Itsenäinen, vetovoimainen ja omintakeinen Sotkamo tukee samalla koko Kainuun kehitystä.
Sivu 6
UPM:ltä jo 10 000:lle kesämökkitontti
UPM Kymmene on mahdollistanut vuosien aikana noin 10 000 suomalaiselle kesämökin hankkimisen sopivalta paikalta. Silloin mopo pysyy hallinnassa.
Sivu 3
Vuokatti Newsin kevättalven teemanumero liitteenä. maaliskuuta 2012
SOTKAMO
50. Perjantaina 30. Siksi asiantuntija neuvoo mopoilijoita liikkumaan yksin. vuosikerta N:o 26
-lehti
1962 - 2012
2,00 euroa www.sotkamolehti.fi
Päivän sää
Vaaratilanteet vaanivat liikenteessä
st jä
Kajaani
-1
Kuhmo
Sotkamo
Sonkajärvi
V
Sivu 4
Sotkamo pärjää itsenäisenä
Yhtä lailla rivikansalaiset kuin päättäjätkin ovat yhtä mieltä siitä, että Sotkamo pärjää kehittyvänä kuntana myös tulevaisuudessa itsenäisenä. 32 sivua lisälukemista. Näin moni unelma on toteutunut.
Sivu 13
Mopoilijoille tapahtuu usein onnettomuksia juuri silloin kun kyydissä istuu matkustaja
*** Kajaanilaisten ajattelumalli hämmentää näin yksinkertaista maalaismiestä. Siihen, että muissakin Kainuun kunnissa ryhdyttiin ajattelemaan itse. Nyt sitten Kajaanista lähetettiin sopimusmalli lukiosta Sotkamon lukion opettajille. Ymmärtääkseni sotkamolaisten yhteistyökyvyttömyyttä suurempi syy lukion oppilasmäärien vähentymiseen on yleinen lisääntymiskyvyttömyys. Sotkamo, Vuokatti ja Vuokatin Urheiluopisto ovat vuosien mittaan saavuttaneet kansainvälisesti vammaisurheilijoiden suosion. *** Irtiottoihin puolin ja toisin vaikuttavat myös tulossa olevat kuntavaalit, joiden peikkoina ovat perussuomalaiset. Koska hintapyyntö oli alkanut miestä niin pahasti huimata. mennessä Aikku Eskeliselle, puh. Vankkurit -ryhmän ohjaajina toimivat Aikku Eskelinen Tukeva 2 -hankkeesta ja Jenni Kinnunen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiristä. Sotkamossa tällaiset paperit tunnetaan provokaatioina, joihin vastataan provokaatioilla. 010 665 6000, fax 010 665 6003
Kaivosvero kaivosten sijaintipaikkakunnille
Kainuun Perussuomalaiset ovat huolestuneita kaivosteollisuuden aiheuttamista ympäristöhaitoista. 2 Sotkamo
Pääkirjoitus 30. Demarikansanedustaja Raimo Piirainen sanoi viime lauantaina Kajaanissa kuntavaaliehdokkaalle riittävän jos ehdokas osaa lukea ja puhua. Nykyjohdolla on ollut vuosikausia aikaa saattaa asioita kuntoon, eikä nyt ole aikaa katsella peruutuspeiliin. Yksinkertaisimmatkin kuntapäättäjät ovat alkaneet käyttäytyä vanhan piskikoiran tavoin. Vanhemmat ovat kertoneet saaneensa ryhmän avulla paljon voimavaroja arkeen ja tuntemuksen siitä, että virheistä ja haparoinneista huolimatta hän on paras vanhempi lapselle. Hinnan kuultuaan Matti sanoo sulkevansa puhelimen ja heittäytyvänsä sohvalle pitkälleen. Useat eri kaivokset ympäri Suomea ovat joutuneet haittojensa takia kriittisen tarkastelun kohteiksi - Talvivaara etunenässä. Perussuomalaisten Kainuun piiri
Vammaisurheilussakin yritys ja kilpailu on tiukkaa.
Kuva Suomen Paralympiakomitea/Heidi Lehikoinen.
Liikunta on kaikille ilo ja mahdollisuus
Sotkamon urheilu ja Kuhmon kulttuuri tukisivat toisiaan, myös matkailullisesti ajateltuna.
Martti Korpiranta
Kiinteistönvälittäjä
K
uluvalla viikolla Vuokatin maastoissa ovat kisanneet suurella sydämellä ja kovalla innolla vammaisurheilijat maailmancup-tasolla. Alkuvaiheessa laajentuvat yritykset eivät maksa käytännössä mitään veroja kunnille, vaikka ne käyttävät kunnallisia palveluita lisäten muun muassa valvonta- ja pelastustehtäviä ja -valmiuksia kunnissa. Lähes päivittäin saamme lukea viestejä siitä, miten huonosti Maakunta-kuntayhtymällä meneekään ja siitä, että mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Kisatunnelma ja hienot suoritukset ovat sykähdyttäneet hiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä sekä kilpailuja seuraavia katsojia. Hyväkuntoinen selviää erilaisista painetilanteista paremmin kuin huonokuntoinen. Se antaa pontta kaikille liikkua terveenäkin.
Ei kannata päättäjien pistää päätään pensaaseen, vain siksi koska tähän asti on mennyt hyvin.
Sotkamo-lehden verkkokeskustelija
www.sotkamolehti.fi
Liikunta voi olla monelle myös hyvää terapiaa.
"
Hyppää Vankkureihin!
Huhtikuussa käynnistyy Sotkamossa murrosikäisten lasten vanhemmille Vankkurit -keskusteluryhmä. Koti-ikäväisten aloitusluokalla entisessä pehkunpaalausopistossa Seppälässä on myös ollut osuutensa kuvailtuun kehitykseen. Matille kun soittaa kauppias tarjoten milloin mitäkin, kysyy Matti hintaa. kotiintuloajat, nukkuminen, netti- ja vapaa-ajankäyttö, päihdekokeilut ym. Ryhmässä kuullaan muiden kokemuksia, saadaan tietoa ja lisäymmärrystä nuoren kasvuun ja kehittymiseen sekä voimaa omannäköiseen vanhemmuuteen. Se tarjoaa harrastajalleen mukavan mahdollisuuden vapaa-ajanviettoon mutta samalla lisää terveyttä ja voimia kestää arkipäivän haasteet. Vankkurit -vanhempainryhmätoimintaa on toteutettu aiemmin Kajaanissa. Lapsen kasvamisessa on tärkeitä etappeja ja murrosikä on yksi sellaisista. Sitten vielä väitetään Sotkamon lukiosta niin ja niin paljon vähentyvän oppi-
"
Amiksessa voi pärjätä pelkillä kyvyilläkin.
laiden sotkamolaisten yhteistyökyvyttömyyden takia. Vankkurit rohkaisee ja innostaa vanhempia löytämään oman persoonallisen tavan toimia vanhempana. Sitten sotkamolaisia soimataan julkisesti yhteistyökyvyttömiksi. Ryhmään ilmoittaudutaan ke 4.4. Lisäksi verovaroilla voitaisiin kompensoida muun muassa kunnan kärsimiä imagotappioita. Lieventävänä asianhaarana todettakoon Puolangan päätöksen olevan enemmän seurauksen kuin syyn. oman lapsen itsetunnon tukemisesta, huolen heräämisestä arkipäivässä ja omasta roolista vanhempana. Tai älyttömyyksiin suostuja. Näillä veroilla saataisiin katettua niitä lisäkuluja, joita kaivostoiminta aiheuttaa. Kainuun maakuntayhtymässä tämä sananlasku on toteutunut viimeistä pistettä myötä. Mahdolliset yhteisöverot taas menevät pääkonttorin kotipaikkojen kunnille, jolloin alueellinen eriarvoisuus vain lisääntyy lähinnä pääkaupunkiseudun hyväksi. Ehdokkaille jokainen puolue asettaa omat vaatimuksensa. Murrosikäisten lasten vanhemmat keskustelivat Vankkureissa hyvin arkilähtöisistä asioista, mm. Usein vanhempia askarruttavat mm. Elleivät asenteet nykyisillä kuntapäättäjillä muutu, olemme yhä huonommassa tilanteessa loppuvuodesta. Sellaisen piskikoiran, joka kiertelee ja haistelee herkullistakin ruokapalaa epäluuloisesti aikansa. Jos ei maakuntayhtymän toiminnasta tyylipisteitä ropise niin ei Puolangalle-
kaan voi toiminnan järkevyydestä kehuja jaella. Mutta mikäli kuntien suuri lukumäärä takaa parhaat palvelut kuntalaisille, miksi emme lisäisi kuntia Kainuuseen. Kokemusten perusteella myös vakavaan onnettomuuteen joutuneille liikunta, urheilu ja kilpaileminen voi olla todella tärkeä tekijä selviytymisessä elämästä uudessa tilanteessa. Vanhemmat tuovat iltoihin aiheet ja asiat, joita yhdessä pohditaan. Yhteistyön esteenä olevista henkisistä haavoista kärsitään vieläkin kauemmin. Vankkurit -ryhmässä jaetaan kokemuksia arjesta iloineen ja murheineen. Kajaanissa kutsutaan sellaista paperia sopimukseksi, jonka on toinen osapuoli laatinut toista osapuolta kuulematta. Ja hautaa sitten palasen maahan. Näiden haittojen kompensoimiseksi Kainuun Perussuomalaiset katsovat, että kaivoksen sijaintikunnille maksettava erillinen kaivosvero tai kiinteistöveropohjan laajentaminen kaivoskiinteistöihin/-tuotantorakennuksiin tulisi saattaa pikimmiten voimaan. *** Maakuntayhtymän velkoja maksetaan Kainuussa vielä pitkään. Lukutaitoisia ja puhekykyisiä ei valtuustossa kuullun ja nähdyn perusteella valtapuolueen riveissä liikaa ole.
Pertti Granqvist. maaliskuuta 2012
Perjantai 30.maaliskuuta 2012
Yleisöltä
Yleisönosaston materiaali osoitteella toimitus.sotkamolehti@sps.fi, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo, p. *** Lukioiden oppilasmääriä ikäluokkien pienentymisen lisäksi on vähentänyt ammatillisen koulutuksen kasvanut vetovoima. Maakuntayhtymä Kajaanin kaupungin johdolla on pyytänyt jatkuvasti lisää rahaa joka vuosi pöhöttyvän organisaation kuluihin. Opiskelu lukiossa vaatii kykyjen lisäksi halujakin. Kotimainen kolonialismi riistää joidenkin kuntien luonnonvaroja siten, että mahdollisen hyödyn saavat muut kuin haittojen kärsijät. Vaikka oikea toimintapa olisi ollut Sotkamon köyhimmäksi mieheksi itsensä nimenneen Matti Penttisen malli. Rahaa on mennyt myös aika ajoin maakuntayhtymää kehumaan tuotujen Helsingin herrojen syöttämiseen ja juottamiseen. Ensiksi he lähettävät älyttömän ja yksipuolisen sopimuksen. Sotkamon Vankkurit aloittaa kokoontumiset ke 11.4.2012 ja ryhmä kokoontuu viisi kertaa kevään aikana. 044 - 797 0687 tai Jenni Kinnuselle, puh. Onneksi syksyn vaaleissa kuntalaisilla on mahdollisuus esittää näkemyksensä. Amiksessa voi pärjätä pelkillä ky-
vyilläkin. Kuntien on aloitettava aito yhteistyö, jossa yksipuoliset uhkailut unohdetaan. 044 - 020 5105.
Yrittäjänä minulle tärkeintä on asiakaslähtöisyys.
Tuula Määttä
Matkailuyrittäjä
toisinajateltu
Kajaanista kajahtaa
S
ananlaskun mukaan tyhmä ei ole pyytäjä vaan maksaja. Se on sinänsä ihan hyvä asia. *** Kahdeksan vuotta siihen meni aikaa. Esimerkiksi Valtimon Harvardiin, konemiesten yliopistoon hakijoiden määrä on Kainuusta ja Sotkamosta moninkertaistunut viimeisten vuosien aikana. Liikunta on kaikille hyväksi. Heitä arvostetaan ja heille järjestetään arvokilpailuja mahdollisimman hyvin. Vaikka muutos tekee kipeää, itse aiheutettu kipu on helpoimmin hyväksyttävissä. Myös kannustus, oivallukset ja toisten esimerkkien kautta saatu ymmärrys on noussut esiin kajaanilaisten vanhempien antamasta palautteesta. Mutta yleinenkin trendi on ollut kiinnostuksen jatkuva kasvu ammatillisista koulutusta kohtaan. Koska sotkamolaiset eivät hyväksyneetkään kajaanilaisten tarjoamaa lukiosopimusta. Kunnat ovat maksaneet tähän saakka maakuntayhtymän pyynnöt mukisematta. Ylimielisillä öykkäröintisopimuksilla ei tilannetta paranneta. Kepulaiset saisivat ottaa demareista mallia tältä osin. Jatkossa tämä "kaivosvero" olisi luonnollinen osa kaivosyhtiön kuluja, joka tulisi maksaa riippumatta yhtiön tuloksesta. Toisaalta myös Kainuun kuntien tulevaisuus huolestuttaa meitä perussuomalaisia
maaliskuuta 2012
Sotkamo 3
Miten kauas mopolla pääsee
Tarja Korhonen
Liikenneturvan ja Polii-
sin järjestämää mopokoulutuskiertue pysähtyi tiistaina Tenetin koululla. To 5.4. luokkalaiset.
Ennen varsinaista oppilaille suunnattua esitystä kouluttajat lausuivat painavia sanoja nuorten vanhempien vastuusta mopoilun suhteen. Kevyempien kysymysten jälkeen Tervo alkoi jysäytellä nuoren yleisön syliin faktoja, mitä kaikkea mopoillessa voi sattua. Jos jotain sattuu, vahinkoa ei saa takaisin millään euromäärällä.
Pentti Tervo (vas.) Liikenneturvasta ja Markku Keski-Nisula Liikkuvasta poliisista pitivät vakuuttavan esityksen turvallisesta mopoilusta Tenetin koulun 8. Viritettyjä mopoja jää kiinni liikaa. Vanhemmat voisivat olla enemmän kiinnostuneita lastensa asioista. Liikkumattomaksi kivettynyt nuorisojoukko kuunteli Tervon vakavalla äänellä lausumaa, hieman yllättävää neuvoa. ja pe 13.4.
Seuraa postiasi ja ota pikaisesti yhteyttä suunnitellaan yhdessä. Mopokoulutuskiertue tavoittaa parin viikon aikana kaikki Kainuun 8. Leuan ja kypärän leukahihnan väliin tuli mahtua pari sormea. Älkää
kyyditkö koskaan ketään, sanoi Tervo. Viritetyllä mopolla ajaminen on laitonta ja liika nopeus lisää aina onnettomuusriskiä. Myös muihin ajovarusteisiin kannattaa kiinnittää huomioita. Kypärän pitää olla oikean kokoinen ja napakasti kiinnitetty. viikolla 15, ke 11.4. Isä voisi vaikka koeajaa lapsensa mopon, ennen kuin nuori päästetään liikenteeseen. On tosiasia, että juuri kyydittäessä tapahtuu paljon onnettomuuksia. Arvatkaa, miltä tytön paljas sääri näytti, kun jalka oli iskeytynyt asfalttiin mopon kaaduttua. Sama pätee myös tuntemattomaan henkilöön, joka on lähdössä moottoriajoneuvolla liikenteeseen päihtyneenä, neuvoi Pentti Tervo.
Kevättä kohti!
Pääsiäinen tuo tullessaan auringon ja on aika tehdä tilaa kevään uutuuksille! Yrittäjä tarjoamme Sinulle ilmoitustilaa noitamaisin hinnoin.
Pääsiäinen tuo muutoksia ilmestymisaikatauluumme ja lehti ilmestyy viikolla 14, ti 3.4. Tämä piti paikkansa tiistaisella luennolla, kun videoleikettä mopolla kaatuneen pojan kallonmurtumasta ja sen seurauksista heijastettiin valkokankaalle. Mopon hallinta vaikeutuu huomattavasti ja kyyditettävän pitää osata varautua esimerkiksi jarrutuksiin, pudotteli Pentti Tervo tie-
"
Älkää ottako ketään ikinä mopon kyytiin.
toa nuorison keskuuteen.
Kuvat puhuvat yleensä
enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Sakot, liikennevakuutusmaksun korostus ja muutoskustannukset moottoripyörästä takaisin mopoksi.
Myös ajokielto ja ajokortin lykkääntyminen myöhemmin, 18-vuotiaana, voivat olla seurauksina tästä rötöstelystä. luokkalaisille.
Tenetin koulun juhlasaliin
oli kokoontunut vaitelias joukko kahdeksannen luokan oppilaita. Perjantai 30. Mopon suurin ajonopeus on 45 kilometriä. Älkää ottako ketään ikinä mopon kyytiin. Koulun juhlasaliin olivat kokoontuneet kaikki kahdeksannet luokat. lehti jaetaan kaikkiin koteihin Sotkamossa ja Vuokatissa.
Mopoilija joutuu aivan liian usein auton tönäisemäksi. Kun viritetty mopo jää poliisin haaviin, on tiedossa aina rangaistuksia. Pentti Tervon udellessa, kuinka moni läsnäolijoista aikoo ajaa kuluvan vuoden aikana mopokortin, pystyyn nousi kymmeniä käsivarsia. Tällaisilta tapaturmilta useimmiten vältytään, kun käytetään kypärää.
Kypärän käyttö onkin pakollista sekä kuljettajalla että matkustajalla. Silloin eivät edes hyvät turvavarusteet auta.
SOTKAMO
-lehti
1962 - 2012
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo Sanna Koivusalo, p. Olenpa nähnyt tyttösen lähtevän ajamaan liehuvassa kesähameessa. Jos ei noudata liikennesääntöjä, käytä kypärää - tai kuljettaa kaveria takapakilla. Jos hän ei usko järkipuhetta, soita hätäkeskukseen. Valitettavasti jotkut isät jopa virittävät omien lastensa ajoneuvoja, kertoi Markku Keski-Nisula Kajaanin Liikkuvasta poliisista. Ihon paranteluun menikin sitten loppukesä, Tervo laukoi.
Mopo mopona, kuului liikennepoliisi Markku KeskiNisulan neuvo. Vakavista turmista yksi viidesosa ajetaan päihtyneenä. 010 665 6013, 040 587 2067 aineistot: ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi. Älä päästä humalaista kaveriasi rattiin. Jos nopeus ylittää tuon rajan, on kyseessä moottoripyörä, valisti Keski-Nisula. Vanhemmilla on peiliin katsomisen paikka. Rattijuopumuksen raja on mopoilijallakin on 0,5 promillea. Kiertueen toinen kouluttaja Liiketurvan Pentti Tervo jyrähteli samaan tapaan. ja to 5.4
Klo 12- 15 Nuorten Yhteisvastuukeräystempaus kirkonkylän alueella /nuoriso-, ja diak.työ Klo 18.00 Yhteisvastuukonsertti kirkossa, Lähelle ihmistä. Vain lapset temppelissä huutavat samaa, kuin ihmiset kaduilla palmunlehvineen "Hoosianna! Daavidin poika!". Hän on kokenut sen kaiken kärsimyksen, mikä ihmiselämään kuuluu. Ti 3.4. Meistä jokainen on syyllinen Jeesuksen kuolemaan samaan tapaan kuin kuka tahansa ihmisjoukosta, joka huusi "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Ihmiset tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan, pilkkasivat Häntä ja kiduttivat Häntä. Hän joutui kärsimään suuren pilkan, tuskan ja kärsimyksen. Piet. Lämmöllä muistaen Kirsti perheineen Maija perheineen Mirjam perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. Hän toivoo, että eläisimme jokainen omalla paikallamme ja käyttäisimme lahjojamme muiden palvelemiseen. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus kirkon alasalissa.
sanasta valoa
Yrjö Olavi KORHONEN
* 28.7.1927 2.3.2012 Kotiin valkeaan uuteen viimeinen venhe vie. To 5.4 klo 19 Ahti ja Herran Pyhä Ehtoollinen kirkossa. Koulun pihalla pääsee tutustumaan liikuntatoimen kouluja kiertävään peräkärry Väinöön. Häntä voidaan palvella vain palvelemalla kärsiviä, mitään muuta uhria emme voi hänelle antaa. Tapahtumassa on tikkupullan paistoa, mäenlaskua, hiihtoa omilla tai metsäsuksilla, moottorikelkka-ajelua ja lumikenkäilyä. Tim. Meiltä ei suurta maksua pyydetä. Piet. Jeesus antoi ristinkuolemallaan henkensä, että me saisimme vapauden synnin ja kuoleman vallasta. Teppo * 12.2.1928 Suistamo 22.3.2012 kotona Rakkaudella muistaen Kerttu Katrina ja Erkki Vilma, Lasse, Veera, Hanna Lauri ja Sirpa Tanja ja Ingemar Kari ja Teija Jarmo ja Anne Anneli ja Esa Heikki Perttu ja Marja-Leena Sara, Rosanna Antti ja Anna sukulaiset ja ystävät Ollos iäti muistettu, Sinä autuuteen kutsuttu. Meidän nykyajan ihmisten on helpompi lukea Raamatun tekstiä ja ymmärtää, että Jeesus yrittää kertoa teoillaan mikä Hänen tehtävänsä on, koska me tiedämme mitä temppelin tapahtumien jälkeen tapahtui. Vain rukous riittää. Kaupan on makkaroita, leivonnaisia, ternimaitoa, oppilastöitä, arpoja, pääsiäisruohoa ja kaikenlaista kirppistavaraa. ke 4.4. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa. Jeesus ei halua meiltä menestystä tai palvontaa, vaan riittää, että käännämme katseemme kohti häntä ja huokaamme, ettemme itse pärjää. 3:16 ; 2. Synti tekee meistä vajavaisia ja rikkinäisiä. Petri Laaksonen, laulu ja piano, Matti Paatelma, hanuri ja koskettimet. Klo 21 Myöhäisillan ehtoollinen Vuokatin kirkossa HUOM. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä. Lempeään hiljaisuuteen päättyy kulkijan tie. 4 Sotkamo
Rakkaamme
Perjantai 30. Hiljaisella viikolla tai piinaviikolla seuraamme Jeesuksen matkaa ristille. Kiitämme osanotosta.
Mitä tapahtui matkalla pääsiäiseen?
Ensi sunnuntain eli palmusunnuntain evankeliumissa meille kerrotaan, kuinka Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Tässä on se suurenmoinen ja käsittämätön epäitsekkyys. Jeesuksen elämässä ei ollut häivääkään meidän ihmisten katkeruudesta ja vihasta. Vain hänen avullaan me voimme saada uskon, joka osoittaa meille Jumalan tahdon elämässämme. klo 13-15. Kirkkokyydit kylätaksein. 1:11 Vuosiaiheena: 2012 Pyhän yhteydessä Painopisteen teemat Jumala, Pyhä aika ja Luomakunta kulkevat mukana jokaisessa vuodessa. klo 19 Ahti kirkossa. Kenelläkään meistä ei ole niin vahvaa uskoa, että voisi siirtää vuoria. 1:16; 1. Sillä Jeesuksen tähden meillä on pääsy pakanain esipihalta kaikkein pyhimpään, Jumalan armo kuuluu meille kaikille. Omavastuu linja-autotaksan mukaan. Hän ei riidellyt pilkkaajien, kivittäjien, syyttäjien eikä ristiinnaulitsijoidenkaan kanssa, vaan vielä kuolinhetkelläänkin rukoili heidän puolestaan. klo 9-14 ja klo 16-18.30
Ke 4.4. Virret: 96, 356, 227
SÄÄ
Tänään
Lauantai
Sunnuntai
0-3 m/s
Ristijärvi
-2
Kuhmo
-2
Tiistai
Kajaani
-1
Sotkamo
Maanantai
-1
Sonkajärvi Rautavaara Valtimo
-3
-1
Tervetuloa!. Kinkeriohjelma: Aiheena Raamattu; Mitä Raamattu puhuu itsestään: -2. Ensi viikolla, kärsimysviikolla meidän tulisi muistuttaa itseämme siitä kärsimyksestä, minkä Jeesus on kokenut. Vain hänessä meillä on pelastus.
Kari Kormilainen
Aika kulkee juhlimatta.
Markus Sirviö
Sydämelliset kiitokset
Naapurinvaaran koululla ulkoilutapahtuma ja myyjäiset
Naapurinvaaran koululla järjestetään koko perheen ulkoilutapahtuma ja myyjäiset lauantaina 31.3. (08) 617 2351 www.sotkamonseurakunta.fi
Palmusunnuntai 1.4.2012
Kunnian kuninkaan alennustie Klo 10 Messu kirkossa. Tapahtuman tuotto käytetään toukokuussa järjestettävään eskareiden ja oppilaiden retkeen.
muistamisesta. Ohjelma 10 . Vain Hänen avullaan, me voimme tulla uskossamme ehjiksi. Hän vastusti fariseusten toimia. Palmusunnuntaista alkaa Kunnian kuninkaan alennustie. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. Hoosianna tarkoittaa, Herra auta! Meidän tulisi nöyrtyä ja hiljentyä katselemaan Kristuksen kärsimystietä ja pyytää häneltä apua elämäämme. Rikomme päivittäin Jumalan tahtoa vastaan. Hän jaksoi kantaa meidän kipumme ja sairautemme. Jumalan pyhyys on tullut arkeen. Piet. Liisa Niskanen
Sotkamon Seurakunta
Salmelantie 1 88600 SOTKAMO
P. Silti Jeesus jaksoi vielä ristilläkin rukoilla: "Isä, anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät". Syntisinkin ja sairainkin kelpaa, koska Kristus on kantanut jokaisen syntitaakan ja kuollut meidän puolestamme. 1:21 ; 2. He tiesivät, että tuo mies teki jotakin suurta. Tuo tie vie hurraavan ihmisjoukon läpi palmusunnuntaina, mutta päätyy tuomiolle ja pahimpaan ja häpeällisimpään kuolemaan. maaliskuuta 2012
Helvi Inkeri LUKKARI
o.s. Ma 2.4. Jos Jeesus on höylännyt kirkon kynnyksen pois, sitä älköön ihminen jälleen korottako. Toisin sanottuna, Jeesus ei halunnutkaan vaan osoittaa mieltään temppelissä, vaan Hän halusi avata temppelin ovet kaikille. 25 min.
Ti 3.4. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan." Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Klo 19 Ahti kirkossa. Hän itse on elänyt ihmisen elämän ja matkaa nyt kohti ristiä, kohti kuolemaa, johon mekin olemme syyllisiä. Hän kuulee meitä ilman meidän rahojamme, menestystämme, ilman yrityksiä taivuttaa Häntä tahtoomme. Kioskista voi ostaa kahvia, mehua, lettuja ja leivoksia. Hänen yhteydessään meidän tulisi elää ja häneen
turvata. klo 12 Kinkerit Säätiönkulmassa Klo 19 Ahti kirkossa.
Katso tarkemmat säätiedot osoitteessa www.sotkamolehti.fi
Pääsiäisvaellus srk-talolla, sisätiloissa, kestää n. Lapset olivat tuolla temppelissä ainoat, jotka ymmärsivät jollakin tavalla Jeesuksen tehtävän. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan maanantaina 9.4.2012 klo 14.00 Sotkamon ortodoksisessa kirkossa. Silti Jeesus ei vastustellut Jumalan suunnitelmaa. Ei suuria hintoja, ei menestystä. Kuitenkaan emme mekään olisi ymmärtäneet Jeesuksen tehtävää, jos olisimme eläneet Hänen aikanaan. Me kaikki olemme uskossamme vajavaisia. Mutta meidän ei tarvitse uhrata edes kyyhkystä tai varpusta
Sähköjen palauduttua palvelimille kirjautui tuhansia pyyntöjä kotitalouksien koneilta. Kun passin kerran saa, on se sitten voimassa toistaiseksi. Kansalaisopistossa kahdeksan tunnin koulutus maksaa noin 100 euroa. Passi on aika arvokas. Kysymykset arvotaan 1 000 kysymyksen joukosta. Kokeessa vastataan 40 kysymykseen. Muun muassa Tenetin koululla ruuanvalmistukseen vaikuttanut sähkökatko johtui häiriöstä syöttöasemalla. Sari Ahon mukaan vastaava koulutus järjestetään ensi vuonnakin, mikäli perusopetuksen määrärahoissa vain on varaa. Hetken päästä samat oppilaat ovat laittamassa kenkien päälle sinisiä suojaimia ja menossa keittiöön kuuntelemaan luentoa muun muassa elintarvikelähetysten tarkastamisesta. Tunnin tai puolentoista
Hygieniapassi
Hygieniapassi on todistus henkilön hygieniosaamisesta. Odotin, että noin 10-20 oppilasta ilmoittautuisi. It-palvelupäällikkö Jyrki Leinonen Kaisanet Oy:stä kertoi netin toiminnan katkeamisen johtuneen palvelimen ruuhkautumisesta. Sähköjen palauduttua eivät laajakaistayhteydet
enää toimineet. Yhtä paitsi heistä kaikki ovat yhdeksäsluokkalaisia. 040 779 1317
Kantaverkon häiriö katkaisi laajakaistayhteydet
Tekniikan haavoittuvuudesta saatiin muistutus keskiviikkona illalla Sotkamossa. Kurssille osallistumiseen motivoi tieto siitä, että hygieniapassia kysytään muun muassa grilleissä ja jäätelökios-
keissa työskenteleviltä. Sähköt saatiin toimimaan varsin nopeasti. Ensi viikolla on vuorossa
maanantaina harjoituskoe ja sitten keskiviikkona varsinainen tentti.
Kouluajan ulkopuolella
tapahtuva koulutus on maksuton oppilaille. maaliskuuta 2006 voimaan tulleeseen elintarvikelakiin. Laajakaistayhteydet saatiin toiminaan noin kello 23.00. Mitenkään tavallista ei hygieniapassikoulutus yläasteilla vielä ole.
Ninni Immonen (oik), Anu Juntunen ja Jenni Herranen sanoivat tarvitsevansa hygieniapassia kesätöissä.
Osallistujamäärä, 40 oppilasta yllätti niin opintoohjaaja Sari Ahon kuin kouluttajan tehtävistä vastaavan ruokapalvelupäällikkö Airi Hyvösenkin. Valvomosta kerrottiin, ettei vian aiheuttajaa ole saatu selville.
Häiriöt sähkönjakelussa vaikuttavat tietoliikenneyhteyksiin.
Melkein joka kolmas ysiluokkalainen
Pertti Granqvist
Kello soi Tenetin yläasteella keskiviikkona iltapäivällä koulun päättymisen merkiksi. Perustuu 1. Lähes joka kolmas Tenetin koulun ysiluokkalainen on osallistunut tänä vuonna hygieniapassikoulutukseen. Haitaksi passi ei ole moneen muuhunkaan perinteiseen kesätyöpaikkaan pyrkiville.
mittaisia koulutusjaksoja oppilailla on ollut jo kuusi. Ruokalan ovelle kokoontuu joukko tyttöjä ja muutama poika. Kokeita järjestävät Elintarvikeviraston hyväksymät osaamistestaajat.. Muualla Suomessa on tiettävästi vastaavaa koulutusta yläasteella tarjottu oppilaille. Läpäistäkseen testin on osattava vastata oikein 34 kysymykseen. maaliskuuta 2012
HINAUSPÄIVYSTYS 24h/vrk 045 310 6160
Palvelemme SOITA JA VARAA AIKA! ma-pe 7-17 P. On työpaikkoja, jossa passia vaaditaan jos työsuhde kestää enemmän kuin kolme kuukautta.
"
Hygieniapassikoulutukseen osallistuneet ysiluokkalaiset Ninni Immonen, Anu Juntunen ja Jenni Herranen nauttivat oikein Airamin termoksesta kahvia keskiviikkona ennen viimeistä puolentoista tunnin opetusjaksoa. Pakkaamattomien elintarvikkeiden käsittely edellyttää hygieniapassia. Maanantaina Vuokatissa oltiin noin puoli tuntia ilman sähköjä aamupäivällä kello 11.00 jälkeen. E. Passi myönnetään kokeen hyväksyttävästi suorittaneille. Hygieniapassia eli todistusta hygieniaosaamisesta Airi Hyvönen kertoi tarvittavan yhtä lailla jäätelökioskissa kuin päiväkodin keittiössä.
Tästä passista on varmasti hyötyä kesätöihin haettaessa.
Pääsääntöisesti pakkaamattomia elintarvikkeita käsiteltäessä on oltava hygieniapassi. Samaa mieltä olivat myös Ninni ja Jenni. Siksi ilmoittauduin koulutukseen, Anu Juntunen sanoi. Hygienipassikoulutusta, viralliselta nimeltään hygieniaosaamiskoulutusta tarjottiin Tenetillä ensimmäistä kertaa. Sotkamon Autopalvelu Oy
Salmelantie 43 f 6, 88600 Sotkamo
AD KORJAAMO
AUTONPESU T 24 h/vrk
Salmelantie g-rakennus43
Käyntiosoite: Tuottajantien päästä, ent. Ei minua kukaan pakottanut. Kantaverkon jälleenkytkentä Tihisenniemen ja Katerman välillä katkaisi Sotkamon pitäjän alueelta sähköt noin kolmeksi minuutiksi. Tästä passista on varmasti hyötyä kesätöihin haettaessa. ON Kainuun valvomosta kerrottiin, ettei heillä ole tietoa 110 kw:n linjalla olleen häiriön syystä. Kaikki oppilaat eivät ryntääkään juoksujalkaa ulos. Otsikko ei tosiaankaan liity
tupakointiin, mopojen virittämiseen tai mihinkään muuhun vähemmän viisaaseen toimintaan. meijerin terminaalialue.
Odotin, että noin 10-20 oppilasta ilmoittautuisi.
Airi Hyvönen, ruokapalvelupäällikkö Perjantaina 30. Kyseessä oli niin laaja sähkökatko
Nyt jäätiin taas lillukanvarsiin, kun meidän pi-
täisi ajatella lasta, hän tuhahteli. Perustettu v. Tuula Rossi-Määttä totesikin, että valtuusto on nyt tekemässä itsensä naurettavaksi jäämällä jank-
Varavaltuutettu Heidi Kotilainen (kd) kannatti kotihoidon kuntalisän maksamista jatkossakin.
kaamaan jostakin tulorajoista. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. 010 665 6016
mervi.piipponen @sps.fi
Kotihoidon tuessa sotkeennuttiin lillukanvarsiin
Päivi Eskelinen
Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. 1962. Kuntamme on elinvoimainen, verotulokehitys on hyvä ja elinkeinopolitiikkamme toimii. 6 Sotkamo
Perjantai 30. Martti Korpiranta kannatti hänkin ensisijaisesti Sotkamon itsenäisyyttä. 040 587 2067 010 665 6013
sanna.koivusalo@sps.fi
MarkkinointiJaana Komulainen päällikkö Kirsi Kela p. Marko Niskanen (vas.) muistutti, että kaikki lapsiperheet ovat tervetulleita, ja kuntalisällä voi olla oma merkityksensä muuttopäätöksen teossa. Yrjö Sorvari (kd.) totesi, että parisataa euroa on liian pieni raha. Painaminen Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 2012 ISSN 0787-5320 Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy
Kotihoidontuen kuntali-
Jakeluhäiriöt
www.sotkamolehti.fi
sän maksamisesta käytiin taas pitkä keskustelu kunnanvaltuuston kokouksessa tiistai-iltana ennen kuin lisän maksuehdot päätettiin säilyttää entisellään. Nuorille perheille joka lantti on tarpeen. 010 665 6015
sampo.kaste@sps.fi
Mervi Piipponen p. maaliskuuta 2012
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
50
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo p. Kannatusta hän sai ko-
koomuslaisten riveistä, kun Unto Väisänen totesi, että vuonna 2010 aloitetulla kuntalisän maksamisella ei ole voitu vähentää kunnallisen päivähoidon tarvetta. Maakuntakuntayhtymä-kokeilun purku aiheuttaa kustannuksia, mutta Sotkamo ei niihin kaadu, hän vakuutti.
Sampo Kaste p. Lisäksi hänen mielestään lasten kotihoi-
toa pitäisi tukea viisivuotiaaksi saakka, ei kaksivuotiaaksi, kuten nykyinen kuntalisä rajaa. Kunnanhallitus oli äänin 65 saanut aikaan esityksen, että kotihoidon kuntalisän maksamista jatketaan vuoden 2013 loppuun entisin ehdoin, ilman tulorajoja. Äänestystulos oli lopulta selvä 268. 044 332 5332
kirsi.kela@sps.fi @sps.fi
Sotkamolaisten kommentit kuntarakenneuudistuksesta olivat varsin samansuuntaisia kuntalaisten avoimessa keskustelutilaisuudessa tiistaina. Jos jonkun kanssa on lähdettävä kimppaan, hän katsoisi Kuhmoon päin.
