>>8 • Meiltä kaikki rakennusten sähkösuunnitelmat ja -asennukset. Kokonaisuus on harmoninen ja etenee loogisesti. >>4 Markkinoilla kylän yhteishenki vahvistui Typäskääpä oli sieninäyttelyn erikoisuus. Neljä vaihtoehtoa konsernilainalle Sotkamo-lehti selvitti, mistä Sotkamon kunnan omistamassa kiinteistöyhtiö Sotkanpesässä ja keskustelussa olevassa konsernilainassa on kyse. Alkulan markkinoiden sieninäyttelyn erikoisuus oli typäskääpä, josta kontiomäkeläinen Sienestä oy -yritys maksaa kahdeksan euroa kilolta. • Aurinkopaneelien myynti ja asennus. SYYSKUUTA 2023 Arvio: Taitavien tanssijoiden tanssiliikkeet ja musiikki sopivat yhteen. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 NRO 70 TIISTAI 5. >> 12 Harvinainen esitys HIEKKAA-tanssiteos esitetään Hiukassa vielä kaksi kertaa. 040-7374734, jukka@vaoy.fi | www.vaoy.fi HANNA TURUNEN. Oulusta muuttaneen Janus Siltalan lempiaine on tällä hetkellä englanti. • Vahvalla ammattitaidolla Sotkamossa ja Kajaanissa Tarjoukset ja tilaukset Jukka Lampela p. >>10 Akatemiakiekon kausi alkoi voitolla Lukio-opiskelun ja jääkiekon yhdistäminen on pojista sujunut hyvin. >>14 Parisuhde Lomilla paineet purkautuvat, kun haetaan tapaa olla yhdessä ilman arkea
”Sotkamo on osoittanut olevansa omilla vahvoilla juurillaan seisova kulttuuripitäjä.” Kulttuuria ja urheilua tarvitaan Kolumni Niko Kemppainen niko.kemppainen@hillagroup.fi Kirjoittaja on Sotkamo-lehden toimittaja. Oman pesäpallojoukkueen menestys nostattaa kotiseutuylpeyttä, ja huolenpito yleisurheilukentän tulevaisuudesta on koskettanut monia ihmisiä. T oimittajat pääsevät työssään tutustumaan yleisötilaisuuksiin. Se täytyy ainakin todeta, että teoksen saama rahoitus meni tällä kertaa aivan oikeaan osoitteeseen, jotta tapahtuma voitiin järjestää maksuttomana suurelle yleisölle. Aikaisemmin urheiluseurat ovat minulle olleet lähinnä nimiä paikallislehtien tulosja ilmoitusosastoilla, mutta kun on päässyt seuraamaan lasten ja nuorten iloa tuolla kentällä, on se korostanut harrastuksen merkitystä entisestään. Vaihdamme toisten kanssa kuulumisia, joka on ihmisen perustarve. Viikonlopun aikana yhteisöllisyyttä oli havaittavissa tanssiteoksen aikana Hiukassa, Vuokatti–Ruka Urheiluakatemian U18-jääkiekkojoukkueen peleissä, Superpesisottelussa ja Alkulan markkinoilla. Kyllä: 19 vastausta En: 19 vastausta Yhteensä 38 vastausta. Sen kahden vuoden ajan, mitä olen täällä nyt ollut, on Sotkamo osoittanut olevansa omilla vahvoilla juurillaan seisova kulttuuripitäjä. Monissa suomalaisissa kunnissa yleisötapahtumien järjestäminen on vähentynyt, koska osallistujia on vähemmän kuin esimerkiksi vuosikymmen sitten. Yhteisöllisyyttä tarvitaan, jotta me ihmiset kohtaamme toisiamme. Luultavasti monella on matkan varrella mieli muuttunut, että kulttuuri olisi pelkkää iltapukujen kimaltelua ja samppanjalasien kilistelyä. Kunnan ja yhteiskunnan antama panos niin liikuntaan, kulttuuriin kuin muuhunkin harrastustoimintaan on elintärkeää jo kansanterveydellisestä näkökulmasta. Vaikka en koskaan mitään urheilumiehiä ole ollutkaan, on tässä sivusta seuratessa tullut nähtyä, miten tärkeää sekin on sotkamolaisille vauvasta vaariin. Suosittelen lämpimästi, että käytte sen vielä katsomassa, jos ei viikonloppuna tullut koppeuvuttua. Totuus on, että ihminen tarvitsee muita ihmisiä onnistumiseen ja jaksamiseen. syyskuuta 2023 Viikon 35 kysymys: Käytätkö mielestäsi liikaa älypuhelinta. Yhteisöllisyydelle on tarvetta, sillä iso osa suomalaisista asuu yksin. Myös etätöiden tekeminen on lisännyt muista erillään olemista. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi 6 Päätoimittaja: Hanna Turunen 050 325 0352 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi K ävimme viime perjantaina katsomassa Hiekkaa-tanssispektaakkelin Hiukassa. 12.05 % 50 50. Elämme melko yksilökeskeisessä maailmassa ja osa kokee, että vain itse tekemällä voi pärjätä. Monilla yhdistyksillä aika valuu perustoiminnan pyörittämiseen, jolloin isoa markkinameininkiä ei välttämättä jakseta enää touhuta. Ihminen useinmiten haluaa asua yhteisössä, jossa kokoonnutaan yhteen ja nautitaan toisten seurasta. Yhteisöllisyydelle on Sotkamossa tarvetta Pääkirjoitus 5.9.2023 Sotkamo-lehti, perustettu 22.2.1962 Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina 11 +6 14 14 12 12 13 11 11 18 12 21 +8 +5 12 13 12 14 14 15 15 15 17 17 8 8 9 10 5 8 6 10 Helsinki Ti 19 Joensuu 16 Jyväskylä 13 Kajaani 12 Kemi 14 Lahti 21 Oulu 14 Pori 14 Rovaniemi 14 Tampere 16 Turku 19 Vaasa 13 Ke 18 15 15 13 14 16 14 16 13 16 17 16 To 18 16 18 16 15 18 17 19 17 19 18 18 Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO 12 13 12 11 13 14 13 14 16 16 16 16 4 7 3 Ennuste laadittu 4.9. Viikon 36 kysymys: Sienestätkö. Sen kummemmin syvempään analyysiin sukeltamatta täytyy todeta, että näytös oli yksi päräyttävimmistä kulttuurikokemuksista pitkään aikaan. Yhteisöllisyys on myös vetovoimatekijä. Tunteiden tunteminen on tärkeä osa yhteisöllisyyttä, joskus naurattaa, itkettää tai jännittää. Monipuolinen kulttuuritarjonta, yhteislauluilloista näyttelyihin ja konsertteihin on hengenravintoa parhaillaan, varsinkin kun tuonne voi mennä vaikka kumisaappaat jalassa kuuntelemaan ja ihmettelemään. Viime vuosina Sotkamossa on enemmän kuin kiitettävästi panostettu kulttuurielämään. Hiekkaa-teos toimii mainiona esimerkkinä matalan kynnyksen kulttuuritapahtumasta, johon kaikki ovat tervetulleita. Yhteisöllisyys ei ole itsestäänselvyys. Sotkamolaiset toimijat ja yhteisöt ovat näidenkin asioiden vaalimisesta hatunnostonsa ansainneet. Ja minä kun aiemmin kuvittelin, että räpyläkylän kulttuurielämä perustuu pelkästään pesäpalloon ja sen johdannaisiin! Ei sillä, että pesäpallon, muun urheilun ja kulttuurin välille pitäisi vetää rajalinjoja
Kaikki muut linssitasot (erinomainen, hyvä, vakio, perus) ja aurinkolasilinssit voimakkuuksilla -30 %/linssipari. Kirjoita napakasti. Sari Hietakangas 8.9. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Lisäpari -50 % tarjous koskee kehyksiä, linssejä ja aurinkolaseja voimakkuuksilla. TUOMO EROLA Ortopedian ja neurokirurgian erikoislääkäri Sotkamo 13.9. % * KMT 2022 mukaan Hilla Groupin medioista saa tietoa paikallisista asioista ja tapahtumista 86–99 % lukijoista. Taiat on järjestetty kuukausien mukaan, jolloin on helpompaa löytää sopiva taika tiettyyn ajankohtaan. Taikojen taustoja on avattu viihdyttävästi kevyellä otteella. ” Taiat on järjestetty kuukausien mukaan, jolloin on helpompaa löytää sopiva taika tiettyyn ajankohtaan.” SOTKAMON KIRJASTO Sotkamon kunnankirjaston vinkeissä mukana muun muassa trillerimäinen romaani, jossa Riina palaa vuosien jälkeen kotiseudulleen. Palvelemme myös Kajaanissa, Kuhmossa ja Suomussalmella MIIA MATTILA Yleislääkäri Sotkamo 14.-16.9. JA KAIKKI LISÄPARIT PUOLEEN HINTAAN Instrumentarium Sotkamo Kainuuntie 24, p. Metsän äiti on kertomus suvun painolastista, sovituksesta ja uhrista, joka on aina annettava. Tässä kunnankirjaston antamat ehdotukset teoksista, joiden kautta on helppo lähestyä aihetta. Havaste, Paula: Taika päivässä : 365 + 1 suomalaista taikaa (2015) Romaaneistaan tunnettu Paula Havaste on koonnut tähän teokseen erilaisia taikoja kansantieteellisistä arkistoista ja kirjalähteistä. Outi Helkama 7.9. Se on kulkenut perimätietona arkeen liittyvissä rituaaleissa. Hukkanen, Sanna: Metsänpeitto (2018) Tämä sarjakuva-albumi on sarjakuvataiteilija Sanna Hukkasen ja kulttuurintutkija Inkeri Aulan yhteistyön tulos, joka kertoo metsästä ja puista sekä niihin liittyvästä kansanperinteestä, historiasta ja nykypäivästä. 0203 32909 Sotkamo-lehti Vuodenaikoihin ja juhlapäiviin on liittynyt erilaisia rituaaleja, joita löytyy omasta kansanperinteestä runsaasti. Sarjakuvat ovat helposti lähestyttäviä ja sisällöltään tiiviitä kokonaisuuksia, jotka houkuttelevat tutustumaan aiheeseen lisää. Kirjoituksia ei palauteta. Kirjavinkit: syksy on kansanperinteessä käännekohta Sotkamon kirjaston syyskuun kirjavinkit käsittelevät erilaisia rituaaleja ja taikoja kansanperinteessä. Toinen linssi € koskee Yksilöllinen-, Yksilöllinen PLUSja Yksilöllinen PRO -tason linssejä. Kansanusko ei ole vain kokoelma outoja uskomuksia ja rituaaleja, vaan kokonainen toimiva maailmanselitys ja tapa hahmottaa olemassaoloa. Juuso Joukas 11.9. TOINEN LINSSI 0€ Me näemme, mitä silmäsi kertovat Tarjous on henkilökohtainen ja koskee alkaen 69 euron kehyksiä ostaessasi silmälasit voimakkuuksilla eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin, sopimustai pakettihintoihin. ALEKSI FOMIN Yleislääkäri Sotkamo 5.-8.9. OUTI PELKONEN Radiologian erikoislääkäri Ultraäänitutkimukset lähetteellä tai ilman Sotkamo 11.9. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Uutisvinkit: Sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi SOTKAMO, Torikatu 1 AJANVARAUS 010 312010* • pihlajalinna.fi Lääkäripalvelut lähelläsi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Lisäpariin voi linssittää myös oman kehyksen, tällöin peritään hiontamaksu 50 €/linssi. MIIKA KURKI Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Sotkamo 15.9. FYSIOTERAPIA Anu Könttä 5.9., 8.9., 12.9. Rauhallisen maalaiskylän menneisyydessä on tapahtunut rikos, josta ei puhuta. Pulkkinen, Risto: Suomalainen kansanusko: samaaneista saunatonttuihin (2014) Tässä tietokirjassa perehdytään kattavasti suomalaiseen kansanuskoon ja sen kiehtovaan maailmaan. Tarjous on voimassa toistaiseksi ja koskee vain uusia tilauksia. hillagroup.fi/mainostajalle. Ykköspari on aina bruttohinnaltaan kalliimpi pari. Kun kylässä alkaa tapahtua kaikkea kummallista, Riina päättää tutkia kotikylän menneisyyttä. SAA TIEDON PAIKALLISISTA TAPAHTUMISTA LEHDESTÄMME LÄHES * 100. MARJO PANTTI Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sotkamo 5.9., 12.9. Tiistaina 5. Leinonen, Anne: Metsän äiti (2017) Trillerimäinen romaani, jossa Riina palaa vuosien jälkeen kotiseudulleen. syyskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo
Kenraaliluutnantti vakuuttaa, ettei sen toimintaan ole tulossa muutoksia. Kyllä meidän on tietenkin luettava ympäristöä sillä tavalla, että meidän pitää varautua ylläpitämään Suomen rajaturvallisuutta kaikissa olosuhteissa. – Yhtälönä on, että jos tästä halutaan saada omat rahat takaisin ja hoidettua velvoitteet takaisin niin kunnalle, kuin yhtiöja rahoitusvastikkeet sekä hallintokulut, silloin yksiön vuokran pitäisi olla jopa yli tuhat euroa, Kela sanoo. KATJA MABROUK Niko Kemppainen Sotkamon kunnanvaltuusto jätti viime viikon tiistain kokouksessaan Kiinteistö Oy Sotkanpesälle myönnettävän konsernilainatarjouksen pöydälle. Taustalla oli myös kunnanvaltuutettu ja kiinteistöalan yrittäjä Antti Kelan (kesk.) muille valtuutetuille lähettämä sähköposti. Suomen ja Venäjän välinen rajayhteistyö sujuu hänen mukaansa normaaliin tapaan. – Siitä ei ole mitään merkkejä. Kela sanoo Sotkamo-lehdelle, että Sotkanpesän suurin ongelma on ollut asioitten valmistelussa. Jos korot pysyvät nykytasolla, aiheuttaa se tilanteen, jossa asunnosta saatavan vuokran pitäisi olla todella korkea, jotta kassavirta pysyisi positiivisena. Hänen mukaansa laskelmien logiikka on oikea. – Rajavartiolaitos on monella alueella itärajalla ainoa ja usein ensimmäinen paikalle tuleva turvallisuusviranomainen. Kajaanissa lauantaina vierailleen Kostamovaaran mukaan merkittävin muutos, joka kansainvälisen tilanteen jännittymisestä on rajalle aiheutunut, tapahtui jo vuosi sitten. Kostamovaara toimi juhlapuhujana 14. – Mihinkään ei tullut vastausta silloin, Kela sanoo. Valtuutetuille lähettämässään sähköpostissa Kela laati myös laskelmia Aatoksenrannan kerrostaloyksiöstä, josta kunta on kiinnostunut. Divisioonan perinneyhdistyksen nuorisoja perinnepäivien pääjuhlassa, joka pidettiin lauantaipäivällä Kainuun prikaatin sotilaskodilla. Aatoksenrannan kerrostalosta on varattu 14 asuntoa. Juuret juontavat noin vuoden taakse, jolloin hän ja muut henkilöt olivat kyselleet kunnalta faktoja ja taustoja kunnan uuden kiinteistöyhtiön perustamisesta. Asunnot ovat yksiöitä sekä kaksioita. Laskelmiin liittyy kuitenkin paljon tulevaisuuteen liittyviä epävarmuustekijöitä, kuten koron kehittyminen ja se, miten asuntojen arvon odotetaan kehittyvän kymmenen vuoden sisällä. Kunnanjohtaja Mika Kilpeläisen mukaan aktiivinen, kuntavetoinen yritystoiminta on Sotkamossa ollut vähäistä, mutta suuremmissa kaupungeissa kuntayhtiöillä on pidemmät perinteet. – Oletetuilla skenaarioilla kiinteistöyhtiö tuskin pystyy maksamaan lainaa kymmenen vuoden päästä, mutta lieneekö se tarkoituskaan, kun kyseessä tytäryhtiö. Kela kertoo pyytäneensä aineistoa kunnanhallituksen syyskuussa 2022 tekemästä päätöksestä kerrostaloasuntojen varaamisesta Vuokatinhovintieltä. syyskuuta 2023 Katja Mabrouk Tilanne itärajalla on vakaa ja rauhallinen, vakuuttaa Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara. Päätöksestä keskusteltiin ryhmäpuheenjohtajien palaverissa ennen kokousta. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Kela sanoo laatineensa jo tuolloin samankaltaisen kysymyspatterin kuin valtuutetuille lähettämässään viestissä. Sotkamo-lehden pyynnöstä lehteä kustantavan Hilla Groupin talousammattilainen perehtyi Kelan laskelmiin. ”Tilanne itärajalla on vakaa, mutta on viisautta varautua” Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara vieraili Kajaanissa lauantaina. Varauksia on tehty Aatoksenrannan kerrostalon 14 asunnosta ja Vuokatinhovintien 18 asunnosta. Viestissä hän ilmoitti haluavansa valtuuston päätöksen tueksi tiedot muun muassa Sotkanpesän liiketoiminta-, rahoitus-, ja kassavirtasuunnitelmasta sekä vakuusluettelon. Rahoitus riittää Kostamovaaran mukaan tällä hetkellä 78 kilometriin. Varsinaisen esteaidan on määrä valmistua vuoteen 2026 mennessä. Kostamovaara sanoo, että Rajavartiolaitos on seurannut tarkkaan muun muassa tilannetta Latvian, Liettuan ja Puolan maaulkorajojen itäisellä rajalla, jossa maahantulon tilanne on jatkunut pitkään. On viisautta varautua tällaisiinkin tilanteisiin. Esimerkiksi vuonna 2021 SuoOvatko kunnan varaamat asunnot liian kalliita. – Maahantulon rajoittaminen on tarkoittanut sitä, että itärajan liikenne on vähentynyt 20 prosenttiin normaalista, Kostamovaara kertoo. ” Oletuksena ei ole, että esimerkiksi nyt hankituista asunnoista jokainen olisi kymmenen vuoden päästä Sotkanpesän omistuksessa.” Mika Kilpeläinen Sotkamon kunnanjohtaja Sotkamo-lehti selvitti, mistä Sotkamon kunnan omistamassa kiinteistöyhtiö Sotkanpesässä ja keskustelussa olevassa konsernilainassa on kyse.. Tuolloin Venäjän kansalaisten maahantuloa Suomeen rajoitettiin niin, että se on mahdollista vain välttämättömästä syystä. Nyt pystyssä on jo kolmen kilometrin mittainen testiaita, joka valmistui kesällä Imatralle. Vaikka rakennuskustannukset ovat nousseet, Kelan mielestä asuntoja ei pitäisi ostaa näin kalliilla hinnoilla. Osalle itärajaa nouseva esteaita tulee Kostamovaaran mukaan tehostamaan rajavalvontaa. Esteaidasta on suunniteltu 200 kilometrin mittaista. Vastaavaa kenraaliluutnantti ei ennusta Suomen itärajalle. Kainuussa on ensivastetoimintaa raja-alueen maaseudulla. – Tämän hallituksen ja eduskunnan harkinnassa on se, saammeko loppurahoituksen, hän sanoo. Jos tarjotaan 50 000 euron asuntoa, pitää miettiä, saako siitä 500 euroa vuokraa. Itärajalla on todettu tänä vuonna ainoastaan yksittäisiä laittomia rajanylityksiä. Siten hän valtuutettuna pystyisi laskemaan yhtiön kannattavuutta. Kyllä me haluamme olla rajaseudun väestön turvana kaikissa oloissa myös tulevaisuudessa. Kuluvan vuoden huhtikuussa kunnanhallitus perusti asuntoasian hoitamiseen Kiinteistö Oy Sotkanpesän. Jos korot sattuisivat laskemaan ja kiinteistöjen arvot nousemaan Sotkamossa, yhtälö voi kovinkin muuttua. – Nyrkkisääntö asuntovuokrauksessa on, että kun jaat kauppahinnan sadalla, sen pitäisi olla vuokra, mikä kannattaa
– Uusien yhtiöiden perustaminen kuntakonserniin on kyllä tuotu esille talousarvion teksteissä. Kuvassa Vuokatinhovintien kerrostalo. Tarjottavat mukailee Huovisen makumieltymyksiä. Sotkanpesän perustaminen tuli jälkijunassa viime syksyn talousarviovalmisteluun verrattuna, ja sen vuoksi laina nousi nyt erillisenä asiana valtuustoon. Lehtoarolla on kokemusta ruokamatkailun edistämisestä jo aikoinaan Kuopiosta toimiessaan siellä oppaana. 24. Mukana olivat Heikkilän Pirtti ja Kaisa Lukkari, Haapalan Panimoravintola ja Vohvelikahvila Wanha Asema. Kunta on esimerkiksi aiemmin taannut Sotkanmaan ottamia pankkija ARA-lainoja. Sotkamossa on tällä hetkellä tarjolla vuokralle lähinnä 1960–1970-luvun kerrostaloja. – Kahden miljoonan euron laina on aika pieni promilleosuus valtakunnan tasolla. Maistellen Kainuuta -ruokakiertoajelulla pää see nauttimaan paikallisesti tuotetusta ruuasta Vuokatin ja Sotkamon alueen ravintoloissa. Kierroksella yleisöä opasti Helena Lehtoaro. SOTKAMON MATKAOPPAAT RY messa kuntaomisteisten yhtiöiden liikevaihto oli reilut 14 miljardia ja kuntaomisteisten kiinteistöyhtiöiden liikevaihto lähes 2,4 miljardia euroa. Mittakaava on ihan kohtuullinen ja Sotkamon kokoluokalta ihan normaali. Tiistaina 5. – Minua on harmittanut joidenkin ihmisten puheet, että vuokralla asujat olisivat jollain tavalla huonompia ja pelkästään tukien avulla asuvia. Oletuksena ei ole, että esimerkiksi nyt hankituista asunnoista jokainen olisi kymmenen vuoden päästä Sotkanpesän omistuksessa. MAARIA HAIKOLA. Tuotteen ovat luoneet Kaisa Lukkari ja Sotkamon Matkailuoppaiden Helena Lehtoaro. – ARA:n puolella ohjuri on vähän toisenlainen, mitä voi tehdä, ihan vuokralaisvalinnasta lähtien. Kerrostaloasuntojen varaukset on päätetty kunnanhallituksessa syyskuussa 2022 ja Sotkanpesän hallituksessa kesällä 2023. Kilpeläinen sanoo, että kunnan kannalta ei vuokratasoilla tai lainaehdoilla sekoiteta paikallisia markkinoita. HANNA TURUNEN toinnit rakentamisen ja rakennuttamisen, kuten Konstankujan kerrostalon suhteen, ja sen toiminta on sidoksissa ARA-rahoituksiin. Uusien asuntojen vuokrat heijastelevat tämän päivän hintatasoa, koska rakentamiskustannukset ovat nousseet. Kun kauppakirjat allekirjoitetaan, lähtee rahaliikennekin kulkemaan rakennuttajien suuntaan. Kunnassa oli tarvetta perustaa toinen kiinteistöyhtiö, sillä Sotkanmaalla on meneillään omat invesOvatko kunnan varaamat asunnot liian kalliita. Tässä kohtaahan se ei vielä sido yhtiötä muuten kuin siihen, että he ovat pyytäneet lainatarjouksen. Ruokakierroksia voi kysyä Sotkamon matkailuoppailta. Sotkanpesä on vasta lähdössä liikkeelle, ja yhtiö voi tulevaisuudessa myydä kohteita eteenpäin ja hankkia uusia. Kategorian voittaja julkaistaan 3. Todellisuudessa puhutaan kuitenkin alemmasta vuokratasosta, mitä huhuissa on vuokraksi laitettu. Ruokakiertomatka viiden parhaan joukossa Ruokakiertoajelulla pää see nauttimaan paikallisesti tuotetusta ruuasta Vuokatin ja Sotkamon alueen ravintoloissa. Konsernilainan olisi voinut käsitellä myös talousarviomuutosten yhteydessä, mutta tämän vuoden talousarviomuutosten tekeminen on odottanut muiden talousasioiden varmistumista. Kunnanvaltuusto esittää Sotkanpesälle neljää eri vaihtoehtoa konsernilainalle. syyskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 5 Hanna Turunen Sotkamon Matkailuoppaat ry:n Maistellen Kainuuta -ruokakiertomatka on äänestetty viiden parhaan joukkoon Finnish Travel Galan Vuoden matkailuinnovaatio -kategoriassa. toukokuuta toteutettiin Maistellen Kainuuta -ruokamatkan kokeilukierros Sotkamon ja Vuokatin alueella. Tällä hetkellä mukana olevat yritykset ovat Heikkilän Pirtti, Panimoravintola Haapala ja Kainuuravintola Kippo. Lukkarin kokemukset kesän Huovisen makumatkasta auttoivat tuotteen kehittämisessä. Sotkanpesä pystyy operoimaan vapaammin markkinoilla, kun ei ole muualta tulevia rajoitteita, Kilpeläinen sanoo. Tänä päivänä vuokralla asuva voi olla esimerkiksi insinööri, opiskelija, opettaja tai eläkeläinen. Varauspäätökset on viety rakennuttajalle. – Joka tapauksessa asia kiertäisi valtuustoon, jos yhtiö ottaisi rahoituslaitokselta lainan. Kilpeläinen korostaa, että asunnot ovat uudiskohteita, joiden sijainnit ovat keskeisillä paikoilla. Hänen mukaansa Sotkanpesän arviot vuokratasosta ovat liikkuneet asuntojen kokoon nähden 600–1 000 euron välillä. – Mutta jos ajatellaan, että kunta voi sijoitusomaisuutta käyttäen lainoittaa sen kaksi miljoonaa, silloin korkotuotto tulee kunnalle