>>22
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
TORSTAI 29. Kuvassa Mira Tuononen
ja Venla Pusa. >> 2. >> 7
Kevät menty
minimivoimin
Terveysasemalla on
ollut ajoittain vain
kolme lääkäriä. >> 20
Pääkirjoitus: Koulutusmahdollisuuksia on Sotkamossa kehitettävä. Palkitut
Mulkahaisen
karhukuville
kakkospalkinto. TOUKOKUUTA 2014
Jymy-Pesis
Liite kertoo,
miten tulevaisuuden tähtiä
kasvaa. >>11-17
NRO 43
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
PERTTI GRANQVIST
Nikkelin hinta
antaa lupauksia
Talvivaara antoi
osavuosikatsauksen.
Nikkelin hinta on
noussut, mutta talous ei
ole vielä kunnossa. >> 6
Valmistujat yllättivät opettajansa juhlissa Vuokatin Urheiluopistolla. >> 8
Yksivuotias
liikekeskus >> 5
Minna Kokkonen olisi halunnut poikansa Kasperin menevän alakouluun Soidinvaaralle.
Ei enää kyläkoulua
Soidinvaara: Kunta kauppaa kiinteistöä kyläseuralle
Mutta mitä, ja miten?
On ollut mukava seurata, miten ystävättären itseluottamus on kasvanut kohisten, kun uudet asiat eivät ole olleetkaan mahdottomia suorituksia. Koiria, hämähäkkejä, käärmeitä, vettä, vuoristorataa, murtomiehiä, lentämistä, ukkosta...
Turha siinä on toisten vieressä vähätellä, että mitäs noita
nyt pelkäät, aikuinen ihminen. Kerrostalon pihamaalla ei autoa pestä käsin, ainakaan kaupungissa, joten
vaihtoehdot olivat vähissä.
Onnistumisen kokemus on rohkaissut tekemään muutakin. Tämä näkyy olympiatasolla
talvilajeissa sekä näin kesällä huippupesäpallossa. Se meni
vähän liian oikeistolaiseksi politiikaksi, työtätekevä tavallinen kansa kärsii siitä. Muualta
tulevat oppilaat luovat oppilaitoksiin kehityksen dynamiikkaa. Ja mikä parasta, lähes kaikki Sotkamossa opiskelevat tai opiskelleet muistavat
kehua aikaansa Vuokatin vaaramaisemissa.
Koulutusmahdollisuuksien kehittämiseen
Sotkamossa tulee panostaa myös tulevaisuudessa.
Tänne on imua, joka perustuu opiskelijoiden saamiin hyviin kokemuksiin.
www.sotkamolehti.?
?Purkuun, ellei löydy
tosikäyttäjää, joka vastaa
kaikesta itse. Siihen ei enää Kajaanissa ole mahdollisuutta muutoin kuin aikuisopiskelun
kautta.
Sotkamon keskittyminen liikuntaa ja matkailua palvelevaan koulutukseen on osoittau-
tunut todella hienoksi ratkaisuksi. Kuka pelkää
ahtaita paikkoja, pimeää, yksinäisyyttä. Eikä kuoharipullon avaaminen ollut
edes vaikeaa.
Itsenäistyminen aikuisiällä on avannut uusia näköaloja.
Kun ei ole tilivelvollinen menemisistään ja tekemisistään
kenellekään, voi kuvitella tekemänsä mitä vain. Lentokoneen vessa ja sen oven lukitusmekanismi.
S
otkamossa opiskeleminen on monille nuorille suuri tavoite ja haave.
Ei pelkästään oman pitäjän nuorille vaan erityisesti eri puolilla Suomea asuville.
On hieno asia, että lukio, ammatillinen
koulutus ja urheiluakatemian toiminta muodostavat valtakunnallisestikin vetovoimaisen
opiskelukokonaisuuden. On hyvä, että maakuntienkin mielipide tulee otetuksi huomioon.
Esko Karhumaa,
Kokkola
En ole täysin tyytyväinen tulokseen. Sen lisäksi elämää hallitsevat kummallisemmatkin pelot.
Rohkeimmatkin meistä pelkäävät jotakin. Vahvassa on pelko siitä, mitä ihmiset sanovat, mitä toiset ajattelevat. Elokuvissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä voi tosiaankin käydä ilman seuralaista.
Uusin saavutus hänellä on kuohuviinipullon avaaminen.
Tehtävä, jonka vain mies on osannut ja josta mies on tehnyt
A
Yksi este pitäisi
ystävättären vielä
päihittää.?
suuren ohjelmanumeron.
Hämmästyttävää kyllä, vapun viettoon päästiin ilman
miestyövoimaakin. Ensimmäinen meppi Kainuusta on aina ensimmäinen.
Eeva Räsänen,
Sotkamo
Vaalien tulos oli hyvä, koska oma ehdokas pääsi mukaan. Hän
ymmärtää parhaiten Kainuun oloja.
Veijo Suutari,
Tuhkakylä. Kun tähän liitetään
vielä Jyväskylän yliopiston Vuokatin yksikkö,
on tarjolla todella korkeatasoista opetusta ja
mahdollisuus opiskella myös korkeakoulututkinto. Eniten vahinkoa saavat aikaan ne, jotka vielä naureskelevat pilkallisesti päälle.
Kun järjetön pelko hallitsee ja rajoittaa, pitäisi pelolle voida tehdä jotakin. Pelottavaan pesuhalliin
pyörivien harjojen kitaan on aina ennen
saanut ajaa aviomies. Hyvä että
saatiin oma ehdokas läpi. Matkustaa,
shoppailla, löytää uusia harrastuksia.
Omia rajoituksiaan ei kuitenkaan pääse pakoon. Sukuni on kotoisin Kajaanista ja
kannatan myös sitä, että Kainuusta tulee ehdokas, vaikken henkilöä tunne.
Maija-Liisa Karhumaa,
Kokkola
Olen samaa mieltä kuin Maija-Liisa. toukokuuta 2014
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 29.5.2014
Päivi Eskelinen
Päätoimittaja Martti Huusko
paivi.eskelinen@almamedia.?
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden toimittaja
Pelkäämisen
pelko
Sotkamon monipuolisuus näkyy
valmistumisjuhlissa
E
ronnut ystävätär iloitsee vilpittömästi uusista taidoistaan. On ollut pakko opetella
selviytymään monesta asiasta yksin.
Auton vieminen itsepalvelupesuun on
ollut yksi etappi. Rohkeasti vaan eteenpäin,
vaikka kuinka pelottaa, jos tavoite on sen arvoinen.
Yksi este pitäisi ystävättären vielä päihittää. Marjastajien
nukkumakeskusta ei pidä
perustaa Soidinvaaralle
ainakaan.?
Mökkiin tehdään
tuhansien eurojen
puhdistamot, mutta
keväisin naapuri levittää lietelantaa
mökin ympärille.
Eikö tämä saastuta
ollenkaan?
Gallup: Mitä mieltä olet eurovaalien tuloksesta?
Se on tulevaisuutta, mitä nähdään. On kuitenkin
hyvä, että kainuulainen ehdokas pääsi läpi. Luotan
häneen. SOTKAMO Torstaina 29. Omat arvomaailmat
tulevat hänen kauttaan edustetuksi koko Suomen hyväksi. On oikein
hyvä, että Merja Kyllönen pääsi läpi. Opetuksen on oltava korkeatasoista ja oppilaiden motivoituneita suorittamaan opintonsa mahdollisimman hyvin.
Erityisesti menestyneiden urheilijoiden
Sotkamolle tuoma myönteinen julkisuus on
ainutlaatuista
Torstaina 29. 020 7940 775,
ma-pe 8-21, la 8-20, su klo 12-18
????????. -24% ??. 1,5 kg, maustamaton
795 995
ERÄ
Atria
takuumurea naudan
sisä- tai paahtopaisti
Tuore lohi?lee
vacum, Norja
rajoitus: 2 pkt/talous
KG
30 kpl/1,2 kg (2,92/kg), pakaste
350
320-400 g (4,38-5,47/kg)
rajoitus: 2 erää/talous
2
PKT
Yksittäin 2,59 pkt (6,48-8,09/kg)
199
Ruislimppu
500 g (3,98/kg)
KPL
Sotkamo
p. taikuri Tapio Salomaa esiintyy klo 16, 17 ja 18.
-ralli klo 16.30, 17.30 ja 18.30,
ilmoittaudu kisaan, haasta SuperJymyn pesispelaaja.
Lisää tietoa synttäreistä K-supermarket Vuokatin Facebookissa.
599
099
Atria
porsaan ulko?lee
n. ??????. 020 794 0770,
ma-pe 8-21, la 8-18, su klo 12-18
KG
Suomalaiset tomaatit
KG
Creme Bonjour
tuorejuustot
400
200 g (10,00/kg)
Moilas
cocktailpiirakka
Atria Wilhelm
grillimakkarat
KG
Ilman korttia 9,95 kg
ja kypsä cocktailpiirakka
350
30 kpl/870 g (4,02/kg), pakaste
LTK
Tumma rypäle
159
500 g (3,18/kg)
Chile
RS
2
RS
Yksittäin 2,69 rs (13,45/kg)
NÄMÄ TARJOUKSET
VOIMASSA MA 2.6.
Atria
Hiillosmakkara
400g 5/tal
Hinta ilman korttia 1,69 pkt
HK:n sikanauta
jauheliha
400g
hinta ilman korttia 2.85 rs
149
199
pkt
rs
Vuokatti
p. TAX FREE. ??????
??. toukokuuta 2014 SOTKAMO
3
TARJOUKSET VOIMASSA PE 30.5.- SU 1.6.
Perjantaina 30.5 K-supermarket
Vuokatin 1-vuotissynttärit.
-39 %
Talo täynnä tarjouksia, tapahtumia.
- Mm
Yrittäjien edustajilta tuli kritiikkiä ja
varoituksen sanojakin kunnallispolitiikoille.
Vuoden 2015 tapahtumat
otti puheeksi kauppias Hannu Korhonen.
Kaavoituksen viipymisestä
ja valituksista kärsinyt yrittäjä ei ottanut menneisiin kantaa.
. toukokuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
PERTTI GRANQVIST
Hotelli
vaaran
päälle
Vuokatinvaaran rakentamisesta ja kaavoituksesta virisi
keskustelu yrittäjien vieraillessa kunnanvaltuustossa.
Asia on ollut esillä aiemminkin.
Ainakin valtuutettu Vesa
Tolosen (oma ryhmä) kertoman mukaan joskus kunnanjohtaja Erkki Vähämaan aikana käytiin tutustumassa
matkailurakentamiseen Levillä Kittilässä.
. Sotkamossa on ollut
ongelmia, yrittäjäbarometrin
tulokseen viitannut Tanskanen muotoili.
Valmistelusta ja päätöksentekotavasta ei ?IsoTee?
antanut pisteitä.
. Asia
käsitellään kokouksessa 3.
kesäkuuta .
Juha Tanskanen (oik), Hannu Korhonen ja Ilkka Suutarinen toivat yrittäjien terveiset valtuutetuille ja virkamiehille. Kaipaamme neuvottelui-
hin ihmisiä, joilla on kaikkien
tuki takanaan ja he pystyvät
viemään asioita eteenpäin.
Vuokatin kaavoitus ja ?valkeat laikut. kesäkuuta.
. Sanon
silti, että kate on vuoden lopussa plussalla, Kauppinen
vastasi.
PERTTI GRANQVIST
Kunnanjohtaja moitti
vuotamisesta
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Kunnanjohtaja Petri Kauppinen moitti kunnanhallituksen jäsen Reija Heikkistä
(vas) ?vuotamisesta. Sitten illalla mentiin sinne tunturin päälle. ja 23. ennen
valtuuston kokousta pidetyssä kunnan ja yrittäjien palaverissa tiistaina.
Nimeltä ei Kauppinen
Heikkistä maininnut, mutta
kohde oli selvä.
Reija Heikkinen oli antanut viime viikolla julkisuuteen tiedon Sotkamon kunnan ja Talvivaaran kaivoksen
välisistä, Nuasjärveen vedettävää purkuputkea koskevista neuvotteluista.
. Niitä tapahtumia meillä
ei ole vara sössiä.
Tapahtumilla Hannu Korhonen tarkoitti Lions-järjestön juhlaa, körttiseuroja ja
syksyllä pidettävää yrittäjien
valtakunnallista tapahtumaa.
Yrittäjien edustajina paikalla olivat Hannu Korhosen
lisäksi Juha Tanskanen,
Ilkka Suutarinen, Juha
Leinonen ja Olga Pohjola.
Tanskanen tarkasteli kunnan ja yrittäjien työnjakoa
. Vesa on.
Oikaisuvaatimus
Irene Toppinen ja Airi Mäkinen ovat tehneet oikaisuvaatimuksen Sotkamon kunnanhallituksen päätökseen, joka
koskee kunnankamreerin
virkanimikkeen muuttamista
ja taloussuunnittelijan viran
julistamista haettavaksi.
Toppinen ja Mäkinen vaativat, että kunnanhallitus kumoaa tekemänsä päätöksen,
jolla kunnankamreerin virkanimike muutetaan taloussuunnittelijan viraksi. Alustava kannanotto on
sellainen, ettei purkuputki
ratkaisu käy Sotkamon kunnalle. Mutta lopullisen kannan muodostaa kunnanhallitus.
Yrittäjille tärkeitä asioita
yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Juha Leinosen mukaan ovat yrittäjämyönteisen
ilmapiirin ja edellytysten
edistäminen, elinkeinojen
synergiaetujen kehittäminen
ja löytäminen sekä kirkonkylän ja Vuokatin tasapuolinen
kehittäminen.. Kunnalla on henkinen
rooli hengen ja ilmapiirin
luojana. Hääppöinenhän tilanne ei ole, tällä viikolla on tulossa tarjous pankeilta 1,5 miljoonan euron lainoista.
. Tässä on kysymys kaikkia kuntalaisia sillä tavalla
koskettavasta asiasta, ettei
neuvotteluja olisi pitänyt salassa käydä.
Matkailuyrittäjät eivät ota
Juha Tanskasen mukaan
kantaa sen enempää päivän
puheenaiheeksi nousseeseen
purkuputkeen kuin yleensäVesa Tolonen kertoi jutun
kunnan johdon Lapin matkasta.
kään Talvivaaran ja Vuokatin
suhteeseen.
Kunnanjohtaja Petri
Kauppinen kertoi kunnanhallituksen käsittelevän asiaa
3. Suutarisen kuvaillessa, mitä täällä on 100
vuoden päästä täällä ja lisätessä, ettei kukaan meistä ole
sitä näkemässä, huudettiin
valtuuston takarivistä:
. Palkat pystytään maksamaan, Halonen vakuutti.
Keskustan valtuutettu Anni-Inkeri Törmänen kysyi
vuosikatteesta kunnanjohtajalta.
. Minut ristiinnaulitaan
tästä vuoden lopusta. Kuulolla oli muun muassa kunnanjohtaja Petri
Kauppinen.
