PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TORSTAI 5. Parin viikon kuluttua alkaa kaivostien rakentaminen. >> 8 Autokaupoilla Autokauppa uskoo patoutuneen autotarpeen kasvattavan myyntiä >> 7 Valmistelut käynnissä Hopeakaivos: Kuvassa kuoritaan maita rakennettavien rikastushiekkaaltaiden paikalta. TAMMIKUUTA 2017 NRO 2 Kuntavaalit Kuntavaaleissa jaossa kahdeksan paikkaa vähemmän. >> 4 Pertti Granqvist
Appelsiini ei nimittäin maistu kovin makoisalta hammastahnan kanssa. Siksi villapaidat tuntuvat mukavilta päällä ja lämmittävät toki tammikuun pakkasilla päällyspaitaa paremmin. Ennen oli paremmin. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 5. Lihominen on useimmille meistä helpompaa kuin laihtuminen. Kyllä 39 vastausta Ei 248 vastausta Yhteensä 287 vastausta. Rahastahan se on kiinni, mutta pääteiden pitäisi olla paremmassa kunnossa. Käytännön työssä moni näkemysero kuitenkin silottuu, kun arki ja arjen realiteetit painavat päätöksenteossa. Mutta jos appelsiinin syö aamupalaksi, kannattaa hampaat pestä vasta appelsiinin jälkeen. Joka tapauksessa kunnanvaltuuston toiminnan yksi painopiste on paikallisen elinkeinotoiminnan edellytysten kehittäminen ja turvaaminen. Samoin pohjoispuolen tie on usein polanteinen. Kunnan luottamustoimiin kaivataan nuoria päättäjiä Pääkirjoitus 5.1.2017 Aika huonosti ovat tiet hoidettu. Laiha riutuu ja on katkera. Pari viikkoa ei paina mitään sen rinnalla, että syö vuoden viitenäkymmenenä joulun jälkeisenä viikkona kohtuullisesti ja harkiten. Söin liikaa ja liikuin liian vähän. Appelsiineja voi pistellä pahimpaan nälkään, niin välttyy raskaammalta syömiseltä. Ei auttanut, paidat jatkoivat kutistumistaan. Ja ennen pitkää huomaa, että paitakin sopii taas päälle ilman, että miehustasta napit sinkoilee. Niukkuuden jakaminen ei innosta. Odotanpa innolla, milloin alkaa kevättalven mehukkaiden appelsiinien aika. Viikon 1 kysymys: Meneteltiinkö Sotkamon hallintojohtaja virkasuhteen käsittelyssä oikein. Tiet ovat liukkaita ja kuoppaisia. ja huonosti aurattukin. Kunhan vain sää ei lauhtuisi liian nopeasti. Reijo Laihonen Piikkiö. Paidan nappilista kuroutuu yhteen vain nappien kohdalta ja muuten aaltoilee kuin kumilenkein kiristetty pressu talviteloille käännetyn soutuveneen tai halkopinon päällä. Lihavuus on aikanaan ollut nälkämaassakin tavoiteltu ja arvostettu ominaisuus. Vankalla miehellä on terveen punakat posket, hento ruipelo kärsii ja on kalman kalpea. Minä uskoin vakaasti, että kolme vuosikymmentä täytettyäni paidat alkoivat kutistua pesussa. A Pulleakylkinen ihminen voi hyvin ja on iloinen. Asenteet ja kenties tietokin ruumiinrakenteen vaikutuksesta terveyteen ja mielialaan ovat muuttuneet vuosien myötä. Pari vuotta sitten oli Kuhmon ja Nurmeksen väli todella huonosti hoidettu. Yhteiskuntamme päätöksentekomme kuitenkin rakentuvat poliittisen järjestelmän varaan. Siksi iloisen joulujuhlan jälkeen mieli täyttyy itsesyytöksestä. Vyötä voi aina tarpeen tullen löysätä, mutta paitaa ei. Vaalien jälkeen poliittiset värit saavat haalistua. Turha on kantaa mielipahaa siitä, jos parin viikon aikana tuli ahmituksi suklaata, pipareita ja tortuiksi taiteltua voitaikinaa enemmän kuin kohtuullisesti. Vaalien alla puolueiden ja on nostettava esiin asioita, joilla erottuisi edukseen kilpailijoista. Pulleakylkinen ihminen voi hyvin ja on iloinen. Nyt on usein ollut liian liukasta Kajaanin ja Sotkamon välillä. Joulun herkkujen ja vuodenvaihteen nakkien, perunasalaatin ja perunalastujen jälkeen paita voi tuntua ahtaalta. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi T untuuko, että paita on pesty liian kuumassa ohjelmassa ja siksi kutistunut. Irja Komulainen Sotkamo. Appelsiini maistuu hyvälle, ellei ole liian kirpeä, ja täyttää mahalaukun nopeasti ja mukavasti. En nyt osaa oikein sanoa Kainuun teistä. Aika huono on ollut tienhoidon taso. Uuden kunnanvaltuuston vielä hahmoaan hakevat tehtävät, pienempi paikkamäärä ja kunnan tiukka taloustilanne eivät tee valtuustopaikasta erityisen houkuttelevaa, ellei ole aidosti kiinnostunut kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnista. Visa Mustonen Sotkamo. Valtakunnnanpoliikan elkeet eivät sovi kunnantalolle. Esimerkiksi Kissaniemen tiellä on ollut uria ja kuoppia. Ostin isompia paitoja, jotta kutistumisvaraa olisi useampaan pesuun. 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 86 14. Vielä ei ole ihan selvää, mitä asioita kunnanvaltuustoille jää. Nyt pitää olla laiha tai ainakin kiinteälihaksinen. Aika heikko on ollut tienhoidon taso. Liikkumavara on ahdas ja kunnan talouden tila tiukka. Yhdestä asiasta kaikki haastattelemani kunnallispoliitikot ovat hyvin yksimielisiä. Nuoria ehdokkaita ja sitä kautta uusia päättäjiä kaivataan luottamustoimiin puolueisiin katsomatta. tammikuuta 2017 Viikon 52 kysymys: Teetkö uudenvuoden lupauksia. Voisi olla parempikin, mutta en katastrofiakaan näe. Moni haastattelemani kunnallispoliitikko myöntää, että politiikkaa tärkeämpää on hoitaa yhteisiä asioita kotiseudun etu edellä parhaaksi katsomallaan tavalla. Liukkautta pitäisi enemmän torjua. Gallup: Mitä mieltä olet teiden talvihoidon tasosta. Mika Määttä Kajaani. Laiha riutuu ja on katkera.” Tammikuun nälkäkuuri Kolumni Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kirjoittaja on päätoimittaja M aakuntauudistus siirtää osan kunnanvaltuustojen asioista toisille foorumeille
Voimat kerttyttävät itseään, hyvän hapen kanssa. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Silloisen Isänmaa Suomen rakentaja, uudelleen nostajat, maata rakastavat, suojelevat, enemmän kokeneet. Jälki näkyy. Ne ottivat aina tulvapätkänsä järveltä, papan käsityöt. TAX FREE paikallista sinulle TORSTAINA K-supermarket Sotkamo: Kaesan tuote-esittely Palvelemme myös loppiaisena 6.1. Kirjoituksia ei palauteta. Koivut tiputtelevat tuuulessä värikkäitä lehtiään, kulkemaan ja rapisemaan. Olen seurannut päivä päivältä vuodenajan vaihtumista. Vaarankylän helpon ja naapurin peltojen rummulle. Linnut tulevat taas. Isoa pahkakoivua siipeistää kuusi. MA–LA 8–21 SU 10–21 Vuokatti p. Eläen, kuin syvä maa. klo 10–21 Katso MA–KE 9.–11.1. Lehtojen tuntumassa. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 050 314 5004. En tarvitse pysäköintikiekkoa. 020 794 0770 LASTEN LEMPIKAUPPA • LASTEN LEMPIKAUPPA • ????????. On kuin autuas maailma kättelisi. Annukka Sopanen Pekka LassiLa Nämä tarjoukset voimassa TO–SU 5.–8.1. ??????. Sata täsmällisesti kuin teatterikuningatar Satu Niinan joukkokohtauksissaan. Syksy on ollut pitkä, kaunis ja kauas kantoinen. Alan ymmärtää metsurien syvyyttä. Koko avoimenaan. ??. Syksy sanoi maailman olevan avartumassa. -24% ??. Sopasen lahti avautuu katseeseen, veden saarirakas. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. 020 7940 775 Sotkamo p. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Torstaina 5. Avautuvine olotiloineen istun pehmeässä loistavassa mätästuolissa johon on rakentunut selkänojakin. Kuin odottaen nelipyöräistä kääntyjää, paikalleen pakittamaan. Hyvä jää ja elää, soutaa. Iloitsen ja kiitän vastaanoton, viipymiseni kaudesta, kuin pääskyset laululangallaan. Nyt se on rysähtänyt katkaissut kurkikoivunsa, valauttaneet vanhanpirtin isot hirtensä. tarjoukset Ruokapostin takasivulta! Tuore RUODOTON lohifilee 600 g (16,58/kg) vakuumi, Norja HK Viljapossun sisäfilee n. Pellot laajana leivän rakkaana. En kellota tulemassa lähtemääni. Joutsenien, kurkien syysmuutto näkyy, tuntuu ja kuuluu. Jokunen koivu kosteammalla alueella elelee isosti. Joka elää kuin metsä. Kuin taivaan peili aitona auki. Niiden ympärillä mättäät kohoavat ja kolot eläinaktivisteille kulkevat useammasta paikasta. Kivirannalla sydänystävän mökkimuistot kertovat pahka kalustuksesta ja puolisonsa tekemästä viimeisestä käsityöstä, soutuveneestä. Siinä ajatus yhä rakastaa, pohtii ja tuumaa. Kuinka yksin on voinut nostaa sellaiset kurkihirret ja valtaisat hirsikehikot. Aamuisen metsätien päässä, usva seikkailee paikallisesti kohdallaan. Pinot lämmön tulta rakastava, hilloksessaan hehkuvat, tuhkallaan kasvattavat. Hetki on täynnä hetkeä, aika aikaa. Karsien ja pinoten. Syli metsänpalstan kodin. Sylissä tukevasti, sisän tunteellä. Kirjoita napakasti. Syvempi yhteys hetkeen tuntuu kuin kaikki olisi tässä ja nyt. Vesuri, pientukkisakset vuorottelevat työssä. Katse omille saroille jotka ovat vesakoituneet. Oikeat sankarit. Armastamassa vuodenaikojen aistikannassa. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Maa on pääosin peitemoreenia ja suota. Ja kun jossain näin näet hetken aukenevat, olet riemullinen. Hirvi ampaisee voimistaen ryminällä pakoon. 550-650 g maustamaton ja marinoitu Royal Gala omena italia Peruna 5 kg (0,30/kg) Suomi SOTKAMON LIHATISKILTÄ Naudan sisäpaisti Porkkana 1 kg Suomi 7 95 kg 1 49 ps 10 90 kg 99 ps 1 95 Valiojogurtti Maustetut jogurtit 200 g (1,63/kg) ei laktoositon 9 95 pkT rajoitus 2 pkt/talous rajoitus 2 erää/talous Ilman korttia 0,49 prk (2,45/kg) prk 6 PLUSSA-KORTILLA -33% 1 99 kg. Satoa varten hän rakensi ison ladon, yksin, vanhanpirtin hirsistä sarkojen päähän. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Kaikki käy täydelliseksi osaksi työmaan kokonaisuutta. Säilöntää, odotusta. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. ?????. Kosteus rakastaa hengitystä, askeleet maata. Sanatontakin ihmiskehoa/sisää. Palstan kajo valo kuusettuu kun lepät ja pikkupuut ovat saaneet moottori-/raivaussahaiset kaadot