Sotkamon urheilu ja Kuhmon kulttuuri tukisivat toisiaan, myös matkailullisesti ajateltuna. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Levikki 5.602 kpl (LT 2011)
Konttori avoinna arkisin klo 9.00-16.00
Päätoimittaja Martti Huusko p. 050 308 1960 010 665 6011
paivi.eskelinen@sps.fi
Pertti Granqvist p. Anni-Inkeri Törmänen (kesk.) oli samoilla linjoilla. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Kun vähennetään kuntia, saadaan säästöjä. 0400 218 314
pertti.granqvist@sps.fi
Entinen kunnanvaltuutettu Tauno Partanen oli Sotkamon itsenäisyyden säilyttämisen kannalla.
Tarja Korhonen p. Näin pitää menetellä. Tulosidonnaisen kuntalisän kannalla olivat Vasemmistoliiton Pertti Sirviö ja Raimo Leinonen, kokoomuslaiset Leena Sarparanta, Kari Sirviö, Timo Toijonen, Unto Väisänen ja Markus Kolari sekä keskustalainen Margareta Meriläinen. Se että Sotkamo toimii itsenäisenä kuntana, tarkoittaa samalla sitä, että Sotkamo on yhteistoimintahakuinen ja -kykyinen ja tekee yhteistyötä muitten
kuntien kanssa, tarkensi kunnanjohtaja Petri Kauppinen tulevaisuuden visioita.
Kunnanjohtajan mukaan
Sotkamo selviäisi itsenäisesti omista perustehtävistään sekä sosiaali- ja terveyspuolen peruspalveluiden järjestämisestä. Kuntalisän kustannukset ovat vuodessa noin 135 000 euroa. 010 665 6000
fax 010 665 6003
Sotkamon seudun puolueeton paikallislehti, ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin. Valtuutettu Pertti Sirviö (vas.) teki kuitenkin vastaesityksen, että tulorajoina käytettäisiin Kelan tulorajoja ja kuntalisää maksettaisiin vain niille perheille, joille Kela maksaa kotihoidon tuen hoitolisää vähintään 50 euroa. Kuntalisä maksetaan yhdestä alle 2-vuotiaasta lapsesta perhettä kohti ja sen suuruus on 150 euroa kuukaudessa. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. (vain Sotkamon alueella) Arkisin 6.00-14.00 p. 050 598 6144 010 665 6012
tarja.korhonen@sps.fi
Jonna Karjalainen p. 0200 71400 Asiakasrekisteri Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. (alv 23%). 050 598 4768
jonna.karjalainen @sps.fi
Asiakaspalvelu
Itsenäinen Sotkamo kaikkien etu
Päivi Eskelinen
Tilaus- ja laskuasiat: asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi Ilmoitusasiat: ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo p. Itsenäinen Sotkamo koetaan niin rivikuntalaisten kuin kunnanvaltuutettujenkin mielestä tällä hetkellä järkevimmäksi vaihtoehdoksi erilaisten kuntaliitosvaihtoehtojen sijaan. Yksityisen hoidon kuntalisää maksetaan hoitorahan korotuksena entisin ehdoin ja sen määrä on 185 euroa kuukaudessa lasta kohti.. Mitä suurempituloisia tulee, tulee verotulojakin, hän näpäytti. Sotkamo-lehdellä ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. 010 665 6000 jaana.komulainen p. 044 332 5330 martti.huusko@sps.fi
Toimitus
toimitus.sotkamolehti@sps.fi
Päivi Eskelinen p. Vesa Tolonen (kesk.) säesti ja totesi valtuuston olevan nyt hakoteillä, jos tulorajoja lähdetään asettamaan. Ei kajaanilaisten porukkaan pidä lähteä, ne on velkaista sakkia, totesi entinen kunnanvaltuutettu Tauno Partanen omana näkemyksenään.
Kunnanhallituksen esitys valtiovarainministeriölle annettavasta lausunnosta oli, että omintakeinen, vetovoimainen ja itsenäinen Sotkamon kunta tukee parhaiten koko Kainuun kehittymistä. Sotkamon kunnan kanta kuntajakoselvitykseen on, että tarkoituksenmukaisin olisi neljän kunnan Kainuu. Kainuun perussuomalaisten puheenjohtaja Ari Korhonen kuitenkin muistutti, että kuntien lukumäärä ei takaa peruspalveluita kaikille. Tekijänoikeudet Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Sotkamo on enempi samanlainen Kuhmon kanssa kuin Kajaanin kanssa.
"
Sotkamo on yhteistoimintahakuinen ja -kykyinen.
Keskustelutilaisuuden jälkeen kokoontunut kun-
nanvaltuusto hyväksyi valtiovarainministeriölle lähetettävän kunnanhallituksen laatiman lausunnon yksimielisesti, mutta lisäsi luetteloon vielä valtuutettu Yrjö Sorvarin (kd) ehdotuksesta Sotkamon olevan yhteisöllinen kunta. Siihen kuuluisivat Kajaani, Yläkainuu, Kuhmo ja Sotkamo
asti
Etusi 16 %
Ilman S-Etukorttia 7,50 (0,47/rll)
6
29
16 rll (0,39/rll)
Etusi 15 %
Serla Talouspaperi valkoinen
Ilman S-Etukorttia 7,70 (0,32/rll)
6
Serla Wc-paperi keltainen
49
1 95 7 49 6
75
Norjalainen Lohifilee pakattu/kg Ämmän Leipä Perheleipä siivutettu 530 g (3,30/kg)
24 rll (0,27/rll)
Voimassa to-su
1
49
Vihreä
Rypälerasia
S-Etukortilla to-ke 29.3.4.4.
Intia, 1-lk 500 g (2,98/kg)
1
Voimassa to-su
29
Orri Jaffa
Klementiini
Israel, 1-lk/kg
990 20
0
Etusi 41 % Etusi 27 %
Rainbow Vichy 1,5 l (0,26/l)
79
Etusi 27 %
Ilman S-Etukorttia 1,35 (0,63/l)
Atria Perhetilan Broilerin ohut leikkeet
480-600 g (13,52-10,82/kg)
Farmer's Lampaan luuton paisti pakaste, n. maaliskuuta 2012
Sotkamo 7
Palvelem me sun
Enemmän kuin edullinen.
Vuokatt i Kajaanin la 8-20 Kuhmon Laajankangas ja Kouluka tu la 8-2 1, su 1221
nuntaisi n
12-18
S-Etukortilla 31.3. pantti 0,40
ABC-Lohtajan S-market
palvelee joka päivä 24 h.
Palvelemme mape 821, la 818, su 1218. 2,4 kg, alkuperämaa Uusi-Seelanti/kg
90
Farmer's Lampaan ulkofilee pakaste, n. Perjantai 30. 1 kg, alkuperämaa Uusi-Seelanti/kg
2 0
Saarioinen Kultakinkku tai -kalkkuna
200 g (11,45/kg)
29
Rainbow Puolikarkea vehnäjauho
2 kg (0,25/kg)
1 69 138
49
Rainbow Keitot 300 g (4,97/kg)
Ilman S-Etukorttia 3,15 (15,75/kg)
Ilman S-Etukorttia 0,95 (0,48/kg)
Rainbow Virvoitusjuomat 1,5 l (0,65/l) sis
Tuula markkinoi työssään koko kylää ja sen yrittäjiä. Loma-Rinteelän yrittäjät Tuula ja Eelis Määttä ovat tuoneet maatilamatkailun Sotkamoon. Viime vuonna Jaakon Puukolla palkittiin kauppias Hannu Korhonen.. Vuokatissa keskiviikkona pelatun Forest Cupin finaalin järjestelyistä vastasi Pohjois-Karjalan Ammattiopisto eli tutummin Valtimon metsäkonekoulu. Ottelu Pohjois-Savoa vastaan päättyi lukemiin 2-8 ja Keski-Suomea vastaan maalein 1-6. Puukon saajalta edellytetään myös myötämielistä suhtautumista Nuorisoseuran työhön. Turnaukseen osallistui kahdeksan maakunnallista
joukkuetta. Tuula on kolmas nainen, jolle Jaakon Puukko on luovutettu. Tuulan erikoisuuksiin kuuluu Loma-Rinteelässä vierailleille hyvinkin tuttu ratileipä.
(TÄRKEÄ voiton ilmoittamisen takia)
Tuulalle
Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO p. Palkintoja ottavat kuvassa vastaan Tesoman koulun
Salibandyturnaus metsäopetuksen asialla
Pertti Granqvist
Vilpitöntä iloa tunsivat tämänvuotisen Forest Cupin järjestäjät Pohjois-Savoa edustaneen kuopiolaisen Jynkänlahden koulun joukkueen voitosta. Sotkamo-lehden sivuilla julkaistuista ilmoituksista pupumerkki. klo 12 mennessä.
Oikein vastanneiden kesken arvomme
3 KPL HERKULLISIA MUNAKAKKUJA
pääsiäiseksi.
Voittajien nimet julkaistaan Sotkamo-lehdessä to 5.4.2012.
KIRJE POSTIMERKKI
ti 27.3.
pe 30.3.
Pupupiilo Keskuskatu 10 88600 SOTKAMO
SOTKAMO-lehti
1 1 92 6 2 2 0
Nimi Osoite Puh.
Määttä palkittiin keskiviikkoiltana pidetyssä Sotkamon Nuorisoseura ry:n kevätkokouksessa Jaakon Puukolla. Loma-Rinteelän lisäksi heillä on loma-asuntoja Vuokatinrinteillä. Vuodesta 1994 lähtien on Sotkamon nuorisoseuran kunniapuheenjohtaja Jaakko Olavi Sorvarin mukaan nimetty Jaakon Puukko annettu henkilöille, joiden toiminta on katsottu miehen työksi. Nuorisoseura jakaa vuosittain Jaakon Puukon osoitukseksi Sotkamon ja Kainuun hyväksi tehdystä työstä. 30.3. Tunnustus tuntuu todella hyvältä. Tilaisuudessa moni nuorisoseuran jäsen kiitteli Tuulaa maittavista tarjoiluista. 010 665 6000, fax 010 665 6003 asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi
luovutettu
Nuorisoseuran puheenjohtaja Yrjö Mikkonen ja sihteeri Arja Kyllönen ojensivat kahdeksannentoista Jaakon Puukon Tuula Määtälle.
SOTKAMO
-lehti
1 1 92 6 2 2 0
puukko on järjestyksessä kahdeksastoista. maaliskuuta 2012
Pohjois-Karjalan Ammattiopiston rehtori Tommi Anttonen jakoi palkinnot turnauksessa menestyneille joukkueille. 8 Sotkamo
Perjantai 30. He ovat edesauttaneet sitä, että matkailijat muistelevat paikkakuntaa hyvillä mielin ja palaavat tänne uudemmankin kerran, toteaa nuorisoseuran puheenjohtaja Yrjö Mikkonen. Unohtamatta Ari ja Kari Määtän vastuulla olevaa Naapurinvaaran Lomakeskusta.
Muita Jaakon Puukon saaneita ovat muun muassa toimitusjohtaja Kari Jansa, yrittäjä Aimo Korhonen sekä kirjailija Veikko Huovinen. Tuula on hyvä esimerkki sotkamolaisesta lujasta yrittämistahdosta.
Itse palkinnonsaaja oli otettu muistamisesta. Se, että asiakas saa hyvää ruokaa, majoittuu ensiluokkaisissa tiloissa ja lähtee takaisin kotiin hyvillä mielin, luetteli Tuula. Yrittäjänä minulle tärkeintä on asiakaslähtöisyys. Forest Cupin tarkoituksena on viedä urheilun myötä tietoa metsäopetuksen mahdollisuuksista eri puolilla Suomea.
Tuula Määttä palkittiin työstään Sotkamon matkailuelinkeinon hyväksi keskiviikkona Sotkamon nuorisoseuran vuosikokouksessa.
Ota osaa Sotkamo-lehden hauskaan pääsiäiskisaan
Ahkeruus palkittiin
Jonna Karjalainen
Matkailuyrittäjä Tuula
Etsi viikolla 13, 26. Josfinaalin oppuottelun voitti Pohjois-Karjalaa edustanut Joensuun lyseo, niin arvokkaan pääpalkin-
non kustantajaksi joutuivat Pohjois-Karjalan Ammattiopisto. Yhteistyötä nuorisoseuran ja LomaRinteelän välillä on ollut paljon. Ahkera kokki on tunnettu perinneruuistaan, kuten riisipiirakoista, ruisleivästä sekä kaskinauriista valmistetuista kukoista. Molemmissa lehdissä on kaksi -merkkiä.
Kun olet löytänyt kaikki 4 merkkiä, palauta kuponki Sotkamo-lehteen postitse, tuomalla konttoriimme tai sähköpostilla asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi. Kainuuta edusti Tuupalan koulun joukkue Kuhmosta. Määtät ovat vuosien varrella kehittäneet ja laajentaneet yritystään. Forest Cupissa salibandya pelaavat kahdeksasluokkalaiset. Turnauksen pronssijoukkue oli Pirkanmaata edustanut Tesoman koulu Tampereelta, joka voitti niukasti Satakuntaa edustaneen Siikaisten koulun. Viimeinen palautuspäivä keskiviikkona 4.4. Finaaliin joukkueet on karsittu paikallisissa peleissä. Lisäksi Tuula on tanssinystävä, kertoi Mikkonen.
Koko ajan pyritään eteenpäin ja valmistellaan uutta, iloitsee Mikkonen.
Mikkonen on ehdottomasti sitä mieltä, että omaleimaisen Sotkamon tulisi säilyä itsenäisenä kuntana. Kirjaa yritykset, joiden ilmoituksista merkit löysit, oheiseen kuponkiin. Vaikka Joensuun lyseon peruskoululla on Forest Cupin kiertopalkinnossa useammankin kerran nimi kaiverrettuna, arvokkaan matkalahjakortin voittivat tällä kertaa pohjois-savolaiset
maaliskuuta 2012
Sotkamo 9
VK 13, POHJOIS-SUOMI
Säästä ja herkuttele
LIHAVIIKOT
K-supermarketissa
Katso herkulliset lihareseptit ja osallistu arvontaan www.k-supermarket.fi
mur ea H K t a kuu OFILEE DAN ULK
ER Ä
NAU , Suomi a
palan
iporsas H K R y ps EPALA
19
Valio
800 g
Ilm
90
kg
Voimassa to-la 29.-31 .3.
FILE ULKO,49 kg) (7
800 g
Ilman kort
(10,99 kg tia 8,79 rs
5
)
99
rs
-31 %
v uuri Atria Bra
talous us: 2 kpl/ MANNI OLTERg (5,95-7,44 kg) rajoit -1 k
iit uunivalm
8,49 kpl (8 an korttia
5
95
kpl
kg)
IN T BROILER E-PEKONIRULLA ) SISÄFILElä, 750 g (7,99 kg edil bataattip EET E EIKK täy tety t ja N FILg) EL RSAA VILJAPOlä, 900 g (6,66 k edil
perunap
-29 %
,49-10,61
5
99
rs
HINNAT VOIMASSA PE-MA 30.-2.4. ellei toisin mainita.. Perjantai 30
1,5 kg
PIKNIKPAISTI
4
Ilman korttia 5,99 kg
99
kg
-16 %
Jaffa
Israel
APPELSIINIT
0
79
kg
KALKKUNAN FILEERULLA
1 kg
Kariniemen
9
95
kg
-20 %
Ilman korttia 12,49 kg
UUNIPERUNAT
1,5 kg (0,66 kg) Suomi
0
99
ps
Guinness ja Kilkenny
OLUT
4 x 0,44 l (6,45 l) sis. 1,9 k pakaste
3.
4.
Ilman kort
tia 9,95 kg
7
95
kg
-20 %
Affco
LAMPAAN ULKOFILEE
n. ellei toisin mainita.. Mausta pihvit suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
HK Rypsiporsas
n. 10 Sotkamo
Perjantai 30. Kuivaa pihvin pinta nesteestä.
19
Ilman korttia 24,95 kg
95
kg
-20 %
3. Kuumenna paistinpannu. 2. Paista sitä silloin 23 minuuttia puolta kohden. 2.
Affco
I ON PAIST AN LUUT LAMPA g
n. pantit 0,60
HINNAT VOIMASSA PE-MA 30.3-2.4. Leikkaa liha 23 cm:n paksuisiksi pihveiksi lihan syiden vastaisesti. Täysin kypsän pihvin saat, jos paistat sitä noin 5 minuuttia puolta kohden. pantit 0,60
11
96
4-pack
-14-18 %
voimassa 1.3.-2.5.
Ilman korttia 13,96-14,60 4-pack (7,59-7,95 l) sis. 4. Lisää pihvit pannulle ja paista niitä kummaltakin puolelta haluamasi aika. Pihvi on mehevimmillään puolikypsänä. Jos leikkaat lihan syiden myötäisesti, pihvistä tulee sitkeämpi. maaliskuuta 2012
TAVALLISTA PAR
1. Lisää pannulle
loraus öljyä ja nokare voita. 500 g pakaste
Näin valmistat mehevät pihvit
1. Ota liha jääkaapista hyvissä ajoin
lämpenemään huoneen lämpöön. Painele pihvejä hieman nyrkillä
Silppua korianteri. 2. maaliskuuta 2012
Sotkamo 11
REMPI LIHAKAUPPA
Kypsän lampaan kanssa voi maistella erilaisia lisukkeita:
Pähkinäinen kastike 1 prk (280 g) Pirkka maapähkinä-kookoskastiketta 2 prk kermaviiliä tai ranskankermaa ruukku tuoretta minttua 1. Mangochutney-majoneesi 2 dl kevytmajoneesia 1 prk kermaviiliä 1 ½ dl mangochutneytä 1 rkl juoksevaa hunajaa 2 valkosipulinkynttä 1 rkl soijakastiketta 2 tl kuivattua minttua pari oksaa tuoretta korianteria Kuori ja murskaa valkosipulin kynnet. Sekoita keskenään pähkinäkastike ja kermaviili. 2. Perjantai 30. Silppua mintun oksat joukkoon
HERKKUTORILTA
NAUDAN Atria JAUHELIHA BROILERIN 250 g (10,00 kg) FILEESUIKALEET
vähärasvainen
2
RS
300-400 g (9,30-6,98 kg) rajoitus: 2 rs/talous
Yksittäin 2,59 rs (10,36 kg)
Ilman korttia 3,59 rs (11,97-8,98 kg)
Atria
BROILERIN FILEESUIKALEET
300-400 g (6,98-9,30 kg) rajoitus: 2 rs/talous
EDAMJUUSTO
1 kg (3,99 kg) rajoitus: 2 kpl/talous
Ilman korttia 3,59 rs (8,98-11,97 kg)
EDAMJUUSTO
1 kg (3,99 kg) rajoitus: 2 kpl/talous
Ilman korttia 4,99 kpl (4,99 kg)
5 2 79 2 99 399 3
rs rs kpl kpl
00 79
PORON ULKOFILEE
39 1
PKT
00
kg
-22 %
Voimassa to-la 29.-31.3.
P PÄ PÄÄSIÄISLI LIMPUT
500 g (3,38 kg) 00
Va Vaasan
69
ps
-22 %
-20 %
nopea a
RIISTATA KÄRISTYS IST
240 g (10,42 kg) 0,4 e pakaste
2
-20 %
5 5
00
Ilman korttia 4,99 kpl (4,99 kg)
Yksittäin 2,59 pkt (10,79 kg)
Kymppi
MÄMMI
700 g (2,50 kg)
2
RS
3
50
-16 %
YLLÄTYSL SUKLAAMUNA U
50 g (33,33 kg)
Fazer a
KPL
3
00
-11 %
Ilman korttia ja yksittäin 2,09 rs (2,99 kg)
Ilman korttia ja yksittäin 1,89 kpl (37,80 kg)
HINNAT VOIMASSA PE-MA 30.3.-2.4. Silppua joukkoon minttu ja anna maustua ainakin pari tuntia tai seuraavaan päivään Vuohenjuustokastike 1 tlk (200 g) Pirkka Kevyt -kermaviiliä 100 g vuohenjuustoa (Chavroux) Sekoita kastikeainekset sauvasekoittimella ja tarjoile lampaanlihan kanssa. Sulata mangopalat ja leikkaa ne pienemmiksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua hetki.
Hedelmäinen lisäke 1 prk (310 g) Pirkka hedelmäistä dippiä 1/2 ps (150 g) Pirkka pakastettuja mangopaloja pari oksaa tuoretta minttu 1. Sekoita keskenään hedelmädippi ja mangopalat. ellei toisin mainita.
j p
L A H J ATAVA R A L I I K E. - ma 2.4. Nouda omasi K-supermarketista.
KERÄILYETU
50
%
Innocent tuorepuristettu mehu - parhaista ja mehukkaimmista hedelmistä
UUTUUS
tuor epur Innocent istetut
U MEHiinTja omena i
appels ,21 l) 900 ml (2
1
Coca-Co
8 x 0,3 t 1,20 sis. panti
99
plo
la JUOMA IRVOlITUS l) V l (1,81 3
on God Morg UT
1 l (1,5
TÄYSMEiH omu 0 l) e lu
Valio
PACK
8
ia Ilman kortt
6,89 8-pa
5
ck, sis.
99
-15 %
2
TLK
(2,16 l) pantit 1,20
ia Ilman kortt
ja yksittäin
3
1,79
00
T JAKEITO MAR,75 kg) ei Gefilus
1 kg (1
-16 %
2
TLK
tlk (1,79 l)
TARJOUSTAKUU
Tuore
K-PLUSSA-TARJOUKSISSA
AINA VÄHINTÄÄN
- 10 %
235 g
ia Ilman kortt
ja yksittäin
3
50
,09 kg)
-16 %
2,09 tlk (2
LISÄKSI K-PLUSSA-PISTEILLÄ ETUSI JOPA
- 5%
NORJAN LOHIFILE
Suomalainen
A Atria 400 g
TOMAATTI
H HIILLOSM MAKKARA
Oululaisen REISSUMIES
(2,08 kg)
5
95
kg
2
99
kg
1
59
(3,97 kg)
pkt
Valio maustetut RAHKAT
200 g (9,00 kg)
0 60 3
ps 2 prk kpl
49
PÄÄSIÄISPÖYTÄÄN:
VAASAN KYPSÄT LAMMASPAISTIT LIHAOSASTOLTA
Tarjoukset voimassa pe 30.3. maaliskuuta 2012
Kerää
pannut ja kattilat
Keräilyaika 1.3.24.6.2012
Lisätietoa kampanjasta saat keräilyvihkosta. 12 Sotkamo
Perjantai 30
Pitkällä työurallaan Timo
Mikkola on työskennellyt erilaisissa metsäalan tehtä-
jille. Ihmiset ovat tiukemmalla kuin mitä silloin ennen vanhaan. Koulutus: Metsätalousinsinööri. Jostain syystä meidän metsien hakkuiden väitetään vaikuttavan yksityismetsistä ostettavan puun määrään. Paljonko se on prosenteissa. Ainakin puolenkymmentä hanketta on tarkoitus aloittaa ihan lähiaikoina. Kuhmossa aloitamme useita hankkeita. Suomalaisten unelmien toteuttaminen jatkuu edelleen koko Suomessa kuin myös Kainuussa. Mikkola piti myönnettyjen lupien määrää liian suu-. Syntymäaika: 12.10.1948. Kyseinen kaava valmistuu aikoinaan. Ei me minun mielestäni mitenkään rylläämällä ole maita myyty. Niin isoille kuin pienille. Hyvinvointi Kainuussakin perustuu taloudelliseen toimintaan. Myymme ensisijaisesti palstoja, jotka ovat kaukana tehtaista.
UPM on joutunut yhtiön omien metsien hakkuista. Ei tässäkään mitään dramatiikkaa ole. Kajaani Oy:ssä hän oli tekemässä leimikoita omiin metsiin ja sitten ostomiehenä. Moottorisahat olivat alkaneet yleistyä edellisellä vuosikymmenellä. Kun Toppila Oy fuusioitiin Kajaani Oy:öön, oli metsäalan toimihenkilöitä 250. Kaavoitettavaa rantaviivaa Piispajärvellä on toistakymmentä kilometriä.
Maankäyttöpäällikkö Timo Mikkola sanoi edustamansa yhtiön toteuttaneen 10 000 unelmaa Suomessa.
Eläkkeelle virallisesti kesäkuussa jäävä, mutta työnsä lomien takia käytännössä torstaina 29. Oulun piirin piiripäällikkönä aloitin vuonna 1985 ja Kajaanin piiripäällikkönä vuonna 1992. Noin kaksi prosenttia. Maiden myynnistä Timo Mikkola toteaa omalla alueellaan 300 000 hehtaarista myydyn runsaat 5 000 hehtaaria. Valitettavana Timo Mikkola sanoo pitävänsä sitä, ettei työntekijöiden kiire ole vähentynyt. UPM:n maankäyttöpäällikkö Timo Mikkola Kajaanista kertoi UPM Kymmenen maista lohkaistun Suomessa 10 000 kesämökkitonttia. Perjantai 30. Mikkola huomauttikin edustamansa yhtiön halunneen ostaa enemmän puuta yksityismetsistä. Nykyisin tuntuu ihmisillä olevan tälläkin alalla vain entistä kiireempi. Meidän kaikkien pitäisi olla myötämielisiä paikallisille yrittä-
Arvostelun
kohteeksi
Oulussa Toppila Oy:n palveluksessa 1973 aloittanut Timo Mikkola on nähnyt ja kokenut metsäalan suuren murroksen. UPM Kymmene on joutunut julkisuuden valokeilaan myytyään maitaan. Harrastukset: Metsästys ja kalastus. Kuhmossa UPM:n maille on valmistunut Juttuanjärven ranta-asemakaava. Olen minä tehnyt oikeitakin töitäkin joskus.
Metsätraktorit alkoivat tuolloin yleistyä. Tietysti olisin toivonut kesämökkien tontteja menevän kaupaksi enemmän Etelä-Suomessa asuville. Muuta: Jää lomalle 29,3 ja eläkkeelle kesäkuussa.
Innokkaana metsämiehenä maankäyttöpäällikkö
Mikkola otti taannoin kantaa hirvilupien määrään. En ymmärrä, kuinka ne meidän metsiemme hakkuut noin paljon metsänomistajien etujärjestön edustajia ärsyttävät. Työ: UPM:n Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Lapin alueen maankäyttöpäällikkö. Päinvastoin. Syntymäpaikka: Haapajärvi. Nyt heitä on noin 30 samalla alueella.
rena. Kajaani Oy:ssä olin fuusion jälkeen ensin Oulussa, sitten Utajärvellä. Alueella toimii kaksi isoa ostajaa ja muutamia sahoja. maaliskuuta 2012
Sotkamo 13
UPM toteuttanut ainakin 10 000 unelmaa
Pertti Granqvist
Jos suomalaisen unelman mittarina pidetään omaa kesämökkiä, on UPM Kymmene antanut mahdollisuuden 10 000 suomalaiselle unelmansa toteuttamiseen. maaliskuuta jättänyt Timo Mikkola sanoo olevansa tyytyväinen Kainuun alueella UPM:n omistamien rantojen kaavoitukseen. Meidän pitäisi Kainuussa olla kaikkien samalla puolella. Ensin annettiin hirvikannan kasvaa ylisuureksi. Mikkola huomauttaa muidenkin yhtiöiden ostavan puuta. Talvivaara on iso yritys, jonka työllistävä vaikutus on merkittävä, sanoi Timo Mikkola. Kainuun alueen tonttien ostajat ovat lähes poikkeuksetta Kajaanista ja Oulun seudulta. Suomussalmen Piispajärvellä vireillä on esimerkiksi ranta-asemakaavahanke. Koska puuta ei ole ollut oikein saatavissa, on puu otettu omista metsistä.
"
Olen minä tehnyt oikeitakin töitäkin joskus.
vissä. Samalla hän lisäsi olevansa edelleen harmissaan siitä, etteivät aikanaan kainuulaiset metsänomistajien etujärjestöt hänen mielestään riittävästi tukeneet kuusikuitua käyttävää paperitehdasta. Hietasen rantakaavasta erotettiin omaksi jutukseen hopeakaivoksen takia Pienen Tipasjärven rantakaava. Aloittaessani Toppilan palveluksessa yksi hevonenkin oli yhtiölle puuta ajamassa.
Koneellistuminen ja tietotekniikan kehitys ovat nopeuttaneet ja helpottaneet työn tekemistä. Mikkolan lähettämä kirje herätti jonkin verran närää maanomistajapiireissä. Asuinpaikka: Kajaani. Turha vastakkainasettelu ei auta ketään.
Timo Mikkola
Kaikki nimet: Timo Kalevi Mikkola. Perhe: Vaimo, kaksi lasta, kuusi lastenlasta. Maankäyttöpäällikkö hänestä tuli vuonna 2009 piiriorganisaatioiden lakkauttamisen myötä. Sitten kantaa leikattiin liian rajusti. Niin rajusti, ettei kaikilla seuduilla hirviä ole ollenkaan.
Kainuulaisia metsänomistajia Mikkola neuvoo
hoitamaan metsiä ja myymään puuta silloin kun puulle on markkinat. Tontteja on Juttuajärvellä saman verran kuin Sotkamossa Hietasella eli noin 50.
Jatkossa Kuhmossa on
Timo Mikkolan mukaan tarkoitus kaavoittaa lisää rantatontteja. Olin mielestäni oikeassa. Juuri valmistunut Hietasen rantakaava Tipaksella tarkoittaa kymmeniä kesämökkitontteja. Myös Talvivaaralle kaikesta huolimatta. Timo Mikola kertoi Juttuanjärven tonttien tulevan myyntiin nyt heti keväällä. Toppilan palveluksessa ollessaan Timo kertoi olleensa ostomiehenä
ARVONTAA! Alueen rauhoitusaika 2 vrk.
U L OA !
Sotkamon Kalamiehet
Vuokatin kyläyhdistys. maaliskuuta 2012
Vammaisurheilu avaa mahdollisuuksia
Martti Huusko
Vammaisurheilu on juur-
tunut tiukasti Sotkamoon ja Vuokatin Urheiluopiston ohjelmaan. UN L O M A -A S vi.com. Mukana on myös luokittelemattomana urheilijana kiteeläinen Lasse Kankkunen.
missä mennään ja miten urheilu-uraa pitää katsella tulevaisuutta ajatellen, kertoo Lasse. Kajaanilaisen vammaishiihdon päävalmentaja
Toni Myllylän mukaan järjestelmän tavoitteena on löytää kilpaurheilun pariin
Vuokatinmaan rannalla su 1.4.2012
Kilpailuaika klo 10 14.
Lähtö Vuokatinmaan rannasta. Parhaillaan Vuokatissa ovat käynnissä vammaisten hiihdon ja ampumahiihdon maailmancupin finaalit. Liikuntavammaisten pystyhiihtäjien luokassa vapaan vitosen voiton vei Ukrainan Julia Batenkova. Kokemukset osoittavat, että menestyksen eteen myös vammaisurheilijoiden pitää tehdä entistä enemmän työtä.
Hiihto, varsinkin pitkät
matkat ovat olleet aina lähellä Lasse Kankkusen sydäntä. Näkövammaisten luokassa vapaan kympillä Rudolf Klemetti oli oppaansa Jussi Piiraisen kanssa 14. Tällöin he pääsevät kilpailemaan maailmancupissa virallisesti. Kun onnettomuus runteli häneltä jalan kotitilalla lumilinkouksen yhteydessä tapahtuneessa onnettomuudessa, Lasse lähti heti kun se oli mahdollista liikkumaan, hakemaan voimia kuntoutukseen metsästä. ja yli naiset yleinen ja naiset 60 v. Vammaishiihdon maailmancupissa suomalaisista pääsivät testaamaan vauhtiaan kilpailun ulkopuolella myös Lasse Kankkunen, Juha Härkönen ja Carlo Kupila. ja 18 v. Finaalissa jo Sotshin olympiakisoihin tähtäävät urheilijat taistelevat maailmancupin kärkisijoista. nuoret 12 v., 14 v. Lähes tarkalleen vuosi sitten pääsin pois tehoosastolta. Olen tyytyväinen, kun löysin hiihdon ja olen nyt täällä, selvittää Lasse Kankkunen omaa tilannettaan. ssa Vuokrao asi osoittee Varaa om
TERVET
miehet yleinen ja miehet 65 v. Jo aikaisemmin urheilua harrastanut nuorukainen löysi tietokoneen avulla vammaisurheilun, otti yhteyttä ja tähyää nyt kilpaladuille. Hankkeen kohderyhmänä ovat kil-
Vammaisliikunta
on
vuonna 1989 syntyneelle Lasse Kankkuselle tieto kuntoutukseen ja osa onnettomuuden jälkeistä terapiaa. Sen tavoitteena on uusien urheilijoiden rekrytoiminen. Nyt proteesin sijauduttua oikealle paikalla ja mahdollistettua kovemman harjoittelun kiteeläinen nuorukainen testaa tasoaan Vuokatin maailmancup-maastossa. 14 Sotkamo
Perjantai 30. Pilkkikilpailujen yhteydessä ARPAJAISET.
Sarjat:
PITÄJÄNMESTARUUSPILKKI
at Vuokrattav ot n loma-asun iltä! e löytyvät m
rjolla missa on ta uokraovi.co V M Ö K K IÄ JA okrattavaa yli 3 000 vu TO A ympäri Suomen. Se kertoo
Vammaishiihtäjien valmentajana toimiva Toni Myllylä (oik.) kannustaa kiteeläistä Lasse Kankkusta vammaisurheilun pariin.
paurheilusta kiinnostuneet vammaiset henkilöt tai lajinsa vaihtoa harkitsevat
vammaisurheilijat. Miesten vastaavassa luokassa vapaan kympillä Ilkka Tuomisto oli kovatasoisessa kilpailussa 11. Yksi heistä on maailmancupin kokonaisvoittoa tavoitteleva Maija Järvelä Raahesta. Olen tyytyväinen että pääsin täällä Vuokatissa virallisen maailmancup-kilpailun yhteydessä testaamaan vauhtiani. Ensi kauden alussa hänellä on mahdollisuus saada luokittelu, joka avaa tien vammaisurheilun maailmancupiin.
lahjakkaita, motivoituneita uusia kykyjä.
Tiistaina Maija Järvelä sijoittui parhaana suomalaisena kolmanneksi vammaishiihdon maailmancup-kauden päätöspäivänä Vuokatissa. Kolmikolla ei vielä ole virallista luokitusta, mutta heidän on mahdollisuus sellainen saada Vuokatissa joulukuussa ennen maailmancup-kauden avausta. Jalkansa menetettyään Lasse ryhtyi sairaalassa miettimään lähes täsmälleen vuosi sitten tulevaisuuttaan. Hän on mukana Suomen Paralympiakomitean koordinoimassa Tie Tähtiin -järjestelmässä
Imin tietoa kuin sieni, naurahtaa Vuokko. P 044 530 9174. KT-KAKSIO Kuhmossa. P 046 574 1912. . www. P 040 561 1838. Esikuivattua SÄILÖREHUA pyöröpaaleissa. Suurin Vuokon väsyttämä lohi on 13-kiloinen kojamo. Oppivuodet vieraan palveluksessa valmensivat Vuokkoa yrittäjän tielle. Fasaanit ovat moniavioisia; yhden kukon haaremissa voi olla puolenkymmentä kanaa. . Turve on ilmava ja pehmoinen kasvualusta, jossa kasvien juuret saavat vapaasti levitä, neuvoo Vuokko kukoistavan ja kukkivan viidakkonsa keskeltä.
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. . Heti vapaa. Hyvä käyttöauto! Kuhmossa. . ALLAS 1/2. OMAKOTITALO tai VASTAAVA järven rannalta max. P (08) 713 851. Varmista saaliisi VIEHE 2000 PILKEILLÄ ja MORREILLA. olleita maalattuja kuviopintaisia MDF OVIA (osa uusia). Alkuviikosta Vuokko tekee lyhyempiä, yhdeksäntuntisia päiviä. P 040 528 2364. . Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 Myydään
Pese matot harjaamatta! SWIPEN PESUAINEET ja ALOE VERA-TUOTTEET Anja p. RAKENTAMINEN ja REMONTOINTI. Mahtiurokset nousevat esittämään sen kummulle ja huitovat samalla siivillään. Kaikki VIDEO-/ÄÄNITYYPIT. -98. Yhteydenotot 041 586 4647. Viihdyin todella hyvin koulussa. . Vieheet kainuulaisilta kauppiailta. Edellisinä vuosina fasaaneja on ollut Vuokatissa, Naapurinvaaralla ja Määttälänmäellä. 045 872 9500.
