08 666 2223
ma-pe 9-17, la-su 9-14
www.ahkeraliisa.net. Katin Taimitarhan lähes 50 vuotta kestänyt toiminta
pääättyy tähän kesään. ELOKUUTA 2015
Autoilu
Pohjanvaarantien
nopeusrajoitukset
pysyvät samana
kesät ja talvet. Taimitarhat ovat käyneet
kiivasta hintakipailua viimeiset kolme vuotta,
mikä vaikuttaa alan kannattavuuteen.
>> 4
Toimitus
päivystää
Pallon perässä
Kesätekemistä: Vuokatissa koripalloiltiin leikkimielellä. >> 8
Syksyn ulkokukat saapuneet
Sotkamo-lehden
toimitus päivystää
viikonloppuna
numerossa 0400218314
Muistathan myyntipisteemme
Sotkamon Nesteellä, jossa on
tarjolla paljon leikkokukkia!
Kukkakauppa
Ahkeraliisa Oy
Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo, p. >>4
NRO 68
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
PERTTI GRANQVIST
Ministeri Juha Rehula kannusti sotkamolaisia
kokeilemaan epäonnistumisen uhallakin.
Uutta työtä
hyvinvoinnista
Ministeri Juha Rehula
muistutti, että hyvinvointipalvelut on kasvava
bisnes. Tuotannon nykytilanne
Suomessa aiheuttaa sen, että taimitarhoja joudutaan ajamaan alas. 6 414880 144565
15035
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
Avajaisia
Uimahalli avattiin
kesätauon jälkeen.
Kohta avataan
liikuntahalli. >>5
PERJANTAI 28. >> 6
Viimeiset taimet ovat kasvamassa
Teillä on mahtavia kulttuuritoimijoita
tanssijoista muusikoihin, teatteriväkeen, kuvataiteilijoihin
ja elokuvantekijöihin. Jos vain ehdin, niin pitää
sitä mustikkaa käydä poimimassa.
Aku
Komulainen
Sotkamo
En ole käynyt marjassa. Haluatteko jäädä kuhmolaisille kakkoseksi, häh. elokuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Kesäkuva 28.8.2015
Anne Salminen
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden kesätoimittaja.
PERTTI GRANQVIST
Viimeistä
viedään
K
iitos.
Jos kesän viimeinen kolumni pitäisi
tiivistää yhteen sanaan, siinä se olisi: kiitos. Syksyllä
voisi mökiltä käydä puolukoita hakemassa.
Jari
Kauppinen
Kajaani
On jääneet marjareissut tekemättä. Uimakelejä ei ole luvassa enää ensi viikolle sääennusteiden mukaan.
www.sotkamolehti.?
?Sotkamossa Kainuuntien ja
Salmelantien risteyksessä on
liikenteenjakajasta toinen
liikennemerkki ollut jo monta
viikkoa koivunjuuressa. Millaisia työkaverit ovat. SOTKAMO Perjantaina 28. Nyt, kun työpäiviä on jäljellä enää yksi, jännitän vain yhtä asiaa: tirautanko kyyneleitä sanoessani maanantaina hei hei.
Kainuusta on hyvä käydä hakemassa näkökulmaa. Itse tunnen jotenkin huijanneeni kun en tänä
vuonna ehtinyt tehdä vaellusta ja hirvikärpäsenkin olen
löytänyt vaatteistani vain kerran.
Kainuussa kaikki ei ole ihan niin vakavaa. Yhden haasteen kuitenkin heitän: järjestäkää taiteiden yö. Puolukkaan lähden kunhan ne kypsyvät.
Kotitarpeiksi olen poiminut. ihan kaikille.
Ulkosotkamolaisen näkökulmasta täällä on moni asia
huikean hyvin. En ole vielä kerinnyt marjametsään. Aiempina vuosina olen käynyt. Antoisaa syksyä!
Kesästä jää lämmin ja kaunis muisto kuitenkin. Mustikkaa olen poiminut kymmenkunta
litraa. Kuopiolainen Minttu Turunen kävi Nunnu-koiransa kanssa uimassa Katinkullan
rannassa tiistaina. En ole joutanut. te saatte kiitosta työstänne aivan liian harvoin.
Kiitos apua tarjonneelle pyöräilevälle herrasmiehelle, arvostin sitä todella. Mustikoitakin
olisi mukava syödä, vaan taitaa jäädä tänä syksynä käymättä.
Marko
Taskinen
Sotkamo. Miten sotkamolaiset ottavat vastaan. Jos nauru tosiaan pidentää ikää,
joudun kiittämään pappatoimittajaa ja muitakin työkavereitani siitä, että elinajanodotteeni on pidentynyt kesän aikana ainakin kymmenellä vuodella.
Kun kiitoksia ruvettiin jakamaan, tahdon armaiden työtovereideni lisäksi kiittää perhettäni kaikesta avusta. Kiitos . Taiteiden yö
olisi hieno lisä kulttuuritarjontaan.
Meidän on laulua lahtien pää. En ole joutanut, siitä
johtuu. Olemme kollegani Pertti Granqvistin kanssa tunteneet toisemme kesän
ajan tyttötoimittajana ja pappatoimittajana. Pidetään lippu korkealla
missä päin Suomea olemmekin. Mansikoitakin kävin poimimassa ensimmäistä kertaa vasta tällä viikolla. Olen saanut viettää ihania hetkiä
Sotkamossa.
Myönnän jännittäneeni töiden aloittamista toukokuussa. Jos on tullu paljon
marjoja, olen vienyt niitä vanhoille ihmisille,
jotka eivät itse pääse metsään.
Reijo
Tervonen
Kajaani
En ole tänä kesänä käynyt. Hiukan uskomattomissa maisemissa voi vain virnistellä helsinkiläisen ystäväni intoilulle siitä, että hän on saanut viettää
aikaa vehreässä luonnossa . Kumpikaan ei
ole vienyt asiaa käräjille. siis Kaisaniemen ja Esplanadin
A
Kumpikaan ei
ole vienyt asiaa
käräjille.?
puistoissa. Joten
laittakaa paikoilleen ennen
talven tuloa!!?
Kommentointia kuutostien remonttiin.
Maapohjan
puhdistus tulee
kunnalle kalliiksi,
on varmasti aikojen
saatossa alueella
käytetty torjuntaaineita.
Keskustelua Sotkamon kunnan ja
OTSO Metsäpalveluiden
solmimasta maakaupasta.
Gallup: Oletko käynyt tai aiotko käydä marjoja poimimassa?
Kyllä. Kiitos teille, jotka olette toivottaneet minut tervetulleeksi Sotkamoon ensi kesänäkin ja teille, jotka
olette jakaneet ajatuksianne ja tuntojanne joko haastatteluissa tai nettikommentein. No vitsi vitsi! Järjestäkää se silti. Kiitos
siivoajille
elokuuta 2015 SOTKAMO
3
0.8.
HK
1 kg (5,99/kg)
rajoitus: 2 rs/talous
695 599
KG
100
1?
PKT
-58%
Pingviini
VANILJAKERMAJÄÄTELÖ
RS
1 kg (5,99/kg)
rajoitus: 2 rs/talous
BROILERIN
FILEEPIHVIT
RS
8?
pkt
Ilman korttia 11,75-12,90 pkt (0,13-0,43/kpl)
IRTOMAKEISET
Rajoitus 2kg/talous
JAFFA
1,5 l (0,57/l)
sis. Perjantaina 28. Le Coq Premium
-32%
Libero
TEIPPI- JA
HOUSUVAIPAT
30-80 kpl (0,09-0,27/kpl) ei Value Pack
-31-37%
0.8.
pe-su 28.-3
NAUDAN
JAUHELIHA 17%
vakuumi, Norja
rajoitus: 2 pkt/talous
250g (4,00/kg)
Espanja
pe-su 28.-3
pe-su 28.-3
Tuore
LOHIFILEE
MINILUUMUTOMAATTI
0.8.
0.8.
pe-su 28.-3
RS
R
98
18
pack
voimassa 5.5.2015 alkaen
KG
J O K A PÄ I VÄ H A L PA A N H I N TA A N :
Suomalainen
Suomalainen
rasvaton maito 1 L
kevytmaito 1 L
065
070
prk
prk
OHO!
NYT
SUURI
ERÄ
HEDELMIÄ!
Sotkamo
K-Menu
appelsiinija omenamehu 1L
Atria
Hiillosmakkara
159
075
400 g
pkt
prk
1. pantit 2,70
500-520 g (7,67-7,98/kg)
kgg)
kg)
g)
Ilman korttia 5,89 rs
(11,33-11,78/kg)
Hartwall
A. 1?
Nämä tarjoukset voimassa ma-ke 31.8.-2.9.
-35%
20 prk
KG/PS/RS
p. 020 7940 775,
ma-pe 8-21, la 8-20, su 12-18
9XRNDWLQ
3DOYHOXNHVNXV 2\
????????. pantit 1,60
rajoitus:
2 erää/talous
Ilman korttia tai
yksittäin
2,79-2,99 plo
(1,59-1,73/l),
sis. 5. -24% ??. ??????
??. ??????. 020 794 0770,
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
-49-59%
400 g (2,50/kg)
rajoitus: 2 rs/talous
Perinteinen
JOGURTTI
150 g (1,67/kg),
rajoitus: 1 erä/talous
Flora
MARGARIINIT
600 g (1,67/kg)
ja FLORA&VOI
ilman korttia tai yksittäin
0,39 prk (2,60/kg)
Ilman korttia 1,99-2,49 rss
(3,32-6,23/kg)
Vuokatti
p. TAX FREE. pantin 0,40
399 19
599
Olut 4,5 %
5?
4 PLO
18 x 0,33 l (2,91/l) sis
Olipa
sitten vuodenaika kesä tai
talvi.
Liikenneturvallisuusasiantuntija Tarja Jääskeläinen Pohjois-Pohjanmaan
Ely-keskuksesta kertoi, ettei
perusteita nopeusrajoituksen
palauttamiseen sataseen ole
olemassa.
seen.
. Siinä tulisi noin kuuden
kilometrin pätkä satasta kun
muualla ajetaan kahdeksaakymppiä. Oikeaa hintaa taimista
ei ole saatu.
Pohjan Taimen kannalta
Itä-Suomen alueella sijaitsevien tarhojen lakkautus on
hyvä asia. Muutaman kilometrin matkalle ei nopeusrajoitusta isommaksi kuitenkaan vaihdeta.
Kajaanin ja Vuokatin väliä
kulkevien matkaan kulunutta aikaa satasen rajoituksen
alentaminen kahdeksaankymppiin hidastaa Tarja
Jääskeläisen laskelmien mukaan noin kahdella minuutilla.
. Hintojen laskeminen on heikentänyt kannattavuutta.
. Muut tarhat ovat Kannuksessa ja Kemijärvellä.
Vuokatti oli näistä sijainnillisesti helpoimmin lakkautettavissa.
Pohjan Taimen omistaa
Metsäkeskus ja Tapio. OTSO on hankalassa starttitilanteessa ja
tarvitsee rahaa, Pohjan Taimi
Oy:n toimitusjohtaja Rauno
Kataja taustoitti.
Siksi taimitarhan aluetta ja
rakennuksia ollaan myymässä Sotkamon kunnalle. Myös
pahin kilpailija ajaa tarhojaan
alas.
Fin Foreal lakkauttaa Tohmajärven, Tuusniemen ja Kerimäen taimitarhat.
Kyse on verisestä hintakilpailusta. Taimituotanto on kolme
viimeistä vuotta ollut tappiollista. elokuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Viimeiset
taimet
ulos
Taimitarha: 50 vuoden
mittainen taimenkasvatus Vuokatissa päättyy.
Pillit laitetaan pussiin
ensi keväänä. Muuten tie olisi
kahdeksankympin aluetta,
lyhyt pätkä ajettaisiin kesällä
satasta. Vuokatin
kohtaloksi koitui sijainti
matkailualueella.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@slpmedia.?
Pohjan Taimi Oy:n toimitusjohtaja Rauno Kataja kertoo
kiertelemättä taimien tuotannon nykytilanteesta Suomessa.
. Vaan se,
kuinka paljon vakituista asutusta on tien välittömässä läheisyydessä.. SOTKAMO Perjantaina 28. Ensi kesänä taimitarhaa ei enää ole.
