>> 6 Sotkamon kirkko Vettä tuli kaatamalla Heidi Murtomäen taluttaessa valmentamaansa Pusmania voittajaesittelyyn Kajaanin raveissa sunnuntaina. >> 5 Myrskyt yleistyvät Sotkamon kirkko on nyt ikuistettu taiteilija Kari Holman maalaukseen. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 9. Nykyinen kirkko on jo viides Sotkamossa. >> 4 Rastiviikko toi miljoonia 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 9 2 8. Vain puolet Kainuun metsistä on vakuutettu, vaikka metsätuhojen odotetaan yleistyvän ilmastonmuutoksen myötä. Yrittäjä Maarit Ärväs iloitsee siitä, että myös paikalliset ovat löytäneet puutarhan. >> 8 Roskia luontoon Roskakasa tuotiin talon pihaan vievälle tielle Kontinjoella. >> 10 Akvarelli kirkosta Rastiviikon taloudelliset vaikutukset alueella ovat eri arvioiden mukaan puolestatoista miljoonasta jopa 3,5 miljoonaan euroa. >> 6 Luonnon puolesta Perhospuutarhuri: Sotkamon Taimistolla on meneillään sen toinen kesä. >> 14 Vettä satoi raveissa Taiteilija Kari Holman akvarelli Sotkamon kirkosta on Holman 55. kirkkoaihe. Lisäksi verkkokaupan kasvu on ilahduttanut lintuja, perhosia ja mesipistiäisiä kasveillaan houkuttelevaa yrittäjää. HEINÄKUUTA 2019 NRO 54 Mustikkasato Mustikkaa kypsyy tänä kesänä vain heikosti tai keskinkertaisesti. Taiteilija on erikoistunut maalaamaan kirkkoja. Lisäksi hän maalaa nykyisiä ja edesmenneitä kulttuurikohteita
Aikoinaan eräissä Oulun kaupungin kupeessa olevissa kunnissa ei myönnetty rakennuslupia kuntakeskuksen ulkopuolelle. ma-pe klo 9-11. Mehiläisten ja muiden mesipistiäisten vähenemisen syynä on muun muassa ihmisen maankäyttö, mikä on muuttanut ratkaisevasti mesipistiäisten elinoloja. Asia on tärkeä, sillä maailmanlaajuisesti on herätty esimerkiksi mehiläisten vähenemiseen. Tietotekniikka on tuonut jokaisen ulottuville mahdollisuuden hoitaa sekä omia asioita että työasioita kotoa käsin. 010 665 9013 ma-pe klo 8-16 TilAusAsiAT asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoiTusAsiAT ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi ToimiTukselliseT AsiAT p. Jos menetämme kaikki mehiläisten pölytyksestä riippuvaiset kasvit, menetämme myös noita kasveja syövät eläimet. Katsottiin vähintään kieroon ja epäiltiin rakennusluvan hakijan älynlahjoja sekä yleistä ymmärtämystä. Xxxxxx xx xxxxxx xxxxx, xxxx xx xxxxxxx. Vastaavaa kohtelua sain itsekin 1980-luvun puolivälissä. Lyhyesti sanoen lapsiperheet. Meistä jokainen voi omilla toimillaan tehdä maailmasta hivenen paremman paikan mehiläiselle. Albert Einsteinin kerrotaan joskus sanoneen, että jos mehiläinen katoaisi maan pinnalta, ihmiskunnalla olisi jäljellä neljä vuotta elinaikaa. Ilmaisut ”sivukylä”, ”perukka”, ”helvetin jeera” ja ”Jumalan selän takana” kuvaavat erinomaisesti takavuosien asenneilmastoa. 010 665 9013 Konttorimme on avoinna 8.7.–2.8. Xxx xxxxx xxx, xxxx xx. Silloiset rakennusviranomaiset eivät pitäneet järkevänä hankkeena taajama-alueen ulkopuolelle sivukylälle rakentamista. Koulutettua ja osaavaa väkeä on houkuteltava muuttamaan etelästä. Nykymaailman menoa seuratessa näyttää siltä, että maaseutu on oikein hyvä kasvupaikka lapsille ja nuorille. Siitä vaikutus jatkuu ravintoketjussa aina ihmiseen saakka. Sadasta yleisimmästä viljelyskasvistamme alle kymmenen tuottaa täyden sadon ilman eläinpölytystä. Tai yritettiin olla myöntämättä. Runsaskukkaisia niittyjä on hävitetty, ja maataloudessa käytetään kemikaaleja yhä enemmän. kysymys: Joko olet pitänyt kesälomasi. Sotkamon Taimisto on tästä oiva esimerkki. S otkamon Taimisto avasi ovensa yleisölle sunnuntaina Avoimet Puutarhat -päivänä. Kyllä 5 % 6 vastausta Ei 95 % 104 vastausta Yhteensä 110 vastausta Viikon 28. Sotkamon Taimisto on puuttunut tähän ongelmaan kasvattamalla mahdollisimman vähän jalostettuja, niin kutsuttuja maatiaislajeja. heinäkuuta 2019 Viikon 27. Eikä ihme. Viime vuosina on yhä enemmän puhuttu työvoimapulasta Kainuussa. Vetovoimaa ruokkivat tonttien sekä asuntojen hinnat taajamissa maaseudun tarjoamia harrastusmahdollisuuksia unohtamatta. kysymys: Osallistutko Kainuun Rastiviikoille. Paikka on siitä ainutlaatuinen, että se on erikoistunut kasvattamaan lintuja, perhosia ja pölyttäjiä houkuttelevia kasveja. A Mutta takaraivoon jäi negatiivinen suhtautuminen maaseudulla asumiseen.” Maaseudulla on nyt imua Kolumni Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Kirjoittaja on erikoistoimittaja. Etunimi Sukunimi V astoin yleistä luuloa ja jopa tietoa, Suomen kansalainen saa valita itse asuinpaikkansa Suomessa. AsiAkAspAlvelu p. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 9. Työvoimapulaan ei ratkaisua löydy paikallisten pitkäaikaistyöttömien riveistä. Mehiläisellä on kuitenkin vielä toivoa. Sotien jälkeen kodin asumattomaan korpeen raivanneet vanhemmat kyselivät 1970-luvulla lapsiltaan ”ette kae työ tänne perukkaan jiä asumaan?”¨ Vanhusten neuvoa toteltiin. Taustalla näissä tapauksissa oli huoli niistä kustannuksista, joita kyläkoulujen ylläpidosta aiheutuu. Xxxx xx xxxxxxx xxxxxxxx. 050 314 5004 ma-pe klo 8-16 toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi kainuuntie 18, 88600 soTkAmo % 95 5. Mutta takaraivoon jäi negatiivinen suhtautuminen maaseudulla asumiseen. Edellisessä lehdessä kerrottiin Sumsalle Lahdesta muuttaneesta perheestä. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi Xxxxxx xx xxxxxx xxxxx, xxx xxx. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Jos mehiläinen katoaa, katoamme mekin Pääkirjoitus 9.7.2019 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi asiakaspalvelumme palvelee puhelimitse ma–pe klo 8–16 p. Yleensä puutarhoissa myydyt kukat ovat niin jalostettuja, että niiden meden tuotto on vähentynyt. Yleisimmät viljelyskasvit muodostavat ravinnon 90 prosentille maapallon väestöstä. Koiraharrastajat, hevosten omistajat ja eräihmiset ovat potentiaalisia maalle muuttajia. Osittain olosuhteiden pakosta, osittain turhaankin. Teknisistä esteistä on suurin osa poistunut. Maaseudulle muuttamiselle on imua. Perheenisä sanoi osuvasti maalle muuton esteistä suurimpien olevan asenteissa
Tämä oli toimikunnan yksituumaisen kirkas ajatus ja henki. Olen kernaasti valmis luopumaan näkemyksistäni jos niitä vastaan esitetään pitävät perustelut. Hallitukselta mitään tietoja en ole saanut. Normaalisti osuuskunnan päätösten kanneaika on 3 kk, mutta yhdenvertaisuutta loukanneen päätöksen kanneaikaa ei ole laissa määrätty (OKL 24 luku) Eli kuntaan liittyneen osuuskunnan entinen jäsen voi periaatteessa vaatia oikaisua myöhemminkin. Kunnanvaltuusto päätti 27.5 Kaitainsalmen vesiosuuskunnan toiminta-alueen laajentamisesta. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Tietojeni mukaan osuuskunnan vuosikokous ei myöntänyt hallitukselle ja toimitusjohtajalle tilija vastuuvapautta. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Verkostoja rakennettaessa osuuskunnat ovat hankkeidensa rahoittamiseksi myöntäneet liittymiä rakentamattomille tonteille tai tiloille tulevaa rakentamista ajatellen. Mikäli liittymiä myydään joillekin määräaikaisella tarjouksella kuin kauppias grillimakkaroita, asiaa joudutaan tarkastelemaan myös jäsenten yhdenvertaisuuden näkökulmasta (OKL 1 luku 7 §). Ilman oikeusturvavakuutusta käräjille lähtenyt osuuskunta joutui maksamaan molempien osapuolten merkittävät asianajokulut. 050 302 7029, ma-pe 10–17 149 € Unicon Boxer VUODESOHVA 3-istuttava 990 € SÄILIÖPAKASTIMET ALK. Sotkamolaisilla vesiosuuskunnilla on mahdollisuus liittyä kunnan laitokseen kun täyttävät ympäristöja tekninen lautakunnan 16.11.2016 § 157 asettamat 14 ehtoa, joiden tarkoituksena on mm. Sen hallinto perustuu osuuskuntalakiin (OKL) Osuuskunnalla pitää olla edellä mainittuihin lakeihin perustuvat säännöt sekä liittymisja käyttösopimukset. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. Loukkaus on päivänselvää jos liittymiä myydään ale-hinnalla uusille liittyjille. TARJOUKSET SOTKAMOSSA JA SUOMUSSALMELLA NÄILLÄ KOHTI UUTTA MARJASTUSKAUTTA! Heti varastosta! Vuodesohvat alkaen 599 €! Heti varastosta! Kotimainen Inari VUODESOHVA 3-istuttava, harmaa 799 € PYSTYJÄÄKAAPIT JA -PAKASTIMET ALK. Olisiko hallituksen ja toimitusjohtajan syytä istua nöyrästi alas toimintansa itsearviointiin ja miettiä miten yhdessä osuuskunnassa voikaan olla niin monen eri jäsenen kanssa hankaluuksia. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 050 314 5004. Mikäli kunta lähtisi kompromisseihin yksittäisissä tapauksissa, seuraukset ulottuisivat koko vesihuoltolaitoksen alueelle. Seuraava ongelma alesta syntyy jos vesiosuuskunnan liiketoiminnot yhdistetään kuntaan. Jos esimerkiksi asumakiinteistön pihasaunalle on maksettu erillinen liittymä, osuuskunnan on ilmoitettava se kuntaan ja haltija joutuisi maksamaan siitä vuosittaisen perus, vesi-/ja tai jätevesimaksun sekä asentamaan erillisen mittarin. Kunnan päättäjien ja viranomaisten on hyvä tiedostaa tämä näkökohta. Ehtoja valmistelleen toimikunnan jäsenenä haluan tuoda esille seuraavaa: Vesiosuuskunnissa on yleisimmin noudatettu kiinteistökohtaista ja kiinteää liittymismaksua (kuten sähköyhtiön liittymä) Muutamissa harvoissa liittymismaksu on sidottu rakennusten pinta-alaan. 041 319 5303, ma-pe 10–18, la 10–15 | Kuhmo: Koulukatu 14, p. En sitä ihmettele koska hallituksen jäsenellekään ei ole suostuttu näyttämään hallituksen pöytäkirjoja. Jäsenten mielestä hallitus keksi kulujen rahoitukseen kivan suunnitelman tarjota jäsenilleen 30.6.2019 saakka liittymiä merkittävään alehintaan. Liittymismaksua ei palauteta vaikka kohde jäisi rakentamatta. Lautakunta teki päätöksensä sen mukaisesti. Kirjoita napakasti. keskikesän juhlaa myös hinnoissa! 199 € Uutuus! A20 K A L U S T E Sotkamo: Kainuuntie 6, p. Tiistaina 9. liittymämaksuista. Hallituksen velvollisuus on selvittää ostajalle ymmärrettävästi tuoko tällainen lisämaksu todellista lisäarvoa jo kiinteällä hinnalla liittyneelle kiinteistölle. Myönnytyksellä ei suinkaan haluttu tarjota osuuskunnille myöhempää keinottelun mahdollisuutta. Hallituksen pitää kantaa vastuunsa myös mönkään menneiden asioiden hoidosta eikä istua jäsenten takapuolilla korvausten tuleen. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Vaatimus on ahdistanut jäseniä. Vaikka kulutus olisi vain 1 m3/kesä. Muissa kuntaan liittyneissä osuuskunnissa tällaista ongelmaa ei ole ollut koska kiinteistö on yhdistetty samalla kiinteällä liittymismaksulla. Vertailuna Sotkamon kunnanvaltuuston ja hallituksen pj:n palkkiot ovat yhteensä 3500 €/v. Vahvana perusteena oli mm oikeusturvavakuutuksen puuttumisesta johtuneet oikeudenkäyntikustannukset. Uudeksi ongelmaksi nousee mitä liittymismaksua ja ehtoja noudatettaisiin kuntaan liittymisen jälkeen. Epämääräiset heitot eivät ole niitä. Jos taas liittymismaksu palautetaan 1.7.2019 lähtien tarjousaikaa edeltäneelle tasolle, rikotaan silloinkin yhdenvertaisuutta. 