>> 10 Voimanosto Tiina Voho oli muita kisaajia parempi Visan järjestämissä pikkujoulupenkkareissa. Maija on käynyt Sapsoperän koulua. Koululla riittää toimintaa Vaikka koulua ei käydä, muuta tekemistä kyläkouluilla on. Myös lapsille oli torilla ohjelmaa. >> 4 Kulttuuria juhlitaan Kainuun ensimmäinen Kulttuurigaala järjestetään perjantaina 1. >>3 Joulunavaus viihdytti Joulupukki tervehti sotkamolaisia lapsia lauantaina. Uudessa 45-paikkaisessa päiväkodissa on tällä hetkellä 35 lasta. Kontinjoen päiväkoti muutti uusiin tiloihin 13. >>14 NIKO KEMPPAINEN NIKO KEMPPAINEN. Tilaisuudessa juhlitaan kainuulaista kulttuuria sekä nostetaan esiin taiteen vuoden kohokohtia. Sutimisesta johtuva hallinnanmenetys tapahtui jäisellä Kuikkalammentiellä kello 17.05. päivä marraskuuta. joulukuuta Sotkamon Katinkullassa. >>2 Auto suistui tieltä Sotkamolainen nuori mieskuljettaja menetti auton hallinnan lauantaina. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 NRO 94 TIISTAI 28. >> 5 Viihtyisät tilat lapsille päiväkodissa Päiväkotilainen Jare Miss keskittyi ikätoveriensa kanssa piirustusharrastuksen parissa. Maija ja Jorma Sirviö kuuluvat Sapsoperän kyläyhdistyksen hallitukseen. Sisällä uudistus on verhoja ja muutamia sisustusjuttuja vaille valmista. >>14 Liikunta Marrascupin turnauksessa VTS:n 2012 syntyneiden joukkue vei voiton. MARRASKUUTA 2023 Joulu: Monet eri yhdistykset ja yritykset toivat joulunavaukseen työpanoksensa. >> 6 Pääkirjoitus: Pakkanen voi aiheuttaa terveydentilan muutoksia ja se voi jäädyttää vesiputkia
Päivittäisen toimintakyvyn alentuminen, harrastusten karsiminen tai koulusta ja töistä poissa oleminen kipujen vuoksi ei ole enää normaalia. Energiaa voi säästää esimerkiksi alentamalla ulkovaraston lämpötilaa. 12.03 % 55 45. Käy vastaamassa! Viikon kysymys, www.sotkamolehti.fi 6 Päätoimittaja: Hanna Turunen 050 325 0352 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi N aisten kokema kipu liitetään yleensä vahvasti synnytyslaitokseen, mutta moni nainen tulee tutuksi kivun kanssa heti teini-ikään tullessaan, kun kuukautiset alkavat. Vanhempien ihmisten tulisi välttää ulkoilua kylmällä ja rasittavaa työntekoa varsinkin, jos kärsii sydänvaivoista. Voimakkaisiin kuukautiskipuihin voi liittyä esimerkiksi oksentelua, pahoinvointia, vatsakramppeja, päänsärkyä ja ripulia. Kyllä, 85 vastausta. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Sotkamo-lehti, perustettu 22. Kivun vähättely lisää häpeää ja yksinäisyyttä, joka on omiaan pahentamaan kivun kokemusta. Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina -8 -8 -6 -6 -6 -5 -5 -7 -5 -4 -7 -4 -5 -8 -6 -6 -6 -5 -6 -5 -6 -7 -6 -4 17 19 11 8 7 8 7 5 Helsinki Ti -4 Joensuu -4 Jyväskylä -5 Kajaani -5 Kemi -5 Lahti -4 Oulu -4 Pori -7 Rovaniemi -6 Tampere -6 Turku -7 Vaasa -6 Ke -2 -6 -5 -5 -4 -5 -4 -6 -6 -6 -3 -4 To -5 -9 -8 -8 -6 -7 -6 -6 -7 -7 -6 -7 Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO -5 -5 -5 -5 -5 -6 -6 -6 -8 -8 -8 -8 6 3 2 Ennuste laadittu 27.11. Tämä on mielestäni hämmentävää, sillä odottaisin naisten välillä olevan jonkinlaista solidaarisuutta. Kuukautiskipuja ei voi pitää normaalina, jos kivuista kärsii joka kuukausi ja ne ovat niin voimakkaita, että avuksi tarvitsee vahvoja särkylääkkeitä. Kipu on aina yksilöllinen kokemus, johon vaikuttavat biologisten syiden lisäksi myös psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Kuukautiskipujen kovuus vaihtelee. Vielä ei olla lähellä talven kovimpia pakkaslukemia, mutta silti pakkaselta kannattaa suojautua. Kylmässä liikkuminen saattaa aiheuttaa erityisesti astmaa ja keuhkoahtaumatautia sairastavilla hengenahdistusta, yskää tai hengityksen vinkumista. Vaikka kuukautiset ovat täysin normaali osa naisena olemista, valitettavasti vielä tänä päivänä kuulee tarua, jonka mukaan myös kovat kuukautiskivut olisivat normaali osa naisen elämää. Jos kuukautiskivut ovat tätä luokkaa, silloin kannattaa ehdottomasti mennä lääkärille, sillä taustalta voi löytyä hoidettavissa oleva sairaus. Viikon 48 kysymys: Mikä on kotisi pääasiallinen lämmitysmuoto. Kahden ruotsalaisen tutkimuslaitoksen vuonna 2018 tehdystä tutkimuksesta kävi ilmi, että kipua valittavat naiset saatetaan nähdä terveydenhuollossa hysteerisinä ja liioittelevina. Monet naiset ovat kokeneet työpaikallaan nihkeätä asennetta kuukautiskivuista johtuvista sairauspoissaoloista, erityisesti naispuolisilta esihenkilöiltä. Kovien pakkasten aikana voi jättää jäätymisvaarassa vesihanan tippumaan hiljakseen. Yhteensä 152 vastausta. ” Yhteiskuntaan on juurtunut syvälle ajatus siitä, että kipu kuuluu naisen elämään.” Kivut hallintaan Kolumni Noora Limnell noora.limnell@hillagroup.fi Kirjoittaja on Sotkamo-lehden toimittaja. marraskuuta 2023 Viikon 47 kysymys: Oletko joskus mennyt Vartiuksen raja-aseman kautta Venäjälle. Pakkaselta suojautuminen on tärkeää, sillä suurin osa lämpöhukasta menee pään kautta. Pakkasen puremalta kannattaa suojautua Pääkirjoitus 28. marraskuuta 2023. Lisäksi kaula ja niska tulisi suojata kaulaliinalla tai huivilla. Toivon, että vielä jonain päivänä kukaan nainen ei enää kohtaa vähättelevää suhtautumista kipuja kohtaan. Silti kuukautiskipuja vähätellään edelleen. Aina kovien kuukautiskipujen syitä ei kuitenkaan saada selville. Pakkanen aiheuttaa kiristyessään harmia myös omakotitalon asukkaalle, sillä vesiputket voivat jäätyä. Tutkijat sanovat, että kuukautiskrampeista johtuvaa kipua voisi verrata yhtä pahaksi kuin sydänkohtauksen saamista. Liikunta on tärkeä osa hengitysteiden sairauksien hoitoa, mutta hengityselinsairaiden kannattaa olla varovaisia liikkuessa ulkona kovalla pakkasella. Jotkut selviävät pienillä vatsanipistyksillä, toisten menkkakivut tekevät jopa täysin työkyvyttömäksi muutamaksi päiväksi. En, 67 vastausta. Yhteiskuntaan on juurtunut syvälle ajatus siitä, että kipu kuuluu naisen elämään. Hyvä pipo suojaa korvat, otsan ja posket. Raikas ja kuulas pakkaskeli on kaunis, mutta liialliseen kylmyyteen liittyy myös riskejä. Paukkupakkasilla myös energiaa kuluu lämmitykseen normaalia enemmän. M aanantaina Sotkamon kirkonkylällä pakkasmittari tipahti paikka paikoin reilusti alle 20 miinusasteen. helmikuuta 1962
YRITTÄJÄ! MUISTAHAN KIITTÄÄ ASIAKASTASI KULUNEESTA VUODESTA JA TOIVOTTAA HYVÄÄ JOULUA! Ota yhteys mediamyyjääsi alueella: Miia Väisänen p. MARJO PANTTI Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sotkamo 5.12. Martat jakoivat kunnan tarjoamaa joulupuuroa. FYSIOTERAPEUTIT ANU KÖNTTÄ 28.11, 1.12. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. marraskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus@sotkamolehti.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Myös Joulupukki vieraili Sotkamon joulunavauksessa ja sadat ihmiset kävivät lauantaina tapahtuman aikana torilla. Terveyttä ja hyvinvointia pukinkonttiin Pihlajalinnan lahjakorteilla. HANNES TOIVANEN Yleislääkäri Sotkamo 4-5.12., 7-8.12. 14.12.. OUTI HELKAMA 30.11, 4.12. Kajaani Dancen tontut esittivät jouluisia tansseja. Tiistaina 28. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. 7.12. 050 438 0786 Varaa näkyvyytesi heti! PRINTTIMEDIA DIGITAALINEN NÄKYVYYS ULKOTAULUT Joulu otettiin vastaan Sotkamossa perinteisin menoin ohjelman parissa lauantaina. Torstaisin alk. Kirjoituksia ei palauteta. Joulunaikaan siirryttiin Sotkamossa Kirkkoherra Juhani Saastamoinen muistutti joulun perinteestä ja lauloi. SARI HIETANIEMI 1.12. Uutisvinkit: Sähköpostitse toimitus@sotkamolehti.fi SOTKAMO, Torikatu 1 AJANVARAUS 010 312010* • pihlajalinna.fi Lääkäripalvelut lähelläsi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Kirjoita napakasti. Joulunaikaan siirryttiin Sotkamossa Sotkamon Yrittäjänaiset tekivät yhteistyötä joulunavauksen järjestelyissä. Saatavilla toimipisteiltämme. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Katso lisää kuvia Sotkamo-lehden nettisivuilta, www.sotkamolehti.fi. JARI PITKÄRANTA Yleislääkäri Sotkamo 28-30.11. klo 20.00 30.11. ULLA MOILANEN Kardiologian erikoislääkäri Sotkamo 8.12. KUVAT: NIKO KEMPPAINEN Naperovaara oli tänäkin vuonna pienten telmijöiden suosiossa. JUUSO JOUKAS 4.12. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. OUTI PELKONEN Radiologian erikoislääkäri Ultraäänitutkimukset lähetteellä tai ilman Sotkamo 5.12
