Lyöntejä kertyi kaikkiaan 34 418. >> 5 Kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat vastasivat matkailua, kaivosteollisuutta ja liikennettä koskeviin kysymyksiin. MAALISKUUTA 2019 NRO 18 Kirjastonjohtaja Timo Kovanen aloitti Sotkamon kirjastotoimenjohtajana. Lyöntejä kaksikolle kertyi yhteensä 7033. >> 8 Matkailu ja kaivokset voivat elää rinnakkain Kahden hiihtolomaviikon väliin ajoitettuun kuutamohiihtoon osallistui runsaasti kaiken ikäisiä hiihtäjiä. Lukiolaiset Essi Palkki ja Erika Väliheikki löivät yhteen menoon 24 tuntia. Jäälatu oli valaistu sadoin kynttilälyhdyin. >> 4 Siniset torilla Simon Elo kertoi, miksi siniset erosivat perussuomalaisista. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 5. >>10 Kuutamohiihto Särkisellä 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 9 1 Pekka LassiLa. >> 6 34418 lyöntiä vuorokaudessa Epävirallinen ME: Sotkamon lukiolla lyötiin pesäpalloa 24 tuntia
Kannanotto oli osoitettu tiedotusvälineiden lisäksi elinkeinoministeri Mika Lintilälle avoimena kirjeenä. Harmittavasti kannanotossa Vuokatti sivuutetaan vain maininnalla kasvavasta ja potentiaalisesta matkailualueesta. Molemmat hyödyntävät luonnon suomia mahdollisuuksia. Ehdokkailta kannattaa kysyä Pääkirjoitus 5.3.2019 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Ilkka Alanko ?13 ?13 ?12 ?12 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?7°C 4 ?5°C 1 ?6°C 6 ?6°C 4 Bogskär +3,4 °C Naruska ?37,2 °C Heikkoa tai kohtalaista pohjoistuulta, poutaa ja selkenevää. Nurmeksen ja Kontiomäen väli on unohdettu rautatie. Aikoinaan Ladun seisakkeelle tuli junalla hiihtolomalaisia. Puhtaan ja kauniin luonnon helmojen alle kätkeytyy kuitenkin varanto, jota kaivosteollisuus hyödyntää. Onko sitten Sotkamon päättäjiltäkin unohtunut, että pitäjämme halkaisee melkein keskeltä kahtia rautatie. Millä tavalla kaksi hyvin erilaista toimialaa voivat elää ja kasvaa rinnakkain, on keskeinen kysymys, johon päättäjillä on mahdollisuus vaikuttaa. Tiestön kunto vaikuttaa merkittävästi yhtä lailla elinkeinoelämän kuin meidän jokaisen arkipäivään. Viime kesän helteiden aikana raskaiden puutavarajunien liikennöinti jouduttiin kieltämään aika ajoin radan kunnon takia. maaliskuuta 2019 Viikon 9 kysymys: Oletko sairastanut tänä talvena flunssan. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi R autatiematkustajat ry otti viime viikolla kantaa Itä-Suomen ja yleensä sisämaan yöjunayhteyksiin. Vuokatista PohjoisKarjalaan päin rataa on korjattu. Lomalaiset yöpyivät viikon ajan makuuvaunuissa. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Kannanotossa arvostellaan selvityksen tekemistä koskien vain Kajaanin ja Helsingin välistä rataosuutta. Satunnaisesti kulkevia höyryjunia paitsi. Kontiomäen ja Nurmeksen välillä ei ole kohta 30 vuoteen ollut henkilöliikennettä. Matkailun ehdoton vahvuus on puhdas luonto. Kysymyksiä lähetimme tällä kertaa viisi. Toivottavasti ennustus ei kuitenkaan toteudu. Kysymme lukijoiden puolesta, ja julkaisemme vastaukset sekä lehdessä että verkkosivuilla. Muuan rautatieammattilainen totesikin olevan vain ajan kysymys, jolloin jossain Naapurinvaaran, Vihtamon, Tuulimäen, Paakin ja Varpasuon entisten seisakkeiden ja asemien välillä tapahtuu muidenkin kuin paikallislehden uutiskynnyksen ylittävä tapaus. Toinen tämänkertaisista kysymyksistä liittyy saavutettavuuteen. K ainuun sanomalehdet julkaisevat eduskuntavaalien alla juttusarjan, jossa kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat vastaavat lukijoiden lehtien toimituksille lähetettyihin kysymyksiin. Pakkasta päivällä noin 10 astetta, illalla ja yöllä pakkanen kiristyy. Lehdessä julkaisemme vastaukset kahteen kysymykseen. Kaikkien viiden kysymyksen vastaukset on luettavissa lehden verkkosivuilta lyhentämättöminä. Kajaani Sotkamo Suomussalmi ?12°C 2 ?11°C 1 ?10°C 1 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?4 ?5 ?6 ?6 ?5 ?7 ?6 ?5 ?6 ?6 ?9 ?6 ?1 1 ?2 ?7 ?6 ?1 ?6 ?5 ?2 ?5 1 3 2 ?7 3 ?6 4 ?6 ?6 1 ?2 3 ?5 ?7 ?10 ?10 ?11 ?13 ?12 ?13 14 9 13 8 % 57 43. Ruotsissa valtion ostamaa yöjunaliikennettä on lisätty muun muassa ympäristösyistä. Pyörä pitäisi keksiä uudestaan. Molemmat toimialat tuovat työpaikkoja ja elinvoimaa koko seudulle. Taustalla on viime vuoden lopulla käynnistetty yöjunayhteyksien selvitys. Kyllä 200 vastausta Ei 265 vastausta Viikon 10 kysymys: Oliko Suomen menestys Seefeldissä pettymys. Aivan oikein kannanotossa todetaan matkailijoiden kuljettamisen turistikeskuksiin olevan autoon ja lentokoneeseen verrattuna ekologisempaa. Rautatiematkustajat ry on kiinnittänyt huomiota erityisesti VR:n kielteiseen asenteeseen kehittämisesityksiä kohtaan. Vuokatista Kontiomäkeen päin rautatie on heikolla hapella. Henkilöjunaliikenteen kehittämiselle tuskin on kovin monta ajatusta uhrattu. Tässä tapauksessa rautainen pyörä. Eikä radan kunnollekaan. Kainuun matkailusta ei voi puhua ilman kaivosteollisuutta. A Henkilöjunaliikenteen kehittämiselle tuskin on kovin monta ajatusta uhrattu." Unohdettu rautatie Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. Ja myös siihen, ettei VR:n kielteistä asennetta osata kyseenalaistaa. Tässä lehdessä julkaisemme kansanedustajaehdokkaiden vastauksia matkailun ja liikenneyhteyksien alueelta sekä ilmastonmuutoksesta. Lukijat ovat lähettäneet kysymyksiä kiitettävästi eri aihepiireistä
Kansaa puolustavat demokraattiset voimat ovat kaiken aikaa joutuneet käymään taistelua näitä äärilaitoja vastaan. 041 319 5303, ma-pe 10–18, la 10–15 Kuhmo: Koulukatu 14, p. Ruotsiin, Amerikkaan ja Ruuhka-Suomeen. Kainuun uusi sairaala on pakollinen investointi terveydenhoidon kannalta, jotta palvelut voidaan järjestää nykyaikaisesti ja tehokkaasti. Suomussalmi: Kauppakatu 14, p. Vain äänestämällä vaikutat Kainuun tulevaisuuteen! Viime eduskuntavaalien alla valtion talouden kehittäminen oli vaalien pääteema. Täältä on väkeä lähtenyt työn perässä mm. Kuka sinun mielestäsi on luotettavin ehdokas ajamaan kainuulaisten asioita eduskunnassa. Paikallistasolla Sotkamon Keskusta tuo jo kevään aikana selkeän ja perustellun aloitteen toiminnan ja talouden haasteisiin vastaamiseksi omassa kunnassa. Heistä tulee salonkikelpoisia ja koko entisen perussuomalaisen puolueen kentästä, järjestöväestä ja jopa äänestäjistä tulee hyväksyttyjä nyt ja tulevaisuudessa – täytyy vain uskoa Sipilää ja Orpoa. Meidän on löydettävä malli, jolla saamme investoinnin kuoletettua kainuulaisten veronmaksajien voimin, vai löytyvätkö tulevalta hallitukselta kuntataloutta tukevat ratkaisut. Se ei anna helpolla periksi. Kansa antoi luvan laittaa Suomi kuntoon hallitusneuvotteluissa yhteisesti sovitulla tavalla. Perussuomalaisten järjestökenttä ei hyväksynytkään tätä hajotusta. Suomen kansa on kuitenkin sitkeätä sorttia. Tämän voin kokemuksesta kertoa. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Ääni Kainuusta kainuulaiselle ehdokkaalle nostaa ehdokasta Oulun vaalipiirin yhteisellä listalla. Keskustan Sotkamon kunnallisjärjestö ry. Uutta porukkaa odottaa onni ja autuus! Mutta mikäs olikaan lopputulos. Investointi mahdollistaa monien alojen ammattilaisten sitoutumisen ja hakeutumisen maakunnassa tehtävään työhön. Huonoa asiassa on se, että tämä Suomen kansaa puolustava kansanliike joutuu taas kerran hakemaan vauhtia melko syvältä – tästä kiitos sinisille hajottajille ja sanoisinpa poliittisille typeryksille. 08 711 206, ma-pe 9–17, la 9-13 Sotkamo: Kainuuntie 6, p. Kirjoituksia ei palauteta. Me kaikki olemme sen tunteneet ja lähipiirissämme kokeneet moni on työllistynyt tämän hallituskauden aikana, mutta toisaalta jotkin keinot tavoitteiden saavuttamiseksi eivät ole olleet kaikille oikeudenmukaisia. Vuoden 2019 paras sohvatoimittaja Ruotsissa! PARASTA LAATUA JOKAISEEN KOTIIN! Laatumerkit parhaaseen hintaan! Tervetuloa! Kianta Kalusteen sohvanvaihtoviikot Sotkamossa ja Suomussalmella 4.–17.3.2019. Silloin toimitetaan Suomessa eduskuntavaalit. Ilmainen toimitus ja vanhan sohvan pois vienti kampanjan ajan (max 50 km myymälästä). Jokainen meistä haluaa Kainuun maakunnan säilyvän itsenäisenä. Julkistetut puolueiden kannatusmittaukset näyttävät tämän suunnan. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. Yli 160 000 000 euron kokonaiskustannukset ovat kohtuuttoman suuret kahdeksan kunnan ja reilun 70 tuhannen ihmisen kannettavaksi. He ovat toteuttaneet normaalia järjestödemokratiaa. Järjestöväki, luottamushenkilöiden selkeä enemmistö eivät lähteneet hajotustoimintaan mukaan vaan kunnioittivat puoluekokouksen enemmistön tekemiä päätöksiä ja henkilövalintoja. maaliskuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Kainuuta ovat koetelleet nälkävuodet, sarkasodat ja Raatteentien kautta tullut vihollinen. Kunnioittavasti Pentti Kettunen ex-kansanedustaja ps. Vuosikokouksen kannanotto 2.3.2019 Keskusta: Kuka lupaa maksaa sairaalan kustannukset 160 000 000 €. Aina me olemme selvinneet ja nousseet kanveesista ylös kainuulaisella sisulla. Suurten vanhojen puolueiden tarkoitus on jo SMP:n ajoista lähtien ollut tarkoitus polkea maanrakoon uudet kansaa puolustavat poliittiset liikkeet – liikkeet, jotka ovat lyöneet kapuloita rattaisiin niin vasemmistodiktatuurille kuin suuren rahan riistokapitalisteillekin. Emme me nytkään lyö hanskoja naulaan, vaan etsimme itse keinot saada hallintoja sote-kulut kuriin, jotta taataan kainuulaisille ihmisille hoitoon pääsy ja huolenpito. Mielipide. Osa kyllä ymmärsi, mutta ministerien salkut ja niihin liittyvä mukava elämä voittivat sekä järjen että tunteen. Pääministeripuolueena se on ainoa uskottava puolustaja kainuulaiselle myös vaalien jälkeen. Myös Perussuomalaisten äänestäjät näyttävät hyväksyneen puoluekokouksen enemmistön päätökset. Kesän 2017 Jyväskylän puoluekokouksen jälkeiset tapahtumat osoittavat, että osa perussuomalaisten johtoon kuuluvista ei ymmärtänyt mitä tekivät. Kuka lupaa huolehtia oman maakuntamme tasa-arvoisesta kohtelusta tulevaisuuden Suomessa. Perussuomalainen kansanliike nousee. Vanhana veteraanipoliitikkona totean, VOI MINKÄ TEITTE! Tällä tarkoitan sitä, että kun hajotitte Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ja lähditte Sipilän ja Orpon narreiksi, teitte sellaisen ”karhunpalveluksen” perussuomalaiselle kansanliikkeelle ja koko Suomen kansalle, jota ette todennäköisesti vielä edes ymmärrä. Tavallisen kansan ja perinteisen pohjoismaisen demokratian ja kansanvallan puolustaminen ei ole helppoa. Kajaani Avoin kirje sinisille Keskustan Sotkamon kunnallisjärjestö muistuttaa kainuulaisia äänestysaktiivisuudesta kevään eduskuntavaaleissa. Nousu ratkaistaan 14.4. tänä keväänä. Tuleva hallitus päättää jälleen kainuulaisten palveluista, taloudesta ja mahdollisuuksista edistää omaa ja yhteistä elinvoimaa. Suomen Keskusta kantaa vastuuta nyt ja tulevaisuudessa, Suomen arvoisia tekoja. Mikäli sote-uudistusta ei saada maaliin tällä viikolla, kustannukset jäävät Kainuun kuntien maksettaviksi. Tiistaina 5. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Totuuden nimissä on kyllä syytä todeta, että kepun ja kokoomuksen laatima perussuomalaisten hajotussuunnitelma oli kieltämättä ovela. Kirjoita napakasti. Sotkamon osuus olisi yli 20 miljoonaa euroa. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Ryhmäjohtaja Simon Elo. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Sieltä tietenkin kuiskuteltiin, että hajottamalla perussuomalaisten eduskuntaryhmä tällä uudella porukalla on edessä loistava poliittinen tulevaisuus. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Tämä on hyvä. 050 302 7029, ma-pe 10–17 K A L U S T E
Laajasta yleissivistyksestä ja koulutuksesta Kovanen on itse tyypillinen esimerkki. On helpompaa viedä kirjapinot lähelle kuin kantaa kirkonkylältä kotiin. Kovanen näkee, että omatoimikirjastolla voidaan laajentaa aukioloaikoja, mutta ei saisi heikentää palvelua. Tutkintokoulutukseen voi hakea jatkuvan haun kautta, jos hakijalla on jokin aiempi tutkinto, hakija on hankkinut osaamista työelämässä, hakija haluaa vaihtaa ammattialaa, hakija hakee oppisopimuskoulutukseen tai on jäänyt yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa. VALMAkoulutukseen haetaan osoitteessa www.opintopolku.fi. Osa asiakkaista ilmoittaa, jos ovat esimerkiksi matkoilla, kun auton seuraava pysäkkiaika olisi heidän kohdallaan. – Ikääntyville lukeminen voi olla Kirjasto ei ole vain olohuone Sotkamon kirjastotoimenjohtaja Timo Kovanen pitää tärkeänä, että kirjasto palvelee kattavasti asiakkaiden tarpeita. Hakuaika on 21.5. Tärkeää on, että lapsille luetaan ennen kuin he itse osaavat. Omatoimikirjasto ratkaisee joiltakin osin kirjaston aukioloaikojen jatkamista. Osoitteessa www.kao.fi, koulutusten esittelysivuilla on tarkempia tietoja mm. Kovanen korostaa erityisesti lehtien lukemista, jotta pysyy mukana ajankohtaisissa asioissa. Kuusamossa on Kainuun ammattiopistolla 126 aloituspaikkaa ja Kuusamon lukiossa 120 aloituspaikkaa. Hakeminen tapahtuu osoitteessa www. Kirjasto tarjoaa kaiken ikäisille lukuelämyksiä kaunoja tietokirjallisuuden parissa ja lisäksi muita palveluja kuten elokuvia, musiikkia ja äänikirjoja. – On tietenkin tärkeää, että kirjasto on auki silloin, kun ihmisillä on mahdollisuus sinne tulla. Tänä vuonna toisen asteen yhteishaussa on aloituspaikkoja reilusti peruskoulun päättäviä hakijoita enemmän. Valtakunnallisesti katsoen kirjastopalveluja arvostetaan ja niitä pidetään tärkeinä. Kun puhutaan kirjastosta kunnan olohuoneena, ajattelen, että kirjastossa olisi myös kirjaston palveluihin liittyvää tekemistä eikä pelkkää hengailua, kirjastotoimenjohtaja Timo Kovanen pohtii. – Kirjaston henkilökunnalla on laajat yleistiedot paitsi kirjallisuudesta ja av-aineistosta niin muutenkin. Kajaanin lukiossa on tänä vuonna aloituspaikkoja 180 opiskelijalle. E-aineistopalveluun liittymistä hän pitää merkittävänä asiana. Kainuun ammattiopistossa aloituspaikkoja on 438 opiskelijalle ja Kainuun ammattiopiston Vuokatin toimipisteellä 16 opiskelijalle. Kun puhutaan kirjastosta kunnan olohuoneena, ajattelen, että kirjastossa olisi myös kirjaston palveluihin liittyvää tekemistä eikä pelkkää hengailua, Kovanen pohtii. Kirjaston tuleva remontti on vielä alkutekijöissään, ja se voi tarjota joitakin uusia mahdollisuuksia. Sotkamon kirjastotoimenjohtajana helmikuussa aloittanut Timo Kovanen uskoo, että palvelua arvostetaan myös Sotkamossa. Kovanen pohtii, että omatoimikirjaston toiminta on yksi kirjaston tulevan remontin suunnittelun yhteydessä mietittävä asia. Lukion suorittaneet voivat hakea yhteishaussa ammatillisen peruskoulutuksen yo-kiintiöpaikoille tai jatkuvan haun kautta. – Jos vaikka yksi perhe käyttää kirjastoauton palveluja ahkerasti ja paikka on reitin varrella, niin ei ole iso kustannus pysähtyä sillä kohtaa. Kirjastolla on eri elämänvaihetta eläville ihmisille oma merkityksensä. – 23.7.2019. Jatkuvan haun kautta voi hakea perus-, ammattija erikoisammattitutkintokoulutukseen tai yksittäisten tutkinnon osien suorittamiseen. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. – E-palvelut eivät ole ihan uusi asia, mutta palvelu hakee vielä muotoaan. Sotkamossa kirjastoautolla ei ole niin sanottuja nollapysäkkejä, joissa ei kukaan käy. A On tärkeää, ettei omatoimikirjastoa oteta käyttöön pelkästään säästömielessä ja karsita sillä perusteella henkilökuntaa.” Yhteishaku ammatilliseenja lukiokoulutukseen on parhaillaan käynnissä. Yhteishaun hakuaika on 19.2. Lukeminen kehittää sanavarastoa ja mielikuvitusta, ja siitä on apua moneen asiaan. Kuusamossa peruskoulun päättäviä on 186 ja vastaavasti aloituspaikkoja 246. Peruskoulun päättäville nuorille riittää aloituspaikkoja yhteishaussa Kainuussa on tänä vuonna peruskoulun päättäviä oppilaita yhteishaun hakuaikana 763, kun aloituspaikkoja on 916.. Kun kirjasto on auki, on tärkeää, että siellä on henkilökuntaa palvelemassa asiakkaita. Oma roolinsa kirjastolla on myös opiskelussa. Kirjastossa voi aina kysyä tietoja, jotka askarruttavat mieltä ja tutustua palveluun. Hän aikoo keskustella aukioloaikatoiveista Sotkamon nuorisovaltuuston edustajien kanssa, kunhan ensin tutustuu kunnolla kirjaston nykytilanteeseen. VALMA-koulutusta on tarjolla Kajaanissa ja Kuusamossa. maaliskuuta 2019 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kirjasto on yksi niitä palveluja, joiden järjestäminen nousee esille aika ajoin ainakin kuntavaalien yhteydessä. Kirjastopalvelujen käyttö vaikuttaa myönteisesti lasten lukuinnostukseen ja lukutaidon kehittymiseen. hakuajasta, koulutuksen tarkemmasta sisällöstä, toteutuksesta ja opiskelumaksuista. Sotkamo on Kovaselle neljäs yleiskirjaston kirjastotoimenjohtajan paikka. Koulutukseen voi hakeutua silloin, kun itsellä on tarve kouluttautua. Sotkamoon hän tuli Taivalkoskelta ja on sitä ennen työskennellyt yleiskirjastoissa Parikkalassa ja Nurmeksessa. Lukeminen laajentaa maailmankuvaa ja tuottaa ajatuksia. Omatoimikirjastolla ei kuitenkaan pitäisi korvata kirjaston henkilökuntaa, Kovanen tähdentää. Hän on suorittanut ensin yliopisto-opinnot maantieteestä Helsingin yliopistossa ja sen jälkeen kirjaston aineopinnot Tampereen yliopistossa. Viimeksi aukiolojen laajenemista iltaan ja viikonloppuihin toivottiin Unelmien päivässä Asema 13:lla, missä koulujen edustajat kertoivat toiveitaan kunnalle ja kunnan nuorisotoimelle. Toisen asteen koulutuksen hakijoiden ja aloituspaikkkojen määrät vaihtelevat vuosittain. Edellisten kuntavaalien aikaan kävi ilmi, että esimerkiksi Sotkamossa on kunnanvaltuutettuja, jotka eivät käytä lainkaan kirjaston palveluja. – On tärkeää, ettei omatoimikirjastoa oteta käyttöön pelkästään säästömielessä ja karsita sillä perusteella henkilökuntaa. Ennen yleiskirjastoihin siirtymistä Kovanen toimi pitkään Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n kirjastossa ja välillä ulkoministeriön kehityspoliittisessa kirjastossa. Ammatilliseen koulutukseen valmentava VALMA-koulutus on tarkoitettu peruskoulunsa päättäneille ja ilman toisen asteen koulutusta oleville nuorille sekä maahanmuuttajataustaisille, jotka haluavat selkeyttää ammatillisia suunnitelmia ja hakeutua valmentavan koulutuksen jälkeen ammatilliseen koulutukseen. Jatkuva haku mahdollistaa koulutukseen hakeutumisen joustavasti ympäri vuoden. E-lehtien kautta voi seurata esimerkiksi maakuntaja paikallislehtiä hyvinkin laajalta alueelta – Tärkeää on lukutaidon kehittyminen. – 12.3.2019. Kirjastoautoa Kovanen pitää tärkeänä erityisesti koulujen ja päiväkotien palvelemisessa sivukyliä unohtamatta. opintopolku.fi. Kirjastojen aukioloajat nousevat esille eri yhteyksissä. Yhteishaussa ammatilliseen peruskoulutukseen voivat hakea perusopetuksen tänä keväänä tai perusopetuksen aiemmin päättäneet, joilla ei ole aiemmin suoritettua toisen asteen tutkintoa. – Toivoisin, että kaikki päättäjätkin käyttäisivät kirjastoa. Kainuussa on tänä vuonna peruskoulun päättäviä oppilaita yhteishaun hakuaikana 763, kun aloituspaikkoja on 916. Sotkamon kirjaston nykytilannetta ja kehitysnäkymiä Kovanen ei ryhdy arvioimaan, koska takana on vasta kaksi viikkoa uudessa tehtävässä. – Lapsille lainataan usein isoja määriä kirjoja. Toki voi olla sellaisiakin aikoja, jolloin henkilökuntaa ei ole paikalla
Poliisin tietoon on tullut kaksi epäiltyä pahoinpitelyä viime viikon loppupuolella. Poliisi vei pahoinpitelystä epäillyn miehen yön ajaksi poliisin tiloihin Kajaaniin. Kuosmanen ahkeroi 16 tuntia ja Veittikoski 17 tuntia 30 minuuttia. Kun on kiinnostunut asioista, se vaikuttaa mielenterveyteen. Se on pelissä tärkeä ominaisuus, kun on ihan hapoilla. Nainen ja mies olivat nauttineet alkoholia illan ja yön aikana. Pekka LassiLa Epävirallinen ME: 34418 lyöntiä vuorokaudessa Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Pesäpallon epävirallinen 24 tunnin maailmanennätys lyötiin Sotkamon lukion salissa viikonvaihteen aikana. – Olo on tosi helpottunut. Pekka LassiLa Vuokatti-Ruka akatemian parivaljakko Erika Väliheikki ja Essi Palkki jatkoivat syöttölautasen äärellä yhtäjaksoisesti koko 24 tuntia. Rakkoja on myös varpaissa ja kantapäissä. Vuorokaudessa lyöntejä kertyi kaikkiaan 34 418. Alun perin tytöt olivat mukana vuorottelevissa ryhmissä, mutta lähtivät kokeilemaan 24 tunnin yhtäjaksoista harjoitusta, kun valmentaja tarjosi tilaisuutta. Kovanen julkaisi viime vuoden lopulla omakustanteisen Vanhoissa metsissä – valokuvakirjan, joka kertoo ihmisen jättämistä jäljistä kuten savotoista ja tervahaudoista Jonkerin vanhoissa metsissä. Kun puhutaan kirjastosta kunnan olohuoneena, ajattelen, että kirjastossa olisi myös kirjaston palveluihin liittyvää tekemistä eikä pelkkää hengailua, kirjastotoimenjohtaja Timo Kovanen pohtii. Tuli sellainen, että kyllä meidän pitää vetää tämä loppuun saakka. Kaikkein hiljaisinta täällä oli aamulla yhdeksän jälkeen. Sen kanssa pitää pystyä menemään eteenpäin. Kärjistetysti voisi sanoa, ettei jämähdä neljän seinän sisälle. Valokuvausta harrastavalle miehelle Sotkamosta on entuudestaan tutuin paikka Hiidenportti. – Vuorokauden aikana oppi sietämään pahaa oloa. Huolimatta äärimmäisistä keliolosuhteista lauantaina, ei Sotkamon pitäjän alueelta tullut poliisin tietoon ilmoituksia onnettomuuksista. Tavoitteeksi asetettu 30 000 lyöntiä ylitettiin yli kaksi tuntia ennen määräaikaa. – En vielä tiedä, muutanko Sotkamoon. Erika Väliheikki löi vuorokaudessa 3533 kertaa. Poliisi on tavoittanut tekijän ja kuulustellut hänet. Tätä on niin vähän jäljellä. Tekijä oli poistunut paikalta ennen poliisin saapumista. Vapailla markkinoilla Vuokraovessa ei ollut yhtään asuntoa tarjolla. Pahoinpitelystä ei tiettävästi aiheutunut naiselle vakavia vammoja. Pahoinpitelyn uhrin vammat eivät ole poliisin mukaan vakavat. – Onhan tämä ollut raskas rypistys, mutta kunnialla mentiin maaliin. Erään talon pihamaalla oli 1978 syntynyt sotkamolaismies pahoinpidellyt 1993 syntynyttä kajaanilaismiestä. Erika nostaa esiin yhden erityisen piirteen ultrapitkästä harjoituksesta. Erikan jalat olivat lukilla jo heti ensimmäisten tuntien aikana. Essi Palkki (vasemmalla) ja Erika Väliheikki löivät pesäpalloa 24 tuntia yhteen menoon. Jos tapahtumasta kehittyy perinne, nyt on tehty hyvä pohjalukema, jota lähdetään rikkomaan. Ensimmäinen tapahtui Tuhkakylällä torstaina puolenpäivän aikaan. Molemmat pahoinpitelyt tapahtuivat taajama-alueen ulkopuolella. Essin molemmissa käsissä on siteet peukalonhankoihin tulleiden rakkojen vuoksi. Helsingissä syntynyt Kovanen kertoo viihtyvänsä paremmin kehä kolmosen ulkopuolella kuin Helsingissä. Paikalla oli noin kymmenen henkeä. kyllä me tämä saadaan loppuun asti, Erika kertoo. Tauoilla syötiin Essin mukaan kaikkea riisipiirakoista banaaniin. Kaksikko piti vuorokauden aikana neljä tai viisi vartin mittaista taukoa. Vuorokauden mittainen pesistreeni alkoi perjantaina klo 15 ja päättyi lauantaina klo 15. Perheettömällä Kovasella on talo Nurmeksen ja Kuhmon rajalla, ja ainakin alkuvaiheessa hän kulkee Nurmeksesta 80 kilometrin työmatkaa päivittäin. – Väsyttää, jalkoihin sattuu ja mieli on aika pehmeä, Essi Palkki kommentoi vuorokauden mittaista urakointiaan puoli tuntia ennen urakan päättymistä. Mutta kokemus oli kaiken kaikkiaan hieno. Pitkä harjoitus tuo lyönteihin varmuutta, koska vuorokauteen mahtuu monenlaisia syöttöjä, ja tytöt käyttivät sekä naisten että miesten palloja. – Monta kertaa tuli siinä vaiheessa, kun paikat oli kauhean jumissa ja nälkä varmaan seitsemättä kertaa ja väsytti, niin kyllä siinä tuli mieleen, että mitähän sää oikein olet tekemässä, Erika kertoi. Sotkamoon Timo Kovasen toi sijainti ja mielenkiinto paikkakuntaa kohtaan. Välillä hän taas lukee useita kirjoja lyhyessä ajassa. – Yöllä täällä oli pitkän urakan sankarit ja lukiolaisia pieni iskuryhmä. – Ajattelimme Essin kanssa, että miksi ei lähdettäsi, totta kai lähdetään. Lyöjiä ennätyksen tekemiseen osallistui noin 70. Pahoinpitelyitä syrjäkylillä. Tuskin matan odottaa, että pääsen suihkuun. – Se oli noin kymmenen aikoihin, kun Essin kanssa treenattiin kahdestaan eikä (sillä hetkellä) ollut muita ryhmiä. Tiistaina 5. Tämä on ainutkertainen kokemus, Erika kertoo. Pekka LassiLa Jokainen lyöjä kirjasi tuloksensa aina vuoronvaihdon tai huoltotauon aikana. Lauantaita vasten yöllä kello yhden aikaan Sapsoperäntien varressa omakotitalossa vuonna 1968 syntynyt mies pahoinpiteli 1962 syntynyttä naista. Vuokatti-Ruka akatemian parivaljakko Erika Väliheikki ja Essi Palkki jatkoivat syöttölautasen äärellä yhtäjaksoisesti koko 24 tuntia. Lyöntejä Erikalle kertyi 3533 ja Essille tasan 3500. Urheilulukiolaisen 24 tunnin suoritusta tavoitelleen parivaljakon Kalle Kuosmasen ja Ville Veittikosken urakka ei yltänyt täyteen vuorokauteen saakka. Ultrapitkä harjoitus toi lyönteihin varmuutta ja opetti menemään harjoituksessa ja myös pelissä eteenpäin, vaikka lihakset olisivat hapoilla. Väsymys iski kovinten aamulla kuuden seitsemän aikoihin. Lyöntihanskat säästivät kädet pahemmilta rakoilta. Viikonloppu sujui Sotkamossa muuten rauhallisesti. Lukemista Kovanen kertoo harrastavansa niin, että välillä voi kulua kuukausia, ettei juuri lue kirjoja. maaliskuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 5 ajanvietettä ja pitää mielen vireänä. Vuokatti–Ruka urheiluakatemian pesäpallon valmennuspäällikkö Saku Komulaisen mukaan aamuyöllä salissa oli melko väsyneen oloista väkeä. Sotkamolaismiehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn
– Jos Antti Lindman olisi nyt täällä, hän ei laittaisi käsiään taskuun, vaan laittaisi ne teidän taskuunne. Sekä Lipponen että espoolainen Elo ja oululainen kansanedustajaehdokas ja sinisten naisten puheenjohtaja Marja Nousiainen kertoivat Kuhmossa olleen aamupäivän vaalitapahtumassa huomattavasti vilkkaampaa. Perheillä pitää Elon mukaan olla mahdollisuus itse valita, millä tavalla lapsensa hoitaa. Päiväsakkojen summa perustuu Antti Kelan mukaan hänen kuukausituloihinsa. Kokoomus puolestaan olisi Elon mukaan valmis ottamaan sen pois. Emme halua olla siinä mukana. – Maksan itse sakkoni. Perussuomalaiset ratsastavat Elon mukaan lainavaatteissa Timo Soinin luomalla brändillä, Vesa-Matti Saarakkalan luomalla ohjelmalla ja Jukka Jusulan luomalla logolla. Hallituskaudella on työllistetty lisää 131 000 henkeä. – Siihen, kuinka paljon saan Pistra Oy:stä palkkaa. Elon mukaan nämä kolme asiaa näkyvät jollain tavalla kaikissa asioissa. Siihen tarkastukseen nyt vedottiin. Olen ollut jatkuvan tarkkailun alla ja olen edelleen. Sinisten Elo varoitteli punavihreästä hallituksesta Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertoi lauantaina Sotkamon torilla, missä siniset ovat eri mieltä kokoomuksen ja missä keskustan kanssa. Osansa kritiikistä saivat niin hallituskumppanit keskusta ja kokoomus kuin perussuomalaiset ja demarit ja erityisesti demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindman. Heillä ei ollut voimassa olevaa työntekijän oleskelulupaa. Siniset haluaisivat päättää maataloustuista enemmän kansallisesti kuin EU-tasolla. Ulkomaalaiset olivat ukrainalaisia. – Digiaikana ja etätyötä tehden se on täysin mahdollista ja yksityistalouden ja markkinatalouden opein perusteltua. Syytteen mukaan Antti Kelan on katsottava toimineen huolimattomasta, koska hänen edustamassaan yhtiössä on vuonna 2016 tehty tarkastus. En järjestä kansalaiskeräystä. Tarkastuksen yhteydessä on otettu esille työnantajan varmistusvelvollisuus siitä, että ulkomaalaisella työntekijällä on oleskelulupa. – Edustamme sitä linjaa, että perusturvan pitää perustua työntekoon ja aktiiviseen työnhakuun. Sinisen puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo vauhditti vaalikampanjaa tekemällä pesäeroa hallituskumppaneihin ja perussuomalaisiin. – Sen työmaan aikana kävivät tarkastajat kahdeksan kertaa. Antti Kela tuomittiin 12x22 euron suuruiseen, yhteensä 264 euron sakkoon. Keskustan kanssa siniset ovat eri mieltä maatalouspolitiikasta. Määrää Elo pitää hyvänä, kun puolueella on ikää vasta vuosi ja kolme kuukautta, ja puolue osallistuu ensimmäistä kertaa vaaleihin. Kainuun käräjäoikeus käsitteli syytettä torstaina. Kansalaispalkka eli vastikkeeton perusturva ei saa sinisten kannatusta. Maksan omalta tililtäni, en firman tililtä. Kokoomuksesta siniset erottaa Elon mukaan perheja aluepolitiikka. EU–tason maataloustukipäätösten uhkana Elo näkee sen, että budjetiltaan alun perin maatalousunionin painopiste siirtyy tulevaisuudessa muille toimialoille. – He aikovat tehdä puolueesta yleiseurooppalaisen äärioikeistolaisen puolueen, ja se on se syy, miksi me siitä lähdimme. Siniset eivät ole yhden asian liike. Siniset kannattavat ja olisivat valmiit jopa lisäämään kotihoidontukea. maaliskuuta 2019 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Sotkamon torille kerääntyi lauantain lumisateessa vajaan parinkymmenen hengen joukko sinisten vaaliteltalle kuulemaan puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Simon Eloa. – Me yritämme saada ihmiset töihin ja käyttämään varallisuuttaan ja saada sitä kautta verotuloja. Kun pienen palkan päälle voisi saada perusturvaa, niin pienipalkkainenkin työ olisi kannattavaa ja asumistukijärjestelmiä voitaisiin keventää. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. – Luotamme tässä suhteessa enemmän Suomen hallituksiin ja suomalaiseen osaamiseen ja haluun tukea maataloutta. Antti Kela kertoi kysyneensä oikeudessa, että kenelle tästä on koitunut vahinkoa. Samaa kansallista päätöksentekoa Elo kaipaa myös petopolitiikkaan. Aluehallintovirasto tuskin olisi noin aktiivinen ilman kansalaisten ilmoituksia. Elo kertoo työministeri Jari Lindströmin terveisinä tuoreimmat luvut. Itse asiassa maksoin sakot heti pois. Ja löytyihän se tauti Taavetista, kun aikansa etsittiin. – Ei kukaan osannut vastata. – Meille on oleellista se, että olemme tolkun konservatiivien puolella. Siniset eivät kritisoi valtionosuuksia. Pekka LassiLa Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamolainen yrittäjä ja kunnanvaltuutettu Antti Kela (kesk.) on tuomittu sakkorangaistukseen työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta. Lipponen kommentoi toriyleisön määrää Sotkamon vahvalla keskustalaisuudella. Alueellisissa kysymyksissä pitäisi kuulla paikallisia asukkaita ja ratkaisut olla sen mukaisia. Edellä mainittu tarkastus vuonna 2016 tehtiin Antti Kelan yrityksen työntekijöiden rakentaessa nykyisin Einen Muotina tunnettuun rakennukseen kattoa. MTK:n näkemys on päinvastainen, ja sitä perustellaan EU:n vakaudella suhteessa kotimaan hallitusten vaihtumisiin. Kaikkiaan sinisten puolueella on eduskuntavaaleissa 150 ehdokasta. Elo määritteli punavihreän hallituksen linjan kolmella sanalla: verota, kiellä ja rajoita. Edustamme maan hiljaisia siinä mielessä, että iso osa suomalaista kannattaa perinteisiä arvoja eikö pidä suurta ääntä mediassa. Tämä on toiminut hyvin tällä hallituskaudella ja tätä pitäisi jatkaa. PerTTi GranqvisT/arkisTo. Antti Kelalle sakkoja ulkomaalaisrikkomuksesta Antti Kela kertoi kysyneensä oikeudessa, että kenelle hänen tekonsa on tuottanut haittaa ja vahinkoa. Paikalla oli puolueen paikallisen ehdokkaan Marko Lipposen lisäksi ehdokkaita Oulun vaalipiiristä. Punavihreän hallituksen mahdollisuus näyttäytyi Elon puheessa suoranaisena uhkana kaikelle hyvinvoinnille. Tuomiosta ei Kela aio valittaa. Syyttäjäkin loppulausunnossaan jo vähän jutteli siihen malliin, että lievästä rikkomuksesta on kyse. – Oli mikä tahansa muu kuin keskustalainen puolue, joka tulee tekemään vaalityötä, niin keskustalainen puskaradio rupeaa saman tien soittamaan, ettei mennä torille. Espoon kaupunginvaltuutettu Elo sanoo kotikaupungistaan virtaavan satoja miljoonia euroja muualle maahan, mutta hänestä on koko maan etu, että Suomi pysyy kauttaaltaan asuttuna ja elinvoimaisena. Syytteen mukaan Antti Kela on työnantajana toimineen Pistra Oy:n edustajan huolimattomuuttaan pitänyt palveluksessa kolmea ulkomaalaista, joilla ei ollut oikeutta ansiotyön tekemiseen
2,22 + pantit 0,90) 3 12 Kotimaista Rasvaton maito 1 l 59 Arla Maustetut jogurtit 1 kg 1 29. Tiistaina 5. maaliskuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 7 Vuokatti ma–la 8–21, su 10–21 Sotkamo ma–la 7–21, su 10–21 me kysyimme , kansa vastasi . hinnat voimassa sotkamon ja vuokatin s marketeissa Kotimaista Kevyt nakki 300 g (2,97/kg) 89 Suomalainen Irtonamuja 6 95 /kg Bonaqua Kivennäisvedet 24 x 0,33 l 7,92 l (0,83/l) (sis. 6,55 + pantit 2,40) HK Sininen lenkki 580 g (3,43/kg) 1 99 Suomalainen Kotimaista Broilerin hunajamarinoitu fileesuikale 350 g (7,40/kg) 2 59 Suomalainen Atria Kevyt jauheliha 9,5% 400 g (7,45/kg) 2 98 Suomalainen Ingman Normaalisuolainen meijerivoi 500 g (5,58/kg) 2 79 Rainbow Vaniljakermajäätelö 1 l 1 09 Kotimaista Kermajuusto 500 g (5,90/kg) 2 95 Suomalainen 8 95 Rainbow Cola tai Orange Free 6 x 0,33 l 1,98 l (1,12/l) (sis
Kaivoslakia avaisin tältä osin. Tiina Heikkinen (sd.): Kaivosteollisuuden tulee toimia vastuullisesti eikä se saa pilata meidän tärkeintä matkailuvalttiamme eli luontoa. Miten aiot varmistaa Kainuun matkailun tulevaisuuden kasvun kaivosteollisuuden rinnalla. Tavoitteeseen pyritään kohdentamalla toimenpiteet markkinoiden kasvattamiseen ja kasvun tukemiseen, matkailutuotteiden uudistamiseen ja uusiin investointeihin sekä saavutettavuuden parantamiseen Tarvitaan eri toimijoiden välistä tiivistä yhteistyötä maakunnan sisällä ja maakunnan ulkopuolella. Kun sinulta kysytään ovatko kaivokset vaikuttaneet matkailuun, voit miettiä vastaatko ”aivan törkeästi pilaavat luonnon” vai ”ei vaikuta mitenkään, luontomme on kaunis ja puhdas kuten ennenkin, lisäksi kaivokset tuovat alueelle työpaikkoja, lisää palveluja ja hyvinvointia”. Merja Kyllönen (vas.): Suomi tarvitsee kaivosveron ja ympäristötakuun (taloudelliset vastuut varmistetaan ympäristövahinkojen varalle vakuusrahastok kautta). Puhdas luonto on yksi Kainuun valttikorteista ja vaikka kaivosteollisuus on suuri työllistäjä, tulee myös tämä pitää mielessä. Tätä tulee hyödyntää jatkossa. Työntekijöiden rekrytointia helpottaa alueen elinvoimaisuus ja se että tarjolla on kaupan-, hoitoalan-, teollisuuden ja matkailualan työpaikkoja. Terrafamen mukaan sen tavoitteena on ympäristön kannalta kestävä liiketoiminta. Outi Penttinen (kok.): Samalla tavoin kuin nytkin. Silja Keränen (vihr.): Kaivosten on puhdistettava jätevetensä niin, etteivät ne pilaa vesisMatkailu ja kaivokset voivat elää rinnakkain Kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat vastaavat SLP Kustannuksen lehtien vaalisarjassa lukijoilta kertättyihin kysymyksiin. Timo Korhonen (kesk.): Olen Kainuun maakuntahallituksen puheenjohtaja sitoutunut Kainuun Liiton johdolla tehtyyn Kainuun matkailustrategiaan. Minä ymmärrän sen niin, että jos kaivos tajuaa sijaita paikalla, jolla ei ole tärkeää matkailullista merkitystä, ja homma hoidetaan niin, ettei luonnolle isompaa vahinkoa tule, niin luvan voi myöntää. En siis usko, että matkailun tulevaisuuden kasvu vaarantuu kaivosteoolisuudenin kehittyessä samalla. Pertti Granqvist/arkisto. Meidän on tunnustettava, että metsäteollisuuden aiheuttamat haitat aikanaan ovat olleet jopa suurempia, eivätkä ne ole estäneet matkailun kehittämistä. Kaivosteollisuus ja matkailu eivät kuitenkaan ole toisiansa poissulkevia elementtejä, vaan kaivosteollisuus luo elinvoimaa ja elinvoimaisessa ympäristössä on yrityksiä ja palveluita matkailijoille. Kokonaisuutena emme voi antaa missään syntyä mielikuvaa mahdollisuudesta luonnon/ympäristön tuhoamiseen, koska se vie nopeasti edellytykset alueiden kaikelta muulta elinkeinotoiminnalta. Ehdokkaat vastasivat kaivosteollisuuteen, matkailuun ja liikenneyhteyksiin liittyviin kysymyksiin. Vastaa siis vastuullisesti siten, että kuulija kiinnostuu Kainuusta ja haluaa tulla käymään täällä. On tärkeää, että valtio otti vastuun ja Terrafame hoitanut kaivoksen tuotannon ja ympäristöasiat kuntoon. Sami Pihlajamaa (ps.): Olen käsityksessä että Kainuun kaivokset ovat pian lueteltu ja matkailukohteiden tuntumassa niistäkin on vain yksi eikä näidenkään välillä ole näköyhteyttä ehkä yhtä vaaraa lukuunottamatta. Kunnilla tulee olla myös oikeus kaavoituksessaan päättää, onko kaivostoiminta ylipäätään mahdollista kunnan alueella. Lisäksi kaivoksen lupaehdoissa selvästi sanotaan, että jos kaivos vahingoittaa luontoa tai haittaa kunnan muuta elinkeinoa, niin lupaa ei saa myöntää. Meidän tulee pitää huoli siitä, että kaivoksen ymäristössä asuvat asukkaat voivat hyvin ja he saavat tarpeellisen korvauksen niistä haitoista, mitä heille kaivoksen toiminnasta aiheutuu. Kaivosveroa ainakin kannattaa miettiä. Kaivostoiminnassa tulee olla hyvin tiukat ympäristökriteerit. Kaivostoiminnalta ehdokaat odottavat vastuullista toimintaa. Varmistetaan markkinointiin riittävät resurssit. Raimo Piirainen (sd.): Kainuussa on tehty ja tehdään edelleen erilaisten hankkeiden kautta markkinointia matkailun kasvattamiseksi Aasian maihin ja myös Keski-Eurooppaa. Marisanna Jarva (kesk.): Kainuun matkailuvaltteja ovat puhdas luonto, rauha ja hiljaisuus mielenkiintoisten aktiviteettien lisäksi. Hyvällä suunnittelulla, johtamisella ja tiukoilla lupaehdoilla kaivosalue saadaan toimimaan yhteistyössä muun elinkeinoelämän kanssa. Emme voi uhrata suomalaista ja kainuulaista luontoa ulkomaalaisten pörssiyhtiöiden hyödyksi, koska tällöin meille jää vain haitat hoidettavaksi kansallisomaisuutemme valuessa veroparatiiseihin markkinaherrojen riemuksi. Ympäristöstä on pidettävä huolta muun teollisuuden rinnalla investointien, osaavan työvoiman ja markkinoinnin lisäksi. Suomen puhdasluonto, vedet ja erämaa kiehtovat aasialaisia. Puhdas luonto on yksi Kainuun matkailun keskeinen vahvuus. Keskusta haluaa ensi kaudella kaivosveron, jotta kaivostoiminnan hyödyistä jää nykyistä suurempi osa Suomeen ja kaivoksen sijaintikunnalle. Paljon on kiinni siitä, miten me viestimme tästä asiasta eteenpäin. Se ohjaa osaltaan toimialan kehittämistä ja ohjaa matkailuhankkeiden rahoitusta. Säteilyturvakeskus vakuuttaa myös uraanin talteenoittolaitoksen olevan turvallinen. Marko Lipponen (sin.): Molemmat alat ovat tärkeitä Kainuun elinvoimaisuuden kannalta. Molemmat myös tarvitsevat koulutettua työvoimaa. Eero Suutari (kok.): Huolehdin siitä, että se kehitys, mitä viimeisen kolmen vuoden aikana on tehty, jatkuu. On panostettava sekä kotimaan että kansainväliseen matkailuun. Kaivosten vakuusmaksut tulee ohjata luonnonvararahastoon, jolla katetaan mahdolliset pilaantumisuhkaja vahinkotilanteet sekä konkurssitilanteiden jälkihoito. Tarvitsemme kaivoslain uudistuksen, joka velvoittaa kaivosyhtiöitä toimimaan vastuullisesti emmekä saa myydä maatamme vastuuttomasti ulkomaalaisomisteisille yhtiöille. Siksi on aina tarpeen käydä perustavanlaatuinen avoin keskustelu kaivoshankkeiden hyödystä aluetaloudelle ja vaikutuksista ihmisten elinympäristöön sekä luontoon ylipäätään. Hanne-Mari Juntunen (kok.): Kaivosteollisuudelle tulee asettaa tiukat määräykset niiden ympäristövaikutuksista. Paras tasapaino kaivosteollisuuden ja matkailun välille löytyy siten, että valtio ottaa kaivosteollisuuden näppeihinsä ja sääntely pidetään riittävän vahvana. Kaivosteollisuutta pitää kehittää edelleen matkailuarvoja kunnioittaen. Kaivostoimintamme on yksi elinkeino, joka työllistää ison osan ihmisiä suoraan ja välillisesti. Ely-keskuksen ja Kainuun kaivosten ympäristöosaaminen ovat kehittynyt Suomen ehdottomaan kärkeen. Tuomas Kettunen (kesk.): Kaivosteollisuus ja matkailu sopivat samalle kylälle. 8 EDUSKUNTAVAALIT 2019 1. Ehkä kaivokset pitäisi jatkossa tuoda osaksi matkailua esimerkiksi järjestämällä maksua vastaan tutustumiskäyntejä kaivoksille. Kaivokset ja matkailu toimivat rintarinnan sulassa sovussa, vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen. Matkailuja kaivosalaa ei siis tule asettaa vain vastakkaisiksi elinkeinoiksi. Miikka Kortelainen (vas.): Teollinen toiminta jättää aina jäljen ympäristöön. Eila Aavakare (ps.): Kainuu on laaja, kaunis luontoarvoiltaan rikas maakunta. Matkailu ja kaivosteollisuus eivät ole toisiaan poissulkevia. Kaivokset lisäävät majoitusja ravintolapalveluiden kysyntää sekä tasaavat sesonkivaihteluja. Vuokattiin halutaan tuplaten lisää matkailijoita tulevaisuudessa. Kirsi Virtanen (vas.): Siirtomaapolitiikka tulee väkisin mieleen, kun ajattelee näitä kaivosasioita
Kainuun saavutettavuuden parantamiseksi on tehtävä yhteistyötä eri intressiryhmien kesken. Aiotko kansanedustajana vaikuttaa Kajaani – Oulu tieyhteyden kehittämiseen. Itse olen ollut mukana tutkimuksessa jossa professori Kai Forss valmisti selluloosan jäteliemestä sianrehun, pekilo-proteiinin, aikaa tutkimuksiin meni 10 vuotta. Valtavat yhdistelmärekat rasittavat tällä hetkellä heikkokuntoisia teitämme, varsinkin siltojen kunto kaipaa kohentamista. Oulujärven oikotiellä ei ole riittävää kannattavuutta useiden vuosikymmenien aikana tutkittuna. Sen sijaan kiinnittäisin huomiota tien yleisen kunnon lisäksi ohituskaistojen rakentamiseen ja hitaille taajama-alueille ohitusteiden tekoon. Tämä lisäisi kotimaan matkailua eikä ohjautuisi etelän suuria kaupunkeja tukevaan risteilymatkailuun. Eero Suutari (kok.): Kyllä, hallitusohjelmaan täytyy saada lause, jossa palautetaan ne 30 miljoonaa tien 22 parantamiseen, jotka vähennettiin hallituskaudella 2011 – 2015, ja että välin Paltamo Utajärvi hoitoluokka nostetaan samalle tasolle kuin Kajaani Paltamo ja Utajärvi Oulu. Täytyy myös muistaa, että Kajaani Oulu tieyhteyden varrella sijaitsevat myös Paltamo, Vaala, Utajärvi ja Muhos, joissa asuu yli 18 000 ihmistä. Marisanna Jarva (kesk.): Vaikutan sen eteen, että KajaaniOulu-välin nykyinen tieyhteys kehitetään turvalliseksi raskaalle, kevyelle ja henkilöliikenteelle. Joukkoliikennettä on myös kehitettävä Kajaani-Oulu-välille niin bussikuin junavuoroille. Vaihtoehtoja ei ole. Se on täysin mahdollista. . Olemassaoleva tieverkosto täytyy pitää hyväkuntoisena. Terhi Heimonen (fem.): Kaivoksia ei tarvita enää ainakaan nykyistä enempää karkottamaan viimeisetkin matkailijat. Kannattaa miettiä yöjunan palauttamista, sekä arvioida uudelleen Nurmes-Kontiomäki radan kunnostamista ja avaamista matkustajaliikenteelle, jolloin matkailijatkin pääsisivät suoraan junalla Vuokattiin. Saavutettavuuteen liittyen pyrkisin kansanedustajana panostamaan etenkin junayhteyksien parantamiseen. Tämä mahdollistaisi ko. Tieyhteydelle haetaan myös sen muuttamista osaksi 6-tietä. . Evelyn Hynynen (kd.): En näe Oulujärven ylitykseen satsaamista tarpeellisena. Täytyyhän oululaisten päästä helposti matkustamaan Kainuuseen nauttimaan meidän upeasta luonnostamme. Hanne-Mari Juntunen (kok.): Kyllä. Päästöttömänä liikennemuotona raideliikennettä on kehitettävä. Kaivannaisiin perustuvalla kaivosverolla valtiolle, kunnille sekä yksityisille maanomistajille ja tiukalla ympäristökontrollilla varmistetaan matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo. Valtion on mielestäni satsattava Kainuun teittein korjausvelkaan, pelkkä teitten suolaus ei riitä. Kajaaniakin tietyillä aloilla vaivaava työvoimapula voisi saada helpotusta sillä, että tieyhteydet olisivat kunnossa ja työmatkaliikenne Kainuussa olisi inhimillisellä tasolla. Kauniiden maisemien markkinoinoimisella. . VT22, eli Kajaani-Ouluväli olisi pitänyt kuulua tiestön runkoverkkoon. Kaivosten on noudatettava tiukasti ympäristökriteerejä ja nykytekniikka mahdollistaa ympäristöpäästöjen tai -vahinkojen rajaamisen omalle suljetulle alueelle. Tiellä on paljon raskasta liikennettä. Sami Kilpeläinen (kp.): Kyllä. Investointien myötä liikenneväylille neuvotellaan valtion rahoitus, kuten on tehty KaiCellin biotuotetehtaan ja yritysalueen toteutuessa VT22:lle. Tärkeämpänä pidän nyt Kuhmosta etelään suuntautuvan reitin kuntoa, sillä sitä kautta kulkee nykyään huomattava määrä rekkoja ja etelässä olevia rakennusmiehiä ja muita kulkijoita päivittäin. Kaivosteollisuudelle tulee kuitenkin asettaa niin kovat kriteerit, ettei tämä jo yli 70 vuotta jatkunut matkailun kasvu Kainuussa kärsi. Lisää vastauksia löydät verkkolehdistämme. Antti Ylönen. 