399 € Paljon erilaisia malleja! NYT KODINKONEET, PUHELIMET JA LIITTYMÄT MYÖS SOTKAMOSSA! Heti varastosta! RIIPPUKEINUJA MUUTAMA JÄLJELLÄ! MUKAVUUTTA MYÖS VIERASVUOTEEKSI! ISKUN KESÄKALUSTEITA HETI MUKAAN! Iskun hoitovapaat 2, 4 ja 6 hengen PÖYTÄRYHMÄT SUOMUSSALMI, SOTKAMO, KUHMO TOIMITUSMYYNTI. Jos joku jäsen on ostanut ”vapaaehtoisen” liittymän se ei anna perustetta vaatia sitä muilta. Useat jäsenet ovat nyt hädissään kertoneet hallituksen vaatineen uutta erillistä jäsenyyttä ja liittymismaksua mm. Kaikkea ei voi sysätä oikeuksiaan peräävien jäsenten, hallituksen mielestä epäonnistuneen asianajajan, tai julkisesti mielipiteitä esittävän ”huru-ukon” niskoille. Jäsen voi kyllä vapaaehtoisesti maksaa mitä ja mistä tahansa. Osuuskunta haastoi kaksi jäsentään käräjille luopuen kuitenkin vaatimuksista ennen oikeuden tuomiota. Samalla kävi ilmi osuuskunnassa vellovat kiistat, joista Sotkamo -lehti julkaisi uutisen. Olen neuvonut jäseniä vaatimaan hallitukselta liittymismaksujen kirjalliset perusteet, jotka olivat voimassa heidän liittyessään osuuskuntaan. Vesiosuuskunta hoitaa vesihuoltolain (VHL) mukaista julkista tehtävää. samalla kiinteistöllä (pihapiirissä) olevasta pihasaunasta. Osuuskunnassa jäsenet päättävät mutta kuntaan liittymistä kaavailevan yhteisön asioita on tarkasteltava myös kunnan vinkkelistä. estää kunnan hyväksikäyttö ja vesihuoltolaitoksen talouden vaarantaminen (VHL 8 §). Matti Korhonen Kh:n asettaman toimikunnan jäsen Saijanlahti Maalasiko vesiosuuskunta itsensä nurkkaan. VHL:n 18.2 §:n mukaan maksujen pitää olla tasapuoliset ja kohtuulliset. Myös edellä mainitussa osuuskunnassa on ollut kiinteistökohtainen kiinteä liittymismaksu. heinäkuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 3 Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Kirjoituksia ei palauteta. Liittymisehtojen mukaan vesiosuuskunnan toiminta-alueella noudatetaan jatkossakin samoja maksuja mitkä olivat voimassa ennen liittymistä. Jäsenten mukaan kiistoja on mm. Olisiko silloin voimassa aiemmin noudatettu vai määräaikainen alehinta. Tärkeää on huomata että liittymismaksun määräytymisperusteet , hinnat ja mahdolliset laskentakaavat pitää olla liittyjän tiedossa kun hän hakee osuuskunnan jäsenyyttä ja liittymää. Jäsenten yhdenvertaisuus on osuuskuntalaissa vahvasti turvattu. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kuntaan aikovan osuuskunnan on osoitettava näiden liittymien paikat eivätkä ne saa aiheuttaa kunnalle kustannuksia. Myös noin 60 jäsenen osuuskunnan hallituksen puheenjohtajalle ja toimitusjohtajalle maksetut muhkeat kuukausipalkat vuositasolla yhteensä 6000 eur/v on ollut vaikea niellä. Mikäli vastuuvapaus olisi myönnetty, jäsenten mahdollisuus harkita OKL:n 25 luvun mukaista korvauskannetta olisi kaventunut
PerTTi GranqvisT. Kaikki huoneistot ja hotellin perhehuoneet olivat täynnä, mikä kertoo paljon tapahtuman luonteesta. A Ei oota on myyty tämä viikko." Sanna Lindeman myyntineuvottelija Vuokatti Sport Resort Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Jouhtenuksen rannalla Paakissa sijaitsevan vapaa-ajanasunnon pihaan oli lauantaina aamupäivällä tulossa ulkomaalaisia vieraita useammalla autolla. Se oli latvialainen rekisteri, kirjaimet LVK. Myös Katinkullassa tilanne oli sama. Vain muutamia huoneita on ollut varattavissa Rastiviikon aikana. Tapahtuman aluetaloudellinen merkitys on valtava. – Puhutaan 1,5-2 miljoonasta eurosta, mitä revohka jättää alueelle rahaa. Uskon arvioon, kun lasketaan mukaan kaikki välitön ja välillinen majoitusja matkailutulo ja palveluiden käyttö tapahtuman aikana sekä muut, Pyykkönen sanoo. – On ollut täyttä. Päivittäin Rastiviikon kisoihin osallistui yhteensä noin vajaat 4 400 kilpailijaa. – Mökeissä on arviolta 4-5 henkilöä per mökki, ja huoneistoissa noin neljäkymmentä majoittujaa, kertoo majoitustoimiston sihteeri Minna Rönkkö. – Jos ei lasketa vuoden 2013 MMkisojen yhteydessä pidettyä Rastiviikkoa, niin tänä vuonna tuli ennätys, kilpailun tiedottaja Aino-Maria Tolkkinen sanoo. He ovat kertoneet havaintojaan väriltään vihreästä farmariautosta. Siihen vaikutti myös Suviseurojen loppuminen maanantaina, koska seuroista palaavat yöpyivät matkallaan Kattivankkurissa, Päivi Kangas Kattivankkurista kertoo. Sotkamo-lehteen on ottanut netissä julkaistun jutun jälkeen kaksi henkilöä. – Varoitukseksi kerron tiedon tällaisista kulkijoista. Tuolloin pakettiauto oli jo talon pihapiirissä. Rastiviikon oma majoitusvälitys on välittänyt yksityisten mökkejä ja asuntolamajoitusta Sompalan asunnoista Urheiluopiston läheisyydestä. Risto Liuha oli ilmoittanut havaintonsa poliisille. Kello 10.30 aikaan liikkeellä olleiden ”vieraiden” käyttäytyminen oli sen verran outoa, että Risto Liuha sanoo olevansa varma heidän epärehellisistä aikeistaan. Liuha kertoi ensimmäisenä tulleen pakettiauton kuljettajan pysäyttäneen hänet nähdessään, ja koko letkan lähteneen saman tien takaisin Kontiomäentietä kohti. Tapahtuman aluetaloudellinen merkitys on erittäin merkittävä, kilpailunjohtaja Janne Kankainen sanoo. Rastiviikon kävijöistä arviolta 95 prosenttia oli Kainuun ulkopuolelta, mikä näkyi muun muassa täpötäysinä hotelleina ja majoitustiloina. He majoittuvat, syövät, käyttävät bensaa, palveluita. – Muistelen, että arvio Rastiviikkojen aluetaloudellisista vaikutuksista on noin 3-3,5 miljoonaa euroa. Lähes puolet Takalon tutkimukseen osallistuneista Rastiviikon kävijöistä oli lapsiperheitä. Kainuun Liikunnan toiminnanjohtaja Teemu Takalo on tutkinut Kainuun Rastiviikon suunnistajaryhmiä vuonna 2015 tekemässään väitöskirjassa. – Perässä tuli kaksi henkilöautoa, toinen oli Skoda-merkkinen, toisesta en ole niin varma. – Kyllä kaikki kysyjät saivat majoituksen, Rönkkö toteaa. Auton merkistä he eivät ole aivan varmoja, epäilevät kyseessä olevan joko Toyotan tai Fordin. Kunta varasi budjettiinsa rahoitusta Rastiviikkoa varten yhteensä 50 000 euroa viime ja tälle vuodelle, mutta sai summan moninkertaisena takaisin. Rastiviikon osallistujat jättävät jälkeensä jopa kolme ja puoli miljoonaa euroa. Mökkikohteita on välitetty 45 ja asuntolahuoneistoja yhdeksän. Syrjässä asuvien kannattaa pitää silmänsa auki. Paikka oli tiedusteltu etukäteen. Rastiviikko ei ole pelkästään suunnistuskilpailu vaan perhetapahtuma, mikä tekee siitä erityisen tuottoisan alueen taloudelle. Esimerkiksi Hotelli Vuokatissa vapaana on ollut viikon aikana vain muutama huone. Hotelli Vuokatissa ainoastaan muutamia kahden hengen huoneita oli vapaana viime viikolla. Harmi, ettei kamera ollut minulla käsillä. KRV majoitusvälityksen kautta on siis saanut tyynyn päänsä alle arviolta 220-265 Rastiviikon osallistujaa. Perheet luonnollisesti käyttävät runsaammin oheispalveluita kuin perinteiset kilpasuunnistajat. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 9. Ulkomaalaiset vieraat eivät tulleetkaan kylään Kiireellä pois lähteneiden autojen renkaiden jäljet jäivät läheiseen risteykseen. Vapaa-ajan asunnollaan paikalla ollut Risto Liuha kertoi olleensa pihalla sinisen Volkswagen Transporterin kääntyessä kohti pihapiiriä. Vuokatti Sport Resort on myös ollut täynnä. heinäkuuta 2019 Kainuun Rastiviikko ei ole pelkästään suunnistuskilpailu, vaan koko perheen tapahtuma, mikä tekee siitä erityisen tuottoisan alueen taloudelle. Numeroista en ole varma. Rastiviikoille tullaan Takalon mukaan perhekunnittain, koska samassa tapahtumassa voi suunnistaa niin lapset, vanhemmat kuin isovanhemmatkin. Sotkamon kunnan talousjohtaja Heidi Pyykkönen toteaa summan olevan vielä isompi. – Keikalle olivat tulossa. Myös leirintäalueelle suunnistajia on riittänyt. Tuhannet kävijät jättivät jälkeensä merkittävän määrän euroja. Yleisö mukaan laskettuna kokonaiskävijämäärä oli päivittäin noin 5 500–6 000 henkilöä. Autossa ovat ulkomaalaiset rekisterikilvet, havaintojen tekijöiden mukaan kilvet eivät ole venäläiset. Odottamattomia ja kutsumattomia vieraita oli tulossa. Rastiviikon tuliaiset alueen taloudelle miljoonaluokkaa Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Perjantaina päättyneeseen Kainuun Rastiviikkoon osallistui ennätysmäärä kävijöitä. – Auton rekisterin ehdin nähdä osittain. Auto on nähty liikenteessä ainakin Sipisen seudulla ja Soidinvaaran suunnalla. – Ei oota on myyty tämä viikko, myyntineuvottelija Sanna Lindeman sanoo
Kärkitoimialoilla kehitys oli viime vuonna edellisen vuoden tapaan vahvinta kaivannaistoiminnassa, jossa liikevaihto kasvoi 32,7 prosenttia. Ilmatieteen laitoksen kesäkuussa julkaisema raportti arvioi, että muuttuva ilmasto voi lisätä niin tuuli-, lumikuin ukkosvahinkoja. Tuuli Pulkkinen PerTTi GranqvisT Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kainuussa on odotettavissa ilmastonmuutokseen liittyviä haasteita, jotka vaativat varautumista muun muassa metsäomaisuuden sekä sähköverkon osalta. Myös metsäja puuklusterissa liikevaihto kohosi yhteensä 21,1 prosenttia ollen 238 miljoonaa euroa. Matkailuklusterissa kasvua oli 6,0 prosenttia ja liikevaihto yli 143 miljoona euroa. Viime vuonna alan liikevaihto oli lähes 226 miljoonaa euroa. Biotalouden sekä metsäja puu-, energia-, ICTja elektroniikka-, metalli-, matkailu ja elintarviketoimialojen yhteenlaskettu liikevaihto Kainuussa oli vuonna 2018 yli 1,9 miljardia euroa. Biotalouden liikevaihto vuonna 2018 oli yli 552 miljoonaa euroa. Kaivannaistoiminnan liikevaihdon osuus on noin viidesosa (399 M€) ja metsäja puuklusterin osuus 12,5 prosenttia (238 M€) seurattavista kärkitoimialoista. Leinonen pitää metsävakuuttamisen kustannuksia kohtuullisina: Kainuussa yhden puolen kuution tukkipuun arvolla pystyy vakuuttamaan 10 hehtaaria metsää perusturvalla, joka pitää sisällään lumi-, myrskyja palovahingot. Energiaklusterin liikevaihto supistui yhteensä 1,6 prosenttia vuotta aiemmasta. Suurta tuhoa laajahkoilla alueilla aiheuttaneita ukkosmyräköitä Suomessa on koettu tyypillisesti noin 10–15 vuoden välein. heinäkuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 5 Kainuun Rastiviikko ei ole pelkästään suunnistuskilpailu, vaan koko perheen tapahtuma, mikä tekee siitä erityisen tuottoisan alueen taloudelle. Timo kyllönen Kärkitoimialoilla kehitys oli vahvinta kaivannaistoiminnassa. Kuva Jyrkänkylältä Kuhmosta. Ilmatieteen laitoksen raportissa ennakoidaan, että ukkosten esiintymiselle suotuisat olosuhteet yleistyisivät hieman. Ilmastonmuutos nostaa vahinkoriskiä Vain puolet kainuulaisista metsistä on vakuutettu, vaikka esimerkiksi myrskyt voivat aiheuttaa hetkessä huomattavan suuria vahinkoja. Liikevaihto väheni viime vuonna sekä metalliettä energiaklusterissa. Kainuun biotaloustoimialan liikevaihto kasvoi yhteensä 8,6 prosenttia. ICT ja elektroniikkaklusterissa kasvuprosentti oli 5,9 ja liikevaihto 160 miljoonaa euroa. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö korvasi hänelle vahingon. Tuhojen korjaaminen voi olla hankalaa vettyneessä ja huonosti kantavassa maastossa, mikäli routaa ei ole, Ilmatieteen laitoksen tutkija Ilari Lehtonen arvioi raportissa. Leinonen kertoo esimerkin pohjoissavolaisesta myrskyvahingosta, jossa meni 35 hehtaaria metsää nurin. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuun alueen yritysten liikevaihto ja henkilöstömäärä kehittyivät suotuisasti viime vuonna. – Aikaisemmin valtion varoista sai rahat myrskytuhoissa tuhoutuneen metsän uudelleenperustamiseen, mutta 2015 alkaen kemera-tuki ei ole tätä kattanut. Biotaloutta tarkastellaan kokonaisuutena, mutta myös siihen liittyvien alojen, kuten energia-, elintarvikesekä metsäja puuala, kehitystä erikseen. Elintarvikeklusterin liikevaihto kasvoi 1,4 prosenttia vuonna 2018 nousten yli 43 miljoonaan. Kainuun kärkitoimialoilla henkilöstömäärä kasvoi vuoden 2018 aikana eniten ICTja elektroniikkaklusterissa ja matkailualalla, joissa henkilöstömäärä kasvoi runsaat yhdeksän prosenttia vuotta aiemmasta. Lumituhojen riski näyttää kasvavan Kainuussa ja Lapissa, mutta pienenevän Eteläja Länsi-Suomessa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan rajuilmat eivät kuitenkaan ole toistaiseksi yleistyneet, ja salamamäärät ovat olleet 1970-luvun jälkeen keskimäärin pikemminkin laskusuunnassa. Energiaklusteri on henkilöstömäärältään pieni, mutta liikevaihdoltaan merkittävä toimiala Kainuussa. Tiistaina 9. – Kuitenkin ehkä vain puolet Kainuun metsistä on vakuutettuna. Kaivannaistoiminnassa henkilöstömäärä sen sijaan väheni 2,3 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Biotalouden osuus laajana toimialakokonaisuutena, jossa on mukana esimerkiksi maaja metsätalous, uusiutuva energia ja luontomatkailu, on liikevaihdoltaan suurin, lähes kolmasosa kaikista liikevaihdon ollessa 552 M€. Suomen Metsäkeskuksen valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen sanoo, että metsätuhojen yleistymisestä on jo nyt vahvat arviot. Kehitys on ollut positiivista viimeiset kolme vuotta. Rastiviikko kasvatti Sotkamon väkilukua reilusti yli 1,5-kertaiseksi, mikä näkyi muun muassa majoitustilojen ja oheispalveluiden kasvaneena käyttönä. Metsävahingot voivat olla metsänomistajalle huomattavan suuria. – Vajaan 2000 kiintokuutiota käsittäneen puuston arvo ennen vahinkoa oli 62 000 euroa. Vahingon jälkeen, kun tukkipuusta tulikin kuitupuuta, arvo putosi 38 000 euroon, joten vahingon määrä oli 24 000 euroa. Kaivannaistoiminnan liikevaihto oli 399 miljoonaa euroa. Suomen metsien kasvaneen puuvaraston myötä tuhomäärät tulevat kasvamaan jo yksin absoluuttisina lukuina. – Koska ukkosten syntyminen ja voimakkuus ei riipu pelkästään lämpötilasta, ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole suoraviivaisia. – Myrskyisyys ei välttämättä lisäänny, mutta roudan väheneminen voi lisätä sähköverkoille aiheutuvia tuulituhoja talvella. Huurteen kertymiselle suotuisat olosuhteet luultavasti yleistyvät Itäja Pohjois-Suomen korkeilla alueilla. Niskanen kertoo havainneensa työuransa aikana, että metsän vakuuttamisessa on aina pieni piikki laajojen tuhojen jälkeen. Kun ilmastonmuutos lisää tuulisuutta ja sulan maan aikaa, tätä kautta kasvaa riski myös tuuli-, hyönteisja sienituhoihin. Elintarvikealalla henkilöstömäärä kohosi 3,6, energia-alalla 8,8, metallialalla 1,6 ja biotalousalalla 6 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Jos asiakkaalla ei olisi ollut metsävakuutusta, kokonaisvahingon määrä olisi ollut 60 000 euroa. Tuntuu, että metsänomistajilla ei ole riittävästi tietoa vahinkoriskeistä eikä enää niin läheistä kosketusta metsäomaisuuteensa kuin aikaisemmin. Metalli-klusterin liikevaihto väheni yhteensä 11,9 prosenttia verrattuna vuoteen 2017 ollen yli 134 miljoonaa euroa. Kainuun yrityksillä menee yhä hyvin Siiri-Myrsky kaatoi huomattavan määrän puita Kuhmon ja Sotkamon alueella viime viikolla. Juha neuvonen/arkisTo. Hän sanoo, että kun kysymys on isosta omaisuudesta, sen suojaamista kannattaa harkita. Vakuutusyhtiö LähiTapiola Kainuu-Koillismaan korvausjohtaja Urpo Leinonen kertoo, että viime vuoden tykkylumitapaukset nostivat jonkin verran metsävakuutusten kysyntää. Juhannuksen molemmin puolin Kainuussa oli myrskytuulia ja kovia ukkosia, jotka aiheuttivat lukuisia sähkölaiteja omaisuusvahinkoja. Kysymys oli Leinosen mukaan kasvavasta metsästä, joten lisäksi tuli odotusarvon menetystä 36 000 euroa. Tulevaisuudessa voimakkaimmat ukkoset voivat olla entistä voimakkaimpia, koska sopivissa säätilanteissa lämpimämmällä ilmakehällä on parempi kyky tällaisia tuottaa, Antti Mäkelä Ilmatieteen laitokselta kertoo
Ärväs on koulutukseltaan hortonomi, ja etsii intohimoisesti uusia kasveja taimistolleen. – Monesti biologeja kiinnostavat nämä asiat enemmän, mutta hortonomin koulutus auttaa löytämään kasveja. Helene (2. Sekä muutakin mielenkiintoista informaatiota. Sotkamon Taimiston erikoisuus on se, että Ärväs kasvattaa kasveja, jotka houkuttelevat perhosia, lintuja ja kimalaisia sekä muita pölyttäjiä. heinäkuuta 2019 Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Sotkamon Taimisto avasi ovensa yleisölle sunnuntaina, kun puutarhalla vietettiin Avoimet puutarhat -päivää. En tiedä, mikseivät ihmiset rohkene avata pihojaan kaikille. Kierrellessään taimistoja hän kuitenkin havahtui siihen, että perhoskasvien valikoima oli todella suppea. Ärväksestä piti alunperin tulla perennapuutarhuri. Erilaista tavaraa sisältäneestä roskakasasta Veikko Rautiainen kertoi ilmoittaneensa poliisille. Päivä on tehty nimenomaan yksityisten puutarhoja varten. Sen jälkeen löysin nimen ja osoitteen sisältävän paperin ja ilmoitin sen tiedon vielä poliisille. – Tilaan siemeniä viidestä eri maasta. – Lisäksi asiaan vaikutti huoli ympäristön tilasta. Yleisöä puutarhalla riitti pitkin päivää. Myös ne hän testaa ensin omalla pihallaan. Maarit Ärväksellä on kasvibongarin sielu Maarit Ärväksen yritys Sotkamon Taimisto on toiminnassa jo toista kesää. Ihmiset ovat alkaneet herätä luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen, ja siitä on tosi paljon ollut julkisuudessakin. – Verkkokauppa piristyi viime keväänä, ja vetää nyt todella hyvin. Haluan mielellään maatiaislajikkeita, joita ei ole niin jalostettu. Kukat on usein jalostettu esimerkiksi kukkimaan pitkään ja pysymään kompaktissa koossa, ja vastaavasti muut ominaisuudet, kuten meden tuotto kärsivät tästä. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 9. Yksi kollegani sanoi, että silloin yritysidea on hyvä, kun sille aluksi nauretaan. – Tiedän, että Kainuussa olisi hienoja puutarhoja. Jostain syystä hänen nimensä ja osoitteensa sisältävä paperi oli roskien joukossa. PerTTi GranqvisT. Yöllä, hämärän ja vähäisen liikenteen aikana roskat on tänne tuotu, kertoo Rautiainen. Taimistolla on nyt menossa sen toinen kesä, ja Ärväksen mukaan pikallisetkin alkavat pikkuhiljaa löytää paikan. Verkon kautta Ärväs myy taimiaan kaikkialle Suomeen. –Tai tällä henkilöllä on jotain tekemistä asian kanssa. Rautiaisella ei ole roskien ja romujen tuojalle muita vaatimuksia kuin se, että hän hakisi roskat pois. Silloin se on jotain todella erikoista. Myymme verkossa myös yksivuotisia, mutta päätuotteemme ovat perennat. Asiakkaat ovat löytäneet paikan, ja piristynyt verkkokauppa lämmittää puutarhurin mieltä. Kuutostieltä roskien jättöpaikkaan on noin 100 metriä. Roskakasa nimellä ja osoitteella varustettuna Veikko Rautiainen ihmettelee roskakasaa, josta löytyi henkilön nimi ja osoite. – Väkeä on käynyt todella paljon, puutarhuri Maarit Ärväs kertoo. Veikko Rautiainen sanoo epäilevänsä kyseisen henkilön tuoneen törkykasan hänen kotipihaansa johtavan tien varteen. – Viime vuonna ihmiset olivat vielä, että oho, mutta tänä vuonnapa ei kukaan enää naura. Rautiainen epäilee mainitulla henkilöllä olevan tekemistä roskaamisen kanssa. – Tieltä ei tähän näe, jos ei osaa katsoa, eikä meidän pihasta. – Onhan tuo melkoista touhua, kun iso kasa roinaa tuodaan metsänreunaan toisen maille lupia kyselemättä. Kaikki kukat hän kasvattaa siemenestä alkaen, eikä tilaa kasveja pieninä taimina, kuten puutarhat yleensä tekevät. Hän harmittelee, ettei Avoimet puutarhat -päivään osallistunut muita, yksityisten puutarhoja. Rautiainen sanoi jäljistä päätellen muun muassa rikki pieksetyn tietokoneen osia ja naulakon sekä muovilaatikoita sisältäneen törkykasan olleen tuotu tien varteen pakettiautolla. Autonpenkistä alkaen kaikkea mahdollista sisältäneestä törkykasasta löytyi sotkamolaisen miehen nimi ja osoite. – Soitin ensin Kajaanin poliisille ja sitten ottivat Sotkamon poliisit yhteyttä. Perhospuutarhuri, jonka nimellä Taimisto myös tunnetaan, on Suomessa ainoa laatuaan. Kukkien lisäksi Ärväs kasvattaa hedelmäpuita. Minulla on kasvibongarin sielu. oik.) ja Tuulimaria Bützowille sekä Tyko Vennoselle Maarit Ärväksen (vas.) puutarha oli iloinen yllätys, sillä he etsivät nimenomaan kasveja, joita ei ole jalostettu liikaa. Laajoilla tiluksilla Ärväs tekee koekasvatuksia. Myös verkkokauppa on piristynyt. Mari Tikkunen Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Viime torstaita vasten yöllä Kontinjoella veljensä Jorma Rautiaisen maalle tuotua törkykasaa tutkinut Veikko Rautiainen teki mielenkiintoisen löydön. Sotkamon poliisista kerrottiin asiaa selvitettävän kuluvan viikon aikana
KESÄN MIELIRUOAT. heinäkuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 7 KESÄN MIELIRUOAT. pantit 1,80 1 15 6 29 Atria Kanan sisäfileevarras Hunaja 400 g (15,73/kg) 9 75 Atria Viljaporsaan varras BBQ-marinoitu 1 kg Suomalainen Suomalainen Suomalainen Kotimaista Perunasalaatti Kevyt 400 g (2,87/kg) 2 79 kg Kukkakaali 1 lk, Suomi Suomalainen. Tiistaina 9. 49 Kotimaista Kermaviili 12% 200 g (2,45/kg) 1 85 2 79 Pingviini Suklaa-nougat kermajäätelö 1 l Rainbow Halloumijuusto 200 g (13,95/kg) 1 98 5 92 HK Kabanossi Grillibalkan 400 g (4,95/kg) 1 75 Valio Appelsiinitäysmehu 1 l Kotimaista Vichy 12 x 0,33 l 3,96 l (1,04/l) Sis
