HEINÄKUUTA 2020 NRO 60 Ampumahiihto Lauri Heikkinen osallistui Vuokatin ampumahiihtoleirille. Heinänteossa hyödynnettiin vanhan ajan seipäitä ja kärväitä. >> 4 Tuuli Pulkkinen Perjantaina osavuosikatsauksensa julkistaneen Terrafamen liikevaihto kasvoi, vaikka tulos jäi tappiolle. >> 10 Superpesis Jymy kohtaa kahdessa seuraavassa ottelussaan Joensuun Mailan. Joukkuekaverit ovat heidän mielestään yksi lajin parhaimmista asioista. >> 7 Juha Malisen jalkapalloleiri 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 2 3 1. >> 14 Vanhan ajan heinäntekoa Heinäntekotalkoot: Sotkamon Makasiinimuseota vastapäätä olevalla pellolla tehtiin lauantaina heinää. >> 5 Terrafamen tulos tappiolle Lauri Valtanen ja Ilkka Fordell odottelivat sunnuntaina jalkapalloleirin käynnistymistä. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 28. Kaivoksella luotetaan vastuullisen nikkelin kysyntään
Kun avaat television, näet uutisista maailman ajankohtaisimmat tapahtumat, ja sosiaalisessa mediassa jatkuvalla syötöllä puhelimen näyttöön ilmestyvät kaupalliset mainokset markkinoivat aina jotakin uutta. Olen huomannut, että jokaisesta käymästäni kurssista on aina löytynyt jotakin uutta ja mielenkiintoista, joka innostaa minua etsimään aiheista lisää tietoa myös kurssisisältöjen ulkopuolelta. Politiikkatieteiden opiskelijana minun varmaan pitäisi tietää kaikki mahdolliset politiikan koukerot niin Suomesta kuin maailmalta, etten vain nolaisi itseäni tai näyttäytyisi tietämättömänä esimerkiksi tekemisistäni kiinnostuneen sukulaisen silmissä. Tällainen ajattelumalli on kuitenkin väärä: mielestäni yliopisto-opintojen tarkoituksena on hankkia tietoa omien kiinnostuksenkohteiden mukaisesti ja keskittyä tarkemmin johonkin pienempään osa-alueeseen, jonka kokee itselleen merkitykselliseksi. Yliopisto-opiskelijan näkökulmasta tiedon valtava määrä alkaa toisinaan ahdistaa. Hyvä esimerkki perinnetaidon säilyttämisestä ja jakamisesta myös uusille sukupolville oli lauantainen heinäntekonäytös, jonka Sotkamo-Seura järjesti. Voidaan siis ajatella, että erilaisilla perinnetaidoilla on merkityksensä ja arvonsa myös nykymaailmassa, vaikka niille ei suoranaisesti olisi käyttöä. Tieto lisää osaamista monilla elämän osa-alueilla, ja pitkälle erikoistunut yhteiskuntarakenne on mahdollistanut keskittymisen kaikista pienimpiinkin yksityiskohtiin. Kun viimeinen osaaja ei ole enää siirtämässä taitoa eteenpäin, silloin kansanperinne on kadonnut, näin ainakin taitojen kohdalla. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +11°C 2 +12°C 5 +7°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 19 17 22 17 21 20 21 16 21 20 18 20 20 19 17 19 16 18 18 15 19 19 18 18 21 20 21 21 21 19 21 19 19 19 20 22 19 23 21 19 20 20 21 5 4 5 5 % 52 48. Päivälämpötila 21...24 astetta. Silmät avautuvat uudestaan tiedon loputtomalle aavikolle, ja pintaan saattaa nousta epätoivoinen tietämättömyyden tunne. S illoin tällöin kuulee sanottavan, että jokin on katoavaa kansanperinnettä. Koneet ovat korvanneet monet perinnetaidot, muun muassa heinän seivästyksen. Tärkeintä tällaisten projektien tekemisessä on opiskelijan oma kiinnostus aiheeseen. Käsillä tekeminen on onneksi säilynyt ja sitä arvostetaan edelleen. Tieto on merkityksellinen asia jokapäiväisessä elämässämme, ja ilman sitä voisi tavallinen arkielämäkin käydä kohtuuttoman hankalaksi. Vähitellen lisääntyvää pilvisyyttä mutta poutaa. heinäkuuta 2020 Viikon 30 kysymys: Oletko hävittänyt vieraslajeja. Kaikesta ei tarvitse kuitenkaan tietää kaikkea. Mitä kauemmas historiaan mennään, sitä vaikeammaksi käy tiedon etsiminen. Kyllä 48 % 87 vastausta Ei 52 % 94 vastausta Yhteensä: 181 vastausta Viikon 31 kysymys: Oletko koskaan seivästänyt heinää. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Tällaisia taitoja voivat olla vaikkapa heinän seivästys, tuohivirsujen teko tai punamultamaalin keitto. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi N ykypäivänä tietoa tulvii jatkuvasti kaikista mahdollisista lähteistä. Näitä taitoja ei nykymaailmassa tarvita, mutta on silti tärkeää, että tieto ja taito säilyvät. Toki tietoja ja taitoja voi opetella uudelleen, vaikka osaajia ei enää olisi, mutta parempi ylläpitää taitoja. Perinteet, tiedot ja taidot ovat osa historiaa ja nykyajan ymmärtäminen edellyttää historian tuntemista. Eihän korkeakoulun tutkielmiinkaan sisällytetä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, mitä tieteenalalta vain löytyy. Tarvitseeko kaikkea aina tietää. Millainen vaikutus tiedon määrän jatkuvalla kasvulla mahtaa olla yhteiskuntaan. Tutkielmassa keskitytään kohtuullisen suppeaan tutkimusongelmaan, jolla pyritään tuomaan esille jotain uutta ja merkityksellistä. Eikö tämä tieto koskaan lopu. Kunhan tietää edes jostakin jotakin, niin sillä kyllä pärjää. Perinnetaidot ovat tärkeä osa historiaa Pääkirjoitus 28.7.2020 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Juha Föhr +21 +22 +22 +24 3 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +19°C 3 +18°C 3 +18°C 5 +17°C 3 Inari +24,4 °C Virrat +2,5 °C Heikkoa tai kohtalaista kaakkoistuulta. A Silmät avautuvat uudestaan tiedon loputtomalle aavikolle." Ihana, kamala tietotulva Kolumni Tuuli Pulkkinen tuuli.pulkkinen@slpmedia.fi Kirjoittaja on kesätoimittaja. Katoavaksi asiat tekee se, että nykyaikaiset tavat ovat korvanneet perinteiset ja perinteiden osaajia on aina vain vähemmän
Se iso kauppa pienessä kylässä -50 % 29 ,90 49 ,90 Lepikontie 8, 050 407 1006 70 v. Suomen kannattaisi nyt ottaa mallia omaan rahaan luottavista Tanskasta ja Ruotsista. Kirjoita napakasti. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 050 314 5004. Sen pihapiiriin kuuluva, rakennushistoriallisesti arvokkaaksi luokiteltu Hiukanhovin hirsilinna homehtuu purkukuntoisena. Hiukka tosiaan on valtakunnan tason paratiisi, jolla on merkittävä matkailuhistoria. Ruohot leikkaamatta ja paikat repsottavat.” ”Ympäristö ja rakennukset olivat huonossa kunnossa ja likaisia, homeelle haisevia.” ”Hieno hotelli joskus, mutta nyt vallitsee epätoivo ja välinpitämättömyys. Marinin puoluetoveri Antti Rinteen lupaaman ja vihervasemmistohallituksen sittemmin vesittämän vappusatasen eli eläkkeiden 100 euron korotuksen (pienimmissä eläkkeissä) rahoittaisi tällä summalla 6-7 vuoden ajan. Seppo Honkanen Lomasotkamolainen Hiukan mahdollisuudet hukataan — harjun hotellialueesta tullut Sotkamon häpeäpilkku Kirjoittajan mielestä Hiukka pitäisi nostaa uudelleen arvoonsa, Hiukan uimaranta ja harju ovat upeita, mutta rakennukset ränsistyvät. Tilanne on pysynyt samana jo vuosien ajan. FARKKUJA Erä TAKKEJA AGCO SuOmi Oy Huurretie 3, 87500 Kajaani Janne Säkkinen, 040 570 9422 Mikko Schroderus, 040 674 8035 etunimi.sukunimi@agcocorp.com Tarjoukset voimassa 30.9.2020 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Tämä siis vielä elpymispaketin lisäksi. Ikkunat ovat rikki, pihamaa täynnä romua. Hyvin tuotteistettuna alue täydentäisi upeasti Vuokatin monipuolista tarjontaa ja vahvistaisi kirkonkylän elinvoimaa monin tavoin. Alakerran ihan kaikki POISTOTUOTTEET 10 € Tervetuloa! Meillä palvellaan ma-pe 9.30-17, la 10-14 Tarjoushintaan vaikka mitä ihanaa! Uusia eriä! kpl Naisille erilaisia PAITOJA, TUNIKOITA alkaen Very Nice ym. Laajat mallisarjat – koneita jokaiseen käyttötarpeeseen 3. Hinnat sisältävät alv 24 %. Pohjoismainen yhteistyö ja jopa Ison-Britannian tie omille jaloilleen olisi ’ristilippua’ kantaville maille kenties jopa siunaukseksi. 1 249 € Mielipide. Tule pistäytymään! ESE 6000 DBS hinta 1099€ (ovh 1248,68) ja Varmista sähkönsaanti jo hyvän sään aikana! HAnki vArmA EndrESS-AGGrEGAATTi 1. 1 178 € 999 € ECOpOwEr LinE ESE 3000 BS •Teho 2,8 / 2,5 kVA (maksimi / jatkuva) •Kulutus 75 % kuormalla 1,4 litraa / tunti •Pa-säiliön tilavuus 20 litraa •Paino 53 kg ECOpOwEr LinE ESE 6000 BS •Teho 6,25 / 5,0 kVA (maksimi / jatkuva) •Kulutus 75 % kuormalla 2,5 litraa / tunti •Pa-säiliön tilavuus 30 litraa •Paino 93 kg TArjOuS! 550 € Norm. Energiatehokas – säästää kustannuksissa 2. ”Kainuun Rivieran tittelistä taistelee keskellä Sotkamon kirkonkylää sijaitseva Hiukan uimaranta. Useat mediat arvioivat, että Italiassa mafia pystyy hyötymään näistä mittavista tuista. Siis yhteensä 9 miljardin maksut muille maille! Suomen hallituspuolueiden nuoret puheenjohtajat olivat EU-jäsenyysneuvottelujen aikaan tuskin edes koulussa, joten heiltä vaikuttaa puuttuvan oleellinen kokemus ja tieto Suomen liittymissopimuksen valuvioista: EU-budjetista noin 40 prosenttia menee maatalousja maaseututukiin erilaisina kestävän kasvun tukina. Tämän eron osittaiseen tasoittamiseen tarkoitetusta luonnonhaittakorvauksesta Suomi maksoi jo alussa 50 % itse, jatkossa melkein 80 prosenttia. Jokainen EU-maa saa 100 prosenttisesti edelleen EU:n maksaman tukensa perustuen keskisatoihin. Pääministeri Sanna Marinin neuvottelema EU:n elpymisrahasto maksaa Suomelle 6,6 miljardia euroa ja Suomi saa rahastosta vain 3,2 miljardia euroa. ArKIsTo Tilaa niin tiedät! p. Helppokäyttöinen 4. Kotimaanmatkailun suosion kasvaessa Sotkamon kannattaisi tarttua mahdollisuuteen. Alueen kehittäminen on valitettavasti jäänyt Vuokatin noustessa paitsioon. 620 € TArjOuS! 1 099 € Norm. Helppo huoltaa 5. Kirjoituksia ei palauteta. Olen pian kaksi vuosikymmentä toiminut EU:n eri maiden edustajien kanssa eri työja luottamustehtävissä. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Hotellialueella yöpyneiden matkailijoiden pettymys on helppo havaita esimerkiksi Tripadvisor-kommenteista: ”Jo piha-alue on kamala. Matkailupalvelujen nykyinen tarjonta on suppea ja infrastruktuurin laatu vähintäänkin epätasainen. Pitkän hiekkarannan lisäksi maisemaa komistavat korkeat hiekkaharjut”, kuvaillaan Helsingin Sanomien Suomen parhaita rantakohteita esittelevässä artikkelissa. Pohjois-Suomessa keskisato oli vain 2,3 tonnia hehtaarilta ja EU lapioi hehtaaria kohti yli kolmenkertaisia rahamääriä Eteläja Keski-Eurooppaan. heinäkuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Suomen hehkuttamat seuraavan rahoituskauden 400 miljoonan maaseutuohjelman ja 100 miljoonan euron Itä-Suomen kirjekuoret ovat tarpeellisia rahoja, mutta siitä huolimatta vuosina 2021-2027 Suomi on EU:n budjetin nettomaksaja saaden vain 11,1 miljardia euroa ja maksaen nettona 5,6 miljardia enemmän eli 16,6 miljardia euroa. Uudistunut Tilaa niin tiedä p. Muutoksia ei juuri vuosien varrella ole tehty. Samaan aikaan Italia rehvastelee saavansa yhteensä 750 miljardin paketista 28 prosenttia itselleen. Tiistaina 28. 3,4 miljardia euroa on niin iso raha, että sillä maksaisi kokonaan esimerkiksi Suomen maatalouden kansalliset tuet 11 vuoden ajan. Rahaa siis on, mutta se on...mafialla. Sami Kilpeläinen Kansalaispuolueen puheenjohtaja Ikolan isäntä, Tipasoja EU-maksut Suomelle raskaita Mielipide. 010 665 901 molehti. • Teho 2,0 / 1,6 kVA (maksimi / jatkuva) • Helppokäyttöinen invertteri • Rinnakkaiskäyttömahdollisuus • Automaattisammutus öljytason laskiessa • Ylikuormitussuoja TArjOuS! Norm. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset!. Harjun huipulla, rannan ja pääkadun välittömässä läheisyydessä sijaitsee hotellialue. Ja mikä merkillisintä, Suomi ei Italian kanssa juuri kauppaa tee, joten se vappusatanen olisi pyörittänyt Suomen taloutta aivan eri tavalla kuin Etelä-Eurooppaan jaettavat elpymistuet. Jäi surullinen olo.” Tarvitaan kunnianhimoista otetta Hiukan laajamittaiseksi kunnianpalautukseksi. Luotettava saksalainen ESE 2000i SiLEnT HiLjAinEn jA kOmpAkTi kysy myös diesel-malleja laajasta valikoimasta. 010 665 9013 www.sotkamolehti