PERTTI GRANQVIST
Pohjoispuolen
nopeusrajoitus pysyy
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@slpmedia.?
Keväällä Pohjavaarantien
varteen ilmestyneet 80 kilometrin tuntinopeuden rajoitusmerkit pysyvät tolppien
nokassa jatkossakin. Yhtiöittäminen ei vielä
ole toteutunut. Liittymien määrä ei yksistään vaikuta. Sotkamon kunnanvaltuusto teki
päätöksen rakennuksien ja
yli 30 hehtaarin suuruisen
maa-alueen ostamisesta kokouksessaan maanantaina.
Hankala on myös Pohjan
Pohjan Taimi Oy:n taimitarhalla kasvatettiin viimeiset taimet tänä kesänä. En näe sellaista tarkoituksenmukaisena.
Kesän aikana tapahtunut
tieosuuden osittainen päällystäminen ei vaikuta nopeusrajoituksen suuruuteen tai
pienuuteen.
Kohtaamisnäkemän pituus
ja tien geometria ovat Pohjavaaran ja Kuluntalahden välillä Tarja Jääskeläisen mukaan sellaiset, ettei nopeusrajoitus voi olla suurempi
kuin 80 kilometriä tunnissa.
Pohjavaaran ja Naapurinvaaran välillä tien geometriat
ja kohtaamisnäkymät riittäisivät 100 kilometrin rajoituk-
Kuvan tieosuudella kohtaamisnäkymät ja geometriat riittäisivät
jopa satasen ajamiseen. Meiltä
on menossa Vuokatti. Jos kurssi ei muutu, ajetaan taimitarhoja alas. Metsäkeskukset ovat muuttumassa
OTSO Oy:ksi.
. Liikenneturvallisuu-
den kannalta merkitys on
suurempi.
Samaan aikaan viime keväänä jatkettiin 60 kilometrin nopeusrajoitusta Kuluntalahdessa noin runsaan
puolen kilometrin matkan
verran Sotkamoon päin.
Alempi nopeusrajoitus alkaa
Sotkamosta päin tultaessa
Korvanniementien risteyksen jälkeen.
Vaikka tieosuus on suora,
niin nopeusrajoitukselle löytyvät perusteet tien vaikutusalueen asutuksen määrän lisääntymisestä.
. Pohjan Taimi
Oy:llä on tarha Juukassa.
Vuokatin kannalta Juukan
tarhan sijainti 120 kilometrin
päässä oli huono juttu.
. Talvella ajetaan kuitenkin sitä kahdeksaakymppiä.
Nopeusrajoituksella ei ajallisesti tienkäyttäjälle ole merkitystä
Toiselta puolen ahdistaa
pankki, toiselta omistaja ja
kolmannelta heikentyvä kannattavuus.
Huono juttu Vuokatin taimitarhan kannalta oli sijainti
myös huononakin aikana
helposti realisoitavalla matkailualueella Vuokatissa.
. Työntekijöitä vakituisia 10.
Lisäksi kausityöntekijät päälle.
. elokuuta 2015 SOTKAMO
5
PERTTI GRANQVIST
PERTTI GRANQVIST
POHJAN TAIMI OY
. Urakoitsijan mielestä päätös on virheellisenä
kumottava. Kesän aikana asennettiin
muun muassa veden laadun
hyvänä pysymisen varmistavat suodattimet.
Vuokatin Urheiluopiston
huoltopäällikkö Urpo Sorsa
kertoi ilmastointia myös korjatun entistä paremmaksi.
. Lautakunnan perustelujen mukaan sopimusta ei ole rikottu eikä päätös
ole virheellinen.
Lautakunta esittää purkuputken tarkkailusuunnitelmaesityksestä antamassaan
lausunnossa muutamia tarkennuksia.
Lautakunnan Kainuun
ely-keskukselle antaman lausunnon mukaan pintavesien
tarkkailupisteiden verkoston
on yletyttävä myös Vuokattiin.
Lautakunta esittää yhden
tarkkailupisteen perustamista Petäjäniemen ja Pisterinniemen välille ja toisen Jäätiönlahden edustalle.
Jäätiönlahden rannalla si-
jaitsee useita matkailuyrityksiä.
Tarkkailusuunnitelman
mukaan Nuasjärven vesien
kerrostuneisuuden ja sekoittumisen kartoitus toteutettaisiin kahden vuoden ajan
purkuputken käyttöönotosta.
Lautakunta esittää kartoituksen jatkamista kahden vuoden jälkeenkin.
Vuokattiin Jäätiöntien ja
Käpykujan risteykseen ei rakenneta toistaiseksi hidastetta.
Av. Irtisanomispäätös tehtiin 27.
toukokuuta.
Perusteena irtisanomiselle
olivat työsuorituksista tulleet
valitukset.
Urakoitsijalle oli lähetetty
6. Siirryimme ledivalaisimiin.
hallin yhteinen ilmastointikone remontoitiin. Ainoan tarjouksen loppusumma ylitti 70
000 euroa.
PERTTI GRANQVIST
Uimahalli avattiin,
liikuntahalli kohta
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@slpmedia.?
Vuokatin uimahalli avattiin
maanantaina kesätauon jälkeen.
Tauko oli myös huoltotauko. Omistajat 70 prosenttia OTSO ja 30 prosenttia Tapio.
. Olisivat odottaneet muutaman vuoden.
Niin työnjohtaja Kovalaista
kuin toimitusjohtaja Katajaa
harmittaa työpaikkojen menetys.
. Siksi kesätauko venyi normaalia
kuutta viikkoa pitemmäksi.
Kesätauko aloitettiin myöhemmin, jotta Herättäjäjuhlien vieraat pääsivät uimahallin palveluita käyttämään.
Sotkamon kunnan omistaman uimahallin huoltoihin ja
korjauksiin käytettiin tänä
kesänä yhteensä muutamia
kymmeniä tuhansia euroja.
Samassa rakennuksessa
sijaitsevan liikuntahallin remontti olikin miljoonasavot-
Liikuntahallin akustointi
on uusittu, uudet suojaverkot
estävät jatkossa seiniin tai
kattoon tulevat vauriot.
. palvelualuejohtaja
Erkki Tervo on päättänyt
keskeyttää rakentamista koskevan hankinnan. Asiaa käsiteltiin viranhaltijapäätöksenä
lautakunnassa.
Määrärahaa oli varattu 20
000 euroa. maaliskuuta kirjattuna kirjeenä reklamaatiot ja pyydetty selvitys siitä, mihin toimenpiteisiin urakoitsija ryhtyy tilanteen korjatakseen.
Urakoitsija ei lunastanut kirjattua kirjettä.
Oikaisuvaatimuksessaan
urakoitsija vetoaa muun muassa siihen, ettei ole koskaan
saanut ilmoitusta kirjatusta
kirjeestä. Jotain pitäisi heille keksiä, ettei
ammattitaito ja osaaminen
mene hukkaan.
Viimeiset taimet kasvatetaan Katin tarhalla tänä kesänä. Sitten kunta pääsee rakentamaan golfkenttää.
Halolantie Naapurinvaaralla oli yksi niistä teistä, jonka kunnossapitosopimus irtisanottiin.
Riita irtisanomisesta
Lautakunta: Päätös
ei ollut
virheellinen
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@slpmedia.?
Sotkamon kunta on joutumassa riitoihin paikallisen
urakoitsijan kanssa.
Sotkamon kunnan ympäristö- ja tekninen lautakunta
käsitteli kokouksessaan keskiviikkona sotkamolaisen koneurakoitsijan tekemää oikaisuvaatimusta.
Lautakunta irtisanoi kyseisen urakoitsijan kanssa tehdyt sopimukset kunnan kiin-
teistöjen, kaavateiden ja Halolan, Huuskonniemen ja
Perttulan yksityisteiden talvikunnossapidon osalta. Vähän aikaisemminkin
olisi voinut remppaa tehdä.
Nyt mennään 25 vuotta
eteenpäin näiden korjausten
voimalla. Osa pääsee keväällä määräaikaiseen työsuhteeseen purkutöihin.
. Kauppahinta 800 000 euroa.
Taimi Oy:n tilanne:
. Parhaina vuosina Vuokatissa
kasvatettiin 10 miljoonaa tainta.
. Työttömäksi jää 10 henkilöä. Mikäli lautakunta ei kumoa päätöstään, ai-
koo urakoitsija ryhtyä asian
vaatimiin toimenpiteisiin.
Lautakunta ei kumonnut
päätöstä. Aloitti toimintansa Vuokatissa 1966.
. Uimahallin ja liikunta-
ta. Valtionavustusta saatiin
siihen. Pesäpallot olivat jättäneet kattoon jälkensä, huoltopäällikkö Urpo Sorsa kuvaili remontin tekoon johtaneita
syitä.
Parhaillaan ja kovalla kiireellä tehdään lattiaremonttia.
Liikuntahallia on remontoitu Vuokatin urheiluopistolla miljoonalla eurolla entistä ehommaksi.
Kiireellä siksi, että remontin
pitäisi olla valmis kuluvan
viikon lopussa.
Liikuntahallin remontin
noin miljoonan euron kustannuksista vastaa Urheiluopisto.
. syyskuuta.. Muistaakseni joko 25
tai 30 prosenttia kustannuksista katetaan valtionavullla.
Urpo Sorsa sanoi remontin
olleen välttämättömän.
. Työt päättyvät marraskuun lopulla. Ulkoseinissä olisi
uimahallin puolella jonkin
verran korjaamistarvetta.
Vuokattihalli rakennettiin
1989.
Liikuntahalli avataan sunnuntaina 6. Liikuntahallin ilmastointi
uusittiin kokonaisuudessaan
ja samoin valaistus sekä pukutiloissa, että käytävissä ja
hallissa.
. Katin taimitarhalla on ollut hyvä henkilökunta. Toimipaikat Vuokatti, Juuka,
Kannus ja Kemijärvi
. Perjantaina 28. Kuusta, mäntyä ja koivua.
. Sotkamon kunta osti rakennukset ja maa-alueet OTSO
metsäpalveluilta.
. Näin valtion näkökulmasta katsottuna kauppahinta on liian halpa, kommentoi kauppaa valtuustossa
kansanedustaja Timo Korhonen (kesk).
Yli 30 vuotta työnjohtaja
Pohjan Taimi Oy:n Vuokatin
tarhalla ollut Esa Kovalainen oli harmissaan tapahtuneesta.
Teemoina ovat
sport-, kulttuuri- ja vesistömatkailu. Etu hakee rahoitusta matkailuhankkeelle,
mutta maakuntahallitus haluaa varmuuden yritysten sitoutumista hankkeeseen.
Maakuntajohtaja Pentti Malisen mukaan se ei näkynyt
esittelymateriaalissa eikä hallitus saanut vastauksia esille
nousseisiin kysymyksiin.
. Sen toimintaympäristön,
partnereiden ja verkoston pitää olla iskussa ja uskottava.
Matkailu on yksi Kainuun
liiton ja Kainuun maakuntaohjelman kärkihankkeista.
Maakuntahallitus päätti
keskiviikon kokouksessaan
käynnistää neljä vuotta vanhan Kainuun matkailustrate-
Perhe- peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) on
Vuokatin vakiovieraita, sillä
takana on jo neljä joulua Vuokatissa. Kohderyhmänä ovat aktiiviset ja liikkuvat, aikuisten
kirjoista jo ikääntyneet, mutta virtaa täynnä olevat henkilöt.
Vuokatin urheiluopiston
liikuntapalvelupäällikkö
Merja Vikström kertoo, että
ohjelmapaketteihin kytketään Vuokatin ja Kajaanin
alueen palveluja, muun muassa kulttuuria.
Mukana suunnittelussa
ovat myös kulttuurin tekijät.
Ohjausta kainuulaiset ovat
saaneet Lapin yliopistosta ja
rovaniemeläisiltä ex-kainuulaisilta Erkki ja Kerttu Oikariselta. Matkailun kehittämistarpeet ja konkreettiset
toimenpiteet kootaan strategia-asiakirjaksi.
Jatkovalmistelu on edessä
Kainuun Edun isännöimällä
Kasvua kv-matkailuun . Tähän laajempaan kysymykseen palaamme myös
kun maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmaa päivitetään lokakuulla. Myös kulttuuri kuuluu hyvinvointiin.
