. . . . . ?. . . . . ?. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1/ 20 25 13,90 € (sis.alv) SARA > > KEMOPETROL > > MIRELLA > > JINJER > > MIKAEL STANNE Kerkko Koskinen ”PIDÄN AIVAN MAHDOTTOMASTI KAIKESTA MITÄ TEEN” ?.
12 th –14 th JUNE TURKU 2025
06 Äänenavaus 08 Spotissa: Uusi Niskalaukaus-rumpali esittäytyy 10 Löytöretkellä 12 Jukka Hätinen 14 Tarkkailuluokka: Itcevät 16 Soundi 50: Hurriganes 18 Soundi-haastattelu: Mikael Stanne 24 Sara 28 Kemopetrol 31 Lambrini Girls 32 Jinjer 36 Kerkko Koskinen 42 Lukijaäänestyksen tulokset 44 Martti Luther ja muovipussi: SMC Lähiörotat 46 Elämäni Soundit: Mirella 48 Levyarviot, pääosassa The Hellacopters 62 Kirja-arviot 64 Jazz kiinnostaa 66 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli 1/2025 18 24 32 28 36 KU VA : SA M JAM SE N KU VA : MA RE K SA BO GA L KU VA : MA RK US PA AJA LA KU VA : TI IN A RO UT AM AA KU VA : LI NA GL AS IR 5
7.3.) SOUNDI 1/2025 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Kemopetrol Engine Anna B Savage You & I Are Earth Havukruunu Tavastland (ilm. Heistä puheen ollen: aivan ensimmäinen Soundi tammikuulta 1975 kertoo lehden edeltäjän Musan tiimoilta tutkitun, että suomalaisen musiikkiaviisin lukijan keski-ikä oli noina ammoisina aikoina 19 vuotta. Vitsillä on totuuspohjansa, ja tiedostan hyvin, että tätä lehteä luetaan lähinnä ikänäköä korjaavien linssien läpi – oma vahvuuteni keikkuu kahden dioptrin paikkeilla. Sitähän voisi veistellä, että tutkittu porukka tavaa Soundia edelleen. Muistan yhä elävästi sen mojovan efektin, kun luin liian isot varsilenkkarit kintuissa hölskyen ”kitaralaukuissa retkottavista kahdentoista tonnin Jacksoneista”. ÄÄNENAVAUS Kaiser 2nd Sound (ilm. Matti Riekki päätoimittaja facebook.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Markus Paajala TOIMITUSASSISTENTTI Aki Nuopponen NUMERON 1/25 KIRJOITTAJAT Aho Emilia, Eerola Henri, Heiskala Nuutti, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Järvinen Samuel, Kettunen Eero, Koskinen Kimmo, Laine Pekka, Linkola Hannu, Muurikainen Elli, Mäkinen Isla, Nives Matti, Nordlund Tomi, Ollila Marko, Peltonen Niko, Päivinen Virpi, Savolainen Lotta, Siikaluoma Mirko, Siltanen Vesa, Siromaa Artturi, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT soundi@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Huom! Vastaanotamme arviolevyjä vain digitaalisesti osoitteessa soundiarviot@popmedia.fi. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Liekö tässä kyseessä, Stonea siteeratakseni, sellainen real delusion. Onkin toki totta, että kautta aikain toisessa Soundin numerossa (2/1975) julkaistussa haastattelussa on menoa ja meininkiä, vaikka varsinaisen asiasisällön suhteen on vähän niin ja näin. Yhdestä tulevasta otoksesta minulla saattaa olla aavistus. Se liittyy omaan verevimpään Soundi-muistooni, joka sijoittuu 1980-luvun loppuun. Valikointitehtävä ei ole toden totta helppo. Jos edustat nuorisoa ja luet tätä, jaa ihmeessä ajatuksesi meilitse. ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Malminkatu 30, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA Printall ISSN 0785-0891 51. Tässä ja seuraavassa kymmenessä numerossamme juhlitaan lehden viisikymppisiä tarjoamalla otteita sen pitkästä historiasta. Juttu on ensimmäinen Soundin suuren juhlavuoden kunniaksi julkaistavasta sarjasta. Täytyy toivoa, että jokin ohjastamistani Soundin numeroista tekee jollekin toiselle teinarille vastaavat temput. 28.2.) Tori Amos Diving Deep Live Tosiharha 6. Silti en suostu päästämään irti ajatuksesta, että Soundin kaltaisella julkaisulla on edelleen merkitystä myös rock’n’rollin alkuperäisessä kohderyhmässä, siinä nuorisoksi kutsutussa. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Käsiteltäköön tätä vaikka köyhän päätoimittajan lukijatutkimuksena. Että vau, nyt on homma isollaan ja hevillä ei näemmä häviä. E nnen oli ehommin, saattaa joku tuumia lukaistuaan tästä lehdestä löytyvän arkistojutun takavuosien hurjasta farkkuremmistä Hurriganesista. Vauhtimetalli teki tuolloin Suomessa tuhojaan, ja Soundin tähtitoimittaja Juho Juntunen oli jututtanut tyylisuunnan kotimaista keihäänkärkeä, Stone-yhtyettä
Hanttu nähdään ensimmäisen kerran Niska-toimissa tulevana kesänä, kun Trio Niskalaukaus nousee muutaman festivaalin lavalle. Kun Aksu ilmaisi kiinnostuksensa, meille kirkastui välittömästi, että siinähän se uusi mies on. – Kun kokoonpanomuutos tapahtui, ei alettu aktiivisesti etsiä uutta jäsentä. – Vaikka tuleva levy on vasta demovaiheessa, muutama juttu on jo tullut selväksi. Katteetonta optimismia Tapahtuu näinä päivinä. Osa lyriikoista on vielä kesken, mutta aikataulussa ollaan – ainakin suunnilleen, Rautiainen hymähtää. Tällainen aloitusrupeama sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä olin jo aikoinaan todella vaikuttunut sen levyn hienoudesta, Hanttu sanoo. Rautiainen puolestaan lupaa, että myös tekstimaailmasta löytyy uusia kulmia. Mutta se voisi olla vaikkapa Katteeton optimismi! SPOTISSA > > TEKSTI TIMO ISOAHO KUVA JANI MAHKONEN Trio Niskalaukaus valmistelee seuraavaa studioalbumiaan uuden rumpalin kanssa. En ole mikään tekniikkavirtuoosi, mutta aion tuoda kappaleisiin uudenlaista tunnelmaa ja groovea. – Kesän esiintymisten keskiössä tulee olemaan Itku pitkästä ilosta, jonka julkaisusta on vierähtänyt kaksikymmentäviisi vuotta. Bändi soundaa edelleen omalta tunnistettavalta itseltään, mutta mukana on myös tuoreita tuulia ja elementtejä. – Vastaan kaikista tulevan levyn sanoituksista. Toki minulla on se oma kirjoitustyyli, mutta aion kokeilla myös uudenlaisia lähestymistapoja. Toistaiseksi varmistuneita tapahtumia ovat Tuska ja Tallinn Rock Festival. Lisäksi hän ottaa muun bändin ohella tuotantovastuuta. – Eipä taida olla... – Tulevan levyn sävellykset ovat valmiina, ja suurimmasta osasta biisejä vastaavat Jari [Huttunen, kitaristi] ja Nils [Ursin, basisti]. – Ollaan puhuttu bändin kesken, että jäätikkö on sulanut ja vesi on noussut meidän biiseissä jo ihan riittävästi. 8. Niin studiossa kuin livenäkin. – Samalla täytyy sanoa, että odotan todella kovasti sitä, että pääsen soittamaan uusia – ja vanhoja – Niska-biisejä omalla tyylilläni. Jarkko ja Aksu taas ovat tehneet enemmän työtä sovituspuolella. Annettiin savun laskeutua ja keskityttiin kaikessa rauhassa biisien kirjoittamiseen, Timo Rautiainen kertoo. Itse olen miettinyt laulusovituksia ja -melodioita Nilsin kanssa, Rautiainen kertoo. Peli oli saman tien selvä. Onko levyllä työnimeä. – Pistin viestiä Jarkolle [Petosalmi, kitaristi] ja kerroin olevani käytettävissä, mikäli tarvetta ilmenee, Hanttu tarkentaa. Festivaalikeikkojen lisäksi yhtyeen kalenterissa on runsaasti muitakin merkintöjä. Sitten koitti kevät 2024, ja Aksu Hantulta tuli yhteydenotto. Sakara Records julkaisee uuden Niskalaukaus-studioalbumin syyskuussa, ja loppuvuodesta on luvassa kattava klubikiertue. Jatkouutisia odottaneiden Niska-fanien aika on ollut pitkä, mutta nyt yhtyeen seuraavat askelmerkit ovat selvillä. Seuraava Trio Niskalaukaus -albumi saa uusia värejä myös siitä, että Aksu Hanttu toimii sen äänittäjänä ja miksaajana. S uomenkielisen raskaan musiikin pioneeri Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus pudotti marraskuussa 2023 melkoisen uutispommin: alusta asti mukana ollutta Seppo Pohjolaista ei enää nähtäisi bändin rumpalina. – On puhuttu, että myös tuotannon suhteen tehdään ennen kuulemattomia ratkaisuja, Hanttu paljastaa. – Ollaan tunnettu puolin ja toisin vuosituhannen alkupuolelta asti. Tiedettiin Aksun taidot niin rumpalina, laulajana kuin studioammattilaisena, eikä koesoittoja tai vastaavia tarvittu, Rautiainen painottaa. Seitsemättä suomenkielistä studioalbumiaan valmistelevan kvintetin uudeksi rumpaliksi on kiinnitetty Entwinesta ja S-Toolista sekä nyttemmin myös The Man-Eating Treestä tuttu Aksu Hanttu
ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N 4PV / 79€ ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N 4PV / 79€ (Hinta sisältää leirija telttapaikan) VUODEN 2024 METALLIFESTARI ENSIMMÄISET KIINNITYKSET!
Upea esimerkki sinkoilusta on Aerial, jonka lauluosuudet tulkitsee muillakin levyn kappaleilla vieraileva Eriika. Viive itse määrittelee musiikkinsa soundtrackiksi elokuvaan, jota ei ole vielä tehty. Bändin ydinkaksikon muodostavat multi-instrumentalisti Antti Niiranen ja laulaja-kosketinsoittaja Riikka Suutari. Sen jälkeen kun -albumi muodostaa mieleeni tarinan selviytymisestä. Olen kierrellyt ja kaarrellut levyn ympärillä upoten ajatuksiini, tuntien kylmät väreet selkäpiissäni. Tunteen siitä, kun surun, pelon ja isojen muutosten jälkeen tulee rauhallinen, hiljainen hetki. Se on hyvin kutkuttava ja myös kunnianhimoinen tapa säveltää, parhaimmillaan kuin yhteistä ajatustenlukua, pahimmillaan yksinään samasta tilasta kilpailevien solistien haluttomuutta kuunnella toista. män yön tanssiksi muuntuva Magiaa. Sen hienous korostuu, kun pohtii ajatusta improvisoinnista bändisoiton työtapana. MILLAISTA musiikkia syntyy, kun oman elämänsä traumatisoitunut Disney-prinsessa ja poikakuorotaustainen Nightwish-fani tekevät yhteistyötä. Kokeellinen mutta ilahduttavan ymmärrettävä albumi virkistää ja on täydellinen erityisesti elektronisen musiikin, kokeilevan jazzin ja indieyllätysten ystäville. Musiikillisesti albumi sekoittelee jazzia, downtempoa ja monia muita genrejä. Albumin draaman kaari on hyvin hallussa. Olisiko kyseessä pyrstötähti, joka kiitää valonnopeudella läpi avaruuden, eri lämpötilojen ja aikojen. Parhaimmillaan paikka ja aika katoavat. Viiveen musiikki uppoaa syvälle, pysyy hiljaa ihan lähellä ja päästää sitten taas ajatukset lentoon. Levyn loppupuolelta puolestaan löytyy villiksi, ehkä yöttöKokeilu, toivo, fantasia KU VA : TE EM U KE KK ON EN Perussastamala. Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin. Tiedotteessaan bändi kertoo, että ”jokainen kappale sai alkunsa avoimista, improvisoiduista jameista koskettimien ja rumpujen välillä takan lämmössä, ja siitä musiikki jalostettiin myöhemmin lopulliseen muotoonsa”. Valo alkaa lisääntyä ja maailmassa on taas jotain kiinnostavaa uutta, jotain joka antaa toivoa ja vie eteenpäin. Tuo musiikkimaailman kimurantti ja kiehtova valopilkku julkaisi viime marraskuussa albumillisen uutta ihmeteltävää. Dream Machine on Perussastamalan viides pitkäsoitto, jonka tähtäin tuntuu olevan suunnattu avaruudellisiin sfääreihin ja kiinnostavaan tapaan fuusioittaa yhteen oman mielikuvituksen villejäkin ideoita. Neljä ja puoliminuuttinen teos on täynnä eri genrejä, maailmoja ja sfäärejä. Perussastamalan musiikki ei tunnu turhan vakavalta vaan ennemminkin taiteelta, joka haluaa yllättää ja tehdä vaikutuksen kuulijaansa tavanomaista kiinnostavammin keinoin. Erittäin tärkeän roolin kokonaisuuteen tuovat myös levyllä soittavat Manuel Trabucco (saksofoni), Laurence Wilkins (trumpetti) ja Miguel Vargas (huilu). Aerial alkaa Kingston Wall -tyylisellä progetuuttauksella, jonka jälkeen mukaan lisätään Eriikan äärirajoille ja ylikin efektoitu laulu. Samoin kuin kylmään veteen hiljalleen valahtaminen, Perussastamala tarjoaa paljon, kunhan kuulija vain antaa hieman periksi mahdollisille vastusteluille ja sallii itseään vietävän. Hetken päästä palataan lähemmäksi kuulijaa hyvin tutulla, jopa lastenlaulunomaisen toisteisella popsikermällä. Pidätellyt kyyneliä ja välillä taas kuunnellut korva tarkkana. LOPPUVUODESTA julkaistiin myös runouden, jazzin ja todella lämmittävän yhteissoundin omaavan Viive-yhtyeen debyyttialbumi Sen jälkeen kun. LÖYTÖRETKELLÄ > > TEKSTI LOTTA SAVOLAINEN P erussastamala on palkitun bassotaiteilijan Mikael Saastamoisen sooloprojekti. Tällaisen kysymyksen heittää ilmoille 10
Kokonaisuuden punaisena lankana kulkee kahden tekijän hyvin lähellä tuntuva yhteys, ja kuulijalla saattaa jopa olla olo kuin pikkulintua kämmenellään pitelisi. Jään pohtimaan sitä, en ihan saa kiinni määritelmästä. Vaikka musikaalimaailmat ja fantasia eivät lähtökohtaisesti kiinnostaisi, Hopeasiivet-yhtyeen musiikissa on varsin mielenkiintoinen ote. Mutta koska musiikin parissa ei tule toimia liian mustavalkoisesti saati tekijyyttään rajoittaen, tämä kokonaisuus on vain yksi osa Hopeasiipien hienoa ja värikästä musiikillista tarinaa. Siitä kuulemme tulevan vuoden aikana varmasti useita uusia lukuja. Sovitukset risteilevät minimalistisen soiton ja voimakkaiden tunteiden ristiaallokossa. Kappaleista löytyy vienoja viestejä fantasiamaailmasta, ja esimerkiksi kokonaisuuden päättävä Medaljonki soi kuin mitä koskettavin musikaalikohtaus. Yhtyeen aikaisempi materiaali on nojannut jopa 11-henkisen yhtyeen kantavaan voimaan, mutta nyt ollaan aivan toisessa laidassa. Viive.. Viime vuoden huhtikuussa julkaistu Unio-ep on taidonnäyte laulaja-lauluntekijä Kia Savolaisen äänen ja pianisti-säveltäjä Paavo Halosen soitinnuksen yhteistyöstä. KU VA : SA MU LI VI EN OL A KU VA : EL IA S OK SA NE N Hopeasiivet. Itselleni Unio aukeaa varsin avarana, ja melodioiden valoisa kulku on jotain sellaista, mitä olen kotimaiselta popmusiikilta pitkään odotellutkin. Huudan-kappaleen kohokohtana on kaunis ja yksinkertaisesti upea popkertosäe, jossa laulajan äänensävyt tulevat hienosti esiin. Hopeasiivet-yhtye. Hopeasiivet kuvailee musiikkiaan termillä "cursed pop"
