Seija Okkonen käy bussilla kaupassa ja asioilla kolmesti viikossa. >> 4 Tärkeä paikallinen palvelu 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 • Meiltä kaikki rakennusten sähkösuunnitelmat ja -asennukset. 19-vuotias Tossavainen kuvaili päivää tasavahvaksi. Vuokatissa asuvat Eevi-Inkeri Tossavainen ja Eero Rantala onnistuivat hyvin nuorten MM-hiihdoissa Kanadassa. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 31. Siksi sisältöä ilmaiseksi jakavat ihmiset nakertavat yritysten toimintaedellytyksiä. >> 10 Kolumni: Paikallislehtien sisällön tekemiseen kuluu paljon aikaa. • Vahvalla ammattitaidolla Sotkamossa ja Kajaanissa Tarjoukset ja tilaukset Jukka Lampela p. >> 14 Mitaleja MM-hiihdoista Sotkatti-bussi aloitti toimintansa 1,5 vuotta sitten. TAMMIKUUTA 2023 NRO 9 Vaalistartit Sekä Mikko Polvinen että Silja Keränen kävivät Sotkamossa. Heikki Klemetti ajaa vuoroja. >> 2 Leivolan koulun oppilaat Minni Lauronen ja Aarre Väisänen pohtivat luokassa Sotkamo-lehteen tulevia juttuja. • Aurinkopaneelien myynti ja asennus. >> 6-7 Viikko juttujen parissa Leivolan koulussa hyvinvointi-teema on ollut mukana jo koko lukukauden ajan. 040-7374734, jukka@vaoy.fi | www.vaoy.fi VIIVI SEPPÄNEN
Aika ajoin somessa käydään keskustelua lehtijuttujen maksumuurista. Harva nappaa hyllystä mukaansa kirjan, paidan tai appelsiinin ja vilkuttaa vain mennessään kassalla kauppiaalle. Lehden sisällöstä maksamalla mahdollisuudet tarjota juttuja säilyvät jatkossakin. Korkokatto olisi hyvä asia myös opintolainaan. Ylen mukaan yleinen korkojen nousu on vaikuttanut myös opintolainaan, jota on yleisesti pidetty riskittömänä lainamuotona. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Luotu montaa erilaista materiaalia, sillä nettilehteen ja digiin sisältöä mahtuu printtiä enemmän. Siksi resurssien käyttäminen laskujen ja töiden miettimiseen voi joko katkaista opinnot tai viivästyttää opintojen valmistumista. Päivälämpötila ?5...?7 astetta. Opintovelallisia on noin 515 200 ja viime vuonna opintolainaa käytti 174 000 opiskelijaa. Sen eteen on käytetty aikaa: ideoitu, sovittu, jututettu, purettu, kirjoitettu, korjattu, kuvitettu, muokattu. Piratismin vastainen kampanja muistutti katsojia, etteivät he lataisi elokuvaa netistä, sillä katsoja tuskin sieltä varastaisi eli lataisi autoakaan ilmaiseksi. tammikuuta 2023 Viikon 4 kysymys: Oletko käynyt katsomassa Missio Gallerian näyttelyitä. Kommentit muuttuivat lähes hyökkääviksi, kun kirjoittajat pohtivat, miksi uutisia piilotetaan vain tilaajien luettavaksi. Opintolaina asettaa rajat opiskelijan arjelle. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi Y ou wouldn’t steal a car”, pomppasi televisioruudulle jännittävän musiikin kera aina ennen kuin dvd-elokuva lähti pyörimään. maaria.haikola@hillagroup.fi M oni opiskelija ottaa nykyään lainaa korkeakouluopintojensa maksamiseen. Jos korko on jo opintojen aikana huomattava kuluerä, alkaa huoli hiipiä nuoren mieleen: mistä rahaa laskujen maksuun. Miksi käyttää rahaa, kun voi saada ilmaiseksikin. Korkeakouluissa ei haluta koron nousevan, vaan toivottaisiin korkokattoa tai vastaavaa järjestelyä, kommentoi Oulun yliopiston ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja Katri Holmi. A Maksumuurin takana on toimituksen tekemä työ." Ilmaisia appelsiineja Kolumni Maaria Haikola Kirjoittaja on Sotkamo-lehden toimittaja. Opintojen jälkeen on aiheellista päästä heti töihin, koska lainoja on alettava maksaa takaisin viimeistään parin vuoden jälkeen todistuksen saamisesta. Uutismedian liitto muistuttaa, että paikallislehden elinvoimaisuus ja ylipäänsä lehden olemassaolo perustuvat nykyisin yhä enemmän lehden tilausmaksuihin. Mitä salattavaa siellä on. Jostain syystä elokuvien ja musiikin lataaminen maksamatta siitä mitään ei tuntunut aiheuttavan nettipiraateille tunnontuskia. En 147 vastausta Kyllä 34 vastausta Yhteensä 181 vastausta Viikon 5 kysymys: Tuleeko teille paperista postia. Opiskellessa olisi oivallista, jos nuori voisi käyttää aikansa ja energiansa opiskeluun. Laittomat lataukset olivat lähes arkipäivää heille, jotka netin ihmeellisestä maailmassa hakivat tarvitsemansa ilmaiseksi. Tuskin kuitenkaan mitään salattavaa, mutta maksumuurin takana on toimituksen tekemä työ. Pilvistä ja lumisateita, jotka lännestä alkaen vähenevät. Tämä mahdollistaisi sen, että opinnoista nauttii ja opittua pystyy hyödyntämään myös työelämässä. Vaikka netistä elokuvaja musiikkituotteita saakin epämääräisiltä sivustoilta shoppailtua ilmaiseksi, samaa asiaa tuskin tehtäisiin kaikkien nähden kaupassa. Kajaani Sotkamo Suomussalmi ?10°C 3 ?10°C 2 ?12°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?4 ?5 ?10 ?3 ?7 ?1 ?10 ?9 ?4 ?4 ?1 ?3 ?2 ?5 ?7 ?5 ?8 ?3 ?9 ?7 ?4 ?4 ?2 ?4 ?2 ?7 ?10 ?4 ?10 ?6 ?10 ?9 ?6 ?7 ?5 ?1 ?3 ?3 ?4 ?7 ?8 ?8 10 11 11 5 % 19 81. Käyttökelpoinen tapa jakaa juttua on jakaa sen linkkiä eteenpäin, ja muissa yhteyksissä kannattaa olla yhteydessä suoraan lehteen. Yleensä opiskelijalla on opintolainaa 10 701 euroa. Lehtien nettijutuista otetaan usein kuvakaappauksia, joita jaetaan eteenpäin kysymättä julkaisijalta eli tekijänoikeuden haltijalta lupaa. Törmäsin taannoin kommenttiketjuun, jossa vaadittiin maksumuurin takana olevia uutisia julkisesti luettavaksi. Katon ansiosta opiskelijan on mahdollista selvitä lainanhoitokuluista ja muista elämisen menoista myös opintovuosien aikana. Opintolaina asettaa rajat työlle ja arjelle Pääkirjoitus 31.1.2023 6 Päätoimittaja: Hanna Laukkanen 050 325 0352 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Juha Föhr ?7 ?6 ?6 ?5 5 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?8°C 3 ?7°C 2 ?7°C 2 ?7°C 6 Jomala +4,9 °C Kilpisjärvi ?22,2 °C Kohtalaista luoteistuulta
Miksi Suomen hallitus ei tajua hillitä ihmisten rajuja kuluja tässä tilanteessa ja tee helpotuksia polttoaineiden veroluonteisiin maksuihin. Tilanne on vain pahentunut vuosi vuodelta lastensuojeluilmoitusten määrän perusteella. Nyt tilanteen vakavuus on havaittu aluehallintovirastossakin. Poliitikkona kannan huolta maamme päättäjiemme kyvystä mukautua tavallisen ihmisen arkeen. Ja yksin asuvallakin puhutaan useista sadoista euroista. Lastensuojeluun liittyvien asioiden kanssa olen minäkin työurallani joutunut tekemisiin. Puoluetoveri, lastensuojeluasioiden kanssa työurallaan tekemisiin joutunut Terttu Huttu-Juntunen puhui samassa kokouksessa juurisyistä tarkoittaen osittain samaa asiaa. Vähemmän päättäjiä ja kansalaisia näyttäisi kiinnostavan lastensuojelu ja lasten ihmisoikeudet. Uutisvinkit: Sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi SOTKAMO, Torikatu 1 AJANVARAUS 010 312010* • pihlajalinna.fi MARJO PANTTI Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Myös akuutit asiat ja urheilijat Sotkamo 1.2., 7.2., 9.2.,10.2. Eikä tilanne ole helpottumassa lainsäädännön muutoksen myötä vuoden 2024 alussa. Lastensuojelun puutteet ovat myös taloudellinen kysymys hyvinvointialueen kannalta. Puulla tai kaukolämmöllä taloaan lämmittävät selviävät hivenen halvemmalla kuin sähkölämmittäjät. Nyt 12 kuukauden euribor on 3,3 prosenttia. käsiteltiin aihetta otsikolla ”Arvokas ja onnellinen lapsuus Kainuussa – lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2023– 2025.” Käytin tässä yhteydessä puheenvuoron varhaisesta puuttumisesta ongelmiin. Tuoreimpia tilastoja en löytänyt, mutta edellisen vuosikymmenen loppupuolella 200 ilmoituksen raja ylitettiin vuositasolla reilusti. Kuukausitasolla toki 40 euron lisälasku sekin tuntuu kuluttajilla, kun sähkön hinta kurittaa kassan riittävyyttä. Suomi on nykyisin erikoinen maa. Yksi kommentti löytyi. On tapauksia, joissa lääkkeet ovat jääneet ostamatta. Koronan alettua tankkasin dieseliä halvimmillaan alle 1,15 euroa litralta. Ykkösprioriteetteja vaikuttaisi tällä hetkellä olevan susien suojelu ja ihmisoikeuksista huudetaan suureen ääneen vain translain käsittelyn yhteydessä. Olen nähnyt, kuinka alun toisella kymmenellä oleva nuori ”huonolle jäljelle ” eksyttyään kehittyy päihteitä käyttäväksi ja pikkurötöksiä tehtailevaksi teiniksi ja omaksuu aikuisiällä sekä omalta että yhteiskunnan kannalta kestämättömän elämäntavan. Kommentissa ihmeteltiin, että onko sotea enää olemassa. Lastensuojeluasiat ovat siirtyneet hyvinvointialueelle. Se on lopulta tilojen hankalaan tilanteeseen nähden melko maltillinen nousu. Vuoden vaihtuessa ihmettelin käydessäni Lietuassa, että suomalainen Neste myy siellä dieseliä hintaan 1,60 euroa. Lähetä kuva vauvastasi sekä vauvan nimet, syntymäpäivä, pituus ja paino sekä vanhempien nimet ja asuinpaikkakunta tiistaihin 7.2.2023 klo 16 mennessä osoitteeseen aineistot@slpmedia.fi ja otsikoi postisi ”Vuoden 2022 vauvat Sotkamo-lehti”. Lisäksi alku vuoteen tulee monia kertaluonteisia maksuja tilausmaksuista lähtien. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Adoptio olisi kaiken lisäksi yhteiskunnalle muita vaihtoehtoja edullisempi ratkaisu. Sähköä 3500 kilowattituntia kuluttava keskiverto sähkölämmitystalous maksaa alvalennuksesta huolimatta lähes 300 euroa kuukaudessa lisää sähkölaskustaan. Aluevaltuuston kokouksessa 21.11. Yllä oleva listaus osoittaa, että lapsiperheelle on helposti tullut hetkessä yli tuhat euroa kuluja kuukaudessa. Polttoaineiden hinta on Suomessa järkyttävällä tasolla. Eri näkökulmasta kuin viranomaiset. tammikuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. ANU KÖNTTÄ Fysioterapeutti Sotkamo 2.-3.2. Siellä verotus on useita kymmeniä senttejä kevyempää. Eli riekoiluun saattoivat puuttua muutkin kuin omat vanhemmat. Lääkäripalvelut lähelläsi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. p. Näitä eri lastensuojelutapauksia vuosikymmenien aikana seuranneena on usein tullut mieleen, pitäisikö varhaiskasvatuksen ja koulujen henkilökunnan kiinnittää enemmän huomiota kodin ongelmista kertoviin merkkeihin lasten käytöksessä. Tarkoitan vastakkaista sukupuolta olevia aviopareja. Kun diabeetikko tai muu pysyvää lääkehoitoa saava menee apteekkiin, tulee vielä 50 euron lisäkustannus. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Resurssien puute on vakioselitys ja varmaan todellinen. Tammikuu on hankala kuukausi myös lääkkeiden alkuomavastuun osalta. OUTI PELKONEN Radiologian erikoislääkäri Ultraäänitutkimukset lähetteellä tai ilman Sotkamo 13.2. Asiakasmäärän mitoitus työntekijää kohden on lainmuutoksen jälkeen 30, nykyisin se on 35. Eli onko lopulta riittäviin resursseihin ja muihin ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin satsaaminen edullisempaa kuin näiden toimien laiminlyönneistä lankeava lasku. Naapureiden kyttääminen on ruma termi, eikä muodissa ole enää entisaikojen malli, jossa ”kylä kasvatti” lapset. Se oli enemmän kuin monessa muussa vastaavan kokoisessa kunnassa. Oikeus toimeentuloon ja huolenpitoon kuuluu jokaiselle. Sami Kilpeläinen agronomi ja valtiotieteiden maisteri eduskuntavaaliehdokas (kd.) Perheiden kuukausikulut kasvaneet jopa tuhat euroa Mielipide. Jos asuntovelallisella on henkeä kohti yleensä 100 000 euroa lainaa, niin helposti puhutaan noin 250 euron lisäkustannuksesta kuukaudessa. Korkojen nousu tuli monelle yllätyksenä. Olen jonkin aikaa seurannut, millaisen kommenttien määrän saa aikaan Kainuun alueen lehdissä julkaistu uutinen Pohjois-Suomen aluehallintoviraston Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymälle antamasta vakavasta huomautuksesta huonosti hoidetuista lastensuojelupalveluista. Yksi nykyajan tunnusmerkkejä on se, että lasta haluavien avioparien on byrokratian ja tiukkojen säännösten takia vaikeaa saada adoptoitua lasta. Erään televisio-ohjelman otsikkoa vapaasti lainaten syytä huolestumiseen on. TUOMO EROLA Neurokirurgian ja ortopedian erikoislääkäri Sotkamo 6.2. ANNE LÄTTI Keuhkosairauksien erikoislääkäri Sotkamo 4.2. Lapsettomuus on suuri tragedia, kuten on lasten huono kohtelukin. Yksi juurisyy löytyy siitä, että puhutaan herkistä asioista. Yksityisiin perhekoteihin lasten ja nuorten sijoittaminen ei ole halpaa lystiä. Valtio saa melkein tuplamäärän alv-tuottoja polttoaineista, mutta meille maakuntien autoilijoille apuja ei ole tarjottu. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Koko sosiaalija asumistukijärjestelmä vaatisi uudistusta, että tuilla ei nosteta aiheettomasti kaikkien asuntojen ja vuokralaisten kustannuksia. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 7200. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Tuki on korkeintaan satasen. Kirjoita napakasti. 010 665 7200 Mielipide. Luonnonvarakeskus arvioi, että ruokaostosten hinta vuositasolla on noussut 500 euroa. Tiistaina 31. Kahden hengen osalta jo yli 500 euron lisäkustannuksesta. Löysän rahapolitiikan seuraukset ovat olleet ilmassa jo pidempään. Muiden asioihin ei puututa, vaikka kerrostalohuoneiston naapurissa seinän läpi kuuluvien äänien perusteella on kyse ihmisten hengestä ja terveydestä. Tyypillistä näille tapauksille on ollut se, että silmänsä ovat ummistaneet kaikki, joilla olisi ollut mahdollisuus asioiden kulkuun vaikuttaa. Rahaa palaa jo noin 2,3 miljardia euroa. Kelan asumistuetkin ovat pitkään valuneet pääkaupunkiseudulle. Tämä rahaa menee asunnon omistajien ja grynderien pussiin. Pertti Granqvist Aluevaltuutettu, vasemmistoliitto Syytä huoleen on. Tammikuu on suomalaisille järkyttävän kallis kuukausi. Alv-alennuksia ei ruoka-alalle hallitus esittänyt, vaikka se olisi näinä kuukausina auttanut tiukimmilla olevia. KATJA ERKKILÄ Yleislääketieteen erikoislääkäri Sotkamo 8.2. On aika tehdä päätöksiä, joilla tavallisten ihmisten kuluja voidaan pienentää. Kirjoituksia ei palauteta. Jos tämä kaikki on johtunut siitä, ettei elämänsä alussa olevan lapsen ongelmiin ole syystä ja toisesta puututtu ajoissa, maksetaan järjestelmän epäonnistumisesta kohtuuttoman kallis lasku. Tosi asia on, että epäonnistuneen sähkömarkkinoiden vapauttamisen sijaan tarvitaan ’hintakatto’ hillitsemään ylikorkeita sähkön hintoja ja pitkien matkojen maassa myös polttoaineiden ylimääräisiä veroja on madallettava Liettuan tapaan. Vuoden 2022 VAUVAT Julkaisemme kuvat Sotkamo-lehden lukijaperheisiin vuonna 2022 syntyneistä vauvoista Sotkamo-lehdessä pe 17.2.2023. Nyt ollaan yli kahden euron. Sotkamossa lastensuojelun ongelmat ovat olleet jo tiedossa pitkään, vuosikymmenien ajan
Karjalainen kysyy. Se tarkoittaa postin jakamista varhaisjakelualueilla joka toinen viikko kolmena ja joka toinen viikko kahtena päivänä. Ajatus aloitteeseen lähti lasten ja nuorten fyysistä toimintakykyä mittaavista Move!-testin tuloksista. Myös opiskelu onnistuu paremmin, kun keho voi hyvin. He ovat työstäneet aloitetta lasten ja nuorten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi. Laki tulee voimaan tämän vuoden lokakuussa. Kokonaisnettomuutto kertoo kuntien välisen nettomuuton ja nettomaahanmuuton summan. Paikallisliikenteen vuorojen ajamisen Klemetit sopivat yhdessä. Sotkamon väkiluku kasvaa paa tuttuja. – Hyvä on ensimmäinen kyyti ja maisemia näkyy, Kerttu sanoo. Tässä on tietynlainen vapaus, kun kukaan ei ole kyyräämässä, Heikki sanoo.. Palvelu on koululaisille tärkeä lähipalvelu, josta myös muut kuntalaiset hyötyvät. Hän käyttää paikallisbussia kolme kertaa viikossa. Joskus saattaa tulla uusia rakennuksia Vuokattiin, ja bussissa taVolvo on tullut tutuksi paikallisille Viime vuonna toimintansa aloittanut Sotkamon paikallisbussi Sotkatti vaati viime talvena useamman remontin. Kyydissä istuvat niin lapset, työikäiset kuin eläkeläisetkin. Myös eläkeläisille matkakortti on ilmainen. Eduskunta ei ulottanut jakelutukea 1–2 kertaa viikossa ilmestyviin lehtiin. Heidän työnantajansa on kouvolalainen Kymen Charterline Oy, joka reilut 1,5 vuotta sitten valittiin paikallisliikenteen tuottajaksi Sotkamoon. Sotkamon kunta antaa yläkoululaisille ja lukiolaisille ilmaisen matkakortin, jolla voi matkustaa Sotkatissa. Hanna Laukkanen Kello on sunnuntaina 12.10, kun Heikki Klemetti kurvaa Matkahuollon pihasta pois paikallisbussi Sotkatilla. – Mukavaa tässä on, että saamme vapaasti toimia Laurin kanssa. Tämä toimii äärettömän hyvin. Veljekset Heikki ja Lauri Klemetti kuljettavat Sotkattia kahdestaan. Valtio tukee sanomalehtien jakelua kahtena arkipäivänä viikossa vuoden 2027 loppuun saakka. Harva Sotkamon kokoinen kunta pystyy palvelemaan myös julkisen bussiliikenteen käyttäjiä. Liikenneja viestintävaliokunta kertoi Postille, että vuoropäiväjakelu on tärkeä. Antti Klemetti on bussin kyydissä aina kun käy Sotkamossa vierailulla. Tutkitusti fyysinen liikunta edistää mielenterveyttä, ja toisinpäin – kun mieli on terve, jaksaa lähteä lenkille. Polvijärvellä asuva Antti Klemetti otti äitinsä Kerttu Klemetin ensimmäistä kertaa Sotkatin kyytiin. – Olen nyt vuoden käyttänyt bussia sen jälkeen kun myin oman autoni pois. tammikuuta 2023 Sotkamo-lehti Eduskunta hyväksyi postilain uudistuksen ja siihen liittyvän jakelutuen, kertoo Medialiitto. tammikuuta. Aluksi Okkonen ihmetteli aikataulujen merkintöjä, mutta nyt aikataulutus sujuu hyvin. Heikki Klemetti kuljetti kolmekymmentä vuotta Pohjolan Matkan linjaautoja ennen kun otti ohjattavakseen paikallisbussin. Klemetti sanoo, että etenkin arkipäivisin bussissa on täyttä. Nytkin pysäkillä oli entinen opettajani. Tuki koskee hallituksen esityksen mukaisesti vain vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyviä sanomalehtiä. Aikataulut ovat sujuvat ja ajoitan käynnin siten, että käyn asioilla keskustassa. Vuoden 2022 osalta Sotkamon kokonaisnettomuutto oli 85 henkeä. Lailla pyritään turvaamaan paikallislehtien asema merkittävinä tiedonvälittäjinä. Laurista tietää, että bussi on valmiina aamulla, kun pitää lähteä ajamaan, Heikki sanoo. Tämän tietävät Kajaanin lukiolla parhaillaan hyppytuntiaan viettävät Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuuston (AlNu) varapuheenjohtaja Venla Österberg, 16, ja Fanni Karjalainen, 16. Sen sijaan eduskunta edellytti, että valtioneuvosto valmistelee lain mediatuesta. – Sanoin, että jos Lauri lähtee mukaan kuljettajaksi, niin minäkin suostun. – Käyn katsomassa, miltä täällä näyttää. Vuoro alkaa arkisin aamuseitsemältä ja päättyy kello 19.45. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Maailma parantuu joka kerta, kun voi kuljettajan kanssa jutella, Okkonen sanoo. LAURA HILTUNEN Sotkamo-lehti Sotkamon asukasluku oli vuoden 2022 päätyttyä 10 352. Postin jakelu harvenee Heikki Klemetti on ajanut pitkän aikaa erilaisia busseja. Matkahuollolta Makkosenmäelle päin on kulkemassa Seija Okkonen. Laura Hiltunen Riittävällä liikunnalla on merkitystä lasten ja nuorten hyvinvointiin ja sitä kautta jaksamiseen sekä nyt että tulevaisuudessa. Suosittelen kaikille, että käyvät lenkin tekemässä bussilla, Antti Klemetti sanoo. Hän kysäisee kuljettajilta aikatauluja. Sotkamon asukasluvun kehitys on parempi kuin muiden Kainuun kuntien. – Liikun sen mukaan, miten aikataulut ovat. Uusia sotkamolaisia syntyi viime vuonna melkein 70 vauvaa. Antti Klemetti ja Kerttu Klemetti kävivät bussin kyydissä sunnuntai-ajelulla. Postin jakelu harvenee kolmeen päivään viikossa myös varhaisjakelualueiden ulkopuolella. AlNu hyväksyi aloitteen tiistaina 24. Kehitys menee alaspäin, joten kuka käy töissä, jos nuoret eivät enää jaksa käydä koulussa. Österberg ja Karjalainen mainitsevat myös nuorisovaltuuston vuonna 2021 tekemän valtuustoaloitteen, jossa vaadittiin toimia nuorten mielenterveyspalvelujen tarpeen kartoittamiseksi ja tarpeenmukaisten palvelujen tarjoamiseksi. Aiemmin hän oli töissä Pohjolan Matkalla. – Kun saavumme maanantai-aamuisin Matkahuollolle, bussi on täynnä kyytiläisiä, jotka ovat tulleet kyytiin Makkosenmäeltä, Klemetti sanoo. – Huonokuntoisista lapsista tulee huonokuntoisia aikuisia. Karjalainen ja Österberg viittaavat viime vuoden mittaustuloksiin, joiden mukaan yli puolella kainuulaisista viidesluokkalaisista pojista on fyysisen toimintakyvyn ongelmia. Aloite viedään Kainuun hyvinvointialueen hallitukselle ja valtuustolle sekä kuntien sivistyslautakunnille ja järjestöille. Toimia nuorten liikkumisen eteen Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuuston sihteeri Fanni Karjalainen (vas.) ja varapuheenjohtaja Venla Österberg toivovat nuorten liikunnallisuutta lisättävän
Saastamoinen toimii myös Kainuun Kokoomuksen puheenjohtajana. Kilpeläinen valittiin voittajaksi avoimeen Vireä Viranhaltija -kilpailuun tulleiden ehdotusten perusteella. tammikuuta. – Ilman Vekka-liikenteen Mika Kopsaa olisimme olleet pulassa monta kertaa. Vuonna 2022 Sotkamon pitäjä täytti 375 vuotta, ja kunnassa on järjestetty lukematon määrä upeita juhlavuoden tapahtumia: muun muassa Sotkamon kunnan isännöimät Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaalit, Club for Fiven konsertti Hiidenportin kansallispuistossa sekä Hiukan tulen ja valon juhla. Myös pitkäaikaistyöttömyyden väheneminen jatkuu. – Viime talvena joka kuukausi oli jossain vikaa. Klemetti toivoo, että Sotkamoon saataisiin yritys, jolla olisi aikaa ja tilaa korjata busseja. – Se saa näyttämään meidät kaikki oikein virkeinä. Palkinto luovutettiin Kilpeläiselle Big Friday -yritystapahtumassa perjantaina 27. Työvoiman kysyntä piristyi uudelleen joulukuussa ja työvoimasta on kova pula, kertoo Kainuun ely-keskus työllisyyskatsauksessaan. Saastamoinen on myös ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Volvo on vuosimallia 2012 ja tuli käytettynä Norjasta Kouvolan kautta Sotkamoon. Ja se myös kunnioittaa tapahtumien järjestäjiä, että tullaan paikalle, kun kutsutaan. Mika Kilpeläinen oli palkittavana perjantaina. tammikuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 5 Sotkamo-lehti Kokoomuksen puoluevaltuusto nimesi kokouksessaan puoluehallituksen vuodelle 2023 lauantaina. Kainuun työttömyysaste oli ely-keskusalueista seitsemänneksi matalin. Tästä esimerkkinä vuoden 2019 rohkea repäisy, kun Sotkamo laski tuloveroprosenttia puolellatoista prosenttiyksiköllä, vaikka yleinen suuntaus Suomessa oli päinvastainen. Koronakriisiä edeltävään vuoden 2019 joulukuun loppuun verrattuna työttömyys laski 465 hengellä. Muutoksen taustalla on paikkamäärien huomattava kasvu palveluja myyntityöntekijöillä (+290) sekä prosessija kuljetustyöntekijöillä (+95). Korjaamoilla ei ole sopivia tiloja tai yrittäjien kaikki aika menee oman raskaan kaluston korjaamiseen. Kilpeläinen pitää myös säännöllisin väliajoin kunnanjohtajan Facebook-livelähetyksiä, joissa hän tiedottaa kuntalaisia ajankohtaisista asioista. Mika Kilpeläinen valittiin vireäksi viranhaltijaksi Jukka Keränen Kainuun työttömyys laski joulukuussa 8 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ja 13 prosenttia koronakriisiä edeltävästä vuoden 2019 joulukuusta. Hänen mukaansa tärkeä syy tunnustuksen taustalla on virkeä Sotkamon kunta, joka tarjoaa tekemistä kaikille – myös viranhaltijoille. Työvoiman kysyntä merkittävässä kasvussa Viime talvi ei ollut suotuisa Sotkatille, sillä autoon piti tehdä useampi remontti. Vireä Viranhaltija -tunnustus jaettiin 39. – Aina olen pyrkinyt osallistumaan tapahtumiin, kun se on ollut mahdollista. Vaikeinta oli löytää teollisuustuotteiden kokoonpanijoita, myyjiä, kauppiaita, avustavia keittiöja ruokatyöntekijöitä sekä terveydenhuollon asiantuntijoita. Kunnanjohtajan työssä ollaan Kilpeläisen mukaan tietyllä tavalla aina töissä, kun kunnan asiat pitävät liikkeellä. Tämä on 0,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten ja 1,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin kolme vuotta sitten. Kainuussa oli joulukuun lopussa 3 082 työtöntä työnhakijaa, mikä on 253 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kilpeläinen on palkinnon perustelujen mukaan poikkeuksetta aina mukana niin pienissä kuin isoissakin tapahtumissa auttamassa ja tukemassa tapahtumajärjestäjiä sekä edustamassa kuntaa. Jos Volvoon tulee korjattavaa, usein on toinen joutunut viemään vapaalla auton korjaamolle Kajaaniin. Tekijöistä on pulaa alalla kuin alalla ja kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän tai vain hieman enemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Kilpeläinen on ollut omalta osaltaan edistämässä kunnan uudisrakentamista muun muassa Vuokatti Areenan ja Marjexstadionin myötä. Työvoiman kysyntä oli Kainuussa vuonna 2021 ennätyksellistä ja jatkui vilkkaana alkuvuonna 2022, mutta tämän jälkeen kysyntä on hiipunut. Vaikka veljekset ovat työntekijöitä, he ovat yrittäjämäisesti koonneet ympärilleen yhteistyöverkoston, josta saa apua auto-ongelmiin. – Kilpeläinen ei kunnanjohtajana jämähdä vanhaan, vaan kehittää ja ajaa uusia asioita eteenpäin riskit tunnistaen ja halliten. Veroprosentin lasku toi keskituloiselle palkansaajalle yli 500 euroa lisää käytettävää rahaa vuodessa, toteaa Kajaanin Nuorkauppakamari palkinnon perusteluissa. Haastavaa oli löytää myös muun muassa suojeluja vartiointityöntekijöitä, terveydenhuollon erityisasiantuntijoita, kuten lääkäreitä sekä hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöitä. Saastamoinen jatkaa puoluehallituksessa Maaria Haikola, Marjatta Kurvinen Kainuun vuoden 2022 vireäksi viranhaltijaksi on valittu Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen. kerran. – Ei ole sellaista päivää tullut vielä, että pitäisi miettiä, olisiko minulla mitään tekemistä, hän sanoo. Sotkamo on kuitenkin sellainen paikka, jossa mennään eteenpäin ja tapahtuu paljon, hän toteaa. Monesti verenpainetta nostatti, kun meidän piti Laurin kanssa miettiä, mistä saadaan varaauto, Heikki Klemetti sanoo. VEERA KORHONEN/ARKISTOKUVA KUVAT: HANNA LAUKKANEN ANNI HEIKKINEN. Muut Kainuun Kokoomuksen ehdokkaat ovat Riikka Huotari Sotkamosta ja Matti Heikkinen Kajaanista. Tiistaina 31. Kilpeläinen kertoo tehdyn työn huomioimisen tuntuvan hienolta. Varajäseneksi valittiin Matti-Jussi Pollari Kuhmosta. Joulukuu kuitenkin käänsi kehityksen ainakin hetkellisesti. Kilpeläinen on johtanut Sotkamon kuntaa palkintoperusteiden mukaan rohkeasti ja määrätietoisesti. Teollisuuden kokoonpanijoita tarvitaan. Tiedotusväylän tärkeys korostui erityisesti poikkeusaikana. Kainuun Kokoomusta edustaa Jyri Saastamoinen Paltamosta. Muun muassa Vekka-liikenne on lainannut vara-autoja ja Jouni Sirviö on vaihtanut bussin osia. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kainuussa kuun lopussa 10. Kilpeläinen on ollut omalta osaltaan edistämässä kunnan elinvoimaisuutta, liike-elämää, liikuntaa ja kulttuuria sekä uudisrakentamista muun muassa vuonna 2021 valmistuneen Vuokatti Areenan ja viime vuonna rakennetun Marjexstadionin myötä
Keräsen luontosuhde on monipuolinen. Kun päivät venyivät, väsyneenä liikkumaan lähteminen hankaloitui. – Yleensäkin se auttaa keskittymiseen varsinkin kouluhommissa. – Tiedetään, että korona oli monille iso rutistus myös työelämässä. Liikunnallinen elämäntapa käynnistyy jo lapsuuden aikana, ja Vuokatti mahdollistaa monien eri lajien harrastamisen. Liikunta antaa hänelle kuntoa ja piristää mieltä. Ähtävä kertoo tottuneensa liikkumaan koko elämänsä ajan, ja siitä on tullut elämäntapa. Mitkä ovat ne keinot, joilla saada innostusta harrastukseen. Hän kilpailee yhdistetyssä, ja lenkkeily sekä muu harjoittelu kuuluvat vahvasti hänen arkeensa. On tärkeää kuulla se viesti, mikä täällä ihmisillä on mielessä. Keränen ei kannata kaupungistumista, vaan toivoo tasapainoista aluetta, jossa maaseudullakin on asujia. Takana hiihtänyt Mari Varjonen iloitsi kaksikon tsemppauksesta lenkin aikana. – Me kannustamme liikkumaan omalla tavalla ja omalla vauhdilla niin, että kaikki löytävät liikkumisen riemun ja myös ymmärryksen siitä, kuinka paljon se tuo energiaa työelämään ja vapaa-aikaan, hän kertoo. Varjonen näkee, ettei Sotkamossa olla kriittisellä polulla liikkumattomuuden suhteen, sillä paikkakunnalla on totuttu liikkumaan ja harrastamaan. – Sanotaan, että nykyajan ihmisten iästä voidaan ottaa kymmenen vuotta pois verrattuna vanhaan aikaan. Maakuntatasolta minulla on kokemus, että pystyn hyvin puhumaan eri ihmisten ja eri puolueiden edustajien kanssa. Vaikka urheiluopisto mielletään Varjosen mukaan vahvasti huippu-urheilupaikaksi, on se myös aktiiviliikkujien sekä terveellisen elämäntavan etsijöille sopiva paikka löytää into liikkumiseen. – Tykkään olla luonnossa ja lasten kanssa koitetaan yhdessä käydä retkellä ja hiihtämässä. Se on politiikan tekemisen edellytys, hän sanoo. Yhdessä mietitään, miten asiaa viedään eteenpäin. Varjonen kertoo, että liikkumattomuus aiheuttaa vuositasolla useiden miljardien kustannukset, joihin Suomella ei ole varaa. – Politiikassa ei saa mitään yksin aikaiseksi. Kun meillä on koko maa asuttuna, niin se on myös turvallisuusja puolustuspoliittinen kysymys selvästi. Geopoliittinen tilanne, huoltovarmuus ja turvallisuuskysymykset liittyvät Keräsen mielestä Kainuun elinvoimaan. – On tärkeää pitää yhteyttä esimerkiksi kuntien kanssa, miten alueella menee. – Kainuussa on hyvä elää ja ihana asua. Toivon, ettei tämä jossain vaiheessa käänny toisin päin, hän toteaa. Jos liikunnallinen elämäntapa ja sen tuoma kipinä saadaan säilymään koko elämän, estää se tehokkaasti liikkumattomuutta. Moni haluaa pysyä kotiseudulla, verkosto ja perhe ovat tärkeitä. A Osa lapsista ja nuorista liikkuu liian vähän. Julkisuudessa ja mediassa on käyty keskustelua erityisesti liikkumattomuudesta ja liikkumisen eriytymisestä. Mikä puhuttaa ja mietityttää. Myös koronalla oli vaikutusta liikuntaharrastukseen: se jakoi kansaa ulkoliikkujiin ja heihin, joilla liikuntaharrastus katkesi kuntosalien ja muiden harrastepaikkojen mentyä kiinni. Kainuussa ehdokas on viihtynyt perheensä kanssa pitkään. – Kun ajatellaan kokonaiskestävyyttä (taloudellista, ekologista, sosiaalista, kulttuurillista), tasapainoinen aluekehitys on kokonaiskestävyyden mukaista. Kilpaurheilija Rasmus Ähtävä kertoo, että häntä liikkumisessa viehättää hienojen suoritusten tekeminen. Koululiikunnassa mukavaa on luistella, ja ulkopelit ovat hauskaa tekemistä kavereiden kanssa. Harrastus voi lähteä liikkeelle mielekkään lajin löytymisestä tai kuntokartoituksesta. Kakkosluokkalainen Aino Tervo on innokas liikkuja: suosikkitekemisiin hänellä kuuluvat esimerkiksi käsilläseisonta ja trampoliinilla hyppely. Luonto on myös itseisarvo, ja siksi luontoa ei pidä ajatella vain hyödyn näkökulmasta, hän sanoo. Talvella tulee myös hiihdettyä, ja vauhti hänellä onkin hurja. Usein aiemmin liikuntaa harrastaneet ryhtyvät ahmimaan kilometrejä ja tunteja, mutta Aino Tervo (vas.) lähti yhteiselle hiihtolenkille Rasmus Ähtävän kanssa. Pienimuotoista ruuankasvatusta on kiva tehdä, kun ehtii, hän sanoo. Minusta on aika hassua, että kaupungistumisen nimissä rakennetaan kauheasti uutta infraa, kun muualla sitä on käyttökelpoista. HANNA LAUKKANEN. – On tärkeää, että meillä turvataan ruuanja energiantuotanto perustarpeet Suomessa. Huomaan, että olen virkeämpi silloin, kun olen treenannut. Ja sitten kun on hetken aikaa lähtemättä, uuden buustin löytäminen voi olla vaikeaa, Varjonen sanoo. Moni itselle tärkeä asia on läsnä koko ajan. – Ympäristöpuolen diplomi-insinööri olen, niin opintojen kautta tuli ymmärrys siitä, mikä tämä maailmantila on. – Silloin pääsee juoksemaan lujempaa ilman kenkiä, hän sanoo. Silja Keränen ei kannata kaupungistumista Liikkumattomuus on kansallinen kehityskulku, joka tulee ottaa vakavasti. Kansanedustajalla on merkittävä rooli, mutta kaikilla muillakin toimijoilla on tärkeä tehtävä. Haluan tehdä jotakin enemmän. Liikunta tuo tyytyväisyyttä ja iloa Maaria Haikola Lasten ja nuorten liikkumattomuus on ilmiö, jonka kehityskulkuun tulee Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjosen mukaan suhtautua vakavasti. Keränen toimii useissa luottamustehtävissä Kajaanissa ja Kainuun maakunnassa. Luonto ja ympäristöasiat oli se syy liittyä Vihreisiin. Haasteena siinä ovat Varjosen mukaan muun muassa työelämän kiireet, jotka vievät aikaa liikkumiselta. Kajaanilaisen Keräsen mielestä on hyvä, että Vihreillä sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ihmisoikeudet ovat osa politiikkaa. Tämä kehityskulun pysäyttämiseen on paneuduttava laajaalaisesti." Mari Varjonen toimitusjohtaja, Vuokatti Sport Silja Keräsen mukaan aluepolitikka on myös turvallisuuspolitiikkaa. Liikkumaan kannattaa hänen mukaansa lähteä sillä metodilla, että puoli kilometriä on parempi kuin nolla kilometriä. Jos Keränen tulisi valituksi, hän tekisi eduskunnassa mahdollisimman paljon yhteistyötä. Liikkumattomuutta voidaan Mari Varjosen mukaan estää, kun liikunnallinen elämäntapa säilyy läpi elämän. Hän opiskelee tietotekniikkaa Tampereella, mutta etäaika on mahdollistanut harjoittelun kotiseuduilla. Saa perheenä lasten kanssa elää tavallista maanläheistä elämää. – Osa lapsista ja nuorista liikkuu liian vähän. tammikuuta 2023 Hanna Laukkanen Vihreiden kansanedustajaehdokas Silja Keränen vieraili lauantaina Sotkamossa. Tämä kehityskulun pysäyttämiseen on paneuduttava laajaalaisesti, Varjonen toteaa. Liikkumattomuus näkyy eri-ikäisten arjessa, mutta vaikutuksia sillä on myös laajemmin yhteiskunnallisesti: liikkumattomuus vaikuttaa niin kansanterveyteen kuin julkiseen talouteen. Aino kertoo pitävänsä enemmän sisäliikunnasta. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31