heinäkuuta palauttaa sisärajavalvonnan uudelleen käyttöön Suomen ja Itävallan, Slovenian ja Sveitsin väliseen liikenteeseen. Sotkamo-Seura järjesti yhteistyössä muiden toimijoiden ja talkoolaisten kanssa näytöksen heinäntekotalkoista. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Tällaisessa ohkaisessa vanhassa heinässä se kuitenkin onnistuu, selvensi Tervonen. – Kun ei ollut traktoriakaan, niin hirveä kiire oli aina sateen tullessa haravoimaan heiniä, etteivät ne kastuisi, jatkoi Löhönen. Pellon reunalla Sotkamon Martat pitivät niittykahvilaa. – Yritämme elvyttää vanhaa heinäntekoperinnettä, heinäseipäitä ja kärväitä laitamme pystyyn tähän tienvarteen, hän kertoi. Paikalle saapunut Rattoriporukka vanhoine traktoreineen piti Tervosen mukaan hallussaan viittä haravakonetraktoria ja muutamassa traktorissa oli myös niittokone. Tervosen mukaan seipäissä on irrotettavat tikut, ja kärvääksi sanotaan seivästä, jonka tapit ovat kiinteät. Leena Sihvo Heinolasta (vas.), Sotkamo-Seuran sihteeri Aila Flöjt sekä mikkeliläinen Paula Lappi (oik.) ihastelivat heinäntekotalkoita. Rattoriporukka ajoi Makasiinimuseolla letkassa Vuokatista ennen näytöksen alkamista. Heinän haravointia vanhalla traktorilla. Paikalle näytöstä seuraamaan saapui suuri määrä ihmisiä, eikä sadekuurokaan päässyt vielä lauantaiiltapäivänä paikalle kerääntynyttä joukkoa yllättämään. Näissä maissa tautitapausten määrät ovat kääntyneet kasvuun. Seivästämisen tarkoituksena on kuivata heinä säilyväksi. – Rattoriporukalla on halua osallistua tällaiseen tapahtumaan, että kalustolle olisi jotakin tekemistä. – Ne ovat tehokkaampia eivätkä tukkeudu, kun nämä (sormipalkkiniittokoneet) ovat tukkeutumisherkkiä, kun nykyisin on niin vahvasti vielä lannoitettu. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Yleisöä paikalle oli saapunut myös runsaasti, ja heillä oli mahdollisuus kokeilla heinän seivästämistä sekä haravointia. A Yritämme elvyttää vanhaa heinäntekoperinnettä." Timo Tervonen Tuuli Pulkkinen Sotkamo-lehti Thaimaalaiset marjanpoimijat saavat saapua Suomeen. – Heinähän märkänee jos sitä ei kuivata. – Tuttua on kärväs ja tuttua on seiväskin. Heinäntekonäytöksen pehtoorina toiminut Timo Tervonen kertoi, että tapahtuman tarkoituksena oli tuoda esille jo lähes täysin kadonnutta heinäntekoperinnettä. Heinäseipäitä voi Tervosen mukaan ihastella pitkälle syksyyn asti. Kaikkien piti silloin osallistua heinäntekoon, Kortelainen muisteli. Kuivat heinät on tarkoitus kerätä talteen eläinten rehuheinäksi. Thaimaan työministeriö hyväksyy marjanpoimijoiden työmatkat Suomeen ja Ruotsiin ja tiedotti siitä viime lauantaina. Sotkamo-Seuran sihteeri Aila Flöjtin seurana pellon reunalla seisoskeli Heinolasta paikalle saapunut Leena Sihvo. heinäkuuta 2020 Tuuli Pulkkinen Sotkamon Makasiinimuseota vastapäätä olevalla pellolla palattiin lauantaina vanhoihin aikoihin heinänteon muodossa. – Hevosheinää jotkut voivat omaan tarpeeseen tehdä, mutta en ole nyt kymmeneen vuoteen enää nähnyt että olisi seivästetty, hän jatkaa. Thaipoimijoita pääsee Suomeen Ulkomaalaiset marjanpoimijat pääsevät sittenkin Suomeen. Suomen ulkoministeriöstä kerrotaan, että Thaimaan viranomaiset sallivat marjanpoimijoiden lähettämisen, mikäli yritys täyttää viranomaisten asettamat ehdot ja on valmis sitoutumaan niihin. Heinän latojalle seiväs on helpompi täyttää, mutta siinä heinä kuivaa huonommin kuin kärväässä. Teijo MääTTänen/arkisTo. Perinne on kadonnut Suomesta jo lähes kokonaan. Niitetty heinä haravoitiin seivästettäväksi vanhanaikaisilla haravoilla, joiden lisäksi käytössä oli rullaava haravakone. – Kärväs on hankalampi täyttää heinällä, mutta siinä heinä kuivaa paremmin, Tervonen selventää. Lauantaina heinää niitettiin sormipalkkiniittokoneella, joiden sijasta nykyisessä maataloudessa käytetään lautasja lieriöniittokoneita. Suomen valtioneuvosto päätti istunnossaan 23. Sirkka Löhönen ja Eila Kortelainen olivat saapuneet paikalle verestämään nuoruuden muistojaan heinänteosta. Sihvo toi tullessaan vanhoja esineitä, jotka hän lahjoitti Sotkamon Makasiinimuseolle. Suomeen voitaisiin ottaa kesäksi 3 000 thaimaalaista marjanpoimijaa. Hän toi Makasiinimuseolle tuliaisiksi vanhan heinähangon, pokasahan ja keritsimet, jotka asetetaan näytteille museoon. LisäkVanhan ajan heinäntekoa näytöstyyliin Sotkamon Makasiinimuseon viereisellä pellolla järjestettiin lauantaina heinäntekonäytös. Nykyisin kuivaa heinää käytetään enimmäkseen terveysheinänä, koirankoppiheinänä tai jossain muussa tällaisessa tarkoituksessa, Tervonen kertoo
– Uskomme, että tämä on myyntivaltti meidän tuotteillemme – varsinkin Euroopassa, jossa meidän päämarkkinamme tulee pitkällä tähtäimellä olemaan, Lukkaroinen sanoo. Toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen uskoo, että alalla on ostajia, jotka ovat niistä valmiita maksamaan. Juha NeuvoNeN/arkisTo Terrafamen liikevaihto kasvoi mutta tulos jäi tappiolle. Heinäntekonäytöksen idea tuli Tervosen Timolta ja saimme tähän myös nämä muut joukot mukaan. Euroopan unionin neuvosto hyväksyi kesäkuun lopussa suosituksen (ns. Osaltaan tappiota selittää se, että akkukemikaalitehtaan työntekijöitä on jo sata yhtiön palkkalistoilla, mutta tehtaan kaupallinen toiminta alkaa vasta ensi vuonna. . Liiketulos jäi tappiolle 0,6 miljoonaa. vihreä lista) rajaliikenteen rajoitusten purkamisesta EU:n ulkopuolisten maiden eli kolmansien maiden osalta. Siinä kerrottiin muun muassa tuotantomäärien kasvaneen edellisvuoden alkupuoliskoon verrattuna. Tavoitteena on, että purettava vesi olisi tulevaisuudessa vain sadeja sulamisvesiä. Nikkelin tuotanto oli tammikeskuussa 15 462 tonnia, kasvua 13,8 prosenttia. . . . Liiketulos jäi tappiolle 0,6 miljoonaa. Terrafame on päättänyt investoida keskusvedenpuhdistamoon vesistökuormituksen vähentämiseksi. Hän mainitsee esimerkkinä kysynnästä Muskin kommentit. . – Sotkamo-Seuralla on tarkoitus tuoda esille tällaisia vanhoja työtapoja. Terrafame perustelee viime syksyn sateisuudella ja talven runsaalla lumimäärällä sitä, että prosessisvesiä jouduttiin vedenpuhdistuksen kautta purkamaan vesistöihin. Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat muun muassa alkuvuoden hyvät tuotantomäärät. . Tammi-kesäkuussa Terrafamelta johdettiin pois 4,4 miljoonaa kuutiota vettä, yli kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tulos Terrafamen tuotanto nousi . Puhdistamoa muutetaan niin, että liuotusprosessista tuleva vesi voidaan eriyttää hulevesistä ja palauttaa liuoskiertoon. Sinkin tuotanto oli tammi-kesäkuussa 29 929 tonnia, kasvua 10,7 prosenttia. Lisäksi yhtiön akkukemikaalien hiilijalanjälki on hänen mukaansa jopa 40 prosenttia pienempi kuin monilla kilpailijoilla. Käyttökate oli 19,1 miljoonaa euroa, kun viime vuoden alkupuoliskolla se oli vain 1,5 miljoonaa euroa. Terrafamen ja kaikkien yhteistyökumppaneiden yhteenlaskettu poissaoloon johtaneiden tapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohti 12 kuukauden ajalta oli 15,2, kun vuosi sitten luku oli 7,9. Tiistaina 28. Terrafamen omistavat Suomen Malmijalostus Oy (valtio) 69,8 prosentin osuudella, Galena-rahastot (Trafigura) 29,7 prosentin osuudella ja Sampo Oyj 0,5 prosentin osuudella. Yhteistyössähän tämä onnistuu, iloitsi Flöjt. – Saimme Museovirastolta pienen avustuksen, jonka turvin me tänään ja ensi vuonna kehitämme perusnäyttelyjen lisäksi jotakin teemoja. Terrafamen liikevaihto kasvoi vuoden alkupuoliskolla 22,3 prosenttia, ja oli 172,6 miljoonaa euroa. Museon alakerrassa on aikaisemmin ollut esillä vanhoja heinäntekoon liittyviä valokuvia. Terrafamen liikevaihto kasvoi vuoden alkupuoliskolla 22,3 prosenttia, ja oli 172,6 miljoonaa euroa. Yhtiö sanoo tarjoavansa vastuullisesti tuotettua nikkeliä ja uskoo, että sille on kysyntää. . Lukkaroisen mukaan koronatilanne ei ole vaikuttanut haitallisesti operatiiviseen toimintaan. Tuuli PulkkiNeN si Sihvo lahjoitti museolla vuonna 1963 kuvatun värillisen kaitafilmin heinänteosta. Terrafame julkisti vuoden toisen neljänneksen osavuosikatsauksensa perjantaina 24.7.2020. Nuasjärveen kohdistunut sulfaattikuormitus oli huhtikuussa 1 184 tonnia, ja ylitti talvikaudelle asetetun 1 000 tonnin kuukausittaisen luparajan. Siltä osin kuin sisärajavalvonta jatkuu, sisärajoilla on mahdollista paluuliikenne Suomeen, työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne. . Terrafamella uskotaan, että vastuullisesti tuotetulle nikkelille on kysyntää. . – Viesti oli hyvin selvä, ja tuki tällaista vastuullista nikkelin tuotantoa, Lukkaroinen sanoo. Sisärajavalvontaa ei ole Suomen ja Norjan, Tanskan, Islannin, Viron, Latvian, Liettuan, Alankomaiden, Belgian, Italian, Kreikan, Liechtensteinin, Maltan, Saksan, Slovakian ja Unkarin välisessä liikenteessä. Lukkaroinen sanoo, että pääosa purettavasta vedestä on hulevesiä, jotka alueelta pitää kerätä talteen, mutta erityisen runsaiden sateiden aikana prosessista joudutaan poistamaan vettä. . Sähköistyvän liikenteen luomaan kysyntään luottaa Terrafame, jonka akkukemikaalitehtaan on tarkoitus käynnistyä alkuvuonna 2021. heinäkuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 5 Vanhan ajan heinäntekoa näytöstyyliin Terrafamen nikkeliä Teslan akkuihin. alkaen sallittiin Suomen ja näiden maiden välinen liikenne rajoituksitta. Kiinan osalta kuitenkin edellytetään neuvoston suosituksen mukaisesti, että EU:n neuvosto vahvistaa vastavuoroisuuden riittävän toteutumisen.. Johannes Pulkkinen Sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtaja Elon Musk lupaili torstaina tulosjulkistuspuheessaan isoja ja pitkäaikaisia sopimuksia kaivosyhtiöille, jotka tuottavat nikkeliä ”tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti”. Nuasjärven purkuputki oli käytössä tammikuusta kesäkuuhun, ja lisäksi vettä johdettiin niin sanottuja vanhoja reittejä pitkin sekä Oulun vesireitille pohjoiseen ja Vuoksen suuntaan etelään, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Hän sanoo, että Terrafamen tuotteiden koko tuotantoketju on jäljitettävissä, jolloin tiedetään tasan tarkkaan mistä sähköauton akun raakaaineet tulevat. Suomen ja näiden maiden välisessä liikenteessä sallittiin 13.7. . Suomen ja vihreällä listalla olevien maiden välinen liikenne avataan tietyin rajoituksin.Kriteerin täyttäviä maita ovat Etelä-Korea, Georgia, Japani, Kiina, Ruanda, Thaimaa, Tunisia, Uruguay ja Uusi-Seelanti. . Terrafame sanoo tarjoavansa autoteollisuudelle vastuullisesti ja läpinäkyvästi tuotettuja tuotteita. Yhtiö julkisti osavuosikatsauksensa perjantaina. Tapaturmaluvut huononivat. alkaen näissä maissa asuvien työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne, ja 27.7. Tänä vuonna oli tämä heinänteko, hän summasi.