Trouble osoitti, ettei metallimusiikin tarvitse pelastaa ketään Jeesukselta. De Mysteriis Dom Sathanas on etenkin pohjoismaalaisille tärkeä opinkappale maailman jäsentelyyn. Tuosta on sen verran kauan, että jopa monet vastakulttuurin virtaukset ovat laskeneet ainakin jossain määrin yllättäen vanhoillisten ajatusten altaisiin. Tuntuu alentavalta sekä rinnastaa vuosisatoja vanha taidemusiikki riparipappien lauluihin että kohdella koululaisia kuin heillä ei olisi valmiuksia käsitellä asioita niiden kontekstissa. Takuuvarmasti. Messias P irkko Saisio aiheutti minussa kihelmöivää euforian tunnetta Hesariin vuodenvaihteessa kirjoittamallaan esseellä. Leikatun konjakin ravistelemat mielemme analysoivat ja ylistivät Shh!-albumin nyansseja. Lukuisista Spermistä käymistäni keskusteluista kiihkein tapahtui eräänä talvisena iltana kymmenisen vuotta takaperin Suomenlinnan lautalla muiden muassa Perttu Häkkisen kanssa. Sieltä ne ovat levinneet populistisen puheenparren auttamina läpi yhteiskunnan ja saaneet tuulta siipiensä alle taantumuksellisuudesta ja historiattomuudesta. Spermin sooninen dynamo Pekka Airaksinen perusti buddhalaisen dharmakeskuksen ja levytti meditatiivista elektronimusiikkia kuolemaansa asti. Koponen tuomittiin vankeuteen hänen simuloituaan yhdyntää Spermin performanssissa 1968. Kulttuuriradikaalin sukupolven taistelu konservatismia vastaan oli käyty ja itse konservatismi muuttunut vaaralliseksi. Uskonnot, uskomukset ja toisistaan poikkeavat maailmankatsomukset ovat inspiroineet taiteilijoita mestariteoksiin, mielenkiintoisiin töihin ja toki aivan karmaiseviin pukluläjiin. Uskonnottomia lapsia ei saisi altistaa Händelin Messias-oratoriolle. Samanaikaisesti edistykselliset mielet ovat kulkeneet pohjoisamerikkalaisen Instagram-aktivismin kautta pisteeseen, jossa ihmistaimien suojeleminen ympäröivältä maailmalta tuntuu perustellulta päätökseltä. Etenkin, jos vanhemmat kasvattaisivat lapsistaan elämännälkäisiä ja uteliaita yksilöitä eivätkä pyrkisi sulkemaan heitä pumpulilla vuorattuun tyhjiöön. Tällaisen ohi olemme kulkeneet, mutta nyt elämme moraalipaniikin sijaan mielipahan pelossa ylireagoinnin aikakautta. Sen nimi on Messias. JUKKA HÄTINEN Sperm-yhtyeen Mattijuhani Koponen Nylands Nationin juhlasalissa Helsingissä 1968. Vaikka lähestymiskulma on hyvin eri, moni Nick Caven laulu ammentaa samasta Vanhasta testamentista, joka ohjasi myös Händeliä. Ranskalaisen Groupe Naissancen A Bientôt -singlen kaltaiset jeesushuumaiset psykedeeliset helmet odottavat löytämistään. Puoli vuosisataa myöhemmin tuolle radikaalille runoilijalle myönnettiin taiteilijaeläke. Hänen ajatuksensa ihmisyydestä, kulttuurista ja politiikasta olivat pelottomia ja niitä ympäröi kokemuksen patinoiman viisauden aura. Tuliko se yllätyksenä. Onko teos uskonnollista musiikkia. Tällä on ollut yllättäviäkin seurauksia, kuten se, että huomaan olevani Päivi Räsäsen kanssa suurin piirtein samaa mieltä jostain. Puolet Wu-Tang Clanista etsii totuutta islaminuskosta myös teksteissään. Puhun tietenkin uusimaalaisen koulun rehtorin päätöksestä perua barokkiorkesterin konsertti joulun alla. The Staple Singers avaa portteja hengellis-musiikilliseen aarreaittaan. Soundi-kolumnisti KU VA : KA RI SA NT AL A 12. The Apollo Stars kanavoi skientologiaa avaruusjazziinsa kultin aluksella. Mitä laveammalla otannalla niiden maailmaan uskaltaa heittäytyä, sitä monipuolisemmaksi maailman käsittelyn työkalupakki kasvaa. Jonain rauhallisempana hetkenä Häkkinen pohti, onko Spermin tapaiselle taiteelle enää tilausta. Ja silti on täysin mahdollista kritisoida kaikkia yllä listattuja suuntauksia. Koska omien mielipiteiden punnittu esittäminen ja haastetuksi altistaminen (lue: keskustelu) on nykypäivältä aivan liikaa vaadittu, minäkin tartun vain yhteen miniatyyriseen sivujuonteeseen, riemastuttavaan ja harvinaiseen mainintaan: Saisio muistuttaa Sperm-yhtyeestä ja sen maestron Mattijuhani Koposen tuomiosta. Vielä muutama vuosikymmen sitten oli aivan ok, että kaikenlaiset rikurinteet kutsuttiin kouluihin lietsomaan satanismihysteriaa oman hihhuliagendansa ajamina, mistä Katri Ylinen muistuttaa ansiokkaassa omaelämäkerrallisessa tietokirjassaan Saatanallinen paniikki. Mainittujen painoarvo ihmiskunnan kulttuuriperinnössä jää muiden punnittavaksi, mutta ainakin ne voivat toimia kivinä itseymmärryksen polulla ja arkistomappina oman sisäisen maailman jäsentelyssä
f i | 1 4 6 2 1 2. Sc he ct er C6 PR O CB Sc he ct er C6 PR O AR B Sc he ct er PT Va n N uy s Sc he ct er Re ap er -7 M ul tis ca le Sc he ct er O m en El ite -6 FR J y v ä s k y l ä n M u s i k a n t t i O y | A h j o k a t u 8 4 3 2 J y v ä s k y l ä | m u s i k a n t t i @ m u s i k a n t t i
– On ollut nuoria, jotka ovat ottaneet tatuointeja meidän lyriikoista, ja vanhempia lesbopariskuntia, jotka ovat tulleet tanssimaan meidän keikoille, hän kertoo innoissaan. Niiden myötä työskentely on muuttunut mutkattomammaksi. – Tuntuu, että mitä pidemmälle omassa transitiossa pääsen, sitä enemmän sieltä kumpuaa aiheita, joista ei mielestäni ole vielä kirjoitettu. Parhaillaan on valmisteilla bändin toinen albumi, joka tulee kantamaan nimeä Ehkä maailma ei vielä lopu huomenna. – Sävellysten ja äänitysten puolesta tämä on ollut todella sulava ja kivuton projekti. Tuottamisvastuun Kajastien kanssa jakaa rumpali Jere Honkanen. Oman soundin muodostaminen otti monipuoliselta porukalta aikansa, mutta lopulta se alkoi löytyä indierockin ja vaihtoehtopopin maailmasta. Niissä hän haluaa kertoa aidoista ja autenttisista kokemuksista. Usein on niin, että alkuperäisen sävellysidean tuonut saa kyseisen biisin ajaksi kapellimestarin hatun päähän ja ikään kuin johtaa työtä, Talvensalo avaa. Bassoa soittaa Unelma Kouva ja toista kitaraa Kalle Holmström. Keikkatoimisto sen sijaan on aktiivisessa etsinnässä. Bändin sisällä ollaan kuitenkin kallistumassa omakustanteisena pysymiseen päin. Vaikutteita on saatu muun muassa Pariisin keväältä, Antti Autiolta ja Arpalta. Intohimona on tehdä musiikkia, joka on uutta ja erilaista. Toukokuussa ilmestyvän levyn työstäminen on hyvällä mallilla. ”Liian turvallista musiikkia ei saa koskaan tehdä.” MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT: WWW.SOUNDI.FI/DEMOEFEKTI Toimituksen uudet suosikit esittelyssä. Yhtye haluaa muuttaa asiaa aiheesta kertovalla musiikilla. – Henkilökohtaisesti kyse on osittain myös kunnianhimosta. Bändi miksaa, masteroi, tuottaa ja äänittää kaikki biisinsä itse. Talvensalo vastaa kappaleiden lyriikoista. – Soundimaailma on asia, josta me välitetään todella paljon ja johon laitetaan paljon aikaa, energiaa ja resursseja, laulaja-pianisti Runo Talvensalo kertoo. 14. – Kaikki biisit on kirjoitettu, sävelletty ja sovitettu, Kajastie kertoo. Vuonna 2022 julkaistun Elohuone-esikoisalbumin kanssa ei ollut yhtä helppoa. – On tullu vähän se realisaatio, että ollaan aika hyviä tässä ja Mistä ei ole vielä kirjoitettu kehitytään koko ajan, Talvensalo kertoo. Seksuaalija sukupuolivähemmistöissä yhtyeen musiikki on otettu vastaan lämmöllä. – Transihmisistä ja heidän oikeuksistaan käydään tosi paljon keskusteluja, mutta niissä kuullaan todella harvoin itse transihmisiä, Talvensalo avaa. – Kyllä sieltä tulee paljon ideoita, mutta kuuluuko se sitten meidän musiikissa, niin ehkä ei, Kajastie pohtii. – Alkupuolen bändin klassinen ongelma oli, että oltiin aika paljon eri mieltä asioista, Kajastie paljastaa. – Tavoite on, että vuoden 2025 tai 2026 kesällä meillä olisi ensimmäiset festarikeikat ja kesäkiertueet, Talvensalo paljastaa. Isoina teemoina ovat transja queer-aiheet. Selkein kiintopiste bändillä on kuitenkin raivata transäänille tilaa suomalaisella musiikkikentällä. TARKKAILULUOKKA > > TEKSTI EMILIA AHO V uonna 2019 perustettu Itcevät koostuu eri genrejä edustavista soittajista. Tähän saakka itsenäisesti toiminut yhtye on käynyt sopimuskeskusteluja muutamien levyyhtiöiden kanssa. Ei olla hirveästi jouduttu tappelemaan taiteellisista erimielisyyksistä, Talvensalo toteaa. Kitaristi-tuottaja Veeti Kajastie kuvaileekin Itceviä ”itsetekemisen eetoksen bändiksi”, jossa vallitsee demokratia. – Liian turvallista musiikkia ei saa koskaan tehdä. Ensimmäisen ja toisen albumin välissä on julkaistu kaksi ep:tä. – Ehkä sen jälkeen, kun meidän bändi on ollut huippumenestynyt, joillain muilla transartisteilla ja -bändeillä olisi helpompaa. – Kaikki jäsenet ovat tasavertaisia säveltäjiä. – Se on hienoin taiteellinen tuotos, joka tällä bändillä on saatu tähän mennessä aikaan, Talvensalo hehkuttaa. Helsinkiläinen indierockyhtye Itcevät tahtoo saada transäänen kuuluviin suomalaisella musiikkikentällä. Yhtyeeltä julkaistiin vastikään Sininen hetki -single, jota bändi pitää yksimielisesti tulevan levyn parhaana kappaleena
Keikan jälkeen jätkät olivat aika vetämättömissä, eikä juttu luistanut oikein kunnolla. Mitä tykkäätte, eikö se sopinut Hurriganesien imageen 50-luvun agressiivisen rock-hengen ylläpitäjinä. . . Olemme kuulleet huhuja, että jotkut levy-yhtiöt ovat olleet kiinnostuneita teidän menestyksestänne ja ovat yrittäneet pientä houkuhouku-systeemiä. Tiesin mikä minua odotti. . Tässä suhteessa Hurriganes on ollut hyvänä tiennäyttäjänä. Mä sanon sitten kun mä haluan.» Okei. . Meneeköhän Hurrigaaneilla ehkä liiankin hyvin. Eivät juuri välitä »mukautua» kai siksi, että se on epämukavaa. Mokailua, aina vaan mokailua. . . Albert: »Ei siinä on vähän sellaisia falskeja kohtia.» Vaatimattomia poikia. . Mutta se siitä imagosta. ?. Meillä on Loven kanssa nyt sopimus. Entäs uskotteko »Roadrunnerin» mahdollisuuksin ulkomailla. Kiehtooko sinua edelleen soittaa Hurrigaaneissa rokkia pelkästään vai haluaisitko tehdä muunkinlaista musiikkia enemmän ja ihan tosissasi. Samanlaisia he ovat luonnossakin. Tapasimme haistattelun ja ryypiskelyn merkeissä erään tamperelaisen soittoruokalan kabinetissa keikan jälkeen. Koskas sitten teette uuden levyn. »Tai sitten Ranskassa siinä linnassa, missä Elton John on levyttänyt – mihin nyt huvittaa mennä, katotaan sitten», kehuu Remu. Tässä siis tulos, kun yritimme tehdä haastattelua aiheesta HURRIGANES N e lähestyivät uhkaavasti... Olin luvannut jo aikoja sitten tehdä juttua Hurrigaaneista, eikä siitä ollut erinäisistä syistä tullut mitään, raukka kun olin. No, ei tietenkään sopinut, sillä eiväthän Hurrigaanit huligaaneja ole. Velly good lock & loll», sanoisi kiinalainen.) Remu, Häkkinen ja Albert ovat kivoimpia kavereita mitä olemme tavanneet. Oli ollut »kauhee keikka» – paikka kun on niin pieni ja hikinen. . Ne tarkoitti täyttä totta. No, nyt ne olivat ympäröineet minut. . Teillähän on kanttia vaatia. Oheinen Waldemar Walleniuksen arvio puolestaan löytyy edeltävästä numerosta, ihka ensimmäisestä Soundista. Näistä omien hommien hyvin menemisestä tulikin sen epäonnistuneen äänityksen aikana puhutuksi hieman enemmänkin. Velly bad boys. »En ole ajatellut. Ja ovathan ne luonnostaan tuollaisia rentoja ja reteitä tyyppejä. . Sen kyllä huomaa, että Hurrigaaneilla on oma tiukka linjansa. . Häkkinen: »Se jengi, jolle me soitetaan, niin sieltä löytyy korkeintaan yksi prosentti, joka funtsaa tollasta. Pari kertaa oli homma jo mennyt pieleen mokailun takia, entä nyt. . . Saatiin kuulla kärkeviä ja myös perusteltuja havaintoja esimerkiksi bändien sosiaalisista oloista. . Jätkillä oli ollut vähän kesy fiilis ja olivat tainneet lopettaakin vähän niinkuin kesken, kun alkoi ilma loppua. Keikka oli ollut paikallisessa nuorisoklubissa nimeltä Roadhouse Yardbird. . . »Ne on vaan huhuja. He eivät musiikissaan juuri tee kompromisseja, koska eivät yksinkertaisesti näe mitään tarvetta. Eikä me olla funtsittu tollasia.» Eikä ole paljon tarpeenkaan, jos näin menee varsinaiset omat hommat paremmin. . . Hei, älkää lyökö! Se meni vain puoliksi pieleen. . (»Yksi kultalevybändi on Lovelta saatava...») Vastaus tuli vakuuttavasti melkein yhdestä suusta: »Ei! » Mutta kun on kuultu sellaisia huhuja. . Nää jätkät ei puhuneet leikillään. Kyllä poikien kanssa juttuun tulee, kunhan valitsee oikean aiheen. Hurrigaanien mielestä on sikamaista, että tanssijärjestäjät ja muut, jotka hyötyvät bändien kustannuksella, eivät kuitenkaan raski järjestää työntekijöilleen siedettäviä oloja. . . 16. Oltiin vähän kipsissä puolin ja toisin – ja myöhemmässä vaiheessa ehkä vähän pölyssäkin. Käännymme välillä Albertin puoleen. ?. . Se ei ole helppoa. Olimme kuulemma tehneet viisaasti, kun emme olleet tulleet sinne. . »Samalla lailla ne taputtaa oikeistolaiset ja vasemmistolaiset», tokaisee Remu tyynesti. Pelkästään tämän takia on kundien mielestä ihan oikein, että bändit ovat viime aikoina pystyneet pitämään puolensa edes rahallisesti. Ne tulee vaan tsekkaamaan bändiä. Nyt ne olivat tulleet hakkaamaan minut siitä hyvästä, niinkuin olivat uhanneet. »Totta kai! » Haluatte pyrkiä vielä parempaan soundiin kuin »Roadrunnerilla», jolla oli jo kokolailla rautaiset soundit. Pieleen meni. »Toukokuusta on ollut puhetta.» Ruotsissa taas. . (»Hulliganes. . Välillä jopa leikillään uhkailevat, että jos sitä juttua ei pian synny, niin... Toisella puolella on äänitys OK, mutta eihän moisesta pätkästä mitään varsinaista kunnon haastattelujuttua saa, joten täytyy varmaan ottaa vielä kerran uusiksi. Itsehän sä sanoit, että sä oot kuullu HUHUJA. Yksi niistä sanoi: »Okei, jätkät, hakatkaa se!» Mä melkein paskoin housuni. Välillä keskustelu luiskahti politiikkaan, josta jätkät eivät juuri välitä ilmaistakseni asian lievästi. Vain kasetin toisella puolella oli äänitys epäonnistunut niin, että sieltä kuuluu sekaisin vanhaakin astelua Hullujussin kanssa ja vaimeata huulen heittoa Hurrigaanien kanssa. Jaa ei sopinut. No, täytyyhän meidänkin joskus epäonnistua. . Valehdeltaisko me teille?» Okei. Suljin silmäni ja odotin… Eiks ollut aika retee aloitus. »Ilman muuta!» Häkkinen: »Kyllä me tiedetään, että tosta levystä pääsee vielä parempaan.» Pienenä teknisenä tietona mainittakoon, että Häkkisen mainio bassosoundi oli syntynyt ajamalla basso suoraan äänityspöytään. Me yritimme. Joskus ne vain leikkii kovanaamaa – tosiaankin vähän niinkuin niitten imageen kuuluu. Tätä se merkitsi, kun olin mennyt tekemään tyhmyyksiä. Että se puoli meni pieleen. . »Kaikilla vouhottajilla menee huonosti kun ne vouhottaa tai sitten hyvin», hän filosofoi edelleen. Ei ne paljon siitä tajuu. Mutta turpiin vain tuli. Onko sua muuten kyselty muihin bändeihin (taustalla kuuluu räkäistä naurua) – viime vuonArtikkeli (jonka kirjoittajaa ei ole mainittu) on julkaistu alun perin numerossa 2/1975.