. Rehulan mukaan on löydettävä
uusia toimintatapoja, jotta
palvelut toimivat vähemmillä
euroilla.
. Kainuusta suunnitteluryhmässä ovat myös Pauli
Hänninen, Erkki Hulkkonen, Kunto Viiru, Lasse
. Asioita yritetään opetella tekemään uudella tavalla.
-hankkeella. Meillä on kasvava, aktiivinen ja varakas joukko, joka
janoaa hyvinvointipalveluja.
Siihen pitäisi osata tarttua.
Myös Rehula korosti, että
hyvinvointipalveluihin kuuluu muutakin kuin urheilu ja
liikunta.
Sosiaali- ja terveysalalla valmistellaan terveyden ja hyvinvoinnin strategiaa. Silloin iso hanke on tehokas. Meillä on paljon asiakkaita, joista toinen puoliso on
kiinnostunut liikunnasta ja
toinen kulttuurista. Seminaarin pääpuhujana hän puhui hyvinvointipalvelujen kehittämisen
puolesta.
Rehulan mukaan suomalaiseen kolmen sukupolven
yhteiskuntaan on muodostu-
massa neljäs ryhmä. Urheiluopiston 70-vuotisjuhlat ovat 7.11.
Lyytikäinen ja Maria Helo.
. Matkailualalla on yksi hanke käynnissä. Hallitus haluaa tehdä
muutoksen ja päästä uudelle
tasolle palvelujen toteuttamisessa. Tavoitteena on saada tuote, joka
olisi koko ajan myynnissä,
Vikström kertoi Vuokatin
Hyvinvointipalvelujen ja matkailun -kehittämisseminaarissa.
Vikström haluaa selvittää
yliopiston avulla myös sen,
että puuttuuko Vuokatin palvelutarjonnasta jokin palikka.
. Ison, ylimaakunnallisen hankkeen toteutuminen
vaatii sitä, että mukana olevat
yrittäjät ja muut partnerit
ovat täysin sitoutuneet hankkeeseen.
. Se on teidän vahvuutenne. Myös täällä pitää miettiä, miten päästään uudelle tasolle ja miten
paikallinen osaaminen kootaan uudella tavalla.
Rehulan mukaan yhdestä
syrjäytyneestä nuoresta koituu yhteiskunnalle miljoonan euron kulut.
MIKÄ
. elokuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
?Täällä
Vuokatissa
on valmis
brändi?
JUKKA KERÄNEN
A
Arkisilla
asioilla on
merkitystä.?
Hyvinvointi: Sotkamo
houkuttelee aktiivista
neljättä sukupolvea
Jukka Keränen
jukka.keranen@slpmedia.?
Sotkamo haluaa oman osansa niin sanotun neljännen sukupolven matkailijavirrasta.
Vuokatin urheiluopisto on
käynnistämässä aktiivimatkailun kehittämishanketta,
jossa liikunta ja kulttuuri lyövät kättä.
Tähtäimessä on luoda
vuodenaikaan liittyviä ohjelmapaketteja Vuokattiin, toinen talvelle ja toinen syksylle. Ihmiset tarttuvat purkkiin, vaikka
hyvä ruoka ja liikunta riittäisivät, Rehula sanoo.
Aluekehitysjohtaja Heimo Keränen vastaa hankerahoituksesta.
Hän tahtoo Kainuuseen ison matkailun vientihankkeen.
gian päivittämisen, jossa tarkastellaan mennyttä kehitystä ja tehdään tarvittavia suunnanmuutoksia strategisiin valintoihin. Nuorten, työikäisten ja vanhusten
rinnalle nousevat aktiiviset
ikääntyvät, joita myös Vuokatti nyt houkuttelee
. Vuokatin urheiluopisto on
toiminut 70 vuotta.
. Se on minun tavoitteeni,
hän totesi Vuokatissa hyvinvointipalvelujen ja -matkailun kehittämisseminaarissa.
Keräsen mielestä se edellyttää sitä, että kainuulainen
matkailuverkosto on yksituu-
mainen. Kustannusarvio on
140 000 euroa.
JUKKA KERÄNEN
Kv. Teemmekö sellaisia
tuotteita, jotka meitä kiinnostavat. hankkeilla edetään
vain ensi kesään saakka.
Kainuun Edun hankehakemuksen tavoitteena on tehdä
kehitystyötä yhteistyössä kvmatkanjärjestäjien kanssa
uusien matkailijaryhmien
saamiseksi Kainuuseen Kiinasta ja Japanista.
Toinen päätavoite on tehostaa matkailijoiden saamista Kainuuseen Keski-Euroopasta. Juhlavuoden ohjelmaan
kuuluu muun muassa seminaareja, joista toinen oli tiistaina.
. Vanhempi väki tulee lastensa, lastenlastensa kanssa
ja on enempi omatoimimat-
jukka.keranen@slpmedia.?
Kainuu tarvitsee maakunnallisen ja kattavan matkailun
vientihankkeen viimeistään
ensi vuoden aikana. Puhujana olivat perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula ja Kainuun liiton aluekehitysjohtaja Heimo Keränen.
. SOTKAMO Perjantaina 28. Vuokatti, Sotkamo ja
Kainuu muodostavat valmiin
brändin, jonka varaan pystyy
rakentamaan uutta. Ihmiset ovat valmiita
maksamaan siitä, että oma
olo on entistä parempi. Olemme
linjanneet jo niin, että ?yksittäisillä. Tämä olisi toinen ja pari hankeviritystä on
valmistelussa, Malinen kertoo.
Myös maakuntajohtaja
toistaa Keräsen esityksen laajemmasta ja tavoitteellisem-
masta yhteistyöstä.
. Laajemmin kysyttiin ja
peräänkuulutettiin koko
maakuntaa kattaavaa yhteistyötä matkailuhankkeiden,
toimijoiden ja yritysten välille. Näin sanoo aluekehitysjohtaja Heimo Keränen, joka vastaa
hankerahoituksesta Kainuun
liitossa.
. Arkisilla asioilla on merkitystä. Vuokatti, Kajaani, Oulujärven alue. Nyt on tarpeellista
Merja Vikström ja Kunto Viiru ovat mukana suunnittelemassa uutta liikunta- ja kulttuurihanketta.
selvittää, että tuotteet kiinnostavat juuri kuluttajia.
Vikströmin mukaan kohderyhmä eli senioriasiakaskunta muodostaa nykyisin
urheiluopiston matkailijavirrasta hyvin pienen osuuden.
Hanke on tarkoitus saada jalalle jo ensi talven veteraanien MM-hiihtoihin mennessä.
. matkailu tarvitsee
ison vientihankkeen
Jukka Keränen
kailua.
Hyvinvointi on ministerin
mukaan maailmassa kolmanneksi eniten kasvava liikeala, huumekaupan ja prostituution jälkeen.
. Luin,
että proteiinivalmisteiden
myynti on räjähtänyt
elokuuta 2015 SOTKAMO
7
1
69
Atria Hiillos
Grillimakkara
400 g (4,23/kg)
Suomalainen
Suomalainen
1
99
Kotimaista
Sika-nautajauheliha 23%
400 g (4,98/kg)
0
75
Atria
Pizzat
200 g (3,75/kg)
0
99
Vaasan
Viipaleet
500?520 g
(1,90?1,98/kg)
1
29
kg
1
Minneola
Mandariini
1-lk, alkuperämaa Peru
Hinta voimassa ma?su 24.?30.8.
29
Champ
Herkkusienirasia
200 g (6,45/kg)
1-lk, alkuperämaa Suomi
Hinta voimassa ma?su 24.?30.8.
Suomalainen
0
92
Valio Profeel
Proteiinirahkat
150?175 g (6,13?5,26/kg)
0
29
Arla
Maustetut
jogurtit
200 g (1,45/kg)
0
79
Rainbow
Mehujuomat
1l
0
98
Kotimaista
Kivennäisvesi
1,5 l (0,39/l)
sis. pantin 0,40
9
78
Hartwall
Foster?s
6 x 0,44 l, 2,64 l (3,36/l)
sis. Perjantaina 28. pantit 0,90
Hinta voimassa
26.3.2014 alkaen.
Arkisin 8?21
Lauantaisin 8?18
Sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20,
Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu
la 8?21 ja su 12?21
Iltalomaa on yhteen saakka, JeePee kertoi.
Toisinajateltu: Nälkämaa Oy
Maanantaina täytti 372 suomalaista 70 vuotta.
Elokuun 24. elokuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
PERTTI GRANQVIST
Vapaaehtoisia
autonkuljettajia
kaivataan
Sotiemme Veteraanit -keräys
suoritetaan varusmieskeräyksenä Sotkamo?Vuokatti
taajama-alueella keskiviikkona 2. päivä vuonna
1945 merkittiin aikakirjoihin
erikoisen ennätyksen myötä.
Kyseisenä päivänä on syntynyt eniten suomalaisia.
Heitä oli 495, elävänä syntyneitä.
Noin yhdeksän kuukautta
aiemmin olivat rintamamiehet kotiutettu. Sitovat ilmoittautumiset
kunnan keräysvastaavalle
Teuvo Mustoselle puh. Sitä päätöstä ei tarvitse
päivittää.
HTT:n eli Hevosmiesten Tietotoimiston saamien tietojen
mukaan Terrafame firman
nimenä edustaa erikoista
huumorintajua.
Terra tarkoittaa latinaksi
maata. Osa aiemminkin.
Kaikkien aikojen suurin
ikäluokka syntyi vuonna
1947. Hanttiin laittanut asiakas pääsi livahtamaan läheiseen metsikköön.
Yön vaihtumista aamuksi
Hilebaarin pihalla oli seuraamassa myös poliisipartio,
mutta he eivät ehtineet tavoittaa Vuokatinhovintietä
kohti metsän kautta paennutta miestä.
Mies oli poliisilta saadun
tiedon mukaan noin 30-40
vuotias ja pukeutunut vaaleaan huppariin.
Katinkullassa pelattiin korista tiistaina enemmän leikkimieliellä kuin tosissaan.
Korista ja karaokea
Illanvietto: Kesän viimeisistä lämpimistä nautittiin
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@slpmedia.?
Pullasorsat rääkyvät uimarannalla.
Laiturilta hyppää uimari ja
kohta toinenkin ja sitten vielä
kolmaskin vilvoittelemaan
Jäätiönlahteen.
Nuori tyttö uittaa mustaa
koiraa matalassa rantavedessä. Fames nälkää.
Siis vapaasti suomennettuna Nälkämaa Oy.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@slpmedia.?. Aloin miettimään, että
mitä tekisin tiistaina illalla.
Sitten minä keksin, että mitä
teen. Syystä ja toisesta
1940-luvun toisen puolikkaan tapahtumista ei paljon
mitään.
Elettiin vaaran vuosia.
Maksettiin sotakorvauksia.
Vasemmisto nousi valtaan,
oli tuontikieltoja, tanssikieltoja, mutta silti mustan pörssin kauppa rehotti, haitarit
soivat ja kansa juhli aina tilaisuuden tullen.
Maatalousministeriön asutusasiainosaston ASO:n ylijohtaja Veikko Vennamo oli
todennut ripeästi tapahtuneen siirtoväen ja rintamamiesten asuttamisen taanneen yhteiskuntarauhan säilymisen Suomessa.
Korvessa kivikoita ja soita
kuokkineet sekä lapsia alulle
laittaneet miehet eivät joutaneet suunnittelemaan tai vielä vähemmän toteuttamaan
vallankumousta.
Tämän päivän kielellä ilmaistuna kyse oli 1940-luvun
lopulla kotouttamisesta.
Toki luovutetulta alueelta
GRANQVIST
tulleiden oli suhteellisen
helppo kotiutua uusille
asuinsijoille. Marraskuun
puolivälissä 1944. Kieli oli sama,
vaikka murre ja kulttuuri sekä uskonto erilainen.
Lähivuosina Suomeen on
tulossa kymmeniä tuhansia,
ehkä satoja tuhansia pakolaisia.
Kuinka heidät kotoutetaan,
jos he jäävät Suomeen?
Nimisenkankaalta tai Taavelinjoelta ei asutustilaa osoiteta, mutta elämä ei tule onnistumaan ilman kielen ja
kulttuurin oppimista sekä
työpaikan saamista.
Edessä on muutenkin törmäys kantaväestön kanssa.
