>> 6 Piispantarkastus Satakunta retkeilijää tutustui Hiidenporttiin lauantaina Suomen luonnon päivänä. >> 4 Pekka LassiLa. >> 10 Eläkkeelle Kirkkoherra Erkki Marin on perjantaista alkaen eläkeläinen. ELOKUUTA 2017 NRO 69 Kasvatusjohtaja Uusi kasvatusjohtaja Ville Manninen aloittaa perjantaina. >> 14 Kuopion hiippakunnan Piispa Jari Jolkkonen suoritti viikonloppuna Sotkamon seurakunnassa piispantarkastuksen. Hiukasta halutaan keskus kaikille lajeille, joissa ihminen on moottori. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 29. Seurakuntaa on piispan mukaan hoidettu erinomaisesti. >> 9 Hiidenportti houkutteli 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 7 3 5 Hiukan tulevaisuus Suunnitelma: Hiukan kehityssuunnitelma on edennyt suunnitteluvaiheesta poliittiseen käsittelyyn. Rotkolla esiintyi Sotkamon Mieslaulajat
Toimeliaisuus on keskittynyt etelään. Kainuussa oli kesäkuun lopussa enää 74 170 asukasta. Hiukka muodostaa portin tai ikään kuin respan koko alueen aktiviteeteille vesistöt ja maastoreitit mukaan lukien. Ensimmäinen oivallus on se, että aluetta ei rakenneta ensisijaisesti matkailijoille vaan kaikille. Karkeasti laskettuna Kajaanissa on noin 35 000 ja Sotkamossa 10 000. Jos toiminta kantaa paikallisten voimin, jokainen turisti tuo pelkkää plussaa. kysymys: Oletko käynyt Hiidenportin kansallispuistossa. Näyttää äärettömän hyvälle ja olen kuullut, että täällä on paljon ollut kävijöitä tänä kesänä. Jos tahti jatkuu samanlaisena, asuu Kainuussa 10 vuoden päästä vähän yli 60 000 ihmistä. kysymys: Harrastatko metsästystä. Opasteet on tänä kesänä uusittu, tosi hienot. Kun tästä vähennetään Kajaanin asukasluku, niin jäljelle jää 36 774 asukasta. Kyllä 154 vastausta Ei 242 vastausta Yhteensä 396 vastausta Viikon 34. Neljäs oivallus on se, että on luovuttu joko tai -ajattelutavasta. Ei tätä saa pilalle kehittää. Toista kertaa olen nyt täällä käymässä. Maauimalasta Hiukan helmi Pääkirjoitus 29.8.2017 Tienhaarassa ajattelin, että olisi voinut olla paremmin merkitty. Kolmas oivallus on se, että koko tapahtumapuisto rakennetaan Hiukkaan eikä Vuokattiin. Kaivosteollisuuden osuutta ei kannata tässä aliarvioida ollenkaan. Löysät on otettu niin sanotusti pois. Mutta hyväkään idea ei vielä riitä. Viimeisen 10 vuoden aikana on asukasmäärä tullut alaspäin 2 500 henkilön vuosivauhdilla. Pesäpallo on yksi osa Hiukkaa, mutta vain yksi. Liisa Pelkonen Sotkamo Terttu Mähönen Sotkamo Eine Tauriainen Sotkamo Marjatta Strengell Laavupaikalla voisi olla pieni aitta, missä yöpyä. Kriisitilassa olevalle ja muuten vain huonolla hapella olevalle kunnalle haetaan kallispalkkaisia viranhaltijoita. Lyhytkin pistäytyminen Etelä-Suomessa tai länsirannikolla kertoo sen, että missä nyt mennään. Tipakselta asti ehkä jo opasteita ja kilometrimäärät perille. 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 61 39. Kainuu on Suomi pienoiskoossa. Järki käteen Kainuun päättäjät. Hiukan kehittäminen ei ole Vuokatilta pois tai toisinpäin. Ja tiestön ylläpito on tärkeää. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 29. Löysät pois ja lisää kuntien sekä kaupunkien välistä yhteistyötä. Rakennuksessa voisi pitää juhlia. Kokoontumistilat, laavu, maauimala ja kesäteatteri tulevat tarpeeseen. On saattanut joissain tapauksissa työtahtikin kiristyä. Luonnonkauneus pitää säilyä, sillä ehdolla kehittää. Gallup: Miten Hiidenportin kansallispuistoa voisi kehittää. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi I lmoitukset, joissa haetaan Hyrynsalmen ja Ristijärven kaltaisille kunnille kunnanjohtajaa, suorastaan huvittavat. Maauimala on suunnitelman ehdoton helmi. Se on saatava yksituumaisesti ja nopeasti maaliin. H iukan kehittämissuunnitelmassa on neljä perusoivallusta, joiden varassa suunnitelmalla on hyvät edellytykset toimia käytännössä. Loput 15 000 asukasta on muissa Kainuun kunnissa. Seitsemän Kainuun kunnan, mukaan lukien Kuhmon kaupunki, keskimääräinen asukasluku on 5 253 asukasta. Tietotekniikalla ja töiden järjestelyillä on paikattu vähentyneen henkilöstön aiheuttamaa lovea. Turistit tulevat ja menevät, mutta paikkakuntalaiset ovat täällä 365 päivää vuodessa. Kuntasektorilla ei organisaatioiden järjestelyt, siis kuntien yhdistämiset näytä onnistuvan millään. Vuokatin parhaat uimapaikat ovat jatkossa Hiukassa ja Hiukan parhaat rinteet Vuokatissa. Toki matkailullakin ja myös maataloudella sekä yrittäjyydellä on merkityksensä. Kainuun karttaa, kuntien väkilukua ja väkiluvun ennustetta tarkasteltaessa ei löydy mitään perusteita kahdeksan erillisen kuntaorganisaation elämälle. Tämä on luonnonvarainen paikka, täällä voisi olla aurinkopaneelit. A Kainuussa oli kesäkuun lopussa enää 74 170 asukasta." Kainuu on Suomi pienoiskoossa Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. elokuuta 2017 Viikon 33. Paikkakuntalaisille suunnatut aktiviteetit edellyttävät, että palvelu toimii muulloinkin kuin lämpimimpinä hellepäivinä. Toinen oivallus on se, ettei alue keskity vain urheiluun. Toisaalta mitään huvittavaa ei asiassa ole. Muuten emme selviä tulevista uudistuksista. En osaa sanoa. On ryhdytty katsomaan kokonaisuutta sekä että -näkökulmasta. Yksityisellä sektorilla on viimeisten vuosikymmenien aikana organisaatioita pienennetty. Kainuussa Kajaanissa ja Sotkamossa syntyy lapsia, investoidaan ja tehdään töitä. Vuonna 1985 asukkaita oli Kainuussa vielä reilusti yli 99 000 Vaala mukaan lukien. Läheskään kaikki eivät urheile, mutta melko moni haluaa kokeilla suksia, maastopyörää, kanoottia, ulkoilla tai kokea elämyksiä
Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Arviointiselostuksesta voi esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja kirjallisesti toimittamalla ne Kainuun ELY-keskukseen 24. Tuotanto-YVA:ssa vaihtoehtona tarkastellaan kuutta eri vaihtoehtoa, joista ensimmäisessä kaivostoiminta jatkuu nykyisellään eikä uusia alueita oteta käyttöön.Toisessa vaihtoehdossa kaivosalueelle rakennetaan erilliset kaksi sivukivialuetta, sekundääriliuotuslohkot sekä kipsisakkaaltaan lohkot. Arviointimenettely päättyy, kun Kainuun ELY-keskus yhteysviranomaisena antaa hankevastaavalle Terrafamelle lausunnon arviointiselostuksesta. Tiistaina 29. Suomussalmella 2.9.2017 Marjastuksen MM-kisat Tule nauttimaan 20-vuotisjuhlakisan tunnelmasta paikan päälle! 9.00 Info auki, ja kisojen osallistujien vastaanotto alkaa 10.00 Avauspuhe Merja Kyllönen 10.15 Kilpailuasujen esittely 10.30 Alkulämmittelyt 10.50 Imitaattori Ari Kettukangas esittää sketsejä, vitsejä ja stand up -tyylistä huumoria 11.30 Lähtö torilta poimintapaikalle 11.40 VIMMAN ”vimmattua” ohjelmaa 12.00 Torimyyjien esittely 12.30 Imitaattori Ari Kettukangas 13.00 IdaElina hurmaa upealla laulullaan ja taidokkaalla kanteleen soitolla 14.00 Taikuutta ja taukojumppaa Lady Manhattan 14.30 Tanssiorkesteri Helminauha (soittaa illalla myös Nuorisoseurantalolla) 15.40 Tulosten julkaiseminen ja palkintojen jako IdaElina esiintyy klo 13.oo Tanssiorkesteri Helminauha viihdyttää klo 14.30 Toriohjelma lauantaina 2.9.2017 Nyt kaikki joukolla mukaan jännittämään minkälaisilla poimintamäärillä tänä vuonna voitetaan maailmanmestaruuksia! Suomussalmen torilla koko päivän monipuolista ohjelmaa ja markkinatunnelmaa. – Olemme jatkossakin merkittävä talousveturi ja työllistäjä Kainuussa. Kainuun ELYkeskus on kuuluttanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Terrafame Oy:n Kaivostoiminnan jatkaminen ja kehittäminen tai vaihtoehtoinen sulkeminen -hankkeesta. Yhtiö arvioi neuvottelujen kestävän vähintään lokakuun puoliväliin asti. Terrafamella on yli 660 vakituista työntekijää. Tässä uudessa tilanteessa meidän on syytä tarkastella sitä, miten voimme viedä ylösajon loppuun mahdollisimman kustannustehokkaasti, toteaa Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen yhtiön tiedotteessa. Terrafamen tuotanto-yva lausuntokierrokselle PerTTi GranqvisT OY Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto: 7-17, la 9-13 Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 Tarjoukset voimassa 29.8.-9.9. LOPPUKESÄN RYSÄYS! 20 % KAIKKI ULKOMAALIT Terrafame vähentää enintään 50 työntekijää Maanantaina alkaneet yt-neuvottelut koskevat noin 490 työntekijää. Yhtiö perustelee henkilöstövähennykset toiminnan vakiintumisella ja kokonaisuuden tehostamisella. Alennukset norm.hinnoista. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. syyskuuta kello 18–20 Vuokatin urheiluopistolla. Maanantaina alkaneet neuvottelut koskevat noin 490 työntekijää. Arvioitu vähennystarve on enintään 50 henkeä. Kirjoituksia ei palauteta. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Pasuton kanssa samaan aikaan rakennetaan myös rikkihappotehdas. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. elokuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Kolmas vaihtoehto on sama kuin toinenkin, mutta lisäksi siinä rakennetaan primäärivaiheen liuotusalueelle kaksi uutta liuotuslohkoa. lokakuuta mennessä. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Sotkamossa toimiva kaivosyhtiö Terrafame Oy on maanantaina kutsunut kaikki henkilöstöryhmät yhteistoimintaneuvotteluihin. Arvioitu vähennystarve on enintään 50 henkilöä.. Nyt olemme kuitenkin siirtymässä vakiintuneen teollisen toiminnan vaiheeseen. Ari Kettukangas hauskuttaa klo 10.50 ja 12.30 Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Terrafamen Tuotanto-YVA lähtee lausuntokierrokselle. Lausunto annetaan kahden kuukauden kuluessa lausuntojen määräajan päättymisestä. Neljäs vaihtoehto sisältää kolmannen vaihtoehdon mukaiset toiminnot lisättynä pasutolla. Hankkeen yleisötilaisuus pidetään 4. Uraanin talteenotto käynnistetään aiemmin luvitetun kokonaisuuden mukaisesti. Viidennessä vaihtoehdossa alueelle rakennetaan lisäksi sulatto. Viimeisessä vaihtoehdossa kaivostoiminta lopetetaan ja kaivos suljetaan hallitusti vaiheittain. Kirjoita napakasti. Aktiivisen ylösajon vaiheessa tarvittiin nykyistä enemmän työvoimaa. Lisätietoja: www.arktisetaromit.. Neuvottelut alkavat viikon kuluttua kutsun antamisesta. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Malmin louhintamäärää kasvatetaan ja uraanin talteenotto käynnistetään aiemmin luvitetun kokonaisuuden mukaisesti
Kehittämissuunnitelma tuo Hiukkaan maauimalan. tuotemyyntikeskus, suksien, polkupyörien, kanoottien ja muiden välineiden vuokrauspalvelut, tapahtuma-areenan ohjelmapalvelut niin turisteille kuin kuntalaisillekin, ravintolapalvelut sekä kokoontumistilat erilaisille yhdistyksille ja ryhmille. Ihan ensimmäisenä ja hyvin konkreettisena yksityiskohtana Akke Virtanen nostaa suunnitelmasta asian, johon me kaikki voimme tarttua heti. – Jymy on merkittävässä asemassa kunnan imagon rakentamisessa. Luonnos rakenteiden sijoittumisesta alueelle. Joensuussa uusi katsomo maksaa 1,9 miljoonaa, ja uudet huoltotilat saadaan katsomon alle, Mika Kilpeläinen kertoo. Suunnittelua on pyritty tekemään realistisista lähtökohdista ja suunnittelemaan sellaista, mikä voidaan myös toteuttaa. Yleisurheilukentän siirto antaisi mahdollisuuden avata järvinäkymää Kainuuntieltä rantaan asti ja rakentaa maisemallisesti kiinnostava portti Hiukkaan – portti luontoon. Lisäksi kesäkuun alussa järjestetty yleisötilaisuus antoi näkökulmia suunnitteluun. Kysymyshän on siitä, että meidän pitää elää tulevaisuudessakin eikä näivettyä. Hiukka pitää näkyä. Alueelle sijoittuva tuotemyymälä tarjoaisi hyllytilaa useille alueen tuottajille, joiden ei yksin ole mahdollista tai kannattavaa ylläpitää kivijalkamyymälää. Hiukan kehittämien ja pesäpallostadionin kohtalo ovat herättäneet kuntalaisissa tunteita. – Katukorista, frisbee-golfia, maastopyöriä, hiihtoa, vaellusta, kanoottiretkiä, kelkkaretkiä, Virtanen luettelee. Hiukan kehityssuunnitelmassa todetaan, että Hiukka on tällä hetkellä vain muutaman tapahtuman koti. – Haravoidaan oma piha. Ei puhuttaisi enää pelkästä pesäpallostadionista, Mika Kilpeläinen kuvailee. Kolmantena piirteenä suunnitelmassa nousee esiin visuaalisuus ja saavutettavuus. – Vanha katsomon kattaminen maksaa vähintään 1,3 miljoonaa, koska se pitää tukea uudelleen. Reitti yhdistäisi Vuokatin ja Sotkamon taajamat vaeltajille, kävelijöille ja pyöräilijöille. Luonnos Hiukan sisääntulosta. Harjualue säilyisi lähes ennallaan, Mika Kilpeläinen ja Akke Virtanen sanovat. Myyntipäiviä pitää olla vuodessa 365. Siivotaan pusikot. – Kunnan perustehtävä on elinvoiman ylläpitäminen. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 29. Täällä on hienoja paikkoja, kunhan ne vaan siistitään. Portti luontoon – Hiukasta kuntalaisten olohuone Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kuntalaisia puhuttanut ja askarruttanut Hiukan alueen tulevaisuus oli ensimmäistä kertaa esillä maanantain kunnanvaltuuston kokouksessa. Yhtenä ajatuksena on siirtää Maaselän asema tai muu sopiva vanha rakennus alueelle, ja sijoittaa sen alakertaan ravintolatoiminnat. – Koko alue olisi tavallaan tapahtumapuisto. Suunnitelma rakentuu kunnan määrittämän lähtöajatuksen pohjalta noin sadan kuntalaisen, yrittäjän ja luontoihmisen mielipiteisiin. Kehittämissuunnitelma toisi Hiukan maiseman paremmin esille. Yläkertaan puolestaan muuttaisi kaikki Jymyn toiminnot. Hän puhuu myös joulusta ja jou. Pesäpallo ja ennen kaikkea Jymyn brändi nähdään alueen yhtenä keskeisenä vetovoimatekijänä, mutta se ei yksin riitä. Kenttäaluetta ja katsomoa voitaisiin käyttää moniin eri tarkoituksiin. Rakennus toisi seudun historiaa hyvin esille, ja se liittyisi kokonaisuuteen lasiterassien avulla maisemaa hyödyntäen. Hiukan kehittämien on myös Vuokatin etu. Pesäpallostadionin tilalle tulee tapahtuma-areena, missä voi muiden tapahtumisen lisäksi pelata myös pesäpalloa. Maaliskuussa käynnistetty Hiukan kehityssuunnitelma on edennyt luonnosvaiheeseen, missä voidaan arvioida suunniteltuja sisältöjä sekä tarvittavia investointeja. – Jymyn brändiä ja historiaa hyödynnettäisiin ja tuotaisiin ylpeästi esille. Hiukasta halutaan keskus kaikille lajeille, missä ihminen on moottori. Samalla haluamme lisätä koko keskustan elinvoimaa, projektin kokoajana toimiva Akke Virtanen lisää. Suunnitelman toinen johtoajatus on, että Sotkamoa ja Vuokattia rakennetaan yhdessä. Jos pesäpallotapahtumia ei olisi, tuskin kukaan tietäisi paikan olemassaolosta. Hiukasta halutaan keskus kaikille lajeille, missä ihminen on moottori. Keskeinen lähtökohta on, että aluetta ei saada toimivaksi ilman ympärivuotista yritystoimintaa. Uusia aktiviteetteja olisivat mm. elokuuta 2017 Hiukan aktiviteetit tulisivat pääosin rannan ja harjualueen väliin. Ilman Jymyä tunnettavuus olisi vielä pienempi, Akke Virtanen sanoo. Siitä kaikki ovat yksimielisiä, ja se on kehittämiselle hyvä lähtökohta. Vanhan pesäpallokatsomon kattaminen maksaa lähes yhtä paljon kuin kokonaan uuden tekeminen. Turisti, joka ei pesäpallosta välitä, saisi silti jotakin. Maata leikataan sen verran, että järvinäkymä näkyy Urheilukadulle. – Siistitään rautatien pohja ja yhdistetään se Hiukkaan, josta voi jatkaa Rytilahteen ja Pöllyyn. Vanha huoltorakennus purettaisiin ja uudet huolto-ja pukutilat sijoitettaisiin uuden katsomon alle. – Hiukka on hukattu mahdollisuus. Tämä luo sille hyvää perustaa. Tunnettavuudessa on menty alaspäin. Olemassa oleva tekniikka ja uusi katsomo mahdollistaisivat jopa ulkoilmaelokuvat. – Nyt meille on jalostunut suunnitelman runko, jota täydennetään, ja josta jokainen saa sanoa mielipiteensä. Se olisi paikka, missä on kiva käydä, Virtanen maalailee. – Kun suunnittelun aloittamien tuli esille, saattoi herätä vääränlaisia mielikuvia, että Hiukan hietikot rakennetaan täyteen, kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen rauhoittelee. Siihen ei mene miljoonia, ja se koskee kaikkia. Yleisurheilukenttä siirrettäisiin Urheiluopiston alueelle, ja pesäpallostadionista leivottaisiin tapahtumaareena, jossa voi myös pelata pesistä