– Olen saanut sadoilta ihmisiltä viestiä kirjan julkaisun jälkeen. – Halusin kertoa asiat niin kuin ne ovat oikeasti menneet, ettei niitä lähdetä hirveästi silottelemaan, Kukkonen sanoo. Hanna Laukkanen Kuhmolaisen kansanedustajaehdokkaan Mikko Polvisen vaalikiertue kävi lauantaina Sotkamossa. Kannanhoidollinen metsästys pitää ottaa Suomessa käyttöön ja kannanhoidollisista luvista ei voi valittaa, Polvinen sanoo. – Vuokatissa on varmasti tilaa kaikille sekä me kaikki kannustamme tasavertaisesti toisiamme. Ymmärsin, että kasvipohjainen trendi on niin kova, niin tässä voisi olla koko loppuelämäksi duunia. Rytäkässä välit katkesivat kokonaan toiseen veljeen. Kun tulin Helsinkiin työelämään, tunsin kaupungista yhden ihmisen, Kukkonen kertoo. Yrittäjä, enkelisijoittaja ja hallitusammattilainen, joka sijoittaa innovatiivisiin ruokaja juomaalan yrityksiin. Nykyisin mukana muun muassa älyruokayhtiö Elo Healthissa sekä ruoka-alan yhtiöissä Foodinissa ja MeEatissa. Hänen mukaansa ehdokkaat tekevät tiivistä yhteistyötä kainuulaisten asioiden edistämiseksi. Hän liittyi perussuomalaisiin, koska halusi ajatella vapaasti ja sanoa omat mielipiteensä. Sotkamossa varttuneen liikemiehen elämässä on riittänyt käänteitä: hän eteni ensin kansainvälisellä mainosja startup-alalla, mutta lähti lopulta kehittämään kahden veljensä kanssa kauramaitotuotteita perheyritykseen. . Ehdokkaalle on tärkeää, että puolue on kansalaisten puolella ja haluaa pitää rahat Suomessa. Hän on käynyt synnyinseuduillaan Sotkamossa edellisen kerran vuonna 2015. Kun Kukkonen aloitti uransa mainostoimistoissa, metsän keskeltä tulleen oli ansaittava meriittinsä jotenkin muuten kuin paikallisten kollegoiden, esimerkiksi yöelämässä verkostoitumalla. Epäselväksi ei jää myöskään nousujohteisen uran varjopuoli – päihdeongelma, joka sai alkunsa jo nuoruuden kauppaopistovuosina Kajaanissa. . Se vaatii hänen mielestään muutoksen ja suoraan hallitusohjelmaan kirjaamisen. Maalaisjärki auttoi pitkälle Juha-Petteri Kukkonen toivoo voivansa piipahtaa Kainuussa ensi kesänä. Hän sanoo, että Kainuussa hänet tunnetaan yhteistyöntekijänä. Liikunta tuo tyytyväisyyttä ja iloa kaikille, hän sanoo.. . Nämä hinnat tappaa maaseudun yrityksiä ja maaseudun karjantuoton yrityksiä, Polvinen sanoi toritapahtumassa. Syntynyt 1979 Sotkamossa. . Mies sanoo ”sekoilleensa pitkin maita ja mantuja”, ja naisiakin on riittänyt äkkirikastumisen jälkeen. Tehtäväkseen hän sai rakentaa Kaslinkille kauratuotteiden brändin. – Kainuulaisuus tulee siinäkin, että v***u, minähän pärjään ja nyt lähdetään tekemään asioita. . Kukkonen on vasta nelikymppinen, mutta tuoreessa Kaurakuningaskirjassa (WSOY) hän jo niputtaa kuluneet vuosikymmenet yksiin kansiin. Perussuomalaisiin Polvinen on kuulunut kymmenen vuotta. PYRY ANTERO PIETILÄINEN Liikemiehenä menestynyt Juha-Petteri Kukkonen kertoo elämäkerrassaan, kuinka nousi Sotkamosta multimiljonääriksi. Juha-Petteri Kukkonen . – Velipojat miettivät sukupolvenvaihdoksen jälkeen, että kaurabisnes voisi olla aika kova juttu. Raha vapauttaa paljon, mutta ei se mitään ongelmia poista. Me tarvitaan kainuulaisia kansanedustajia, joita minä toivon olevan mahdollisimman paljon. Sotkamo on tällä hetkellä elinvoimaisin helmi Kainuussa. Kertoo Ville Kormilaisen kanssa kirjoittamassaan Kaurakuningas-kirjassa (WSOY), kuinka nousi Kainuusta multimiljonääriksi. Ne määrittelevät, voiko meillä harrastaa koiraharrastusta, metsästystä ja voivatko sudet määritellä, miten lapset liikkuvat pihalla, hän sanoi. Polvinen kertoo, että hänen luontosuhteensa lähtee ihan lapsuudesta asti ja metsä on hänen kirkkonsa. tammikuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 7 Liikunta tuo tyytyväisyyttä ja iloa VIIVI SEPPÄNEN Katja Mabrouk Rehellisyys. Bisnesmaailmassa Kukkonen kokee menestyneensä kunnianhimonsa takia. . Ehdokkaan mielestä Suomen itsenäisyyden pitäminen ja puolustuskyvyn ylläpitäminen vaatii Kainuuseen asukkaita. Kainuun elinvoima tärkein vaaliteema Polviselle Mikko Polvinen jutteli Sotkamon torilla ihmisten kanssa. Hän haluaa tehdä paljon sen eteen, että Kainuussa säilyisi elinvoima ja asiakasluku lisääntyisi. Olen aina ollut tosi avoin, kerron ihmisille avoimesti asioista. Kaurakuninkaassa sinisilmäiseksi sotkamolaiseksi itseään luonnehtiva Kukkonen kasvoi Vuokatinvaarojen juurella Riekinrannassa, Iso-Kiimasen rantamilla. Varsinkin menestyneet yrittäjät ovat sanoneet, että onpa hyvä, että joku uskaltaa kertoa, millaista se on. Monta kertaa matkan varrella mopo olisi voinut karata aika pahasti käsistä, mutta se maalaisjärki, joka on sieltä Vuokatinvaaroilta lähtöisin, on vienyt ja kantanut pitkälle. Hän lähti vuonna 2016 mukaan isänsä perustamaan firmaan, jota hänen veljensä olivat jo tuolloin luotsanneet vuosia Kouvolassa. Meillä muilla kunnilla ja ehkä myös Suomella on paljon opittavaa sotkamolaisesta tavasta tehdä ja menestyä. Juuret aiheuttivat hänessä epävarmuutta ja alemmuudentuntoa, mutta toisaalta myös näyttämisenhalua. . Se oli ainoa ehto, jonka Kaslink-elintarvikeyhtiön myynnillä multimiljonääriksi noussut JuhaPetteri Kukkonen asetti sille, että hänen elämäntarinansa julkaistaisiin kirjana. Kukkonen lähti Kainuusta parikymppisenä, ja Sotkamossa hän on käynyt edelliskerran vuonna 2015, mutta elämäntarinassa maakunnalla on merkittävä rooli. . Jo kolmen vuoden aktiivisen brändäyksen jälkeen Fazer osti Kaslinkin ja veljeksistä tuli miljonäärejä. Varjonen tunnistaa välillä tämän ilmiön, mutta hän kertoo liikuntapaikoilta löytyvän tilaa jokaiselle. Rikastui myytyään veljiensä kanssa Kaslink-elintarvikeyrityksen Fazerille vuonna 2019. Sitä voi edelleenkin pitää ihan poikkeuksellisena urasiirtona, että lähdin perheyritykseen, hän sanoo. Hieman aiemmin yhtiö oli saatu pelastettua konkurssilta. Kansallisesti pystytään paljon määrittelemään, mitä suurpetopolitiikalle tehdään, Polvinen sanoo. Niissä kerrotaan, kuinka paljon tehtiin töitä ja menestyttiin, muttei sitä, mitä on oikeasti tapahtunut. KUKA. Hänen mukaansa aluepolitiikka on samalla Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Hänen mielestään Suomessa on tapana glorifioida yritysja yrittäjätarinoita, joissa tapahtuu iso yrityskauppa. . . Asuu Helsingissä, kaksi alakouluikäistä poikaa. – Vain kainuulaiset ovat kainuulaisten puolella. – Se on se juttu, mikä on varmasti auttanut tosi paljon. Joitakin voi myös jännittää lähteä urheilemaan Vuokattiin huippu-urheilijoiden sekaan. – Maailma oli aika mustavalkoista Kainuussa, kun elin siellä 1980–90-luvuilla. Aktiivisena metsästäjänä hän haluaa muutosta metsästyksen lainsäädäntöön. – Sotkamolaiset voivat olla ylpeitä Sotkamosta. Hän sanoo olevansa myös poikkeuksellisen sosiaalinen suomalaiseksi ihmiseksi. Sotkamon torilla kuuntelemassa olleille ihmisille ehdokas haluaa luoda tulevaisuuden uskoa Sotkamoon. Hänen mukaansa Kainuu ei tarjonnut roolimalleja siihen, mihin pisteeseen hän on elämässään edennyt, mutta antoi hyvän ja turvallisen alustan kasvaa tasapainoiseksi. . Tapana on hyssytellä asioita: ei uskalleta kertoa, että on mennyt huonosti, on epäonnistuttu tai on ollut ongelmia, hän toteaa. . Ehdokas toivoo, että kainuulaiset äänestävät kainuulaisia kansanedustajaehdokkaita. Uuden harrastuksen edessä isoksi kynnykseksi voi kuitenkin muodostua lähtemisen vaikeus. – Näyttää siltä, että suomalaisen energiapolitiikan kanssa ollaan menty ulkomaalaisista yrityksistä riippuvaiseksi. Kainuulainen elinvoima on Polviselle tärkein hänen omista vaaliteemoistaan. – Meidän metsästämisestä on tehty lelu Euroopan unionilaisille. Kirjassa Kukkonen paljastaa, kuinka firma kävi lähellä konkurssia ja välit toiseen veljeen katkesivat kokonaan ennen yrityskauppaa. HANNA LAUKKANEN maltillinen ja tasainen aloittaminen kasvattavat onnistumisen tunnetta samalla, kun kunto kohenee. Maaseudun asukasluvun lasku on miehen mielestä harmillista. . – Minulla ongelmia on ollut matkan varrella ihan kiitettävä määrä. – Ajattelin, että olen mainosmies enkä maitomies. Kuulen tuttavilta jatkuvasti, että eihän sinulla voi olla mitään ongelmia, kun sinulla on rahaa. Sotkamossa ei paljon hienoja kouluja käyty. Tiistaina 31. Silloin tutustuu muihin hirveän herkästi, ja myös toisten on helppo avautua sinulle
Kyseinen sanonta ei päde Ensio Klemetin maalaustöihin, mutta sanonta ”kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa” on pätevä. – Jospa sitä kautta varsinkin yläkouluikäisiä saisi koulupäivän aikana liikutettua ja hankkeen kautta tulisi heiltäkin ajatuksia, Pulkkinen toteaa. Olipa se sitten seuratai omatoimista liikkumista tai vapaamuotoista kerhotoimintaa, Pulkkinen toteaa. Kunhan liikkuminen ei jäisi ihan kokonaan pois ja jokaisella olisi mahdollisuus liikkua. Varsinkin tyttöjen keskuudessa telinevoimistelu ja tanssi ovat suosittuja liikuntamuotoja, joiden osalta Kajaani Gymnasticsin ja Kajaani Dancen ryhmät toimivat Sotkamossakin. – Nämä Sotkamo-työt hutaisin vain nopeasti. Samaan piiriin kuuluvat perheliikuntavuorot, joita on Pulkkisen mukaan paljon viikonloppuisin, eniten Vuokatin urheilutalolla. Tenetin yläkoululla käynnistettiin joulukuussa 2022 liikkuva koulu -hanke, joka kestää marraskuun 2023 loppuun saakka. Iloksi ry:n akvarelli-iloa. Sotkamon koulut ovat mukana harrastamisen Suomen malli -toiminnassa, jonka myötä järjestetään erilaisia harrastuskerhoja, niin liikuntaa, musiikkia kuin käsitöitäkin. Koppinen kertoo tekevänsä usein matkoillaan akvarellimaalauksia paikallisista kohteista. Toiminta vaihtelee kouluissa, miten ohjaajia ja tiloja saadaan järjestymään. Vuosiavustuksia hakevista liikuntaseuroista suurimmat jäsenmäärät alle 18-vuotiaiden osalta ovat Sotkamon Jymyllä ja Vuokatti Team Sportilla, molemmilla 231 jäsentä. – Kunhan kaikkinensa saataisiin enemmän lapsia ja nuoria vielä mukaan liikkumaan. Parasta liikuntaharrastuksessa on uuden oppiminen ja joukkuelajeissa kavereiden kanssa pelaaminen. Yläkouluikäiset ovat usein murrosvaiheessa, kun uudet mielenkiinnonkohteet saattavat syrjäyttää aikaisemmin aktiivisen harrastuksen. Kentät ja kaukalot ovat aika lailla omatoimisessa käytössä. Liikuntasalien varaaminen on maksutonta alle 18-vuotiaille. Muun muassa koulujen salit ja muut liikuntapaikat ovat varattavissa kätevän kalenterin kautta kunnan sivuilta, mikäli vapaita aikoja on vakiovuorojen jälkeen jäänyt. Liikkumiseen pyritään kannustamaan muun muassa erilaisten hankkeiden avulla. Loppuvuodesta julkaistujen Movemittaustulosten mukaan suurella osalla 5.ja 8.-luokkalaisista on haasteita toimintakyvyssä. Yhdistyksen puheenjohtaja Anita Ortju kertoo, että yhdistys kerää tauluilla rahaa vähävaraisten ja Ukrainan sodan pakolaisten hyväksi. – Voi mennä vaikka oman perheen ja ystäväporukan kanssa liikkumaan ja pelailemaan syntymäpäiville. Pulkkisen mukaan lapset ja nuoret pitävät paljon omatoimisesta liikunnasta ja käyttävät ahkerasti muun muassa uimahallia. Aamukajon aikaan poluilla hipsiessä ensimmäisiä ääniä olivat pöllöjen naukaisut ja riekkojen naurahdukset. – Nyt kun on tullut talvikausi, niin rinteessäkin on paljon näitä nuoria ja varmasti Soul Vuokatinkin mukana, Pulkkinen sanoo. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Se voi jatkossa johtaa jopa tukija liikuntaelinongelmiin. Urheiluja liikuntaseurojen toiminta on tunnetusti virkeää myös lasten ja nuorten parissa Sotkamossa. Nuorten osalta aktiivisimpiin seuroihin kuuluvat myös Swimming Club Vuokatti 89 jäsenellään, Sotkamon tennisseurassa on 46 ja Katinkulta Golfissa 33 jäsentä. Sotkamon kunta tarjoaa myös avustusta hajaasustusalueiden kylälatujen kunnossapitoon. Pulkkisen mukaan varauksia näihin tulee satunnaisesti, siinä tapauksessa liikuntapaikalle viedään tieto varauksesta. Erämaissa mättäällä termarista kahvitellessa aamauringon kajasteiset maisemat vastasivat Klemetin taulumaalausten herkkiä kuvauksia. Joskus niistä tulee parempia nopeasti sutaisemalla kuin harkiten tehtynä. Oletetuille metsojen yöpymispaikoille saapuminen piti tehdä äänettömästi, ja samalla kuulostella mahdollista sointia edeltävää näppäilyä. Klemetin maalauksista on helppo löytää itselleen sopiva sielunmaisema, joka avautuu salaperäisesti kuin kuuluisa Mona Lisan hymy. tammikuuta 2023 Mielipide. MAARIA HAIKOLA A Kunhan kaikkinensa saataisiin enemmän lapsia ja nuoria vielä mukaan liikkumaan." Ossi Pulkkinen liikuntakoordinaattori, Sotkamon kunta Maaria Haikola Hyväntekeväisyysyhdistys Iloksi ry järjestää Sotkamon kirjastossa näyttelyn iisalmelaisen Pentti Koppisen maalaamista akvarelliteoksista. Ei sen välttämättä niin lajikohtaista tarvitse olla, vaan ihan liikuntakerho, missä voi harjoitella motorisia taitoja kuten juoksemista, hyppimistä, heittämistä sekä ryhmässä toimimista. Myös kylillä omatoimista liikkumista mahdollistetaan ylläpitämällä liikuntapaikkoja, kuten latuja, luistelukaukaloita ja kenttiä. Tauluista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Ortjuun lloksi ry:n kautta. Akvarellityöt ovat nähtävillä kirjastossa 1.–28. Pablo Picasso on sanonut myös, että ”taiteesta voi pitää eikä sitä aina tarvitse ymmärtää”. Päästessäni yöpuulla heränneen metson soinnin hiontajaksojen mukaiseen loikintaan, oli saalis yleenä lähes taattu. numerossaan jutun Saukossa asuvan korpitaiteilija Ensio Klemetin elämästä ja hänen erämaa-aiheisista maalauksistaan. Kunta tarjoaa hyvät puitteet nuorten liikuntaharrastuksia varten, mutta myös seuratoiminta on Sotkamossa erityisen tärkeää. Lapset aloittavat tavallisesti seuratoiminnassa eskari-ikäisenä, 5–6-vuotiaana. On näkemisen arvoista päästä jatkossa Missio Galleriassa katselemaan laajemmin Klemetin maalaustöitä. Iloksi ry otti Koppisen Sotkamoaiheiset työt lahjoituksena vastaan ja myy viisi akvarellimaalausta helmikuun aikana. Hanke vahvistaa ja kehittää Liikkuva koulu -työtä ja nuorten liikkumista myös uutta koulurakennusta silmällä pitäen. – Sehän ei haittaa, jos liikuntamuoto muuttuu. Pulkkisen mukaan tarvetta olisi myös hieman nuorempien lasten ohjatulle liikunnalle. Espanialaisen kuvataiteilija Pablo Picasson kerrotaan sanoneen, että ”taide on valhe, joka auttaa meitä näkemään totuuden”. Seurojen lisäksi virikkeellistä ja liikunnallista toimintaa Sotkamossa järjestävät myös muun muassa kansalaisopisto ja kunnan nuorisotoimi. Niko Kemppainen Sotkamossa on kunnan puolesta monipuoliset mahdollisuudet lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia varten, kertoo liikuntakoordinaattori Ossi Pulkkinen. Sotkamo-lehti julkaisi 22.1. Nuoret osallistuvat itse toiminnan suunnitteluun. Sotkamon puskaradion Facebook-ryhmässä työt saivat viime syksynä ihastuneen vastaanoton paikkakuntalaisilta. Klemetin erämaa-aiheiset taulut palauttavat mieleeni nuoruusaikaiset metsästysreissuni korpimetsiin. Koppinen kertoi lahjoittavansa maalaamansa työt yleensä hyväntekeväisyysjärjestölle, jotta niistä olisi iloa paikallisesti. Vuoroja varataan myös aktiivisynttäreitä varten. Ohjatun seuratoiminnan lisäksi nuoria on kiinnostanut erityisesti viime syksynä valmistunut skeittija pump track -puisto, jossa voi harrastaa myös skuuttailua ja rullailua. Auringon noustessa aamuöisen erämaailman lumo katosi, josta kaihoisa palautuminen päivämaailmaan käynnistyi. Tapetille on noussut jälleen se, kuinka lapsia ja nuoria aktivoitaisiin liikkumaan enemmän ja saataisiin toimintakykyä sekä testien tuloksia paremmaksi. Syksyisin aamuyön pimeyksissä yksin tehdyt jahtimatkat metsojen soidinpaikoille säilyvät sielunmaisemina loppuelämäni. Heti perässä tulee Sotkamon Jymy-Pesis 221 jäsenellään. – Olisi tosi hyvä, jos seuratkin pystyisivät ottamaan tästä koppia, että ihan naperoillekin olisi ohjattua eikilpailullista toimintaa. Huolena on kuitenkin heidän liikkumisensa yleisellä tasolla arkiliikunnan osalta. – Iso osa meidän lapsistamme ja nuoristamme liikkuu seurojen kautta, Pulkkinen toteaa. Ensio Klemetin maalauksia on helppo ymmärtää ja suomalaiseen luontoon kuuluvina ne sointuvat lähes jokaisen katselijan mieleen. helmikuuta. Elokuussa hän oli ajellut paikkakunnalla tutkimassa mahdollisia kuvattavia rakennuksia. Aulis Korhonen Onko taide todellisempaa, kuin itse todellisuus. Paikallisilla seuroilla iso merkitys liikunnassa Tenetin koulun 7-luokan oppilaista Onni Tervo (vas.) harrastaa sählyä ja laskettelua, Siiri Immosen ja Monica Lindemanin liikuntaharrastus on pesäpallo. Koppinen maalasi kuvat kuudesta Sotkamon vanhasta puutalosta elokuussa vuonna 2022
Snellman Naudan paistinjauheliha 7 % 400 g (11,13/kg) 445 Voim. 1.–5.2. 1.–5.2. alkaen rajoitettu erä ALLE EURON HEVIT Kariniemen Kananpojan Minuuttiihvi 350–370 g (10,54–11,14/kg) 390 279 Porokylän Ruiseväs 650 g (4,29/kg) ALLE EURON HEVIT. Oltermanni Kermajuustoviipaleet 270–300 g (13,17–14,63/kg) 3 95 Voim. kg Tuotteet saatavilla 2.2. 1.–5.2. 1.–5.2. 25.1.–5.2 Saludo Kahvi SJ tai PJ 450 g (6,56/kg) (30 pv alin hinta 5,19) 295 Rosten Runebergintorttu 2 kpl/pkt 240 g (14,54/kg) 3 49 Atria Kunnon arki valmisateria 300 g (5,63/kg) 1 69 Atria Saunapalvi 300–350 g (8,54–9,97/kg) 2 99 Kotimaista Porkkana 1 kg 099 Atria Perinteinen karjalanpaisti 700 g (8,43/kg) 5 90 Helmikuun hintaedut voimassa 1.-28.2. tammikuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 9 Hinnat voimassa kaikissa Kainuun S-marketeissa HINTAedut Helmikuun vinkit Viikon Voim. Tiistaina 31. Keräkaali Suomi 89 Voim. Valio Kreikkalaiset jogurtit Laktoositon 150 g (6,00/kg) 090 Voim
– Lapset on jaettu neljään eri ryhmään. Myös liikuntaan, tapahtumiin ja lemmikkeihin liittyvät tositarinat kiinnostavat toimitusta. Ajan myötä ymmärsin paremmin Martta-mummoni ”buoloin harmituksen” ja sen, kuinka merkityksellinen ruoan jatke suurperheen ruokinnassa puolukka silloin(kin) oli. Miikka Hyvönen ja Santeri Nieminen kertovat katsovansa välillä vanhempiensa kanssa tv-uutisia kotonakin. Julkaisemme tekstejä lehdessä ja netissä nimellä tai nimimerkillä. Teollisuuden kehityksen sekä tutkimusten myötä puolukka on saanut entisten käyttötapojen lisäksi myös uusia ulottuvuuksia, onhan puolukan ominaisuuksia korostettu muun muassa hyvinvointia edistävänä ja tervehdyttävänä marjana. Kirjoita oma tositarinasi ja liitä mukaan mahdollinen aiheeseen liittyvä kuva. Uutisten viikon myötä luokissa ollaan yhdessä myös mietitty, mitä toimittajan työ on ja mitä kaikkea yhden jutun tekemiseen liittyy. Leivolan koululla on tapana, että ainakin isoimmmat luokat katsovat perjantaisin Helsingin Sanomien Lasten uutisia. Projektia on tarkasteltu myös sisällöntuotannon näkökulmasta. Viikko hyvinvointijuttuja VIIVI SEPPÄNEN Ida Takala Leivolan koulun viidennen luokan opettaja sekä koulunjohtaja Elisa Komulainen kertoo lasten hyvinvointi-teeman olleen mukana jo koko lukukauden, sillä se sopii myös hyvin Sotkamon perusopetuksen opetuksen painopisteisiin. Ruisjauhoon keitetty puolukkapuuro samoin kuin puolukkasurvos, mehut ja leivonnaiset vaikkapa (pullataikinaan tehty) puolukkapiirakka, ovat olleet käytössä jo useiden sukupolvien ajan. Mitä tapahtuneesta seurasi. Sirkka Lappalainen Puolukan arvo on säilynyt Leivolan koulun oppilaat Minda, Sandra, Okko ja Emma osallistuvat Uutisten viikon toteutukseen. Puolukan käyttöä ei ole syytä unohtaa – paremminkin päinvastoin. Oppilaat kirjoittavat uutisten lisäksi nyt myös kokemuksiaan teemaviikosta. Ollaan ensiksi mietitty otsikot ja väliotsikot, ja nyt he työstävät sitten tekstejä, Komulainen kertoo. – A, minuo harmitti ku aittah piti jättiä täysi suavi buoloita, muistan mummoni kertoneen. Nykyisin puolukkaa käytetään myös kosmetiikkatuotteisiin. Historiajuttujen lisäksi toivomme myös arkipäivän ja nykyhetken tositarinoita Sotkamosta. Aiemmin saadun monisteen apukysymykset auttavat heitä lähestymään aihetta. Kyseessä on 5.–6.luokkalaisten itse suunnittelema ja toteuttama uutisaukeama perjantain Sotkamo-lehteen.. Tietoa haetaan parhaillaan Mieli ry:n kotisivuilta, mutta osa tarvittavista tiedoista löytyy kuulemma omasta päästä. Maassamme jokamiehen oikeus sallii marjojen keruun, ja käyttötapoja kyseiselle ”jalotuotteelle” tuskin tarvinnee kaukaa hakea. Tositarina voi olla iloinen, arkinen, yllättävä, surullinen, tietoa antava tai vaikka hauska sattumus. Toimituksella on oikeus muokata tekstejä tai jättää teksti julkaisematta. Kuultuani, että puolukka on valittu vuoden 2023 marjaksi, ilahduin. Valinnan ovat tehneet Arktiset Aromit ry ja Marttaliitto. ”Puolukkareseptiä” ja ohjeita löytyy entisten tueksi lukematon määrä ja uskonpa, että Martat pitänevät huolen uusien menetelmien kehittämiseksi ja puolukan pinnalla pitämiseksi. Ennen joulua Leivolan koululla vietettiin hyvinvoinnin ja mielenterveyden viikkoa, jolloin keskityttiin tunne-, kaveri-, ja mielen taitoihin. Samassa yhteydessä valintoja on ollut kolme tuotetta: marjana puolukka, sienenä haaparousku ja yrttinä poimulehti. Mitä sinulle on sattunut Sotkamossa. Tekstin maksimipituus on 2500 merkkiä. Mitä tapahtui, milloin tapahtui ja kenelle. Eemi Sirviö ja Neea Klemetti työstävät kirjoitusta tunteista. Kirjoita sähköpostin aiheeksi ”Sattuipa kerran Sotkamo-lehti”. tammikuuta 2023 Sattuipa kerran on Sotkamo-lehden uusi juttupalsta, johon haluamme tositarinoita lukijoiltamme. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Millaisessa tositapahtumassa olet ollut mukana. ”Puolukka on yleisesti käytetty marja sekä Suomen tärkein luonnonmarja.” Punainen, kiiltäväpintainen puolukka on hyvin säilyvä marja, joka kasvaa laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Lähetä juttu sähköpostilla tai tuo ne meille toimitukseen. Oppilaat ovat keskittymässä kirjoituksiinsa pareittain. Opettajista oli koottu hyvinvontiryhmä, joka veti oppilaille erilaisia työpajoja. – Hyvinvointi teemana on ajankohtainen, sillä kaikille tekee hyvää välillä miettiä, miten olla hyvä kaveri toiselle, mutta samalla lisätä sitä omaa hyvinvointia. Pääteema on kaikille lapsille sama, ja tarkemmat aiheet ovat valikoituneet mielenkiinnonkohteiden mukaan. Otamme jutut vastaan joko sähköpostilla toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi tai paperikirjoituksena Sotkamo-lehden toimitukseen, Sotkamo-lehti Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Metsät sisältävät arvaamattomat hyötyrikkaudet ja puolukka on osa niistä. Oppilaat ovat perehtyneet tiedonsaantiiin, kirjoittamiseen sekä kuvaamiseen ja jutun ulkoasuun. – Oppilaat ovat kiinnostuneita ja tietoisia uutisista, mutta välillä siihen tarvitaan aikuinen avuksi tulkitsemaan, Komulainen toteaa. Lähetä tositarina Sattuipa kerran -palstalle Mieleeni tulee lapsuuden ajoilta mummuni Martta Piston (1893– 1957) eräs kaihoisa muistelu Suojärven ajoilta, jolloin perheen oli nopeasti lähdettävä sodan jaloista evakkoon, päätyen vaivalloisen matkan jälkeen Sotkamoon