Forssassa ja Kirkkonummella
syntyneet kärhämät vastaanottokeskuksien perustamisesta kertovat siitä missä
mennään.
Sotkamon kunnassa teh-
tiin aikanaan hiljainen päätös, ettei pakolaisia oteta tänne. syyskuuta klo 16?21 välisenä aikana.
Keräystunnuksin varustetut Kainuun Prikaatin 30 varusmiestä kiertävät jalkaisin
ovelta ovelle. Pullasorsia ei koira pelota,
eikä koiraa näytä kiinnostavan linnut.
Valo taittuu Vuokatinvaa-
ran rinteeseen hiukan matalammalta kuin mitä edellisenä päivänä. Vain käteinen
raha käy listakeräykseen.
Vuoden 2015 alkaessa sotaveteraaneja oli Suomessa
26 590, heistä sotainvalideja
3 910.
Vapaaehtoisia autonkuljettajia tarvitaan varusmiesten siirtämiseen keräysalueille. SOTKAMO Perjantaina 28. Ikämiehet pelaavat
muutenkin koripalloa täällä
tiistaisin. Kutsuttiin lomalaiset mukaan.
Sattumalta JeePee tapasi
maanantaina Urheiluopiston
pihamaalla puolankalaissyntyisen Taisto Härkösen.
Raahessa vaikuttava mies
kertoi olevansa töissä aiem-
min Rautaruukkina tunnetussa yrityksessä.
Nyt mies oli ansaitulla
kuntolomalla Katinkullassa.
Taisto Härkönen tuli illanviettoon haitarinsa kanssa.
Jäätiönlahden rantamaisemissa kuultiin sitten kaikkea
mahdollista Jätkän humpasta Kissankultaan ja siltä väliltä.
. Pelin päätyttyä mennään
laulamaan karaokea. Sitä ikäluokkaa olivat
tekemässä rintamalta vaimojensa luo palanneiden lisäksi
sotien jälkeen aviovaimon
löytäneet miehet.
Silmiin sattui 1940-luvun
toisen puoliskon tapahtumista tehty tutkimus.
Seuraavasta vuosikymmenestä, 1950-luvusta on kirjoitettu paljon. 0405638259.
Painija
pääsi
pakenemaan
Sunnuntaina aamuyöllä noin
kello neljän aikaan oli järjestyksenvalvoja poistamassa
asiakasta Hilebaarista.
Poistaminen muuttui painiksi, jonka seurauksena järjestyksenvalvojan olkapää
meni sijoiltaan. Näkymä on suorastaan idyllinen.
Nyt nautitaan kesän viimeisen ja samalla ensimmäisen lämpimän jakson kauniista iltahetkistä.
Jonkin matkan päästä kuuluva haitarinsoitto kruunaa
kesäisen illan tunnelman.
Koripallokentällä isommat ja
muutama pienempikin mies
ryntäilee pallon perässä.
Sotkamon Jymyn ikämiesten ja Katinkullan lomalaisten leikkimielinen ottelu pelattiin tiistaina illalla.
Haitarinsoiton lisäksi oli
tarjolla kahvia ja pullaa ja kirkas pullo tyrkättiin ensimmäiseksi paikalle saapujan
käteen.
Kirkas pullo sisälsi helteisessä säässä tarpeellista vettä.
Idean kertoi keksineensä
JeePee Laakkonen maa-
nantaina.
Materiaalien hallinnassa ja
kuljettamisessa hyödynnetään mm. aamiaiset
- opastettu kaupunkikierros ja lounas
Leipzigissa
- ohjelmallinen illallinen Kalevala Spirit
Joulukylässä
- matkaoppaan palvelut Leipzigissa
Lisätiedot, matkaohjelma ja varaukset:
www.pohjolanmatka.fi/joulunalusmatkat
tai Pohjolan Matka, puh. Suunnitelmassa sairaalan koko on
47 000 bruttoneliömetriä.
Suunnitelma julkistettiin
torstaiaamuna.
Suunnitelma perustuu yhdessä sairaalan henkilöstön
kanssa laadittuun tilaohjelmaan, jossa on määritelty
vaatimukset yksiköiden huoneille sekä muiden tilojen
ominaisuuksille.
Allianssin kehitysvaiheen
tehtävänä on kesään 2016
mennessä laatia suunnitelmat sekä sitova tavoitekustannus rakentamisen toteuttamiseksi.
Kainuun uuden sairaalan
pääosan muodostaa nykyisen potilastornin taakse rakennettava uudisrakennus,
johon sijoittuvat sairaalan
päivystävät osat, kiireettömän hoidon palvelut sekä
vuodeosastot.
Myös Kajaanin kaupunkialueen terveyskeskuksen
vastaanotto- ja vuodeosastotoiminta yhdistyvät osaksi
sairaalaa.
Kuntotutkimusten perusteella on arvioitu, että nykyisen keskussairaalan matalat
rakennusosat voidaan saneerata uuteen käyttöön.
Vaihtoehtoisesti tilat voidaan korvata uudisrakennuksella.
Yleissuunnitelmassa tiloihin on sijoitettu muun muassa psykiatrisen hoidon tiloja,
koulutus- ja kokoustiloja sekä sairaalan ravintola. Tule mukaan!. Taustalla ovat hygienian ja
yksityisyyden parantaminen.
Nykyihminen kaipaa omaa
tilaa, projektijohtaja, ylilääkäri Jukka Juvonen kertoo.
Kainuun sairaalahanke on
saanut nimekseen Kainua ?
Kainuun uusi sairaala -allianssi.
Etsimme vaikuttavia persoonia
Asetu ehdolle tärkeään tehtävään 7.9. Berliini . Perjantaina 28. mennessä
Hyvä asiakasomistaja, haluatko vaikuttaa oman pankkisi päätöksentekoon?
Haluatko tuntea paremmin pankkisi toimintaa ja tavoitteita sekä oppia lisää
talouselämästä. elokuuta 2015 SOTKAMO
9
Tulossa turvallinen
ja tehokas sairaala
Jukka Keränen
jukka.keranen@slpmedia.?
Kainuun uuden sairaalan
yleissuunnitelma (Masterplan) on valmistunut. varaukset internetistä palvelumaksutta.
Paikkoja rajoitetusti . Kajaani
- lentokenttäkuljetukset (ajomatka n. Toria hallitsevan, suuren joulukuusen takaa
pilkottaa 200 vuotta vanha suomalainen hirsitalo, joka luo vaikuttavan kontrastin
ympäröiviin rakennuksiin. Joulupukki johdattelee meidät aitoon joulutunnelmaan. Laulamme yhdessä ja nautimme loimutulen herkkuja torin isossa
jättikodassa. automatisoituja varastoja ja putkijärjestelmiä.
Tavoitteena on turvallinen ja
tehokas sairaala, niin potilai-
den kuin henkilökunnan näkökulmasta.
Yleissuunnitelma muodostaa selkeän kokonaisuuden, jossa eri yksiköt on sijoitettu toiminnallisesti perusteltuihin paikkoihin.
Kainua on Suomen ensimmäinen sairaalarakentamisen allianssihanke.
Tämän jälkeen tilaaja eli
Kainuun sote-kuntayhtymä
voi tehdä rakentamispäätöksen.
Uuden sairaalan ensimmäisten osien arvioidaan valmistuvan vuoden 2018 lopulla.
Yksi suurimmista seinien
sisäpuolella tapahtuvista
muutoksista tulee olemaan
se, että jokainen potilas saa
yksityisen huoneen, jossa voi
yöpyä myös potilaan omainen.
. Tältä
osin suunnitelma täsmentyy
alkusyksyn aikana.
Keskeinen osa suunnitelmaa on toimiva logistiikka eli
sujuva ihmisten ja materiaalin kulku sairaalassa.
Asiakkaiden, henkilöstön
ja tavaran sisäänkäynnit on
suunniteltu rakennuksen eri
sivuille turvallisen ja sujuvan
liikenteen mahdollistamiseksi. 2 h),
opas mukana
- majoitus Book Hotel Leipzigissa 3 yötä
(2 hh), sis. 0201 303 303.
Varausmaksu 12 ?/varaus . Kurkistaessasi sisään tunnistat jo tuoksusta Pekka Heikkisen tervaleivän. varaukset 24.9.2015
mennessä.
Suomalainen joulukylä on erilaisuudessaan kiehtova kokonaisuus. Torille on tuotu
parhaat palat omaa kulttuuriamme. Lue lisää vaaleista op.?/kainuu.
Tule mukaan kehittämään tulevaisuuden pankkia ja sen palveluita!
Lukijamatka Saksaan Leipzigin
joulutorille 26.-29.11.2015
Tervetuloa perinteikkäälle saksalaiselle joulutorille! Koe koristeellisten myyntikojujen
monipuolinen tarjonta ja sukella glühweinin tuoksuun ja makujen maailmaan.
Matkan hinta 970 ?/hlö
Hintaan sisältyy:
- lennot Kajaani
He pitävät yhteistyötä
Sotkamon Kameraseura Vaarojen Valokuvaajien kanssa
suuressa arvossa.
Tärkeintä on ystävyys kansojen kesken ja yhteys suomalaisiin valokuvaajiin, sanoo Nikolai Babij.
. Jumala tarvitsee meitä
työssään- meidän jalkojamme, käsiämme, silmiämme, korviamme.
Tänäänkin saamme lähteä avoimin mielin ja rukoillen
palvelun poluille. Meillä tehdään noin
300 000 magneettikuvausta
vuodessa. Toinen kuvaa synkän ja
myrskyisen meren, toinen
puolestaan tyynen ja valoisan, Nikolai ja Emilia Babij
sanovat.
Sotkamon Kameraseura
Vaarojen Valokuvaajat ry järjestää näyttelyn osana Venäjä-yhteistyötä. Siinä on rakkaus . Hän rakastaa
meitä erotuksetta.
?Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan antamaan
meille elämän. Kuvaajien mentaliteetti on erilainen,
ja se näkyy kuvissa, Emilia ja
Nikolai Babij sanovat.
Erilaiset näkökulmat eivät
kuitenkaan ole sidoksissa valokuvaajan kansalaisuuteen.
. Päätuotteensa magneettitutkimusten lisäksi se
tekee laboratorio-, ultraäänija mammogra?atutkimuksia.
Cityterveyden toimitusjohtaja, radiologian erikoislääkäri Martti Kiuru kertoo,
että magneettikuvaus on
Suomessa alikäytetty työkalu.
. Jos mammogra?aseulonnat kilpailutetaan, voisimme osallistua,
Kiuru sanoo.
Kajaanin yksikössä on
myös call center, jonne on
keskitetty Cityterveyden
kaikkien yksiköiden ajanvaraukset.
. Niissä verinäyte otetaan yrityksen tiloissa ja lähetetään tutkittavaksi keskuslaboratorioon.
. Yhteistyö yli
itärajan alkoi melkein heti
sen jälkeen, kun kameraseura oli perustettu vuonna
2010.
Ensimmäisen kerran Murmanskin fotoclub esittäytyi
Sotkamossa vuonna 2012. Luvun pitäisi olla
Avajaisiin osallistui muun muassa Aleksandr Pantyushin Montsegorsk
A
Kaikilla meillä
on oma näkemys siitä, millainen kuvan
pitää olla.?
Alakerrassa on esillä enemmän mais
ovat nimeltään Sade ja Laiva.
400 000, jotta se olisi suhteessa lähellä eurooppalaista
keskitasoa.
Julkisella sektorilla magneettikuvaukseen on pitkät
jonot, kun taas yksityisellä
tutkimus on kallis. Rakkaat
ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.. Ihmisarvon me saamme Jumalalta, joka on meidät luonut ja hän tietää, millaisia me olem-
A
Jumala
ei erottele
ihmisiä.?
me. Ihmisen arvoa ei mitata menestyksellä, taloudellisilla saavutuksilla tai onnistumisilla. synnit. Katsele
ympärillesi sydämelläsi, joku voi tarvita huolenpitoasi! ..
minä voin solmia kengännauhoja, pyyhkiä kyyneleitä, etsiä
silmälaseja, puhaltaa kohmettuneisiin käsiin, avata ovia,
lukea päivän tekstiä . Samana vuonna sotkamolaisilla
oli näyttely Murmanskissa.
