Vaivattoman liikehtimisen eteen on tehty vuosia töitä. Lauantaina messutarjontaan ehtivät tutustua lomaansa lopettelevat ja lomalle saapuneet.
Senioriluokassa tanssineet Tapio ja Tarja Luttinen edustivat lahtelaista Nick´s dance sportia.
Tyylikästä hauskanpitoa
Kilpatanssijoiden maailma kimaltelee ja säihkyy. Sotkamossa on kuitenkin tarkoitus säilyttää itsenäinen lukio.
Sivu 3
Kynsipisteen yrittäjä Tarja Ahvenjärvi oli kiireinen koko päivän.
Myyntimessut oikeaan saumaan
Sotkamon Yrittäjien järjestämät Myyntimessut Katinkullassa oli ajoitettu matkailijoiden vaihtopäivän mukaan. Tiistaina 28. vuosikerta N:o 17
-lehti
1962 - 2012
2,00 euroa www.sotkamolehti.fi
Lukiosta väännetään jo kättä
Lukion opettajille toimitetun sopimuskopion mukaan Sotkamon kunta ja Kajaanin kaupunki sopisivat Sotkamon lukion hallinnon ja operatiivisen toiminnan järjestämisestä. Talvisambat Sotkamossa tarjosi upean katsauksen valtakunnan huipputanssijoiden työskentelyyn.
Sivu 8
Päivän sää
Ristijärvi
Kajaani aani
-6
Kuhmo
Sotkamo
Sivu 12
ajärvi Rautavaara Valtimo V
-6
Sotkamo-lehden 50-vuotisetappia juhlittiin iloisissa merkeissä sivu 7
Sivu 4. helmikuuta 2012
SOTKAMO
50. Vaikka olisi kuuma, kengät puristaisivat ja hikoiluttaisi, hymy pitää
Nimipäivää viettää Onni sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Vasili, Vilho; Kira, Kiira. Vahva sotkamolainen kotiseutuhenki ja siihen liittyvä usko omiin kykyihin erottaa Sotkamon monista muista. 2 Sotkamo
Pääkirjoitus 28. Sotkamo-lehti toimii ja kehittyy oman paikkakunnan olosuhteiden ja kehityksen kanssa yhtä jalkaa. Kuntakartta sinällään karkasi julkisuuteen jo aiemmin. Jotta kainuulaiset eivät kokisi joutuvansa pakkoliitosten kohteeksi, esitämme samalla, että syksyllä kuntavaalien yhteydessä Kainuun kunnissa järjestettäisiin neuvoa-antava kansanäänestys, jossa kaikki kainuulaiset voisivat halutessaan kertoa mielipiteensä kuntaliitoksista. Kiitos kommenteista ja hyvästä palautteesta. Haluamme olla aktiivisia ja mukana viemässä Sotkamoa eteenpäin. paastonajan sunnuntai Nimipäivät: Ari, Arsi, Atro Ortod: Arvo, Dan Aurinko nousee kello 7.03 ja laskee kello 17.35.
Ma 5.3.
Nimipäivät: Alpo, Alvi, Alpi Ortod: Outi, Tyyne Aurinko nousee kello 7.13 ja laskee kello 17.26.
Pe 2.3.
Nimipäivät: Leila, Laila Ortod: Kauno Aurinko nousee kello 6.59 ja laskee kello 17.38.
Nimipäivät: Virve, Virva, Fanni Ortod: Esko; Teuvo; Taila; Arseni, Arsi. Vaihtoehtoisesti valtiovallan tulee vastata ylimääräisen työsuhdeturvan aiheuttamista henkilöstökuluista uusissa kuntaliitoksissa. 010 665 6000, fax 010 665 6003
Kunnista kansanäänestys
Me Kainuun Perussuomalaiset olemme jo tammikuun alussa Kainuun Maakunta -kuntayhtymän kaatumisen selviämisen jälkeen avanneet keskustelun Kainuun kuntakartan uudistamiseksi. Esitämmekin, että valtiovallan ja Kainuun kuntien tulee suunnata katseensa metsien käytössä laajenevasti myös energiantuotannon suuntaan. Aurinko nousee kello 7.20 ja laskee 17.19.
Ke 29.2.
Nimipäivät: Kauko Ortod: Otto; Kleo; Pasi; Piia, Pia Aurinko nousee kello 7.06 ja laskee kello 17.32.
Su 4.3.
Karkauspäivä Aurinko nousee kello 7.17 ja laskee kello 17.23.
To 1.3.
2. Me Kainuun Perussuomalaiset emme voi hyväksyä Kainuun reunaalueiden unohtamista. vuotiaan, mutta toisena päiLapset on maailmaan vänä taas viiletän päätä pahsaatettu ja isovanhemkaa kuin teinityttö, muuden auvoisa aika on seurauksista piittaamatta. kaan liuta ikääntyneitä sukulaissetiä. Kuolema on En syntynyt silkkilakakenties lähempänä synnoiden väliin ja kehtotymisen päivää. Se lienee ihmisen osa. Jotta kuntauudistusta voisi kustannustehokkaasti toteuttaa, esitämme, että kuntien henkilöstön ylimääräistä työsuhdeturvaa ei tule jatkaa. sikymppisenä olen kahden tyttären äiti. Niitä riittää. Vahvan ja tosiasioihin pohjautuvan tarkan uutisoinnin avulla te lukijat voitte saada kuvan siitä, mihin Sotkamo on menossa. helmikuuta 2012
Yleisöltä
Yleisönosaston materiaali osoitteella toimitus.sotkamolehti@sps.fi, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo, p. Ikä nainen. ani ei vuorattu pumpuKoska olen vielä lilla. helmikuuta 2012
Tiistai 28. Itse olen siitä erikoinen eläjä, että äiKainuu opetti jo silloin. Jokin lapsuudesta ammennettu elämänhalu kai parhaan taitomme mukaan. Se antaa meille lehden tekijöille vankan pohjan lähteä kohti uusia haasteita. lähellä. Siinä esitetyssä kolmen kunnan mallissa Kuhmo jäisi toimimaan yksin. Neljän sestä vaikutuksesta elämänlaatuun, vuoden kuluttua täytyy ja työuraan, terveyteen ja ties mihin. Meillä Kainuussa on pitkät perinteet energiapuun käytöstä. Tämän vuoden loppuun asti voimassa oleva laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta estää tehokkaasti kuntaliitoksista saatavat taloudelliset säästöt, sillä laki tarjoaa henkilöstölle viiden vuoden irtisanomisajan. Oli kai valoakin. meitä kannatteli - ja kannattelee yhä.
T
Tänään tiistaina vietetään Kalevalan päivää.
Tänään on tiistai 28. Siihen liittyy avoin ja monipuolinen tiedonvälitys. saa juhlistaa jo tasalukua. Tämä tulos osoittaisi jatkossa sitä suuntaa, mihin Kainuuta tulisi kuntalaisten mielestä viedä. Vaikka Kainuussa on pakko tehdä kuntaliitoksia, ylhäältä annetut "pakkoliitokset" ovat huonoin vaihtoehto. Täytyi Aikuisen ja ekaluokkalaisen. Mutta toki haasteitakin on. Uskontokunnasta riippuden sisaruksen lisäksi varsinkin kesäaimatta. Kotimaisen energiapuun käyttö työllistäisi alueellisesti merkittävän määrän koneyrittäjiä, toisi metsänomistajille tuloja ja tukisi myös palvelusektoria. Onneksi Sotkamo on pitäjänä ehdotonta Suomen eliittiä monella alalla. Kuntaliitoksilla paljon puhuttujen peruspalvelujen tarjoaminen voidaan varmistaa edes jollakin tasolla. Nyt, muutamaa vuotta vaille viinon raskaan työn vastineeksi. Onkin selvää, että jopa yhden kunnan malli tulee olemaan hyväksyttävämpi vaihtoehto Kainuussa. Hallituksen nimeämän Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän selvitys julkaistiin virallisesti helmikuun alussa. Mieli on toisinaan satatuo rajoituksia, se on selvää. Matkailun, urheilun ja kaivannaisteollisuuden osalta näkymät ovat hyvät. Vaadimme, että tulevat kuntajakoselvitykset on tehtävä selvityksestä poiketen yhden kunnan mallista sekä Kuhmo-Sotkamo -liitoksen sisältävästä kolmen kunnan mallista. Kainuun Perussuomalaiset myös katsovat, että Kainuusta tulisi tehdä uusiutuvan energian mallimaakunta. Negatiivinen näkökulma on Peilistä katsoo ikäiseni lähtökohtaisesti vinksallaan. Suuryhtiöiden vaatimaa halvan sähkön tuotantoa alueellisella energiapuulla ei voida ratkaista, mutta paikalliseen lämmön- ja jopa pienimuotoiseen sähköntuotantoon se voi olla järkevä vaihtoehto. Me myönnämme sen tosiasian, että Kainuun väkimäärän vähennyttyä yli 20 % viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, on nykyinen kuntajako historiaa. helmikuuta
Aurinko nousee kello 7.10 ja laskee kello 17.29.
La 3.3.
Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä, liputuspäivä. Kajaanissa 25.2.2012
Perussuomalaisten Kainuun piiri ry
Sotkamo-lehden juhlapäivän kunniaksi järjestettiin kahvitarjoilu Herkku-Sepissä.
Pelimatkoilla kertyy hienoja hetkiä ja kokemuksia.
Pasi Rautiainen
SoKi E1:n joukkueenjohtaja
Paikallislehden uudet haasteet
iime perjantaina ilmestyi Sotkamo-lehden 50-vuotisjuhlanumero. Voitte myös vaikuttaa asioihin. olla! Elämä on täynnä valintoja, sanotaan. Samalla energiapuun käyttö tekisi Suomea yhä energiaomavaraisemmaksi. Se kannattaa.
Hyvin ehti loistavaan sambakarnevaaliin ja myös yrittäjien messuille.
Sotkamo-lehden verkkokeskustelija
www.sotkamolehti.fi
V
Luotettava uutisointi on toiminnan lähtökohta.
"
Vanhempien pitäisi edelleen lorutella lapsilleen ja kertoa vanhoja kansansatuja, niin perinne säilyisi.
Eero Määttä
Kainuun Kansanmusiikkiyhdistyksen varapuheenjohtaja
PÄIVYRI
Oppia elämä kaikki
Olen kyllästynyt puhumaan ikääntymiulevana viikonloppuna ikää on sestä. Kuhmon kaupungin teollisuusalue on hyvä esimerkki siitä, miten puunjalostus- ja metsäteollisuuden sivutuotteina voidaan tuottaa uusiutuvaa energiaa. elossa, en voi tietää, Kajaanin Jormualla sionko kuolema sen jaitsevaan kotimökkiin ei kehnompi tila kuin maailtullut vettä kuin kantamaan putkahtaminen. malla ja tupa lämpeni Ehkä se onkin paluu alkukoivuhaloilla. Kainuun Perussuomalaiset katsovat, että vaadittujen lisäydinvoimaloiden rinnalle energiakeskustelussa olisi aidosti nostettava kotimaisen puun käytön lisääminen harvaanasutuilla seuduilla. Tulevaisuudessa myös nestemäisten biopolttoaineiden mukaantulo näyttää entistä selvemmältä, jolloin energiapuun käyttö voi monipuolistua. Ensimmäisenä elintarja.korhonen@sps.fi Tilaan, jossa ihminen on vuosinani kahta huonetta vailla pelkoa ja vihdoinkin asuttivat vanhempien ja viioma itsensä. Kaikki me sen pienen mökin lapset Joskus elämä valitsee puolestamme. kohtuun. Valitettavasti jotkut Kainuun kunnat, Sotkamo etunenässä, ovat siirtyneet käyttämään kaukolämmöntuotannossaan käytännössä pelkästään uusiutumatonta energiaa, vaikka Kuhmosta riittäisi haketta myös Sotkamon tarpeisiin. Siis iän karttumisen kielteitaas vuosi enemmän. Nälkämaa tartiys on ollut osani jo 17-vuotiaasta josi pienviljelijän perheelle niukan elansaakka. Meiolemme varttuneet "kunniallisiksi", yhdän kai tulee kävellä se valittu polku teiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Kyllä sitä oli. Metsäteollisuuden keskittäessä toimintojaan Kainuun laajoja metsäalueita tulisi hyödyntää enenevässä määrin energian tuotannossa
Sopimuksen mukaan toisen asteen koulutusliikelaitoksen IB-opetuksen sekä urheilu- ja liikuntakulttuurin opettamisen, johtamisen ja kehittämisen vastuuhenkilöt ja toiminnot sijoitetaan Sotkamon lukion yhteyteen.
Lähtöaika lentoasemalta Kajaaniin, Vuokattiin Sotkamoon n. Olen ollut siellä aikanaan useita vuosia töissä.
