>> 4
Jääkiekkokausi
päättyi
Sotkamon Kiekon pelikauden päättäjäisiä
juhli toistasataa seuraaktiivia. >> 10
Raimo Leinonen Soidinvaaralta on saanut Vasemmistoliiton kultaisen ansiomerkin. >> 2. HUHTIKUUTA 2015
Taikuri
Raimo Lusma
haaveilee saavansa
elannon korttitempuilla. >>12
NRO 34
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
PERTTI GRANQVIST
Valtuustossa
keskusteltiin
Kunnanvaltuuston
kokous venyi yli kolmen
tunnin mittaiseksi
maanantaina. 6 414880 144565
15018
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
Veteraanipäivä
Salmelan Sävel
esiintyi sotiemme
veteraaneille
maanantaina. >>6
TORSTAI 30. >> 8
Toimitus
päivystää
Sotkamo-lehden toimitus
päivystää vapun aikaan
numerossa 0400 218314
Pääkirjoitus: Veteraanien tärkeä perintö on ollut toisista huolehtiminen. >>18
Eläkkeellä oleva kansakoulunopettaja Tauno Huovinen teki puupäät sahaan nuorena miehenä ja lähti savottaan.
Nälkäviululla töitä
Merkkipäivä: Tauno Huovinen lähti savotasta kouluun
Ei vain kriisien aikaan.
www.sotkamolehti.?
?Lajittelu on tehty liian
vaikeaksi,osalle ihmisistä
aivan mahdottomaksi. Toivottavasti viime yöksi ennustettu
lumimyrksy ei vienyt meiltä sähköjä! Vappumunkit voivat
jäädä paistamatta.
K
ansallisena veteraanipäivänä,
maanantaina 27. Perinteinen maalaiskunta on vähitellen muuttunut
nykyaikaiset matkailun, kaupan ja muiden
elinkeinojen moottoriksi.
Veteraanisukupolven yksi tärkeä perintö
nuoremmille on ollut toisista huolehtimisen
ja auttamisen halu. Ja
kulutetusta sähköstä pitää tietysti maksaa, sitäkään vastaan harva meistä pullikoi.
Sähkön energiahinta on onneksi nykyisin helppo kilpailuttaa eri nettipalveluissa, säästö se on pienikin säästö.
Sen sijaan se, että sähkön siirtomaksuun ei voi vaikuttaa
millään tavalla, kismittää ja rajusti. Sodan kokemukset ja arvet antoivat tähän työhön hyvän pohjan.
Nyt tämä yhteisvastuun ja heikommassa
asemassa olevien auttamisen henki on hiipumassa. Kulutusmäärään perustuva sähkön energiahinta säilyi sentään ennallaan, mikä on pieni
lohtu kuluttajalle.
Otetaan esimerkiksi sähköistetty kesämökki, joka on talven kylmillään eikä sähköä käytetä. Lasi ja
metallit pitäisi itse viedä
pitkien matkojen päähän, jollei
ole omaa autoa niin eipä niitä
lasipurkkeja ja peltipurkkeja
pysty busseissa mukanaan
kuljettelemaan. Uusi laki muuten edellyttää, että
luonnonilmiöt eivät saa aiheuttaa asiakkaille asemakaavaalueella yli kuuden tunnin eikä muulla alueella yli 36 tuntia
kestävää keskeytystä.
Kuluttajan kannalta olisi tietysti selkeää se, että talveksi
mökkinsä jättävä voisi napsauttaa sähköt pois ilman siirtomaksun juoksemista. Loisteen mukaan
on.
Loiste selittää maksua sillä, että sähköverkonhaltijan on
pidettävä ?verkkonsa aina turvallisena ja käyttökunnossa sekä huolehdittava jatkuvasti sähkönkäytön mittauksista, asiakaspalvelusta ja siirtolaskutuksesta?.
Loiste perustelee korkeaa siirtohintaa ikääntyvällä sähköverkolla ja sen kunnossapitotarpeella. Vappua en ole koskaan erityisesti juhlinut tai viettänyt.
Jorma Meriläinen
Sotkamo. Onko se oikein. Mutta miksi. Sitä tarvitaan
aina. Halkosavotta on kesken. Vapunaattona olen kotona ja vapunpäivänä menen iltavuoroon töihin ja
sitten menee koko viikonloppu töissä. Valtaosa sähköverkosta on rakennettu 1960- ja 1970-luvuilla ja iso osa siitä on
tulossa elinkaarensa päähän.
Totta on myös se, että tykkylumi tai kesällä kovat myrskyt katkovat helposti sähköjä, jotka ovat metsän keskellä
kulkevan linjan varassa. Toivottavasti veteraanisukupolven ja
alakoululaisten yhteiset tilaisuudet herättävät
ja kasvattavat tätä asennetta. Se on tänä vuonna
70 vuotta täyttävä Vuokatin urheiluopisto.
Sen perustamisessa sodan käyneiden miesten vaikutus oli suuri.
Veteraanisukupolvi ja heidän jälkeensä
nuoremmat naiset ja miehet ovat tehneet hyvää työtä ja kehittäneet kotipitäjäänsä. Ei harmita, koska
amatöörithän ne vappuna juhlivat.
Mika Hiljanen
Kajaani
Teen töitä. Pätkätöitä sananmukaisesti. huhtikuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 30.4.2015
Jukka Keränen
Päätoimittaja Martti Huusko
jukka.keranen@almamedia.?
Kirjoittaja on Kainuun paikallislehtien
aluetuottaja.
Siirtohinta
Silta veteraanien ja nuorten
kiristää hermoja välillä on monin tavoin tärkeä
K
aikki suomalaiset tarvitsevat enemmän
tai vähemmän sähköä, se on selvä. Yksi näkyvä
merkki kuitenkin löytyy. Koulu oli
kutsunut kunniakansalaiset perinteiseen Salmelan Sävelen konserttiin. huhtikuuta
pääsosin yli 90 vuoden ikään
ehtineitä veteraaneja kokoontui
Salmelan koululle. Se ketuttaa melkein yhtä paljon kuin Yle-vero, jota pitäisi maksaa vain käytön mukaan.
Monen pinna on palanut tällä viikolla, kun meidän kaikkien oma Loiste, tarkemmin Loiste Sähköverkko Oy, ilmoitti 58 000 asiakkaalleen nostavansa keskimäärin neljällä
A
Vappumunkit
voivat jäädä
paistamatta.?
prosentilla siirtohintoja. Sähkölasku tupsahtaa
vuoren varmasti kotiin, eikä se ole nolla euroa vaikka kulutus on nolla. ?
?Sähkön hinnalla ei
juurikaan enää merkitystä kun verot ja
siirtomaksut ovat
leijonan osa laskua.
Kilpailutuskaan ei
enää kannata.?
Gallup: Kuinka vietät vappua?
Olen kotona ja töissä. Sotainvalidit ja veteraanijärjestöt ovat osaltaan pitäneet huolta veljistään ja sisaristaan. Tilaisuuden päätteeksi veteraanien edustajana Heikki Mäntymaa ja kaksi koulun oppilasta laskivat yhdessä havuseppeleen sankariristille.
Sotkamossa sodan jäljet ovat vuosikymmenien myötä hävinneet näkyvistä. Siitä, että kuinka paljon sataa lunta vapunpäivänä.
Teija Huotari
Kajaani
Koko vapunaika menee töissä. SOTKAMO Torstaina 30. Työskentelen hoitoalalla.
Satu Hukkanen
Sotkamo
Mahdollisesti menen työväen vappumarssille.
Osallistuminen on kiinni säästä. Olen ensihoitaja
ja menen Kajaaniin töihin
TAX FREE. 3?
RS
Valio 250 g
pehmeä
maitorahka
2 RS
Atria
ohukaiset
400 g (3,75/kg)
rajoitus: 2 erää/talous
Yksittäin 1,85 rs (4,63/kg)
1
00
2 prk
Sotkamo
Vuokatti
p. -24% ??. pantit 3,60
520-650 g
(6,91-8,63/kg)
3.5.
to-su 30.4.-
Tuborg
Green
olut 4,5 %
-30 %
HK
naudan
jauheliha 17 %
400 g (6,25/kg)
rajoitus: 2 erää/talous
Snellman
kunnon nakkimakkarat
89
PACK
Voimassa 23.1.2015 alkaen
KG
300
Atria punajuuri-,
italian- ja perunasalaatit
400 g (2,50/kg)
ei kevyet
Ilman korttia tai yksittäin
1,45 rs (3,63/kg)
3
079 2
Ranskalainen
patonki
230 g (3,43/kg)
Mansikka
400 g
(4,98/kg)
Espanja
Suomalaiset
tomaatit
KG
RS
UUNITUORE!
KPL
Kariniemen
kananpojan
?leesuikale
49
RS
199
Vihreä
rypäle
500 g
(3,98/kg)
Intia
RS
TTA:
UUNITUORE
Vaasan
ja
Pielisen
riisipiirakat
0
29
KPL
SALAATTIBAARISTA
tuoreet herkulliset
salaatit joka päivä.
Vapunaattona,
torstaina 30.4.
palvelemme
klo 8-18.
Nämä tarjoukset voimassa ma-ke 4.-5.6.
-39-49 %
Atria
laatikot
maksa, makaroni
sekä salamija lihaperunasose
350-400 g
(2,50-2,86/kg)
rajoitus.:
3 rs/talous
Ilman korttia
1,65-1,99 rs (4,98-5,69/kg)
1. ??????. huhtikuuta 2015 SOTKAMO
3
3.5.
3.5.
to-su 30.4.-
3.5.
to-su 30.4.-
to-su 30.4.-
5. 020 794 0770,
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
p. Torstaina 30. 020 7940 775,
ma-pe 8-21, la 8-20, su 12-18
Tuore suomalainen
kirjolohi, kokonainen
5
99
KG
9XRNDWLQ
3DOYHOXNHVNXV 2\
????????. ??????
??. 449
749 249
-32 %
1
350-400 g (4,73-5,40/kg)
rajoitus: 2 pkt/talous
-55 %
PKT
Ilman korttia
4,29 pkt (10,73-12,26/kg)
Ilman korttia tai yksittäin 3,69 rs (9,23/kg)
3.5.
RS
2
RS
Ilman korttia 6,49 rs (9,98-12,48/kg)
3.5.
to-su 30.4.-
199
Vip sima
PLO
2299
24
to-su 30.4.-
Tuore
Norjan
lohi?lee
pakattu
1,5 l (1,06l)
sis. pantin 0.40
24 x 0,33 l
(2,45/l)
sis
Vesa Tolosen (sit.) mielestä pitäisi koiraharrastajien tehdä työ talkoilla. Seppo Romppainen
(ps.) kysyi, onko alue varmasti kunnan hallinnassa.
Tuula Rossi-Määttä (sd.)
kertoi kuulleensa toiveita
koirapuiston rakentamisesta
Nivun suoalueelle.
. SOTKAMO Torstaina 30. Vastustavia puheenvuoroja ei
kuultu.
Kunnanvaltuutettu Petri
Makkonen (kok.) käytti ensimmäisen puheenvuoron.
. Se varsinainen asia
oli koirapuisto.
Kohdassa kuntalaisten
aloitteet oli esillä Arja Korhosen tekemä aloite koirapuiston rakentamisesta Sotkamoon.
Arja Korhonen oli perustellut esitystään sillä, että
koiranomistajat ulkoiluttavat
koiriaan kesällä jääkiekkokaukalossa, koska Sotkamossa ei ole aidattua, erillistä tilaa, jossa koiran voisi päästää
irti.
Aloite sai kannatusta kaikkien ryhmien edustajilta. Kannatusta ajatukselleen putken jatkamisen osalta hän sai Anne Lukkarilta (kesk.)
Seppo Romppainen (ps.)
kyseli vedenpuhdistuksessa
käytetystä tekniikasta.
. Heikkisen mukaan Laakajärvellä on havaittu terveysvaikutuksia.
. Tuolla Turinatuvalla
kahvitellessa sellainenkin
ajatus on esille tullut. Metsäteollisuus laskee
vedet lähimpään vesistöön,
kuului vastaus.
Vanha uittomies Pertti
Sirviö (vas.) ehdotti putken
vetämistä Petäisenniskaan.
. Olet nyt Sotkamon kunnanvaltuustossa. Nuasjärvi ja Rehja pilaantuvat varmasti. Tiedän
virtaukset.. Reija Heikkinen
(vas.) kertoi myrkkyjen vai-
kutuksista. Koirapuisto meni.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Yhden asian kokous kesti
Sotkamossa 3 tuntia 15 minuuttia. Maailmalla on veden
puhdistukseen soveltuvia
laitteita olemassa. Minun mielestä koirapuisto pitäisi rakentaa Sot-
kamoon kesän 2015 aikana.
Koirapuiston kustannukset
olisivat noin 20 000 euroa.
Paikaksi Makkonen esitti
Ratatien päässä olevaa raskaan liikenteen pysäköintipaikkaa.
Tommi Heikkinen (sit.)
kannatti Makkosen esitystä.
Kannatusta löytyi myös
Pertti Sirviöltä (vas.) , Pinja
Toivaselta (vas.) ja varavaltuutettu Jukka Liljendahlilta (ps.).
Juho Lukkari (kesk.) yhtyi kannattajiin. huhtikuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Puisto
sukkana
läpi
Kuntalaisaloite:
Sotkamon valtuustossa
tehtiin historiaa. Yksi on kadium, joka aiheuttaa muun muassa sikiövaurioita.
Kunnanvaltuutettu Tommi Heikkisen mielestä Nuasjärvi kestää
pienen hörräytyksen.
Yva-päätöksen perusteita
tingannut Reija Heikkinen
lämpesi kun Sari Myllyoja ei
muistanut perusteita sille,
miksi ei yva-menettelyä tarvinnut tehdä.
. Vaikka muut moittivat.
Jatka Sari samaan malliin,
niin päästään vesistä eroon.
Ei Nuasjärvi mene miksi-
kään, jos pikkuisen hörräytettään vettä sinne.
Heikkisen tavoin Talvivaarassa työskentelevä Pentti
Vihanto (kok.) tiedusteli
Myllyojan näkemystä kaivoksen toiminnasta.
