PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 5. JOULUKUUTA 2017 NRO 97 Kättely Varhaiskasvatuksen juhla alkoi virallisella kättelyllä. >> 4 Pöytä on katettu Veteraanit saivat nauttia Äijäkerhon loihtimista herkuista. >> 6 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 7 4 9 Onnittelumme
joulukuuta 2017 Viikon 48 kysymys: Aiotko käydä joulumyyjäisissä. Sitten mennään Konsta Pylkkäsen lanseeraaman jälkiviisauden maailmaan. Jokainen varmasti pääsee osalliseksi tavalla tai toisella juhlavuoden tapahtumista. Samanikäisen kuin haudassa lepäävä vainaja on ollut kuollessaan. Sotkamossa ei kunniavartiota ole. Odotin itsenäisyyspäivänä jokaisella sankarihaudalla seisovan kunniavartiossa nuoren miehen. Sellainen löytyi 200 navetasta. Koskettava ja hyvin osuva sanoitus. Molemmista tilaisuuksista välittyi lämmin tunnelma ja juhlavuus. 30 VUOTTA SITTEN Maatilateknikko Paavo Huusko aloitti navettatutkimuksen tekemisen kaksi vuotta sitten. Navettatutkimuksen tulosten mukaan keskiarvonavetassa asiat ovat hyvin. luonnollinen menetelmä ilmanpoistossa on yleinen. Kieli sekä osittain myös uskonto ja kulttuuri olivat samoja kuin muuton kohteena olevan seudun väestöllä. Karjalasta lähtivät naiset, lapset ja vanhukset länteen. Tutkimus on enää loppuyhteenvetoa vailla. Myös karjantarkkailuun kuuluvilta tiloilta navettatutkimus on valmistumassa. Keskusteltaessa siitä, pitääkö Suomeen ottaa enemmän turvapaikanhakijoita. Tutkimus tehtiin sisäruokintakauden aikana. Tutkimuksen kenttätyön ja yhteenvedon kokoamisesta huolehti maatilateknikko Paavo Huusko. Kyllä 116 vastausta 31 % Ei 253 vastausta 69 % Yhteensä: 369 vastausta Viikon 49 kysymys: Onko sinulla tonttuovi. Taustavoimina tutkimuksen teossa olivat Sotkamon kunta, Sotkamon Osuusmeijeri ja Kainuun Osuusmeijeri. Valaisintyypeistä loisteputkivalaistus oli käytössä 70 navetassa, hehkulamppuvalaistus 193 navetassa ja molempia sekaisin löytyi 27 navetasta. Lasten juhlat oli suunniteltu lasten ehdoilla, vaikka tilaisuus alkoi virallisella kättelyllä. Maatiloilla kiertäneeseen tutkimuksen tekijään suhtauduttiin myönteisesti. Ja esitys. Olen kuullut kaksi selitystä. Vain kahdeksalla tilalla ei tutkimuksen tekijää päästetty navettaan. Sotkamon kunnassa on ainakin kaksi kertaa ollut esillä turvapaikanhakijoiden ottaminen. Muutamia olen haastatellut vuosien varrella. % 69 31. Ensimmäisiä oli Pentti Lukkarin omistama Rantolan navetta. Tässä lehdessä kerrotaan varhaiskasvatuksen ja Laakajärven kyläyhdistyksen Suomi100-juhlista. Äijä-kerhon järjestämä ruokailu sunnuntai-iltana oli yksi kaunis ele heille, joiden ansiosta saamme viettää itsenäisyyspäivää jo sadannen kerran. En ole kuullut kenenkään ulkomaalaistaustaisen valittaneen rasistisesta tai ylimielisestä kohtelusta paikallisten taholta. Veteraanit, lotat ja sotainvalidit ovat oikeutetusti juhlan sankareita. Sotkamossa asuu satoja ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Näin toimitaan useissa kaupungeissa ja maalaispitäjissäkin. Silti Sotkamossa emme ole rasisteja tai vieraista maista tulleisiin kielteisesti suhtautuvia. Turvapaikanhakijoiden kohtaloa verrataan usein Karjalasta lähteneisiin evakoihin. E räs pohjavaaralainen esikoululainen tiivisti itsenäisyyden hyvin ja ytimekkäästi: se on sitä, että on oma koti. Ihmettelen vain sitä hinkua, mikä on saada kaukaisista maista tulevia turvapaikanhakijoita näille ihmisille täysin vieraisiin olosuhteisiin. Olli Pautola antamassa viimeisiä ohjeita ennen konserttia oppilailleen Reeta Ylävaaralle (vas.) ja Merja Korhoselle. En väheksy maailman ihmisten hätää. Oma koti, aivan kuten itsenäisyyskin, tarkoittaa turvaa ja vapautta. Ilman kiinteää sähkövalaistusta oli kolme navettaa. Se on oikea vastaus. Tutkimusta aloitettaessa karjantarkkailuun kuulumattomia tiloja oli Sotkamossa 301. Kuin myös sitä, ettei asiantuntijoiden varoituksia uskottu turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomista ongelmista. Sotkamo-lehti 4.12.1987 Musiikkiopistolaisilla oli monipuolinen joulukonsertti keskiviikkona Salmelan koululla. Itsenäistä isänmaata on juhlittu jo monella tavalla. Toivottavasti en kuulekaan. Sen on tehnyt Kainuun Maatalouskeskus. Tutkimuksen mukaan ns. Koko vuosi on ollut täynnä monenlaista juhlaa ja tässä vaiheessa juhlia riittää jokaisessa Suomen kolkassa. Täysiikäisen miesten suuntana oli itä. Toisen mukaan Sotkamosta ei löytynyt niin paljon nuoria miehiä. Sehän on ollut koko juhlavuoden tarkoitus: Juhlitaan yhdessä. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Tänä vuonna juhlinta on kehotettu aloittamaan jo itsenäisyyspäivän aattona, joten hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Juhlavuosi huipentuu näihin päiviin Pääkirjoitus 5.12.2017 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi T iistaina järjestetyillä navettapäivillä julkistettiin kaksi vuotta sitten aloitetun karjantarkkailuun kuulumattomien tilojen navettatutkimuksen tulokset. He ovat sulautuneet paikalliseen yhteisöön ja normaaliin elämänmenoon. Toinen selitys on taas kuin suoraan Konsta Pylkkäsen suusta: ”Asia jää huvikseen tapahtumatta.” A Sotkamossa asuu satoja ulkomaalaistaustaisia henkilöitä." Jää huvikseen tapahtumatta Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. Laakajärvellä taas korostui kotiseudun ja -kylän merkitys osana itsenäistä Suomea. Hän esitteli tutkimuksen navettapäiville saapuneelle yleisölle. Maatilateknikko Paavo Huusko arveli tuloksissa näkyvän sen, että tilat ovat karjantarkkailuun kuulumattomia. Molemmilla kerroilla vastaus on ollut ei. Mittausten mukaan valaistus utaretasolla oli riittävä 50 navetassa ja riittämätön 240 navetassa. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi P erjantaina Naapurinvaaran koulun joulujuhlassa kuuntelin kuoron esittämän Evakon laulun sanoja. Heitä muistetaan monin tavoin erityisesti itsenäisyyspäivän alla. Karjalan evakot liikkuivat oman maan sisällä
• nurmeksen kalan konsulentti klo 13-19 • juntulan luomutila klo 12-18 • osallistu arvontaan, voita atria-tuotepaketti ja lindt-suklaakonvehteja 1 kg Vuokatin K-Supermarketissa: palvelemme: k-supermarket sotkamo vuokatti ti 5.12. Nyt kun näyttää siltä, että siihen rakennetaan kerrostalo, niin oisko hyvä niin että se tehtäis sellaisella periaatteella, että huonoo ei tehä, jos ei tilata. Kävelyn voimalla stressimme alenee, vähenee diabetes, lihavuus hupenee, korjautuu polvivaivat, unohtuu masennus, selkiintyy ajatukset näkemään totuudet. Siis kävelemään ja pyöräilemään, tai hiihtämään, mietiskelemään, lasten ehdoilla etenemään, kohti parempaa huomista. Pertti Suutarinen Herää ilmastonmuutokseen On maailmamme katastrofin partaalla. • kahvitarjoilu klo 14-20 Torstaina 7.12. 1 erä/talous 9 50 12 95 kg kulunnan toMAAtit SuoMi 3 99 kg Tiistaina 5.12. Siis kävelemään ja pyöräilemään, tai hiihtämään, mietiskelemään, lasten ehdoilla etenemään kohti parempaa huomista. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 050 314 5004. tarjous voimassa ti-ke 5.-6.12.. Irja Sirviö ja Rauni Vartiainen Salmelan koulun opettajat Mielipide. Liisa Haapalainen Herää ilmastonmuutokseen Vuokatti p. Keskustelu siitä, että pitäisikö lapsien hyväksikäyttörikoksissa tuomioita koventaa, on mielestäni turhaa. TAX FREE paikallista sinulle tuore ruodoton kirjolohifilee suomi rajoitus: 2 fileetä/talous ilman korttia 3,99 pkt (7,98-9,98/kg) MA–lA 8–21 Su 10–21 703240 1234567 08 9 ASIAKAS ANSSI PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT Hinta voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Antaa sitten mennä! Mielestäni raamatun kanta on selkeä lapsen hyväksikäyttötapauksissa. Asukkaiden autopaikat kellarikerroksineen, vierailijoiden Vielä siitä Cellin tontista visiota Mielipide. Kirjoita napakasti. 020 7940 770 LASTEN LEMPIKAUPPA • LASTEN LEMPIKAUPPA • ????????. Ehdotan, että PAAVI valittaisiin yksimielisesti ja ekumeenisesti klusterin toimitusjohtajaksi, sillä hänen liehtareittensa tuntumassa lienevät maailman suurimmat sisämarkkinat. Ihmetellessämme suuria muutoksia kohtasimme erään koulun opettajan, joka halusi antaa meille mukanaan olleet kukat. Ensinnäkin samaa sukupuolta olevien avioliittoon siunailuissa tai vihkimättä jättämisissä luterilainen kirkko on mielipiteissään levällään. 10-18 10-21 3 pkt erä 3 90 kg tarjous voimassa ti-ke 5.-6.12. Tuttuja portaita noustessamme ovella oli tervetulleeksi toivottamassa kohteliaasti oppilaita ja opettaja. Mielipide. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. On muoviroskaa merissä ja mailla, on pakokaasuja, on ydinsaastetta, on hiilidioksidia, otsoniaukkoja, on sotaa, sodan synkkää seurausta. Eläköön se eteenkin päin. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Tilaisuuden loputtua halusimme vilkaista entistä työpaikkaamme. Perustelen kantaani viimeaikoina esiin tulleilla seikoilla. Sotkamo-lehdessä kerrottiin jo muusta koskettavasta ohjelmasta. Suora lainaus raamatusta, jota kaiketi on pidettävä kirkkojen lakikirjana tai ainakin melkoisena ohjeistajana, Matteus: ”Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin merten syvyyteen.” Tässähän se on todettu ilman vihapuhetta ja liioittelua, eikä liene valeuutinen. Mieli oli valmis juhlaan. Eikä sitten mikään tolppatalo, olisi kaarevuutta ja kulmien pyörevyyttä, kivestä tai sementistä. ??????. ??. 8-21 8-21 ke 6.12. 020 7940 775 Sotkamo p. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Juhlan tuntu virisi jo ulkona roihujen ja kynttilälyhtyjen valossa. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. myllyn paras torttutAikinAlevyt 1 kg (1,69/kg) atria viljaporsaan juhlAkinkku pakaste hAutAkynttilä 60 h, sadesuoja 5.PLUSSA-KORTILLA -20% 5 pack 1 69 pkt juhla mokka kAhvit 400-500 g (6,33-7,92/kg) suodatinja pannujauhatus raj. Salmelan koulun hyvä henki elää. Sata huonetta myyntihinta, viisi-kuusituhatta euroa per huoneisto, tulisiko maksukykyisiä ihmisiä asumaan Sotkamoon, muualtakin Suomesta eli muuttovirtaa plussalle Sotkamo. Autoparkkihalli jatkuis vesirajaan, jota jatketaan penkertämällä järveen ja siihen katollisena osana venepaikat. Sydämellinen kiitos teille Salmelan koulun opettajat ja oppilaan hyvästä juhlasta. Lasten heleä, kirkas ja rytmikäs laulu säestyksineen oli sykähdyttävää kuultavaa. Olimme mukana Salmelan koulun järjestämässä itsenäisyysjuhlassa. Kirjoituksia ei palauteta. Nyt vain perustamaan myllynkivitehtaita! Huomautan kuitenkin, että ympäristöluvat on oltava kunnossa ja suhteet ELY-keskukseen maireat. Se oli meille piste i:n päälle. Samaisen instituution laithan menevät valtiollisen lain ohi ja yli (niin se menee myös ort. Puska-Jussi Myllynkivi kadunvarteen. joulukuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. ?????. -24% ??. Hän ei varmaankaan arvannut, että kukkaset sai kaksi 60 vuoden takaista Salmelan koulun työntekijää. Miten sen yksilönä voisin korjata. kirkkokunnassa). Salissa tuikkivat lukemattomat valot Suomen lippuineen. Tiistaina 5. Siis kävelemään ja pyöräilemään, tai hiihtämään, mietiskelemään, lasten ehdoilla etenemään kohti parempaa huomista. Aulakin oli somistettu kynttilälyhdyin ja ikkunapenkit peitetty ”nietoksin” ja kynttilöin. Olisiko paikallaan että se olisi heti kymmenkerroksinen. tarjous voimassa ti-ke 5.-6.12. Lavalle loihdittu kuun valaisema korpimaisema täydensi hienosti ”Kuulkaa korpeimme kuiskintaa” yhteislaulun. Lämmin kiitos hänelle. Ainoa tapa itsestä on aloittaa, vastuu luomakunnasta tajuta
