>>18 Metsä-teema kertoo koulunkäynnistä metsässä, metsäalasta sekä metsäisistä harrastuksista. >> 4 Kirjan päähenkilö: Raino Kukkosen monivaiheisesta elämästä ja elämäntyöstä julkaistiin kirja. SYYSKUUTA 2018 NRO 71 Liikuntapaikka Tipasojan entisellä koululla avattiin lauantaina uusi liikuntapaikka. Kaupat tehtiin viime perjantaina. Uusi omistaja on Henna Pakkanen. >> 8 Uusi yrittäjä 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 8 3 6 Meijerimies Pertti Granqvist/arkisto. >> 7 Päiväkodissa Marisanna Jarva kuuli vierailullaan päiväkotien kuulumisia. >> 22 Kannustusta Jymylle Haapalanlahden Ratsastuskoulun yrittäjä vaihtui. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 4. >> 9-16 Paljon metsäasiaa Keskuskentän takana olevan talon katon reunaan oli maalattu kannustusta Jymylle
Yhden yön aikana lättäjalka ehtii käymään useamman kinkeripiirin alueella. Kekkosen ollessa pressana silloin vanhaan hyvään aikaan, maksettiin ahmasta tapporahaa. Hätistely ei auta. Kaikki menevät samalla lailla. Esimerkiksi Ahman kuvaa vaakunassaan kantavassa Kittilän kunnassa ei kuuleman mukaan ole susista haittaa. A Eivätkä ahmat kierrelleet tiheästi asutuissa taajamissa nurkkajuuria nuuskimassa." Ahma, ammattitappaja Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. Ristijärven seurakuntaa lukuun ottamatta hanke kaatui jokaisessa Kainuun seurakunnassa. ja varsinainen vaalipäivä on 18.11. Poronhoitoalue pitäisi laajentaa koko Kainuuseen. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +12°C 3 +13°C 3 +13°C 1 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 17 21 19 14 22 21 20 16 18 19 21 21 18 23 22 16 22 18 23 17 20 21 21 21 21 23 22 15 23 19 23 17 20 22 19 21 21 21 19 19 21 18 13 10 5 5 3 4 % 61 39. Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy 17.9. Eikä sudet tai karhutkaan. Näkökannasta riippuen. S otkamon ja koko Kainuun seurakuntalaisilla lienee vielä tuoreessa muistissa viime maaliskuussa lähtökuoppiinsa pysähtynyt seurakuntayhtymähanke, joka oli käynnistynyt syksyllä 2016 keskusrekisterija taloustoimistoyhteistyöajatuksen ympärille. Ahman tapporahan maksaminen lopetettiin vuonna 1975, ahma rauhoitettiin poronhoitoalueen eteläpuolella 1977 ja koko maassa ahma rauhoitettiin 1982. Marraskuun seurakuntavaaleissa valitaan uusi kirkkovaltuusto, joka päättää seurakunnan talouden lisäksi monista seurakunnan toimintaan liittyvistä asioista. syyskuuta 2018 Viikon 35 kysymys: Keräätkö sieniä. Kettu myös, mutta myös isompia nisäkkäitä ja lintuja. Tappaa pihassa ja puutarhassa. Kainuun kaikkien seurakuntien kirkkovaltuustot päättivät maaliskuussa samanaikaisesti osallistumisesta yhtymäneuvotteluihin. Keskustelu seurakuntayhtymähankkeen ympärillä liikkui pääosin talouden sekä itsenäisen ja paikallisen päätösvallan ympärillä. Päätösvalta oman seurakunnan toimintoihin ja valintoihin nähtiin hyvin tärkeänä. Ahma liikkuu saalistusmatkoillaan kymmeniä kilometrejä. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi J okaisella petoeläimellä on oma roolinsa ja tarkoituksensa. Ravintoketjun huipulla Suomen karussa luonnossa elelee ja voi hyvin suurin näätäeläin, ahma. Poronhoitoalueella eivät pedot mellasta. Rauhoitukset ovat yksi syy. Peto, joka pyörittää luonnossa Vesivehmaan jenkkaa. Toivottua tai ei toivottua tulosta. Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy pian Pääkirjoitus 4.9.2018 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Kristian Roine +18 +18 +19 +19 2 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +18°C +18°C 3 +16°C 1 +14°C 3 Jomala +22,4 °C Kittilä ?2,7 °C Heikkoa lounaistuulta. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Lintujen munat sekä poikaset, kissat, kanit, lampaat, vasikat, peurat ja porot. Usein ihmetellään petojen urbanisoitumista. Ahma on nykyisin myös kuin Raid. Ahma ei ole kansainvälisesti tarkasteltuna uhanalainen laji. Sotkamolaisia kirkkovaltuutettuja huoletti muun muassa päätösvallan kaventuminen. Vaikka ahman tiedetään olevan hidas lisääntymään, on rauhoitus tuottanut tulosta. Ennen rauhoituksia ahma oli harvinainen. Muutaman vuoden päästä ajatus on toteutuskelpoinen petojen syötyä suihinsa viimeisenkin metsäpeuran. Kajaanin rovastikunnan noin 64 000 seurakuntalaisesta vain noin 34 000 kuuluu muuhun kuin Kajaanin seurakuntaan. Taloudenhoito ei ole seurakunnan perustehtävä, mutta sen onnistuminen mahdollistaa perustehtävän hoitamisen. Siperian selkosilla lienee noin 20 000 ahmaa. Ahma on ammattitappaja. Meillä on citykettuja, citykarhuja, citysusia ja nyt cityahmojakin. Ehdokkaaksi voi asettua 18 vuotta täyttänyt kirkon jäsen ja äänestää voivat kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon jäsenet. Suomeen on saatava taajamissa pyörivien petojen likvidoinnin mahdollistava laki ja käytäntö. Ei 217 vastausta Kyllä 140 vastausta Yhteensä: 357 vastausta Viikon 36 kysymys: Oletko jo nähnyt tänä syksynä revontulia. Lumikko saalistaa hiiriä sekä myyriä. Päivälämpötila lähellä 20 astetta. Eivätkä ahmat kierrelleet tiheästi asutuissa taajamissa nurkkajuuria nuuskimassa. Olivat paikalliset kertoneet kysyjälle viimeksi suden jäljet nähdyn 40 vuotta sitten. Ruotsissakin ahmakanta on 500 yksilön luokkaa. Ahman kohdalla muuta vaihtoehtoa ei ole. Aluksi aurinkoista ja poutaa, päivän mittaan pilvisyys vähitellen lisääntyy ja iltapäiväkuurot ovat mahdollisia
Keskustalle tärkeintä oli pienituloisten toimeentulon ja arjen helpottaminen. JUHLA-ARVONTA! VOITA ASUNTOAUTO CARADO T 132 Fiat 2,3 130 hv Arvo yli 50 000 €! 64,Katkaisulaikka M-FIX • Ø 125 x 1,0 x 22,3 mm Työkaluvaunu työkaluilla, 200 osaa • bluetooth radio, USB 2.0, SD-kortinlukija • sis. syyskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 3 Viikon kuVa Syyskuussa, kun illat pimenevät aikaisin, mutta on vielä lämmintä, voi selkeinä iltoina taivaalla nähdä muutakin kuin tähtiä. Arvonta suoritetaan 11.1.2019. Myös takuueläke nousee, lääkkeiden omavastuuosuus pienenee ja rintamaveteraanit saavat jatkossa samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalidit. uuden ruokavaltuutetun voimin. Vain siten eheä Suomi on mahdollinen. Kirjoituksia ei palauteta. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Hallitus keventääkin pienituloisten eläkeläisten, palkansaajien ja työttömien verotusta. vääntö 53 Nm • sis. Työkalusalkku 1/4”+1/2” 89 osaa! KRP Hallimyymälä • Sotkamo-lehti TI 4.9.2018 • 254 x 226 mm Aineisto: PE 31.8.2018, ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Tervetuloa makkaralle! PE 7.9. mm. Tiistaina 4. Oli myös hienoa, että esillä pitämäni tavoite arvonlisäveron alarajan nostosta eteni, kun hallitus päätti selvityttää sen vaikutukset. Kainuunkin yritysten kasvua hankaloittavan osaajapulan helpottamiseksi työttömille suunnataan lisää koulutusta ammattiopinnoissa ja korkeakoulutuksessa. klo 10-15! Tule ja osallistu liikkeessämme 3.9.–31.12.2018. Lapsiperheiden asema paranee, kun kotipalveluihin ja lastensuojeluun lisätään resursseja 25 miljoonaa euroa ja pienimmät äitiys-, isyyssekä vanhempainpäivärahat nousevat 80 eurolla kuussa. Haluamme pitää kaikki kyydissä ja ottaa koko Suomen voimavarat aidosti käyttöön. Kuvan revontulet valaisivat Pirttijärven selkää maanantaita vasten yöllä. Keskustan aloitteesta yrittäjän ei-omistavan perheenjäsenen työttömyysturva laitetaan vihdoin kuntoon. Pienituloisten perheiden nuoret saavat noin 47€/ kk oppimateriaalirahan. Päivähoidon ryhmäkokoja voidaan pienentää ja tukea tarvitseviin päiväkoteihin palkata lisää työntekijöitä. hylsyja kärkisarjoja, E-Torx-hylsyt, kuusiokoloavainsarja, kiintoavainsarja, silmukka-avainsarja, sähköruuvitalttasarja, meisselisarja, vasarasarja yms. Yrityksille on tärkeä myös alueellisen kuljetustuen korotus ja kyläkauppatuen palautus. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. 1,5 Ah Li-ion akku, laturi, laukku 110,HI60102747 49,Kulmahiomakone 730 W G13SR4 • laikka Ø / reikä: 125 mm / 22,2 mm MIR1652 9 90 10 kpl / pkt Työkalusarja 1/2” ja 1/4”, 128 osaa 169,128 osaa! IKH1004 145,ASI019 59,118 € -50% 679,Hylsysarja 1/4”, 19 osaa • 4-14 mm • 6-kulma LED vakiolamppu 9 W (60 W) • kanta E27 Peräkärryn ostajalle KAUPAN PÄÄLLE noutopihastamme HA-peräkärryllinen (max. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Maatalouden kannattavuutta lisätään pääministeri Sipilän tilaaman selvitystyön keinoilla, joilla haetaan 500 miljoonan euron yrittäjätulon kasvua. Viljelijöille tulevia helpotuksia on tärkeintä saada nopeasti käyttöön. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Maatalous sai elintärkeän kuivuuspaketin. Jauhesammutin 2 kg • SS-EN3, CE, Wheelmark, DNV • teholuokka 13A 89B C XK1500B 500,Talo täynnä tarjouksia! Makkarapäivä! GPT002 19 90 29,90 HI60010366 99,Pora/ ruuvinväännin 18 V DS18DJL • max. Alarajan nosto olisi merkittävä kannustin pienyrittäjille koko maassa. Kirjoita napakasti. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Harvaan asutulle alueelle tärkeä tienpito sai liikenneturvallisuuspaketissa 49 miljoonaa euroa, jolla hoidetaan talvikunnossapitoa ja kelirikkoa. Vastuullinen budjetti Eduskunnasta. 500 kg) ruokamultaa, kuorikatetta, sepeliä, valkoista sepeliä tai muuta maa-ainesta! Kuomun asennus sisältyy hintaan! Perävaunu kuomulla ja kipillä • 1-akselinen, jarruton • P 275 x L 150 x K 25 cm • runko kuumasinkitty kastamalla • lehtijouset, iskunvaimentimet • laadukkaat saksalaiset BPW-navat • kuomu 100 cm • kokonaismassa 750 kg OS132 5 90 3 kpl / pkt IKH6408 15,19,90 BPV5028LK 1690,9,90 Sipilän ensimmäisen hallituksen viimeisessä budjettiriihessä kuultiin kansalaisten palaute ja kasvun myötä tehtiin tarpeellisia täsmätoimia. Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Suomea on laitettu kuntoon, ja vaikka tuloksia on tullut, tekemistä riittää vielä. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Myös tutkimusja innovaatiotoimintaan, lukioille sekä muuhun koulutukseen palautetaan resursseja. Samalla rakennetaan pysyvämpiä ratkaisuja epäreilujen markkinoiden korjaamiseksi mm. Kuva: Pekka Lassila
On vain toivottava, että liikennettä ei ole liikaa, eikä takaa tuleva rekka aja perään, Sirviö kertoo. Jatkossa vedet päätyvät vesien käsittelyyn Kivipuron sijaan. Kohonneet pitoisuudet johtuvat Veli-Matti Hillan mukaan alueella tehdyistä sivukivialueen maanrakennustöistä. Kääntyville autoille ei ole omia kaistoja, eikä tietä ole valaistu. päivä otetuissa näytteissä havaittu kohonneita metallipitoisuuksia. A Näin meillä eduskunnassa päätetään asioista, äänestetään.” Marisanna Jarva Kansanedustaja Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Terrafamen kaivosalueelta lähtevässä Kivipurossa on heinäkuun 25. Keskustelua päiväkodilla herättivät tilat sekä kuutostien vaarallinen risteys. Ville Manninen kertoo, että tilojen vuokrasopimus päättyy 2020-luvulla ja erilaisia vaihtoehtoja mietitään ja selvitetään. Uudistunut varhaiskasvatuslaki tuo kunnille haastetta saada koulutettuja työntekijöitä, mutta siirtymäaika on pitkä. Mannisen mukaan Sotkamon syntyvyys on laskemassa tänä vuonna radikaalisti. Lastentarhanopettajien rekrytointi on kasvatusjohtaja Ville Mannisen mukaan haaste jo tällä hetkellä. Vuokatissa ja Anttilanniemessä aloittavat päiväkodit tammikuussa. Esimerkiksi sulfaattipitoisuus oli 3 700 milligrammaa litrassa. Koulutusmääriä ollaan lisäämässä, mutta esimerkiksi Kainuussa ei pysyvää yliopistollista koulutusta ole ja Jarvan mukaan ajoittain järjestettävät täydennyskoulutukset ovat väliaikaisratkaisu. Koulutukselle tarvitaan jatkuvuutta ja sen pitää olla riittävät lähellä, jotta opiskelu on mielekästä. Veli-Matti Hilla kertoi Kivipuron tilannetta seurattavan säännöllisesti, jotta mahdolliset maanrakennustöiden vaikutukset havaitaan, ja ne huomioidaan vesien keruujärjestelyissä. Suurin muutos uudessa varhaiskasvatuslaissa on päiväkotien henkilökunnan koulutusvaatimuksen muutos. Kuutostieltä päiväkodille ja koululle kääntyvän tien risteys on Sirviön mukaan todella hankala ja vaarallinen pimeällä ja talviaikaan. Kivipuro laskee Talvijokeen ja Talvijoki Jormasjärveen. Aamuisin kuutostiellä yleensä on liikennettä melko paljon. Muuten Sotkamossa päiväkotien tilat ovat tällä hetkellä riittävät ja Manninen toteaa yksityisten päiväkotien avaavan ovensa oikeaan aikaan. Jarvan mukaan vanhojen työntekijöiden pätevyydet eivät muutu, mutta tarvetta kouluttaa lisää lastentarhanopettajia on. Tällöin myös valumavesissä voi näkyä kohonneita pitoisuuksia. Luokanopettajien koulutuksen lopettaminen Kajaanista oli Jarvan mukaan virhe. Kivipuron veden pH-lukema kertoi erittäin happamasta vedestä. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Nyt opettajien sekä lastentarhanopettajien saaminen Kainuuseen on entistä vaikeampaa. Toinen iso muuttuja on mahdollinen muuttoliike isojen investointien toteutuessa, erityisesti kaivosalalla. Veden pH-arvo oli 3,6. Tarvitaan korkeaa koulutusta, osaajavaje ja työvoimapula ovat todellisuutta monella alalla Kainuussa, Jarva toteaa. Koska kivipuron valuma-alue sijoittuu mustaliuskevyöhykkeen reunalle, siellä voi kallioja maaperässä esiintyä paikoitellen tavanomaista korkeampia metallipitoisuuksia. Talousvedessä sallitaan 250 mg/litra sulfaattia. Hänellä on mukanaan kaksi kirjaa, joista lapset Lastentarhanopettajien rekrytointi on haastavaa Kansanedustajia vieraili päiväkodeissa elokuussa. Kuvassa Latosuolle laskeva Härköpuro. Kivipurossa kohonneita metallipitoisuuksia Terrafamen kaivokselta on päässyt metalleja vesistöihin. Kontinjoen päiväkoti on toiminut jo pitkään väliaikaisissa tiloissa ja päiväkodin johtaja Eeva-Liisa Sirviö kertoo sekä koulun että päiväkodin tilojen pullistelevan. Metalleja vesistöihin on päässyt toiselta puolen kaivosaluetta. PerTTi GranqvisT/arkisTo. Niiden tuoman lisäkapasiteetin myötä lähivuosina tilaongelmia ei pitäisi Mannisen mukaan olla. Muillakin aloilla on hänen mukaansa jääty liiaksi alkutuotannon tasolle ja kehittämistä olisi sivistyspuolen lisäksi esimerkiksi luonnontieteissä ja metsäpuolella. Vedessä oli runsaasti muun muassa sulfaattia, nikkeliä, alumiinia, kadmiumia ja myös uraania oli tavallista enemmän. Yleensä ikäluokka on noin sata lasta, mutta tämän vuoden ennakkotiedon mukaan Sotkamoon syntyy vain 64 lasta. Marisanna Jarva kävi muun muassa Kontinjoella. Sitä, onko kyse vain poikkeuksellisesta vuodesta vai pysyvästä trendistä, ei kukaan tiedä. – Minun tavoite on, että Kainuuseen saataisiin pysyvämpää yliopistollista koulutusta, Jarva toteaa. – Kivipuron virtaama on ollut kuivasta kaudesta johtuen pieni, joten kuormitusvaikutus on jäänyt vähäiseksi. Vuoteen 2030 mennessä lapsiryhmässä kahdella kolmesta työntekijästä täytyy olla korkeakoulututkinto. – On tehty pintamaan poistoja ja kalliopaljastumien tasoitusta louhimalla. Pirttipurossa ph-lukema oli 5,3. Vastaavasti Pirttipuron näytteessä sulfaattipitoisuus oli 39 milligrammaa. Kyse on valtion hallinnoimasta tieosuudesta. Eläköityminen ja uudistunut laki tarkoittavat sitä, että joka vuosi on löydettävä uusia lastentarhanopettajia Sotkamoon, jotta lain pykälä vuonna 2030 täytetään. syyskuuta 2018 Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Marisanna Jarva (kesk.) vieraili perjantaina Kontinjoen päiväkodilla. – Kun olemme havainneet nämä kohonneet pitoisuudet, niin vesien keruualuetta laajennetaan. Jarva kehottaa olemaan liikenneasiassa aktiivinen kuntaan päin ja toteaa, ettei esimerkiksi valaistuksen tekeminen risteykseen ole kovin kallis toteuttaa. Marisanna Jarva tutustui Kontinjoen päiväkodin arkeen leikkimällä Rennen (vas.) ja Aatoksen kanssa. Hän toivoo, että koulutuspaikkojen lisääminen parantaa tilannetta. Jarva kiertelee päiväkodissa ja pitää satutuokion lapsille. Terrafamen kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla kertoi ongelman olevan tiedossa
