>> 14 Sotkamon työväenyhdistys 110 vuotta Iivonlahdessa järjestettiin lauantaina pilkkikilpailut. >> 8 Vuokatti Hiihtoon osallistui viikonvaihteessa yhteensä yli 1600 hiihtäjää >> 10 Ruuhkaa ladulla Sotkamon työväenyhdistys perustettiin kymmenen vuotta ennen kuin Suomi itsenäistyi. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 28. >> 4 Naulavaara Sotkamon korkeimmalla vaaralla on lunta jopa 120 senttiä. Perheen pienimmille oli tarjolla poniratsastusta >> 11 Poneja ja pilkkejä 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 7 1 3 Kotikuusi Sukupolvelta toiselle: Rauno Piiraisen isä istutti vuonna 1967 itsenäisyyden juhlavuoden kuusen Pappilanvaaran talon pihaan. Yhdistys juhli lauantaina 110 vuotista taivaltaan. MAALISKUUTA 2017 NRO 25 Pro Sotkamo Esko Lukkari näkee matkailussa käyttämätöntä potentiaalia. Puun juurella Rauno ja Tuomas Piirainen >> 16 Pertti Granqvist
Luonnonsuojeluliiton mielestä Suomen valinnat ovat nykyisellään kestämättömiä. Keskeinen kysymys on, kumpi tuo kylälle elinvoimaa enemmän, hotelli ja matkailualue vai pesäpalloja tapahtumastadion. Nyt kuusikuidusta maksetaan hankintakaupassa 25-27 euroa. Luonnonsuojelijoiden mielestä valinnat ovat kestämättömiä ilmastonsuojelun kannalta. Puuta kannatti myydä vuonna 1990. Tuoko 40 000 urheilukatsojaa kylälle toivottua liikevaihtoa, entä tuovatko matkailualueella yöpyvät turistit. Illalla selkenevää. Jos kenttä siirtyisi Vuokattiin, voisi Hirvensalmen sillankin katkaista. Stadion voisi tarjota areenan monenlaisille tapahtumille ja tekisi osaltaan keskustan eläväksi. Viikon 13. Erikoista on myös metsäpalstojen hintojen nousu samaan aikaan puun hinnan laskun kanssa. Koska puusta saatava hinta on huussin alta, joudutaan myymään metsää entistä enemmän. V aalikonevastaustemme mukaan 392 vastaajasta 71 prosenttia vastustaa pesäpallokentän siirtoa Vuokattiin. Yksi vaatijoista on Kajaanin kaupunki. Puuta kannattaa jalostaa, koska raaka-ainetta saadaan pilkkahinnalla. Nukkumaan vai pelaamaan Hiukkaan Pääkirjoitus 28.3.2017 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 74 26 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Ilkka Alanko ?3 ?2 ?2 ?2 7 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?4°C 4 ?3°C 4 ?1°C 3 ?2°C 4 Maarianhamina +15,9 °C Nnaruska ?15,7 °C Navakkaa luoteistuulta. 28% puoltaa siirtoa ja vain 3% häilyy sillä välillä. Päivälämpötila enimmäkseen 0...?2 astetta. Lisääntyvää pilvisyyttä ja paikoin lumikuuroja. Puuta paljon tuona aikana myyneille koitui suurtappiot. Kirkonkylän raitti on huolestuttavan hiljainen. Puuta kannattaa myydä aina, on tuttu slogani meille kaikille metsänomistajille. Hallituksen valinnat ovat kestämättömiä suomalaisten metsänomistajien kannalta. Metsähallitus hakkaa 60-vuotiaita metsiä, metsäsijoitusyhtiöt harsivat tukkipuut pois kertoen tekevänsä jatkuvan kasvatuksen hakkuita. kysymys: Käytkö äänestämässä ennakkoon. Metsäteollisuuden investoinnit perustuvat osaltaan puun älyttömän halpaan hintaan. Hakkuumäärän kasvu palvelee vain metsäteollisuutta. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. kysymys: Käytätkö vaalikonetta apuna ehdokkaan valinnassa. Sotkamolaissyntyinen viestintäjohtaja ja talousjournalisti pitää lehtemme haastattelussa stadionin siirtoa kirkonkylän kuoliniskuna. Hallituksen aikeena on kuitenkin nostaa metsien hakkuumäärät 85 miljoonaan kuutioon vuodessa. Hiukan upea maisema haluttaisiin matkailukäyttöön. Hän perustelee näkemystään historialla ja paikkakunnan identiteetillä. Koska stadion pitää joka tapauksessa ajanmukaistaa, voisi sen joidenkin mielestä saman tien rakentaa uudelleen Vuokattiin. Yhteensä 345 vastausta. Hankintahinta kuusikuidulle oli 225 markkaa. A Puuta ei siis kannata missään nimessä nyt myydä.” Todellinen metsäkartelli toimii edelleen Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. Kyllä 89 vastausta. Ja toteutuu koko ajan entistä voimakkaampana. Todellista kilpailua ei syntynyt puunostajien kesken. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +8°C 4 +10°C 5 +7°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 3 1 ?3 1 ?2 3 ?2 ?3 ?3 3 1 3 2 ?1 3 ?2 4 ?2 ?2 1 ?3 3 2 5 4 ?1 4 ?1 6 ?1 ?1 2 5 3 2 ?1 1 ?2 ?2 ?5 8 8 9 5. Kenttä ei estä alueen kehittämistä kokonaisuutena. Mukana on myös kaupunkeja vaatimassa hyvitystä kartellihinnoitellusta. Pesäpallostadionin aktiivikäyttäjä, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen peilaa kentän paikkaa myös historian ja identiteetin kautta. maaliskuuta 2017 Viikon 12. Ei 256 vastausta. Hän pitää Hiukkaa ja keskustaa kokonaisuutena, jonka yksi osa on pesäpallokenttä ja katsomo. Valitsevatko matkailijat kohteensa ensisijaisesti yösijan vai alueen toimintojen vuoksi. Metsänomistajien mielestä kartellin takia puuta ostettiin noin neljäsosan verran todellista hintaa halvemmalla. Kustannukset ja hinnat ovat 27 vuodessa jonkin verran nousseet. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi E ilen jatkettiin Helsingin käräjäoikeudessa niin kutsutta kartellioikeudenkäyntiä. Todellisuudessa kartelli on toteutunut metsäteollisuuden ja etujärjestöjen sopuisan yhteistyön suloisella siunauksella. Puuta ei siis kannata missään nimessä nyt myydä. Metsänomistajat vaativat hyvitystä, koska 1990-luvun lopussa ja 2 000-luvun alussa oli puunostajilla yksityisille myyjille oma ja sama hinnasto. Euroiksi muutettuna 37,50
Hallitse asia, sanat ja teot seuraavat. Mene osoitteeseen menoinfo.fi, valitse alue ja ilmoita tapahtuma. Emme halua lisää velkaa lapsillemme, kunnan talous kuntoon suunnitelmallisesti. Aktiivisten kylien Sotkamo Sotkamo-Kajaani –työssäkäyntialueen kylien kehittäminen kaavoituksen ja palveluiden avulla. 2. Tulevaisuutta kohti Sykettä Sotkamoon. Kestävällä taloudella Sotkamo tulevaisuuteen. Aktiivinen toimintaympäristö ikäihmisille. Valitse tolokku sotkamolainen kyllä hyvejää 2 7 12 17 3 8 13 18 4 9 14 19 5 10 15 20 6 11 16 21 Kahvila Korvan TERVEYSPÄIVÄ la 1.4. Lisää tapahtumasi tiedot ohjeiden mukaan. Mitä, missä, koska, kenelle. Vakaaseen talouteen ja kehitykseen. Aristelematta jatkoon. klo 10-13 Ilmainen verenja silmänpaineen ja puristusvoiman mittaus. Kestävä kehitys etusijalla! Päätöksiä suurella sydämellä Yhteistyössä on voimaa. Inhimillisyys, kuuntelu ja elinvoima Työtä, tietoa, hyvinvointia! Työn kautta elinvoimaa. Tiistaina 28. Työtä paremman huomisen puolesta Sotkamo takaisin suunnannäyttäjäksi. Haluamme taata sotkamolaisille parhaat peruspalvelut nyt ja tulevaisuudessa! Suutari Esa järjestelmäsuunnittelija, yrittäjä Toijonen Timo sairaanhoitaja Vihanto Pentti DI, osastopäällikkö Väisänen Unto KM, luokanopettaja Värtö Anna luonto-ohjaaja, yo-merkonomi Kemppainen Paavo opiskelija Kaipainen Reijo maanrakentaja Kemppainen Petri eläkeläinen Komulainen Petri (sit.), opistoupseeri, kapteeni Korhonen Ari (sit.) asianajaja, DI Sarparanta Vesa-Pekka valmennuskeskuksen johtaja, eläkkeellä Makkonen Petri toimitusjohtaja, liiketalouden merkonomi Penttinen Outi optikkoyrittäjä, äiti Piirainen Matti (sit.) yrittäjä, isännöitsijä Ruuskanen Nita yrittäjä Korhonen Matti rajavartija EVP Laajala Pasi projektipäällikkö Laitinen Irene terveydenhoitaja, työterveyshoitaja Lappalainen Jaana kauppatieteiden tohtori, yliopettaja Leppävuori Kirsi (sit.), FM, opettaja Aktiivinen kunta menestyy! Yhdessä olemme enemmän. Terveet ajatukset ja parempi huominen. Sotkamon Kokoomuksen tärkeät periaatteet Sinun mielipiteesi on tärkeä Viihtyisä elinympäristö ja laadukkaat vapaa-ajan palvelut. Laadukkaat peruspalvelut kotikunnassa. Lisäksi tapahtumia poimitaan lehden tapahtumapalstalle.. sotkamolehti.fi >>> >>> ilmoita tapahtuma Oletko järjestämässä jotain kivaa. Nuorten näkökulmaa päätöksentekoon! Yrittäminen kannattaa! Yhdessä työskentely on menestys. Maksaja Kainuun Kokoomus Suomalainen kotikunta on yhteisö, joka takaa jäsenilleen sujuvan arjen, turvallisen ympäristön ja tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia. Esikatsele tapahtumasi tiedot, hyväksy ja tadaa! Näin helposti se käy: Tapahtumasi on mukana menoinfo.fi:ssä. Muista ilmoittaa tapahtumasi maksutta mukaan menoinfo.fi 1. Vahvaa vaikuttamista maakunnallisessa päätöksenteossa. maaliskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 3 KAHVILA KORVA torin laidalla Avoinna: ma 10-14, ti-pe 15-18, la 10-14, su 12-16. Voit tehostaa kutsuasi lisäämällä myös kuvan mukaan. 3. Kyläkoulut aktiivisuuskeskuksiksi. Harrastustakuun myötä jokaiselle lapselle mahdollisuus osallistua. Kokoomuksen aate on yhdistelmä vastuuta, välittämistä, yksilönvapautta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Uuden hankintalain hyödyntäminen kylien elinkeinotoiminnan kehittämisessä
Pesäpallokenttää Esko Lukkari pitää Hiukan kehittämisen keskeisenä ankkurina ja koko keskusta-alueen elinvoiman moottorina. – Vuokatin itärinteen rakentaminen olisi iso hanke, mutta siitä on valitettu. Kesäja lomasotkamolainen Esko Lukkari kasvoi meijerinrannan punaisessa puutalossa, mikä vanhasta Osuusmeijeristä on vielä jäljellä. Retkikirveellä ja pippurisumutteella varustautunut pieksi kirveellä kaksi asunnon väliovea palasiksi. Järviluontokeskus. Sotkamo oli 2000-luvun alussa Suomen yrittäjämyönteisin kunta. Pesäpallokentän siirto Hiukasta olisi kylän tuho Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Vuonna 1984 syntynyt sotkamolaismies tunkeutui lauantaita vasten yöllä kerrostaloasuntoon Petäjätiellä. maaliskuuta 2017 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Asenne. – Kaiken perusta on talous ja työpaikat, Esko pohtii. Eläkkeelle entinen meijerinrannan punaisen puutalon koulupoika jäi pari vuotta sitten Kauppalehden artikkelitoimittajan tehtävästä, missä hän seurasi ja analysoi maan ja maailman talousja elinkeinoelämää aitiopaikalta reilut kymmenen vuotta. Mitä Sotkamossa voisi olla toisin. – Kirjoitin Sotkamo-lehteen jutun, ettei sitä taloa eikä Salmelan puukoulua saa purkaa, Esko muistelee. Miltä Sotkamo näyttää kokeneesta talouselämän ja yhteiskunnan analyytikosta, joka on seurannut Sotkamon elämään vuosikymmenet laajemmasta perspektiivistä. Asunnossa oli tapahtumahetkellä asunnon haltija, vuonna 1987 syntynyt sotkamolaismies ja kolme muuta henkilöä. Näin ulkopuolisien näkökulmasta voi vain ihmetellä, miksi kaikki Vuokatin hankkeet juuttuvat vuoden tai kahden valitusralliin. Tuttavapiirissä on muutamia nuoruuden kavereita, joilla kaikilla on edelleen elävä yhteys Sotkamoon.. Samalla mies suihkutti pippurikaasua asuntoon. Pro liikkeitä tänne kaivattaisiin. Riehuessaan hän uhkaili asunnossa olleita henkilöitä. Alue tunnetaan myös Hakatalojen nimellä. – Jotta kuntatalous lähtee elpymään, Sotkamo Silver pitää saada äkkiä jalalle. Kajaanista tavoitettua ja pidätettyä sekä kiinniotettua miestä epäillään törkeästä kotirauhan rikkomisesta, vahingonteosta, laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä. Etelässä moni paikkakunta on rakentanut järEsko Lukkari asui lapsena meijerinrannan punaisessa talossa. – On niin helppo vastustaa. – Ehdottomasti olen sitä mieltä, että Masterplanin idea siirtää pesäpallostadion Hiukasta olisi tuho tälle kylälle, Esko sanoo vahvasti ensimmäistä sanaa painottaen. Siihen pitää palata uudelleen. Hän oli siis luvatta tunkeutunut asuntoon. PerTTi GranqvisT A Matkustajakodista pitäisi tehdä todellinen 1930-luvun extremeretro -kohde, minne voisi myydä aikamatkaa." Esko Lukkari Esko Lukkari käy Sotkamossa useita kertoja vuodessa, mm. Jutun tutkinnanjohtaja, komisario Seppo Leinonen kertoi tekijäksi epäillyn päässeen asuntoon mahdollisesti hallussaan olleilla avaimilla. Toimittajaopinnot veivät Eskon Tampereen yliopistoon ja Hesarin toimittajaksi ensin Tampereelle ja hetkeksi Helsinkiin. – Mies on kuulusteltu ja päästetty vapaaksi. Onko täällä yhtään pro liikettä, liikettä jonkun asian puolesta. – Heti kun kunnan talous sallii, stadion pitäisi kattaa. Vanhoista opettajistaan Esko maitsee mm. Alpo Komulaisen, Aili Pasasen, Aune Tuikkalan, Aino Meriläisen ja pappa ja mamma Juntusen. – Joka tapauksessa toivottu vieras epäilty ei ollut. joka kevät hiihtämässä ja syksyllä pesäpallokauden huipennuksessa. Yhteys kotiseutuun on säilynyt kiinteänä Ohravaaran tilan, Juurikkalahden kesämökin, lähisukulaisten ja monen sotkamolaisen tuttavan ansiosta. Asunnossa olleet saivat haavoja lasinsirpaleista ja altistuivat pippurikaasulle. Eiväthän Kainuu ja Sotkamo voi museoita olla. Nyt se on pudonnut sinne ynnä muiden joukkoon. Jos puoletkin kuuluisan kaivoksen vastustamisvoimasta olisi saatu valjastettua jonkun positiivisen hankkeen taakse, tänne olisi saatu melkoinen määrä uusia työpaikkoja, Sotkamossa kasvanut ja pitkän uran viestinnän ja teollisuuden parissa tehnyt Esko Lukkari latelee. Lukkari ihmettelee, ettei Sotkamo hyödynnä millään tavalla ympärillä olevaa valtavaa vesistöpotentiaalia. Esko Lukkarin isä koneenhoitaja Kalle Lukkari hoiti Sotkamon Osuusmeijerin höyryja ammoniakkikoneita. Esko kävi koulun alaluokat Salmelan puukoulussa, jatkoi uudella puolella ja pääsi ylioppilaaksi 1971 Sotkamon yhteiskoulusta. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Päätoimittajan pesti vaihtui 1991 Rautaruukin viestintäjohtajan tehtävään. Jos täällä ei ole työpaikkoja nuorille eikä elinmahdollisuuksia, väen väheneminen ei Kainuusta lopu. Meijerinrannassa varttunut viestintäjohtaja, päätoimittaja ja taloustoimittaja Esko Lukkari katselee kotipaikkaansa laajasta perspektiivistä. Tosin Esko ei malta olla jatkamatta toimittajan töitä eläkkeelläkään. Onko hoidettu taitamattomasti neuvotteluja vai onko hintapyyntö liian korkea. Asuntoon tunkeutunut riehui kirveen kanssa ja suihkutti pippurikaasua Petäjätiellä on vuokra-asuntoja. Tiedän että suunnitelma oli jo olemassa, mutta heikko taloustilanne tuhosi hankkeen. Hesarin jälkeen seurasi jakso Talentumissa, missä Eskosta tehtiin Tekniikka ja talous -lehden päätoimittaja. – Pitää katsoa se kolikon toinenkin puoli. Vastustusliikkeitä riittää kyllä. Tarvittaisiin uusia työpaikkoja, luovia investointeja
Sodankylässä keskuskeittiö ostaa marjoja, kalaa ja lihaa lähiympäristöstä ja prosessoi ruokaa kouluihin ja vanhainkoteihin. maaliskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 5 Esko Lukkari asui lapsena meijerinrannan punaisessa talossa. – Vuokatti Safariksen ideaa viedä turisteja saareen alkeellisiin oloihin voisi laajentaa hyvin Tiilikkajärveen. Lukemat sisältävät pienessä määrin myös lakan ja variksenmarjan vientiä, jotka kuuluvat puolukan kanssa saman tullinimikkeistöön. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Metsämarjojen kaupallinen poiminta on 2000-luvulla Suomessa lähes kaksinkertaistunut. Vastustusliikkeitä riittää kyllä." Esko Lukkari. Ajettaisiin johonkin saareen ja tarjoiltaisiin siellä ateria. Metsämarjojen kansainvälisen kysynnän kasvaessa myös niiden kotimaan kysyntä on kasvanut. Sellaisia muutaman tunnin mittaisia retkiä. kuvaT: Pekka LassiLa viluontokeskuksia. Viime vuonna metsämarjoja vietiin pakastettuina ja tuoreina 15,8 miljoonaa kiloa. Myös elintarvikeja alkoholijuomateollisuus on kehittänyt tuotteita, joissa metsämarjat tuovat lisäarvoa. Tämä on mahdollistanut metsämarjojen viennin kasvun. Jarno HiLTunen/arkisTo A Pro liikkeitä tänne kaivattaisiin. Se hyödyttäisi kaikkia. Pakastetun mustikan vienti teollisuuden raaka-aineeksi on jonkin verran vähentynyt, koska marjaa on kyetty Suomessa jalostamaan myös lisäarvotuotteiksi. Onko täällä yhtään pro liikettä, liikettä jonkun asian puolesta. Näitä lukuja ei kuitenkaan suoraan löydä tullitilastoista. Marjojen ja sienten viennissä on silti edelleen tarvetta kehittää uusia lisäarvotuotteita ja saada tällä tavoin vientituloja ja työtä Suomeen. – Tampereeltakin tehdään kolmen tunnin risteilyjä esimerkiksi Laukon kartanoon. – Kirkonkylän elävöittämiseksi Hiukkaan voisi kytkeä järviluontokeskuksen, mistä tehtäisiin pienimuotoisia venesafareja kulttuurija luontokohteisiin. Ruoka, musiikki, interiööri, sisustus, kaikki 1930-luvun tyylillä Kekkosen ja Iki-kannon huoneineen. Kuluttajapakastettujen metsämarjojen myynti elintarvikekaupoissa on kymmenen vuoden aikana lähes kolminkertaistunut. – Pudasjärvellä ollaan menossa samanlaiseen malliin, miksi ei siis Sotkamossa voisi toimia samalla tavalla. Tiilikkajärven kansallispuistoa Esko Lukkari pitää todellisena erämaamiljöönä, joka tekee kävijään vaikutuksen. Tiistaina 28. Pakastettua mustikkaa vietiin viime vuonna runsaat 3,5 miljoonaa kiloa lähes 9,3 miljoonan euron arvosta. – Aamiaisella henkilökunta toisi hilkka päässä sellaista aamiaista, mitä siihen aikaan on syöty. Vienti kohdentui melkein kokonaan Ruotsiin. Tehokas toiminta tuottaa kunnalle rahaa, vaikka lähituottajille maksetaan hieman korkeampia hintoja. – Nythän tämä näyttää kuitenkin, että on mahdollista hoitaa asioita järkevästi eteenpäin. Jotain positiivistakin kotiseudun asioita seuraava Esko Lukkari sentään haluaa nostaa esiin. Hän kiittelee sitä, että legendaarisesta 6-5 – kaudesta on päästy pois. Siellä on mm. Nyt ollaan sentään aasialaisten ja keksieurooppalaisten matkailijoiden hankinnassa päästy yhteisessä hankkeessa eteenpäin. Viennin arvo oli runsaat 35 miljoonaa euroa. Häntä surettaa, että hieno kohde seisoo hyödyntämättä. Yhteys kotiseutuun on säilynyt kiinteänä Ohravaaran tilan, Juurikkalahden kesämökin, lähisukulaisten ja monen sotkamolaisen tuttavan ansiosta. – Matkustajakodista pitäisi tehdä todellinen 1930-luvun extremeretro -kohde, minne voisi myydä aikamatkaa. – Nyt kun yritetään saada Aasian matkailijoita tänne, niin Tiilikkajärvi on täysin hyödyntämätön. Pakastetun puolukan viennin määrä oli viime vuonna yli 9,6 miljoonaa kiloa ja arvo 21,9 miljoonaa euroa. – Olihan se säälittävää, että jossain vaiheessa nämä kunnat eivät saaneet edes yhteistä matkailuesitettä aikaan. Sotkamossa koko potentiaali jää hyödyntämättä. 1920luvun taloja. Marjoja, lihaa ja kalaa on täällä ihan samalla tavalla kuin Sodankylässäkin. Matka ei ole liian pitkä päiväretkien tekemiseen Vuokatista. Alue on hiljaisuuden perikuva, mutta on jäänyt kokonaan markkinoimatta. Tuoreena puolukkaa vietiin yli 1,4 miljoonaa kiloa runsaan 1,9 miljoonan euron arvosta. Se toisi lisää elinvoimaa ja pitäisi rahan tässä kylässä. Arktiset Aromit ry:n tullitilastoista kokoamiin lukuihin sisältyvät vain tuoreiden ja pakastettujen marjojen vienti. Paltamon biotuotetehdas hyödyttäisi Lukkarin mukaan koko Kainuuta, mutta siinäkin hankkeessa tarvitaan yhteishenkeä. Jokainen Sotkamossa käynyt voisi kehua, että vietin yön 1930-luvun matkustajakodissa. Erityisesti mustikan vienti on lisääntynyt myös pidemmälle jalostetuissa tuotteissa. Alpo Komulaisen, Aili Pasasen, Aune Tuikkalan, Aino Meriläisen ja pappa ja mamma Juntusen. Metsämarjojen vienti kasvaa edelleen Pakastettua puolukkaa myytiin ulkomaille viime vuonna yli 9,6 miljoonaa kiloa. – Mutta kyllä teollisessa toiminnassa tarvittaisiin vielä parempaa yhteistyötä kuntien kesken. Lähiruoka ja keskuskeittiö nostivat Sodankylän maan toiseksi parhaaksi hankintakunnaksi. Vanhoista opettajistaan Esko maitsee mm. Matkustajakoti Tikkasessa Esko Lukkari näkee mahdollisuuden elämykseen, jota paikalliset yrittäjät olisivat tuottamassa