Vettä on Sotkamon pinta-alasta yli 70%. – Pesäpallo ei nyt tuo tänne mitään, kun vieraat vain käyvät täällä. – Jalat maassa mennään, että pystytään tekemään. – Venäläiset matkanjärjestäjät sanovat, etteivät tule Vuokattiin, ennen kuin sinne tehdään joulu. Vuokatin vaaralta ihastellaan vesistöjen pilkkomaa vaaramaisemaa, mutta muuten vesistöjä ei ole matkailussa hyödynnetty. Kilpeläinen muistuttaa, että esimerkiksi Sotkamon kanssa samankokoisen Kalajoen matkailuinvestoinnit ovat noin kymmeniä miljoonia. Kaikki rakentamien olisi järkevää tehdä kerralla, että alue olisi nopeasti kokonaisuudessaan käytössä. – Nyt poliitikot ovat saaneet suunnitelman käteensä ja antavat lisätoiveita. Uuden olohuoneen pihamaalla olisi paikka myös kesäteatterille ja laavulle, jollainen on tähän asti Hiukasta puuttunut. Lokakuusta huhtikuuhun uimala toimisi jäädytettynä luistelukenttänä. elokuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 5 Hiukan aktiviteetit tulisivat pääosin rannan ja harjualueen väliin. Hiukka muodostaisi portin, jonka kautta kävisi tie koko maakunnan luontokohteisiin. Hahmotelma rinteeseen rakennettavista paalumökeistä, jotka toimisivat leirintäalueen osana. Ja miksi he jäisivät, jos ei ole mitään tarjottavaa. Alueen maapohja on pääosin kunnan ja seurakunnan omistuksessa, ja kaava sallii Tervatien siirtoa lukuun ottamatta suunnitellun rakentamisen. Lähin vedenottamo poistetaan ja lampi siistitään. Samalla me selvitämme rahoitusta. Yksi vaihtoehto on, että autot ajettaisiin harjun sisään rakennettavaan pysäköintihalliin. Näkymät Kainuuntieltä Hiukkaan ovat tärkeät sekä autolla että jalan tulijoille. Hankkeen alustavasti arvioidut noin viiden miljoonan kustannukset kattaisivat tapahtumapuiston kenttäalueineen ja katsomoineen, maauimalan sekä monitoimirakennuksen, johon sisältyy ravintola. Pysäköinti on ajateltu hoidettavaksi niin, että koko stadionalue olisi vapaa autoista. Ympärivuotinen ohjelma tuo alueelle toimintaa ja ihmisiä. Tämä lähtee aika vaatimattomalla rakenteella ympärivuotiseksi. Harjualue säilyisi lähes ennallaan, Mika Kilpeläinen ja Akke Virtanen sanovat. Vasemmalla kunnostettu Hiukanlampi. Ranta kunnostetaan poistamalla kaatuneet puut ja paalutukset jyrkkien itäpuolen hiekkarinteiden kohdalta. Rahoitus kerättäisiin monikanavaisesti kunnan, yritysten ja hankerahoituksen kautta. Tiistaina 29. Alemmas rinteeseen tuotaisiin tarkasti konseptoitua leirintäaluetoimintaa, eli palattaisiin tavallaan 1960-luvulle nykyajan ratkaisuilla. Erilaisia ratkaisuja vielä mietitään. Portti luontoon – Hiukasta kuntalaisten olohuone Pekka LassiLa lumaasta. – Olemme löytäneet mallin, jossa emme tarvitse tähän yrityksiä. Tilaohjelmat ja muu rakentamien lähtisivät käyntiin heti pesiskauden lopulla 2018. Tehdään alas ranta-alueelle aktiviteetteja niin paljon, että se pysyy pystyssä ympäri vuoden, Virtanen esittelee. Kuntalaisten yhteiseksi olohuoneeksi paikan tekisivät tilat, missä eri yhdistykset ja ryhmät voisivat kokoontua ja käyttää samalla alueen muita palveluja. Miksi he tulisivat tänne aiemmin, jos täällä ei ole mitään tarjottavaa. Alueen nimistössä tuotaisiin Jymyn lisäksi vahvasti esiin Huovinen ja Hiukka. – Pidetään luonto luontona eikä kosketa harjuun. Tulikettuun johtava Tervatie linjattaisiin uuteen paikkaan ja tien paikalle rakennettaisiin terassitonteille hyvätasoisia lomahuoneistoja. Hiukan kehittämissuunnitelma kokoaa yhteen monia palveluja, jotka jo ovat olemassa mutta hajallaan. Kustannukset kerättäisiin takaisin tulevina vuosina vuokrina ja verotuloina. Maata leikattaisiin hieman kentän pohjoispuolelta, jotta Sapso näkyisi Kainuuntielle. Muutokset harjualueella olisivat luontoa sekä maisemaa kunnioittavia, ja iso osa alueesta pysyisi rakentamattomana. Jos meillä olisi joka aamu klo 10 jumppa, klo 11 jooga, klo 12 lounas ja klo 13 jotakin ympäri vuoden, ihmiset oppisivat käymään täällä, Virtanen visioi. – Aika pienillä investoinneilla alue pystytään tekemään ihan eri näköiseksi kuin tällä hetkellä, kun järvi saadaan näkyviin, Akke Virtanen esittelelee. Kesäkuussa 2019 alue olisi valmis, Mika Kilpeläinen kaavailee. Maauimalan hyppytorni tai joku toinen elementti voisi muodostaa maamerkin, joka jäisi elämään kävijän mieleen. – 3-4 vuoden syklillä panisimme koko alueen ihan uuteen kuntoon. Uimala houkuttelisi perheitä kauempaankin ja olisi hyvä imuri Vuokatin matkailijoille. Hiukka olisi hyvä paikka Metsähallituksen Vesitietokeskukselle, joka kokoaisi kaikki vesistöihin liittyvän tiedon mielenkiintoisessa muodossa suomalaisille ja ulkomaisille matkailujoille, leirikoululaisille ja muille ryhmille. Maauimala sijoittuisi rannan ja harjun väliin Tapahtuma-areenan kaakkoispuolelle.. Kun alueella käy nyt vuosittain noin 60 000 kävijää, määrä voitaisiin nostaa 200 000: aan. Maauimala olisi kokonaan uusi aktiviteetti, joka toimisi vetovoimaisena käyntipaikkana myös pilvisinä päivinä. Joko pidentämällä Hiukan laituria tai rakentamalla selkeä kulkuyhteys sataman ja Hiukan välille saataisiin alueen palvelut myös helposti veneilijöiden ulottuville. Rakennuttaminen tulisi olemaan pitkälle kunnan vastuulla, ja kaikki yrittäjät tulisivat vuokralle. Koko hanke on tarkoitus viedä läpi muutamassa vuodessa
Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen lähtee jo 1520 -vuotiaista nuorista, ennen kuin he perustavat perheen. Hänen mukaansa pohja hyvinvoinnille on työ. Vielä ei näin valitettavasti ole käynyt. – Työllisyyden osalta tilanne on kohtalainen. Perheiden hyvä työllisyystilanne on parasta ehkäisyä nuorison pahoinvoinnille ja perheen ongelmille. Kilpeläinen nosti puheessaan esille myös luonnon merkityksen ihmisten hyvinvoinnille. Kun lapset tulevat lastensuojelun piiriin, olemme jo myöhässä. Esimerkiksi koulupsykologin palvelut tuotetaan kunnille nykyään maakunnasta, mikä on todettu hyväksi asiaksi myös kuntien mielestä. Silloin korjaavan terveydenhuollon ja lastensuojelun kustannukset vähenevät. Lukiossa piispa Jolkkonen tapasi opettajia, koulun johtoa ja nuorisoohjaajia. Ennaltaehkäisevä työ koskee hänen mukaansa erittäin hyvin diakoniatyötä, mutta vaikeimmat tapaukset hoidetaan viranomaistyönä. Piispa korosti toripuheessaan yhteistyön merkitystä. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 29. – Olen Sotkamossakin sanonut, että täällä pitäisi lauantaiaamuna kello yhdeksän järjestää ilmainen tilaisuus Angry Birdsiin lapsiperheille. Piispa Jolkkonen muistutti, että diakoniatyön määritelmä on, että pyritään auttamaan niitä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa ja joita ei muualla voida auttaa. Suurimmat ongelmat ovat Ahopellon mukaan päihteet ja mielenterveysongelmat, jotka usein liittyvät päihteisiin. Ahopellon mukaan sote-uudistuksessa haetaan ennen kaikkea kuntien asukkaiden hyvinvoinnin lisäämistä. Ahopellon mukaan ongelmien ehkäisy ja varhainen puuttuminen asioihin ovat avainasemassa parannettaessa ihmisten hyvinvointia. Sinne kunta tulee tulevaisuudessa panostamaan esimerkiksi uuden työllisyyshankkeen muodossa. Hänen mukaansa luonnosta puhuttaessa on muistettava myös vastuullisuus. Ahopelto korosti, että lastensuojeluongelma ei johdu lapsesta, vaan vanhemmista. Perjantain päätteeksi piispa vieraili Terrafamen kaivosalueella ja tapasi kunnanjohtajan ja kuntalaisia Sotkamon torilla. Seurakunnan rooli kuntalaisten hyvinvoinnissa on iso, mutta ei aina välttämättä näkyvä. – Sotkamossa seurakunnan nuorisotyön alla toimii kolme yhdistystä, Versova Puu ry, Sotkamon Saappaan tuli ry ja Ristinkantajat ry, mikä on erikoista. Seurakunnissa tehdään paljon työtä, joka ei lööpeissä näy. Ahopelto korosti puheessaan, että maakunta ei ole erillinen kunnista, vaan se on yhtä kuin kunnat. – Diakoniatyö tekee paljon yhteistyötä kunnan ja sosiaalitoimen kanssa. Seurakunta tukee heitä pienellä rahalla, mutta yhdistykset saavat paljon aikaan. Puheensa lopuksi Kilpeläinen nosti esiin kolme peruselementtiä. – Uskoa tekemiseemme ja huomiseen, toivoa vielä paremmasta tulevaisuudesta ja rakkautta lähimmäisiimme ja kaikkeen ympärillämme. – Kunnilla on yhä normaalit tehtävänsä, mutta uudistuksessa korostuu laaja-alainen kuntien kanssa tehtävä yhteistyö asukkaiden hyväksi, mihin kunnilla on mahdollisuus saada myös rahaa, Ahopelto muistutti. – Kun lapsi tulee kouluun, ei aina tiedetä, missä hän on ollut yötä. Seurakunnan viranhaltijoilla on koulutus asioiden hoitamiseen. Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen mietti puheessaan hyvän elämän edellytyksiä Sotkamossa. Tapaamisen aloitti Solina-kuoron esitys. Luonnon lisäksi Kilpeläinen korosti koulutusta ja yhteisöllisyyttä. Jaamme saman leivän. Mutta meilläkin on isot haasteet pitkäaikaistyöttömyyden puolella. Organisaatioissa ollaan palvelutehtävissä, ei siksi, että Suuri joukko kuntalaisia oli saapunut perjantaina torille tapaamaan piispa Jari Jolkkosta. Miten suuri on avaruus, piispa kertoo esimerkkeinä. Lapsi voi tulla kouluun esimerkiksi ilman reppua, ja silloin haaste on sanoa, että hyvä kun tulit kouluun. – Oikein asiat hoitamalla esimerkiksi teollisuus ja puhdas luonto sopivat samaan lauseeseen, mutta se vaatii halua ja osaamista asioiden yhteen sovittamiseksi. – Miten kirkko on rakennettu. Sote on korjaava hoito. Seurakunnan näkymätöntä työtä ihmisten hyvinvoinnissa korosti myös Heidi Kotilainen Sotkamon seurakunnasta. – Täytyy kuitenkin muistaa, että seurakunta on myös viranomainen. Tässä mielessä on hyvä asia, että voimme olla avuksi kumppaneina kasvatusja avustustyössä. Kuopion hiippakunnan Piispa Jari Jolkkonen vieraili Sotkamossa viikonloppuna. – Ensinnäkin me kaikki yhdessä luomme edellytykset hyvälle elämälle, Kilpeläinen totesi. Vierailu eteni tilaisuudella, jossa Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto esitteli Kainuun soteja maakuntauudistusta. elokuuta 2017 Piispa Jari Jolkkonen vieraili Sotkamossa Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Piispa Jolkkosen mukaan koululaisten kysymykset olivat mielenkiintoisia. – Sotella on samat velvoitteet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, jotka ovat kunnillakin, koska me olemme kuntaa. Ahopellon mukaan kehitettävää on vielä siinä, että ihmisiä osattaisiin ohjata esimerkiksi seurakunnan palvelujen luo, jos apua ei löydy sosiaalija terveydenhuollon palveluiden piiristä. Silloin vanhemmat ajaisivat autoa aamusta. Puheensa lopuksi piispa Jolkkonen (kesk.) kutsui lavalle eläkkeelle jäävän kirkkoherra Erkki Marinin (vas.) sekä hänen seuraajansa Juhani Saastamoisen.. Suurin ongelma ei nimittäin ole lasten tai nuorten päihteiden käyttö, vaan vanhempien päihteiden käyttö. Muina esimerkkeinä Ahopelto mainitsi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelman, joka tehdään yhteistyössä kuntien kanssa, sekä maakunnallisen pelastussuunnitelman, jossa myös seurakunta on mukana. Esimerkiksi lastensuojelussa on vielä paljon kehitettävää. Pappisasessori Olli Kortelainen nosti puheenvuorossaan esiin kirkon diakoniatyön, mikä herätti paljon keskustelua. – Ennaltaehkäisy lähtee jo lapsuudesta, ja jo vanhemmat pitää kouluttaa siihen. – Me sijoitamme terveitä lapsia. Piispantarkastus alkoi perjantaina Sotkamon kirkossa, missä Salmelan koululaisilla oli mahdollisuus esittää piispalle kysymyksiä. Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen mietti torilla pitämässään puheessa hyvän elämän edellytyksiä Sotkamossa. – Miten kunta, seurakunta ja maakunta voisivat toimia yhdessä kaikkien sotkamolaisten ja kainuulaisten hyväksi. Kainuussa yhteistyöllä on jo pitkät perinteet, minkä takia yhteinen kuntayhtymä ei tule täysin vieraana asiana kainuulaiskunnille. Jatkossa on mielenkiintoista, minkälaista yhteistyö tulee olemaan maakunnan kanssa, Kortelainen totesi. Sotkamon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anne Lukkari totesi kommenttipuheenvuorossaan, että vanhempien päihdeongelmat heijastuvat myös koulumaailmaan
Ihmisillä on jalat maassa ja sydän taivaassa. Osallistuminen rakenneselvitykseen olikin yksi kehittämistehtävistä, joita piispa Jolkkonen antoi Sotkamon seurakunnalle. Samalla puhuitte myös rehellisesti siitä, että kaikkien luottamushenkilöiden kohdalla osallistuminen ei ole ollut erityisen aktiivista. Piispantarkastuksia tehdään kahdeksan vuoden välein. Itse tarkastus kestää kolme päivää. Seurakunnan toiminta, hallinto ja talous. Tässä on korjauksen paikka. MAri TiKKUnen. Tuomiokapituli haluaa, että eri vaihtoehdot käydään huolella läpi. Kiitosta sai myös kasvatustyön hyvä resursointi seurakunnan kokoon nähden ja lähetystyön aktiivisuus. Tämän päätteeksi annetaan kehitystehtäviä, silloinkin kun asioita on hoidettu enkelien tavoin. – Pienillä paikkakunnilla väki vähenee, ja silloin on pakko miettiä isoja rakenteellisia ratkaisuja. Rakenneselvitys valmistuu piispa Jolkkosen mukaan ensi toukokuun loppuun mennessä. Marin totesi jäävänsä kaipaamaan eniten yhteistyötä, jota hän on saanut uransa aikana tehdä. Kirkosta eroaminen ei häntä huoleta. Missä nyt mennään ja miten tästä eteenpäin. Silloin peruspalikat ovat kunnossa. Tähän pitää tulla muutos. Vuoden päästä tarkastuksesta on lääninrovastin jälkitarkastus, mihin toimiin seurakunta on ryhtynyt, viikonloppuna Sotkamossa piispantarkastuksen tehnyt piispa Jari Jolkkonen kertoo. Minulle on syntynyt vahva luottamus siihen, että täällä halutaan palvella kuntalaisia. Kirkot ovat siitä olleet aina yksimielisiä. – Piispan päätöslausunto, asessorin ja lääninrovastin muistio sekä konsultin raportti jaetaan työntekijöille ja luottamushenkilöille. Saastamoinen totesi olevansa yhä yllättyneen hämmentynyt valinnastaan kirkkoherraksi. Kainuun rovastikunnalla on tarkoitus aloittaa rakenneselvitys. Se ei tule yllättäen, vaan perustuu siihen, mitä seurakunta on itse lausunut, minkälaisen maaston se on itse piirtänyt. – Kuullaan työntekijät, luottamushenkilöt ja kaikki yhdessä. Puheensa lopuksi piispa Jolkkonen (kesk.) kutsui lavalle eläkkeelle jäävän kirkkoherra Erkki Marinin (vas.) sekä hänen seuraajansa Juhani Saastamoisen. – Miksi näin on. Piispa julkaisi päätöslauseensa sunnuntain piispanmessun päätteeksi. Erityistä kiitosta piispalta sai seurakunnan kirkkomusiikkitoiminta. Yhteenvetona piispa kuitenkin totesi, että Sotkamon seurakuntaa on hoidettu erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan piispa on tyytyväinen Kuopion hiippakunnan seurakuntien jäseniin. Jos ei muuten, niin tehtäviä, joilla varaudutaan tulevaisuuteen. – On kohtuutonta odottaa, että kaksi diakoniatyöntekijää voisi vastata kaikkeen tuen ja avun tarpeeseen. Toritapaamisen päätteeksi 50-vuotias Sotkamon Rotaryklubi lahjoitti piispalle Reijo Heikkisen ja Risto Mäläskän kirjan Kainuuta koluamassa. Tarkastuksessa sukelletaan piispa Jolkkosen sanoin ihmisten todellisuuteen, kysytään kuulumisia, unelmia, huolia, pelkoja, käydään kouluissa, yrityksissä ja käydään yhteistoimintaneuvottelut kunnan kanssa. – On liian paljon syrjään vetäytymistä ja yksinäisyyttä. Puheensa lopuksi piispa Jolkkonen kutsui lavalle eläkkeelle jäävän kirkkoherra Erkki Marinin sekä hänen seuraajansa Juhani Saastamoisen. – Tarkastus on jäävuoren huippu. Lauantaina oli seurakunnan vuoro ja sisäisten keskustelujen aika. Kaikki käydään läpi, arkiston lämpötilaa myöten. Jatkossakin joudutaan elämään suu säkkiä myöten ja varmasti jonkun verran sopeuttamaan taloutta, vaikka se onkin terveellä pohjalla. Sotkamon seurakunnan strategia on vuodelta 2007, ja sen päivittäminen olisi piispan mukaan erittäin tärkeää. Kirkosta eroaminen ei häntä huoleta. Taloutta on hoidettu erinomaisen hyvin, mutta jatkossa ei juhlimiseen ole aihetta, koska kuitenkin tulot tippuvat ja palkat ja kiinteistökulut nousevat. Samassa messussa kirkkoherra Erkki Marin