– Meillä 3–5-vuotiaat käyvät itse ottamassa ruoan. Pihamaan ja leikkitelineiden laittaminen menee ensi kevääseen. Aloitteessa viitattiin Unicefin Lapsiystävällinen kunta -toimintamalliin. Pääelementtinä Kontinjoen uudessa päiväkotirakennuksessa on puu. Uudessa 45-paikkaisessa päiväkodissa on tällä hetkellä 35 lasta. – Vaikka ruokalassa on syömässä 50 koululaista ja eskarit, siellä ei astiat kilise ja kolise, toteaa päiväkodin varajohtaja Raija Rimpiläinen. Kunnan päätöksellä halutaan tukea paikallisia lapsiperheitä. Vauvarahaa saa, kun sekä vauva ja huoltaja tai huoltajat ovat merkinneet kotikunnakseen Sotkamon 31.12.2023 mennessä. Monissa kunnissa mietitään, että riittävätkö lapset, mutta siitä ei ainakaan Kontinjoella tarvitse huolehtia. Myös vuonna 2023 alle 1-vuotiaan lapsen adoptoineet perheet voivat hakea vauvarahaa. Vauvaraha on kasvanut viime vuodesta yhdellä eurolla ja tänä vuonna sotkamolaisvauvaperheille on tiedossa 376 euron vauvaraha. Lasten WC-tiloissa ei tarvitse jakkaran päällä kurkotella. – Vauvat nukkuvat tosi pitkään ja hyvin viileässä tilassa. Miellyttävä TET-jakso Moda Pajakassa Monica Lindeman valitsi TET-paikan aiemman positiivisen kokemuksen ja kiinnostuksensa pohjalta. Lasten elämän ja leikin äänet saavat toki kuuluakin. 5-vuotias Viljami Komulainen (vasemmalla) ja 6-vuotias Aatos Juntunen olivat tyytyväisiä uuteen päiväkodin tiloihin, jossa riittää tilaa leikkiä. Päiväkodin lisäksi rakennuksessa sijaitsee esiopetuspuoli, ruokala, jossa myös koululaiset käyvät syömässä sekä apja ip-kerhojen tilat. Hakuaikaa on 8.1.2024 asti. Monica valitsi TET-paikan aiemman positiivisen kokemuksen ja kiinnostuksensa pohjalta. Vauvarahan hakeminen on helppoa sähköisellä lomakkeella, ja paperisia lomakkeita löytyy tarvittaessa kunnan verkkosivuilta tai asiakaspalvelupisteestä. Tällöin hakemus tehdään jokaisesta syntyneestä lapsesta. Sisällä uudistus on verhoja ja muutamia sisustusjuttuja vaille valmista. Nyt haaveesta tuli totta, ja kaikki on uutta kalusteista leluihin ja toimistotarvikkeisiin. Neljä viidestä asiakkaasta saa ratkaisun korvaushakemukseensa saman tai seuraavan päivän aikana. URHO MALINEN Niko Kemppainen Kontinjoen uudessa päiväkodissa on hiirenhiljaista. Viihtyisät, valoisat, avarat ja ennen kaikkea modernit ja tarkoituksenmukaiset tilat on tehty kestämään. Osittain se johtuu siitä, että lapset ovat päiväunilla, mutta pääasiassa sen ansiosta, että akustiikka on otettu huomioon rakennuksen pinnoissa ja kalusteissa. Myös ruokalan tarjoilulinjasto on mitoitettu kohdeyleisöä ajatellen. – Työ vaikuttaa kivalta, ja olen saanut tehdä paljon erilaisia asioita. Viime vuonna LähiTapiola Kainuu-Koillismaa korvasi 94 prosenttia ilmoitetuista vahingoista, mikä on euromäärältään 15 miljoonaa euroa. Monica korostaa viihtyneensä erityisen hyvin, kiittäen mukavia työntekijöitä ja monipuolista työtä. Vauvaraha jaetaan toisen kerran Sotkamosta kotoisin oleva Ari Juntunen on valittu LähiTapiola Kainuu-Koillismaan korvauspäälliköksi 1.10.2023 alkaen. päivä marraskuuta. Suoraan päiväkodin pihalta pääsee seikkailemaan metsikköön, poluille ja kallioille. – Uusi päiväkoti on iso juttu tälle kylälle. – Päiväkodin arkeen tuntuu kuuluvan aina jonkinlainen hälinä ja meteli. Hanna Turunen Vauvaraha on Sotkamon kunnan antama tuki, joka on suunnattu vuosittain syntyville sotkamolaisille vauvoille, Sotkamon kunta tiedottaa. Se on nykyisin hyvin suosittu päiväkotien ja koulujen rakennusmateriaalina esteettisyyden lisäksi terveyttä edistävistä syistä. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Kontinjoen päiväkoti muutti uusiin tiloihin 13. Pienet altaat ja vessanpöntöt ovat siistissä rivissä. Vaikka Monica ei näe itseään tekemässä samaa työtä vanhempana, hän toteaa, että työ kuitenkin sujuu hyvin. marraskuuta 2023 Urho Malinen Tenetin koulun oppilas Monica Lindeman kertoo innostuneena ensimmäisestä työelämääntutustumisjaksosta Pajakassa, missä hän vietti viikon 47 tutustuen monipuoliseen työhön. – Yleinen ilmiö suomessa on, että äidit menevät aikaisemmin töihin, joten lapset tulevat aikaisemmin hoitoon. Ylimääräistä hälyä ei kantaudu huoneesta toiseen. Näissä avarissa tiloissa toimittaessa olen ihmetellyt täällä vallitsevaa rauhaa ja hiljaisuutta, sanoo päiväkodin johtaja Sirpa Heikkinen. Myös niiden suunnittelussa on kysytty toiveita lapsilta ja heidän vanhemmiltaan. Viime vuonna sotkamolainen perhe kertoi: – Meille on Sotkamo ihan paras paikka asua. Jos perheelle on syntynyt kaksoset tai kolmoset, maksetaan jokaisesta vauvasta erillinen vauvaraha. Kontinjoella pystyy kasvamaan samoilla kulmilla alle vuoden ikäisestä kuudenteen luokkaan saakka. Ari Juntunen korvauspäälliköksi. – Kauppa-ala ei ole minun juttuni, pidän kuitenkin ihmisten kanssa puhumisesta. Lasten kanssa voidaan myös itse valmistaa ruokaa ja leipoa, sillä kai”Päiväkoti on iso juttu tälle kylälle” Uudesta päiväkodista haaveiltiin Kontinjoella pitkään. Kylällä asuu nuoria lapsiperheitä lyhyiden kulkuyhteyksien päästä Kajaanista ja Sotkamosta. Tätä en ole nähnyt muissa päiväkodeissa, Heikkinen kertoo. Sen voi myös ladata kunnan verkkosivuilta. Toivotaan, että tänne muuttaisi lisää uusia perheitä uuden ja hienon päiväkodin myötä, Rimpiläinen sanoo. – Tämä perinne vahvistaa Sotkamon sitoutumista paikallisten perheiden hyvinvointiin ja lapsiystävälliseen kuntaan, kunta tiedottaa. Tylsyyttä en ole ehtinyt kokea, hän kertoo. Vauvaraha sai alkunsa Sotkamon juhlavuotena 2022 valtuustoaloitteesta. Pajakassa vietetyn ajan aikana Monica on päässyt muun muassa laittamaan vaatteita rekkeihin, siivoamaan paikkoja sekä työskentelemään näyteikkunoiden parissa. Lapsiperheille on monenlaista tekemistä. Pienten ryhmät täyttyvät nopeasti, Heikkinen toteaa. Sotkamon kunta jakoi vauvarahaa ensimmäisen kerran viime vuonna, kun kunta juhli 375-vuosijuhlaansa. Kontinjoen päiväkodin erikoisuus ja hyvä esimerkki maaseudun rauhasta on lasikuisti, missä lapset voivat turvallisesti nukkua vaunuissa. Ari Juntunen on toiminut LähiTapiola Kainuu-Koillismaan palveluksessa eri tehtävissä jo yli 23 vuotta. – Ihanan näköistä, kuinka reippaasti pienetkin pesevät käsiään, Heikkinen sanoo. Siksi se on aikuiselle vähän matalahko, Heikkinen sanoo
Susiin liittyviä karkotuksia oli viime vuonna useampia, mutta tälle vuodelle Piiraisen mukaan vain yksi. Sotkamolaisen nuoren miehen kuljettama henkilöauto oli karannut käsistä ja törmännyt liittymässä olevaan isoon kivenmurikkaan. Vuoden 2021 syksyllä ruvettiin tosissaan suunnittelemaan uutta päiväkotia. Silpolan mukaan tilanne herättää metsästäjissä harmistusta ja epätoivoa. Kuljettaja sekä kyydissä ollut matkustaja vietiin tarkistettavaksi Kainuun keskussairaalaan. Mielipiteitämme kuunneltiin ja saimme vaikuttaa asioihin. – Siellähän on hirvikolareita muutama ollut. Koiraan pitää pystyä luottamaan, että se pärjää, että pää kestää, kun se kohtaa suurpedon, varsinkin jos on kyse haavoittuneesta suurpedosta. Sotkamon poliisi on kirjannut rikosilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Päiväkodin henkilökuntaan kuuluu kymmenkunta henkilöä. – Metsästäjäliitolla ei ole tiedossaan yksittäisiä suurempia alueita, kuten maakuntia, joissa srva-toiminta olisi loppunut. marraskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 5 killa ryhmillä on omat mikrot, uunit, tiskikoneet sekä ruuanlaittovälineet. Niko Kemppainen Poliisin viikonloppu oli rauhallinen hälytystehtävien osalta Sotkamossa, kertoo rikosylikonstaapeli Seppo Kemppainen. Törmäysvoima oli kova, sillä siirtolohkare oli siirtynyt metrikaupalla ja sivullisen postilaatikko kärsinyt vaurioita. Sutimisesta johtuva hallinnanmenetys tapahtui jäisellä Kuikkalammentiellä kello 17.05. Neuvotteluja toimistotiloja on entiseen verrattuna rutkasti enemmän. Haavakkoeläinten etsintä vaatii kovaa ammattitaitoa. Sunnuntai-iltana noin kello 23.30 tienoilla sattui ulosajo Varsitien ja Paasikadun risteyksessä Vuokatissa. ARKISTO/ TIMO KYLLÖNEN Suomen riistakeskus selvittää riistanhoitoyhdistyksiltä srva-toiminnan tilannetta ja tehtävistä irtautuneiden todellista määrää. Piirainen uskoo, että mikään korvaava järjestelmä ei tulisi onnistumaan, sillä tehtäviä kertyy valtakunnallisesti tuhansia vuodessa ja toimintaa pitäisi olla kaikkialla. – Siihen tarvitaan kokeneet miehet ja kokeneet koirat. Pikkujoululiikennettä valvottiin viikonloppuna ja kuljettajia puhallutettiin. – Olemmekin työyhteisössä puhuneet, että pääsimme mukaan ainutlaatuiseen projektiin. Asia ratkaistaan sakkomenettelyllä. Yhtään rattijuoppoa ei tavattu liikenteestä. Edellinen päiväkoti koostui vanhasta rakennuksesta sekä tilaelementeistä eli ”konteista”. Suomen Riistakeskuksen riistasuunnittelija ja srva-vastaava Reima Laaja toteaa aikojen ja asenteiden talkootyötä sekä vapaaehtoistyötä kohtaan muuttuneen yleisemminkin yhteiskunnassa. Sotkamolainen nuori mieskuljettaja menetti auton hallinnan lauantaina. Syynä metsästäjien jättäytymiseen syrjään srva-toiminnasta on Kimmo Piiraisen ja Jaakko Silpolan mukaan petopolitiikka. – Se tulee esiin kaikessa yhdistystoiminnassa, on sitten kyseessä metsästysseura tai kyläyhdistys tai urheiluseura. Ja samanaikaisesti metsästäjien toivotaan jatkavan srva-työtä. Lisäksi poliisia työllisti jokunen tarkistustehtävä, johon liittyi huoli läheisestä. Yhteistyö rakennusprojektissa olleiden kanssa sujui Rimpiläisen mukaan todella hyvin. Edellä mainittujen asioiden lisäksi jotkut vapaaehtoisista ovat suivaantuneet korkeimman hallinto-oikeuden suurpetopäätöksistä. Tästä seuraa, että suurpetokantojen edelleen kasvaessa metsästäjillä ei ole enää näkymää siitä, että metsästys olisi jatkossa mahdollista. Rimpiläinen sai työkavereineen olla mukana suunnitteluja rakennusprojektissa. Puolet srva-vapaaehtoisista lopettanut Kuhmossa Jarno Hiltunen Kuhmossa on eronnut metsästäjiä suurriistavirka-avun (srva) ringistä. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Paljon enemmän metsäpeuraja kauriskolareita, Kimmo Piirainen Kuhmon riistanhoitoyhdistyksestä kertoo. Tiistaina 28. Muutamia häiriökäyttäytymiseen ja meteliin liittyviä tehtäviä oli viikonlopun aikana. Srva-toiminta on arvostettua metsästäjien tekemää eläinsuojelutyötä. Pelkästään suurpetoihin liittyviä tehtäviä on vain muutamia vuositasolla, mutta srva-tehtäviin kuuluvat kaikki riistalajit. – Samanaikaisesti metsästäjien toivotaan pitävän hirvikantaa riittävän alhaisella tasolla, Etelä-Suomessa harventavan peurakantaa ja pyytävän villisikoja sikaruttoriskin pienentämiseksi. Tilanne on menossa Kimmo Piiraisen mukaan vaikeaksi, koska koirien kouluttaminenkin suurpetoja varten estyy. Ylinopeuksista kirjoitettiin kuitenkin useita sakkomääräyksiä taajamissa ja sen liepeillä, Kemppainen mainitsee. Auto oli vaurioitunut huomattavasti. Ulosajoon vaikuttivat jäinen tie, liiallinen tilannenopeus, luistattelu ja huonot renkaat. Poliisi kirjoitti teosta kuljettajalle huomattavan suuren sakon. – Puolet on lähtenyt pois, ketkä ovat olleet ringissä, kertoo Kuhmon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kimmo Piirainen. – Tämä on ollut hieno matka, ja nyt se on vihdoin totta. Saa työskennellä milloin missäkin vapaassa paikassa, Heikkinen sanoo. Silpolan mukaan susikanta on useissa maakunnissa jo nyt niin tiheä, että kaukohakuisen metsästyskoiran käyttö on mahdotonta susiriskin takia. – Hienon eräharrastuksen jatkumiselle ja yhteiskunnan kannalta tarpeelliselle srva-toiminnan jatkamiselle on vaikea nähdä tulevaisuutta. Suomessa srva-toimintaan osallistuu 30 000 metsästäjää, joille kertyy tehtäviä vuodessa noin 15 000. Autot suistuivat tieltä lauantaina ja sunnuntaina NIKO KEMPPAINEN Pikkujoululiikennettä valvottiin ja kuljettajia puhallutettiin Sotkamossa.. Auto vaurioitui, mutta henkilövahinkoja ei tullut. Kuljettaja menetti henkilöautonsa hallinnan ja auto suistui tien oikealla puolella olevasta metallisen kaiteen päädystä yli vastaantulevan ajokaistan. 13 vuotta Kontinjoen päiväkodissa työskennellyt Raija Rimpiläinen kertoo, että uudesta päiväkodista on haaveiltu jo pitemmän aikaa. Keskusteluja hänen mukaansa kuitenkin käydään joka puolella Suomea. Se ei varmasti onnistu ihan kaikilta. – Yleensä kun tehdään uusia päiväkoteja, niissä on hyvin vähän kokoustiloja ja toimistoja. Lukumääräisesti puhutaan 6–7 srva-toiminnan lopettaneesta vapaaehtoisesta metsästäjästä. – Mikä on erittäin tärkeää. Käy katsomassa lisää päiväkodin kuvia nettisivuilla olevasta jutusta! 5-vuotias Viljami Komulainen (vasemmalla) ja 6-vuotias Aatos Juntunen olivat tyytyväisiä uuteen päiväkodin tiloihin, jossa riittää tilaa leikkiä. Kuhmossa on ollut 32 srva-tehtävää tämän vuoden aikana. Mikäli srva loppuisi, ei Kimmo Piirainen tiedä, mikä olisi vaihtoehto sille. – Hiljattain saadun korkeimman hallinto-oikeuden kielteisen karhupäätöksen myötä on Suomessa ajauduttu tilanteeseen, jossa kaikkien suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on mahdotonta, ellei asiaa koskevaa lakia muuteta tai EU muuta suurpetojen suojelustatusta, kertoo Jaakko Silpola Metsästäjäliitosta. Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola sanoo, että hänellä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka moni yksittäinen metsästäjä on vetäytynyt srva-toiminnasta valtakunnallisesti
Moni entinen kyläkoulu on saanut uuden elämän Moni Sotkamon vanhoista kyläkouluista on saanut uuden käyttötarkoituksen esimerkiksi kyläyhdistyksen toimitiloina tai yksityishenkilöiden asuinpaikkana. Siellä on myös esimerkiksi biljardipöytä ja muita pelejä. Suunnitelma on vuosittaisten investointipäätösten suuntaamista auttava asiakirja. NOORA LIMNELL NOORA LIMNELL. Vuonna 1957 hän tuli ensimmäiselle luokalle. Viisi naista vuorollaan siivoaa täällä ja miehet pitävät talvella tiet auki auraamalla, Maija Sirviö kertoo. Aloitteessa toivotaan yhteistyön tuominen myös kuntalaisten ulottuville. Myöhemmin elämä vei muualle 35 vuodeksi, mutta nykyään hän asuu taas Sapsoperällä. Sen lisäksi kyläläyhdistys järjestävät siellä erilaisia tapahtumia ja illanviettoja pian on tulossa perinteinen ”kauneimmat joululaulut” tilaisuus. Kylätalon kunnossapidosta vastaa kyläyhdistyksen hallitus, johon kuuluu noin kymmenen jäsentä. Myös ulkokuntosalista on tullut kuntalaisaloite. Valtuusto käsittelee myös Sotkamon kunnan liikuntaolosuhteiden kehittämissuunnitelmaa, joka on tehty vuosille 2024–2030. Maija Sirviö on Sapsoperän koulun entinen oppilas. Sapsoperän koulu lakkautettiin vuonna 2010. Maija Sirviö kertoo, että pelaajia tulee Sotkamon keskustasta saakka. Samassa rakennuksessa on 90 neliön kokoinen entinen miesopettajan asunto, jossa Vidqvist asuu vaimonsa kanssa. Kylätalon isossa liikuntasalissa pelataan innokkaasti lentopalloa useamman kerran viikossa. Sapsoperän kylätaloa vuokrataan esimerkiksi kokous, hääja perhejuhlatilaisuuksiin. Seinällä olevan ohjelman mukaan kylätalolla kokoontuu viikoittainen jumpparyhmä sekä laulupiiri. Vuodesta 2011 se on ollut Sapsoperän kyläyhdistyksen omistuksessa ja käytössä kylätalona, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Jorma Sirviö. Kylätalon vanhassa pienemmässä liikuntasalissa on kuntosali, johon kyläläiset ovat tuoneet erilaisia kuntosalivälineitä. Into perinnerakentamiseen syttyi toden teolla Naapurinvaaran entiseen koulurakennukseen muuton jälkeen. Koulu on ollut tuttu paikka jo pitkään, Maija Sirviö toteaa. Suurimmat kunnostustyöt ovat olleet, kun lämmitys on muutetttu maalämmölle, ikkunat on uusittu ja viemäröinti kunnostettu. Viikko-ohjelman ulkopuolella kylätalon salia käyttää noin 50 henkilöä. – Kaikki nämä ovat kyläyhdistyksen jäsenten vapaassa käytössä, Jorma Sirviö sanoo. Myös virkistyskalastukseen tarkoitetun lohilammen perustaminen Sotkamoon on tullut esille valtuustoaloitteessa. Vanhaan kouluun muuttamisen taustalla oli pitkään kytenyt unelma vanhasta, kunnostettavasta rakennuksesta. Entisessä yläluokassa on pehmeitä nojatuoleja sekä penkkejä isommallekin kisakatsomolle. marraskuuta 2023 Noora Limnell Naapurinvaaran nykyisen koulun vieressä on vanha koulurakennus, jossa toimii puusepänverstas Vaaksa, missä Jouni Vidqvist on työskennellyt maaliskuusta lähtien päätoimisena puuseppänä. Jotkut tulevat tänne alkuun vähän arkaillen, että saako tänne tulla katsomaan, kun oli kuullut puhetta Nesteellä, Maija Sirviö naurahtaa ja toivottaa kaikki tervetulleiksi. – Kun muutettiin tänne, päätettiin poistaa 1950-ja 1980-luvun remonttien jäljet, lastulevyt, villat ja kaikkea. Kuntalaisilta on saatu aloite koirapuistosta Tiilitörmän alueelle sekä Suoperän kentän ja leikkipaikan päivittämisestä. – Liikuntasalin käyttäjät ovat kehuneet, että on miellyttävä jumpata ja pelata, koska lattia on lämmin, Maija lisää. Minä ja vaimo tässä asutaan ja näitä seiniä katsellaan, niin tehdään itse, jotta tulee sellainen kuin haluaa, Vidqvist naurahtaa. – Kainuun virtaaviin vesiin ei enää istuteta jatkossa kirjolohta, joka tulee vähentämään jo ennestään pieniä istutusmääriä ja virkistyskalastus saaliita. – Täällä viehättää korkeat huoneet, isot tilat ja runsas puun käyttö. Kylätalon yhteydessä on kolme asuntoa, jotka ovat vuokrattu yksityishenkilöiden asuintiloiksi. Vanhan kyläkoulun kunnostusta on tehty pääosin omin voimin. Museovirastolta on saatu avustusta lähinnä katon uusimiseen. Leila Arffman, Hanna Turunen Tiistaina kokoontuvan kunnanvaltuusto käsittelee Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän purkamista. Kunnanvaltuusto käsittelee kuntalaisten tekemiä aloitteita Kuntalaisilta on saatu aloite koirapuistosta Tiilitörmän alueelle. Vaimo vastasi, ettei kertaakaan. Monesti Vidqvistin asiakastöistä ovat museoviraston suojelemien rakennusten osien entisöintiä. Ehdotankin täten, että kunnahallitus alkaa pohtimaan sopivan lammen sijaintia ja paikan löydyttyä puuhaamaan kuntalaisille virkistyskalastuspaikkaa, Lipposen aloitteessa on kirjattu. Syksyllä oli pilaripalkkirakenteiden perusteiden kurssi ja ensi vuoden keväällä järjestetään ikkunankorjauskurssi, johon on vielä halukkaille vapaita paikkoja, Viqvist vinkkaa. Myös jätteiden keräyspisteiden lisääminen ja nykyaikaistaminen ovat kokouksessa esillä. – Tykkään tehdä itse, silloin tulee sellainen kuin haluaa. Kunnanvaltuuston esityslistalla on myös valtuustoaloite ennaltaehkäisevästä palvelusetelista perheille sekä kulttuurirahoista. Jossain purkuhommissa on hyvä olla käsipareja. Koulun remontti alkoi vuonna 2017, ja se valmistui kesällä 2022. Kyläläiset ovat myös kokoontuneet kylätalolle katsomaan Sotkamon Jymyn vieraspelejä. Pariskunnalla on aina ollut niin sanottu tekemisen meininki päällä. Kokouksessa käsitellään myös useita kuntalaisja valtuustoaloitteita. Valtuustoaloitteina on ollut Sotkamon ystävyyskaupunki Isny im Allgäyn kanssa tehtävän yhteistyön laajentaminen. Jouni Vidqvist on tehnyt työtilat Naapurinvaaran vanhaan kouluun. – Meillä pyörii niin kutsuttu renkija piikarinki. Kun seinässä on kuusi tuumaa hirttä ja ulkopuolella tuulensuojalevy, moni on ihmetellyt, että miten tämä tila voi olla näin lämmin, Vidqvist sanoo. – Nesteellä kuulemma puhuvat, että lähdetäänpä Sapsokoskelle katsomaan pelejä. Saliin on viritetty videotykki ja seinälle kangas. Kansalaisopiston piirejä on ollut joskus enemmänkin, Jorma Sirviö sanoo. Vidqvist järjestää pajalla erilaisia kursseja. Siksi hyppy tuntemattomaan, Naapurinvaaran entiseen kouluun, ei pelottanut niin paljon. Se osaltaan lisää hyvänolon tunnetta ja luovuutta, Vidqvist kertoo. Perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Jouko Lipponen ehdottaa virkistyskalastusalueen perustamista joko kunnan omana työnä tai yhteistyössä toisen tahon kanssa. Kirjolohi kuuluukin lampeen, jollaista kalastuspaikkaa ei Sotkamossa ole. – Kysyin kerran vaimolta aamiaispöydässä, että uskoitko, että tästä ei tulisi mitään. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28
marraskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 7 Anna lahja, joka avataan aina uudelleen Yllätä lahjatilauksella sotkamolehti.fi/lahjatilaus DIGI + LEHTI 4 kk 55 € (norm. Tiistaina 28. Naapurinvaaran vanhassa koulussa viehättää korkeat huoneet, isot tilat sekä runsas puun käyttö, siellä asuva Jouni Vidqvist kertoo. Lahjakortin ostaja ei voi itse lunastaa lahjakorttia. NOORA LIMNELL Entinen miesopettajan asunto on kunnostettu Vidqvistin ja hänen vaimonsa kodiksi. 40 €) Määräaikainen tilaus. NOORA LIMNELL Sapsoperän entisen koulun, nykyisen kylätalon, seinällä on kuvia menneistä kouluvuosista.. 84 €) DIGI 4 kk 28 € (norm
9. 35 € 25 € 50 € Jätä ilmoitus haluamallasi tavalla VERKOSSA sotkamolehti.fi/joulutervehdykset SÄHKÖPOSTILLA lukijailmoitukset@hillagroup.fi SOITA 020 750 4469* (ma–pe klo 9–15) *Puhelun hinta 020-yritysnumeroihin soitettaessa 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 2. 13. 14. 11. 5. 4. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Näiden ilmoitusten viimeinen jättöaika on ma 18.12. Juhlakonsertin alussa esiintyi Sotkamon nykytanssi EK-ryhmä Musiikki merkitsee luovuutta ja iloa Kuhmon musiikkiopiston juhlakonsertti järjestettiin torstai-iltana Sotkamon seurakuntatalolla. – Juhlakonserttien ja juhlinnan tarkoitus on myös lisätä musiikkiopiston näkyvyyttä ja tuoda useammille perheille tietoon, että täälläkin toimii musiikkiopisto, Kerola totesi ennen konsertin alkua. 16. NOORA LIMNELL. Tee ilmoitus helposti. (Voit halutessasi valita kalenterista myös haluamasi julkaisupäivän.) Voit valita joulutervehdykseesi jonkin seuraavista kuvista tai oman kuvan 1. 24 %. Noora Limnell Sotkamon seurakuntatalolla juhlistettiin torstaina Kuhmon musiikkiopiston 30-vuotista taivalta juhlakonsertin merkeissä. 10. 3. alv 24%) Laskutettaviin tervehdyksiin lisäämme laskutuslisän 5,39 € (sähköpostilaskulla ei laskutuslisää). alv. marraskuuta 2023 Hyvän joulun toivotus 47 x 65 mm 47 x 42 mm 99 x 42 mm Joulutervehdykset julkaistaan kootusti pe 22.12. Sähköpostitse ja puhelimitse vastaanotettuihin ilmoituksiin lisäämme 5 € valmistuslisän. 12. 8. (sis. 18. Musiikkiopiston rehtori Elisa Kerola sanoo, että juhlavuosi on aina täynnä hyvää fiilistä. Kestotilaajan etuna saat ilmoituksesta 10% alennuksen! Muista ystäviäsi ja läheisiäsi joulutervehdyksellä. 15. 17. 6. Hinnat sis. Musiikkiopiston juhlakonsertissa esiintyi suuri juhlakuoro. 7. klo 16.00
Sähkökitarakin Toloselta löytyy ja välillä hän soittaa pianoa. Katso ohjeet: asiakaspalvelu. Ala-asteen opettaja kehotti Arrigo Blomia valitsemaan klarinetin soittimeksi, kun hän aikanaan aikoi pyrkiä musiikkiopiston oppilaaksi. – Vähän kyllä jännittää, mutta on kiva käydä esiintymässä yleisölle. Konsertissa esiintyi musiikkiopiston oppilaita useilla eri kokoonpanoilla. Kahden vuoden tauon jälkeen iltamat järjestettiin taas vuonna 2022 ja yleisöä saapui lähes tuhat ihmistä. – Siellä on paljon vaihtoehtoja ja saa ottaa vaikka sivusoittimia, jos haluaa. Musiikki antaa hänelle todella paljon. Osallistujilta saadun palautteen mukaan iltamat olivat taas kerran pimeän syksyn kohokohta ja valopilkku. Perusteluna on pitkäkestoinen yhteistyö Sotkamon Nuorisoseuran kanssa maaseutuja metsäiltamien järjestelyissä. Aina ei tarvitse olla klassista. – Se antaa vapautta soittamiseen, saa itsekin valita vähän, että mitä soittaa. Ja myös myönteisen suhteutumisen Sotkamon Nuorisoseuraan ja yhteistyön Nuorisoseuran kanssa. Soittotunneille osallistuminen oppilaana on ollut musiikkiopiston opettajana toimivalle Blomille erittäin opettavaista. Vuoden 2022 Jaakon Puukon otti vastaan kajaanilainen tangoprinsessa Hanna Hirvonen. – Halusin pienenä soittaa sähkökitaraa ja olla rokkitähti. PERTTI GRANQVIST sotkamolehti.fi. Queenin kitaristi Brian May on minusta tosi kova, Tolonen kertoo. Tiistaina 28. Yhdistyksen hallituksen jäsenet vuonna 2024 ovat Janne Malinen, Maaria Haikola, Minna Pyy, Pertti Granqvist, Antti Soinila, Mervi Piipponen, Pertti Partanen, Minna Ronkainen, Pasi Ronkainen ja Tiina Juntunen. Vuonna 1936 perustetun yhdistyksen liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa. Musiikkiopisto on Tolosen mukaan paras väylä aloittaa musiikkiopinnot. Syysvuosikokouksessa valittiin Sotkamon Nuorisoseuran puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2024– 2025 Maija Granqvist. ” Kaikki Queenin kitarasoolot olisi hieno osata vaikka sähkökitaralla.” Tunnustus myönnettiin MHY:lle Sotkamo-lehti Sotkamon Nuorisoseuran vuosittain myöntämän tunnustuksen Jaakon Puukon päätti Nuorisoseuran hallitus antaa tänä vuonna Sotkamon Metsänhoitoyhdistykselle. Hänestä olisi varmasti kaikille musiikinopettajille erittäin opettavaista olla joskus itse oppilaan roolissa, Blom toteaa. Myös Saaga Kyllösen soitin on viulu. – Kun menen soittotunnille ja selitän etten ole ehtinyt harjoittelemaan, niin kuulostan ihan samalta kuin jotkut oppilaani, Blom naurahtaa. Pihla Tolonen on soittanut klassinen kitaraa musiikkiopistolla reilu 11 vuotta. Kuvassa oikealta Maija Granqvist, Aija Heikkinen, Janne Malinen, Mika Korhonen, Jarmo Huttunen ja Pertti Mustonen. Jaakon Puukko muistuttaa Nuorisoseuran kunniapuheenjohtajan Jaakko Olavi Sorvarin (1924– 1994) työstä seuran ja Sotkamon hyväksi. On todella kiva niin sanotusti jättää aivot narikkaan ja soittaa, kuin esimerkiksi tehdä koulujuttuja, Tolonen sanoo. Miten monta tahansa kertaa on yleisölle soittanut, niin aina se jännitys siellä on, Huttunen toteaa. Välillä kitaransoitossa tulee haastavia hetkiä, mutta Tolosesta on mukavaa, ettei soiton opettelu ole aina niin helppoa. Tapahtuman yhteisöllistä merkitystä ei voi väheksyä. Blom muistaa, että heidän musiikkiluokallaan oli kymmenen poikaa, joista seitsemän soitti klarinettia. Vaikka ehdoissa oli maininta miehen työstä, voidaan Jaakon Puukko antaa naiselle. – Kaikki Queenin kitarasoolot olisi hieno osata vaikka sähkökitaralla. hillagroup.fi/tunnukset Lataa Sotkamo-lehden sovellus sovelluskaupasta ja tiedät ensimmäisten joukossa mitä alueellamme tapahtuu. Kuluvana vuonna järjestelyihin oli käytettävissä enemmän resursseja. Toimihenkilöitä on yhdeksän. Jaakon Puukolla on muistettu ansioituneita henkilöitä ja yhdistyksiä vuodesta 1995 lähtien. Äiti sanoi, että opettele ensin klassista kitaraa, ja sille tielle jäin, Tolonen kertoo. Metsänhoitoyhdistys harjoittaa korjuupalvelua ja yhdistyksen tekemien metsänhoitotöiden määrä on vuosittain 1500 hehtaarin luokkaa. marraskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 9 Ota digisisällöt käyttöösi aktivoimalla Hilla-tilisi. Liikevaihdosta noin puolet tulee korjuupalvelusta. Nuorisoseuraa edustivat puheenjohtaja Maija Granqvist, varapuheenjohtaja Janne Malinen ja sihteeri Aija Heikkinen. Musiikki merkitsee Huttuselle luovuutta. – Se on kiva soitin ja ehkä vähän haastava, niin ei tule ainakaan tylsää, Kyllönen sanoo. Heta-Kaisa Huttunen on soittanut viulua yli kymmenen vuotta. Musiikki tuo Kyllöselle iloa. Erityisesti yhteistyötä on tehty sponsoreiden hankinnassa tapahtuman tueksi. Lokakuisena lauantaina Naapurinvaaralle saapui yli tuhat ihmistä eri puolilta Kainuuta. Hän on aloittanut vasta uuden musiikkiharrastuksen, nimittäin basson soiton. – Täällä on mukavat opettajat ja on aika laaja soitinvalikoima, Kyllönen suosittelee musiikkiopistoa. Samalla oppii myös teoriaa, Tolonen jatkaa. Jaakko itse muotoili palkitsemisen ehdoiksi miehen työn Sotkamon ja Kainuun hyväksi. – Se antaa tietenkin ystäviä, rauhaa ja keskittymistä sekä kiireen unohtamista, Blom kertoo. Vuonna 1999 alkanut iltamaperinne katkesi koronan takia vuonna 2020. Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi missä vain Tilaajana myös kaikki verkkosisältömme ovat käytössäsi Kirjautumalla voit • Kommentoida juttuja ja osallistua keskusteluun • Kuunnella artikkeleita • Katsella videoita • Jakaa lukuoikeudet perheenjäsenillesi • Lukea näköislehden jo heti aamulla sotkamo-lehti.fi Kajaani Dancen tanssikoulusta. – Musiikkiharrastus antaa tietynlaista ilmaisun mahdollisuutta. Jaakon Puukko 2023 luovutettiin sunnuntaina. Hän on ollut musiikkiopiston oppilaana seitsemän vuotta. Sen jälkeen vuorossa oli suuri juhlakuoro. Soittaminen on ollut mukana Blomin elämässä jo viidenkymmenen vuoden ajan. Sotkamon Metsänhoitoyhdistyksellä on muitakin ansioita kuin tapahtumantuottajana toiminta. On mukavaa soittaa niin yksin kuin porukalla ja soittoharrastuksesta saa kavereita, Huttunen sanoo. Sotkamon metsänhoitoyhdistyksen puolesta tunnustuksen ottivat vastaan toiminnanjohtaja Mika Korhonen, mhy:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Huttunen ja varapuheenjohtaja Pertti Mustonen. Jaakon Puukko 2023 luovutettiin sunnuntaina Sotkamon Nuorisoseuran syysvuosikokouksen yhteydessä. Jos kotona on tylsää, soittaminen vie tylsyyden pois. Yhdistyksessä tällä hetkellä on 1395 jäsentä
