Rooleissa nähdään nuorella
kaartilla höystetty konkarikavalkadi, mukana
muun muassa Hannu Väyrynen.>>8
Hetki ennen painia. Judo
Sotkamon
Tsuyoilla on 30
alle 15-vuotiasta
judokaa. Maiju Lassilan Ikiliikkujan ohjaa Kari Kajaus. >> 2. >>20
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
PERJANTAI 29. >>23
NRO 95
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
VALTTERI MULKAHAINEN
Diakoni on
mukana arjessa
Sotkamon seurakunnan
toinen diakoniatyöntekijä
Marjo Kyllönen aloitti työt
syyskuussa. MARRASKUUTA 2013
Suunnistus
Jymyn Sampo
Hyppölä on
Kainuun vuoden
suunnistaja. >> 4
Nyrstar tukee
Talvivaaraa
Belgialainen sinkinostaja
toivoo kaivoksen jatkavan,
mutta ei osallistu jatkorahoittamiseen.>> 4
Helmikuussa Sotkamon Työväentalon remontoidulle näyttämölle rävähtää Teatteri Havukan
uutuusnäytelmä. Valtteri Mulkahainen ikuisti tanssivat karhunpennut.
Karhutanssin hetki
Valokuva: Onnistuja on oikeaan aikaan oikeassa paikassa.>> 14
Toimitus
päivystää
Viikonloppuna
Sotkamo-lehden
toimitus päivystää
numerossa 050 9118943.
Pääkirjoitus: Sotkamossa on nyt puhallettava yhteen hiileen
Hän muistutti siitä, millaisia haittoja taudeista on. Tietysti tämä on
kateutta, kun ei ole koskaan ollut
autoa eikä liioin ajokorttiakaan:).?
?Onko Ely-keskuksella
patenttiratkaisua siihen
tilanteeseen, jos rahat
loppuu eikä työmiehiä
ole, eikä kukaan aliurakoitsija ilman rahaa tee
Ely-keskuksen pyytämiä töitä???
Gallup: Mitä käsityöt merkitsevät sinulle?
Kun hoidan kotihoidontuella lastani, merkitsee käsityökurssi sitä, että pääsee muutamaksi tunniksi aikuisten seuraan. Tätä kunnankin on tuettava kaikin tavoin.
Menestyvää ja kehittyvää yritystä tai yrittäjää ei kenenkään pidä kadehtia.
Usein tuloksiin päästään vain sinnikkäällä
ja ahkeralla puurtamisella. Se on nähty erityisesti täällä Sotkamossa. Minua kun mietitytti
se, onko jäykkäkouristusrokote voimassa ja se, tuleeko ulkomailta matkailijoiden ja pakolaisten mukana tuberkuloosia. Hepatiitti A
voi aiheuttaa vakavan maksatulehduksen.
Keskustelimme myös sikainfluenssarokotteesta, joka oli
kaikin puolin vakava tauti ja johti jopa kuolemaan. Harmittaa se, että usea nuori sai sikainfluenssarokotteesta narkolepsian.
Rokoteasioissa riittää varmasti pohdittavaa, vaikka moni
saa rokotteesta apua.
T
alvivaaran kaivosyhtiön eloonjäämiskamppailun seurauksena
työllisyystilanne myös Sotkamossa on kehittynyt syksyllä
huolestuttavalla tavalla. Esimerkiksi vesirokko voi jäädä piilevänä elimistöön ja puhjeta vuosien jälkeen vyöruusuksi. Pitäisikö vesirokkoa
sairastamattomat lapset rokottaa tautia vastaan?
Tuttavani vakuutteli, etten ole ylihuolehtiva ja että asiaa
kannattaa pohtia. Rokotteet hankitaan jäykkäkouristusta, poliota, hinkuyskää, tuberkuloosia, tuhkarokkoa ja
A
Lähtisipä
kaikki
paha piikillä.?
kurkkumätää vastaan.
Unicefin mukaan nukke pelastaa yhden lapsen elämän
jossakin köyhässä maassa.
Tutun sairaanhoitajan kanssa pohdimme aiemmin syksyllä rokotteiden hyötyjä ja haittoja. Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvussa.
Sotkamon työttömyysluvut olivat pitkään
muuta maata parempia Talvivaaran kaivostoiminnan ja matkailun hyvän vedon ansiosta.
Nyt Talvivaaran kasvu ja kehitys on vaihtunut kriisiksi ja kaivoksella työskennelleet joutuvat odottelemaan uusia työnsaantimahdollisuuksia. Jos kaivostoiminta pysähtyy pitemmäksi ajaksi, ovat monet alihankkijayritykset todella suurissa vaikeuksissa.
Syntynyt tilanne osoittaa konkreettisesti
sen, kuinka suuri merkitys kaikella paikallisella yritystoiminnalla on.
Tavoitteellinen toiminta ja yhteen hiileen
puhaltaminen ovat ainoita keinoja, joiden
avulla Sotkamossa toimivat yritykset voivat
menestyä ja työllistää. Mielenkiinnosta olen seurannut nuorten tyttöjen HPVrokotekeskustelua.
Entä suojaako rokottamattomia lapsia tubilta se, että
suurin osa ikäluokasta on rokotettu. Nuken kajaanilainen tekijä oli nimennyt nuken
jollakin Etelä-Amerikkaan viittaavalla nimellä, jonka olen
jo unohtanut.
Kahdellakympillä, jonka nukesta maksoin, voi Unicef
hankkia elintärkeät rokotukset yhdelle lapselle kuutta tappavaa tautia vastaan. Silloin yrittäjä ei
kysy työtuntien tai oman palkan perään.
Yritysten menestys tuo kasvua ja uusia työpaikkoja. Hänen
mielestään näistä ei juuri kirjoitettu, rokotteen haitoista
kyllä.
Olisipa maailma niin mustavalkoinen, että kaikki paha
lähtisi piikillä. Myös kissan ja biisonin karvoja olen
kehrännyt.
Eeva Kurkinen
Sotkamo
Ajankulua ja virkistystä. Kaikkien
pitää päästä autolla töihin.
Kulkekaa kimppakyydillä tai
ajakaa polkupyörillä, kävelkää.
Pari kilometriä tullaan autolla
töihin ja sitten on illalla kiire
harrastamaan liikuntaa... Käsityöt ovat olleet aina harrastukseni.
Minna Sirviö
Sotkamo
Olen utelias kokeilemaan kaikkea uutta.
Tänä syksynä on valmistunut itse kehräämästäni collienkarvalangoista kudottu
shaali. En
ymmärrä, työmatka olisi samalla
liikuntaa. Melkein päivittäin käyn Salmelassa mattoa kutomassa.
Bertta Jokelainen
Sotkamo. Yhä useamman pitääkin kääriä hihat
ja ryhtyä yrittämään. SOTKAMO Perjantaina 29. Tykkään, kun saan
jotain näkyvää aikaiseksi.
Marja Karjalainen
Sotkamo
Hyvää rentoutumismuotoa. Se on hyväksi kaikille ja
vippaskonstit eivät auta.
www.sotkamolehti.fi
?Kauheeta, ei taaskaan
pysäköintipaikkaa... Uusi pienokainen sai minulta ensimmäiseksi kummilahjakseen
Anna ja Toivo -mollamaijan.
Tummasta kankaasta ommeltu nukke
oli pieni pehmeä paketti, mutta samalla
lämmin ajatus muille maailman vastasyntyneille. työllistämiseen uutta linjaa
V
ein Unicef-nuken vastasyntyneen kotiin
sunnuntaina. marraskuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 29.11.2013
Katimari Partanen
Päätoimittaja Martti Huusko
katimari.partanen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden toimittaja.
Pitäisikö
Uusi tilanne vaatii
kaikki rokottaa
Perjantaina 29. ellei toisin mainita.
Dronningholm
Tähtitorttu marmeladi
180
099
Persimon
luumu ja omena&kaneli
300 g (3,00 kg)
2
990
149
199
kg
Espanja
PRK
KG
Ilman korttia tai yksittäin 1,09 prk (3,63 kg)
Vip
glögijuoma
Vihreä rypäle
500 g (3,98 kg)
Brasilia
1 l (0,99 l)
TLK
RS
V U O K AT T I
Heikintie 1, Vuokatti,
p. 020 7940 775,
ma-pe 8-21, la 8-20, su 12-21
ka
Vuo tti
PPIZZA&KEBAB
PI
IZZA
ZZA
ZZA&KEBA
A&K
A&
&KEBA
&KEB
KEEBA
BAAB
AB. marraskuuta 2013 SOTKAMO
3
Pikkujoulujen parhaat maut
TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 28.11.-1.12., ellei toisin mainita.
?
????
?
?
?
?
??
RE
F
X
A
??. 020 794 0770, ma-pe
8-21, la 8-18, su 12-21
Hinnat voimassa pe-su 29.11.-1.12. T
?
24%
?
?
?
???
?
?
?
?
???
E
Joulua
ODOTELLESSA
Kohta se on täällä
Tuote-esittelyt Sotkamossa:
Perjantaina: Kaesan Kotileipomo
Lauantaina: Ingman
ERÄ
Pakattuna
tuore lohifilee
799 599
Norja
rajoitus: 2 pkt/talous
n. 2-3 kg
-38 %
KG
Voimassa to-la 28.-30.11.
lanttu, peruna ja porkkana
350-400 g (4,23-4,83 kg)
169
189
ja rosolli
-17 %
300 g (5,63 kg)
RS
Ilman korttia 2,29-2,39 rs (5,73-7,97 kg)
-24 %
Atria
naudan sisäpaisti
Ilman korttia 8,95 kg
Saarioinen laatikot
-26-29 %
kg
-33 %
KG
Ilman korttia 12,95 kg
099
Espanjan klementiinit
HK tuoresuolattu
rasvaton pieni kinkkurulla
Myllyn Paras
torttutaikina
1 kg (1,89 kg)
pakaste
PKT
Ilman korttia 2,49 pkt (2,49 kg)
Sotkamo, p
Tarkoitus oli, että hän
voisi keskittyä pelkästään kotikäynteihin ja ihmisten kohtaamistyöhön, kuvaa Sotkamon seurakunnan kirkkoherra Erkki Marin diakoniatyön
taustoja.
. Oikeudet möi Gexco Norge As. Kolmatta virkaa ei
kuitenkaan lakkauteta vaan
jäämme odottamaan taloudellisestikin parempia aikoja,
Nyrstar uskoo yhä
elinkelpoisuuteen
Raimo Viirret
raimo.viirret@almamedia.fi
Belgialainen kaivosyhtiö
Nyrstar vakuuttaa olleensa ja
on yhä Talvivaaran kaivoksen pitkäaikainen tukija.
Se on toiminut aktiivisesti
pyrittäessä käytettävissä olevilla keinoilla varmistamaan
toiminnan jatkuminen sekä
sinkin toimitussopimuksen
mukaiset toimitukset. Yhtiö
selvensi torstaiaamuna kantaansa Talvivaaran yritysjärjestelyyn.
Nyrstar on maksanut Tal-
vivaaralle ennakkomaksuja
yli 232 miljoonaa euroa 1,25
miljoonasta sinkkitonnista.
Määrästä on toimitettu vasta
94 000 tonnia.
Kun Talvivaaran ja keskeisten sidosryhmien kanssa
yritettiin löytää lyhyen aikavälin rahoitusratkaisu Talvivaaralle, Nyrstar oli mukana
ja harkitsi osallistumista vaadittuun rahoitukseen. marraskuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Nainen
hukkui
Koposenlahdella
Oikaisu takaisin kotirantaa
kohti koitui 1946 syntyneen
sotkamolaisnaisen kohtaloksi tiistaina illalla Kiikarinniementien varressa Koposenlahdella.
Naisen tuttava oli mennyt
kyläilemään iltapäivällä. Olemme lisäksi turvanneet lainamme arvon tällä sopimuksella, Lindborg sanoo.
Lemminkäinen ja joukko
muita asfalttikartelliin osallistuneita yhtiöitä joutuu palauttamaan Kainuuseen liikaa perittyjä tienrakennusmaksuja yhteensä 445 000
euroa.
Summasta Kajaani saa 270
000, Kuhmo runsaat 88 000
ja Suomussalmi vajaat 88
000 euroa. Koska meillä on käytössä
niin sanottu ajaton työaika,
olemme joskus töissä myös
iltaisin ja viikonloppuisin.
Työpäivät täyttyvät ihmisten
kohtaamisista toimistolla,
erilaisissa piireissä ja kotikäynneillä, kertoo Kyllönen.
Sotkamon seurakunnassa
toimii muun muassa kaksi aikuisten kerhoa sekä diakonia- ja lähetyspiiri.
Sotkamon seurakuntalaisia palvelee diakoni Marjo Kyllönen. SOTKAMO Perjantaina 29. Nyrstarin edellä saamisiaan ovat kuitenkin perimässä pankit, joilla on vakuudellisia saamisia.
Jos Talvivaaran liiketoiminta yritetään konkurssitilanteessa myydä, Nyrstar lienee kuitenkin etusijalla
kauppoja tehtäessä. Talvivaaran nykyinen tuotantojohtaja Darin Cooper tuli
Nyrstarin palveluksesta viime elokuussa.
Silver ostaa
Norjasta
oikeuksia
Kainuuseen
korvauksia
kartellista
Sotkamo Silver on ostanut
kaivosoikeuksia Mo i Ranasta
Norjasta. Hän korostaa ihmisten henkilökohtaisen ta
saavutettu, Nyrstar päätti peruuttaa virallisen tukensa yrityssaneerausmenettelylle.
Tiedotteen mukaan Nyrstar kuitenkin uskoo edelleen
pitkällä aikavälillä Talvivaaran toiminnan elinkelpoisuuteen ja on yhä valmis arvioimaan toteuttamiskelpoisia
vaihtoehtoja toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi.
Espoon käräjäoikeus antoi
tiistaina Talvivaaralle perjantai-iltapäivään saakka aikaa
täydentää yrityssaneeraushakemukseen liittyviä tietoja,
kun Nyrstar oli perunut tukiilmoituksensa.
Nyrstarin torstaisen tiedotteen syynä lienevät huhut
yhtiön aikeista mahdollisen
konkurssin jälkeen, jos yrityssaneeraus ei toteudu.
Kun Nyrstar perui luopumisilmoituksensa, Suomessa
alkoi spekulointi siitä, että
Nyrstar voi lunastaa Talvivaaran myöhemmin konkurssipesältä varmistaakseen
sinkkisaatavansa. Ensi vuonna
diakoniatyössä työskentelee
kaksi henkilöä.
. Jälkien perusteella
nainen oli joutunut veden varaan lähtiessään oikaisemaan kohti kotirantaansa.
Kainuun poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä normaalina kuolemansyyntutkintana.
Kaupat auki
Sotkamossa
loppiaisena
Kaupat saavat olla auki loppiaisena myös Sotkamossa kello 12?21. Sotkamon lisäksi
Oulun, Kajaanin, Kuusamon,
Kuhmon, Hyrynsalmen, Suomussalmen ja Puolangan
kuntien alueille.
Diakoni
askeltaa
arjessa
Seurakunta: Diakoniatyössä palataan kahden
viranhaltijan aikaan.
Kolmatta virkaa ei
lopeteta, vaan se jää
?kellumaan?.
Tarja Korhonen
tarja.korhonen@almamedia.fi
Sotkamon seurakunnan diakoniatyö palaa vuodenvaihteessa tilanteeseen, jossa oltiin seitsemän vuotta sitten,
kun eläkkeelle jäävän Riitta
Kormilaisen virka jätetään
täyttämättä. Pelastuslaitos oli
paikalla 16.38.
Pelastuslaitoksen pintapelastajat löysivät naisen veden
varasta Koposenlahdesta.
Tutkinnanjohtaja, komisario Kari Karppinen kertoi rannalla noin 10 metrin
päässä rannasta olleen naisen jälkiä. Seitsemän vuotta sitten
seurakuntaan perustettiin
kolmas diakoniatyöntekijän
virka. Eri syistä johtuen tämä
visio ei ole toteutunut, ja tällä
hetkellä palaamme ainakin
väliaikaisesti siihen, että diakoniatyöntekijöitä on viroissa kaksi. Ilmoitus tehtiin noin
kello 16.00. Pohjois-Suomen
aluehallintovirasto on Oulun
kauppakamarin hakemuksesta myöntänyt poikkeusluvan vähittäiskaupalle loppiaisena 6.1. Nyrstarin
ennakkomaksujen toissijaisina pantteina on Talvivaaran
kaivosoikeudet ja yrityskiinteistöjä. Esiintymässä on
muun muassa sinkkiä, lyijyä,
kuparia, hopeaa ja kultaa.