Aiempaa juoksukokemusta ei vaadita. Hoidon kiireellisyyden arvion tukena päivystyspoliklinikalla käytetään kansallista oirepisteytystä sekä maakunnallista kiireellisen hoidon triage-arviointitaulukkoa. 2 1 7 K L O 1 8 .. Milloin potilas hoidetaan päivystystapauksena. juoksutekniikkaan, sopivaan kuormitukseen sekä ravinnon ja levon merkitykseen. Ryhmään mahtuu 15 henkilöä, joten ole nopea ja ilmoittaudu jo tänään! Ilmoittautuminen Vuokatti Sportin vastaanottoon puh. Päivityksen jälkeen päivystyspoliklinikan yleislääkäripäivystyksen ajan saa päivystyksellisen hoidon edellytysten täyttyessä virka-aikana myös omalta terveysasemalta. • Perehdytään mm. maaliskuuta 2017 Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Opetusja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt vuoden 2017 nuorisotyön tunnustuspalkinnon nuorisotyönohjaaja Kari-Pekka Vehkaojalle Sotkamon seurakunnasta. Kainuun soten potilastietojärjestelmä päivitetään kesällä 2017. Hänet tunnetaan osallistavan nuorisotyön kehittäjänä ja osaajana. Itseilmoittautumisautomaatti käyttöön toukokuussa Keskussairaalan päivystyspoliklinikalla otetaan käyttöön toukokuussa 2017 itseilmoittautumisautomaatti, jolla ilmoittaudutaan saapuneeksi päivystykseen aiemmin annetulle päivystysajalle. Vehkaojalle elokuvatoiminta on työmenetelmä, jonka avulla edistetään nuorten osallisuutta ja vaikuttamista. Elokuvat ovat nuorten ideoimia, käsikirjoittamia, suunnittelemia ja valmistelemia yhdessä elokuva-alan ammattilaisten kanssa. Palkinto on myönnetty vuodesta 2002 lukien. Tunnustus nuorisotyöstä Kari-Pekka Vehkaojalle Kari-Pekka Vehkaoja sai merkittävän tunnustuspalkinnon. Arviointitaulukko otetaan käyttöön myös kuntayhtymän terveysasemilla vuoden 2017 aikana. Päivystyspoliklinikan erikoisalapäivystys toimii ympäri vuorokauden. • Juoksukoulun kesto kahdeksan viikkoa. Marjukka Väisänen Huhtikuun 2017 alussa Kainuun keskussairaalan yhteispäivystyksessä otetaan käyttöön päivystysajanvaraus. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Tämä tarkoittaa sitä, että yleislääkärin päivystysvastaanotolle tulevalle potilaalle annetaan arvioitu ajankohta, jolloin hän todennäköisesti pääsee lääkärin vastaanotolle. Aloita juoksukoulu ja löydä uusia lenkkikavereita! Aloittelijoiden juoksukoulu on helppo, turvallinen ja hauska tapa aloittaa juoksu. Välitöntä hoitoa tarvitsevat potilaat tutkitaan ja hoidetaan aina viivytyksettä ajanvarausvastaanotosta riippumatta. • Jokainen osallistuja saa henkilökohtaisen harjoitteluohjelman. Tunnustuspalkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa ja se myönnetään Veikkauksen tuotoista. Sitä ennen ajanvarausaikojen antaminen on mahdollista vain päivystyspoliklinikalla sekä keskussairaalan päivystävän sairaanhoitajan puhelinpäivystyksessä. Ajanvarausaikoja annetaan aluksi vain päivystyspoliklinikalla ja ympäri vuorokauden päivystävän sairaanhoitajan puhelinpäivystyksessä (08 6156 6000). Palkinnon luovutti opetusja kulttuuriministeriön ylijohtaja Esko Ranto maanantaina 27. Hän on innovatiivinen, verkostoitunut ja hänellä on rohkeutta kokeilla ja kehittää uusia nuorisotyön menetelmiä. Yhdistyksen vastuulla oleva Kino Visio on nuorten itse tekemien elokuvien näyttämö ja nuorten itsensä 360 päivää vuodessa pyörittämä teatteri. 3 . kuntotestin ja juoksuanalyysin • Ensimmäinen kokoontuminen Vuokattihallin edessä. 08 61911 J U O K S U K O U L U A L K A A 3 . Kulttuurisen nuorisotyön menetelmänä tällainen elokuvatoimintakokonaisuus on ainutlaatuista suomalaisessa nuorisotyössä. Palkinto on huomionosoitus merkittävästä työstä nuorisotoimialalla. • Treenit 1 x viikko, aina torstaisin. Elokuvatoiminta nuorisotyön työmenetelmänä on ainutlaatuista Suomessa. maaliskuuta NUORI2017-tapahtumassa Tampereella. J U O K S U K O U L U A L O I T T E L I J O I L L E 79 € sis. Innovatiivisuus toi Vehkaojalle tunnustuksen. Tunnustuspalkinto jaetaan vuorovuosin nuorisotyössä ansioituneelle henkilölle tai yleishyödylliselle järjestölle. Vehkaoja tekee työtään elämäniloisella asenteella sekä hyvällä tilanneja huumorintajullaan. Nuorisotyöpalkinnon perusteluina todetaan, että Vehkaoja on kehittänyt monipuolisesti Sotkamon ja Kainuun seudun nuorisotyön palveluja. Vehkaojan työssä korostuu monialainen yhteistyö niin eri toimijoiden kuin nuorisotyön muotojen välillä. Vehkaojan innovatiivisuus tulee erinomaisesti esille nuorten elokuvatoiminnassa. Sosiaalija terveysministeriön päivystysasetuksen mukaan potilas hoidetaan päivystysyksikössä, jos potilaan terveydentila sekä sairauden tai vamman ennakoitavissa oleva kehitys huomioon ottaen hoitoa ei voi siirtää seuraavaan päivään tai viikonlopun yli. Päivystysajanvaraus käyttöön KAKSin yleislääkäripäivystyksessä Vuokatti Sport Juoksukoulu K A I P A A T K O K I P I N Ä Ä J U O K S U U N . Sotkamon seurakunnan nuorisotyöntekijöiden perustama yhdistys, Versova Puu ry tukee nuorten kasvua ja luovuutta elokuvaja elokuvateatteritoiminnalla. Palkinnon myöntää opetusja kulttuuriministeri kuultuaan Nuorisotutkimussäätiön hallitusta. Yleislääkäripäivystys toimii Kainuun keskussairaalan yhteispäivystyksessä klo 8–22 viikon jokaisena päivänä
Yhdessä toimien kuntalaisten parhaaksi maksaja: jOUNI HEIkkINEN PIDETÄÄN HUOLTA LAPSIPERHEISTÄ, NUORISTA , VANHUKSISTA , YRITYKSISTÄ , TYÖPAIKOISTA , SOTKAMON KAUNIISTA JÄRVISTÄ JA PUHTAASTA LUONNOSTA ! Huolenpitoa – huomennakin. ELInKEInoPoLITIIKKA – Kaavoituksen on oltava avointa, joustavaa ja myös elinkeinoelämää palvelevaa. – SoTe:n kustannuksiin on saatava läpinäkyvyyttä ja sotkamolaisten palvelut tulee turvata. – Matkailun edellytysten ylläpitäminen ja kehittäminen on elintärkeää. TyöLLISyyS – Pitkäaikaistyöttömien Kelamaksujen palautukset on saatava kuriin kartoittamalla tilanne ja laatimalla työllistymiseen henkilökohtaiset räätälöidyt ratkaisut. suoraan maahantuojalta Meiltä myös laadukkaat sukat, esim. – Kunnan kilpailutusten tulee olla avoimia ja tasapuolisia. Tiistaina 28. Paljon ostettavaa. KIVIKYLÄN TUOTEKASSI Naisille ja lapsille kotimaiset TALVIJA KEVÄTHATUT METRILAKUJA paljon makuja. – Matkailuala ja hyvinvointipalvelut ovat Sotkamon kehityksen tukijalat. klo 9–16. MAKEISIA MONENLAISIA JÄTTIKASSI 10 € KEKSEJÄ PALVILIHAKEITTOA soppatykistä MARJEX-TUOTTEET l mehuja l survosta l hilloja 20 € KEVÄTMARKKINAT ESITTELYSSÄ: Goldenmix Okulaari puhdistusaine laseille All Tip Top imuliina Nyt Maaningan mieheltä! PÖLYPUSSIT Letkut, suulakkeet ja suodattimet Ota malli mukaan! SIHVOLA 0400 729 852 Paljon kauppiaita. merinovilla SUPERWOOL OY 050 410 5210 Sotkamon torilla pe 31.3. SAMMUTTIMIEN TARKASTUS Mukana myös ALUMIINITIKKAITA ja LEdVALOJA ym. – Vanhusten ja palveluasunnoissa asuvien ruokahuolto tulee turvata omalla tuotannolla myös viikonloppuisin. – Eläkeläiset ilmaiseksi uimahalliin. Maksaja: Sotkamon Perussuomalaiset ry 80 Työtä työttömille sotkamolaisille Tommi Heikkinen (sit.) Koneenkuljettaja 81 Sotkamolaisten nuorten asialla Kira Karjalainen Merkonomi, karaokejuontaja 82 Turvallinen Sotkamo Ari Karppanen Vartija, työsuojeluasiamies/luottamusmies 83 Yhteistyössä sotkamolaisten parhaaksi Hannu Korhonen Eläkeläinen, yrittäjä 84 Tasapuolisuutta vauvasta vaariin Marko Lipponen Terveysalan opiskelija 85 Maalaisjärjellä Pirjo RitakallioKnuutinen Yrittäjä 86 Pienistä asioista suurempiin unelmiin Anna Shevchenko Liiketalouden merkonomi, opiskelija 87 Ei turhia lupauksia Joni Sirviö Opiskelija 88 Paremman huomisen puolesta Valo Suorsa Metsuri 89 Terve kuntatalous olisi paras tae palveluille Vesa Tolonen (sit.) Metsätilallinen 90 Aidosti sotkamolaisten hyvinvoinnin puolesta Viljo Tuhkanen Eläkeläinen 91 Kuntalaisia ei unohdeta Mika Uusi-Illikainen Turvallisuustyöntekijä, metsäkoneenkuljettaja Sotkamon Perussuomalaisten kuntavaaliteemat 2017 TALoUS – Kuntatalouden hyvä kehitys tulee turvata vastuullisilla päätöksillä, tiedottaminen kuntalaisille avoimeksi. RAVInTo – Hankinnoissa on painotettava suomalaista, turvallista ja terveellistä lähiruokaa. – Reittien kunnosta tulee huolehtia, ajantasaisia opasteita sekä karttoja on lisättävä reittien varrelle. – Kouluruokailuun päivittäinen kasvisvaihtoehto. – Tärkeää on, että nuorisovaltuuston, kylätoimikuntien, vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston toiminta turvataan. maaliskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 7 74 Korhonen Teemu, media-assistentti, 20 MAKSAJA: KAINUUN VIHREÄT http://www.teemukorhonen.fi https://twitter.com/korhonentmu Haluan tehdä Sotkamosta entistä paremman paikan elää ja asua. Näin turvaamme mahdollisimman monen nuoren työllistymisen ja pysymisen kotikunnassa VAnHUKSETnUoRET – Meidän tulee huolehtia, että vanhukset eivät tule kotiin heitteillejätetyiksi. – Kuntaan on luotava hankintasrategia. – Kaivannaisteollisuuden toiminta on turvattava ympäristöä unohtamatta. 25 Jouni Heikkinen Tunnollisin rivivaltuutettu – vain yksi poissaolo Terve kuntatalous olisi paras tae palveluille! Vesa Tolonen (sit.) herastuomari, metsätilallinen 89 Asioihin ei voi vaikuttaa muualla kuin kokouksissa Tukiryhmät RINKELIT LANTTU-, LIHAJA KALAKUKOT KARJALANPIIRAKAT Koko perheelle TOSSUT VILLAHOUSUT RUKKASET SAKARI Suoraan maahantuojalta edulliset KÄYTTÖVAATTEET Myös isot koot Maankuulua Wanhanajan savusaunapalvia, maalaishyytelöä ja lihaisia makkaroita. – Hankinnoissa on oltava vahva kotimainen ja paikallinen painotus. Iloista mieltä ja markkinatunnelmaa. Työntekijätarve meidän tulee varmistaa työssä oppimisen ja koulutuksen tarjonnalla. – Kunnan rakennuttamien kohteiden urakkahinta lukittava urakoitsijan vastuulle. ELäMyKSET – Luonto on Sotkamon matkailuvaltti ja sen puhtautta ja ainutlaatuisuutta tulee vaalia ja vahvistaa rakentamalla näköalareitti keskustasta Katinkultaan entistä ratapohjaa mukaillen. SISÄ-SUOMEN SAMMUTINhUOLTO Oy 10 € Markkinoilla mukana! Merinovillatuotteet l petarit l täkit l tyynyt ym
Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.?–?4.4.2017 | Vaalipäivä 9.4.2017 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kontrasti on melkoinen. Terrafamen sponsoroima Talvivaara-hiihto Pirttimäestä Maanselkään tai toisinpäin. – Isä oli palstalleen lapioinut viimeistä tietä. Joskus on ollut enemmänkin. Kaartelevaa, nousevaa, laskevaa ja hetken tasaisenakin kulkevaa. Urpo kertoo 1956 lunta olleen todella paljon. Vaikea uskoa, että noin 30 kilometrin päässä virallisella mittausasemalla on lumipeitteen vahvuudeksi mitattu 48 senttiä. Seuraavan vuosikymmenen loppupuolelta on jäänyt mieleen kevättalven päivä, jolloin odotettiin meijeriautoa tulevaksi. Savottalaiset ovat justeerilla lunta leikkaamalla tehneet hevosille tien. Merenpinnasta 368 metrin korkeuteen kohoavan Naulavaaran rinteillä lunta on mitattu torstaina 115-120 senttiä. Naulavaaran sääprofeetta kinosten keskellä Urpo Korhosen mielestä nyt ovat säämerkit oikealla mallilla. Koska pakkaset ovat maaliskuussa. Justeerilla on leikattu sellaisia puolen metrin siivuja. Maisematkin ovat kuin Lapista. Lunta on jäänyt tienpohjalle vielä sopiva määrä hevosen kahlattavaksi. Vuokatissa on jännitetty lumen riittävyyttä kevään päätapahtumaa odotettaessa. – Tie on syntynyt nopeasti. Harvassa ovat ne talvet, jolloin lumipeite on jäänyt alle metrin Naulavaarassa. Eli lunta oli siinä kohti yli kaksi metriä ja keskellä metsää. Peltipailakka on pätevä väline Naulavaaran maisemissa. Kolmen koulun hiihto veisi Maanselän koululta Naulavaaran koulun kautta entiselle Talvivaaran eli Pirttimäen koululle. Jakomies oli hiihdellyt siihen ja mitannut lumen korkeuden rintuuksesta. Todettiin, ettei tänä päivänä meijeriauto kulje. Aurinko paahtaa yhtenä maaliskuun kauneimpana päivänä kuin lappilaisessa matkailumainoksessa. Tykkylumi on tuhojaan tehnyt. Ihme, ettei kukaan ole keksinyt edes laturetkien järjestämistä. Sauvakkoni mitan verran. Jakomiehen kuusi jalkaa pitkä mittakeppi ja tasausvara oli jäänyt lyhyeksi. Naulalan talon pirtissä alkuasukas ja sääprofeetta Urpo Korhonen juttelee entisten aikojen lumiennätyksistä. Naulavaaran maisemissa ei tarvitsisi jännittää. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Heittovaarassa oli lunta raiteen kohdalla puolitoista metriä. Lunta on Naulalan talon pihapiirissä ainakin metrin verran. Naulavaaraa kohti noustessa lumipeite kasvaa kasvamistaan ja yhä useamman kuusen latva kurkottaa tasaisena kohti sinistä taivasta. Nyt lunta on Naulavaarassa tavanomainen määrä. Sulalta Kuutostieltä olet minuutin ajomatkan jälkeen menossa kohti mäkimaisemia jopa kolme metriä korkeiden lumipenkkojen välissä kiertelevää tietä pitkin. Hänen isänsä oli metsätöissä harvennushakkuulla Naulalan lähellä. Korkeammalla vaaralla vähän enemmänkin. Vuonna 1952 syntynyt Urpo Korhonen ei ollut tuolloin vielä itse mukana toteamassa lumen syvyyttä. – Kerran lähdettiin isän kanssa hiihtämällä katsomaan, että miksi meijeriauto ei tule. Paikoin jopa enemmänkin. Vapun säästä hän ennusta hyvää ja lämmintä on myös alkukesän aikana.. Lumista ränniä pitkin sompaillessani keksin vielä paremman idean. maaliskuuta 2017 Yhdessä olemme enemmän! Monipuolista arjen kokemusta 27 Hyvönen Janne maanviljelijä 44 Meriläinen Margareta myyntineuvottelija 45 Mustakangas Ella agronomi, maatalousyrittäjä 54 Suutari Markku maanviljelijä, eläkeläinen 29 Härkönen Johanna ohjelmistosuunnittelija FM M ak sa ja : Ke sk us ta n N ua sk yl än pa ik al lis yh di st ys ry Kuntavaalit 2017 | Sotkamo | Suomen Keskusta r.p