9 EDUSKUNTAVAALIT 2019 Matkailu ja kaivokset voivat elää rinnakkain töjä. KysymysKone Sinä kysyt, me hankimme vastaukset . Jo 1980-luvulla käytiin keskustelua Oulujärven ylitystiestä, jonka rakentaminen tulisi toteuttaa ennen muualle maahan tai saariin toteutettavia hankkeita. Yhteydelle haetaan myös valtatieverkon selkeyttämisen näkökulmasta tienumeroinnin muutosta niin, että merkintä vt 22 muutettaisiin vt 6. Istuvilta kansanedustajilta Kajaani Oulu tieyhteyden saaminen runkoverkkoon jäi valitettavasti vain puheiden tasolle. Vastustan lentoveroa. . Kaikenlaisista ”keskittämisasetuksista” pitäisi päästä erilleen, koska ne vievät alueen ulos useimmista kehittämissuunnitelmista. Ehdokkaat haluavat 30 miljoonaa euoa perusparannukseen takaisin. Kajaanista Ouluun mennessä näkyy nytkin mahtavia maisemia, joten kunhan tie on hyvä kulkea se välttää minulle tälläkin linjauksella. Evelyn Hynynen (kd.): Koulutusja tapahtumapainotteisten matkapakettien tarjoamisella. Kaikki ehdokkaille esitetyt kysymykset on poimittu lehtien verkkopalveluissa toimivasta Kainuulaisesta kysymyskoneesta. Samoin on huolehdittava pöly-, meluja hajuhaitoista. Kajaani-Paltamo-Vaala-Muhos tieosuus tulee olla siinä kunnossa, että tarvittaessa esim. Myös raideliikennettä tulee kehittää Kajaanin ja Oulun välillä. Tuomas Kettunen (kesk.): Vt22 tärkeä tieyhteys Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan välillä. Oulun satama ja lentokenttä sekä länsirannikko ovat nopeammin saavutettavissa ja taas toisin päin Kainuun matkailukohteet ja upea luonto ovat turistien helpommin saavutettavissa. 2. Tieyhteys tarvitsee tietysti rahoitusta sen parantamiseen. Kajaani Oulu -yhteyden parantaminen on Kainuun tulevaisuuden kannalta tärkeä. Viihderisteilyjen jopa 250 miljoonan euron suorasta ja epäsuorasta tuesta pitäisi ohjata merkittävä osa maakuntien lomakohteisiin. Tiina Heikkinen (sd.): Uskon, että jokainen kainuulainen kansanedustaja haluaa kehittää Kajaani Oulu tieyhteyttä. Ja se totisesti tietää huonoa matkailubisnekselle. ambulanssikuljetukset onnistuu ongelmitta. Oulujärven ylitystietä en kuitenkaan kannata. Jutuissa puolueiden vahvistamat kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat vastaavat lukijoidemme esittämiin kysymyksiin eri aihepiireistä. Merja Kyllönen (vas.): VT 22 Kajaani-Oulu oli jo aiemmin kehittämislistalla, mutta rahat siirrettiin kokoomusministerin toimesta eteläiseen osaan Pohjamaata. Timo Korhonen (kesk.): Totta kai! Tässäkin tarvitaan maakuntien välistä yhteistyötä. Kaivosteollisuus on erittäin tärkeä elinkeino Kainuulle matkailun ohella. Martti Korpiranta (tl.): Ainut keino varmistaa matkailun tulevaisuus Kainuussa on että pidetään luonto puhtaana. Feministinen puolue kannattaa tietulleja suuriin kaupunkeihin, joista kerätyillä tuloilla saataisiin rahaa tieverkon ylläpitämiseen sekä julkisen liikenteen kehittämiseen. Terhi Heimonen (fem.): Tieverkko on tietysti pidettävä hyvässä kunnossa. Valtatie 22 Kajaani-Oulu välillä olisi pidettävä kunnossa. Kajaani on vahvasti riippuvainen Oulun erikoissairaanhoidon palveluista, sairaankuljetukset tulee toimia mutkattomasti. Eila Aavakare (ps.): Liikennepoliittiset ratkaisut tulee hoitaa tasapuolisesti, niin pitkittäiskuin poikittaissuunnassa. Ja toki myös niin, että joka paikkaan kaivostoimintaa ei mahdu. . Minä en pidä ollenkaan nykysuuntauksesta, jossa yhä enemmän vuoroja lisätään ruuhkaalueille, missä bussit ja junat jo nyt kulkevat muutaman minuutin välein ja vastaavasti täältä otetaan niitä vähiä vuoroja pois. Kajaanille ja koko Kainuulle on tärkeää, että liikenneyhteydet Ouluun ovat kunnossa. Ensisijaisesti lähtisin kuitenkin kehittämään julkista liikennettä, jolloin tiet myös kestävät paremmin kun ovat vähäisemmällä käytöllä. Martti Korpiranta (tl.): Tieyhteydet ovat erittäin tärkeät kun puhutaan elinkeinojen kehittämisestä. Sami Pihlajamaa (ps.): Sehän on selvä, länsipuolella maata jo ennestään hyvää tiestöä kunnostetaan ja levennyksiä tehdään. Silja Keränen (vihr.): Totta kai. Tunnin juna Kajaanin ja Oulun välille, sekä Itärata kuntoon. Kajaani-Oulu -tieyhteys on Kainuun kehittymisen kannalta tärkeä. Esimerkiksi tunnin nopea junayhteys Ouluun tarvitaan. Valtatie 22 poistui korjauslistalta viime hallituksen aikaan ja sitä on ajettu takaisin hankkeisiin. Hintakilpailulla Lappi on osin ylihinnoiteltu ja esimerkiksi Kiinasta on tulossa iso keskiluokka matkailun alalle, jolloin Kainuulla on oivat mahdollisuudet tarjota kohtuuhintaisia, mutta erittäin hyviä palveluja. tieyhteyden kunnostusresurssien saamista. Sen seurauksena väki on ottanut maan länsipuolen kulkureitiksi pohjoiseen, tässä yhteydessä ei missään nimessä saa unohtaa myöskään Kajaani-Kuusamo väliä. Totta kai vaikutan tieyhteyden kehittämiseen konkreettisesti nostamalla Vt 22 ja sen lisäksi Kainuulle tärkeän Vt 5 tieyhteyden runkoverkon palvelutason piiriin. Kainuun matkailun kannalta ilmastonmuutoksen hillitseminen on aivan avainasemassa. Outi Penttinen (kok.): Tottakai Kajaanin ja Oulun välinen tie on oltava kunnossa. Liekö se tarpeen. Kaivoslaki täytyy myös uudistaa sellaiseksi, että kuka tahansa ei enää voi perustaa kaivosta mihin tahansa, voitot eivät katoa ulkomaille ja kaivosyritykset kantavat vastuun ympäristöstä. Kirsi Virtanen (vas.): Kaikkien liikenneyhteyksien kehittäminen on tärkeää, etenkin raideliikenteen. SLP Kustannuksen Kainuun sanomalehdet toteuttavat eduskuntavaalien alla yhteisen lehtijuttujen sarjan. Raimo Piirainen (sd.): VT 22 tulee Oulusta Kajaaniin tulee palauttaa kehittämiskohteeksi tulevalla kaudella ja palautettava se 30 miljoonaa euroa, mikä VT22 kehittämisrahasta liikenneministeri Merja Kyllösen vaihdoksen jälkeen poistettiin. Miikka Kortelainen (vas.): Ehdottomasti. Edelleen olen valmiina kehittämään niin tiekuin raideyhteyksiäkin Kainuun ja Oulun välille. Nämä muutokset lyhentäisivät matka-aikaa ja olisivat myös realistisesti toteutettavissa lähitulevaisuudessa. Keskustalainen liikenneministeri Berner meni kuitenkin hyväksymään asetuksen jättäen Kainuun kannalta merkittävät tieyhteydet asetuksen ulkopuolelle. Myös he ovat oikeutettuja toimiviin liikenneyhteyksiin. Jos ilmasto lämpenee paljon, talvia ei joko enää ole ollenkaan tai niiden kesto lyhenee. Sami Kilpeläinen (kp.): Nopeat liikenneyhteydet, lentoliikenteen lisääminen myös charterlennoilla, junayhteyksien parantaminen ja hyvät tieliikenneyhteydet eli saavutettavuus on tärkeä lähtökohta. Marko Lipponen (sin.): Pidän tätä yhtenä tärkeimmistä tehtävistä, josta kaikkien kainuulaisten kansanedustajien tulisi huolehtia yhteisesti. Paltamoon suunnitteilla oleva sellu/biotuotetehdas ja sen rakentaminen edellyttää hyviä yhteyksiä isojen massojen lisääntyessä. Koko Suomen kehittämisen kannalta olisi tärkeää, että maanteiden runkoverkko yhdistäisi kaikki maakuntakeskukset toisiinsa. Meidän matkailumme nojaa todella paljon talveen: Vuokatti, Paljakka ja Ukkohalla ovat etenkin talvimatkailukohteita
Kasvupalvelulaki on vielä vaiheessa, mutta Kainuun Yrittäjät haluaa Kainuuseen sellaisen palvelumallin, joka vastaa parhaiten yritysten tarpeeseen tulevaisuudessa. Kainuun Yrittäjien Kainuun Edun omistajakuntien edustajille ja yrittäjäyhdistyksien puheenjohtajille järjestämässä yhteistyökokouksessa alustuksen pitäneen Sekesin Jaakko Heleniuksen mukaan Kainuun Etu on Suomen johtava kehitysyhtiö EU-komission erillisohjelmien hyödyntämisessä. Jäällä lyhtyjen valossa Kauko Mäenpää Lohjalta vierailulla poikansa perheen luona. Yritysten kasvua pitää Kainuun Yrittäjien mielestä tukea nyt kaikilla mahdollisilla tavoilla. Vuonna 2016 Vuokatin urheiluopisto alkoi Suomen luonnonpäivän innoittamana järjestää tapahtumaa uudelleen. maaliskuuta 2019 Varusmiehiä näkyy jälleen Sotiemme Veteraanit -keräysliiveissä ympäri Suomen. Vuosi 2019 tuo tunnuksen omaavien veteraanien väestöön historiallisen muutoksen. Myös he ovat tehneet suuren työn sodassa olleiden rinnalla eläen ja yhteiskuntaa rakentaen. On tärkeää, että yritys voi hankkia tarvitsemaansa asiantuntijapalvelua valinnanvapauden periaatteella markkinoilla toimivilta yrityksiltä. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Tämä on myös matalan kynnyksen tapahtuma. – Ajatuksena oli, että kun paikkakuntalaisilla alkaa hiihtoloma ja täällä on vielä edellisen viikon hiihtolomalaisia, saamme tarjottua kaikille ainutlaatuisen mukavan tapahtuman, Vuokatti Sportin hyvinvointimatkailun päällikkö Kristi Loukusa kertoo täpötäyden Kammin ovensuussa. Kristi Loukusa KuvaT: PeKKa LassiLa. Kasvuhakuisten yritysten kasvua on tuettava ja uusyritysperustantaa pitää vahvistaa, vetoaa Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Anu Tervonen. – Yrityspalveluita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Kainuun Yrittäjien viime vuonna tekemän kyselyn mukaan 96 prosenttia vastaajista haluaisi, että Kainuussa olisi pysyvä yhden luukun -palvelumalli, jossa palvelua hakevalle yritykselle tai yrityksen perustajalle annetaan perusneuvontaa ja ohjataan oikealle palvelupolulle. Varusmiehet keräävät jälleen sotiemme veteraaneille Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Tuikea, kylmä tuuli puhaltelee Särkisen jäällä, mutta se ei tunnu hidastavan hiihtäjiä ja kävelijöitä. Kun ajattelee lapsia, jotka eivät jaksa nousta mäkiä tai uskalla laskea pimeässä. – Nyt kun ei ollut oikeaa kuutamoa, kokeilimme Särkisellä. Kahtena edellisenä vuotena hiihto on suuntautunut Ainolan kodalle, tänä vuonna latu oli vedetty Särkiselle. Kammissa riitti kuutamohiihdossa makkaranpaistajia ja lämmittelijöitä tuvan täydeltä. Osalla hiihtäjiä työviikko on takana ja edessä hiihtoloma, osalle kuutamohiihto taas ajoittui hiihtoloman loppuun. Kainuun Yrittäjät ottaa ilolla vastaan Kajaanin ja Sotkamon kaavailemat palvelusetelikokeilut. Satojen lyhtyjen helminauha valaisee Urheiluopistolta Särkisen yli Kammille kiertävää latua pimeässä illassa. Suomessa elää edelleen noin 10 000 sotien veteraania. Kuun sijasta latua valaisivat sadat lyhdyt. Kuutamohiihtoa on hiihdetty Loukusan mukaan joskus vuosikymmeniä sitten. Tummina hahmoina hämärässä erottuvia hiihtäjiä liikkuu tasaiseen tahtiin pieninä ryhminä. Yhä suurempi osa veteraanipolvesta on jatkossa naisia; itse rintamatunnuksen omaavia tai veteraanien ja sotainvalidien puolisoita ja leskiä sekä sotaleskiä. Varusmiesten listaja lipaskeräykset kestävät toukokuun loppuun saakka. Vuokatti Sport järjesti kuutamohiihdon nyt kolmatta kertaa. Tapahtuma veti väkeä, vaikka tuuli puhalteli jäällä kylmästi eikä ollut täyden kuun aika. Tänä vuonna suhde muuttuu ensimmäistä kertaa niin, että naispuolisia veteraaneja on miehiä enemmän. Yrittäjät haluavat yhden luukun mallin Kuutamohiihdon siirto vaaran maisemista ja Ainolan laavulta Särkiselle ja Kammille teki tapahtumasta matalamman kynnyksen tapahtuman. Vuosi vuodelta meillä on yhä vähemmän kunniakansalaisia. Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Yli puolet kainuulaisista pk-yrityksistä pyrkii kasvamaan. Edun perusrahoituksen tasosta Helenius on huolissaan: 50 yrityskehittämisyhtiön keskimääräinen rahoitus Suomessa on 24 euroa asukas, mutta Kainuun Edulle kuntien rahoitus on vain 5 euroa asukasta kohti. Onhan tuo mielettömän näköinen, kun näkee sadat kynttilät tuolla. A Tämä on myös matalan kynnyksen tapahtuma. Vuoden ensimmäisen saapumiserän varusmiehet ja -naiset jalkautuvat turuille ja toreille maaliskuun alusta alkaen. Kun ajattelee lapsia, jotka eivät jaksa nousta mäkiä tai uskalla laskea pimeässä. Kuutamohiihdon ajoitus hiihtolomien vaihtokohtaan veti väkeä. Kainuulaista kasvuja yrityspalvelumallia on hahmoteltu maakuntauudistuksen valmistelun yhteydessä. Taustalla pimeän metsän takana hohtavat laskettelurinteet valkoisena kuin taivaanrannan taakse painuva aurinko työntäyteisen, mutta onnistuneen viikon jälkeen. Vastaava malli toivotetaan tervetulleeksi koko Kainuuseen. Tuli kävellen miniän ja pojantyttären perässä
Maksutta vastaanotettavan jätteen määrää voidaan rajoittaa esimerkiksi kyllästetyn puun ja jäteöljyn kohdalla. Vaarallisen jätteen vieminen keräykseen on kotitalouksille maksutonta. Kuun sijasta latua valaisivat sadat lyhdyt. Ladulla ja Kamilla näkyi kaiken ikäisiä hiihtäjiä. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Ekokympistä todetaan, että kodin jäteastiaan livahtaa yhä turhan paljon vaarallisia jätteitä. Kodin kaappien, varaston tai autotallin kätköistä voi löytyä energiansäästölamppuja, akkuja, tärpättiä, asetonia, bensiiniä, lääkkeitä, neuloja ja ruiskuja, jäteöljyä, öljynsuodattimia, maalia, liimaa, lakkaa, puunsuojaaineita, emäksisiä pesuaineita, torjunta-aineita, paristoja, happoja ja aerosoleja, joille ei käyttöä enää ole. Liikkeelle on lähdetty perhekunnittain. Vaaralliset jätteet kotoa keräykseen Sotkamon luonto on kutsunut Luonnonvarakeskuksen metsäpeuratutkijan Antti Paasivaaran kertomaan metsäpeuran ajankohtaisesta tilanteesta Kainuussa. Siinä oli kaikkiaan 42 metsäpeuran vasa-vaadintokka alle 100 metrin päässä Ontojoen Lamminpään talosta. Ekokymppi on Kainuun jätehuollon kuntayhtymä. Myös lyijyakkujen arvokkaat raaka-aineet on hyvä saada kiertoon sekä niiden vaaralliset aineet turvallisesti talteen. Tiistaina 5. Pöllöistä yleisin on helmipöllö, jonka soidinpuputusta on kuultu helmikuun lopulla eri puolilla Kainuuta, Kajaanissa, Kuhmossa ja Suomussalmella. – Tuli vähän yllätyksenä, että tämä on näin suosittu heti alkuillasta. Tervetuloa kuulolle. Pöllöjen soidintietoja tähän juttuun on kerätty Kainuun lintutieteellisen yhdistyksen ja Birdlife Suomen ylläpitämästä Tiira-palvelusta. Myös oppaat ja neuvonta ovat kotitalouksille maksuttomia. Vaaralliset jätteet on vietävä aina lukittuun vastaanottokaappiin tai vastaanottoon, jossa on henkilökuntaa. Hiiripöllöt asettuvat pesimään usein alueille, jossa on erityisen hyvä myyräkanta. KuvaT: peKKa lassila Hiiripöllö on sikäli erikoinen pöllö, että sen näkee usein päivänvalollakin. Sitä ei pidä rikkoa käytön jälkeen. Tuulisella säällä kuunteluretkelle ei kannata lähteä, koska silloin pöllöt eivät juuri ole äänessä eikä niiden ääni edes tuulen suhinan läpi kuuluisi. Pöllöt ovat nyt soitimella Pöllöjen soidin on alkanut Kainuussa. Suomen Sotaveteraaniliitolla varallisuutta oli jäljellä 24 euroa kutakin sotaveteraani-, puolisoja leskijäsentä kohti. Huonoina myyrävuosina pöllöjen soidinääniä kuuluu vähän, mutta nyt ainakin osassa Kainuuta myyräkanta on ainakin kohtuullinen. Hiiripöllöjen ei ole tiettävästi kuultu soidintavan, mutta tätä päiväsaikaankin aktiivista pöllöä on nähty Suomussalmella sekä Kajaanin Nakertajassa ja Ojanperällä. Mitä kuuluu metsäpeuroille. Oikosulkuja palovaaran välttämiseksi paristojen navat on hyvä teipata ja etenkin litiumakkujen navat suojata. Myös ensimmäiset viirupöllön huhuilut on kuultu Sotkamossa, Kajaanissa ja Kuhmossa. Pari vuotta sitten Kainuun viirupöllökanta koki kovan kolauksen, kun nälkätalvi näännytti monta kotiseudullaan uskollisesti huonoina myyrävuosinakin pysyttelevää pöllöä. Lapsia todella näkyy paljon niin ladulla kuin Kammilla makkaratulien äärellä. Lääkejätteiden sekä elohopeakuumemittareiden palautuspaikka ovat apteekit. eKoKymppi. Kampanjaa toteuttaa useita tahoja ja sitä tukevat ympäristöministeriön lisäksi Kaupan liitto ja Kuntaliitto. Pöllöjen soidinta voi kuulla pimeän laskeuduttua, mutta pienoinen varpuspöllö aloittaa soidinviheltelynsä jo hämärän laskeutuessa. Sotkamon luonto ry:n vuosikokous pidetään tuntia ennen tilaisuutta. Maksuton vastaanotto edellyttää lajitteluohjeiden noudattamista. Pitkäaikainen neuvonta ja maksuton vastaanotto jäteasemille, apteekkeihin sekä paristojen ja akkujen myyntipisteisiin ovat aikaansaaneet sen, että vaaralliset jätteet päätyvät hyvin kiertoon. Sekajätepussien koostumustutkimusten mukaan kuitenkin vain prosentti sisällöstä on vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa. Sillä on Kajaanissa Majasaaren jätekeskus ja lajitteluasema kahdeksalla eri paikkakunnalla. Vaaraa ei pidä säilöä kotona. Viime vuonna laskimme, että oli ehkä pari sataa kävijää ja sitä edellisenä ehkä 150, Loukusa kertoo. alkaen klo 18.00 Sotkamon kunnan valtuustosalissa. maaliskuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 11 Kuutamohiihdon ajoitus hiihtolomien vaihtokohtaan veti väkeä. Yli 800 apteekissa eri puolilla Suomea vastaanotetaan vanhentuneita ja käyttämättä jääneitä lääkkeitä. Lampun sisällä on elohopeaa kaasumaisessa muodossa. Kuntien jätelaitokset eli Kainuussa Ekokymppi, vastaavat lääkejätteiden käsittelystä ja kustannuksista. Vaarallisen jätteen vastaanoton eri puolilla Suomea järjestävät 31 kuntien jätelaitosta. Monen lähikaupan tuulikaapista löytyykin punainen paristojen keräyslaatikko. Yleisölle avoin tilaisuus on torstaina 7.3. Kuutamohiihdon siirto vaaran maisemista ja Ainolan laavulta Särkiselle ja Kammille teki tapahtumasta matalamman kynnyksen tapahtuman. Mahtaako tämä näkymä maaliskuulta 2016 jäädä ainutkertaiseksi. marjaTTa Kurvinen Varusmieskeräyksen tuotto ohjataan tukemaan saman paikkakunnan veteraaneja sekä heidän puolisoitaan ja leskiään. Vaarallinen jäte on jätettä, joka kemiallisen tai muun ominaisuutensa takia aiheuttaa väärään paikkaan joutuessaan erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Pimeän tullen alkaa puputus ja huhuilu. Paristot ja pienakut voivat pieninä tuntua harmittomilta, mutta niidenkin saaminen talteen säilyttäisi kiertotaloudessa tärkeitä materiaaleja ja korjaisi ympäristölle haitalliset aineet talteen. Vieläkö tämä Ontojoella maaliskuussa 2015 kuvattu vaadin numero 468 on hengissä. Viemäri tai kodin jätekatos eivät ole oikeita paikkoja vaarallisille jätteille.Internetsivustolla vaarallinenjate.fi on tietoa vaarallisten jätteiden tunnistamiseen, lajitteluun sekä lähimmän vastaanottopaikan löytämiseen. Kuntien jätelaitokset kampanjoivat parhaillaan vaarallisten jätteiden kierrätyksen tehostamiseksi. Varoitusmerkillä merkityt ovat aina vaarallista jätettä. Ekokymppi opastaa, että esimerkiksi kerran vuodessa kannattaa kerätä kodin turhat vaaralliset aineet ja viedä keräykseen. Vajaa tunti tapahtuman aloituksen jälkeen Kammi on ääriään myöten täynnä, ladulla näkyy kymmeniä hiihtäjiä ja urheiluopiston pysäköintipaikka on täynnä. Käytäntö on hyvä varmistaa oman kunnan jätelaitokselta. Veteraaniliittojen varallisuus on reilusti alle 200 euroa jäsentä kohden Sotainvalidien Veljesliitolla oli varallisuutta jäljellä 158 euroa sodassa vammautuneiden sotainvalidien ja heidän iäkkäiden aviopuolisoidensa ja leskiensä hyväksi. KuvaT: alpo Komulainen Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Huuhkajan huhuilua on kuultu Kajaanissa sekä Lohtajalla että Majasaaren kaatopaikan tienoilla. Vaarallisen jätteen vastaanottopaikkoja Suomessa on yli 400. Keräystuottoa käytetään esimerkiksi kotiin kuljetettuihin lounaisiin, lääkkeisiin, silmälaseihin ja kuljetusapuun. Energiansäästölamppukin on siis käyttöajan jälkeen vaarallista jätettä
Kokonaisuuden selvittelyn kannalta viimeisin löytö oli kisojen latukartta, joka löytyi Sotkamon kunnan kotiseutuarkiston uudelleenjärjestelyn yhteydessä. – 5. Kuuluttajana tulee toimimaan sotilasohjaaja Jussi Kirjavainen Tampereelta.” Osanottoilmoitusten perusteella arveltiin osanottajien määrän nousevan yli viiden sadan, joten lehti toteaa ”kylä tulee täyteen”. Kilpailujen lähtöpaikka oli päätetty sijoittaa vasta rakenteilla olevalle urheilukentälle. Äänilaitteet tuodaan nim. -järjestön hiihtomestaruuskilpailujen radat suunniteltu”. Kunnanvaltuusto oli 23.12.1935 tehnyt päätöksen urheilukentän rakentamisesta, ja vuonna 1939 maaston tasoitustyöt oli tehty ja maamassat jätetty painumaan tarkoituksena jatkaa kentän rakennustöitä kesällä 1940. Lahdesta ja ovat ne samat, joilla kuulutus tänään alkavissa Salpausselän hiihdoissa suoritetaan. 25.2.-39 Kainuun Sanomat: ”Sk. maaliskuuta 2019 Lapsuuden maisemaani kuului muun muassa Rankan monttu ja siellä oleva hyppyrimäki. Kainuun Sanomat otsikoi 20.2.-39 ”Sk. Kyseessä on sama kenttä, jossa nykyisin pelataan huipputason pesäpalloa. Paikan päälle kilpailuja seuraamaan saapuville voimme myös ilmoittaa, että kuulutus tulee olemaan Kainuussa ennenkuulumattoman loistavaa. Muun muassa kirjailija Ilmari Kianto on viettänyt talossa rattoisiakin hetkiä käyden välillä Hiukan uimarannalla ihailemassa rannalle avautuvaa maisemaa kohti seitsemän sinisen vaarajonoa ja Vuokattia. -järjestön suurkisat lähestyvät. Matkustajakoti Tikkanen oli tuolloin jo monen matkalaisen levähdyspaikka. Mäen historiaa selvitellessäni eteeni tuli yllä mainittu käsiohjelma, joka tietysti innoitti selvittelemään hiihtotapahtumaa tarkemmin. Niin sanotun ison mäen rakentaminen alkoi lokakuun lopulla 1934 ja jo 2.12. Vuonna 1939 Sotkamossa oli noin 13000 asukasta ja taajaman keskuspaikka sijaitsi niin sanotulla Tikkasenmäellä. 1939” Sotkamossa hiihdettiin kilpaa 80 vuotta sitten Kuva Sotkamon hiihtokilpailujen 20 kilometrin hiihdon maalipaikalta eli nykyiseltä keskuskentältä.. Lehti tietää kertoa myös, että ”Englannin, Saksan, Ruotsin, Norjan, Ranskan, Puolan ja Latvian sotilasasiamiehet tulevat kilpailuja seuraaVuoden 1939 Sotkamon kisojen latukartta. 12 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. 3. Kesäisin kiipesimme usein hyppyrimäen torniin ja ihailimme sieltä avautuvaa maisemaa. 1934 mäestä hyppäsi seitsemän silloista maamme parasta mäkihyppääjää. Käsiohjelman kannessa lukee ”Suojeluskuntajärjestön ja Lotta-Svärd Yhdistyksen Talviurheilumestaruuskilpailut Sotkamossa 4. Kisoista näyttää muodostuvan kaikin puolin arvoaan vastaavat.” Artikkelissa kerrotaan Sotkamon olevan jo valmis ottamaan kisat vastaan ja, että ”Kisat tullaan osittain radioimaan ja toimii selostajana toimittaja Arvo Alanne Oulusta
Tavoitteena on parantaa merkittävästi kotiseutuarkiston käytettävyyttä. On todenäköistä, että se on hypätty vasta rakennetun Rankan hyppyrimäen alemmalta lähtötasanteelta. 050 314 5004 ma-pe klo 8-16 toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Akkoniementie 4, sotkamo www.sotkamolehti.fi Konttorimme on avoinna viiKoLLa 11. Tarkoitamme sitä karhua, joka kenraali Malbergin ja Östermannin piti juhlallisesti kisojen päätyttyä käydä Kuhmon ja Sotkamon rajamailla kaatamassa. klo 9-11 AsiAkAspAlvelu p. Toisaalta en ole vielä löytänyt mitään tietoja nykyisen vesitornin vieressä olleen niin sanotun keskisuuren mäen rakentamisesta, joten jos joku mäen rakentamisesta jotain tietää, niin olisin tiedoista kiitollinen. Digitointi säästää valokuvia mekaaniselta kulumiselta ja nopeuttaa niiden selaamista. seuraavaa: ”Ja väkeä oli 5. Leivolankylältä paluu tapahtui menolatua pitkin Hirvenniemen eteläistä laitaa urheilukentälle. Heikkilän talon seutuvilta latu palasi vaaran itäistä laitaa Haapalanlahden Kukkolan seutuvilta kohti Sotkamoa. Kainuun Sanomissa. Tämä karhu on – niin vakuutettiin kirjeenvaihtajallemme eilen Sotkamossa – karannut. 010 665 9013 ma-pe klo 9-16 TilAusAsiAT asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoiTusAsiAT ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi ToimiTukselliseT AsiAT p. Matka oli kuitenkin hieman lyhyempi ja paluuladulle käännyttiin Pitkän lammin itäpään kohdalta ja näin raskas nousu Pöllyvaaralle vältettiin. Suunnitelmissa on järjestää esimerkiksi kuvien tunnistamistilaisuuksia. Mutta vaikka kaikki onnistuikin oikein hyvin, huollon, muonituksen, ystävällisyyden, vieraanvaraisuuden y.m y.m. Lehti kertoi vielä ylimääräisiä autovuoroja järjestetyn sunnuntaina Kajaanista ja että sunnuntai on Sotkamossa yleinen liputuspäivä. Kokoelmista vajaa puolet on peräisin yksityishenkilöiltä tai suvuilta. Jos sitten lienee oikea karhu ollutkaan, vaikka siitä juhlallisesti aikoinaan lehdissä kerrottiin ja mainittiin lisäksi kierroksen maksaneen 6 – 700 markkaa.” Mutta ei mennyt montaakaan kuukautta kun ”itäinen karhu” myös heräsi. Seuraavaa oli kirjoitettu jo 4.3. suhteen, niin huomatkaa nyt rauhassa ja nostakaa jalat oikein reilusti polsterin päälle lepäämään juoksusta ja leipomisesta! Kiitoksia Kainuun Piiri ja Sotkamon paikallisosasto!” Mutta ei kisaa, ettei jotain ”jobinpostia”. Tätä työtä on nyt tehty pari kuukautta. Valokuvilla on arvoa silloin, kun niihin liittyy tietoja paikasta, henkilöistä ja siitä, mihin tilanteeseen valokuva liittyy. Kotiseutuarkiston aineistoon pääsee tässä vaiheessa tutustumaan esittämällä kirjallisen pyynnön esimerkiksi sähköpostilla kunnan arkistosihteerille. 7.3.1939 Kajaani-lehti kertoi ampumahiihdosta seuraavaa. Ensimmäinen ampumapaikka oli pikataipaleen jälkeen, joka latukartan mukaan sijoittui Pöllyvaaran maastoon. Käsiohjelmaan mukaan lauantaina vuorossa olivat ampumahiihto, sk-poikien yhdistetyn kilpailun hiihto ja klo 20.00 iltamat Sotkamon sktalolla. Pekka LassiLa maan.” Muut paitsi Englannin ja Ranskan sotilasasiamiehet saapuivat, ja paikalle saapuneiden kunniaksi lähtöpaikkaa koristivat Suomen lippujen ohella Latvian, Puolan, Norjan, Ruotsin ja Saksan liput. Yhdessä lehtileikkeessä on kuva hyppäävästä miehestä taustallaan tuomaritorni alamäen vasemmalla puolen. ”Kuten aina suurten kisojen pitopaikoilta, saimme eilen Sotkamostakin erään ”jobinpostin”. Tiistaina 5. Sunnuntaina 5.3.1939 oli käsiohjelman mukaan vuorossa sk-poikien yhdistetyn kilpailun mäenlasku, 20 kilometrin hiihto, lottien hiihto ja klo 18.00 palkintojen jako sk-talo Rientolassa. Toinen ampumapaikka sijaitsi Sopalan lammilla. arkistosihteeri Anna Grip. Päivän ohjelmassa oleva 20 km:n latu suuntautui kohti Vuokattia. ”Kolme ylimääräistä junaa tuo huomenna kilpailijat Sotkamoon”, otsikoi Kajaani-lehti 2.3.1939. keskiviikkona 13.3. Pikataival oli 5,300 m, sekä lopuksi sauvatonta taivalta 550 m.” Ajan tavan mukaan ampumamatkoja ei ilmoitettu ennakolta kilpailijoille, mutta Sotkamossa matkat ilmoitettiin ensimmäisen kerran kilpailijoille ennakolta. Tästä huomioitiin 25 prosenttia ajasta. Oikeassa laidassa alamäessä on 25m:n ja 30m:n mittataulut, joten kovin pieni mäki ei ole kyseessä. – Meillä on tulossa kunnan nettisivuille luettelo kotiseutuarkiston kokoelmista sekä verkkolomake tutkimuspyynnön tekemiseen, Anna Grip kertoo. Päivän hiihdoista niin nuoret kuin lotatkin hiihtivät samaa latua ampumahiihtäjien kanssa. Suuret joukot majoitettu makuuvaunuihin.” Lehdet tiesivät kertoa myös, että suojeluskunnan urheiluosaston päällikkö kapteeni Lauri Pihkala olisi katkaissut jo parin suksia ennen kuin kisat olivat päässeet alkuunkaan. 4.3.1939 Kainuun Sanomat: ”Sotkamo eli jo eilen suurkisojen merkeissä. Paikallisten yhdistysten liput noudattelivat Tampereella perustetun Vapaussodan Rintamamiesliiton lippua lisättynä paikallisin tunnuksin ja värisävyjen vaihdellessa. Hanketta vetää vs. 28.2.1939 Lotta-Svärd –lehti kertoo kisoista mm. Erikoisuutena päivän kisoissa oli välillä oleva sauvaton taival. Mäki, jossa poikien yhdistetyn kilpailu hypättiin, ei käy ilmi ainakaan vielä eteeni tulleissa tiedoissa. Sotkamossa tuhansia, mutta muonituspuoli oli leikin asia Sotkamon lotilla ja niillä oli sellaisia uunia, jotka olivat rautapeltisiä kuoria vain, mutta kun metrisen halon löi sisään niin kiehui kahvi kuin hellalevyn päällä. Kotiseutuarkiston tehtävänä on tallentaa, saada säilymään ja saattaa käytettäväksi paikallista yksityisluontoista arkistoainesta ja henkistä perinnettä. Luetteloiduissa kokoelmissa on paljon tunnistamattomia valokuvia ja kokonaisia kokoelmia odottaa luettelointia. Latu kulki Hirvenniemen eteläistä reunaa Leivolankylän kautta nykyisen Urheiluopiston maastoon ja nousi sieltä radan yli Vuokatin vaaran pohjoista laitaa vaaran korkeimmalle kohdalle. Lauantaina hiihdettävien kilpailujen ladut kulkivat Hiukan kankaiden kautta kohti itää aina Pöllyvaaran maastoon saakka. Luetteloituja kokoelmia Sotkamon kotiseutuarkistossa on tällä hetkellä yhteensä 52. Ammunta tapahtui nykyisen Sopalan talon rantasaunan rannasta kaakkoon päin lammen yli 165 metrin matkalta käsittäen 10 laukausta pääkuvioon. ”Ampumahiihtoradan pituus oli 15,5 km, josta verryttelytaival 9,700 m. Valokuvien digitoinnissa apuna toimii Jouni Piirainen. Kotiseutuarkisto on kiinnostunut kaikesta sellaisesta materiaalista, joka koskettaa sotkamolaista elämää kuten valokuvista, yhdistysten pöytäkirjoista ja muistioista tai opintopiirien ja kyläyhdistysten julkaisuista. Kotiseutuarkistoa voidaan käyttää apuna muun muassa opetuksessa sekä sukuja muussa tutkimuksessa. Kotiseutuarkisto siirtyy kunnan arkiston yhteyteen Anna Grip ja Sotkamon Rintamamiesyhdistyksen lippu vuodelta 1938. Ampumamatka ensimmäisellä ampumapaikalla oli 235 m käsittäen 10 laukausta rintakuvioon. pvä maalisk. Kansalaisopistossa Sotkamon paikallishistorian luentosarjaa pitävä Jouni Piirainen työstää parhaillaan talvisodan syttymisen 80-vuotismerkkivuoden materiaalia. Myös muitakin korkea-arvoisia kutsuvieraita oli saapunut kisoja seuraamaan. Kirjaston tiloissa säilytettyä kotiseutuarkistoa on alettu siirtää kunnan arkiston yhteyteen. Kaikki kilpailijat ja kutsuvieraat saapuneet kisakylään. 30.11.1939 alkoi talvisota, jonka alkamisesta tulee kuluvana vuotena kuluneeksi tasan 80-vuotta. Tämä hieman erikoinen hiihto-osuus oli käytössä ainakin miesten ampumahiihtolenkin yhteydessä. Tuolloin huippuhyppääjät hyppäsivät Rankan mäestä 55 metriin, joka oli sille rakentamisen yhteydessä asetettu tavoite. Se tosin ei koske kilpailijoita, enempää kuin järjestelypuoltakaan, jotka molemmat ovat kunnossa, mutta liittyy kuitenkin kiinteästi näihin kisoihin. maaliskuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 13 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Sotkamon kotiseutuarkisto sai alkunsa kesäkuussa 1986, kun nuorisoseuraja museomies Heikki Turusen omaiset luovuttivat kunnalle Turusen arkistoaineistoa tämän syntymän 100-vuotispäivän muistoksi. Mäkikadulla 21.2.2019 Jouni Piirainen Lähteet: Sotkamon kunnan arkisto, J.A Tervon lehtileikkeet Sotkamon kunta, kotiseutuarkisto, Heikki Turunen (latukartta) . Lehtitietojen mukaan kisoihin olivat saapuneet itseoikeutettuina myös suojeluskuntain päällikkö kenraaliluutnantti Malmberg, LottaSvärd järjestön puheenjohtaja Fanny Luukkonen, Kainuun suojeluskuntapiirin piiripäällikkö everstiluutnantti Ilomäki ja Lotta-Svärd Kainuun piirin piirijohtokunnan puheenjohtaja Fanny Luukkonen. Lisäksi on kokoelmia muun muassa nuoriso-, maamiesja muilta seuroilta, poliittisilta järjestöiltä sekä kaupan ja teollisuudenalalta