8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 9. Vapaa-ajalla liikutaan ja kesästä nauttivat isot ja pienet, yhtä lailla porukat ja yksinliikkuvat. Rohkenen sanoa, että viikkokin lisää kummasti yhteisöllisyyttä. Metsästäjäliitto on mukana hankkeen ohjausja valmisteluryhmässä. Heidän toimipisteensä oli sisätiloista siirtynyt ulos info-palveluiden tultua Raatihuoneelle. – Molemmat tykkäävät ja hyvää kannattaa odottaa, tuumasi mies. – On pidettävä yhteydet avoinna ja nykyisin, jolloin henkilökohtainen palvelu ja kontakti asiakkaisiin entisestään korostuu, on kaikki mahdollisuudet huomioitava, sanoi eräs kohtaamani valmisvaate-alalla pitkään ollut yrittäjä. Tuoretuotteiden ja vihannesten viimehetken ostokset hoituivat kätevästi ilman ovia ja kynnyksiä suoraan toripöytien äärellä. Musiikki ja tanssi eivät tunne rajoja, ja uusia osallistujia tulee joka vuosi lisää. Oli kuin kansainvälinen ruokakulttuuri olisi ollut edustettuna. ”Vuosia vahvistuneen kivijalan ympärille” on hyvä koota muitakin tapahtumia. Edelläni ollut mies jonotti kahden lapsen kanssa muikkuja. Mustikkasadosta on kukkaja raakilehavaintojen perusteella tulossa korkeintaan keskinkertainen, useimmilla alueilla heikko, kerrotaan Luonnonvarakeskuksesta. V aikka mustikan pölytys onnistuikin kohtuullisen hyvin, kukkien vähäisen määrän takia raakojen mustikoiden määrä on ollut keskimääräistä alhaisempi kolmessa havaintometsässä neljästä. Eri alojen kauppiaat ympäri Suomea ovat tuttuun tapaansa pystyttäneet kojunsa, ja monet heistä varanneet paikkansa jo edellisenä kesänä. Kainuun Runoviikko sekä Rastiviikko näkyivät etenkin Sotkamossa ja Kajaanissa, mutta jossain määrin myös ympäri Kainuuta. ”Uutispottujen keittovinkistä” on kiittäminen erästä perunanostajaa. Sirkka Lappalainen Huovinen on myynyt perunaa Kauppatorilla 40 vuotta Sotkamon Pohjavaaralta kotoisin olevalle Hannu Huoviselle perunan myynti Kajaanin Kauppatorilla on elämäntapa. Siitä lähtee. Sotkamon Pohjavaaralta kotoisin oleva Hannu Huovinen on myynyt Kajaanin Kauppatorilla perunaa vuodesta 1980 lähtien. Kausi alkaa keväällä etukuormaajalla varustetulla traktorilla ja lumen putsauksella pellolta, naurahti Hannu Huovinen. – Me Metsästäjäliitossa ymmärrämme, että Suomen susikannan täytyy olla elinvoimainen, mutta samalla haittojen pitää olla hallinnassa. Sen pääkukinta eteläisessä Suomessa on päättynyt, pohjoisemmilla alueilla puolukka kukkii edelleen. Toki on niitäkin, jotka kaipasivat esimerkiksi Tuukan keltaista runotelttaa Kaukametsän nurmelta. Arvatenkin heinäkuussa Kajaaniin saavutaan monista eri syistä. Vuoropuhelun tavoitteena on tukea susireviirillä asuvia ihmisiä paikallisesti, ja lieventää suden ja ihmisen rinnakkaiselosta syntyviä haittoja esimerkiksi ennakoivan viestinnän keinoin. Moni saattoi havaita, että viikolla entisten hyväksi havaittujen toimintojen ja ohjelmanumeroiden lisäksi uudistumiselle oli annettu tilaa. Runoviikko ja markkinakatu ovat löytäneet paikkansa kainuulaisten tapahtumien joukossa. Markkinakatu ja kulttuuripolku yhdistävät ihmisiä Kajaanissa. Jarno Hiltunen Kiteytys: Mustikkasadosta korkeintaan keskinkertainen Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Maaja metsätalousministeriö on julkaissut luonnoksen uudeksi susikannan hoitosuunnitelmaksi. Toki oli niitäkin, jotka kiiruhtivat Kauppatorin halki ilmeisesti kotiin tai kesämökille ruoan laittoon. Metsästäjäliitto on tehnyt työtä avoimen susiviestinnän edistämiseksi. Keskeinen turvallisuuden tunnetta parantava toimenpide on kotieläinja koiravahinkojen ennaltaehkäisy. – Mukavat asiakkaat ja työpaikkaetuun kuuluva musiikki, vinkkasi Hannu Huovinen nyökäten esityslavalta kantautuvan musiikin suuntaan. Luonnos Susikannan hoitosuunnitelmasta julkaistu. Puolukan satonäkymät ovat hyvät. Väistämättä ikääntyminen tulee kuvioon, mikä näkyy myös torikauppiaiden ammatissa. Mustikan pölytys onnistui kuitenkin paremmin kuin ensimmäisten havaintojen perusteella arvioitiin, keskimäärin 60 prosenttia mustikan kukista on päätynyt raakileiksi. Sirin muikut tunnetaan jo käsitteenä, ja Oulujärven voissapaistettuja muikkuja tietää turistikin jo kysyä. On se aika kesässä, jolloin Kauppakatu muuttuu markkinakaduksi. Suunnitelman toimenpiteisiin kuuluu lisäksi valtakunnallinen susifoorumi. Sadosta on havaintojen perusteella tulossa hyvä, mikäli sääolot ovat pölytykselle suosiolliset. – Isäni Lauri Huovisen (19271979) lopetettua Harjun tilalta lypsykarjan pidon jatkoimme perunanviljelyä ja -myyntiä Kauppatorilla, sanoi metsäkoneenkuljettaja Hannu Huovinen, jonka kesälomat ovat neljäkymmentä vuotta kuluneet torilla. Luonnonvarakeskuksen susikannan ennustemallin pohjalta voidaan uusien reviirien syntymistä ennakoida. Mainittakoon vaikka Kajaanin Kalevalaiset Naiset ry. E teläja Keski-Suomessa mustikka kypsyy laajemmasti kerättäväksi heinäkuun puolessa välissä. – Siikliäkö otat. Palkkaa, eläkettä tai päivärahaa saavat, samoin syksyllä koulunsa ja opiskelunsa aloittavat kuin myös ne, joilla ”tie on avoin...”. – Tämä on elämäntapa ja sivuhomma, luonnehti hiljattain eläkkeelle metsäkoneenkuljetuksesta siirtynyt ”Huovis Hannu.” – Perunanviljelijä-kauppiaita oli tälläkin torilla ennen lukuisa määrä, nyt meitä on neljä, tuumasi pitkänlinjan perunakauppias, vilkaisten samalla kollegoita, jotka tutulla paikalla palvelivat perunanostajia. heinäkuuta 2019 – Mistä kaikki nämä ihmiset ovat tulleet, ihmetteli muuan henkilö ääneen ja katseli ympärilleen Kajaanin Kauppakadulla. – Vaihtelu virkistää, sanoivat Eila Tolonen ja Eila Kilpeläinen. Näiden havaintojen perusteella mustikkasadosta on tulossa korkeintaan keskinkertainen, useimmilla alueilla sitä heikompi, arvioidaan Luonnonvarakeskuksesta. Mustikan kukkien määrä on ollut keskimääräistä alhaisempi neljässä havaintometsässä viidestä. Susireviirialueilla elävien ihmisten turvallisuuden tunnetta parannetaan lisäämällä hoitosuunnitelmaan huolta, uhkaa ja vaaraa aiheuttavan suden määritelmät. Suunnitelman tarkoituksena on olla keskeinen väline susipolitiikan toteuttamisessa Suomessa, ja sen avulla pyritään vastaamaan sekä susiin liittyvien konfliktien aiheuttamiin kansallisiin haasteisiin että kansainvälisiin suojeluvelvoitteisiin. Välillä sieraimiin tulmahti mausteinen kaukomaan thaimaalainen ruoka, tai kotimainen Paavon palvilihakeitto. Tyhjin vatsoin tuskin kenenkään tarvitsi markkinakadulla kulkea. – Jotain kiehtovaa kai tässä hommassa on, tivasin perunakauppiaalta. Olemme tyytyväisiä siihen, että ohjausryhmässä suden kannanhoidollisen metsästyksen mahdollisuus on avoimesti hyväksytty, sanoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari. Kuin yhdestä suusta totesimme, että niin ne ajat muuttuu ja torielämäkin mukana. Myös paikalliset liikkeet ulkoistavat mahdollisuuksien mukaan palveluitaan ja tuovat kaupankäynnin edistämiseksi ajankohtaisja uutuustuotteita kansan pariin. Sirkka LappaLainen P uolukka onkin marjastuskesän valopilkku. Lasketuissa koeruuduissa kukkia on ollut keskimääräisesti tai sitä runsaammin kolmessa havaintometsässä neljästä. – Kiehuvaan veteen hiven suolaa ja kypsien perunoiden lisukkeeksi pala voita ja tillisilppua. Tori avautuu arkiaamuisin kello seitsemän, ja sitä ennen on myyntiin tuleva peruna nostettu, ja kotiin olevat 24 kilometriä ajomatkaa takana. Vaan onneksi Kajaanissa kaikki on lähellä. Uuden suunnitelman tavoitteita ovat esimerkiksi perustan luominen suden hyväksyttävyydelle, susivahinkojen ennaltaehkäisy, laajentuva tieto susikannasta, sekä toimijoiden yhteistyön edistäminen ja erilaiset kannanhoidolliset toimet. – En tiedä kiehtovuudesta. Mentiin asiaan
Festivaalin juhla näkyy kaikkialla Kuhmossa: Amatissa syödään Kamarimusiikin juhlaleivoksia, Salakamarissa nautitaan ensimmäistä kertaa juhlamenuissa Lapin herkkuja, Kamarimusiikkikeskuksen Galleriassa ihastellaan Vesa Varrelan lasitaidetta ja veistoksia. Kuviin on päässyt taiteilijoiden lisäksi myös yleisöä, henkilökuntaa sekä Kainuun luontoa. Tämä kesä on yhtä juhlaa! Lisätietoja: www.kuhmofestival.fi L i p u n m y y n t i : 4 1 6 9 6 5 9 1. Kuhmon kirjasto Kurssikonserttien sali 6. Kuhmon kirkko Konserttisali 5. Kaupungintalo Lipputoimisto ja Kamarimusiikkikauppa 3. – Kamarimusiikille sydämensä menettäneille kirja on kuin paluu Kuhmon ihmeellisiin kesiin, Rusanen paljastaa. Hän on ollut mukana luomassa kuvillaan Kuhmon henkeä. kerran 14.–27. Eipä siis ihme, että näyttelyn nimenä on Viidenkympin villitys, Rusanen kehuu. Festivaalin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn on loihtinut juhlakesän kunniaksi ohjelman, jossa musiikki vie kuulijat aikamatkalle läpi koko festivaalin historian. Kuhmon Kamarimusiikki on aina muutakin kuin säveliä: katsottavaa, koettavaa ja maistettavaa. heinäkuuta teemalla Nostalgia. Kamarimusiikkikeskus Amati-kahvila, Salakamari, Piharavintola Lappi, Terävä pää, Galleria 4. Kuhmon Kamarimusiikki! KOKO KESÄ ON YHTÄ JUHLAA. Matkaoppaina toimivat yli 170 konserteissa esiintyvää taiteilijaa. 040 169 6509 #kuhmofestival @kuhmofestival Tänä kesänä ei Kuhmosta kannata olla poissa nyt kannattaa kokea historiallinen 50. Tuupalan alakoulu Konserttisali 7. – Bremerin dokumenttiaineisto Kuhmon Kamarimusiikista hakee vertaistansa Suomessa. Oma osansa Kamarimusiikin ilmettä ovat Pekka Lehtisen suunnittelemat julisteet, jotka on koottu Andante-näyttelyksi Amati-kahvilaan ja Salakamariin. Perinteitä kunnioittaen kamarimusiikkia kuullaan myös useissa perukkakonserteissa muun muassa Hietaperän koululla ja Ylä-Vieksin Vesantalolla. Nostalgia-teeman mukaisesti Kuhmossa ovat mukana monet vanhat tutut taiteilijat, kuten festivaalin perustaja ja idean isä Seppo Kimanen sekä viulisti Yoshiko Arai ja pianisti Izumi Tateno . Mukana on mm. Valokuvaaja Stefan Bremer on tallentanut välähdyksiä menneisyydestä Kuhmo-talon valokuvanäyttelyyn. KAINUULAINEN SISÄLTÖMARKKINOINTIEXTRA | HEINÄKUU 2019 Mainos: Kuhmon Kamarimusiikki Kuhmon Kamarimusiikki soi 50. Koskinen , toiminnanjohtaja Sari Rusanen iloitsee. Tuupalan ruokala Kamarimusiikkikahvio (15.–27.7. Mukana on niin Nuoret kamarimuusikot -ohjelmassa soittavia kuin Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemiankin jäseniä. Kuhmo-talo Konserttisali, lehdistötoimisto, Juttua-kahvila, lettupiste 2. Kuhmon jäljittelemättömän hengen mukaisesti musiikki ja sen tekijät tulevat lähelle niiden ystäviä: kesän ohjelmaan liittyy taiteilijatapaamisia, ohjelmaja soitinesittelyitä. – Tulevaisuutta kohti ohjelma vie meitä paitsi lukuisien nuorten taiteilijoiden kautta myös uusien kantaesitysten muodossa, joita ovat tehneet sekä Mendelssohn itse että säveltäjä Juha T. Kesän Nostalgia-teeman mukaisesti Kuhmoon on tilattu tilataideteokset Kaarina Kaikkoselta ja Kari Cavénilta. Festivaalilla esiintyvät nuoret taiteilijat ovat tuttuun tapaan lahjakkaita tulevaisuuden tekijöitä. Molemmat juhlavuoden kuvataiteilijat ovat antaneet Kuhmosta tutuille esineille uudet elämät: Kuhmo-talon pihalla tulijaa tervehtivä Kaikkosen tilataideteos Lennokkaasti kiihdyttäen on tehty yli 300:sta festivaalin vanhasta t-paidasta. Cáven puolestaan on vienyt kirjaston viereen rakennetussa teoksessaan yleisölle niin tutut Kontion oranssit muovituolit kokonaan uuteen ulottuvuuteen. Nostalgisointiin tarjoaa upean mahdollisuuden myös kesäkuussa painosta tullut Juhani Koiviston kirjoittama historiikki Kamarimusiikkia Kuhmossa – viisikymmentä ihmeellistä kesää. kantaesityksiä vuosien varrelta. klo 15–16) Festivaalipaikat Kuhmon Kamarimusiikki 14.–27.7.2019 Ohjelma ja lisätiedot www.kuhmofestival.fi Lipunmyynti puh