»Mä diggaan kaikkea mikä kuullostaa mun korvaan hyvältä.» Mitä kaikkea. »KAIKKEA!» Albert: »Ei se nimi siihen vaikuta. Ei maar, seuraahan Remu tietenkin musiikkia, mutta omalla tavallaan. Mä en oikein tajuu sitä.» Okei siteerataan tuo äskeinen sanasta sanaan. »Se oli kyllä lähinnä Harvey Mandelia mun mielestä.» Asiasta toiseen – onko muuten tällä hetkellä Suomessa kitaristia, jonka soundia sä kadehtisit. Se mulla kuitenkin oli mielessä. na puhuttiin jotain Wigwamista. Remu diggaa jotain piisiä oli sen esittäjä kuka tahansa.» Häkkisestä saimme irti lähinnä sellaisen tiedon, että hän on 18-vuotias. Kukaan ei ole ehdoton kingi. Tai se olisi kaikkein paras, ettei kenestäkään tehtäis kingijätkää, koska kaikki soittaa eri lailla. »Koko huuhaa mun kitaransoitosta on ihan älytöntä touhua. »Eikun se on siitä valkokantiselta Yardbirds-älpeeltä semmonen piisi kun »Rack My Mind» ilman laulua – mutta se kuviohan on itse asiassa ikuinen. Mies jo hermostuu: »Mitä tää tämmönen oikein on, että ihmiset kysyy tällaista kaikkea?» No kun sitä aina puhutaan kaikkea sellaista, että pysyykö Albert Hurrigaaneissa ja minkä takia noin loistava kitaristi soittaa vain pelkkää rock & rollia. En mä ole OLLENKAAN niin hyvä kun mitä puhutaan. Vai niin. En mä halua miksikään Vuoden Kitaristiksi. (Minkä myös teimme kuten huomasitte.) Albert jatkaa: »Onhan se toisaalta kivaa, mutta sen vastuun kantaminen käy helvetin tuskalliseksi. Kaikki aina sekoo meidän asioihin.» Albert ei siis ainakaan vähään aikaan ole lähdössä Hurrigaaneista. Remu: »Ne on ihan älyttömiä juttuja. Seuraatsä yleensä musiikkia. »Kuten sä sanoit, se oli vain HUHUA.» Remu: »Sitä on pyydetty Dallapeehen. Mä oon joskus sanonut, että Clapton ei osaa soittaa niinkun mä osaan, enkä mä osaa niinkun Clapton osaa.» Claptonista tulikin mieleen, että sun sooloalbumilla on yksi piisi (»Patchy Moss»), jossa kitarasoundi ja muu on ihan kuin Claptonilla sillä kuuluisalla Bluesbreakers-albumilla. Aimo sano, että tuu meidän bändiin.» Kaikki on siis vain huhua. Se on siis lähinnä Jeff Beckiä.» Mutta soundi oli ihan kuin Claptonilla. Tekisivät Rekku Rechardtista jonkun kingijätkän se on paljon kovempi. 17. »Tolosen soundia mä en ole kadehtinut, koska sillä ei ole mitään soundia – se soittaa niin nopeasti, ettei se ehdi oikein soundaamaankaan.» Kyseltiin sitten välillä Remulta noita musiikillisia asioita. »Mä seuraan vaan omaa musiikkia.» Remulla on siis levyhyllyssään vain kaksi levyä – molemmat Hurriganes-albumit. Palataan asiaan
Melodeath-veteraani epäilee olevansa niin innokas siksi, että eli Göteborgissa turvallisen, tavallisen ja jopa tylsän lapsuuden. Olin valtavan ”JOS VOIN TARJOTA KUULIJOILLE EDES HETKEN LOHTUA JA ESKAPISMIA, ELÄMÄNTYÖLLÄNI ON RIITTÄVÄSTI MERKITYSTÄ” Kolmekymmentä vuotta, lähes kuusikymmentä maata, yli tuhatviisisataa keikkaa ja parikymmentä albumia. 18. 80-luvun puolivälissä löysin MTV:n. Miten musiikkimakusi kehittyi lapsesta teiniksi. Ahmin goottirockia, ja pian olin sitä mieltä, että radiomusiikki oli aika tylsää. Duran Duran-, Kraftwerkja Depeche Mode -julisteet peittivät pian huoneeni seiniä, ja luulin hetken, ettei parempaa voisi olla. Kaikki koulussa kuuntelivat Maidenia. Olipa kyse Run D.M.C:stä tai vaikka Nirvanasta, kuulin monia juttuja paljon ennen kavereitani. – Kaverini isä soitti rockja metallibändeissä ja hänellä oli valtava levykokoelma. – Olin vasta pikkulapsi, kun tongin Abban, Bonnie Tylerin ja Tom Jonesin levyjä vanhempieni levyhyllystä. Joulu saapui ja vanhempani ostivat minulle KASETIN. Hän toi minulle levyjä, joita ei vielä saanut Ruotsista. Nuorena hän muistelee olleensa kiinnostunut niin monista asioista, ettei voinut kuvitellakaan uraputkea vaikkapa virastossa tai tehtaassa. SOUNDI-HAASTATTELU > > TEKSTI AKI NUOPPONEN Mikael Stanne: Kysymyksiä ja vastauksia. Mitä kautta raskas musiikki tuli elämääsi. Pian olimmekin jo perustamassa leikkibändejä. Hän intoilee tuoreimmista albumeistaan ja kiertueistaan kuin teini. Tälle viisikymppiselle göteborgilaiselle muusikkous on kutsumus. Innostavinta Stannessa on kuitenkin se, miten suurella palolla hän suhtautuu kaikkeen mitä tekee. – Kymmenvuotiaana pihistin isäni vinyylisoitin-radiokombon ja olin heti koukussa uuteen musiikkiin. Minun oli PAKKO saada se levy. – Sitten näin levykaupassa Iron Maidenin Powerslave-albumin [1985] kannen ja olin hetkessä pakkomielteen kourissa. Goottirockista ei ollut montaa askelta metalliin, jonka parissa olet työskennellyt vuosikymmeniä. Huomasin kuitenkin nopeasti, että minua kiehtoivat enemmän Rod Stewartin kaltaiset raspikkaammat laulajat. Synnyit vuonna 1974. En voinut elää ilman sitä. Kaivelimme sieltä Van Halenin, Led Zeppelinin ja muiden levyjä. – Musiikkimakuni laajentamisessa auttoi Briteissä asuva serkkuni. Seurannut 1980-luku ei ollut hullumpaa aikaa olla musiikinnälkäinen poikanen. Parhaiten Dark Tranquillitystä, mutta myös Cemetery Skylinesta ja The Halo Effectistä tunnetun Mikael Stannen CV on vaikuttava jo pelkkien numeroiden valossa. Huomasin pitäväni The Curen ja The Sisters of Mercyn melankoliasta, tummemmasta musiikista. Kädessä on samaisten ystävien omistaman panimon olut. M ikael Stanne puhkuu intoa istuessaan ystäviensä omistaman, hyvinkin Rush-teemaisen 2112-ravintolan pöydässä. Hän rakastaa elämäntapaansa ja antaa sen näkyä ja kuulua
KU VA : SA M JAM SE N 19
– Suoraan sanoen siihen taisi vaikuttaa aika paljon se, miten kovasti göteborgilaisia bändejä yritettiin leimata. – Halusin aina kovasti laulaa ja esiintyä, mutta aluksi olin todella hermostunut ja jännittynyt. Miksi. Aloit myös laulaa puhtaasti. – At the Gatesin Tomas Lindberg asui vähän kauempana ja hengailin paljon hänen kanssaan. – Hauskaa kyllä suurin esikuvani oli Tompa [Lindberg]. Sinä puolestasi äänitit lauluraidat In Flamesin debyyttialbumille Lunar Strainille (1994). Piirtäminen ja soittaminen sopivat hänelle paremmin, kun taas itse nautin ihan erilaisista energioista. – Kaverini isoveli oli metallissa aina askeleen edellä. Vaikuttivatko metallin underground, tapetrading ja fanzinet paljon asiaan. He perustivat In Flamesin ja At the Gatesin samoihin aikoihin, kun minä ja Niklas [Sundin] kasasimme Dark Tranquillityn. Se oli merkittävää, koska en lämmennyt ajatukselle, että vain örisisin kaiken samalla brutaalilla tavalla. En olisi halunnut, että lauludebyyttini tapahtuu muualla, mutta Jesper ylipuhui minut bändin projektiluontoisuudella ja... – En osannut sanoittaa tätä silloin, mutta Niklas oli aina paljon kurinalaisempi ja keskittyneempi kuin minä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Kreator tuli Ruotsiin vuonna 1988 ja näin heidät keikalla, tiesin, että tuota minä tulen tekemään. Teimme In Flamesin demon, he saivat levytyssopimuksen ja Jesper, joka soitti tuolloin rumpuja, pyysi minua tekemään levynkin. – Olimme niin innoissamme Dark Tranquillitystä, että teimme bändin perustettuamme vain kourallisen keikkoja, kunnes olimmekin jo säveltämässä kokonaista albumia. Joskus hän aukoi meille päätään, että lopettakaa nössömusiikin kuuntelu ja kokeilkaa Kreatorin Flag of Hate -ep:tä ja Pleasure to Kill -albumia [1986]. Siinä kohtaa oli todettava, että homma ei toimi, eikä asiaan liittynyt sen kummempaa draamaa. Hän osoitti minulle jo nuorena, että tällaista musiikkia voi huutaa isolla tunteella ja monipuolisesti. Tyyli, jolla kirjoitin sanoja, vaati rinnalleen monipuolisuutta. Mikä sai bändin muovaamaan ilmaisuaan niin nopealla tahdilla, vaikka useampi levyllinen varhaista soundianne olisi varmasti kelvannut kuulijoille. Viisi ensimmäistä Dark Tranquillity -albumia poikkeavat kaikki toisistaan. Me neljä muuta tahdoimme tehdä Skydancerin tyylistä musiikkia, kun taas Anders halusi viedä ilmaisua hyvin erilaiseen suuntaan. – Jesper Strömblad oli soittanut Ceremonial Oathissa, mutta halusi tehdä vielä melodisempaa metallia. Tompalla oli oma fanzine ja hän sai demoja haltuun jo ennen kuin kukaan tiesi vaikkapa black metalista. Kun DT, In Flames ja At the Gates julkaisivat ensimmäisiä levyjään, metallitoimittajat alkoivat kutsua sitä kaikkea Göteborg-soundiksi. kaljalla. pettynyt, kun siinä ei ollut niitä suuria mahtavia kansitaiteita. Dark Tranquillity vuosimallia 1997... Mille Petrozzan laulut, kiilaavat rummut ja hullut riffit sekoittivat pääni. Nuori ja parraton. Meitä yhdistivät nuoruuden into, nuorisotalot ja halu ahmia rankempaa musiikkia. Epäröin ensin, koska teimme jo Dark Tranquillityn The Gallery -albumia [1995]. – Onneni teini-iän porteilla oli, että samalla kadulla täällä Göteborgissa asui paljon samanhenkisiä kavereita. Tapahtuiko sama myös kitaran suhteen ennen kuin aloit laulajaksi. Laulaminen ei ollut minulle alkuun lainkaan luonteva ajatus, mutta kun ymmärsin, että laulajana voin luoda tekstejä, olla eräänlainen tunnelmanluoja, ja säntäillä esiintyjänä kirjaimellisesti paikasta toiseen, tajusin että se sopii minulle täydellisesti. Löysin Darkthronen demot ja ensimmäisen levyn sekä kaverini isän kautta Rushin. Kesti vuosia, ennen kuin pystyin heittäytymään enkä yliajatellut ihan kaikkea. – Niklas tähtäsi aina täydellisyyteen. Määritelmät menivät nuorilla miehillä sen verran ihon alle, että taisimme yrittää kuulostaa vieläkin enemmän erilaisilta. Vuosituhannen taitteessa Dark Tranquillity löi läpi ja pääsitte maailmalle. Ja nuoria ja ehdottomia miehiä kun olimme, halusimme eri asioita. Tajuntani räjähti. Olin aivan äimänä, että mehän kuulostamme ihan erilaisilta. KUVA: KENNETH JOHANSSON KUVA: KENNETH JOHANSSON 20. Minä taas intoilin ja koin asioita. Mitkä raskaammat metallibändit saivat sinut varmistumaan siitä, että juuri tätä haluat itsekin tehdä. Olit Dark Tranquillityn debyytillä Skydancerillä (1993) vielä bändin kitaristi, ja myöhemmin In Flamesistä tunnettu Anders Fridén hoiti levyn laulut. Jos mietit mainittuja bändejä tarkemmin, niin musiikillisessa dna:ssani todellakin on Iron Maidenia, Kreatoria, varhaista deathja black metalia sekä kahmakaupalla Rushia. Vuosikymmen tietysti ysäri.. Mistä tässä Göteborg-bändien jäsenkarusellissa oli kyse. Harrastit nuorena piirtämistä, mutta harrastus hiipui, koska koit Niklas Sundinin olevan hommassa paljon lahjakkaampi
Minulle se on Haven [2000]. – Aika usein olemme onnistuneet olemaan toinen toisemme tuottajia, ja sitä olen tarkoittanut kompromissilla: me kaikki tiedämme, miltä Dark Tranquillityn tulee kuulostaa, ja jos emme ole tyytyväisiä, vaadimme enemmän. Millaista on syöksyä keikan alussa yleisön eteen, vaihtaa yläfemmoja eturiviläisten kanssa, huutaa faneille lähestulkoon nenät vastakkain kirjoittamiasi sanoja ja saada heiltä vilpitöntä vastakaikua. ”Ai olenko koskaan miettinyt, onko siinä mitään järkeä, että maailman palaessa kierrän ympäri sitä laulamassa death metalia. Jos mietit koko laajaa tuotantoanne, mistä olet erityisen ylpeä. Keikkoihin, siihen että koko ajan tapahtuu jotain, fanien tapaamiseen ja kaupunkien kiertelemiseen... Olet kertonut, ettei Dark Tranquillity julkaise mitään, mihin kaikki jäsenet eivät ole tyytyväisiä. Se on kuin huumetta. Sitten soittaisimme keikoilla väkipakolla pari uutta kappaletta, vaikka kaikki haluaisivat kuulla vain niitä vanhoja. Missä vaiheessa sinulle alkoi valjeta, että voitte tehdä Dark Tranquillitystä elantonne ja elämäntapanne. Kaikilla oli eri idea, millaista levyä olimme tekemässä. Kun lopulta äänitimme levyä, lähdimme muuttelemaan kokeilemiamme kappaleita ja sovitimme ne uudelleen. Oletko koskaan alkanut epäillä olevasi outo tyyppi, kun jaksat yhä tätä elämää. Yritimme jatkaa Projectorin [1999] gootahtavalla linjalla, mutta ajauduimme siihen, ettei oikein kukaan meistä pitänyt levystä. – Haven on ihan hyvä levy, muttei oikein täysin Dark Tranquillityä. ...ja 2002. Jäin siihen adrenaliiniryöppyyn koukkuun taatusti jo vuosikymmeniä sitten. Luulenpa, että meidän olisi vain pitänyt mennä levyn alkuperäisellä soundilla. – Alku oli todella hidas ja kukin meistä kävi rundien välissä töissä, mutta tähtäsimme vakituiseen rundaamiseen siitä asti, kun pääsimme Eurooppaan Six Feet Underin lämmittelijänä 1995. Riippuu keneltä kysytään, mikä albumi on tuntunut siltä. Haluan kirjoittaa tekstejä, joita on kiinnostavaa lukea. Vähän kuten Peartinkin sanoja. – Saattaa olla, että olen täysin koukussa myös tähän hektiseen elämäntapaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jäsen toisensa jälkeen on jättäytynyt pois Dark Tranquillityn kokoonpanosta. Keikoillamme alkoi kiertää ihan oikeita faneja, jotka seurasivat meitä maasta toiseen. On hienoa huomata, että olemme kyenneet tekemään vuosikymmenten ajan kiinnostavaa metallia. Seuraavana vuonna kiersimme Cannibal Corpsen kanssa ja yllätyimme täysin, kun ihmiset oikeasti ostivat levyjämme ja paitojamme. 21. Tai sitten voi olla, että tälle on olemassa jokin lääketieteellinen termi, add, adhd tai vastaava, mutten mieti asiaa liiemmin. – Joissain kohdin olemme repineet soundiamme liikaakin eri suuntiin. – Meille ei ole käynyt niin, että kolme, neljä tai vaikka viisi ensimmäistä albumiamme olisivat ne kaikkien suosikit. – Panostan lyriikoihin paljon. Juuri sanoissa vaikuttaa elävän kaikkein eniten innostuksesi progressiivisempaa musiikkia ja erityisesti Rushia kohtaan. Kessu suussa pohjoispohjalaisten kitaristi Sami Lopakka. Todellakin.” KUVA: KENNETH JOHANSSON Sentencedin kerakin on rundattu. – En liioittele yhtään, jos sanon, että se on yksi parhaista asioista, mitä tiedän. Ne olivat liian hitaita ja niissä oli liikaa koskettimia. Kesti kuitenkin 2000-luvun alkupuolelle, ennen kuin tämä kaikki alkoi kunnolla kannattaa. Kappaleet eivät toimineet keikoilla. En halua saarnata vaan ennemminkin luoda tilanteita ja tunnelmia, jotka sopivat kulloiseenkin musiikkiin. – Ehdottomasti siitä, että kun julkaisemme albumin ja lähdemme kiertueelle, meillä on tapana soittaa paljon uusia kappaleita, mutten kuule käytännössä koskaan kenenkään valittavan asiasta. Kirjoittamasi tekstit eivät edusta ihan sitä tavallisinta death metal -kuvastoa. Onko tämä johtanut koskaan liian pitkälle vietyihin kompromisseihin. Emme olleetkaan vain se pakollinen ärsyttävä lämppäribändi todellisten tekijäukkojen jaloissa. Myös kitaristi, kansitaiteilija ja hyvä ystäväsi Niklas Sundin jätti yhtyeen vuonna 2016. – Taisimme vakuuttaa ihmiset ennen kaikkea sillä, että suurin osa meistä nautti jopa askeettisesta pakukiertue-elämästä. – Ehdottomasti! Neil Peart [Rushin rumpali ja sanoittaja] osoitti minulle jo ollessani parikymppinen, että kirjoittamalla pieniä henkilökohtaisia huomioita maailmasta voi ehkä saada jonkun muunkin ajattelemaan samoja asioita