Koska hallintojohtaja ei tätäkään käskyä noudattanut, käynnistettiin 28.11 irtisanomismenettely. Kyseessä on rikastushiekka-altaiden pohjarakentamista valmistelevat työt. Ensi kesänä rikastamon rakentaminen. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamon kunnanhallitus esittää tammikuun 23. Kunnanhallitus teki päätöksen valtuustolle tehtävästä esityksestä yksimielisesti kunnanjohtaja Mika Kilpeläisen esityksen mukaisesti. Muutama lyhyt tättärä ja kitukasvuinen koivu ainoastaan. Taustalla Hanhisuo ja suon takana puiden suojassa toimistoparakit. – Rekoilla kuljetettava tavara ei ole puhdasta metallia. Samoin rakentamisaikainen liikenne. Sekä avolouhoksesta että kaivostunnelista louhitaan silloin kiveä. A Hopeatie jää kevyemmän liikenteen käyttöön. Kunnanjohtaja toisti antamansa varoituksen 4. Kaivoksen käynnistyessä työntekijämäärä kerrotaan kymmenellä. Samoin rakentamisaikainen liikenne. Viimeistelytyöt tehdään sulan maan aikana. Tavara kuljetetaan rekoilla satamaan ja laivoilla edelleen sulattoihin. Koneella lastataan kantoja, kiviä ja maata traktoreiden peräkärryihin. PerTTi GranqvisT/arkisTo. Hopeakaivosyhtiön palvelukseen Kuronen tuli sotkamolaisittain ”Talkilta” eli Mondo Mineralsilta. Kh: Valtuuston irtisanottava hallintojohtaja Sotkamon kunnanvaltuusto käsittelee 23. Kaivinkoneen moottoritilan ilmanottoaukot ovat peitetty isolla lattiamatolla. Halonen on vastineessaan syyttänyt työnantajaa työpaikkakiusaamisesta ja henkisestä väkivallasta. Hopea on hienona murskeena tai hiekkana. Sitten olin Malmikaivos Oy:n palveluksessa muutamia vuosia Savossa. – Toimihenkilöistä kaivosmiehiin ja siltä väliltä. Hallintojohtaja oli ilmoittanut 29. Hopeaharkkoja ei Silverin kaivoksella tehdä. päivänä kokoontuvalle kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto irtisanoo Paula Halosen hallintojohtajan virasta. – Menin Oulun yliopistoon opiskelemaan geologiaa. Rikastamossa louhittu kivi murskataan ja vaahdottamalla erotetaan arvometallit. Kohta aloitetaan kaivostien tekeminen. Taustalla ovat hallintojohtaja Paula Halosen ja talousjohtaja Heidi Pyykkösen erimielisyydet. sivistysjohtaja Merja Ylälammin huoneeseen ja Ylälammin Halosen huoneeseen. Rekat ajavat uudempaa tietä pitkin. Osa heistä tulee yhtiön ja osa urakoitsijoiden palvelukseen. Kissaniementieltä tehdään uusi tie avolouhokselle ja edelleen tulevan rikastamon luokse Hopeatien tuntumaan. Yksi uusista Silver Oyn palvelukseen rekrytoiduista henkilöistä on Erkki Kuronen. – Hopeatie jää kevyemmän liikenteen käyttöön. Lisäksi perusteluina kunnanhallitus toteaa, ettei Halonen ole toiminut tehtäviensä ja asemansa edellyttämällä tavalla ottaen huomioon hänen merkittävän asemansa kunnan hallintojohtajana, kunnan johtoryhmän jäsenenä ja palvelualueen johtajana. Kuhmossa nuoruutensa viettänyt sekä peruskoulun ja lukion käynyt Erkki Kuronen (46) kertoi kiinnostuneensa geologiasta. Kymmenen on luku myös silloin kun puhutaan kaivoksen toiminta-ajasta. Viime syyskuussa avoimeksi leimahtaneiden kiistojen seurauksena kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen määräsi Paula Halosen vaihtamaan työhuonetta. Rikastushiekka-altaiden paikalta on kuorittu maa-aineksia alkutalven ajan. Päägeologi Erkki Kuronen kertoi nykyisen reitin, Hopeatien säilyvän liikennekäytössä. Molemmista yhtä aikaa. tammikuuta hallintojohtaja Paula Halosen irtisanomista. marraskuuta olevansa valmis vaihtamaan toiseen työhuoneeseen. Kelkkaetelän puolelta tulevan kylmän henkäyksen takia aukealla on pakkasmittarin näyttämää lukemaa kylmempi. Toiminnan pitäisi alkaa vuoden 2018 alkupuolella. tammikuuta 2017 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kartan mukaan olemme Hanhipetäikön reunalla Tipasjärven entisen koulupiirin alueella. – Vuoden 2018 alkupuolella pitäisi louhinnan olla käynnissä. Irtisanomisaika on kaksi kuukautta. Sotkamo Silver Oy aloitti viime syksynä henkilöstön rekrytoinnin. Halonen kieltäytyi vaihtamasta työhuonettaan. Erimielisyyksiä on yritetty ratkoa käyttämällä muun muassa työpsykologin palveluita. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 5. – Mondo Mineralsin palveluksessa olin parikymmentä vuotta. Parin viikon päästä Sotkamon Silverin, kansankielellä hopeakaivoksen puuttomilla aukeilla alkaa isompi maanrakennussavotta. Työ on jo alkanut alkutalvesta ja sitä riittää läpi talven. Kunnanhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan tiistaina. Erimielisyyksiä on ollut siitä lähtien, kun talousjohtaja aloitti työnsä Sotkamon kunnassa. Tällä hetkellä urakoitsijat mukaan lukien työntekijämäärä on alle kymmenen. marraskuuta. Kunnanhallitus katsoo Paula Halosen toimineen kunnallisen viranhaltijain 4 luvun ja 17 pykälän vastaisesti jättäen työnantajan työnjohtomääräyksiä noudattamatta. Vuoden päästä eletään aikaa, jolloin kaivoksen toiminnan käynnistyminen on viittä vailla. Petäjiä tosin ei seudulla näy. Halosen olisi pitänyt mennä vs. Uuden tien pitäisi olla liikennöitävässä kunnossa maaliskuun aikana. Niin avainhenkilöstön kuin muidenkin henkilöiden. Lastit kipataan parin sadan metrin päähän. Hopeakaivos etenee kohti maalia Rahoitus varmistuu pala palalta. Rekat ajavat uudempaa tietä pitkin. Päägeologi Erkki Kuronen kertoi rikastushiekan olevan sitä tavaraa, mikä jää jäljelle arvomineraalien talteenoton eli vaahdottamisen jälkeen
Kajaani Oy teki valtauksen 1980. Tunneli yltää 350 metrin syvyyteen. Hallituksen puheenjohtaja Ilkka Tuokko. . Osakeanti pienensi Talvivaara Oyj:n velkoja 237 miljoonalla Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kuhmontiellä ja Kuhmontien tuntumassa liikkuvista peuroista on tullut Sotkamo-lehden lukijoilta useita soittoja. Alueella tehtiin 1980-luvulla kairauksia ja rakennettiin 2600 metriä pitkä tunneli. Hopeaesiintymä löydettiin 1980. Päägeologi Erkki Kuronen kohdalla, mihin maanalainen kaivostunneli päättyy. . Tiistaina Sotkamo Silver AB ilmoitti sen kokonaan omistaman tytäryhtiön Sotkamo Silver Oy:n saaneen lainatarjouksen. Osakeannissa yhtiön velkojat merkitsivät yhteensä 2 069 228 917 yhtiön uutta osaketta. . Yhtiö tarjosi osakeannissa merkittäväksi enintään neljä miljardia uutta osaketta. Se on tärkeä askel Hopeakaivoksen rahoituspaketin varmistamisessa, konsernijohtaja Timo Lindborg kommentoi tiedotteen mukaan lainatarjousta. . . . Historiaa . Sekä Tekesin päätöksestä jatkaa 9,4 miljoonan euron suuruisen kehityslainan ehtoja. Se kysymys kuuluu, että pitääkö suunnitelma kaivoksen käynnistämisen aikataulusta paikkansa. . Silver Oy:n emoyhtiö on Silver AB. Tekes ilmoitti ehtojen muuttamisesta viikko sitten, 30 joulukuuta. Sanojensa vakuudeksi Erkki Kuronen lyö pöytään nipun pörssitiedotteita. . Taustalla oleva suo muuttuu vuoden kuluessa avolouhokseksi. Hyvät uutiset eivät rahoituksen suhteen jääneen viime vuoden puolelle. Eikä aiheetta, tiistaina aamulla sattui Pohjois-Tipaksella peuran ja henkilöauton kolari. Osakeannin seurauksena Talvivaaran velkojen määrä vähenee yhteensä 236,7 miljoonalla eurolla. . . Velkojat maksoivat merkinnän kuittaamalla saneerausvelkasaatavia uusien osakkeiden merkintähintaa vastaan. Autoa kuljetti kuhmolaismies. Silver Oy:n toimitusjohtaja Arttu Ohtonen. . Auto vaurioitui jonkin verran. . Tiedotteen mukaan Kainuun Osuuspankki on tarjonnut yhtiölle 2,75 miljoonan euron vakuudellista senioriluotoa. PerTTi GranqvisT. Talvivaara Kaivososakeyhtiön Oyj:n velkojat merkitsivät suunnatussa osakeannissa yli kaksi miljardia yhtiön uutta osaketta. Uusien osakkeiden merkintähinta oli 0,1144 euroa osakkeelta. Uusien ehtojen mukaan hopeakaivoshankkeen kokonaisrahoituksen on varmistuttava kuluvan vuoden kesäkuun 30. Merkinnät kirjataan kokonaisuudessaan Talvivaaran sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. . . Esiintymä oli tuolloin Kajaani Oy:n mailla. Talvivaaran hallitus on hyväksynyt kaikki yhtiön velkojien tekemät merkinnät suunnatussa osakeannissa . kuvaT: PerTTi GranqvisT Erkki Kuronen esitteli kartalta kaivosaluetta malmivarojen sijaintia. . Peuraa lähtivät riistanhoitoyhdistyksen miehet jäljittämään. . . . Annin jälkeen yhtiön osakkeiden kokonaismäärä nousee 4 177 383 069 osakkeeseen. Joka kerta Sotkamo Silverin kaivosalueella käydessäni olen esittänyt saman kysymyksen. . Erkki Kuronen kertoi olevan kuitenkin todennäköistä Taivaljärven seudun malmivarojen olevan nyt tiedossa olevaa suuremmat. Todennäköisesti alueella riittää louhittavaa yli 10 vuodeksi. Tiistaina on peuroja ollut erityisen paljon Tipasojan risteyksen lähellä olevilla pelloilla Pohjois-Tipaksella Pohjois-Tipaksella ajettiin peurakolari Kuva tielle hyppäävästä pantapeurasta otettiin tiistaina kello 14.00 aikoihin Pohjois-Tipaksella. . – Olemme erittäin tyytyväisiä, saamastamme Kainuun Osuuspankin tarjouksesta. Tutkimustunneli tyhjennettiin vedestä 2010. Silver AB omistaa kokonaan Silver Oy:n . . Taustalla näkyy Kuhmontie. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 5 – Tiedossa olevat malmivarat riittävät vajaan 10 vuoden louhintaan. Torstaina 5. . päivään mennessä. – Minulla ainakin on luja usko siihen. Esiintymän valtasi 2006 Silver Resources Oy. Laina aika olisi neljä vuotta ja ensimmäisen vuoden ajan lyhennysvapaa. Suurimmat omistajat Teollisuusijoitus Oy, Timo Lindborg ja yksityissijoittajat. Esiintymää tutki Kajaani Oy:n ja Outokumpu Oy:n Taivalhopeatyöyhtymä. Tiedotteissa kerrotaan rahoitukseen liittyvistä ratkaisuista. .