. Kainuussa
call center -toimintaa on ollut
aikaisemminkin, ja täällä on
hyvin sitä osaavaa väkeä,
Kiuru kertoo.. tai mitä tahansa tällaista, sillä monelta puuttuu yhä kädet, jalat, silmät.. Kerhojen kesken on
näyttelyvaihtoa ja tapaami-
Magneettikuvaan
Euroopan hintatasolla
Nita Lohi
nita.lohi@slpmedia.?
Jos Kainuussa on halunnut
magneettikuvaukseen, vaihtoehtoja on ollut kolme: julkisen terveydenhuollon tekemä tutkimus sairaalassa, seudulla liikkuva yksityis?rman
magneettirekka tai lähtö Ouluun tai Kuopioon.
Elokuussa Kajaanissa
ovensa avannut Cityterveys
tuo maakuntaan pysyvän yksityisen magneettikuvauslaitteen. Joskus elämässämme on mukana epäonnea, johon emme
pysty itse vaikuttamaan. Euroopassa tutkimuksen
hintataso on jo lähes 15 vuoden ajan ollut keskimäärin
200?350 euroa.
. (1 Joh. Auringonpaiste ja sade tulevat kaikkien osaksi samassa määrin. 4:9-11).
Jeesus ei tullut tänne palveltavaksi, vaan palvelemaan.
Hän ei palvellut vain parantamalla sairaita ja opettamalla,
vaan hän palveli kaikkia ihmisiä suurimmalla mahdollisella tavalla. Antamalla oman henkensä
meidän puolestamme ja ylösnousemuksellaan kuolleista
Jeesus lunasti eli osti meidät synnin, kuoleman ja pahan
vallasta.
Tämän kaiken Jeesus teki rakkaudesta meitä kohtaan,
jotta me uskomalla häneen voisimme saada iankaikkisen
elämän taivaassa Jumalan luona.
Kun ymmärrämme, miten paljon Jumala on tehnyt meidän puolestamme, kiitollisuus häntä kohtaan saa aikaan
sen, että me tahdomme elämässämme palvella Jumalaa ja
toinen toisiamme.
Eräässä runossaan Aune Mäkinen kirjoittaa:. Jeesus kuoli syyttömänä ristillä sovittaen kaikkien . sinun ja minun . elokuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Riitta Kormilainen
Kirjoittaja on diakonissa.
Vain
sydämellään
näkee?
T
ulevan sunnuntain aiheena on lähimmäisyys. Joskus taas toimimme ajattelemattomasti ja niinpä hetkessä saatamme olla monien vaikeuksien edessä. Haluamme tuoda hintoja
lähemmäs Euroopan tasoa.
Tavoitteemme on tuoda
huippudiagnostiikka kaikkien saataville niin sijainnin
kuin hinnan puolesta, Kiuru
sanoo.
Magneettikuvaus on alkanut Kajaanissa joutuisasti.
Laboratoriotutkimuksia ale-
taan tarjota kahden viikon sisällä. Jumala ei erottele ihmisiä. Kuka tahansa meistä saattaa joutua
tilanteeseen, jossa me tarvitsemme lähimmäistemme apua. Nämä ovat hyviä tilaisuuksia tutustua erilaisiin näkökulmiin. Kajaanissa on tilaa tehdä
tulevaisuudessa myös ultraäänitutkimuksia. Ei ole olemassa tiettyä
venäläistä tai suomalaista näkemisen tapaa. Jumalalle olemme
kaikki samanarvoisia, ainutkertaisia ihmisiä. Se
on ansioista riippumaton. Viime vuonna perustettu yritys on nopeasti le-
vinnyt Tampereelta ympäri
Suomea.
Cityterveys keskittyy lääketieteelliseen diagnostiikkaan. Esimerkiksi Helsingissä
henkilökunnan vaihtuvuus
olisi liian suurta. Yhteistyö
yli rajan laajentaa
kuvaajan näkökulmaa.
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@slpmedia.?
Kuolan niemimaan upea
luonto ja ihmiset ovat kuvien
aiheina valokuvanäyttelyssä
Aatoksessa. ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja
lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. SOTKAMO Perjantaina 28. Saamme pyytää, että Jeesus antaisi meille viisautta ja voimia monenlaisiin palvelutehtäviimme ja
siunaisi kaikki hänen kunniakseen ja lähimmäistemme
parhaaksi.
Kerro meille uutinen
toimitus.sotkamolehti
@slpmedia.fi
www.sotkamolehti.fi
Pohjolan
luonto
kuvissa
Näyttely: Murmanskin
fotoclub ja Montsegorskin
kameraseura esillä
Aatoksessa. Siihen vaikuttaa kuvaajan oma tunnetila. Kaikilla meillä on oma
näkemys siitä, millainen kuvan pitää olla. Suomessa
magneettikuvauksen omavastuuhinta on 514?581 euroa. Tällöin
voimme olla auttavana lähimmäisenä toinen toisillemme.
Raamatussa meitä kehotetaan auttamaan apua tarvitsevia ja kohtaamaan jokainen ihminen tärkeänä ja rakkauden
arvoisena lähimmäisenä. Näyttelyssä ovat
mukana Montsegorskin kamerakerho teemalla Imandran seudulta sekä Murmanskin fotoclub teemalla
Maailma meidän ympärillä.
Avajaisissa olivat mukana
A leksandr Pant y ushin
Montsegorskista sekä Emilia
ja Nikolai Babij Murmanskista
Aatos on mitä hienoin
paikka tuoda esille näitä
Kuolan niemimaan upeita
kuvia.
Valokuvanäyttely Aatoksessa
25.8.-20.9.2015. klo 18 Rukousilta (Jumala parantaa) Sotkamon kirkossa, pastori Seppo
Juntunen
TERVETULOA!. Salmelantie 1,
p. Kykyä käsitellä valoa,
rehtori sanoi.
Ojalammin mukaan Vaarojen Valokuvaajien ja venäläisten kamerakerhojen yhteistyö rikastuttaa mukavasti
Sotkamon kulttuuritarjontaa.
. Aatos on avoinna
ti-pe klo 14-18 ja la-su klo 10-14.
Maanantaisin näyttely on suljettu.
kiitokset
merkkipäivääni muistaneille.
Sulo Hyvönen
Sotkamon Seurakunta
Puh. Aiheet nousevat asioista, joita ihmiselämässä kohtaa ja ne voivat olla
hengellisiä, eettisiä, sosiaalisia tai muuten vain ajankohtaisia.
Sisälle aihepiiriin käydään
ensin miettimällä, miten asia
on kohdattu Raamatussa ja
sen ajan ihmisten keskuudessa. Tilaisuudessa kahvitus.
Diakoniatyö:
Diakoniavastaanotto ma ja ke klo 9-10 khranviraston diakoniatoimistossa, os. Edelleen tarvitaan ymmärrystä, kognitiota ja sil-
mää. sunnuntai helluntaista
Lähimmäinen
Klo 10 Sanajp.
ilmoitukset.sotkamolehti
@slpmedia.fi
Kiittäen ja kaivaten
omaiset
www.sotkamolehti.fi
Siunaus toimitettu.
Kiitämme osanotosta.
Srk-koulu alkaa
Sotkamon seurakunnan uusi
toimintamuoto, seurakuntakoulu starttaa tänä syksynä.
Kerran kuukaudessa, sunnuntai-iltaisin paneudutaan
erilaisiin aiheisiin.
Kukin ilta on oma kokonaisuutensa, joten mukana
voi olla kaikkina kertoina tai
vain silloin kun aihe on itselle kiinnostava. Ennen varsinaista
ohjelman alkua on tarjolla iltapalaa ja mahdollisuus vapaaseen seurusteluun ja kohtaamiseen.
. Vitali Novikovin teokset
sia, Vavaryn sihteeri Timo
Mustonen kertoo.
Sotkamolaiset esimerkiksi
kävivät heinäkuussa kuvausmatkalla Murmanskissa ja
Montsegorskissa. Perjantaina 28. Huom! Ei diakoniavastaanottoa.
Tulossa:
6.9. (Kansanlaulukirkko) Sotkamon kirkossa.
Klo 12
Messu Vuokatin kirkossa, saarnaa
Matti Malinen.
To 3.9 klo 13 Lähetystilaisuus kirkon alasalissa.
GTSSS-järjestön (Gospel for tribals social service
society) perustaja Jakob Marineni Intiasta vierailee Suomessa ja Sotkamossa. elokuuta 2015 SOTKAMO
11
SIRKKU RAUTIO
ILMOITTAJA!
Rakkaamme
?Hyödynnä näkyvyytesi
Heikki
PARVIAINEN
myös verkossamme.
?Kysy edullinen
tarjouksemme!
p. 010 665 6013
. Paikalliset
valokuvauksen harrastajat
opastivat heitä ja auttoivat
kuvausjärjestelyissä.
Näyttelyn avajaisissa mukana olleet venäläiskuvaajat
puolestaan tutustuivat vierailullaan Sotkamon kuvauksellisiin kohteisiin.
Emilia Babij kiittää sotkamolaisia hyvästä yhteistyöstä.
. orpokoteja ja kouluja. Tervetuloa kaikille muillekin tutustumaan Kuolan
niemimaahan, Emilia Babij
sanoo.
Näyttelyn avannut Sotkamon kansalaisopiston rehtori
Merja Ojalammi kiitteli valokuvaajia taidosta tuoda
esille upeita pohjoisen maisemia.
Vaikka tekniikka kehittynyt ja valokuvataide muuttunut sen myötä, valokuvan
ydin on pysynyt samana.
. 08 6172 3527.
Ma 7.9. Sen jälkeen paneudutaan ryhmissä keskustellen
siihen, mitä tuo asia tarkoittaa tänä päivänä 2000-luvun
ihmisille.
. Jotta osaisimme keskustella oikeista ja kiinnostavista
asioista, pyydämme ideoita
käsiteltävistä aiheista, Juntunen sanoo.
Ensimmäinen kokoontumiskerta on
seurakuntatalolla su 20.9.2015 klo
18.00 ja iltapalaa on tarjolla klo
17.30 alkaen.
Kauneimmat
kin kamerakerhosta.
SIRKKU RAUTIO
semakuvia. Yritämme tarkastella
vaikeitakin asioita erilaisista
näkökulmista ja turvallisessa
ilmapiirissä löytää vastauksia
pohdintoihin, Pirjo Juntunen sanoo.
Luvassa on myös kuhunkin aihepiiriin liittyvää musiikkia. (08) 6172 3520 tai 6172 3521
Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO
sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi
www.sotkamonseurakunta.fi
Su 30.8.
14. GTSSS toimii laajasti ylläpitäen mm
4 YS!
8
KOTITA 00?/
LOUS
KUHMON IKKUNA
Pyydä ilmainen tarjous ikkuna- ja ulko-ovi
remontistasi, toteutamme suunnittelun
toiveidesi mukaisesti. ark. Esitteet
. sähkötarvikemyynti
Puh. 050 308 0115
MUIS
KOTITA TA
LO
VÄHEN USN
MAX. Nibe maalämpöpumput
maahan ja kallioon
. 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.?
Kuulumme
Suomen suurimpaan
sähköurakoitsijoiden
ketjuun, El?n:iin.
VUOKATTISERVICE OY
Jäätiönrinteenpolku 3, Vuokatti
PUHELIN 040 7374 734
sahkomies@vuokattiservice.fi
VUOKATTISERVICE.FI
ASIANTUNTEVAA
SÄHKÖALAN PALVELUA
. mukaan.
Kirjapainot
SOTKAMON KIRJAPAINO
Tmi Kari Simonen
. ??????????
Hammaslääkärit
????????????. Kirjekuoret
. 3HUXQNLUMRLWXNVHW
ZZZ VRWNDPRQKDXWDXVWRLPLVWR ¿
Kukkakauppa
Autotarvikkeet
Ahkeraliisa Oy
Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo
www.ahkeraliisa.net
ma-pe 9-17, la-su 9-14
P. asennus ja myynti
. elokuuta 2015
12
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Kukka- ja hautauspalvelut
Asianajotoimistot
Parturit ja kampaamot
+$87$8672,0,672 586$1(1 2<
Kainuuntie 24 (tori)
p. sähköasennukset
. ok-talot, rivitalot
. SOTKAMO Perjantaina 28. urakointi
. päivittäin 10-14.