Kauppinen kiistää sen, että hän olisi hakemassa kaupunginjohtajan virkaa tai hän olisi antamassa suostumusta valintamenettelyä varten. Kunnanjohtaja kertoi Sotkamon kunnanhallituksen käsittelevän lukioyhteistyötä kokouksessaan 13. Suoraan sanottuna ottaa jo vähän kierroksia tällainen toiminta. 050 541 4141 Avoinna mape 917, muina aikoina sop. Palaverin aihe on
Kajaanilaisten yhteistyösopimus tulisi voimaan
1.1.2013. muk.
uusitukka@gmail.com
SOTKAMO - VUOKATTI via KATINKULTA - KAJAANI
Kauppatori ja Hot. Kauppinen vahvistaa tiedot houkuttelusta. Tervetuloa!
Sotkamon kunnanjohtaja Petri Kauppinen on saanut viikonvaihteen aikana useita yhteydenottoja muun muassa lukion opettajilta. Sotkamossa on voimassa kunnanvaltuuston päätös, jonka mukaa Sotkamossa säilyy itsenäinen lukio. Nopeasti luettuna
kyseessä olisi eräänlainen koulutuskuntayhtymän sopimus. maaliskuuta.
Sotkamon kunnanjohtaja
kertoi menevänsä maanantaina iltapäivällä lukion rehtorin kanssa pitämään palaveria. Kajanus pysäkit > lentoasema 1.3.12 alkaen, toistaiseksi
Lähtöajat Sotkamo linja-autoasema ja Kajaani kauppatori ja hotelli Kajanus pysäkit.
LENTOBUSSI AIKATAULU
Sotkamossa pelätään, että vaakuna vaihtuu tässäkin ja mahdollisesti nimikin.
metsään kaataman puita ilman sahaa ja kirveitä. Mm. Sopimuksessa puhutaan vastuukuntamallista. Lisäksi arvomme kävijöiden kesken ihania palkintoja. 044-2940920 (Flybe, lentobussi / airbus) (päivystys, ma-pe klo 5.00-20.00, la. päivänä helmikuuta.
Avoinna: Ma-Ti 10-18 Ke-Pe 10-17 La 10-14
Myymäläkankaiden poistomyynti
Poistohinnoin paloja, metrikankaat -30% -50% -70%
Puuvillaa, pellavaa, silkkiä, samettia, vahakankaita, verho- ja verhoilukankaita. Opettajille toimitetun sopimuskopion mukaan Sotkamon kunta ja Kajaanin kaupunki sopisivat Sotkamon lukion hallinnon ja operatiivisen toiminnan järjestämisestä. klo 915.
Tarjolla on kahvia ja kakkua! Avajaispäivänä ajan varanneille -20% alennus kaikista kampaamon palveluista. 10 min. Tähän saumaan ei muutto Rovaniemelle sovi millään tavoin. Sopimuksesta saa kuvan, jonka Sotkamon lukio siirrettäisiin Kajaanin hallintaan varsin nopealla aikavälillä. Perhesiteet myös vaikuttavat asiaan. Poika käy lukiota Sotkamossa ja sukua on Valtimolla. (08) 655 0256, fax (08) 652 0428
e-mail: kattilinjat@sotkamo.net, akyllonen@kuhmo.net, www.akyllonen.fi
Petri Kauppista houkutellaan Rovaniemelle kaupunginjohtajaksi
Sotkamon kunnanjohtaja Petri Kauppista on pyydetty hakemaan avoinna olevaa Rovaniemen kaupunginjohtajan virkaa. Tiistai 28. saakka ellei toisin mainita.
3
90
1O kpl ps
PALVELEMME SUNNUNTAISIN KLO 12-18. Sopimus olisi allekirjoitettava vielä kuluvan vuoden helmikuun aikana. Opettajat ovat pelästyneet ja säikähtäneetkin heille lähetettyä "yhteistyösopimusta". Kauppinen lohkaisikin kajaanilaisilla olevan sopimusluonnoksen ja sotkamolaisilla valtuuston päätöksen.
helppo arvata. Kauppinen toteaa nyt kajaanilaisten keskiasteen koulutuksesta vastaavien virkamiesten saaneen liikaa happea. Minulla on paljon tuttuja Rovaniemellä. Puh/tel. helmikuuta 2012
Sotkamo 3
"Yhteistyösopimus" lukion kajaanilaistamisesta säikäytti
Pertti Granqvist
Tervetuloa uuden parturikampaamon AVAJAISIIN lauantaina 3.3. lennon laskeutumisen jälkeen. Minulla on niin paljon täällä Sotkamossa kesken olevia asioita. 11.30-16.00, su. Rovaniemen kaupunginjohtajan virkaan hakuaika päättyy kuluvan kuukauden lopussa eli keskiviikkona 29. Kajaanilaisten touhu on samaa kuin mentäisiin
Parturi-kampaaja Johanna Heikkinen Kainuuntie 6, Sotkamo, p. Designers Guild, Ralph Lauren, Les Olivades, Nina Campbell, GP & J Baker, Jane Churchill, Sanderson...
Sisustajankauppa Oksanen, Torikatu 6, 88600 Sotkamo, P 08 6660110 www.oksasenliike.com
Edullisesti K-supermarketista
HK:n
LENKKI
580 g
3 2
(5,65 kg)
50
2 kpl
NAUTA 400 g JAUHELIHA
Israelin Jaffa
29 00 99 1 1
(5,72 kg)
APPELSIINIT
Pirkka 500 g
Kaesan Kotileipomon
MEIJERIVOI
RIISIPIIRAKAT
rs
kg
(3,98 kg)
pkt
L A H J ATAVA R A L I I K E
Hinnat voimassa to 1.3. Sopimus olisi voimassa lukuvuoden kerrallaan. 11.30-19.00)
Kuhmo, puh
ja su 22.4. (08) 652 1533
Katso tarkemmat säätiedot osoitteessa www.sotkamolehti.fi
LASTENVAATE- JA TARVIKEKIRPPIS
SÄÄ
Tänään
LA 17.3.2012 klo 9-12 Salmelan koululla Pöytävaraukset 5 , varaukset klo 17-19 p. Oli lähtijä valmiina aivan ja odotti noutajaa. 08 666 2190
Soittoajat: klo 9-10 ja 13-14
20.2. Oli avoinna ovi jo taivaan missä rakkaat odottaa. - gynekologi
Marjaana Sirviö - fysioterapia, lymfaterapia, hieronta Esa Huotari - fysioterapia, osteopaattinen käsittely, hieronta Eeva Kaartinen - hieronta Elina Korhonen - jalkaterapeutti Paula Mäki - jalkojen perushoito
KUNTOSALI, SUP-VALOHOITO, SOLARIUM
AJANVARAUS
p. Muisto kaunis vie eteenpäin meitä vaik`on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
MRI-kuvaukset
(magneettirekka) su 11.3. helmikuuta 2012
Ida HYVÖNEN
o.s. Juha Komulainen pe 2.3., pe 16.3., pe 23.3. 23.3.2012 lomalla
Parturi-kampaamo Frida p. Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
Veikontie 5, Vuokatti Puh. ja ma 19.3.
Liike suljettu 12.3. Saatoimme äidin haudan lepoon läheisten läsnä ollessa. ja ma 16.4.
tanssimaan
Raimo Laamanen
Tanssit alkaen klo 21. Laaja ohjelmisto antaa perheelle mahdollisuuden valita konsertteihin erilaisia esiintymiskokoonpanoja Pohjois-Karjalassa asuessaan he ovat vierailleet musisoimassa useilla eri paikkakunnilla Suomessa, Konsertti alkaa kello 18 seurakuntatalolla.
Pekka Kinnunen tiistaisin ja perjantaisin iltavastaanotot - yleislääket. 044 313 8933
Tiistai Avoinna klo 9 23 Klo 19 21 Dumle Junnudisco Ei ikärajaa Torstai Avoinna klo 9 23 Klo 19 21 FingerBuffet 12
Syö ja juo niin paljon kuin jaksat Juomana hanalimsa Sisältää salaattipöydän
Keskiviikko Avoinna klo 9 24 Klo 19 21 Pizza & Pasta Buffet 12
Syö ja juo niin paljon kuin jaksat Juomana hanalimsa, sisältää salaattipöydän
Seppo Elias LEPPISUO
* 4.1.1931 Sotkamo 10.2.2012 Sotkamo Me tiesimme lähtösi lähenevän näimme voimasi vähenevän. Pois kantoi äidin hiljaa vei rannalle rauhan veen. (08) 619 4182, länsirinteiden juurella
www.tulikettu.fi
Varasto klo 20.00
-11v. 4 Sotkamo
Rakkaamme
Tiistai 28. Ohjelmistossa on suomalaisia, ruotsalaisia, hebrealaisia ja venäläisiä lauluja sekä instrumentaalimusiikkia. ja pe 16.3.
Auli Nousiainen, Kainuuntie 14, Sotkamo
Klo 21 24 Koko perheen karaoke ilta
ei ikärajaa
Asta Hiltunen su 11.3. Kolme vanhinta lasta ovat mukana esiintymässä eri tilaisuuksissa ja konserteissa. Järj. Lämmin kiitos osanotosta. (08) 619 4145
Risto Räppääjä ja viileä Venla klo 18.00
Liput 8 Liput 8 -S-
Tulikettu
Puh. Liput 8 .
y Nyt
Perjantai Avoinna klo 9 24 (02) Klo 21 Karaoke Klo 23 jälkeen K 18 Sunnuntai Avoinna klo 9 23 Snacks & Grills Pizza A'la Carte joka päivä
Lauantai Avoinna klo 9 24 (02) Klo 21 Karaoke Klo 23 jälkeen K 18
Satu Ojalainen pe 30.3.
TIISTAINA 28.2.
Naistentanssit
Asema 13, Keskuskatu 13
ELOKUVAT
torstaina 1.3.
& Pohjoisen tähti
Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme. Kaivaten Pirjo perheineen Jari perheineen Martta muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten ja ystävien saattamana. MLL Sotkamo
Keskiviikko
Torstai
4-7 m/s
Ristijärvi
-4
Kuhmo
0
Lauantai
Kajaani
-6
Sotkamo
Perjantai
· äänenkäytön ja hengitystoiminnan parantumiseen · purentafysiologisiin kipuihin · niskahartiavaivoihin · pää- ja kasvokipuihin
-6
Sonkajärvi Rautavaara Valtimo V
+2
-3. erik.lääkäri Stig Isaksson ma 5.3., ma 12.3., ma 19.3. (08) 666 0611 Fax (08) 666 0619
Avoinna klo 10 19 Joka päivä keittolounas Puh. Kiitos myös Himmelin henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta.
Lavrenchukien musiikkiperhe konsertoi
Lavrenchukin musiikkiperhe tulee kiertueellaan esiintymään Sotkamoon sunnuntaina 4. maaliskuuta. Sirviö * 22.12.1919 4.2.2012 Kiittäen ja kaivaten Orvokki Tuulikki ja Väinö Annikki ja Jukka Pirjo ja Paavo lastenlapset, lastenlastenlapset ja lastenlastenlastenlapset perheineen Jo saapui enkeli hiljaa nosti syliinsä väsyneen. -
Snowpolis, Kidekuja 2, puh. - yleislääkäri, iltavast. Eeva Kajalo ma 19.3. 11.3.2012
Maanantai Avoinna klo 9 23 Klo 19 21 MakkaraBuffet 12
Syö ja juo niin paljon kuin jaksat Juomana hanalimsa, sisältää salaattipöydän
Lääkäreiden vastaanottopäivät
Kysy myös päivystyksestä Esko Ripaoja la 3.3. 040 769 8868 tai tekstiviestillä. - kirurgi/ortopedi Jaana Ryynänen ti 20.3. / 9v. Perheeseen kuuluu kuusi lasta, kaksi poikaa ja neljä tyttöä
Kaikki oli tosin valmista viime kesäkuussa. Tämän jälkeen mies otti luvatta käyttöön pihassa olleen polkupyörän ja ajoi Hirvenniemelle, jossa hän repi Teboilin kylmäaseman sähkökaapista johtoja irti. Senaatti-kiinteistöjen PohjoisSuomen aluepäällikkö Jouni Leinonen kertoi poliisiasemien uuden omistajan olevan kolmen oululaismiehen omistama Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus Oy:n.
Ostaja joutui käymään neuvottelut rahoituksesta uudelleen.
Uuden yhtiön kotipaikka on Kuhmo. Korvanniemelle saapui pelastuslaitoksen kalustoa Kajaanista, Sotkamosta ja Kuhmosta.
Korvanniemen entisellä koululla syttyi maanantaina aamulla oikosulun aiheuttama palonalku.
Sotkamon poliisiasema vaihtaa omistajaa
Pertti Granqvist
Raivokas rötöstelijä
Lauantaina aamuyön tunteina ehti sotkamolainen vuonna 1993 syntynyt mies syyllistyä useampaan rikokseen. Savu tuli vanhan koulun keittiön välipohjasta. Poliisi kaipaa pahoinpitelyn silminnäkijöiltä tarkempia tietoja tapahtuneesta. helmikuuta 2012
Kotimaiset kokoontaitettavat
POTKUKELKAT
- värit sin., pun., musta (uutuus)
T2
79
T5
99
T6
109
Kainuuntie 24, 88600 SOTKAMO
OY
Työkalut
Oikosulku oli sytyttää vanhan koulun
Pertti Granqvist
Oikosulkuun menneet sähköjohdot aiheuttivat uhkaavan tulipalon alun maanantaina aamulla Korvanniemellä. Lattian alla oleva sähköjohdot olivat menneet oikosulkuun. Asuntoauto vahingoittui luvattoman yöpyjän käytössä.