Kukkakauppa Ruusukammarista torin aurinkoiselta reunalta löytyy viherkasvejaan ja kukkasiaan rakastava yrittäjä ja floristi Vuokko Hakkarainen. 960 4811.
Halutaan vuokrata
Lapsiperhe haluaa vuokrata 3H+K LEIVOLA-VUOKATTI alueelta. Myös TYÖTASOJA, VÄLITILALEVYJÄ ja RST. Edullinen ASUNTO VUOKATISTA ajalle 20.6.-31.7.2012. P 040 740 8555. 0400 296 255 Uurtio p. Hallit vapautuu 1.5.2012. VANHA MAATILA Suomussalmelta, Kuhmosta tai Hyrynsalmelta. .
Ostetaan
OK-TALO 121,2 m2/179 m2 (at + 2 var.) SOTKAMOSSA lähellä keskustaa, tontti 1510 m2, asfaltoitu piha, rauhall. 2 kk:ksi Sotkamo-Vuokatti-Kajaani alueelta, mieluiten kalustettu. (08) 633 000
ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi
Viikon 13 luontoääni Radio suomessa
Viimeiset fasaanit Huuskonniemellä
Yksi kevään merkeistä
on fasaanikukon kova huuto "köökköök". . P 044 561 3752. Ota uusi suunta elämääsi. Nuorempana sitä jaksoi painaa seitsemän päivää viikossa töitä. .
Kauppiaan työpäivä venyy joskus jopa viidentoista tunnin mittaiseksi. Soittele niin kerron lisää 044 563 3692. 1900 . . P 040 740 8128. Ei syö öljyä, ei vuotoja, huollettu, kunnossa. Ensimmäiset fasaanit Suomeen toi tehtailija Karl Fazer 110 vuotta sitten. P 050 566 4252. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA tila 10-24, 1,97 /min. 0400 162 090. Vuonna 2005 hän perusti oman liikkeen, Ruusukammarin, joka toimi ensin Kangaskadulla. Syksyllä nähtiin 14 fasaanin parvi Huuskonniemellä, mutta myöhempiä havaintoja ei ole. Vuokko ei ole suinkaan se, joka venettä soutaa, vaan vapamies. Kesäisin harrastamme mieheni kanssa kalastusta. 1900 . P 050 533 6204 Suomussalmi. Miel. Lokilämm. Manun Paja, Suomussalmi. Sari 0700 84 444, ota talteen. P 0400 715 307. OK-TALOT, HUVILAT ja SAUNAT vielä talvitarjoushintaan. LATTIOIDEN HIONTA JA LAKKAUS. Vankka oppi ammattiin tuli Ahkera-Liisassa, jossa Vuokko opiskeli oppisopimuksella floristiksi. P 044 954 4721. Vanhuuden haaveena voisi olla, että oppisin oikean perhokalastuksen salat, jutustelee Vuokko. 040 754 1741/Annu. asuinalue, koiratarha. digitoi.fi, p. SÄHKÖHELLA Upo perheliesi 50, Kuhmossa. Tosi mukavat tilat. 712 150. Vuokrataan/myydään KT-YKSIÖ 29,5 m2 Kuhmossa, kk ja ph remontti tehty. Oikeasti tärkeintä ei ole saalis vaan yhdessäolo, uskomattoman kaunis luonto ja elämäntapa.
TM 21/201 1
Paista ahvensaaliisi SWISS DIAMOND PAISTINPANNULLA, jossa on aito timanttipinta. www.aiseng.fi. MÄKELÄINEN OY, p. WIMAX-LAITTEISTO. 2/12, 2 renkaat, hyväkuntoinen. Sotkamon LVI-Asennus Ky Tiedustelut: Sirviö p. Kuten kaikki viherpeukalot tietävät, nyt eletään sisäkasvien mullanvaihdon aikaa. 04/12. SÄHKÖASENNUKSET, -TARVIKKEET ja -SUUNNITTELU. Tutustu ja tee tarjous! P 045 630 8652. 240 tkm, kats. 251 tkm. . . YKSIÖ/KAKSIO vanhemmalle naiselle Ämmänsaaresta. P 040 413 8523. Kirpputori taas muuttaa vain rakennuksen sisällä jääden palvelemaan kukkakauppaa vastapäätä. Meiltä ILMALÄMPÖPUMPUT: myynti, asennus ja huolto. P 050 . KORVUAN KIRPPIS auki aina kun ollaan kotona, paitsi pääsiäisenä. TOYTA COROLLA -97, aj. 040 513 2633.
Ostetaan
Halutaan ostaa 2 h + k RIVITALOASUNTO Kuhmon keskustasta. klo 9-13. SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS, Keskuskatu 24, Suomussalmi. maaliskuuta 2012
Sotkamo 15
Ilmoitus julkaistaan kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla.
Ylä-Kainuu torstaisin, Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin.
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa, vuokrata ja huutokaupata tuotteita. Pienehkö OMAKOTITALO Siikarannasta. KUKKAMAARIA myytävänä. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi. VAROITUS! Nauhat eivät kestä aikaa. 0400 380 812 KT-KAKSIO 45 m Kuhmossa. P 050 530 2748. Hp. 768 0026.
Ruusukammarin omistaja, floristi Vuokko Hakkarainen sitoi haastattelun lomassa kauniin kukkakimpun.
KOIVUPILKETTÄ. P 040 552 6370. Käyttäkääpä tänä keväänä turvetta tai esimerkiksi kesäkukille tarkoitettua multaseosta, joka sisältää paljon turvetta. Elkeet ovat samat kuin suomalaisilla metsäkanalinnuilla, mutta fasaani on kotoisin Aasiasta. . Tämä riistalintu ei selviä Suomen luonnossa ilman kultuurimaiseman ja ihmisen tarjoamia ravintokohteita. Hän aprikoi näkevätkö kaikki kukkakaupassa työskentelevät samanlaista unta kuin hänkin. KT-OSAKE 2 h + kk 45 m2 Kuhmossa. Vapaa. P 040 . Kuivaa, hyvälaatuista 25 ja 50 cm kotiin toim. Autolämmityspaikka. P 0500 214 494. Siistikuntoinen, rauhallinen talo /rappu. P 040 . . 010 665 6000
ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. pitempiaikainen vuokraus. Perjantai 30. Vap. Kuhmoon. P 040 571 9516. Unessa ne kukat ja viherkasvit, jotka olen saanut hengiltä, ovatkin yhtäkkiä elossa ja kukoistavat. Vuokko antaa puuhaa varten ammattilaisen vinkin - josta kasvitkin tykkäävät. Teoriaopinnot hän suoritti Turun puolessa sijaitsevassa maineikkaassa Tuorlan puutarhaoppilaitoksessa. P 0400 295 973. Huhtikuun lopulla on taas edessä muutto. VAPAA YKSIÖ 30 m2, Saaritie 2, Sotkamo, iso parveke. 30 km Kuhmosta. Pikkupedot verottavat varsinkin poikueita.
Markku Paakkinen
Urosfasaanin puvussa riittää materiaalia perhonsitojille.
Lähde: www.tiira.fi. 325 0159.
2 2
Kaikenlaista
KIRPPUTORI Sotkamon seurakuntatalolla la 31.3. . Tällä kertaa toriaukion toiselle kulmalle, Matkahuollon rakennuksessa sijaitsevan kirpputorin tiloihin. Nyt pidän sunnuntait vapaata, kertoo
Viherkasvit ja kukat tulevat Vuokon uniinkin. EDULLISIA AUTOJA! 10 % käsirahalla Ämmänsaaresta. www.laatukeskushyrynsalmi.fi P (08) 741 068. . Toivon, että vanhat asiakkaat löytävät uudet toimitilat ja toivotan uudet kukkaostajat tervetulleiksi, iloitsee Vuokko.
Vuokko ja rakentaa jutellessaan komeaa kukkakimppua. Töitä kukkakaupassa
Vuokko kertoo tehneensä jo parikymmentä vuotta. .
Halutaan vuokrata
HUONE tai YKSIÖ n. Aj. .
Kalastava kukkakauppias
viikon vieras
Tarja Korhonen
Vuokralle tarjotaan SOTKAMOSSA TUOTTAJANPOLKU 1
Halli-/varastotilaa 60 ja 70 m . KATSO! Nettiauto/Nikulaoy. P 040 581 9916 Met. P (08) 741 550. Vuokraamme Tenolta mökin ja viivymme Lapissa pari viikkoa. 2-renk. Airoissa huhkii rakas siippa, Pekka Klemetti. (08) 632 530
ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. PORON ja HIRVEN SARVIA. SähköOnni p. P 044 558 8943. säyhtymä Kähkönen, Kuhmo. OK-talot, huvilat, rantasaunat. . . Hp. Ne ikään kuin kummittelevat minulle, paljastaa Vuokko ja kehottaa kaikkia pitämään hyvää huolta kasveistaan. SAAB 900 vm. . KEITT.KALUSTEIDEN käyt. P 040 776 6574/Hilkka, . KYLMÄ- JA KODINKONEHUOLTO T. 050 307 9355. Siirrämme muistosi edullisesti turvaan digiaikaan DVD:lle. KAIRAN TEROITUKSET
010 665 6013
Teen työt, joista et itse selviydy:
- Asiointi- ja avustuspalvelut - Kuljetus- ja kodinraivauspalvelut - Pihan- ja puutarhanhoitopalvelut - Ulkoalueiden- ja maisemanhoito - Kotimiespalvelu - Polttopuunteko
T:mi MATIN KOTIAPU
Tiedustelut:
Pätevä palveluhakemisto
matinkotiapu@sotkamo.net
p. 50/kk
(sis. 010 665 6013
Autotarvikkeet
HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY
Palvelua perinteitä kunnioittaen
SIRKKA SIRVIÖ
P. 044 586 2411
Torikatu 8
Urheiluhieroja
25 40
Kauttamme laadukkaat hautakivet talvihinnoilla! Meiltä myös lisänimien kaiverrukset ym. hautakivityöt.
Kainuuntie 19, 88600 SOTKAMO p. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Hammaslääkärit
TÄ H T E S I
www.tahtesi.fi
NAAPURIVAARAN LOMAKESKUS, Pohjavaarantie 66, Vuokatti, 08 664 422 / 040 504 7694 LOMA RINTEELÄ Suonenvaarantie 40, Sotkamo, 040 549 7357
SINUN
Pitopalvelua Majoitusta Kahvila A-oikeudet Tilaussauna lämminulkoporealtaalla, maa- ja savusauna
Fysioterapia Kotikäynnit Lymfaterapia Hieronta Lääkinnällinen kuntoutus
Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo
Kodin tekniikka ja kalusteet
Palvelut
Hammaslääkäri
Akkoniementie 4 B 4
Kaisa Eklund
Hakemisto myös netissä!
Kirjapainot
Aitoja makuja läheltä
Avoinna pe-su klo 11-16
www.huuskolantila.net
Huuskonniementie 19 A, Vuokatti
Pian kotipalvelu
asiointipalvelut nurmikon leikkaus halkojen teko kotihoito
Akkoniementie 4 B 1A, 88600 Sotkamo Puh. alv)
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. 044 774 7888,
Hinnat alk. 050 4078 006
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Kysy hinta ilmoituksellisesi!
p. maaliskuuta 2012
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Asianajotoimistot Hierojat Kukka- ja hautauspalvelut
lakiasiat kaupanvahvistukset
Kysy hinta ilmoituksellisesi!
p. (08) 666 1505, 040 558 6922
P. 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
50. 16 Sotkamo
Perjantai 30. 6660 070
Lääkäripalvelut
Pätevä palveluhakemisto
Kuljetukset Fysioterapiat Matkailupalvelut
Täältä ilmoituksesi huomataan!
Snowpolis, Kidekuja 2, puh. 08 6661 640 050 588 2111
p
050 351 4415, sovi käynti.
LVI-ASENNUSPALVELU
Parturikampaamo frida
044 313 8933
Auli Nousiainen
Kainuuntie 14, Sotkamo
(Värisilmän talossa)
Kainuuntie 6 88600 Sotkamo
uudisrakennus- ja saneerauskohteet Jaakko Korhonen p. ja matkapuhelimesta 0,0821 /puh. (08) 6660 135
Akkonimementie 14 (TB:tä vastapäätä)
RAUTIA rakentamiseen ja remontointiin kokonaispalvelut meiltä jotta onnistuisit kerralla.
TALOMYYNTI ja REMONTTIPALVELUT
Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo
Professional
Työsuoritukset
pienet ja isommat kodin remontit Kotitalo-talopaketit, Kimara-mökit ja -talot Reima Korhonen p. Kampaamo
HAE
Pätevä palveluhakemisto
Hinnat alk. alv. Tervetuloa! www.lvi-korhonen.fi
Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 /puh. 0500 191 378 Meiltä myös edullinen Rautia-rahoitus (Edellyttää luottopäätöstä)
P. Jonotusaika on maksullinen. Tuula, Sari ja Henna.
pekka.suhonen@pp6.inet.fi asennus ja myynti LVI -urakointi ja laskutyöt ok-talot, rivitalot IV-työt Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon Nibe vesi-ilmalämpöpumput kattilat, varaajat vaihtimet
- MAALAUSTYÖT - LATTIATYÖT - HUONEISTOREMONTIT
MAALAUS- JA LATTIATYÖ RUSANEN
petri.rusanen@sotkamo.net
P. 050 541 4141
Tervetuloa!
Leikkaa talteen
Meiltä saat asiantuntevat vinkit ja kokonaispalvelun sekä laadukkaat tarvikkeet.
p. Perjantai 30. 0400 226 992
P .
UTKITYÖ
SUHONEN
Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti
P. 0500 204 003 Petri Pikkarainen p. 010 665 6013
Kysy hinta ilmoituksellisesi!
Kainuuntie 29, Sotkamo
N Nuohoukset Nuohoukset Il Ilmastoinnin puhdistukIlmastoinnin set, säädöt ja mittaukset puhdistukset
Palvelut hoitaa
HORMITOHTORI KY
Ari Laukkanen 0400 275 129
Olisiko tässä sinun paikkasi?
P. 23%
Palvelunumeroihin soittaminen maksaa 8,21 snt/min+6,9 snt/min lankaverkosta tai 8,21 snt/min+16,9 snt/min matkapuhelin.
www.sotkamolehti.fi Kauneushoitolat Sähköistykset
ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA
atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
www.sotkamolehti.fi
Suosituimmat haut:
KAUNEUSHOITOLA
Huvilatie 2 B, Vuokatti. 040 720 8836
Keskuskatu 7, 88600 SOTKAMO
Myymälämme palvelee arkisin klo 7.00-17.00, lauantaisin 9.00-14.00. (08) 664 585, 0400 283 319
www.viemäritkuntoon.fi
Tervetuloa! t. 040 7700 002
SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY
PL 61, 88600 Sotkamo
Sähköistykset
P. 0500-281 355
Heikki Sirviö
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Olisiko tässä sinun paikkasi?
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. 50/kk
(sis. Hinnat sis. maaliskuuta 2012
Sotkamo 17
Sähköistykset Työsuoritukset
Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo
HELENA
P. + 0,059 /min. Puh. 010 665 6013 tai Ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
50. + 0,1691 /min. alv)
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p
Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Lomakkeita postitetaan vain pyydettäessä.
1,20 /rivi + alv 23% P. 010 665 6000 F. 050 542 0843.
Perjantai 30. Kuoreen tunnus "kesäkunnossapito". Vuoroa anotaan LOMAKKEELLA, jonka saa kunnan kotisivuilta tai liikuntatoimistosta. YMPÄRISTÖ- JA TEKNINEN LAUTAKUNTA
P. Ohjelmassa arvontaa ja myytävänä kahvia, pullaa ja makkaraa. Perjantaina tutustumme tiedekeskus Arktikumiin ja Pilkkeeseen. mennessä jarmo.huttunen@sotkamo.mhy.fi tai p. 0500 285 040
www.sotkamolehti.fi
To: Riista-juureshöystä, perunat, lämmin kasvis, salaatti, mustikkarahka Pe: Smetanalohi, perunasose, kasvislisäke, salaatti, kerroskiisseli La: Jauhelihakääryle, ruskeakastike, perunat, kasvislisäke, appelsiini-ananasrahka Su: Kalkkunan paistileike, currykastike, perunat, kasvislisäke, pasha
tiistaisin ja perjantaisin verkossa joka päivä
Metsänomistaja!
Puulla on jatkuvasti kysyntää!
Ruokalistat
Kouluruokailu vko 14 Sotkamo Tulikivi-piste, KRPHallimyymälä Oy, Keskuskatu 2, puh. Tällöin se on omien toiveiden mukainen ja helposti kilpailutettavissa ostajien kesken. Toimistopäällikkö Päivi Huotari kertoo korjaus- ja energia-avustuksista, tervetuloa! Sotkamon K u u l o r y. Tilaa maksuton puunmyyntisuunnitelma metsänhoitoyhdistyksen ammattilaiselta. Päiväkerho Turinatuvalla ti 3.4.2012 klo 10. Lauantaina olemme Erämessuilla. klo 10 14.
Sarjat: yleinen, miesveteraanit, naiset, naisveteraanit, nuoret alle 16 v., lapset alle 7 v. Soita omalle metsäneuvojallesi tai toimistoon 0204135040
B. Mukana poliisista Hannu Vänninen. Tarjoukset tehdään teknisestä toimistosta saatavalle lomakkeelle. 0403 063 064, 040 531 0340
To: Riista-juureshöystö, peruna, hehkuvan punainen kaalisalaatti
Kotihoitoateriat
Ma: Uunimakkara, perunaporkkanasose, renkipojan rakkausalaatti Ti: Broilerikiusaus, kaali-punakaali-mustaherukkasalaatti Ke: Minilihapullakeitto, valkosipulituorejuusto, punaherukkakeitto
Ma: Uunimakkara, perunasose, lämmin kasvis, salaatti, puolukkakiisseli Ti: Broilerilaatikko, lämmin kasvis, salaatti, boysenmarjakiisseli Ke: Minilihapullakeitto, tuorepala, juusto, mämmi
Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty. Perusavustuksia jaetaan vuonna 2012 yhteensä 34 000 . Asiaa kesäretkestä. klo 9.30-11.30 Salmelan koulun puupuoli, Salmelantie 2. Sotkamossa 30.3.2012 LIIKUNTATOIMI
www.napis.com
TEROITUSAUTO
kirveet puukot sakset luistimet kairan-, karvanleikkurin- ja sirkkelinterät avainpalvelua vannesahanteriä
ma 2.4. Selvitämme yhdessä hakkuutarpeet ja kohteet puumäärineen. 0400 218 314. 040 571 9553
AADA
KERMANSAVI
3 761 korkeus 1700 mm asennettuna + rahti
3 200
KANGAS- JA KUDEAUTO
ti 3.4. Ei laskutuslisää.
LIIKUNTAYHDISTYSTEN VUOSIAVUSTUKSET
Vuosiavustusta voi hakea Sotkamossa rekisteröity liikuntayhdistys 30.4.2012 klo 16.00 mennessä, os. Sotkamon torilla klo 9-15.
PALATALO p. 18 Sotkamo
LINJA-AUTOJEN AIKATAULUT
Sotkamo - Vuokatinhovi - Sokos Hotel - Naapurinvaara (Numerot ja kirjaimet ovat Vuokatin alueen pysäkkien numeroita) 20.30 Sotkamo l-autoasema 20.40 Vuokatinhovi 5C 20.45 Sokos Hotel Vuokatti/Snowpolis 5D 20.50 Kuikkalammentie 24A (tarvittaessa VL-Hotel, entinen Suvikas) 21.00 Huvikeskus Vuokatinhovi - Sokos Hotel - Vuokatinrinteet Lomakeskus - Naapurinvaara 21.35 Vuokatinhovi 5C 21.40 Sokos Hotell Vuokatti/Snowpolis 5D 21.45 Urheiluopisto 24 21.50 Vuokatinrinteet 4A (Tarvittaessa Vuokatinmaa) 21.55 Vuokatti 34 22.00 Naapurinvaaran Lomakeskus (ent. Kaikkien myyntisuunnitelman 1.1-30.6 välisenä aikana teettäneiden kesken arvomme LG-32"-taulutelevision, LG -mikroaaltouunin ja Moccamaster -kahvinkeittimen. VIRTANEN
Metsänomistajaretki Lapin Erämessuille Rovaniemelle 18.-19.5.2012
Lähtö Sotkamon linja-autoasemalta pe 18.5. edestakaisen kyydin ja pääsylipun. Kysy edullista tarjousta ryhmille p. Lomakkeita ja avustusten jakoperusteita saa Sotkamon kunnan kotisivuilta ja liikuntatoimistosta. risteys 33 21.50 Katinkulta 14B 21.55 Pisterinniementie 14C 22.00 Tikkalansalmi 36 22.05 Huvikeskus Lähtö takaisin klo 00.45 ja klo 01.45. Lomakylä) 22.10 Huvikeskus Makkosenmäki - Sotkamo - Katinkulta - Naapurinvaara 21.20 Makkosenmäki 21.25 Tiilitörmä-Salmela 21.30 Sotkamo l-aautosema 21.35 Tenetti 31 21.40 Vuokatti as. Suljetut tarjoukset tulee toimittaa 12.4.2012 klo 12.00 mennessä osoitteella: Sotkamon kunta, tekniset palvelut, PL 24, 88601 SOTKAMO. 020 413 5042 josta tarvittaessa lisätietoja.
M. Maanvuokraajat, kyläläiset ja seuran jäsenet tervetuloa!
KENTTÄVUOROT SALMELA, SUOPERÄ, MUSTOLA, LEIVOLAN KOULU JA VUOKATTI, AJALLE TOUKOKUU-SYYSKUU
Kenttien harjoitusvuoroanomukset toimitettava liikuntatoimistoon 13.4.2012 mennessä. klo 6.00 ja paluu la 19.5. Tanssi-iltoina Sotkamosta vain 18 ja Vuokatista 17 sis. klo 14.00
Liput 10 Ovet avautuu klo 13.00
TARJOUSPYYNTÖ
Sotkamon kunnan tekniset palvelut pyytää tarjousta kunnan hoidossa olevien yksityisteiden lanauksesta ja vesakoiden raivauksesta vuosille 2012-2014. Sitovat ilmoittautumiset 15.4. Lisätietoja aikatauluista p. Sotkamon torilla
su 1.4. klo 19.00. Lähipalvelu kerhon aikana, tervetuloa! Saukko-Sauna-Ahon Metsästäjien perinteiset pilkkikilpailut Hautajärvellä su 15.4.2012 klo 9.00-12.00. maaliskuuta 2012
Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Sotkamon kunta/ Liikuntatoimi, PL 24, 88601 Sotkamo. 010 665 6003 ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
ja yleisön suosikki Pohjois-Karjalasta
leikkaa talteen
Perhekahvila ti 3.4. 044 750 2113. Tervetuloa! Rahajärven kyläyhdistys. Tervetuloa! Sotkamon yhdistys ry. 08 633 0880 Kajaani: Tulikivi-studio, Kauppakatu 38, puh. Kerho ma 2.4.2012 klo 10.00 srk-talolla. Tervolta p. Hakemus tehdään HAKEMUSLOMAKKEELLA. Lisätietoja saa suunnitteluinsinööri E. Matkan hinta 85 sisältäen matkan, hotellin aamupalalla, menomatkalla lounaan ja liput kohteisiin ja messuille. Myös ottelu- ja kilpailutapahtumatiedot toimitettava liikuntatoimistoon 13.4.2012 mennessä. Huom! Linja-autossa käy maksuksi vain käteinen raha. JAATINEN
YLEISET PILKKIKILPAILUT
Rahajärvellä Kuhmossa (Tammistontie) la 7.4
Nuori Raija pääsee töihin Yleisradion TV-uutisiin, mutta työ ei vastaa odotuksia. Kuvassa Raija Aalto (Krista Kosonen).
SUB
6.00 SubChat 7.00 Ostos-tv 10.00 Iholla (S) 10.30 Iholla (S) 11.00 Iholla (S) 11.30 Iholla (S) 12.00 Frendit (S) 12.30 Frendit (S) 13.00 Frendit (S)
TV MAANANTAI 2.4.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ylen aamu-tv 9.30 Luontohetki: Veden maailma 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Kansallismaisemat: Merenkurkun saaristo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Arto Nyberg 12.25 Pisara 12.30 Vielä virtaa (S) 13.00 Vieras mies tuli taloon 14.40 Ihmiskunnan aarteita 14.55 Pisara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Kuka oikein olet?: Sinikka Nopola 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.55 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Uutisvuoto 19.00-19.51 Prisma: Kun ihminen oppi ruoanlaiton 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Perintönä köyhyys 22.30 Kotikatsomo: Uutishuone 23.20 Yle Uutiset 23.25 Apinatasavalta 23.40 Oddasat 23.55-4.00 Uutisikkuna 14.19 Erätulilla 14.49 Uusi päivä (S) 15.17 Uusi päivä (S) 15.45 Uusi päivä (S) 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Tero hoitaa 18.09 Taikaplaneetta 18.25 Kapteeni Kari 18.30 Laura kesäleirillä 18.55 Figaro Pho 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Soramonttuprinsessat 20.00 Uusi päivä (S) 20.30-20.55 Pasila (12) 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 22.05 Onnenkantamoinen (12) 22.50 True Blood (16) 23.45-4.00 Uutisikkuna 13.00 Lääkärit 14.00 Mitä tänään syötäisiin. Sinnalla on Grönroosin perheessä vaikea rooli uusperheen äitinä ja uraa tekevänä tuholaistorjujana. Kuvassa Sinna halaa Jessicaa. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Kadonneen jäljillä 21.00 C.S.I. 14.05 Hännänheiluttajat 14.35 Isän suusta 15.05 Idols 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Tällä kertaa ripaska ei osu tuulettimeen, eikä perintöhimmelikään miellytä, Marimekkoaave kostaa sekä tutustumme goottimeikki-automaattiin. Miami (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ratkaisija (12) 23.35 Kovat kaulassa 0.35 SCL Iceman Kuusamo 1.35-2.05 Jokakoti.fi 8.30 Waverly Placen velhot 8.55 Annan mehukas keittiö 9.25 Reissussa lasten kanssa 10.00 Bella 10.30 Hyvän mielen remontti 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Reissussa lasten kanssa 13.35 Bella 14.05 Hyvän mielen remontti 14.35 Annan mehukas keittiö 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Outo, uusi elämä (7) 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Faces 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.03 Matkaoppaat 19.30 Homma haltuun 20.00 Huippumalli haussa (S) 20.57 Keno 21.00 Täydelliset naiset (12) 22.00 Sinkkuelämää (12) 22.30 Sinkkuelämää (12) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Valio juustoklassikkoleivät 23.20 Frasier 23.50 Pulmuset 0.20 Kallio 0.50 Aavekuiskaaja (12) 1.45 Kylmä rinki (16) 2.55-6.00 Älypää-TV
SUB
6.00 SubChat 8.00 Lemmen viemää (7) 8.55 Marienhof (7) 9.25 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Päiväni eläimenä 15.00 Kiinteistöjen kuningas 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof (7) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Kreisiä menoa 18.30 Will & Grace (S) 19.00 Frendit (S) 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 Kolme miestä ja tyttö (7) 20.30 Simpsonit (12) 21.00 The Day After Tomorrow (12) 23.25 C.S.I. maaliskuuta 2012
Sotkamo 19
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ylen aamu-tv 9.30 Tosi tarina: Kurkikuiskaaja 10.00 Etelämeren ulapoilla 10.50 Kansallismaisemat: Utsjoki 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio: Talk 12.35 Vielä virtaa (S) 13.05 Tuomari Martta 14.35 Tunturijärvien kalarikkaudet 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.50 Kiehtova maailma: Ihmisen planeetta 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Peter Kingdom (7) 19.50 Luonnon ihmeitä 20.00 Kotikatu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio: Stream 21.30 Strada 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset 22.55 Ihmiskauppiaat (16) 23.40-23.54 Oddasat 0.05-4.00 Uutisikkuna 14.25 Menestyksen hinta 14.55 Sisu kohti Lontoota 15.25 Satuhäät 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01-18.25 Hillitön hotelli: Epäreilua! 18.30 2012 vuonna nolla (7) 18.55 Sincopats (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Erätulilla 20.00 Pressiklubi 20.30 Free Radio (7) 20.52 Pat & Stan 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Yle Uutiset 22.05 Taitoluistelun MM 23.30 Poliisi-tv 23.55 Pasila (12) 0.20-4.00 Uutisikkuna 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.55 Kaikkea sitä näkee 14.00 Mitä tänään syötäisiin. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.03 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.55 Keno 22.00 Elokuva: Petollinen suhde (12) 0.10 Nelosen uutiset 0.20 Nelosen sää 0.25 Valio juustoklassikkoleivät 0.30 4D: Maailman lyhyin mies 1.25 Elokuva: Black Dynamite yhden miehen armeija (16) 3.15 Melrose Place (12) 4.15-6.00 Älypää-TV
TV PERJANTAI 30.3.
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Hemmo Hölmöläinen 6.58 Tuttiritarin lauluja 7.01 Anton Siilinen ratkaisee 7.14 Meillä asuu: Kilpikonna 7.20 Taikakaruselli 7.32 Sirkustelua 7.41 Käytöskukka: Huomaavaisuus 7.46 Pikku Kakkosen posti 7.53 Iso maailma 8.20 Galaxi 8.21 Eläimet töissä 8.29 Raimo 8.36 Kanikenttä 8.49 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Yle Alueuutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Näin Norjassa 12.05 Laila Hirvisaari ja kirjoittamisen polte 12.50 UP: Vihreät valot Kevääksi 12.55 Jumppa : Joogavenyttely 13.25 Puskuri 13.55 Hullu juttu
SUB
8.00 Lemmen viemää (7) 8.55 Marienhof (7) 9.25 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Päiväni eläimenä 15.00 Red Bull Cliptomaniacs 15.30 Kiinteistöjen kuningas 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof (7) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Ensisilmäyksellä (7) 18.30 Will & Grace (S) 19.00 Frendit (S) 19.30 American Idol 20.30 Simpsonit (12) 21.00 Paparazzit 21.30 Teräspallit 22.00 Iholla (S) 22.30 C.S.I. Kuvassa Sampo Marjomaa.
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Kun Neuvostoliitto miehittää Tshekkoslovakian, kaikki mullistuu. Eurooppa kuohuu kesällä 1968. 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (S)
NELONEN
7.00 Mikki Hiiren kerhotalo
TV LAUANTAI 31.3.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05-8.55 Kiehtova maailma: Ihmisen planeetta 9.00 Yle Uutiset 9.05 Ylen aamu-tv 9.54 Eurojackpot 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Apinatasavalta 11.00 Yle Uutiset 11.05-11.10 Pisara 11.15 Opettaja ohjaimissa (7) 12.00 A-studio: Stream 12.30 Dokumenttiprojekti: Kaksi miestä Kiinasta 13.25 Kuppikunta 13.45 Gilmoren tytöt (7) 14.25-14.52 Portti taivaaseen 15.00 Strada 15.30 Antiikkia, antiikkia 16.00 Neiti Marple (12) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kuka oikein olet?: Sinikka Nopola 18.45-19.35 Avara luonto: Serengetin gepardiperhe 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 Apinatasavalta 21.30 Uutisvuoto 22.00 Viimeistä päivää (16) 22.30 Ryhmä Pullman (12) 23.20 Voimala 0.10-4.00 Uutisikkuna 11.30 Peliuutiset 11.50 Mäkihypyn SM 13.45 Ravisuoran vihjeet 13.55 Akuutti 14.25 Erätulilla 14.55 Yhdistetyn SM 16.12 EURO2012: Jalkapallomakasiini 16.40 Taitoluistelun MM 18.00 Taitoluistelun MM 18.15 Ravisuora 19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.25 Sää 19.30 Bilebändi 2012 : Live! 20.45 Taitoluistelun MM 22.00 Yle Uutiset 22.14 Taitoluistelun MM 23.30-4.00 Uutisikkuna seikkailut 10.00 Pokémon (7) 10.25 Beyblade: Metal Masters (7) 10.55 FUTIS+ 11.25 UEFA Europa League huippuhetket 11.55 Salatut elämät (7) 12.25 Salatut elämät (7) 13.00 Idols tekee hyvää 15.00 Perheleffa: Shrek (7) 16.45 SCL Iceman Kuusamo 17.45 Tarinoita suomalaisesta työstä 18.00 Top Gear USA 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Ennätystehdas 20.00 Amazing Race 21.00 Terra Nova (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Tulosruutu 22.30 MM-ralli: Portugali RalliExtra 22.40 Lotto ja Jokeri 22.45 Die Hard 2 (16) 1.15 Hyvässä uskossa (7) 2.10 MM-ralli: Portugali 2.40-6.00 MTV3 Deitti
NELONEN
6.00 Ostosruutu 7.00 Ostosruutu 8.00 Lego Ninjago (7) 8.15 Lego Ninjago (7) 8.30 Elixir 9.00 Elixir Yli esteiden 9.30 Start! 10.00 Matkaoppaat 10.30 Matkaoppaat 11.00 Matkaoppaat 11.30 Matkaoppaat 12.00 Eläintarhojen elämää 12.30 Eläintarhojen elämää 13.00 Eläintenpelastustiimi (7) 13.30 Homma haltuun 13.55 Homma haltuun 14.25 Homma haltuun 14.55 Homma haltuun 15.25 Waverly Placen velhot (7) 15.55 Elokuva: Karvakamut (7) 17.45 Usko tai älä (12) 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.03 Hauskat kotivideot 20.00 Mitä tuli tehtyä 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (16) 23.15 Nelosen uutiset
23.25 Nelosen sää 23.30 Valio juustoklassikkoleivät 23.35 Havaiji 5-0 (12) 0.35 Elokuva: Glass House Painajainen sijaisperheessä 2 (16) 2.30-6.00 Älypää-TV
SUB
6.00 SubChat 10.45 Ostos-tv 13.45 Red Bull Cliptomaniacs 14.15 Will & Grace (S) 14.45 Will & Grace (S) 15.15 Will & Grace (S) 15.45 Will & Grace (S) 16.15 Suomen kaamein kämppä 17.15 American Idol 19.00 American Idol 20.00 Viidakon tähtöset (7) 21.00 Tatuoitu torso (16) 22.50 Vankikarkurit 23.45 Kyttäkamera 0.45 Murhavaisto (12) 1.40 Rokkarille morsian 2.35 Rokkarille morsian 3.30-6.00 SubChat
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.47 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 8.12 Pikku Kakkosen posti 8.19 Maikki ja pelottava Pontso 8.43 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 9.00 Galaxi 9.01 Sherlock Jakki 9.15 Viidakkojytä 9.21 Late lammas 9.29 Asha 9.44-9.55 Hirveä Henri 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Ruohonjuuritasolla (S) 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Pat & Stan
Shrek MTV3-kanavalla lauantaina 31.3.2012 klo 15.00. (12) 23.30 Viidakon tähtöset (7) 0.30 Aavejahti 1.30 Salaiset kansiot 2.25-6.00 SubChat
Hauskat kotivideot Nelosella 30.03.2012 klo 19.03. Hullunhauska aikuisten animaatiosatu Dulocin valtakuntaa tyrannisoivasta Lordi Farquaadista, jota nousevat uhmaamaan vihreä ja pahanhajuinen hirviö Shrek, hänen puhelias aasinsa sekä kaunis prinsessa Fiona. 5/10.
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Idols tekee hyvää 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night 22.45 MM-ralli: Portugali RalliExtra 22.55 The Walker seuralainen 1.05 Murhavaisto (12) 2.10 MM-ralli: Portugali 2.40-6.00 MTV3 Deitti 7.25 Disney esittää: Vaihdokit (7) 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Häntä pystyyn 8.25 Waverly Placen velhot 8.55 Annan mehukas keittiö 9.25 Reissussa lasten kanssa 10.00 Bella 10.30 Hyvän mielen remontti 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Reissussa lasten kanssa 13.35 Bella 14.05 Hyvän mielen remontti 14.35 Annan mehukas keittiö 15.05 Sinkkuisä Gary (S) 15.35 Lapsuuteni luuserina (7) 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Puolivahingossa (7) 17.45 Dr. New York (16) 0.25 Tosipaikka: Isä numero 150 1.40 Päiväni eläimenä 2.40-6.00 SubChat
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Anniina Ballerina 7.06 Metkat Mesiläiset 7.13 Sirkus Temppula 7.19 Norsulan perhe 7.31 Musavideot: Kuningas Ei! 7.36 Humps 7.43 Neppajymykerho 7.51 Iso maailma 8.20 Galaxi 8.21 Animalia 8.45 Hemmot 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Matkapassi: Avarassa Australiassa 10.35 Matkantekoa Hurtigrutenilla 11.05 Ruokatiedettä 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Pressiklubi 12.25 Mansikkapaikka 13.15 UP: Vihreät valot Kevääksi 13.20 Kesätorppa kuntoon 13.49 Veljesten keittiössä
Soramonttuprinsessat Yle TV2 maanantai 02.04.2012 Mehiläiskuningatar Sinna. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Ostoskanava
NELONEN
6.00 Ostosruutu 6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso 7.25 Disney esittää: Vaihdokit (7) 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Häntä pystyyn. 14.05 Kadonneen jäljillä UK 15.05 Rita Rocks (S) 15.35 Linnan tähdet 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Perjantai 30. Elokuva on dubattu suomeksi.