eikä pankille. Tuotteissa näkyy kainuulainen luontosuhde. – Osakeyhtiön tavoite ja tarkoitus on, että se pystyy hoitamaan velvoitteensa nyt ja tulevaisuudessa. Konsernilainaan päädyttiin, koska se on yleisesti käytetty rahoitusmuoto kuntaomisteisissa yhtiöissä ja jotta Sotkanpesän asioita voitaisiin nopeuttaa, Kilpeläinen sanoo. Sotkanpesän perustaminen tuli jälkijunassa viime syksyn talousarviovalmisteluun verrattuna. Hän on Sotkamon matkailuoppaat ry:n hallituksen puheenjohtaja. Valtuuston kautta kunta toimisi takaajana, ja lopputulema on kunnan vastuitten osalta sama. – Varsinaiset kauppakirjat tehdään siinä kohtaa, kun on laina-asia selvä. Bussikierroksen aikana opas kertoo tarinoita Kainuun ruokakulttuurista, Sotkamosta ja Vuokatista sekä kirjailija Veikko Huovisesta. Ratkaisu on kuntakonsernille kokonaistaloudellisempi. Kärjistäen sanottuna, enää ihmisen mitta ei ole omakotitalo ja farmari-volvo. – Jos katsotaan kunnan näkökulmasta, kaikkein tärkeintä on, että täällä olisi monipuolista asuntotarjontaa ja ihmiset pystyisivät asettumaan joko lyhemmäksi tai pitemmäksi aikaa myös vuokra-asuntoon. Esitettyihin laskelmiin vuokratasosta ja vuokratuottojen riittämättömyydestä ei Kilpeläinen ota sen kummemmin kantaa. – Vaikka huhut ovat liikkuneet, että yksiö maksaa 800–900 euroa, on tullut kyselyitä, että milloin niitä on vuokrattavissa. – Sotkanpesän hallitus voi halutessaan päättää, että kysyvätkö paremman tarjouksen jostain muualta. Kilpeläinen on luottavainen Sotkanpesän tekemiin laskelmiin, jotta yhtiö saa velvoitteensa hoidettua lainojen ja yhtiövastikkeiden osalta. marraskuuta, kertoo Aija Laukkanen. – Yhtiö tekee liiketoimintasuunnitelmansa, kassavirtalaskelmansa ja budjettinsa, millä homma saadaan hoitumaan
Uusi kirkkolaki jouduttaa kiinteistökauppoja, kun kauppoihin riittää kirkkovaltuuston hyväksyntä. Tuovinen kertoo, että myytävää tonttia kohtaan on ollut kiinnostusta. Tuovisen mukaan lakimuutos helpottaa seurakunnan kiinteistökauppoja tulevaisuudessa. Metsänmyynti ja asunto-osakkeen myynti on ollut kuin ennenkin, mutta kiinteistöjen myynti helpottuu, Tuovinen sanoo. Avustusta haki 246 yhteisöä kaikkiaan 18 maakunnasta, mikä oli noin 40 hakijaa edeltävää vuotta enemmän. Siitä tontista ei ole tehty vielä myyntipäätöstä, eikä tarjottu sitä kellekään, mutta se asia on harkinnassa, Tuovinen kertoo. Mutta uskoisin, että tähän tonttiin liittyviä linjauksia tehdään vielä tänä vuonna. Avustusten jakamisessa kiinnitetään huomiota talon kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kansalaistoiminnan kokoontumistilojen tarpeeseen alueella. Sotkamon seurakunta myy Salmelantiellä sijaitsevaa 2,2 hehtaarin suuruista maa-aluetta. Avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että ministeriö osoittaa tarvittavat määrärahat. Vanhimmat talot on rakennettu 1880-luvulla. Niiden korjaustyö on kansallisesti merkittävä haaste, josta vastaavat usein paikalliset yhdistykset talkootyönä. Opetusja kulttuuriministeriö on antanut seurantalojen korjausavustuksen jakamisen Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Seurantalo on yhteisnimitys erilaisten aatteellisten yhdistysten kokoontumistiloikseen rakentamista taloista. Ratkaisevassa osassa avustuksia myönnettäessä ovat hyvät korjaussuunnitelmat. Tontilla sijaitsee entinen kirkkoherranvirasto sekä asuinrakennus, jotka myydään purkukuntoisena. Heinäkuun alussa tuli voimaan kirkkolain muutos, minkä takia kiinteistökauppoja ei enää tarvitse hyväksyttää tuomiokapitulissa ja kirkkohallituksessa. Nyt haettavien avustusten käyttöaika alkaa 2024 ja päättyy vuoden 2026 loppuun. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. – Tontin vuokralaisella on vuokra-aikaa vielä jäljellä, mikä vaikuttaa asiaan. Perjantaina 1.syyskuuta käynnistyvä tarjousaika kestää 25. Noora Limnell Seurantalojen korjausavustuksia voi hakea Suomen Kotiseutuliiton sähköisessä palvelussa 30. Päätöksistä ilmoitetaan hakijoille keväällä 2024. Hän uskoo, että tonttia koskevia päätöksiä voidaan tehdä vielä tämän vuoden sisällä. Seurakunta haluaa avoimella tarjouspyynnöllä tarjota kiinteistöä mahdollisimman laajalle ostajakunnalle. Vuonna 2023 korjausavustusta myönnettiin 121 seurantalon omistavalle yhteisölle yhteensä 1,67 miljoonaa euroa. Kuvassa Suovaaran Viertola. syyskuuta 2023 Noora Limnell Sotkamon seurakunta pyytää euromääräistä hintatarjousta Salmelantiellä sijaitsevasta 2,2 hehtaarin suuruisesta maa-alueesta. – Vaikea sanoa, että mikä hintataso tulee olemaan. Kaikkiaan erilaisia seurantaloja on Suomessa nykyisin yli 2 000. – Sen tulevaisuus on pohdinnan alla. Avustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin muutosja korjaustöihin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Seurantalojen korjausavustushaku on auki syyskuun ajan Sotkamossa on useita yhdistysten omistamia kylätaloja. Alueella sijaitsevat seurakunnan omistama entinen kirkkoherranvirasto ja asuinrakennus. Kirkkolain muutos vauhdittaa seurakunnan kiinteistökauppoja Hotelli Tuliketun tontin tulevaisuus on Sotkamon seurakunnan pohdinnan alla. Sotkamon seurakunta omistaa myös tontin, jossa Hotelli Tulikettu sijaitsee. Varoja käytetään myös kirkon sisäpuolisten korjausten jatkaminen sekä muiden kiinteistöjen energiaa säästäviin toimenpiteisiin. – Kirkkovaltuusto on kiinteistöstrategiassaan määritellyt kirkkoherranviraston tontin luovuttavista kiinteistöistä, joten jos hyväksyttäviä tarjouksia ei saada, voidaan asiaa harkita myöhemmin uudestaan, Tuovinen toteaa. syyskuuta asti. – Entisen kirkkoherranviraston tontin myynti on ollut harkinnassa varmasti jo reilu parin vuoden ajan. PERTTI GRANQVIST/ARKISTO. Rakennukset myydään purkukuntoisena. – Entisen kirkkoherranviraston tontista saatavat varat tullaan käyttämään seurakuntatalon lvi-remonttiin, koska laitteisto alkaa olla käyttöikänsä päässä, Sotkamon seurakunnan talouspäällikkö Erkki Tuovinen kertoo. Jos tarjoukset jäävät alhaisiksi, seurakunnalla on oikeus hylätä tarjoukset. lokakuuta saakka. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon
Se kaappaa hiekkaa, ravistaa ja kauhaan jäävät roskat kasataan. Autoa tarvitsee pidempiin matkoihin ja ruokaostoksiin.” Gallup: Onko auto sinulle välttämättömyys?. Tiistaina 5. – Kävimme siellä aika usein sinilevää tarkkailemassa. Jokunen rautanaula löytyi tästä Hiukasta. – Ne on tarkoitus korjata, todennäköisesti ensi keväänä, jotta saadaan paikat kuntoon uutta uintikautta varten, Järvinen lisää. Vahvistimme myös kävelypolun reunaa. Hankkeen ulkopuolisella työllä saatiin vielä enemmän lisäarvoa näille kohteille, Järvinen sanoo. – Ei pahemmin ole lasinsiruja ollut tai muuta sellaista. Kultarannassa oli muodostunut suorastaan turvekerros hiekan alle. Sitten traktori käy siivoamassa kasan pois. – Se on hyvin tehokas toimenpide. Järvisen mukaan Sotkamon ja Vuokatin uimarannat ovat säilyneet yllättävän roskattomina. Valitettavasti rankkasateiden vuoksi rannalle on tullut isoja syöpymiä. Monet kehuivat, että hyvää jälkeä tuli, Järvinen toteaa. Kunnostustyöt kuuluivat Vesistömatkailun kehityshankkeeseen (VEKE-hanke), jonka rahoittajina ovat Oulujärvi Leader sekä Elävä Kainuu Leader. – Kolmen peräkkäisen kesän poisto minimissään, se alkaa antaa pysyvämpiä tuloksia. Rantahiekka seulotaan isolla kaivurilla, jossa on seulontakauha. Autoa käytän myös isompiin ruokaostoksiin, mutta muuten käyn kaupassa polkupyörällä.” ”Tarvitsimme autoa päästäksemme Kouvolasta Sotkamoon! Käytän autoa siis pitkiin matkoihin ja kauppaan, jos on paljon kannettavaa. ARKISTO ”Auto on välttämättömyys, koska työmatkaa on noin 50 kilometriä, eikä julkiset kulje sopiviin aikoihin. VEKE-hankkeen ansiosta Kultarannassa on tehty kaislikon niittoa jo kahtena kesänä. Yrittäjäpuistossa sekä Makkosenmäellä on myös uimarannat, joita Sotkamon kunta omana työnä kunnosti viime keväänä. Sotkamon kunnan puistoja liikunta-alueiden päällikkö Hannu Järvinen toteaa, että Sotkamon ja Vuokatin uimarannat ovat säilyneet yllättävän roskattomina. syyskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 7 Kirkkolain muutos vauhdittaa seurakunnan kiinteistökauppoja Rantahiekoille tehtiin perusteellinen seulonta Noora Limnell Tänä kesänä Sotkamossa on kunnostettu uimarantoja. Ranta muotoutuikin uuteen uskoon. Hirveästi ei ollut rannan käyttäjiä, jokunen silloin tällöin. Kultarannan kivipesä laitettiin kuntoon yläpuolelta tulevien hulevesien hidastamiseksi. Siinä on ollut jotain rakennelmia joskus, ja niitä purkaessa on varmaan jäänyt. Mutta nekin olivat todella syvällä hiekassa ja nyt poistettu. Kun ranta kunnostettiin, tieto siitä levisi nopeasti ja rannalle tuli varsinainen ryntäys auringonottajia. Tällainen kerrostuma voi muodostua, kun vesi kuljettaa vesikasvillisuuden jäämiä rantaviivalle. Uimarannoilla tehtiin tänä kesänä kunnostustöitä. Kultarannan kunnostustyöt näkyivät varsinaisena yleisöryntäyksenä. Kunnostettaviin kohteisiin kuuluivat Hiukan uimarannan sekä Kultaranta Katinkullantiellä. Kun vesi käy korkeammalla, se työntää kasvustoa ylöspäin ja peittyy hiekan alle. NOORA LIMNELL Hiukan uimaranta sekä Kultaranta laitettiin tänä kesänä uuteen uskoon. – Kunnostustyöt tehtiin vähän laajemmin, kuin oli hankkeeseen ensi alkuun tarkoitus. Lähimatkoihin käytän polkupyörää tai menen kävellen.” Emilia Järmberg, Kokkola Nicole Reiniers, Hollanti Helena Irjala, Kouvola Teija Patjas, Kouvola ”Töihin mennessäni iltaisin on hyvä olla auto. Sieltä löytyi jännä rihmastokerros, joka poistettiin. Muuten kuljen jalkaisin.” ”Periaatteessa on välttämättömyys, mutta keskikaupungilla kun asun, niin pyörälläkin pärjää. Sotkamon kunnan puistoja liikunta-alueiden päällikkö Hannu Järvinen kertoo, molemmilla rannoilla tehtiin perusteellinen rantahiekan seulonta. – Rannoilta poistettiin paljon kiviä ja tuotiin lisää hiekkaa. Normaalisti suositellaan, että kymmenen sentin syvyydestä seulotaan, mutta tonkaistiin koemielessä vielä syvemmältä. Hanke päättyy tänä vuonna, mutta Sotkamon kunta tekee kaislikon poiston vielä ensi kesänä kolmannen kerran, pysyvämpien vaikutusten saamiseksi. ”Sieltä löytyi jännä rihmastokerros, joka poistettiin”, kertoo Hannu Järvinen