piti viimeisen lähtösaarnansa. Kristitty kuuluu aina kristittyjen yhteisöön. Piispa Jolkkosen mielikuva Sotkamon seurakunnasta oli positiivinen. -– Luulen, et kirkosta eroamisen muoti alkaa olla mennyt jo ohi. Tarkastuksessa ei ole kyse vain piispan vierailusta, vaan laajemmasta kokonaisuudesta, joka vie kaikkiaan aikaa lähes kaksi vuotta. elokuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 7 Suuri joukko kuntalaisia oli saapunut perjantaina torille tapaamaan piispa Jari Jolkkosta. Sen johdosta vetoan seurakuntalaisiin, että antaisitte diakonialle kaiken mahdollisen tuen. Selvityksessä katsotaan, mikä on Kainuun seurakuntien rakenne jatkossa. Sotkamon seurakunnalla on kaksi diakoniatyöntekijää, joiden työtä piispa myös kiitteli. Aina sattuu vihreitä, mutta ei pienistä virheistä pidä erota isien ja äitien uskosta, kirkosta, jos haluaa olla kristitty. Tämä on inhimillistä toimintaa. – Hyvällä mielellä tulen Sotkamoon. – Tarkkoja jos ollaan, niin kyseessä ei ole piispan tarkastus, vaan seurakunnan tarkastus. Toinen osa on varsinainen seurakunnan tarkastus. On tärkeää, että myös Sotkamon seurakunta lähtee tähän mukaan. Päätöslauselmassaan piispa myös peräänkuulutti uuden tulevaisuudensuunnitelman tekemistä. Niiden pohjalta käydään arvioiva keskustelu piispantarkastuksesta sekä työntekijöiden että luottamushenkilöiden kokouksissa. Muita piispan seurakunnasta tekemiä huomioita olivat muun muassa jumalanpalvelustoiminnan monipuolisuus. Siihen on tarvetta. Jatkossa haasteet ovat piispa Jolkkosen mukaan taloudellisia. Kehittämistehtävät ovat sitovia. Neljäs kehittämisehdotus koski arvioivaa keskustelua, joka seurakunnassa tulisi käydä. KUVAT: MAri TiKKUnen Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Piispantarkastuksen valmistelu alkaa seurakunnassa jo noin vuosi ennen piispan vierailua. – Sotkamossa on valtavan motivoituneita ja sitoutuneita työntekijöitä ja suurin osa luottamushenkilöistä. Kuopion hiippakunnassa hengellinen elämä on piispa Jolkkosen mukaan juurevaa. Piispa Jolkkonen vieraili perjantain aikana eri kohteissa Sotkamossa. Sille me kaikki voidaan tehdä jotain. Piispa peräänkuulutti seurakunnan strategian päivittämistä esitellään omaa osaamista. Kirkosta eroamista suurempi haaste tulevaisuudelle on raha. Seurakunnan työmotivaatio oli piispan mukaan erinomainen, mutta vastuunjakoa olisi hyvä selventää, kehittää sisäistä viestintää ja vahvistaa työntekijöiden ja luottamushenkilöiden vuorovaikutusta. Jos söisimme riittävästi ja joisimme riittävän vähän, voisi se auttaa. Aamupäivän ohjelmastaan piispa toi terveisiä, että täällä on kaikki terveen elämän edellytykset, mutta silti paljon sairautta. Sunnuntain päätöslauselmassa annetaan arvio seurakunnasta ja tulevaisuuden haasteista, ja kehittämistehtäviä. Tiistaina 29. – Haluan kiittää kaikki tarkastukseen osallistuneita luottamushenkilöitä siitä, että annatte aikaanne ja voimianne Sotkamon seurakunnan hyväksi. Seurakunnan tulisi myös ryhtyä työhyvinvointia koskeviin kehittämistoimenpiteisiin. Piispa Jari Jolkkonen on tyytyväinen Kuopion hiippakunnan seurakuntien jäseniin
3 Mistä saan tunnukset MediaKaistalle. + 16,69 snt/min. Ei digitilausta Tunnus unohtunut Salasana unohtunut Tilaa lehtesi www.sotkamolehti.fi/tilaa Käyttäjätunnuksesi on tilauksen yhteydessä ilmoittamasi sähköpostiosoite. Saat sähköpostiisi ohjeet uuden salasanan asettamista varten.. Mene Android-laitteella Google Play Kauppaan ja iPhonella ja iPadilla App Storeen. Avaa sovellus painamalla kuvaketta. 8 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 29. Käytä lehden tilauksen yhteydessä sähköpostiin saamiasi verkkopalvelun tunnuksia. Jos olet unohtanut käyttämäsi salasanan, mene osoitteeseen www.sotkamolehti.fi/ salasana Anna käyttämäsi sähköpostiosoite. 010 665 9013*. Voit lukea digilehteä myös osoitteessa: www.sotkamolehti.fi/digilehti Ongelmia. Jos et muista tunnustasi, soita asiakaspalveluun puh. Asiakaspalvelumme auttaa sinua numerossa 010 665 9013 tai osoitteessa www.mediakaista.fi/ohjeet Näin saat MediaKaistan laitteeseesi 1 Avaa sovelluskauppa. Kirjoita kaupan hakukenttään MediaKaista, valitse ylin hakutulos ja paina ”Asenna”. 2 Puhelin Tabletti Tietokone www.sotkamolehti.fi/digilehti Kirjaudu sisään. MediaKaistan kuvake ilmestyy asennuksen jälkeen laitteeseesi. elokuuta 2017 Lataa MediaKaista-sovellus maksutta laitteeseesi. * Hinta 8,34 snt/puh
Nyt syynä eivät olleet tatit, vaan Sotkamon Mieslaulajien esiintyminen rotkon partaalla, mikä sattui sopivasti heidän Vuokatin matkansa ajalle. Haluathan mainontasi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Lukijoita 52.000 kpl! Seuraavat teemat: 3.10. Haluttu ja siksi luettu teeMA 26.9. Koti ja asuminen 14.11. Hiidenporttiin Palolammen rannalla liehuvan lipun alle kerääntyi satakunta ihmistä huolimatta sateisesta päivästä. www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. Lauantaina rotkon partaalle kokoontui kymmeniä ihmisiä kuuntelemaan Sotkamon Mieslaulajia. Viiden tuhannen hehtaarin Hiidenportista erämaata löytyy. Tipasojan kyläyhdistyksen kahvituksen jälkeen kävijät vaelsivat Hiidenportin rotkolle, missä Sotkamon Mieslaulajat esiintyivät. Määrä kasvaa vuosi vuodelta. Hammarbergit käyvät luonnonpuistoissa pari kolme kertaa vuodessa. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. Puistossa käy vuosittain vain noin 10 000 retkeilijää. Metsähallitus on tänä kesänä uusinut kansallispuiston viitoituksia. Jos eivät luontoarvot saa kävijää houkuteltua kansallispuistoon, voi hiisi sen tehdä. Ehkä syy on siinä, että paikka on vaikeasti saavutettavissa. – Haluttiin mukava ja lämmin tapahtuma, missä ihmiset tapaavat toisiaan. Oma lähikansallispuisto Nuuksio ei heitä innosta siellä käyvän ihmispaljouden takia. Hiidenportin rotko on hiiden asuinpaikka, minne hiisi toi lehmänsä suojaan kirkonkellojen kumahtelulta Vuokatin rinteiltä. Hiidenportissa kajahti lauantaina KUVAT: MAri TiKKUnen. Eeva Pulkkinen (vas.), Outi Isokääntä ja Ari Meriruoko Metsähallitukselta opastivat kävijöitä Hiidenportissa lauantaina. Kun Hossassa jo pelkkiä laulajia oli kuutisenkymmentä, haluttiin Hiidenportin tapahtuma pitää Metsähallituksen erikoissuunnittelijan Eeva Pulkkisen mukaan pienimuotoisempana. Joka paikasta on tänne pitkä matka, Ari Meriruoko Metsähallitukselta arvelee. Vaikka Hiidenportti keräsi lauantaina suuren joukon ihmisiä, ei kansallispuiston normaali kävijämäärä päätä huimaa. – Myös Kovasinvaaran vanha asutuspaikka on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema, Isokääntä kertoo. Hiidenportin rotko on kansallispuiston suosituin nähtävyys. Lähiruoka pikkujoulut ja muoti Aineistopäivä ti 19.9. Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Lauantaina vietettiin Suomen luonnon päivää. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi 1x31 (47x31 mm) 54 € 1x42 (47x42 mm) 76 € 1x65 (47x65 mm) 108 € 2x42 (99x42 mm) 136 € 2x65 (99x65 mm) 167 € 2x88 (99x88 mm) 194 € 2x111 (99x111 mm) 248 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim. – Matkakin on eräänlainen siirtymä, he toteavat. Hossassa kävijöitä viihdyttivät Kaukametsän Kamarikuoro ja Kajaanin Mieslaulajat, Hiidenportissa Sotkamon Mieslaulajat. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 20 000 kävijää viikossa. valmistuslisä 0,08 €/pmm sekä alv 24% Sotkamon Mieslaulajat juhlistivat Suomen luontoa esiintymällä Hiidenportin rotkolla lauantaina. Tiistaina 29. Suomen kansallispuistoissa vierailee vuosittain yhteensä 2,5 miljoonaa kävijää. elokuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 9 www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. Kolme lehteä! Hintoihin lisätään mahd. Tänä vuonna 35 vuotta täyttävän puiston tekee erikoiseksi sen harjut ja laaksot, kuten Hiidenportin rotko, jotka poikkeavat Metsähallituksen biologin Outi Isokääntän mukaan kainuulaisesta luonnosta. – Se on erittäin vähän. Kuorot juhlistivat päivää laulamalla kansallispuistoissa ympäri maan. Keravalta Sotkamoon saapuneiden Petri ja Leila Hammarbergin mukaan juuri matka tekee erämaasta erämaan. Hiidenportissa pariskunta on käynyt viimeksi parikymmentä vuotta sitten sienestämässä
Armeija toi hänet lopullisesti takaisin Kainuuseen. Kiinnostus ja myönteinen asenne villiruokaa kohtaan korostuvat. Viime aikoina etenkin maitohorsman, nokkosen, vuohenputken ja poimulehden kaltaisten villivihannesten ja -yrttien käyttö on lisääntynyt ja villiruoka on noussut trendiksi. Viitamäen yksityistie on Parkualla. Mukaan on voinut lähteä ravintolalle sopivalla tavalla. Aloitamme varhaiskasvatuksesta, ja syksyn aikana syvennämme asioita pikkuhiljaa yhteistyössä palvelualueen johtajan kanssa. Tänä vuonna Villiruokaviikko on laajentunut koskemaan koko Kainuuta. Epäilty oli liikenteessä aamulla kello 10 aikoihin. Villiruoka ja luonnonantimet kiinnostavat myös matkailijoita. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli liikennemerkin varsi sahattu rautasahalla poikki. Villiruokaviikko järjestetään nyt toisen kerran. Minua ei sysätä syvään päähän ja katsota, opinko uimaan, Manninen vitsailee. Se ei onnistu, vaan tarvitaan laajempaa katsantokantaa. Tapahtuma lisää villiruoan näkyvyyttä ja kysyntää sekä tarjoaa mahdollisuuden nauttia luonnon mauista. Uusi kasvatusjohtaja uskoo yhteistyöhön Vuonna 1985 syntyneen Mannisen perhe muutti Suomussalmelta Helsinkiin 1990-luvun alussa, mutta poika vietti edelleen kaikki kesälomansa Suomussalmella isovanhempiensa luona. Merkeillä oli ilmoitettu kelirikosta, yksityistiestä ja siitä, ettei kyseisellä tiellä ole talvikunnossapitoa. Manninen on työskennellyt aiemmat kuusi vuotta aikuisja täydennyskoulutuspalvelut Aikopassa Kajaanissa. Villiruoalla on pitkät perinteet suomalaisessa ruokakulttuurissa, johon liittyy läheisesti kaikki luonnossa vapaasti kasvava. – Viime kevään aikana tuli nykyisessä työssä olo, että haasteita, mitä kasvatusja koulutusjärjestelmämme kohtaa, katsotaan vain yhdestä suunnasta. elokuuta 2017 Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Vielä tällä hetkellä Manninen työskentelee Kajaanista käsin, mutta ei poissulje mahdollista muuttoa Sotkamoon. Kasvatusjohtaja toimii koko koulutuspolun, varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukio-opetuksen, esimiehenä. Hän uskookin, että se on yksi syy siihen, miksi hänet valittiin Sotkamon kasvatusjohtajaksi. PerTTi GranqvisT Kai PulKKinen. Sotkamon uusi kasvatusjohtaja Ville Manninen aloittaa uuden työnsä perjantaina. – Haaste koulujen ja varhaiskasvatuksen näkökulmasta on, että säilytetään linja, eikä haeta rahoitusta rahoituksen vuoksi. Esimerkiksi perusopetuksen kehittäminen tarkastelee vain perusopetuksen asioita, vaikka pitäisi tietää myös, mitä lukio-koulutuksessa tapahtuu. Lähtökohta, että pääsisin työskentelemään koko kentän kanssa, tuntui mielekkäältä. – Verkostotyötä tehdään todella paljon, välillä Kainuun ja välillä koko Suomen laajuista. Hän valmistui Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutuslaitokselta vuonna 2010. Villiruokaa kasvaa paljon Kainuun luonnossa varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Viikon aikana ravintoloissa ja kahviloissa syödään, tarjotaan tai valmistetaan villiruokaa sekä keskustellaan siitä. Paikasta riippuen tarjolla on erilaista villiruokaa. Uudelta tehtävältään Manninen odottaa haasteita, mikä sai hänet tehtävään hakeutumaankin. Uskoisin, että harva Suomessa on työskennellyt niin laajalla sektorilla kuin minä. Tällä hetkellä perheeseen kuuluva avovaimo ja koira. Nyt kaikkeen muuhun toimintaan, kuten esimerkiksi kerhotoimintaan, täytyy hakea rahoitus erikseen, mikä on iso haaste toiminnan jatkuvuudelle. Vuoteen 2012 asti hän työskenteli Kajaanin Ammattikorkeakoulun puolella, kunnes siirtyi yliopiston palvelukseen. Liikennemerkin varsi sahattiin poikki Viitamäessä Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Tällä viikolla vietetään Kainuussa Villiruokaviikkoa. Varressa kiinni olleet merkit olivat kadonneet samalla. Olen aidosti tehnyt töitä varhaiskasvatuksesta korkeakouluasteelle, mikä antaa näkökulmaa asioihin. – Ennen perusrahoituksen mukana tuli kaikki. Viime syksynä tapahtuma toteutettiin paikallisena Suomussalmella. Avainsanana Manninen pitää uudessa työssään yhteistyötä. Sunnuntaina aamulla Sotkamon poliisin partio puhallutti autolla liikkujia Eevalan risteyksessä. Lisäksi tavoitteena on edistää kainuulaisten luonnontuoteyritysten ja ravintoloiden välistä yhteistyötä. Villiruokaviikolla Kainuussa maistuvat luonnon omat maut Viitamäen risteyksessä Parkualla on tehty ilkivaltaa liikennemerkille. – Ei ainakaan tällä hetkellä muutto ole suunnitelmissa, mutta katsotaan. Hänen mukaansa raha on tiukalla joka paikassa, ja siksi ulkopuolista rahoitusta tarvitaan. – Katsotaan syksyn mittaan, miten tehtävä muotoutuu. Miestä epäillään rattijuopumuksesta. Kaiken kaikkiaan Mannisen työnkuva Aikopassa on ollut laaja. Kuvan merkki ei liity kyseiseen tapaukseen. Pakurikäävän aiheuttama kasvain eli pakuri koivun kyljessä. Sotkamossa Villiruokaviikolle osallistuu Restaurant Herkkusepät. Alue on niin laaja. Hänen mukaansa yhteistyö yli kuntarajojen ja organisaatioiden on ollut Kainuussa toimivaa, ja hän aikoo jatkaa samaa linjaa uudessa työssään. Kuhmolainen, 1970 syntynyt mies puhalsi 0,27 mg/litrassa lukemat. Lisäksi Mannisella on hankeosaamista. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 29. Lisäksi hän työskenteli aiemmin maksupalveluiden tutkimuksessa. Sitä ennen Suomussalmelta kotoisin oleva Manninen toimi opettajana Kajaanissa vuoden ajan. Tämän suuntauksen hyödyntäminen on tärkeää tulevaisuudessa. Kasvatusjohtajan virkaa ei Sotkamossa aiemmin ole ollut. Sunnuntaihin asti kestävään tapahtumaan osallistuvissa kainuulaisravintoloissa ja -kahviloissa maistuvat luonnossa vapaasti kasvaneet raaka-aineet. On joku suunnitelma, mitä kohti mennään ja hankkeet ovat vain väline, joka mahdollistaa sen. Villiruokaa ovat luonnonmarjat, metsäsienet, yrtit, mahla, hunaja, pakuri, riistaeläimet, poro ja järvikala. Aikopassa Manninen on työskennellyt koulutussuunnittelijana, ja hakenut muun muassa rahoitusta opettajien täydennyskoulutukselle yhteistyössä kuntien kanssa. Kasvatusjohtajan virkaa ei Sotkamossa aiemmin ole ollut, mikä tuo Manniselle haasteita. Tällä hetkellä hän toimii puolet työajastaan projektipäällikkönä Tohtoriopintoja Kainuuseen -hankkeessa, joka on Lapin, Oulun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen yhteinen hanke. Viitamäen yksityistien risteyksessä olevalle liikennemerkille on tehty toistamiseen ilkivaltaa tämän kesän aikana