Kaivosoikeudet maksoivat
Sotkamo Silverille 48 miljoonaa Ruotsin kruunua.
Silverin toimitusjohtaja
Timo Lindborg pitää kauppoja hyvänä sillanpäänä Norjan virkistyville mineraalimarkkinoille.
. Tätä mieltä on
kirkkoherra Erkki Marinin lisäksi myös diakoni Marjo
Kyllönen, joka on aloittanut
syyskuun lopussa yksivuotisen pestin viransijaisena.
Aikuisiällä diakonin amktasoisen tutkinnon suorittanut Marjo Kyllönen valottaa
työviikkonsa monipuolista
kulkua.
. Lisäksi kunnat
saavat korvauksia oikeudenkäynnistä.
Yksistään Lemminkäinen
on tuomittu asfalttikartellijutussa kymmenien miljoonien
eurojen korvauksiin.. Siinä
vaiheessa toimitettiin yritysjärjestelyn tukemista koskevan ilmoitus.
Koska tyydyttävää tulosta
rahoitusneuvotteluissa ei
jatkaa Marin.
Erkki Marin tähdentää, että hän pitää diakonian kolmatta virkaa edelleen hyvin
tärkeänä.
Diakoniatyö on ammattityötä, jota ei voi korvata vapaaehtoisilla. Talon asukas ei ollut kotona,
mutta lumessa olivat jäljet
kohti järveä.
Vieras kävi katsomassa
jäällä, eikä havainnut paluujälkiä.
Tässä vaiheessa vieras ilmoitti aluehälytyskeskukseen
Joissakin seurakunnissa
muistetaan syntymäpäiviä
isoilla yhteisillä juhlilla. Nyt ei ole tilannetta
mitä kommentoida, Pääkkönen vastaa kysymykseen vaikutuksista.
Pääkkönen kehottaakin
etsimään vastausta helsinkiläisen Ruralia-instituutin tutkimuksista.
Ruralia-instituutti on tutkinut Talvivaaran vaikutuksia. Diakonian ajatellaan kristinuskossa perustuvan sekä Raamatun opetuksiin lähimmäisenrakkaudesta että alkukirkossa vakiintuneeseen tapaan
huolehtia vähäosaisista.
. Se on 147 eli 33 prosenttia enemmän kuin vuosi
sitten. Vuosi sitten
avoimia työpaikkoja oli kutakuinkin saman verran, mutta
silloin niitä oli eniten rakennus- ja kaivosalan (11) sekä
tieteellisen, teknisen ja taiteellisen työn (11) ammattiryhmissä.
kopteri, joka toimii harjoitusalueella maanantaista torstaihin kello 9?15 välisenä aikana.
Keskitysmarssit Hoikankankaan varuskunta-alueelta
alkavat maanantaiaamuna
seuraavilla reiteillä kello 8 ja 9
alkaen:
Lehtovaarantie - Kivimäki
- Kyntölä - Viitamäki - Kokkomäki, VT6 - tie 8710 - Kontinkankaantie - Kontinkangas, Keskimmäinen rekiura Mustantie - tie 19045 - Syvänkangas - tie 8710 - Lehtovaara
- Paskamäki - tie 8714 - Lahnasjärvi
Paluumarssit tapahtuvat
torstaina kello 9?12..
Harjoituksessa päivystää
puhelin 0299 451 964 ympärivuorokautisesti.. Eniten avoimia työpaikkoja oli palvelutyön (21)
ja kaupallisen työn (13) ammattiryhmissä. Kainuussa työttömyys on
kasvanut jo yli 25 prosenttia
vuoden takaisesta, kun kasvu
koko maassa on 16 prosenttia.
. marraskuuta 2013 SOTKAMO
5
TARJA KORHONEN
MITÄ
. Sotkamossa oli maakunnan
toiseksi paras työllisyystilanne. Kolme on vähimmäismäärä. Huhtikuussa 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan
vaikutukset ovat merkittävät.
Tuolloin arvioitiin Talvivaaran kaivoksen kokonaistyöllisyysvaikutukseksi saadaan
1841 henkilötyövuotta kerroinvaikutukset huomioiden.
Henkilöstöä tuolloin kaivoksella vähän vajaa 400.
Nyt kaivoksella on töissä
noin 540 henkilöä. Kuhmossa työttömiä on
19,9 prosenttia ja Suomussalmella 19,3 prosenttia.
Jo yli viidennes työttömistä
on ollut yhtäjaksoisesti yli
vuoden työttömänä ja lähes
10 prosenttia yli kaksi vuotta.
Sotkamossa oli lokakuun
Yli 2 000 henkilöä
loppusodassa
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.fi
Kainuun prikaatin aselajiharjoitus pidetään Kainuun ja
Pohjois-Savon rajalla joulukuun alussa Kajaanin kaakkoispuolella.
Kyse on Koillinen-aselajiharjoituksesta, johon osallistuu 2110 henkilöä ja 480 ajoneuvoa Kajaanin, Murtomäen, Laakajärven ja Jormasjärven välisellä alueella.
Kyseessä on ennen joulua
kotiutuvien varusmiesten
niin sanottu loppusota ja
joukkokoulutuskauden huipentuma. Eniten työttömiä oli rakennus- ja
kaivosalan (113) ja teollisuuden (92) ammattiryhmissä.
Vuosi sitten työttömiä oli
niinikään eniten rakennus- ja
kaivosalan (74) ja teollisuuden (69) ammattiryhmissä.
Sotkamossa oli lokakuun aikana 50 uutta avointa työpaikkaa. Maksan sen itse ja
sitten on tätä byrokratiaa.
Nyt pitää tehdä poliisillekin
ilmoitus kaadetuista ilveksistä.
Raju kasvu
jatkuu
Työttömyys: Talvivaaran vaikutusta
odotetaan pelonsekaisin tuntein
PERTTI GRANQVIST
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen ei
spekuloi Talvivaaran toiminnan mahdollisen alasajautumisen työllisyysvaikutuksilla.
. Varsinaisten kotikäyntien lisäksi
käymme myös syntymäpäivillä vuorotellen pappien
kanssa, kertoo Kyllönen.
Sotkamon seurakunnan
erityispiirteeseen kuuluvat
syntymäpäivävierailut ovat
kirkkoherra Erkki Marinin
mielestä kantava ja jatkossakin kannatettava perinne.
. Perjantaina 29. Jokainen vastaa itse siitä, että metsästyst tapahtuu
siellä missä kullakin on met-
sästysoikeus. Muualla
metsästetään pihakissoja.
Salojen ilvesten annetaan olla rauhassa, Klemetti opasti
metsästäjiä.
Peura-alueen raja on Pohjois-Sotkamossa Kaitainsalmentie ja Ristijärventie. Parasta
olisi, että voisimme osallistua
varsinaisille syntymäpäiväjuhlille, joissa on läsnä paljon
seurakuntalaisia. Sana diakonia on kreikkaa ja
tarkoittaa palvelua.
. Peura-alue on
mainittujen teiden itäpuoli
aina pitäjänrajaan saakka.
Pyyntilupa ei koske naarasta, jota vuotta nuorempi pentu seuraa.
Esko Klemetti arvioi ilvesmetsälle lähtevän 40-50 metsästäjää.
. Työvoiman
kysyntä on ollut viime aikoina poikkeuksellisen vähäistä.
Rakennusalan työllisyys on heikko Kainuussa ja Sotkamossa.
Rakennusalalla ja kaivosalalla on eniten avoimia työpaikkoja.
TAUSTA
. Se on 394 enemmän kuin
syykuussa ja peräti 1 102
enemmän kuin vuosi sitten.
. Lokakuussa irtisanomiset ja lomautukset kasvoivat ja työttömyys pomppasi jo yli neljänneksen vuoden takaista
korkeammalle. Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoon oli kirjoittautunut lokakuun lopussa 5 432 työtöntä. Aina se ei
ole valitettavasti mahdollista,
toteaa Marin.
Sotkamon seurakunta
muistaa 70- ja 80-vuotta täyttäviä. Työttömyysprosentti oli
12,4 ja Ristijärvellä 12,0.
. Lisäksi urakoitsijat
ja urakoitsijoiden työntekijät.
Urakoitsijoiden työt loppuivat jo 14 marraskuuta.
Kainuun työllisyystilanne
vaikeutuu ilman Talvivaarankin mahdollisia vaikutuksia
kuukausi kuukaudelta. ja päättyy itsenäisyyspäivän aattona torstaina.
Harjoituksessa ei ammuta
kovapanosammuksilla, mutta ajoittaista ammunta- ja räjäytysmelua esiintyy erityisesti tulenkuvauskentillä.
Harjoituksessa ammutaan
valopistoolilla ja mukana on
Utin jääkärirykmentistä
Hughes MD 500 -kevytheli-
2013 lopussa työttömänä 598
henkilöä. 90 vuodesta alkaen päivänsankarin luona vieraillaan vuosittain.
apaamisen tärkeyttä.
Peura-alueen
ilvekset tähtäimessä
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Ilveksen metsästys alkaa ylihuomenna sunnuntaina.
Sotkamossa pyyntilupa on
kahdeksallee ilvekselle. Pyrin siihen, että kerkiäisin tehdä nuo käynnit. Käytäntönä on edellämainituista syistä se, että aina ennen ilveksen ampumista soitetaan minulle.
Kaatajalta Esko Klemetti
perii tänä vuonna kaatajalta
kaatomaksuna 20 euroa per
täpläturkki.
. Täällä toimimme
monilla eri sektoreilla, kun
taas isoissa seurakunnissa
diakoniatyössä on käytössä
sekä asuinalue- että tehtäväalajako, jatkaa Marjo Kyllönen.
Kotikäyntejä diakoni Marjo
Kyllönen ehtii tehdä tällä hetkellä yhdestä kahteen viikossa.
. Luvanhaltija Esko Klemetti
kertoi luvista kohdennetun
peura-alueelle kolme lupaa.
. Heistä
250 on Kajaanista ja 150 Sotkamosta. Samoin metsästyskortin ja muiden lupien voimassaolosta.
Esko Klemetillä on puhelinvastaaja numerossa 04462950980 jossa on reaaliaikainen tiedote pyynnin edistymisestä.Tappoluvan saa
numerosta 0500-295098.
. Harjoituksen johtaa Kainuun prikaatin komentaja, eversti Jukka Sonninen.
Harjoitus alkaa sunnuntaina 1.12. Kommentoidaan tilannetta sitten kun tilanne on
päällä. Lupamaksu on 150 euroa
yhteensä. Diakoniatyö jakautuu sairaanhoitodiakoniaan, huoltodiakoniaan, seurakuntadiakoniaan ja sielunhoitodiakoniaan.
. Meillä Sotkamossa ollaan totuttu
siihen, että seurakunnasta
vieraillaan kotona. Enemmänkin saa peuraalueelle ampua. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli
12,4 prosenttia, kun se vuosi
sitten oli 9,4 prosenttia. Eteläpuolella Sapsoperäntie ja
Saukontie. Voi sanoa, että diakonian
työalue ja yksittäisen tehtävän työkuva ovat pohjoisessa
Suomessa laajempia kuin
etelässä. Palvelutyön ohella diakoniaan liittyy kristillinen julistustoiminta sekä kristittyjen keskinäisen yhteyden ja yhteistoiminnan vahvistaminen.
Kaupungilla on taseessa 10 miljoonaa, joista
käytetään infran rakentamiseen joka vuosi yksi miljoona.
Perussuomalaisten valtuutettu,
ympäristö- ja teknisen
lautakunnan puheenjohtaja
Seppo Romppainen
Tämä on tärkeä paperi Sotkamon kunnalle. Niin nuoret kuin aikuisetkin ovat riskiryhmät.. Keskustan
ryhmä kannattaa kunnanhallituksen esitystä.
Seppo Romppainen perusteli kunnanvaltuustolle miksi arvonnoususta pitäisi periä korkeampaa maksua.
Keskustan valtuutettu
Pasi Korhonen,
Sotkamon kirkonkylän
ympärillä on rakentamattomia tontteja hiekkasärkillä,
niihin pitäisi rakentajia saada.
Oman ryhmän perustanut entinen
perussuomalainen
Tommi Heikkinen
Sotkamon kunta sai vuosi
sitten marraskuussa verotuloja 960 000 euroa ja tänä
vuonna saamme 1,6 miljoonaa euroa.
Kunnanjohtaja Petri Kauppinen
antoi kokouksen lopuksi
taloudellisen katsauksen
Päätin, etten valtuuston
kokouksen aikana puhu mitään. Jos kunta nokittaa liian paljon, vetävät
muut korttinsa pois. Nokittelemaan ei pidä lähteä kuten
korttipelissä. Vartiointikierroksia tehdään useampia yön aikana.
Vartijan harkinnassa on kierrosten ajankohta.
Katinkullan hotellinjohtaja Sanna Leinonen kertoi
kuulleensa tapauksesta.
. Nyt kyse
ei ollut verosellaisista, vaan
uuteen maankäyttöohjelmaan liittyvän ympäristö- ja
kehittämisrahan prosenteista.
Perussuomalaisten Seppo
Romppainen esitti Hannu
Korhosen (ps.) ja Jouko
Korhosen (vas.) kannattama, että yli 10 000 kerrosneliömetrin rakennusoikeuden
sisältävillä kaava-alueilla
maanomistajilta perittävän
ympäristö- ja kehittämisrahan määrä on 20 prosenttia.
Yhteensä 500?10 000 neliön alueilla korvaus on 20
prosenttia.
Ympäristö- ja kehittämisraha peritään tontin arvon
noususta.
Korkeampaa prosenttia
perusteltiin Kuusamon Rukan käytännöllä, jossa arvonnoususta on maksettu jopa
30 prosenttia.
Korotusesitysten vastustajat pelkäsivät rakentamishankkeiden tyssäävän, jos
korvauksen prosenttimäärä
on 20.
Kunnanhallituksen esitys
oli 10 prosenttia. Huoneenlämpöön tai
kääriä niin sanotusti viltinmutkaan. Miehen vaatetuksesta ei ole tarkempaa tietoa. Seppo
Romppaisen esityksen kannalla olivat perussuomalaiset
ja vasemmistoliitto.
Äänin 23?12 valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen
esityksen.
PERTTI GRANQVIST
Pakkasta oli aamuyöllä alle
viisi astetta. marraskuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
PERTTI GRANQVIST
SANOTTUA
Korvauksia tonttien omistajilta on peritty ennenkin.
Esimerkiksi katujen ja kunnallistekniikan rakentamisesta aiheutuneet kustannukset.
Kaavoittaja Juha Kaaresvirta
Tässä esityksessä on valuvika, joka pitäisi korjata. Sekä tietenkin pakkasen kovuudesta.
Liikkumatta hangessa makaavan ruumiinlämpö laskee
yllättävän nopeasti.
Kylmettynyt henkilö pitäisi
viedä lämpimään.
. Ei saunaan eikä
kuumaan suihkuun. Meno on samanlaista
kuin edellisessä valtuustokaudella niin sanotun ison
ryhmän toimesta.
Kunnanvaltuustossa jaukattiin prosenteista. Tuossa olisi voinut
käydä pahastikin, jos vartija
ei sattunut paikalle.
Vartijan kierros Katinkullan alueella pelasti pyörätielle uupuneen juhlijan lauantaina aamuyöstä.
Sotkamolainen lääkäri Airi
Mäkinen sanoo, ettei hangessa kärsi makailla tuntikaupalla ilman vakavia vammoja tai jopa hengenmenetystä.
. SOTKAMO Perjantaina 29. Jos tilanne arvioidaan vakavaksi,
niin sairaalaan.
Airi Mäkinen kertoi paleltumistapauksia ilmenevän
muutamia.