– Kaikki paikallisaiheeni on otettu mielellään vastaan eri paikkakunnilla Pohjois-Suomessa. Raviterminä hevosmiesten keskuudessa sen sanotaan tarkoittaneen maalia, maaliviivaa. Ensimmäisen kirkkoaiheen Holma maalasi omasta kotikirkostaan, Haukiputaan kuvakirkosta jo vuonna 1996. Myöhemmin tuo sana on muotoutunut kansan keskuudessa kuvaamaan asemaa, statusta, jonka ihminen saavuttaa etenkin politiikassa tai korkeissa virkanimityksissä. Nykyään on helppo erota kirkosta. Nykyään saattaa asialla olla myös ihminen, kuten Ylivieskan kirkon kohdalla, josta maalasin akvarellin jälkikäteen. Suomussalmen kunnan ja Vaalan kunnan ” muinaisia ” hankintoja. – Sieltä voi bongata yli 40 akvarellin joukosta muun muassa Turjan linnan tai Lamminahon talon. Sitä ei taida tulla sillä hetkellä ajatelleeksi. Holman töitä voi katsoa muun muassa kirjasta Pohjois-Suomalaisia kirkkoja, joka on käännetty myös englanniksi. Tälle vuodelle valmistui Sotkamon kirkon lisäksi maalaus myös Karungin kirkosta. Mutta silloin samalla ei ole enää mukana suojelemassa näitä kulttuuriaarteitamme. Meidän puukirkkomme ovat aivan ainutlaatuisia koko maailmassa. Siis pääsee hillotolpalle. – Suunnitelmissa on muitakin aiheita. Paitsi nykyisiin kirkkoihin, taiteilija on erikoistunut myös jo tuhoutuneisiin kirkkoihin. Hän toimii opettajana KAO:n Yritysamiksella tulevaisuuden tekijöille sekä mentoroi ja tukee aktiivisesti uransa alkuvaiheessa olevia opiskelijoita. – Kirjoja on puskettu maailmalle meidän perheessämme oikein urakalla, yhteensä 16 kappaletta. heinäkuuta 2019 Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Taiteilija Kari Holma on erikoistunut maalaamaan kirkkoja. Niinpä markkinakadulta löytyi vain Annikki Niskanen. Tämäkin kirja on käännetty englanniksi. Kajaanin markkinakadulta löytyi todellinen hillotolppa. Julkisissa tiloissa, pääsääntöisesti seurakuntien ja kuntien tiloissa, Holmalla on yli 100 työtä. Joukossa oli myös jo politiikasta luopuneita. Eivätkä sitäkään, että mitä korkeammalla pallilla istuu, sitä etuoikeutetumpi on saamaan maistiaiset ensimmäisenä. Niitä löytyy kirjasta Kulttuurikohteita Pohjois-Suomessa. Sotkamon kirkon historiikkikortista selviää, että nykyinen kirkko on jo viides Sotkamossa. Mutta tolppa-ajatus siitä, että aseman saavuttaminen tuottaisi elämään ylimääräistä makeutta tai mitään ylimääräistä etuutta, hillonmaistajat eivät myöntäneet. Ilmiannoista kävi ilmi Markon positiivisuus, kyky heittäytyä ja ennen kaikkea hänen taitonsa innostaa ihmisiä mukaan yhteiseen tekemiseen. Varsinaista lähiruokaa. Kauppakadulla liikkuneita poliitikkoja houkuteltiin tolpalle maistamaan hilloja ja huumorintajuisimpia saatiin mukaan. Mirjami Korhonen Poliitikot hillotolpalla Sotkamolaiset luottamushenkilöt olivat kaikki rastiviikon talkootehtävissä. Eevakin pitänyt yli 800 runoesitystä. Hän on myös ylpeä kainuulaisuudestaan ja tuo Kainuun ainutlaatuisia ominaisuuksia esille aktiivisesti monissa eri yhteyksissä. Vastaavia akvarelleja olen tehnyt muun muassa Sallan vanhasta kirkosta, Paanajärven vanhasta kirkosta, Jokijärven eli Taivalkosken vanhasta kirkosta ja Hailuodon ja Iin kirkoista. Karvonen on Positiivisin. Naapurikunnassa Haapavedellä sama juttu, tosin vuonna 1981. Toistaiseksi työtä on saatavilla vain taiteilijalta. – Olen kirjoitellut alueemme paikallislehteen, Rantapohjaan vuodesta 2017 kuukausittain laajan jutun joltain kulttuurin alueelta. Eevavaimoni on julkaissut 9 kuvitettua runokirjaa ja itse olen rustaillut niitä 7. Sotkamon kirkosta Holma teetti myös historiikkipostikortteja, taidekuvia ja adresseja historiikilla. – Entisaikaan salama saattoi polttaa kirkon. Persujen puheita. Olen pitänyt paljon esitelmiä aihepiiristäni kirjastoissa ja seurakunnissa. Kainuun Parkinson-yhdistyksen naisväki oli joukolla keitellyt kuusenkerkkähilloa, jonka uutuustuotantona oli myös kuusenkerkkähilloa höystettynä raparperilla. Karunki on Oulun hiippakunnan piispan, Jukka Keskitalon, kotikunta. Kainuusta hän on aiemmin maalannut muun muassa Paltaniemen kuvakirkon akvarellin. – Entisen emäseurakunnan, Paltaniemen, kuvakirkosta maalasin akvarellin jo 2015. Karvosen ansiosta Kainuu on saanut paljon positiivista näkyvyyttä sekä elokuva-, sarjaettä dokumenttiproduktioiden saralla. Työn alla taiteilijalla on kolmas kulttuuriteemainen kirja. Aiheina ovat olleet kulttuurikohteet, perinneammatit ja tälle vuodelle alueemme merkkihenkilöt. Sotkamon kirkko Taiteilija Kari Holman akvarelli Sotkamon kirkosta valmistui Taiteilija Kari Holman uusin akvarelli on maalattu Sotkamon kirkosta. – Aivan viime vuosiin saakka niitä on julkisiin tiloihin mennytkin, mutta tätä nykyä alkaa seurakuntien ja kuntien taloudellinen tilanne olla niin tiukka, että taidehankintoja tehdään vähän. mirjami KorHonen Vuoden Positiivisin Kainuulainen 2019 on kajaanilainen opettaja ja projektipäällikkö Marko Karvonen. Taiteilija Kari Holman akvarelli Sotkamon kirkosta on jo taiteilijan 55 kirkkoaihe Kari Holma Hillotolppa-sanan lienee tuonut nykyiseen käyttösanastoon Timo Soini. Toinen taiteilijan aihealue on nykyiset ja edesmenneet kulttuurikohteet. Toistaiseksi Sotkamon kirkosta tehtyjä kuvia on saatavissa vain taiteilijalta. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 9. Hillo maistui ja sitä kehuttiin makeaksi
Anistonin hahmo on vieläpä rikosromaanien fani, joka tekee päätelmiä kirjoista opitun logiikan perusteella. klo 16 Jumalanpalvelus. Kainuun Opiston ja Herättäjä-Yhdistyksen Kainuun aluetyön Ruskaretki Pallastunturin maisemiin. Lahjatilauksessa myös lahjan saajan nimi, osoite ja sähköpostiosoite. Korhonen * 21.6.1958 Sotkamo † 16.6.2019 Kotonaan Vääksyssä Syvästi kaivaten Äiti Oiva Ossi ja Ticki sukulaiset ja tuttavat Tuli murhe ja suru yllättäin kesken kesäisen illan. Anssi Niskanen, Mikko Myllylä. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto kiinni 30.7. Valtteri Väyrynen Kirjoittaja on Elokuvaintoilija-blogin ylläpitäjä. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. Tilausehdot www.sotkamolehti.fi/asiakaspalvelu 15 00 Kampanja 19MK1 25 00 Kampanja 19MK2 35 00 Kampanja 19MK3 Lomalukemista omalta paikkakunnalta! Uutisia läheltäsi! – €/5 vko norm. Kirkkoherranvirasto avoinna viikolla 28 ke-pe klo 9–12. Sotkamo-lehden Tilaa lahjaksi tai iloksi itsellesi! Kesätarjous Tarjous on voimassa 31.7.2019 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. ma-pe klo 11–16. Muistosi meille voimia antaa surun raskaan hiljaa kantaa. Anistonin näyttelemä Audrey Spitz puolestaan on kyllästynyt avioparin harmaaseen arkeen ja vaatii mieheltään Euroopan matkaa, jonka tämä on luvannut hänelle jo viisitoista vuotta sitten heidän mennessään naimisiin. Vapaa pääsy. Twiitin mukaan Jennifer Anistonin ja Adam Sandlerin tähdittämä komedia oli julkaisuviikonloppunaan kaikkien aikojen suurimman yleisön saavuttanut Netflix-elokuva. Interpolin jahdatessa heitä aina Ranskan etelärannikolta Pohjois-Italiaan joutuvat Sandler ja Aniston itse selvittämään alati eskaloituvaa murhavyyhtiä todistaakseen syyttömyytensä. Yleinen seurakuntatyö: Su 14.7. asti. heinäkuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 11 Netflix raportoi viime viikolla Twitterissä, että yhtiön tuore alkuperäisleffa Murhamysteeri oli rikkonut katsojaennätyksiä. Heikki Korppi. klo 19 Pianoduokonsertti srktalossa. Tiistaina 9. Maksu käteisellä. Kyle Newacheckin ohjaama ja James Vanderbiltin käsikirjoittama Murhamysteeri paljastuu pian käynnistyttyään Hercule Poirot -parodiaksi, jossa revitellään salapoliisigenren kliseillä. Vapaa pääsy, kolehti seurakunnan musiikkityölle. seurakunnat Näin tilaat helposti: TEKSTIVIESTILLÄ Lähetä viesti SOT TILAA (väli) kampanjatunnus sekä nimesi ja osoitteesi numeroon 17192. Sotkamon kirkko, Tiekirkko. Leevi Lipponen ja Wilhelm Pilch. Ilmoitathan, mikäli lahjan saaja on alle 18-vuotias. Lisätietoa myös retken vetäjä Yrjö Sorvari p. Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, viulu. Ainakin Adam Sandler -komedioiden kiintiön tällä saa taas toviksi täyteen. Kiireellisissä asioissa yhteys Juhani Saastamoiseen p. Sivuhenkilöiden kaarti on ontto, mutta ihan viihdyttävä. 19,25 € €/2 kk norm. Taloustoimistossa myytävänä Katinkullan golflippuja 20 € / kpl. 044 299 0826 ja sinikka.korhonen@kainuunopisto.fi. klo 13.30 Suvilinnun lauluhetki -yhteislaulutilaisuus Himmelissä. klo 18 Sana ja rukous. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85€. Lämmin kiitos osanotosta. Upporikas Cavendish on menossa juhlimaan miljardöörisetänsä hulppealle huvijahdille, vaikka harmaahapsinen Malcolm-setä onkin nykyään kimpassa Cavendishin ex-kihlatun kanssa. Muualla: La 14.9.-To 19.9. Sama pätee oikeastaan koko leffaan. Tarina on oletetusti paperinohut ja huumori pitkälti väsynyttä tusinakomedioiden pikkutuhmuilua, mutta ajoittaiset nauruntuhahdukset kannattelevat elokuvaa juuri ja juuri sen puolitoistatuntisen keston ajan. Vastaanotot jatkuvat normaalisti ke 31.7. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, mukana Gospel Riders -motoristit. 045 112 1324. Sandlerin näyttelemä Nick puolestaan uskoo ammattikokemukseensa nojaten, että ilmiselvin ratkaisu on todennäköisimmin oikea, ja koettaa muutenkin hillitä murhamysteeristä innostunutta vaimoaan. Tapani Heikinheimo, sello. + 16,69 snt/min. ScoTT Yamano A Sivuhenkilöiden kaarti on ontto, mutta ihan viihdyttävä." nETflix. Musiikkityö: Ke 10.7. Olet tervetullut. Vaikka tähtikaksikko ei suoranaisesti herätä kovia odotuksia elokuvan laadun suhteen, oli tämän mittaluokan tapaus selvä valinta Striiminurkassa arvioitavaksi. SOITA TILAUKSESI 010 665 9013 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Su 14.7. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 9.7. 49,50 € Meille niin rakas Eine Inkeri MONOLA o.s. Vapaa pääsy, kolehti seurakunnan musiikkityölle. sotkamo.helluntaiseurakunta.fi Murhamysteeri sopii kesäillan kertakäyttöviihteeksi striiminurkka Luke Evans, Adam Sandler ja Jennifer Aniston tähdittävät Murhamysteerielokuvaa. Matkan lopulta toteutuessa se saa pian yllättävän käänteen, kun Audrey tutustuu lentokoneen ykkösluokassa matkustavaan, hieman lipevän oloiseen engelsmanniin nimeltä Charles Cavendish (Luke Evans). Huvijahdilla läsnäolleisiin murhaepäiltyihin kuuluu toinen toistaan karikatyyrimäisempiä hahmoja aina kuuluisasta näyttelijättärestä maailman parhaaseen Formula 1 -kuskiin ja englantia gangsterityylillä vääntävään intialaiseen maharadžaan. klo 12 Messu Vuokatin kirkossa. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. To 11.7. 044 710 1933. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi Mainitse myös kampanjatunnus. Tarkoituksenaan kenties ärsyttää setäänsä Cavendish kutsuu myös Spitzit viettämään viikonloppua merellä. Siunattu läheisten läsnä ollessa 6.7.2019. Kun Malcolm sitten yllättäen murhataan kesken testamenttikiistan, päätyy amerikkalaispariskunta jutun pääepäillyiksi. 33,00 € €/3 kk norm. klo 18 Suvilinnun lauluhetki -yhteislaulutilaisuus Laakajärvellä Hilja Savolaisella, Leppimäentie 9a. Adam Sandlerin esittämä newyorkilaispoliisi Nick Spitz on jokseenkin reppana jokamies-hahmo, joka häpeissään valehtelee vaimolleen saaneensa ylennyksen rikosetsiväksi ja ostaa tälle jälleen kerran Amazonin lahjakortin hääpäivälahjaksi. klo 9–10. Ke 17.7. Avoinna 9.7.–31.7. Avioliittoon kuulutetaan: Tomi Petteri Olavi Kämäräinen ja Tuuli Johanna Hyvönen Avioliittoon vihitty: Jouni Ensio Sirviö ja Merja Tuulikki Kivimäki Kuolleet: Markku Veli Vihanto 75 v., Eine Inkeri Monola 60 v. Murhamysteeri on siis ehtaa liukuhihnahömppää: elokuvan parissa viihtyy kyllä yhden katselun verran, jos kaipaa kevyttä hupia kesäiltaan, mutta pysyviä muistikuvia elämyksestä tuskin jää. Lisätietoa ja ilmoittautuminen Kainuun Opisto p. Su 14.7. Matkan hinta 560 €