Saukossa ammuttu karhu painoi 295 kiloa. Teemaviikko alkoi elokuun 21. – Jospa se valtio vahingon korvaa. Lukijan kuva Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamon alueen viimeinen lupakarhu kaadettiin maanantaina aamulla puoli yhdeksän aikoihin Tipasniemessä. Eduskunnan yhteistyökumppaneina teemaviikon järjestämisessä ovat Kuntaliitto ja Lastentarhanopettajaliitto. Tällä hetkellä perheeseen kuuluva avovaimo ja koira. Koira oli 10-vuotias. Kananen kertoi lähteneensä katselemaan koiraansa. Metsästäjille suuri kiitos asiallisesta ja ammattimaisesta toiminnasta. Samoin perjantaina kaadetun. Vahingoilta on vältytty, eikä muitakaan ongelmia ole ollut. päivä. Aiemmin ilmoitetusta poiketen keskiviikkona ammutun karhun paino olikin 215 kiloa. – Tuossa Talkin radalla oli puolitoista kuukautta sitten susi tullut pystykorvaansa ulkoiluttanutta miestä vastaan. He ovat ilmaisseet halukkuutensa tulla Sotkamon puolelle metsästämään, Esko Klemetti sanoi. Viikko sitten sunnuntaina ensimmäinen lupakarhu kaadettiin Saukossa. Omaa vakuutusta ei koiralla ei ollut. Tarkoituksena on tuoda edustajat päiväkoteihin tapaamaan lapsia ja lukemaan oman lapsuutensa lempikirjoja. Illalla katselu ei tuottanut tulosta. – Pohjois-Karjalan puolelta on tullut soittoja metsästäjiltä. Opetushallituksessa jaetaan niukkuutta, eli me ei yksin kovin isoja summia saada. joka päivä kello 17-21 osoitteessa Salmelantie 43 ovi F9, Sotkamo Lisätiedot 050 305 4049. Tieto meni metsämiehille, jotka onnistuivat nopeasti toteuttamaan tulokseen johtaneen jahdin. Kansanedustajat päiväkodeissa -teemaviikko on eduskunnan ohjelmaa Suomen itsenäisyyden juhlavuonna, jonka teemana on Yhdessä. Muualta Sotkamosta ei metsästäjiltä ole yhteydenottoja tullut. Mannisen mielestä Kainuussa pitää pystyä löytämään yhteisiä näkökulmia esimerkiksi rahoituksen hakua varten. Luvanhaltija Esko Klemetti kertoi kaikkien karhujen olleen yllättävän isoja. Jäljistä päätellen yksinäinen susi on teon tekijä. Kaikki lupakarhut ovat nyt kaadettu Sotkamo-lehti toimitus.sotkamo-lehti@slpmedia.fi Kansanedustajat päiväkodeissa -teemaviikkoa vietetään vielä tällä viikolla. Noin tunnin kestänyt haukku katkesi yhdeksän aikaan. elokuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 11 – Kainuusta on otettu valtakunnallisestikin mallia. Mari Tikkunen Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Susi tappoi metsästyskoiran perjantaina illalla Eevalassa. Sunnuntaina kaadettu karhu painoi 207 kiloa. Minun hommani on jatkaa Merjan (Ojalammi) kanssa hyvää yhteistyötä ja verkostoitumista. Samalla koiran kaulassa ollut tutka pimeni. – Yllättävän nopeasti karhunmetsästys edistyi. Nuori uroskarhu oli nähty ylittämässä Kuhmontietä Härkölänsuoran maisemissa varhain aamulla. Sakua Kananen kuvaili erittäin hyväksi ja toimivaksi hirvikoiraksi. Mikko Kananen kertoi omistamansa norjanharmaauroksen Sakun olleen perjantaina illalla haukkumassa Eevalan risteyksen lähellä Petäjäniemessä hirveä. Mikko Kananen kertoi olettaneensa, ettei susista olisi vaaraa takavuosien tapaan. Samalla kansanedustajat tutustuvat päiväkotien arkeen ja mahdollisuuksiin uudistaa ja parantaa lasten kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeää varhaiskasvatusta. Perjantaina kaadettiin lähelle Hiidenporttia yksi karhu ja lähes samoille seuduille sunnuntaina kaatui myös karhu. Ostamme herkkutattia, kantarellia ja marjOja Uusi kasvatusjohtaja uskoo yhteistyöhön Vuonna 1985 syntyneen Mannisen perhe muutti Suomussalmelta Helsinkiin 1990-luvun alussa, mutta poika vietti edelleen kaikki kesälomansa Suomussalmella isovanhempiensa luona. Sotkamossa on ollut lupa viiden karhun kaatamiseen. Varhaiskasvatuksen järjestäjille ja päiväkotien henkilökunnalle tarjoutuu tilaisuus tuoda päättäjille viestiä päiväkotien arjesta iloineen ja suruineen. Susi tappoi koiran Eevalassa Norjanharmaauroksen Sakun maallinen vaellus päättyi perjantaina illalla kohtaamiseen suden kanssa. Tiistaina 29. Kansanedustaja Timo Korhonen vierailee Sotkamossa päiväkoti Satuvakassa tiistaina ja Käpymetsän päiväkodissa keskiviikkona. Maanantaina kaadetun karhun painosta ei ole tietoa. Se, että voimme luoda isoja verkostoja ja osoittaa, että asia kiinnostaa laajemmalti, voi vaikuttaa rahoituksen haussa positiivisesti. – Tipaksen suunnassa karhuja on runsaasti. Armeija toi hänet lopullisesti takaisin Kainuuseen. Timo Korhonen vierailee Sotkamon päiväkodeissa. Susia seudulla liikkuu kuitenkin. Aika lähelle asutusta ne pedot näköjään tulevat. Yhteistyö on avainsana, niin Sotkamon sisäinen kuin Kainuunkin, ja miksei mahdollisuuksien mukaan myös Pohjois-Suomenkin laajuinen. Klemetti sanoi karhuja metsiin vielä jääneenkin. Metsästysaika ei vielä ole alkanut. Esimerkiksi perusopetuksen puolella opetussuunnitelmatyö tehtiin hyvin ja jo etukäteen osattiin varautua asioihin, joita uusi opetussuunnitelma tuo tullessaan. – Koiria pitää käyttää treenaamassa ennen metsästyskauden alkua. – Jos Helsingin esikaupungin väkimäärä on Belgian kokoisella alueella, niin yhteistyötä pitää tehdä. Koira oli päästetty metsään harjoittelemaan. Aiemmin keskiviikkona ammuttiin karhu Ontojoen ja Tipasojan rajamaille. Vaikka muuallakin on karhujen olemassa olosta havaintoja tehty. Nopeasti on karhunmetsästys edennyt myös Pohjois-Karjalan puolella. Aamulla paluu tutkan ennen pimenemistä osoittamaan paikkaan tuotti siinä mielessä tulosta, että koira löytyi. Mutta koirien irtipitoaika on. Valtimolla neljä lupaa käytettiin kahden päivän aikana. Koiraa ei kuitenkaan takaisin saa. – Susi oli tappanut minun koiran
Sarparanta on lisäksi pyrkinyt korostamaan valmennuksessa yksilön omia kokemuksia ja kuinka niitä täytyy kuunnella. – Sain yhteydenoton talviurheilujohtajalta, jossa ilmaistiin halukkuutta tulla Vuokattiin valmennusleirille joka toteutettaisiin suomalaisen valmentajan johdolla. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. Tämän kokemuksen ansiosta hän tuntee Japanin talviurheilumaailmaa hyvin. – Olen rohkaissut heitä siihen, että omista tunteista ja tuntemuksista saa ja pitäisi puhua. 12 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 29. Vuokatin urheiluopisto on erittäin hyvä ympäristö harjoitteluun, koska esimerkiksi Tokion miljoonakaupungissa kallisarvoista aikaa kuluu runsaasti siirtymisiin, joita Vuokatissa käytännössä ei tarvitse tehdä lainkaan. Tavanomaista poikkeavassa ympäristössä harjoitelleet japanilaiset urheilijat ovat kokeneet, että harjoittelu toimii hyvin sekä harjoittelun ja palautumisen olosuhteet Vuokatissa ovat optimaaliset. www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. – Kotona opiskelijoiden viikkorytmi rakentuu niin, että arkisin opiskellaan ja harjoitellaan Tokiossa ja viikonlopuksi siirrytään erilliseen harjoittelukeskukseen, joka sijaitsee neljän tunnin matkan päässä pääkaupungista. Hiljaisuus, vähäinen ihmismäärä ja luonto ovat asioita, joiden vuoksi täällä elokuun aikana kaksi viikkoa harjoitelleet japanilaisryhmän jäsenet ovat kokeneet, että harjoittelu tehoaa hyvin. Sarparannan kontaktit Aasiaan ovat muotoutuneet hänen kymmenvuotisen valmennuspestinsä aikana, jolloin hän asui Japanissa ja valmensi mäkihyppääjä Noriaki Kasaita. teeMA 12.9. Vuokatissa harjoitteleva japanilainen ryhmä on saapunut Kainuuseen Tokiosta, jossa ryhmän jäsenet opiskelevat Wasedan arvostetussa yliopistossa. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 20 000 kävijää viikossa. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi 1x31 (47x31 mm) 54 € 1x42 (47x42 mm) 76 € 1x65 (47x65 mm) 108 € 2x42 (99x42 mm) 136 € 2x65 (99x65 mm) 167 € 2x88 (99x88 mm) 194 € 2x111 (99x111 mm) 248 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim. valmistuslisä 0,08 €/pmm sekä alv 24% Inka Makkonen toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Vuokatista on muotoutunut kiinnostava harjoittelukohde aasialaisten urheilijoiden näkökulmasta. heidän valmentajansa Topi Sarparanta ylhäällä kolmas vasemmalta.. elokuuta 2017 www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. – Japanilaisia valmennettaessa tavallaan työmoraali täytyy vaihtaa. – Pikkuhiljaa he ovat alkaneet omaksua tällaisen lähestymistavan ja ymmärtävät, että omaa elimistöään täytyy kuunnella. Lähiruoka Haluttu ja siksi luettu metsä, erä ja retkeily Aineistopäivä ti 5.9. Suunnittelin harjoitusohjelmat urheilijoille valmiiksi ja ryhmä saapui. Japanissa valmentajan sana on laki, ja toimitaan hänen ohjeidensa mukaisesti. Suomalaisten harjoittelu on melko itsenäistä mutta japanilaisten kanssa ollaan eritavalla läsnä. Kehitystä on tapahtunut näiden kahden viikon aikana ja harjoittelua jatketaan uusien oppien innostamana kotona Tokiossa, jonne he suuntaavat takaisin tällä viikolla. Valmentamisen antia Sarparannan mukaan on urheilijoiden kehityksen seuraaminen, sekä onnen ja tyytyväisyyden havaitseminen heidän ilmeistään. – Vuokatin olosuhteet harjoittelulle ovat erinomaiset, kertoo ryhmän paikallinen valmentaja Topi Sarparanta. Kolme lehteä! Hintoihin lisätään mahd. Lisäksi Sarparanta on koettanut teroittaa japanilaisille valmennettavilleen sitä, että omat aivot kannattaa valjastaa käyttöön ja miettiä toimintaansa sekä harjoitteluaan omasta näkökulmastaan, eikä aina valmentajasta käsin. Koti ja asuminen 14.11. Koska kyse on kuitenkin toisesta kulttuurista tulevasta urheilijaryhmästä, on harjoittelussa ja valmennuksessa huomattavissa tietynlaisia kulttuurieroja. Syy, miksi japanilaiset haluavat maastohiihtoon ja mäkihyppyyn suomalaista tietotaitoa on tietenkin suomalaisten vahva talviurheiluosaaminen. Haluathan mainontasi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Lukijoita 52.000 kpl! Seuraavat teemat: 26.9. Mikäli kroppa on väsynyt, niin sitten joustetaan ja tarvittaessa sovitellaan harjoitusohjelmaa. Kun valmennettavat eivät valita ja tekevät täysin niin kuin sanotaan, odotetaan tietenkin valmentajaltakin paljon. Ryhmään kuuluu kahdeksan maastohiihdon ja viisi yhdistetyn urheilijaa. Pikkujoulut, muoti 3.10. Japanilaisen Wasedan yliopiston urheilijaryhmä on harjoitellut urheiluopistolla kahden viikon ajan Topi Sarparannan valmennuksessa Yliopistojoukkueella erinomaiset harjoitusolosuhteet Vuokatissa Japanilaiset urheilijat nauttivat Vuokatissa harjoittelusta. Valmentajan ja valmennettavan välinen keskusteluyhteys on hyvin tärkeä. KuvaT: InKa MaKKonen Yliopistojoukkueeseen kuuluu mäkihypyn sekä yhdistetyn urheilijoita. Täällä ei tarvitse kuin astua majoituksen ovesta ulos, ja pääset urheilemaan, Sarparanta kertoo. Valmentajan tulee itsekin toimia järjestelmällisesti sekä ristiriidattomasti ja niin, että sovituista asioista pidetään kiinni
Graafista suunnittelua printtiin ja digiin. Tämän vuoden Nuorten Jukola kilpailtiin OK Trianin järjestämänä Porvoossa. Saimi Keränen (Hyrynsalmi), 3. Vaihdossa kärjessä viilettäneeseen ruotsalaisjoukkueeseen oli eroa vaivaiset 13 sekuntia. Miina Lukkari graafinen suunnittelija Puh. Neljännestä rivistä numerolla 42 startannut Jymyn I-joukkueen Valtteri Kankainen nousi kärkiryhmään jo heti viestin alkutaipaleella. . Suvaitsevaisuudella tarkoitetaan muun muassa ihmisoikeuksien kunnioittamista. . Sotkamon Jymyn I-joukkue sijoittui 38:ksi ja IIjoukkue sijalle 104. Väliajoissa nuori jymyläinen takoi tasaista jälkeä ollen niissä 3:s, vain kymmenisen sekuntia kärjessä viilettäneen ruotsalaisen IK Hakarspojkarnin David Bergin perässä. Autamme kumppaneitamme tulemaan nähdyiksi, erottautumaan kilpailijoista uudella, raikkaalla tavalla ja realisoimaan tavoitteet tulokseksi. . Toiselle osuudelle lähti I-joukkueen viestiä jatkamaan Sotkamon urheilulukiossa opiskeleva kuhmolainen kilpasuunnistaja Hannu Malinen. Tuuli Tolkkinen (Sotkamo), 4. WWW.KAISTADESIGN.FI Ota yhteyttä! mediassa kuin mediassa! eduksesi Erotu Laitetaanko pakettiin tyylikkäitä tapahtumajulisteita, hyvännäköinen nettibanneri vai virkistetäänkö yrityksen identiteettiä. Vähemmän uutisoitu tapahtuma on Nuorten Jukola, joka on esikuvansa mukaisesti seitsemän osuuksinen kansainvälinen viestisuunnistuskilpailu 14-18 -vuotiaille. Mukana oli yli 160 joukkuetta, liki 1200 suunnistavaa nuorta niin Suomesta, Ruotsista, Venäjältä ja Latviasta sekä Iso-Britanniasta. Tuomas Turpeinen (Hyrynsalmi), 2. Veeti Nissinen (Puolanka) Sotkamon Jymy II: (Sijoitus: 104.) 1. Liki kolmen tunnin suunnistamisen jälkeen voittajana maaliin selvisi Tampereen Pyrinnön I-joukkue. Nuorten Jukolan tulospalvelu ja seurattavuus täyttävät jo samat laatukriteerit kuin esikuvansa Jukolakin. Hannu Malinen (Kuhmo), 3. . Tämä loi huikean tunnelman metsän tapahtumista niin kotiväelle kuin seurateltoissa kisaa seuranneille muille joukkueenjäsenille. Kainuusta oli mukana kolme täyttä seitsikkoa, kaksi Sotkamon Jymyn ja yksi Kajaanin Suunnistajien väreissä. . . Sotkamon Jymyllä mukana kaksi joukkuetta, joissa edustus muistakin Kainuun seuroista, myös Kajaanin Suunnistajilla oli oma joukkue. Kiira Kiiskinen (Sotkamo), 4. . I-joukkueessa viestiä veivät rovaniemeläinen Nea Pääkkönen, joka nosti I-joukkueen sijoitusta 10 pykälää, Venla Kankainen ja ankkurina Puolangan kasvatti, Veeti Nissinen, Sotkamon urheilulukiolainen hänkin. II-joukkueessa vastaavilla osuuksilla viestiä veivät Tuuli Tolkkinen ja Otso Heikkinen. Onpahan jymyläisille jo oma saarikin varattu majoituskäyttöön, saarijärveläistä vieraanvaraisuutta osoittaen. Nuorten Jukolan sanoma omistettiin tänä vuonna erittäin ajankohtaiselle aiheelle, suvaitsevaisuudelle. Venla Kankainen (Sotkamo), 7. Nuorten kilpailua saattoi seurata paikanpäällä suurelta screeniltä ja reaaliajassa online –seurantana verkossa. Vauhdikkaan avausosuuden kuluessa sattunut pienen rastinottovirheen takia sijoitus säilyi kolmantena vaihtoon asti. Elisa Sirviö (Sotkamo), 7. Tiistaina 29. Turhia paineita ei nuori suunnistaja tuntunut ottaneen. II-joukkueessa viimeiset osuudet taittuivat Elisa Kiiskisen, Elisa Sirviön ja Antti Pietilän toimesta. Nuorten Jukola -kilpailu, kilpailtiin 19.8.2017 Porvoossa (OK Trian). 010 665 7281 | mira@kaistadesign.fi Janne Kankainen toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Jukolan viesti on tunnettu brandi urheilumaailmassa. Nea Pääkkönen (Rovaniemi), 6. 010 665 7216 | miina@kaistadesign.fi Mira Mustonen digisuunnittelija Puh. Vuoden 2018 Nuorten Jukola kilpaillaan Saarijärvellä. Viestin loppuosuudet oli varattu kokeneemmille eli 16-18 –vuotiaille. 2017 kilpailussa kaikkiaan 168 joukkuetta, yhteensä liki 1200 nuorta suunnistajaa. Ensikertalaisena jymyn joukkueessa suunnistanut Otso Heikkinen tuumaili oman osuutensa sujuneen hyvin ja ilman ongelmia. . Tuukka Tolkkinen (Sotkamo), 5. Elisa Kiiskinen (Sotkamo), 6. Treeni-intoa tuskin tarvitsee kovin syvältä kaivaa, sillä syksy on suunnistajalle todellista kulta-aikaa, kun nyt ovat käsillä KLL-mestaruudet ja sitten syksyn aikana ratkotaan sm-tittelit pitkänmatkan, sprintin, viestien ja yö-suunnistuksen osalta. Kisa alkoi Jymyn osalta upeasti. Sotkamon Jymyn nuoret vauhdissa Nuorten Jukolassa Mikä . Sotkamon Jymyn ja Kainuun yhteisjoukkueet joukkueittain Jukolassa 19.8.2017 Sotkamon Jymy I: (Sijoitus: 38.) 1. Hienosti nuori mies osuutensa selvitti ja viesti jatkui toisen rasti-hyryläisen, Saimi Keräsen toimesta. Toiseksi sijoittui Espoon Suunta, vain runsaan minuutin voittajasta jääneenä ja kolmanneksi venäläinen NordWest –joukkue. Kilpailun virallisena äänenä toimi Mikko Reitti, joka on perin tuttu mies kainuulaisille suunnistajille KRV:n juonnoista, vaikkapa tämän kesän Kuhmosta. Myös juoksukamera löytyi palveluarsenaalista. Suvaitsevaisuutta voi arkielämässä toteuttaa monin eri tavoin. Sotkamon Jymyn joukkueet oli koottu Sotkamon, Kuhmon, Hyrynsalmen ja Puolangan nuorista kilpasuunnistajista, olipa mukana yksi vahvistus Rovaniemeltäkin. Otso Heikkinen (Sotkamo), 5. Kansainvälinen kilpailu: joukkueita myös Ruotsista, Venäjältä, Latviasta ja Iso-Britanniasta. Sen luulisi sotkamolaisille sopivan, kun vaaran kupeessa jatkuvasti keltaoranssia jahdataan. . Nuorten Jukola, järjestyksessään 32. . . Ensi vuonna Nuorten Jukola suunnistetaan Saarijärvellä, Kusiaismäen hiihtokeskuksen vaativissa ja pienipiirteisissä rinnemaastoissa. Antti Pietilä (Sotkamo) Sotkamon Jymyn nuorten joukkue Jukolassa.. elokuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 13 Mainokset ja muut markkinointimateriaalit käyntikorteista esitteisiin ja asiakaslehtiin, logot ja yritysilmeet, verkkosivut ja digimainonta. Viestin lyhyemmät osuuden on varattu nuoremmille suunnistajille, joita Jymyssä edustivat I-joukkueessa Kiira Kiiskinen ja Tuukka Tolkkinen. Osallistujia v. Valtteri Kankainen (Sotkamo), 2. II-joukkueen 14-vuotiaalle Tuomas Turpeiselle avausosuus oli jännittävä paikka. Vuosittain kilpailtava viestisuunnistuskilpailu 14-18 –vuotiaille, Jukolan viestin versio nuorille