. Harvoin
kansalaisaloite menee
niin sanotusti sukkana
läpi. En vastusta rakentamista Ratatiellekään.
Petri Makkonen esitti koirapuiston rakentamisesta tehdyn aloitteen hyväksymistä.
PERTTI GRANQVIST
?Nuasjärvi kestää
pikku hörräytyksen?
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Yksikön päällikkö Sari Myllyoja Kainuun ely-keskuksesta joutui vastaamaan vakaviin kysymyksiin Sotkamon kunnanvaltuustossa
maanantaina.
Ensiksi Ari Korhonen
(ps.) tivasi purkuputkiluvassa annetusta mahdollisuudesta mennä vastoin maanomistajan tahtoa rakentamaan putkea.
Korhosen mielestä putkea
pitäisi vuosittain jatkaa
eteenpäin. Kajaanissa on viisi koirapuistoa. On pääsääntöisesti pystynyt toimimaan ympäristöluvan mukaisesti.
Vihanto kysyi myös metsäteollisuuden tavasta toimia
sulfaatin kanssa:
. Niitä ei
saada vuoden sisällä Talvivaaraan.
Vasemmiston valtuutettu
Pinja Toivanen kysyi käänteisosmoosilaitteistojen toiminnasta. Sinun työhösi kuuluu tietää ja muistaa
mitkä ne perusteet ovat.
Tommi Heikkinen (sit.)
ei moittinut Sari Myllyojaa.
Torstaina 30. Petri
Kauppinen varoitti sen ajattelutavan yleistymisestä, että
sote-palautusta käytettäisiin
milloin mihinkin.
. Siian, kirjolohen ja
pienissä määrissä harjuksenkin vuotuinen tuotanto on
yhteensä noin miljoona kiloa.
Kainuun ja Koillismaan
alue on Suomen suurin siianpoikasten tuottaja, minkä lisäksi alueella tuotetaan kirjolohen, lohen, taimenen ja
harjuksen poikasia. Järvenpään sosiaalisairaalaan pääsee potilas, mutta
siellä ei potilaalle tehdä mitään. Oulussa tehdään vaikeita ja kalliita hoitoja. Sellaisen rakennelman hinta on 10 150 euroa
plus arvonlisävero.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja letkauttikin kyseessä olevan niin ison hankkeen, jotta se olisi pitänyt
huomioida Masterplanissa.
Vakavoiduttuaan Aimo
huomautti koirapuiston rakentamisen kuuluvan ammattilaisille. huhtikuuta 2015 SOTKAMO
5
PERTTI GRANQVIST
PERTTI GRANQVIST
MIKÄ
. Kiireelliset lasten sijoitukset tehdään omana työnä
ostopalveluiden sijaan. Vihaisia, kiimaisia tai sairaita
koiria ei puistoihin saa viedä.
. Yksi palaveri ja muuten
makaillaan viikko. Ulkoilu tapahtuu omistajien
valvonnassa ja vastuulla.
Maire Ahopelto kertoi kuinka säästöt saatiin aikaan.
Kunnanjohtajan puheenvuorosta voi tulkita lievää jarrujen painamista. Esimerkiksi Espoossa on
koirapuistot.com- sivuston
mukaan 18 koirapuistoa.
. Nyt osakas- ja kalastuskuntien kannattaa lähteä liikkeelle. Mutta hanke saadaan toteutettua hyvinkin nopeasti.
Olen ymmärtänyt yksimielisyyden vallitsevan tästä ja
myös siitä, että aikataulu on
ennemmin kuin myöhemmin.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen
(kesk.) oli laskenut keskustelun aikana aidan tarkan hinnan.
. Toinen puoli on varattu isoille, toinen pienille koirille.
. Talkootyönä ei
sitä voi tehdä.
Näin säästöt syntyivät
Kuntayhtymä:
Ohjat nyt
omissa
käsissä
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Kuntayhtymän johtaja Maire
Ahopelto kertoi sote-kuntayhtymän terveiset Sotkamon kunnanvaltuustolle.
Aiheena oli muun muassa
se, kuinka kuntayhtymä sai
aikaan viime vuonna lähes
kahdeksan miljoonan euron
säästöt.
Säästöt ovat syntyneet ra-
kenteellisilla muutoksilla ja
yksityisten palveluiden käytöstä pidättäytymisellä.
. Jos asukkaat ei itse
pane toimeksi, tämä näivettyy, sanoo yrittäjä Kari Käräjäoja. Se on kallista hoitoa, mutta tehotonta,
hän sanoi.
MARJATTA KURVINEN
Kalaleader sai
rahoituksen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Suomussalmi, Hyrynsalmi,
Ristijärvi ja Kuhmo.
Kainuun ja Koillismaan Kalaleader on valittu jatkamaan
kalataloustoimintaryhmänä
ja rahoituskehys on ministeriöstä saadun tiedon mukaan
tasan miljoona euroa.
Hallinnoijana Oulujärvi
Leader ja toteutuskumppaneina Elävä Kainuu Leader,
Koillismaan Leader ja Keskipiste Leader.
Elävä Kainuu Leader ry:n
toiminta-alueella mukana
Kalaleaderissa ovat Sotkamo,
Kainuun ja Koillismaan alue
on vuoden 2013 tilaston mukaan valtakunnallisesti suurin sisämaan ruokakalan
tuottaja. Niiden määrä on ollut kasvussa.
Kainuussa kalleinta ovat kotihoito ja kehitysvammaisten
palveluiden tuottaminen.
Myös suuhygienian hoito on
kallista, koska hoitotakuun
takia on jouduttu käyttämään yksityisiä palveluita.
Osmo Polvinen (vas.) kysyi, kuinka hallitus seuraa
menojen kehittymistä.
Maire Ahopelto kertoi
kuukausittain soten hallituksen saavan kaikki tarvittavat
raportit ja valtakunnalliset
vertailut.
Helsingin kirkolle Anne
Lukkari (kesk.) toivoi saatavan maalaisjärkiosaston tar-
koittaen sote-toiminnalle annettuja normeja.
. Koirapuistoissa on yleensä
tiukat säännöt.
. Virka-ajan ulkopuolella
ei pääse lääkäriin eli silloin
kun vanhemmat ehtisivät
käyttämään lapsiaan.
Sorvari muisteli joskus vitsaillun päihdetoimiston sijoittamisesta Rumavaaraan,
jonne ei ole teitä, eikä kukaan
sinne pääse.
. Lisäksi tulee
väliaita. Aitauksen koko on
26x26 metriä. Koirapuistot ovat koirille tarkoitettuja aidattuja ulkoilualueita.
. Hän järjesti torstaina
Paltamossa tiedotustilaisuuden kalatierakenteesta.
Kalastuksen kehittämiseen olisi nyt haettavissa rahaa. Kuva
viimekeväisistä istutuksista Pajakkakoskeen.
Alkavalla ohjelmakaudella
yhdeksi päätoimintalinjaksi
on valittu lisäarvon tuottaminen elinkeinokalatalouteen
ja elinkeinon uudistaminen
kestävällä tavalla.
Lähiruuan arvostuksen lisääminen pyritään hyödyntämään, jalostusastetta nostamaan sekä matkailu- ja
vientimahdollisuuksien hyödyntämään.
Lisäksi pyrkimyksenä on
lisätä vajaasti hyödynnettyjen kalalajien käyttöä ja hoitaa vesiympäristöä.
Lisäksi halutaan laittaa vesiviljelyn toimintaedellytykset kuntoon, ottaa moderni
markkinointi käyttöön ja turvata kala-alan jatkuvuus.
Ohjelma rahoittaa hankkeita, jotka toteuttavat yhtä
tai useampaa toiminnalle
asetettua tavoitetta.. Yleensä puisto on jaettu aidalla kahtia.
. Jos olemme tarvinneet
tiloja, olemme ottaneet tiloja
nyt kunnilta emmekä yksityisiltä.
OYKS:n ostopalveluiden
käytöltä ei voi välttyä.
. Alueellisen tukun tai jalostajan tai
kalastajaverkoston luominen
lisäisi tarjontaa. Alueen kalatuotteiden maine perustuu
puhtaisiin vesiin, joten maine on myös haavoittuvainen.
. Tämä vuosi näyttää jo
melko pahalta. Yksi
sijoitus maksaa 40 000 - 90
000 euroa vuodessa.
Pitkäaikainen sijoitus voi
maksaa yhden lapsen kohdalla jopa miljoona euroa.
Kuntayhtymä on vastannut
huutoon palkkaamalla lisää
väkeä ennalta ehkäisevään
perhetyöhön.
Säästöjä on saatu myös
kiinteistökuluissa.
. Myös ka-
Marjatta Kurvinen
lanjalostuksella on alueella
pitkät perinteet.
Kainuussa kalastetun kalan tarjonta lähialueille on
kuitenkin heikkoa ja jalostusaste yhä olematon. Vastahan me äänestettiin maalaisjärkeä sinne, letkautti Osmo Polvinen.
Yrjö Sorvari (kd.) kertoi
palautetta tulleen lapsiperheiltä.
Oppilaiden työ isänmaan
hyväksi on opiskella ahkerasti, valmistua ammattiin ja ottaa tulevaisuudessa vastuuta
isänmaan asioiden hoitamisessa.
Rehtori Pekka Tölli luki
myös otteen puolustusvoimien ylipäällikön, tasavallan
presidentin Sauli Niinistön
antamasta päiväkäskystä.
Juhlan lopuksi pastori
Antti Lankinen lähetti seppelpartion sankarihaudoille.
Partiossa olivat olivat mukana Salmelan koulun oppilaat
Riikka Partanen ja Pyry
Jauhiainen sekä sotaveteraani Heikki Mäntymaa, reserviläisten edustajana Kalevi Valtanen ja kunnan edustajana Mika Kilpeläinen.
Sotiemme veteraaneja elää
vielä keskuudessamme lähes
15 000 miestä ja 11 000 naista.
Heistä sodissa vammautuneita on noin 3 900 henkilöä.
Heidän keski-ikänsä on yli 91
vuotta.
Salmelan Sävel esiintyi Kansallisen veteraanipäivän konsertissa opettaja Juha Lukkarin johdolla.
TARJA KORHONEN
Salmelan koulun juhlasali oli täynnä vieraita ja esiintyjiä Kansallisen veteraanipäivän juhlassa.
KESÄNUMERO ILMESTYY PE 5.6.
Aineistopäivä pe 22.5.
www.sotkamolehti.?
Tavoita asiakkaasi
ja pyydä tarjous!
puh. Koulun rehtori Pekka Tölli pitää tärkeänä, että pitkään jatkuneita
perinteitä sotien veteraanien
ja Salmelan koulun välillä
vaalitaan.
Päivän ohjelma alkoi veteraanien juhlaruokailulla, jonka jälkeen käynistyi Salmelan
Sävelen konsertti opettaja
Juha Lukkarin johdolla.
Kuoro ja orkesteri esittivät
kaksitoista laulua, suomalaisia uusia lastenlauluja. 010 665 6013, 040 587 2067
niina.kauppinen@almamedia.?
Tarjoamme kiinnostavan ja luetun median.
Aineistot: ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
Tapahtumat: toimitus.sotkamolehti@almamedia.?
Niina Kauppinen
Seppeleen sankarihaudalle laskivat Salmelan koulun oppilaat
Riikka Partanen ja Pyry Jauhiainen sekä sotaveteraani Heikki
Mäntymaa, reserviläisten edustajana Kalevi Valtanen ja kunnan edustajana Mika Kilpeläinen.. SOTKAMO Torstaina 30. Veteraanipäivän kunniaksi konsertti päättyi Jukka Kuoppamäen sävelmään Sininen ja
valkoinen. huhtikuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Veteraanit konsertin kunniavieraina
Salmelan Sävel: Lähes
80 lasta esiintyi
veteraaneille järjestetyn
konsertin laulajina ja
soittajina
ILKKA RAUTIAINEN
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.?
Sotkamolaiset sotaveteraanit
olivat Salmelan koululla kunniavieraina Kansallisen veteraanipäivän juhlatilaisuudessa maanantaina. Kuorossa ja orkesterissa esiintyi yhteensä 77
lasta.
Kaikki oppilaat olivat Kansallisen veteraanipäivän kunniaksi pukeutuneet juhlaasuihin.
Juhlapuheessaan rehtori
Pekka Tölli tarkasteli veteraanien uhrautuvaa työtä isänmaan hyväksi raskaina sotavuosina ja niitä seuranneen
jälleenrakentamisen aikana.
. Veteraanien työn ansiosta itsenäisen isänmaan tuntomerkit muun muassa siniristilippu koristi juhlasalia,
hän muistutti.
Koulun yhtenä tärkeänä
tehtävänä onkin Töllin mielestä veteraanien työn arvostuksen opettaminen ja kulttuuriperinteen siirtäminen
tuleville sukupolville.
A
Oppilaiden
työtä isänmaan
hyväksi on
opiskella
ahkerasti.
Pekka Tölli
Salmelan koulun rehtori
suljettu, lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20, Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21 ja su 12?21. pantti 0,40
Kainuulainen
Voimassa Sotkamon ja Vuokatin
S-marketeissa 30.4.?3.5.2015
Rainbow
Lohkoperunat
400 g (1,73/kg)
Norm. pantit 0,90
Hinta voimassa 26.3.2014 alkaen.
Marli
Perinteinen sima 0,8%
1,5 l (1,73/l)
sis. pantit 0,80
Norm. klo 10?16
Snellman
Kunnon nakkimakkara
400 g (4,63/kg)
Ilmoituk
set verk
ossa!
0
95
4
99
1
99
1
Suomalainen
Omistajan käyntikortti
Atria
Viljaporsaan
fileepihvi Florida
1 kg
Forssan
Peruna- tai
punajuurisalaatti
400 g (3,98/kg)
HK
Viljaporsaan
marinoitu kasslerpihvi
450 g (8,87/kg)
Valio
Viola-tuorejuustot
200 g (9,95/kg)
Ämmän Leipä
Hillomunkki 8 kpl
500 g (3,98/kg)
Rainbow
Jäävuorisalaatti
1-lk, alkuperämaa Espanja
Suomalainen
Kotimaista
Broilerin ohutleikkeet
430-500 g
(11,51-9,90/kg)
Hartwall
Upcider kuiva omena 6 x 0,33 l
1,98 l (4,06/l)
sis. Torstaina 30. asti.