Heikkisen mukaan lapset voivat itse vapaasti päättää, haluavatko harrastaa lajia Nappulaliigassa vai kilpailla piirisarjan tasolla. Siinä piti panna rasti ruutuun, miten tyytyväinen kaupan palveluihin oli ja kehotettiin myös valitsemaan voittopuhelimelle mieluisa väri. Tätä työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä työelämän, Kainuun Soten, alueen kuntien sekä KAMK:in korkeakoulukumppaneiden kanssa. Jos muutama tipahtaa pois, niin sitten ei ole enää joukkuetta, Heikkinen kertoo. – Minulle sattui älypuhelin, sanoo Pyykkönen. – Luulin aluksi, että se oli huijaus, mutta olen juuri saanut vahvistuksen toimituksesta. Riittävä määrä talkoovoimaa mahdollistaa turnausten ja leiritysten järjestämisen myös tulevaisuudessa. Vastaavanlaisten turnausten ja leirien taustalla on Heikkisen mukaan aina jokin paikallinen seura. Juurikkalahden Kiri ja Sotkamon Kiekko yhdistyvät yhdeksi urheiluseuraksi kesän loppuun mennessä. Heikkisen mukaan tärkeintä onkin mukava yhteinen tekeminen urheilun merkeissä. Vuokatti Team Sport -nimellä kulkeva yhdistys tulee pyörimään jalkapallon, jääkiekon ja salibandyn ympärillä. Kajaanin ammattikorkeakoulun saama koulutusvastuu Opetusja kulttuuriministeriöltä kattaa sosionomin ammattikorkeakoulu ja ylempi ammattikorkeakoulututkinto – koulutukset. – 10-vuotiaiden ja nuorempien lasten mukana paikalle tulee aina myös vanhempia, jolloin matkailun vaikutus alueelle on merkittävä. KAMK aloittaa sosionomien koulutuksen Jarno Hiltunen Viestejä oli tullut Elina Pyykkösen puhelimeen pitkin kevättalvea. Heikkinen pohtii, että Vuokattia voisi markkinoida laajemminkin ympäri Suomen erityisesti niillä paikkakunnilla, joissa jalkapallo on yksi suosituimmista lajeista. Kajaanin ammattikorkeakoulussa käynnistyy välittömästi sosionomikoulutuksen käynnistämisvalmistelut. Leirin johtaja Juha Malinen on myös Pohjois-Suomen Palloliiton valmennuspäällikkö. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. heinäkuuta 2020 Tuuli Pulkkinen Vuokatissa käynnistyi sunnuntaina järjestyksessään ensimmäinen, Pikkuhuuhkajien U21-maajoukkueen pääävalmentaja Juha Malisen jalkapalloleiri. Kysyimme häneltä, voisiko leiri olla hänen nimellään, ja Juha siihen vastasi myöntävästi. Sarjasta toiseen siirtymisetkin hoituvat, jos lapsi haluaakin siirtyä Nappulaliigasta piirisarjan kilpailukentille tai päinvastoin. Sotkamo-lehti Kajaanin ammattikorkeakoulu on hakenut ja saanut luvan aloittaa sosionomien pysyvä koulutus. Harrastasarjaa ylempiä sarjoja ovat piirisarjat, jotka ovat Palloliiton alaisia kilpailusarjoja. Lopulta sanottiin, että nyt on viimeinen mahdollisuus. Koska jalkapallo on joukkuelaji, on osallistujamäärä pystyttävä pitämään tarpeeksi suurena. Vuodenvaihteessa Juurikkalahden Kiri aloitti Urheiluopiston kanssa valmentajayhteistyön, jossa Urheiluopisto palkkasi yhden jalkapallovalmentajan ja kainuulaiset pelaajat pystyivät käymään leirityksissä ennen koronatilanteen puhkeamista. Nappulaliiga on harrastesarja, joka on tarkoitettu kaikilla jalkapallosta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Lapset olisi Heikkisen mukaan tärkeää saada pidettyä liikunnan parissa jo pienestä pitäen. Kainuun alueella pyörii Kainuun nappulaliiga, joka toimii pohjana alueen jalkapalloilulle. Leirin järjestämisestä vastaavat Vuokatin Urheiluopiston ja leirin valmentajien lisäksi Kajaanin Haka ja Juurikkalahden Kiri. Urheiluseurojen tekemällä arvokkaalla talkootyöllä voidaan mahdollistaa myös harrastusmaksujen pienentäminen paikallisella tasolla, jotta kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi tasapuoliset mahdollisuudet liikuntaharrastukseen lajista riippumatta. Tämä vaatii Kainuussa kuntarajojen rikkomista, jolloin lapset myös saavat pelija joukkuekavereita pitkin Kainuuta. Koulutusvastuu takaa myös, että KAMK pystyy tarjoamaan työssä oleville sosiaalialan täydentävää koulutusta sekä toteuttamaan vahvaa sosiaalialan tutkimus-, kehittämisja innovaatiotoimintaa (TKI). Houkuttimena oli rahaa ja arvokkaita palkintoja. Kainuu kuuluu Pohjois-Suomen piirisarjaan ollen sen eteläisintä aluetta, ja Utsjoki on sarjan pohjoisinta aluetta. Nappulaliigaan voivat osallistua kaikki kainuulaiset lapset ja nuoret paikkakunnasta ja iästä riippumatta. Pyykkönen epäili viestien aitoutta. Toisaalta Vuokatissa järjestettävien leiritysten ja turnausten ansiosta paikkakunnalle saadaan myös matkailutuloja. Kainuussa ongelmalliseksi ovat nousseet koko ajan pienentyvät ikäluokat. Niitä tuli kuitenkin joka kuukausi. – Tämä on erittäin merkittävä uutinen niin Kajaanin ammattikorkeakoululle kuin koko Kainuulle, iloitsee rehtori Matti Sarén. Seurahenkilöinä teemme tätä aina talkoohommina, Heikkinen kertoo. – Uusi koulutus tarjoaa entistä paremmat valinnanmahdollisuudet opiskella Kainuussa. Sen kautta olemme saaneet laadukkaat valmentajatkin leirille, kertoo Juurikkalahden Kirin puheenjohtaja Harri Heikkinen. Silloin nuorena harrastetusta lajista tai ylipäätään liiUrheiluseurojen tekemä työ kantaa pitkälle Pääsääntöisesti talkoovoimin hoidettu seuratyö mahdollistaa lasten ja nuorten liikuntainnostuksen jatkumisen myös sen jälkeen, kun aktiivinen harrastaminen on lopetettu. – Suomessa on yli 400 000 jalkapallon harrastajaa, ja jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji, hän lisää. Ensimmäinen K-marketin nimissä lähetetty huijausviesti oli saapunut helmikuussa ja se antoi ymmärtää hänen voittaneen jotakin. – Ohjaajaja valmentajapuolella ammattitaitoa pitäisi lisätä, sillä meillä ei ole varaa hukata yhtään nuorta lupausta huonolla ohjauksella tai valmennuksella. Uskottavuuteen pyrittiin myös ihmisten kommenteilla, joissa he vakuuttelivat tyytyväisyyttään. Pyykkösen uteliaisuus heräsi ja hän päätti katsoa, mitä viestin takana on ja klikkasi linkkiä. Kiitos! sanottiin Huijausviestejä K-marketin nimissä. – Pelaajakehityksen osalta hän on Kainuussa käynyt ja hänen sukujuurensa ovat Kuhmossa. Sosionomeille on kasvava tarve väestön ikääntyessä ja osaajien eläköityessä Sosionomit ovat sosiaalialan ammattilaisia, jotka työskentelevät muun muassa lasten ja nuorten kasvatuksen tehtävissä, vanhustyössä sekä mielenterveys-, päihdeja kriisityössä eri ikäisten ihmisten kanssa. Tarjolla oli 3000 euron lahjakortti ja elektroniikkaa. On tärkeää, että nuorille on monipuoliset koulutusmahdollisuudet. Mukana leirillä on myös esimerkiksi maajoukkue Huuhkajien valmennusryhmään kuuluva Mika Nurmela. Ylempi ammattikorkeakoulututkintokoulutus on tarkoitus käynnistää 2024. Heikkisen mukaan jokaisessa Nappulaliigan turnauksessa on mukana aina 25-30 joukkuetta ja noin 250 lasta. Tavoitteena on, että ensimmäinen ryhmä aloittaa 2021 syksyllä 40 opiskelijan suuruisena. Uuden seuran tavoitteena on saada paikalliset lapset liikunnan pariin lajista riippumatta. – Seuroilla on mahdollista saada myös varainhankintaa järjestämällä turnauksia ja leirejä, Heikkinen sanoo. – Lasten ei tarvitse lähteä kauemmaksi leirityksille, kun kaikki elementit löytyvät Vuokatista, iloitsee Heikkinen viitaten Palloliiton virallisiin valmennuskeskuksiin Ouluun ja Rovaniemeen. Huijausviestissä oli myös yksityiskohtia. – Valmentajat saavat korvauksen työstään, mutta taustalla on seuran tekemä vapaaehtoistyö. Juha Malisen jalkapalloleiri liikuttaa Vuokatissa keskiviikkoon asti
Etäisyydet ovat sellaiset, että tarvitaan yhdistävä tekijä ja tämä Vuokatti on nimenomaan sellainen, Malinen jatkaa. Leirin rehtorina toimiva Juha Malinen on 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja sekä Pohjois-Suomen Palloliiton valmennuskeskuksen johtaja. eräässä kommentissa. Leirillä tapahtuu Heikkisen mukaan paljon muutakin kuin jalkapalloa: leiriin sisältyy mukavaa yhdessäoloa, kuten uimista, Superparkissa käymistä ja frisbeegolfin pelaamista. – Haasteena on se, että tämä on kohtuullisen iso maakunta ja täällä on pieniä paikkakuntia ympäriinsä. – Eiväthän kaikki pääse kilpailemaan, mutta jos jonkinlainen pohja on saatu jonkin lajin parissa, liikuntataustan avulla on helpompi päästä erilaisiin harrastajaryhmiin mukaan, hän pohtii. Jalkapalloleiri on isoin tapahtuma, mikä Urheiluopistolla on korona-aikana järjestetty. Sitä kautta hän on tutustunut myös kainuulaiseen jalkapalloon ja on yrittänyt parin viime vuoden ajan auttaa aktiivisesti lajia alueella eteenpäin. Sotkamolaiset Lauri Valtanen ja Ilkka Fordell odottivat innokkaina leirin aloitusta muiden leiriläisten joukossa. Tiistaina 28. – Jos on huonompi päivä, niin turhat hermot voi purkaa harjoituksiin, lisää Valtanen. Poikien mielestä hauskinta leirillä on uusiin kavereihin tutustuminen, uusien asioiden oppiminen ja hauskanpito harjoitusten tiimellyksessä. Juha Malisen nimikkoleirin tarkoituksena on muun muassa innostaa kainuulaisia nuoria jalkapallon pariin. Summa veloitettaisiin automaattisesti luottokortilta. – Tämä tarvitsee sisähallin, jos tästä aiotaan oikeasti mennä eteenpäin. Lisäksi tiedusteltiin henkilötietoja sekä pankkikortin numeroa ja voimassaoloaikaa. Haluamme kylvää siemenen lapsille ja heidän perheilleen siitä, että jalkapallosta saattaa tulla koko loppuelämän juttu, Malinen sanoo. – Kyllä tästä on hyvä leiri tulossa, pohti vuodesta 2015 jalkapalloa pelannut 12-vuotias Valtanen. Sisähalli on Malisen mukaan ehdottoman tärkeä Suomen sääolosuhteissa. Kirjoitusvirheitä ei ollut. – Ehkä vähän jännittää, kun täällä on niin paljon tuntemattomia ihmisiä, säesti 10-vuotias Fordell. Yksi niistä on samantyyppinen, joka oli tullut Elina Pyykköselle. Nämä nuoret ovat lopettaneet aktiivisen lajin harrastamisen usein yläasteikäisinä. Lähtökohtaisesti tätä kyllä tullaan jatkamaan, Malinen kertoo. – Haluamme opettaa hyvin, ja meillä on täällä kokeneita valmentajia ja ohjaajia. – Leirit jäävät mieleen siitä kaikesta muusta kuin niistä harjoituksista ja peleistä. Pojat ovat entisiä joukkuekavereita, mutta Valtanen pelaa nykyään piirisarjaa Kajaanin Hakan joukkueessa. – Täällä selvästi on potentiaalia, mutta täällä ei ole oikein löytynyt sellaista yhteisymmärrystä. Hallinnoi osoitetietojasi -kohdassa oli automaattisesti tullut eri vaihtoehtoja, joista osa oli ollut hyvinkin vanhoja. Ensin pitäisi maksaa pieni maksu: kolme euroa. Se tapahtuu varmaan melkein sormia näpsäyttämällä, jos kunta haluaa, koska tiedän, että täällä satsataan urheiluun, hän