Rytilahti hankittiin Kipinän leirikeskuksen korvaajaksi. Rakennusta on myös vuokrattu ulkopuolisille esimerkiksi häiden ja syntymäpäivien pitopaikaksi. ”Isä Camilloksi” kylän vääräleukojen ristimä Erkki Marin saapuu haastatteluun Rytilahden majalle hienolla Alfa Romeo-merkkisellä henkilöautollaan. – Sotkamoon tullessani kirkkovaltuusto oli teettänyt suunnitelmat Kipinän korjaamiseksi ja laajentamiseksi. Kuvattavaksi kohta eläkkeelle siirtyvä kirkkoherra asettuu korkean rantapenkan päälle laitetuille penkille. Taakseen Erkki Marin sanoo jättävänsä taloudellisesti kohtalaisessa kunnossa olevan seurakunnan. Läksiäisjuhlassa muistellaan menneitä, annetaan yleensä evästyksiä tuleviin päiviin ja voi kertoa vapaan sanan aikana omat terveiset. Sotkamo ja Vuokatin merkitys nousee yhdessä uudelle tasolle. Niin minä kuin minun veljenikin. Marin oli hankkimassa seurakunnalle leirikeskukseksi Rytilahden eli Polarin majana tunnettua rakennusta. Kellotapulin paanukatto vaatii korjausta, siihen menee noin satatuhatta euroa. Veneilen mielellään. Tilaisuudessa on mahdollisuus tavata myös seurakunnan muitakin työntekijöitä ja keskustella ajankohtaisista asioista. Hintaan sisältyy noin kolmen hehtaarin tonttimaakin. Perjantaina eläkkeelle jäävän kirkkoherra Erkki Marinin ansiosta Sotkamon seurakunnalla on hulppea ja hyväkuntoinen leirikeskus. Jos järvelle katsojan selän takaa ei kuuluisi Kuhmontieltä liikenteen äänet, voisi kuvitella olevansa jossain suuren ja asumattoman erämaajärven rannalla. Vähävarainenkin, enkä oikein viihtynyt siellä muutenkaan. 14 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 29. Vasta seurakunnassa päättynyt piispantarkastus antaa hyviä eväitä toiminnan ja seurakuntaelämän edelleen kehittämiseen. Vuorokauden vaihtuessa perjantaiksi Erkki Marin (65) on eläkeläinen. Yritän löytää muuta tekemistä sitten. Erkki Marinin lähtöjuhla. ”Stressipenkillä” Erkki Marin sanoo istuneensa silloin tällöin. Kirkon peruskorjaus on edessä, mutta siitäkään ei mörköä saada millään. – Saunan lauteita on korotettu edellisen omistajan aikana siksi, että toimitusjohtajan pienikokoinen vaimo näki saunoessaan ikkunasta Sapsojärvelle. – En kävele vetten päällä, jos leikinlasku sallitaan. Vääräleukojen antaman lempinimen taustalla on juuri tuo harvinainen, toyotien, nissanien, volkkareiden, opeleiden ja skodien muodostamasta liikennevirrasta poikkeava ajoneuvo. Sotkamon evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherran Erkki Marinin työuran tiimalasissa hiekka on käymässä vähiin. seurakuntatalossa klo 18-19 Kahvitarjoilu ja mahdolliset muistamiset ja huomionosoitukset klo 19 Lähtöjuhla. Sotkamon seurakunnan kirkkoherraksi Marin valittiin 2005. Esimerkkinä harrastuksistaan Erkki Marin mainitsee vetten päällä liikkumisen. Tässä istuessa akut latautuu. Erkki Marin sanoo Rytilahden hankkimiseen menneen saman verran rahaa, kuin mitä Kipinän korjaus ja laajentaminen olisi maksanut. – Minä en ole johtajana ollut nyrkkiä pöytään iskevä tyyppi. – Kaivostornin varjossaolen syntynyt. Sain onneksi seurakunnan päättäjien mielen muuttumaan. – Jotenkin aistin, ettei kaikki ollut silloin oikealla mallilla. Uudella puolen erikoisuutena on leiriläisten majoitustilojen laivasängyt. Rytilahden maja ei nimenä tee hulppealle, aikoinaan Polarin rakennuttamalle majalle oikeutta. Rytilahdesta Erkki muistetaan Kirkkoherran Erkki Marin ”stressipenkilllä” Rytilahden rantapenkalla. Isäni oli maanviljelijä, taksiautoilija, hänellä oli kenttäsirkkeli ja kaikenlaista muutakin toimintaa. Lattiatilaa on säästetty tällä ratkaisulla. Erkki Marinin isä, 96-vuotias sotaveteraani asuu edelleen kotitilallaan. Kirkkoherra Marin on toiminut ensin kappalaisena ja sittemmin kirkkoherran virassa Sotkamon seurakunnassa jo yli 16 vuoden ajan. Lahovikoja ei ole. Töitä sai tehdä pienestä pitäen. Vanhan puolen edustussauna kertoo, ettei rahasta ole tingitty hallituksen kokoushuonetta ja muita tiloja rakennettaessa. Torstaina juodaan lähtökahvit. Sotkamon seurakunnan ollessa omistajana on majaa laajennettu. Vaikka arvostelua johtajuuden puutteesta on kyliltä kuulunutkin. Mieluummin sovitteleva, johdatteleva ja kuunteleva. Sotkamolaisille Erkki Marin sanoo terveisinä havainneensa täällä asuvan määrätietoisia ihmisiä ja haluaa kiittää eri tahoja laajasta ja rakentavasta yhteistyöstä. Kiinteistövälittäjän kanssa ensimmäisen kerran rakennukseen mennessämme valtasi minut samanlainen tunne. – Lähtökahvit juodaan, vaikka en minä täältä minnekään lähde. Nyt Marin sanoo tilanteen olevan paremman. PerTTi GranqvisT Sotkamon seurakunnan kirkkoherra Erkki Marinin läksiäisiä vietetään torstaina Sotkamossa. – Merijärvi oli pieni seurakunta. Se on kuin luonnon tiimalasi, jossa hiekka valuu vääjäämättömästi mitaten ajan kulumista. Niin taidokkaasti, ettei uudisrakennuksen ja vanhan eroa toisellakaan katsomalla huomaa. Erkki Marinin syntymäpaikka on Oulun läänin Pyhäjärvellä. elokuuta 2017 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Näköala rantapenkan päältä avautuu Sapsojärven yli Kuolasalmeen, Vuokattiin ja itään päin Sapsoperään. – Silloin totesin tämän olevan sen paikan, joka me Sotkamon seurakunnassa tarvitsemme. Kirkkoherra Erkki Marin esittelee ylpeänä Rytilahden rakennusta. Seurakunnan jäsenmääräkin on etelän seurakuntiin verrattuna jopa erittäin hyvä. Sotkamon seurakunnan kappalaiseksi Erkki Marin tuli 2001 Merijärveltä. Vuokatissa asun edelleenkin. Seurakunta on käyttänyt rahaa Rytilahden hankkimiseen ja korjaamiseen noin 1,7 miljoonaa euroa. Sotkamon seurakunnassa Erkki Marin aloitti haasteellisessa tilanteessa. – Kahden seuraavan vuoden aikana Rytilahdesta aiheutuneet velat on maksettu. – Kirkko rakennuksena on kokonaisuutena hyvässä kunnossa. Länneltä huokaileva tuuli loiskuttaa Sapsojärven vettä rauhalliseen tahtiin Rytilahden rantapenkkaa vasten. Minun tulkinta oli, ettei Kipinään kannata laittaa sentin senttiä eikä euron euroa. Erkki Marinin läksiäisjuhla torstaina 31.8. Jokainen aallon isku syö pystysuoraan penkan alaosasta oman osansa ohutta hiekkaa. Rytilahden majaa Sotkamon seurakunnalle hankittaessa Erkki Marin kertoi katselleensa saman rantapenkan reunalta maisemia. Silloin Erkki Marin esiintyy viimeisen kerran julkisesti kirkkoherrana. – Tässä on paikka, jossa stressaantunutkin ihminen tuntee olevansa osa luontoa katsellessaan vaaramaisemia vetten yli tai ajatellessaan harjuja ja vaaroja kiertäviä lenkkipolkuja. Pitäjän asukkaista noin 80 prosenttia on luterilaisen seurakunnan jäseniä. Rytilahtea seurakunta on käyttänyt rippikoululeirien pitopaikkana. – Näen Sotkamon ja Vuokatin olevan uuden nousun vaiheessa
11.00 Ehtoollisjuhla, Jaakko Sopanen Ma 4.9. Kirjana Arto Paasilinnan Suloinen myrkynkeittäjä. mennessä Ulla Kuusistolle p. klo 15 Vuokatin lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. • Yleislääkäri Marjo Pantti ke 30.8. Sotkamon kirkossa. Lehden jakaminen on osa Parasta Suomelle -kampanjaa, jonka helluntaiseurakunnat toteuttavat Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden merkeissä. • Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ti 29.8. Kampanjalehden haastattelut tuovat esiin kristillisen arvomaailman merkityksen eri-ikäisille ihmisille ja koko suomalaiselle kulttuurille. Kokemuksia oman elämänsä varrelta jakaa muun muassa itsenäisen Suomen ikäinen kortesjärveläinen Elli Harju. 050 325 5209. Vieraana Paltamon seurakunnan Atima-kerho. klo 9–11 Seurakuntatalo Pe 1.9. Yleinen seurakuntatyö: Ti 29.8. 08 617 2351 tai 050 345 9841. ja ti 5.9. 08 6172 3527 kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, Salmelantie 1. Tarkoituksena on tarjota parasta itsenäiselle isänmaalle. Kerhonohjaaja sitoutuu koulutukseen, kerhonohjaajakokouksiin kerran kuussa sekä pitämään kerhoa kerran viikossa yhdessä toisen kerhonohjaajan kanssa. klo 9–10.30 Perhekerho Kontinjoen koulun iltapäiväkerhotilat Ke 30.8. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 10.9. ja ti 12.9. 18.00 Kuoroharjoitus Viikkorukoukset ti klo 7.30 ja to klo 11.00 sotkamo.helluntaiseurakunta.fi KAJAANIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA To 31.8. 050 431 5778 tai Riikka Pursiaiselle p. srk-talon monitoimitilassa pidettävässä Minustako kerhonohjaaja. Parasta Suomelle -kampanjan järjestäjinä ovat maamme helluntaiseurakunnat, niiden kotimaantyön järjestö Hyvä Sanoma ry ja kustannusliike Aikamedia. NORDKAPPIN JA RUSKAMATKA LAPPIIN 25.–29.9.2017 Matkan hinta 630 €/henkilö 2 hengen huoneessa, sis. Tiistaina 29. klo 12–15 Seurakuntatalo 4v ja Vuokatin kirkko 4v To 31.8. • Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Katja Erkkilä ti 5.9. • Fysiatrian erikoislääkäri Saija Paavola ma 18.9. Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi VUOKATTI Nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme avoinna arkisin klo 9-15. Kerhonohjaajille maksetaan palkkio pidetyistä kerhokerroista. klo 12–13.30 Vauvakerho Seurakuntatalo Perhepäivähoitajien avoimet kerhot: Ti 29.8. Pe 1.9. klo 13.30 Aikuisten kerho Vuokatin kirkossa. Kerhoja on ollut mm. Kajaanin, Sotkamon, Kuhmon ja Nurmeksen Mieslaulajat, lapsikuoro, solistina tangokuningas Pekka Mikkola. -infotilaisuudessa klo 17.30. Varhaisnuorisotyö: Haemme reippaita ja luotettavia nuoria sekä aikuisia kerhonohjaajiksi ala-asteikäisten harrastekerhoihin kaudelle 2017–2018. bussimatkan, 4 yötä hotellissa, aamiaiset, päivälliset, Suomen puolella matkapäivinä lounas ja opas Norjan päivinä mukana. Lähetystyö: La 2.9. mennessä. klo 17.30–18.30 Ikiomajuttukerho eskari-ikäisille Seurakuntatalo Perhekerhot: Ti 29.8. klo 9–10.30 Nallekerho 3-4v Seurakuntatalo Ma 4.9. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Sotkamossa jaettavasta Hyvä Sanoma -lehdestä löytyvät myös paikalliset vaihtosivut, joiden välityksellä Sotkamon helluntaiseurakunta kertoo omasta toiminnastaan. Ti 29.8. klo 13 Kirjapiiri kirkkoherranviraston kirjastossa. Su 3.9. Kerhonohjaajan tulee olla vähintään 15-vuotias ja rippikoulun käynyt. klo 9.30–11 Perhekerho Seurakuntatalo ja Vuokatin kirkko Ma 4.9. 19.00 Sanan ja rukouksen ilta, Siskotiimi Su 3.9. klo 12–15 Seurakuntatalo 5v ja Vuokatin kirkko 5v Pe 1.9. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ma ja ke klo 9–10 p. Ti 5.9. Kaikki yleislääketieteeseen tai ikäihmisten terveyteen liittyvät kysymykset, kuten muistiselvittelyt sekä mm. Yhteislähtö kirkon parkkipaikalta klo 9.00. klo 18 Sadan vuoden soitto -konsertti Sotkamon kirkossa. Tervetuloa mukaan kaikki vanhat ja uudet kirpputoritoiminnasta kiinnostuneet. elokuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 15 seurakunnat Kuolleet: Sylvi Marjatta Tolonen 90 v., Olga Amanda Haapalainen 84 v. Liput 16 €. klo 10 Sanajp. klo 12–15 Seurakuntatalo 5v ja Vuokatin kirkko 5v Ke 30.8. klo 9.30–11 Perhekerho Seurakuntatalo ja Vuokatin kirkko To 31.8. Kerhonohjaajakoulutus alkaa ke 30.8. To 31.8. kokki-, puuhaja liikuntakerhot Sotkamossa, Vuokatissa sekä myös sivukylillä. klo 19 Kesäillan hartaus siunauskappelissa. Lehden sisältö ja muuta aiheeseen liittyvää materiaalia löytyy lehden jakamisen yhteydessä avautuvasta verkkosivuosoitteesta www.parastasuomelle.fi. Ilmoittautumiset 29.8. Hyvä Sanoma -lehti jaetaan tällä viikolla Lääkäreiden vastaanottopäivät • Gynekologi Eeva Kajalo ti 12.9. Lapsityö: Päiväkerhot: Ti 29.8. Tunnetuimpia haastateltavia lehdessä ovat gospelartistit Pekka Simojoki ja Jippu. Kainuun Rovastikunnan lähetyksen Syysstarttipäivä Kuhmon Paloniemessä, Paloniementie 200 Ti 5.9. ajokorttitodistukset. klo 19 Kirkkoherra Erkki Marinin läksiäisjuhla srk-talossa. Matkan järjestäjä A. klo 10–14 Voimaantumispäivä Rytilahden Majalla. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. klo 9–11 Helluntaiseurakunnan kerhotilat. Ei diakoniapäivystystä khranviraston diakoniatoimistossa. Kajaanin ja Kuhmon puhallinorkesterit. Iivonlahdentie 10 c, Pohjavaara Tällä viikolla jaetaan yli puoleen miljoonaan suomalaiseen kotiin Hyvä Sanoma -lehti. Varaukset p. Mikäli kiinnostus heräsi, laita yhteystietosi (nimi, osoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero) ja kerro hieman itsestäsi sähköpostilla osoitteeseen mirva.heikkinen@evl. Tervetuloa keskustelemaan, lopussa pieni hartaus. Naiset, lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat. klo 9–10.30 Seurakuntatalo 3v ja Vuokatin kirkko 3v Ma 4.9. Musiikkityö: La 9.9. Ke 6.9. todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, luomenpoistot ja asiakkaat vauvasta vaariin. To 7.9. Kyllönen Oy. klo 12 Sotkamon tiistaiseura os. Ke 30.8. Erikoislääkärin lähetteellä. fi 30.8. Mm. Klo 18–19 kahvitarjoilu ja mahdollisuus huomionosoituksille. Naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri, yleislääkäri. Kerhonohjaajat koulutetaan tehtäväänsä Rovastikunnallisella koulutusleirillä Rytilahden Majalla 8.-10.9. ja ke 6.9. klo 12 Aikuisten kerho srktalossa. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. ja ti 3.10. Näköja kuulovammaisten kotaretki Rytilahden kodalla. Uusimme myös reseptit, KELA korvaa osan kuluista! Snowpolis, Kidekuja 2 puh. klo 10 Kirpputoripalaveri srktalossa. Kampanjalehti jaetaan Sotkamossa postin kautta. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Ti 29.8. Ma 4.9
Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 11.21 Yle Uutiset Häme. 16.15 Muisti: Loikkaus. 20.00 Pressiklubi. 20.30 Yle Uutiset. 22.45 Oddasat. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni. Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 Puutarhakeskiviikko. 19.20 Päivän sää. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 10.05 Emmerdale (7). 17.00 Yle Uutiset. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 22.05 Dicte (16). Nelonen 30.08.2017 klo 21.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä Mission Impossible. 17.20 MasterChef Australia. 03.10 Australian rajalla. 08.44 Råtta Booris (S). Saksalaissarja berliiniläisestä poliisiyksiköstä, joka etsii kadonneita ihmisiä. 19.30 Salatut elämät (7). Silti merenkulkua ei juurikaan säännellä. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 19.00 Ninja Warrior 6. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. kausi. 14.30–15.22 Rikos ilman rangaistusta. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 14.30 Koiralle koti. 00.35 60 Days In. 08.10 Lego Ninjago (7). 23.25–00.10 Deutschland 83 (16). 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 08.35 Kung Fu Panda (7). 16.45 Yle Oddasat. 10.45 Minun maisemani. 07.43 Timppa (S). 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.00 Ninja Warrior 6. 09.00–09.49 Casualty (12). 18.00 Paimelan autoparoni. 19.30 Salatut elämät (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 11.05–12.00 Lääkärit. 22.20 Päivän sää. 15.40 Leijonan luola USA. 14.30 Narkomaaniäidit. 02.25 Kylmäverisesti sinun (12). 04.00 Australian rajalla. 20.00 Vain elämää. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.58 Keno. 14.30 Sotaturistina maailmalla. 18.00–18.49 Casualty (12). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 23.55 Elokuva: Vaarallinen tehtävä (12). MTV3 06.00 Aamusää. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 10.15 Candice sisustaa. 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi. 07.12 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 13.15 Tulipunainen kyyhkynen (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. TV l PERJANTAI 1.9. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. kausi (16). 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 22.00 Hävyttömät 7. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.15 K3 (S). 07.24 Pikku Kakkosen posti. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 07.00 Rusty Rivets (S). 13.30 Yksineläjä Severin. 21.00 A-studio. 08.30 Angry Birds Toons (S). 16.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 17.50 Ravit: Toto65 vihjeet. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 20.30–20.53 Kätevän emännän juhlat (S). 