Töitä on aikaisempaa enemmän tarjolla ja Sotkamoon myös muuttaa uusia perheitä. Mika Kilpeläinen ja Merja Ojalammi toivottavat kaikille tulijoille hyvää juhlaa. Uutta ajattelua päiväkotimaailmaan ovat tuoneet valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet, jotka ovat tulleet voimaan elokuun alussa. – Uutta entiseen on se, että varhaiskasvatuksen perusteet on nyt velvoittava asiakirja, Manninen kertoo. Lasten osallisuus on noussut suunnitelmissa keskeiseen rooliin, Manninen kertoo. Lapsia saapuu juhlasaliin jonossa kuin linnanjuhlissa ikään. Mannisen mukaan Sotkamossa on tehty paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma jo viime keväänä uusien perusteiden mukaiseksi. Jimi Korhonen kättelee sivistyjohtaja Merja Ojalammia. Niin ikään yksi merkki itsenäisyydestä, Itsenäisyyttä on oma koti Sotkamon uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa on noudatettu elokuun alusta. Veikka tietää, että Suomea johtaa Sauli Niinistö, joka on presidentti. Myös kulttuuri liittyy itsenäisyyteen, kulttuuria taas ovat laulut ja oma kieli, lapset pohtivat. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. A Te rakennatte Suomea seuraavat 100 vuotta." Mika Kilpeläinen kunnanjohtaja Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Naapurinvaaran pohjoispuolen eli Laurilan rinteeseen jäi torstaina heti puolenpäivän jälkeen puoliperävaunullinen rekka jumiin. Juhla alkaa kunnanjohtajan ja sivistysjohtajan kättelyllä. Tie oli hiekoittamaton vahingon tapahtuessa. Aiemmin se oli vain suositus. – Se on sitä, että on oma koti, Aino toteaa. Ensimmäisellä kerralla rekka oli päässyt melkein mäen päälle. joulukuuta 2017 Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Sotkamon varhaiskasvatuksen piirissä lapsia riittää. Alkamassa on varhaiskasvatuksen Suomi100-juhla, johon päiväkodit ovat valmistautuneet koko syksyn ajan. PerTTi GranqvisT. Rekan luisumisen jälkeen Naapurinvaaran tietä hiekoitettiin. Torinkylän suunnasta kohti Vuokattia menossa ollut Eestin kilvissä oleva rekka oli jo yhden kerran onnistunut laskemaan ”persemäen.” Toinen yritys vauhdinoton jälkeen tyssäsi jyrkimpään nikaraan. Pohjavaaran eskarilaiset Aino Kämäräinen, Iida Korhonen, Veikka Härkönen ja Eerin Tolonen pohtivat itsenäisyyttä. Koko asiakirjan luonne on hänen mukaansa muuttunut enemmän päivähoidosta tavoitteelliseksi kasvun ja kehityksen tukemiseksi. ”Puolikasta” pinteestä pelastamaan kutsuttiin Kajaanista raskaan kaluston hinaamiseen tarkoitettu auto. Rekka tukki melkein koko tien. Toisen kaistan reunaan jäi juuri henkilöauton ja pakettiauton levyinen väylä. Vanhempi konstaapeli Jouni Tanhua Sotkamon poliisista kertoi poliisille tulleen useita ilmoituksia Eestiläisrekka liukasteli Napiksen rinteessä Eestiläisrekka jäi kiinni Naapurinvaaran rinteen pohjoispuolelle viime torstaina. Tie saatiin avattua kaikelle liikenteelle noin kello 17.30 Auton kuljettaja oli kertonut olleensa menossa Kuusamosta Uimaharjuun. Rekan perävaunu luisui kulkusuunnastaan katsottuna vasemmalle puolen ojaan. Kuljettaja oli kertonut aiemminkin ajaneensa kyseistä reittiä navigaattorin opastamana. Edellisen kerran Naapurinvaaran rinteessä oli raskas ajoneuvo jumissa kaksi viikkoa sitten lauantaina. Suomi100-juhla kokosi 450 lasta yhteiseen juhlaan. Kasvatusjohtaja Ville Manninen katselee tyytyväisenä lasten vilinää ja vilskettä Katinkullan suuressa juhlasalissa. Lapsia Sotkamossa on Mannisen mukaan varhaiskasvatuksen piirissä tällä hetkellä 50 enemmän kuin vuosi sitten.Lasten suureen määrään Manninen uskoo vaikuttavan kohentuneen taloudellisen tilanteen. Poliisi ohjasi paikalla liikennettä
Väkeä oli paljon liikkeellä, kun tupa oli täynnä. Edellisen johdon aikana nuoret haluttiin eristää toiminnasta, koska heidän näkemyksensä eivät miellyttäneet silloista johtoa. Onnettomuus tapahtui kello kuuden aikaan Kurikan talon seutuvilla. Silloin sen olisi ehkä helpompaa saada sote-uudistus läpi, Halla-aho pohtii. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vieraili sunnuntaina Suomussalmen Raatteen portilla pidetyn piirikokouksen jälkeen Kajaanissa. Samassa jutussa oli arvuuteltu, onko koulun johtokunnan jäsenen nimi Raimo vai Reino Huovinen. joulukuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 5 kuten myös siniristilippumme. Halla-aho kuvailee nuorten ja vanhempien jäsenten välejä puolueessa paremmiksi kuin koskaan aikaisemmin. kaTja Mabrouk Suomussalmella puhuttanut susitilanne havahdutti Jussi Halla-ahon Suomen monimuotoisuuteen. Halla-aho pitää mahdollisena sitä, että presidentinvaalien jälkeen Suomeen saadaan hallituskriisi, mikäli kokoomuksen ajama sote-uudistus ei toteudu. – Suomussalmella puhutti susitilanne. – Siinä tilanteessa pidän mahdollisena, että kokoomus katsoo ennenaikaisten vaalien palvelevan omia tavoitteitaan. Silloin tyssäisi myös maakuntauudistus, joka palvelee keskustan poliittisia intressejä. Entinen puheenjohtaja Aaro Kaartinen Kajaanista hoitaa jatkossa rahastonhoitajan tehtäviä. – Vaikka täällä on pitkät SMP:n perinteet, perussuomalaisilla on ollut täällä kaikkein vähiten loikkauksia. Varapuheenjohtajana jatkaa Rauno Seppänen Kajaanista. Lapset arvelevat, että Suomi on aika vanha, kun se on 100 vuotta. Tiistaina 5. – Toimivaa keskusteluyhteyttä ei ollut, mutta kesän jälkeen se on toiminut paremmin. Puheenjohtajaksi valittiin Mirjami Korhonen Sotkamosta. Sekä kuljettaja että matkustaja olivat päässeet omin avuin pois katolleen kääntyneestä autosta. Suomi100-laululeikin ovat kaikki syksyn aikana harjoitelleet ja apuna laulamassa ja leikkimässä ovat lavalla Salmelan koulun 2-luokkalaiset. Vielä marraskuun alussa osuus oli 6,9 prosenttia, kun kannatus notkahti alaspäin kolme prosenttiyksikköä. Lapset ovat itse askarrelleet syksyn aikana jokaiselle oman suomenlipun ja lipun heilutuksella juhla pääsee kunnolla vauhtiin. – Uskon, että tämä porukka on voitettavissa takaisin niin, että keskitytään omaan tekemiseen. Kainuun Parkinson-yhdistys teki syyskokouksessaan henkilövalintaja. Parkinson-yhdistys toimii koko Kainuun alueella ja on Suomen Parkinson-liiton jäsen. Jos nyt lähdettäisiin vaaleihin, se voisi toivoa saavansa pääministeripaikan ja ehkä koottua samanlaisella pohjalla hallituksen kuin nyt. Varajäseniä ovat Tuovi Härkönen ja Raija Karppinen Kajaanista sekä Jukka-Pekka Laakkonen Sotkamosta. Jäsenasioiden hoitajana jatkaa kajaanilainen Irja Parviainen. Hän pitää puolueen suurimpana haasteena sitä, että puolet perussuomalaisia viime vaaleissa äänestäneistä ihmisistä eivät ilmaise lainkaan kantaansa. Ei pitkiä puheita vaan lauluja ja leikkejä, siitä on hyvä lastenjuhla tehty. En myöskään usko, että nyt nähty puolentoista prosentin nousu olisi todellinen. Lisäksi hallitukseen tuli Ari Juntunen Kajaanista. Juhlassa lauletaan yhdessä myös Maamme sekä lauletaan ja leikitään Piiri pieni pyörii. Nimi oli lehdessä väärin. Yleisradion tuoreen puoluekannatusmittauksen mukaan perussuomalaiset on ohittanut kannatuksessa vasemmistoliiton. Oikea nimi on Sirpa Thessler. Nuori, 1997 syntynyt paltamolaismies kuljetti kyseistä autoa. Edellisen kerran vastaavaa juhlaa on Sotkamossa vietetty 25 vuotta sitten. Kilpeläinen toteaa sen olevan samalla myös nuori, kun katsoo päiväkotien lapsia. Ojaan suistunut auto oli ollut matkalla Kajaanin suunnasta kohti Tuhkakylää. Kuhmossa ja Suomussalmella on kerhotoimintaa ja Sotkamossa tukiryhmä. Kuljettaja ja kyydissä ollut, 1961 syntynyt kajaanilaismies kävivät tarkistuttamassa vammansa Kajaanin keskussairaalassa. Pikemminkin kannatus on vakaata. Henkilövahinkoja tai liikenteelle haittaa ei näistä tapauksista aiheutunut. Hän toimii edelleen yhdistyksen tiedottajana. Auto kuljettanut, vuonna 1991 syntynyt kajaanilaismies oli kertonut poliisille väistäneensä vastaan tullutta autoa. Hän jatkaa myös saunamajurin ja liikuntavastaavan tehtävissä. He kaipaavat muutosta kuten edellisissä eduskuntavaaleissakin, mutteivät ole varmoja perussuomalaisista. Kohtaamistilanteen jälkeen penkka niin sanotusti imaisi kajaanilaismiehen kuljettaman auton ojaan. Pohjavaaralla kivaa on metsä, josta voi hakea joulukuusen, kertoo Veikka. Auto katolleen Parkuantiellä Kuorma-autoksi rekisteröity Dodge Ram -merkkinen auto suistui kohtaamistilanteen jälkeen ojaan ja päätyi katolleen lauantaina aamulla Parkuantiellä. – Te rakennatte Suomea seuraavat 100 vuotta, hän toteaa. Kyydissä ollut mies oli poliisilta saadun tiedon mukaan valitellut selkäänsä. Parasta juhlassa on Pohjavaaran eskareiden mielestä laulaminen ja tanssiminen. Kainuussa pohdituttavat asiat, joihin ei pääkaupunkiseudulla törmää, totesi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, kun toi sunnuntaina Kajaanin puolueväelle terveisiä Raatteen portilla pidetystä piirikokouksesta ja kansalaistapaamisesta. Olemme tietoisesti integroineet nuoria ”pappapuolueen” keskusteluun. Poliisipartion mennessä ohjaamaan liikennettä Naapurinvaarantielle oli Viinatiellä vastaan ajanut henkilöauto 116 kilometrin tuntinopeudella. Se oli kahdestoista piirikokous, johon hän on kuluneen syksyn aikana osallistunut. Paltamolaismies ajoi poliisiautoa vastaan Kusiankosken ja Kaitainsalmen välillä 80 kilometrin rajoitusalueella.. Juhlaa juontaa päiväkodinjohtaja Heikki Niskanen ja tervehdyssanat lausuu kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen. Gallupin mukaan se on nyt 8,4 prosentin kannatuksellaan viidenneksi suurin puolue. Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota jäsenilleen tietoa sairaudesta, kuntoutusta, virkistystä ja vertaistukea. Ohjelman jälkeen lapset saavat kakkua ja mehua ja aivan lopuksi koko porukka tanssii vielä uudelleen Suomi100-laululeikin. Suhteessa väkimäärään uusia jäseniä on tullut eniten, sanoo puheenjohtaja, joka vieraili Kainuussa edellisen kerran vuoden 2015 eduskuntavaalikiertueella. Oikaisu Perjantain lehdessä väitettiin Petoseminaarissa olleen paikalla Sirpa Tessilän Lukesta. kuvaT: Mari Heikura Varhaiskasvatuksen Suomi100-juhla alkoi näyttävästi kunnanjohtajan ja sivistysjohtajan kättelyllä. Hänen mielestään keli ei ollut erityisen liukas. Uskoisin, että olemme olleet tosi asiassa pitkään 8–9 prosentin välillä. Halla-ahon mukaan puolueen henki näyttää maakunnassa todella hyvältä. Oikea versio on Reino Huovinen. Mirjami Korhonen Kainuun Parkinsonyhdistyksen johtoon torstain iltapäivän aikana ojaan suistuneista ajoneuvoista. Talvivaaran koulun miesopettajan nimi oli arvattu väärin. Eerin Tolonen, Iida Korhonen, Aino Kämäräinen ja Veikka Härkönen pitivät juhlassa erityisesti tanssimisesta ja laulamisesta. Sinikka Husa-Paakkari Kajaanista valittiin jatkamaan sihteerinä. – Notkahdus oli joku tutkimukseen liittynyt häiriö. Nimi on Olavi Rehn eikä Olavi Palm. Uusia jäseniä eniten Kainuusta Katja Mabrouk katja.mabrouk@slpmedia.fi – Suomi on monimuotoinen maa. Jussi Halla-aho ei anna liikahduksille kovin suurta arvoa
Tänä vuonna äijät päättivät kutsua sotiemme veteraani, lotat ja sotainvalidit, Pentti Lukkari kertoo. Laakajärvellä on aivan erityinen asema Simo Röntyn sydämessä. – Tässä yksi näkökulma sotaan, Rönty totesi. – Meni viikko, eikä meitä lähetetty, sitten meni toinen viikko ja tuli rauha, Korhonen kertoo. Niskasen mummola on Laakajärvellä ja perheellä on siellä mökki. Pöydät on katettu ja Maija Hulanmäki, Maire Karjalainen sekä Raija ja Martti Korhonen odottavat ruokaa. Hän on rippikouluiässä ja kulkee päivittäin tunnin matkan suuntaansa Tenetin koululle. Kirjeessä kerrottiin kotiasioista, kuka on sairastanut, onko lehmä poikinut ja miten tytöt ovat kehruuta oppineet. Jouluisen lounaan ja täytekakkukahvien jälkeen esiintyi Vuokatti -Kvartetti, laulettiin kauneimpia joululauluja ja kuultiin Sotkamon seurakunnan tervehdys uudelta kirkkoherralta Juhani Saastamoiselta. Alle kouluikäisiä lapsia kylällä on kolme. Raija Korhonen ja Maire Karjalainen pohtivat, että ennen yhteishenkeä oli enemmän ja ihmisten kanssa käyminen oli luontevaa, käytiin kylässä, oli ompeluseuroja, eikä katsottua televisiota. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Lähellä siis oli rintamalle lähtö, mutta rauha tuli ensin. Mari Heikura Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Kutsu ruokailemaan Tenetin koulun kotitalousluokkaan oli iloinen yllätys Maija Hulanmäelle, Maire Karjalaiselle sekä Raija ja Martti Korhoselle. Monipuolinen juhla alkoi lipunnostolla, yhteislaululla ja tervetulosanoilla, jonka jälkeen vieraat pääsivät runsaan juhlalounaan ääreen. Niskanen opiskelee Kuopiossa, ja totesi juhlassa, että asuisi mielellään syrjässä, jos yliopisto-opinnot vain onnistuisivat siten. Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Laakajärven kylä, Kainuun ja Savon rajamailla, vietti juhlavaa ja lämminhenkistä Suomi100-juhlaa itsenäisyyspäivän alla sunnuntaina. Kartassa Sotkamo ja Kainuu tekee Laakajärven kohdalla piikin etelään. Turvallisuus ja rauha ovat heille tärkeitä. Tätä asiaa on rovasti Simo Rönty pohtinut ja historiasta kiinnostuneena myös selvittänyt. – Se, että pystyy asumaan kotona, on palveluja, kuten kotisairaanhoito ja siivous, Maire Karjalainen toteaa. joulukuuta 2017 distyksen puheenjohtaja Tuula Kärnä kertoi avaussanoissaan, että yhdessä muiden kylän yhdistysten kanssa juhla on saatu järjestettyä. – Saunan jälkeen kun mökin sohvalle istahtaa, niin on tunne että kuulun tänne, Niskanen totesi. Nuoret eivät kaipaa suuria kaupunkeja ja vilinää, vaan luonnon rauhaa ja elämää korpikuusen kannon alla. Järven rannalla voi kesällä uida, talvella lähteä moottorikelkkailemaan tai hiihtämään. Hieno juhla tarjosi yhteisen iltapäivän kyläläisille ja muille Laakajärven ystäville. Sieltä voi tarkastella miten elämä sujuu Savon puolella. Maisemaa luovat järvet, suot ja metsät ja mäkien päältä näkee kauas. Kärnä totesi Laakajärven olevan maailman paras kylä. Sodan kokeneiden mielestä tämän päivän Suomessa on hyvä asua. Kärnä halusi kiittää edellisiä sukupolvia ja vanhempia, jotka ovat vaatimattomissa olosuhteissa kasvattaneet heistä kunnon kansalaisia. Raija Korhonen kertoo olleensa pikku-lottana, muuhun ei ikä riittänyt. Lämmin vastaanotto on jäänyt hänelle elävästi mieleen. – En osaisi kaupungissa asua, kun täällä on tottunut tähän hiljaisuuteen, Emma Kärnä totesi. Hulanmäki ja Karjalainen toimivat sodan aikana lottina ja Martti Korhonen oli vapaaehtoisena ilmatorjunnassa. Se mikä ennen oli paremmin, oli Martti Korhosen mukaan talvisodan henki. Vuokatti Kvartetti esiintyi moneen kertaan Laakajärven kylän Suomi100-juhlassa. Juhla kokosi yhteen kyläläisiä, entisiä kyläläisiä ja muita alueeseen ihastuneita yhteen juhlimaan itsenäistä Suomea. Emma Kärnä on kylän toinen kouluikäisistä lapsista. Veroluetteloiden mukaan Laakajärvi on mainittu jo kauan sitten ja Rönty onnittelikin kylää 341 vuoden iästä. – Hyvät ajatukset ovat voimakkainta maailmassa, hän toteaa. Hän kävi puheessaan läpi Kainuun ja Savon alueiden historiaa ja ilmeisesti erinäisten heimosotien ja rajariitojen yhteydessä Savon ja Kainuun raja on siirtynyt välillä paikasta toiseen. Hän ehti asevelvollisuuden suorittaa ja yleensä siitä viikon päästä miehet lähtivät rintamalle. Niskanen muisteli kuinka lapsena oli parasta käydä järven rannalla lumihankeen ja katsella tähtitaivasta. – Naapuri-apu toimii, ja sen turvin vanhusten on mahdollista vielä asua kotonaan kylällä. Täyssinän rauhan aikainen Tiilikkajärven merkkipaalu on kuitenkin pysynyt ja on edelleenkin Savon ja Kainuun rajalla, Rönty kertoi. Tuula Kärnä arveli, että kenties juhla pienin vieras, 8 kuukauden ikäinen Leevi, on sadan vuoden päästä juhlimassa Suomen 200-vuotispäivää. Pienen kylän pienet yhdistykset ovat yhdistäneet voimansa. Hänen mukaansa harrastukset ovat lähellä ja eri vuodenaikoina voi tehdä erilaisia asioita. Äijä-kerho kutsui veteraanit syömään Maija Hulanmäki (vas.) ja Maire Karjalainen toimivat sodan aikaan lottina. KyläyhKylän oma itsenäisyysjuhla Laakajärven nuoret eivät kaipaa suuriin kaupunkeihin, elämä on hyvää korpikuusen kannon alla. Äijä-kerho kutsui vuosi sitten syömään Sotkamon sotainvalidit, heitä oli silloin paikalla vain kaksi. Martti Korhosen mukaan ihmiset ovat vähitellen oppineet ymmärtämään hyvän ja rakkauden merkityksen. Rönty päätti puheensa sisarensa kirjeeseen, jonka tämä oli kirjoittanut rintamalla olleelle isälle. Hän tuli 50 vuotta sitten Laakajärven kouluun opettajaksi. Mari Heikura A Naapuriapu toimii, ja sen turvin vanhusten on mahdollista vielä asua kotonaan kylällä." Tuula Kärnä. Yksinkertainen monipuolisuus on kajaanilaisen Elli-Nora Niskasen mukaan se, mikä Laakajärvelle houkuttelee
Joka kerta miehet valmistavat kolmen ruokalajin menuun ja nauttivat sitten ruuan yhdessä. Voit valita myös oheisista ilmoitusmalleista. Kerätään rahaa, otetaan puolisot mukaan ja lähdetään naapurimaihin tutustumaan paikalliseen ruokakulttuuriin, Pentti Lukkari kertoo. Iloista joulumieltä ja onnea vuodelle 2018! Miia Väisänen p. Osalle keittiöhommat ovat hyvinkin tuttuja, toiset taas eivät ole paljonkaan keittiössä puuhanneet. Yritysten Joulutervehdykset Helpota joulukiireitäsi ja varaa tilasi jo nyt! Saat -10% alennuksen jättäessäsi ilmoituksesi pe 8.12. Opettajan löytäminen oli Lukkarin mukaan hankalampaa. Kerhon miehet ovat Pentti Lukkarin mukaan vaihtelevasti laittaneet ruokaa. Miehet ovat opetelleet kalan fileointia, sipulin leikkuuta ja kaikkea mitä ruuan laittoon liittyy. Opettaja Sakari Lukkari toteaa, että aluksi piti kiirettä, kun kaikki kysyivät samaan aikaan jotakin, ja piti olla jokaista neuvomassa. Mallia kerho on ottanut Hankasalmelta, missä vastaava on toiminut jo 20 vuotta. Iloinen tunnelma välittyy kävijälle ja miehet valmistautuvat tarjoilemaan tekemänsä herkut veteraaneille, lotille ja sotainvalideille. Hyvää Joulua ja Onnea uudelle vuodelle! JulKaiSemme perJantaina 22.12. Rauhaisaa joulunaikaa ja Onnea Vuodelle 2018! Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Äijä-kerho kokoontuu kokkaamaan joka toinen sunnuntai. Osalle miehistä ruuan laitto on Lukkarin mukaan tuttua entuudestaan, toiset eivät ole aikaisemmin paljon keittiöhommiin puuttuneet. joulukuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 7 Joulua! Joulua! Toivotamme Hyvää Joulua! Hyvää Joulua! Käytössämme on jouluaiheisia kuvia, piirroksia ja kehyksiä, joilla saat jouluisen ilmeen ilmoitukseesi. Äijät oppivat ruuanlaittoa Äijat Pasi Korhonen (vas.), Pekka Härkönen ja Timo Korhonen maistelevat keittoa hetkeä ennen kuin ruuan tarjoilu veteraaneille alkaa. Tiistaina 5. – Nyt osaavat jo aika paljon, hän toteaa tyytyväisenä. – Ylijäämä ruoka viedään kotiin. Nyt miehiä on niin paljon, että ryhmiä on kaksi. Äijä-kerho on kansalaisopiston alainen piiri, jossa toistakymmentä miestä opettelee ruuan laittoa, Pentti Lukkari kertoo. Opettajana toisessa ryhmässä on keittiömestari Sakari Lukkari. Mari Heikura Äijä-kerho ei ole vain kokkausta, se on myös sosiaalinen tapahtuma. Raaka-aineet he hankkivat porukalla ja käyttävät Lukkarin mukaan mahdollisimman paljon paikkakunnan tai ainakin suomalaisia raaka-aineita. mennessä. Joka viikko sunnuntaisin Tenetin koulun kotitalousluokka täyttyy kokkaavista miehistä. – Haaveena on, että kunhan saadaan suoritettua hygienia passit, niin aletaan myydä ruokaa tapahtumissa. Vastaava hyväntekeväisyystempaus järjestettiin myös viime vuonna. Ykkösryhmää vetää Sakari Lukkari ja kakkosryhmää Marjatta Huotari. 050 438 0786 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Joululehti jaetaan kaikkiin Sotkamon ja Vuokatin kotitalouksiin varhaisjakelualueella. Kerho sai alkunsa Pentti Lukkarin aloitteesta vuosi sitten syksyllä ja perusjoukko oli helppo saada kasaan. Suurin osa miehistä on jo eläkkeellä, mutta muutama käy vielä töissä. Viime sunnuntaina he kutsuivat sotaveteraanit, lotat ja sotainvalidit nauttimaan loihtimista herkuista, näin itsenäisyyspäivän alla. Kerhon myötä miehet ovat oppineet paljon. Kerho ei ole pelkkää ruokaa, se on Pentti Lukkarin mukaan myös tärkeää yhdessä olemista. – Tämä on sosiaalinen tapahtuma, hän toteaa
Lahjatilauksessa myös lahjan saajan nimi, osoite ja sähköpostiosoite. Nähdessäni vaarajonon tunnen olevani kotona. Lehden ilmestyessä hän on jo Helsingissä valmistautumassa Linnan juhliin. – Mietin, että tekisivätköhän kortit kauppansa. Olen ollut valmis menemään hänen työn ehdoilla niin kauan, kuin pystyn järjestämään oman elämäni siellä, missä Tonin työ on. – Sairastuin burn outtiin. Leppävirralla syntyneen Nina Kohosen polku yrittäjäksi alkoi jo vuonna 2005, kun hän opiskeli Joensuussa graafista suunnittelua. Tyylillä ja huumorilla höystetty kutsu oli hieno ele Presidentti Niinistöltä, Nina kertoo viitaten miehensä pesäpalloilija Toni Kohosen saamaan kutsuun, johon presidentti oli kirjoittanut Toni Ko(r)honen. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Tuolloin Ninan entinen opettaja Joensuusta otti kuin tilauksesta yhteyttä. Puolentoista vuoden päästä syntyi toinen lapsi, ja Nina palasi työelämään vuonna 2011. Tilausehdot www.sotkamolehti.fi/asiakaspalvelu Tilaajalahjaksi vuosikalenter i 2018! KÄTEVÄSTI VERKOSSA www.sotkamolehti.fi/joulutarjous Joulutarjous Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Nyt Benettonin yhteydessä Kainuuntiellä on Nina Kohosen oma liiketila, Ninnimoi, ja asiakkaiden virta liikkeessä on yllättänyt yrittäjänkin. Linnuille Nina Kohonen on rakentanut oman bed & breakfast -paikan. Graafinen suunnittelu on siitä hyvä työ, ettei se ole maantieteeseen sidottu. Sen ajatuksen pohjalle ovat myös kaikki Ninnimoin tuotteet syntyneet. Sen pohjakassan kanssa suuntasin torille myymään kortteja. Ilmoitathan, mikäli lahjan saaja on alle 18-vuotias. Ensimmäinen graafisen suunnittelun palveluja tarjoava yritys sai alkunsa asuinpaikassa Kiteellä, kun Ninalle alkoi jo kouluaikana muodostua oma asiakaspiiri. Astelin pankkiin ja pankkivirkailija nauroi, ettei näillä ihan hirveästi kyllä saa vaihdettua. – Käytin noin vuoden pätkän loppuopintoihin ja sain muotoilijan paperit Karelia AMK:sta. Pienimmät vaihtorahat olivat kymmenen senttisiä ja suurimmat kymmenen euroa. Halusin, että työ olisi sellaista, josta tulee itselle hyvää mieltä ja se tuottaisi sitä ympärillekin. Kohonen on marraskuun alussa avautuneen liikkeensä takana olevassa työtilassa ja siivoaa sitä samalla, kun kertoo omasta taipaleestaan yrittäjäksi. SOITA TILAUKSESI 010 665 9013 Puhelun hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. – Kävin välillä maailmalla, ja Tonin tavattuani palasimme itä-rajan läpi tänne. Sotkamo-lehden Tilaa lahjaksi tai iloksi itsellesi! 26 00 €/2 kk Kampanja 17M2 52 00 €/4 kk Kampanja 17M4 Uutisia läheltäsi! – Tarjous on voimassa 31.12.2017 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Se oli monen asian summa. Ninan mukaan on kunnia päästä juhlimaan itsenäisyyspäivää Linnaan ja vielä Suomen 100-vuotispäivänä. Polku työntekijästä uudelleen yrittäjäksi ei ollut helppo, ja vaati Ninalta paljon itsensä kohtaamista. Vielä nyt, viikko ja päivä ennen itsenäisyyspäivää, hänellä on aikaa. – Olen tehnyt niin pitkää työpäivää, etten ole ehtinyt yhtään jännittää. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi Mainitse myös kampanjatunnus. – Kouvolaan muuttaessamme matkalaukkufirma vain siirsi osoitteensa sinne. – Jos alan hommia halusi tehdä, oikeastaan ainoa mahdollisuus Kiteellä oli oma yritys. Saatuaan ensimmäisen tekemänsä Pilviraittija Niittykukat-nimiset korttisarjat painosta Nina suuntasi siskonsa luo Tampereelle. Sitten tiistaina aamukoneessa on varmasti muutama perhonen vatsan pohjassa. Ninan opinnot olivat aikoinaan jääneet kesken, ja nyt olisi viimeinen hetki suorittaa tutkinto sellaisenaan. – Olemme molemmat Tonin kanssa kovasti otettuja kutsusta. Minulla ei ollut vaihtokassaa ja lomapakossa oli neljäkymmentä euroa. Pitkän sairaslomankaan päälle en tuntenut olevani valmis palaamaan työelämään samalle paikalle, mistä lähdin. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,90€. Tätä yrityksen syntyaikoina taShop in shop sopii Ninnimoille Kun oma uskaltaminen arveluttaa, kannattaa mieleen palauttaa Nina Kohosen teksti ”Ehkäpä juuri nyt on yhtä oikea hetki, kuin minä tahansa muuna hetkenä.” Tämä teksti oli tärkeä Ninalle itselleen, kun hän mietti oman yrityksen perustamista. Miehen työ vei pariskunnan Kouvolaan, missä Nina jatkoi yrityksensä pyörittämistä. Elämä on mennyt Tonin sopimussykleissä. Minulla oli kova tahto mennä omaa polkua pitkin. Sisko oli kuitenkin töissä ja Nina meni torille. Tuotteidensa tekstit Nina Kohonen ammentaa omasta elämästään ja asiakkaat peilaavat omaa elämäänsä niiden läpi.. Kun sitten kasailin itseäni siitä, aloin miettiä, mitä elämältäni haluan. Opintojen lopputyönä käsittelin yritysideaani, ja ajatus hautui päässäni. joulukuuta 2017 Näin tilaat helposti: TEKSTIVIESTILLÄ Lähetä viesti SOT TILAA (väli) kampanjatunnus sekä nimesi ja osoitteesi numeroon 13234. Tällä Niinistö viittasi omaan virheeseensä pesäpallopelissä. Ei se mikään myyntimenestys ollut, mutta silloin ajattelin, että jatkan yrittämistä. Sotkamon Nina on aina tuntenut kodikseen, sillä perhe muutti tänne jo Ninan ollessa ylä-asteikäinen. Silloin pariskunta muutti takaisin Sotkamoon ja Nina meni töihin graafiseksi suunnittelijaksi mainostoimisto Pohjolan Myllyyn. Ensimmäinen yritys jäi kuitenkin pöytälaatikkoon vuonna 2008 esikoisen synnyttyä
Nina rohkaisee muitakin pienyrittäjiä yhdistämään voimiaan, sillä kivijalkamyymälää on raskasta pyörittää yksin. Muuten liputus alkaa itsenäisyyspäivänä 6.12 aamulla kello kahdeksan ja päättyy illalla kello kahdeksan. Hänet Nina tuntee Kiteen ajoiltaan. Nyt pelkkiä korttimalleja on jo toista sataa erilaista. Silloin tuli tippa linssiin. Tiistaina 5. Tonin vaatteet ovat Turon käsialaa ja Ninan Hálo From Northin. – Otan palan Kainuuta mukaani Linnan juhliin. Liput saa koko maassa poikkeuksellisesti pitää salossa itsenäisyyspäivän aattoillasta lähtien, jos ne valaistaan niin hyvin, että lipun kuvio ja värit erottuvat selkeästi. Hálo puvun suunnittelijana tuli ensimmäisenä Ninan mieleen Linnan juhlien kutsun saavuttua. Toiminta säilyy sinällään ennallaan, mutta Karton mallistojen kautta Ninnimoi saa vielä laajemman levityksen sekä pääsee yhä useamman ihmisen saataville ja iloksi. – Eräänlainen shop in shop sopii minulle. Myös Ninan hiukset laitetaan niin sanotusti esikuntoon Sotkamossa. Jo tänään, itsenäisyyspäivän aattona, virastotalo saa juhlapuvun, kun sen pihan liput ja julkisivu valaistaan kello kuudesta eteenpäin. Tuotteita myyvät jälleenmyyjät ja Nina itse liikkeessä ja verkkokaupassa. Reitti jatkuu Akkoniementielle, Torikadulle, Kainuuntielle ja päättyy Rauhantielle. Tuotteisiin kuuluvat muun muassa julisteet, kortit, vihkot, tarrat ja sesonkituotteena esimerkiksi tee se itse -joulukalenteri. – Minunkin täytyy pohtia vaihtoehtoja, mutta se on ensi vuoden asioita. Tuotteidensa tekstit Nina Kohonen ammentaa omasta elämästään ja asiakkaat peilaavat omaa elämäänsä niiden läpi. – Lähtökohta tuotteille on kotimaisuus ja kierrätysteema. Valaistu liputus päättyy huomenna kello 22.00. Minulle tämä on täydellinen ratkaisu. Kortit, vihkot ja julisteet ovat 100-prosenttista kierrätyspaperia. KuvaT: Mari TiKKunen Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Linnanjuhliin Toni ja Nina Kohonen valitsivat asunsa siitä näkökulmasta, että Nina on suunnittelija ja tekee kotimaisia tuotteita. Heidän kaikki kuosinsa, värinsä ja materiaalinsa saavat inspiraation Lapin luonnosta, sillä suunnittelija Jukka Puljujärvi on sieltä kotoisin. En vielä pystyisi näillä tuotteilla isoa myymälätilaa pitämään. – Hálo on nyt kovassa nousukiidossa maailmalla. joulukuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 9 NOLLALINJA LÄHISUHDEVÄKIVALLALLE JA NAISIIN KOHDISTUVALLE VÄKIVALLALLE 080 005 005 SOITA MAKSUTTA. Nämä olivat lähtökohdat sille, että pariskunnan pukee perinteinen suomalainen merkki Pukumies. Ne suunnittelee Pramea Design, jonka takaa löytyvät siskokset Tiina Leskinen ja Sini Seppänen. SAAT APUA. – Tässä merkissä yhdistyy todella moni ihana asia. Marraskuun alussa työtila siirtyi Benettonin yhteydessä olevaan liiketilaan, missä Nina myös myy tuotteitaan. SAAT APUA. Suomen liput valaistaan itsenäisyyspäivänä Juhlavuoden kunniaksi lipun saa pitää itsenäisyyspäivänä tangossa jo edellisestä illasta lähtien, mutta lipun täytyy olla silloin hyvin valaistu. Partiolaisten soihtukulkue kiertää aloittaen kello 16.00 Aatoksesta. Kynnet Nina laitatti yhdessä tyttärensä kanssa jo reilua viikkoa ennen Linnan juhlia Sotkamossa kosmetologi Tiina Heikkisellä. Lähtökohtaisesti hän ajatteli tilaa enimmäkseen työhuoneena. Noora Toiviainen hoitaa lopullisen iltakampauksen Helsingissä. Ninnimoissa myynnissä olevat tuotteet paria lukuun ottamatta ovat Ninan omaa käsialaa. Minulle myös metsä on tärkeä ja vietän likipitäen kaiken vapaa-aikani siellä polkujuoksemassa tai suunnistamassa, Nina kertoo. Miehelläkään ei ole mikään säännöllinen työaika, joten joustonvaraa tarvitaan puolin ja toisin. Ninnimoi teki juuri sopimuksen Karton kanssa. Liikun vielä Design marketeilla ja messuilla sekä perheenkin takia on tärkeää, että pystyn irtautumaan liiketilasta. Liikkeen perustettuaan Ninan yllätti, kuinka paljon kivijalkaliike lisäsi verkkokaupan oheen myyntiä. Ensin tuli muutto ja sitten joulusesonki, joten on ihana, että ympärillä on auttavia ihmisiä. – Miten paljon on tapahtunut parissa vuodessa. OLET TÄSSÄ www.nollalinja.fi pahtunutta tarinaa Nina muisteli juuri lauantaina ollessaan Tampereella Kädentaidot-messuilla. Ninnimoi näki päivänvalon vuonna 2015 Kohosten talon alakerrassa, missä Ninalla oli työhuone. Kohoset vievät Linnaan palan Kainuuta Tähän mennessä Nina Kohonen on suunnitellut jo toista sataa korttisarjaa. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Itsenäisyyspäivän juhlinta aloitetaan Sotkamossa huomenna kello 11.00 lähtien Jumalanpalveluksella, joka jatkuu muistomerkeillä tapahtuvalla seppeleiden laskulla ja kahvitilaisuudella seurakuntatalolla. Sankarihautausmaalla pidetään hartaus kello 16.30. Nopeasti tulee vastaan raja, jolloin olisi palkattava lisätyövoimaa. Heidän korunsa valmistetaan kotimaisesta koivuvanerista Kuopiossa ja Kajaanissa. Ninan korut ovat lähtöisin kajaanilaiskäsistä. Sen hoitaa Virve Seppänen, ja hänen Helsingissä asuva siskonsa Viivi Seppänen tekee keskiviikkona Ninan iltameikin. THL_Nollalinja_A3_SV.indd 1 14.12.2016 12.10 DU ÄR HÄR www.nollinjen.fi www.nollalinja.fi NOLLALINJA LÄHISUHDEVÄKIVALLALLE JA NAISIIN KOHDISTUVALLE VÄKIVALLALLE 080 005 005 SOITA MAKSUTTA. Tähän vaiheeseen tämä on täydellinen ratkaisu. Toinen Hálon perustaja on Marta Valtovirta Kiteeltä. arKisTo/ anssi JoKiranTa. Kaikki painetaan Suomessa, ja osa pientuotannosta sekä kustomoidut tuotteet, kuten hääkutsut painetaan pientuotantona täällä työhuoneellani. Naisen asuksi vuoden pääjuhliin ei kuitenkaan riitä pelkkä mekko. Mietin, miten paljon itse tykkään tätä tehdä ja ne ketkä tuotteistani tykkäävät, tykkäävät täydellä sydämellä. Messuilla oli liikuttavia ja ihania kohtaamisia asiakkaiden kanssa. OLET TÄSSÄ www.nollalinja.fi NOLLINJEN MOT VÅLD I NÄRA RELATIONER OCH VÅLD MOT KVINNOR 080 005 005 RING GRATIS FÖR ATT FÅ STÖD OCH HJÄLP. Eräskin äitinsä kanssa asiakkaana ollut pikkutyttö toi minulle jäätelön, kun arveli etten itse ehtisi sellaista hakemaan. Nina Kohosen liiketilan takaa löytyy myös hänen työhuoneensa. Ninnimoi on auki Benettonin aukioloaikoina, ja Ninan muualla ollessa Benetton hoitaa myynnin. Nyt apuna on ollut äitini ja ihanat ystävät. Kello 13.00 alkaa varsinainen itsenäisyyspäivän juhla seurakuntatalolla, jonka jälkeen sankarihautausmaan kynttilät syttyvät kello 16.00
Tuotteita käydään etsimässä ostomielellä. Ennen Naapurinvaaralle tuloaan Asko Tolonen piipahti Pohjavaaran koulun myyjäisissä. Samoin paikkakunnalla lomailevat turistit ovat joulumyyjäisten vakiokävijöitä, kertoo Komulainen. Naapurinvaaran joulumessut ovat monelle asiakkaalle se tärkeä juttu, jolloin hankitaan vastat, varsiluudat, pärekorit, taatelikakut, hapanleivät, rieskat ja hunajajutut. Kajaanista kotoisin oleva Henna Forsell omistaa yrityksen nimeltään Sisustus-HIILI. Tolonen pani merkille, että tarjontaa on kovasti, olihan jo Toimelassakin myyntitapahtuma, ja sitten juttu kääntyi Naapurinvaaran vanhan koulurakennuksen kuulumisiin. Brahmsin myöhäiset kamarimusiikkiteokset, joissa klarinetti saa tärkeän roolin, ovat romanttisen musiikin jalokiviä. Korvissa soi -konserttikiertue jatkuu Anna Kuvajan ja Lauri Sallisen konserttikiertueenohjelmassa on musiikkia romantiikan sydämestä Clara Schumannilta, Robert Schumannilta ja Johannes Brahmsilta.. Viiden tunnin ajan asiakkaiden kanssa käydään kauppaa, tingitään, vaihdetaan kuulumisia. Sotkamon Nuorisoseura hankki huvikeskuksen omistukseensa vuonna 1991 ja jo seuraavana vuonna kokeiltiin ensimmäisiä joulumyyjäisiä. Kuhmo on paljon hiljaisempi paikka, siellä ei ole näin isoa myyntitapahtumaa, perustelee Komulainen Napikselle tuloaan. Pöydät odottavat myyntitavaraa ja nopeasti tulijat täyttävät ne liinoillaan, leipomuksilla, monenlaisilla käsitöillä, villavaatteilla, kynttilöillä, koruilla ja yrteillä. Ohjelmassa on musiikkia romantiikan sydämestä Clara Schumannilta, Robert Schumannilta ja Johannes Brahmsilta. – Varsinkin, jos joku tyrkkää hieman eteenpäin, hän velmuilee. – Melko monta kertaa olen käynyt. – Olisihan tämä aivan mahtava paikka aasialaisille turisteille. Nythän ne menevät enimmäkseen Rovaniemelle, mutta kun täällä panostetaan kovasti Aasian markkinointiin, voitaisiin heitä varten luoda tästä kylästä oma luonnollisempi käyntikohde, maalailee Tolonen. Erityisesti harvoja 1800-luvulla sävellettyjä puhallinkappaleita on soitettu paljon myös jousisoittimilla. ja Kajaanissa 10.12. Tilat ovat kasvaneet ja samoin myyjien ja tavaran määrä, ostajien määrä huitelee kolmen-neljäntuhannen paikkeilla. PerTTi GranqvisT Väkeä virtasi vaaralle koko päivän ajan. Mozart sovitti oboekonserttonsa myös huilulle. Itse asiassa edellisenä vuonna Kajaanissa hänen asiakkaansa kehotti häntä varaamaan myyntipaikan Napikselta. Täällä on aina ollut mukavan välitön, jouluinen tunnelma. Lämpöistä vaatetta, erikoisesti sukkia löytyy useilta myyjiltä. joulukuuta 2017 Toini Vinha toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Sotkamon Nuorisoseuran talkootyöntekijä Marja Määttä kiertelee Naapurinvaaran huvikeskuksessa sunnuntain aamutunteina ja tarkistaa, ovatko joulumessujen puitteet kunnossa. Robert Schumannin kolme romanssia opus 94 on sävelletty oboelle ja pianolle, mutta teos on vakiintunut myös klarinetistien perusrepertuaariin säveltäjän vastakkaisista toiveista huolimatta. Itse neulominen on vähentynyt ja vaaralta löytyvät helposti ja edullisesti niin sukat kuin lapaset ja myssytkin. Yleisöltä ja myyjiltä saadun palautteen mukaan tavallinen sunnuntai voisi olla itsenäisyyspäivää parempi kauppapäivä. Ja onpa ostajien joukossa kuhmolaisiakin. Kaikki ovat hyvällä tuulella ja ostajista joku jo valittaakin, ettei tullut otettua tarpeeksi rahaa mukaan. Pohjavaaralla Toloset nauttivat riisipuurot ja torttukahvit ja Naapurinvaaralta Asko etsi jotain mielenkiintoista esinettä mökilleen rouvan kierrellessä leipomusten perässä. Lapsenlapsi on siellä eskarissa, joten käyntipaikka oli tämän vuoden pakollinen kuvio. Vakituista myyntikanavaa ei ole muuta kuin facebookin tuotesivut. Monelle heistä Napiksen joulumessut ovat vuoden tärkein myyntitapahtuma. Vanhan koulun nykyinen omistaja Jouni Vidqvist lupaa ensi vuonna laittaa joulumessujen tiimoille myös jotain omaa tarjontaa. Marja Määttä sanoo olleensa joulumessujen järjestelyissä mukana 25 vuoden ajan. Kajaanilaisrouva on saanut juuri kuudennen mummotettavan ja lastenlasten ohessa kaikki vapaa-aika menee käsitöitä tehdessä. Hän on kulkenut vain lähiseudun myyjäispaikoissa ja menossa on vasta kolmas myyntivuosi. Naapurinvaaralla ainesta luonnolliseksi joulukyläksi Henna Forsell valmisteli omaa myyntipaikkaansa jo lauantaina illalla. Romantiikan ajan sävellyksiä soitinnettiin jonkun verran eri soittimille – perinne jatkui, sillä esimerkiksi 1700-luvulla W. Myös kesäaikaan, aina kun sää sallii, Anja Komulainen käy myymässä edustamiaan tuotteita Sotkamon torilla. PerTTi GranqvisT PerTTi GranqvisT Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Korvissa soi -konserttisarja jatkuu joulukuussa Kainuussa. Sieltä ja täältä löytyy pieniä puutteita, jotka korjataan heti. Joulupukki vieraili Joulumessujen ”lastenosastolla” useampaan kertaan. Kaksi klarinetille säveltämäänsä sonaattia Brahms sovitti myös alttoviululle ja viululle, jotta niitä esitettäisiin enemmän. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Hän sanoo vanhojen turistituttaviekin tapaavan hänet aina uudelleen messuilla Naapurinvaaralla. A. Ehkä nyt on jo kymmenes kerta. Kuhmosta saapunut Anja Komulainen myy Naapurinvaaralla Swipen tuotteita. Noin kuusikymmentä myyjää kävi kauppaa Napiksella. Konsertit järjestää lähes 10 vuoden ajan Kainuussa konsertteja tuottanut Konserttiyhdistys Korpi ry. Konsertit kulkevat nimellä Schumann Soirée (Schumann-iltama). Kuhmolaislähtöiset muusikot Anna Kuvaja (piano) ja Lauri Sallinen (klarinetti) konsertoivat Kuhmossa 8.12., Sotkamossa 9.12. Tolonen oli ilahtunut, että vanha koulurakennus on saanut uuden omistajan ja tyhjillään olleiden vuosien jälkeen sinne on pääsy niin kyläläisillä kuin ohikulkijoillakin. Hän on puolisoineen asunut jo seitsemän vuoden ajan Mikkelissä, jossa hän tekee enimmäkseen maalausja tapetointitöitä ja pitää makramee-kursseja. Konsertin teoksista Clara Schumannin romanssit on alun perin kirjoitettu viululle ja pianolle. Samalla reissulla hoituvat niin Ristijärven myyjäiset, Napiksen joulumessut kuin Kajaanin myyntitapahtumakin Kajaani-hallissa. –Oli pakko päästä tänne lumiseen ja kauniiseen Kainuuseen sieltä vähälumisesta Mikkelistä, perustelee Henna Forsell myyntimatkaansa. Termillä kuvataan ”Hausmusiikkia” eli jo valistuksen aikana syntynyttä perinnettä, jossa musiikki ei ollut enää vain hovin tai kirkon piirissä, vaan se siirtyi koteihin, olohuoneisiin ja viihtyisiin salonkeihin. 1830-luvulla alkoi romantiikan ajan tyyli, jossa tunteikkuus ja kaiho yhdistyivät briljanssiin ja virtuoosisuuteen. Avainkaulanauhoja, heijastimia, koruja ja kransseja myynyt Hannele Rytkönen kehuu, että Naapurinvaaralla on hirveän kivaa ostoporukkaa. Napis, Toimela, koulu ja uskomattoman kauniit vaaran lumiset puut olisivat kiinteistövälittäjä Asko Tolosen mielestä sopiva kehys luonnolliselle kuukauden tai kahden mittaiselle joulumaalle tai ”talvimaalle”