pohtii. saakka. Fordell on harrastanut jalkapalloa reilut kolme vuotta, ja hän pelaa piirisarjaa Juurikkalahden Kirin riveissä. Joukkuelajissa ei ikinä tarvitse pärjätä yksin, ja jalkapalloa kannattaa heidän mukaansa harrastaa taitojen kehittymisen ja uusien kavereiden vuoksi. Jos jalkapalloa halutaan alueella kehittää, tarvittaisiin Vuokattiin vielä sisähalli lajia varten. Vuokatin Urheiluopistolla yhdessä Juurikkalahden Kirin ja Kajaanin Hakan kanssa järjestetty leiri on tarkoitettu kaikille 9-13-vuotiaille jalkapallosta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Leirin tarkoituksena on opettaa leiriläisille lajin saloja iloisen yhteisen toiminnan merkeissä. Leiri kestää Vuokatissa keskiviikkoon 29.7. Myös S-ryhmän interneitsvuilla annetaan tietoja huijausviesteistä. K-ryhmän internetsivuilla varoitetaan huijausviesteistä. Siellä poikien suunnitelmissa oli hyppiä trampoliinilla – ja tietenkin pelata jalkapalloa. Sryhmä ei koskaan lähetä sähköposteja, jossa pyydetään rahaa tai kysellään esimerkiksi salasanoja, tilinumeroita tai pankkija luottokorttitietoja, todetaan sivulla.. Yhdeksi leirin tulevista kohokohdista pojat nimesivät Superparkreissun. Sen takia yritämme löytää asioita, joilla Kainuun jalkapallo yhdistyy ja kainuulaiset innostuneet jalkapalloilijat pystyvät kehittämään taitojaan mahdollisimman hyvin, Malinen kertoo. Eräässä kohdassa voitto kuitenkin muuttuu tilaukseksi. Tuuli Pulkkinen Vuokatissa on jalkapalloilulle otolliset puitteet, mutta kehitystoimenpiteitäkin vielä vaaditaan. – Tähän on valtava innostus, kun hiljaisella markkinoinnilla leiri oli käytännössä täynnä. – He ovat todennäköisesti kokeneet, että ovat toiminnasta saaneet jotakin ja jakavat tietoaan nuoremmille. He ovat samalla tietynlaisia esikuvia pienille lapsille, vaikkei liikuntaharrastus jatkukaan, Heikkinen sanoo. Käynnissä olevalla jalkapalloleirillä sotkamolaisia on lähes neljäsosa leiriläisten kokonaismäärästä. Harri Heikkinen/JuurikkalaHden kiri Juha Malisen jalkapalloleiri täyttyi innostuneista nuorista pelaajista Tuuli Pulkkinen Järjestyksessään ensimmäinen Juha Malisen jalkapalloleiri keräsi Vuokattiin täyden osallistujamäärän, kun yhteensä 60 lasta kerääntyi sunnuntaina jalkapalloilun pariin. – Jos viesti vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, älä klikkaa sitä. Heidän mukaansa laji saattaa toisinaan olla vaikeaa, mutta harjoitusten myötä oppii aina paremmaksi, kun asioita opettelee yhdessä joukkuakavereiden kanssa. Jos hoidamme tämän hyvin, niin ihmiset haluavat palata ja monet muutkin tulevat tänne. Huijausviestit eri kaupparyhmien nimissä ovat yleisiä. Puhelinta ei kuitenkaan saanut noin vain. heinäkuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 7 kunnasta voi tulla elinikäinen harrastus. Sivustolla muistutetaan, että K-kauppojen kilpailut tai arvonnat eivät ole koskaan maksullisia, eikä tietoja pyydetä oudon näköisten linkkien kautta. Vuokattia Malinen kiittelee hienosta puitteista ja leirin järjestelmällisestä organisoinnista. Elina Pyykkönen painottaa, että viestit olivat kieliasunsa puolesta uskottavia siihen asti, kunnes ryhdyttiin pyytämään rahaa ja tietoja. Malisen nimikkoleiriä on tarkoitus jatkaa Vuokatissa myös tulevaisuudessa. Juurikkalahden Kirin työtehtävissä on toiminut usean vuoden ajan entisiä Nappulaliigalaisia jalkapallokoulun ohjaajina ja Nappulaliigan valmentajina. Tarkoituksenamme on järjestää elämyksellinen leiri erinomaisissa puitteissa Vuokatissa, hän summaa. Epäilyksiä herätti myös ”sekoilu” osoiteja yhteystietojen kanssa. ”Voittaja” sitoutuisi 80 euron kuukausimaksuihin 30 päivän välein
Aikakauden yleiskuvaa täydentävät kuvaukset tavallisten ihmisten elämästä ja ihmisten tavoista, Karjalan kansallisarkiston asiantuntija Jelena Usatševa kertoo. Ne kuvaavat Neuvosto-Karjalan alkuvuosien keskeisiä tapahtumia: Karjalan työkansan kommuunin perustamista, sisällissodan ajan taloudellisia ongelmia ja yhteiskuntaelämää, Itä-Karjalan kansannousua 1921 – 1922, kansantalouden jälleenrakentamista sodan jälkeen ja NEP-politiikkaa. Kirja ilmestyy 500 kappaleen painoksena. Lähipäivinä kirja menee painoon ja sen pitää ilmestyä elokuun lopussa. Kirja ilmestyy marraskuussa. Kuitenkaan koronaviruspandemian ja valtionrajojen sulkemisen vuoksi suomalainen partnerimme ei voi yhä käydä meillä käsittelemässä hanketta. heinäkuuta 2020 Sergei Karpov Marraskuussa Petroskoissa näkee päivänvalon Karjalan työkansan kommuuni 1920 – 1923 -dokumenttikirja. Suurin osa aineistosta julkaistaan ensimmäistä kertaa. Osa painosmäärästä menee ”lahjavarastoon”. www.facebook.com/intersportpiipponen Puma päiväreppu Nike Tanjun jr (20,-) 12 90 THE HEART OF SPORT Takapihan poistomyymälän VIIMEISET 4 PÄIVÄÄ! Kouluun ja vapaa-aikaan KaIKKI TuoTTEET Ota 3 Maksa 2 Tarjoamme edullisimman. PiiPPonen, Sotkamo Kainuuntie 9, 88600 Sotkamo . – Lisäksi kirjassa kerrotaan terveydenja sosiaalihuollosta, koulutuksesta ja kulttuurista. Sitä valmistellaan yhteistyössä Suomen Kansallisarkiston kanssa. Yli 500-sivuinen kirja sisältää satoja dokumentteja ja kuvia sekä Karjalan merkittävimpien henkilöiden elämäkertoja. Karjalan KansallisarKisTon Kuva-arKisTo malaisesta, Neuvosto-Karjalan alullepanijasta ja ensimmäisestä johtajasta Edvard Gyllingistä. Poistomyymälä avoinna pe 31.7 saakka ti pe klo 10-17. Juhlajulkaisuna se jaetaan ensi kädessä Karjalan kirjastoihin. Petroskoin valtionyliopisto valmistelee nyt kirjaa punaisesta suoA Tämän kirjan julkaiseminen on tarpeellista ja tärkeää Karjalan tasavallan satavuotisjuhlavuotena.” Karjalan tasavallan kansallisarkisto työstää kirjaa itäkarjalaisten autonomiasta Karjalan työkansan kommuunista 1920-1923. – Kirja julkaistaan Karjalan tasavallan hallituksen tuella. Resurssin julkistaminen riippuu ulkoisista tekijöistä. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Lisäksi on tarkoitus julkaista arkiston kotisivuilla tietokanta Neuvosto-Karjalan amerikansuomalaisista. – Tämän kirjan julkaiseminen on tarpeellista ja tärkeää Karjalan tasavallan satavuotisjuhlavuotena. – Alkuaan verkkoresurssi aiottiin julkistaa huhtikuussa. Kirjat on tulossa myös Edvard Gyllingistä ja amerikansuomalaisista. P. Karjalan tasavallan kansallisarkisto on päättänyt käsikirjoituksen tekemisen. Julkistamistilaisuus pidetään aikaisintaan syys—lokakuussa, Usatševa kertoo. Kirja on ainutkertainen, koska suurin osa siinä olevista dokumenteista on aikaisemmin julkaisemattomia, sanoo kirjan tieteellinen toimittaja, Petroskoin valtionyliopiston historian professori Juri Kilin. 39 90 (54,90-44,50). Neuvosto-Karjalan historian alkuvaiheet kootaan kansiin Neuvosto-Karjalan johtaja Edvard Gylling (eturivissä kolmas oikealta) Petroskoissa 1923. Seuraavaksi halutaan saattaa päätökseen dokumenttikirja Amerikansuomalaiset Neuvosto-Karjalassa, jonka teko on lykkääntynyt muiden hankkeiden takia. Karjalan kansallisarkistolla on nyt tekeillä muitakin hankkeita, jotka liittyvät Neuvosto-Karjalan historiaan. Kirja pohjautuu pääosin Karjalan kansallisarkiston, mutta myös Moskovan arkistojen aineistoon. Julkistamistilaisuus pidetään syyskuussa, kertoo kirjan vastuullinen laatija Juri Kilin. (08) 666 2421 Avoinna ma-pe 9.30-18, la 9.30-15
37€ Kampanjatunnus 20K3 Printti + digi 3 kuukautta Norm. 51 €. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan ja saa sen pysäytettyä tarvittaessa kehnoissakin kelioloissa. Ylinopeutta ajavan tarve ohittamiselle on monesti myös suurempi. Vastakkaisella kaistalla vierailu on lähtökohtaisesti aina riski sekä itselle että vastaantuleville, Heiskanen toteaa. Tule paikalle ilmoittautumaan kuntavaaliehdokkaaksi. M ak sa ja : Ke sk us ta n Ka in uu n Pi iri . Näin tilaat Sotkamo-lehden helposti TEKSTIVIESTILLÄ numeroon 13234 SOT TILAA kampanjatunnus nimi osoite sähköposti sekä lahjansaajan nimi osoite sähköposti. 25,50 €. Heiskanen kiittelee näin toimivia kuljettajia: nopeuden sääntely on erinomainen keino vaikuttaa omaan ja muiden turvallisuuteen liikenteessä. Puheenjohtaja Katri Kulmunin Suomen kierros Aikataulu Kainuussa ke 29.7.2020: klo 9.00 Kajaanin Kauppatori klo 11.00 Sotkamon tori klo 14.00 Kuhmon tori klo 17.00 Suomussalmen tori Mukana myös kansanedustaja Tuomas Kettunen. Tilaa Sotkamo-lehti lahjaksi tai iloksi itsellesi! Seuraa kesän uutisia Sotkamo-lehdestä! Tilaa nyt! 27€ Kampanjatunnus 20K2 Printti + digi 2 kuukautta Norm. Tarjoamme Facebookin kautta sinulle mahdollisuuden osallistua lehden tekemiseen. Hinta 0,90 €. Etusi siis 7 €! Sisältää painetun lehden, näköislehden, verkon sisällöt ja sovelluksen. Sotkamo-lehti on Facebookissa! Jos sinua kiinnostaa lehden tekemisen taustat, kainuulaiset ilmiöt sekä ihmiset uutisten takana, liity mukaan. Alhaisemmalla nopeudella ajettaessa havaintojen tekemiseen jää enemmän aikaa, pysähtymismatka ja -aika lyhenevät, ajoneuvon hallintamahdollisuudet paranevat ja auton turvatekniikasta on enemmän hyötyä, Heiskanen perustelee. Tiistaina 28. Etusi siis 10,50 €! Sisältää näköislehden, verkon sisällöt ja sovelluksen. Tilausehdot osoitteessa slpkustannus.fi/tilausehdot SOITTAMALLA puh. Tykkää ja tutustu!. – Suurin sallittu nopeus ei ole aina sama asia kuin turvallinen ajonopeus. + 16,69 snt/min. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi Mainitse viestissäsi kampanjatunnus. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen kertoo, että nopeusrajoitukset määritetään tie-, liikenneja ympäristöolosuhteiden perusteella turvallisuustaso huomioiden. heinäkuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 9 VERKOSSA www.sotkamolehti.fi/kesatarjous Tarjous on voimassa 31.8.2020 saakka kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Jos olosuhteet, liikenneympäristö tai -tilanne vaikeuttaa ajamista, on paras vähentää nopeutta. Vain joka seitsemäs kertoo, ettei ole koskaan ajanut yli 15 km/h yli sallitun nopeuden maantiellä. Liikenneturva: nopeusrajoituksia tulee noudattaa Nopeusrajoitukset määritetään tie-, liikenneja ympäristöolosuhteiden perusteella turvallisuustaso huomioiden. – Ylinopeus voi aiheuttaa onnettomuuden myös toiselle. Vera arjoma/arkisTo Suurin sallittu nopeus ei ole sama kuin turvallinen nopeus. Yksittäinen kuljettaja ei perustellusti voi asettaa itselleen muita korkeampaa rajoitusta. 010 665 9013 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Esimerkiksi sivutieltä tuleva ei voi luotettavasti arvioida päätietä paahtavan risteilyohjuksen lähestymisnopeutta. Kaasujalkaa keventää myös koulujen läheisyys ja suojateiden runsaus. 34 €. Liikenneturvan kesäkyselyssä kuljettajat kertoivat hiljentäneensä nopeuttaan nopeusrajoitusta alemmaksi turvallisuuden takia eniten liukkaalla kelillä, huonokuntoisilla teillä tai silloin, kun näkyvyys on huono sadekelin tai sumun takia. Vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa tien leveys, päällyste ja sen kunto, näkymät, liittymien määrä sekä jalankulkijoita ja pyöräilijöitä koskevat liikennejärjestelyt. Kuljettajia sitovat tieliikennelain luottamusja ennakointiperiaatteet, ja nopeusrajoitus on yksi elementti, millä ennakoimme toisten tienkäyttäjien toimintaa. Kaasua on syytä keventää olosuhteiden muuttuessa. Sotkamo-lehden Kesätarjous Kesätarjous Sotkamo-lehti Liikenneturvaan kyselyyn vastanneista kuljettajista yli puolet kertoo rikkoneensa nopeusrajoitusta maantiellä ajamalla yli 15 km/h yli sallitun nopeuden vähintäänkin joskus. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kuljettajista joka neljäs on vähintäänkin joskus ohittanut hitaamman ajoneuvon tietäen, että sulkuviiva alkaa ohituksen aikana. Törkeissä ylinopeuksissa kaikki liikennetilanteet tulevat itselle sekä muille enemmän tai vähemmän yllätyksenä. Etusi siis 14 €! Digi 3 kuukautta 15€ Kampanjatunnus 20D3 Norm