19.25 Tulosruutu. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 20.00 Rillit huurussa (S). 17.00 Amazing Race 21. 07.00 Tuttiritari (S). 14.55 Soppa365. 06.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 08.07–08.19 Petteri Kaniini (S). 21.50 Yle Uutiset. 07.27 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 12.10 Yle Oddasat. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.8. 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 20.00 Roba (16). 17.55 Emmerdale (7). 10.35 Piha ja parveke. 12.00 Linen mukana maailman ympäri. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.10– 17.55 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 19.00 Kummeli (7). 08.18 Galaxi. Onnettomuus merellä voi uhata koko ekosysteemiä. 10.50–11.00 Pilanpäiten. 19.30 Salatut elämät (S). Yle TV1 31.08.2017 klo 22.00 Ulkolinja: Villiä menoa valtamerillä. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 02.55 Hyvät ja huonot uutiset. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.02 Hermanni Hiiri (S). 14.00 Tanskalaista viiniä. 19.50 Kaikki hyvin, Pekka (12). 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 10.45 Yle FOLK: Tuntematon Vlogilas: Sponsori. 07.05 Rusty Rivets (S). 22.30 Tulosruutu. 16.15 Masiinamiehet. 14.00 Kun äiti tai isä juo. 07.34 Killi ja Kiki (S). 19.20 Päivän sää. TV l TORSTAI 31.8. 09.00–09.48 Casualty (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 13.30 Fresh Off the Boat (S). 00.00 Supernatural 12. 20.42–20.47 Uusi päivä netti 2016: Uusi Päivä – Tabula Rasa. 08.50 Näin Norjassa. 23.35 112 (7). 23.00–00.00 Ammattina prostituutio. 19.30 Koripallon EM: FRA – FIN. N: Anthony Hopkins, Ian McKellen, Emily Watson, Sarah Lancashire. 19.20 Päivän sää. 12.14 Oddasat. 00.45 Poliisit (S). 10.00–10.59 Holby Cityn sairaala (12). 17.45 MasterChef Australia. 21.00 Musta jää (16). 22.00 The Late Late Show with James Corden. 18.25 Emmerdale (7). 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 15.00 Yle Uutiset. 10.05 Soppa365. 03.50 Australian rajalla. 21.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä (12). 22.25 Tulosruutu. 13.30 Rakastan sinua ikuisesti?. 08.35 Kung Fu Panda (7). 09.30 Kulutustavaratarkastajat. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 21.30 Pukija (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.00 Makumuistoja. 01.00 Ninja Warrior 6. 14.45 Soppa365. 19.00 Hauskat kotivideot. 19.25 Tulosruutu. 06.15 K3 (7). 19.00–19.45 Kommandokoulun parhaat. 11.21 Yle Uutiset Häme. 00.45 Scorpion (12). 08.50 Näin Norjassa. 11.00 Kukkaron herraksi. 13.30 An Honest Liar. 06.25 Huomenta Suomi. 13.45 Grillit huurussa (S). 08.18 Galaxi. 12.30 Piikkejä paratiisissa (7). 13.00 True selfie. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. TV l KESKIVIIKKO 30.8. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.8. 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 19.00 Suomen hauskin tavis (S). 08.30 Angry Birds Toons (S). 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. kausi. 22.20 Päivän sää. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 21.05 A-studio:Talk. 17.00 Amazing Race 21. 11.21 Yle Uutiset Häme. 13.45 Grillit huurussa (S). 23.05 Mustamaalattu (12). 16.45 Onnenarpa. 08.10 Lego Ninjago (7). 00.05 Hävyttömät (12). 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 07.12 Minun nimeni on. 15.30 Kohtalona koulukiusaaminen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 13.31 Fresh Off the Boat. 20.55 Urheiluruutu. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 16.15 Onnenarpa. 23.15 Viikingit 4. 13.30 Näin meidän perheessä. 21.00 Viikingit 4. 08.32 Tero hoitaa (7). 16.50 Novosti Yle. 16.00 Salatut elämät (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 17.50 Leijonan luola USA. 12.10 Yle Oddasat. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 13.30 Fresh Off the Boat. 06.53 Hei Taavi (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.00 Koripallon EM. 20.30 Simpsonit (7). 16.30–16.55 Uusi päivä (S). 14.45 Leijonan luola USA. 12.30 Piikkejä paratiisissa (7). 03.00– 03.52 Lemmen viemää (7). 10.05 Emmerdale (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Sarja esitetään nyt Nelosella ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan. 06.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). kausi (12). 10.50 LIVE: Onnenarpa. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 07.37 Nalle. 22.45 Elokuva: Yksin kotona (S). 15.00 Häähumua Kakanin seurassa. 07.40 Fluugalaiset (S). 18.55 HS-uutiset ja sää. 08.10 Lego Ninjago (7). 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). kausi. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.22 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 09.35 Emmerdale (7). 23.30 Oddasat. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 22.20 Päivän sää. 12.10 Yle Oddasat. 15.00 Hurjat sääilmiöt. 07.52 Martta puhuu (S). 16.50 Novosti Yle. 17.10– 17.54 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 02.30–03.25 Zoo (16). 01.40–02.45 Myytinmurtajat. kausi. 23.15 Yle Uutiset UutisSuomi. 16.30 Illallinen äidille. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 02.15 Poliisit (7). 06.25 Huomenta Suomi. 04.30–05.00 Astral-TV. 03.30 Australian rajalla. kausi. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 10.35 Piha ja parveke. 02.05–03.00 Zoo (12). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Yle Uutiset. kausi (16). 19.00 Ninja Warrior 6. T: BBC HD. 19.25 Tulosruutu. 11.28–11.55 Kukkaron herraksi. 18.00 Yle Uutiset. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.9. 08.26 Aika härdelli! (7). 14.00 Linen mukana maailman ympäri. 16.45 Yle Oddasat. Mitä hänelle tapahtui. 18.55 HS-uutiset ja sää. 09.30 Kulutustavaratarkastajat. 23.00 Ulkolinja. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 21.00 Roba (12). 13.15–14.43 Varjoja Kannaksella (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.52 Jääkarhu Otto (S). 11.21 Yle Uutiset Häme. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 00.10–00.41 Koukussa: Antiikkituolit. 10.50 Onnenarpa. 21.55 Urheiluruutu. 14.50 Ennen ensiiltaa (S). 10.15 Candice sisustaa. 21.55 Urheiluruutu. kausi. 08.16 Galaxi. kausi. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 07.17 Nelli ja Noora (S). 12.14 Oddasat. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 02.00–03.00 The Late Show With Stephen Colbert. 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 08.10 Lego Ninjago (7). 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi. 13.45 Grillit huurussa (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 01.45 Poliisit (S). kausi (16). 07.30 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). Nelonen 06.00 Myyrä ja Panda (S). 09.30 Kulutustavaratarkastajat. 20.30 Yle Uutiset. 23.50–00.20 Huume-Suomen historia. 15.30–16.18 Villi kortti 2017 syksy video. 07.04 Stella ja Sami (S). 21.40 Pilanpäiten. 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 06.57 Ihmejuttu. elokuuta 2017 TV l TIISTAI 29.8. kausi. kausi – uudet jaksot (16). 13.15–14.50 Poretta eli keisarin uudet pisteet (S). 00.40 112 (7). 20.30 Uusi päivä netti 2016: Uusi Päivä – Tabula Rasa. 12.14 Oddasat. 19.30 Hyvä ihminen (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.05–12.00 Lääkärit. 15.00 Alone – yksin erämaassa. 19.20 Päivän sää. 00.00 Supernatural 12. 10.15 Candice sisustaa. 20.00 Rillit huurussa (S). 06.25 Ylen Aamu-tv. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. (U) HD. 20.58 Keno. 20.30 Yle Uutiset. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 20.30 Simpsonit (7). 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 18.25 Emmerdale (7). Sub 09.30 Salatut elämät (7). 17.00 Yle Uutiset. 06.10 K3 (7). 23.00 Rakkautta Karibialla. Nelonen 06.00 Myyrä ja Panda (S). 15.45 Remppa vai muutto. 16.00 Kielletyt koirarodut. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). MTV3 06.00 Aamusää. 23.40–00.35 True Detective (16). 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Villi kortti 2017 syksy video. 09.00 Remppa vai muutto. kausi (16). 10.00–10.47 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 08.24 Galaxi. 09.35 Emmerdale (7). 01.30 Aarteiden metsästäjät Suomi. 16.45 Remppa vai muutto. 00.00 Poliisit (S). 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 13.15–14.42 Yrjänän emännän synti (7). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00–09.48 Casualty (12). 16.50 Leijonan luola USA. 16.50 Novosti Yle. HD. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 08.19 Pertti ja Purtti. 21.00 Viikingit 4. 09.00– 09.48 Casualty (12). 12.00 Mopoautolla halki Suomen. 15.45 A-studio. 23.05 Yle Uutiset. 11.28–11.55 Kukkaron herraksi. 02.45 Kylmäverisesti sinun (12). 18.00–18.50 Casualty (12). 07.10 Dinotassut (S). 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 10.05 Emmerdale (7). kausi. 21.00 Satuhäät. 16.45 Yle Oddasat. 11.28 Kukkaron herraksi. 17.00 Pikku Kakkonen. 23.50–00.05 Oddasat. 10.05 Emmerdale (7). 01.15 Poliisit (S). 19.30–19.53 Kätevän emännän juhlat (S). 23.00 Poliisit (7). Tom Cruise esittää pääosaa toimintaseikkailussa, joka käynnistää huippusuositun neljän elokuvan sarjan. 06.25 Huomenta Suomi. kausi. 18.00 Paimelan autoparoni. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 00.25 Poliisit (S). 12.03 Yle Uutiset Lappi. 17.10–17.55 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 20.00 Huume-Suomen historia. 07.54 Melkein mestari. 01.25 Poliisit (7). 10.00–10.45 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 10.35 Piha ja parveke. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 15.45 Astudio. 17.55 Emmerdale (7). 02.10 Amerikan rajavartijat. 14.35 Kolme tarinaa: Rakas äitini. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.8. 07.00 Neposen seikkailut (S). 16.30 Diili. 21.30 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (12). 18.05 Lauri Markkanen. 19.40 Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia (7). 10.50 LIVE: Onnenarpa. 16 TELEVISIO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 29. -Joss Barrat/ Yle kuvapalvelu Yle TV1 05.55 Mikä meitä lihottaa?. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.00 Pop’n’Roll. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 10.05 Soppa365. 19.00 Kettu (12). 12.00 Yksineläjä Severin. 18.00–18.49 Casualty (12). 16.00 Salatut elämät (7). 22.05 Urheiluruutu. 20.00 Puutarhakeskiviikko. 20.00 Elokuva: Nightmare 2 – Painajainen jatkuu (12). 08.17 Late Lammas: Sammalperän pätkät (S). 21.25 Keno. 22.40 Nuori MacGyver (12). 18.30 Kulutustavaratarkastajat. 12.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 07.16 Laulujen ostoja myyntiliike. 07.23 Franklin ja ystävät (S). Nelonen 06.00 Myyrä ja Panda (S). 20.00 Muisti: Kekkosen kanssa kalalla. 22.35 F1 Extra. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 04.20 Australian rajalla. 14.00 Makumuistoja. 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 11.00 Kukkaron herraksi. 22.40 Yle Uutiset. 15.05 Leijonan luola USA. 07.00 Rusty Rivets (S). 04.55–05.00 Astral-TV. 15.00 Ruotsin surkein kuski. 02.15 The Late Show With Stephen Colbert. 06.25 K3 (7). 15.00 Yle Uutiset. 06.25 Ylen Aamu-tv. 18.55 HSuutiset ja sää. 15.50 A-studio:Talk. 10.05 Soppa365. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 13.00 Tanskalaista viiniä. 22.40–00.20 Musta jää (16). 03.55 Amerikan rajavartijat. kausi. 08.30 Angry Birds Toons (S). 23.40 Arrow (16). 16.00 Salatut elämät (S). 15.10 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 21.05 The Young Pope – piru vai pyhimys (16). 17.10–17.55 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 11.27–11.55 Kukkaron herraksi. 03.40 Australian rajalla. Maailmantalous on riippuvainen merenkulusta: 90 prosenttia kaikista maailman tuotteista kuljetetaan merirahtina. 06.25 K3 (7). Sub 09.30 Salatut elämät (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 06.25 Ylen Aamu-tv. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 11.00 Kukkaron herraksi. 06.53 Metkat Mesiläiset (S). 06.52 Pikku perunat (S). 18.50 Koripallon EM: SLO – POL. 21.00 Rouva Ministeri (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00–19.50 Äitimme prinsessa Diana. 18.00 Paimelan autoparoni. 22.25 Tulosruutu. 03.00–03.52 Lemmen viemää (7).. 10.00–10.40 The Late Late Show with James Corden. 09.35 Emmerdale (7). 23.10 Oddasat. 16.40 Onnenarpa. Kuvassa ylikomisario Mina Amiri (Jasmin Tabatabai). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 08.30 Angry Birds Toons (S). 01.00 Ninja Warrior 6. 15.30 Norjan kovin. 19.00 Suomen hauskin tavis (S). 14.45 Haapasalo ja kaverit (S). 00.00 Supernatural 12. 22.00 Yle Live: JVG. 21.00 Rankat duunit. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 02.40 Amerikan rajavartijat. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 09.30 Kulutustavaratarkastajat. 22.35 Formulasirkus. 20.00 Ylpeästi erilaiset. 21.50 Yle Uutiset. 10.00–10.48 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). Kuvassa: Norman (Ian McKellen, vas.) ja Sir (Anthony Hopkins). 06.25 K3 (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 12.30 Piikkejä paratiisissa (7). 20.00–20.24 Uusi päivä (S). Yle TV1 01.09.2017 klo 12.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) (Die letzte Spur Berlin) Kausi 1, 1/6. 06.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 23.00 Rakkautta Karibialla. 23.25 Yle Uutiset. 09.00 Remppa vai muutto. 14.45 Haapasalo ja kaverit (S). 18.30 Kulutustavaratarkastajat. 10.00– 10.40 The Late Late Show with James Corden. 11.05– 12.00 Lääkärit. 07.03 Leikitään: Kesäleikit. 21.00 Elokuva: Transformers (12). 04.25 Amerikan rajavartijat. 07.54 Olivia (S). Sub 09.30 Salatut elämät (S). 22.10 The Late Late Show with James Corden. 17.00 Pikku Kakkonen. kausi – uudet jaksot (16). 10.15 Candice sisustaa. 06.25 K3 (S). 20.00 Uusi päivä (S). 14.30 Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus. 10.00–10.43 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 22.00 Hävyttömät 7. 17.00 Amazing Race 21. 23.35 Yle Uutiset. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 20.30–20.53 Kätevän emännän juhlat (S). 18.00 Yle Uutiset. 23.40 Yle Uutiset UutisSuomi. 15.00 Suomen kaunein koti. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 22.50 Villi kortti 2017 syksy video. 16.30 Uusi päivä (S). 12.10 Yle Oddasat. 10.00 Scorpion 2. 07.43 Dinojuna (S). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 18.30 Kulutustavaratarkastajat. kausi (16). 08.35 Kung Fu Panda (7). Tuleva isä katoaa jäljettömiin kauppareissulla. 22.20 Päivän sää. 16.45 Yle Oddasat. 20.36 Uusi päivä netti 2016: Uusi Päivä – Tabula Rasa. 07.37 Askarrellaan. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 17.00 Amazing Race 21. 12.00 Luonto lähellä sydäntä. 22.00 Yle Uutiset. Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 Huume-Suomen historia. 23.30 Poliisit (7). kausi (12). 13.00 Kielletyt koirarodut. 13.30 Fresh Off the Boat (S). 21.00 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 08.50 Näin Norjassa. 00.00 Elokuva: Transformers (12). MTV3 06.00 Aamusää. 00.15 Eloonjääneet (16). 12.03 Yle Uutiset Lappi. 08.18 Syrhämä (7). 01.35 Aarteiden metsästäjät Suomi. 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 19.25 Tulosruutu. 18.30 Kulutustavaratarkastajat. Nelonen 06.00 Myyrä ja Panda (S). 10.05 Soppa365. 19.00 Ninja Warrior 6. 09.35 Emmerdale (S). 19.00–19.50 Prisma. 15.30 Unelmatyö. 08.38 Reetta ja Ronja (S). 08.35 Kung Fu Panda (7). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). Sub 09.30 Salatut elämät (S). 21.35 Karkotetut (16). 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 18.25 Emmerdale (7). 18.00 Paimelan autoparoni. 