. Kyllä tilanne olisi käsittääkseni ollut sellainen, että
tunti tai pari lisää ulkona koitui kohtaloksi. Muistisairaat vanhukset
ja liikaa juhlineet. Riippuen siitä kuinka
paljon vaatetta on päällä,
ovatko vaatteet märät vai
kuivat, onko lakki päässä ja
käsineet kädessä. Hyvä, että piirivartiointi
toimii. Kunnanvaltuus-
Vartija pelasti
sammuneen
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Piirivartiointikierros koitui
väsyneen juhlijan viime hetken pelastukseksi.
Securitaksen vartija löysi
pyörätiellä makaamassa olleen, pahoin kylmettyneen
miehen viime lauantaina aamuneljältä Katinkullan lomaosakealueella.
Koska ambulanssia ei saatu paikalle, paikalle saapunut
vartija selvitti hotellin vastaanoton kautta miehen
osoitteen.
Securitas Kainuun palveluesimies Mikko Keränen kertoi miehen vironneen kohtuullisen nopeasti lämpimään päästyään.
. Olisiko
Härkökivi lähtenyt rakentumaan tällaisilla sopimuksilla?
Kokoomuksen valtuutettu
Unto Väisänen.
Kiitos työryhmälle, joka on
tämän laatinut. Rukalla peritään isoista hankkeista
30 prosenttia kehittämiskorvauksena. Jonkin aikaa
miehen on täytynyt pyörätiellä maata, koska hän oli ollut
pahasti kylmissään.
Ambulanssi oli kaukana
muun tehtävän takia.
?Todella esimerkillistä
toimintaa vartijalta, Keränen
kiitteli alaistaan.
tossa sekä työryhmän puheenjohtaja että kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari
Korhonen (ps.) äänestivät
kunnanhallituksen esitystä
vastaan.
Yhteen pelaavat keskusta
ja kokoomus ovat järjestään
kaataneet perussuomalaisten
ja vasemmistoliiton esitykset. Enkä puhunut.
Kunnanhallituksen
puheenjohtaja, Ari Korhonen (ps.)
sanoi kokouksen päätyttyä
Prosenteista jaukattiin
Outo tilanne: Onko Sotkamossa taas iso ryhmä
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Sotkamon kunnan edellinen
maankäyttöpoliittinen ohjelma oli päivitetty vuonna
2002.
Nyt on tehty uusi Osmo
Polvisen (vas.) johtaman
työryhmän toimesta.
Yksimielisesti ei asian käsittely edennyt kunnanhallituksessa eikä kunnanvaltuustossa
1 kg
79
Myllyn Paras
Torttutaikinalevyjä
1 kg
/kg
0
Suomalainen
/pss
Porkkanapussi
1 kg/pss, 1-lk
49
Presidentti
Kahvi
vaalea sj ja pj,
tumma sj, 500 g
(6,98/kg)
0
Voimassa tto-su
Voimassa S-Etukortilla 28.11.?1.12.
89
3
Ilman S-Etukorttia 6,55
(7,21-6,49/kg)
95
Dronningholm
Luumumarmeladi
300 g (3,17/kg)
0
59
Rainbow
Parsakaali
pakattu, 300 g
(1,97/kg),
1-lk, Espanja
0
3
Etusi 20 %
7
90
Suomalainen
/kg
HK
Viljaporsaan
marinoitu sisäfilee
n. 650 g
Ilman S-Etukorttia 9,90/kg
99
Vip
Glögijuoma
1l
Etusi 23 %
69
Fazer
Kääreelliset
konvehtirasiat
320-350 g
(11,53-10,54/kg)
1
49
Rainbow
Riisipiirakka
765 g (1,95/kg)
Ilman S-Etukorttia 1,95 (2,55/kg)
ABC-Lohtajan S-market
palvelee
joka päivä klo 6?24.
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?21
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21.. Perjantaina 29. marraskuuta 2013 SOTKAMO
7
Palvelemme
Voimassa S-Etukortilla 28.11.?1.12.
4
sunnuntaisin
12-21
Etusi 23 %
99
Valio
Oltermanni
kermajuusto
900-1000 g (5,54-4,99/kg)
Voimassa to-su
6
99
9
Rainbow
Kypsä
pikkukinkku
1 kg
Suomalainen
95
1
Rainbow
Kalkkunan
fileerulla
n
päivä vuonna
2014 Sotkamon työväentalon
remontoidulla näyttämöllä
ihmetellään Ikiliikkujaa.
Uusien teatterivalojen
loisteessa paistattelevan
Maiju Lassilan näytelmän
ohjaa Kari Kajaus.
Valojen lisäksi näyttämöllä
hehkuvat Teatteri Havukan
tähtinäyttelijät aina Kaisa
Pekkalasta Lea Niskaseen
ja Hannu Väyryseen. SOTKAMO Perjantaina 29. Kuvassa Anne Korhonen (vas.), Marjo Kem
Suotula ja Sirkka Sirviö (takana).
TARJA KORHONEN
pääsevät omille paikoilleen.
Siitä se sitten lähtee, kaavailee ohjaaja.
Kimmoke talviajan näytelmään lähti ?vanhoilta porukoilta?, joka tarkoittaa jo vuosikymmenet yhdessä näytelleitä havukkalaisia.
. Yksi heistä on kajaanilainen Juho Suotula.
. Ajattelin, että vaihtelu virkistää,
terveydenhuollossa työskentelevä Suotula kertoo.
Hän on ensimmäistä kertaa mukana SPR:n toiminnassa. Kahden viikon päästä
harjoitellaan näyttämöllä ja
kaikki kahdeksan näyttelijää
SPR:n Sotkamon osaston vapaaehtoisista koostuva ensiapuryhmä oli mukana WinterOpenissa. On mielenkiintoista
päästä mukaan erilaisiin ta-
pahtumiin.
Suotula selvittää, että Sotkamon ryhmän toimintaan
oli helppo lähteä, koska mukana oli jo tuttuja ihmisiä.
. Saataisiin tämä työväentalo taas elämään, huokaisee
ohjaaja Kajaus näyttelijöiden
mekastaessa taustalla Maiju
Lassilan tarinassa.
Työväentalon näyttämön
talkootöillä tehdyn remontin
loppu häämöttää.
. Minua kiinnosti tutustua myös
ensiaputoimintaan.
Ensiaputoiminnan lisäksi
osasto osallistuu rinnepäivystykseen ja on avustamassa verenluovutustapahtumissa. Konkarikeitosta maustavat uu-
Marraskuun viimeisellä viikolla Ikiliikkujaa on nikkaroitu kasaan harjoitusten muodossa kuukauden verran.
. Tutustuin tarinaan vuosia sitten ja tälle porukalle sopivaa näytelmää etsiessä se
palautui mieleen, sanoo Kari
Kajaus.
Näytelmän ohjaamisessa
Kajaus luottaa perinteiseen
linjaan.
Luvassa on puolitoistatuntinen, josta ei puutu huumoria eikä juonenkäänteitä.
. Osaston vapaaehtoiset osallistuvat myös
pelastuspalvelun toimintaan.
Vielä harjoittelijan statuksella ensiapuryhmässä mukana oleva Suotula kertoo olleensa mukana maaliskuusta
saakka.
. Kesällä ihmisillä on kiire,
pitäisi ehtiä moneen paikkaan. Talvisydämellä on hiljaisempaa ja aikaa harjoitella.
Eikä talvella ole tunkua muista harrastajateatteriesityksistä.
tarja.korhonen@almamedia.fi
Ohjaaja Kari Kajaus pyytää näyttelijöiltä lisää tunnetta esitykseen.
Kolmenäytöksinen Ikiliikkuja on yli sata vuotta vanha
näytelmäteksti.
. SPR:n toiminta on arvostettua ja hyvin hoidettua. Suotula kertoo, että
ryhmän mukana pääsee auttamaan ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Myös lipaskeräykset ovat
osa toimintaa. marraskuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
Myös
auttaja
oppii
Vapaaehtoistyö:
Suomen punaisen ristin
toiminnassa oppii uutta
ja pääsee auttamaan.
Monipuolisia tehtäviä riittää katastrofikeräyksistä
kadonneiden etsintään.
Maija Räsänen
maija.rasanen@almamedia.fi
Sotkamon SPR:n osaston vapaaehtoistoimintaan on tullut lisää jäseniä, ja kaikki
kiinnostuneet ovat edelleenkin tervetulleita mukaan. Uskon, että Ikiliikkujassa on katsottavaa monille
ikäryhmille.
Ikiliikkujan tarina on tragikoominen.
Pienen kylän väki innostuu ikiliikkujan keksimisestä,
onhan palkintona sen keksijälle luvassa kokonaiset miljoona markkaa.
Varmana onnistumisestaan kyläläiset alkavat tuhlata miljoonaansa etukäteen ja kuinkas sitten käykään.
Sen näemme helmikuussa!. Edellisen työpaikkani
työkaveri on SPR-aktiivi ja
hän sai houkuteltua minut
mukaan toimintaan. Ensiapukurssien käyminen kuuluu asiaan, kun lähtee mukaan päivystysrinkiin.
Olen ensiapukurssit käyneiden parina.
Havukan Ikiliikkuja
paljastuu helmikuussa
Tarja Korhonen
demmat tulokkaat.
Helmikuun 15. Ensiapuryhmän
näkee usein suuremmissa
juhlissa ja urheilutilaisuuksissa.
Elvytystilanteessa
oikein tehty paineluelvytys voi
pelastaa ihmishengen, kylkiasentoon kääntäminen estää
tajuttoman tukehtumisen. Niin
paikallisen kuin nyt myös
valtakunnallisen median tietojen mukaan.
Tämä villikoiraepisodi on
ihan oman veisunsa aihe, eikä siitä nyt sen enempää.
Taajaman ulkopuolelle rakennettaisiin varmaan enemmänkin, jos olisi hyviltä paikoin tontteja tarjolla. Puolivälin
pysäkki on julkisen sektorin
ikääntyville (45?55 v) työntekijöille suunnattu liikunta- ja
ravitsemusneuvontaohjelma,
jonka päätavoitteena on juurruttaa liikuntaneuvonta pysyväksi toiminnaksi Kainuun
sosiaali- ja terveyspalveluissa. Toive on, että ulkopuolisen tekemä arviointi toisi
myös lisää vaikuttavuutta,
sanoo Tikkanen.
Hanke käynnistää myös
sosiaali- ja terveydenhuollon
ammattihenkilöiden täydennyskoulutusta, jolla pyritään
tuomaan uusia ajatuksia ja
valmiuksia liikunta- ja ravit-
semusneuvontataitoihin.
Koulutuksen suunnittelusta
vastaavat KAMK ja Aikopa.
Kainuun Liikunta on pyörittänyt terveysliikuntahankkeita vuodesta 2008 lähtien.
Maakuntaorganisaatio oli aikoinaan eräänlainen alan
edelläkävijä, mutta sittemmin moni alue on jo ajanut
kainuulaisten ohi. Samalla halutaan kehittää teknisiä sovelluksia,
joka mahdollistaa henkilökohtaisen neuvonnan ja yhteydenpidon etäyhteyksillä.
Puolivälin pysäkkiin valitaan noin 400 henkilöä. Yli kaksi
vuotta sitten ostettua plänttiä
olisi varmaan syytä jo ryhtyä
kaavoittamaan.
Tai ainakin suunnitella
alueen kaavoittamista.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi. Ensiapukurssi antaa tiedot ja taidot, miten ihmistä
voi auttaa omin käsin tai vaikka
kaulassaan olevalla huivilla.
Hanskat suojaavat auttajaa ensiaputilanteessa.
2. Kunnat ja sote ovat sitoutuneet hankkeeseen vahvasti. Avunpyyntöjä voi tulla
yhdestä viiteen riippuen tapahtumasta.
Puolivälin pysäkistä
liikuntaneuvoja
Kunnat: Sotkamo mukaan ensi vuonna
ikääntyvien työntekijöiden ohjelmaan
PEKKA AHO/ARKISTO
Pekka Pajala
pekka.pajala@almamedia.fi
Kainuun Liikunta on käynnistänyt uuden terveysliikuntahankkeen. Pintanaarmujen suojausväline on kysytyin ensiapu
eri tapahtumissa
paikalla olevalta SPR:n ensiapuryhmältä, jolta tullaan usein pyytämään paikkausapua pieniin
naarmuihin. Toiminnassa saa myös itse erittäin
tärkeitä taitoja, jotka ovat tarpeen omallakin vapaa-ajalla.
Tämä on tärkeää auttamistyötä, jossa itsekin kehittyy.
Syyskokouksessaan Sotkamon SPR:n osasto teki
osaston hallitukseen liittyviä
päätöksiä ja henkilövalinnat.
Sanna Nyman jatkaa hallituksessa ja hänet valittiin
osaston puheenjohtajaksi.
Marja-Leena Schroderus
valittiin varapuheenjohtajaksi.
Uudelleen valittiin Marjo
Kemppainen, Saara Häkkilä ja Teuvo Piirainen. Kirkonkylältä
mitattuna 15 kilometrin rajan
ulkopuolella ei kovinkaan
monta uutta taloa ole.
Kunnanjohtajan usein
mainitsemalle Laakajärvelle
ei tietääkseni ole yhtään uut-
GRANQVIST
ta taloa viime vuosina tehty.
Seudulla on sivumennen
mainiten kohta enemmän
villikoiria kuin ihmisiä. Osallistujista noin puolet tulee
Kainuun soten henkilöstöstä.
Kainuun kunnista mukana
ovat Hyrynsalmi, Kuhmo,
Ristijärvi, Puolanka ja Suomussalmi.
. Sotkamon SPR:n osaston
vapaaehtoistyöntekijöistä
koostuvassa ensiapuryhmässä
on mukana noin 20 aktiivijäsentä.
. Yrityksille
suunnatussa hankkeessa 100
huonokuntoisimman ja ylipainoisimman joukosta 70
prosenttia paransi kuntoluokkaansa ja pudotti painoaan keskimäärin 5 kilolla. Kun ensiaputilanteissa huomaa miten pienikin apu on tarpeen,
kokee olevansa oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
. Ensi vuoden puolella
hankkeeseen lähtee mukaan
myös Sotkamo.
Pohjaa tavoitteelleen Kainuun Liikunta hakee ministeriötason linjauksista. Viime vuoden lukemat olivat 15 ja 12.
Ei siis ihme, jos Sotkamossa asuu väkeä lähes yhtä paljon taajamassa kuin taajaman ulkopuolella.
Kovin kauas taajamasta eivät ole tilastojen omakotitalot rakennettu. Kajaaniin vajaa kolmekymmentä.
En tiedä, sitten myytäisiinkö kunnan maasta tontteja, jos vaikka joku ostaja ilmaantuisi.
Sopalasta, entisestä numero ykkösen manttaalitilasta
ostetulle 50 hehtaarin maapalstalle ei ole toistaiseksi tapahtunut mitään. Myös
ensiapuryhmä kutsuu luokseen
järjestysmiehet tai siivoojat tilanteen ja tarpeen mukaan. Hän on osallistunut myös
teemapäiviin ja valtakunnallisille kursseille.
. Tämä on mielekäs harrastus, jossa näkee ihmisiä.
Päivystysporukka on mukava
ja viihdyn heidän kanssaan.
mppainen, Minna Härkönen, Juho
Auttaminen ja uuden oppiminen ovat miehen mukaan
tärkeimmät motivaation lähteet, jotka innostavat sitoutumaan vapaa-ajalla tehtävään
vapaaehtoistyöhön. Yksi molempien puolisoiden entisestä liitosta ja yksi yhteinen.
Tai hevosten kasvattajia.
Kaikki olivat vain tyytyväisiä
mainittujen väestöryhmien
pysyessä mahdollisimman
kaukana kunnantalosta.
Omakotitalojen rakentamistilastot viimeiseltä kymmeneltä vuodelta kertovat
Sotkamossa taloja tehdyn
melkein tasatahtiin kaavaalueelle ja kaava-alueen ulkopuolelle. marraskuuta 2013 SOTKAMO
9
MAIJA RÄSÄNEN
SPR SOTKAMO
. Turvotusta ehkäisevillä kylmäpakkauksilla puolestaan hoidetaan nyrjähdyksiä,
ruhjeita ja kolhuja.
3. Omat kädet ja
hanskat. Hankkeita
ei ole onnistuttu juurruttamaan pysyväksi toiminnaksi.
Tuloksia kyllä syntyi edellisestäkin hankkeesta, Hyvinvointi Hyrrästä. Peräti 82 paransi hapenottokykyään.
