HUHTIKUUTA 2020 NRO 34 Maakauppa Terrafame ostaa Metsähallitukselta maa-alueen Kivijärveltä. >> 10 Koronavirus on osin pakottanut asiakkaat ottamaan etäpelveluita käyttöönsä. >> 6 Uusi seura Vuokatti Team Sport on perustettu. Lehdet kuitenkin tulevat. >> 4 Kuka väistää ketä ja miksi Liikenne: Kesäkuun alussa voimaan astuva uusi tieliikennelaki tuo pyöräilijälle joitakin muutoksia. Saako suojatiellä ajaa, ja milloin pyöräilijällä on etuajo-oikeus. Vanhat seurat toimivat vielä. Postin asiakaspalvelusta ei saatu vastausta kysymykseen. >> 11 Soten etäpalvelut etenevät Postilaatikon siirron jälkeen asiakas ei ole saanut kirjeitä. Tämä voi nopeuttaa etäpalveluiden kehitystä. >> 8 Postia on vaikea tavoittaa 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 2 1 8 Pekka LassiLa. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 28
Kyllä 18 % 42 vastausta Ei 82 % 197 vastausta Yhteensä 239 vastausta Viikon 18 kysymys: Tiedätkö mikä kaikki tieliikennelaissa muuttuu. Soittokello on polkupyörän pakollinen varuste. He ovat tottuneet siihen, että puhelimeen vastataan ilman tuntikausia kestävää odottelua. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi M enneiden vuosien aikana olen keskustellut useiden Postin työntekijöiden kanssa. Sitä soittamalla voi paimentaa kevyen liikenteen väylällä viidakon lakien mukaan kulkevia jalankulkijoita. huhtikuuta 2020 Viikon 17 kysymys: Käytätkö verkkokauppa aiempaa enemmän koronan takia. Viimeksi viikko sitten laitoin kysymyksiä. Ilman suuntamerkkiä kukaan ei tiedä, mihin suuntaan esimerkiksi polkupyöräilijä aikoo kulkea. Kansalaiset olivat vihaisia. Työntekijöiden palkkatasolla ja yrityksen kyvyllä palvella asiakkaitaan ei niin väliä ole. Työntekijät olivat vihaisia. Esimerkiksi tilanne, jossa autoilija jarruttaa antaakseen polkupyöräilijälle kohteliaasti tietä, vaikka olisi etuajo-oikeutettu, voi aiheuttaa huomattavan suurta vaaraa takaa tuleville. Toisaalla tässä lehdessä kerrotaan mielestään kaltoin kohdelluksi joutuneista postin asiakkaista. Vastauksia ei ole kuulunut. Ehkäpä siksi kansalaiselle on tehty mahdollisimman vaikeaksi ottaa yhteyttä Postiin. A Sitten sinun kerrotaan olevan jonossa numerolla yhdeksän ja pimpeli pompeli." Kun posti ei kulje Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. Iloa ei kestänyt kauan. Juttua tehtäessä kävi ilmi vielä sellainenkin, että Sotkamon asunnolleen haastateltavat joutuvat hakemaan postin lähes kahden kilometrin päästä. Pilvistä ja paikoin räntätai lumikuuroja. Päivälämpötila +1...+5 astetta. Keskusteluiden perusteella ei kuva Postista työnantajana eikä asiakkaiden palvelijana loistavalta vaikuta. Lisäksi nämä postin palvelunumerot ovat näitä ”valitse numero yksi jos.....ja niin edelleen.” Sitten sinun kerrotaan olevan jonossa numerolla yhdeksän ja pimpeli pompeli. Myös ulospäin varmana ja luotettavana tunnetun kansalaisten palvelijan rapautuminen on näkynyt. Erikoista olikin yhden tiliotteen löytyminen asian selvittelyn aloittamisen jälkeen. Ei siihen päässyt. Iloinen yllätys olikin Postilta tullut soitto ja sitten sähköpostiosoite, johon voisi kysymyksiä osoittaa. Tärkein tielläliikkujan viestintäväline on suuntamerkki, valoja ja äänimerkkiä unohtamatta. Ennustettavuus perustuu sääntöjen lisäksi viestintään. Esille tulleet laskujen ja tiliotteiden katoamiset ovat vakavia väitteitä. Eläköityneiden, töissä olevien ja uutta työpaikkaa etsivien. Soittajat ovat usein ikääntyneitä ihmisiä. Liikenteen väistämissäännöt – kuka väistää ketä ja missä tilanteessa – ovat periaatteessa hyvin selkeitä, mutta käytännössä niitä sovelletaan liikenteessä varsin kirjavasti. Soittokello jalankulkija ja viidakon lait Pääkirjoitus 28.4.2020 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 82 18 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Ilkka Alanko +2 +2 +2 +3 3 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +2°C 4 +3°C 1 +5°C 1 +7°C 3 Helsinki +10,0 °C Saana ?7,3 °C Heikkoa koillistuulta. Niin osoitteenmuutoksen, kirjepostin kantamisen ja myös yleensä postin kantamisen koukeroista. Yötä kohti selkeämpää. En uskonut aluksi, ettei palvelunumeroon pääse. Olisin kysynyt juttuun edellä kerrotun mukaisesti Postin käsitystä tapahtumien kulusta. U usi tieliikennelaki tuo polkupyörällä liikkuville joitakin uusia sääntöjä. Sama koskee äänimerkkiä, jota autoilijat voivat käyttää harvoin, mutta pyöräilijät sitäkin useammin. Toisen tielläliikkujan on voitava luottaa siihen, että vastaantulija tai risteyksessä lähestyvä tietää ja noudattaa samoja sääntöjä. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Kysyä vaikka sitä, miksi 70 euroa maksaneesta osoitteenmuutoksesta huolimatta puolet posteista menee edelleen käytöstä poissa olevaan osoitteeseen. Posti pääsi kerralla niiden yritysten joukkoon, joissa maksetaan johtajille huippupalkkoja. Liikenteessä toimimisen pitää olla tarkasti ennustettavaa. Turvallinen liikenteessä liikkuminen perustuu joukkoon sääntöjä ja kurinalaisuuteen sääntöjen edessä. Ei löydy sähköpostiosoitetta tai suoraa numeroa, johon voisi soittaa. Tunnetuin tapaus oli yritys alentaa työntekijöiden palkkoja ja sitä seurannut postilakko. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +11°C 2 +11°C 2 +9°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 6 8 5 3 6 4 6 4 2 4 3 8 7 8 5 3 8 3 6 4 2 5 3 6 7 8 7 4 9 5 8 4 6 7 6 6 7 5 5 3 4 2 1 ?1 6 5 10 8. Vastaavalla tavalla odottamaton äkkijarrutus vaikkapa oravan tai jäniksen hengen pelastamiseksi voi tuottaa huomattavan suurta vaaraa muille tielläliikkujille
Toivottavasti vastavuoroisesti kun nuorisoa muuttaa pois, tulee tilalle uusia lapsiperheitä. Väinö Tervo Vaajakoski Jyväskylä Vappumarssi 60-vuotta sitten Perinteisissä vappukulkueissa oli mittaa. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Vappupäivän mielenosoitukseen ja juhlaan työväentalolla osallistuivat kirkonkyläläisten lisäksi laajan pitäjän sivukylille perustettujen puolueosastojen jäsenet punalippuineen. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Nuoriso ei jää tyhjään kylään. Tuntuisi jotensakin hupaisalta pyytää ikäihmisiä avustavia, auttavaisia henkilöitä menemään kauppaan puolestani ostamaan pelkät saunakaljat ja tupakat. Ja mikä on ihmisten ostovoima silloin. Vain niin voimme taata että Sotkamo säilyy koronan jälkeen elinvoimaisena. Ja toivon, että tämä on pian ohi. Tapio Sipponen ikämies, Sotkamo Kauppaan on mentävä, eikä vain viinakauppaan Toukokuun ensimmäisenä päivänä on sotkamolainen työväki esiintynyt näyttävästi kyläkuvassa aikanaan. Vain myyntipisteestä saa myydä tupakkaa: ”selvitys myyntipaikassa sijaitsevien myyntipisteiden lukumäärästä ja sijainnista”. Tiistaina 28. Etämaksupäätteellä ei siis voi maksaa tupakkaostosta auton vierellä tai lastauslaiturilla. Toivon, että käytämme mahdollisimman paljon oman kylän palveluita, tuottajia, kaikkea mahdollista mikä linkittyy oman kylän yrittäjiin. huhtikuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. No, lisäsin muiden tuotteiden verkkotilaukseni tiedonanto-osaan toivomuksen, että tilaukseeni lisättäisiin yksi 24-pack iisalmelaista sotapäällikköä ja viisi valkoista tupakka-askia, koska tiesin niitä kaupassa kuitenkin olevan. Lasten osallistuminen näkyvään esiintymiseen kulkueessa tapahtui vanhempien kannustuksesta, painostustakin kenties ilmeni. Entä turistit, mitä heille on tarjota hiihdon, laskettelun, golfin ja muiden harrasteiden lisäksi. Pitkät ja joskus äkeätkin puheet ovat aina kuuluneet vappujuhlan ohjelmistoon. Siis tupakkaa saa vain ja ainoastaan semmoisen kassapäätteen luota, joka on määritetty myyntipisteeksi kaupan sisällä. Aatteenpalo oli aikuisten pontimena osallistumiseen. Työväen sekakuoro esitti usein laulua Itämaille rientää mä tahdon, Tuoksuvat tuomien ja Laulu Dnjeprille. Ja sehän on selvää, ettei väkeviä voi noutaa kuin menemällä sisälle Alkon myymälään tai Alkon valtuuttamaan noutopisteeseen. Ja hyvin on palvelu pelannut: Teen tilauksen tarvitsemistani tuotteista verkkosovelluksessa, kaupan henkilöstö kerää tavarat pakkauslaatikkoon ja minä noudan valmiin tilauksen kaupan lastauslaiturin luota menemättä kauppaan lainkaan. Niinkuin ikäihmiselle on suositettu. Shoppailu mahdollisuudet kylällä vähenee entisestään. Nuorten pitää mennä opiskelujen perässä. Kirjoita napakasti. Kirjoituksia ei palauteta. Ja ostin puuttuvat saunaoluet ja tupakat kaupasta. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Näin olen toiminut muutaman kerran aiemmin. 040 134 1577 kasseittain avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15 söpöt orvokit 1,40 € /kpl 10 € /8 kpl käsityönä suomussalmella kasvatetut huom! nyt pidemmät aukioloajat yli 30 pelargonialajiketta!. esim.dahlioita, begonioita, prinsessaliljoja kukat paikalliselta puutarhalta haukiPerän Puutarha ky juntusrannantie 30, suomussalmi, p. Viisasta olisi ollut rientää kulkueeseen aikuisten kesken ja järjestää lapsille omat kekkerinsä neljän seinän sisälle. Tyhjiä liiketiloja, jo valmiiksi tyhjässä kylässä. Kauppaan on mentävä sisälle. Torin liepeiltä liittyi joskus kulkueen hännille aattoillan tunnelmista vielä vaikutuksen alaisina ja rohkaistuneina mutta horjahdellen miehiä, joiden kunto ei olisi koko reitin mittaan riittänytkään, hävetti. Tupakkalaki on ehdoton. Tupakkaa ei verkkosovelluksen valikossa ollut lainkaan ja kaikkien olusien osalta sovellus kertoi, että tuote on lopussa. Niin ikään lauluilla on ollut keskeinen sija ohjelmistossa. Matkamittariini on jo kertynyt vuosia niin monta, että annetut ikäihmisiä koskevat säännöt ja suositukset koskevat minuakin. SaTu Mäkäräinen Paljon ihania kukkivia ruukkukukkia ikkunalle ja Pöytäkukaksi. Kuin moni yritys vielä joutuu lopettamaan ennenkuin pääsemme palaamaan normaaliin. Elä tässä nyt sitten ihmisiksi sääntöjä ja suosituksia noudattaen. En käy kylässä ja kaupassakaan en ole käynyt, kun kauppa-asiat ovat hoituneet paikallisen ruokakaupan verkkotilausja noutopalvelua käyttäen. Lähetän lastauslaiturin luota tekstiviestin kauppaan ja he tuovat tilaukseni autoni takakonttiin. Tämän kaltainen on usean, nyt jo harmaahapsisen, aikanaan paineiden alla osallistuneen marssijalapsen mieli. Huolestuttavaa, mikä on Sotkamon tilanne korona epidemian päätyttyä. Ja näin lienee meneteltävä vastakin. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Lastauslaituri ei ole sisätilaa, joten sisälle kauppaan on mentävä. Periaatteena oli, että omat osastonsa tulisi olla kansandemokraateilla kaikilla kylillä – niinhän oli muillakin puolueilla. Niinpä pujahdin kauppaan sisälle toivoen, ettei kukaan näe. Tilaisuus Työväentalolla aloitettiin marssilaululla ”Käy eespäin väki voimakas…”. laeissa sanotaankaan asiasta. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Juhlallisuuksiin osallistuttiin usein perhekunnittain. Itselläni kun ei ole läheisiä näillä seuduilla auttamaan kauppa-asioissa. Torin laidalta kaksi merkittävää yritystä on ilmoittanut lopettavansa. Niitä olen tunnollisena kansalaisena yrittänyt parhaani mukaan noudattaa. Mielipide. Mielipide. Viikolla kuitenkin oli pakko mennä kauppaan sisälle, kun saunaolueni ja tupakatkin alkoivat olla lopussa. Tupakkalain 58 § mukaan tupakkatuotteiden etämyynti on kielletty. Kulkueessa oli mittaa. Näin ollen tuotteita ei voi myydä internetin välityksellä. Alkoholilaki on vähän löysempi, mutta sisälle kauppaan on mentävä ostamaan saunakaljatkin: “vähittäismyyntiä yhden vähittäismyyntipaikan sisätiloissa”. Kaupan myymäläpäällikkö lähetti minulle ystävällisen viestin: “Valitettavasti emme voi lisätä tilaukseen alkoholija tupakkatuotteita. Satu Mäkäräinen Pidetään Sotkamo elinvoimaisena koronasta huolimatta Kirjoittaja toivoo, että käyttäisimme mahdollisimman paljon oman kylän palveluita, tuottajia, kaikkea mahdollista mikä linkittyy oman kylän yrittäjiin. Tämä on tietysti normaalia kiertoa lähes joka pitäjässä. Alkoholin myyntilupamme ei valitettavasti kata verkkomyyntiä.” Katsoin, mitä ko. Koulussa opettajien ja kavereiden kielteistä suhtautumista ja pilkkaa pelättiin. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Yritin lisätä viikkotilaukseeni nämä tuotteet. Maksan tilaukseni verkkotilauksen yhteydessä tai etämaksupäätteellä autoni vierellä
Vanhat seurat SoKi ja JuKi toimivat edelleen ja esimerkiksi jääkiekossa joukkueet ilmoitetaan syksyn peleihin SoKin alla. Ilmoitus seuran muutoksesta onnistuu myös kauden aikana, kun toiminta on saatu siirrettyä uuden seuran alle. Alun perin oli suunniteltu että perustamiskokous pidetään isosti ja mukaan kutsutaan kaikki kiinnostuneet. Nämä kokoukset voidaan Heikkisen mukaan pitää sitten, kun koronatilanne antaa mahdollisuuden avoimeen kokoontumiseen. Mari Heikura Sotkamossa päiväkodeissa on ollut kasvatusjohtajan Ville Mannisen mukaan vakiintunut tilanne koko poikkeusolojen ajan. Lehtoviita kertoo, että jääkiekkoliitosta on varmistettu, että näin voidaan toimia. Harjoitusohjelmia ja kannustusta itsenäiseen harjoitteluun jaetaan tasoryhmien pelaajille. Päiväkoti on kuitenkin auki ja varhaiskasvatusta on kehitetty Touhulassa uudella tavalla. Jalkapallon osalta ilmassa on enemmänkin kysymysmerkkejä kesän etenemisestä. – Tällä viikolla jaamme kotona oleville lapsille Puuhakassin Vapputeemalla, Kähkönen kertoo. Kaikki päiväkodit ovat auki, vaikka lapsia on vain noin 20 prosenttia normaaliin verrattuna, Manninen kertoo. Sotkamon kunnan poikkeusolojenjohtoryhmän ohjeet kenttien käytöstä: 1) Vuorojen varaukset otetaan käyttöön varauspalvelussa. Uusi seura Vuokatti Team Sport ry on perustettu JuKin ja SoKin johtokuntien päätöksellä. huhtikuuta 2020 Mari Heikura Koronaviruksen leviämisen estämiseksi on Sotkamon kunnan kenttien käyttämisessä otettu käyttöön sähköinen varausjärjestelmä. Yksityiset päiväkodit ovat niin ikään avoinna ja tilanne niissä on lasten määrän osalta Mannisen mukaan samankaltainen kuin kunnallisissa päiväkodeissa. Työtä yhdistymien eteen tehdään koko ajan, mutta toimintatapaa on täytynyt muuttaa tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Etäyhteydellä joukkueet ovat kokoontuneet yhdessä valmentajiensa kanssa. Lapsimäärät ovat pienentyneet myös yksityisessä Pajupillin-päiväkodissa. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin Katinkullan majoituslahjakortti, jonka voitti Pekka Kyllönen. Mari Heikura/arkisTo Jääkiekkojoukkueet ilmoitetaan syksyn peleihin SoKin alla ja seuran vaihto onnistuu kesken kaudenkin Vuokatti Team Sportin alle. Heikkinen kertoo, että jalkapallokoulu ja peli-illat pystytään aloittamaan heti, kun se virustilantee kannalta on mahdollista. Henkilökuntaa on paljon lapsimäärään verrattuna, mutta näin ryhmät ovat pieniä, mihin myös pyritään koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Ensin tarvitaan kuitenkin uusi seura, ennen kuin toimintoja voidaan yhdistää, kertoo JuKin puheenjohtaja Harri Heikkinen. Nimikilpailuun osallistui yli 100 nimiehdotusta. Jääkiekon osalta mennyt kausi päättyi keväällä muutaman viikon ennen aikojaan koronaviruksen takia. Tällaista kokousta ei koronatilanteen takia nyt voida pitää. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Myös tasoryhmille on vuorot varattu, mutta heidän osaltaan toimintaa pyritään pitämään yllä jo ennen yhteisten harjoitusten mahdollisuutta, Heikkinen kertoo. Kaikki kentän käyttäjät varaavat kentän ennakkoon käyttöönsä osoitteesta: https://sotkamo.asio.fi/onlinekalenteri/sotkamo/guest.php?kt=tila &laji=Kent%E4t&sijainti=SKK&ctila =27. Seurojen vakiovuorot kentille on myönnetty, mutta tämä malli on käytössä niin kauan kuin koronarajoitukset estävät seurojen toiminnan. Näin päästään toimimaan mahdollisimman pian, kun koronatilanne sen mahdollistaa. Jaostot ovat jääkiekko, jalkapallo ja salibandy. Tällä pyritään estämään, ettei kentällä ole samanaikaisesti liian monta henkilöä. jälkeisen ajan rajoituksista. JuKin ja SoKin johtokunnissa on katsottu parhaaksi perustaa uusi seura valmiiksi. Urheilukentille vain 4 henkilö kerrallaan ja varaukset ennakkon Mari Heikura Juurikkalahden Kiri ry:n ja Sotkamon Kiekko ry:n yhdistymissuunnitelmat muuttuivat koronaviruksen takia. Yhdistyslain mukaan tarvitaan kaksi yhdistyksen yleistä kokousta hyväksymään toiminnan siirto uuden yhdistyksen alle ja toisaalta lakkauttamaan vanha seura. A Tavoitteena on saada mahdollisimman moni sotkamolainen mukaan seuran toimintaan." Harri Heikkinen. Touhulassa päiväkotipaikkoja ei saatu Kähkösen mukaan täyteen ennen koronavirusta ja tällä hetkellä suunniteltuja markkinointikampanjoita ei voida toteuttaa. Uuteen seuraan tulee Heikkisen mukaan kolme jaostoa ja käytännön toiminta jatkuu jaostoissa entiseen tapaan. Kentän voi varata vaikka oman perheen ulkoilua ja urheilua varten. Vuokatti Team Sport on perustettu JuKi ja SoKi toimivat niin kauan kunnes koronatilanne mahdollistaa seurojen yleiset kokoukset JuKi jatkaa toimintaansa siihen asti, että toiminta voidaan avoimessa kokouksessa siirtää Vuokatti Team Sportin alle. Kettävuorot kunnasta on jaettu urheiluseuroille. Päiväkodinjohtaja Päivi Oikarinen kertoo, enimmillään alle kolmivuotiaita on ollut paikalla noin puolet ja isompien ryhmässä lapsia on ollut noin 30 prosenttia. Kotitouhula tarjoaa kotona oleville lapsille yhteisen videohetken päiväkotikavereiden kanssa. Valmius tähän on uuden seuran osalta olemassa nyt, kun PRH on hyväksynyt Vuokatti Team Sportin ja se on saanut y-tunnuksen. – Tavoitteena on saada mahdollisimman moni sotkamolainen mukaan seuran toimintaan, Heikkinen toteaa. Ryhmiä ei ole yhdistelty, vaan lapPäiväkodeissa lapsimäärät ovat pieniä Touhula Vuokatissa lapsia on tällä hetkellä vähän sillä useimmat ovat kotona koronaviruksen takia. Tämä tarkoittaa, että jokainen kentän käyttäjä varaa kentän ennakkoon käyttöönsä. Myös kaikki muitakin harrastajia kannustetaan Heikkisen mukaan omaehtoiseen harjoitteluun. Touhula Vuokatissa on päiväkodinjohtaja Tarja Kähkösen mukaan päivittäin alle 10 lasta. Kun kokoontumisrajoitukset helpottavat ja seurojen yhdistyminen lopullisesti on mahdollista, tiedotetaan siitä Heikkisen mukaan sitten laajemmin. Liikuntakoordinaattori Ossi Pulkkinen kertoo, että kenttien käytöstä keskustellaan seurojen kanssa, kun saadaan tietoa 13.5. 2) Kentällä saa olla maksimissa 4 henkilöä, noudattaen suojaetäisyyksiä. Tämä koskee kaikkia kentällä olevia henkilöitä, ei vain harjoittelijoita. SoKin puheenjohtaja Lauri Lehtoviita kertoo, että uusi seura perustettiin, jotta asia etenee, vaikka avoimia kokouksia ei voida järjestää. 4) Pukuhuoneet ja WC-tilat eivät ole käytössä. 3) Keskuskenttä on avoinna henkilökunnan työaikana klo 7.00 – 15.30, muusta käytöstä on sovittava kentän henkilökunnan kanssa (varaamalla kenttä). Patenttija rekisterihallitus on hyväksynyt seuran nimen ja säännöt
Verkoston tarkoituksena on varmistaa nopea reagointikyky muuttuviin tilanteisiin ja se on avoin vähittäistavarayhtiöille. Tilinpäätöksen vuodelta 2019 kirkkoneuvosto käsitteli ja allekirjoitti kokouksessaan, samoin hautainhoitorahaston tilinpäätöksen. – On oikeudenmukaista verojen kertyä sinne, missä ne muodostuvat. Palvelutilanteissa ja asiakkaiden kesken on syytä säilyttää reilut turvaetäisyydet, sillä viruksen leviämisen vaara ei ole ohi. Nyt on ollut aikaa suunnitella ja valmistaa erilaista materiaalia päiväkodin toimintaan, Oikarinen kertoo. Avustusta sai kaikkiaan 25 hanketta. Tavaravalikoima kaupoissa on normaali ja vastaa kriisiä edeltänyttä aikaa. . Kirkkoneuvosto päätti esittää tilinpäätöksen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi ja vastuuvapauden päättämiseksi. Tiistaina 28. Pohjois-Suomen alueellinen päivittäistavarahuollon verkosto piti toisen kokouksensa 24. Mari Heikura/arkisTo Sotkamo-lehti Tiedeja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on myöntänyt liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen 28 292 000 euroa. Uusilla ja peruskorjatuilla liikuntapaikoilla voidaan tehokkaasti vaikuttaa suomalaisten liikkumistottumuksiin ja -mahdollisuuksiin. THL ohjeistaa pitämään vähintään metrin etäisyyttä kanssaihmiseen. – Arkiliikuntaan ja matalan kynnyksen liikuntaan osoitetut avustukset palvelevat kaikkien suomalaisten mahdollisuutta liikkua, ikään tai sukupuoleen katsomatta, ministeri painottaa. Jäähallien hakemukset ovat pienentyneet merkittävästi. Uimahalleja avustetaan muutamia, mutta suurimmat yksittäiset avustukset kohdistettiin uimahallihankkeisiin. Ilmoitusasioissa neuvoston jäsenet kuulivat muun muassa koronatilanteesta ja sen vaikutuksista seurakuntaan sekä seurakuntatalon remontin edistymisestä. Tällä hetkellä päivittäistavarahuollon tilanne on hyvä ja tuotteiden saatavuus on vakaa. Päätöksen mukaan talouspäälliköksi valittiin Erkki Tuovinen ja viranhoitoprosentiksi 61. Kaivospaikkakunnan asukkaiden tulee myös hyötyä malmeista, julkilausumassa tähdennetään. Kirkkoneuvosto myös päätti esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyisi talousarvion ylitykset tehtäväalueittain. Päivittäistavarahuollon verkostossa on edustajia laajasti kaupan keskusliikkeistä, Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta, ely-keskuksista, te-toimistoista sekä alueemme kunnista. Myös uusien, nuorisokulttuuristen liikuntalajien olosuhteiden kehittämistä ministeri Kosonen pitää tärkeänä. Muista vastuullinen etäisyys kauppajonossa. Talouspäällikön virka avautui, kun Tiina Föhr irtisanoutui tehtävästään. Tavoitteena on erityisesti avustaa laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista ja peruskorjaamista sekä niihin liittyvää varustamista. talouspäälliköksi Erkki Tuovisen sekä hyväksynyt vuoden 2019 tilinpäätöksen. huhtikuuta. Seuaavan kerran verkosto kokoontuu toukokuussa. Kaikkia paikkoja ei Pajupillissäkään saatu täyteen ennen koronaa ja joitakin aloituksia on Oikarisen mukaan siirretty koronan takia myöhemmäksi. – Pohjois-Suomessa on myös merkittäviä kaivospaikkakuntia, joista viedään runsaasti malmia ja mineraaleja jalostettavaksi muualle. Aluehallintoviraston työsuojeluviranomaiset ovat ohjeistaneet alan työnantajia työturvallisuuden parantamiseksi korona-aikana. Ministeri Kosonen toivoo, että aluehallintovirastojen myöntämät avustukset kohdennettaisiin erityisesti sellaisiin hankkeisiin, joilla koulujen ja päiväkotien pihoja kehitetään liikkumista suosiviksi. Kokous pidettiin Teams-verkkokokouksena. Kaupoissa on tehty pisaratartunnoilta suojaavia rakenteita, taukotiloja on järjestelty uudelleen ja taukoja on porrastettu. – Positiivisella asenteella katsotaan kuitenkin jo tulevaa syksyä ja toivotaan että tilanne tasoittuu yhteiskunnassa. Aluehallintovirastoille osoitettiin 8 045 000 euroa edelleen myönnettäväksi aluehallintovirastoissa päätettäviin pienempiin liikuntapaikkahankkeisiin. Kirkkoherra Juhani Saastamoinen palkkasi omalla päätöksellään Erkki Tuovisen tehtävään elokuun loppuun asti. Sotkamon kunnalle Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi 328 000 euron avustuksen Vuokatin uimahallin peruskorjauksen ensimmäiseen vaiheeseen. Huhtikuussa on Oikarisen mukaan ollut joitakin tilapäisiä henkilökunnan lomautuksia Pajupillissä, kun lasten määrä on ollut hyvin pieni. Päätöksen mukaan kirkkoneuvosto esittää ylijäämän kirjaamista edellisvuosien ali/ylijäämätilille. Kauppasektori tekee päivittäistavarahuollon verkoston mukaan kaiken voitavan asiakkaiden ja henkilökunnan suojaamiseksi koronavirustartunnoilta. Opetusja kulttuuriministeriön myöntämät avustukset kohdennettiin ensisijaisesti perusliikuntapaikkoihin, kuten liikuntasaleihin ja -halleihin. Sotkamon keskusta: Raaka-aineiden verohyöty kunnille Mari Heikura Sotkamon kirkkoneuvosto on valinnut kokouksessaan 23.4. Tämän toiminnan osalta olisi hyvä rakentaa vastaava malli kuin metsän osalta. Opetusja kulttuuriministeriössä päätettäviin, kustannusarvioltaan yli 700 000 euron hankkeisiin myönnettiin yhteensä 20 247 000 euroa. Siksi metsistä saaduista hakkuutuloista osan tulisi palautua kuntiin ja se korvamerkittäisiin alueen tyypillisten luontopalveluiden kehittämiseen, kuten kainuulaisiin liikuntareitteihin, luontopolkuihin, kansallispuistoihin ja/tai luontokeskuksiin. Nyt myönnetyillä liikuntapaikkarakentamisen avustuksilla edistetään kansalaisten hyvinvointia ja liikunnallista elämäntapaa, ministeri Hanna Kosonen toteaa. Keskustan Sotkamon kunnallisjärjestö pitää suurena epäkohtana sitä, että metsien myynnistä, malmien louhimisesta sekä vesivoimasta kertyvät pääomatulot siirtyvät suoraan valtion kassaan, eivät kunnille, mistä raaka-aineet ovat peräisin ja missä palvelut ja hyödykkeet valmistetaan tai järjestetään. Vuokatin uimahallin remontille myönnetty valtion avustusta Jääkiekkojoukkueet ilmoitetaan syksyn peleihin SoKin alla ja seuran vaihto onnistuu kesken kaudenkin Vuokatti Team Sportin alle. Kunnallisjärjestö korostaa, että Kainuussa puun jatkojalostus on vähäistä ja Kainuu toimii raaka-ainereservaattina muulle Suomelle. Mari Heikura/arkisTo set ovat pienryhmissä. Kannustimena toimiva tulonsiirto ei lisää veroastetta, vaan valtion verottama tulo jakautuu myös kunnille, kunnallisjärjestö toteaa julkilausumassaan. Järjestö perää uusia läpinäkyviä käytänteitä tulonjaon palautumiseksi lähtökuntiin erityisesti nyt, kun kuntien talouden haasteet ovat lähivuosina tuntuvasti kasvamassa. Virka laitettiin hakuun 4.4.2020 ja haastattelut tehtiin kirkkoneuvoston kokouksen yhteydessä. Tämä toisi esille vahvemmin maakuntaidentiteettejä ja arvokkaat luontokohteet olisivat jatkossakin kaikkien suomalaisten tavoitettavissa. – Asiakkaiden on kunnioitettava kaupan työntekijöiden virusturvallista työskentelyä, johon heidät on koulutettu, todetaan verkoston tiedotteessa. Erkki Tuovinen talouspäälliköksi Kaupoissa asioidessa on syytä muistaa vastuullinen etäisyys toisiin ihmisiin, muistuttaa Pohjois-Suomen alueellinen päivittäistavarahuollon verkosto. Verkkokauppa ja kotiinkuljetukset ovat lisääntyneet, mikä osittain on aiheuttanut palvelujen ruuhkautumista. Liikuntapaikkoihin investoiminen on investoimista ihmisten hyvinvointiin, ministeri Kosonen jatkaa. . huhtikuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 5 JuKi jatkaa toimintaansa siihen asti, että toiminta voidaan avoimessa kokouksessa siirtää Vuokatti Team Sportin alle. Pajupillin facebook-sivuilla on vinkkejä ja puuhaa kotona oleville lapsille ja sivut ovat saaneet Oikarisen mukaan positiivista palautetta
Esimerkiksi pitkäaikaissairauksien kontrollikäynnit tulee hoitaa entiseen malliin, joissakin tapauksissa kontrolli-käynti on mahdollista hoitaa myös etäkäynnillä. Tuotantoa kasvatti alkuvuonna erityisesti häiriötön tuotanto ja sitä kautta korkeana pysynyt käyntiaste. Yhtään Koronaviruksesta aiheutunutta kuolemantapausta ei Kainuussa ole. – Olemme ottaneet käyttöön toimintaohjeita, joiden avulla pyrimme varmistamaan tuotannon jatkuvuuden poikkeustilanteissa. Terrafame ostaa Metsähallitukselta markkinahintaan kiinteistöjä ja vesialueita Kivijärven alueelta. huhtikuuta 2020 Anne Salminen Terrafame tarjoaa lähiaikoina kiinteistökaupan mahdollisuutta Kivijärven alueen kiinteistöjen omistajille, yhtiö tiedottaa. Sotkamo-lehti Ely-keskuksissa on myönnetty torstaihin 23.4.2020 kello 15.00 mennessä koronarahoituksen yritystukipäätöksiä koko Suomessa yhteensä 3 814 kappaletta 43 133 985 euron edestä. Kainuun sote muistuttaa edelleen että terveydenhuollon palveluihin ja sairaalaan on turvallista tulla, eikä sovittua hoitoa tai laboratorioaikaa tule perua. Hyödyt ovat suuremmat kuin sairastumisriski. Hakamukset jakauivat tilanneanalyyseihin 3132 hakemusta, 19 901 930 euroa ja kehittämishankkeisiin 682 hakemusta, 23 232 055 euria. Nikkelin keskihinta laski katsauskaudella Lontoon metallipörssissä liki 18 prosenttia viime vuoden viimeiseen neljännekseen verrattuna Terrafamen akkukemikaalitehtaan pääprosessialueiden rakentamistöiden odotetaan valmistuvan lähikuukausien aikana. Lisäksi Metsähallitus on hakenut vahingoista korvauksia Talvivaara Sotkamo Oy:n lakisääteisestä ympäristövakuutuksesta Ympäristövakuutuskeskukselta. Kiinteistökaupan kokonaisarvo on 875 800 euroa. Terrafame ja Metsähallitus sopivat kaupoilla riidan Marjukka Väisänen Vaikka koronaviruspandemia on laskenut metallihintoja rajusti, se ei vaikuttanut tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä Terrafame Oy:n operatiiviseen toimintaan. Hoitohenkilökunnalla on tarkka ohjeistus siitä, ettei töihin tulla jos on hengitystieinfektion oireita. Terveydenhuoltopalveluissa ja sairaalassa ei ole kohonnutta koronatartuntariskiä. Kaivoksen alapuolisten vesialueiden, erityisesti Laakajärven tila on ympäristöviranomaisten selvitysten mukaan parantunut Metsähallituksen alustavan vaatimuksen ajankohdasta. Kainuussa ely-keskusten poikkeusrahoitusta on hakenut yhteensä 246 yritystä, joista 176 (1 506 627 euroa) on hakenut rahoitusta tilanneanalyysiin ja 70 (2 781 404 euroa) kehittämistoimenpiteisiin. Kivijärven alue on kärsinyt Talvivaaran kaivoksen jätevesipäästöjen aiheuttamista vahingoista. Akkukemikaalitehdas valmistuu lähikuukausina Kajaanin kunnassa sijaitsevan Kivijärven alueen osalta kauppaan sisältyy 25 kappaletta kaavoitettuja mutta rakentamattomia rantatontteja sekä 165 hehtaaria vesialuetta. Terrafame on ilmoittanut alkavansa selvittää Kivijärven kunnostamismahdollisuutta. Akkukemikaalien kaupallinen tuotanto aloitetaan vuoden 2021 alkupuolella. Katsauskauden käyttökate oli 11,3 miljoonaa euroa ja liiketulos 1,6 miljoonaa euroa. – Tämä on meille erityinen ilonaihe ja osoittaa, että tuotannon ylösajo on sujunut suunnitellusti, sanoo toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen yhtiön tiedotteessa. Koronatilanne on Kainuussa rauhallinen. Myös akkukemikaalitehtaan rakentaminen on edennyt suunnitellusti. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Kivijärven ekologinen tila taas on vuonna 2019 valmistuneen tila-arvion mukaan välttävä. Mikäli on tarvetta terveydenhuollon palveluille, hoitoon hakeutumista ei tule viivyttää tai jättää väliin koronavirustartunnan pelon vuoksi. Päivystysnumero 116 117 palvelee kiireettömissä tapauksissa ja hätätilanteissa numero 112. Terrafame teki alkuvuonna nikkelin tuotantoennätyksen, vaikka metallihinnat laskivat – koronapandemia synkistää jatkoa. Suunniteltu vuosihuoltoseisokki, joka normaalisti pidetään toukokuussa, on koronaan liittyvien kokoontumisrajoitusten vuoksi siirretty elokuulle, kertoo Lukkaroinen. Myönteisiä päätöksiä on tähän mennessä tehty yhteensä 101 kainuulaiselle yritykselle, yhteensä 747 779 euron edestä. Lisäksi Metsähallitus myy Terrafamelle kaivospiirin läheisyydessä sijaitsevan metsäkiinteistön. Terrafamen tammi-maaliskuun liikevaihto oli 96 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla oli 81 miljoonaa euroa. Kainuun sote kehottaa edelleenkin välttämään matkustamista Kainuuseen maakunnan ulkopuolelta. Hakemuksia on laajasti eri toimialoilta ja niitä käsitellään saapumisjärjestyksessä. Hoitoon on hakeuduttava myös koronaepidemian aikana. Kivijärven alueen osalta tehtyyn kauppaan sisältyy 25 kaavoitettua mutta rakentamatonta rantatonttia sekä 165 hehtaaria vesialuetta. Sairaalahoitoa tarvitsevat koronavirustapaukset on eristetty, eivätkä virusta kantavat tai heitä hoitava henkilökunta ole kontaktissa muiden potilaiden kanssa. Myös sinkin tuotanto kasvoi liki kahdeksan prosenttia ja oli 15 542 tonnia. Koronavirustestaus on järjestetty kaikissa kunnissa niin, että testiin tulevat käyttävät erillisiä tiloja, eivätkä ole missään kontaktissa muita terveyspalveluita käyttävien kanssa. Yhtiö seuraa nyt tarkasti koronavirusepidemian kehittymistä ja sen vaikutuksia muun muassa akkukemikaalitehdasprojektin etenemiseen. ArkisTo/PerTTi GrAnqvisT Terrafame tarjoutuu pian ostamaan Talvivaaran päästöistä kärsineen Kivijärven alueen kiinteistöjä. Kaupan myötä Metsähallitus luopuu vaatimuksistaan Kainuun käräjäoikeudessa käsittelyssä olevassa Talvivaaran kaivoksen vahingonkorvausasiassa. Kaivospiirin suunnitteilla olevalla laajennusalueella kauppaan sisältyy 160 hehtaaria metsämaata. Sotkamossa toimiva monimetalliyhtiö teki tammi-maaliskuussa uuden vuosineljänneskohtaisen nikkelin tuotantoennätyksen, 8 362 tonnia, mikä on liki 15 prosenttia enemmän kuin vuoden viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Kainuussa on 27.4.2020 mennessä 62 laboratoriotesteissä, sekä kliinisissä tutkimuksissa todettua koronavirustartuntaa. Testejä on tehty noin 900. Metsähallitus on pyrkinyt aikaisemmin ratkomaan asiaa osallistumalla tuomioistuimen järjestämään vapaaehtoiseen sovitteluprosessiin, joka päättyi tuloksetta. Hintaja valuuttasuojaukset vaimensivat voimakkaasti laskeneiden metallihintojen ja dollarin kurssikehityksen suoraa vaikutusta liikevaihtoon. Koronavirustilanteen johdosta Koronatuella Kainuussa kysyntää useilla toimialoilla Sotkamo-lehti Vaikka koronavirustilanne on tällä hetkellä Kainuussa rauhallinen, siitä huolimatta kehotetaan noudattamaan annettuja rajoitustoimia