08.25 Lassie (7). 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 01.00 Ninja Warrior 6. Yle TV1 29.08.2017 klo 21.30 Pukija (S) (The Dresser, 2015) Toisen maailmansodan aikana pienessä englantilaisessa teatterissa kiertävä näyttelijäryhmä esittää Shakespearen Kuningas Learia. 20.30 Simpsonit (7). 12.14 Oddasat. 06.15 K3 (S). 10.35 Piha ja parveke. 23.45–00.36 Prisma: Eläinten superaistit. 17.55 Emmerdale (7). 20.00 Uusi päivä (S). 20.55 Urheiluruutu. Yle TV1 05.55 Ulos luontoon. 02.25–03.20 Kohde (12). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 01.15 Ninja Warrior 6. 19.00 Kummeli (7). 23.15 Ylpeästi erilaiset. Vastuun taakka. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.55 Urheiluruutu. 22.01 Hävyttömät 7. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.30 Meidän tarina. 20.00 Rillit huurussa (S). 20.00 Diili. 06.25 Ylen Aamu-tv. 03.15– 04.15 Lemmen viemää (7). 00.55 Poliisit (S). 17.55 Emmerdale (7). 14.00 Koiralle koti. 15.50 Remppa vai muutto. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 13.45 Grillit huurussa (S). 16.50 MasterChef Australia. 08.19 Tenavat (7). 12.03 Yle Uutiset Lappi. 06.35 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 21.05 Astudio. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 01.55 Poliisit (S). 16.15 Tanskalaisia menestystarinoita. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.30 Yle Uutiset. 14.00 Selviytyjät. 19.30 Salatut elämät (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 06.25 Huomenta Suomi. 22.25 Tulosruutu. 22.00 Ulkolinja: Villiä menoa valtamerillä. 11.28–11.55 Kukkaron herraksi. 23.20–01.05 Star Wreck VI: In The Pirkinning (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.10–16.52 Henkilökuvassa DJ Kygo. 22.00 Ylpeästi erilaiset. 18.55 HS-uutiset ja sää. 20.58 Keno. 20.00 Rillit huurussa (S). 17.00 Yle Uutiset. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 19.00 Viimeinen tango Halifaxissa (7). kausi – uudet jaksot (16). 17.00 Pikku Kakkonen. 12.30 Tanskalainen maajussi. 00.15 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. 12.40–13.18 Luonto lähellä sydäntä. 08.50 Näin Norjassa. 23.00 Rakkautta Karibialla. 12.40–12.54 Minun maisemani. MTV3 06.00 Aamusää. 18.25 Emmerdale (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.30 Maajussille morsian. 20.00 Makumuistoja. 12.30 Weggen huimapäät Lofooteilla. 22.35 Bull. 20.30 Simpsonit (7). 09.00 Remppa vai muutto. 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S). 16.20 Remppa vai muutto. 11.05–12.00 Lääkärit. kausi. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.40 The Late Late Show with James Corden. 09.00 Remppa vai muutto. 01.10 Americans (12). 07.00 Rusty Rivets (S). 16.00 Salatut elämät (S). 20.55 Urheiluruutu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.9. 06.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 00.35 Bull. 14.30 Afrikka valitsi minut. klo 10-14. 21.30 Dokumenttiprojekti: Kiinalainen unelma (S). 09.15 Näin meillä (7). 13.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 08.30 Angry Birds Toons (S). 19.40 Koripallon EM: FIN – POL. 23.35 Meidän tarina. MTV3 06.00 Aamusää. 20.55 Urheiluruutu. 09.55 Harri & Bip. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 04.25–05.00 Astral-TV. Kaunistelematon kuvaus Berliinin alamaailmasta. HD. 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 13.20–14.51 Mies tältä tähdeltä (7). 19.00 Haluatko miljonääriksi?. klo 21.15, 2.9. 15.05–16.04 Historia: Nadia Comaneci ja diktaattori. 00.25–00.55 Jalkapallon MM 2018 karsinta. kausi (12). 12.08 Yle Uutiset Lappi. 09.01 Late Lammas (S). Miami (K12), 29.8. 08.55 Nuori Robin Hood (S). 16.15 Mopoautolla halki Suomen. Sub 09.30 Salatut elämät (7). 17.00 Yle Uutiset. 09.43 Tero hoitaa (7). 12.53 Ginan maailma. klo 20.30. klo 14.15, 1.9. 16.10 Kahdeksan vuodenaikaa. klo 19.30, 2.9. klo 12.30, 3.9. 15.50 Hauskat kotivideot. 10.06 Emmerdale (7). 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 06.25 Ylen Aamu-tv. 09.36 Galaxi Play. 15.20 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. 07.58 Ryhmä Hau (S). Toiminta. klo 10-14. 18.45 Ihanat autot. 08.10 Lego Ninjago (7). 03.35–04.35 Kauhukeittiö. 15.55 Uusi päivä (S). 10.00 The Late Late Show with James Corden. 12.30 Simpsonit (7). 02.25–03.20 Amazing Race. 14.30 Tyhjätaskut 6. 12.00 Weggen huimapäät Lofooteilla. 17.30–17.54 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. TV l MAANANTAI 4.9. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 1/6. 11.05 Verraton Mikael Andersson. 07.25 Rusty Rivets (S). 02.40 Kylmäverisesti sinun (16). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Meidän tarina. 13.30 Ulos luontoon: Itämeren meduusat. 08.50 HS Lasten uutiset. Dunkerquen evakuoinnista kertova sotadraama. 11.30 Uusi päivä (S). 09.28 Viidakkojytä (S). Autot 3 2D/3D, 31.8. 10.00–10.45 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). HD. 16.54 Mopoautolla halki Suomen. 11.54 Uusi päivä (S). 07.50 Rusty Rivets (S). 22.30 Formula 1: osakilpailu. 19.10 Uutisextra. Veriveljet. kausi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 00.30 Kallista kipua (S). 14.00 Luontoretkellä: Pariuskollisia eläimiä. Nelonen 05.00 Astral-TV. 02.20–03.15 Diili. 11.30 Manuela leipoo. 07.42 Pipsa Possu (S). 15.00 Myytinmurtajat. klo 19. 08.44 Jetron matkaan (S). klo 18.45, 31.8. 19.00 Kommandokoulun parhaat. klo 19.30, 1.9. 22.25 Tulosruutu. 11.15 Pressiklubi. 11.22 Uusi päivä netti 2016: Uusi Päivä – Tabula Rasa. Sub 09.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 15.40 Naapureita ja ystäviä (7). 16.00 Arto Nyberg. 12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi. 18.15 Minun maisemani. 08.09 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 00.10–01.10 Kulutustavaratarkastajat. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 20.30 Uusi päivä netti 2016: Uusi Päivä – Tabula Rasa. 14.48 Ginan maailma. Lahjakas nuori pakoautokuski Baby on alansa huippu, koska ajaa itsetehdyn soundtrackinsä biittien tahtiin. 06.25 K3 (S). 12.05 Heiki – suomalaismetsien sisupussi. 18.30 Jalkapallon MM 2018 karsinta: FIN – ISL. Jacksonin tähdittämä toimintakomedia. 20.00 Yökylässä Maria Veitola. Pääosassa Krista Kosonen. 08.18 Galaxi. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 13.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 07.04 I-hah-haa. klo 16.45. 11.26 Yle Uutiset Häme. 19.00 X Factor UK 2016 Finaali 1/2. TV l SUNNUNTAI 3.9. 06.52 Touhukkaat (S). TapahTumaT SOTKAMO Kuuloauto Turinatuvalla, Turinatupa, Akkoniementie 9, 30.8. klo 21, 3.9. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 19.10–19.33 Kätevän emännän juhlat (S). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 13.00 Arena eSports. klo 9-16. 08.55 Nuori Robin Hood (S). 07.30 Rusty Rivets (S). 14.55 Leijonan luola USA. 16.35 Novosti Yle. Viraali (K12), 29.8. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 01.15 Australian rajalla. 20.42–20.47 Uusi päivä netti 2016: Uusi Päivä – Tabula Rasa. 18.00 Yle Uutiset. 06.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 21.00 Elokuva: National Treasure – kansallisaarre (12). Kauhu. (S). 12.35 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 22.45 Elokuva: Wallander: Todistaja (16). 07.57 Sanni Sateenkaari (S). klo 17. 08.19 Late Lammas (S). Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 29.8. klo 13.30, 3.9. 16.00 Myytinmurtajat. 10.00 Team Ahma (7). 21.25 Keno. Nelonen 02.09.2017 klo 16.50 Elokuva: Asterix ja viikingit Asterix et les Vikings. 00.45 Australian rajalla. Viraali on episodielokuva, jonka tarina kuvaa useamman ikäpolven edustajia törmäyskursseilla itsensä ja toistensa kanssa. 20.45 Urheiluruutu. 19.00 Seitsemän Uutiset. Animaatio. 19.25 Tulosruutu. 19.30 Kriminalisti (12). 22.20 Tulosruutu. 11.00 Pisara. klo 16, 2.9. 21.00 Amazing Race. 02.35 Arena eSports (S). kausi. 10.35 Manuela leipoo. 08.23 Oktonautit (S). 15.00 Yle Uutiset. 21.05 Lauri Markkanen. 10.50 MasterChef Australia. 08.32 Vilkki Ankka (S). 20.00 Maajussille morsian. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 20.00 Kaikki vastaan 1. 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.36 Uusi päivä netti 2016: Uusi Päivä – Tabula Rasa. Sub 09.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 08.05 Avara luonto: Namibian aavikolla. 17.10–17.55 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 09.30 Paavo Pesusieni (S). 16.50 Elokuva: Asterix ja viikingit (7). 20.30 Yle Uutiset. kausi (7). 15.00 Yle Uutiset. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. 14.15 Leijonan luola USA. 12.30 Salatut elämät (7). 03.25 Hyvät ja huonot uutiset. Sarjan yleiskuva. 08.26 Villi tulevaisuus (7). Animaatio. 09.05 Pikku Prinssi (7). 13.00 Ketonen & Myllyrinne (12). 03.00–04.00 The Late Show With Stephen Colbert. 08.45 Angry Birds Toons (S). 17.00 Myytinmurtajat. 09.08 Kesäleiri (7). Bigfoot Isojalan poika (K7), 1.9. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. klo 15.30. 23.30 Rizzoli & Isles (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.00 Amazing Race 21. 16.30 Illallinen äidille. klo 12. 23.35–00.05 Aistien haastaja. 10.05 Ykkösaamu. klo 18.30, 4.9. kausi (S). 14.19 Ginan maailma. 00.45 Stand Up! (S). 07.45 Tiketi Tok (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 10.40 Soppa365. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 09.00 Adoptoidut (7). klo 17.15, 4.9. 19.30 Salatut elämät (7). 19.25 Tulosruutu. 19.45 Ahmed ja Team Physix. 12.05 MasterChef Australia. 13.30 Rakastan sinua ikuisesti?. 11.00 Makujen viikonloppu. Nukketaiteilija ja hänen vaimonsa majoittavat kotiinsa nunnan ja joukon tyttöjä suljetusta orpokodista. 23.45 Arman LIVE. 20.50 Urheiluruutu. 12.25 Ginan maailma. 21.50 Yle Uutiset. ElokuvaT SOTKAMO Annabelle: Creation (K16), 29.8. 17.00 Meidän tarina. 14.30 Elokuva: All About Steve (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.45 Arto Nyberg. klo 20.45, 1.9. 21.30 #Subleffa: Taru Sormusten herrasta: Kaksi tornia (12). 01.25 Lakia ja rakkautta (7). 15.00 Ninja Warrior. 01.30 Scorpion (12). 16.00–16.30 Arena eSports. Yle TV1 04.09.2017 klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Kiinalainen unelma (S) 24-vuotias Yana on muuttanut syrjäiseltä maaseudulta kasvavaan Chongqingiin toteuttamaan unelmaansa kiihkeässä kiinteistökaupassa. Itse ilkimys 3 2D (K7), 3.9. 15.55 Leijonan luola USA. 16.22–16.50 Uusi päivä (S). 14.00 Yleisurheilun Ruotsi -ottelu. 01.00 Sub.doc: Häikäilemättömät onnenonkijat. 10.30 Salatut elämät (S). 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 10.00 Yle Uutiset. Asterix ja Obelix saavat tehtäväkseen koulia Gallian kylään saapuneesta päällikön veljenpojasta raavaan miehen. 14.00–14.50 Prisma: Kukkien kehitys. 11.27–11.55 Kukkaron herraksi. 07.00 Rusty Rivets (S). Sijoittajien alkaessa vetäytyä varmoina pidetyiltä markkinoilta putoaa unelmilta pohja. 09.56 Tipu Touhukas (S). -Yle Kuvapalvelu Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. Ohjaus: Stefan Fjeldmark, Jesper Moller. 22.15 Viikon sää. 14.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. Vuokatinvaaran P-paikka, tienro 8741, su 3.9. 21.55 Urheiluruutu. 20.00 Rillit huurussa (S). 07.16 Kimmo Kuu (S). 09.00– 09.48 Casualty (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 Welcome to Texas. Ryan Reynoldsin ja Samuel L. 11.00 Ninja Warrior. 15.00 Maajussille morsian. 23.35–00.10 Kotiinpalaajat. 13.50 Ginan maailma. 10.40 Uusi päivä (S). 21.00 A-studio. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 09.00 Hauskat kotivideot. 09.34 Urheiluhullut (S). 13.30 Mutsi 4. 09.05 Ylen aamu-tv. 10.00 The Late Late Show with James Corden. 00.35 Rouva Ministeri (7). 11.30 Salatut elämät (S). kausi (12). 09.30 Kulutustavaratarkastajat. 17.33 Mopoautolla halki Suomen. 01.30 Amazing Race. 19.00 Ninja Warrior 6. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.14 Kaapo (S). 18.00 Olipa kerran elämä. 16.55 Hauskat kotivideot. Menoinfo. 15.05 Pisara. klo 19.15, 3.9. 15.15 Ginan maailma. 15.00 Kummeli (7). 08.09 NiksiNella (S). 15.30 Uusi päivä (S). 06.00 K3 (7). 21.30 Elokuva: 007 – Quantum of Solace (12). 16.50 Novosti Yle. 09.05 Inhimillinen tekijä. 13.35 Vimpelin Veto – Matka ennen päämäärää. 18.25 Emmerdale (7). 13.22 Ginan maailma. 09.00 Galaxi. 12.00 Simpsonit (12). 02.35 Grimm 6. The Hitman’s Bodyguard (K16), 30.8. 19.20 Päivän sää. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.9. 12.00 Leila leipoo Ranskassa. 20.00 Uusi päivä (S). 08.05–08.55 Äitimme prinsessa Diana. 01.45 Stand Up! (S). Adam päättää selvittää kadonneen isänsä kohtalon, ja totuus on uskomattomampi kuin hän olisi ikinä uskonut: hänen isänsä on Bigfoot, Isojalka, ja on piileskellyt vuosia metsässä. 19.00 Yle Uutiset. Baby Driver (K16), 4.9. Yle TV1 03.09.2017 klo 22.00 4 Blocks veriveljet (16) Uusi sarja. 11.20 MasterChef Australia. 09.00 Galaxi. 02.25 Arman LIVE. 08.50 Näin Norjassa. 09.55 Yle Uutiset. 18.00 Kommandokoulun parhaat. Nelonen 05.00 Astral-TV. Voimaantumispäivä, Rytilahden maja, Sapsoperäntie 11A, 1.9. 08.34 Oktonautit (S). klo 14, 3.9. 14.00 Huume-Suomen historia. 02.25– 03.30 Myytinmurtajat. 20.53 Koripallon EM: FIN – SLO. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 22.55 Ykkösaamu. 06.15 K3 (7). 22.35 Americans (12). 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. Napapiirin sankarit 3 (K12), 29.8. 20.30 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 22.00 Lentopallon EM : Loppuottelu. 06.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 07.55 Lego Ninjago (7). 10.30 Jaksa paremmin. Dunkirk (K16), 31.8. elokuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 17 TV l LAUANTAI 2.9. 23.45 Hyvät ja huonot uutiset. 07.37 Runoja & rusinoita (S). 21.00 #Subleffa: Taru Sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 02.45–05.00 Astral-TV. 12.00 Ninja Warrior. 22.35 F1 Extra. 18.15 Ulos luontoon: Luonnon kuvaaminen. 11.00 Formula 1: Italian osakilpailu. 16.45 Yle Uutiset. 06.15 K3 (S). 09.57 Tipu Touhukas (S). 07.38 Ludovic (S). 16.45 Yle Oddasat. 12.19 Oddasat. 18.30 Kulutustavaratarkastajat. 11.10 Soppa365. 08.10 Lego Ninjago (7). 12.15 Yle Oddasat. 07.14 Anniina Ballerina (S). 01.45 Australian rajalla. klo 17, 1.9. 01.05 Rankat duunit. 11.00 Yle Uutiset. 08.35 Kung Fu Panda (7). 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 13.00 Hurjat sääilmiöt. 17.40 MasterChef Australia. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). Tiistaina 29. 18.55 HS-uutiset ja sää. klo 15.15. 11.00 Salatut elämät (S). 10.15 Candice sisustaa. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00–19.52 Historia: Bonnie & Clyde. 21.00 #Subleffa: Taru Sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (12). 00.00–01.00 Ammattina prostituutio. 19.21 F1 Extra. 06.25 Huomenta Suomi. 06.52 Milli ja Molli (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.00 Vain elämää. 09.00 Yle Uutiset. 19.10 Tulosruutu. urhEilu ja liikunTa SOTKAMO Perhevaellus Vuokatinvaaroilla. 18.55 HS-uutiset ja sää. 23.55 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (12). 22.55 Yle Uutiset. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 07.47 Raa Raa, leikkisä leijona (S). Gru löytää kadonneen veljensä animaatiosarjan kolmannessa osassa. 22.25 Tulosruutu. 16.00 Huippukokki landella. 09.30–10.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 14.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. klo 17.30. 11.00 Kukkaron herraksi. 04.15 Australian rajalla. 13.00 True selfie. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 15.10 Puutarhakeskiviikko. MTV3 08.05 Heidi (S). Emoji-elokuva kurkistaa älypuhelimesi sisällä olevaan salaiseen maailmaan. 