Lähde: Tilastokeskus: Väkiluvun ennakkotilasto A Tavoitteeksi on hyvä asettaa, että väkimäärä ei vähenisi." Mika Kilpeläinen Kunnanjohtaja, Sotkamo 10499 10436 10294 10097 8656 8149 7120 6396 8193 7538 6541 5835 3493 3207 2897 2721 2736 2523 2233 2029 2413 2182 1868 1672 1341 1300 1206 1155 2000 4000 6000 8000 10000 12000 2016 2020 2030 2040 Asukasluvun kehitys Sotkamo Kuhmo Suomussalmi Paltamo Puolanka Hyrynsalmi Ristijärvi Lähde: TiLasTokeskus 74902 72695 68935 65961 60000 62000 64000 66000 68000 70000 72000 74000 76000 2016 2020 2030 2040 Kainuun asukasluku. Kolme lehteä! Hintoihin lisätään mahd. – Töitä pitää tehdä kovasti, että saataisiin väestön väheneminen pysäytettyä. Puolanka 2 736 (-40) . Väkilukua laskeneista kunnista Kajaanin (-0,1 %) ja Sotkamon (-0,2 %) pudotukset olivat suhteellisesti pienimmät. Haluathan mainontasi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Lukijoita 52.000 kpl! terveys ja hyvä olo Aineistopäivä ke 18.1. Mikä. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 20 000 kävijää viikossa. . Tammi – marraskuussa Kainuun kahdeksan kunnan väkiluku laski vielä 422 hengellä. . . . Suomussalmi 8 193 (-143) . 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. teeMA ti 24.1. Marraskuun lopussa Sotkamon työttömyysprosentti 10,8 oli Kainuun paras. Suomussalmen väkimäärä on puolittunut 50 vuodessa. Molemmissa kunnissa vähennys on noin 1,7 prosenttia. . Pientä nousua saataisiin aikaan, niin olisi optimi, Kilpeläinen toteaa. Väestötilastoista ja -ennusteista saadaan käyttökelpoista tietoa kuntien tulevaisuuden suunnitteluun. . Kunnanjohtaja pohtii, että kunnan tehtävä on koosta riippumatta turvata palvelut asukkailleen. . Kuhmo 8 656 (-150) . – Poismuuttajia ei ole hirveän paljon, Tolonen laskee. – Matkailu tuo välillisesti muitakin työpaikkoja, Kilpeläinen sanoo. Hän pohtii, että hyvä työllisyystilanne on tärkein väkimäärän kannattelija. Sotkamossa on aluillaan 2,5 miljoonan euron matkailun edistämishanke, minkä uskotaan tuovan lisää ulkomaalaisia matkailijoita ja työtä. Paltamo 3 493 (+5) . Hyrynsalmi 2 413 (-9) . Kainuussa väkiluvun vähennyksestä lähes kolme neljäsosaa syntyi Kuhmossa ja Suomussalmella. – Näillä korkeuksilla on ihan positiivinen ilmiö, että ei ole väestöpakoa, kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen toteaa. Se ei ole kauhean helppo työ tässä maailmassa, Tolonen toteaa. Tilastokeskuksen ennakkotilastojen mukaan Kainuun väkiluku oli marraskuun 2016 lopussa 74 902 henkeä, mikä on 422 henkeä vähemmän kuin vuoden 2015 lopussa. . 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 5. . Suurinta lasku on ollut Suomussalmella ja Kuhmossa, joissa molemmissa väkiluku on laskenut 1,7 prosenttia. . – Myös 5 000 asukkaan kunta pystyy kohtuullisen tehokkaasti järjestämään palvelut, Tolonen arvioi. Väestöennusteen mukaan Suomussalmen asukasmäärä putoaa vuoteen 2040 mennessä alle 6 000 hengen. . Tilastokeskuksen ennakkotilastot kertovat, että kainuulaisia oli marraskuun lopussa 74 902 henkeä. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. . Työpaikkojen säilyttäminen ja synnyttäminen ovat tämän työn ytimessä. Suhteellisesti pienintä pudotusta väestöennuste povaa Sotkamoon ja Kajaaniin, joiden väkimäärä on putoamassa noin neljä prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Kajaanissa väkiluku väheni tammi – marraskuussa 51 hengellä. Matkailu ja kaivosteollisuus ovat Sotkamon suurimmat työllistäjät. Kunnanjohtaja pohtii, että asukasluvun lasku on pitkä kehityskulku. . Sotkamo 10 499 (-24) . Ristijärvi 1 341 (-10) . tammikuuta 2017 Tilattu ja siksi niin luettu! www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. Kunnanjohtaja Asta Tolonen kertoo, että Suomussalmen vähennys syntyy valtaosin syntyneiden ja kuolleiden erotuksesta. Kajaani ja Sotkamo pärjäävät väestöennusteessa. . Sotkamossa väkimäärä on tänä vuonna pudonnut 24 hengellä. Kuhmossa väkimäärä väheni tammi – marraskuussa 150 hengellä päätyen 8 656:een. Vastaavasti Suomussalmella väkimäärä laski 143 hengellä ollen marraskuun lopussa 8 193. Hieman yli puolet maakunnan väestöstä asuu Kajaanissa, jossa asukkaita oli marraskuun lopussa 37 571 henkeä. Kainuun väkiluku on laskenut 2016 tammi – marraskuussa 0,6 prosenttia. Kajaani 37 571 (-51) . Väkimäärä jatkaa laskua Kainuussa Antti Hyvärinen antti.hyvarinen@slpmedia.fi Kainuun asukasluku on painunut alle 75 000 hengen. Kainuussa ainoastaan Paltamon väkiluku oli plussalla. Ennusteen mukaan väkiluku on yli 10 000 myös vuonna 2040. Väkiluku 2016 . . . 1x31 (47x31 mm) 54 € 1x42 (47x42 mm) 76 € 1x65 (47x65 mm) 108 € 2x42 (99x42 mm) 136 € 2x65 (99x65 mm) 167 € 2x88 (99x88 mm) 194 € 2x111 (99x111 mm) 248 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim. . – Tavoitteeksi on hyvä asettaa, että väkimäärä ei vähenisi. Viime vuodenvaihteessa väkilukuun tuli noin 3 000 hengen kokoinen aukko, kun Vaala vaihtoi Kainuun maakunnan Pohjois-Pohjanmaahan. valmistuslisä 0,08 €/pmm sekä alv 24% Tänä vuonna asukasluku on pienentynyt eniten Kuhmossa ja Suomussalmella. Viimeisimpien lukemien mukaan Suomussalmella syntyy tänä vuonna 36 lasta ja kuolee noin 150 henkeä
Kainuun työllisyystilanne parantui viime vuoden aikana, minkä autokauppias uskoo ja toivoo näkyvän alkaneen vuoden myynnissä. Kainuun Autokauppiasyhdistyksen puheenjohtaja ja Pörhön Autoliikkeen paikallisjohtaja Markku Tikkanen kertoo, että kauppiaiden laskelmissa Kainuussa on potentiaalia noin 1 150 uuden auton myymiselle vuosittain. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. Tikkanen pohtii, että osansa saattaa olla kainuulaisella luonteenlaadullakin. – Oma osamme on tehty kilpailemalla henkihieveriin itsemme, Tikkanen toteaa. – Viime vuonna tekemättömät kaupat voitaisiin tehdä vuonna 2017. Haluathan mainontasi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Lukijoita 52.000 kpl! OPISKELU Aineistopäivä ke 1.2. Kasvutahdin maakunnallisessa vertailussa kärkipaikkaa pitää Pohjois-Karjala, jossa ensirekisteröinnit lisääntyivät 18,1 prosenttia. Ensirekisteröinnit lisääntyivät siis 4,2 prosenttia. Kolme lehteä! Hintoihin lisätään mahd. Uusia pakettiautoja rekisteröitiin puolestaan 106 kappaletta, missä on 15 prosentin kasvu edellisvuoteen. Roivainen pohtii, että verotukseen on kasattu liiankin suuria odotuksia. – Käytettyjen puolella vuodesta toisen kauppa on hirmu paljon tasaisempaa, Tikkanen kertoo. – Vuonna 2016 tuli paljon positiivisia signaaleja, Roivainen toteaa. Eroa toteutuneeseen on siis 250 auton verran. Hankintoja tehdään varovaisesti, vaikka talous kasvaisi. Kainuussa ensirekisteröitiin viime vuonna 900 autoa, eli 36 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tilattu ja siksi niin luettu! teeMA ti 7.2. Juha NeuvoNeN Kainuun autokauppiaat uskovat tekemättömien kauppojen toteutuvan tänä vuonna.. Uusien autojen kaupan odottaessa noususykäystä käytettyjen kulkupelien kauppa on käynyt tuttuun tapaan. Hänen mukaansa käytettyjen autojen varastot ovat pienimmillään miesmuistiin. Synkkyyteen ei kuitenkaan olla vaipumassa. Kaikki autot mukaan lukien Kainuussa ensirekisteröitiin viime vuonna 1 055 autoa, eli 6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Torstaina 5. Hän laskee, että kauppiaiden työkalut ovat vähissä uusien autojen kaupan kasvattamisessa. – Ei kannata jäädä odottamaan verohelpotuksia. Kuorma-autoja ensirekisteröitiin Kainuussa viime vuonna 45, mikä on kymmenen enemmän kuin vuotta aiemmin. Wetterillä on laskettu, että keskimääräisen 22 000 euron arvoisen auton hintaan tuli tänä vuonna verohelpotusta 350 euroa. – Viimeiset 6 – 8 vuotta koko ajan on laahattu, Tikkanen pohtii. Toiveissa on, että positiiviset uutiset, kuten Transtechin Otanmäen tehtaan saamat raitiovaunutilaukset antavat sykäyksen parempaan päin. valmistuslisä 0,08 €/pmm sekä alv 24% Antti Hyvärinen Suomessa ensirekisteröitiin viime vuonna 117 821 uutta henkilöautoa, mikä tarkoittaa 9,3 prosentin kasvua vuoteen 2015 verrattuna. Kainuun on tämän vertailun viimeisenä. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 20 000 kävijää viikossa. Autokaupan kasvu laahasi Paikallispäällikkö Ari Roivainen Kajaanin Wetteriltä uskoo, että patoutunut autonvaihtotarve alkaa purkautua tänä vuonna. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 7 www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. – Kasvu tulee usein jälkijunassa Kainuuseen, pohtii Kajaanin Wetterin paikallispäällikkö Ari Roivainen. – Huonon ajan syleilyssä ollaan tiukemmin, Tikkanen muotoilee. – Hyvien uutisten myötä odotetaan, että 2017 on huomattavasti parempi kuin 2016, Tikkanen ennustaa. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. 1x31 (47x31 mm) 54 € 1x42 (47x42 mm) 76 € 1x65 (47x65 mm) 108 € 2x42 (99x42 mm) 136 € 2x65 (99x65 mm) 167 € 2x88 (99x88 mm) 194 € 2x111 (99x111 mm) 248 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim
Viimeksi kulunutta vuotta Hannu Korhonen pitää hyvänä kahteen ensimmäiseen vuoteen verrattuna. Että sekään ei ole pelkästään hyvä asia. Listat alkavat täyttyä vuodenvaihteen jälkeen, puolueiden piiritoimistoista kerrotaan. Vaalipäivä on tästä lähtien huhtikuun kolmas sunnuntai. Asukasluku asettaa jatkossakin valtuuston koolle alarajan. Halutaan uutta verta ja uusia ajatuksia. – Nuoret pitäisi saada tavalla tai toisella liikkeelle yli puoluerajojen. Uuden kuntalain mukaan vuonna 2017 alkavasta valtuustokaudesta lähtien valtuutettujen lukumäärä ei ole enää suoraan sidottu kunnan asukaslukuun, vaan valtuuston sopiva koko on kunnan omassa harkinnassa. tammikuuta 2017 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Sotkamon kunnanvaltuuston suurin ryhmä on Keskusta viidellätoista valtuutetulla. Kuntien rooli, tehtävät ja asema suhteessa perustettaviin maakuntiin on vasta hahmottumassa. Kuntavaalien ehdokkailla kyselyvaihe Kuntavaalien vaalipäivä on siirtynyt lokakuusta huhtikuuhun. Vaalit järjestetään sunnuntaina 9. On tullut nuoria ja myös naisia. – Joku oli tehnyt edellisten vaalien perusteella koelaskelmia, että paikkojen väheneminen rokottaisi isompia valtuustoryhmiä enemmän. – Suuri osa vanhoista valtuutetuista jatkaa. Kuntaja palvelurakenteet uudistuvat, samoin valtionosuusjärjestelmä. – Ei tämmöiseen pikkukuntaan valtakunnan politiikan elkeet oikein sovi. – Nyt yritetään saada 20 ehdokkaan lista. Tällä hetkellä listasta on koossa vähän yli puolet. – Ei se tähän vaikuta minun mielestäni. Monet vanhat valtuutetut panttaavat loppusuoralle asti tietoa, lähtevätkö mukaan seuraaviin vaaleihin. – Toivottavasti ei kovin kaltoin kohtelisi pieniä ryhmiä, että mahdollisimman monipuolinen olisi valtuuston koostumus. Jarmo Huttusen mukaan Keskusta tavoittelee täyttä ehdokaslistaa eli 41 ehdokasta. Ja ihan uusiakin ehdokkaita mielellään värvätään. Kainuussa osa kunnallisjärjestöistä on jo nimennyt ehdokkaita. Edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaista oli 16, joista puolet eli 8 meni läpi. Suuri osa Keskustan nykyisistä kunnanvaltuutetuista asettuu ehdolle kuntavaaleissa. – Nyt kuntalaiset saattavat kokea, että ovat jääneet seuraamaan sivusta. – Ehdokkaat ovat ottaneet itsekin yhteyttä ja tarjoutuneet ehdokkaaksi. Valtuutettujen määrän väheneminen kahdeksalla voi muuttaa valtuuston voimasuhteita. Keskusta tavoittelee 41 ehdokkaan listaa Jarmo Huttunen Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Perussuomalaiset saivat edellisissä kuntavaaleissa kahdeksan paikkaa, mutta ryhmä kutistui kuuteen, kun Tommi Heikkinen ja Vesa Tolonen jäivät ryhmästä kesken valtuustokauden sitoutumattomiksi. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 5. Puolueet tunnustelevat ehdokkaita listoilleen. Sotkamon Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jarmo Huttunen uskoo, ettei kunnanvaltuustojen roolin muuttuminen vaikuta ehdokkaiden saamiseen. – Politikointi on jätetty pois ja on ruvettu yhdessä ajamaan Sotkamon asioita. Onhan tässä tullut oltua. Kunnan johtavien virkamiesten yhteistyökyky luottamushenkilöiden kanssa on Hannu Korhosen mukaan parantanut ratkaisevasti asioiden hoitoa. – Uusi sairaalakuvio on vielä kysymysmerkk. Edellisten kuntavaalien äänimäärällä Perussuomalaisille tulisi Hannu Korhosen mukaan laskennallisesti noin viisi paikkaa. iltakoulussa, niin ei ole tarvinnut riidellä enää valtuustossa ja hallituksessa. – Pitää mennä aika putkeen kaikki arvioinnit, mitä on tehty verotulojen ja valtionosuuksien osalta. – Se näyttää kuntalaisille liian sopuisalle. Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Vasemmistolla on Sotkamossa kuusi valtuutettua. Tavallaan työt vähenevät kunnanvaltuustossa ja fokus on enemmän elinkeinojen kehittämisessä. Kunnanhallituksen yhdestätoista paikasta Keskustalla on viisi. Jos on ryhmässä kokoa ja eri alojen ihmisiä, ja jos on vielä sellaisia ihmisiä, joilla on aikaa paneutua asioihin. Tavoitteena on 15 – 20 ehdokkaan lista. Aikooko Polvinen asettua vielä ehdolle, on epävarmaa. Ei siellä ole varaa hölläilyyn. Lauantaina torilla on mukana uusia ehdokkaita. Puoluepolitikointi ei sovi pikkukylälle Korhonen Hannu. – Muutama nykyinen valtuutettu on luopumassa. Pääsiäisen vuoksi vaaleja aikaistetaan viikolla ensi keväänä. Ne olivat Korhosen mukaan täyttä muutosvastarintaa ja tappelua. – Pohjassa käytiin ja nyt on selkeä suunnitelma, missä olla ollaan, mitä tehdään ja mihin mennään. Kunnanavaltuuston pitkäaikaisin valtuutettu Osmo Polvinen on istunut valtuustosalissa lähes puolet Suomen koko itsenäisyyden ajasta, 48 vuotta. Valtuustopaikkoja on kahdeksan vähemmän kuin ennen, ja uuden valtuuston tehtävään tulee muutoksia.. – Porukat alkoivat hajaantua ja mehän käännettiin se laiva ihan selkeästi. Ehdokasasettelussa ei ole vielä kiire, sillä ehdokashakemukset on jätettävä viimeistään helmikuun lopussa. huhtikuuta. – Mukana on joku nuorempikin ehdokas, mutta enempi saisi nuoria tulla mukaan. Hyvänä ehdokkaana ja valtuutettuna Huttunen pitää sellaisia henkilöitä, jotka ovat tehneet monipuolista työuraa. Kunnan talouden kohentamiseksi on Huttusen mukaan tehty aika isoja päätöksiä, mutta minkäänlaiseen lepsuiluun ei ole varaa. Vaalien nimi on muutettu kunnallisvaaleista kuntavaaleiksi. Jouko Korhosen mukaan ehdokaslistasta on koossa kaksi kolmasosaa. Kyllä kai siitä osakaskunnille ainakin ensimmäisinä vuosina jotakin kustannuksia lankeaa. – Ehdokkaita ei ole ollut vaikea saada, Perussuomalaisten ryhmän puheenjohtaja Hannu Korhonen kertoo. – Olen tässä vähän katsonut että vieläkö tarvitsee lähteä ehdolle. – Uskon että ihan hyvä määrä saadaan ehdokkaita, eri puolilta pitäjää ja uusiakin ehdokkaita ja eri alojen ihmisiä, miehiä ja naisia. Mahdolliset ehdokkaat kyselevät, millainen urakka uusissa valtuustoissa on odottamassa. Nythän me vasta aloitetaan kampanjointi. – Kyllähän siinä kisa kovenee, kun paikkoja on vähemmän, Korhonen ennustaa. – Sanoin budjettivaltuustossa, että mitenkähän siinä olisi käynyt ilman perussuomalaisia. – Ehdokkaita tullut ihan viime päivinä mukavasti. Kilpailu valtuustopaikoista kovenee niissä kunnissa, joissa paikkoja on päätetty vähentää. – Meillä oli muutama, jotka uskalsivat nousta vanhaoja valtarakenteita ja klikkejä vastaan, ja saimme sitten aikaan ajattelua muuallekin kuin meidän ryhmään. Uudet valtuustot aloittavat toimintansa kesäkuussa. Valtuuston puheenjohtajana istuu Vasemmiston Kainuun piirijärjestön ja Sotkamon Vasemmiston puheenjohtaja Jouko Korhonen. Ollaan ihan hyvässä vauhdissa. Pidetään siitä huoli, että on tehty kaikki sen eteen, että on työtä ja toimeliaisuutta ja sitä kautta kunnan talous elpyy. – Kyllä käsiteltäviin asioihin joutuu perehtymään että tietää mistä päättää. Kun asiat sovitaan ns. Yli puolet tästä ajasta olen vetänyt vaaleissa suurimman äänimäärän. Kuntavaalien vaalipäivä on siirtynyt perinteisestä lokakuusta huhtikuuhun. Valtuustopaikkojen vähenemiSotkamolla hyvät tulevaisuuden näkymät Pentti Kangas pentti.kangas@slpmedia.fi Ehdokasasettelu ensi kevään kuntavaaleihin on Kainuussa tunnusteluja kyselyvaiheessa. Kuntayhtymä on siihen kuitenkin ison velan ottanut. Korhonen toivoo entistä enemmän virkamiesten ja poliittisten ryhmien yhteistyötä ja aktiivista kuntalaisten kuuntelua. Kunnanhallituksessa vasemmistolla on kaksi edustajaa, Pinja Toivanen ja Osmo Polvinen. Perussuomalaisten ehdokaslistasta on noin kaksi kolmasosaa valmiina. – Sehän oli järisyttävä saavutus, Hannu Korhonen muistelee. Ei se minulle ainakaan ole varmaa, ettei se aiheuttaisi kustannuksia
Ehdokaslistalle on tulossa myös aivan uusia nimiä. Voisi se olla tehtävissä aikaisemminkin, kun tehdään oikeita liikkeitä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hoidetaan kuntalaisten asioita puolueeseen tai ryhmään katsomatta pahain päin ja unohdetaan polittiset vaikuttimet. Toisaalta edellisten vaalien saaduista äänistä voisi myös päätellä, että paikkojen väheneminen kurittaisi eniten suuria valtuustoryhmiä. 1980-luvun malli ei toimi enää tänä päivänä. Kokoomus havittelee viidettä valtuustopaikkaa Petri Makkonen Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Valtuustopaikkoijen väheneminen voi kohdella kaltoin pieniä valtuustoryhmiä. Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.–4.4. Kristillisdemokraattien yksi valtuustopaikka on Yrjö Sorvarilla. Plus yksi on meidän tavoite, Kokoomuksen kunnallisjärjestön Sotkamon piirin puheenjohtaja ja Kainuun kokoomuksen varapuheenjohtaja Petri Makkonen sanoo – Nyt on neljä paikkaa, viittä paikkaa lähdemme hakemaan. – Mietin vielä kovasti omaa ehdokkuutta. Siellähän on vaikka kuinka paljon omaisuutta mitä me voidaan lähteä työstämään. – Lähdemme positiivisin mielin vaaleihin, ei sen enempää eikä vähempää kuin kasvattamaan meidän paikkamäärää. – Nyt tarvitaan raikkaita ajatuksia. Siellä on aika hyviä ehdokkaita. Valtuustossa istuu myös kaksi sitoutumatonta, Tommi Heikkinen ja Vesa Tolonen, jotka irtaantuivat valtuustokauden aikana Perussuomalaisten ryhmästä. Samaa mieltä ovat niin Tuula Rossi-Määttä kuin Petri Makkonen tai Hannu Korhonenkin siitä, että pienen kunnan asioita ei pitäsi hoitaa valtakunnan politiikan elkein. – Käyttötalouden osalta on tulevallakin valtuustolla paljon tehtävää. On katsottava asioita siltäkin puolelta, että on hyvät tulevaisuuden näkymät. Aikataulut kuntavaaleissa 2017 . . Valtakunnallisesti SDP:n kannatus on viimeisten mielipidemittausten mukaan Keskustan kanssa kärjessä. Ehdokashakemukset jätettävä viimeistään tiistaina 28.2. ja äänioikeusrekisteri perustetaan viimeistään 22.2. Puolue tavoittelee listalle kahtatoista ehdokasta. Kassa pitää saada oikaistua. Viisi kautta kunnanvaltuustossa istunut Tuula Rossi-Määttä on istunut viimeiset kaksi kautta kunnanvaltuustossa ainoana demarivaltuutettuna. Olen ollut kuitenkin jo viisi kautta valtuustossa ja kuusi teknisessä lautakunnassa. Tuula Rossi-Määtän mukaan demareiden ehdokaslistojen teko on vasta aluillaan. Kunnan tukala taloudellinen tilanne ei pelota Makkosta eikä hänen puoluetovereitaan. Vaalipäivä sunnuntai 9.4.2017 . – Työpaikkojen saaminen on meille elinehto. . Nyt tarvitaan nuorennusleikkaus siihen. Kävin kysymässä kahta ja molemmat antoivat suostumuksen. Kunnan talous tulee Jouko Korhosen mukaan olemaan seuraavankin valtuuston asialistalla keskeisesti. Rossi-Määttä istuu myös kunnanhallituksessa. . . Siellä leikitään niin kuin pikkupoliitikkoa kunnansalissa, kun siellä pitäisi olla Sotkamopuolue. . – Meillä on erittäin hyvä porukka ehdokkaaksi lähdössä ja meillä on muutamia villejä kortteja tulossa listoille. . Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Valtuuston kutistuminen ei huoleta Sotkamon Kokoomusta, joka tavoittelee tilanteesta huolimatta ryhmän kasvattamista. Oma ehdokkaaksi asettuminenkin on vielä epävarmaa. Miten käy pienten valtuustoryhmien Valtuutetut Tuula Rossi-Määttä (sdp) ja Yrjö Sorvari (kd) nen on Polvisen mielestä luonnollinen asia koska kunnan väkimäärä on aikojen saatossa pienentynyt. Pienen ryhmän on kerättävä riittävästi henkilökohtaisia ääniä, jotta valintaan vaikuttava vertailuluku nousisi riittävän korkeaksi kilpailemaan suurten ryhmien korkeimmille vertailuluvuille. . Pekka LassiLa Sotkamon kunnanvaltuustossa on ollut tähän asti 35 paikkaa. Esimerkiksi tontteja. Mutta se laatu ainakin minun mielestä pitäisi olla erilainen, mitä nyt on parissa viime valeissa muodostunut, Polvinen arvio. Se voi olla osalle sellainen pakkomiellekin, että valtuustossa pitää istua. Makkosen mukaan ehdokkaita ei ole ollut vaikeaa hankkia. Kuntavaalien ehdokkailla kyselyvaihe Mikä. Ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 9.3. – Toivon vilpittömästi että sinne lähtisi todella paljon nuoria ehdokkaita uusilla, raikkailla ajatuksilla. . – Se mitä puuttuu niin nyt pitää laittaa näitä hommia toimintaan. Aivan sama minkä puolueen riveistä. – Naisehdokkaita on ilmeisesti yleensä vähän vaikea saada. Talous on saatava tasapainotettua ja vietyä terveelle pohjalle. SDP:n ryhmä on ollut Sotkamossa kuitenkin viime vuosikymmenet pieni. . Torstaina 5. Kunnanhallituksen esitys äänestettiin nurin selkein lukemin. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 9 Sotkamolla hyvät tulevaisuuden näkymät Jouko Korhonen. Ennakkoäänestys ulkomailla 29.3.–1.4. Korhonen pohtii, että vaikka lähivuosina ei ole juuri jaettavaa, on Sotkamolla toisaalta olemassa myös mahdollisuuksia. Itse olisin luopumassa, mutta on tullut paljon painostusta, että pitäisi jatkaa. SDP:llä ja Kristillisdemokraateilla on molemmilla yksi valtuustopaikka. Äänioikeustiedot määräytyvät perjantaina 17.2. – On haettava uusia ratkaisuja ja se ei valitettavasti mene tietyille henkilöille jakeluun. Kukaan nykyisistä valtuutetuista ei ole jäämässä pois ehdokaslistalta. Kevään kuntavaaleissa jaossa on 27 paikkaa.. Esimerkiksi viime keväisessä kunnanjohtajan valinnassa poliittiset ryhmät hajosivat ja jokainen käytti äänestäessään omaa intuitiotaan. . – Tämä ei ole niin peräkylä, ettei täällä mitään tapahdu. Pienten valtuustoryhmien ehkä kannattasi miettiä, voisiko yhteisellä listalla olla paremmat mahdollisuudet menestyä vaaleissa, RossiMäättä pohtii. – Onko valtuutettujen määrä niin tärkeää. Asioita on puntaroitu puolueen omissa kokouksissa. Se on meidän selkeä missio. – Uudella valtuustolla on paljon tehtävää varsinkin kunnan elinvoimaisuuden puolella. – Kunnan valtuustosta pitäisi saada pois muutamat siellä iät ajat istuneet valtuutetut. Kaikkien ryhmien edustajat ovat myös hyvin yksimieleisä siitä, että nuoria pitäisi saada ehdokkaiksi ja valtuustoon puolueeseen katsomatta. Muiden kunnallispoliitikkojen tavoin Petri Makkonen kaipailee ehdokkaiksi nuori ihmisiä. – Kunnan talousjohtaja Heidi Pyykkönen laski, että kunnan talous olisi niukasti kuivilla vuonna 2019
Takaisinottovelvollisuus muuttuu. Haapalan Aimon vasikka on kertonut Sotkamon kunnassa kuuluisaan Webrobol-ohjelmaan tehdyn lisäpäivityksiä. Kunnantalon portaita kutsutaan nyt vallan portaiksi. Työlainsäädäntö muuttuu vuoden vaihtuessa Pitkäaikaistyöttömän työllistäminen määräaikaiseen työsuhteeseen helpottuu, koska määräaikaisuudelle ei tarvita erillistä perustetta. Vielä vuoden 2016 puolella määräaikainen sopimus on voitu solmia vain perustellusta syystä. Jos viereisessä tai vastapäisessä karsinassa oli tällainen, niin silloin alkoi raivoisa karsinan seinien potkiminen. 2: 1-12) kauniina kuvauksena eri uskontojen tasavertaisesta ja toinen toistaan kunnioittavasta kohtaamisesta. Heidän seikkailunsa ei kuitenkaan koitunut Jeesus -lapsen kuolemaksi, vaan (näin haluan uskoa) ihmeiden saattelemaksi siunaukseksi heidän elämässään. Ilmiö myös johdatteli heidät Jeesuksen seimen äärelle. Olipa kyseessä useamman planeetan kohtaaminen tai jokin muu avaruuden ilmiö, oli tuo taivaallinen valoilmiö osa suunnitelmaa, jonka avulla Jumala tahtoi antaa koko maailmalle tiedoksi, “miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo” (Kol. Suomussalmen kunnan tietokoneisiin on kuulemma asennettu ohjelma, joka muistuttaa työntekijöitä taukoliikunnasta. Vuoden verran jatkuttuaan määräaikaisuudelle pitää jo olla peruste samalla tavoin kuin tavallisessa määräaikaisessa työsopimuksessa. Päivitetty ohjelma muistuttaa tietyin väliajoin veetuiluviestin lähettämisestä työkavereille. Maakuntajohtaja ei saanut tällä kertaa pisteitä. Hän oli HTT:n mukaan tervehdyspuheensa seitsemännen liuskan kohdalla huomannut selostuksensa olevan liian pitkän. Meillä Sotkamossa on kunnalla viisi tehtävää. Ainakin kerran viikossa ohjelman lisäsovellus neuvoo käyttäjäänsä nousemaan ylös ja huutamaan. Koeaika, joka on aikaisemmin ollut pisimmillään neljä kuukautta, pitenee nyt maksimissaan kuuden kuukauden mittaiseksi. ArkisTokuvA. Huutajan keuhkoja kylläkin. Näin useat julkisuuteen pyrkivät viihdemaailman ihmiset kuulemma ajattelevat. Lakimuutokset eivät vaikuta työsopimuksiin, jotka on solmittu ennen vuodenvaihdetta. A Kuin lohdutuksena ovat pimeän vuodenaikamme yötaivaita valaisseet mitä upeimmat revontulet." Valoilmiöitä Hartaus Sisko Hartikainen Sisko Hartikainen Soteja maakuntauudistuksen myötä on sanottu kunnille jäävän neljä tehtävää. Pitkäaikaistyöttömän määräaikainen työsuhde saa koostua enintään kolmesta työsopimuksesta, jotka eivät kuitenkaan saa kestää yhteensä yli vuotta. Pitkäaikaistyöttömän saa palkata määräaikaiseen työsuhteeseen ilman erillistä syytä vuoden 2017 alusta. Järkeilynsä varassa he päätyivät kuninkaan hoviin, jossa vastasyntyneestä halllitsijasta ei kuitenkaan ollut mitään tietoa. Tietokoneen ohjelma antaa myös ohjeita. Siksi luonnevikaiset kaakit pidettiin mahdollisimman kaukana toisistaan. Joskus oli talleilla hevosia, jotka eivät tiettyä lajitoveria sietäneet silmissään. Puhe oli lyhyt ja lopuksi kirkkoherra oli korostanut yhteisöllisyyttä. Toiset laitetaan portaita pitkin alaspäin ja toiset ylöspäin. Muutokset pidentävät koeaikaa, lyhentävät työnantajan takaisinottovelvollisuutta ja helpottavat pitkäaikaistyöttömän palkkaamista määräaikaisella työsopimuksella. Ilmeisen innostuneina löydöstään miehet päättivät lähteä osoittamaan hänelle kunnioitustaan. Mahdollisesti asiakkaatkin käyttävät kyseistä laitetta. Emme tiedä noiden miesten myöhemmistä vaiheista, mutta monenlaista pohdittavaa tuon ihmeellisen valoilmiön viitoittama matka lienee heille loppuelämäkseen antanut. Yhtä merkittävä on myös muutos, jonka mukaan koeaikaa voidaan pidentää, mikäli työntekijä on ollut sen aikana yli 30 päivää poissa töistä esimerkiksi sairauden tai perhevapaan vuoksi. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 5. Mallihan on lainattu hevostalleilta. Ovatpa revontulet lisäksi siitä eriyinen valoilmiö, etä ne houkuttelevat kauneudellaan ihmisiä ympäri maailmaa niitä ihailemaan tänne pohjoiseen maailmankolkkaamme. tammikuuta 2017 V alon puute tuntuu luissa ja ytimissä. Parikin minuuttia kestävä huuto saa aikaan poskille yhtä terveen punan kuin olisi hiihtänyt Hiukan vitosen. Muutoksen myötä koeajalle osuvat perhevapaat, sairauslomat ja vastaavat pidentävät koeajan kestoa. Miehet olivat päätellet järkeensä ja perimätietoonsa tukeutuen taivaalle ilmestyneen uuden tähden merkitsevän uuden kuninkaan syntymistä. Miehet saivat kokea Jumalan huolenpidon ja johdatuksen konkreettisesti saaden olla ensimmäisten joukossa todistamassa juutalaisen uskon profetioiden toteututumista. Tai tehnyt jotain muuta, mitä ei voi siveellisessä lehdessä tarkemmin kuvailla. Huutohan ei puhdista työilmapiiriä. Hevosmiesten Tietotoimistolle eli HTT:lle kerrottiin uudenvuoden konsertissa kirkkoherran pitäneen hyvän puheen. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Toisinajateltu: Viiden K-kirjaimen kunta granqvist Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Tammikuun alussa työsopimuslakiin tulee useampi muutos, jotka sekä työnantajan että työntekijän kannattaa huomioida. Sotkamon kunta on tässäkin edellä muita. Usein juuri joulun tienoon tähtitaivaita tutkaillessa on tullut mieleen, millaisena lieneekään näyttäytynyt se taivaallinen valoilmiö, joka houkutteli ne kolme tiedemiestä idästä lähtemään liikkeelle. Koska tulevan loppiaisen sanoma muistuttaa meitä myös kirkon lähetystehtävästä, haluan nähdä loppiaisen evankeliumin (Matt. Tuo odotettu valoilmiö viestii pimeyden vallan vähittäisestä väistymisestä, eikä sen myönteistä vaikutusta kehoon ja mieleen voi vähätellä. Jos itse ei ole niitä koppeutunut talviyöhön tutkailemaan, ovat valoilmiöitä kuvanneet huolehtineet kiitettävästi tallenteidensa jakamisesta. Voidaanhan kolme viisasta miestä itäisiltä mailta nähdä paitsi tähtitaivaan ilmiöiden tutkijoina myös vieraiden kansojen ja uskontojen edustajina, joiden elämää uskomme Pyhä erityisellä tavalla kosketti. Kunnanhallituksen listalle päätynyt riitely on kuitenkin sellainen purkuputken tuote, ettei paremmasta väliä. Tärkeää on julkisuus. Se viides on komedia. Tätä kirjoittaessani taivaalta kuitenkin loistaa harmaasävyisten päivien jälkeen aurinko. Kunnan imago ja maine kuuluvat kategoriaan kunnan etu. Ne tehtävät ovat koulutus, kaavoitus, kehittäminen ja kurjistuminen. Kuin lohdutuksena ovat pimeän vuodenaikamme yötaivaita valaisseet mitä upeimmat revontulet. 1:27). Tärkeää ei ole se, että mitä puhutaan. Vuodenvaihteessa voimaan tulevat muutokset pyrkivät tukemaan yritysten työllistämismahdollisuuksia ja toisaalta helpottamaan ihmisten uudelleentyöllistymistä. Sotkamon kunnantalolle rakennettiin aikoinaan hissi. Hissillä ajeltiin yläkerrasta kahville alakertaan ja alakerrasta takaisin yläkertaan. Työnantajan velvollisuus palkata tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanottu työntekijä takaisin lyhenee yhdeksästä kuukaudesta neljään kuukauteen, jos samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin haetaan uutta työntekijää. Koeajan pidentyminen antaa sekä työntekijälle että työnantajalle enemmän aikaa selvittää, onko työ tekijälleen sopiva. Ajatusmalli ei sovi julkiseen hallintoon.Tyhmät maalaispitäjän eläjät kun ovat kuvitelleet kunnan työntekijöiden olevan palvelemassa kuntalaisia sekä valvomassa kunnan edun toteutumista