Seuraavaksi he kysyivät, onko meillä Sveitsissäkin kännyköitä, vaikka ne keksittiin Amerikassa. Rakastan näiden bändien tyyppejä, ja niiden levyjen tekeminen oli ihan mielettömän paineetonta. Yhtä moni on vakuuttunut, että ihmiskunta on peräisin Amerikasta. ...joka soittaa nykyään Stannen kanssa Cemetery Skyline -yhtyeessä KU VA : SA M JAM SE N. Se on outoa. Keskustelen paljon ihmisten kanssa, joilla on täysin toisenlainen elämänkatsomus tai hyvin erilaiset arvot kuin minulla. Uskomatonta kyllä, en vihaa edes lentokenttiä tai lentämistä. Ihmiset esimerkiksi uskovat, että öljy keksittiin ja valmistetaan Yhdysvalloissa. Tai että sää riippuu siitä, miten tunnollisesti kyseisellä alueella on käyty kirkossa. Mitkä ovat ne elämäntavan haastavimmat varjopuolet. Se on muuttanut tai jopa pelastanut elämiä. Vain tasainen tekeminen takaa bändille ja crew’lle toimeentulon. – Rundeilla yritän pitää itsestäni huolta. Olinpa selvinpäin ja treenannut tai sitten juhlinut, tuloksena on sama unettomuus, johon en ole toistaiseksi löytänyt kunnollista apua. Haluan ymmärtää, mikä saa ihmiset ajattelemaan ja tuntemaan niin eri tavalla. Nuorempana hän viihtyi tien päällä ihan hyvin, kunnes myönsi lopulta, ettei se elämäntapa ole enää häntä varten. Lenkkeilen paljon ja käyn salilla. Nyt en voisi olla iloisempi, että goottirockbändimme Cemetery Skyline ja melodeath-juuriamme ilmentävä The Halo Effect toteutuivat. Ei kai jatkuva kiertäminen, kotoa poissa oleminen, vieraissa paikoissa majoittuminen ja adrenaliiniryöppyjen keskellä eläminen voi AINA olla niin hohdokasta kuin hehkutat. – Niklas oli aina hyvin avoin sen suhteen, että kiertäminen oli hänelle osin pakollinen paha. On kuitenkin niin, etten pysty nukkumaan kiertueilla kunnolla. Sitten huomasin kaiken sen ajan olevan täynnä mahdollisuuksia. Olen tehnyt tätä kolme viidesosaa elämästäni, enkä saa vieläkään tarpeekseni. – Myöhemmin aloin tajuta, miten heikoissa kantimissa yleistieto on varsinkin PohjoisAmerikassa. – Jo ensimmäisellä jenkkirundilla tapasin ihmisiä, jotka ihmettelivät, miten osaan puhua ruotsia. Ihan sama, mihin matkustan ja kenen kanssa keskustelen, huomaan, että musiikilla voi olla iso merkitys ihmisen arkisimmassakin elämässä. Vaikka mukaan mahtuu paljon valvomista ja kaljoittelua, kiertäminen ei ole pelkkää juhlimista. – Olen aina halunnut tehdä monenlaista raskasta musiikkia, mutta jotta tämä elämäntapa olisi mahdollinen, Dark Tranquillityn on pitänyt tulla ensimmäisenä. Mitkä ovat suurimmat opit, joita olet saanut matkaasi ollessasi tekemisissä erilaisten kulttuurien kanssa. Jopa sinun oli pysähdyttävä koronavuosina 2020–2022. He eivät oikeasti tienneet, ettei kaikkien maiden äidinkieli ole englanti. – Parin kolmen viikon kiertämisen jälkeen alkaa käydä niin, että keikkojen adrenaliiniryöppyjä seuraa eräänlainen krapula ja suurin hurmos kääntyy päälaelleen, lähes masennusta muistuttavaksi olotilaksi. Seurasiko kiertue-elämän katkeamisesta se, että entisten In Flames -jäsenten kesken koottu The Halo Effect ja suomalaisperustainen Cemetery Skyline mahdollistuivat. – Tämä elämäntapa on kuin tehty kaltaiselleni kaikesta intoilevalle, intohimoiselle ihmiselle. On hetkiä, joina en tunne yhtään mitään, tai tunnen itseni merkityksettömäksi kiertolaiseksi. Toistaiseksi tämä on kuitenkin ollut itselleni täyttymyksellistä. En rakasta ainoastaan keikkoja, vaan myös uusien maiden näkemistä, ihmisten tapaamista, uusien oluiden etsimistä, levykauppojen kiertämistä ja lähes kaikkea, mitä rundeihin kuuluu. – Entä minä. – Suurin oppi minulle on ollut se, miten universaali asia musiikki toden totta on. Olen koko ajan ylivirittyneessä tilassa, mistä seuraa hetkellisiä suuria tunnemyrskyjä. Stannen vieressä Sentenced-solisti Ville Laihiala, oikealla rumpali Vesa Ranta... Usein tarinat ovat kiinnostavia ja selittävät asioita, vaikka eivät annakaan kaikelle oikeutusta. Entä kolikon kääntöpuoli – ne ikävimmät huomiot, joita olet tehnyt maailmaa kiertäessäsi. – En halua elää kuplassa. Lisää Senareita. Dark Tranquillity on soittanut lähes 60 eri maassa ja olet tavannut paljon erilaisia ihmisiä. – Koronasulut lamaannuttivat minut hetkeksi
Perheelämä on kuin kiertue-elämän vastakohta, ja hyvä niin. Kirjoitat tarkkasilmäisiä sanoituksia ihmisyydestä. En rakasta ainoastaan keikkoja, vaan myös uusien maiden näkemistä, ihmisten tapaamista, uusien oluiden etsimistä, levykauppojen kiertämistä ja lähes kaikkea, mitä rundeihin kuuluu.” KU VA : LI ND A FL OR IN. Uudet bändit vapauttivat minut paineista ja tekivät hyvää myös Dark Tranquillitylle. Todellakin. Olin hetken aikaa sitä mieltä, ettei tässä ole mitään mieltä. Kaiken rockelämän vastapainona sinulla on koti, perhe ja harrastukset, mitä tuot usein esille. Koen valtavaa velvollisuutta tehdä kaiken niin täydellisesti kuin mahdollista, jotta voimme kiertää. – Puolisoni ja tyttäreni pitävät jalkani maassa ja tuovat elämääni tasapainoa, johon en yksin pystyisi. – Dark Tranquillityn alkuaikoina työskentelin hoitoalalla. Sitä voi onneksi toteuttaa todella monella muullakin tavalla kuin kiertävänä muusikkona. Mitä tekisit, jos et voisi syystä tai toisesta enää kiertää muusikkona. DTsoundin on oltava tietynlainen, vaikka voihan sekin vähän elää. Hoitoalalla voisin kokea eri keinoin samanlaista yhteyttä ja olla läsnä ihmisille, jotka tarvitsevat jotakuta. Nyt ajattelen niin, että jos voin tarjota tämän kaaoksen keskellä kuulijoille edes hetken lohtua ja eskapismia laulamalla death metalia, elämäntyölläni on riittävästi merkitystä. 26. Tekisin sitä yhä todella mielelläni. Sairaaloissa, lastentarhoissa, vanhainkodeissa ja henkilökohtaisena avustajana. – Huomasin olevani Dark Tranquillityn suhteen aikamoinen yliajattelija ja stressaaja. Perheeni ymmärtää elämäntapaani, ja haluankin pitää rundit sopivina pätkinä, että ehdin viettää paljon aikaa kotona. Onko viime vuosien epävakaa maailmantilanne saanut sinut kyseenalaistamaan urasi. – Kaiken kokemani jälkeen olen ymmärtänyt, että minulle on tärkeintä vuorovaikutus ja pyrkimys ymmärtää erilaisia ihmisiä. Vaikka viihdyn kiertueilla, koti-ikävä on aina aivan valtava. – Minä ja Martin [Brändström, Dark Tranquillityn synisti] puhuimme asiasta paljon poikkeusaikoja seuranneella kiertueella. lokakuuta 2024 Restaurant 2112, Göteborg, Ruotsi ”Olen tehnyt tätä kolme viidesosaa elämästäni, enkä saa vieläkään tarpeekseni. – Ai olenko koskaan miettinyt, onko siinä mitään järkeä, että maailman palaessa kierrän ympäri sitä laulamassa death metalia. Varsinkin koronan päätyttyä ja Ukrainan sodan käynnistyttyä kyseenalaistin kaiken
– Solus-albumin [2016] aikoihin minua lähestyttiin jopa niissä merkeissä, että pitäisikö levyn ilmestyä Joa-nimen alla. Bändillä on kokemusta myös suuremmista kuvioista. Sano se kahdeksalla kielellä Pimeys oli synkkä yhdistelmä Saran historian raskaita ja elektronia puolia. Sara oli pienen askeleen päässä vielä suuremmasta kokoluokasta. Pimeys (2022) ja nyt ilmestyvä Hallava-albumi ovat vapaita luovuuden ilmentymiä, joilla laulaja-kitaristi Joa Korhonen yhtyeineen ilmaisee itseään oman julkaisukanavan kautta, paineettomasti ja juuri sellaisella soundilla, joka tuntuu kulloinkin oikealta. – Tuota teemaa olisi varmasti voinut lypsää enemmänkin, ja olihan se kiinnostavaa, että aihe kiehtoi. – En tiedä yhtään, mitä isompi huomio olisi minulle tehnyt, Korhonen pohtii nyt. Pohdin, enkö muka ole jo ehtinyt sanoa kaiken sanottavani näin monessa kappaleessa. Näen nuoressa itsessäni piirteen, että asiat olisivat varmasti kosahtaneet päähän. – Välillä tulee mietittyä, että on vain hyvä, ettei tämä bändi lähtenyt koskaan ”isosti isosti”. – Mietin nytkin hetken aikaa, että tämä on jo Saran kymmenes levy, ja että se on aika paljon. Sitten lehtijuttuja alettiin kysyä. Ja useimmiten ne, jotka ehdottelevat sooloalbumeita tai muuta, ovat ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet bändin elinkaarta ja sitä yhdessä tekemistä, joka kuuluu nyt Hallavalla ihan uudella tavalla. Varsinkin nyt, kun keikoille on löytänyt enemmän väkeä. Samalla pitää myöntää, että kyllä tänäkin päivänä välillä ajattelee, että kyllähän tämä saisi isomminkin lähteä. – Haluan nähdä muutoksen mahdollisuutena. Siitä, että minulla tuli Joa Korhosen Sara-yhtyeen pitkä matka pikkubändistä ison levy-yhtiön kautta itsenäisyyteen on kirkastanut yhtyeen vision äärimmilleen. I lmoilla on merkkejä, että vuodesta 1995 asti toiminut Sara elää tarinassaan uutta, erilaista lukua. Pimeys-albumin kohdalla Korhonen sai huomata, että bändi voi saada paljon huomiota myös ulkomusiikillisilla keinoilla, jos on valmis lähtemään sille tielle. – Pimeyden jälkeen oli todella vaikeaa aloittaa uuden musiikin kirjoittaminen, Korhonen myöntää. Kun jokin tuollainen ajatus herää, huomaan aina, että uutta musiikkia ja uusia lyriikoita syntyy ja ne tuntuvat Saralta. Se on kuitenkin sitä ominta juttuani. Rakastan Andreasta [Bäcklund, rumpali vuosina 2005– 2022] ja hänen soittotyyliään, joten kyse on siitä, että erilaiset rumpalit voivat ruokkia erilaisia kanavia luovuudessani. – Kirjoitin varsinkin Se osa joka rikkoo -kappaleessa omasta alkoholinkäytöstäni. Jo albumin nimi viittaa Korhosen mukaan siihen, että nyt mennään pimeydestä, ellei nyt ihan valoon, niin ainakin kirkkaampaa kohti. toviksi raja vastaan. Vastaus tuli aina hyväntahtoisen kiertelevästi, että juu, siitäkin. Ramin [Rissa] tultua mukaan halusin tehdä taas riffivetoisempaa Saraa. Kysyin aina, että puhutaanko jutussa musiikista. Ajattelin jopa, että levyllä oli niin hyviä kappaleita, etten voi ikinä ylittää niitä. Pienetkin muutokset ovat vavisuttaneet hieman sitä, miltä kuulostamme, vaikka teenkin kappaleiden demot aina todella valmiiksi itsekseni, Korhonen kertoo. – Pimeydellä osui kaikki kohdalleen, promokuvia myöten. Isolta levy-yhtiöltä indietoimintaan palaaminen voisi tuntua epäonnistumiselta, mutta Korhonen kertoo löytäneensä bändin elinkaaresta paljon hyvää, kun hän on välillä kyseenalaistanut kaiken. – Saran bändikemia on aina ollut herkkä. Hallava on kuin kirkas, lähestulkoon valkoinen vastavoima Pimeys-albumille. Vaadittiin aikaa, että Hallavan prosessi todella TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT TIINA ROUTAMAA 24. Juoksin lääkäreissä paniikkikohtausten takia, kirjoitin siitä musiikkia ja... Hallava tekee puolestaan jyrkän loikan bändivetoisempaan ja metallisempaan ilmaisuun, jossa kappaleen muodon sanelee riffi. He kutsuivat luokseen (2006), Veden äärelle (2008) ja Se keinuttaa meitä ajassa (2012) ilmestyivät Universalin kautta. Oli Aamulehteä, Pirkkalehteä ja vaikka mitä. Että olisiko jonkin uuden aika. Pidin kuitenkin kiinni periaatteesta, että jos huomiota tulee, sen on tultava musiikkiin kytkeytyneiden asioiden kautta
Pienetkin muutokset ovat vavisuttaneet hieman sitä, miltä kuulostamme.” 25. ”Saran bändikemia on aina ollut herkkä
Kirjoitin sen rungon samana päivänä ja tekstin seuraavana. – Eräänkin kerran selasin jotain videota etsiessäni puhelinta ja löysin sattumalta kitarapätkän, jonka olin tallentanut joskus aikoja sitten. Vielä matkalla treenikselle olin sitä mieltä, että biisit ovat tässä ja kaikki on äänitystä vaille valmiina, mutta kas, tuon kommentin jälkeen kyseenalaistin taas kaiken. 26. alkoi. Äänitimme ensimmäiset neljä biisiä soittamalla kimpassa studiossa, koska Rami halusi niin. – Tämän jälkeen syntyi Massaharha. Niiden mukaantulon innoittajaa ei tarvitse hakea laulajakitaristin hupparia pidemmältä. – Tuomas oli toista kertaa meidän treeneissä ja soitin itsevarmasti molempia lauluja hänelle. Yllätyin, kun Tuomas kysyi, olenko ihan varma Eksynyt-kappaleesta. – Hallavan kitarat ovat bassojen kanssa samassa oktaavissa, ja on hauskaa, että singlebiisien perusteella on tullut paljon kommentteja, miten hyvä bassosoundi levyllä on. Sen rinnalla mukaan oli tulossa kappale nimeltä Eksynyt, joka on aika samalta ajanjaksolta, hän avaa. Ilmaisu ei välttämättä kerrokaan asioita suoraan, mutta tunne niiden takana on todellinen. Voin kertoa, että tuollaisen epävarmuuden jälkeen onnistumisen tunne on euforinen. – [Entinen Sara-tuottaja] Tuovisen Jyrki sanoi joskus, että on ikään kuin rakennuskehikkoja melodioiden tai riffien muodossa. – Sanoisin, että kappaleen kirjoittamista mystifioidaan välillä hieman liikaa. – Hallavan absraktein kappale on varmasti Massaharha, jossa oli aluksi hyvin selkeä punainen lanka, mutta pian omat kokemukseni ja maailman tapahtumat sekoittuivat utuiseksi kokonaisuudeksi. Huomasin, että levy kaipaa rauhoittumista ja sävelsin sen laulun. – Chris Cornell kertoi eräässä haastattelussa, ettei Soundgardenin Black Hole Sun -hitin sanoissa ole oikeastaan mitään tarkoitusta. Tuottaja Tuomas Kokko oli mukana jo treeniksellä, joten yhdessä tekeminen oli mukana alusta alkaen. Että ne tekstit vain osuivat melodiaan, eikä hän edes tiedä, mikä ”black hole sun” on. Olin unohtanut sen yksinkertaisen näppäilydemon täysin. Joskus taustalla on määrätietoinen visio, mutta ihan yhtä usein kyse on kompastelusta, kokeilusta ja hirvittävästä luomisen tuskasta, kun mikään ei kuulosta hyvältä. – Levyltä löytyy biisi Ikuisesti, joka on peräisin vuosilta 2010–2012. – Olen ollut jo jonkin aikaa niin sanotusti Sleep Token -psykooseissa, Korhonen naurahtaa. – Kiinnostuin siitä ja kuulin heti päässäni, miten kappaleen tulisi mennä. Jo uusi rumpali ja tuottaja toivat Sara-soundiin tuoretta potkua, mutta kolmanneksi nimittäjäksi löytyivät 8-kieliset kitarat. Ja miten monia tulkintoja siitä on tehty. Uuden albumin avaus Hyvästi kapteeni on kirjoitettu Korhosen edesmenneelle isälle, mutta jopa näin henkilökohtaisen kappaleen voi tulkita monin tavoin, jos ei tunne sen taustoja. Siitä syntyi Kun kaikkeus katsoo -kappale. Tuo on tosi vapauttava ajatus lyriikoiden tekemisen suhteen. Jo yksin lisäkielet toimivat hurjana inspiraationlähteenä kirjoittamiselle, koska ne tuovat soundiin ihan kirjaimellisesti 25 prosenttia lisää ulottuvuutta. Joskus käy Korhosen mukaan niinkin, ettei alkuperäinen idea edes päädy valmiiseen kappaleeseen. Sattumaa ja kauppaa Saran sanoituksia on kutsuttu usein absrakteiksi tai vähintään erittäin tulkinnanvaraisiksi. Tie lopullisen albumikokonaisuuden muotoutumiseen on joskus mutkikas, kuten Korhosen seuraava tarina osoittaa. Se oli oikea ratkaisu, mutta on jännittävää, että ilman Tuomaksen kommenttia koko Massaharhaa ei olisi olemassa. Korhonen pudistelee päätään kertoessaan, ettei kaikki tietenkään tapahdu sattumalta, mutta toisinaan hän ei koe täysin hallitsevansa omaa luovuuttaan. Se todellinen rakennelma nousee niiden sisälle, ja sen jälkeen kehikot puretaan. Mieti, minkä kokoinen kappale se on
28
– Me ei olla koskaan oltu bändi, joka treenaisi styget kimpassa ja kävisi nopeasti studiossa äänittämässä ne. Sitten tuli tauon paikka. Tämän todistaa helsinkiläisyhtyeen uusi albumi Engine, jonka luonne muuttui matkan varrella täysin. Mutta eihän se sitten mennytkään ihan niin. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut puhetta bändin hajottamisesta, Koivisto korostaa. Viidennen levyn kiertueet kuljettivat laulaja Laura Närhen, kosketinsoittaja Kalle Koiviston, kitaristi Marko Soukan ja rumpali Teemu Nordmanin yli vuoden 2012. Softalla, ei raudalla Kemopetrol meni studioon tammikuussa 2020. Moni uusi biisi räjäytettiin alkute– Laura teki soolojuttujaan ja mä tvja leffamusaa. – Sanoin heti alkuvaiheessa, että haluan tehdä myös uutta musaa. – Lauralla ja jäbillä on hyvä synkka mielenmaisemani kanssa, ja me ehdittiin saada viisi biisiä parissa kuukaudessa tosi hyvälle mallille. Vaikka tauko oli ollut pitkä, sopivaa musiikkia syntyi helposti. Yhtäkkiä me huomattiin, että tästähän tulikin pitkä breikki, kertoo Kalle Koivisto, joka säveltää ja sanoittaa Kemopetrolin kappaleet. Sittemmin kävi ilmi, että Kemopetrol oli toisellakin tavalla ”2000-luvun” bändi: sen ensimmäinen aktiivikausi kattoi nollavuosikymmenen kokonaan. – Olin silloin varmaan jossain Kemo-burnoutissa, koska en tehnyt viiteen vuoteen yhtään biisiä sillä ajatuksella, että siitä tulisi Kemopetrolin materiaalia. – Kemopetrolin musiikki on lähimpänä mulle luontaisinta biisinkirjoitustyyliä. Niitä seurasivat levyt Play for Me (2004), Teleport (2006) ja A Song & a Reason (2011). Se ei kuitenkaan riittänyt motiiviksi. Uuden musiikin äänittämisen ohessa mietittiin Slowed Down -vinyylin julkaisemista ja juhlavuoden kunniaksi buukattiin rundi. Musiikin tekeminen yhdessä tuntui kaikista jäsenistä ajatuksen tasolla hyvältä. Eli jos lähden säveltämään automaattisesti tai ajattelematta, musasta tulee sen tyyppistä. TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT MAREK SABOGAL Loistava menneisyys tarjoaa syitä tasa vuosi juhliin, mutta Kemopetrolille ei riitä pelkkä nostalgia. Sekin oli inspiroivaa, että Kemopetrolilla oli edessään merkityksellisiä tasavuosia. Sellaisten keikkojen ajatuksena on tietenkin uran merkkihetkien nostalgisointi. Se oli tuotteliasta ja menestyksekästä aikaa. Vuoden 2020 alussa Koivistolla oli kirjoitettuna albumillinen uutta Kemopetrolia. – Me päätettiin aktivoitua pyöreiden vuosien eli ekan levyn 20-veejuhlan kunniaksi. Tavallaan tilanne sopi yhtyeelle hyvin. Kaikki bändissä komppasivat ajatusta, joten rupesin tekemään biisejä. Tarkoitus oli tehdä albumi nopeasti ja julkaista se vielä saman vuoden puolella. Pandemia puuttui peliin ja musiikin maailmaan laskeutui hiljaisuus. Vaikka me treenattaisiin ja tehtäisiin esituotantoa, studiossa homma muuttuu aina hullun professorin touhuksi. Tällöin oli vuosi 2018. Vuonna 2003 Kemopetrol sai kultalevyt kahdesta ensimmäisestä albumistaan Slowed Downista (2000) ja Everything’s Finesta (2002). Kemopetrol pysytteli pienessä kellaristudiossaan ja jatkoi töitä. Koivisto sanoo, ettei ole koskaan pitänyt mielekkäänä keikkailla pelkkien vanhojen hittien varassa. Aika vierähtää usein vauhdilla. K un Child Is My Name -hitti ilmestyi vuosituhannen taitteessa, Kemopetrol kuulosti 2000-luvun bändiltä siten kuin käsite silloin ymmärrettiin – siis modernilta popyhtyeeltä, joka ammentaa monesta suunnasta uskoen teknologiaan ja tulevaisuuteen. Koska aikaa oli, sitä myös käytettiin. Kone KÄYNNISTYY 29. Kun 2010-luku lähestyi loppuaan, ajatus yhtyeen paluusta nostettiin pöydälle. Biisintekijän puheista voi päätellä, että sapattivuodet tekivät bändille vain hyvää. Vähintään pitää julkaista ep, parhaassa tapauksessa albumi
Olen myynyt kaiken raudan pois ajat sitten ja siirtynyt softamaailmaan, koska se helpottaa elämää. Silloin se vain oli midiversio. Ne ovat kaikki hyviä, mutta vahvin on A Song & a Reason. – Yhteistyö Playgroundin kanssa kiinnosti meitä muun muassa juuri siksi, että sillä on mahdollisuus myös kansainväliseen promootioon. Kemopetrol päätyi silti etenemään albumin mitalla, mutta aivan laput silmillä päätöstä ei tehty. Enginen ensimmäinen single I Can See Across the World julkaistiin jo syksyllä 2023. Olen albumimies, joka on kasvanut vinyylejä kuunnellen. – Mä olen kasvanut Depeche Moden musan parissa, ja mua kiinnostavat samplet ja synasoundit. ”Studiossa homma muuttuu aina hullun professorin touhuksi.” 30. Kemopetrolin jäsenet ovat kiinnostuneita nimenomaan uuden musiikin tekemisestä, mutta vielä on vaikea sanoa, mitä yhtyeen fanit lopulta haluavat. Olen ihmetellyt pikkupojasta asti, miten mikäkin juttu on tehty. kijöihinsä ja rakennettiin uudelleen. – Marko on kitaristiksi soundivelho, ja vuosien varrella se on innostunut myös synajutuista. Käytän muuten periaatteessa samaa softaa kuin Kemojen alkuaikoina. Paljon on vielä myös tekemättä. ja Something’s Got to Change. Toisaalta tunnen paljon ihmisiä, lähinnä pääkaupunkiseudulta, ja kaikki vaikuttavat olevan innoissaan kuullessaan, että Kemo petrolilta tulee uutta musaa. Kiertuetta varten treenaaminen oli samalla tilaisuus tarkastella, mitä vuosien varrella oli tullut tehtyä. Ei nekään mua hävetä, Koivisto kertoo. Täytyy katsoa, miltä tilanne näyttää, kun Suomen-keikat on tehty. Uutta aikakautta pohjustettiin pitkän kaavan mukaan. Toisaalta mun on parempi keskittyä pelkästään luomiseen, koska ulkomusiikillisten tekijöiden ajatteleminen lähinnä ahdistaa mua. – Pandemian aikana tuli tehtyä niin paljon uutta musaa, että Enginen luonne muuttui täysin ja matskua on toisellekin albumille. 2000-luvulla Kemopetrol vaikutti bändiltä, jota kiinnostavat tuottaminen ja musiikkiteknologian viimeisimmät innovaatiot. Tavallaan haluan replikoida tiettyjä lempiartistejani siinä, miten tunnelmia luodaan. Runditkin menevät tosi iisisti. Lähtökohtana kokonaisuus Slowed Downin pyöreitä päästiin juhlimaan keikoilla vuonna 2021. Me ollaan varmaan tarpeeksi samanluonteisia ihmisiä. – Laura oli ainoa, joka oli perillä siitä, mitä tapahtuu. Musiikkiala muuttui sillä välin, kun Kemopetrol oli poissa. Koivisto täsmentää, että kaikki bändissä intoilevat edelleen nimenomaan ”makeista soundeista”. – Me ollaan oltu aina tosi hyviä frendejä keskenämme, me ei matsailla ikinä mistään. Tällöin Kemopetrolin livebasistina toimi Kalle Chydenius, joka tuotti aikoinaan bändin kolme ensimmäistä albumia. Meidän bändi on jättänyt muistijäljen tiettyyn sukupolveen. Oli haastavaa alkaa miettiä näitä asioita. Mutta sen tarkemmin me ei olla vielä puhuttu muualla maailmassa seikkailemisesta. Seuraavana vuonna pitkäsoiton tuloa pohjustettiin biiseillä Are You Coming Home. – Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kemopetrolilla on tässä vaiheessa sykliä näin paljon lähes valmiita julkaisemattomia biisejä. Mutta entäpä sitten, kun Engine on julkaistu ja keikat tehty – vaipuuko Kemopetrol taas horrokseen. Moni pitkän linjan bändi sanoo suoraan keikkailevansa vanhalla ohjelmistolla siksi, että ei usko yleisönsä haluavan kuulla uusia biisejä. Bändin kemiasta homma ei ainakaan jää kiinni. – Juhlarundilla me soitettiin Slowed Down kokonaan ja mielestämme parhaita biisejä muilta albumeilta. Se on hyvä kokonaisuus ja soundaa mahtavalta. Mutta haluaisin julkaista lisää Kemopetrolia viimeistään sitten, kun Laura saa seuraavat soolojuttunsa tehtyä. Joissain vanhoissa biiseissä kuuluu aika selvästi niiden tekemisen aika, 2000-luvun zeitgeist. Se roudasi studioon kaiken maailman makeita analogisynia, jollaisia mulla ei ole lainkaan. Nyt se julkaisee meidän kanavilla vaikka mitä. Kuudes Kemopetrol-albumi Engine ei ole kärsinyt kiireisistä aikatauluista, materiaalin puutteesta tai muista levynteon tyypillisistä vaivoista. Myös työmetodi on sellainen, ettei me olla toisten kurkuissa kiinni. – Ainahan sitä miettii, että kiinnostaako porukkaa enää. Kemopetrol on aina ollut kansainvälisen kuuloinen popyhtye, jolla saattaisi olla asiaa Suomen rajojen ulkopuolellekin. Sosiaalinen mediakin oli hallussa huonosti, kunnes Marko ryhtyi someguruksi. Kuuntelin sitä varten meidän vanhoja levyjä. Koivisto naurahtaa, että kun bändi ei ollut julkaissut mitään melkein kymmeneen vuoteen, se oli aivan kuutamolla musiikkialan murroksesta. Mutta mulla on aina ollut musantekemisen lähtökohtana kokonaisuus. Teen biisin teksteineen niin valmiiksi, että alusta saakka on tiedossa, miten se menee ja mikä sen emotionaalinen funktio on. Mutta sekin voi olla ihan makee juttu. Silloin uskaltaa kokeilla erilaisia sovitusratkaisuja. Koivisto huomauttaa, että vaikka hän säveltää ja sanoittaa Kemopetrolin kappaleet, bändin muillakin jäsenillä on osuutta sovituksiin ja tuotantoon. Just nyt me ollaan jälleen burnoutissa levyntekemisestä eikä kukaan halua palata pieneen kellaristudioomme. Luultavasti ei, Kalle Koivisto arvioi. – Kyllä siitä bändin kesken puhuttiin, että olisiko helpompi tehdä vaikka ep tai missä kohdassa pitäisi alkaa ripotella biisejä julki. Elättelen toivetta, että seuraava julkaisu tulisi pian. Suuri osa kuluttajista siirtyi albumiulottuvuudesta sinkkujen maailmaan, minkä moni artisti alkoi ottaa huomioon julkaisustrategiassaan
– Jotkut pitävät musiikistamme mutta eivät välitä poliittisesta lähestymistavastamme. Olemme vihaisia ja todella cooleja", Lambrini Girlsin laulaja-kitaristi Phoebe Lunny tiivistää haastattelun aluksi. Keikkatahti tai suosio ei siis osoita hiipumisen merkkejä. Ei edes sitä, onko hän joka keikalla sama henkilö, Macieira sanoo. Yhtyeestä muodostui tapa ilmaista itseään maailmassa, joka hajoaa käsiin, Lunny toteaa. Yhtye on ollut kasassa kolme vuotta. – Alussa halusimme olla huomiota herättävä feministinen punkbändi. Bändin molemmat jäsenet olivat poliittisesti aktiivisia jo ennen sen perustamista. Yksi Lambrini Girlsiä hehkuttanut artisti on Iggy Pop. Ep otti tuulta alleen, ja vuosi 2024 meni tien päällä niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Samaan aikaan he kuuntelevat vaikkapa Kneecapiä tai jotain muuta poliittisesti latautunutta yhtyettä. Epäkohdat ihmisten eteen – Ainakin seitsemän kuukautta vuodesta kuluu tien päällä, Macieira sanoo. Yhtyeen kasvu on ollut hurjaa. Duo on ottanut kantaa esimerkiksi musiikkipiirien sisäisiin väärinkäytöksiin. Helmikuussa soitimme 300 ihmiselle. Yhtye nostaa sanoituksissaan esiin yhteiskunnallisia epäkohtia kuten syrjinnän ja ahdistelun. Duon kappaleet syntyvät hyvin orgaanisella tavalla, yhteisten jamien kautta. Hänestä ei tiedetä juuri mitään. ” O lemme feministinen punkyhtye Brightonista. Lambrini Girls julkaisi Who Let the Dogs Out -debyyttilevynsä tammikuussa ja keikkailee kuluvan vuoden aikana ahkerasti. Seuraavan keikan yleisössä olikin jo 1500 ihmistä. – Olimme koko vuoden menossa. Emme kirjoita biisejä ellemme ole samassa tilassa keskenämme, Macieira sanoo. Joskus inspiraatiota löytyy uutisista. Sanoitukset syntyvät asioista, joita minä tai ystäväni olemme kokeneet. Uskon, että se johtuu ennakkoluuloista naismuusikoita kohtaan. – Tahdomme tuoda epäkohdat niiden eteen, jotka eivät välttämättä haluaisi kuulla kritiikkiä käytöksestään. Tuoreella debyytillään Soundilta viisi tähteä napannut brittipunkbändi Lambrini Girls haluaa välittää solidaarisuutta misogynian ja syrjinnän uhreille. Toivottavasti tämä saa ihmiset ajattelemaan enemmän, Lunny toteaa. Olemme hyvin poliittisesti latautunut bändi. Lambrini Girls on virallisesti duo, mutta keikoilla sillä on mukanaan liverumpali, jonka henkilöllisyys on toistaiseksi jäänyt mysteeriksi. Lunny kertoo musiikin olevan hyvä kanava saada ihmiset kiinnittämään huomiota yhteiskunnallisiin ongelmiin. Prosessi on hyvin ”Olemme vihaisia ja todella cooleja.” 31. – Olemme viestitelleet, muttemme ole koskaan puhuneet kasvotusten. Hän on puhunut meistä kauniisti. – Tarkkailen paljon ympäristöäni. suoraviivainen. Legenda on nimennyt punkduon lempibändikseen ja soittanut yhtyettä radioohjelmassaan. Bändi julkaisi debyytti-ep:nsä vuonna 2023. – Soitamme omia juttujamme, kunnes toinen kuulee jotain kiinnostavaa ja keskeyttää. Emme oikeastaan ole ehtineet edes miettiä, mitä kaikkea on tapahtunut, basisti Lilly Macieira kertoo. Niistä ideoista alamme rakentaa kappaletta. On vaikea olla olematta, sillä monet asiat olisivat helposti estettävissä, Lunny jatkaa. – Hän on kuin Banksy. Yhtyeen agendalla on myös varjopuolensa, mutta Lunny kokee, että poliittiselle keskustelulle on tilaa
Maa on ollut aina epävakaa, eivätkä bändiläiset ole ottaneet asioita itsestäänselvyyksinä. Jinjer on aina kiertänyt ahkerasti. – Kaikki riippuu täysin siitä, mitä elämässäni on tapahtunut, mitkä asiat merkitsevät minulle sillä hetkellä eniten, millaisella mielialalla olen, mitä maailmalla tapahtuu ja miten sisälläni kiehuu. Saimme heti kymmeniä kommentteja, että äkkiä karkuun sieltä, tuo on vaarallinen paikka ja teidät tapetaan. Tämän asenteen taustalla on se, että Tatiana ja koko Jinjer kasvoivat Ukrainassa. RAIVOISALLA ASENTEELLA! TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT ILONA GERASYMOVA Tatiana hymähtelee todetessaan, että jos bändi olisi uskonut puheisiin, se ei olisi ikinä lähtenyt mihinkään. Yhtyeelle maalailtiin mielikuvia, että Amerikassa jokaisella kaduntallaajalla on ase povarissa ja haulikko kainalossa. Vahvalla aksentilla puhuva käheä-ääninen laulaja sanoo huolettomasti viihtyneensä kyseisellä kiertueella erityisen hyvin. Syksyllä 2019 Jinjer oli Meksikossa, ja heti puhelun kärkeen laulaja harmitteli naureskellen krapulaansa ja tokaisi, että heillä nyt vain on tapana ottaa kaikki irti jokaisesta päivästä. – Matkustamme täällä lentäen, eikä se ole hullumpaa, koska tällä tavalla meille jää peräti vapaapäiviäkin, hän vertaa perinteiseen bussimatkustamiseen. Myös valvominen ja juhliminen voi olla vaaraksi, mutta pystymme silti vetämään jokaisen keikan sadankymmenen prosentin voimalla. Kun Tatiana saa kappaleet käsiinsä, ne on sävelletty siten, että ne voisivat toimia jopa instrumentaalisina. Se on vaarallista laulajalle. Olen halunnut soittaa kaikkialla, enkä ole todellakaan miettinyt, onko backstagellä suihkua, hukkaako lentoyhtiö laukkuni tai onko keikkapaikalla paras mahdollinen PA. Jinjer haluaa, että sen kappaleissa on juoni. Teemme jokaisen albumimme kuin se olisi viimeisemme. T avoitan Jinjer-solisti Tatiana Shmaylukin pitkältä kiertueelta Etelä-Amerikasta. – On kyllä ihan hullua, että pihalla voi olla auringossa 50 astetta, mutta kun menee sisälle, siellä on ilmastointi täysillä, tuulettimet katossa ja lämpöä noin nolla astetta. 32. Jos mieli tekee, se sotkee moderniin metalliinsa reggaetä ja jazzia, eikä bändi halua Tatianan mukaan pidätellä itseään. Musteen paino Hetkessä elämisen periaate ei ole muuttunut sen jälkeen, kun juttelin Tatinan kanssa viimeksi. Se takaa asenteen, että asioiden eteen on tehtävä työtä ja saavutettua on vaalittava. – Samaa tapahtuu kaikkialla. – Monet häpeävät niin paljon sitä, mitä haluaisivat oikeasti tehdä, että he jättävät sen tekemättä, hän sanoo. Ehkäpä juuri siksi Jinjer on myös musiikillisesti poikkeuksellisen rohkea tapaus. Otan asiat niin, että heittäytymällä joka päivä täysillä tähän ”rock’n’rollelämään” voi kokea uskomattomia asioita. Lähtiessään kymmenen vuotta sitten maailmalle Jinjer otti useita riskejä: pienen itäeurooppalaisen metallibändin ei ole helppoa lyödä itseään läpi Euroopassa, eikä varsinkaan Amerikassa. Joskus olimme Australiassa ja postasimme kuvan ihanalta, rauhalliselta rannalta. – Ensimmäiset keikkamme, jokainen kokemamme asia, kaikki tekemämme levyt ja kiertueet ovat olleet meille työvoittoja. Bändi on soittanut lukemattomissa maissa, eivätkä ukrainalaiset ole välittäneet siitä, onko keikkapaikka viimeisen päälle kunnossa tai miten paljon yleisöä on mahdollisesti tulossa. Metallibändi Jinjerin laulaja kasvoi vaatimattomissa olosuhteissa Ukrainassa. Isoja ja pieniä. Kuin tämä kaikki voisi loppua milloin vain. Lopputulos on läpeensä kiinnostava, mutta Tatianalle rooli sanoittajana tai laulusovittajana ei ole helppo. – Totuimme ajattelemaan niin, ettei huomista välttämättä ole, Tatiana toteaa. Tatiana Shmayluk kiertää maailmaa kuin jokainen päivä olisi viimeinen. Se ei mieti perinteisiä kappalerakenteita tai sitä, mitä metallissa saa ja ei saa tehdä. – Olin aina valmis ottamaan riskejä. – Minulta kysytään usein, miten ihmeessä kirjoitan näille levyille, ja voin sanoa rehellisesti, etten tiedä itsekään
33
Mies kertoo opiskelleensa runoutta ja näkevänsä Tatianan lyriikassa paljon samaa suurten runoilijoiden tuotosten kanssa. – Meillä on ylikorkeat vaatimukset itseämme kohtaan, mikä voi olla levyn työstämisen aikana helvetin rankkaa. – Kulttuurit maailman eri puolilla ovat erilaisia, mutta ihmisyys on samaa. Haastoin itseäni kirjoittamalla kappaleen päivässä, kunnes olin täysin valmis. – Jos kappaleessa on jokin kohta, jota varten rakennetaan jännitettä ja jonka huudan niin lujaa kuin vain kykenen, se rivi ei voi olla yhtä tyhjän kanssa. – Ostin antiikkisen hopeisen mustekynän, joka on peräisin 1800-luvun Ranskasta. Basisti lisää olevansa vaikuttunut siitä, miten visuaalisia mielikuvia laulajan sanoitukset välittävät. ”Joskus yksi tekstirivi voi olla hirvittävän voimakas.” 34. Tällä kertaa Tatiana panosti aiempaa enemmän myös siihen, miten hän tekstejään tulkitsee. Laulaja myöntää rehellisesti menneensä aiemmin studioon aika puolihuolimattomasti, pahimmillaan jopa täysin valmistautumatta. Tärkeintä Jinjerille on saavuttaa musiikissaan tietynlainen vapauden tunne, oikeanlainen flow: musiikin tulee kuvailla jotain sanoinkuvaamatonta. Tarkkasilmäistä runoutta Jinjer-basisti Eugene Abdukhanov huikkaa puheluun, että Tatianan sanoitukset ovat tarkkasilmäisiä ja runollisia. Kun huudan ahneudesta, vallasta ja sodasta tai henkilökohtaisista traumoista, kaikkialla samastutaan siihen, jos kirjoitan asioista tunteella. – Olen kuitenkin sitä mieltä, että musiikin tekemisen pitääkin olla rankkaa. Uutta Duél-albumia kirjoittaessaan Tatiana eristi itsensä ulkomaailmasta. – Nyt olin miettinyt etukäteen, mitä ja miten laulan, ja pystyin keskittymään epävarmuuden sijaan siihen, että annan tulkinnoille ihan kaikkeni. – Joskus yksi tekstirivi voi olla hirvittävän voimakas. Tatiana sanoo tunteneensa voimakkaampaa luomisen tuskaa kuin koskaan aiemmin, koska vaikeat tekstit oli pystyttävä muuntamaan lauluksi juuri oikealla sävyllä. – Mitä enemmän kierrän maailmaa, sitä enemmän huomaan, että yhden ihmisen taivas on toisen helvetti, hän sanoo. Kun Duél oli valmis, minusta tuntui hetken siltä, etten pysty enää ikinä tekemään yhtään musiikkia. Siksi panen usein ylös juuri tuollaisia voimakkaita sananparsia. Siten tiesin tehneeni jotain erityistä. En ehkä kirjoita asioista suoraan niin kuin ne ovat minulle tapahtuneet, mutta kaikki se, mitä sanon, on tapahtunut eri ihmisille eri tavoin, missä tahansa esiinnynkin. Sillä oli hullun hidasta kirjoittaa, minkä myötä tuntui siltä, että jokaisella sanalla on oltava iso painoarvo, jotta sen eteen viitsii nähdä sellaisen vaivan. Käytössä oli ”uusi” työkalu, jota ilman albumi tai sen lyriikat eivät kuulemma olisi sellaisia kuin ovat. Laulajan vaatimattomuus peittää alleen seikan, että hänen monipuolista ääntään on ylistetty kaikkialla Jinjerin debyytistä Cloud Factorystä (2014) alkaen. – Uskon olevani nyt rohkeampi tekstittäjä kuin koskaan aiemmin. Laulaja vuokrasi pienen talon, muutti sinne viikkokausiksi, kaivoi esille kaikki muistiinpanonsa muutaman vuoden ajalta ja ryhtyi tutkimustyöhön. Sen pitää olla työlästä. Sen on merkittävä kaikkea. En ole ollut koskaan näin tyytyväinen siihen, miltä kuulostan levyllä. Helppo prosessi bändin viidennen albumin äänittäminen ei silti ollut. – Kirjoitin kaikki levyn lyriikat sillä kynällä, ja pelkästään tuo kirjoitustapa antoi levylle pohjavireen, joka olisi ollut muuten ihan erilainen. Tatinan äidinkieli on ukraina, mutta hän tekstittää englanniksi. Hän haluaa luoda lyriikoillaan perspektiiviä. Lopulta kihisin outoa patoutunutta raivoa, hän muistelee. Joskus kielimuuri vaikeuttaa kirjoittamista, mutta useimmiten tilanne on laulajalle otollinen, koska vieraskielisten tekstien on oltava vaikuttavia myös hänelle itselleen. Tatianan tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että hän antaa vaikeiden taustojensa kuulua teksteissään, mutta ne kaikkein henkilökohtaisimmat asiat piilevät rivien väleissä. – Katsoin paljon historiallisia dokumentteja, luin uutisia ja tutkin sitä, millaisia elämiä muutamat itselleni merkittävät taiteilijat olivat eläneet. Sen on merkittävä jotain. – Siinä on ollut puolensa, kun olen vain antanut mennä, mutta kyllä tämä metodi oli parempi
ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi SEURAA:
Jollekin lauluni voi olla aika karskia, mutta en jaksa stressata siitä.” 36. ”Keskityn enemmän fiilikseen kuin vaikkapa sävelpuhtauteen
H elsingin keskustan eri puolilta kuuluu työmaan ääniä, jotka sekoittuvat liikenteen kolinaan ja puheensorinaan. Koskisen mainitsema ”häröinen” leikkisyys on kulkenut hänen musiikkinsa mukana aina, ja myös lastenelokuvaan sävellettävän musiikin voisi kuvitella antavan mahdollisuuksia leikitellä sävelillä. Modernin teknologian tuomien helpotusten ansiosta Koskinen säveltää paljon sähköpianolla suoraan äänitysohjelmaan sen sijasta, että soittaisi sanelimeen pianolla. Sitä ennen Ultra Bran johtajalla, sooloartistilla ja elokuvasäveltäjällä on vielä paljon musiikkia tehtävänä ja isoja lavoja täytettävänä. – Olen huomannut, että on paljon nopeampaa soittaa heti sähköpianolla ja laulaa suoraan tietokoneelle, jos saan jonkin biisin päähäni. Kompastelin kuulokepiuhaan, unohdin painaa rec-nappulaa ja kaikenlaista muuta. TEKSTI SAMUEL JÄRVINEN KUVAT MARKUS PAAJALA MAKSIMALISMISTA MINIMALISMIIN 37. – Oli kyllä mielenkiintoista äänittää itse kotona, kun normaalisti on joku äänittäjä mukana. Rapun hämärästä askeleeni käyvät valoisaan asuntoon, jossa sielläkään ei levätä laakereilla. – Pidän aivan mahdottomasti kaikesta mitä teen. – Koetan olla miettimättä, että jonkin kappaleen pitäisi kuulostaa tietynlaiselta ja toisen taas toisenlaiselta. Oven avaa nimittäin Kerkko Koskinen, jota häiritsen kesken moninaisten sävellystöiden. Joskus kertaheitolla tulee jopa valmiita kappaleita. Koskinen haluaa päästä luonnostelemaan kappaleista mahdollisimman nopeasti eri versioita, joiden joukosta saattaa löytyä juuri se oikeanlainen tulkinta. Kun saan tekstin, yritän nopeasti soittaa sen sellaisena kuin miltä se tuntuu, ilman että analysoin sitä millään lailla. Uusi Lämpö-soololevy on syntynyt Koskisen kotona – huoneessa, jossa teemme haastattelua. Uudella levyllä on aika häröinen biisi Jos kuulen äänesi viimeisenä, jonka äänitin yhdellä otolla. Toinen vastaavalla tavalla syntynyt kappale on 90-luvulla julkaistu [Ultra Bran] Sokeana hetkenä, Koskinen paljastaa. Vieressämme seisoo uljaana upea Steinway & Sons -flyygeli. Elokuvamusiikin tekeminen onkin hänelle mielekästä puuhaa. Siirryn kadulta rappuun, jossa puolestaan tohistaan putkiremontin merkeissä. Se tuntui vähän työläältä, muusikko myöntää. Niin, ja onhan työn alla ollut jotain muutakin merkittävää: yhden kotimaisen populaarimusiikin suurimman suosikin, Ultra Bran, paluu tulevan stadionkonsertin ja festariesiintymisten muodossa. Vaikka ensi kesän isot yleisöt ovat jo kulman takana, Koskinen on paneutunut syvälle soundtrackmusiikin työstämiseen. Pyysin Ultra Bran miksaajalta lainaan mikrofonit ja pystytin ne tähän huoneeseen. Kaikessa säveltämisessä on kyse siitä, että innostuu jostain, ja että innostuu leikkimään. Kyse ei ole pelkästään leivän saamisesta pöytään, vaan ääniraidan säveltäminen tuntuu aivan yhtä tärkeältä tekemiseltä kuin sooloalbumi tai Ultra Bran paluu. Olen ollut siinä mielessä onnekkaassa asemassa, Koskinen toteaa. Koskinen alkoi säveltää helmikuussa 2024 musiikkia Risto Räppääjä -elokuvaan, minkä lisäksi käynnistyivät miehen uuden sooloalbumin äänitykset. Koskisella ei todella ole mitään muottia, jolla erottaa Ultra Bran biisit ja soolokappaleet toisistaan. Kyseessä on sitten vuoden 2005 Lolita-albumin ensimmäinen levy, jolla kuullaan hänen lauluaan. On karu totuus, että Kerkko Koskinen menettää lopulta kuulonsa. En ole koskaan kokenut, että olisin joutunut ottamaan sellaisia hommia, jotka eivät kiinnosta
Instrumentaalilevy on pois laulumusiikista ja elokuvasävellysprojekti vaikkapa Ultra Brasta. Väliin mahtui toinen jazzlevy, kansallisteatteriin sävellettyä instrumentaalimusiikkia ja elokuvasävellyksiä. – Kaksikymmentä vuotta taaksepäin olin ollut Ultra Brassa ja julkaissut kaksi soololevyä. Voi päättää tietyn dogman, mutta yhtäkkiä partituurissa olikin käyrätorvia ja jousia. Ne kaikki kiinnostavat minua, ja minulla on kustakin tyylistä aina jokin projekti työn alla, Koskinen kertoo. – Elämäni muuttui aika paljon. – Levyjeni lauluraidat ovat aina aika hiomattomia. Pian muusikko otti yhteyttä UMO-orkesteriin, ja vuonna 2007 julkaistiin instrumentaalinen Agatha. Kyseinen vaihe kannatti kuitenkin käydä läpi, sillä se on mahdollistanut entistä monipuolisemman musiikin tekemisen. – On nopeampaa tehdä vaikka kolme demoa, joista voi sitten valita. – Jos katsoo uraani tarkemmin, on selvää, ettei se voi seurata mitään järkevää suunnitelmaa. Orkestrointi on todella vaikeaa hommaa, enkä vieläkään koe olevani erityisen pätevöitynyt siinä, Koskinen pohtii. Minä vain kerta kaikkiaan tykkään orkesterisoittimista. Artisti vastaan säveltäjä Vaikka Koskinen ei halua palaveerata tekemisistään liikaa, hän luottaa työssään myös niin kutsuttuihin apukorviin – niin sisällön suhteen kuin etenevästä sisäkorvan rappeumasta johtuvien kuulo-ongelmiensa takia. Se oli jotenkin ihan käsittämättömän rohkea teko. Tähän tehtävään Mattila sekä muutamat luotetut kollegat ja myös ei-muusikot lainaavat mielellään korviaan. Koskinen kertoi viime syksynä Helsingin Sanomille olevansa ”puolikuuro” ja menettävänsä kuulonsa lopulta kokonaan. Pian Koskinen löysi itsensä päivätöistä levy-yhtiöstä. Ensimmäiset Salmen tarjoamat tekstit eivät sopineet apukorva Mattilan mielestä kappaleisiin, eikä Koskinen itsekään kokenut saavansa niistä suurta inspiraatiota. Mutta tämä oli myös osittain tietoinen valinta, Koskinen sanoo. Koskisen ura on ehtinyt antaa lukuisia oppitunteja. Edellisestä Koskisen itse laulamasta albumista on ehtinyt vierähtää 20 vuotta. Koskinen kertoo tarvitsevansa apua myös miksausten arvioinnissa, koska hän ei kuule kaikkia taajuuksia tai miksausta sellaisena kuin se muiden korviin kantautuu. – Ei se siitä johdu. Hän tunsi siirtyneensä säveltäjäpuolelle. Tiedän esimerkiksi, että 20–30 prosenttia Risto Räppääjään tekemistäni orkesterisoitinsovituksista karsitaan, koska ne ovat liikaa. – Minulla on kolme linjaa: instrumentaalimusiikki, jazzmusiikki ja laulumusiikki. Uusi spontaani työskentelytapa inspiroi myös Koskista, joka sävelsi heti yhden kappaleen uuden tekstimateriaalin pohjalta. – Jotenkin en vain malttanut pitää siitä kiinni. Se oli ehkä vähän vaivalloista, koska en kokenut artistiutta omaksi vahvuusalueekseni. Toisin kuitenkin kävi. – Joku sanoi sivulauseessa, että tee instrumentaalimusiikkia, ja se määritteli yhtäkkiä seuraavat vuodet. Myös Riku Mattila oli tyytyväinen suuntaan, ja niinpä albumin kappaleet saivat ansaitsemansa pohjamateriaalin. Kuvio on laajentunut siten, että kun tein vaikka saksofonikonserttoa, Riku saattoi kuunnella demoja ja antaa näkemyksiään. Kokeeko Kerkko Koskinen tarvetta piilottaa sävellyksensä isojen sovitusten alle. On siis turha leikkiä, että voidaan pitää jokin palaveri, jossa sovitaan, että nyt tehdään hyvä levy tai leffascore. Se on poukkoillut eri suuntiin. Kun uutta soololevyä varten kirjoitettiin apurahahakemusta, Koskinen oli ajatellut tekevänsä levyllisen musiikkia pelkästään laululle ja pianolle. Ei voi päättää ennakkoon, että nyt tehdään hyvä juttu. Tällä kertaa tuli täysosuma. Että tämänhän piti kuulostaa Gil Evansilta, Koskinen toteaa. Samassa yhtiössä työskennellyt Kari Hynninen – jonka Suomen Musiikki julkaisee nyt Lämmön – oli ehdottanut Koskisen kappaleiden sovituksia kuultuaan, että hän alkaisi tehdä myös instrumentaalimusiikkia. On aika kuumottava tilanne hävetä sitä, mikseivät puhallinsatsit ole niin leveitä ja paksuja. Työn alle otettavan projektin valintaan vaikuttaa yhtäältä yllättävä ja toisaalta ymmärrettävä asia: tarjolla oleva apurahoitus. Salmi ei palautteesta loukkaantunut vaan kirjoitti tekstit uusiksi. Ehkä minun pitää soittaa johonkin orkesterisoitinvieroitushoitoon, Koskinen naurahtaa. – Ronja lähetti minulle seuraavana päivänä kahden liuskan tajunnanvirtatekstin, jossa ei ollut pisteitä tai pilkkuja. Joku voisi kuvitella, että Koskisen tapa sovittaa musiikkiinsa jousia ja torvia kertoisi jonkinlaisesta liian paljaan musiikin pelosta. – Riku Mattila on ollut käytännössä henkilökohtainen A&R-tyyppini vuodesta 2010 tai 2011. En ehtinyt edes tajuta, että edellisestä soololevystä on ehtinyt vierähtää jo 20 vuotta. Tajunnanvirran vietävänä Koskinen on kiireinen mies, jonka jokainen uusi projekti on aina pois jostakin muusta. Uudelle Lämpö-levylle yhteistyökumppaniksi valikoitui Ronja Salmi, joka on kirjoittanut tekstejä myös tuoreisiin Ultra Bran kappaleisiin. – Kun tehtiin Ultra Bran ensimmäistä levyä [Vapaaherran elämää, 1996], en ollut koskaan aiemmin ollut studiossa tai kirjoittanut nuottiakaan jousille, muusikko tunnustaa. Laulumusiikissa on soittimien lisäksi myös sanat, ja Koskinen on tehnyt urallaan yhteistyötä monen eri tekstittäjän kanssa. Kuulo-ongelmat eivät kuitenkaan juuri vaikuttaneet sooloalbumin äänityksiin, silloinkaan, kun Koskinen lauloi kappaleitaan. Minkä vuoksi muusikolla on kestänyt näin kauan julkaista uusi soololevy. Itse keskityn enemmän fiilikseen kuin vaikkapa sävelpuhtauteen. Hän kertoo opetelleensa säveltämistä ja sovittamista täysin itse, vaikka on käynyt teoriatunneilla klassisella puolella ja Pop & Jazz Konservatoriolla. Teimme hänen kanssaan ensin Kerkko Koskinen Kollektiivi -levyä, jonka kokoonpanon muodostamisessa Riku oli merkittävässä asemassa. Jollekin lauluni voi olla aika karskia, mutta en jaksa stressata siitä. Nyt minua odotti massiivinen orkesteri harjoituksissa, eikä kukaan heistä katsonut nuotteja etukäteen tai ollut kiinnostunut siitä mitä teen. Ensimmäisen instrumentaaliteoksensa jälkeen Koskinen koki artistielämänsä päättyneen. – Tuli tunne, että niissä oli mietitty liikaa muotoa ja liian vähän sisältöä. Aikaisemmin minulla oli bändi, jolle vein sointumerkit, ja sitten kun biisi toimi, se nauhoitettiin ja sovitin siihen jouset ja torvet. Ehkä minun pitää soittaa johonkin orkesterisoitinvieroitushoitoon.” 38. Sanoitukset eivät kuitenkaan istahtaneet soololevylle niin vain. Kun projekteissani on oikeita laulajia, he tuottavat hyvänlaatuista laulua. Ehkä teen sen karsitun albumin vielä jonakin päivänä, mutta se päivä ei ole nyt. Voisiko spontaania luomisvimmaa hyödyntää samaan tapaan musiikin”Tiedän, että 20–30 prosenttia Risto Räppääjään tekemistäni orkesterisoitinsovituksista karsitaan, koska ne ovat liikaa. – Tuollaiset tilanteet opettavat tosi paljon, koska se materiaali kuulosti aluksi treeneissä todella karulta. Asiat edistyvät mielestäni paremmin tekemisen kautta kuin palavereita pitämällä
39
Olympiastadion on sen kokoluokan areena, että sinne lähtiessä pitääkin tehdä isosti. Lopulta aika oli oikea ja konsensus Olympiastadionilla esiintymisestä saatiin syntymään. Täytän kumminkin jo 52 vuotta. Juteltiin Live Nationin tyyppien kanssa, että olisi hienoa soittaa joskus Olympiastadionilla, muusikko muistelee. Iloisesti flyygelillä Koskisen lähitulevaisuudessa siintää jotain soololevyä huomattavasti suurempaa. KU VA : TE RO AH ON EN Ultra Bra.. Emme ehkä tarvitse ihan niin paljon kaikkea ekstraa, kun soittajamäärämme kasvaa lavan mukana. Nyt kun bändin konsertteihin ei liity mitään ulkopuolista, onko mukana aikaisempaa isompi lataus. Konsertti oli tarkoitus järjestää jo aikaisemmin, mutta vuodet ehtivät vierähtää ja ison kokoonpanon jäsenet karata omille teilleen. Koti isolla lavalla Olympiastadionin-keikalle työstetään parhaillaan visuaalista puolta, ja pohdinnan alla ovat myös mahdolliset lisäinstrumentit sekä laajemmat sovitukset. Mutta mistä saat festareille flyygelin. Bändin katalogista löytyy monen monta hittiä, joita ei voi olla soittamatta, mutta toisaalta mukaan halutaan myös joitakin vähemmän soitettuja helmiä. Kokeeko Koskinen Ultra Bran miehistön sopivan isommille lavoille. Suomalaisten rakastama Ultra Bra tiedotti esiintyvänsä kesällä 2025 Olympiastadionilla, minkä oheen mahtuu myös muutama festivaalikonsertti. – Luulen, että ikäkin hieman vaikuttaa. Sellainen tekemisessä, esimerkiksi nauhoittamalla kerralla pitkän pätkän pianonsoittoa, josta koostaisi sitten levyn kappaleet. Vuosien mittaan on tehty myös joitakin yksityiskeikkoja, joista suuri yleisö ei luonnollisesti ole tietoinen. Me kaikki olemme vielä hyvässä soittoja laulukunnossa, mutta en tiedä, mikä asianlaita on kymmenen vuoden päästä, Koskinen pohtii. Mutta Olympiastadion on monta kertaa isompi paikka. – Ultra Bra oli vuosia sitten todella iso bändi, joten on tässä hieman spesiaali latausta. – Kyllä me esimerkiksi Hartwallareenalla olimme kuin kotonamme. Meillä on niin paljon soittajia ja laulajia, että sillä saadaan isokin lava täyteen, Koskinen naurahtaa. – Hartwall-areenan keikkoja mietittiin paljon, ja vasta silloin oli ensimmäistä kertaa resursseja tehdä isosti. – Yritän tehdä raakaeditoinnin mahdollisimman neitseellisessä vaiheessa, etten olisi liian sisällä työssä ja aivan nääntynyt. Pian Helsingin kaduilta saattoi bongata keltaisiin sadetakkeihin pukeutuneita pyöräilijöitä. Alkuaikoina Ultra Bran resurssit olivat rajalliset, mutta nyt on mahdollisuus toteuttaa suurempia visioita. Odotan, että saisin nämä muut työt alta, jotta voisin ruveta miettimään täysipäiväisesti, millainen stadionkeikasta tulee. – Ensimmäisen kerran asia tuli esille jo vuonna 2017, kun soitimme Hartwall-areenalla. Mahdollisimman kevyesti ja ensiyrittämällä. Ultra Bra on kuitenkin maksimalistinen bändi, Koskinen tuumaa. Ultra Bran aikaisempiin paluukeikkoihin on liittynyt ulkomusiikillisia tapahtumia. Painan usein aamulla ääniohjelmasta rec-nappia, soitan pianoa ja kuuntelen nauhoitteen myöhemmin. Pelkästään viime kesänä suomalaisyleisö pääsi nauttimaan Helsingissä esimerkiksi Metallican ja Coldplayn massiivisista tuotannoista. Myös settilistan kokoamisessa on oma työnsä. – Ajattelen, että keikalla on tarkoitus soittaa myös harvinaisempia kappaleita, joihin yleisöllä ei ole välittömän selkeitä ja vahvoja reaktioita. Ajattelen, että jos ihmiset haluavat tulla katsomaan keikkaa, sen eteen pitää nähdä vaivaa. Huhut paluusta alkoivat levitä, kun yhtye julkaisi sosiaalisessa mediassa asiasta vihjanneita kuvia ja videoita. – Kun puhutaan omien keikkojen tekemisestä, minulle valkeni aika nopeasti, etten halua enää soittaa lavalla sähköpianolla vaan flyygelillä. Vuonna 2007 bändi esiintyi Juhani Merimaan 60-vuotisjuhlissa ja viisi vuotta myöhemmin Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan tukikonsertissa. Uskon, että Olympiastadionin koko on meille sopiva. Vaikka Ultra Bran comeback tuli monelle yllätyksenä, paluu oli ehtinyt muhia Koskisen ja muiden mielessä jo jonkin aikaa. Jos taas menee soittamaan Merimaan bileisiin, sinne on helpompi tuoda flyygeli minua varten