Vuokatissa järjestettiin viime viikolla perinteiset Ampumahiihtokarnevaalit. Ampumahiihto on Lauri Elon mukaan melko pieni laji, jolloin samat lapset ja nuoret törmäävät toisiinsa myös kisapaikoilla. On niin kivaa ja on kavereita ja on ihan mahtavaa, hän iloitsee. – Sitten kun pääsee viestiin kaverin kanssa, niin se on kivaa, hän kertoo. Suurin osa maajoukkueurheilijoista on Elon mukaan osallistunut aikanaan samaisille ampumahiihtokarnevaaleille. heinäkuuta. Hänen mukaansa ampumahiihtoa ja mitä tahansa lajia kannattaa aina kokeilla, sillä ne voivat osoittautua paljon hauskemmiksi, kuin mitä osasi edes kuvitella. – Tämä on urheilun parasta draamaa, eikä koskaan tiedä, kuka kisoissa voittaa. Ampumahiihtoa ja uusia kavereita Sotkamolainen Lauri Heikkinen osallistui ensimmäistä kertaa Vuokatin Ampumahiihtokarnevaaleille. Heikkinen on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta harrastaa useita urheilulajeja, ja suunnitelmissa on ampumahiihdon lisäksi aloittaa myös pesäpalloharrastus. Neljän päivän tiivis leiri Vuokatissa mahdollistaa siten myös hauskemmat kisapäivät, kun kaverit ovat jo valmiiksi tuttuja. Kyseessä on nuorille ampumahiihtäjille suunnattu perinteinen leiri, jolla kehitetään lajin perustaitoja, kuten ammuntaa ja hiihtotekniikoita. – Tykkään hiihtää ja pelaan lentopalloa, jalkapalloa sekä salibandyä ja varmaan aloitan tämän ampumahiihdon lisäksi vielä pesäpallon, hän luettelee. Itseään nuori urheilija kuvailee hyväksi ampujaksi. Lasten lisäksi myös suuri määrä heidän vanhempiaan oli mukana leirin tiimellyksessä. Elon mukaan ampumahiihtoa on vietävä enemmän esille sinne, missä lapsia ja nuoria on, kuten kouluihin ja erilaisiin liikuntatapahtumiin. Myös Vuokatissa leireilleistä nuorista Elo uumoili löytyvän tulevaisuuden huippu-urheilijoita. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Elon mukaan ampumahiihtoa kannattaa harrastaa sen monipuolisuuden vuoksi: lajissa yhdistyvät sekä fyysinen tekeminen että äärimmäistä keskittymistä vaativa ammuntaosuus. Suomen ampumahiihtomaajoukkueen päävalmentaja Jonne Kähkönen sekä neljä maajoukkueurheilijaa järjestivät nuorille leiriläisille näytöksen siitä, millaista ampumahiihdon harjoittelu on maajoukkuetasolla. Sotkamossa hän harrastaa lajia Vuokatin ampumahiihtostadionilla sekä Sotkamon ampumaradalla. Leirin johtajana toiminut Suomen Ampumahiihtoliiton kenttäpäällikkö Lauri Elo kertoo, että lopullinen päätös tämän kesäisen leirin järjestämisestä tehtiin vasta kesäkuun alkupuoliskolla. Yhteensä Vuokatissa leireili 60 lasta ja nuorta, joista kaksi kolmasosaa oli tyttöjä. – Vastaan ampumahiihtokarnevaalien toteutuksesta joka vuosi, ja tänä keväänä emme tienneet, pääsemmekö ylipäätään järjestämään karnevaaleja tänä vuonna, Elo sanoo. – Täällä tärkeintä on, että on hauskaa ja saadaan kavereita. Tuuli Pulkkinen. Viime vuoteen nähden ampumahiihtokarnevaalien osanottajamäärä kasvoi 15:llä nuorella urheilijalla. heinäkuuta 2020 Tuuli Pulkkinen Ampumahiihtokarnevaaleja vietettiin Vuokatissa menneellä viikolla 23.-26. Ampumahiihdossa yhdistyvät Heikkisen suosikit; ampuminen ja hiihto. Harjoitukset tulevat sitten vähän siinä sivussa, Elo summaa. Ampumahiihtokarnevaaleille osallistuakseen ei kuitenkaan tarvitse tähdätä lajin huipulle, vaan tärkeintä on liikunnan tuoma ilo ja puuhasteleminen yhdessä samanhenkisten kavereiden kanssa. Heikkinen kertoo käyvänsä metsällä yhdessä isänsä kanssa, ja metsästyksestä kumpuaakin Heikkisen kiinnostus ammuntaharrastusta kohtaan. – Tässä saa tosi paljon kavereita ja tämä on tosi kiva laji. Nuorille urheilijoille leirin parasta antia ovat uudet kaverit ja mukavat kokemukset. – Riippuu kyllä vähän siitäkin, että minkälainen päivä on, hän tarkentaa. Tämä on siinä mielessä harvinainen laji, että voittaja selviää vasta sitten, kun ensimmäinen on maalissa, Elo selventää. 9-vuotiaalle Heikkiselle karnevaalit olivat yksi ensimmäisistä kosketuksista ampumahiihdon maailmaan. – Leiriläiset tykkäsivät todella paljon, mutta niin tykkäsivät maajoukkueurheilijatkin. Heille on mukava olla oman lajinsa nuorten harrastajien kanssa, hän jatkaa. Kaikista harrastamistaan lajeista Heikkinen kertoo saaneensa paljon kavereita, ja heidän kanssaan urheileminen on entistäkin hauskempaa. Suurin osa ampumahiihtoradoista on syrjässä suhteessa muihin liikuntapaikkoihin, eikä lajia siten pääse yleensä näkemään tavallisessa arjessa. – Ihan samoja asioita he huipullakin tekevät, kuin näissä meidänkin treeneissä olemme tehneet, Elo toteaa. – Tämä on ihan ensimmäinen kerta, enkä ole vielä kauheasti tätä harrastanut, hän kertoi perjantain ampumajuoksuharjoitusten lomassa. Yksi ampumahiihtokarnevaaleille osallistuneista leiriläisistä oli sotkamolainen Lauri Heikkinen
044 299 0826 tai sinikka.korhonen@kainuunopisto.fi. Tarkempia tietoja retkestä myös Yrjö Sorvarilta p. 044 710 1569, merja.heikkinen@evl.fi Seurakunnan työntekijät ovat tavattavissa puhelimitse. Erkki Rullahiihdon avoimet SM-kilpailut ja niiden yhteydessä hiihdettävät 14ja 16-sarjalaisten kilpailut tuovat vilskettä rullaradalle 1. Musiikkityö: Ke 29.7. Elokuun alusta avoinna normaalisti. –2. Laitetaan välillä miehet riviin keskellä kesää. Ulla, Ke 5.8. elokuuta. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Hautakivimallistomme löydät suomenkivivalmiste.fi tai nouda kuvasto liikkeeltämme. Lauantain perinteisen sprinttiin on ilmoittautunut kaikkiin sarjoihin yhteensä 228 hiihtäjää ja sunnuntain vapaan normaalimatkoille vastaavasti 320 hiihtäjää. Maajoukkueleiri kilpailuineen on tervetullutta jatkoa kesälle. YouTubessa tilaisuuksia osoitteessa: Saalem Sotkamo Seuraa meitä myös Facebookissa: Sotkamon Helluntaiseurakunta Nivelreuma on krooninen autoimmuunitauti, jolle on ominaista oireiden vaikeusasteen aaltomainen vaihtelu. Ma 3.8. Seurakunnan kotiosoite Internetissä. Talvella vasta nähdään, oliko oikea veto. Tuija Valtanen, Taina Junttila. 040 086 1700, sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi Taloustoimisto: p. Ei lahjoja eikä kukkia. Yleisessä sarjassa ilmoittautuneiden listalla ovat myös Suomen kärkihiihtäjät Iivo Niskasen ja Krista Pärmäkosken johdolla. Maajoukkuehiihtäjille kilpailuviikonloppu on osa maanantaina alkanutta harjoituskauden ensimmäistä leiriä. klo 18 Sanan ja sävelen ilta Aatoksen pappilan pihalla (Akkoniementie 16). heinäkuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 11 Tervetuloa syntymäpäiväkahville ti 4.8.2020 klo 12 alkaen Sotkamon pitopalvelu, Huuskontie 2. Su 2.8. klo 11 Ehtoollisjuhla. 010 665 9013 asiakaspalvelu.sotkamolehti @slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Tilattu lehti luetaan!. Tämä oli odotettua, sillä nämä solut tuottavat vasta-aineita, joilla on merkitystä nivelreumassa ja muissa autoimmuunitaudeissa. Uskon, että monelle tämä tulee hyvään saumaan, että päästään porukalla tekemään hommia ja vähän kisafiilikseen, Piippo sanoi. Rullahiihdon SM-kilpailut keräävät runsaan ja kovatasoisen hiihtäjäjoukon Vuokattiin seurakunnat Kastetut: Vanessa Aleksandra Jansa Yleinen seurakuntatyö: Su 2.8. Ilmoittautumiset to 6.8. 31.3.1950 Sonkajärvi k. Vieraana Pentti Kapanen (FIDA) Ti 4.8. Liikkeessä myös mallikiviä nähtävillä. Viikkoa ennen oireiden pahentumista vereen ilmaantui soluja, jotka eivät olleet yhteneviä minkään aiemmin tunnetun solutyypin kanssa. Sotkamon Hautaustoimisto Rusanen Oy Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. Mielenkiintoista on päästä isommalla porukalla treenaamaan, tänäkin kesänä paljon Vuokatissa harjoitellut Perttu Hyvärinen sanoo. 045 112 1324 tai sorvariys@ gmail.com. Riikka ja Ulla). Suunnittelemme yksilöllisen muistokiven. Esirukouspalvelua. Jumalanpalvelukset katsottavissa seurakunnan facebook-sivulla www. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat heinäkuun loppuun asti vain puhelimitse ja sähköpostitse. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi HAUTAKIVET kesän toimituksiin Lämpimät kiitokset merkkipäivääni muistaneille. Jäähyväiset ja muistotilaisuus pidetty 24.7.2020 läheisten läsnä ollessa. Tutkijat pitävät mahdollisena, että B-solut aktivoivat PRIME-soluja, jotka sitten siirtyvät nivelkalvolle ja saavat aikaan reuman oireiden pahentumisen. Säävaraus: Sateella tilaisuus pidetään Saalemissa. Kahdeksantoista nivelreumapotilasta piti neljän vuoden ajan kirjaa oireistaan ja lähetti viikoittain sormenpäästään imupaperiin ottamansa verinäytteen laboratorioon. Tiistaina 28. Vuokatti Ski Team Kainuun Eveliina Piippo on harjoitellut kesän toistaiseksi Tampereella, mikä on tehnyt kesästä vähän erilaisen. – Yhtään en oikein tiedä, missä mennään. Ihan mukavaa on nähdä, miten treeni on purrut itseen ja mitkä ovat poikien väliset voimasuhteet tällä hetkellä. Näytteet tukittiin RNA:n sekvensoinnilla, jolla saatiin selville eri solutyyppien määrät ja aktivaatioasteet. Muualla: La 5.9.