Valtuusto kuunteli yrittäjiä
Terveiset: Kesää 2015 ei ole varaa Sotkamossa sössiä
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Sotkamon kunnanvaltuusto
oli kutsunut yrittäjien edustajat kuultavaksi ennen tiistaina pidettyä kokousta.
Sitä saa, mitä tilaa. SOTKAMO Torstaina 29. Päätettiin rakentaa illan aikana
käydyissä keskusteluissa samanlainen Vuokattiin, Vuokatinvaaran päälle.
Vuokatinvaaran päälle ei
ole hotellia noussut ja Ilkka
Suutarinen kertoi kuinka liito-oravat ovat esteenä kaikelle rakentamiselle rinneyhtiön
Metsähallitukselta hankkimalla 30 hehtaarin määräalalla.
Ilkka ?Igor. kartassa saivat
kritiikkiä Ilkka Suutariselta.
Varsinaisessa kokouksessa kunnanvaltuusto hyväksyi
Sotkanmaan lainalle annettavan takauksen.
Hallintojohtaja Paula Halonen ja kunnanjohtaja Petri
Kauppinen kertoivat valtuutetuille kunnan taloudellises-
ta tilanteesta. Siellä oli
Tuikku-niminen hotelli. En hyväksy tällaista toimintaa, Kauppinen ilmoitti.
Kunnanjohtajan mukaan
Talvivaaran ja kunnan välisissä neuvotteluissa oli kyse
asioista, joita ei olisi pitänyt
kertoa julkisuuteen tai kommentoida yleensäkään.
Kauppinen painotti sitä,
että yrittäjien on voitava luottaa liikesalaisuuksiin verrattavien asioiden pysyvän pois
julkisuudesta jatkossa.
Perussuomalaisten Ari
Korhosen mielestä purkuputkiasiaa ei voida verrata tavalliseen yrityksen ja kunnan
käymään neuvotteluun.
Hän kiittelikin Reija Heikkistä asian tuomisesta julkisuuteen.
. Kesällä 2015 on kaksi
suurtapahtumaa Sotkamossa
ja yksi megaluokan tapahtuma
. Kun kokonainen kalenterivuosi on
kulunut, ollaan viisaampia.
Liikevaihto, asiakasmäärä, keskiostos ja se mitä asiakkaat ostavat ovat tietoja,
jotka kiinnostavat kauppiaita.
. Koko Johanneksenkulma Oy:n liikevaihto on selkeästi kasvanut, Korhonen arvioi.
Liikevaihdoltaan Sotkamon yksikkö on suurempi
kuin Vuokatin. Henkilökuntaa kahdessa liikkeessä on
töissä yhteensä 35.
Maija Räsänen
maija.rasanen@almamedia.?
Vuokatin liikekeskus juhlii
yksivuotisen taipaleen täyttymistä perjantaina.
Johanneksenkulma Oy:n
kauppias Hannu Korhonen
kertoo, että ensimmäinen
vuosi on kulunut mukavasti.
Asiakkailta ja liikekeskuksen
yrittäjiltä on saatu hyvää palautetta.
. 050 434 7021
Voiteluöljyt myös heti varastosta.
Esim.
Neste Farm
Universal
VOITELUÖLJY
20 l/ astia
57,90
Palveleva erikoisliike
$YRLQQD
PD SH
OD
Löydät
meidät myös
Facebookista
5LVWHHQWLH
6820866$/0,
S
www.rautia.. Ihmiset kiinnittävät
huomiota erilaisiin leipiin.
Osa haluaa kaupassa paistettua, osa leipomossa paistettua. toukokuuta 2014 SOTKAMO
5
Vuokatin liikekeskus yksivuotias
MAIJA RÄSÄNEN
Kauppa: Liikekeskus elää
sesonkien mukana
vuoroissa, tavaramäärissä ja
valikoimissa.
Ensimmäisen vuoden tarkempia tunnuslukuja vielä
odotellaan. Muutos varmaan vaikuttaa leipomoihin, Korhonen pohtii.
Perjantaina Vuokatin liikekeskuksessa järjestetään taikuriesityksiä ja kilpailuja.
Puutarhat loistoon!
Ruohikolle kyytiä!
Laaja valikoima
RUOHONLEIKKUREITA
esim.
Vuokatin liikekeskus täyttää yhden vuoden.
FXA AM51I-1
ORVOKKIMIX VIOLA
10 kpl/kenno
kpl
2,95
159,AJOLEIKKURI
MTD RF 125 H
ORVOKKIAMPPELIT
kpl
4,95
1495,-
Kesärempat onnistuu!
!
NYT 3 KAPPALEEN LOPPUERÄ
Makita DK1476
AKKUPORAKONESARJA
norm. Ihmisten käyttäytymi-
nen on muuttunut ja kaupassa paistettu leipä kasvattaa
meilläkin suosiotaan. . Vuokatin liikekeskus on vaikuttanut Sotkamon K-kaupan myyntiin.
Osa paikallisista ja matkailija-asiakkaista käy nyt ostoksilla Vuokatissa.
. Torstaina 29. 399,-
Pika-Teho A
ULKOMAALI
valkoinen, 11,7 l/astia
Vinha VVA
ULKOMAALI
11,7 l/astia
300,kpl
astia
89,90
92,90
astia
ET
MANSIKANTAIMkeita!
jik
saapuneet, eri la
k!
Cello 4 s
PUUTARHAMULTA 50 l/sk
4 sk
13,95
RILLEJÄ!
LAAJA VALIKOIMA G
Esim.
Grill Chef 12734
KAASUGRILLI
199,-
vää Pirkka-rallia.
K-Supermarketin lisäksi
Vuokatin liikekeskuksessa
on Subway, Vuokatin Pizza &
Kebab, Vuokatin Palvelukeskus Oy, Matkahuollon asiamies, Vuokatti Outdoor,
Veikkauspiste sekä Otto-automaatti.
Myös Super Jymyn pelaajia
on mukana juhlissa.
. Pirkka-rallissa arvonnan
voittanut asiakas saa minuutin aikana kerätä yhden Pirkka-tuotteen per tuoteryhmä.
Asiakas saa keräämänsä
tuotteet itselleen, Korhonen
kuvailee juhlissa järjestettä-
Nyt lähtee halvalla!
LOPUT
SIEMENPERUNAT
-50%
ULKO- ja
SISÄMAALEJA
1,-
litra
sävytysvirheitä
Olemme paikkakunnan
suurin ja edullisin
polttoöljyn myyjä?
Kysy päivän tarjous
Janilta, p. On vaikeaa vielä sanoa
tarkempia markkinaosuuksia kesken vuoden. Vuokatti on tyypillinen
matkailupitäjä ja vuodenaikojen sesonkien mukaan eletään. Toukokuu on hiljaisin
kuukausi, kesäkuun puolella
alkaa kesämatkailukausi.
Asiakkaat ovat antaneet todella hyvää palautetta siitä,
että Vuokattiin on saatu lisää
päivittäin tarvittavia palveluita.
Matkailijamäärien noustessa sesonkihuippujen aikaan käyvät ovet tiheään.
Vaihtelu ja myyntipiikit huomioidaan muun muassa työ-
Paistopisteiden lisääntyminen eri liikkeissä on vaikuttanut kulutustottumuksiin myös Sotkamossa.
. www.k-maatalous.. suomussalmi@rautia.?
Kyläseuran puheenjohtaja Veikko Niskanen kertoi
kunnan tarjonneen koulua
kyläläisille 50 euron kauppahinnalla.
Vuotuiset käyttökulut sen
sijaan huimaavat. Veikko Niskasen johtama kyläkokous pohti sunnuntaina Soidinvaaran koulun kohtaloa.
PERTTI GRANQVIST
A
Eipä paljon
lämmitä, jos
meillä on hieno
kylätalo täällä
tyhjillään.?
Soidinvaaran koulun rakennukset ovat hyvässä kunnosa. Koulun
hinta on 50 euroa.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Hetkessä sunnuntai-iltana
Soidinvaaran koulun nurkalla on jotain vertauskuvallista.
Kauniit kesäpäivät ovat vaihtumassa koleaksi kevään keliksi. Aihe on se, että ostaako Soidinvaaran Kyläseura ry.
koulurakennuksen vai ei.
Kauppahinta ei päätä huimaa. Kunta on tarjonnut koulua 50 eurolla kyläseuralle.
läisten omistukseen on selvitellyt toimikunta. Kokouksessa kuultujen puheenvuorojen mukaan koulun ylläpito
lämmitys ja sähköt huomioiden maksaa vuodessa 20 000
euroa.
Kyläläisten tahtotilan perään ja koululle järkevän käytön löytämistä painotti muun
muassa kokouksen osallistujista Antti Tervo.
. Eipä paljon lämmitä, jos
meillä on hieno kylätalo täällä tyhjillään.
Epäilijöihin kuului myös
Toivo Torvinen.
. Täytyy varata aikaa myös
tilapäiseen paikkaan muuttamiselle.
Mikä se paikka on, sitä
Piipponen kommentoi toteamalla kirkonkylässä tyhjistä
huoneistoista tarjontaa olevan.
Yleinen taloudellinen tilanne ei hankkeen siirtymiseen ole vaikuttanut.
. Liiketalon purkaminen ja uuden rakentaminen siirtynee noin
vajaalla vuodella.. toukokuuta 2014
6 PUHEENAIHEET
Kyläseura
miettii
Soidinvaara: Koulu
loppuu, rakennuksen
kohtalo avoin. Kaikenlaisten papereiden kanssa pitää tehdä vielä
töitä. Uusi talo rakennetaan.
Monta vuotta on ajateltu tämän tekemistä ja hanke to-
teutetaan. Kevättalvi oli meille huono lumitilanteesta johtuen.
Nyt mennään samaan tahtiin
kuin ennenkin, Intersportin
yrittäjä Piipponen kertoo.
Talo säilyy toistaiseksi pystyssä. Ongelmia ei ole, mutta
aikaa vievää työtä on tekemättä.
Siirtyminen ei tarkoita
missään nimessä alkuperäisestä suunnitelmasta luopumista.
. Tämä hanke tulee jakamaan kyläläiset.
Soidinvaaran koulun kohtalo ei ollut esillä sunnuntaina ensimmäisen kerran.
Koulun hankkimista kylä-
Mietinnän paikka. SOTKAMO Torstaina 29. Veikko Niskanen kertoi paikalle saapuneille kyläläisille toimikunnan käyneen tutustumassa
kyläläisten yhdistyksien
omistamiin kouluihin Sapsokoskella ja Heinämäellä.
. Aikataulu vain
muuttui.
Tapio Piipponen arveli uuden ajankohdan purkamisen
ja sitten rakennustöiden alkamisen siirtyvän mahdollisesti vuoden 2015 alkuun.
. Mieluummin olisin Kasperin tuonut tänne kouluun
kuin laittanut kirkolle.
Samaan aikaan kun Minnasta ja Kasperista otetaan
kuvia koulun ulkopuolella,
keskustelevat kyläläiset aiheesta. Eikä
sunnuntaina pidetyssä kokouksessakaan selvyyttä tilanteeseen saatu.
Soidinvaaran kylälle vasta
muuttanut nuori äiti Minna
Kokkonen katselee kohta
hylätyksi joutuvaa koulurakennusta kaksivuotiaan poikansa Kasperi Pitkäsen
kanssa murheellisen oloisena.
. Tuuli vingahtelee, vesipisaroita nakkelee harvakseen.
Niin myös Soidinvaaran
koulun osalta loiston päivät
ovat takana.
Itse koulurakennuksen
kohtalo on vielä avoin. Piipponen Oy:n liiketalon purkaminen ja uuden rakentaminen on siirtynyt.
Alkuperäisten suunnitelmien mukaan pitäisi parhaillaan olla purkutyöt käynnissä.
Tapio Piipponen Intersport Piipposesta nimeää vii-
västymisen syyksi ?paperihommat?.
. Soidinvaaran koululla
ovat käyneet asiantuntijat
selvittämässä erilaisten lämmitysjärjestelmien osalta
vaihtoehtoja.
Toimikunta on todennut
koulurakennuksen olevan
PERTTI GRANQVIST
Piipposen liiketalon
purkuaikataulu
muuttui
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Kainuuntien varressa sijaitsevan E.I
Torstaina 29. Parempaan operatiiviseen tehokkuuteen tähtäävän työmme
seurauksena saavutimme
kuitenkin kustannuksissamme merkittäviä säästöjä edellisvuoteen verrattuna, Perä
kertoo.
Perä uskoo, että viime
kuukausina saadut biokasaliuotustulokset ja nikkelimarkkinan parantuminen
auttavat yhtiön rahoitushankkeita.
. Linkin
kautta pääset asettamaan itsellesi salasanan.
5.
6.
Hienoa! Jatkossa voit lukea verkon maksullisia
juttuja käyttäjätunnuksellasi (joka on sähköpostiosoitteesi) ja asettamallasi sanasanalla eli sinulle
tutuilla asioilla.
Mukavia lukuhetkiä . Myös muut rahoitusneuvottelut ovat etenemässä ja
toivomme voivamme kertoa
uutisia niiden loppuun saattamisesta lähikuukausien aikana.
Talvivaara haluaa käynnistää uudelleen marraskuusta
2013 keskeytettyinä olleet
Toimi ensin näin ja lue päivittäin!
1.
Mene verkkopalveluun www.sotkamolehti.?
ja klikkaa oikeasta yläkulmasta Kirjaudu sisään.
Valitse Kirjaudu asiakasnumerolla. Mutta omat resurssini
talkoissa mukana oloon ovat
rajalliset.
Sen sijaan Talvivaaran rahavarat olivat maaliskuun lopussa enää 1,1 miljoonaa euroa eli kassa on lähes tyhjä.
Myös rahoitusratkaisut ovat
vielä auki.
Yhtiö kertoo, että taloudelliseen tulokseen vaikuttivat
edelleen lähes koko ensimmäisen vuosineljänneksen
ajan vallinnut heikko nikkelin hinta sekä vielä toistaiseksi alhaiset, tällä hetkellä toimivista kahdesta kasasta saatavat tuotantovolyymit.
. Mistään
sen vakavammasta ei ollut
kysymys, Janne Tamio kertoo.
louhinnan ja materiaalinkäsittelyn
. Lisäselvityksiä varten. Palo sammutettiin prosessin omalla typpijärjestelmällä. Myös
koulun sijainti on todettu hyväksi.
Käyttöä voisi löytyä niin
Sotkamossa kuin Kuhmossakin järjestettävien tapahtumien myötä.
Sunnuntain kokouksessa
ei kuitenkaan tehdä päätöstä
siitä, ostetaanko koulu kyläseuralle vai ei.
. Kevyen kevättulvan ansiosta vesitasetilanne on tällä
hetkellä melko hyvä ja kaikissa altaissa ja padoissa on runsaat varotilavuudet.