1
85
Porokylän Leipomon
tuote-esittely
Sotkamon S-marketissa
to 30.4. 3,59-3,95 (1,06-1,16/l)
Palvelemme ma?ke 8?21, to 30.4. klo 8?18
pe 1.5. suljettu
Etusi 36 %
Voimassa Sotkamon ja Vuokatin
S-marketeissa 30.4.?3.5.2015
Etusi 17?24 %
Hartwall
Jaffa appelsiini,
myös light 2 x 1,5 l
3 l (0,73/l), sis. 1,09 (2,73/kg)
7
59
1
94
8
99
2
49
/kg
Rainbow
Keltainen hunajameloni
1-lk, alkuperämaa Brasilia
Voimassa Sotkamon ja Vuokatin
S-marketeissa 30.4.?3.5.2015
1
99
3
99
2
69
0
Suomalainen
99
/kg
Amarillon kokit maistattavat
suolaista ja makeaa klo 12?18.
?15%
Voimassa Sotkamon ja Vuokatin
S-marketeissa to?su 30.4.?3.5.
99
Tex-Mex-päivä Vuokatin
S-marketissa to 30.4.
Kaikki Tex-Mextuotteet Vuokatin
S-marketissa to 30.4.
Maakun
ta.fi
Voimassa Sotkamon ja Vuokatin
S-marketeissa to?su 30.4.?3.5.
Palvelemme
vappuaattona
to 30.4. huhtikuuta 2015 SOTKAMO
7
Hinta voimassa 30.4. 8?18, pe 1.5
Ikäni olen ollut vieraan töissä ja haluan olla
duunarien asialla, Leinonen
painottaa.
Edessä oleva vappu vetää
miehen vähän haikeaksi.
. Onko elintaso noussut
niin, ettei ymmärretä vasemmiston tavoitteita. Kyllä siellä sanottiin, että
hyvä kun tulitte kertomaan.
2,2 miljoonaa markkaa heltisi
lukiohankkeelle, Leinonen
muistelee.
Kunnanhallitukseen Raimo Leinonen valittiin vuonna 1980, ja kunnanvaltuutettu hänestä tuli ensimmäisen
kerran vuonna 1982.
Vasemmistoaate on Leinosella kodin perintöä. Työväentalon remonttitalkoissa olen ollut kirjanpidon mukaan noin 800 tuntia.
Iso urakka se olikin, Leinonen kertoo viime kesän uurastuksesta.
Kirvesmiehenä ja sähköasentajana ikänsä työskennelleen miehen osaaminen
oli arvokas panos. Raimon
isä oli aktiivinen Skdl:n jäsen.
. Aikoinaan
Sotkamossa marssittiin vappuna valtavalla porukalla, nyt
se perinne on hiipunut.
Samalla on laskenut vasemmistopuolueitten kannatus. Jokainen saa olla mitä
mieltä on. Toisaalta
köyhyys kasvaa, työttömyys
kasvaa, hän pohtii.
Vasemmisto jäi nyt ilman
kainuulaista kansanedustajaa. Se ihmetyttää Leinosta.
. SOTKAMO Torstaina 30. Politiikka on yhteisten asioitten hoitamista,
ei itsensä korostamista.
Raimo Leinonen on saanut Vasemmistoliiton kultaisen ansiomerkin.
Pidä ääntä.
Puolusta heikompia.
Kyseenalaista oma näkemyksesi
ja etsi joku, joka on sinua vastaan.
Sano ääneen, kuinka rakastat.
Ilmaise pettymyksesi.
Ota kantaa johonkin, johon sinulla ei ole kantaa.
Aloita keskustelu vain siksi, että voit tehdä niin.
Yllätä kaikki mielipiteelläsi.
Kerro vitsi.
Opettele uusi kieli ja käytä sitä.
Seiso sanojesi takana.
VIETÄ KANSAINVÄLISTÄ
SANANVAPAUDEN
PÄIVÄÄ 3.5.
sanomalehtien liitto. Leinonen arvelee, että tilanteeseen veivät liikkuvat
äänestäjät.
Toisaalta hän on tyytyväinen Pinja Toivasen äänimäärään.
. En ole edes ajatellut
A
Aikoinaan
Sotkamossa
marssittiin
vappuna
valtavalla
porukalla.?
muita puolueita vaihtoehdoiksi. Vappu on vanhastaan
työläisten juhla. huhtikuuta 2015
8 PUHEENAIHEET
Työläisten asialla koko ikänsä
Ansiomerkki: Vasemmistoliitto kiitti paikallispoliitikkoa
PÄIVI ESKELINEN
Päivi Eskelinen
paivi.eskelinen@almamedia.?
Kahdeksan kautta kunnanvaltuustossa toiminut soidinvaaralainen Raimo Leinonen (64) on saanut Vasemmistoliiton kultaisen ansiomerkin tunnustukseksi puolueen hyväksi tehdystä työstä.
Ansiomerkki luovutettiin
hänelle lauantaina Vasemmiston piirikokouksessa Kajaanissa.
Leinonen on iloinen tunnustuksesta, mutta ei ole aivan varma, onko jokin yksittäinen teko tuonut hänelle tämän arvostuksen osoituksen.
. Ihan hyvin ensikertalaiselta, ehkä ensi kerralla menee sitten läpi, Toivasen vaalikampanjointiin osallistunut
Leinonen arvioi.
Toisten ihmisten poliittisia mielipiteitä on hänen
mielestään aina arvostettava.
. Lisäksi
hän osallistui maalipintojen
puhdistukseen ja maalaus-
urakkaan.
Remonttiin saatiin Kotiseutuliiton avustusta, ja nyt
Työväentalo toimii muun
muassa teatteri Havukan tukikohtana.
Sotkamon lukion peruskorjaus ja laajennus oli ajankohtainen asia vuosituhannen
vaihteessa.
Leinonen oli silloin sivistyslautakunnan puheenjohtaja, ja syntyi idea lähettää
delegaatio opetusministeriöön puhumaan sotkamolaisten nuorten lukion puolesta.
hlö,
Lapset alle 10v -50%
METSÄT-KUNTOON
-PÄIVÄ
PE 8.5.2015 KLO 10-16
ÄMMÄNSAAREN TORILLA
www.ravintolamessi.?
Kainuuntie 14, www.facebook.com/
ravintolamessi
Sotkamo
Ohjelmassa mm.
Metsänhoidon kaari uudistushakkuusta seuraavaan
uudistushakkuuseen
Uusia ja vanhoja tuotteita, palveluita, yrityksiä
sekä metsätyövälineitä harrastusvälineistä ammattikäyttöön
Kilpailuja ja arvontaa
TULE TORILLE JA TÄYTÄ
KYSELYLOMAKE!
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan
MOOTTORISAHA!
(Lahjoittaja Rautia K-maatalous Suomussalmi)
Juontaa hillittömän hauska vääräleuka,
entinen ?Halavatun Pappa. huhtikuuta 2015 SOTKAMO
9
Nuori mies
kaahasi
moottoripyörällä
Tiistaina iltapäivällä ajoi Ristijärventiellä poliisipartiota
vastaan nuori sotkamolaismies moottoripyörällä.
Tutkan mukaan Pelkolanmäen seutuvilla Kaitainsalmen suunnasta tulleen motoristin vauhti oli 138 kilometriä tunnissa. Esittelyssä myös HALONTEKOKONEITA
.HVNLYLLNNR NOR í DDPXNDKYL NOR DONDHQ
Torilla myynnissä LETTUKAHVIA ja MAKKARAA
.DXNDPHWVlQ RSLVWRQ DXGLWRULR .RVNLNDWX % .DMDDQL
LAETETAANKO METÄT
KUNTOON?
7XOH NXXOHPDDQ XXVLQ WLHWR PDDVHXGXQ KDQNNHLGHQ WXNHPLVPDKGROOLVXXNVLVWD
(L NRVNH \ULW\VWHQ SHUXVWDPLV MD LQYHVWRLQWLWXNLD. Takavalo oli
pimeänä ja rekisterikilpi oli
väännelty sellaiseksi, ettei
kilven numeroista ja kirjaimista saanut selvää.
Mopoilijalle kirjoitettiin
päiväsakkoperusteinen rangaistusvaatimus ajoneuvon
puutteista.
Vappuaattona palvelemme
11-01 (keittiö -23).
Hyvää vappua t. ma-pe 10-17, la sop. Vuonna 1992
syntynyttä sotkamolaismiestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Maanantaina iltapäivällä
vuonna 1997 syntynyt sotkamolaisnuorukainen ajeli mopollaan Vuokatissa.
Poliisin tarkastaessa ajoneuvoa huomattiin sekä etujarrujen että takajarrujen olevan tehottomia. muk.
www.petrakeittiot.?
www.petrakeittiot.?
Tee pöytävaraus 08-6660 600
19,90. Torstaina 30. JAMPPA KÄÄRIÄINEN
Paikalla myös Eero Schroderuksen hahmo
?MUSTAN SEPPO. Messin väki
Messin
VAPPUBRUNSSI
pe 1.5 klo 11-16
VIHERSALAATTIA
COLESLAWTA
PORO-PERUNASALAATTIA
TOMAATTISILLIÄ
SMETANASILLIÄ
SINAPPISILLIÄ
SAVULOHIRIESKASIA
MINI BURGEREITA
PEKONISUSHIRULLAA*
KARAMELLISOITUA
YLIKYPSÄÄ PORSAANNISKAA
KANAVARTAITA*
RISTIKKOPERUNOITA
KALKKUNA-BBQ PIZZAA
CHILI-KOIPINUIJIA
SÖRKÄN MAKKARAA*
OLUTPANEROITUJA SIPULIRENKAITA
MUURINPOHJALETTUJA*
KAHVI/TEE
*MERKITYT TUOTTEET VALMISTETAAN
TERASSILLA PIHAGRILLISTÄ
Meillä kotimaisen merkkikeittiön
hinta on jo kohdallaan!
UUSIMME
MALLIRYHMIÄ
Tule tekemään
Varaa aika
tarjous!
suunnitteluun.
Saat yllätyslahjan!
Olen aloittanut uutena Petra-kauppiaana
Sisustajankauppa Oksasella Sotkamossa.
Varaa suunnitteluaika keittiöideointiin.
Petra-keittiöt
Petra-keittiöt
Sisustajankauppa
Sisustajankauppa Oksanen
Oksanen
Torikatu
Torikatu6,6,SOTKAMO
SOTKAMO
Petra-kauppias Marko Koistinen
puh. Virhetoleranssi
vähentämisenkin jälkeen
nettolukemaksi jää 135 kilometriä tunnissa.
Se on sen verran hurjaa
kyytiä 80 kilometrin rajoitusalueella, että poliisi otti kortin haltuunsa. 040 244 1207
marko.koistinen"petrakeittiot.?
Av. ajatuksineen
0DDVHXWXUDKDVWRQ NHKLWWlPLVKDQNHWXHW NDXGHOOD ±
SERLAN REKASTA torilla myytävänä papereita suoraan
kuormasta
20 min. Opastus
ja kuljetus Ämmänsaaren torilta linja-autokuljetuksena
n.
2KMHOPDVVD PP
+DQNHW\\SLW WXNLWDVRW VHNl (/< NHVNXNVHQ WXNLPDKGROOLVXXGHW ±
-XKD 0llWWl .DLQXXQ (/< NHVNXV
/HDGHU WRLPLQWDU\KPLHQ SDLQRSLVWHHW WDYRLWWHHW MD YDOLQWDNULWHHULW ± 3LUMR 2LNDULQHQ
2XOXMlUYL /HDGHU U\ MD 3LUMR +HLNNLQHQ (OlYl .DLQXX /HDGHU U\
SUOMUSSALMEN OSUUSPANKILLA mahdollisuus
kokeilla virtuaalisella metsäkoneella työjelyä klo 10-16
Paikalle on kutsuttu myös nykypäivän hevostyötä
tekevä PETER EKHOLM ja hänen avukseen on saatu
oman kylän heppa AMPPA
HAKKUUTYÖNÄYTÖS järjestetään Lehtimäentiellä,
Suomussalmen Raviradan läheisyydessä, Juntusrannantie 74, n. Hakkuualueella työskentelevät
Ponsse, Komatsu Forest ja metsuri sekä mahdollisesti
myös muita konevalmistajia.
,OPRLWWDXWXPLQHQ PHQQHVVl KWWSV ZZZ O\\WL LQ +DQNHLQIR
/LVlWLHWRMD 7DUMD 0RLODQHQ WDUMD PRLODQHQ#HO\ NHVNXV ¿ S . välein. 10 km Ämmänsaaren keskustasta
RAJASOTILASKOTISISARET myyvät MUNKKIKAHVIA
hakkuutyönäytösalueella.
Lisätietoja: 044 9746 349
HO\ NHVNXV ¿
Ylä-Kainuun
Kone ja Varaosa Oy
Metsäpalvelu
Rane Oy
RHY
TAIVALKOSKEN
YKSIKKÖ
SUOMUSSALMEN
KUNTA
Kuva: Sami Keränen
YLÄ-KAINUUN
METSÄNHOITOYHDISTYS
Siihen saakka kun
valmistuin.
Päästyään seminaariin 1955
Tauno kertoi ajatelleensa viisi vuotta olevan pitkän ajan.
. Minä
sen sitten talutin tienvarteen
liha-autoon. Niiden kaataminen minun lähtöni jälkeen
jonkin verran harmittikin.
Tipasojan koululta Tauno
muutti asumaan syntymäkotiinsa Suovaaralle.
Myös ahkera metsästäjä
Tauno Huovinen on ollut.
KUKA
. Raiti-niminen kantakirjatamma. Kesät olin Kajaani-yhtiöllä töissä. Vuonna
1926 syntynyt siskoni kuoli
2003. Kyseessä oli tulevan
pääministerin Juha Sipilän
isä.