– Sanotaan nyt niin, kun se vappu on huonompiosaisten juhla. maaliskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 9 7 Kotisivut: www.mattikorhonen.net email: korhonen.matti@hotmail.com Puh. TUSKIN! 44 Tehdään yhdessä hyvä Sotkamo! Margareta Meriläinen Peltipailakka on pätevä väline Naulavaaran maisemissa. 050 410 6618 MattiKorhonen10 No olisiko se tuo Matti yhtään hullumpi valinta. Jopa 20 astetta plussalla. – Sanotaanko, jotta ennen juhannusta voi olla joku lämpimämpi kesäpäivä. Erilainen kuin katovuosina 1860-luvun lopulla. Jokainen merkkiyö yhdeksään hallayötä. Parempi on se, että pakkanen on nyt eikä kesäkuussa. Naulalan Urpo ennusti joulukuussa pakkasjakson oikein. Miehellä oli pitkä punainen parta. Vaikka Maarian päivänä kävikin lämpimänä, niin tällä viikolla on yöllä vielä jopa -20 pakkasta. Takuuta en anna, vaan lumet ovat vähempänä. Kesän tulo ei maaliskuussa kuitenkaan onnistuisi. Oman kotipaikkansa säätä. . . Maamiehen tai marjastajien kannalta. . – Kevät ja kesä tulevat oikeaan aikaan. Jos lumi oli alkanut sulaa katoilta Maarian päivänä, tarkoitti se lumetonta vappua. Kuvia olen nähnyt hänestä. Silloin voi jostain rantaporeesta tai sulapaikasta saada katiskalla kaloja. PerTTi GranqvisT – Yläkerran ukolta tälläinen järjestely on fiksumpi ajatus kuin ne kesäkuun pakkaset. Kysymykseen kevään säästä Urpo Korhonen lainaa vanhaa sananlaskua: – Mikä on Maariana malolla, se on vappuna vaolla. – Ei ilmastomuutos tarkoita, etteikö voisi olla vielä kylmiä talvikausia. Merkkiöiden, Yrjön, Jyrin, Alpertin ja Markuksen öiden kylmäminen tietää 27 hallayötä ennen juhannusta. . www.timokorhonen.fi maKsaja: Timo Korhonen Yhteisöllisyyden ja inhimillisyyden puolesta. Mikä . Vuokatinvaaran korkeus on 323 metriä ja Naapurinvaaran 247 metriä. 37 Timo Korhonen kansanedustaja, kunnanvaltuutettu, maakuntahallituksen pj. Maaliskuun lämpimät ennustavat Urpon mukaan kylmää toukokuuta ja kesäkuuta. Lyhentyneet talvet ovat, mutta kylmät rintamat ovat lähellä. Jos vappuna kerran sellainen. Ilmatieteen laitoksen tietojen mukaan Naulavaaran alueella sataa tavanomaista enemmän. Lunta on Naulalan talon pihapiirissä ainakin metrin verran. Näiden merkkien perusteella tarpeet olisivat aikaiseen kevääseen ja kesäntuloon. – Äitienpäiväksi ei välttämättä hyvää ilmaa riitä. – Raudusjäätä on vähän. Tiistaina 28. Mutta huhtikuun lopulle kestävät pakkaset eivät taas hyvää ennusta. – Niinhän se Hyrynsalmen sammakkoprofessorikin ennusti. Kevään pakkasjakson sääprofeetta sanoo olevan hyvän merkin kevään tulon kannalta. . Vaaran korkeudeksi ilmoitetaan toisissa lähteissä 368 metriä ja toisissa taas 355 metriä merenpinnasta. Jopa lähteneet pois. . Korkeammalla vaaralla vähän enemmänkin. – Etunimeä en muista. – Äitini ukki oli mennyt ripille Sotkamoon juhannuksen aatonaattona. Jos olisi metriset jäät, menisi kesän tuloon paljon kauemmin. Mies tunnettiin punapartana. Kaikki säämerkit eivät ole valjenneet kesää ajatellen. Vappua vietettäisiin hyvässä säässä. – Onhan ne sanoneet niinkin, että Jyrkinä jyrähtää kalamiehen kattilaan. Naulavaara sijaitsee Sotkamon eteläosassa Maanselkä-Talvivaara -maantien eteläpuolella. . Lisäksi yksi merkki ovat heikot jäät. Lauri Hänninen Koneasentaja Markku Kemppainen Sähköliiton työehtoasiantuntija Pekka Nousiainen Asentaja Tuula Rossi-Määttä Eläkeläinen 70 71 72 73. . Lumista talvea ennustanut Urpo toteaa ennustaneensa asuinpaikkansa mukaan. Olen ehdolla kuntavaaleissa 2017 Tarja Lukkari Metsänhoitaja (MMM) Erityisasiantuntija (harvaan asuttu maaseutu) 42 Sotkamon Sosialidemokraattien kuntavaaliehdokkaat 2017 M ak sa ja t: La ur i H än ni ne n, M ar kk u Ke m pp ai ne n, Pe kk a N ou si ai ne n, Tu ul a Ro ss i-M ää tt ä Vain äänestämällä voit vaikuttaa kuntasi tulevaisuuteen. Aiemmin mainittu sananlaskuhan tarkoitti sitä, että Maarian päivänä liikkumaton lumi katoilla ennusti lunta olevan vielä vappuna. Urpon äidin ukin sukunimi oli Suutari. Naulavaara on Suomen eteläisen osan korkein vaara. Urpo huomauttaa näiden merkkiöiden pitäneen paikkansa paremmin ennen ilmastonmuutoksena tunnetun ilmiön yleistymistä. Sapsojärvellä olivat olleet hevostien viitat pystyssä. . 52 Kokemusta ja positiivisuutta päätöksentekoon Sakari Seppänen Yrittäjä, diplomi-insinööri Kunnanhallituksen jäsen VERKOSTOJA , VAIKUTTAMISTA JA VÄLITTÄMISTÄ – HUOLENPITOA SOTKAMOSTA ! Huolenpitoa – huomennakin. Se lähtee äkkiä
Ainakin siltä osin, että Aarno Aslak Peltosen paikalle tuomasta soittimesta kajahtaa ilmoille marssi ”Gladiaattorien tulo.” Kappale, joka on tullut tunnetuksi ravilähtöjen esittelymusiikkina. Olipa tapahtuma sitten yksipäiväinen tai kaksipäiväinen. Ajankohta on myös paluu perinteisiin. Vuokatti Hiihdossa oli yhdessä EM-hiihtäjien kanssa tänä vuonna 1630 hiihtäjää. Työporukalla lähdettiin taas. Vuokatti Hiihdon osanottajamäärään Takalo oli todella tyytyväinen. – Jos verrataan viime vuoteen. Vuokatti Hiihdon reittiä kehuivat Kouvolan miehet hyväksi. Hannu Tikkanen, Euroloppetin Scandinavian koordinaattori kertoi ensi vuonna Vuokatissa hiihdettävän maaliskuun 17. Pia Hämäläinen pysähtyi Rönkön taukopaikalle. Toisilla on kiire, toisilla ei. Tapahtumapäällikkö Marita Kaipainen sanoi kaiken sujuneen kokonaisuutena hyvin.. – Ensi vuonna on sitten Pogostan Hiihto samaan aikaan. – Hiihtoon osallistuvat tulevat joka tapauksessa Vuokattiin kahdeksi yöksi. Gladiaattoreita Rönkössä ovat tasaisena jonona rusinoita, mehua ja muuta virkistävää nauttimaan saapuvat hiihtäjät. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Siksi tapahtuma on meistä oikein mukava. Marko Toivala (oik) ja Sami Paasonen olivat tyytyväisiä latujen kuntoon ja tapahtuman rentoon henkeen. Hän kertoo rusinoita syödessään olevansa ensimmäistä kertaa Vuokatti Hiihdossa mukana. – Silloin ei ole mukavaa, jos osalla hiihtäjistä on seuraavana aamuna aikaisin ladulle lähtö. Ei tarvitse mennä verenmaku suussa eteenpäin. Pitää olla kiinnostava juttu ja hyvä porukka. Päivämäärä ensi vuoden Vuokatti Hiihdolle on maaliskuun 17. Majoitusvuorokausia kertyy joka tapauksessa 2 500 3 000. – Olemme kolmantena vuotena jo mukana. Edellisellä taukopaikalla Emäntäkouluilla UPM:n väreissä hiihtäneet Marko Toivala ja Sami Paasonen nauttivat kaikessa rauhassa juomaa. Samoin tunnelmaa. Talkoissa oli muun muassa juomatarpeita taukopaikoille kuljettanut Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen. – Vuokattiin jäädään yöksi ja levätään. – Meininki on sopivan rentoa. Hannu Tikkanen kertoi hiihtäjissä olevan paljon sellaisia, joille hiihdon lisäksi rentoutuminen on tärkeä elementti. – Talkootyön tekeminen ei ole mitenkään seksikästä nykyaikana. Pia Hämäläinen Joensuusta ei niitä kiireisempiä ole. Mukana luvussa ovat Maratonhiihdon EM-kilpailuun osallistuneet. Kolme kertaa kaksipäiväisenä järjestetty Suomen toiseksi suurin massahiihtotapahtuma, Vuokatti Hiihto palaa vuonna 2018 yksipäiväiseksi tapahtumaksi. Suomessa massahiihtotapahtumista osanottajamäärältään suurempi on vain Finlandiahiihto. – Samalla meidän tapahtuma on Euroloppet-sarjan kolmanneksi suuVuokatti Hiihdon 50 kilometrin vapaalle lähdettäessä syntyi ruuhka maantiesillan alle. Talkoourakan päätteeksi Kilpeläinen jakoi palkinnot sarjojen ja kokonaiskilpailun parhaille. Sairastelut ovat meitä vähän rassanneet, muuten on valmistautuminen mennyt hyvin. Iltaohjelmastaan Pia Hämäläinen kertoi sen olevan yksinkertainen. Vuokatti Hiihdon järjestäminen vaati noin sadan talkoolaisen työpanoksen. Samalle viikonlopulle osui edellä kerrotusta järjestelystä johtuen toinen kainuulainen hiihto tapahtuma, Hallan Akan Hiihto. Kainuun Liikunnan aluejohtaja Teemu Takalo kertoi hänellä olevan sellaisen tuntuman, että talkooväen saaminen oli tänä vuonna tavallista nihkeämpää. Talkoolaiset eivät tee töitä Kainuun Liikunnalle, vaan omille seuroilleen. Suoralla matikalla laskettuna määrä olisi ollut tänä talvena 12001 300. Vuokatti Hiihto ensi vuonna yksipäiväinen Suomen toiseksi suurin massahiihtotapahtuma houkutteli ladulle viikonvaihteessa yli 1 600 hiihtäjää. Tänä vuonna Vuokatti Hiihto järjestettiin viikkoa myöhemmin Maratonhiihdon EM-kilpailun takia. päivänä. Nyt jäivät pois Kalevan kierros ja parahiihtäjät. maaliskuuta 2017 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Rönkön taukopaikalla Kuutostien ja Kivirannantien risteyksessä meno on kuin ravikilpailussa. – Lähdin kokeilemaan, että mitä sitä saa itsestään irti. rin. Tapahtuman muuttaminen yksipäiväiseksi ei Hannu Tikkasen mukaan vaikuta matkailijoiden kokonaisviipymään
Tiistaina 28. Sekä yleisömäärä. Jenna Laukkanen nopein ladullakin – Mitään negatiivista ei ole korviini kuulunut näiden päivien aikana. Kainuun Liikunnan järjestämä syksyinen Vuokatin Vaelluskin uudistuu. Naisten vastaavalla matkalla Vuokatin Eeva Nurmi voitti 20 sekunnin erolla ennen Itävallan Mirva Rottensteineria. – Kalaa on järvessä edelleenkin. Lauantaina VuokattiSportin mainetta piti yllä edellisen lisäksi 100 kilometrin kainuulaisessa sprintissa toiseksi hiihtänyt Jukka Hartonen. Lähes paras mahdollinen. Sijoitus oli 12:sta. Ajankohdan osalta ja muutenkin. Purkuputken suulta katsottuna Kajaaniin päin. Sotkamon Jymyn Kaija Korhonen oli kuudes. Ja kalat ovat ihan kunnossa, Anu Salonen vastasi kysymykseen purkuvettä Nuasjärveen laskevan yhtiön järjestämän pilkkikilpailun aiheuttamista ajatuksista. Vuokatti Ski Team Kainuun Teemu Härkönen voitti 50 kilometrin vapaan tyylin matkan,. Idea isä on Tuomas Lahti. Aikaa kulu 5.02,11. Ratsailla Veikka ja Niila Holappa. Hiihdon voitti Arttu Salminen. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Uimari Jenna Laukkanen oli nopein lauantaina Vuokatti Hiihdon naisten 20 kilometrillä. Tino Tiilikainen oli toinen lauantaina miesten vapaan tyylin 30 kilometrillä. Keksijä itse ei päässyt paikalle katsomaan ajatuksensa toteuttamista. (Lisäksi palkittiin nuorista ”nollasarjalaiset”, joilla varmasti on ainakin nykäissyt”: Joonas Turrek, Aukusti Korhonen, Viivi Heikkinen,Verna Heikkinen) Naiset: Aila Kokkonen 3765 g, Marjatta Savolainen 3015, Maija Väisänen 2553, Raili Kettunen 2445, Raija Mäkeläinen 1885, Riitta Palorinne 1880, Merja Väänänen 1835, Susanna Härkönen 1455, Marja Reponen 1160, Inka Komulainen 1115. Teemu Takalo ja Hannu Tikkanen sanoivat niin vaelluksen ja hiihdonkin kaipaavan uusia oheistapahtumia ja entisten kehittämistä. Kalaa ei noussut kuin suokuokalla, muutama särki kuitenkin tarttui koukkuun. Naisten vastaavalla matkalla sotkamolainen Virpi Huotari oli 8:s. Iivonlahti on suorassa yhteydessä Nuasjärveen. Vuokatti SportKlubin Ann-Mary Ähtävä jäi pronssimitalista 4,2 sekuntia. Jenna voitti vapaan tyylin kilpailun ylivoimaisesti yli neljän minuutin erolla seuraavaksi sijoittuneeseen Siiri Yijälään. Kalansaaliin määrän lisäks järjestäjille aihetta iloon antoi erinomaisen hyvä sää. Tulokset, nuoret alle 18 v: Valtteri Kurkinen 3930 g, Aatu Väänänen 2170 g, Aatu Lesonen 595 g, Leevi Pyykkönen 420 g, Venla Pyykkönen 40 g. Lauantaina Kaija Korhonen osallistui 50 kilometrin vapaan tyylin hiihtoon. Perheen pienimmät pääsivät Vuokatin Ratsastuskoulun ponien Kuiskeen ja Tanssin selässä pienelle ratsastuslenkille. Isoin kala: Matti Vuoti 320 g Miehet: Reijo Turunen 4485, Esa Pyy 4280, Mika Väänänen 3640, Teemu Pyy 3200, Risto Rojo 2730, Kauko Mäkeläinen 2495, Matti Vuoti 1660, Reino Okkonen 1640, Hemmi Oikarinen 1560, Petri Nivalainen 1320. Viivi Heikkinen seurasi vierestä työn edistymistä. Kolmas oli Jari-Pekka Pantti. KuvaT: PerTTi GranqvisT Kajaanilainen Petri Piirainen kertoi olevansa Terrafamella töissä. – Meidän pitäisi saada koko Vuokatti mukaan näihin juttuihin.. Myytävänä oli perinteisten kylätapahtumien tavoin kahvia ja makkaraa. maaliskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 11 Vuokatti Hiihdon 50 kilometrin vapaalle lähdettäessä syntyi ruuhka maantiesillan alle. VuokattiSportin Urpo Sorsa oli 11:sta. VuokattiSportin Jenny Parviainen oli kolmas. Vuokatissa vaelletaan ensi syksynä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Terrafamen viestintäassistentti Anu Salonen kertoi idean sponsoroinnista keksityn heillä. Verna Heikkinen kairasi reikää Iivonlahden jäähän. Miehet yli 65 v: Kalevi Väyrynen 3650, Kauko Väänänen 3230, Markku Koskimaa 2670, Pena Halonen 2640, Osmo Kokkonen 2600, Matti Hyvönen 2195, Eino Tolonen 2130, Otto Kuvaja 1735, Reino Kähkönen 1555, Elias Laukkanen 1300. Nättinen kertoi taktiikkana olleen päästä heti karkuun pahimmalta vastustajalta Ville Maunukselalta. KuvaT: PerTTi GranqvisT Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Terrafame järjesti yhdessä Sotkamon Kalamiesten kanssa lauantaina koko perheen pilkkikilpailut Nuasjärven Iivonlahdessa. Iivonlahden pysäköintipaikka oli pilkkikilpailun aikana ääriään myöten täynnä. Eroa syntyi 1.22,51. Viidellä kympillä miesten sarjan voiton vei Petri Koivisto. Sunnuntaina perinteisellä 30 kilometrillä piti kovinta vauhtia Finlandia-hiihto Teamin Niko Nättinen. Jämin Jänteen Markus Vuorela voitti tämän sarjan. Hartonen jäi kahdeksan sekuntia. Naisten viiidenkympin hiihdon voitti Kaisa Tiitinen. Naisten 30 kilometrillä sotkamolainen Sirpa Pääkkönen oli kahdeksas ja Satu Pöntiö yhdeksäs. Pilkkimistä ja poniratsastusta Julia Turrek talutti Kuiske-ponia ja Elina Lampinen Tanssi-ponia. Makkaranmyynnistä ja kahviosta vastasi kyläyhdistys Pohjavaaran seutu ry
Tällä kertaa Ole viettää talvilomaansa Sotkamon perukoilla kahden Saksasta saapuneen ystävänsä kanssa. Kotikuntamme Sotkamo: elävä maaseutu, kehittyvä kirkonkylä, vireät taajamat 26 Huttunen Jarmo toiminnanjohtaja 39 Lukkari Juho lähihoitaja, eh 23 Hakkarainen Annikki päiväkodinjohtaja 37 Korhonen Timo kansanedustaja 31 Khakhulina Natalia vastaanottovirkailija, kielten opettaja 48 Oikarinen Pekka lehtori 34 Komulainen Jani luokanopettaja, koulunjohtaja 50 Roivainen Arja arkistosihteeri, eläkeläinen 36 Korhonen Marja-Leena osastonhoitaja 53 Sirviö Elina yrittäjä, työfysioterapeutti 30 Kela Antti toimitusjohtaja 47 Numminen Johanna sairaanhoitaja M ak sa ja : Ke sk us ta n So tk am on pa ik al lis yh di st ys ry Kuntavaalit 2017 | Sotkamo | Suomen Keskusta r.p. Koska Ole jo asui Suomessa, oli Bastian Berbnerillä ja Simon Hurtzilla oiva mahdollisuus lomailla, osallistua koiranhoitoon ja tehdä samalla hieman etätöitä täällä. Viikossa ehtii tutustumaan ympäristöön ja rauhoittamaan mieltään. – Me kolme tutustuimme viisi vuotta sitten opiskellessamme journalismia ja olemme olleet hyviä ystäviä siitä saakka, miehet kertovat. Ohjelmaan on kuulunut muun muassa lumikenkäilyä, vapaata luonnossa liikkumista sekä hiihtämistä. Ulkomaiset vieraat viettävät lomaansa Sotkamossa viikon verran. He työskentelevät kahdessa saksalaisessa lehdessä toimittajina ja Bastian viimeistelee lomallaan artikkelia. – Paikka on oikeastaan ihanteellinen työskentelylle. – Ulla, jonka talossa nyt majoitumme, on isäni vaimon pitkäaikainen ystävä. He halusivat tulla tervehtimään ystäväänsä ja heitä viehätti ajatus tulla Suomeen ja majoittua luonnonhelmassa. Suomi oli hieman tuttu paikka jo entuudestaan, sillä hän oli perheensä kanssa käynyt tuttaviensa luona jo kolme vuotta aikaisemmin. Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.?–?4.4.2017 | Vaalipäivä 9.4.2017. Internet-yhteys on nopea ja olet tavallaan eristyksissä, jolloin keskittyminen työn tekemiseen on helppoa, hän kertoo. Murtomaahiihto oli ollut yllättävän haastavaa ja tämä kokemus oli Luonnonrauhaa Sotkamon perukoilla Ole Pflüger, Simon Hurtz ja Bastian Berbner Kolme nuorta saksalaismiestä vietti talvilomaansa kaukana ruuhkaisista kaupungeista ja totesi Kainuun vastanneen täysin heidän odotuksiaan Suomesta. Ulla itse on nyt matkoilla, joten pidämme hänen taloaan lämpimänä ja hoidamme hänen koiraansa, Ole selvittää majapaikan taustoja. 12 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Miehet tosin totesivat olevansa onnekkaita, koska kukaan ei ollut nähnyt heidän hiihtokokeilujaan. Myös silloin he vierailivat Sotkamossa. maaliskuuta 2017 Inka Makkonen toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kun Ole Pflüger oli viettänyt aikaa kaikkialla muualla Pohjoismaissa paitsi Suomessa ja hänelle tarjoutui mahdollisuus tulla vaihto-opiskelemaan Turun yliopistoon, hän pakkasi laukkunsa ja saapui Suomeen. Hän on Kölnin yliopiston maantieteen maisteriopiskelija ja viettänyt vaihdossa nyt kolme kuukautta. Hyvän elämän mahdollisuudet yhteen hiileen puhaltaen
Aktiviteeteistä huolimatta myös rentoutumiseen löytyy aikaa. Tiistaina 28. Iltaisin he ovat saunoneet rantasaunassa ja nauttineet rauhasta. 4 v., Suomen yritt. Aitoutta ja perinteistä elämänmenoa etsivien matkailijoiden tarpeet täyttyvät Sotkamossa hyvin. 300 e ) XI pERInTEIsET TIMOn pILKIT!. – Vaihto-opiskelijaystäväni puhuvat, että he tahtoisivat käydä Lapissa koska ovat jo valmiiksi Suomessa. Pääset tekemään asfalttitaidetta ja tutustumaan Koirat lasten ystävinä -toimintaan. (Sotkamon venesatamassa). Mutta kun pohdin sitä, millaiselta Lappi näyttää, niin mieleeni tulee kuva jota me täällä saamme katsella, Ole pohtii ja katselee Ullan tuvan ikkunasta ulos kirkkaaseen lumiseen maisemaan. 5 km Järjestää: kansanedustaja Timo Korhonen www.timokorhonen.fi, twitter: @TimoVKorhonen Kajaanin Ruuhijärvellä la 1.4. yritt. Keskustelun pääpaino oli Kainuussa, mutta koska ulkomaisista matkailijoista on kyse, oli heillä sanottavaa myös Lapista. – Minusta tuntuu että tämä on aitoa Suomea, Bastian pohtii. PERINTEISTEN TIMON PILKKIEN SARJAT: YLEINEN (naiset ja miehet) PÄÄPALKINTO Suomi 470 soutuvene (ovh. Nuorten ääni valtuustossa! Hakkarainen Alisa opiskelija 56 Viljo Tuhkanen Kunnanvaltuutettu, tarkastuslautakunta Aikaisemmat luottamustoimet: Sotkamon yritt. • Palkkaa maksan 104 henkilölle vuodessa. 9.7. Parempaa paikkaa autenttiselle get awaylle ei voisi kuvitella, sillä miesten majapaikkana toimii punainen talo järven rannassa koskemattoman luonnon äärellä. Balettitytöt ja Kuhmon kesämuusikot esiintyvät. SEURAAVAT TORITAPAHTUMAT JÄRJESTETÄÄN LA 16.7., SU 24.7., LA 30.7. LASTEN TORIPÄIVÄ LAUANTAINA SOTKAMON KUNTAVAALIPANEELI torstaina 30.3. 6 v., Kain. Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan Simonin mielikuva Suomesta oli juuri se, mikä häntä Sotkamon perällä sijaitsevassa kohteessa odotti. 1.730 e ) NUORET (alle 15 v.) PÄÄPALKINTO miniläppäri (ovh. He kuitenkin miettivät, että harjoittelu olisi mahdollisesti onnistunut menestyksekkäämmin varsinaisilla hiihtoladuilla, joita he olivat nähneet Vuokatissa. maaliskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 13 Maksaja: Perussuomalaiset Naiset ry 86 81 85 Anna Shevchenko Liiketalouden merkonomi, opiskelija Kira Karjalainen Merkonomi, karaokejuontaja Sotkamolaisten nuorten asialla Pirjo RitakallioKnuutinen Yrittäjä Maalaisjärjellä Pienistä asioista suurempiin unelmiin 30 • Meijerille löytyi 40 yritystä. klo 18.00 lukion ruokasalissa Vapaa pääsy, kahvitarjoilu 17.30 Tervetuloa! Ole Pflüger, Simon Hurtz ja Bastian Berbner Inka Makkonen osalle heistä ensimmäinen laatuaan. Äänestä Antti valtuustoon *Kirkonkylä pysyy elävänä *Yritykset menestyy *Työpaikkoja syntyy lisää www.sotkamonyrityspuisto.fi Kesätori YHTEISTYÖSSÄ KAIKEN KANSAN TORITAPAHTUMAT SOTKAMOSSA TORITAPAHTUMAT ALKAVAT KLO 13.00. Mielestäni kiinnostus johtuu osittain nimestä Lapland. hall. • Yrittäjänä 26 vuotta. Harrastukset: kuntoilu, keilaaminen ja Lions-toiminta Aidosti Sotkamolaisten hyvinvoinnin puolesta! 90 Kahvituksen ja makkaranpaiston hoitavat MTK, Kajaanin maataloustuottajat Opaste Sotkamontieltä Karangasta – Lehtovaarantietä n. klo 11-14 ei osallistumismaksua – TERVETULOA! 11. puh.joht. 3 v. puh.joht