28.4.–1.5. Akkukemikaalien kaupallinen tuotanto aloitetaan vuoden 2021 alkupuolella. huhtikuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 7 Akkukemikaalitehdas valmistuu lähikuukausina Juha NeuvoNeN/arkisTo ja päätyi alle 13 000 dollariin tonnilta. Toimialoittain tarkasteltuna eniten tukea on myönnetty vähittäiskauppaan, maaliikenteeseen, ravitsemustoimintaan, muihin henkilökohtaisiin palveluihin sekä terveyspalveluihin. 2,19 + pantti 0,40) Voim. Tiistaina 28. 28.4.–1.5. Kaikkiaan tukea on tähän mennessä myönnetty Kainuussa 33 eri toimialalle. Suoja sisältöineen tuhoutui palossa, mutta palo ei levinnyt muihin rakennuksiin. Ja monet merkittävät sähköautovalmistajat ovat ilmoittaneet tuotannon pysäyttämisestä koronaviruspandemian vuoksi. Snellman Kunnon nakkimakkarat 320–400 g (6,48–8,09/kg) 2 59 Suomalainen. 28.4.–1.5. Sotkamon pelastusyksikölle jäi suojan jälkisammutus. 28.4.–1.5. Atria Kanan hunajamarinoitu sisäfileevarras 400 g (14,88/kg) 5 , 95 2 89 Kotiuunin Vadelmasydänmunkki tai Munkkirinkeli Pakaste 360 g (8,03/kg) Voim. Tulipalo syttyi Tipasojan suunnalla noin kello 16.30. Pääsyy hintojen rajuun laskuun on koronaviruspandemian hillitsemiseen liittyvissä rajoituksissa sekä niistä aiheutuneen epävarmuuden lisääntymisessä. Värska Vichy 4 x 1,5 l 6 l, (0,65/l) (sis. PIDETÄÄN HUOLTA TOISISTAMME KAUPASSA KÄYDESSÄ JÄÄDÄÄN KOTIIN PIKKUNUHASSAKIN MUISTETAAN TURVAVÄLIT PESTÄÄN KÄDET Mansikkarasia 400 g (3,98/kg) 1. Tämä näkyy myös Kainuussa myönteisen päätösten saaneissa: tukea on tähän mennessä myönnetty Kainuussa eniten kuluttajapalveluihin, matkailun ohjelmapalveluihin ja majoitustoimintaan sekä liike-elämän palveluihin. 2 , 59 Voim. Pommac 1,5 l (1,46/l) (sis. Malaco TV Mix Makeispussit 280–325 g (4,59–5,32/kg) 1 , 49 Voim. Myös sinkin hinta jatkoi laskuaan. lk, Espanja 1 59 VAPPUPÖYDÄN PARHAAT HERKUT. Forssan Perunasalaatti 400 g (3,98/kg) 1 , 59 Voim. 28.4.–1.5. Noin 15 neliön kokoinen aggregaattisuoja syttyi sunnuntaina iltapäivällä palamaan ja uhkasi viereisiä rakennuksia. 28.4.–1.5. – Esimerkiksi Kiinassa automarkkina kaikkiaan laski helmikuussa yhteensä 78 prosenttia ja sähköautomarkkina samassa suhteessa. Syttymissyystä ei ole tässä vaiheessa tietoa. Myöskään sähköautomarkkina ei Lukkaroisen mukaan ole välttynyt koronaviruspandemian vaikutuksilta – rajut sekä ihmisten kulutuskäyttäytymiseen että tuotantoon liittyvät rajoitustoimet ovat vaikuttaneet sekä sähköautojen kysyntään että tarjontaan. 3,89 + pantit 1,60) 5 , 49 Voim. Aggregaattisuoja paloi Sotkamossa tehdyt rajoittamistoimenpiteet ovat kohdistuneet erityisesti matkailu-, ravintolaja erikoiskaupan alalle sekä yleisesti palvelualoille. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Terrafamen akkukemikaalitehtaan pääprosessialueiden rakentamistöiden odotetaan valmistuvan lähikuukausien aikana ja prosessilaitteiden asennustyöt jatkuvat
päivänä huhtikuuta. Tapauksista tiedotti op.fi-sivusto torstaina 23. En odottanut vastausta samana perjantaina, en heti maanantainakaan. 8 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Repolar Pharmaceuticals Oy +358 400 694 277 TERVEYTTÄ POHJOISEN LUONNOSTA Pertti Granqvist Toissa viikon perjantaina oli jo tunnustettava eteen tulleen ylivoimainen urakka. ”Olet jonossa, paikalla seitsemän. Olin soittanut useita kertoja postin asiakaspalvelun numeroon. Siskoni oli soittanut kaksi kertaa, ettei hän voi maksaa ilman laskua. Laatikko siirrettiin kuvan paikalta. Sotkamon asunnollekaan Kiantajärven rantaan postia ei kanneta perille saakka. Sotkamo-lehti Osuuspankin asiakkaille on viime aikoina lähetetty huijaussähköposteja OP Ryhmän nimissä. – Posti on haettava lähes kahden kilometrin päästä. Edellä kerrotut tapahtumat ajoittuvat alussa mainitulle perjantaille, iltapäivälle. Anneli Karppisen sisko ei ole saanut uusia laskuja. PerTTi GranqvisT – Laitoimme laatikkoon lapun, jossa kerrottiin käytössä olevan postilaatikon sijainnista. Älä koskaan luovuta tunnuksiasi toisen käyttöön tai paljasta tunnuslukujasi kenellekään – edes pankki tai viranomaiset eivät koskaan pyydä luovuttamaan tunnuksiasi tekstiviestillä, puhelimitse tai sähköpostin välityksellä esimerkiksi tietojen päivitysten tai lakimuutoksen yhteydessä. Yksi tiliote on kuitenkin löytynyt. Postilaatikko otettiin pois alakerran ulkoseinästä. Tätä kirjoitettaessa vuorokautta myöhemmin keskiviikkona aamulla ei vielä vastausta ole kysymyksiin tullut. Lehdet kannetaan toisen kerroksen postilaatikkoon edelleen. Asian selvittäminen ei onnistunut postin asiakaspalvelun kautta. Minä kävin pankissa kysymässä niiden perään. Hän ei pääse käymään käytävää pitemmällä. Siskolleni ei ole asiasta kerrottu mitään. Ota yhteyttä niin kerromme lisää asiasta. Muutoksesta peritään kuitenkin 70 euron maksu. Kysyin häneltä, jotta onko tuolla sisällä ketään. Sen olisi pitänyt tulla jo helmikuussa. – Sitä ihmettelemme, että missä ovat nämä kirjeet ja tiliotteet. Siksi postilaatikko on toisen kerroksen käytävällä. Ei kirjeet. – Kirjepostin jakelu päättyi vuodenvaihteen seutuvilla. Epäselvissä tilanteissa ole aina yhteydessä asiakaspalveluumme, korosti pankkiryhmä tiedotteessaan. Laskut tarkoittavat tässä tapauksessa aikakausilehtien tilausmaksuja. On mahdollista, että huijarit yrittävät kalastella myös muiden pankkien verkkopankkitunnuksia. Aloin uskoa haastattelemani ihmisen kertomukseen siitä, ettei postin asiakaspalveluun saa yhteyttä. Yllättäin sitten yksi tiliote ilmestyi laatikkoon. – Nyt ollaan huhtikuussa. Huijaussähköpostiviesteissä voidaan väittää, että asiakas olisi syöttänyt verkkopankin salasanan väärin ja pyydetään palauttamaan käyttöoikeudet klikkaamalla linkkiä. – Lehtien konttoreista olivat jo kyselleet maksujen perään tekstiviesteillä. Maksuttoman sovelluksen voit ladata puhelimeesi sovelluskaupasta.” Näin automaatti parhaimmillaan opasti. – Joka vuosi vaihtaessamme postiosoitteen Liedosta Sotkamoon, puolet posteista menee silti Lietoon. Tiistaina viikko sitten lähetin sähköpostia uudestaan. Missä ovat kirjeet ja tiliotteet. Asiakaspalveluun lähetetyt kysymykset koskivat sotkamolais-lietolaisen Anneli Karppisen (81) haastattelussa esille tulleita asioita. Ystävällisen oloinen nainen pyysi lähettämään kysymykseni sähköpostilla. Toissa viikolla oli yksi ilmestynyt postilaatikkoon. Anneli Karppisen 95-vuotias sisko asuu kirkonkylällä yksinään. Muutenkaan kokemukset postin toiminnasta eivät ole Anneli Karppisen mukaan luottamusta herättäviä. Voit seurata lähetyksesi kulkua myös omapostin mobiilisovelluksessa osoitteessa posti.fi. Pankista tiliotteet on lähetetty, mutta jonnekin ne ovat joutuneet. OP:n asiakkaille lähetetty huijaussähköposteja. Hetken päästä uusi soitto vei jonoon paikalle yhdeksän. – Pihalla oli nainen pakkaamassa jaettavaa postia autoon. Hänelle oli käynyt samalla tavalla kuin minullekin. Pisin odotusjakso kesti 15 minuuttia. Hänelle oli luvattu lähettää uusi lasku, jossa on lisää maksuaikaa. Tuotevalikoimamme laajentuessa ja viennin kasvaessa tarvitsemme lisää hyvälaatuista kuusenpihkaa. huhtikuuta 2020 OSTETAAN KUUSENPIHKAA Repolar Pharmaceuticals Oy tutkii, kehittää, valmistaa ja markkinoi kuusenpihkaan perustuvia hoitotuotteita sekä ihmisille että eläimille. – Hänen asuntonsa on toisessa kerroksessa. Viesteissä oleva linkki voi ohjata op.fipalvelua muistuttavalle huijaussivustolle, jossa kysytään esimerkiksi verkkopankkitunnuksia ja salasanaa. Paikka seitsemän oli paras noteeraus. Yksin asuva 95-vuotias vanhus ei ole saanut kirjepostia enää tämän vuoden puolella. – Älä koskaan luovuta tunnuksia tai salasanojasi kenellekään. Lohtua toi myös monotoninen väliaikamusiikki. Mutta yllätys ja yllätys. Anneli Karppinen kertoi käyneensä siskonsa asiaa selvittäessään myös Postin lajittelukeskuksen nurkalla Sotkamossa. Ei kuulemma ollut. Postin asiakaspalvelusta soitettiin. Olisi kestänyt kauemminkin, jos olisi jaksanut ja kehdannut pimputusta kuunnella. Kirjepostin ihmeelliset koukerot Lehdet tulevat vanhuksen oven vierelle siirrettyyn postilaatikkoon. Eikä laskuja ja tiliotteita ole vieläkään tullut, kevättalven ajaksi kesäasunnolleen Sotkamoon miehensä kanssa tullut Anneli Karppinen kertoi. Annelin sisko oli soittanut helmikuun alkupäivinä kertoen, ettei hänelle ole posti tuonut kirjeitä eikä tiliotteita. Vastauksen tyyliä ei voi luonnehtia ystävälliseksi
SOITA 010 665 9013 Arkisin klo 8–16. 37€ Määräaikainen tilaus, kampanja 20K3. Entä koko yhteisöömme. 15€ Määräaikainen tilaus, kampanja 20D3. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi Mainitse tilatessasi kampanjatunnus. huhtikuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 9 ILMAN TOISIAMME EMME PÄRJÄÄ tuethan paikallista tiedonvälitystä tilaamalla. + 16,69 snt/min. Erityisesti näinä huolestuttavina aikoina on välttämätöntä, että Sotkamossa on oma paikallislehti tarjoamassa vastauksia, välittämässä tietoa ja huolehtimassa sotkamolaisista. Tilaus sisältää näköislehden ja verkon maksulliset jutut.. Entä perheeseeni. Jokainen meistä kysyy, miten korona vaikuttaa minuun. Puhelun hinta 8,35 snt/puh. DIGI 3 kk yht. VERKOSSA osoitteessa: www.sotkamolehti.fi/kevattarjous Tilaa Sotkamo-lehti itsellesi tai läheisellesi: LEHTI+DIGI 3 kk yht. Tiistaina 28. Poikkeustilanteissa, kuten nyt, kun korona-arkea elämme, luotettavan ja läheisen tiedon tarve on valtava. Tilaus sisältää lehden kotiin kannettuna, näköislehden ja verkon maksulliset jutut. Pekka Lassila päätoimittaja, Sotkamo-lehti Koko lehtemme olemassaolon perusta on jakaa mahdollisimman nopeasti oikeaa, tarkistettua ja luotettavaa tietoa
1.6. UUdet merkit . Mahlan valutuskausi alkaa maan sulaessa ja päättyy lehtien tullessa hiirenkorville. . . Pyöräkatu: Pyöräkadulla on polkupyöräilijälle annettava esteetön kulku. Uuden tieliikennelain myötä on mahdollista ajaa polkupyörällä yksisuuntaisella tiellä myös toiseen suuntaan, jos se on lisäkilvellä sallittu. Tällaista merkkiä käytettäessä pyörätien jatke on korotettu ajoradan tasosta. Jos ajosuuntaan nähden vasemmalla puolella on kaksisuuntainen pyörätie, uuden tieliikennelain mukaan polkupyörällä saa ajaa ajotien oikeaa reunaa tai piennarta, jos se on eri syistä turvallisempaa. . ”Pyöräsuojatie”: Merkillä osoitetaan, että ajoneuvolla ja raitiovaunulla on väistettävä ajorataa pyörätien jatkeella ylittävää polkupyöräilijää. Pyörätiet ovat jatkossa kaikki yksisuuntaisia, ellei niitä ole merkitty liikennemerkin kaksisuuntaisiksi. . Ajoradalla ajavan pyöräilijän tulee noudattaa samoja väistämissääntöjä kuin autoilijakin, eli esimerkiksi väistää tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulevaa. Väistettävä on myös silloin, kun autoilija kääntyy vihreillä valoilla risteyksessä. Pyöräilijät saattavat unohtaa, että heidän ylittäessään tietä pyörätien jatketta pitkin, eikä autolle ole osoitettu väistämisvelvollisuutta tai se ei ole kääntymässä, onkin pyöräilijä väistämisvelvollinen. Ajoneuvolla ajonopeus on sovitettava pyöräilyn mukaiseksi. Tällä merkillä varustettu pyörätien jatke on aina rakenteellisesti korotettu. Liikenneympyröihin autoilija tulee lähes aina kärkikolmion takaa, ja pyörätien jatke sijaitsee yleensä kärkikolmion jälkeen. Toisessa poikkeustapauksessa risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää pyöräilijää. Samoin jos pyöräilijä tulee pihasta tai joltain vähäiseltä tieltä tai polulta ajoradalle, väistää hän muuta liikennettä. alkaen pyöräkaista voidaan merkitä myös liikennemerkillä. Aiemmin ajotiellä tai pientareella sai ajaa vain lyhyitä matkoja. Yksi selkeä muutos koskee polkupyörällä kyydittämistä. Alle 12-vuotias lapsi saa pyöräillä jalkakäytävällä. huhtikuuta 2020 Pekka Lassila Risteyksissä polkupyörällä saa ylittää tien ajamalla suojatietä pitkin, mutta polkupyöräilijä ja jalankulkija ovat eri asemassa suojatiellä. Pelkkä heijastin ei siis enää riitä. Ainoastaan vihreä nuolivalo kertoo, että autoilijalla on etuajo-oikeus muihin risteykseen ajaviin nähden. Uuden tieliikennelain mukaan polkupyörällä on sallittua kuljettaa niin monta matkustajaa, kuin pyörässä on siihen soveltuvia istuimia ja jos valmistaja on tarkoittanut polkupyörän kuljettamiseen. Eli ympyrästä poistuttaessa väistetään aina pyöräilijöitä, tulivat nämä kummasta suunnasta tahansa. Tyypillisesti kyse on tien kohdasta, jossa suojatie ja pyörätie on rakennettu keskelle tien suoraa osuutta, jotta esimerkiksi suojateiden välimatka toisistaan ei tule liian pitkäksi. Edessä olevan valon sävy voi olla joko valkoinen tai vaaleankeltainen. Muun liikenteen on annettava esteetön kulku jalankulkijoille, mutta vastaavassa tilanteessa on pyöräilijän väistettävä muuta liikennettä. 