Toimiiko Terrafame siihen saakka voimassa olevan ympäristölupansa mukaisesti. Jos korjaat veroilmoitusta, määräpäivä on 2.4.2019.” Selkeä ja tiivis ohjeistus, jonka ymmärtää kertalukemalla, jos on sattumoisin lukiessaan merkinnyt kyseisen vuoden Helsingin yliopiston almanakkaan kaikki nuo eri vaihtoehtoihin sisältyvät päivämäärät ja siinä samalla kirjannut eri funktioiden parametrit huolellisesti oikein kohdilleen. Lausuntojen ja muistutusten jättöaika Terrafamen ympäristöja vesitalouslupahakemukseen päättyi 1.3.2019. Todettakoon tässä selvennykseksi, että pellonvuokrauksesta saamani tulot jaetaan maatalouden verotuksessa osin pääomatuloksi osin henkilökohtaiseksi tuloksi, joten sinne henkilökohtaiseen verotukseenhan niitä tietoja soljuu osaltani ainakin maatalouden osalta. Päivän näet esitäytetystä veroilmoituksestasi ja OmaVerosta. Sotkamossa helmikuisen tuiskupäivän jälkeisenä iltana Kari Halonen P.S. Verottaja kertoo nettisivuillaan ja muissa lähettämissään tiedotteissaan: ”Jos harjoitat pelkkää metsätaloutta, saat esitäytetyn veroilmoituksen henkilökohtaisista tuloistasi maalis-huhtikuussa 2019. tai 21.5.2019. Metsäja maatalouden veroilmoitus tulee edelliseltä verovuodelta antaa 2.4.2019 mennessä. Rapautuminen voi jatkua vuosikymmeniä, ja jopa vuosisatoja eteenpäin. Tosin tuo Kajaanin verotoimiston asiakaspalvelu on auki vain maanantaista keskiviikkoon. Verolait kirjoitetaan uusiksi joka ikinen vuosi, jotta isänmaan budjetti saadaan pidettyä edes jollakin tavalla kuosissa. Jonkin ajan päästä AVI tekee päätöksen kaivoksen ympäristöluvasta. Jos korjaat veroilmoitusta, määräpäivä on joko 7.5., 14.5. Saarnan alkajaisiksi hän kertoi menneestä vuosikymmenen kestäneestä elämänvaiheestaan Nurmeksessa ja edellisestä saarnastaan tässä kirkossa, josta oli kulunut jo nelisenkymmentä vuotta. Tilaisuudessa mukana olleena kuulijana muistui mieleen nuoruusvuosieni aikainen juttu. Mika Flöjt Oulun vaalipiirin kansanedustajaehdokas, Vihreät Oulujärven vapaa-ajan asukas Terrafamen lupahakemus ei täytä lainsäädännön vaatimuksia Mielipide. Kuusikymmentäluvun puolivälissä tuli metsästyskortin saamisen ehdoksi metsästäjätutkinnon hyväksytty suoritus. Epäilen verottajan loukkaavan perustuslaillisia oikeuksiani Mielipide. Vaikka koko kaivoksen toimintaan hakee lupaa. Saarnan päätteeksi kuulijat havahtuivat siihen, että nytkö esitys jo loppui. Ympäristölainsäädännön vastaisten puutteiden vuoksi uuden ympäristöluvan lainvoimaiseksi tuleminen todennäköisesti kestää vuosikausia. Sen joutuessa kosketukseen ilman ja veden kanssa mustaliuske rapautuu ja muodostaa hapanta valumaa. Nyt verottajalla on siirrytty uusiin tietojärjestelmiin ja tuo uusi järjestelmä ei tunnista tai kykene siirtämään tuota valtuutusta uusiin järjestelmiin. Terrafamekin tietänee lupahakemuksensa olevan huteralla pohjalla, joka ei uppopumppua kestäisi, jonka vuoksi samalla haki lupaa toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta. Terrafamen lupahakemus on täydennystenkin jälkeen niin puutteellinen, että luvan myöntämisedelletykset eivät täyty. Itse harjoitan metsätalouden lisäksi myös maataloutta pellonvuokrausta. Siihen lupaan ei sisälly lupaa uraanin rikastukselle malminrikastuskasoissa, joten myöskään lupaja valvontamääräyksiä ei ole olemassa. Yksinkertaisinta olisi ollut verottajan kannalta kertoa minulle, että sinun tapauksessasi vähimmällä työllä ja entisillä ”mielensäpahoittajan murheilla” pääset, kun annat kaikki harjoittamaasi maaja metsätalouteen kuuluvat veroilmoituksesi arvonlisäveroilmoituksineen ja maksat osallesi kuuluvat arvonlisäverosi kuten ennenkin – eli helmikuun viimeiseen päivään mennessä. Eduskuntavaalit ovat tulossa, onhan sieltä tulossa todennäköisesti monia muitakin vaaleja ennen Olkiluodon ja Hanhikiven ydinvoimaloiden käynnistymistä. Pintarakenteiden on oltava kunnolliset, ettei ilma ja vesi pääse mustaliuskeen sekaan. Terrafame hakemus on tuollainen. Tämän seikan ratkaisee tietenkin ensin lupaviranomainen PSAVI ja sen jälkeen hallinto-oikeudet, kuten aikaisemminkin. Aulis Korhonen Yrjö Sorvari puhui taitavasti Herättäjän kirkkopyhässä Mustaliuske rapautuu joutuessaan kosketukseen ilman ja veden kanssa ja muodostaa hapanta valumaa. Juha NEuVONEN. Ei muuta kuin äiti kyytiin ja hiilidioksidipäästöistä välittämättä Kajaaniin verotoimistoon yhdessä tekemään uutta valtuutusta. 14 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Ennen vanhaan ”jäsenmaksunsa isänmaalle” vakaasti maksava ja tottelevainen kansalainen täytteli ja palautteli maaja metsätalouden sekä arvonlisäveroilmoituksensa sekä maksoi arvonlisäveronsa helmikuun loppuun mennessä. Syinä ovat varmaan muutkin asiat ja perusteet, joista en välttämättä ole selvillä. Sen verran tiedän, että tuota arvonlisäveroilmoitusta ei voi käytännössä (teoriassa tietysti voi) tehdä, ellei ole tehnyt sitä ennen itse asiassa maaja metsätalouden veroilmoitusta valmiiksi. Metsätalouden harjoittamista minulla on jonkin verran maatalouden harjoittaminen rajoittuu pienimuotoiseen pellonvuokraukseen. Nyt Terrafame kuitenkin väittää sellaisen luvan hallinto-oikeuden myöntämänä omaavansa, jonka vuoksi ei hae siihen toimintaan ”uudestaan” lupaa. Silti nykyihmisten moninaisia elintapoja pohtiessaan hän saapui kuulijan huomaamatta lähes aina raamatullisten totuuksien sisälle. Terrafame ei ole tehnyt YVA-asetuksen velvoittamia ympäristövaikutusten arviointia uraanin rikastuksesta, käsittelystä ja sijoittamisesta/varastoimisesta malminrikastustoimintansa yhteydessä, eikä edes hae ympäristölupaa kyseiselle toiminnalle, vaikka tunnustaa uraanitasekaavioissaan sitä toimintaa kaiken aikaa tekevänsä. Pohjarakenteiden on pidätettävä happamat (ja/tai raskasmetallipitoiset) valumat, etteivät ne päädy luontoon. Terrafamen ympäristölupahakemus on nyt vireillä. Samalla on huolehdittava siitä, etteivät lähialueen asukkaat joudu kärsimään kohtuuttomasti kuten nyt on käynyt. Puheissaan Sorvari käytti vähän suoria Raamatun lauseita. Ympäristövaikutuksia ei ole arvioitu kokonaisuutenaan, suunnitelmia mustaliuskeen pitkäaikaisvaikutuksien estämisistä ei ole, pohjavesiä pilaantuu malminrikastuskasojen alla, toiminnan hallittu sulkemissuunnitelma aiotaan tehdä joskus myöhemmin, suunnitelma puuttuu lähijärvien kunnostamisesta sekä aiheutuneiden haittojen korvaamisista. Siksi ympäristöluvassa on arvioitava mustaliuskeen rapautumisen vaikutukset ja luparajat asetettava siten, ettei ympäristö pilaannu. Jos harjoitat myös maataloutta tai elinkeinotoimintaa, saat esitäytetyn veroilmoituksen henkilökohtaisista tuloistasi maaliskuussa 2019. Joudun varmasti vaalien alla tilanteeseen, jossa ainakin muutama eduskuntavaaliehdokas pysäyttää minut turuilla ja toreilla ja kysyy mistä yhteiskunnallista tai muista asioista haluaisin keskustella hänen kanssaan. Tuntui messevältä tilaisuuden päätyttyä saada tutkintotodistus ja kädenpuristus onnitteluineen näiltä herroilta. Yhteiskuntamme ja sen käytännöt muuttuvat muun muassa norminpurkutalkoiden seurauksena ja tietoteknisten järjestelmien huiman kehityksen myötä. On siinä ollut Petteri OrPolla ja hänen edeltäjillään työsarkaa. Rapautuminen voi jatkua vuosikymmeniä, ja jopa vuosisatoja eteenpäin. Pohjois-Suomen AVI on nyt kerännyt eri tahojen sekä yksityisten ihmisten mielipiteitä kaivoksen koko toiminnan ympäristöluvasta. Erityisesti pitää kiinnittää huomiota sekundäärija sivukivikasojen pohjaja pintarakenteisiin. maaliskuuta 2019 Mielipide. Siellä maaja metsätalouden puolella sattumoisin on sisällä arvonlisäverollista toimintaa – melkeinpä suurin osa. Viitaten edellä kuvattuihin lupahakemuksessa oleviin luvan myöntämisen esteisiin, on aloitusluvankin myöntäminen mahdotonta. Hallinto-oikeus ei ole myöntänyt lupaa uraanin rikastukselle malminrikastuskasoissa, koska Talvivaara ei sellaista edes hakenut. Hän tempaa paikallaolijat mukaan kertomiinsa tarinoihin ilman, että kuulijat välttämättä huomaavat sitä. Hallinto-oikeuden mukaan ”ympäristöluvanvaraisen toiminnan harjoittajan tulee järjestää toimintansa siten, että se perustuu lainvoimaiseen tai täytäntöönpanokelpoiseen lupaan, mikä ei ole kaikilta osin toteutunut Talvivaaran toiminnassa.” Eikä toteudu nytkään Terrafamen toiminnassakaan. Lisäksi luvassa on tietysti asetettava tiukat lupaehdot jätevesipäästöille, ettei vastaanottava vesistö (käytännössä Nuasjärvi) pilaannu. Sorvari on taitava puhuja. Tätä varten täytyy tietysti tehdä arvonlisäveroilmoitus myös maaja metsätaloudesta. Nyt pitää maksaa edelleen arvonlisäverot maaja metsätaloudesta helmikuun loppuun mennessä. Eikä näytä ollenkaan siltä, että tuo verottajan ”kyntömiehen” saran pää olisi edes horisontin takana näkyvissä. Kokeen järjesti Rientolassa silloinen Sotkamon riistanhoitoyhdistys ja tilaisuudessa tutkinnon vastaanottajina toimivat Heikki Ronkainen ja Jaakko Sorvari. Minulla on ollut verottajalle kirjallisesti (lue: paperilla) toimitettuna ja verottajan hyväksymä voimassa oleva valtakirja vanhan äitini veroasioiden hoitamiseen vuosikausia. Sattumalta osa näistä muisteluiden sisältämistä henkilöistä oli messutilaisuuden kuulijakunnassa mukana. Kaivoksen metallit sijaitsevat mustaliuskeessa, joka on hyvin rikkipitoista kiviainesta. Silja Keränen Diplomi-insinööri Eduskuntavaaliehdokas (vihr.) Kajaani Terrafamen ympäristöluvassa huomio mustaliuskeen rapautumiseen Mielipide. Messussa saarnasi sotkamolainen Yrjö Sorvari aiheenaan ”Jumalan sanan kylvö”. Luvanmyöntämisen esteitä muodostuu, mikäli lupahakemuksesta puuttuu erikseen ympäristölainsäädännössä velvoitettujen seikkojen selvitykset ja/tai mikäli hakemus ei koske Yhtiön toimintaa kokonaisuudessaan. Kun tämänkin olisi tiennyt alkuviikolla, niin olisin hoitanut asian silloin. Nyt täytyy tämän asian takia tulla etelästä uudelleen paikanpäälle. Piti opiskella aihetta käsittelevä opas ja läpäistä metsästykseen liittyvistä aiheista koottu kysymyssarja. Sunnuntaina (24.2.) Nuremeksen evankelisluterilaisessa kirkossa vietettiin Herättäjän kirkkopyhää. Minusta olennaista on huomioida kaivoksen pitkäaikaisvaikutukset ympäristöön. No eipä ole vaikea keksiä sanottavaansa kansaa edustamaan haluaville. PSAVIn on annettava pikaisesti lupamääräykset Terrafamen toiminnan järjestämiseksi lainvoimaisen lupansa mukaiseksi, ja annettava tarvittavat lupamääräykset toiminnan hallittuun supistamiseen tai sulkemiseen. Nykyään arvonlisäveroilmoitus pitää metsätalouden osalta edelliseltä verovuodelta antaa helmikuun loppuun mennessä. Jos annan maaja metsätalouden veroilmoituksen vasta 2.4.2019 tai kuitenkin niin myöhään, ettei niiden sisältämät verotukselliset tiedot ole ehtineet verottajan toimesta sisällytettäväksi henkilökohtaiseen verotukseeni ja verottajan minulle maaliskuun aikana lähettämään esitäytettyyn veroilmoitukseen, niin joudun automaattisesti korjaamaan henkilökohtaisista tuloistani saamaani esitäytettyä veroilmoitusta samaisena armon päivänä 2.4.2019. Hän mukaili useaan otteeseen silloisen Nurmeksen kirkkoherrana toimineen Leevi Merikallion viljelemiä lauseita, sekä sen aikaisten Nurmeksen seurakunnassa päätöksiin vaikuttaneiden henkilöiden hengellisiä toimia