Kokouksiin osallistui väkeä yhteiskunnan eri kerroksista. Työväenaatteen mies Väinö Tervo (s. Sekä pääsin mukaan paikalliseen järjestötyöhön. Mielenkiintoisia henkilöitä vilahtelee Seppä Gröhnista ja Aarne Hulkkosesta alkaen. Kirja kertoo Sotkamon työväentalon ja sotkamolaisen työväenliikkeen historiasta, sekä sivuaa toimintaa pitäjän kylilläkin. Yhteensä palvelusvuosia tuli 22. Esitelmän aikana Otto Polvisesta kuultiin muitakin juttuja. Sotkamon kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu Jouko Korhonen löysi muitakin yhtymäkohtia vanhasta kuvasta tähän aikaan. 1940) kertoi 1963 opiskelleensa Moskovassa ja palanneensa järjestötehtäviin Jyväskylään. Sotkamon työväenyhdistyksen 110-vuotisjuhlassa oli suunnilleen saman verran väkeä kuin yhdistystä perustettaessa jäseniä 25.3.1907. Sotkamossa hän oli jo osallistunut pioneerien toimintaan. Jäseniä yhdistyksessä oli tuolloin 43 miestä ja kolme naista. – Kaduilla ja teillä on samanlaisia vesirapakoita edelleenkin. Väkeä oli juhlassa suunnilleen saman verran kuin yhdistyksessä jäseniä 110 vuotta sitten. – Pesti kesti kolme vuotta, sitten menin uudestaan Moskovaan opiskelemaan venäjän kieltä. 14 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Tässä, myös työväentalolla pidetyssä kokouksessa oli ollut aikalaistietojen mukaan 500 osanottajaa. Kun yhdistyksen perustamisesta oli kulunut 10 vuotta, kokoonnuttiin Sotkamon työväentalolle joukkotilaisuuteen. Nykyään Jyväskylässä vaikuttava Väinö Tervo on toimittanut Sotkamon vasemmiston julkaiseman historiateoksen Torpasta taloksi. Erityisen paljon kuvia on sotien jälkeisen ajan vappumarsseilta. A Kaduilla ja teillä on samanlaisia vesirapakoita edelleenkin." PerTTi GranqvisT. Valkoisten puolella oli enemmän väkeä ja muistona noista ajoista kirkon portin pielessä sankarihaudassa on seitsemän vainajaa. Se toinen tunnettiin Suntio-Kustina. Juhlayleisölle kunnallisneuvos Osmo Polvinen esitteli Väinö Tervon ”Syntisen-Kustin poikana.” Väinö Tervon isää oli kutsuttu tuolla nimellä erotukseksi toisesta samannimisestä Kusti Tervosta. päivä. päivänä vuonna 1917 pidetty kansalaiskokous ei vielä suurta väkimäärää saanut kasaan. Sotkamon työväenyhdistyksen toiminnasta ja työväentalosta on säilynyt runsaasti valokuvia. Menin sinne ja sain töitä. Myös työväentalo joutui historiaa tutkineen Väinö Tervon suojeluskunnan peiteyhtiöksi nimeämän Pirttijärvi Oy:n haltuun. Molemmat olivat maalareita ja Suntio-Kusti Väinön kummisetä. Yhdistyksen historiasta kertonut sotkamolaissyntyinen Väinö Tervo kiteytti osuvasti ajan hengen toteamalla, ettei väkeä ole muuallakaan, jos sitä ei ole työväenyhdistyksen tilaisuudessa. Myllyssä asiointia oli kuulemma helpottanut huomattavasti työväenlehden tilaaminen. Maaliskuun 19. ”Ken kokoomusta äänestää, hän työttömyyttä järjestää.” Yleisön joukosta huudettiin tuon 1950-luvun iskulauseen pitävän paikkansa tänäkin päivänä. Sotkamon Työväenyhdistys toimi jo ennen itsenäisyyttä Sotkamossa työväentoiminnalla ovat pitkät perinteet. – Äiti ei tykännyt isän korkonimestä. maaliskuuta 2017 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Työväentalon sali ei lauantaina täyttynyt juhlakansasta, kuten vielä muutama vuosikymmen sitten. Työväentalo on ollut välillä ”vieraan vallan” omistuksessa, ravintolana ja on edelleen kokoontumispaikkana. Oulun, Kajaanin ja armeijan kautta hän palasi Sotkamoon 1961. Sen nimen oli isälle muuten keksinyt Osmo Polvisen setä, mylläri Otto Polvinen. Sotkamon työväenyhdistyksen toiminta lähes lamaantui Lapuan liikkeen aikana. Vanhassa valokuvassa näkynyt vappumarssin iskulause huvitti Sotkamon Työväentalolle lauantaina kokoontunutta juhlaväkeä. Sotien jälkeen yhdistys lunasti omistamansa talon takaisin. Toisen Moskovan reissun jälkeen Väinö Tervo kertoi työskennelleensä matkatoimistossa ja sen jälkeen Lomamatkojen palveluksessa 20 vuotta. – Työnvälittäjä neuvoi menemään Jyväskylään. Mutta toisin oli jo huhtikuun 1. Sotkamosta Väinö Tervo lähti nuorena maailmalle. – Kun firma meni konkurssiin, niin jäin tutkimaan historiaa. Lehteä olivat tilanneet muutkin kuin silloisen SKDL:n jäsenet. Seuraavana vuonna syttyneeseen sisällissotaan eivät sotkamolaiset kovin innokkaasti osallistuneet. Rahojen keräämisessä oli merkittävässä roolissa sotkamolainen taksiautoilija Hannes Heikkinen. Esimerkiksi se, kuinka Otto Polvinen Kansan Tahdon asiamiehenä hankki 300 tilausta parhaana vuotena. Väinö Tervo on tutkinut Sotkamon työväenyhdistyksen ja työväentalon historiaa
maaliskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 15 KUNTAVAALIT 2017 TÄRKEÄT PÄIVÄMÄÄRÄT: Ennakkoäänestys 29.3.-4.4., Kuntavaalit su 9.4. PerTTi GranqvisT PerTTi GranqvisT. Akkoniementie kulkenut silloinkin talon kuvetta pitkin. Lisäksi saat kauttamme painetut esitteet, flyerit, käyntikortit… KYSY LISÄÄ! Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi valitse Sotkamo-lehti HYÖDYNNÄ PEITTOJAKELU PERJANTAINA 7.4. Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo www.sotkamolehti.fi/mediamyynti Kysy meiltä edullinen vaalitarjous painettuun lehteemme ja sähköisiin palveluihimme. Tiistaina 28. Taustalla näkyy Sotkamon Korjaamon seinä. VIELÄ EHDIT LAITTAA VAALIMAINOKSEN! Väinö Tervo on tutkinut Sotkamon työväenyhdistyksen ja työväentalon historiaa. Sotkamo-lehden avulla tavoitat Sotkamon äänestysikäiset! Ehdokas, kun haluat vaikuttaa Ota yhteyttä: Sotkamo-lehti elää vahvasti vaaliteemoissa mukana ja kertoo aina viimeisimmät uutiset. Kuva otettu alunperin 60 vuotta sitten 1957
– Samana vuonna valmistui uusi asuinrakennus. Tauno Piiraisen poika, Pappilanvaaran talon nykyinen isäntä Rauno Piirainen kertoo isänsä istuttaneen kuusen 1967. Rauno Piiraisen ukki Mikko Piirainen (1894-1967) muutti tuolloin Kuhmosta Pappilanvaaraan. Sotkamo-lehden Näin tilaat Sotkamo-lehden helposti TEKSTIVIESTILLÄ numeroon 13234 SOT TILAA kampanjatunnus nimi osoite sähköposti sekä lahjansaajan nimi osoite sähköposti. Pappilanvaaran kuusi ei liene valtakunnallisessa kotikuusien luettelossa. – Kun oikein kovasti tuulee, niin talon seinätkin natisevat liitoksissaan, emäntä Helena Piirainen kuvailee muistellessaan erästäkin syysmyrskyä. Hänen pojanpoikansa on tilannut 100-vuotisjuhlakuusen taimen istutettavaksi samaan pihapiiriin. Kolmas kotikuusi Pappilanvaaran pihalla Pappilanvaaran väkeä. Hän oli itsenäisyyttä puolustaessaan haavoittunut vaikeasti. Ennen Piiraisia Pappilanvaarassa ovat asuneet muun muassa Juutisia, Meriläisiä ja Arffmaneja. Pappilanvaaran talon pihassa oleva kuusi on itsenäisyyden juhlavuonna 1967 istutettu puu. Rauno Piirainen vähän ihmetteleekin vuoden 1967 juhlakuusien vähäisyyttä Sotkamossa. Puun tuuliselle vaaralle istutti talon edellinen isäntä, sotaveteraani ja sotainvalidi Tauno Piirainen (19202006). Suvun hallussa Pappilanvaara on ollut vuodesta 1921. Rauno Piirainen kertoi olleensa jo kahdeksan vuotta eläkkeellä muun muassa vakavien selkävaivojen takia. PerTTi GranqvisT Pappilanvaaraan kuusen istutti sotainvalidi Tauno Piirainen. + 16,69 snt/min. 45,60 € Seuraa uutiskevättä Sotkamo-lehdestä! Tilaa nyt!. VERKOSSA www.sotkamolehti.fi/paasiainen Tarjous on voimassa 10.4. Hyvät näköalat ovat olleet elintärkeässä asemassa vainolaisia vältellessä menneinä aikoina. 010 665 9013 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Koulukin on toiminut tuossa mainitussa rakennuksessa 1950-luvulla. Mikko Piirainen osti tilan Kusti Niskaselta, joka oli rakentanut edellisen asuinrakennuksen. – Pienestä pitäen kovaa työtä. Vainolaisten ilmestyessä maisemiin piilopirteille paettiin odottamaan tilanteen rauhoittumista. Tulevaisuuden kuusen taimi on luvattu toimittaa toukokuun aikana. Myterit ja myrskyt, tuulet ja tuiverrukset eivät ole pystyneet pihatien varressa kohti taivasta kurkottavaan komeaan kuuseen. Toinen Tenetin koulun pihalla ja toinen Sopalan talon pihapiirissä. Oikealla Tuomas Piirainen, Rauno Piirainen, Helena Piirainen ja Tuomaksen tyttöystävä Essi Korhonen. Paikka olisi saanut perimätiedon mukaan nykyisen nimensä tuon piilopirtin takia. Tuotantosuuntana Pappilanvaarassa oli aikoinaan maito ja sitten tuotettiin sianlihaa. Hän muisteli kuinka oli välitunneilla polttanut tupakkaa oppilaiden kanssa, Rauno Piirainen kertoi elämästä Pappilanvaarasta. Siinä sivussa on ollut muutakin, matkailusta alkaen. Myös Pappilanvaaran pihapiirissä olevan kuusen siemenistä on tarkoitus laittaa kuusi kasvamaan juhlavuoden aikana. saakka kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. maaliskuuta 2017 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Pappilanvaaran talon pihasta, korkealta mäeltä näkyy suoraan Vuokatinvaaralle. Oppilaita riitti vuoteen 1969, jolloin koulu lakkautettiin. Pappilanvaaralla kerrotaan sijainneen Isonvihan aikana Sotkamon pappilan piilopirtin. Kotikuusi taustalla. Pappilanvaaran koulu rakennettiin 1958. Pääsiäistarjous Pääsiäistarjous Tilaa Sotkamo-lehti lahjaksi tai iloksi itsellesi! 27,75 € Kampanjatunnus 17JJ Jatkuva tilaus 3 kk maksuvälein, norm. Alle 10-vuotiaana piti traktoria ryhtyä ajamaan ja peltotöitä tekemään. Pappilanvaaran mäellä tuulee silloinkin kun muualla on tyyntä. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi Mainitse viestissäsi kampanjatunnus. Rauno Piiraisen poika Tuomas Piirainen on tilannut 4H-liiton kautta Tulevaisuuden kuusen taimen. Se taimi laitetaan kasvamaan sopivaksi katsottuun paikkaan talon pihapiiriin. – Isä oli ollut opettajanakin välillä. Hinta 0,90 €. Hänet muistetaan myös neljä kautta valtuustossa istuneena valtuutettuna sekä aktiivisena sotainvalidien yhdistyksen jäsenenä. 32,70 € + 1 kk kaupan päälle vuoden loppuun 37,20 € Kampanjatunnus 17M3 Määräaikainen tilaus 3 kk tilaus, norm. Oikea käsi oli haavoittumisen takia lähes toimintakyvytön. Sotkamo-lehdessä kaksi viikkoa sitten kerrottiin näitä kuusia olevan kaksi. Tilausehdot osoitteessa www.sotkamolehti.fi/asiakaspalvelu SOITTAMALLA puh. Pappilanvaaran kotikuusi on kolmas Sotkamossa tiedossa olevista itsenäisyyden 50-vuotisjuhlien kunniaksi 1967 istutetuista kotikuusista. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Siinä se terveys on mennyt, vuonna 1958 syntynyt Rauno Piirainen kertoi. Pappilanvaarassa itsenäisyyden kunnioittamisen perinne on jatkumassa, sillä itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi istutetaan Pappilanvaaran pihapiiriin kaksi kuusta. Jos ja kun Helenan ja Raunon poika Tuomas asettuu asumaan kotitaloaan, on hän neljäs saman suvun edustaja. – En ole kuullut minäkään muualla näitä kuusia olevan. Näkyisi itään Koirajärvellekin, mutta kasvavan metsän puiden latvat ovat esteenä. Isän kuusen istuttamisessa on ollut symboliikkaa
040 757 3263 anne.lukkari@live.fi M A K SA JA : A N N E LU K K A R I Huolehpitoa huomennakin . Kevään etenemisen takia päätettiin raveja aikaistaa parilla viikolla. – Kaksi lähtöä jouduttiin jakamaan. . . Monipuoliset virikeja kotipalvelut vanhuksille. – Määrä yllätti positiivisesti. . Eniten hevosia on lämminveristen toiseksi matalimmassa tasoituksessa. Panostus ennaltaehkäiseviin palveluihin. Kuvassa ensimmäistä hevosta ohjastava Markus Pulkkinen ajaa sunnuntaina useassa lähdössä. Varikko avataan talkoilla lauantaina. Verrattuna siihen mitä aikaisempina vuosina on ollut meidän järjestäessä Kajaanissa paikallisraveja. Tarpeita vastaavat hoitajamitoitukset. Turvallinen ja arvokas vanhuus . Oppilashuolto toimivaksi ja tarpeita vastaavaksi. Kuhmon Hevosystäväinseuran sihteeri Pertti Lyytinen oli tyytyväinen ilmoittautuneiden määrään. Monipuolinen elinkeinorakenne ja toimivat peruspalvelut Anne Lukkari Perheen äiti, biologian opettaja ja kunnanvaltuuston 1. Rata on ollut koko talven hyvässä kunnossa. Lähipalvelut kaikkien saatavilla . . . Alkuperäisen suunnitelman mukaan ravit piti järjestää Petäjäniemen Lomakylän edustalla jäällä. Kunnan monipuolinen tonttitarjonta rakentajille. Steel Anemone starttaa Kuhmon paikallisraveissa Kuhmon paikallisravit ajetaan ensi sunnuntaina Kajaanin raviradalla. Kahvio ja letunmyyntipiste ovat avoinna ravien aikana. Ilmoittautumisaika raveihin päättyi maanantaina aamulla. Tähän sarjaan ilmoitettiin 15 hevosta. . Kunnan aktiivinen toimiminen nuorisoja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi. vpj. Jäätilanteen takia ravit siirrettiin ajettavaksi 15. – Rata ei huoleta, mutta varikko huolettaa. Tiistaina 28. 38 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kajaanin raviradalla Kuluntalahdessa ensi sunnuntaina ajettaviin Kuhmon paikallisraveihin ilmoittautui peräti 90 hevosta ja seitsemän ponia. Toiveita tuli raviradan puolelta aikaistamisesta. Ei ryhdytty karsimaan, Pertti Lyytinen kertoi. . Kovimmassa lämminveristen tallissa sotkamolaisen Veikko Tolkkisen Steel Anemone kohtaa tällä kertaa Maarit Ollikaisen ohjastaman Reborn Exaliburin. Paikallisraveissa on yhteensä 10 lähtöä. Vahvistettava kunnan yritysmyönteistä ilmapiiriä. Pertti Lyytinen kertoi ravien ravintolatuottojen menevän raviradan hyväksi. Tämäkin suunnitelma muuttui lopulta niin, että ravit ajetaan 2. . Nuorilla mahdollisuus edetä omassa maakunnassa koulutuksen avulla. Pääsylipputulot järjestävälle seuralle. Sujuvat sosiaalija terveyspalvelut kaiken ikäisille. huhtikuuta Kajaaniin. . Henkilöstön kehittymismahdollisuudet turvattava. Ravien ensimmäinen lähtö esitellään kello 13.00. Koulutusja harrastusmahdollisuudet . . Kunnan ulkopuolisen hankerahoituksen täysipainoinen hyödyntäminen. Kunnan huolehdittava edellytyksistä monipuolisiin harrastuspaikkoihin. Äänestä ja vaikuta 56 60 61 62 63 64 57 58 59 68 67 66 65 69. Riittävät ja laadukkaat vanhusten asuinja hoivapaikat. PerTTi GranqvisT/arkisTo Sotkamon Vasemmiston vaalikärjet 2017 Hakkarainen Alisa opiskelija Oikarinen Timo kirvesmies Pasanen Antero (sit.) eläkeläinen, mittakirvesmies Polvinen Osmo kunnallisneuvos Rönkkö Esko (sit.) kirvesmies Sirviö Pertti (sit.) eläkeläinen Heikkinen Reija sosiaalityöntekijä Korhonen Jouko alueluottamusmies Lievonen Jarkko (sit.) seurakuntapastori Toivanen Pinja kirvesmies Tervonen Paavo eläkeläinen Tervo Riitta konsulentti/siistijä Suorsa Tuomo eläkeläinen Tuohimaa Tiina (sit.) luokanopettaja M ak sa ja : So tk am on Va se m m is to Kunnan elinvoimaisuuden parantaminen . Julkisen sektorin huolehdittava peruspalveluista. . Maarit Ollikaisen valmennukseen siirtynyt Timo Huotarin omistama Cankus Que on yksi lähdön mielenkiintoisimmista osallistujista. huhtikuuta. Palveluihin riittävät resurssit. maaliskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 17 26 Jarmo Huttunen toiminnanjohtaja, metsätalousinsinööri Keskustan Sotkamon kunnallisjärjestön pj Kunnanvaltuutettu Maakuntavaltuuston jäsen • Työpaikat ja yrittäjyys – vahva kuntatalous • Luonnonvarat käyttöön kestävästi • Tasapuolista ja oikeudenmukaista päätöksentekoa Sotkamolaisten parhaaksi. Haluttiin antaa kaikille mahdollisuus kilvanajoon