Hallitus kokoontui 18. Sotkamon kirkonkylän kyläyhdistys ry:lle valittiin 2022 syyskokouksessa uusi hallitus. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! _______________________________________________ YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen tiistaisin 31.1., 7.2., 14.2., 21.2. Yhteisvastuukeräys alkaa. Musiikkityö: Ke 1.2. Ajanvaraus tekstiviestillä numeroon 050 511 9908. Luennoitsijana Aune Mikkonen. Su 5.2. Aiheena ”Kristus, Jumalan kirkkauden säteily”. klo 10 Perhemessu Sotkamon kirkossa, Niinivaara, Lukkari-Syrjäniemi, mukana lasten lauluryhmä. _______________________________________________ KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Teemu Pieskä ke 15.2 iltavastaanotto ja to 16.2. 2 . krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi ti 7.2. 21.7.1947 Sotkamo k. klo 11 Diakoniapiiri srk-talossa. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on matalan kynnyksen keskustelutukea. klo 11.30–13 Yhteisvastuulounas srk-talossa (ks. Kirkonkylän taajaman kehittämistarpeiden aloitteiden vastaanottaminen, tekeminen ja eteenpäin vieminen. klo 13–15 Päiväkerho 2–5-vuotiaille Vuokatin kirkossa. Vain kirurgiset asiakkaat. klo 12.30 Hartaus, Iltakoti II. klo 13 Kirkonkylän lähetyspiiri srk-talossa. Lähetystyö: Ti 31.1. Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyi tähän. tammikuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 11 SEURAKUNNAT YHTEISVASTUULOUNAS su 5.2. Tiistaina 31. Kun sammuu sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. _______________________________________________ KLIINISEN NEUROFYSIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Samuli Kemppainen ke 22.2. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme toimistomaksun 25 €. klo 19 Raamattuluento. rokoteaineen ja hoitajan palkkion.. klo 17–18, 18–19 ja 19–20 Maksutonta ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa srk-talossa. klo 13 Lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. Mukana kanttori Aliisa. 18.12.2022 Sotkamo Oli sulla sydän niin lämmin, hellä oli siellä paikka meillä jokaisella. 2023 yhteisvastuukeräykseen. 2 2 3 NÄYTTELYN AVAJAISET TO 2.2.2023 KLO 18 Maksutonta RATKAISUKESKEISTÄ LYHYTTERAPIAA Seurakuntatalolla helmikuussa maanantaisin 6.2., 13.2., 20.2. Viestiin riittää tieto ”Varaus pvm kellonaika”. KAINUUNTIE 22, SOTKAMO M M I S S I O GALLERIA KORPITAITEILIJA ENSIO KLEMETTI AVOINNA: TI JA TO 12-16, LA 10-14 ERÄMAAN ERÄMAAN KUTSU KUTSU 2 . ______________________________________________ LT, YLEISLÄÄKÄRI psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva Juha Käkelä ma 6.2. Yleislääketieteen potilaat, todistukset, rasitus-EKG tutkimukset. klo 9.30–10.15 Kirkkomuskari Vuokatin kirkossa. ja ke 8.2. Messuun voi osallistua myös striimin kautta seurakunnan YouTubekanavalla. 2023 keräyksestä. ja 27.2. Hinta 12€, lapset (4-12 v.) 6€. Ma 6.2. Tämän vuoden toimintasuunnitelmaan on laadittu kolme painopistettä. Lapsityö: Ti 31.1. Lisäksi hallituksen jäsenenä toimivat Leila Immonen ja Kalevi Valtanen. Kalle Jaakko ISSAKAINEN s. Tervetuloa mukaan tutut sekä uudet ihmiset. Tervetuloa kaikki kuuntelemaan asiaa v. klo 18 Erämaan kutsu Korpitaiteilija Ensio Klemetin taidenäyttelyn avajaiset Missio Galleriassa. Lämmin kiitos osanotosta kaikille. 3. Su 5.2. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. klo 10–11.30 ja 12.30–14 Vauvakerho srk-talossa. Hinta 12 €, lapset (4–12v) 6 €. Yhteisvastuukeräyksen toteuttamiseen osallistuvien siunaaminen. _______________________________________________ NEUROLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Perttu-Pekka Piirainen ke 15.2. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot puhelimitse maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaveri torstaisin. _______________________________________________ RÖNTGENLÄÄKÄRI Anita Hiltunen pe 10.2. ENMG-tutkimukset vain lähetteellä. To 2.2. klo 18 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. Ke 1.2. Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse LABORATORIO Avoinna arkisin. Varajäsenet: Pirkko Kupiainen, Riikka Romppanen, Mirja Okkonen, Jouko Viholainen ja Veikko Rusanen. Aiheena voi olla mikä tahansa mielessä pyörivä asia tai energiaa vievä arjen haaste, josta pitäisi päästä eteenpäin. Klo 10 messu kirkossa ja sen jälkeen klo 11.30–13 yhteisvastuulounas srktalossa. Diakoniapiirin yhteydessä pidetään yhteisvastuuinfo. Su 5.2. 6.2.1970 Sotkamo k. _______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Henri Lempinen la 25.2. klo 12 Virsipiiri Törmänkodissa. Näyttely avoinna avajaisten jälkeen la klo 10–14, ti ja to klo 12–16. iltavastaanotto. Ronkainen s. Aktiivinen jäsentoiminta ja hankinta. Ti 7.2. Lyhytterapiassa jo yksi keskustelukerta voi tuoda riittävän helpotuksen, joten yhteistyöhön ei tarvitse sitoutua pitkäksi ajaksi. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. Myynnissä yhteisvastuuarpoja 2 € / kpl. klo 12 Virsipiiri Turinatuvalla. Tapaamiseen voi tulla yksin, kaksin tai ryhmänä. 2 . Menu: palapaisti, perunat, lämmin lisäke, salaatit, leipä ja juomat, jälkiruokana appelsiinihyydyke, kahvi ja Runebergin kakku. 050 431 5778. Runebergin virsien taustoja ja yhteislaulua. ja to 2.3. klo 9–11 Päiväkerho 2–5-vuotiaille Vuokatin kirkossa. Pirkko-äiti Annaliisa perheineen Eevastiina perheineen Terhi Kallen siunaustilaisuus pidetty hiljaisuudessa 28.01.2023. klo 17–18, klo 18–19, klo 19–20 Ajanvaraus tekstiviestillä numeroon 050 511 9908. Tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän! Tervetuloa! Sotkamon seurakunta/diakoniatyö Rakkaamme Maija-Liisa VÄISÄNEN o.s. Diakoniapiirissä Äiti Teresa -peittolappujen neulomisen ohessa pientä ohjelmaa ja vapaata seurustelua. klo 17.30 Kirkkokuoron harjoitus srktalossa. To 2.2. klo 13–15 Metsäkerho 3–5-vuotiaille Rytilahden kodalla. 050 325 5209 ja Ulla Kuusisto p. Myynnissä yhteisvastuuarpoja 2€/kpl. Taloudenhoitajaksi ja sihteeriksi valittiin Reeta Korhonen. VASTAANOTTOAJAT | Vuokatti | Kidekuja 2, 3. Menu: palapaisti, perunat, lämmin lisäke, salaatit, leipä ja juomat, jälkiruokana appelsiinihyydyke, kahvi ja Runebergin kakku. _______________________________________________ AJOKORTTITODISTUKSET Tavallinen 90 €, laajennettu 100 €. Vain käteismaksu. Viestiin riittää tieto ”Varaus pvm kellonaika”. Ma 6.2. ja 10.2. klo 9.30–11 Muskariperhekerho srktalossa. KOKOUKSIA Kastetut: Säde Ellen Orvokki Kinnunen, Elma Elviira Tervo, Venla Aino Maria Kilpeläinen Kuolleet: Maija Liisa Väisänen 75 v, Kalle Jaakko Issakainen 52 v, Kerttu Matilda Karppinen 97 v Yleinen seurakuntatyö: Ke 1.2. tarkemmat tiedot diakoniatyön kohdalta). 2 3 . _______________________________________________ Vapaita aikoja SAIRAANHOITAJAN vastaanotolle arkipäivisin. www.sotkamonseurakunta.fi Vuokatinranta: Ke 1.2. 2. klo 9–11 Päiväkerho 2–5-vuotiaille srk-talossa. To 2.2. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jouko Korhonen sekä varapuheenjohtajana Marja-Leena Korhonen. _______________________________________________ KÄSIKIRURGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Tuomo Korhonen pe 24.2. ______________________________________________ ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling to 2.2. klo 11.30-13 seurakuntatalo, Kainuuntie 39. Kirkonkylän siisteyden ja yleisilmeen kohentaminen sekä yhteistyön lisääminen paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa, sekä yhdistysten talon eteenpäin vieminen. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. ja ti 21.2. Varaukset nettiajanvarauksella tai puhelimitse. klo 12–15 Päiväkerho 2–5-vuotiaille Vuokatin kirkossa. Kauniit muistot voimaa antaa surun raskaan hiljaa kantaa Rakasta äitiä ja mummoa kaivaten Tiina, Anssi Oskari, Iida Juuso ja Juuli Timo, Niina ja Leevi Pekka ja Mari siskot perheineen muut sukulaiset ja tuttavat Siunaus toimitettu 28.1.2023 läheisten läsnä ollessa. Vain käteismaksu. _______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen ti 31.1., ti 7.2., iltavastaanotto ja ma 13.2. Ti 31.1. Tuotto v. ______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI sisätauteihin perehtynyt Juho Jaakola pe 3.2. RAJOITETTU ERÄ INFLUENSSAROKOTUKSIA! Hinta 20,00€ sis. Tuotto v. Yhdistys osallistuu tapahtumiin sekä toimii järjestäjänä Kaunis Sotkamo -tempauksessa sekä Seniorikaveritoiminta -tapahtumassa. 16.12.2022 Sotkamo Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. 2023 yhteisvastuukeräykseen. klo 13 Virsihetki Runebergin virsien äärellä srk-talossa. ja 28.2. 1. Hallituksen toimintakausi on kaksi vuotta. tammikuuta. Ratkaisukeskeisyys on lähestymistapa, jossa keskitytään ongelmien taustojen tarkan tutkimisen sijasta paremman tulevaisuuden rakentamiseen
HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. tammikuuta 2023 12 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 . 0400 682 637 Päivystämme koko Kainuun alueella! Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. % JOPA KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. ölasien vaihdot ja muut huollot. Kaisa Laajakaista -lii. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! OLISIKO TÄSSÄ PAIKKASI. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. hillagroup.fi/mainostajalle hillagroup.fi/mainostajalle LÄHTEE OSTOKSILLE, SYÖMÄÄN TAI TAPAHTUMIIN LEHDEN INNOITTAMANA 76. 0400 681 435 J. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti 45 vuotta P. . 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. Tiesitkö. 08 666 2223 ma–pe 9–17, la 9–14 kukkakauppa.ahkeraliisa@gmail.com Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. hillagroup.fi/mainostajalle Kaikki printtilehden mainokset näkyvät verkossa näköislehden lukijalle. 040 849 3660 Akkoniementie 14, Sotkamo Kokemusta & Kalustoa! Puh. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. en näy. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Huotari p. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. (alv 24 %). ma-pe 8.00-16.30 Kiinteistö A Tolonen Oy, Lkv 0400 689 257 Kauppakirjat, arviot, kaupan vahvistukset, ym. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. Tiesitkö. ymien myyn. Soita ! Rakennuspalvelut Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Parturi-kampaamo HELENA tai (08) 6660 135 P. 040 152 6791 KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET HAMMASLÄÄKÄRI SENJA IMMONEN 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Hammaslääkärit. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. eiden myyn. www.porho.. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. 050 438 0786 Kaikki printtilehden mainokset näkyvät verkossa näköislehden lukijalle. 050 386 4900 . www.kajaaninjateauto. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSTILAUKSET p. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. www.kajaaninjateauto. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. toimisto@sotkamonmurske.fi www.sotkamonmurske.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. oitu lämpöpumppuasentaja P. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Hautauspalvelut Parturi-kampaamot Sähköistykset Työsuoritukset Muut lakiasiainpalvelut Kukkakaupat P. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. sopimukset. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. KOKEILE NIIN USKOT. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin 050 438 0786 Autotarvikkeet Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p