ma klo 10.00-12.00 (parillinen viikko), Seurakuntatalo. K16. Lämpimästi tervetuloa!. Vaikka töitä oli paljon, hänellä oli aina aikaa lapsille. 31.12. Ryhmä Hau: Mahtielokuva, su klo 13.15, Kino Visio. Vuosittain voidaan myös jakaa palkinto kainuulaisen kulttuuriviennin edistämisestä. Yrjön kädenjälki näkyy edelleen Niemelän pihapiirissä, rakennuksissa ja ympäristössä. Kulttuuri Eläkeliitto Sotkamo kerho 2023, 9.1. Draama. Yrjö Nykänen sai voimaa ihmisten kohtaamisesta Yrjö Nykänen 1944–2023. Työssään Yrjö sai voimaa ihmisten kohtaamisesta ja asiakkaiden palvelemisesta. Vaikka liikkumisen kanssa oli haasteita, Yrjö paistoi lettuja lapsille ja innostuipa hän tekemään voileipäkakkujakin viimeisinä vuosinaan “pirttiukkona”, niin kuin hän itse asian ilmaisi. Sotkamon kunnan nuorisotoimen Tilkkutäkin ohjattu kokoperheen ulkotapahtuma Pohjoisrinteiden ala-asemalla. Killers of the Flower Moon, su klo 18.45, Kino Visio. Viimeinen esitys. Yrjö seurasi intohimoisesti lähes kaikki Sotkamon Jymyn ja aikoinaan myös Pohjavaaran Sisun pelit ja toimi nuorempana myös tuomarina. Vanhanajan joulupuurolounas, la klo 11.00, Otrantie 7b. K7. K12. ma klo 10.00-16.00 / ti klo 10.00-16.00 / ke klo 10.00-16.00 / to klo 10.00-16.00 / pe klo 10.00-16.00 / la klo 10.0015.00, Kainuuntie 18. Tarina seuraa vartijaa, joka aloittaa uudessa työssään Freddy Fazbear’s Pizzassa. Moni muistaa Yrjön avuliaana miehenä, jolla oli vahva auttamisen halu. Sotkamon kulttuurituottaja Marko Karvonen kertoo, että palkintoja jaetaan neljässä kategoriassa. Palkitsemisten lisäksi gaalassa tuodaan Karvosen mukaan esille joka kunnasta jotakin vuoden aikana kulttuurin saralla tapahtunutta. Ne ovat kulttuurin tulevaisuus, kulttuuripersoona, kulttuurin hyvinvointi ja kulttuuriteko. Vanhanajan joulupuurolounas tunnelmallisessa pirtissämme Ohravaaralla. Napoleon, ke klo 14.45 / pe klo 18.00 / la klo 20.45 / ti klo 14.15, Kino Visio. Hän kuoli 6. Kun Mimmi saa inspiraatiota lapsista ja haluaa tehdä oman MUUUsikaalinsa, menee asiat ihan pieleen. Ridley Scottin ohjaama toimintaeepos, joka kertoo yksityiskohtaisesti Ranskan ikonisen keisarin nousun ja tuhon. Myös pesäpallo oli lähellä sydäntä. Aihe: tietoa palliatiivisesta hoidosta. Nälkäpeli: Balladi laululinnoista ja käärmeistä, ke klo 20.30 / la klo 18.00, Kino Visio. Vuosien saatossa maatilan yritystoimintaa monipuolistettiin. Muotokuva ainutlaatuisesta naisesta ja johtajasta, Israelin ensimmäisestä naispuolisesta pääministeristä, jota esittää Oscar-palkittu Helen Mirren. Kainuun Liikunnan maksuton kuntotestauskiertue Sotkamon lukion liikuntasalissa. Lonely Castle in the Mirror, ti klo 16.30, Kino Visio. Samalla palkituiksi tulevat taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä toteutetut sisällöt, jotka ovat sykähdyttäneet kuluneen vuoden aikana. Kuolleet lehdet, to klo 12.00 / la klo 16.30 / ma klo 14.45, Kino Visio. PERHEEN ARKISTO MUISTOKIRJOITUS Elokuvat Je’vida, ti klo 13.00 / to klo 13.30 / ma klo 16.15, Kino Visio. Kainuun Sydänyhdistys ry on mukana Kainuun Liikunnan järjestämällä Korpikansa seikkailee-kiertueella.Esillä sydänterveyteen liittyvää materiaalia. Golda, ti klo 14.45 / la klo 14.00, Kino Visio. VTS kotipeli, la klo 16.00, Opistontie 1. Mari Leinonen Ella Mustakangas Kirjoittajat ovat Yrjö Nykäsen miniöitä. Isä oli Vienan karjalaisia, äiti kotoisin Ylä-Kainuusta. Raadissa ovat tänä vuonna olleet mukana näyttelijä Kati Outinen, maakuntajohtaja Pentti Malinen ja Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija Katariina Kummala. Tanssi Lavatanssikurssi Salsa Sokos Hotel Vuokatin peilisalissa ke 29.11., ke klo 18.15, Kidekuja 2. Siellä rupesimme tästä puhumaan ja tulimme siihen lopputulokseen, että kyllä meidän pitää ruveta kehittämään Kulttuurigaalaa, joka kiertäisi vuosittain Kainuun eri kunnissa, hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimiva Karvonen sanoo. Sci/fi. K12. Vilpittömän samaistuttava tarina kasvukivuista ja odottamattomista ystävyyksistä. Fantasia. Yrjö syntyi 23. Open Gym on vapaan temppuilun vuoro, jonne voi tulla liikkumaan ja kokeilemaan välineitä matalalla kynnyksellä yksin tai yhdessä!. Kun muut lähtivät maailmalle, Yrjö jäi jatkamaan tilaa ja hoitamaan karjaa yhdessä Kajaanin maatalouskoulusta löytyneen puolisonsa Anjan kanssa. K12. Black Friday -mellakan päätyttyä tragediaan, alkaa salaperäinen kiitospäivän innoittama murhaaja terrorisoida Plymouthin kaupunkia Massachusettsissa pahamaineisen juhlapyhän synnyinpaikassa. marraskuuta 2023 Yrjö Nykänen oli maanviljelijä ja maaseutuyrittäjä Rimpilänniemeltä. Lisäksi maatilan töiden ohessa Yrjö piti lähes kolmekymmentä vuotta latukahvilaa Nuasjärven rannalla, ylläpitäen samalla Sotkamon järvilatua Vuokatti–Kajaani-akselilla. 11.12. K16. Tervetuloa!. Koko perheen elokuva onnen etsimisestä, mielikuvituksen voimasta ja ystävyydestä. Liput 10€/5€. Myös hänen henkinen perintönsä elää: muistoissamme hän on esimerkkinä meille pärjäämisestä ja menestymisestä maaseudulla. Five Nights at Freddy’s, ti klo 20.30 / ti klo 20.45, Kino Visio. Vuokatti Team Sportin edustusjoukkueen kotiottelu. Maaseutu, Nuasjärvi ja viljelty pelto olivat hänen mielenmaisemiaan. Korpikansa seikkailee -kuntotestit Sotkamo, to klo 14.30, Akkoniementie 25. Ajankohtaista asiaa, virkistävää seuraa ja kevyttä jumppaa. Maakunnan omalla Urheilugaalalla on jo pitkät perinteet. to klo 16.45-17.45, Opistontie 13. Tied. Lapsia Yrjöllä ja Anjalla on neljä, lapsenlapsia kymmenen ja isoisoisä hänestä tuli viime vuonna. 044 235 3095. Usein Yrjö otti lapset ja jopa lapsenlapsetkin mukaan työhommiin. Yrjö oli varsinainen moniosaaja, maaseudun monitoimimies. Animaatio. Mukana voi olla esimerkiksi pätkiä näytelmistä, musiikkia tai taidetta. Open Gym, Vuokatti, 12.10. Koe Nälkäpelin maailma 64 vuotta ennen kuin Katniss Everdeen ilmoittautui vapaaehtoiseksi tribuutiksi, ja vuosikymmeniä ennen kuin Coriolanus Snow’sta tuli Panemin tyrannimainen presidentti. Lapset saivat oppia uusia taitoja ja samalla kokea onnistumisen iloja. Mummola, ti klo 18.30 / ke klo 12.45 / pe klo 16.00 / su klo 16.45, Kino Visio. Korpikansa seikkailee-kiertue, to klo 14.00, Sotkamon lukio. Tanssiopetus DanceFeet/ Maija-Liisa. Tositapahtumiin perustuva, eeppinen rikos-western, jossa todellinen rakkaus risteää julman petoksen kanssa. Niistä palkintoraati on valinnut voittajat. Oli kunnia saada tuntea niin suurenmoinen persoona kuin Yrjö oli. Yrjö oli lapsikatraan nuorimpia, mutta tarttui maatilan töihin jo nuorena. Viimeisenäkin kesänä hän leikkasi pihapiirien nurmikot. K12. Kun voimat alkoivat ehtyä, elämänpiiri supistui ja perheyhteisön merkitys elämää ylläpitävänä voimana korostui. Hän oli eläinrakas ja karjan lisäksi tilalla oli hevosia ja koiria. Hyvän Mielen Keskiviikko, ke klo 9.00, Kainuuntie 17. Kaurismäen Cannesin elokuvajuhlilla palkittu draama kertoo kahden yksinäisen, Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen yrityksestä löytää elämänsä rakkaus. Työ ja yrittäminen olivat Yrjölle elämäntapa. Sci/fi. S. Thanksgiving, pe klo 20.45 / ma klo 20.30, Kino Visio. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Kuka olet, Mimmi Lehmä?, su klo 12.00, Kino Visio. – Kun saadaan tämä liikkeelle, tulevaisuudessa tehdään siihen myös äänestysosio, jossa yleisö saa äänestää, Karvonen lupaa. S. Pienoismalli vuodelta 1939 on nähtävissä Sotkamon keskustassa Johanneksenkulman yläkerrassa. Nuasjärven rantaan rakentui maaseudun matkailupalveluihin keskittynyt yritys, Niemelän Lomamökit, joka on palvellut sekä kotimaan että ulkomaan matkailijoita. Tia Kouvon humoristinen, elämänmakuinen ohjaus on tragikoominen tutkielma perhedynamiikasta, yksinäisyydestä ja yhdessäolosta. K12. Häntä arvostettiin, kuunneltiin ja hänen puoleensa käännyttiin asiassa kuin asiassa. Yrjö asui koko ikänsä Niemelässä, kotiseutu ja Rimpilänniemi olivat hänelle tärkeitä. Tilaisuudessa juhlitaan kainuulaista kulttuuria sekä nostetaan esiin taiteen ja kulttuurin vuoden kohokohtia. 