Rauhallisen, yhteisen ajan puitteissa pariskunnan on mahdollista päästä toistensa kanssa läheisempään kontaktiin, Koskela toteaa. – Jos sitä aikaa ei oteta arjessa, tilannetta yritetään paikata muutaman kerran vuodessa lomilla, hän toteaa. syyskuuta 2023 Maaria Haikola Kesälomien päättymisen ja arkeen paluun myötä pariskuntien yhteinen aika jää usein rutiinien varjoon. Riitely ei sinällään ole lainkaan huono asia, että ne huonotkin asiat tulevat käsittelyyn, kunhan muistetaan toisen kunnioitus, Koskela toteaa. Kahdenkeskisestä ajasta tulisikin ottaa kuukausittainen rutiini, Koskela sanoo. Sekin tuo lähemmäksi toista, kun ollaan yhdessä koettu kenties jotain uutta ja merkityksellistä. Silloin halun jarrutekijöitä voi olla vähemmän. Arjessa yhteisen ajan vaatimukset voivat olla Koskelan mukaan lomatoiveita arkisempia. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Lomilla paineet purkautuvat, kun haetaan rytmiä ja tapaa olla yhdessä ilman arkea. – Lomat voivat olla toiseen keskittymistä sekä tavallaan suhteen ja ”meidän” uudelleen löytämistä, hän toteaa. Jos suhde voi jo arjessa huonosti, ei sitä parin viikon loma pelasta jälleen vuodeksi eteenpäin, Koskela muistuttaa. Pariskunnan yhteistä aikaa tarvitaan arjessakin Pitkälle kaukomatkalla ei tarvitse lähteä, vaan lyhytkin lähiloma tai illallinen piristävät tavallisten askareiden keskellä paljon. Arjessa yhteisen ajan vaatimukset voivat olla Koskelan mukaan lomatoiveita arkisempia, kertoo seksuaalineuvoja Mirka Koskela. Läheisyyttä ja pariskunnan välistä yhteyttä Koskela pitääkin tavallisen käsityksen mukaan romantiikan kulmakuvina. Hektisyydestä huolimatta aikaa tulisi löytyä myös toiselle, kertoo sotkamolainen seksuaalineuvoja Mirka Koskela. ”Jos vaikka on halun kanssa ollut haasteita, sen saattaa saada lomalla syttymään, kun stressitekijät, kuten tiskivuoren pyörittäminen, poistuvat ympäriltä”, Mirka Koskela sanoo.. – Monesti pariskunnalla on erilaisia odotuksia, kun ajatellaan, että toinen haluaa lomalta samanlaisia asioita kuin minä. Pitkälle kaukomatkalla ei tarvitse lähteä, vaan lyhytkin lähiloma tai illallinen piristävät tavallisten askareiden keskellä paljon. Fyysinen kosketus, lisääntyneet mielihyvähormonit, yleinen rentoutuminen ja oma rauha kuuluvat usein romanttiseen hengähdystaukoon. Esimerkeiksi hän nostaa yhteiden lenkin ja lenkkisaunan tai vaikka yhteinen aamiaisen sunnuntaisin ja hetken sohvalla lasten nukahdettua. Yhteisten lomien suunnitteleminen ja odottaminen ovat mukavia pilkahduksia viikkoja kuljettavien rutiineiden keskellä. – Tai osallistutaanko johonkin aktiviteettiin ja saadaan sitä kautta elämyksiä. – Arjessa on silloin tehtävä muutoksia ja suhteen sisällä töitä. Siinä esimerkiksi neuvoja voi auttaa paria, hän sanoo. Siinä kuuluisi olla aikaa parisuhteelle sekä yhteistä tekemistä, nautintoja ja vapaa-aikaa. KUVAT: MAARIA HAIKOLA Kesälomien päättymisen ja arkeen paluun myötä pariskuntien yhteinen aika jää usein rutiinien varjoon. Tärkeää on käydä läpi, miten osapuolet haluavat fyysistä läheisyyttä. Lomaa suunnitellessa kannattaa Koskelan mukaan keskustella, mitä kumpikin osapuoli siltä toivoo ja missä suhteessa lomalla vietetään omaa ja yhteistä aikaa. – Jos vaikka on halun kanssa ollut haasteita, sen saattaa saada lomalla syttymään, kun stressitekijät, kuten tiskivuoren pyörittäminen, poistuvat ympäriltä. Muuten kauan kaivattu loma saattaa hengähdystauon sijaan antaa aikaa riitelyyn, joka voi johtua stressin purkautumisesta, erilaisista odotuksista tai paineista rentoutushetkestä onnistunut. Arjen tulisi Koskelan mukaan olla pääsääntöisesti mukavaa eikä jatkuvaa taistelua
Se tarjoaa konkreettisen keinon ilmaista ja säilyttää oma vakaumus hoivapalveluissa. Vakaumustahto-lomakkeen kehittänyt oikeudellisen ennakoinnin asiantuntija Tiina Kuopanportti kertoo vakaumustahdon luovan selkeyttä ja avoimuutta. Tiistaina 5. Hoito voidaan toteuttaa henkilön arvoja ja vakaumusta kunnioittaen. – Työmme tavoitteena on edistää uskontojen yhdenvertaisuutta. syyskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 9 5.-9.9. Lehtimainos (mm) Hinta 254x365 (koko sivu) 2105 € 254x180 (puoli sivua) 1075 € 99x365 859 € 150x180 733 € 99x180 595 € 150x88 448 € 99x88 315 € Hintoihin lisätään alv 24% Digibannereilla tehotoistoja verkossa, 20 000 näyttöä koko verkostossa alkaen 200€. Tässäpäs loistava ajankohta muistuttaa tarjonnasta, huolloista, renkaista ym. Hoivapalveluissa potilaan vakaumus jää usein huomiotta, vaikka potilaan oikeuksia koskevassa laissa sekä sosiaalihuoltolaissa korostetaan sen kunnioittamista. Vakaumustahto-lomake on kehitetty yhteistyössä USKOT-foorumin kanssa. Vakaumustahto-lomake on uusi työkalu, joka tarjoaa välineen oman vakaumuksen ilmaisemiseen hoivapalveluissa. Lähde mukaan Liikenne & Autoilu-mainosliitteeseen. Vapaa Ajattelija -lehden päätoimittaja Esa Ylikoski toteaa, että ihmisiä tulee kohdella yksilöllisesti siten, että yhdenvertaisuus uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta toteutuu.. Suomen ev.lut. Talvella liikutaan autoilla, moottorikelkoilla, mönkijöillä ym. kirkko tiedotti vakaumustahdosta nettisivuillaan 31. Se on kuutta uskontokuntaa edustava uskontojen yhteistyöja asiantuntijajärjestö. Uusi työkalu vakaumuksen kunnioittamiseen Sotkamo-lehti Suomi on uskonnollisesti ja katsomuksellisesti moninainen, ja myös sote-alalla tarvitaan uskontolukutaitoa ja konkreettisia työkaluja erilaisten vakaumusten kohtaamiseen ja ymmärtämiseen. – Vakaumustahto on kuin hoitotahto, mutta vakaumuksen näkökulmasta. Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@hillagroup.fi Sanna Kiiveri-Haverinen 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@hillagroup.fi Tiina Inget-Luikku 040 522 4396 tiina.inget-luikku@hillagroup.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@hillagroup.fi Toni Heikkonen 040 717 0760 toni.heikkonen@hillagroup.fi Kokonaistavoittavuus yhteensä huikeat 118 000 * KMT/2022 * Kokonaistavoittavuus on keskimäärin lehden painetun numeron lukijamäärä + viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettomäärä. Asiassa on konsultoitu myös uskonnottomien ihmisoikeusja kulttuurijärjestöä Vapaa-ajattelijain liittoa. Lomake on täysin vapaaehtoinen ja tarkoitettu kaikille, joille vakaumus on tärkeä osa hyvinvointia, kertoo Kuopanportti. päivänä elokuuta. Teemalehden mainoksella tavoitat laajasti kohdeasiakkaasi Kainuun ja Koillismaan alueelta. Naisten, miesten ja lasten housut -20% Vain myymälöissä ovh:sta SOTKAMO, KAINUUNTIE 25 Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15 08-6660230, WWW.PAJAKKA.FI hi ll ag ro up .fi /m ai no st aj al le TAVOITA KAINUUN JA KOILLISMA AN LUKIJAT LIIKENNE & AUTOILU mainosliite julkaistaan viikolla 41/2023, numeroissa 11.10.-13.10. On tärkeää, että erilaisista uskonnoista ja vakaumuksista uskalletaan puhua erilaisten todellisuuksien ymmärtämiseksi, sanoo USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Katri Kuusikallio. Kysy lisää! Hintaesimerkkejä mainosliitteeseen Varaa mainostilat ja materiaali viimeistään to 28.9
Iina Korhonen esitteli Alkulan yläkerran tilassa käsityötuotemerkkinsä Jippijai!:n tuotteita. Hän kuvailee, että perhe muutti ”salaa” maaseudulle. Yrityksen sienimies Esko Holopainen sanoo, että typäskääpä myydään eteenpäin sveitsiläiselle luontaistuotealan yritykselle. Hänen uudella asuinpaikallaan Alkulassa on vieraillut satoja sotkamolaisia vuosien varrella. Lauantaina järjestetyille markkinoille mukaan saatiin yhteensä kymmenkunta toimijaa Marttayhdistyksestä luomutilaan. syyskuuta 2023 Hanna Turunen Juha Marin muutti Espoosta perheensä kanssa Sotkamoon kolme vuotta sitten. Yrityksen ajalta kiinteistössä on iso kahvittelutila, joka oli Marinin mielestä liian iso pelkäksi talon omistajan oleilutilaksi tai miesluolaksi. Minä toivoisin enemmän räätälien työllistymistä, eli vaatteita ja kenkiä korjattaisiin pois heittämisen sijaan.” Iina Korhonen. – Yritys valmistaa sienestä luontaistuotetta, jolla uskotaan olevan syöpää ehkäiseviä vaikutuksia, Holopainen sanoo. Talossa järjestettiin häitä ja hautajaisia sekä myytiin tuotteita. Vesiväritaiteilija Irina Shagidulinan tauluja esitteli hänen tyttärensä. Iina Korhonen toivoo brändäävänsä tuotemerkin. Ihmisillä oli tarve kokoontua yhteen, tavata tuttuja ja juoda kahvia. – Monet haluavat edelleen vaatteita ja tekstiilejä nopeasti. Erikoisuus oli typäskääpä, josta kontiomäkeläinen Sienestä oy -yritys maksaa kahdeksan euroa kilolta. ” Monet haluavat edelleen vaatteita ja tekstiilejä nopeasti. 10 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Marin arvioi kävijämääräksi 250 ihmistä. Nykyisin pariskunta asuu Marinin lähellä näköyhteyden päässä. Esko Kähkönen ja hänen vaimonsa Irja Tikkanen toimivat vuosikymmenten ajan talossa Eväslaituri -yrityksen parissa. Pian hänelle kävi selväksi, että kaikki uudet tuttavat tiesivät paikan. Luovutila Sormusen pitämällä piirakoiden paistopisteellä valmistettiin aika tarkalleen 400 piirakkaa, Marin toteaa. Minä toivoisin enemmän räätälien työllistymistä eli vaatteita ja kenkiä korjattaisiin pois heittämisen sijaan, Korhonen sanoo. Sen lisäksi päivän aikana järjestettiin taidepaja. Niinpä hän kysyi naapureilta, voisivatko he yhdessä järjestää Alkulan markkinat. – Kovin kuhina oli kello 11–13 välillä. Marin kertoo, että yhä edelleen kylähenki on olemassa. Ihmisillä oli tarve kokoontua yhteen, tavata tuttuja ja juoda kahvia. Pasi Leskinen, Esko Kähkönen, Juha Marin ja Marttojen puheenjohtaja Marjatta Huotari järjestivät alkulan markkinat. Korhonen toivoo, että voi tulevaisuudessa brändätä Jippijai!:n. Myynnissä oli muun muassa isoja hiusdonitseja, jotka on valmistettu kierrätyskankaista ja unisieppareita. Marttayhdistys myi tapahtumassa käsitöitä ja leivonnaisia. Alkulan markkinoilla noin 250 kävijää – Juha Marinin ja naapureiden yhdessä tekeminen tuotti mukavan syyspäivän KUVAT: HANNA TURUNEN Marin kertoo, että yhä edelleen kylähenki on olemassa. Juha Marin on tuonut urheilufanitusmuistoja Alkulaan. Raili Komulainen auttoi kävijäitä tunnistamaan metsäsieniä ja tarjosi sienisipsejä