10 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Väistämisvelvollisuus on yleensä osoitettu risteyksissä liikennemerkeillä, eli kärkikolmiolla tai STOPmerkillä mutta uuden tieliikennelain tultua voimaan myös väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -liikennemerkillä. Sotkamo-lehti Luonnon oma eliksiiri, mahla, on erinomainen janojuoma sellaisenaan, mutta sopii mainiosti myös siman raaka-aineeksi. Pyörätiet muuttuvat yksisuuntaisiksi Pekka Lassila Polkupyörän takavalo tulee pakolliseksi. Tämä on uusi liikennemerkki, joka muistuttaa suojatien merkkiä, mutta siinä on jalankulkijan tilalla polkupyörä. Liikenneturvasta todetaan, että fiksu pyöräilijä toimii asiassa etuPolkupyörässä on oltava punainen takavalo Tässä Vuokatin asematien risteyksessä pyörätien jatketta ajavalla on etuajooikeus, koska autoilija tulee risteykseen kärkikolmion takaa. Pyöräilyyn liittyvät säädökset edellyttävät nykyiselläänkin polkupyörässä eteenpäin näyttävää valoa. Pelkällä heijastimella ei siis enää pärjää, niin kuin tähän saakka on tehnyt. Kotisiman ennättää vielä valmistaa vapuksi kertoo Arktiset Aromit ry tiedotteessaan. Puiden heräillessä kevääseen juuristo alkaa imeä maasta vettä ja samalla syksyllä juuriin varastoituneet ravintoaineet kulkeutuvat oksistoon silmujen puhkeamista ja lehtien kasvua varten. Sääntö ei siis koske kaikkia yksisuuntaisia katuja. Pyöräkaista: Nykyisin pyöräkaista merkitään vain tiemerkinnällä. Säädösten mukaan polkupyörän takavalon on oltava punainen, niin kuin autoissakin. Jos pyöräilijä tulee pyörätieltä tai yhdistetyltä pyörätieltä ja jalkakäytävältä ajoradalle, eikä ajorataa kulkeville ajoneuvoille ole osoitettu liikennemerkeillä tai liikennevaloilla väistämisvelvollisuutta, väistää pyöräilijä sekä oikealta että vasemmalta tulevia ajoneuvoja. Kuka väistää ja ketä liikenteessä Kevään edetessä yhä useampi nousee polkupyörän satulaan. päivästä lähtien valon pitää löytyä myös polkupyörän takaa. Ajoneuvon kuljettajan pitää väistää pyöräilijää, jos ajoneuvon tulosuunnassa on väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki, siis kärkikolmio, stop-merkki tai uusi väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -liikennemerkki. Kuljettaminen ei siis jatkossa riipu kuljetettavan tai kuljettajan iästä. Oikealle kääntyessään tai liikenneympyrään mennessään voi autoilijalla helposti jäädä oikealta tulevat pyöräilijät liian vähälle huomiolle, mikä on syytä ottaa huomioon. . Kesäkuun 1. Laki tuo tullessaan aiempaan joitakin muutoksia, jotka pyöräilijän ja myös autoilijan on syytä ottaa huomioon. Polkupyöräilijä on pyörätieltä ajoradalle tullessaan vain kahta poikkeusta lukuun ottamatta väistämisvelvollinen. Vapuksi simaa mahlasta Ajoneuvon kuljettajan pitää väistää pyöräilijää, jos ajoneuvon tulosuunnassa on väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki.. Tällainen järjestely on taajamassa hyvin yleinen. Pyörää taluttava pyöräilijä muuttuu suojatiellä jalankulkijaksi, jolloin autoilijan on väistettävä häntä. Pyöräilijä ei automaattisesti ole jalankulkijan tavoin etuajo-oikeutettu. Liikenneympyrästä poistuminen katsotaan risteyksessä kääntymiseksi. Polkupyörällä liikkuvan osalta olennaisia muutoksia on muun muassa se, että polkupyörässä tulee olla pimeän ja hämärän aikaan punainen takavalo. Pyörätein jatke tosin osuu suoraan kaiteeseen. Sama oikean käden sääntö pätee silloinkin, jos kyse on esimerkiksi pyöräteiden keskinäisestä risteyksestä, eikä kummallekaan suunnalle ole pyörätiellä osoitettu liikennemerkillä väistämisvelvollisuutta. Autoilijan kannattaa huomata, että pyöräilijä voi tulla kummasta suunnasta tahansa, koska pyörätiet ovat usein kaksisuuntaisia. Pyöräilykypärän käytöstä uusi tieliikennelaki tyytyy sanomaan samoin kuin vanhakin, eli pyöräilijän ja polkupyörän matkustajan tulee ajon aikana yleensä käyttää suojakypärää. Tällöin autoilija väistää ympyrään tullessaan myös pyörätien jatketta ylittävää pyöräilijää. Siirtymäaika uusiin liikennemerkkeihin tosin on 10 vuotta. Pyörässä tulee kuitenkin olla matkustajalle sopivan istuimen lisäksi kaksi erillistä jarrulaitetta. Kerrataanpa vähän polkupyöräilijän ja autoilijan väistämissääntöjä. Pekka Lassila Kesäkuun alussa astuu voimaan uusi tieliikennelaki
Mahla säilyy jääkaappilämpötilassa noin pari vuorokautta ja sitä voidaan säilöä myös pakastamalla. Vapuksi simaa mahlasta Syksyllä sahatusta koivun haarasta on valunut mahlaa, joka on yön aikana jäätynyt. . Mahlan keräämiseen tarvitaan letku tai pullo. Koronakriisin aikana etäpalveluihin ehditään jo tottua ja kynnys niiden pysyvään käyttöönottoon madaltuu. – Kunnat ovat kriisin takia hankalassa tilanteessa, sanoo Oikarinen. . . . . . Sotekeskushankkeesta odotetaan soteyhtymään lisäresurssia tulevan palveluverkon suunnitteluun. Valtion odotetaan osallistuvan koronakriisin sotesektorille aiheuttamiin kustannuksiin, mutta maksettavaa jäänee myös maakuntiin eli käytännössä kunnille. . Mahla on herkästi pilaantuvaa, joten se on otettava talteen päivittäin. Kun pakastat mahlaa sopivan kokoisiin muovipulloihin, voit käyttää niitä kesällä kylmälaukussa kylmäkalleina ja samalla saat niiden sulettua virkistävän, viileän janojuoman. Neuvotteluja tulevasta palveluverkosta Oikarinen kuvaa sopuisiksi. Viime vuoden lopulla pidetyssä sotevaltuuston kokouksessa yhtymän johtaja Maire Ahopelto kertoi, että sotehallitus, -valtuusto sekä kuntien hallitusten ja valtuuston puheenjohtajistot kokoontuvat tammikuun 20. . Vaikka itse näkisi ajella valaistuilla kaduilla, niin valot auttavat muita huomaamaan liikenteessä liikkuvan pyöräilijän. Tiistaina 28. Ohje mahlanvalutukseen: https:// www.arktisetaromit.fi/fi/ erikoisluonnontuotteet/mahla/ Ohje Pekka lassila. Tuolloin oli varattu neuvotteluja varten kaksi päivää tammija helmikuuhun. Pieniä määriä mahlaa kotikäyttöön voi juoksuttaa myös katkaistun oksanpäähän ripustettuun pulloon. . TausTa Paineet kasvavat . Sima valmistuu huoneenlämmössä noin kolmessa päivässä, viileässä noin viikossa. . huhtikuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 11 Kuka väistää ja ketä liikenteessä kynnessä, eikä jää odottamaan kesäkuuta. . ½ kg fariinisokeria . Keruupuuksi soveltuu hyvässä kasvussa oleva, paksuhkorunkoinen ja tuuhealatvuksinen koivu. Syksyllä tai vuodenvaihteeseen mennessä olisi näin ollen jo luvassa päätöksiä maakunnan tulevasta soten palveluverkosta eli siitä, mitä lähipalveluja missäkin kunnissa on tarjolla. . . . Kiehauta puolet mahlasta ja kaada se sokereiden päälle . Jarno HilTunen Etäpalvelujen nopea käyttöönotto helpottaa soten palveluverkon tarkastelua eli käytännössä karsimista. – Pyörän valot ovat edullisia, valinnan varaa riittää ja nykyiset ledvalot ovat myös pitkäikäisiä, vinkkaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa. päivänä miettimään, mitä palveluja soteyhtymä Kainuun kunnissa tarjoaa. . Oikarinen puhuu palveluverkon tarkastelusta, mutta myöntää kysyttäessä, että käytännössä Kainuun väestökehityksen takia palveluverkon lisäämisestä ei voi olla kyse vaan pikemminkin karsimisesta. Mari Heikura . . Pullota sima seuraavana päivänä. Kesäkuun 1. . On monta liikkuvaa palasta, luettelee Paavo Oikarinen. Säilytä sima viileässä ja käytä noin viikon kuluessa. Tästä lienee hyötyä jatkossa, sillä soteyhtymässä tarkastellaan parhaillaan tulevaa palveluverkkoa eli sitä, missä kunnissa täyden palvelun terveysasemia pidetään yllä. Koronakriisi edistää soten etäpalveluiden juurruttamista Marjatta Kurvinen Koronakriisi on nopeuttanut Kainuun sote -kuntayhtymässä etäpalveluihin siirtymistä, sillä asiakkaat ovat osin pakon edessä joutuneet opettelemaan etäpalveluiden käyttöä. – Valot auttavat myös pyöräilijöiden keskinäisissä kohtaamisissa ja valojen avulla pyöräilijä huomaa paremmin myös jalankulkijan heijastimen. – On liian aikaista sanoa, miten paljon kriisi lisää yhtymän menoja, paljonko kuntien verotulot putoavat ja jääkö soteyhtymältä asiakasmaksuja saamatta. . 8 l mahlaa . ½ kg hienoa sokeria . Mahlakauden aikana mahlan pH alenee noin seitsemästä viiteen eli neutraalista happamaksi, mikä muuttaa makua vähemmän makeaksi. Paineita Kainuun sote -kuntayhtymän menojen karsimiseksi syntyi jo viime vuonna. Natriumia mahlassa on hyvin vähän. Laita sokerit sankoon . päivästä lähtien valon pitää löytyä myös polkupyörän takaa. Jos ja kun lähipalveluja Kainuun joistakin kunnista karsitaan, merkitsee se palvelujen tarjoamista yhä enemmän etäyhteyksien avulla. Esityksiä tulevasta palveluverkosta on Oikarisen mukaan odotettavissa ehkä kesän korvalla. . . Lisää jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria ja muutama rusina. . Mahlaa juoksutetaan poraamalla puun runkoon reikä ja johtamalla mahla letkulla astiaan. . . . Kainuun kunnat ovat neuvotelleet tammikuun lopulta asti maakunnan tulevasta soten palveluverkosta. . Valo voi olla pyörässä, repussa tai vaikka kypärässä. Mahlasima . Kaikkia palveluja ei tarvitse jatkossakaan tuottaa joka kunnassa ja niitä voidaan keskittää. . Hakemusta ei ole vielä kirjoitettu valmiiksi. Vinkki: Sitruunan sijaan voit käyttää vaikkapa marjamehua tai kiehauttaa kuusenkerkkiä, jos pakastimestasi niitä vielä löytyy Koivun ravintoaineliuos, mahla, sisältää hedelmäja rypälesokeria, hedelmähappoja, aminohappoja, pieniä määriä kivennäisja hivenaineita sekä hieman C-vitamiinia. Neuvottelut ovat yhä käynnissä. – Etäyhteyksien ja -palvelujen käyttö saattaa jopa lisääntyä, sanoo Kainuun sotehallituksen puheenjohtaja Paavo Oikarinen. Neuvottelut jatkuvat edelleen. Sulje pullojen korkit löyhästi, sillä paine pulloissa kasvaa käymisen jatkuessa. 2 – 3 sitruunaa . Sotekeskuksia koskevan hankehakemuksen Kainuun sotekuntayhtymä tekee tällä viikolla. Täyden palvelun terveysasemia ei välttämättä jatkossa enää ole jokaisessa Kainuun kunnassa. Lisää hiiva haaleaan nesteeseen. Letkuksi sopii vaikkapa mehumaijan letku. . ¼ tl hiivaa . rusinoita . . Purista sitruunoista mehu . Myös eri koivuyksilöiden ja kasvupaikkojen välillä on makueroja. Lisää loput mahlasta ja sitruunamehu. . Hän kuitenkin tähdentää yhteisen edun huomiointia, mitä yksittäisten kuntien irtiotot voisivat hankaloittaa. . Koronakriisi Oikarisen mukaan tuo palveluverkkoneuvotteluihin lisähaasteita. Mahlan keruuseen tarvitaan joko oma koivu tai maanomistajan lupa
Näiden divisioonien tukena oli vahvan orgaanisen divisioonatykistön lisäksi voimakas armeijatykistö ja noin 3000 panssarivaunua eli toinen puoli Neuvostoliiton koko silloisesta panssarivaunumäärästä sekä lisäksi noin 2500 lentokonetta, sekin määrä noin puolet Euroopan Venäjällä olevista ensilinjan koneista. Sotilaat! Olen taistellut monilla tanterilla, mutta en vielä nähnyt vertaisianne sotureita. Jos Herra todella auttoi, hän auttoi myös Suomussalmella, Raatteessa, Kuhmossa, Ilomantsissa, Kollaalla ja Lemetissä. Yhden divisioonan ylipäällikkö sentään rohkeni irrottaa Kannakselta Laatokan pohjoispuolelle, vaikkei siihenkään olisi ollut varaa. Tämän seurauksena noin 430 000 suomalaista, eli 12 prosenttia väestöstä, menetti kotinsa ja asutettiin muualle Suomeen. Veteraanien perintö, puolustusratkaisumme ja yleinen asevelvollisuus sekä turvallisuusympäristön muutokset luovat viitekehyksen, josta jokainen löytää kipinän tahdolleen. Vaikka Kannas oli ehdoton päärintama, niin siitä huolimatta sota olisi voinut ratketa myös Jäämeren ja Laatokan välisellä pitkällä rintamalla. Rauhan ylläpitäminen edellyttää uskottavaa puolustuskykyä. Talvisota on yksi itsenäisen Suomen merkittävimmistä vaiheista. Lisäksi sota ja unenpuute aiheuttivat tuhansille miehille psyykkisiä ongelmia. Tasavallan presidenttiä, puolustusvoimien ylipäällikköä lainaten: tärkein puolustuslinjamme kulkee korviemme välissä. Partiolaisten soihtukulkue lähdössä kohti sankarihautausmaata itsenäisyyspäivänä. Yli 15.000 teistä, jotka lähditte kentälle, ei enää näe kotejansa, ja kuinka monet ovatkaan ainiaaksi menettäneet työkykynsä. Mutta kävikin niin, etteivät armeijan eikä siviiliväestön tahto murtunut, päinvastoin ne vain kovenivat, koska oli kysymys säilymisestä tai sortumisesta, elämästä tai kuolemasta. Hyökkääjän haavoittuneiden määrä vaihtelee eri lähteiden mukaan 180 000:sta jopa 265 000:een. Viimeisimpien lähteiden mukaan sotatoimissa kaatui yli 26 000 suomalaista ja noin 44 000 haavoittui. Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta joutui raskaiden rauhanehtojen mukaan luovuttamaan sen kimppuun sotaa julistamatta hyökänneelle Neuvostoliitolle Karjalan kannaksen sekä Laatokan pohjoispuoliset alueet. Voimien epäsuhde käy yhä ilmeisemmäksi, jos verrataan alueellisia voimasuhteita. Meidän on vuorostamme huolehdittava, että puolustuslinjamme pitää edelleen. Suomalaisilla oli tällöin asettaa alueellisesti taisteluun noin 1 000 miestä kahdella kranaatinheittimellä tuettuna. Vahva velvollisuudentunto, oikeudenmukaisuus ja yhteistyö periytyivät sodassa ja jälleenrakennustyössä osaksi suomalaisten arvoperustaa. Heidän sukupolvi antoi oman nuoruutensa tämän maan itsenäisyyden puolesta, taistellessaan yhteisten arvojen ja isänmaan edestä. Arvoisat sotiemme veteraanit, lotat, sotilaspojat ja kaatuneiden omaiset sekä kaikki kuntalaiset, 27.4.2020 vietimme kansallista veteraanipäivää. Kansallisena veteraanipäivänä voimme osoittaa kiitollisuutta veteraanisukupolville ja heidän työlleen, pyrkien vaalimaan sekä toteuttamaan niitä arvoja, jotka ovat heille olleet tärkeät ja kalliit. Talvisodassa kaatui, haavoihinsa menehtyi ja katosi lähes 127 000 venäläissotilasta. Lentokoneita oli koko sodan aikana alle 300 kpl, heikkoja ja vanhentuneita panssarivaunuja vain muutama kymmen. Aika kulkee eteenpäin ja maailma muuttuu. Suomalaiset ottivat ja palauttivat noin 5 500 neuvostovankia. Suomalaisten niin sanottuun pääasemaan Karjalan kannaksella Summassa venäläiset pystyivät aloittamaan rynnäkkönsä vasta vajaan kolmen viikon kuluttua, 17. Puolan keskisuuri valtio oli syyskuussa 1939 romahtanut käytännössä viikossa, mutta Suomen rintamalla salamasota ei toistunut. Olen ylpeä teistä kuin olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tuntureitten miehestä Pohjolassa kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakunnan viljavien vainioitten, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauheitten lehtojen pojasta. Arvoisat kuulijat, Mikä oli Talvisodan hinta. Maa säilytti itsenäisyyden. Huomenna se vuoro on tulevien sukupolvien ja näin ollen on tärkeää, että veteraanityön jälkeen jatkamme perinnetyötä, jonka kautta nämä asiat tulevat säilymään myös tulevien suomalaisten tietoisuudessa. Kunniakkaan puolustustaistelumme suorittaminen oli ollut mahdollista ensi sijassa sen vuoksi, että Suomen kansa tiivistynein rivein, yksimielisenä puoluerajoihin katsomatta, nousi puolustamaan isiensä maan vapautta, elämänsä ja olemassaolonsa oikeutta. Heistä 10 000 jäi loppuiäkseen invalideiksi. Hyökkääjä oli sotaan lähtiessään laskenut, että Suomen armeija mekanisoidun panssarivyöryn edessä romahtaa kasaan muutamassa päivässä ja ilmapommitukset tekevät selvän siviiliväestön tahdosta. Puolustusvoimien suorituskyky on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on turvata se vahva maanpuolustustahto, joka meillä suomalaisilla veteraanien perintönä on. Pidetään siniristilippu korkealla! Mika Kilpeläinen Kunnanjohtajan tervehdys Tappio, joka olikin voitto. Talvisodalla oli hintansa. Tähän reiluun sataan vuoteen on mahtunut monenlaisia historian käännekohtia ja yksi merkittävimmistä ajanjaksoista on itsenäisyyden säilyminen toisen maailmansodan aikana sekä sen jälkeen. Neuvostojoukkojen hyökkäykset torjuttiin kaikkialla. Te ette ole tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä. Länsimaiset lehdet kirjoittivat vapauden tulen korkealla kantamisesta ja korkeimpien ihmisoikeuksien suojelemisesta, kun