Toisinajateltu: Taajaman ulkopuolella
Sotkamon kunnanjohtaja
kertoi Naapurinvaaran koululla kuulemistilaisuudessa,
kuinka armollinen kunta on
Sotkamossa maalle muuttavia kohtaan.
Muutamat kunnat Oulun
kaupungin lähistöllä ovat
käyttäneet etuosto-oikeutta
tapauksissa, joissa tontille rakentaminen olisi uhannut
tuttua ja turvallista yhteiskuntarakennetta.
Kunnanjohtaja jätti armollisesti kertomatta mainituissa kunnissa omakotitalon rakentamisen syrjäperukan
jeerantielle tarkoittavan vähintään yhdeksän lapsen li-
säystä kyseisen koulun piiriin.
Yleensä kymmenes on jo
tulossa vielä lisäksi.
Aiemmin maalle muuttajat
olivat harmittomia ituhippejä
tai uusioperheitä, joilla oli
kolme koiraa. Laastareita
kuluu paljon varsinkin urheilutapahtumien yhteydessä. Sosiaali- ja terveysministeriö ja
opetus- ja kulttuuriministeriö haluavat yhteisessä Muutosta Liikkeellä -linjauksessaan nostaa liikunnan keskeiseksi osaksi terveyden ja
hyvinvoinnin edistämistä sekä sairauksien ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta.
Kansanterveystyön lisäksi
tavoitteena on lisätä ohjelmaan osallistuvien henkilöiden omaa liikunta-aktiivisuutta ja ravitsemustottumuksia. Anne
Korhonen, Ilkka Määttä ja
Satu Tervo jatkavat myös
hallituksessa.
APUA!
Vapaaehtoisten
ensiapuryhmä
esitteli kolme
tärkeää työvälinettään.
1. Perjantaina 29. Työntekijät saavat osal-
Puolivälin pysäkki on julkisen sektorin työntekijöille tarkoitettu
neuvontaohjelma.
listua muun muassa neuvontapalveluihin työajallaan,
kertoo Kainuun Liikunnan
toiminnanjohtaja Hannu
Tikkanen.
Vuoden 2015 maaliskuun
loppuun ulottuvassa hankkeessa Kainuun Liikunnan
yhtenä kumppanina on Kajaanin ammattikorkeakoulu.
KAMK:n liikunnanohjaajaopiskelijat osallistuvat suunnittelun ja toteutuksen lisäksi myös tulosten arviointiin.
. Joskus
paikalle pitää soittaa myös ambulanssi. Vapaaehtoistyöhön voi tulla
mukaan aloittelijakin, tehtäviä
on monenlaisia ja järjestön
kautta pääsee kursseille ja
koulutuksiin.
Tähän mennessä Suotula
on päässyt hoitamaan haavoja, nyrjähtäneitä nilkkoja ja
paikkaamaan pintanaarmuja. Ensiapu on hoitoa, jossa ei ole välineitä käytössä, mutta auttavat
kädet riittävät. Yhteydenpitovälineillä, kuten
radiopuhelimella ja kännykällä
kutsutaan tarvittaessa lisäapua.
Tapahtumissa
järjestysmiehet
kutsuvat SPR:n
ensiapuryhmän paikalle ensiavun tarvitsijoiden luo. Ihan
vihjeeksi kerrottakoon kunnalla olevan omistuksessaan
maata esimerkiksi Paakissa
etelän puoleisella rinteellä
lammen rannalla.
Matkaa Kontiomäkeen
noin viisi kilometriä. Sotkamon SPR:n osastossa
on noin 130 jäsentä.
. Kannattaa ehdottomasti
lähteä mukaan SPR:n toimintaan, jos on tunne siitä
että haluaa auttaa
(08) 666 2421
Palvelemme ma-pe 9-18, la 9-14
ENSI VIIKOLLA
PALVELEMME:
ma-to 9-17
pe juhlimme itsenäisyyttä
la 9-14 ja su 9-13
LAHJAKORTTI
ON HYVÄ
LAHJA!
MUISTATHAN
MYÖS UUDET
YLIOPPILAAT!
Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo
Kainuun
KAINUUNTIE 18 SOTKAMO
TERVETULOA!
P. marraskuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
MARTTI HUUSKO
Tenetti neljäs ja
viides Taitajassa
Marjukka Väisänen
marjukka.vaisanen@almamedia.fi
Kainuun ammattiopistolla
riitti vilskettä, kun parikymmentä 3-henkistä joukkuetta
eri puolilta Kainuuta kisasi
Kajaanissa paikalliskilpailussa.
9-luokkalaisia kisaajia oli
vielä kannustamassa yläkoulujen 8-luokkalaisia, joten
KAOlla kierteli kaikkiaan
noin 500 nuorta.
. klo 19,
Sotkamon lukion salissa ke 4.12. ma-pe 9.30-18,
la 9.30-14
?
?
www.moda.?
,WVHQlLV\\V
SlLYlQl
VXOMHWWX
+DUMXNDWX 6RWNDPR
3 . 6660 230
. Seuraa tarjouksiamm
SELÄTIN
Yllättävän
tehokas apu
selkäjumppaasi!
69
90
Intersport Piipponen
Kainuuntie 26, Sotkamo p. kello
9.05 . 044 2195 905
Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14
www.niinankuvapiste.?
Kainuuntie 13, Sotkamo, p. 050 372 1086, Sotkamo
3$/9(/(00(
MRXOXDDWWRRQ DVWL
PD ² SH ²
OD ² VX ²
Sotkamo,
Kainuuntie 25,
p. joulukuuta 2013, joten nämä
ovat maineikkaan soittokunnan jäähyväiset.
Oi maamme Suomi -konsertti
Kuhmo-talossa ti 3.12. Luvassa on perinteistä
ohjelmistoa ja katsaus vuosien varrelle, kertoo Kuhmon
Mieskuoron kippari Jarmo
Kokkonen.
Kainuun Sotilassoittokunnalla on takanaan lähes
100-vuotinen historia, josta
50 vuotta on Kainuussa.
Soittokunnan ja kuorojen
ohjelmisto ulottuu Äänisen
aalloista Jukka Kuoppamäen
sävellyksiin ja Sibeliukseen.
Konsertin päättää säveltäjämestarin Finlandia, jonka
jälkeen kuoro, soittokunta ja
yleisö esittävät yhdessä
Maamme-laulun.
Solisteina ovat Martti Niskanen ja jääkäri Tuomas
Miettola.
Kainuun Sotilassoittokuntaa johtaa kapellimestari musiikkikapteeni Ari Tamminen ja Kuhmon Mieslaulajia
sekä Kajaanin Mieslaulajia
kuoronjohtaja Jarmo Kokko-
nen. klo
19 ja Kajaanin Kaukametsässä to
5.12 klo 17.
Joulun parhaat
Koko
kylä !
sä
yhdes
omalta kylältä 29.1
Saat meiltä jokaisesta ostoskerrasta arpalipukkeen, jolla osa
kan, pulkan ja UFO-liukurin arvontaan. 08 666 2223
Kalevalainen
jäsenkorjaus
ukin
Joulup tiin
kont
r
lahjako
tti
Tmi Tarja Ahtonen
p. Tämä on kimmoke kahdeksasluokkalaistenkin urasuunnitelmille. 9.30 MTV:llä.
Kainuun Sotilassoittokunta
kiertää ensi viikolla Kainuuta
viimeisen kerran yhdessä
Kuhmon Mieslaulajien, Kajaanin Mieslaulajien ja Sotkamon Mieslaulajien kanssa.
Tiistaina konsertti on Kuhmossa, keskiviikkona Sotkamossa ja torstaina Kajaanissa.
Lavalla on yleisön kuultavissa ja nähtävissä noin 100
soittajaa ja laulajaa. joulukuuta Sotkamon kirkossa.
Kantaatti koostuu kahdeksasta laulusta, instrumentaaliosuuksista ja laulujen aiheisiin liittyvistä lyhyistä luetuista tekstiosuuksista.
Studio55 pe 29.11. B-tiimiin kuuluivat
Minna Immonen, Janne Malinen ja Joona Lukkari.
Kuhmon, Sotkamon ja Kajaanin Mieslaulajat sekä Kainuun Sotilassoittokunta Joulu- ja isänmaa -konsertissa 2010.
Viimeisen kerran
Konsertti: Kainuun Sotilassoittokunta esiintyy
mieskuorojen kanssa viimeisen kerran
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.fi
Kantaatin
sanoittaja
tv:ssä tänään
Sanoittaja Vexi Salmi on perjantaina vieraana Studio55ohjelmassa kertomassa sanoittamastaan joulukantaatista.
Risto Vähäsarjan säveltä-
män ja Salmen sanoittaman
joulukantaatin kantaesitys
on sunnuntaina 8. Nuoret pääsevät näkemään paikkoja ja
tutustumaan eri alojen opintoihin paikan päällä. J
Hauholan lisäksi loppukilpailuun lähtee Kajaanin Lyseon
tiimi D.
Tenetin tiimi A sijoittui
neljänneksi Suomussalmen
jälkeen ja tiimi B viidenneksi.
A-tiimissä olivat Wilma Wallin, Jesse Määttä ja Sami Korhonen. Voi vähitellen alkaa miettiä tulevaisuutta, suuntaa perusopetuksen jälkeen, huomauttaa
kilpailujohtaja, opinto-ohjaa-
ja Kari Määttä.
Kaikki KAO:n opetusalat
esittelivät opetustaan omilla
infopisteillään.
Opiskelijat kisasivat muun
muassa jatkojohdon tekemisessä, linnunpöntön rakentamisessa, lautasliinojen taittamisessa, renkaiden vaihdossa, näppäimistön asettelussa
ja vihkon taitossa.
Kilpailun voitti Kajaanista
Hauholan koulun tiimi C. Sotkamon Mieslaulajia
kipparoi kuoronjohtaja Olli
Pautola.
Kainuun Sotilassoittokunnan toiminta päättyy 31. SOTKAMO Perjantaina 29. Kuorolaisia heistä on 80.
Kansa kerääntyy taas torille, nyt juhlapukimissa.
Kun soittokunta lopettaa,
kirkon eteen kokoontunut
kirkkokuoro alkaa oman konserttinsa. Mieli rauhoittuu, työt eivät paina, sovitan askeleeni kaupungin
Kirkko valmiina jouluun Freudenstadissa. Pikkukaupungin asemakaavaa hallitsee
Euroopan suurin neliömäinen toriaukio. Liian lähelle katsoessaan sokeutuu eikä löydä ulospääsyteitä.
Ensimmäisenä jouluna Jeesuksen syntymän aikaan ihmiset olivat huolten uuvuttamina. Tämä huoli on kaikkein syvin
ja polttavin siellä, missä taloudellisten kriisien keskellä työpaikat ovat uhattuina.
Täällä Kainuussa meitä eniten koskettaa kaivannaisteollisuuden työntekijöiden ahdinko työpaikkojen säilymisestä, pelko ja huoli tulevaisuudesta. Ratkaisuja tehtäessä olisi
uskallettava katsoa riittävän kauas tulevaisuuteen löytääkseen arvioidun kehityksen kiintopisteet. Aamulla syksyn väsymys on poissa. Sen loputtua kumajavat kirkonkellot. SOTKAMO Perjantaina 29. 3: 20)
Toivon Sinulle hyvää ja siunattua adventin - ja joulun aikaa!
KOTIKIRKKO
Nämä sivut on toimittanut
Sotkamon seurakunta.
Yhteydenotot:
Kotikirkko-liite,
kirkkoherranvirasto,
Salmelantie 1, 88600 Sotkamo
erkki.marin@evl.fi
www.sotkamonseurakunta.fi
Sotkamon seurakunta - Kotikirkko
Vexi Salmelle joulu löytyy Freudenstadista.
Minun jouluni
Rauha:
Joulutunnelma
löytyy
tutuista
maisemista
Joulun tunne hiipii mieleen
ensimmäisen kerran Stuttgartista lähteneen junan kavutessa Schwarzwaldin itärinnettä. Pilvenhattarat roikkuvat vuorten rinteillä ja laaksosta nousee aamu-usva. Hämärä tiivistyy pimeydeksi, jota täplittävät talojen pihoilla välkkyvät jouluvalot.
Minun jouluni alkaa Freudenstadtin yläasemalta.
Suurkaupungin kiire ei ole
vielä ehtinyt tänne. He tunsivat vain oman ahdistuksensa, tulevaisuudenpelkonsa, tuskansa ja levottomuutensa.
Kristus sanoo:
Minä seison ovella ja kolkutan. Näkymää tasapainottaa keskellä toria sijaitseva jykevä postitalo. Palmenwaldin
alatiellä on jo runsaammin
kulkijoita. Ennen
vanhaa myllyä kohtaan ensimmäiset vastaantulijat.
Tervehdimme toisiamme
württenbergiläiseen tapaan,
Grüss Gott. marraskuuta 2013
12 KOTIKIRKKO
LAURI ROTKO
Pääkirjoitus
Erkki Marin
erkki.marin@evl.fi
Kirjoittaja on Sotkamon kirkkoherra.
Adventti johtaa
kohti joulua
E
nsimmäisestä adventtisunnuntaista alkaa
uusi kirkkovuosi ja samalla pääsemme
valmistautumaan kirkkovuoden suurimpaan juhlaan jouluun.
Jokainen jouluaika ja juhlaan valmistautuminen on erilainen vaikka pyrimme
noudattamaan tarkoin kokemiamme jouluperinteitä. Puiden takaa pilkottavat kaupungin ensimmäiset talot.
ken, kadut hiljenevät kunnes
kaupungintalon tornista kajahtavat torvisoittokunnan
juhlavat sävelet. Pyökkimetsien sekaan ilmestyy jykeviä kuusia
ja kuuraläikkiä, jotka ylempänä muuttuvat lumeksi.
Juna ylittää kumpuilevia
niittyjä, solisevia puroja, syviä painanteita ja sukeltaa sitten sankan kuusimetsän sydämeen. Sitä reunustavat jyrkkäkattoiset, myymäläarkadein koristellut talot.
Torin etelä- ja pohjoiskulmaa
rytmittävät kirkko ja kaupungintalo. Tulevaisuuden teki synkäksi verollepano, jolloin oli lähdettävä ilmoittautumaan
veroluetteloihin.
Tuolloin ei monikaan tiennyt eikä huomannut Jeesuksen
syntymän todellisuutta. Kokonaisuus
on kuin suoraan postikortista.
Hotelli Schwanen nukkekotimaisessa huoneessa uni
tulee pyytämättä. Maisemaa
kehystävät mustat metsät ja
valkoinen lumi.
Tornin jälkeen patikkatie
sukeltaa metsän hiljaiseen
holviin. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme
yhdessä, minä ja hän.(Ilm. Silloin tällöin matalalta tulevat auringonsäteet
läpäisevät sakean kuusikon ja
maisema näyttää hetken pyhäkoulun kiiltokuvalta.
Vikkeläliikkeinen närhi ja
sysimusta korppi tarkkailevat
kulkuani kun käännyn jyrkkään alamäkeen Lauterbadiin vievälle tielle. Kaupat sulkevat ovensa
ja viimeiset ostajat kiiruhtavat lahjakääröineen joulunviettoon.
Kaupunki huoahtaa het-
Vexi Salmen sanoittaman ja Risto
Vähäsarjan säveltämän Koko kansan
joulukantaatti -teoksen kantaesitys
on pääkirkossa sunnuntaina 8.
JOULUINEN PERHEJUMALANPALVELUS
68
./2 982.$7,1 .,5.266$
joulukuuta.. Kirkko on
1600-luvulta.
rytmiin niin kuin olen tehnyt
jo kahdeksantoista vuotta.
Freudenstadt sijaitsee 800
metrin korkeudessa olevalla
ylätasangolla. On hyvä alkaa
jouluaaton tutut rutiinit pitkällä kävelylenkillä.
Kapuan kaupungin laidalta
näköalatornilletornille, josta
avautuu satumainen maisema kaupunkiin ja sitä ympäröiville vuorille ja syvään
Christopherin laaksoon. Näistä asioista ja tunteista joulu saa tarkoituksen ja sisällön.
Merkittävintä ei ole sittenkään se, mitä joulu ?maksaa?.
Joulun laadun takeena on lähimmäisen rakkaus.