asti. Santa Maria Tortilla Original Medium 8-pack ja Tacokastike 230 g Yksittäin Tortilla Original Medium 8-pack 320 g 1,99 (6,22/kg) ja Tacokastike 230 g 2,59–3,25 (11,26–14,13/kg) 2 kpl 2 KPL Valintasi mukaan yht. ALLE EURON HEVIT kg. 6.–10.9. syyskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 11 Hinnat voimassa kaikissa Kainuun S-marketeissa Katso resepti yhteishyvä.fi ÄitienPäivää! Herkullista Katso resepti yhteishyvä.fi Meiltä kainuulaiset SATOKAUDEN KASVIKSET Katso kasvisreseptit yhteishyvä.fi HINTAedut Syyskuun vinkit Viikon Elokuun hintaedut voimassa 1.-30.9. Semper Gluteenittomat tuotteet Voim. Snellman Naudan paistijauheliha 7 % 400 g (9,98/kg) Suomi 1 19 Voim. 3 99 99 5 50 4 00 -20 % Kotimaista Porkkana 1 kg 099 Rainbow Ultra Soft WC-paperi 24 kpl (0,33/kpl) (30 pv alin hinta 11,95) 799 Porokylän Ruiseväs 650 g (4,60/kg) 299 Kotimaista Kanan fileeleike 350–500 g (7,98–11,40/kg) 399 Omena Suomi 229 Arla Jogurtti 1 l 149 Viikon vinkit voimassa 10.9. jopa (ei lastenruoka) Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Kotimaista Uunilenkki 400 g (2,98/kg) Voim. 6.–10.9. Voim. Saarioinen Ruukut 300 g (9,17/kg) Yksittäin 3,55/kpl (11,83/kg) Voim. 6.–10.9. 4.–10.9. 6.–10.9. Kotimaista Siikli peruna 1 kg Voim. 6.–10.9. Tiistaina 5
Aluksi hämmentää paikan etsiminen. Esityksen aikana Hiukan hiekka pyörii, hyppii, sitä raavitaan ja sen päällä ollaan. Kokonaisuus on harmoninen ja etenee loogisesti. Äänimaailma ei tarjoa itsestäänselvää rytmiä ja tanssijoiden osaamisesta kertoo se, että heidän tanssiliikkeensä ja musiikki sopivat yhteen. nyt jokaisen katsojan piti itse arvioida, mistä kohtaa haluaa esitystä seurata. Se on ihmiselle käyttöhyödyke, jota voi muokata. Teoksen alussa miestanssijat Arto Immonen, Kari Kajaus, Pekka Laakkonen, Olavi Oikarinen, jorma Tervo, Kyösti Tervo, Tapio Tolonen, Kari Valtanen ja Jouko Väyrynen nojaavat isoihin haravoihin hiekkarinteessä. syyskuuta 2023, Hiukan Hiekkaharju. Hanna Turunen Tilaa pohtia luontosuhdetta Vuorikiipeilyn ja valloittamisen teemoja käsitellään esityksen lopussa, kun tanssijat kiipeävät köyttä pitkin harjun päälle. Kulttuuria pitäisi yhä enemmän nauttia luonnossa. Mukana oli 40 tanssijaa.. Muusikko Sakari Kukon ensisävelet saksofonilla havahduttavat katsojan suuntaamaan katseensa pesäpallostadionin suuntaan. Muut esitykset 2. Immonen ja Palokangas eivät ole halunneet päästää tanssijoitaan tai yleisöä helpolla. syyskuuta. Kulttuuriesityksiä, kuten tanssia, katsotaan hyvin usein omalta numeroidulta paikalta sisätiloissa. Miesten eleettömyys ja patsasmaisuus on toteavaa ja herättää katsojassa mielenkiintoa. Tanssiteos jää pyörimään katsojan mieleen, sillä koreografi Kia Immosen ja tuottaja Minna Palokankaan luomat kuvat ovat samaan aikaan häkellyttäviä ja kauniita. syyskuuta, 9. Kukon soittamisen lisäksi kaiuttimista kuuluu musiikkia. Äänimaailma ei tarjoa itsestäänselvää rytmiä.” Läpi esityksen Sakari Kukon itsenäinen ilmaisu toimii sanattomana kertojaäänenä. Ensi-ilta 1. Äänimaailma ei tarjoa itsestäänselvää rytmiä ja tanssijoiden osaamisesta kertoo se, että heidän tanssiliikkeensä ja musiikki sopivat yhteen. Tähdet: ***** Perjantaina ensiesityksensä Sotkamon Hiukassa sai HIEKKAA-tanssiteos keräsi paikalle arviolta noin 300 katsojaa. Huolellisesti mietitty ja harjoiteltu tanssi-ilmaisu, dramaattinen musiikki, maisema ja Nälkämaan laulu Kukon esittämänä ovat yhdistelmä, joka herkistää. Läpi esityksen Kukon itsenäinen ilmaisu toimii sanattomana kertojaäänenä. ” Immonen ja Palokangas eivät ole halunneet päästää tanssijoitaan tai yleisöä helpolla. syyskuuta 2023 HIEKKAA-tanssiteos Koreografia ja konsepti: Kia Immonen Tuottaja: Minna Palokangas. Suurin osa katsojista seisoi rantaviivan lähellä. Kokonaisuus on harmoninen ja etenee loogisesti. Se pitää katsojan kiinni esityksessä ja antaa esitykselle raamit. Esiintyjät kukitettiin ensi-illassa. Kukon jäljessä seuraa kolmisenkymmentä tanssijaa, jotka suuntaavat ylös hiekkarinteelle. Vuorikiipeilyn ja valloittamisen teemoja käsitellään esityksen lopussa, kun tanssijat kiipeävät köyttä pitkin harjun päälle. HIEKKAA-esitys on taiteellinen ja tulkittavissa oleva kuvaus ihmisen suhteesta luontoon. 12 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. syyskuuta, 8. Se ei tuputa, vaan antaa katsojalleen tilaa tutkia ajatuksiaan luontoon liittyen
syyskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 13 hi ll ag ro up .fi /m ai no st aj al le TAVOITA KAINUUN JA KOILLISMA AN LUKIJAT PIKKUJOULUT mainosliite julkaistaan viikolla 38/2023, numeroissa 20.9.-22.9. Tapahtumassa on mukana myös Markku Nieminen, jonka teos Minun Kalevalani avaa Kalevalan ympärillä käytyjä kiistoja. Lauantaina messuilla voi tavata myös saamelaisten historian vaiheisiin Suomessa perehtyneen tietokirjailija Veli-Pekka Lehtolan, joka pitää myös luennon saamelaiskirjallisuudesta. Tiistaina 5. -teoksen hiljattain julkaissut Juha Hurme saapuu myös Kuhmoon marraskuussa. Kokonaisuus on harmoninen ja etenee loogisesti. marraskuuta. Messut ovat osa Kuhmon Römppäviikon tapahtumia. Kainuun kirjamessut pidetään tänä syksynä kolmannen kerran. Nyt on juuri oikea hetki muistuttaa olemassaolostaan, koska vuodenvaihteen juhlatilaisuudet ja seuraavan vuoden toimintasuunnitelmat ovat pöydillä. -teoksen hiljattain julkaissut Juha Hurme ovat messuilla mukana sunnuntaina 19. Kysy lisää! Hintaesimerkkejä mainosliitteeseen Varaa mainostilat ja materiaali viimeistään to 7.9. Pikkujoulut, kokoukset ja muut yhteistapahtumat tarvitsevat mukavat puitteet, joissa on palvelua sekä mahdollisuuksia. marraskuuta messuilla nähdään Viron merkittävimpiin nykyrunoilijoihin kuuluva Elo Viiding, kuhmolaislähtöinen esikoiskirjailija Tuomo Heikkinen ja maalaisidyllistä Jylhäsalmi-kirjasarjaa kirjoittava Kirsi Pehkonen. Muusikko Jarkko Martikainen kertoo lauantaipäivällä sanoituksistaan ja kirjallisesta tuotannostaan ja esiintyy samana iltana Kuhmo-talossa. Viime vuonna messuja isännöi Sotkamo. Kuva kesältä 2022.. KUVAT: NOORA LIMNELL Lukijoiden suosikkeja saapuu Kainuun kirjamessuille marraskuussa Katja Mabrouk Joukko kainuulaisia kirjailijoita ja muita lukijoiden suosikkeja vierailee marraskuussa Kuhmo-talolla pidettävillä Kainuun kirjamessuilla. Messuilla näkyy suomalais-ugrilainen teema, sillä Kuhmo on tänä vuonna suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. Kenen Kalevala. Samana päivänä messukävijät voivat tavata myös lastenkirjailija Tuutikki Tolosen, joka pitää messuilla sanataidetyöpajan. Lisäksi lauantaina pidetään paneelikeskustelu, jossa pohditaan kirjallisuuden kääntämistä. Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@hillagroup.fi Sanna Kiiveri-Haverinen 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@hillagroup.fi Tiina Inget-Luikku 040 522 4396 tiina.inget-luikku@hillagroup.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@hillagroup.fi Toni Heikkonen 040 717 0760 toni.heikkonen@hillagroup.fi Kokonaistavoittavuus yhteensä huikeat 118 000 * KMT/2022 * Kokonaistavoittavuus on keskimäärin lehden painetun numeron lukijamäärä + viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettomäärä. Lehtimainos (mm) Hinta 254x365 (koko sivu) 2105 € 254x180 (puoli sivua) 1075 € 99x365 859 € 150x180 733 € 99x180 595 € 150x88 448 € 99x88 315 € Hintoihin lisätään alv 24% Digibannereilla tehotoistoja verkossa, 20 000 näyttöä koko verkostossa alkaen 200€. Lähde mukaan Pikkujoulu-mainosliitteeseen. Viime talvena Runeberg-palkinnon Vainajaiset-romaanistaan saanut Marja Kyllönen, syyskuussa uuden Toiviokoski-romaanin julkaiseva Mooses Mentula sekä Kenen Kalevala. Lauantaina 18. Teemalehden mainoksella tavoitat laajasti kohdeasiakkaasi Kainuun ja Koillismaan alueelta. Sunnuntain paneelikeskustelussakin aiheena on Kalevala
Matka kohti jääkiekkounelmia alkoi Benjamin Kujala (vas.) ja Janus Siltala kertovat, että yleisön kannustus oli mukavaa. Molemmat asuvat Sompalassa asuntolassa. Avauspelissä VTS voitti Ylivieskan joukkueen. KUVAT: HANNA TURUNEN Nuoret ovat treenanneet kuukauden yhdessä. Kujala haluaa suorittaa opinnot 3,5 vuodessa ja Siltala neljässä vuodessa. – Peli on parempaa, jos pelaajilla on luottamus valmentajaan. Juniorijoukkueissa valmentaja on vaihtunut joka kaudelle. Akatemian pääsykokeet jännittivät vähän, mutta kun pääsi vauhtiin, meni hyvin, hän sanoo. Sunnuntaina Vuokatissa pelatussa pelissä vtS hävisi 2– 8 Jyväskylän Diskokselle. Suomen ensimmäisen poikien jääkiekkoakatemian kauden avaus meni niin sanotusti nappiin. Hän on pelannut kymmenen vuotta jääkiekkoa ja seuraa NHL:n pelejä. – Ensin oli fysiikkatestit ja sitten pelattiin, Kujala kertoo jääkiekkoakatemian pääsykokeista. Jääkiekon ohella myös kouluhommiin pitää käyttää aikaa.. Akatemian pääsykokeet olivat nuorelle uusi kokemus. Vuokatti Team Sportin U18-urheiluakatemiajoukkuessa jäälle luisteli 22 nuorta, joiden jääkiekkounelmat saivat lähtölaukauksen. Lohjalta Vuokattiin muuttanut hyökkääjä Benjamin Kujala, 16, kertoo rakastuneensa jääkiekon pelaamiseen jo yhdeksänvuotiaana ensimmäisissä peleissä. – Aamutreenien jälkeen on aikaa opiskella, Siltala sanoo. Tällä hetkellä nuorilla ei ole urahaaveita jääkiekon ulkopuolella. Molempien poikien isät ovat olleet kannustamassa poikia jääkiekkoakatemiaan. Uskaltaa ja on mukava tehdä asioita, Kujala sanoo. -30%, -40%, -50% ALKAEN 5 € OUTLET Vain perjantaina! AVOINNA: MA-PE 10-18, LA 10-14 | SOFFA JA SISUSTUS 050 505 5883 | KALUSTE-MATTI 040 551 8772 KAINUUNTIE 27, 88600 SOTKAMO MYYMÄLÄ MYYDÄÄN KOKONAAN TYHJÄKSI! LOPPUUNMYYNTI KIIHTYY! -30 % -40 % -40 % -40 % -50 % -50 % KAIKKI POIS! KAIKKI POIS! Hanna Turunen Tulenlieskojen läpi kaukaloon luistelua, kannustava yleisö, 8–4 voitto Ylivieskasta avauspelissä. -30%, -40%, -50% SOTKAMON KALUSTEMATIN LOPPUUNMYYNTI KIIHTYY! KAIKKI POIS, SOHVAT, SÄNGYT, NOJATUOLIT, PÖYDÄT, TUOLIT, PETAUSPATJAT, JAKKARAT, TVTASOT, VITRIINIT, RIIPPUKEINUT, JNE. Benjaminin isä Pasi Kujala on joukkueen huoltaja. Voiton tunne ja joukkueen kanssa yhteiselo ovat pitäneet hänet lajin parissa. Hänelle se tarkoittaa sitä, että saa palkkaa jääkiekon pelaamisesta. Lukio-opiskelun ja jääkiekon yhdistäminen on pojista sujunut hyvin. Siltalan lempiaine on tällä hetkellä englanti. Oulusta Vuokattiin muuttanut vasemman laidan puolustaja Janus Siltala, 15, haaveilee jääkiekkoammattilaisuudesta. Heidän mukaansa joukkueessa on muodostunut hyvä yhteishenki lyhyessä ajassa. Heille on järjestetty yhteistä ajanviettoa elokuvaillan parissa, ja jääkiekkokaukalossa he pelaavat joka arkipäivä 2–3 tuntia yhdessä. syyskuuta 2023 SOTKAMON KALUSTEMATIN LOPPUUNMYYNTI KIIHTYY! KAIKKI POIS, SOHVAT, SÄNGYT, NOJATUOLIT, PÖYDÄT, TUOLIT, PETAUSPATJAT, JAKKARAT, TVTASOT, VITRIINIT, RIIPPUKEINUT, JNE. Valmentajan merkitys on iso pelaajalle, nuoret kertovat. – Halusin päästä mukaan jääkiekkoakatemiaan heti, kun kuulin tästä. 14 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5