7.12. Draama. Tapahtumakalenterissa musiikkiliikuntaa ja kuntosalivuorot. Lapua 1976, ke klo 18.30 / su klo 14.45 / ti klo 17.00, Kino Visio. The Marvels 2D/3D, ti klo 19.00, Kino Visio. Kun maaginen meteoriitti iskeytyy Jännälään, se antaa pennuille supervoimat, jotka muuttavat ne Mahtipennuiksi! K7. Tositapahtumiin pohjautuva rakkaustarina ihmisistä, jotka joutuvat keskelle Lapuan Patruunatehtaan räjähdystä. Marko Karvonen kertoo, että idea Kulttuurigaalan järjestämisestä virisi Kainuussa monella suunnalla. Museot ja näyttelyt Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli, 1.5. Yrjöllä oli huumorintajua ja positiivinen elämänasenne. TikTour 2023, su klo 15.00, Vuokatti Areena. Puhuttu suomeksi. Historian ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva kertoo pakkosuomalaistamisen paineessa taustansa hylänneestä naisesta, jonka tarina nähdään kolmessa aikatasossa. Muut Sotkamon neuroklubi, Turinatupa, ti klo 13.00, Akkoniementie 9. K7. SOTKAMON MENOINFO Katja Mabrouk Kainuun ensimmäinen Kulttuurigaala järjestetään perjantaina 1. Antero Varovainen ja Onnenkivi, la klo 12.30, Kino Visio. Hänellä oli intoa osallistua myös Rimpilänniemen kyläyhteisön toimintaan. Kainuun Kulttuurigaala pidetään Sotkamossa Näyttelijä ja Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja Kati Outinen on kuulunut tänä vuonna raatiin, joka päättää Kainuun Kulttuurigaalassa jaettavien palkintojen saajista. Häneltä hoitui paitsi maatilan työt, myös veneiden korjaamiset ja monet muut kädentaidot. Kohtalon yhteen heittämän kolmikon on muodostettava tiimi ja opittava puhaltamaan yhteen hiileen pelastaakseen universumin ryhmänä. Kerhopäivässä vieras Kainuun hyvinvointialueelta. Opetus lähtee perusteista edeten ryhmän mukaan. Tanssikurssi salsa klo 18.15-20.30. JUSSI POHJAVIRTA. Ensimmäisessä vuorossa ollessaan hän huomaa, etteivät yövuorot pitseriassa ole aivan helppoja selvitä hengissä. K16. Kunnissa oli mietitty, että kulttuuria pitäisi ruveta palkitsemaan vuosittain. lokakuuta 2023. Vieraana Unto Väisänen. joulukuuta Sotkamon Katinkullassa. Karvosen mukaan kunnat ovat tehneet ehdotuksia palkintojen saajista. Supersankari. lokakuuta vuonna 1944 kymmenlapsiseen perheeseen Sotkamon Rimpilänniemelle Niemelän taloon. – Kainuun liitossa on Kulttuuri-Kainuu-hanke, jota vetää Joni Kinnunen. Urheilu ja liikunta Tilkkutäkin rinneriemut kauden avajaiset, la klo 12.00, Veikontie 3. TikTour kerää yhteen TikTok-maailman trendit, suosikki TikTokkaajat, haasteet ja DIY-trendit.Tule kokemaan TikTokin maailma livenä!. Tänä vuonna juhlapuheen pitää Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö. Perhe oli Yrjölle tärkeä voiman ja ilon lähde
8.12.1971 Sotkamo k. Heikkinen s. klo 15 Kauneimmat joululaulut Sipisen Hiijen pirtissä, Sipistenlammentie 22. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. Kauneimmat ja rakkaimmat joululaulut Pepen ja orkesterin tulkitsemina. Rakkaamme Leila Rakel MERILÄINEN o.s. Yksityisten lääkäripalveluiden lisäksi tarjoamme asiakkaillemme sekä lakisääteistä, että kokonaisvaltaista työterveyshuoltoa. klo 11 Diakoniatyön järjestämä Kauneimmat joululaulut -vaellus seurakuntatalon ympäristössä. 26.10.2023 Sotkamo Enkeli hiljaa vierellä kulki kädestä otti, syliinsä sulki. Kiitos kaikille Sylviä hoitaneille. Myyjäisten tuotto lähetystyön hyväksi. klo 11.00 EHTOOLLISJUHLA Heikki Penttinen, Mika Komulainen SEURAKUNTAUUTISET. ja to 14.12. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. To 30.11. Lämmin kiitos osanotosta. Pesä-koloa ovat järjestämässä MLL ja seurakunnan lapsityö. Tauluarpajaiset, 2 € arpa. Iltapalaa. Su 3.12. marraskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 11 Työkaverimme Lähihoitaja Tanja Kristiina LAAMANEN s. ja to 14.12. kahvitarjoilun. klo 12 Päiväpiiri, Jorma Sutinen Ke 29.11. Vuodenkierto kuvina kirkon yläsalissa. klo 12 Kauneimmat joululaulut Missio Galleriassa, Kainuuntie 22. klo 19 Raamattuluento. Me täällä alhaalla hiljaa aivan sun tähteäs kirkasta seurataan. 2024 yhteisvastuukeräykseen nuorten auttamiseksi. Kiitos muistamisesta ja osanotosta. klo 18-20 KING’S ACTION Alakoululaisten toimintailta. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ne tallessa päivien menneiden, tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa Lämmöllä muistaen ja kaivaten Outi Marjatta-sisko perheineen sukulaiset ja ystävät On Jumalan kädessä ihmisen tie, hän matkamme määrää ja perille vie. klo 14 Sotkamon Pelastakaa Lapset ry:n joulujuhla srk-talossa. Luennoitsijana Jouko Malinen. klo 18 Suvi Teräsniskan Joulun henki -konsertti Sotkamon kirkossa. Tiistaina 28. Lämmin kiitos osanotosta. klo 13 Messu Vuokatin kirkossa, Lankinen, Lukkari-Syrjäniemi, mukana kirkkokuoro. Säänmukainen varustus. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. klo 9.30–11 Muskariperhekerho srk-talossa. kakkuja, tähtipullia, joulutorttu-ja, pipareita sekä arpoja ja käsitöitä. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! __________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen ti 28.11., to 30.11., pe 1.12. Kiitokset Puistolan henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. Viikolla 49 vapaaehtoiset jakavat joululehtiä vanhustentalojen postilaatikoihin. Kilpeläinen s. 2.11.2023 Sotkamo Vaan ylitse kaikkien kyynelten, tuhat muistoa meitä lohduttaa. Rakkaamme toivomuksesta siunattu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Tuotto menee vähävaraisille lapsiperheille jouluavustuksina diakoniatyön kautta. Su 3.12. 1.9.1933 Kotka k. MRI-KUVAUKSET; MAGNEETTIREKKA Vuokatissa ti 12.12. Täällä ajassa. Ke 29.11. _________________________________ Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 2,60 €, toimistomaksun 25 € sekä laajennetun ajokorttitarkastuksen yhteydessä muistitestin 12,40€. __________________________________ FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi ke 13.12. Ti 5.12. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Ma 4.12. Ti 28.11. klo 10–12 Perheiden Pesäkolo, Asema 13. Lapsityö: Ti 28.11. klo 18 Hiukan Helinän ja Pop-rock-kuoro Hulinan joulukonsertti srk-talossa, johtajinaan Aliisa Lukkari-Syrjäniemi ja Sanni Lehikoinen (ks. To 30.11. Lähetystyö: La 2.12. klo 10–12 Myyjäiset Vuokatin kirkossa. klo 19 Kynttilöiden syttyessä, Pepe Willberg ja Jouluorkesteri Sotkamon kirkossa. Musiikkityö: Ke 29.11. Myös ilman lähetettä. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot puhelimitse maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaveri torstaisin. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa, lähdetään. Aiheena ”Kuninkaasi tulee nöyränä”. 050 431 5778. Ikuisesti kaivaten Pasi Aino ja Tero Katja Tiina, Toivo ja Tuulia sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Vain käteinen. Valokuvatauluja voi ostaa. klo 18 Diandran Kerran joulukuun aikaan -konsertti Sotkamon kirkossa. Seurakunnan kotiosoite Internetissä. lippu.fi:stä ja ovelta. klo 10–11.30 ja klo 12.30–14 Vauvakerho srk-talossa. klo 15 Kauneimmat joululaulut Sapsoperän kylätalossa, Sapsoperäntie 107. Pe 1.12. klo 16 Kirkkokuoron harjoitus srk-talossa. _________________________________ RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ke 20.12. Lämmin kiitos osanotosta. Lehti on saajilleen ilmainen seurakunnan joulutervehdys. 8.12.1971 Sotkamo k. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. 050 325 5209 ja Ulla Kuusisto p. Ohjelmamaksu 10 € (vapaaehtoinen), sis. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Lankinen, Lukkari-Syrjäniemi, mukana kirkkokuoro. Myytävänä jouluisia leivonnaisia mm. Arvaa vinkistä, mikä joululaulu on kyseessä. seurakunta Kastetut: Malla Helga Maria Akkanen Kuolleet: Tanja Kristiina Laamanen 51 v, Arvi Eljas Korhonen 81 v, Sylvi Eliina Martikainen 87 v, Leila Rakel Meriläinen 90 v, Liisa Kaarina Okkonen 93 v Yleinen seurakuntatyö: Ti 28.11. klo 18 Hiukan Helinän ja Pop-rock-kuoro Hulinan joulukonsertti srk-talossa, johtajinaan Aliisa Lukkari-Syrjäniemi ja Sanni Lehikoinen. Lippu 38 €, alle 16 v 20 € www. 12.11.2023 Rakkaudella kaivaten Eeva-Liisa ja Kari Eero Jarmo ja Hannele lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Kun loistat tähtenä iltataivaan niin näethän meidät päällä maan. 39,50 € www.lippu.fi ja ovelta. Liput: lippu.fi ja ovelta. Kaivaten Lapset Lastenlapset perh. tarkemmat tiedot diakoniatyön kohdalta). Rakkaamme Tanja Kristiina LAAMANEN o.s. klo 15 Kauneimmat joululaulut Paakin kylätalossa, Alatalontie 2. Ota yhteyttä, niin tehdään juuri sinun yrityksesi tarpeisiin sopiva työterveyssopimus! Rakkaamme Liisa Kaarina OKKONEN o.s. Su 3.12. klo 18.30 Rauhanyhdistyksen seurat srk-talossa. klo 10 Laulupiiri Turinatuvalla. Paikallisena toimijana pystymme tarjoamaan kilpailukykyiset hinnat, jolloin lakisääteiset vaatimukset hoituvat kustannustehokkaasti ja saat silti työntekijöillesi laadukkaan palvelun. Liput alk. klo 18.00 SANAN JA RUKOUKSEN ILTA Pentti Marjasvaara Pe 1.12. ja to 28.12. Taulu arvotaan konsertin lopussa. To 30.11. klo 18 Hiljainen rukous ja ehtoollinen Vuokatin kirkossa. krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Teemu Pieskä ke 13.12. Vastaanottoajat | Vuokatti | Kidekuja 2, 3. Su 3.12. _________________________________ AJOKORTTITODISTUKSET: tavallinen 90 €, laajennettu 100 €. La 2.12. Sotkamon ev.