klo 15 Koko perheen jouluseikkailu Rytilahden kodalla. Myös Savon maakunnan Jippii – kuorojen koordinaattori Riitta Roininen Rautavaaralta hymyili tyytyväisenä konsertin alkaessa. – Saimme vuoden 2017 alussa ristin Maa – konserteille Suomi Finland 100 – tunnuksen. • Yleislääkäri Jukka Tiihonen ke 20.12. Su 10.12. Elämyksellinen jouluvaellus srk-talossa (ks. Ti 12.12. Mukana helluntaiseurakunnan kuorot, baritoni Esko Sorsa, puheenvuoroja sekä loppusanat Jaakko Sopanen.Juhlakahvit alkaen klo 17. • Fysiatrian erikoislääkäri Pekka Tiura ti 5.12. klo 18 Nuorten messu ja joulujuhla Sotkamon kirkossa. Avoinna ti klo 16–20, ke ja to klo 9–14 ja 16–20. Vapaa pääsy. Vapaaehtoiset jakavat joululehtiä vanhustentaloille päivän aikana. Et ole poissa, vaan luoksemme saavut mukana jokaisen nousevan aamun, ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotat meille hyvää yötä. To 7.12. Klo 14 Kauneimmat joululaulut Sinivakassa. Konsertissa kuultiin Jippii –kuorojen ohjelmistoa eri vuosilta sekä juhlavuoden teemaan hyvin sopien, osa F. Elämyksellinen jouluvaellus srk-talossa. klo 10 Sanajp. 25 minuuttia. klo 19 Siioninvirsiseurat Kainuun Opistolla. Mendelssonin Reformaatio -sinfoniasta. ja ke 20.12. Olet kimallus tähden, olet pilven lento, olet kasteisen aamun pisara hento. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. Päivän viimeinen ryhmä lähtee klo 13.30 ja illan viimeinen ryhmä lähtee klo 19.30. La 9.12. To 14.12. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Syystäkin kuorolaiset olivat konsertin jälkeen innoissaan. Vapaa pääsy, kolehti Kainuun kirkkomusiikkipiirille. klo 12 Sotiemme veteraanien ja sotaorpojen yhteinen joulujuhla srk-talossa. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tuki-ja liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. Ultraäänitutkimukset. klo 10 Perheja vauvakerhojen sekä perhepäivähoitajien avointen kerhojen jouluinen kirkkohetki ja joulupuuroateria srk-talossa. Konsertti sai arvoisensa päätöksen, kun yli sata henkeä käsittävä kuoro yhtyi sinfoniaorkesteria säestyksellä juhlallisesti laulamaan J. • Laboratorio avoinna arkisin klo 8-9. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. klo 10 Perheja vauvakerhojen sekä perhepäivähoitajien avointen kerhojen jouluinen kirkkohetki ja joulupuuroateria srk-talossa. Lääkäreiden vastaanottopäivät • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen su 17.12. 11.00 Ehtoollisjuhla Jaakko Sopanen, Pentti Marjasvaara sotkamo.helluntaiseurakunta.fi Kajaanin ortodoksinen seurakunta To 14.12. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Klo 18 Kirkkovaltuuston kokous Vuokatin kirkossa. Nuorisotyö: Ti 5.12. Puuroja kahvitarjoilu klo 12. isi, äiti ja Neea isovanhemmat tädit perheineen sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Klo 18 Kauneimmat joululaulut Rimpilänniemen Louhelassa. • Kirurgi Esko Ripaoja ke 3.1. Su 10.12. Joulu Mieslahdessa ”Taas annoit joulun tulla, Oi Vapahtajani”. Kastetut: Taimi Elsi Mikkonen Yleinen seurakuntatyö: Ti 5.12. Seuraava vastaanotto ma 8.1.2018. – Finlandian laulaminen suuren sinfoniaorkesterin säestyksellä oli ainutkertainen kokemus. Ti 12.12. Lapsityö: To 7.12. 044 299 0826. Musiikillisesti orkesterin läsnäolo nosti tutun sävellyksen lentoon. 08 6172 3527 kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, Salmelantie 1 (ke 6.12. Ke 6.12. Klo 14 Kauneimmat joululaulut Sapsoperän kylätalossa. Su 10.12. La 23.12. Jaakko Sopanen Sotkamolaiset mukana yhteisessä juhlassa Iloiset veljekset Leevi, Daniel ja Nooa Valta Sotkamosta olivat Ristin Maa -konsertin nuorimpia esiintyjiä. kirkon alasalissa. To 14.12. Kysy lisää ja varaa joulun täysihoitopaketti Kainuun Opistolta p. • Fysiatrian erikoislääkäri Saija Paavola ke 6.12., to 7.12. Sibeliuksen Finlandiaa. 010 665 9013 Musiikkiopiston joulukonsertti torstaina 7.12. Vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. klo 12 Omaishoitajien joulujuhla Rytilahden Majalla. Erikoisosaamisalueena faskiamanipulaatiot. Ke 13.12. klo 17 Petri Laaksosen jouluinen konsertti Kainuun Opistolla. klo 18 Kauneimmat joululaulut Lea ja Martti Niskasella Sumsan Huvikummussa, Tervamäentie 4a. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ma ja ke klo 9–10 p. Sotkamosta mukaan oli tullut ryhmä helluntaiseurakunnan kuorolaisia. Ti 12.12. ja pe 8.12. klo 10-12 Sotkamon Helluntaiseurakunnassa Makkosentie 51 Rakkaamme Eetu Aleksi komulAinEn * 5.8.2007 † 10.11.2017 Nyt olet vapaa ja mukana tuulen, saat kulkea rajoilla ajattomuuden. Klo 16 Partiolaisten soihtukulkue lähtee Aatoksesta ja kynttilöiden sytyttäminen sankarihaudoille. Lippu 10 €. todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, luomenpoistot ja asiakkaat vauvasta vaariin. Musiikkityö: To 7.12. Myös luomenpoistot. Tiistaina 5. • Yleislääkäri Marjo Pantti to 07.12., to 14.12. klo 10 EU-ruokajakelu, Makkosentie 51. To 7.12. Konsertit ovat onnistuneesti koonneet yhteen eri ikäisiä suomalaisia tuomaan Jumalalle kiitoksen vapaasta isänmaasta. klo 11 Sanajumalanpalvelus Sotkamon kirkossa, mukana jousikvartetti. • Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ti 12.12. Erikoislääkärin lähetteellä. klo 12 Sotkamon tiistaiseura Suojärventie 17. Varaa sään mukainen ulkovaatetus ja omat makkarat mukaan. joulukuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 11 seurakunnat EU-RUOKAJAKELU To 7.12. Ti 26.12. Vuoden aikana olemme eri puolilla Suomea järjestäneet yli 100 Ristin Maa –konserttia sekä julkaisseet saman nimisen CD – levyn. klo 18 seurakunta-salissa Vapaa pääsy, tervetuloa! Kuhmon musiikkiopisto, Sotkamon toimipiste. Mm. Pe 8.12. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeltenlaskut vapaussodan muistomerkille ja toisen maailmansodan sankarihaudoille. Sotkamon kirkossa, avustaa Riikka Keränen, viulu. Mm. Vaellus on sisätiloissa ja se kestää n. Muualla: Pe 8.12. Klo 12.15 alkaen itsenäisyyspäivän juhlakahvit ja klo 13 itsenäisyyspäivän juhla srk-talossa. Lapset, urheilu-ja yleislääketieteen potilaat. Uusimme reseptit, KELA korvaa osan kuluista! Snowpolis, Kidekuja 2 puh. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 5.12.18.00 ”Sata vuotta ristin suojassa” kiitosjuhla itsenäisestä Suomesta. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä. klo 18 Kuhmon musiikkiopiston joulukonsertti srk-talossa. Finlandia kertoo jotain herkkää ja todellista meistä suomalaisista, Matti Piirainen sanoittaa. Lasten laulun kautta on myös voitu kiittää menneitä sukupolvia ja sotiemme veteraaneja Suomen hyväksi tehdystä työstä. Kuolleet: Eetu Aleksi Komulainen 10 v. • Gynekologi Eeva Kajalo ke 20.12. Seurakunta tarjoaa glögit ja piparit. Mukana Vuokatti-kvartetti, johtaa Olli Pautola. Rukoushetken johtaa rovasti Jorma Sutinen. Ti 12.12. Klo 17.30 Hiljainen rukoushetki 100-vuotiaalle Suomelle Vuokatin kirkossa. Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. klo 18 Siioninvirsiseurat joulun merkeissä Riitta Kormilaisella, Harakankuja 12 B 1. vuoden viimeinen vastaanotto). Jaakko Sopanen www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. Ryhmät lähtevät 15 minuutin välein. ei vastaanottoa, ke 13.12. Su 10.12. Pe 8.12. Lämmin kiitos osanotosta. klo 18 Kauneimmat joululaulut (Suovaara-Torinkylä-Kokkovirta-Paakki) Suovaaran Viertolassa. Kuorolaisia oli mukana seitsemältä eri paikkakunnalta. klo 13.30 Hartaus, Iltakoti 2. Ma 11.12. tarkemmat tiedot lapsityön kohdalta). Naiset, lapset, urheilu-ja yleislääketieteen potilaat. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi VUOKATTI Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme avoinna arkisin klo 8.15-15.30 Valtakunnallisten Ristin maa –konserttien sarja huipentui Kuopion musiikkikeskuksessa adventtisunnuntaina pidettyyn juhlaan, jossa esiintyjinä olivat yhdistetty Jippii – kuoro, King´s Kids -ryhmä sekä Kuopion kaupunginorkesteri johtajanaan Atso Almila. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 17.12. klo 18 Kirkkokuoron harj. klo 13 Kauneimmat joululaulut Turinatuvalla. Jouluista ohjelmaa, jouluruokaa, rauhaa ja lepoa uusien ystävien kanssa. Klo 18 Nuorten messu ja joulujuhla Sotkamon kirkossa. Naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri, yleislääkäri. Klo 16.30 Hartaus sankarihaudoilla. klo 18 ”Jouluvieras” Kainuun kirkkomusiikkipiirin joulukonsertti Sotkamon kirkossa
sähkösuunnittelu . tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. Käyntikortit . 0500 190 688 Pitopalvelut sotkamon pitopalvelu ateriapalvelu, pitopalvelu, suolaiset ja makeat leivonnaiset Mervi ja Mika Seppänen p. Esitteet . 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. asennukset . 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia. 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium Hautauspalvelut Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. fi Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. fi Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. 08 6660 014 Kauneushoitolat Ark. painotuotteet Parturit ja kampaamot Hierojat 25 € 40 € l Kuppausta l www.sotkamolehti.fi www.sotkamolehti.fi frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Hammaslääkärit Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Parturi-kampaamo HELENA P. 0500 281 355 ...meiltä myös . 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . 044 774 0400 pitopalvelu@sotkamo.net P. Tarrat . uudisrakentaminen p. huoneistoremontit . Postikortit . Kirjekuoret . joulukuuta 2017 12 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. Kirjapainot SOTKAMON KIRJAPAINO Tmi Kari Simonen Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo Puh. 08-6662 251, 040-5290 251 kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi . 0500 281 355 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Suojärventie 2, Vuokatti P. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia. kosteantilanremontit . Lomakkeet . SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) Sähköistykset jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. Kutsukortit . 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi. Ym