Talvisodassa taisteltiin Suomussalmen ja Tolvajärven sankarilliset taistelut, kun uhrivalmius johti Taipaleen peräänantamattomaan ja Summan sitkeään puolustukseen. Hyvä juhlaväki, Perjantaina tuli Talvisodan päättymisestä 80 vuotta. Vain muutamin paikoin vain vaarallisimmassa suunnassa Karjalan kannaksella se pääsi uudelleen käyntiin uusien joukkojen useita kertoja autettua pysähtyneen jyrän liikkeelle. Maanpuolustustahdon, taistelutahdon ja voittamisen tahdon vahvistamiseksi on tärkeää, että jokainen meistä ymmärtää, millaisen uhrauksen aiemmat sukupolvet antoivat Talvisodan puolustuslinjoilla. Niiden avulla tilanne itärajalla oli kuitenkin yritettävä selvittää. Uskon, että talvisodan perintö elää ja puolustuksemme pitää. Suomi oli pystynyt muodostamaan ja keskittämään maan puolustukseen rajaseuduille kaiken kaikkiaan erilliset pataljoonat ja patteristot mukaan luettuina noin 14-15 divisioonaa, jotka tosin olivat heikosti ja puutteellisesti aseistetut. Kansallisen veteraanipäivän päivämääräksi valittiin huhtikuun 27 päivä, jota pidetään päivänä jolloin sotatoimet Suomessa päättyivät vuonna 1945. Sotavuosien aikana sotatoimiin osallistui noin 600 000 miestä ja 100 000 naista sekä koko muu Suomi kotirintamalla. Vain murtoosa palasi. Käydyn puolustustaistelun tilinpäätös osoitti lisäksi niiden olleen väärässä, jotka olivat pitäneet puolustustamme toivottomana jättiläistä vastaan, ja niiden oikeassa, jotka pitivät mahdollisena tehdä hyökkäyksen maahantunkeutujalle niin kalliiksi, että siitä on ennen päämäärän saavuttamista luovuttava. Talvisota elvytti suomalaisen kansallisidentiteetin ja osoitti, että yhteistyöllä suomalaiset pystyvät mihin tahansa. Suomen itsenäisyyden kannalta ratkaisevaa oli suomalaisten luja tahto puolustaa omaa maataan ja kansaansa. Veteraanien keski-iän ollessa 94 vuotta. Jokaisessa paikassa venäläinen hyökkäysdivisioona tai -divisioonat pysäytettiin, lyötiin ja usein myös tuhottiin perusteellisesti. Kuusamoa lukuun ottamatta neuvostojoukot ylittivät rajan kaikissa mahdollisissa paikoissa ja aina tavattoman ylivoimaisina. Suomi oli maa, joka oli pystynyt estämään suurvallan saavuttamasta hyökkäyksensä päämäärää. Tulos hämmästytti koko maailmaa. Yhtenä kiitoksen osoituksena veteraanien työlle on Kansallinen veteraanipäivä. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Miesmäärä nousi kaikkiaan toiselle miljoonalle. Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.--” Lainaus päättyy. Uskottavan puolustuskyvyn tavoitteena on ennaltaehkäistä sotilaallisen voiman käyttö kansakuntaa vastaan. Esimerkiksi Petsamoa ja Lieksaa lukuun ottamatta kullakin operaatiosuunnalla suomalaista erillistä pataljoonaa oli vastassa neuvostodivisioona. Meillä nykyisillä sukupolvilla on ollut ainutlaatuinen tilanne, kun olemme saaneet elää aikaa jolloin sotiemme veteraaneja on ollut keskuudessamme. Vaikka olimmekin ulkonaisesti hävinneet sodan, oli taistelun lopputulos meille kuitenkin suuri torjuntavoitto, joka pelasti Suomen. Taistelevien joukkojen yhteisvahvuus nousi korkeimmillaan noin 200.000 mieheen. Partiolaiset antoivat partiolupauksen sankarihaudoilla. Arvoisat kuulijat, Syntyi myytti, talvisodan ihme, jota pidettiin yliinhimillisenä suorituksena. Kansan yksimielisyys antoi taistelujoukoille sellaisen päättäväisyyden ja puolustustahdon, että koko vapaa maailma varauksettomasti kunnioitti ja ihaili sekä suomalaista sotilasta, että niitä arvoja, jotka se taistelullaan oli maalleen pelastanut. Sodan jälkeen Suomi oli yhtenäisempi kuin koskaan aiemmin historiassa. Kaikkiaan luovutettava alue oli 35 000 neliökilometriä, noin 11 prosenttia Suomen maaalueesta. päivänä vuonna 1940 päättyi Talvisota mutkikkaiden ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen. Te ette heitä vihanneet ja tahtoneet heille pahaa, vaan seurasitte sodan ankaraa lakia, tappaa tai kuolla itse. joulukuuta, suomalaisten viivytysvaiheen jälkeen. Siihen oikeutti ennen kaikkea sen moraalisen käskyn ja niiden kunnian vaatimusten täyttäminen, jotka tappion uhastakin huolimatta nostivat Suomen kansan puolustamaan ei vain omia tunnustettuja oikeuksiaan, vaan myös kansainvälisen oikeuden loukkaamattomina pitämiä arvoja. Osa heistä sairastui ja kuoli vaikeissa olosuhteissa erilaisilla työleireillä. Rauha saavutettiin ja aseet vaikenivat. Meidän vanhempien tehtävänä on kerrata näitä Talvisodan 105 kunnian päivän, torjuntavoiton, muuttumattomia tekijöitä nuoremmille, jotta he ymmärtävät, miten Suomesta on tullut se, mikä Suomi on. Tänään on meidän vuoromme viedä tätä maata seuraaville vuosille ja vuosikymmenille. Olemme veteraanisukupolvelle paljon velkaa. Talvisodalla oli hintansa. Aamuyöstä tuona päivänä päämajasta tiedotettiin rintamajoukoille, että rauha oli solmittu Moskovassa ja tuli rintamilla lakkaa 13.3.40 kello 11.00. Yhden ainoankin suunnan romahtaminen kaukaista Petsamoa lukuun ottamatta olisi kaatanut Suomen koko puolustuksen. Hyökkääjän voimat joutuivat kovalle koetukselle, kului aikaa monin verroin kauemmin kuin oli laskettu. Neuvostoliiton toimeenpanemien voimien ja saavutettujen tulosten välillä oli valtava epäsuhde. Talvisodan traumat näkyivät usein viiveellä: jatkosodan aikaisina hermoromahduksina sekä sodanjälkeisenä aikana veteraanien alkoholismina tai heidän näkeminään painajaisina. Toivotan teille kaikille oikein hyvää kevättä ja terveyttä sekä voimia tämän ajan haasteissa. Talvisodan rintamilla kaatuneiden kenttälottien määrä oli 64. Kansan yksimielisyys ja peräänantamattomuus konkretisoituvat tuona talvisodan ihmeenä. Ylipäällikkö Mannerheimin painajainen oli se, että varsinaisia reservejä ei ollut eräitä keskeneräisiä ja erittäin puutteellisesti varustettuja täydennysjoukkoja lukuun ottamatta. Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen kaupungit liitettiin Neuvostoliittoon sekä suurin osa Sallasta ja osia Kuusamosta. Tänään virallisen veteraanitunnuksen omaavia on keskuudessamme vielä noin 7 000 miestä ja naista. Neuvostoliiton voimat nousivat talvisodassa kaikkiaan 45:een hyvin ja täydellisesti aseistettuun divisioonaan, joita oli kuljetettu sotanäyttämölle ei vain Pohjoisvaan myös Keskija Etelä-Venäjän sotilaspiireistä. Sotiemme veteraanien ansiosta on mahdollista, että itsenäisyytemme taival on saanut jatkua yli 100 vuoden ajan katkeamattomana ja olemme kulkeneet toisenlaisen 100 vuoden jakson kuin esimerkiksi Baltian maat. Hyvät kuulijat, Kuitenkin ennen pitkää tämä lohduttomalta näyttävä kuva, katkeran kamppailun ja kovan rauhan hinnalla lunastetut arvot kirkastuivat suomalaisille. Ensimmäisen kerran Kansallista veteraanipäivää vietettiin 1987, kun itsenäinen Suomi täytti 70 vuotta. Tätä ihme vertausta kuvaa esimerkiksi eteläisessä Lapissa Mäntyvaarassa ja Pelkosenniemellä on talvisodan taistelupaikoille pystytetyt muistomerkit, joissa on yksinkertainen teksti: ”Tässä auttoi Herra.” Muuta selitystä näille uskomattomille voitoille ei osattu löytää. Sitten ensimmäisen maailmansodan maailmassa ei ollut koettu sellaista tulimyrskyä, jonka puolustaja Summassa ja itäisellä Kannaksella Taipaleessa joutui kokemaan. Neuvostoliiton tappiot sotatoimissa olivat moninkertaiset. Eilisen tapahtumat muuttuvat muistoiksi ja vähitellen niistä tulee tarinoita ja perimätietoa. huhtikuuta 2020 12 Julkaisemme Kainuun tykistörykmentin komentaja Marko Leppäsen kirjoittaman puheen, joka jäi pitämättä talvisodan päättymisen muistojuhlassa 15.3.2020 Sotkamon seurakuntatalossa Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, hyvät naiset ja miehet, Sotkamon kunnan ja seurakunnan Kansallisen veteraanipäivän tervehdys 80 VUOTTA sitten maaliskuun 13. Sodan jälkeen nämä samat miehet ja naiset rakensivat omalla työllään tämän meidän hyvinvointi Suomen, jossa saamme tänä päivänä elää. Suomen kansa tunsi itsensä entistä lujemmin yhteenliitetyksi kokonaisuudeksi, joka ei ollut taittunut eikä murtunut, se oli vain taipunut. Mutta te olette myös jakaneet kovia iskuja, ja kun nyt parisataatuhatta vihollistamme lepää hangessa ja tuijottaa särkynein katsein tähtitaivaallemme, ei syy ole teidän. Suuri torjuntavoitto, joka jäi historiaan Talvisotana 105:n kunnian päivän taisteluna. Uskon, että tähän ymmärrykseen on helppo kylvää periksi antamattomuutta ja tehtävän täyttämistä sekä sitä, ettei kaveria jätetä. Joskus äidinmaidosta saatu suomalainen sisukkuus ja sinnikkyys, talvisodan korpialueiden sankaritarinat, routa ja rospuutto unohtuvat informaatioyhteiskunnan kiireessä. Tämä tapahtuu siinä vaiheessa, kun historian tapahtumien kokijat ja tekijät eivät ole enää keskuudessamme. Puutteellisella aseistuksella varustettu Suomen armeija oli saanut aikaan sellaisen vaikutuksen neuvostojoukoissa, että alkuvaiheessa niiden hyökkäys pysähtyi kaikkialla täysin. Sen puolustusvoimat suurista puutteistaan huolimatta oli kestänyt puna-armeijan valtavan painon. Yhden syväntunteikkaan vastauksen antaa Ylipäällikkö Mannerheim päiväkäskyssään ensimmäisenä rauhanpäivänä 14.3.1940: Suora lainaus alkaa, ”Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat! Rauha on solmittu maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha, joka on Neuvosto-Venäjälle luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelukentän, millä te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä. Oli syy taistella. Arvoisat kuulijat, Yksi talvisodan oppi on, että ylivoimaisiltakin tuntuvista vaikeuksista voimme yhdessä selvitä. Talvisodan lopputuloksen arviointina maan kokonaisuuden kannalta saatiin rauhan jälkeen pian kuulla tappiosta, joka olikin voitto. Tähän selvään ja rohkaisevaan näkemykseen oli suomalaisilla täysi oikeus. Yhtä lailla olemme paljon velkaa kaikille menneille sukupolville, jotka ovat rakentaneet perustan hyvinvoivalle ja turvalliselle Suomelle. Sotavankeina rajan yli siirrettyjen suomalaisten määrä oli noin 2 500. Sodassa menehtyi yli tuhat ja kaksi tuhatta (2 000) siviiliä vammautui. Torjuntamahdollisuuksia voimasuhteiden puitteissa ei pitänyt olla lainkaan. Vastassa oli puolestaan lähes 20 000 ryssää tukenaan 40 kenttätykkiä, 54 panssarintorjuntaja jalkaväkitykkiä, 30 kranaatinheitintä ja 45 panssarivaunua
Mutta kävikin niin, etteivät armeijan eikä siviiliväestön tahto murtunut, päinvastoin ne vain kovenivat, koska oli kysymys säilymisestä tai sortumisesta, elämästä tai kuolemasta. Esimerkiksi Petsamoa ja Lieksaa lukuun ottamatta kullakin operaatiosuunnalla suomalaista erillistä pataljoonaa oli vastassa neuvostodivisioona. Suuri torjuntavoitto, joka jäi historiaan Talvisotana 105:n kunnian päivän taisteluna. Neuvostoliiton tappiot sotatoimissa olivat moninkertaiset. Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen kaupungit liitettiin Neuvostoliittoon sekä suurin osa Sallasta ja osia Kuusamosta. Sitten ensimmäisen maailmansodan maailmassa ei ollut koettu sellaista tulimyrskyä, jonka puolustaja Summassa ja itäisellä Kannaksella Taipaleessa joutui kokemaan. Sen puolustusvoimat suurista puutteistaan huolimatta oli kestänyt puna-armeijan valtavan painon. Maa säilytti itsenäisyyden. Meillä nykyisillä sukupolvilla on ollut ainutlaatuinen tilanne, kun olemme saaneet elää aikaa jolloin sotiemme veteraaneja on ollut keskuudessamme. Partiolaisten soihtukulkue lähdössä kohti sankarihautausmaata itsenäisyyspäivänä. Näiden divisioonien tukena oli vahvan orgaanisen divisioonatykistön lisäksi voimakas armeijatykistö ja noin 3000 panssarivaunua eli toinen puoli Neuvostoliiton koko silloisesta panssarivaunumäärästä sekä lisäksi noin 2500 lentokonetta, sekin määrä noin puolet Euroopan Venäjällä olevista ensilinjan koneista. Puolan keskisuuri valtio oli syyskuussa 1939 romahtanut käytännössä viikossa, mutta Suomen rintamalla salamasota ei toistunut. Talvisodalla oli hintansa. Huomenna se vuoro on tulevien sukupolvien ja näin ollen on tärkeää, että veteraanityön jälkeen jatkamme perinnetyötä, jonka kautta nämä asiat tulevat säilymään myös tulevien suomalaisten tietoisuudessa. Käydyn puolustustaistelun tilinpäätös osoitti lisäksi niiden olleen väärässä, jotka olivat pitäneet puolustustamme toivottomana jättiläistä vastaan, ja niiden oikeassa, jotka pitivät mahdollisena tehdä hyökkäyksen maahantunkeutujalle niin kalliiksi, että siitä on ennen päämäärän saavuttamista luovuttava. Te ette ole tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä. Vain muutamin paikoin vain vaarallisimmassa suunnassa Karjalan kannaksella se pääsi uudelleen käyntiin uusien joukkojen useita kertoja autettua pysähtyneen jyrän liikkeelle. Suomalaiset ottivat ja palauttivat noin 5 500 neuvostovankia. Talvisodalla oli hintansa. Hyökkääjän haavoittuneiden määrä vaihtelee eri lähteiden mukaan 180 000:sta jopa 265 000:een. Tulos hämmästytti koko maailmaa. Kansan yksimielisyys antoi taistelujoukoille sellaisen päättäväisyyden ja puolustustahdon, että koko vapaa maailma varauksettomasti kunnioitti ja ihaili sekä suomalaista sotilasta, että niitä arvoja, jotka se taistelullaan oli maalleen pelastanut. Meidän on vuorostamme huolehdittava, että puolustuslinjamme pitää edelleen. Talvisota on yksi itsenäisen Suomen merkittävimmistä vaiheista. Jokaisessa paikassa venäläinen hyökkäysdivisioona tai -divisioonat pysäytettiin, lyötiin ja usein myös tuhottiin perusteellisesti. Neuvostojoukkojen hyökkäykset torjuttiin kaikkialla. Talvisodassa kaatui, haavoihinsa menehtyi ja katosi lähes 127 000 venäläissotilasta. Suomen kansa tunsi itsensä entistä lujemmin yhteenliitetyksi kokonaisuudeksi, joka ei ollut taittunut eikä murtunut, se oli vain taipunut. Talvisodan lopputuloksen arviointina maan kokonaisuuden kannalta saatiin rauhan jälkeen pian kuulla tappiosta, joka olikin voitto. Sotavankeina rajan yli siirrettyjen suomalaisten määrä oli noin 2 500. Olemme veteraanisukupolvelle paljon velkaa. Puutteellisella aseistuksella varustettu Suomen armeija oli saanut aikaan sellaisen vaikutuksen neuvostojoukoissa, että alkuvaiheessa niiden hyökkäys pysähtyi kaikkialla täysin. Heistä 10 000 jäi loppuiäkseen invalideiksi. Sodan jälkeen Suomi oli yhtenäisempi kuin koskaan aiemmin historiassa. Hyökkääjän voimat joutuivat kovalle koetukselle, kului aikaa monin verroin kauemmin kuin oli laskettu. Yhtenä kiitoksen osoituksena veteraanien työlle on Kansallinen veteraanipäivä. Maanpuolustustahdon, taistelutahdon ja voittamisen tahdon vahvistamiseksi on tärkeää, että jokainen meistä ymmärtää, millaisen uhrauksen aiemmat sukupolvet antoivat Talvisodan puolustuslinjoilla. Suomen itsenäisyyden kannalta ratkaisevaa oli suomalaisten luja tahto puolustaa omaa maataan ja kansaansa. huhtikuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 13 Julkaisemme Kainuun tykistörykmentin komentaja Marko Leppäsen kirjoittaman puheen, joka jäi pitämättä talvisodan päättymisen muistojuhlassa 15.3.2020 Sotkamon seurakuntatalossa Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, hyvät naiset ja miehet, Sotkamon kunnan ja seurakunnan Kansallisen veteraanipäivän tervehdys 80 VUOTTA sitten maaliskuun 13. Talvisodan traumat näkyivät usein viiveellä: jatkosodan aikaisina hermoromahduksina sekä sodanjälkeisenä aikana veteraanien alkoholismina tai heidän näkeminään painajaisina. Arvoisat kuulijat, Yksi talvisodan oppi on, että ylivoimaisiltakin tuntuvista vaikeuksista voimme yhdessä selvitä. Sodassa menehtyi yli tuhat ja kaksi tuhatta (2 