKAMON KIRJAPAINO Tmi Kari Simonen Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo Puh. 9–17, la 9–14. 08 666 2223 Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo FYSIOESA fysioterapeutti / osteopaatti Esa Huotari . 050 308 0115 Korjausompelupalvelu! HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY Palvelua perinteitä kunnioittaen Kainuuntie 19, 88600 SOTKAMO p. mukaan. P. Akupunktiohoidot . heikkilanpirtti@gmail.com . painotuotteet Kauneushoitolat Fysioterapeutit Kuljetukset Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo HELENA P. 045 608 1161 www.heikkilanpirtti.fi . Tarrat . Postikortit . 20 SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. Kysy tarjouksemme kokousja syntymäpäiväpaketeista! TAUKOPAIKKA JA PITOPALVELU VUOKATISSA Kahvilat, pitopalvelut Ompelupalvelut Keskuskatu 3, Sotkamo, ark. Ym. Esitteet . Leivonnaiset myös tilauksesta. 88600 Sotkamo puh. Lomakkeet . Kutsukortit . Tuula, Sari ja Niina Hierojat 25 € 40 € l Kuppausta l Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Käyntikortit . marraskuuta 2015 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Nikamakäsittelyt . heikkilanpirtti@gmail.com . 040 587 2067 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi www.heikkilanpirtti.fi . 0400 833 527. 040 587 2067 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Asianajotoimistot lakiasiat kaupanvahvistukset Kukkaja hautauspalvelut Autotarvikkeet Hammaslääkärit Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) Kainuuntie 24 (tori) p. Kirjekuoret . 08-6662 251, 040-5290 251 kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi . (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.
alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. a) Oulussa ja Helsingissä. a) Tipasojalta. 0207 933 275 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00-16.00, la-su suljettu. Aurinko nousee kello 9.20 ja laskee kello 14.29. 5. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. (alv 24 %). ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. Ma 30.11. La 28.11. Nimipäivät: Unelma, Anelma Ortod: Auvo, Mira, Mirka. www.porho.. + 0,059 €/min. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Nimipäivät: Meri, Vellamo Ortod: Sauvo. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Puh. Nimipäivät: Antti, Atte, Antero Ortod: Antti, Andreas. c) Valioaikainen tulos. oitu lämpöpumppuasentaja P. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. Aurinko nousee kello 9.28 ja laskee kello 14.23. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. 050 5490 666, antti.kela@anttikela.com Yrityspuisto . alv. Ti 1.12. 8. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. marraskuuta Nimipäivää viettää Hilkka sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Jaakko. b) Valtimolla. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. Nimipäivät: Heini, Kaisla Ortod: Teppo, Teppana, Tapani, Arho. + 0,1691 €/min. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. Nimipäivät: Oskari Ortod: Uuno. 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. 1. ölasien vaihdot ja muut huollot. marraskuuta 2015 – SOTKAMO-LEHTI 21 UTKITYÖ SUHONEN P. Huvilat . Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. . – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. Aurinko nousee kello 9.17 ja laskee kello 14.31. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. 040 752 1311 HIRSIRAKENNUKSIA TIIVIISTÄ POHJOISEN PUUSTA Aitat . poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. 23% Tervetuloa! www.lvi-korhonen.fi 010 322 1313 V I P a l v e l u Korhonen OY Keskuskatu 7, 88600 SOTKAMO 010 322 1313 V I P a l v e l u Korhonen OY Keskuskatu 7, 88600 SOTKAMO 010 322 1313 V I P a l v e l u Korhonen OY Keskuskatu 7, 88600 SOTKAMO TUOTANTO-, TOIMISTOJA VARASTOTILAA, TONTTEJA Vuokrattavana Sotkamon Salmelanranta Oy Antti Kela p. Jonotusaika on maksullinen. ma-pe 8.00-16.30 puh. Kaisa Laajakaista -lii. KOKEILE NIIN USKOT. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. 0400 681 435 J. Keskuskatu 7, 88600 SOTKAMO Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 €/puh. Aurinko nousee kello 9.11 ja laskee kello 14.36. b) Kuhmossa. Nuohoukset . ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. Su 29.11. Ilmastoinnin puhdistukset, säädöt ja mittaukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari Laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen Sähköistykset jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi VUOKATTISERVICE OY Jäätiönrinteenpolku 3, Vuokatti PUHELIN 040 7374 734 sahkomies@vuokattiservice.fi VUOKATTISERVICE.FI suunnittelu asennukset tarvikkeet maakaapelinäytöt Kuulumme Suomen suurimpaan sähköurakoitsijoiden ketjuun, Elfin:iin. adventtisunnuntai Nimipäivät: Aimo Ortod: Aake. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. Saunat . 6. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. Huotari p. b) Mateen pyyntiä ryöstöpilkeillä. Työsuoritukset TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Aurinko nousee kello 9.23 ja laskee kello 14.27. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. Tietokilpailun vastaukset PÄIVYRI Tänään on perjantai 27. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen6@gmail.com •asennus ja myynti •LVI -urakointi ja laskutyöt •ok-talot, rivitalot •IV-työt •Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat • vaihtimet Työsuoritukset Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Vuokatin Betoniasema P. en näy. Aurinko nousee kello 9.26 ja laskee kello 14.25. 0400 388 754 Tuottajantie 2, Tiilitörmä www.sotkamonlasi.fi MITTOJEN MUKAAN Kaikki lasista Vuodesta 1979 pöytälasit kark. eiden myyn. ja matkapuhelimesta 0,0821 €/puh. Hinnat sis. a) 29 prosenttia. Perjantaina 27. c) 45 senttiä. 2. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Kouluateriat vko 49 Ma: Lihakeitto, tuorekurkkuviipale, Goudajuusto Ti: Ranskalainen kala, perunasose, porkkanaraaste Ke: Broileripastavuoka, amerikansalaatti-vesimelonisalaatti To: Ohrasuurimopuuro (laktoositon), sekamarjakiisseli Pe: Karjalanpaisti, juustoperunat, aurinkoinen salaatti, jäätelötuutti Kotihoitoateriat Ma: Lihakeitto, kurkkuviipale, juusto, ruusunmarjakiisseli Ti: Ranskalainen kala, perunasose, tillikastike, minivihannes, punajuuri-retikkaraaste, ananas-appelsiinikiisseli Ke: Broilerkastike, peruna, kasvissekoitus, amerikansalaatti-vesimelonisalaatti, karhunvatukkakiiiseli To: Kaalikääryleet, peruna, ruskeakastike, pikku porkkana, amerikansalaatti-tomaatti-persikkasalaatti,sekamarjakiisseli Pe: Karjalanpaisti, juustoperunat, aurinkosalaatti, puolukkarahka La: Makkarastroganoff, peruna, kasvis, raastesalaatti, mustikkakiisseli Su: Uunilohi, perunasose, tillikastike, parsakaali, salaatti, tyrnikiisseli RUOKALISTAT. 3. 08 633 2120, www.huurinainen.fi Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. Talot 1. 7. ymien myyn. 040 587 2067 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpme dia.fi ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. 4. Aurinko nousee kello 9.14 ja laskee kello 14.34. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. Ke 2.12. To 3.12. asennettuna Sapsoperäntie 159 88600 Sotkamo www.sapsohuvilat.fi . lasit suihkuseinät tuulilasit peilit ym. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta
Kähkönen. 040 444 9560. -98, aj. 045 278 0501. • ti 13.12. Klo 18.00 alkaa koulun joulujuhla, jossa olemme vieraina. Klo 11.00. Voitto oli uran toinen. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet ja kylmälaitteet. Ei laskutuslisää. Kuhmo Hankaranta, p. 040 522 1440. järj. Hp. Lynx 6900, vm. Jouluista musiikkia; Teuvo Piirainen. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamoleh ti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@ slpmedia.fi Uutisia joka päivä www.sotkamolehti.fi ilmestymispäivät ti 16.2. 040 589 8394. Kantojen jyrsintää. P. P. Pikkujoulu Leivolan koululla to 17.12.2015 klo 16.30. P: 040 910 1675. Vähänkäytetty KÄTKYT, uudenveroiset PUUSUKSET pit. 050 520 4774 tai sotkamon.senioriopettajat@gmail.com. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit, myös ilt. OKT Suomussalmelta tammikuusta 2016 alk. W W W . Toto76-pelin päätöskohteena ajettavassa lähdössä ykkösvaljakolle jaettava palkinto on komeat 20 000 euroa. KANNOT POIS Verkkoon/lehteen: • Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus Lehteen: • Sähköpostilla • Soittamalla konttoriin VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 Tilinpäätökseen STIHL sahat & raivurit, myös vaihtaen. Puuroaterian hinta on 6.20 €. Sotkamon Eläkeläiset ry. Kuhmo-Sotkamo, 12.12. • ti 6.9. Htai P-AUTO/ASUNTOVAUNU/-AUTO, käteisellä. Suomussalmi, Hyrynsalmi. Tarv. 050 325 5209. Tiedustelut/varaus 040 522 1440. Kuuloyhdistyksen joulukuun tapaaminen Turinatuvalla tiistaina 1.12.2015 klo 10.00. 040 757 3527. JOULUKUUSIA luokkaretken rahoitusta varten. MÄKELÄINEN p. Ämmänsaaressa Syväyksenkadulla saunallinen KT-YKSIö, alin kerros. P. 2016 toiminnasta. klo 10.00 Kuulokerho, mukana kirkkoherra Erkki Marin. 38.500 € + alv 24%, Valmet 465 TRAKTORI, 4-veto, etukuormaajalla, ml. Viitasaari, p. 280 cm. Tarabuso Jet ravasi haamuajan Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Hp. klo 9.00 Leivonta. joko Marttaliisalle p. Valtra 6350 TRAKTORI, 4-veto, etukuormaajalla, -07, hp. ARIENS lumilingot saapuivat. Janne Sorosen ohjastama kolmevuotias ruuna runttasi johtavan rinnalta ylivoimaiseen voittoon. MOOTTORIKELKKAPURKAAMO Jaakko. P. Tied. Myydään PURKUOSIA. Vuokralle tarjotaan Ämmänsaaressa saunallinen RIVITALOYKSIö. 1,99€/min. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. TAKALANA 400€. P. KIINTEISTöJA LAITEHUOLTO T. L A AT U K E S K U S H Y R Y N SALMI.FI P. P. 400 € P. Vuokrattavana 1 H+K, 32 m 2 , Sotkamon keskustassa. 045 130 9198. Ilmoittautuminen 30.11. Hevosen omistavassa kimpassa osakkaina ovat muun muassa sotkamolainen Tuomo Korhonen ja kajaanilainen Kirsi Piirainen. Auto HUIPPU SIISTI! P. Jäsenten toivomukset keskusteluun v. Alussa nautimme joulupuuron lisukkeineen, sekä torttukahvit. Riistaverisiä SUOMENPYSTYKORVAN PENTUJA, lintua ja hirveä haukkuvista vanhemmista. 17 tkm, hyväkunt. TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI IT-Ylä-Kainuu p. Kirkonkylänkoulun 5-luokkalaiset. klo 13.00. klo 12.00 Huimat esittävät ikäihmisille Huulen viemää! Perjantai 4.12. mennessä Riikka Pursiainen p. klo 10.00 Viikonavaus. 040 507 8257. 0400 302 262. Kaikenlaista SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS, Keskuskatu 24, Suomussalmi. Kuiva, Ilaatu. 0400 168 083. P. Jäsen 15 €, eijäsen 23 €. 010 665 9018 ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi Akkoniementie 4, Sotkamo, p. marraskuuta 2015 Ilmoitus julkaistaan kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla. 044 534 1772. (08) 741 068 Kolmevuotias kimppahevonen Tarabuso Jet ravasi haamutuloksen Bodenissa tiistaina. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Myydään Fazer PIANO, hyvä ja kaunissointinen. A. JUONTOKOURA 750€. Tervetuloa nauttimaan jouluisista tunnelmista ja lasten ihanista esityksistä! Sotkamon Kuulo ry. 050 379 2746. Tiedustelut/ varaukset p. 3700€. Sahatarvikkeet, turvavarusteet. Halutaan vuokrata Hyväkunt. 1997, aj. YKSIö 33,5 m 2 , 2. REKI 450€. Laadukkaita TERASSILASEJA. P. Metsäyht. Myös vaihto. Startti oli kolmevuotiaan ruunan 10:s. Pihaja ongelmapuiden kaadot kiiveten koko Kainuun alueella. Ti-su 10-24. 040 747 2067, www.jarinatk-piste.fi OSSIN KODINKONEHUOLTO. Toimitus 4.12. MöKKI/MöKKITONTTI, MUMMONMöKKI tai MAATILA Suomussalmelta, miel. 22 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. HEINÄKUU 26 27 28 29 30 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 ELOKUU 31 32 33 34 35 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 MARRASKUU 44 45 46 47 48 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk SYYSKUU 35 36 37 38 39 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 TAMMIKUU 53 1 2 3 4 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 HELMIKUU 5 6 7 8 9 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 MAALISKUU 9 10 11 12 13 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk KESÄKUU 22 23 24 25 26 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 LOKAKUU 39 40 41 42 43 44 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 HUHTIKUU 13 14 15 16 17 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 TOUKOKUU 17 18 19 20 21 22 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 JOULUKUU 48 49 50 51 52 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 4 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Tule hakemaan seinäkalenterisi 2016 Sotkamo-lehdeltä Kalentereita on rajoitettu määrä Tervehdys yrittäjä! Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo Avoinna ma-pe 9-11 ja 12-14. OMAKOTITALO Suomussalmi. JARIN ATK-PISTE TIETOKONEHUOLTO. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA. • ti 31.5. S-salmi. Tiistai 1.12. 044 359 4438. Pikkujoulu Työväentalolla 10.12. 040 831 3111, Kuhmo. 040 968 2444. 0400 281 991, 08 712 150. TRAKTORI Zetor 6945, 4-veto, hp. HARMONIKKA Serena, italial., 5-rivinen, 4-äänik., valk. 0400 241 176. 045 7731 7750 DNAja SAUNALAHTI-LIITTYMÄT KIRPPUTORI Sotkamon seurakuntatalolla lauantaisin klo 9-12. Ostetaan TRAKTORI, hinta max 12 000 € myös pikkuvikainen kiinnostaa. Toimitus 12.12. Soita, pyydä tarjous tai kysy lisää! LjP Urakointi/Lauri Pyykkönen, p. 0400 509 390. alkaen klo 17.00-20.30. 045 139 6620. Toimitus lähialueelle. 0500 388 879. Klo 12.00 Hengitysyhdistyksen kerho. (08) 741 550. 040 513 2633. Vapautuu 1.1.2016. Hp. Suomussalmi-Hyrynsalmi. 1.600 € P. Polkupyörän nastarenkaat, varaosat. ( sopiva raha ) Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 3.12. P. Huom! Keskiviikkoisin Turinatupa suljetaan klo 14.00. Yhteinen Kuuloja Näkövammaisten yhdistysten tapaaminen Sotkamon seurakunnan tiloissa 7.12. Yhteydenotot: Sotkamon seurakunta, Anu Heikkinen 0500 681 443, anu.heikkinen@evl.fi Remontoitu KAKSIO hyvillä mausteilla, hyvät säilytystilat. työkelkka 60 cm:n telalla. Klo 12.00 Kädentaidot. P. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Senioriopettajat. 4500 h, hp. 050 566 3188, hilippo@luukku.com Hyrynsalmella saunallinen RIVITALON PÄÄTYKAKSIO, 60 m². 1,20 e /rivi + alv 24% P. Stihl MS200 MOOTTORISAHA hyväkuntoinen. Klo 14.00 Ohjattu liikunta/ Lihaskuntoa ja liikkuvuutta, Asema 13. Hevosta valmentaa muun muassa Elian Webin valmentajana tunnetuksi tullut Katja Melkko. 330 tkm. NOPEA PIENKONEHUOLTO. kulj. P. Hp. Torstai 3.12. Haukkutakuu. Voittotulos oli 14,4a. P. Kakkosia on kertynyt viisi kappaletta. Ota uusi suunta elämääsi. P. Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. Hevosen voittosumma nousi yli 10 000 euron. KOIVUKLAPI 33, 50, 60 cm. p. Kuulolähipalvelu on paikalla ja paristoja myydään. Tervetuloa! Hallitus Kerho s r k t a l o l l a 30.11. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuuntie 103, Kuhmo, p. 044 533 8353. P. Jumppatuokio. 0400 536 937. 040 724 0904 klo 15 jälk. 046 545 3132. 0400 585 608. 30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONEja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPöPUMPPUJEN myynti, asennus ja huolto. 040 581 9916 Kuhmo. klo 9.00 Käsityöpiiri. Tervetuloa! Turinatupa, Akkoniementie 9, 88600 Sotkamo Maanantai 30.11. Tarjoa. TOYOTA COROLLA 1.6 Linea Terra Sedan, vm. – Hevonen on hyvä. Se kerätään aulassa ennen ruokailua. Sari 0700 84 444, ota talteen. vetok, moottorinlämmitin. 21.700 € + alv 24%, Valmet 502 TRAKTORI, -78, hp. mennessä, p. Kolmevuotias ja ravasi talvikelissä tuollaisen tuloksen, Tuomo Korhonen kommentoi. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi, p. Tervetuloa! Perhekahvila tiistaisin klo 9.3011.30 Salmelan koulun pihalla olevan keltaisen puurakennuksen yläkerrassa (Salmelantie 2). PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera-tuotteet Anja p. Pöntiön VILJAPOSSUA suoraan tilalta edullisesti. Tiedustelut p. 1998, aj. 1.500 €. Myös ei katsastetut. järven rannasta. TOYOTA COROLLA 2.0D, vm. Kirkkoherra Erkki Marin pitää aamun avauksen. Ei seksilinja. 040 754 2912 Suomussalmi. Mökkitalkkaripalvelut, lumityöt ja konetyöt yms. Pöntiön VILJAPOSSUA suoraan tilalta, ½-possut, kinkut ym. A. 350 €. P. P. Keskiviikko 2.12. P. 142 tkm, met.väri. P. Tervetuloa! = ilmestymispäivä = kuukausiteema 2016 Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo, p. 050 325 9307. 5.950 €. Elian Web starttaa seuraavan kerran huomenna lauantaina Turussa Kasvattajakruunun finaalissa. Myös vaihto. Hyväkuntoinen Tama Swingstar RUMPUSETTI. Ruokailu, sitten ohjelmaa. klo 10.00 Mukana srk-pastori Jarkko Lievonen. Riitta Kormilainen toivoo runsasta osanottajien joukkoa paikalle. Myös unien tulk. Ilmoittaudu Anjalle 3.12. krs, Kainuuntie 17, Sotkamo. 040 728 8175 Suomussalmi. THERMOKSEN termospullot, VICTORINOXja MARTTIINI puukot, veitset. P. Ylä-Kainuu torstaisin, Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin
Pikkujouluruoka + pääsylippu 32 €. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Ilmoituksen pohjassa on marginaalit, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. tiistaisin ja perjantaisin . Nmi poratr, quas sum conserf. Palstanleveys tarkoittaa siis ilmoituksen leveyttä. PDF-tiedosto kannattaa nimetä tähän tyyliin: Mallin rakenne Layereillä/tasoilla on Tekstit, Grafiikka ja Ohjeet. Voit korvata esimerkkitekstin omalla tekstillä joko kopioimalla tekstiä toisesta tiedostosta tai File/Place (Tiedosto/Sijoita) -komennolla. Hakuaika päättyy 27.12.2015. As magnam res et eossus essedi volorei ctenisqui dipsales porum, sapietestiure pr maiore volluptassitodkmmo expedit ionsequatem estoraccus ullupta. sähköpostit ........ Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Joidenkin Tabloid-lehtien ilmoituskorkeus voi myös olla määrätty, tämäkin pitää tarkistaa mediakortista. (alv 24%). JOULUMESSUT 6.12. Tekstilaatikko voi alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. www.sotkamolehti.fi Osoite: ................................... Tekstin sijoittaminen ja tekstityylit Piilota Grafikka-layer/taso sillä se helpottaa tekstin muokkaamista. Kouluttajan logo ja tarvittavat muut logot Kouluttajan logo sijoitetaan vasempaan alareunaan. Valitse Page Tool/Sivutyökalu (kuvakkeessa pieni musta nuoli ja sivu). . lihavoida verkko-osoitteet tms). Osaamisalan opintoina suoritetaan sairaanhoito ja huolenpito. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... Etlab idevollor sent, volorumque occat. Se tehdään ilman leikkausvaroja/bleedejä press-asetuksilla, ellei lehdestä toisin ilmoiteta. Heikkinen, Sotkamo KOKOUKSET pidetään pe 4.12. TE-palvelujen logon paikka on vasemmassa yläkulmassa marginaaleja noudattaen. Tervetuloa. Lehdellä voi olla määriteltynä ilmoituksille myös minimikoko. klo 18 Sorvareilla Urheilukatu 13. 4639 kpl Kustantaja: ............................ Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo 040 587 2067 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimitus 050 314 5004 Pertti Granqvist 0400 218 314 ........................................................ Korkeus on sen sijaan ilmoittajan päätettävissä ja voi vaihdella paljonkin riippuen tekstimäärästä. Tarvittaessa tekstin muotoilua voi muuttaa myös manuaalisesti (esim. risteys 33 21.50 Katinkulta 14B 21.55 Tikkalansalmi 36 22.00 Huvikeskus Lähtö takaisin klo 00.45* ja 01.45. Mahdolliset yhteystiedot sijoitetaan logon yhteyteen. Ilmoituksen nimeäminen Ilmoituksen nimi tulee muuttaa vastaamaan ilmoituksen todellista kokoa. Tervetuloa! Hallitus Heinämäen tilalta LUOMULAMPAAN LIHAA , myös palvattuna Tilaukset 040 507 8257 P. Perjantaina 27. Ilmoituksen koko Esimerkki-ilmoituksen koko on 92 mm x 170 mm (eli se on kaksipalstainen). Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Työssäoppiminen on mahdollista suorittaa kotipaikkakunnalla. Tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua videon välityksellä Kainuun TE-toimiston Kajaanin ja Suomussalmen toimipaikoissa. Huomioitavaa PDF-tiedostossa Lehteen lähetetään aina PDF-tiedosto. Asialista on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla ja esityslista kokonaisuudessaan kunnan kotisivuilla www.sotkamo.fi Valtuuston kokouksen pöytäkirjan nähtävänäpito Kokouksesta laadittu allekirjoitettu ja tarkastettu pöytäkirja pidetään julkisesti nähtävänä Sotkamon kunnanvirastolla 7.12.2015 klo 9.00–15.00. Klikkaa ilmoituspohjaa. Poista esimerkkiteksti ja laita sen tilalle oma teksti. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. klo 18-21.00 tango La 28.11. Logon kokoa ei saa muuttaa. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....112€ 6 kk maksuvälillä .......62,40€ 4 kk maksuvälillä .......41,60€ Vuosikerta .................174€ (hinnat sis. Tarkista ylävalikosta, että mitat (W: ja H:) ovat samat kuin mallipohjan mitat ja että kehys on kohdallaan. Väliotsikko Arial Bold 9 pt Faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumlu faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumluken coresnatur as volorumdebis maio. arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: .......................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. KAUDEN PÄÄTÖSTANSSEISSA la 28.11. Tanssi-iltoina Sotkamosta ja Vuokatista 20€ sis. Ilmoittajan nimi koko mm Ilmoituksen otsikko väri/mv TE_Ilmoituksen nimi_92x170_Pohjalainen_vari.pdf lehti mihin ilmoitus menee LEHTI-ILMOITUS Leveys märitellään lehden palstanleveyden mukaan ja korkeus riippuu tekstimäärästä, yleensä korkeusasteen pienin mittamuutosyksikkö on 5 mm. klo 10–15 KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään kunnanviraston kunnanvaltuustosalissa maanantaina 30.11.2015 klo 17.00 alkaen. H Elävää musiikkia tauotta H Liput vain 15 € H H Karaoke H Naisten valtaa H B-oikeudet H Tanssiorkesteri Tulipunaruusut Heikki Koskelo & Taivaankaari Seuraavat tanssit 5.3.2016 PS. kouluTukSen infoTilaiSuuS on 7.12.2015 klo 13.00, kainuun Te-toimisto kuhmon toimipaikassa, koulukatu 6. Huolehdi siitä, että myös yhteistyö logot ovat painokelpoisia. Ilmoituksen koon muuttaminen Muuta tarvittaessa ilmoituksen leveyttä ja arvioitua korkeutta riippuen tekstimäärästä. klo 20.30-02.00 Mahdollisuus nauttia maittava pikkujouluruoka klo 18.00-20.00. 0400 218 314. Sam, que volum estis dolec impori andi sequos excerferunt molupta lodent eteostquatur amestdis derenisplamnim. Kun teksti on sijoitettu, voit tarvittaessa muokata edelleen ilmoituksen korkeutta Page Tool -sivutyökalun avulla. Ajanvaraus 044-053 5451 (Henna Sirviö) www.hius-jahoitohuonehenna.fi Haapalalanhdentie 12 A, Sotkamo MYYDÄÄN KOKOUKSET SYYSKOKOUS la 12.12.2015 klo 13 Vuokatinhovilla, jonka jälkeen ruokailu. Kouluttajan lisätiedot (jos ei ole mukana tekstissä) : xxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx, puh. tiistai, perjantai Levikkialue: ........................... tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Tämän ilmoitusmallin minimikorkeus on 55 mm. alv) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 Myyjaosta -palsta, perjantai Keskiviikko, klo 11 AINEISTOAIKATAULU 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. Obis corpor soluptaes de verunte eiumad magnimus aletke emquo maximet fugiatem repariti ut vellestisti nemiuntiumo volut odic te offici conecus et reprovid quatempos csentus otatisq uidunt, si volupta dit veri dit recus restem ipiet. Yleisin palstanleveys kahdelle palstalle on 92 mm, mutta se voi vaihdella (74, 81, 92 tai 125 mm), joten tarkista mitat etukäteen lehden verkkosivuilta mediakortista. Koon muuttamisen jälkeen ilmoituksen elementit tulee sijoitella uudelleen. Voi hakea joko Kuhmon ryhmään (659830) tai Sotkamon ryhmään (659542). Tarvittavat tekstityylit ovat Paragraph Styles/Kappaletyylit -valikossa. Ilmoituksen pohjassa on valmiiksi marginaalit 6 mm reunasta, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. Tee tämä viimeisenä, kun teksti on sijoitettu ja tiedät, mikä on ilmoituksen lopullinen korkeus. te-palvelut.fi Työvoimakoulutus Pääotsikko Arial Regular Otaspedi tatur. lipun tansseihin. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Tarkista vielä, että reunat näkyvät valmiissa PDF-tiedostossa. Juha Honkala 045 114 7370 Konttori avoinna: .................. Katso esiintyjien esittelyt, uutiset, kuvat ja videot www.napis.com ! LINJA-AUTOAIKATAULUT Sotkamo Vuokatinhovi Sokos Hotel Naapurinvaara (Numerot ja kirjaimet ovat Vuokatin alueen pysäkkien numeroita) 20.30 Sotkamo l-autoasema 20.40 Vuokatinhovi 5C (Vuokatinhovin pysäkki) 20.45 Sokos Hotel Vuokatti 5D (Jäähallin pysäköintialueella oleva linja-autopysäkki) 20.50 Kuikkalammentie 24A (tarvittaessa Hotelli Vuokatti, entinen Suvikas) 21.00 Huvikeskus Vuokatinhovi Sokos Hotel Vuokatinrinteet Lomakeskus Naapurinvaara 21.35 Vuokatinhovi 5C (Vuokatinhovin pysäkki) 21.40 Sokos Hotell Vuokatti 5D (Jäähallin pysäköintialueella oleva linja-autopysäkki) 21.45 Urheiluopisto 23 21.50 Vuokatinrinteet 4A (Tarvittaessa Vuokatinmaa) 21.55 Vuokatti 34 22.00 Naapurinvaaran Lomakeskus (ent. Koulutuksen lähiopetuksesta järjestetään puolet Kuhmossa ja puolet Sotkamossa. Lomakylä) 22.10 Huvikeskus Makkosenmäki Sotkamo Katinkulta Naapurinvaara 21.20 Makkosenmäki 21.25 Tiilitörmä-Salmela (Hevoskatu-Ylikatu-Sarakatu kautta) 21.30 Sotkamo l-autoasema 21.35 Tenetti 31 21.40 Vuokatti as. Sotkamossa 25.11.2015 Jouko Korhonen kunnanvaltuuston puheenjohtaja SOTKAMON KUNTA TIEDOTTAA Kunnanvirasto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo, puh. Kouluttajan edustaja kertoo koulutuksen sisällöstä ja siihen liittyvistä järjestelyistä ja TE-toimiston edustaja koulutukseen liittyvistä etuuksista ja valinta-aikataulusta. Esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi sääntömuutos. Voit syöttää ylävalikkokenttään oikean leveyden (W:) ja korkeuden (H:). Suurenna tai pienennä ympäröivä kehys vetämällä vasemmasta alakulmastaan (tai vasemmasta reunasta kun säädät leveyttä ja alareunasta kun säädät korkeutta) haluamaasi kohtaan. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. klo 10-13.00 blues; klo 14-17.00 foksi Opetus: Arto Petjala, opetus lähtee alkeista. Marjukka Väisänen 050 378 8861 Ilmestymispäivät ................... Kurssihinnat: 15€ /tanssilaji, 25€ /lauantaipäivä Kahvio avoinna kurssien ajan! Olet tervetullut yksin tai parin kanssa! Järjestää: Sotkamon Nuorisoseura ry Mahdollisuus varata pikkujouluruokailu la 28.11. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Siirrä vihreä vaakapalkki oikeaan paikkaan. marraskuuta 2015 – SOTKAMO-LEHTI 23 Hiusja hoitohuone Henna Tuoksuttomat parturikampaamopalvelut Hermoratahierontaa (Mestarikoulutus) Reiki (lähija kaukohoidot, eläimille kaukohoito) Koti-ja laitoskäynnit. Sotkamo LT 2014 ................................. Kehyksen kokoa täytyy muuttaa siten, että se sopii uuden ilmoituksen muotoon. Tekstilaatikon pitää alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Huom! Linja-autossa käy maksuksi vain käteinen raha. Lisätietoja aikatauluista p. Kehyksen koon muuttaminen Avaa Grafikka-layer/taso ja siirrä kehyselementti niin, että se on oikeasta yläkulmastaan oikealla kohdalla ilmoitukseen nähden. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Layers/Tasot-valikosta voit valita näkyviin tarvitsemiasi layereitä, lukita niitä tai piilottaa tarpeettomia (silmä auki -> layer on käytössä, silmää ei näy -> layer on kiinni). Ilmoittautumiset suoraan Tulikettuun 4.12.2015 mennessä p. 615 5811, telefax 6155 8120 SEKALAISIA Sotkamon Autoalan työntekijät ry PIKKUJOULUT Sotkamon Tuliketussa 12.12.2015 klo 20.00. Tervetuloa! Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... Hinta 32€/hlö sis. Nyt Sinulla on mahdollisuus hakeutua opiskelemaan työvoimakoulutuksen eduin lähihoitajaksi. *Ajetaan vain Vuokatinhoville saakka. Asiakaspalvelu 010 665 9013 ........................................................ edestakaisen kyydin ja pääsylipun. Kristillisdemokraattien Sotkamon paikallisosaston SyySKoKouS TANSSIKURSSIT Pe 27.11. Layers/Tasot-valikon saat näkyviin Window/Ikkuna-valikosta kohdasta Layers/Tasot. 24.2.1962 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa: – Matkaja lankapuhelimesta 0,088 €/min. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tekstit-layerillä on esimerkkiteksti. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. verkossa joka päivä www.sotkamolehti.fi. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. xxx xxx.xxx.@xxxx.xx xxxxxxxxx xxxxxxxxxx TE-palvelujen lisätiedot (tarpeen mukaan) : Koulutusneuvonta 0295 020 702 facebook.com/koulutusneuvonta www.te-palvelut.fi/xxx Koulutuspaikan nimi Kadunnimi XX PL XXX | 12345 Kaupunki www.koulutuspaikanverkko-osoite.fi Kouluttajan logo Työvoimakoulutus te-palvelut.fi Kainuun TE-toimisto järjestää työvoimakoulutuksena SoSiaalija TerveySalan peruSTuTkinnon, lähihoiTaja-kouluTukSen ajalla 8.2.2016 – 26.9.2015. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. 08 666 0611
Kokouksessa jaettiin seuraavat ansiomerkit: Suomen Golfliiton pronssinen ansiomerkki; Eero Soilanterä. Intersport Piipponen Intersport Piipponen, Vuokatti Kainuuntie 9, Sotkamo, p. -20% Etu ei ole yhdistettävissä pakettitarjouksiin tai muihin alennuksiin. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Katinkulta Golf ry:n syyskokous pidettiin Katinkullassa viime perjantaina. 01076 37000 jouluostosten lomassa rossoon! Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Olga Kukkonen +2 +3 +3 +3 6 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +5°C 6 +0°C 4 +0°C 4 ?1°C 3 Fagerholm +7,6 °C Utsjoki ?8,7 °C Aamulla navakkaa lounaistuulta ja vesisateita, päivällä vähitellen heikkenevää tuulta, poutaa ja paikoin rakoilua pilvipeitteessä. Lisäksi seura aikoo järjestää nuorisokampanjan kouluissa, järjestää yhteisiä peli-iltoja tiistaisin kaikille seuran jäsenille ja vieraille. Hopeinen; Kyösti Korhonen, Matti Teiska, Vesa Kontturi. alkaen osoitteeseen Keskuskatu 8. Al Capone pizza Pippuripossu Filee Gorgonzola 9,90 12,80 18,50 19,50 31,90 33,90 Rosso, Kauppakatu 21, 87100 Kajaani , puh. Suomen Golfliiton seura-ansiomerkit: Kultainen; Jaakko Tanskanen ja Tauno Arffman. marraskuuta 2015 Kelan Sotkamon toimisto muuttaa 1.12. Seura valitsi uudet henkilöt avainpaikoilleen ja jakoi Suomen Golfliiton ansiomerkkejä. Tavoitteena on myös järjestää monipuolista ja kiinnostavaa kilpailutoimintaa myös yli 36 tasoituksella pelaaville sekä pitää hyvää huolta seuran taloudesta. Katinkulta Golfin puheenjohtajaksi kaudelle 2016 valittiin Pentti Huttunen. 24 SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 27. Avoinna: ma, ke, pe klo 10 – 12 ja 13 – 15. Seuran hallitukseen erovuorossa olevien tilalle valittiin Matti Teiska ja Esa Mustonen ja erovuorossa ollut Taavi Tainijoki valittiin uudelleen. Voimassa vain pe 27.11. Kelan Sotkamon toimisto muuttaa 1.12. Pronssinen; Jorma Laine, Helena Teiska, Saija Huttunen, Seppo Meriläinen, Eero Lehikoinen, Reino Kilpeläinen, Esko Leinonen, Keijo Aaltonen, Jorma Saarelainen, Janne Marvaila. Ti ja to suljettu. Syyskokous hyväksyi seuran keskeisiksi tavoitteiksi seuraavat asiat: lisätä aktiivista ja monipuolista toimintaa, hankkia uusia pelaajia ja huolehtia myös heistä. (08) 6178 636, ma-pe 10-18, la 10-15, su 11-15. (08) 666 2421, pe 9.30-18.00 la 9.30-15.00 Vuokatinhovintie 2, p. Päivälämpötila +2...+4 astetta. Toiminnantarkastajaksi valittiin Keijo Aaltonen ja varatoiminnantarkastajaksi Jorma Saarelainen. Kainuun Liikunnan myöntämät ansiomerkit: Hopeinen; Pentti Huttunen. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +0°C 1 +1°C 2 ?1°C la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 6 7 6 3 6 6 5 5 5 5 4 6 3 4 2 3 1 3 2 1 1 5 1 2 1 ?1 1 1 2 1 1 3 7 6 4 4 5 2 1 15 8 13 9 BLACK FRIDAY yhdestä vaatteesta tai jalkineparista Myös tarjoushinnoista. Pronssinen; Riitta Hämäläinen Huttunen Katinkulta Golfin ruoriin norm. Mieskapteeniksi valittiin Unto Väisänen