On tärkeää myös, että tarjoamme hyvän kasvatuksen ja opetuksen ohessa ihmistaimille turvallisia ja terveitä oppimisympäristöjä, hyvän sisäilman kouluja. Oman elinympäristönsä kehittämisestä kiinnostuneet kuntalaiset, järjestöt ja yritykset tulee ottaa enemmän mukaan tulevaisuuden tekemiseen. Vai onko sittenkin ennustamisen sijaan tärkeintä kehittää ihmisen valmiuksia kohdata tuntematon, ennalta tiedostamaton tulevaisuus. Kellojen siirtely on tarpeetonta. Voisi aivan hyvin siirtää yhteen aikaan. Erinomaisia ehdokkaita on paljon ja kuntalaiset tekevät nyt valinnat. Kotikunnan tärkeimmiksi tehtäväksi jää kunnan elinvoiman kehittäminen ja arjen palveluista huolehtiminen. …niin muuttuu maailma, Eskoni. Päätöksiä tekevät ja maailmaa eteenpäin vievät kokonaisuuksia hallitsevat moniosaajat ja asioihin syvällisesti perehtyneet erityisosaajat. Suutari Topiaksen lause pojalleen Eskolle on totta, erityisesti tänään. Nyt on tärkeää valita päättäjiksi tekijöitä, jotka pitävät oman kunnan puolta ja kehittävät uusia keinoja ja kenties rohkeitakin ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Tavoitteena on, että valmiudet kohdata tulevaisuus on parempaa ja selkeämpää. Antti Passila Orimattila Piia Kauhanen Rantasalmi. Vaikka meillä Kainuussa uudistus ei Kainuun soten ja maakuntahallintokokeilun johdosta tuo samanlaisia muutoksia kuin muualla Suomessa, se tulee myös meillä korostamaan kuntien merkitystä paikallisen ja alueellisen elinvoiman moottoreina entisestään. Keskittyminen liitosten sijaan kuntien elinvoimaan turvaa myös maakuntamme jatkon, sillä yhdelle tai kolmelle kunnalle ei säilytetä omaa maakuntaa ja viidellekin se on erittäin epätodennäköistä. Sydämen sivistyksellä – yhdessä tehden! Unto Väisänen Kunnanvaltuuston 2. Vipukeinojen kehittäminen erityisesti yritysten ja työpaikkojen synnylle antaa pohjan elinvoimalle ja hyvinvoinnille. Kesäaika aiheuttaa uniongelmia ja sekaannusta normaalissa elämässä. Uudelle paikalliselle elintarviketuotannolle antaa siipiä hankintalain suoma hankintojen pilkkominen, kaivannaisteollisuus luo alihankintakysyntää ja tukipalveluyrityksiä, hyvinvointimatkailua vahvistetaan pienyritysten kirjavalla tarjonnalla, luonto, vedet ja hiljaisuus kaupallistetaan luontoa kuunnellen. Siksi ryhmäkoot ja tukitoimet on mitoitettava tarkasti lapsuuden aikana. Kiinnittyminen yhteiskunnan jäseneksi tuossa iässä voi olla vaakalaudalla, jos opinnoille tai järkevälle tekemiselle ei ole sijaa. Näistä aineksista kunnat voivat paikallisten tarpeiden mukaisesti muokata vetovoimaisia paikallisyhteisöjä, joissa asuu tyytyväisiä ihmisiä. Kolmannen sektorin rooli tulee yhä merkittävämmäksi. Uskallammeko korostaa yhdistysten maassamme vielä enemmän yhteisöjen merkitystä, Yhteisöjen Suomea. Mielestäni kaiken onnistumisen pohjana on yksilön mielipiteiden kuuntelu ja kunnioittaminen, ajatusten yhdessä lisäjalostaminen ja päätöksenteon mahdollisimman suuri yksimielisyys ja päätökseen sitoutuminen. Tulevat kuntavaalit ovat paikallisvaalit. Tarvitsemme herkässä vaiheessa ennen tuota kiinnittymisiä yhteisöihin, siksi harrastukset ja kaveriporukat ovat tärkeitä. Pienten kuntien taloustilanne helpottuu ja puheet kuntien pakkoliitoksista voidaankin hyvin lopettaa. Joutaisi jättää tämä kesäaikajuttu pois. Se on ihan tutkittua asiaa. Ennaltaehkäisevään työhön kannustetaan kaikki toimijat ja sille luodaan kannustejärjestelmä. Siirretään kelloja kohti kesää. Tämän jälkeen nuori tekee jo omia valintoja 15-¬16 -vuotiaana – onko hänellä siihen valmiudet?. Historiallinen soteja maakuntauudistus etenee parhaillaan suunnitellusti. Uuden roolinsa muovaamisessa kaikkein tärkein toimija on kunta itse. Päättäjät kaavoittavat ja nostavat rohkeilla kehittämistoimilla esille alueen vahvuudet ja mahdollistavat elinkeinojen kehittymisen. Piia Ivakko Valtimo. Ainakin kaksi viikkoa menee toipuessa joka kerta kun kelloja on siirrelty. Olen myöhästynyt linja-autosta kesäajan takia. Koska kaikille ei käy kellojen siirtäminen. Varhaiskasvatus on erityisen arvokasta ja perusopetus antaa valmiudet. Gallup: Mitä mieltä olet kesäaikaan siirtymisestä. Lähtökohtana mielestäni on, että ihminen luottaa ja arvostaa itseänsä, on realistinen minäkuva mahdollisuuksien ja valintojen keskellä. vpj Tulevaisuusvaliokunnan pj Maakuntavaltuutettu Kuntavaaliehdokas (KOK) Tulevaisuus ja Sotkamo. Kuntien jatkosta puhuttaessa tuleekin kantaa vastuu sanomisistaan eli siitä, halutaanko maakuntamme itsehallinto hävittää vai annetaanko Kainuun vastata omasta aluekehittämisestään myös jatkossa. Sami Valonen Tuusula. Tavoitteena on kuulua johonkin, kiinnittyä. Kansainvälistyminen tuo haasteen kieliosaajista ja kielten opetusta tarjotaan jo varhaiskasvatuksessa kielikylvyn muodossa. Rakennamme erilaisia sosiaalipalveluja 3. Näen, että Nuasjärven rannat kansoittuvat ja Kajaani-Sotkamo -akseli vahvistuu, yhteistyö lisääntyy ja yhdistämme toimintoja. Tulevaisuuden kunta on enemmän ihmisten yhteisö ja aktiivinen tekijä. Alueellisella toiminnalla, harrastusryhmillä, vahvoilla kyläyhteisöillä, teemaryhmillä, seuroilla ja yhdistyksillä on vahva roolinsa sekä kiinnittäjinä että työllistäjinä. Koululaisille näyttää rytmiin pääseminen olevan vaikeaa. Tulevaisuudessa pienillä kunnilla on yhtäläiset tai jopa paremmat mahdollisuudet menestyä, kun suurimmat kustannusten menopaineet ja muutokset jaetaan ja toteutetaan suuremmilla hartioilla yhteistyössä koko alueen ja valtion kanssa. Tehdään yhdessä Sotkamosta yhä parempi paikka tehdä työtä, asua, elää, viettää vapaa-aikaa ja vierailla. Tähän on jo tottunut. Luonto, lumi, raikas ilma, luonnonmarjat ja hiljaisuus antavat ihmiselle tarpeellisen kontrastin kaupungistuvassa kehityksessä, paluun maaseudulle ja esi-isien juurille. Marisanna Jarva Kansanedustaja Tulevaisuuden kuntia tehdään nyt Eduskunnasta Mielipide. Yksi aika riittäisi, typerä kellojen siirtely pitäisi jättää pois ja heti. Perusopetuksen kuntarajat poistuvat valtionosuusmuutosten myötä. Maankäytön suunnittelu, liikuntapaikat ja -palvelut, erilaisten sosiaalisten ja terveydellisten pulmien ennaltaehkäisy, varhaiskasvatus, osaaminen ja sivistys sekä kulttuurija vapaa-aikatoiminnot ovat kaikki asiakokonaisuuksia, joilla on suuri vaikutus kunnan viihtyvyyteen ja alueen elinvoimaan. Maaliskuun alussa hallitus antoi eduskunnalle esitykset, jotka koskevat uusien maakuntien perustamista sekä sosiaalija terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtoa kunnilta maakunnille vuoden 2019 alusta. Matkailun taseet paranevat ulkomaisen matkailuvirran mukana, toivottavasti onnistumme tässä. Työkaluina tässä ovat tulevaisuuden trendien ja faktojen ymmärtäminen ja oman toiminnan mitoittaminen ja kehittäminen haastetta vastaavaksi. Ylläpidämme vanhemmuuden vireyttä aktivoimalla ikäihmisiä ja rakennamme ja suunnittelemme paikkoja toiminnalle. Uudistuksessa turvataan keskustajohtoisen hallituksen myötä myös Kainuulle oma itsehallinnollinen maakunta. Sen joka kesäajan keksi, voisi työntää ihan hanuriin ja syvälle. Paikallinen työehtojen sopiminen lisää tuottavuutta. Vain näin jokaisessa kunnassa paikalliset vahvuudet ja osaaminen saadaan parhaiten hyötykäyttöön. Kunnissa päätetään arjen asioista, jotka koskettavat jokaista kuntalaista. Koulutustarjonta joustaa kysyntää vastaavaksi ja osaamisen tasoa nostetaan Kainuussa. Yksi aika riittäisi. Kuntien lakisääteiset tehtävät vähenevät mutta jäljelle jäävät tehtävät eivät suinkaan ole merkityksettömiä. Tämä altistaa syrjäytymiselle. Työtavat ja työympäristöt muuttuvat, yrittäminen ja yritteliäisyys, itsensä työllistäminen yleistyy. Työssä jaksamisen huolettaa ja vapaa-ajan suhde työhön muuttuu joustavammaksi. Perhepalvelut, vapaa-ajan palvelut ja tonttija asuntotarjonta puhtaan luonnon ja työn ohella tulevat yhä tärkeämmiksi vetovoimatekijöiksi. On valoisaa pitempään ja syksyllä tulee aikaisemmin pimeä. Ketään ei jätetä yksin, turvaverkkoja tarvitaan! Sotkamon tulevaisuuden kivijalat ovat matkailu, kaivannaisteollisuus, biotalous, alkuja elintarviketuotanto ja hyvinvointipalvelut. Ihmisen ja yhteiskunnan muutos kiihtyy jopa niin että ihmisen on pakko ennakoida tulevaa ja tehdä tarkkoja ja tarpeellisia arvovalintoja. Muistathan, että vain käytetyllä äänelläsi voit vaikuttaa siihen, ketkä ovat tekemässä kuntasi tulevaisuutta. Peruspalveluja ostetaan osin palveluseteleillä. En minä pidä huonona asiana kesäaikaan siirtymistä ja syksyllä talviaikaan. sektorin avulla julkisen tarjonnan oheen. Mitä pienempi ihminen on, sitä enemmän meillä aikuisilla on vastuuta hänestä olla hyväksytty, rakastettu ja arvostettu
klo 12 Kehitysvammaisten kirkkopyhä Vuokatin kirkossa. klo 13.30 Päiväpiiri Vuokatinrannassa. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi VUOKATTI Nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Puhelinajanvaraus avoinna arkisin klo 9-15. Ti 4.4. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. Mukana oli myös King’s Kids –ryhmä Kuopiosta. Vuokatinranta: Ti 28.3. Vaikka lapset olivat matkustaneet pitkän matkan ja harjoitelleet yhdessä ennen varsinaista konserttia, ei väsymyksestä ollut tietokaan konsertin jälkeen. ja to 20.4. Su 9.4. Ke 5.4. klo 18 Koko perheen näytelmä ”Simppa Siilin ihmeellinen päivä” srk-talossa. Ti 4.4. Penttinen. – Tällaiset isot tapahtumat ovat merkittäviä pienille kuoroille, jotka näin pääsevät kokemaan musiikin tekemisen iloa isossa joukossa. Ma 3.4. To 30.3. klo 11.00 Ehtoollisjuhla. • Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Janne Heikkinen to 13.4. Erikoislääkärin lähetteellä. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. 2.4. klo 18 Kirkkokuoron harj. Ke 29.3. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 2.4. Naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri, yleislääkäri. Ilmoittautumiset pe 31.3., p. Tuotto 5v päiväkerholaisten kevätretkeen. klo 17.30 Mix-kerho Pe 31.3. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 28.3. Lapsityö: To 30.3. klo 18 klo 18 klo 13 Kohdennettu EU-RUOKAJAKELU Sotkamon Helluntaikirkolla Makkosentie 51 Ke 29.3.2017 klo 10-12 • ruoka-apuun oikeuttavan lapun saa evl.diakoniatoimistosta, sosiaalitoimistosta tai lastenneuvolasta • aiemmin saatu lappu kelpaa edelleen Koko perheen näytelmä ”simppa siilin ihmeellinen päivä” to 30.3.2017 klo 18 seurakuntatalolla Lisäksi: * ongintaa 1€, onnenpyörä 1€ * arpoja 1€ / 2€ * myytävänä leivonnaisia * vapaaehtoinen kahviraha Sotkamon seurakunta / Lapsityö ja vanhemmat TERVETULOA! Kuolleet: Eero Johannes Korhonen 60 v. – On mukava laulaa yhdessä näitä Jippii -lauluja ja esiintyminen on myös kivaa, kertoivat 10 -vuotiaat Joensuulaiset Milja ja Janina konsertin jälkeen. Uusimme myös reseptit, KELA korvaa osan kuluista! Snowpolis, Kidekuja 2 puh. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Omaiset teatteriretikka.net TEATTERI RETIKKA, SUOMUSSALMI Käsikirjoitus Eero Schroderus Ohjaus Ulla Schroderus Lippu 13 e / Ryhmälippu 11 e Varaukset 040 512 7301 Käteismaksu TO LA SU 30.3. Su 9.4. klo 13 Kirkonkylän lähetyspiiri srk-talossa. Mm. Ke 29.3. klo 18 Kirkkokuoron harj. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ma ja ke klo 9–10 p. Vapaa pääsy, kolehti Vuokatinrannan hengelliselle työlle. Kiinnostuneet ottakaa yhteyttä joko suoraan opistolle tai Yrjö Sorvariin p. srktalossa. • Yleislääkäri Marjo Pantti ke 29.3., ti 4.4., ti 11.4. klo 12–13.30 Vauvakerho srktalossa. klo 13.30 Aikuisten päiväkerho Vuokatin kirkossa. klo 18.30 Heprean opintopiiri khranviraston kirjastossa. srk-talossa. Konsertissa esiintyi yhdistetty Jippii -kuoro, jonka tällä kertaa muodosti runsas viisikymmentä laulajaa useilta eri paikkakunnilta. A Niskanen. To 30.3. Rippikoulutyö: To 30.3. – Yhdessä saimme juhlia Sotkamossa 100 –vuotiasta Suomea ja Ristin maa -konsertti yhdisti Juhlimme 100 –vuotiasta Suomea! Jaakko Sopanen kiittää Jumalaa maamme itsenäisyydestä. To 30.3. klo 16.30 Isoskoulutus kirkon yläsalissa. Suomi 100 – isovanhempien viikko, mukana Marja-Liisa ja Tuomo Kuitunen, Eila ja Heikki Mikkonen. klo 18 Siioninvirsiseurat Eine Tauriaisella, Sopalan Rantatie 1. Ke 5.4. Klo 18 Koko perheen näytelmä ”Simppa Siilin ihmeellinen päivä” srk-talossa (kts. Ma 3.4. Ti 4.4. • Fysiatrian erikoislääkäri Saija Paavola su 2.4. klo 10 liturgia MUU TOIMINTA: la 1.4.klo 16.30-18 lastenkerho Vuokatin nuorisotalossa Ristin –maa 2017 konsertti kokosi Sotkamon helluntaiseurakunnan tiloihin lauantaina noin kaksi sataa ihmistä. • Kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri Samuli Kemppainen to 13.4. Ke 5.4. Näytelmän jälkeen ongintaa 1 €, onnenpyörä 1 €, arpoja 1/2 €, leivonnaisia myyntiin sekä vapaaehtoinen kahviraha. • Kirurgi Esko Ripaoja ke 29.3. Se antaa motivaatiota, koska yhdessä esiintyminen on myös palkinto pitkäjänteisestä musiikin harjoittelusta. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, saarna ja lit. klo 17.30 Varkkikerho To 30.3. klo 18 Sapattiateria, hinta 16 €, Pe 7.4. Ti 4.4. Klo 19 Iltakirkko ja HPE Vuokatin kirkossa, Reino Letonsaari. H. klo 15 Vuokatin lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. klo 18 Yhteiskristillinen raamattupiiri khranviraston kirjastossa. klo 10–14 Voimaantumispäivä srk-talossa. La 1.4. todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, luomenpoistot ja asiakkaat vauvasta vaariin. Naiset, lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat. tarkemmat tiedot lapsityön kohdalta). Muualla: Kainuun Opistolle ollaan perustamassa virsikuoroa. 010 665 9013. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. klo 13 Diakoniapiiri srk-talossa. klo 9–10.30 Perhekerho Kontinjoen koulun iltapäiväkerhotilat. klo 18.30 Heprean opintopiiri khranviraston kirjastossa. Messun jälkeen kirkkokahvit Lähetystyö: Ti 28.3. 045 112 1324. 08 6172 3527 kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, Salmelantie 1. seurakunnat Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme Rauni Hukkasen muistoa ja otitte osaa suruumme. 08 619470 tai info@vuokatinranta.fi La 9.4. klo 19 Hengellisen musiikin alkulähteillä, Hillel Tokazier. klo 18.00 Naisten ilta Su 2.4. Lauantaisin kirpputori klo 9–12 srktalossa. klo 19 Raamattuluento, Iloitkaa aina Herrassa!, Fil 4:1–9, Kari Ikonen (kahvitarjoilu klo 18.30). Ti 4.4. • Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ti 28.3. Ke 29.3. klo 19 Elävän musiikin ilta, Heikki Mikkonen. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa. www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. Erkki Jokinen. klo 10.00 EU-ruokajakelu Ke 29.3. Pe 7.4. Myös Pohjois-Savon Jippii -työn koordinaattori, Riitta Roininen oli iloinen konsertin jälkeen. To 6.4. klo 19 Elävän musiikin ilta, Hillel Tokazier. Pe 7.4. klo 19 Raamattuluento, Paavali esikuvana, Fil 3:12–21, Reino Letonsaari (kahvitarjoilu klo 18.30). La 1.4. Pe 31.3. 1.4. Su 2.4. klo 18 Jumalansynnyttäjän akatistos su 2.4. Kaukaisimmat laulajat tulivat Joensuusta asti. Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. Huom! Ei diakoniapäivystystä khranviraston diakoniatoimistossa. – Olen laulanut kuorossa 7-vuotta ja Janina 4-vuotta, Milja jatkaa. klo 18.00 Kotiryhmät kokoontuvat Ke 29.3. Alkulähteellä Israel tapahtuma, mukana Mika Pouke, Hillel Tokazier, Leena Eskelinen. Pe 31.3. sotkamo.helluntaiseurakunta.fi KAJAANIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA KAJAANIN KIRKKO: to 30.3. klo 19 Elävän musiikin ilta, Heikki Kärhä & Jukka Ikonen. ja ti 4.4. To 30.3. klo 13 Veteraanisukkien jakamistilaisuus srk-talossa Musiikkityö: Ti 28.3. klo 18 suuri katumuskanoni la 1.4. Kastetut: Oona Eveliina Heikkinen, Aate Edvard Jukka, Martti Eemeli Aleksander Alatalo Yleinen seurakuntatyö: Ti 28.3. klo 17.30 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. klo 19 Elävän musiikin ilta, Pekka Simojoki. ja ma 3.4. Ti 4.4. ENMG-tutkimukset lääkärin lähetteellä. Jaakko Sopanen Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä • Gynekologi Eeva Kajalo ti 4.4. Mielensovinto isäsuhteessa – Sielunhoitopäivät, mukana Saara Kinnunen ja Erkki Jokinen. klo 12 Aikuisten kerho srktalossa