20.58 Keno. 21.50–21.55 Yle Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.50 Lentopallon EM : Välieräottelu. 11.10 Uusi päivä netti 2016: Uusi Päivä – Tabula Rasa. Kotimainen draama. Yhdessä laulaen, Hyvän Mielen Kulma, Kangaskatu 11, 30.8. 14.00 Makumuistoja. 02.05 Arena eSports. 09.27 Karvinen (7). 03.05 Teknavi. 12.35 Dok: Kirkko keskellä kylää. Pian heistä tulee nukketaiteilijan riivatun luomuksen, Annabellen, kohteita. 13.55 Leijonan luola USA. 08.04 Ennin Intia. 06.30 K3 (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.9. 06.53 Hyrräpäät (S). 11.45 Historian siivillä. klo 15-17. Emoji-elokuva (K7), 30.8. 10.05 Soppa365. 13.45 Grillit huurussa (S). 12.30 Suomen kaunein koti. 16.40 Remppa vai muutto. 12.00 Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus. 18.30 Vain elämää. 16.00 Salatut elämät (7). 06.15 K3 (7). 10.00 Verraton Mikael Andersson. 12.45 Dokumenttiprojekti: Cheer Up! (S). 18.25 HS-uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 09.39 Minä ja Max. 09.05 Pikku Prinssi (7). 11.30 Weggen huimapäät Lofooteilla. 15.00 Vapaaksi veloista. 11.16 Uusi päivä netti 2016: Uusi Päivä – Tabula Rasa. 16.50 Yleisurheilun Ruotsi -ottelu. 08.49 Puluboin ja Ponin Juujuutuubi (S). 18.00 Yle Uutiset. 10.40 Satuhäät. 02.00 Ninja Warrior 6. 22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 14.45 Haapasalo ja kaverit (S). 22.10 Päivän sää. klo 20.15. klo 19. 03.45 Australian rajalla. 22.00 Syrjäinen maa (16). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 4 Blocks – veriveljet (16). 11.00 Yle Uutiset. Kuvassa: Adam (Isaiah Corr) ja Amara (Almila Bagriacik). 15.40 Leijonan luola USA. 21.00 Elokuva: Casino Royale (16). 11.30 Simpsonit (12). 02.15 Australian rajalla. klo 15.30, 2.9. 11.00 Soppa365. 19.30 X Factor UK 2016 Finaali 2/2. 09.35 Emmerdale (7). 19.30 Formula 1: Paalupaikka. 09.30–10.00 Paavo Pesusieni (S). 23.35–00.05 Looking (16). 20.30 Yle Uutiset. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. 01.35 Grimm 6. 20.58 Keno. klo 15.30, 30.8. klo 17.15, 2.9. Nelonen 05.00 Astral-TV. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00 Simpsonit (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Uusien ja huippunopeiden kilpaautojen varjoon jäänyt legendaarinen Salama McQueen joutuu yllättäen sivuun rakastamastaan lajista. 10.30 Soppa365. 23.00 Oddasat. 18.01–18.49 Casualty (12). 18.10 Urheiluruutu. 08.20 Kung Fu Panda (7). 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 04.45–05.00 Astral-TV. 16.30 Rakkaimmat autot. 16.40 Yle Uutiset viittomakielellä. kausi (12). klo 18, 2.9. kausi – uudet jaksot (16). 18.00 Rankat duunit. MTV3 08.05 Heidi (S). 09.01 Vasikantanssi: Hirmu-Hirvonen (7). 22.00 True Detective (16). 13.30 Fresh Off the Boat. 07.40 Yhdessä (S). 07.52 Viiru ja Pesonen (S). 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.20 Tenavat (7). 08.35 Kung Fu Panda (7). 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 03.35–04.35 Kauhukeittiö. 20.00 Amazing Race. Galliaan rantautuu kuitenkin pian viikingit, jotka sieppaavat päällikön veljenpojan matkaansa. 17.55 Emmerdale (7). -Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 Muisti: Kekkosen kanssa kalalla. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 22.20 Päivän sää. 09.30–10.00 Kolme miestä ja tyttö (S). klo 19. 06.25 K3 (7). kausi (7). 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). 18.00 Paimelan autoparoni. 07.09 Mitä ihmettä. 20.00 MOT. 21.00 Prey (16). 19.05 Urheiluruutu. 15.44 Ginan maailma. 10.45 Seniori työssä. 00.35 Viikingit 4. 16.50 Novosti Yle. 13.00–13.29 Weggen huimapäät Lofooteilla. klo 13.45, 29.8. 12.30 Weggen huimapäät Lofooteilla. Elokuvasarjan kolmannessa osassa on jälleen luvassa muuttujia, tällä kertaa tunturissa ja Vuokatissa. 23.15 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). klo 21.30, 30.8. klo 20.45. 18.00 Huippukokki landella. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 14.00 Ninja Warrior. 12.50 MasterChef Australia. 16.45 Rakkaimmat autot. 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.10 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 14.00 Tyhjätaskut 6. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 17.00 Lauantairavit. 22.10 The Late Late Show with James Corden. kausi. 12.00 Salatut elämät (7). 16.40 CHL: HIFK – München. 20.30 Simpsonit 28
KURONEN, Oona, Aulangon Golfklubi, 80, 77, 157, T4. Viidennen kerran peräkkäin himmein mitali tuskin tyydyttää varsinkaan Suomen mestaria 2008 Tuomas Jussilaa, jonka kaudet ovat päättyneet pronssille 2011 lähtien. Joensuu–Sotkamo . . Joensuu ja Sotkamo aloittavat tiistaina, Vimpeli ja Kouvola keskiviikkona. Joensuun Maila voitti seurahistoriansa ensimmäisen kerran miesten Superpesiksen runkosarjan. ENNAKKOMYYNTIPISTEET Sotkamo: Intersport Piipponen, Holiday club Katinkulta, Break Sokos Hotel Vuokatti Kajaani: K-Citymarket hanki liput verkkokaupasta www.jymykauppa.fi OtteluisänTä: Välierien aikataulut: . ”Matka ennen päämäärää” päätyi tv-dokumentiksi asti, kun joukkue nousi kolmannen loppuottelun pohjakosketuksesta viidennen finaalin voittajaksi ja mestariksi. Ke 30.8. BALK, Roosa , Karelia Golf, 79, 79, 158, 7. torstaina 31.8. Vimpeli–Kouvola . JALKANEN, Emmi, Nokia River Golf, 75, 73, 148, 2. Ma 4.9. Pojat vasemmalta: Elias Haavisto, Eemil Alajärvi, Ville-Petteri Peittola, Aleksi Linden ja Anton Kullbäck. . . sijalle Katinkulta Golfin Ville-Petteri Peittola. Välieräsarjan voittoon Joensuu ei ole aiemmin pystynyt, joten loppuottelupaikka olisi jälleen uusi virstanpylväs seuran historiassa. . Joensuu–Sotkamo . elokuuta 2017 Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Välierävastustaja Sotkamon Jymy on jäänyt kaudesta 1990 lähtien vain kahdesti ilman SM-mitalia ja voittanut tuona aikana 17 mestaruutta 27 mahdollisesta. Välierävastustajalle Kouvolan Pallonlyöjille kauden päättäminen mitaliottelun voittoon ei ole ollut helppoa 2000-luvulla. SVAHN, Matilda , Virvik Golf, 75, 78, 153, T4. Kauden 2009 pronssimitaleiden jälkeen joukkue on edennyt seitsemän kertaa peräjälkeen välieristä loppuotteluun. Seuran yleisöennätys kirjailtiin kauden 2010 finaaleissa, kun kolmatta loppuottelua seurasi 5648 katsojaa. Joensuun vaihtoehdot ovat kärjistetysti lähes taivas ja helvetti. . Se on kuitenkin mennyttä ja vain nykyhetki ratkaisee, kun välieräsarjassa asettuu vastaan 2000-luvun jokaisella kaudella SM-mitalin ottanut Sotkamon Jymy. Klo 17.00 Hiukan stadionilla LIPPUHINNAT Aikuiset 13 € opiskelijat 10 € eläkeläiset 10 € 13-18 vuotiaat 5 € alle 13 vuotiaat ja veteraanit ilmaiseksi. HUHTALA, Ada , Viipurin Golf ry, 78, 83, 161, 9. Joukkue vei hopeaa 2009-2010 sekä sijoittui neljänneksi 2008, 2011 ja 2016. KOIVISTO, Paula , Oulun Golfkerho ry, 79, 78, 157, 6. MÄKIAHO, Henna , Golf Talma, 80, 84, 164 Sarjaan osallistui 21 pelaajaa. Pe 1.9. Ti 29.8. Jälleen kerran Sotkamo pelaa välierissä, joista se on päässyt eteenpäin voittajana 22 kertaa 26:sta. 26.-27.8.2017 Finnish Junior Tour 9. Joensuu ja Sotkamo aloittavat tiistaina, Vimpeli ja Kouvola keskiviikkona. Jymy saa vastaansa Joensuun Mailan Koko Suomen Jymy 2.VÄLIERÄ vs. Joensuu–Sotkamo (tarvittaessa) . La 2.9. TORVINEN, Emilia, Messilä Golf, 79, 80, 159, 8. Pitkälti samalla laajalla materiaalilla Vimpeli lähtee puolustamaan mestaruuttaan. Ti 5.9. . Ke 6.9. Puolivälierissä joukkue sai kuitenkin tehdä täyden päivätyön ennakkoluulottomasti esiintyneen Seinäjoen JymyJussien kanssa ja pelinjohtaja Mikko Kuosmaselta irtosi yllättäviäkin kommentteja häviämisen pelosta Hallitsevan mestarin Vimpelin Vedon leirissä viime vuosi säilyy muistoissa ikuisesti. Seurahistorian ensimmäisen miesten SM-mitalin 2013 jälkeen joukkue on pysynyt mitalikannassa, mutta tuloksena on aina ollut pronssia. Kouvola–Vimpeli . Sotkamo–Joensuu (tarvittaessa) . Miesten Superpesiksen välierät pelataan vuoropäivinä. Sotkamo–Joensuu . Miesten Superpesiksen välierät pelataan vuoropäivinä. Joko kurssi muuttuu. ArkisTo/PekkA LAssiLA. Vimpeli–Kouvola . Su 3.9. Hurja menestysputki on pala suomalaista urheiluhistoriaa. KkG Tytöt 1. 18 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 29. HEIKKINEN, Nea , Koski-Golf, 73, 78, 151, 3. . Kouvola–Vimpeli (tarvittaessa) . Vimpeli–Kouvola (tarvittaessa) Roope Korhonen. . KkG Pojat 1, ALAJÄRVI, Eemil, Aurinko Golf, 73, 67, 140, T2, HAAVISTO, Elias, Kymen Golf, 73, 71, 144, T2, PEITTOLA, Ville-Petteri, Katinkulta Golf, 70, 74, 144, T4, LINDEN, Aleksi, Porin Golfkerho, 75, 71, 146, T4, KULLBÄCK, Anton, Vaasan Golf, 73, 73, 146, T4, MÄKINEN, Miikka, SuurHelsingin Golf, 72, 74, 146, T7, JÄRVINEN, Eemeli, Nurmijärven Golfklubi, 74, 73, 147, T7, JÄRVINEN, Teemu, Nurmijärven Golfklubi, 72, 75, 147, T7, HALONEN, Viljami, Nokia River Golf, 71, 76, 147, T7, MÄHÖNEN, Veeti, Peuramaa Golf Hjortlandet, 69, 78, 147, T11, LUOMA, Markus, Helsingin Golfklubi, 74, 74, 148 Sarjaan osallistui 73 pelaajaa. . To 7.9. Ville-Petteri Peittola jaetulle 2. Muutenkin kova kotijoukkue KPL saa vahvan tuen kotiyleisöltään – edetä vaikka päätyyn asti. . ArkisTo/PekkA LAssiLA 26.-27.8.2017 Finnish Junior Tour 9. To 31.8. SAARINEN, Sohvi Harjattula Golf & Country Club, 82, 81, 163, 10
alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. klo 17.00-18.30. A,b,c,d-radat. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen määräämät asiat. Tervetuloa! SOTIEMME VETERAANIT JA SOTAORVOT Sotkamon seurakunta Veteraaniasiain neuvottelukunta Lisätietoja www.scv.fi SWIMMING CLUB VUOKATIN Tervetuloa! to 31.8.2017 klo 18.00 Vuokatin Urheilutalolla INFOTILAISUUS JA HARJOITUSRYHMIIN ILMOITTAUTUMINEN Romu Green Steel Oy p. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 0400 193 488. Iltarasti-isäntä Tähtesi. Sotkamo LT 2016 ................................. P. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Sotkamon torilla klo 12 – 14. sop. Vap. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. 010 226 1257 Sähköntoimituksen keskeytyksiä Tulemme joka 2. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Jauheliha 6,90 kg. 050 441 4656. Laakamäen kotiLiha Kari p. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tykkää ja tutustu!. Etuselkä, kylki 5,50 kg. Yhteiskyydin lähtö: klo 10.15 kirkon P-paikka ja 10.20 Sotkamon LA-asema, paluu iltapäivällä. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. sähköpostit ........ 1,50 e /rivi + alv 24% P. Tiistaina 29. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Veli-Matti Oikarinen 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Lapa 5,90 kg. muk. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....124,20€ 6 kk maksuvälillä .......68,70€ 4 kk maksuvälillä .......45,80€ Vuosikerta .................182,40€ (hinnat sis. aamulla klo 05.00 sekä illalla klo 21.00-21.30 välisenä aikana torstaina 31.8. MYYNTIAUTO pe 1.9. aamulla klo 04.30-05.00 sekä illalla klo 21.00-21.30 välisenä aikana perjantaina 1.9. Ohjelma: klo 11.30 jumalanpalvelus, klo 12.45n. Sotkamo-lehti on Facebookissa! Jos sinua kiinnostaa lehden tekemisen taustat, kainuulaiset ilmiöt sekä ihmiset uutisten takana, liity mukaan. perjantai! LIHA-AUTO VILJAPOSSUA. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Täyslihasäilyke 5 €/prk. Lisätietoja käyttöinsinööri Antti Lappalainen, puh. Vuokralle tarjotaan PÖRSSI Sotkamon keskusta RT-kaksio 56m 2 , oh, mh, k, sauna. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. l Rullaverhot l Verhokiskot l Pystylamellit l Hyttyssuojat l Korjaukset l Markiisit l Hyttyssuojien rikkoutuneiden verkkojen vaihdot www.pohjolankaihdin.fi Akkoniementie 12 P. Keskuskatu 11. Tervetuloa! Hallitus KOKOUSKUTSU Sotkamo-Vuokatti Jäähalli Oy:n varsinainen Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Koulurinteellä. Tarjoamme Facebookin kautta sinulle mahdollisuuden osallistua lehden tekemiseen. Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... elokuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 19 sarjakuvat SUPERMUKULA B. VIRTANEN AJAN SÄVEL Teemme alueverkon huoltotöitä ja sähkönjakelu keskeytyy Sotkamossa noin 10 minuutin ajaksi keskiviikkona 30.8. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. klo 15 ruokailu ja päiväjuhla Kainuun prikaatilla. alv 24 %). etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Jymyrastit 30.8. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Opastus Vuokatintieltä, 4km Vuokatista. Ei laskutuslisää. 044 558 6892 SÄLEKAIHTIMET MYYDÄÄN Tervetuloa kirkkopäivään Kajaaniin keskiviikkona 30.8.2017. 4169 kpl Kustantaja: ............................ aamulla klo 06.00 Pahoittelemme huoltotyön aiheuttamaa haittaa. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) KOKOUKSET YHTIÖKOKOUS pidetään ti 12.9.2017 klo 14.30 Ravintokeskus Apajassa, os
Kilpailu päättyy sunnuntaina. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +13°C 2 +13°C 3 +14°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 15 19 17 15 16 14 18 14 14 18 16 18 18 18 19 16 19 16 18 16 19 19 18 19 14 17 16 13 17 15 15 15 15 15 14 18 16 15 16 14 14 14 13 15 10 3 11 10 www.intersport.fi Intersport Piipponen, Vuokatti Vuokatinhovintie 2, 88610 Vuokatti • P. elokuuta 2017 OLEMME SULJETTU PERJANTAINA 1.9. Maali on lähtöpaikalla. (08) 617 8636, ma-pe 10-18, Huom! La 2.9. 10-17 www.facebook.com/intersportpiipponen Halti Villagessa laaja retkeilymall isto esillä ja testattavana ,99 (129,-) ,99 (119,-) Speedcross 4 Kestosuosikki suunnistukseen, polkujuoksuun ja kävelyyn Stroll Mid DX vaelluskenkä ,90 19 (29,90) Lemi tekninen paita ,90 49 (79,90) Skuutti paita ,90 19 (24,90) Streetpack Basic reppu ,90 19 (39,90) Villon Active Dry alusasu ,90 59 (89,90) Visa DX Trail juoksukenkä ,90 9 (24,90) Pocca pipo ,00 15 (19,90) Teräspullo HOW-logolla ,129 (189,-) Lippo takki Monikäyttöinen hybriditakki VUOKATTIHALLI TARJOUKSET 1.-3.9.2017 ,00 69 (99,90) Soul-teltta Vuokattihallin myymälä avoinna pe 8-20 la 7-18 su 7-15 Kätevä ja helppokäyttöinen teltta kolmelle Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Perjantaina aamupäivällä kello 10.00 aikaan starttaavat Vuokatista tekniikkarinteen hyppyrimäen juurelta matkaan erävaelluksen MMja SMkilpailun osanottajat. Kilpailuun on ilmoittautunut 40 kaksihenkistä partiota. Sydämellisesti tervetuloa! Palvelemme ma-pe 9.00 – 15.00 www.herkkusepat.fi Keskuskatu 12 (terveyskeskusta vastapäätä) , Sotkamo, p. Ensimmäinen tehtävärasti on Hiukan uimarannalla. Tehtävät ovat tehty kello 12 mennessä. Ensimmäisten partioiden odotetaan olevan Pöllyvaarassa kello 11.45 ja viimeisten lähtevän eteenpäin kello 14.00. Ensimmäisten partioiden odotetaan olevan rannalla kello 10.45. Päivälämpötila 13...15 astetta. Tätäkin tehtävää saa seurata rajatulta alueelta. Rasteilla on erätaitoihin, ensiapuun, luonnontuntemukseen ja suunnistukseen liittyviä tehtäviä. Päättäjäiset järjestetään Vuokattihallissa noin kello 12.00. Naiset, nuoret ja veteraanit kisaavat SM-titteleistä. Yleisö saa seurata tapahtumia rannalta. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Kristian Roine +14 +15 +15 +15 5 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +14°C 4 +19°C 6 +14°C 1 +15°C 3 Utö +16,7 °C Saariselkä ?2,0 °C Kohtalaista etelätuulta. SM-kilpailun yleisörastit Hiukassa ja Pöllyvaarassa. Pilvistyvää ja iltapäivän sekä illan kuluessa lännestä vesisateita. Lauantain yleisörastien sijainnista kiinnostuneille tieto kerrotaan kilpailutoimistosta Vuokattihallilta aamulla kello 06.00. 20 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 29. (08) 666 2999, info@herkkusepat.fi Löydät meidät nyt myös Facebookista nimellä Restaurant Herkkusepät Palvelemme normaalisti maanantaina 4.9. Kilpailussa taistellaan avoimesta Suomen mestaruudesta ja samalla MM-tittelistä. Toinen yleisörasti perjantaina on Pöllyvaaran maastossa viisi kilometriä kirkonkylältä Kuhmoon päin