Sotkamon ja Kuhmon poliisiasemat on myyty. Korvanniemen vanhan koulun omistaja oli jo sunnuntaina huomannut sulakkeiden tipahtelevan jatkuvasti pois päältä. Autoista rikkoutui laseja ja peltiä lommoutui. Matka jatkui Hirvenniemeltä Asematielle, jossa mies viluissaan tunkeutui pihalla olleeseen asuntoautoon. Lisäksi Kuhmossa kiinteistöön kuuluu vuokrattuja asuntoja.
Sotkamo-lehden saamien
tietojen mukaan varsinkin Sotkamon poliisiasemasta olisi ollut kiinnostuneita ostajia, mikäli poliisiaseman olisi saanut ostaa erikseen. Meidän hallituksemme hyväksyi kaupan ja niin edelleen. Ravintola oli juuri sulkeutunut ja kadulla on ollut runsaasti väkeä. Tapahtumaketju alkoi, kun nuori mies erosi ravintolaseurueestaan vihan vimmassa kesken illan. Kaupat syntyivät kuitenkin saman ostajan kanssa sekä Kuhmon että Sotka-
mon asemista. Senaatti-kiinteistöt ja Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus Oy tekivät kaupan 20. Sitten tuli tämä Kreikan kriisi. Tunnekuohuaan mies pyrki laannuttamaan vahingoittamalla ensin laudanpätkällä Kangaskatu 10:n pihassa olleita kahta henkilöautoa. VARASTON TYHJENNYS!
Seinäkellot
Aurinkolaseja
-50% -50% -50%
Merkkituotteita jopa
Koruja
Lahjatavaroita
-50% -20%
Hopeakorut
5
Alennukset eivät koske: Nomination Kalevala Koru Pandora
Guess
Kaikki oli tosin valmista viime kesäkuussa. Kuhmossa tiloissa on vuokralla työvoimatoimiston ja poliisilaitoksen lisäksi kaupunki ja käräjäoikeus. Maanantaina aamupäivällä töihin lähtiessään mies kertoi haistaneensa jotain käryä. Kaupantekoa Leinonen kuvaili pitkäkestoiseksi. Nuori mies sai tilanteessa vammoja päähänsä ja kylkiinsä. Hälytys tilanteesta annettiin keskisuurena rakennuspalona. Kuhmossa vuokralaisia on useampia. Tai sähköjohdot eivät alkaneet käryämään yöllä, samassa pihapiirissä asuva kiinteistön omistaja sanoi.
Korvanniemen entisen koulun huoneistot eivät enää ole vakituisessa asumiskäytössä. Leinonen kertoi kohteista kiinnostuneita olleen
enemmänkin. Mies ilmoitti hälytyskeskukseen tilanteesta. Olipa hyvä, etten ehtinyt lähteä töihin. Sitten menin käymään vielä koulun puolella. Sotkamossa poliisiaseman talona tunnetussa kiinteistössä ovat Kainuun poliisilaitos ja Itä-Kainuun työvoimatoimisto. Kauppahintaa ei Senaatti-kiinteistöjen omistaja halunnut kommentoida.
Sotkamolainen vuonna 1991 syntynyt mies tönäistiin katuun varhain lauantaiaamuna kello 03.15 ravintola Kantiksen edessä. Meidän hallituksemme hyväksyi kaupan ja niin edelleen.
Senaatti-kiinteistöjen Pohjois-Suomen aluepäällikkö Jouni Leinonen Tiistaina 28. Poliisille voi soittaa numeroon 0718765732.. Kävin ryyppäämässä
kupin kahvia. Poliisilaitoksen vuokrasopimus on voimassa vuoden 2014 loppuun, työvoimatoimiston vuoden 2017
loppuun. Kuvassa Sotkamon poliisiasema.
Julkiseen myyntiin Sotkamon ja Kuhmon poliisiasemat tulivat noin vuosi sitten. Jouni Leinonen kertoi kuulleensa ostajalla olevan tarkoituksena hankkia mahdollisesti lisää kiinteistömassaa omistukseensa. Savu oli jo ihan näkyvissä siinä vaiheessa.. helmikuuta. Ostaja joutui käymään neuvottelut rahoituksesta alusta asti uudelleen.
"
Poliisi kaipaa havaintoja
Sotkamon ja Kuhmon poliisiasemat on myyty kiinteistösijoitusyhtiölle. Jouni Leinonen kertoi uudet omistajat esiteltävän vuokralaisille kuluvan viikon torstaina
Nyt selvitellään muun muassa vakuutusyhdistyksen kanssa korvauskysymyksiä, Tarja Kaikkonen kertoi. Aina muutaman tunnin kerrallaan entisestä kahviosta tehdyssä toimistossa käydään työskentelemässä. Vakuutukset korvaavat sekä kiinteistönomistajalle että vuokralaiselle aiheutuneet vahingot. 1962. Puhelimella meidät tavoittaa, jos toimistolla emme ole paikalla.
"
Toimistossa on todellakin jotenkin outo tuoksu. 044 332 5330 martti.huusko@sps.fi
Toimitus
toimitus.sotkamolehti@sps.fi
Päivi Eskelinen p. Käsiaseen käyttörajoitus perustuu Kuopion hallintooikeuden 30.4.2004 päätökseen 261/3, jossa hallinto-oikeus on antanut kielteisen päätöksen pistoolityyppisen aseen soveltuvuuteen metsästystarkoitukseen. (alv 23%). 010 665 6000
fax 010 665 6003
Vesi turmeli 4H-yhdistyksen tilat
Pertti Granqvist
Sotkamon seudun puolueeton paikallislehti, ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin. Luvan antaminen pistooliin tai revolveriin karhunmetsästysperusteella edellyttäisi sekä metsästysasetuksen 16 §:n että ampuma-aselain 44 §:n muuttamista. Sisäasiainministeriöllä ei ole tällä hetkellä suunnitelmia kysymyksessä esitetyn muutoksen tekemisestä ampuma-aselain 44 §:ään. Teemme töitä toistaiseksi myös kotona. Sekä päänkokoinen reikä suoraan ulos. helmikuuta 2012
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
50
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo p. Ei täällä kovin monta tuntia pysty kerrallaan olemaan. 044 332 5332
kirsi.kela@sps.fi @sps.fi
Sotkamon 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tarja Kaikkonen joutui lähtemään evakkoon toimistostaan vesivahingon takia.
Sampo Kaste p. Myöskään maa- ja metsätalousministeriöllä ei ole suunnitelmissa olennaisesti muuttaa voimassa olevia metsästyslain tai -asetuksen ampuma-aseita koskevia säännöksiä. Painaminen Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 2012 ISSN 0787-5320 Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy
Jakeluhäiriöt
www.sotkamolehti.fi
Raimo Piirainen kansanedustaja (sd). Aluksi näytti, ettei tässä käynyt kuinkaan. Vesivahingon takia huoneilma on todella huonoa. Kuivuri hurisee niin toimistossa kuin oleskelutiloissakin. 0200 71400 Asiakasrekisteri Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. 050 308 1960 010 665 6011
paivi.eskelinen@sps.fi
Pertti Granqvist p. 050 598 4768
jonna.karjalainen @sps.fi
Ei täällä kovin monta tuntia pysty kerrallaan olemaan.
Viime syyskuusta lähtien
Sotkamon yhdistystä luotsannut Tarja Kaikkonen on joutunut siirtämään työpöytänsä kahvioon. 010 665 6015
sampo.kaste@sps.fi
Mervi Piipponen p. Tekijänoikeudet Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Sotkamo-lehdellä ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. Rusanen sanoi tilat saatavan vähintään entisen veroiseen kuntoon. 6 Sotkamo
Tiistai 28. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. 010 665 6000 jaana.komulainen p. 4H-yhdistyksen toimistoon vettä valui yläpuolella olevista, Itellalle vuokratuista tiloista 27. Ammuttu karhu on hyvin vaarallinen ja voi rynnätä nopeasti metsästäjän kimppuun, jolloin metsästäjä ei tässä tilanteessa pysty välttämättä suojelemaan itseään pitkäpiippuisella metsästysaseella. Sisäministeri mukaan karhunmetsästäjän on huomioitava, että kyseessä on vaarallisen riistan metsästys ja varustauduttava siihen asianmukaisesti. Käsiaselupaa metsästyksen yhteydessä hyökkäävien karhujen ampumiseen ei voida antaa myöskään itsensä suojelemiseksi, koska ampuma-aselain mukaan lupa tällä perusteella voidaan antaa ainoastaan kaasusumuttimeen.
Arkadianmäeltä
Ymmärrettävästi kaasusumutin ei kuulu karhunmetsästyksen riskin vähentämisessä ainakaan tehokkaampiin keinoihin.
Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Kymmenissä tuhansissa euroissa liikutaan.
Asiakaspalvelu
Tilaus- ja laskuasiat: asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi Ilmoitusasiat: ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo p. Evakkoon yhdistys ei kuitenkaan ole lähdössä. Tai sitä, mitä toimistosta vesivahingon siivouksen jälkeen on enää jäljellä. (vain Sotkamon alueella) Arkisin 6.00-14.00 p. tammikuuta. Rusasella ei ollut tarkkaa tietoa vesivahingon kustannuksista. 010 665 6016
mervi.piipponen @sps.fi
Käsiase karhunmetsästykseen?
Käsiaseen käyttö metsästyksessä on sallittua vain loukku- ja luolapyynnissä. Toimistotilat esimerkiksi jouduttiin purkamaan kokonaan kuivauksen ajaksi. Turvallisuuden kannalta on keskeistä tarkoitukseen hyvin sopivan metsästysaseen ja metsästyksessä käytettävän patruunatyypin valinta ja aseen käsittelyn perusteellinen harjoittelu. Hengenvaarallisesta tilanteesta selviämiseksi metsästäjän saatavilla pitäisi olla nopeasti käteen otettava tehokas käsiase. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Kiinteistön omistavan
yhtiön edustaja Heikki Rusanen kertoi olevansa harmissaan 4H-yhdistykselle koituneista vaikeuksista. Perustettu v. 050 598 6144 010 665 6012
tarja.korhonen@sps.fi
Jonna Karjalainen p. Pajan tiloissa on kaikenlaista, toisista huoneista tuotua tavaraa. Muuten 4H-yhdistyksen toiminta jatkuu kaikesta huolimatta entiseen tapaan.
Tarja Korhonen p. Tilanne ei ole heillä mitenkään mukava. Hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että luvanvaraisessa hirvenmetsästyksessä tapahtuva hirven lopettaminen on metsästyslain 2 §:ssä tarkoitettua metsästystä, jossa pistoolin käyttö on kiellettyä. 040 587 2067 010 665 6013
sanna.koivusalo@sps.fi
MarkkinointiJaana Komulainen päällikkö Kirsi Kela p. Kuitenkin sisäministerin mukaan ennen mahdollisten säädösmuutosten esittämistä tulisi riskin suuruuden lisäksi arvioida, onko riskin vähentämiseen karhunmetsästyksessä olemassa kakkosaseena kannettavaa käsiasetta tehokkaampia ja erilaisiin tilanteisiin laaja-alaisemmin sopivia keinoja. Levikki 5.602 kpl (LT 2011)
Sotkamon 4H-yhdistyk-
Konttori avoinna arkisin klo 9.00-16.00
Päätoimittaja Martti Huusko p. Vesivahinko aiheutui vesiputken liittimen jäätymisestä. Puretut seinät, lattia ja katto. 0400 218 314
pertti.granqvist@sps.fi
sen toiminnanjohtaja Tarja Kaikkonen esittelee toimistoaan. Metsästysasetuksen mukaan käsiasetta ei saa käyttää muussa metsästyksessä. Kahviossa on myös toimistotyöntekijä Sirkka Ikosen työpiste. Yritetään jotenkin tässä poukkoilla. Veden todelliset vaikutukset 4H-yhdistyksen tiloille alkoivat tulla julki vasta viikkoja vahingon jälkeen. Toistaiseksi pajatoimintaa ei vesivahingosta johtuen ole. Ampumaetäisyys karhujahdissa on erityisen lyhyt, josta seuraa karhunmetsästyksen vaarallisin vaihe. Sisäministeri Päivi Räsänen katsoi vastauksessaan esittämääni kirjalliseen kysymykseen käsiaseen sallimisesta karhunmetsästyksessä, että kyseessä on vastaava tilanne, kuin edellä mainittu hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevä oikeusohje hirvenmetsästyksessä
Kahvia ja täytekakkua nauttimassa kävi noin 450 vierasta. Tiistai 28. Sami Tuikka kertoi lukeneensa lehteä ihan pikkupojasta alkaen. helmikuuta 2012
Sotkamo 7
Lehden viisikymppisiä juhlittiin perjantaina
Sotkamo-lehden
viisikymppisiä vietettiin perjantaina kahvitarjoilujen ja seurustelun merkeissä Herkku-Sepissä. Tuikka ja Taskinen kertoivat olleensa tehtävissä lähellä ja päättäneensä poiketa kahvilla. Hän värväsi minut asiamieheksi, koska
Salmelan koulun 6B-luokkalaiset Elina Leinonen ja Krista Piirainen tulivat kakkukahveille koulun jälkeen. Molemmilla oli talven pakkaskeleilläkin mukavasti lämmittävät ja hauskalla tekstillä varustetut karvahatut. Sotkamo-lehti kuuluu sotkamolaisuuteen.
