Parhaillaan rekrytoidaan uutta toimitusjohtajaa. Vuokatti Hiihto on aiemmasta poiketen jo helmikuussa. 1 Sivu 7 MARJUKKA VÄISÄNEN 1 Sivu 16 Onni kokosi norpan luurangon Sotkamolainen Onni Mannermaa oli kesällä Iin saaristossa, kun silmiin sattui kiinnostava näky: itämerennorpan jäänteet. Sieltähän tuo löytyi ärjeen seasta, aika lailla saaren keskiosista. KASPERI LUMIJÄRVI Umpihankihiihto lauantaina 1 Sivu 14 Pitkä verkko vaatii enemmän ylläpitoa 1 Sivu 10 Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Juttuja nuorille Koulujen ja uutismedian yhteistä mediakasvatuksen teemaviikkoa, eli Uutisten viikkoa vietetään 27.–31.1.2025. Hiihtoa ja rekrytointia Vuokatti Sportilla asiat muuttuvat. Onnin isä Jukka Mannermaa kertoo, että he olivat poikiensa kanssa talkoilemassa osakaskunnan kalakämpän uusimisessa, ja tekivät samalla retkiä saariin. Uutisten viikko antaa käytännön työkaluja mediakasvatukseen. Itämerennorpan luuranko on kookas. – Olin kävelemässä siellä saaressa. 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 Nro 7 | Hinta 3,50 € | sotkamolehti.fi | Perustettu 1962 Tiistai 28.1.2025 LÄÄKÄRIKESKUS LÄHELLÄSI PIHLAJALINNA VUOKATTI Torikatu 1, Sotkamo pihlajalinna.fi, 010 312 010 Julius Korhonen, Simeon Järvinen, Silja Kemppainen ja Inna Niskanen oppivat uutta Salmelan koululla. Toimitusjohtajan lisäksi työntekijöitä on jättänyt työpaikkansa. Sinulle.. Myös Sotkamo-lehti on mukana Uutisten viikossa. 1 Sivu 3 ja 8 MARIA HOPPANIA Mari Varjonen jätti toimitusjohtajan tehtävät viime vuonna. Olemme tehneet juttuja, jotka kiinnostavat etenkin 10–18 -vuotiaita sotkamolaisia
Ranteen mukaan olisi kaikkein paras, että jokaiselle kentälle saataisiin markkinaehtoista liikennettä. Tästä ei ole toista sanaa. – Tavoitteena on, että koko maassa olisi kohtuullisen hintaista sähköä tarjolla. tiedotettiin, että Yleltä vähennetään 309 työpaikkaa ja 156 ihmistä irtisanotaan. Se, mitä me nyt selvitetään, kun meillä on erilaisia kenttiä Suomi täynnä, nyt me arvioidaan, mikä on minkäkin lentokentän tehtävä pidemmälle tulevaisuuteen. Sähkönsiirtoverkkojen asiat kuuluvat eri ministeriölle, mutta Ranne kommentoi asiaa yleisellä tasolla. Lulu Ranne vieraili Sotkamossa lauantaina ja muutamat ihmiset tulivat juttelemaan. Nykyinen lentoasemaverkko säilytetään. KAJAVEN sähkönsiirtohinnat ovat Suomessa toiseksi kalleimmat. HANNA TURUNEN HANNA TURUNEN " Kun seutu kovasti hyötyy ja yritykset tarvitsevat [lentoliikennettä], niin silloin löydetään siltä seudulta jonkinlainen rahoitusosuus.. Kukaan ei ole ajamassa mitään kenttää täällä alas, Ranne sanoo. – Meillä on hyvin samanlainen käsitys kuin Puolustusvoimilla, miten nykyisiä teitä ja raiteita pitäisi rakentaa. Koska jos ei ole tiet kunnossa, niin eipä sieltä mikään liiku, myöskään teollisuuden tonnit, ministeri sanoo. LIIKENNESUUNNITELMASSA on kolme tärkeintä asiaa: turvallisuus, toimivuus ja kestävyys. Joka tapauksessa varmistetaan kaikkien kenttien tulevaisuus, Ranne sanoo. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. Liikenneja viestintäministeriössä elinvoimaa voidaan tukea konkreettisilla asioilla. Me keskitytään perusinfraan. – Sopimuksia siitä, kuinka valtio tukee liikennettä eri lentokentillä, siinä [valtion] pitää olla tasapuolinen kohtelu. – Liikenneturvallisuus lähtee aina siitä, millainen kuski on ratin takana ja millaiset olosuhteet ovat. Ylen mukaan liikenneja viestintäministeriö laatii lentoasemanpitäjien kanssa luokitusta valtakunnallisesti strategisesti tärkeille lentoasemille. Ranteen mukaan sähkön hinnoittelussa pitää pyrkiä siihen, että koko massa on kilpailua ja kustannukset ovat tasaiset. Lulu Ranne kuitenkin kiisti karsimissuunnitelmat. Ranne kommentoi, että kyseessä ovat kaikkien puolueiden yhteisesti sopimia säästöjä. – Kaikkien valtion yhtiöiden velvollisuus on säästää ja katsoa mihin keskitytään. – Ei ollenkaan. – Koko Suomea on tullut kierrettyä. Kiertueen aikana eri paikat tulivat tutuksi. OSTOLIIKENTEEN osalta on päätetty tavoite. KAINUUN elinvoimaisuus on tärkeää alueen työpaikkojen pysymisen ja uusien työpaikkojen syntymisen takia. tammikuuta 2025 2 // PUHEENAIHEET Ministeri Lulu Ranne vieraili Sotkamossa Hanna Turunen Liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) vieraili lauantaina Sotkamossa. Meillä on ihan selvä kuvio hallitusohjelmassa ja meillä ministeriössä. Kainuussa kaikki matkailun investoinnit perustuvat Kajaanin lentokentän toimivuuteen. Se oli lähes kolme kertaa enemmän kuin edellisellä kaudella. Muutamat kävivät juttelemassa Ranteen kanssa ajankohtaisista aiheista. Nyt se tulee näkyväksi. Siinä on maakunnittain tiettyjä painopisteitä. Tietenkin me myöskin infraa rakennetaan. Tämä mahdollistaa sen, että Ylekin huomaa, että mikä on kaikkein tärkeintä. Tätä koskevan Liikenne 12 -suunnitelmaluonnoksen ministeriö on lähettänyt lausunnoille. Tiesittekö te, että maakuntakenttien vähentämistä suunnitellaan ministeriössä virkamiesten kesken. Parlamentaarisessa työryhmässä sovittiin, että avataan sitä, miten ja mihin Yle käyttää rahoja. Ranteen mielestä Kainuun elinvoimatilanne näyttää oikein hyvältä. Ranne kertoo X-viestipalvelussa, että hallitus ei tällaista harkitse eikä L12-suunnitelma tätä linjaa. Me tarvitaan maakuntauutisia, me tarvitaan kotimaista tuotantoa, me tarvitaan tavallisiin asioihin keskittymistä Ylelle, ministeri linjaa. Toivottavasti pääsen tutustumaan enemmänkin, Ranne mainitsi. Näistähän neuvotellaan vielä ja katsotaan, miten saadaan tasattua menot, Ranne sanoo. Sen sijaan pitäisi tehostaa ja käyttää työssä apuna teknologiaa, Ranne sanoo. PERJANTAINA 24.1. – Kun seutu kovasti hyötyy ja yritykset tarvitsevat [lentoliikennettä], niin silloin löydetään siltä seudulta jonkinlainen rahoitusosuus. Koko Kainuun alueelle ylettyneellä kiertueella olivat mukana myös kansanedustajat Mikko Polvinen (ps.) ja Jenna Simula (ps.). Sotkamon lisäksin Ranne kiersi Kuhmossa, Suomussalmella ja Kajaanissa. Nuorten ja lasten liikenneturvallisuus on yksi niistä asioista, joita Ranne hoiti, kun tuli liikenneministeriksi. Ranteen mielestä Suomen kulttuurin ylläpitäminen ja koko maan asioista viestiminen on tärkeää. Viime viikolla Yle uutisoi, että Liikenneja viestintäministeriö on selvittämässä Finavian kotimaan lentoasemien verkoston harventamista. Ei voi olla niin, että jotakin lentoliikennettä valtio tukee 100 %:lla ja joitakin %. – Meillä on tosi taitavia ja hyviä toimittajia ympäri maata. Kyseessä on Suomen tiestön kunnon ja poikittaisliikenteen suunnittelu. Lulu Ranne on ollut ministerinä 1,5 vuoden ajan. – Kainuussa laitettiin viime kesänä yli 130 kilometriä päällystystä teille. Työn kautta moni paikkaa on tullut tutuksi. Hallituksessa yritetään saada vakaata sähköntuotantoa, muutakin kuin tuulivoimaa, Ranne sanoo. MAAKUNTIEN lentokentät ovat olleet vuosien ajan ajankohtainen puheenaihe. Me rakennetaan arjelle tiestöä ja että se kestää myös raskaampaa kalustoa, jos sille on tarve, Ranne mainitsee. Ranne kertoo, että Sotkamo ja Kainuu eivät olleet ennen kiertuetta fyysisesti tuttuja. Mä kannustan, että maakuntatoimituksista pidetään huolta, Ranne sanoo. Sotkamon torille kerääntyivät kolmisenkymmentä kuulijaa aamupäivällä. Ranteen mielestä Ylellä on ”löysiä” edelleenkin, puhutaanhan tuhansien ihmisten työpaikasta. Valtion 100 % tuki ei jatkossa ole mahdollista ostoliikenteelle. Hänen mielestään Ylellä voidaan säästää niin, että sisältöön puututa. – Meillä on tällä hetkellä lausunnoilla koko Suomea koskeva liikennesuunnitelma
Ajo tapahtui Nurmestiellä Sotkamossa. Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua sotkamolehti.fi Viidesluokkalaiset kertovat haaveammateistaan Maria Hoppania Välitunti on juuri loppumassa Salmelan koululla. – Matikka on aika helppoa, ja liikunta ja kuvis on kivaa, Järvinen perustelee. Syyttäjän mukaan teko on omiaan ollut aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen henkilölle ja terveydelle. – Mä halusin ennen poliisiksi tai sitten ambulanssin kuljettajaksi, hän kertoo. syyskuuta 2024. Niin matematiikka kuin liikuntakin kiinnostavat myös Julius Korhosta, joka harrastaa jääkiekkoa. Myös Simeon Järvisen ammattihaaveet ovat vaihdelleet vuosien aikana. Silja Kemppainen kertoo, että koulupäiviä piristävät erityisesti kuvataiteen ja liikunnan tunnit. Haaveitaan he tavoittelevat esimerkiksi harrastustensa avulla. Syytetyn ilmoittamilla tuloilla yhden päiväsakon summaksi muodostui 15 euroa eli yhteensä sakkoa tuli 1 275 euroa. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. Syytetty ajoi rajoitusalueella 143 kilometrian tuntinopeudella. Simeon Järvistä kiinnostavat liikunta, matematiikka ja kuvataide. Kiinnostavat harrastukset innostavat tekemään töitä unelmien eteen. – Ennen olen halunnut olla opettaja ja eläinlääkäri, Silja Kemppainen muistelee. Lisäksi syytetty joutuu maksamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksun. OPPILAILLA on selkeitä ajatuksia siitä, mitä he haluaisivat tehdä isona. Sotkamo-lehden saamien tietojen mukaan taksinkuljettaja ei ole sotkamolainen. KATSO VIDEO VERKOSSA sotkamolehti.fi. tammikuuta ilmestyneen lehden juttuun Epäily: Taksinkuljettajaa pahoinpideltiin on saatu lisätietoa. tammikuuta 2025. Julius Korhonen sanoo, että on haaveillut myös ammattijalkapalloilijan urasta, mutta nyt jääkiekkoharrastus on vienyt mennessään. Huomattava ylinopeus tapahtui Nurmestiellä, jossa on 60 kilometrin nopeusrajoitus. Oikeus tuomitsi syytetyn 85 päiväsakkoon. Pianonsoittoa harrastavan Inna Niskasen suosikkioppiaineita ovat kuvataide ja musiikki. Suosikkioppiaineet tekevät koulunkäynnistä mielekästä ja palkitsevaa. Ylinopeutta ajanut jäi kiinni. Sotkamolaiset viidesluokkalaiset Silja Kemppainen, Inna Niskanen, Simeon Järvinen ja Julius Korhonen kertovat, että seuraavaksi heillä on joko musiikkia tai historiaa. Urahaaveet saattavat vielä muuttua, pohtivat Salmelan koulun oppilaat. EMMI KORHONEN Oikaisu juttuun Perjantaina 24. Kuvituskuva. Kainuun käräjäoikeus antoi tuomion 23. Haaveet saattavat muuttua vuosien varrella, mutta kiinnostus erilaisia aloja ja harrastuksia kohtaan on rikkaus ja kertoo uteliaisuudesta. tammikuuta 2025 PUHEENAIHEET // 3 Mies ajoi törkeää ylinopeutta Leila Arffman 30-vuotias mies ajoi rajua ylinopeutta torstaina 12. Salmelan koulun oppilaat Julius Korhonen, Simeon Järvinen, Inna Niskanen ja Silja Kemppainen ovat viidennellä luokalla. – Kuvis on mukavaa ja rauhallista, ja mä tykkään soittaa pianoa, Niskanen kuvailee. Vuonna 1994 syntynyt syytetty tunnusti syyllistyneensä ilmoitettuun tekoon ja antoi suostumuksen kirjalliseen käsittelyyn. Tämänhetkiset ammattihaaveet oppilailla vaihtelevat urheilusta musiikkiin