MTV3
6.30 Älynväläys 7.20 Ostoskanava 7.50 Uki (S) 7.55 Ystävien kylä (S) 8.10 Tuomas Veturi (S) 8.25 PopPixie 8.40 PopPixie 9.00 INK Ihmenappuloiden kerho (S) 9.30 Kivisten ja Sorasten uudet
TV SUNNUNTAI 1.4.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05-8.55 Avara luonto: Serengetin gepardiperhe 9.00 Yle Uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40 Ruotsalaisia salaisuuksia 9.55 Yle Uutiset 10.00 Suomalainen kirjailija: Lassi Nummi 10.50 Pohjoinen valo: Ikimetsä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15 Opettaja ohjaimissa (7) 12.00 Naistenosasto B4 (12) 12.30 Prisma: Hirmuliskot pakokauhun vallassa 13.20 Prisma Studio 13.50 Gilmoren tytöt (7) 14.35 Kuka oikein olet?: Sinikka Nopola 15.05 Historiaa: Maon henkilökultti 16.00-16.50 Neiti Marple (12) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.45 Tosi tarina: Vakavaa pelleilyä 19.15 Luontohetki: Veden maailma 19.45 Arto Nyberg 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Uutishuone 21.55 Murha mielessä (16) 23.25 Ykkösaamu 0.05-4.00 Uutisikkuna 15.55 Sulkapallon Finnish Open 17.00 Taitoluistelun MM 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheilukatu 2 19.30 Tehdas 20.20 Kätevä emäntä (7) 20.45 Alivaltiosihteerin televisioohjelma 21.00 Boardwalk Empire (16) 21.58 Yle Uutiset 22.15 Becky ja Steve (12) 22.45 Yle Live: Puu, Puurtinen ja Tervomaa 23.36-4.00 Uutisikkuna kalk 17.00 Samaa sukua (7) 17.55 National Geographic esittää: Kuolemattomuuden jäljillä 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 MM-ralli: Portugali RalliExtra 19.30 Idols 21.00 Kosto (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rubicon (12) 23.35 Ilman johtolankaa 0.35-1.05 MM-ralli: Portugali 14.20 Frasier 14.50 Lapsuuteni luuserina (7) 15.20 Puolivahingossa (7) 15.50 Outo, uusi elämä (7) 16.45 The Voice of Finland 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.03 MasterChef Suomi 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Twilight Uusikuu (12) 23.35 Nelosen uutiset 23.45 Nelosen sää 23.50 Valio juustoklassikkoleivät 23.55 Big Love (12) 1.05 Cleaner (16) 2.05 Täydelliset naiset (12) 3.05-6.00 Älypää-TV 13.30 Frendit (S) 14.00 Miehen puolikkaat (S) 14.30 Miehen puolikkaat (S) 15.00 Miehen puolikkaat (S) 15.30 Kreisiä menoa 16.00 Unelmien kentät (S) 17.00 Rillit huurussa (S) 17.30 Tyhjätaskut 18.00 Suomen kaamein kämppä 19.00 Rakkaudella katettu 19.55 Myytinmurtajat 21.00 Sunshine (12) 23.10 Paparazzit 23.40 Teräspallit 0.10 Tosipaikka: Lapsi, jonka aika pysähtyi 1.10 Supernatural 2.05 Julkkikset kuiville 2.55-6.00 SubChat
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Unna Junná 8.00 Pikku Kakkonen 8.03 Raa Raa, leikkisä leijona 8.15 Lauludiplomi 8.36 Babar ja Badun seikkailut 9.00 Galaxi 9.01 Kapteeni Kari 9.13 Lulu ja lehmä 9.22 Jotain rajaa 9.32-9.54 Villi tulevaisuus 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Ruohonjuuritasolla (S) 10.30 Zeke ja taikataulu (S) 10.53 Koodinimi Connor (S) 11.17 Mr Bean (S) 11.30 Lehmäjengi (S) 12.45 Bilebändi 2012 : Live! 14.00 Blogistania 14.30 Menestyksen hinta 15.00 Hullu juttu 15.30 Luontokuvaajan matkassa
MTV3
7.10 Ostoskanava 7.40 Chuggington (S) 7.55 Smurffit (S) 8.25 Daltonit (S) 8.55 Tom ja Jerry (S) 9.20 Ben 10: Alien Force 9.45 Pientä pintaremonttia 10.45 Jokakoti.fi 11.15 Hännänheiluttajat 11.45 Hjalliksen kanssa 12.15 Salatut elämät (7) 12.45 Salatut elämät (7) 13.15 Salatut elämät (7) 13.45 Toivo elää 16.00 Menestyksen takana Nord-
NELONEN
6.00 Ostosruutu 7.00 Ostosruutu 8.00 Hurja remontti 8.55 Unitupa 9.25 Unelmien talo 9.55 Animal Planet: Urhea eläintarha 10.55 Eläintenpelastustiimi (7) 11.25 Eläintenpelastustiimi 11.55 Elixir 12.25 Elixir Yli esteiden 12.55 Frasier 13.25 Frasier 13.55 Frasier
Kotikatsomo: Uutishuone TV1 sunnuntai 1.4.2012 1/12: Olet kohtaloni
Mikäli minä olisin mennyt toiselle kierrokselle ja tullut valituksi, olisin joutunut luovuttamaan Keskustan jäsenkirjan ja jättämään puolueen oman onnensa nojaan. klo 12.00 mennessä
TORSTAINA 5.4.
Sh Osa ap lli e stu Se a ns rv at on io ta n an -a lu ja sa vo su it se a tt i
Ilmoitusten jättöpäivä to 5.4. Korhosen ollessa pilkkireissulla Pikku-Kiimasella vastaan lenteli elävä merkki kevään saapumisesta.
Kuva: Anja Korhonen
Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 536 555 ääntä ja 17,5 prosentin kannatuksen saanut Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen kiertää nyt kenttää ja innostaa väkeä kunnallisvaalityöhön. Siinä tilanteessa sopivaksi vaihtoehdoksi nousee maakuntahallinnon nostaminen uudelleen jaloilleen. 010 665 6000 fax 010 665 6003
asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi toimitus.sotkamolehti@sps.fi
Konttorimme on suljettuna pe 6.4. Vain kasvukeskuksissa asuvat rikkaat hyötyvät uudistuksesta!
www.ravintolamessi.fi Löydät meidät myös Facebookista
Kantiksen viikonloppu
Alakerrassa Disco ja DJ Mikko Alakerrassa Disco ja DJ Härski
Vaihtoehdoksi
Paavo
KARAOKE 22-03
Lauantaina
Perjantaina
Hallituksen kuntaremontti merkitsee Väyrysen
mielestä sitä, että Suomen ja alueiden reuna-alueet tyhjenevät. Nykyiseen Kataisen hallitukseen kuuluvat puolueet ovat sitoutuneet Väyrysen mielestä kuntauudistuksen myötä keskittämiseen ja suuriin toimintayksiköihin. Puoluekokouksessa Paavo Väyrynen ei aio läh-
Presidentinvaalien
"
teä tekemään työtä ketään vastaan. Mielestäni hallitus toimii väärältä pohjalta. Se vaatii kuitenkin työtä puoleessa kyläyhdistyksistä ylimpään johtoon saakka.
Kainuuntie 14, Sotkamo, p. Hyvin menneiden presidentinvaalien jälkeen pitää puolueväen jaksaa tehdä työtä kuntavaalien menestyksen eteen ja sitten jo eduskuntavaaleissakin. Siinä samalla hän aktivoi puolueväkeä myös Keskustan jäsenvaaliin ja Rovaniemelle puoluekokoukseen valitsemaan uutta puheenjohtajaa. Puheenjohtajan paikka on avoinna ja lähden itse sitä tehtävää tavoittelemaan, hän sanoi Heiniksen kylätalolle saapuneille ja kannusti heitä aktiiviseen puoluetyöhön sekä toimintaan syrjäseutujen hyväksi vastapainona Kataisen hallituksen keskittämispolitiikalle.
Kuntavaaleihin
liittyen Paavo Väyrynen korosti Keskustan asemaa syrjäseutujen ja pienten kuntien puolustajana. Kuntien asukkaille pitää luoda palveluita eikä pohtia työs-
säkäyntialueita tai aluekeskuksia. Väyrysen mielestä 5 000 15 000 asukkaan kunnissa palvelut luodaan kaikkein edullisimmin ja tehokkaimmin. maaliskuuta. Suuret marketit sijoittuvat kuntakeskuksiin,
Väyrynen nosti Matti Vanhasen hallituksen käynnistämän Paras-hankkeen, vaikka senkin toteuttamisaika päättyy Kainuun hallintokokeilun tavoin vuoden 2012 lopussa. klo 12.00 mennessä
TIISTAINA 3.4.
Ilmoitusten jättöpäivä ti 3.4. Asukkaat muuttavat palvelukeskuksiin työn ja palveluiden perässä. (08) 666 0600 Avoinna: ma-ti 10-18, ke-to 10-20, pe 10-01, la 12-01, su 12-20
Kuntaremontti ei auta kuntien asukkaita.
ensimmäisen kierroksen tappion Vihreiden Pekka Haavistolle Väyrynen käänsi omalle puolueelleen voitoksi. Hallintokokeilun päättyessä se on suuri haaste Sotkamolle ja koko Kainuulle.
KARAOKE 22-03
Sunnuntaina
KARAOKE 22-03
Kangaskatu 14, SOTKAMO p. Vain siten Keskustan viime eduskuntavaaleissa pudonnut kannatus saadaan Väyrysen mielestä ylös ja Keskusta hallituspuolueeksi.
Esiintymässä Riku Sottinen ja Tommi Tuominen, liput 15 (lippuja ovelta rajoitetusti).
STAND UP-ILTA
Lauantaina 21.30-01.00
Messin viikonloppu: Perjantaina
KARAOKE
Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen näki mahdollisuutensa johtaa puolue uuteen nousuun hyvinä. (08) 666 0066 Avoinna: ma-ti 12-02, ke-pe 12-03, la-su 10-03
Tule liikkeeseemme ja saat tietää kauniiden muotojen salaisuuden.
Sotkamo-lehti ilmestyy pääsiäisen aikaan
Ilmoitusten jättöpäivä TÄNÄÄN pe 30.3. Tilaisuuden avannut Anni-Inkeri Törmänen korosti myös ihmisläheisen, kuntalaisia palvelevan toiminnan merkitystä. ja ma 9.4.. Kaupan liiton mukaan kuntien yhdistäminen merkitsisi myös kaupan keskittymistä. maaliskuuta 2012
Väyrynen luo nyt uskoa Keskustan nousuun
Martti Huusko
Ensimmäinen perhoshavainto
Anja Korhonen haivaitsi kevään ensimmäisen nokkosperhosen tiistaina 27. Ero on 300 miljoonaa euroa vuodessa!
hän muistutti. 20 Sotkamo
Perjantai 30. Heiniksen kylätalossa tiistaina Heinämäellä puhumassa piipahtanut Väyrynen kannusti tukijoukkojaan liikkeelle. Suuret kunnat eivät vastaavaan pysty. Näin sekä julkiset että yksityiset palvelut keskittyvät. klo 12.00 mennessä
KESKIVIIKKONA 11.4.
-lehti
1962 - 2012
Sotkamo, Kainuuntie 25, 6660 230 ma-pe 9.30-18, la 9.30-14 www.moda.fi
SOTKAMO
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo puh. Esimerkiksi Paavo Väyrynen nosti Helsingin, jolle palveluiden luominen on paljon kalliimpaa kuin naapurikunnassa Vantaalla. Tätä kehitystä Väyrynen vastusti kiivaasti
16-17
I
Ulkoilukartat s. 28 ja 30. www.sotkamolehti.fi
VuokattiNews myös verkossa
Jaossa 8.6.2012 saakka
Sotkamon ja Vuokatin matkailulehti jo vuodesta 1995
Numero 2/2012
Pienet kuvat: Vuokatin Matkailukeskus Oy ja iso kuva Tarja Korhonen, Sotkamo-lehti.
Vuokatin ja Sotkamon kartat s
. . . Monelle tuntuu olevan ihmetyksen aihe jo se, että koululaiset sanovat bussinkuljettajalle huomenta. . . . . . . . . . . Eteenpäin mennään. . . . sen matkailukokonaiEri asiat nivoutuvat suutta viedään eteenpäin. Turistirysiä ei tarvita, sillä ihmiset nuuseen, jossa pysyy paremmin muitten jalankulkijoitja omakohtaiset elämykset tekevät matkakohteista käyten vauhdissa. . Yhä usetuleville nuorille todella myötä hyvältä. Lähes poikkeuksetta ensimmäistä kertaa Milloin tahansa voi törmätä paikalliseen Havukka-ahon ajattelijaan. . 3 Vuokatinrinteille uutta jo ensi syksyksi . . . . Vain herkellä korvalla asiakvoimas positiivinen signaali paikallisille sen huomaa, kun asioi paikallisissa yrikaitaan kuunteleva yritys menestyy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2
KEVÄT 2012
Eteen- ja ylöspäin maailmantasolla
tuksiin antavat nuoret. . Useimmiten tällaiset kohtaukset haiskahtavat enemmän rahastamiselta kuin aidolta kulttuurielämykseltä. . . . . .28 Makkonen seikkailee jatkokertomuksessa . . . . . . . . . . . .10 Ladulla ja porealtaassa . . . . . 6 Naapurinvaaralla tähtiesiintyjiä . . . . . 5 Tallilla voi harrastaa ja tehdä työtä . . . . . . Se näkyy ja palautetta. . . . .30
K
un suomalainen lähtee ulkomaille, halutaan nähdä jotain "aitoa". Siis yrittäjille. . . . . . . 2 Nightwish-tähti dikkaa Vuokatista . . . . . . . . . . . . Kehityksen suunta näyttää uusien investointien kehittämistyötä. . . tiukasti yhteen. misen arvoisen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kun lisäksi tavat esiin sen, että tässä kunta juuri nyt sopivasti ään lähes kaikessa maailmanlaajuisella tilanteessa on uskallettava olla nöyrä, panostaa niin perusinvestointeihin kuin areenalla olipa kyseessä urheilu, matkuunnelta asiakkaita ja heiltä tulevaa oppilasasuntolan rakentamiseen, on se kailu tai muu yritystoiminta. maa, mutta annas olla, kun viettää päivänkin Helsingin Hyvä reissu muistetaan pienistä asioista, ei suurista rautatieaseman ympärillä. . . . . 4 Vuokatti Urheiluakatemiassa potkua . . . . .12 Hiihtoputkesta löytyy palveluita . . Matkakohteesta riippuen paikalliset sitten esittävät turistien mieliksi kansantansseja, perinteisten käsitöitten valmistamista tai tarjoilevat outoja ruokia. . tyksissä. . . . kemaan leikkiä, vaikka asiakkaan takana oleva jono Täällä asuessa ei rauhallista elämän rytmiä enää huonäyttäisi loputtomalta. . Kummallisiin asuihin pukeudutaan, kun turistibussi kaartaa pihaan, ja jos esitys on "aidossa maalaismiljöössä", aasinkanttura köytetään vierailun ajaksi porttiin ja umpikuuro mummo talutetaan istumaan aasin viereen. .23 Sanaristikko . .25 Komedia viihdyttää katsojia . Sotkamon ja Vuokatin alueelle saapuneet Näyttelijä Hannu Väyrynen jututti Vuokattihiihdon osanottajia taukoovat ihmetelleet alkuperäisväestön leppoisaa paikalla. . . . Ennakkoluulottumuus, Vuokatinrinteiden kevankka osaaminen ja rohhittäminen, Vuokatti keus päätöksenteon hetUrheiluakatemian kellä ovat usein olleet se vankka osaaminen ja tekijä, joka on ratkaissut siitä saatu arvostus sekä kilpailun Vuokatin tai monipuolisen loma-aluSotkamon hyväksi. . . . . . . . . . . . . . 8 Matkailijaa arvostetaan Vuokatissa . . . . . Sotkamo ja Vuokatti kilpailevat nykyUskoa menetykseen ja uusiin saavu-
K
Alkuperäisasukkaita liikkeellä Sisältö
Pääkirjoitus. . .22 Sporttis-leiri tarjoaa lapsille liikuntaa . . 16-17 Pesäpallossa Sotkamossa huippukesä . . . . . . . anna ja ota tarpeen tullen palautetta. .24 Tapahtumakalenteri . Saati Päivi Eskelinen. . . . . . uusia mahdollisuuksia Nuorten urheilijoiden alueelle saapuville nautmenestyminen perustuu tia Vuokatin tarjoamista samoihin vahvuuksiin, valmentautumis- tai lojoilla koko Vuokattia ja mailumahdollisuuksista. . Sotkamolaisten on varmaan turha ryhtyä esittämään, että täällä elettäisiin vielä 1800-lukua virsutossuissa ja soiteltaisiin kannelta päreen valossa. .13 Vuokatin ja Sotkamon kartat . . . . ja kiireetöntä asennetta, joka sitten jo parissa päivässä tarttuu stressaantuneeseen pääkausitten se, että kaupan kassa ryhtyy rupattelemaan ja laspunkilaiseenkin. Jo tekee mieli takaisin Kaimeganähtävyyksistä. . uluvan talven Esimerkiksi urheilulukiaikana monet ossa opiskelevat ja Vuopitkään valkatti Urheiluakatemian misteilla olevat toimintaan mukaan pääseasiat ovat nytvät nuoret ovat juuri niitä kähtäneet Vuokatissa tulevaisuuden toivoja, eteenpäin. . Kotimaan matkailussakin on omat haasteensa. . . 20-21 Katinkulta Golfissa paljon uutta . . . . . . Kehitysinjoita hiihdon ja muiden vestoinnit parantavat talviurheilulajien seuraajat selvästi alueen palveja kannustajat ovat tänä luita ja tarjoavat aivan talvena kaivanneet. . . . . . . . . . Täällä eletään omaan tahtiin, rinnakkain matkailijoitten kanssa. . . . . . . . . . . . . een jatkuva kehittämiAikaisempien vuosien nen tarjoavat tänne lysaavutukset ja toiminnan hyelle lomalle tai hyvät tulokset ovat toivaikkapa urheilulukisaalta hyvä pohja jatkaa oon koulua käymään Lumilautailu vaatii taitoa ja tarkkaivaisuutta. . . .29 Rinnekartta . . . . . . . . . .26 Vuokatin ulkoilualueen kartta . . . . . . . . . . . . . . . . Kuva VMK Petri Kovalinen ammin myös yrittäjät nospaljon. . . Turistin ei tarvitse kokea oloaan vaivaantuneeksi, sillä täällä ole onneksi sellaiseen turvauduttu
Kun yleisössä on tuhannesta kahteentuhanteen ihmistä, saa heihin kontaktin ja fiilis on heti erilainen. Eilen soitimme Joensuussa. Seuraan lajia hyvinkin tarkasti. Festivaalin taiteellinen johtaja Marco Bjurström iloitsi uuden tapahtuman
saamasta vauhdikkaasta alusta. Tammikuussa teimme kier-
"
Tuomas Holopainen eläytyi musiikkiin.
tueen Amerikassa. Se, että saa mennä punkkaan kirjan kanssa tai katsoa elokuvaa bändin kanssa bussin loungessa rentouttaa. Kilpailun lisäksi kolmen päivän ohjelmaan sisältyy ammattilaisten ohjauksessa pari- ja yksintanssiopetusta niin vasta-alkajille kuin edistyneille tanssin harrastajille.
Vuokatti Dance Festivalin ohjelma sisältää runsaasti erilaista tanssin opetusta.
Holopainen rakastaa keikkabusseja
Jonna Karjalainen
Maailmanlaajuista menestystä niittänyt Nightwish pysähtyi kiertueensa toisella etapilla maaliskuun alussa Sotkamoon. Tapahtuman ydinajatuksena on tarjota kohtaamispaikka ja kilpailuareena kaikentasoisille aikuisille tanssijoille.
Festivaalin aikana järjestetään kilpailu, johon voi kaikki voivat osallistua. Jokainen kiteeläinen kokeilee lajia varmasti jossain vaiheessa. Iltaisin on mukavaa katsella ohi vilistäviä maisemia ja käydä syömässä hyvin. Tykkään viettää hyvin luonnonläheistä elämää kalastaen ja vaeltaen. Sotkamo on toinen pysäkki tällä kiertueella. Lavalle astuminen jännittää edelleen. Viikko sitten sain nähdä ensimmäiset efektoidut kohtaukset ja näytti aivan törkeen hienolta. Nyt vaan odotellaan, että saadaan loput kuntoon ja äänisuunnittelu valmiiksi. Seikkailu on alkamassa. Nightwishin keikkatahti on tällä hetkellä kiireinen. Kiertueilla Holopaisen henkireikiä ovat kirjat ja elokuvat. Hänen mielestään tärkeää Dance Festivalissa on hyvä ja hauska meininki. Ennen lavalle astumista bändi oleskelee pukuhuoneessa yhdessä. Kunhan olet varma itsestäsi, olet hereillä ja valpas sekä tiedät mitä olet menossa tekemään ja nautit siitä, ei jännitystä tarvita. Elokuva kertoo vanhasta miehestä, joka makaa sairaalan vuoteella ja käy läpi omaa elämäänsä päänsisäisessä mielikuvitusmaailmassa, valottaa Holopainen.
Tiiviin keikkatahdin lomassa täytyy myös osata rentoutua. KEVÄT 2012
3
Vuokatti Dance Festival on tanssitapahtuma aikuisille
Päivi Eskelinen
Marco Bjurströmin ideoima aikuisten tanssitapahtuma Vuokatti Dance Festival tuo tanssin iloa Vuokattiin 23.25. Muutama peli on tullut Sotkamossa käytyä katsomassa. Sitten olemme valmiita lavalle.. Huhtikuun lopulla pitäisi elokuvan olla valmis. elokuuta. Nyt hengaillaan vaan ja otetaan rauhallisesti. Hän kertoo esiintymisestä ei ole tullut missään nimessä peruskauraa. Uusin levy ilmestyi joulukuussa ja se on lähtenyt liikkeen kauhean hyvin. Siitä on viimeaikoina lusmuiltu. Rentoudun parhaiten
kotona. Mi-
nun mielestäni se on ihan huuhaata. Lavalla nähdään Holopaisen mukaan screenejä, tulta ja liekkejä sekä lavasteita. Se on kansainvälinen tanssitapahtuma, joka on tarkoitettu kaikille yli 30vuotiaille tanssin harrastajille. Holopainen on ollut kova jännittäjä jo ala-asteen joulujuhlista lähtien. Rakastan keikkabusseja. Konsertin järjestelyistä vastasi sotkamolainen Järjestävä taho Festivals Oy. Viime vuonna kilpailuun osallistui satoja aikuisia tanssin harrastajia, jota toivat Katinkullan näyttämölle omia ryhmäkoreografioitaan. En ole koskaan kuitenkaan tutustunut kuntaan sen tarkemmin. Kiertueella on panostettu erityisesti visuaalisuuteen. Vuokatissa olen käynyt natiaisena laskemassa muutaman kerran. Seuraava vuosi menee täysin kierrellessä ympäri maailmaa. Hetki sitten kävimme soittamassa soundcheckin ja tuntui hienolta kun näki koko salin. Sotkamo on Holopaiselle tuttu pesäpallon vuoksi. On ikivanha klisee, että kun menet ja teet parhaasi niin muulla ei ole väliä. Tanssityyli on vapaa eli koreografiat voivat koostua mistä tahansa tanssityyleistä ja niiden yhdistelmistä. Olen käyttänyt sellaista vertauskuvaa, että kappaleet ovat minun tapani kirjoittaa päiväkirjaa elävästä elämästä. Siellä minä istun nuotion ääressä, katselen leffoja ja hoidan arkirutiineja. Erilaiset tunteet ja kaikki mitä koen voimakkaasti muuntuvat kappaleisiin.
Holopaisen jalat ovat tiukasti maan pinnalla. Olemme viemässä esiintymistä teatraalisempaan suuntaan.
Lisää haasteita tuo valmisteilla oleva elokuva, joka aikataulun myöhästymisen vuoksi tulee kevään sijaan syksyllä elokuvateattereihin.
Tällä hetkellä kaikki materiaali on Holopaisen mukaan filmattu ja efektejä valmistetaan Kanadan Montrealissa. Asun Kiteellä metsän keskellä ja järven rannalla. Yksi lasi punkkua, yksi tupakka ja ryhmähali. Inspiraatio kappaleiden sanoittamiseen ja säveltämiseen lähtee valtavasta intohimosta ja palosta
tuoda esiin tunteita, joita pään sisällä milloinkin myllertää. Henkilökohtaisesti tykkään tällaisista konserttisaleista kaikkein eniten. Suomesta seuraavat keikkapaikat ovat Venäjä, Ukraina ja Eurooppa. Tiesi heti, että tästä tulee hieno keikka, totesi Holopainen ennen konsertin alkamista. Spektaakkelista pääsi nauttimaan yhteensä 2000 lipun ostanutta.
Jokainen kiteeläinen kokeilee pesäpalloa jossain vaiheessa.
Nightwishin keulahahmo
ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen oli innoissaan Sotkamon erilaisesta esiintymisympäristöstä. Arkiset perushetket ovat parhaimpia. Minulla oli aikoinaan tapana olla viisi minuuttia yksin rauhallisessa paikassa ja käydä päässäni läpi settilista ja konsertin kulku. En itse allekirjoita sitä, että pitää vähän jännittää, jotta suoritus paranee. Nopeasti loppuunmyyty konsertti järjestettiin Vuokattihallissa
Kyllä kannattaa tulla!
Jo nyt lautailijat pääsevät harjoittelemaan hyvissä olosuhteissa Vuokatissa. MUISTOMERKIT JA VEISTOKSET Sotkamon hautausmaalla on sotavuosien 1939-44 sankarivainaji en muistolle pystytetty graniittiristi sekä kuvanveistäjä Matti Hyny sen veistämä taiteilija Jaakko Leppäsen muistopatsas. Tervajärven talomuseo sijaitsee Sumsalla noin 25 kilometrin päässä Sotkamon kirkonkylästä. Alttaritaulun on maalannut Severi Falkman. Samassa harjumaisemassa kiertää myös pururata ja talvi sin valaistu hiihtolatu. Sotkamon Jymy ja pesäpallo ovat kantaneet usean vuoden ajan Sotkamon nimeä, osaamista ja menestymistä maan ja maailman kartalle. Tämä on iso juttu, lessä rinteitä koluaville. Kun haluat shoppailemaan, monipuoliset vähittäiskaupat ja erikoismyymälät löytyvät n. ORTODOKSINEN KIRKKO Arkkitehti Teuvo Alapeuson piirtämä kirkko sijaitsee Sotkamon hautausmaan tuntumassa. 8-15 08 6156 5014
Sotkamon kunta toivottaa Sinut tervetulleeksi nauttimaan kaikesta alueemme palvelutarjonnasta. Suutarinen muistuttaa, Vuokatin kehittämisellä on valtava merkitys että Vuokatissa on tilaa suomalaiselle lumilautai- huipuille ja harrastusmielulle. Kesänäyttelyt, musiikkitapahtumat, maankuulut lavatanssit Naapurinvaaralla... LUONTOPOLUT Ympäri pitäjää levittäytyvän UKK-reitistön lisäksi yksi Sotkamon parhaimpia luontopolkuja on Hiukanharjulla, uimarannan tuntu massa. Koulutettuja ohjaajia Hiihtokoulusta löytyy tällä hetkellä yksitoista Vuokatinrinteillä on tavoitteena, että kaikilla Vuokattiin saapuvilla on samat palvelut myös laskettelussa ja niitä on tarjolla samalta luukulta Vuokatin Hiihtokoulusta.
Laskettelukausi jatkuu
Vuokatissa pitkälle huhtikuulle. Naapurinvaaralla sijaitsee myös yksi Suomen kuuluisimmis ta lavatanssipaikoista Naapurinvaaran Huvikeskus. milautailijoiden joukko. Parhaillaan Vuokatissa on käynnistymässä yli viiden miljoonan euron investoinnit. Luterilaisen kirkon luona on vuoden 1918 vapaussodan muistomerkki. Jatkossa meillä on puit- kohtaiseksi Vuokatin Urteet järjestää kansainvälisiä heiluopiston Lumilajien kilpailuja maailmancup- kehittämishankkeen yhteykilpailuita myöten, kertoo dessä.
Suomen kattavimman ja laajimman valikoiman avulla voivat esimerkiksi erilaisia liikuntarajoitteita omaavat henkilöt päästä kokemaan laskettelun hurmaa. HELLUNTAISEURAKUNNAN KIRKKO Arkkitehti Veikko Gröhnin Makkosenmäelle suunnitteleman, vuonna 1985 käyttöön otetun, luonnonkivikirkon arkkitehtoinen kompositio on selkeän yksinkertainen, joka karu, kuten kainuulainen luonto. Kuva VMK Petri Kovalainen Suomen kansainvälisillä Huippupaikat Oy:n toimikilparinteillä pärjännyt lu- tusjohtaja Ilkka Suutarinen. Kunnan toinen taajama ympäristöineen, Vuokatti, on matkailu- ja liikuntaelämän keskus, kansainvälisestikin arvioituna monipuolisin kesät-talvet. LUTERILAINEN KIRKKO Arkkitehti Oldenburgin suunnittelema puukirkko on rakennettu suurina nälkävuosina 1860-luvun loppupuolella ja otettu käyttöön vuonna 1870. Talvella 2012-2013 Vuokatinrinteiden tavoitteena on päästä uudistusten jälkeen selvään kasvuun. Ensi kauden alkuun mennessä Vuokatinrinteille valmistuu maailmancup-mitat täyttävä Superpipe sekä reilut 700 metriä pitkä slopestylerinne. Pääsiäisesongin jälkeen Ilkka Suutarinen uskoo kävijämäärän nousevan entiselle tasolle eli vajaaseen 150 000 laskettelupäivään. Syksyllä on käytössä sisäpipe.
Kuva VMK Petri Kovalainen
Nähtävyydet
VUOKATTI Sotkamon maisemaa hallitsee Vuokatin vaa rojen jylhä jono, joiden laelta avautuu upea maisema kunnan lukuisille järville. Perinteisesti Vuokatinrinteiden laskettelukausi päättyy Loskafestareihin, jotka järjestetään tänä keväänä 28. huhtikuuta.
Päivystävän sairaanhoitajan APTEEKKI TAKSI PUHELINNEUVONTA 24h/vrk (08) 632 200 0600 398 200 (08) 6156 6000
MUISTA NÄMÄ TÄRKEÄT NUMEROT!
Yleinen HÄTÄHÄTÄ
NUMERO
112. Erilaisia tapahtumia järjestetään pitkin vuotta. Sotkamon kuntakeskus sijaitsee luonnonkauniilla paikalla, vesistöjen ympäröimänä. Syksyllä on käytössä sisäpipe. iloitsee Suomen Lumilautaliiton toiminnanjohtaja Pelkät puitteet eivät riitä. Vuokatinrinteet, urheiluopisto, Katinkullan matkailukeskus, lukuisat majoitusliikkeet, maaseudun lomakylät lähellä Vuokattia luonnon rauhassa ja hiihto- ja lumilautailumahdollisuudet jokaisena vuodenaikana hiihto- tai lumilautailutunnelissa tarjoavat jokaiselle sopivan vaihtoehdon. puolenkymmenen kilometrin päästä Vuokatista Kuhmon suuntaan sijaitsevasta kuntakeskuksesta, perinteisestä kirkonkylästä. Vuokatin Hiihtokouluun Liitto aikoo jatkossa kes- on hankittu juuri kattava kittää maajoukkueiden toi- valikoima soveltavan alppimintaa aiempaa enemmän hiihdon välineistöä. Uuden lumetusjärjestelmän kanssa Vuokattiin syntyy lumilautailijoille maailmanluokan harjoituskeskus. Vuokatin ylitse kulkevat kesäisin vaelluspolut ja talvisin hiihtoladut. Mats Lindfors. 4
KEVÄT 2012
Sotkamon kunta
monipuolisuudellaan kuntien kärjessä
www.sotkamo.fi, www.vuokatti.fi
Kunnanvirasto
Markkinatie 1 PL 24 88601 Sotkamo Vaihde 08-615 5811 Fax 08-615 58120 etunimi.sukunimi@sotkamo.fi Kunnanjohtaja Petri Kauppinen 044 750 2111 Hallintojohtaja Juhani Pieniniemi 044 750 2130 Kirjasto 08 6155 8200 Sotkamon terveysasema 08 615 51 Sairaanhoitajan puhelinpäivystys ja neuvontapalvelut 24 h 08 6156 6000 Päivystysajanvaraus ark. Myös motorisesti rajoittuneille ja näkövammaisille löytyy Vuokatinrinteiltä heille sopivia välineitä. Vuokatin matkailupalvelut ovat maamme korkeatasoisimmat ympäri vuoden. Välineistön ja koulutetun ohjaajan avulla laskeminen on turvallista. Puistoon opastetaan Kuhmon ja Sotkamon välisen eteläpuolen tien (kantatie 76) varresta. Liikuntatapahtumat ja kisat ovat osa Sotkamon kuntakuvaa. -
HIIDENPORTIN KANSALLISPUISTO Hiidenportin kansallispuisto sijaitsee noin 48 kilometrin päässä Sotkamon keskustasta. MUSEOT Sotkamon historiasta aina esihistoriasta nykypäiviin kertova Sotkamon makasiinimuseo sijaitsee entisessä kruununmakasiinissa kirkonkylän tuntumassa. Hiukan kuulut hiekkarannat, harjut ja vehreys luovat viihtyisät olosuhteet asumiseen ja lomailuun. Vuokattiin. Hir vensaaressa, kirkonkylän tuntumassa seisoo taiteilija Nina Ternon veistos Havukka-ahon ajattelija.
Vuokatinrinteiden periaatteena on tarjota laskettelun iloja ja liikunnan riemuja kaikille kunnosta ja iästä riippumatta. Uuden lumetusjärjestelmän ja uudistettavan valaistuksen ansiosta kaikki Vuokatin 13 rinnettä, nykyaikaiset hissit, huippukuntoiset ladut ja kattava oheispalvelujen kirjo takaavat tekemistä koko perheelle isoille ja pienille koko loman ajaksi.
"
Vuokatti antaa uutta potkua lumilautailijoille
Uusia kehittämishankkeita kiittelee erityisesti
Jo nyt lautailijat pääsevät harjoittelemaan hyvissä olosuhteissa Vuokatissa. Vuokatin Hiihtokoulun Tästä hyötyvät maail- johtaja Heidi Ovaskainen mantason kilpalaskijat ja sanoo, että tämän välineisharrastusmielessä lautaile- tön hankkiminen tuli ajanvat. HIUKAN HIEKAT Jo vuosikymmeniä sitten tunnettu, kilometrien pituinen Hiukan ui maranta sijaitsee keskellä Sotkamon kirkonkylää.
Rinteillä tilaa huipuille ja aloittelijoille
Martti Huusko
NAAPURINVAARA Naapurinvaaran perinnemaisemaa ja luontoa voi ihailla kesällä vaeltamalla ja talvella hiihtämällä vaaran laella sijaitsevalle ko dalle
Uudessa superpipessä harjoitteluolosuhteet vastaavat maailmancup-tasoa. Selkänojan kehitykselle antavat Sotkamon urheilulukion vankat perinteet, Vuokatin tarjoamat loistavat olosuhteet ja yksilöllinen ohjaus, jotka ovat kantaneet hedelmää jo vuosikymmenten ajan. KEVÄT 2012
5
Vuokatti Urheiluakatemia on mukana urheilun muutoksessa
Leena Rusanen
myös verkossa
Vuonna 2010 toimin-
www.sotkamolehti.fi
Hyödynnä näkyvyytesi sähköisellä linkillä omille verkkosivuillesi VAIN 10 /teema.
tansa aloittanut Vuokatti Urheiluakatemia on sulautunut alueen koulujen ja oppilaitosten arkeen tarjoten mahdollisuuden rytmittää arkea urheilun ehdoilla, opiskelua kuitenkaan unohtamatta. Lumetusjärjestelmän parantamisella pyritään lisäämään rinteiden lumivarmuutta ja samalla se takaa aikaisemman kauden aloituksen. Kuva VMK Petri Kovalainen
Aineistopäivä pe 10.8.
alusta.