Naiset Sotkamon kunnantalolta, Merja Meriläinen, Aija Mustonen ja Kaarina Leinonen pistäytyivät heti aamupäivällä kahvia ja täy-
men kamaralla asunut seitsemäntoistavuotias Viktoria Kulikova sen sijaan myönsi, että ei lue paikallislehteä. Tyttäreni syntyi samana vuonna, kun lehti ilmestyi ensimmäisen kerran, muistelee Maija Korhonen. Sipo oli silloin palopäällikkö. Ihan hyvä lehti Sotkamossa on.
Kahvilla poikkesivat myös
äiti ja tytär, Marja Lappalainen ja Senja Lappalainen. Muissa tiedotusvälineissä pintapuolisesti raapaisten, puolankalaissyntyinen Mikko Taskinen sanoi. Matti Sirviö oli lehden asiamiehenä nuohoojana toimiessaan. Kuva esittää kapteeni Eero Naapuria, Viljo Ylöstä, Mikko Meriläistä ja Honkasta.
Molemmat ovat Sotkamolehden lukijoita ja tilaajia. Minun mummuni kertoi, että täällä on kakkua, paljasti Krista. Puskaradiosta kuulin teidän kahvitarjoilusta.
tekakkua nauttimassa. Luen lehden kannesta kanteen läpi. Se teidän matkailulehti on oikein hyvä. lunut elämääni sen alkuajoista lähtien. Sotkamo-lehdessä on Sotkamon asiat kerrottu perusteellisemmin. Naiset viettivät Herkku-Sepillä mukavan kahvihetken rupatellen ja muistellen vanhoja. Lehden asiamiehenä Matti oli kestotilausten yleistymiseen saakka. Sotkamon IB-lukion toisella luokalla opiskeleva Viktoria lueskelikin kahvittelunsa lomassa englanninkielistä scifiromaania.
Kahville ja kakulle saapuvaa väkeä riitti iltapäivään saakka tasaisena virtana. Sotkamo-lehden sisällöstä Matti Sirviö totesi pitäjän asioiden kiinnostavan. Siinä on sopivan kevyttä luettavaakin, mutta asiaakin, Sami Tuikka totesi. Marja Lappalainen kertoi isoveljensä Tonin menneen aamulla linja-autolla kouluun. Martti Komulainen oli ottanut mukaansa kuvan ST.Moritzin sotilaspartiohiihdosta vuodelta 1948. Kaarina Leinonen kehui lehteä monipuoliseksi. Nykyisin Sotkamo-lehti on monipuolinen. Sumsan Koiravaaraan
Sotkamo-lehteä on tilattu melkein siitä lähtien kun lehti alkoi ilmestyä. Muutenkin lehti tulee tarkkaan luettua. Korhonen tapasi juhlakahveilla ystävänsä Kielo Parviaisen. Nurmeksesta muutama
vuosi sitten Sotkamoon muuttanut Senja Lappalainen ei toistaiseksi ole lehden tilaajien joukkoon kuuluvaa väestöä. Tytöt kehuivat kakun olevan hyvää ja lehdessä olevan hyviä juttuja.
Äiti ja tytär, Marja ja Senja Lappalainen olivat kuulleet puskaradiosta kahvitarjoilusta.
Vasta kuusi vuotta Suokiersin pitäjillä työni takia. Minä olen ahne lukemaan. Ensimmäisenä kahville ehtivät Orvokki ja Matti Sirviö Sumsan Koiravaarasta sekä ensihoitajat Sami Tuikka ja Mikko Taskinen. Sotkamo-lehti on kuu-
Illalla vuorossa oli kutsuvierastilaisuus Sotkamon kirjaston tiloissa.
Kaarina Leinonen (oik), Aija Mustonen ja Merja Meriläinen kunnantalolta pistäytyivät heti aamupäivästä kahvilla.
Kuudesluokkalaiset Elina Leinonen (vas.) ja Krista Piirainen tulivat kakkukahveille Kristan mummun innostamina.
Mikko Taskinen (vas), Sami Tuikka ja Matti Sirviö olivat ensimmäisiä vieraita juhlakahvitlaisuudessa.
IB-lukiolainen Viktoria Kulikova söi kakkunsa englanninkielistä kirjaa lukien.
Illan kutsuvieraat kohottivat maljan 50-vuotiaalle paikallislehdelle.
Sotkamon Kiekon edustajat Kari Kaleton, Hannu Korhonen ja Kari Kinnunen muistivat lehteä omalla pelipaidalla.
Varsinkin Kopsu-orkesterin solistin Jani Suvannon irrottelu foksissa Tavallinen
tyttö oli hervotonta kuultavaa. Kansanmusiikkikin uudistuu. Häntä harmittaa, että kouluissa ei kansanmusiikkia ole omana oppiaineenaan, sillä nykynuorille tämä musiikin laji on vieras. Ihastelijoita on kyllä riittänyt, Koskela kertoi.
Myyntimessut järjestettiin nyt toisen kerran nykyisessä muodossaan. Sotkamon ja Vuokatin alueella lauantai oli tavallista vilkkaampi päivä, sillä eteläsuomalaisten talviloma oli päättymässä ja keskisuomalaisten alkamassa.
tuumasi. Hänellä oli esillä uniikkeja vanhoista hopealusikoista tehtyjä ko-
ruja. Suomalaisten kansansävelmien lisäksi kuultiin myös amerikkalaisia kansansävelmiä, kuten ikivihreä Keltaruusu ja Nyt tuulen nuo viestin jo toivat.
"
Salmelan koulun lavalle nousi kaikkiaan nelisenkymmentä hanuristia. Myös Jani Suvannon vispilöimät rummut sopivat hyvin tyyliin. Yhdessä tyttärensä kanssa asiakkaitten kynsiä hoitanut Ahvenjärvi oli iloinen siitä, että väkeä oli liikkeellä. Kauppaa ei tällä kertaa kuitenkaan tehty odotusten mukaisesti. Ensimmäiset messut pidettiin syksyllä. Viimeisen vuoden aikana kysyntä on kasvanut suunnattomasti, ja ihmiset
teetättävät perintö- ja palkintolusikoistaan persoonallisia muistoesineitä, hän esitteli. Sotkamon Yrittäjien myynti- ja markkinointimessuja on tarkoitus järjestää jatkossakin. Hänen mielestään sotkamolaisten myönteinen suhtautuminen kansanmusiikkiperinteen säilyttämiseen näkyi tässäkin. Myyntimessujen aikataulukin tuntui hyvältä.
Viimeksi oltiin täällä töissä kellon ympäri, nyt päivä on lyhyempi. On kuin tulisi omiensa joukkoon, hän määritteli. Ja paikkakin on hyvä, täällä matkailijat liikkuvat, totesi messukoordinaattorina toiminut Tuula Uitto-Korhonen. Sitkeä harjoittelu tuottikin tulosta ja takana on jo vuosikymmeniä kansanmusiikin esittäjänä ja puolesta-
puhujana. Yleisöä tilaisuus keräsi salin täyteen, ja lipun lunastaneille jaossa olleet 250 Sotkamon lauluja -kirjaa riittivät juuri ja juuri.
Pienyrittäjät esillä Katinkullan myyntimessuilla
Päivi Eskelinen
Sotkamon Yrittäjien Myyntimessut lauantaina Katinkullassa olivat useimpien näytteilleasettajien mielestä myönteinen kokemus. Rumpuja pitää soittaa sievällä käsialalla, ei paukuteta niin kuin rokkia, Määttä muistutti. Tärkeintä on kuitenkin olla esillä kertomassa, että meidän myymälämme on tuolla kirkonkylällä, mahdotontahan tänne olisi tuoda kaikki tuotteet esille, pohti Benettonin yrittäjä Riitta Uotinen. Hän lupaili, että yhteisestä kansanmusiikkikonsertista voisi tehdä perinteen, jos sotkamolaisia asia vaan kiinnostaa. Vanhempien pitäisi lallattaa ja luritella lapsilleen, kertoa kansantarinoita ja pitää perinnettä elävänä, hän toivoi.
Kajaanilaiset tulivat mie-
lellään esiintymään Sotkamoon. Hän kertoi saaneensa ensimmäisen harmonikkansa vasta 30-vuotiaana. Kansanmusiikin eri lajeja esittelivät Sotkamon Hanuripelimannit, Kajaanin Harmonikkakerho, sotkamolainen Kopsu-orkesteri sekä Vuokatti Kvartetti, jotka esiintyivät kaikki yhdessä ja erikseen. helmikuuta 2012
Kansanmusiikki vetoaa sotkamolaisiin
Päivi Eskelinen
Kainuun Kansanmusiik-
kiyhdistys juhlisti sunnuntai-iltaa monipuolisella konsertilla Salmelan koululla. Lisäksi konsertissa esiintyi Vuokatti Kvartetti.
Monipuolinen tarjonta
sai yleisön suut hymyyn. Osa oli sotkamolaisia, mutta mukaan oli saatu nyt myös yrittäjiä muun muassa Iisalmesta ja Haapavedeltä. Tiedettiin, että Sotkamossa arvostetaan kansanmusiikkia. Tämä on ehdottomasti paras ajankohta tällaiselle tapahtumalle. Sotkamosta on tallennettu noin 300 runolaulua joita perinteen kerääjät ovat saaneet talteen, hän kertoi ennen Väinämöisestä kertovaa runolaulua.
On kuin tulisi omiensa joukkoon.
Tilaisuudessa lavalle nousi kaikkiaan noin 40 erilaista soittajaa ja laulajaa. 8 Sotkamo
Tiistai 28. Iisalmesta paikalle oli saapunut kenkä- ja laukkuliikettä pyörittävä Niina Styrman. Eivätköhän kaikki kiinnostuneet ehdi kuitenkin käymään, hän arveli. Konsertissa kuultiin kansanmusiikkia, kuoromusiikkia, perinteistä harmonikkamusiikkia ja kaikkea siltä väliltä. Tämä on sellaista rahvaan tykkäämää musiikkia, määritteli konsertin kantava voima Eero Määttä, Kainuun Kansanmusiikkiyhdistys ry:n ja Kajaanin Harmonikkakerhon edustaja. Soittimet ovat akustisia, mutta sähköiset vahvistimet tuovat musiikkiin
uutta särmää. Erikoisimmasta esityksestä vastasi Pekka Huttu-Hiltunen, jonka ohjelmistoon kuului runolaulua. Pienyrittäjille tämä on hyvä tilaisuus tuoda esiin tuotteitaan ja toimintaansa, Uitto-Korhonen totesi.
Oman pöydän oli laittanut
pystyyn lähes 30 pienyrittäjää. Erityiskiitoksen hän antoi Sotkamon kunnan kult-
tuuritoimelle ja kunnanjohtajalle, jotka järjestivät kansanmusiikkikonsertille esiintymistilat. Kynsipiste Vuokatin yrittäjä Tarja Ahvenjärvi oli hänkin aurinkoisella mielellä. Asiakkaita kävi tasaiseen tahtiin, ja kauppaakin tehtiin. Aivan yhtä aurinkoisella mielellä ei ollut Haapavedeltä Korupaja Helmistä
saapunut Anni-Riitta Koskela. Kaikki myynti on ollut vain plussaa, Styrman
Niina Styrman tuli myyntimessuille Iisalmesta markkinoimaan verkkokauppaansa.. Päivä on täyttänyt tarkoituksensa, olen tässä lähinnä markkinoinut verkkokauppaani ja esitellyt työ- ja turkiskenkävalikoimia
Tiistai 28. (08) 665 900 Avoinna: mape 9.3018, la 914
- LELUT - VAATTEET T TARVIKKEET
3
1.
Vuokatinhovista Facebook:ssa.
2. Jaa Vuokatinhovin seinälle oma lomakuvasi.
Voittaja arvotaan hiihtolomaviikkojen 8, 9 ja 10 jokaisena lauantaina klo: 16.00. 010 322 3070
Dragon King
Kiinalainen Ravintola
Avoinna ma-pe 11.00-20.00, la-su 12.00-20.00
MEILTÄ HERKULLISEEN KAHVIHETKEEN
Makea tai suolainen PUSU & ISO KAHVI
Pusupäivät
Tarjous on voimassa viikoilla 9 ja 10.
Villit Vekarat Oy, Kainuuntie 17, Sotkamo, p. 10.3.2012.