000) siviiliä vammautui. Sotilaat! Olen taistellut monilla tanterilla, mutta en vielä nähnyt vertaisianne sotureita. Oli syy taistella. Hyvä juhlaväki, Perjantaina tuli Talvisodan päättymisestä 80 vuotta. Voimien epäsuhde käy yhä ilmeisemmäksi, jos verrataan alueellisia voimasuhteita. Vahva velvollisuudentunto, oikeudenmukaisuus ja yhteistyö periytyivät sodassa ja jälleenrakennustyössä osaksi suomalaisten arvoperustaa. Uskon, että talvisodan perintö elää ja puolustuksemme pitää. Tähän reiluun sataan vuoteen on mahtunut monenlaisia historian käännekohtia ja yksi merkittävimmistä ajanjaksoista on itsenäisyyden säilyminen toisen maailmansodan aikana sekä sen jälkeen. Aamuyöstä tuona päivänä päämajasta tiedotettiin rintamajoukoille, että rauha oli solmittu Moskovassa ja tuli rintamilla lakkaa 13.3.40 kello 11.00. Kansallisen veteraanipäivän päivämääräksi valittiin huhtikuun 27 päivä, jota pidetään päivänä jolloin sotatoimet Suomessa päättyivät vuonna 1945. Mutta te olette myös jakaneet kovia iskuja, ja kun nyt parisataatuhatta vihollistamme lepää hangessa ja tuijottaa särkynein katsein tähtitaivaallemme, ei syy ole teidän. Tasavallan presidenttiä, puolustusvoimien ylipäällikköä lainaten: tärkein puolustuslinjamme kulkee korviemme välissä. Taistelevien joukkojen yhteisvahvuus nousi korkeimmillaan noin 200.000 mieheen. Yhden divisioonan ylipäällikkö sentään rohkeni irrottaa Kannakselta Laatokan pohjoispuolelle, vaikkei siihenkään olisi ollut varaa. Olen ylpeä teistä kuin olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tuntureitten miehestä Pohjolassa kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakunnan viljavien vainioitten, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauheitten lehtojen pojasta. Toivotan teille kaikille oikein hyvää kevättä ja terveyttä sekä voimia tämän ajan haasteissa. Sotavuosien aikana sotatoimiin osallistui noin 600 000 miestä ja 100 000 naista sekä koko muu Suomi kotirintamalla. Eilisen tapahtumat muuttuvat muistoiksi ja vähitellen niistä tulee tarinoita ja perimätietoa. Kansallisena veteraanipäivänä voimme osoittaa kiitollisuutta veteraanisukupolville ja heidän työlleen, pyrkien vaalimaan sekä toteuttamaan niitä arvoja, jotka ovat heille olleet tärkeät ja kalliit. Aika kulkee eteenpäin ja maailma muuttuu. Länsimaiset lehdet kirjoittivat vapauden tulen korkealla kantamisesta ja korkeimpien ihmisoikeuksien suojelemisesta, kun Talvisodassa taisteltiin Suomussalmen ja Tolvajärven sankarilliset taistelut, kun uhrivalmius johti Taipaleen peräänantamattomaan ja Summan sitkeään puolustukseen. Hyökkääjä oli sotaan lähtiessään laskenut, että Suomen armeija mekanisoidun panssarivyöryn edessä romahtaa kasaan muutamassa päivässä ja ilmapommitukset tekevät selvän siviiliväestön tahdosta. Torjuntamahdollisuuksia voimasuhteiden puitteissa ei pitänyt olla lainkaan. päivänä vuonna 1940 päättyi Talvisota mutkikkaiden ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen. Vaikka olimmekin ulkonaisesti hävinneet sodan, oli taistelun lopputulos meille kuitenkin suuri torjuntavoitto, joka pelasti Suomen. Pidetään siniristilippu korkealla! Mika Kilpeläinen Kunnanjohtajan tervehdys Tappio, joka olikin voitto. Veteraanien perintö, puolustusratkaisumme ja yleinen asevelvollisuus sekä turvallisuusympäristön muutokset luovat viitekehyksen, josta jokainen löytää kipinän tahdolleen. Heidän sukupolvi antoi oman nuoruutensa tämän maan itsenäisyyden puolesta, taistellessaan yhteisten arvojen ja isänmaan edestä. Tämän seurauksena noin 430 000 suomalaista, eli 12 prosenttia väestöstä, menetti kotinsa ja asutettiin muualle Suomeen. Sotiemme veteraanien ansiosta on mahdollista, että itsenäisyytemme taival on saanut jatkua yli 100 vuoden ajan katkeamattomana ja olemme kulkeneet toisenlaisen 100 vuoden jakson kuin esimerkiksi Baltian maat. Neuvostoliiton voimat nousivat talvisodassa kaikkiaan 45:een hyvin ja täydellisesti aseistettuun divisioonaan, joita oli kuljetettu sotanäyttämölle ei vain Pohjoisvaan myös Keskija Etelä-Venäjän sotilaspiireistä. Joskus äidinmaidosta saatu suomalainen sisukkuus ja sinnikkyys, talvisodan korpialueiden sankaritarinat, routa ja rospuutto unohtuvat informaatioyhteiskunnan kiireessä. Vastassa oli puolestaan lähes 20 000 ryssää tukenaan 40 kenttätykkiä, 54 panssarintorjuntaja jalkaväkitykkiä, 30 kranaatinheitintä ja 45 panssarivaunua. Puolustusvoimien suorituskyky on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on turvata se vahva maanpuolustustahto, joka meillä suomalaisilla veteraanien perintönä on. Veteraanien keski-iän ollessa 94 vuotta. Vaikka Kannas oli ehdoton päärintama, niin siitä huolimatta sota olisi voinut ratketa myös Jäämeren ja Laatokan välisellä pitkällä rintamalla. Kuusamoa lukuun ottamatta neuvostojoukot ylittivät rajan kaikissa mahdollisissa paikoissa ja aina tavattoman ylivoimaisina. Ensimmäisen kerran Kansallista veteraanipäivää vietettiin 1987, kun itsenäinen Suomi täytti 70 vuotta. Yhden ainoankin suunnan romahtaminen kaukaista Petsamoa lukuun ottamatta olisi kaatanut Suomen koko puolustuksen. Talvisota elvytti suomalaisen kansallisidentiteetin ja osoitti, että yhteistyöllä suomalaiset pystyvät mihin tahansa. Meidän vanhempien tehtävänä on kerrata näitä Talvisodan 105 kunnian päivän, torjuntavoiton, muuttumattomia tekijöitä nuoremmille, jotta he ymmärtävät, miten Suomesta on tullut se, mikä Suomi on. Osa heistä sairastui ja kuoli vaikeissa olosuhteissa erilaisilla työleireillä. Uskottavan puolustuskyvyn tavoitteena on ennaltaehkäistä sotilaallisen voiman käyttö kansakuntaa vastaan. Niiden avulla tilanne itärajalla oli kuitenkin yritettävä selvittää. Suomalaisilla oli tällöin asettaa alueellisesti taisteluun noin 1 000 miestä kahdella kranaatinheittimellä tuettuna. Jos Herra todella auttoi, hän auttoi myös Suomussalmella, Raatteessa, Kuhmossa, Ilomantsissa, Kollaalla ja Lemetissä. joulukuuta, suomalaisten viivytysvaiheen jälkeen. Partiolaiset antoivat partiolupauksen sankarihaudoilla. Neuvostoliiton toimeenpanemien voimien ja saavutettujen tulosten välillä oli valtava epäsuhde. Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.--” Lainaus päättyy. Ylipäällikkö Mannerheimin painajainen oli se, että varsinaisia reservejä ei ollut eräitä keskeneräisiä ja erittäin puutteellisesti varustettuja täydennysjoukkoja lukuun ottamatta. Kaikkiaan luovutettava alue oli 35 000 neliökilometriä, noin 11 prosenttia Suomen maaalueesta. Vain murtoosa palasi. Tätä ihme vertausta kuvaa esimerkiksi eteläisessä Lapissa Mäntyvaarassa ja Pelkosenniemellä on talvisodan taistelupaikoille pystytetyt muistomerkit, joissa on yksinkertainen teksti: ”Tässä auttoi Herra.” Muuta selitystä näille uskomattomille voitoille ei osattu löytää. Tänään on meidän vuoromme viedä tätä maata seuraaville vuosille ja vuosikymmenille. Rauhan ylläpitäminen edellyttää uskottavaa puolustuskykyä. Arvoisat kuulijat, Mikä oli Talvisodan hinta. Suomalaisten niin sanottuun pääasemaan Karjalan kannaksella Summassa venäläiset pystyivät aloittamaan rynnäkkönsä vasta vajaan kolmen viikon kuluttua, 17. Miesmäärä nousi kaikkiaan toiselle miljoonalle. Hyvät kuulijat, Kuitenkin ennen pitkää tämä lohduttomalta näyttävä kuva, katkeran kamppailun ja kovan rauhan hinnalla lunastetut arvot kirkastuivat suomalaisille. Talvisodan rintamilla kaatuneiden kenttälottien määrä oli 64. Te ette heitä vihanneet ja tahtoneet heille pahaa, vaan seurasitte sodan ankaraa lakia, tappaa tai kuolla itse. Tämä tapahtuu siinä vaiheessa, kun historian tapahtumien kokijat ja tekijät eivät ole enää keskuudessamme. Yli 15.000 teistä, jotka lähditte kentälle, ei enää näe kotejansa, ja kuinka monet ovatkaan ainiaaksi menettäneet työkykynsä. Kansan yksimielisyys ja peräänantamattomuus konkretisoituvat tuona talvisodan ihmeenä. Yhden syväntunteikkaan vastauksen antaa Ylipäällikkö Mannerheim päiväkäskyssään ensimmäisenä rauhanpäivänä 14.3.1940: Suora lainaus alkaa, ”Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat! Rauha on solmittu maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha, joka on Neuvosto-Venäjälle luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelukentän, millä te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä. Arvoisat sotiemme veteraanit, lotat, sotilaspojat ja kaatuneiden omaiset sekä kaikki kuntalaiset, 27.4.2020 vietimme kansallista veteraanipäivää. Kunniakkaan puolustustaistelumme suorittaminen oli ollut mahdollista ensi sijassa sen vuoksi, että Suomen kansa tiivistynein rivein, yksimielisenä puoluerajoihin katsomatta, nousi puolustamaan isiensä maan vapautta, elämänsä ja olemassaolonsa oikeutta. Tiistaina 28. Tänään virallisen veteraanitunnuksen omaavia on keskuudessamme vielä noin 7 000 miestä ja naista. Viimeisimpien lähteiden mukaan sotatoimissa kaatui yli 26 000 suomalaista ja noin 44 000 haavoittui. Arvoisat kuulijat, Syntyi myytti, talvisodan ihme, jota pidettiin yliinhimillisenä suorituksena. Rauha saavutettiin ja aseet vaikenivat. Suomi oli pystynyt muodostamaan ja keskittämään maan puolustukseen rajaseuduille kaiken kaikkiaan erilliset pataljoonat ja patteristot mukaan luettuina noin 14-15 divisioonaa, jotka tosin olivat heikosti ja puutteellisesti aseistetut. Lentokoneita oli koko sodan aikana alle 300 kpl, heikkoja ja vanhentuneita panssarivaunuja vain muutama kymmen. Yhtä lailla olemme paljon velkaa kaikille menneille sukupolville, jotka ovat rakentaneet perustan hyvinvoivalle ja turvalliselle Suomelle. Siihen oikeutti ennen kaikkea sen moraalisen käskyn ja niiden kunnian vaatimusten täyttäminen, jotka tappion uhastakin huolimatta nostivat Suomen kansan puolustamaan ei vain omia tunnustettuja oikeuksiaan, vaan myös kansainvälisen oikeuden loukkaamattomina pitämiä arvoja. Uskon, että tähän ymmärrykseen on helppo kylvää periksi antamattomuutta ja tehtävän täyttämistä sekä sitä, ettei kaveria jätetä. Sodan jälkeen nämä samat miehet ja naiset rakensivat omalla työllään tämän meidän hyvinvointi Suomen, jossa saamme tänä päivänä elää. Lisäksi sota ja unenpuute aiheuttivat tuhansille miehille psyykkisiä ongelmia. Suomi oli maa, joka oli pystynyt estämään suurvallan saavuttamasta hyökkäyksensä päämäärää. Tähän selvään ja rohkaisevaan näkemykseen oli suomalaisilla täysi oikeus. Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta joutui raskaiden rauhanehtojen mukaan luovuttamaan sen kimppuun sotaa julistamatta hyökänneelle Neuvostoliitolle Karjalan kannaksen sekä Laatokan pohjoispuoliset alueet
Yli 50 vuoden kokemuksella telkän pönttöjen rakentelusta ja telkän pesinnän seuraamisesta Komulainen on huomannut, että pönttöjen on syytä olla vähintään 100 metrin päässä toisistaan. – Eihän kukaan edes yrittänytkään Elian Webin haastamista, Sauli Meriläinen kuvaili juoksunkulkua. Jorma Kontion ohjastama ruuna sai helposti keulat. Siihen käy Komulaisen mukaan kuiva sammal tai moottorisahan lastut, myös sahanpuru sopii. 14 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Maalisuoralla kauden kolmannen voiton ravanneen Elian Webin haastoi open strechtia kirinyt Cyber Lane. Helppoa kuin heinänteko kuukauden kestävällä poudalla kuvaisi parhaiten Paralympiatravetin voittaneen kahdeksanvuotiaan ruunan esitystä. Pertti Granqvist Kliseiden ja ylisanojen varastosta ei löytynyt enää kuin varatankin puolelta lauseita kuvaamaan Sauli Meriläisen vetämän kimpan omistaman Elian Webin esitystä lauantaina Åbyssa. Maaliskuun alkupuolella on jo syytä aloittaa telkön pönttöjen rakentelu ja asentaminen puihin, jos haluaa sinne asukkaan vielä samana kesänä. mari Heikura. Matalammissakin pöntöissä hän on nähnyt telkän pesivän, mutta paremmin sille kelpaa pesäpaikaksi korkealla olevat pöntöt. Telkän pönttöä rakentaessa on kolme tärkeää mittaa, Komulainen kertoo. Ykkösradalta kovaa avausta yrittänyt Disco Volante sortui laukkaan. Elian Web sai Åbyssa myös pinkin Elian Web ravasi 100 000 euroa ja sai kutsun Elitlopettiin Jorma Kontio ja Elian Web Suomen HippokSen kuvapankki. Halkeamista sisään pääsee kosteus ja toisaalta ulos hajut, jotka voivat houTelkkä on kolopesijä, joka hyötyy ihmisen tekemistä pöntöistä, kun kolopuut ovat vähentyneet Pöntöllä matkitaan palokärjen koloa Telkän pönttöä ei välttämättä tarvitse sijoittaa aivan rantaan. Lentoaukon yläpuolelle tilaa riittää viisi senttiä ja katto ei saa olla pitkälippainen, korkeintaan 5 senttiä sekin. Sisätilan halkaisija pitää olla vähintään 20 cm. Telkkä on ensimmäisisä vesilintuja, jotka saapivat kevättalvella sulapaikkoihin. Pöntön pohjalle pitää laittaa lisäksi pehmusteita. Komulaisen mukaan nyt alkaa olla jo liian myöhäistä ensi kesää ajatellen. – Muuten menee tappeluksi. huhtikuuta 2020 Mari Heikura Mustavalkoinen telkkäkoiras ruskean rouvansa kanssa ovat ensimmäisiä vesilintuja, jotka ilmestyvät sulapaikkoihin kevättalvella. Pöntön rakentaminen on tälle keväälle jo myöhäistä, mutta nuoret naaraat etsivät sopivia pesiä jo syksyllä ennen poismuuttoa, joten pöntön voi hyvin kiinnittää kesänkin aikana. Elian Webin kokonaisvoittosummalla saisi ostettua kolme kalliimman puoleista omakotitaloa Vuokatista. Kevättalvella pesäpaikkaa etsivä telkkä ei halua pesää, joka on jäässä ja siksi pesään ei saisi päästä kosteutta. Kevättalvi oli niukkaa aikaa ruuan suhteen ja maalikuussa pesintänsä aloittava telkkä mahdollisti lisäravintoa ihmisille. Loppukahinoissa Next Direction oli neljäs. Telkän pöntön ei tarvitse olla aivan rannassa. Telkkä pystyy kuljettamaan poikaset jopa kilometrin päästä. Pönttö kiinnitetään varsin korkealle puuhun, noin kolmen metrin kokeus on Komulaisen mukaan sopiva. Lentoaukon reunalta pesän pohjalla tulee olla tilaa 40 cm ja suuaukon halkaisijan pitää olla 10–12 cm. Nuoret telkkänaaraat katselevat kuitenkin pesäpaikkaa seuraavaa kesää ajatellen jos syksyllä ennen poismuuttoa, joten nyt asennettava pönttö voi hyvinkin saada asukkaan vuoden päästä. Alussa johtavan rinnalle kiersi toinen suomalaisedustaja, Iikka Nurmosen ohjastama Next Direction vaatimatta kuitenkaan vauhtia. Palokärjen kolo on hieman soikea, joten jos haluaa tehdä asian viimeisen päälle, kannattaa pönttöönkin tehdä hieman soikea reikä. Se tuo Komulaisen mukaan turvallisuudentunnetta asukkaalle, mutta estää myös veden pääsyn sisään. Komulainen kertoo, että vielä 1940-luvulla telkkiä ”munitettiin” ja tehdystä pöntöstä munat oli helppo kerätä. Telkkä eli sotka on yksi harvoista vesilinnuista, jotka pesivät koloissa. Yksi tarkoitus tähän on ollut kerätä telkän munat ruuaksi. Lauantaisen voiton myötä kokonaisansiot ovat 722 000 euroa. Telkkä munii huhtitoukokuussa. Ihminen on myös rakentanut telkälle pönttöjä jo pitkään. Elian Webin voittoaika oli12,2a. Telkän pönttä kannattaa Komulaisen mukaan sijoittaa puuhun, jossa oksat suojaavat näkymää. Kajaaniin rekisteröidyn Talli Webbien omistama Elian Web vastaili yhtä varmasti sisäpuolelta kirineille kuin ulkopuolelta yrittäneille. Eläkkeellä olevat biologian opettaja Alpo Komulainen kertoo, että palokärki on telkän tärkeä apuri, sillä telkkä pesii usein palokärjen tekemissä koloissa. Komulainen kehottaa käyttämään telkän pöntön rakentamiseen melko paksua lautaa joka ei halkeile yhtä helposti kuin ohuempi. Telkkä on kokosukeltaja, joka viihtyy Komulaisen mukaan matalahkoissa vesissä, joiden pohjasta löytyy sille syötäväksi erilaisia selkärangattomia eläimiä. Voitosta Elian Web tienasi 100 000 euroa, miljoona kruunua Ruotsin rahassa. Komulainen kertoo, että se voi kuljettaa poikaset veden ääreen jopa kilometrin päästä. Aivan rannassa telkän uhakana on minkki, joten pönttö kannattaakin sijoittaa hieman kauemmas. Telkän pöntön pitää olla tiivis. Tärkeää on taas, että pehmuste on kuivaa. Nykyisin telkän pönttöjä rakennetaan muun muassa siksi, että luonnon kolopuita on paljon aikasempaa vähemmän