. Tauno Aadolf Huovinen.
. päivä
oli kirjanpidon mukaan saatu
saaliiksi 4,3 kilon painoinen
homenokka.
. Elämäntyö Tipasojan koulun
opettajana vuosina 1960-90.
. Harrastukset metsästys, kalastus, marjastus, luonnossa
liikkuminen.
. Isä Autiomäen Huovisia.
Muita ei Taunon veljistä
tai sisarista ole enää elossa.
. Itse tein ne puupäät sahaan. päivänä ammutun yhden pyyn.
Seuraavaksi on reppuun
laitettu poikametso, ukkoteeri ja vanha akkateeri ja vanha
metso. Sotilasarvo säämies/korpraali.
. Tupakkaa en ole polttanut kuin
muutamien henkosten verran. Isän äiti oli Torin Sirviöitä. Sisaretkin ovat kuolleet
alle 80-vuotiaina. Eläkkeellä oleva kansakoulunopettaja.
. Hyvät elämäntavat. Se
ratkaisi valinnan kahden paikan välillä.
Sotkamolaiset tuntevat
Tauno Huovisen pitkäaikaisena Tipasojan koulun opettajana sekä taitavana puutarhurina.
Tauno Huovinen toimi
opettajana Tipasojalla vuosina 1960?1990. Syntynyt 2.5.1930 Sotkamon pitäjän Suovaaran kylässä.
. Poikamies.
. Vanhemmat Antti ja Hanna
Huovinen (os. Viinaryypyn otin viimeksi 1969 kaadettuani neljännen karhun elämäni aikana.
Suovaaralla Immoseksi kutsutussa talossa kahdeksanlapsisen perheen toiseksi
nuorimpana syntynyt Tauno
Huovinen kertoi kotitalonsa
nimen periytyvän hänen äitinsä sukunimestä.
Tauno arveli äitinsä isän
tulleen Kuhmosta.
. Toisella kerralla
osoitteeksi laitoin Kajaanin
asunnon.
Oppilasasuntolassa semi-
naaria käydessään Tauno
kertoi olleensa samassa majoituksessa Pentti Sipilän
kanssa. Se on rautaisella
kaarella varustettua sahaa
edeltävä laite, nälkäviulunakin tunnettu.
. Monta vuotta
sitä hevosen hävittämistä
touhuttiin, mutta äiti halusi
pitää hevosen mahdollisimman pitkään.. Kaikki linnut
ammuin tästä kotitaloni läheltä.
Nyt Taunolla ei ole koiraa.
Vanha palvelija lopetettiin
vuosi sitten 15-vuotiaana.
Muistona on häkki pihapiirissä.
Taunon äiti piti lehmiä
vielä 1970-luvulle saakka.
. SOTKAMO Torstaina 30. Syyskuun 23. Olisin asunut pitempäänkin, vaan ne tarvitsivat
asunnon koulun käyttöön.
Mitään palkkiota tai hyvitystä en pihanhoidosta pyytänyt
enkä saanut. Koulutus kansakoulu, Mieslahden kansanopisto ja seminaari.
. Isoksi kasvaneiden hopeapajujen taimetkin
ostin omillani. Kuusi ja
puoli metriä päivässä oli paras saavutus.
Seminaariin Tauno Huovinen kertoi päässeensä toisella yrittämällä.
. huhtikuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
PERTTI GRANQVIST
Entinen Tipasojan koulun opettaja Tauno Huovinen viettää eläkepäiviä syntymäkodissaan Suovaaralla.
Puupään kahvoista seminaariin
85 vuotta: Tauno Huovinen opetti tipakselaisia 30 vuotta
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Ylihuomenna lauantaina 85
vuotta täyttävä Tauno Huovinen liikkuu riskisti hämärässä pirtissä.
Vaikka silmistä on leikattu
kaihi ja selkäytimen ahtautumakin on miehellä todettu,
olettaisi Huovisen olevan ainakin 15 vuotta todellista
ikäänsä nuorempi.
. Jäätyään eläkkeelle hän asui koululla olevassa asunnossa muutaman
vuoden.
Tipasojan koulun pihapiiri
oli legendaarisen kaunis Tauno Huovisen asuessa koululla.
. Esimerkiksi syksyltä 1974 kirjanpito kertoo syyskuun 10. Sillä savotoin Suovaaralla ja Hiisijärvellä. Immonen).
. Ensimmäinen kutsukirje
pääsykokeisiin katosi oudolla
tavalla. Hevonen oli meillä kaikkein pisimpään. Laskin valmistuvani 1960.
Kuten sitten valmistuinkin.
Vaihtoehtoja työpaikoiksi
oli kaksi: Laakajärven koulu
ja Tipasojan koulu.
Tuhkakylälle linja-autossa
mennyt Tauno Huovinen jatkoi matkaansa Laakajärvelle
polkupyörällä.
Laakajärvellä oli tuolloin
vanha koulurakennus ja
muutenkin paikka tuntui
kaukaiselta.
Tipasojalla oli vasta valmistunut koulurakennus. Ampumastaan riistasta Tauno Huovi-
nen on pitänyt kirjaa. Muut jo ennen häntä.
Metsätyöt kutsuivat Tauno
Huovista hänen ikäistensä
tavoin jo reilusti alle kaksikymppisenä.
Ennen Mieslahteen hakeutumistaan Tauno kertoi
tehneensä halkoja ja pöllejä
?puupäällä.. Minulla oli silloin Peniniminen koira. Ei juhli merkkipäiväänsä.
Karhujen lisäksi on kaatunut hirviä ja pienriistaa lukematon määrä
J-B. Syytä ei voi kuin arvailla.
Joko ennallistettu suo sopii
paremmin riekon reviirikäyttäytymiseen tai sitten ravintoa on paremmin tarjolla.
Erityisesti riekonkin kevätravintona suosima tupasvilla esiintyy runsaana vastikään ennallistetuilla soilla.
Havumetsäalueen riekkokannat ovat pienentyneet jo
kolmen vuosikymmenen
ajan. (08) 666 2421. vuosijuhlaansa ja apurahojen jakotilaisuuteen
torstaina 7.5.2015 klo 18.00
Vuokatin urheilutaloon, Käpykuja 17,
Vuokatti
OHJELMA
Klo 18.00 Alkufanfaari: Jyri Laitila
Taideteoksen paljastaminen ja luovutus
Lehtori Teija Ravelin, Kainuun rahaston hoitokunnan
puheenjohtaja, Jouko Korhonen, Sotkamon valtuuston
puheenjohtaja, Mayumi Niiranen-Hisatomi, taiteilija
Lehtori Teija Ravelin
Tervetuloa
Kainuun rahaston hoitokunnan puheenjohtaja
Jousiorkesteri Jouheat
johtaa Heli-Maarit
Leppioja
Chaconne
säv. Korvet ovat
kaikkien kanalintujen kannalta tärkeitä poikueympäristöjä.
Korpialueita on ennallistettu
viime vuosina noin 100 hehtaaria. LA 2.5. Suurena apuna ennallistamisessa ovat lupametsästystulot, joita palautetaan näin alueelle riistan
hyväksi.
Plussaviikonloppu
to, la ja su
SUOMEN KULTTUURIRAHASTON
KAINUUN RAHASTOLLA
on kunnia kutsua Teidät 47. huhtikuuta 2015 SOTKAMO
11
METSÄHALLITUS
Riekko hyötyy
ennallistamisesta
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Taantunut riekkokanta näyttää suosivan ennallistettuja
soita.
. Sen lisäksi myös vesilintukosteikkoja on kunnostettu noin 240 hehtaaria.
Kevään etenemisen mukaan
riekkojen kaula saa muutaman ruskean höyhenen.
. JA SU 3.5.
Paluukuljetukset iltapalan jälkeen.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton!
Intersport Piipponen
Olemme avoinna
sunnuntaina
3.5. Lully
Andante festivo
säv. Riekko soi ennallistetulla suolla paikoin jopa paremmin kuin viereisellä luonnontilaisella suolla, eräsuunnittelija Timo Eskola Metsähallituksen luontopalveluista
kertoo.
Riekoilla on nyt soidinten
varovainen katselu käynnissä, ja riekon jälkiä alkaa ilmestyä soiden reunoille.
Keväisissä riekkoreviirien
riekot ovat monin paikoin
hävinneet kokonaan ja vielä
säilyneet populaatiot pirstaloituneet yhä kauemmaksi
toisistaan.
Metsäalueen riekon taantuman pääasiallisena syynä
pidetään elinympäristöjen
hupenemista ja muuttumista
riekolle epäsuotuisammaksi.
Se taas johtuu esimerkiksi
ojituksista, turvetuotannosta
ja muusta soiden talouskäytöstä.
Metsähallitus on jo kahdeksan vuoden ajan ennallistanut talousmetsäalueiden
riekkosoita. J. Eteläisestä Suomesta
tehdään 200?300 hehtaarin
alueella, ja yhteensä ennallistettuja riekkosoita on jo 3 300
hehtaaria.
FAKTA
. Sibelius
Panu Rajala, professori Juhlapuhe
Kaikki
vaatteet
ja jalkineet
-20
Ilmari Kianto -seura
Kohtauksia draamakonsertista
Rämsänrannan runoruhtinas
Teija Ravelin ja
Antti Toivanen,
asiamies
Apurahojen jako
Yhdessä
Nälkämaan laulu
Juhlailtapala
K-Plussakortilla!
Maksuttomat kuljetukset vuosijuhlaan linja-autoasemilta tai Matkahuollon asiamiespisteiltä:
Puolanka (16.10) - Paltamo (17.00)
Vaala (16.10)
Vuolijoki (16.30)
Kajaani (17.00)
Suomussalmi (15.40) - Hyrynsalmi (16.15)
- Ristijärvi (16.45)
Kuhmo (16.40)
%
myös
tarjoushinnoista!
TARJOUS VOIMASSA TO 30.4. klo 12-16.
Kainuuntie 13, Sotkamo, p. Metsähallitus ennallistaa
myös ojituksella pilattuja
ojanvarsikorpia. Torstaina 30. Vuosittain työtä
kartoituksissa on huomattu,
että riekot ovat ottaneet
myös ennallistetut suot käyttöönsä heti, kun puusto on
poistettu ja ojat tukittu.
. Palvelemme ma-pe 9-18, la 9-14, su 12-16
Kuopiossa
on tuttuja, joiden luokse pääsee tarvittaessa yöksi.
Satasista puhutaan myös
huipputekijöiden taksojen
A
Minä toivon,
että yleisö eläisi
vain siinä
hetkessä.?
Raimo Lusma
Korttitaikuri
ollessa kyseessä. Hänen äitinsä on
venäläinen. Näiden kahden
äidinkielen lisäksi mies hallitsee myös maailmankielen
englannin.
Englanti on ollutkin tärkeä
kieli korttitemppujen opettelussa.
Kaikki alaa käsittelevä kirjallisuus on englanniksi kirjoitettu.
. Vain
esiintymistä varten tehdyn.
Korttipakkoja hän kertoo
omistavansa yhteensä noin
60.
Haaveena Raimolla on
Kysymykseen siitä, että tienaisiko korttiartisti Raimo
Lusma 60 vuotta aiemmin
syntyneenä leipänsä junissa
matkustavana korttihuijarina, hän hymähtää.
. Sitten
minulle aina joku toinen
opetti uuden tempun. Eikä lau-
lamista oppimaan.
. Opetin yksinkertaisia
korttitemppuja muille. Pikkujouluissa, harjannostajaisissa, syntymäpäivillä ja ensi kesäksi on
luvassa keikka häihinkin.
palkallinen keikka Raimolla
oli Kajaanin nuorisotoimen
kustantamana.
. Ensi kesänä on mahdollisesti ensimmäinen hääkeikkakin.
Korttiartistina Raimo vertaa itseään laulajaan, jota tullaan kuuntelemaan. Eikä yrittäisi päästä selville,
kuinka tempun tein. Eikä Vesa Tolonen ehdottanut ehkäisyneuvolan
perustamista koirille.
ukseen pitkiä esitelmiä pitämään.
Koiraveron avulla kokoukset venytetään yli kolmituntisiksi. Minä toivon, että yleisö
eläisi vain siinä hetkessä. Lähes joka päivä siellä
tuli temppuiltua korttien
kanssa.
Ensimmäinen varsinainen
Raimo Lusma viihdyttää väkeä korttitemppuja tekemällä. Varsinkin kun raskaan liikenteen
ajoneuvoja pysäköidään yhä
suuremmassa määrin Shellin
tontille, venesatamaan ja kirkon pihaan.
Koirien vihaajaksi leimautuminen olisi Sotkamossa poliittisesti vaarallista. Oli aika eksoottinen
juttu, koska korttitemput eivät toimi kaukaa katsottuna.
Pikkujoulut, harjannostajaiset, syntymäpäivät, ovat
juhlia, joissa korttiartistille
on käyttöä.
. Koska
silloin menee kokemus ohitse. Ovela veto oli sekin
maininta Makkoselta, että
Kajaanissa on jo viisi koirapuistoa.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?. Raimo Lusma keikkailee Kajaanin ja Kuopion ympäristössä
kiertävänä korttitemppujen
tekijänä erilaisissa tilaisuuksissa.
Tai mieluummin korttiartistina kuin taikurina tai tempuntekijänä.
. Olin Raatihuoneentorilla. Sari
Myllyoja ja Maire Ahopelto
eivät jouda jokaiseen koko-
Masterplanissa oli HTT:lle
eli Hevosmiesten Tietotoimistolle vain yksi uutiskynnyksen ylittävä tieto.
Haapalan Porvari ei omistakaan kaikkia maita Vuokatissa. Vaikka koirapuistoa ei pitäjän koirista tarvitse kuin korkeintaan muutama prosentti.
Ovelana kauppakarjalaisten
jälkeläisenä Petri Makkonen
laittoi hintaan tinkuun varaa.
Makkosen esittämä hinta oli
20 000 euroa.