Ratatie 37, Sotkamo (Maxi-Makasiini),
www.vuokatinhovi.fi ja www.facebook.com/vuokatinhovi
Lisätietoja:
ma-pe 9-17, la 10-14
AIDOSTI MAUKASTA KOTIRUOKAA
Keskuskatu 12, terveyskeskusta vastapäätä, p. Tulokset julkistetaan Vuokatinhovin Facebook sivuilla ja netissä.
Saa vaivata! 040 543 6389
www.kainuu.com/pirjonmakuparkki
Kilpailuaika on 18.2. helmikuuta 2012
Sotkamo 9
Vietä
Hyvä Päivä
Sotkamossa
Tervetuloa herkuttelemaan, shoppailemaan ja viettämään kiireetöntä lomapäivää!
Olemme täällä juuri Sinua varten!
Tule herkuttelemaan leivoskahveella! Mukaan perinteistä ruisleipää.
Kainuuntie 17, Sotkamo p. (08) 666 2999
Sydämellisesti tervetuloa! Palvelemme ma-pe 8.00 15.00 www.herkku-sepat.com
Lounas klo 10.30 14.30 Kahvilapalvelut klo 8 15
(08) 711 507
www.moda.fi
p. (08) 636 285, 050 5720 135 www.kultainenkukko.fi
Avoinna HIIHTOLOMAVIIKOILLA 27.2. 9.3.
1 km 5-tietä Ämmänsaaren keskustasta pohjoiseen, punainen hirsitalo täynnä laadukkaita käsitöitä ja taidetta. Nyt myös päivän leike.
(keittolounas 6,40, noutopöytä ma-pe 8,20, la-su 8,90)
P Paljon tapahtumia tulossa: 2.3. p ula, pe 7.15-7.4 a, ke 18.00-18 at: ma 17-17 .30 ves .45 ves 5 vesiju iju iju mppa Virkis ja 18.00 oksu, to 14.0 mppa, tysky kylpy -20.00 lpylä, la@su nuorte 0-15.00 p. helmikuuta 2012
Tervetuloa viihtymään!
Perhe lip kylpy pu lä (sis. 08 710096, 0440 710096
LOUNAS
MA-LA 11-14
amme Toivot Sinut tervesi! tulleek
Tervetuloa edullisille ostoksille K-markettiin
POISTOMYYNTI
Naisten saappaita ja nilkkureita Miesten nilkkureita ja Gore-Tex-jalkineita Lasten ja nuorten kenkiä ym. 821, la 818, su 1218
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. 040 755 9834 Kimmo 040 703 5037 Raili
LOUNAS-KAHVILAja PITOPALVELUA
Tervetuloa uudistuneeseen ravintolaamme nauttimaan herkullisista lounaista ja hampurilaisaterioista.
Risteentie 12, Suomussalmi tommi.niskanen@k-supermarket.fi ark. w.naame 3-5, ww k r
Jalon ussalmi Suom
SUOMUSSALMEN MATKAILUTOIMISTO mape 816
P. 5 777 fi, ww w.suo muss almi.fi
24
. + ma än x
VIETÄ KIVA PÄIVÄ SUOMUSSALMELLA!
Käytö s terap säsi: 25 me ia t Lapsil -, pore-, k rin kuntou y le suola pallomer lmävesi- ja ima-allas, h ista ja i. klo 15 040 586 5380
Liput ovelta 10 e
KYSY MEILTÄ LISÄÄ!
fi a r elli. Turjanajot, porocup 10.3. klo 19 su 4.3. 3 lasta
)
ANHTA LÄ TE YMÄ MY
EERO SCHRODERUKSEN MONOLOGI-ILTA
ja muita ihmisiä
Mustan Seppo
9 8201 010 43
la 3.3. 020 793 5280
MA PE 10 17
p. Puh. 0400 536
p. Finlanders 3.3. Lastenpäivä 10.-11.3. 044 777 3146 oilola@suomussalmi.fi
u Tervet
loa!
SUOMUSSALMEN APTEEKKI
(08) 711 045
p. (08) 713 851
AUTO- JA KONEPIHA937 MOILANEN p. un ämys el
afa onkkelis S Ziliv
Suomussalmi, p. ie la make Nettikahvil stenaltaa ronta-, aa pu Hiihtolo t. 040 75 kkelis.net .zilivon7, Suomussalmi www ntie
hdo
Olemme Sinua varten 5-tien varrella! Tervetuloa!
OILOLA
kohta 20 vuoden kokemuksella ja ammattitaidolla
Palvelua vuodesta 1967
ÄMMÄN ERÄ-URHEILU
Hossan Poropuisto
P. 10 Sotkamo
Tiistai 28. (08) 711 052
KIANNON KUOHUT SUOMUSSALMI Jalonkatu 1, (08) 710 770 kiannonkuohut@scandichotels.com www.scandichotels.fi. kylpylän ja kuntosalin vapaan käytön, runsaat buffet-aamiaiset ja hotellin ohjelmat
Talossamme asiakas-WC/lastenhoitohuone sekä leikkipaikka
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, puh. (08) 711 153
95
s sis. (08) 711 338
ris
Keräsenle
0 1678 p. 710 097
ma-pe 917, la 913
Teboil Turjanhovi
Kalliokatu 2, Suomussalmi puh. (08 omus n ilta. Jenni Haapakorva
Kauppakeskus, p. 045 355 1070 ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
K
Vaate- ja Kodintekstiili
Tervetuloa palvelukauppaan läheltä ja kaukaa!
Joka 11. astam rtava a sekä me tuore ti 7.15- maviikon 10 tta 7 o jäätelö pihaku .45 vesijump hjatut ohjelm ä. ) 61 55 salmi. (08) 615 555 45
tourist.office@suomussalmi.fi www.suomussalmi.fi
n oe tumato K oh ... ym. (08) 711 311
SUOMUSSALMI p. ateria ilmainen. Gabor keinu TYÖJALKINE jalkaystävällisellä pohjalla
RAJU TALVIKENKIEN
jatkuu...
K Kahvila-konditoria Lounasravintola
Leivonnaisia, suolaisia välipaloja, Ämmän Leivän leipomuksia tuliaisiksi ja kotiin viemisiksi.
LOUNAS joka päivä klo 11-17
MAANANTAI Metsäsienikeitto Täytetty broilerleike Smetanasilakat TIISTAI Kolmen kalan kalakeitto Burgundinpata Kermamuikut KESKIVIIKKO Juustokeitto Savuporokiusaus Grillilohi TORSTAI Hernekeitto Porsaanselykset Ranskalainen kala PERJANTAI Makkarakeitto Pannupihvit Tonnikalapasta LAUANTAI Kartanon kukkakaalisosekeitto Riistakäristys Kalaleike bearnaise SUNNUNTAI Tomaattipekonikeitto Lindströminpihvit Aurajuustosei
sis. (08) 6333 130 ma - to 9 - 17, pe 9 - 18, la 9 - 14
ÄHKÖNEN
Suomussalmi p. klo 15 Varaukset: su 11.3. runsaan salaattipöydän, ravitsevan leipäpöydän, ruokajuomat sekä jälkiruoan
á La Carte
MA-SU 17-22
KEVÄTUUTTA SAAPUNUT!
T TALVILOMALLE
2 20.2.-31.3.2012
vrk/2 hh, alk.
145,Tervetuloa nauttimaan!
P. 2 a ik
0400 875 417, www.emkaluste.fi
Avoinna: ma pe 9 17, la 9 13
Kuhmon ulkopuolella mahdollista järjestää viikonloppuisin (la tai su) Emännälle lahja
Soita ja varaa oma aikasi!
www.neljakaesaa.fi
Kainuuntie 80, p. 655 0174
Talvi
Auttaa.
PALVELEMME: ma pe 7 17, la 9 13
EISA
+toimitusmaksu
Tervetuloa!
10
Varastossa olevat
Kainuuntie 78, Kuhmo, p. 0400 286 740
VINTTI3.FI
-20%
+toimitusmaksu
K ATS O www.vintti3.fi
Palveleva lahjakauppa
Palvelemme ma pe 9.00 17.00 la 9.00 13.00
Koulukatu 9, 88900 Kuhmo, puh. helmikuuta 2012
Sotkamo 11
Koulukatu 14, Kuhmo, p. Tiistai 28. 655 0169
Teksvies lauksen hinta on 0,84. Lähimmät kilpailukaupungit ovat Joensuu ja Kuopio.
Tanssiminen on hauskaa.
Kilpatanssi aloitetaan Fluokassa, jossa opetellaan valssi, quickstep, chacha ja jive. Parketilla seniori3-sarjan kilpailijoita.. Harjoituksia on kaksi kertaa viikossa. Ennen virallisia avajaisia ja finaalikilpailuita nähtiin jo taitureita juhlasalin parketilla, kun eri puolilta Suomea saapuneet tanssiparit esittivät osaamistaan tuomaristolle. Tenetin 9-luokkalainen Niko on kuullut ikäistensä poikien ihmettelevän tanssiharrastusta. E-luokassa ei saa käyttää hienoja tanssipukuja, niiden vuoro tulee myöhemmin, kun taidot karttuvat. Kilpatanssissa pukukoodi on tiukka. Pari on osallistunut kaksiin kilpailuihin, nyt oli vuorossa kolmas kerta. Miehet käyttävät frakkia. Tämä on mukava harrastus, ja tulevaisuudessakin tanssitaidosta on varmasti hyötyä, hän kuittasi. Sotkamon Tahitista kilpailuun osallistui nuorisoikäinen pari Niko Kyllönen ja Essi Tervo, jotka tanssivat yleisessä E-sarjassa eli aloittavien kilpatanssijoiden sarjassa. Kilpailuissa oli mukana lähes 130 tanssiparia lapsi-, juniori-, nuoriso-, yleis- ja seniorisarjoissa. Niko kehui porukan hyvää yhteishenkeä. Vähät minä välitän, mitä sanovat. helmikuuta 2012
4 kk vain 35 kun tilaat nyt tekstiviestillä
Paras paikallinen etopake vain
Rytmi löytyi harjoittelemalla
Päivi Eskelinen
Valtakunnallinen tans-
8,75/kk
Tilaajaetuna
Tilaajana voit voi aa 30.3.
iPad2 table etokoneen!
Näköisleh veloitukse a
(etusi 5,42/kk)
siurheilukilpailu Talvisambat toi tuulahduksen eksotiikkaa Sotkamon lukiolle lauantaina. 12 Sotkamo
Tiistai 28. Sinulla on oikeus kieltää etojesi käy ö.
Kilpatanssijoiden puvut ovat arvokkaita ja näyttäviä. E-luokassa on kerättävä sijoituspisteitä ennen nousua seuraavaan D-luokkaan. Tilaushinta sisältää arvonlisäveron 9%. Essi vakuutti, ettei Niko ole tallannut hänen varpail-
Finaalien pukuloistoa ja parkettien partaveitsien työskentelyä nähtiin iltaan saakka. Tanssiminen on hauskaa. Niko ja Essi sijoittuivat sarjassaan neljänneksi. Teks vies lauksessa puhelinnumerosi väli yy lehdelle. Essi on aloittanut tanssimisen jo 9-vuotiaana, Niko innostui mukaan vasta toissasyksynä äitinsä yllyttämänä. Palvelu toimii Elisan, Soneran, DNA:n ja Saunalahden lii ymillä. Kilpailuissa kilpailtiin vakio- ja latinalaistanssien taituruudesta. Ne kyllä sitten maksavat aika paljon, useita satoja euroja menee pukuun, Essi ennakoi. Ei minulla kyllä mitään rytmitajua ole ennen ollut, jostakin se sitten löytyi, Niko tuumasi. Pohjois-Suomessa kilpailuita on vähän, joten kilpailumatkoja kertyy harvakseltaan. Se on monipuolista, ja on hienoa oppia koko ajan uutta, he tuumasivat. Pari suoritti viime keväänä katselmuksen, jonka suorittaneet nousevat E-luokkaan.
Toimi pian!
24h!
Lähetä teks vies TILAASOT 24 H12 sekä nimesi ja osoi eesi numeroon 1 7255
Tarjous on voimassa vain
"
leen, vaan yhteinen tanssirytmi löytyi nopeasti. E-luokassa tanssitaan lisäksi tangoa ja sambaa. Tilaajan etoja voidaan käy ää henkilö etolain mukaises markkinointarkoituksiin. Ikä- ja taitoluokissa kilpaillaan samanikäisten ja suunnilleen yhtä taitavien kilpakumppaneiden kesken.
Niko Kyllönen ja Essi Tervo osallistuivat kilpailuun aloittelevien kilpailijoitten E-sarjassa.
Tarjous on voimassa ko maassa talouksiin, joihin ei vielä tule lehteä
Tervetuloa! Ke 7.3.klo 19 Raamattuluento Vuokatinranta 2Kor.5 Raimo Lehrbäck, Vuokatinrannan johtaja. Sotkamon
Ti 28.2. helmikuuta 2012
Sotkamo 13
TEEMANA
Opiskelu
kirkkoherranvirasto p. Naistenpäivät srk-talossa. Kahvitarjoilu klo 18.30. marin@evl.fi ja Aulis Kortelainen 050 3459841 aulis. Hän korostikin varovaisuutta. Ke 29.2. Eipä niille aina voi soittaakaan, kun ei tiedä häiritsenkö. 9.3.2012 menn. Marjatta Klemetti käyttää sähköpostia, ja kurssin tilapäinen ohjaaja Marjo Kaipainen (oik.) neuvoi viime perjantaina facebookin käyttöä.