Mieltämme tämän adventin . Tärkeintä on
löytää adventin aikana ne asiat, arvot ja asenteet, jotka kantavat elämässä. Kuusikkovuorten raikas tuuli ja kaupungin hiljaisuus uuvuttavat
matkailijan untuvapeitteisiin. Omistajan lasten joululaulut, nuorimman lukema
jouluevankeliumi ja joulupukki juhlistavat illan tunnelman.
Katselen vielä huoneen ikkunasta hiljenevälle torille jota jykevä joulukuusi vartioi.
Sataa pumpulilunta, maassa
rauha ja ihmisillä hyvä tahto.
Painun untuvapeiton alle
katselemaan joulu-unta.
Vexi Salmi
Aattopäivä kääntyy pian iltaan. Ensin
kaupungin pääkirkon protestanttisen rauhalliset lyönnit
ja sitten katolisen kirkon nopearytmiset iskut kutsuvat
Jumalanpalvelukseen ja
messuun.
Hotelli Schwanen jouluateria on runsas ja herkullinen. Ihmiset
kulkevat verkkaisesti lumisia
katukäytäviä ja tuntuu kuin
autotkin välttäisivät turhaa
ääntä ja kiirettä. ja joulun ajan keskellä ahdistaa huoli tulevaisuudesta. Kaikenlaisten valmistelujen ja kiireiden keskellä meidän mielemme voi olla arkihuolten täyttämä ahdistuksen ja stressin kokemiseen asti. Tuntuu kuin joulu pakenisi meiltä ottaen meihin henkistä välimatkaa jättäen mielemme tyhjäksi.
Adventin aikana kaikessa toiminnassa lähtökohtana on
tuleminen ja lähestyminen, joka tarkoittaa elämän tärkei-
A
Liian lähelle
katsoessaan
sokeutuu.?
den asioiden tiedostamista ja sisäistämistä. Emme aina saa otetta itse joulun todellisuuteen ja sanomaan
01.12. 11.12. klo 19.00 Tipsojalla
Pungan kota
. ?Kulkuset, kulkuset?
ja niin edelleen.
Siellä perillä odotti juhlavalaistu koulurakennus kuin
lämmin syli pieniä koululaisia. klo 18.00 Rimpilänniemi, Louhela
. klo 18.00 Katinkulta
,/21782-$68..$ 0<<-b,6(7
6(85$.817$7$/2//$ 021,72,0,7,/2,66$
/$ ./2
2OHW OlPSLPlVWL WHUYHWXOOXW HWVLPllQ MRXOXQ VXXUWD
VDODLVXXWWD \KGHVVl SHUKHHVL \VWlYLHVL MD WXWWDYLHVL
NDQVVD 9DHOOXV RQ VLVlWLORLVVD MD VH NHVWll Q PL
QXXWWLD
.$,.(1 .$16$1
-28/8.$17$$77,
627.$021
.,5.266$
68 NOR
/DXOXMHQ VDQDW 9H[L 6DOPL VlYHOO\V 5LVWR 9lKlVDUMD
$ONXWHUYHKG\V 9H[L 6DOPL NXRURQ MRKWR 6XVDQQD .RQWWLQHQ
/DSVLNXRURQ YDOPHQQXV MD MRKWR 6DWX $KR
6ROLVWLW 0DUWWL 1LVNDQHQ WHQRUL $QLWD 2UWMX
6RSUDDQR -XKD 9lKlVDUMD EDULWRQL .DUL +l\Kl
EDVVR (VD $QWWRQHQ
%DVVR VHOOR 0LNNR ± 3HNND 6DOR VDNVRIRQL +DQQX 6RYHOLXV
EDVVRNLWDUD 6DNX .DXSSLQHQ SLDQR 5LVWR 9lKlVDUMD
OXNLMD 6DLPL 7LNNDQHQ ORSSXVDQDW (UNNL 0DULQ
9DSDDHKWRLQHQ RKMHOPD MRVVD XXVLHQ MRXOXODXOXMHQ VDQDW
HXURD HOlNHOlLVHW MD W\|WW|PlW HXURD
.2.2 3(5+((1 -28/86(,..$,/8
68 ./2
5<7,/$+'(1 .2'$//$
´.HQ LORQ MDNDD KlQ LORQ VDD MD LOR VHXUDD DLQ NXONLMDD´
0\\WlYlQl
,ORQWXRMDVXNNLD
/HLYRQQDLVLD
$USDMDLVHW VHNl
ODSVLOOH HWWl
DLNXLVLOOH
2QJLQWDD
*O|JLD MD
SLSDULD
7XRWWR 6HXUDNXQWDPPH
NXPPLODVWHQ WXNHPLVHHQ
9DUDD PXNDDQ VllQ PXNDLQHQ XONRYDDWHWXV VHNl
RPDW PDNNDUDW 6HXUDNXQWD WDUMRDD JO|JLW MD SLSDULW . 18.12. lauletaan tunnetussa
joululaulussa. Siellä juhlassa ne joulu-
-28/89$(//86
6(85$.817$7$/2//$
9DHOOXV DYRLQQD WL NOR
NH WR NOR MD
´3LHQL OLHNNL YLHVWLQ DQWDD V\QW\L ODSVL YLDWRQ
3LHQL OLHNNL V\WW\\ VLQQH PLVVl -HHVXV .ULVWXV RQ ´
Kauneimmat joululaulut alkavat Sotkamossa sunnuntaina
laulut ja näytelmät pääsivät
arvoonsa tunnelman luojina.
Kaikki pääsivät esiintymään,
ketään ei syrjitty.
Voi sitä intoa, jännitystä ja
asiaan paneutumista. 20.12. Sotkamon seurakunnan
Kauneimmat joululaulut 2013
. Elämän taustalla on
jokin pysyvä todellisuus, jotain meitä suurempaa, jotain
joka kantaa.
?Teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja. Joulun
sanoma voidaan kokea hyvinkin konkreettisena elämän arjessa.
muuden ja pelkojen keskelle
kaivataan jotain lohduttavaa
viestiä siitä, ettei tässä ole
kaikki. 14.12. 22.12. klo 18.00 Pohjois Tipas Lehtolan pirtti, Pohjoistipaksentie 23
. klo 13.30 Tipaskoti
. 15.12. Eikä siinä tarvitse välttämättä
olla kysymys sadusta. Lahjoja piti hankkia ja
valmistella läheisille ihmisille. klo 14.00 Sapsokosken kylätalo
Rimpilänniemi
. Toisinaan
taas joulun valmistelu, mitä
siihen sitten kuuluikin, sai
päivät rientämään juoksumarssia.
Deadline painoi päälle jo silloin. klo 17.00 Ontojoen kylätalo
. 12.12. Toisinaan se mateli, ja välillä harppoi kohtuuttoman nopeasti.
Oli nimittäin niin, että välillä lahjojen odottelu sai ajan
kulumaan hitaasti. 15.12. 23.12. klo 12.00Törmänkoti,
Tiilitörmäntie 4
. klo 13.00 Kylätalo
Paakki
. 01.12. 08.12. klo 13.00 Loma Rinteelä
. klo 12.00 Säätiönkulma
. 15.12. Siinä esiintyjät ja katsojat olivat yhtä suurta onnellista perhettä. Esiintymisen taiteellinen puoli ei
mitenkään ollut keskeisellä
sijalla. Ehkä nuo lapsuuden joulutunnelmat kantavat meitä aikuisinakin. Varata ja valmistella joulukoristeita, vaikka vaatimattomiakin, ja tietenkin opetella
niitä koulun joulujuhlan ohjelmia.
Entäs se varsinainen tapahtuma, koulun joulujuhla
sitten. klo 18.00 Juurikkalahti Tuomela
. klo 18.00 Vuokatin
kirkko
. Perjantaina 29. klo 12.00 Turinatupa
. klo 13.00 Sumsa, Tervamäki
. 17.12. klo 17.00 Heinämäen
kylätalo
. Ainakin minun mieleeni
jäivät kansakoulussa lauletut
joululaulut kauniina ja herkistävinä muistoina.
Samoin jäi mieleen tuo
joulun salaperäinen taika,
hämärtyvät päivät, tähtitaivas, lumiset puut. klo 18.00 Louhela
. 15.12. klo 19.00 Sotkamon
kirkko
. 19.12. 17.12. Joulun alla
aikakin tuntui käyttäytyvän
omituisesti. 08.12. 18.12. klo 13.30 Himmeli
. Monesti tuo reissu tehtiin hevoskyydillä. klo 13.00 Laakajärvi,
Metsola
. ja ?on taivas
auennut lapsille maan.?
Teuvo Mustonen
Arjen paineiden, epävar-
Juurikkalahti
KAUNEIMMAT JOULULAULUT SOTKAMOSSA
. Jo koululle meno hämärtyvässä illassa lumisessa
juhlapuvussaan seisovien
metsien läpi oli elämys. marraskuuta 2013 SOTKAMO
13
Joululaulut herkistävät
MARTTI HUUSKO
Useimmilla meistä lienee
muistoja joululauluista ja niiden herättämistä tunnelmista. Olen ollut
huomaavinani, että seurakunnan jouluvaelluksella tavoitetaan jotain noista tun-
nelmista.
?Kerran loppuun satu joulun saa, suru säveliä sumentaapi. 10.12
Joulutervehdykset. Seurasin niitä pentuja ja ykskaks ne nousivat pystyyn vastakkain, olivat muutaman sekunnin
tanssiasennossa, jonka kuvasin. tanssitaan kello 18. Ja vielä: ?Anteeksi kaikki anna sulasta armosta,
valmistumaton kanna luoksesi valmiina.. (Sv 243). Ohjelma alkaa kahvilla kello 12 ja ?sukkatanssit. 18 Sotkamon
S tk
K-Supermarkettiin.
KS
k ttii
Tilaa samalla Sotkamo-lehti itselle tai lahjaksi
KESTOTILAUS
37,50. Pennut leikkivät, painivat ja tappelivatkin, ihan kuin
pikkulapset hiekkalaatikolla.
Välillä he kävivät emon luona
imemässä maitoa.
Mulkahaisen mielestä hauskinta kuvaushetkessä oli se,
kun karhunpennut pyrkivät
koko ajan seisomaan.
. kysyy tolppajulistekin tien
poskessa. 010 665 6000
asiakaspalvelu.sotkamolehti@almamedia.?
013
Kävijöiden kesken arvotaan
KASSILLINEN KAHVIA.. Onnistunut kuva vaatii
onnea ja tuuria. (Vk 2)
Oletko valmis. Tuon
valmiimmaksi tuskin kukaan voi tulla.
?Toivoni, elämäni kun olet ainoa, valmista lähtöäni veresi voimalla?.
Tienvarren 80 km: talvinopeusmerkitkin muistuttavat,
että kyllä se talvi tulee. 58 ?)
Jaamme 100 kpl Sotkamo-lehden
www.sotkamolehti.?
.
13.12.2
mappikalentereita.
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. Tämä tuli täytenä yllätyksenä, että kuvat ovat noin
suosittuja.Ykskaks´tuli pyyntöjä kuvista eri puolilta, Mulkahainen kertoo.
Viime viikonvaihteen Mulkahainen vietti kuhmolaisilla
kuvauskojuilla. Tämä
asia imaisi niin, ettei uskoisi.
Karhut viiden metrin päässä,
näin miten ne söivät, hengittivät ja urisivat, Mulkahainen
kuvailee.
Onnistunut
kuva vaatii
onnea ja
tuuria.?
Valtteri Mulkahainen
Sotkamolainen valokuvaaja
karhuperhe, johon kuului
emo ja kolme vastasyntynyttä pentua.
Kolmesta pennusta yksi oli
rauhallisempi ja viihtyi emon
luona, mutta kaksi muuta telmi ja paini koko ajan.
. ?Valmista hälle itsesi. 7,50 ?/kk
5000?
4 kk 44. No
nyt on tullut.
Adventin aika on vähän samanlaista odottamista. Valmistautumisesta
puhutaan adventtinakin. Juhlat pidetään koululla
lauantaina 30.11. Oltiin valmiit odottamaan talven tuloa.
Tänä syksynä tilanne on ollut
toinen, vaikka lumi kävikin hetken maassa. Näky oli Mulkaisenkin mielestä uskomaton ja ainutlaatuinen.
. kysyy tolppa. Koululla juhlittiin myös syksyllä
2010, kun päiväkoti sai uudet tilat. Hän tulee Sana lihaksi, Jumalan Poika syntisten Vapahtajaksi. ?Tokko tulee ollenkaan,. SOTKAMO Perjantaina 29. Varmemmin tulee kuin ?hanget korkeat nietokset?.
?Jeesus tulee, oletko valmis?. Kuusi. Muutaman tolpan välin
ajettua alitajuntani hyräilee jo Keiteleen ukkojen sävelin
Väinö Malmivaaran Siionin virttä. marraskuuta 2013
14 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Tuomo Ruuttunen
Kirjoittaja on Herättäjä-yhdistyksen
aluesihteeri.
?Hän saapuu
luokse syntisen?
M
oni meistä autoilijoista vaihtoi talvirenkaat hyvissä ajoin lokakuun
puolella. Tällä kertaa
Kojulla vierailut karhu poseerasi puun
Tervetuloa
jouluglögille ja piparille
perjantaina
j t i 29
29.11.
11 klo
kl 12
2 . Heti sen jälkeen ne aloittivat tönimisen ja painimisen, Mulkahainen kertaa.
Mulkahainen jakoi kuvansa 500px.com-valokuvaajafoorumilla, josta ne sitten le-
Martinselkosen Eräkeskuksen kojulla Suomussalmella
oli kesäkuisena yönä kolme
karhuperhettä, mutta näytöksen järjesti aamukuudelta
Ujo karhu meni piiloon.
visivät julkisuuteen.
Karhukuvat olivat näkyvästi
esillä amerikkalaisen Daily
Newsin sekä englantilaisten
The Guardianin, Daily Mailin
ja Daily Expressin sivuilla.
. Kyllä
se sieltä tulee. Talvi onkin antanut odottaa. Ehkä jollekin vain jokin tai ehkei mitään näistä.
A
Adventin aika on
vähän samanlaista
odottamista.?
?Adventus Domini?, Herran tuleminen luo. . joku tokaisee. Joululaulut. Ja kotvan kuluttua jo toinen. Hyvä virsi -2- kokonaankin veisattavaksi, mutta olkoon 5. Lahjat. Se alkaa vähitellen sanoittaa omaa uskonymmärrystäni tässä valmiina olemisen
asiassa turvallisemmin ja aidommin kuin nuo julisteet.
Nastarenkaat rapisevat tiehen, niin että on veisattava ääneen noita rohkaisevia säkeitä: ?Kun tutkin elämääni, olenko nuhteeton, niin syyttää sisin ääni: En, valmistumaton.
Jos, Herra, toisenlainen, hurskaampi, olisin, vakaa ja katuvainen?. Noihin aikoihinhan tavallisesti ajokelit muuttuvat täällä
Kainuussa epävakaiksi. Vuosi sitten kuvasin karhuja ensimmäisen kerran ja
nyt tämä oli toinen, mutta ei
varmasti viimeinen. Simo Hyvönen heilutteli lippua etualalla ja Eeva-Liisa Sirviö taaempana.
MÄÄRÄAIKAISTILAUS
vain
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %
puhtaan
a käteen
(norm. Tulee vaikka emme osaisi valmistautuakaan,
odottaa tai ottaa vastaan: ?Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, hän
saapuu luokse syntisen.. säkeistö nyt rukouksenamme:
?Käy, Herra Jeesus, luokseni,
tee sydämeeni majasi.
Se täytä, Jeesus, armolla
ja asu aina minussa.
Taivaaseen minut johdata,
luonasi anna riemuita.
Jo kohta Herra saapuukin.
Niin, aamen, Jeesus rakkahin.?
EILA KILPELÄINEN/ARKISTO
KONTINJOEN KOULU 60 VUOTTA
Onnea ja
oikea ajoitus
Karhukuvat: Valtteri Mulkahaisen
kuvat esillä ympäri maailmaa
VALTTERI MULKAHAINEN
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.fi
A
Sotkamolainen valokuvaaja
Valtteri Mulkahainen on
syystäkin aivan täpinöissään.
Mulkahaisen valokuvausharrastus on ottanut tänä syksynä jättiharppauksen eteenpäin.