Haapalan Porvarin ?rmalta taipuu katujen heittokorotusten rakentamisen lisäksi
koirahäkkienkin valmistamiset. Yleisö seisoi 10 metrin
päässä. Siis työvälineen, koska
suuren maailmankin korttiartisteilla on sellainen. Keräsin näistä sitten temppuarsenaalin, jota aloin esittää.
Armeija oli otollinen paikka
korttitemppujen harjoittamiseen. Koska armeijassa tunnetusti on kiireen välillä aikaa.
Yleisönä olivat niin varusmiehet kuin joskus kantahenkilökuntakin.
. Minä en tule asiakkaille
opettamaan korttitemppuja
vaan viihdyttämään heitä.
Suuren maailman meininkiä
on sitten tilaisuudet, jossa satapäiselle yleisölle esitetään
korttitemput screenin kautta.
. Teen hyvin edullisella
hinnalla keikkoja, koska kulutkin ovat pienet. Vaan parhaiten toimivat
korttitemput tilaisuuksissa
missä pääsee yleisön lähelle.
Kiertelemään vaikka pöydästä pöytään.
Toinen äidinkieli Raimolla
on venäjä. Jos korttipakasta löydät
silmät kiinni neljä ässää, se ei
ole taikuutta. Se on tekniikkaa.
Pääsiäisenä Vuokatissa oli
edellinen keikka Sotkamon
alueella.
. Joka oli luullut,
ettei ole mikään sen helpompaa kuin varastaa ksylitolipurkka lasten suusta.
Eipä ollutkaan helppoa.
Baari-Makkonen oli kantona
kaskessa.
Yksityisen kuntalaisen teke-
mä aloite koirapuistosta olisi
joutunut samaan mappiin
Viljo Tuhkasen sote-aloitteiden kanssa ilman Makkosta.
Kukaan ei ilennyt vastustaa Makkosen esitystä koirapuiston rakentamisesta Ratatien päähän raskaan liikenteen pysäköintipaikalle. SOTKAMO Torstaina 30. Hänen lisäkseen Vuokatissa on 130 muuta maanomistajaa.
Toisinajateltu: Seuraavaksi koiravero
Kokoomuksen valtuutettu ja
nyt myös kunnanhallituksen
jäsen Petri Makkonen on
runsaan kahden vuoden aikana saanut enemmän aikaan kuin persujen kanssa
riitelevät kepun joo-joo -valtuutetut yhteensä.
Ensiksi Makkonen laittoi
ruotuun säästöintoisen päiväkotiväen. Parhaat alan tekijät ovat
brittejä, jenkkejä ja löytyypä
Ruotsistakin alan huippuja.
Suomi ei ole se kieli, jolla tätä
alaa oppii.
oman korttipakan tekeminen. Osa tekniikoista on aika
vanhoja. Saattaisivat jopa omien äänestäjien
koirat purra.
Koirapuiston vastustaminen tulkittaisiin koirien vihaamiseksi. Kolmatta ei
vielä ole, mutta kohta saattaa
olla.
Se kolmas mahdollinen työ
on toistaiseksi harrastus. huhtikuuta 2015
12 ELÄMÄNMENO
Temppu ja
kuinka se
tehdään
PERTTI GRANQVIST
Raimo Lusma: Ei
taikuutta, vaan tekniikkaa
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Raimo Lusma on ehtinyt
nuoresta iästään huolimatta
asua usealla eri paikkakunnalla Suomessa ja lisäksi yhdessä suurkaupungissa Venäjällä.
Liperissä syntynyt Raimo
Lusma asuu nyt Kajaanissa.
Hän elättää itsensä ja kaksilapsisen perheensä kahta
työtä tekemällä. Porvarin esittämä nollaverollinen hinta oli vain puo-
GRANQVIST
let Makkosen kustannusarviosta.
Loppujen lopuksi halpa
hanke. Valikoimaan kuuluu
minullakin muutamia vanhoja pokeritemppuja.
Onneksi Tommi Heikkinen ei möläyttänyt Tipaksen
olevan yhtä suurta koirapuistoa. Kolme tuntia on korotetun kokouspalkkion raja.
Seuraavaksi Baari-Makkonen esittääkin koiraveron
säätämistä Sotkamoon.
Koiraveroa ei tarvita kattamaan koirapuiston rakentamiskuluja eikä muitakaan
kuluja.
Koiravero tarvitaan varmistamaan valtuutettujen
korotettu kokouspalkkio. Sadoista tuhansista euroista tosin.
Korttitemppujen tekijäksi
Raimo Lusma kertoi ajautuneensa hiljalleen.
Maksullisia tupia
ovat varaus- ja vuokratuvat.
Metsähallituksen luontopalvelut huolehtii 75 vuokratuvasta ja 35 varaustuvasta
kansallispuistoissa, muilla
suojelualueilla ja erämaa-alueilla.
Retkeilijät voivat tehdä
Metsähallituksen vuokra- ja
varaustupiin varauksia vuodelle 2016 toukokuun 18. Sotkamo
www.akyllonen.fi / akyllonen@kuhmo.net
/ kattilinjat@sotkamo.net
%,/((7
Lisätietoa Metsähallituksen
luontopalvelujen hoitamista tuvista
http://www.luontoon.?/tuvat
?
LENTOBUSSIAIKATAULU
Liput: Aikuiset 5 ?,
alle 16-v. päivästä lähtien Metsähallituksen asiakaspalvelupisteissä
paikan päällä, puhelimitse tai
sähköpostitse.
Tulevan kesän jälkeen tupia voi varata sekä verkosta
Nainen
heitteli
miestä
veitsillä
Sotkamon poliisi tutkii Vuokatissa sunnuntaina sattunutta epäiltyä pahoinpitelyä.
Poliisin ennestään hyvin
tuntemalle pariskunnalle oli
tullut riitaa viinanjuonnista
ja myös mustasukkaisuutta
oli ollut ilmassa.
Riita oli kärjistynyt niin,
että vuonna 1985 syntynyt
nainen repi vuonna 1986 syntyneen miehen päältä paidan
pois.
Jossain vaiheessa nainen
oli keittiöstä hakemillaan
veitsillä heitellyt miestä. Vuokatinhovi . jälkeen, klo 9.45,
13.15 ja 17.20 saapuvilta lennoilta. (08) 666 0611
Kattaukset
klo 12 ja 14.
t
Tulikettu
Tervatie 3, 88600 Sotkamo, puh. lapset
Pöytävaraukset
puh. . klo 13
Kanttiinista letut,
kahvit, makkarat ym.
BUSSIKULJETUS
Lähtö klo 11 Kuhmon linja-autoasemalta hinta 10 ?, Sotkamo l.as klo
11.50 hinta 5 ?, paluu ravien jälkeen.
Tervetuloa!
2.5.2015 alkaen toistaiseksi
SOTKAMO . Urheiluopisto . KAJAANI > lentoasema
Ajoreitti: Sotkamo, l.as. lennoilta jatkoyhteys Kajaaniin, Vuokattiin ja Sotkamoon. Sokos Hotelli
. Torstaina 30. Heittelyssä käytetyt
veitset olivat tolkumpaa tekoa.
Epäilty pahoinpitely sattui
sunnuntaina noin kello
20.30.
VILLE HÄYRYSEN
tahdeissa.
Hotelli
että asiakaspalvelupisteistä.
Tupavarauksia voivat tehdä
täysi-ikäiset asiakkaat, ja asiakkaan tekemä varaus on sitova.
Lukitut varaus- ja vuokratuvat ovat omin voimin liikkuvien retkeilijöiden suoja- ja
majapaikkoja.
Varaustuvista retkeilijä voi
varata yhden petipaikan yöksi tai kahdeksi. Veitset eivät poliisilta saadun tiedon mukaan osuneet terä
edellä kohteeseen.
Mattoveitsestä asianomistaja oli kuitenkin saanut kahakassa pienen haavan käteensä. Katinkulta . Varaukset tehdään Metsähallituksen asiakaspalvelupisteissä. su)
(ma . Kajanus, Paltaniemen tien pysäkit)
Lähdöt Sotkamo, l.as., Finnairin lennoille, 1,50 tuntia
ennen lentolippuun merkittyä lentoaikaa.
Lento
Sotkamo
10.10 ?
13.35 ?
17.40 ?
(ma . su)
(ma . Lähtöaika lentoasemalta Kajaaniin,
Vuokattiin, Sotkamoon n. VUOKATTI . aikuiset /
11,90 . Vuokratupa vuokrataan kerrallaan
kokonaan määrätyksi ajaksi.
Autiotuvat ovat avoimia ja
ilmaisia, eikä niitä tarvitse
varata, ja retkeilijä voi yöpyä
niissä yön tai pari muut retkeilijät huomioon ottaen.
Päivätuvat on tarkoitettu
vain levähdyspaikoiksi, eikä
niissä voi yöpyä kuin poikkeustapauksissa.
Alkuruoka: Parsakeitto, vihersalaatti, kana-caesar-salaatti,
graavilohi, metsäsienisalaatti,
marinoidut metsäsienet,
juusto-hedelmä-lautanen.
Leipätuotteet:
Karjalanpiirakat, patonki,
tumma leipä.
Juomat:
Kot
Kotikalja, maito, mehu, vesi.
Pääruoka:
Uunilohi, lihapaistilajitelma,
keitetyt perunat, kasvisgratiini
Kastikkeet: Tillikastike, munavoikastike, Gorgonzola-kastike,
punaviini-puolukka-kastike.
Jälkiruoka: kakkupöytä, kahvi,
tee, kaakao
Hinta: 24,90 . Samaan tupaan voi tulla seuraksi muitakin viereisen petipaikan varanneita retkeilijöitä. huhtikuuta 2015 SOTKAMO
13
JUHANI MUSTONEN
Vappubrunssi Äitienpäivän lounas
vappupäivänä su 10.5.2015 klo 12-16
(klo 10 . pe)
klo 08.20
klo 11.50
klo 15.50
Vuokatti
Kajaani
+
++
+++
08.30 08.40 09.15
12.00 12.10 12.45
16.00 16.10 16.45
+ = Vuokatinhovi, Sokos Hotelli, Urheiluopisto
++ = Katinkulta, +++ = Kauppatori / Kajanus
Huom! Em. 13)
Menu:
Parsakeittoa, sillejä,
esavukalasalaattia, perunasalaattia, vihreääsalaattia, nakkeja,,
pekonia, sweet-chilii
broileria, munkkeja,
kahvia, simaa.
Vain
12?/hlö
Varaustuvat sijaitsevat useimmiten viehättävillä paikoilla.
Pe 8.5.Tanssimaan
Tuvat pian
varattavissa
Metsähallituksen tupien varaus ensi vuodelle alkaa 18.
toukokuuta. 10 min. Aikataulumuutokset
mahdollisia lentoaikojen muuttuessa.
Lentobussissa voi matkustaa myös muut kuin
lentomatkustajat.
Lentobussi + 358 44 - 294 0920
Kuhmo . (08) 666 0611
Fax (08) 666 0619
myynti@tulikettu.?
www.tulikettu.?
TORSTAINA 30.4.
9$381 $$721
Avoinna torstaista
lauantaihin 04:ään.
7R OD ',6&2 .$5$2.(
SUNNUNTAINA 3.5.
.$5$2.(
Avoinna 03:ään.
ma-ti: 12:00 - 02:00, ke-pe: 12:00 - 03:00, la-su: 10:00 - 03:00
Kuhmon
t
i
v
a
r
t
ä
Kev
Ota perhe
mukaan
ja tulkaa
viihtymään!
ja Kajaanin
Raviradan
kauden
avaus
Kajaanin
raviradalla
su 3.5. Ensi
syksystä lähtien tupia voi varata myös verkossa.
Retkeilijöiden yöpymispaikkoina on sekä maksuttomia että maksullisia tupia.
Käyttämällä maksullisia, varattavia ja lukittuja tupia retkeilijä takaa itselleen varman
yösijan. ilmaiseksi
Yhteistyössä
Kuhmon ja Sotkamon
Hevosystävät
KONEKIERTUE
KEVÄT 2015
?Kuhmo
K h
4.5.2015
4
5 2015
Matkahuollon piha, Kainuuntie 122
?Juuka 5.5.2015
U ja M Lipponen, Nunnanlahdentie 3
?Kitee 6.5.2015
Pajarinhovi, Pajarinniementie 1
?Lappeenranta 7.5.2015
Rajamarketti, Pelkolankatu 5
?Kouvola 8.5.2015
Huonekalu Isku, Tommolankatu 7
Esittelyssä
Riuttolehto Oy
?Tapio Sykeharvesterit mukana:
Metsä-Säämänen Oy
?Farma ja Country
metsävaunut ja kuormaimet
?Kinetic pienmetsäkone
Pasi Lääninpää Oy
?Metsäkoneiden mittalaitteet
?Metsäkoneiden myynti
ja välityskauppa
Bio Expert Oy
?Lämmitysjärjestelmät
?Fröling ja Attack hake-,
pelletti- ja klapikattilat
KK-Trade Oy
?Ferrari pienraktorit
Farmikko Oy
?Klapikahmarit
?Giljotiinikourat
Koskelo Forest
?Karhu lumilingot
?Karhu klapikoneet
Trapper
?ATV ja UTV traktorimönkijät
Bilke
?Klapikoneet automaattisyötöllä
Tervetuloa edullisille
konekaupoille!. Kajaani (Kauppatori,
Hot
On ollut mukava lähteä
harjoituksiin.
Solinaan kuuluu yhteensä
35 laulajaa ja laulupiiri on kehittynyt vuosien varrella kuoroksi.
Laulupiiriä vetää nykyisin
Risto Vähäsarja, joka on
neljäs johtaja. Ystävyyden osoittaminen ei välttämättä vaadi suuria tekoja, läsnäolo riittää.
Tämän päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ?Te olette
ystäviäni?Minä sanon teitä ystävikseni. Virsi 273:3
Keskussairaala siirtyy
itseilmoittautumiseen
Sotkamo-lehti
toimitus.sotkamolehti@almamedia.?
Kainuun keskussairaalassa
otetaan vapun jälkeen 4.
toukokuuta alkaen käyttöön
asiakkaiden itseilmoittautumisen mahdollistavat automaatit.
Sähköisellä itseilmoittautumisella keskussairaala haluaa parantaa asiakaspalvelua ja vähentää jonottamista,
sillä jatkossa asiakas saa palvelua haluamanaan ajankohtana.
Lisäksi asiakkailla on
mahdollista saada keskitetysti palvelua yhdeltä luukulta.
Itseilmoittautuminen onnistuu kaikilla poliklinikoilla
päivystyspoliklinikkaa lukuunottamatta.
Samoin isotooppi- ja
KNF-tutkimuksiin sekä
luuntiheysmittaukseen tulijat voivat hoitaa ilmoittautumisen automaateilla.
Ilmoittautumisautomaatteja on asiakkaiden käytössä
kaikkiaan neljä. Millainen on ystävä?
Kerran eräs äiti lähetti pienen poikansa läheiseen
kauppaan ostamaan leipää. Minä pysähdyin auttamaan
häntä?, poika vastasi.
?En tiennytkään, että sinä osaat korjata polkupyöriä?, äiti
sanoi ihmeissään.
?En minä osaakaan?, poika vastasi.
A
Jeesusta parempaa
ystävää emme voi
löytää.?
?Minä vain istuin hänen vieressään ja itkin hänen kanssaan..?
Ystävä on läsnä, kun häntä tarvitaan. Hän ei hylkää eikä jätä, hän on kanssamme ja haluaa auttaa. huhtikuuta 2015
14
KATIMARI PARTANEN
Hartaus
Mirja Ikonen
Kirjoittaja on Vuokatinrannan vierasemäntä.
Ystävä
?
Mistä tunnet sä ystävän. Kuka viereesi jää, kun on sinulla vaikeaa ja tarvitset auttajaa?. On ensiarvoisen tärkeää,
että meillä on hyvä vetäjä,
Aune Nyman sanoo.
Solina on avoinna kenelle
vain, joka pitää laulamisesta.
Laulukokeita ei ole pidetty.
. Jeesus kysyy: saahan hän
lahjoittaa sen ja antaa iankaikkisen elämän meille.
?Eivät mitkään voimat maiset, eivät henkivallatkaan,
nykyiset, ei tulevaiset, elämä, ei kuolokaan
erottaa voi Jumalasta, hänen rakkaudestaan.
Kristuksessa on se vasta julki tullut maailmaan.. Jeesusta parempaa ystävää emme
voi löytää. Näin kysellään
laulussa. klo 15.
minen tapahtuu automaatilla Kela- tai ajokortissa olevalla viivakoodilla tai syöttämällä henkilötunnus.
Tämän jälkeen automaatti näyttää asiakkaan kuluvan
päivän vastaanottoajan ja
kulkuohjeen vastaanotolle.
Ilmoittautuminen kirjautuu automaattisesti potilastietojärjestelmään, josta
henkilökunta näkee asiakkaan saapuneen sairaalan tiloihin.
Ensikokemusten perusteella automaattien käytettävyyttä ja sovellusta tullaan
kehittämään lisäämällä toiminnallisuuksia muun muassa omien yhteystietojen ja
lähiomaistietojen korjausmahdollisuus.
Itseilmoittautumisesta. Ei laiteta Jeesusta sivuun, vaan annetaan hänelle tilaa elämässämme. Jeesus on uskollinen, vaikka me emme pysyisikään uskollisina. Jeesus täytti kaiken, jotta meillä on mahdollista saada vapauttava tuomio. Ne sijaitsevat keskussairaalan pääsi-
Kansalaisopiston laulupiiri Solina kutsuu työväentalolle kevätlaulajaisiin.
Iloiset laulajat esillä
työväentalolla
Solina:
Piiriin on
mukava
lähteä
Katimari Partanen
katimari.partanen@almamedia.?
Käymme yhdessä aina, käymme aina rinnakkain kajauttaa
iloinen laulujoukko harjoituksissa nuorisotalolla.
Kansalaisopiston aikuisten lauluryhmä Solina on valmistautunut kevätlaulajai-
siin, jotka pidetään Sotkamon työväentalolla vapunpäivänä.
Kappaleina kuullaan
muun muassa Keväthuumaus, Iltatuulen viesti sekä monia muita nostalgisia lauluja.
Esityksen lisäksi vuorossa
on yhteislauluja. Kun poika
viimein palasi kotiin, hänen äitinsä kysyi: ?Missä sinä oikein olit. Matkaa kirkolle on 20
kilometriä.
. Ystävyys Jeesuksen kanssa ei tarvitse olla kaavamaista, hänen kanssaan voimme jutella arkisten askareiden
keskellä. Ja sen Jeesus teki,
Hän antoi henkensä, että meillä on mahdollisuus vapautua
kuolemanrangaistuksesta, joka meille rikkomustemme takia on tulossa. Ennätin jo olla kovin huolissani sinusta.?
?Tapasin matkan varrella pienen pojan, joka itki rikkoutuneen polkupyörän vieressä. Iloisia laulajia ollaan,
Veikko Huusko kertoo.
Huusko on kulkenut 15
vuoden ajan viikoittaisissa
harjoituksissa Teerivaaralta
saakka. Jos saan kehaista, niin
monet miehistä eivät ole aiemmin laulaneet äänissä,
mutta nyt laulavat, Vähäsarja
kiittää.
Moniäänisiä lauluja on
opeteltu pikkuhiljaa, vähitellen.
Solinan kevätlaulajaiset,
yhteislaulua ja esityksiä Sotkamon
työväentalolla pe 1.5. Poika viipyi matkalla tavattoman kauan, niin että äiti ennätti jo huolestua. Ohjelmamaksun tuotto menee
yhteisvastuulle ja seurakunnan päiväkerholle.
Harjoituksissa yritettiin
hieman muistella, kuinka
pitkä historia laulupiirillä on.
Selviää, että usea on ollut
mukana jo yli kymmenen
vuotta.
. Vähäsarjan
kunnianhimo saa kehuja lau-
MARJATTA KURVINEN
säänkäynnin S1 aulassa,
pohjakerroksen S7 eli invasisäänkäynnin aulassa ja ensimmäisen kerroksen sisäänkäynnin S3 läheisyydessä.
Pääaulassa ja pohjakerroksessa olevissa automaateissa on korkeudensäätömahdollisuus, joten myös
pyörätuolia käyttävät asiakkaat voivat ilmoittautua niillä.
Automaateissa on kosketusnäyttö.
Asiakkaiden ilmoittautu-
Keskussairaalaan menevistä
pääosa joutuu ilmoittautumaan vapun jälkeen automaatin avulla.
lajilta.
. Hänelle ei ole vierasta sairaus eikä yksinäisyys, niiden keskellä hän haluaa olla meitä lähellä.
?Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että
antaa henkensä ystävänsä puolesta.. Toivottavasti meillä on näitä ystäviä, ettei meidän tarvitse olla yksin. SOTKAMO Torstaina 30. Ja vastaavasti: toivottavasti mekin saamme
olla jollekin ystävänä, joka on mukana lähimmäisen elämässä. Kevätlaulajaiset on samalla Solinan kevätkauden päätös.
Iloisen kevätkonsertin teema on hyväntekeväisyys. jokainen voi itse jatkaa, mitkä asiat kertovat hyvästä ystävästä. Ollaan kuin siskoja ja veljiä. Mikä etuoikeus!
Saamme olla Jeesuksen ystäviä ja ennen kaikkea Jeesus on
ystävämme. Ystävä on luotettava, hänelle voimme kertoa niin ilomme kuin vaikeutemme.
Hän kuuntelee, hän auttaa, kun tarvitsemme apua jne
040 361 9162
s-posti majoitus@h-y.fi
- myytävänä herättäjäjuhlatuotteita
- ilmoittaudu talkoolaisiksi - tarjoa koti- ja mökkimajoitusta
Myytävänä juhlaoppaita toimistossa ja khranvirastossa
5 ?/kpl.
TERVETULOA!. 8.5. Pääsymaksu 10 ?, sis. Yhdistä kuivat aineet ja lisää
muut. Laita taikina
peitettynä kohoamaan lämpimään.
Kun taikina on kohonnut
kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Sen tulee ruskistua kauniisti noin minuutissa. Kokeile rasvan
kuumuutta vaalealla leipäpalalla. Marttojen rahkamunkkeja ei
tarvitse kohottaa.
. huhtikuuta 2015 SOTKAMO
15
Munkki
on nyt
pieni
Veteraaneja
muistetaan käynneillä
Ikääntyneistä, keski-iältään
jo yli 90-vuotiaista sotaveteraaneista halutaan pitää
huolta.
Sivistystoimenjohtaja Mika Kilpeläinen kertoo, että
toukokuussa Sotkamon
Lions-yhdistykset aloittavat
käynnit veteraanien luona.
LC Sotkamon ja LC Sotkamo
Vuokatin edustajat vierailevat mahdollisimman monen
veteraanin kotona.
Vuodenvaihteessa veteraanitunnuksen omaavia
Vappu: Voihan sitä
tietysti yrittää väistellä
vappua ilman munkkeja...
sari.jaatinen@almamedia.?
Rasvan kuumentaminen ei
ole leikin asia, joten talouden
kylmähermoisin ihminen
hoitakoon sen. Lisää pehmeä rasva
loppupuolella. Tee
taikinasta pitkä pötkö ja jaa
se 45 osaan. Risto Vähäsarja puh. sis. 050 439 0941.
Klo 18 Viihdekonsertti srk-talossa.
Iisalmen Mieslaulajat, joht. Tekeytymällä
saatuja kokemuksia ja asiakaspalautetta hyödynnetään
myös uuden sairaalan palvelujen kehittämisessä.
Vuodeosastoille, röntgeniin tai muuhun kuvaukseen
tai leikkaukseen tulevat ilmoittautuvat perinteisesti
kyseisen yksikön toimistossa.
Laboratorion näytteenottoon ilmoittautumisen käytännöt säilyvät ennallaan.
Pääaulaan avataan palvelupiste, josta asiakkailla on
mahdollisuus saada henkilökohtaista opastusta automaattien käytössä ja sairaalakäyntiin liittyvissä kysymyksissä.
Palveluneuvojia on kaksi.
pelokkaaksi ja kaikin puolin
liioittelemalla, voi saada pöydälleen jättikeon munkkeja
nostamatta kertaakaan jalkoja sohvapöydältä ja silmiä uusimmasta sisustuslehdestä.
Pienet hillomunkit
noin 45 kpl
5 dl maitoa
50 hiivaa
1?2 tl suolaa
1,5 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
15?16 dl puolikarkeaa
vehnäjauhoa
100 g voita ja margariinia
Paistamiseen:
2?3 l rypsiöljyä
Täyte:
4 dl hilloa
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. molempiin tapahtumiin 5.5. Rasvakattilaan ei saa
päästä mitään nesteitä, ei
edes hikeä paistajan otsalta.
Munkkeja paistetaan
muutama kerrallaan. Pursota tasaista hilloa
suuttimella munkkien sisään. mennessä khranvirastoon p. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten. Tarvitset: 2,5 dl vehnäjauhoja, 1 dl sokeria, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria, 1/4 tl
suolaa, 50 g voita sulatettuna,
250 g maitorahkaa, 1 muna, 2
rkl appelsiinimehua, 2 tl appelsiininkuorta raastettuna ja
kypsentämiseen öljyä.
. (08) 6172 3520 tai 6172 3521
Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO
sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi
www.sotkamonseurakunta.fi
La 2.5.
Klo 12 Aurinko-kuoron harjoitukset srk-talossa. Olli Pautola. klo 9-14 Hautausmaan haravointitalkoot.
Kokoontuminen siunauskappelille.
Ke 13.5. Rovastikunnallinen omaishoitajien kirkkopyhä
Ristijärvellä. Paista
munkit muutama kerrallaan.
Pyörittele munkit sokerissa. klo 10 Vauvakirkko (0?2v) Vuokatin kirkossa.
Vauvoille omat helistimet mukaan.
Pe 8.5. klo 10?14 Liikuntavammaisten virkistyspäivä
srk-talossa. Jos silmissä alkaa vilistä, painele munkit ilman tunnontuskia litteämmiksi ja paista puoli kerrallaan.
Hillo kannattaa pursottaa
munkkeihin vasta viimeisenä. Pienet hillomunkit
ovat hyviä ilman hilloakin.
Iisalmen Mieslaulajat,
johtaa Seppo Löytynoja
Sotkamon Mieslaulajat,
Kuumenna kasviöljy valurautapadassa. 08-6172
3520/08-6172 3520
Herättäjäjuhlat 2015:
Herättäjäjuhlien toimisto. Keskuskatu 3, 88600 Sotkamo. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
. 08-6172
3520/08-6172 3520
Ti 19.5. Sotkamon Mieslaulajat,
joht. Vierailujen aikana veteraanien kanssa keskustellaan, heille kerrotaan tarjolla
olevista tukipalveluista ja tukihenkilöistä, joiden puoleen voi kääntyä. 040 580 6297.
johtaa Olli Pautola
Pääsymaksu 10 . Ilm. Pyörittele taikinasta ruokalusikallisen kokoisia palloja.
Kuumenna öljy ja paista palloja muutama kerrallaan noin 6
minuuttia.
Ikäihmisen astma -luento
Maailman astmapäivänä puhutaan ikäihmisen astmasta
Mitä jokaisen astmaa sairastavan ikäihmisen olisi hyvä tietää sairauden omahoidosta?
Kaipaatko vinkkejä oman astmasi kanssa pärjäämiseen?
Tervetuloa kuulemaan keuhkosairauksien erikoislääkäri Tuula Toljamon luentoa
ikäihmisten astmasta tiistaina 5.5. Hän on myös Hengitysliiton
hallituksen puheenjohtaja.
Maailman astmapäivän teemaluento on avoin kaikille kiinnostuneille ja maksuton.
Tilaisuuden järjestää Sotkamon Hengitysyhdistys.
Tervetuloa! Lisätietoa tilaisuudesta saat
Esko Riikoselta, p. Alusta taikina hyvin vaivaten. Torstaina 30. Kaikki
laulavat lapset tervetuloa mukaan aurinkoiseen kuoroon!