Varovasti facebookissa
Päivi Eskelinen
Varhaisnuorisotyö:
Lauantain! sählykerhot Leivolassa yhdistyvät eli 36 lk sähly on klo 14-15:30. Aivan yhtä hyvin voisitte mennä huutamaan asianne tuonne keskelle toria, hän vertasi. To 1.3. La 3.3. Tietysti jos sieltä löytyisi joku mukava ryhmä jonka kanssa vaihtaa kuulumisia, hän sitten myönsi.
Kansalaisopiston
tuntiopettajana työskentelevä Marjo Kaipainen oli valinnut päivän teemaksi facebookin. Kari-Pekka "Kassu" Vehkaoja, p. Ti 28.2. mm. Tuttu ryhmä on tehnyt pitkiä pyöräretkiä eri puolille Eurooppaa, ja nytkin on yhteisiä suunnitelmia. kortelainen@sotkamo.net Matkan vastuullinen järj. klo 8 Aamurukous, klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Kirsti ja Seppo Penttala, Johanna Valta To 1.3. Sotkamon Mieslaulajat. Viihdekäyttöähän tämä pääasiassa on, mukavia pelejä on paljon tarjolla, myönsi Eeva Lukkari.
Sähköposti riittää minulle.
Tietokoneen käyttö on periaatteessa tuttua hommaa Alpo Makkoselle. Sotkamon kirkkoherranvirasto p. klo 8 Aamurukous
sotkamo.helluntaiseurakunta.fi. Kevyt jutustelu sopii, mutta henkilökohtaiset ja ikävät asiat kannattaa keskustella kasvotusten, ei tietokoneen välityksellä.
kansalaisopistossa on annettu ainakin 15 vuoden ajan, muistelee opiston tietotekniikkakoulutuksesta vastaava Helena Hyvönen. Ilm. Vuokatin kirkossa maanantaisin klo 9-10. Aina sitä jotakin uutta jää mieleen, hän arveli. Ilm. Pe 2.3. klo 11 Vuokatinrannan päiväpiiri srk-talossa Tervetuloa! Ke 29.2. klo 12 Ehtoollisen vietto Törmänkodissa To 1.3. 08 617 2351. klo 9-13 Kirpputori seurakuntatalolla
Kastetut:
Albert Armas Rönty Aatami Herman Rönty Magnus Ossian Nikula
Nuorisotyö: Ti 28.2. Tarkempia tietoja matkasta antavat Erkki Marin 050 400 8119 erkki. klo 9.30 Perhekerho Srk-talo ja Vuokatin kirkko To 1.3. Aiheena Nainen ja Jumalan huolenpito. Tervetuloa 1-6lk tytöt ja pojat laulamaan Lapsikuoroon torstaisin Srk-talolle klo 18-19 Maanantain 1-3 lk kokkikseen mahtuu vielä lisää porukkaa, eli Ma klo 16-17 kokkis 1-3 lk Srk-talolla
Eläkeläisille suunnatulla
kansalaisopiston atk-kurssilla pohdittiin perjantain tunneilla facebookin tarpeellisuutta ja siellä liikkumista. Muk. klo 13.30 Lauluhartaus Himmelissä, klo 17.30 - 19 MIX-kerho tytöille ja pojille Su 4.3. klo 11 Ehtoollisjuhla, Ossi Hyvönen, pyhäkoulu Ti 6.3. Tervetuloa!
www.sotkamonseurakunta.fi
HELLUNTAISEURAKUNTA
Makkosentie 51
Ti 28.2. Klo 18 Konsertti, esiintyy Lavrenchukin musiikkiperhe. järjestävät Kesäretkin Lofooteille. Sähköposti koetaan tarpeelliseksi, ja internet kiinnostaa. Useimmille kurssilaisille facebook tuntui kuitenkin olevan melko turha keksintö, vaikka siellä nyt oppitunnin puitteissa liikuttiinkin. 30.4.2012 menn. Aikoinaan pidettiin runsaasti viikonloppu- ja peruskursseja sekä henkilöstökoulutuksia, mutta kyllä aloittelijoille tarkoitetuille kursseille on edelleen tarvetta, hän kertoi. klo 10 alk. Eeva Lukkari kertoi käyttävänsä sitä Jyväskylässä asuvien lastenlasten kuulumisten kyselemiseen. N. Sähköposti riittää minulle. 050-5920056, sähköposti: kari-pekka. srk-talon takkah.
Asko Makkonen on käynyt atk-kurssilla pitämässä opittuja taitoja yllä. Tiistai 28. klo 16.30-18 I vuoden isoiskoulutus kirkon yläsalissa. Onhan minulla täällä profiili, mutta miten tähän kuva vaihdetaan, tuskitteli Marjatta Klemetti. Sähköpostilla saan lähetettyä yhteisiä viestejä ystävilleni, Porista Sotkamoon muuttanut Klemetti kertoi. klo 9-13 Kirpputori srk-talossa. srk-talossa. En käytä pankkiohjelmiakaan, kun suoraveloitus on keksitty, Klemetti totesi. vehkaoja@evl.fi Ke 29.2.klo 17 Saapaskoulutus kirkon alasalissa. klo 16.30-17.30 Messukuoron harj. Tarkempia tietoja matkasta antavat Erkki Marin 050 400 8119 erkki. klo 11.30 kirkkokahvit ja päivätilaisuus. klo 19 Raamattuluento Vuokatinrannassa 2Kor.4 Juha Hasanen, SRO: n pastori Kahvitarjoilu klo 18.30. La 10.3. Facebookista ei Makkonenkaan innostunut. Jos muutama kerta jää väliin, ei
"
kuitenkaan putoa täysin kärryiltä. Muistakaa, että kaikki mitä sinne kirjoitatte, on julkista. klo 13.30-15 Aikuisten kerho Vuokatin kirkossa. kouluneuvos Raili Kemppainen Paltamosta. klo 9.30 Perhekerho Srk-talo ja Vuokatin kirkko Vk 10 Hiihtolomaviikko ei lapsityön kerhoja
Vuokatinranta: Hiihtoretki Kiilopäälle 9.Eeva Lukkarille tietokoneen pelit ovat tuttuja. Useimmille kurssilaisille tietokone on tullut lahjaksi,
Lapsi- ja perhetyö
Ke 29.2. Hän käy kurssilla pitääkseen taitoja yllä ja oppiakseen myös uutta. Naistenpäivät jatkuvat srk-talossa. Teol.mais., opettaja Sisko Hartikainen aiheena Kriisin jälkeen: uskon, toivon ja rakkauden näkökulma elämään. HAMAN Scandinavia / A.Kyllönen/Matkahermanni .Tervetuloa! Matkaterveisin Erkki Marin.
Kuolleet:
Seppo Elias Leppisuo 81 v. klo 11-13 Paakin Äiti Teresa piiri Paakkitalossa. Klo 19 kirkkokuoron harj. Monet haluavat myös hyödyntää tietokonettaan ajanvietteenä ja pelailla sieltä löytyviä pelejä, Hyvönen sanoi.
Atk-opetusta
14.4.2012 Matkan järjestää Sotkamon seurakunta ja Suomen latu. klo 17.30 . Malliksi käytiin katsomassa Sotkamo-lehden facebook-sivun seinää, klikkailtiin siellä olevia juttulinkkejä ja päädyttiin Sotkamo-lehden verkkosivuille lukemaan päivän uutisia. Hän ei kuitenkaan usko löytävänsä facebookista mitään tarpeellista. Markku Johannes Heikkinen 60 v.
Diakoniatyö:
Diakoniapäivystykset khranvirastolla ma, ti ja ke klo 9-10. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Sanansaattajien kirkkopyhä, Marin. Diakoniapiiri srk-talossa. marin@evl.fi ja Aarno Peltonen 0400 287 902.
Kesäretki Lofooteille 12.17.6.2012 Sotkamon seurakunta ja Eläkeliiton Sotkamon yhdistys ry. Su 4.3. Su 11.3.klo 10 Messu Kirkossa,Kuja-Kanto, Lankinen, av. La 3.3. Hänestä on kurssilla ollut mukavaa se, että kerrallaan käsitellään erilaisia aihekokonaisuuksia. Hän on huomannut, että eläkeikäiset tahtovat kursseille, koska he huomaavat tarvitsevansa tietokonetta arjen hallinnassa, muun muassa laskujen maksamisessa. 08 617 2351. Facebookissa sitten vastaavat kun ehtivät, hän totesi. Myös facebook on käytössä.
ja sitä on sitten opeteltu käyttämään. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, Marin
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää laitoshuoltajan- tai toimitilahuoltajan tutkintoa sekä ajokorttia, alan monipuolinen työkokemus katsotaan eduksi. Kisaan voivat osallistua 31.3. krs, Oulu. Kirjotuskilpailu on osa Planin Koska olen tyttö kampanjaa. Lisätietoja: www.plan.fi/ kilpailu/
B. Tarkoituksena on kuulla, mistä tytöt unelmoivat ja miten eri lähtökohdat vaikuttavat ammatinvalintaan.
Kehitysyhteistyöjärjestö
Kilpailun parhaista teksteistä kootaan kirja. Tavoitteena on puualan perustutkinnon, teollisuuspuusepän osaamisala, suorittaminen ja työllistyminen paikallisten puualan yrityksiin. Kuulutus on myös WWW-osoitteessa: WWW.AVI.FI/POHJOIS
Ateria- ja puhtaanapitopalvelut HAEMME Vakinaiseen työsuhteeseen kolmea siivoojaa ja kahta ruokapalvelutyöntekijää Pääasiakkaita ovat Sotkamossa Kainuun maakunta kuntayhtymän ja Sotkamon kunnan eri toimialat. Sotkamon kunnan henkilökuntaetuudet ovat käytettävissä. SIIVOOJAN TEHTÄVISTÄ KAKSI TYÖSUHDETTA 1.5.2012 JA YKSI 1.8.2012 ALKAEN Siivoojalta edellytämme, että olet kiinnostunut siivoustyöstä ja olet motivoitunut sekä innostunut kehittämään työtäsi. VIRTANEN
M. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää suurtaloustai cateringalan tutkintoa ja työkokemusta ruuanvalmistustehtävistä ammattikeittiössä, alan monipuolinen työkokemus katsotaan eduksi. Palkkaus- ja palvelusuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Onni suosi Helena Mähöstä.
Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
ILMOITUS KOETOIMINNASTA Dnro PSAVI/9/04.08/2012 Koetoiminnassa selvitetään Talvivaaran kaivoksen metallitehtaan prosessin tehostamista rikkidioksidin avulla. Sotkamossa 28.2.2012
SOTKAMO
-lehti
1962 - 2012
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo p. meijerin hallintorak.) Johtokunta
VILJAPOSSUA
suoraan tilalta. Työ edellyttää hyviä Atk-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä asiakaspalveluosaamista. Salmelantie 6 (ent. Lisätietoja antaa ruokapalvelupäällikkö Airi Hyvönen 044 750 2241, sähköposti airi.hyvonen@sotkamo.fi tai ruokapalveluesimies Marjo Piirainen 044 750 2525, sähköposti marjo.piirainen@sotkamo.fi Hakemukset, joihin on liitettävä todistusjäljennökset, tulee toimittaa kirjallisena 13.3.2012 klo 15 mennessä osoitteella Sotkamon kunta, ateria- ja puhtaanapitopalvelut, PL 24, 88601 Sotkamo. 010 194 022
Työvoimakoulutus
www.mol.fi
Kirjoituskilpailu tytöille
Plan Suomi ja kirjanjulkaisupalvelu BoDTM - Books on Demand GmbH - järjestävät nuorille tytöille kirjoituskilpailun. 14 Sotkamo
Pohjois-Suomi Pohjois-Suomi
Tiistai 28. Hakemusasiakirjoja ei palauteta. kahvilla 50-vuotisjuhlamme kunniaksi.
Kaikkien arpalipun täyttäneiden kesken arvoimme repullisen kahvia. täyttäneille työttömille työnhakijoille, jotka soveltuvat puualalle ja ovat kiinnostuneet puusepänteollisuuteen työllistymisestä. Kilpailun teemana on Mikä minusta tulee isona. Toimeen valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Kahta sarjaa ylempänä nostanut Sotkamon Visan Pasi Kähkönen nappasi itselleen odotetusti pronssia tuloksin 225,0kg, 155,0kg ja 235,0kg eli yhteensä 615,0kg. 040 525 6778 tai 020 636 1020. Rusasen 83-kiloisten sarjan mitalit menivät Tapanilan Erän Juha Tuonoselle (740,0kg) sekä Elimäen Vauden Vesa Hartikaiselle (662,5kg) ja Rami Huoviselle (595,0kg). Voittaja saa lisäksi mahdollisuuden julkaista oman kirjansa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kotityö- ja puhdistuspalvelun perustutkintoa tai laitoshuoltajantutkintoa tai suurtalous- /cateringalan perustutkintoa, alan monipuolinen työkokemus katsotaan eduksi. Sinulla on joustavuutta sekä oma-aloitteisuutta ja osaat toimia erilaisissa toimintaympäristöissä. 31.1.13 Hakuaika päättyy 8.3.12 Koulutukseen hakeudutaan henkilökohtaisesti TE-toimiston kautta tai Internetin kautta osoitteessa www.mol.fi Lisätietoja Itä-Kainuun TE-toimistosta, puh. Kisalavan ulkopuolella nähtiin myös sotkamolaisväriä, kun Visan Helena Kvist suoritti kansallisen I-luokan tuomarikokeen hyväksytysti.