Mulkahaisesta tuli kerralla
tunnettu kuvaajanimi myös
kansainvälisesti, kun Yhdysvalloissa ja Englannissa ilmestyvät laajalevikkiset lehdet julkaisivat Tanssivat karhunpennut -kuvasarjan sivuillaan sekä painetussa lehdessä että netissä.
Vasta nelisen vuotta aktiivisesti kuvannut sotkamolainen kuvasi aiemmin paljon
luontokuvia, mutta karhukuvien jälkeen suunta on selvä.
Mulkahainen tunnustaa, että
eläinkuvaus vei miehen mennessään.
Mulkahaisen kuvissa karhunpennut näyttävät tanssivan piirileikkiä. 11 ?/kk
+ 1kk kaupan päälle
Tilaa j
voita a
4 kk tilausjaksolla
Kontinjoen koulu täyttää 60 vuotta. Adventin tiellä sunnuntait muistuttavat että Vapahtajan syntymäjuhla tulee meiltä mitään kyselemättä. Valtuuston pj. Joulu. Anne Lukkari
marssi kunniakujan läpi
1) Karhu
. 1. Pelastakaa Lapset ry:n
Sotkamon osasto, Sotkamon kunta ja Sotkamon
seurakunta.
Hirvipejaiset 25.11.2013 seurakuntatalolla
Kiitos kaikille lahjoittajille ja ruokailuun osallistujille.
Ruokailu tuotti 1931. -konserttiin Sotkamon
lukion saliin.
Tulossa konsertti:
Su 8.12. Venäläissijoittajat ostivat yhtiön
vuonna 2005.
Klo 14 Koko perheen perinteinen joulujuhla srk-talossa. Virastot suljettu klo 12 alkaen
Su 1.12. Tämä on tosi hyvä harrastusmuoto. 3) Ahma
6RWNDPR
. marraskuuta 2013 SOTKAMO
15
VALTTERI MULKAHAINEN
TOP 3
. Juhlan jälkeen yhteiskuljetus
?Oi maamme Suomi. hyväntekeväisyyteen Sotkamossa.
Hirven lihat lahjoittivat Juurikkalahden-Teerivaaran
metsästysseura ry ja Korvanniemen metsästäjät ry.
Kiitos keittiössä ahertaneille emännille ja vapaaehtoisille;
hirvikeitto oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Yhteistyötahoina olivat: Sotkamon Riistanhoitoyhdistys, Sotkamo?lehti, Sotkamon
kunta ja - seurakunta.
Hyvästä yhteistyöstä kiittäen ja hyvää adventin
ja joulunaikaa toivottaen Sotkamon seurakunta
Sydämelliset
kiitokset
merkkipäivääni
muistaneille.
Elsa Haverinen
Klo 18 Adventin musiikkihartaus Sotkamon
kirkossa. Muutti Sotkamoon vuonna
1995. Nyt sää oli kuitenkin liian harmaa kunnon
kuviin.
Valokuvaus säilyy Mulkahaisella edelleen harrastuksena, joka tuli valmentamisen tilalle. Järj. klo 19 Koko Kansan Joulukantaatti Sotkamon kirkossa, san. Vapaaehtoinen ohjelma, joka sisältää uudet ja ennen julkaisemattomat joululaulujen sanat
10 ?, eläkeläiset 5 ?.
Tervetuloa!. Toimi aiemmin muun muassa Suomen ampumahiihtoliiton nuorten MM-ryhmän tyttöjen valmentajana. Valtteri Mulkahainen on
52-vuotias sotkamolainen lukion liikunnan ja terveystiedon
opettaja.
. 6RWNDPR
KUKA
. Risto Vähäsarja. Vexi Salmi, säv. Valmennettavat voittivat vuonna 2001
kolme arvokisamitalia.
hän jahtasi kamerallaan kotkia ja susia. klo 17 Sotiemme veteraanien joulujuhla srk-talossa. Suuri projektikuoro ja lapsikuoro, johtavat Susanna Konttinen ja Satu Aho, solistit: Anita Ortju,
Martti Niskanen, Juha Vähäsarja, Kari Häyhä ja Esa
Anttonen. 2) Susi
$OPD (OLQD
.25+21(1
R V 6LUYL|
. 010 665 9013
Uudistunut
www.sotkamolehti.fi
Omaisilla mahdollisuus osallistua muistomerkkien valmistukseen.
Sotkamon Seurakunta
Puh. Pohjoissuomalainen pääomasijoittajayhtiö Teknoventure Oy Oulusta oli yhtiön
vähemmistöosakkaana vajaalla 50 prosentilla. Valtteri Mulkahaisen kolme
tärkeintä eläinkohdetta:
. Perjantaina 29. Aloitti valokuvaamisen neljä
vuotta sitten.
. Kun töiden jälkeen on rannalla tai vaaroilla
kuvaamassa, kaikki päivän
huolet unohtuvat.
Mulkahainen neuvoo
aloittelijoita liittymään esimerkiksi kamerakerhoihin,
jossa aloittelija pääsee nopeasti kiinni harrastukseen.
Esimerkiksi Vaarojen Valokuvaajat järjestää kursseja
säännöllisesti.
n vieressä.
5DNNDDPPH
bLWLl 0XPPXD MD ,VRPXPPXD NDLYDWHQ
2VPR MD .DDULQD
+DQQX MD 7DUMD SHUKHLQHHQ
$UL MD $UMD SHUKHLQHHQ
5LLWWD MD (UNNL
7DQMD MD 0DUNNX SHUKHLQHHQ
7RQL
7LLQD
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
+LOMDD VDDSXL OHPSHl \|
HL V\GlPHV NXOWDLQHQ HQll O\|
6l DLQD PXLVWLW MD KXROWD NDQQRLW
HW SDOMRQ S\\WlQ\W YDDQ NDLNNHVL DQQRLW
6XD NLLWlPPH lLWL NDLNHVWD
MD VLXQDDPPH PXLVWRDV NDXQLVWD
6LXQDXV WRLPLWHWWX OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD .LLWRV RVDQRWRVWD
/lPPLQ NLLWRV bLGLQ KRLWRRQ RVDOOLVWXQHLOOH
Paikkakunnan
parhaat uutiset
ja tarjoukset!
Tilaa niin tiedät!
p. Ammattia hän ei
aio vaihtaa, vaikka kuvista
hän saakin jo hieman tuloa.
Rahaa tärkeämpää on se, että
tunnettuus valokuvaajana
kasvaa.
. Avaussanat: Vexi Salmi, päätössanat: Erkki Marin. Kuuluu Vaarojen Valokuvaajiin.
. On ollut opettajana Tenetissä ja nyt lukiossa.
. adventtisunnuntai
Kuninkaasi tulee nöyränä
Klo 10 Messu Sotkamon kirkossa.
Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa.
Klo 13 Kauneimmat joululaulut
Loma Rinteelässä.
Klo 13 Kauneimmat joululaulut
Paakin kylätalolla.
YLIOPPILAAT
Aiemmin julkaistujen uusien
ylioppilaiden lisäksi Sotkamon lukiosta valmistuu myös
Ahonen Henrik Mikael.
TÄSMENNYS
Vuokatin Hirsitalot Oy:n
omistanut Arvo Immosen suku möi yhtiön vuonna 2003
toimivalle johdolle (toimitusjohtaja Seppo Romppainen ja
vientipäällikkö Pentti Hiivala). Perheellinen.
. (08) 6172 3520 tai 6172 3521
www.sotkamonseurakunta.fi
Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO
Pe 29.11. Lauletaan adventtivirsiä.
SH
OD
VX
OD
VX
SH
OD
OD
VX
NOR
NOR MD
NOR
NOR MD
NOR
NOR
NOR Wl\QQl
NOR
NOR
Ke 4.12. Mikko-Pekka Salo, sello, Hannu Sovelius,
saksofoni, Saku Kauppinen, basso, Risto Vähäsarja, piano. Asunut Suomessa vuodesta
1989 lähtien.
marraskuuta 2013
16 ELÄMÄNMENO
Lassien
lämpöä
Käsityöt: Kansalaisopiston suosikkikurssit
täyttyvät joka vuosi
Tarja Korhonen
collierotuisten koirien eli tutummin lassien karvoista.
Ikäero ei kansalaisopiston
käsityöntaitaijia haittaa.
Nuorimman ja vanhimman
?opiskelijan. SOTKAMO Perjantaina 29. Takana kehrättyä ja kasvivärjättyä collielankaa.
e
m
m
a
t
o
v
Toi
Eeva Kurkinen, Marja Karjalainen ja B
,ORLVWD -RXOXD MD 2QQHD
YXRGHOOH
1
2
8
3
JULKAISEMME PERJANTAINA 20.12.
YRITYSTEN JOULUTERVEHDYKSET.
Käytössämme on jouluaiheisia kuvia,
piirroksia ja kehyksiä, joilla saat
jouluisen ilmeen ilmoitukseesi. Voit
valita myös oheisista ilmoitusmalleista.
Hyvää Joulua ja Onnea
Uudelle Vuodelle!
4
9
5
NLLUHLWlVL MD
+HOSRWD MRXOX LVVD
YDUDD WLODVL DMR
iimeistään
moituksesi v
il
si
ä
ss
e
ä
tt
Jä
T
nnessä, SAA
ma 9.12. välillä sitä oli
kokonaista puoli vuosisataa.
Kansalaisopiston tekstiilityönopettaja Helena Hyvönen oli huolestunut valtiovallan aikeista supistaa tuntuvasti opistotoimintaan
kohdennettuja määrärahoja.
. me
EN
EXTRA-AL
-10%!
JOULULEHTI JAETAAN KAIKKIIN
SOTKAMON JA VUOKATIN
KOTITALOUKSIIN.
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo,
p. Jos valtion taholta tulevaa rahoitusta leikataan, niin
kunnan osuus taas vastaavasti kasvaa. Kainuun köyhtyessä kuntienkin on kuitenkin kiristettävä talouttaan,
pohti Hyvönen.
tarja.korhonen@almamedia.fi
Sotkamon kansalaisopiston
Salmelan kutomon avoimet
ovet tiistaina osoittivat, että
syksyn mittaan ei ole oltu
jouten.
Leppoisan puheenporinan
lomassa kulkija saattoi tutustua valmiiden töiden lisäksi
kehrääjiin, kutojiin ja neulojiin työn äärellä.
Kutomon pöydille oli levitetty esille muun muassa
poppanatöitä. Mielenkiintoisin hiplailtava oli kuitenkin
vaaleasävyinen pontsho, joka
oli kudottu langoista, jotka
oli kehrätty sotkamolaisten
Liisa Makkosen kirkkokaarimalliin ku
Collien karvoista kehrätty ja kudottu shaali. 040 587 2067, 010 665 6013
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta
Hyvää Joulua
ja Onnea
Vuodelle 2014!
7
Hyvää
Joulua!
6
Hyvää Joulua ja
Onnea Vuodelle 2014!
10
VXSHUPDUNHWLVVD NOR
Nimi
?
2KMHOPDVVD
Puh.
7HUYHWXORD QDXWWLPDDQ MRXOXLVHVWD WXQQHOPDVWD MD WDSDDPDDQ MRXOXSXNNLD
0LOOlKlQ NXONXSHOLOOl KlQ VDDSXX WlQl YXRQQD SDLNDOOH«
Sotkamon Yrittäjät ja Naisyrittäjät, Vuokatti Husky, Sotkamon seurakunta, Vuokatti Lions Club, Sotkamon kunta ja Sotkamo-lehti .. Sotkamolehdessä ja voittajalle
ilmoitetaan
henkilökohtaisesti.
7DSDKWXPDQ MXRQWDD 2OJD 3RKMROD
-RXOXJO|JLWDUMRLOX 6RWNDPRQ
. marraskuuta 2013 SOTKAMO
17
TARJA KORHONEN
udottu matto annetaan joululahjaksi.
Kainuun kukkalapanen on valmistunut perinnekäsityökurssilla.
Bertta Jokelainen kehräämässä. Sotkamon
K-supermarkettiin
jouluglögin tarjoilupisteeseen klo 12-18 tai
talvikauden avaukseen
punaiseen laatikkoon.
7DQJRNXQLQJDV 3HNND 0LNNROD
-RXOXSXNLQ NXXOXPLVHW .RUYDWXQWXULOWD
6RWNDPRQ VHXUDNXQQDQ WHUYHKG\V (UNNL 0DULQ
Voittaja julkaistaan
ti 3.12. Perjantaina 29. Jokaisella oli käytössä omat rukit.
Leena Kiiski on harrastanut kudontatöitä neljäkymmentä vuotta. Tässä työn alla pellavaliina.
6RWNDPRQ WDOYLNDXGHQ DYDXV 7RULOOD SHUMDQWDLQD DONDHQ NOR
$UYDD NXND RQ WlPl WXWWX MRXOXSXNNL
-RXOXPXVLLNNLD 3XKDOOLQ\KW\H -\UL /DLWLODQ MRKGROOD
2LNHLQYDVWDQQHLGHQ
2
LN L
W
LG N
NHVNHQ
N DUYRWDDQ
W
MRXOXNLQNNX
Palauta kuponki
pe 29.11
(08) 652 1533
www.kuhmonlaakaripalvelu.?
Kodin tekniikka ja kalusteet
Palvelut
Kauneushoitolat
Aitoja makuja läheltä
Talviaika su-ma 12-16
Huuskonniementie 19 A,
Vuokatti
www.huuskolantila.net
Täältä
ilmoituksesi
huomataan!
Pätevä
palveluhakemisto
Kysy hinta
ilmoituksellesi!
p. marraskuuta 2013
18
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Asianajotoimistot
Parturit ja kampaamot
Kukka- ja hautauspalvelut
HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY
lakiasiat kaupanvahvistukset
Kysy hinta
ilmoituksellesi!
p. Perunkirjoitukset
Autotarvikkeet
??????
?????????
???
????????????
???. 010 665 6013
Palvelua perinteitä kunnioittaen
Kainuuntie 19,
88600 SOTKAMO p. Kirjekuoret
. (08) 666 1505,
040 558 6922
Snowpolis, Kidekuja 2,
puh. ?????
Kainuuntie 24 (tori)
p. Hautakivet . ??????????
+DUMXNDWX
6RWNDPR
3
????????????. (08) 6660 135
Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä)
. 08 6660 070
Professional
Järjestelyt . Tuula, Sari ja Henna.
www.hiuskulma26.fi
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Lomakkeet . Postikortit
. 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
Olisiko
tässä sinun
paikkasi?. 08-6662 251, 040-5290 251
kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi
Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo
Tervetuloa! t. Tarrat . (08) 666 2862
avoinna ma - pe 9-17
NAUTI
PAIKALLISESTA PALVELUSTA
p. Esitteet
. SOTKAMO Perjantaina 29. Pitopalvelu . 88600 Sotkamo
puh. 010 665 6013
Hammaslääkärit
Kuljetukset
Lääkäripalvelut
Akkoniementie
4 B 1A,
88600 Sotkamo
Puh. Ym. 010 665 6013
www.sotkamolehti.?
Parturit ja kampaamot
Kirjapainot
Hierojat
?
25?
40?
Kuppausta ?
SOTKAMON KIRJAPAINO
Tmi Kari Simonen
Parturi-kampaamo
HELENA
P. painotuotteet
Puh. Käyntikortit . Kutsukortit
vaihtimet
Pätevä
palveluhakemisto
Heikki Sirviö
TUOTANTO-, TOIMISTOJA VARASTOTILAA
Yrityspuisto
Sotkamon Salmelanranta Oy
.DLQXXQWLH $ 6RWNDPR
Arto Sirviö Puh. Viemäreiden avaukset, . ja
matkapuhelimesta 0,0821 ?/puh. sähköasennukset
. Ilmastoinnin
?
Ilmastoinnin puhdistukset,
säädöt ja mittaukset
puhdistukset
UTKITYÖ
SUHONEN
Palvelut hoitaa
HORMITOHTORI KY
Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti
Ari Laukkanen
. +358 (0)400 997 515
Salmelantie 43 G 2 88600 SOTKAMO
OSTA TAI
VUOKRAA
Työsuoritukset
Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti
. 23%
p. 0500-281 355
pekka.suhonen@pp6.inet.?