TAUKOPAIKKA JA PITOPALVELU VUOKATISSA
Tilaa leivonnaiset
kesän juhliin!
www.heikkilanpirtti.. Nibe vesi-ilmalämpöpumput
. Tarrat . ?????
Parturit ja kampaamot
Parturi-kampaamo
Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo
Työsuoritukset
HELENA
P. IV-työt
. 044 974 1924
www.kuhmonikkuna.com
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Tutustu myös
asennettuihin kohteisiimme Facebookissa!
Tommi Moilanen p. LVI -urakointi ja laskutyöt
. 88600 Sotkamo
puh. 08-6662 251, 040-5290 251
Snowpolis, Kidekuja 2,
puh. Lomakkeet . 045 608 1161
(GXOOLQHQ NRUMDXV
RPSHOXSDOYHOX
K k k
Keskuskatu
3
3, Sotkamo,
S k
av. 0500-281 355
Heikki Sirviö
Olisiko
tässä sinun
paikkasi?. la-autoasema
25?
40?
UTKITYÖ
Rakennuspalvelut
kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi
Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo
Ompelupalvelut
KAHVILAT, PITOPALVELUT
Avoinna kesäaikaan 1.6.-31.8. painotuotteet
Lääkäripalvelut
SUHONEN
Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti
Torikatu 1. vaihtimet
ma-pe 9-17
la ja Iltaisin sop. 9?17, la 9?14.
P. Postikortit
. y heikkilanpirtti@gmail.com y P. (08) 652 1533
www.kuhmonlaakaripalvelu.?
s
suunnittelu
suunnit
ttelu
lu
u
asennukset
tarvikkeet
maakaapelinäytöt
ma
m
a aa
ak
a peli
elinä
nä
SOTKAMON
SÄHKÖTEKNIIKKA OY
PL 61, 88600 Sotkamo
P. Käyntikortit . +DXWDNLYHW . Ent. Kutsukortit
. atk-pohjainen
sähkösuunnittelu
. (08) 666 2862
avoinna ma - pe 9-17
3DOYHOXD SHULQWHLWl NXQQLRLWWDHQ
.DLQXXQWLH
627.$02 S
lakiasiat kaupanvahvistukset
-lUMHVWHO\W . (08) 6660 135
Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä)
jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi
75$.725, -$
.21(+82/72
- 8+2 9 ,/0,
HAMMASLÄÄKÄRI
ANNE LUNDBERG
(Karjalainen)
Kauppakatu 31 A 2B
87100 Kajaani
www.hammasparatiisi.?
Tervetuloa! t. Tuula, Sari ja Niina
www.hiuskulma26.fi
Ajanvaraus
040 4161 710
Hierojat
Puh.
040 558 6922
?
P.
Kauneushoitolat
Kuppausta ?
P. kattilat, varaajat
. Ym. 08 666 2223
Kuljetukset
??????
?????????
???
Sähköistykset
????????????
???. 3LWRSDOYHOX . (08) 664 585, 0400 283 319
pekka.suhonen6@gmail.com
Asuiko Setti?
a) Kajaanissa, b) Kuhmossa, c) Hyrynsalmella.
7. Neuvostoliitto lahjoitti pääministeri Kekkoselle virka-auton. Aurinko nousee kello 5.41 ja laskee
kello 20.31.
Ma 31.8.
Nimipäivät: Arvi Ortod: Kiprian. Nuohoukset
Nuohoukset
?
. 044 258 5308
HORMITOHTORI KY
Ari Laukkanen
. Komulan Setti oli Kekkosen kavereita. Mitä olivat Känä, Pekka Peitsi ja Lautamies?
a) Kekkosen käyttämiä nimimerkkejä, b) Kekkosen omistamia hevosia, c) Kekkosen parhaiden kavereiden lempinimiä.
5. + 0,1691 ?/min.
Jonotusaika on maksullinen. Nuorisocupiin mennään
linja-autolla.
Kankaisen mukaan mitään ihme jippoja ei ole tarvittu.
. Perheet on saatu innostettua mukaan. Oliko hän?
a) Parkualla renkinä, b) Paakissa rautatien työmaalla, c) Ontojoella uitossa.
3. Aurinko
nousee kello 5.47 ja laskee kello 20.24.
Ke 2.9.
Nimipäivät: Sini, Justus, Sinikka Ortod: Johannes, Juhani,
Juha, Veli, Veikko. alv. 0400 275 129
mika.heikkinen@
maanrakennuskajaani.com
PÄIVYRI
Kouluateriat vko 36
Ma: Mausteinen lihapata, peruna, kiinankaali-kukkakaali-hunajamelonisalaatti
Ti: Lasagnette, kaali-mandariini-maissisalaatti
Ke: Makkarakastike, peruna, amerikansalaatti-paprikahernesalaatti
To: Uunikalaa maissi-currykastikkeessa, perunasose,
punajuuri-omenasalaatti
Pe: Broilerikeitto, Edam-juustoviipale, mansikka-puolukkakeitto
Tänään on perjantai 28. sunnuntai helluntaista
Nimipäivät: Eemeli, Eemil, Eemi Ortod: Ale, Santeri, Aleksander, Paavo, Paul, Pauli. Heikkinen
Kaikenlaisten maa-ainesten
toimitusta Sotkamon alueella:
* hiekka * sora *
murske * ruokamulta
* Kaivinkoneita erilaisiin käyttötarkoituksiin 1,5 . -WKXCKOWTK RWTWP JKGMCP [O RQKUVQQP
. Perjantaina 28. ,?VGCUVKQKFGP LC MCKXQLGP V[JLGPP[MUGV
. #UVKQKFGP O[[PVK LC XWQMTCWU
. #TMKUVQLGP VWJQCOKPGP
. Hinnat sis. Kajaanissa olevan Kekkosmuistomerkin nimi on?
a) Uusi aika, b) Suuri aika, c) Mennyt aika.
6. Ilmastoinnin
Ilmastoinnin puhdistukset,
säädöt ja mittaukset
puhdistukset
Palvelut hoitaa
p. Aurinko
nousee kello 5.38 ja laskee kello 20.34.
Su 30.8.
14. -GT?[URCRGTKP PQWVQ LC XCUVCCPQVVQ
3XK ZZZ KXXULQDLQHQ À
HIRSIRAKENNUKSIA TIIVIISTÄ
POHJOISEN PUUSTA
Aitat y Saunat y Huvilat y Talot
Sapsoperäntie 159 88600 Sotkamo
www.sapsohuvilat.. Kekkosen tiedetään nuorena miehenä työskennelleen Sotkamossa. Auton merkki oli?
a) Zis, b) Zil, c)T?aika.
8) Kekkosen tultua valituksi ensimmäisen kerran presidentiksi 1956, alkoi?
a) Yleislakko, b) Muuttoaalto Suomesta Ruotsiin, c) Saimaan kanavan rakentaminen
PERTTI GRANQVIST
Aluemestaruuskisat
Huhtikankaalla
Sotkamon Huhtikankaalla
ratkaistaan sunnuntaina
suunnistuksen Kainuun
aluemestaruuskilpailujen
mestaruudet pitkällä matkalla.
Torstaihin mennessä mukaan oli ilmoittautunut 130
kilpailijaa, kertoo lajivastaava ja kilpailunjohtaja Janne
Kankainen Sotkamon Jymystä.
sojen pitkänmatkan suunnistusmaasto on pääosin hyvin
helppokulkuista mäntykangasta, jossa on hyvä näkyvyys.
Vaihtelua maastoon tuovat muun muassa suo- ja
lampialueet sekä polku- ja
metsätieverkostot.
Korkeuserot suunnistusmaastossa ovat kohtalaiset.
Nopean maastopohjan
vuoksi matkat ovat jonkin
verran keskimääräistä pitempiä.
Kainuun aluemestaruuski-
Aluemestaruuscup toimii
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@slpmedia.?
Kankaisen mukaan aikalailla
vakiintuneiden käytäntöjen
mukaan.
Hän myös painottaa seurojen välisen yhteistyön merkitystä ottaen esimeriksi Kainuun farmitoiminnan, jossa
myös Kuhmon Peurat on
mukana.
Yhteistoiminnalla pyritään lasten ja nuorten etuun,
että kaikki kiinnostuneet
pääsisivät myös pieniltä
paikkakunnilta suunnistamaan ja kokemaan suunnistuksen huipputapahtumat.
Sotkamon suunnistuksessa on hyvä draivi.
Sotkamon Jymyssä on
Kankaisen mukaan kiinnitetty huomiota nuoriin suunnistajiin, ja kävijämäärät onkin
saatu nousemaan.
. elokuuta
Nimipäivää viettää Tauno sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Mooses. elokuuta 2015 SOTKAMO
13
Työsuoritukset
Työsuoritukset
Työsuoritukset
2KGPK. 23%
RUOKALISTAT
Kotihoitoateriat
3
Keskuskatu 7,
88600 SOTKAMO
TIETOKILPAILU
1. Lisäksi on salivuorot juoksevat.
Kilpailu alkaa Huhtikankaalla kello
11. y 040 752 1311
VI -Palvelu
Korhonen OY
010 322 1313
9XRNDWLQ %HWRQLDVHPD
.DLQXXQWLH $ 6RWNDPR
<ULW\VSXLVWR
9XRNUDWWDYDQD
7827$172 72,0,672 -$ 9$5$6727,/$$ 72177(-$
6RWNDPRQ 6DOPHODQUDQWD 2\
$QWWL .HOD S DQWWL NHOD#DQWWLNHOD FRP
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi!
ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.?
Maarakennus M. + 0,059 ?/min. Urho Kaleva Kekkosen syntymästä tulee kuluneeksi 3.?
a) 120 vuotta, b) 115 vuotta, c) 100 vuotta.
2. ja
matkapuhelimesta 0,0821 ?/puh. 8KGO?TKGP CXCWU RGUW LC MWXCWU
. 30 tonnia.
* Maantiivistäjä 100-500 kg
* Pihapuiden poisto
Pyydä tarjous!
Leikkaa talteen
?
. Aurinko nousee kello 5.44 ja
laskee kello 20.27.
Ti 1.9.
Nimipäivät: Pirkka Ortod: Simeoni, Simana, Joosua. Paikka sijaitsee noin 14
kilometriä Sotkamosta Kuhmoon
päin.. Kekkosen patsas on Kostamuksessa. Jymyllä on
hyvä draivi päällä.
Draivin taustalta Kankainen sanoo löytyvän laadukkaan toiminnan ja hyvät harrastusolosuhteet.
Aloittelijoille on muun
muassa suunnistuskoulu,
jossa lapset harjoittelevat
helpoissa maastoissa lajin
perustaitoja. UWWTKC [OR?TKUV?VGMQLC
. Aurinko nousee kello 5.36 ja laskee kello 20.38.
La 29.8.
Nimipäivät: Iina, Iines, Inari Ortod: Hannes, Hannu, Iivo, Johannes, Juha, Juhana, Juhani, Juho, Jukka, Jussi. Harjoittelu pidetään leikinomaisena. Aurinko nousee kello 5.53 ja laskee kello 20.17.
Ma: Mausteinen lihapata, mangokiisseli
Ti: Lasagnette, rusinakiisseli
Ke: Makkarakastike, hedelmärahkavaahto
To: Uunikalaa maissi-currykastikkeessa, boysenmarjakiisseli
Pe: Broilerikastike, mansikka-puolukkakiisseli
La: Lohikeitto, vispipuuro
Su: Karjalanpaisti, kuningatarpannacotta
Myymälämme palvelee
arkisin klo 8.00-16.00,
la-su suljettu.
Tervetuloa!
www.lvi-korhonen.fi
Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa
lankapuhelimesta 0,0821 ?/puh. Samalla jalustalla on?
a) Leonid Bre?nev, b) Aleksei Kosygin, c) Otto Wille Kuusinen.
4. Aurinko nousee kello 5.50 ja laskee kello
20.20.
To 3.9.
Nimipäivät: Soile, Soili, Soila Ortod: Anto, Isto, Ari, Viivi
p. Käy katsomassa
ja tee tarjous. Hp. Jymyn palkitut:
. Valitettavasti
tehty työ ei näkynyt toivotunlaisena tuloksena vielä tänä
kesänä, Tanskanen pohti.
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja
Kuhmolainen perjantaisin.