Koulutus on tarkoitettu 20 v. Henkilökuntaa ateria- ja puhtaanapitopalveluissa on 55. Penkkipunnerruksessa Niskanen jäi aloituspainoonsa 192.5 kg. Toisena oli Itä-Helsingin Voiman Timo Luomanmäki. JAATINEN
SOTKAMON KUNTA Sivistyspalvelut
Vuokatin Veto ry
torstaina 8.3.2012 klo 18.00 os. Tuoreena, palvina, hyytelönä, täyslihasäilykkeenä, jauhelihana.
VUOSIKOKOUS
MYYNTIAUTO Sotkamon torilla pe 2.3.2012 klo 13-15 Laakamäen Kotiliha
Heikki 0400 577 433 -joka toinen perjantai-. Sarjan voitti Ahvenanmaan Ove Lehto tasatuloksellaan 1000,0kg. Asiakirjoihin voi tutustua myös Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen toimitiloissa, Linnankatu 1, 1. Koulutusaika 10.4.12. RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÄ, YHDISTELMÄTYÖHÖN (puolet työajasta ateriapalvelu- ja puolet puhtaanapitopalvelun tehtävä) TÄYTETÄÄN 1.5.2012 ALKAEN Ruokapalvelutyöntekijältä edellytämme, että olet kiinnostunut ateria- ja puhtaanapitopalvelun työstä palveluyksikössä ja olet motivoitunut sekä innostunut kehittämään työtäsi. Tehtävän täytössä käytetään 6 kuukauden koeaikaa. Lisätietoja ympäristöneuvos Sami Koivula, puh. Työ edellyttää hyviä Atk-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä asiakaspalveluosaamista. Maasta Niskanen nosti 260,0 kg sekä 270,0 kg. Sinulla on joustavuutta, aloitteellisuutta sekä omatoimisuutta. Sinulla on joustavuutta, aloitteellisuutta sekä omatoimisuutta. Päivän kolmas visalainen, Mikko Rusanen, nosti erinomaisen kilpailun päätyen ennätystulokseensa 577,5kg (222,5kg, 135,0kg ja 220,0kg). Ilmoituksen mukaan koetoiminta ei vaikuta jätevesien tai jätteiden laatuun eikä lisää ilmaan johdettavia rikkivetypäästöjä. RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÄ 1.8.2012 ALKAEN Ruokapalvelutyöntekijältä edellytämme, että olet kiinnostunut ateriapalvelutyöstä tuotantokeittiössä ja olet motivoitunut sekä innostunut kehittämään omaa työtäsi. mennessä kaikki alle 20-vuotiaat Suomessa asuvat tytöt. 010 665 6000, fax 010 665 6003 asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi Itä-Kainuun TE-toimisto järjestää työvoimakoulutuksena
PUUSEPPÄKOULUTUS (634603)
Jari Niskanen nosti SM-kultaa Kuusamossa
Sotkamon Visan Jari
Niskanen voitti veteraanien voimanoston sarjassa alle 105-kiloisissa SM-kultaa lauantaina Kuusamossa. Niskanen aloitti kilpailunsa 285,0kg jalkakyykyllä, joka jäi päivän parhaaksi. Asiakirjat ja kuulutus ovat muistutuksen tekoa varten nähtävänä 28.2.13.3.2012 Sotkamon kunnanvirastossa ja Kajaani Infossa. helmikuuta 2012
Lämpimät kiitoksemme kaikille teille, jotka kävitte pe 24.2. Työ edellyttää hyviä Atk-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä asiakaspalveluosaamista
10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.50 Pilanpäiten 14.00 Mitä tänään syötäisiin. 8/10.
NELONEN
6.00 Ostosruutu 6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 7.25 Disney esittää: Timon ja Pumba
(S) 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Andyn pilat (S) 8.30 Jonas (7) 9.00 Arvostele mun illallinen 9.30 Vauvan tarina 10.00 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Arvostele mun illallinen 15.00 Nuortumiskilpailu 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Hyvät ja huonot uutiset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kiinteistökuningatar Kaisa 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (16) 22.00 Toimintatorstai: Road House kuuma kapakka 2 (16)
23.50 Nelosen uutiset 0.00 Nelosen sää 0.05 Frasier 0.35 Pulmuset 1.05 Cleaner (16)
SUB
6.00 SubChat 8.00 Lemmen viemää 8.55 Marienhof (7) 9.25 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Elämää eläintarhassa 15.00 Red Bull Cliptomaniacs 15.30 Myyntitykit 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof (7) 17.00 Lemmen viemää 18.00 Pelastajat (7) 18.31 American Idol 20.30 Simpsonit 21.00 Duudsonit tuli taloon (S) 22.00 Pelastajat (7) 22.30 Sons of Anarchy (16) 23.30 Top Chef Suomi 0.30 Elämää Philadelphiassa (12) 1.00 Bones (12) 1.55-6.00 SubChat
50 vuotta sitten
Julkaisemme tällä palstalla juttuja ja ilmoituksia Sotkamo-lehden alkutaipaleelta.
Hiihtolomalaisia ja talvituristeja Göteborgista saakka
Sotkamo-lehti 1. klo 22.05. Maaliskuussa saapuu kursseille Sotakorkeakoulusta useita kymmeniä upseereja. 14.00 Jamie Oliverin etniset herkut 15.05 Kath & Kim 15.35 45 minuuttia 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Seurapisteissä Sotkamon Jymy oli sijalla 90. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 45 minuuttia 21.00 C.S.I. Miami (12) 23.35 Muodon vuoksi (16) 0.35 30 Rock (S) (S) 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Andyn pilat (S) 8.30 Eddie & Jeff (7) 9.00 Arvostele mun illallinen 9.30 Vauvan tarina 10.00 Luksusmuotia kaikille 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Arvostele mun illallinen 15.00 Nuortumiskilpailu 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Tuuri 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kiinteistökuningatar Kaisa 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 Oscar-gaala 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 SM-liigan huippuhetket 23.20 Frasier 23.50 Pulmuset 0.20 Start! 0.50 4D: Vauvastani tulee huippumalli 1.50 Good Wife (12)
TV TIISTAI 28.2.
SUB
8.00 Lemmen viemää 8.55 Marienhof (7) 9.25 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Superpahisten liiga (S) 14.30 Superpahisten liiga (S) 15.00 Red Bull Cliptomaniacs 15.30 Stylisti Rachel Zoe 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof (7) 17.00 Lemmen viemää 18.00 Pelastajat (7) 18.30 Will & Grace (S) 19.00 Frendit (S) 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit 21.00 Suomen kaamein kämppä 22.00 Pelastajat (7) 22.30 Num3rot (12) 23.30 Heroes (12) 0.25 C.S.I. 10.05 Emmerdale (S)
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 7.25 Disney esittää: Timon ja Pumba
TV KESKIVIIKKO 29.2.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Luontohetki: Kroatian rannikolla 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Kansallismaisemat: Tapiola 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Aamusydämellä 12.15 Seniori työssä 12.30 Vielä virtaa (S) 13.00 Vääpelin kauhu (S) 14.10 Kuppikunta 14.30 MOT 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.50 Avara luonto: Elämän mahti 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa: Vallankumouksen lapset 19.55 Naistenosasto B4 (12) 20.25 Viking Lotto 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00 Rakastanut ja menettänyt (12) 22.55 Tv-uutiset 23.00 Ulkolinja: Putin, Venäjä ja länsi 23.50 Oddasat 0.05-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Nalle Luppakorva: Kurpitsapiiras 7.01 Ariol 7.05 Riku ja Rami 7.16 Roope-karhun taikaseikkailut 7.29 Aikataika 7.32 Samsam: Nassi kadoksissa 7.39 Pallon pinnalta: Sirkuskoulu 7.43 Pingu: Popcorn 7.48 Neppajymykerho 7.56 Utelias Vili 8.21 Galaxi 8.23 Hirveä Henri 8.34 Hemmot 8.36 Karvinen 8.49 Lentävät lääkärit (7) 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Uuden Musiikin Kilpailu 12.45-14.35 Uuden Musiikin Kilpailu: Finaali 14.40 Akuutti 15.10 Ajankohtainen kakkonen 16.00 Näin Norjassa
16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.02-18.24 Dino-Dan 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Suhdekorjaamo 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Isot ja pienet (7) 21.00 Tehdas (12) 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Keskiviikon ravisuora 22.10 Jalkapalloa 23.25 Boardwalk Empire (16) 0.20 Sohvasurffaajat: Kotiin päin 0.50-4.00 Uutisikkuna
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. klo 19.00. Kuvassa Khal Drogo (Jason Momoa). Sarjassa tytöt 16 v 3x3 kilometrin joukkueessa hiihtivät Laura Saastamoinen, Iida Sirviö ja Sofia Pitkänen. Kilpailuissa oli mukana 111 urheiluseuraa.. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit
13.55 Mitä tänään syötäisiin. Terävä pää. Nedin vangitsemisen jälkeen Robb Stark kokoaa isänsä pohjoisia liittolaisia sotaan Lannistereja vastaan. Lindsey ja Ian asuvat vielä vanhempiensa luona, mutta he haluavat muuttaa yhteen ja perustaa perheen.
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. (12) 21.55 Viking Lotto ja KeskiviikkoJokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Ridley Scottin Andromedan taakka 0.40 30 Rock (S) 1.10 Älynväläys 2.10-5.20 MTV3 Deitti
NELONEN
6.00 Ostosruutu 6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 7.25 Disney esittää: Timon ja Pumba
(S) 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 7.55 Andyn pilat (S) 8.20 Vaaleanpunainen pantteri 8.30 Jonas (7) 9.00 Arvostele mun illallinen 9.30 Vauvan tarina 10.00 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Arvostele mun illallinen 15.00 Nuortumiskilpailu 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Sokkokokki 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kiinteistökuningatar Kaisa 20.00 Fort Boyard Linnake 20.57 Keno 21.00 Totuuden anatomia (12) 22.00 Hyvät ja huonot uutiset 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset
0.15 Pelastava siirto 1.10 Oikeuden edessä 2.05 NCIS Los Angeles (12) 3.05-6.00 Älypää-TV
SUB
6.00 SubChat 8.00 Lemmen viemää 8.55 Marienhof (7) 9.25 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Superpahisten liiga (S) 14.30 Superpahisten liiga (S) 15.00 Red Bull Cliptomaniacs 15.30 Myyntitykit 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof (7) 17.00 Lemmen viemää 18.00 Pelastajat (7) 18.30 Will & Grace (S) 19.00 Frendit (S) 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 Tyhjätaskut 20.30 Simpsonit 21.00 Top Chef Suomi 22.00 Pelastajat (7) 22.30 Bones (12) 23.30 Kyttäkamera 0.30 Salaiset kansiot 1.25 Num3rot (12) 2.20-6.00 SubChat
TV TORSTAI 1.3.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 MOT 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Kansallismaisemat: Pohjan ruukit 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Tasavallan presidentin virkaanastujaiset 15.20 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 A-studio 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: Roskapankkimaa 23.00 Tv-uutiset 23.05 Paluu helvettiin (12) 0.35 Oddasat 0.50-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Annin keijukoulu 7.04 Maapallottelua 7.07 Possu Pallero 7.18 Bruno 7.21 Taide on tehtävä 7.27 Katinkontti Remix: Naapurin Topin elämäkerta 7.43 Mio Mao 7.48 Neppajymykerho 7.56 Utelias Vili 8.20 Galaxi 8.21 Tero hoitaa 8.29 Operaatio Hurrikaani: Murtuva pato 8.35 Aivokeskus 8.44 Kapteeni Kari 8.45 Hemmot 8.50 Lentävät lääkärit (7) 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Matkakassi 12.25 Mansikkapaikka 13.15 Kengurun jälkiä lumessa 13.44 Tanskalainen maajussi 14.13 Luokkakuva 14.41 Suhdekorjaamo 15.10 Yle Live: Jenni Vartiainen 15.50 Finlandia-hiihto
16.20 Ampumahiihdon MM : Sekaviesti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Otetaan uusiks' 18.05 Raimo 18.15 Pikku Nikke 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Nuoret lääkärit 20.20 Mikaelin naiset 20.30 Väärä ovi (12) 21.00 Märät säpikkäät (12) 21.25 Kakola 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Game of Thrones (16) 23.05 Becky ja Steve (12) 23.35 True Blood (16) 0.30-4.00 Uutisikkuna
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. helmikuuta 2012
Sotkamo 15
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Kuningaskuluttaja 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Kansallismaisemat: Porvoo 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10-12.10 Loppukiri 12.15 Ihmiskunnan aarteita 12.30 Vielä virtaa (S) 13.00 Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (7) 14.10 Lumikko 14.30 A-studio 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tunturipeuroja 16.25 Antiikkia, antiikkia 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Pohjoisen kansat 19.50 Maapallomme ihmeitä 20.00 Prisma Studio 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Downton Abbey (12) 21.45 Voimala 22.35 Tv-uutiset 22.40 Prisma: Näkymättömät maailmat 23.30 Oddasat 23.45-4.00 Uutisikkuna 13.55 Keittiössä tuoksuu ruoka 14.25 Sohvasurffaajat: Kotiin päin 14.55 Muuttohaukantie 15.25 Mestari 15.55 Alivaltiosihteerin televisioohjelma 16.11 Pat & Stan (S) 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.02 Velhot, jätit ja susihukkaset 18.13-18.25 Karvinen 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Akuutti 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Rakas naapuri (12) 20.55 Ruokatiedettä 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Punainen vaara (16) 23.45-4.00 Uutisikkuna 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.50 Kaikkea sitä näkee 13.55 Mitä tänään syötäisiin. Hiihtolomalle Sotkamoon saapui mm.Vaajakosken yhteiskoulun eräs luokka valvojineen ja muita vieraita on Oulusta, Porista, Turusta, Helsingistä, jopa Ruotsin Göteborgista saakka. Tiedusteluja ja tilauksia on tullut eri puolilta maata.