09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 14.30 Puoluepäivä Perussuomalaiset. 17.55 Emmerdale (7). 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 06.25 Ylen Aamu-tv. 10.45 Löytöretkiä maailmaan. 22.00 Suomen surkein kuski. 06.25 Ylen Aamutv. 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi. 12.10 Yle Oddasat. 21.05 Perjantai. 10.05 Emmerdale (7). 02.55–03.50 Sleepy Hollow (16). 14.30–15.24 Nansenin jäljillä. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 19.20 Päivän sää. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 03.00–04.00 Maailman kauheimmat naapurit. 10.35 Emmerdale (7). 20.58 Keno. 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.00 BiisiBattle. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 08.00 Huomenta Suomi. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 07.53 Kissat. 12.14 Oddasat. 06.55 K3 (S). 09.50 Remppa vai muutto. 01.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 02.00 Blue Bloods (12). 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.20 Riisutut. 00.00 Paluu alttarille. Suomen riippumattomin ajankohtaissatiiri. 00.50 Olipa kerran elämä. 22.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.50 Onnenarpa. 13.45 Eläinsairaala (S). 23.30 Iholla. 19.30 Kandit. 23.30 Iholla 3. 16.50 Novosti Yle. 16.50 Julkkisselviytyjät (S). 22.00 Elokuva: Mies ja alaston ase (12). 07.31 Petrin tiikeritarinat (S). 23.40–00.10 Au pairit Kanadassa. 12.25 Riistametsällä. 10.00 Viidakkoperhe (7). 18.00 Yle Uutiset. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.55 HS-uutiset ja sää. 20.01 Kaikki hyvin, Pekka (12). Yle TV1 31.03.2017 klo 17.10 Sydämen kutsumus (12) (When Calls the Heart) Uusi sarja. 20.30 Au pairit Kanadassa. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 06.52 Nelli ja Iiro (S). 19.00–19.51 Tahdon asia (7). 16.30 Olipa kerran elämä. 19.31 Sub goes Kolina (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 22.00 Temptation Island Suomi 3. 23.55 Suomen surkein kuski. 16.50 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S). 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 02.40– 03.35 Rush (16). 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 14.30 Kokkisota. 04.30–05.00 Poliisit (7). 08.50 Eläinpotilaiden pelastaja. 19.00 Au pairit Kanadassa. 15.45 Amerikan kovimmat keräilijät. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 19.30 Taitoluistelun MM: Naisten vapaaohjelma. 19.00 Leijonan luola USA. 14.15 Matkaoppaat. 07.11 Laura (S). 22.55 Miehitetty (16). 17.00 Pikku Kakkonen. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 19.30 Salatut elämät (7). 02.30 Poliisit – kotihälytys (7). 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 18.30 Puoli seitsemän. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 19.30 Faija hoitaa (S). 07.05 Madagascarin pingviinit (7). 00.55 Kohde (12). 10.50 Onnenarpa. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 18.55 HS-uutiset ja sää. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 20.00 Uusi Päivä (S). 08.36 Aika härdelli! (7). 08.50 UP: Lissu ja Vihreät Valot – Hyvää ja kaunista 2.2 (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.00 Koiralle koti. 00.00 NCIS Rikostutkijat (12). 08.40 Lego City (S). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 13.15 Herkullinen Toscana. 19.25 Tulosruutu. 11.30 Zlatanin jalanjäljillä. 15.15 Puoluepäivä Perussuomalaiset. 18.30 Puoli seitsemän. 17.10–17.53 Viidakkoperhe (7). 06.00 Bumba (S). 15.00 Yle Uutiset. 15.30 Middle (S). 12.23 Kiveä kovemmat. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Pressiklubi. 23.45 Elokuva: Don Jon (16). 17.10–17.52 Sydämen kutsumus (12). 04.30–05.00 Matkaoppaat. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.50 Näin Norjassa. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 14.40– 14.52 Arkistokuvia: Armi ja Gil Hilario Helsingissä (S). maaliskuuta 2017 TV l TIISTAI 28.3. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.20 Päivän sää. 16.00 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 18.00 Emmerdale (7). 14.00 Täydellistä elämää. 06.25 Huomenta Suomi. 11.00 Märät säpikkäät (12). 18.55 HS-uutiset ja sää. 07.13 Pikkuli (S). 15.10 Yle Oddasat. 07.35 Siiri ja Krokotiili (S). 16.20 MOT. 03.30 Poliisit (7). 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 06.40 K3 (7). HD Kuvassa Elizabeth Thatcher (Erin Krakow). 08.20 Lego Friends (S). 02.05–03.05 Pukumiehet (7). 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). 23.00 Kotikatsomo: Presidentti (12). 10.25 Tuntematon Norja. 07.53 Totta vai taikaa. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 06.45 K3 (S). 18.25 Emmerdale (S). 17.00 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. TV l TORSTAI 30.3. 22.20 Päivän sää. 11.21 Yle Uutiset Häme. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. TV l PERJANTAI 31.3. 14.45 Matkaoppaat. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 19.00 Rillit huurussa (S). 14.45 Amerikan paras ravintola. 23.00 Iholla. 16.20 Luontohetki. 23.20 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Myytinmurtajat. 21.00 Mustamaalattu (12). 09.30 Puoli seitsemän. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.50–01.20 Puoli seitsemän. 20.00 Stadi vs Lande. 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen. 03.20–04.20 Maailman kauheimmat naapurit.. 07.02 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 11.21 Yle Uutiset Häme. 07.05 Madagascarin pingviinit (S). 18.00 Hiihdon SM: Kooste. 10.50 Onnenarpa. 14.30 Taitoluistelun MM: Jäätanssin lyhyt tanssi. 16.00 Salatut elämät (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.10 Yle Oddasat. 19.00 Seitsemän Uutiset. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 01.20 Banshee (16). 16.30 Uusi Päivä (S). 03.35 Poliisit (S). Yle TV1 29.03.2017 klo 19.00 Prisma: Ilma, jota hengitämme. Yle TV2 30.03.2017 klo 22.10 Noin viikon uutiset. 10.30 Onnistuuko avioliitto?. Yle TV1 05.55 Akuutti. 07.17 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 12.03 Yle Uutiset Lappi. 16.30 Suomen surkein kuski. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 08.10 Angry Birds Stella (S). 22.40 Rikospaikka. 22.25 Tulosruutu. 07.41 Jussin matkat (S). 06.55 K3 (7). 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 07.50 Sonic Boom (7). 17.55 Emmerdale (7). 23.25–23.55 Puoli seitsemän. 12.30–12.58 Tosi tarina. 00.40–01.10 Puoli seitsemän. 20.00 Uusi Päivä (S). 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 12.25–12.54 Sohvasurffaajat. 01.45 Revolution (16). 09.50 Remppa vai muutto. 18.00 Yle Uutiset. 04.35–05.00 Matkaoppaat. 22.20 Päivän sää. 19.00 Kriminalisti (12). 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). Yle TV1 05.55 Tosi tarina: Vankivaunu. 16.50 Leijonan luola USA. 07.40 Taavi-tiikerin naapurissa (S). MTV3 06.00 Aamusää. 02.15 Eastbound & Down (16). 17.00 Yle Uutiset. 09.55 Maja mukavuuksilla. 10.45 Löytöretkiä maailmaan. 15.45 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.55 The Voice of Finland. 15.10 Yle Oddasat. 06.25 Huomenta Suomi. 22.00 Catastrophe (12). 20.30 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 23.05 Stacey Dooley: Uusi huumesota (12). 16.45 Onnenarpa. 10.35 Emmerdale (12). 21.05 Puoluepäivä pienpuolueet. 20.55 Urheiluruutu. 10.05 Emmerdale (12). 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 03.30 Poliisit (S). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 23.00 Erikoisliikemiehet. 08.50 Eläinpotilaiden pelastaja. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 03.05 Poliisit (7). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 10.35 Emmerdale (7). 22.20 Päivän sää. 08.00 Touhukkaat (S). 22.55 Ulkolinja. 10.00 Viidakkoperhe (7). 23.00 Pahan jälkeen. 06.25 Ylen Aamu-tv. 06.51 Nimipäiväonnittelu. 19.00 Hakekaa kätilö! (12). 01.00 Ninja Warrior. 17.00 Pikku Kakkonen. 14.30 Löytäjät. 18.25 Emmerdale (7). 10.00 Elämäni eläimet. 11.00 Ratsastuksen MC: Kouluratsastus. Sub 09.30 Salatut elämät (12). 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 17.00 Yle Uutiset. 08.25 Galaxi. 01.30 Rajavalvojat (S). 19.20 Päivän sää. 19.00 Stand Up! (S). 15.30–15.53 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 08.00 Sonic Boom (S). 06.30 Myyrä ja Panda (S). 09.50 Remppa vai muutto. 11.55 Sohvasurffaajat. 23.05 NCIS: New Orleans (12). 07.27 Askarrellaan. 23.45 Prisma. 03.00 Poliisit (7). HD. 20.00 Olipa kerran elämä. 23.00 NCIS Rikostutkijat (12). 18.30 Puoli seitsemän. 22.05 Urheiluruutu. 11.05–12.00 Lääkärit. 20.30 Simpsonit (7). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. Kuva: Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 MOT : Kilpailutushuuman kolhimat. 13.45 Taitoluistelun MM. 13.25 Säkkijärven polkka (S). 02.45–03.15 Girls (16). 16.00 Salatut elämät (7). Hankaluuksia. 16.30 Uusi Päivä (S). 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Ninja Warrior. 18.25 Emmerdale (12). 11.21 Yle Uutiset Häme. 20.00 Puoluepäivä Perussuomalaiset. 19.30 Siskonpeti (7). kausi. 07.58 Martta puhuu (S). 18.25 Emmerdale (7). 17.55 Emmerdale (12). 23.00 Iholla 3. 23.00 Jääkiekon naisten MM: FIN – RUS. 12.10 Yle Oddasat. 21.50 Inhimillinen tekijä. 21.45 Jamaica Innin majatalo (16). 07.55 Sonic Boom (7). 08.45 Lego City (S). 19.01 Sub goes Kolina (S). 14.45 Hell’s Kitchen. Nelonen 05.00 Astral-TV. 01.00 Ninja Warrior. 23.50 Hiljainen todistaja (16). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 00.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 01.00 Vampyyripäiväkirjat (12). kausi. 11.05–12.00 Lääkärit. 09.30 Puoli seitsemän. 22.10 Sohvaperunat. MTV3 06.00 Aamusää. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 08.45 Lego City (S). 18.00 Ninja Warrior. 20.30 Yle Uutiset. 08.15 Angry Birds Stella (S). 07.35 Lego Nexo Knights (7). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 19.20 Päivän sää. 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 22.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati. 01.05 Poliisit – kotihälytys (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.3. 13.30 Vajasta lukaaliksi. 22.00 Catfish – deittihuijarit. 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 18.45 Roope Salminen Show. 22.30 BiisiBattle. 06.05 Bubble Guppies (S). 02.00–04.00 Ninja Warrior. 21.50 Yle Uutiset. 21.00 Puoluepäivä Vihreät. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.50 Remppa vai muutto. 08.50 Näin Norjassa. Millaiseksi kaupunki asukkaineen osoittautuu. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 08.37 Nokkelikot (7). 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 08.34 Joraavat juurikkaat (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 03.30 Poliisit (S). 20.00 Simpsonit (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 06.52 Hei Taavi (S). 15.15–16.45 Puoluepäivä pienpuolueet. 15.45 Amerikan kovimmat keräilijät. 06.25 Huomenta Suomi. 20.00 Muisti: Terrorismin pelko. 15.50 A-studio. 08.00 Huomenta Suomi. Ohjelman juontajana jatkaa Juuso Mäkilähde Yle TV1 05.55 Elämä käännekohdassa. 12.14 Oddasat. 17.00 Yle Uutiset. 07.07 Tie tähtiin (S). 12.55 Villi kortti. 20.00 Julkkisselviytyjät (S). 11.25 Luontomatkalla Australiassa. 14.00 Ihmemies MacGyver (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 22.00 Haluatko miljonääriksi?. 19.25 Tulosruutu. 16.45 Onnenarpa. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.55 Urheiluruutu. 22.00 Jalkapallomaaottelu: AUT – FIN. 19.00 Hauskat kotivideot. 08.55 Holby Cityn sairaala (12). 14.15 Matkaoppaat. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). Nelonen 05.00 Astral-TV. MTV3 06.00 Aamusää. 23.10 Myytinmurtajat. Nelonen 06.00 Bumba (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.35 Emmerdale (7). 10.00 Au pairit Kanadassa. 03.00–04.00 Maailman kauheimmat naapurit. 15.00 Yle Uutiset. 07.06 Hermanni Hiiri (S). 06.05 Bubble Guppies (S). 20.55 Urheiluruutu. 08.15 Lego Elves (7). 10.00 Viidakkoperhe (7). 14.45 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 22.10 Noin viikon uutiset. 07.23 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Puoluepäivä Vihreät. 21.00 Suomen hauskin tavis (S). 07.58 Töötti ja Pulteri (S). 19.00 Herkullinen Toscana. 14.30 Puoluepäivä Vihreät. MTV3 28.03.2017 klo 20.00/ Suomen surkein kuski..Penkka pöllyää ja lumi lentää kun kuskimme koittavat selvitä nopean vauhdin väistötehtävistä, mäkilähdöistä ja kaikkien suosikista kiikkulaudasta. 06.00 Bumba (S). kausi. 07.26 Pikku Kakkosen posti. 12.14 Oddasat. 22.35 Elokuva: Knowing – Tieto (12). 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 20.10 Taitoluistelun MM: Parien vapaaohjelma. 08.22 Galaxi. 18.30 Roope Salminen Show. 11.05–12.00 Lääkärit. 16.25 Ratsastuksen MC: Esteratsastus. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 13.40 Sohvaperunat. 22.25 Kennedyt (12). 10.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 06.55 K3 (7). 00.50 Iholla 3. 19.25 Tulosruutu. 19.25 Tulosruutu. 04.00 Pelastushelikopteri (S). 06.30 Myyrä ja Panda (S). 13.45 Huvila & Huussi. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 18.00 Arena eSports. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 19.30 Salatut elämät (12). 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 20.00 Suomen surkein kuski. 15.30 Fresh Off the Boat (S). 14.15 Matkaoppaat. 13.45 Eläinsairaala (S). 15.00 Riisutut. 12.10 Yle Oddasat. 20.00 Simpsonit (7). 22.05 Urheiluruutu. 22.40 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.00 Taitoset. 17.50 Heikoin lenkki. 22.20 Päivän sää. 08.15 Lego Elves (7). MTV3 06.00 Aamusää. 01.10 Yökylässä Maria Veitola. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.21 Babar ja Badun seikkailut (S). 21.00 Treffaa mun vanhemmat. 08.10 Angry Birds Stella (S). 06.45 K3 (S). 15.00 Peter Nyman. 00.15 Pitääkö olla huolissaan?. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 03.00 Poliisit (S). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 15.30 Kolme miestä ja tyttö (S). 08.10 Angry Birds Toons (S). 11.05–12.00 Lääkärit. 10.00 Elämää ja pyörätuolirugbya. 07.33 Timppa (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20 TELEVISIO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. 14.30 Suomen kaunein koti. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (12). 07.54 Me Peltiset (S). 22.00 Temptation Island Suomi 3. 13.15 Rengasmatka (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 21.00 Villi kortti. 20.58 Keno. 16.50 Novosti Yle. 08.05 Angry Birds Toons (S). 06.30 Myyrä ja Panda (S). 02.00 Blue Bloods (12). 21.00 60 päivää kiven sisässä. 20.00 The Voice of Finland. 16.00–16.23 Siskonpeti (7). 08.26 Miika (7). 09.10 Hyvää elämää. 22.00 Kymmenen Uutiset. Sub 09.30 Salatut elämät (S). 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.10 Yle Oddasat. 06.40 K3 (7). 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 19.55 Tomaatti (S). 10.55 Korttelilääkäri. 14.30 Uusi Päivä (S). 19.00 Rillit huurussa (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.3. 12.30 Hiihdon SM: Miesten 10 km. 10.05 Emmerdale (7). 07.43 Melkein mestari. 07.43 Sasu (S). 13.45 Eläinsairaala (7). Sub 09.30 Salatut elämät (7). 17.10–17.55 Viidakkoperhe (7). 17.00 Myytinmurtajat. 00.00 Sleepy Hollow (16). 07.51 Milli ja Molli (S). 16.00 Salatut elämät (12). 22.55 Yle Uutiset. 15.45 Matkaoppaat. 07.18 Nelli ja Noora (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). Jukka Lindström ja Noin viikon uutiset. 06.05 Bubble Guppies (S). Meitä ympäröivä ilma ei ole vain tyhjää tilaa, se on kemiallinen edellytys elämän kehittymiselle. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Puoluepäivä Vihreät. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 22.25 Tulosruutu. 08.26 Tenavat (7). 17.10 Viidakkoperhe (7). 02.05 Blue Bloods (7). 00.00 Liiga: Playoffs Extra. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 02.20 Catfish – deittihuijarit. 08.50 Näin Norjassa. 04.30–05.00 Matkaoppaat. 16.45 Onnenarpa. 18.30 Puoli seitsemän. 11.21 Yle Uutiset Häme. 16.45 Onnenarpa. Yksi kerrallaan surkeimmista parhaat tippuvat ohjelmasta kunnes jäljellä jää vain Suomen surkein kuski. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 12.30 Hercule Poirot (12). 23.25 Au pairit Kanadassa. 13.25–14.54 Kunnioittaen (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 #Subleffa: Hamekyttä 3 – pojasta polvi paranee (12). 16.30 Paluu alttarille. 21.05 Puoluepäivä Perussuomalaiset. 08.40 Lego City (7). 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.00 BiisiBattle. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 08.19 Syrhämä (7). 15.30 Perhe pelissä (7). 22.50 Ulkolinja: Mandela itkisi jos tietäisi. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 13.30 Enbuske, Veitola & Salminen. 22.35 Peter Nyman. 16.30 Illallinen äidille. 01.50–02.50 Kuin viimeistä päivää (7). 23.55–00.20 Pulkkinen (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.00 Yle Uutiset. 04.00 Poliisit (7). 17.50 Haluatko miljonääriksi?. 00.55 Enbuske, Veitola & Salminen. 00.00 Supernatural (12). Kausi 1, 1/12. 18.00 Taitoluistelun MM: Miesten lyhytohjelma. 16.15 Matkaoppaat. 22.35 Villi kortti. 23.55–00.20 Puoli seitsemän. Sub 09.30 Salatut elämät (12). 06.05 Bubble Guppies (S). 19.45 Mittatilaustyönä. 12.14 Oddasat. 16.50 Novosti Yle. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.30 Simpsonit (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 17.00 Pränkkikämppä (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.45 Yle Uutiset. 11.55 Kandit. T: BBC. 07.35 Huomenta Suomi: Omat rahat. 19.30 Salatut elämät. 10.45 Löytöretkiä maailmaan. 15.00 Yle Uutiset. 08.05 Angry Birds Toons (S). 17.50 Suomen hauskin tavis (S). 14.30 Koiralle koti. 23.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Nelonen 06.00 Bumba (S). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 07.00 Katinkontti. 06.55 K3 (S). 20.00 Treffaa mun vanhemmat. 19.00–19.50 Prisma: Ilma, jota hengitämme. 08.23 Jenni (7). 16.55 Novosti Yle. 12.30–13.20 Hercule Poirot (12). Elizabeth Thatcher ottaa ensimmäisen opettajan pestinsä Kanadan rajaseudun pienestä kaivoskaupungista. 16.00 Salatut elämät (12). 08.10 Angry Birds Toons (S). 19.00 Hotellien salattu maailma. 13.30 Luontomatkalla Australiassa. 20.55 Urheiluruutu. 11.25 Laivakokin matkassa. 08.50 Eläinpotilaiden pelastaja. 18.00 Yle Uutiset. 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi. 15.00 Taitoluistelun MM: Miesten lyhytohjelma. Kuvassa ohjelman juontaja Jukka Lindström. 23.00 Iholla. 06.25 Huomenta Suomi. 06.25 Ylen Aamu-tv. 16.50 Leijonan luola USA. 10.45 Löytöretkiä maailmaan. 21.55 Urheiluruutu. 19.30 Lajinsa viimeinen. 17.30 BiisiBattle. 10.50 Onnenarpa. TV l KESKIVIIKKO 29.3. 20.30 Rillit huurussa (S). 21.00 Amazing Race. 22.50 Yle Uutiset. 19.00 Leijonan luola USA. 08.25 Galaxi. 10.00 Viidakkoperhe (7). 00.00 Donald Trumpin Julkkisdiili. 09.10 Hyvää elämää. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 12.00 Sohvasurffaajat. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.55 HS-uutiset ja sää. 08.15 Angry Birds Stella (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu. 20.00 Simpsonit (7). 06.52 Metkat Mesiläiset (S). 21.55 Keno. 09.30 Puoli seitsemän. 01.35 Julkkisselviytyjät (S). 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). kausi. 00.00–00.50 Banshee (16). 07.10 Madagascarin pingviinit (S). 10.05 Emmerdale (S). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 13.00 Riistametsällä. 08.18 Galaxi. 07.50 Sonic Boom (7). 20.00 Illallinen äidille. 01.20 Catfish – deittihuijarit. 00.20 Iholla 3. 13.15 Fennadaklassikot: Ylijäämänainen (7). 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 20.30 Taitoluistelun MM. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 Riisutut. 23.30 Iholla. 09.30 Puoli seitsemän. 04.05 Pelastushelikopteri (S). 15.15 Matkaoppaat. 07.00 Jokeri Pokeri Box. #nvuutiset. 06.30 Myyrä ja Panda (S). 20.30 Yle Uutiset. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 22.25 Tulosruutu. 18.00 Ninja Warrior. 19.30 Salatut elämät (12). 07.10 Madagascarin pingviinit (S). 07.32 Riku ja Rami. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 08.20 Lego Friends (S). Ilmakehän ymmärtäminen on kestänyt koko tieteen historian ja herättänyt ajatuksia tieteen luonteesta. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 01.00 Rajavalvojat (S). 04.00 Pelastushelikopteri (S). 22.30 Tulosruutu. 08.50 Eläinpotilaiden pelastaja. 06.52 Samsam (S). 01.55 Tyrant (16). 12.30–13.02 Tosi tarina: Vakavaa pelleilyä. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 09.00 Holby Cityn sairaala (12)