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. P. P. P. Sunnuntaina Kajaanissa Jymy/KPK voitti supervuoron Aleksi Huotarin
lyömällä juoksulla ja koko pelin 2 - 1 (9-4,3-4,1-0).
Keskiviikkona Kiteellä peli
päättyi 2 - 1 (2-5,10-2, 4-0).
Ratkaisevat sivallukset esitti
huikeassa lyöntivireessä ollut
jokeri Roope Haapsalo, joka
halkoi ulkokenttiä kolmessa
pudotuspeliottelussa peräti
1+22 juoksun edestä.
Joukkue koostui pääosin
B-pojista, höysteenä muutama aikuispelaaja ja kauden
edetessä yhä tärkeämpään
rooliin noussut A-ikäinen
Aleksi Huotari.
Kesän aikana Jymy/KPK
pelasi 15 ottelua, joista saaliina oli 14 voittoa juoksuerolla
249-100. 040 513 2633.
TOYOTA COROLLA 1.3 vm. P. (I) Juho Hakomäki (1/3)
. P. 040 523
4029.
Puhoskylässä 1 H, 2 H+K, siistit. (I) Roope Haapsalo (2/0)
. Joukkue kaatoi itälohkon
loppuotteluissa Kiteen Pallo
2:n suoraan kahdessa jännittävässä ottelussa.
Kiteen konkarimiehistö
taisteli molemmissa peleissä
hyvin, mutta Jymy/KPK
nappasi voitot supervuoron
kautta. Leimaa
2.11. 26 ?!! P. P. elokuuta 2015
14 URHEILU&LIIKUNTA
Jymyn
junioreille
laiha saalis
JUHO HUUSKO
Jymy/KPK
suomensarjaan
Kausi ohi: A- ja B-pojat
putosivat mitalipeleistä
Juho Huusko
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?
Sotkamon Jymyn vanhimmat pesisjuniorit jäävät tällä
kaudella ilman SM-mitaleja.
Paras pelivire oli kateissa,
kun Jymyn B-pojat isännöivät Vähäkyrön Viestiä vajaan
250 katsojan edessä käydyssä
toisessa puolivälieräkamppailussa.
Ottelu päättyi Vähäkyrön
0-2 (1-4, 3-4) -voittoon, joten
sotkamolaisten kausi päättyi
karvaaseen pettymykseen.
Myös Jymyn A-poikien
taival päättyi puolivälieriin jo
puolitoista viikkoa sitten. Vapautuu 1.10.2015. Vähäkyrö
0-2 (1-4, 3-4)
. P. Esim. (II) Jussi Korhonen (2/0)
. KIINTEISTÖ- JA LAITEHUOLTO T. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi. (08) 741 550.
Laadukkaita TERASSILASEJA.
Tied. P. Cpojat sijoittuivat nuorisoleirillä seitsemänneksi.
Viime kaudella Jymy voitti
A-poikien mestaruuden ja Bpojat ottivat pronssia.
Jymyn juniorit ovat jääneet edellisen kerran ilman
SM-mitalia vuonna 2009.
Ikävästä tappiosta harmissaan olleen Jymyn B-poikien
pelinjohtaja Jussi-Pekka
Tanskasen mielestä ratkaisevin ero oli lyöntien laadussa.
. Kuhmo.
P. lasilla, koko 90x230,
valk., sälekaihdin. 046 538
4491, tai 044 333 1207.
Halutaan vuokrata
Luotettava vuokralainen etsii
Kuhmosta ASUNTOA tai TALVIASUTTAVAA MÖKKIÄ. P. auton ilmastointitäyttö
alk. Vieraiden ykköspalkinnon vei Koskenkorvan Urheilijoissa
miesten superpesistä tällä kaudella tahkonnut lukkari Juho
Hakomäki.
Pe 28.8.
konttorimme
on suljettu
P
yydämme ti
ilmoitusaineist1.9.
to 27.8. 3 m, n. P. 040 573 6064.
HERUKKAA itsepoimien 3 ?/kg,
Akonkoskentie 455. 56 m2, erillinen
saunarak. -89,
aj. P.
iltaisin 040 553 1536 Suomussalmi.
ULKO-OVI karmeineen, koko
90x230, ruskea, vasen kätinen.
PARVEKKEEN OVI karmeineen,
2-kert. Pojat ovat menneet talven ja pelikauden aikana paljon eteenpäin, kehitystä on
siis tapahtunut. 7,62x53R
kova tarjous. 208 tkm, 2 renkaat. P. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet
ja kylmälaitteet. P. 050 327 9702.
OSSIN KODINKONEHUOLTO. (08) 741 068
HIRSIMÖKKI Sotkamon Losossa, Taavelinjoen törmällä. P. Kauppaan, järville 200 m.
Ravintolaan 30 m. Emme
pystyneet olemaan tällä kertaa riittävän kovia mailan
varressa, viuhkamies harmitteli.
. Soita ja
kysy lisää 046 538 4491.
Pihapiiriimme ILMESTYNYT KISSA, punainen panta kaulassa.
P. (II) Juuso Keski-Koukkari
(0/1)
. P. 040 565 0874 Tommi Salminen
p. 044 533 8353.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. klo 9-10.
SKOOTTERI Peugeot Kissbee,
vm. Molemmat joukkueet
pelasivat ulkona ihan hyvin.
Vastustaja oli sisällä parempi.
He löivät lähes joka tilanteessa paremmin, joten Vähäkyrö
ansaitsi voittonsa. 046 610 2588.
Kaikenlaista
Ota uusi suunta elämääsi. P. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. 040 311
5245.
OK-TALO 100 m2 Nim.kangas,
rak.v. Metsäyht Kähkönen. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. 15 m3. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
Verkkoon/lehteen: . 040 520
6898.
Itsepoimien tai poimittuna luonnonmukaisesti kasvatettua HERUKKAA, Ahvenlahdentie 865,
Kuhmo. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. Vuokra
alk. -12. P. Jymyllä oli tänä kesänä maakuntasarjassa kaksi
joukkuetta.
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 Myydään
PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Veratuotteet Anja p. Tied. Kiantajärvi, sähköt
on, tie perille. Pintaala 2 ha, josta puolet sekametsää. 87, oma 5600 m2 tontti.
75 000 ?. 0440 711 386 Suomussalmi.
Uusi talviasuttava MÖKKI omalla tontilla, n. 010 665 6000
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. klo 12 ot
.00
mennessä.
Palvelemme uudessa
ssa osoitteessa
Akkoniementie 4 B
Jymyn ja Kajaanin Pallokerhon yhteinen maakuntasarjajoukkue varmisti nousun
suomensarjaan keskiviikkona. 050 400 8398
Riikka.
Vanhempi paluumuuttajapariskunta haluaa vuokrata pienen
KAKSION tai ison YKSIÖN mieluummin rivitalosta Suomussalmen kk tai Ämmänsaari. 0400 863 753.
KOIVUKLAPI kuiva I-laatu, 33,
50, 60 cm. 0400 168 083.
KATTOREMONTIT takuutyönä,
kilpailukykyiseen hintaan.
P. 045 233 0987
www.urhonkievari.fi
Puramme purkukohteesta maksutta, kaapelit, patterit, tiskipöydät ja vesiputket. 0400 281 991, 08 712 150.
JARIN ATK-PISTE tietokonehuolto. 040 581 9916 Kuhmo.
OULUJÄRVEN KALAA Sotkamon
Työväentalon pihalla lauantaina
29.8. + vesi + sähkö,
S-salmi kk. 0440
747 427.
Tyvex PURJEVENE Suomussalmella. Sopii lapsiperheelle, eläkeläisille. 1.500 ?. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit, myös
ilt. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. STIHL
sahat & raivurit, syyskampanjat alkoivat, myös vaihtaen.
HELKAMA & MERIDA polkupyörät, pyörätarvikkeet. H. 050 541 3647.
Edullista purkupeltiä. Vähäkyrön palkitut:
. SOTKAMO Perjantaina 28. 040 481 4633.
Ostetaan
MAAMOOTTORI
PORILAISEN
OSIA ja PÄREHÖYLÄ tai rAUTAOSAT siihen. Ti-su 10-24,
1,99?/min. 040
829 4879 ilt.
AUDI-A4 1.8, vm. P. -82. 045 130 9198.
Mökkitalkkaripalvelut, lumityöt,
pihatyöt ja konetyöt yms. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . 294 ?. 040 747 2067.
www.jarinatk-piste.fi
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. MÄKELÄINEN p. Ei seksilinja.
ma 31.8. Hinta
tapauskohtaisesti. 044 292
7539 Suomussalmi.
ASUNTOVAUNU Solifer Artic
500, vm. Uutta
vastaava Upo PAKASTEARKKU
330 l. P. 0500 185 932 Suomussalmi.
Eränkäyntiin hyvä ASE- ja PATIVARASTO, mm. 300 ?. 045
269 3636.
Saunallinen RT-KAKSIO 61 m2,
vuokra 430 . Tied. -98, ilmastoitu, kahdet hyväkuntoiset renkaat. 050 530 8162.
2 H+K+S Ämmänsaaressa. PIENKONEHUOLTO.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. p.
0400 608 675.
Suurikokoista HONKARANKAA,
pituus n. Yleisöä: 241
/827(77$9$ 0$$1
5$.(17$0,6(1 $00$77,/$,1(1
Palvelemme Kainuun alueella päällystyksen,
kiviainesmyynnin ja maanrakentamisen osalta.
OTA YHTEYTTÄ JA KYSY
LISÄÄ PALVELUSTAMME:
p. asti. MUCKBOOT
neopreenikumpparit. 050 410 7660.
Hyväkuntoinen Hellas PIANO. Sähköpostilla . 040
765 0676.
Vuokralle tarjotaan
Saunallinen KAKSIO 57 m2
Katinkullantie, Vuokatti. 0440 610 005 Jorma Malinen
Päällystys: 0400 340 038 Pertti Hietala
LEMMINKÄINEN.FI
SOTKAMO-LEHTI
MUUTTAA
Kaksi juoksua lyönyt Roope Haapsalo palkittiin Jymyn parhaana. Sari 0700 84 444,
ota talteen. 15 000 ?. H. 044 350 0315.
Noudetaan kaikki metalliromut,
autot, akut ja kaapelit. p. Soittamalla konttoriin
B-POJAT
Jymy . P. P. Tärkeintä
hyvä sisäilma. P. alkaen ma-pe 9-11 ja 12-14
Pahoittelemme muutosta aiheutuvaa häiriötä.
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo, p
D????. klo 13.00
Ikäliikkujat 3
ke 16.9. ?????????. ????????????. ??. ??????????. K?. ????????????????????????????????. ??
W????????
<??????????. ??. ??. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta
kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo.
s????. ????????????. klo 10.00
Hengityselinsairaat
ke 16.9. .
D??????????. ?????????????????????. ???????????
??. ?????????
<??????????. ???. Ei laskutuslisää.
1,20 ?/rivi + alv 24%
P. Saat sähköpostilla osallistumisvahvistuksen.
Sotkamon
Kuulo ry. klo 10.00 Kuulokerho. ??. klo 15.15 Vuokatin urheilutalo
Eläkeläisten keilailu
pe 18.9. ????. . c) Hyrynsalmella.
7. ???. ???. ??????. ?????
W?????. ?????. klo 13.00
Laulupiiri/ Hengelliset laulut, laulattaa Riitta Kormilainen.
Perjantai 4.9. ??. klo 13.30
Ikäliikkujat 4
ke 16.9. klo 10.00
(sydän, verenpaine, diabetes)
Reumaatikot
to 17.9. Klo 13.00 Lukupiiri.
Keskiviikko 2.9. ??????
s????????. elokuuta 2015 SOTKAMO
15
HUVIT
Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja
yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen.
Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia,
ei kaupallista toimintaa sisältäviä
ilmoitusia. Tervetuloa!
Edullisesti linja-autolla Sotkamosta, Vuokatista ja Kajaanista.
Katso aikataulut sekä hinnat www.napis.com
Katso nettisivuiltamme myös esittelyt, kuvat, uutiset tansseista sekä videot!
LIIKUNTATOIMI TIEDOTTAA
Syksyn 2015 erityisliikuntaryhmät
käynnistyvät seuraavasti:
VESIVOIMISTELURYHMÄT UIMAHALLISSA
Ikäliikkujat 1
ma 14.9. ?. mennessä Kaleville 044 508
6989 tai Reinolle 0500
653 390.