uudisrakentaminen p. kolarityöt . 045 133 6004 Kelotie 1, Sotkamo ilpon koRJaamo Kokonaisvaltainen kehonhuolto jalkapohjista päälakeen Mobilisoiva pehmytkudoskäsittely. 040 841 0961 SUORAMAINONTA OSUU KOHDERYHMÄÄN AINA. en näy. 040 770 0002 • hyvänolonpuoti.com kauneushoitola • hieronta parturi kampaamo • solarium Hautauspalvelut Asianajotoimistot Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. • asennus ja myynti • LVI -urakointi ja lskutyöt • ok-talot, rivitalot • IV-työt • Nibe maalämpöpumput maahan ja kallioon • Nibe vesi-ilmalämpöpumput • kattilat, varaajat, vaihtimet sähköposti on nykyään pekka.suhonen6@gmail.com Kaikki LVI-asennukset ilmastoinnista vesijohtoihin kajaanin.ilmastointi@gmail.com Puh. 9–19 • La 9–13 Huvilatie 2 B • Vuokatti p. alaan liittyvät työt Jupintie 33, 87950 Kuluntalahti Puh. 0400 681 435 J. Kaisa Laajakaista -lii. 0400 686 353 ASIANAJOTOIMISTO HAAVIKKO & SALO Oy AA Jorma Haavikko 040 508 1419 AA Kari Salo 040 066 6760 AA Antti Hyvönen 050 911 9319 Palvelemme ajanvarauksella Sotkamossa toimisto puh. Huotari p. 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. Meillä on keinot myynnin kasvuun! Hyviä ratkaisuja myös pienellä budjetilla! Ota yhteys niin laitetaan yritysilme kuntoon ja myyntisi uudelle kasvu-uralle! Ko ko na is va lta is ta m ai no nn an ja m ar kk in oi nn in os aa m is ta jo lä he s 30 vu ot ta . 0500 190 688 Kauneushoitolat Ark. 010 665 7281 mira@kaistadesign.. (08) 664 585, 0400 283 319 pekka.suhonen@pp6.inet.. • arkistojen tuhous • jäteastiat tyhjennys/myynti/vuokraus • likakaivojen tyhjennys • vaihtolavat vuokraus ja tyhjennykset luontoa ei jätetä Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,059 € /min. (alv 24 %). (alv 24 %) Pieniä suuria ympäristötekoja • Jäteastioiden ja kaivojen tyhjennykset • Astioiden myynti ja vuokraus • Viemärien avaus, pesu ja kuvaus • Kuivaimuri purun, hiekan ym. asennukset . 0400-296 153 LVI-ASENNUS PERTTI JUPPI LVI-TYÖ M. 0500-281 355 Heikki Sirviö atk-pohjainen sähkösuunnittelu sähköasennukset urakointi sähkötarvikemyynti • • • • . poistoon • Arkistojen tuhoaminen • Keräyspaperin nouto ja vastaanotto Muuraustyö Toro Oy Perinteiset tulisijat 040-522 2779 Kylpyhuoneet, keittiöt ja huoneistot Nuaskatu 5, 87400 Kajaani 050-367 9342 040 181 7797 WWW.WARMASTEEL.FI Saumattomat vesikourut Lumiesteet Kattoturvatuotteet Liikkuva peltiseppä MAINOSTOIMISTO TEHOKKAITA YRITYSRATKAISUJA. ölasien vaihdot ja muut huollot. 050-370 8956 www.osuuskuntakirjokansi.. oitu lämpöpumppuasentaja P. huoneistoremontit . ma-pe 8.00-16.30 HINAUSPALVELU MANNELIN puh. ma-pe 09.00 17.00 Tietokoneiden sekä oheislai. Matkapuhelimesta 0,0821 € /puhelu + 0,169 € /min. 040-526 0947 Myymälämme palvelee arkisin klo 8.00 16.00 lauantai-sunnuntai suljettu 24% SIIVOUSPALVELUT Puh. 010 387 9800 Putkinotkontie 3 www.kajaaninjateauto.. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. ILMAINEN KUSTANNUSARVIO Puh. maalaukset KAINUUN -PALVELU O Y Marko 040 963 9140 Jonne 044 239 4727 kainuunlvipalvelu@gmail.com Asennus & Myynti Urakointi & Huolto • Lämpöä • Vettä • Ilmanvaihtoa Fysioterapia p. 0500 281 355 ...meiltä myös . 0400-386 394 GLASS-TECH-SYSTEM Työsuorituksia Autoja konehuolto Seppänen Huollot ja korjaukset pienkoneista raskaskoneisiin Puh. LVI-ASENNUS TAPANI VÄISÄNEN Puh. Siivouspalvelut Siivouspalvelut yrityksille ja kotitalouksille 045 138 1165 Helena www.helenajatytot.com TUULILASIN KORJAUKSET P. Pörhön Autoliike Oy, Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani 020 762 44 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,017/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. tarvikkeet sotkamonsahkotekniikka@ pp.inet.fi p. KORIKORJAAMO 020 762 4528 ma-pe 8.00-16.00 TIKKAPURONTIE HUOLTO 020 762 4529 huolto63@porho.. ma-pe 8.00-16.00 VARAOSAT 020 762 4539 varaosat63@porho.. 8,21 snt/min + 6,0 snt/min lankap. 0400 388 754 Tuottajantie 2, Tiilitörmä • www.sotkamonlasi.fi MITTOJEN MUKAAN • pöytälasit • kark. 044 774 0400 pitopalvelu@sotkamo.net Parturit ja kampaamot frida 044 313 8933 Auli Nousiainen Kainuuntie 14, Sotkamo Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo 040 773 1017 Torikatu 8 Sotkamo Suojärventie 2, Vuokatti P. 040 416 3236 www.citytalkkari.com Kauppakatu 3, Kajaani 044 354 0760 www.atk-talkkari.. Seppänen Rakentaminen, remontointi LVI-työt LVI-OHTONEN KY Lämpöpumput • ilma • ilma-vesi • poistoilma • maalämpö • lattialämmitykset Myynti, asennus ja huolto Pienja kiinteistöpumput Serti. HAATAJA Mikko Haataja 044 355 0109 mikkohaataja@luukku.com Rajamiehentie 7B 39, 87400 Kajaani UTKITYÖ SUHONEN P. 0400 286 235 posti@lvi-ohtonen.. kosteantilanremontit . Ota yhteyttä! Huonekalujen entisöintiä Mööpeliaitta • Entisöintiä • Verhoilua • Korjausta • Kankaat • Keinonahat Akkoniementie 29, p. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettisivut • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 0500 281 355 Kainuuntie 1 A, 88600 Sotkamo Veijo Väisänen 0400 388 090 Pitopalvelut sotkamon pitopalvelu ateriapalvelu, pitopalvelu, suolaiset ja makeat leivonnaiset Mervi ja Mika Seppänen p. lasit • suihkuseinät • tuulilasit • peilit • ym. SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 9. asennettuna Kaikki lasista Vuodesta 1979 Kaivinkonetyöt, hiekat, murskeet T:mi Suutari Tuomo puh. (08) 6660 135 Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä) Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi P. Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti P. (016) 725 5000 e-mail: etunimi.sukunimi@rovalex.fi www.rovalex.fi Työsuoritukset Kajaani, gsm 0500 583 626 . sähkösuunnittelu . . tai 8,21 sent/min +16,9 snt/min matkap. , korjaukset ja asennukset Puhelimien sekä table. www.porho.. Hammaslääkärit Hammaslääkäri senja immonen 0440 66 45 33 Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Ajanvaraus 040 4161 710 Kangaskatu 10, 88600 Sotkamo Nyt myös nettiajanvaraus: Sähköistykset ASIANTUNTEVAA SÄHKÖALAN PALVELUA SOTKAMON SÄHKÖTEKNIIKKA OY PL 61, 88600 Sotkamo P. 010 387 0570 Fax (08) 614 1185 www.leenanpuhdistuspalvelu.. ymien myyn. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Autotarvikkeet Lääkäripalvelut Snowpolis, Kidekuja 2, puh. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.. 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 044 286 3965 Jorma ilpo Juntunen Koulutettu hieroja Kalevalainen jäsenkorjaus, ”Oppipoika” p. www.suoramainonta.fi SSM SUOMEN SUORAMAINONTA | JAKELUMASTERS OY +358 44 274 8558 pirjo.kokkonen@suoramainonta.fi C itytalkkari C lkk lampun vaihto taulun kiinnitys lumen kolaus nurmen leikkaus pensasaitojen leikkaus kodin vahtipalvelut asiointipalvelut Mika Kinnunen puh. Miina | Puh. Mira | Puh. heinäkuuta 2019 12 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! P. – 4.10.2015 19 PALVELUKSESSANNE PALVELUKSESSANNE Työsuorituksia LVI-työt LVI-myymälä Hanatalo Oy Kettukalliontie 7 Esa 044 762 6430 Jouko 044 762 6431 Raine 044 762 6432 lämpöja vesityöt • saneeraukset ym. eiden myyn. Takojankatu 8, 87400 KAJAANI Puh. KOKEILE NIIN USKOT. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Työsuoritukset Kehonhuolto Mainospalveluja Koti-Kajaani | Viikonvaihde 3. Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa Parturi-kampaamo HELENA P
klo 14-15.45, su 14.7. klo 12.30, 14.7. 18.6.-5.8. Animaatio. Huovishuone, Niemeläntie 1. Kesäpäivän musiikkihetki, Ev.lut. Soita 010 322 1315 vaarojen vesi oy Soita 010 322 1313 lvi-Palvelu korhonen oy LVI-huolto, urakointi ja päivystys (ilta ja vkl) keskuskatu 7, 88600 sotkamo 8,21 snt/min + 16,9 snt/min meiltä myös oP-rahoitus, alk. Herra Alzheimer on komediallinen kertomus miehestä, jolla on mahdollisen taudin lisäksi veijarimaisia piirteitä, eivätkä hoitoalan ihmiset aina tiedä, mikä on kulloinkin kyseessä. Sotkamolaisten V.A. klo 16.15, 12.7. Vapaa pääsy, kolehti seurakunnan musiikkityölle. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti Pekka 044 540 6694 kuljetukset.haapalainen@gmail.com Juha-Pekka 045 271 8225 kalliomurskeet sepelit hiekat toimitettuna vaihtolavakuljetukset pyöräkonepalvelut Ekl-ohjaus PEKKA HAAPALAINEN KY Ota yhteyttä ja varaa paikka mainoksellesi! p. Se on asia, joka Kasimir Ketun olisi myös hyvä ymmärtää. klo 14.30, 10.7. 8.6.-30.7. ma-ke klo 9-19, to, pe klo 9-16. Dani ja Christian lähtevät ystävien kanssa juhlimaan juhannusta syrjäiseen ruotsalaiseen kylään. www.kajaaninjateauto. klo 22.15, 11.7. Lemmikkien salainen elämä 2 jatkaa kesän 2016 hittianimaation tarinaa lemmikeiden elämästä sillä aikaa kun omistajat ovat poissa. klo 16, 15.7. Bamse oppii jotakin tärkeää; olemalla oma itsensä pääsee pidemmälle kuin uskoisikaan. Vili Vilperi on sydämeltään seikkailija, joka haaveilee jättävänsä pienen Viherkylän seuratakseen isänsä Herra Vilperin jalanjälkiä tutkimusmatkailijana. Ternet Ninja (K12), 9.7. Sotkamon Makasiinimuseo. klo 17. klo 15.15. K-Supermarketin yläkerrassa, Vapaa pääsy. Yesterday (K7), 9.7. klo 15. 050 438 0786 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi kaivojen tyhjennykset viemäreiden avaukset jäteastioiden tyhjennystilaukset Puh. klo 14.30. KOMULAINEN OY metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät Epäiletkö putkiesi kuntoa. Puhe Anssi Niskanen, juonto Mikko Myllylä. maa-ainekset toimitettuna • Autot ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin Soita ja kysy tarjous! 050 386 4900 Reima Komulainen reimakomulainenoy.fi 050 386 4901 Tero Heikkinen reeta@reimakomulainenoy.fi KULJETUSLIIKE R. Leevi Lipponen ja Wilhelm Pilch. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli. klo 13.45. klo 19.15. Annabelle Comes Home (K16), 10.7. Sotkamon Makasiinimuseo, Sopalantie 1. Tapani Heikinheimo, sello. Elokuva siitä kuinka teini-ikäisestä Buenos Airesin slummissa kasvaneesta pojasta tuli koko maailman palvoma jalkapallojumala. ti-pe klo 12-18, la, su klo 12-15. Samppa Batalin ”Äiti” on lämmin ja sydäntäsärkevä tarina yksinäisyydestä, inhimillisyydestä ja toivosta. Spider-Man: Far from Home (K12), 9.7. klo 18. klo 18.15, 11.7. klo 22, 13.7. klo 19.30, 12.7. Lemmikkien salainen elämä 2 dub (K7), 9.7. Lemmikkien salainen elämä 2 jatkaa kesän 2016 hittianimaation tarinaa lemmikeiden elämästä sillä aikaa kun omistajat ovat poissa. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. ElokuvaT SOTKAMO Aladdin (K7), 9.7. klo 19. Avoinna ti-su klo 12-18 ma suljettu muulloin sopimuksen mukaan Vapaa pääsy Tervetuloa!. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. klo 14.30. Kaksi miessukupolvea maantiellä. 25.6.-4.8. klo 20-21.45, su 14.7. ma-pe klo 10-16, la klo 10-15. Korhosen ja Y.A. klo 18.15, 13.7. klo 21. Pianoduokonsertti, Sotkamon seurakuntatalo, Kainuuntie 39, 14.7. Huovishuone. Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 9.7. Huovishuone esittelee kirjailija Veikko Huovisen työja elinympäristöä, tuotantoa ja niiden taustoja. klo 21.45, 10.7. Diego Maradona (K7), 10.7. Tiistaina 9. Tervajärven talomuseo. ti-pe klo 11-18, la, su klo 12-15. 040 152 6791 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi klo 06-20: 1,17 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm klo 20-06: 1,42 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 (0 € / puhelu) www.sotkamolehti.fi LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET SOTKAMOSTA • Kallioja soramurskeet • Hiekat • Sepelit ym. klo 19.45, 14.7. Äiti (K12), 11.7. klo 21.30, 14.7. klo 20, 12.7. Avengers: Endgamen tapahtumien jälkeen Spider-Man kohtaa uusia uhkia maailmassa, joka ei enää ole entisensä. klo 1819.45. Demonologit Ed ja Lorraine Warren yrittävät estää Annabellea aiheuttamasta tuhoa. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. Kesäkaudella ovat Makasiinimuseon molemmat rakennukset avoinna yleisölle. tipe klo 12-18, la, su klo 12-15. klo 19.45, 14.7. Vili Vilperi elokuva (K7), 12.7. Asiat saavat pahaenteisen käänteen, kun maalaisidylli muuttuu painajaiseksi. Ennen kaikkea se on elokuva naisesta, joka toimii kuten äiti. klo 17.30. klo 13, 15.7. Huippujengi Himalajalla (K7), 11.7. Lemmikkien salainen elämä 2 original (K7), 13.7. klo 1819.45, pe 12.7. 50e/kk. Disneyn animaatioklassikko Aladdin on loihdittu uudelleen valkokankaalle elokuvan energisenä ja jännittävänä live action -versiona!. Heikki Penttinen. K-market Sotkamo, Kainuuntie 18. NäyTTElyT SOTKAMO Tervajärven talomuseo, Tervajärventie 16. kirkko, Ristijärventie 1, 10.7. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. klo 16. klo 14.30, 15.7. Rocketman on elämää suurempi fantasiamusikaali, joka kertoo sensuroimattoman ja humaanin tarinan Elton Johnin läpimurron vuosista. Hetki sitten kaikki tunsivat The Beatlesin. KaisaTuulia Tuomen taidenäyttely Ajattomat. Ninja-nukke auttaa Askea selviytymään ongelmistaan, ja poika lupaa auttaa nukkea – mutta tietämättä mitä se tarkoittaa. klo 19.45, 11.7. klo 19. klo 18, 13.7. klo 16, 15.7. Nyt vain Jack muistaa heidän kappaleensa, ja sen ansiosta hän on kovaa vauhtia matkalla tähdeksi. klo 18.15. klo 13.45, 11.7. TEaTTEri SOTKAMO Herra Alzheimer, ke 10.7. Korhosen vanhoja valokuvia ja tarinoita esillä kirjaston lukusalissa. klo 16, 13.7. Menoinfo Taksipalvelut Työsuoritukset NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Midsommar Loputon yö, Elokuvateatteri Kino Visio, Salmelantie 6, 10.7. Vapaa pääsy. Bamse ja jymykello, 14.7. www.kajaaninjateauto. klo 17.45, 12.7. klo 21.45, 13.7. klo 13.30, 15.7. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. Ti 25.6.-31.7. klo 12.30. 3.5.-31.7. heinäkuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 13 TapahTumaT SOTKAMO Jumalanpalvelus, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 14.7. Rocketman (K12), 9.7. klo 21. klo 13, 14.7. Tekstitetty suomeksi. 1.1.-31.12. Sotkamon kirjasto, Markkinatie 1. klo 14. Aatos, Akkoniementie 16. Puhuttu suomeksi. Eräänä yönä Annabelle herättää pahat henget, jotka ottavat kohteekseen Warrenien tyttären Judyn ja hänen ystävänsä. Sir Lionel Frost saa kirjeen kaukaa toiselta mantereelta, hän päättää näyttää epäilijöilleen ja matkaa kaukomaille todistaakseen aivan erityisen olion, isojalan, olemassaolon. klo 16.45
Kyytiin istui kilpailutilanteessa ensimmäistä kertaa Janne Lukkari. Katri Falin juotti Juss Toomaa sunnuntaina Kuluntalahden raviradan varikolla PerTTi GranqvisT Kajaanin kesäraviputki alkoi sunnuntaina jatkuen jo perjantaina. Torstaina Jymyn vieraaksi Hiukkaan saapuu Siilinjärven Pesis. Mikko Koivun mukaan apu löytyi Antero Kumpulaisen käsistä. Toisella jaksolla Jymy sai juoksutilinsä auki heti ensimmäisessä sisävuorossaan Markus Tuikan kotiuttaessa Joni Rytkösen. Lähetä tekstiviesti: KS KISA nimesi ja yhteystietosi numeroon 17191 Osallistu! 82 17 01 29 48 45 19 52 64 02 ONNENNUMEROT 9.7. Lääkärit eivät vikaa löytäneet. Kisaan voit osallistua vain tekstiviestillä. Kaksi edellistä starttia päättyi hylkäykseen. Jymy palasi voittokantaan Kiteen lukkari Ville Liukku seurasi Antti Korhosen etukenttänäpäytystä. Voittoajaksi kellotettiin uusi tasoitusennätys 15,8. Kumpulainen löysi. – Ihan hyvä suoritus takarivistä, Falin kommentoi tyttäriensä Hanna Falinin ja Katri Falinin omistaman hevosen esitystä Mika Forssin ohjastama Juss Tooma ravasi mailin ryhmässä kmajan 16,3a. Seuraavan kerran Juss Tooma kilpailee perjantaina Kajaanissa. Ravi-illan ilonaiheita sunnuntaina olivat kainuulaisten hevosten suoritukset ja pelivaihto. Lähetä viesti tänään klo 23.59 mennessä. – Ilman Kumpulaista ei Pusmanilla ajettaisi kilpaa. Kainuulaismenestystä raveissa Juomista startin jälkeen. Kolmen pisteen voittoja joukkueella on vain yksi, kun sotkamolaisilla niitä on yhdeksän. Palkinnot Jos matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa päättyy johonkin yllä olevista onnennumeroista, voit osallistua tämän päivän arvontaan tekstiviestillä. Tuuli Pulkkinen tuuli.pulkkinen@slpmedia.fi Sotkamon Jymy löi torstaina kotikentällään Kiteen Pallon vaihtelevan peliesityksensä jälkeen. Raitala ajoi hattutempun, kolme voittoa. Yleisö ei raveja läsnäolollaan häirinnyt. Viestin lähetys on onnistunut kun saat paluuviestin: ”Kiitos osallistumisesta kesäkisaan!”. Jakson sankari oli vasta 18-vuotias Vimpelin Vedon Perttu Ruuska, joka paukutti avausjaksolla kaksi kunnaria. Seinäjoella Länsi oli Itää parempi myös B-tyttöjen pelissä. Laukkoihin syy löytyi etulavassa olevasta jumista. Supervuoroparissa Jymyn Antti Korhosen lyömä juoksu ei kuitenkaan riittänyt Idän voittoon, kun Ruuska sekä Jukka-Pekka Vainionpää sinetöivät supervuoron kotiutuksillaan ottelun Lännelle. Ravien pelivaihto kasvoi kuitenkin ilahduttavan suureksi, lähes 150 000 euroon. Nuorempaa hevosta katselemaan. Kentän parhaana palkittu Ruuska teki samalla miesten Itä-Länsi-otteluiden uuden lyötyjen juoksujen, sekä tehopisteiden ennätyksen. Kajaanilainen Jenni Särkelä omistaa kolmasosan seitsemänvuotiaasta ori Harjujen Roomeosta. – Minä lopetan raviurheilun sinä päivänä, kun Antero Kumpulainen lopettaa hevosten hieromisen. Ottelun ratkaisua haettiin supervuoroparista, jonka Jymy aloitti sisävuorolla. Ottelun yhteydessä jaettiin myös palkintoja Kainuun Rastiviikolla menestyneille suunnistajille. Kiteeläiset iskivät onnistuneilla lyönneillä juoksuja jokaisessa vuoroparissa jakson aikana, osittain myös Jymyn ulkokentän avustuksella. 3287 katsojaa Hiukkaan houkutelleen ottelun 3-tilanteet kirjattiin Jymylle 24-15. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 9. Juss Tooman Esko Falin osti Ruotsista hevoshuutokaupasta. Antero Kumpulaista kiitteli illan avauslähdön Pusmanilla voittanut kajaanilainen Mikko Peitsaho. Kakkossija oli kauden toinen. Naisten arvo-ottelussa voitto oli Lännelle yhdeksäs perättäinen, ja tilastollisesti voitot kääntyvät Lännelle lukemin 30-25. Jymyn jaksovoiton sinetöivät lyönneillään Roope Korhonen ja Lauri Rönkkö, sekä kaksi juoksua iskenyt Antti Korhonen. Ottelun avausjaksolla kotijoukkueen sisäpeli ei lähtenyt käyntiin, ja jakso jäi Jymyn osalta nollille. Tekstiviestin hinta on 1,10€. Pääpalkinnot arvotaan kaikkien vastanneiden kesken 31.7. Tänään tiistaina Jymy kohtaa Hiukassa Kempeleen Kirin. heinäkuuta 2019 LOMA LOTTO Pääpalkintoina ovat Electroluxtermoskahvinkeitin ja 100 €:n lahjakortti! Arvomme viikoittain ihania kesään liittyviä tuotteita mm. Illan ohjastajavieraista Santtu Raitala menestyi odotetusti paremmin. Se toinen Falinin tallin hevonen on urallaan 50 000 euroa aikoinaan ravannut oma kasvatti ja nyt eläkepäiviään ratsuna viettävä Gary Saknussen. Lisäksi päivittäin arvotaan jäätelöitä. Kajaanissa Santtu Raitalan ohjastamana vakuuttavan voiton tasoitusennätyksellään 30,4 ravanneen oriin valmennuksesta vastaa vieremäläinen Markus Kiiski ja oriin hoitamisesta Marita Kiiski. Kahtena edellisenä vuonna on miesten arvo-otteluita hallinnut Itä. Tekstiviesti pitää lähettää numerosta, jonka kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin päivän kymmenestä onnennumerosta. Se voitti jakson murskaavin lukemin 11:llä juoksulla jättäen Idän nollille. Antti Korhonen ja Roope Korhonen kotiuttivat Piiponniemen ja Rytkösen, ja kaksi juoksua riitti viemään sotkamolaiset supervuoroparin, ja samalla koko ottelun voittoon. Kotijoukkueen parhaana palkittiin kolme juoksua lyönyt Antti Korhonen, ja kakkospalkinnon sai Jymyn juoksuhanat avannut Tuikka. Miesten Itä-Länsissä Itä johtaa otteluvoittoja niukasti 38-37. Tuikka iski juoksun myös toisessa vuorossa, jolloin kotiin kirmasi Niilo Piiponniemi. Länsi hallitsi arvo-otteluita Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Sotkamolaisella pitkän linjan hevosmiehellä Esko Falinilla on Juurikkalahdessa enää kaksi hevosta.Toinen niistä, kuusivuotias ruuna Juss Tooma ravasi lähdössään toiseksi Kajaanin iltaraveissa sunnuntaina. Vakuuttavimman esityksen teki lämminveristen aikatasoituksessa kilpaillut Mikko Koivun valmentama neljävuotias ori Whogonow. PerTTi GranqvisT Viikonloppuna pesäpallon Itä-Länsissä Länsi voitti sekä miesten että naisten arvo-ottelut. Sotkamon Jymystä pelinjohdon sekä Antti Korhosen lisäksi Idän joukkueessa pelasivat Roope Korhonen, Joni Rytkönen ja Niilo Piiponniemi. Voitto tuli sotkamolaisille supervuoroparin jälkeen lukemin 2-1 (0-6, 6-2, 2-0). Itä juhli voittoa ainoastaan Aja B-poikien otteluissa. Naisten ottelu päättyi Lännelle jaksoin 1-0 (2-1, 4-4) ja miesten arvo-ottelussa sunnuntaina Länsi vei voiton supervuoroparissa lukemin 1-2 (0-11, 7-4, 1-2). KiPan palkittuja olivat lukkari Ville Liukku sekä 3-koppari Samu-Kalle Varonen. arvo-ottelussa ensimmäinen jakso oli Lännen juhlaa. Itä-Länsi-viikonlopun huipentaneessa miesten 85. Voittoaika 34,0 lupaa hyvää jatkoa hirmusukuiselle ruunalle. sähkögrillejä, telttoja, Sony-kuulokkeita, Fiskarsin paistinpannuja, rantapyyhkeitä ja Muumimukeja. KeKi majailee superpesiksen sarjataulukossa kymmenentenä, jättäen yhden pisteen erolla taakseen Kiteen Pallon. – Syksyllä lähden taas Ruotsiin ostoksille. Esimerkki: KS KISA, Leena Lehdenlukija, Lukukatu 1, 87100 Kainuu, maili@sähköposti.fi. KiPa löi viimeisellä tasoittavallaan kaksi juoksua, mutta ei kyennyt kuromaan sotkamolaisten etumatkaa umpeen. Entiseen rekordiin parannusta syntyi lähes kolme sekuntia. Vierasjoukkueen ensimmäisen jakson kuudesta juoksusta jokainen kirjattiin eri lyöjälle. Toisella jaksolla Sotkamon pelinjohtajakaksikko Jani Komulaisen ja Saku Komulaisen luotsaama Itä sai otetta juoksunteosta, ja siivitti joukkueen jaksovoittoon lukemin 7-4. Huom. Forssin parhaaksi jäi Juss Tooman kakkossija
Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita SAVUKASSLER ja MAALAISHYYTELÖ MAALAISKINKKU KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 10 ALKAEN Vuokralle tarjotaan PÖRSSI Vuokralle pieni yksiö kerrostalossa Sotkamon keskustassa. www.sotkamolehti.fi Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset!. tuloksia Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Lauantaina 13.7. klo 14.00 Ti 2.7. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Katinkulta Golf Danske Bank Perhegolf Open 30.6.2019 Sarja: Best Ball Pb Hcp 1) Huuskot: Huusko Eero KaG, Huusko Maija KaG 51, 2) Sarkkilat: Sarkkila Jouko KkG, Sarkkila Tuulikki KkG 50, 3) Hämäläiset: Hämäläinen Markku KkG, Hämäläinen Riitta KkG 48, 4) Isä ja poika: Varjoranta Jonne Petteri KkG, Varjoranta Verneri KkG 46, 5) Lempäälä: Ohvo Martti GPi, Roos Mervi GPi 45, 6) Huttuset: Huttunen Pentti KkG, Huttunen Saija KkG 44, 7) Helasuot: Helasuo Heikki NGK, Teuronen-Helasuo Anki NGK 44, 8) NiskaSet: Niskanen Pasi KkG, Niskanen Sirintip KkG 44, 9) Heikkinen: Heikkinen Hannu KkG, Heikkinen Jussi KkG 41, 10) Niittyvilla: Hyytinen Pekka KkG, Raiden Pirjo KkG 40, 11) Ruskola: Ahokas Tommi SantaGC, Ruskola Jasmine KkG 39, 12) Kanervat: Kanerva Anne-Mari KkG, Kanerva Jari KkG 39, 13) Kampman: Kampman Jaakko KkG, Kampman Marja Leena KkG 39, 14) Juan: Ruskola Annele TaG, Ruskola Juha TaG 39, 15) Seppäset: Seppänen Kaarina KkG, Seppänen Seppo KkG 39, 16) Kautto: Kautto Marko GPi, Kautto Miro GPi 38, 17) Teiskat: Teiska Helena KkG, Teiska Matti KkG 38, 18) Hietavat: Hietava Jussi KarG, Hietava Mikko ViGC 37, 19) Mahosenahot: Mahosenaho Sauli MGS, Mahosenaho Seija MGS 37, 20) Urpo ja Turpo: Myllykangas Markus KanG, Teirivaara Jari KanG 35, 21) Kosket: Koski Kari KyG, Koski Niklas KyG 34, 22) Manchesteri: Ikola Jari GPi, Ikola Päivi GPi 31. alv 24 %). 5 € Tiedustelut ja varaukset: 040 578 7176 tai jokijarvi@jokijarvi.com Pölkky-teatteri Hilturannantie 2 A 93400 Taivalkoski Pölkky-teatteri www.jokijarvi.com Oikeuksia valvoo: SUNKLO www.jokijarvi.com PÖLKKY PöllinParkkuun MM-kisat 2017 Taivalkosken Jokijärvellä Hilturannantie 2 La 17.6.2017 klo 10.00 Koe parisprintin HUUMAAVA TUNNELMA! Esiintyy Pölkky-orkesteri LAPSIPARKKI Aluelippu 5 euroa, alle 12-v. klo 14.00 Pe 12.7. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Kimppakyyti tarvittaessa. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Laila 040 0787 127. klo 14.00 Su 28.7. Tiedustelut ja ilmoittaudu 17.7. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. VIRTANEN SEKALAISET Tuoretta Puruveden Muikkua SOTKAMON TORILLA TORSTAINA 11.7. Ei laskutuslisää. järjestetään Hiukassa jo neljästoista Rantapenkkaritpenkkipunnerruskisa. 4025 kpl Kustantaja: ............................ Jymyrastit 10.7. Kahvittelua, makkaranpaistoa ym. Perinteiset Rantapenkkarit kilpaillaan Hiukassa HERKKUKASSI 20 € sis. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Tiistaina 9. Penkkipunnerrustapahtuman kruunaa joukkuekilpailu. P. 050 480 2149. klo 19.00 Su 14.7. klo 14.00 Ke 17.7. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Kajaanin reumayhdistys. A,b,c-radat. Klassisessa voimanostossa tullaan todennäköisesti näkemään yli kahdensadan kilon punnerruksia. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA AVOINNA MA-LA KLO 09-17 puh. alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... klo 16.00 Su 7.7. menn. tarjoaa. Sotkamo LT 2018 ................................. Varusteja klassisen penkkipunnerruksen kisat alkavat klo 12 Hiukan rannassa. klo 19.00 La 6.7. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. ALUEELLA KÄY VAIN KÄTEISMAKSU Lisätietoa ja ilmoittautumiset www.jokijarvi.com Jokijärven Kyläseura TAIVALKOSKEN KUNTA PÖLKKY-teatteri 20 vuotta www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Opastus Kuhmontieltä, 15km Sotkamosta. Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Nostajat keräävät eri nostomuodoissa seuralleen pisteitä, ja eniten pisteitä kerännyt joukkue saa itselleen Puntti-Poika-kiertopalkinnon. Sotkamon Visalla on kisassa järjestelyvelvoitteiden lisäksi yksitoista nostajaa. heinäkuuta 2019 – SOTKAMO-LEHTI 15 sarjakuvat B. klo 17.00 -18.30 Huhtikankaalla. klo 16.00 – 16.30 7 E /kg , 12 E /2 kg, 15 E /3 kg Romu Green Steel Oy p. klo 19.00 La 27.7. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... klo 19.00 Pe 5.7. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....132 € 6 kk maksuvälillä .......72 € 4 kk maksuvälillä .......48 € Vuosikerta .................198 € (hinnat sis. Kajaanin Kuohu saa lavalle viisi punnertajaa, ja Vuokatti Power Teamista paikalla on kaksi osallistujaa. Tapahtumassa kisataan myös toistovoimapunnerruksessa, jossa miehet nostavat maksimaalisen toistomäärään penkiltä omalla kehonpainollaan ja naiset kaksi kolmasosaa kehonpainostaan. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ ilmaiseksi. klo 18.00 Pe 26.7. 1,80 e /rivi + alv 24% P. Reumayhd. klo 14.00 Liput 15€, alle 12-v. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. sähköpostit ........ Viime vuonna mestaruuden voitti Joensuun Punttipojat, ja tänä vuonna tittelistä kisaavat Joensuun lisäksi Sotkamo, Kajaani, Kiuruvesi ja Haukipudas. Mukana on tänä vuonna 77 kilpailijaa, ja seuroja kaikkiaan 27. klo 19.00 To 4.7. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) aId ostI KaINuuLaINeN Kalle Päätalo 100 v LUPONMAKAAJAT Käsikirjoitus Kalle Päätalo, sovitus ja ohjaus Elsa Ruokangas Kantaesitys pe 28.6.2019 klo 19.00 Jokijärven katetulla Pölkky-teatterilla Muut esitykset Su 30.6. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 10.00 15.00 MAKKARAKASSI 10 € KEITTOLOUNAS 6€ KONTINJOELLA KLO 11 16 sis. Kaukaisimmat kisaajat saapuvat Hiukkaan Helsingistä ja Aavasaksalta. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Tervetuloa 21.7.19 klo 12-15 Lukkarinkuja 3, Rekivaaralle, Sotkamosta 13 km, sotkamolaiset ja kajaanilaiset reumayhdistyksen jäsenet kesäpäivän viettoon. klo 19.00 Su 21.7. Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Toistovoimapunnerruksessa kisataan kello 16 alkaen
Pronssille nostanut norjalainen Ronny Andersen jäi Niskasesta 7,5 kiloa. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 9. Ruotsin P.-O. Penkkipunnerruksessa aloituspaino 190 kiloa oli hivenen hankala, mutta 200 kiloa liikahti toisella jo paljon paremmin loppuasentoon. Niskaselle EM-hopeaa Romaniasta Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Anna Latvala +14 +14 +14 +15 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +13°C 4 +12°C 3 +17°C 3 +15°C 2 Niinisalo +22,7 °C Ylivieska +3,3 °C Kohtalaista, puuskaista koillistuulta. Niskanen aloitti kilpailun varmalla 250 kilon jalkakyykyllä. 270 kiloa piti kuitenkin vielä vetää, jotta mahdollinen ruotsalaisuhka hopean kannalta pienenisi. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +21°C 3 +22°C 3 +21°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 16 21 18 13 20 16 18 14 14 17 15 19 17 18 15 14 18 16 15 15 13 13 13 14 17 17 17 16 18 17 16 17 15 15 16 16 15 18 15 15 17 15 18 17 9 10 11 7. Tämä oli Niskasen kovin tulos penkiltä yli 3,5 vuoteen ja se palkittiin lajihopealla. Suomen huolto oli kuitenkin hereillä ja teki vastaavan korotuksen. Jymy vs.SIIPE ENNAKKOMYYNTIPISTEET Sotkamo: Intersport Piipponen, Holiday Club Katinkulta, Break Sokos Hotel Vuokatti Kajaani: Prisma tORSTAINA 11.7. 270 kiloa kääntyikin mallikkaasti loppuasentoon ja Larsson tyytyi taistelemaan pronssista Andersenia vastaan, siinä kuitenkin niukasti epäonnistuen, joten myös maastavedosta lajihopeaa. heinäkuuta 2019 Jymy vs.KEMPELE ENNAKKOMYYNTIPISTEET Sotkamo: Intersport Piipponen, Holiday Club Katinkulta, Break Sokos Hotel Vuokatti Kajaani: Prisma NOPEAT SYÖVÄT ILMAISEKSI GRILLISTÄ! Kannattaa tulla hyvissä ajoin paikalle, sillä Terrafame tarjoaa 1000:lle ensimmäiselle ilmaiset grillimakkarat! tiistaina 9.7. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Sotkamon Visan Jari Niskanen saavutti hopeasijan mastersien voimanoston EM-kilpailuissa Romanian Sibiussa perjantai-iltana. Saksan Peter Herteux jäi ilman tulosta penkissä. Larsson oli kaventanut eron jo 7,5 kiloon. Viimeisellään Niskanen onnistui keräämään kaikki saatavilla olleet kilot talteen ja nappasi samalla myös lajihopeaa 280 kilon tuloksella. Tanskan Claus Jörgensen joutui jättämään tässä vaiheessa leikin kesken pummattuaan kaikki kolme yritystään. Toiseen nostoon tehty reilu 20 kilon korotus onnistui myös, kun 270 kilon nosto hyväksyttiin täysin tuomariäänin. Klo 18 Hiukan stadionilla hanki liput verkkokaupasta www.jymykauppa.fi OtteluisänTä: LIPPUHINNAT Aikuiset 13 € opiskelijat 10 € eläkeläiset 10 € 13-18 vuotiaat 5 € alle 13-vuotiaat ja veteraanit ilmaiseksi. Andersen ja Niskanen olivat molemmat määränneet tankoon 267,5 kg, mutta norjalaiset muuttivat yrityksensä viime hetkillä 270 kiloon. Maastavetoon lähdettäessä tilanne oli kutkuttavan jännittävä, Niskanen ja Andersen olivat tasakiloissa mutta Niskanen piti kevyempänä kakkossijaa. Toinen norjalainen Andersen sen sijaan jäi aloituspainoonsa kenties leipälajissaan, joten ilmassa alkoi olla ratkaisun makua. Viimeisellä maastavetokierroksella alkoi lappupeli. Sarjan ylivoimaiseksi mestariksi nosti Norjan Jim Ljungqvist tuloksella 822,5 kiloa. Niskasen hopeatulos sarjassa yli 50-vuotiaiden sarjassa 120 kg oli 760 kiloa. Päivälämpötila 14...16 astetta. Klo 18 Hiukan stadionilla hanki liput verkkokaupasta www.jymykauppa.fi OtteluisänTä: LIPPUHINNAT Aikuiset 13 € opiskelijat 10 € eläkeläiset 10 € 13-18 vuotiaat 5 € alle 13-vuotiaat ja veteraanit ilmaiseksi. Niskasella oli kärkiviisikosta isoin arpanumero ja kevyin kehonpaino, joten taktiikkana oli vetää aina sama rauta Andersenin kanssa. Monin paikoin pilvistä, pohjoisesta alkaen vähitellen aurinkoisempaa. Viimeiseen yritykseen lastattiin 210 kiloa ja myös se sinkosi todella näyttävästi ylös. Andersenille 270 kilon lastaus oli kuitenkin tällä kertaa liikaa, joten Niskasen mitali oli varma. Poutaa. Larsson vaani iskuetäisyydellä 15 kilon päässä. Näin tehtiinkin kaksi ensimmäistä kierrosta, joilta tuloksiksi 250 kg ja 262,5 kg. Norjan Ljungqvist alkoi mennä tässä vaiheessa jo menojaan punnerrettuaan hurjat 240 kg