Kino Visio on ollut toiminnassa vuodesta 2013 asti. Rakkaamme siunataan Sotkamon siunauskappelissa lauantaina 21.1.2017 klo 12.00. klo 9–10.30 Perhekerho Kontinjoen koulun iltapäiväkerhotilat. klo 9–11 Päiväkerho 3v srk-talossa ja Vuokatin kirkossa. Nyt se kanta on vain vahvistunut. Jättiläinen 7. Tervetuloa suunnittelemaan kevään tapahtumia. Ke 11.1. klo 12 Messu Vuokatin kirkossa. Angry Birds -elokuva 5. Viimeisin ilves ammuttiin ennen joulua Pohjois-Tipakselta. Kino Visiossa oli viime vuonna yhteensä 14827 katsojaa ja vuonna 2015 katsojia oli kaikkiaan 13192. klo 12–15 Päiväkerho 5v srk-talossa ja Vuokatin kirkossa. Nyt kauriit ovat kadonneet. Somaset, Sportia, Kuutamo-Shop, Kampaamo Kutri ja Kenkänurkka. klo 17.30–18.30 Ikiomajuttukerho srk-talossa. Esko Klemetin mielestä viiden lupailveksen määrä on naurettavan pieni. – Jos ilves tai ilvekset aiheuttavat häiriötä, niin se on sitten poliisin asia. Ti 10.1. Risto Räppääjä ja yöhaukka 4. Pe 13.1. Sotkamossa oli lupa viiden ilveksen kaatamiseen. Kaadettu oli aikuinen uros. Luokkakokous 2 polttarit 6. Metsästäjät arvelevat, että Pohjois-Tipaksen alueelle jä ainakin viisi ilvestä. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamoon jäi voimakas ilveskanta metsästyksen päättyessä. Torstaina 5. Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! 3. TERVETULOA! Rakkaamme Eila Marjatta hEikkinEn o.s. klo 9.30–11 Perhekerho srk-talossa. Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus Koko maan katsotuimmat elokuvat vuonna 2016 olivat Risto Räppääjä ja yöhaukka, Angry Birds -elokuva sekä Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! Kino Vision katsotuimmat elokuvat vuonna 2016 YRITTÄJÄNAISET -esitykset Teatteri Retikassa la 28.1.2017 klo 15 ja su 29.1.2017 klo 13 ja klo 16 Lippuja mm. Sotkamoon jäi vahva ilveskanta Sotkamoon jäi metsästyksen jäljiltä voimaksa ilveskanta. Esittää: Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset Sotkamon Seurakunta Puh. Äkkilähtö 2. 31.12.2016 Rakkaudella muistaen lapset perheineen lastenlapset perheineen Markku sisarukset perheineen sukulaiset ja tuttavat Päivistä menneistä, yhteisistä tuomme kauneimmat kiitoksemme. Adressien ja kukkien asemasta pyydämme kartuttamaan Eilan muistotiliä Sotkamon Osuuspankissa. To 12.1. – Koska ilveksille on ruokaa tarjolla nyt todella paljon. Ilvesten lisäksi Sotkamossa on Klemetin mukaan runsaasti ahmoja. Kolme lupaa oli korvamerkitty pitäjän itäosiin, niin sanotulle peura-alueelle. – Petoja, tässä tapauksessa ilveksiä ja ahmoja ei ole koskaan ollut näin paljon kuin nyt on. – En tiedä määristä. Heikkinen s. klo 9–10.30 Nallekerho 3–4v srk-talossa. Kauriita on ollut useita alkutalvesta. Su 8.1. Muistotilaisuuden vietämme läheisten kesken. Puolet enemmän olisi pitänyt lupia olla. Pirkko Kupiainen. To 12.1. Nyt uutta verkkosivuillamme – AIHESIVUT! Tutustu lisää www.sotkamolehti.fi. Ennakkovaraukset puh. Loppiainen Jeesus, maailman valo klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, avustaa Sotkamon Kamarikuoro, joht. Mutta ilveksiä on joka puolella Sotkamoa, luvanhaltija Esko Klemetti sanoi. 2.10.1948 k. klo 9.30–11 Perhekerho srk-talossa klo 12–15 Päiväkerho 4v srk-talossa ja Vuokatin kirkossa. klo 17.30 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. 040 550 0823 Koskettava teatteriesitys Rakkaudentunnustus Isänmaalle Käsikirjoitus: Minna Vikholm. Vieköön tuuli ne taivaan tarhaan kun kaivaten hyvästelemme. Viiru ja Pesonen paras joulu ikinä 10. 1. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 11 Sotkamo-lehti pekka.lassila@slpmedia.fi Sotkamon elokuvateatteri Kino Vision yleisömäärät ovat kasvaneet. (08) 6172 3520 tai 6172 3521 Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi www.sotkamonseurakunta.fi Pe 6.1. Lisälupia ei ole mahdollisista saada. Aina Sotkamossa on ollut voimakas ilveskanta. Sotkamon kirkossa. Järven tarina 9. Lemmikkien salainen elämä 8. Lehden lukija Leivolankylältä kertoi epäilevänsä seudulla asustavan kolmen ilveksen tappaneen ruokintapaikalla käyneet metsäkauriit. sunnuntai loppiaisesta Kasteen lahja klo 10 Sanajp. Viime vuonna yleisömäärä hätyytteli 15 v i e r a i l i j a n r a j a a . Sotkamon Kino Vision kymmenen katsotuinta elokuvaa vuonna 2016 olivat seuraavat: 1. – Metsästäjät epäilivät PohjoisTipaksen seudulle jääneen ainakin viisi ilvestä. klo 12–15 Päiväkerho 5v srk-talossa ja Vuokatin kirkossa. klo 12–13.30 Vauvakerho srk-talossa. Lapsityön kerhot alkavat viikolla 2: Ma 9.1
huoneistoremontit . SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 5. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) Sähköistykset Sähköistykset jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi Kauneushoitolat Kauneushoitolat Ark. 0400 341 268, www.sotkamonkuljetus.fi ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. uudisrakentaminen p. 0500 281 355 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo www.ahkeraliisa.net ma-pe 9-17, la-su 9-14 Kukkakauppa Ahkeraliisa Oy P. painotuotteet Kuljetukset Parturit ja kampaamot Hierojat 25 € 40 € l Kuppausta l Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! p. Lomakkeet . Kutsukortit . tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. Esitteet . kosteantilanremontit . Postikortit . 08-6662 251, 040-5290 251 kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi . 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY Palvelua perinteitä kunnioittaen Kainuuntie 19, 88600 SOTKAMO p. Ym. 0440 221 828 aa.ari.korhonen@sotkamo.net Kainuuntie 26, 88600 Sotkamo | www.ihanasoma.fi | info@ihanasoma.fi Kirsi RahikainenKiviranta 044-980 9538 Koulutettu hieroja Luontaispuoti SKY-Kosmetologi Vyöhyketerapeutti Kirsi Suutari 040-754 7903 Riikka Pääkkö 045-351 8383 Nita Rogers 044-280 8778 Kainuuntie 24 (tori) p. Kirjapainot SOTKAMON KIRJAPAINO Tmi Kari Simonen Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo Puh. 0500 281 355 ...meiltä myös . sähkösuunnittelu . 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium P. Kirjekuoret . 08 6660 014. tammikuuta 2017 12 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Asianajotoimistot Kukkaja hautauspalvelut Autotarvikkeet Hammaslääkärit Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. (08) 666 2862 P. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. 08 666 2223 Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo ma-pe 9 -17, la 9 -14, su 10 -13 lakiasiat kaupanvahvistukset P. Tarrat . Käyntikortit . 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. 08 6660 070 Järjestelyt l Pitopalvelu l Hautakivet l Perunkirjoitukset www.sotkamonhautaustoimisto.fi Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Parturi-kampaamo HELENA P. asennukset . 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • •
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! P. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. PerTTi GranqvisT Tilaa niin tiedät! p. + 0,1691 €/min. Torstaina 5. Ti 10.1. uudisrakentaminen . 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti Kouluateriat vko 2 Ma: Hedelmäinen broilerikastike, riisi, salaatti Ti: Lihakeitto, grahamsämpylä, juusto, tuorepala Ke: Makaronilaatikko, salaatti To: Ohrasuurimopuuro, vadelmakeitto, porkkanaleipä, tuorepala Pe: Uunikala, perunaosose, salaatti Kotihoitoateriat Ma: Hedelmäinen broilerikastike, perunat, lämmin kasvis, salaatti, aprikoosikiisseli Ti: Lihakeitto, tuorekurkku, sulatejuusto, mansikkakiisseli Ke: Liha-makaronilaatikko, lämmin kasvis, salaatti, jogurttivaahto To: Ohrasuurimopuuro, salaatti, vadelmakiisseli Pe: Uunilohi, perunasose, salaatti, lämmin kasvis, herukkakiisseli La: Liha-perunasoselaatikko, hevishot, tyrnikiisseli Su: Jauhemaksapihvit, perunasose, hevishot, mansikkasmoothie RUOKALISTAT Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kansalaisia on ihmetyttänyt Akkoniementiellä viemärikaivosta nouseva sankka höyry. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. maalaukset Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 €/puh. Kaukolämmön toimitukseen ei höyryn muodostuksella ole vaikutusta. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. (alv 24 %). tammikuuta Nimipäivää viettää Lea, Leea sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Pentti, Tauno, Sylvi. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. Aurinko nousee kello 9.42 ja laskee kello 14.47. Aurinko nousee kello 9.49 ja laskee kello 14.37. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. Aurinko nousee kello 9.46 ja laskee kello 14.42. Höyryä kadunpinnasta pakkastaivaalle Pakkasen kiristymisen myötä tiistaita vasten yöllä alkoi viemärikaivosta nousta höyryä Akkoniementiellä. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 13 PÄIVYRI Tänään on torstai 5. Höyryä alkoi kaivosta purkauta tiistaita vasten yöllä. Koska vika ei vaadi akuutteja toimenpiteitä, ei korjauksella ole kiire. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. Nimipäivät: Nyyrikki Ortod: Riiko, Riku, Reijo, Marko, Tommo, Teo, Paavali, Paavo, Pauli. Loppiainen Nimipäivät: Harri Ortod: -. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Nimipäivät: Aku, Aukusti, August Ortod: Johannes, Juhani, Juha. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Aurinko nousee kello 9.52 ja laskee kello 14.32. Nimipäivät: Veikko, Veli, Veikka, Veijo Ortod: Ilpo, Filip, Vilppu, Polja. Jonotusaika on maksullinen. saneeraukset . 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. – Tilanne näyttää pahemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. Höyry purkautuu viemärikaivon kautta pois. ja matkapuhelimesta 0,0821 €/puh. Ke 11.1. Aurinko nousee kello 9.51 ja laskee kello 14.34. 0400 681 435 J. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. perustukset . ölasien vaihdot ja muut huollot. oitu lämpöpumppuasentaja P. Aurinko nousee kello 9.40 ja laskee kello 14.50. Su 8.1. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. eiden myyn. Ilmastoinnin puhdistukset Juuso Laukkanen & 045 664 0060 Palvelut hoitaa HORMITOHTORIT OY RakennusSaneeraus Kari Moilanen . muut rakennusalan työt Moilanen p. ym. Nuohoukset . 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. – Voimalaitoksella oli lyhyt sähkökatko. kolarityöt . ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. Kaisa Laajakaista -lii. en näy. Aurinko nousee kello 9.48 ja laskee kello 14.39. To 12.1. KOKEILE NIIN USKOT. Venttiilistä vuotava vesi on haaleampaa ja siksi muodostuu höyryä. Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari Laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen . Aurinko nousee kello 9.44 ja laskee kello 14.45. nimipäivät: Titta, Hilppa. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset!. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. Putkistosta kuulunut ääni johtui siitä sähkökatkosta. ymien myyn. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. 010 665 9013 www.sotkamolehti. + 0,059 €/min. Nimipäivät: Toini Ortod: Tatjana, Tanja, Taina, Martti, Sauvo. Jari Liuski kertoi höyryä muodostuvan lämpötilan laskiessa alle -10 asteen. www.porho.. Pe 6.1. 010 665 901 molehti. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. – Venttiilistä vuotaa vettä kuuman putken päälle. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. alv. Hinnat sis. Odotetaan sään lauhtumista. Kunnossapitoasentaja Jari Liuski Vapo Oy:n Sotkamon voimalaitokselta kertoi höyryn muodostuksen johtuvan rikkonaisesta venttiilistä. 0400 199 986 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. ma-pe 8.00-16.30 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Kajaani, gsm 0500 583 626 . Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. Nimipäivät: Kari, Karri Ortod: Teo, Mikael, Miihkali, Mikko. . (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen6@gmail.com • asennus ja myynti Leikkaa talteen . , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. 040 752 1311 AITAT ja SAUNAT HUVILAT ja TALOT 40 vuoden kokemuksel la UTKITYÖ SUHONEN P. 23% Huolto: 050 526 4410 Päivystys: 046 921 2808 (ilta ja vkl) Sapsoperäntie 159, Sotkamo www.sapsohuvilat.fi p. La 7.1. Keskiviikkona aamulla oli herättänyt Siltasaaressa huomiota kaukolämpöverkostosta kuulunut kova ääni. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. 1. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. sunnuntai loppiaisesta Ortod. Uudistunut Tilaa niin tiedä p. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . 0207 933 275 www.sotkamolehti.fi TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. www.kajaaninjateauto. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Nuohoukset Ari Laukkanen & 0400 275 129 . Huotari p. Ma 9.1. –Kovilla pakkasilla emme korjaustoimiin ryhdytä. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@ slpmedia.fi Työsuoritukset Vuokatin Betoniasema P. www.kajaaninjateauto
Kaksio Kuhmossa. 050569 5882 www.pumppuasennus.. Parveke, hissi, 3.krs. P. Vapaa heti. Hyvä kohde ensiasunnoksi tai sijoittajille. P. 08 741 068 Laatukeskus Heikura Ky www.laatukeskushyrynsalmi.fi Lämmönpitävää puhallusvillaa asennettuna yläja alapohjat sekä seinät. Edullista katutason liike/toimitilaa Sotkamon keskustassa, torinlaidalla 134 m2, vain 7,50 e/m2. Palvelut ja liikuntamahdollisuudet vierellä. Pyöröpaaliheinää, kuivaa, vuoden 2016 satoa. Hinta alk. 050 300 5286 tai 050 582 5442. Ota uusi suunta elämääsi. Varaosa& Huoltopalvelu p. Edullinen. Siisti, valoisa, läpitalon KT-huoneisto , 64 m 2 , 2. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. Puh. P. vm. Myös lisäeristeenä vanhan täytteen päälle. Myös unien tulk. 046 545 3132. 044 544 0400. 2005. 11/16, Aj. 0400 671 062. Vapaa 1.2.2017. Autokatospaikka on. Puh. Toyota Corolla 1.6 vvt-i 3d -02, aj. Jarin Atk-piste Oy tietokoneja puhelinhuolto . 410t, h.4000€. P. Annetaan n. Soita, niin sovitaan. 045 7731 7750. P. 920 kpl mäntyja n. P. P. Laadukasta, kuivaa koivupilkettä, 35 tai 50 cm, 38e/kuutio. Parhaalla mahdollisella varustuksella. Takuuvuokra 1 kk:n vuokra. 500 €. Hinta tarj. 0400 901 885. 040 507 1343, myös kulj./asennuspalvelu, www.kainuunovipinnoite.. mukaan. tammikuuta 2017 14 20 Koti-Kajaani | Keskiviikko 4.1.2017 YH DELL Ä ILMOITU KSE LLA TA VO ITA T KOKO KAINU UN Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista Kaikenlaista Myytävänä Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. 48000, alv vähennyskelpoinen. Mitsubishi L200 -98 kats. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. Puh. Sotkamossa Pirttijärven rannalla 3 h + k+s + lasitettu parveke, 81,5 m 2 . n. 050 538 1157. Vuokra max. 040 911 1648 Matti Penttinen. 0400 389 912. 0400 168 083. 040 747 8818. 045 321 5066. Uuden vuoden arvonnassa voittivat: Eetu Keränen, Reino Ohenoja ja Henna Keränen. 0500 281 855 Katinkullan kylpylät 9e/kpl. Näyttö la 7.1. Suomussalmen ATK-Huolto, Keskuskatu 24. Huoneisto vapautuu 1.2. Vuokra 550 €/kk. Vapaa! Puh. Tarjouspyynnöt heikki.hukka@tehopurku.fi. Sis. IT-Ylä-Kainuu, p. Sari 0700 84 444, ota talteen. P. www.eristevilla-kahkonen.fi Lehtikangas Metsokatu 2, 3 h + k 76 m2. Vuokra 600 e/kk, vuokraennakko 1 kk. 0500 131 849. Sotkamon keskustassa ensimmäisen kerroksen yksiö 41m2. tiloiksi p.0400-283811 Rivitalokolmio Kontiömäestä. Kajaanin keskustan yksiö. Suomussalmi. 044 307 0373. Myös autotalli 15 m 2 . Omakotitalo Vuokatista 113 m² (3 mh, oh, k, 2 x wc, khh, sauna) + lämmin varasto 10 m², rak. DNAja Saunalahti-liittymät. 2000 kg. H. 90 kpl kuusitukkirunkoa ilmaiseksi 18.6.2016 myrskyn jäljiltä. Metallin hopea. P. Lasitettu parveke. Omakotitalo Kuurnassa n. Kajaani Moottorikelkkapurkaamo Jaakko. P. Ahon kaupassa, Vuottolahdessa 35 vuotta yrittäjinä. Kuivaa 3vuotta vanhaa koivupilkettä, takkalaatua, pituus 33 cm. 050 566 7680. Se julkaistaan keskiviikkoisin Koti-Kajaanissa, torstaisin Kainuun Sanomissa ja Ylä-Kainuussa sekä perjantaisin Kuhmolaisessa ja Sotkamo-lehdessä. Suomussalmen kirkonkylällä 2h+k+s rivitalon päätyosake. Fysioterapeutti Paula Oikarinen 044 266 1632. P. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. 050 328 2032. Pyöröpaalattua kuivaa heinää. Ostetaan Myytävänä Kaikenlaista Lomamökki mukavuuksilla Piispajärvellä. P. Toyota RAV-4 2.2 D 5-ovinen, pienellä verolla. Lämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto Kainuun alueella. 7,90€ Kainuun Pörssissä tavoitat kätevästi koko Kainuun. 044 367 7444. 0400 281 991, (08) 712 150. P. 450 €/vko nettimokki.com/suomussalmi /7218. -08. P. 0400 283 283. Pieni LIIKERAKENNUS Sotkamon Tiilitörmällä,Tuottajantie 2 51/44m², hyvät parkkitilat, mm.grilli/kioski,elintarvikkeiden valmistus, myymälä, toimisto,hoitola,parturi ym. 0400 120 350. Halutaan ostaa Ämmänsaaresta Rivitalokolmio/ iso kaksio P. 08 688 8100. 050 443 2245. Myös myynti mahdollinen. Hierontapalveluja Suomussalmella, myös kotikäyntejä. 0500 386 872. Puh. 0400 283 624. Mökkitalkkaripalvelut, lumityöt ja konetyöt yms . Myydään purkuosia Viitasaari. Reijo ja Martta Aho. -12, ajettu 198 tkm, hp. Sotkamossa kahden asunnon omakotitalosta toinen asunto vuokrattavissa. Maksuton romuautojen nouto ja romutustodistus, metalliromujen nouto. Vapautuu 1.2.17. 050 379 2746 Kajaanissa Ratakadulla siisti 43,5 neliön 2h/kk huoneisto isolla lasitetulla parvekkeella. Ovipinnoituspalvelua, uudista 50-90 -luvun laakaväliovet, myös lasiaukolliset/teetä lasiaukko välioveen, kaapin-/komeronovet ym. 040 743 7571. 220 000 €. MB C 200 CDI A STW -06, aj.325tkm. P. ATK-huolto, laiteja tarvikemyynti. 0500 374 187. 046 545 3132. 040 912 8961. Huippusiisti Land Cruiser vm. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . P. Stihl sahat. 0400283048. P. 040 513 2633 Kuhmo. Vuokralle tarjotaan Kajaanin keskustasta yksiö 22,5 m2 Väinämöisenkatu 24 B 28. Siisti ja hyvin huollettu. Kahvitarjoilu la 7.1. Peräkärry 150x350, 1-aks. Pieni kaksio Sotkamon keskustassa. P. Saunallinen kaksio rivitalo, kerrostalo tai omakotitalo Kajaanin eteläpuolelta Purola Puistola. Kattopeltiä ja ilmastointiputkia ja niiden tarvikkeita. 040 736 0779. 90 m². 0400 661 430. On vapaana. 045 649 2444. 252 tkm. 050 010 1476. (08) 741 550, Petri p. Luotettava auttaja/ennustaja. P. P. Maalämpö. SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 5. P. 050 305 3126. P. lämpö, useita vesipisteitä ym. klo 14 14.30. Kotiin toimitus tarvittaessa. Asbestipurkutyöt Pohjolan Tehopurku Oy p. Puh. P. Puh. P. 044 540 0558. 044 533 8353. Ei seksilinja. Oma tontti, iso viihtyisä piha. Puh. 050 414 4124. Mäkeläinen. Thermos termospullot, Swiss Diamond pannut, Marttiini puukot, Victorinox veitset, kalastustarvikkeet. 0400 220113. Ostan halvat henkilö-, p-autot, traktorit, mopot, mönkijät, m-kelkat, vaneet, as-vaunut ym. 050 434 8560.. 0400 670 422. Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. YH DEL LÄ ILMOITUK SEL LA TA VO ITAT KOKO KAIN UU N Ostetaan Vuokralle tarjotaan Vuokralle tarjotaan Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. P. P. P. P. Ariens lumilingot, myös vaihtaen. 040 557 5786. jarruton, kuomulla. 17 Kajaani, p. Lasten työntörattaat kokoontaitettavat yksin ja kaksin istuttavat. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet ja kylmälaitteet. Yamaha Venture 500 4tahti 2007. Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet Anja p. Homekoiratutkimukset www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. krs, Ämmänsaaren keskustassa. P. Ryhmä/ perhe alennus. Ossin Kodinkonehuolto . 050 338 9111, www.atkhuoltokeskus.fi Tietokonehuolto ja -myynti . Puh.0400-930447 Niilo Halutaan vuokrata Kaksio Kajaanista 1.2.17 alkaen. Kiinteistöja Laitehuolto T. 040 747 2067, www.jarinatk-piste.fi Risto Leinonen LVI-työteknikko 044 721 0021 Teollisuustie 2 89400 HYRYNSALMI asiakaspalvelu@lvi-asennukset.fi lvi-asennukset.fi LVI– Asennukset.fi Avaimet käteen periaatteella Passi-ajokorttikuvat, kuvien digilähetys . klo 9-13. Kainuun Ovipinnoite, Nuask. Ostetaan 13” kesärenkaat pultti jako 4 x 100 P