Ahma vei sunnuntaina 19.8. Rautatiesiltaa pitkin Hokkilasta päin Tenetinvirran yli Vuokattiin tullut ahma teki tihutyönsä aamulla varhain ennen kello kuutta. Kuljettaja oli autossa yksinään. Kontinjoen päiväkodin lapset ottivat vieraan iloisesti vastaan ja olivat valmistaneet Jarvalle myös pienen lahjan. Muutaman päivän päästä ahma kävi kaivamassa kissan pois haudasta. Sunnuntaina kaivokselle menossa ollut ajoneuvonosturi syttyi tuleen Vuokatissa. – Hautasin kissanraadon. Murskatun malmin välivaraston perustukset on valettu ja varastorakennuksen pystyttäminen alkaa. Ajoneuvonosturi syttyi palamaan Silverin kaivokselle matkaa tekevillä ajoneuvonostureilla on ollut huonoa tuuria viimeisen viikon aikana. Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. – Kissojen menetys tuntui pahalta. Marisanna Jarva tutustui Kontinjoen päiväkodin arkeen leikkimällä Rennen (vas.) ja Aatoksen kanssa. Kissat olivat persoonia. Jostain syystä henkilöauto suistui yli vastaantulevan liikenteen kaistan ja törmäsi puuhun. Ahma vei kissat, kanat ja kukon Kuvassa omakotitalon nurkalla kissanhäkkiä vaaninut ahma Peipontiellä Vuokatissa. Poliisilta saadun tiedon mukaan autoa kuljettanut 58-vuotias sotkamolaismies oli tavoitellut matkapuhelinta. Kuvaa otettaessa ahmalla oli hampaissaan yksi kanoista. – Katsoin, että mikä musta möykky siellä menee. Poliisi epäilee miehen syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kansalaiset epäilevät kissojen katoamiseen syyllisen olevan ahman. Pari vuotta sitten toinen kissoista ajoi pihaan tunkeutunutta kettua. Matti Okkonen sai ahmasta kuvan aamupalaa tehdessään. Kissoja on syyskesän aikana kadonnut Vuokatin alueen lisäksi Pekkilästä, Naapurinvaaralta ja Kokkovirralta. Ahma oli särkenyt kanakopin oven ja saanut näin linnut hampaisiinsa. Todennäköisesti sama ahma oli tallentunut Jouko Karppisen riistakameraan Vuokatissa Peipontiellä. Myös viestimisen vauhti on Jarvan mukaan kasvanut, vaikka ihmisen aivot eivät ole tässä ajassa ehtineet kehittyä. Silverin työt etenevät aikataulussa Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Vuokatissa Tikkalansalmen rautatiesillan kupeessa asuvan Matti Okkosen pihapiiriin ahma teki täsmäiskun. Henkilövahingoilta vältyttiin. Avolouhosalueen maanpoistotyöt ja rikastushiekka-altaiden ja patojen rakentaminen etenevät suunnitelmien mukaisesti. Pyörteen talon molemmat kissat, kolme kanaa ja yhden kukon. Nyt Matilla ei ole enää kotieläimiä. Aamuyöllä 19.8. Kajaanin suunnasta tulossa olleen ajoneuvonosturin kuljettaja havaitsi niin sanottuun Suvikkaan risteykseen saapuessaan ajokkinsa moottoritilan olevan tulessa. – Todella paljon menee aikaa kohujen oikomiseen, hän toteaa. Ajoneuvoa kuljettanut mies ja kyydissä ollut, 1990 syntynyt mies lähtivät ambulanssin kyydillä käymään sairaalassa Kajaanissa. Viime viikon tiistaina ajoneuvonosturi kaatui ojaan Kissaniementien Lehmisuolla. Pelastuslaitos kävi varmistamassa tulipalon sammumisen. Hälytys liikennevälinepalosta annettiin kello 19.32 aikaan. Rikastamorakennuksen lattiavalut ovat valmistuneet ja laiteasennukset aloitettu. Sosiaalisessa mediassa tämä moniulotteisuus ei pääse esille. Mari Heikura Sotkamo Silverin Hopeakaivos-hanke etenee aikataulussa ja suunnitellussa kustannuskehyksessä. – Politiikka on moniulotteista ja päätökset vaikuttava moneen asiaan, hän toteaa. Kännykän tavoittelu vei valotolppaan Perjantaina iltapäivällä Varsitiellä Vuokatissa kello 14.30 jälkeen suistui henklöauto päin valotolppaa. Kamera oli siinä pöydällä lähellä. – Näin meillä eduskunnassa päätetään asioista, äänestetään, hän kertoo lapsille. Auto suistui päin puuta Vuokatintiellä Myöhään sunnuntaina illalla suistui henkilöauto päin puuta Vuokatintiellä Vuokatissa. Valotolppaan törmäämisen jälkeen henkilöauto kellahti ojaan kyljelleen. Kansanedustajia on kutsuttu muutamana viime vuonna vierailemaan oman alueensa päiväkoteihin. Väärinymmärrykset nousevat otsikoihin ja Jarvan mukaan myös toimittajille joutuu kertomaan asioiden taustoja yllättävän paljon. Tavoitteena on käynnistää Hopeakaivoksen kaupallinen tuotanto alkuvuodesta 2019. Onnettomuus tapahtui kello 22 jälkeen. Prosessivesilinja Olkilahden vedenottamolta on valmistunut. Vuonna 1999 syntyneen kajaanilaismiehen kuljettama henkilöauto oli tullut Kajaanin suunnasta. Lähimpään toiseen taloon Matti Okkosen pihasta on noin 200 metriä. Törmäyksen voimasta puu katkesi. Matkapuhelimen tavoittelun takia auton ohjaaminen unohtui hetkeksi. kello 03.50 aikaan oli ahma käynyt haistelemassa omakotitalon seinän vieressä olevaa kissan häkkiä. Rakennustyömaan henkilövahvuus on nyt noin 90 henkilöä ja nousee noin 150 henkilöön laiteasennusvaiheessa lokakuussa. Sotkamo-lehden verkkosivuilla julkaistujen uutisten jälkeen useat kansalaiset ovat ottaneet yhteyttä kertoen kadonneista kissoista. riisTakaMera Vuokatista ja lähialueilta on kadonnut useita kissoja syyskesän aikana.. Jarvan mukaan politiikan toimittajaksi tuntuu pääsevän varsin helposti. Kissoista Matti kertoi löytäneensä toisen kurkku auki lähimaastosta. Tiistaina 4. Kuljettaja sai ohjattua ajoneuvonosturin Länsirinteen pysäköintipaikalla. Lohikäärmekirja voittaa äänestyksen ja lapset saavat kuulla sen. Tieosuudella on 60 kilometrin nopeusrajoitus. syyskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 5 saavat äänestää kumpi luetaan. Kaikki menivät yhden aamuyön aikana. Kanat eivät Mattia niinkään harmita. Tiettävästi kumpikaan ei loukaantunut vakavasti. Politiikan pinnallisuus on noussut keskusteluun viime viikkoina ja Marisanna Jarva myöntää huomanneensa saman asian. Auto vaurioitui törmäyksessä
Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamo-lehti uutisoi 26. Nyt säiliö on korjattu. Viime viikolla entisen MTT:n tutkimusaseman rakennukset ilmestyivät Huutokauppa.com-verkkosivuille. elokuuta julkaistussa myynti-ilmoituksessa kerrotaan kohteessa olevan tällä hetkellä vuokralla Luonnonvarakeskus osassa tiloja. Kaasukupu, ”kupoli” oli romahtanut ja koko laitos jumiutunut toimimattomaksi. Taustalla kaasuvarasto. Kainuun Liitto on myöntänyt biokaasun jalostamiseen ja tutkimukseen yli 420 000 euron suuruisen EU-avustuksen. BioGTS:n edustajat saapuivat perjantaina 31.8. PerTTi GranqvisT. Tietojen antajalta edellytetään tietoa kokonaisuudesta. Tontin koko on kiinteistörekisteriotteen mukaan noin kaksi hehtaaria. Keskiviikkona oli kyseiseen yrityksen työntekijä käynyt tekemässä mittauksia laitteiston ympärillä. Tukiprosentti on ollut normaaleihin yritystukiin verrattuna suuri. Perhekoti Luonnonlapsen yrittäjä Jouni Bäck kertoi saaneensa tiedon puolenpäivän jälkeen. Alueella on turvallista oleskella, koska mitatut kaasupitoisuudet ovat vähäisiä. – Ei ole kielletty. Kaasua ei syntynyt rakennusten lämmittämiseen eikä mihinkään muuhunkaan. Sovimme varhaisessa vaiheessa tiedottamiseen liittyvistä asioista. Ilkka P. Jatkuvia ongelmia biokaasun kanssa A Otimme myös yhteyden operoijaan, Bio GTS:ään." Ilkka P. Paineen määrä vaikuttaa vuodon suuruuteen. Lähtöhinta tontilla ja rakennuksilla on 245 000 euroa. Vuokrasopimus päättyy ilmoituksen mukaan 31.12.2020. Laurilan mukaan entisellä tutkimusasemalla työskentelevää henkilökuntaa ei kielletty kertomasta asiasta kenellekään. Sotkamossa paikalla ollut Luken henkilöstö hankki torstaina Terrafamen kaivokselta mittarit. BioGTS:n lähettämän tiedotteen mukaan kaasuvaraston helmasta todettiin pieni vuoto. syyskuuta 2018 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Luonnonvarakeskuksen johtajan sijaisena toimiva Ilkka P. Näillä mittareilla todettiin metaanivuodon paikka. Pari viikkoa myöhemmin rahoittajan eli Kainuun Liiton edustaja tarkasti laitoksen yhdessä Luken ja BioGTS:n edustajien kanssa. Biokaasulaitoksen naapureita varoitettiin torstaina iltapäivällä. Päivä myynti-ilmoituksen julkaisemisen jälkeen Kuolaniemelle hälytettiin pelastuslaitos metaanikaasuvuodon takia. Perhekoti sijaitsee noin puolen kilometrin päässä entisen tutkimusaseman rakennuksista. Perjantaina aamulla kielto purettiin. Laurila kertoi, että tällä hetkellä odotetaan torstain tapausta koskevien tietojen varmistumista. Yön ajaksi Sapsojärven rannassa olevien kiinteistön omistajilta kiellettiin yöpyminen taloissaan. Luke vetäytymässä Kuolanniemeltä Biokaasulaitoksen osalta tilannetta seurataan. Keskiviikkona 22.8 lehden soitettiin vihje, jossa kerrottiin hajun tulevan biokaasulaitoksesta. Siiloissa oli jotain törkyä ja hajua aiheuttivat myös mädät pyöröpaalit. Märäntö kaasukuvun lähellä olevissa siiloissa varmuudella haisi. – Laitteisto todettiin toimivaksi. tarkistamaan laitteison toimivuutta. Sotkamo-lehden tietojen mukaan kaasukuvun painetta pystytään ohjailemaan etänä Jyväskylästä BioGTS:n valvomosta. Laurila kertoi vuodon takia alueen eristetyn ja pyydetyn ulkopuolisen arviota tilanteesta. Nyt ongelmat eivät ole olleet silmin nähtävissä, vaan nenällä haistettavissa. Parin metrin päässä kuvusta oli metaanipitoisuus tasoittunut. Viime keskiviikkona 29. Laurila kertoi Luonnonvarakeskuksen olevan asteittan vetäytymässä Kuolanniemeltä. tammikuuta Luonnonvarakeskuksen omistukseen siirtyneen MTT:n tutkimusaseman biokaasulaitoksen ongelmista. Pahimmillaan metaania oli kaasukuvun vieressä 20 prosenttia. – Otimme myös yhteyden operoijaan, Bio GTS:ään. Metaani on erittäin herkkää ainetta. Viime viikolla kaasuvarastossa ilmeni vuoto. Ongelmat olivat silloin silmin nähtävissä. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Tiivistyksen ja kiristysvanteen lisäyksen jälkeen kaasuvuotoa ei enää havaittu, tiedotteessa todetaan. Torstaina alue eristettiin metaanivuoden takia. Luken henkilökunnalle ei tuloksia kuitenkaan kerrottu. Varastossa on sisällä metaanikaasua. Torstaina oli Sotkamo-lehden saamien tietojen mukaan aamupäivällä mitattu Terrafamelta hankitulla mittarilla kaasusäiliön, ”kupolin” vierestä 20 prosentin metaanikaasupitoisuus. Laurila Luonnonvarakeskuksen johtajan sijainen Biokaasun varaston on epäilty vuotaneen jo pitemmän aikaa. BioGTS:n kunnossapitoinsinööri Oskari Jylhän mukaan perjantaina vamistettiin mittauksin laitteiston toimintakunto. Torstaina paikalla kerrottiin vaara-alueen olevan noin 200 metriä, jos kuvun sisällä oleva kaasu olisi räjähtänyt. Kyseisenä päivänä oli suhteellisen navakka tuuli ja lämmin sää. – Luonnonvarakeskus vastaa myös kohteen lämmityksestä vuokra-ajan loppuun, jonka jälkeen Luonnonvarakeskus vastaa biokaasulaitoksen purusta ja ostaja voi alkaa lämmittämään kohdetta öljykattilalla. Biokaasulaitoksen omistaja on vuokralaisen eli Luonnonvarakeskuksen sopimuskumppani, valistetaan myynti-ilmoituksessa ostajakanditaatteja. Jo pitemmän aikaa on Kuolaniemen alueelta kuulunut juttuja epämääräisestä hajusta. – Niiden suunnitelmien perusteella teemme jatkosuunnitelman. Ilkka P. Pienikin kipinä voi aiheuttaa räjähdyksen. Rahoittajan edustaja kertoi Sotkamo-lehden uutisessa laitteen toimittaneen BioGTS:n sitoutuneen laittamaan laitoksen toimintakuntoon. – Vuotokohta tiivistettiin ja kaasuvaraston helman ympärille lisättiin toinen kiristysvanne
