>> 4 Tasoristeykset tarkasteluun 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 2 1 4 NiiNa KuNNas. Karanteenissa Koronavirus: Espanjan Fuengirolassa asuva sotkamolainen Niina Kunnas on karanteenissa yhdessä koronaviruksen keskuksessa. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 31. >> 5 Korona levisi Kainuuseen Pohjois-Pohjanmaan elykeskus on aloittamassa suunnitelman laatimisen Vuokatin ja Kontiomäen väliselle rataosuudelle. Sään viileneminen hidastaa kevään ja kelirikon etenemistä. Kaikki tartuntoja paljastaneet näytteet on otettu osana viranomaisyhteistyön kautta selvitettävää ketjua. MAALISKUUTA 2020 NRO 26 Eläkkeelle Esa Määttä jättää Metsäliiton 45 vuoden työuran jälkeen. >> 8 Vuokatti News Koronaepidemia aiheuttaa isoja haasteita Superpesisjoukkueelle. Noudattakaa sääntöjä, Niina Kunnas kehottaa. >> 6 Kevään kelirikosta ei vaikeaa Kontiomäen ja Vuokatin välisen rataosuuden tasoristeysten turvallisuuden parantamiseen tähtäävä suunnittelu on alkamassa. >> 10 Kuluvan kevään kelirikosta on tulossa tavallista helpompi
Mainittakoon, että tieliikenteeltä kerätään veroina yli kahdeksan miljardia euroa vuodessa. Kyllä 100 vastausta En 121 vastausta Yhteensä 221 vastauta Viikon 14 kysymys: Pitäsikö Kainuun maakunnan rajat sulkea määräajaksi. Tartunnan toteaminen ja leviäminen pitää erottaa toisistaan. Maanselässä oli peräkärryä vetäneestä henkilöautosta puhjennut kaksi rengasta. Paikalliset ovat pelolla odottaneet sitä päivää, jolloin Jouhtenuksen ratapenkka sortuu raskaan puutavarajunan alla. Vaunut kaatuvat veteen, ja puutavaran rautatiekuljetus muuttuukin puutavaran uitoksi. Rataosuudella liikennöivien junien hitaat nopeudet ja liikennetiheys huomioiden ei tasoristeyksien olisi olettanut olevan ensimmäisenä listalla. Yöllä poutaantuvaa ja selkeämpää. Nyt ei vielä olla aloittamassa korjauksia. Kainuussa ensimmäiset tapaukset löytyivät terveysviranomaisten omien selvitysten perusteella eikä niin, että asianomaiset olisivat itse hakeutuneet hoitoon. Myös ilman uutta päällystettä jäävän Eevalan ja Juurikkalahden välisen tieosuuden kuoppia on luvattu paikkailla. Yllättävää sinänsä on korjaushankkeen lähteminen liikkeelle tasoristeyksien turvallisuuden parantamisella. Samalta puolen autoa renkaat puhkaisi tiessä ollut teräväreunainen kuoppa. Heikkoon kuntoon joutunut rataosuus on kahden viimeisen kesän aikana ollut ajoittain käyttökiellossa hellekausien aikana. Maanantai-iltapäivän tilanteen mukaan maakunnassa on todettu THL:n tietojen mukaan neljä koronavirustartuntaa. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +2°C 5 +2°C 5 +1°C 5 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 4 5 4 ?1 4 5 3 3 6 4 5 5 ?2 6 5 ?2 ?1 2 1 5 1 3 1 1 1 4 2 1 2 4 3 ?1 2 ?2 ?1 ?6 ?3 ?4 13 7 12 14 % 45 55. A Kaksi tai kolme miljoonaa euroa ei ole väylähankkeista puhuttaessa iso raha." Jo oli aikakin Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. Päivälämpötila enimmäkseen ?2...?5 astetta. Määrärahaa ei hankkeille ole vielä olemassa. Ihmisjoukkoja ja tungoksia on syytä välttää ja pitää riittävä, vähintään metrin etäisyys kanssaihmisiin. Sunnuntaina yhteyttä ottanut tienkäyttäjä kertoi olleensa tulossa Kuutostietä pitkin Sotkamoon päin. Kyseessä on yksi maamme valtaväylistä, Kuutostie. Juuri tämä tekee viruksen leviämisen hillitsemisestä haasteellista. maaliskuuta 2020 Viikon 13 kysymys: Oletko auttanut riskiryhmään kuuluvia. Kesällä tieosuudelle on tulossa uusi päällyste. Vain runsas miljardi palautuu kunnossapitoon ja korjauksiin. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Kaksi tai kolme miljoonaa euroa ei ole väylähankkeista puhuttaessa iso raha. Jokainen voi vaikuttaa vain omalta osaltaan tilanteen kehittymiseen. K ainuu ei ole enää koronan suhteen koskematonta aluetta. Paras vaihtoehto on se, että niin radan kuin tasoristeyksien osalta toteutetaan tarpeelliset toimenpiteet. Kainuun kansanedustajille tässä on oikean siltarumpupolitiikan harjoittamisen paikka. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen on nyt tärkeää myös terveille ihmisille, koska siten hidastetaan epidemian leviämistä. Oli vain ajan kysymys, milloin koronaviruksen todetaan levinneen Kainuuseen. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi V uokatin ja Kontiomäen välisen rautatien korjausta on odoteltu jo ainakin vuosikymmenen ajan. Kuoppaa ei pystynyt väistämään vastaan tulleen liikenteen takia. Nyt aloitetaan suunnittelu. Ilman lauseen aloittavaa tai keskeyttävää jos-sanaa. Seurauksena on niin sanottujen pieninumeroistenkin teiden vajoaminen kohta kärryteiden tasolle. Erityisesti ratahankkeiden kyseessä ollessa. Ohjeet ja määräykset on otettava tosissaan Pääkirjoitus 31.3.2020 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Ilkka Alanko ?6 ?4 ?5 ?3 7 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +1°C 5 ?0°C 3 +1°C 4 ?0°C 7 Virolahti +5,7 °C Muonio ?21,0 °C Navakoituvaa lounaistuulta, pilvistyvää ja lännestä lumisadetta. Viruksen kantaja ei välttämättä tiedä kantavansa virusta. Sotkamossa katukuva onkin hiljentynyt entisestään viikonvaihteen jälkeen. Maanteidenkin väylähankkeisiin ovat Itä-Suomessa rahat tiukassa. Kaikkien kainuulaisten on hyvä muistaa, että tartuntaketjujen selvittäminen kuuluu terveysviranomaisille, ei meille rivikuntalaisille. Korjaukset toteutetaan, jos rahaa löytyy. Meidän tehtävämme on toimia annettujen ohjeiden mukaisesti ja noudattaa asetettuja rajoituksia, vaikka se vaikeuttaisi omaa arkipäiväämme
Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Moni on myös kysynyt miten yrittäjät voi tehdä näin toisille yrittäjille. huhtikuuta saakka. Naapurien huoli on oman kodin ja kesämökin viihtyvyydestä. Ja ennen kuin koiratarha on pystyssä. Vastine. Lisätietoja Digituki-hankkeesta: https://www.kainuunliitto.fi/ kainuun-digituki-hanke Sähköisen asioinnin avun tarvetta selvitetään kyselyllä Jos kuulisit ison koiratarhan tulevan oman kotisi tai mökkisi naapuriksi, haluaisitko tietää etukäteen mahdollisista meluhaitoista, kirjoittaja kysyy. Olemme tehneet valituksen koko naapuruston kanssa, kaikkia meitä kiinnostaa samat asiat ja vaivaa sama epätietoisuus. Ennen kohteen ostamista Vuokatti Safariksen yrittäjä soitti muutamille naapureille ja kyseli mielipidettä koiratarhan perustamiselle entisen Luken paikalle. Kerroin heti ensimmäisessä puhelussa, että jos koirat ovat siellä kesäaikaan, niin se ei käy. Digituen tavoitteena on varmistaa, että kaikilla kansalaisilla on riittävät digitaaliset taidot sekä mahdollisuus saada apua joustavasti, itselle sopivalla tavalla. Kyselytutkimuksen avulla selvitetään suomalaisten digitaitoja ja digipalvelujen käytön sekä sähköisen asioinnin avun tarvetta. maaliskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 3 Lukijakuva Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Kun Vuokatti Safaris osti kohteen, he hakivat heti sen jälkeen lupaa ympärivuotiselle koiratarhalle. Naapureiden intressinä ei ole millään tasolla kiusata yrittäjiä, päinvastoin. kello 17.30, kun huomasi tien poskessa juoksentelevan ketun. Osalle naapureista taas kerrottiin, että koirat sijoitetaan tien toiselle puolen maankaatopaikan lähistölle, josta myös reitit alkaa ja näin vältetään tien ylitys. Saattaisit ostaa. No luultavasti et, minä en varmuudella. Meille jäi jäljelle vain vakuuttelut, että koirat eivät aiheuta häiriötä tällä uudella paikalla. Olemme pyytäneet useita kertoja yrittäjää teettämään melumallinnuksen uudesta koiratarhasta, jotta saadaan kiistaton kirjallinen todiste melun määrästä. Tämä kuulosti perheemme näkökulmasta hyvältä, koska vietämme mökillä vain kesät ja kannustin heitä hankkeen toteuttamiseen. aiheutuvasta melusta.” Koiratarhan meluvaikutukset olisi pitänyt selvittää Mari Heikura Kuhmontiellä hieman ennen riistapolkua repolainen esitteli ylpeänä saalistaan. Olen valmis omalta osaltani vetämään pois valituksen. Jos taas nyt kuulisit ison koiratarhan tulevan oman kotisi tai mökkisi lähistölle, kyselisitkö meluhaitoista. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Sotkamoon tarvitaan lisää matkailua tukevaa liiketoimintaa mitä Vuokatti Safaris edustaa. PerTTi GranqvisT/arkisTo. Kirjoita napakasti. Tätä rauhaa me haluamme suojella ja varjella, joka oli meille muutama vuosi sitten mökin ja maa-alueiden tärkein ostoperuste. Kenelläkään ei ole oikeutta kyseenalaistaa eikä väheksyä tätä asiaa. On arvioitu, että noin neljänneksellä väestöstä olisi liian heikot digitaidot, mutta varmaa tietoa tilanteesta ei ole. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Se on selvästi pienempi kuin asutusalueen melusäädös. Meiltä kohteeseen on vain reilut 300m ja olemme kesällä mökillä kuukausia. Tässä vaiheessa tapasimme yrittäjät ja esitimme huolen mm. Luulenpa, että olisimme nyt samassa veneessä. Poikkeuksellista on julkaista lehdissä nimiä, joten on aiheellista antaa vastine kirjoituksille. Koiratarhan sijoituspaikka, oli tärkeä asia kaikille asukasja kesämökki naapurustolle, koska kuten arvata saattaa, koirista aiheutuu ajoittain kovaa meteliä. Toki huomioiden mitä muut naapurit ovat aiheesta mieltä. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kyllä maailmaan mahtuu ääntä ja eihän ne koirat hauku koko päivää, se on selvä, mutta koiranomistajana tiedän, että silloin kun yksi haukkuu niin kaikki haukkuu. Vastata voi myös paperilla, paperikyselyjä on Kainuussa saatavilla muun muassa terveysasemilla, mutta koronavirustilanteen takia käyntiasiointia ei suositella. Kysely on ensimmäinen digitaitojen valtakunnallinen kartoitus, jonka avulla saadaan tärkeää tietoa digituen ja digipalvelujen kehittämisen tueksi. Teen sen heti, kun tiedän miten paljon meteliä koirista pahimmillaan aiheutuu ja ollaanko loma-asunto alueelle annetun melusäädöksen sisällä. Hän kertoo, ettei ketulla näyttänyt olevan mitään kiirettä, hänellä itsellään oli, joten hän otti muutaman Ketulla päivälliseksi jänistä kuvaT: Maria Myllynen kuvan ja jatkoi matkaansa. Esitetty ehdotus, että korjaillaan jälkikäteen jos ääniä kuuluu, se ei käy naapureille. Kysely on osa valtiovarainministeriön rahoittamaa ja Digija väestötietoviraston toteuttamaa valtakunnallista digituen koordinaatiota. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastaa KPMG. Voihan se olla, että sieltä ei kuulu mitään ääniä tai vain vaimeita ääniä, mutta yhtä hyvin voi kuulua kovaakin meteliä, tästä kun ei ole mitään varmuutta ilman mittauksia. Ostaisitko sinä kesämökin tai talon sellaiselta paikalta jossa on 300m päässä iso koiratarha. Yrittäjä ei ole suostunut tätä mallinnusta teettämään vaan on todennut, että entisessä paikassa mallinnus on tehty. Kyselyyn voi vastata sähköisesti osoitteessa: www.dvv.fi/ digitaitokartoitus. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Terveisin Petri Makkonen A Kun Vuokatti Safaris osti kohteen, he hakivat heti sen jälkeen lupaa ympärivuotiselle koiratarhalle. Ketun Myllynen kertoo ennekin nähneensä luonnossa, mutta koskaan hän ei ole kohdannut näkyä, jossa ketulla on saalis suussaan. Sotkamo-lehti Suomalaisten digitaitojen tärkeys korostuu palveluiden muuttuessa sähköisiksi. Vastauksia kerätään 3. Maria Myllynen ajoi autolla Kuhmontiellä keskiviikkona 25.3. Kesämökki on meille arjen vastapainoa ja paikka missä saamme levähtää ja rentoutua ilman pienintäkään ulkoista meteliä. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Usein kesämökki on hankittu rentoutumista varten ja mielestäni meillä on aiheellista ja oikeutettua tietää mitä meluhaittaa tästä aiheutuu. Tässä vaiheessa tapasimme yrittäjät ja esitimme huolen mm. Tästä oli jo kunnan kanssa sovittu. Kirjoituksia ei palauteta. Myllynen pysäytti auton ja jäi hetkeksi seuraamaan ketun menoa. Tässä vaiheessa koirat, vajaa 100kpl, olivat tulossa vain talviajaksi kohteeseen ja kesäajaksi yrittäjä erityisesti painotti olevan kaksikin eri vaihtoehtoa minne koirat sijoitetaan. Mitä teemme, jos yrittäjän vakuutteluista huolimatta koirat metelöivät aiheuttaen naapurustossa mökkeilyn ja asumisen epämiellyttäväksi. Tiistaina 31. Kysely toteutetaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saamenkielillä. Mutta ostaisitko tietämättä miten paljon sinne kuuluu koirista aiheutuvaa melua. Kyselyyn toivotaan vastauksia monipuolisesti erilaisilta digipalvelujen käyttäjiltä aloittelijoista tehokäyttäjiin. Ei anonyyminä kirjoittelijoilla, eikä edes ympäristöteknisellä lautakunnalla. aiheutuvasta melusta. Kyselyn voi myös täyttää yhdessä sellaisen henkilön kanssa, jolla on tarvetta digitukeen. Sotkamo-lehti on pariin otteeseen ottanut esille koiratarhasta ja sen luvasta valittaneet naapurit nimineen. Entinen paikka on metsän keskellä ja uusi paikka on peltoaukealla, joten on päivän selvää tulosten olevan aivan erilaisia
Tiejärjestelyt saattavat Varpalassa ulottua Paltamon puolelle. Kaikkia tasoristeyksiä ei voi poistaa ja näiden osalta näkemiä paran. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Ely-keskuksen tiedotteen mukaan parhaan tiedon linja-autoliikenteen muutoksista saa suoraan liikennöitsijältä. Niin sanottujen vartioimattomien tasoristeyksien ongelmat liittyvät usein näkemäalueisiin. Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen lähettämän tiedotteen mukaan maanantaista 30.3. Toimenpiteiden kustannusarvio tarkentuu suunnittelun yhteydessä. Vuokatti – Kontiomäki -välin korjaamiseen tai sen tasoristeystoimenpiteille ei ole osoitettu vielä rahoitusta. Tietoa voi hakea liikennöitsijän omasta aikatauluhausta, asiakaspalvelusta tai nettisivuilta. Ely-keskus on julkaissut kuulutuksen suunnittelun aloittamisesta verkkosivuillaan. Kuva on entisen Paakin aseman seudulta. – Tarkastelemme kaikkien tasoristeyksien turvallisuutta. Kajaanista lomautettuna ovat kaikki lukuun ottamatta näitä Waltti-linjoja ajavia kuljettajia. Ajomestari Pekka Heikkinen Pohjolan Matkalta Kajaanista kertoi, ettei koronavirus vielä vaikuta elyn ostamaan, niin sanottuun Waltti-liikenteeseeen. Kaikki toiminnot ovat minimissään. Pohjoisin on Varpalan tasoristeys Paltamon rajalla. Linja-autojen matka osittain katkeamassa Koronavirus on vaikuttanut linja-autoliikenteeseen. Esitetyt toimenpiteet käydään läpi ennen mahdollisen rakentamisen aloittamista yleisötilaisuuksissa. Liikennöinti loppui rinteiden sulkeuduttua. Rahoitusta hankkeille ei vielä ole myönnetty. Kyseisen rataosuuden tasoristeyksissä on tapahtunut 2000 -luvulla kaksi onnettomuutta. Ari Kuotesahon mukaan tasoristeyksien suurimmat turvallisuushaasteet liittyvät puutteellisiin näkemiin sekä edellä mainittuihin odotustasanteisiin. – Ainakaan meidän yrityksen autoihin. – Nyt ollaan suunnittelemassa vastaavaa projektia Kontiomäen ja Vuokatin välille. Tasoristeyksiä parannetaan tai poistetaan A Tarkastelemme kaikkien tasoristeyksien turvallisuutta." Pertti Granqvist Vuokatti-bussi ajoi viikko sitten viime maanantaina viimeiset kierroksensa. Sotkamon ja Kajaanin väliset vuorot ajetaan toistaiseksi entiseen tapaan pääsiäiseen saakka. Projektipäällikkö Ari Kuotesaho Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta kertoi kyseessä olevan muun muassa tasoristeysten turvallisuuden parantamisen. Vuokatti – Kontiomäki päällysrakenteen parantamisen suunnittelu on myös käynnissä. Toistaiseksi suurin osa vuorolinjoista Kajaanin ja Korholanmäen välillä ajetaan normaalisti. Toteutusajankohta riippuu muun muassa myönnetystä rahoituksesta. – Tavoitteena on, että tasoristeyksien poistot ja parantamiset voidaan toteuttaa Vuokatti – Kontiomäki radan parantamisen yhteydessä. Ari Kuotesaho kertoi tasoristeystoimenpiteiden kustannusarvion olevan tällä hetkellä 2–3 miljoonaa euroa. Koulujen ovien sulkeutumisen myötä on Sotkamossa tämän lukuvuoden osalta myös koululinjat ajettu ainakin siihen saakka, kunnes kouluissa palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Suunnitelmat asetetaan myös yleisesti nähtäväksi. Tavoitteena on mahdollisimman monen tasoristeyksen poistaminen ja tiluksille kulkemisen järjestäminen puolipuomilaitoksella varustettujen tasoristeysten kautta. lähtien jää matkustajamäärien vähenemisen myötä ajamatta myös muuta ely-keskuksen järjestämää linja-autoliikennettä. Tasoristeyksien liikenteelle voidaan esittää rajoituksia tai tasoristeys siirtää turvallisempaan paikkaan. Kajaanin seutuliikenteessä ajankohtaiset tiedot ajettavasta liikenteestä saa lisäksi Kajaanin seudun joukkoliikenteen verkkosivuilta www.kajaaninseudunjoukkoliikenne.fi sekä Google Mapsin joukkoliikenteen reittiohjeista. Tarkoitus olisi tehdä radan päällysrakenteen parannus yhtä aikaa tasoristeysremontin kanssa. PerTTi GranqvisT Suunnittelutyöryhmän kokouksissa Sotkamon kunnan edustajana ollut suunnitteluinsinööri Erkki Tervo kertoi Nurmeksen ja Vuokatin välisellä rataosuudella tehdyn aiemmin vastaavia toimenpiteitä. Tuolloin poistettiin tasoristeyksiä muun muassa Juurikkalahdessa ja Valtimon puolella. Ajomestari Heikkinen kertoi, että yrityksessä on töissä nyt vain hyvin pieni osa kuljettajista. Tavoitteena on, että tasoristeykset parannetaan tai poistetaan siten, että jäljelle jäävät tasoristeykset ovat riittävän turvallisia ja täyttävät määräykset. Tasoristeyksien turvallisuutta on tarkoitus parantaa ja radan kuntoa parantaa Vuokatin ja Kontiomäen välillä. Autot on laitettu pois liikenteestä. Toimenpiteiden kohteena on seitsemän tasoristeystä. maaliskuuta 2020 Pertti Granqvist Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus on aloittamassa ratasuunnitelman laatimisen Vuokatin ja Kontiomäen väliselle rataosuudelle. – Sotkamosta kaikki ovat lomautettuna. – Se tarkoittaa joissain tapauksissa tasoristeyksen poistamista tai muun muassa odotustasanteiden korjauksia
Maanantaina Kainuussa oli todennettuja tartuntoja THL:n mukaan 4. – Kumpikaan tartunnan saaneista ei hakeutunut itse hoitoon. Sairaudenhoidon tarpeen arvioimista varten on päivystysapunumero 116117 tai Sotkamon terveyskeskus 08 6156 5009. – Jolloin pellolle tai metsäpalstalle kulkuun ei tarvita radan ylitystä. Perjantaina illalla 15 OYS:n työntekijää ja kolme ensihoitajaa altistuivat hoitotilanteessa koronavirukselle. Se on totta kai mitä vastuullisinta kansalaistoimintaa, Koukkari sanoo. Mutta se edellyttää ilmeisesti myös maanomistajien suostumuksen. Neuvontapalvelussa ei anneta terveysneuvontaa. Kainuun sote on avannut maanantaina 30.3. Hänen mukaansa lisää tartuntoja on tulossa. Rataverkon haltijalla on oikeus tehdä suunnittelualueella sijaitsevalla kiinteistöllä mittauksia, maaperätutkimuksia ja muita valmistelevia toimenpiteitä. Epäily koronainfektiosta heräsi hoidon aikana. Kysymyksiin vastaavat Kainuun soten asiantuntijat. Alustavan suunnitelman mukaan mittauksia ja tutkimuksia tehtäisiin vuonna 2020 ja rakentamistyöt alkaisivat 2021. – Liikenneturvallisuuden kannalta on aina parempi mitä vähemmän vartioimattomia tasoristeyksiä on. Menehtynyt kuului vaikean perussairautensa takia riskiryhmään. Kysymykset voivat liittyä esimerkiksi omaan tai läheisen asiointipalvelujen järjestämiseen, kuten kaupassa tai apteekissa käynteihin. – THL:n lukujen perusteella arvioidaan, että koronaviruksen huippu olisi Kainuussa kesäkuun alussa, Koukkari sanoo. Vältä siis ihmisjoukkoja ja tungoksia ja pidä vähintään metrin etäisyys kanssaihmisiin. Riskiryhmille on avattu oma odotustila laboratorioon.. Neuvontapalvelun puhelinnumero on 08 6155811. – Tartunnan saaneet voivat hyvin ja ovat toipuneet tai toipumassa, Koukkari kertoo. Vastaanotto sijaitsee uuden sairaalan pohjoispäädyssä (punaiset opasteet ohjaavat ovelle). Vuokatin ja Kontiomäen välinen rautatie valmistui 1926. Kaikki altistuneet ovat saaneet tiedon ja ovat oireettomina karanteenissa. Muualla Suomessa taudin huippu arvioidaan tulevan toukokuun aikana. – Se on aivan varmaa. Yksityisyyden suojaamiseksi ei hoidossa olevista ja menehtyneestä potilaasta anneta lisätietoja. hallintoylilääkäri Olli-Pekka Koukkarin mukaan molemmat löytyivät terveysviranomaisten omien selvitysten perusteella. Sotkamo-lehti Sotkamon kunta on avannut kuntalaisille yleisen puhelinneuvontapalvelun. Kuntalaiset voivat ottaa yhteyttä neuvontapalveluun pohtiessaan koronaviruksen aiheuttamia poikkeusjärjestelyitä ja siihen, kuinka ne vaikuttavat heidän arkeensa. Näillä toimilla pyritään vähentämään erityisesti riskiryhmään kuuluvien tartuntariskiä. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen on nyt tärkeää myös terveille ihmisille, koska siten hidastetaan epidemian leviämistä. Yhteensä laboratoriovarmistettuja tapauksia on PohjoisPohjanmaan alueella THL:n tiedon mukaan 56 kappaletta. Kaikki tartuntoja paljastaneet näytteet on otettu osana viranomaisyhteistyön kautta selvitettävää ketjua. Thl Kainuun sote on avannut oman sähköpostin kyselyjä varten. OYS:ssa on tällä hetkellä hoidossa 5 koronapotilasta, joista kaksi on tehohoidossa. NordLab on varannut riskiryhmille sekä yli 70-vuotiaille oman tilan laboratorioajan odotusta varten. Palvelu on avoinna maanantaista torstaihin kello 8.00 – 16.00 ja perjantaina kello 8.00-15.00. sähköpostiosoitteen korona@kainuu.fi, joka on tarkoitettu kansalaisneuvontaan koronavirukseen liittyvissä asioissa. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan perjantaina menehtyi iäkäs henkilö koronavirukseen. Rata-alueen naapureiden ja muiden joita asia koskee, katsotaan saaneen tiedon hankkeesta seitsemän päivää kuulutuksen julkaisemisesta. Tartunnan saaneet eivät Koukkarin mukaan kuulu riskiryhmään eivätkä he tarvitse sairaalahoitoa. Mikäli kyse on sairaustapauksesta, ollaan yhteydessä numeroon 116 117, tai hätätapauksessa 112. Tällä pyritään turvaamaan ihmisten yksityisyys. Rataosuudella oli säännöllistä henkilöjunaliikennettä elokuuhun 1993 saakka. Kuulutus julkaistiin 17.3. Kainuun alueen pandemiapäällikkö, vs. Hätätilanteessa tulee soittaa hätänumeroon 112. Kainuun keskussairaalan päivystykseen koronaviruspandemian aikana saapuvien tulee ehdottomasti noudattaa annettua ohjeita. Valtakunnallisen linjauksen mukaan Kainuun sote ei tiedota tartuntojen lukumääriä tai sairaalassa hoidossa olevien määrää julkisuuteen. Kainuun sote ei tiedote tartuntojen määriä, vaan ne tulevat Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen kautta, sen jälkeen kun laboratoriot ovat tiedottaneet ne THL:lle. Sähköpostiin tulee lähettää vain kiireettömiä kysymyksiä koronaviruksesta. Ohjeistus on, että flunssaisena ei pidä tulla laboratorioon. Erkki Tervon mukaan joissakin tapauksissa mahdollista olevan tehdä tilusvaihto. Kunta avasi yleisen neuvontapalvelun Kainuussa neljä koronavirustartuntaa Pertti Granqvist, Mari Heikura Kainuusta löytyi lauantaina kaksi koronavirustartuntaa. Tiistaina 31. Omaa ja läheistensä tartuntariskiä voi myös alentaa huolehtimalla käsija yskimishygieniasta. Kaikkiin hengitystieinfektioihin on suhtauduttava samalla vakavuudella kuin koronaan. Laboratoriot ilmoittavat luvut testituloksista THL:lle, joka tiedottaa asiasta. Kaikki hengitystieoireiset (nuha, yskä, hengenahdistus) tai kuumeiset potilaat ohjataan pandemiavastaanoton sisäänkäynnille F4. Olli-Pekka Koukkari ei kertonut tartunnan saaneiden kotipaikkaa tai sitä, mistä he ovat tartunnan saaneet. Hoitajat käyttävät suojamaskia ja käsineitä näytteidenotossa. Päivystysnumero ei ole tarkoitettu tiedusteluihin koronaviruksesta, vaan sitä varten on STM:n tietoa koronaviruksesta puhelinneuvonta 0295 535 535. maaliskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 5 kuvaT: PerTTi GranqvisT netaan tai risteys siirretään näkemien ja tasauksen osalta parempaan paikkaan. Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä, Kainuun Sote muistuttaa tiedotteessaan. Saman vuoden lokakuussa ajoi ensimmäinen juna pistoraidetta pitkin Sotkamoon. Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta on numerossa 0295 535 535 maanantaista perjantaihin kello 8-21 ja lauantaisin kello kello 9-15. – Minusta on ollut upea huomata, että kaikki, jotka ovat sairastuneet ja tässä tavoitettu, ovat oma-aloitteisesti ja ensiluokkaisesti noudattaneet eristysprotokollaa kotonaan
Myös Kainuussa ja Pohjois-Suomessa on mahdollisuus runsaaseen ja hyvälaatuiseen satoon – edellyttäen, että tuleva kasvukausi on riittävän lämmin siementen kypsymiselle. Männyn siemensato jää tänä vuonna heikoksi, mutta vuoden kuluttua sille ennustetaan huippusatoa koko maahan. Auto vaurioitui sen verran pahoin, että paikalle soitettiin hinauskalustoa. Kausityöntekijöiden tarpeen kartoitus on syytä aloittaa mahdollisimman pian ja varautua siihen, että ulkomaista työvoimaa ei ole saatavilla. maaliskuuta 2020 Maanantaina aamulla heti kahdeksan jälkeen syttyi kuorma-auto tuleen kesken ajon Kuhmontiellä. NCC:n vastaavan työnjohtajan Margo Luukkaisen mukaan painorajoituksien käytöstä on viime vuosien aikana luovuttu lähes kokonaan. Alkuviikosta lepän siitepölyä ennustetaan olevan ilmassa vain Länsi-Suomessa vähäisiä määriä. Kainuussa toimivia maaseutuyrityksiä ja maatiloja pyydetään jo tässä vaiheessa kartoittamaan kausityöntekijöidensä tarve ja ilmoittamaan avoimet paikat TE-toimistoon myös kotimaisen työvoiman saamiseksi. – Huonokuntoisia sorateitä on Sotkamossa. Luontainen uudistaminen ei sovellu viljaville metsämaille, vaan parhaiten kuivahkoille kankaille ja sitä karummille kasvupaikoille. Siten luontaisen uudistamisen edellytykset ovat reilun vuoden kuluttua hyvät ainakin Eteläja KeskiSuomessa. Viime viikolla lämmin sää sai aikaan paikoin pintakelirikon sorateille. fi-palvelusta. Sen sijaan jo vastaanotetut oleskelulupahakemukset toimitetaan Maahanmuuttovirastolle käsiteltäväksi. Viikonlopun aikana lepän kukinnan ennustettiin alkavan Kainuussa. Turun yliopiston siitepölytiedotuksen mukaan siitepölykausi alkoi tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin Suomessa. Koivun heikohkon kukinnan taustalla ovat viime kesänä kukka-aiheiden muodostumisvaiheessa vallinneet viileät säät. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lepän siitepölymäärien odotetaan jäävän enimmäkseen vähäisiksi. Kyseinen osuus on erityisesti Rönkön Yksityisteille mahdollisesti painorajoituksia Sotkamo-lehti Ulkomaisen työvoiman saaminen maaseudun kausityöhön on koronakriisin vuoksi uhattuna. Avoimilla ja lämpimillä paikoilla kasvavissa koivuissa, kuten pihakoivuissa, saattaa kuitenkin esiintyä runsaastikin norkkoja, jotka lisäävät paikallisesti siitepölyn määrää ilmassa. – Kuutostiellä nopeusrajoitus on alennettu lääninrajan ja Juurikkalahden välillä. Suomen viranomaiset arvioivat kuitenkin kokonaisvaltaisesti koronakriisin aiheuttamaa tilannetta. Avustus on yrityksen kehittämisavustusta tilanneanalyysin tekemiseen tai kehittämistoimenpiteisiin. Kausityöntekijöitä tarvitaan muun muassa maatiloilla, kotieläintiloilla, kasvinviljelytiloilla, maaja puutarhatalouden sekä marjojen ja hedelmien tuotantotiloilla. Ennusteen mukaan lepän kukinta jatkuu maan eteläja keskiosassa ja kukinnan odotetaan alkavan PohjoisPohjanmaalla ja Kainuussa. Tällä hetkellä ilmassa on Turun yliopiston siitepölytiedotuksen mukaan lepän siitepölyä Eteläja KeskiSuomessa. Maahanmuuttoviraston, te-toimistojen ja ely-keskuksen lupakäsittelyssä laitetaan ensisijalle huoltovarmuuden, terveydenhuollon ja työmarkkinoiden toimivuuden kannalta välttämätön työ. Männylle on ensi kesänä kehittymässä Luonnonvarakeskuksen mukaan koko maahan erittäin paljon käpyjä, joiden siemenet varisevat maahan keväällä 2021. Pertti Granqvist Kuluvan kevään kelirikosta on tulossa tavallista helpompi. Kuusen käpyjä esiintyy erittäin runsaasti Vaasa-Kuopio-JoensuuLepän kukinta on parhaillaan alkamassa Kainuussa Havupuiden käpymäärät vaihtelevat ja vaikuttavat metsän luontaisen uudistamisen mahdollisuuksiin Leppä ei kuki vielä Sotkamossa, mutta siitepölyä voi kulkeutua tuulien mukana etelästä. Kelirikkokauden jälkeen korjataan pahimpia vauriokohtia. Tänä keväänä variseva männyn siemensato on Eteläja Keski-Suomessa heikohko ja Pohjois-Suomessa huono. Kuorma-auto oli ollut tulossa Kuhmosta päin. Tämä edellyttää, että siemenpuuhakkuu ja siihen liittyvä maanmuokkaus tehdään viimeistään ensi syksynä, kertoo tutkija Tatu Hokkanen Lukesta. Huhtikuussa koivun siitepölyä leviää maahamme kaukokulkeumana etelänpuoleisten ilmavirtausten mukana. Moottoritila roihahti tuleen Juholankylän kohdalla. Auton moottoritilan lisäksi hytti kärsi vaurioita. Häiriötilanteen rahoitusta yrityksille Tuuli Pulkkinen/arkisTo. Ulkomaisen työvoiman saatavuus epävarmaa maaseudun kausityöhön Ely-keskukset ovat saaneet lisärahoitusta yrityksen kehittämisavustuksiin myönnettäväksi koronavirusepidemian aiheuttamista markkinaja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille ympäri maata. Suomessa koivut aloittavat kukinnan tavallisesti huhti-toukokuun vaihteessa. Tällä hetkellä edustustot ulkomailla eivät ota käsiteltäväksi uusia viisumija oleskelulupahakemuksia ja niihin liittyvät haastattelut on toistaiseksi keskeytetty. Haku avautuu tiistaina 31.3.2020 ely-keskuksen verkkosivuilla. Epäonnistumisia saattaa myös seurata, jos tiheänä kasvanut männikkö hakataan ilman väljennysvaihetta siemenpuuasentoon. – Vuosi sitten keväällä taisi ainoastaan Manamansalossa olla painorajoitettu soratie. Kuorma-autossa päällirakenteena oli likakaivoista ja vastaavista imettyjen vesien kuljettamiseen tarkoitettu säiliö eli kyseessä oli niin sanottu loka-auto. Pelastuslaitos sammutti tulipalon. Rahoitusta voidaan myöntää kaikkien toimialojen pienyrityksille lukuun ottamatta maa-, metsäja kalatalouden sekä maataloustuotteiden jalostuksen alan yrityksiä. Juurikkalahden ja Eevalan välillä 80 kilometrin rajoitus on voimassa ollut pitempään. Keväällä 2022 männyn siemensadon ennakoidaan olevan keskinkertainen tai sitä heikompi. Mitä väljempi hakkuuta edeltävä lähtötilanne on, sitä todennäköisimmin siemenpuissa esiintyy runsaasti käpyjä ja sitä pienempi riski siemenpuilla on kaatua tuulessa hakkuun jälkeen. Niin sanotuille valtion sorateille ei ole tulossa painorajoituksia. Siitepölytilannetta voi seurata Turun yliopiston norkko. Yksinyrittäjille koronavirusepidemiasta aiheutuneiden häiriöiden lieventämiseksi tarkoitetun oman erillisen tukimuodon valmistelu on käynnissä. Kuorma-auto syttyi tuleen kesken ajon Sotkamo-lehti Luonnonvarakeskus (Luke) ennustaa koivulle heikohkoa kukintaa koko maahan. Ely-keskukset rahoittavat tässä poikkeustilanteessa yrityksiä, joissa työskentelee enintään viisi henkilöä. – Uudistamishakkuita suunnittelevan metsänomistajan kannattaa hyödyntää männyn runsas siemensato. Tarkempia tietoja ulkomaisen kausityövoiman maahantulosta saadaan myöhemmin. Perjantain ennusteen mukaan lepän siitepölyä oli leviämässä Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle viikonlopun aikana, mutta säiden viiletessä ennuste on muuttunut. Ylipalomies Antti Kuronen kertoi auton moottoritilasta näkyneen liekit pelastuslaitoksen saapuessa paikalle. Kuusen käpysato on runsas EteläSuomessa, ja jalostetun siemenen varastot ovat karttuneet. Myös isompia teitä korjataan. Autonkuljettaja oli havainnut hyttiin tulevan savua ja ohjannut ajokkinsa linja-autopysäkille. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Rajoitus, 80 kilometriä tunnissa on voimassa siihen saakka, kun tieosuus saa uuden päällysteen
TuoMo Hyvönen Kelkalla kuovitetaan nurmipellot ja maanomistajalle näytetään keskisormea. Luvan painorajoitetulla tiellä ajamiseen tonnirajan ylittävillä autoilla antavat tiekunnat. Keväällä 2021 varisevan kuusen siemensadon ennakoidaan olevan hyvin heikko lähes koko maassa. – Ensi kaudesta en osaa vielä sanoa mitään. Luukkainen kertoi Eevalan ja Juurikkalahden välisellä tieosuudella tehtävän kesän koittaessa korjaustoimenpiteitä. Joka vuosi on useita paaleja pilautunut. Pohjoisemmaksi siirryttäessä satotaso heikentyy nopeasti, ja maan keskija varsinkin pohjoisosissa kuusen käpyjä esiintyy hyvin vähän. Yksityisteille on todennäköisesti tulossa painorajoituksia. Kajaanissa Original Sokos Hotel Valjuksen majoitustoiminta suljetaan 1.4. Suunnitteluinsinööri Erkki Tervo Sotkamon kunnasta kertoi, että tiekuntien kanssa tehdyn kunnossapitosopimuksen mukaan kelirikkomerkkien asettaminen ja niiden poistaminen sekä kelirikon aikaisten ajolupien myöntäminen kuuluu tiekunnille. Hyvölänkylän lisäksi reiteiltä poikkeavat kelkkailijat aiheuttavan ongelmia ja mielipahaa Haapalanlahdella. Mainittu moottorikelkkareitti kulkee Hyvölänkylän Lepistön tilan maiden halki viljelystien ja metsäautotien pohjaa. PerTTi GranqvisT/arkisTo kohdalla huonokuntoinen. Kysyntä ja asiakasmäärät ovat hotelleissa ja ravintoloissa vähentyneet todella merkittävästi. alkaen. Katkolla lupa on, koska tässä siimaa on jo kahden vuoden ajan annettu. Lomautetuille tullaan myös tarjoamaan työtä Osuuskauppa Maakunnan ruokakaupoissa kunkin toimipaikan tarpeen mukaisesti. Osuuskauppa Maakunta sopeuttaa hotelliensa, ravintoloidensa ja liikennemyymälänsä toimintaa koronaviruksen vaikutuksen vuoksi. Kankaalan mailla Vuokatin ja Sapson yhdistävä kelkkareitti kulkee puolen kilometrin matkalla. Kesällä niitettäessä mura ja hiekka sotkeuvat heinien sekaan ja menevät paaliin. – Meille maanomistajille meidän omilla maillamme. Kelirikon ja kevään edistymistä hidastaa kuitenkin sään jäähtyminen. Tuomo Hyvönen kertoi ongelmia kelkkailijoiden kanssa olleen kahden viimeisen vuoden aikana. Sopeutumistoimiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut Osuuskauppa Maakunnan matkailuja ravitsemistoimialalla sekä ABC Kajaanissa on saatu päätökseen torstaina 26.3. Lomautusten kesto on enintään 90 päivää ja niiden kestoa pystytään osittain rajaamaan lomajärjestelyillä. Majoitustoiminta keskitetään Break Sokos Hotel Vuokattiin. Ensi keskiviikosta, huhtikuun alusta alkaen take away-ruokaa on myynnissä supistetuin aukioloajoin Amarillossa Vuokatissa. Perjantaina aamulla olivat reitin viereen pellolle ilmestyneet kahden kelkan jäljet. Jos eivät pysy, niin ajeleminen loppuu. Pelloille ei kelkkailijoilla pitäisi olla mitään asiaa. – Kelkan jälki jäätyy ja jäähän kertyy edellä mainitun ajotavan takia hiekkaa sekä muraa. Reitillä on pysyttävä. – Yhdellä ehdolla. Lauantaina kaikki avoinna olevat ravintolat siirtyivät take away -myyntiin. Kelkkailijoiden ajotapaa voisi kuvata aggressiiviseksi. Sunnuntaina oli pakkasta., samoin maanantaina. Juuri äsken katsoin tuonne pellolle, kuinka siellä taas ajettiin kelkalla tuhatta ja sataa, Hyvönen kertoi perjantaina puolen päivän aikaan. – Kelirikosta on vaikea vielä sanoa mitään, riippuu kevään ilmoista. – Sinäkö se hälytit kelkkailijat tänne ajelemaan, Meriläinen vitsaili toimittajalle perjantaina. Lähes jatkuvasti kelkka lähtee kuljettajiensa lapasesta kiitämään pitkin nurmipeltoja. Tulvien kanssa ei pitäisi olla suurempia ongelmia, koska rummut näyttäisi olevan sulia ja luntakaan ei paljon ole.. Reitti Vuokatista Sapsolle kulkee Särkisen kautta Nurmestien yli Kankaalan peltoja pitkin. Lepistön tilan osakas Tuomo Hyvönen kertoi nurmella olevien peltojen polkemisesta ja kuovittamisesta seuraavan taloudellista vahinkoa. maaliskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 7 Lepän kukinta on parhaillaan alkamassa Kainuussa Mari Heikura/arkisTo Pertti Granqvist Osuuskauppa Maakunta sulki Kainuunravintola Kipon ja Aamiaishuone Hellan Vuokatissa lauantaina 28.3. Aiempina vuosina ovat tiekunnat yleensä asettaneet painorajoituksia. Viljelystie on laillinen kelkkareitti. CoVID-19 tautia aiheuttava pandemia vaikuttaa tällä hetkellä erityisesti matkailuja ravitsemistoimialaan sekä liikennemyymälätoimialaan koko Suomessa. Tästä johtuen Osuuskauppa Maakunta sopeuttaa näillä toimialoilla toimintaansa ja valmistautuu samalla muutoksiin, jotka ovat eduskunnan käsittelyssä hallituksen antaman esityksen pohjalta liittyen ravintoloiden ja kahviloiden aukioloon. Sopeutustoimien piirissä on yhteensä 105 työntekijää. linjan eteläpuolella. Kankaalan tilan osakas Matti Meriläinen kertoi torstaina illalla, että vähään aikaan ei ongelmia ole ollut. Hyvä käpyvuosi tarjoaa merkittävän ravintolähteen useille siemeniä syöville eläimille, kuten oraville, käpytikoille ja käpylinnuille. Jatkossa Meriäinen on valmis antamaan luvan kelkkailuun omilla maillaan. Etelä-Suomen runsaan käpysadon ansiosta kuusen jalostetun siemenen varastot ovat saaneet mittavan täydennyksen, kun siemenviljelyksiltä on voitu syksyn aikana kerätä suuret määrät käpyjä. – Ilmoitin kuntaan reitin käytön olevan katkolla, mikäli ajetaan mistä sattuu, Meriläinen kertoo. Kelkkailijoille ei tämä laillinen reitti riitä. Paali menee sitten pilalle. Erityisesti Hyvönen kertoi ärsyyntyneensä siitä, että talonväen ulkoillessa kelkkareitin tuntumassa, näyttävät kelkkailijat heille keskisormea. Tiistaina 31. Osuuskauppa Maakunta sulki Kipon ja Hellan Kelkkailijoiden käytös kuohuttaa Pertti Granqvist Otsikossa on kiteytettynä moottorikelkkailijoiden käytös Vuokatinvaaralle menevällä reitillä ja erityisesti reitin ulkopuolella. Lepistön tilan tie tarjoaa hyvän ja turvallisen pohjan kelkkareitille. Tammikuun puolivälissä oli meno ollut sen verran vauhdikasta, että reitin ylläpitäjä eli kunta toi nauhoja ja kieltotauluja
Lukkari. – Tämäkin pesti oli oikein mukava piristys loppuun, ennen lomani alkua. Työpaikkaansa Esa Määttä kuvaa onnelliseksi sattumaksi. Kysyttäessä harrastuksia on vastauksena hengästyttävän pitkä lista eri elämänaloilta. PerTTi GranqvisT. . . . Taakseen Esa Määttä jätti ennätysmäisen pitkän työuran Metsäliitossa ja Metsägroupissa. Koulun jälkeen Esa Määtän työt jatkuivat Paltamossa. Aprillipäivästä 1974 aprillipäivään 2020. Heti sen jälkeen Metsäliitto joutui sanomaan päiväpalkkalaiset irti. – Työuraan mahtuu monenlaisia tapahtumia ja selkkauksia. Työnantaja: Metsäliitto Osuuskunta, Metsä Group. . Aloittaessaan Sotkamossa Metsäliiton palveluksessa Esa Tapani Määttä oli kotiutunut neljä päivää aiemmin Laskuvarjojääkärikoulusta vänrikkinä. . . – Mutta meinasi käydä niin, että olisin jäänyt Laskuvarjojääkärikouluun kouluttajaksi. Naulakon alle jääneet kengät oli talon koiranpentu purrut pilalle. Sekä tietenkin osallistun Sotkamon Jymyn talkootehtäviin. Helmikuun 10. – Tarkoitus oli järjestää tänään tiistaina asiakkaille kahvittelutilaisuus. KuKa . Muutama tunti istuttiin. – Erityisesti metsänomistajien metsäomaisuuden hyödyntämisen eteen tehdyistä investoinneista, kuten Äänekosken Biotuotetehtaan rakentaminen. Metsäasiantuntijan eli ostomiehen työ on Esa Määtän mukaan opettanut ratkaisujen tekoon ja ihmisten kanssa toimeen tulemiseen. Metsässä miestyö oli muuttumassa konetyöksi, Facit-laskukoneet väistymässä ja kehitys kulki vääjäämättömästi kohti nykyaikaa. . Sotkamo kuului Kajaanin piiriin. . Maaliskuun kaksi viimeistä päivää olivat työpäiviä. Metsästäjänä Esa Määttä kuvailee itseään sunnuntaimetsästäjäksi. – Tehtiin sukupolvenvaihdos silloin. Reino Määttä jäi tässä vaiheessa eläkkeelle. Alussa Esa Määtälle maksettiin päiväpalkkaa. – Nuorin tytär harrasti silloin ratsastusta. Sotkamon Jymyssä talkootyötä tehnyt koko ajan. Eikä vauhti hyydy eläkepäivien koittaessa. . . Näenkin, että metsäalalla on hyvä tulevaisuus kaikesta hiilinieluja muista vastaavista puheista huolimatta. Sotilasarvo: Kapteeni. Työ: Metsäasiantuntija, metsäomaisuden hoito. huhtikuuta 2020. Aprillipäivästä 1974 aprillipäivään 2020. Esa Määttä kertoi tämän vuoden puolella hoitaneensa Lieksan metsäasiantuntijan tuurausta. Syntymäpaikka -ja aika: 20.07.1953, Sotkamo. . – Hän oli tullut Osuuskunta Metsäliiton palvelukseen osuuskunnan perustamisen yhteydessä 1947. Olisivat saaneet tiukan kapiaisen. – Kuntoliikuntaa aion harrastaa, tehdä metsätöitä ja parhaani mukaan hoitaa ukin tehtäviä. Uudet pikkukengät jätin naulakon alle. Samanlainen biotuotetehdashanke on suunnitteilla Kemiin, ilmeisesti jo tämän vuoden aikana tehtävällä päätöksellä. Pienen maatalon poikana katseet olivat metsässä ammatinvalintaa ajatellessa. Talosta Esa Määttä joutui lähtemään pois ilman kenkiä. maaliskuuta 2020 Pertti Granqvist Metsäasiantuntija Esa Määttä sulkee tänään tiistaina viimeisen kerran Metsägroupin eli Metsäliiton Sotkamon toimiston oven ja lähtee eläkkeelle. Hauskojakin tapauksia on matkan varrella sattunut. . Hiihtojaostossa 15 vuotta, josta osan ajasta puheenjohtajana. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Esa Määttä jää pitkän työuran päätteeksi eläkkeelle. – Laskuvarjolla olen 250 hyppyä hypännyt. . . – Iso askel minulle, pieni askel Metsäliitolle, kuvaili Esa Määttä tuntojaan. Esa Tapani Määttä . Kaksi vuotta Sotkamossa työskenneltyään Esa Määttä meni vuodeksi Hämeen metsätyönjohtajakouluun. Edellä mainitussa pienessä maalaistalossa, syntymäkodissaan Saviahon Mastokankaalla Esa Määttä on asunut perheineen vuodesta 1986 lähtien. . – Huomatessani puukauppaa tehdessäni ostaneeni jo nykyisen omistajan ukilta puita, ajattelen olleeni jo tosi kauan näissä hommissa. Metsäliiton kehitykseen paikallinen ”firman mies” sanoo olevansa erittäin tyytyväinen. Iso askel Esalle pieni askel Metsäliitolle A Mutta meinasi käydä niin, että olisin jäänyt Laskuvarjojääkärikouluun kouluttajaksi." Esa Määttä oli Metsäliiton palveluksessa tasan 46 vuotta. – Muutamaan taloon menin puukauppaa tekemään. – Varmaan upseerin arvo oli vaikuttamassa pääsyyn Metsäliittoon Kajaanin piiriin niin sanotuksi aputyönjohtajaksi. Piirityönjohtajana oli tuolloin Esan kaukainen sukulainen Reino Määttä. Tunnetuista syistä ei järjestetty. Asuinpaikka: Sotkamo, Saviaho . Harrastuksista Esa Määttä kertoi heillä olleen muutaman vuoden hyvä suomenhevonen. – Noin puolen vuoden kuluttua Reino sai järjestettyä minut kuukausipalkkalaiseksi. päivä alkoi loma. Jää eläkkeelle 1. – Paltamosta siirryin syksyllä 1979 Sotkamoon osto-, korjuuja kuljetustyöhön. Perhe: Puoliso, kolme lasta, kolme lastenlasta. helmikuuta. Suomi seisoo osittain puujaloilla. Vanhemmat: Toivo Määttä ja Kirsti Määttä o.s. On mennyt tukkeja kuitupinoon, hakkuut valtautuneet naapurin puolelle, teitä särkynyt, mansikkamaa tuhoutunut ja hakattu väärä leimikko, mennyt tehtalle huonoa puuta ja jäänyt kysymättä lupa varastointiin. Harrastukset: Muun muassa hiihto, lentopallo kuntoiluna, ammunta, pyöräily kesäisin, kitaransoitto omaksi iloksi ollut rippikouluajoista lähtien. Koulutus: Metsätalousteknikko . Yhteensä 46 vuotta ja 2,5 miljoonaa mottia ostettua puuta. . – Vaikka nyt lupauduinkin Lykinnönseudun metsästyseuran puheenjohtaksi. . Viimeisimmäksi puukaupaksi jäi Lieksan kaupungin kanssa tehty kauppa 6. Niistä on ilmeisesti selvitty, koska selvittämättömiä asioita ei muistu mieleen. . Maailma, metsätyö ja Sotkamo oli erilainen 46 vuotta sitten
. Nuotionpohjatkin oli jätetty jäälle siivoamatta. Yski hihaan tai nenäliinaan. Nuasjärvelle ilmestyi iso railo Nuasjärven selällä on railo, joka on sulanut Huuskonniemen ja Petäjäniemen välistä. Jokisuillakin jää on Komulainen on havaintojen mukaan tänä vuonna heikentynyt poikkeuksellisen aikaisin. Lajitteluasemat ja jäteasemat ovat jätehuoltoyhtiöiden vastaanottopisteitä niille jätteille, joita ei voi laittaa kodin jäteastioihin tai viedä aluekeräystai ekopisteille. Lääkejätteet suositellaan toistaiseksi säilyttämään kotona. Hän on tehnyt havaintoja muun muassa Tenetinvirran, Jormasjoen ja Juuvanjoen läheisyydessä. PeTri Komulainen Pertti Granqvist Torinkylällä asuva Kari Halonen kertoi käyneensä muutama päivä sitten pilkillä Iso-Ruokosella Viinatien varressa. Jäiden kuntoa voi olla vaikeaa arvioida, mikä tekee heikoista kohdista salakavalia. Kalat jäivät avantoon ja roskat jäälle Haukea ja ahventa olisi ollut tarjolla Konapanlammella. – Jäällä oli iso hauki ja kohtalaisen kokoisia ahvenia pilkkireiän vieressä, nyt osittain jään sisään sulaneena. Samantyyppiseen ilmiöön Kari Halonen kertoi törmänneensä lauantaina samalla suunnalla Konapanlammella. Komulainen arvioi, että sen pituus on noin kahdeksan kilometrin luokkaa. Nuasjärvellä kauempaa näkyy vain railo, mutta kun menee lähemmäs, vastassa on sula vesi. . maaliskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 9 Sotkamo-lehti Koronatilanteen vuoksi vallitsevassa poikkeustilanteessa jätehuoltoyhtiöt pyytävät kotitalousasiakkaitaan välttämään asiointia lajitteluja jäteasemilla. . Keräilin roskat mukaani. Huomioi, että tilanteet voivat muuttua nopeasti. . Eivät olleet kuitenkaan kalat kelvanneet pilkkijälle. Itsellenikin oli yllätys, että siellä oli ihan aukisula, Komulainen sanoo. – En muista, että tuollaista olisi ollut aikaisemmin tuolla kohtaa aikaisempina vuosina. Ihmettelin tapausta. Älä asioi asemilla, jos olet sairaana, palannut 14 vuorokauden sisällä ulkomailta tai sinut on määrätty karanteeniin. – Nyt alkaa tosi nopeasti jäät haurastua ja menee tikkuiseksi. Kalamiehelle eivät kalat olleet kelvanneet. Seuraa poikkeusoloajan tiedotusta jätehuoltoyhtiösi verkkosivuilta. Kotitalousasiakkaita pyydetään varastoimaan pienet määrät lajitteluja jäteasemalle kuuluvaa jätettä kotona poikkeusolojen yli. Mikäs sen mukavampaa kuin istahtaa pilkkireiälle nuotion viereen ja paistella siinä samalla vaikka makkaraa kalojen jäälle vetämisen ohella. – Moottorikelkalla oli tultu pilkille ja tuotu nuotiopuut mukana. Vaikka olisi jäätä, se ei pian ole enää hyväkuntoista. Jätehuoltoyhtiöt ovat järjestäneet lääkejätteen vastaanoton apteekkien kautta. Pidä vähintään kahden metrin etäisyys toisiin ihmisiin. Vetinen jää on liukasta, mikä tekee avannosta nousemisesta vaikeaa ilman naskaleita. – Virtaavat paikat, mitä tässä on, ovat varottavia paikkoja, Komulainen sanoo. Mehupurkkeja, suklaapatukan ja suklaalevyjen tinapaperia ja tyhjiä keksipaketteja löytyi jäältä pilkkireikien ympäriltä sieltä täältä. Kari Halonen. – Uskon, että siinä on ollut jäätymisvaiheessa lumi suojana, jolloin jää ei ole päässyt kunnolla vahvistumaan, Komulainen arvelee. Varmista jätehuoltoyhtiöstäsi, mitä jätteitä käyttämäsi lajittelutai jäteasema vastaanottaa. Jäiden kantavuutta on syytä epäillä virtaavien paikkojen läheisyydessä läpi talven, mutta nyt jää voi olla heikkoa virtaamattomillakin alueilla. Kotitalousasiakkaita pyydetään siirtämään lajitteluja jäteasemilla asiointi myöhempään ajankohtaan. Vältä asiointia lajitteluja jäteasemilla Ohjeet . Kari Halonen Jäillä liikkuessaan kannattaa olla varovainen. Huolehdi käsiesi puhtaudesta. Vältä lähikontaktia. Kevätaurinko ja lämpimät säät ovat nakertaneet jäiden pintaa jo sen verran, että paikoittain järvet ovat jo vesillä. – Ihmisillä on nyt vapaata aikaa, mutta tällaiset asiat kannattaa huomioida. Jos minä olisin nuo jäälle jätetyt kalat pilkkinyt, niin halulla olisin mukaani ottanut ja laittanut niistä itselleni terveellistä ja herkullista kalaruokaa. Railo on sulanut Huuskonniemen ja Petäjäniemen välistä. – Joku pilkkimies tai pilkkinainen oli ollut samoilla apajilla ennen minua. . Jäällä liikkuessaan on hyvä kantaa naskaleita mukanaan. Tiistaina 31. Anne Salminen Sotkamolainen Petri Komulainen huomasi torstaina, että Nuasjärven selälle on muodostunut iso railo. . Jos asiointi lajittelutai jäteasemalla on välttämätöntä, on tärkeää muistaa hygieniaturvallisuusohjeet sekä riittävä etäisyys henkilökuntaan ja toisiin asiakkaisiin. . Tarkista lajittelutai jäteasemasi aukiolo ennen jätteen tuontia. Iso-Ruokoselle olivat pilkkijät unohtaneet roskat. Railo lähtee Jäätiönlahdesta ja kulkee kohti Isoa Selkäsaarta ja Iivonlahtea
Me laitettiin paikka kiinni jo perjantaina. Samalla vartija ojentaa ystävällisesti käsidesiä ja kertakäyttökäsineet kauppaan mennessäsi. Työskentely päättyi 13.3. Implantti voidaan aina sijoittaa uuteen ”sukkaan” eli kehoon, joka voi iältään, etnisyydeltään ja sukupuoleltaan poiketa täysin ihmisen syntymäkehosta. Espanjaan tullessaan Niinalla ei ollut mitään tietoa työpaikasta. A Ensiksi oli 14 vuorokautta. Espanjassa oli sunnuntaihin mennessä kuollut koronaviruksen aiheuttamiin sairauksiin 6 500 ihmistä. Ensimmäisestä karanteeni-illasta lähtien, ihmiset kokoontuvat joka ilta kello 20 parvekkeilleen taputtamaan, laulamaan ja tanssimaan. Paikanpäältä nouto ei onnistu mistään. Altered Carbon on synkkään kyberpunk-dystopiaan sijoittuva tarina, jossa film noir -henkinen salapoliisityö yhdistyy näyttävään tieteistoimintaan. alkaen. Niina Kunnas kertoi tämän tapahtuman olevan osoitettu kiitokseksi ja kannustukseksi kaikille niille, jotka työskentelevät tämän koronakriisin keskellä. Se on niin yleishyödyllinen tuote täällä. – Tupakkakaupat saavat olla auki. Kun brittikirjailija Richard K. Ravintolat Espanjassa ovat sopeuttaneet toimintaansa. Yli 75 000 asukkaan Fuengirola muuttuu illalla aavekaupungiksi, mutta vain muutamaksi tunniksi. Määräyksiä tiukennettiin entisestään. – Työskentelen Fuengirolan keskustassa sijaitsevassa karaokeravintolassa, Bar Cosmoksessa. Ykköskaudella päähenkilö Takeshi Kovacs herätetään 250 vuoden horroksesta uudessa sukassa. Kovacs ei näet ole mikä tahansa mies, vaan yli-inhimillisillä kyvyillä varustettu entinen supersotilas, joka sittemmin kääntyi omiaan vastaan ja taisteli historiallisessa kapinassa. – Haave etelään muutosta on ollut ajatuksissani pitkään. Lopulta sain järjesteltyä palaset elämässäni niin, että muutto oli mahdollista toteuttaa. – Ensiksi oli 14 vuorokautta. – Useat ravintolat toimittavat ruokaa tilauksesta kotiin, koska tämä toiminta on sallittua. Fuengirolan pääkatu on hiljainen. Niina Kunnas kertoi olleensa erittäin tyytyväinen päätökseensä. Jopa roskia ulos viedessä kannattaa pitää henkilöllisyystodistus mukanaan. – Mutta se tasoittui hyvin nopeasti. – Kertakäyttökäsineet, kasvomaskit ja käsidesit on apteekeista myyty loppuun jo aikaa sitten. Pilvien päällä elelevä porho nimeltä Laurens Bancroft palkkaa hänet selvittämään oman murhansa, josta palkkioksi Kovacs voi saada armahduksen rikoksistaan avaruussiirtokuntien hallitusta vastaan. – Maanantaista lähtien kaikki ihmiset pois työpaikoilta, jos he eivät tee yhteiskunnan kannalta tärkeää työtä. – Tiedän tapauksen, jossa suomalainen koiranulkoiluttaja sai 1200 euron sakon rikottuaan sääntöä. Toisen kauden ilmestyttyä helmikuun lopussa vihdoin katsottavaksi nyt on hyvä hetki tarttua aiheeseen myös Striiminurkassa. Morganin romaaniin perustuva Altered Carbon julkaistiin keväällä 2018, oli se Netflix-sarjojen kiistatonta eliittiä. – Espanjassa tiedotettiin 14.3. Ilman käsineitä ja kasvosuojaa kauppaan ei ole suotavaa mennä. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Vaikka siitä ei nyt Fuengirolassa pysty kukaan nauttimaan. – Mitään kaoottista täällä paikanpäällä en ole havainnut. Vain Suomen ja Espanjan nettilehdet ja sosiaalinen media ovat kaaoksen lietsojina. Mutta silti maassa maan tavalla. maaliskuuta 2020 Pertti Granqvist Sotkamolainen Niina Kunnas (41) kertoi katsovansa lauantai-iltana vuokrakolmiossaan Fuengirolan pääkadun varressa Suomi-televisiosta Syke-ohjelmaa. Ulkona on pilvistä ja lämmintä 15 astetta. Rakastan aurinkoa, tarvitsen valoa ja lämpöä pysyäkseni ”hereillä”. – Poikkeusolojen lomautukset eivät koske koko henkilökuntaa. Sarjan tulevaisuudenkuvaan kuuluvat olennaisesti ihmisten niskassa olevat implantit, joihin heidän tietoisuutensa on säilötty. Sallittuja syitä liikkumiselle ovat esimerkiksi välttämättömät ruokaostokset, apteekkija lääkärikäynnit, työmatkat ja koiran ulkoilutus, joka on luvallista suorittaa kotoa maksimissaan 50 metrin päässä. Tunnelma ei Niina Kunnaksen kertoman mukaan ole kaoottinen. Kuva: Diyah Pera / Netflix Diyah Pera/NeTflix Striiminurkka – Kauppa-asioinnit hoituvat rauhassa vartijan ohjatessa asiakkaat yksitellen ostoksille. Aurinkoisia eivät olleet sunnuntaina viranomaisten terveiset. Vuodesta 1991 saakka Sotkamossa asunut kuhmolaissyntyinen Niina Kunnas muutti 2019 Aurinkorannalle Espanjaan 75 000 asukkaan Fuengirolaan. – Vielä piti saada kissalle rokotukset voimaan, että päästiin lähtemään. Sunnuntaina Aurinkorannikolla paistoi kuitenkin aurinko. Nyt siihen tuli toiset 14 vuorokautta lisää." Sotkamolainen Niina Kunnas on katsellut asuntonsa parvekkeelta hiljaista Fuengirolaa. Niiden ansiosta kuolo ei korjaa, vaikka ruumiille tapahtuisi mitä, kunhan implantti säilyy ehjänä. Kapina kuitenkin tukahdutettiin ja Kovacs laitettiin kärsimään pitkää vankeustuomiota. Keskellä koronaviruksen keskusta Niina Kunnas asuntonsa parvekkeella arkipäivän kääntyessä iltaan. Niina Kunnas kertoi tästä johtuen yrittäjillä ja työntekijöillä olevan mahdollista jatkaa työntekoa. Ikävä kyllä samaa ei voi sanoa toisesta tuotantokaudesta. Työpaikka löytyi lopulta helposti. Ruokakaupat, suurimpia lukuun ottamatta määrättiin kiinni pidettäväksi. Rajoitusten rikkomisesta tai poliisille niskuroinnista määrätään sakkorangaistus. – Olisi henkisesti helpompi olla sisällä sateisella kelillä kuin aurinkoisella säällä. Mutta iltaisin poliisit tanssivat kaduilla ja soittavat Espanjan kansallishymnia. – Hälytysajoneuvot kiittävät tästä ihmisiä soittamalla sireenejä, poliisiautoista raikaa Espanjan kansallishymni ja kadulla tanssivat poliisit alkavat olla jo tuttu näky. Kaupoissa on jälleen saatavilla tavaraa varsin normaalisti hysterian tasoituttua. Osa suomalaisista ravintoloista, joilla ei kotiintoimituspalvelua aiemmin ole ollut, on alkanut toimittaa karanteenikoteihin ruokaa. Loistavasti roolitettu Joel Kinnaman toi ykköskaudella Kovacsin hahmoon vetävää jäyhyyttä ja kyynisyyttä, ja sarja oli muutenkin tunnelmaltaan ja toteutukseltaan upeaa kyberpunkia. Niina Kunnas on ollut karanteenissa perjantaista 13.3. NiiNa KuNNas. – Pitää todistaa poliisille tarvittaessa syy kadulla liikkumiseen. Niitä ei enää tekisi mieli edes avata. Nyt siihen tuli toiset 14 vuorokautta lisää. Niina kertoi muuttopäätöksen jälkeen menneen alle kaksi kuukautta, kun lentoliput ja vuokra-asunto Espanjasta oli hankittu. Niina Kunnas kertoi karanteenin alkuvaiheessa olleen havaittavissa ruokakauppahysteriaa. Aamulla on satanut vettä. koko maata koskevista rajoituksista. Niina Kunnas otti sunnuntaina illalla asuntonsa parvekkeelta kuvan noin kello 22.00. Kansalaisia on ohjeistettu, ettei kaupassa käydä monta kertaa viikossa. Pääkadulla on hiljaista. – Tänne on ollut helppo sopeutua ja asettua. Netflixin kuvaus kauden ensimmäisestä jaksosta kuuluu näin: ”30 vuotta Bancroft-tapauksen jälkeen eräs metu etsii Kovacsin käsiinsä ja Altered Carbonin toinen kausi jättää kylmäksi Anthony Mackie on Takeshi Kovacs Altered Carbonin toisella tuotantokaudella
Kiitos myötäelämisestä surussamme. Huolissani olen lähipiiristäni. Hanke tarjoaa yläkouluille elokuvakasvatustyöpajoja ja huipentuu nuorille suunnattuun lyhytelokuvafestivaaliin. Kerronnan taso muistuttaa muutenkin enemmän fanifiktiota kuin laatudraamaa, ja eeppisiksi tarkoitetut juonenkäänteet tuntuvat usein teatraalisilta ja korneilta. Toisaalta koko toista tuotantokautta vaivaa taantuminen geneeriseksi scifi-toiminnaksi, ja suurimmat viat löytynevät jo käsikirjoituksen tasolta. Urheiluseurat liikuttavat yli 1,2 miljoonaa suomalaista. Urheiluseuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima – ja nyt sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan. klo 12 Rukoushetki, Heikkinen, Lukkari-Syrjäniemi. Pöytäteatteri 2.0 hankkeessa yhteistyökumppanina on Kajaanin kaupunginteatteri. siskot Paula, Sirkka, Raija ja Ritva perheineen Martti Kusti KOMULAINEN s. Niina Kunnas kertoi tuttavapiirissään olevan yhden koronaan sairastuneen. Tunnelmassa ei esimerkiksi ole enää häivääkään siitä film noir -hengestä ja synkkämielisyydestä, jotka sarjassa alun perin viehättivät. – Haluamme tuoda seurapaitapäivällä iloa arkeen kotona. seurakunnat Kastetut: Olivia Lotta-Maaria Asikainen, Juuso Hemmi Ilmari Aronen Kuolleet: Elsa Amanda Seppänen 86 v., Martti Kusti Komulainen 92 v., Tyyne Annikki Niskanen 83 v., Alpo Johannes Rautiainen 80 v. Su 5.4. Veijo Tossavainen Onnittelut veli Jorma Tapio Ikonen 31.3.2020 70-vuotispäivänäsi t. maaliskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 11 Keskellä koronaviruksen keskusta NiiNa KuNNas Olympiakomitea kutsuu koko urheiluyhteisön mukaan osoittamaan tukea seuratoiminnalle. Tällä hetkellä järjestellään lisälentoja, joten vielä matkustaminen ainakin ilmateitse Suomeen on mahdollista. Vuokatinranta: Raamattuluennot ja päiväpiirit peruttu toistaiseksi. Valmis setti jaetaan Kainuun koulujen ja kirjastojen käyttöön. Palveleva chat palvelee mape klo 12–20 osoitteessa kirkonkeskusteluapua.fi. 4.3.2020 Sotkamo Rakkaudella muistaen Eija Teppo, Saana, Unto, Touko ja Eetu Tiina ja Mikko On tullut aika pois se antaa jota niin paljon rakastaa Hyvää matkaa rakas isä Hyvää matkaa kanssa enkelin Siunaus toimitettu läheisten kesken. Kulttura on vielä uusi toimija alueella ja saadut apurahat ovat tunnustus Kultturalle hyvin tehdystä työstä ja merkki siitä, että Kainuun alueelliset tarpeet ja paikallinen ammattiosaaminen on tullut valtakunnallisesti nähdyksi, kommentoi Kultturan tuottaja Emilia Hyvönen. Seurakuntalaiset eivät voi tulla kirkkoon. Seuraa myös ilmoituksia osoitteessa: www.makkosenmaki.fi Tervetuloa kanavalle. Terveisinä Sotkamo-lehden lukijoille Niina Kunnas lähetti tsempin toivotukset. Suomen suurin kansanliike on nyt suurien haasteiden edessä, kun harrastustoimintaa ja kilpailuja ei koronavirustilanteen vuoksi voida järjestää. Ke 1.4. 12.9.1927 Sotkamo k. – Hänen lisäkseen tiedän toisen täällä asuvan suomalaisen sairastuneen. TuPu-viestipalvelu kouluikäisille auttaa Sotkamon ja Kajaanin alueen kouluikäisiä vastaamalla tekstareihin ja WhatsAppviesteihin koulupäivinä numerossa 044 744 4484. Seurasydämen voi osoittaa omalle rakkaalle urheiluseuralle pukeutumalla omaan seurapaitaan ja jakamalla kuvan sosiaalisen median kanavissa tunnisteilla #seurapaitapäiväkotona ja #seurasydän. toteaa Olympiakomitean seuratoimintayksikön johtaja Pekka Nikulainen. Toimintaviihteenä sarjan jatko on mukiinmenevää katsottavaa, mutta Altered Carbonin nimelle se ei tee oikeutta. Palveleva puhelin on avoinna joka ilta klo 18–24 numerossa 0400 22 11 80. Apua on saatavissa myös Kirkon keskusteluavun kautta. Suomeen ei Niina ole lähiaikoina tulossa. Hanke kiertää Kainuun alakouluissa moni-ilmaisullisilla tarinatyöpajoilla ja toteuttaa lasten ideoiden pohjalta moVersova puu yhteistyöhön Kultturan hankkeeseen tarjoaa tälle työtä, huipputeknisen sukan ja tilaisuuden nähdä taas Quellcrist Falconer.” Kovacs siirtyy siis jälleen eri kehoon ja alkaa etsiä vanhaa rakastettuaan, legendaarista kapinallisjohtaja Quellcrist Falconeria. Hankkeet rahoitetaan Kultturan saamilla apurahoilla. Olympiakomitea haastaakin kaikki suoSeuratoiminnalle tukea sosiaalisessa mediassa Kainuun lastenja nuortenkulttuurikeskus Kulttura käynnistää syksyllä 2020 kaksi uutta taidekasvatushanketta Kainuussa. Eikä pelota, mutta huolettaa. – Olemme erittäin iloisia siitä, että pääsemme käynnistämään kaksi isoa taidekasvatushanketta tänne Kainuuseen. Ihmisten kasvokkain tapaaminen on tauolla lukuun ottamatta kirkollisia toimituksia ja yksityisiä ehtoollisen viettoja. Suomen kulttuurirahaston keskusrahasto on myöntänyt Kultturalle 21 000 euroa Korpikino -hankkeeseen, joka on yläkoululaisille suunnattu elokuvataidekasvatushanke. 044 710 1569, merja.heikkinen@evl.fi Diakoniatyö palvelee aukioloaikoina vain puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat aukioloaikoina vain puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Jää nähtäväksi, toteutuuko reissu. Osoitteessa www.h-y.fi/verkkoseurat nähtävää, luettavaa ja kuultavaa kotihartauden tueksi. 040 086 1700, sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi Taloustoimisto: p. Yhteydenotot: Ulla Kuusisto p. Sotkamon kirkko on avoinna sunnuntaisin klo 12–14 hiljentymistä ja rukousta varten. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Toistaiseksi emme kokoonnu toimitiloissamme, mutta sinulla on mahdollisuus osallistua netti-jumalanpalvelukseen YouTubessa osoitteessa: Saalem Sotkamo. Alakouluikäisille suunnattu Pöytäteatteri 2.0 -hanke sai puolestaan 17000 euron rahoituksen Taiteen edistämiskeskukselta. Ykköskausi toimii onneksi kuitenkin myös itsenäisenä kokonaisuutena, eikä scifi-fanien kannata jättää sitä väliin. 050 431 5778, ulla.kuusisto@evl.fi tai Riikka Pursiainen p. Samalla hän joutuu kohtaamaan vaarallisen vihollisen menneisyydestään ja kamppailemaan tekoälykaveri Poen toimintahäiriöiden kanssa. com/sotkamonseurakunta ja kuultavana Himmelissä. Muualla: Herättäjä-Yhdistyksen verkkoseurat osoitteessa www.facebook.com/herattaja torstaisin klo 19 (ei kiirastorstaina). klo 10 Sanajumalanpalvelus, Lankinen, Lukkari-Syrjäniemi. Sotkamon kirkon jumalanpalvelukset ovat katsottavana seurakunnan facebook-sivulla www.facebook. Seurapaitapäivä elää somessa kuvien ja tekstien kautta. Osallistuminen on helppoa ja turvallista ilman, että kenenkään tarvitsee lähteä väkijoukkojen keskelle. Päärooliin hyppää tällä kertaa Marvel-elokuvien Haukkana tunnettu Anthony Mackie. – Noudattakaa sääntöjä, ettei tarvitse mennä niin koviin otteisiin kuin Espanjassa. Korpikino -hankkeessa on yhteistyökumppaneina Versova puu ry ja elokuvateatteri Kino Visio Sotkamossa sekä Oulun lastenkulttuurikeskus Valveen elokuvakoulu. Seurapaitaan pukeutuminen on myös kannanotto oman seurasi puolesta. Lähetykset: Sunnuntaisin klo 11 Jumalanpalvelus Tiistaisin klo 18 Sana ja rukousilta. Valtteri Väyrynen Elokuvaintoilija-blogin ylläpitäjä malaiset seurapaitapäivään tiistaina 31.3. Kiitos luottamuksesta Osuuskauppa Maakunnan vaaleissa. Minulla ei ole täällä mitään hätää. Tiistaina 31. Kirkkoherranvirasto: p. Vaan eihän tälle mitään mahda.. dernin pöytäteatterisetin. Vaikka Mackie on kelpo näyttelijä, ei hän valitettavasti yllä Kinnamanin tasolle Takeshi Kovacsina, vaan hänen versionsa hahmosta jää melko persoonattomaksi toimintakovikseksi. Mikäli koronavirus ja sen uutisointi aiheuttavat huolta, seurakunnan työntekijät antavat keskusteluapua puhelimitse. – Tosin kesällä oli tarkoitukseni tulla käymään. Yhdessä – kotona. 050 325 5209, riikka.pursiainen@evl.fi
Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! p. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Hammaslääkärit Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Sähköistykset Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Parturit ja kampaamot frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Suojärventie 2, Vuokatti P. fi Kuljetusliike R.Komulainen Oy KYSY TARJOUS! 050 386 4900 toimisto@rkomulainen.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@ slpmedia. 0500 190 688 Hautauspalvelut Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. maaliskuuta 2020 12 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. 08 666 0225 Sotkamon Kuntoutus on nyt osa Coronariaa!. Vuokatti sport tarjoaa hierontaa ja fysioterapiaa opiskelijatöinä. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin Kaivinkonetyöt, hiekat, murskeet T:mi Suutari Tuomo puh. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@ slpmedia. 08 666 2223 ma-pe 9-17, la 9-13 kukkakauppa.ahkeraliisa@gmail.com OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. Kiristääkö lihaksia. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. 0400 686 353 Fysioterapiat ja hierojat Työsuoritukset Kajaani, gsm 0500 583 626 . (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Työsuoritukset Mainospalvelut Parturi-kampaamo HELENA P. Ota yhteyttä! Huonekalujen entisöintiä Mööpeliaitta • Entisöintiä • Verhoilua • Korjausta • Kankaat • Keinonahat Akkoniementie 29, p. 0440 192 804 Kroppa jumissa kovasta treenistä. 044 286 3965 MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA! CORONARIA.FI Coronaria Sotkamon Kuntoutus Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo p. kolarityöt . 010 665 7281 mira@kaistadesign.. Mira | Puh. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettisivut • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi P. Varaa aikasi: www.vuokattisport.fi HIERONTAA JA FYSIOTERAPIAA VUOKATISSA metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät P. maalaukset Kukkakaupat KELA:n KUNTOUTUS Vaativa lääkinnällinen kuntoutus lapset – nuoret – aikuiset Seija Närhi Fysioterapeutti, Ndtja Bobath Fysioterapeutti, Ratkaisukeskeinen Neuropsykiatrinen valmentaja www.fysioterapiaseijanarhi.fi p. Miina | Puh. fi Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh
www.kajaaninjateauto. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Sekä pelkällä sukraloosilla että pelkällä sokerilla makeutettuja juomia nauttineiden insuliinija verensokeritasot käyttäytyivät normaalisti. Sokeriaineenvaihdunnan tasapainon kannalta vähäkalorisia juomia ei pitäisi käyttää ruokajuomina, sillä kaikissa ruuissa on aina erilaisia hiilihydraatteja. 040 152 6791 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi KAINUUN -PALVELU O Y Marko 040 963 9140 Jonne 044 239 4727 kainuunlvipalvelu@gmail.com Asennus & Myynti Urakointi & Huolto • Lämpöä • Vettä • Ilmanvaihtoa Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti kaivojen tyhjennykset viemäreiden avaukset jäteastioiden tyhjennystilaukset Puh. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. eiden myyn. Yksi ryhmä joi kalorittomalla sukraloosilla makeutettua juomaa kolmasosalitran päivässä kahden viikon ajan. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. Monikansallinen tutkijaryhmä osoitti, että vähäkalorinen makeutusaine nautittuna yhdessä hiilihydraatin kanssa heikentää elimistön vastetta insuliinille. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Toinen joi saman määrän juomaa, jossa oli sukraloosin lisäksi maltodekstriiniä, joka on mauton hiilihydraatti. Huotari p. 010 322 1313 Pistra.fi Antti Kela p. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. Kaisa Laajakaista -lii. Asioithan kanssamme puhelimitse tai sähköpostilla, kiito s! Pidetään toisistamme huolta! Sisältömarkkinointi Sisältömarkkinointi P. 050 549 0666 Työnjohto Jouko Huusko, päivystys 046 921 2808 Eino Liuski ma, ke, pe paikalla klo 8–16 p. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. Käytännössä näin ei ole tapahtunut, ja asiaa koskevat tutkimukset ovat tuottaneet erittäin ristiriitaisia tuloksia. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. oitu lämpöpumppuasentaja P. Janojuominakaan ne eivät kovin hyviä ole. www.kajaaninjateauto. 010 665 9013 asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. en näy. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. Tiistaina 31. Myös heidän aivojensa eri alueiden vasteet makeudelle olivat normaalit. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. www.porho.. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. Kaikki nykyajan ”virvoitusjuomat” ovat tarpeettomia, on ne sitten makeutettuja millä tavalla tahansa. . Tutkimukseen otettiin 45 tervettä nuorta aikuista, jotka jaettiin kolmeen ryhmään. 0400 681 435 J. Kolmas ryhmä joi sakkaroosia eli tavallista sokeria sisältävää juomaa, jonka makeus oli säädetty samaksi kuin sukraloosijuomienkin. 050 465 4338 Kaikki putkityöt meiltä! etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi Sotkamo Kajaani huoltopäivystys Toimisto Lammashaankatu 12 B, 88610 Vuokatti Myyntijohtaja Hannu Kiviranta 040 501 7525 Kvv/ lv /Teollisuus Työnjohtaja Jari Piirainen 050 463 9263 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Työsuoritukset Taksipalvelut klo 06-20: 1,17 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm klo 20-06: 1,42 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 (0 € / puhelu) Vähäkaloristen tai täysin kalorittomien makeutusaineiden ajateltiin taltuttavan sokeroitujen juomien ja makeisten aiheuttaman lihavuusja diabetesepidemian. org/10.1016/j.cmet.2020.01.014 Vähäkalorinen makeutusaine häiritsee aivojen kykyä säädellä sokeriaineenvaihduntaa Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä Ku va : Ra in e Le ht or an ta. ölasien vaihdot ja muut huollot. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. maaliskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 13 Tiedon ja uutisten välittäminen on meille sydämen asia Koronaviruksen leviämisen estämiseksi pidämme toimitilamme SULJETTUNA toistaiseksi. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. ma-pe 8.00-16.30 Vanhin ja viisain www.lvi-korhonen.fi P. (alv 24 %). Koehenkilöiden insuliinija verensokerivasteet mitattiin ja aivojen toimintaa kartoitettiin toiminnallisella magneettikuvauksella tutkimuksen lopussa. ymien myyn. Vaikutus välittyy aivojen kautta. Sukraloosin ja maltodekstriinin yhdistelmää juoneiden henkilöiden aivojen makeuteen reagoivat aivoalueet eivät aktivoituneet, mistä seurasi elimistön heikentynyt vaste kohonneille insuliinitasoille ja verensokerin epänormaalin voimakas nousu. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. Ihmisen paras juoma on ikiaikaisesti ollut vesi. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Matti Viljanen Cell Metabolism https://doi. KOKEILE NIIN USKOT. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap
Jeesus osoittaa näin jopa äidillistä hellyyttä ja rakkautta kaupunkia kohtaan, joka on tappanut Jumalan lähettiläät, ja joka tulee lopulta tappamaan myös Jeesuksen. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat! Sentähden, kaikki mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.” (Matt. Istuttiin hiljaa vanhemman lapsen kanssa ja hän osasi sanoittaa sen, tuntuu vähän tyhjältä. Ihminen saa laskea elämänsä Jumalan käteen. Saat päivääsi sitä valoa, jota ainoastaan valon lähde, itse kaikkeuden Luoja voi sinulle antaa. Muistetaan vain, että tätä luontoa riittää kaikille. Ihan vain oman perheen kesken. Hän jatkaa työtään entiseen tapaansa. Varpusen elämä on lyhyt ja arvaamaton. maaliskuuta 2020 14 Kirkon kulma Matteuksen evankeliumissa on merkillinen sana turvallisuudesta. Kun taas välillä on tosi ihanaa, että olemme läsnä koko ajan. Ei toki, meillä on kuusi koiraa ja paljon metsää ympärillä. Yllättäen jykevään mäntyyn nojatessa, Sapsojärvelle katsoessa saa voimaa mennä taas eteenpäin. Ja sen suhteen me sotkamolaiset olemme rikkaita. Vaikka ikävä jo olisikin seuraa. Nyt meitä on kaksi etätyöläistä, kaksi etäkoululaista ja kuusi koiraa kotona. Näin voi Jumala sallia ihmisillekin tapahtuvan. Mutta soittelemme usein isovanhemmille. Heidät kuvataan usein Jeesuksen vastustajina. Jeesus puhuu Jerusalemista, joka oli juutalaisen uskonnon keskuspaikka. Oliko nyt myös Jeesuksen syytä pelätä. Lisäksi äiti, joka teki töitä iltaisin, sillä välin kun lapset harrastivat. Ei edes varpunen putoa maahan Jumalan sallimatta. Kreikan verbi, joka tässä on käännetty sanoilla saada työ päätökseen, on passiivimuodossa. Merkillisellä tavalla se vapauttaa elämään. Jeesuksen rakkaus kaupungin asukkaita kohtaan ei ole kuitenkaan hävinnyt. 13: 31–35 Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut. Jeesuksen tie vei hänet lopulta kokemaan kivuliaan kuoleman ristin puulla. Jumala toteuttaa työnsä Jeesuksen kautta. ”Kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen. Etsi seurantaan myös omat Instakanavamme: Smosrktytotjapojat, Sotkamonsrknuoret, rippikoulutyo Sotkamon srk Facebook: Sotkamon srk tytöt ja pojat, Sotkamon srk rippikoulutyö, Sotkamon srk nuorisotyö Vastaamme myös omiin puhelimiimme, niin viesteihin kuin puheluihinkin: Mirva 050-5920055 (WhatsApp kuuluu paremmin) Tarja 050-4042029 Kassu 050-5920056 Maria 044-7220458 Suostuminen elämän yllätyksellisyyteen Nautitaan kevätauringosta Jäkisharkat 3 kertaa viikossa, tanssiharkat 2 kertaa viikossa, pesisharkat 4 kertaa viikossa, Pilotti 2 kertaa viikossa, ratsastus kerran viikossa ja pelimatkat viikonloppuisin päälle. Se annetaan meille päivittäin ja hetkittäin elettäväksi. Jerusalemin temppeli oli paikka, jossa Jumala oli sanonut nimensä asuvan. Pikkuhiljaa tähän tottuu. Ei tarvitse mennä samalle nuotiolle kaveriperheen kanssa samaan aikaan. Jeesus auttaa elämässä ja johdattaa lopulta ikuiseen elämään, taivaalliseen turvapaikkaan. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.” (Matt. Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Jerusalem on tappanut viestinviejät, jotka Jumala on lähettänyt ja näin torjunut itsensä Jumalan. Elämän pelkojen keskellä ihmisiä kutsutaan yhä Jeesuksen siipien suojaan, uskomaan ja turvautumaan häneen. 6: 34) Ota hyvä ystävä vielä Raamattu käteen ja katso, mihin yhteyteen Vapahtaja on vuorisaarnassa liittänyt kehotuksen kunkin päivän murheesta. Itse koen, että juuri suostuminen elämän yllätyksellisyyteen auttaa lepoon. Jeesuksen ihmisiä kohtaan tuntema rakkaus ylittää inhimillisen käsityskyvyn. 6: 27) Voimme suostua todellisuuteen, jossa emme voi hallita elämämme. Nautitaan nyt siitä perheen yhdessä olosta, mennään ulos kevätaurinkoon ja metsään. Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa kolmantena päivänä Jumalan tarkoitukset täyttyivät. Nyt olemme sitä koko ajan. Jumalan ja ihmisten välille syntyi rauha. Olipa huikeaa kulkea lumisessa vaarassa ja nauttia kauniista maisemasta, loistavassa seurassa. Jeesus ei näytä antavan pelolle sijaa. Sitten tuli täysi pysähdys. Mutta se, mistä voimme edelleen nauttia, on tämä Sotkamolainen luonto. Vuokatin rinteiden leveitä baanoja. Nyt on kuitenkin aika, jolloin emme voi toistemme seurasta nauttia, muuta kuin virtuaalisesti. Pilotti on yksi Sotkamon seurakunnan kouluikäisten toimintamuoto, johon kuuluu myös luonnossa tehtävät retket. Mirva Heikkinen #pysykotona Luuk. Kirsi Heikkinen. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” (Matt. Nyt Jeesus samaistuu kanaemoon, joka haluaa sulkea siipiensä suojaan poikasensa. Hän oli aikaisemmin vanginnut ja mestauttanut tunnetun opettajan ja profeetan, Johannes Kastajan (Luuk.3:20, 9:9). Äiti toimi taustalla, jotta sotkamolaisilla lapsilla olisi mahdollisuus käydä kerhoissa. Sen on tarkoitus kertoa, että varsinainen tekijä työn Kärsimyksen sunnuntai Sotkamon kirkon jumalanpalvelukset ovat nähtävillä sunnuntaisin klo 10 alkaen seurakunnan facebooksivulla www.facebook.com/ sotkamonseurakunta Tule katsomaan, lähetys näkyy vaikket olisi facebookissa. saattamisessa päätökseen ei ole ihminen vaan Jumala. Välillä pelasimme ulkona pelejä ja rapsuttelimme mukana ollutta Seita-koiraa. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin luetut. Nyt jos koskaan kannattaa hyödyntää hiukan kävelyreittejä. Herodes Antipas oli pahoista teoistaan tunnettu hallitsija Galilean ja Perean alueilla Palestiinassa. ”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Jeesusta saa pyytää elämän matkakumppaniksi. Kiersimme lenkin lumikengillä ja saavuimme lopulta kodalle, jossa paistoimme yhdessä makkaraa ja teimme lämpimiä voileipiä. Jumalanpalvelusta voit seurata myös myöhempänä ajankohtana. Muistathan, että me seurakunnan nuorisotyönohjaajat ja nuorisopappi olemme kaikkia lapsia ja nuoria varten. Alun perin Jerusalem oli Jumalan läsnäolon ja palvelemisen paikka. On tärkeää, että pysymme kotona, jotta emme missään tapauksessa tekisi tuhoa tahtomattamme. Jeesus sanoo: ”kolmantena päivänä saan työni päätökseen”. Käymme kyllä ruokakaupassa ja tilaamme ruokaa paikalliselta yrittäjältä. Nettitupu toimii arkisin klo 12-18 www.tupu.help Saappaan Saapas Chat ajat löytyvät tukinet.net sivustolta. Yksi kylmä pakkasyö voi pudottaa niitä tuhansittain. Nyt kaupunki on esimerkki Jumalan vastustajasta. Vastaajina toimivat seurakuntien nuorisotyönohjaajat 040-744 4484. Koulut laittoivat ovet kiinni, harrastukset laitettiin kaikki tauolle. Nyt on aika nauttia siitä mitä meillä on. Meillä on pyritty pitämään lomaa joka vuosi siten, että olemme oikeasti yhdessä 24/7. Lue Matteuksen evankeliumin kuudes luku. Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa. 7: 9-12) Jumalalta saa pyytää varjelusta sekä itselle että lähimmäisille. Jeesus toteutti Jumalan hänelle antaman tehtävän pelon aiheista huolimatta. Fariseukset suosittelivat, että Jeesus pakenisi Herodesta turvallisemmille seuduille. Onneksi perheessä on myös isä, joka elää melkein normityöaikaa. Onneksi on kännykät ja tietokoneet. Se on käsittämättömän hieno turva ihmiselle. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Jeesus on matkalla kohti Jerusalemia. Hän hakee vertauskohdan luomakunnasta. Ristillä Jeesus sovitti ihmisten synnit Jumalan edessä. Vanhasta testamentista on tuttua kuvaus Jumalasta lintuna, joka siivillään suojelee ihmisiä (Ps.91:4, 5.Moos.32:11). Korona. Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Mutta hän vastasi: Menkää ja sanokaa sille ketulle: Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen. On metsää, suota, vaaroja ja järviä ja näiden kaikkien voima on meidän kaikkien käytössä. Tätä sanotaan kultaiseksi säännöksi. Parempi on yrittää iloita siitä mitä on. Huolenpidon pyytäminen laajenee kehotukseksi tehdä toiselle ihmiselle sitä, mitä itselleen toivoisi tehtävän. ”Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon. Meillä on moninainen luonto lähellä jokaista. Ikävä on mummua, joka tekee maailman parasta ruokaa. Fariseukset olivat juutalainen puolue, joka piti juutalaisen lain tarkkaa noudattamista tärkeänä. Se on annettu meille kristityille aktiivisessa muodossa. Raamatun sanoin ”Kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?” (Matt. Ja vielä lisäksi vielä leirit ja reissut jotka kuuluivat töihin. Jeesuksen elämä tähtäsi kuolemaan ristillä. Niin tuntui. Kajaanin ja Sotkamon seurakunnat ovat perustaneet yhteisen TUPU viestipalvelun, johon lapsi tai nuori voi luottamuksellisesti laittaa tekstiviestin tai WhatsApp viestin. Näin ihminen saa jättää elämänsä Jumalan haltuun, lukea Jumalan lupaukset ja omistaa ne itselleen. Istua nuotiolla hiljaa tai jutella oman perheen kanssa. Elämä on lahja. Vertauskuva tiukkenee. Muuten pysymme kotona, mutta tämä ei tarkoita, että olisimme koko ajan sisällä. Jeesuksen sanoma on kuitenkin luottamus. Murehtia voi aina, mutta mitä se hyvejää. Välillä jokainen tarvitsee omaa tilaa. 10: 29-31) Jeesus puhuu oppilailleen vainon ajasta. Olemaan taas yhdessä 24/7. Mene ulos, anna auringon paistaa kasvoillesi, hengitä syvään ja nauti. Muutama fariseus tulee varoittamaan häntä Herodeksesta. Tai Vuokatin vaaralle kiivetessä ja katsoessa koko kirkonkylän näkyä. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Ei jäädä hautoihin makaamaan, kun käsky on tullut ja tehtävämme on palvella lähimmäisiä. Antti Lankinen Helmikuussa olimme Pilottilaisten kanssa lumikenkäretkellä Vuokatinvaaralla
Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. PerTTi GranqvisT. – Toistaiseksi Kainuusta ei ole tullut ilmoituksia huonokuntoisista teistä, niitä on enemmän lännenpänä jokilaaksossa. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Kaikilla teillä ei kuitenkaan ole mahdollista siirtyä vielä kesäkauden nopeusrajoituksiin. Jos tien päällyste on huonossa kunnossa, alennettuja nopeusrajoituksia voidaan joutua käyttämään siihen asti, kunnes tie on korjattu. fi./kunnan-kuulutukset/. Kaikilla tieosuuksilla ei voida siirtyä kesänopeuksiin tien huonon kunnon takia. Tiistaina 31. Väyläviraston suunnitelman mukaan Kainuussa rajoitusten nostaminen alkaa ensi viikon keskiviikkona. – Seuraamme sääennusteita tiukasti, mutta nyt ennuste näyttää siltä, että se sallii aloittamisen, PohjoisPohjanmaan ely-keskuksen liikenneturvallisuusvastaava Seppo Heikkinen kertoo. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. 044 750 2144, niin kaava-aineistoon tutustuminen järjestetään muulla tavoin. Keskiviikosta 8.4. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 50€ Vuosikerta .................... Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Konttori suljettu toistaiseksi. Näiden alueiden maanteillä siirtyminen kesäkauden nopeuksiin alkaa huomenna tiistaista. Sotkamo Kustantaja: ............................ +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimitus: ............................... +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Koko Suomessa kesäkauden nopeusrajoitukset otetaan käyttöön viimeistään 24.4. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. alkaen siirtyminen kesäkauden nopeusrajoituksiin aloitetaan Kainuun lisäksi myös Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Koska kelit ovat myös etelässä hieman kylmenneet, merkkien vaihto aloitetaan todennäköisesti pääosin vasta 1.4. Osallisilla on mahdollisuus lausua suullisesti tai kirjallisesti mielipiteensä kaavoitushankkeesta. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita SAVUKASSLER ja MAALAISHYYTELÖ MAALAISKINKKU KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 10 ALKAEN SOPPATYKISTÄ PALVILIHAKEITTOA Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Talvikaudella Kainuussa 100 km/h nopeusrajoitus aleni 80 km/h:ssa 600 tiekilometrillä. alv 10 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia Jukka Keränen Maanteiden kesänopeusrajoitukset tulevat Kainuun maanteille ensi viikolla. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Siirtyminen kesäkauden nopeusrajoituksiin tapahtuu asteittain, sillä kaikkialla Suomessa ajo-olosuhteet eivät ole samanlaiset. Satasta Kainuussa sai ajaa 250 kilometrin tieosuudella. maaliskuuta 2020 – SOTKAMO-LEHTI 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. Kirjalliset mielipiteet on toimitettava nähtävilläoloaikana sähköpostitise kunnan kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo@sotkamo.fi tai kaavoitusja mittaustoimistoon osoitteeseen Markkinatie 1, 88600 Sotkamo. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 10.00 15.00 MAKKARAKASSI 10 € sis. Kesänopeusrajoitukset tulevat taas Satasen rajoitusta ei tule kuitenkaan teille, jotka ovat huonokuntoisia. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. 204€ (hinnat sis. Ne osalliset, joilla ei ole mahdollisuutta tutustua sähköiseen kaava-aineistoon, voivat ottaa yhteyttä kaavoittaja Juha Kaaresvirtaan puh. 138€ 6 kk maksuvälillä ............ Sähköpostit: .......................... Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi SILTASAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS Siltasaaren asemakaavaluonnos asetaan maankäyttöja rakennuslain mukaisesti (MRL 62 § ja MRA 30 §) nähtäville 1.4.-30.4.2020 väliseksi ajaksi Sotkamon kunnan internet –sivulle www.sotkamo. VIRTANEN AJAN SÄVEL HERKKUKASSI 20 € sis. Uutta pintaa tulee muun muassa Viitostielle Kontiomäen ja Ristijärven välille sekä Hyrynsalmen ja Suomussalmen välille. Satasen rajoitus tulee samoille teille kuin aikaisempina vuosina, jos tien kunto sen sallii. sähköpostit ........ Kulloinkin voimassa oleva rajoitus ilmenee aina liikennemerkistä. 31.3.2020 YMPÄRISTÖJA TEKNINEN LAUTAKUNTA www.sotkamolehti.fi Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9013 (ma-pe klo 8-16) Mediamyynti: ....................... tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... alv 24 %). asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. Asfalttia vedetään myös VT22:lla Paltamon ja Vaalan välillä sekä Sotkamossa. Huonokuntoisia teitä voi olla aiempaa enemmän, sillä päällystetyt tiet ovat kärsineet poikkeuksellisen paljon erittäin lämpimästä ja sateisesta talvesta. Ensin kesäkauden nopeusrajoitukset otetaan käyttöön Uudellamaalla, Kaakkois-Suomessa, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 75€ 4 kk maksuvälillä ............ Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Heikkisen mukaan ely-keskuksessa selvitys huonokuntoisista teistä on vielä kesken. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA MYYMÄLÄ ON SULJETTU TOISTAISEKSI puh. Kainuussa on ensi kesänä useita päällystyskohteita. Vaihtuvien nopeusrajoitusten teillä kesäkauden nopeusrajoituksia on voitu käyttää hyvissä ajo-olosuhteissa jo maaliskuun alusta lähtien. Päällystyskohteita Kainuussa useita ensi kesänä. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Julkaisupäivät ......................
Löydät linkin videoihin tämän jutun verkkoversiosta. A Vähitellen nykytilanne alkaa vakiintua ja muuttua arjeksi. Tilanne voi osua erityisen kipeästi yksin asuviin, jotka eivät pääse tapaamaan muita ihmisiä edes kotinsa ulkopuolella. Epävarmuutta ja stressiä vastaan voi taistella tekemällä asioita, jotka tuottavat iloa. Sjöblom kehottaa myös sellaisten askareiden pariin, joissa hallinnan tunne lisääntyy. Neuvonta on tarkoitettu ensisijaisesti henkilöille, jotka eivät voi hakea tietoa internetistä. Kiteytys: Näin ulkoilet turvallisesti koronapandemian aikana. Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson kertoo, että suomalaiset ovat löytäneet luonnossa liikkumisen elvyttävän vaikutuksen, kun sosiaalisia kontakteja on kehotettu välttämään. Korona luo epävarmuutta ja vähentää hallinnan tunnetta. Pysy poissa suosituimmista kohSuomen Latu julkaisi vastuullisen ulkoilijan etiketin, joka tekee koronaepidemian aikaisesta ulkoilusta turvallista kaikille. Kainuun soten mielenterveyspalvelujen ajanvaraus toimii normaaliin tapaan. Niistä vain nenäliinaan, älä räi ympäriinsä. Valtakunnallisessa puhelinpalvelussa 0295 535 535 ja chatissa saa yleistä tietoa koronaviruksesta. Koronavirus iskee hyvin perustavanlaatuisiin tekijöihin ihmisen hyvinvoinnissa, arvioi Kainuun soten erikoispsykologi Tiina Sjöblom. – Usein käy niin, että riidan aikana toinen osapuoli suuttuu siitä, jos toinen lähtee pois. – Tämä on raskas tilanne kaikille, mutta varmaan erityisesti masenPoikkeustilanne iskee raskaasti ihmisen hyvinvoinnin perustekijöihin. P andemia on saanut suomalaiset ulkoilemaan viimeisen viikon aikana jopa niin paljon, että suosituimpia ulkoilupaikkoja on jouduttu sulkemaankin. – Nyt eletään vasta toista viikkoa poikkeustilassa. . Sellainen voi olla esimerkiksi oman kodin järjestelyä. Neuvonta palvelee arkipäivisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15. Vähitellen nykytilanne alkaa vakiintua ja muuttua arjeksi. . Stressaava tilanne voi kärjistää riitoja entisestään. . maaliskuuta 2020 VIIKKO 14 ARKILOUNAS klo 11-14 NOUTO JA TOIMITUS Nettikauppa: haapalabnb.selz.com TOIMITUSALUE JA LOUNASLISTA: ww www.haapalabnb.fi 044 9847 840 HAAPALANTIE 3, 88600 SOTKAMO PE-LA MYÖS A LA CARTE ANNOKSET Anne Salminen Palaako pinna tavallista herkemmin neljän seinän sisällä. Juha NeuvoNeN teista – jätä hienoihin luontokohteisiin tutustuminen pandemian jälkeiseen aikaan. Murehditko tulevaisuutta tavallista enemmän. SPR:n asiantuntijat antavat verkkosivuillaan tukea ja ohjeita lyhyillä videoilla muun muassa siihen, miten puhua lapselle koronaviruksesta ja miten torjua yksinäisyyttä. Suosi tavallisia lähimetsiä ulkoiluun ja virkistäytymiseen. Pidä huolta itsestäsi – tee sitä mistä pidät Mistä tukea. – Jos parisuhteessa on vaikeita ongelmia, niin niitä ei nyt kannata kaivella. Idea etikettiin syntyi, kun yhdistyksen toiminnanjohtaja Eki Karlsson oli lenkillä ja seurasi kanssaulkoilijoitaan. . Ja tällainen se on: Jos tunnet olosi vähänkään kipeäksi tai olet toipilas, jää kotiin. Kannattaa keskittyä arkeen ja tehdä asioita, joista nauttii, Sjöblom sanoo. Koronan luoma poikkeustilanne osuu kriittisesti ihmisen hyvinvoinnin peruskiviin, joita ovat elämänhallinta, riittävän sosiaalinen tuki ja toimivat selviytymiskeinot. Tiina Sjöblom Tämä on raskas tilanne kaikille, mutta varmaan erityisesti masennuksesta ja ahdistuksesta kärsiville, Tiina Sjöblom sanoo. – Sitten voi tulla takaisin ja ehkä on rauhoittunut selvittämään, että mistä oikeastaan olikaan kyse. Hyvinvoinnistaan voi huolehtia keskittymällä asioihin, joita voi hallita. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 31. Ryhmässä ei keskustella terveydestä tai koronaviruksesta. Sjöblomille erityistä iloa ovat tuottaneet videot Etelä-Suomessa asuvasta yksivuotiaasta lapsenlapsesta sekä työkavereiden kesken perustettu Whatsappryhmä. Suomen Ladun ohjeilla se käy turvallisesti myös epidemia-aikana. nuksesta ja ahdistuksesta kärsiville, Sjöblom lisää. Ulkoile vain yksin tai oman perheesi kanssa. . Huolestuneena mietin sitä, mitä on vielä edessä. Kokoontumiskieltojen ja kontaktien välttämissuositusten vuoksi sosiaalisia tarpeitaan on vaikeampaa täyttää. Ihminen voi tuntea olonsa turvattomaksi, kun elämään merkittävästi vaikuttavia tekijöitä ei voi juuri hallita omalla toiminnallaan. – On tosi tärkeää, että tekee nyt niitä asioita, joista nauttii, Sjöblom sanoo. Palvelussa ei saa neuvontaa lakiasioissa tai terveyteen liittyvissä asioissa kuten akuuteissa oireissa. . Olisi hyvä sopia etukäteen, että meidän pitää rauhoittua, jottei tämä tilanne eskaloidu enempää, Ewalds sanoo. Sen sanoessaan saa luvan poistua tilanteesta ja mennä rauhoittumaan esimerkiksi viereiseen huoneeseen. Toki siitä selvitään, mutta edessä tulee olemaan raskaita aikoja, Sjöblom sanoo. THL:n Muut erityispalvelut -yksikön yksikönpäällikkö Helena Ewalds antaa vinkin kodin riitatilanteisiin. Viime viikko lähinnä tarkkailtiin tilannetta hämmästyneinä. Pariskuntien kannattaa sopia yhteinen sana, esimerkiksi ”aikalisä”. Käytä hansikkaita, jos joudut matkalla koskemaan telineisiin, ovenkahvoihin tai muihin pintoihin. Vaikka fyysiset kohtaamiset muiden ihmisten kanssa eivät ole entiseen tapaan mahdollisia, yhteyttä läheisiin kannattaa pitää. Vältä ulkoliikuntapaikkoja, kuten ulkokuntosaleja, lasten leikkipuistoja ja laavuja. . Poikkeustilanteen vaikutukset tulevat näkymään tilanteen pitkittyessä. M yös ulkoilijan pitää muistaa vastuullisuus ja sen vuoksi Suomen Latu on julkaissut Ulkoilijan etiketin – Näin liikut vastuullisesti pandemian aikana. Vastaanotot hoidetaan puhelimitse ja lähikontaktit on supistettu mahdollisimman vähiin. Ohita ja tervehdi polulla vastaan tuleva henkilö vähintään kahden metrin päästä. Chat toimii asiakaspalvelijoiden ollessa paikalla. Ahdistaako eristäytyminen. Jos vastasit yhteenkään kysymykseen kyllä, se ei ole ihme. Vältä sosiaalisia kontakteja. Facebookin Vinkkejä korona-arkeen -ryhmässä jaetaan neuvoja tavallisiin arkiasioihin poikkeustilanteen keskellä. Apua korona-ahdistukseen . Lukittautuminen kotiin voi koetella parisuhdettakin. Vaikka aikaa olisi, nyt ei ole paras hetki puida parisuhteen ongelmia. Kanna mukana omaa roskapussia