Te tänä syksynä akatemiassamme aloittaneet nuoret pelaajat olette tämän urheilijanpolun suunnannäyttäjiä. __________________________________________________ KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Teemu Pieskä ke 6.9., to 7.9., ke 4.10. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Niinivaara, Lukkari-Syrjäniemi. Kerhonohjaajien siunaaminen. 17.8.2023 Sotkamo Hiljeni askel elontiellä, uuvuit kun sairaus voimasi vei. Partanen s. Akatemian valmennuksen johtaja Jussi Simula korosti lauantain puheessaan hetken historiallisuutta. ja 23.9. klo 19 Raamattuluento. oppaan palvelut, matkat ja kahvin Sotkamon Pitopalvelussa retken lopuksi n. klo 12.30 Hartaus, Iltakoti II. Ontojoella tutustumme kylän historiaan. Lapsityö: Ti 5.9. Virtaset To 7.9. klo 18:00 Evankeliumin ilta. __________________________________________________ ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling to 7.9. Ti 12.9. mennessä Ullalle p. klo 9.30–11 Muskariperhekerho srk-talossa. Ti 12.9. Luennoitsijana Matti Malinen. Oppaana toimii Aila Flöjt. Seurakunnan sivut: www.sotkamonseurakunta.fi Sotkamon helluntaiseurakunta: Ti 5.9. To 7.9. Linja-auto lähtee kirkon P-paikalta klo 12.30, paluu n. Evankelis-luterilainen seurakunta Kastetut: Miitta Helmi Julia Leinonen Kuolleet: Arja Sisko Margareta Meriläinen 72 v, Elvi Retriika Kyllönen 90 v Yleinen seurakuntatyö: To 7.9. krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ke 4.10. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! _______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen ti 5.9., pe 8.9. Vuokatinranta: Ke 6.9. ja ma 11.9. Tiistaina 5. ja to 5.10. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. klo 11.00 Rukoustunti. Kiitos kaikille Elvin hoitoon osallistuneille.. Ma 11.9. MRI-KUVAUKSET; MAGNEETTIREKKA Vuokatissa lauantaisin 9.9. Vastaanottoajat | Vuokatti | Kidekuja 2, 3. Jatkamme Kallioisen ja Heinälahdentien kautta Soidinvaaralle. Diakoniatyö: Diakoniavastaanotot puhelimitse maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaveri torstaisin. – Minulla on ilo ja kunnia olla avaamassa tämä ainutlaatuinen ja historiallinen ottelu. klo 9–12 Päiväkerho 3–5v srk-talossa. klo 18 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. Omavastuu 10 €, sis. Musiikkityö: Ke 6.9. klo 11 Diakoniapiiri srk-talossa. klo 13 Lähetyspiiri srk-talossa. ja ti 24.10. Myös ilman lähetettä. klo 9–12 Päiväkerho 3–5v srk-talossa. Sitovat ilmoittautumiset pe 22.9. Rakkaamme Elvi Retriika KYLLÖNEN o.s. ________________________________________________ LT, YLEISLÄÄKÄRI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIKSI ERIKOISTUVA Juha Käkelä ma 20.11. Useassa urheilulajissa on Sotkamossa tehty menestyksekästä ja arvokasta työtä jo vuosikymmenien ajan, hän sanoi. Nukkuos rauhassa kauneinta unta, muistosi koskaan unhoitu ei. 050 325 5209. ENMGtutkimukset vain lähetteellä. klo 13 Lähetyspiiri Vuokatin kirkossa. Aiheena ”Kiitollisuus”. Pe 8.9. 050 325 5209 ja Ulla Kuusisto p. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. Juniorijoukkue on tärkeä myös Vuokatti-Ruka Urheiluakatemialle. klo 12 Virsipiiri Törmänkodissa. Rakkaudella kaivaten Esa ja Eila Salla ja Helmi Aki Eeva ja Eero Kirsti-sisko perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Pe 29.9. Kiimasen kierros diakoniatyön järjestämä kotiseuturetki. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. Su 10.9. 6.9.1932 Sotkamo k. Ke 13.9. __________________________________________________ YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen ti 3.10. syyskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 15 SEURAKUNNAT Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse LABORATORIO Avoinna arkisin. Lämmin kiitos osanotosta. Lähetystyö: Ti 5.9. 050 431 5778 tai Riikalle p. Tuota urheilijanpolkua me pyrimme vain parantamaan ja laajentamaan tulevaisuudessa, Simula totesi. klo 17.30 Kirkkokuoron harjoitus srk-talossa. Luennoitsijana Jouko Malinen. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. Yksityistilaisuus. _______________________________________________ Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 2,60 €, toimistomaksun 25 € sekä laajennetun ajokorttitarkastuksen yhteydessä muistitestin 12,40€. klo 19 Raamattuluento. __________________________________________________ FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi ti 12.9. Retken aluksi pistäydymme Juholankylällä. Vuokatti areena valmistui pari vuotta sitten luoden nämä mahtavat olosuhteet Sotkamoon ja Vuokattiin, tänne huippu-urheilun ja erityisesti hiihtolajien ja pesäpallon kehtoon. klo 10–11.30 ja klo 12.30–14 Vauvakerho srk-talossa. Kyösti Isberg, Ossi Hyvönen, pyhäkoulu Matka kohti jääkiekkounelmia alkoi VTS:n joukkue on saanut hyvän yhteishengen päälle. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. ja ke 22.11. 16. klo 18.00 Ylistys ja rukousilta. klo 12–15 Päiväkerho 3–5v Vuokatin kirkossa. 050 431 5778. Leo Niemelä La 9.9. – Nyt me akatemiana haluamme olla osaltamme edistämässä suomalaista jääkiekkoa ja nuorten mahdollisuuksia tavoitellessaan unelmiaan niin urheilussa kuin opiskelussa. Diakoniapiirissä Äiti Teresa -peittolappujen neulomisen ohessa pientä ohjelmaa ja vapaata seurustelua. Varaukset nettiajanvarauksella tai puhelimitse. Makkosentie 51 Su 10.9. To 7.9. _______________________________________________ KLIINISEN NEUROFYSIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Samuli Kemppainen ma 9.10. _______________________________________________ AJOKORTTITODISTUKSET: tavallinen 90 €, laajennettu 100 €. klo 11:00 Jumalanpalvelus. Raha peritään linja-autossa retken alussa (käteinen). Aiheena ”Jumalan huolenpito”. klo 15. Avoimet ovet rukoukselle
(alv 24 %). risujen ajo . 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. 040-526 0947 Puh. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. ymien myyn. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. ölasien vaihdot ja muut huollot. traktorikaivuutyöt www.jvharvesting.com. 0400-296 153 LVILVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! 0408238074/Jaakko Kuvaja . 050 438 0786 Muut lakiasiainpalvelut Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy Parturi-kampaamot Hautauspalvelut Kukkakaupat KAINUUN -PALVELU O Y Rakennuspalvelut keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. www.porho.. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. . 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P P.. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto 45 vuotta MONIPUOLISET FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA Coronaria, Keskuskatu 8, 88600 Sotkamo Varaa aika 010 525 8801 tai ajanvaraus.coronaria.fi Fysioterapia | Neurologinen fysioterapia | Lymfaterapia | LymfaTouch | Faskiamanipulaatio | Hieronta | Tukisukat ja sidokset | Palveluseteli palveluntarjoaja Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen Kokemusta & kalustoa! • Puh. www.kajaaninjateauto. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. eiden myyn. LVI-ASENNUS LVI-ASENNUS TAPANI TAPANI VÄISÄNEN VÄISÄNEN Puh. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. en näy. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. KOKEILE NIIN USKOT. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. oitu lämpöpumppuasentaja P. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. ma-pe 8.00-16.30 Varaa oma mainospaikkasi p. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . 0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. www.kajaaninjateauto. 0400 681 435 J. pihapuun kaadot . Huotari p. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. syyskuuta 2023 16 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 050 438 0786 Autotarvikkeet Sähköistykset LVI-työt Työsuoritukset Työsuoritukset Fysioterapiat Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. Kaisa Laajakaista -lii. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min