KT:n Sotkamon osaston puheenjohtaja Veli ”Veltsi” Mäenpää oli jäänyt osaston saunaillan jatkoille Särkisen majalle muutaman kaverin kanssa. Kiittelin varoituksesta. Keuhkokuumesta Veltsi ei toipunut. Veltsin näkökulma maailmanmenoon syntyi osittain samanlaisista eväistä kuin minunkin. Su 3.5. Tupakkaa poltettiin ja kiroiltiin. Telkkä pystyy kuljettamaan poikaset jopa kilometrin päästä. sen, laajasti tunnetun ja pidetyn persoonan maallinen vaellus. Kimpassa Kainuusta on Sauli Meriläisen lisäksi Juhani ”Julle” Korhonen ja Laura Lehikoinen. Haudan lepoon edesmennyt saateltiin huhtikuun 4. Ei hän touhun miehenä sellaista tarvinnutkaan. Tuona elokuisena yönä syntyi siis Haapalan Aimo vasikka. 050 325 5209, riikka.pursiainen@evl.fi. Pöntöllä matkitaan palokärjen koloa Telkän pönttöä ei välttämättä tarvitse sijoittaa aivan rantaan. Voit lähettää myös rukousaiheita osoitteeseen: seurakunta@makkosenmaki.fi Seuraa myös ilmoituksia osoitteessa: www.makkosenmaki.fi Tervetuloa kanavalle. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 15 Osallistua netti-jumalanpalvelukseen YouTubessa osoitteessa: Saalem Sotkamo. Tiedän Veltsille tärkeitä olleen hänen avovaimonsa lapset ja erityisesti lapsenlapset. Mikäli koronavirus ja sen uutisointi aiheuttavat huolta tai muutoin haluat keskustella, seurakunnan työntekijät ovat tavattavissa puhelimitse. Olisin joutumassa EU:n tuomioistuimeen, koska minun Sisu-merkkisessä kuorma-autossa oli Scanian roiskeläpät. Ei se koulu mennyt niin kuin Strömsössä. Muutamalla retkelläkin käytiin. TuPu-viestipalvelu kouluikäisille auttaa vastaamalla tekstareihin ja WhatsApp-viesteihin koulupäivinä numerossa 044 744 4484. Kirkkoherranvirasto: p. Flunssasta toipumista seurasi keuhkokuume. Hän oli töissä useilla eri kuljetusyrittäjillä. Asukkaan löytämiseksi uuteen pönttöön voi tuoda vanhasta telkän pesästä munankuoria ja untuvaa. Rivien välistä näin ymmärsin meidän aiheesta keskustellessamme. Ke 6.5. Kansi kannattaa kuitenkin Komulaisen mukaan kiinnittää hyvin, esimerkiksi rautalangalla ettei ahma saa sitä irti. Eikä monikaan muu hyvä juttu tai letkautus, joita olen käyttänyt pakinoissa. Polvi leikattiin vasta muutama vuosi sitten. Olisi hyvä kuvauksen kohde. Hänen luonaan Veltsi oli tekemässä polttopuita kaksi päivää ennen sairaskohtausta. Veltsi kertoi soittavansa varoittaakseen minua. Elian Web kilpailee Katja Melkon valmennuksessa Julmyrassa. Sora ja Sepeli Oy:n ”aliurakoitsijana” ollessani huomasin olevani Veltsin kanssa samoissa töissä. Puhelu jäi viimeiseksi. Kesäisin Veltsi kävi viikottain kastelemassa haudoilla olevia kukkia. Jouluna Veltsi lapioi auki polun haudoille, että huonojalkaiset sukulaiset pääsivät viemään kynttilänsä. Aikaahan tässä on toista kuukautta. Ohimennen olimme tekemisissä ennen tuota mainittua luokkakokousta. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Mainittakoon Veltsin käyneen armeijan 11 kuukautta huolimatta vammautuneesta polvestaan. huhtikuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 15 Rakkaamme Toini Elsa TORVINEN o.s. klo 12 Päivärukous, Niinivaara, Lukkari-Syrjäniemi. Luokkakokouksessa vuonna 2006 Veltsi kertoi päästötodistuksen jääneen kouluaikoina saamatta ja olevan edelleenkin. Kastetut: Alina Jessica Adalmiina Laine Kuolleet: Toini Elsa Torvinen 88 v., Antti Ensio Korhonen 31 v. Pisimmän aikaa Sora ja Sepeli Oy:llä. Kuoressa oli kutsu toukokuun viimeisenä viikonloppuna ajettavaan Elitloppettiin. Sanon nöyrästi kuiskaten, Jumalain minä kutoa osasin tämän vain. Helmikuun 11. Vuokatinrannan raamattuluennot ja päiväpiirit peruttu toistaiseksi. Tärkeitä olivat sisarukset ja myös isäpuoli. Tutustuimme kansalaiskoulun seitsemännellä luokalla. Maaliskuun 22. seurakunnat kutella paikalle minkin, näädän tai ahman. 040 086 1700, sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi Taloustoimisto: p. – Haapalan Aimon vasikalta. Kysyin kuitenkin, että mistä Veltsi kavereineen oli tällaisen tiedon saanut. Jospa hevonen säilyisi kunnossa. Ne kertovat Komulaisen mukaa pesää etsivälle telkkäparille, että tässä pöntössä on pesintä onnistunut ennenkin ja tämä on hyvä koti. Tiistaina 28. Tarunhohtoinen vasikka ei ole minun keksimäni. Muistokirjoitus kirjekuoren. Elitlopetlähdön ykköspalkinto on kolme miljoonaa kruunua. 044 710 1569, merja.heikkinen@evl.fi Diakoniatyö palvelee aukioloaikoina vain puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Tilaisuudet näkyvät, vaikket olisi facebookissa, ja niitä voi seurata myös myöhempänä ajankohtana. klo 12 Päivärukous, KujaKanto, Lukkari-Syrjäniemi. Veltsi tarkoitti tällä parempiosaisia kansalaisia. Vakavan sairaskohtauksen kotonaan 11. Kymmenen minuutin ajan juteltiin. helmikuuta illalla saanut Veltsi vietiin sairaalaan. Töitä tekevälle löytyi. päivänä päättyi yhden sotkamolaiVeltsin muistolle Veli ”Veltsi” Mäenpää 1960-2020. Seurakunnan facebook-sivulla www.facebook.com/sotkamonseurakunta katsottavana: Ke 29.4. Hänen omaisiltaan saadun tiedon mukaan kuntoutusta jo suunniteltiin flunssan iskiessä. Sotkamon kirkko on avoinna sunnuntaisin klo 12–14 hiljentymistä ja rukousta varten. Seurakunnan kotiosoite Internetissä. – Sinänsä ei yllätys ole menestys ollut. Veltsille töitä löytyi kuljetusalalta. Huolimatta taipumuksestaan suunsoittoon Veltsissä oli tiettyä herkkyyttä. päivänä läheisten läsnäollessa. Korhonen * 12.6.1931 Sotkamo † 1.4.2020 Sotkamo Kaivaten ja kiittäen Eila ja Teuvo Mervi perheineen Miia perheineen sukulaiset ja ystävät kummilapset perheineen Minä päätteeksi matkani maisen tien elon mattoni Luojani eteen vien. Palveleva chat palvelee ma-pe klo 12–20 osoitteessa kirkonkeskusteluapua.fi. – Kilpailu ajetaan ilman yleisöä. – Olemme seuranneet koronavirukseen liittyvää tilannetta tiivisti maaliskuun alkupuolelta lähtien ja miettineet kattavasti erilaisia vaihtoehtoja tapahtuman järjestämiseen liittyen, mutta jo ennen viime viikon torstaina Suomen hallituksen tekemää päätöstä meidän oli pakko valmistella päätös tapahtuman siirtämisestä seuraavalle vuodelle, kertoo Kainuun Rastiviikko ry:n puheenjohtaja Marko Horneman. Emme olleet kylän pintaporukkaa, kultalusikka suussa syntyneitä. Samoilla seuduilla kovimpien kilpakumppanien kanssa. 050 431 5778, ulla.kuusisto@evl.fi tai Riikka Pursiainen p. Viimeisiin hetkiin saakka lähes joka viikko soiteltiin tai muuten juteltiin. Varsinkin niitä, jotka eivät millään tavoin tätä seikkaa piilottaneet. Kiitos myös kaikille Toinia hoitaneille. Siirrosta päättivät yksimielisesti yhdessä Kainuun Rastiviikkoa hallinnoiva Kainuun Rastiviikko ry, tapahtuman järjestävä seura Suomussalmen Rasti ja Suomen Suunnistusliitto. Yhteydenotot: Ulla Kuusisto p. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat aukioloaikoina vain puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Lähetykset: Sunnuntaisin klo 11 Jumalanpalvelus Tiistaisin klo 18 Sana ja rukousilta. Kainuun Rastiviikko järjestetään 4.-9.7.2021 Suomussalmella. Ruuna on toista vuotta valmentautunut samassa paikassa. Nykyaikana ei tuollaisella polvella pääsisi edes kutsuntoihin. ArkisTo/Päivi Pääkkö Harry Veli Ilmari Mäenpää 7.8.1960-22.3.2020 Elettiin elokuuta 2008. Seurakuntalaiset eivät voi tulla kirkkoon. Sauli Meriläinen sanoi Elian Webin nyt esittävän parasta osaamistaan. klo 10 Jumalanpalvelus, Niinivaara, Lukkari-Syrjäniemi. Hän kasvatti heitä kuin omia lapsiaan. Veltsin letkautuksista yksi mainioimmista oli termi ”raharikas”. Alun perin Kainuun Rastiviikko oli tarkoitus järjestää tulevana kesänä 28.6.3.7. päivän aamuna Veltsi soitti kertoen tulvivasta kirkkosillasta. Lämmin kiitos osanotosta. Ystävää lämmöllä muistaen Pertti Granqvist Maailman toiseksi vanhin suunnistusviikko ja yksi Suomen suurimmista suunnistuksen päätapahtumista 53. Edesmenneen herkkyydestä sekä auttavaisuudesta kertoi sekin, että hän kulki hautausmaalla viemässä kynttilöitä ja kukkia läheisten haudoille. Kainuun Rastiviikko siirtyy koronavirustilanteen takia vuodella eteenpäin. Kainuun Rastiviikko siirtyy vuodella. Siksi puhelu piti katkaista. Kello oli aamuyöllä kolme ja jotain. Veltsillä riitti teräviä, ironisia ja joskus puolihävittömiäkin juttuja. Telkän pöntön pohjasta tehdään kiinteä, mutta kansi on avattava. Sanoin sitten lähteväni töihin ja kerääväni kimpsut sekä kamppeet. Myös Kirkon keskusteluavun palveleva puhelin on avoinna joka ilta klo 18–24 numerossa 0400 22 11 80. Ihmisten kasvokkain tapaaminen on tauolla lukuun ottamatta kirkollisia toimituksia ja yksityisiä ehtoollisen viettoja
maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin Kaivinkonetyöt, hiekat, murskeet T:mi Suutari Tuomo puh. kolarityöt . Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! p. Ota yhteyttä! Huonekalujen entisöintiä Mööpeliaitta • Entisöintiä • Verhoilua • Korjausta • Kankaat • Keinonahat Akkoniementie 29, p. 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Kuljetusliike R.Komulainen Oy KYSY TARJOUS! 050 386 4900 toimisto@rkomulainen.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. 08 666 0225. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@ slpmedia. Kiristääkö lihaksia. 0400 686 353 Fysioterapiat ja hierojat Työsuoritukset Kajaani, gsm 0500 583 626 . 010 665 7281 mira@kaistadesign.. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. 08 666 2223 ma-pe 9-17, la 9-13 kukkakauppa.ahkeraliisa@gmail.com OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. fi Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. Vuokatti sport tarjoaa hierontaa ja fysioterapiaa opiskelijatöinä. huhtikuuta 2020 16 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. 0440 192 804 Kroppa jumissa kovasta treenistä. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Hammaslääkärit Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Sähköistykset Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Parturit ja kampaamot frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Hautauspalvelut Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. Miina | Puh. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettisivut • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. Varaa aikasi: www.vuokattisport.fi HIERONTAA JA FYSIOTERAPIAA VUOKATISSA metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät P. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi P. 044 286 3965 MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA! CORONARIA.FI Coronaria Sotkamon Kuntoutus Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo p. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. maalaukset Kukkakaupat KELA:n KUNTOUTUS Vaativa lääkinnällinen kuntoutus lapset – nuoret – aikuiset Seija Närhi Fysioterapeutti, Ndtja Bobath Fysioterapeutti, Ratkaisukeskeinen Neuropsykiatrinen valmentaja www.fysioterapiaseijanarhi.fi p. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Työsuoritukset Mainospalvelut Parturi-kampaamo HELENA P. Mira | Puh
Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. ölasien vaihdot ja muut huollot. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. ma-pe 8.00-16.30 Vanhin ja viisain www.lvi-korhonen.fi P. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti kaivojen tyhjennykset viemäreiden avaukset jäteastioiden tyhjennystilaukset Puh. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. www.kajaaninjateauto. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. en näy. huhtikuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 17 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. Sotkamon kansalaisopisto, Akkoniementie 16. 050 465 4338 Kaikki putkityöt meiltä! etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi Sotkamo Kajaani huoltopäivystys Toimisto Lammashaankatu 12 B, 88610 Vuokatti Myyntijohtaja Hannu Kiviranta 040 501 7525 Kvv/ lv /Teollisuus Työnjohtaja Jari Piirainen 050 463 9263 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Työsuoritukset Taksipalvelut klo 06-20: 1,17 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm klo 20-06: 1,42 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 (0 € / puhelu) Tiedon ja uutisten välittäminen on meille sydämen asia Koronaviruksen leviämisen estämiseksi pidämme toimitilamme SULJETTUNA toistaiseksi. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. Menoinfo P L I N T U S E N T O I V O T U S O L A A T N A U R U A L U N A I M P O T E N S S I T K U T E N K A A N I U S K O A U T A L A A N U T O S I O T K U L T I T K I M I T S A A R K A I S A A U R I N A T I S O K U O V I S A A B O V E T A L I N O M A I S E T I L T A R E L E B U R A N A J A N O T A N I E S U O M I T A A S A R T O T K U N N I A A S S A M T A L L A I L U T O T I T S T E N O L O T I L A I U L I N A I S A A R A R U I S K I A V A L E A J A T U S V U O T T O V I A N A S T A A I T U S E T A L A S I N O S T O S U U N T A A A T T O P U K A R I S T E R N I S M I A L I S O L A K A A R I N A K U V A A J A K A V A T O L V I I N N O K A S A K I I V A I L L A O T T E L U K O K O U N N A V E I T S I A L A L U O K A T K A A S A R M A S A L T A A T K L O P I T T U K E A O T T O P E A I N E S A U R A T A N A T A I T E N U N N A S A A R R O S L U I S T O T A S E N T A A T I I N U O N N I L N L A R N E P E N T T I A K A T P I L A V A T I U N T O T I P U A O S I N K O A L A S O K S A O R H I I O N I K U N T A T L I T U I S I S K I E T O A A I V I N A O T U K S E T A N N A S I T T E N T O P I A I T O RISTIKON RATKAISU (Ristikko julkaistu 9.4.2020) p. 050 549 0666 Työnjohto Jouko Huusko, päivystys 046 921 2808 Eino Liuski ma, ke, pe paikalla klo 8–16 p. ymien myyn. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. 31.12.2020 asti ma–pe klo 10–16, la klo 10–15. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. eiden myyn. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. 010 665 9013 asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Näyttelyt SOTKAMO Johanneksenkulma, Kainuuntie 18. Tiistaina 28. Ke 22.4.– 21.5. Huotari p. Kaisa Laajakaista -lii. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. www.kajaaninjateauto. 0400 681 435 J. 010 665 9013 asiakaspalvelu.sotkamolehti @slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Kun muutat, muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!. oitu lämpöpumppuasentaja P. 010 322 1313 Pistra.fi Antti Kela p. . 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . Sotkamon kansalaisopiston kevätnäyttely. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. (alv 24 %). 040 152 6791 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi KAINUUN -PALVELU O Y Marko 040 963 9140 Jonne 044 239 4727 kainuunlvipalvelu@gmail.com Asennus & Myynti Urakointi & Huolto • Lämpöä • Vettä • Ilmanvaihtoa Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. KOKEILE NIIN USKOT. Vapaa pääsy. Asioithan kanssamme puhelimitse tai sähköpostilla, kiito s! Pidetään toisistamme huolta! Sisältömarkkinointi Sisältömarkkinointi P. www.porho.