12.00 Kaikki vastaan 1. 07.54 Sanni Sateenkaari (S). Rukousilta; kotiryhmät, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 28.3. 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.25 Keno. 20.30 Simpsonit 28. 13.45 Eläinsairaala (7). Hugh Jackman palaa viimeisen kerran Wolverinen rooliin. 23.40–00.25 Bates Motel (16). 14.40 Leijonan luola USA. 01.50 Hottikset 2.0 (S). 19.40–20.25 Midsomerin murhat (12). 17.00 Lauantairavit. klo 10-14.30. 04.05–05.00 Astral-TV. 13.30 Simpsonit (7). Seikkailutarina Tyynenmeren saarelle mahtavan Kongin valtakuntaan lähtevästä ryhmästä. 01.35 Rajavalvojat (S). TV l MAANANTAI 3.4. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Our Girl (12). Yle TV2 03.04.2017 klo 22.45 Satisfaction (12) 1/11. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 07.55 Niksi-Nella (S). 18.00 The Voice of Finland. 20.00 Kaikki vastaan 1. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 08.04 Late Lammas (S). 08.20 Lego Ninjago (7). 11.00 Hiihdon SM: Miesten viesti 4 x 10 km. 17.00 Stadi vs Lande. 10.00 Yle Uutiset. 01.25 Pahan jäljillä (16). 21.50 Yle Uutiset. 12.30 Simpsonit (7). 08.05–08.52 Hotellien salattu maailma. 10.00 Luontomatkalla Australiassa. LEGOBatman 2D (K7), 2.4. 10.30 Matkaoppaat. 00.00–00.25 Märät säpikkäät (12). 13.05 Tukkijoella (S). 13.00 Taitoluistelun MM: Miesten vapaaohjelma. 02.35 Poliisit (S). 09.58 Hiihdon SM: Naisten viesti 3 x 5 km. Kotimainen draamakomedia. 18.00 Yökylässä Maria Veitola. 12.45 Dokumenttiprojekti: Saunaliittolaiset Kekkonen ja Hrushtshov. Sub 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). Ohjattu liikunta / Villasukkajumppa, Nuorisotila, asema 13, Keskuskatu 13, 29.3. 22.20 Tulosruutu. 21.55 Yle Uutiset. 02.05–03.05 Bull (12). 11.26 Yle Uutiset Häme. Teatteri Havukka esittää tänä keväänä koko perheen toiminnallisen Robin Hood -näytelmän. 11.30 Salatut elämät (S). 10.00– 11.00 Lemmen viemää (12). 22.10 Päivän sää. 15.30 Uusi Päivä (S). 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. klo 18. 20.58 Keno. Parhaan elokuvan Oscar-voittaja. 06.15 Myyrä ja Panda (S). 14.45 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. klo 13-14. 09.30 Matkaoppaat. Menoinfo. 06.30 K3 (S). 10.05 Ykkösaamu. 17.50 Julkkisselviytyjät (S). 14.00 Tanssii Tähtien Kanssa. 21.05 Kotikatsomo: Presidentti (12). 15.30 Teknavi. 11.47 Yle Uutiset ItäSuomi. 13.00–13.28 Hulluna moottorikelkkailuun. Atk-opastusta, Turinatupa, Akkoniementie 9, 30.3. klo 13.30, 31.3. 19.20 Tanssii Tähtien Kanssa. 15.10 Yle Oddasat. 08.20 Vikke Viikinki (S). 17.00 Pränkkikämppä (7). Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. 10.30 Salatut elämät (12). 15.00 Yle Uutiset. 02.55–03.50 Sleepy Hollow (16). 18.00 Ninja Warrior. 23.15 Siskonpeti (7). 09.10 Winx-klubi (7). klo 17.30-19. 20.00 Laurin talot. 09.30 Tosi tarina: Kirurginen safari. 19.30 Salatut elämät (S). Lisätietoja p. Miksi hänellä on silti ontto olo. Sarjan yleiskuva. 02.45–04.15 Posse. 19.00–19.54 Historia: Natsien taidekauppias. klo 15.45, 2.4. Voimaantumispäivä seurakuntatalolla, Sotkamon seurakuntatalo, Kainuuntie 39, 31.3. 19.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. Koko perheen animaatioseikkailu. 23.30 NCIS: New Orleans (12). Laulu / Olli Pautola ja Tapio Taurén, Turinatupa, Akkoniementie 9, 30.3. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 12.15 Leijonan luola USA. klo 22.30, 1.4. 01.00 Alone – yksin erämaassa. Sub 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 14.15 Tulossa: Kummalliset kammot (S). 23.30–00.25 Newsroom (7). 09.13 Late Lammas (S). Kong: pääkallosaari 2D/3D (K12), 28.3. 13.15 Amerikan kovimmat keräilijät. Vapaa pääsy. 14.00 Ratsastuksen MC: Esteratsastus. 23.00 Arrow (16). 16.25 Kaikki vastaan 1. Parhaan miespääosan ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnot voittanut draama. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.20 Päivän sää. Atk-opastusta, Turinatupa, Akkoniementie 9, 29.3. 00.00 Donald Trumpin Julkkisdiili. 21.30 Dokumenttiprojekti: Suomea rakentamassa. 21.00 Elokuva: Iron Man 2 (12). 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. 11.00 Huvila & Huussi. 11.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 21.55 Urheiluruutu. 15.05–15.55 Historia: Hitlerin eläimet. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). TEaTTEri SOTKAMO Robin Hood, la 1.4. 08.32 Unna Junná. 18.30 Akuutti. 16.45 Onnenarpa. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. klo 9-12. 22.50 Noin viikon uutiset. 09.33 Tero hoitaa (7). 17.50 Hyvät ja huonot uutiset. klo 14, 29.3. 22.05 Mr. Pääsiäisaskartelua, Turinatupa, Akkoniementie 9, 29.3. 07.50 Sonic Boom (S). 18.25 Emmerdale (7). 09.05 Inhimillinen tekijä. 15.45 Julkkisselviytyjät (S). TapahTumaT SOTKAMO Atk-opastusta, Turinatupa, Akkoniementie 9, 28.3. Tiistaina 28. 20.58 Keno. 07.31 Herra Heinämäki (S). 10.05 Emmerdale (7). 11.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 08.45 Lego City (7). Ensi-ilta!. 11.05 Inspector Cartoons (7). 23.05 Poliisit – kotihälytys (7). 18.00 Yle Uutiset. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 21.00 #Subleffa: Jumper (12). 18.15 Pokka pitää (S). klo 14.15-15. 12.30 Salatut elämät (12). klo 19.30, 31.3. 08.05 Avara luonto: Planeettamme Maa II. 13.35–14.19 Kiehtova maailma: Salattu Italia. 00.30 Ensimmäisen asteen murha (12). 03.00–04.00 Maailman kauheimmat naapurit. 13.00 Tyhjätaskut (S). klo 14, 2.4. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.10 Madagascarin pingviinit (7). 08.20 Lego Elves (7). 21.00 #Subleffa: Kaappaus merellä (16). 09.21 Laita ittes likoon. 12.00 Suuri vuosi. Nelonen 05.00 Astral-TV. 18.10 Urheiluruutu. klo 9-12. 19.10 Tulosruutu. 11.45–12.40 Perjantai. 15.40 Seniori työssä. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 Muisti: Terrorismin pelko. 08.45 Angry Birds Toons (S). 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (12). Viimeiset esitykset!. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 11.05– 12.05 Tuntematon Selkämeri (S). 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 22.07 Looking (16). Varkkikerho, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 29.3. 12.00 Illallinen äidille. 02.00 Alone – yksin erämaassa. 18.55 HS-uutiset ja sää. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 06.52 Hyrräpäät (S). Nelonen 05.00 Astral-TV. Tositapahtumiin perustuva draama naisinsinööreistä NASA:n avaruusohjelman taustalla. 06.30 K3 (7). Kotimainen lastenelokuva. 10.00 Tuntematon Selkämeri (S). 11.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 18.00 Ratsastuksen MC: Kouluratsastus. Vili-pojan ja tämän perheenjäsenten elämä mullistuu kertaheitolla, kun perheeseen adoptoidaan cockerspanieli-Bill. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (S). 09.00 Matkaoppaat. 03.30 Poliisit (S). 20.00–20.51 Tahdon asia (7). MIXkerho, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 30.3. 15.10 Tanssii Tähtien Kanssa. 22.50 Yle Uutiset. 19.00 Rillit huurussa (S). klo 18.30, 1.4. 03.20 Poliisit (S). 17.45 Tulossa: Kummalliset kammot (S). 20.30 Yle Uutiset. klo 14.15. 22.05 Stand Up! (S). 00.05 Rimakauhua ja rakkautta (12). 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 21.55 Urheiluruutu. 07.25 Madagascarin pingviinit (S). 14.00 Ninja Warrior. 21.15 Uutisvuoto. 22.00 Tulossa: Vain elämää. Vilin ja Billin arjesta ei puutu vauhtia, kun hankalia tilanteita luovat niin koiraan rakastuva kilpikonna kuin äänille allerginen hermoheikko naapurikin. 17.10 Inhimillinen tekijä. -BBC/ Yle Kuvapalvelu Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 09.55 Yle Uutiset. 09.30–10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 13.30 Tuija Tähtien Kanssa. 00.55 Scorpion (12). 08.43–08.55 Petteri Kaniini (S). 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. klo 9-12. Pääosassa Scarlett Johansson. 20.00 Ratsastuksen MC: Esteratsastus. MTV3 08.05 Hunajapupuset (S). 17.30 Urheiluviikonloppu. 02.50 Poliisit (7). klo 15.30. 08.05 Sonic Boom (7). 08.50 HS Lasten uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.4. 16.30 Yökylässä Maria Veitola. 06.00 Myyrä ja Panda (S). MIXkerho, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 30.3. 08.20 Vikke Viikinki (S). 17.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. klo 15-16. 15.00 Piilokamera. 08.30 Jetron matkaan (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 17.00 Yle Uutiset. 01.05 Legends (16). klo 19, 30.3. 09.00 Galaxi. Avaruusaluksen miehistö saa tutkittavakseen Marsista löytyneen näytteen elämästä. 20.00 Stadi vs Lande. 09.20 Sohvaset (7). 12.19 Oddasat. kausi (7). Lopulta kamelin selkä katkeaa ja eräs työmatka mullistaa Neilin elämän. 19.10 Vaaliextra: Petteri Orpo. 10.35 Emmerdale (S). klo 18. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 13.00 Elokuva: Vili & Bill (7). klo 20.15. Kuusi Oscaria voittanut Los Angelesiin sijoittuva musikaali. 12.35 Dok: Totuus pelissä (12). 06.00 Bumba (S). 15.00 Jääkiekon Mestis: Välieräottelu. 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). TV l SUNNUNTAI 2.4. 20.30 Yle Uutiset. 08.35 Alvin ja pikkuoravat (S). 11.00 Yle Uutiset. 08.50 Alvin ja pikkuoravat (S). klo 18.45, 30.3. 19.25 Tulosruutu. Vaiana 2D (K7), 1.4. klo 20.15. 10.43 Löytöretkiä maailmaan. Saattokeikka, 28.3. 01.55 Limitless (12). 07.12 Eteenpäin Enni. HD. 10.00 Matkaoppaat. 02.05 Poliisit (S). 15.45 Hauskat kotivideot. 22.35 Teknavi. 06.52 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 17.10–17.53 Sydämen kutsumus (12). 11.00 Pisara. 13.35 Leijonan luola USA. Monilla lajeilla on nerokkaita anatomisia ja etologisia keinoja sopeutua ympäristön olosuhteisiin. 17.05 MotorSport Extra: Rallin SM. klo 11. 12.00 Faija hoitaa (S). 10.30–11.17 Kohteessa: Mystinen Intia. 18.15 Luontohetki: Eläinmaailman ihmeitä. 22.00 Urheiluruutu. La La Land, 29.3. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.00 Gladiaattorit. 21.00 #Subleffa: Valamiehet (12). 17.01 Posse. 10.50 Onnenarpa. 17.55 Emmerdale (7). 20.55 Urheiluruutu. 20.00 Simpsonit (7). Kuvassa Neil ja Grace Truman (Matt Passmore ja Stephanie Szostak). 01.00 Ninja Warrior. 07.07 Mitä ihmettä. 22.40 Yle Uutiset Uutis-Suomi. klo 15-16, su 2.4. Neuroklubi, Turinatupa, Akkoniementie 9, 28.3. NäyTTElyT SOTKAMO K-market Sotkamo, Kainuuntie 18. 07.16 Anniina Ballerina (S). 14.05–14.55 Prisma: Ilma, jota hengitämme. 11.00 Elixir Life. 19.00 Suomen surkein kuski. 14.00 Olipa kerran elämä. 22.36 Looking (16). 13.00 Suomen kaunein koti. 11.30 Saaristoruokaa. 17.01 Pikku Kakkonen. 16.01 Donald Trumpin Julkkisdiili. 22.45–23.25 Satisfaction (12). Viimeiset esitykset. T: BBC. klo 15.30, 2.4. 18.55 HS-uutiset ja sää. 20.00 Bumtsibum. 04.30–05.00 Matkaoppaat. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 21.30 Elokuva: Star Wars: Imperiumin vastaisku (12). 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 17.45 Taitoluistelun MM: Jäätanssin vapaatanssi. 19.30 Syyttäjä. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 15.00 Treffaa mun vanhemmat. LEGO®Batmanin oma animaatioseikkailu. klo 20.45, 1.4. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. 06.45 K3 (S). ma-pe klo 10-16, la klo 9-15. 14.15 Matkaoppaat. 19.05 Urheiluruutu. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Bumtsibum. 08.35 Alvin ja pikkuoravat (S). 01.15 Teknavi. 0447255800. Hidden Figures varjoon jääneet (K7), 3.4. 16.00 Valehtelevat viettelijät (7). 12.30 Lajinsa viimeinen (S). 00.00 The Strain (16). NaistenPiiri, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 31.3. 08.07 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 10.45 Löytöretkiä maailmaan. 19.25 Tulosruutu. 15.57 Uusi Päivä (S). 06.30 Myyrä ja Panda (S). 12.00 Hiihdon SM: Miesten 30 km. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 10.00 Sydämen kutsumus (12). MTV3 08.05 Hunajapupuset (S). Moonlight (K12), 28.3. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 07.07 Maikki ja pelottava Pontso (S). Sci/ fi-kauhu. 23.04 Looking (16). 16.00 Salatut elämät (12). Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen, 1.4. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). klo 18. Logan (K16), 29.3. 15.05 Pisara. klo 13.15, 1.4. 08.44 Yökyöpelit (S). 16.05 Arto Nyberg. 07.34 Kasper ja Liisa (S). 07.20 Madagascarin pingviinit (S). 20.00 Heikoin lenkki. klo 12.45. 17.00 Yle Uutiset. 23.30–23.55 Siskonpeti (7). 14.00 Ihmemies MacGyver (7). 22.31 Isänmaan puolesta (12). 20.30 Yle Uutiset. klo 13.45. 00.45 Teknavi. klo 21.15, 30.3. 23.15–00.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 12.08 Yle Uutiset Lappi. klo 17, 1.4. Esityksen kesto noin 1 tunti sisältäen väliajan. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 23.30 Elokuva: Signs (16). 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 07.42 Ryhmä Hau (S). 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 03.35 Pelastushelikopteri (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.10 Lego Ninjago (7). klo 16.30, 3.4. klo 9-12. 09.35 Paavo Pesusieni (7). 09.05 Ylen aamu-tv. 21.52 Yle Uutiset. 15.55 Naapureita ja ystäviä (7). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 21.30 Solsidan (S). 03.00 Poliisit (7). MTV3 06.00 Aamusää. 16.25 Hiihdon Ski Classics. 02.05 Blue Bloods (12). Manchester by the Sea (K12), 28.3. klo 11. 17.00 Yle Uutiset. 16.25–16.54 Uusi Päivä (S). 16.50 Novosti Yle. 12.10 Hercule Poirot (12). 07.45 Satuja Soitosta. 06.55 K3 (S). 22.15 Viikon sää. 23.00 The Strain (16). klo 17.3019. 16.50 Novosti Yle. 07.55 Sonic Boom (7). 22.25 Tulosruutu. 18.00 Yle Uutiset. 11.15 Hauskat kotivideot. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 22.00 Kymmenen Uutiset. Miksi jotkut lajit menestyvät paremmin kuin toiset. 07.35 Huomenta Suomi: Talouden viikko. 16.00 Suomen surkein kuski. 12.00 Simpsonit (7). 01.05 Stand Up! (S). 16.50 Novosti Yle. 16.45 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Leijonan luola USA. 21.00 Kiveä kovemmat. 13.35 Noin viikon uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 06.05 Bubble Guppies (S). 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 11.00 Treffaa mun vanhemmat. 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 08.50 Alvin ja pikkuoravat (S). 08.15 Angry Birds Stella (S). 08.03 Galaxi. klo 18.45. 08.10 Angry Birds Toons (S). 23.31–23.58 Looking (16). klo 21. 15.00 Ninja Warrior. 09.30–10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 07.41 Viiru ja Pesonen (S). 