Hopeasompa ei tuonut mitaleita Sotkamoon
Sotkamon Jymyn tyttöjen viestijoukkue sijoittui sijalle 16 Hopeasompakilpailuissa Valkeakoskella sunnuntaina. Urheiluopistolle saapui viime sunnuntaina yli 200 helsinkiläistä nuorta ja myös muut talvituristit ovat liikkeellä. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Pientä pintaremonttia 21.00 Helsingin herra 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. 14.00 Unelma-asunnot 15.05 Miehen puolikkaat 15.35 Mestareiden mestari 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Ulrike Meinhofista tuli Baader-Meinhof ryhmän johtaja ja Fusako Shigenobu perusti Japanin punaisen armeijakunnan.
15.35 Pientä pintaremonttia 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Sarjassa tytöt 16v 5km Laura Saastamoinen hiihti sijalle 37 ja Iida Sirviö sijalle 53. Niin on tapahtunut näinäkin päivinä. New York (16) 1.20 No Signal (16) 1.50-6.00 SubChat
YLE TV2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.52 Turilas ja Jäärä: Löytölapsi 6.59 Taitavat koirat: Sirkuskoira Piccolo 7.06 Timppa 7.17 Laulujen osto- ja myyntiliike 7.24 Hanna Ankka 7.36 Liisa ja taikalamppu: Polkupyörä 7.43 Sammakko ja ystävät 7.50 Neppajymykerho 7.58 Harri ja dinot 8.20 Galaxi 8.21 Snoukkaa! 8.29 Taikaplaneetta 8.42 Viidakkojytä 8.49 Lentävät lääkärit (7) 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Katri ja Kaitsu 13.20 Tarinateltta 13.25 Iloa puutarhasta 13.50 Matkalla maailmalla
Nelonen: Pikakurssi kodinostoon 28.02.14:00 Kohtuuttomia vaatimuksia. 14.05 Samaa sukua (7) 15.05 Ensisilmäyksellä (7)
Historiaa: Vallankumouksen lapset TV1 keskiviikko 29.02. Vuosi 1968 nosti esiin kaksi kapitalismia vastustavaa naista. Myös muista majoitusliikkeistä kerrottiin, että matkailuliikenne on selvästi vilkastunut. Sarjan voitti lähes kaksi minuuttia nopeammin hiihtänyt Seinäjoen Hiihtoseuran joukkue.
Lauantain henkilökohtaisissa kilpailuissa nopein sotkamolainen oli 14-vuotiaitten sarjassa 3 kilometriä hiihtänyt Sofia Pitkänen, joka sijoittui 18:nneksi. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Linnan tähdet 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Moderni perhe (S) 23.05 Lake Placid 2 (18) 0.50 Älynväläys 1.50-5.20 MTV3 Deitti
Game of Thrones (16) TV2 torstai 01.03. Hiukanharjun emäntä Martta Eronen kertoi, että alkutalven hiljaiselon jälkeen on alkanut varsin vilkas kausi. maaliskuuta 1962
Torstaina maaliskuun 1.
päivänä 1962 Kevättalvi on vanhastaan aikaa, jolloin Sotkamoon saapuu talviloman viettäjiä eri puolilta maata. Tiistai 28
16 Sotkamo
Tiistai 28. Lauantain kotipelissä KK-81 kaatui suurinumeroisesti 14-3 ja joukkueen yhtenäinen peli-ilme ruokki onnistumisia jokaiselle sotkamolaiselle pelaajalle. Jäljellä on vielä yksi peliviikonloppu hiihtolomaviikon päätteeksi, ja mahdollisesti maalis-huhtikuussa vielä kotiturnaus.
Ensi kaudella joukkue siirtyy nuorempiin D-junioreihin. Kenttä oli täynnä valkopaitaisia osaajia: Jori Kemppainen 6+4, Saku Partanen 3+2, Oskari Partanen 2+0, Tuomo Juntunen 1+3, Niilo Holappa 1+2 ja lisänä yhden pisteen saalistajat Olli Niskanen, Veikka Immonen, Vertti Harju ja viimeisenä lukkona, mv, Werneri Korhonen keräten 21 torjuntaa. Kun jääkausi päättyy, vaihtaa moni nuori jääkiekkoilija peliasun Jymyn verkkareihin. Jos intoa riittää, on pojilla mahdollisuus lisäharjoitteluun kahdesti viikossa, kertoo joukkueenjohtaja Pasi Rautiainen. Muun muassa Saku Partasen, Jori Kemppaisen (mv), Iisakki Ponnikkaan onnistumisten sekä Veikka Immosen ja Tuomo Juntusen puolustustehokkuuden vuoksi ottelun hienoinen hallinta oli Sokin puolella. Sotkamon Kiekon pistemiehet Oulussa pelatussa ottelussa olivat: Tommi Pyykkö 1+1, Jussi Heikkinen 1+0, Matias Liuski 1+0, Samuli Lehto 0+1, Antti Grip 0+1, Janne Sirviö 0+1 sekä Joonas Wallin 0+1.
Jymyn Niko Pulkkinen menestyi Kouvolassa
Sotkamon Jymyn Niko
Pulkkinen voitti kaksi mestaruutta Koululiikuntaliiton järjestämissä mäkihypyn ja yhdistetyn mestaruuskisoissa. Sotkamolaisilla on ensiviikonloppuna mahdollisuus kiillottaa kilpeään Vuokatin jäähallissa pelattavassa jatkosarjan viimeisessä ottelussa Oulun yliopiston urheiluseuraa vastaan. Sotkamolaiset joutuvat puolustamaan sarjapaikkaansa Pohjoisen ja Lapin III-divisioonan voittajajoukkueita vastaan. Tilanne on aika haavoittuva, kun pari pelaajaa sairastuu. On tämä antoisaa hommaa, kun näkee ja kokee pelaajien riemun. Tärkeintä on liikunnallisuus, oli laji mikä tahansa, Pasi Rautiainen vahvistaa.
SoKin E-junnujen alkuverryttely tehtiin pihalla ennen viikonlopun kahden pelin putkea lauantaina joukkueen valmentajan Kari Partasen johdolla.
Kevätliito jatkui viikonlopun peleissä
Sokin E1-joukkueen kuluneeseen viikonloppuun osui kaksi aluesarjan ottelua: lauantaina kotipeli KK81:stä (Kiuruvesi) ja sunnuntaina vieraspeli Haapaveden Huskeja vastaan. Sotkamolaiset saivat Oulussa pelattuun otteluun erinomaisen alun. Dynaaminen, yritteliäs ja voitontahtoinen joukkue kairasi molemmista otteluista voitot osoittaen joukkuepelin osaamista laajalla rintamalla. 0800 39 3910 Kuhmo: Kainuuntie 85, puh. Lopulta oululaiset voittivat ottelun selvin lukemin 8-3 (3-1, 20, 3-2). Harjoituksia 1112-vuotiailla pelaajilla on kahdesti viikossa. Sunnuntain ottelussa sama peli-ilme säilyi ja tasaisessa ottelussa Huskit kaatuivat numeroin 3-5. Lauantaina joukkue kohtasi kotihallissaan Kiuruveden Kiekon, ja sunnuntaina matkattiin pelaamaan Haapavedelle. Ilman vanhempien panosta eivät pelaajat pääsisi treeneihin eikä huolto pelaisi. Vieraspeleihin on matkaa
keskimäärin 200 kilometriä, joten pelimatkoilla vierähtää helposti koko päivä. Maalintekopaikkoja oli kyllä runsaasti, mutta viimeistely ontui pahasti, kertasi Kinnunen välittömästi ottelun päätyttyä. Ominaisuudet alkavat kyllä erottua, jotkut ovat luonteeltaan puolustajia, jotkut tahtovat hyökätä maalin tekoon, Rautiainen kuvailee. Olli Niskasen, Oskari Partasen ja Werneri Korhosen yritteliäisyyden ja Vertti Harjun, Niilo Holapan ja Jyrki Juntusen peräänantamattomuuden ansiosta pelin päätyttyä pukukopissa oli joukkueellinen kevätauringon sävyttämiä hymynaamoja.. Meillä on pelaajia kaksi kentällistä. Matkoilla kertyy hienoja hetkiä ja ko-
kemuksia, Rautiainen sanoo. Se ei kuitenkaan riittänyt. Ottelun lopussa molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kahteen otteeseen. helmikuuta 2012
OYUS passitti SoKin karsintasarjaan 8-3 voitolla
Juho Huusko
Sotkamo: Kainuuntie 15, puh. Sotkamolaiset eivät saaneet toisen erän aikana koottua rivejään.
6-1 johtoon. 0800 39 3950
Sotkamon Kiekko kohtasi II-divisioonan jatkosarjan viimeistä edellisellä sarjakierroksella Oulun yliopiston urheiluseuran. 0800 39 3920 Suomussalmi: Keskuskatu 24, puh. Kauden aikana pelataan melkein 30 ottelua, joista 12 on vieraspelejä. Sotkamon Jymyn ja Kainuun Hiihtoseuran urheilijat saavuttivat kisoissa yhteensä neljä kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin.
Sotkamolaisten tulee ajatella onnistumisia, vaikka joukkue joutuukin karsimaan sarjapaikastaan.
OYUS karkasi erän aikana kahden lisämaalinsa turvin jo ratkaisevalta tuntuneeseen 5-1 johtoon. Pelaajat pystyvät tarvittaessa pelaamaan mitä paikkaa tahansa, sillä varsinaista roolitusta ei tässä ikäluokassa vielä tehdä. Pelin aaltoillessa kentän molemmissa päissä myös puolustuspelaaminen joutui aika-ajoin kovallekin koetukselle. Pulkkinen voitti Kouvolassa pidetyissä kilpailuissa sekä 14-vuotiaiden yhdistetyn että mäkikisan. Kotijoukkue nousi erän edetessä otteluun mukaan. Meillä kulkee kolme pelaajaa Paltamosta. Siten ottelun päätöserä oli
käytännöllisesti kosmetiikkaa.
katsoen
Viimeisen erän puolivälissä oululaiset siirtyivät jo
Sotkamon Kiekon E-junnuilla riittää virtaa
Päivi Eskelinen
Pelaamisen iloa riittää sotkamolaisilla E1-junnuilla. SoKi sai otteluun parhaan
mahdollisen alun. Rautiainen kertoo, että nyt on pohdinnassa, yhdistetäänkö D- ja E-junioreita yhdeksi joukkueeksi. Vaikka matkaa on suuntaansa lähes 50 kilometriä, vanhemmat kuljettavat poikia mielellään. Ensimmäisen erän puoliväliin mennessä kovalla prosentilla maaleja viimeistelleet oululaiset olivat siirtyneet jo 3-1 johtoon. Sotkamolaisten maaleista vastasivat ykkösketjun laidalla hyökännyt Tommi Pyykkö sekä kakkosketjun keskushyökkääjän tontilla häärinyt Matias Liuski.
Ottelun jälkeen Sotkamon
Kiekon päävalmentaja Kari Kinnunen oli pettynyt oman joukkueensa peliesityksiin. Jääkiekon ohella sotkamolaisia lapsia ja nuoria houkuttelee pesäpallo. Hän myöntää, että juniorikiekkoilu on koko perheen juttu. Ottelua oli pelattu vain kolme minuuttia, kun sotkamolaisten parhaimmistoon lauantainakin kuulunut Jussi Heikkinen vei joukkueensa 0-1 johtoon