Antti Tuurin kirjaan perustuva draamaelokuva. ElokuvaT SOTKAMO Armomurhaaja (K16), 11.12. klo 15.30. oitu lämpöpumppuasentaja P. Kahvitarjoilu alkaen klo 17. Koko perheen elokuva. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. Ilmastoinnin puhdistukset Juuso Laukkanen & 045 664 0060 Palvelut hoitaa HORMITOHTORIT OY Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Schumann Soirée – Kamarimusiikkia romantiikan sydämestä, Aatos, Akkoniementie 16, 9.12. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Luento Juholankylän Laatikkalasta ja vanhasta Tähtelästä. TEaTTEri SOTKAMO Jätemylly, su 10.12. Paddington 2 (K7), 8.12. Mitaleja klassisessa penkkipunnerruksessa. Rakastettu karhu seikkailee jälleen. Tonttujen ja joulutähtien tekoa, Turinatupa, Akkoniementie 9, 8.12. www.kajaaninjateauto. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset, 5.12. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. Viimeinen viikonloppuesitys. www.kajaaninjateauto. klo 16.30, 9.12. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. Vuokatti Power Teamin Tuure Harju kilpaili ensimmäistä kertaa SMkilpailuissa ja nappasi saman tien pronssia alle 20-vuotiaiden 83 kilon sarjassa. klo 11. Batman ja Wonder Woman kokoavat supersankariryhmän, joka käy taisteluun uutta uhkaa vastaan. Erinomaisia arvosteluita saanut kotimainen draama. Suomen mestaruutensa yli 60-vuotiaiden 52 kilon sarjassa. klo 21. en näy. klo 19.15. Tove Janssonin kirjaan perustuva koko perheen nukkeanimaatio. Kesto 3 tuntia. Puhuttu suomeksi. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. Arto Leppänen, VilpVe 130,0 kg, 5) Heimo Hopeavuori, RiKi 127,5 kg, 6) Heikki Niemelä, YlöR 112,5 kg, 7) Jorma Niemi, Taimi 92,5 kg N60 52kg: 1) Aira Knutars, So-Vi 62,5 kg, 2) Vuokko Viitasaari, YlöR 55,0 kg N23 57kg: 1) Krista Määttä, So-Vi 80,0 kg, 2) Johanna Enkvist, PV 60,0 kg M20 83kg: 1) Teemu Tuovinen, JuPu 145,0 kg, 2) Leevi Kuusisto, HuiVo 142,5 kg, 3) Tuure Harju, VPT 130,0 kg Miehet 93 kg: 1) Risto Joensuu, HPV 202,5 kg, 2) Pekka Kulju, So-Vi 192,5 kg, 3) Stefan Westerholm, HIK 182,5 kg, 4) Tapio Hokkanen, PetPet 170,0 kg, 5) Timo Salmi, Vilke 170,0 kg. klo 12.30, 11.12. klo 18–19. Eläinten ystävä Veijo Haukka lopettaa sivutöikseen armollisesti vanhoja ja sairaita lemmikkejä, mutta osaa omistajista hän ei voi sietää. Osassa esityksistä on väliaika. Agatha Christien klassikkoromaanin uusintafilmatisointia tähdittävät mm. Jaakko Sopanen, Pentti Marjasvaara. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Jätemylly on tarina ihmisen itsekkyydestä, ahneudesta, burnoutista ja jätteistä. eiden myyn. klo 16, 8.12. klo 10. + 0,059 €/min. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. Ikitie (K16), 6.12. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. Kevään kilpailukausi starttaa tammikuun lopussa Kempeleessä. Salminen www.kuljetuspolar.. klo 11–13. klo 14, 10.12. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. Joulumaa (K12), 5.12. klo 15.45, 6.12. klo 14.45. klo 15.30, 7.12. Jonotusaika on maksullinen. klo 18. klo 14. ma–pe klo 10–17, la klo 10– 14. klo 14.15, 7.12. Sotkamolaisten viikonlopun saldoksi kertyi lopulta kaksi kultaa, yksi hopea ja kaksi pronssia. Yhdessä itsenäisenä, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 5.12. 23% Huolto: 050 526 4410 Päivystys: 046 921 2808 (ilta ja vkl) Sapsoperäntie 159, Sotkamo www.sapsohuvilat.fi p. klo 13.15, 10.12. Ensi-ilta!. Jigsaw (K16), 7.12. ölasien vaihdot ja muut huollot. Sotkamon Visan Krista Määttä jatkoi sotkamolaisten kultajuhlia lauantaina voittamalla mestaruuden alle 23-vuotiaiden 57 kilon sarjassa. Napapiirin sankarit 3 (K12), 10.12. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Nuohoukset . Arja Teikolan valokuvanäyttely. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. Viimeiset esitykset!. klo 18.30, 6.12. Kaisa Laajakaista -lii. Kauneimmat joululaulut, Turinatupa, Akkoniementie 9, 7.12. Kauden päätavoite on 15.–17.6. Ehtoollisjuhla, pyhäkoulu, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 10.12. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Tiedustelut, p. Yösyöttö, 5.12. klo 18. klo 17, 6.12. klo 17.30, 9.12. klo 9–12. klo 17.15, 11.12. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. klo 14. Kotimainen draamakomedia, jossa joulua vietetään kaupunkilaisummikoiden pitämällä pientilalla. 9.11.– 31.12. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. ”Sata vuotta ristin suojassa”kiitosjuhla itsenäisestä Suomesta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 5.12. Espoossa pidettävät pitkän radan ikäkausimestaruuskisat, jonne tarvittavat aikarajojen alitukset ovat kevään kilpailujen tavoitteena. klo 20, 9.12. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. . 0440 610 005 Ratatie 21, Sotkamo Meiltä kaikenkokoiset koneet kaikille työmaille. Huotari p. ymien myyn. NäyTTElyT SOTKAMO Sotkamon Divari, Torikatu 8. Benjamin paransi 800m vapaauinnin ennätystään lähes 10 sekuntia ja oli 10. klo 11.45, 11.12. Lauantaina Sole teki ennätyksensä 200m rintauinnissa ja sijoittui hienosti seitsemänneksi. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. Swimming Club Vuokatin kilparyhmän uimarit Sole Piirainen ja Benjamin Evans edustivat seuraansa menestyksekkäästi. Uimareiden omat ennätykset paukkuivat Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Sotkamolaisnostajat menestyivät hyvin klassisen penkkipunnerruksen SM-kilpailuissa viime viikonloppuna Tammisaaressa. klo 21.45, 8.12. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. Kotiseutuluento, Apaja, Keskuskatu 9, 7.12. Elokuvasarjan kolmannessa osassa jälleen pieniä muuttujia, tällä kertaa tunturilla ja Vuokatissa. (alv 24 %). klo 16. Justice League 2D (K12), 5.12. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. klo 13–14. Syöpäkerho, Turinatupa, Akkoniementie 9, 8.12. Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari Laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen . Luotettava kumppani maanrakennukseen Ota yhteyttä: Jorma Malinen p. klo 15.30. Muumien taikatalvi, 5.12. kolarityöt . klo 11. joulukuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 13 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! P. klo 11, 8.12. The Foreigner (K16), 8.12. Tiistaina 5. Jackie Chanin tähdittämä toimintakomedia. 0400 681 435 J. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. alv. klo 14.45, 10.12. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. Nuohoukset Ari Laukkanen & 0400 275 129 . Sotkamon Visan Jouni Knutars nappasi pronssia yli 60-vuotiaiden 83 kilon sarjassa tuloksellaan 132,5 kiloa. klo 19.30, 11.12. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET KAIKKEEN RAKENTAMISEEN -hiekat -sorat -murskeet -sepelit -mullat -kivet Vahvasti paikallinen 040 358 8816 J. Tuntematon sotilas (K16), 5.12. Moilanen 040 565 0874 T. klo 18.45, 7.12. Idän pikajunan arvoitus (K12), 6.12. Näin ollen Kulju nappasi jo kolmatta vuotta peräkkäin SM-hopeaa. ja matkapuhelimesta 0,0821 €/puh. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. ”Sisälläeläjän luontokuvia”. 010 665 9013. Knutarsin kultatulos oli 62,5 kiloa. Aku Louhimiehen ohjaama syksyn puhutuin elokuva. Kauhusaaga jatkuu, kun edesmennyt murhaaja vaikuttaisi tekevän paluun. klo 22, 9.12. Kenneth Branagh, Judi Dench, Michelle Pfeiffer ja Johnny Depp. KOKEILE NIIN USKOT. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Työsuoritukset TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. Sotkamon Visan Aira Knutars nappasi lauantaina jo uransa 25. Pääosassa Petteri Summanen. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. www.porho.. Menoinfo Vaasassa uitiin viikonloppuna lyhyen radan ikäkausimestaruuskisoja. maalaukset Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 €/puh. klo 12.45, 7.12. klo 15–17. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. klo 21.30, 10.12. klo 18, 10.12. klo 18.30. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. klo 18.45, 9.12. TapahTumaT SOTKAMO ”Jouluvieras” Kainuun kirkkomusiikkipiirin joulukonsertti, Sotkamon kirkko, Kirkkotie 1, 10.12. 040 752 1311 AITAT ja SAUNAT HUVILAT ja TALOT 40 vuoden kokemuksel la Leikkaa talteen . Benjamin, Sole ja muut kilparyhmän uimarit jatkavat tiivistä harjoitteluaan kotihallissa pitäen parin päivän joululoman. klo 20.30. Muumiperhe valmistautuu talviunille, mutta Muumipeikko on päättänyt valvoa koko talven. klo 21.45. Sotkamon Visan Pekka Kulju viimeisteli hienon menestyksen nostamalla hopealle miesten avoimen luokan 93-kiloisten sarjassa. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. Perjantaina Sole ui 100m rintauintia, paransi ennätystään melkein sekunnilla ja sijoittui 14:nneksi. Hinnat sis. klo 14, 8.12. ma-pe 8.00-16.30 Kajaani, gsm 0500 583 626 . + 0,1691 €/min. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. Kotimainen komedia miehestä, joka jää vauvan kanssa kaksin. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. Suosittuun lastenkirjaan perustuva kehuttu koko perheen elokuva. klo 13. Kuhmolaislähtöiset Anna Kuvaja (piano) ja Lauri Sallinen (klarinetti) esittävät teoksia romantiikan sydämestä Robert Schumannilta, Clara Schumannilta ja Johannes Brahmsilta. Tulokset klassisen penkkipunnerruksen SM-kilpailuista M60 83kg: 1) Reima Häkkinen, LVK team 147,5 kg, 2) Olli Rantanen, I-HV 135,0 kg, 3) Jouni Knutars, So-Vi 132,5 kg 4. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. klo 17. Sunnuntai-iltana 200m vapaauinnissa Benjamin alitti oman ennätyksensä kolmella sekunnilla ja sijoittui 14:nneksi. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.