-lut. 14.6.1930 k. Paikan päällä on mahdollisuus nauttia kahvia/teetä joulutortun kera. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. 29.10.2023 Sotkamo Liian aikaisin lähdit luotamme pois. www.sotkamonseurakunta.fi Vuokatinranta: Ma 27.11. Härkönen s. Pöykkö s. Tervetuloa viettämään aikaa toisten lapsiperheiden kanssa. Sotkamon Helluntaiseurakunta Ti 28.11. sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme Sylvi Eliina MARTIKAINEN o.s. Konsertin tuotto ohjataan v. Kirkkoherranvirasto avoinna klo 10–12 (puhelin klo 9–12). Ti 5.12. 28.7.1936 Sotkamo k. klo 18 Sellaista elämä on... __________________________________ _____________ LABORATORIO avoinna arkisin. Ti 5.12. 29.10.2023 Sotkamo Lämpimästi työntekijäämme muistaen Sotkamon kotihoito Kainuun hyvinvointialue Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse INFLUENSSAROKOTUKSET saatavilla kauttamme yksityisille henkilöille, että yrityksille á 43,00 € sisältäen rokotteen, hoitajanpalkkion sekä kantamaksun
0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Kiinteistö A Tolonen Oy, Lkv 0400 689 257 Arviot, kauppakirjat, jakokirjat, edunvalvontavaltuutukset, testamentit ym. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto 45 vuotta MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA Coronaria, Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo Varaa aika 010 525 8801 tai ajanvaraus.coronaria.fi Fysioterapia | Neurologinen fysioterapia | Lymfaterapia | LymfaTouch | Faskiamanipulaatio | Hieronta | Tukisukat ja sidokset | Palveluseteli palveluntarjoaja Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen Kokemusta & kalustoa! • Puh. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. 050 438 0786 Muut lakiasiainpalvelut Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy Parturi-kampaamot Hautauspalvelut Kukkakaupat KAINUUN -PALVELU O Y Rakennuspalvelut keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. www.kajaaninjateauto. sopimukset. marraskuuta 2023 12 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Autotarvikkeet Sähköistykset LVI-työt Työsuoritukset Työsuoritukset Fysioterapiat OLISIKO TÄSSÄ PAIKKASI. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. 15 vuoden kokemuksella ––– VESIYSI ––– 0400251097 gsm 0500 583 626 Petäisentie 15 87400 KAJAANI Kajaanin AUTOMAALARIT Kolarityöt ja maalaukset 050 438 0786. Soita ! Käyttövesikaivojen suurtehopesut, korjaustyöt ja desinfioinnit. www.kajaaninjateauto
Su 17.12. Sotkamon vuoden 2024 kulttuurikilpailun aiheena oli Sotkamo-teemaiset käsityöt. Su 3.12. Jouluinen kahvikonsertti. . joulukuuta Katinkullassa. . Solistivieraana Johanna Piipponen Diandra konsertoi viime jouluna Sotkamossa ja tulee jälleen tänä vuonna. . Joululaulutapahtuma lehtisalissa. Pepe Willberg ja Jouluorkesteri: Kynttilöiden syttyessä . Seurakuntatalo: . Jouluisia runoja ja musiikkia. Ruokolan kartano: . Sotkamon mieslaulajien joulukonsertti. Satu Suhonen & Matti Halmetvaara: Arkihuolesi kaikki heitä . Tämä ei pidä paikkaansa, vaan aukioloajat ovat kuten yleensä talvikuukausina: ma klo 8 – 14 ja to klo 12 – 18. klo 15 Vaarojen viulistien joulukonsertti Ruokolan kartanossa. Virtanen. Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Viestitie 2, 87700 Kajaani, p. La 9.12. Kirjasto: . joulukuuta Sotkamon kirjastossa vierailevat kajaanilaissyntyinen rockja blueslaulaja Marjo Leinonen ja Tommi E. On kiva, että he kokeneet Sotkamon hyväksi, Karvonen toteaa. Konserttien lisäksi Kauneimpia Joululauluja lauletaan pitkin pitäjää, niin kirkonkylällä kuin perukassakin joulukuun alusta alkaen. He kertovat Leinosen uran kokoavasta uunituoreesta kirjasta Punaisia päin. Radiosta ja televisiosta tutut artistit, Pepe Willberg, Diandra ja Suvi Teräsniska käynnistävät Sotkamon joulukonserttikimaran ensi viikolla. 08 636 611 ekokymppi.fi HYVÄT ASIAKKAAMME! Ekokympin seinäkalenterissa on joulukuun kohdalla virheellisesti merkitty, että Sotkamon lajitteluasema olisi avoinna myös perjantaisin. Pe 15.12. Toivio esittää kauniita joululauluja ja elokuvamusiikkia, laulaa, soittaa selloa sekä sähköselloa joulun ja elokuvien tunnelmissa. Itse asiassa Sotkamossa taitaa olla enemmän joulukonsertteja kuin muissa kunnissa, kulttuurituottaja Marko Karvonen sanoo. Virtanen. La 23.12. . Diandra on toista ja Teräsniska neljättä kertaa konsertoimassa juuri joulun aikaan sotkamolaisten iloksi. marraskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 13 Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. Tammikuussa julkistetaan ensimmäisiä kesän tapahtumia, joiden suunnitelmat ovat jo pitkällä. Lasten Kauneimmat joululaulut . NIKO KEMPPAINEN. Pe 8.12. Sotkamon kirkko: . Tähdet tuikkivat -joulukonsertti. Pahoittelemme tapahtunutta ja toivotamme hyvää joulun aikaa! Niko Kemppainen Mikäli Sotkamossa mielii herkistyä joululaulujen parissa tai muuten vain haluaa hivellä sävelkorvaansa, siihen tarjoutuu joulukuun aikana mahdollisuus moneen otteeseen. Oma paikallislehtesi: sotkamolehti.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Vuokatin kirkko: . Pekka Mikkola ja Hanna Hirvonen: Tähdistä kirkkain . Pe 8.12. Su 10.12. Ti 5.12. To 30.11. To 14.12. esittää joulumusiikkia. Arkistokuvassa Diandra esiintymässä joulukiertueellaan Kainuussa. On nimittäin varaa, mistä valita. Diandra: Kerran joulukuun aikaan . – Sotkamolla on selkeästi jo niin paljon vetovoimaa, että artistit haluavat itse tulla tänne esiintymään. Sinulle. Tilaisuudessa juhlitaan kainuulaista kulttuuria sekä nostetaan esiin taiteen ja kulttuurin vuoden kohokohtia. Solistivieraana Ville Rusanen. Maanantaina 11. Panu K. Tiistaina 28. Joulukuun ajan kirjastossa on esillä käsityökilpailun satoa, niin aikuisilta kuin koululaisiltakin. Joululauluja laulavat Hiukan Helinä ja pop-rock-kuoro Hulina, johtajana Aliisa Lukkari-Syrjäniemi ja Sanni Lehikoinen. Työväentalo: . Tilaisuus järjestetään samana päivänä myös Kajaanissa, joka on Karvosen mukaan hieno osoitus kuntien välisestä yhteistyöstä kulttuurin parissa. Martin Söderbacka ja Eevalotta Matikainen: Christmas – Jouluinen jazzkonsertti . Joulukuu on konserttien aikaa KONSERTIT . . joulukuuta Sotkamon kirjastossa vierailevat kajaanilaissyntyinen rockja blueslaulaja Marjo Leinonen ja Tommi E. Loppuvuoden iso ponnistus on Kainuun ensimmäinen Kulttuurigaala, joka järjestetään perjantaina 1. Willberg on konsertoinut Sotkamossa aiemmin muun muassa Winter Openissa kymmenkunta vuotta sitten. Ke 13.12. Joulun ja uudenvuoden välinen aika rauhoitetaan Sotkamon kunnan kulttuuritapahtumien osalta läheisten keskinäiseksi yhdessäoloksi. Sotkamossa järjestetään joulukuun aikana useita konsertteja tunnetuista artistinimistä lähtien. Seeli Toivio: When you wish upon a star. Ke 29.11. Ke 20.12. ” Maanantaina 11. ” Kulttuurituottaja Marko Karvonen toivoo konsertteihin kävijöitä. – Tämä on joulukonserttien luvattua aikaa. Musiikkiopiston joulukonsertti . Suvi Teräsniska: Joulun henki
Sitten momentum kääntyi vähän vastustajalle, Törnvall sanoi. Kolmannessa erässä tehtiin ensimmäisen reilun seitsemän ja puolen minuutin aikana peräti neljä maalia. VTS 1-joukkueesta palkittiin Otto Remes, Toivo Lukkari, Alma Cederqvist ja Antton Korhonen. Tiina Voho tuplavoittoon Sotkamon pikkujoulupenkkareissa Tiina Voho oli Sotkamon Visan järjestämien Pikkujoulupenkkareiden ykkönen. Lauantaina Kuhmon Kiva HT/VTS U14-joukkue pelasi kaksi peliä Kuhmossa Kiva-Areenalla, toisen Kiimingin Kiekko-Poikien valkoista ja toisen KKP punaista vastaan. Ottelun alku sujui tunnustelevasti. SOTKAMON VISA. ARKISTO/ NOORA LIMNELL Sotkamo-lehti Vuokatti Team Sportin U10-joukkue kävi pelaamassa sunnuntaina Suomussalmella Kainuun Leijonaliigaa kahdella joukkueella. Syyskauden viimeinen Leijonaliigaturnaus järjestetään kahden viikon päästä Vuokatti -Areenalla. VUOKATTI TEAM SPORT Sotkamo-lehti Kokkolan Jymyä edustava Tiina Voho oli molempien lajien paras lauantaina järjestetyissä perinteisissä Pikkujoulupenkkareissa. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Viralliseen penkkipunnerrusosioon osallistui yhteensä kahdeksan nostajaa, ja miehet ja naiset kisasivatkin harvinaisesti tällä kertaa samassa sarjassa. Vuokatti Team Sport valkoinen sijoittui sarjassa kolmanneksi. U14 Kuhmon Kiva HT/VTS–Kiimingin Kiekkopojat Valkoinen 4–2 (0–1, 4–1) U14 Kiva HT/VTS–KKP Punainen 4–4 (3–1, 1–3) Suomussalmen liikuntahallissa pelattiin viikonloppuna perinteinen futsalin Marrascup. Valmentajakaksikko Jani Kyllönen ja Jari Sirviö ovat saaneetkin joukkueen hyvään lentoon, kolmesta viime pelistä saatiin 5/6 pistettä. Klassisessa penkkipunnerruksessa Kiuruveden Jari Saastamoinen sijoittui toiseksi vain vajaa 0,3 pistettä edellä Kokkolan Juha Kivistä. Vuonna 2013–14 syntyneiden sarjassa Vuokatti Team Sport vei myös voiton, toiseksi sijoittui SuPS 15 musta ja kolmanneksi SuPS musta. Mukana oli yhteensä yhdeksän joukkuetta, päivän saldona kahdeksan ottelua, puolet voittoja ja puolet tappioita. – Kolme pistettä olisi maistunut vielä enemmän, mutta kyllä kaksikin pinnaa maistuu, kun on niin monta tappiota alla, VTS:n päävalmentaja Iikka Törnvall sanoi. VTS:n 4-4-tasoituksesta vastasi Adam Karjalainen, ja 5-5-maalin teki hienolla yksilösuorituksella yhdellä yhtä -vastaan tilanteen jälkeen Matias Eeronheimo. Voiton vei SuPS 15 ja kolmas oli Kajaanin Haka keltamusta. Loppupelin työtapaturma kahden maalin johdosta tasapeliin KKP punaista vastaan muistuttaa vain pelin lainalaisuuksista: loppuun asti yrittämisestä. Joukkue on erittäin tasainen ja jokainen pelaaja pelaa joukkueelle. Viisikkopelaamista on saatu tiiviimmäksi ja kiekko liikkuukin jo mukavasti pelaajalta toiselle. – Ensimmäiset 30 minuuttia mielestäni hallittiin peliä. Voho pisti samalla Suomen ennätyksiä uusiksi yli 40ja 50-vuotiaiden 76 kilon sarjaan punnertaen klassisesti 110 kiloa ja varusteilla 150,5 kiloa. Varustetulos on samalla myös avoimen ikäluokan uusi Suomen ennätys. Ajassa 35.22 ylivieskalaiset kavensivat hyvän pyörityksen jälkeen 2-3:een ja kolmisen minuuttia myöhemmin peli oli toistamiseen osuneen Raudaskosken viimeistelyllä 3-3. Yksi (5-5-osuma) oli sellainen ”highlight-maali”, että NHL:n maalikoosteessa näkee tuollaisia joskus, Törnvall naurahti. Reilun kuuden minuutin kohdalla VTS pääsi koittamaan alivoimalla läpiajostakin, mutta tuloksetta. Kaikki junnut paransivat kisassa myös omia ennätyksiään. Vuonna 2012 syntyneiden sarjassa voiton vei Vuokatti Team Sport violetti ja toiseksi sijoittui Kajaanin Haka. – Tärkeä homma, että tuli koko kentälle onnistumia. Sarjassa kuudentena ollut kotijoukkue nousi toisessa erässä kahden maalin takaa-ajo-asemasta tasoihin, mutta VTS voitti lopulta jatkoajalle venyneen ottelun lukemin 6-5 (2-1, 1-2, 2-2, 1-0) ja nappasi mukaan kaksi pistettä. VTS 2-joukkueesta Santeri Sivonen, Eemeli Huotari, Anton Piirainen ja Iina Sirviö. Toisen erän toisella minuutilla VTS:n Tomi Tervo nousi päädystä esiin ja laukoi lukemiksi 1-3. marraskuuta 2023 Henri Lehikoinen Edelliset viisi otteluaan hävinnyt VTS päätti tappioputkensa Ylivieskassa YJK:ta vastaan. Vuokatti Team Sportin 2015–16 syntyneet sijoittuivat sunnuntaina Marrascupissa toiseksi. Kainuulaisten kilpailukausi jatkuu jälleen ensi viikonloppuna mastersien klassisen voimanoston SM-kilpailuissa Kankaanpäässä, jonne nostamaan matkaavat Sotkamon Visasta Jari Niskanen ja Sauli Leinonen, sekä Kajaanin Kuohusta Vesa Kovalainen, Jukka Seppänen, Antero Juntunen, Toivo Kyllönen ja Tiina Kangasjärvelä. VTS katkaisi tappioputkensa Arkistokuva viime vuoden (2022) kohtaamisesta YJK:ta vastaan. Lauantaina pelasivat vuosina 2012 ja 2013–14 syntyneet. Yleisö on syttynyt myös mukaan ja joukkueen taustajoukoissa on hyvä tekemisen meininki. Isäntäseura Sotkamon Visalla oli kisassa komea kolmen nostajan edustus alle 18-vuotiaiden ikäluokassa, kun Tony Kilposen ja Otso Soinin lisäksi lavalle asteli comebackin tehnyt Samu Kyllönen. Sarjataulukossa jumbopaikalta eli kymmenenneltä sijalta pois noussut VTS kohtaa ensi lauantaina kotonaan Kuhmon. Varustepenkissä Visan Aira Knutars ja Mikko Rusanen onnistuivat molemmat kaikissa nostoissaan ja tekivät samalla myös tuloksen kolmen viikon päästä järjestettäviin varustepenkkipunnerruksen SM-kilpailuihin Ylöjärvelle. Siihen kolmannen erän maalit jäivätkin, ja pelissä lähdettiin hakemaan ratkaisua jatkoajalta, jossa ratkaisijaksi nousi iltapäivän kolmannen maalinsa viimeistellyt Matias Eeronheimo (3+1). Reilut neljä minuuttia ennen erätaukoa YJK:n Joonas Raudaskoski tasoitti pelin maalin edestä, mutta VTS vastasi vain reippaat kaksi minuuttia myöhemmin, kun avausmaalin viimeistellyt Eeronheimo vapautti läpiajoon Ville Vähätiiton, joka ei erehtynyt. Viikonloppuna junnukiekkoa ja futsalia VTS U10-joukkue kävi pelaamassa sunnuntaina Suomussalmella Kainuun Leijonaliigaa kahdella joukkueella. Kun peliä oli pelattu vajaat kahdeksan minuuttia, Jesse Palola harhautti siniviivan alla hienosti ja syötti Matias Eeronheimolle, joka laukoi VTS:n 1-0-johtoon. Jääkiekon kakkosdivisioonan pohjoislohkossa sarjajumbona majaillut Vuokatti Team Sportin edustusjoukkue matkasi lauantaina Ylivieskaan
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Asiakaspalvelu: ........................ herkullisia Kivikylän tuotteita MAALAISKINKKU MAALAISHYYTELÖ TIISTAINA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER PALVIKEITTOA MUKAAN! KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE KELLO 9.00 15.00 ((LOUNAS KELLO 10.30 14.00) puh. 28.6. 2243-1632 (verkkojulkaisu) Kokouksia Koko perheen perinteinen joulujuhla LUVASSA MM. klo 9-12.30 to 30.11. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Sotkamon Pelastakaa Lapset ry ja Sotkamon seurakunta Tarjoamme ilmaisen joulupuuron sekä kahvit, mehut ja piparit! Lämpimästi tervetuloa! seurakuntatalolla sunnuntaina 3.12. Sotkamo Julkaisija: ................................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 27.9. 25.10. . Hilla Group Oyj Painopaikka: ............................. 29.3. klo 14 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 09.00 15.00 HERKKUKASSI 20 € sis. klo 15 kunnanviraston kahviossa, esitellään Marttojen toimintaa Sotkamossa. VIRTANEN AJAN SÄVEL www.sotkamolehti.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 2.8. puhelinpalvelu klo 8-16 mainostajalle.hillagroup.fi/sotkamo-lehti myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen 040 751 1749 myyntijohtaja Kirsi Kela Toimitus: .................................... Asiakaspalvelussa voit hoitaa tilausja lukijailmoitusasiat ja saat mm. myös opastusta digiasioissa. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ............................... klo 9-12.30 Loput k Loput kotimaiset omenat otimaiset omenat Lobo ja Amorosa 3,30 €/kg Lobo ja Amorosa 3,30 €/kg 5 kg 15,00 € 5 kg 15,00 € 12 kg laatikko 34,90 € 12 kg laatikko 34,90 € Joulu Joulun odotusta kaikille! n odotusta kaikille! SOTIEMME VETERAANIT , SOTILASPOJAT JA SOTAORVOT Torstaituokio to 30.11. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: ........................................ alv 24 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 22.2.1962 Sisältöjohtaja ............................ 050 307 5439 Sotkamo-lehden asiakaspalvelun uudet aukioloajat 2023-2024 Leikkaa talteen Aukioloaikamme muuttuvat vkosta 48 alkaen. (Huom! Poikkeuspäivä) . Niko Kemppainen 050 434 8484 Noora Limnell 050 524 0517, Maaria Haikola 050 3000 621 Julkaisupäivät .......................... 31.5. Päivät ovat: 26.4. klo 18.00 Vuokatin Urheiluopiston päärakennuksessa Kettu-kabinetissa Opistontie 4 88610 Vuokatti Toimintakauden palkitsemiset, sääntömääräiset asiat Tervetuloa sotkamolehti.fi Koutaniemi Tololantie 27, 87800 Kajaani | 0500 686 387 ari.partanen@kajaani.net Syksyn viimeinen Syksyn viimeinen käynti käynti Sotkamon torilla Sotkamon torilla to 30.11. sähköpostit ......... Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Jatkossa palvelemme asiakaspalvelupisteessämme Kainuuntie 18 aina kuukauden viimeinen perjantai klo 9-11 ja klo 12-15. Tiistaina 28. toimitus@sotkamolehti.fi Henk.koht. 26.7. 30.11.-23 (Poikkeus!) 29.12.-23 26.1. asiakaspalvelu@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 (ma-pe 9-15) Lukijailmoitukset: .................... 27.12. • joulupukin vierailu • lapsille ongintaa • arpajaiset • myynnissä herkullisia leivonnaisia Tuotto käytetään sotkamolaisten lasten hyväksi. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Botnia Print Oy Ab, Kajaani ISSN: ........................................... 23.2. Sotkamo-lehden asiakaspalvelu avoinna klo 9-11, 12-15 Sotkamon Jymy ry:n VUOSIKOKOUS maanantaina 11.12. Hanna Turunen 050 325 0352 Sähköposti: ............................... 0787-5320 (painettu) ISSN: ........................................... Sydämellisesti tervetuloa! Veteraaniasiain toimijat. asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Mediamyynti: ........................... Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. marraskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 15 SARJAKUVAT SUPERMUKULA B. 29.11. Kahvitarjoilu klo 14.30 alkaen. Inka Partanen Päätoimittaja ...........................
lisätiedot kajaanifest.fi. 29,90€ VIP 79,90€ K18 MAJOITUSPAKETIT alkaen 79,00€ 1hlö/ 2hh/ vrk Sis. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Majoitus+aamiainen+keikkalippu Kts. marraskuuta 2023 16 JOULUTORI Avoinna ma-pe 10-16. kajaanihalli 06.04.2024 Lippujen hinnat vuoden loppuun asti NORM