Nuorille se voi olla tärkein tiedon lähde. SOITA 0800 95505 SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 0207504469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 Nuoret kertovat parhaiten nuorten asioista Sosiaalinen media on tänä päivänä läsnä lähes kaikkialla. Pääkirjoitus " Nuoret eivät välttämättä halua olla esillä, vaikka heillä olisikin mielipiteitä. Tällä teemalla uutismedialiitto haastaa jokaisen tunnistamaan journalismin ja haluaa korostaa sitä, että luotettava tieto luotettavasta lähteestä on vastalääke avuttomuudelle, neuvottomuudelle ja epämääräiselle infotulvalle. Kiitos kaikille vastaajille! Näin ihmiset kommentoivat: MIKSI pidät enemmän yksilöliikunnasta. Vuosi sitten vastaava luku oli 26 prosenttia. Nuoret itse kokevat tunnistavansa luotettavan tiedonlähteen varsin hyvin sosiaalisessa mediassa. VIIME viikolla kysyimme, Pidätkö enemmän yksilöliikunnasta vai ryhmä/joukkueliikunnasta. ”Kun päivät kuuntelee töissä taukoamatonta lasten kälätystä niin hiljaisuus on lenkillä käydessä vähintäänkin terapeuttista” ”Saa ihmetellä rauhassa maailman menoa, ja miksei omiakin asioita. Nuoret ja uutismediasuhde -tutkimuksen toteutti Kantar Media Oy joulukuussa 2024. Nuoret seuraavat uutisia mieluiten lyhyessä videomuodossa. ”Ryhmässä näkee tuttavia ja se on samalla sosiaalinen tapaaminen.” ”Kasvattaa vastuuseen myös muista” ”Joukossa on vaan mukavaa liikkua. ” ”No voisi jotain pallopeliä pelata kavereidenkin kanssa. Kyselyyn vastataan nimettömästi eikä vastausten lähettäjien nimeä näy toimitukselle. Saan myös enemmän irti liikuntasuorituksestani kun harrastan yksin.” MIKSI pidät enemmän ryhmä/ joukkueliikunnasta. Olemme tehneet juttuja, jotka kiinnostavat etenkin 10–18 -vuotiaita sotkamolaisia.. Yksilöliikunnasta, 36 vastausta, 77 % vastaajista Ryhmä/joukkueliikunnasta, 10 vastausta, 21 % vastaajista En harrasta liikuntaa, 1 vastaus, 2 % vastaajista Yhteensä 47 vastausta. On hienoa, että nuoret kokevat tilanteen parantuneen. Jos haluat, että Sotkamo-lehden toimitus haastattelee sinua aiheeseen liittyen, voit jättää yhteystietosi. Vastaa viikon kysymykseen Sotkamo-lehden netissä olevalla lomakkeella. Aktiivisimpia uutisten seuraajia ovat 17–18-vuotiaat pojat. Uutisten viikko antaa käytännön työkaluja mediakasvatukseen ja innostaa hyödyntämään uutisia opetuksessa. Suuret uutisaiheet kiinnostavat nuoria niin maailmalta kuin kotimaasta. Uutismedian liiton tämän vuoden uutisten viikon teemana on: ”Kun selaat, tunnista luotettavat lähteet”. Sotkamo-lehden nettisivuilla on viikon aikana päivittyvä juttu. Toisaalta tietyissä tilanteissa ryhmältä voisi saada lisäkannustusta.” ”Voit itse määrätä aikataulut, tahdin ja lajin. Tarvitaan kuitenkin aktiivisia ja avoimia nuoria, jotta media ei kerro nuorten asioista vain aikuisten kautta. Aiemmin yhteydenpito toisiin oli joko tarkasti maantiedon perusteella rajattua tai erittäin hidasta. Uusimmassa tutkimuksessa tilanne on kuitenkin parempi ja lähes 40 prosenttia nuorista kokee, että heidän näkemyksiään kuullaan medioissa vähintään melko hyvin. Saa omaa aikaa ja aikaa omille ajatuksille. JUKKA LEHOJÄRVI Tällä viikolla vietetään koululaisten ja opiskelijoiden Uutisten viikkoa Hanna Turunen Koulujen ja uutismedian yhteistä mediakasvatuksen teemaviikkoa, eli Uutisten viikkoa vietetään 27.–31.1.2025. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. Perinteisesti nuoret ovat kokeneet, ettei heidän näkemyksensä kuulu mediassa riittävästi. ” ”Musiikin tahdissa liikkuen esim tanssi ryhmäliikunta tunnilla on parasta! Yksin se ei ole mukavaa” Tällä viikolla kysymme somesta. He kertovat tunnistavansa luotettavien uutismedioiden sisällöt TikTok:issa hyvin, ja luottavat niihin sisältöihin selvästi enemmän kuin TikTok:in muuhun sisältöön. Jutusta löytyvät kaikki Sotkamo-lehden Uutisten viikkoa varten tekemät jutut. Paikallismediassa nuoret eivät välttämättä halua olla esillä, vaikka heillä olisikin mielipiteitä ja myös toivovat nuorten asioiden olevan enemmän esille. Seuraamatta jätetään ennen kaikkea sotaan liittyvät uutisaiheet. tammikuuta 2025 4 // Jäikö lehti tulematta. Tämä on vapaaehtoista. Nuorten äänen kuuluviin saaminen perinteisessä mediassa on ollut jonkinlainen kestopuheenaihe alan sisällä jo pitkään. Sosiaalisen median parhaita ominaisuuksia onkin sen suosioon perustuva mahdollisuus ylläpitää ihmissuhteita. Yli puolet nuorista kertoo seuraavansa uutisia TikTok:in kautta. Uutisaiheiden välttely on kasvanut erityisesti nuorten poikien keskuudessa, vaikka edelleenkin tytöt välttelevät uutisia poikia enemmän. Lisäksi nuoria kiinnostavat uutiset, joka liittyvät heidän omaan elämäänsä. Myös Sotkamo-lehti on mukana Uutisten viikossa. Tutkimuksen mukaan lähes kaikki nuoret seuraavat uutisia vähintään jonkin verran. Viikon kysymys Tällä viikolla kysymme, pitäisikö sosiaalisen median käyttöön asettaa rajoituksia alle 18-vuotiaille. Viikon aikana kannustamme keskusteluun luotettavan tiedon ja vastuullisen journalismin merkityksestä. Eikä tule kiistoja.” ”Ei ole aikatauluihin sidottua.” ”En halua kuula jatkuvaa kehumista” ”Liiallinen kilpailuhenki ryhmäpaineen alla ei kiinnosta” ”Saa tehdä harjoitteita omaan tahtiin. TikTok on nuorten ensisijainen uutiskanava, selviää Uutismedian liiton julkaisemasta tutkimuksesta. Someriippuvuus on tilanne, jossa sosiaalisesta mediasta on muodostunut äärimmäisen keskeinen sisältö elämässä
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää eron sitä hakeneille jäsenille. YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen ke 12.2. Ajokorttitodistukset: tavallinen 140 €, laajennettu 180 € (sis. KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Jouko Kotimäki tiistaisin 28.1., 11.2., 18.2. krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU LABORATORIO avoinna arkisin. klo 18 alkaen. tammikuuta 2025 Pauliina Räisänen. toukokuuta 2025 saakka.. Lisäksi hallitus ehdottaa valtuustolle, että se valitsee eroa hakevien henkilöiden tilalle uudet jäsenet jäljellä olevalle toimikaudelle 31. -60% ovh:sta Vain myymälöissä! SOTKAMO, KAINUUNTIE 25 Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15 08-6660230, WWW.PAJAKKA.FI Etsitkö ehdokkaita, tavoitteletko äänestäjien huomiota. KÄSIKIRURGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Tuomo Korhonen Ke 19.2. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. LT, YLEISLÄÄKÄRI Juha Käkelä Ti 15.4. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi Ke 19.3. Päivän hintaan! p. Tutkimuksiin ei tarvita lääkärin lähetettä etukäteen. Räisänen on Kiinteistö Oy Sotkanpesän hallituksen jäsen ja tarkastuslautakunnan varajäsen. tammikuuta 2025 // 5 Varaa aika netissä medika.fi Kauttamme kaikki työterveyshuollon palvelut SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse Vastaanottoajat | Vuokatti | Kidekuja 2, 3. Tarjoamme räätälöityjä mainosratkaisuja, jotka tekevät vaikutuksen. Peräpukamatoimenpiteet. Varaukset MRI-tutkimuksiin ainoastaan puhelimitse. Vain kirurgiset asiakkaat. Kelakorvaus lääkärinpalkkiosta 30 € vähennetään vastaanotolla suoraan maksun yhteydessä. YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen ti 28.1., ke 29.1., to 30.1. Keskusvaalilautakunnan jäsen Ilmari Viholainen pyytää eroa jäsenyydestä sähköpostitse 20. alkaen, jolloin henkilökunta on paikalla esittelemässä tiloja ja palvelemassa asiakkaita. RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen keskiviikkoisin 19.2. Liuski on jättänyt eropyynnön sähköpostitse 5. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. Toimistomaksun, kantamaksun ja laajennetussa tarkastuksessa muistitestin.) Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 3,50 € ja toimistomaksun 30 €. Kysy asiantuntijoiltamme apua vaalimainontasi rakentamiseen tai lue lisää vaalimainonnasta: mainostajalle.hillagroup.fi/vaalit OSTETAAN JA NOUDETAAN Isoja ja pieniä eriä: Rautaromut, autonromut, kuparit, messingit ym. ja 25.2. MRI-TUTKIMUKSET ke 12.2. tammikuuta 2025, koska hänen hallintolain mukainen läheisensä on kuntavaaliehdokkaana. Tervetuloa tutustumaan maanantaista 3.2. Oman erikoisalan asiakkaat. AUKIOLOAJAT: Asiakaspalvelu: arkisin klo 10–18 Omatoimiaika: arkisin klo 7–10 & 18–21, viikonloppuisin klo 7–21 SOTKAMON UUSI KIRJASTO SOTKAMON UUSI KIRJASTO Lue lisää sotkamo.fi/kirjasto avataan 3.2.2025 klo 10 avataan 3.2.2025 klo 10 Ale Kiristyy! Ei koske ulkoilu-tuotteita Merkatut Ale-tuotteet 28.1.-1.2. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRI Henri Lempinen ti 4.2. Omatoimikirjasto käynnistyy 3.2. tammikuuta 2025. Syynä on muutto paikkakunnalta. 0400 892 414, www.utacon.fi, sakari.kantojarvi@utacon.fi Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi sotkamolehti.fi Neljä jäsentä hakee eroa luottamustoimista Maria Hoppania Kalervo Liuski on pyytänyt eroa Sotkamon kunnan keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä, koska hän on ehdolla seuraavissa kuntavaaleissa. RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Jan Maury ke 5.2. ENMG-tutkimukset vain lähetteellä. ja pe 31.1. ja ke 16.4. ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling pe 7.2. ja ke 26.2. 044 2314 252, 0400 892 414 www.utacon.fi Maksu nopeasti tilillenne! UTACON Oy Varastotie 9, Utajärvi, Mustikkakankaan teollisuusalue, p. tammikuuta 2025. ja 26.2. Yleislääketieteen potilaat, todistukset. KLIINISEN NEUROFYSIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Samuli Kemppainen ke 19.2. Keskusvaalilautakunnan jäsen Markku Kemppainen on valittu Sotkamon Sosialidemokraatit ry:n alueja kuntavaalien 2025 ehdokkaaksi, minkä vuoksi myös hän pyytää eroa jäsenyydestä sähköpostillaan 15. Eroa kunnallisista luottamustoimista pyytää sähköpostitse 7
Lämpöasteiden jälkeen jäätyneet kulkuväylät olivat viikko sitten erittäin liukkaita. Tontin omistaja vastaa myös tontille johtavasta kulkuväylästä ja piha-alueesta. Miten se toimii erilaisissa tapahtumissa, se auttaa tulevien tapahtumien suunnittelussa, Karvonen miettii. Paleface – Musiikkia ja kirjallisuutta, vapaa pääsy. Kuljettaja oli pystynyt itse hälyttämään apua paikalle ja hän selvisi ruhjeilla. Taksinkuljettaja selvisi ruhjeilla Maria Hoppania Leila Arffman Taksinkuljettajan epäillään tulleen pahoinpidellyksi Sotkamossa kyydin päätteeksi. Sotkamo-lehden tiedossa ei ole, tapahtuiko tapaturma kevyenliikenteenväylällä, taloyhtiön pihalla vai katualueella. FINE:n oppaan mukaan kunnalla on mahdollisuus ja tietyissä tilanteissa velvollisuuskin ottaa tontinomistajalle kuuluvat kadunhoitotehtävät hoitaakseen. Uuden kirjaston tapahtumatorilla on istumapaikkoja noin 150 ihmiselle, mutta tarvittaessa määrää voidaan kasvattaa lisäpenkeillä. Raajavammoista yleisiä liukastumisissa ovat esimerkiksi polven, nilkan, ranteen ja olkapään venähdykset ja erilaiset murtumat. – Listattiin, että mitä tapahtumia halutaan, ja yllättävän hyvin onnistuttiin. Kähkönen kertoo, että pahoinpitelystä epäillään paikkakuntalaista miestä, jota on kuultu asiassa. Tapaturma tapahtui perjantaina 17. Onneksi on hyvin harvinaista, että tämän kaltaista käy. Avajaiskuukauden kokemukset auttavat kehittämään etenkin tapahtumatoria. Avajaiskuukautta vietetään seitsemän eri tapahtuman merkeissä helmikuussa. Pahoinpitely oli alkanut yllättäen maksutapahtuman jälkeen. – Pääsee katsomaan, miltä kirjastorakennus näyttää ja mitä palveluita siellä on. KARVONEN suosittelee tulemaan tapahtumiin hyvissä ajoin, jotta ehtii tutustua kirjaston tiloihin. MENEVÄLLÄ ON ohjeistukset uhkaja hätätilanteita varten. Vanhat tavat -yhdistys: Lautapelien esittely, vapaa pääsy. Kajaanilaisen Menevän taksin kuljettaja joutui pahoinpitelyn kohteeksi Sotkamossa perjantain ja lauantain välisenä yönä 17.–18. Henkilö liukastui ja löi päänsä kaatumisen yhteydessä. Kuvituskuva. Pahoinpitelyssä ei käytetty mitään erillistä tekovälinettä eikä tapahtumalla tiettävästi ole ollut silminnäkijöitä. Tavallisimpia liukastumisvammoja ova yläja alaraajavammat, kylkiluiden murtumat ja päähän kohdistuneet vammat. Sotkamolaisuus näkyy ohjelmistossa, mutta esiintyjiä on muualtakin. R I KO S KO M I SA R I O M a rko Kähkönen kertoi Sotkamo-lehdelle, että kyseessä ei ole poliisiasia eikä poliisi siksi voi vahvistaa tapahtunutta. Uuden kirjaston avajaiskuukausi tuo koettavaa Kasperi Lumijärvi Musiikkia, kirjallisuutta, stand upia, nukketeatteria ja teatteria. Hän kommentoi yleisellä tasolla kiinteistön omistajan vastuuta. Tangokuningas Pekka Mikkola, vapaa pääsy. Nukketeatteri Pikkukulkuri, vapaa pääsy. Menehtyneen omainen vahvisti tapahtuneen Sotkamo-lehdelle. Jos pyörätie ja jalkakäytävä on erotettu toisistaan, tontin omistaja vastaa jalkakäytävän talvikunnossapidosta, oppaassa kerrotaan. Menevän Kainuun aluemestari Lilli Kämäräinen kertoo kyseessä olleen normaalin viikonloppuyön kuljetus. Hän menehtyi saamiinsa vammoihin. To 20.2. Kuljetus alkoi Kajaanista ja päättyi yksityiseen osoitteeseen Vuokatissa. Paikallisen osaamisen monipuolisuus saa kulttuurituottajan tyytyväiseksi. – Kuljettaja kertoi, että matka oli sujunut hyvin. Sotkamon uuden kirjaston avajaiskuukauden ohjelma: Ke 5.2. To 6.2.Trubaduuri Joakim Oinas, vapaa pääsy. Ohjelmistossa on paikallisuutta ja mausteita muualtakin, Karvonen kertoo. Kuljettaja oli pystynyt hälyttämään itse apua. Pe 21.2. – Laajalla ikähaitarilla ja moneen makuun, Karvonen kuvailee lähtökohtia suunnitteluun. – Palautetta on jo tullut monipuolisesta ohjelmistosta, Sotkamon kunnan kulttuurituottaja Marko Karvonen iloitsee. – Menevän roolina meillä on tarjota taksiautoilijoille ja taksiyrittäjille ohjeistusta, sanoo Kämäräinen. tammikuuta. LIUKASTUMISVAMMAT syntyvät useimmiten kaatumisen yhteydessä. Ti 11.2. Ville Kormilainen, Stand up -show, liput 10 euroa. Karvosen mukaan avajaisohjelmistoa mietittiin porukalla, ja kaikki halutut saatiin mukaan. EMMI KORHONEN. – Pyörätien sekä rakenteellisesti toisistaan erottamattoman jalankulkuja pyörätien kunnossapito kuuluu kunnalle. Tapaturma sattui asiointimatkalla Kangaskadulla. Laissa sen sijaan säädetään kiinteistön omistajan tai haltijan vastuusta, mikäli rakennuksesta putoava lumi tai jää aiheuttaa vaaraa. Asiakkaan epäillään pahoinpidelleen taksinkuljettajaa Sotkamossa. – Hyvä, että saadaan heti kokemuksia esiintymistilasta. tammikuuta 2025 6 // Iäkäs henkilö liukastui ja menehtyi Sotkamo-lehden tietojen mukaan iäkäs Sotkamon kirkonkylällä asunut henkilö menehtyi tapaturmaisesti perjantaina 17. – He tekevät monenlaisia juttuja. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. – Kiva, että saatiin esimerkiksi tangokuningas Pekka Mikkolakin mukaan, hänhän on asunut lähes koko ikänsä Sotkamossa. Sotkamon upouuden, ensi kuussa avautuvan kirjaston alku tarjoilee kulttuuria moneen makuun. – Mutta suuremmilta osin turvatoimet ovat taksiyrittäjien itsensä vastuulla, onko jotain turvatoimia tai muuta vastaavia, mitä taksissa voi pitää. Ti 25.2. Lautapelit ovat heidän vahvuus, tällä kertaa päästään tutustumaan vanhempiin ja uudempiin lautapeleihin. FINE VAKUUTUS ja rahoitusneuvonnan oppaan mukaan katujen ja yleisten alueiden kunnossapidosta vastaa kunta, jalkakäytävien osalta vastuussa on sen tontin omistaja, jonka kohdalla jalkakäytävä on. Muusikko Paleface puolestaan tulee kirjastolle kertomaan uudesta kirjastaan. Vaaran estämisen laiminlyönti on näin ollen rangaistavaa. Niitä pyydetään kuljettajien lukemaan ja käymään läpi. Mikään matkan aikana ei ollut antanut erillistä vihjettä tulevasta pahoinpitelystä, eikä matkan aikana ollut tapahtunut mitään poikkeavaa, toteaa Kämäräinen. Aila Flöjt: Amanda – Niemelän emäntä, liput 15 euroa sisältäen nisukahvit. – Yritysten tai yksityisten piha-alueiden hiekoittamisen puutteet lienevät enemmänkin yksityisoikeudellisia riita-asioita, Kähkönen kommentoi sähköpostitse. – Mutta hänellä on kitara myös mukana, eli saadaan kuulla musiikkiakin. TAVOITTEENA oli saada jokaiselle helmikuun viikolle tapahtumia ja valinnoissa korostui monipuolisuus. Pe 14.2. – Järjestyslain 5 pykälä velvoittaa rakennuksen omistajaa tai haltijaa estämään, ettei rakennuksesta putoava lumi tai jää aiheuta vaaraa ihmisille tai omaisuudelle. päivä tammikuuta. tammikuuta. Ei joka vuorossa kuitenkaan kuljettajan tarvitse pelätä. Rikoskomisario Marko Kähkönen Kajaanin poliisiasemalta kertoo, että tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus ja tutkinta on käynnistetty. – Aila Flöjt lupautui nostamaan Amanda –esityksen vielä kerran lavalle. Lisäksi Karvonen nostaa esiin Vanhat tavat -yhdistyksen toiminnan
HUIPPUVUOSINA, ennen vuotta 2010, Vuokatti Hiihdossa oli parhaimmillaan yli 2 000 osallistujaa. Aiemmin Vuokatti Hiihto on järjestetty maaliskuun puolivälissä. Lumitilanne on vaikea koko maassa. Ihmisten kiinnostus yleisestikin massahiihtotapahtumiin on hieman vähentynyt. Kainuun Liikunnassa nähdään urheiluopisto myös osana Vuokatin matkailukeskittymää. Korona ja sota ovat kuitenkin radikaalisti laskeneet osallistujamäärää. On kuitenkin hyvin todennäköistä, ettei tapahtumaa pystytä hiihtämään alkuperäisellä reitillä, kertoo toiminnanjohtaja Teemu Takalo Kainuun Liikunnalta. Tapahtumalle toivotaan uutta alkua ja runsaampaa osanottajamäärää aikaistetulla ajankohdalla. Tänä vuonna yksittäisiä osallistujia on tulossa Virosta, Sveitsistä, Ranskasta, Iso-Britanniasta, USA:sta, Tanskasta, Tsekistä ja Ruotsista. LUE LISÄÄ VERKOSSA sotkamolehti.fi. Kun Venäjän sota Ukrainassa alkoi, se näkyi myös Vuokatti Hiihdossa. VUOKATISSA mietitään, miten urheiluopisto pystyy vastaamaan muutoksiin. – Vuokatin matkailualueen juuri julkaistut visiot ja suunnitelmat ovat Vuokatti Sportin kannalta myös keskeisiä toimintaympäristön muutoksina. Hän sanoo, että kannattavan liiketoimintaperusteisen koulutusja valmennustoiminnan mahdollisuudet täytyy hyödyntää. Takalon mukaan on vielä epäselvää, missä kaikkialla tässä lumitilanteessa edes massahiihtotapahtumia pystytään hiihtämään. MASSAHIIHTOTAPAHTUMIEN kilpailutilanne Suomessa on voimistunut, mikä on johtanut osallistujamäärien vähenemiseen valtakunnallisesti. Arkistokuva. Takalo myöntää, että heillä on ollut parina viime vuonna huonoakin tuuria. " – Odotan tapahtumalta hyvää meininkiä ja aurinkoista keliä, jotta ihmisillä olisi iloinen mieli ja mukava hiihtää. Tämän takia myöskään valtionavustuksen vähenemisen vaikutus ei ole ollut niin iso. Vuokatti Sportilla on ollut henkilöstöturbulenssia Jukka Keränen Hanna Turunen Vuokatin urheiluopisto on ollut maan hiihtourheilun ytimessä vuosikymmeniä. Uuden toimitusjohtajan rekrytointi on parhaillaan käynnissä. – Kainuun Liikunnan kannalta oleellista on säilyttää ja kehittää Vuokatti Sportin rooli talvilajien johtavana valmennuskeskuksena Suomessa ja huipputason olosuhteet tarjoavana paikkana myös kansainvälisesti, Malinen miettii. Syynä siihen on muun muassa toimintaympäristön muuttuminen. toimitusjohtajana ja samalla muutosjohtajana toimii Jani Ruponen Lahdesta. – Urheiluopistolla tilanne on muuttunut jo paljon aikaisemmin. – Tapahtuma tullaan toteuttamaan lumitilanteesta huolimatta. Muutoksesta kertoo myös se, että liikuntaja urheilutoimija tunnetaan tänä päivänä Vuokatti Sport -nimellä. – Vaikka toimitusjohtaja vaihtuu, on meillä samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, joilla on osaamista ja kiinnostusta. Malisen mielestä on mietittävä, ketkä ovat Vuokatti Sportin asiakkaat tulevaisuudessa. Tällä hetkellä Vuokatti Hiihtoon on ilmoittautunut noin 450 hiihtäjää. Takalo myöntää, että tavoite olisi päästä yli tuhanteen. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. – Vaihtoehtoiset reitit ovat jo suunniteltuina ja tiedotamme niistä mahdollisimman pian. Kainuun Liikunta päivittää lisätietoa mahdollisista reittija aikataulumuutoksista tapahtuman nettisivuille sekä sosiaalisen median kanaviin mahdollisimman pian. Jos edellisen vuosien 850 hiihtäjään päästään, se on jo hyvä. Kilponen sanoo, että opisto toimii jatkossakin valikoitujen lajien huippu-urheiluolosuhteena ja valmennuskeskuksena, mitä myös tukee Olympiakomitean linjaus Vuokatin toiminnan vahvemmasta kehittämisestä. Aikaisemmalla ajankohdalla toivotaan mukaan enemmän hiihtäjiä Keski-Euroopasta. – Luulen, ettei tänä vuonna tavoite tule täyttymään. tammikuuta 2025 // 7 Vuokatti Hiihto ensi viikolla Leila Arffman Vuokatti Hiihto -tapahtuma järjestetään tänä vuonna lauantaina 8. Viime viikolla pidetyssä Kainuun Urheilugaalassa urheiluopisto palkittiinkin vuoden taustavoimana. Valtio on muun muassa pienentänyt merkittävästi julkista koulutusrahoitusta. Venäjältä oli aiempina vuosina tullut lähes 300 osallistujaa. Matkat pysyvät samoina, ainoastaan reitteihin tulee muutoksia. Vt. Ihmisille on jäänyt huono mielikuva räntäsateesta hiihtojen aikana. Vuokatti Hiihto kokoaa yhteen kuntohiihtäjät ja urheilijat. Takalo uskoo, että Vuokatti Hiihdolle on tilaus olemassa. Hän uskoo, että hiihto tulee vielä kiinnostavuuttaan kasvattamaan. Takalo toteaa, ettei hiihto lajina kuitenkaan mihinkään häviä. Kun urheiluopisto julisti 1990-luvulla pyrkivänsä maailman johtavaksi pohjoismaisten lajien valmennuskeskukseksi, niin nyt sen toiminta on kehittynyt lumilajeista selvästi laajemmaksi kokonaisuudeksi. Ihmisten kiinnostus menee vähän sykleissä. – Kun korona tuli, menetimme pitkäksi aikaa lennot Kainuuseen. Sen ajan urheiluopisto on toiminut hiihtourheilun kotipesänä ja kansainvälisten tapahtumien isäntänä. " Urheiluopistolla tilanne on muuttunut jo paljon aikaisemmin. Se näkyy vieläkin esimerkiksi kansainvälisten osallistujien vähyydessä. TEKEMISEN SUUNNITTELUA urheiluopistolla ohjaa myös talous. Riveistä lähti pois myös muita tapahtumatuotantoon osallistuneita työntekijöitä, muun muassa Ann-Mary Ähtävä. Aiemman ajankohdan toivotaan kiinnostavan erityisesti Keski-Euroopan hiihtäjiä. Teemu Takalo " Huippuvuosina, ennen vuotta 2010, Vuokatti Hiihdossa oli parhaimmillaan yli 2 000 osallistujaa. helmikuuta. Edessä on myös uuden strategian laadinta. Urheiluopiston omistajiin kuuluvan Kainuun Liikunnan hallituksen puheenjohtaja ja Vuokatti Säätiön hallituksen jäsen Pentti Malisen mukaan urheiluopiston toiminta pitää saada vakautettua. Viikonlopulle on ennustettu lumisateita ja niiden jälkeen nähdään vallitseva lumitilanne. URHEILUOPISTON SISÄLLÄ on ollut henkilöstöturbulenssia, kun toimitusjohtaja Mari Varjonen jätti tehtävänsä. LUMITILANNE Vuokatissa on tälläkin hetkellä poikkeuksellinen ja latujen tekeminen on ollut erittäin haastavaa. – Odotan tämän vuoden tapahtumalta hyvää meininkiä ja aurinkoista keliä, jotta ihmisillä olisi iloinen mieli ja mukava hiihtää. Vuokatti-destinaation kasvu antaa imua liikuntamatkailuun, jonka uudet mahdollisuudet on hyödynnettävä. Silloin kansainväliset osallistujat jäivät pois yhteyksien puuttumisen vuoksi. Toimintatavat varmistuvat, kun strategiauudistus etenee. Kyse on siitä, miten sitä osaamista hyödynnetään ja kehitetään, Kilponen pohtii. Muissa se ollut harmillisesti laskemaan päin. Kilposen mukaan urheiluopiston tilanne on kuitenkin hyvä verrattuna moneen muuhun urheiluopistoon, kun sen liikevaihto muodostuu jopa 95-prosenttisesti liiketoiminnasta eikä koulutustoiminnoista, joka on vuosien myötä vähentynyt. Urheiluopiston ja akatemian lajikirjo on koko ajan harkiten laajentunut. – Ainoastaan pari tapahtumaa on pystynyt lisäämään osallistujamääriään. – Muuten Vuokatin rooli tulevaisuudessa vahvistuu entisestään niin aktiivi-, luontoja perheliikkujan kuin kansallisten ja kansainvälisten matkailijoidenkin kohteena. Tänä vuonna massahiihtokausi alkaa vasta samana viikonloppuna kuin Vuokatti Hiihto. URHEILUOPISTON taustayhtiön Vuokatin Säätiön hallituksen puheenjohtajaksi viime kesänä valitun Tony Kilposen mukaan urheiluopisto on muun muassa hiihdossa ja ampumahiihdossa yksi maailman parhaista, ellei paras ympärivuotinen harjoitusja valmennuskeskus. Nyt muut opistot ovat siinä tilanteessa, että muutos tapahtuu valtionrahoituksen vähemisen takia radikaalisti. Kuluva vuosi on myös merkkivuosi, kun Vuokatin Majasta liikkeelle lähtenyt urheiluopisto täyttää tänä vuonna kunniakkaat 80 vuotta
KARRASCH on freelancer, joka tekee monenlaisia töitä tuotantoyhtiöille. Karraschin 15-vuotias autismin kirjolla oleva tytär olisi halunnut tulla valituksi ohjelmaan. Freelanceriksi hän päätyi pakon sanelemana, koska tuotantoyhtiöt eivät voi solmia kaikkien kanssa vakituisia työsuhteita. Karrasch ajatteli, että tyttären pitää vielä kasvaa mielellään täysi-ikäiseksi ennen ohjelmaan osallistumista. Mua jännitti lähteminen. Lisäksi työhön kuuluu matkustamista. Karrasch muistelee. Masterchef puolestaan on näihin muihin tuotantoihin verrattuna iso tuotanto, jonka koneisto toimii kuin juna. Ylioppilaslakin hän haki Sotkamon lukiosta. 20 VUOTTA tv-alalla olleelle Karraschille soitettiin, että olisiko hänellä kiinnostusta ohjata Kirjolla-sarjaa. Tuontantoyhtiöillä tilanne on tiukka. Lisäksi hän on tehnyt puheosuudet kaikkiin Rikkaat ja rahattomat Suomi -ohjelmat. Kirjolla on alunperin Suomessa keksitty ohjelmaidea, jossa seurataan neljän ihmisen arkea. Karrasch ei osannut odottaa, että Kirjolla saisi parhaan seurantarealityn palkinnon. Siellä hän sai viestintäalan perustutkinnon ja teki lukio-opinnot loppuun Outokummun lukiossa. Palkintopokaali meni tuotantoyhtiölle Fremantle Medialle, koska palkinto oli ohjelmalle annettu. – Oli seikkailumieltä ja halusin lähteä ulkomaille. Joku on kokenut, että tuo ihminen sanoi ääneen sen, mitä minä olen miettinyt. Milla sanoo, että ohjelman tekijöiden piti pystyä voittamaan esiintyjien luottamus. Se on hirveän palkitsevaa. Karrasch huomasi löytäneensä radiotyöstä oikean ammattialan, kun hän oli opiskelemassa Outokummussa. – Sellaisen kyydissä on aika hauska olla ja seurata taitavien ihmisten intohimoista työskentelyä, Karrasch kommentoi. Yölähetyksistä hänet rekrytoitiin Radio Novalle. Aluksi häntä pelotti puhua radiolähetyksessä, mutta rohkaistui ja hakeutui muutamaksi kuukaudeksi työharjoitteluun suomenkieliselle Sisu-radiokanavalle. – Monesti puhutaan herkistä tai jopa traumaattisista asioista. Sen jälkeen nuori nainen lähti opiskelmaan kosmetologiksi ja maskeeraajaksi. Kuitenkin nuori päätyi opiskelemaan Sotkamoon lukioon ja vietti siellä vuoden. Nykyään sitä mietitään, Karrasch sanoo. – Kun tuli tieto, että ohjelma on finaalissa, olihan se että ”jes!”. tammikuuta 2025 8 // UUTISE Hanna Turunen 17. Viime viikolla hän lomaili Sotkamossa. Kun työryhmä oli päässyt takahuoneeseen, tuli Karrachille tunne, että tapahtuiko voitto oikeasti. Siinä kohtaa tulin sitten kotiin miettimään. Ennen tv-työtä hän oli luullut, että hänen on helpompaa työskennellä yksin enemmin kuin ryhmässä. HÄN ON tehnyt roolitusta ohjelmiin, ohjannut, käsikirjoittanut, tehnyt toimittajan työtä. Kävinköhän minä ammatinvalintaohjauksessa. Onhan ne ihan hirveen rohkeita ihmisiä, jotka lähtee näihin ohjelmiin. 1 Asuu Espoossa puolisonsa, kolmen lapsen ja koiran kanssa. Metropolia ammattikorkeakoulu) tv-alan opintoja ja valmistui medianomiksi. Joskus puolestaan tuotannon luonne sanelee sen, mitä kaikkea on pakko saada kuvatuksi yhden päivän aikana. – Budjetti määrittelee, millaisessa aikataulussa pitää pystyä tekemään, Karrasch mainitsee. Lisäksi ohjelman ohjaajana pitää olla joku muu kuin oma äiti. – Yleinen taloudellinen tilanne on vaikuttanut mainoskanavien tilanteeseen. Koti koiralle -ohjelman toimittajana oli kiva oppia koirien sielunelämästä. 1 Lempitv-sarjoja tällä hetkellä ovat Munkkivuori ja Queen of Fucking everything Milla Karraschin ohjaama ohjelma voitti Kultaisen Venlan " Monesti puhutaan herkistä tai jopa traumaattisista asioista. 1 Koulutukseltaan medianomi amk. TV-ALALLA työpäivät ovat pitkiä, yleensä 10-tuntisia. Milla Karrasch 1 46-vuotias tv-alan freelancer on kotoisin Sotkamosta. Karrasch harrasti teini-ikäisenä Sotkamossa asuessaan musiikkia ja haaveili musiikkilukiossa opiskelusta. Työn ohessa hän opiskeli ammattikorkeakoulussa Stadiassa (nyk. Hän on ollut mukana muun muassa Huippumalli haussa, Big Brother ja Toisenlaiset äidit -tuotannoissa. HETA RÖPELINEN. Ohjelmien julkaisussa saatetaan odottaa, jotta saataisiin mainostajia liikkeelle. Hän löysi haastateltavan lehti-ilmoituksen avulla. Valmistettuja ruokia ei voi jättää jääkaappiin arvosteltavaksi seuraavana päivänä. Sen jälkeen tuli Idols ja huippumalli haussa. Ohjaaja on huomannut, että etenkin nuoret tekevät enemmän töitä kuin muut. Tv-työssä hän huomasi, että ryhmässä on mukava tehdä töitä. – Sairaala-sarjaa tehdessä sai tai joutui kuinka sen nyt ajattelee katsoa muun muassa kirurgin työskentelyä ja nähdä, mitä kaikkea ihminen osaa tehdä pelastaakseen toisen ihmisen elämän, hän mainitsi. Paljon puhetta on siitä, että televisioalalla on pahoinvointia. Milla kertoo, että usein budjetti määrittelee, millaisessa aikataulussa ohjelma pitää pystyä tekemään. Sitten löysin av-alan (audio-visuaalinen ala). Kun oltiin gaalassa, loppuun asti jännitti, mikä tilanne tulee olemaan. Myös Karrasch haki opiskelemaan Outokumpuun samaa alaa ja pääsi opiskelemaan. Jos mainoksia ei osteta, kanavat eivät pysty tilaamaan. Telkkari vei mennessään. – Havahduin siihen, kuinka monipuolisesti olen saanut tehdä tv-ohjelmia. Tällä hetkellä alalla on kurja tilanne. Hän sai työtarjouksen tv-alan toimittajan työstä ja otti työn vastaan. Hän löysi haastateltavan lehtiilmoituksen avulla. 2000-luvun alussa ei mietitty, miten työntekijä jaksaa töissä. – Sitten jäin telkkaripuolelle. – Sellaiset ihmiset, jotka ovat pohtineet omalta kohdaltaan, ovat voineet saada vahvistusta, millainen ihmisenä on. Voitonhuuma on adrenaliiniryöppy, hän kuvailee. Kanavan toimitus sijaitsee Tukholmassa Ruotsissa. – Se ei ollut mun juttu. Se, että ihminen voi luottaa, että tieto käsitellään niin, kuin on sovittu. Dokumentti kertoi prostituoidun tarinan, Karrasch sanoo. En tiedä, onko Yle tehnyt tilauksia, mutta epäilen, että sielläkään ei ole pystytty tilaamaan. Kirjolla-sarjan toisen tuotantokauden ohjaaja ja käsikirjoittaja oli Milla Karrasch, omaa sukua Väisänen. tammikuuta 2025 Kultainen Venla -gaalassa palkittiin parhaana seurantareality -ohjelmana Ylellä esitetty Kirjolla. Dokumenttiin Karrasch haastatteli pääkaupunkiseudulla asunutta naista, joka teki seksityötä. Lavalla tunnelma oli tosi huikea, hän sanoo. Uutistyö alkoi tuntua liian raskaalta ja sen jälkeen Karrasch hakeutui Radio Suomen puolelle yölähetyksien juontajaksi. Esimerkiksi syksyllä Milla oli mukana Masterchef -tuontannossa, jossa yhden tehtävän ruuanlaittoa ei voi jatkaa seuraavana päivänä. Pieneltä kylältä maalaistyttö lähti Tukholmaan, niin olihan se aika hurjaa, Karrasch sanoo. 1 Harrastaa kuntosalilla käyntiä, avantouintia ja kirjoittamista. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. Supernannyn ohjaajana oli hienoa, kun sai aidosti tuoda apua perheisiin ja myös nähdä, kuinka tietyt asiat lähti toimimaan. Ensimmäinen ohjelma oli Luukusta lukaali. Hän on kotoisin Sotkamosta, Kaitainsalmelta ja asuu nykyisin Espoossa puolisonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Hän toivoo, että ohjelman myötä ihmisten on helpompi yrittää ymmärtää toisiaan. Se, että ihminen voi luottaa, että tieto käsitellään niin, kuin on sovittu. – Edellisen kerran minua on haastateltu Sotkamo-lehteen, kun päättötyöni voitti radiodokumenttifestivaalin Torniossa. Alustava sopimus työnteosta tehtiin, ennen kuin Yle oli tilannut sarjan uuden kauden tuontantoyhtiöltä. " Dokumenttiin Karrasch haastatteli pääkaupunkiseudulla asunutta naista, joka teki seksityötä. PARIKYMPPISENÄ hän työskenteli Ylen Radio Mafiassa, Nrj-radiokanavalla, Stt:llä ja Ylellä radiouutisissa. HÄNEN sotkamolainen kaverinsa opiskeli Outokummussa avalaa. Parin kuukauden aikana hän löysi innostuksen tehdä radiotyötä. KARRASCH sanoi voittopuheessaan, että saatiin tehdä ohjelma, jonka myötä toivottavasti ymmärrys ja suvaitsevaisuus kasvaa. AUDIO-VISUAALINEN ala tuli Millan elämään muutaman sivupolun kautta. Kun Karraschin esikoislapsi syntyi, hänen kohdalleen osui töitä, joissa ei tarvinnut reissata tai tehdä pitkiä työpäiviä. He ovat autismin kirjolla olevia ihmisiä eli heillä on eriasteisia neuropsykologisia haasteita
MILLA KARRASCH. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. tammikuuta 2025 UUTISE // 9 Milla Karrasch sai pidellä Kirjolla -ohjelmalle annettua Kultainen Venla -patsasta illan juhlahumussa
Kajaven hinnoittelu perustuu läpinäkyviin ja sääntelyn mukaisiin laskelmiin, jotka ottavat huomioon laajan verkoston ylläpitokustannukset ja tarvittavat investoinnit. Hilla-lehdet julkaisevat lukijoiden mielipiteitä verkossa ja printtilehdessä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen kuulumisen. Pyrimme jatkuvasti tehostamaan toimintaamme ja kehittämään ratkaisuja, jotka tukevat kustannustehokkuutta ilman, että sähkönjakelun laatu tai toimitusvarmuus kärsii. Näin varmistetaan, että hintataso on oikeudenmukainen ja perusteltu. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Kajave on investoinut ja investoi edelleen merkittävästi sähköverkostoon varmistaakseen toimitusvarmuuden ja vastatakseen lainsäädännön vaatimuksiin. Nykyisin säätilanne voi muuttua ulkona nopeasti eikä paperisen lehden sääennuste pysty pysymään sään vaihtelussa mukana. Kuvituskuva. Asiakkaidemme luottamus ja sähköverkon toimivuus ovat meille ensiarvoisen tärkeitä. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita. Haluamme tarjota taustatietoa ja selkeyttää syitä hinnoitteluumme liittyen. Toimitus vastaa sisällöistä. SALLA HEIKKINEN Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. Sinulle.. Esimerkiksi Ilmatieteenlaitoksen nettisivuilla sääennusteen voi tarkistaa ilmaiseksi tunnin tarkkuudella. JUHA NEUVONEN Säätiedot poistuvat Hanna Turunen Tammikuun aikana teillä hyvät lukijat oli mahdollisuus antaa palautetta Sotkamo-lehden printissä julkaistusta säätiedoista. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Näitä investointeja ovat esimerkiksi verkon maakaapelointi ja muut myrskyjä kestävät ratkaisut. Timo Jutila Toimitusjohtaja, Kajave Oy Kirjoittaja kommentoi artikkelia, jossa vertailtiin sähkönsiirtomaksuja. Oma paikallislehtesi: sotkamolehti.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. VERTAILUSSA mainittujen Enontekiön Sähkön ja Muonion Sähköosuuskunnan verkkojen pituus asiakasta kohden on vielä pidempi, mutta niiden sähköverkon rakenne sekä olosuhteista johtuen pienemmät panostukset verkon toimitusvarmuuden parantamiseen mahdollistaa erilaisen kulurakenteen. Ymmärrämme, että sähkönsiirron kustannukset ovat asiakkaillemme merkittävä osa sähkölaskua. Tämä tarkoittaa, että asiakkaiden välillä on pitkät etäisyydet, ja sähköverkon pituus käyttöpaikkaa kohti on keskimäärin 235 metriä, mikä on moninkertainen Etelä-Suomen kaupunkeihin verrattuna. Tiedostamme sen, että kaikki eivät lähetä palautetta säätietoihin liittyen. toimitus@sotkamo-lehti.fi Vastaus artikkeliin “Kajaven sähkönsiirron perusmaksu on koko maan toiseksi korkein” Sotkamo-lehdessä 21.1. Palautetta pystyi antamaan sähköpostilla ja soittamalla. Kirjoita lyhyesti. SÄHKÖNSIIRTOHINTOJEN muodostumista säätelee Energiavirasto, ja hinnoittelun tulee perustua kohtuulliseen tuottoon ja kustannusperusteisiin. tammikuuta 2025 10 // MIELIPIDE Ohjeet mielipidekirjoitusten lähettäjälle Kirjoita asiallisesti ja mielipiteesi perustellen. Kiitos kaikille viidelle ihmiselle, jotka kertoivat mielipiteensä! Palautteiden perusteella päätimme, että emme enää jatka säätietojen julkaisua Sotkamo-lehden paperisessa lehdessä. Lisäksi Kainuun lumisuus yhdistettynä metsäisyyteen asettaa sähköverkkojen kunnossapidolle haastetta. Kahdessa palautteessa toivottiin, että säätietojen julkaisua lehdessä jatkettaisiin. Kolme ihmistä kertoi, että säätiedoilla paperilehdessä ei ole lukijalle merkitystä. Esimerkiksi Ilmatieteenlaitoksen nettisivuilla sääennusteen voi tarkistaa ilmaiseksi tunnin tarkkuudella. julkaistussa artikkelissa (ilmestynyt paperilehdessä 24.1.) nostettiin esiin Kajaven sähkönsiirtohinnat ja niiden sijoittuminen valtakunnalliseen hintavertailuun. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. Saimme kolmen viikon aikana yhteensä neljä palautetta, joissa mielipiteensä kertoi viisi ihmistä. Nämä toimet ovat olleet välttämättömiä, jotta asiakkaillemme voidaan taata mahdollisimman häiriötön sähkönjakelu myös vaikeissa olosuhteissa. Sääpalvelu on ollut Hilla Group -konsernin lehdille maksullinen ostopalvelu. KAJAVEN toiminta-alue, joka kattaa Kainuun ja osia naapurimaakunnista, on harvaan asuttua. Pitkä verkko vaatii enemmän ylläpitoa, korjauksia ja investointeja, mikä näkyy siirtohinnoissa. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta
Esillä on myös opiston uusin opettaja Johanes Timothy. Musiikki ja kuorot Ke 29.1. Hannu Väyrynen ja Hiukan Helinä -kuoro laulavat edesmenneen Sari Mäkäräisen lempilauluja, joita ovat muun muassa Miljoona ruusua ja Missä muruseni on. Kuhmon musiikkiopiston opettajat esittävät monipuolista musiikkia tammikuun lopun konserteissa. Nuoret ja varhaisnuoret Ti 28.1. klo 17–18 Eräkerho 1–6 lk Rytilahden kodalla. Yhteisvastuukeräys alkaa. klo 12 Ystävänpäiväkahvit srk-talossa (ks. Hinta 12 €, 4-12 v. tammikuuta 2025 SEURAKUNNAT // 11 Sotkamon seurakunta Kuolleet Alpo Immonen 91v Seurakunnan viikko To 30.1. klo 11 Virsipiiri Turinatuvalla, mukana Mari Jylhänkangas. (pilotti.smosrk@gmail. Vain käteinen. La 1.2. Su 2.2. com) Kerhot ovat kerholaiselle maksuttomia. – Luvassa on monipuolinen valikoima musiikkia pianolle, jousille, huilulle, kanteleelle, kitaralle sekä harmonikalle. Menu: kasslerleike, perunamuusi, salaatit, juomat, leivät, levitteet, jälkiruokana kiisseli, pappilan hätävara ja kahvi/ tee. Opettajien esimerkin myötä kannustetaan entisiä, nykyisiä ja uusia oppilaita omilla soittopoluillaan. klo 12.30 Hartaus, Iltakoti II. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 €. klo 19 Musiikkiopiston opettajien konsertti srk-talossa. Mukana Solina-kuoro. Ma 3.2. To 30.1. klo 10–11.30 Vauvakerho srk-talossa. Esiintymässä on laaja kattaus musiikkiopiston opettajia, kertoo sellonsoiton opettaja ja konserttien tuottaja Pietari Willey. Lähetys Ti 28.1. Ke 5.2. Ota mukaan jarrusukat/tossut ja juomapullo. Diakonia Diakoniavastaanotot maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaveri torstaisin. – Konsertti koetaan tärkeänä mahdollisuutena tuoda esiin musiikkiopistolla tehtävää laadukasta työtä. Pe 31.1. Se oli kohtalo, Meriläinen sanoi. Willeyn mukaan konserttien ajankohta on hieman elänyt opiston tapahtumakalenterin ehdoilla. Teos on myös mukana Mäntylän tulevalla kolmannella sooloalbumilla. Tuotto lyhentämättömänä yhteisvastuukeräyksen hyväksi. seurakunnan viikko). Mervi Meriläinen halusi muistaa äitiään konsertin muodossa. Voit olla mukana sinulle sopivan ajan. Tunnin kestäviin konsertteihin on ilmainen pääsy, mutta opiston tukemiseksi kerätään vapaaehtoista ohjelmamaksua. ALIISA LUKKARI-SYRJÄNIEMI Surun koskettaessa sotkamolehti.fi/lukijailmoitukset/. Lapset ja perheet Ti 28.1. MERVI MERILÄISEN äiti Sari Mäkäräinen menehtyi keuhkosyöpään vuonna 2016, 51-vuotiaana. seurakunnan viikko). – Keväällä 2024 minun ja Aliisa Lukkari-Syrjäniemen tiet kohtasivat. Ke 29.1. Tänään tutustumme lattiakuviin. – Suru ja kaipuu eivät koskaan häviä, mutta niiden kanssa voi oppia elämään ja tehdä muistoista kultaisia, Meriläinen sanoo. tammikuuta Kuhmo-talon Lentua-salissa. Siitä lähtien Meriläiselle jäi ajatus, että hän haluaisi muistaa äitiään jotenkin. Äiti Teresa -peittonäyttely. OPETTAJIEN KONSERTTIPERINNETTÄ lähdettiin elvyttämään keväällä 2022, kun koronarajoitukset hieman löystyivät. klo 9–11 Perheiden pesäkolo srk-talossa. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. klo 17.30 Kirkkokuoron harjoitus srk-talossa. Pe 14.2. (korukerho.smosrk@gmail.com) To 30.1. Ilmoittaudu lapsiparkkiin 050 548 5751 / Marja. Vapaaehtoinen kahviraha Yv:lle ja lähetystyölle. 050 325 5209 ja Ulla Kuusisto p. Ke 29.1. klo 18–19 Askartelukerho 1–4 lk srk-talossa. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. klo 18 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. klo 17.30–18.30 Teemaillat, Asema 13. Su 2.2. Uudessa versiossa hyödynnetään erityisesti Mäntylän 10-kielisen decacorden bassorekisteriä. Tauluarpajaiset (2 € / arpa). Su 2.2. klo 18–19 Pilotti-nuoret keräävät yhteisvastuulle lippailla Lidlin pihalla. Seassa on klassikoita, mutta myös uutta musiikkia, kuten pianonsoiton opettaja Johannes Ruotsalaisen kansanlauluista sovittama sikermä Konehärkien nälkäkellot. Siitä jäi kipinä, jonka palo kasvoi. Muut Ke 29.1. Aiheena ”Kahdenlainen kylvö”. (kokkis.smosrk1@ gmail.com) Ke 29.1. klo 13 Lähetyspiiri srk-talossa. Hän on kotoisin Indonesiasta ja aloitti pianonsoiton opettajana Sotkamon toimipisteellä syksyllä 2024. Kerhoihin ilmoittaudutaan kerhon omaan sähköpostiin.Lisätiedot Mirva Heikkinen mirva.heikkinen@ evl.fi / p. TÄMÄN VUODEN ohjelmassa kuullaan tuttuun tapaan sekä kamarimusiikkia että solistisempia teoksia. klo 11.30–13 Yhteisvastuulounas srk-talossa. (kokkis.smosrk2@ gmail.com) Ti 28.1. klo 19 Raamattuluento Vuokatinrannassa. Tarkoitus on luoda kuulijoille lähestyttävä ja laaja katsaus eri soittimiin, joita opistolla voi opiskella. Vapaaehtoiset voivat tulla siunattavaksi alttarille papin kutsusta, ei ennakkoilmoittautumisia. Konsertit järjestetään nyt kolmatta kertaa. Su 2.2. To 30.1. Ma 3.2. Esiintyjät ovat saaneet itse valita ohjelmistonsa. Teemailloista löydät tarkempaa tietoa ja ilmoittautumisohjeet Instagramista: @smosrkvarkkarit. klo 9.30–11 Muskariperhekerho srk-talossa. klo 17–18.30 Kokkikerho 3–6 lk srk-talossa. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. Pe 14.2. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Timothy esittää muun muassa osan puolalaisen säveltäjän Leopold Godowskyn (1870–1938) Java Suite -sarjasta, joka on ottanut vaikutteita perinteisestä indonesialaisesta gamelan-musiikista. klo 12 Ystävänpäiväkahvit srk-talossa (ks. 6 € Myynnissä myös tauluarpoja 2 €/kpl Äiti Teresa-peittonäyttely Vain käteinen Tervetuloa! Konsertti äidin muistolle parin viikon päästä Hanna Turunen Syksyllä sairastelun takia peruuntunut Miljoona ruusua äidin muistolle -hyväntekeväisyyskonsertti on sunnuntaina 9. Ajatuksena oli musiikkia tai teatteria. Luennoitsijana Jaakko Antola. Messussa seurakunnan vapaaehtoisten siunaus. Tarkoitettu alle kouluikäisille ja pienille koululaisille. Kitaransoiton opettaja Mari Mäntylä kantaesittää Kuhmon konsertissa Markku Klamin Fractured (Memoria II) -teoksen. Hinta: aikuiset 12 €, 4–12v 6 €, alle 4v maksutta. Diakoniapiiri ja lähetyspiiri osallistuvat tähän. PROJEKTI sai nimekseen Miljoona ruusua äidin muistolle -hyväntekeväisyyskonsertti. klo 14.15 Kirkkokahvit ja toivevirsihetki Vuokatin kirkossa. Luennoitsijana Martti Turunen. klo 10 Yhteisvastuumessu Sotkamon kirkossa, Väänänen, Lukkari-Syrjäniemi, Kuusisto, Pursiainen, kirkkokuoro, partiolaiset. klo 13 Lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. Aiheena ”Kristus, Jumalan kirkkauden säteily”. tammikuuta Sotkamon seurakuntatalolla sekä torstaina 30. seurakunnan viikko). To 30.1. klo 13 Messu Vuokatin kirkossa, Väänänen, Lukkari-Syrjäniemi. Siitä se sitten lähti. Ma 3.2. klo 9.30–11 Perheliikkari Vuokatin urheilutalossa. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. klo 18–19 Pilotti kirkon yläsalissa. 050 592 0055. Yleisö on tervetullut kuuntelemaan lauluja ja muistelemaan omia rakkaita edesmenneitä. klo 16.30–18 Kokkikerho 1–2 lk srk-talossa. Ota mukaan säänmukaiset ulkovaatteet ja pienet eväät. Noin puolet ohjelmistosta on suomalaista musiikkia. MERVI MERILÄINEN Musiikinopettajat konsertoivat Niko Kemppainen Kuhmon musiikkiopisto järjestää jälleen opettajien konsertit. Konsertissa kuullaan Mervin äidin lempilauluja ja myös Mervin ja muun perheen valitsemia kappaleita, Meriläinen sanoo. Arkistokuva Kuhmon musiikkiopiston opettajien konsertista Sotkamon kirkossa helmikuulta 2022. Messun jälkeen kirkkokahvit ja toivevirsihetki. klo 11 Diakoniapiiri srk-talossa. Ohjelmassa on hienoja eroja Kuhmon ja Sotkamon välillä. klo 18–19 Kyläkerho 4–6 lk Kontinjoen koululla. klo 9–13 Lapsiparkki srk-talossa. 050 431 5778. helmikuuta seurakuntatalolla. Konsertit kuullaan osana musiikkiopiston pajaviikon ohjelmaa keskiviikkona 29. klo 19 Raamattuluento Vuokatinrannassa. MAINOS YHTEISVASTUULOUNAS su 2.2.2025 klo 11.30-13.00 srk-talolla, Kainuuntie 39 Menu: Kaslerleike, perunamuusi, salaatit, leivät, juomat, kiisseli, Pappilan hätävara ja kahvi/tee. Ti 4.2. Yhteisvastuumessu ja yhteisvastuulounas (ks. (smosrk.era@ gmail.com) Ti 28.1. Konserttiin on vapaa pääsy, kolehdin tuotto luovutettaan Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen hyväksi. Su 2.2. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Ti 28.1. Voit olla mukana sinulle sopivan ajan. klo 12 Ystävänpäiväkahvit srk-talossa. Ma 3.2. Tehdään mahdollisuuksista totta! Pe 14.2. Muun muassa vuoden 2023 konsertti oli osa Kuhmon Taiteiden taikayötä
08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Kukkakauppa Ahkeraliisa Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. Hyvin nukutusta yöstä neljään saakka.” Runoissa Kormilainen käsittelee vanhenemista eri näkökulmista, jossa ikääntyminen nähdään arjen keskellä myös leikillisyyden kautta. Vanhemmiten myös toiminnot hidastuvat niin, että kaikki ne askareet, jotka aikaisemmin sujuivat käden käänteessä, vaativat enemmän suunnittelua ja aikaa toteutuakseen. www.kajaaninjateauto. 040 849 3660 Akkoniementie 14, Sotkamo KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi KVV-työnjohto, yrittäjä Hannu Kiviranta 040 501 7525 KVV-/IV-/Teollisuus työnjohto Jari Piirainen 050 463 9263 KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Sotkamo-Kajaani-Kuhmo huoltopäivystys arkisin 7–15.30 Kaikki putkityöt meiltä! Kokemusta & kalustoa! • Puh. Kun puhelin soi ja ystävä kyselee voinnit. Aamulla kun saa Juhlamokasta keittää kahvit ja katsella lintujen takertumista siemeniin. Vanhenemiseen liittyy monenlaisia kremppoja, vaivoja ja kolotuksia. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. Soita ! Parturi-kampaamo HELENA tai (08) 6660 135 P. sopimukset. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Onhan se totta, sillä moni haluaa täyttää kalenterin järjestöja vapaaehtoistoiminnalla, viettämällä paljon aikaa lastenlasten kanssa tai antamalla apua omille iäkkäille vanhemmilleen. www.kajaaninjateauto. toimisto@sotkamonmurske.fi www.sotkamonmurske.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. 050 386 4900 . KORMILAINEN julkaisi esikoisrunojensa kokoelman On joku toinen päivä kuin eilinen vuonna 1976. tammikuuta 2025 12 // PALVELUHAKEMISTO Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com • keittiökalusteet ja -remontit • kalusteiden ovenvaihdot • liukuovet, komerot • wcja kylpyhuonekalusteet • mittaus, suunnittelu, asennus KIANTA KEITTIÖT Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi sotkamolehti.fi Kormilainen kirjoitti kirjan vanhenemisesta Kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja rovasti Risto Kormilainen on julkaissut uuden teoksen, runokokoelman Vanhuus ei tule kello kaulassa. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSTILAUKSET p. Hän on toiminut pappina vuodesta 1979 alkaen ensimmäisestä virkapaikasta Vieremällä Ylä-Savossa. Elämän ilo ja kiitollisuus löytyy jokaisesta käsillä olevasta hetkestä. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti 45 vuotta Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 040 152 6791 KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET Kiinteistö A Tolonen Oy, Lkv 0400 689 257 Arviot, kauppakirjat, jakokirjat, edunvalvontavaltuutukset, testamentit ym. Elämä ei ole joskus tulevaisuudessa, vaan tässä ja nyt vanhenemisen keskellä. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. Se kaikki hyvä on löydettävä tästä hetkestä. Erilaiset harrastukset vetävät myös puoleensa, kun työaikana ei niille jäänyt aikaa. 08 6662 223 P. Vuonna 2018 hän jäi eläkkeelle Suomussalmen kirkkoherran ja Kajaanin rovastikunnan lääninrovastin virasta. Näin toteaa moni, kun eläkepäivät ovat koittaneet. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! . Vuoden Papiksi 2005 valittu Kormilainen sai teoksestaan Lukemisen avartava tie (Väyläkirjat) Kainuun kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021 ja Väyläkirjojen Kirjallisuuspalkinnon Väylän Priisi vuonna 2024. Teoksen kustantaja Väyläkirjat luonnehtii teosta näin: ”Eläkkeellä ne kiireet vasta alkavatkin. Sen jälkeen häneltä on ilmestynyt yli 50 teosta runoja, romaaneja, lyhytproosaa, esseitä, hartaustekstejä ja kolumneja. Risto Kormilaisen uusi kirja on runoteos vanhuudesta.. Kormilainen toimii kolumnistina ja useissa lehdissä kirjallisuusarvostelijana. Vanheneminen merkitsee uusien asioiden löytämistä ja seikkailua, kustantamon tekstissä mainitaan
Kyllä voi rakkauden nuoli lävistää vanhemmankin flanellipaidan. Mufasa on orvoksi jäänyt yksinäinen pentu, joka kohtaa sympaattisenkuninkaallisen kruununperijän nimeltä Taka. la klo 12.15, Salmelantie 6. 31.1. to klo 15 / 1.2. Odotamme osallistujia myös tärkeiltä lähialueilta Ruotsista ja Norjasta, sanoo Suopanki. Yleisöllä on vapaa pääsy kisoja seuraamaan. Mielensäpahoittajan rakkaustarina, 2.2. ti klo 17 / 31.1. – Toivon jotain yllättävää, uutta. ke klo 9, Kainuuntie 17. Tuukka Temosen ohjaama elokuva, joka kertoo tyttären yrityksestä parantaaalkoholisoituneen ja traumatisoituneen äitinsä elämää. su klo 16.45, Kino Visio. K-7. la klo 14 / 2.2. Vaiana (2D, suomeksi), 1.2. Pilvien hiekkaa -taidenäyttely, 4.1. ti klo 16.30, Salmelantie 6. Kesäkirja, 31.1. Paddington lähtee jännittävälle matkalle läpi Amazonin sademetsien. la klo 20.30, Salmelantie 6. Kisassa on Open -sarja, johon on ilmoittautunut myös vanhempia kilpailijoita. – Kisassa on mukana Suomen nuorten parhaimmisto. K-7. to klo 18 / 31.1. Tied. Nosferatu, 30.1. Yhden kaikkien aikojen suurimman suomalaisen yhtyeen, ennennäkemätöntäteinihysteriaa synnyttäneen Dingon tarina. ma klo 18.15, Salmelantie 6. Palsta on maksuton. Mitä jos joku, jota rakastat, muuttuu joksikin muuksi. Tule yksin tai kaksin lavatanssikurssille. K-16. tammikuuta, joka on harjoituspäivä. Että joku tekee sellaista, mitä ei ole ennen aikasemmin tehty. K-16. Kilpailijoita on tulossa lisäksi Virosta ja Hollannista. Se7en, 2.2. Tapahtuma alkaa perjantaina 31. Tapahtuman järjestäjänä toimii Soul Vuokatti – Kisa on järjestetty meillä jo muutamana vuonna aiemmin, kertoo Simo Suopanki Soul Vuokatista. Vuokatin Suomi Cup -kilpailu on osana kansainvälistä World Rookie Touria. Kauhu K-16. Goottilainen tarina pakkomielteestä piinatun nuoren naisen ja häneen rakastuneenkauhistuttavan vampyyrin välillä. Ridley Scottin Gladiator II jatkaa eeppistä saagaa vallasta, juonittelusta jakostosta antiikin Roomassa. Suomen nuorien huippujen lisäksi paikalla on kansainvälisiä lautailijoita. Lauantaina lasketaan vähän pidempää rataa, slopestyleä. to klo 15 / 1.2. su klo 10, Rauhantie 13. 30-vuotisjuhlanäytös David Fincherin ohjaamasta ja Morgan Frremanin sekä BradPittin tähdittämästä rikostrilleristä. pe klo 20.45 / 3.2. Ortodoksinen Liturgia, Herran temppeliin tuomisen juhla. to klo 20.15, Salmelantie 6. Uuden paavin valintaa johtava Kardinaali Lawrence löytää itsensä salaliitonkeskiöstä ja paljastaa salaisuuden, joka voi järisyttää kirkon perustuksia. ti klo 18.30, Salmelantie 6. Muut Hyvän Mielen Keskiviikko, 29.1. ke klo 18.30 / 31.1. ti klo 20.45 / 2.2. ROOKIE FESTILLÄ kilpailijat ovat pääsääntöisesti 10–17 vuotiaita. tammikuuta. Tanssilajit ryhmän toiveethuomioiden. K-7. Levoton Tuhkimo, 29.1. Big Nick jahtaa Euroopassa Donnieta, joka on sotkeutunut timanttivarkaidenpetollisen ja arvaamattoman maailman lisäksi pahamaineiseen Panther-mafiaan.K-16. Tule tutustumaan uuteen kerhotilaan ja tapaamaan Sotkamonhyvinvointikoordinaattoria. la klo 19 / 4.2. – Ilmoittautuminen on vielä kesken, mutta odotamme ainakin reilua 70 osallistujaa, kertoo Suopanki. Jesse Eisenbergin ohjaus yhteensopimattomien serkusten Davidin ja Benjinmatkasta Puolaan rakkaan isoäitinsä kunniaksi. Tiedot syötetään lomakkeeseen Tapahtumien Kainuu -palvelussa. S. K-12. Outi Korhosen luontoa käsittelevä taidenäyttely tuo Saharan hiekan katsojaneteen. tammikuuta 2025 TAPAHTUMAT // 13 Kulttuuri Ei koskaan yksin, 28.1. ma klo 15 / 4.2. Conclave, 29.1. pe klo 17.15 / 1.2. K-7. Gladiator II, 30.1. Paddington seikkailee, 28.1. Voidaan vaan katsoa, että ai, noinkin voi tehdä, Suopanki sanoo. Mufasa: Leijonakuningas (2D, englanniksi), 28.1. Paritanssikurssi Tango: Perusteet klo 18.15-19.20 lähtee alkeista ja eteneeryhmän mukaan. 044 235 3095. ke klo 15 / 4.2. ti klo 14 / 30.1. ke klo 20.15 / 1.2. Kaikille avoimet paritanssikurssit torstaina 23.1. Keskustelua aiheesta: Arvot, jotka ohjaavat elämäämme. Sunnuntaina kisataan big airia, jossa on vain yksi hyppy, mutta useampi kierros. – Lumilautakisat yllättävät aina positiivisesti. Lumilautailun Finland Rookie Fest tuo Vuokattiin Suomen nuorten huiput. Tänä vuonna ohjelmassa on slopestylen lisäksi myös big air. Ei tekstitystä. Den of Thieves: Pantera, 29.1. Klaus Härön ohjaama elokuva suomalaisesta liikemies Abraham Stilleristä, jokatekee kaikkensa auttaakseen Suomeen tulleita juutalaispakolaisia. Tanssi Tangoa Salmelan koululla, 29.1. su klo 18.30 / 3.2. la klo 17.15 / 2.2. la klo 15.30, Salmelantie 6. ma klo 16.45 / 4.2. Osallistujia on ympäri Suomen ja kauempaakin. ti klo 15.30, Salmelantie 6. ma klo 20, Salmelantie 6. sotkamolehti.fi/tapahtumat Julkaise kaikille avoin tapahtumasi Sotkamo-lehden tapahtumakalenterissa. pe klo 12.30, Asema13. Suopanki kertoo, että kisaan tulee myös nuorempia. Keskitaso klo 19.2520.30. 044 235 3095. Tanssiopetus DanceFeet/Maija-Liisa. Ilmoittautuminen päättyy 29. ti klo 15, Salmelantie 6. Huom. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. Onnekas tapaaminen lähettää kaksikonhuikeaan seikkailuun. Että joku tekee sellaista, mitä ei ole ennen aikasemmin tehty. ti klo 18.45, Salmelantie 6. ti klo 20.15, Salmelantie 6. Hengellinen toiminta Ortodoksinen Liturgia, 2.2. Tied. su klo 12.15 / 3.2. K-12. Uskon, että tälläkin kertaa saamme nähdä upeiden suoritusten lisäksi uusia juttuja, joita kukaan ei ole koskaan ennen tehnyt. klo 12.15-13.45 HUOMAA MUUTTUNUT AIKA!, 31.1. su klo 20, Salmelantie 6. Lumilautailun Finland Rookie Fest tällä viikolla Leila Arffman Vuokatissa järjestetään kolmipäiväinen lumilautailutapahtuma Finland Rookie Fest Vuokatti. pe klo 15.30 / 3.2. ti klo 12-17 / ke klo 12-17 / to klo 12-17 / pe klo 12-17 / la klo 12-16, Kainuuntie 22. Tove Janssonin rakastettuun teokseen perustuva elokuva kertoo maagisen ja elämääkohottavan tarinan Sophia-tytön kesästä isoäidin kanssa pikkuisella saarellaSuomenlahdella. " Toivon jotain yllättävää, uutta. Meduusalla ei ole sydäntä, 29.1. K-12. Yhdistys-, vertaisja vapaaehtoistoiminta Sotkamon neuroklubi, uusi osoite, Keskuskatu 13, 28.1. Suopanki kertoo odottavansa kisalta hienoja ja oikeita suorituksia. su klo 14, Salmelantie 6. Lämpimästi tervetuloa!. ke klo 18.15, Salmelan koulu. Sydämellisesti tervetuloa! Järjestäjänä Eläkeliitto Sotkamonyhdistys ry. K-16. Wolf Man, 28.1. ti klo 13, Keskuskatu 13. Voidaan vaan katsoa, että ai, noinkin voi tehdä.. Vaiana ja Maui palaavat yhteen suunnatakseen entistä huikeammalle seikkailullemetkoista merenkulkijoista koostuvan miehistönsä kanssa. pe klo 19 / 1.2. ke klo 17 / 30.1. A Real Pain, 28.1
– Pelaajat ovat innoissaan, että pääsevät osallistumaan tällaiseen spektaakkeliin, jossa palataan niin sanotusti juurille, mainitsee Kajaanin Hokin toiminnanjohtaja Sarita Kuusisto. Uskon, että pikkuisen pitää olla varovaisempi kuin tutussa ympäristössä. Voi olla, että kiekko tulee paremmin esille, hän ennustaa. – Tämä on kaikille avoin tapahtuma, ei tarvitse olla jäsen. Myös Iisalmi saapuu Sotkamoon hyvällä fiiliksellä. Tapahtuman järjestelyistä Hokin kanssa yhteistyössä vastaa Sotkamon Jymy. päivä umpihankihiihtotapahtuman Tipasojalla. Pesisstadion jäätyy helmikuussa ammattilaiskiekon areenaksi. Yli-Sipola arvioi, että halliolosuhteisiin verrattuna peli muuttuu hiukan. Vuokatin ladun aktiivit muistelevat, että umpihankihiihtotapahtumia on järjestetty jo ainakin parikymmentä vuotta. – Pitää asennoitua, että tapahtuma on uusi kokemus, johon niin pelaajien, järjestäjien kuin katsojienkin pitää muovautua, Sarita Kuusisto sanoo. TIPASOJAN kyläyhdistys osallistuu järjestämiseen. tammikuuta 2025 14 // LIIKUNTA JA VAPAA-AIKA Kasperi Lumijärvi Vuokatin Latu ja Polku ry järjestää lauantaina helmikuun 1. Hokki ja Jymy pyrkivät mahdollistamaan, että laadukkaan kiekon pelaaminen on Hiukassa mahdollista. – Pannukahvit kuuluvat aina reissulla asiaan, umpihankihiihdosta vetovastuun ottanut Helena Hyvönen kertoo. " Tämän päivän nuoret eivät ole varmasti paljoa ulkona pelanneet. Kotijoukkue Hokki pääsee haastamaan Mestiksen hallitsevan mestarin, joka on myös tärkeä vastustaja Viitostien derbyistä. KYSEESSÄ ei ole näytöspeli, vaan molemmat joukkueet saapuvat Hiukkaan pelaamaan Mestis-runkosarjan ottelua tosimielellä. – Luvassa on ainutkertainen spektaakkeli ja hieno kokemus pelaajille. Kävimme yhdistyksen aktiivien kanssa koehiihdolla katsastamassa lumitilannetta ja erilaisia reittivaihtoehtoja. Kun järjestetään ammattilaispeli ulkokentällä, jonne saapuu paljon väkeä, on kokonaisuudessa monta liikkuvaa osaa. Viime vuosina mukaan on tullut yhteistyö paikallisten kyläyhdistysten kanssa. MITÄ TAPAHTUMAAN tuleva voi odottaa ja ovatko kaikki tervetulleita. Uskon, että pikkuisen pitää olla varovaisempi kuin tutussa ympäristössä. Ulkojäällä pelaaminen on joukkueille uusi kokemus. Voit katsoa koehiihdon tunnelmia artikkelin lopun videoilta. Talviklassikko: Kajaanin Hokki – Iisalmen Peli-Karhut lauantaina 15.2.2025 Sotkamon Hiukassa. Puitteet ovat kunnossa, joten toivotaan inhimillistä pakkassäätä pelipäivälle, summaa IPK:n toimitusjohtaja Jarmo Yli-Sipola. Kaikki ja kaiken tasoiset hiihtäjät ovat tervetulleita. VILJA SORSA KATSO VIDEO VERKOSSA sotkamolehti.fi. – IPK on juuri oikea vastus tähän peliin, koska pääsemme pelaamaan kunnolla paikallisen ottelun, jossa on hyvää jännitettä. Umpihankihiihto Tipasojalla ensi lauantaina Mestistä pelataan Hiukan stadionilla Hanna Turunen Kajaanin Hokki ja Iisalmen Peli-Karhut kohtaavat toisensa 15. – Tämän päivän nuoret eivät ole varmasti paljoa ulkona pelanneet. – Hienoa, että toimijoiden välille on saatu yhteistyötä. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. helmikuuta Pungankosken kodalta, jonka osoite on Kotalahdentie 2. – Olemme pyrkineet viemään tapahtumia enemmän kylille, ettei kaikki olisi aina tuolla kirkonkylällä, Hyvönen avaa. helmikuuta Hiukassa pelattavassa historiallisessa ulkoilmaottelussa. – Näissä hienoissa kangasmaastoissa voi liikkua talvellakin, toivottavasti tapahtuma tuo sitä puolta esiin, Tervo pohtii. Sarita Kuusisto povaa, että lähinaapurin kohtaaminen luo otteluun erityisen tunnelman. Kyläyhdistysaktiivit esimerkiksi tekevät tulet valmiiksi hiihtäjien vielä sivakoidessa metsämaisemassa. Kello 10.00 alkava tapahtuma starttaa Pungankosken kodalta. Tällainen on aina tervetullutta kylille, Tipasojan kyläyhdistyksen Tarja Tervo iloitsee. Tavoitteena on rakentaa spektaakkeli, jollaista Kainuussa ei olla aiemmin nähty. VAIKKA sään armoilla olosuhteet eivät ole vakiot, ovat ne onneksi tasapuoliset kaikille. Umpihankihiihtotapahtuma alkaa lauantaina 1. Omat eväät mukaan. Ulkoilmaottelu on kahden paikallisen urheiluseuran yhteisponnistus. Hiukassa pelataan jääkiekkoa parin viikon päästä. SOTKAMON Talviklassikkoa seuraamaan on odotettavissa jopa pari tuhatta jääkiekon ystävää. Kangasmaasto on kuitenkin avointa, eli näkee mihin laskee ja aina voi ottaa loivemman laskun rinnettä pitkin, Hyvönen kertoo. Toki maasto on melko haastavaa, kuten umpihankihiihdossa usein on
050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 9.00 14.00 MAALAISHYYTELÖ MAKKARAKASSI 12 € SAVUKYLKI MAALAISKINKKU PALVIKEITTOA MUKAAN! Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Muodosta oma maailmankuvasi Tämän lehden tehtävä ei ole kertoa, mitä ideologiaa sinun tulisi kannattaa tai mitä mieltä sinun pitäisi asioista olla. Tehtävämme on tarjota monipuolista, luotettavaa, journalismin vastuullisten periaatteiden mukaan toimitettua tietoa ja erilaisia näkökulmia. asiakaspalvelu.hillagroup.fi Tilaa uusi salasana Jätä ilmoitus helposti Lataa sovellus ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä sotkamolehti.fi/edut. klo 19.00 Vapaaehtoinen ohjelmamaksu Tervetuloa! HERKKUKASSI 20 € sis. Sääntömääräiset asiat sekä sääntömuutoksiin liittyvät asiat. tammikuuta 2025 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS 0800 95505 ma–la klo 7–11 (maksuton) LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@sotkamolehti.fi Päätoimittaja Hanna Turunen 010 665 7315 Toimittaja Noora Limnell 050 524 0517 Toimittaja Kasperi Lumijärvi 050 564 88 60 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo sotkamolehti.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Kalevamedia, Oulu Lataa Sotkamo-lehden sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta B.Virtanen Sudoku 7 6 4 5 9 4 8 1 5 7 2 1 3 6 8 1 7 9 3 5 2 9 1 4 3 9 5 6 7 8 5 9 Lykinnön seudun metsästysseuran TALVIKOKOUS Metsopirtillä SU 16.2.25 klo 13. Tervetuloa! Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi KUHMON MUSIIKKIOPISTO, SOTKAMON TOIMIPISTE Musiikkiopiston opettajien konsertti Sotkamon srk-salissa keskiviikkona 29.1. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28. Tehtävämme on tarjota monipuolista, luotettavaa, journalismin vastuullisten periaatteiden mukaan toimitettua tietoa ja erilaisia näkökulmia. Saat mukaasi aiheita pohdittavaksi, eväitä keskusteluihin ja rakennusaineita oman maailmankuvasi kokoamiseen. herkullisia Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE 10.00 15.00 (lounas 11 (lounas 11.00 14.00) puh. Saat mukaasi aiheita pohdittavaksi, eväitä keskusteluihin ja rakennusaineita oman maailmankuvasi kokoamiseen. Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Muodosta oma maailmankuvasi Tämän lehden tehtävä ei ole kertoa, mitä ideologiaa sinun tulisi kannattaa tai mitä mieltä sinun pitäisi asioista olla
Aivan täysiä pisteitä 17-vuotias lukiolainen ei itselleen anna. Mikä luurangon kokoamisessa kiehtoo. – Silloin ei tainnut olla hirveämmin aikaa, niin en kerennyt ottamaan sitä talteen, Onni muistelee. Uusiakin projekteja on tuloillaan. – Sehän oli meren tuoman ärjeen seassa, kaikki pienimmätkin osat keräsit sieltä, Jukka lisää. Luuston osien käsittely ja kokoaminen vaati aikaa. Itämerennorpan tilanne on Perämerellä Onni Mannermaan mukaan ihan siedettävä tällä hetkellä. 17-vuotias lukiolainen Onni Mannermaa löysi Iin saaristosta itämerennorpan jäänteet. Eivät pysty pesimään, niidenhän pitäisi ideaalisti päästä jäällä pesimään. Voit katsoa videon uudelleen kootusta luurangosta jutun lopusta. Pikkutarkkuutta ja järjestelmällisyyttä vaativa projekti saanee jatkoa myös pakasteessa odottavan näädän luurangon kokoamisella. Löysin esimerkiksi muistaakseni Pisan yliopiston 3D-mallin, kun olin rintalastaa kasaamassa. Kun otin niitä osia kasaan, mietin että voisihan sen kasata uudelleen. Paljoa ei ollut jäljellä. – Tuossa näkyy esimerkiksi tuollaista tummanruskeaa. – Oppihan siinä paljon muutakin. PROJEKTIN aikana Onni Mannermaalla heräsi aiempaa enemmän mielenkiintoa luihin, norppiin ylipäätään ja Itämeren ympäristöön. – Tämä on 140 senttimetriä pitkä tässä alustan päällä. Kokoamisessa rintalasta aiheutti eniten päänvaivaa. LIOTUKSEN ja puhdistuksen jälkeen oli luurangon kokoamisen aika. Sen sisällä ei ollut mitään jäljellä, kaikki oli mennyt pois. – Luiden päällä oli kuivunut nahka. KASPERI LUMIJÄRVI KASPERI LUMIJÄRVI. Onnin isä Jukka Mannermaa kertoo, että he olivat poikiensa kanssa talkoilemassa osakaskunnan kalakämpän uusimisessa, ja tekivät samalla retkiä saariin. Olisi pitänyt liottaa pidempään saippuassa, niin rasvaa olisi lähtenyt enemmän ja valkaisukin sitten onnistunut paremmin. Eläin oli kuollessaan oletettavasti aikuinen urosnorppa. – Olin kävelemässä siellä saaressa. – Ihan taisin improvisoida, vaatimaton nuorukainen sanoo. Onni Mannermaa tutkittua eläimen jäänteitä, kävi ilmi, että lähes kaikki luuston osat olivat tallella. – Netistä etsin tietoa. – Mutta Helsingissä päin ei niinkään. Sen jälkeen alkoi tiedonhaku. Olisiko paino ollut jotain sadan kilon ympärillä, en ole aivan varma. tammikuuta 2025 16 // 17-vuotias Onni teki erikoisen löydön rannalta Kasperi Lumijärvi Sotkamolainen Onni Mannermaa oli kesällä Iin saaristossa, kun silmiin sattui kiinnostava näky: itämerennorpan jäänteet. Sieltähän tuo löytyi ärjeen seasta, aika lailla saaren keskiosista. Etelässä sitä ei tule tarpeeksi. Puhdistus vaati viitseliäisyyttä. – Osa puuttui, esimerkiksi kummassakaan eturäpylässä ei ollut viidettä sormea. Kaikkea tällaista yleistietoa. Puhdistuksen jälkeen Onni Mannermaa valkaisi osat vetyperoksidilla. Isä Jukka Mannermaa huikkaa väliin, että jo pelkkien luuston osien keräilyyn meni tunteja. JOS HAMPAITA ei lasketa, luurangossa on yhteensä 175 eri luuta. – Aika lailla heti, kun löysin sen. Milloin heräsi ajatus, että norpan luurangon voisi rekonstruoida. – Syyslomasta jouluun asti tein aktiivisesti tätä, Onni kertoo. En tiedä, joku on aina kiehtonut luissa ja vastaavissa. Luustossa ei näy luodinreikiä tai muita merkkejä ulkoisesta väkivallasta. – Siitä puuttuu aika paljon luita, Onni Mannermaa kertoo. Juuri rasvan poistoa ja liottamista Mannermaa kuvaa vaikeimmiksi vaiheiksi. Kokoamisessa Mannermaa käytti liimaa ja selkärangan sisällä kulkee rautalanka. Väkisin tuli luettua esimerkiksi Itämeren kunnosta ja millaisia sairauksia näillä on. ITÄMERENNORPAN jäänteet löytyivät Perämereltä Olhavan suunnalta. SYYSLOMALLA Mannermaat kävivät paikalla uudelleen, ja tällä kertaa aika riitti norpan jäänteiden keräämiseen. Onni Mannermaa kertoo käyttäneensä itämerennorpan luiden puhdistusja kokoamisprojektiin syyslomasta jouluun asti aikaa. – Onhan nämä hienoja. Koottu itämerennorpan luuranko on komea näky. Oppimiskokemuksena projekti ei rajoittunut pelkkään anatomiaan ja luustoon. – Liotin niitä saippuavedessä ja pesin hammasharjalla osittain juoksevan veden alla, välillä veden alla astiassa. – Sukulaismies kysyi, että voisiko Onni valkaista hänelle valmiiksi keitetyn ja komeilla sarvilla varustetun pässin pään, kun osaamista on ja niitä aineitakin taisi jäädä yli, Jukka Mannermaa kertoo. Oliko kokoamisessa ohjetta. Sotkamo-lehti // Tiistaina 28