Pappi murhataan. Elokuvat Book Club uusi luku, ti 15.00 / to 18.45 / la 15.30 / ma 13.15, Kino Visio. Kansallispelin huumaa upouudella Marjex Stadionilla! Tule, näe ja koe henkeäsalpaavia hetkiä legendaarisella stadionilla Sapsojärven kupeessa. Hän oli ollut paikalla neljä tuntia ja sanonut, että se on mukavaa katsottavaa. Italialainen ilmalaivainsinööri Umberto Nobile nauttii elämästä koiransa Titinan kanssa, jonka hän pelasti Rooman kaduilta. Hyvän Mielen Keskiviikko, ke 09.00, Kainuuntie 17. Maailmanlaajuisen menestyksen jatko-osa seuraa sisar Ireneä, kun hän kohtaa jälleen demoninunnan. Viikonloppuna Sotkamossa saattaa bongata erilaisia maastoautoja tai mönkijöitä. Kisassa kierretään rasteja, jotka on pisteytetty haastavuuden mukaan. Tiistaina 5. Kun asiat karkaavat raiteiltaan ja salaisuudet alkavat paljastua. Entinen hallituksen salamurhaaja Robert McCall löytää oman paikkansa Italiasta, jossa hänen kohdattava mafia suojellakseen ystäviänsä. 30 minuutin mittaiset satutuokiot johdattavat lapset tarinoiden ja lorujen ihmeelliseen maailmaan. Kisaa varten tehdään katsastus ennen alkua. Henkeäsalpaava tarina nuoresta nuohoojasta Lubicchista, joka asuu isojen savupiippujen ja paksun savun eristämässä kaupungissa. Paha leviää. Alueelle on vapaa pääsy. HIEKKAA on 30 min mittainen tanssiteos, joka esitetään Hiukassa. Ystävätärnelikko suuntaa tyttöjen hemmottelumatkalle Italiaan. Myös kaikkien kustannusten nousu vaikuttaa osallistujamäärään, Pikkarainen sanoo. Sotkamossa järjestettävä Offroad-ajokisa koukuttaa Klpailussa on mukana 27 tiimiä. Elokuva on tositapahtumiin pohjautuva rakkaustarina. Eeppinen trilleri, joka tutustuttaa katsojat ristiriitaiseen ja salaperäiseen mieheen, joka vaarantaa koko maailman voidakseen pelastaa sen. Tied. Ilmoittauduthan etukäteen. Välieräottelu: Sotkamon Jymy Kempeleen Kiri (tarvittaessa), ke 16.30, Tervatie 1. Kilpailussa pärjääminen vaatii harjoittelua ja kisaamista. Myös yleisö pääsee katselemaan erikoisia ajosuorituksia, joita Pikkarainen kuvailee koukuttaviksi. Lasten menot Lukukoira Sotkamon kirjastossa, ke 17.30, Sotkamon kunnankirjasto. Tanssiopetus DanceFeet/ MaijaLiisa Korhonen. Kädenalitanssi Fusku: Perusteet klo 18.15-19.20. Se on ihmeellistä, millaisiin paikkoihin autolla ja mönkijällä pääsee, Pikkarainen sanoo. Koko perheen animaatio, joka perustuu Alexandre Dumas’n tunnettuun samannimiseen kirjasarjaan. Avoimessa luokassa kisaavat autot ovat enemmän rakennettuja eikä niitä tarvitse katsastaa tieliikennekäyttöön. Stonehill 2023 -kilpailu pidetään vaativassa metsämaastossa, jossa ei ole ajoteitä. Kauniiden näköalojen lisäksi asiakkaamme pääsevät nauttimaan Suomen parhaiden orkesterien ja artistien esiintymisestä sekä karaokesta.Ovet klo 19:30 TAPAHTUMIEN SOTKAMO Yleisöalue on avoinna lauantaina Kaitainsalmentie 79:ssä. K-16 Johannes ei kulje Jämsän kautta, ke 17.00 / su 13.30, Kino Visio. Suurin osa offroad-kisaajista asuu Eteläja Keski-Suomessa. K-16 Oppenheimer, su 19.00, Kino Visio. K-12 Titina-terrieri Pohjoisnavalla, to 15.30 / su 12.00, Kino Visio. Poupelle of Chimney Town, pe 15.15 / la 13.45, Kino Visio. K-7 Equalizer 3 The Final Chapter, pe 19.00 / la 21.15, Kino Visio. Kioski palvelee. syyskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 17 Hanna Turunen Kilpailu järjestetään kuudennen kerran ja tällä kertaa mukana on 27 ajojoukkuetta. Muut OmaisOiva-kahvila Kajaani, ti 13.00, Kainuuntie 39. – Sotkamo on kisaajien mielestä vähän kaukana ja siksi kisassamme on vähemmän osallistujia kuin Etelä-Suomen kisoissa. VEERA VÄISÄNEN VEERA VÄISÄNEN. Kun joukko ystäviä saa yhteyden henkimaailmaan palsamoidun käden avulla, he jäävät koukkuun sen päihdyttävään vaikutukseen. K-16 Nunna II, pe 21.00 / la 19.15, Kino Visio. Kilpailun järjestää OFF-ROAD Kainuu Ry. Kolme muskettikoiraa, ti 17.00, Kino Visio. K-7 Indiana Jones and the Dial of Destiny, ke 20.30 / ma 19.15, Kino Visio. Lapua 1976 on tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja toivosta. Elämä Barbiemaassa on täydellistä. Urheilu ja Liikunta 5. Tanssinalkuun maksuttomat vaihtoaskel kurssit Syystansseissa: Anneli Mattila & Recados ja Rainer Bollström & Granit, la 19.30, Naapurinvaaran Huvikeskus. Muut ajoneuvot on katsastettu myös tieliikennettä varten. K-12 Kulttuuri Hiekkaa -tanssiesitys Hiukassa Sotkamossa, pe 19.00 / la 19.00, Tervatie 3. 044 235 3095. Teemana: Mummon vinkit rennompaan syksyyn Tanssinalkuun -vaihtoaskel haltuun maksuton kurssi, la 17.30, Naapurinvaaran Huvikeskus. Talk to Me, ti 20.30, Kino Visio. Pienoismalli vuodelta 1939 on nähtävissä Sotkamon keskustassa Johanneksenkulman yläkerrassa. – Kyseessä on maastoautoille ja mönkijöille tarkoitettu kestävyysja ajokilpailu. Harrison Ford palaa legendaarisen sankariarkeologin rooliin elokuvasarjan viidennessä ja viimeisessä osassa. Kilpikonnaveljekset ovat eläneet suojassa ihmisten maailmalta, mutta nyt he ovat päättäneet valloittaa newyorkilaisten sydämet ja tulla hyväksytyiksi. Pikkaisen mukaan myös vastaalkaja voi lähteä kisaan mukaan. Satutuokiot, to 09.30, Sotkamon kunnankirjasto. – Eräs rouva, jolle laji oli vieras, oli katsomassa aiempaa kisaa. Tai jos olet Ken. Fuskukurssi Sokos Hotel Vuokatin peilisalissa ke 6.9., ke 18.15, Kidekuja 2. KUVAT: VEERA VÄISÄNEN Sotkamo on kisaajien mielestä vähän kaukana ja siksi kisassamme on vähemmän osallistujia, kuin Etelä-Suomen kisoissa, sanoo Sampo Pikkarainen. Mukana on 40 sotkamolaista ja kajaanilaista tanssijaa. Ryhmiä pyydämme ilmoittautumaan etukäteen. Alueelle on vapaa pääsy. K-7 Lapua 1976, ti 18.30 / ke 15.00 / pe 17.00 / su 17.00, Kino Visio. Lukemassa voivat käydä juuri lukemaan oppineet, lukemista jännittävät tai muuten vaan ääneen lukua harjoittelevat lukijat. Vapaa pääsy! Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli, ti 10.00 / ke 10.00 / to 10.00 / pe 10.00 / la 10.00 / su 10.00 / ma 10.00, Kainuuntie 18. Paitsi jos sinulla on eksistentiaalinen kriisi. Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem (suomeksi), to 17.00 / la 12.00, Kino Visio. Barbie, ke 18.30 / to 20.30 / la 17.15 / su 15.00, Kino Visio. Omaishoitajien vertaiskahvikauden avaus, jossa vaihdetaan kuulumisia puolin toisin. Yleisöalue on avoinna lauantaina Kaitainsalmentie 79:ssä. Järjestämme kisan rakkaudesta lajiin, kilpailunjohtaja Sampo Pikkarainen sanoo. Draamakomedia sosiaalisesti kömpelöstä 40-vuotiaasta Johanneksesta, joka yrittää tavoittaa kuolevan isänsä ennen kuin on liian myöhäistä. Keskija jatkotaso 19.2520.30
– Vaatimustaso KeKin ykköskeulaa vastaan on korkea. Kaikesta huolimatta Komulainen suuntaa luottavaisena kohti tiistai-iltaa. JUUSO HYVÖNEN Jani Lipsanen Sotkamon Jymy ja Kempeleen Kiri tarjoavat tällä hetkellä pesisjännäreille varsin mielenkiintoista välieräsarjaa miesten Superpesiksessä. Lauantain peli oli nuoren sotkamolaisjoukkueen näytöstä. Tai tarkemmin räpylästä. Pystyy siinäkin mielessä menemään luottavaisin mielin kohti tiistaita, ettei tarvitse kuin pienesti parantaa. KeKin peli-ilme ensimmäisellä jaksolla oli erittäin fokusoitunut. Pekkisen lyönti sytytti kotijoukkueen lisäksi sotkamolaisyleisöä ja näytti, että Jymy pääsee kunnolla niskan päälle. Myös toinen jakso alkoi KeKi-merkkisesti. Tiukassa paikassa Jymy rakensi palottoman ajolähtötilanteen Roope Korhoselle, jonka haastolyönti poltti Kempeleen Aatu Saastamoisen räpylässä ja Elmeri Purmonen toi jaksovoiton 6–5. Jymy otti sarjan toisen voittonsa jaksoin 2–1 (4–6, 6–5, 1–0). KeKi karkasi ensimmäisen jakson toisessa vuoroparissa jo 0–6-johtoon. Haapakosken onnistumisen myötä Jymyn oli pakko lyödä yksi juoksu viedäkseen ottelu supervuoropariin. Noista Kempeleen kunnareista yksikään ei ole ollut läpilyönnin arvoinen. Pitää olla myös armollinen ulkopelissä. Äänekkäästi kannustaneen keskipohjalaisyleisön harmiksi ensimmäisen jakson viimeisessä sisävuorossa vieraat nousivat juoksun tappiolta: Samuel Huotari ja Valtteri Virtanen takoivat vastustamattomat juoksut ja jaksovoiton. Kuvaavaa on, että Jymy päästi runkosarjassa kunnarin arvoisia läpilyöntejä neljä. Matti Korhosen toinen lyönti sirvahti Kalle Kuosmasen räpylästä kakkosjatkeelle, mutta tuolla lyönnillä ei etenijä Teemu Hollanti kolmospesältä uskaltanut irrota. Lyömässä vielä valtakunnan kärkipelaajia, jotka pelaavat kovalla itseluottamuksella. Palkinnoille viikonlopun aikana pelasivat lauantaina jokerit Joni Heikkinen (3/0) ja Virtanen (2/1), sunnuntaina mailapelinsä normaalilla korkealla tasolla pitänyt Kasperi Vehkaoja (3+3 tehtyä paloa ulkona) ja yhdessätoista palossa mukana ollut lukkari Samuel Huotari. Mielenkiintoiseksi sarjan tekee voimasuhteiden vaihtelu sarjan, otteluiden ja jaksojenkin sisällä. Jokainen Jymyn pienikin virhe käytettiin tylysti hyödyksi ja palloa lyötiin railakkaasti. Tuo Korhosen lyömä juoksu jäi Jymyn ainoaksi. Vastustaja on kuitenkin hyvä tekemään tilannetta ja he varmasti sen 2-3 juoksua tulevat lyömään hyvillä lyönneillä. Jaguars tuuletti lauantaina Ylivieskan Suvannolla, mutta Kuula voitti seuraavana päivänä Sotkamossa. Kakkosjakson aluksi Kuulan lyöjäjokeri Rautio kotiutti ykköspalkinnon arvoisesti lukkaroineen Vähän. – Meillä paremmat pelit ja paremmat suoritukset ovat vielä pankissa. Jymyn papereissa KeKi-kopparit ovat olleet merkattuja sarjan alusta lähtien. – Tiedämme sen, että vastustaja pakostakin onnistuu välillä. Mahdollisesti koko sarjan. Takaa-ajo jäi kuitenkin tuon yhden lyönnin mittaiseksi ja KeKi pääsi tuulettamaan ansaittua jaksovoittoa. Mutta kuten Jymyn tämän ottelusarjan tapaan on kuulunut, se itse päästi saavutetun otteen käsistään. 18 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. – Ulkopelissä on ollut paljon sattumaakin mukana, että vastustaja on saanut juoksuja. Toisen jakson alussa Aapo Korhonen ja Joni Heikkinen onnistuivat kolmen lyödyn verran ja violettipaidat johtivat jaksoa alusta loppuun. Lopputulos vierasvoitto 2 (4-3, 6-4). Jymy oli saanut läpilyönneistä kuitenkin uskoa peliinsä ja kampesi takaisin johtoon Jussi Korhosen toimesta. – Jokainen tilanne heitä vastaan pitää ottaa yksittäisenä vastaan ja semmoista kaksintaisteluahan se on. Niko Korhonen pelasi huolimattomasti Tuomas Jussilan vaihtolyönnin ja Jussila pääsi kiertämään kunniaa. Voitot sarjassa ovat nyt 2–1 Jymylle ja finaalipaikka on tarjolla sotkamolaisille ensimmäistä kertaa tiistaina Kempeleessä. Kempeleen painostus tasoittavalla tuli kahden palon ajolähtötilanteessa. Kotijoukkueen viimeisessä yrityksessä ei ollut puhtia ja jakso päättyi tasan. Jaguars nousi vielä ohitse Janne Hyvösen ja Aapo Korhosen onnistumisilla, mutta Simo Rahusen keskinäpyllä Juho Matola toi kolmannessa 2-2-tasoituksen. Samaa luottavaisuutta uhkuu pelinjohtaja Mikko Kuosmanen. Ylivieskalta palkittiin kolme juoksua lyönyt Tuomo Rautio ja hyvin kentälle päässyt kärki Juho Matola. Jussilan lyönnillä toinen jakso oli tasan 4–4. Lyöntipeli onnistui hienosti ja takatilanteiden määrä oli korkea. Ulkona Jero Inola kunnostautui tekemällä ottelussa kuusi paloa. Kapteeni-Komulainen kehui Pekkisen läpilyöntiä: ”Meidän peli käynnistyi uudelleen” Kempeleen Kirin kärkipelaajat luovat pelillään kovan haasteen Jymylle ja sen lukkarille Aapo Komulaiselle. Tulos 1 (0-1, 2-2) ja näin ollen voitot sarjassa tasoittuivat. Selvillä askelmerkeillä he purkavat 1-tilannetta ja takatilannetta. Mutta olihan se tärkeä lyönti Hannekselta siihen kohtaan ja meidän peli käynnistyi uudelleen, Jymyn lukkari ja kapteeni Aapo Komulainen arvioi Pekkisen lyönnin merkitystä. Kolmas ja ratkaiseva osaottelu pelataan perjantaina Marjex Stadionilla. Avausjaksolla syntyi vain yksi juoksu, kun Timo Hanhisalo löi välilyönnillä kotiin Niklas Vähän. Yhden palon ajolähtötilanteessa Roope Korhonen sivalsi vaarallisesti kolmosluukkuun, jonka kuitenkin Kempeleen ulkokenttä onnistui torjumaan ja tuloksena vain yksi juoksu. Kolmas lyönti Korhoselta karkasi laittomaksi ja Jymy pääsi juhlimaan ottelusarjan toista voittoa. Luottavaisuus syntyy siitä, ettei Jymy ole saanut ottelusarjassa vielä itsestään lähellekään parasta irti, mutta johtaa otteluvoitoissa. Siinä Komulaisen rooli lukkarina korostuu. KeKin sisäpelin sapluuna on parhaimmillaan varsin yksinkertainen ja tehokas, jossa tilannetta lyödään pompulla ja takatilanteessa palloa väliin. syyskuuta 2023 Mikke Tschesmenski Jymy Jaguars ja Ylivieskan Kuula tasasivat voitot viikonloppuna ykköspesiskarsinnassa. Tuohon asti KeKi oli näyttänyt täysin hallitsevalta ja Jymy huolimattomalta sekä epäonniselta. Roope Korhosen ensimmäisen jakson lopun lyömä kunnari sai jatkoa toisella jaksolla Jymyn kannalta äärimmäisen tärkeästä Pekkisen onnistumisesta. Nopeasti tilanne päälle pompulla ja tällä kertaa oli Antti Korhosen vuoro kotiuttaa kahdesti. 