Tied. Heille jätetään myös paikallisen Kkauppiaan lahjoittama mehupullo, kertoo Kilpeläinen.
Myös vanhusten palvelukeskus Himmelissä olevia
veteraaneja muistetaan samalla tavoin.
Sotkamon Seurakunta
Puh. Pyörittele taikinapalat pikku pulliksi. klo 11 Vuokatin ja kirkonkylän aikuisten kerhojen kevätjuhla srk-talossa.
To 14.5. Niiden
on mahduttava kellumaan
vapaasti kuin Martti Ahtisaaren kesälomalla Kuolleessa meressä. kahvit.
Su 3.5.
4. sunnuntai pääsiäisestä
Taivaan kansalaisena maailmassa
klo 10 Sanajp. Avoinna klo 10?14 Puh. Tuula Toljamo työskentelee
Lapin keskussairaalassa keuhkosairauksien ylilääkärinä. Lähtö Sotkamon kirkon p-paikalta klo 9.
Ilm. Luennon jälkeen osallistujat pääsevät
esittämään asiantuntijalle mieltään askarruttavat kysymykset. Pikkulapset ja
heikkohermoiset säätäjät
pois hellan äärestä siksi aikaa, ettei pala koko kämppä.
Ketään eikä mitään tulla
munkinpaiston aikana kylvettämään hellan läheisyyteen. klo 18 Herättäjäjuhlainfo ja veisuut Sumsan Tervamäessä Lea ja Martti Niskasella, Lehtolantie 37.
To 7.5.
klo 18 Herättäjäjuhlainfo ja veisuut Kontinjoen koululla,
Kontinjoentie 6 A.
Pe 8.5. Seppo Löytynoja. Pursotukseen käy siihen
tarkoitettu tylla tai tavallinen
sileäkärkinen pursotin.
Ja lopuksi vinkki emännille: Juuri tämä tulipalon vaara
saattaa innostaa perheen alfauroksen ottamaan paiston
hoitaakseen. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. mennessä khranvirastoon p. klo 17.00 Sotkamon terveyskeskuksen
luentotilaan.
Luento välitetään etäyhteydellä Rovaniemeltä. kahvit.
Oman lehtesi uutiset
syntyvät lähellä
Kuva: Raine Lehtoranta
Sari Jaatinen
miehiä ja naisia oli Sotkamossa noin 70.
. Resepti: Myllyn Paras
KOKEILE
A
Munkkien on
mahduttava
kellumaan
vapaasti kuin
Martti
Ahtisaaren
kesälomalla
Kuolleessa
meressä.?
. Sotkamon kirkossa.
Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa.
Klo 12 Pyhäkoulu Vuokatin kirkon kerhotiloissa.
Ti 5.5. Kohota pullia vielä hetki.
Viihdekonsertti
Sotkamon seurakuntatalolla
la 2.5.2015 klo 18.00
Munkkikooma on loppuviikosta tosiasia. Munkeilla on
taipumus yrittää koko ajan
kääntää pehmeämpää eli raakaa puoltaan ylöspäin ja jos
ei niitä järkkymättömästi
pyöräyttele, lopputulos on
epätasainen
LVI -urakointi ja laskutyöt
. Postikortit
. ok-talot, rivitalot
. Käyntikortit . (08) 664 585, 0400 283 319
näytöt
nä
Kuulumme
Suomen suurimpaan
sähköurakoitsijoiden
ketjuun, El?n:iin.
VUOKATTISERVICE OY
Jäätiönrinteenpolku 3, Vuokatti
PUHELIN 040 7374 734
sahkomies@vuokattiservice.fi
VUOKATTISERVICE.FI
^???. (08) 666 2862
avoinna ma - pe 9-17
Palvelua perinteitä kunnioittaen
Kainuuntie 19,
88600 SOTKAMO p. (08) 652 1533
www.kuhmonlaakaripalvelu.?
kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi
Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo
Avoinna 14.4.-31.5. ?. W????????
:??????????????. tilauksesta ja 1.6.-31.8. ?. Päivittäin 10-14.
Tilaa leivonnaiset
kevään juhliin!
www.heikkilanpirtti.. Esitteet
. ??????????
Hammaslääkärit
????????????. Lomakkeet . 08-6662 251, 040-5290 251
SUHONEN
suunn ttelu
suunnittelu
suunnit
u
asennukset
tarvikkeet
Rakennuspalvelut
Tmi Kari Simonen
. Tutustu myös
asennettuihin kohteisiimme Facebookissa!
Tommi Moilanen p. Ym. 044 2100 384
Ajanvaraus
040 4161 710
75$.725, -$
.21(+82/72
ANNE LUNDBERG
Puh.
040 558 6922
jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi
<????????. IV-työt
. 88600 Sotkamo
puh. ?????????????
W. Perunkirjoitukset
Kukkakauppa
Autotarvikkeet
Ahkeraliisa Oy
Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo
www.ahkeraliisa.net
ma-pe 9-18, la-su 9-14
P. y heikkilanpirtti@gmail.com y P. ??. 08 6660 070
lakiasiat kaupanvahvistukset
Järjestelyt . 045 608 1161
Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti
P. ??. 4 YS!
800?/
KOTITA
LOUS
y
D??. ?????
Parturit ja kampaamot
Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo
Parturi-kampaamo
HELENA
Hierojat
?
HAMMASLÄÄKÄRI
Työsuoritukset
P. SOTKAMO Torstaina 30. ??. huhtikuuta 2015
16
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Kukka- ja hautauspalvelut
Asianajotoimistot
Parturit ja kampaamot
HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY
Kainuuntie 24 (tori)
p. mukaan.
Kirjapainot
SOTKAMON KIRJAPAINO
www.hammasparatiisi.?
Snowpolis, Kidekuja 2,
puh. Pitopalvelu . ???????
Kysy hinta ilmoituksellesi!
p. asennus ja myynti
. kattilat, varaajat
. 044 974 1924
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Kirjekuoret
. Nibe maalämpöpumput
maahan ja kallioon
. Nibe vesi-ilmalämpöpumput
. Kutsukortit
. ?^?????. 08 666 2223
Kuljetukset
??????
?????????
???
Sähköistykset
????????????
???. ???. ????
KAHVILAT, PITOPALVELUT
TAUKOPAIKKA JA PITOPALVELU VUOKATISSA
Puh. Tuula, Sari ja Niina
(Karjalainen)
www.hiuskulma26.fi
Kauppakatu 31 A 2B
87100 Kajaani
Kauneushoitolat
Koulutettu hieroja
Laura K.
Sairaslomalla 23.5.2015 saakka.
Tuottajantie 18, Sotkamo
Lääkäripalvelut
ma-pe 9-17
la ja Iltaisin sop. ??. painotuotteet
P.
UTKITYÖ
pekka.suhonen6@gmail.com
. Ent. 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
www.kuhmonikkuna.com. (08) 6660 135
Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä)
25?
40?
- 8+2 9 ,/0,
Kuppausta ?
Tervetuloa! t. Tarrat . vaihtimet
Torikatu 1. 010 665 6013
KUHMON IKKUNA
Pyydä ilmainen tarjous ikkuna- ja ulko-ovi
remontistasi, toteutamme suunnittelun
toiveidesi mukaisesti. ???. ??????????????????
Hermoratahieroja
Marjo Piirainen
W. ?????????????
MUIS
KOTITA TA
LO
VÄHEN USN
MAX. la-autoasema
P. Hautakivet
8KGO?TKGP CXCWU RGUW LC MWXCWU
. Ilmastoinnin
Ilmastoinnin puhdistukset,
säädöt ja mittaukset
puhdistukset
Palvelut hoitaa
HORMITOHTORI KY
Ari Laukkanen
. Päivälämpötila 3...5
astetta.
0?C
+5
Sää vuosi sitten
+10
a) Karangan tanssilavalla, b) Naapurinvaaralla, c) Oulujärven lavalla.
3. alv. Vapunaattona lakitetaan Kajaanissa?
Paikallisennuste tänään
Meteorologi Joanna Rinne
Perjantaina
4
Hyrynsalmi
3
+6°C
+3
+1°C
Sunnuntaina
Ristijärvi
Kouvola
20
15
?12,6 °C
Kittilä
+3
10
5
Aamulla navakkaa, päivällä heikkenevää luoteistuulta. Aurinko nousee kello 4.41 ja laskee kello 21.29.
La 2.5.
Nimipäivät: Viivi, Vuokko Ortod: Ahvo, Ohvo, Saija, Soja.
Aurinko nousee kello 4.37 ja laskee kello 21.32.
Su 3.5.
4. huhtikuuta 2015 SOTKAMO
17
Työsuoritukset
Työsuoritukset
Työsuoritukset
VI -Palvelu
Korhonen OY
010 322 1313
2KGPK. Nuohoukset
Nuohoukset
?
. Huhtikuun 27. Aurinko nousee kello 4.44 ja laskee kello
21.26.
Pe 1.5.
Vappu, suomalaisen työn päivä, liputuspäivä
Nimipäivät: Vappu, Valpuri Ortod: Jere, Jari, Jarkko, Nuutti, Tamara. -GT?[URCRGTKP PQWVQ LC XCUVCCPQVVQ
Myymälämme palvelee
arkisin klo 8.00-16.00,
la-su suljettu.
Tervetuloa!
www.lvi-korhonen.fi
Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa
lankapuhelimesta 0,0821 ?/puh. + 0,1691 ?/min.
Jonotusaika on maksullinen. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla palkittiin viime maanantaina?
a) 1803 sotaveteraania, b) 990 sotaveteraania, c) 2015 sotaveteraania.
Kotimaa
Kotimaa iltapäivällä
la
su
Helsinki
11
10
9
Joensuu
11
6
7
Jyväskylä
11
1
9
8
2
4
Kajaani
Kemi
3
8
5
Lahti
13
9
9
Oulu
13
7
6
Pori
11
13
7
2
5
2
+2°C
2
Rovaniemi
Sotkamo
+1°C
3
Tampere
12
9
10
?0°C
3
Turku
12
12
10
Suomussalmi
Vaasa
12
10
7
Kajaani
Kylmää toissapäivänä
3
25
+15,4 °C
2.1970-luvulla vappuna pidettiin kesäkauden avajaiset?
pe
+4°C
Lämmintä Suomessa toissapäivänä
SOTKAMO
30
3
+4°C
+3
Kajaani
Maanantaina
3
+3
Paltamo
Odotettavissa tänään
Kainuussa
Lauantaina
a) Pietari Brahen patsas, b) Elias Lönnrotin patsas, c) Kekkospatsas.
+15
+20
+25
+30
2
4
7
3
7
6
9
4
9
11
8
3. huhtikuuta
Nimipäivää viettää Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirja, Mirella, Mirkka, Mirjami sekä ortodoksisen kalenterin mukaan
Jaakko, Ignati. #UVKQKFGP O[[PVK LC XWQMTCWU
. Torstaina 30. päivänä 1945 päättyi?
a) Jatkosota, b) Korean sota, c) Lapin sota.
7. Rusinoita sisätävä vappujuoma tunnetaan nimellä?
a) Kilju, b) Sahti, c) Sima.
4. Aurinko nousee kello 4.27 ja laskee kello 21.42.
Ke 6.5.
Nimipäivät: Ylermi Ortod: Jopi, Job. Aamulla lumisadetta, päivällä poutaantuvaa ja
selkenevää. #TMKUVQLGP VWJQCOKPGP
. ,?VGCUVKQKFGP LC MCKXQLGP V[JLGPP[MUGV
. Aurinko nousee kello
4.24 ja laskee kello 21.45.
To 7.5.
Nimipäivät: Helmi, Kastehelmi Ortod: Aake. sunnuntai pääsiäisestä
Nimipäivät: Outi Ortod: Timo, Maura, Teo. ja
matkapuhelimesta 0,0821 ?/puh. Aurinko nousee kello 4.30 ja laskee kello 21.38.
Ti 5.5.
Nimipäivät: Melina, Melissa, Maini Ortod: Irene, Irina, Irja,
Rauha. UWWTKC [OR?TKUV?VGMQLC
Keskuskatu 7,
88600 SOTKAMO
9XRNDWLQ %HWRQLDVHPD
3
. Aurinko nousee
kello 4.34 ja laskee kello 21.35.
Ma 4.5.
Nimipäivät: Roosa, Rosa, Ruusu Ortod: Pelagia, Alvi, Alpo,
Nikifor. Aurinko nousee kello 4.20 ja laskee kello 21.48.
1. + 0,059 ?/min. Maaseudulla vapunpäivä on ollut viimeinen päivä?
a) Perunansiementen nostamiselle, b) Lehmien ummessaololle,
c) Kattopäreiden höyläykselle.
5. 0400 275 129
.DLQXXQWLH $ 6RWNDPR
<ULW\VSXLVWR
9XRNUDWWDYDQD
7827$172 72,0,672 -$ 9$5$6727,/$$ 72177(-$
Olisiko
tässä sinun
paikkasi?
6RWNDPRQ 6DOPHODQUDQWD 2\
$QWWL .HOD S DQWWL NHOD#DQWWLNHOD FRP
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi!
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.?
RUOKALISTAT
Kouluateriat vko 19
Ma: Possusuikalekastike, peruna, kiinankaali-mandariinisalaatti
Ti: Broileripasta, mustaherukkahillo, marinoitu kaalikasvissalaatti
Ke: Porkkanasosekeitto, tuorekurkku, kaurasämpylä,
banaanijogurtti
To: Liha-kaalilaatikko, amerikansalaatti-tomaatti-kurkkusalaatti, puolukkahillo
Pe: Limekala, perunasose, punajuuri-omena-porkkanasalaatti
Kotihoitoateriat
Ma: Possunsuikalekastike, peruna, kasvis, salaatti, punaherukkakiisseli
Ti: Broilerkiusaus, kasvis, salaatti, karhunvatukkakiisseli
Ke: Lindströminpihvit, kastike, peruna, salaatti, mangorahka
To: Liha-kaalilaatikko, kasvis, salaatti, vaniljakiisseli ja
mansikkahillo
Pe: Limekala, perunasose, kasvis, salaatti, raparperikiisseli
La: Makkarastrogano?, peruna, kasvis, mansikkakiisseli
Su: Lohimurekepihvi, kastike, peruna, kuningatarkiisseli
PÄIVYRI
TIETOKILPAILU
Tänään on torstai 30. Vapunpäivä on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä?
a) Vuodesta 1918 alkaen, b) Vuodesta 1979 alkaen, c) Vuodesta
1945 alkaen.