klo 17 Sapsoperän lähetyspiiri Sapsoperän kylätalossa. Menu: makaronilaatikko, salaatti, leipä, juoma, jälkkärinä kiisseli. Su 17.3. klo 12–14 YV-liikekeräys, KSupermarket Vuokatti. Ke 13.3. To 7.3. Lähetystyö: Ti 5.3. Tangomarkkinoiden esikarsintakiertue Naapurinvaaralla Tangomaratonille kutsutaan yhteensä kaikkiaan 32 naisja 32 mieskilpailijaa. klo 9–9.45 Kirkonrotan kirkkomuskari perheille kirkon yläsalissa Vuokatinranta: Ke 6.3. 010 665 9013. Rakkaamme Bertta Augusta pätsi o.s. Yhteisvastuuilta, mukana Ulla Kuusisto. Kirpputori lauantaisin klo 9–12 srktalossa. Mika Pouke, avustaa Hannu ja Marketta Tuomala. Tangokuningatarja kuningaskanditaatteja ovat valitsemassa tangokuninkaalliset Arto Nuotio ja Maria Tyyster. Kahvit klo 18.30 alkaen. Yleinen seurakuntatyö: Ti 5.3. klo 11 Jumalanpalvelus. Pe 15.3. Ma 11.3. Leinonen s. Keuruulta jatkoon yleisöäänillä meni nokialainen Pasi Kivimäki ja Saarijärvellä järjestetetystä esikarsinnasta Petteri Mällinen Jyväskylästä. klo 19 ”Paimenen jalanjäljissä” -konsertti, Hannu ja Marketta Tuomala. sotkamo.helluntaiseurakunta.fi Kajaanin ortodoksinen seurakunta SOTKAMON KIRKKO: su 10.3. Luennoitsijana Mika Pouke. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot ma ja ke klo 9–10 p. maaliskuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 15 seurakunnat tuomas kettusen musiikkikiertue PE 8.3. Tiistaina 5. Lämmin kiitos kaikille Katri Sirviön muistoa kunnioittaneille. Ti 12.3. klo 12–14 YV-liikekeräys, K-Supermarket Vuokatti. klo 10–14 YV-liikekeräys, KSupermarket Sotkamo. 040 572 6102, viljami.mikkola@gmail.com Illalliskorttien lunastus 17.3. helmikuuta alkaneen ja Ruskoon 21.4. Kiitokset myös kaikille Sinikkaa hoitaneille. Rahikka, o.s. klo 19 Matka halki Raamatun -luento, aiheena ”Daavid – Ennakkokuva Jeesuksesta”. Ti 12.3. KAJAANI Keskustan vaalitupa Kauppakatu 34 Livemusiikkia klo 18:00-20:00 VAPAAEHTOINEN PÄÄSYMAKSU JÄRJESTÄJÄ: NÄLKÄMAAN NÄKEMYS RY Tapahtumissa esiintymässä tangokuningas Pekka Mikkola Rakkaamme Sinikka Kyllikki Kemppainen ent. klo 13 Hartaus, Iltakoti II. 13.6.1931 Sotkamossa k. Ke 6.3. Myynnissä yhteisvastuuarpoja. klo 18 Sana ja rukous. Omaiset Tervetuloa Kuhmon kirjastolle su 17.3. Avoin kutsu synttäreille! Ohjelmassa Topin performanssiesitys, juhlapuhe ja synttärimalja Onnitteluiden vastaanotto Juhlaillalliset Topin loihtima kalaja salaattipuffet Ystävien ohjelmaa ja sana on vapaa Iltakahvit kampanisun kanssa Illalliskortti 12,50 euroa, varaukset Topilta 14.3. klo 13 alkaen kirjastolla Lahjojen ja kukkien sijasta synttäri muistamiset Topin lahjatilille FI33 5177 0020 1202 06 Sydämellisesti tervetuloa! Kastetut: Oona Aino Amanda Kähkönen, Annukka Varpu Piira, Aava Lea Jokelainen, Milja Elsa Marjatta Korhonen Kuolleet: Sinikka Kyllikki Kemppainen 77 v., Bertta Augusta Pätsi 87 v., Lilja Annikki Tuikka 88 v., Matti Hermanni Tolonen 71 v. Luennoitsijana Santeri Marjokorpi. Ma 11.3. klo 13 Kirkonkylän lähetyspiiri srk-talossa. klo 11 Virsipiiri Törmänkodissa. sukulaiset ystävät ja tuttavat Nyt enkelten kanssa käyt käsityksin, ei jätetty meitäkään tänne yksin. Su 10.3. Olen siirtynyt rauhaan lempeään, silti tiedän lähellenne jään. Monitoimitilassa pomppulinna. klo 11–13 Koko perheen ulkoilutapahtuma yhteisvastuun hyväksi srk-talossa. Aloituspaikkakunnalla Pieksämäellä yleisö äänesti Tangomaratonille suoraan Kati Huttusen Kiuruvedeltä. Molemmat myös esiintyvät illan aikana. Kahvit klo 18.30 alkaen. Ossi Hyvönen. Pentti Karjalainen, Eero Juntunen. Lämmin kiitos osanotosta. päättyvällä kiertueella Naapurinvaara on järjestyksessä viides paikkakunta. To 7.3. 6.2.2019 Rakkaudella muistaen puoliso lapset perh. klo 14 juhlimaan Topin kanssa kolminkertaista juhlavuotta 2019, Rosa Liksomia 30 vuotta, Taihteen tiellä 50 vuotta ja Elämän polulla 70 vuotta. Su 10.3 klo 10 Konfirmaatiomessu (Hiihtolomaja päivärippikoulu) Sotkamon kirkossa. Naapurinvaaralla esikarsinta järjestetään lauantaina 9.3. Tervetuloa. Ti 12.3. Myynnissä yv-arpoja ja pika-arpoja 1 € sekä ongintaa 1 €. mennessä puh. Seurakuntasalissa: Ruokailu: aikuinen 5 €, lapsi 4-12 v. klo 10–14 YV-liikekeräys, KSupermarket Sotkamo. Taloustoimisto suljettu. veljet perh. klo 11.30 Aikuisten kerho srktalossa. Arto Nuotio ja Maria Tyyster esiintyvät Sunset-orkesterin säestämänä. Hartauspolku lähtee keittiön kulmalta ja johtaa porukat pulkkamäkeen ja moottorikelkka-ajelulle 1 €. toukokuuta. 9.11.1941 k. Kiittäen ja kaivaten Hannele, Rod ja Liia Reino sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. klo 18.30 Viikkomessu Vuokatin kirkossa, saarna ja lit. klo 17.30 Kinkerit Laakajärvellä Urpo Partasella, Kiveläntie 5b. 3 €, alle 4 v maksutta. Kirpputorin tuotto käytetään Äiti Teresa -peittolankojen ostoon. klo 15 Vuokatin lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. Pe 8.3. Ke 13.3. klo 13 Diakoniapiiri srk-talossa. Tangomaratonille kutsuttujen lista julkaistaan 6. Lämmin kiitos osanotosta. klo 18.30 Viikkomessu Vuokatin kirkossa, saarnaa Santeri Marjokorpi. Lapsityö: Ma 11.3. Vieraana Jaana Raesalmi, joka kertoo matkastaan Etiopiassa. La 23.3. klo 18 Sanan ja Sävelen ilta, mukana Pentti Hiltunen ja Jari Niva. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Esikarsintakiertueelta tanssi-iltojen yleisöäänillä päässeiden laulajien lisäksi laulukilpailun tuomaristo kutsuu kaikkien kilpailuun toimitettujen videoklippien perusteella kilpailijoita jatkoon. Ti klo 8 ja To klo 11 rukoushetket. Rinne s. Pieksämäeltä 16. klo 18 Siioninvirsiseurat Sorvarilla, Urheilukatu 13. Esikarsintakiertueen etappina ensi viikonloppuna on Naapurinvaaran lisäksi Oulu. 4.2.2019 Sotkamossa Sain elää kesän kauniin viimeisen ja nukkua pois talveen valkoiseen. klo 12–13.30 Vauvakerho srk-talossa. Musiikkityö: Ke 6.3. Ti 12.3. Oulussa tulevia kuninkaallisia etsitään perjantaina. klo 10 liturgia Naapurinvaaran Huvikeskus on yksi vuoden 2019 tangomarkkinoiden esikarsintakiertueen etapeista. Ulkona leikkikentällä nuotiolla makkara, kahvi/mehu 1 €, lettu, kahvi/ mehu 2 €. Su 10.3. Pe 8.3. klo 19 Matka halki Raamatun -luento, aiheena ”Kuningas Salomo – temppelin rakentaja”. SOTKAMO Asema 13 Keskuskatu 13 Kettu-orkesteri klo 18:00-20:00 LA 9.3. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 5.3. Illan kattaukseen kuuluu myös tangoprinssi Antti Ahopelto ja Etiketti-orkesteri. Jäi muistoksi lämpösi suloinen, silmäsi loiste, hymysi aurinkoinen. 08 6172 3527 kirkkoherranviraston diakoniatoimistossa, Salmelantie 1. www.sotkamolehti.fi Tilaa niin tiedät! P. Kahvit klo 17.30 alkaen. Myynnissä yhteisvastuuarpoja. Vanhan Testamentin historian ja arkeologian kurssi, luennoitsijana Eero Junkkaala. Otamme vastaan puhtaita ja ehjiä, käytettyjä vaatteita kirpputorin auki ollessa
en näy. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. Huotari p. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. huoneistoremontit . 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium Hautauspalvelut Asianajotoimistot Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. KOKEILE NIIN USKOT. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettisivut • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 044 774 0400 pitopalvelu@sotkamo.net Parturit ja kampaamot www.sotkamolehti.fi frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo Suojärventie 2, Vuokatti P. 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. 0400 681 435 J. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. 0500 281 355 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Pitopalvelut Huonekalujen entisöintiä sotkamon pitopalvelu ateriapalvelu, pitopalvelu, suolaiset ja makeat leivonnaiset Mervi ja Mika Seppänen p. www.porho.. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. asennukset . kosteantilanremontit . uudisrakentaminen p. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. eiden myyn. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. sähkösuunnittelu . ölasien vaihdot ja muut huollot. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. 0400 686 353 KAINUUN -PALVELU O Y Marko 040 963 9140 Jonne 044 239 4727 ASIANAJOTOIMISTO HAAVIKKO & SALO Oy AA Jorma Haavikko 040 508 1419 AA Kari Salo 040 066 6760 AA Antti Hyvönen 050 911 9319 Palvelemme ajanvarauksella Sotkamossa toimisto puh. Ota yhteyttä! Mööpeliaitta • Entisöintiä • Verhoilua • Korjausta • Kankaat • Keinonahat Akkoniementie 29, p. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. ymien myyn. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. 010 665 7281 mira@kaistadesign.. Mira | Puh. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. . Kaisa Laajakaista -lii. oitu lämpöpumppuasentaja P. Hammaslääkärit Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Sähköistykset ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. 0500 190 688 P. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi P. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Työsuoritukset Työsuoritukset Mainospalveluja Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa Parturi-kampaamo HELENA P. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 0500 281 355 ...meiltä myös . 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. (alv 24 %). ma-pe 8.00-16.30 HINAUSPALVELU MANNELIN puh. maaliskuuta 2019 16 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. (016) 725 5000 e-mail: etunimi.sukunimi@rovalex.fi www.rovalex.fi. Miina | Puh. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. 08 6660 014 Kauneushoitolat Ark. 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M
Koko perheen elokuva. klo 10.30, 8.3. Risto ja Nelli kohtaavat lomaillessaan Pöntiset ja pian ollaankin osallistumassa voimailukisaan. klo 16.30. paras miespääosa) voittaja. Tuntematon mestari, 8.3. klo 11.30. Ensi-ilta. Näin koulutat lohikäärmeesi 3 (K7), 6.3. Bohemian Rhapsody, 6.3. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. klo 23. 0400 388 754 Tuottajantie 2, Tiilitörmä • www.sotkamonlasi.fi MITTOJEN MUKAAN • pöytälasit • kark. klo 17, 7.3. Karaoke, Timo Mikkola, Turinatupa, Akkoniementie 9, 5.3. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. klo 12.30, 6.3. klo 17.15, 9.3. Kauhu. Lars von Trierin ohjaama psykologinen kauhutarina. Kirjaesittely Hyvän Miele Kulmassa, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, 6.3. klo 13.15. klo 10– 11.30. klo 10, 6.3. klo 15.30. Alita: Battle Angel (K12), 5.3. klo 10, 10.3. Kauhukomedian jatko-osa. NäyTTElyT SOTKAMO K-market Sotkamo, Kainuuntie 18. klo 20.30, 11.3. Järjestäjä: Sotkamon Luonto ry. klo 11–12. klo 14. Kylmä kosto (Cold Pursuit) (K16), 7.3. klo 20.45, 10.3. lasit • suihkuseinät • tuulilasit • peilit • ym. Yksi kirjan kirjoittajista kuhmolainen hammaslääkäri ja terapeutti saapuu esittelemään kirjaa. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. klo 22.15, 9.3. Soita 010 322 1315 vaarojen vesi oy Soita 010 322 1313 lvi-Palvelu korhonen oy LVI-huolto, urakointi ja päivystys (ilta ja vkl) TapahTumaT SOTKAMO Hartaus Himmelissä, Himmeli, Pilkkitie 2, 7.3. KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 0600 398 100 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. klo 15, 11.3. klo 12. Kaikille avoin yleisötilaisuus, luonnonvarakeskuksen tutkija Antti Paasivaara esitelmöi metsäpeuran nykytilanteesta Kainuussa. klo 23.15, 8.3. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. The Favourite (K16), 5.3. klo 15. Viimeiset esitykset!. Ensi-ilta!. klo 10. Jumalanpalvelus, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 10.3. Viimeinen esitys!. Hänen Helsingin Bulevardilla sijaitseva taidekauppansa on nähnyt parhaat päivänsä. klo 22.45. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. klo 12–13.30. klo 12– 13.30. Klaus Härön ohjaamassa draamassa Olavi Launio (Heikki Nousiainen) suunnittelee eläkkeelle jäämistä. Juice (K7), 5.3. Menoinfo Sotkamo-lehti on Facebookissa! Jos sinua kiinnostaa lehden tekemisen taustat, kainuulaiset ilmiöt sekä ihmiset uutisten takana, liity mukaan. klo 13.45, 10.3. klo 18. klo 11, 8.3. Animaatio. Hän ei anna kenenkään seistä tiellään. 1.1.-31.12. Risto Räppääjä ja pullistelija, 5.3. K-Supermarketin yläkerrassa, Vapaa pääsy. klo 10–11. 044 286 3965 Kajaani, gsm 0500 583 626 . The Wife (K12), 5.3. Kuningatar Annen (Oscar-palkittu Olivia Colman) uusi palvelijatar Abigail (Emma Stone) huomaa tilaisuutensa palata aristokraattisille juurilleen. klo 14.45, 8.3. Sotkamossa ja Kajaanissa viime talvena kuvattu kotimainen draama. Rikostrilleri, jonka keskiössä on Nicole Kidmanin uskomaton roolisuoritus kostoa janoavana, menneisyyden demonien riivaamana etsivänä. maaliskuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 17 Taksipalvelut Työsuoritukset Kaivinkonetyöt, hiekat, murskeet T:mi Suutari Tuomo puh. klo 16.15, 10.3. klo 18.30. Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. klo 13.15, 9.3. klo 11.30. Inhimillisyyden vallankumous Iloa ja toivoa terveydenhuoltoon. Laskiaistapahtuma, Turinatupa, Akkoniementie 9, 5.3. asennettuna Kaikki lasista Vuodesta 1979 Epäiletkö putkiesi kuntoa. Green Book (K12), 7.3. Sofi Oksasen romaaniin perustuva kotimainen draama. Viimeiset esitykset!. klo 18.45. klo 13.15. klo 12–14. 040 152 6791 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi p. klo 11. klo 19.15, 6.3. klo 15, 10.3. klo 12.45. maalaukset NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Tilaa tutut taksit, kaikkialla Kainuussa. Aiheena henkilökohtainen budjetti Kainuun Soten palveluissa, asiantuntijoina Pirjo Kyyrönen ja Tarja Pääkkönen. Juonto Ossi Hyvönen. Pääosissa Mikko Nousiainen ja Niila Nousiainen. Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon saanut Mahershala Alin ja Viggo Mortensenin tähdittämä lämminhenkinen draama. klo 20.45. klo 18.45, 10.3. Juonto Eero Juntunen, puhe Pentti Karjalainen. Syöpäkerho, Turinatupa, Akkoniementie 9, 8.3. klo 9–12. Kotimainen draama. Tiistaina 5. Palikkalan sankarit joutuvat taistelemaan kaupunkinsa pelastamiseksi koko perheen animaation jatko-osassa. Queen-yhtyeen keulahahmon Freddie Mercuryn elämäntarinan kertova kolmen Oscar-palkinnon (mm. klo 17. Viimeiset esitykset!. Tarjoamme Facebookin kautta sinulle mahdollisuuden osallistua lehden tekemiseen. Liam Neesonin tähdittämä toimintatrilleri. www.kajaaninjateauto. klo 22.45. Elokuvasarjan päätösosassa Hikotus ja Hampaaton saavat selville todelliset kohtalonsa. The Prodigy (K16), 6.3. Kirjaimet sekaisin. Viimeinen esitys!. klo 15.45, 8.3. / Sanapelejä / Laulua oman väen kesken, Turinatupa, Akkoniementie 9, 6.3. klo 17.30, 6.3. klo 13.30. Puhuttu suomeksi. Räyhä-Ralf valloittaa internetin (K7), 7.3. The House that Jack Built (K18), 9.3. Videopelipahis Ralf ja hänen kapinallinen ystävänsä Nelli Karamelli joutuvat panemaan kaiken peliin matkatessaan verkossa etsimässä varaosaa Nellin Sokerihuuma-videopeliin. Pieniä suuria valheita (K7), 9.3. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Laulaja, lauluntekijä, runoilija, sanoittaja, kansantaiteilija – suomenkielisen rock-lyriikan isähahmo. Käsityökahvila, omat käsityöt voi ottaa mukaan, keskustelua, kahvittelua, Turinatupa, Akkoniementie 9, 8.3. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi kaivojen tyhjennykset viemäreiden avaukset jäteastioiden tyhjennystilaukset Puh. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti OLISIKO TÄSSÄ SINUN PAIKKASI. Baby Jane (K12), 8.3. Destroyer (K16), 7.3. Viimeiset esitykset!. klo 16.30. Aurora (K12), 7.3. klo 11.30, 9.3. Ortodoksinen liturgia, Ortodoksinen kirkko, Rauhantie 13, 10.3. Toiminnantäyteinen sci/fiseikkailu. klo 10. Metsäpeuran nykytilanne Kainuussa, Sotkamon kunnanviraston valtuustosali, 7.3. klo 11, 9.3. kolarityöt . Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli. Sotkamon OmaisOiva kahvila, Himmeli, Pilkkitie 2, 11.3. LEGO-elokuva 2 (K7), 5.3. klo 21.15. klo 15, 11.3. ma-pe klo 10-16, la klo 10-15. ElokuvaT SOTKAMO Ailo pienen poron suuri seikkailu (K7), 5.3. Koko perheen luontoseikkailu kertoo villin Ailo-poron selviytymistarinan ensimmäisellä vuoden kestoisella vaelluksellaan. www.kajaaninjateauto. Pääosassa Riku Nieminen. Aurora tapaa nakkikioskilla Darianin, joka pyytää Auroraa pelastamaan henkensä. Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 5.3. Ikäihmisten neuvontapiste, Turinatupa, Akkoniementie 9, 7.3. Glenn Closen (Golden Globe-palkinto, paras naispääosa) tähdittämässä draamassa pitkään odotettu kirjallisuuden Nobel-palkinto tuottaa pariskunnan suhteeseen jännitteitä. Happy Death Day 2U (K16), 5.3. Toiveuusinta!. klo 14. klo 18–19.30. Tykkää ja tutustu!