Kainuusta kirjassa on mukana neljä reittiä, Peranka – Hossa Suomussalmella, Elimyssalo – Iso-Palonen Kuhmossa, Itärajan retkeilyreitti Suomussalmella ja Tonkohuikonen Hyrynsalmella ja Puolangalla. Tai Kevo: – Kun sinne menee, tulee sellainen vau! Onko oikeasti Suomessa tällaista! Jouni Laaksonen on elättänyt itsensä retkeilytoimittajana ja -kirjailijana pian 20 vuotta. Arkistressi väistyy. – Mutta kun saa aikaiseksi lähteä useamman päivän vaellukselle, se antaa niin paljon enemmän. Peranka – Hossa, Suomussalmi, 74 kilometriä, 5 – 6 päivää, saavutettavissa myös julkisin kulkuneuvoin, suosittu ja helppo retkeilyreitti, kalastusmahdollisuus . Tonkohuikonen, Hyrynsalmi/ Puolanka, 78 km, 5 päivää, polku välillä heikosti löydettävissä ja palveluvarustuksen huoltoväli pitkä, rauhallinen Jouni Laaksonen Jouni Laaksonen Joutsensuon kota hienolla paikalla Köngäskierroksen varressa. Ensimmäiset vaellukset voi tehdä lainatai vuokravälineillä. Varsinkin vähemmän käytetyillä vaellusreiteillä kulkeminen tekee hyvää myös henkisesti. Jouni Laaksonen. Esimerkiksi Sotkamosta Ristijärvelle johtava UKK-reitti ei ole mukana kirjassa, koska se Laaksosen viimeksi reittiä kulkiessa oli lähes kadonnut maastosta ja lisäksi hänen mukaansa mielenkiinnoton. Vaellus antaa vielä enemmän kuin päiväretket Kainuussa Neljä vaellusta . – On läsnä ja vain siinä hetkessä, Laaksonen kuvailee. huhtikuuta 2020 Marjatta Kurvinen Päiväretkeilyssä on kuhmolaisen retkeilytoimittaja ja -kirjailija Jouni Laaksosen mukaan paljon hyviä puolia. Kysymys on hänelle vaikea ja kohteita riittää, mutta ainakin Käsivarressa kannattaa alueen erikoisuuden vuoksi käydä ja siellä Meekon laaksossa Haltin reitillä. Muutaman päivän vaelluksia on kirjassa esitelty kahdeksan. Häneltä on juuri ilmestynyt Pohjois-Suomen vaellusreitit -kirja (Minerva, 2020, 328 sivua). Myös Paljakan ja Ukkohallan kautta kulkeva Köngäskierros saa Laaksoselta kiitosta. Kainuun reitit on kirjassa koottu kohtaan: ”Muita hyviä vaellusreittejä” ja Tonkohuikonen vielä sammaloituvien pitkospuiden ryhmään, mikä kuvaa Metsähallituksen Luontopalveluiden joutuvan keskittymään resurssiensa puutteessa suosituimpien reittien palveluvarustuksen ylläpitoon. – Koetan siinä nostaa esille kohteita, joita ei niin hyvin tunneta. Tietokirjailija Jouni Laaksonen haluaa madaltaa kynnystä lähteä vaeltamaan. . Elimyssalo – Iso-Palonen, Kuhmo, 42 km (edestakaisin 80), 4 – 6 päivää, keskivaativa, rauhallinen . Seuraavaksi ensi vuoden keväällä Laaksoselta ilmestyy kirja, johon hän kokoaa erilaisia vaellustarinoita. Toinen käymisen arvoinen reitti on Hetta-Pallas, jossa koko ajan kuljetaan tunturin huipuilla. Sen sijaan UKK-reitin osuutta Hyrynsalmelta Puolangan Siikavaaralle, Tonkohuikosta, Laaksonen kuvaa Suomen aliarvostetuimmaksi pitkäksi vaellusreitiksi, jolla hän soisi olevan enemmän kulkijoita. Viikon mittaisten vaellusten top 6 -luettelon kohteet ovat kaikki pohjoisempana, Lemmenjoen Kultareitti, Hetta – Pallas, Kevo, Luirojärven kierros, Karhunkierros ja Haltin reitti. . 18 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Kainuun reitit kulkevat välillä talousmetsissä, mutta niin kulkee maankuulu ja erittäin suosittu Karhunkierroskin Kuusamossa. Voi kokea aamu-usvat, auringonlaskut ja vaikkapa riekon naurun, kuvailee Laaksonen. . Kirjallaan Laaksonen pyrkii madaltamaan vaeltamiseen lähtemisen kynnystä ja antaa vinkkejä esimerkiksi varusteista. Itärajan retkeilyreitti, Suomussalmi, 58 km, 4 päivää, pitkiä osuuksia hiekkateillä ja talousmetsissä, rauhallinen . Itsekin hän hämmästelee, miten on pystynyt hankkimaan elantonsa niinkin suppeasta aihepiiristä. . Mitkä ovat sitten Laaksosen itsensä suosikkikohteet
myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimitus: ............................... Suurenna tai pienennä ympäröivä kehys vetämällä vasemmasta alakulmastaan (tai vasemmasta reunasta kun säädät leveyttä ja alareunasta kun säädät korkeutta) haluamaasi kohtaan. 4.6.2020 (692008), hakuaika päättyy 24.5. alv 24 %). lähelltä 1.6.2020 alkaen. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Teemakoulutuksessa saat konkreettisia neuvoja, kuinka saat yrityksesi rahat riittämään. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 7.5.2020 (692007), hakuaika päättyy 3.5. Lehdellä voi olla määriteltynä ilmoituksille myös minimikoko. lihavoida verkko-osoitteet tms). Teemakoulutuksessa käydään läpi asioita, joihin sinun yrittäjänä on tartuttava ripeästi voidaksesi pitää yrityksesi toimivana. Väliotsikko Arial Bold 9 pt Faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumlu faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumluken coresnatur as volorumdebis maio. TE-palvelujen logon paikka on vasemmassa yläkulmassa marginaaleja noudattaen. 204€ (hinnat sis. Palstanleveys tarkoittaa siis ilmoituksen leveyttä. Tekstin sijoittaminen ja tekstityylit Piilota Grafikka-layer/taso sillä se helpottaa tekstin muokkaamista. 1.6.2020 (692001), hakuaika päättyy 10.5. Kuhmon osuus siitä oli 4 950 lipunlunastanutta kävijää. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Tekstilaatikon pitää alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. fi tai Kainuun TE-toimisto Anne Möttönen puh. Tekstit-layerillä on esimerkkiteksti. ja 8. TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Kouluttajan lisätiedot (jos ei ole mukana tekstissä) : xxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx, puh. Koulutukset ja neuvontapalvelu ovat osallistujille maksuttomia. As magnam res et eossus essedi volorei ctenisqui dipsales porum, sapietestiure pr maiore volluptassitodkmmo expedit ionsequatem estoraccus ullupta. 040 5613 669. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9013 (ma-pe klo 8-16) Mediamyynti: ....................... Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Sähköpostit: .......................... Voit korvata esimerkkitekstin omalla tekstillä joko kopioimalla tekstiä toisesta tiedostosta tai File/Place (Tiedosto/Sijoita) -komennolla. Voit syöttää ylävalikkokenttään oikean leveyden (W:) ja korkeuden (H:). 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Koronakriisin seurauksena moni yrittäjä on tiukan paikan edessä ja tekee kaikkensa selvitäkseen. Huomioitavaa PDF-tiedostossa Lehteen lähetetään aina PDF-tiedosto. klo 12-13. Samalla verkostoidut, saat itse rohkaisua ja voit rohkaista myös muita yrittäjiä! Saat apua myös tukija kehittämisrahoituksen hakemisessa. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Tarvittaessa tekstin muotoilua voi muuttaa myös manuaalisesti (esim. Mobilisteille kesätapahtuman taloudellinen merkitys on iso. Tarvittavat tekstityylit ovat Paragraph Styles/Kappaletyylit -valikossa. Sotkamo Kustantaja: ............................ – Näyttely peruuntuu koronaviruksen takia, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Juhani Korhonen. Tämän ilmoitusmallin minimikorkeus on 55 mm. Layers/Tasot-valikosta voit valita näkyviin tarvitsemiasi layereitä, lukita niitä tai piilottaa tarpeettomia (silmä auki -> layer on käytössä, silmää ei näy -> layer on kiinni). lehteen . Kuulutus ja asiakirjat ovat nähtävillä 24.4.–3.6.2020 osoitteessa www.avi.fi/lupatietopalvelu. Konttori suljettu toistaiseksi. ValmennusMajakka ja Kainuun TE-toimisto järjestävät koulutuksia ja neuvontapalvelua alle 3 vuotta toimineille pienyrittäjille. 0400 239 548 HERKKUKASSI 20 € sis. Ilmoituksen nimeäminen Ilmoituksen nimi tulee muuttaa vastaamaan ilmoituksen todellista kokoa. Apunasi ovat kokeneet Valmennusmajakan asiantuntijat Ella Kärki, Kari Krohns ja Pertti Lötjönen. Mahdolliset yhteystiedot sijoitetaan logon yhteyteen. Muutenhan tulonmenetys on kokonaisuudessaan 70 000 – 80 000 euroa. 12.6.2020 (692004), hakuaika päättyy 4.6. Ilmoituksen pohjassa on valmiiksi marginaalit 6 mm reunasta, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. Obis corpor soluptaes de verunte eiumad magnimus aletke emquo maximet fugiatem repariti ut vellestisti nemiuntiumo volut odic te offici conecus et reprovid quatempos csentus otatisq uidunt, si volupta dit veri dit recus restem ipiet. Neuvontapalveluihin voit ilmoittautua mukaan TE-toimiston kautta Jussi Riikonen p. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Layers/Tasot-valikon saat näkyviin Window/Ikkuna-valikosta kohdasta Layers/Tasot. Mitenkä hallitus sitten päättääkään elokuun tapahtumien järjestämisestä. Etlab idevollor sent, volorumque occat. Sam, que volum estis dolec impori andi sequos excerferunt molupta lodent eteostquatur amestdis derenisplamnim. 22.6.2020 (692002), hakuaika päättyy 31.5. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. SEKALAISET www.sotkamolehti.fi Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... P. Yleisin palstanleveys kahdelle palstalle on 92 mm, mutta se voi vaihdella (74, 81, 92 tai 125 mm), joten tarkista mitat etukäteen lehden verkkosivuilta mediakortista. te-palvelut.fi Työvoimakoulutus Pääotsikko Arial Regular Otaspedi tatur. ti 28.4. 029 503 9028. Se tehdään ilman leikkausvaroja/bleedejä press-asetuksilla, ellei lehdestä toisin ilmoiteta. Neuvontapalvelu Neuvontapalvelusta saat konkreettista apua heti kokeneilta yrittäjiltä ja asiantuntijoilta oman yrityksesi kysymyksiin myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kangasniemen peruna puh. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. – Se on vielä auki. www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. Koon muuttamisen jälkeen ilmoituksen elementit tulee sijoitella uudelleen. Tarkista vielä, että reunat näkyvät valmiissa PDF-tiedostossa. 12.5.2020 (692003), hakuaika päättyy 6.5. alv 10 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia Vuokralle tarjotaan 2 h+kk+s, 41 m² Sotkamon kesk. He ovat toimineet yrittäjinä jo 90-luvun lamassa. 010 665 9013. P. Huolehdi siitä, että myös yhteistyö logot ovat painokelpoisia. 138€ 6 kk maksuvälillä ............ Koulutukset järjestetään webinaareina, jotka pidetään klo 17.30 20.15. Ilmoituksen pohjassa on marginaalit, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. Kävijöitä oli kuitenkin enemmän, sillä alle 12-vuotiaat lapset pääsivät ilmaiseksi sisään. Saat apua myös tukija kehittämisrahoituksen hakemisessa. Ilmoituksen koko Esimerkki-ilmoituksen koko on 92 mm x 170 mm (eli se on kaksipalstainen). Logon kokoa ei saa muuttaa. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Koulutusesitteet löytyvät Kainuun TE-toimiston kotisivulta www.te-palvelut.fi/kainuu. Samanaikaisesti on myös viisasta valmistautua kriisin jälkeiseen aikaan. – Kamarimusiikkiaan ei kerran järjestetä, ei järjestetä tätäkään. Tekstilaatikko voi alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Siirrä vihreä vaakapalkki oikeaan paikkaan. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Kun teksti on sijoitettu, voit tarvittaessa muokata edelleen ilmoituksen korkeutta Page Tool -sivutyökalun avulla. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA MYYMÄLÄ ON SULJETTU TOISTAISEKSI puh. – Semmoisen 10 000 – 15 000 euroa se tekee, kun vähennetään kaikki menot. Valitse Page Tool/Sivutyökalu (kuvakkeessa pieni musta nuoli ja sivu). 50€ Vuosikerta .................... He ymmärtävät mikroyrityksen toiminnan turvaamiseen liittyvät kriittiset kysymykset. xxx xxx.xxx.@xxxx.xx xxxxxxxxx xxxxxxxxxx TE-palvelujen lisätiedot (tarpeen mukaan) : Koulutusneuvonta 0295 020 702 facebook.com/koulutusneuvonta www.te-palvelut.fi/xxx Koulutuspaikan nimi Kadunnimi XX PL XXX | 12345 Kaupunki www.koulutuspaikanverkko-osoite.fi Kouluttajan logo Työvoimakoulutus te-palvelut.fi Tarkastettua SIEMENja RUOKAPERUNAA (10 lajia), karpaloita ja Lapin hillaa SOTKAMON TORILLA ke 29.4. Poista esimerkkiteksti ja laita sen tilalle oma teksti. Nmi poratr, quas sum conserf. Saat heiltä myös ajantasaisen tiedon tuista, joita yhteiskunta tarjoaa nyt yrittäjille. Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. Koulutuksesta saat apua ja sparrausta liikeidean päivittämiseen ja kirkastamiseen tai kenties uudenlaisen liiketoiminnan aloittamiseen. PDF-tiedosto kannattaa nimetä tähän tyyliin: Mallin rakenne Layereillä/tasoilla on Tekstit, Grafiikka ja Ohjeet. Kuhmoon Mobilistien kesätapahtumaa ei joka tapauksessa tule, vaikka Nurmes toteutuisikin. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 09.00 15.00 MAKKARAKASSI 10 € sis. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISHYYTELÖ KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMAT KUKOT KLO 10 ALKAEN SOPPATYKISTÄ PALVIHERNEKEITTOA ILMOITUS VESILAIN MUKAISESTA HAKEMUKSESTA Uudelleen kuuluttaminen Kainuun Lomaklubi Oy/ Hotelli Vuokatti & Suites on hakenut aluehallintovirastolta lupaa laiturin rakentamiseen ja vesialueen ruoppaamiseen Sotkamon kunnassa (Dnro PSAVI/183/2020). 040 510 3289, ella.karki@valmennusmajakka. Ilmoituksen koon muuttaminen Muuta tarvittaessa ilmoituksen leveyttä ja arvioitua korkeutta riippuen tekstimäärästä. Kehitä yrityksesi liiketoimintaa Apua tukija kehittämisrahoituksen hakuun 18.5. Parraimmillaan siinä käy lauantaina melkein se 3000 henkeä. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Kuinka saan yritykseni rahat riittämään. Hän pitää kuitenkin mahdollisena Nurmeksen tapahtuman toteuttamista elokuussa. Kehyksen koon muuttaminen Avaa Grafikka-layer/taso ja siirrä kehyselementti niin, että se on oikeasta yläkulmastaan oikealla kohdalla ilmoitukseen nähden. Ilmoittajan nimi koko mm Ilmoituksen otsikko väri/mv TE_Ilmoituksen nimi_92x170_Pohjalainen_vari.pdf lehti mihin ilmoitus menee LEHTI-ILMOITUS Leveys märitellään lehden palstanleveyden mukaan ja korkeus riippuu tekstimäärästä, yleensä korkeusasteen pienin mittamuutosyksikkö on 5 mm. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Julkaisupäivät ....................... Lisätietoja Ella Kärki puh. Klikkaa ilmoituspohjaa. huhtikuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 19 Ilmoitusvaraukset ja aineistot torstain 30.4. Koulutuksissa käytetään helppokäyttöistä GoToMeetingohjelmaa. Viime vuonna Kuhmon, Nurmeksen ja Lieksan näyttelyissä kävi yhteensä 9 500 lipunlunastanutta. Lamaannuksesta toimintaan 11. Koulutuksiin hakeudutaan internetin kautta osoitteessa www.te-palvelut.fi/koulutushaku. ja 11. sähköpostit ........ Tiistaina 28. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 75€ 4 kk maksuvälillä ............ Joidenkin Tabloid-lehtien ilmoituskorkeus voi myös olla määrätty, tämäkin pitää tarkistaa mediakortista. 029 503 9026, jussi.riikonen@te-toimisto.fi tai Maija Granqvist p. 029 503 9033, maija.granqvist@te-toimisto.fi. ja 3. Kehyksen kokoa täytyy muuttaa siten, että se sopii uuden ilmoituksen muotoon. Kouluttajan logo ja tarvittavat muut logot Kouluttajan logo sijoitetaan vasempaan alareunaan. Asia kuulutetaan uudelleen hakemuksen muutoksen vuoksi. 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Voit monin tavoin vaikuttaa siihen, että sinä ja yrityksesi selviätte koronakriisistä ulos entistä vahvempana. Korkeus on sen sijaan ilmoittajan päätettävissä ja voi vaihdella paljonkin riippuen tekstimäärästä. 6. Tarkista ylävalikosta, että mitat (W: ja H:) ovat samat kuin mallipohjan mitat ja että kehys on kohdallaan. Tee tämä viimeisenä, kun teksti on sijoitettu ja tiedät, mikä on ilmoituksen lopullinen korkeus. klo 12.00 mennessä Sotkamo-lehden POIKKEAVA AIKATAULU to 30.4. – Ensi vuonna otetaan näyttely ihan tavallisesti. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Ilman Kamarimusiikkifestivaalia Mobilistien kesätapahtuma peruttu moiseen lukuun ei päästäisi. PÖRSSI Jarno Hiltunen Kuhmon Mobilistien Harrastusajoneuvoja rompemyyntitapahtuma ei toteudu kesällä Kuhmossa. Ensi vuoteen tapahtuman peruminen ei Korhosen mukaa vaikuta millään tavalla
Viisi nuorta holtittomasti ajelleen rattijuopon kyydissä Naapurinvaaran Huvikeskuksen toiminnasta vastaavan Sotkamon Nuorisoseuran hallitus on päättänyt peruuttaa kesäkuun 6. Liikenneturvallisuutta ei paranna myöskään tienreunaan kasvanut pusikko. Viime viikonloppuna seudulle ilmestynyt kauris on Heikkisen kertoman mukaan isokokoinen naaras. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennerikkomukseen. Kaikkiaan peruutettujen tanssien listalle kesäkauden avauksen lisäksi Napiksen kesäja heinäkuun tanssit peruutettu joutui viisi tilaisuutta. Petteri Heikkinen sanoi olevansa huolestunut liikenneturvallisuudesta. Päätös tanssien peruuttamisesta tehtiin huolimatta siitä mahdollisuudesta, että alle 500 henkilön tilaisuuksien järjestäminen sallittaisiin. autoilla ajettavan toisinaan aika kovaa. klo 14.00 mennessä. – Meillä on mahdollisuus reagoida tarvittaessa nopeasti, jos tilanne jostain syystä äkisti muuttuu, totesi Maija Granqvist. Naisen kuljettamassa henkiöautossa oli lisäksi matkustajina viisi nuorta. Palvelemme 4.-10.5.2020 ma-pe klo 9.00-17.00, la-su 9.00-15.00 Jätä tilauksesi hyvissä ajoin, myös noudettavien kukkien tilaukset ennakkoon Toimitushinnat keskusta -10 km toimitusmaksu 5 € , 10-20 km 15 € Toimitamme kukkia myös sunnuntaina 10.5., tilausten tulee olla meillä lauantaina Ei hätää! Asentajamme ovat nimittäin reippaita kattoalan ammattilaisia. päivälle ohjelmistoon merkityn kesäkauden avauksen ja kaikki muut kesän tanssit heinäkuun loppuun saakka. Pyydä tarjous kattoremontista omakotitaloon, mökkiin tai taloyhtiöön. Ennakkolipun ostaneille palautetaan rahat takaisin. – Vuosi sitten siinä oli viisi metsäkaurista. Olen huomannut tuolla suoralla Varoitus autolla liikkuville: Tällä suoralla on kauriita Kuvan suoralla voi liikkua metskauriita. Kuljettajana henkilöautossa oli nuori, 2002 syntynyt kajaanilaisnainen. Me perheyrityksenä haluamme kantaa vastuun työntekijöistä sekä asiakkaista ja huomioida THL:n suositukset. * VAPPUMUNKIT AATTONA MAKEA CAFE&DELI PAISTAMANA JA VAPPUSIMA PANIMOLTA (5,2%) PPAKETTINA 30€ (6 munkkia, 6 simaa) * LOUNAS TI-TO / NOUTO JA TOIMITUS * LUE LISÄÄ: www.haapalabnb.fi p. PerTTi GranqvisT/arkisTo BRUNSSIKASSI VAPUKSI TILAA KE 29.4. huhtikuuta 2020 Kukkia äideille ja mummoille! Äitienpäiväkukkien kotiinkuljetus, tilaukset sähköpostilla kukkakauppa.ahkeraliisa@gmail.com puhelimella 08-6662223 e-kukan kautta www.ekukka.fi Käy paikan päällä tai tilaa kukat kotiinkuljetuksella. Lisäksi poliisi epäilee naisen nauttineen muitakin päihdyttäviä aineita. Pertti Granqvist Petteri Heikkinen Kirkkotieltä otti yhteyttä kertoen kauriiden palanneen Sotkamojärven rantaan Tiilitörmän ja Anttilanniemen välille. Sotkamon Nuorisoseuran hallituksen puheenjohtaja Maija Granqvist kertoi kyseiseen tilaisuuteen ennakkolippujen myynnin loppuneen kertaheitolla maaliskuun alussa. Kauriit ovat ”pesiytyneet” kuvassa vasemmalla näkyvään pusikkoon. Promilleina lukemat ovat 2,42,5 luokkaa. Kesän tullessa ja lehden puhjetessa heikentyy näkyvyys entisestään. Sotkamon Nuorisoseuran hallitus seuraa pandemiatilanteen kehittymistä päivittäin. Hän oli nauttinut sen verran alkoholipitoisia juomia, että tarkkuusalkometri osoitti lukemia 0,65 milligrammaa alkoholia litrassa hengitysilmaa. Kesäkauden avaukseen oli esiintyjäksi varattu Suvi Teräsniska, Antti Ketonen ja Esa Pulliainen. 20 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. 044 9847 840 HAAPALANTIE 3, 88600 SOTKAMO VERKKOKAUPPA: haapalabnb.selz.com Kainuuntiellä sunnuntaina aamuyöllä partioineen poliisiauton eteen kiilasi kolmion takaa holtittoman oloisesti henkilöauto. Auton käyttäytyminen kiinnitti poliisien huomion. – Kauriit liikkuvat Ristijärventien yli Pappilanpellon suuntaan ja takaisin. – Toivottavasti tuolla suoralla ei kiihdyttelyjä nähtäisi. Viime kesänä yksi kauris joutui auton kolhaisemaksi.. Henkilöauto saapui Akkoniementieltä ja jatkaen Kainuuntien yli vauhdilla. Asennukset onnistuvat karanteenista huolimatta sillä rakennustyö hoituu raikkaassa ulkoilmassa ja voimme hoitaa tarvittavat paperit vaikka sähköisesti. Suurimmat odotukset yleisömäärän suhteen kohdistuivat juhannukseen