Myös nostalgialla on varmasti näppinsä pelissä. Itsekin olen ollut aina outsider, en ole koskaan juuri verkostoitunut tai kuulunut mihinkään liittoon. – Kun teen vaikkapa jazzlevyn, se on itseilmaisua pienelle yleisölle. En ole halunnut tutustua niihin etukäteen, jotta ne eivät pyörisi jatkuvasti mielessäni. Minulla on joitakin tekstiaihioita, joita voin katsoa. Toivo puolestaan oli niin selvästi lauluja orkesterivetoinen kappale, että komppiryhmällä ei oikein ollut tilaa tehdä mitään sen kummempaa. Kukaan meistä ei varmasti halua, että menemme vain soittamaan autopilotilla samanlaisen keikan kuin aina aiemminkin, Koskinen painottaa. Minulla oli hetki aikaa, joten kysyin, mitä hän haluaa oppia. Bändiltä julkaistiin vuonna 2024 uudet kappaleet Toivo ja Aarre, ja lisää tuoretta tuotantoa on Koskisen mukaan suunnitteilla. – Jos minun pitäisi kertoa Suomen tai maailman kymmenen kuunnelluinta artistia, en pystyisi vastaamaan mitään, Koskinen tunnustaa, mutta ”Jos minun pitäisi kertoa Suomen tai maailman kymmenen kuunnelluinta artistia, en pystyisi vastaamaan mitään.”. On vaikkapa jokin Ultra Bra -fanien lasten ikäinen jengi, joka on ehkä oppinut kuuntelemaan meitä puoliksi väkisin, Koskinen naurahtaa. – Kunhan selviän Risto Räppääjästä, pitää syventyä aiheeseen paremmin. Ei esimerkiksi big band -jazzin säveltäminen ole taloudellisesti kauhean mielekästä touhua, mutta jos on pakko tehdä, niin sitten on pakko, Koskinen toteaa. – Stadionkeikka tulee olemaan niin ainutlaatuinen, että haluan ottaa siitä kaiken ilon irti. – Emme edes käyneet keskusteluja minkään muun levy-yhtiön kuin Johanna Kustannuksen kanssa. Sille ei ole myöskään ilmaantunut varsinaista seuraajaa kaikkien näiden vuosien aikana. – Kun teimme stadionkonserttia varten flashmobin, vastaan tuli yksi lukiolainen, joka pyysi minulta sävellystunteja. Se onkin outo yhdistelmä, että homma tulee toisaalta selkäytimestä, mutta ilman treenejä ei todellakaan selviäisi. – Kyllä niitä kappaleita täytyy treenata. – Luulen, että Ultra Bran hyve on siinä, että se on niin erilainen ja omintakeinen bändi. Onko mahdollista, että Ultra Bran älykkäämpi pop saa liikkeelle myös nuorempaa kansaa. Juteltuamme puolisen tuntia totesin, että olen sanonut kaiken, mitä aiheesta tiedän. settilista olisi vähän tylsä, että tulee kymmenen hittiä peräkkäin ja se oli siinä. Ja se on mielestäni UB:n hyvä puoli. Muusikon asenne on, että hän pysähtyy miettimään jokaista työtehtäväänsä vasta kun on sen aika. Hän kokee bändin heijastelleen omaa sosiaalista asemoitumistaan. Edellisestä uudesta materiaalista ehti vierähtää yli 20 vuotta, mutta Toivo ja Aarre tuntuvat istuvan bändin musiikilliseen jatkumoon hyvin. Konserttien lisäksi Ultra Bran fanikunta odottaa uutta musiikkia. Vastaan, että oli kyse mistä hyvänsä, moni jää varmasti odottamaan bändin paluuta vielä senkin jälkeen, kun stadionkonsertit on soitettu. Ultra Bra esiintyy hyvin harvoin, joten luulisi, että nykyisin soitto ei tule samaan tapaan selkäytimestä kuin bändin keikkailun kulta-aikana. – Ultra Bra ei ollut edes 90-luvulla minkään muodin mukainen. – Nostalgia on vahva asia, Koskinen myöntää ennen kuin palaa pianonsa ääreen jatkamaan töitä. – Huomasin jo vuonna 2017, että yleisössä oli aika erilaisia ihmisiä, ja kun katselee keikkatallenteita, niillä näkyy monenlaista porukkaa. Tätä nykyä moni pitkäänkin toiminut bändi tai muusikko joutuu pohtimaan sosiaalista mediaa ja vaikkapa Tiktokin tekemistä. Kun kysyn Koskiselta hänen näkemystään siitä, miksi Ultra Bra on säilyttänyt paikkansa yleisön sydämissä ja paluukeikkojen toivelistalla, muusikko joutuu miettimään hetken. Ultra Bran musiikkia voi pitää sanoitustensa ja sävellystensä puolesta jossain määrin tavallista radiopoppia intellektuellimpana. Verkostoitumisen sijaan Koskinen keskittyy tekemään töitä ja säveltämään uutta musiikkia. Samaan tapaan myöskään Ultra Bran musiikin ei koskaan ollut tarkoitus olla niin suosittua kuin se tänä päivänä on. kertoo samalla kuuntelevansa kaikki muusikkoystäviensä jakamat suositukset erittäin mielellään. Kun kyseessä on käytännössä kerran elämässä tapahtuva asia, haluan miettiä sisältöpuolen huolella. – Nauroimme komppitreeneissä, että voimme soittaa Aarre-kappaleen juuri siihen tyyliin, johon Ultra Brata on aina soitettu. Kun teimme omakustanteisen demon, kukaan muu ei ollut meihin yhteydessä, Koskinen muistelee. Nostalgia Tuleva stadionkeikka ei ole juuri pyörinyt Koskisen päiväunissa. Muusikko nostaa katseensa keskeneräisistä sävellystöistään ja kysyy, mitä itse arvelen. Toivo ja Aarre Koskisen mukaan Ultra Bra ei ole ollut koskaan erityisen muodikas bändi, joka vetäisi puoleensa trendikkäitä massoja. Stadion-kokoluokan paikoissa luotetaan usein musiikin kykyyn saada isotkin ihmismassat tanssimaan ja viihtymään. Koskinen on myös siinä mielessä onnekkaassa asemassa, ettei hänen juuri tarvitse välittää ulkomusiikillisesta esilläolosta. Laajoja kielikuvia ja orkesterisovituksia sisältävä suomeksi esitetty jazzvaikutteinen musiikki ei varmasti kuulostanut aikoinaankaan menestysreseptiltä, mutta toisin kävi. Seurauksena on usein se, että muiden tekemä musiikki ja uudet ilmiöt jäävät häneltä huomaamatta
ARPPA Muovipussi kummittelee KOTIMAA 1. SWALLOW THE SUN Shining 07. PARIISIN KEVÄT Sun yö on pian täällä 25. LÄHIÖBOTOX Surullinen tapaus – sellaista on vapaus 19. PEKKA NISU Lauhanmaa 12. WINTERSUN Time II 09. BLIND CHANNEL Exit Emotions 14. X 11. NIGHTWISH Yesterwynde 05. MOKOMA MYRSKY 04. SAIMAA Vol 6 10. BAD SAUNA Kerro sille miltä susta tuntuu 24. LITKU KLEMETTI Funny Girl 15. ORANSSI PAZUZU Muuntautuja 2. HUORA Neljä huolenaikaa 08. VIITASEN PIIA Ihmisen aika 22. TURMION KÄTILÖT RESET 3. ENSIFERUM Winter Storm 16. MODEM Megalomania 23. VIIKATE Hiljainen 13. SAARISALO Mikä meitä vaivaa 21. KOTITEOLLISUUS Susirajalla 17. KÄÄRIJÄ People’s Champion 06. ANTTI AUTIO Täällä sinua kaivataan 20. SAIMAA Vol 7 18. CEMETERY SKYLINE NORDIC GOTHIC SOUNDIN LUKIJAT ÄÄNESTIVÄT: KU VA : TU OM AS JÄR VE LÄ 42
KERRY KING From Hell I Rise 19. CHARLI XCX Brat 10. ZEAL & ARDOR Greif 21. SÓLSTAFIR Hin helga kvöl 16. BLOOD INCANTATION Absolute Elsewhere 07. THE CURE SONGS OF A LOST WORLD SOUNDIN LUKIJAT ÄÄNESTIVÄT: VUODEN 2024 PARHAAT ALBUMIT HELLSINKI Pasi Lahti ILOSAARI Pekka Kärkkäinen JOHN SMITH Eija Pääkkönen KUOPIOROCK Hely Pallari NUMMIROCK Wilhelm Mäkinen PROVINSSI Merle Rautiainen ROCKFEST Nuutti Nurminen TUSKA Lumi Lounaskorpi FESTARILIPPUARVONNASSA VOITTIVAT SEURAAVAT HENKILÖT: Onneksi olkoon! Teihin otetaan yhteyttä meilitse. LINKIN PARK From Zero 05. JOKER OUT Souvenir Pop 24. DARK TRANQUILLITY Endtime Signals 12. JERRY CANTRELL I Want Blood 13. KU VA : TE RH I YL IM ÄIN EN 43. VOLA Friend of a Phantom 22. OPETH THE LAST WILL AND TESTAMENT 04. BRING ME THE HORIZON Post Human Next Gen 09. 11. BRUCE DICKINSON The Mandrake Project 2. ALCEST Les Chants de I’Aurore 17. AMARANTHE The Catalyst 14. GREEN DAY Saviours ULKOMAAT 1. PAIN I Am 23. MARILYN MANSON One Assassination Under God – Chapter 1 20. JUDAS PRIEST INVISIBLE SHIELD 3. FONTAINES D.C Romance 06. NICK CAVE & THE BAD SEEDS Wild God 15. AMYL AND THE SNIFFERS Cartoon Darkness 25. PEARL JAM Dark Matter 08. BILLIE EILISH Hit Me Hard and Soft 18
Kappale kannattaa nauttia nimenomaan videoineen (9,4 miljoonaa Youtube-katselua tähän mennessä), jos kohta viiden eri räppärin sanailu ja myöhemmin Aivovuoto-yhtyeestä tunnetun tuottajakaksikon K.V.N:n ja Lobon Suomen läskein biitti ovat perusta, jolle kappaleen klassikkostatus rakentuu. Asiaan kuuluu myös asettuminen ”laillisen järjestyksen” ulkopuolelle. SMC Lähiörotat on pohjoisen porukkaa, mutta Lähiörotat skujaa tuo mukaan kiinnostavan lisätwistin, sillä biisin vierailijana kuullaan leimallisen itähelsinkiläistä Notkeaa Rottaa. Viuluräppisamplet voisivat mielestäni hyvinkin tehdä paluun. Mutta jos nyt olisi pakko miettiä suomalaisen sellaisen ydinmehua, saattaisin lähteä skeittiporukan videoista Youtube-hitiksi breikanneen SMC Lähiörotat -kollektiivin teoksesta Lähiörotat skujaa (2010). NOTKEA Rotta solahtaa vaivatta Lähiörotaksi jo aliaksensa perusteella, mutta tässä possessa on muutenkin kyse karnevalisoidusta hahmokokoelmasta. ”Yankeesi-lätsät knuburaan / Lähiörotat kartsas skujaa.” Jälkimmäisen osan ymmärsin, alkuosaa en. RAP on yhteisöllinen kulttuurimuoto. Suomalainen gangsta ei ole täysin uskottava ja tiedostaa sen itsekin. Pelkästään Skujaa-biisin sanasto on niin puolillaan slangin muotoon puettua paikallislegendaa ja sisäpiiriläppää, ettei kaltaiseni maalainen ole varmaan vieläkään päässyt siihen kokonaan sisään. Jokaisella on oma tunnistettava tyylinsä, mutta jos basson pulssi pitää lopputuloksen kasassa, niin tekee jaettu asennekin. Ja toki lajityypissä on jouduttu painimaan amerikkalaisen ja miksei muualtakin lankeavan painolastin kanssa. Siinä on jotain salaseuramaista. Nykyisistä kokelaista vähän turhan moni on yrittänyt etsiä ilmaisulleen uskottavuutta tosielämän rikoksilla ja riistänyt samalla humoristisen lähiöitsereflektion mahdollisuuden muiltakin. Parhaimmillaan sellainen on ihana asia. Lisäksi laajapohjaisempi yleisö on tavoitettavissa tanssimalla fiktion ja aidon rosoisuuden rajapinnalla. Lähiörotat skujaa on suoranainen tämän räppiasenteen eepos ja videoineen kokonaistaideteos. "Suomalainen gangsta ei ole täysin uskottava ja tiedostaa sen itsekin." Lähiörotat: Lähiörotat skujaa (2010) 44. Näin tullaan siihen, mihin viittasin tekstin alussa. Näin on ollut viimeistään Death Row -yhtiön 1990-luvun kulta-ajoista asti. Yhtymäkohdaksi löytyy vaikuttaminen Kehä ykkösen lähituntumassa: ”Itäkeskus, Malmi, Pakila, Kannelmäki / Kehän varrella aktiivinen väki / aina on tehny ja tulee tekemään tuhoja / Vuonna 3000 pöhisijät pöllii ufoja!” kuten Rotta biisin päättävässä säkeistössään tiivistää. Videolla se esitellään kuin humoristisen gangsterielokuvan introssa ikään: Avionin Prinssi, Thono Slono, Juno ja tietysti legendaarinen Erä-Koira, josta tuli karskeine ilmaisuineen porukan eräänlainen antimaskotti. Kestää kuuntelua, kestää katselua. Yhteisö on pienimmillään oma posse, kenties rikollinen jengikin. Gangstarap on myös käsite, jonka tarkkaa määrittelyä on turha yrittää. Fokus yleensä ensin mainitussa. Joka tapauksessa rapissa on klassisimmillaan ”me” ja ”muut”. Pääkaupunkiseudulla alueellista variaatiota on sen verran, että useimmiten oma identiteetti on määritelty kaupunginosan tai ainakin Pohjoistai Itä-Helsingin kaltaisen yleiskäsitteen mukaan. Lähinnä sattuman kautta uskallan veikata, että biisissä viitataan muun muassa Puistolan urheilijat -futisseuraan ja Tivoli-yökerhoon, jollainen muistaakseni sijaitsi joskus Pohjois-Helsingissä, vaikkei sitä enää Googlekaan vahvista. [ ] Karnevalisoitua lähiögangstaa kokonaistaideteoksena GANGSTARAP on Suomen oloissa vaikea laji. Samoin kuin tietysti näin jyrkkä bassolinjakin. MARTTI LUTHER JA MUOVIPUSSI > > TEKSTI NIKO PELTONEN Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa. Videolla Erä-Koira saa pahoinpitelysyytteen ja Notkea Rotta varastaa polkupyörän. Eikä sitä kertosäettäkään ollut alussa niin helppo koodata auki. Suomiräpissäkin paikallismytologiat kukoistivat alusta alkaen. Raptori mainitsi olevansa ”Hyvinkään ghetosta”, ja myöhemmin 1990-luvulla syntyivät esimerkiksi Olarin ja Rovaniemen kotiseutujaan innokkaasti esiin tuoneet skenet. Laajimmillaan puhutaan USA:n länsija itärannikkojen tapaisista erotteluista. Usein se on kotikaupunginosa tai kotikaupunki. Tämä on läppää, useat viittaukset graffitien maalaamiseen ja pilvenpolttoon ehkä tosipohjaisempaa
Musiikissa täytyy olla tunnetta, ja koko jutun ydin on siinä, että voi koskettaa kuulijaa. Se oli tosi hyvää harjoitusta, ja levy on yhä mielestäni tosi hieno. Kaikki biisit ovat ihan sairaan hyviä! LEVY JOHON AINA PALAAN TATE MCRAE Think Later (2023) – Tämä on ehkä viime vuoden eniten kuuntelemani albumi. SUPERHYVÄ POPLEVY ARIANA GRANDE Dangerous Woman (2016) – Oon fanittanut Arianaa ihan siitä lähtien, kun häneltä tuli eka iso sinkku. Mitä enemmän oon itse mukana, sitä enemmän mulle tulee fiilis, että voin kutsua niitä mun biiseiksi. Tämä levy on tosi kaunista ja siistiä instrumentaalimusiikkia. Se on aina ollut mun suurin unelma ja mulle kaikkein tärkeintä, ei se, mitä musiikin ympärillä tapahtuu. Totta kai mukana on aina tuottajaa ja kirjoittajaa, eli studiolla saattaa olla kolmekin henkilöä tekemässä kappaletta. Kesä menee keikkabussissa asustellessa. Jatkan varmasti aika samaan malliin kuin tähänkin asti, eli tiedossa on paljon musiikkia ja tanssia! ELÄMÄNI SOUNDIT > > TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVA PATRIK SUNDBERG Mirella PYSÄYTTÄVÄ LEVYMUISTO WHITNEY HOUSTON I’m Your Baby Tonight (1990) – All the Man that I Need -kappale pelotti mua pienenä niin, että alkoi lähes itkettää, koska siinä on niin paljon tunnetta ja tulkintaa. Välillä multa kysellään, miltä julkisuus tuntuu ja miten se on muuttanut asioita. Biisin myötä koin ekaa kertaa, miten musiikki voi herkistää ja herättää vahvoja tunteita. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti! On mieletöntä, että olen päässyt julkaisemaan musiikkiani. LEVY JOKA EDUSTAA MUSIIKKI MAKUNI MONIPUOLISUUTTA YANNI Tribute (1997) – Isäni kautta olen oppinut kuuntelemaan musiikkia tosi laajasti. Hän laulaa ja esiintyy aina tosi tunteikkaasti, ja kaikki biisit tällä levyllä on tosi kauniita. – Kappaleita esittäessä mulle on tärkeää, että osaan tulkita ne oikein. 46. Vaikka rakastan ja teen poppia, en uppoudu siihen täysin vaan ymmärrän muitakin genrejä. MUN JA PIKKUVELJENI JUTTU MICHAEL JACKSON Thriller (1982) – Michael on inspiroinut mua hurjasti sekä laulun että tanssin osalta, mutta ennen kaikkea levy tuo mieleen pikkuveljeni. Kunpa oisin kertonut -esikoislevy puolestaan nousi listaykköseksi ja teki historiaa julkaisupäivänsä striimauslukemilla. Rakastin pienenä sitä, ettei ollut laulua ja pystyin itse laulamaan musiikin päälle ja keksimään omat sanat. Meillä on paljon kotivideoita, joilla vedän Pokkaa ja muita ihan muutaman vuoden iässä. Mun elämä on edelleen aika tavallista enkä mä tee tästä mitenkään isoa juttua, iloinen Mirella kertoo. – Mulla on isot odotukset kevätrundia kohtaan. Tiktokissa jättihitiksi muodostunut biisi oli ylivoimaisesti vuoden 2024 striimatuin kotimainen kappale. V iime marraskuussa debyyttialbuminsa julkaisseen Mirellan nousukiito on ollut poikkeuksellisen jyrkkä. 19-vuotiaan laulajan levytysura käynnistyi Sua sattuu -singlellä lokakuussa 2023, ja Timantteisinkku nosti popparin suureen tietoisuuteen vain muutamaa kuukautta myöhemmin. Haluan olla alusta asti mukana tekemässä biisejä, sillä silloin tiedän tasan tarkkaan, mitä oon milläkin sanalla tarkoittanut. – Rakastan melodioita, ja mulle on tärkeää vaikuttaa niissäkin, jotta biisit kuulostaa multa. Tämä levy on mulle hänen tuotannostaan ehkä isoin lemppari ja nimibiisi se, jota oon kuunnellut eniten. Varsinkin lapsina fiilistelimme ja esiinnyimme yhdessä Michaelin biisien tahtiin! YKSI MONISTA ISÄNI ESITTELEMISTÄ LEVYISTÄ PAT METHENY Secret Story (1992) – Tämäkin on instrumentaalista musiikkia. LEVY JOKA ON INSPIROINUT MINUA LAULAJANA JIPPU Kuka teki minusta tän naisen (2008) – Jippu on ollut mulle yksi iso inspiroija – ei pelkästään laulamisen vaan myös tulkitsemisen saralla. Jännittää nähdä, millaista siitä tulee festareihin verrattuna, kun keikoilla on lähes pelkästään mun kuuntelijoita. – Vuosi oli ihan uskomaton. Tosi hyvä ja inspiroiva poplevy! VAHVOJA LAPSUUSMUISTOJA IRINA Liiba laaba (2007) – Tämä taisi olla mun ihan ensimmäinen cd-levy, ja kuuntelin sitä ehkä liikaakin! Rakastin sitä yli kaiken ja lauleskelin kaikkia sen biisejä. Jotenkin en väsy siihen yhtään, vaikka olen kuunnellut sitä tosi paljon ja tunnen kaikki biisit läpikotaisin. Tarinat ja aiheet, joista laulan, ovat mun omasta elämästä tai ajatuksista. Niin pitkään kuin en itse anna sen vaikuttaa muhun, se ei muuta mitään