"
Lumilautailioiden pitää päästä harjoittelemaan heti kauden
entisestään parantuvista olosuhteista saavat nauttia erityisesti lumilautailijat.
Vuokatissa.
Vuokatin loistavista ja
Vuokatin rinnealueen kehittämishankkeen myötä lumilautailijoille rakennetaan ensi talveksi maailmancup-mitat täyttävä Superpipe sekä 750 metriä pitkä slopestyle-rinne. Lautailijoiden lisäksi hankkeesta riittää iloa myös kisayleisölle, sillä rinteille rakennetaan katsomotiloja ja valaistusta parannetaan. Urheiluakatemiaverkoston toimintatapa korostaa osaamista ja tiivistä yhteistyötä. Tällä on valtava merkitys suomalaiselle lautailulle, tämä on iso juttu! Suomen lumilautaliiton toiminnanjohtaja Mats Lindfors iloitsee. 010 665 6013, 040 587 2067 sanna.koivusalo@sps.fi
Ensi syksynä lumilautailijat pääsevät kokeilemaan uutta superpipea ja slopestyle-rinnettä. urheilun muutostyön ensimmäiset toimenpiteet konkretisoituvat vielä kuluvan vuoden aikana. Yhteinen tavoitteemme on ollut tehdä Vuokattiin maailmanluokan harjoittelukeskus. Parhaillaan HUMUryhmä valmistelee huippuurheilun rakenne- ja resurssiratkaisuja, joista keskeisin on ensi vuoden alusta toimintansa aloittava huippuurheiluyksikkö. Tämän yksikkö johtaa valtakunnallista urheiluakatemiaverkostoa, johon myös Vuokatti Urheiluakatemia haluaa sementoida vankan jalansijansa. Tulevaisuudessa akatemiaverkosto on koko urheilijan polun perustukiratkaisu, jonka kautta urheilu ja opiskelu yhdistyvät ja urheilijalle on tarjolla osaava valmennus hyvissä olosuhteissa. Vuokatin tähtihautomosta ovat ponnistaneet menestykseen muun muassa Kaisa Mäkäräinen, Peetu Piiroinen, Krista Lähteenmäki, Enni Rukajärvi ja Roope Korhonen. Urheiluakatemiaverkostolla tulee olemaan urheiluseurojen ja lajiliittojen kanssa keskeinen rooli suomalaisessa huippu-urheilussa, kertoi muutosryhmän Antti Paananen vieraillessaan akatemiakiertueella
VuokattiNews jaetaan:
AINOANA LEHTENÄ MATKAILIJOILLE SOTKAMOSSA JA VUOKATISSA SOTKAMO-LEHDEN TILAAJILLE SEKÄ PEITTOJAKELUNA RISTIJÄRVELLÄ JA VALTIMOLLA YLI 60 JAKELUPISTEESSÄ SOTKAMOSSA, VUOKATISSA JA KAJAANISSA OULUN, KAJAANIN JA IISALMEN MATKAILUNEUVONNOISSA SEKÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUSSA
Käynnissä olevan huippu-
Tavoita matkailijat vuonna 2012
KESÄ
ILMESTYY PE 8.6.
Aineistopäivä pe 25.5.
ERÄ JA RETKEILY
ILMESTYY PE 24.8.
Lumilautailijat pääsevät tekemään jo nyt näyttäviä lentoja Vuokatin pipessä. Kuva VMK Petri Kovalainen
Aineistot: ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi Tapahtumat: toimitus.sotkamolehti@sps.fi. Lautailussa suurin osa lajiharjoittelusta tehdään alkukaudesta, joten aikainen ensilumille pääseminen on erittäin tärkeää, Lindfors jatkaa.
SYYSLOMAT
ILMESTYY PE 12.10.
Aineistopäivä pe 28.9.
JOULU/SYDÄNTALVI
ILMESTYY PE 14.12.
Aineistopäivä pe 30.11.
Pyydä tarjouksemme ja varaa paikkasi pian!
SOTKAMO-lehti
1 1 92 6 2 2 0
Sanna Koivusalo p
Huuskon talli löytyy netistä osoitteesta: http://soraset.sporttisaitti. Huuskon talleilla ratsastajat satuloivat hevosensa ja myös riisuvat satulasta. Pitkäaikainen tuttavuus johti nyt mukavaan lopputulemaan, voimien yhdistämiseen samassa ratsastuskoulussa Vuokatin Ratsastuskoulun tallissa on tällä hetkellä kahdeksan Pauliinan ja ja viisitoista Tarjan hevosta. Ennen oli tallityttöjä, jotka mättivät mielellään hevosenlantaa ratsastustuntia vastaan. Patrikainen valmentaa ja opettaa myös itse. Hän keskittyy kouluratsastukseen.
Kaksi vuotta sitten sotkamolaistunut Pauliina Räisänen on harrastanut ratsa-
tusta pikkutytöstä. Odottaako tallille tuleva asiakas, että hevonen odottaa satuloituna ja suittuina ja tarvitsee vain ponnistaa ratsun selkään. 6
KEVÄT 2012
Tallilla opitaan hevosmiestaitoja
Tarja Korhonen
Vuokatin vaarojen rau-
hallisella puolella sijaitsee Huuskon talli. Pauliina ratsasti Tarjan tallilla jo alakouluikäisenä. Uuden yrittäjän elämänasennetta kuvaa lausahdus, jonka Pauliina kuuli eräältä
opettajaltaan yrittäjäkurssilla. Eli jos ei ymmärrä tarttua siitä onnen otsatukasta ajoissa kiinni, kädet tapaavat vain sen kaljun, pohti Pauliina maaliskuisena päivänä uuden työmaansa pihalla.
Pauliina Räisänen on elänyt ja työskennellyt hevosten kanssa lapsesta saakka.. Pari harjoittelee kentällä päivittäin.
Päivi on tyytyväinen tallinsa hevosiin. Hevosmiestaito on kiteytettynä sitä, että pystyy ajattelemaan asioita myös hevosen kannalta. Tallin opettajina toimivat Päivi Huusko ja Romain Gourguechon.
Ovatko hevosmiestaidot
kadonneet nykyratsastajan elämästä. Kirpulla on kisattu vuonna 2009 Junioreiden Pohjois-Suomen hopeamitali. Lukion toista luokkaa käyvä Heidi harjoittelee joka päivä Kirppu-nimisellä lämminveritammalla kent-
täratsastukseen kuuluvia lajeja. Yrittäjät tekevät itse myös talikkohommat, jatkaa Päivi, jolla on vuosien kokemus hevosten kasvattamisesta, kouluttamisesta ja hoitamisesta. com/huuskon-talli/
Harrastuksesta ammatiksi
Tarja Korhonen
Vuokatin Ratsastuskoulu
on vahvistanut toimintaansa. Heidin hevonen Kirppu eli fiinimmin Corinessa K on kymmenen vuotta emäntäänsä nuorempi. Nyt se perinne on hävinnyt. Heidi itse on osallistunut Kirpulla kenttäratsastuksen tutustumisluokkaan sekä helppoon luokkaan.
Seuraava tavoitteeni on pärjätä Junioreiden SM-kisoissa, kertoo seitsemäntoistavuotias Heidi. Huuskon tallilla ratsastustunnit pyörivät ympäri vuoden, ja talli tarjoaa myös vaelluksia, leirejä, kursseja sekä talvisin hiihtoratsastusta. Takaa se on kalju. Uutena yrittäjänä Haapalanlahdentiellä aloitti maaliskuun alussa Pauliina Räisänen, joka vuokrasi Tarja Patrikaisen omistamalta tallilta tiloja toimintaan. Ranskasta muuttanut Romain ratsastaa myös kilpaa hevosten kouluttamisen ja hoitamisen lisäksi.
Heidi Tolonen ja Kirppu ovat Huuskon tallin ratsukkolupaus. Hevostemme taso on äärimmäisen hyvä. Näkee, onko eläin sairas ja osaa käsitellä hevosta niin, että sekä ihmisellä että eläimellä on turvallista olla, sanoo Päivi Huusko. Huuskon talleilla asiat tehdään toisin. Ratsastamisessa ei ole koskaan valmis. Juuri se on tässä lajissa kiehtovaa, kertoi Räisänen. Talleilla häärii Päivin toverina avopuoliso Romain Gourguechon. Onnella on vain otsatukka. Varsinkin kilpailuissa ratsastavia ohjataan hoitamaan omaa hevostaan. Tällainen suuntaus on levinnyt Suomen talleille. Kaunislinjainen Kirppu on luonteeltaan kiltti, nöyrä ja kuuliainen - juuri sopiva
nuorelle ratsastajalle. Tallissamme on nyt yhteensä 21 hevosta ja ponia, joista osa on omia ja osa yksityisomistuksessa ja meillä vuokralla, kertoo Päivi.
Menestystä ratsastuskilpailuissa odotetaan Huuskon tallin kasvatilta Heidi Toloselta
+ 17,04 snt/min. KEVÄT 2012
7
Kaikki Vuokatista
- Vuokatin myynti- ja varauskeskuksesta
RTG Active Oy:n vuokraamo, Holiday Club Katinkullan edustalla kesät talvet VÄLINEVUOKRAUS: · Skidoo 550 GTX ja MXZ -moottorikelkat · Sukset · Pulkat · Polkupyörät · Skootterit · Kalastusvälineet · Veneet · Fribeegolf-välineet OHJELMAT: · Moottorikelkkasafarit · Retki suomalaiselle maatilalle · Huskyohjelmat · Tiimikisat · Kahvakuulatunnit · Kalastus · Illanvietot Tarjoamme asiakkaillemme koko Vuokatin monipuolisen tarjonnan, kaiken mitä matkailija Vuokatissa vieraillessaan tarvitsee: · hotellit, mökit ja lomahuoneistot · ohjelmapalvelut · kuljetukset, lento- ja junaliput · ravintolapalvelut · kokoukset tai illanvietot · pääsyliput Vuokatti-tapahtumiin · lento- ja majoituspaketit Kaupan päälle saat aina myyntitiimimme paikallisen asiantuntemuksen.
Online TravelShop
RTG Active Oy Ohjelmapalvelut ja välinevuokraus Pisterinniementie 2, 88610 VUOKATTI Puh. + 5,95 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh. 010 389 2202 S-posti vuokatti@readytogo.fi Internet www.readytogo.fi/vuokatti
Puhelut: lankapuhelimesta 8,28 snt/puh. Sis. Jonotusaika on maksullinen. 23 %.. alv. 044 273 1779 S-posti active@readytogo.fi Internet www.rtgactive.fi
RTG Ready To Go Oy Vuokatin myynti- ja varauskeskus Pisterinniementie 2, 88610 VUOKATTI Puh
Monipuolinen musiikkimies Harjukarin eno on tangokuningas Kari Piironen.
gokuningas Marko Maunuksela vastaa niiden tanssijoiden huutoon, joiden mielestä Suvin musiikki on liian hempeää. Jos kenestäkään, niin Matista ja Teposta on tehty parodioita ja väännetty heidän laulujaan. Suvi Teräsniskaa kelpaa katsella ja kuunnella. Herrasmiesorkesteri Souvarien pääsiäiskeikka Napiksella on perinne. Erikoisuutena mainittakoon orkesterin käyttämä valotaulu. Yli 10-henkinen orkesteri solistinaan Sami Saari edustavat niitä perinteitä, joita suomalainen tanssiyleisö arvostaa. "Kaapin takan on nainen", "mä joka kolmas päivä töitä teen, silloinkin vasta kymmeneksi meen", ovat tunnetuimpia uussanoituksia.
Suunnistajien hautajai-
sissa laulettiin kappaletta viimeisestä rastista. Ottamatta kantaa siihen,
että putoavatko noita-akat juuri Naapurinvaaralle lankalauantaina, on todettava naisten olevan tuona iltana taas kerran enemmistönä. Teemana on nostalgia, 1960-luku ja Sotkamo-lehden juhlatanssit. Seuraavana päivänä eli väliyön suurtansseissa on ties monennenko kerran rovaniemeläisorkesteri Souvarit tanssittamassa Naapurinvaaralla. päivänä. Nyt lienee tullut tuo tuhat jo täyteen.
Suvi Teräsniska on muutamassa vuodessa noussut suomalaisten naisartistien ehdottomaan eliittiin.
Kun Simo Silmu laulaa "Mä putoan" loppuu kyöpelinvuorelle lentävien noitien luudasta polttoaine pääsiäisen väliyönä.
Jos nyt ikoneista puhutaan, niin sellaisia ovat myös Mattilan sisarussarjaan kuuluvan Anneli Mattilan kanssa viikko pääsiäisen jälkeen Napikselle saapuvat Matti ja Teppo. Ja niitä, jotka tulevat vaikka maitten ja merien takaa.
Charles Plogmanin on sanottu olevan tietynikäisten naisten päiväuni.
Ruotsinsuomalaisen Charles Plogman tuli tutuksi aikoinaan Charlies yhtyeen solistina. Taulusta voi lukea, onko seuraavana soittovuorossa jenkka, humppa, tango vai valssi. Jälleen ilmaa siipiensä alle saaneen Yölinnun parina on nuorekas Myrskytuuli. Souvareiden parina esiintyy Teemu Harjukarin Taivaanrannanmaalarit. Vetäen väkeä tanssilavoille etelämpänäkin. Maaliskuun viimeisissä tansseissa nähdään muun muassa Pekkaniskan Pojat. Purontaka on lähtöisin melkein naapurista, Keski-Pohjanmaalta. Tangokuningas Oinas esiintyi Naapurinvaaralla nuorisoseuran laskuun pidetyissä ensimmäisissä tansseissa syksyllä 1991. Kesän ohjelmistosta sen verran, että kesäkauden avauksessa nähdään Teuvo Oinas. Turun yliopistollisen sairaalan potenssihäiriöistä kärsivien osastolla esiintymässä käyneet Matti ja Teppo olivat laulaneet lopuksi kappaleen "älä tuu huomenna, tuu jo tänään." Vähän samanlainen juttu oli Grönin Eikasta. T.T. Samana iltana esiintyvät Helmenkalastajat eivät ole lainanneet nimeään valtimolaissyntyiseltä "kylähullulta". Tunnetun nosturifirman sponsoroima orkesteri soittaa jalat liikkeelle saavaa tanssimusiikkia. Itä-Länsi viikonloppua tähdittää Olli Lindholmin Yö.
Ei ole ollenkaan liioiteltua
sanoa Souvarien olevan yksi suomalaisten tanssiorkestereiden ikoneita. Joka jatkuu niin kauan kuin Souvarit soittaa ja Naapurinvaaralla järjestetään tansseja. Eikka oli Kellokosken mielisairaalassa päättänyt esiinty-
miseen tangoon, joka alkaa sanoilla "järjen veit." Matti ja Teppo jakavat kyllä mielipiteitä. Kun pääsiäislauantaina Yölinnun Simo Silmu laulaa "Mä putoan", loppuu polttoaine kyöpelinvuorelle lentävien noitien luudistakin. On heitä, joita ei saa aseella uhkaamallakaan turkulaisduon esiintymistä. Olkapääleikkauksen takia rumpalista laulusolistiksi siirtyneen Lasse Hoikan perustama orkesteri on erityisen suosittu entisen Oulun ja Lapin läänin alueella. Toukokuussa nähdään ja kuullaan Naapurinvaaralla niin Vuokattikvartettia kuin Johanna Piippostakin. 8
KEVÄT 2012
Hengästyttävä huhtikuu enteilee kuumaa kesää
Pertti Granqvist
Naapurinvaaran Huvikeskuksessa vierailee tulevan kevään ja kesän aikana melkoinen kavalkadi suomalaisen tanssimusiikin kirkkaimpia tähtiä. Perinne juontaa jo niiltä ajoilta, jolloin pääsiäisenä sai tansseja järjestää vain sunnuntaina.
Ennustus: Tältä näyttää Naapurinvaaran Huvikeskuksessa heinäkuun 20. Nyt miestä säestää Ronnies-niminen orkesteri. Tälläkään kertaa ei ole mukana heidän isoveljensä
Seppo. Pari vuotta sitten Teukan keikalla ollut rouva kertoi käyneensä lähes tuhat kertaa Teuvon esiintymistä seuraamassa. Helatorstaiviikonlopun viettäjiä Purontaka viihdyttää yhdessä Tiina Pitkäsen kanssa.
Dallape on käsite, brändi.
Eikä syyttä. Tan-
KEVÄT 2012
9
SkiFest tuo Apulannan ja Kotiteollisuuden Katinkultaan
Juuri julkaistusta 11. Hynynen on yhtä huono kitaristi ja huonompi laulaja kuin minä. Tapahtuma on ikärajaltaan K-18.
Apulanta esiintyy Vuokatissa perjantaina 13. Toni Wirtanen tietää kahden toisilleen tutun bändin iltaan sisältyvän sopivasti tervettä kukkoilua ja nokittelua.
Vuokatin
talvikauden
kaksipäiväinen huipentuma jatkuu suosittujen esiintyjien kera lauantaina 14. Elonkerjuu-bändin kanssa pohjalaisella poljennolla Suomea kiertänyt Lauri Tähkä keskittyy nyt soolouralle. Katinkulta Areena täyttyy silloin The Voice Of Finland -tuomariston jäsenten Paula Koivuniemen ja Lauri Tähkän musiikkitaituruudella. huhtikuuta. Ainakin alku on huikea, sillä ensimmäinen albumi Polte ylitti platinarajan heti julkaisupäivän myynnillä. 90-luvulla muun muassa Anna mulle piiskaa -biisin siivittämänä suureen suosioon noussut Apulanta pitää edelleen paikkaansa Suomen suosituimpien bändien joukossa. huhtikuuta.
www.vuokatti.fi. Ei me kumpikaan mitään kultakurkkuja tai kitaravirtuooseja olla, hän analysoi.
SkiFestin perjantain musiikkiannista vastaa Apulannan lisäksi metallibändi Kotiteollisuus. Toni Wirtanen kuvailee tuoretta albumia rehelliseksi rocklevyksi, missä näkyy vahvasti myös punkhenkisyys. studioalbumistaan ylpeä Apulanta lupaa SkiFest-yleisölle räyhäkkää kevätenergiaa ja punkvaikutteista rockia. Huikeita määriä myyneiden levyjen jatkoksi ylsi myös Kaikki kolmesta pahasta. Paula Koivuniemen kappaleet saavat jalan vipattamaan niin nuoren kuin vanhemman yleisön keskuudessa. Ennakkoliput SkiFestiin ovat myynnissä RTG Vuokatissa, Holiday Club Katinkullassa ja Murusessa. Se saavutti heti ilmestymispäivänään kultaa eli ylitti 10 000 myydyn rajan. huhtikuuta. Illalle on siis luvassa hyvä yhdistelmä sanavalmiutta anarkismillaan ihastuttavan Wirtasen ja feministien kauhun Jouni Hynysen tapaan. Kotiteollisuus on hyvä bändi sparraajana. Bändi aloitti maaliskuussa uuden albuminsa julkaisukiertueen, joka vierailee Vuokatissa Katinkulta Areenalla perjantaina 13
Mustolanmutkan suoralla on
Suoraan sanottuna tässä pihassa ei ole monestikaan tuoksahtanut.
Oman yrityksensä toiminnalle Talvivaarasta Timo sanoo olleen toistaiseksi enemmän hyötyä kuin hait-
"
Timo Pulkkisen yrityksen toinen päätoimiala on pilkekauppa. Majoittujia on ollut ympäri vuoden.
Pernunmäen vanha pirtti
suorastaan huokuu entisaikojen maalaiskulttuuria. Kysymykseen haitallisuudesta Timo totesi, etteivät ne hajut tarpeellisiakaan olisi. Syyskuusta Totuuden nimissä on toukokuuhun oli ennen
Timo Pulkkinen sanoo pelkäävänsä jossain vaiheessa vaikuttavan matkailijamääriin. Lamposaaren ja Markku Laantin Vuokatin Aatelin lisäksi näkyvyyttä Putousohjelman paikalla esitettävissä Ennätystehtaan jaksoissa saa jo Vuokatin Aatelin nimenkin kautta Vuokatti.
Kevään ja syksyn aikana Ennätystehdasta esitetään kaikkiaan 21 jaksoa. Näyttelijä Eppu Salmisen ja selostaja Antero Mertarannan juontamaan Ennätystehtaaseen kuuluvan yleisöäänestyksen palkintoina on muun muassa majoituspaketteja Aatelin loma-asunnoissa Vuokatissa. Järven tilassa en
Pernunmäen Lomamökit
Nimi: Pernunmäen Lomamökit/Pelok Oy. Nämä markkinointisatsaukset ovat kokonaan yritykseni itse kustantamia. Pernunmäen lomamökkien isännältä kävimme kysymässä, millä tavalla Talvivaaran kaivos on vaikuttanut hänen ja yrityksensä elämään sekä tulevaisuuden näkymiin.
Jormasjärven rannassa
olisi kaavoitettuna vielä yhden lomamökin paikka. Yhteistyön näkyviä tuloksia ovat olleet Aateli Race maastojuoksu- ja rullahiihtotapahtuma.. Vaikea tähän olisi täynnä ovat paikat ovat ol- ollut keksiä mitään jippoa, leet. Nimi on saatava ihmisille tutuksi. Ensimmäiset lomamökit Jormasjärven rantaan rakensi 1963 Pernunmäen vanhaisäntä, Timon isä Reino Pulkkinen.
rikin hajut useammin tuoksahtaneet. Timon vanhemmat pitivät aikoinaan Tuhkakylällä kauppaa. Opastus Tuhkakyläntieltä. Polttopuun ostajiat ovat enimmäkseen Vuokatista ja Kajaanista. Mainittakoon, ettei matkailutoiminta Pernunmäessä mikään viime vuosien keksintö ole. millä muuten talvenajaksi Käytännössä Talvivaara olisi majoittujia saanut. Toivottavasti mahdollisimman vähän. Timo Pulkkinen pyörittää vain 10 kilometrin päässä pahamaineisesta kaivoksesta 30 vuodepaikan mökkiyritystä. Kesällä asiakkaita riittäisi, nyt kaupan paikan lähellä on kahden ison yrityksen varikko ja majoitustilatkin. Tyytyväinen Timo sanoo olevansa siitä, että Jormasjärven tilaa seurataan jatkuvasti. Sekä oman yrityksensä kehittämisessä. Toiminnan aloittivat Kirsti ja Reino Pulkkinen 1963. Aiemmin Vuokattia ja yritystään Markku Laanti on tehnyt tutuksi esimerkiksi maastohiihtoseura Vuokatti Ski Teamin kautta. Suoraan sanottuna tässä pihassa ei ole monestikaan tuoksahtanut. Yhteiskunnallisten toimijoiden rahoja ei tässä tapauksessa ole Vuokatin markkinointiin käytetty, Markku
Laanti sanoi.
Markku Laanti uskoo brändin voimaan. Toisaalta tuntuu kuin niitä kaivoksen aiheuttamia haittoja liioiteltaisiin. Hyvässä muistissa ovat Laantin toimenpiteet vesistöjen hyödyntämisessä matkailussa. Uunissa on paistettu kerralla kymmeniä leipiä ja nostettu leivät sitten mahtavista laipion tukihirsistä roikkuviin leipävartaisiin. En tiedä, mitä se sitten loppujen lopuksi oli. Mahdollinen laajentumissuunta yrityksellä olisi myös kaupan tai kioskin perustaminen. Nyt Lamposaaressa eli Paratiisisaaressa on tasokas majoituspaikka erikoisuuksia etsiville matkailijoille. Kyllä tässä touhua riittää, Timo vaatimattomaan tapaansa juttelee. Kyllä he olivat siinä uskossa, että kaivokseltakin on saattanut jotain nokea lentää. Timo kertoo muutamien matkailijoiden kyselleen, miten lähellä kaivos sijaitsee.
kaivosta hiljaista.
Talvivaaran
kaivoksen
Pernunmäen pirtin orsihirsien alla Timo vastaa kysymykseen siitä, haiseeko Talvivaaran rikki joka päivä. Toistaiseksi vaikutus on ainakin hänen oman yrityksensä kohdalla ollut päinvastainen. Pirtin uunia lämmitetään metrisillä haloilla. Omistajat: Jatta ja Timo Pulkkinen. Mökkibisnes Timon näpeissä, Pelok Oy pyörittää polttopuukauppaa. Timo sanoo hänen oman terveytensä ja toisaalta kaupan pidon sitovuuden huolettavan. Etäisyydet: Sotkamo 25 km, Vuokatti 20 km, Kajaani 30 km, Talvivaaran kaivos 10 km, Rautavaara 75 km.
Vuokatille ja Aatelille näkyvyyttä Ennätystehtaan jaksoissa
Pertti Granqvist
Sotkamolainen matkailuyrittäjä Markku Laanti kulkee omia polkujaan niin oman yrityksensä kuin Vuokatin markkinoinnissa. Lamposaari näkyy myös kevään ja syksyn aikana esitettävissä Ennätystehdas-sarjan jaksoissa. Tässä tapauksessa nimi on Vuokatti ja kaikki Vuokattiin liittyvä. 10
KEVÄT 2012
Talvivaara toi jatkuvan kesän
Pertti Granqvist
Talvivaaran kaivoksen
muutoksia ole havainnut. Jormasjärventie. Sitten asiakas osaa hakea palvelua ja vielä löytääkin sen palvelun. Tytär on paljon apuna yritystoiminnassa. Vuodepaikkoja: 30. Konkretiaa Pernunmäellä toistaiseksi edustaa karavaanarien valitus vaunun katolle lentäneestä noesta. kävijöitä riittää. Ainakin sitä kautta, että Ennätystehdas-televisiosarjan tekijät ovat paikkaan käyneet tutustumassa. on tuonut Pernunmäelle Toukokuusta elokuuhun jatkuvan kesän. Jospa nämä vesistöt säilyisivät puhtaana.
aiheuttamien haittojen on sanottu jopa tappavan matkailuelinkeinon Sotkamosta. Sijainti: Jormasjärven rannalla, os. Timon yhtiökumppanina Pelok Oy:ssä on hänen vanhin tyttärensä. Jälkikasvun kanssa on pidettävä palaveria. Nimi, tässä tapauksessa Vuokatti on saatava ihmisten tajuntaan.
Vuokatin Aatelin isäntä Markku Laanti sanoo uskovansa brändin voimaan. Jaksot esitetään parhaaseen katseluaikaan lauantaina kello 19.30. sanottava, että talviajat oli Talvivaara on tuonut sivat todella hiljaisia ilman meille asiakkaita. Melko kaivosta. Perustettu: Pernunmäen Lomamökit 1997, Pelok Oy 2007. Markku Laantin yritys hankki muutama vuosi sitten omistukseensa Lamposaaren Nuasjärveltä. Olen ollut vierestä katsomassa näytteiden ottamista. Jos joka kymmeneskin autokunta pysähtyisi ohikulkijoista, niin sekin riittäisi. taa. Yksinään en lähde suuremmin laajentamaan nykyisestään.
Matkailuyrittäjä Timo Pulkkinen toivoo, ettei Talvivaaran toiminta vaikuttaisi matkailubisnekseen haitallisesti. Nyt Pernunmäessä tienataan leipä matkailijoita palvelemalla ja polttopuukauppaa harjoittamalla. Lamposaareen matkataan sulien vesien aikana
sotalaiva Commodore Jermulla tai ilmatyynyaluksilla.
Lamposaareen liittyy uusinkin Laantin tempaus. Mökkejä: 8 kpl. Samoin Laakajärveltä päin tullessa olen joskus haistanut sitä katkua
Lomakylä) 22.10 Huvikeskus Makkosenmäki - Sotkamo - Katinkulta - Naapurinvaara 21.20 Makkosenmäki 21.25 Tiilitörmä-Salmela 21.30 Sotkamo l-aautosema 21.35 Tenetti 31 21.40 Vuokatti as. Charles Plogman & Ronnies ja Helmenkalastajat La 28.4. edestakaisen kyydin ja pääsylipun. Matti & Teppo & Horizone ja Anneli Mattila & V.I.P. Lippu 10. La 21.4. Pekkaniskan Pojat ja Harri Kuokkanen orkestereineen Lastentapahtuma su 1.4. Johanna Piipponen & Baroque ja Tomi Markkola & Fernet La 7.7. Kake Randelin & Presto ja Anitta Mattila orkestereineen La 30.6. 050 542 0843.
Oikea Lomakohde
Soita ja kysy lisää p. 040 582 6397
puh. Souvarit ja Jarkko Honkanen & Taiga La 14.7. 0400 218 314. klo 14.00 Sauruxet. La 7.4. Dallape ja Midinetti La 9.6. Pekkaniskan Pojat ja Saija Tuupanen orkestereineen Pe 20.7. Teuvo Oinas ja Antti Raiski & Sesam La 16.6. 040 593 7675 Pauliina
tai katso tunnit netistä http://vuokatinratsastuskoulu.sporttisaitti.com/
Varaa aikasi
ja varaa
Soita heti
P. 040 8396 350
Tanssit klo 20.30-02.00 Liput 14 B-oikeudet
leikkaa talteen. Purontaka & Tähtitaivas La 26.5. Tanssi-iltoina Sotkamosta vain 18 ja Vuokatista 17 sis. 215,-/pe-ma pu oliho
Kevään ja kesän ohjelmistoa
La 31.3. Lisätietoja aikatauluista p. 08 664 422, 040 504 7694
MUMMONMÖKKIÄ
Vuokrattavana kaksi kunnostettua
järven rannalla Sotkamossa. Rantasauna, grillikota, vene ja hyvät harrastusmahdollisuudet lähellä Vuokattia.
www.vuokatticottage.fi
EDULLISIA VUOKRAMÖKKEJÄ
Vuokatissa
Vuokatin Ratsastuskoulu
p. KEVÄT 2012
SINUN
11
Loma Rinteelä SOTKAMOSSA
LOMA RINTEELÄ & NAAPURIVAARAN LOMAKESKUS
TÄ H T E S I
Tule yksin tai yhdessä. 040 586 7152
Tanssi-iltoina 08 664 495, muuna aikana 0400 372 415
Koko perheen lomakohde www.metsakartano.com
Joogaa, hyvinvointia ja hyvää ruokaa
Vietä hyvän olon .2012 pääsiäinen 6.-9.4 idolla.
alk. Huom! Linja-autossa käy maksuksi vain käteinen raha. Hurma ja Marita Taavitsainen & Koivu Ke 20.6. klo 20-24.00 Sinitaivas ja Kinojake (Ilmainen sisäänpääsy) Pe 22.6. Tiina Pitkänen ja T.T. Yölintu ja Myrskytuuli Tanssikenkämyynti Dance Stop Oy Su 8.4. risteys 33 21.50 Katinkulta 14B 21.55 Pisterinniementie 14C 22.00 Tikkalansalmi 36 22.05 Huvikeskus Lähtö takaisin klo 01.45. Yö, Sami Sarjula ja Tuure Kilpeläinen
(pidätämme oikeudet muutoksiin)
LINJA-AUTOJEN AIKATAULUT
Sotkamo - Vuokatinhovi - Sokos Hotel - Naapurinvaara (Numerot ja kirjaimet ovat Vuokatin alueen pysäkkien numeroita) 20.30 Sotkamo l-autoasema 20.40 Vuokatinhovi 5C 20.45 Sokos Hotel Vuokatti/Snowpolis 5D 20.50 Kuikkalammentie 24A (tarvittaessa VL-Hotel, entinen Suvikas) 21.00 Huvikeskus Vuokatinhovi - Sokos Hotel - Vuokatinrinteet Lomakeskus - Naapurinvaara 21.35 Vuokatinhovi 5C 21.40 Sokos Hotell Vuokatti/Snowpolis 5D 21.45 Urheiluopisto 24 21.50 Vuokatinrinteet 4A (Tarvittaessa Vuokatinmaa) 21.55 Vuokatti 34 22.00 Naapurinvaaran Lomakeskus (ent. Nauti kesästä, kalaisista vesistämme, puhtaista marjoistamme Suomenhevoset sekä Muru-lammas ja Mosse-kissa hauskuttavat teitä Majoitusta Suonenjärven rannalla saunallisissa hirsihuviloissamme Pitopalvelua kauniissa hirsituvissamme, iso kota, katettu ulkoterassi A-oikeuksin Juhlat, koulutukset, ryhmät Sauno perinteisessä savusaunassa tai maasaunassa Käytössänne tilataksimme
Tervetuloa!
Naapurivaaran Lomakeskus VUOKATISSA
Kahvila A-oikeuksin Karaokea Pitopalvelua Ryhmät Juhlat Terassi upealla ranta-alueella Caravan- ja telttailualue Majoitusta: aitat, kesämökit Paritalot ja saunalliset hirsimökit Uudet rantasaunat ja lämmin poreallas terassilla Veneliikenteelle laiturit Nuasjärven rannalla
Tervetuloa!
www.tahtesi.fi P. Suvi Teräsniska orkestereineen, Marko Maunuksela & Fantasia ja Arctic Beat La 12.5. Kysy edullista tarjousta ryhmille p. 0440 600 218
www.omaloma.net
Lomaosakkeita edullisesti P. Vuokattikvartetin ja Sotkamo-lehden juhlatanssit La 19.5. 040 549 7357
www.tahtesi.fi P. Souvarit ja Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit Tanssikenkämyynti Dance Stop Oy La 14.4
Talvella järven kantta peittää hohtavan valkoinen hanki ja kesällä vapaa vesi välkkyy puhtaan sinisenä. Mökkivuokralaisia viehättävät varmasti matalat hiekkarannat, jotka avautuvat alueen edustalla. Jos kaipaa vauhtia vesimenoon, voi vuokrata vesijetin kuljettajineen. Chaletseja on markkinoitu pääasiassa kotimai-
sissa medioissa. Lintujen ystäviä ilahdut-
taa rannan läheisyyteen pystytetty lintutorni. Suuremmissa huoneis-
Ilmakuva kesällä 2013 vulmistuvista YIT-Chalets lomahuoneistoista.
toissa makuuhuoneita on kaksi ja oleskelutilat ovat tilavammat. Yrityksiä kiinnostavat erityisesti Vuokatin liikuntaja vapaa-ajanviettomahdollisuudet sekä Urheiluopiston tarjoamat hyvinvointipalvelut.. Lomakeskuksesta vie polku Lohilenkille, joka johtaa ylös Naapurinvaaran laelle.
Kevättalvisena, hohtavan
kirkkaana päivänä Lomakeskuksessa kylvettiin taivasalla. Jo nyt on tullut paljon kyselyitä ja varauksia. Lisäksi yritykset ostavat lomahuoneistoja henkilöstönsä virkistyskäyttöön. He tulevat kuin muuttolinnut. Jokaiseen huoneistoon kuuluvat myös erilliset varastotilat omistaja- ja vuokrauskäyttöön. Ensimmäisessä ja toisessa vaiheessa rakennetut Chaletsit toivat Vuokattiin Urheiluopiston alueelle yhteensä 80 loma-asuntoa, jotka ovat olleet niin omistajiensa kuin matkailijoiden suuressa suosiossa. Majoittujien yhteisessä käytössä ovat tasokkaat suksihuoltotilat.
YIT tekee yhteistyötä Vuokatin urheiluopiston
kanssa. Bussi hakee pihasta Napikselle ja tuo tanssien loputtua takaisin. Ennakkomarkkinointi käynnistyi maaliskuun viimeisellä viikolla. Syy tanssijain
tuloon on muutaman kilometrin päässä sijaitseva Suomen parhaaksi äänestetty tanssipaikka, Naapurinvaaran Huvikeskus. Hiihtäjät eivät kauniita viihtyjiä säikähtäneet, vaan pistäytyivät Lomakeskuksen A-oikeuksilla varustettu ravintolaan kahvikupposelle ja kuumalla kaakaolle.
Kevään tietää tulleen, kun
tanssijat valloittavat Lomakeskuksen talviasuttavat mökit sekä asuntoauto- ja vaunupaikat. Äskettäin valmistuneeseen porealtaaseen kiipesivät lomakeitaan työntekijä Krista Partanen ja omistajien Ari ja Kari Määtän sisarentytär Jenny Vehviläinen. Nuasjärven rantaan rakennetun mökki- ja matkailuvaunualueen vastarannalla kohoavat ne maankuulut Sotkamon siniset vaarat. Altaan reunalla heitä odotti Ari Määttä, joka kaatoi kuohujuomaa korkeisiin laseihin. Nuasjärven ranta-alueilta löytyy viitisenkymmentä erilaista lintulajia. Lavatanssiväkeä saapuu kolmensadan kilometrin säteeltä, kertoo Ari Määttä.