EZ]RR[R ^fZdeR
]f\VR ffeZdZR
^jÞd gVc\`ddR
PERTTI GRANQVIST
Pelastuslaitos
kävi keikalla
Talvivaarassa
Kainuun pelastuslaitoksen
yksiköt Sotkamosta ja Kajaanista kävivät tiistaina aamupäivällä keikalla Talvivaaran
kaivoksella.
Syynä keikkaan oli rikkivetykehittimen hönkäputkessa palamaan syttynyt rikki. Yhdessä nämä tekijät
saivat aikaan 7,1 miljoonan
euron liiketappion. Markkinoiden näkymät
ovat nyt viime vuosia positiivisemmat, ja nikkelin ylitarjonnan odotetaan muuttuvan
alijäämäksi mahdollisesti
vielä tänä vuonna, Perä kertoo yhtiön osavuosikatsaustiedotteessa.
Perän mukaan vuoden
2014 ensimmäisen neljänneksen tulos heijastaa operatiivisesti vakaata ajanjaksoa
ja parasta nikkelin ja sinkin
tuotantoa vuoden 2012 kolmannen vuosineljänneksen
jälkeen.
. toukokuuta 2014 SOTKAMO
7
PERTTI GRANQVIST
Myönteiset näkymät,
mutta kassa tyhjä
Talvivaara: Nikkelin hinnannousu antaa lupauksia.
Rahoitusratkaisu vielä auki, uutta lähikuukausina.
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.?
hyvässä kunnossa. Asia jäi pöydälle. vaikka monta kertaa päivässä!
Kainuun pelastuslaitos kävi tiistaina keikalla Talvivaarassa.
Syynä oli pieni rikkipalo.
. Tämän kehityksen merkittävimpänä virikkeenä on
toiminut Indonesian asettama nikkelimalmin vientikielto, joka astui voimaan tammikuussa ja on vaikuttanut
erityisen voimakkaasti nikkelimalmin tarjontaan Kiinassa. 010 665 9013. Uusi sopimuksemme
Nyrstarin kanssa sekä nikkelin parantunut maailmanmarkkinahinta ovat jo antaneet meille mahdollisuuden
aloittaa huonosti liuenneiden primäärikasojen purun
koeluontoisesti, mutta lisärahoitus on varmistettava ennen kuin voimme sitoutua
täyteen purkukapasiteettiin
ja aloittaa uuden malmin louhinnan.
Perä sanoo, että pitkällä
aikavälillä rahoitusta tarvitaan myös ympäristövelvoitteiden hoitamiseen erityisesti vesienhallinnassa.
. Niistä tulee sellaisia talkootyökeskuksia.
Poikkiteloin ei kyläseuran
puheenjohtaja kuitenkaan
asetu, jos kyläläiset päättävät
ostohankkeeseen mukaan
lähteä.
. Mitattiin hönkäputken
päästä pitoisuuksia ja varalta
eristettiin aluetta. Onnettomuudesta ei aiheutunut vaaraa tehdasalueen ulkopuolelle.
Päivystävän palomestarin
Janne Tamion mukaan vaaraa ei aiheutunut tehdasalueellakaan.
Talvivaaran kaivososakeyhtiön toimitusjohtaja Pekka
Perä pitää alan markkinanäkymiä myönteisimpinä vuosiin.
Perän mukaan viime kuukausien aikana nikkelimarkkinoiden näkymät ovat kääntyneet positiivisiksi ja nikkelin hinta on noussut tammikuun noin 14 000 dollarista ja
maaliskuun 15 000 - 16 000
dollarista nykyiselle, noin
19 500 dollarin tasolle tonnilta.
. Uudet malmikasamme,
primäärikasat 1 ja 4, tuottivat
erittäin hyviä liuotustuloksia
sen jälkeen, kun ne alkoivat
tuottaa metalleja vuoden
2013 loppupuolella. Tai jos et
löydä, soita asiakaspalveluumme.
2.
Tarkista yhteystietosi ja syötä kenttään
sähköpostiosoitteesi.
3.
Saat antamaasi sähköpostiin viestin kirjautumisesta.
4.
Avaa sähköposti ja paina siinä olevaa linkkiä. Numeron löydät
lehtilaskustasi tai kanta-asiakaskortista. Kyläseura palaa asiaan keskikesällä uudestaan, Veikko Niskanen
kertoi.
Vastauksena kysymykseen
henkilökohtaisesta mielipiteestään Veikko Niskanen sanoo ihmettelevänsä kyläyhdistysten intoa hankkia kouluja itselleen.
. Myös
metallien talteenottolaitok-
semme toimi tasaisesti ja tämä yhdessä biokasaliuotuksen parantuneen toiminnan
kanssa antaa meille luottamusta siihen, että prosessimme on kypsynyt ja voi toimia
luotettavasti teollisessa mittakaavassa.
asiakaspalvelu.sotkamolehti@almamedia.fi
p
Tällä hetkellä tilanne ei
missään nimessä ole niin hyvä kuin kuvittelimme kesälle
tulevan. Kolmella on menty pitkiä pätkiä, Sassi kertoo.
. Korostan, että emme koko aikaa ole kolmen lääkärin
varassa olleet. Työntekijät ovat olleet
tiukilla. Joku toukokuussa kotiutuva oli
laskenut päivät tarkkaan.
Äänestämättä jättämistä
en ymmärrä. Kuulopuheiden mukaan
EU:n rahoilla on jossain Kreikassakin vuoristopolkuja
päällystetty.
Äänestysalueiden karsiminen vaikutti. Sotkamolaisten
terveydenhoitoa on ylläpidetty minimimiehityksellä.
Terveyskeskuslääkäri
Tuula Sassi kertoo, että vastaanottoaikoja on ollut niukalti ja että lääkärien kesäsijaisia kaivataan lisää.
. Jos kansalaisoikeutensa olisivat käyttäneet kaikki ?ksut, EU-myönteiset kepulaiset, ei Keminmaan messias Paavo Väyrynen olisi mennyt läpi.
Hienoa sekin, että Kainuusta on oma euroedustaja.
Nyt olisi Merjalla mahdollisuus paikata ne reiät, jotka
jäivät liikenneministerinä
paikkaamatta.
Tarkoitan kainuulaisia tei-
GRANQVIST
tä. Mutta pitkiä
aikoja on ollut, jolloin olem-
Sotkamon terveysasemalla on ollut kiireinen kevät.
me olleet alle 50-prosenttisella miehistöllä.
Lääkäreiden vastaanotolle
aikoja pyritään antamaan
mahdollisuuksien mukaan.
. Sitten kun
netissä on mahdollisuus äänestää ja ehdokkaina on
enemmän räppäreita kuin
rappareita, herää taas nuorisonkin kiinnostus.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?. Jos lääkäreitä
saataisiin riittävästi, voisi sillä määrällä auttaa muitakin
kuntia.
. Sillä määrällä terveysaseman toiminta olisi hyvin resursoitu.
. toukokuuta 2014
8 PUHEENAIHEET
?Surkein
kevät
koskaan?
Terveysasema: Väen
vähyyden vuoksi
työntekijät ovat olleet
tiukoilla. Aikoja ei ole pystytty
luomaan neljä plus neljä viikkoa -tavoitteen mukaan. Sijaiset, jotka olivat
meille tulossa, eivät tulleet ja
osa lykkäsi tuloansa myöhemmälle.
Alkuvuoteen verrattuna tilanne on kuitenkin jo parempi. Työvoimaa siirrettäisiin sitten Kuhmoon, koska Kuhmoon on
vieläkin hankalampi saada
työvoimaa. Tällä hetkellä terveysasemalla on kaksi sijaislääkäriä.
Heinäkuussa Sotkamoon
saadaan kolme uutta sijaista,
joista yksi jää virkaan Sotkamoon.
Lääkäreiden on kuitenkin
myös työn ohella hankittava
lisäkoulutusta ja tehtävä erikoistumista. Minulla
on hyvä tunne olemassa siitä,
että henkinen ilmapiiri on
muuttunut.
Sassi uskoo, että urheilupaikkakunta vetää urheilevia
nuoria lääkäreitä puoleensa.
Hän kertoo tulevaisuuden
haaveestaan. Väen vähyyden vuoksi
järkevä, jatkuva ajanvarauskirjojen aukipitäminen on ollut vaikeaa, Sassi kertoo.
Toivon kipinänä loistaa
nuorien lääkäreiden saaminen paikkakunnalle. Sitten kun saa vielä
kauhean paljon arvostelua,
tuntuu se todella säälittävältä, että ei voi olla totta, Sassi
harmittelee.
. Näin ei
ole viimeiseen kuuteen taiseitsemään vuoteen ollut.
. Juukassa
äänesti 29,3 prosenttia äänioikeutetuista.
Sotkamossa sentään kolme prosenttia enemmän.
Jostain ja jotain alaspainunut äänestysprosentti kertoo.
Olen äänestänyt kaikissa
valtiollisissa vaaleissa. Tähän saakka nuorten
lääkäreiden ajatuksena on ollut, että mennään keikka?rman palvelukseen ja hanki-
taan työt sitä kautta. Hetkellisesti aikoja voi
siis olla paljonkin saatavilla
kun ne luodaan, kunnes ajat
ovat taas loppuneet.
Terveysasemalta on siirretty työvoimaa Kuhmoon lyhyellä aikavälillä. Syksyllä osa meidän joukostamme lähtee näitä palveluja hakemaan. Urheilevien
lääkärien toivotaan
kiinnostuvan Sotkamosta.
Maija Räsänen
maija.rasanen@almamedia.?
Terveysaseman kevät on ollut vaikea. Jos aikoja
olisi varattu enemmän, olisi
niitä jouduttu perumaan.
. Oman kylän kaupasta saa
vielä olutta, niin kylille ei tarvitse senkään takia sunnuntaina lähteä.
Äärimmäiset äänestysalueet olisi pitänyt säilyttää.
Päätös alueiden vähentämisestä on synkeä viesti taajaman ulkopuolella asuville
kuntalaisille.
Eurovaalit kiinnostivat
Etelä-Suomessa, eivät idässä
eivätkä pohjoisessa. Eri asia, mitä sitten
tuhersivat äänestyslippuihinsa.
Silloinhan seikkaili se kuuluisa äänestyslippu Tj56.
Muistaakseni Heikki Mustosen numero oli myös 56. Kun Sotkamossa
olisi ylilasti, meille jäisi omallekin pesälle sitten miehitys
hyväksi.
Toisinajateltu: Entä, jos ei äänestettäisi?
Juukassa Pohjois-Karjalassa
oli äänestysprosentti suunnilleen sama kuin ilman lämpötila lauantaina. Nähtäväksi
jää, mikä tilanne on syksyllä.
Tämä on surkein kevät, mikä
meillä on koskaan ollut, Sassi
harmittelee.
Päivittäinen tarve olisi Sassin arvion mukaan 7?8 lääkäriä. Käytännössä aikoja on varattavina vain neljän viikon ajalle
A
Jos vain
saamme,
ottaisimme
Sotkamoon
ylilastin
lääkäreitä.?
kerrallaan, Sassi selvittää.
. SOTKAMO Torstaina 29. Kesälläkin koetamme
jonkin verran vastaanottoaikojakin pyörittää, ettemme
olisi ihan pelkässä päivystysvalmiudessa. Sassi
kertoo, että tällä hetkellä
nuoret jo kyselevät, onko virkoja auki, tai onko pysyviä
työsuhteita olemassa. Minulla on sellainen ajatus siitä, että jos vain saamme, ottaisimme Sotkamoon
ylilastin lääkäreitä. Entäpä
jos joskus ei kukaan kehtaa
Juukassa tai Ilomantsissa tai
Ristijärvellä äänestää ollenkaan.
Eurovaaleista ilmiö leviää
muihin vaaleihin. Ennakkoon äänestämättä jättäneistä aina
muutama käy uurnalla vaalipäivänä, vaikka ei olisi aikonutkaan.
Tipaksen perukoilta on hitaampaa lähtö kirkonkylälle
kuin Lonttaan äänestämään.
Puhumattakaan Laakajärvestä. Silloin vapaita vastaanottoaikoja voi olla saatavilla hetkellisesti.
. Suomessa saavat kaiken lisäksi naisetkin äänestää.
Vaaleissa, olipa sitten kyseessä eurovaalit tai jotkut
muut vaalit äänestämisellä
on vaikutusta. Seurakuntavaaleissa en, koska
niissä vaaleissa minulla ei ole
äänioikeutta.
Mieleen ovat jääneet eduskuntavaalit maaliskuussa
1979.
Olin armeijassa Kajaanissa
tuolloin.
Varusmiehet vietiin äänestämään postiin Hoikankankaalle. Kaikissa maissahan ei vieläkään ole äänioi-
keutta. Jonkin verran
aikoja on, Sassi arvioi.
Viikkoja merkitsemällä
luodaan ajat terveysaseman
ajanvarausjärjestelmään. Ilmapiiri oli sellainen,
että kaikki käyvät äänestämässä. Sassi uskoo, että
syksy olisi silti helpompi kuin
mennyt kevät.
välisenä aikana.
Terveysaseman päivystysja vastaanottotoiminta on
avoinna maanantaista torstaihin klo 08?16 ja perjantaisin 08?15 osoitteessa Keskuskatu 9.
Päivystysajanvaraus, sairaanhoitajan puhelinohjaus
ja neuvonta palvelevat maanantaista torstaihin klo 08?
16, perjantaisin 08?15 numerossa (08) 6156 5009.
Kassa on avoinna maanantaista perjantaihin klo 08?15,
puh. 8. (08) 6156 5000.
Laboratorio palvelee supistetulla henkilökunnalla ja
on avoinna maanantaista
torstaihin klo 7.30?14 ja perjantaina klo 7.30?12. Seuraava teoreettinen vapaa
aika lääkärivastaanotolle on
saatavilla arviolta kesäkuun
lopulla.
. Kainuu tarjoaa upeat puitteet
luontoa ja liikuntaa rakastaville nuorille lääkäreille.
Ja demokratia meille kaikille mahdollisuuden pyrkiä
kohti tasavertaisten kansalaisten yhteiskuntaa.
Mitäs kivaa täällä tapahtuu?
Heiniksellä kuullaan
haitarimusiikkia
Kainuun Kansanpelimannit konsertoivat Kylätalo Heiniksellä sunnuntaina 1. kesäkuuta kello 18. Hoitajakäyntejä luvusta oli
21 610.
. Unelmassani hyvää terveydenhoitoa
saisi säätyyn, vaivaan, työllisyystilanteeseen ja ikään katsomatta.
Terveyden- ja sosiaalialan
ammattilaiset saisivat tehdä
tärkeää työtään hyvässä ja
työntekijää tukevassa työilmapiirissä.
Unelmassani hoitajat ja lääkärit saisivat kohdata asiakkaan kiireettömästi ja kunnioittavasti. Kajaanilaissyntyinen, mutta nykyään Tavastkengällä asuva Reijo Haukia
soittaa kitaraa ja huuliharppua.