Mies oli ajanut huomattavaa ylinopeutta ja ohitellut vaarallisesti. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mari Malinen-Huotari kertoi luontopolulle laitetun muun muassa uusia opasteita. Kansalaiset ovat kertoneet muun muassa oudosta hajusta ja yleisestä siivottomuudesta. Tipasojan kylällä partiolaisten osaston toiminnasta vastaava Jukka Mannermaa on ollut rakentamassa lähiliikunta-aluetta. – Olen lähdössä opiskelemaan. Käyttökelpoinen kuitenkin, Mari Malinen-Huotari kertoi. Kunnasta on annettu lupaus luistinradan kunnossapitämisestä. päivästä alkaen. Alkoholia miehellä oli ajon aikana veressä 0,66 promillea. Teuvo Okkonen kertoi viime syksynä luontopolkua raivatun ja osittain uudelleen linjatunkin. – Lähiliikunta-alue tarkoittaa luistelukaukaloa, rannassa olevaa, lentopallon pelaamiseen tarkoitettua hiekkakenttää ja frishbeegolf-rataa. Tiistaina 4. Tipasojan entisen koulun pihapiirissä voi harrastaa nyt liikuntaa jokaisena vuodenaikana. Tipasojalla vietettiin uudistetun luontopolun ja lähiliikunta-alueen avajaisia lauantaina. Matka oli jatkunut Kajaanin keskustaan, missä vuonna 1963 syntynyt sotkamolaismies oli ajanut päin punaisia valoja sekä törmännyt kahteen henkilöautoon. Tekisi mieli pitää muutama välivuosi. Tipasojan kyläyhdistyksen seuraava isompi tapahtuma on kahden viikon päästä järjestettävä perinteinen puuropäivä. PerTTi GranqvisT Sotkamolaismies oli viime marraskuussa hurjastellut henkilöautolla Parkuantiellä. Taustalla kaasuvarasto. Mari Malinen-Huotari ja Jukka Mannermaa kertoivat lähiliikunta-alueesta. Okkonen muistutti, ettei kovin huonokuntoisen kannata ainakaan yksinään lähteä polulle. – Lontantien varressa on nyt niin näkyvä opaste, ettei kenenkään normaalisti näkevän pitäisi ajaa siitä ohitse. Vastaaja oli ollut väliaikaisessa ajokiellossa viime lokakuun 20. Kainuun käräjäoikeus käsitteli asiaa tiistaina. Entisen MTT:n tutkimusaseman yhteydessä olevan biokaasulaitoksen ongelmista on elokuun loppupuolen aikana tihkunut tietoja muun muassa Sotkamo-lehden toimitukseen. syyskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 7 Liikuntamahdollisuuksia lähellä ja luonnossa Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Tipasojan Kyläyhdistys järjesti lauantaina monitoimikentän eli lähiliikunta-alueen avajaiset ja luontopolun esittelypäivän. Lisäksi tuomittu velvoitettiin maksamaan erilaisia korauksia valtiolle ja asianomistajalle. Noin neljä kilometriä pitkä luontopolku on vapaasti kaikkien käytössä. Teuvo Okkonen sanoi luontopolun olevan kohtuullisen helpon kulkea ja myös turvallisuutta on ajateltu. Liikennetörttöilystä sakkoja sotkamolaismiehelle. Ajokielto päättyi tuomion antopäivään. Samalla esiteltiin uudistettua luontopolkua. Mies oli kolaroinnin jälkeen ajanut Vimpelinvaaran hiihtomajalle. ”Luontopolkuvastaava” Teuvo Okkonen kiitteli ensiksi Alpo Komulaista luontopolulla olevien opasteiden teksteistä. Kuntaa puheenjohtaja kiitteli yhteistyöstä ja avusta. – Peruskuvio luontopolulla on sama, mitä se on ollut 30 vuotta. – Kyläyhdistys jäädyttää luistinradan talven tullen. Valtion piikkiin menevät puolustusasianajajan kulut, yhteensä 1057,10 euroa. PerTTi GranqvisT PerTTi GranqvisT Oskari Jylhä ei vastannut sähköpostilla esitettyihin,tarkentaviin kysymyksiin. – Kaukalon alta muun muassa madalsin kalliota timanttilaikalla kuutamon loistaessa, koska kaivinkoneella madaltaminen ei onnistunut. Voisin muutamaksi vuodeksi jättää kyläyhdistyksen vetovastuun muillekin. Sotkamolaismies tuomittiin törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja rattijuopumuksesa 50x6 euron sakkoon. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mari Malinen-Huotari käytti sanaa ”vielä” tittelistään. Lähiliikunta-alue on valmistunut entisen Tipasojan kansakoulun pihapiiriin. – Kauimmillaan autolla kuljettava tie on noin 300 metrin päässä polusta. Tipsakassa ja Tipsakan eli Tipasojan entisen kansakoulun pihapiirissä järjestetty tilaisuus sai liikkeelle muutamia kymmeniä kyläläisiä ja kesäasukkaita. Ei mikään virallinen hienoine mattoineen tai muutenkaan ainakaan tässä vaiheessa. Luke vetäytymässä Kuolanniemeltä Torstaina alue eristettiin metaanivuoden takia. Siellä on edelleen 12 rastia, mutta rastipisteet eivät ole samoja. Luontopolun opasteet ovat uusittu ja reittiäkin paikoin vähän muutettu
– Tämä on sekä työvoimavaltainen että pääomavaltainen ala. Tallissa on paikat 25 hevoselle. – Todennäköisesti vuokralla olevan yrittäjän toimesta. – Opiskelen työn ohessa. Poussun mukaan onnettomuudesta aiheutuu jonkin verran haittaa tavaraliikenteelle. – Tulin aikanaan Pauliinalle töihin tähän. Tallin rakennuttivat Tarja Patrikainen ja Jarmo Peittola. Talli sijaitsee Haapalanlahdella. – En osaa sanoa, miten suuria vaurioita kiskoilta suistuminen aiheutti vaunuille ja rautatien rakenteille, Poussu kommentoi tapahtunutta. Henna Pakkanen on uusi yrittäjä. Tai jäädä työttömäksi. – Ensi kesäksi saadaan naapurilta peltoja vuokrattua laitumiksi. – Pudasjärveltä tulee kaksi harjoittelijaa tallille töihin. Oman hevosen hoitomaksulla, 500 eurolla kuukaudessa voi käydä kolme kertaa ratsastustunnilla viikossa. Olin puoli vuotta työntekijänä, sitten vuoden yrittäjänä Emmi Mannisen kanssa ja nyt ostin paikan itselleni. Jompi kumpi piti myydä ja Heikkilä on edelleen myynnissä. klo 14–19 Vuokatin K-Supermarketissa • Kahvitarjoilu • Arvontaa. Sotkamoon Henna Pakkanen kertoi tulleensa takaisin Pudasjärvellä vietetyn vuoden jälkeen. Kylmiltään Henna Pakkanen (37) ei ole tallinpitoon ryhtymässä. – Olin siellä oppilaitoksella opettajana. Koska elämä on niin spontaania ja hektistä nykyisin, oman hevosen hoitoon ei haluta sitoutua. Kyllä tällä elää ja kohtuudellakin elää. Yksi tyhjistä vaunuista jäi tällöin poikittain kahden raiteen väliin. Matkustajaliikennettä ei Vuokatin aseman kautta kulje. – Teen lomituksia talleilla ja yksi navetta on myös, jossa tarpeen mukaan käyn lomittamassa. Vuokatin Ratsastuskoulu rakennettiin 1992. Oman yrityksen ostoon vaikuttivat työnsaantimahdollisuudet Sotkamossa. Tallinpitäjä vaihtui Haapalanlahdella Tinki-koira Henna Pakkasen (oik) ja Pauliina Räisäsen kanssa Ratsutallin edustalla. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Tavarajunan vaunu suistui kiskoilta maanantaina aamupäivällä Vuokatissa asema-alueella. – Olisi pitänyt vaihtaa alaa tai lähteä muualle töihin. Tai jäädä työttömäksi. Tuloja talliyrittäjä saa ratsastustuntien pidosta ja hoitohevosista. Omistan myös Heikkilän Ohravaaralla. Kunnossapitopäällikkö Teemu Poussu Liikenneviraston Oulun toimipisteestä kertoi puolen päivän jälkeen raivausyksikön lähteneen tapahtumapaikalle. syyskuuta 2018 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Elokuun viimeisenä päivänä tehdyllä kaupalla vaihtui Vuokatin Ratsastuskoulun omistaja. Mutta kuten kaikki eläimiin liittyvät alat, niin pääomia on laitettava rakennuksiin ja pitkää päivää tehtävä. Pakkasen yrityksen nimi on Vuokatin Ratsastuskeskus Oy. Pauliina Räisänen kertoi omistaneensa tallin kuuden vuoden ajan. Henna Pakkanen osti Pauliina Räisäsen Ratsukatti Oy:ltä yrityksen osakkeet. PerTTi GranqvisT A Olisi pitänyt vaihtaa alaa tai lähteä muualle töihin. Vieraita hevosia 15. Vaihdevika aiheutti vaunun suistumisen kiskoilta Yksi vaunuista jäi poikittain kahden kiskoparin väliin maanantaina Vuokatissa. Henna Pakkanen kertoi keskittyvänsä ratsastustuntien pitoon. Omia hevosia on minulla 10. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Latukahvio toimii Heikkilässä ensi talvenakin. Vuokatin Ratsastuskoulu on yrityksen niin sanottu markkinointinimi. PerTTi GranqvisT myymälän 1-vuotissynttärit tänään tiistaina 4.9. Pauliina Räisänen (43) kertoi myynnin johtuvan opiskelun aloittamisesta. Entinen tallin omistaja Pauliina Räisänen lähtee opiskelemaan. – Harvalla on varaa tai mahdollisuutta pitää omaa hevosta. Tallin tontti on puolen hehtaarin suuruinen. Työ, jonka ohessa Pauliina opiskelee, liittyy eläimiin. Jostain syystä vaihde käänsi kesken peruuttamisen toiselle raiteelle. Suurin osa letkan vaunuista kääntyi vaihteesta oikealle raiteelle. Usean kymmenen vaunun mittaista vaunuletkaa oltiin peruuttamassa puutavarakasan viereen
Marjut Lehto Koulunkäyntiä metsässä Kainuun Korpinaiset haluavat levittää luonnossa liikkumisen ilosanomaa. Teeman löydät myös lehden verkkopalvelusta: METSÄ TEEMa www.sotkamolehti.fi SOTKaMO-LEHTI Erilaista: Teemaviikolla hyödynnettiin koulua ympäröivää luontoa. >> 14 Erätaidot tuttuja naisille Metsäkoneille riittää töitä ja lisääkin olisi, mutta koneille on vaikea löytää tarpeeksi kuljettajia. >> 15 Suomussalmella toimivan Karhulanvaaran koulun oppilaat viettivät kouluviikkoa luonnossa ja ohjelmaan kuului muun muassa majan rakentaminen. >> 12 Työvoimaa tarvitaan lisää
Maan vettyminen vähentää kitkaa. Hankkeen luontokohteet ovat suurimmilta osin erilaisia kuin Hossa. 050 438 0972. Metsiemme monimuotoisuus ja monikäyttöisyys hämmästyttävät joka kerta. Esimerkiksi nykyään suosittu polkujuoksu olisi mahdotonta, jos metsässä ei olisi polkuja, joilla ei ole pahoja esteitä. Hossan nimeäminen kansallispuistoksi on vaikuttanut positiivisesti kävijämääriin, mutta suuret massat tuovat omat ongelmansa. Polkuihin ja eroosioon liittyvien vaikeuksien ratkaisemiseen on saatu inspiraatiota ulkomailta. Poluille pelastusta ulkomailta Eroosio . Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Päätoimittaja Sirkku Rautio, p. Tämän kesän ja alkusyksyn tarkoitus onkin ollut aloittaa Pienellä Karhunkierroksella pienen idean testaus, jonka toimme mukanamme Pohjois-Irlannista. Metsästä on moneksi. . Siitä kuitenkin vallitsee suhteellisen suuri yhteisymmärrys, että metsät ovat Suomelle tärkeitä. Eroosioon kuuluu maa-aineksen kulutus, kuljetus ja kasaantuminen jään, veden tai tuulen vaikutuksesta. Kävelijät, juoksijat ja pyöräilijät aiheuttavat kaikki vaihtelevasti eroosiota. Polut kuluvat eri tavalla erilaisten käyttäjien takia. Alue oli selvästi hoidettua talousmetsää, mutta siellä ei ollut tehty pitkään aikaan mitään. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Päätoimittaja Pekka Lassila, p. Irtain maa-aines pysyy paikoillaan jyrkillä rinteillä vain, jos sitä paikallaan pitävä kitkavoima on suurempi kuin siihen kohdistuva painovoima. Hakkuuaukeita, taimikoita, uudistuskypsää männikköä, vanhaa metsää ja tienvarren pusikoita. Halata puuta, jos siltä tuntuu. Ascent on kolmivuotinen hanke, jossa on mukana luontokohteita Suomesta, Norjasta, Islannista, Irlannista ja Pohjois-Irlannista. Irtain maa-aines pysyy paikoillaan jyrkillä rinteillä vain, jos sitä paikallaan pitävä kitkavoima on suurempi kuin siihen kohdistuva painovoima. Sekä Hossassa että muissa hankkeen kohteissa on samankaltaisia ongelmia, joista kasvava käyttö on monen syynä. Luontotoimittaja ja -kirjailija Kimmo Ohtonen muistutti Paljakan Erätulet -tapahtumassa tärkeästä asiasta: Suomessa kaikki pääsevät luontoon ja metsään. Metsien poistaminen rinteiltä altistaa niitä vyöryille, koska puiden juuret pitävät tehokkaasti maata paikallaan Hirvikärpäsiä kohtaan tuntemastani inhosta huolimatta uskaltauduin reippailemaan metsään. Siellä tuli tunne, että nyt ollaan ns. 044 332 5320. Tarkoitus on vaihtaa kestävän retkeilyrakentamisen parhaita käytäntöjä. Vaikka Hossassa ei ole yhtä suuria korkeuseroja, on sielläkin kohdattu samanlaisia haasteita. – Hossassa on nyt ollut suurta kävijämäärän kasvua, ja erityisesti polusto kuluu. Juostessa vastaava voima on vielä suurempi, sillä nopeampaa etenemiseen tarvitaan enemmän voimaa, maahan syntyy ”kuopimisjälkiä”, kerrotaan Hanna Villan Maastopyöräilyn luontoa kuluttavat vaikutukset -raportissa. Ihannemetsiä on yhtä monta kuin on ihmistäkin. Erityisesti eroosioon ja roskaantumisen pyritään löytämään ratkaisuja kaikissa kohdemaissa. – Ongelma on se, että kun ihmiset alkavat oikoa metsässä, niin polun linjaus muuttuu. – Kävelijän maanpintaan kohdistama voima on pistemäinen ja sijoittuu lähinnä askeleen päkiällä tehtävään potkaisuvaiheeseen. Tämä ei kuitenkaan ole ollut ongelma, ja Hossasta on haettu myös ratkaisuja hyvinkin erilaisiin ympäristöihin. Esimerkiksi Irlannin kohde on Mount Errigal ja Norjan Trolltungavuori. Automatkan ja kävelyn aikana ehti nähdä monenlaista metsää. Tällöin liikkumisen aikaansaamiseksi tarvittava voima kohdistuu hyvin pienelle alueelle ja voi näin aiheuttaa suhteellisen paljon vahinkoa. . Metsä ei kysy, kuka olet ja mitä täällä teet. Veden valuminen ja maan muuttuminen mutaiseksi on näissä paikoissa ongelma. Suuret kävijämäärät johtavat ongelmiin myös ulkomailla. Kansainvälinen hanke on tarjonnut ratkaisuja Hossan polkujen eroosioon. Tietenkin polkuja muodostuu, kun metsässä kuljetaan, mutta on melkoinen homma toimia pioneerina, joka tallaisi reitit maastoon. Täysin luonnontilaista metsää on nykyään vaikea löytää, sillä ihminen on käyttänyt metsiä tavalla tai toisella joa vuosituhansien ajan. Eräs pohjois-irlantilainen rangeri pohtikin, voitaisiinko heillä käyttää samanlaista ratkaisua, ja miten ohjata vettä pois rinteestä. . Millaista metsän pitäisi olla. Vastaus riippuu siitä, keneltä kysytään. . On vaikeaa ennustaa miten kävijämäärä kehittyy, ollaanko nyt huippukohdassa vai jatkaako kävijämäärä kasvuaan edelleen, kertoo projektipäällikko Anu Hjelt Metsähallitukselta. 10 METSÄ SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Pitää miettiä, miten saataisiin maisemoitua väärä linjaus, ja varmistaa että ihmiset pysyvät varsinaisella polulla. Riisitunturilla on sorastuksella pyritty pitämään polku kunnossa ja kuivana. Topografisia eroja siis löytyy. Iltaretki oli miellyttävä kokemus. . oikeassa metsässä. – Muilla on paljon vuoristomaisia kohteita. Kustantaja: SLP Kustannus Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani MeTsähalliTus / sirke seppänen Hossan polut ovat olleet kovassa käytössä sen jälkeen, kun Hossasta tuli kansallispuisto.. Luonto onkin monelle paikka, jossa voi hengähtää hetkisen arjen rooleista ja vaatimuksesta. Sellainen valoisa rinteen päällys, jolla kasvoi sopivan harvassa vanhoja pitkiä petäjiä. Ja onhan siitä metsien muokkautumisesta iloakin. Se ottaa jokaisen vastaan samalla tavalla. syyskuuta 2018 Viivi Koivistoinen viivi.koivistoinen@slpmedia.fi Kansallispuisto Hossassa tehdään kansainvälistä yhteistyötä kestävän retkeilyrakentamisen parissa. Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Metsän monimuotoisuus hämmästyttää joka kerta Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Päätoimittaja Timo Kyllönen, p. Islannissa ja Pohjois-Irlannissa on kaksi kohdetta kummassakin: Úlfarsfell ja Eldhraunin laavakenttä Islannissa ja Slieve Donardja Slieve Gullion -vuoret Pohjois-Irlannissa. 0400 456 848. Hyrynsalmen puolella oli pieni alue vanhaa talousmetsää. Yksi hakee koskematonta erämaata, toinen kiertää katsomassa metsäkoneen työhelyä
Runsaan lumikuorman puille tekemät vahingot metsissä nousevat Kainuussa kymmeniin miljooniin euroihin. syyskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 11 TÄRKEÄ TIEDOTUS METSÄNOMISTAJILLE KAINUUN METSÄNHOITOYHDISTYKSILTÄ! Meillä metsänomistajat päättävät ja toimihenkilöt toteuttavat! www.mhy. Huomio metsänomistaja! Heikki Kela p. Metsäkeskuksen mukaan metsävakuutus on harkitsemisen arvoinen riskienhallintakeino kaikille metsätalouden harjoittajalle. Korvattavalle vahingolle on alaraja. Puukauppoja tehdään tänä vuonna ennätysmäärä Kainuussa. Ota yhteyttä lähimpään Metsänhoitoyhdistykseen Viime talvena kainuulaiset saivat kokea, miten nopeasti metsään voi aiheutua mittavat tuhot luonnonolojen takia. Täyden palvelun metsätoimisto METSÄSUUNNITELMAT HOITOSOPIMUKSET PUUKAUPAT TAIMIKOIDEN HOIDOT METSÄNUUDISTAMISET TIEJA OJAHANKKEET TILA-ARVIOT TIEISÄNNÖINTI KIINTEISTÖNVÄLITYS Kuhmo Sotkamo Kainuuntie 86, 88900 Kuhmo Kainuuntie 3, 88600 Sotkamo Puh. Nostamme kuntan käsityönä, jolloin maanomistaja saa siitä parhaan tuoton ja jälki on siistiä. Kuntta nostetaan ennen hakkuita. Puukauppaa vaudittavat lumituhot sekä lisääntynyt puunkysyntä. 050 567 1896 Metsäkoneasentaja Lisätietoja: ossi.reis@riveria.fi, p. Metsävakuutuksen korvaukset ovat ennakonpidätyksen alaista tuloa.. Metsävakuutuksen piirissä ovat tavallisesti puustolle, hakatulle puutavaralle ja istutetuille taimille ja taimikolle synMetsävakuutus on keino hallita riskejä tyneet vahingot. Yleisin tuhojen aiheuttaja ovat myrskyt. 0400 287 221 tai suomenkunttapiha@gmail.com Hyryntie 40 l 88900 KUHMO Tuhkakoe Pelso, männyn kasvu tuhkalannoituksen jälkeen. Kuntan nostoon sopivat parhaiten valoisat, puolukkaja mustikkavaltaiset, vähintään 2 ha:n kokoiset mäntykankaat. Tuhoissa metsän ja siitä saatavan puutavaran arvo alentuu tai menetetään kokonaan. 050 560 4267 RIVERIA.FI Valtimo Tule opiskelemaan metsäalan ammatteihin! Haku koulutukseen ajalla 3.–21.9.2018: koulutuskalenteri.fi Valtimo joensuu aloitus 22.10.2018 Voit kysyä lisää: Tommi Anttonen, p. Metsävakuutusmaksun voi vähentää metsäverotuksessa. 050 547 1008 tai hakuneuvonta@riveria.fi tai 013 244 3000 Katso metsäalan koulutustarjonta: koneopit.fi Etsimme kuntan nostoon sopivia alueita Ylä-Kainuun alueelta. Asiantuntijoiden mukaan noin puolella kainuulaisista metsänomistajista on metsävakuutus. Vakavan tuhon, kuten myrskyn tai metsäpalon jälkeen metsän kasvattaminen joudutaan aloittamaan alusta. 044 524 8717 vesa.vaisanen@metsakontio.fi heikki.vaisanen@metsakontio.fi www.metsakontio.fi Metsäkoneenkuljettaja Lisätietoja: jyrki.vaisanen@riveria.fi, p. Kuitupuun tarpeen kasvaessa on huolehdittava, ettei arvokasta tukkipuuta mene kuitupuukasaan. 044 524 8716 Puh. Tiistaina 4. 050 364 1116 Metsuri-metsäpalvelujen tuottaja Lisätietoja: marja-liisa.jyrkinen@riveria.fi, p. Vakuutuksella voidaan varautua äkillisiin ja ennalta arvaamattomiin luonnontuhoihin kuten myrskyihin ja metsäpaloihin. Leimikot kannattaa kilpailuttaa metsänhoitoyhdistyksillä on käytössään nykyaikaiset kilpailuttamisen välineet ja osaaminen apteerauksen valvontaan
Koneyritysala työllistää Haverisen mukaan Kainuussa vähintään 500 henkeä. Onko työn yksinäinen luonne vai jokin muu, mikä tässä ei kiinnosta. Kainuun Koneyrittäjien puheenjohtaja ja kuhmolaisen Hakka Oy:n yrittäjä Markku Haverinen sanoo, että hänen tietojensa mukaan esimerkiksi Kuhmossa ei ole tällä hetkellä ainoatakaan motokuskia vapailla markkinoilla. Onko työn yksinäinen luonne vai jokin muu, mikä tässä ei kiinnosta. (AK20) (600 m 2 ) 249 € PoLKUPYöRäT RUoHoNLEIKKURIT 899 € FS 460 C-EM K Kevytkäynnistys, M-Tronic moottorinohjaus, lyhyellä akselilla metsätöihin, 45,6 cm 3 , Sthil 2-mix moottori, 2,0 kW/2,7 hv, 8,4 kg KAIKKI VARASToSSA oLEVAT. – Tässä työtilanteessa olisi mahdollisuus kasvattaa yritystä, mutta se ei nyt onnistu, Hakka Oy urakoi Metsähallitukselle ja tekee lisäksi aliurakkaa Stora Ensolle. Metsäkoneenkuljettajalta vaaditaan Markku Haverisen mukaan sekä tarkkuutta että ripeää työotetta. 044 348 0271, Teemu p. – En tiedä mikä siinä on. Työtä hän pitää varsin hyvänä sellaiselle, joka haluaa asua näillä seuduilla. Kainuusta heitä oli yhteensä 15, Kuhmosta 4. 044 288 5597, info@ht-era.fi, www.ht-era.fi Palveleva eräliike Sotkamon keskustassa. Esimerkiksi Hakka Oy:ssä metsäkoneenkuljettajat työskentelevät kahdessa vuorossa. – Kuljettajalta vaaditaan taitoa tehdä pienimuotoiset remontit, kuten öljynvaihdot, kouran rasvaukset ja letkunvaihdot. Työvoimapula rajoittaa kainuulaisten metsäalan yritysten kasvumahdollisuuksia, sanoo Kainuun Koneyrittäjien puheenjohtaja Markku Haverinen. Jonkinlainen imagonkohotus olisi tarpeen, sillä jos alalle olisi tulijoita, heille riitäisi töitä. Töitä kyllä riittää, Haverinen sanoo. Palkkaukseen tehtiin jokin vuosi sitten aika isot korotukset, ja se on ainakin teollisuuden keskitasoa, ehkä vähän korkeampikin. Markku Haverinen tietää, että esimerkiksi Kuhmosta ei enää hakeudu opiskelijoita alalle samalla tavalla kuin aikaisemmin. 12 METSÄ SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. – Kuhmossa alan yritykset työllistävät kaupungin ja sahan jälkeen varmaan eniten väkeä, Haverinen arvioi. – Tessin mukaisesti työntekijät saavat myös ajaa työmaille työnantajan autoilla. -25 % -20 % BR 500 , TODELLA TEHOKAS PUHALLIN Varustettu äänenvaimentimella, 4-MIX moottori, lukitusvipu puhallusnopeudelle, 64,8 cm 3 599 € – SYKSYN MERKIT BGA 56 AKKUPUHALLIN sis. Vuorot ovat 8-tuntisia, mutta halukkaat saavat tehdä 9-tuntista päivää tienestimielessä. Myös verkossa www.ht-era.fi TERVETULOA! Löydät meidät myös facebookista Retkeilyn, metsästyksen ja kalastuksen erikoisliike Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kainuussa on pula metsäkonekuljettajista. Haverinen arvioi, että yrityksen koneenkuljettajien keskimääräinen työmatka on 30 kilometriä. Hän ei tiedä, miksi ala ei vedä, mutta arvelee jonkinlaisen imagonkohotuksen olevan tarpeen. – Jos haluaa tehdä töitä ja asua täällä, niin tämä on ihan kuningashommaa. Kuten monilla muillakin aloilla Kainuussa, työntekijäpula on kasvun este myös metsäkonealalla. Sekin on mielestäni aika hyvä etu, Haverinen miettii. Parhaimmillaan Valtimolle tuli pelkästään Kuhmosta kokonainen luokallinen opiskelijoita. Pitäisi myös pystyä ajamaan lavettia, mutta sitä ei voi vaatia, kun kaikilla ei ole kortteja, Haverinen luettelee. – Minä ottaisin heti yhden motokuskin, jos jostakin saisin, Haverinen sanoo. 20 min. Hän kertoo miettineensä, että kuinka paljon ala on esillä yläkoulujen oppilaanohjauksessa. Koneala mielletään monesti pitkien työpäivien ja -matkojen alaksi, mutta se mielikuva ei välttämättä pidä enää paikkaansa. syyskuuta 2018 Kainuuntie 32, 88600 SOTKAMO, avoinna: ma-pe 10-18, la 9-13 Henri p. – Täällä työmailla saisi tulla vierailemaan, ja ehkä sitä itsekin voisi käydä puhumassa koulussa, jos kutsuttaisiin. Koulutuspäällikkö Tommi Anttonen Valtimolla metsäkoneenkuljettajia kouluttavasta Riveriasta kertoo, että metsäalalle on tulijoita, sillä koulussa aloitti syksyllä ennätykselliset 58 uutta opiskelijaa. Yrityksellä on neljä korjuuketjua ja yrittäjän lisäksi 17 työntekijää. Hän sanoo, että koulunpenkiltä tulevilla kuskeilla on erittäin hyvä tietopohja, ja harjoittelussa opitut käytännön työn taidot syvenevät nopeasti työelämässä. akku ja laturi 2,1 kg, käyttöaika n. Yrityksen kaikki kalusto on Kuhmossa, joten työkohteet ovat pääsääntöisesti 10–70 kilometrin päässä kaupungilta. Anttonen ei halua neuvoa yrittäjiä siinä, miten he saisivat työvoimaa, mutta hän tuo keskusteluun Markku Haverinen kuhmolaisesta Hakka Oy:stä sanoo, että alaa vaivaa paha kuljettajapula. Tilanne on harmillinen, sillä takana on erinomainen korjuukesä, ja töitä näyttää olevan niin paljon kuin yritykset pystyvät tekemään. Metsäalalle kaivataan lisää tekijöitä A En tiedä, mikä siinä on
– Työ on vaativaa, ja työntekijöiltä odotetaan paljon muun muassa itsenäisten ratkaisujen tekemistä. 999 € 399 € HVa 440 199 € HVa 135 Husqvarna X-Cut Husqvarna XP® Power 2 UUTUUS Husqvarna 545FX/ FXT AUTOTUNE™ Nyt varusteena AUTOTUNE™ JÄLLEENMYYJÄ Pysyy terävänä Venyy vähemmän Leikkaa tehokkaasti Säädettävä ja ergonomisesti muotoiltu kahva takaa parhaan käyttömukavuuden AUTOTUNE™ Aina optimaalinen moottorin suorituskyky Rikastinvipu on korvattu käynnistinpainikkeella TAKUU JA KÄYTTÖTURVA JOPA 3 VUOTTA! * *Tankkaamalla Husqvarnan alkylaattipolttoainetta saat uudelle Husqvarnan bensiinikäyttöiselle koneelle ylimääräisen 12 kk:n käyttöturvan. KOKO ASU NYT 469€ Turvahousut 310 € Pusero 259 € HUSQVARNA 543 XP ® G Erinomaista suorituskykyä ja ergonomiaa ammattilaatua arvostavalle. Magneettinen lukkotapin pidike helpottaa terän vaihtoa TESTATTUA HUSQVARNASUORITUSKYKYÄ www.husqvarna.fi. Pyydä tarjous alueesi ostomieheltä: Jukka Pulkkinen; Kuhmo, Nurmes, Valtimo ja Lieksa Puh. 45,7 cm 3 2,2 kw 8,4 kg HuSQVaRna 545FXT auTOTune Raivaussaha tehokkaaseen metsän raivaamiseen. 69 € VAIHTOTARJOUS! TEE RASKAASTA TYÖSTÄ KEVYEMPÄÄ. 700 € NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! HUSQVARNA-teräpaketti Alkuperäinen Husqvarna. Kajaani 18.10. Timo Kyllönen kuitenkin yhteiskunnallisen näkökulman. Hänen mielestään silläkin on suuri merkitys, että minkälainen suhtautuminen yrittäjillä on omaan työhönsä. Tiistaina 4. 040 776 3068 juha.malinen@kunttapiha.fi • vesakonleikkuut • lanaukset • hakkuut ja puukaupat • kaivinkonetyöt Kainuun metsänparannus p. Jonkinlainen imagonkohotus olisi tarpeen, sillä jos alalle olisi tulijoita, heille riitäisi töitä. Yhden koulutuksen hinta 20 €, sis. 2 ketjua ja terälevy. 2 ketjua ja terälevy. Kysymys on siitä, millä lailla nuorille ja myös aikuisille tarjotaan mahdollisuutta tutustua metsäalaan, Anttonen pohtii. syyskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 13 DIGILOIKKA METSÄASIOINTIIN -HANKKEEN TULEVIA KOULUTUKSIA Sähköinen puukauppa puukaupan perusteet, Kuutio.fi 5.9. LOCAL RETAIL ADAPTATION Vaihda uuteen Technical-asuun 100 € hyvitys, kun ostat Technical-turvahousut ja -puseron. 2 ketjua ja terälevy. 0500 137 012 Matti Mikitänjärvi; Hyrynsalmi ja Suomussalmi Puh. Magneettinen lukkotapin pidike helpottaa terän vaihtoa TESTATTUA HUSQVARNASUORITUSKYKYÄ TEE RASKAASTA TYÖSTÄ KEVYEMPÄÄ. Husqvarna X-Cut Husqvarna XP® Power 2 UUTUUS Husqvarna 545FX/ FXT AUTOTUNE™ Nyt varusteena AUTOTUNE™ JÄLLEENMYYJÄ Pysyy terävänä Venyy vähemmän Leikkaa tehokkaasti Säädettävä ja ergonomisesti muotoiltu kahva takaa parhaan käyttömukavuuden AUTOTUNE™ Aina optimaalinen moottorin suorituskyky Rikastinvipu on korvattu käynnistinpainikkeella TAKUU JA KÄYTTÖTURVA JOPA 3 VUOTTA! * *Tankkaamalla Husqvarnan alkylaattipolttoainetta saat uudelle Husqvarnan bensiinikäyttöiselle koneelle ylimääräisen 12 kk:n käyttöturvan. Ota koulutuksiin mukaan oma kannettava tietokone tai tabletti. Kajaanin Metsätori Renforsin Rannassa metsämessut, luentoja metsästä, kiertoajelua tehdasalueella, kahvitarjoilu Koulutukset klo 12.00 16.00. Kuntta nostetaan ennen hakkuuta. kahvitarjoilut. 0500 202 325 Harri Tegelberg; Kajaani, Paltamo, Ristijärvi, Puolanka ja Vaala Puh. Kajaani Maanmittauslaitoksen sähköiset aineistot 16.10. 040 776 3068 Etsitään kuntan nostoon sopivia metsäalueita Nostoon sopivat puustoltaan harvahkot mäntykankaat, joissa hyvä puolukka-mustikkavarvikko. edun arvo 135 €. LOCAL RETAIL ADAPTATION Vaihda uuteen Technical-asuun 100 € hyvitys, kun ostat Technical-turvahousut ja -puseron. Kuhmo 24.10. 69 € VAIHTOTARJOUS! SYKSYN SÄVELET Technical-kypärä kaupan päälle. LOCAL RETAIL ADAPTATION Vaihda uuteen Technical-asuun 100 € hyvitys, kun ostat Technical-turvahousut ja -puseron. 700 € NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! HUSQVARNA-teräpaketti Alkuperäinen Husqvarna. 700 € NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! HUSQVARNA-teräpaketti Alkuperäinen Husqvarna. Lämpökahvat, Balance XT-ammattivaljaat. 050 300 7756 www.kuhmo.eu Metsänomistajat, ostamme tukkivaltaisia leimikoita www.kunttapiha.fi 040-776 3068 www.kunttapiha.fi p. Suomussalmi Lisätietoja ja ilmoittautuminen: www.metsakeskus.fi/tapahtumat tai puh. 69 € VAIHTOTARJOUS! TEE RASKAASTA TYÖSTÄ KEVYEMPÄÄ. 325, 1,3/1,5 mm, 13” VAIN 49€ Norm. Sotkamo 11.9. Ota yhteyttä Juha Malinen p. Arvostuksen soisi näkyvän myös julkisuudessa, että metsissä tehdään hyvää työtä. Suomussalmi Metsänomistajan mobiilisovellukset karttamerkinnät, tilaja kuviorajat 13.9. – Toivoisin, että katsottaisiin pitkäjänteisesti metsätalouden mahdollisuuksia tarjota runsaasti töitä kaikilla niillä paikkakunnilla, joissa metsiä hyödynnetään. 325, 1,3/1,5 mm, 13” VAIN 49€ Norm. Metsäomistaja saa kuntasta tuottoa. NYT 630€ Norm. Kuhmo 25.9. KOKO ASU NYT 469€ Turvahousut 310 € Pusero 259 € HUSQVARNA 543 XP ® G Erinomaista suorituskykyä ja ergonomiaa ammattilaatua arvostavalle. KOKO ASU NYT 469€ Turvahousut 310 € Pusero 259 € HUSQVARNA 543 XP ® G Erinomaista suorituskykyä ja ergonomiaa ammattilaatua arvostavalle. 050 356 4956 / Heikkinen 10.11. Puolanka 27.9. 044 332 5855 • tuhkanja apulannanlevitykset • ojaja tiesuunnitelmat • Kemara hakemukset Markku Haverinen kuhmolaisesta Hakka Oy:stä sanoo, että alaa vaivaa paha kuljettajapula. AutoTune varmistaa aina optimaalisen moottoritehon. NYT 630€ Norm. – Jos mennään kysymään peruskoulun päättäviltä, että mitä muistatte peruskoulusta, saattaa vastauksena olla jokin erilainen koulupäivä, kuten retki luontoon tai teollisuusyritykseen. 325, 1,3/1,5 mm, 13” VAIN 49€ Norm. NYT 630€ Norm. Hän sanoo, että koulujen tavalla suhtautua metsään, metsätalouteen ja alan työpaikkoihin on suuri merkitys
Metsässä on kiva liikkua. Myös eläimet ovat tärkeitä. Se on tavallaan kuin kirkko. Reissussa saaliin saaminen ei ole pääasia, sanovat Inkala, Juntunen ja Kuvaja. Luonnon puhtaus on erityisen tärkeää ja arvokasta. – Luonnosta ravintonsa kerännyt tietää, missä eläin on kasvanut ja maut ovat erilaisia, he sanovat. Asuessani Helsingissä ja Ranskassa en harrastanut luonnossa liikkumista. eLias KasKeLa www.kuhmolainen.fi www.sotkamolehti.fi www.ylakainuu.fi. Mikä sinulle on arvokkainta metsässä. PerTTi GranqvisT Esko Korhonen, Vuokatti. Syksyisin tulee käytyä kerran viikossa metsässä liikkumassa, talvella vähemmän. Naisten omia metsästysporukoita on vielä harvassa ja Kainuun Korpinaiset sanovat, että naiset sopivat hyvin mukaan miesten porukkaan, jolloin erillistä naisten ryhmää ei tarvita. Koska luontoharrastus on nyt muodikasta, naisten järjestämille leireille on ollut kymmeniä ilmoittautuneita. Siitä on muodostunut elämäntapa, joka on toisilla säilynyt läpi elämän ja toisilla aktivoitunut paluumuuton jälkeen. MarjuT LehTo Iida Latvajärvi, Suomussalmi: Rauha. Inkala, Suvi-Tuuli Juntunen ja Outi Kuvaja ovat kuuluneet Kainuun Korpinaisten yhdistykseen reilun 1,5 vuoden ajan. Rauhallisuus, marjat ja sienet. Suomussalmelaisella Pia Inkalalla nuoruuden harrastus jatkui vuosien tauon jälkeen. Metsästystä kuuluu rajoittaa riistaeläinkannan ollessa pieni, esimerkiksi hirvenmetsästyksessä olisi hyvä pitää vuoden tauko tietyissä paikoissa. Metsästys ja kalastus on muuttumassa naisten ja miesten yhteiseksi harrastukseksi. Kestävän metsästyksen oppeja naiset ovat saaneet seminaareista. syyskuuta 2018 Majoitusmahdollisuus Perusmajoitus mökeissä 3-4 henkeä/mökki. Luonnossa pystyy hengittämään raikasta ilmaa, unohtamaan työkiireet ja irtautumaan omasta arjesta. Menen metsään hiljentymään. Veeti Pyykkönen, Suomussalmi: Isot puut, joihin on hyvä kiipeillä. Viikoittain tulee käytyä metsässä liikkumassa. Metsä tuo myös tuloja maanomistajalle. 040 536 1609 Pia Inkala (takana) ja Suvi-Tuuli Juntunen ovat mukana toiminnassa, jossa kuka tahansa nainen voivat lähteä heidän mukaansa kalastamaan, eräretkelle ja metsästämään. Kursseilla ollaan yksinkertaisten asioiden äärellä. Kaikki aikuiset eivät ole kiinnostuneita luonnossa liikkumisesta, mutHanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Metsässä liikkuminen ei ole Kainuun Korpinaisille vain harrastus. – Mukavaa on hiljaisuuden jakaminen. – Kun palasin asumaan Kainuuseen, halusin päästä luontoon. Juha Pääkkönen p. Peruspaketti kolme yötä sisältää majoituksen, aamupalan, lounaan, kahvit, päivällisen ja päivän päätteeksi savusauna. 050 523 2044 ari.innila@gmail.com KUHMON METSÄPALVELU OY OSTAA kasvatusja uudistushakkuuleimikoita. KYSYIMME kanssa nuorina. eLias KasKeLa Kosti Piirainen, Kuhmo: Retkeily, marjastus ja metsästys. Kun ikää on tullut lisää, luonto, rauha ja puhtaus ovat tulleet tärkeämmiksi asioiksi, Inkala sanoo. PerTTi GranqvisT Taimikonhoitotyöt Myydään kuivaa koivupilkettä Mökkitalkkarin palvelut T:mi Ari Innilä | Kuhmo p. TULE HIRSIKURSSILLE 20.-23.9.2018 LENTIIRAN LOMAKYLÄÄN HIRSITYÖN PERUSTEKNIIKAT PUUN KAADOSTA SALVOSTUKSEEN Kurssipaikka Lentiiran Lomakylä, Petäjäniementie 121, 88930 Lentiira Opettajana Pölökynveistäjä Hannu Kyllönen Lisätietoa ja ilmoittautumiset Petri Heikkinen 050 585 1210 sales@lentiira.com Hannu Kyllönen 040 504 7135 polokynveistaja@gmail.com Ilmoittautumien 6.9.2018 mennessä. Naiset kertovat, että heidän lapsensa ovat niin tottuneita hirvenlihan syöntiin, että kaupan jauheliha ei maistu hyvältä. Luonnossa toimiminen antaa itsevarmuutta, koska selviytymistaidot ovat hallussa: tulenteko, leiriytyminen, metsästys ja kalastus kuuluivat jo nuorena monen korpinaisen osaamiseen. Nyt naiset ovat mukana hirviporukassa ja metsästysseuraan liittymisen kynnys on madaltunut. He haluavat oppia erätaitoja, luonnossa liikkumista, marjojen ja sienien keräystä, ja tulla mukaan metsästysporukkaan. Tykkään seurata metsäpeurojen elämää. Matti Piirainen, Kuhmo: Puut, marjat ja sienet. Kun on hiljaista, niin siinä rentoutuu. Toiminnalle on ollut kysyntää. Myös puiden oksat, jotka ovat tippuneet maahan, niistä voi rakentaa majan. Sekä puhdas luonto. 14 METSÄ SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Jaetaan tietoa siitä, miten mahtava ”tavaratalo” metsä on ruokien raaka-aineiden osalta. Illalla nuotiotulilla kuuluu vain koiran läähätys, sanoo Kuvaja. Vielä silloin naisia ja nuoria oli apuna hirvenajossa, koska teknisiä apuvälineitä koirien haukun paikantamiseen ei ollut. Metsät ovat monelle myös elinkeino. MarjuT LehTo Pentti Kokkonen, Iisalmi: Luonto, marjat ja sienet. Kuvaja ja Inkala ovat aloittaneet metsästyksen isän, papan ja veljen Metsäharrastus on nyt muodikas Moni nainen on kiinnostunut riistaruokien syömisestä, aseiden käytön harjoittelusta ja erätaitojen opettamisesta lapsille
Teemaviikon hyödyiksi Mannermaa listaa muun muassa arkirytmin rikkoutumisen koulussa, erilaiset oppimiskokemukset, uusiin ihmisiin sopeutumisen sekä tavallisesta koulupäivästä poikkeavien aistimusten ja tunnetilojen syntymisen, unohtamatta tietoa ja taitoa, jota metsässä vietetty koulupäivä oppilaalle antaa. syyskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 15 Rantakatu 25 c 80100 Joensuu p. MarjuT LehTo ta heidän lapsensa ovat voineet kiinnostua metsästyksestä. Jari Sirviö 040 767 6931 Kainuu Erkki Lehtovaara 040 528 9206 Pielisen karjala Jari Hämäläinen 044 027 0681 Savo Ville Kettunen 044 539 0993 Ilomantsi Petri Sissonen 0400 172 417 Joensuun seutu Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Karhulanvaaran koululla Suomussalmella vietettiin viime viikolla metsäteemaista viikkoa. Kuvaja sanoo, että perheen teiniikäisetkin viihtyvät nuotiopaikalla ja pitkospuilla, kun lähtemisen vaikeus on selätetty. Heidät jaettiin niin, että jokaisessa ryhmässä oli oppilaita kaikilta luokka-asteilta. Mustikanpoimintapisteellä kerätyt antimet hyödynnetään myöhemmin. Kainuun Korpinaiset esittelevät toimintaansa Suomussalmen Taiteiden Yö -tapahtumassa Erätulilla Jätkänpuistossa 7. Koulun ympäristössä oli kymmenen toimintapistettä, joissa muun muassa tunnistettiin lajeja, opeteltiin trangian eli retkikeittimen käyttöä sekä eräkokkausta ja rakennettiin majaa. Ryhmissä isommat ovat huolehtineet pienemmistä, luokanopettaja ja koulunjohtaja Kauko Mannermaa ja luokanopettaja Mikko Turunen kertovat. – Lapset ovat tykänneet todella paljon. hanna Laukkanen hanna Laukkanen KORTTIKOULUTUSTA Kuhmossa Ilmoittautuminen ja lisätietoja: info@4u2.fi tai puhelimitse 0500 281 321 (Veijo) Koulutuspaikan osoite: Kainuuntie 126 (Monitori/alakerta), 88900 Kuhmo TIETURVA-1 KORTTI ti 11.9.2018 klo 8:00 – 16:00 TULITYÖ ke 12.9.2018 klo 8:00 – 16:00 TYÖTURVAKORTTI to 13.9.2018 klo 8:00 – 16:00 TIETURVA-1 KORTTI ti 9.10.2018 klo 8:00 – 16:00 TULITYÖ ke 11.10.2018 klo 8:00 – 16:00 TYÖTURVAKORTTI to 12.10.2018 klo 8:00 – 16:00. hanna Laukkanen Erätulilla voi kokea hiljaisuuden yhdessä. Viime talvena koululla oli Karhulanvaara tutuksi -teema, jossa käytiin läpi alueen historiaa. Tiistaina 4. Metsämatematiikassa puolestaan käytettiin hyödyksi metsästä löytyviä materiaaleja ja Satumetsässä syvennyttiin äidinkieleen luonnon helmassa. Pia Inkala (takana) ja Suvi-Tuuli Juntunen ovat mukana toiminnassa, jossa kuka tahansa nainen voivat lähteä heidän mukaansa kalastamaan, eräretkelle ja metsästämään. 0207 330 500 www.scanpole.com @scanpole Hyrynsalmi Kuhmo Nurmes KAJAANI Kiuruvesi Iisalmi Nilsiä Lieksa Ilomantsi KUOPIO JOENSUU Tervetuloa luotettaville puukaupoille! Ostamme pylväitä ja pylväsaihioiksi soveltuvia mäntyvaltaisia leimikoita kilpailukykyisin hinnoin. Rannassa soi musiikki ja tarjolla on maistuvaa ruokaa luonnosta. – Karhulanvaaran koulua ympäröivää luontoa kannattaa hyödyntää. MarjuT LehTo Metsässä tehtiin myös luontotaidetta. Erätaitoja voi opetella ilman vanhempia Korpinaisten lasten ja nuorten leireillä, jotka ovat olleet suosittuja, leireillä on ollut 17–20 osallistujaa Kainuusta ja Oulusta. syyskuuta kello 18 alkaen. Kouluviikko luonnon helmassa Satumetsässä luettiin Ilmari Kiannon Turjanlinnan satukirjaa
Takavuosien kaltaisia törmäyksiä metsiensuojelussa Metsähallitus on pyrkinyt estämään ottamalla käyttöön osallistavaa suunnittelua, jollaisia ovat luonnonvarasuunnittelu ja alue-ekologinen suunnittelu. METSO-suojeluohjelman painopiste siirtyy etelämmäksi. Esimerkiksi säästöpuiden jättämisen, vesiensuojelutoimien ja luontokohteiden säästämisen tapaisten rajoitustoimien kautta Metsähallitus on laskenut panostavansa talousmetsissään monimuotoisuuden lisäämiseen 35 miljoonaa euroa ja virkistyskäyttöön 13 miljoonaa euroa vuodessa. Metsähallituksen uusi ympäristöohje taas sisältää Pertti Tuomen mukaan tämän hetken parhaaseen tietoon perustuvan ympäristöohjeistuksen. Tätä edistää nyt Metsäkeskuksen Monimetsä-hanke, joka vielä syyskuun aikana järjestää myös Kainuun metsäammattilaisille koulutusta talousmetsien luonnonhoitoon. MarjaTTa Kurvinen. Nyt ohjelman toteuttamisen painopiste on siirtynyt Kainuusta etelämmäksi. Puukaupan avustaminen . syyskuuta 2018 Petri Korpela Metsäasiantuntija 044 239 3404 Huvilatie 1, 88610 Vuokatti www.mjmoilanen.fi Metsänomistajan apuna! . Metsien suojelussa on Niirasen mukaan syytä selvittää myös uusia keinoja, esimerkiksi Forest bank -rahoitusmallia, jossa maanomistajalle maksetaan vuokraa monimuotoisuuden huomioimisesta metsässään. Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Ympäristöministeriön ylijohtaja Ari Niirasen mukaan suora toiminta ei ole metsiensuojelussa enää tarpeen. Lisäksi on vielä muun muassa luontoja kulttuuriperintökohteita. Samoilla linjoilla on Metsähallitus Metsätalous Oy:n metsienkäyttöja suunnittelujohtaja Pertti Tuomi, jonka mukaan valtion metsistä on Kainuussa suojeltu jo kaikki luontoarvoiltaan arvokkaat metsät. Tukihakemukset . Talousmetsissä monimuotoisuus otetaan Niirasen mukaan nykyisin paremmin huomioon. – Kun on tiedossa, että joitain tahoja erityisesti kiinnostaa meidän hakkuu-, metsänhoitotai tienrakennuskohteet, osallistamme kyseisiä tahoja hyvissä ajoin, Tuomi sanoo. 16 METSÄ SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Kunnostusojitukset . Tila-arvio . Metsurityöt ja muut palvelut . Ympäristöministeriön ylijohtaja Ari Niiranen arvioi, että metsien lisääntyvä käyttö voi jälleen viedä metsäkeskustelua kohti konflikteja. Taimikonhoito Soita tai tule käymään! Kerromme lisää. Tieisännöinti . Valtion maaomaisuudesta lailla suojeltuja alueita on Kainuussa 17 prosenttia, ja Metsähallituksen omalla päätöksellä metsätalouskäytön ulkopuolella on neljä prosenttia. Huomio suojelusta talousmetsiin Kontiomäen raakapuuterminaalissa on nyt pitkät kuitupuupinot odottamassa kuljetusta. Se muun muassa velvoittaa jättämään kaiken kuolleen puun metsiin. Metsän uudistaminen . Metsäveroilmoitus . Metsäsuunnitelma . Yksityismetsien puolella vapaaehtoisuuteen perustuva metsien suojelu Metso-ohjelman kautta on osoittautunut Niirasen mukaan menestykseksi. Metsäteiden perusparantaminen ja rakentaminen . Monimuotoisuuden lisäämiseen pyrkii myös metsäteollisuuden lahopuukampanja yksityismetsissä. Metsäalan toimijat lisäävät nyt monimuotoisuutta talousmetsissä
syyskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 17 4.VÄLIERÄ Jymy vs. Arktisten Aromien mukaan kuivan kesän jälkeinen niukka puolukkasato toi haastetta kilpailuun ja marjasaaliit jäivät tänä vuonna maltillisiksi. . Tapahtuman järjestivät Arktiset Aromit ry ja Suomussalmen kunta. Ekokymppi selvittää erityisjätteen polttamista Jos erityisjäte käsiteltäisiin Kainuussa, säästäisivät jätteiden tuottajat vuodessa yli 146 000 euroa kuljetuskustannuksia. finaalipaikka katkolla. Ennen maakuntarahan myöntämistä Kainuun liiton maakuntahallitus halusi saada Ekokympiltä lisäselvityksiä. . Jopa heikkoina satovuosina luonnonmarjoja kypsyy noin 100 kiloa eli parikymmentä ämpärillistä jokaista suomalaista kohti. . Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi saa Kainuun liitolta tukea selvitykseen, joka koskee erityisjätteen pienpolttolaitoksen perustamista. . tule kannustamaan jymy voittoon! KATINKULTA Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Suomussalmella tavoiteltiin lauantaina marjastuksen MM-titteliä. Leena Kemppainen toinen Marjastuksen MM-kisoissa Sotkamolainen Leena Kemppainen ylsi Marjastuksen MM-kilpailussa toiselle sijalle omassa sarjassaan. Esimerkiksi julkisesta terveydenhuollosta lääkejätettä kuljetetaan Riihimäelle kahdeksan kertaa vuodessa kuljetushinnan ollessa 10 000 euroa. . . Aikuisten poimuri joukkuesarja: 1) Joukkue Ämmän Betoni: Jarmo Heikkinen, Pertti Räsänen, Reino Kela, Suomussalmi, 1,9 kg, 2) Joukkue Lapin Kulta, Ukraina 1,65 kg , 3) Pöhinä, Suomussalmi, 1,5 kg. . Nykyisin vaaralliset jätteet kuljetetaan Riihimäelle Fortumin omalla kalustolla. Lasten joukkuesarja: 1) Team Metsämarjat: Hilkka Ryyti, Henna Kyllönen, Aino Moilanen, Suomussalmi, 0,85 kg, 2) Marjan Poimijat Oy: Miska Mäkikokko, Mette Mäkikokko, Samuel Mäkikokko, Rovaniemi, 0,4 kg, 3) Villimarjat: Emilia Lappalainen, Amanda Moilanen, Väinö Ryyti, Suomussalmi, 0,2 kg. Aikuisten käsinpoiminta joukkuesarja: 1) Ukrainan joukkue: Marina Hogull, Jelena Moroch, Katerina, Ljublziche, Ukraina, 1,9 kg, 2) Vitis-tiimi, Piippola, 1,3 kg, 3) Näpäkät, Kuhmo, 1,2 kg. Tällaisia jätteitä ovat muun muassa lääkejätteet, sinistymisenestoaineella käsitelty puu, PAH-aineilla saastuneiden maiden pienerät ja romun käsittelyssä syntyvä, vaaralliseksi jätteeksi luokiteltava pölymäinen jae. ILkka koskInen/arkIsTo. Lääkejäte viedään nyt käsiteltäväksi Riihimäelle. Jos jätteet käsiteltäisiin Kajaanin Majasaaressa, työllistäisi kuljetus paikallisia yrityksiä, arvioi Ekokymppi. . Erityisjätteellä Ekokymppi tarkoittaa esimerkiksi terveydenhuollossa, hoivapalveluissa, rakennusja purkutoiminnassa sekä muussa teollisessa toiminnassa syntyviä erityisjätteitä ja vaarallisia jätteitä. Nuorten joukkuesarja: 1) Marjavarkaat: Joakim Lesonen, Vili Rinne, Pekka Heikkinen, Suomussalmi, 1,05 kg, 2) Lammasjärven pojat: Juha Huotari, Eetu Niiranen, Osku Niiranen, Suomussalmi, 0,5 kg. Jokamiehen oikeuksien ansiosta marjastaminen on kaikille mahdollista. Ekokymppi aikoo nyt ryhtyä testaamaan erityisjätteen käsittelyyn sopivaa pienpolttolaitosta, joka käsittelisi noin 600 tonnia jätettä vuodessa. Nykyisin nämä jätteet kuljetetaan Kainuun ulkopuolelle käsiteltäväksi, mistä jätteiden tuottajille syntyy pitkien kuljetusetäisyyksien vuoksi kuluja. – Päivän sankareiden lisäksi haluamme kilpailun avulla kiinnittää ihmisten huomion maukkaisiin ja terveellisiin metsämarjoihin. Klo 17.00 Hiukan stadionilla hanki liput verkkokaupasta www.jymykauppa.fi Otteluisäntä: LIPPUHINNAT Aikuiset 13 € opiskelijat 10 € eläkeläiset 10 € 13-18 vuotiaat 5 € alle 13-vuotiaat ja veteraanit ilmaiseksi. PATTU ENNAKKOMYYNTIPISTEET Sotkamo: Intersport Piipponen, Holiday Club Katinkulta, Break Sokos Hotel Vuokatti Kajaani: Prisma tiistaina 4.9. Sotkamolainen Leena Kemppainen sijoittui toiseksi naisten henkilökohtaisessa haravasarjassa poimittuaan 650 grammaa puolukkaa. Lisäselvitysten mukaan jätteiden tuottajat säästäisivät vuodessa yli 146 000 euroa, jos erityisjätteet kuljetettaisiinkin Majasaareen Riihimäen sijasta. Luonnontuotteiden vienti ja niihin kohdistuva kiinnostus kasvaa koko ajan. Naisten henkilökohtainen haravasarja: 1) Irina Ursiuil, Ukraina, 0,7 kg, 2) Leena Kemppainen, Sotkamo, 0,65 kg, 3) Arja Juntunen, Suomussalmi, 0,45 kg. Laitteisto sijoitettaisiin Majasaaren jätekeskuksen halliin. Muiden polttamalla käsiteltävien vaarallisten aineiden kuljetus julkisesta terveydenhuollosta Riihimäelle maksaa noin 89 000 euroa vuodessa. Voittosija kyseisessä sarjassa irtosi 700 grammalla. Laitoksen polttoaineena Ekokymppi käyttäisi kaatopaikkakaasua, josta vain pieni osa nyt tulee hyödynnetyksi. vs. . MarjuT LehTo TulokseT Marjastuksen MM-kisojen parhaimmat . Tätä kansallista harrastusta kannattaa ehdottomasti pitää vireänä ja hankkia sille uusia ystäviä, Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen toteaa. Kilpailussa kerättiin yhteensä runsaat 37 kiloa puolukkaa. Maakuntahallitus myönsi Ekokympin polttolaitosselvityksen kustannuksiin 50 prosentin tuen maakunnan kehittämisrahoista, kuitenkin enintään 117 000 euroa. Miesten henkilökohtainen haravasarja: 1) Ivan Hogul, Ukraina, 1,9 kg, 2) Hudgo, Ukraina, Ukraina, 0,95 kg, 3) Andrii Khazhii, Ukraina, 0,95 kg. . Suomalaiset metsämarjat ovat myös kaupallisesti merkittäviä. . Tiistaina 4. Rakennusja purkutoiminnassa syntyvän vaarallista, polttamalla käsiteltävän jätteen kuljetuskustannukset nousevat noin 48 000 euroon vuodessa
Raveihin tai hevosiin hän ei ole sotkeutunut. . Raino Kukkonen on perustanut Kouvolan Herkku Oy nimisen yrityksen. Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto 2014. Seuraavana aamuna Raino Kukkonen aloitti työt Kuopion Osuusmeijerillä meijeriauton kuljettajan apulaisena. . Pari vuotta myöhemmin Rainosta tuli kirjapainon omistaja. . Vaikka lääketiede on kehittynyt ja elinajan odote on noussut, kuolleisuus on silti pysynyt sadassa prosentissa. – Ei minulta päässyt, vaan opettajalta pääsi, oli Raino vastannut. Hallintomiesten ja johtajien nimet olivat väärässä paperissa. Kriittisiä vaiheita olivat muun muassa nimensä Germaton Oy:ksi vaihtaneen Kaslink Oy:n konkurssi ja Korialla tehtaan tuhonnut tulipalo. Neljäs ohje muistuttaa kuolevaisuudesta – Jotkut yrittäjät eivät malta jäädä eläkkkeelle. Kirjan päähenkilöön tutustuin hänen Sotkamossa ollessaan. Vaimo, kolme poikaa ja kaksi lastenlasta. Heikommalta olisi fyysinen terveys pettänyt tai järki lähtenyt. maaliskuuta 1951 syntyneestä Raino Juha Petteri Kukkosesta olisi voinut armeijan jälkeen tulla Hankkijan työntekijä. – Minun appiukko sanoi ihan samaa, Raino vastasi. Kaslink Foods Oy perustettiin 2001. Harrastuksistaan Raino Kukkonen nostaa ylitse muiden golfin. Käyntikortissa lukee nyt ”Tehtailija.” Viides ohje voisi olla se, että suunnitelmia voi muuttaa. Kaslink Oy perustettiin kesällä 1995. Mottona on, ettei aina voi voittaa, mutta aina kannattaa yrittää. 18 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. En ymmärtänyt mitään maitojauhetehtaan koneista ja laitteista, vaikka olin tehtaan mestari. . Kirjaa saatavana muun muassa Sotkamon Kirjakaupasta. Osmo Korhonen oli pitänyt kirjaa kaikista tuloista. Ensimmäiseksi ei pidä medialle kertoa keskeneräisistä suunnitelmista. Jäämistöä selviteltäessä näin todettiin olevan. Nyt Raino Kukkosesta on tehty kirja. Ei minkään pikkukioskin pitäjä, vaan kunnollisen kokoisen yrityksen. toukokuuta 1974 Raino Kukkonen aloitti Kainuun Osuusmeijerin maitojauhetehtaan mestarina. Mutta vain vähäksi aikaa, Raino Kukkonen vakuutti. Kuopion Hankkijalla ei töitä ollut tarjolla. A En ymmärtänyt mitään maitojauhetehtaan koneista ja laitteista, vaikka olin tehtaan mestari. . Sanoin hänelle, etten ole noita kaikkia elämän kriittisiä vaiheita tiennytkään. Sitä ennen Raino Kukkonen ehti kokeilla siitepölybisnestä muun muassa. Raino Kukkosen elämästä ei ole puuttunut vauhtia, eikä vaarallisia tilanteita. Elettiin vuotta 2017. Valtimon kunnassa Puukarin kylässä 18. . . Näin oli Rainonkin äiti vanhimman poikansa vienyt Puukarin kouluun ekaluokalle. Raviharrastuksen kannattavuudesta kysellään hevosten omistajilta ja pelaamista harrastavilta. Työskenteli ja asui Sotkamossa 1974-2005. Laitetaan ne ohjeet tähän lehtijuttuunkin. . Sata metriä käveltyään hän palasi takaisin ja pääsi meijerin isännöitsijän puheille. Muun muassa Pavel Rigasista tai siitäkin, kuinka golf-reissulla pojat kertoivat vitsiä Eino Poutiaisen tyttärelle Eino Poutiaisesta tietämättä sukulaisuussuhteesta. Toiseksi laskut pitää maksaa eräpäivänä tai sitten sopia maksuaikaa. Hän on yrityksen suurin omistaja. Modernin meijerin alasajo. . Jopa molempiin. Muutamat rahoituskuviotkin olisivat aiheuttaneet tavalliselle tallaajalle melkoisia sydämentykytyksiä. On siellä muitakin hauskoja juttuja. – Minulle tuli silloin tunne, että olen kasvanut kukkaruukusta yli. Meijerin toiminnan lopetus oli musta päivä Kainuun historiassa. Jos ei vitsejä, niin hauskoja juttuja kirjasta löytyy. – Vähän siis eläkesuunnitelmat muuttuivat. Meidän kylällä taitaa kaikilla muilla olla hevonen, paitsi meillä. Ilman näitä nimiä olisi 1906 perustettu Kainuun Osuusmeijeri yhä toiminnassa. Vaikeuksiakin on matkan varrella ollut. Hänen enonsa, Valtimon kirkonkylällä asunut taksiautoilija Osmo Korhonen oli laajasti alan harrastajien tuntema. Sitten alkoi maitosota, Maito-Pirkan ja Kainuun Meijerin toivoton yhteisyritys ja Valion leiriin palaamisen myötä yt-neuvottelut Sotkamossa. . Hänen poikansa omistavat ja johtavat Kaslink Foods Oy:tä. Myöhemmin entisiä aikoja muistellessa oli yksi Rainon veljistä kysynyt, että pääsikö Rainolta itku äidin jättäessä pojan kouluun. Raino Kukkonen. . Kirjassa Meijerimies vilahtelee tuttuja hahmoja sotkamolaisittain. . syyskuuta 2018 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Turhimmistakin tyypeistä on kirjoja kirjoitettu kuin Kaslink Foodsin Oy:n perustajasta Raino Kukkosesta. Vaiheita, jotka olisivat voineet johtaa fyysisen terveyden pettämiseen tai järjen lähtemiseen. Syntynyt 18.3. – Asun Valkealassa. Pesäpalloakin Raino seuraa, erityisesti tämän syksyisen Sotkamon päävastustajan Kouvolan katsomossa. Elettiin loppusyksyä 1995. Kirjassa Raino kertoo oppineensa tekemään kotitilallaan töitä. Molemmat ovat tehneet mahdottomasta mahdollisen. Raino Kukkonen ja Kaslink Foods Oy ovat elintarviketeollisuuden Einari Vidgrén ja Ponsse. Siltä varalta, etteivät kaikki yrittäjäksi aikovat jostain syystä hanki kirjaa luettavakseen. – Uskoisin osaavani vieläkin kengittää hevosen ja käyttää lypsykonetta. . Menot olivat jääneet kirjanpitoon merkitsemättä. Kolmas ohje muistuttaa totuudessa pysymisestä. Kirjan parasta antia on sujuvan ja mielenkiintoisen kerronnan sekä kuvituksen lisäksi kirjan loppupuolella Rainon antamat ohjeet nuorille yrittäjille. Sellaisesta ei 1960-luvun alussa Valtimon Puukarin kylällä kannattanut puhua. Yhden Rainon lähisukulaisista tiesin ja tunsin raviharrastuksen kautta. . Kuusilapsisen perheen vanhimman pojan oli tehtävä töitä. Vaan mitäpä mestari tekee itse nyt. Sitten oli alkanut tuntuakin siltä, että työhön tarvitaan avuksi oikea kirjailija. – Se työpäivä tuntui todella pitkältä. Omistaa nyt 3 prosenttia Kaslink Foods Oy:stä. . Haaveilemaan työnteon ohessa Raino kertoi sen verran ehtineensä, että hänestä tulisi liikemies. . Elämänkohtaloissa molemmilla miehillä on paljon samaa. Tänä syksynä julkaistu Raino Kukkosen elämästä kertova kirja ”Meijerimies.” . . Osmo Korhosella oli aikansa tunnettuja oreja, muun muassa Harppu, Iskon Usko ja viimeksi juoksijana kunnostautunut Keulakuva. Kauppakatua pitkin kävellyt Raino Kukkonen asteli Kuopion Osuusmeijerin ohitse. Kirja tutusta meijerimiehestä KuKa . Kävin sitten juttukeikallakin Kymenlaakson pääkaupunkiseudlla Rainon johtaman yrityksen lähdettyä nousukiitoon. Luettuani kirjan Meijerimies soitin Raino Kukkoselle. Opinnot jäivät kesken, kun 2. Kului 30 vuotta ennen haaveen toteumista. – Matkaa Helsinkiin on paljon vähemmän sieltä kuin Sotkamosta. . Hulluina olisivat pitäneet. Kirjan on kirjoittanut Jukka Behm. Kirjaa tehtäessä oli päätetty kirjailijan ja kustantajan toivomuksesta vitsien pois jättämisestä. ” PerTTi GranqvisT/arkisTo. – Noin 10 vuodessa rakensimme tyhjästä Kouvolaan vastaavan kokoisen meijerin, kuin Kainuun Osuusmeijeri Sotkamossa. . Kului yli 21 vuotta Kaslink Oy:n perustamiseen. . Muun muassa allekirjoittanut ja Ari ”Matlock” Korhonen, Jarkko Räty, Akke Virtanen, Tenho Hiltunen, Oiva Valjus, Heidi Valjus ja tietenkin Rainon vaimo Maire Kukkonen. . Eläkkeellä oleva yrittäjä. Sen lisäksi hiihdon, sulkapallon ja yleensä liikunnan. Kirjan tekeminen lähti Raino Kukkosen vitsikirjaharrastuksesta. 1951 Valtimolla. Niiden käyttöä ei opetettu koulussa. Ensin on käsky ja sitten käskyn selitys. Jutut olivat alkaneen rönsyillä Venäjänkauppaan ja sen kautta omaelämänkerrallisiin tapahtumiin. Ajan tavan mukaan 1950-luvulla äidit veivät lapset kansakouluun. . Raino Kukkonen kuvattuna 2004 Kaslink Foods Oy:n tuotantolaitoksen edustalla. Isä oli lähes työkyvytön, äiti teki 24/7-päivää. Kirjassa ne ova kuin katekismuksessa. Kouvolan seudulle Kukkoset muuttivat lopullisesti 2005. Kukkonen kertoi kirjoittaneensa 100 liuskaa vitsikirjaa. Toimintaansa aloittelevan Kouvolan Herkku Oy:n pääomistaja. Kuopion Osuusmeijeristä Raino meni Hämeenlinnaan meijerialan oppilaitokseen. Osmo Korhonen oli kertonut hänellä olevan tarkan kirjanpidon rahaasioista
syyskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 19 seurakunnat Lämpimät Kiitokset kaikille sukulaiset ja ystävät. Musiikkityö: To 6.9. 050 493 6770. Hänen mukaansa uusista lajeista koiravaellus vetää osanottajia ennakkotietojen mukaan jopa yllättävän hyvin. Lukemaan opetteleville ja jo itse lukeville lapsille on suunnattu lukukoiratuokiot, joita järjestetään syksyn aikana useampana iltana. Jorma Hynninen ja Esa Ruuttunen virsien äärellä. aloitusaika! (jatkossa 17–18.30). Lapsityö: Ti 4.9. Ti 11.9. Ei vastaanottoa.) Kirpputori lauantaisin klo 9–12 srktalossa. Ilmoittauduthan ruokailun vuoksi mahdollisimman pian. Lähetystyö: Ti 4.9. ja 1.11. Erityisesti lapsia on huomioitu kirjaston syksyn tapahtumien suunnittelussa. Rakas veljemme ja enomme Ilmo Olavi schrOderus s. Vuokatinranta: Pe 7.9. Samoilla poluilla ja samaan aikaan kaikki vaeltajat eivät toki liiku. Mukaan on tulossa esimerkiksi työporukoita. 08 6172 3527 kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, Salmelantie 1. klo 15 Vuokatin lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. Petri Kortelahti. Viikonlopun suosituimmat lajit ovat edelleen perinteinen Vuokatin Vaellus ja polkujuoksukilpailu Vuokatti Trail Challenge. Näistä tämän vuoden uutuuslajeja ovat metsäjooga, koiravaellus ja melonta. Kirjasto on avoinna lauantaisin klo 10–15, mutta lehtisali aukeaa jo tuntia aikaisemmin klo 9. Hellyydellä peittele ja levätä anna. Mukaan tullut metsäjooga taas sopii vaeltajien ja pyöräilijöiden rentouttavaksi harjoitteeksi ennen seuraavan päivän juoksu-, vaellustai pyöräilyosuutta. Kirsi Neuvonen Kirjastotoimenjohtaja Sotkamon kirjasto Kirjastossa tapahtuu syksylläkin Kirjaston talvikauden lauantai-aukiolot tulevat uudestaan voimaan. Rakenteelliseen sosiaalityöhön liittyen kirjaston vessoissa voi kuntalaiset nimettöminä tuoda esille niitä ongelmia, jotka heikentävät hyvinvointia Sotkamossa. Raamattuopetusta, musiikkia, myyjäiset ym. Kyselyyn voi osallistua syyskuun ajan. Täysihoito 100 €. klo 17 Syksyn sururyhmän ensimmäinen kokoontuminen kirkkoherranviraston kirjastossa. Järjestäjät odottavat paikalle jopa 2 000 osallistujaa. Pe 7.9. klo 11 Jumalanpalvelus, j. klo 9.30–10. Pyörällä ja koiran kanssa liikkuvat menevät osittain eri reittiä kuin vaeltajat. Tapahtuman kehittämisen taustalla on luontoliikunnan suosion nopea kasvu, kertoo Kainuun Liikunnan toiminnanjohtaja Teemu Takalo. Lorutuokiot pidetään kuukauden ensimmäisinä torstai-aamuina, eli 6.9., 4.10. Kyläilijöiden kokoontuminen Himmelin pääaulaan 12.30 alkaen. klo 13 Diakoniapiiri srk-talossa. 11.8.2018 Kaivaten sisaret perheineen sisarten lapset perheineen Kun ilta saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. HUOM! Uusi viikonpäivä ja kellonaika. Ti 4.9. klo 9–9.45 Kirkonrotan muskari koko perheelle kirkon yläsalissa. Ilm. Vilho Niskanen Kastetut: Aada Sofia Johanna Meriläinen Avioliittoon vihitty: Kalle Markus Kinnunen ja Mari Johanna Moilanen, Ari Erik Viljami Määttä ja Krista Sarianna Partanen Kuolleet: Eeva Marjatta Sivonen 86 v., Hilja Annikki Huusko 88 v., Jouko Juhani Salminen 69 v., Elvi Maria Schroderus 82 v. Lukukoirana toimiva australianpaimenkoira Selma odottaa innolla kuulevansa lasten lukemia uusia tarinoita. klo 12–13.30 Vauvakerho srk-talossa. To 13.9. Kirjastossa järjestetään yhdessä kansalaisopiston kanssa ilmoittautumis-ilta ma 10.9. Su 9.12. Heikki Korppi Rukoushetket: Ti klo 8 ja To klo 11. Hankkeeseen liittyy erilaisia kokeiluja uusien työmenetelmien kehittämiseksi. klo 18 Su 9.9. PeKKa LaSSiLa. klo 19 Soi, virteni! -konsertti Sotkamon kirkossa. Kiitämme osanotosta. Rakkaudella muistaen lapset ja lastenlapset perh. Paula Korva, piano ja urut. Kirjastossa käynnistetään lorutuokioita lapsille. Lauri Vartiainen, Petri Kortelahti ja Juhani Saastamoinen. 050 325 5209. klo 18.30 Rauhanyhdistyksen seurat Vuokatin kirkossa. Pääjuhla ”Suomen Raamattuopisto tänään” la klo 15, mukana mm. Kirjasto on avoinna lauantaisin klo 10–15, mutta lehtisali aukeaa jo tuntia aikaisemmin klo 9. Kerhonohjaajien siunaaminen. Lämmin kiitos osanotosta. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha saapunut sydämeen. sotkamo.helluntaiseurakunta.fi Monen sotkamolaisen toive toteutuu syyskuussa, kun kirjaston talvikauden lauantai-aukiolot tulevat uudestaan voimaan. Alkaa pe klo 18 ja päättyy su klo 15. Korhonen * 8.4.1936 Sotkamo † 17.8.2018 Sotkamo Emme pyytäneet luojalta päiviä lisää, vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää. -teeman mukaista esineistöä. Ke 5.9. Syyskuussa kirjaston aikuisten osastolla on esillä aikuissosiaalityön näyttely, jossa on sosiaalityön esitteitä ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta kirjaston kokoelmista. ”Matka halki Raamatun” -luennot alkavat ke 19.9. klo 9.30–11 Perhekerho srktalossa ja Vuokatin kirkossa. Vuokatin vaelluksen lisäksi luvassa on yövaellus, maastopyöräilyvaellus, koiravaellus, perhevaellus, melonta ja metsäjoogaa. Tuomo Tikkanen Su 9.9. klo 19. klo 16-19. – 9-. Koirien kanssa liikkuville reitti on hieman helpompi kuin vaeltajilla. klo 13 Kirkonkylän lähetyspiiri alkaa kirkkoherranviraston kirjastossa. klo 18 Naisten keskustelupiiri Raamatun äärellä srk-talon takkahuoneessa. Ke 12.9. Lehtisalin aukiolot laajenevat muutenkin loppuviikosta, eli lehtiä pääsee lukemaan torstaisin ja perjantaisin jo yhdeksältä. Kaipainen sanoo, että tapahtumasta on tarkoitus kehittää Vuokatin syksyn pysyvä aloitus. Ma 10.9. Tervetuloa mukaan. Ti 11.9. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 4.9. Pe 7.9. klo 12 Virsipiiri Turinatuvalla. klo 9–9.45 Kirkonrotan muskari koko perheelle kirkon yläsalissa. Teitte merkkipäivästäni juhlan. Huttunen o.s. Vuokatissa vaelletaan viikonloppuna – Pyrimme rakentamaan tapahtumasta monipuolisen viikonlopputapahtuman, kertoo Kainuun Liikunnan tapahtumapäällikkö Marita Kaipainen. Kansalaisopiston opettajia on esittelemässä kurssitarjontaansa kirjastossa. Su 9.9. sisarukset perh. ja tied. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ma ja ke klo 9–10 p. sukulaiset ja tuttavat Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Kirjaston tietokoneilla on mahdollista hoitaa ilmoittautuminen sähköisesti ja opastusta siihen saa tarvittaessa. Ohjelmavastuussa POMARkvartetti (Pekka Partanen, Olli Pautola, Martti Niskanen, Risto Rusanen). 050 493 6770 tai Riikka Pursiainen p. syyskuuta. Hiljaisuuden retriitti Rytilahden Majalla. Ensimmäinen lukukoirailta on 26.9. klo 10 Perhemessu Sotkamon kirkossa. Helena Kuja-Kanto p. klo 10–12 EU-ruokajakelu helluntaiseurakunnan tiloissa, Makkosentie 51. klo 11.30 Aikuisten kerho srk-talossa. Ke 19.9. Yleinen seurakuntatyö: Ti 4.9. Esillä on vanhoja valokuvia kouluruokailusta, keittoloiden ruokalistoja, historiallinen keittäjän asu ja vanha pulpetti, johon tehdään kattaus menneiden vuosien tyyliin. Näyttely liittyy Kainuun sote:n ISO SOShankkeeseen, jonka tarkoituksena on edistää kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointia ja osallisuutta sekä vähentää ja ennaltaehkäistä huono-osaisuutta ja syrjäytymistä. Lukemaan tulevia lapsia pyydetään varaamaan aika lastenosastolta. Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna. Pe 7.9. 24.2.1946 k. Tuotto Luterilaisen Kulttuurin Säätiölle. Ossi Hyvönen, p. Vuokatin vaellus on saanut ympärilleen muita liikuntatapahtumia ja kasvanut koko viikonlopun kestäväksi tapahtumaksi. (HUOM! Ke 12.9. klo 14 Eloseurat. klo 17–19. klo 18 Sana ja rukousilta, p. Halti Outdoor Weekend järjestetään Vuokatissa 7. Lokakuussa kirjaston vitriineihin laitetaan kouluruoka 70 v. To 6.9. Ke 5.9. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Pe 7.12. Ilmoittautumiset 7.9. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. – Samanhenkiset koiranystävät liikkuvat siinä yhdessä. Tiistaina 4. klo 13 Kyläilykeskiviikko Himmelissä. klo 12 Messu Vuokatin kirkossa, saarnaa Lauri Vartiainen, lit. klo 17.30 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. klo 10–13 Voimaantumispäivä Rytilahden Majalla. Tervetuloa kirjastoon. Kiitämme myös kaikkia Elviä hoitaneita. Tapahtuma kokoaa yhteen vaelluksen, polkujuoksun ja maastopyöräilyn harrastajat. Huom. mennessä Helena Kuja-Kanto p. Vaativin vaelluksista on 112 kilometrin pituinen ultrajuoksu vaarojen yli. Sunnuntainen rauhallisessa metsäympäristössä toteutettava jooga taas palauttaa kehoa edellispäivän rasituksista. Rakkaamme Elvi Maria schrodErus ent. klo 13 Hartaus, Iltakoti II
044 774 0400 pitopalvelu@sotkamo.net Parturit ja kampaamot www.sotkamolehti.fi frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo Suojärventie 2, Vuokatti P. Kutsukortit . (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. KOKEILE NIIN USKOT. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi POHJOLAN SÄHKÖTEKNIIKKA Ville Ruuskanen *Sähköasennukset *Sähkösuunnittelu *Tarvikemyynti *Laitekorjaukset P. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettisivut • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. 050 550 3405 ville@pohjolansahkotekniikka.fi Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . 010 665 7281 mira@kaistadesign.. Ym. tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. komUlainen oY metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät T:mi KÄMÄRÄINEN MARKO • maalaus • tasoitetyöt • tapetointi • mattotyöt • huoneistoremontit P. 044 286 4255 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi P. Käyntikortit . asennukset . 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. painotuotteet Hierojat 25 € 40 € l Kuppausta l Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! p. Lomakkeet . • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. sähkösuunnittelu . Esitteet . , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. 08 6660 014 Kauneushoitolat Ark. maa-ainekset toimitettuna • Autot ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin Soita ja kysy tarjous! 050 386 4900 Reima Komulainen reimakomulainenoy.fi 050 386 4901 Tero Heikkinen reima.komulainen@kuljetusliike.inet.fi kUljeTUsliike r. . 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. Mira | Puh. 010 665 7216 miina@kaistadesign.. Miina | Puh. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. Postikortit . Kaisa Laajakaista -lii. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. ölasien vaihdot ja muut huollot. (alv 24 %). 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. Kirjekuoret . syyskuuta 2018 20 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. Ota yhteyttä!. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Hammaslääkärit Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Sähköistykset ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. ma-pe 8.00-16.30 HINAUSPALVELU MANNELIN puh. 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium Hautauspalvelut Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. huoneistoremontit . 0400 681 435 J. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. Huotari p. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. en näy. 08-6662 251, 040-5290 251 kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi . Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa Parturi-kampaamo HELENA P. eiden myyn. ymien myyn. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET SOTKAMOSTA • Kallioja soramurskeet • Hiekat • Sepelit ym. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Työsuoritukset Työsuoritukset Työsuoritukset Mainospalveluja Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. uudisrakentaminen p. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. Tarrat . 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. Kirjapainot SOTKAMON KIRJAPAINO Tmi Kari Simonen Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo Puh. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. kosteantilanremontit . 0500 190 688 P. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. oitu lämpöpumppuasentaja P. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. 0500 281 355 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Pitopalvelut sotkamon pitopalvelu ateriapalvelu, pitopalvelu, suolaiset ja makeat leivonnaiset Mervi ja Mika Seppänen p. www.porho.. 0500 281 355 ...meiltä myös . 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA
Kinnunen Jari, KkG, 29 , 17. klo 13.30, 5.9. klo 17.45. Viimeinen esitys. klo 11. Mamma Mia! Here We Go Again, 4.9. Tiedustelut, p. Okkonen Mauri, KkG, 31 , 13. Sirviö Seppo, KkG, 38 , 2. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Kampman Jaakko, KkG, 35 , 7. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Tainijoki Hilkka, KkG, 26, 9. Pappi sekä noviisi joutuvat asettamaan elämänsä, uskonsa ja sielunsa vaaraan kohdatessaan pahantahtoisen voiman riivatun nunnan hahmossa. klo 15.30. Lasse-Maijan etsivätoimisto: Ensimmäinen arvoitus (K7), 8.9. Oittinen Toni, KkG, 70, 2. Korhonen Ari, KkG, 76, 11. Arffman Tauno, KkG, 77, 13. Sirviö Seppo, KkG, 40, 2. haitari musiikkia. klo 22, 8.9. Kirottu-elokuvasarjan uusi osa. Turtiainen Anne-Mari, KeG, 37, 2. Komedia. Turtiainen Raimo, KeG, 36 , 6. Sen luultiin kuolleen sukupuuttoon mutta se on hyvinkin elossa… ja nälkäinen. Jasper Pääkkönen näyttelee yhtä avainrooleista. Hakala Seppo, ReG, 20, 23. klo 9–11. Hinnat sis. Teiska Helena, KkG, 34, 5. Animaatio. Myytävänä kotileivonnaisia. Romppainen Veijo, KaG, 27, 9. Tuomo Tikkanen. Okkonen Mauri, KkG, 38, 3. Puhuttu suomeksi. klo 16, 10.9. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi kaivojen tyhjennykset viemäreiden avaukset jäteastioiden tyhjennystilaukset Puh. klo 20.15, 8.9. Laakkonen Markku, GG, 83, 20. Kaksi erimielistä etsivää, toinen ihminen, toinen nukke, joutuvat työskentelemään yhdessä selvittääkseen kuka murhaa julmasti suositun ”The Happytime Gang” -nukkeshow’n entisiä tähtiä. klo 17, 7.9. Mielensäpahoittaja taas saa elämäänsä tarkoituksen ja suuren salaisuuden. Huusko Martti, KkG, 81, 16. The Happytime Murders (K12), 5.9. 25.1.–31.12. klo 13. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti Rakennussuunnittelu Rakennuslupakuvat 040 931 6222, www.pilvenpiirto.fi Katinkulta Golf Puumiesten SM-Golf Open 2018 25.8.2018 Sarja: LP HCP 0-18,0 1. klo 22. ma–pe klo 10–16, la klo 9–15. Megalodon (K12), 4.9. klo 15.30, 6.9. Heikkinen Pekka, KkG, 37, 3. klo 14. klo 18. USP Saumaus / Hyvinvointi Sampo Open 2.9.2018 Sarja: PB HCP Miehet 0-36 1. klo 11, 8.9. Virtanen Jukka-Pekka, KkG, 76, 10. Niskanen Pasi, KkG, 29, 15. Virtanen Jukka-Pekka, KkG, 29 , 16. Mission Impossible: Fallout 2D/3D (K12), 6.9. Pyykkönen Tuomas, PaG, 32, 6. klo 20, 6.9. Vikholm Petteri, PaG, 21. Tuotto Luterilaisen Kulttuurin säätiölle. Raiden Pirjo, KkG, 20, 11. (K7), 5.9. syyskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 21 Taksipalvelut Työsuoritukset Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 €/puh. Rusanen Anneli, KkG, 29, 8. Huusko Juho, KkG, 74, 7. Niskanen Sirintip, KkG, 30, 8. klo 17.30. Denzel Washington palaa Robert McCallin rooliinsa jakamaan oikeutta sorrettujen ja riistettyjen puolesta. Kanerva Kristian, KkG, 28 , 18. Hyytinen Pekka, KkG, 26, 20. Mustonen Esa, KkG, 37 , 4. Jonotusaika on maksullinen. klo 19.15, 5.9. Draama. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. Knuutila Henri, KkG, 32, 7. Huttunen Pentti, KkG, 72, 5. Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja (K12), 4.9. Kaikkien suosikkisupersankariperhe palaa valkokankaalle taistelemaan roistoja vastaan. klo 21.15, 7.9. + 0,059 €/min. Hakala Sami, GV, 31 , 12. Valmistaudu jälleen laulamaan, tanssimaan, nauramaan ja rakastamaan! Kutsumme sinut takaisin maagiselle Kalokairin saarelle, kokonaan uuden, ABBAn kappaleisiin pohjautuvan musikaalin pariin!. klo 19, 9.9. Ensi-ilta!. Väisänen Unto, KkG, 71, 4. Luukkonen Terry, PaG, 122. Laine Jorma, KkG, 27, 19. klo 16, 9.9. Rintala Jukka, HaGK, 20, 21. klo 22. Tiusanen Arto, KkG, 71, 3. Tervetuloa! Jumalanpalvelus, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 9.9. Golf-tuloksia TapahTumaT SOTKAMO Hyvän Mielen Kulman ruskarytkeet, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 5.9. Pikkarainen Mervi, KkG, 36, 3. klo 19. klo 20.15, 9.9. Teiska Matti, KkG, 20, 22. klo 15, 6.9. Liukkonen Jukka, KkG, 9 Sarja: PB HCP Naiset 0-36 1. Tolonen Kalle, KkG, 33, 9. Koistinen Jenni, KkG, 16. Hyvönen Ossi, KkG, 79, 14. Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 4.9. kirkko, Ristijärventie 1, 7.9. Pyykkönen Helena, PaG, 24, 11. Maija Mehiläinen ja hunajakisat, 8.9. klo 17, 7.9. Huttunen Saija, KkG, 32, 6. klo 21.30. Sivonen Antti, KkG, 82 , 18. www.kajaaninjateauto. Ihmeperhe 2 orig. klo 16, 8.9. klo 14.30. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. klo 11.45, 9.9. Hyvän Mielen Kulmalla kokoontuu perjantai parlamentti. alv. 23% Huolto: 050 526 4410 Päivystys: 046 921 2808 (ilta ja vkl) KAINUUN -PALVELU O Y Marko 040 963 9140 Jonne 044 239 4727 Kaivinkonetyöt, hiekat, murskeet T:mi Suutari Tuomo puh. Huttunen Pentti, KkG, 34 , 8. www.kajaaninjateauto. Raappana Juha, OGK, 77, 12. Viimeinen esitys. Kinnunen Markku, KkG, 74, 8. Equalizer 2 (K16), 10.9. KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 0600 398 100 p. Arffman Juha, KkG, 75, 9. Tiistaina 4. klo 21.15. Orjasniemi Simo, KuuG, 27, 10. Ihmeperhe 2 (K7), 4.9. Kauhu. Paula Korva, piano ja urut. ElokuvaT SOTKAMO Blackkklansman (K12), 5.9. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli vuodelta 1939. Nunna (K16), 7.9. klo 18.15, 9.9. Hakala Pasi, LPG, 33 , 10. klo 15, 7.9. Sarja: PB HCP 0-36 1. kolarityöt . klo 19.45. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. ja matkapuhelimesta 0,0821 €/puh. 040 152 6791 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. klo 18. 040 752 1311 AITAT ja SAUNAT HUVILAT ja TALOT 40 vuoden kokemuksel la Kajaani, gsm 0500 583 626 . Soi, virteni! -konsertti, Ev.lut. Manninen Ari, PaG, 88, 21. Aulanko Arja, KkG, 30, 7. Tositapahtumiin perustuva tarina afroamerikkalaisesta poliisista, joka onnistuu soluttautumaan Ku Klux Klaniin. Puhuttu englanniksi. Linna Pekka, HaG, 38, 4. + 0,1691 €/min. klo 14. Oittinen Toni, KkG, 29 , 14. Rintala Anne, HaGK, 25, 10. klo 20.15, 10.9. klo 22.15, 9.9. klo 13.45, 10.9. Virranniemi Jouko, KuuG, 79, 15. Kaikkien suosikkisupersankariperhe palaa valkokankaalle taistelemaan roistoja vastaan. 010 665 6000. 044 286 3965 Sapsoperäntie 159, Sotkamo www.sapsohuvilat.fi p. Tervetuloa keskustelemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Määttä Jouni, PaG, 73, 6. Toiminta. Komulainen Jussi, KkG, 37 , 5. Viimeinen esitys. Ethan Hunt (Tom Cruise) ja IMF:n tiimi sekä muutama vanha tuttu liittolainen joutuvat kilpajuoksuun aikaa vastaan, kun vaaralllinen tehtävä menee kauhealla tavalla pieleen. Aulanko Jarmo, KkG, 33 , 11. Jylhänlehto Matti, KkG, 83, 19. NäyTTElyT SOTKAMO Johanneksenkulma, Kainuuntie 18. maalaukset NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA www.sotkamolehti.fi Tilaa tutut taksit, kaikkialla Kainuussa. Jorma Hynninen ja Esa Ruuttunen virsien äärellä. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Mustonen Esa, KkG, 37, 5. Animaatio. Suyinin ja Taylorin vastassa on 20-metrinen hai, joka tunnetaan nimellä megalodon. Perjantai parlamentti, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 7.9. Hyvän Mielen Kulmalla ruskarytkeet ohjelmassa mm. Mielensäpahoittajan lapsenlapsi, Sofia on ongelmissa ja tarvitsee isoisänsä jääräpäisyyttä, viisautta ja takan lämpöä. Toiveuusinta. Menoinfo TEiJO MääTTäNEN/ARKiSTO. klo 18, 8.9. Romppainen Seppo, KkG, 81, 17. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. Kampman Marja Leena, KkG, 35, 4. Heikki Korppi
– Tulos ei ollut oma ennätykseni, mutta pelasin kyllä tämän kesän parasta peliäni sillä kierroksella, Kainuun Prikaatissa palveleva vääpeli Aaltonen kommentoi tulosta. Mahdollinen välierän ratkaisu nähdään Hiukassa tänään kello 17. Joukkueiden edellisen kohtaamisen tapaan peli oli äärimmäisen tiukka ja ratkesi vasta kotiutuslyöntikilpailussa. Ratkaisu jäi supervuoropariin. Supervuoropari oli tunteita nostattava. Jymy hallitsi toista jaksoa ja oli jo johdossa 2-4, kun Toni Kohonen, Roope Korhonen ja Jussi Korhonen onnistuivat mailan varressa. 22 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. Perjantaina toisen palkinnon sai Toni Kohonen, sunnuntaina Jere Vikström. Eveliina Salmivuori Kuopio. Kummassakin pelissä parhaana palkittiin Roope Korhonen. PERTTI GRANqVIST Monipuolisuus on pesäpallossa kaikista parasta. Välierä jatkuu Hiukassa tänään.. Tiukat pelit Kouvolaa vastaan jatkuvat Roope Korhonen palkittiin Sotkamon joukkueen parhaana molemmissa peleissä. Roope Korhonen räväytti jälleen lyömällä Niko Korhosen kotiin, ja hyvällä ulkopelillä Jymy piti Kouvolan nollilla. Sonja Pehkonen Kajaani. Kouvola vei jakson 8-4. Olen seurannut otteluita 1990-luvulta alkaen. Kouvola onnistui nostamaan tasoaan toiseen jaksoon ja kerkesi 0-3 -johtoon, ennen kuin Jymy ryhtyi tasoittamaan tilannetta kolmannessa vuoroparissa. Olen nyt ensimmäistä kertaa pesäpallo-ottelussa. Toisen jakson avasi Lauri Rönkkö kotiuttamalla Antti Hartikaisen. Ensimmäinen jakso oli tiukka. Pasi Tolonen Kajaani. Koska olen Sotkamosta syntyisin, niin pesäpallo on kotiseudun peli. Katinkulta Golfin ohella hän edusti Kajaanin varuskunnan urheilijoita. Edellinen on vuodelta 2016. Jarmo Partanen Iisalmi. Lauri Rönkkö, Roope Korhonen ja Antti Korhonen löivät kukin juoksun, ja tasatilanne tai jaksovoitto olivat hyvin lähellä, mutta viimeinen ajolähtötilanne ei lähtenyt purkautumaan toivotulla tavalla vaan päättyi kolmanteen paloon. Tällä kertaa Jymy joutui tyytymään tappioon luvuin 1-2 (6-2, 3-4, 0-0, 2-3). Ottelu päättyi Jymylle 1-2. 1) Aaltonen Ilkka KkG 38 34 72 X, 2) Kaarna Antti-Pekka VG 37 36 73 X, 3) Tikka Juho KGM 37 38 75 X, 4) Koivuaho Ari VGH 38 40 78 X, 5) Seppälä Arttu KosG 41 39 80, 6) Sahla Karri TawG 41 40 81 X 7) Putaansuu Markku NRG 43 40 83 X, 8) Heikkinen Pekka KkG 45 39 84 X. Nyt kaikki osui kohdalleen. Kouvola ei saanut tehtyä juoksua kahdessa ensimmäisessä vuorossa, kun taas Jymy avasi tilin jo ensimmäisessä vuorossa Roope Korhosen puhkaistessa kentän kahden juoksun arvoisesti. Aaltonen kertoi tämän kesän vaivana olleen se, että vaikka peli sujuu, aina on jossain kohtaa kierrosta tullut yksittäinen huono väylä, joka on pilannut koko kierroksen. Tahkolla lyöty Suomen Puolustusvoimien golf-mestaruus oli Aaltosen toinen. Jymy hallitsi ensimmäistä jaksoa vahvalla otteella ja rautaisella ulkopelillä. Johtoaseman kuitenkin varasti Kouvolan Juha Korhonen, joka löi kunnarin ohella kolme tavallista juoksua. Yrityksiä oli runsaasti kummallakin joukkueella, mutta kumpikin joukkue pelasi hyvää ulkopeliä ja kotipesään syntyi runsaasti paloja. – Siksikin olen tyytyväinen partulokseeni. Voitto toiseksi tulleeseen AnttiPekka Kaarnan syntyi yhden lyönnin erolla. Tuloksen taustalla oli kolme birdietä ja kolme bogia. Ilman juoksuja siirryttiin kotiutuslyöntikilpailuun. TulokseT Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Katinkulta Golfin Ilkka Aaltonen voitti viime viikon torstaina Sotilasurheiluliiton A-sarjan golf-mestaruuden. Roope Korhonen kotiutti Niilo Piiponniemen ja Lauri Rönkkö Saku Hakkaraisen, mutta Kouvola venyi pidemmälle ja kotiutti kolme miestä. Jymyllä on välieristä nyt kaksi voittoa, Kouvolalla yksi. Siitä innostuneina Kouvolan miehet tekivät vielä kaksi juoksua, eikä Jymy kyennyt enää kuromaan eroa kiinni. Peli päättyi Kouvolan voittoon 1-2. Sunnuntaina Jymy matkasi Kouvolaan. syyskuuta 2018 Sotilas Golf, New Course 30.8.2018 Järjestäjä: Tahkon Golfseura RY Sarja 1: scr MIEHET A (K)/Lyöntipeli Scratch, (0.0-8.0): Tii:, M/(4) Valkoinen, CBA , osallistui 21, tuloksissa 8 parasta. Joukkueet olivat taas erittäin tasaväkisiä, peli ratkesi supervuoroparissa Jymyn eduksi. Gallup: Mikä pesäpallossa on parasta. Aaltonen voitti puolustusvoimien golfmestaruuden Iida Sirviö toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Superpesiksen välierissä Kouvolan Pallonlyöjät tuli perjantaina vieraaksi Hiukkaan. Siksi pelit kiinnostavat minua. Siksi on mukavaa käydä otteluita katsomassa. – Se oli tasaista, varmaa peliä koko kierros. Näyttää olevan hyvin nopeatempoinen peli, jossa tapahtuu koko ajan. Pesäpallossa yhdistyy monta lajia. Kolmannessa vuorossa pallo pomppi Roope Korhosen lyömänä reilusti hiekkarannan puolelle, jolloin Jussi Korhonen toi juoksun ja Korhonen kiersi kunnarin. Aaltonen kertoi pelin alkaneen kulkea jo edellisen päivän parikilpailun jälkimmäisellä puoliskolla, mikä lisäsi luottoa omaan tekemiseen. Koko jaksossa syntyi vain yksi juoksu, sen löi Roope Korhonen ja toi Jere Vikström. Kilpailu oli tiukka. Kouvola voitti jakson 3-4. Peli päättyi 1-2 (0-1, 8-4, 0-1). Mielenkiintoinen. Tahkon kenttää Aaltonen pitää haastavana, kun pelataan valkoisilta eli käytännössä kauimmaisilta tiililtä. Oikeastaan tämä on paha kysymys. Kouvola haki voiton Hiukasta, Jymy toisen Kouvolasta. Verbaalisen väännön ja videotarkistelun jälkeen tuomari totesi, että Antti Hartikainen ei ehtinyt pesään ajoissa, vaikka jymyläiset ja katsomo olivat jo ehtineet tuulettaa juoksua. Hyvää peliä jatkoivat Lauri Rönkkö kotiuttaessaan Antti Hartikaisen ja Jussi Korhonen kotiuttaessaan Topi Korhosen. Sanotaan, että täällä on oikein hyvä meininki
Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 046-569 7541 Ilmoittautumiset ma 17.9.2018 mennessä www.korpitaxi.fi/rekry tai puh. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Tiedustelut puh. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Kauden viimeiset Hiukka5kävelyja juoksutapahtumat perjantaina 7.9. Keskustan Sotkamon kj järjestää jäsenvaalitilaisuuden. ja 27.12. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Paikallisottelun yleisömäärä oli 257. syyskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 23 Selvännäkijä Ratkaisee ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla, erityisalana ihmissuhdekriisit, masenn., ahd. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme Sotkamon OmaisOiva-kahvila Paikka: Asema 13, Keskuskatu 13. LiDl, Ratatie 17, Tervetuloa. Lähetä sähköpostia toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kerro mielipiteesi!. ja perjantaina 5.10. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... klo 10.00 – 11.00 Sotkamon asiakasohjaajan puhelinnumero on 044 748 4838 ja sähköposti palveluohjaus.vanhuspalvelut@kainuu.fi l Rullaverhot l Verhokiskot l Pystylamellit l Hyttyssuojat l Korjaukset l Markiisit l Verkkokauppa avattu, tutustu ja tilaa. 044 975 1913 tai toiminnanohjaaja Petra Juntunen p. A,b,c,d-radat. mennessä. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Tenetin koululta. Hokki voitti lohkon ja jatkaa cupissa seuraavaan vaiheeseen. Hokki näytti tasoeron Tässä syntyy yksi Hokin maaleista. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Tiistaina 4. Sotkamo LT 2017 ................................. alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. SoKin maalit teki Ossi Pulkkinen. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Kurssi antaa valmiudet toimia Korpitaxin kuljettajana. 4000 kpl Kustantaja: ............................ 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus p. www.pohjolankaihdin.fi Kainuuntie 6 P. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... Hokin tehokkain oli Erno Räisänen, joka teki kaksi ja syötti neljä maalia. Sitovat Ilmoittautumiset ja maksu Turinatuvalle 10.9. 044 558 6892 SÄLEKAIHTIMET www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... klo 10-13. Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta. Korpitaxi järjestää kuljettajakurssin Kajaanissa 22.-23.9.2018 klo 8.00-16.00. Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Lisätietoja antaa OmaisOiva toiminta: OmaisOiva toiminnanvastaava Aila Tartia-Jalonen p. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. SOTKAMON NEUVONTAPISTE Sotkamon asiakasohjaaja on tavattavissa ilman ajanvarausta Turinatuvalla Akkoniementie 9, torstaisin, 6.9., 20.9., 4.10., 18.10., 1.11., 15.11., 29.11., 13.12. Paikka: Sotkanmaa, Keskuskatu 12. Keliakiaviikolla Gluteenittomien tuotteiden esittely To 6.9 klo 10-16. 0700-92838 2,32 e / min + pvm. klo 18.00. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... PerTTi GranqvisT Sotkamon TORILLA TO 6.9. 050 314 5004, toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Ohjat omiin käsiin. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Tule mukaan liikkumaan! Jymyrastit 5.9. klo 11-12, jatkuen maanantaisin. Kajaanin Hokki ei antanut Sotkamon Kiekon yllättää jääkiekon miesten Suomen cupin toisen kierroksen ottelussa Vuokatissa sunnuntaina. Tervetuloa kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan! Kahvitarjoilu. Ryhmä on maksuton. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....126 € 6 kk maksuvälillä .......69 € 4 kk maksuvälillä .......46 € Vuosikerta .................192 € (hinnat sis. Lähtö linja-autoasemalta klo 16.30. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 040147 8669 Tervetuloa toimintaamme mukaan! sote.kainuu.fi Sotkamon ikäihmisten neuvontapisteen aukioloajat syksy 2018 Kunnissa toimii ikäihmisille ja heidän omaisilleen tarkoitettu maksuton ikäihmisten neuvontapiste, josta iäkäs kuntalainen saa tarvitsemaansa tietoa, neuvontaa ja ohjausta. henkilökunnan koulutuksen vuoksi. Edullisesti! Tervetuloa! Konttorimme on suljettu pe 7.9. Lisätietoa keskusta.fi/sotkamo. klo 13–16 suomalaista huippumakeaa omenaa, puolukkaa, Lapin hillaa, vadelmaa, kanttarelleja, valkosipulia, täysmehuja, hunajaa ym. ym. Suomi-sarjan kauteen valmistautuva Hokki murskasi sarjatasoa alempana eli II divisioonassa pelaavan SoKin maalein 11–2 (4–1, 5–0, 2–1). Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. sähköpostit ........ Aika: 10.9., 8.10., 12.11., 11.12. klo 12-13.30 Sotkamon kuntosaliryhmä Aika: Syyskausi alkaa 10.9. Kurssin hinta 250 € (+ Trafin tutkintomaksut jos sinulla ei ole vielä taksinkuljettajan ajolupaa ja paikallistuntemusta suoritettuna). lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. klo 17.00-18.30. HERKKUKASSI MYYNTIAUTO KESKIVIIKKONA SOTKAMON TORILLA KLO 13.00-15.00 PERJANTAINA KLO 9.00 15.00 MYYNTIAUTO SOTKAMON MYYMÄLÄLLÄ 050 307 5439 KONTINJOEN HERKKUKULMA AVOINNA MA-SU KLO 8-18 Omaishoitajille kohdennettu OmaisOiva-toiminta syksy 2018 Sotkamon OmaisOiva-kioski K-Supermarketilla (Kainuuntie 18) 4.9. alv 24 %). Huom! Akkoniementie 4, Sotkamo, p. Neljään tehopisteeseen ylsivät Oscar Leppänen (3+1) ja Niko Saarenpää (2+2). Keskustan Kainuun piirin jäsenvaaliehdokkaat ovat tavattavissa Särkisen majalla maanantaina 10.9. 046-569 7541 Kainuun Keliakiayhdistys ry. Turinatupa, Akkoniementie 9, 88600 Sotkamo. Diabetesyhdistys tarjoaa Konserttimatkan Kuhmoon 21.9.2018 klo 18.00 alkavaan Souvarien konserttiin. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo
Halti Pallas housut Tekniset ulkoiluhousut vaativalle käyttäjälle. DrymaxX kalvorakenne varmistaa vedenpitävyyden. Soveltuu niin välitakiksi, sisätakiksi kuin ulkokäyttöönkin sään niin suosiessa. Halti Pallas takki Tekninen, kalvoton X-Stretch outdoor takki vaativalle käyttäjälle. Ilmava verkkovuori tuo käyttömukavuutta. 24 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 4. (08) 617 8636, ma-pe 10-18, la 10-17 www.facebook.com/intersportpiipponen Halti Outdoor Weekend! Huikeat tarjoukset Vuokatti hallissa! -40 % Erikoiserä Halti makuupusseja, telttoja ja rinkkoja ,99 Halti Stroll Mid-vartinen vaelluskenkä vaihtelevaan maastoon. Hyvä istuvuus takaa soveltuvuuden myös aktiiviseen juoksukäyttöön. Microkuitumateriaali on tuultapitävä, hengittävä ja hylkii myös tihkua. syyskuuta 2018 www.intersport.fi Intersport Piipponen, Vuokatti Vuokatinhovintie 2, 88610 Vuokatti • P. Soveltuu käytettäväksi aktiivisessa liikunnassa ja myös rennossa vapaa-ajassa. ,90 59 Halti Kaanes Erittäin monikäyttöinen, tekninen layer takki. Tekninen ja tukeva vaellusjalkine, joka on valmistettu napakasta ja kestävästä nahasta. Tekninen, läpikuultava microkuitukangas suojaa tuulelta ja kevyeltä tihkusateelta ,90 39 Halti Averit Hyvin istuva, tekninen tuulipuku kauniilla, ajattomalla ulkonäöllä. Halti Lemi T-paita Tekninen t-paita kauniilla istuvuudella ja huolitelluilla yksityiskohdilla. ,99 ,119 Halti Kare Uuden teknologian läpikuultava ja äärimmäisen kevyt tekninen takki. Tuote antaa erinomaisen suojan tuulta vastaan sekä hyvän vettähylkivyyden. 14 2 kpl ,25 Vuokattihallin myymälä avoinna pe 10-21 la 7-20 su 8-16 ,90 59 kpl 14 ,95 Poistoerä Salomon polkujuoksukenkiä ,90 99. Halti Nummi Vuoriton, erittäin kevyt ja pakkautuva treenitakki