. sähkötarvikemyynti
SOTKAMON
SÄHKÖTEKNIIKKA OY
PL 61, 88600 Sotkamo
P. Aihe on vapaa.
Julkaisemme kuvia
VuokattiNewsissä.
Lähetä kuvasi
to 5.12.13 mennessä:
toimitus.sotkamolehti@
almamedia.fi
Kuvista ei makseta palkkiota.
Paikkakunnan
parhaat uutiset
ja tarjoukset!
Keskuskatu 10,
88600 Sotkamo,
p. IV-työt
. alv. Hinnat sis. marraskuuta 2013 SOTKAMO
19
Sähköistykset
Työsuoritukset
Työsuoritukset
Työsuoritukset
5$.(1186
68811,77(/8$
x
suunnittelu
asennukset
tarvikkeet
maakaapelinäytöt
VUOKATTISERVICE OY
Jäätiönrinteenpolku 3, Vuokatti
PUHELIN 040 7374 734
sahkomies@vuokattiservice.fi
VUOKATTISERVICE.FI
x
x
x
(QHUJLDWHKRNDV
UDNHQQXVVXXQQLWWHOX
5HPRQWWLVXXQQLWWHOX
(QHUJLDWRGLVWXNVHW
5DNHQQXVW\|Q
YDOYRQWD
S
DQLWD NRUKRQHQ#
DQQRVRO IL
.LGHNXMD 9XRNDWWL
VI -Palvelu
Korhonen OY
010 322 1313
Keskuskatu 7,
88600 SOTKAMO
9XRNDWLQ %HWRQLDVHPD
3
75$.725, -$
.21(+82/72
- 8+2 9 ,/0,
Myymälämme palvelee
arkisin klo 7.00-17.00,
lauantaisin 9.00-14.00.
Tervetuloa!
www.lvi-korhonen.fi
Kysy hinta
ilmoituksellesi!
Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa
lankapuhelimesta 0,0821 ?/puh. 010 665 6013
Leikkaa talteen
?
?
P.
Nuohoukset
Nuohoukset
. 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
RUOKALISTAT
Kouluruokailu vko 49
Ma: Uunimakkara, perunasose, porkkana-retikkaraaste
Ti: Kasvislaatikko, kinkku-pastasalaatti
Ke: Jauheliha-kasviskeitto, banaani
To: Karjalanpaisti, perunat, porkkanalaatikko, vihreäsalaatti, jäätelöpuikko
Kotihoitoateriat
Ma: Uunimakkara, perunasose, ruskeakastike, lämmin
kasvis, salaatti, boysenmarjakiisseli
Ti: Merimieslaatikko, lämmin kasvis, salaatti, puolukkakiisseli
Ke: Jauhelihakeitto, tuorepala, vadelma-mustaherukkapuuro
To: Karjalanpaisti, perunat, lämmin kasvis, salaatti, mustikkarahka
Pe: Kalkkunan ?lee, kastike, kermaperunat, kasvislisäke,
luumu-vaniljakiisseli
La: Sianlihalaatikko, kasvislisäke, aprikoosi-mandariinikiisseli
Su: Lihamureke, ruskeakastike, perunat, kasvislisäke,
kreikkalainen jogurtti
PÄIVYRI
Tänään on perjantai 29. Purkupalvelut
torjuntapalvelut
Sotkamo: työtilaukset ja päivystys 24h 0400 658 983
Palvelunumeroihin soittaminen maksaa 8,21 snt/min+6,9 snt/min lankaverkosta tai 8,21 snt/min+16,9 snt/min matkapuhelin.
www.sotkamolehti.?
Kajaanin toimipiste
Delete Puhdistuspalvelut Oy
Kirkkoahonkatu 3
87250 Kajaani
www.delete.?
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Korkeapainepesut
. Vesipiikkaukset
. LVI -urakointi ja laskutyöt
. 010 665 9013
Uudistunut
www.sotkamolehti.fi. Nibe maalämpöpumput
maahan ja kallioon
. ok-talot, rivitalot
. atk-pohjainen
sähkösuunnittelu
. kattilat, varaajat
. 0400 275 129
P. urakointi
. + 0,059 ?/min. Nibe vesi-ilmalämpöpumput
. asennus ja myynti
. adventtisunnuntai
Nimipäivät: Oskari Ortod: Uuno.
Aurinko nousee kello 9.24 ja laskee kello 14.26.
Ma 2.12.
Nimipäivät: Anelma, Unelma Ortod: Auvo, Mira, Mirka.
Aurinko nousee kello 9.27 ja laskee kello 14.24.
Ti 3.12.
Nimipäivät: Meri, Vellamo Ortod: Sauvo.
Aurinko nousee kello 9.30 ja laskee kello 14.22.
Ke 4.12.
Nimipäivät: Airi, Aira Ortod: Varvara, Varpu, Johannes, Juhani, Juha, Aleksanteri, Santeri, Ale.
Aurinko nousee kello 9.32 ja laskee kello 14.21.
Lukijan
kuva
- minun Sotkamoni
Lähetä meille kuva Sotkamosta
tai Vuokatista. (08) 664 585, 0400 283 319
ASIANTUNTEVAA
SÄHKÖALAN PALVELUA
. 010 665 6000,
www.sotkamolehti.?
Tilaa niin tiedät!
p. Suurtehoimuroinnit
huuhtelut ja kuvaukset . Jälkivahinkojen
. Perjantaina 29. + 0,1691 ?/min.
Jonotusaika on maksullinen. marraskuuta
Nimipäivää viettää Aimo sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Aake.
Aurinko nousee kello 9.19 ja laskee kello 14.30.
La 30.11.
Nimipäivät: Antti, Antero, Atte Ortod: Antti, Andreas.
Aurinko nousee kello 9.21 ja laskee kello 14.28.
Su 1.12.
1
Harjoituksia ohjasi
Rientolassa Mika Mustonen,
joka on yksi Sotkamon Tsuyoin perustajajäsenistä sotkamolaisen Martti Koutosen lisäksi.
simmäisen kerran kiinteästi
paikoillaan. Erno Vihanto (takana vas.), Pyry Lipponen,
Joona Loukasmäki, Joel Loukasmäki, Miro Rissanen, Topias Törmäkangas, Matias Penttinen, Benjamin Evans, Meeri Korhonen. Junioreista tyttöjä on viisi.
. Samana vuonna
sinne rakennettiin talkoilla ja
lahjoitusvaroilla 92-neliöinen
Sotkamon Tsyuoi on perustettu vuonna 1995. Aikuisten ja nuorten peruskurssi/Tuomo Meriläinen
. Laji hyväksyttiin olympialajiksi 1964.
. SOTKAMO Perjantaina 29. Lisäksi mukaan lähti yksi hopea ja viisi pronssimitalia.ö
Harjoitusolosuhteet ovat
nyt kunnossa Sotkamossa.
Tsuyoi sai käyttöönsä vuonna 2010 sadan neliön tilat
Vuokatin urheiluopiston
koulutuskeskuksesta eli entisestä Rautaruukin kuntokeskuksesta. Judo on myös
hyvin suurta suosiota nauttiva urheilulaji, sillä se on maailman levinnein ja harrastajamäärältään suurin kamppailulaji. Ennen kuntokeskusta judokat ehtivät harjotella myös Sokos-hotellin
peilisalissa.
TSUYOI
. Judon ehdottomasti hyvänä puolena on sen laaja levinneisyys ja niinpä harjoittelua voi jatkaa lähes missä
tahansa maailmalla. Se
tarjoaa meidän nuorille mahdollisuuden saada valmennusta Suomen huipulta.
Sotkamolaisnuoret ovat
ehtineet myös Kainuun ulkopuolisille tatameille. Kilpaura aloitetaan
yleensä Kajaanin kotisalikisoista, joita siellä pidetään joka kuukausi. Suomessakin ainakin kaikissa
opiskelijakaupungeissa.
Tsuyoin eli suomeksi Voiman jäsenmäärä on vaihdellut 20 ja 50 välillä. kyu.
. Ryhmiä on tällä hetkellä 4:
. Kuvasta puuttuu Lidia Evans
TUOMO MERILÄINEN
joustotatami.
. Joustotatami nosti harjoitusolosuhteet aivan toiselle tasolle verrattuna entiseen,
Meriläinen kertoo.
Tsuyoin alkuaikoina harjoitukset olivat Rientolassa,
josta judokat siirtyivät urheiluopiston Kössi-monttuun.
Siellä tatamit saivat olla en-
Kajaanin ja
Nurmeksen avulla
Tsuyoilla on hyvät harjoitustilat.
dokaa ja viisi valmentajaa ja
huoltajaa. kyu ja Greg Evans 5. dan
. Lähes kaikki käyvät aktiivisesti salilla, kertoo seuran
puheenjohtaja Tuomo Meriläinen.
Meriläinen laskee, että
Tsuyoin aikana on keltaisen
vyön suorittanut Sotkamossa
yli 200 judokaa. Saalis oli hyvä, sillä sarjavoittoja tuli kaksi. Apuohjaajina toimivat Harri
Pääkkönen 2 .kyu, Joona Loukasmäki 3. joulukuuta.
. Tarjoamme nuorille monipuolista ja mielekästä liikuntaa, Meriläinen sanoo.
Puheenjohtaja uskoo, että
kun Tsuyoi saa kaksinkertaisettua nykyisten aktiivien
määrän, niin menestystä on
tulossa vähintään SM-tatamilla.
Meriläisen mielestä seuran nuoret ovat todella innokkaita harjoittelijoita ja
osallistuvat rohkeasti myös
judokilpailuihin ja leireihin.
. Tavoiteltava asia on sekin, että kun nuoret lähtevät
muualle opiskelemaan, niin
vyön väri olisi jo ruskea tai ainakin sininen. Seura järjestää kuudet ohjatut harjoitukset viikossa sekä
yhdet lisää tarvittaessa.
. Yhtenä vuonna pääohjaajana oli Vuokatissa urheiluhierojakurssilla ollut Juha
?Flobe. Seuraavat tasokokeet ovat 3. Seurassa ei
ole asetettu olympia- tai MMtavoitetta, vaikka niistäkin on
esimerkkejä naapurikaupungista Kajaanin Judokerhosta,
jolla on ollut parhaimmillaan
kolmekin edustajaa yhtäaikaa olympiakisoissa.
. kyu
. marraskuuta 2013
20 URHEILU&LIIKUNTA
Tsuyoi on nimensä veroinen seura
Judo: Tatamilla harjoittelee yli 40 sotkamolaista tyttöä ja poikaa
TUOMO MERILÄINEN
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.fi
Sotkamossa on jälleen kasvamassa uusi judokasukupolvi.
18 vuotta toimineella lajin
erikoisseuralla Tsuyoilla on
tätä nykyä 41 jäsentä, joista
kolmekymmentä on alle
15-vuotiaita. Vainio Helsingistä,
useita SM-mitaleita ja nuorten MM-mitalin otellut kaveri, Tuomo Meriläinen kertoo.
1990-luvun alussa judotoimintaa pyöritti Nurmeksen
Tsunami. Jatkokurssi 2 ( D ja vanhemmat)/Mikko Meriläinen 1 kyu.
. Jatkokurssi 1 ( E-D junnut)/
Janne Kankainen 1. Yhteistyö kajaanilaisten kanssa on todella
mutkatonta ja antoisaa. kyu, Miro Rissanen
3. Paluu Sotkamoon tapahtuukin sitten
mustalla vyöllä ja siitä on hyvä lähteä jakamaan judo-oppia Tsuyoin junioreille.
Judo on täysivaltainen
kamppailulaji. Ennen sitäkin tatami pölisi Sotkamossa.
Kajaanin Judokerho järjesti judonäytöksiä Sotkamossa
jo 1970-luvulla.
1980-luvun puolivälissä
Kajaanin Judokerho pyöritti
judotoimintaa Sotkamossa
3?4 vuotta välillä kirjaston
alakerrassa ja välillä Akkoniemen koulun liikuntasalissa ja
lopuksi Rientolassa myös
kansalaisopiston tuella.
. Jatkokurssilaisilla on sunnuntaisin telinevoimistelutunti,
jota ohjaa Janne Kankainen.. Iisalmen kisoissa viime viikolla
Tsuyoista oli mukana 13 ju-
Iisalmen turnauksen iloista sotkamolaisryhmää: Iivari Vihanto (edessä vas.), Venla Kankainen, Olivia Törmäkangas. Lasten peruskurssi/Tuomo
Meriläinen 1
P. 050 306 8621
ja 0500 388 740.
Pieni määrä KUIVAHEINÄÄ pienpaaleissa. 0400 684 319.
Kuhmossa OMAKOTITALO Ontojärven rannalta. P. P. 0500 284 615.
OK-TALO omalla tontilla 2 km
Ämmänsaaresta. Hp. 040 718 3196
Suomussalmi.
TIIBETINSPANIELIN
soopelit
urospennut. Kuhmo.
Hellas (Chippendale) PIANO. Sähköpostilla . 0400 671 062.
OMAKOTITALO Suomussalmella
Siikarannassa, 141 m2, 3 mh,
oh, k, s, at, var. 040 580 6294.
Sotkamossa LIIKE-, VARASTO/TOIMITILAA, 127 m2 490 ?/
kk sekä uusi 1h+tupak.+s 45,5
m2. Hinta
1100 ?, myös osamaksu mahd.
Pennut luov. Ylä-K. P. WWW.LAATUKESKUSHYRYNSALMI.FI P. lehteen
pyydämme toimittamaan
tiistaina 3.12. 325
tkm. Ti-su 10-24,
1,99?/min. Kahdet hyvät renkaat, vetokoukku, ilmastointi, vakkari, ajotietokone, huoltokirja. 040 507 8257.
Ostetaan
POLTTOPUUTA 33 ja 50 cm.
Suomussalmi P. P.
0400 808 856.
JOULUKUUSIA 20-25 ?/kpl, Tiilitörmäntie 9, Sotkamo. Vapaa 1.1.2014. Kuhmo, Eero
Heikkinen p. 040 961 3749.
TYÖMAAPARAKKI vaihtolavakiskoilla. asiakaspalvelu.sotkamolehti@almamedia.fi
Yksityisten ja yhdistysten
JouluJoulu
tervehdykset
julkaisemme
joululehdessämme
perjantaina 20.12.
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin.
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. klo 12.00 mennessä.
Konttorimme on suljettu itsenäisyyspäivänä pe 6.12.
P14,15,16 100m ru,14 v: 4) Kosti
Kaaresvirta, 1999, 1:21.31, (25)
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo P. 400m
sku), jotka sijoittuivat valtakunnallisesti 16 parhaan joukkoon ja samalla finaaleihin.
P12,13 100m vu,13 v: 8) Miikka Huotari, 2000, 1:12.85, (87)
Valtakunnalliset lyhyen radan IKUkarsinnat Oulussa:
T10 50m ru,10 v: 4) Emma Laatikainen, 2003, 44.88, (12)
P14,15,16 800m vu,14 v: 2) Juho
Laatikainen, 1999, 10:19.04, (26)
T10 50m vu,10 v: 9) Emma Laatikainen, 2003, 37.24, (38)
P14,15,16 100m vu,14 v: 3) Juho
Laatikainen, 1999, 59.61, (21), 8)
Kosti Kaaresvirta, 1999, 1:07.11,
(67)
Huotari, 2000, 1:19.55, (58)
T11,12 100m su,12 v: 1) Oona Toivola, 2001, 1:14.07, (6), 15) Fanni Heikkinen, 2001, 1:29.02, (106)
T10 50m su,10 v: 6) Emma Laatikainen, 2003, 42.42, (21)
T12 100m pu,12 v: 4) Fanni Heikkinen, 2001, 1:24.51, (36)
P14,15,16 200m vu,14 v: 2) Juho
Laatikainen, 1999, 2:16.53, (22)
T10,11 50m pu,10 v: 7) Emma Laatikainen, 2003, 43.73, (29)
T13,14,15 200m ru,15 v: 3) Jonna
Laukkanen, 1998, 2:53.13, (15)
T13,14,15 100m ru,15 v: 3) Jonna
Laukkanen, 1998, 1:20.94, (18)
T10 100m sku,10 v: 6) Emma Laatikainen, 2003, 1:32.79, (24)
P12,13 100m ru,12 v: 14) Otso Rimpiläinen, 2001, 1:57.74, (107)
4X100m vu,13 - 16 v: 3) Scv Pojat
[1997], 1997, 4:47.13, (34)
P14,15,16 400m sku,14 v: 2) Juho
Laatikainen, 1999, 5:34.17, (14)
Sotkamolaisten sijoitukset (suluissa
valtakunnallinen sijoitus):
P12,13 100m ru,13 v: 5) Miikka Huotari, 2000, 1:27.42, (33)
T13,14,15 200m su,15 v: 12) Riina
Huotari, 1998, 3:20.13, (59)
T13,14,15 200m su,15 v: 3) Jonna
Laukkanen, 1998, 2:35.50, (18)
P14,15,16 200m sku,14 v: 4) Juho
Laatikainen, 1999, 2:32.46, (24), 7)
Kosti Kaaresvirta, 1999, 2:47.63,
(45)
T13,14,15 100m vu,15 v: 5) Jonna
Laukkanen, 1998, 1:06.60, (63), 13)
Riina Huotari, 1998, 1:17.42, (94)
P14,15,16 100m su,14 v: 6) Kosti
Kaaresvirta, 1999, 1:19.26, (48)
4X50m sku,12 - 16 v: 2) Scv Seka
[1997], 1997, 2:14.38, (43)
T13,14,15 100m su,15 v: 2) Jonna
Laukkanen, 1998, 1:11.91, (15), 12)
Riina Huotari, 1998, 1:37.49, (62)
T-11,12 100m vu,11 v: 15) Sole Piirainen, 2002, 1:25.45, (119)
T13,14,15 200m vu,15 v: 7) Riina
Huotari, 1998, 2:51.56, (55)
P12, 13 100m su,12 v: 11) Otso Rimpiläinen, 2001, 1:40.90, (115)
T-11,12 100m vu,12 v: 10) Oona Toivola, 2001, 1:10.78, (49), 13) Fanni
P14,15,16 200m ru,14 v: 4) Kosti
Kaaresvirta, 1999, 2:57.53, (23)
P12, 13 100m su,13 v: 8) Miikka
T11,12 100m ru,11 v: 8) Sole Piirainen, 2002, 1:41.30, (58)
T11,12 100m ru,12 v: 3) Oona Toivola, 2001, 1:27.70, (23), 13) Fanni
Heikkinen, 2001, 1:40.38, (96)
P12,13 200m sku,13 v: 7) Miikka
Huotari, 2000, 2:48.63, (53)
T11,12 200m sku,12 v: 5) Oona Toivola, 2001, 2:51.45, (35), 14) Fanni
Heikkinen, 2001, 3:02.95, (91)
Sotkamo-lehti
ilmestyy
viikolla 49:
?tiistaina 3.12.
?TORSTAINA 5.12.
Ilmoitukset torstain 5.12. (08) 741 068
Myydään
40 ?
40 ?
Tervoset Kuuselasta
Hyvää Joulua ja Onnellista
Uutta Vuotta
sukulaisille ja ystäville!
Tervoset Kuuselasta
Hyvää Joulua
ja Onnea
Uudelle
Vuodelle!
20 . 050 440 8227.
TRAKTORIN LUMILINKO, takalevy, reki, pienikokoinen traktori.
Tied. 044 774 7888, Matin Kotiapu
www.matinkotiapu.fi
Etsitkö ystävää. Kuljetus
tarvittaessa Smo kk ja Vuokatin
alue. Sari 0700 84 444,
ota talteen. Joululehti
jaetaan
kaikkiin kotitalouksiin
Sotkamossa
Tervoset Kuuselasta
ja Vuokatissa.
Jätä joulutervehdyksesi ma 9.12.
mennessä ja voita leivoskahvit kahdelle.
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo,
p. 0400 347
501.
POKKAREITA, KIRJOJA, VANHOJA LEHTIÄ, POSTIKORTTEJA,
KORUJA, YM. sirutettuna,
mad. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
Verkkoon/lehteen: . Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . 1 om., hyvin pidetty. Webasto, lohkolämm., 2 x aluvant.,
hyvät kitkanastarenk., kesärenk. Lemmikkitarvike.
JOULUMYYJÄISET Suomussalmen kk:llä Nuorisoseurantalolla
su 1.12. 040 730 6718.
Sairauden takia LAND ROVER
Discovery vm. 010 665 6000,
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
sanna.koivusalo@almamedia.?
3 H+K, 73,5 m , kerrostalossa
Ämmänsaaressa, Kiannonkadulla. 050 514 8297.
Kaikenlaista
KULTAINENNOUTAJA narttupentuja. P. 040 517 7440.
OPEL ZAFIRA -00, 1.8 bensa, 7
hlö. 7:lle hlölle, 3.3 automaatti, bensa, 2 renkaat, ajettu 182
tkm. Uusi ystäväpalvelu 40-100 -vuotiaille naisille ja miehille. Vapaa heti. Liity mukaan! P.
0400 845 647.
KATTO- ja JULKISIVUREMONTIT
talviehdoin, maksuton kartoituskäynti, 0400 731 730 Teppo.
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. 26 t?. 050 409 2973. 041 710 3292.
Kaikenlaista
Traktori ja pyöräkone KIINTEISTÖJEN LUMITÖIHIN. Toimitus
8.12. (08) 741 550.
TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI
IT-Ylä-Kainuu Ky/Kainuu.com,
Keskuskatu 24, Suomussalmi.
P. 100m su), Jonna Laukkanen (T-15: 15. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. rek. 2000, aj. 0400 239
200.
Halutaan vuokrata
RT-, KT- tai OKT-ASUNTO edullisesti Sotkamo-Kajaani ympäristöstä. Teuvo Mäkeläinen, p. ajokunt., kats. Parhaiten valtakunnallisesti pärjäsivät Emma Laatikainen (T-10: 12. P. 044 206 3839.
15 l LÄMMINVESIVARAAJA.
P. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. Perjantaina 29. Nopea huolto. Ei seksilinja.
KIRPPUTORI Sotkamon seurakuntatalolla lauantaisin klo
9-13.
AVUKSI ARJEN ASKAREISIIN.
P. 1.11.13.
Tee tarjous! P. Talvikalastusvälineitä. Luov. Soittamalla konttoriin
Muista läheisiäsi
joulun toivotuksella.
Valitse oma tervehdyksesi oheisista
malleista ja jätä tervehdyksesi konttoriimme viimeistään perjantaina
13.12. 040 513 2633.
RT-KAKSIO, 61 m2, Jäkälätie, Hyrynsalmi. klo 16 mennessä.
Hyvää Joulua ja
Onnea Uudelle
Vuodelle!
Hyvää Joulua
ja Onnea
Uudelle
Vuodelle!
Tervoset Kuuselasta
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00
Myydään
ARIENS lumilingot 5 mallia,
STIHL sahat & raivurit, myös
vaihtaen. 0800 393 950.
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. 50m ru), Oona Toivola
(T-12: 6. P. Ollut kotikäytössä. Täysin remontoitu. 050 534 4358.
Pöntiön VILJAPOSSUA suoraan
tilalta edullisesti. P. Kuhmo-Sotkamo, 13.12.
Suomussalmi-Hyrynsalmi.
Tied./varaus 040 522 1440.
2
28 ?
Ostetaan
50 ja 60 cm:n pituista kuivaa
KOIVUHALKOA, myös kotiinkulj.
Kuhmossa. Vuokra
600 ?/kk. 3500
?. P. viikolla 49. P. el.lääk. P. Testivoittaja SWISS
DIAMOND paistinpannut,
THERMOS pullot, Victorinox &
Marttiini veitset/puukot. Iso
tontti. P. P. 040 754 3579.
Vuokralle tarjotaan
OMAKOTITALO 74 m2 Sotkamo
kk, Tulikivi-uuni, vuokra 450 ?/
kk. P. marraskuuta 2013 SOTKAMO
21
TULOKSIA
IKU-karsinnat
Heikkinen, 2001, 1:14.87, (102)
Swimming Club Vuokatilla oli lyhyen
radan IKU-uintikarsinnoissa mukana kisaamassa yhteensä yhdeksän
nuorta uimaria. H. Hp.
89.000 ?. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.?. Torilta 9,5 km.
Tosi komea paikka. tark. 100m su ja 200m ru)
ja Juho Laatikainen (P-14: 14. ja liiteri. P. P. 0400 168 083.
LIIKEHUONEISTON TYHJENNYSMYYNTI! Löytöpirtin Huonekalumyynti/Ylä-Kainuun Lemmikkitarvike, Jalonkatu 8, S-salmi.
HEVOSTARVIKKEET (ei kengät)
-60%. P. 040 586 2629.
CHRYSLER GRAND VOYAGER LX
-02. 050 360 3955.
Pese matot harjaamatta! SWIPEN
PESUAINEET ja ALOE VERA-TUOTTEET Anja p. 010 665 6000, F 010 665 6003
www.sotkamolehti.fi . p. klo 11-15.
Ota uusi suunta elämääsi. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p
LVNXYDVDUDW\|W
. PXOODQVHXORQQDW UXRNDPXOODW
.DOXVWR PLQLNDLYXULVWD WQ. SOTKAMO Perjantaina 29. Naapurinvaara aloittaa
maanantaina. XUDNND WDL WXQWLW|LQl
. marraskuuta 2013
22
Koululaiset
pääsevät
mäkeen
Suomen Hiihtoliitto järjestää ensi viikolla yhdessä
hiihtoseurojen kanssa Lasten mäkiviikko -kiertueen
mäkihypyn ja yhdistetyn juniorityön tukemiseksi.
Valtakunnallinen mäkiviikkotapahtuma on tarkoitettu alakoulujen oppilaille
sekä päiväkotien lapsille.
Sotkamossa tapahtuma
kestää maanantaista torstaihin aamupäivisiin. Tiistaina ja
torstaina on paikalla Salmelan koulu ja keskiviikkona
HUVIT
SEKALAISTA
.RQHW\| /DVVL 0DOLQHQ
0DDQUDNHQQXVW\|W
. Tapahtumapaikkana on Vuokatin urheiluopiston hyppyrimäkien
alastulorinne, jossa touhutaan kello 9.15?11.30.
Mukaan on ilmoittautunut
reilut 250 alakouluikäistä lasta viidestä eri Sotkamon koulusta. PDD MD NLYLDLQHNVHW
± SLWNlSXRPLVHHQ WQ
???. 15.30.
la21.12.2013 klo 17.00
Lippuja on rajoitetusti.
Tervetuloa !
Itsenäisyyspäivän JOULUMYYJÄISET
Naapurinvaaran Toimelassa
pe 6.12.2013 klo 10?15
Myytävänä mm. D????. ??. ^??????????. 6RWNDPRQ 3,..8-28/87
OD UDYLQWROD 7XOLNHWXVVD DONDHQ NOR
,OPRLWWDXWXPLVHW PHQQHVVl PDN
VDPDOOD SllV\PDNVX ¼ \KGLVW\NVHQ WLOLOOH ),
7HUYHWXORD
-RKWRNXQWD
KOKOUKSIA
KOKOUKSIA
Haluaisitko antaa toimitukseen juttuvinkin?
Oletko uutisen lähteillä?
OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEMME,
SOITA 050 314 5004
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
SARJAKUVAT
SUPERMUKULA
Member of Nokian Tyres
ry:n
SYYSKOKOUS
su 8.12.2013 klo 14 Vuokatihovilla. ????????. ?????. Ilmoittautuminen
tarjoilun vuoksi 9.12.2013
mennessä Tyyne Korhoselle (0500 982 744) tai
Liisa Pulkkiselle (040 821
4288). ???????????
?????. ??????. ???????. ???????????
??????????????. z????????????. ??. ????
?????. ??
?????. ??????????????????????????. ??????. ????. ???. ?????????
>??????????. ??????????. ^??????
>d ???. ???????????. ????????. Klo
12.00 kädentaidot / jouluaskartelua.
Tiistai 3.12. >???????. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. . NLLQWHLVW|MHQ OXPLW\|W OXPHQSXGRWXNVHW
. ???. 0500 388 090
Käyntiosoite: Tuottajantien päästä, ent. ???. ????????. ???????????. . ??????????. meijerin terminaalialue.
HINAUSPÄIVYSTYS 24h/vrk 045 310 6160
www.vianor.fi . ?????????. ???. ????????. ?????????????. K?
W??????????. ?????????????????. ???????????. ??. ?????. ?. ????
. Tervetuloa!
Metsänomistajat
SOTKAMO
Metsänomistajat!
SEURATOIMINTA
07. ???????????
D??????????. ?. ?????. ??. ????????????????????????. ?????. Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen
ylläpitoon ja hoitoon. ??????????. ????
????????????. ????????????. ???
<?????????. ,????. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta
kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo.
s????. ???. ??. ??. ????
<?????. ?. ???????
. ????????. VIRTANEN
Kiitokseksi vilkkaan toiminnan ja puukaupan vuodesta 2013
tarjoamme Kino Visiossa Metsän Tarina -elokuvan kolme
näytöstä seuraavasti:
Liput näytöksiin haettavissa
la 7.12.2013 klo 14.00
Mhy:n toimistolta
la14.12.2013 klo 17.00
arkisin 8.00 . ????
/?????????????????????????????????. Osallistumismaksu 5 ?. ?????????
W???????????????????????????????????. ?????
???????????????. ?????. ????????????. D???. ???????. ???????????. ??????????. >??????. Joululehden
voit noutaa tästä kerhosta tai jäsenkirjeen kupongilla K-Supermarketista. >??????????????. ?????. Kerho srk-talolla
maanantaina 2.12.2013
klo 10.00. ???????. ????????????????????????????????. www.sotkamonautopalvelu.com
SOTKAMO:
Sotkamon Autopalvelu Oy, p. D??. >????. ?. ????????????. Yhdistyksen joulujuhla pidetään srk-talolla
su 15.12.2013 klo 13.00.
Puuro- ja kahvitarjoilu,
ohjelmaa, yhteislaulua sekä iloista, jouluista yhdessäoloa. <??????
D , K>>/^ d : < >h, /Z/Pd
???. Ruokailu, tervetuloa!
Hallitus
B. . klo 10.00 ohjattua ulkoilua, lähtö Turinatuvalta. ??????. OXPHQ SRLVDMRW
VUOKRATTAVANA
<KWH\GHQRWRW /$66, 0$/,1(1 S
5DWDWLH 6RWNDPR ODVVL PDOLQHQ#KRWPDLO FRP
AD KORJAAMO
Sotkamon Autopalvelu Oy
AUTONPESU
T
24 h/vrk
Salmelantie
43
Salmelantie 43 f 6, 88600 Sotkamo g-rakennus
Lämmintä autonkorjaus-työ/toimisto-varastotilaa.
P. klo
14.15. ??????????. ?????. ??. /XPLW\|W 6RWNDPR 9XRNDWWL DOXHHOOD
. ?????. ^?????????. ?????
??. ?????????. ???????. ?????????????????. ??. ??. ?????????. ???????????. ???. ????????????????. ???????????. ???????. ???. Sotkamo-lehdellä ja muilla Alma Media Oyj -konserniin kuuluvilla lehdillä
on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä
mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti.Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em.tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. ??????????. K?. Laulamme joululauluja. ???????????. D??????????????. ???????????. >????. ???????
W??????. ???????. klo
11.00 jumppatuokio. ohjattu liikunta /
gymstick-lihaskuntoa.
Perhekahvila tiistaisin klo 9.3011.30 Salmelan koulun puupuolen yläkerrassa, Salmelantie 2.
Tervetuloa!
Sotkamon yhdistys ry. ?. ?. ?????????. ???????????????????????????. >??. ??. ???. ??. 040 779 1317
Salmelantie 43 f 6, 88600 Sotkamo
Avoinna: 07.00 - 17.00
Turinatupa, Akkoniementie 9,
88600 Sotkamo
Maanantai 2.12. ??. leivonnaisia, käsitöitä, ovikoristeita.
7HDWWHUL\KGLVW\V
+DYXNND U\ Q
6<<6.2.286
OD NOR
6lUNLVHQ PDMDOOD
7HDWWHUL +DYXNDQ KDOOLWXV
WRLYRWWDD NDLNNL
WHUYHWXOOHLNVL
^??????????. ?????????. <???????. Klo 12.00 lukupiiri / joulurunoja.
Keskiviikko 4.12. ???. ????
W??????. ??????????