-To 10.9. Tarkempi geneettinen vertailu osoitti, että PRIME-soluilla oli paljon yhtäläisyyksiä nivelkalvon aktivoituneiden sidekudossolujen kanssa, joita nivelreumassa esiintyy ja joilla arvellaan olevan keskeinen merkitys tulehduksen ja nivelvaurioiden kehittymisessä. Kilpailut hiihdetään kokonaisuudessaan Vuokatin rullaradalla. Amerikkalainen tutkijaryhmä osoitti, että viikkoa ennen nivelruman oireiden pahentumista potilaiden vereen ilmaantuu aiemmin tuntemattomia soluja, jotka muistuttavat aktivoituneita nivelkalvon sidekudossoluja. Nämä solut voivat hakeutua nivelkalvoon ja aiheuttaa kalvon tulehduksen, joka on nivelreuman keskeisiä oireita. (HUOM! Musiikkihetket vain seurakunnan facebook-sivulla, ei Sotkamon kirkossa). Toki on harjoituskausi, eikä (kisoista) saa liikaa vetää johtopäätöksiä. – Keväällä pidin kunnollisen lepojakson. 1.7.2020 Sotkamo Kiittäen ja kaivaten Eila Ilkka, Nuutti ja Ruusu Riikka ja Mikko sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Hän lähti, mutt’ on vielä lähellämme tuhansin sitein meihin liittyen ja kotihin ja liki sydäntämme jäi kaiku askelten rakkaitten. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Kuja-Kanto, Lukkari-Syrjäniemi. Torvisen Topi Rakkaamme Esa Johannes tuovinEn s. Kirkkoherranvirasto: p. Kevät ja kesä ovat olleet hieman erilaisia myös harjoituksellisesti. Musiikissa: Johanna ja Markku Ovaska. klo 18 Sana ja rukous. facebook.com/sotkamonseurakunta. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Tilaisuuksia Saalemissa: Ti 28.7. Matti Viljanen N Engl J Med 2020; 383:218-228 DOI: 10.1056/NEJMoa2004114 Uutta tietoa nivelreumasta p. Mutta ainakin saatiin selkeä muutos, Piippo sanoo. Jos haluat, että sinuun tai läheiseesi otetaan yhteyttä seurakunnasta, toimita yhteystietosi työntekijälle, jonka toivot ottavan yhteyttä. mennessä Kainuun Opistolle p. Verrokkeina toimi 18 henkilöä. Kanttorit Aliisa Lukkari-Syrjäniemi ja Pekka Partanen. Kun vielä löydetään tekijät, jotka aktivoivat reumapotilaan B-soluja ja PRIME-soluja, ollaan lähellä nivelreuman perimmäisen syyn selviämistä. Kilpailut alkavat molempina päivinä kello 10. Jo kaksi viikkoa ennen nivelreuman oireiden pahentumista veren Bsolujen määrä ja aktiivisuus suurenivat. Oireiden pahennuttua näiden PRIME-soluiksi nimettyjen solujen määrä veressä väheni. Diakoniatyö: Diakoniatyöntekijät lomalla 2.8. asti, kiireellisissä asioissa yhteys kirkkoherra Juhani Saastamoiseen p. – Mielenkiintoista on nähdä, missä harjoitustilanteessa porukka on. 044 710 1933. Kesäkuussa olen käynyt testeissä, mutta kisa on niin eri kuin testitilanne. Puijon Hiihtoseuraa edustavan Hyvärisen kesä on sujunut mukavasti kohti talvea, jolloin työtä oikeasti mitataan tulostaululla. Vastaanotot jatkuvat puhelimitse ja sähköpostilla (Ma 3.8. PRIME-solujen mittaus verinäytteestä voi auttaa ennakoimaan oireiden kehitystä ja mahdollistaa ehkäisevän lääkityksen aloittamisen jo ennen oireiden ilmaantumista. Voimaja nopeuspuolelle on annettu tilaa, tehoharjoittelu oli käytännössä pois tosi pitkään. Herättäjän Kainuun aluetyö ja Kainuun Opisto järjestävät Vaellusretken Pallastunturin maisemiin Vuontispirtille
(08) 6660 135 Tilitoimistopalvelut p.040 593 7675 pauliina.raisanen@ratinki.fi www.ratinki.fi YritYksesi kokoinen tilitoimisto Rätinki Kainuu Oy Syrjäläntie 8 as 2 88610 Vuokatti . heinäkuuta 2020 12 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! p. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Työsuoritukset Mainospalvelut Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi P. 08 666 2223 ma-pe 9-17, la 9-13 kukkakauppa.ahkeraliisa@gmail.com Kaivinkonetyöt, hiekat, murskeet T:mi Suutari Tuomo puh. maalaukset Kukkakaupat KELA:n KUNTOUTUS Vaativa lääkinnällinen kuntoutus lapset – nuoret – aikuiset Seija Närhi Fysioterapeutti, Ndtja Bobath Fysioterapeutti, Ratkaisukeskeinen Neuropsykiatrinen valmentaja www.fysioterapiaseijanarhi.fi p. 050 386 4900 . 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Hammaslääkärit Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Sähköistykset Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Parturit ja kampaamot Hautauspalvelut Edustukset Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin. 08 666 0225 Metsien kuntovalmentajat palveluksessasi metsatkuntoon.fi | 029 7030 0110 Puukauppa Metsäkiinteistövälitys Metsänhoito Metsän omistusjärjestelyt Pihapuunkaadot Metsäteiden rakentaminen Myyntiedustus Sotkamossa Kalervo Liuski +358 440 177 577 jkraivuut@gmail.com Parturi-kampaamo HELENA P. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. kolarityöt . 044 286 3965 MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA! CORONARIA.FI Coronaria Sotkamon Kuntoutus Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo p. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. toimisto@sotkamonmurske.fi www.sotkamonmurske.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. 0440 192 804 P. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Huonekalujen entisöintiä Fysioterapiat ja hierojat Työsuoritukset Kajaani, gsm 0500 583 626 . Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p
klo 18.45. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. Kun elämäänsä kyllästynyt professori Richard (Johnny Depp) saa kuulla koko loppuelämänsä mullistavan diagnoosin, hän päättää heittää käytöstavat taivaan tuuliin ja elää elämäänsä täysin estoitta. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. ti-pe klo 12-18, la, su klo 12-15. klo 13.30. Kaisa Laajakaista -lii. klo 15.15, 3.8. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. Sami Hedbergin ja Kiti Kokkosen tähdittämä hillitön komedia kertoo pariskunnasta, joka perii unelmiensa talon ja joutuu keskelle kaikkien aikojen remonttisoppaa. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . ymien myyn. asti ma-pe klo 10-16, la klo 10-15. klo 15, 1.8. Tuija Valtanen, Taina Junttila. Ke 23.6.-31.7. klo 20–2.8. Perheiden kohtaaminen käynnistää arvaamattoman tapahtumaketjun. Nisse havahtuu, että hän ei ole ainoa, joka ikävöi hänen vaimoaan. Huovishuone, Niemeläntie 1. klo 14.45, 1.8. Näkemiin Neuvostoliitto (K12), 29.7. klo 17, 30.7. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Elämää kuoleman jälkeen (K7), 28.7. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. (alv 24 %). Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. Pekka Töpöhäntä elää ihanaa elämää Birgitan kanssa. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. Inception (K12), 29.7. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti kaivojen tyhjennykset viemäreiden avaukset jäteastioiden tyhjennystilaukset Puh. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. Ainoastaan hänen ensimmäinen supervoimansa ei ole vielä tullut esiin!. Samsam (K7), 28.7. Huotari p. Ke 23.6.-2.8. asti. Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 28.7. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. klo 18.30, 2.8. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. klo 16.30, 1.8. klo 16.15, 2.8. Tervajärven talomuseo, Tervajärventie 16. Myrskyn aikana Pekka tippuu jokeen ja ajautuu Upsalan kaupunkiin. Jaana on ravintoloitsija ja kahden lapsen äiti, jonka vapaa aika kuluu ratsastuksen parissa. ölasien vaihdot ja muut huollot. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen, 2.8. klo 16.45. Upseeri ja vakooja (K12), 30.7. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. klo 15. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. Yrityksen historiaa v. Ke 2.6.–31.7. klo 18.15, 30.7. klo 20.30, 1.8. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. klo 20.30. Kun Heinähattu kertoo lähtevänsä luokkansa kanssa retkelle, keksii Vilttitossu ovelan juonen päästäkseen itsekin mukaan. Sotkamon kansalaisopisto kevätnäyttely 2020 kovat materiaalit. klo 15. 0400 681 435 J. oitu lämpöpumppuasentaja P. klo 18. Palomies Sami: Toimintatähti!, 30.7. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. Menoinfo www.sotkamolehti.fi Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset!. klo 16.30. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. en näy. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 31.12. klo 11. Nissen vaimo on kuollut, mutta koska Nisse on jo surutyönsä tehnyt, hän päättää, että hautajaisista tulee pienet ja ilman vieraita. klo 15.15. klo 20.30. klo 18, 3.8. Russel Crowen tähdittämä trilleri kiihdyttää suoraan päin kaikkien liikenteessä joskus kohtaamaa tunnetta, rattiraivoa, ja näyttää samalla mihin täysin pitelemätön liikenneraivo johtaa. Avoinna 23.6.2.8.2020 ma suljettu ti-pe klo 1218 la ja su klo 12-15. klo 16.45, 2.8. 050 549 0666 Työnjohto Jouko Huusko 046 921 7771 päiVysTys 050 549 0666 TapahTumaT SOTKAMO Ehtoollisjumalanpalvelus, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 2.8. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. klo 20.15. Täydenkuun tanssit, Huvikeskus Naapurinvaara, Naapurinvaarantie 20, 1.8. Parasite (K16), 28.7. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. 040 152 6791 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. Pentti Kapanen. Huovishuone. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. klo 20.30, 1.8. Tervajärven talomuseo. heinäkuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 13 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. KOKEILE NIIN USKOT. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. klo 18. ma-pe 8.00-16.30 Kaikki putkityöt meiltä! etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi Sotkamo Kajaani huoltopäivystys Toimisto Lammashaankatu 12 B, 88610 Vuokatti Myyntijohtaja Hannu Kiviranta 040 501 7525 Kvv/ lv /Teollisuus Työnjohtaja Jari Piirainen 050 463 9263 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Työsuoritukset KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com Vanhin ja viisain www.lvi-korhonen.fi Pistra.fi Antti Kela p. Tiistaina 28. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. www.porho.. klo 16.30. 1960-luvulta Arja Piiraisen kuvia. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. Roman Polanskin ohjaama, tositapahtumiin perustuva draamaelokuva. Sotkamon Makasiinimuseo. Pekka Töpöhäntä (K7), 31.7. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. www.kajaaninjateauto. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. klo 1. klo 14, 3.8. Tulevaisuus näyttää synkältä, kunnes sattuman kautta perheen vanhin poika saa töitä Parkin perheestä. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. AVOINNA: 23.6.-31.7.2020 tisu klo 12-18, ma suljettu muulloin sopimuksen mukaan Vapaa pääsy. Perusnäyttelyssä yli 1200 esinettä Sotkamon esihistoriasta nykypäivään. Kainuu. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. Katseet kertovat Niina Piirainen 40 v. Kun tankkiauto karkaa hallinnasta ja syöksyy kohti Ponttipanttia, palomies Sami pelastaa tilanteen urheasti. Näkemiin professori (K12), 29.7. klo 18.30, 3.8. Christopher Nolanin omaperäinen scifi-toimintaelokuva matkaa ympäri maailman ja vieläkin pidemmälle – unien intiimiin ja loputtomaan maailmaan. klo 20.15, 31.7. Johanneksenkulma, Kainuuntie 18. 21.8. www.kajaaninjateauto. Kitaekin perhe on köyhä. Rattiraivo (K16), 31.7. klo 15.15, 31.7. klo 18.45, 2.8. Samsamilla on melkein kaikkea, mistä sankari voi unelmoida: rakastavat vanhemmat, superystäviä ja oma alus seikkailuja varten. Aatos, Akkoniementie 16. Heinähattu on juuri aloittanut koulun ja Vilttitossusta on tylsää jäädä yksin. Ota yhteyttä! P. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. eiden myyn. Näyttely esitetään virtuaalisesti osoitteessa: https://sway.office.com/ fuRYO8MHsQGSPaws?ref=email. ElokuvaT SOTKAMO Aika jonka sain (K12), 28.7. 1970-luvulta Pentti Piiraisen kuvia. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. klo 20. Pääseekö Pekka enää koskaan kotiin Birgitan luokse?. . Se mieletön remppa (K12), 29.7. Johannes on aikuistumisen kynnyksellä, mutta voimakastahtoisen isoäidin ja äidin välissä on vaikea kasvaa yhtä aikaa kunnon neuvostokansalaiseksi ja itsenäiseksi miehenaluksi. Sotkamon kansalaisopiston kevätnäyttely. Jaanan elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän halvaantuu vakavassa onnettomuudessa. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. NäyTTElyT SOTKAMO Sotkamon Makasiinimuseo, Sopalantie 1. valokuvaajana. Vapaa pääsy. Sen näkee myös nimekäs elokuvatuottaja, joka haluaa Samin seuraavan elokuvansa tähdeksi. 23.6.-2.8. 1966 lähtien
Molemmilla joukkueilla on kokoonpanossaan nopeita etenijöitä, mikä tekee pesille polttamisesta haastavaa puolin ja toisin. heinäkuuta 2020 Hirvenjuoksun Kuhmo cup 5 tulokset. Pattijoki teki toisessa sisävuorossaan kolme juoksua, jotka jäivät joukkueen osalta jakson ja koko ottelun ainoiksi juoksuiksi. Joukkue pääsee mittaamaan todellista tasoaan tänään tiistaina hallitsevaa mestaria Joensuuta vastaan. Piiponniemi rikkoi sunnuntain ottelussa samalla 1000 kärkilyöntipisteen rajapyykin, mikä on suuri määrä kärkietenijälle. Tuloksia ARKISTO. T5: 40m, pituus: Kettukangas Edda, 10.4., 1.09., Peltonen Aava, 10.8., 1.67., Tervo Linnea, , 1.84., Tolonen Minttu, 10.4., 2.03. Sotkamolla on Superpesiksessä pitkään aikaan nuorin joukkue, ja koko sarjassakin joukkue on selkeästi nuorimpia joukkueita. T10: 60m, pituus: Korhonen Aino, 9.6., 3.43. 15.5., 0.90., Tervo Aaro, 22.1., ., Tolonen Eetu, 14.2., 1.03. – Peli oli hyvin hallittua ja tasaista suorittamista ja joukkueen itseluottamus on hyvällä tasolla. – Olemme pystyneet pelaamaan erilaisilla kokoonpanoilla onnistuneesti. Jaksovoittoon Jymyn siivittivät Niilo Piiponniemen lyömä kunnari sekä Roope Korhosen ja Kalle Kuosmasen onnistuneet kotiutukset. Sotkamon Jymy jatkaa Superpesiksen runkosarjassa voittojen tiellä. Ulkopelaaminen kokonaisuudessaan on tällä hetkellä hyvää ja ennen kaikkea takatilanteen puolustaminen: siitä on hankalaa lyödä juoksuja meitä vastaan, toteaa Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen. Na 1) Seija Kartimo 1052 M 1) Timo Piirainen 1070, 2) Pertti Niskanen 993 M 60 1) Ari Ronkainen 1137, 2) Veli Hyttinen 1073, 3) Aimo Seppänen 1048, 4) Pentti Kemppainen 1046, 5) Ari Seppänen 1043, 6) Matti J Korhonen 966 M70 1) Jorma Heikkinen 1032, 2) Kalervo Väisänen 1030, 3) Eero Lohtaja 896 M 80 1) Veikko Hakkarainen 1036, 2) Onni Leskinen 996, 3) Matti P Korhonen 982 Hirvimiehet 1) Raimo Joensuu 1090, 2) Aarne Peltonen 1086, 3) Martti Juntunen 1074, 4) Kauko Heikkinen 1074, 5) Tapani Piirainen 1058, 6) Voitto putkonen 1056, 7) Kari Grunström 1056, 8) Antti Leppävuori 1050, 9) Markku Heikkinen 1050, 10) Jukka Niskanen 1040, 11) Reijo Pulkkinen 1024, 12) Reijo Schroderus 1022, 13) Kari Heikura 1018, 14) Eero Juntunen 994, 15) Matti Niskanen 988, 16) Timo Aidanpää 984, 17) Risto Piirainen 944, 18) Heimo Kärnä 884 Lopputulokset, 3 parasta tulosta Na 1) Seija Kartimo 3132 M 1) Timo Piirainen 3268, 2) Pertti Niskanen 3129, 3) Jouni Niskanen 3113 M60 1) Kauko Heikkinen 3360, 2) Ari Seppänen 3271, 3) Pentti Kemppainen 3218, 4) Veli Hyttinen 3212, 5) Ari Ronkainen 3179, 6) Matti J Korhonen 3172 M 70 1) Jorma Heikkinen 3132, 2) Kalervo Väisänen 2968, 3) Eero Lohtaja 2925 M 80 1) Onni Leskinen 2981, 2) Matti P Korhonen 2976, 3) Veikko Hakkarainen 2964 Hirvimiehet 1) Raimo Joensuu 3284, 2) Markku Heikkinen 3192, 3) Martti Juntunen 3162, 4) Antti Leppävuori 3140, 5) Risto Piirainen 3128, 6) Reijo Schroderus 3124, 7) Kari Grunström 3122, 8) Reijo Pulkkinen 3118, 9) Kari Heikura 3088, 10) Jukka Niskanen 3076, 11) Voitto Putkonen 3060, 12) Timo Aidanpää 3052, 13) Matti Niskanen 3010, 14) Tapani Piirainen 2978, 15) Eero Juntunen 2962, 16) Matti I Korhonen 2954, 17) Heimo Kärnä 2479 Tuloksia Tuuli Pulkkinen Sotkamon Jymy kasvatti miesten Superpesiksessä voittoputkeaan kymmenen ottelun mittaiseksi. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Hiukassa tullaan näkemään myös Jymyn paidasta tutuksi tullut Antti Hartikainen, joka pelasi viime vuonna Kouvolassa ja siirtyi täksi kesäksi hallitsevan mestarin riveihin. P5: 40m, pituus: Mikkonen Joonatan, 10.3.., 1.90., Sirviö Atte, 12.0., 1.06. P4: 40m, pituus: Koistinen Roope, 15.1., 0.95., Kumpulainen Eino, 14.4., 0.95., Maunuksela Hessu, 26.0., ., Maunuksela Samppa, 22.8., ., Mikkonen Jeremias, 16.9., 0.52., Oikarinen Rasmus, 12.9., 0.64., Peltonen Antto, 14.7., 0.67., Pulkkinen Edvin, 12.1., ., Sirviö Niilo. Kymmenen ottelun voittoputkessa olevasta joukkueestaan Komulainen kertoo olevansa hyvin ylpeä. Perjantaina kotikentällään kaatui Kempeleen Kiri lukemin 0-1 (3-7, 4-4) ja sunnuntaina Hiukassa vieraillut Pattijoen Urheilijat taipui Jymylle jaksoin 2-0 (5-3, 3-0). Lajitulokset sarjoittain aakkosjärjestyksessä: T4: 40m, pituus: Heikkinen Oona, 13.6., 0.67. Joensuu on parantanut peliään koko kesän ajan, ja saamme pelata todella hyvän pelin voittaaksemme. P7: 40m, pituus: Kumpulainen Olavi, , 1.71., Pulkkinen Valtteri, 7.8., . T8: 40m, pituus: Nina Dogan, 7.9., ., Sirviö Iina, 9.5., 2.09. Toisella jaksolla juoksuhanat aukesivat vasta kolmannessa vuoroparissa, kun Joni Rytkönen kirmasi kotiin Lauri Rönkön lyönnillä. Tiistaina nuori joukkue pääsee todelliseen testiin hallitsevaa mestaria vastaan. Sunnuntaina Hiukassa avausjakson ensimmäinen juoksu syntyi Lauri Rönkön kumuralyönnillä, jonka turvin kotiin kirmasi Kalle Kuosmanen. – Joensuu on varmasti kovin vastustaja mitä tällä hetkellä sarjassa voi tulla vastaan. Vierasjoukkueen ykköspalkinnon pokkasi 3-vahti Timo Kallio (kärkilyönnit 6/8) ja kakkospalkinnon 2-polttaja Severi Piispanen (1/3). P11: 60m, pituus: Kettukangas Aale, 9.5., 3.64. T7: 40m, pituus: Kohonen Emilia, 9.0., 1.80., Oikarinen Venla, 8.0., 2.38., Peltonen Alma, 9.7., 1.90. Jymy-lukkari Ville Väliahon rooli korostuu tänään tiistaina Joensuun pomppulyöntien torjunnassa. P14: 100m, pituus: Heikka Jaakko, 14.00., 4.34 T15: 100m ja pituus: Turunen Saana, 13.3., . T6: 40m, pituus: Koistinen Emma, 8.9., 2.27., Piirainen Janina, 10.1., 1.71. Menestymisen taustalla on hänen mukaansa joukkueen entistäkin laajempi osaaminen. Jymy pitää tällä hetkellä hallussaan Superpesiksen runkosarjan piikkipaikkaa neljän pisteen erolla ottelun vähemmän pelanneeseen Kouvolan Pallonlyöjiin. – Harvemmin tulee useampaa kärkilyöntiä kerralla ja tuo on iso määrä, kun suurin osa niistä kärkilyönneistä on kentällemenoja, iloitsee Komulainen. Hiukkaan palaa viime vuonna Kouvolan Pallonlyöjissä pelannut, Jymyn paidassa tutuksi tullut Antti Hartikainen, joka siirtyi täksi kesäksi Joensuun Mailan riveihin. T11: 60m, pituus: Härkönen Emma, 11.0., 2.91., Pääkkönen Kerttu, 12.1., 2.72., Rimpiläinen Hilkka, 10.1., 3.50., Viholainen Emilia, 10.9., 2.93. P9: 40m, pituus: Härkönen Veikka, 7.5., 2.63. T9: 40m, pituus: Jylhänkangas Ida, 7.8., 2.64., Kettukangas Greta, 7.3., 2.92. Jani Komulaisen mukaan sekä tiistain kotiottelu että tulevan torstain vierailu Joensuussa ovat äärimmäisen hyviä mittareita Jymyn tämänhetkiselle tasolle, kun runkosarjassa ollaan päästy jo puoliväliin. Jymyn parhaana palkittiin kunnarin iskenyt Niilo Piiponniemi (8 kärkilyöntiä/10 yritystä) ja kakkospalkinnon arvoisesti pelasi neljä juoksua lyönyt Lauri Rönkkö (5/8). Tänään tiistaina loppuunmyydyssä Hiukassa vastaan asettuu hallitseva mestari Joensuun Maila. – Hartikainen tulee Sotkamoon pomppukentälle, ja tulee varmasti lyömään isoja pomppuja. Jymy kymmenen ottelun voittoputkessa – tiistaina Hiukkaan saapuu Joensuun Maila Jymy peittosi Pattijoen sunnuntaina Hiukassa. Sisäpelissä voimme pyörittää peliä koko joukkueella, eikä sisäpeli ole pelkästään kärkipelaajien varassa, hän kertoo. Mielenkiintoista on se, että miten meidän lukkarimme Ville (Väliaho) saa niitä pomppuja laittomaksi, Komulainen vinkkaa. P8: 40m, pituus: Loukusa Luukas, 8.4., 2.57., Rimpiläinen Vilho, 8.9., 2.38. TuuLI PuLKKINEN Sotkamon Jymyn yleisurheilun seurakisat 26.7.2020. – Koko joukkueella on sellainen kihelmöivä tunnelma päästä kokemaan viime vuoden finaaliuusintaa ja näkemään sen, millaiset voimasuhteet siellä tällä hetkellä on, kertoo Komulainen. Rönkkö iski kaikki Jymyn juoksut toisella jaksolla, ja Jymyn tiiviin ulkopelin myötä vierasjoukkue ei toisella jaksolla enää onnistunut juoksunteossa