Kylätalo Heinis sijaitsee osoitteessa Petäjävaarantie 11.
OIKAISU
Sotkamo-lehdessä tiistaina
27.5.2014 oli nimivirhe kuvatekstissä s. Musiikki. Katselin hämmentyneenä ylellistä sisustusta, juoma-automaatteja ja uudenkarheita pintoja. Lääkärinkäyntejä tehtiin
13 573.
. Kunnalliselta puolelta on
jouduttu jopa epävirallisesti
vinkkaamaan, että jos asiakas
on ostanut sairausvakuutuksen, hoitoon pääsee nopeammin yksityisen vastaanoton
kautta.
Istuin kerran olkapääni
loukanneena yksityisvastaanotolla. Elokuvat. Nähdään!
sotkamolehti.fi
>>>. Sotkamon hammashoitola on
avoinna koko kesän.
Kiireelliset reseptiuusimiset voi toimittaa oman paikkakunnan apteekkiin tai terveysasemalle.
Sotkamon päivystyksen
ollessa suljettuna päivystys
on Kainuun keskussairaalassa.
Ympärivuorokautinen sairaanhoitajan puhelinpäivystys keskussairaalassa vastaa
numerossa (08) 6156 6000.
Minulla on unelma. Se jako nimittäin
näkyy jo.
Toivoa on, sanotaan.
Toivon viisautta päättäjille
tehdä rohkeita ratkaisuja. Ja kunnallisen terveydenhuollon asiakas.
Kiitollinen olen kaikesta
saamastani avusta. Yhteensä Sotkamon terveysasemalla asioi vuonna 2013
35 183 asiakasta.
. Kontrabasisti on paltamolainen Petri Möttönen. Sotkamon terveysasemalla
on 9 lääkäriä, joista tällä hetkellä töissä 7.
. Terveysasemalla työskentelee yksi osastonhoitaja, päivystäviä sairaanhoitajia 8, kansanterveyshoitajia 3, terveyskeskusavustajia 5.
Kesän aukioloajat
Sotkamon terveysaseman
aukioloajat pysyvät ennallaan 23.6.?27.7. Teatteri. Ihmettelen vain, miten Suomessa on
jakauduttu kahden kerroksen
kansalaisiin. Torstaina 29. Vakuutukseni korvasi vapaa-ajan tapaturmasta aiheutuneen käynnin.
Olen elämäni aikana ollut
myös työterveyshuollon asiakas. Ajan kanssa, kuunnellen, koskettaen.
Tuttavapiirissäni sanotaan,
että kunnallisella puolella saa
hyvää hoitoa . Ohjelmisto sisältää esityksiä kansanmusiikista heviin.
Sotkamolainen Ellen Leinonen soittaa 2- ja 5-rivistä haitaria.
Kainuun Kansanpelimannit on orkesteri, joka perustettiin kulttuuriyhdistys Kainuun Lähde ry:n osaksi reilu vuosi sitten.
Kesäkuun alussa ilmestyy heidän ensimmäinen levynsä
?Toimeen tullaan ?kansanmusiikkia Ämmäkoskelta Meksikoon ja takaisin?.
Seuraava iso tapaus pelimanneilla on Kainuu Helsingissä ?tapahtuma 13.?15.6., jolloin he esiintyvät kolmena päivänä Senaatintorin lavalla.
Pelimannit ovat konsertoineet ahkerasti pitkin poikin
Kainuuta ja kerran Pyhännän Tavastkengälläkin.
Kajaanista tulevat laulaja Juha Tervonen, 2- ja 5- rivisiä
haitareita soittavat Katja Halonen ja Terho Lämsä, sekä 2rivisiä soittavat Yrjö Tolonen ja Martti Huotari. toukokuuta 2014 SOTKAMO
9
MAIJA RÄSÄNEN
Kommentti
TOIMITUS SUOSITTELEE
Maija Räsänen
maija.rasanen@almamedia.?
LUVUT
. Liikunta. Kuvassa on
Seppo Piipponen, ei Seppo
Saastamoinen.
tiistaisin ja perjantaisin
verkossa joka päivä
www.sotkamolehti.fi
Katso menoinfo.fi ja innostut pieneen irtiottoon.
Tanssi. jos sinne pääsee
Lämmin
pukeutuminen on myös tärkeää ja sadeasukin voi olla
tarpeen.
Kohteisiin on lähiopasteet
tien varressa. Lohi vahtaa kiven takana
odotellen vedessä virtaavaa
ruokaa ja iskee sieltä uistimeen. Kalastuskohteisiin
saavutaan omalla autolla.
Vapapäivä Metsähallituksen
virkistyskalastuskohteilla lauantaina
7. Tapahtumapaikoilla vapaa- ajankalastajien
kalakummit ohjaavat nuoria
kalastuksessa. Aikoinaan uittoreittien perkauksen myötä
raivatut kivet on nosteltu takaisin koskiin.
Tärkeä elementti on myös
Pungan kota Pungankoskella. kesäkuuta klo 10-16.. Ylivuoteisiakin voi olla mukana, sillä kauden avauksessa viime
perjantaina saatiin ainakin
yksi lähes kaksikiloinen lohi.
Lohen saaneen Olli Peltokankaan nimi kaiverretaan
kiertopalkintoon, jossa ovat
kauden avauksessa isoimman kalan pyytäneiden nimet.
Koskikalastuskausi kestää
koko kesän. Juhannusviikolla istutetaan 150 kiloa lisää, Martti
Kähkönen kertoi paljastamatta sen tarkempaa paikkaa.
Keskimäärin istukkaat
ovat kilon painoisia. Paikalla jaettavia Vapapäivä-pinssejä vastaan nuoret saavat kalastaa 2
kirjolohta tai taimenta ja lisäksi muuta kalaa.
Lisäksi osallistuja saa Vapapäivä-lahjan eli Kuusamon
Uistimen vieheen.
Kohteen kolme suurinta
yhteissaalista saanutta palkitaan paikan päällä kello 16.
Leikkimielisen kilpailun
avulla halutaan muistuttaa
kaikkia kalastajia saalispalautteen merkityksestä kalavesien hoidosta sekä kannustaa aktiiviseen oman kalastuksensa seurantaan oman
kalapäiväkirjan avulla.
Jokainen kalastaja voi avata käyttöönsä ilmaisen sähköisen kalapäiväkirjan osoitteessa www.tuikki.?. Lontantieltä pääsee kalalle Välikosken sillan luota.
Ylempänä Tipasjärven
suussa on hyvin saavutettava
kalapaikka.
Metsäautotieltä pääsee
esimerkiksi Palojokisuussa
hyville kalapaikoille.
Martti Kähkönen kertoi,
että Tipasjoen kosket on ennallistettu. toukokuuta 2014
10 PUHEENAIHEET
PERTTI GRANQVIST
Tipasojan koskikalastuskauden avausta viikko sitten perjantaina suosi hyvä sää. Ensimmäisen kahden
viikon jälkeen alkavat perhot
olla houkuttelevampia. Kuvassa Välikoskella kalastanut Jouko Lipponen.
Koskelle kalan pyyntiin
Kesän merkki:
Tipasjoella avattiin
koskikalastuskausi
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Paljon on vettä virrannut Tipasjoessa ja Lontanjoessa sinä aikana, kun näistä jokivesistä on narrattu istutettuja
kirjolohia.
Viikko sitten yhdistetyn jakokunnan ja kalastuskunnan
puheenjohtaja Martti Kähkönen kertoi Tipasojalla aikoinaan vaikuttaneen opettajan Tauno Huovisen olleen koskikalastuksen pioneerin.
. Palvelun tarjoaa Metsähallitus.
Nuorten vanhemmat voivat kalastaa samaan aikaan
lunastettuaan paikalla kalastusluvan tai vain olla opastamassa nuoria kalakummien
ohella. Virallisesti vuoden loppuun saakka.
Martti Kähkönen kertoi,
että lupamaksuista saadut
tulot menevät kalojen hankinnasta syntyviin kuluihin.
Kalastajille vinkiksi Kähkönen kertoi kevätkesästä
lippauistimeen lohen ottavan
parhaiten.
. Kirkolla myy lupia In-
tersport Piipponen.
Kausilupien hinnat ovat
kohtuullisia. SOTKAMO Torstaina 29. Paikallisille vähän yli 20 euroa ja muille
runsas 40 euroa.
Tipaksen lisäksi koskikalalle pääsee Sotkamossa
myös Jormasjoella. Pungan kodalla on huomioitu liikuntarajoitteisten
kalastajien tarpeet.
Kalastuskunta istutti tänä
keväänä ennen koskikalastuskauden alku 500 kiloa kirjolohia Tipasjokeen.
. Sitten kesällä mitä enemmän
uistimessa on punaista, niin
sen parempi.
Kalastuslupia saa Tipasjoelle ja Lontanjoelle hankittua
netin kautta ja vaikka kännykällä. kesäkuuta.
Kainuussa opastetut kohteet ovat Ristijärven Laahtanen, Vaalan Manamansalo ja
Kuhmon Syväjärvi.
Kalastaminen tapahtuu
pienryhmissä 2-3 nuorta/vene tai rannalta kalastaen.
Saaliskaloina tavoitellaan ensisijaisesti kirjolohta, mutta
vieheeseen voi napata myös
hauki, taimen, ahven tai siika.
Nuoria pyydetään ottamaan mukaan avo- tai hyrräkeloilla varustetut vavat, ret-
kievästä sekä venekalastukseen veneilyliivit. En muista tarkalleen,
vaan useiden vuosikymmenien ajan koskikalastusta on
harjoitettu.
Istutettujen kirjolohien lisäksi Tipasjärven ja Kiimasjärven yhdistävän vesistöreitin koskista voi tarttua taimen tai harjuskin.
Tipasjoen kosket ovat suh-
teellisen helppoja saavutettavia. Jormaskylän-Korholanmäen osakaskunnan puheenjohtaja
Leo Schroderus kertoi kauden alkavan toukokuun viimeisenä päivänä, lauantaina
kello 12.
Nuorten Vapapäivä Laahtasella
Koululaisten kesälomien alkuun sijoittuva valtakunnallinen Vapapäivä tarjoaa alle
18-vuotiaille ilmaista kalastusta Metsähallituksen virkistyskalastuskohteilla lauantaina 7. Alajuoksulla joki seurailee Kissaniementietä
(08) 666 2421
Palvelemme ma-pe 9-18, la 9-14.. toukokuuta 2014 SOTKAMO
11
2014
JUHO HUUSKO
Jymyn A-juniorit juhlivat viime syksynä SM-kultaa. >> 11-17
YLI 50 euron
KENKIEN OSTAJALLE
Pe 30.5. Torstaina 29. Kuvassa juhlitaan Jere Vikströmin kunnaria.
Jymy-Pesis kasvattaa tulevaisuuden tähtiä
Pesis: Pesisliite kertoo sotkamolaisjoukkueiden tuoreimmat kuulumiset. - la 31.5.
Adidas tai
Reebok
TEKNINEN
T-PAITA
kaupan päälle
(arvo 14,90-30?)
Intersport Piipponen
Kainuuntie 13, Sotkamo, p
ei ole tullut
mietittyä. joukkuetta. Lapset
ja nuoret oppivat esimerkistä, joten mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Se ajatus on hyvä muistaa kaikessa tekemisessä. Kai sitä on joskus
edennyt jonkun pesävälin
tässäkin sarjassa, Vikström
kertasi tuntemuksiaan historiallisen illan jälkeen.
Historiaa rikkoessaan Vikströmin ei tarvinnut käyttää
hyväkseen nopeuttaan.
Hän sai juosta kotistadionillaan kotipesän turvaan
kaikessa rauhassa, kun Joni
Tervo löi läpi.
Vikströmin kesä on jo perinteiseen tapaan kiireinen.
Yhdeksikön rooli on tarjolla
A-poikien lisäksi myös miesten superpesiksessä.
A-pojissa viiden pelatun
pelin saldo on 13 tuotua juoksua ja 29 kärkilyöntiä.. Ei se sadekaan
meitä kyllä haittaa, vaan kentän äärellä
tai itse toiminnassa ollaan mukana rakkaudesta ja palosta lajiin. Nuoret harrastajat vasta harjoittelevat pesäpallon alkeita, kun taas jo kokeneemmat hiovat
opittuja kuvioitaan ja oppivat uusia kikkoja.
Jokainen on yhtä tärkeässä roolissa: olipa sitten pelaaja,
talkoolainen, kannustaja, vanhempi tai kuka tahansa muu
toiminnassa tavalla tai toisella mukana oleva. Yhteisöllisyys ja jokaisen kunnioittaminen omana itsenään ovat seu-
A
Lopulta tärkeintä on
kuitenkin itsensä
voittaminen.?
rallemme tärkeitä arvoja. Kaveria ei jätetä, vaikka mikä olisi.
Niin joukkueen sisältä kuin ulkopuoleltakin tullut kannustus on tärkeää, sillä kannustamalla rohkaistaan, osoitetaan tukea ja myös samalla kasvetaan ihmisinä. Kuvasta puuttuvat Topi Korhone
A-pojat tähtäävät kork
Superpesis: Intohimo
pesikseen korkealla
Pitkä talvi on taas takana, joten nyt on aika siirtää talven
harjoituskaudella tehty kova
työ pelikentille.
Tämän vuoden Sotkamon Jymyn A-poikajoukkue koostuu suurimmilta osin niistä
pelureista, joita valmensin jo
D-junioreissa vuonna 2007.
Osalle pojista tämä vuosi
on viimeinen juniorivuosi, joten nämä minulle ennestään
tutut pelimiehet ovat kasvaneet seitsemän vuoden aikana lapsenkasvoisista pikkupojista miehiksi ja ennen
kaikkea huippu-urheilijoiksi,
joiden intohimo pesäpalloa
kohtaan ei ole laantunut vuosien aikana.
Viime vuoden A-poikien
mestaruus mielessämme
päätimme joukkueen kanssa
asettaa tavoitteeksemme
mestaruuden uusimisen.
Päämäärän tavoittelu näkyy
jokapäiväisessä tekemisessä,
peleissä ja harjoituksissa,
joissa jokainen antaa varmasti kaikkensa.
Itsestään kaiken antami-
nen kehittää yksilöä ja sitä
kautta myös tärkeintä . toukokuuta 2014
12 JYMY-PESIS
Pääkirjoitus
Unto Väisänen
Kirjoittaja on Jymy-Pesis ry:n puheenjohtaja
Pesiksestä
iloa
K
esä tuo tullessaan aina uuden, alkavan
kauden meille pesäpallon ystäville. Pesäpallo on meidän kaikkien yhteinen Jymyjuttu. Orastava auringonvalo ja lämmittävät tuulahdukset saavat ihmiset liikkeelle pesäpallokenttien äärelle. Seuratyömme rakentuu luottamuksen, annetun ja saadun palautteen sekä kannustamisen pohjalta.
Seura on monipuolinen ja turvallinen kasvun paikka lapsille ja nuorille. En oikein osaa sanoa
tuosta mitään . Oli kyse sitten jalkapallosta, erilaisista kisailuista
harjoituksien sisällä tai itse
peleistä, Sotkamon Jymyn Apoikien intohimo ja tavoite
on voittaa jokainen ottelu, kisailu tai haaste, joita kauden
aikana eteemme tuodaan.
Matka kohti tavoitetta on
vielä alussa, eikä matkasta
pidäkään tulla helppo.
Haasteiden kohtaaminen ke-
Jere Vikström vikkelin etenijä A-poikien supepes
Sotkamon Jymyn Jere Vikström teki Tahko-ottelussa
pesäpallohistoriaa. Kenenkään ei ole koskaan hyvä olla yksin.
Me tarvitsemme toisiamme, eikä ketään saa unohtaa sivuun.
Kiusaamista ei tule hyväksyä missään yhteydessä, vaan
jokaiseen pienimpäänkin, kiusaamiseen viittaavaan toimintaan on puututtava. SOTKAMO Torstaina 29. Harjoitukset, pelit ja muut kohtaamiset pesäpallon äärellä ovat sosiaalisia tapahtumia, jolloin kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssa mahdollistuu.
Urheilu ei siis ole vain pelkkää urheilua, vaan se on mahdollisuus sosiaalistumiseen ja henkisen pääoman kasvuun.
Vaikkapa saamme onnistumisia myyntityössä tai kannustajana kentällä.
Reilun pelin merkitystä ei voi painottaa liikaa. Jokainen
haluaa varmasti aina voittaa, kun on tosi kyseessä, mutta
myös häviämisen tunteita ja epäonnistumisen hetkiä on
opittava käsittelemään.
Kaverin kannustamista ei saa unohtaa edes silloin, kun
kaikki ei mene täysin suunnitellusti. Vikström
nousi A-poikien superpesiksessä kaikkien aikojen etenijätilaston kärkeen, kun hän
toi ottelussa neljä juoksua.
Vikströmillä on nyt 101 tuotua juoksua. Hyvä ruokkii aina hyvää.
Aktiiviset harrastajat, toimintaan sitoutuneet vanhemmat, talkoolaiset, yhteistyökumppanit sekä muut toiminnalle tärkeät seura-aktiivit mahdollistavat toiminnan sujuvuuden ja sen kehittämisen.
Palautetta saa ja sitä jopa pitää antaa, sillä vain sitä kautta toiminnan kehitystyö on mahdollista. Sen parissa saamme
nauttia liikunnan ilosta ja riemusta, jännittävistä hetkistä
ja itsensä ylittämisistä.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta harrastusta
tai liittyä mukaan toimintaan jossain muussa muodossa, joten jos haluat mukaan, ota rohkeasti yhteyttä!
Nähdään kesän aikana kentällä ja peleissä!
Mestaruutta puolustavien A-poikien joukkueessa pelaavat ylärivissä vasemmalta Tommi Kaikkonen, Veikko Vartiainen, Veli-Matti Sigvart,
nen. Aikuisilla on yhteinen vastuu tasapuolisuus- ja suvaitsevaisuuskasvatuksesta.
Luonnollisesti myös seura kantaa kortensa kekoon kasvatusvastuussa, sillä lapset ja nuoret viettävät vuoden aikana lukuisia tunteja joukkueensa ja sen toimihenkilöiden
kanssa.
Ohjekirjana toimii toimintakäsikirja ja isona haasteena
meille seuratoimijoille sloganimme ?Luomme iloa?. Entinen kärki-
mies oli Koskenkorvan Urheilijoiden Tuomas Tuohisaari, joka toi A-pojissa 98
juoksua.
. Jos yhdellä
kerralla ei joku asia onnistukaan, ei kannata luovuttaa,
vaan yrittää seuraavalla kerralla uudestaan.
Lopulta tärkeintä on kuitenkin itsensä voittaminen, uuden oppiminen sekä toisten kannustaminen ja kunnioittaminen. Alarivissä Ilkka Hyvönen, Markus Mustonen, Matti Vilppola, Onni Määttä, Niko Korhonen, Joni Tervo
??. D??????.
D???.
PALVELEMME:
PALVELEMME:
MA-PE 9.00-19.00,
LA 9.00-15.00
MA-PE 10.00-18.00,
LA-SU suljettu
sunnuntaisin ja pyhinä
12.00-15.00
Z
sotkamonkultapuoti.fi
, Jussi-Pekka Tanskanen, Markus Tuikka, Valtteri Kiiskilä, Jere Vikström, pelinjohtaja Tuomas Nissien, Ville-Veikko Korhonen, Lauri Rönkkö ja 2-pelinjohtaja Petri Lindsberg.
KESÄKISAAN
www.kiinteistomaailma.?/sel?e
kealle
hittää joukkuetta ja kovalla
työllä varmasti saamme syksyllä sen, minkä todella ansaitsemme.
Tiedän, että jokainen joukkueen jäsenistämme saa syksyllä katsoa itseään ja miettiä
kulunutta sekä todeta:
?Tein kaiken parhaalla
mahdollisella tavalla ja tämän
ME saavutimme?.
Tuomas Nissinen
pelinjohtaja
siksssä
Ne oikeuttavat etenijätilaston kakkos- ja kärkilyöntitilaston kolmossijaan .
?????????????.
?.
?.
'&?????.
?????????????????????. 08-632 200
Kainuuntie 28,
88600 Sotkamo
Puh.
Joulu- ja juhannusaattoisin
9.00-13.00
Joulu- ja juhannusaattoisin
suljettu
Puh.
D???.
????????????.
?.
<???.
?.
?.
?????????????.
??????????.
?.
????????????.
?????????.
K??.
>???. ??????????. ?????.
????????????????????.
d??.
W??.
????????????????.
?????.
:???.
?????????????????????????.
???????????????????????????. ,?????.
?????????.
+DUMXNDWX 6RWNDPR
3
DUN OD
VX
Kukat valmistuville
ja ylioppilaille
Te
Palvelemme:
l l
Helatorstai 9-13
pe
9-18
la
8-15
su
9-13
Kukkakauppa
Ahkeraliisa Oy
Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo www.ahkeraliisa.net
P.
?????????????.
Uudenvuoden aattona
10.00-15.00
Uudenvuoden aattona
9.00-15.00
OSALLISTU
{A3:473{
:?????????.
?????????????????. etenijätilastossa seurakaverinsa
Onni Määtän (16 tuotua) ja
kärkilyöntitilastossa Joni
Tervon (45 kärkilyöntiä) sekä
Tahkon Valentin Ikosen (31)
takana.
VOITA IPA
D!
YLLÄTYSPA
LKINTOJA
!
Joukkueiden yhteystiedot
'?????. d??????????. D????.
???????????????????????.
?????????. ,???.
?????????. 08-632 220
Katinkullantie 1,
88610 Vuokatti
TV, Leffa
t & Urhe
ilu.
?.
?????. ??????????.
????????????????????????.
??.
?????????????. :????.
Z????. ?????.
&?????. ??????????. ^????. Z????????. Onlin
e
KAIKILLE
2kk
VELOITUKS
ETTA!
6RWNDPR S
s???. <???????. ,???. 040 529 1599.
?????????????. Z????. 08 666 2223
www.sotkamonporakaivo.fi
toimisto@sotkamonporakaivo.fi
p. ???????????.
?????????. ??????????.
W???. ??????????.
:?????. ,???????. ??????????. ?????. <???????.
?????.
?????????????. ??????????
Katinkullan keskusaukion jäätelökioski avaa ovensa juhannusviikolla ja palvelee päivittäin
klo 11?18 (säävaraus).
Olemme edellisvuosien tapaan palkanneet nuoria töihin myyntitoimintaan, ja
näin olleen he saavat arvokasta työkokemusta ja mahdollisuuden työskennellä erilaisten ihmisten kanssa. Suomensarjan
pohjoislohko pelataan yhdeksän joukkueen kaksinkertaisena sarjana, jonka neljä
parasta selviävät jatkopeleihin.
Lohkon suosikit ovat Mu-
le, 16.8. Sotkamon Jymy-Pesis ry:lle on
tärkeää tukea nuorten kasvua
ja kehitystä muun muassa
heidän työllistämisensä
kautta.
Jymyn kakkosjoukkue pelaa
miesten suomensarjan pohjoislohkossa. Korhosen ulkopelitaiturointeihin.
Odotamme vielä syksyn
ratkaisupelaajiin kuuluvan
Topi Korhosen kentälle paluuta, mutta joukkue on
täynnä muitakin ratkaisupelaajia, joita kannattaa tulla
katsomaan kesän aikana kentän laidalle.
Joukkueemme on motivoitunut saavuttamaan asetetun tavoitteen, joten tervetuloa seuraamaan kesän aikana matkaamme kohti mitaleita!
Toni Kohonen
Pelinjohtaja
Petri Lindsberg johtaa suomensarjassa
JUHO HUUSKO
Jymy-Pesis palvelee
Sotkamon Jymy-Pesis ry:llä
on tänä kesänä myyntitoimintaa sekä Sotkamon että
Vuokatin alueella. Lisäpelit luovat puitteet
uusien pelaajien esiin nousemiselle vastuunkantajina.
Nuori joukkue lähtee sarjaan taistelemaan jokaisesta
irtoavasta pisteestä rennosti,
mutta tosissaan ja tavoitteellisesti.
Ilmapiiri pidetään hyvänä
ja jokaiselle pelaajalle annetaan mahdollisuus kokeilla ja
yrittää omia ratkaisuja rakentavasti.
Pelaajilla on siis mitä mainioin tilaisuus hakea kokemuksia ja onnistumisia kovista aikuisten peleistä.. Kokemusta ja johtajuutta
mukanaan tuo joukkueen
konkari Justus Uusi-Kyyny.
Näkemystä on myös pelinjohdossa, sillä viuhkassa häärii Petri Lindsberg.
Joukkueen tavoitteena on
selvitä suomensarjan ylempiin jatkopeleihin, eli petrata
reilusti edelliskauden sijoitusta (8.). toukokuuta 2014
14 JYMY-PESIS
Toiminnanjohtajalta
Kaisa Schroderus
Kirjoittaja on Sotkamon Jymy-Pesis ry:n
toiminnanjohtaja
Kesällä nähdään
huikeita
onnistumisia
T
alvi hurahti nopeasti ohi, ja olemme taas
kesän äärellä. Jymy
lähtee useimpiin peleihin
haastajan asemasta, mutta
asetelma sopii joukkueelle
hyvin.
Kauden 2014 kotiottelut:
10.6. alkaen
säävarauksella. Lohkossamme on
kovia joukkueita, kuten SiiPe
ja KiPa, joten jokaiseen peliin
on ladattava akut ja motivoiduttava oikein.
Pojat ovat harjoitelleet tal-
ven aikana määrätietoisesti
kesän koitoksia varten. Lapset ja nuoret saavat kesän aikana nähdä
pesäpallon monet puolet esimerkiksi pallopoika- ja pallotyttövuoroissa ja hieman vanhemmat myös tuomaroinnin
parissa. Sotkamo-Kempe-
Sotkamon Jymyn III jatkaa
maakuntasarjassa nuorten Cja B-ikäisten sisään ajamista
kohti tulevia aikuisten sarjoja. Pyrimme pitämään joukkueiden
kausimaksut kohtuullisina. Pesäpallo on meidän kaikkien yhteinen juttu!
Antoisaa ja elämyksellistä pesiskesää 2014!
B-poikien joukkueessa pelaavat vasemmalta Topi Korhonen, Jussi Korhonen, pelinjohtaja Toni Kohonen, Niko Korhonen (ylh.),
Sami Parviainen, Patrik Wahlsten, Aleksi Huotari, Roope Haapsalo, Roope Kaipainen, 2-pelinjohtaja Jussi-Pekka Tanskanen, Altti-Jussi Ronkainen, Tommi Piirainen, Ville-Veikko Korhonen ja Riku Niemi. Pesäpallo antaa kuitenkin paljon niin harrastajille, vanhemmille, kannustajille
kuin seura-aktiiveillekin. Joukkueen runko on hyvin pitkälle sama
kuin edelliskaudella, eli mukana on A- ja B-ikäisiä pelaajia. Sotkamo-Ylivieska.
Jymyn kakkosjoukkueen peliä johtaa tuttu viuhkamies Petri
Lindsberg.
hos ja Iin Urheilijat. Pesiskoulutoiminta on jo
pyörähtänyt käyntiin, mutta jos et vielä
ole mukana toiminnassa, ei hätää, sillä
mukaan ehtii vielä hyvin! Osa on harjoitellut jo talven aikana, mutta nyt on varsinaisen koitoksen vuoro, kun sekä aiemmin
opitut että kesän aikana uutena omaksuttavat taidot pääsevät testiin harjoituksissa ja peleissä.
Kesän aikana tullaan varmasti näkemään huikeita onnistumisia, loppuun asti yrittämisiä, liikunnan riemua sekä
kaverin kannustamista.
Kaverin kannustaminen on tärkeää, eikä ketään saa jättää joukkueen ulkopuolelle. Joukkuetoiminnassa opitaan
toimimaan erilaisten ja eriluontoisten ihmisten kanssa, pelaamaan niin sanotusti samaan pussiin sekä yrittämään
parhaansa.
A
Pesäpallo on
meidän kaikkien
yhteinen juttu!?
Pelikavereista tulee varmasti ystäviä ja itselle tärkeitä ihmisiä, sillä kesän aikana joukkueen kanssa vietetään paljon
aikaan harjoituksissa, pelimatkoilla sekä muissa pesäpallotapahtumissa. Olemme kuitenkin suuri seura
pienellä talousalueella, ja nykyajan taloustilanteessa kustannukset nousevat väistämättä. Aukioloajat
ovat kello 11?18, ja pelipäivinä aukioloaikaa pidennetään
kello 21 saakka.
Tänä kesänä palvelemme
myös Katinkullan Chip-Ingolfkioskilla sekä Katinkullan
keskusaukiolla olevalla jäätelökioskilla. Lasten ja nuorten harrastuneisuus on tärkeää, ja urheiluharrastus onkin omiaan edistämään niin
henkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia ja jaksamista.
Kyse ei siis ole siitä, että aina täytyisi olla paras ja voittaa
kaikki, vaan siitä, että kuuluu johonkin ja yrittää parhaansa. SOTKAMO Torstaina 29. Yhteistyö Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian kanssa on toiminut hyvin, ja pojat ovat
näin ollen saaneet tasokkaita
harjoituksia sekä siellä että
omassa joukkueessa.
Joukkue on täynnä tulevaisuuden tähtipelaajia, ja
kesällä kannattaakin kiinnittää huomiota esimerkiksi
Patrik Wahlstenin sisäpelisuorituksiin sekä esimerkiksi
Riku Niemen ja Niko J. Voittaminen maistuu aina makealle, mutta tärkeintä on
se, että antaa kaikkensa itsensä ja muiden hyväksi eikä luovuta.
Nuorten ikäluokkien harrastajamäärät ovat olleet viime
vuosina kasvussa, ja on ollut ilo seurata heidän kasvamistaan ja kehittymistään. Chip-In, joka sijaitsee Katinkullan välittömässä läheisyydessä Piste-
rinniementiellä, palvelee päivittäin kello 10?20. Sotkamo-Oulu, 15.6.
Sotkamo-Rovaniemi, 28.6.
Sotkamo-Muhos, 22.7. Pesäpallon katsominen toisesta roolista ja näkökulmasta antaa varmasti uusia näkemyksiä lajiin.
Sotkamon Jymyllä on vahva tausta ja kokemus pesäpallon saralla, ja haluamme edelleen jatkaa tätä työtä lasten ja
nuorten hyväksi. Kuvasta puuttuvat Eetu Heikkinen, Kalle-Tapio Huusko,
Valtteri Piirainen, Antti Pykäläinen ja Juuso Väisänen.
?Syksyllä mitalijuhliin?
B-pojat: Motivoitunut
joukkue täynnä
tulevaisuuden tähtiä
B-poikien motivoitunut ja
talven aikana ahkerasti harjoitellut joukkue on asettanut
itselleen selvän tavoitteen:
kausi on tarkoitus päättää
mitalijuhliin.
Mikään ei kuitenkaan tule
ilmaiseksi, joten töitä on tehtävä runsaasti myös kauden
aikana, ja luonnollisesti pienempänä välitavoitteena on
päästä ensin alkulohkosta
jatkoon. Tuttuun
tapaan Hiukassa palvelee
Hiukan Kultakylpy, joka on
avoinna päivittäin 2.6. Sotkamo-Ii, 6.8
(08) 666 1977
MA-PE: 9-17, LA: 10-13
www.vuokatinfysioterapia.?
Kainuulaisten hyväksi vuodesta 1979.
SOTKAMON
LASI
Tuottajantie 2, SOTKAMO
P. Tämä on ehdottomasti positiivinen asia nuoren urheilijan kehittymisessä.
Sotkamossa talven harjoittelusta vastasivat Toni Kohonen, Jussi-Pekka Tanskanen ja Jere Vikström. Kesän ohjelmaan kuuluu lisäksi Kainuun
pesiskouluturnaukset sekä
Itä-Suomen sarjan pelaaminen ja Naperoleiri Lappeenrannassa.
Joukkueen vastuuvanhempi on Johanna Harju.
Jymyn G-pojat, ylärivi vasemmalta: Julius Pieviläinen, Aatu
Kähkönen, Aarni Harju, Epe-maskotti, Samuel Huotari, Tuomas
Kemppainen, Jino Pieviläinen, Reino Heikkinen, Savva Ollikainen. Käytöstä emme
veloita mitään. Keväällä olemme iloksemme saaneet uusia pelaajanalkuja mukaamme.
G-poikien valmennus on
järjestetty aktiivisten vanhempien voimin. Hydrauliletkupalvelu.
Henkilö- ja pakettiautojen korjaukset ja huollot.
* öljynvaihdot
* jakohihnan vaihdot
(kysy tarjous)
* määräaikaishuollot
* ohjauskulmien
* alustan osat
tarkistukset/säädöt * pakokaasutestit bensa/diesel
Huom! Käytämme autosi katsastuksessa. Valmennuksesta ja pelinjohdosta
vastaa Eeron ja Reinon isä Timo Heikkinen. Tulemme kesällä 2014 toimimaan
tavoitteellisesti, mutta ennen
kaikkea iloisesti ja hienosta
harrastuksesta nauttien!
Tervetuloa seuraamaan otteluitamme ja kannustamaan
näitä nuoria pesäpalloilijoita
entistäkin hienompiin suorituksiin!
Hyvää ja antoisaa pesäpallokesää kaikille!
Sotkamon
Tietokeskus
Tule wanhanajan kenkäkauppaan!
ima
Meiltä löydät kesäkengät
Runsas valiko
arkeen
ja juhlaan koko perheelle.
a
!
a
kesäjalkineit
yyKumisaappaat,
Kumis
käsilaukut, reput, rahapussit,
matkalaukut ja sateenvarjot.
yVaelluskengät luontoon ja liikkumiseen.
Tervetuloa
T
ervet
e ul
u oa edullisille
edu
ullisillle ostoksille!
ost
s ok
oksillle!
e
Kainuuntie 15,
p. Tavoite on kova, mutta
kovalla työnteolla ja sitoutumisella tavoite on saavutettavissa.
Moni pelaajista on myös
hakeutumassa Sotkamon urheilulukioon, joten yksi joukkueen harjoituksellisista tavoitteista on alkaa ?oppia?
harjoittelemaan kokonaisvaltaisemmin ja luoda hyvä
pohja harjoitteluun, jotta siirtyminen urheilulukioon ja
siellä kasvaviin harjoitusmääriin tapahtuisi kivuttomasti.
Pesäpallo on loistava harrastus, jossa opitaan paljon
elämässä tarvittavia taitoja,
kuten ryhmässä työskentelyä
ja sosiaalisia taitoja. Maksat vain voimassa olevan katsastusmaksun.
O
Rengashuiput Oy,Oy,
Rengashuiput
Ratatie 15,
SOTKAMO
Ratatie
15,88600
88600
SOTKAMO
MYYNTI: MIKA 050 400 0019 KORJAAMO: 050 400 2332
MYYNTI: MIKA 050 400 0019 KORJAAMO: 050 400 2332
C-poikien ryhmäkuvassa vasemmalta Kalle-Tapio Huusko, Leevi Kaipainen, pelinjohtaja Jere
Vikström, Tuure Harju, Tommi Kemppainen, Oskari Partanen, Anton Alpua, Sami Rautiainen,
Valtteri Piirainen, Jere Pelkonen, Oskari Lukkari, Ville Seppänen ja Mikko Lukkari. Alarivi vasemmalta: Topi Kyllönen, Roope Lauronen, Lauri
Schroderus, Manu Kyllönen, Eeli Aleksi Erkkilä, Pyry Kohonen,
Eero Heikkinen, Leevi Heikkinen. Iso
kiitos pitää myös antaa ex-jymyläiselle, Teemu Huhtakankaalle, joka vastasi harjoittelusta Kajaanissa.
Joukkueen tavoite on olla
kilpasarjassa Seinäjoen Nuorisoleirillä ja sijoittua siellä
kymmenen parhaan joukkoon. Torstaina 29. Kuvasta puuttuvat: Elias Macario, Olavi Arffman, Aleksi Vornanen, Eetu Laatikainen, Lauri
Hyvönen, Tuomas Lukkari.. kerros
Ajanvaraus puh. Osa pojista on harjoitellut talvisunnuntaisin Lukion salissa ja osa on keskittynyt talven muihin harrastuksiin. Kuvasta puuttuvat Lasse Tertsunen ja Kimmo Huusko.
Vanhemmat valmentavat G-poikia
G-poikien reipas ja iloinen
joukkue on aloittanut innolla
kesäkauden jo toukokuun
alussa. 050 528 2055
Jere Vikström
Valmentaja
Ratatie 8 C
INTIILMASTO OT
HUOLLtot vain
u
H- ja P-a
59?
Raskaan kaluston huollot ja korjaukset. 08 6660 498, 0400 388 754
www.sotkamonlasi.fi
Fysioterapia Urheilufysioterapia
Alaraajatutkimus
Footbalance- medical tukipohjalliset
Hieronta PhysioPilates
?
?
?
?
?
?
Markku Vikström, Fysioterapeutti AMK, PhysioPilates ohjaaja
Kidekuja 2, Snowpolis, Vuokatti, 1. Pojat harjoittelivat
talven aikana Sotkamon Jymyn AB-poikien mukana sekä Kajaanin osasto KPK:n
maakuntasarjan mukana.
Talven aikana C-pojat ottivat suuria, lajitaidollisia
harppauksia eteenpäin harjoitellessaan jopa kuusi vuotta vanhempien pelureiden
kanssa.
Jokaisessa harjoituksessa
oli näin ollen mahdollisuus
päästä mittaamaan omaa ta-
soaan vanhempien pelaajien
kanssa. toukokuuta 2014 SOTKAMO
JYMY-PESIS 15
Harppauksilla
eteenpäin
PAIKALLINEN
PALVELEVA
C-pojat: Kehitystä auttoi
yhteisharjoitukset vanhempien rinnalla
C-poikien joukkue koostuu
vuonna 98?99-syntyneistä
tulevaisuuden pesäpalloilijoista. Joukkueessa on pelaajia Sotkamosta, Kajaanista ja
myös Nivalasta, josta Anton
Alpua saapui vahvistamaan
joukkuetta.
C-ikäisiä poikia on yhteensä 12, ja kokoonpanossa on
talven ja kevään aikana ollut
myös muutamia D-ikäisiä
mukana. 040 504 5294
Sirpa Partanen
p
Suurin joukkue!
D-pojissa pelaavat eturivissä Aleksanteri Huotari, Oskari Mantsinen, Aapo Komulainen, Niko Tuikka, Miika Heikkinen ja Kalle
Kuosmane. Sotkamo klo 16.30
Sammonkatu 17 KAJAANI (08) 624 790
Kainuuntie 9 SOTKAMO (08) 636 550
.21(7<g
/DVVL 0DOLQHQ
0$$15$.(1
1867<g7
. Valtaosa pojista on pelannut jo usean vuoden yhdessä.
Talvella suuri osa joukkueen pelaajista oli jääkiekon
parissa ja huhtikuussa kiekkokauden päätyttyä katseet
kääntyivät pesäpalloharrastuksen pariin.
Muutaman saliharjoituksen jälkeen joukkue pääsi ulkokentälle huhtikuun loppupuolella ja ehti pelaamaan
myös harjoitusotteluita.
Ennen sarjakauden alkua
pelattiin kotikentällä harjoitusturnaus, jossa pojat sijoittuivat hienosti toiseksi.
Peleistä kesän aikana ei
pojilla ole puutetta. XUDNND WDL WXQWLW|LQl . Takarivi: Lauri Jokela (valmentaja / 2. toukokuuta 2014
16 JYMY-PESIS
E-pojissa pesis
on iloista
E-poikien harjoitusryhmässä
pelaa mahtavan paljon poikia.
Osa pelaajista on harrastanut pesistä jo useita vuosia,
osalle kesä on ensimmäinen
jalon kansallispelin parissa.
E-poikajoukkue pelaa
Pohjois-Suomen aluesarjaa
yhdellä joukkueella ja Kainuun piirisarjaa kahdella
joukkueella.
Valtakunnalliselle pesisleirille lähtee yksi joukkue kil-
pasarjaan. PXOODQVHXORQQDW UXRNDPXOODW
.DOXVWR PLQLNDLYXULVWD WQ. Keskirivi: Sami Kemppainen, Veeti Nurmi, Mikko Lukkari, Ale Tschesmenski, Oskari Partanen, Juho Jokela ja Tuomo
Juntunen. pelinjohtaja), Mikko Kuosmanen (valmentaja / pelinjohtaja), Pekka Tschesmenski (huoltaja / joukkueenjohtaja) ja Eerik Huttunen. SOTKAMO Torstaina 29. D-pojat
pelaavat kauden aikana Pohjois-Suomen aluesarjaa, Kainuun piirisarjaa, PohjoisSuomen ylialueellista sarjaa
sekä Valtakunnallisella Suurleirillä.
Ylialueellinen sarja pelataan turnausmuotoisena viiden joukkueen voimin ja se
huipentuu lopputurnauk-
seen 16.8.
Joukkueen valmennuksesta vastaa Mikko Kuosmanen apunaan Lauri Jokela.
Huoltajana ja joukkueenjohtajana toimii Pekka Tschesmenski.
Poikien pelikalenteri löytyy osoitteesta www.sotkamonjymypesis.?.
Kotiottelut löytyvät myös
osoitteesta www.liikaha.?.
F-pojat tähtäävät Naperoleirille
F-poikien reippaassa ryhmässä ovat ylhäällä vasemmalla Arttu Huotari, Eemil Salminen, Kasperi Vehkaoja, Reko Sirviö, Matias Antila, Samppa Lukkari, Aapo Korhonen, Olli Koskiniemi,
alhaalla vasemmalla Veikka Sirviö, Otso Immonen, Lauri Vornanen, Valtteri Timonen, Arttu Niskanen, Onni Salonen. Kuvasta puuttuvat: Petteri Heikkinen,
Eetu Niskanen, Roope Sandberg ja Niko Sonninen
Edessä kiivas kesä
D-pojat: Peleistä ei ole kesän aikana puutetta
Sotkamon Jymyn D-poikien
joukkue koostuu pääosin
2000 ja 2001 syntyneistä pojista.
Lisäksi mukana on viisi Eikäistä poikaa. Keskirivissä: Casper Makkonen, Jani Schroderus, Tomas Takila, Aleksi Antila, Iivari Vihanto, Markus Lindeman, Aleksanteri Huotari ja Ossi Reinikka. Kuvasta puuttuvat: Kimi Kähkönen, Roni Kaipainen ja Aatu Vuorinen.
Sotkamon Jymyn reipas ja
ahkerasti kaksi kertaa viikossa harjoitteleva F-poikajoukkue osallistuu tänä kesänä
Itä-Suomen aluesarjaan sekä
heinäkuussa Lappeenrannassa pidettävälle Naperolei-
Seuraavat kurssit
ma 2.6. PDD MD NLYLDLQHNVHW
. Pelinjohtajana
joukkueella on Pasi Rautiainen ja valmentajina Tommi
Schroderus ja Mauri Reinikka.
Tule katsomaan tämän
joukkueen iloista ja taidokasta peliä Salmelan kentälle
su 8.6 klo 12, jolloin vastassa
Tyrnävän Tempaus tai klo 16
vastassa Muhoksen Palloseura.
Onko siinä E. Alarivissä: Jere
Heikkinen ja Tomi Tervo. On! No, mikä
se on. Sotkamo klo 16.30
ma 16.6. Kuvasta puuttuu Eetu Jansson.
Vauhdikkaat E-pojat ylärivistä: Sami Kemppainen, Konsta Kuvaja, Tatu Fordell, Vili Kotikumpu, Lasse Suutari, Oskari Mantsinen, Niko Tuikka, Aapo Komulainen, Benjamin Evans ja Miikka Makkonen
± SLWNlSXRPLVHHQ WQ
Meiltä pelit ja arvat sekä
leffat. 34,90)
rille.
Lisäksi pojat pelaavat
muutamia pesiskouluturnauksia Kainuun alueella. p. 08-666 0037 . Määttä,
Kainuuntie 16, Sotkamo.
Puh. Joukkueeseen
mahtuu vielä innokkaita vuosina 2004?2005 syntyneitä
poikia. 08-6660281
Minulta
M
inulta ssinulle
inulle
Club 15 cl
JÄÄTELÖKULHO/LASII
29,50
4 kpl pkt
eri värisiä
(4 kpl:een
ovh. 3,+$ MD 9,+(55$.(17$0,1(1
<KWH\GHQRWRW
/$66, 0$/,1(1 S
5DWDWLH 6RWNDPR ODVVL PDOLQHQ#KRWPDLO FRP
NOPEAA JA MUKAVAA ON ASIOINTI.
Viihdettä, jännitystä ja mielihyvää aamusta
iltaan. Toukokuun ajan valmentajana
toimii Mika Sirviö ja kesäkuusta eteenpäin pelinjohto-
ja valmennustehtävää hoitaa
Olli Mustonen.
Osa pojista on harjoitellut
talvikaudella yhdessä G-poikien kanssa. Pikkusyötävää ja virvokkeita.
Laskunmaksupalvelu toimii
myös iltaisin ja viikonloppuisin.
R-kioski Harri J. www.keskusliike.com
KAINUUNTIE 18 SOTKAMO
TERVETULOA!
hemmat. suljettu.
Taste
T
T
TARJOILUSETTI
S
4 kpl pikkukulh
hoja 22 cm bamb
butarjottimella
31,90
(ovh.
39,90)
5,90
5
P
PULLO
KYMÄK
P
PATRUUN
NALLA
Sotkamon Keskusliike Oy
Kainuuntie 28 . Jos haluat mukaan,
ota yhteyttä joukkueen vastuuvanhempaan Virpi Sirviöön virpi.sirvio(at)baari.net.. Harjoituksista
on vastannut Timo Heikkinen, apunaan lasten van-
??????
?????????
???
????????????
Auli Nousiainen
Kainuuntie 14,
Sotkamo
Lomalla 11.-14.6
laskutus
E-tytöt:
Liikkeelle
uusin kasvoin
Jymy-Pesiksen E-tyttöjen
joukkue on uudistunut suurelta osin viime kesästä.
Joukkue on harjoitellut talvikaudella pienemmällä porukalla vaihtelevin kokoonpanoin muiden harrastusten
ohella.
Harjoituksissa on käyty
Vuokatin Vedon Riikka
Karppisen johdolla kahdesti
viikossa Salmelan koulun ja
lukion saleissa. kirjanpito
. palkanlaskenta . Torstaina 29. toukokuuta 2014 SOTKAMO
ME-henkeä luomassa
Harjoitukset tuovat yhteen
tyttöjä eri puolilta Sotkamoa.
Yhteistä heille on innostus
Napis Palvelut
Arja Sirviö
. Ulkokauden
alettua vetovastuun harjoituksista ovat ottaneet niin
ikään Vuokatin Vedon Jenny
Määttä ja Linda Kukkohovi.
Kauden kynnyksellä kentällä
on harjoitellut jo kymmenen
innokasta E-tyttöä.
JYMY-PESIS 17
Torikatu 8, 88600 Sotkamo, 040 530 0291
napis.palvelut@pp.inet.fi
.HVNXVNDWX WHUYH\VNHVNXVWD YDVWDSllWl
S
Ra-
leirille Lappeenrantaan ja lisäksi on ilmoittauduttu pelaamaan Itä-Suomen aluesarjaa.
Vanhemmat muodostavat
tärkeän tukiryhmän joukkueen tueksi, ja ovat mahtavasti
mukana yhteisessä tekemisessä.
Kaiken kaikkiaan toiminta
pyritään suunnittelemaan
niin, että tehdään monenlaisia kivoja liikunnallisia juttuja yhdessä, joskus jotain
muutakin hauskaa ja välillä
tiivistä harjoittelua.
Tervetuloa mukaan!
Monipuolinen
ravintola!
kentumassa on hyvä joukkuehenki.
Tytöt osallistuvat keskipohjanmaan aluesarjaan ja
kainuun piirinsarjaan sekä
heinäkuussa valtakunnalli-
selle tenavaleirille Haapajärvellä.
Pesäpallosta innostuneet
vuosina 2002-2003 syntyneet tytöt mahtuvat vielä hyvin joukkueeseen mukaan!
Katso lisää:
www.ravintolamessi.?
SOTKAMON
SÄHKÖTEKNIIKKA OY
PL 61, 88600 Sotkamo
P. Keskellä: Sonja Sirviö,
Elina Sirviö, Ronja Lämsä, Elmiina Tornikoski, Milla Makkonen. Ylhäällä: Viivi Haapala, Jenny
Määttä, Sole Piirainen.
pesäpalloon. 0500-281 355
Heikki Sirviö
. 6\GlPHOOLVHVWL WHUYHWXORD
3DOYHOHPPH PD SH ± ZZZ KHUNNXVHSDW ¿
+HUNNX 6HSlW 2<
Jymyn E-tytöt, alarivi: Veera Immonen, Veera Kaipainen, Elli Pulkkinen. Kentän laidalta
voi aistia huumorin ja peliilon unohtamatta innostusta
oppia uutta lajin parissa. Pesiskesän aikana kentällä saadaan myös
uusia ystäviä
0400
0400 275
275 129
129
PELTISEPPÄMESTARIT PALVELUKSESSASI!
Ratatie 7, 88600 Sotkamo
puh. atk-pohjainen
sähkösuunnittelu
. /RXQDV NOR ±
. 0400 280 904, 040 5664 316
www.sotkamonpeltityo.fi
AURINKOLASIT
Kauden
PELIMIEHILLE JA -NAISILLE,
tytöille ja pojille, omaisille,
naapureille ja kavereille :-)
Voimassa 8.8.2014 saakka.
-20%
Kainuuntie 15
15, Sotkamo
puh. urakointi
. sähkötarvikemyynti
p. 040 521 8832
. 08 666 2950
ma-pe 10-17
Varaa aika! Tervetuloa!
Sotkamon
Arvokiinteistöt Oy
-Ilkka Tervonen Oy
Kangaskatu 14
Sotkamo
p.
KATOLLESI VAIN
PARASTA LAATUA
- Ruukin profiilipellit
- Orima kattoturvatuotteet
- Peltiseppämestarien konesaumakatto
- Pohjatyöt
- Rännit, piipunhatut,
ym. .DKYLODSDOYHOXW NOR ±
F-tytöt lähtevät
pesisleirille
Lappeenrantaan
ASIANTUNTEVAA
SÄHKÖALAN PALVELUA
Tarja
Makkonen
AIDOSTI MAUKASTA KOTIRUOKAA
Iloiset F- j a G- tytöt harjoittelevat yhdessä noin kaksi kertaa viikossa.
Mukana ryhmässä on tyttöjä,
jotka ovat harrastaneet lajia
jo muutaman vuoden ja uusimmat ovat aloittaneet toukokuussa.
Kesän toimintaan kuuluu
harjoituksien lisäksi mahdollisuus osallistua pesiskouluturnauksiin pelaajatytön halukkuuden mukaan.
Sotkamon Jymy-Pesiksen
F-tyttöjen joukkue osallistuu
muutaman vuoden tauon jälkeen valtakunnalliselle pesis-
Hieroja
Ari
Ari Laukkanen
Laukkanen
?
. sähköasennukset
. Ilmastoinnin
Kysy tarjous!
HORMITOHTORI KY
. 050 355 7523
KANNOLTA TEHTAALLE!. rakennuspeltityöt
F-ja G-tyttöjen joukkueissa pelaavat ylärivi vasemmalta Ella
Reetta Erkkilä, Matleena Mustonen, Saana Tuononen, Linda
Hyvönen, Senni Rautiainen, Elina Huttunen, Mimmu Tornikoski,
Saara Kokko ja Emma Helka Erkkilä, keskirivi Emmi Helmi
Erkkilä, Minttu Järvelin, Vilma Väisänen, Venla Korhonen, Miia
Vuoti, Jenni Knuutinen, Riika Kokko, Ella Huusko, alarivi vasemmalta Miia Ylikojola, Tiia Korhonen, Nea Tuikka, Vilja Hyvönen, Anni Heikkinen, Nelli Huotari, kuvasta puuttuvat: Sanni
Kyllönen, Ronja Kyllönen, Unna Pehkonen, Venla Polvinen, Emma Väisänen
Ilmastointija puhdistus. Nuohoukset
palvelu omakotitaloihin.
. 0400 671 062
Sopalan Rantatie 6 A 2, 88600 Sotkamo
P
Ettei vain
olisi kokonaan sammunut.
Kun vääntää karmeahirmuista shaissea täyskämpisti, lainaa kaikkea mahdollista
täyshärskisti ja kun ei enää
keksi mitä tekisi, ryöstää lopulta koko kioskin.
Siitä syntyy jälleen soppa
sekä rokka, joka on kaikessa
humoristisuudessaan hyvää ja eläväistä poptaidetta, josta tulee hyvälle tuulelle, vaikka ei ole varma jaksaisiko sitä kuunnella sekuntiakaan huijatuksi tulemisen pelossa.
Sitähän viihde kuitenkin pohjimmiltaan on ja MFB on oivaltanut siitä kaiken olennaisen. Lauluntekijän silmä on
sellainen, että kun kulkee
kaupungilla, lauluntekijä alkaa nähdä kaikkialla biisejä.
Että tosta vois tehdä, ja tosta.
. 70-luvun lopun uusi aalto
toi leulujen kirjoittamiseen
ensimmäisen ison murroksen.
. Sitä ei tarvinne vääntää rautalangasta.
Kimmo Häkkilä. Kaikkia hyviä
lauluja ei vain julkaista.
Kimmo Häkkilä
kimmo.hakkila@almamedia.?
Laulu ei ole kriisissä, sanoo
lauluntekijä Heikki Salo.
Laulut ovat vain muuttuneet.
. Laululyriikka on hyvä
alusta valmentamiselle, koska mun mielestä mikään ei
ole sitä teknisempi kirjoittamisen laji kaikkine tavujen
laskemisineen ynnä muine
kikkoineen.
Laulujen kirjoittaminen on
myös pitkäjänteistä työtä. Asia ei ole niin, vaan
teksti voi olla alkuun hyvinkin luonnosmaista. Lempibiisiensä coveroiminen ja niihin sanojen syökseminen on haastava tehtävä kenelle tahansa, joka aikoo käyttää peiliä muuhunkin kuin kaukaisten tähtien tarkkailuun. Eli uskaltaa katsoa siitä vielä joskus itseään
silmiin.
Viikatteesta ei tarvitse pitää pystyäkseen kantamaan Panosvyötä kevein askelin. Siinä missä sotien
jälkeen riimit olivat puhtaita
ja selkeitä ja tekniikka moitteetonta . Onko ne jo tehty, Chris. Se on oikein niin kauan kuin se kestää. SOTKAMO Torstaina 29. Salo on kirjoittanut lauluntekijöille tarkoitetun oppaan
Kahlekuningaslaji, josta otettiin äskettäin kuudes painos
Heikki Salon mielestä Suomi on täynnä hyviä lauluntekijöitä, joiden laulut ansaitsisivat paljon
enemmän kuulijoita kuin saavat.
enemmän riimejä, kuin kiinassa on ihmisiä?, Salo siteeraa pikku-Geetä leveä hymy
kasvoillaan.
Salo tietää mistä puhuu, sillä
hän on paitsi mestarisanoittaja myös laulunkirjoittamisen valmennuksen uranuurtaja.
Hän sanoo, että vaikka
lauluteksti on oma kirjoittamisen lajinsa, siinä on tietyt
tehokeinonsa ja koukkunsa,
jotka on hyvä tietää.
. Hämmennys johtuu siitä, että kun
kahlaa koko levyn läpi kastellakseen housunsa, huomaakin yhtäkkiä seisovansa vastarannalla kuivin jaloin.
Tässäkö se oli. Yrittänyttäkään ei laitettaisi, mutta
Viikate rohmuaa omalla
soundillaan itselleen melkoisen määrän kunniaa tästä
kunnianosoituksesta. toukokuuta 2014
18 ELÄMÄNMENO Musiikki
Mä mistä
löytäisin
sen laulun
ARKISTO/TOMI VUOKOLA
A
Ei tässä silti
ole roistoa
eikä huonoja
tekijöitä. Koska siellä ei ole rahaa,
lähdetään pelaamaan varman päälle, ja siitä syystä
suuri osa hienoista lauluista
jää pimentoon.
. Niitä ei vain välttämättä
kuule radiosta eikä niitä levytetä.
Niitä on mahdollista kuullla ainoastaan kyseisten artistien keikoilla.
Ja vaikka monet radiokanavat tuuttaavatkin useimmiten vain niitä toiseksi parhaita biisejä, Salo on diplomaattisen armelias.
. Mutta jos pitää, panoksia on kaksin
verroin enemmän. Se on oikeasti hämmentynyt. Salo sanoo, että pelkän tekniikan opettamisessa voi mennä vuosia.
. Olen hämmentynyt, sillä animaatioista huolimatta minulla oli lupa odottaa paljon enemmän.
Taivas on tähtösiä täynnä, mutta kuka se tähti on. Kun ei ota itseään liian vakavasti, se tarttuu myös muihin ja hauskanpito on valmiina alkamaan. Sen jälkeen ne jalostuvat pikkuhil-
Salo sanoo tavanneensa valehtelematta tuhansia hyviä
lauluntekijöitä.
. Suomi on täynnä sellaisia, samoin kuin hyviä lauluja. Lauluntekemisen taidosta voi opettaa noin 60 prosenttia. Siis matka
kaupallisuuden kansainväliseen ytimeen.
Vai oliko se sittenkin toisinpäin?
Motörheadin soittaminen
on aina kova juttu. Heikki Salo on maineikkaan
Miljoonasade -yhtyeen laulaja
ja tekstintekijä
Laulujen tekeminen ei siis
ole kriisissä, vaan musiikkiteollisuus.
. Moni luulee niin, ja sitten ne on kohta jumissa tekstinsä kanssa ja ajattelee, että
paskat, mä en osaa mitään.
. On
vain vähän
rahaa.?
Laulunteko: Heikki
Salon mukaan laulu ei ole
kriisissä. On
vain helvetin vähän rahaa, eikä ole enää sellaista Love Recordsin kaltaista toimijaa,
jossa julkaistaisiin musiikkia
muistakin kuin vain taloudellisista näkökulmista.
. Niilläkin lauluilla on tehtävänsä, sillä kyllä jotkut niidenkin tahtiin rakastuvat.
Popit: Hämmentävää ja humoristista ilotulitusta
Coldplay:
Ghost stories
My First Band:
Corazon
Viikate:
Panosvyö
Hämmentävää. Sitten tulikin jo hiphop,
joka pani kaiken aivan vinksinvonksin. Se toimii myös niin, että
kun lauluntekijä kuulee bii-
Salo varoittaa biisinkirjoittajia luulemasta, että laulua kirjoittaessa pitäisi heti saada
aikaan valmista tekstiä.
. Jos ajatellaan laulun lyriikkaa ja muutenkin laulun
muotoa, se on ollut tosi kovassa liikkeessä koko ajan.
Salon mukaan sen näkee riimittelystä. Salo opettaa laulunkirjoittamista niin sanotuilla lauluklinikoilla, joita järjestetään eri
puolilla Suomea ja myös Suomen rajojen ulkopuolella
. Kaltaisesi neron pitäisi
pystyä paljon parempaan. sen takuumiehenä
toimi riimipoliisi Topi Kärki
. Eritoten
se, että hämmennyksen sävy
ei ole myönteinen. Mentiin niin sanottuun vokaaliriimittelyyn,
jossa riittää, että yksi vokaali
on kohdallaan. Etkö voinut yhtään säästää tälle levylle. Ei tässä silti ole roistoa
eikä huonoja tekijöitä. ?Mulla on
FAKTA
jaa lopulliseen muotoonsa.
. Loput 40 prossaa on
lauluntekijän omaa elämää,
tapaa ajatella ja henkilökohtaista filosofiaa, jota ei voi
mennä sörkkimään.
sin, hän alkaa analysoida sitä, miten se on tehty ja miten
hän itse tekisi sen.
Kursseillaan Salo paitsi
opettaa kirjoittamisen tekniikkaa, pyrkii myös härnäämään lauluntekijöitä, jotta
tarvittava näkemys syntyisi.
. Tuli nuoria nälkäisiä lauluntekijöitä, perustettiin uusia studioita ja levy-yhtiöitä
ja kun tietynlainen kontrollointi loppui, se alkoi näkyä
myös laululyriikoissa.
Hector ja Juice sanoittivat
vielä Helismaan tyylillä, mutta Eput loivat aivan uuden
tyylin riimittelyyn.
. Ei märkien jalkojen aiheuttamaa chrismartinsaundia, ei tukansekoittavaa tuulta, ei vedet seisauttavaa
biisiä, edes yhtä suurinta kaikista
044 777 3340
www.suomussalmi.?/raate. - 1.6.koko maassa. Pidä aina matkassa mukana juomavettä lemmikkiä
varten.
. Lomalle lähtiessä on tärkeää muistaa ottaa mukaan
lemmikin oma ensiapupakkaus, joka sisältää ainakin
haavanpuhdistus- ja sidetarpeet, ensihoito-ohjeet sekä
punkkipihdit. Ulkomaille matkustettaessa lemmikki tarvitsee passin
ja asianmukaiset rokotukset.
. 3. Kesän muistilista lemmikin
omistajalle:
. Hirviemot
vierottavat parhaillaan ylivuotiset vasansa, ja tämä lisää hirvionnettomuuksien
riskiä.
Kainuun seudulla hirvivaroitusmerkit ovat pääsääntöisesti vitostien varrella,
mutta tienpientareisiin kan-
www.merjakyllonen.?
Poliisi
valvoo
juhlintaa
nattaa kiinnittää huomiota
kaikkialla.
Vaikka varoitusmerkit
kertovatkin kohdista, joilla
on suurin riski kohdata hirvi,
voi kokemattomia hirvenvasoja näkyä myös muilla tieosuuksilla.
Todennäköisin ajankohta
kohdata hirvi maantiellä on
ennen ja jälkeen auringonlaskun.
Sydämellinen
Kiitos!
Merja
Merjan tukiryhmä
-TAPAHTUMA SUOMUSSALMELLA
Perjantai 6.6.
klo 18
Mika Kulju . Lämpötila voi nousta autossa hengenvaarallisen korkeaksi todella nopeasti, vaikka
ikkuna olisi raollaan. 16 p. Kyytabletti ei ole ensisijainen lääke. 2. Maakohtaiset vaatimukset
voi tarkastaa Eviran sivuilta
(www.evira.?) sekä kohdemaan viranomaisilta.
Poliisi valvoo nuorten päihteiden käyttöä jälleen tehostetusti koulujen päättymisviikonloppuna 30.5. 4. 5. 6. kuljetus, monologiesitys ja näyttely)
klo 12.30 Eero Schroderuksen monologiesitys:
Rivimiehen sota
Tutustuminen Raatteen Portin näyttelyyn
Mahdollisuus kahvitteluun
klo 18
Iltatilaisuus Teatteri Retikassa, 10 ?
Lasse Laaksonen
Totta ja tarua?
Sotamarsalkka ja kenraalit talvisodassa
Väliaika
Jan Erolan isännöimä paneelikeskustelu
Sunnuntai 8.6.
klo 10
Talvisota vesiltä käsin -opastettu risteily Kianta-laivalla, 15 ?
klo 14
Rakkaudentunnustus Isänmaalle Teatteri Retikassa, 10 . Käytä punkkipantaa tai
-torjunta-ainetta ja tarkasta
lemmikin turkki päivittäin
punkkien varalta.
. Päivystykseen ei kuitenkaan tarvitse rientää.
. Älä milloinkaan jätä lem
mikkiä yksin pysäköityyn autoon. Iho on syytä tutkia päivittäin myös punkkien
varalta. Lisäksi kannattaa aina selvittää jo etukäteen lähin päivystävä eläinlääkäri, neuvoo eläinlääkäri
Anni Hakanen Eläilnlääkäriasemaketju Univetista.
Lemmikin ihotulehduksista
ja haavoista lievimmät voi
hoitaa itse. Tilanteen tarkistamista ja jatkohoitoa varten lemmikki on hyvä
viedä eläinlääkäriin.
. Sitä voi antaa ensiapuna lievittämään turvotusta,
jos kyy on purrut lemmikkiä
kieleen tai kaulan alueelle.
. 040 550 0823
Ennakkoilmoittautuminen opastetuille retkille p. Haavojen ja ihotulehdusten ensihoitona vahingoittuneelta alueelta ajellaan karvat
pois ja alue puhdistetaan sekä
suojataan nuolemiselta. Jos kyy puree lemmikkiä,
ota aina yhteyttä eläinlääkäriin. 7. Punkkien levittämien
tautien tarttuminen vaatii vähintään vuorokauden kiinnittymisajan. Kiinnittyneitä punkkeja
saattaa kuitenkin estolääkityksen tai punkkipannan
käytöstä huolimatta löytyä
lemmikin iholta, Hakanen
huomauttaa.
MUISTA NÄMÄ
. Teatteri Retikassa, 10 ?
klo 19.30 Opastettu kierros Suomussalmen taistelupaikoille, lähtö
Hotelli Kiannon Kuohujen pihasta, 10 ?. toukokuuta 2014 SOTKAMO
19
Hirvet ovat liikkeellä
Jos perheen lemmikki lähtee lomalle mukaan, kannattaa matkaan ottaa myös eläimen ensiaputarvikkeet. Estolääkitys
tappaa punkit ennen kuin ne
ehtivät aiheuttamaan tartuntaa. Valvonnan erityiskohteena on tänäkin
vuonna nuorten päihteiden
käyttö erityisesti lasten leikkipaikoilla sekä päiväkotien
ja koulujen pihoilla.
Valvonnalla pyritään myös
puuttumaan alkoholijuomien välitykseen alaikäisille sekä alaikäisten luvattomaan
alkoholin nauttimiseen ja
hallussapitoon. Torstaina 29. 1. (täynnä)
klo 17
Rakkaudentunnustus Isänmaalle Teatteri Retikassa, 10 ?
Lippuvaraukset Rakkaudentunnustus Isänmaalle -esitykseen
arkisin klo 10 . Pidä lemmikin ensiapupakkaus mukana lomallakin.
Uusi lääkereseptit ja hanki lomalla tarvittavat lääkkeet jo
etukäteen.
. Reitti: Keskusta Haukiperä - Kuomanjoki - Kirkonkylä - Hulkonniemi
Lauantai 7.6.
klo 10
Linja-autokuljetus Raatteeseen, lähtö Teatteri Retikasta, 20 ?
(sis. Jos punkin irrottaminen kotona ei onnistu, se voi-
daan hoitaa myös eläinlääkärissä. Tappio Suomussalmella, Ruotsin ja Venäjän
raja Tornionjoella. Poliisi puuttuu normaaliin tapaan valvonnassa yleisten paikkojen
häiriöihin ja humalajuomiseen.
Poliisi ilmoittaa alle 18
-vuotiaiden alkoholin hallussapidosta tai nauttimisesta
nuoren vanhemmille sekä
lastensuojeluviranomaisille.
Tämän lisäksi seurauksena
on useimmiten 20 euron rikesakko ja aina juomien menetys.
Aikaisempina vuosina poliisin haltuun on jäänyt valvontaviikonlopun aikana
noin 2 500 litraa erilaisia laittomasti hallussa pidettyjä alkoholijuomia, mutta viime
vuonna luku oli ensimmäistä
kertaa alle 2 000 litraa.
Liikenneturva muistuttaa
tiellä liikkuvia siitä, että hirvet ovat alkukesästä vilkkaasti liikkeessä. Eläintä ei saa jättää yksin paahteiseen autoon.
Lemmikkikin voi
loukkaantua lomalla
Eläimet: Lomalle kannattaa ottaa
myös lemmikin ensiapupakkaus
Sirpa Rauhaniemi
toimitus.sotkamolehti@almamedia.?
Lemmikin sairastumiseen loman aikana ei aina muisteta
tai osata varautua.
Kesällä eläinlääkäriin hakeudutaan varsinkin ihosairauksien ja -tulehdusten,
haavojen sekä hyönteisten tai
kyyn puremien takia.
. Lämpöhalvauksen saanut lemmikki
on aina vietävä eläinlääkäriin.
Jami Kajaani
Kemppainen Marko Oulainen
Kuikka Sami Sotkamo
Matkailualalle valmistujan lakki keväällä 2014.
Liikunnan ammattitutkinto, liikunta- ja ohjelmapalvelut osaamisala
Leinonen Suvi Hyrynsalmi
Räikkönen Matti Kouvola
Sokka Heidi Hyvinkää
Sokka Mauri Espoo
Vanninen Pertti Hyvinkää
Virtaharju Merja Juankoski
Åkerlund Johanna Helsinki
Liikunnan ammattitutkinto, aikuisliikunnan
osaamisala
Haapea Kirsi Kajaani
Hartikainen Mika Kuopio
Huovinen Hanna Leppävirta
Juntunen Elina Iisalmi
Klemettilä Katja Haapavesi
Koponen Suvi Helsinki
Könttä Anu Kontiolahti
Lento Ritva Kontiolahti
Myyryläinen Hanna Ristiina
Nenonen Reetta Kuopio
Nenonen Taina Kuopio
Nilosaari Päivi Sotkamo
Pakarinen Anne Huittinen
Penttilä Sanna Kokkola. Pusa työllistyy uimakouluihin
Kotkassa ja heti maanantaina
on edessä kymmenen tunnin
työpäivä.
Hän aikoo palata Kainuuseen vielä vuodeksi ja hän
hakee Vuokatin urheiluhierojakoulutukseen. Viime viikolla nuoret olivat matkalla Kyproksella. Vuokatti kuulosti hyvältä. Valmistumisjuhlaankin tytöt aikoivat laittaa
hiuksia yhdessä. Ajattelin, miksipä ei. Kotkassa
kun ei ole joka talvi lunta, eikä yläluokilla hiihdetty ollenkaan. Tykkään myös lasketella.
Lukio jäi ja Pusa lähti Vuokattiin kolmivuotiseen koulutukseen. Mielessä ovat opinnot myös Kajaanin ammatti-
Katimari Partanen
katimari.partanen@almamedia.?
Kotkalainen Venla Pusa valmistui keskiviikkona liikuntaneuvojaksi. Täällä kaikki kaverit ovat
liikunnallisia ja tulleet tutuiksi Vuokatin Urheiluopiston
ympäriltä.
Vastavalmistuneelle kuuluu työn kannalta hyvää. Venla Pusa, pian
20, valmistui keskiviikkona
liikuntaneuvojaksi ja personal traineriksi.
Jos jokin on nuorelle kotkalaiselle ollut vaikeaa, se on
ollut maastohiihto. toukokuuta 2014
20 ELÄMÄNMENO
Minun
oma
alani
Ammattilainen:
Liikuntaneuvoja
nauttii joka lajista
Haku Vuokattiin opiskelemaan oli hieman sattuman
kauppaa.
Liikunnallinen Venla Pusa kävi lukiota kotipaikkakunnalla Kotkassa ja harrasti
ahkerasti kilpatanssia. Hän piti valmistujan puheen Vuokatin Urheiluopistolla.
KATIMARI PARTANEN
Laukia Iiro Jämsä
Mannonen Jasmin Kotka
Miettinen Jesse Kuopio
Peltoniemi Lasse Kokkola
Pohjola Laura Muhos
Pusa Venla-Elina Kotka
Ripatti Karoliina Mikkeli
Sorvisto Jussi Ylivieska
Tiainen Katri Nurmes
Kainulainen Satu Sonkajärvi
Kallio Liisa Pyhäjoki
Karppinen Riikka Sotkamo
Koskelo Mona Rautavaara
Leppänen Janne Sotkamo
Malinen Milla Saarijärvi
Rasi Anna-Stiina Kajaani
Tolonen Riku Sotkamo
VALMISTUNEET 28.5.2014
Kainuun ammattiopisto,
Vuokatti
Matkailualan perustutkinto, matkailupalvelujen
tuottaja
Haverinen Anni-Mari, Kajaani
Hänninen Olli, Laukaa
Immonen Veli-Eemeli, Sotkamo
Mustonen Paula, Sotkamo
Salminen Jesse, Hyrynsalmi
Tervo Sari Janika, Sotkamo
Tolonen Sonja, Kajaani
Tuomaala Emilia, Kajaani
Tuominen Venla, Siikalatva
Matkailualan perustutkinto, matkailuvirkailija
Heikkinen Annaliisa, Kajaani
Heikkinen Emilia, Kuhmo
Juntunen Hanna-Kaisa, Sotkamo
Muhamiriza Divine, Kajaani
Saukko Keijo, Kempele
Sirviö Elina, Kajaani
Hietalahti Ville, Halsua
Klemetti Anni, Sotkamo
Vuokatin Urheiluopisto
Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja
Heinonen Arttu Ii
Ivano. SOTKAMO Torstaina 29. Koulutus syventäisi ammattitaitoa entisestään. Mutta kun on oppinut, on ollut helppo nauttia
lajista.
Pusa kehuu luokan yhteishenkeä hyväksi. Olen huomannut, että tämä on ihan minun juttuni.
On hyvä ala.
Koulussa on käyty läpi lajit
laidasta laitaan.
Vilkas ja eloisa luokka sai
palautetta siitä, että paikallaan istuminen oli oppitunneilla haastavaa.
. Valmentajan tyttäreltä hän sai
vinkin, että liikuntaneuvojakoulutukseen voi hakea myös
peruskoulupohjalta.
. Vuokatin luokalla oli
useita entisiä kilpahiihtäjiä.
. Yhteisen
juhlan jälkeen opiskelijat aikoivat kokoontua vielä illalla
omaan graduation partyynsä.
Pusa juhlii myös perheensä kanssa viikonloppuna Kotkassa.
. On ollut vaikeampi pysyä
perässä