?????. ??????????????????????????. z????????????. Klo 12.00 Visailua ja pelejä. ?????????????????????????????????????
??????????????????????????????????
???????????????????????????????
,????????. Perinteinen virkistystapahtumapäivä Rytilahden majalla
maanantaina 7.9. % RLNHXGHW . ?????. >??????. ??????????. ?. ???????. ?????. ?. klo 9.30
Pitkäaikaissairaat
to 17.9. ??. 044 750 2328 / Ossi Pulkkinen TAI sähköpostilla: ossi.pulkkinen@sotkamo.?. ?. ????????????????????????????????. klo 9.00
Käsityöpiiri/ Hypistelymuhvit.
Lykinnön Seudun Metsästysseura ry:n latupohjan raivaustalkoot
5.9.2015 klo 9.00.
?????. /LSXW YDLQ ½ . ?????????????????????. ??????????????????. ???????. D????. ?. Klo 11.00
Jumppatuokio/ Liikunnanohjaaja Ossi Pulkkinen.
Klo 12.00 Kädentaidot/
Joutsen kahvipusseista.
Tiistai 1.9. ??????.
??????????????. ??. ???
<?????????. ?????????. VIRTANEN
W???????????????????????????????????. .DUDRNH . ?????????????. ?????
?. ?????. ^??????
>d ???. ???????????. ???????. ?. ??????. ?????????
>??????????. ?????????
d/> h^,/EE d
/E /^dK /< d h>h
:?????. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. ??. ????????. klo
10.00 Viikonavaus, Riitta Kormilainen. ?????????.
. ?????. Salmelan Sävelen pikkukuoro esiintyy opettaja
Juha Lukkarin johdolla.
?????. Lähipalvelu paikalla, pattereita, letkua ym. Syksyn yhteinen
tapaaminen Turinatuvalla 1.9.2015 klo 10.00. klo 1014. D??. ??. ????????????????. ?????????. ???????. ?????????????????????????. b) Aleksei Kosygin.
4. Raivaussahat mukaan. ??????????. ?????????. ?. Tervetuloa!
6XRPHQ SDUKDDOOD WDQVVLSDLNDOOD
WDQVVLWWDYDD PXVLLNNLD HVLWWlYlW
OOD NOR
TTarja Lunnas
& Rosso
T
Helmenkalastajat
nkkalastajaat
Tanssiorkesteri
. ????????????????????????. ???????. ^>W <???????. >??. ???. Asiakaspalvelu 010 665 9013
........................................................Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo 040 587 2067
Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332
Toimitus 050 314 5004
Aluetuottaja Jukka Keränen 050 599 3511
Päivi Eskelinen 050 308 1960
Pertti Granqvist 0400 218 314
........................................................Marjukka Väisänen 050 378 8861
........................................................Katimari Partanen 050 911 8943
/??????????????. . ?????
?. ?????. ?????
?. ??????????. ?. c) Ontojoella uitossa.
3. klo 13.30
(myös polvi-, lonkka- ja selkäongelmat)
Ikäliikkujat 6
to 17.9. klo 14.00 Asema 13 -liikuntasali
Ikämiesten ohjattu kuntosali ti 15.9. ??. <??????
^???????????. . ??. ???. ??????????. klo 9.00
Leivonta. ,????.
. >????. 044 750 2328 / Ossi.
KOULUT JA KURSSIT
TULOKSIA
Ammunta
Sotkamon reserviläiset ry:n ampumakilpailut 25.8. ??????????. >???????. ?.
???????????????. ???. klo 12.30 Terveysaseman kuntosali
Eläkenaisten kuntojumppa
ti 15.9. ???????????. klo 14.00
SALILIIKUNTARYHMÄT JA KEILAILU:
Sydänliikunta
ma 14.9. ???. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja
markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. ^??????
W??????. ??. Huhtikankaan ampumaradalla
Kivääri, yleinen, 20 ls: 1) Pekka Mikkonen 149, 2)Hannu Heiskanen
135, 3) Markku Huusko 128.
Tietokilpailun
vastaukset
^??????????. Klo 14.15
Ohjattu liikunta.
Torstai 3.9. ????????. ???????????. ?????????. ^?????????. K?. ?. ????. ???????????. b) 115 vuotta.
2. ????. Perjantaina 28. ???????????????. ??
D???????. ??????????. b) Suuri aika.
6. ?????. ???. Ilmoittakaa tulostanne heti tai viimeistään 1.9. 1DLVWHQ YDOWDD ?
Sotkamon sotainvalidit, puolisot, lesket ja
tukihenkilöt. ???????????. . 010 665 6000
ilmoitukset.sotkamolehti@
slpmedia.?
Turinatupa, Akkoniementie 9,
88600 Sotkamo
Maanantai 31.8. klo 9.00 Vuokatin keilahalli
VESIVOIMISTELURYHMIIN JA KEILAILUUN ILMOITTAUTUMINEN alk. ?????????????????
K?????. ??
D , K>>/^ d : < >h, /Z/Pd
???. ???????
^?????????. ???. (OlYll PXVLLNNLD WDXRWWD . ^??????????. ???????. ????
????????????. Tervetuloa kaikki
mukaan! Hallitus
MUIHIN RYHMIIN ILMOITTAUDUTAAN OHJAAJALLE
PAIKAN PÄÄLLÄ.
Tervetuloa uudetkin liikkujat mukaan!
Tiedustelut p. ??????????????. a) Zis.
8) a) Yleislakko
SARJAKUVAT
SUPERMUKULA
M 50 v: 1) Ilkka Määttä148, 2)Esa
Huotari
95.
M 60 v: 1) Juha Sirviö149.
M 70 v: 1)Raimo Partanen 153.
Nuoret: 1)Jesse Määttä161.
B. ??. ????????????. ??????. ????
<?????. klo 9.30
Ikäliikkujat 2
ma 14.9. ???????????. <????????. ??????????. ?????????????????. Tervetuloa!
Perhekahvilat
alkavat tiistaina 1.9. ????????. ????
. Vuokatin kahvila toimii Vuokatin koululla (Kuikkalammentie 1) iltapäiväkerhon tiloissa klo
9.30-11. <??????
W??????????. ?. ?????. ?????. >????. ?????. Videolta katsomme Kuuloliiton
vuosikokouksen keväällä 2015. Hirvipalaveri ja hirviporukkaan
ilmoittautumiset heti talkoiden jälkeen. ??????. ????. ?. ???????. ??????????????????????????????????. ?????????
Paras ampuja: Raimo Partanen.
Jesse Määttä ampui 17-vuotiaana
kilpailun ulkopuolella.
1. klo 14.00
Ikäliikkujat 5
to 17.9. ?. ????????. Kylän kahvila toimii Salmelan koulun pihalla olevan keltaisen puurakennuksen yläkerrassa
(Salmelantie 2) klo 9.3011.30. MAANANTAINA 31.8.2015 klo 8.00-16.00,
soittamalla p. ???????????. Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. ??????. a) Kekkosen käyttämiä
nimimerkkejä.
5. >s?
d??????
W????????. ?. ??????
. ???. klo 14.15 Asema 13 -liikuntasali
Eläkeläisten kuntojumppa
ke 16.9. ???. ??????????. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em.
tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. ???????????????????????????. ????
??????. ???. ???????????????????????????
s????????????. Kirjoita viestiin nimesi,
puhelinnumerosi ja ryhmä, johon ilmoittaudut
Tietä pitkin
jonkin matkaa lontostaneet
lehmät olivat poikenneet
pois kovalta maalta ja hoveltuneet syvään, sammaloituneeseen murakuoppaan.
Veden täyttämästä kuopasta ei ainakaan isompi lehmistä olisi päässyt omin voimin ylös. Tilaisuudessa kuultiin muun muassa aerobicin kaksinkertaisen maailmanmestari
Jouni Viitasen luento hyvinvoinnista.
y y
Torstai -edustaja
paikalla tänään
perjantaina klo 10-17
Esittelypäivänä
Naaraspukuinen pajusirkku on vaatimattoman näköinen lintu.
Kainuussa myös soiden laitapensaikoissa. Sotkamossa
tyypillisiä lajin elinpiirejä
ovat lintutornien ympäristöt
ja Jäätiönlahti.
Suomen pajusirkut lisääntyivät ympäristönmuutosten
ansiosta, mutta 2000-luvulla
kannan kasvu pysähtyi ja
kääntyi jopa laskuun.
IN
klo VA
12-17
-20%
10?
6,90?
Kainuuntie 9, Sotkamo, p. Paikalle hälytettiin jo kaivinkonekin naapurista. elokuuta 2015
16
LUKIJAN KUVA
SIRPA PARTANEN
Sirkkuja
Sotkamon
lintutorneilla
Viikon 35 luontoääni Yleisradiossa
Lintujärven konsertin
huonoin laulaja on pajusirkku. SOTKAMO Perjantaina 28. Pilvistä
ja vesisadetta. Pelastuoperaation
aikana toinen lehmä nautti
mutakylvystä ja pureskeli
murakuopan reunalla kasvavaa heinää.
Palomiesten lisäksi ?köydenvetokilpailuun. Tehtävää koneella ei sitten loppujen lopuksi ollut.
hlö
hlö
Intersport Piipponen
Hyrynsalmi
hlö
LOUNAS ENSI
VIIKOLLA VAIN
ovh:sta
25
Lehmät
pelastettiin
pinteestä
PIZZAPUFFA
TUOTTEET
30
Markku Paakkinen
SUNNUNTAINA
KAIKKI
Kajaani
Tähän aikaan vuodesta
suurin osa sirkuista on nuoria
ja naaraspukuisia, joilta pään
mustat kuviot puuttuvat.
Naaraspukuiset sirkut ovat
kovin samannäköisiä, joten
lajin tunnistaminen on syksyllä vaikeaa.
+15
+20
+25
+30
14
14
8
14
17
18
10
17
18
17
9
4. osallistui
paikallista väkeä ja sivullisia.
Kun toinen lehmä saatiin jaloilleen, kömpi toinen melkein omin avuin pois kuopasta. (08) 666 2421
www.facebook.com/
ravintolamessi
Ma-pe 9.30-18.00
Huom! UUDET AUKIOLOAIKAMME la 9.30-15.00
Paikallisennuste tänään
Lauantaina
3
+16°C
+18°C
Maanantaina
Ristijärvi
Tiistaina
2
+14
Paltamo
Odotettavissa tänään
Kainuussa
Sunnuntaina
2
+15
Ylivieska
SOTKAMO
+24,9 °C
15
+1,5 °C
Inari
+15
10
5
0?C
+5
Sää vuosi sitten
+10
Kotimaa iltapäivällä
su
ma
Helsinki
18
20
20
Joensuu
17
18
17
Jyväskylä
19
19
18
Kajaani
16
18
17
Kemi
16
17
17
Lahti
20
20
20
Oulu
17
18
17
Pori
20
20
19
+12°C
1
Rovaniemi
16
16
17
Sotkamo
+12°C
3
Tampere
20
20
19
+11°C
4
Turku
19
19
21
Suomussalmi
Vaasa
18
19
18
Kajaani
Kylmää toissapäivänä
6
Kohtalaista kaakkoistuulta. Päivälämpötila 15 asteen tuntumassa.
+13°C
Lämmintä Suomessa toissapäivänä
Kotimaa
la
2
+17°C
20
Kainuuntie 14 www.ravintolamessi.?
Meteorologi Kristian Roine
+14
Pelastuslaitoksen Sotkamon
yksikkö pelasti kaksi vettyneeseen murakuoppaan
uponnutta lypsylehmää keskiviikkona Pohjavaaralla.
Lehmät olivat karanneet
aitauksestaan Iiivonlahdentien varressa. Se tankkaa säettään pensaan tai järviruo´on latvassa,
yrittää ensin houkutella naarasta ja sitten pitää muut koiraat loitolla.
Laulua pajusirkku osaa
vain pari yksitoikkoista, soinnitonta säettä, joten koiraalla
on musta päänseutu, jolla se
reviirillään tulee huomatuksi.
Pajusirkku viihtyy järvien,
kosteikkojen, jokivarsien ja
Yleisö innostui punnertamaan Oriflamen Wellness-kiertueeseen kuuluvassa tilaisuudessa abpuistossa. Illalla lounaasta alkaen poutaisempaa