Nostaako ympäristö esiin sisarusten lapsuuden traumat vai tapahtuuko metsässä jotain yliluonnollista. Pohjoisrinteiden alaasemalla pelataan pihapelejä Vuokatinrinteiden oman maskotin kanssa. Urheilu ja Liikunta Vuge mini shred, ti 17.30, Veikontie 5. Sisu, ke 18.15, Kino Visio. Tervetuloa! Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli, ti 10.00 / ke 10.00 / to 10.00 / pe 10.00 / la 10.00 / su 10.00 / ma 10.00, Kainuuntie 18. Elokuvat I Wanna Dance: The Whitney Houston Movie, ti 13.45, Kino Visio. Tapahtumien Sotkamo. Jenkkaa ja sottiisia Sokos Hotel Vuokatin peilisalissa ke 1.2., ke 18.15, Kidekuja 2. Hyvän Mielen Keskiviikko Hyvän Mielen Kulmassa, ke 09.00, Kainuuntie 17. Vapaa pääsy. 72 tuntia -yleisötilaisuus varautumisesta, ma 18.00, Sotkamon kunnankirjasto. Muut Sotkamon neuroklubi, TurinaTupa, ti 13.00, Akkoniementie 9. Opiskelu-mainosliite julkaistaan viikolla 6/2023 Mainosta nyt opiskeluja koulutuspaikat kätevästi Kainuun alueen lukijoille Opiskelu-mainosliitteessä. Teemana: Mitä on olla onnellinen. Tied. K-16 Kauhu Decision to Leave, pe 13.30, Kino Visio. Harjoittelemme ohjatusti golfia simulaattorissa, pingistä, pickleballia, sulkapalloa ja tennistä. Alle kouluikäisten Open Gym Vuokatissa klo 18:00 19:00 (Vuokatti Sport telinesali). Lasten ja nuorten mailapelikerho Katinkullassa. Mikä tekee minut onnelliseksi. K-7 Hamsterit, ti 17.45 / ke 14.30, Kino Visio. Veikko Huovisen romaaniin perustuva draama. Lisätiedot: Sotkamon kansalaisopisto p.044 750 2078. Keskitaso 19.25-20.30. Tapahtumassa kisaillaan, temppuillaan ja lasketaan snowparkkia hyvällä tyylilllä. Kauan odotettu jatko-osa Shrek-maailmaan sijoittuvalle koko perheen seikkailulle. Yleisötilaisuus, jossa perehdytään 72 tunnin varautumissuositukseen, ja kuinka selvitytyä kolme vuorokautta ilman sähköä, lämpöä, vettä ja ruokaa. Vain kolme esitystä. Lehtimainos (mm) Hinta 254x365 (koko sivu) 1684 € 254x180 (puoli sivua) 860 € 99x365 687 € 150x180 586 € 99x180 475 € 150x88 358 € 99x88 252 € Hintoihin lisätään alv 24% Digibannerit sis. Open Gym Vuokatti (alle kouluikäiset), to 16.45, Vuokatti Sport Telinesali. Tervetuloa kevään ensimmäiseen kerhopäivään. Hermoja raastava toimintaelokuva toisesta maailmansodasta, jossa yksi mies taistelee natsien tuhopartiota vastaan Lapin erämaassa. Aikaa on vähän ja muutama muukin muuttuja tuo metsästykseen haasteensa. Lasketteluja lautailukerhot VuokatinrinteilläKerhot ovat suunnattu laskuharrastustaan aloitteleville tai hieman kokeneille laskijoille. Kouluikäisten Open Gym Vuokatissa klo 16:45-17:45 (Vuokatti Sport telinesali). Pathaan, ke 20.00, Salmelantie 6. A Man Called Otto, to 17.00, Kino Visio. Vierailija Kelalta ja keskustellaan myös afasiasta. klo 18. Englanninkielinen tekstitys. Kuntoliikunta Kuntosaliharjoittelun starttikurssi, ke 16.15, Vuokatti Areena. Korealainen koukuttava romanttinen trilleri salpaa hengityksen ja ällistyttää aina viimeiseen kuvaan saakka. Intialainen hindinkielinen vakoojatoimintatrilleri. K-7. Keilaryhmä kokoontuu parittomien viikkojen keskiviikkoina Vuokatti Bowlingissa. Napapiirin sankarit 4, ti 16.15 / to 19.15, Kino Visio. M3GAN, to 20.45, Kino Visio. Pienoismalli vuodelta 1939 on nähtävissä Sotkamon keskustassa Johanneksenkulman yläkerrassa. Open Gym Vuokatti (kouluikäiset), to 18.00, Vuokatti Sport Telinesali. Lasten ja nuorten mailapelikerho, ti 16.00, Katinkulta Golf ry. Tiistaina 31. Soul Vuokatti järjestää Vugetapahtumia Vuokatin rinteillä. Katsoja pääsee inspiroivalle ja tunteelliselle matkalle Whitney Houstonin elämään kuorotytöstä yhdeksi kaikkien aikojen myydyimmistä artisteista. Lasten menot Max Camp 3.jakso, ke 17.00, Vuokatinrinteet. Monikanavaisuudella saat mainoksellesi reilusti lisänäkyvyyttä opiskelupaikkaa etsiville. Ohjaus Markku Pölönen, pääosassa Peter Franzen. Tule mukaan omaishoitaja, omaishoidosta/vapaaehtoistyöstä kiinnostunut Maxin pihapelit, la 13.00, Vuokatinrinteet. Tanssiopetus DanceFeet/ Maija-Liisa Korhonen. Hän on osa perhettä. Avajaiset 2.2. tammikuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 13 hillagroup.fi/mainostajalle Eine Kotamaa 050 315 5849 eine.kotamaa@hillagroup.fi MINNE OPISKELEMA AN. Ryhmä kokoontuu maanantaisin Seniorikuntosalissa, Keskuskatu 12. Ensio Klemetin luontoaiheidia maalauksia esillä 2.-23.2. Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@hillagroup.fi Sanna Kiiveri-Haverinen 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@hillagroup.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@hillagroup.fi Toni Heikkonen 040 717 0760 toni.heikkonen@hillagroup.fi Monikanavaisen mainoksen kokonaistavoittavuus JOPA 103 000 lukijaa* KMT/2022 *Kokonaistavoittavuus on keskimäärin lehden painetun numeron lukijamäärä + viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettomäärä. OmaisOiva-keilaryhmä Sotkamo, ke 10.00, Katinkullantie 11. 044 235 3095. Mainosliite julkaistaan Kainuun Sanomien, Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja Ylä-Kainuun liitteenä sekä painettuna että digilehdissä. Tule mukaan omaishoitaja, omaishoidosta ja vapaaehtoistyöstä kiinnostunut. Koomiseen ja koskettavaan bestselleriin perustuva tarina siitä, kuinka jotkut perheet löytyvät odottamattomimmista paikoista. Pääosassa Tom Hanks. OmaisOivan kuntosaliryhmä Sotkamo, ma 11.00, Keskuskatu 12. Tällä kertaa Napapiirillä juostaan tofun perässä. K-16 Knock at the Cabin, pe 21.00 / la 19.00 / ma 20.00, Kino Visio. Operation Fortune, la 17.00 / su 19.30, Kino Visio. kristillisessä Missio Galleriassa. Kulttuuri Erämaan kutsu -taidenäyttely, ti 12.00 / to 12.00 / la 10.00, Kainuuntie 22. K-16 Saapasjalkakissa: viimeinen toivomus (englanniksi), ke 16.30, Kino Visio. 50 000 mainosnäyttöä/4 vk Digikokosivu 170 € (1 vrk/lehti) Paraati 450 € Jättiboksi 300 € Boksi 300 € Hintaesimerkkejä mainosliitteeseen Varaa mainostilat ja lähetä materiaalit viimeistään 31.1. Hän on enemmän kuin lelu. Damien Chazellen ohjaama draama ylenpalttisesta kunnianhimosta ja hillittömästä elämästä Hollywoodin alkuaikoina. Jenkka ja sottiisi. Supervakooja Orson Fortunen tulee jäljittää ja lopettaa miljardööri ja asevälittäjä Greg Simmondsin uuden tappavan aseteknologian myynti. Kuntosalikurssi on tarkoitettu kaikille kuntosaliharjoittelusta kiinnostuneille. K-7 Babylon, ti 19.45 / to 13.45, Kino Visio. K-16. Perusteet klo 18.15-19.20
– Eevi harjoittelee innokkaasti, tosissaan ja paljon. Kahden minuutin pelaamisen jälkeen taklauksen jälkeen pelaajat intoutuivat tappelemaan. Sarja Y: 1) Väisänen Lauri Kainuu 1096, 2) Kortelainen Kari P-Savo 1088, 3) Piirainen Timo Kainuu 1082, 4) Uusivirta Jarmo Keski-Pohja 1060, 5) Niskanen Jouni Kainuu 1011, 6) Pietikäinen Juha P-Savo 930, 7) Kilpeläinen Ossi Kainuu 889. tammikuuta 2023 Hanna Laukkanen Jäähallin ovella mietityttää: miksi liikuntatunninpaikaksi on valikoitunut tyhjä jäädyttämätön kaukalo. Norjan Milla Grosberghaugen Andreassen otti hopeaa ja Ruotsin Lisa Eriksson pronssia. – Eevi on varsinkin junioripuolelta yksi kovimpia treenaajia, joita tiedän, sotkamolainen hiihtovalmentaja Mikko Virtanen sanoo Tossavaisesta. – Vaikka menestyssaumaa etukäteen olisi, mitalin ottaminen vaatii silti aina tietyt juttunsa. Pronssitaistossa suomalainen nujersi täpärästi norjalaisen Mathias Holbäkin. Hänen vanhempansa elelevät länsinaapurissa tälläkin hetkellä. Tämä näkyy nyt hyvänä tuloksena, Koivusalo viittaa Rantalan vahvuuksiin. Nyt hommat ovat osuneet kohdilleen hyvin, Simula sanoo. VTS pelaa seuraavan kerran 10. Tuomarin katkaistua tilanteen VTS:n Iiro Tuominen ja Ylivieskan Teppo Sihvonen menivät jäähylle väkivaltaisuudesta. Peli oli muuten koko ensimmäisen erän ajan tasaista hyökkäämistä kummaltakin joukkueelta. Kuitenkin pomppukengillä tekeminen on hauskaa ja hymy nousee huulille. Pian syy selviää: Korkeassa tilassa riittää enemmän happea ja tila on sopivan viileä. MM-sprintissä Rantalan edelle lopputuloksissa jäi ruotsalaiskaksikko Anton Grahn ja Elias Danielsson. Alle 20-vuotiaiden naisten sprintissä Eevi-Inkeri Tossavainen saavutti maailmanmestaruuden ja samanikäisten miesten sarjassa Eero Rantala otti pronssimitalin. Rantala käy parhaillaan viimeistä vuotta Sotkamon urheilulukiossa. Jatkoaika ei tuottanut ratkaisua, joten sitä piti hakea voittomaalikisasta. – Hän on tehnyt töitä todella paljon, nostan siitä hattua. Eevi-Inkeri Tossavainen jätti nuorten MM-sprinttifinaalissa Whistlerissä kovimmat haastajansa reilun kahden sekunnin päähän. Jossain vaiheessa takavuosina hän treenasi vähän liiankin tujusti, ja seurauksena oli ylikuormitusta. Tuki helpottaa siten, että pystyy tekemään liikkeen tasapainoisemmin. Pompputreeni Vuokatti Areenalla maanantaisin kello 18 ja keskiviikkoisin kello 17.45. Jo aiemmin osunut Lauri Laakko laittoi kiekon maaliin. Nyt Whistlerissä Eeron finaaliveto oli huikea, ja hänen onnistumisensa lämmitti kovasti myös minun mieltäni, Koivusalo iloitsee. Loukkaantumisten takia hänen piti muokata harjoitteluaan ja tehdä kompromisseja. Ylivieska rankaisi jäähyn aikana ja Topi Palo tasoitti tilanteen 3–3:een. Tossavainen on aiemmin asunut Ruotsissa. Ryhmässä käy viikottain yli 15 ihmistä. Vertailussa VTS:n ketteryys ja aktiivinen syöttäminen erottui edukseen. Nyt hänellä ovat edessä viimeiset ylioppilaskirjoitukset Sotkamon lukiossa. VTS:n Tomi Tervo, Atte Huotari, Iiro Tuominen ja Olli-Veikko Leinonen eivät osuneet, joten vierasvoitto varmistui. Eero Rantala edustaa seuratasolla Vuokatti Ski Team Kainuuta, jonka riveihin hän siirtyi täksi kaudeksi. VTS:n Otso Leinonen otti harmittavan kahden minuutin jäähyn korkeasta mailasta. Hiihtäjänä Rantala on räjähtävä ja vahva yläkropaltaan. Pompuissa hikipyyhe mukana Kengissä on jouset pomppimista parantamaan. helmikuuta Laseria vastaan. Elias Honkakosken maali sinetöi kisan. Tossavainen kävi Vuokatissa aikoinaan jo yläkoululeirityksissä ja muutti paikkakunnalle aloittaessaan urheilulukio-opinnot Sotkamossa. – Eeron mitali oli ehkä jopa odotettu. Haminalaislähtöisen hiihtäjän kasvattajaseura on Vehkalahden Veikot, ja Vuokatti Ski