6. Hinnat sis. Maanantaina vietettiin kansallista veteraanipäivää. -WKXCKOWTK RWTWP JKGMCP [O RQKUVQQP
. 23%
3XK ZZZ KXXULQDLQHQ À
Leikkaa talteen
?
044
332 4859.
Saunallinen RT-KAKSIO Suomussalmi kk. Helkama Jopo
369,- Nyt kuljetus lähialueelle 20,- Polkupyörätarvikkeet.
WEKE katiskat. Kähkönen
040 581 9916 Kuhmo.
Käyttämätön, juuri tervattu PUUVENE, pit. -95,
automaatti, leima voimassa
9.9.2015 saakka. Lisäksi 2-rantasauna ja aittoja.
Myös lyhytaikainen vuokraus
mahdollinen. 1980. Turvakaiverrus
ja nimitarra. 3200 km, mukaan 2
kypärää. P. Myynnin syy pik. Läh. Tehokas siirtokalusto. Sotkamon Kiekolla on takana
kaikin puolin hyvä ja menestyksellinen kausi.
F-juniorit pelasivat kauden aikana Leijonaliigaa,
jonka lisäksi he kävivät pelaamassa turnauksia myös
muualla.
Huhtikuun puolessa välissä F06-juniorit kävivät pelaamassa Jyväskylässä Korttelikiekkoturnauksessa.
Menestys tässä 16 joukkueen turnauksessa oli loistava, SoKi sijoittui kolmanneksi. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
Verkkoon/lehteen: . Kuhmossa
040 515 1485.
Taatusti uudenver. P. 045 130 9198.
HAUTAKIVET, KAIVERRUKSET,
KULTAUKSET, PUHDISTUS YM.
Kivityö Kemppainen p. Soita 040
836 6274, niin kerron lisää.
KLAPIPILKONTAA. Uusi mies on myös
ysinä pelaava Antti Kiiskinen, joka kuuluu Sotkamon
urheilulukion pelaajiin.
Jymyn kokoonpano tänään: Niilo Piiponniemi, Niko Korhonen, Roope Korhonen, Toni Kohonen, Immo
Rautiainen, Markus Tuikka,
Onni Määttä, Janne Hyvönen
ja Antti Kiiskinen sekä jokerit
Jani Komulainen, Veli-Matti
Sigvart ja Niko J.Korhonen.
Harjoitusottelu Jymy-Kiteen su 3.5.
kello 17 Hiukassaa.
Päättäjäisissä palkittuja:
F-juniorit: kaikki F-juniorit
palkittiin mitalein ja Leijonaliiga-kunniakirjoin
E2-juniorit:
Harjoittelija: Manu Mustonen
Kehittyjä: Matias Antila
Paras pelaaja: Janne Rautiainen
Lisäksi kaikki pelaajat palkittiin Aluesarja-kunniakirjoin.
E1-juniorit:
Harjoittelija: Jere Heikkinen
Kehittyjä: Aapo Komulainen
Paras pelaaja: Aleksanteri
Sotkamon Kiekon F2-juniorit joukkuekuvassa.
Huotari
Lisäksi kaikki pelaajat palkittiin Aluesarja-kunniakirjoin.
Vuoden Talkoolainen: Tuula
Roivainen
Vuoden Lätkäperhe: Tervot
(Marita, Jouni, Matias ja Tomi)
Vuoden Valmentaja: E2-junioreiden valmennustiimi
Vuoden Joukkue: E1-juniorit
Johtokunnan erikoispalkinto: F-juniorit ja valmennustiimi
Vuoden SoKilainen: Marjo
Kaipainen
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja
Kuhmolainen perjantaisin.
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. 0400 869 155.
PELTOMAATA, hyvissä kokonaisuuksissa jopa 200 ?/ha.
P. Maaliskuun viimeisenä
viikonloppuna Vuokatissa
järjestettiin G07- ja F06joukkueiden turnaus.
G07-joukkue voitti oman
turnauksen ja F06-joukkue
sijoittui kolmanneksi.
Loppiaisena F-juniorit
osallistuivat turnaukseen
Oulaisissa. Ti-su 10-24,
1,99?/min. Liikkuva huolto;
traktorit, kaivinkoneet, metsäkoneet ja autot.
P. Juhani
Oikarinen, Puolanka p. 050 435 1116.
SÄILÖREHUA paaleissa. 0400
322 916.
UUDET HELKAMA & MERIDA, INSERA polkupyörät, laaja mallisto. 0440 474 613.
Ostan hirven PEURAN ja PORONSARVIA (ei seinämallia).
P. Läh. Peli on 2 äk. P. P. Kolme
kopl. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. P. 044 555 5538.
KOIVU- tai SEKARANKAA Suomussalmen alueelta. puh. 040 847 2408.
OKT Kuhmo Ontojärvi Pöllynniemi, 9,5 km torilta Sotkamon
suuntaan. huhtikuuta 2015
18 URHEILU&LIIKUNTA
HANNU HUOTARI
SoKilla hyvä kausi
juniorisarjoissa
Sotkamo-lehti
toimitus.sotkamolehti@almamedia.?
Sotkamon Kiekon pelikauden 2014?2015 päätöstilaisuus pidettiin sunnuntaina
Salmelanrannassa Sara´s ravintolassa ja Kino Visiolla.
Tilaisuudessa oli paikalla
toistasataa seuratoimijaa; junioreita vanhempineen. Tarkkailulistalla ovat erityisesti pelirytmi, merkkipeli ja kaaripeli.
. 040 513 2633.
PERUNAA, Pito ja Lapinpuikula
Kuhmon torilla ma 4.5. P. 37.500?
/tarjous. Hp. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. 0500 281
338 Hyrynsalmi.
KT-YKSIÖ 34 m2 (1. Kysy lisää. Weltmeister NUORISOHARMONIKKA, koko 3/4 norm. Keskitymme omaan juttuun ja tekemiseen. (08) 741 550.
Laadukkaita TERASSILASEJA.
Tied. 480 cm, lev. Alun
perin joukkuiden piti kohdata jo eilen, mutta uhanneen
lumimyrskyn takia peli siirrettiin aatoksi.
Samat joukkueet ovat vastakkain sunnuntaina Hiukassa, kun uusi Jymy juoksee
ensimmäisen kerran kotiyleisön eteen. Vain kät. E1-joukkueen valmennustiimille (Jarkko Sonninen, Jani Komulainen,
Mikko Huotari ja Ilpo Heikkinen) myönnettiin Pohjoisen alueen valmennusvaliokunnan Juniorivalmentajien
tunnustuspalkinto.
Jymyllä edessä
tärkeimmät
harjoituspelit
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.?
Sotkamon Jymy aloittaa
miesten superpesiskauden
ulkoharjoituspelit tänään Kiteellä, jossa se kohtaa Mikko
Huotarin komennossa olevan Kiteen Pallo-90:n. P. 050 555 2534.
MOOTTORIKELKKAPURKAAMO
Jaakko. SOTKAMO Torstaina 30. Hyvä pelituntuma pitää saada, Korhonen sanoo.
Jymyn hallikausi jäi hieman vajaaksi, kun joukkue ei
päässyt SM-halli?naaleihin.
Vastapainoksi harjoituskaudesta tuli pitempi. 0400 282 352/Mika
KATTOREMONTIT takuutyönä,
kilpailukykyiseen hintaan.
P. P. Molemmat
keskittyvät harjoitteluun.
Sen sijaan Roope Korhonen
pelaa omalla paikallaan.
Jymyllä on kokoonpanossa etukentällä nuoria miehiä,
kun Onni Määttä ja Markus
Tuikka ovat avausyhdeksikön miehiä.
. 0400 168 083.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. P. P. Niko on ollut tällä paikalla erittäin positiivinen ilmestys. 0800 393 950.
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. 050 530 8162.
KAHVI- ja RUOKAKALUSTOJA
ym. 950 ?. Googleta: Rantaniemi Kuhmo P. Toni Kohosen kanssa
he muodostavat vahvan trion.
Korhonen suosittelee seuraamaan myös Kosti Rautiaisen paikalla 2-vahtina pelaavan Niko Korhosen otteita, jotka ovat yllättäneet pelinjohtajankin.
. Ota yhteyttä ja
tarjoa: 0405081569.
Suomussalmen KANSALLISPUKU, koko 38. H. 050 339 8833.
KIRPPUTORI Sotkamon seurakuntatalolla lauantaisin klo
9-13.
OSSIN
KODINKONEHUOLTO.
Ilmalämpöpumput ja kodinkoneet, myös ilt. 040 586
5291.
Vuokralle tarjotaan
RT-KAKSIO Siikarannassa, sauna ja autokatos, 57 m2. alkaen. Kaunis pihapiiri. Heti
vapaa. 1050 ?/
tarj. 5 riv. P. Soittamalla konttoriin
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 Myydään
PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Veratuotteet Anja p. kauppa. Vv. (08) 741 068
MB 2.5 Elegance vm. MYYDÄÄN PURKUOSIA
Viitasaari. p. 044 533 8353.
KIINTEISTÖJEN LUMITYÖT yms.
Kiinteistö- ja laitehuolto Teuvo
Mäkeläinen, p. P. Ei seksilinja.
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. Sari 0700 84 444,
ota talteen. Lauri Seppänen, p.
0400 281 248 Suomussalmi.
AJONEUV0JEN ILMASTOINTIHUOLLOT. Hp. P. Suokin käy. F1-juniorit pelasivat kauden aikana Leijonaliigaa sekä harjoitusotteluita
Kajaania ja Kuhmoa vastaan.
E2-juniorit pelasivat Pohjoisen alueen aluesarjaa.
Joukkue saavutti alkulohkon
jälkeen hienosti oman jatkosarjan lohkovoiton.
E2-juniorit jatkavat kautta
vielä vapun jälkeen kotiturnauksessa 2.?3.5.
E1-juniorit osallistuivat
myös Pohjoisen alueen aluesarjaan, joka huipentui loistavasti Pohjoisen alueen
aluesarjamestaruuteen.
Lisäksi joukkue pelasi turnauksia yhdessä Kuhmon
E1-junioreiden kanssa Lappeenrannassa ja Varkaudessa.
E1-juniorit järjestivät huhtikuun toisena viikonloppuna Angr y Bird Activity
Park -turnauksen Vuokatissa, joka päättyi joukkueen
voittoon. 0400
380 831.
Ostetaan
Toimivat PULSAATTORIPESUKONE ja LINKO, Kuhmo.
P. Peli maksoi viime syyskuussa 1490 ?.
Lasku näht. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. 0400 281 991, 08 712 150.
JARIN ATK-PISTE tietokonehuolto. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . P. P. Tied. 0400 239 200.
Halutaan vuokrata
METSÄPALSTA. 050 527 7209.
KENTTÄSIRKKELIN PÖYDÄN AKSELIT, rautaisilla ohjainpyörillä.
Myös kokonainen kenttäsirkkeli
kiinnostaa, Puu- tai rautarunkoinen. 0400
219 433 Hyrynsalmi.
Suomen Kivivalmisteen HAUTAKIVET. Suomussalmi.
Liikehuoneistosta täysin uudeksi remontoitu saunallinen KTKOLMIO 63,5 m2 + 8,5 m2 lämmin varasto-osake katutasossa
Syväyksenkadulla KELA:n vieressä. 0400 735 900.
Etsimme (Kuhmon) keskustasta OMAKOTITALOa, jossa 4-5
makuuhuonetta tai riittävästi
vastaavia tiloja. 040 778
1078. diskantissa. p.
0400 301 346.
Uusi SAUNANPUUKIUAS, sahattua PUUTAVARAA, KALASTUSTARVIKKEITA, traktorin TYÖVÄLINEITÄ ym. p. Metsäyh. P. 040 481 4633.
Kaikenlaista
Ota uusi suunta elämääsi. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.fi. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. 040 414 5047.
SKOOTTERI Kymco DJ 50 S, vm.
2011, aj. 0440 250 353 Kuhmo.
Vuokrataan OMAKOTITALO/ISO
RIVITALO, Suomussalmi. 150 cm.
Leivolankylällä
Sotkamossa.
Tarjoa p. 040 528 2364.
YKSIÖ tai PIENI KAKSIO miel.
Leivolankylä-Rauramo -alueelta
1.6. p. Fysiikka tulee vielä paremmin esiin.
Näytönpaikkaa Korhonen
tarjoaa myös nuorille etenijäjokereilleen Niko J.Korhoselle ja Veli-Matti Sigvartille, joille on luvassa etemistehtäviä. Luotettava ostaja.
P. 044
263 6550.
Pieni OK-TALO tai MÖKKI Kuhmon taajaman ulkopuolelta, p.
044 531 6211.
MAATILA/AUTIOTILA/TONTTI
pienehkön järven rannalta väh.
5 ha. Pelinjohtaja Mikko Korhosen mukaan edessä
ovat kauden tärkeimmät harjoitukset ennen äitienpäivän
sarja-avausta. 050 379 2746.
Remontoitu valoisa (alakerta)
KT-KOLMIO 75,5 m2 Jäniksenpolulla Ämmänsaaressa. Sähköpostilla . Ulkona Jymy on harjoitellut viimeiset
kaksi viikkoa.
Jymy pelaa tänään Kiteellä
ilman Antti Hartikaista ja
Kosti Rautiaista, jotka eivät
vielä ole täydessä iskussa
leikkauten jäljiltä. NOPEA HUOLTO, pienkoneet, polkupyörät.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. rahantarve. krs) S-salmen terveyskeskuksen läheisyydessä. 040 747 2067.
www.jarinatk-piste.fi
TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI
IT-Ylä-Kainuu Ky/Kainuu.com,
Keskuskatu 24, Suomussalmi.
P