Jo toukokuussa, vesien
vapauduttua jääkannen
alta, voi Lomakeskuksessa harrastaa kesäisiä asioita. Huoneistoihin kuuluu keittiö, olohuone, makuutila ja peseytymistilat saunoineen. Suurimpaan kohderyhmään kuuluvat yksittäiset Vuokatin liikuntamahdollisuuksista kiinnostuneet perheet. Palvelut pelaa samalla tavalla kuin hotellissa, valaisee Sahlström. Chaletista löytyy lomailijan tarpeisiin täydellinen varustus. 66:n neliön huoneistosta löytyvät makuutilat yhteensä kuudelle henkilölle. Kun Lomakeskuksen pihalla käännähtää kannoillaan 90 astetta, näkee leudolla kasvuilmastolla siunatun Naapurinvaaran, jonka puusto ja pensaisto on vehmasta sekä talvella että kesällä. Kalastella voi soutuveneestä tai rannan laiturilta. Taustalla hiihtää pariskunta Nuasjärvellä Aurinkolatua pitkin.
pulikoijien edessä avautuvaan maisemaan. Osakkeenomistaja voi antaa asunnon edelleenvuokrattavaksi urheiluopistolle silloin, kun ei itse käytä sitä ja hyötyä näin lisäksi myös vuokratuotoista. 12
KEVÄT 2012
Aurinkoladulta allasporeisiin
Tarja Korhonen
Naapurivaaran Lomakes-
kuksen sijainti on huikea. Loma-asuntojen koko on palautteen perusteella räätälöity 46:n, 50:n 57:n ja 66:n neliön suuruisiksi. Uusi Chalets rakennetaan rantasaunan pohjoispuolelle Särkisen rannan tuntumaan ja tenniskenttien lähettyville.
Lähellä sijaitsee myös myös Urheiluopiston päärakennus. Huoneistojen edelleenvuokraus- ja siivouspalvelut tulevat urheiluopiston puolelta. Ensin naiset olivat lämmitelleet vielä uutuuttaan tuoksuvassa saunassa, jonne mahtuu jopa viisitoista henkeä kerrallaan kylpemään. Hyvä oli Kristan ja Jennyn polskia kuumissa poreissa ja höyryissä. Vettä pitkin pääsee liikkumaan kanooteilla ja kajakeilla, joita voi vuokrata. Chalets 3 lisää Vuokatin loma-asuntojen määrää 27: llä. Järvenrantaan on ulkoovelta vain 30 metrin matka. Tavoitteena on
käynnistää rakentaminen kesäheinäkuussa ja asunnot valmistuvat heinä- elokuussa 2013, kertoo projektipäällikkö Markku Sahlström. Ulkoilureitit lähtevät aivan rakennuksen juurelta ja lähimaastosta löytyvät Vuokatin kattavat ulkoiluja urheilumahdollisuudet.
Omistajan tai vuokralaisen on helppo käyttää myös Chaletsien välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Urheiluopiston ravintolapalveluita. Loma-asunnon vakiovarusteisiin kuuluvat niin pyykinpesukone kuin ruokailuvälineet ja liinavaatteetkin. Naapurivaaraan Lomakeskuksen nettisivut löytyvät osoitteesta: www.tahtesi.fi
Lomakeskuksen toinen omistaja Ari Määttä palvelutehtävässä porealtaan reunalla.
Uuden YIT-Chaletsin lomahuoneistot kutsuvat virkistäytymään
Jonna Karjalainen
Kasvava Vuokatin mat-
kailualue saa lisää majoituspaikkoja, kun YIT alkaa kesällä rakentamaan Chalets 3 loma-asuntoja. Hanki kimmelsi, ja rantaviivaa kulkevaa Aurinkolatua pitkin sivakoivat hiihtäjät toivat väriä ja liikettä
Krista Partanen (vas.) ja Jenny Vehviläinen polskivat porealtaassa
Benettonin viereen avattiin lämminhenkinen Ihana -hyvänolonputiikki. Jokaiselle löytyy varmasti jotain.
Kauneushoitala Fixaus on täydentänyt palvelujaan hankkimalla hampaidenvalkaisukoneen. Uutena yrittäjänä Fixauksessa
äskettäin aloittanut Kristi Smart muutti Sotkamoon muutama kuukausi sitten. Valikoimassa on yrityksen sloganin mukaisesti hyvän mielen valintoja eli ekologisia tuotteita. Nyt Ihanan valikoimaan kuuluvat myös ekopesuaineet. Olin lomaillut täällä jo monen vuoden ajan. Päätyönään Reetakaisa tekee normaaleja kosmetologin tarjoamia ihon- ja vartalonhoitoja. On tärkeää, että ihminen voi hyvin kokonaisvaltaisesti, sillä kauneus kumpuaa sisältä. Nettisivut ovat valmistumassa pian osoitteeseen http://ihanashop.fi.
Parasta lukuseuraa kesälomalle
Sotkamo-lehden juhlavuoden kunniaksi haluamme tarjota Sinulle mahdollisuuden nauttia kesälehdestämme.
Tilauksen voit tehdä oheisella kupongilla tai sähköpostilla: asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi
Kiitos, tilaa VuokattiNewsin os, tilaan a kesänumeron 8.6.2012 änumer r maksutta sutta
Tilaajan nimi Lähiosoite ite Postinro o Puhelin Postitoimipaikka
KIRJEPOSTIMERKKI
1 1 92 6 2 2 0
Lähellä Sinua!
1 1 92 6 2 2 0
Keskuskatu 10 88600 SOTKAMO
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo P. 010 665 6000 asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi www.sotkamolehti.fi
Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/ min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. KEVÄT 2012
13
Ihanan luonnollisia valintoja tarjolla
Jonna Karjalainen
Sotkamon keskustasta voi nyt
shoppailla hyvän olon tuotteita. Hampaidenvalkaisu on Amerikassa arkipäivää, kertoo Kristi. Kaikissa Nitan tuotevalinnoissa näkyvät hänen rakastamansa arvot. Kosmetiikan ja herkkujen lisäksi liikkeestä löytyy kierrätysmateriaaleista ja luomupuuvillasta valmistetut pussukat, meikkipussit ja laukut. Kaupan alalla koko elämänsä työskennellyt Nita kertoo olevansa uussotkamolainen. Meikkitesteritelineen äärellä Nitalta saa myös tuoreita meikkivinkkejä esimerkiksi itselle sopi-
vaan silmämeikkiin ja ihonhoitoon. (alv 23%).
Haluan vastaanottaa Sotkamo-lehden ja Alma Median tiedotteita ja markkinointiviestejä
matkapuh. Kristi saapui amerikansuomalaisen perheensä kanssa Suomeen Kalifornian auringosta. Sotkamossa on
mahtava ilmapiiri ja täällä on ihmisen hyvä asua. Virkeää kylää elävöittävät entisestään turistit.
Lisätietoja saa Ihanan facebookista. Siellä asiakkaita palvelee Nita Ruuskanen
Nitalle on tärkeää se, että asiakkaalla on matala kynnys tulla vierailemaan viihtyisässä liikkeessä ja istahtaa esittämään kysymyksiä maistellen samalla vaikka raakasuklaata. Uutuuksia tulee viikoittain. Tuotteet tulevat luotettavilta valmistajilta ja niiden laatu on kohdillaan. Syntyperäinen sotkamolainen Reetakaisa Korhonen on työskennellyt yrittäjänä Fixauksessa toista vuotta. Olen etsinyt tuotteista tietoa messuilta sekä blogeista, sekä testannut niitä itse. Liikkeen yrittäjä Nita Ruuskanen kertoo yrityksen idean olevan vuosien pohdinnan ja eri alojen kokeilemisen lopputulos. Kaikki omasta hyvinvoinnista kiinnostuneet ovat tervetulleita ostoksille. Hampaiden valkaisun lisäksi lisäksi Kristi tekee ripsienpidennyksiä ja rakennekynsiä. Voin seisoa täysin valikoimassa olevien merkkien takana, kertoo Nita.
Kosmetologit Kristi Smart (vas.) ja Reetakaisa Korhonen esittelevät Kauneuskeskus Fixauksen uusinta hankintaa, hampaidenvalkaisukonetta.
Hymy kirkastuu valkoisella hammasrivistöllä
Tarja Korhonen
Tuotemerkkeihin
kuuluvat
muun muassa ranskalaisen Melvitan luonnonkosmetiikkatuotteet, Nvey Econ luonnonmeikit sekä Conscious Chocolaten käsintehdyt raakasuklaat. Äidin kotimaassa on vierähtänyt kuusi vuotta.
Opiskelin Oulussa kosmetologiksi. Koneen käytössä asiakkaita ohjaavat kosmetologit Reetakaisa Korhonen ja Kristi Smart. Hän muutti kaksi vuotta sitten Vantaalta Kainuuseen. Hyllyiltä löytyvät ravintolisät, superfoodit, luomuherkut sekä luonnonkosmetiikkaa. Lisäksi hän antaa opastusta uuden hampaidenvalkaisukoneen käytössä.
Ihana on ilmeeltään aurinkoinen. numeroon _______________________________ sähköpostilla osoitteeseen_______________________________________
Hiihtoputkella sijaitsevasta toimipisteestä voi varata hotellimajoituksen, mökit ja lomahuoneistot kätevästi yhdestä ja samasta paikasta. Toimipisteellä sinua palvelevat Olga Morozova ja harjoittelija Maiju Okkonen.
Mirka Vepsäläsen Lumililja lahja-ja sisustustavaraliike on toiminut vuodesta 2001 lähtien.
Hiihtoputken Intersport Piipposella asioivat niin kuntoliikkujat kuin huippu-urheilijat. Gatto Vuokatti tarjoaa asiakkailleen huippulaatua keittiöiden, kodinkoneiden ja kodin muiden tilojen sisustamisessa. Hiihtoputken Intersport Piipposella asioivat niin kuntoliikkujat kuin huippuurheilijat. Kampaamo HairAnnen yrittäjä Maarit Meriläinen loihtii asiakkaidensa hiuksiin kauniit kampaukset ja tyylikkäät leikkaukset. Toinen Lumililja-putiikki sijaitsee aivan Sotkamon keskustassa. Mirka Vepsäläisen Lumililja lahja-ja sisustustavaraliike on toiminut vuodesta 2001 lähtien. Palveluihin kuuluvat suksien huolto ja jalka-analyysit. Hyllyiltä löytyvät omana tuotantona tehdyt fleece-liivit ja -tumput. Pienestä jännityksestä pitäville Ketunpolku järjestää Paint ball -pelejä. Murtomaahiihtoon erikoistuneessa liikkeestä löytyvät myös muun muassa juoksuasut. Pikku-Hiukassa on panostettu kotimaisiin tuotteisiin. Kotiin tunnelman luovat myös Contura-takat sekä kaminat. Kampaamon palveluita käyttävät paikalliset asukkaat ja matkailijat. Näiden hiihtoputken yrittäjiin kuuluvat hierontapalveluja tarjoava Myllylä sekä Hiihtotunnelin lipunmyyntipiste ja välinevuokraamo.
Pikku-Hiukka on Sotkamon keskustassa sijaitsevan Galleria Vuokatin toinen toimipiste.
Välimerenravintola Artemiksen yrittäjä Okyay Özdemir on koulutukseltaan ravintolakokki.. Hiihtoputkelle voi mennä myös kaunistautumaan. Kampaamo Hair-Annen yrittäjänä toimii Maarit Meriläinen.
Vuokatti Travelilta voi varata erilaisia matkailupalveluita. Travelin erikoisuuksiin kuuluu urheiluleirien järjestäminen. Menuun kuuluvat niin Á la carte herkut kuin opiskelijabudjetille ystävälliset pitsat ja kebabit. Gatto Vuokatti on suunnittelija Rauni Meriläisen mukaan paraatipaikalla pohjoisimpana Italian design -liikkeenä. Kesäisin ohjelmistossa on esimerkiksi melonta-, kalastus- ja mönkijäsafareita. Vuokatti Travelilta voi varata erilaisia matkailupalveluita. Ketunpolun palveluihin kuuluvat moottorikelkkasafarit ja välineidenvuokraus. Mallistoon kuuluvat laatumerkit Smeg ja Gatto sekä Tank Indoor -säilytysjärjestelmät. Toimipisteellä asiakkaita palvelevat Olga Morozova ja harjoittelija Maiju Okkonen. Yrittäjä Erkki Mikkonen kertoo, että valikoimaa kehitetään koko ajan. Tämän kevään uutuuksia ovat tyylikkäät tapetit ja kankaat. Välimerenravintola Artemikseen löytää seuraamalla
Ketunpolun palveluihin kuuluvat moottorikelkkasafarit ja välineidenvuokraus, asiakkaita opastamassa sesonkityöntekijä Aleksei Vasilev.
Hiihtoputkelle voi mennä myös kaunistautumaan. Kesälle on suunnitteilla uusi maukkaita kreikkalaista ja turkkilaista ruokaa sisältävä ruokalista. Suksia kauppaamassa Jari Karjalainen.
Gatto Vuokatti tarjoaa asiakkailleen huippulaatua niin keittiöiden, kodinkoneiden, kuin kodin muiden tilojen sisustamisessa.
kreikkalaisen musiikin sointuja ja herkullisen ruuan tuoksua. Niiden tarjoama palvelu- ja tavaravalikoima on laaja ja sopii hyvin juuri Vuokatin alueella oleskeleville. Erikoisuuksiin kuuluvat saapas- ja lapinsukat, joiden tekijöitä on harvassa. Artemiksen yrittäjä Okyay Özdemir on koulutukseltaan ravintolakokki. Pikku-Hiukka on Sotkamon keskustassa sijaitsevan Galleria Vuokatin toinen toimipiste. 14
KEVÄT 2012
Hiihtoputken erikoisliikkeet
Jonna Karjalainen
Vuokatin hiihtoputkeen on keskittynyt runsaasti alueella liikkuvia palvelevia yrityksiä
KEVÄT 2012
15
HINAUSPÄIVYSTYS 24h/vrk 045 310 6160 AUTONAD KORJAAMO PESUT 24 h/vrk Sotkamon Autopalvelu Oy Salmelantie 43
Salmelantie 43 f 6, 88600 Sotkamo
g-rakennus
Suojaa kasvosi kevätauringon haitoilta
Meiltä monipuoliset ja korkealaatuiset aurinkovoiteet koko perheelle
Avoinna ma-pe 9-19, la 9-14, su 12-14 Kainuuntie 28, p. (08) 632 200 Avoinna ma-pe 10-18, Katinkullantie 1, Vuokatti p. 10 min. Verkkokauppa www.r-collection.com. (08) 665 900
Runsas valikoima avokkaita pistokkaita u sas vali oi a avo sandaaleja tanssikenki työkenkiä tanssikenkiä n nkiä Kengät arkeen ja juhlaan koko perheelle.
Meiltä löydät vaelluskengät, kumisaappaat, gore-tex -jalkineet, reput, käsilaukut, rahapussit, matkalaukut.
Avoinna: mape 9.3018, la 914
Tervetuloa edullisille ostoksille!
78/( 7(+7$$1 0<<0b/bb1
Laadukkaita vapaa-ajan vaatteita koko perheelle!
Sotkamo, Kainuuntie 25, 6660 230 ma-pe 9.30-18, la 9.30-14 www.moda.fi
R-Collection Tehtaanmyymälä Kajaani Kasarminkatu 8 87100 puh.08-633 2440 Avoinna ma - pe klo 11 - 17, la klo 10 - 15. 11.30-16.00, su. 050 3271 496 Avoinna ma-pe klo 11.00-17.00, la 10.00-15.00
SOTKAMO - VUOKATTI (Vuokatinhovi, Sokos Hotelli, Urheiluopisto ja Katinkulta pysäkit) - KAJAANI (Kauppatori ja Hotelli Kajanus pysäkit>lentoasema)
Lähtöajat Sotkamo linja-autoasema ja Kajaani kauppatori ja hotelli Kajanus pysäkit.
LENTOBUSSI AIKATAULU
Lähtöaika lentoasemalta Kajaaniin, Vuokattiin Sotkamoon n. (08) 632 220
Käyntiosoite: Tuottajantien päästä, ent. 040 779 1317
Sotkamolaisia
LAADUKKAAT DIGIKUVAT TUNNISSA Tule leppoisaan lomakuvaan koko perheen kanssa!
AMMATTITAITOINEN KUVAUSPALVELU
lahjaksi, tuliaisiksi ja omaan käyttöön.
KÄSITÖITÄ
Handicraft products from Sotkamo
Tule wanhanajan kenkäkauppaan!
K-Supermarketin yläkerrassa Kainuuntie 18, p. meijerin terminaalialue.
Palvelemme ma-pe 7-17
SOITA JA VARAA AIKA!
P. Puh/tel. Avent-tuotte Fisher Price
Villit Vekarat Oy, Kainuuntie 17, Sotkamo, p. 11.30-19.00)
mm.
LELUT del, Lego, Top Mo
Barbie
T VAAiDOTEET , Lenne
mm.
Kuhmo, puh. 044-2940920 (Flybe, lentobussi / airbus) (päivystys, ma-pe klo 5.00-20.00, la. (08) 655 0256, fax (08) 652 0428
e-mail: kattilinjat@sotkamo.net, akyllonen@kuhmo.net, www.akyllonen.fi
LASTENET TARVIKKEet,
mm. lennon laskeutumisen jälkeen
Kolazko -loma-asunnot / holiday houses 33. KRP-hallimyymälä / hardware store 10. Sisustajankauppa Oksanen / interior decoration, furniture 20. Maatalo 51. Pesäpal uimaranta / nature trail 49. StyleFur, turkikset ja neuleet / furs & knitwear, Neuleet Eila Korhonen / knitwear, Silmäasema ja Ajankulma / optician, watches, jewellery 16. Kaisan Kulman lomahuoneistot / holiday houses 46. Tavarata Lunch Cafe 63. Ompelim 79. Linja-autoasema / bus station, kahvio / cafeteria, Sotkamon taksi / taxi, Kirpputori Tärppi / flea market, Boutique Rita K. Ala Katti ravintola / restaurant 16. Sotkamo 40. Larus-lomasunnot / holiday houses 29. Sotkamon Keskusliike, astiat, lahjatavarat, pyörät, veneet / dishes, gifts, bikes, boats, Apteekki / pharmacy, Lomarengas, mökkivuokraus / cottage renting 18. Ompelim 81. Kattivankkuri, karavaanialue / caravan area 20. Vuokatin Aatelin loma-asuntoja / holiday houses 47. Vuokatin Viini Oy, viinimyymälä ja kahvilaravintola / wine shop, cafeteria&restaurant 43. Huuskon talli / riding 30. Kynsipiste Vuokatti / nail studio
SOTKAMO:
1. Nordea pankki / Nordea bank 6. S-Market Vuokatti / supermarket, Postin myyntipiste / postal services, Vuokatin apteekki / pharmacy 31. Vuokatin liikekeskus / centre of Vuokatti, Vuokatin kirkko / church of Vuokatti, Vuokatti Pizza&Kebab, K-Vuokatti / supermarket, Pesula Liaton / laundry 3. Thai-hie 68. Vuokatti Cottage / holiday houses 51. Vuokatti Sport Hotel / hotel, uimahalli / indoor swimming pool, Urheiluopisto / Sports Institute 13. 16
KEVÄT 2012
VUOKATTI:
1. Kenkäkauppa Saastamoinen / shoe shop, Intersport Piipponen, urheiluvälineet / sports articles 11. Sotkamo 50. Moda-Pajakka: naisten, miesten ja lasten vaatteet / clothing 27. Asema 1 66. Lomakoti Kuusela, Nuottiniemen talot / holiday houses 49. Hamma 74. Vuokatin ratsastuskoulu / riding school 21. Sotkamon Kangaspuoti / fabrics 25. Ravintola Kantis / restaurant 24. VL Hotel Apartments huoneistot / holiday houses 50. decoration, Pentik / gifts, Kukkakauppa Ruusukammari / florist, Sotkamon Osuuspankki / bank, OP-kiinteistökeskus / estate agent, Kirpputori Löytö-Kellari / flea market 15. Matkakoti Tikkanen / hostel
34. Aatos / a 48. Vuokatin lumilautatunneli / snowboard tunnel, Kattikeskus ja avainpalvelu, matkailuinfo / key service, Hesburger hampurilaisravintola / hamburger restaurant, Vuokatti Safari / program service 15. Kianta Life Style, lasistudio mm. Hellunta 37. Muoti ja Käsityö / fashion & crafts, Hautauspalvelu Rusanen / funeral service, Ahkeraliisa Kukkakauppa / florist 13. Sotkamo 45. S-Market / food store, postin myyntipiste / postal services 26. Sotkamo 84. Lomakulkuri, as. Sotkamo Sotkamon K 36. Rengash 78. Kirkkohe 42. Kainuun Autokoulu / driving school 32. Vuokatinranta kristillinen lomakeskus / christian holiday centre 8. Lounasr 52. Sokos Hotel Vuokatti, Amarillo / restaurant, KIPPO Kainuu / restaurant, HileBar / nightclub 36. Loma Ri. Paikallis-Sähkö, Expert / electrical appl. Ortodok 47. Holiday Club Katinkulta, Riipisen Riistaherkut / game delicacies, souveniers 6. Ev.lut ki 43. Galleria 69. Vuokatti Husky / husky experiences 38. R-kioski / R-kiosk 5. Uima- ja veneranta (lentopallokenttä) / beach (swimming, boats, volleyball court) 44. Naapurivaaran Lomakeskus, kahvila&ravintola, majoitus / holiday centre: cafeteria&restaurant 54. Vuokatti Ski Service 23. KIPA ki 35. Sotkamo 46. Vuokatinrinteet / skiing slopes 11. Hotelli ja Ravintola Tulikettu / hotel & restaurant 30. / women's clothing 14. taidelasia, matkamuistoja, suklaakahvila, cafeteria / glass studio, art glass, souveniers, Hyvän Olon Puoti, kauneushoitola, parturi-kampaamo, beauty salon, barber hairdresser 52. Aatelin Linna / holiday house 45. Pohjolan 77. VL Hotel Apartments / hotel&restaurant 9. Hiihtotunneli / skiing tunnel 18. Vuokatti Bowling, keilahalli / bowling alley 39. Kansane physiothera 38. Kainuuntie 7: Benetton, lasten ja aikuisten vaatteita / clothing, Tapiola / insurances, Syke-klubi / bar, autokoulu Driving Center / driving school, Ihana, hyvinvointikauppa / welfare shop 9. Sotkamon satama / harbour of Sotkamo 3. Vuokatinhovi -hotelli, ravintola / hotel & restaurant 14. Vuokatin Yläperho, Puropolku (loma-asuntoja) / holiday houses 34. Perintät 76. Snowpolis, Kiinteistövälitys Cabinet LKV / estate agent, Vuokatin Fysioterapia / physiotheraphy, Askelklinikka Vuokatti / foot clinic, Kynsistudio / nail studio, Lääkäripalvelu Vuokatti, lääkärin vastaanotto / private general practice, Rekisteröity osteopaatti, kylmähoito Martti Koutonen 35. Divari-Löytökirja / second-hand books, Sotkamon Fysioterapia / physiotherapy, Koti-Pizza, Murunen, kahvila ja sisustuskauppa / cafeteria & inter. LVI-palv 83. Vuokatti-keskus / Vuokatti centre: Vuokatti Travel, Intersport Vuokatti / sports articles, parturi-kampaamo Hair Anne / barber & hairdresser, Pikku-Hiukka, käsitöitä, kivitöitä, matkamuistoja / crafts, stonework, souvenirs, DNA Ski Tunnel, Ketunpolku Safari & Seikkailu / program service, Lumililja, sisustus, lahjatavarat, matkamuistot / inter. Sampo-pankki / bank, Luontaistuote Rohto-Pirtti / natural health products, Kiinteistömaailma LKV / estate agent, Niinan Kuva-Piste, valokuvaustarvikkeet / photography / Parturi-Kampaamo Hiuskulma 26, IF vahinkovakuutusyhtiö / insurances 17. krs, Sotkamolaisten käsitöiden myymälä / Store for handicrafts from Sotkamo, 2. Kirjapain 70. Korjaam 58. krs, Osuuskunta Kainuun Kanerva, Sovenia hyvinvointipalvelut / well-being services 7. Seppälä / clothing, Sotkamon Pizza & Kebab, Dragon King kiinalainen ravintola / Chinese restaurant, Tiimari / stationery, gifts 29. Eläinlää 54. Wanha Asema 53. Loma Rinteelä, Romeo&Julia / holiday houses 26. Helmin Leipomo ja Kahvio / bakery & cafeteria, Villit Vekarat, lelut, lastenvaatteet ja tarvikkeet / toys, children's clothing, baby gear, Kauneushoitola Fixaus / beauty salon, barber, hairdresser 12. Kulta-Katti / timeshare rentals, parturikampaamo Kutrikatti / barber & hairdresser 42. Ravintola Messi / restaurant 4. Jäähalli / indoor ice rink 17. Kansalaisopiston kudontapiste / adult education centre, weaving 22. Johanneksenkulma: K-Supermarket, Lumikuu: matkamuistot, lahjat / souvenirs, gifts, Alko / spirits, Sotkamon pienoismalli / scale model of Sotkamo, 2. Vuokatin lomakämpät / holiday houses 27. Seuraku 44. Sotkamo 39. Palolaito 82. LVI-aitta Sotkamon V 53. Reppu ja Reissumies / holiday houses
24. Poliisi / p 55. Jehovantodistajien valtakunnansali / Jehovah's Witnesses' church 12. decoration, gifts, souvenirs, Myllylän hieronta, hierontapalvelu, Gatto Vuokatti, Italian design keittiöt / Italian kitchen furniture, Ravintola Artemis / Cafe&Restaurant 19. 28. Vuokatin Puu / sauna supplies 25. Sassari lomahuoneistot / holiday houses 37. Hellunta 56. Sotkamo Sotkamon l 41. Mööpel 67. Lomaperkkiön loma-asunnot / holiday houses 32. Neste-huoltamo, kahvio / service station, cafeteria 8. RTG Active, ohjelmapalvelut / program service ja vuokraamo / rental, retkiluistelureitti / ice skating RTG Ready To Go matkatoimisto ja varauskeskus / travel agency & reservation centre 7. SIWA / supermarket 33. Vuokatinmaa loma-asuntoja / holiday houses 10. Vuokatti Loma Oy / holiday houses 22. Sotkamo autojen my 64
KEVÄT 2012
17
irjakauppa / book shop on Tietokeskus / data centre, Kainuu.com, InternetCafe, OptikkoVuori / optician, Kultapuoti / jewellery, Willa Ilona, sisustus, lahjatavarat / inter. supplies ravintola Café Herkku-Sepät / Lunch Café a ja putkimiehet: rakennus- ja sisustustarvikkeet / plumbing & interior decoration, Väri / interior decoration käri / veterinarian police aiseurakunnan kirkko / Pentecostal church mo Okkonen / repair shop alo Maxi Makasiini / general store, Pirjon Makuparkki, kahvila-leipomo / bakery &
on Varaosa, myymälä ja korjaamo / spare parts & car repairs, HamiCar: käytettyjen yynti, huolto / second-hand cars, car service 13 / youth house iaitta / furniture restoration eronta / thai massage Vuokatti / gallery, souvenirs no Kari Simonen / printing house aslääkäri Senja Immonen / dentist, Suolahuone / salt room toimisto Semper Fidelis / collection agency n Kaihdin / window blinds huiput / tyres mo Elegance / dressmaker mo Mila / dressmaker os / fire station velu Korhonen Oy, lvi-tekniikka / plumbing and ventilation on Autopalvelu Oy AD-korjaamo /repair shop inteelä, kahvila&ravintola, majoitus / cafeteria&restaurant, holiday houses. decoration, gifts aisrk:n myymälä / shop of Pentecostal church eläkelaitos (Kela) / Social Insurance Institution, Sotkamon Kuntoutus / rehabilitation, apy o-lehti / local newspaper, MediFysi, yksityinen lääkäriasema / private general practice on terveyskeskus / health centre on kunnanvirasto / municipal office of Sotkamo, Sotkamon pääkirjasto / library, ukio / upper sec. school erranvirasto / parish office rkko / Lutheran church untatalo / parish centre on Makasiinimuseo / Sotkamo Storehouse Museum on hautausmaa ja siunauskappeli / cemetery and chapel ksinen Jumalan Äidin Suojeluksen Kirkko / Orthodox church art exhibition in summer lostadion / Finnish baseball stadium, urheilukenttä / sports field, Hiukan 5 km pitkä / swimming beach (5 km), valaistun ladun ja luontopolun lähtöpiste / skiing track &
on Lasi, lasit, peilit, kehystys / glass, mirrors, framing ous Tuhkanen / agricult
0207 229 620 - info@vlhotel.fi - www.vlhotel.fi
TERVETULOA UUDISTUNEESEEN SOTKAMON KOTIPIZZAAN!
Tavataan torilla!
Kotipizza, Sotkamo mo TORIKATU 8 (08) 666 1600 ma-to 10.30-21 pe-la 10.30-22 su 11.30-21
Palvelemme
ma-to pe la su
PIZZA&KEBAB
P. Tänä vuonna ryhmä sotkamolaisia lähtee SM-kisoihin Turkuun Kupittaalle, jossa he ovat 14. (08) 666 0066 Avoinna: ma-ti 12-02, ke-pe 12-03, la-su 10-03
Kaikki annokset vain
LOUNASAIKANA MA-PE KLO 11-14
o ! r vetuloa Kaikki te
Varsitie 1 A 1, Vuokatti (K-Vuokatin vieressä) essä)
6
10.30-21.00 10.30-22.00 12.00-22.00 12.00-21.00
Tervetuloa VL Hotelliin,
uusi ruokalista!
A´La Carte Ravintola palvelee ke-la 17.00-22.00 Kahvila-Baari su-ti 9.00-18.00 ja ke-la 9.00-22.00 VL Hotel & Apartments -Suvikkaantie 6 - 88610 Vuokatti Puh. mukana SM-kisassa ja katsomassa mahdollisia vinkkejä kilpailujen järjestämisessä.
Viime vuonna SM-kisat järjestettiin Kuopiossa Kuopiohallissa. SM-kilpailujen järjestäminen on sotkamolaisille
mieluista, sillä seuran ampujat ovat menestyneet vuosien mittaan mainiosti muualla pidetyissä SM-kisoissa. 040 1488 992
Comfortable all year around
Aito hiivaton 800 g ruisleipä (100% ruis
Poikkea meille kahville tai syömään!
Tarjolla sen seitsemää sorttia.
KOTILEIPOMO paikan päällä KAHVILA LOUNAS 7,70 klo 11.00-14.30 SALAATTILOUNAS 6,00 PITOPALVELU
leivotut tuoreet leivät ja leivonnaiset
350
Iso kahvi ja rahkapulla
Läpökäs
- sis. (08) 666 0600 Avoinna: ma-ti 10-18, ke-to 10-20, pe 10-02, la 12-02, su 12-20
www.ravintolamessi.fi Löydät meidät myös Facebookista
Kangaskatu 14, SOTKAMO p. 15.4. 18
KEVÄT 2012
Ilma-aseiden SM-kisat Vuokatissa 2013
Martti Huusko
Sotkamon Ampujat järjestää yhdessä Kajaanin Ampujien kanssa vuoden päästä 12.14. huhtikuuta 2013 Vuokatissa ilma-aseammunnan SM-kisat. Silloin sotkamolainen Reijo Huotari jäi neljän pisteen päähän loppukilpailusta.
Aitoja makuja läheltä
Huuskonniementie 19 A, Vuokatti www.huuskolantila.net
Katso aukioloaikamme netistä
Lounas seisovasta pöydästä
A´la Carte-keittiö
arkisin klo 10.30-14.00
Tervetuloa!
Pizzat ja burgerit
Tervetuloa herkuttelemaan!
Terve-
Keskiviikkoisin - sunnuntaisin klo 22.00
Kainuuntie 14, Sotkamo, p. Järjestäjät odottavat tapahtumaan noin 500 kilpailijaa ja saman verran huolto- ja tukijoina Sotkamoon saapuvia perheenjäseniä ja läheisiä. salaatit, leivät, kotijuomat ja jälkiruoan klo 11.00-14.30
3
0 00
300
Saa vaivata! 040 543 6389
www.kainuu.com/pirjonmakuparkki
Ratatie 37, Sotkamo (Maxi-Makasiini)
ma-pe 9-17, la 10-14
AIDOSTI MAUKASTA KOTIRUOKAA
Lounas klo 10.30 14.30 Kahvilapalvelut klo 8 15
Keskuskatu 12, terveyskeskusta vastapäätä, p. (08) 666 2999
Sydämellisesti tervetuloa! Palvelemme ma-pe 8.00 15.00 www.herkku-sepat.com. Tuolloin Vuokattihallissa ratkotaan Suomen Metsästäjäliiton ilma-asemestaruudet
Kuluttajahintoihin raakakahvin hinnan vaihtelut siirtyvät hieman viiveellä, sillä uusien kahvierien saaminen Suomeen kestää viikkoja, toteaa Oy Gustav Paulig Ab:n toimitusjohtaja Elisa Markula. Niiden ravintosisältö kun hipoo täydellisyyttä. Tarvittaessa jatka suklaan sulatusta mikrossa. Lisää mukaan huuhdellut linssit ja keitä hiljalleen 10 minuuttia. Kahvin hinta on silti pitkäaikaista hintatasoa korkeampi. Samalla kun kahvin hinta on laskenut, dollari on vahvistunut suhteessa euroon, joten eurohinnoilla lasku ei ole yhtä suuri. Kiehauta ja kippaa mukaan porkkanat ja perunat. Ohje: Markku Haapio
Sulata kattilassa voi ja lisää hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen alhaisella lämmöllä, kunnes linssit ovet kypsiä. Tarjoa linssikeitto jogurttikastikkeen kanssa. Vadelma sopii hyvin tumman suklaan seuralaiseksi. Vihreistä ja ruskeista linsseistä saa myös kunnon tujauksen rautaa. Vaahdota kerma ja sokeri. Tarkista suola. Sulata rasva pannussa. Linsseissä on hyviä hiilihydraatteja, paljon kuituja ja vähän rasvaa. Linssikeitto kuudelle 2 sipulia 3 porkkanaa 4 perunaa 2 rkl öljyä 3 valkosipulinkynttä 0,5 tl mietoa chilijauhetta 2 tl curryjauhetta 0,5 dl tomaattipyreetä 1,5 l vettä 1 kasvisliemikuutio 3 dl punaisia linssejä
Pakko saada kahvia
Miia Lahti
Arabica -kahvilaadun hinta on laskenut maailmanmarkkinoilla 40 prosenttia viime toukokuusta, jolloin sen hinta oli huipussaan. 20
min. Mausta chilillä, pyöristä maku sokerilla ja tarvittaessa suo-
lalla. Lisää mausteet ja anna kypsyä hetki. Maailmantalouden näkymät vaikuttavat vahvasti sekä valuutta- että hyödykemarkkinoihin ja kahvin markkinahinta voi heilahdella näiden mukana nopeastikin. Huuhdo linssit siivilässä. Lisää joukkoon chilijauhe, curry ja tomaattipyree. Tumman suklaan intensiivisyyttä voi tasapainottaa esimerkiksi hedelmillä, valkosuklaalla tai kermavaahdolla. Ohjeet: Marja-Kristiina Vainela. Kaada vesi pois ja valuta linssit. Linssit voivat tuntua kasvissyöjien vouhotukselta, mutta otappa kokeille, liottele yön yli ja pistä pataan esimerkiksi perinteisen tomaattikeiton täytteeksi, siihen vähän valkosipulia ja purjoa, niin alkaa tuntua pian siltä, että velat muuttuvat saataviksi. Sekoita mukaan suola, chili ja curry. Keitä hiljalleen 10 minuuttia. Tämän hetkinen kahvin hinta on noin 180 dollarisenttiä paunalta (yksi pauna on noin 450 g), kun sen hinta viime vuoden toukokuussa oli yli 300 dollarisenttiä paunalta. Sekoita keskenään ruokajogurtti, mantelilastut ja hienonnettu feta. Linssit sisältävät juuri sitä luustolle erittäin tärkeää kasvikunnan proteiinia, jota saa myös pähkinöistä, sienistä, pavuista ja siemenistä. Hienonna valkosipulinkynnet pieneksi silpuksi. Freesaa sipuli- ja chilisilppua hetki. Hinnat tarkistetaan kuukausittain tavarantoimittajilta, lisää Tapio. Harva on valmis luopumaan lempimerkistään, huolimatta hintojen vaihtelusta. Kuori ja kuutioi perunat pieniksi. Lisää suklaa-kahviseokseen varovasti käännellen. Lisää liemi ja pyree. Lisää parin minuutin kuluttua linssikeitto ja keitä alhaisella lämmöllä n. Lämmittävä linssikeitto kuudelle 2 rkl voita 1 sipuli 2 hienonnettua valkosipulinkynttä 2 tl currya 1 tl inkivääriä 2 tlk (á 400 g) tomaattimurskaa 11 dl vettä 2 kasvisliemikuutiota 3 dl punaisia linssejä 5 perunaa ripaus chilipippuria 2 dl ruokakermaa ripaus sokeria ripaus suolaa
Perunan ja kerman höystämä linssikeitto vie taatusti nälän.
2 rkl sitruunamehua 0,5 ruukkua rucolaa Päälle: 200 g ruokajogurttia 1 dl mantelilastuja n. Intialainen linssikeitto 2 dl linssejä 1 l vettä 4 dl lihalientä 2 ruokalusikallista rasvaa 1 sipuli 1 tl suolaa 1 valkosipulinkynsi ¼ tl chiliä 2 tl currya 1 tl sitruunamehua Liota linssejä muutama
tunti. Yhä terveystietoisemmaksi muuttuva ruokakulttuurimme onneksi alkaa suosia linssejä, jotka ovat turhan pitkään olleet aliarvostettu ruoka-aine. Siivuta ohuesti sipulit ja porkkanat, lohko perunat. Linssi-makkarapata 3 sipulia pieni chili öljyä 500 g makkaraa (lenkkiä, nakkeja, chorizoa tms.) 500 g punaisia linssejä 1 l liha- tai kanalientä 2 rkl tomaattipyreetä suolaa mustapippuria Kuori ja hienonna sipulit. Kääntele hetki ja lisää huuhdotut linssit. Lisäksi tuottajamaat kompensoivat markkinahinnan laskua nostamalla
laatupreemioita eli laatukahveista pörssihinnan lisäksi maksettavia laatulisiä", sanoo Markula.
Tavalliselle
tallaajalle
kahvin hinnan muutokset näkyvät ostoskuitissa kymmenien senttien muutoksina. Mausta. 100 g salaatti- tai fetajuustoa Kuori sipulit, porkkanat ja perunat. Käynnissä on siis globaali varaston tyhjennysmyynti. Kuullota sipuleita hetki öljyssä. Kannattaa myös huomioida, että raakakahvikauppa käydään dollareissa. Kahvipakettien hinnat muuttuvat maltillisesti, maksimissaan puhutaan noin 20 sentin kertamuutoksista, Tapio jatkaa. Kuva: Vesa Joensuu.
3. Lisää linssit ja perunat kattilaan. Raahen Prismassa myydään eniten Kulta Katriinaa ja Juhla Mokkaa, vastaa Sryhmän Raahen valikoimapäällikkö Janne Tapio. KEVÄT 2012
19
Lähes täydelliset linssit
Sari Ohinmaa
Eipä uskoisi, että noista
olemattoman näköisistä lituskoista saa niin kerta kaikkisen maukasta ja täyttävää evästä. Lisäksi kaksi maailman suurempaa kahvintuottajamaata, Brasilia ja Vietnam, laskevat hintoja alas etupainotteisesti tasapainottaakseen kysynnän ja tuotannon
suhdetta. Lisää kerma ja kuumenna. Lähde: Paulig.fi. Lisää tomaattimurska, vesi ja liemikuutiot. Lisää kuuma kahvi ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Älä polta suklaata! 2. Kahvinmakuinen mousse on aikuisen makuun. Siinä
espresso tuo tumman suklaan parina kitkerän vivahduksen jälkiruokaan, dominoimatta kuitenkaan suklaista lopputulosta. Kaada vesi, lihaliemi ja linssit kattilaan. Kypsytä silputtu sipuli ja hienonnettu valkosipulin kynsi, kaada keittoastiaan. Kuullota. Kypsennä haudutellen 40-50 minuuttia kunnes linssit ovat pehmeitä. Lisää sitruunamehu. Kahvin hinnan laskuun
vaikuttaa tuleva kahvisato, jota povataan Latinalaisessa Amerikassa hyväksi. Sekoita keltuainen hieman jäähtyneen suklaakahviseoksen joukkoon.
Espresso-suklaamousse on helposti muunneltava ja valmistuva resepti. Kaada kattilaan vesi ja liemikuutio. Hienonna chili. Nosta jääkaappiin pariksi tunniksi.
VINKKI: Voit maustaa suklaan halutessa liköörillä tai hedelmillä. Jaa neljään pieneen lasiin. Lisää kuorittu ja kuutioitu makkara. Mousse on tuhtia tavaraa ja pieni shottilasi riittää mainiosti tyydyttämään makeanhimon aterian päätteeksi.
Espresso-suklaamousse
1/2 dl kuumaa espressoa tai muuta vahvaa kahvia 100 g tummaa suklaata (70%) 1 keltuainen 3 rkl sokeria 2 dl kuohukermaa 1. Keitä välillä sekoittaen noin 30 minuuttia kunnes perunat ovat kypsiä. Pilko suklaa kulhoon. Kun keitto on kypsää, sekoita joukkoon sitruunamehu ja rucolan lehdet
Sotkamolaiset käyvät paikallisottelut mestarisuosikkeihin kuuluvaa Pattijokea
vastaan. Pesis tarvitsee myös huipputasolla draamaa, joka vaikuttaa katsojiin. Tulevan kauden uudistukset asettavat Jymyn monia muita joukkueita haastavampaan tilanteeseen. päivä järjestetään sarjatilanteen mukaan valintakinkerit, joissa sarjan heikommassa päässä olevat joukkueet pääsevät valitsemaan vastustajansa koti- ja vierasotteluun.
Tulevalle kesällä Jarmo Heikkinen lupaa ainakin Hiukan kentälle sellaisia otteluita, jotka herättävät tunteita ja innostusta. Samalla hän toteaa Jymyn kotipelien viemisen suuriin kaupunkeihin olevan toisaalta ItäLänsi -tapahtumien, toisaalta osa Vuokatin
Jymyn liput liehuivat ja yleisö nautti jännittävistä hetkistä superpesiksen loppuotteluissa viime kesänä. Samoin kesän yleisurheilun EM-kisat Helsingissä ja Lontoon olympialaiset on huomioitu kun sarjaohjelmaa on laadittu, selvittää Heikkinen kesän pesäpallokalenteria.
Hiukan stadionilla on luvassa ensi kesänä todellista pesäpalloviihdettä.
Superjymy tekee kesän aikana myös muutoin pesäpalloilua tunnetuksi. kesäkuuta, 3. Jymyllä on kuitenkin nuorekas, taitava ja kehittyvä joukkue. Superjymyn toimitusjohtaja Jarmo "Jamo" Heikkinen tiimeineen on kevättalvella ahkeroinut järjestelyjen ja aikataulujen kimpussa. Molemmat kokoavat Suomen pesäpalloilun kuumaan kotipesään Hiukan stadionille ja tenavien kentille tuhatmäärin lajin harrastajia ja katsojia. Se nähtiin myös viime kesänä. Jymyn superpesisjoukkue aloittaa kauden vuoden 2011 mestaruushuipentuman uusintana, kun TV-otteluun saapuu Hiukan kentälle vastustajaksi Vimpelin Veto keskiviikkona 9. Pyrimme saamaan katsojia mukaan yhteistyökumppaneiden avulla. Siten rytmi ei ole ihan tavanomainen. 20
KEVÄT 2012
Pesikseen tulossa superkesä
Martti Huusko
Sotkamon Jymyn superpesisjoukkueen ja Jymy Pesiksen yhteistyö tarjoaa kaikille pesäpallon ystäville seurattavaa koko kesän ajalle. Helsingissä Jymy pelaa Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan perjantaina 8. Toimitusjohtajana ja entisenä aktiivipelaajana Jarmo Heikkinen kuitenkin tiedostaa, kuinka haastava juttu perättäiset mestaruudet ovat. Osa ottelun tuloista menee hyväntekeväisyyteen. Ottelun vieminen Helsinkiin on taas iso haaste. heinäkuuta Kajaaniin vastustajaksi saapuu Hyvinkään Tahko ja Oulussa 12. Olemme päättäneet auttaa tällä kertaa Pelastakaa Lapset -organisaatiota, selvittää Jarmo Heikkinen. Se tarjoaa Heikkisen mukaan menestymisen mahdollisuudet ja samalla läpi kesän jännittäviä otteluita. Superpesiksen uudet avaukset, Itä-Länsiottelu sekä Tenavaleirikin tuovat Jymyn toimijoille runsaasti työtä koko kauden ajaksi. perättäistä SM-mitalia tulevalta pesiskaudelta.. Vain siten on mahdollista esimerkiksi nostaa viime kesän katsojakeskiarvoa, joka oli tarkalleen 2156.
Jymyn kannattajat odottavat voittotuuletusta ja 12. Kesään ottelut on rytmitetty jääkiekon MM-kisojen ohjelmaan limittyen. Jännittäminen palkittiin kultamitalilla.
"
markkinointia.
Mestaruuden uusiminen on luonnollisesti Jymyn tulevan kauden tavoite. heinäkuuta Jymy kohtaa Pattijoen Urheilijat Raahesta. Samoin kesäkuun 20. Pesäpallon 90-vuotisjuhlavuoteen istuu upeasti Sotkamossa sarjaotteluiden lisäksi heinäkuulle ajoittuvat Itä-Länsi-ottelut ja Tenavaleiri. toukokuuta
Vuokatti - Kajaani 18.00 C-tytöt sm-karsinta 26.5. Vuokatti - Kitee 12.00 C-tytöt sm-karsinta 17.5. Lapua - Vuokatti 14.00 Naiset runkosarja 22.5. Oulu 1 - Vuokatti 18.00 B-tytöt alkusarja 7.6. Vuokatti - Jyväskylä 18.00 Naiset runkosarja 13.5. Oulunsalo - Vuokatti 18.00 B-tytöt alkusarja 31.5. Hän jatkaa edelleen myös naisten ja B-tyttöjen pelinjohtajana sekä hallitustyöskentelyssä. Kajaani - Vuokatti 18.00 B-tytöt alkusarja 11.5. Viinijärvi - Vuokatti Naisten harjoituspeli 6.5. toukokuuta kotiottelulla ja tyttöjen superpesis 7. Myös C-tyttöjen odotetaan parantavan otteitaan, kun he nyt ovat ryhtyneet harjoittelemaan tosissaan. Vuokatti - Viinijärvi 18.00 C-tytöt sm-karsinta 8.6. Viinijärvi - Vuokatti 18.00 C-tytöt sm-karsinta 4.6. Siilinjärvi - Vuokatti 18.00 C-tytöt sm-karsinta 17.5. Se vahvistaa tyttö- ja naisjoukkueita. Naisten ykköspesissarja alkaa 11. Vuokatti - Siilinjärvi 18.00 B-tytöt alkusarja Kuhmossa 11.6. Tavoitteenamme on junioritoiminnan laajentaminen tarjoamalla yhä useammalle tytölle mahdollisuuden harrastaa pesäpalloa, selvittää Leinonen. Hän on tyytyväinen siihen, että jo nyt on mukaan lähtenyt toimintaan mukaan uusia kumppaneita.
Vedon edustusjoukkueet
NAISTEN YKKÖSPESIS Pelaajat: Heta Rautiainen Jenny Määttä Anna-Leena Härkönen Essi Kylli Essi Saastamoinen Juulia Lautaoja Sanni Lukkari Salla Kilpeläinen Nita Keskitalo Riina Kiiskilä Laura Pohjola Suvi Korhonen Reeta Korhonen Laura Määttä Vilma Leinonnen Pelinjohtaja: Niina Sippola 2 pelinjohtaja: Elina Wallenius Huoltajat: Sirpa Hakkarainen & Karoliina Welin TYTTÖJEN SUPERPESIS Pelaajat: Suvi Korhonen Laura Määttä Vilma Leinonen Reeta Korhonen Nita Keskitalo Riina Kiiskilä Laura Pohjola Eveliina Alonen Krista Määttä Emmi Kaikkonen Vera Vikström Riikka Lukkari Reeta Liuski Pelinjohtaja: Marko Haverinen 2 pelinjohtaja: Mika Leinonen Huoltajat: Sirpa Hakkarainen & Sari Keskitalo
B-tytöt lähtevät taistelemaan SM-mitaleista. Miesten ja naisten maakuntasarjaa miehet pitävät sikäli hyvänä, että pelit sillä tasolla tarjoavat toisaalta mahdollisuuden harrastaa pesistä mutta toisaalta tuovat nuorille C-tytöille pelirutiinia.
Vuokatin Vedon pelikalenteri 2012
28.4. Vihti - Vuokatti 15.00 Naiset runkosarja 27.5. Vuokatti - Kajaani C-tyttöjen harjoituspeli 7.5. Kolmessa vuodessa ta-
"
Pelinjohtaja Marko Haverinen antaa Jenny Määtälle jatkossakin lyöntiohjeita.
lous on tuplaantunut. Yhdeksi haasteeksi nousee talouden kehittäminen urheilullisen toiminnan rinnalla. Positiivista on, että jo nyt Vuokatin Vedon suuntaan on pelaajaliikennettä. Kajaani - Vuokatti C-tytöt sm-karsinta
Vedon B-tytöt eivät pelaa
pelkästään Sotkamossa. Helsinki - Vuokatti 13.00 Naiset runkosarja 28.5. Vuokatti - Reisjärvi 18.00 Naiset runkosarja 21.6. Vuokatti - Siilinjärvi 18.00 B-tytöt alkusarja 10.5. Vuokatti - Oulunsalo 18.00 B-tytöt alkusarja 20.6. Vuokatti - Oulu 2 18.00 B-tytöt alkusarja 16.5. Vuokatti - Susiraja 18.00 B-tytöt alkusarja 15.6. KEVÄT 2012
21
Vuokatin Vedolla viisi joukkuetta valmiina peleihin
Martti Huusko
Vuokatin Vedon vetäjät odottavat yleisön tulevana kesänä löytävän tyttö- ja naispesäpalloilun jännittäviin otteluihin entistä suuremmalla joukolla. Vuokatti - Lappeenranta 12.00 C-tytöt sm-karsinta 14.5. Meillä on pian alkavalla kaudella viisi joukkuetta: naisten ykkösjoukkue, B-tyttöjen, C-tyttöjen sekä naisten ja miesten maakuntasarjajoukkueet. Tämän vuoden budjetti on noin 80 000 euroa, kertoo Marko Haverinen. Mika Leinonen näkee, että tulevina vuosina Suomen paras pesäpallo-osaaminen houkuttelee Sotkamoon ja Vetoon pelaamaan entistä enemmän lahjakkaita tyttöjä ja nuoria naisia. Mika Leinonen on tyytyväinen siihen, että toukokuussa tyttöjen superpesistä pelataan Suomussalmella ja kesäkuun alussa Kuhmossa. toukokuuta Siilinjärvellä.. Jo tällä hetkellä Vuokatin Veto on hyötynyt urheilulukion ja urheiluakatemian toiminnasta. Vuokatti - Kajaani 18.00 B-tytöt alkusarja 18.6. Vuokatti - Oulu 1 18.00 B-tytöt alkusarja Suomussalmella 23.5. Seuran toimina on viime vuosina kehittynyt kovaa vauhtia. Suurimmaksi haasteeksi puheenjohtaja Mika Leinonen näkee Vuokatin Vedon urheilullisen tason kehittämisen. Parivaljakko, uusi puheenjohtaja Mika Leinonen ja toiminnanjohtajan työn aloittanut Marko Haverinen lähtevät luotsaamaan Vuokatin Vetoa tulevalle kaudelle uusin eväin. Erityisen tyytyväinen Mika Leinosen mukaan tulosta on juuri seuran toiminnanjohtajana aloittanut Marko Haverinen. Kaudella 2011 yleisöä oli seuraamassa otteluita keskimäärin 150, parhaimmillaankin vain reilut 200 katsojaa. Työtä riittää kaikille, arvioi Haverinen.
Vedon tavoitteena tarjota tytöille mahdollisuuden harrastaa pesistä.
Vuokatin Vedossa pelaajia on vielä alle 70. Oulu 2 - Vuokatti 18.00 B-tytöt alkusarja 19.6
Harjoituksia toteutetaan myös hämäräsuunnistuksena.
Lisäksi paikallisten matkailuyrittäjien ja Urheiluopiston liikunnanohjauksen peruskurssilaisten tuottamat monipuoliset oheisohjelmat ovat valittavissa koko leirin ajan. holidayclub.fi -sivustoa kehitetään yhdessä markkinoinnin kanssa siten, että jatkossa kaikki golfiin liittyvä tieto löytyy sivuston kautta helposti. Kesällä 2013 Katinkulta sitten näyttää, minkälaiset sen kentät ja palvelut ovat hiotussa muodossaan.
Leimaus kokoaa suunnistajanuoret Vuokattiin
Jonna Karjalainen
Vuosittain järjestettävä
nuorten suunnistajien suurleiri järjestetään taas Vuokatin Urheiluopistolla kesäkuussa. Näin Tenettiin menevät
Uutena tuotteena kaudelle 2013 tuomme Holiday Club Golf -matkan osakkaille ja jäsenistölle. Leirille on joka vuosi osallistunut noin puolitoistatuhatta yli 8 vuotiasta nuorta. 22
KEVÄT 2012
Golfaajille luvassa paljon uutta
Martti Huusko
Katinkullan golfkentillä
ja lomakeskuksessa tapahtuu tulevan kesän aikana. Pro Shopissa väline- ja varustemyynti saa lisätilaa ja sitä myötä niin mailoja kuin muitakin varusteita on entistä laajempi valikoima. Katinkullassa golfarit voivat osallistua kilpai-
luihin lähes joka viikonloppuna. Tulevan kesän aikana golfkentän rakenne saadaan vastaamaan tämän päivän vaatimuksia, kun Nuaksen 18-reikäisen kentän uudet väylät päästään ottamaan käyttöön heinäelokuun vaihteessa. Tänä vuonna osallistumaan pääsevät myös 16 18-vuotiaat. Siksi Vesa Kontturi toivoo kentän käyttäjiltä joustavuutta rakentamisen aikana. Osa leiriläisistä majoittuu telttoihin ja lattiamajoitukseen opistolle.. Leirin huipennuksena
juostaan leirikilpailu partiSotkamon Jymyn suunnistajaveljekset Sampo ja Pyry Hyppölä pitävät suunnistusta hyvänä harrastuksena.
osuunnistuskilpailuna. Välinevalikoima terävöityy ja vaatepuolella tarjoamme entistä laajemman valikoiman, lupaa Vesa Kontturi.
Tenetin ja Vuokatin kentät aukeavat viime kevään tapaan viikon 19 lopulla. Katinkullassa golfaajien palveluun haetaan aivan uutta tehoa. Ensimmäistä kertaa Leimaus järjestettiin vuonna 1995. Leirimaksu sisältää majoituksen valitussa vaihtoehdossa, ohjelman mukaiset ruokailut, suunnistusharjoitukset, oheisohjelmaa, leirilehden, leiripassin, leirituotteen sekä leirin aikaiset kuljetukset.
Leirin suojelijoina ja kummeina toimivat moninkertaiset MM-mitalistit Minna Kauppi ja Pasi Ikonen. Kenttä sopii aloittajille ja vaativille aktiivipelaajille.
"
Palveluiden ja kenttien kehittäminen on Katinkulta Golfille ja kenttäyhtiölle tärkeää.
pääsevät mahdollisimman joustavasti golfkierrokselleen. Holiday Club Pro Shop, Holiday Club Golf Academy , caddiemasterin toimisto sekä golfareita palveleva kahvila ja terassi ovat yhdessä hoito-osaston kanssa lähes 140 neliön tiloissa. Sieltä saa myös kentän kiertämiseen oikeuttavia greenfeetä. Meillä on käytössä entistä enemmän tilaa. Koivusalon toiveena on, että kaikki uudet viheriöt ja muut alueet ovat vihreinä jo tulevan syksyn aikana ja Tenetin kentällä päästään kokeilemaan kaikkien yhdeksän reiän pelaamista
Golfaamaan
saapuvat
huomaavat keväällä Katinkulta Golfin klubipalveluiden löytäneen Katinkullasta uuden paikan. Määrän odotetaan tippuvan kuitenkin 1600 paikkeille.
Leirimaksun hinta vaihtelee majoitusvaihtoehdon mukaan. Lisäksi vieraspelaajat pääsevät pukuhuoneeseen ja pesutiloihin helposti. Yhteistyössä ovat muakana myös Suomen Suunnistusliitto, OP-Pohjola sekä Maanmittauslaitos.
Osallistujat majoittuvat
Urheiluopistolla, Sokos Hotel Vuokatissa, Vuokatinmaalla sekä Vuokatin Hovilla. Leirille ilmoittaudutaan sähköisesti osoitteessa www.vuokattievents.fi/leimaus2012. Lisäksi www. Kontturin mukaan kohteita ja kenttiä kartoitetaan
parhaillaan yhdessä Golf Resepti Oy:n kanssa, Golf Reseptillä on vuosien kokemus laadukkaista golfmatkoista ympäri maailmaa ja se tulee toimimaan vastuullisena matkanjärjestäjänä Holiday Club Golf matkoissa. Siksi haluamme, että kaikki palvelut ovat vähintään aikaisempaa tasoa, mieluummin paremmat, korostaa Kontturi. Panostamme myös puhelin ja verkkopalveluihin, joiden välityksellä viikko-osakkaat ja green-
Tulevana kesänä Katinkullassa pelataan golfia entistäkin enemmän. Joudumme rakentamisen aikana alkukesästä muuttamaan hivenen kenttäjärjestelyjä. Laajennusurakan lopullisen valmistumisen jälkeen Tenetin ja Vuokatin kentistäkin tulee 9-reikäisiä kenttiä. Miehille ja naisille on molemmille kuusi suihkua ja pukuhuoneesta löytyvät asianmukaisesti säilytystilat, selvittää Holiday Club Resorts Oy:n Golf Manageriksi vuoden 2012 alussa nimitetty Vesa Kontturi. Kilpailuareenana toimii Urheiluopiston ampumarata-alue. Katin Golf Oy:n palvelupäällikkönä jo viime kesänä toimineen Mari Leinosen tehtävä on nyt vakinaistettu. Leimaus-leiriläisille on tarjolla muun muassa sählyturnaus, alamäkiautorata, geokätköily, lumi-tubing, parkour, seinäkiipeily ja zorbing. Kuumimman sesongin aikaan Katinkullan golfkentällä pelitaitojaan parantavia golfareita palvelee Holiday Club Golf Academyn golfopettajat. Olemme todella tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Leiri järjestetään Sotkamon Jymyn ja Vuokatin Urheiluopiston yhteistyöllä.
Leimauksen aikana tehdään vähintään kaksi suunnistusharjoitusta päivän aikana. Alku- ja loppukaudesta ohjelmassa on erilaisia joukkuekilpailuja ja kesäkaudella yksilökilpailuja, jotka tarjoavat sopivasti haasteita ja ohjelmaa kilpailuhenkisemmille golfin harrastajille, selvittää Kontturi. Leirinjohtajana toimiva seurakehittäjä Jouni Kasurinen kertoo majoitusvarauksia tulleen tähän mennessä noin 1800. Viikko-osakkaat pystyvät varaamaan viikon jaksolle kolme lähtöaikaa, selvittää Kontturi.
Laajentumiskuvio Katinkullan golfkentällä on toimitusjohtaja Jari Koivusalon mielestä kova juttu ja rakentaminen on edistynyt hyvin. Se näkyy tilojen kehittymisenä mutta myös toimintojen uudistamisena. Ilmoittautuminen leirille on käynnissä 30. Se näkyy erityisesti 1-väylän lähtöpaikalla ja 9-väylän pelaamisessa, mutta rakentamisen jälkeen kenttä on entistä mukavampi, vakuuttaa toimitusjohtaja. Mukavana uudistuksena Vesa Kontturi pitää sitä, että Tenetin kentän pelaajia palvelevan kioskin toimintaa parannetaan. huhtikuuta saakka. Uuden www-sivuston on määrä valmistua huhtikuun aikana.
Kilpailutoiminta kehittyy
edelleen. Uusien Holiday Club Katinkullan villojen rakentaminen aiheuttaa golfaajille erikoisjärjestelyjä, mutta toisaalta uusien väylien rakentamisen edistyminen ja uudet golfareiden palvelutilat tuovat uutta tehoa ja laatua toimintaan.
fee-pelaajat pääsevät tekemään viime kesän tapaan varauksia. He ovat paikalla kannustamassa suunnistajanuoria tiistaina ja keskiviikkona. Leimaus -leiri sopii niin suunnistuksen vasta aloittaneille harrastajille kuin kokeneemmillekin suunnistajille. Ohjelmaan kuuluu myös muun muassa leirikarnevaali ja sählyturnaus. Pian alkavan golfkesän rakentamistöiden jälkeen Katinkulta alkaa olla suunnitellussa kuosissa. Kaikki kolme Katinkullan kenttää ovat kesän aikana käytössä. Tämä enteilee taas uusia ennätyslukuja pelimäärään. Tavoitteemme on palvella golfaajia entistä paremmin. Palvelut kentällä ovat meille tärkeitä
Halutessasi voit tilata ilmoittautumisen yhteydessä leirilogolla varustetun laadukkaan T-paidan hintaan 10 euroa. Valikoima oli todella laaja: yleisurheilua, kau-
punkisotaa, parkour-suunnistusta, tennistä, tanssia, sukellusta, judoa, telinevoimistelua, geokätköjen etsintään ja soveltavaa liikuntaa. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 1.6.2012. Lisätietoja Kainuun Liikunta ry Ira Liuski, puh. Liikuntaa ja leikkejä voi harrastaa aina ja kaikkialla. Ja mennään hippulat vinkuen! Hinta 100 e / hlö. 040 577 5013, Tarja Ahvenjärvi
www.kynsipistevuokatti.net, info@kynsipistevuokatti.net
Sporttis -leiri on kaikille
lapsille avoin liikuntaleiri. kerros
Ajanvaraus puh. Leirillä tutustutaan eri liikuntamuotoihin, pelataan ja leikitään, etsitään ja löydetään. mennessä saat 10 euron alennuksen leirihinnasta. KEVÄT 2012
23
Sporttis-leiri liikuttaa kavereiden kanssa
Suosittu lasten Sporttis liikuntaleiri löytyy jälleen Kainuun Liikunnan ja Vuokatin urheiluopiston kesätarjonnasta. 0400 260 559
www.vuokatinfysioterapia.fi
Kainuuntie 17, 88600 Sotkamo Ajanvaraukset
Klassista/urheiluhierontaa ammattitaidolla
Vuokatinhovintie 2
Myllylän Hieronta Hiihtotunnelilla
0400 583 843
Urheiluhieroja Toni Myllylä
Fysioterapia Urheilufysioterapia Alaraajatutkimus Footbalance- medical tukipohjalliset Kela:n avoterapiakuntoutus Hieronta PhysioPilates
Markku Vikström, Fysioterapeutti AMK, PhysioPilates ohjaaja
Kidekuja 2, Snowpolis, Vuokatti, 1. Sisaralennus -10 e. Leirihinnat sisältävät ohjatun ohjelman, täysihoidon (lattiamajoitus ja täysihoitoruokailut), vakuutuksen ja pienen leirimuiston. Yleisurheilu (hyppyjä, juoksuja, heittoja yms.) 5. Lajivalikoima on todella laaja
P. Musiikkiliikunta (tanssia kuten hipphoppia ja lattareita, jumppaa, luovaa liikuntaa yms.) 4. Liikuntaa ja leikkejä Nuoren Suomen Löydä liikunta -teemalla. Yksi kesän 2012 uutuuksistamme on leirin yläikärajan nostaminen 13 vuoteen. Näin saamme leirillä esittelyyn mahdollisimman paljon liikuntamuotoja ja urheilulajeja sekä näiden lajien osaajia lajituntien vetäjäksi, leiriohjelman suunnittelusta vastaava Ira Liuski iloitsee.
Lajikokeilupäivässä leiriläiset saivat valita neljä lajia, johon halusivat tutustua. Kätesi ovat käyntikorttisi.
KYNSISTUDIO & KOSMETOLOGI
Rakennekynnet oman kynnen vahvistaminen geelillä Varpaankynsien geelaus Käsi- ja jalkahoidot Tuotemyynti Ripsien pidennys Kevättarjous: ripsien ja kulmien kestovärjäys 20
Soita ja varaa aika, myös iltaisin ja viikonloppuisin
Sporttis-leirillä tytöt ja pojat saavat liikkua halunsa mukaan.
Puh.Sokos Hotel Vuokatti, vastaanottokerros 0400 682 844 Kidekuja 2,
www.tarjapatrikainen.net
kynsimuotoilija, dipl.kosmetologi Tarja Patrikainen
joten se on mukana myös tänä kesänä. - Vanhempien lasten ryhmässä eli 10-13 -vuotiaiden teemaleirin ohjelmassa kokeillaan tänä kesänä uusina juttuina yleisurheilua sekä perus- ja telinevoimistelua. Perus- ja telinevoimistelu (voimistelua sekä permannolla että telineillä) Hinta 120 e / hlö. Tervetuloa asiantuntija liikkeeseemme!
3690
Luontaistuote
Meiltä löydät laajan valikoiman luontaistuotteita
Luontaistuntija Kainuuntie 26, 88600 Sotkamo Puh. 044 - 5325 918 ira.liuski@kainuunliikunta.fi
Parturi Kampaamo Kosmetologi Rakennekynnet Ripsipidennykset Tuotemyynti
Tervetuloa!
Uusi ripsientekijämme on Kristi Smart.
p. asti. Tänä kesänä myös 13-vuotiaat pääsevät mukaan leirille. Palloilu ja mailapelit (salibandya, jalkapalloa, sulista ym. Mukana oli reilut 130 leiriläistä ja meno ohjaajillakin oli hauskaa!, Ira hihkaisee.
®
Sydämelle, silmille, verisuonille, aivoille ja mielialalle omega-3 VAHVA DUO 120 kaps (norm. Sisaralennus -10 e. Lisäksi mukaan ovat tervetulleita myös tuen tarpeessa olevat lapset. Leirille voit ilmoittautua netissä www.kainuunliikunta.fi > Lapset ja Nuoret > Liikuntaleirit > Kaikille avoin Sporttis tai puhelimitse (08) 632 590 (klo 8-16). Kyseessä ei ole jonkun tietyn lajin harrastajille suunnattu lajileiri, vaan yleisliikuntaleiri, jonka ohjelma tarjoaa mahdollisuuksia kokeilla monipuolisesti useita liikuntamuotoja. 040 504 5294. Olemme suunnitelleet leirin ohjelman niin, että tänne on kiva tulla liikkumaan ja kavereita tapaamaan, Ira Liuski Kainuun Liikunnasta kertoo. 050 367 8820
Rohto-Pirtti
Kaikille avoin Sporttis
Liikuntaleiri 7-9-vuotiaille 12.-14.6.2012 Monipuolinen yleisliikuntaleiri. Myös Sporttis -leirin ohjelmaa on kehitetty viime vuoden kokemusten pohjalta. Viime kesänä lajikokeilupäivä oli erittäin suosittu,
Kaikki mitä kyntesi tarvitsevat. Sisällä ja ulkona, pihalla, metsässä, vedessä. Lajikokeilupäivä toteutetaan yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa. Kesän 2012 kokeilulajit julkaisemme kevään aikana nettisivuillamme, Ira kertoo. Luontoliikunta (vaelluksia, seikkailua yms.) 3. Ilmoittautuessasi ja maksaessasi osallistumismaksun jo 30.4. Käy myös lukemassa nettisivuiltamme viime kesän leiritunnelmista. Leirien ohjelmassa nähdään tänä kesänä myös uusia liikuntateemoja. Urheiluopiston uusi teline-
voimistelusali on jo kuluvan vuoden aikana osoittautunut lasten ja nuorten suosikiksi, joten käytämme mielellämme uuden salin antaman mahdollisuuden monipuolistaa leirimme liikuntaohjelmaa entisestään", myös leirin ohjelman suunnittelussa mukana toiminut Johanna Parviainen Vuokatin urheiluopistolta kertoo. Jo kuudetta kertaa järjestettävän liikuntaleirin ohjelmaa on uudistettu. 39,80) + 15 kapselia kaupan päälle
Lisää tarjouksia www.luontaistuntijat.fi Tarjouksia 21.4. pallopelejä) 2. Teemaleiri 10-13-vuotiaille 12.-15.6.2012 Teemaleirillä tutustut valitsemasi teeman alla oleviin liikuntalajeihin. 1. Kenenkään ei tarvitse kuulua välttämättä mihinkään urheiluseuraan eikä jo valmiiksi harrastaa jotain liikuntamuotoa.
Edellisessä arvonnassa repun voitti Salla Voutilainen Linnantauksesta. Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Tekstiviestitilauksessa puhelinnumerosi välittyy lehdelle. 010 665 6000
Nyt vain 10 euroa/kk, kun tilaat
Lähetä tekstiviesti numeroon 17255 TILAASOT KEVÄT12 se nimi- ja osoitetietosi. Palkinto on postitettu voittajalle.
Parasta lukuseuraa Sotkamo-lehden
Kiitos, tilaan Sotkamo-lehden ____ / _____ alkaen ___
TARJOUS S
LOMATARJOUS
2 3 tai 4 kk. Palauttaneiden kesken arvotaan Sotkamo-lehden reppu. 24
KEVÄT 2012
Nyt lähti!
Jorma Kemppainen 2012
Ultima . 010 665 6013, GSM 040 587 2067 Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo puh. (alv 23%).
"
" "
"
2 kk 20
Lähiosoite Postinro
satamaselkä
kivikko Tapper
JUURI
Eartha
Bergman
T
1 10/kk
Tilaushinta sisältää alv 9%.
(KEVÄT12)
SOTKAMO -LEHTI MAKSAA POSTIMAKSUN
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
3 kk 30
4 kk 40
Tarjous voimassa 8.6.2012 saakka.
Kevät 2012 30.3.2012 Sotkamo-lehden matkailulehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa
kestotilauksena 12 kk 99 otila sä 52/6kk, 3 erässä 35/4 kk, (2 erässä 5 ä 27/3kk, 6 erässä 19/2 kk) 4 erässä 2
Maksajan nimi (ellei tilaaja ole maksaja)
Tunnus 5004830
SOTKAMO
-lehti
1962 - 2012
00003 VASTAUSLÄHETYS
Postitoimipaikka
Päätoimittaja Martti Huusko GSM 044 332 5330 Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo puh. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. 010 665 6000
Tekstiviestitilauksen hinta on 0,84 . Palvelu toimii Elisan, Soneran, DNA:n ja Saunalahden liittymillä. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. 2, kk Lähellä Sinua!
TILAA TEKSTIVIESTILLÄ! p. 010 665 6000, fax 010 665 6003 Kokonaispainos: 30 000 kpl Lehden julkaisija: Suomen Paikallissanomat Oy, Sotkamo-lehti, Sanomalehtien liiton jäsen Painaminen:
Suomalainen lehtipaino Oy Kajaani 2012 ISSN 0787-5320. Lisätietoa saat konttoristamme. sekä
Kestotilaajana saat kuusi kertaa vuodessa aaj matkailulehti VuokattiNewsin! uleh
Tilaajan nimi Lähiosoite Postinro Puhelin Postitoimipaikka
SOTKAMO
-lehti
1962 - 2012
asiakaspalvelu.sotkamolehti@sps.fi
Tarjous voimassa 8.6.2012 saakka.
Tilaa heti oheisella kupongilla tai soita tilaajapalveluumme
p. = AVARA ä äärimmäinen ll TILA neKOVAA Pohjola n ää PUUTA kultahiukkasia
hevoshaka
?