Teamin riveihin hän siirtyi täksi kaudeksi. Maali oli kymmenen sekuntia tyhjä, kun VTS:n Saku Partanen laittoi kiekon tyhjään maaliin. Tulokset: Sarja Hiihtely: 1) Heikkinen Markku Kainuu 1128, 2) Holappa Unto Kainuu 1070, 3) Kemppainen Pentti Kainuu 1010, 4) Juntunen Martt Kainuu 970, 5) Korhonen Matti 802. Erityisasettaan eli tasatyöntöä hän on väläytellyt muulloinkin kuin MM-pronssin tuoneessa sprintissä Whistlerissä. Aluksi keho lämmitellään helpoilla liikkeillä, jalkaa viedään eteen ja taakse pop-musiikin tahdissa. Kengillä on todella vaikeaa kaatua. Kangoojumps eli pomppuharjoittelu on rantautunut Suomeen useille eri paikkakunnille ja Sotkamossa ryhmää ohjaa Päivi Sirviö. Sarja M60: 1) Seppänen Aimo Kainuu 1100, 2) Karppinen Jari Kainuu 1071, 3) Uusivirta Yrjö Keski-Pohja 1069, 4) Joensuu Raimo V-suomi 1059, 5) Kaikkonen Jarmo Kainuu 1054, Sarja M70: 1) Schroderus Reijo Kainuu 1082, 2) Leppänen Antero PSavo 1072, 3) Tuovinen Markku PSavo 1031, 4) Manninen Erkki Kainuu 1019, 5) Ratilainen Pauli P-Karjala 1016, 6) Moilanen Raimo Kainuu 1016, 7) Tikkanen Jouko Kainuu 1011, 8) Haapalainen Erkki Kainuu 1010, 9) Gröhndahl Jari P-Karjala 1001, 10) Parviainen Timo 0ulu 952, 11) Kauppinen Martti P-Savo 795, 12) Lohtaja Eero Kainuu 783. Hiihtotapa oli perinteinen. Puolitoista viikkoa sitten Rantala osoitti hyvää kuntoaan Tampereella. Sarja N: 1) Jolkkonen Paula Kainuu 1042, 2) Kartimo Seija P-Savo 1036, 3) Manninen Anneli Kainuu 892. Myös kisoja jäi väliin. Ylivieska heräsi peliin kolmannessa erässä Teemu Määttä Kaksi Vuokatissa asuvaa ja valmentautuvaa hiihtäjää koki ikimuistoisia hetkiä nuorten MM-kilpailuissa Kanadan Whistlerissä myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa. Hän saavutti pariviestissä yleisen sarjan SM-pronssin yhdessä Vuokatti Ski Teamin seurakaverinsa Emil Liekarin kanssa. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Ylivieska otti maalivahdin pois, mikä helpotti VTS:n työtä. Välillä kannattaa ottaa tukea kaukalon laidasta, kun tehdään kyykkyjä kengät jalassa. Myöhemmin VTS:n Otto Ohmeroluoma sai 2+10 minuutin rangaistuksen laitataklauksesta. VUOKATTI SKI TEAM KAINUU/ HEIDI LEHIKOINEN HANNA LAUKKANEN. Ohmeroluoma ja Tomi Tervo olivat maalin syöttäjinä. TOIMITUS TESTAA Hirvenhiihdon SM-katsastus järjestettiin lauantaina Lykinnön Metsopirtillä. Ajassa 57.57 Ylivieskan Lauri Laakko sai syöytön Joonas Raudaskoskelta ja teki 3–2 lukemat tulostaululle. 3–1 voisi kuulostaa varmalta voitolta, mutta sitä se ei Vuokatissa ollut. – Kun miettii Eeron kokemia vaikeuksia, MM-pronssin kaltaiset saavutukset tuntuvat varmasti sitäkin taustaa vasten hänestä erityisen hyvältä, Koivusalo sanoo haastattelussa. Vaikka välillä paino siirtyy eteen ja taakse, pysyin pystyssä. Virtasen havainnon vahvistaa myös Jussi Simula, Vuokatti – Ruka-urheiluakatemian valmennuksen johtaja, joka on seurannut nuorten maastohiihtäjien arkea paikkakunnalla tarkasti jo vuosien ajan. Kainuulaismenestystä hirvenhiihdossa Hanna Laukkanen Lauantain pelin ensimmäisessä erässä VTS:n Konsta Kolehmainen avasi ottelun pistetilin, kun peliä oli pelattu reilut 16 minuuttia. Rantalan menoa ovat viime vuosina jarruttaneet jalkavaivat. Liikunta on melko tehokasta, sillä jo ensimmäisen vartin aikana sydän lyö nopeammin ja lihakset tekevät töitä. Hänen harjoituskautensa sujui etenkin loppuvaiheessa mukavasti ja tasatyöntö oli melko kovassa tikissä jo SM-rullahiihdon aikaan syyskuun puolivälissä, Vuokatti Ski Team Kainuun manageri Hannu Koivusalo sanoo. – Kuntoutusvaiheessa Eero painotti treenaamisessaan – osin pakonkin edessä – kovasti ylävartalon voimaa ja tasatyöntöä. Sarja M80: 1) Väisänen Kalervo Kainuu 998, 2) Hakkarainen Veikko Kainuu 736. Vain minuutti VTS:n maalin jälkeen alkoi vieraiden maalien teko. Sirviö näyttää liikkeet ja ohjaa tekemään oikein. Kolmannessa erässä VTS:n Atte Huotari onnistui maalinteossa kaunistaen maalilukemat 2-0:aan. Nuorille MM-mitaleja Vuokatti Ski Team Kainuun Eero Rantala on taistellut jalkavaivojen kanssa. Kaksikosta Rantala, 19, edustaa kainuulaista seuraa, Vuokatti Ski Teamia. Lopputunnista Sirviö laittaa teknomaisempaa musiikkia ja liikkeet ovat melko haastavia, muun muassa neliön muodossa liikkumista. Toisessa erässä pelaajien hermot olivat melko pinnassa, mikä johti aluksi koviin laitataklauksiin. Ylivieskan Topi Palo teki ensimmäisen maalin ajassa 56.25 (syöttäjänä Olli Markkula). Jalkaan pujotetaan kengät, joissa on jousimaiset pomppimista edistävät lisäosat. Sekä Eevi-Inkeri Tossavaisen että Eero Rantalan henkilökohtainen valmentaja on ollut tähän asti Ville Maunuksela
SOTKAMOSSA TAPAHTUU KESKUSTELEMAAN SOTKAMON KULTTUURISTA Tervetuloa Maanantai 6.2.2023 klo 17-18:30 RAVINTOLA APAJA | Keskuskatu, Sotkamo Merja Ojalammi | sivistysjohtaja || Marko Karvonen | Kulttuurituottaja www.sotkamolehti.fi Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 22.2.1962 Päätoimittaja......................... Sotkamon torilla klo 9.00-9.30 Sotkamo-lehti Kevään uintikausi on käynnistynyt ja erityisesti nuorimpien, 4–7-vuotiaiden uimareiden ryhmissä on hyvin tilaa uusille uimareille. Olemme saaneet Maistuva Maaseutuyritys-2020 -tunnustuksen maistuvuudesta, elämyksellisyydestä ja innovatiivisuudesta. 58,67€ Vuosikerta .................... Tulet toimeen suomen kielen lisäksi vähintään englannilla. alv 24 %). myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen 040 751 1749 myyntijohtaja Kirsi Kela Toimitus: .................................. Tiistaina 31. Sapsontaustan Erä ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Sapsotalolla su 12.2.2023 klo 12.00. Mennään Jari Määtän pikkubussilla, mahtuu 15 hlöä. Lähtö klo 10 linja-autoasemalta Sotkamosta. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. asiakaspalvelupiste avoinna keskiviikkoisin klo 9-11 ja 12-15 puhelinpalvelu arkisin klo 9-15 p. Sinulla on hygieniapassi ja ajokortti. Hanna Laukkanen 050 325 0352 Konttori: .................................. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostilla seuraan ja sitä kautta ilmoittaa lapsensa mukaan toimintaan. Ilmoittautumiset Eskolle 12.2.2023 mennessä p. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: ......................................... Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Puhelin: .................................... Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. puhelinpalvelu klo 8-16 ........................................................ 88€ 4 kk maksuvälillä ....... Katso Julian esittely töistämme: https://www.youtube.com/watch?v=glSTlzKZUR8&t=12s Lisätietoja Ritva Huttunen 050 362 0609. 164€ 6 kk maksuvälillä ............ Nykyinen johtokunta kokoontuu klo 11.30. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Luonnottaren lounasbuffetti on tarjolla kuumimman sesongin ajan Niittytuparavintolassamme. sähköpostit ... Sotkamo Julkaisija: .................................. 240€ (hinnat sis. 2243-1632 (verkkojulkaisu) Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Seuran ohjaajat esittävät oikeantasoisen uintiryhmän lapselle. Toimintaperiaatteenamme on kestävä kehittäminen, josta STF (Sustainable Travel Finland) merkki. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: ...................................... tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Viestissä tulee olla tiedot lapsen vesiosaamisesta. Seuran toimintaan voi tutustua sen verkkosivuilla. 040 754 3870. Matkan kokonaishinta 25 €, sis. Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.sotkamolehti.fi. Hakemukset sähköpostilla 28.2.2023 mennessä ritva.huttunen@kuutamokeikat.fi www.niittykahvila.fi Kainuun Kuutamokeikat KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 09.00 15.00 HERKKUKASSI 20 € sis. Tämän myötä nyt kevätkaudeksi Vesitaitureiden ryhmiin on vapautunut paikkoja uusille uimarinaluille. Niko Kemppainen 050 434 8484 Noora Limnell 050 524 0517 Maaria Haikola 050 300 0621 Julkaisupäivät......................... alv 10 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia TILAUSHINNAT Sotkamon Eläkeläiset ry. – Uintitoiminta perustuu yksilön omien taitojen kehittymiseen, ja kun lapsi saavuttaa ryhmän toiminnalle asetetut tavoitteet, hän voi joustavasti siirtyä seuraavan taitotason ryhmään, vaikka kesken uintikauden, kertoo Swimming Club Vuokatin sihteeri Ira Liuski. Järjestämme tarvittaessa myös kalustetun asunnon. Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 7200 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... 050 307 5439 Tuoretta Puruveden MUIKKUA ja JÄRVIKALAA Torstaina 2.2. Vesitaiturit 2 -ryhmässä, eli Vesikilpikonnissa, harjoitellaan kasvojen laittamista veteen, ilmakuplien puhallusta, sukeltamista, liukua, kelluntoja, hyppyjä rinnan syvyiseen veteen, pallon kuljettamista, eteneminen vatsallaan tai selällään sekä delfiinihyppyjä. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Vesitaiturit harjoittelevat pienessä altaassa kerran viikossa lauantaiaamuisin: Vesikirput kello 9.30–10 ja Vesikilpikonnat kello 10–10.30 koulutettujen uintiohjaajien kanssa. asiakaspalvelu.sotkamolehti@ slpmedia.fi www.slpkustannus.fi/lukijailmoitukset Hiljaisen Kansan kupeessa Suomussalmella toimiva Niittykahvila ja Niittytupa-ravintola tarjoavat maistuvat nokipannukahvit ja maan kuulut nuotioletut sekä muuta pientä purtavaa terassikahvilassaan. pääsylipun 10 €. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Vesitaiturit 1 -ryhmässä, eli Vesikirpuissa, harjoitellaan veteen puhaltamista, suun kastamista veteen, kelluntaa, hyppyjä altaan reunalta lasten altaaseen, pallon kuljettamista, käsipohjaa sekä uintipotkuja. Valitaan johtokunta seuraavaksi 3-vuotiskaudeksi. SCV:n toiminta pohjautuu Uimaliiton toimintamalliin. Hallitus kokoontuu klo 17.00. 0787-5320 (painettu) ISSN: ......................................... Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 010 665 7200 Sähköpostit: ........................... VIRTANEN AJAN SÄVEL KOKOUKSET KEVÄTKOKOUS keskiviikkona 15.2.2023 klo 18.00 Vuokatin keilahallilla. Tule Kainuun puhtaan luonnon keskelle, ainutlaatuiseen työpaikkaan! Etsimme asiakaspalvelutyötä rakastavia, iloisia ja ahkeria Niittykahvilatyöntekijöitä loppukauteen ajalle 1.8.-26.9.2023. Tervetuloa! Sotkamon Reserviupseerit r.y. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISKINKKU MAALAISHYYTELÖ TIISTAINA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER PALVIKEITTOA MUKAAN! KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE KELLO 10.00 14.00 ((LOUNAS KELLO 10.00 13.30) puh. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Saimme kutsun Hyrynsalmen Eläkeläisten 50-vuotisjuhlaan to 16.2.2023 klo 12-16 Kylätalo Iskulle. tiistai ja perjantai, aineistot 2 arkipäivää ennen julkaisua Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ............................ tammikuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 15 SARJAKUVAT B. Vapaita paikkoja Swimming Clubin uintiryhmissä. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon