>> 4 Avustuksella alkuun Heinämäen kyläyhdistyksen talkootöissä oli lauantaina mukana 16 ihmistä. • Vahvalla ammattitaidolla Sotkamossa ja Kajaanissa Tarjoukset ja tilaukset Jukka Lampela p. >> 10 Jätehuolto Biohajoavat elintarvikeja puutarhajätteet suositellaan kompostoimaan. >> 4 Areenalla kohti uutta Operatiivinen johtaja Pekka Manninen on tyytyväinen alkuvuoden toimintaan. Puheenjohtaja Kari Kivistö toivottaa tervetulleeksi uudetkin talkoolaiset, sillä tekijöitä ei ole koskaan liikaa. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 NRO 52 TIISTAI 4. • Aurinkopaneelien myynti ja asennus. HEINÄKUUTA 2023 Heinämäki: Ensimmäinen Huovispäivä sai Taiteen edistämiskeskukselta avustuksen, jolla työt on hyvä aloittaa. >> 6 Pääkirjoitus: Kuntamarkkinoinnissa on tarpeellista tuoda esille aidot asiat, joissa Sotkamo on hyvä tai parempi muita. >> 3 • Meiltä kaikki rakennusten sähkösuunnitelmat ja -asennukset. Toinen hevonen selvisi vahingoittumattomana onnettomuudesta. Paikalla oli reilusti yleisöä. Vuokatti Areena selvisi koronan koettelemuksista. Huumorifestivaalilla noin 1500 kävijää Stand up -koomikko Ismo Leikola oli Huumorifestivaalien vetonaula. >> 2 Salama tappoi hevosen Hevonen oli laitumella Heinämäellä toisen samanikäisen hevosen kanssa, kun ukonilma iski. 040-7374734, jukka@vaoy.fi | www.vaoy.fi HANNA TURUNEN. >> 4 Ruokaa vain vähän sotavangeille Historiajutussa sukelletaan vankien kurjiin elinoloihin. Syksyllä alkaa jääalueen remontointi monitoimihalliksi
Muiden nauraessa Leikolan biiseille katselin ympärilleni. Jotenkin se juttu ei kuulostanut uskottavalta. Markkinoinnilla halutaan houkutella uusia asukkaita Sotkamoon ja toki markkinoinnin halutaan toimivan myös matkailijoiden suuntaan. Lähes 900 ihmistä oli kuuntelemassa Leikolan vitsinheittoa 2,5 tunnin ajan. Viime perjantain keskustelutilaisuudessa neljä panelistia kehuivat Sotkamon kunnan rohkeutta laittaa huumoria kuntamarkkinointiin. heinäkuuta 2023 Hanna Turunen kuvasi, kun lokit ”päivystivät” torstaina satamassa Pelastuslaitoksen veneellä. Sen nähtyäni ajattelin, että vaikka huumori ja vitsit ovat hauskoja, ne voivat myös tuntua viheliäisiltä piikeiltä. Koomikon on pakko kasvattaa paksu nahka ja erottaa ammattiminä identiteetistä. Osa jutuista osui yleisöön, esimerkiksi koomikon sanoittama biisi ruualle nirsoista ihmisistä nauratti melko kollektiivisesti. Biisikimaran jälkeen Leikola kertoi arvostavansa rakennusalan ammattilaisia. Maailmassa ei ehkä enää ole olemassa aiheita, joista voisi vapaasti vitsailla, ilman että kukaan pahoittaa mielensä. Esimerkiksi, että jokaiselle viikonpäivälle voi etsiä itselleen erilaisen harrastuksen. V iime perjantaina julkaistiin Sotkamon kunnan markkinoinnin uudet kujeet. ”Koska koomikoiden ammattipiireissä roustaus, eli toisen loukkaaminen, on arkipäivää.” Vitsejä rakentamisesta Kolumni Hanna Turunen hanna.turunen@hillagroup.fi Kirjoittaja on Sotkamo-lehden päätoimittaja. Esityksensä lopuksi Leikola esitti biisikimaran, jossa hän kertoi siitä, kuinka kovasti hän haluaisi aamulla nukkua, mutta esteenä ovat olleet rakentamisen äänet. Stand up -koomikko on tottunut siihen, että hänen kustannuksellaan vitsaillaan, koska ammattipiireissä roustaus, eli toisen loukkaaminen, on arkipäivää. Meistä saa tehtyä aika hyviäkin huumoribiisejä. Nyt viestiä on tehostettu niin, että videot, kuvat ja tekstit viihdyttävät vastaanottajaa. Elämänrytmin ja vapaa-ajan viettämisen sanelee se, miten toimeentulosi ansaitset. Aion mennä katsomaan stand up -keikkoja jatkossakin. Ainoa toive on, että toimittajat jätetään roustaamatta. Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina 13 15 15 16 15 16 14 15 13 15 15 18 14 14 17 18 16 15 17 17 17 18 18 19 6 2 7 12 7 4 5 11 Helsinki Ti 17 Joensuu 14 Jyväskylä 14 Kajaani 16 Kemi 16 Lahti 17 Oulu 17 Pori 14 Rovaniemi 17 Tampere 15 Turku 15 Vaasa 15 Ke 17 18 17 15 16 18 17 18 16 18 18 18 To 19 22 19 19 19 18 19 19 21 19 19 18 Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO 16 17 18 14 15 15 16 15 19 20 19 21 2 4 2 Ennuste laadittu 3.7. Suut pysyivät supussa ja katse oli tyhjä. Siksi oman minuuden eli ammatin pilkkaaminen ärsyttää. No vitsi vitsi. Raksamies aloittaa duunit ennen seitsemää ja yötyötä tekevä herää paukkeeseen ja seinän poraamiseen. Huumori auttaa kuntamarkkinoinnissa Pääkirjoitus 4.7.2023 Sotkamo-lehti, perustettu 22.2.1962. Huumori onkin yksi niistä hyvistä keinoista, joiden avulla voi erottua muista kunnista. 12.04 Lähetä oma luontoon liittyvä kuvasi sähköpostilla toimitus.sotkamolehti@ slpmedia.fi.. Etenkin siinä tapauksessa, jos ei ole ajatellut ammattiaan vitsien aiheena. Huumori onkin läsnä sekä kunnanjohtaja Mika Kilpeläisen tekoviiksissä ja oranssissa asussa, 1970-luvun tunnelmassa että iskulauseessa ”Come on Sotkamoon”. Vain osa kunnista käyttää aikaa ja vaivaa markkinointiin. Olen joskus itsekin herännyt rakentamisen ääneen seitsemältä aamulla lomapäivänä ja tiedän siis, mikä miestä ärsyttää. Sotkamossa on onneksi oivallettu, että uusien asukkaiden saamiseksi on pakko viedä positiivista viestiä eteenpäin. Huumorin pitää perustua johonkin oikeaan asiaan, joka on Sotkamossa jo olemassa. Markkinoinnin pääviesti on jo sotkamolaisille ennestään tuttu: Sotkamossa olet lomalla vuoden jokaisena päivänä. Myönnän, minä nauroin biisikimaralle. Päivän luontokuva 6 Päätoimittaja: Hanna Turunen 050 325 0352 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Stand up -koomikko Ismo Leikola esiintyi lauantaina Sotkamossa. Ammatista muodostuu nopeasti ihmiselle osa minuutta. Minusta katsottuna vasemmalla puolella istui kolme nuorta miestä, joita biisikimara ei naurattanut yhtään. Markkinointivideo kannattaa katsoa, ja sen löytää muun muassa Sotkamon kunnan Youtube -kanavalta. Se oli hauska ja Leikolan negatiivinen tunne tuli aidosta elämänkokemuksesta. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4
– Muualla kerätään vain käyttökelvotonta poistotekstiiliä. Ekokympin alueella tekstiilikeräys poikkeaa hieman muuhun Suomeen verrattuna. Käytännössä erilliskeräysalueeseen kuuluvat taajamat, taajamien lähialueet ja pääreittien varret. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. SUOMEN PARAS TANSSIPAIKKA www.napis.fi SINCE 1959 TÄHTI-ILTA la 8.7. – Nopeasti saatiin se kuitenkin taltutettua, hän sanoo. SAMULI KEMPPAINEN Kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri Sotkamo 5.7. Poistotekstiilikeräyksen taustalla on uudistunut jätelaki Kierrätyskuiduksi soveltuvat käyttökelvottomaksi kuluneet, mutta puhtaat, hajuttomat ja kuivat paidat, housut ja hameet sekä kodintekstiilit. Aikataulut www.napis.fi Noora Limnell Voimaan tullut uusi jätelaki koskee muun muassa kompostointi-ilmoitusta, joka on kaikkialla Suomessa samanlainen. MINNA KUBIN Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Sotkamo 20.-21.7. Kirjoituksia ei palauteta. Salamaniskusta puuhun maastopalo Kaikki printtilehden mainokset näkyvät verkossa näköislehden lukijalle. Alusvaatteet, sukat, sukkahousut ja kaikki likaiset, märät tai haisevat tekstiilit kuuluvat sekajäteastiaan. heinäkuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Ilmoitus biojätteen kompostoinnista on uusittava Ekokympille viiden vuoden välein, Ekokympin asiakaspalvelupäällikkö Marjut Kinnunen kertoo. TUOMO EROLA Neurokirurgian ja ortopedian erikoislääkäri Sotkamo 11.7. Liput ennakkoon 32,50 €, ovelta 35 €. ARKISTO / MARKKU JOKELA Ekokympin alueella tekstiilikeräys on kierrätyskeskuksilla. Haja-asutusalueilla, jotka eivät kuulu erilliskeräysalueeseen, voi kiinteistön haltija itse kilpailuttaa urakoitsijan, keneltä haluaa bioja hyötyjäteastioiden tyhjennyksen ottaa. Ekokymppi on kilpailuttanut urakoitsijan hoitamaan nämä kuljetukset. Sotkamossa myös hoitajan vastaanotto päivittäin. – Mikäli kiinteistöllä on elintarvikejätteen kompostori, on siitä tehtävä ilmoitus Ekokympille. Tiesitkö. Lajitteluohjeita voi katsoa Ekokympin nettisivuilta. Mutta meillä kun on tekstiilikeräys kierrätyskeskuksilla, samaan pussiin voi laittaa sekä uudelleenkäytettävät että kierrätyskuiduksi kelpaavat tekstiilit. Uutiset, kuvat, esiintyjien esittelyt ja videot tansseista sekä ohjelmisto www.napis.fi Lisätietoja 040 761 8165, tiedustelut@napis.com Bussi Sotkamosta ja Vuokatista kulkee reittitaksalla (5 €/suunta). Ylipalomies Mika Korhonen kertoo, että palo oli ehtinyt levitä noin sadan neliömetrin alueelle. Vastaanotolla esim. MIIA MATTILA Yleislääkäri Sotkamo 10.-13.7. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. hillagroup.fi/mainostajalle. Myyntiin kelpaavat tekstiilit ovat tietenkin käyttökelpoisia ja puhtaita. Myös bioja hyötyjätteen kuljetus muuttuu. Palvelemme myös Kajaanissa läpi kesän maanantaista perjantaihin MARJO PANTTI Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Myös akuutit asiat ja urheilijat Sotkamo 4.-7.7., 12.7., 14.7. Uutisvinkit: Sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi SOTKAMO, Torikatu 1 AJANVARAUS 010 312010* • pihlajalinna.fi Lääkäripalvelut lähelläsi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Tiistaina 4. Ekokymppi toteuttaa keräyspalvelua niin kutsutuilla erilliskeräysalueilla, jotka ovat kiinteistörajoja pitkin karttapohjalle piirrettyjä alueita. Maaria Haikola Kainuun Pelastuslaitos sai torstai-iltana puoli seitsemän jälkeen hälytyksen pienestä maastopalosta Itävaaran alueella Sotkamossa. Ekokymppi toteuttaa tekstiilijätteen kierrätyksen, ja sillä on keräyspisteet omilla kierrätyskeskuksilla tai lajitteluasemilla. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. – Sotkamosta tuodaan kaikki jätteet Kajaaniin, joten päätien varrella olevat kiinteistöt saavat myös tätä palvelua. Kirjoita napakasti. Nettisivuillamme voi hakea katuosoitteella, kuuluuko erilliskeräysalueeseen. Kierrätyskeskuksien henkilökunta hoitaa lajittelun, Kinnunen sanoo. ompeleiden poistot, haavanhoidot ja korvahuuhtelut. Myyntiin kelpaavat tekstiilit ovat tietenkin käyttökelpoisia ja puhtaita. – Alueen sisäpuolella kuntavastuullista jätettä ei saa kuljettaa kukaan muu kuin Ekokympin kilpailuttama urakoitsija. Biojätteen keräys laajenee heinäkuuhun 2024 mennessä yli 10 000 asukkaan taajamissa joka kiinteistöön, joko biojätekeräyksen tai kompostorin muodossa. Biohajoavat elintarvikeja puutarhajätteet ovat suositeltavaa kompostoida kiinteistöllä. Kinnunen kehottaa ihmisiä tutustumaan lajitteluohjeisiin. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. klo 20.00–01.00 Lämppärinä kajaanilaisbändi Jussi & Sankarit Juha Tapio Lippuja ennakkoon 7.7. – On käynyt jopa niin, että kirjoja ja hiustenkuivaajia on laitettu poistotekstiilipussiin. – Kuntavastuullisilla jätteillä hoidetaan näiden astioiden tyhjentämistä, joka käytännössä tarkoittaa asumista: vakituista asumista, loma-asumista ja palveluasumista ja sitten vielä kunnan hallintoja palvelukohteita. JOUNI KALEVA Yleislääketieteen erikoislääkäri Sotkamo 18.-21.7. asti www.tiketti.fi ja Pajakan myymälöistä Sotkamosta, Kajaanista, Kuhmosta ja Suomussalmelta . Ohikulkija oli tehnyt hälytyksen tien varrella olleesta palosta. Kierrätyskuiduksi soveltuvat käyttökelvottomaksi kuluneet, mutta puhtaat, hajuttomat ja kuivat paidat, housut ja hameet sekä kodintekstiilit. Poistotekstiilien keräys laajeni tämän vuoden alussa koko maahan. En tiedä mikä materiaalivirhe siinä on tullut, kun on ajateltu, että nämä sopivat tekstiileihin, Kinnunen toteaa. Erilliskeräysalueella asuville kuuluu myös Ekokympin astiapalvelu
Noora Limnell Heinämäellä asuvia Pasi Heikkistä sekä Kristiina Tikkasta kohtasi ikävä onnettomuus torstaina iltapäivällä, kun salamanisku tappoi heidän pellollansa olleen hevosensa. Nyt katseet on käännetty Ruotsiin ja Keski-Euroopan maihin. – Meillä on tavoitteena käyttöasteen maksimoiminen. – Seitsemäntoista vuotta tuli nyt täyteen hänelle, mutta täydessä kisakunnossa hevonen oli edelleen, Tikkanen sanoo. Ne ovat olleet viime vuosina edullisin tapa ottaa lainaa ja ennen korkojen nousua niiden korot olivat miinusmerkkisiä. Korona-aikana osa henkilökunnasta lomautettiin ja aukioloaikoja lyhennettiin. Kysyimme, mikä todistusohjelman limitti on?. Nimenomaan se, että saataisiin hallin toiminta pyörimään tasaisesti ympäri vuoden. Kilpeläisen mukaan kuntatodistukset ovat lyhytaikaisia lainoja, jotka maksetaan pois viimeistään vuoden kuluttua niiden ottamisesta. Yleensä salama voi iskeä nautoihin puun kautta. Hevonen oli laitumella toisen samanikäisen hevosen kanssa, kun ukonilma iski. Tikkanen arvelee, että se oli salaman iskiessä tarpeeksi kaukana toisesta hevosesta. Vuokatti Areena Oy:n omistavat Vuokatti Sport ja Osuuskauppa Maakunta, joka maksaa vuokraa saman verran kuin kunnan vuotuinen maksu Kuntarahoitukselle on, eli noin 360 000 euroa vuodessa. Kunta hoitaa kaiken muutostöiden maksamisen. Koronan jälkeen alkoi sota Ukrainassa. Vuokatti Areenan operatiivinen johtaja PekkaManninen toivoo, että Areenalle löytyisi tapahtumia, joille olisi jatkoa. – Pienilläkin kunnilla tuo kuntatodistuslimiitti voi olla lähellä sataakin miljoonaa, jolloin ne ovat hoitaneet lainansa ottamalla uusia kuntatodistuksia maksaakseen vuoden vanhat pois. – Korona vaikeutti paljon. Saamme salibandyn ja futsalin olosuhteet sellaisiksi, että niiden avulla saataisiin myös ulkopaikkakuntalaisia Vuokattiin, Manninen sanoo. heinäkuuta 2023 Hanna Turunen Koronavuosi 2020 sulki hotellit ja tapahtumat katosivat yhdessä yössä. Ensi syksystä lähtien Areenalla on käytössä Les Millsin virtuaalijumppia, golfsimulaattori ja darts-tauluja. Monitoimihallina alue on lokakuulta-maaliskuulle. Koronavuosista selvittiin mukauttamalla toimintoja ja mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Kaikkien meidän elämä mullistui ja meni uusiksi. . Investoinnit on tehty käytännössä kokonaan omalla kassalla. Sotkamon kunta on käyttänyt pääasiassa pitkäaikaisia lainoja eli lainan takaisinmaksuaika on esimerkiksi kymmenen vuotta ja siinä kiinteä korko kymmenen vuotta. Menehtynyt hevonen oli nimeltään ”Unique T” ja se oli Tikkasen oma kasvatti ja kilpahevonen. Sotkamossa oli kyseisellä viikolla jyrissyt ukkonen useaan otteeseen. Ei sen pahempaa voi olla liikuntakeskukselle. Tai sitten euriborin liikkeisiin sidottu korko. – Ei sitä joka ukonilmalla tule otettua hevosia sisään. – Sitten vuoden loppupuolella otetaan pitkäaikaista lainaa, jolla nuo lyhyet lainat (kuntatodistukset) maksetaan pois. Keväisin ja syksyisin aluetta käytetään jääalueena jääkiekkoleirien ja -turnausten aikana. Areenan on rakennuttanut Sotkamon kunta. Siihen meillä on vielä matkaa. Rakentamishankkeen arvioitu kustannus oli noin kahdeksan miljoonaa euroa. . Areenan toimintaa pyörittävä Sport Fellows Oy uskoo Vuokatti Areenan liiketoimintaan. Ja tietenkin sitä, että yleisöä tulisi paljon. . LAURA VASSALLI Hanna Turunen Viimeisimmän Sotkamon kunnan kunnanhallituksen päätöstiedotteen mukaan ”Kuntarahoitus Oyj:n kuntatodistusohjelman limiittiä päätettiin nostaa 20 000 000 euroon.” Kysyimme kunnanjohtaja Mika Kilpeläiseltä, mikä on todistusohjelman limiitti ja mihin sitä Sotkamossa käytetään. Liikuntakeskus Vuokatti Areena valmistui tammikuussa 2021. Sotkamon vanha jäähalli oli kesäisin täynnä venäläisiä jääkiekkojoukkueita, jotka rajojen mentyä kiinni katosivat Vuokatistakin. Kunta on vuokrannut Areenan käyttöön Vuokatti Areena Oy:lle. Kun leasingia on maksettu 2/3, kunta voi lunastaa rakennuksen omakseen jäännösarvolla tai myydä sen ostajalle tai jatkaa leasing-vuokraamista. Vielä otetaan kiinni menetettyä tulosta korona-ajalta. . Jatkuvasti työntekijät seuraavat, mitä palveluita alueella tarvitaan, Manninen sanoo. Muutostyöt toteuttavat Sotkamon kunta ja Sport Fellows Oy. Kärppä-yhteistyö tuo Vuokatti Areenalle tunnettavuutta, joka auttaa markkinoinnissa. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Kunta on käyttänyt rahoituksessa Kuntarahoituksen leasingia. On paljon pieniä asioita, joita pitää tehdä ja kehittää, Manninen sanoo. Toinen jääalue muutetaan lokakuussa monitoimihalliksi. Eläinlääkäri kun kävi toteamassa tilanteen, hänkin sanoi, ettei ollut kuullut, että hevosiin olisi salama iskenyt. Tämänkin viikon on jyrissyt jatkuvasti, niin asuisivat muuten koko ajan tallissa, Tikkanen toteaa. VUOKATTI AREENA . Uimahallin kävijämäärät eivät ole vielä nousseet koronaa edeltäneelle tasolle, mutta muuten toiminnallisesti kaikki on nyt normalisoitunut. Vuokatti Areena Oy on puolestaan alivuokrannut Areenan Sport Felows Oy:lle, joka pyörittää käytännön toimintaa. –?Saamme arkikäyttöön sotkamolaisille urheiluseuroille enemmän suorituspaikkoja. Kilpahevonen kuoli salamaniskuun Heinämäellä Torstaina salamaniskuun kuollut hevonen Unique T oli Kristiina Tikkasen oma kasvatti. . Toinen hevonen selvisi vahingoittumattomana. Näin kunta pystyy saamaan mahdollisesti paremmat lainaehdot pitkälle lainalle, kun lainaa ei tarvitse ottaa kohdassa, missä korot ovat todennnäköisesti korkeimmillaan. . Nyt kun Sotkamon kunnalla on paljon investointeja, kuntatodistuksilla hoidetaan kassan maksuvalmius tässä kohtaa vuotta. Me tarvitaan tänne ulkopaikkakuntalaisia, sillä tässä eletään, sanoo Vuokatti Areenan operatiivinen johtaja Pekka Manninen. Idea remontointiin lähti Sotkamon kunnalta, koska kunta haluaa enemmän tiloja erilaisille liikuntalajeille. Silloin kaikki kunnan lainarahoitus pyörii noiden kuntatodistusten kautta eli lyhyillä lainoilla, Kilpeläinen sanoo. – Yksi salama ja yksi pamaus, se riitti. Koronapandemian laannuttua on jälleen lupa visioida isojen tapahVaikeista vuosista takaisin arkeen Koronapandemian laannuttua on jälleen lupa visioida isojen tapahtumien järjestämistä, toteaa Vuokatti Areenan operatiivinen johtaja Pekka Manninen. Välillä kunnalla on ollut todistusohjelman limiitti kokonaan käytössä, ja nyt parina viime vuonna sitä ei ole käytetty ollenkaan
Ennen koronaa pystyi ennakoimaan ennakkolipun myynneillä, kuinka paljon porukkaa on tulossa. Jos järjestäjä pystyy vielä perumaan, se perutaan, Manninen harmittelee. Kainuussa on runsaasti kuusimetsää. –?Se tekee tosi haastavaksi järjestää tapahtumia. Tiina Suutari Valtakunnalliseen päivystysapunumeroon soitettujen puhelujen pitäisi paikantua sijainnin perusteella omalle hyvinvointialueelle. Luonnonvarakeskus (LUKE) ohjeistaa, että kirjanpainajan torjunnassa voidaan käyttää feromonipyydyksiä ja pyyntipuita. Onko tällaista virhettä sattunut Kainuussa useammin, apulaispalveluesihenkilö Petri Kipinä. heinäkuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 5 tumien järjestämistä. Kirjanpainaja (Ips typographus) on noin puolen sentin mittainen kaarnakuoriainen, joka on taloudellisesti merkittävin kuusimetsää vioittava runkotuholainen. Kahden tunnin odottelun jälkeen Piiraisen olo oli niin vaikea, että hän valitti vointiaan neuvonnassa työskennelleelle. –?Motor show ja suurin osa urheilutapahtumista, niitä me olemme jollain tavalla itse järjestämässä. – Kun pihkaa valui kuusista läpi, ihmettelin, että mikä tauti niissä on. Pyyntipuulla tarkoitetaan kuusitukkia, joka katkaistaan pölkyiksi, joihin puolestaan kiinnitetään hyönteisiä houkutteleva feromoni. Tiistaina 4. Heimo Heikkisen ottamassa kuvassa kuusessa näkyy pieniä kirjanpainajan tekemiä reikiä. – Jos puhelu menee varaohjausjärjestelmällä HUS:iin, pitäisi heidän pystyä kääntämään puhelu tänne meidän puhelupäivystykseen. Ellei pyyntipuita ole käsitelty kasvinsuojeluaineella, ne tulee kuoria joka puolelta juhannukseen mennessä. Sen lisäksi tapahtumajärjestäjät ovat olleet yhteydessä. Hänen ohitseen menivät monet päivystysnumeron kautta vastaanottoajan saaneet. Tapahtumanjärjestäjät pelaavat varman päälle ja järjestävät vain toimiviksi todettuja konsepteja. Mitä kyseisessä tilanteessa pitäisi tehdä. – Yksi vaihtoehto on se, ettei puhelimessa ole ollut paikannus päällä. Päivystyksessä Piirainen ilmoittautui automaatille ja jäi odottamaan vuoroaan. LUKE neuvoo, että vanhojen kuolleiden kuusien pois korjaamisesta ei ole hyötyä kirjanpainajan torjunnan kannalta, vaan pikemminkin haittaa, koska valtaosa kirjanpainajista on jo poistunut puista ja näissä puissa voi elää kirjanpainajan luontaisia vihollisia ja kilpailijoita. Ollaan mukana ja uskotaan itse siihen, että nämä olosuhteet toimivat. Mielestäni niitä ei Kainuussa ole hirveästi tähän mennessä ollut. Meillä on ohjeena, että asiakkaan tulisi itse tehdä vikailmoitus omalle operaattorilleen. Piirainen kokeili uudestaan kaksi kertaa, mutta puhelut päätyivät toistuvasti Uudellemaalle. Vuokatti Areenan henkilökunta markkinoi ja myy paikkaa. Muihin kuin urheilutapahtumiin me tarvitsemme niitä tapahtumien järjestäjiä, Manninen. palveluyksikköpäällikkö Minna Pursiainen. Siten saadaan riskiä pienemmäksi järjestäjälle. Kirjanpainajien iskeytymistä on lisäksi mahdollista ehkäistä päätehakkuissa välttämällä etelänja lännenvastaisten kuusikkoisten aukonreunojen syntymistä. Urheiluihmisenä Pekka Manninen toivoo areenalle isoa urheiluseminaaria. Joka viikko saa lukea, että jokin tapahtuma on peruttu, kun ennakkolipunmyynti ei ole odotetulla tasolla. Niihin tarvitaan nopeasti muokattavat tilat, muun muassa jään peittäminen. Mikään palveluhan ei ole täysin aukoton. –?Ei puhuta, että kolmen vuoden päästä järjestetään tapahtuma, vaan että kahden kuukauden päästä järjestetään, Manninen kuvailee. – Nyt niitä oli tullut. Siihen liittyisi seminaarin ympärille messuja ja jotain muuta, hän sanoo. LUKE muistuttaa, että myös kirjanpainajan luontaisten vihollisten ja kilpailijoiden suosiminen vähentää tuhoriskiä, minkä vuoksi muiden lajien kuin kirjanpainajan tappamia kuusia ei kannata poistaa. Pyydykset tai pyyntipuut asennetaan tuoreille hakkuuaukoille ennen kirjanpainajan parveilua toukokuun alussa. Manninen arvelee, että korona-ajasta on jääVaikeista vuosista takaisin arkeen HANNA TURUNEN Kirjanpainaja on kuusen pahin painajainen Noora Limnell Heino Heikkinen havaitsi keväällä omituisia reikiä omissa kuusissaan Juurikkalahdessa. Vuokatissa työskentelee seitsemän vakituista työntekijää. Tapahtumajärjestäjät ovat koronan jälkeen järjestäneet pienempiä tapahtumia nopeammalla aikataululla. – Vastaavia tilanteita on ollut valtakunnallisestikin ja siksi varaohjausjärjestelmä on kehitetty. Sairaanhoitaja Etelä-Suomesta kyseli Piiraisen oireita ja kehotti tätä menemään päivystykseen. 7.–9. heinäkuuta Areenalla pidettävä Vuokatti Motor show oli moottorikerhojen ja Vuokatti Areenana yhteinen projekti.. nyt ihmisille tapa, että etukäteen ei osteta lippuja. – Satunnaisesti näitä on. Puhelua yritettiin myös kääntää Kainuun päivystykseen, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Jos paikannus on puhelimessa paällä, voiko syynä olla jokin muu tekninen ongelma. Kirjanpainajan iskeymän voi tunnistaa hienosta ruskeasta purusta rungon tyvellä tai pinnalla pienten reikien ympärillä. Nykyään sellaista luottamusta ei enää ole. Miksi päivystyspuheluun vastasi hoitaja Uudeltamaalta. Valtakunnalliseen päivystysapunumeroon 116117 soitetut puhelut paikantuvat soittajan sijainnin mukaisesti. Tutkin sitten reikiä ja kävi ilmi, että kirjanpainajan ne ovat, Heikkinen kertoo. Sotkamolaisella Marja Piiraisella oli juhannuksen aikaan kuumetta. –?Kun mekin olemme uusi paikka, aika harva alkaa ottamaan sitä riskiä, että tullaan uudella tapahtumalla uudelle paikkakunnalle, Manninen sanoo. Nyt Piirainen ihmettelee, miksi näin kävi hoitoonohjauksessa, ja miten tilanteessa olisi pitänyt toimia. Kuusikot menehtyy tämän kesän aikana, Heikkinen päivittelee. – Se on semmoinen otus, että se tuhoaa puut. Reikiä oli niin vanhemmissa, kuin myös nuoremmissa, noin 10–15 senttiä halkaisijaltaan olevissa kuusissa. – Voi se johtua jostakin muusta syystä. Heikkinen ei ole ennen huomannut kyseisen hyönteisen jälkiä Juurikkalahdessa. Minulla on sellainen mielikuva, että ne ovat enemmän Etelä-Suomen riesa, myös keskisessä Suomessa niitä esiintyy. Kirjanpainajan valtaamat puut on kaadettava ja kuorittava tai kuljetettava pois metsästä. En osaa sanoa, miksi manuaalinen kääntäminen ei tässä tapauksessa onnistunut. Hän lopulta järjesti petipaikan, ja Piirainen pääsi lääkärin pakeille. Piiraisen kotoa päivystykseen Kajaanin keskussairaalaan on matkaa 60 kilometriä. Manninen toivoo, että Areenalle löytyisi tapahtumia, joille olisi jatkoa. Valtakunnallisesti päivystysapupuheluiden varaohjausjärjestelmä ohjaa paikantumattomat puhelut Uudellemaalle, HUS:n alueen päivystysapunumeroon. Miksi Sotkamossa olleen Piiraisen puhelu päätyi Uudellemaalle, Kainuun hyvinvointialueen päivystyspalveluiden vs. Viime vuosina ennakkolippujen myynti on muuttunut. –?Siihen osallistuisi virtuaalisesti ja paikan päällä tuhansia ihmisiä Suomesta ja maailmalta. Ja tietenkin sitä, että yleisöä tulisi paljon. HEIMO HEIKKINEN Juurikkalahdessa on tehty tänä keväänä havaintoja kirjanpainajasta. Yllättäen puheluun vastattiin Kainuun sijasta Uudeltamaalta, HUS:n alueelta. Se on minulle unelmien tapahtuma. Kun olo muuttui juhannuspäivänä hyvin tuskaiseksi, hän soitti päivystysnumeroon 116117 kotoaan Sotkamosta
– Kauhea Mikon [henkinen] rökitys oli käynnissä. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Jan Erola kysyi panelisteilta, saako enää eduskunnassa vitsailla seksuaalisävytteisesti. Leikola oli tilattu Sotkamoon esiintymään jo kesällä 2022. HANNA TURUNEN. Ennen Huutajien keikkaa tullut kova sade meinasi haitata järjestelyjä, mutta siitäkin selvittiin. Viestinnässä on mukana ironiaa ja huumoria. Suunnittelu, työpajatyöskentely ja brändin kirkastamisesta maksettiin 7900 euroa, kertoo Sotkamon kunnan viestintäasiantuntija Heidi Hanhela. Hankimme varalta lisäteltan ja uudet lavarakenteet, mutta niitä ei lopulta käytetty. Huumorifestivaali voisi jatkossa levittäytyä Sotkamon kirkonkylältä muuallekin, esimerkiksi Vuokattiin ja kylille, Karvonen sanoo. Ehkä se oli osa huumoria, sanoo Sotkamon kunnan kulttuurituottaja Marko Karvonen. Yleisöltä tuli hyvää palautetta tarjonnasta, jossa oli muun muassa musiikkia, teatteria, komiikkaa ja paneelikeskusteluja. – Suunnittelimme Ismon kanssa tulevaa. MARKO KARVONEN sataa kovasti ja mietimme, miten saamme järkevällä tavalla hoidettua keikan. Tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna heinäkuun alussa. –?Suomen kunnista monilla on samoja vetovoimatekijöitä kuin meillä, kuten kaunis luonto. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen. – Aluksi kun opettelin videoiden tekoa, kavereiden palaute videoista oli aivan karseeta. Sotkamoon toivottuja kohderyhmiä kiinnostavat muun muassa sotkamolainen tekemisen meininki, monipuoliset harrastamisen mahdollisuudet, perheiden hyvinvointi ja turvallinen kasvuympäristö. Tammikuussa 2023 Karvosella ja muilla järjestäjillä virisi ajatus, että muutakin ohjelmaa Leikolan keikan ympärille voisi tuottaa. Karvosen mukaan oli helppoa tehdä yhteistyötä kunnan eri alojen työntekijöiden kanssa. Viikonlopun vetonaula oli standup -koomikko Ismo Leikola, jonka keikalla kävi lauantaina lähes 900 kävijää. Polvinen kommentoi, että politiikassa pitää olla varovainen huumorin kanssa. Videoiden tekemistä treenattiin monta kertaa. Kettunen sanoo, että eduskunnassa on huomattu tapa, jossa muiden edustajien puheiden aikana nauretaan ivallisesti. Ei harmita, vaikka välillä oli kova sade. Digimarkkinointikanaviksi kunta on valinnut Google mainonnan, Youtuben ja Metassa Facebookin ja Instagramin. – Ihmisten mielipiteet ovat esillä normaalissa keskustelussa. Huumoripitoinen viestintä kehittää Sotkamon kunnan imagoa ja paikkakunta jää mieleen. Sotkamon kunta aloitti kolme vuotta sitten markkinoimaan kuntaa iskulauseella Lomalla 365. Merja Kyllönen on poliittisen uransa aikana saanut mediahuomiota viljeltyään huumoria, joko sopivassa kohtaa tai kyseenalaisessa kohdassa. Minä sanoin, että minulla on niin iso kollaasi alapääkuvia, että Mikolla taitaa olla vielä matkaa. Sotkamo haluaa erottua lomakuntana Sotkamon kunnan Huumorifestivaaleilla keskusteltiin, miten toimivaa kuntamarkkinointia kannattaa tehdä. Sade aiheutti perjantaina päänvaivaa, koska Huutajien keikka oli ulkona. Tavoitteena on tehdä markkinoinnilla Sotkamo tunnetuksi, ja että viestintä auttaa ihmisiä tekemään päätöksen muuttaa Sotkamoon. Sen [Timo Soinille sanotun] tantrakommentin jälkeen niitä kuvia on riittänyt, Kyllönen sanoo. Markkinointityöpajoissa oli mukana yrittäjien edustajia, kunnan viestintätyöryhmä ja muita viranhaltijoita sekä Vuokatti–Ruka urheiluakatemian edustajia, Heidi Hanhela sanoo. Sotkamo on elinvoimainen, dynaaminen ja jatkuvasti kehittyvä kunta. Lisäksi kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen on viestinnässä esitelty Lomalla 365 -matkatoimiston toimitusjohtajana 1970-luvun oranssissa tyylissä. Panelistien mielestä eduskunnassa ei ole enää paluuta seksuaalisesti epäkorrektille vitsinheittoon. Markkinointiviestinnässä tuodaan esille, että Sotkamossa asuessa ja vieraillessa on lomalla 365 päivää vuodessa. Ismo Leikolan keikalla oli lähes 900 katsojaa. Halusimme erottua, mikä edellytti konseptimme virkistämistä. Toiveena, että ivallinen nauraminen vähenisi Tuomas Kettunen (kesk.), Mikko Polvinen (ps.) ja Merja Kyllönen (vas.) keskustelivat lauantaina huumorista politiikassa. Ennen tapahtumien alkua Karvonen toivoi muiden järjestäjien kanssa, että yleisöä olisi yhteensä yli tuhat henkilöä. Polvinen käyttää jonkin verran huumoria, kun julkaisee omalla TikTok-kanavallaan videoita. Kyllösen mukaan eduskunnassa meno on mennyt todella haastavaksi. Siksi aina ei uskalla vitsailla. Muistan Kataisen ja Urpilaisen katsoneen minua ihmetellen, kun sanoin, että ”Älkää hätäilkö, kaikki saa, mutta komiat ensin”, Kyllönen tuumaa. Leikola veti Sotkamossa 20 minuuttia pidemmän keikan kuin oli sovittu. Lisäksi Dirtyltä ostetaan markkinointimateriaalia. Paneelikeskusteluissa aiheet vaihtelivat politiikasta ajattomaan huumoriin. Kun kunnanvaltuustojen kokouksia alettiin kuvaamaan, moni arasteli julkisesti mielipiteen esittämistä, Polvinen sanoo. Esimerkiksi se, että lapset voivat liikkua Sotkamossa turvallisesti. Hanna Turunen Sotkamon kunta julkaisi uudistetun markkinointi-ilmeensä perjantaina. Olisi mukava saada hänet esittämään uutta materiaalia, Karvonen sanoo. – Iso osa Sotkamon kunnan imagoa ovat palvelut, Vuokatti ja infraratkaisut. heinäkuuta 2023 Hanna Turunen – Hyvä fiilis jäi Huumorifestivaalista ja ihmisiltä tuli hyvää palautetta. – Jos vitsailee, tulee vastaan tyhjä katse tai loukkaantuminen. Hän kertoi tapauksesta, jossa hän oli kommentoinut Mikko Kärnän aiheuttamaa kohua, jossa paheksuttiin Kärnän lähettämää alapääkuvaa. Huumoria pitää olla, mutta toivoisin, että olisi kunnioitusta, kun hoidetaan yhteisiä asioita, Kettunen sanoi. Seuraamme digitaalisissa kanavissa tapahtuvaa markkinointia tarkasti, jonka pohjalta teemme tarpeenmukaisia ratkaisuja vahvan viestin saavuttamiseksi, Hanhela sanoo. – Ivallisesti nauraminen ei tuo uskottavuutta politiikkaan. – Ennen Huutajien keikkaa alkoi Sotkamon Huumorifestivaalilla noin 1 500 kävijää Ensimmäinen huumorifestivaali toteutettiin puolessa vuodessa. Viikonlopun aikana Sotkamon kunnan järjestämissä Huumorifestivaalin tapahtumissa kävi yhteensä noin 1 500 kävijää, Karvonen laski. Viestintää on kunnan kanssa yhdessä suunnittelemassa markkinointitoimisto Dirty. Joillakin ihmisillä voi jäädä hyvät ideat sanomatta ääneen, kun pelätään sitä, että päätyy vitseihin. Nykyään vain minä arvioin, onko niissä videoissa oleva juttu huumoria vai ei, Polvinen sanoo. Jan Erolan juontama paneelikeskustelu oli osa Sotkamon Huumorifestivaalia
pantin 0,20 (30 pv alin hinta 2,49) 199 Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l (30 pv alin hinta 1,79) 139 Atria Kanan paistivarras Classic BBQ 550 g (10,89/kg) 599 on ruokaa Gastromax Pakastusrasiat 2–6 kpl (0,42–1,25/kpl) (30 pv alin hinta 3,09) 249 Dansukker Taloussokeri 1 kg (30 pv alin hinta 1,55) 119 Katso resepti yhteishyvä.fi Kotimaista Porkkananippu 200 g (9,95/kg) Suomi 199. HINTAedut Heinäkuun 099 Persikka Paraguayos 500 g (1,98/kg) Apetina Fetasnack 100 g (15,90/kg) 159 Kokkikartano Keitto 300 g (7,63/kg) 229 HK Amerikan pekoni 170 g (12,88/kg) 219 Wewalka Pizzataikina 600 g (4,65/kg) 279 Pielispakari Kaurasämpylä 300 g (6,60/kg) 199 Hartwall Novelle Plus makuvesi 0,5 l (3,58/l) Sis. heinäkuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 7 Hinnat voimassa kaikissa Kainuun S-marketeissa 1.–31.7. Tiistaina 4
Kokemus on osoittanut, että välityspalkkionkin jälkeen kaupasta käteen jäävä osuus voi olla huomattavasti suurempi kuin yhden satunnaisen tarjouksen hyväksymisen kautta. Suomen MetsätKuntoon LKV MAINOS Metsätilan tulevaisuus. Markkinoilla on enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Kesälomasuunnitelmissa lomamatka perheen kanssa voittaa työleirin kotipaikan metsäpalstalla. Tarjouskilpailun kautta myyjä saa useampia tarjouksia, ja alkuperäinen tarjoaja voi olla yhtä hyvin kilpailussa mukana. Jos tilan myynti tai muut omistusjärjestelyt ovat mielessä, ota rohkeasti yhteyttä ammattilaisiimme niin mietitään yhdessä tilanteeseen parhaiten sopiva ratkaisu! Matti Nevanperä metsäasiantuntija, tiiminvetäjä LKV, puukauppaja metsänhoitopalvelut puh. Hintaan vaikuttaa puuston arvon lisäksi sijainti, saavutettavuus, luontoarvot sekä metsän kasvukunto. Metsäkiinteistön myynti onnistuu helposti ja hinnatkin ovat tällä hetkellä huomattavan korkealla. Valmistelemme asiakirjat ja järjestämme kaupantekotilaisuuden puolestanne satojen tilakauppojen kokemuksella. Moni metsänomistaja painii samanlaisten ajatusten kanssa; myynti tai muut omistusjärjestelyt. www.metsatkuntoon.fi Paula Kemppainen metsäasiantuntija, vastaava metsätilavälittäjä LKV, kaupanvahvistaja puh. 040 483 9093 paula.kemppainen@metsatkuntoon.fi Metsätilakauppa käy edelleen hyvin ja luotettavan välityspalvelun käyttäminen takaa parhaan hinnan sekä sujuvat kaupat. Ammattimaisesti toimiva kiinteistövälitysorganisaatiomme huolehtii kaupan alusta loppuun. välisenä aikana numerosta 050 465 3467 Lomalla 3.–21.7.. Ennen välityssopimuksen allekirjoittamista laadimme ajantasaisen arvion tilan markkina-arvosta. Kohdetta markkinoidaan monipuolisesti ja näyttävästi. Epätietoisuus oikeista toimenpiteistä kalvaa mieltä ja metsäorganisaation luvattu neuvonta-apu jäi tulematta. Hyvin laadittu myynti-ilmoitus ja näkyvyys oikeissa paikoissa lisää kiinnostuksen määrää. heinäkuuta 2023 Omistatko metsäkiinteistön, jonka ylläpito on enemmän taakka kuin iloinen ja tuottava puuhamaa. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Kaupaksi menevät kaiken kokoiset metsätilat. Metsätilojen hyvästä kysynnästä johtuen eri motiiveilla toimivat ostajat antavat myös suoria ostotarjouksia metsänomistajille. Myyntineuvottelija Miro Minkkisen tavoittaa 10.–31.7. Oletko osakkaana kiinteistöyhtymässä, joka ei saa metsän käsittelyyn liittyviä päätöksiä tehtyä. 045 7750 2247 matti.nevanpera@metsatkuntoon.fi Lisää välitystoiminnastamme pääset lukemaan nettisivuiltamme www.metsatkuntoon.fi Lomalla 19.6.–14.7. Tunnetun ja hyvämaineisen välittäjän kautta tavoitetaan suuri joukko mahdollisia ostajia. Jos vastaus edellä esitettyihin kysymyksiin on kyllä, kannattaa harkita metsäkiinteistöstä luopumista. Tyypillisesti pienemmät tilat menevät yksityisille ostajille, keskisuuret metsäsijoittamiseen keskittyneille ammattilaisille ja suurimmat kokonaisuudet metsärahastoille tai muille sijoitusyhtiöille. Mitä isompi kokonaisuus, sitä enemmän se herättää kiinnostusta markkinoilla. Näissä tapauksissa on syytä käyttää harkintaa, koska tässä kauppamuodossa harvoin toteutuu parhaan hinnan periaate
Viikkoa ennen Huovispäivää 16 ihmistä kokoontuivat Heinämäen kylätalolle valmistelemaan tapahtumaa. Lisäksi ostettavissa on virvokkeita ja makeita herkkuja. heinäkuuta Heinämäen kylätalolla. Sahaustalkoiden myötä laudoista on syntynyt seitsemän metrin levyinen katettu esiintymislava. Heikki Kinnunen esiintyi jo vuonna 1972 julkaistussa elokuvassa Lampaansyöjät. Kivistö toivoo, että jokin Huovisen kertomuksista olisi saanut sytykkeen tai jopa tapahtunut Heinämäellä. Sotkamon linja-autoasemalta Heinämäelle on ilmaisia bussikyytejä aamupäivällä. Lammas on lähilihaa, koska se tuodaan Pasi Heikkisen lammastilalta muutaman sadan metrin päästä. Näyttelijät Heikki Kinnunen ja Vilma Kinnunen saapuvat tapahtumaan. Hän pitää noin viiden minuutin esityksiä Huovisen kirjoittamista teksteistä. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan Kari Kivistön mukaan yhdessä tekeminen tekee Heinämäen kylästä eläväisen. Niin moni ihminen on hänen tarinoidensa kanssa elänyt. Kylämarkkinoille on tulossa parisenkymmentä myyjää. Kaisa Lukkari on pääkokki rosvopaistin valmistamisessa, Kari Kivistö sanoo. – Minä olen tapahtumassa maskottina. Vilma Kinnunen esiintyi vuonna 2022 ilmestyneessä elokuvassa Hamsterit, joka myöskin perustuu Huovisen kirjaan. – Teemana on ollut, että kainuulaisia ja kestävää kehitystä tukevia tuotteita, kuten marjoja, mehuja ja käsitöitä, Kivistö sanoo Lisäksi Heinämäellä valmistetaan tervaa tai tehdään muita työnäytöksiä 1950-luvun maatalouden tyyliin. . Mukaan mahtuu vielä lisää talkoolaisia. Päivän aikana myös sotkamolainen Hannu Väyrynen esiintyy Konsta Pylkkäsenä. Taidoillaan hän kasvatti Tellun roolia isommaksi elokuvassa kuin se oli kirjassa, Kivistö sanoo. Mukana on ollut 5–10 vapaaehtoista kyläläistä, jotka ovat rakentaneet kesän ajan. Aiempina vuosina on tehty yhdessä kylän kesäpäivätapahtumia. Konsta Pylkkäsenä esiintyy Hannu Väyrynen. Veikko Huovisen romaaniin perustuvassa elokuvassa Kinnusen ja Leo Lastumäen esittävät hahmot päättävät tehdä irtioton harmaasta arjesta ja toteuttaa talven aikana suunnittelemansa ”Operaatio Lampaansyöjät”. Huovispäivässä mukana Heikki ja Vilma Kinnunen FAKTA Huovispäivä Sotkamossa . Heinämäen kyläyhdistyksen järjestämä ilmaistapahtuma 8. He haluavat viettää kesälomansa korvessa, metsästää lampaita ja paistaa niistä rosvopaistia. Huovinen oli korpifilosofi muutenkin kuin Konsta Pylkkäsen kautta, Kivistö sanoo. . – Huovisessa on niin monta kulmaa. Kivistö toivoo, että Huovispäivästä voisi tulla vuosittainen tapahtuma Heinämäellä. Kyläyhdistys sai edistämiskeskuksen avustuksen, jonka avulla on muun muassa maksettu linja-autokuljetukset tapahtumaan, rakennettu iso esiintymislava, rosvopaistin valmistuspaikka betonihautoinen, laajennettu kylätalon parkkipaikkaa ja maksettu esiintyjien maksut. Juhlaan tulee bussikuljetus, joten tämä on koko Sotkamon ja myös turistien päivä, sanoo Heinämäen kylälle kaksi vuotta sitten muuttanut Saara Janhila. Luultavasti kerron viisausopin lajeja, tulen filosofiaa ja avaruuden valloittamista, yli 1 100 kertaa Konsta Pylkkästä esittänyt Väyrynen sanoo. Tapahtumassa haastatellaan näyttelijöitä Heikki Kinnusta ja Vilma Kinnusta, jotka ovat esiintyneet Huovisen teksteihin perustuvissa elokuvissa. Siitä tapahtuman järjestely sai alkunsa. heinäkuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 9 Hanna Turunen Jo talvella Heinämäen kylätalon pihapiiristä kaadettiin puita. Tuli paistihautaan sytytetään jo aamukuuden aikaan, jotta olosuhteet ovat tarpeeksi kuumat lampaan valmistamiselle. – Ollaan me Huovispäivästä innoissaan. . ” Teemana on ollut, että kainuulaisia ja kestävää kehitystä tukevia tuotteita, kuten marjoja, mehuja ja käsitöitä.” Kari Kivistö Heinämäen kyläyhdistyksen puheenjohtaja HANNA TURUNEN. heinäkuuta. – Veikko Huovisesta meille tuli mieleen rosvopaisti ja Heikki Kinnunen. Kirjailija Veikko Huovisen tuotantoa halutaan juhlistaa oman päivän muodossa. Tapahtuman aikana minä haastattelen esiintymislavalla kumpaakin useampaan kertaan, kertoo Kari Kivistö. Kyläseuran markkinointivastaava Kristiina Tikkanen huomasi vuosi sitten, että Taiteen edistämiskeskus jakaa maaseudulla järjestettäville taideja kulttuuritapahtumille avustuksia. Kari Kivistö (oik.) näyttää Kaislalle, Iirikselle ja Onnille, miten etiketit liimataan pieniin tervapulloihin. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kari Kivistö sanoo, että sotkamolaisen kirjailijan tuotannossa riittää käsiteltävää tulevillekin vuosille. . Tiistaina 4. Historian ensimmäinen Heinämäen kylän Huovispäivä järjestetään tulevana lauantaina 8. – Vilma Kinnusen taidot ja kyvyt nähtiin Hamsterit-elokuvassa
Myöskään vankityövoimaa ei vielä osattu tai haluttu käyttää tuolloin siinä määrin kuin vuosina 1942– 1944 olimme pakotetut. Suomalaisia joukkoja oli toivottu ”koputtelemaan kaupungin takaovea”. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Mutta kun syvällisemmin tutustuu problematiikkaan, jonka kyseinen vankimäärä Suomessa aiheutti, voi vain pohtia, että kuinka suuri määrä siviilejä olisi pelkästään riittänyt maamme elintarvikehuollon romahduttamiseen välittömästi ja sitä myötä puolustuskyvyn lamaantumiseen. Mutta niin Mannerheim kuin presidentti Rytikin olivat kielteisellä kannalla asian suhteen, joskin myös saksalaisten toivomuksille Leningradin osalta löytyi kannattajia sotilasjohdossa. Se tapa, jolla siihen sitten pyrittiin, oli usein paljolti riippuvainen myös siitä, mihin vanki joutui. Niinpä nälkiintymisen kohtalo olisi ollut siviileilläkin, mikäli musta pörssi ei olisi tarjonnut mahdollisuutta lisäravinnon saamiseen korttiannosten lisäksi. kesäkuuta 1941. Etenkin talvena 1941–1942 paini maamme elintarvikehuollon osilta selviytymisen rajamailla ja maineemmekin horjui ulkomaisissa tiedotusvälineissä sotavankien huonon kohtelun vuoksi. Vaikuttaa myös siltä, että Suomessa käytiin koko jatkosodan ajan keskustelua vankien kohtelusta ja ravinnon tasosta, jotka johtaisivat mahdollisimman tehokkaan hyödyn saamiseen vankien työpanoksesta. Torilla ystävien tapaamisten yhteydessä useinkin puheisiin liittyy ruoka eikä ihme: onhan kesäisin tori, paikka, josta helposti muun asioinnin yhteydessä saa ruokatarvikkeita, kuten kalaa, perunoita, vihanneksia sekä marjoja. Operaation ensimmäisenä tavoitteena oli Leningradin valloitus, johon Hitler toivoi erityisesti Suomelta apuja. Nurmoila 29.9.1941. Molemmissa suurissa juhlissa on ruoka keskeisellä sijalla. Ehkäpä kaverilla nousivat muistot joidenkin vuosikymmenKesäruoka valmistuu vaivatta ja nopeasti Sotkamolaisilla Virpi ja Olli Lukkarilla on yli 21 vuoden kokemus vihannesten ja marjojen myynnistä. Suomessa oli varauduttu vain lyhyeen sotaan, ja sen vuoksi armeija oli mobilisoitu laaja-alaisesti, joten muun muassa maatiloilla ei ollut riittävästi työvoimaa satokauden alettua syksyllä 1941. Suomalaisen sotavankiorganisaation läpi kulki Suomen ja Neuvostoliiton välisten jatkosotavuosien 1941–1944 aikana noin 67 000 sotavankia, joista valtaosa vangittiin sodan hyökkäysvaiheessa vuonna 1941. Muistan äitini kertoneen, että hyvän ruoan valmistukseen tarvitaan tuoreita ja hyviä raaka-aineita. Monta ruokaan liittyvää oppia on itselle jäänyt mieleeni jo lapsuuskodista, jossa ruoka pääsääntöisesti valmistettiin itse. Vuodenajassamme on kaksi suurta juhlaa, joulu ja juhannus. Vihollinen oli tuo ”julma hirmuinen”, jonka varjo on väijynyt ja väijyy Venäjän reunavaltion yllä edelleenkin. Suomi liittyi sotaan 25. kesäkuuta 1941, tai sitten aloitti erillissodan. Aarne Nopsasen piirros ”Vangit työpalveluksessa”. Saksalaiset olivat jo oivaltaneet, etteivät he pystyisi hoitamaan salamasodan tuottamaa vankimäärää olemassa olevien kansainvälisten, sotavankeja koskevien lainsäädäntöjen puitteissa, joten maassa kehiteltiin oma ”saksalainen malli” vankienhoidolle. Myös Saksan sotaonnen kääntyminen aiheutti pohdintaa, kuinka vankeja olisi syytä käsitellä, eikä suotta. Sanonta kuuluu, että joulu on joka vuosi, juhannus vain kerran kesässä. Wihman pohdinnasta on löydettävissä tänäkin päivänä osia, joita on nyt ilmeisesti ryhdytty Sotavankeja koettelivat nälkä ja taudit Jouni Piirainen kirjoittaa sotavankien kohtelusta Suomessa jatkosodan aikana. Nälkiintyminen ja sitä seuranneet taudit koettelivat vankeja, varsinkin ensimmäisenä talvena, kylmyyden ja kovan työn ohella. – Kyllähän minusta pottumaito on kesän parasta ruokaa, sanoi pöydän päästä muuan lippahattuun sonnustautunut kaveri. Puuttumatta sen tarkemmin valitun toimintamuodon problematiikkaan ja vankienhoidon surulliseen lopputulokseenkaan, huomasin mielenkiintoisen pohdinnan, jota oli käyty sodanjohdonkin taholla noina jatkosodan vuosina. Saksa oli käynnistänyt operaatio Barbarossan eli hyökkäyksen Neuvostoliittoon 22. Olihan vankeja sijoitettu niin sotavangeille kuin siviileille tarkoitetuille leireille ja mahdollisesti niiden alaleireille, armeijan alaisiin työkomppanioihin, teollisuuteen, kaivoksille, metsätöihin ja maatiloillekin. Neuvostoliitto katsoi oikeudekseen myös noudattaa soveltuen kansainvälisiä sopimuksia, ja osin vastavuoroisuusperiaatetta noudattaen Suomessakin rakennettiin omanlainen tapa hoitaa sodan myötä eteen tullut vankiasia. Tällöin kyseltiin Saksasta ja käytiin jopa paikan päällä katsomassa, kuinka vankien hoito ja huolto oli siellä hoidettu. Kajaanin Kauppatorille suuntasin tuttuun tapaan kulkuni ja tällä kertaa suven juhlan juhannusruokien merkeissä. Sodan alettua kävi ilmi todellinen, suuri vankimäärä, joka suomalaisten tulisi pystyä huoltamaan. Jo jatkosodan aikana riittävän ravinnon saannin merkitys huomattiin vaikuttavan niin rintaman kuin kotirintamankin mielialoihin ja puolustustahtoon. Kahvikupposen ääressä tuli nytkin rupateltua ja vaihdettua jos jonkinmoisia ravintoon liittyviä reseptiä. Noin kolmasosa vangeista menehtyi, joskaan yleisin syy menehtymiseen ei ollut, että joku olisi painanut liipaisimesta. Joskin on huomioitavissa, että mitä pidemmälle sotaa edettiin, sitä merkityksellisemmäksi kävi vankien työpanos ja kohtelukin parani, kun huomattiin vankien hyvinvoinnin vaikuttavan työtehoon paremmin kuin kovien rangaistusten. Myöhemmin opinkin tunnistamaan eri perustein ruokaan käytettävät, (ilman viimeistä suositeltua päiväystä) ”tuoretuotteet.” Juuri vietetty juhannus on sikäli lähellä, että voinen muistella hetken menneitä. Vangeille annettuja ruoka-annoksia rajoitti ajatus, etteivät annokset saaneet olla suuremmat kuin siviileille annetut korttiannokset. Siitäkin ollaan erimielisiä oltu, mutta sotaa käytiin kuitenkin, se lienee kuitenkin kaikkien hyväksymä tosiasia. Sodan edetessä saksalaiset kolkuttelivat jo ”Leningradin portteja” ja aloittivat Leningradin piirityksen 8.9.1941. Vuonna 2023 tulee täyteen 82 vuotta jatkosodan alkamisesta. heinäkuuta 2023 “Se vanha vainooja, kavala kauhea, on kiivas, kiukkuinen ja julma, hirmuinen…” Näin laulettiin vuonna 1941 jatkosodan alla ja jatkosodan alettua kesäkuussa 1941. SIRKKA LAPPALAINEN LUKIJAN KYNÄSTÄ
www.sotkamonseurakunta.fi Sotkamon Helluntaiseurakunta Ti 4.7. Noora Limnell Maaja metsätalousministeriö haluaa tehostaa haitallisten vieraslajien torjuntaa ohjaamalla avustusrahoitusta vieraslajien torjuntatoimiin. Ke 12.7. Vapaa pääsy, kolehti seurakunnan musiikkityölle. Su 9.7. Alkuperäiskasveja kasvavat elinympäristöt edistävät luonnon monimuotoisuutta, virkistävät alueen asukkaita ja tekevät alueesta houkuttavamman. klo 11 JUMALANPALVELUS, Anssi Niskanen, Liisa Niskanen. sisko ja veli perh. Mäkikadulla 2023 Jouni Piirainen Lähteet: VANKIEN VARTIJAT, Väitöskirja Ihmislajin psykologia, neuvostosotavangit ja Suomi 1941–1944, Mirkka Danielsbacka. Pääsymaksu viisi euroa käteisellä. Kiitos osanotosta. Rahoitetuissa hankkeissa torjutaan haitalliseksi säädettyjä vieraslajeja eli kasvitai eläinlajia, joka sisältyy joko kansalliseen tai EU:n vieraslajiluetteloon. asti. Pro gradu -tutkielma. Lähde: Kärkimedia Paneeli 2005-2019 (RAM) Kärkimedia lukijayhteisö 2020 (Digitalist) hi lla gr ou p. Säänmukainen varustus. Tiistaina 4. Laakajärven kyläyhdistys sai rahoitusta vieraslajien torjuntaan Lupiini on vieraslaji. Talvi-, jatkoja Lapin sodan sotavankija siviilileirit 1939–1944. Rahoitetuissa hankkeissa painotettiin varsinaisia talkootöitä, jotka kohdistuvat luonnonsuojelualueille, virkistysalueille tai niiden lähialueille sekä rantaluontoon ja saaristoon. Iiro Komulainen, piano. – Ajatella, että aika menee niin nopeasti, sillä ensimmäinen kesäpesti minulla tällä torilla oli vuonna 2002, muisteli kaupanteon lomassa Virpi. Samalla, kun nostelin koppaani porkkanoita, herneitä, sipulia, kukkakaalta, kysäisin tämen kesän vihanneksien kasvusta. Avustuksia hakivat kunnat, kaupungit, yhdistykset ja yhteisöt. Yhteensä aluetta on reilu kilometri. pohtimaan vakavastikin. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. Itselläkin herahti vesi kielelle ja ennen kuin Kajaanin Harmonikkakerhon jo perinteiseksi muodostuneet juhannusaaton sävelet soinnahti ilmoille, olin puna–valkoraitaisen kattokojun edessä. Valtakunnallisesti avoimena olleeseen vieraslajien torjunnan avustushakuun tuli yhteensä 17 hakemusta. Edessä Aasia, Itä. Printtimainonnan huomioarvo on keskimäärin 72 %. Käsikirja Toim. Musiikkityö: Ke 5.7. 044 274 8613. / Ed. fi/ m ai no st aj al le. Sirkka Lappalainen MARKUS KÄRKINEN Tiesitkö. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Saastamoinen, Lukkari-Syrjäniemi, mukana Satu Karppinen, laulu. rippikoululeirin konfirmaatiomessu Sotkamon kirkossa, Kuja-Kanto, Lukkari-Syrjäniemi, Vehkaoja. ”Raja railona aukeaa. – Lupiini on vallannut vuosien saatossa Laakajärven kylän halki kulkevan tien 870 pientareet. Olemme keränneet kahtena kesänä kukkavarsia säkkeihin ja ne on toimitettu Sotkamon jätekeskukselle hävitettäväksi, kyläyhdistyksen avustushakemuksessa perusteltiin. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. / Ed. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto suljettu 6.8. SOTKAMON HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. • NOUDA KUVASTOMME! • SUUNNITTELEMME YKSILÖLLISEN MUISTOKIVEN. ten päästä hänen muistellessa, kuinka äidin keittämä pottumaito oli parasta uuden sipulin ja voinokareen kanssa. TEEMU KUMPULAINEN: Sotavangit työssä jatkosodan aikana – Naarajärvellä vuosina 19411944 sijainneen sotavankien järjestelyleiri 2:n kirjoilla olleiden sotavankien tekemä työ ja työn merkitys. Su 9.7. Lisäksi hankkeiden on toteutettava haitalliseksi säädettyjen vieraslajien hallintasuunnitelmaa. Sain kuulla, että noin kolme vuotta sitten yritys on vaihtanut nimeä ja se on tätä nykyä T:mi Olli Lukkari. Muistelin, että tänä aikana myyntipaikka silloisella Sotkamon Kala ja marjat -yrityksellä on vaihtunut useanpaankin kertaan. klo 12 Vanhan hautausmaan opastettu kierros Sotkamon kirkkopuistossa. 044 274 8613. suomenkivivalmiste.fi MUISTOKIVET • KESÄN TOIMITUKSIIN. Ilmoittautuminen kierrokselle edelliseen iltaan mennessä tekstiviestillä tai soittaen p. Kierroksen kesto on 1 h 15 min. Pietari Willey, sello ja Johannes Ruotsalainen, piano. Siellä lupiini näyttää valtaavan uusia alueita joka vuosi. sukulaiset ja ystävät Takana elämän tuulet eessä rauha-iäisyys Siunattu läheisten saattamana. Ilmoittautuminen kierrokselle edelliseen iltaan mennessä tekstiviestillä tai soittaen p. SA-KUVA Kuolleet: Mauno Johannes Huusko 93 v, Sirpa Maria Kurkinen 62 v Yleinen seurakuntatyö: Ti 4.7.–Pe 28.7. Ollos iäti muistettu. Kokoontuminen kirkon pihalla. klo 12 Vanhan hautausmaan opastettu kierros Sotkamon kirkkopuistossa. Olli kertoi, että hieman on jäljessä, mutta koko ajan tulee uutta satoa ja lisää monipuolisuutta valikoimaan. klo 13 3. Takana Länttä ja Eurooppaa; varjele vartija sitä….”, kirjoittaa Uuno Kailas runossaan Rajalla. Valtaosassa rahoitetuissa hankkeissa osallistetaan myös nuoria vieraslajien torjuntaan. – Toiminta jatkuu samoissa puitteissa kuin ennen ja myytävät tuotteet pyritään saamaan joko omatuotantona ja lähialueen naapuriviljelijöiltä ennen kaikkea säilyttäen aijemmat hyvät liikekumppanuudet, kertoi yrittäjä Olli Lukkari. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. Talvi-, jatkoja Lapin sodan sotavankija siviilileirit 1939–1944. Avustusta haettiin ja myönnettiin Laakajärven kyläyhdistykselle 791,25 euroa. Mites teidän kesäapulainen. klo 18 Herättäjäjuhlien valmistautumisseurat srk-talossa. Onneksi muistin uudet perunat ja mansikat! Esityslavalta alkoi toriväen iloksi kuulua Kajaanin Harmonikkakerhon sävelet: pieni polku metsän halki vie... klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. Sotkamoon avustusta haitallisten vieraslajien torjuntaan myönnettiin Laakajärven kyläyhdistykselle. by Lars Westerlund. Kierroksen kesto on 1 h 15 min. heinäkuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 11 SEURAKUNNAT Rakkaamme Mauno Johannes HUUSKO * 11.6.1930 † 11.6.2023 Kiittäen ja syvästi kaivaten Lapset perh. Vapaa pääsy, kolehti seurakunnan musiikkityölle. Käsikirja Toim. Ke 5.7. Sotkamon kirkko avoinna ma–pe klo 11–16. Mira, Sanni, Ilari ja Martta Riia, Emily, Joel ja Elias Oskari ja Jenni sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Aila Flöjt kertoo kirkon viereen haudatuista henkilöistä ja 1800-luvun paikallishistoriasta. Viikoilla 28–30 kirkkoherranvirasto avoinna ma-ke klo 10–12 (puhelin klo 9–12). Ke 12.7. Kokoontuminen kirkon pihalla. 08 6660 070 sotkamonhautaustoimisto.fi Rakkaamme Kauko Juhani MANTSINEN * 8.10.1946 Ilomantsissa † 17.6.2023 Sotkamossa Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan. Säänmukainen varustus. Aila Flöjt kertoo kirkon viereen haudatuista henkilöistä ja 1800-luvun paikallishistoriasta. Seurakunnan kotiosoite Internetissä. Pääsymaksu viisi euroa käteisellä. Avustusta myönnettiin varsinaisiin talkookustannuksiin ilman omarahoitusvelvoitetta. Kuvituskuva. Hieman tuulisesta säästä huolimatta torilla oli lämmin ja juhannusmainen tunnelma. klo 18 LAULUJEN JA RUKOUKSEN ILTA, Armas Palm. Virpi ja Olli Lukkari ovat Sotkamosta kotoisin ja myyneet kesäisin vihannesja marjatuotteita Kajaanin Kauppatorilla yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Vieraslajien torjunta hyödyttää koko paikkakuntaa edistäen alkuperäisten lajien palautumista käsitellyille alueille. by Lars Westerlund. Pahimmat kohteet ovat Kalmomäen kohdalla, Tarvaisen kaupan molemmilla puolilla ja Leppimäentie risteyksessä. klo 13 Messu Vuokatin kirkossa, Vesa Koivisto, Pirkko Kupiainen. Rahoitukseen käytettävä yhteissumma on noin 60 000 euroa. Aina ostajat ja myyjät on kohdanneet. – Kyllä Anni tulee kuten viime kesänä, naurahti äiti Virpi
ölasien vaihdot ja muut huollot. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. Huotari p. www.kajaaninjateauto. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P P.. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 0400 681 435 J. ymien myyn. 0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset!. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. en näy. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. heinäkuuta 2023 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 050 438 0786 Autotarvikkeet Sähköistykset LVI-työt Työsuoritukset Fysioterapiat Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. Kaisa Laajakaista -lii. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Kiinteistöhuollot Muut lakiasiainpalvelut Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy Parturi-kampaamot Hautauspalvelut Kukkakaupat KAINUUN -PALVELU O Y Rakennuspalvelut keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. . – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . LVI-ASENNUS LVI-ASENNUS TAPANI TAPANI VÄISÄNEN VÄISÄNEN Puh. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto 45 vuotta TOIMIVAA KIINTEISTÖNHOITOA Huoltosopimukset ja siivouspalvelut Ulkoalueiden kunnossapitoa Antti Lukkari 050 558 1300 toimisto@sotkamonhuoltopalvelut.fi www.sotkamonhuoltopalvelut.fi Tervetuloa asiakkaaksemme! MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA Coronaria, Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo Varaa aika 010 525 8801 tai ajanvaraus.coronaria.fi Fysioterapia | Neurologinen fysioterapia | Lymfaterapia | LymfaTouch | Faskiamanipulaatio | Hieronta | Tukisukat ja sidokset | Palveluseteli palveluntarjoaja Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen Kokemusta & kalustoa! • Puh. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. (alv 24 %). www.porho.. www.kajaaninjateauto. KOKEILE NIIN USKOT. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. oitu lämpöpumppuasentaja P. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. ma-pe 8.00-16.30 Varaa oma mainospaikkasi p. 0400-296 153 LVILVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. eiden myyn. 040-526 0947 Puh. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. 050 438 0786 Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin
Hänen mukaansa stillkuvaajan rooli ammattimaisessa tuotannossa on saada ikuistettua hetket yksittäisiin kuviin välittäen niiden avulla elokuvan tunnelmaa. Mukana Heikki Kinnunen, Vilma Kinnunen sekä Konsta Pylkkäsenä Sotkamon oma Hannu Väyrynen. Huumorin hän toteaa olevan Kainuussa omanlaistaan, ja satiirista huumoria tuikkivat myös Huovisen teokset. Hamsteritelokuvan valokuvanäyttely esillä Valokuvaaja Annamaria Palsi-Ikonen on ikuistanut tammikuunsa 2023 ensi-iltansa saaneen Veikko Huovisen teokseen pohjautuvan Hamsterit-elokuvan stillkuviksi. Kansallispelin huumaa upouudella Marjex Stadionilla! Tule, näe ja koe henkeäsalpaavia hetkiä legendaarisella stadionilla Sapsojärven kupeessa. Vaaran luonto vehmaimillaan, Kainuun tyttö kauneimmillaan ja keskikesän Tähti-illassa Juha Tapio Naapurinvaaran Huvikeskuksessa 8. Eskelinen, Mira Aurelia: Aavistus (2023) Tänä vuonna julkaistu esikoisteos, jossa kirjailija avaa omaa elämäänsä ja matkaansa transtaustaisena naisena. Palsi-Ikonen kuvailee Hamsterit-elokuvaa sekä mukanaoloa kuvauksissa lämminhenkiseksi kokemukseksi. nuorisoseura@gmail.com Kulttuuri SOTKAMO Kalligrafiakurssi Sotkamossa, ti 10.00 / ke 10.00 / to 10.00 / pe 10.00, Salmelan koulu. Hän suorittaa palvelustaan pitkään käydyssä sodassa, ja sen tiimellyksessä hänen polkunsa risteää Emman, pienen pojan yksinhuoltajan kanssa. TAPAHTUMIEN SOTKAMO Näyttelyn avajaisissa esiintyivät Kuhmon ja Sotkamon kesämuusikot Lenni Turunen (vas.), Aalto Koskela, Nella Voutilainen, Ville Pikkarainen, Juuso Palsio ja Sonja Pikkarainen. Keskikesän Tähti-illassa: Juha Tapio, Jussi & Sankarit, la 19.30, Naapurinvaaran Huvikeskus. Elokuvan kuvausaikataulussa on määritelty etukäteen tietyt ajankohdat, jolloin valokuvaaminen on muun tuotannon puolesta mahdollista. Puu-Salmelassa. Huovishuoneen valokuvanäyttelyn reilut parikymmentä stillkuvaa kertovat lyhyistä tuokioista elokuvassa, ihmisten kohtaamisista ja syksyisten maisemien kauneudesta. Meeri Koutaniemi – Kasvokkain-valokuvanäyttely, ti 12.00 / ke 12.00 / to 12.00 / pe 12.00 / la 12.00 / su 12.00, Kainuuntie 22. Marjex Stadionteatteri esittää: Huovisen Erikoiset. Stillkuvaajan rooli on saada ikuistettua elokuvan hetket yksittäisiin otoksiin. Kaarina Kuusisto-Lukkarin avaruus aiheisia akryylimaalauksia Haapalan tunnelmallisessa Aittakahvilassa. HUOVISEN ERIKOISET, ke 18.00 / to 18.00 / pe 18.00 / ma 18.00, Marjex Stadion. Sotkamon Jymy Kouvolan Pallonlyöjät, su 16.00, Tervatie 1. Heinäkuun kirjavinkit: sateenkaarikirjallisuus. Kansallispelin huumaa upouudella Marjex Stadionilla! Tule, näe ja koe henkeäsalpaavia hetkiä legendaarisella stadionilla Sapsojärven kupeessa. Sivistysjohtaja Merja Ojalammi toivoo valokuvien herättävän kiinnostuksen elokuvaa ja Huovisen tuotantoa kohtaan. Kurkistuksia kaukaisuuteen, ti 12.00 / ke 12.00 / to 12.00 / pe 12.00 / la 12.00 / ma 12.00, AITTAKAHVILA. Meeri Koutaniemen valokuvanäyttely Kasvokkain – tarinoita ihmisen ja työn arvosta on puheenvuoro hoitotyön ja varhaiskasvatuksen tekijöiden arvostuksesta. Tervetuloa aloittajat ja konkarit hauskan, mielenkiintoisen ja innostavan taidetekstauksen pariin Kurssi pidetään 3.7.–7.7. KUVAT: MAARIA HAIKOLA Sotkamon Huumorifestivaali käynnistyi stillkuvanäyttelyllä Hamsterit-elokuvasta. – Meillä oikeastaan kunnan juhlavuosi vain jatkuu: tänä vuonna on enemmän tapahtumia kuin viime vuonna, Ojalammi totesi näyttelyn avajaispuheessaan. – Näyttelijän työtä kun seuraa, siellä on paljon piilotettua huumoria, hän selittää. Kuvaaja on ottanut kuvia sekä elokuvakameran edestä että sen takaa. Teos ei noudata perinteisen romaanin muotoa, sillä siinä voi tunnistaa myös elämänkertaa, esseetä ja tietokirjaa. Kierroksella opas Aila Flöjt kertoo kirkon viereen haudatuista henkilöistä ja 1800-luvun paikallishistoriasta. Carole, Maria: Tulen tyttäriä (2014) Romanttinen fantasiaromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Melenjaan. Ilmoittautuminen edelliseen iltaan mennessä. Lasten päiväleiri Päivärinteen seurantalolla. Urheilu ja Liikunta SOTKAMO Sotkamon Jymy Seinäjoen JymyJussit, ti 18.00, Tervatie 1. Huumoria Palsi-Ikosen mukaan näkyi valmiin elokuvan lisäksi kuvauspaikalla sekä koko tuotantoryhmän kesken. Billy on teatteriperheen vesa, joka on jo nuoresta asti tiennyt olevansa biseksuaali. Heinäkuun alussa vietettävän Kainuu Priden hengessä Sotkamon kirjaston kirjavinkkien teemana on sateenkaarikirjallisuus. – Stillkuvaajalla on melko rajallinen aika valokuvien ottamiselle, mutta ammattikuvaajan taitoon kuuluu taltioida juuri se oikea hetki annetussa ajassa, hän kertoo. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli, ti 10.00 / ke 10.00 / to 10.00 / pe 10.00 / la 10.00 / su 10.00 / ma 10.00, Kainuuntie 18. Heinämäen Huovispäivä, la 11.00, Heinämäen kyläyhdistys. Tiistaina 4. Lasten menot SOTKAMO Nuorisoseuran lastenleiri, ti klo 10.00 / ke 10.00 / to 10.00 / ma 10.00, Kitusentie 3. Tarjolla kulttuuria ja markkinahumua. heinäkuuta. Muut SOTKAMO Vilttikirppis Vohvelikahvila Wanha Asema Vuokatti, la 11.00, Keskuskuja 1. Tarinan päähenkilö Naarni on sotilas ja knameira, jumalten sukua eikä siten aivan tavallinen nainen. Huovisen Erikoiset on sotkamolaisen kirjailijan Veikko Huovisen (1927–2009) Lyhyet erikoiset -novelliin perustuva esitys. Lisätietoja: nuaskylan. Oman paikkansa löytäminen ahdasmielisessä ja suvaitsemattomassa maailmassa ei ole helppoa, mutta se ei kuitenkaan estä Billyä tutustumasta ja ihastumasta erilaisiin ihmisiin eikä kokemasta elämän iloja ja suruja. John Irving: Minä olen monta (2012) 1950-luvulle, Uuteen-Englantiin sijoittuva Billy Abbottin tragikomediallinen kasvutarina. Pienoismalli vuodelta 1939 on nähtävissä Sotkamon keskustassa Johanneksenkulman yläkerrassa. Omat eväät ja säänkestävät vaatteet mukaan. Vilttikirppis kesälauantaisin, maksuton myyntipaikka. heinäkuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 13 Maaria Haikola Valokuvaaja Annamaria Palsi-Ikonen on ikuistanut tammikuunsa 2023 ensi-iltansa saaneen Veikko Huovisen teokseen pohjautuvan Hamsterit-elokuvan valokuviksi. Tällä kertaa mukaan valikoitui tällä vuosituhannella julkaistuja teoksia. Sotkamon kirkkopuiston vanhan hautausmaan opastettu kierros, ke 12.00, Sotkamon kirkko
heinäkuuta 2023 JYMYVS. Neljän juoksun sisävuoron täydensi Roope Korhonen illan kolmannella kotiutuksella. Jari Niskanen voimanoston EM-kisoihin Jani Lipsanen Se ei ollut aivan perinteinen torstai-illan runkosarjakamppailu miesten Superpesiksessä, kun Sotkamon Jymy matkasi Joensuun Mailan vieraaksi. Se oli Jymyn ensimmäinen voitto Joensuun vieraana sitten kesäkuun 2019. Kuinka paljon tuollainen historia vaikuttaa joukkueeseen. Klo 18.00 MARJEX stadionilla Noora Limnell Eukonkannon MM-kisat 2023 järjestettiin Sonkajärvellä lauantaina. Jymyn runkosarja jatkuu tänään tiistaina kotiottelulla Seinäjoen JymyJusseja vastaan, joka otti yllätyspisteen Vimpelin Vedolta illan kierroksella. Niillä pidettiin vastustaja mukana pelissä. Varsinkin, kun Jymy tehokas sisäpeliä sai jatkoa. – Silloin, kun sisäpeli lähtee rullaamaan, sitä on paljon helpompikin peluuttaa aktiivisemmin, Kuosmanen vastasi uteluun oliko aktiivisempi ote sisäpelissä selkeä valinta jo ennen ottelua. Jymy nousi Joensuu-voiton ansiosta runkosarjan kärkeen tasapisteisiin Vedon kanssa. Eikä se siihen pystynyt. – Viime vuonna teimme kisahistoriaa olemalla ensimmäinen isä-tytär-kaksikko ja ei ollut vielä tullut muita vastaavia tähän kisaan, Nina Parkkari kertoo. HILLA GROUP ARKISTO. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Jymyn Mikko Kuosmanen: ”Tänään oltiin voittamassa kaikin keinoin” Mikko Kuosmanen johdatti Sotkamon vierasvoittoon Joensuussa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019. Etenkin Komulainen ja Roope Korhonen olivat iskussa ja kaunistelivat lukemat kolmannessa sisävuorossa Jymyn 2–6-johtoon. Sotkamolaiset osallistuivat Eukonkantoon Sotkamon Visan Jari Niskanen kilpailee ensi viikolla mastersien varustevoimanoston EM-kilpailuissa Tsekin Pilsenissä. Sotkamon Jymyn ja Joensuun Mailan välinen ottelu päättyi lopulta Jymyn voittoon jaksoin 0–2 (2 –3, 2–6). Pystytään kyllä tuosta vielä parantamaan, Kuosmanen pohti. Niskasen helmikuun tilastotulos 670,5 kiloa on vain 5,5 kilon päässä ennakkotilastojen toista sijaa pitävästä Tanskan Ole Olsenista. Kilpailua voi seurata livenä Sotkamon Visan verkkosivujen kautta. Kahden kärjen sisäpeli toimi, ja joukkue pystyi rakentamaan tilannetta laajalla rintamalla. LIPUT ENNAKKOON: TI 4.7. – En tiedä yhtään, kun en ole ollut keskusteluissa mukana. Parkkari kertoo, että sotkamolaisiakin oli saapunut yllättävän paljon kannustamaan. Ottelu päättyi lopulta Jymyn voittoon jaksoin 0–2 (2–3, 2–6). JYJU ENNAKKOMYYNTIPISTEET C-KATSOMOON Intersport Piipponen ja Holiday Club Katinkulta LIPPUHINNAT • A-katsomo: 18,50€—21,50€ • B-katsomo: 16,50€—19,50€ • C-katsomo: 14,50€—16,50€ • Alle 15-vuotiaat ja veteraanit ilmaiseksi www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy Terrafamen kumppaniverkosto tarjoaa ilmainen sisäänpääsyn C-katsomoon alle 15-vuotiaille. Hyvällä sykkeellä oltiin ottelussa. Itse en ole hävinnyt kertaakaan Bolt-areenalla, Kuosmanen naureskeli. Toisella jaksolla Jymyn juoksutalkoot aloitti toisessa sisävuorossa Hannes Pekkinen ja jatkoksi Aapo Komulaisen kumura karkasi Joensuun koppareilta läpi takakentältä tuoden kaksi lisäjuoksua. Sotkamolainen Markus Parkkari osallistui kilpailuun tyttärensä Nina Parkkarin kanssa. – Pitkä odotus oli alla, että päästään Joensuuta vastaan pelaamaan. Viime aikoina peliään hakeneelta Jymyltä ottelu oli tasapainoinen esitys. Edellinen kolmen pisteen voitto oli heinäkuulta 2016. – Ja se oli kyllä tämän päivän maksimisuoritus. Samaan ylsi Joensuun jokeri Juho Toivola. heinäkuuta. Isä ja tytär treenasivat kilpailuun tosissaan ja systemaattisesti tammikuusta alkaen. Tuossa vaiheessa tuntui selvältä, että ilman läpilyöntejä Joensuun on hankala kammeta itseään enää voittotaisteluun mukaan. Molempien lyöjien illan lopullinen saldo oli neljä onnistunutta kotiutusta. Asia kävi viimeistään selväksi seuratessa Jymyn ja eritoten pelinjohtajan Mikko Kuosmasen tuuletuksia, kun Roope Korhosen kotiutuslyönti varmisti ensimmäisen jakson voiton juoksuin 2–3. Sotkamon Niko Korhonen muisti ottelun jälkeen hyvin tarkkaan, kuinka pitkä aika Jymyllä oli edellisestä vierasvoitosta. Yli 60-vuotiaiden 105 kilon sarjassa Niskanen on ennakkotilastojen kolmannella sijalla. – Kunnon ajoitus ei ihan onnistunut, mutta hauskaa oli ja nälkää jäi tuleviin karkeloihin, Parkkari kertoo. Koleasta säästä huolimatta yleisöä oli paljon. Takatilanteessa etenijää lyötiin kotiin vaihdellen aktiivisen merkkipelin ja vapaiden välillä. – Yksittäisiä virheitä meille vielä tuli takatilanteessa. Niskasen kilpailu alkaa torstai-iltana 6. Parkkareiden sijoitus kisassa oli 23:s
Hänen isoukkinsa Juho Fredrik Tarvainen, kutsumanimeltään Hannes, perusti kaupan Laakajärvelle vuonna 1922. 2243-1632 (verkkojulkaisu) ILMOITUS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN JA VESILAIN MUKAISESTA PÄÄTÖKSESTÄ Aluehallintovirasto on päätöksellään 29.6.2023 (Dnro PSAVI/4347/2020) myöntänyt Terrafame Oy:lle määräaikaisen ympäristöja vesitalousluvan Talvivaaran kaivospiirin alueelle sijoittuvan sivukivialueen KL1 rakentamiselle ja käytölle, siihen liittyville muille toiminnoille sekä Rajasuon maankaatopaikan rakentamiselle ja käytölle sekä näihin liittyviin vesitaloushankkeisiin. Hänen ukkinsa Vesa Tarvainen oli kyläkaupan viimeinen kauppias. Aluehallintoviraston myöntänyt Terrafame Oy:lle valmisteluja toiminnanaloittamisluvan. Hanna Turunen 050 325 0352 Sähköposti: ............................... alv 24 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 22.2.1962 Sisältöjohtaja ............................ Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. asiakaspalvelu@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 (ma-pe 9-15) Lukijailmoitukset: .................... Näyttelyssä on esillä valokuvien, esineiden, tekstien ja sanomalehtileikkeiden kautta läpileikkaus kaupan sadan vuoden mittaisesta taipaleesta. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Hän toimi Kymi-yhtiön työnjohtajana, ja kauppa oli aluksi vain sivutoimi. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. puhelinpalvelu klo 8-16 mainostajalle.hillagroup.fi/sotkamo-lehti myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen 040 751 1749 myyntijohtaja Kirsi Kela Toimitus: .................................... tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ............................... Myydään Seuratoiminta Seniori Akkumopo Anaig fix style (rally 2000) 2 paikkainen, (ei tarvitse ajokorttia ennen -86 syntyneet), aj 290km, uutta vastaava. Niko Kemppainen 050 434 8484 Noora Limnell 050 524 0517, Maaria Haikola 050 3000 621 Julkaisupäivät .......................... Hilla Group Oyj Painopaikka: ............................. – Nyt oli varmasti viimeinen aika koota näyttely, sillä on vielä ihmisiä, jotka osaavat kertoa kaupan menneestä ajasta, hän sanoo. Seuranjäsenet, kyläläiset ja maanvuokraajat. Kyläkaupasta kertova näyttely on esillä kirjastossa elokuun loppuun asti. Janne Tarvainen kertoo myös perheenjäsenten osallistuneen kaupan ja kahvilan pyöritykseen loma-aikoina. 050 307 5439 Seuratoiminta Maaria Haikola Sotkamon kirjastossa esillä oleva näyttely kertoo Laakajärvellä sijainneen Tarvaisen kyläkaupan historiasta. heinäkuuta juostu kilpailu oli Lesosen ensimmäinen aidatulla ratakierroksella sitten kesän 2020. (13 osanottajaa) Ennätys aitajuoksussa. heinäkuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 15 SARJAKUVAT SUPERMUKULA B. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: ........................................ Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Asiakaspalvelu: ........................ Ilkka Vänskä 20-vuotias Elmeri Lesonen rikkoi viikon sisällä jo toisen vanhan Jymyn ennätyksen. VIRTANEN AJAN SÄVEL www.sotkamolehti.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Päätökseen saa hakea muutosta 7.8.2023 saakka. Sotkamo Julkaisija: ................................... Näyttelyn koonnut Janne Tarvainen kertoo, että esillä oleva materiaali on kerätty sekä omista että sukulaisten arkistoista, muistelmista ja albumeista. Jämsänkosken Pikajuoksukarnevaaleilla sunnuntaina 2. 0787-5320 (painettu) ISSN: ........................................... 5500€ /rahoitus, vaihto: auto ym 0400670422 Saukko-Sauna-Ahon metsästäjien Perinteiset RANTAONGINTAKILPAILUT 29.7.2023 klo 10 alkaen Niprajärvellä. sähköpostit ......... asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Mediamyynti: ........................... Tiistaina 4. toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Muutoksenhakuohjeet ovat päätöksen liitteenä. M 400 m aj: 1) Jere Haapalainen TampPy 50,93, 2) Jaakko Linnus TampPy 51,74, .. Näyttelyn vieraskirjaan voi käydä kirjoittamassa omat muistonsa kyläkaupasta. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. klo 11-16 Heinikselle, Petäjävaarantie 11, voi mennä järjestäjän ilmaisbussilla, joka lähtee linja-autoasemalta klo 11 (ehtii myös klo 12 bussilla). Vitriinissä on näytillä myytyjä tuotteita ja yksi kaupalla käytetyistä vaaoista. Tällä kertaa Jukka Makkosen vuonna 1978 juoksema 400 metrin aitajuoksun ennätys rikkoutui 0,03 sekunnilla aikaan 57,17. Monenlaista ohjelmaa, entisajan havinaa, markkinameininkiä, myytävänä ruokaa, käsityötuotteita yms. Kokoontuminen Saunaniemeen. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISKINKKU MAALAISHYYTELÖ TIISTAINA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER PALVIKEITTOA MUKAAN! KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE KELLO 10.00 14.00 ((LOUNAS KELLO 10.00 13.30) puh. Inka Partanen Päätoimittaja ............................ Paluukyyti valittavissa klo 14 tai 15 tai 16 kuljetuksiin. Näyttelyn esineistö kertoo muun muassa kaupankäynnin kehittymisestä: esillä olevalla kauhalla mitattiin ja pussitettiin asiakkaille ryynejä ja jauhoja. Yhdistys myy loput kuulokojeen paristot edullisesti. Monille tutun kyläkaupan historia haluttiin tuoda esille sotkamolaisille kunnioittaen samalla kauppiaan muistoa. – Olin nuorena itsekin kesätöissä kaupalla. Botnia Print Oy Ab, Kajaani ISSN: ........................................... Päätös on nähtävillä osoitteessa https://ylupa.avi.fi. Tervetuloa. Sotkamon Kuulo ry Huovispäivään 8.7. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Idea näyttelyyn syntyi, kun sukulaiset kävivät läpi keväällä poisnukkuneen Vesa Tarvaisen jäämistöä. 8) Elmeri Lesonen Sotkamon Jymy 57,17 (PB), .. – Samalla tämä näyttely on miTarvaisen kyläkaupan historia esillä Sotkamon kirjastossa nun sukuni tarinaa, hän sanoo. Viisitoista vuotta sitten historiaprojekti olisi todennäköisesti ollut helpompi tehdä, Tarvainen pohtii. Mennään mukaan! KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 09.00 15.00 HERKKUKASSI 20 € sis
heinäkuuta 2023 Heikintie 1 (K-Supermarket Vuokatti) arkisin klo 10.00-18.00 lauantaisin klo 12.00-16.00 Sotkamon ja Vuokatin apteekin HEINÄKUUN TARJOUKSET Kainuuntie 28 | arkisin klo 9.00-19.00 lauantaisin klo 9.00-15.00 sunnuntaisin ja juhlapyhinä klo 11.00-15.00 -15% -15% -15% -15% 27,90 27,90 €€ (norm. 15,70€) Kun on aika ottaa vahva annos maitohappobakteereja Lacto Seven Strong 30 tabl. Seuraavan kerran pelataan kolmen viikon päästä Vuokatissa ja turnauksen järjestäjänä toimii VTS. (5v5) KajHa 14 – VTS Violetti 7–3 VTS Punainen – KuJa 2-3 KajHa 15 – SuPS 15 4–0 VTS Violetti – KuJa 0–3 VTS Violetti – KajHa 15 3–3 VTS Valkoinen – SuPS 15 0–8 KuJa 15 – KajHa 15 1–8 KuJa – KajHa 14 4–2 VTS Punainen – Liverpool 14–1 Liverpool – KuJa 15 2–3 VTS Musta – SuPS 15 0–8 Liverpool – VTS Valkoinen 4–0 VTS Valkoinen – KajHa 14 0–10 VTS Musta – KuJa 15 4–10 VTS Punainen – KajHa 14 3–3 VTS Musta – Liverpool 2–12 KuJa 15 – SuPS 15 4–4 10-11v eli 12-13-synt (6v6) SuPS 12 Keltainen – KajHa 12/13 1–3 KajHa Nappulat – VTS Valkoinen 4–2 SuPS 13 Musta – VTS Violetti 0–7 KajHa 12/13 – SuPS 12 Musta 1–1 FC Wimma – KuJa 2–1 VTS Violetti – SuPS 13 Keltainen 6–1 SuPS 12 Keltainen – FC Wimma 2–0 KajHa 12/13 – KuJa 4–2 SuPS 13 Keltainen – FC Wimma 0–5 SuPS 12 Musta – FC Wimma 2–1 Liverpool – SuPS 13 Keltainen 4–1 KuJa – SuPS 12 Keltainen 2–9 SuPS 13 Keltainen – VTS Valkoinen 3–3 Liverpool – KajHa Nappulat 3–2 SuPS 13 Musta – VTS Valkoinen 0–4 SuPS 12 Musta – KajHa Nappulat 6–0 Liverpool – VTS Violetti 4–4 SuPS 13 Musta – KuJa 0–6 12-14v eli 09-11-synt (8v8) KajHa Keltainen – VTS P13 3–0 KajHa Musta – KuJa 6–0 VTS P12 – KuJa 2–2 VTS P13 – KajHa Musta 5–0 VTS P13 – KuJa 4–2 VTS P12 – KajHa Musta 0–3 VTS P12 – KajHa Keltainen 0–7 KuJa – KajHa Keltainen 1–5 Kainuun Nappulaliigan kolmas turnaus pelattiin lauantaina Paltamossa. Kasvojen ja vartalon päivittäiseen pesuun Sebamed Liquid Face&Boby Wash ja Olive Face&Boby Wash 1000ml täyttöpakkaukset ja pumppupullot -20% -20% 13,50 13,50 €€ Korvavahan poistoon ja ennaltaehkäisyyn Remo-Wax -tuotteet Raikas appelsiininmakuinen juoma varmistaa glukoosin ja suolojen riittävää saantia APTEEKKI Nesteytys 10 poretabl. Lisäpariin voi linssittää myös oman kehyksen, tällöin peritään hiontamaksu 50 €/linssi. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. 0203 32909 Sotkamo-lehti Kainuun Nappulaliigan kesän kolmas turnaus pelattiin lauantaina Paltamossa. Instrumentarium Sotkamo Kainuuntie 24, p. 150 tabl. 1.7. – 31.7. 11,50 11,50 €€ (norm. Ykköspari on aina bruttohinnaltaan kalliimpi pari. Tarjous on voimassa 1.7. (5v5) KajHa Keltainen –SuPS 16 1–1 KajHa Musta – VTS Violetti 1–3 KajHa Vihreä – VTS Valkoinen 4–0 SuPS 16 – KajHa Musta 2–1 KajHa Keltainen – VTS Violetti 0–5 VTS Valkoinen – KajHa Musta 3–2 KajHa Vihreä – SuPS 16 1–3 KajHa Keltainen – VTS Valkoinen 6–2 KajHa Vihreä – VTS Violetti 2–1 8-9v eli 14-15-synt. 14,05€) LINSSIVIIKOT Ensimmäiset linssit jopa Toiset kehykset + linssit Me näemme, mitä silmäsi kertovat -50% -50% Tarjous on henkilökohtainen ja koskee yli 69 euron kehyksiä ostaessasi silmälasit voimakkuuksilla eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin, sopimustai pakettihintoihin. Muut linssit -30 %. Lisäpari -50 % tarjous koskee normaalihintaisia kehyksiä, linssejä ja aurinkolaseja voimakkuuksilla. 11,90 11,90 €€ (norm. Tulokset: 6-7v eli 16-17-synt. Silmälasilinssit -50 % koskee yksilöllinen-, yksilöllinen plusja yksilöllinen pro-tason linssejä. – 31.7.2023 ja koskee vain uusia tilauksia. 29,50-29,95€) Ainutlaatuinen, kolmitehoinen apu kynsisieneen Nalox Hoitava ja kosteuttava nenäsuihke kuivalle nenälle A-vita Hydra+ nenäsumute 20ml Muistin ja jaksamisen tueksi Bethover 1mg ja 1mg+ foolihappo 150+20 tabl. 13,90€) Nopea ja tehokas apu lihaskipuun! Ice Power -tuotteet -15% -15% (norm. VTS oli mukana kymmenellä joukkueella. Paltamon Jyryn järjestämään turnaukseen Tervalammen Urheilukentälle kerääntyi yhteensä 32 joukkuetta