050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 09.00 15.00 MAKKARAKASSI 10 € sis. Konttori suljettu toistaiseksi. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi www.slpkustannus.fi/lukijailmoitukset Jymyrastit 29.7. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9013 (ma-pe klo 8-16) Mediamyynti: ....................... 50€ Vuosikerta .................... VIRTANEN AJAN SÄVEL 1,90 e /rivi + alv 24% P. Sotkamon Diabetesyhdistys ry KOKOUKSET www.sotkamolehti.fi Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... 0400 263 519 tai 050 365 4695. 040-520 6747, heikkijmerilainen@gmail.com www.heikkimerilainen.fi HERKKUKASSI 20 € sis. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... PÖRSSI Hei Metsänomistaja! Tarvitsetko apua sukupolvenvaihdokseen tai metsätilasi myyntiin. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. 75€ 4 kk maksuvälillä ............ Lähdöt klo 17.00-18.30. Esillä sääntöjen määräämät asiat: Tilinpäätös vuodelta 2019. • kiinteistövälitys • kauppaja lahjakirjat • sukupolvenvaihdokset • perinnönjaot/jakosopimukset • virallinen kaupanvahvistus Heikki Meriläinen LKV Puh. sähköpostit ........ Makkaranpaistoa, nokipannukahvit. Opastus Parkuantieltä, 15km Vuokatista. Tervetuloa! Hallitus Naapurinvaaran kyläyhdistys ry:n • tiistaisin ja perjantaisin • verkossa joka päivä www.sotkamolehti.fi p. P. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. A,b,c,d-radat. klo 18 pesäpallo-otteluun Sotkamon Jymy – Pattijoen Urheilijat Koronasta johtuvien yleisörajoitusten vuoksi otteluun on ilmoittauduttava ennakkoon 6.8. 138€ 6 kk maksuvälillä ............ Ennakkoliput netistä 5€, lapset maksutta Liput ovelta 8€/2€ (4-14-vuotiaat) www.lentiira.com RUOKAmUltAA Tmi Multakorpi P. klo 10 15 Lentiiran Lomakylä Ohjelmassa tervahautanäytös, heinänseivästyskisat, perinnehoitoja, myyntipöytiä.. Metsänomistajajäsenille on varattu paikat katsomon keskilohkosta, eli sisään stadionille pääsette Jymykorttipisteeltä esittämällä mhy:n jäsenkortin. TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 0400 218 314 Kutsumme metsänhoitoyhdistyksen jäsenet 6.8. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... 050 307 5439 puh. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 150 ensiksi ilmoittautunutta pääsee katsomaan peliä! KEVÄTKOKOUS Turinatuvalla 6.8. Tarjoan vankkaa ammattiapua palvelukseesi, ota rohkeasti yhteyttä. noin 100 m² joko omakotitalo tai rivitaloasunto. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 204€ (hinnat sis. alv 10 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia VUOSIKOKOUS pidetään torstaina 6.8.2020 klo 18.00 venesataman grillikodalla. myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimitus: ............................... klo 15. klo 10 mennessä kaisa@superjymy.fi tai puhelimitse 040 530 8784. Sähköpostit: .......................... 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Julkaisupäivät ....................... Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tiistaina 28. Halutaan vuokrata Vuokatista min. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA AVOINNA MA-PE KLO 09.00-17.00 LOUNAS MA-PE KLO 11.00-15.00 puh. 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. alv 24 %). asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Karttoja keskiviikon jälkeen myynnissä myös Urheiluopistolla. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISHYYTELÖ TIISTAINA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 10 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER KAALIKÄÄRYLE PERINNEPÄIVÄ La 1.8. Parkualla. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. 010 665 9013 asiakaspalvelu.sotkamolehti @slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Kun muutat, muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!. Sotkamo Kustantaja: ............................ heinäkuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B
säädin, vetok., 1-om., Webasto 24.700 Toyota Avensis 1.8 Sol Wagon -10 191 tkm, met.hopea 11.900 Toyota Avensis 1.8 Linea Sol -03 209 tkm, met.hopea, kats.4/-20 5.600 Toyota Corolla 2.0 D4D linea Sol -09 211 tkm, met.hopea, kats.6/-20 6.500 Toyota Corolla 1.6 Terra Wagon -05 266 tkm, met.hopea, kats.6/-20, vetokoukku 5.300 Toyota Hiace 2.5 D4D 4-WD pitkä -11 254 tkm, met.hopea, siisti, alv.väh.oikeus 20.400 Nissan Almera Tino 2.2 Dci Visia -03 361 tkm, met.harmaa, kats.6/-20 1.900 Audi A4 Avant 2.0 TDi Multitronic -11 147 tkm, met.harmaa, suomi auto 14.900 Toyota COROLLA 1.6 VVT-i Terra 5d -07 274 tkm, met.hopea, h-kirja, p-tutka, ilmast., vetok., 2xrenk. KaikenKattava Oy:ltä saat avaimet käteen -periaatteella katot, sadevesijärjestelmät, tikkaat, kattoturvatuotteet ja ammattitaitoisen asennuksen. Tikkaat irtosivat seinästä. säädin 7.900 Toyota YARIS 1,33 Dual VVT-i Active 5ov -13 38 tkm, violetti, vähän ajettu 12.900 Toyota PRIUS Business -16 138 tkm, hopea, 1-om., h-kirja, adaptiivinen vak.nop.säädin, suosittu hybrid 19.990 Toyota RAV4 2,2 D-4D 4WD Active -13 147 tkm, hopea, h-kirja, navi, vetokoukku 20.400 KUHMOSSA KUHMOSSA KUHMOSSA TOYOTA AURIS 1,8 Hybrid Active -17 55 tkm, valkoinen, alv-väh.kelp, 1-om., h-kirja, ilmast., aluv., 2xrenk, vak.nop.säädin 19.900 Ford FOCUS 1.6 100 Trend Wagon -09 166 tkm, punainen, ilmastointi 5.500 TOYOTA RAV4 Hybrid 2,5 AWD -19 31 tkm, met.harmaa, tehdastakuu, vetokoukku,navi, h-kirja 44.900 Nissan QASHQAI 1.5 dCi Visia 4x2 5-ov -08 243 tkm, met.ruskea (beige), huippusiisti, h-kirja, ilmast., vetok., aluv., 2xrenk. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa toistaiseksi. Kettukalliontie 11, Kajaani www.vesivek.fi Ismo Korhonen p. 040 801 9488 Kaikki, mitä kattosi ansaitsee! Laatutili-rahoitus. C-HR Hybrid -malliston WLTP CO -päästöt 109-119 g/km ja yhdistetty kulutus 4,8-5,3 l/100 km. X-XX, la X-XX, puhelin 1234 5678, www.nettiosoite.fi KUN AJAMINEN ON INTOHIMOSI Niin kuin Kalle Rovanperä nauttii Toyotalla ajamisesta rallitaipaleilla, voit sinäkin heittäytyä ajamisen hurmaan uudella itselataavalla C-HR Hybridillä. Podium Pack -tarjous nyt kaikkiin C-HR-malleihin. 990€ JM-liikkeen oma ilme Katuosoitexxxxx 12, 00000 KAUPUNKI. Malli Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO päästöt WLTP EU-yhd. Koe sen 184 hv:n suorituskyky, särmikäs muotoilu ja saumattomat yhteydet. 11.500 Lexus GS 300 V6 4d A -05 218 tkm, hopea, suomi-auto, h-kirja,siisti 12.900 Toyota RAV4 X 2.2 D4D 177 4wd -07 264 tkm, met.harmaa, 4-veto, h-kirja, p-tutka, ilmast., vetok., aluv., 2xrenk, vak.nop. kulutus C-HR 1.8 Hybrid Active Edition 29 992,26 € 600 € 30 592,26 €* 109 g/km 4,8 l/100 km C-HR 1.8 Hybrid Intense Edition 31 993,79 € 600 € 32 593,79 €* 110 g/km 4,8 l/100 km C-HR 2.0 Hybrid Intense Edition 34 592,39 € 600 € 35 192,39 €* 119 g/km 5,3 l/100 km Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. *C-HR Hybrid Edition -mallien hinnat koskevat vain mallivuoden 2020 autoja. kulutus C-HR 1.8 Hybrid Active Edition 29 992,26 € 600 € 30 592,26 €* 109 g/km 4,8 l/100 km C-HR 1.8 Hybrid Intense Edition 31 993,79 € 600 € 32 593,79 €* 110 g/km 4,8 l/100 km C-HR 2.0 Hybrid Intense Edition 34 592,39 € 600 € 35 192,39 €* 119 g/km 5,3 l/100 km Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. heinäkuuta 2020 16 Kauppakatu 9, Kajaani, p. *C-HR Hybrid Edition -mallien hinnat koskevat vain mallivuoden 2020 autoja. Avoinna ark. 990€ JM-liikkeen oma ilme Katuosoitexxxxx 12, 00000 KAUPUNKI. C-HR Hybrid -malliston WLTP CO -päästöt 109-119 g/km ja yhdistetty kulutus 4,8-5,3 l/100 km. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. X-XX, la X-XX, puhelin 1234 5678, www.nettiosoite.fi KUN AJAMINEN ON INTOHIMOSI Niin kuin Kalle Rovanperä nauttii Toyotalla ajamisesta rallitaipaleilla, voit sinäkin heittäytyä ajamisen hurmaan uudella itselataavalla C-HR Hybridillä. 4.800 Toyota PROACE VERSO Active L1 1,6 D 115 -17 53 tkm, met.ruskea, alv-väh.kelp, 1-om., h-kirja, ilmast., 2xrenk, lohkol., vak.nop.säädin 27.900 Volkswagen PASSAT Variant Comfortline 1,4 TSI 92 DSG -17 64 tkm, harmaa, 2xrenk., ilmast., lohkol., h-kirja, vak.nop. Avoinna ark. 08-617 820 MBE 300 Bluetec T A Premium Business -15 270 tkm, valkoinen, autom., alv-väh.kelp, h-kirja, vetok., aluv., 2xrenk,vak.nop.säädin, ilmast 24.300 Honda HR-V 1,5 Executive CVT -15 79 tkm, met.sininen, 1-om., h-kirja, p-tutka, lasikatto, ilmast., vetok., aluv., 2xrenk, vak.nop.säädin 20.900 Toyota COROLLA Touring Sports 1,8 Hybrid Active -19 27 tkm, met.punainen, ilmast., vak.nop.säädin 27.900 Toyota AVENSIS 1,6 Valvematic Linea Sol Wagon -10 179 tkm; , valkoinen, h-kirja, ilmast., vetok., 2xrenk. Podium Pack -tarjous nyt kaikkiin C-HR-malleihin. talvirenkaat kevytmetallivantein & kumimatot. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa toistaiseksi. 08-622 124 Tervetuloa palvelukauppaan! Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14 KAturemontin vuoKsi Löydät meidät myös facebookista! Lähes kaikki kesän mallit ALE n lopetus kiihtyy -30 % -50 % Tervetuloa, löydä parhaat päältä! Poistonurkasta hyviä löytöjä 50 e 20 e 10 e naisten ja miesten kesävaatteiden yksittäiskappaleita Katto vuotaa ja rännit tukkiutuvat. 08-617 830 KUHMO, Leipurintie 13, p. talvirenkaat kevytmetallivantein & kumimatot. Malli Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO päästöt WLTP EU-yhd. 5.450 KUHMOSSA Autovaraosat • Tarvikkeet • Lisävarusteet • Kemikaalit • Työkalut Asiantunteva Fixus-ammattilainen palveluksessasi! Palvelemme: Ma-pe 8.00-17.00 La 9.00-13.00 Palveleva varaosaliike Kajaanissa! korpiauto.fi Autovaraosat • Tarvikkeet • Lisävarusteet • Kemikaalit • Työkalut Asiantunteva Fixus-ammattilainen palveluksessasi! Palvelemme: Ma-pe 8.00-17.00 La 9.00-13.00 Palveleva varaosaliike Kajaanissa! korpiauto.fi. KALLE ROVANPERÄ MM-RALLIKULJETTAJA TOYOTA GAZOO Racing KOKONAISETUSI ON JOPA 2 300 € Valitessasi Podium Packin ja Hybrid Edition -mallin PODIUM PACK Sis. Toimialue: Kainuu, Pyhäntä, Sukeva ja Valtimo KALLE ROVANPERÄ MM-RALLIKULJETTAJA TOYOTA GAZOO Racing KOKONAISETUSI ON JOPA 2 300 € Valitessasi Podium Packin ja Hybrid Edition -mallin PODIUM PACK Sis. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 28. Koe sen 184 hv:n suorituskyky, särmikäs muotoilu ja saumattomat yhteydet. www.nopanauto.fi www.toyota.fi Palvelemme: ark.7.30-16.30 lasuljettu HarriLumpo 040-5062828 PekkaKorhonen044-2704745 JukkaKinnunen 0440-580119 AriPartanen lomalla OssiHyvönen 044-2918575 KAJAANI KUHMO Varaosatjarenkaat p.08-6178360 p.08-6178270 Huoltojakorjaus p.08-6178340 p.08-6178240 VARMAT VAIHTOAUTOT KAJAANISSA KAJAANI, Kettukalliontie 13, p. 040 808 5303 Satu Kinnunen p