Torstaina 5. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Yhdessä yritämme auttaa. Tiistai 10.1. Asemakaavoitus koskee Sotkamon kunnan omistamaa kiinteistöä Kuusisto 765-408-1-828. Salsa 25.1. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Tervetuloa! Johtokunta Lavatanssitunnit keskiviikkoisin Tule mukaan nauttimaan tanssin ilosta! Tanssiopetus DanceFeet Maija-Liisa Korhonen, puh. Kaava-alueen pinta-ala on n. Hidas valssi 18.1. VIRTANEN Asemakaavaehdotukset pidetään MRA 27 §:n mukaan nähtävänä 9.1.8.2.2017 välisen ajan Sotkamon kunnan kaavoitusja mittaustoimiston ilmoitustaululla sekä internet-sivuilla www.sotkamo.fi. klo 18.00 – 19.00 Aikuisten uimakoulu III-IV alkaen ma 23.1. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus kaavaehdotuksista 8.2.2017 klo 15.00 mennessä kaavoitusja mittaustoimistoon, Markkinatie 1, 88600 SOTKAMO. KOKOUKSET KOKOUKSET SYYSKOKOUS sunnuntaina 15.1. Urheiluopiston asemakaava/osa-alue 2 sijaitsee Sotkamon kunnassa Vuokatinharjun asemakaava-alueella. 1,50 e /rivi + alv 24% P. Torstai 12.1. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Tervetuloa Turinalle kaikki henkilöt, joita kuuloon liittyvät asiat kiinnostavat. krs vastaanottoa vastapäätä klo 18.15-19.15 alkeet/alkeisjatko, klo 19.20-20.30 jatkoryhmä Viikkotunnit facebookista Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... www.sotkamolehti.fi Osoite: ................................... tammikuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. Asema 13, kokoustila Pohjavaaran naisten ja miesten liikunta ti 10.1. tiistai, perjantai Levikkialue: ........................... Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. Klo 14.15 Ohjattu liikunta, Asema 13. Asiat: Keskustan vaaliohjelman ensimmäinen käsittely sekä kuntavaaliehdokkaiden vahvistaminen. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....117,60€ 6 kk maksuvälillä .......65,40€ 4 kk maksuvälillä .......43,60€ Vuosikerta .................182,40€ (hinnat sis. Klo 10.00 Ikäihmisten neuvontapiste, Kainuun Sote järjestää joka toinen perjantai Turinatuvalla ikäihmisten neuvontapisteen. Keskiviikko 11.1. 615 5811, telefax 6155 8120 KOKOUKSET Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Asemakaavoituksen keskeisimpänä tarkoituksena on tutkia teollisuusalueen toteuttamisedellytykset suunnittelualueella. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. Kuntoutussihteeri Johanna Leinonen pitää luennon kuuloon liittyvistä asioista. Maanantai 9.1. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Johtokunta ja tilintarkastaja kokoontuvat klo 13.00. Asemakaavan laajennus koskee kiinteistöä Juhla-Alue 765-401-94-96. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 4456 kpl Kustantaja: ............................ Keskustan Sotkamon paikallisyhdistys ry:n Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta. Klo 14.30 Kuntosali kunnan voimailusalilla. Asemakaavan muutos koskee kortteleita 415 ja 416, osaa korttelista 406 sekä näihin kortteleihin liittyviä katu-, virkistys-, paikoitusja venevalkama-alueita. klo 20.30 uimahallilla Äijien kokkikurssi su 15.1. Päivän teemana kuulokojeet, käyttö ja huolto keskustelua kojeenkäytön kokemuksista. klo 19.00 virastotalon yläkerran neuvotteluhuoneessa. 044 235 3095, email: tanssimlk@luukku.com Tammikuussa teemakeskiviikot: 11.1. Lähetä sähköpostia toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kerro mielipiteesi!. Ei laskutuslisää. alv 24%) Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Wanha Tango 7 €/h, 10 €/ilta Break Sokos Hotel Vuokatin peilisalissa, Kidekuja 2, Vuokatti, 2. klo 9.00 Leivonta. klo 12.00 Tietokilpailu. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. 044 750 2078, www.sotkamo.fi/kansalaisopisto Kevätlukukausi käynnistyy 9.1.2017 Kevään uusia kursseja Käytännön valokuvaus 9.1. alv) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 Kainuun pörssi Tiistai, klo 10 AINEISTOAIKATAULU 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. klo 17.00 20.30 Tenetin koululla SOTKAMON KUNTA TIEDOTTAA Kunnanvirasto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo, puh. 13 ha. Sotkamo 5.1.2017 Ympäristöja tekNiNeN laUtakUNta SOTKAMON KUNTA TIEDOTTAA Kunnanvirasto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo, puh. Klo 12.00 Syöpäkerho. Klo 12.00 Leivonta. klo 9.00 Käsityöt. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Turinatupa, Akkoniementie 9, 88600 Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaava sijaitsee Sotkamon kunnassa Tiilitörmän asemakaava-alueella. sähköpostit ........ Sotkamon Kuulo ry. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Suunnittelualue sijaitsee Ristijärventien varrella Nivun asutusalueen pohjoispuolella. 615 5811, telefax 6155 8120 Nähtäville tulevia kaavoja UrHeilUOpistON asemakaaVa/Osa-alUe 2 ja NiVUN teOllisUUsalUeeN asemakaaVa KANSALAISOPISTO Puh. Klo 11.00 Jumppa. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Veli-Matti Oikarinen 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Asemakaavoituksen tarkoituksena on mahdollistaa asemakaavoittavan alueen kehittyminen osaksi Vuokatin toiminnallista ydinkeskustaa Sotkamo Vuokatti Masterplan 2030 tavoitteiden mukaisesti. Perjantai 13.1. klo 10.00 Kuulokerho. 24.2.1962 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa: – Matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Tapaamme Turinatuvalla 10.1.2017 klo 10.00. Lähipalvelu on paikalla. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Sotkamo LT 2015 ................................. Klo 18.00 Kilpirauhasryhmä. Sääntömääräiset asiat sekä kuntavaalit. Tervetuloa! Johtokunta keskustan sotkamon kunnallisjärjestön Nimisenkankaan Erä ry:n vuosikokous Hiidentorpalla su 22.1.2017 klo 14.00. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Käsitellään sääntöjen määräämät ja jäsenasiat. Tervetuloa, kirkonkylän yhdistyksen jäsenet! Johtokunta klo 17.30. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. klo 10.00 Viikonavaus/ Erkki Marin. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Tule keskustelemaan mieltäsi painavista asioista asiantuntijan kanssa klo 10-11. ylimääräinen yleinen kokous perjantaina 13.1.2017 klo 18.00
Kireää pakkasta. Kajaanin torilla klo 10-17 www.torikauppa.com www.korpivaruste.fi 25€ Toto76-ravit Teivossa la. Lähtönsä suosikki, Costello (lähtö 11/13, 76-7) on ollut kahdessa viimeisessä startissaan loistava. Kitty (lähtö 8/9, 76-4) on yksi arvoituksellisen tammalähdön mahdollisista menestyjistä. Mustat hevoset: Archie Dream (lähtö 10/10, 76-6) on melkoisessa ylisarjassakin. Midnight Hour (lähtö 10/8, 768) on kovaluokkainen hevonen. Pertti Granqvist Archie Ride kovan tehtävän edessä Sporttiale kiihtyy!! Intersport Piipponen Kainuuntie 9, Sotkamo, p. Lasten TAKIT TOPPAA hyVINVOINTIPäIVä tulossa poistotang oista NYT KAIKKI -50 % -40 % Torstaina 9.30 – 18.00 LOPPIAISENA 11.00 – 15.00 Lauantaina 9.30 – 15.00 Sunnuntaina 11.00 – 15.00 Palvelemme: Ravivihje Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Riikka Lahtinen ?25 ?24 ?25 ?24 2 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina ?24°C 3 ?11°C 7 ?8°C 3 ?7°C 3 Nyhamn +1,0 °C Utsjoki Nuorgam ?37,8 °C Heikkoa tuulta. Big Boss Kemp (lähtö 5/10, 76-1) tuonee yhden voiton viime vuoden ajajaliigan ykkösen Mika Forssin lakkariin. Vihjerivi: I/4-6-10-12, II/12-16, III/4-8-12, IV/1-9-14, V/7-10, VI/23-4-8-10, VII/13, 720 riviäx5 euroa=36 euroa. kello 14.00. Tolppaputkestaan huolimatta pojan ajokki on suosikki. Rima nousee nyt, mutta ori kiertänee kaikki. Poika Olli Ypäjä Hereiamia. Samalla tyylillä jatkaessaan voittaa tämänkin. Kuhmon torilla klo 10-17 11.1. Kajaani Sotkamo Suomussalmi ?28°C 2 ?28°C 2 ?28°C 1 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?9 ?13 ?16 ?14 ?12 ?20 ?19 ?5 ?24 ?23 ?23 ?20 ?1 ?2 ?7 ?5 ?6 ?1 ?10 ?7 ?16 ?4 ?3 ?6 ?4 ?9 ?7 ?8 ?5 ?3 ?6 ?4 ?12 ?2 ?18 ?15 ?22 ?21 ?23 ?29 ?31 ?35 14 13 9 5. Stamped Alley (lähtö 5/6, 76-1) on tehnyt tasaisen hyvää jälkeä. Kaiken mennessä kohdilleen ei kajanailaisruunan menestyskään yllättäisi. tammikuuta 2017 ERÄSUKSET VAIN 35 € 10.1. Mountain Cleaver (lähtö 8/14, 76-4) on sekin takamatkalla. Menestystä voi tulla kasipaikaltakin ja tuleneekin. Tamma saa näyttää nyt kotimaansa kamaralla, että mihin se pystyy. Varmaksi ruunaa ei voi kuitenkaan laittaa. Samat sanat pätevät kuin edelliseenkin. Suosikit: Veeran Poika (lähtö 6/16, 76-2) lähtee takamatkan juoksulangalta matkaan. 7.1. Isä Harri Koivunen ajaa suosikki Echaufour U.S:lla. Enimmäkseen selkeää, poutaa. 08 666 2421 JR-KOOT 120 160 cm TAKKEJA/ HOUSUJA KESKIVIIKKONA 11.1. 16 SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 5. M.T. Sotkamon torilla klo 10-17 12.1. Ypäjä Hereiam (lähtö 9/7, 76-5) vastaa kysymykseen, että isäkö vai poika. Ori on ollut viimeisissään oikein hyvä. Precious Pal (lähtö 7/12, 76-3) on tusinapaikaltakin huomioitava. Voi jäädä tässä alipelatuksi. XS XXL Yhteistyössä VuokattiSportin kanssa