Lauantaina peli jatkui Raahessa TeKin kotihallissa. Vuokatissa YJK. – Tänään oli ensimmäinen erä ihan hirveä meiltä. Reijo Heiskasen valmentama ja omistama neljätoistavuotias ori starttasi suomenhevosten kovimmassa tasoituksessa yhdeltä takamatkalta. Viimeisellä takasuoralla alkoi pyörä pyörimään ja loppusuoralla Pontriot rutisti ohitse Harjujen Roomeosta ja Helkan Tertusta. Jos hevonen on kunnossa ja terve, niin sitten mennään. Siis terävämpi, ravi on oriilla käynyt aikaisempiin vuosiin verrattuna paremmin eikä laukkoja ole tullut. – Viime kesänä astutettiin yksi tamma. Niko Jokela ohjasti nopeasti lähteneen oriin toiseen ulkopariin Kärjessä ravasi lähdön suosikki Fiiling. Kuusivuotiaille suomenhevosille tarkoitetussa lähdössä ykköspalkinto on 10 000 euroa. Jos kiinnostusta ilmenee, niin ori on käytettävissä. Perjantaina maaleja totisesti totisesti tehtiin. Sillä pitää ajaa, niinkuin Keijo nyt taas ajoi. Viehko Venla juoksi johtavan rinnalla toisen takasuoran loppuun saakka. Jatkopaikka varmistui viime viikonvaihteessa suoraan kahdella voitolla, kun SoKi voitti Teräs Kiekon sekä perjantaina Vuokatissa että lauantaina Raahessa. SoKi otti voiton kovan taistelun jälkeen TeKistä lukemin 4–6 (2–2, 0–1, 1–3). – Katsotaan sitten keväämmällä. Pikkukahveli ei pystynyt haastamaan voittajaa ravaten varmasti toiseksi. Reijo Heiskanen oli tyytyväinen oriinsa esitykseen. Keijo Hakalan ohjastama ruuna starttasi Oulussa torstaina suomenhevosten tasoituksessa peräti 60 metrin takamatkalta. Hilin Ihmeen laukattua Pikkukahveli hyökkäsi johtavan rinnalle. Pari päivää ennen viime perjantain kotiottelua valmentaja Kari Kinnunen sanoi valmistavan harjoituksen alkaessa, että SoKin kaikki kentät pystyvät tekemään maaleja. Voittajahaastattelussa Soronen kertoi tänä talvena Vixuksella ajetun ennen Oulun starttia yhden kerran kovempaa. – Timo hoiti homman hienosti, Kinnunen kiitteli. Voitto oli kauden toinen. SoKin välierävastustaja on perjantaina 8.3. Maalivahti Teemu Korhonen rikkoi polvensa toisessa erässä ja maalille asettui Timo Tikkanen. Mitään syytä en osaa sanoa siihen. Pikkukahvelia ei vielä nähdä avoimissa lähdöissä. Ainakin toistaiseksi. Oulun starttia Soronen kuvaili toiseksi hiitiksi. SoKin Olli-Veikko Leinonen sai ensimmäisen erän puolessa välissä 20 minuutin pelirangaistuksen, eli sotkamolaiset pelasivat käytännössä yhden erän verran alivoimaa. Jatkopaikka varmistui viime viikonvaihteessa suoraan kahdella voitolla. 18 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Ei liikuttu. kotihallissa on vastassa YJK. – Pikkukahveli oli selvästi parempi kuin kahdessa ensimmäisessä startissaan. Pikkukahvelilla kilpaillaan lähitulevaisuudessa Reijo Heiskasen kertoman mukaan matalalla profiililla. Janne Sirviö puolestaan avasi SoKin maalitilin heti ensimmäisen erän toisella minuutilla ja päätti sen toisella ja samalla joukkueen 16 maalilla kolmannen erän lopulla. maaliskuuta Teivossa Mauri Tuurnan Muistoajossa. Nelivuotiskaudella ennätykselliset yli 140 000 euroa tienannut ori ravasi viisivuotiskaudellaan viime vuonna 53 000 euron ansiot. Talli Tosivixuissa on osakkaita muun muassa Sotkamosta. maaliskuuta 2019 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamolaisori Pikkukahveli esiintyi pirteästi Kaustisella sunnuntaina. – Vaihtoaskeleet ovat jääneet nyt pois. Peli päättyi reippain lukemin 16–2 (8–0, 5–1, 3–1). Torniossa näyttäisi olevan 17. Ari Komulainen kertoi seuraavan kerran Pontriotin kilpailevan Joensuussa Toto75-lähdössä 9. maaliskuuta. Yhteensä voittosumma on nyt lähes 195 000 euroa. Pikkukahvelin kevään ohjelmaan kuuluu myös siitostoiminta. Viimeisen puolikkaan Veli-Erkki Paavolan ohjastama Fiiling ravasi 23,5-vauhdilla. Kymmenenvuotias sotkamolaisruuna Pontriot ei loistanut nuoruusvuosinaan. Voittoajaksi kellotettiin 30,9. Pikkukahveli pirteänä Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamolais-Lumijokelaisen talli Tosivixujen omistama ori Vixus aloitti kuusivuotiskauden voitolla. Perjantaina 8.3. Voitto oli Vixuksen uran 12:sta. Pekka LassiLa Huippulahjakkuus Vixus aloitti kilpailukautensa viime torstaina.. Maalishuhtikuun vaihteessa joko Kuopiossa tai Ylivieskassa. Lauantain ottelussa voitto ei tullut enää helposti. SoKi eteni välieriin Teräs Kiekko joutui perjantaina todella ahtaalle Vuokatin hallissa, kun SoKi vei peliä selkein lukemin 16-2. Ottelua Raahessa seurasi 106 maksanutta katsojaa. Siinä missä perjantaina Vuokatin hallissa käytiin vuoron perään saattelemassa kiekko TeKin maaliin, saatiin lauantaina Raahessa tehdä tosissaan töitä voiton eteen. Muita kahden maalin miehiä olivat Vili Kauppinen ja Lasse Kettunen. Takamatkalta startannut Pikkukahveli ravasi 26,1. Kimpanvetäjänä toimii sotkamolainen Tuomo Korhonen. Tamma ei vain tullut kantavaksi. Kuninkuusraveihin osallistuminen ei Katja Melkon valmentaman oriin osalta ole pakkomielle. Voittoajaksi riitti 31,7. Vixus ja Pontriot ravasivat voitot Oulussa Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Sotkamon Kiekko pelaa jääkiekon II divisioonan pohjoisen lohkon välierissä ensi viikonvaihteessa. TeKi vei selkeästi ensimmäistä erää. – Viimeisimmissään starteissaan ruuna on kulkenut ravia. Toiseen erään SoKi sai huuhdottua perjantain maalijuhlan muistot harteiltaan, ja lopulta pelistä otettiin voitto taistelemalla. Janne Soronen ajoi paalulta lähteneen Vixuksen piikkipaikalle. Alivoima toimi kuitenkin hyvin. Startteja oriilla on vasta 18. maaliskuuta sopiva lähtö. Tulevan kauden tavoitteista kysyttäessä Soronen kertoi oriin kilpailevan seuraavan kerran 16. Paalulta startannut Fiiling pysäytti kellot aikaan 26,5. – Mukaan mennään, jos päästään, Janne Soronen kommentoi rodun pääkilpailuun osallistumista. Luultiin, että se kävelemällä voitetaan, päävalmentaja Kari Kinnunen kertoi pelin kulusta. Nyt sotkamolaisen Ari Komulaisen omistama ja valmentama ruuna on saanut juonen päästä kiinni. Hitaana lähtijänä Pontriot antoi lisää tasoitusta kilpakumppaneilleen alussa. Huomiota onkin kiinnittänyt Pikkukahvelin varmistuneet otteet ja ravivarmuus. SoKin maalijuhlaa seurasi Vuokatin hallissa 119 maksanutta katsojaa. Torstaina Oulussa voittosummaan lisättiin tuhat euroa aikatasoituksena ajetun lähdön voitosta. Viimeisillä sadoilla metreillä Janne Soronen varmisteli voittoa muistuttamalla ajokkiaan muutaman kerran siitä, että nyt ollaan ravikilpailuissa eikä hiitillä. Pikkukahvelin ohjastamisesta Heiskanen on sopinut Niko Jokelan kanssa. SoKin maaleja eniten teki Kim Talman, jonka ensimmäisen erän kolmen maalin saldo kasvoi kolmannen erän alussa neljään maaliin
Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Tiistaina 5. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ Vuoden 2019 alussa jo saapuneet avustushakemukset otetaan huomioon. Aino-elokuvan esitys tiistaina 12.3.2019 klo 16.00 Kino-Visiossa, Salmelantie 6. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. sähköpostit ........ Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita HERKKUKASSI 20 € sis. Haku koskee kaikkea saman vuoden aikana olevaa hakijan toimintaa. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Paikalle toivotaan sotkamolaisia kulttuurin tekijöitä, toimijoita ja kulttuuriasioista kiinnostuneita! Tervetuloa! www.sotkamolehti.fi. Käsitellään sääntöjen 12§ määräämät asiat ja maanmyynti -asia. Lisätietoja sivistysjohtaja Merja Ojalammi, p. Tervetuloa! Hoitokunta Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi SOTKAMON KULTTUURITOIMIJOIDEN TAPAAMINEN to 14.3.2019 kello 18.00 Sotkamon kunnan virastotalon valtuustosalissa. Hakemus voi olla vapaamuotoinen tai lomake löytyy sivulta: www.sotkamo.fi -> Vapaa-aika ja liikunta -> Kulttuuritoimi. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä 29.3.-12.4.2019 Sotkamon kunnanviraston keskustoimistossa. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Sotkamon Sydänkerho. Kahvitarjoilu ennen tapaamista kello 17.30 alkaen. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) aId ostI KaINuuLaINeN MYYDÄÄN MAKKARAKASSI 10 € KEITTOLOUNAS KONTINJOELLA KLO 11 16 sis. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. tulevia kulttuuritapahtumia, kansalaisopiston tarjontaa ja kurssitoiveita sekä vapaata keskustelua kulttuurista. Hakemukset tulee toimittaa viimeistään su 31.3.2019 mennessä Sotkamon kunnan kulttuuritoimeen, Markkinatie 1 88600 Sotkamo tai sähköpostilla kulttuuri@sotkamo.fi. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. 044 750 2125. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. L I H A A U T O VILJAPOSSUA SUORAAN TILALTA • Etuselkä, kylki 5,50/kg • Lapa 5,90/kg • Jauheliha 6,90/kg • Soppaluut 3,80/kg MYYNTIAUTO SOTKAMON TORI pe 8.3. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. klo 12 – 14 JOKA TOINeN PeRJANTAI LAAKAMÄeN KOTILIHA Kari 050 441 4656 Nuaskylän osakaskunnan osakasten KOKOUS ma 25.3.2019 klo 18.30 Opistontie 4, Urheiluopisto Teeri-kabinetti. Liput jäsenille 5 €, ei-jäsenille 8 €. maaliskuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 19 sarjakuvat SUPERMUKULA B. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 9.00 15.00 MAALAISHYYTELÖ SAVUKASSLER SAVULUUT KOKOUKSET 1,80 e /rivi + alv 24% P. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. kulttuuritapahtumaan, -tilaisuuteen, -esitykseen, taidenäyttelyyn ja taiteelliseen työskentelyyn tms. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. 4025 kpl Kustantaja: ............................ +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. klo 10.00 – 10.30 7 E /kg , 12 E /2 kg, 15 E /3 kg Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Tapaamisessa käymme läpi mm. Avustusta voivat hakea yhdistykset, seurat, yksittäiset kulttuurintuottajat ja toimijat. Sotkamo 5.3.2019 Sivistystoimen lautakunta Romu Green Steel Oy p. Sotkamo LT 2018 ................................. alv 24 %). etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Kulttuurija museotoimen avustuKset haettavana Sivistystoimen lautakunta päätti kokouksessa 26.2.2019 § 24, että kulttuurija museotoimen yleisavustukset ovat haettavana kaksi kertaa vuodessa, ensimmäinen hakuaika maaliskuun loppuun mennessä ja toinen hakuaika elokuun loppuun mennessä. VIRTANEN AJAN SÄVEL Tuoretta Puruveden Muikkua Sotkamon torilla to 7.3. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....132 € 6 kk maksuvälillä .......72 € 4 kk maksuvälillä .......48 € Vuosikerta .................198 € (hinnat sis. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA AVOINNA MA-LA KLO 09-17 puh. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Avustusta voidaan myöntää mm
En na kk oli pp uja (lu pa RA /2 01 8/1 14 4) myy hä än ra jo tet ust i tie tyn aja n. K il ro yn m a tk a la h ja k o rt ti U u te en S ee la n ti in 3 e 3 . Mo lem pie n kil pa ilu jen pa lk in to jen ja ko su nn un ta in a klo 15 .3 0. M a k it a n a k k u k a ir a 3 9 9 e P il k k ik is a p a lk in n o t su 5 .5 . P il k k ik is a p a lk in n o t la 4 .5 . C a n A m O u tl a n d e r st d 4 5 T 3 + M a ja v a P e rä k ä rr y 9 7 e 4 . A b u G a rc ia A m b a ss a d eu r 5 5 C D L R u m Ed it io n 9 9 e 1 1 . T yö k a lu va u n u ty ök a lu ill a 1 9 e 8 . Ip a d p ro 1 .5 w if i+ ce ll 9 9 e 1 5 . M A K IT A a m m a tt ila is en a lo it u sp a k et ti D LX 6 3 8 M 1 2 5 e 4 . Y a m a h a S n o sc o o t e s 2 m o o tt o ri k e lk k a 5 2 1 e 2 . Y a m a h a sr x 1 2 m oo tt or ik el k k a 3 6 7 e 2 . tiistaista Lauantaihin Sotkamo, Kainuuntie 25 Avoinna ma-pe 9.30-18, la 9.30-15 www.moda.. Is o te lk k a ri Ph ili p s 6 5 PU S8 5 3 2 6 9 9 e 1 7 . M a k it a a k k u k on es a rj a k a h d el la k on ee lla D LX 2 1 2 7 M J 5 6 e 1 5 N in te n d o Sw it ch 3 4 e 1 6 . C a n A m R e n e g a d e X X C T 3 B a b s 6 5 + M a ja v a P e rä k ä rr y 1 4 9 e 2 . 20 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. M a cb oo k A ir 1 6 2 9 e 1 . K ilr oy n m a tk a la h ja k or tt i G a la p a g os sa a ri lle 3 e 3 . M a k it a a k k u k et ju sa h a 8 8 2 e 1 2 . Is o te lk k a ri Ph ili p s 6 5 PU S8 5 3 2 6 9 9 e 1 7 . HT-Erän pilikki pörinäT Tarjolla kahvea ja pullaa 49 € 79 € Jääkaira akkuporakoneeseen (nopeimmille) Ahkio Pilkkihaalarit 29 € 49 € alk. A g g re g a a tt i Y a m a h a EF 1 IS 1 9 e 8 . M o o tt o ri p y ö rä Y a m a h a T ra ce r 1 1 6 6 6 e 3 . Pl a ys ta ti on 4 Pr o 3 9 9 e 1 6 . Kainuuntie 32 88600 SOTKAMO ma-pe 9-17, la 9-14 Henri 044 348 0271 Teemu 044 288 5597 info@ht-era.fi www.ht-era.fi Torstaina 7.3. iP h on e xs 1 1 7 9 e 6 . Lo h es ta ja n to rp a n lo h es tu sp a k et ti 1 2 e 5 . M a k it a a k k u k et ju sa h a 8 8 2 e 1 1 . -5 .5 .2 19 PI LK KI TA PA HT UM A KI LP IS JA RV I Li p ut en na kh oo n! R ov an ie m i, R as ka sO sa , R ok i K ot ip el it R ov an ie m i, V al ok u lm a K em ijä rv i, K -R au ta K em ijä rv i So da n ky lä , H iu sh u on e V iv a K ar es u va n to , N es te /R aj ab aa ri H et ta , Er äm aa ko ta O y K ilp is jä rv i, Sp or tb u ti kk , R et ke ily ke sk u s M u on io , K .A K ol st rö m K it ti lä , Le vi , Le vi -M ar ke t T or n io ,T at u n T ar vi ke K em i,I -t u ot e/ R ea lis oi n ti ar al ia Lip ut la 20 € su 20 €. I I ovh-hinnasta 20 % Kaikki lasten tuotteet 5.-9.3. Lähetä sähköpostia toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kerro mielipiteesi!. Su n Fo x LE D lis ä -/ ty öv a lo p a k et ti 5 9 e 1 4 . C it ys k oo tt er i N 1 -1 W 6 V 2 A H 1 1 9 e 6 . O so te p ä iv it y k se t v a in 2 k a la a .o so it te et @ g m a il .c o m VA IN 2 KA LA A 4. Retki reppujakkarat Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta. Su n Fo x LE D lis ä va lo p a k et ti 5 4 e 1 3 . K ilr oy n m a tk a la h ja k or tt i A fr ik a n sa fa ri 2 e A rv o n ta p a lk in n o t su n n u n ta in a p il k k ik is a li p u n lu n a st a n e id e n k e sk e n 1 . M a k it a a k k u k on es a rj a k a h d el la k on ee lla D LX 2 1 2 7 M J 5 6 e 1 4 . H a rr in iv a n tä yd en p a lv el u n el ä m ys lo m a 8 5 8 e 1 3 . T yö k a lu va u n u ty ök a lu ill a 1 9 e 7 . k lo 1 3 -1 5 1 . L y n x 5 9 Y E T I 6 a ce + M a ja v a p e rä k ä rr y 1 4 2 e 3 . maaliskuuta 2019 K ilp is jä rv en m at ka ilu yh di st ys ry w w w .v ai n2 ka la a. M a k it a n a k k u k a ir a 3 9 9 e + S O M E Ip a d p ro 1 .5 6 4 g b w if i+ ce ll a rv o th a a n V ei sp u u k is sa ty k ä h n ei st ä . . M a k it a a m m a tt ila is en a lo it u sp a k et ti D LX 6 3 8 M 1 2 5 e 5 . A g g re g a a tt i Y a m a h a EF 1 IS 1 9 e 9 . K ilr oy n m a tk a la h ja k or tt i jo k ir is te ily A m a zo n ill a 2 2 e A rv o n ta p a lk in n o t la u a n ta in a p il k k ik is a li p u n lu n a st a n e id e n k e sk e n 1 . k lo 1 6 -1 8 1 . L y n x X te rr a in 3 7 6 R E -t e c + M a ja v a P e rä k ä rr y 1 6 1 5 e 2 . H a rr in iv a n tä yd en p a lv el u n el ä m ys lo m a 8 5 8 e 1 2 . Pa lk in to ku va t su un ta a an ta via . A b u G a rc ia A m b a ss a d eu r 5 5 C D L R u m Ed it io n 9 9 e 1 . iP h on e xs 1 1 7 9 e 7 . Po la r Li g h ts T ou rs O y: n el ä m ys p a k et ti 2 h en k ilö lle 1 6 e 9 . So le po ka m ik hä än