08.00 Huomenta Suomi. ElokuvaT SOTKAMO Beauty and the Beast 2D/3D (K12), 29.3. 01.45 Vampyyrien sukua (16). 15.00 Yle Uutiset. 09.35– 10.00 Paavo Pesusieni (7). 13.30 Last Man on Earth (S). Yle TV1 02.04.2017 klo 18.15 Luontohetki: Eläinmaailman ihmeitä 7/12. 10.00 Erilaiset perheet. 04.20–05.00 Astral-TV. 06.40 K3 (7). 11.00 Yle Uutiset. 23.05 Rizzoli & Isles (12). 20.45 Urheiluruutu. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.10 Akuutti. Supersankaritoiminta. 08.35 Transformers Rescue Bots (7). 03.05 Poliisit (7). 12.15 Yle Oddasat. Draamamusikaaliversio suositusta tarusta. 08.31 Fluugalaiset (S). 04.00 Pelastushelikopteri (S). klo 17.30, 30.3. 18.45 Arto Nyberg. klo 18. Draama. 14.30 Uutisvuoto. 09.01 Galaxi Play. 13.30 Tulossa: Kummalliset kammot (S). 21.45 Nuori Morse (12). MTV3 01.04.2017 klo 13.00/ Vili & Bill..Ranskalais-belgialainen koko perheen komedia perustuu suosittuun sarjakuvaan. 22.50 Ykkösaamu. 14.20 Hauskat kotivideot. 09.00 Yle Uutiset. 18.00 Jääkiekon Mestis: Välieräottelu. klo 17.30-19. 20.50 Urheiluruutu. 22.55 Catastrophe (12). Puhuttu suomeksi. 13.00 Simpsonit (7). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. klo 22, 3.4. 08.06 Dinojuna (S). 02.25–03.20 Bosch (12). klo 12.45. Smurffit: kadonnut kylä 2D/3D (K7), 31.3. 21.00 Paluu alttarille. klo 20.15. 17.55 HS-uutiset ja sää. 00.05 Amerikan kovimmat keräilijät. Eläinlajeja on yli kymmenen miljoonaa. 11.05–12.00 Lääkärit. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. Viimeinen esitys!. 10.00 Jääkiekon naisten MM: CAN – FIN. Nelonen 05.00 Astral-TV. 18.30 Arena eSports. 17.00 60 päivää kiven sisässä. (S). 22.35 Elokuva: Wallander: Valkoinen naarasleijona (16). maaliskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 21 TV l LAUANTAI 1.4. 07.23 Samu ja Salla (S). 15.20 Suomen hauskin tavis (S). klo 18, 31.3. 09.26 Tenavat (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.50 Hiihdon SM: Naisten 15 km. 20.30 Uusi Päivä (S). Life (K16), 28.3. 23.45 Treffaa mun vanhemmat. 13.50 Taitoluistelun MM: Loppunäytös. 06.53 Maikki ja pelottava Pontso (S). 06.25 Ylen Aamu-tv. 09.33 Neljä ja puoli kaverusta (7). 12.30 Soramonttuprinsessat. 23.20–00.35 Dokumenttiprojekti: Matka minuksi (S). Mangasarjakuvaan perustuva toiminta-sci/fidraama. 09.50 Remppa vai muutto. 00.05 Pahan jälkeen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.4. 01.05 Rajavalvojat (S). 09.00 Galaxi. klo 21, 2.4. Apinat. 20.00 Myytinmurtajat. HD. 11.15 Pressiklubi. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 08.50 Ravintola X. 16.50 Huvila & Huussi. Syöksykierre. 21.50 Hiljainen todistaja (16). 22.05–22.45 Muistin vanki (12). Sub 09.30 Salatut elämät (12). Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli. 10.30 Jaksa paremmin. 07.55 Sonic Boom (7). Robot (12). 20.00 MOT. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 03.00–04.00 Maailman kauheimmat naapurit. Toiminnantäyteinen animaatioseikkailu johdattaa smurffit historian suurimman salaisuuden jäljille! Ensi-ilta!. 07.45 Sonic Boom (7). 21.00 A-studio. 03.50 Pelastushelikopteri (S). klo 15.45, 2.4. 11.00 Salatut elämät (12). 08.11 Lohikäärmeratsastajat (7). 18.00 Riisutut. 09.10 Winx-klubi (7). 19.10 Kohteessa: Mystinen Intia. 21.00 Sohvaperunat. 16.00 Benidorm. Viimeinen esitys!. 12.00 Salatut elämät (7). 21.00 Tuija Tähtien Kanssa. 08.50 Näin Norjassa. Pääosassa Emma Watson. 18.45 Avara luonto: Planeettamme Maa II. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 09.01 Aika härdelli! (7). 22.20 Päivän sää. Ghost in the Shell 3D (K12), 31.3. 19.00 Treffaa mun vanhemmat. Neil Trumanilla on kaikkea: ihana vaimo, kaunis tytär ja haastava unelmatyö. klo 13-15. 11.00 Inspector Cartoons (S). 09.00 Hauskat kotivideot. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.4. 00.25 Rikospaikka. 06.45 K3 (S). 06.15 Myyrä ja Panda (S). 14.40 Tuija Tähtien Kanssa. klo 15.30, 30.3
(08) 666 2421 Palvelemme ti-pe 9.30-18, la 9.30-15, su 11-15 TIISTAIN 28.3. 23.4. – Konseptimme on saanut hyvän vastaanoton, koska se mahdollistaa työhyvinvointitoiminnan vaikutusten seuraamisen. H A L T I T A R J O U S Halti Stroller reppu 29 90 (59,90). Rutiinitaso ei kanna pelistä toiseen, vaikka hyvä yksittäinen peli tulikin. Teipatut saumat 69 90 (135,-) adidas Response LT Boost Neutraalit juoksukengät erittäin vaimennetulla BOOST-pohjalla ja hyvin hengittävällä mesh-päällisellä. Lisää tarjouksia perjantain Sotkamo-lehdessä. – Eläkeyhtiöille pitää olla näyttöä siitä, että raha kohdentuu juuri oikeiden henkilöiden toimintakyvyn auttamiseen. pelattavan superpesisottelun juontaa Antero Mertaranta. Nousu on erittäin hieno juttu sotkamolaisen urheilun kannalta. Kesäja talvilajit eivät syö toisiaan. – Yrittäjä voi epäillä, onko haluttu kehitys saavutettu ja voiko sen osoittaa. VIHELTAEN MENEE! 29.3.-2.4. Sotkamon Kiekon nousulla toiseen divisioonaan on Kuosmasen mukaan paikkakunnan urheilulle ja kumppaneille pelkästään positiivisia vaikutuksia. Eläkeyhtiöt ovat olleet hyvin myötämielisiä, että työhyvinvoinnin tarve voidaan todentaa. Pelikausi alkaa vajaan kuukauden kuluttua Imatran Espanjan Fuengirolassa Pabellón Elola -kentällä Pallo-Veikkoja vastaan. Tarj. Jymy lähtee superpesiskauteen takamatkalta Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Jymyn työhyvinvointiin keskittynyt Obbi Oy on tuonut toimintansa Angry Birds Superparkiin. Tarkoitus on tuoda sama toimintakonsepti tarjolle myös muihin Superparkeihin. – Määtän Onni lähti Kempeleeseen ja viikko sen jälkeen Rautiaisen Immolta meni ristiside poikki. NÄMÄ TARJOUKSET VOIMASSA ALKAEN torstai 30.3. – Vastuu tästä kokonaisuudesta on meillä. – Nyt pitää olla kärsivällinen ja antaa pelaajille työrauha. 2.4. Reaktio on Kuosmasen mukaan tyypillinen uudella porukalla. Pitää antaa aikaa ja tilaa pelaajille ja joukkueelle kasvaa. – Kyllähän nyt pitää miettiä asioita eri tavalla että saamme joukkueen sellaiseen kasaan, että pystymme tavoitteen mukaisesti taistelemaan syksyyn. Jatkossa palveluja tarjotaan myös asiakkaiden omilla toimipaikoilla. Asiaa voidaan kokea vaikeaksi järjestää, eikä omassa johtajan arjessa ole aikaa paneutua tällaisiin asioihin. VARASLAHTO ?. – Olemme rakentaneet palvelun niin, että sen kaikki osat saadaan yhden luukun takaa. maaliskuuta 2017 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen kertoi joukkueen tuoreimpia kuulumisia Jymyn seminaarissa Angry Birds Superparkissa perjantaina. 69 90 (99,90) Peak Performance Progress Hat Ohut ja joustava puuvillainen trikoopipo. saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Vuokatin toimipisteessä käy paikallisten yritysasiakkaiden lisäksi Jymyn kumppaneita eri puolilta maata. voim. – Varmaan suurin osa pelaajista oli katsomassa Sokin peliä, ja tuttuja kavereita pelaa siellä. Työhyvinvointi ei useinkaan ole asiakasyrittäjän ominta osaamisaluetta. 19 90 (24,90) Helly Hansen Crew Miesten tyylikäs ja hengittävä ulkoilutakki. Asiat eivät tapahdu hetkessä, kun uudet miehen nousevat uusiin rooleihin. Työhyvinvoinnista jatkuvaa ja mitattavaa toimintaa Helly Hansen Nine K Naisten vedenpitävä, hengittävä ja tuulenpitävä ulkoilutakki joka säälle. Hyvinvointitoimintaan osallistuu usein sellaiset työntekijät, jotka muutenkin huolehtivat aktiivisesti työkunnostaan. 22 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. 99 90 (160,-) Nike Tanjun Mukavat naisten tai miesten vapaaajan kengät, joissa on hengittävä ja saumaton tekstiilipäällinen. Katsomme, että toiminnan vaikuttavuus toteutuu asiakkaalle. Materiaali suojaa sekä vedeltä että tuulelta. Naisten ja miesten mallit. Halliturnauksella ei Kuosmasen mukaan ole suurempaa merkitystä. – Vaikka mitä tapahtuisi ja vaikka ketä joukkueessa pelaa, niin suurin osa yleisöstä odottaa, että Jymy voittaa mestaruuden. ?. 49 90 (71,50) Intersport Piipponen Kainuuntie 9, Sotkamo, p. Obbi Oy:n työhyvinvointikonsepti on tarjota kokonaispalvelua, joka on mitattavissa. 3 90 (6,90) Peak Performance FI Zip Naisten tai miesten vetoketjullinen hupparitakki. Se on yksi meidän kulmakivi. Obbi Oy:n kehityspäällikkö Merja Vikström kertoo, että he ovat lähteneet kehittämään työhyvinvoinnin ylläpidosta jatkuvaa toimintaa joka sisältää myös kokonaiskuvan hallinnan. 9 90 (19,95) Röhnisch juomapullo Tilavuus 0,75 litraa. On ostettu sinällään hyviä palveluja eri toimijoilta, mutta sieltä ei välttämättä tule sitä kokonaisuuden hallintaa ja seurantaa. Jani Komulaisen lopetettua aktiivisen kilpauransa Jymyn joukkueessa on joitakin odottamattomia muutoksia. – Toiminta ei ole vain yksittäisiä tapahtumia, vaan se on jatkuvaa toimintaa. Vaikka yksittäiset hyvinvointitapahtumat olisivat hyviä, toiminnan hyöty jää epäselväksi eikä sen vaikutuksia pystytä arvioimaan. Palvelu on tarpeen mukaan yksilöityä tai pienemmille ryhmille kohdennettua. Superdry Sport urheilujuomapullo Teräksinen juomapullo. Joukkueen mahdollisuuksien suhteen Mikko Kuosmanen on luottavainen mutta myös realisti. Ja heti perään Hartikaisen Antilta hajosi kierukka polvesta ja tuli rustovaurioita, Kuosmanen kertoo. 69 90 (129,-) NÄMÄ TARJOUKSET VOIMASSA ALKAEN keskiviikko 29.3. Eläkeyhtiöiden ja myös asiakasyritysten tarve on tietää, mihin työhyvinvointiin sijoitettu raha menee ja mitä konkreettisia vaikutuksia sillä saadaan aikaan. Joukkuepelaamista harjoiteltiin Kajaanin hallissa. Tarpeen todentamiseen käytetään energiatestiä, joka pohjalta luodaan suunnitelma. Super-Parkien mukaan Superinakonseptiksi nimetty uusi toimintatapa perustuu pitkäaikaisiin yhteistyökumppanuuksiin, jossa vastataan asiakkaalle koko työhyvinvointitoiminnan suunnittelusta, motivoinnista, toteutuksesta ja seurannasta. Yritykset ovat ostaneet tähän asti työhyvinvointipalveluja yksittäisinä, irrallisina päivinä tai tempauksina
Tiistaina 28. Reissu maksetaan 12.4. Kahvitarjoilu Hallitus Luonnonmukaisesti kasvatettua lähiruokaa Kuhmosta Laitalan tilalta. Lisäksi hänellä on TV-esiintymisiä muun muassa ohjelmissa Huips-show ja Naurun tasapaino. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. *) Tanssikurssi on ilmainen alle 30-vuotiaille. Tomi Haustolasta on sanottu, että hänen improvisaatiokykynsä sekä rohkeus olla aidossa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa varmistavat esityksen, joka on joka kerta ainutlaatuinen ja viihdyttävä. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....117,60€ 6 kk maksuvälillä .......65,40€ 4 kk maksuvälillä .......43,60€ Vuosikerta .................182,40€ (hinnat sis. Matkan jäsenhinta on 198€ ja puolisolle 198€. 0500 301 495 . Matkalle lähtijän oltava vähintään 18-vuotias sekä voimassa oleva passi tulee olla mukana. Tanssiaskeleet haltuun nuorten Ilmaisella tanssikurssilla *) To 6.4. www.sotkamolehti.fi Osoite: ................................... Sivuillamme myös esittelyt esiintyjistä, uutiset ja videot tansseista sekä linja-autojen aikataulut. Heti vapaa. File pakaste 28 €/kg (n. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Lisätietoja: tiedustelut@napis.com SEKALAISET KUUSAMON ISOA MUIKKUA to 30.3. Säilykkeet: File 8 €/200 g Kalkkuna 8 €/400 g Kaksi tai useampi 7,50 €/kpl Toimitukset sovitaan varauksen yhteydessä. Ravintola Messillä Sotkamossa on pe 31.3. alv) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 Kainuun pörssi Tiistai, klo 10 AINEISTOAIKATAULU 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. 1-1,5 kg) . Hinta yli 30-vuotailta 15 € per ilta. Ilta alkaa 19.30 sushibuffalla (pöytävaraus) ja ilta täydentyy stand upilla klo 21.30 alkaen. Puolikas palvi pakaste 17,50 €/kg (n. Sushia ja stand upia Messissä. Mainoksella välituntiliitteessä tuet oppilastoimintaa! Välitunti-liitteen myyjä ottaa yhteyttä. ym. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Sushi & stand up ilta. Käsitellään säännöissä mainitut asiat. To 20.4. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 28.-31.3. maaliskuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 23 sarjakuvat SUPERMUKULA B. Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... 24.2.1962 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa: – Matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. 044 558 6892 SÄLEKAIHTIMET MYYDÄÄN KOKOUKSET SEKALAISIA Ilmestyy perjantaina 7.4.2017 Aineistot pe 31.3.2017 mennessä: ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo Lehti jaetaan kaikkiin kotitalouksiin varhaisjakelualueella Sotkamossa ja Vuokatissa. File palvien ja pakasteiden varaukset 9.4. l Rullaverhot l Verhokiskot l Pystylamellit l Hyttyssuojat l Korjaukset l Markiisit l Hyttyssuojien rikkoutuneiden verkkojen vaihdot www.pohjolankaihdin.fi Akkoniementie 12 P. Sotkamon torilla klo 9-11 IIDA Vuokatti myy käytöstä poistettuja jääkaappeja, mikroja, liesiä, TV, pöytiä, tuoleja ym. File palvi (kypsä) 33 €/kg (n. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. mennessä puhelinnumeroon 050 531 4036/Eero Salonen (os. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. kello 17.30-21.00 Tangon ja Fuskun alkeet. sähköpostit ........ klo 9-12 ja 17-19 maksuvälineenä vain käteinen. LuomukaLkkunaa PÄÄSIÄISEkSI Varaukset tilalta puh. Haustolan uralle on ehtinyt kertyä yli 1500 keikkaa ja esiintymisiä TV:ssä esimerkiksi Marja Hintikka Livessa ja Naurun Tasapainossa. Matkalle mahtuu mukaan 50 ensiksi ilmoittautunutta. 1,5 kg) . 4169 kpl Kustantaja: ............................ 3,5-5 kg) . tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Myynti: Vuokatin Nurmen halli Kaarreniementie 19, Vuokatti (entinen Katin Taimitarha) PÖRSSI Vuokralle tarjotaan Vuokatista rivitalokaksio 64 m 2 . 1-1,7 kg) . 1,3 kg) . Ravintola Messissä on perjantai-iltana tarjolla sushia ja stand up komiikkaa. mennessä. Kaikki kolme iltaa yhteensä 40 €. Kahvio avoinna kurssien aikana. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Lisätietoja matkasta ja ilmoittautuminen 10.4. Maksuvälineenä käyvät myös liikuntaja kulttuurisetelit. 008). P. Rulla pakaste 23 €/kg (n. kello 17.00-22.00 Valssin alkeet, edellisten tuntien kertausta ja tanssit Duo Ville Häyrysen tahdissa. Sotkamon Nuorisoseura ry:n KEVÄTVUOSIKOKOUS su 9.4.2017 klo 17.00 Naapurinvaaran Huvikeskuksessa. VIRTANEN www.napis. YRITTÄJÄ! Kainuun Rakennusliiton osastot 99 ja osasto 008 tekevät yhteisen RISTEILY+HOTELLIMATKAN Tallinnaan 13.–15.5.2017 (lauantai-maanantai) Pohjolan Matkan linja-autolla. 6 kg) . Sotkamo LT 2016 ................................. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Veli-Matti Oikarinen 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Kokonainen palvi pakaste 17 €/kg (n. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. Rulla palvi pakaste 26 €/kg (n. kello 17.30-21.00 Foxin ja Buggin alkeet. alv 24%) Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. tiistai, perjantai Levikkialue: ........................... Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Stand up -koomikko Arimo Mustosella on takanaan 12 vuotta komiikkaa ja hän on tehnyt jo yli 2500 stand up -esitystä. Opettajana Arto Petjala. 0500 648 729. Illan vieraina ovat Arimo ja Tomi Stand up duo suomen huipuilta. mennessä osasto 008:n tilille FI1754360920087189 (maksun viestikohtaan merkitään lähtijöiden nimet, syntymäaika sekä osaston nro). fi Tsekkaa ohjelmistomme netistä. Pe 28.4
maaliskuuta 2017 24 Sukunimi Huolenpitäjiä Sotkamossa 22 Aaltonen Helena aluekehitysasiantuntija 23 Hakkarainen Annikki päiväkodinjohtaja 24 Hakkarainen Ari koneistaja 25 Heikkinen Jouni yrittäjä 26 Huttunen Jarmo toiminnanjohtaja 27 Hyvönen Janne maanviljelijä 28 Hyvönen Timo yrittäjä Maksaja: Keskustan Sotkamon kunnallisjärjestö Kuntavaalit 2017 | Sotkamo | Suomen Keskusta r.p. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. www.huolenpitoa.fi #huolenpitoa #suomikuntoon 29 Härkönen Johanna ohjelmistosuunnittelija FM 30 Kela Antti toimitusjohtaja 31 Khakhulina Natalia vastaanottovirkailija, kielten opettaja 32 Klemetti Juhani yrittäjä 33 Kokkonen Sarianne kouluavustaja 34 Komulainen Jani luokanopettaja, koulunjohtaja 35 Korhonen Aimo yrittäjä 36 Korhonen Marja-Leena osastonhoitaja 37 Korhonen Timo kansanedustaja 38 Lukkari Anne opettaja 39 Lukkari Juho lähihoitaja, eh 40 Lukkari Matti luokanopettaja KM 41 Lukkari Sirpa elintarvikeyrittäjä 42 Lukkari Tarja erityisasiantuntija 43 Matero Maija maaseutuyrittäjä 44 Meriläinen Margareta myyntineuvottelija 45 Mustakangas Ella agronomi, maatalousyrittäjä 46 Määttä Piia nuoriso-ohjaaja 47 Numminen Johanna sairaanhoitaja 48 Oikarinen Pekka lehtori 49 Piirainen Markku toimitusjohtaja 50 Roivainen Arja arkistosihteeri, eläkeläinen 51 Räisänen Pauliina yrittäjä 52 Seppänen Sakari yrittäjä, diplomi-insinööri 53 Sirviö Elina yrittäjä, työfysioterapeutti 54 Suutari Markku maanviljelijä, eläkeläinen 55 Valtanen Kalevi vartija. Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.?–?4.4.2017 | Vaalipäivä 9.4.2017 Hyvinvointi tehdään yhdessä