JÄKÄLÄÄ
"Järven- PYpää" SYVIÄ
A
LIITOS
" US A UN "M "lehtinaisia"
-1.
hirsirakennelma
SUO maillekin
Svärd permanto
PUUPOHJAISIA bändi SITKEÄ
kuljettaa poliisi
s -po
bilanssi
ki
O SU
Hakasalo Seppälä
Tukka pois!
pysyvyyttä
Salo
KONI
nousta
Trotski järjestyä
kitistä
ansio
Anna tai Maria
Nimi: _________________________________________________________________ Osoite: ___________________________________________________________________________________________________ Palauta ristikko Sotkamo-lehden konttoriin, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo, 1.6.2012 mennessä
klo 19 Kiirastorstain ahti ja Herran Pyhä Ehtoollinen kirkossa klo 21 Myöhäisillan ehtoollinen Vuokatin kirkossa (Kirkkokyydit kylätaksein, omavastuu linjaautotaksan mukaan). klo 10 Pääsiäisen messu kirkossa klo 12 Pääsiäisen messu Vuokatin kirkossa 2. Kesän 2012 kursseissa on valittavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. klo 18 Kummanki kaa ja mukana myös Vesa, Kuhmo-talo 29.4. klo 19 Ahti kirkossa Kiirasto 5.4. Ma 2.4. Lenkin jälkeen n. Pääsiäisvaellus srk-talossa (sisätilat, kesto n. klo 12 Kinkerit Säätiönkulmassa klo 19 Ahti kirkossa, muk. - ke 4.4. klo 19, 21.4. 8.4. klo 19 Kajaanin Tanssin/Kainuun musiikkiopiston kevätnäytökset, Kaukametsä 20.5. klo 19, 14.4. klo 10 Vauvakirkko Vuokatin kirkossa, kahvitarjoilu Äitienp., su 13.5. Sommelo on Kainuussa ja Vienan Karjalassa järjestettävä musiikkijuhla, jonka musiikkikerästä purkautuu tänä kesänä erityisesti balladeja, säkkipillin sointuja sekä pohjoismaista musiikkia. klo 12 18 Sotkamon kansalaisopiston näyttely Aatoksessa (Akkoniementie 16) on avoinna huhtikuuta. Järj. 6.4. Ilm. Su 22.4. klo 18 20 Kummanki kaa ja mukana myös Vesa, Kaukametsän sali 30.4. klo 18 4-vuotiaiden jättisynttärit srk-talossa Su 29.4. Juhlavuodenohjelmistoon kuuluu muun muassa näytelmä Sudenmorsian. klo 20 23 Yökahvila, Nuorisotalo Asema 13 13.-14.4. klo 19 Kajaanin Tanssin/Kainuun musiikkiopiston kevätnäytökset, Kaukametsä 15.5. klo 20.30 Tansseissa Dallape ja Midinetti, Naapurinvaaran huvikeskus 28.6. 2.7. Ti 24.4. Yötön yö Vuokatin Nuorisotalolla 28.4. (Klo 13 seurat, puhe, musiikkia Pappa-tiimi). klo 10-13 Toripäivä yhteisvastuun hyväksi La 26.5. klo 12-18 Nuorisotalo Asema 13 auki, klo 20.30 Tansseissa Charles Plogman ja Helmenkalastajat, Naapurinvaaran huvikeskus 27.-28.4. klo 9 14 Kirpputori, Kajaanihalli 27.4. Aluekouluratsastuskilpailut, Kajaanin hevosharrastekeskus 29.5. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa Ma 21.5. pääs.p, ma 9.4. Öisin metsissä juostessaan Aalo kokee kielletyn intohimon lumouksen: metsän sykkeen, susien rajuuden sekä vapauden, jota ei kukaan ihminen ole ennen kokenut. klo 10 Messu kirkossa (radioidaan) klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, saarna Raimo Lehrbäck, kanttori Ruut Ritovaara klo 15 Kinkerit Heinämäen kylätalossa Pe 20.4. Musiikkiopiston vierailu Vuokatin iltapäiväkerhossa 6-9.4. Kesän erikoisteema leipä näkyy myös kurssitarjonnassa. Järj. klo 19 Joensuun kaupunginorkesterin konsertti, solistina Pekka Kuusisto, Kaukametsän sali 21.4. klo 14 Lastentapahtumassa Sauruxet, Naapurinvaaran huvikeskus 4.4. klo 19 Eurooppa-ilta Niemelässä 18.5. Eläkeliitto ja seurakunta To 24.5. 8.4. klo 16 Onnenhetkiä kevätkonsertti, Salmelan koululla, järj. klo 19 Kuhmo Big
susta-Asu Messut, Kajaanihalli, klo 16 14 Vihan jumala, Kajaanin kaupunginteatteri, Teatteritalo 19.4. klo 10 Messu kirkossa klo 13 Kinkerit Ontojoen kylätalossa Pe 11.5. Muk. Sudenmorsian on ajaton balladi yhteisöstä, ulkopuolisuudesta ja intohimosta. klo 12.30-20.15 Hepreankielen kurssi Vuokatin kirkossa, Juha Muukkonen Su 6.5. Kauhu kuvina ja kirjoituksina -näyttely järj. Aarne Ervi tilaa ihmiselle, Kainuun Museo 31.3. klo 11 Jumalanpalvelus, Raimo Lehbäck, Veijo Grönholm 28.4. SkiFest 2012, Holiday Club Katinkulta 14.4. klo 18 Messu srktalossa Pe 25.5. klo 15 18 Hyvän olon päivä, järj. 6.4. klo 20.30 Tansseissa
kovat materiaalit, keramiikka, lasi, puu, metalli, paju. 27.5. klo 10 Helluntain messu kirkossa klo 12 Messu Vuokatin kirkossa
Helluntaiseurakunnan tapahtumia
31.3. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa La 9.6. klo 1218 Miestenpäivä, Heimo Enbuska ja Aki Miettinen 6.4. klo 20.30 Tansseissa Tiina Pitkänen ja T.T. Esitysajat Kajaanin Generaattorilla: 1.4. Rakenna-Si-
Kuhmo:
20.3. klo 17, 18.4. 040-5200694. Kansalliset kouluratsastuskilpailut, Kajaanin hevosharrastekeskus 14.4. klo 20.30 Tansseissa Suvi Teräsniska ja Marko Maunuksela, Naapurinvaaran huvikeskus 4.5. Purontaka, Naapurinvaaran huvikeskus 23.5. 4.4. klo 18-21 Alakoululaisten disco, Nuorisotalo Asema 13 5.5. klo 10 Messu kirkossa klo 12 Messu Vuokatin kirkossa. Sutta ja sarjakuvaa Riitta Uusitalo, Kajaanin taidemuseo 14.3. 21.4. klo 10 Messu kirkossa, saarna Ilkka Raittila, liittyy Herättäjänpäivään, joka jatkuu kirkkokahvilla ja
siioninvirsiseuroilla srk-talossa. Klo 9 kokoontuminen kirkon ppaikalle, josta lähtö aamulenkille. klo 20.30 Pääsiäisen tansseissa Souvarit ja Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit, Naapurinvaaran huvikeskus 13.4. klo 11 Musiikkijumalanpalvelus, Eija Merilä, Veijo Grönholm 1.5. Messuryhmä Ke 4.4. 30.6.2012. Pitkäperj. klo 18 Ristinlaulujen ilta, puhe: Veijo Grönholm 8.4. klo 19 20.4. mm. klo 19 ''Orkesteri liikkeessä'', Itä-Suomen musiikkioppilaitosten orkestereiden ja tanssijoiden konsertti, Kaukametsä / Kaukametsän sali 14.4. KEVÄT 2012
25
Sotkamon ja lähikuntien tapahtumia
Pekkaniskan Pojat ja Harri Kuokkanen, Naapurinvaaran huvikeskus 1.4. Näyttelyn aiheena ovat teknisen työn
Makkosentie 51, 88600 Sotkamo
Sotkamon Helluntaiseurakunta
31.3. klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa klo 15 Jeesuksen kuolin-
Sommelon kursseille ilmoittautuminen käynnissä
Kainuussa ja Vienan Karjalan kyliin levittäytyvä Sommelo soi taas 28.6. klo 19, 6.4. Kuhmolaisen Tanssin Ystävät ry, Kontion koulu
Kajaani:
12.2. klo 18.30 Ravit Toto4, Kajaanin ravirata MUUTOKSET MAHDOLLISIA
- Sunnuntaisin klo 11 Jumalanpalvelus ja kirkkokahvit - Tiistaisin klo 19 Sanan ja rukouksen ilta - Monipuolinen Lähetystori Majakka Sotkamon keskustassa, Kangaskatu 8, ma-pe klo 9-16. klo 19 15.4. 6.5. Venäläistä musiikkia ja ruokaa -iltamat, Hotelli Kainuu
26.4. Teos on uskollinen Kallaksen alkuperäiselle romaanille, yhdistellen siihen aineksia Suomen kansan muinaisista loitsurunoista sekä kansanlauluista. klo 10 Äitienpäivän sanajumalanpalvelus kirkossa. klo 18 Simaisa Vappupuhallus, Kaukametsä, Kaukametsän sali 4.5. klo 20.30 21.30 Kajaanin Planeetta: Earth Hour -tapahtuma, Tähtitorni 7.4. Vuonna 2012 Sommelossa järjestetään kuusi kurssia ja kaksi työpajaa ajalla 26.6. klo 13 Kaukametsän opiston 40-vuotisjuhla, Kaukametsä 14.5. klo 18 Iltakirkko ja Herran Pyhä Ehtoollinen kirkossa (Vuokatinranta) Su 20.5. Myyttinen balladi kertoo ristiriitojen repimän yhteisön kiehtovaa tarinaa musiikkiteatterin ja viidentoista Harrastajateatterin nuoren esiintyjän voimin. Sotkamon kansalaisopiston lasten ja nuorten kuvataideryhmien taidenäyttely Aatoksessa kello 12-16. 1.4. Ohjelma 10 eur. Lisätietoja kursseista: www.runolaulu.fi/koulutus
Huhtikuu:
hetken hartaus Vuokatin kirkossa klo 19 Pitkäperjantain musiikkihartaus kirkossa. klo 12.30-20.15 Hepreankielen kurssi Vuokatin kirkossa, Juha Muukkonen Su 10.6. Toukosiunaus, kahvit srk-talossa, järj. Petri Laaksonen: laulu ja piano. klo 10 Palmusunnuntain messu kirkossa, saarna Juha Vähäsarja klo 12 Messu Vuokatin kirkossa klo 18 Lähellä ihmistä Yhteisvastuukonsertti Sotkamon kirkossa. kirkkokuoro, Martti Niskanen, laulu, Risto Vähäsarja. Kuhmo Big Band, Kuhmotalo 14.4. 15.4. klo 9-11 Aamulenkki yhteisvastuun hyväksi, diakoniatyö. klo 18.30 Kevätkonsetti Sotkamon seurakuntasalissa 26.5. klo 14 Veikko Huovinen -seuran vuosikokous, Sokos Hotel Vuokatti 14.4. klo 8.45-15 Aurinkokeräimen asennus -koulutus, Kalle Hoppula, Kuolaniementie 2 19.5. Sotkamon seurakunta ja kunta. klo 19 Ahti kirkossa Ti 3.4. klo 10
Helatorstain messu kirkossa klo 18 Iltarukous (vesper) Vuokatin kirkossa La 19.5. kunnan liikuntatoimi, Turinatupa ja seurakunnan diakoniatyö. 7.4. Kiirastorstain tanssit, Kari Vepsä & Onnenmaa, Hotelli Kainuu 7.4. Sommelon kesän 2012 kursseille ilmoittautuminen on käynnistynyt. Kaukametsän opiston oppilastöiden kevätnäyttely, Kaukametsä 4.5. klo 11 Helluntaipäivän jumalanpalvelus, Vieraana Michael Yaron Israelista, kirkkokahvit
Kesäkuu
Su 3.6. Matti Paatelma: hanuri ja koskettimet. Vierailijana sosiaali- ja terveysalan johtaja Maire Ahopelto. klo 23 Pääsiäisyön messu kirkossa 1.pääsiäissun. klo 19 13.4. klo 11 Ylösnousemusjuhla, Raimo Lehbäck, Veijo Grönholm 22.4. Antiikki-keräilysisustus-wintage, Kajaanihalli 8.4. klo 18 Hyväntekeväisyyskonsertti, Eija Merilä 29.4. klo 10-14 Voimaantumispäivä srk-talolla. Turinatuvalle 13.4. 23.4. klo 17, 4.4 klo 19 5.4. Kaukametsän Kamarikuoron 30-vuotisjuhlakonsertti, Kaukametsä 22.4. Sotkamon kansalaisopiston viihdelaulajat 18.4. Musiikkijuhla Sommelo, Kuhmo-talo
Band 15 vuotta, Järj. klo 12-18 Asema 13 auki 9.5. Tule tekemään hyviä löytöjä!
www.sotkamo.helluntaiseurakunta.fi
Kajaanin harrastajateatterissa Sudenmorsian
Kajaanin Harrastajateatterin ympärivuotinen toiminta täyttää vuonna 2012 kymmenen vuotta. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, saarnaa Kati Jansa Su 15.4. Tuupalan koulu, Kuhmon kaupunginkirjasto 5.4. Kursseille ilmoittautuminen on käynnissä 30.4. 25 min.) Ti 3.4. klo 13 Äitienpäiväkonsertti srk-talossa, Marjatta Airas laulu, Martti Niskanen laulu, Pekka Vapaavuori piano, Risto Vähäsarja. Lisäksi kurssien joukossa on ammatillista jatkokoulutusta, mutta myös kursseja musiikkiharrastuksessaan pitkällä oleville opiskelijoille sekä harrastuksen alkuvaiheessa oleville kiinnostuneille. Verensä vetoa totellen nuori vaimo muuttuu vainotuksi ihmissudeksi. klo 20.30 Lankalauantain tansseissa Yölintu ja Myrskytuuli, Naapurinvaaran huvikeskus 8.4. klo 13 Koko perheen kevätseikkailu Rytilahden majalla, maastossa ja kodalla Helluntai, su 27.5. klo 19 Sulo Suomi ja Pohjola -konsertti, Kajaanin Mieslaulajat, Kaukametsän sali 5.5. Aino Kallaksen vuonna 1928 kirjoittamasta romaanista dramatisoitu musiikkiteatteriesitys tuo lavalle myyttisen tarinan Aalosta, joka kuulee metsästä susien kutsun. klo 10 Messu kirkossa klo 12 Messu Vuokatin kirkossa
Toukokuu:
La 5.5. klo 17 Vappupäivän musiikkijuhla, Kainuun helluntaiseurakuntien yhteiskuoro, Sotkamon Helluntaiseurakunta 4.5. klo 9-14 ja klo 16-18.30. klo 19 Niemelä soi; Musiikki-ilta Niemelässä 21.4. 2.7.2012. menn., p. La 7.4. klo 18 21 Lasten Kids Action Night -tapahtuma 27.5. Sudenmorsian on ohjaaja Karoliina Kuvajan taiteellinen lopputyö Metropolia ammattikorkeakoululle. klo 19
Sotkamon seurakunnan tapahtumia
Palmusu 1.4. saakka. Helato 17.5. klo 20.30 Tansseissa Matti & Teppo ja Anneli Mattila, Naapurinvaaran huvikeskus 15.4. klo 10 kahvit ja hartaushetki srk-talolla
Esitys on samalla myös Juha Häkkäsen viimeinen työ Kajaanin kaupunginteatteriin kiinnitettynä näyttelijänä. Vihan jumalassa hän muun muassa kritisoi länsimaiden suhtautumista Afrikkaan. Antero on lievästi kehitysvammainen ja Esa esittää kovaa jätkää. Palopukki ja tähdenlento on onnettoman avioliiton kuvaus. Olemme kuin jou-
sikvartetti lavalla, kaiken on pelattava yhteen, hän kuvailee. Vihan jumala osoittaa, että sivistyksen ja hyvien käytöstapojen kuori on ohut. Tarina kiihtyy nollasta sataan ja saa esiin ihmisten pimeimmät puolet, kuvailee näytelmän ohjaaja Taava Hakala. Avioliittojen sisäiset ja pariskuntien väliset ongelmat nousevat näkyviin. Asia on tarkoitus käsitellä sivistyneesti ja aikuismaisesti, mutta toisin käy. Reza on valmistunut näyttelijäksi Pariisin yliopistosta ja hän aloitti teatteriuransa näyttelijänä.
Vihan jumalan ohjaajana
vierailee Taava Hakala ja lavastajana kajaanilaislähtöinen Raisa Kilpeläinen. Esitys soveltuu 7-vuotiaista ylöspäin kaiken ikäisille.
Kenttä on komediallinen
murhenäytelmä, jossa kaksi kenttävahtimestaria aikoo tehdä vallankumouksen. Rooleissa nähdään Eeva Aitta, Iida-Maaria Lindstedt, Heikki Törmi ja Teuvo Viljakainen. Hänen näytelmiään on esitetty useissa Euroopan maissa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa. Tunnistettava tarina siitä, miten rakastumisen kääntyessä arjeksi aviopuolisoiden ongelmat alkavat ruokkia toisiaan, ja miten siitä mistä piti tulla elämän kantava voima, tuleekin näännyttävä taistelu, vihan näyttämö. Palopukki ja tähdenlento on esitys joka pohjautuu näyttelijä Juha Häkkäsen äidin kuoleman jälkeen löytyneeseen päiväkirjamateriaaliin. Olemme kaikki koko esityksen näyttämöllä, ja tiedostan hyvin, että en pärjäisi mitenkään ilman näitä muita, erittelee yhdessä pääroolissa esiintyvä IidaMaaria Lindstedt. Raakkosen määräyksestä vahtimestarit valmistelevat kenttää koululaisottelua varten. Tilanne vyöryy kohti katastrofia, vääjäämättömästi, vaikka katsojankin ehkä tekisi mieli puhaltaa peli poikki, Hakala kuvailee.
"
Näytelmä ei ole vaikea
Vihan jumalassa sivistyksen ohut pinta rapisee, kun pariskunnat päätyvät selvittelemään välejään. Mikko Roihan ohjauksessa parikymppisiä Esaa ja Anteroa näyttelevät keskiiän ylittäneet loistavat naisnäyttelijät, kajaanilaiselle yleisölle tutut Kirsi Asikainen ja Marja Myllylä.. Lakimiesisää esittävän Heikki Törmin mielestä teksti sisältää komiikkaa sen laajassa merkityksessä. Samoin jos harkitset lasten hankkimista, kannattaa tulla katsomaan, kehottaa Hakala pilke silmäkulmassa.
katsottava. Kaikki näyttelijät ovat koko ajan näyttämöllä ja esitys perustuu näyttelijöiden väliseen erittäin tiiviiseen yhteispeliin. - Asioita yritetään selvittää, mutta ne menevät entistä enemmän solmuun. Häkkänen jää eläkkeelle tämän esityksen myötä, työskenneltyään Kajaanin kaupunginteatterissa 38 vuotta. Aika kuluu kentän linjoja vetä-
Lapsille ja lapsenmielisille
tarkoitettu Kaarina Helakisan romaaniin Ainakin
essä, haaveillessa, kinastellessa ja vallankumousta tehdessä. Kuvaaja Irja Samoil.
Kaupunginteatterin keväässä satua ja draamaa
Kajaanin Kaupunginteatterin ohjelmistossa jatkuvat aiemmin ensi-iltansa saaneet Ainakin Miljoona sinistä kissaa ja Kenttä. Esityksessä ei ole väliaikaa ja sen kesto on noin tunti 30 minuuttia.
Vierailevan ohjaajan Taava Hakalan mielestä Kajaanin kaupunginteatterissa on ollut hyvä työskennellä.
Olemme kuin jousikvartetti lavalla.
Näytelmän ihmiset haluavat vilpittömästi löytää ratkaisun tilanteeseen. Yasmina Reza piilottaa näytelmiinsä suuria aiheita, joita käsitellään ohimenevästi muistuttaen niiden olemassaolosta. Jos harkitset avioliittoa, kannattaa tulla katsomaan tämä. Pienellä raaputtamisella pinnan alta paljastuu huono käytös, itsekkyys ja välinpitämättömyys. Äidin päiväkirjoja on 30luvulla eletyiltä nuoruusvuosilta aina 90-luvun vanhuuteen saakka. Afrikkateemaan liittyen teatterin lämpiössä esiintyy ennen näytelmän alkua kongolainen tanssiryhmä. Kaikilla on kokemuksia tällaisista pari- ja perhekuvioista, Hakala muistuttaa. He ovat fiksuja ja hyvin toimeen tulevia, mutta epäonnistuvat silti pahemman kerran. Moninkertaisesti palkittu Yasmina Reza kuuluu tä-
män päivän kansainvälisesti merkittävimpiin näytelmäkirjailijoihin. Miehet odottavat Raakkosta, työnjohtajaa, joka ei koskaan tule. Sen sijaan näyttelijöiltä esitys vaatii paljon. Näyttelijät ja ohjaaja uskovat, että ihmiset voivat esityksestä tunnistaa itsensä tai ehkä ennemminkin naapurinsa, niin yleisinhimillisestä käyttäytymisestä on kysymys. päivä tulee ensi-iltaan Palopukki ja Tähdenlento, joka jatkaa alueteatterin kiertueohjelmistossa syksyllä 2012. Ilmaisu vaatii esittäjiltä suurta tarkkuutta ja täsmällisyyttä samaan tapaan kuin farssi. Vihan jumalassa kaksi pariskuntaa kokoontuu selvittämään 11-vuotiaitten poikiensa puistotappelun seurauksia. Esityksen käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Anna Krogerus. 26
KEVÄT 2012
Verbaalinen komedia kiihtyy nollasta sataan
Päivi Eskelinen
Yasmina Rezan palkittu
komedia Vihan jumala -komedia raaputtaa sivistyksen ohutta pintaa Kajaanin kaupunginteatterissa. Esitys maalaa kuvan kasvottomasta yhteiskunnasta, jossa ihmiset ovat muuttuneet aktiivisista toimijoista oman elämänsä sivustaseuraajiksi. Sekä siitä, kuinka maaginen paikka maailmamme on, vaikka harvat sitä näkevät. Huhtikuun 28. Esitys kulkee lopulta absurdin huumorin partaalla. miljoona sinistä kissaa perustuva näytelmä on hauska ja viisas tarina näkemisestä ja nähdyksi tulemisesta, unelmista ja peloista, yksinäisyydestä, kiusaamisesta, kuuluisuudesta ja maineesta, salaisuuksista, kuvittelun voimasta, kauneudesta ja armosta. Tämä on teatterin tekemistä puhtaimmillaan. Tämä on hykerryttävää, ei mitään kuoliaaksinaurattamista
Näytelmä on siinä mielessä toimiva, että selkeää pääroolia ei näytelmässä ole. Matkasta muodostuu melkoinen seikkailu eikä vaaroiltakaan vältytä. Visuaalisen ilmeen suunnittelusta vastaavat Taina Natunen, Nina Tervo ja Sanna Heikkinen.
Teatteri Havukka on valinnut kesäteatteriohjelmistoonsa koko perheen klassikkonäytelmän.
Kohti kesää kunnon välineillä.
50 ensimmäiselle Asics KENKÄKASSI kaupan päälle
Asics Black Hawk
NYT!
Geelivaimennettu juoksukenkä miehille ja naisille
HUPPAREITA
Nike juoksukengät
5990
Asics Odyssey
Täysgeelivaimennettu juoksukenkä miehille ja naisille
6990
Ovh. Hyvän noidan ohjeistamana Lotta lähtee etsimään suurta Ozvelhoa pyytääkseen tältä apua. (08) 666 2421 Palvelemme ma-pe 9-18, la 9-14.. Esityksen sovittaa ja ohjaa Sanna Heikkinen L. Näyttelijäjoukon ikäjakauma on peruskoulun kakkosluokkalaisista eläkeläisiin. Suunnitelmissa on saada näyttävyyttä myös tanssin keinoin. Mikään ei ole Ozin maassa sitä miltä näyttää, hän toteaa. Satumaan vekkulit asukkaat pitävät Lottaa noitana, mutta Lotta vakuuttaa, että hänen ainoa toiveensa on päästä takaisin kotiin Todellisuuden maahan. Yli kaksikymmentä teatterin harrastajaa muuntautuu kevään aikana Sateenkaaren maan väeksi.
Ihmemaa Oz soveltuu Heikkisen mielestä hyvin kesäteatteriin eli ulkoilmassa esitettäväksi, liikutaanhan siinä metsässä ja luonnossa. Tulevana kesänä Hiukan rannalla nähdään koko perheen näytelmä Ihmemaa Oz eli Sateenkaaren maa. Mutta kumppanukset selättävät eteen tulevat haasteet ystävyyden, älyn ja rohkeuden avulla. Lisäksi esityksessä on mukana pari muusikkoa. Joukossa on viime kesältä tuttuja kasvoja, mutta myös ensikertalaisia.
Mikään ei ole Ozin maassa sitä miltä näyttää.
Koko perheen satunäytelmää ei Havukka ole 60-vuotisen historiansa aikana valmistanut. KEVÄT 2012
27
Ihmemaa Oz Havukan kesässä
Päivi Eskelinen
Teatteri Havukka on polkaissut käyntiin kesäteatterituotantonsa. Vastuu jakautuu laajemmalle, ja näyttelijöillä riittää tekemistä.
"
Ihmemaa Ozin tarina alkaa siitä, kun eräänä päivänä pyörremyrsky tempaisee Lotan ja tämän Toto-koiran ihmeelliseen Ozin maahan. Frank Baumin alkuperäisteoksen ja Kerttu Hämerannan dramatisoinnin pohjalta. Valtakunnan salissa on ainoa sisäkohtaus, sen toteuttamista pitää vielä miettiä. 100 - 130,-
NYT!
2990 3990
8990
6990
Intersport Piipponen
Kainuuntie 13, Sotkamo, p. Lopulta seurue saapuu Ozin luo, jolloin selviää, ettei mikään ole sitä miltä näyttää.. Sanna Heikkinen lupaa, ettei Ozista tule stereotyyppistä esitystä. Tässä on paljon mielenkiintoisia hahmoja, Lotan lisäksi muun muassa leijona, variksenpelätin ja peltimies, ja mahdollisuus upeisiin joukkokohtauksiin. Näytelmän teemana on ystävyys, suvaitsevaisuus ja hyvän ja pahan taistelu. Esitykset ajoittuvat Sotkamon vilkkaimpaan keskikesään, jolloin muun muassa pienet pesäpalloleiriläiset kansoittavat kylän. Hyvä noita ei välttämättä ole kaunis eikä paha noita ruma. Projektissa mukana olevat Kia ja Mona Immonen opiskelevat tanssipedagogiikkaa, ja heidän avullaan esitykseen tullaan saamaan volyymia näyttämöllä liikkumiseen. Matkaseuraksi lyöttäytyvät myös Pelätin, Peltimies ja Leijona, joilla heilläkin on omat toiveensa Ozille
28
KEVÄT 2012
Alamaasto
Kesäteatterin vetonaula, televisiosta tuttu farmiville Mikko Ronkainen irvisteli. Hän tunsi kuinka tuttu hajuvesi lehahti kasvoille. Vuokatti Chalets 3
Edellisten Chalets huoneistojen tapaan asunnot kalustetaan korkealaatuisesti ja varustelu on kattava aina viinilaseja myöten. alk. Seita ei ollut ammeessa yksin. Jäsenet puutuivat. Herää Makkonen! Joku potkaisi hiekkaa Makkosen hiuksille. Ja kun itse et huoneistoasi tarvitse, voit halutessasi nauttia myös vuokratuotoista.
Esimerkkihinnat (alustava hinnasto): m h.alk vh. 040 869 0922. 040 519 6000 Anne Haapala, puh. Hän tiesi.
Odottavan aika ei ole enää pitkä! Paljon toivottu Vuokatti Chalets 3 on nyt ennakkomarkkinoinnissa.
Yhteen Suomen suosituimmista ympärivuotisista matkailukeskuksista suunnitellaan rakennettavaksi uutta Chalets kohdetta. Rooli kesäteatterissa oli singonnut Makkosen eteen puskista. Samaan poreilevaan soikkoon oli ahtautunut viisi miestä, joista yksi ojensi Seidalle shampanjalasia. Hän ponkaisi istumaan. Makkonen oli jänistänyt yhden rinnebaarissa vietetyn päivällishetken jälkeen. Naisen oranssit hiukset leiskuivat. KEVÄT 2012
29
Herää Makkonen
Tarja Korhonen
Miesjoukko
rannassa
(Tarinan ensimmäinen ja
toinen osa on julkaistu VuokattiNewsin numeroissa 6/2011 ja 1/2012)
Oli valkoista, niin kirkasta, että häikäisi. Näytti, että muuta väriä ei maisemaan mahtunutkaan. Puutumiseen alkoi tottua. Seidan lähdön jälkeen Makkonen oli viihtynyt hyvin talvella avatussa SykeKlubissa. Teemu Makkosen ei tarvinnut katsahtaa sivulleen. Tyyny oli vettynyt läpimäräksi, ja Makkosen poskillekin oli valunut unen aikana jotain märkää. Tiesin, että sinä pystyt siihen. klo 16-18 to 5.4. Kesän tullen sekin lohtu oli väljähtänyt mauttomaksi kuin lämmin kalja. Tulisi lunta ja pääsisi taas
mäkeen. 050 390 6470
www.facebook.com/yitchalets
YIT Asuntomyynti Marja Karvonen, puh. Rooliharjoituksiako. Nyt illat ja viikonloput valuivat Hiukanharjun syliin rakennetun Taikamaa Poxin maisemissa. Makkonen vilkaisi Hannaa, joka tepasteli kiireisenä pitkin näyttämön nurmikenttää. Makkonen ynähti myön-
Teemu Makkonen heräsi.
Vaunun katto vuoti taas. Aika kului nopeasti ja jäytävä kaihomieli hellitti edes harjoituksissa vietettyjen tuntien ajaksi. 45,0 m2 2h+mt+kt+s 61 040 169 600 Velaton hinta sisältää sisustuspaketin.
Esittelyajat: pe 30.3. Joo, Makkonen naurahti ja kahmaisi kourallisen santaa ja viskasi lastin Ronkaisen niskaan.
Pesäpallostadionilta kantautuivat kuolee-huudot
ja sääsket tankkasivat laihoja ruotojaan Teemu Makkosen verellä. Pääsiäinen oli mennyt puihin. Myynti ja esittely Marja Karvonen, puh. Jäljelle olivat jääneet ruohonleikkurin selästä avautuva golfkenttien vihreä aava sekä talven odotus. Teemu kahlasi ja värit muuttuivat tarkemmiksi ja saivat ihmisten hahmot. Hänen yllään olivat ruokottoman pienet bikinit. Sade rummutti tasaisesti vaunun kattoon ja tipahteli alakuloisena virtana Makkosen höyhentyynylle.
Poreilevaan soikkoon oli ahtautunut viisi miestä, joista yksi ojensi Seidalle shampanjalasia.
tävästi, mutta pysyi kerällä. Värit liikkuivat eteenpäin. Makkonen siirtyi pertsaurilta ladun luistelupuolelle ja lykki suksiaan kovempaan vauhtiin.
huokasi. Rakennus tulee nousemaan upealle paikalle korkean harjun päälle Vuokatin Urheiluopiston rantasaunan läheisyyteen. alk. Farmivillen morsian olikin löytynyt omasta kylästä. Seita laskeutui juuri porealtaaseen, joka nökötti keskellä hankea. Keltaista, sinistä, punaista ja vihreää. He kulkivat kuin hypnoosissa eteenpäin. Missä Seita oli. Seidan viisi takkutukkaista riiviötä ja käheä-ääninen anoppi olivat olleet liikaa. 46,5 m 2h+mt+kt+s 64 400 178 300 49,5 m2 2h+mt+kt+s 68 000 188 600 57,0 m2 2h+mt+kt+s 88 000 238 600 65,0 m2 3h+kt-s 95 600 259 600 Velaton hinta sisältää sisustuspaketin.
2
Viime vuonna valmistuneesta Vuokatti Chalet 2:sta enää muutamia huoneistoja jäljellä.
Hinta alkaen: m h.alk vh. Saat kaverin. Asuntovaunu heilahti apeasti. Joku käpertyi vasten Teemun selkää.
Näyttämö suorastaan huusi toista kiveä, Hanna hihitti jo kauempaa. Miksi en huolinut sitä Kalifornian rantavahtipestiä, Makkonen mutisi ja kampesi itsensä sängyn reunalle. Nyt Teemu Makkonen hiihti. Oli muitakin värejä. Teemu Makkonen kahlasi valkoisessa eteenpäin. Makkonenkin huokasi. Makkonen tökki rintamaan sauvoilla itsensä kokoisen tilan. Makkonen oli kyyröttänyt samassa asennossa jo kaksi tuntia. Miehiä taivalsi katkeamattomana letkana pitkin Nuasjärveä halkovaa Aurinkolatua. Osa joukosta oli päässyt perille ja muodosti Lomakeskuksen rantaan tiiviin rintaman. Mahdollista myös iltaisin ja viikonloppuisin. Serkkuni on tullut lomalle ja kaipaa tekemistä, Hanna sanoi. 050 390 6470 Raija Koistinen, puh. klo 16-18 la 31.3. klo 16-18 su 8.4. klo 17-19 Muina aikoina soita ja sovi esittelystä.
Soita ja sovi henkilökohtaisesta esittelystä. Chalets vapaa-ajanasunnossa voit nauttia huolettomasta lomasta palvelujen äärellä. Hannaa työllistivät ohjaamisen lisäksi kesähäät, jotka oli tarkoitus pitää ennen Hannan ja Mikon vauvan syntymää. Seita otti lasin vastaan, kohotti sitä ja loiskautti juoman suoraan Makkosen kasvoille.
Olisi mentävä taas Keskusliikkeeseen ja ostettava uusi, isompi pressu.
Ennen keskiviikon harjoituksia Makkonen lojui rantahiekassa ja tuijotti hajamielisesti edessään kohoavia takalistoja. Hän suksi kiivaasti pitkin valkoista järvenselkää ja oli pian värikkäästi pukeutuneiden sivakoijien kannoilla
saakka joka päivä klo 9.30 - 20 16.4.-30.4. (08) 619 4141
Tarjous voimassa 30.4.2012 saakka. (08) 619 410
Poistamme tämän kauden testi- ja vuokraamovälineitä sekä hiihdonopettajien suksia
30.4. (08) 619 410 Avoinna 15.4. alkaen Lumilautatunnelin vuokraamosta
Poistamme kevät uutuuksien tieltä -30 % -40% -50% hanskoja, kypäriä, talvivaatteita ja pipoja
Kattikeskus, Ilkantie 8, Vuokatti, Puh. saakka Pohjoisrinteiden vuokraamosta 1.5. alkaen joka päivä klo 10.30 - 19
1 tunti snowtubingia
+
kerrosateria
= 12
Joka päivä klo 18-19
Ilkantie 8, Vuokatti Puh. 30
KEVÄT 2012
RINNEKARTTA
Pohjoisrinteet, Veikontie 5, Vuokatti Länsirinteet, Kattikeskus, Ilkantie 8, Vuokatti Puh. joka päivä klo 9.30 - 19 1.5
020 1234 688, e-mail: hotelvuokatti.vuokatti@sokoshotels.fi www.sokoshotels.fi
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin (sis. KEVÄT 2012
31
TY Y LI K ÄS VAL INTA KESKEL L Ä ELÄMÄÄ
AIDOSTI ISOA JA ISOSTI AITOA JOKA PÄIVÄ
AVOINNA ma-to 11-24 pe-la 11-01, su 12-22 08-6196 613 www.amarillo.fi
KAINUULAISIA MAKUJA JA SAVUPIRTIN TUNNELMAA
AVOINNA ti-la klo 17-23 020 1234 688 www.kippo.fi
LOMAILUN EHDOTON MENOPAIKKA
PÄÄSIÄISENÄ AVOINNA PE-SU KLO 22-04
PE 6.4 SYNDROOMA SU 8.4 JOKU PAIKALLINEN BÄNDI
***
AVOINNA pe-la 22-04 08-6196 613, www.amarillo.fi Vapaa pääsy, K-18
TIE DUS T E UT JA VARA UK SE TI E D USTE L U T J A VARAUKS E T: Kidekuja 2, Snowpolis, 88610 Vuokatti Puh. alv 23 %): Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,07 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,17 /min
030 686 3000
Classic Pizza auki päivittäin 1223 Easy Kitchen, lounas ja à la carte
holidayclub.fi. 59 . 29 . Käsien tai varpaiden kynsien hoito ja lakkaus 414-vuotiaille.
Kynsien koristelu ja kevyt hieronta.
Kylpylä auki päivittäin 1021
aikuiset alk. 36 Holiday Club Katinkulta Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti, puh. Pienten varpaiden sipsutteluhoito, 25 min. Jalkakylpy, kovettumien poisto, kynsien hoito ja jalkahieronta. 32
KEVÄT 2012
Lomajalat vievät Katinkultaan
Tartu kevättarjouksiin ja nauti!
Jalkahoito, 50 min. 14 , lapset (414 v.) 10 , perhelippu alk