Myös muutamia uusia mökkejä rakennetaan parhaillaan rinteiden yhteyteen. saakka, jonka jälkeen jatketaan 6.1. E10 joukkue pelasi ensimmäistä kertaa 8 vastaan 8 pelaajaa turnauksessa, entisen 5 vastaan 5 pelaajan sijaan. Näyttää, että pakkanen kiristyy ensi viikolla, niin saamme tehtyä lisää lunta. – Kyllä jutun aihetta riittää, vaikka eri-ikäisiä ollaan, Emmihelmi toteaa. Perjantai-iltana hiihtokoulussa harjoitteli iso ryhmä venäläisiä matkanjärjestäjiä. Kyllä ne ymmärtää, kun tietävät, että tää on tärkeä juttu, Inkaliina kertoo. Juurikkalahden Kiri oli mukana kolmella joukkueella. – Sitten kun ei aika enää riitä, pitää valita mieluisin, hän toteaa. Vuokatinrinteiden toimitusjohtaja Lauri Suutarinen aloittaa uuden kauden hyvillä mielin. Suutarinen korostaa, että palveluun pitää ehdottomasti panostaa. Jalkapalloharjoitukset jatkuvat ikäluokittain lauantaisin Vuokatin koululla 16.12. –Joka vuosi on investoitu, että pysytään kilpailussa mukana, Lauri Suutarinen toteaa. joulukuuta 2017 Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Siskojen esimerkki johdatti Emmihelmi Erkkilän (12) ja Inkaliina Kähkösen (13) lentopallon pariin. Tämän jälkeen parrasvaloihin astui JuKin hyökkääjä Sisu Chuter, joka latoi puhtaan hattutempun eli kolme perättäistä maalia. – Ja kaverit, Emmi Helmi jatkaa. Mari Heikura A Kiva fiilis treenien jälkeen auttaa jaksamaan." Inkaliina Kähkönen – Koulukavereiden kanssa ei kerkee olemaan niin paljon. Suutarinen kertoo, että joulusta ja joulun jälkeisistä päivistä lähtee liikkeelle kauden sesonki. Yleensä tytöistä on treeneihin kiva lähteä. ja 28.12. Inkaliinan mukaan lentopallossa oppii kommunikoimaan kaikenlaisten ihmisten kanssa. – Niin korkeelle kuin vain pääsee, Inkaliina toteaa tavoitteistaan. Lauantaina olivat tulessa F-ikäiset ja E10-joukkue ja sunnuntaina D12-joukkue. Toisessa alkusarjan ottelussa vastaan asettui ManU Kajaanista. 1-3 voitto sotkamolaisille, ja joukkueen kapteeni Jerry Heikkinen pääsi pokkaamaan pokaalin joukkueen juhliessa villisti. Vapaa-ajasta tytöt ovat joutuneet osittain luopumaan pelaamisen takia, mutta kaverit ymmärtävät kyllä ja palaaminen on kivaa. – Viime kausi oli ookoo. Loppuottelusta muodostui odotetun tiukka ottelussa, jossa Haka siirtyi heti alussa 1-0 johtoon. Joukkueessa on tyttöjen mukaan hyvä henki, eikä muutaman vuoden ikäerokaan tyttöjen kesken haittaa. – Kiva fiilis treenien jälkeen auttaa jaksamaan, Inkaliina toteaa. Haka painosti lopussa tiukasti, mutta JuKin puolustus kesti viimeisenä lukkonaan maalivahti Hugo Jaakola. saakka. Lentopallo on kivaa ja liikunnasta on aina hyötyä elämässä, tytöt toteavat. Lisäksi kentän koko on E-junioreissa lähes puolet suurempi. Vuokatin hiihtokoulun johtaja Heidi Kelho korkkasi kauden Vuokatinrinteillä lastensa Fanni Kelhon ja Jehki Kelhon kanssa puolenpäivän aikaan. Samalla varmistui JuKin alkulohkon voitto maalierolla ja pääsy suoraan välieriin. Sotkamon Jymyn lentopallon Ctytöissä pelaavat Emmi Helmi ja Inkaliina harjoittelevat kolmesti viikossa ja usein viikonloppuisin on pelejä. Silloin kun ei ihan huvittaisi voi muistella hyvää oloa, mikä harjoitusten jälkeen tulee. Emmi Helmi ei vielä tiedä onko lentopallo hänelle tulevaisuudessa ykköslaji, mutta ainakin vielä aika riittää useampaankin harrastukseen. Kainuun laskettelukeskusten rinnekausi käynnistyi perjantaina hyvässä talvisäässä. Aki Kähkösen kahdella perättäisellä maalilla JuKi karkasi jo alussa johtoon ja johto kesti loppuun saakka, ottelun päättyessä 1-4 sotkamolaisille. Vuokatin hiihtokoulun johtaja Heidi Kelho (takana) ja Fanni Kelho, 11, korkkasivat kauden perjantaina. Kainuun rinnekausi korkattu Tytär edellä ja äiti perässä vai miten päin se meni. Ski in Ski out -huoneistot ovat tätä päivää. Harjoitukseen ovat tervetulleita kaikki 4-15 vuotiaat jalkapallosta kiinnostuneet. Tasonmittauspelissä Siilinjärven Palloseura jäi pahasti sotkamolaisten jyrän alle häviten 4-0. Loppuottelussa vastaan asettui Iisalmen PK-37:n rankkarikisassa voittanut Kajaani Haka musta. Hyvää fiilistä tuo tieto, että kotimaanmatkailu voi taas hyvin. – Ajankohta on ihan keskiarvossa. Harri Heikkinen Jukilla menestystä Joulupukkiturnauksessa Kuvassa Fi-ikäisten mestarijoukkue.. Tavoitteena tytöillä on kehittyä pelaajina ja joukkueena. Muiden taistellessa puolivälierässä, JuKin tankkasi joulupuurot ja energia näkyikin välierässä Suomussalmen Palloseuran jäädessä jyrän alle 3-1. Vapaa-aikaa jää vähän, mutta kaverit ymmärtävät, että pelaaminen on tärkeää Lentopallo on kivaa Inkaliina Kähkönen (vas.) ja Emmi Helmi Erkkilä pitävät joukkueen hyvästä yhteishengestä. Valmentajana toimi Miika Heikkinen. Tanja Nuotio tanja.nuotio@slpmedia.fi Vuokatinrinteillä odotetaan myönteisellä ja hyvällä mielellä uutta talvikautta. Täksi talveksi Vuokatinrinteillä on tehty noin miljoonan euron investointi vuokraamoja huoltotiloihin. JuKin Milo Kyllönen sai lopussa vielä pallon maaliin, mutta erotuomarin pilli oli ennättänyt soida nopeammin ja peli päättyi 1-0 kajaanilaisille. JuHa NeuvoNeN Kajaanin Pallohallissa pelattiin toissa viikonloppuna perinteinen jalkapallon Joulupukkiturnaus. Uudesta tilanteesta saatiin paljon oppia, tuloksena oli yksi tasapeli ja kolme tappiota. Kahtena vuonna peräkkäin tappioitta Kajaani Cupin voittanut JuKin F-ikäisten joukkue aloitti alkulohkonsa tappiolla Kajaanin Haka keltainen joukkuetta vastaan. Venäläiset matkailijat saapuvat 27. Sunnuntaina D12-joukkue teki täyden päivän ensimmäisen pelin alkaessa jo puoli kymmenen aamulla ja viimeinen peli päättyi illalla puoli kuusi. Emmi Helmi pelaa lentopallon lisäksi myös jalkapalloa. Se oli pitkästä aikaa parempi, ja venäläisturistejakin oli liikkeellä enemmän. tienoilla ja lomailevat aina noin 10.1. Erityisen kiitollinen Suutarinen on perjantaina avattuun rinnehotelli Aateliin. – Jos kisassa halutaan pysyä, niin Vuokatti tarvitsee lisää majoitusta ja lisää rinnepinta-alaa. Kukaan ei jää yksin joukkueessa ja kaikki ovat kavereita keskenään, tytöt kertovat. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. kevätkaudelle. Alkusarjassa saavutettiin 2 voittoa ja yksi tappio. Ensimmäiset hiihtokoulun oppilaat tulivat lasketteluoppiin jo yhden aikaan. Vuosi sitten avasimme jo 12.11., mutta kaksi vuotta sitten pääsimme avaamaan vasta 12.12. – Hyvässä kunnossa on rinne ja kivaa on, he vakuuttivat ensimmäisen laskun jälkeen. Mestarijoukkueessa pelasivat: Joona Karppinen, Sisu Chuter, Ilkka Fordell, Joona Heikkinen, Konsta Heikkinen, Jimi Hyvönen, Casper Hakkarainen, Jerry Heikkinen (C), Aapo Karjalainen, Hugo Jaakola, Aki Kähkönen, Milo Kyllönen
Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Katso esittelyvideo sivuiltamme. 12. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 044 558 6892 SÄLEKAIHTIMET Tulemme joka 2. kello 16.00-18.00. klo 19 LA 9. klo 18 Täynnä SU 17. 1,50 e /rivi + alv 24% P. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. klo 13 SU 17. 4169 kpl Kustantaja: ............................ www.pohjolankaihdin.fi Akkoniementie 12 P. joulukuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. Ota mukaan voimassaoleva jäsenkorttisi! www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. kello 10.00-13.00 sekä keskiviikkona 13.12. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. Etuselkä, kylki 5,50 kg. 12. MYYDÄÄN Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo P. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... (ti) klo 12-15 Sotkamo: 12.12. (ke) klo 9-15 Tilaisuudessa mukana soten terveydenhuollon ammattilaiset. Täyslihasäilyke 5 €/prk. Hyvää Itsenäisyyspäivää! sote.kainuu.fi Kainuun sotessa vaihdetaan diabeteksen hoitoon jaettavat mittarit ja testiliuskat Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän terveysasemilla vaihdetaan diabeteksen hoitoon kotiin jaettavat mittarit ja testiliuskat seuraavasti: Suomussalmi: 11.12. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. sähköpostit ........ Tiistaina 5. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... (ti) klo 9-15 Hyrynsalmi: 19.12. (ma) klo 9-15 Kuhmo: 13.12. (ma klo 9-15 ) ja 19.12. VIRTANEN AJAN SÄVEL l Rullaverhot l Verhokiskot l Pystylamellit l Hyttyssuojat l Korjaukset l Markiisit l Uutuus! Parvekekaihdin. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. (to) klo 9-15, 15.12. klo 15 Täynnä Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... 12. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Tervetuloa! Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. klo 15 Täynnä PE 15. klo 19 Täynnä LA 16. (ke) klo 9-15 Kajaani: 14.12. Ei laskutuslisää. Varaukset 040 512 7301 PE 8. 010 665 9013 asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi Konttorimme on suljettu ke 6.12. Mediq Suomi Oy:n edustaja antaa tilaisuudessa CareSens verensokerimittareiden käyttöön liittyvää ohjausta. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....124,20€ 6 kk maksuvälillä .......68,70€ 4 kk maksuvälillä .......45,80€ Vuosikerta .................182,40€ (hinnat sis. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Sotkamon JHL 697 tiedottaa: Perinteiset joululahjat jaetaan kunnan virastotalon kahviossa lauantaina 9.12. Lapa 5,90 kg. (ti) klo 9-15 ja 18.12. 12. Lähetä sähköpostia toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kerro mielipiteesi!. Sotkamo LT 2016 ................................. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. 12. 25 hlöä. alv 24 %). Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Laakamäen kotiLiha Kari p. MYYNTIAUTO pe 8.12. perjantai! LIHA-AUTO VILJAPOSSUA. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. klo 18 Täynnä SU 10. Sotkamon torilla klo 12 – 14. Biottori Oy www.biottori.fi 044 7168 000 Panasonic HZ 9 Tuottaa lämpöä vielä -35 o C 1249 e (1460e) Rajoitettu erä, toimi heti! KUUSESSA OLLAAN Teatteri Retikka Suomussalmi Liput 13 € aikuiset/5€ lapset/ 11 € ryhmät väh. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Jauheliha 6,90 kg. 12. 050 441 4656. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. (pe) klo 9-14 ja 20.12. 12
16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. suljettu www.niinankuvapiste.fi SOTKAMOp.0442195905 lisäinfoa facebookissa JOULUN PARHAAT LAHJAVINKIT LEGENDAARISET TERMOSPULLOT Classic TERMOSPULLO 1,0L vihreä Masters TERMOSPULLO 0,7L musta 49 50 Adventure TERMOSPULLO Stainless steel 0,7L 39 50 Adventure TASKUMATTI & SHOTTILASI -SETTI 54,69,Classic TERMOSMUKI 0,35L vihreä tai punainen 29 90 Mountain RUOKATERMOS & RUOAN VALMISTUSSETTI 0,6L 59 50 Classic RUOKATERMOS 0,7L vihreä 44 90 VALOPUU 150 cm, musta, johto 5 m 39,KIRSIKKAPUU 500 led, 250 cm, valkoinen, johto 10 m 139,KIRSIKKAPUU 110 cm, musta, johto 5 m 49,Finnlumor VALOPUUT sisäja ulkokäyttöön ERÄ VALOPUU 130 cm, musta, johto 5 m 35,OY Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto: 7-16, la 9-13 Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 www.krphalli.fi Polar ULKOTULI Paloaika yli 10 tuntia Polar ULKOTULI 6 kpl/pkt Paloaika 4-6 tuntia 2 50 3 90 6 90 ÖLJYKYNTTILÄ 12 kpl/pkt Valkoinen, paloaika 55 h kpl pkt pkt Harrastekainuu.fi -sivustolle on koottu paljon yhdistyksiä, seuroja ja harrastuksia. joulukuuta 2017 579,Auki su 12-16 YAMAHA GENOS ESittElYSSÄ lA 9.12.2017 klo 12-14 tERVEtUlOA! UUtUUS! 299,Yamaha kitarapkt line6 vahvistimella lapsille Sonor kellopelit alk. Päivälämpötila ?5...?8 astetta. Ilmoittaminen onnistuu kätevästi osoitteessa www.harrastekainuu. Sivusto on kaikille avoin ja tarkoitettu kaikille Kainuussa asuville, niin harrastuksia tarjoaville yhdistyksille, järjestöille ja seuroille kuin harrastuksia etsiville asukkaille. Liittyminen ja mukana olo on maksutonta. Joy–karaokea klo 22-03.30 KinKKUbinGot 15.–17.12. suomi-100 disco (23-04) . Koko kylän piKKUJoUlUt tulossa! teRvetUloa! Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Ilkka Alanko ?6 ?7 ?6 ?6 3 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?5°C 1 ?7°C 3 ?3°C 5 ?0°C 5 Dragsfjärd +6,4 °C Alamuonio ?17,6 °C Heikkoa tai kohtalaista lounaistuulta, puolipilvistä tai pilvistä ja enimmäkseen poutaa. Kajaani Sotkamo Suomussalmi ?10°C 3 ?10°C 3 ?8°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?2 ?2 ?14 ?9 ?2 ?15 ?6 ?2 ?3 ?1 1 ?1 ?11 ?7 ?3 ?5 ?7 ?3 ?5 1 3 5 3 ?4 3 3 ?1 ?2 3 ?1 5 ?1 ?2 ?3 ?3 ?3 ?6 ?14 ?15 7 5 7 5. Harrastukset yhden sivun alle ma-ti: 18:00 02:00, ke-pe: 12:00 03:00, la-su: 10:00 03:00 itsenäisyyspäivän aattobileet avoinna 04 saakka Tänään tiistaina 5.12. fi. Palkintoina lahjakortteja sekä yllätyspalkintoja. Torstaisin alk. Ilmoittamalla oman järjestön tiedot sivustolle 15.1.2018 mennessä, pääsee osallistumaan arvontaan. 29,BASSOCOMBOt! EBS60 classic 169,319,EBS30 classic Yamaha EZZ220 valo-opastava kosketinsoitin 229,UUtUUS NUOttEJA! Yamaha Digitaalipianot! Kysy! Joulukuussa avoinna: ma-pe 10-17, la 11-14, 23.12. klo 22.00