0–6-tilanteessa odoteltiin jo jaksotaukoa, kun KeKi teki nopeaan tahtiin kaksi paloa Jymyn neljänteen sisävuoroon. Tapahtumarikkaaksi sarjan on tehnyt molempien joukkueiden lyöntivoiman lisäksi haavoittuva ulkopeli. Meidän sisäpelin pitää pystyä siihen vastaamaan, Kuosmanen tiivistää asetelmat tiistaille. Sarjanousu oli siten katkolla sunnuntaina puolenpäivän aikaan Marjex Stadionilla Jaguarsille, mutta Ylivieska pystyi pelaamaan vahvan ulkopelin. Kempeleelle arvokkaan neljännen vuoroparin tasoitusjuoksun löi kokenut Sami Haapakoski. Kyllä minulla luotto on tuohon meidän ulkopeliin. Jymyn todella heikko jakso kaunistui, kun sen onnistui rakentaa Roope Korhoselle kahdella palolla ajolähtötilanne. KeKi on lyönyt nyt kolmeen välieräotteluun yhtä monta, joista Tuomas Jussila peräti kolme. Kolmas ja ratkaiseva osaottelu pelataan perjantaina Marjex Stadionilla. Jymyn Hannes Pekkisen kunnari Kirin kakkoskoppari Perttu Ollin ulkopelivirheen avustuksella nosti Jymyn ensi kertaa ottelussa johtoon toisen jakson toisessa sisävuorossa. Jaguars piti edellispäivän tapaan vieraiden juoksuyritykset minimissä, mutta sisäpeli hyytyi pieniin virheisiin ja kolmostilanteiden määrä putosi reilusti (lauantaina 21, sunnuntaina vain yhdeksän). Koska Jaguars oli runkosarjassa lohkovoittajista kahden pisteen verran parempi, pääsee se pelaamaan ratkaisupelin kotikentällään perjantaina. Korhosen välilyönti karkasi koppari Perttu Ollilta läpi ja Jymy nousi 4–6-tilanteeseen. Jymyllä on välieräsarja katkolla tiistaina Kempeleessä. En tiedä, onko se voinut kääntyä meillä niin, että annamme ilmaiseksi läpi sellaisia palloja, joiden kiinniottaminen ei vaadi taitoa vaan enemmän tilanteessa kiinni olemista, Komulainen spekuloi. – Kyllä näissä pudotuspeleissä hallinnan tunne tuppaa vaihtelemaan ja koitan ainakin itse olla liikaa miettimättä sitä, kumpi siinä on kiinni. HANNA TURUNEN. KeKi oli ottanut ottelun komentoonsa lukemin 0-3 heti ensimmäisen jakson ensimmäisestä sisävuorosta alkaen lyöjäjokerien Matti Korhosen ja Ossi Meriläisen johdolla. Sunnuntai-illassa mentiin pitkälle toiselle jaksolle täysin Kempeleen komennossa, kunnes yksi lyönti muutti ottelun kulkua. Ykköspesiskarsinnassa voitot ristiin – ratkaisu perjantaina Sotkamossa Lauantain peli oli nuoren sotkamolaisjoukkueen näytöstä. Kaverit osaavat lyödä palloa, Komulainen purkaa asetelmia roolistaan. Jymy aloitti supervuoroparin sisältä
Sotkamo Julkaisija: ................................... Hanna Turunen 050 325 0352 Sähköposti: ............................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. sähköpostit ......... VIRTANEN AJAN SÄVEL www.sotkamolehti.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. herkullisia Kivikylän tuotteita MAALAISKINKKU MAALAISHYYTELÖ TIISTAINA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER PALVIKEITTOA MUKAAN! KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE KELLO 9.00 15.00 ((LOUNAS KELLO 10.30 14.00) puh. toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. kerroksesta tai hissitalosta autokatoksella Sotkamosta. Kukot, lärtsyt, viipurin rinkelit, karjalanpiirakat ym. Kylmäsavu ja graavi siikaa. TERVETULOA t. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Torikauppiaat puh. kotim. Kimmon kenkä Riekerit, Kuomat ym. Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Asiakaspalvelu: ........................ Paikoitus ja tapahtuman keskus hiekkatien varressa, kääntöpaikka mäen päällä. 0787-5320 (painettu) ISSN: ........................................... klo 10-14. KLO 9-17 Miesten ja naisten vaatteita, hanskoja, pipoja ym. 0400 262 786 Ostetaan Seuratoiminta Sotkamon Hengitysyhdistys vierailee Nils Collianderin omenatarhalla Määttälänmäellä to 7.9.2023 lähtö klo 11.30 Sotkamon torilta kimppakyydein. Erikoisjuustoja ym. Inka Partanen Päätoimittaja ............................ Botnia Print Oy Ab, Kajaani ISSN: ........................................... asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Mediamyynti: ........................... etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: ........................................ Sotkamon tori 13-15 Tervetuloa! TL Maistuvat Oy KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 09.00 15.00 HERKKUKASSI 20 € sis. Korituotteet, puunkantokassit ym. syyskuuta 2023 – SOTKAMO-LEHTI 19 SARJAKUVAT SUPERMUKULA B. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ............................... 050 307 5439 Metsään mars! Paikka entisen Kankaalan montun vanha tie (Nurmestiehaarasta 170 m Sotkamoon päin). Niko Kemppainen 050 434 8484 Noora Limnell 050 524 0517, Maaria Haikola 050 3000 621 Julkaisupäivät .......................... Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. makeaa MUSTAHERUKKAA, MANSIKKAA, VADELMAA, Jaspi-OMENAA ym. P. Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) Lauantai 9.9.2023 Klo 10–11.30 Paltamo K-Market Klo 12.15–13.45 Puolanka K-market Klo 14.25–15.55 Hyrynsalmi K-market Klo 16.25–17.25 Suomussalmen tori Torstai 7.9.2023 Klo 10–11.30 Kuhmon tori Klo 12.15–13.45 Sotkamon tori Klo 14–15.30 Vuokatti K-Supermarket Klo 16–17.30 Kajaanin tori Perjantai 8.9.2023 Klo 10–11.30 Kajaanin Tori Klo 12.00–13.30 Vuokatti K-Supermarket Klo 13.40–15.10 Sotkamon tori Klo 15.55–17.25 Kuhmon tori hillagroup.fi/mainostajalle. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. puhelinpalvelu klo 8-16 mainostajalle.hillagroup.fi/sotkamo-lehti myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen 040 751 1749 myyntijohtaja Kirsi Kela Toimitus: .................................... makeiset. – KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 www.kultahopea.fi Todennäköisesti aina paras hinta OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, vinyylilevyt, postimerkkejä ja rihkamaa yms. 2243-1632 (verkkojulkaisu) Myytävänä TORIKAUPPIAAT SOTKAMON TORILLA TORSTAINA 7.9. Energiapuunkorjuunäytös, leikkimielinen metsävisa, jossa parhaat palkitaan sekä kahvi ja makkaratarjoilu! Tule paikalle ja ota kaverikin mukaan! Sotkamo Mhy Sotkamo järjestää valtakunnalliseen Metsämarssi-tapahtumaan liittyvän metsäpäivän 14.9. Metrilakut, tikkarit ym. Hilla Group Oyj Painopaikka: ............................. asiakaspalvelu@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 (ma-pe 9-15) Lukijailmoitukset: .................... Kylmäsavu, lämminsavu ja graavi kirjolohta. Tiistaina 5. alv 24 %) 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 22.2.1962 Sisältöjohtaja ............................ Tiedustelut 044 5315022 /Raija Tervetuloa! Ostetaan saunallinen kolmio 1. 0440 890 083 MYYDÄÄN KE 6.9
SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. MultiVoltakku ja laturi Liukunivelpihdit 200 mm TwinGrip Muttertång • putkien kapasiteetti Ø 5/32” 7/8”, Ø 4 22 mm • mutterien kapasiteetti, avainväli 5/32” 7/8”, 4 22 mm KN8202200X 29 29 90 90 Poranteräsarja, 25 osaa Pro Borrserier • DIN 338 • materiaali HSS • terän kulma 135° • sis. syyskuuta 2023 20 MAKKARAPÄIVÄ PE 8.9. Tervetuloa herkuttelemaan klo 10-14 Talo täynnä tarjouksia! ASENNE YHDISTÄÄ Kulmahiomakone 125 mm Vinkelslipmaskin • laikka Ø 125 x 22,2 mm • kara M14 • max. Leikkuuleveys 46cm. 699,-) MAAHANTUOJAN POISTOERÄ 4 KPL REPPUPUHALLIN EB7660TH 4-T / 3,0kW REPPUPUHALLIN EB5300TH 4-T / 1,8kW 649 649 € 449 449 € MAAHANTUOJAN POISTOERIÄ GUIDE TYÖKÄSINE 522 6 paria/pkt ohut PU-työkäsine 77 90 90 PKT 4 4 50 50 RL 4 4 90 90 RL Skydda ja HellyHansen EDUSTAJAT PAIKALLA PE 8.9. terät: 1-13 mm (asteikko 0,5 mm) AL110321 79 79 90 90 Hallitunkki turvalukolla Garagedomkraft • 3,5 tn STR0004 199, 199,-Kompressori 5,5 kW / 400 V Kompressor • imutuotto 925 l/min • 1450 rpm • max. Moottori 140 cm3. KLO 9–14 19 19 90 90 kpl LED VALONHEITIN LIIKETUNNISTIMELLA CRX3313B tai CRX3331 30 W / 230 V musta tai valkoinen Laadukkaat ja kestävät JÄTESÄKIT vahvuus 0,05 mm musta GUIDE TYÖKÄSINE 526 6 paria/pkt ohut PU-työkäsine 77 90 90 PKT 12 12 50 50 99 90 90 12 12 90 90 VAIHTOVARSI SOLID FS135000 LEHTIHARAVAN LAPA M SOLID FS1063089 LEHTIHARAVAN LAPA L SOLID FS1014915 LOPUT • LANNOITTEET • MULLAT • TURPEET -20 -20%% KUORITAKKI KENSINGTON HH71080-990 vedenkestävä ja tuulenpitävä 189 189 € 139 139 € COLLEGETAKKI ICU HH79274-369 keltainen/ harmaa 259 259 € KUULONSUOJAIN ZEKLER SONIC 550 380682550 kuuleva Bluetooth puomimikrofoni TYÖSUKAT MANCHESTER HH79646-990 musta 3 kpl/pkt 14 14 90 90 3-PACK 19 19 90 90 kpl PANTAVALO CRX247 -350 lum 89 89 € KUMISAAPAS LIGHT BOOT CAMO 05 150 L, 10 KPL RL 200 L, 10 KPL RL. RAIVAUSSAHA 4-TAHTI EM4351UH mukana PRO-valjaat, 3-lapaterä, raivausterä, siimapää sekä 4-tahtiöljy 399 399 € (norm. Keräävä, bioleikkaava tai sivulle heittävä, keruusäiliö 60 l. 9000 rpm • sis. 10 bar • kiilahihnaveto • 2-sylinterinen, öljyvoideltu lohko Säiliö 200 l XT200925 1199, 1199,-HI68016030-X 199, 199,-239,249,89,Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto 7-17, la 9-14 Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880, varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 479 479 € RUOHONLEIKKURI PLM4628N Itsevetävä ruohonleikkuri