Faraway Looks on niin vahvasti High Visibilityn (2000) meininkiä, että sen soidessa on vaikea olla hymyilemättä. Token Apologies on kärjistetysti ilmaistuna uusi versio Try Me Tonightista – verratkaapa vaikka c-osia! Koko albumi ei kuitenkaan ole toisintoa edeltäjästään. Eyes of Oblivionilta tuttua maailmaa edustavat etenkin Token Apologies sekä mahtavat Don’t Let Me Bring You Down ja Wrong Face On. Aika moni. Se on lähempänä The Beatlesiä ja Imperial State Electriciä kuin alkuaikojen kaahausta. Nykyinen bändi on toki eri kuin kultavuosien tai edes ensimmäiset KU VA : PE R KR IST IAN SE N The Hellacopters Overdriver Nuclear Blast ???. Se ei vain ole samassa muodossa kuin kahdella ensimmäisellä levyllä. Toisaalta soundi ei ole kovin kaukana siitä, LEVYARVIOT ”Uusissa biiseissä voi kuulla sävyjä oikeastaan bändin jokaiselta albumilta, ja kyllä sitä kuuluisaa äksöniäkin löytyy.” miltä yhtye kuulosti 2000-luvun alussa. paluukeikat heittänyt ryhmä. 48. Huonoin veto oli nostaa levyn heikoimmat kappaleet singleiksi. Overdriver on monessa mielessä kuin Eyes of Oblivion 2.0, joten paluulevystä tykänneille pitäisi upota. Toinen ehdottomista kohokohdista on jonkin sortin slovarin virkaa toimittava The Stench, joka on niin katkeransuloinen ja riipaiseva, että sitä täytyy ihan pysähtyä kuuntelemaan, jokainen kerta. Uusissa biiseissä voi kuulla sävyjä oikeastaan bändin jokaiselta albumilta, ja kyllä sitä kuuluisaa äksöniäkin löytyy. Ei niin moni. Niistä ei oikein saa kiinni eivätkä ne istu joukkoon. Se ei ole huono asia, vaikka ajoittain biisit kuulostavat vähän liiankin tutuilta. Kannustan myös vanhoja faneja antamaan albumille mahdollisuuden – ihan vaikka siksi, että voi taas todeta kaiken olleen ennen paremmin. Kuinka moni yhtye on tehnyt niin menestyksekkäästi ja ennen kaikkea tyylikkäästi. The Hellacopters kuuluu onneksi onnistujien joukkoon. Näistä minkä tahansa voisi iskeä mihin vain väliin edellislevyä, eikä kappale erottuisi joukosta lainkaan. Eli sen bändin, joka käytännössä toimitti Hellacoptersin virkaa yhtyeen oltua tauolla. Elli Muurikainen Kuinka moni yhtye on tehnyt comebackin vannottuaan, että soittimet on nostettu naulaan lopullisesti. Varsinainen paluulevy, keväällä 2022 ilmestynyt Eyes of Oblivion, esitteli nyky-Hellacoptersin soundimaailman, johon myös Overdriver pitkälti pohjautuu. Ainoat alusta asti mukana olleet jäsenet ovat rumpali Robert Eriksson ja – tietenkin – laulaja-kitaristi Nicke Andersson. Jos tällaisia lekoja olisi enemmän, oltaisiin todellakin asian ytimessä. Mutta ovathan kosketinsoittaja Boba Fett ja kitaristi Dregen olleet bändissä jo ysärillä! Ainoa villi kortti on uusiseelantilainen Dolf de Borst, joka tunnetaan Imperial State Electricin basistina. (I Don’t Wanna Be) Just a Memory ja Leave a Mark ovat eri tavoin kummallisia biisejä. Tämän lähemmäs ”oikeaa” kokoonpanoa on aika vaikea päästä, kun alkuperäinen basisti ei halua jatkaa ja entinen kitaristi on haudassa. Voisin poimia irtosoittoon minkä tahansa raidan paitsi nämä kaksi. Hellacoptersin paluussa monia tuntuu tökkivän yhtyeen kokoonpano
Runner-biisissä juostaan lujaa, kun tuuli ulvoo pysähtyneen maailman laidalla. Footprints-levyllä kuultava musiikki on kuitenkin enimmäkseen rauhallista ambientia. LEVYHYLLYYN ?. Vaikka elektronisia äänilähteitä on käytetty lukuisia, teokset soivat aitoina ja herättävät vahvoja visuaalisia mielikuvia. Esikoislevyn soundissa punk, vanhan liiton thrash, black ja death paiskaavat brutaalisti kättä. Myös pientä Cocteau Twinsiä on kuultavissa, etenkin kappaleissa, joissa synavalleja on kerrostettu reippaammin huojuvien kitaroiden pariksi. The Nationalin livetaltiot ovat esitelleet toistaiseksi erityisiä teemakonsertteja tai jääneet rajatun kuulijakunnan kuriositeeteiksi. Rome esittelee vertaistuellisessa rosoisuudessaan sen Nationalin, johon moni aikoinaan rakastui. Kollektiivin mielialoja ohjaa Matt Berninger, jonka ääni välittää karstoittuneimmillaankin kaiken, mistä viisikon musiikki on tehty: murtumista, katoavista vuosista ja turvan tarpeesta. Rooman illassa helmeilee hurmos. John Mellencampiä Juhlista etsivä tarvitsee jo melko hyvää mielikuvitusta. Rumpalin tempot saattavat hiukan vaeltaa, mutta se kuuluu asiaan – onpahan ainakin luomua ja inhimillistä eikä koneen kanssa atomikellontarkaksi ja hengettömäksi viilattua. DIVARIIN . Timo Kaukolammen aisaparina tunnettu ja elokuvasäveltäjänä palkittu Tuomo Puranen julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa, joka starttaa meditatiivisissa kauhutunnelmissa. Kaksi levyä vanha Juhlat on erittäin toivottu tuulahdus suomenkielisen popmusiikin kentälle. Siinä saattaa olla resepti suuruuteen. Levyn loppupuoli on täynnä henkimaailman mystistä ääntelyä. ROSKIIN KU VA : RA SM US MÄ KE LÄ 49. Samalla kun karttuneet vuodet karhentavat koskettavasti Mr. Novemberin kaltaisia klassikoita, tuoreesta materiaalista hehkuu näyttämisenhalu, jota tasapäistetyt studioversiot eivät aina tavoita. Tiedote mainitsee vaikuttajaksi muun muassa amerikkalaisen aikuisrockin, minkä laitan vahvasti lainausmerkkeihin. Tuplalevy on kaikille avoin ja hienostelematon dokumentti siitä yhteisöllisyydestä, jota yhtye osaa luoda rivikeikoillaankin. Oona Laineen lyriikka on täysin selkokielistä mutta samaan aikaan monitulkintaista, jopa kryptistä. . Nyt ei kannata odottaa mitään siloteltua ja muoviseksi tuotettua, vaan Wolf Hexin tykitellessä lentää hiki ja roiskuu räkä. SOITTIMEEN ??. Touhussa on kulunutta sanontaa käyttäen vauhtia ja vaarallisia tilanteita. SYDÄMEEN ???. Se jää mieleen hyvän elokuvamusiikin lailla. Toinen raita Tarinoita hakee vaikutteita puolestaan italodiscosta. Yhtye on toki suuri, rutinoitunut ja suoritusvarma, mutta se myös lähestyy teoksiaan ensimmäisten levyjen arvaamattomuudella. Kuulija löytää vaihtoehtoisia merkityksiä kuuntelukerta toisensa jälkeen. Jenkkibändi Wolf Hex koostuu pitkän linjan punkja metallitekijöistä, joilla on aiempaa kokemusta muun muassa Ulcerin, Dropdeadin ja Straight to Hellin riveistä. Vuosituhannen alku oli suomalaisessa popmusiikissa vahvan bändikemian ja taitavien muusikoiden aikaa. Teknologian ja luonnon rajat hämärtyvät kappaleessa Wetter Rain, jossa imitoidaan sateen eri muotoja. Alleviivatut tunnelataukset altistuvat kliseille, mutta osuvat maaliinsa. Sen ajan estetiikkaan luottaa myös indiepopyhtye Juhlat, vaikka vaikutteita haetaankin toisella levyllä esikoista rohkeammin. Juhlat Yöllä taivas kaatuu Omakustanne ???. Temaattisesti levyllä liikutaan yöaikaan. Purasen minimalistinen maailma koukuttaa herättäen monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Raukea päätös Emme me kertoo hellyttävällä tavalla, että loppu voi olla onnellinen. Suosittelen tutustumaan, mikäli hektinen punkilla maustettu vanhan liiton thrash/death maistuu. Heinäkuussa 2024 äänitetty Rome rikkoo kaavan. Musiikki on tähän päivään erittäin validia mutta samalla sopivan tuttua. Massa kasvaa vähitellen levyn edetessä, kunnes neljäs kappale Headlights tarjoaa kiihkeän rytmin ja pian tuntuu kuin heiluisi jonkin Berliinin hämyisen teknoluolan tanssilattialla. Olen Tarotin ja Nightwishin suhteen korkeintaan kädenlämpöinen sunnuntaikuuntelija, ????. Kaksoiskuva kiehtoo. Vesa Siltanen The National Rome 4AD ???. Profane Heresiesissä ei ole mitään sinänsä uutta, mutta virkistävän kaoottista ja päätöntä menoa kuitenkin. Leijuvaa äänimattoa rikkovat vain ajoittaiset vääristymät. Puhaltimilla vahvistettu yhtye piiskaa jokaisen laulunsa lähelle hajoamispistettä, ja yleisö vastaa sekä ryöppyihin että tyveniin olemalla sataprosenttisesti läsnä. Artturi Siromaa Tuomo Puranen Footprints Elektrokuutio ??. Sen sijaan War on Drugsin kaltaiseen indiesoundiin yhtymäkohtia löytyy enemmän. Virpi Päivinen Wolf Hex Profane Heresies Armageddon ??. Wolf Hex tuntuu bändiltä, joka pääsee kunnolla oikeuksiinsa livenä, mutta meno on vakuuttavaa ja toimivaa levylläkin. Sillä juuri meille kliseisiin uskoville National laulaa. Soitto ei silti ole mitään sinne tänne roiskimista vaan varsinkin kielisoitinosastolla oikealla tavalla tiukkaa. Jokainen raita tuo levylle oman näkökulmansa luoden muiden kanssa vahvan albumin. Kurveihin mennään täysillä, ja varomattomat sivulliset jyrätään kumoon siinä sivussa. Hannu Linkola Marko Hietala Roses from the Deep Nuclear Blast ?. Levolle lasken upottaa kuulijan unenomaiseen pehmeyteen
Yhteistyö kokeellisen musiikin mestarin Lau Naun kanssa on auttanut Komia luomaan soonisesti kiinnostavan albumin, joka avautuu hitaasti. Los Angelesin Warbringer soittaa perinteistä thrash metalia. Matti Riekki KU VA : KA VI TA KA UL LEVYARVIOT 50. Enpä keksi musiikista ylipäätään pitävää ihmistä, jolle en voisi suositella tätä albumia. Varhaisin otos on debyytti Little Earthquakesin (1992) hienous Silent All These Years. Warbringerin omaperäinen ja moderni dynamiikan taju kuitenkin takaa, ettei kyse ole mistään pastissista. Ärsyttävintä on kuunnella artistin imitoivan entisiä yhtyeitään, kun jälki on niitä huonompaa. On ollut perin mukavaa huomata, että viimeksi toissa vuosikymmenellä aktiivisesti kuuntelemani artisti on saanut aikaan upeaa musiikkia myös vanhemmilla päivillään. Syy siihen kävi selväksi nopeasti: monen korvissa lähinnä aallonpohjan synonyymiksi muodostunut Tarot-albumi For the Glory of Nothing (1998) on yhtyeen tuotannosta ehdoton suosikkini, ja täydellisesti nimetty soolo Pyre of the Black Heart (2020) oli viipyilevässä huuruisuudessaan kuin luonteva jatko-osa mainitulle. Roses from the Deep on edeltäjäänsä reipastahtisempi ja duurivoittoisempi, mikä ei haittaa alkuun, sen verran kelpoja ja harmittomia 1970-luvun hard rock -tamppauksia kolme ensimmäistä sävellystä Frankenstein’s Wife, Left on Mars ja Proud Whore ovat. Belonging in Nature vaatii kuulijaltaan paljon, mutta antaa samalla mitalla takaisin niille, joilla on seikkailunhaluinen mieli. The Real Truth lisää ilahduttavaksi jännitteeksi vielä avantgardejazzia ja Igor Stravinskya. Viisi vuotta myöhemmin tarjoiltava seuraaja ei jatka mustan sydämen mantraa. Junnaavan minimalismin sijaan levyllä kuullaan pärskyviä jousia ja suloisia melodioita, jotka tuovat mieleen Grizzly Bearin ja Elbow’n barokkipopin. Jos levyn alussa mentiin Deep Purplen voitonpäivien malliin, lopuista kahdeksasta raidasta jokainen edustaa eri genreä, mutta toteutukseltaan ne ovat vain halpoja pastisseja alkuperäisistä ideoista. Warbringer on myös sanoituksellisesti tavallista thrash-bändiä Tori Amos Diving Deep Live Decca ???. Kahdeksanminuuttinen The Wolves heittää virkistävällä tavalla soppaan ripauksen Fleet Foxesin folkrockia. Henri Eerola KO:MI Belonging in Nature Minna Records ??. Ko:min eklektisessä tyylissä kuuluu vaikutteita Philip Glassin ja John Metcalfen kaltaisilta nykysäveltäjiltä, mutta paketti on kääritty kotimaisen kokeellisen ilmaisun käärepaperiin. En oikeastaan edes ymmärrä, miksi ylipäänsä jäin joskus hänen kyydistään. Vähintään tunnetasolla olisi ollut huimaa saada intiimi kattaus korvilleen Soundgardenja Pearl Jam -mies Matt Chamberlainin tahdittamana, mutta eipä kokeneen Soaninkaan toiminnassa ole maristavaa. Monin osin nahkean vuoden 2024 ansioihin voi lukea sen, että toivotin Tori Amosin taas tervetulleeksi elämääni. mutta tykästyin kovasti Marko Hietalan ensimmäiseen sooloalbumiin. Paras esimerkki Warbringerin erinomaisuudesta on avausbiisi The Sword and the Cross, jolla bändi tekee pienillä mutta oivaltavilla rytmisillä muutoksilla kertsistä äärimmäisen raskaan. Vuodet ovat tuoneet Amosin katebushiaaniseen tulkintaan särmää, joka tunkeutuu mielihyväkeskukseen hyväsoundisen livelevyn myötä kunnon väreitä nostatellen. Joulumarkkinoille ilmestynyt Diving Deep Live on äänitetty vuosien 2022–2023 kiertueelta, joka promotoi Amosin viimeisimmän sooloalbumin Ocean to Oceanin julkaisua. Sävellykset ovat hienostuneita ja moniulotteisia, ja erityistä kiitosta tulee antaa levyn äänimaailmalle. Diving Deep Livella kuullaan Amosin pianon ja äänen lisäksi vakiobasisti Jon Evansia ja näissä kuvioissa tuoreempaa rumpalia Ash Soania. Hienolta levyltä on mahtunut mukaan vain nimikappale, mutta kuudessatoista studioalbumissa riittää hyvin materiaalia parituntisen tupla-albuminkin tarpeiksi. KO:MI on yltänyt kolmanteen albumijulkaisuunsa, ja Belonging in Nature on luontaista jatkoa Sanna Komin edellisten teosten kokeelliselle popille. John Kevillin laulu muistuttaa Exodusin Rob Dukesista, eivätkä biisit ole sävellyksinäkään kaukana Exodusin tai Testamentin materiaalista. Tästä eteenpäin joka kappale on kuin eri albumilta. Samuel Järvinen Warbringer Wrath and Ruin Napalm ???
klo 19 Tommi Läntinen To 10.4. Ei uskoisi, että Clarkin ja laulaja Bob Catley olivat kumpikin keikan aikaan 75-vuotiaita. Biisit ovat täynnä vastustamattomia koukkuja, ja Cannibal Corpsen ja Triviumin parista tutun Mark Lewisin tuottaman levyn soundit ovat erinomaiset. klo 19 Lassy-Eskola: Nordic Stew Pe 24.1. Aina silloin tällöin törmää bändeihin, jotka eivät edusta yksiselitteisesti vain yhtä genreä. Liian pitkiltä tuntuvat kappaleet vain ????. Kokonaisuutena live on ”vain” perusmukavaa kuunneltavaa, mutta sillä on yksi erityisen kaunis hetki: On a Storyteller’s Night sisältää suorastaan pysäyttävän upeaa yhteislaulua. Biisimateriaali vaihtelee tyyliltään Nashville-, altja perinteisemmästä countrymusiikista laajasti muille americanan osa-alueille. En usko, että yleisön ääntä on edes tarvinnut ruuvata kovemmalle. Hardcorea. DIVARIIN . Maasalo & Liimatainen + Triosis Pe 21.3. SOITTIMEEN ??. Vai jotain ihan muuta. Omani on, että albumista jää kaksijakoinen vaikutelma eikä se asetu järin korkealle Oldhamin tuotannossa. Vuotta myöhemmin yhtye julkaisee suuren miehen muistoa kunnioittaakseen taltioinnin kitaristin viimeiseksi jääneeltä keikalta joulukuulta 2022. Ke 22.1. klo 19 Hassan Maikal + Nisa Pe 31.1. Mistään haparoinnista tai väsymyksestä ei ole merkkiäkään – bändi on päinvastoin loistavassa iskussa. Tällä kertaa Will Oldham on poikkeuksellisesti matkustanut kotistudioltaan Nashvilleen työskentelemään tuottajan kanssa. klo 19 Kimmo Pohjonen & Eric Echampard (FR) Pe 14.3. klo 19 Lämpiöklubi: Ylva Haru Ke 29.1. klo 19 Mr Bo & The Voodoers (SE) Pe 11.4. klo 19 Viikate La 1.2. Rokkia. klo 19 Merja Larivaara ja Kaihon Karavaani: Nainen – aina parhaassa iässä Pe 28.3. Nykymaailman ongelmia koskettavat sanoitukset ovat taitavasti kirjoitettuja ja paikoin äärimmäisen brutaaleja, kuten The Jackhammerissä. Tunnelma on saatu vangittua niin hyvin, että voi lähes nähdä harmaahapsisen solistin heiluttelemassa kättään. klo 19 Knipi Trio feat. Nuutti Heiskala Bonnie ”Prince” Billy The Purple Bird Domino ?. klo 19 Olli Halonen To 17.4. Sitä on skottiduo Vukovi. klo 19 Samba Touré (ML) Pe 7.2. klo 19 Flamencoduo Murtola & Widenius + DANTCHEV:DOMAIN Pe 14.2. Kuudestatoista biisistä kahdeksan on julkaistu ennen vuotta 1992 ja loput kahdeksan 2012 jälkeen. Levy kyllä soundaa hienolta, monille tahoille ulottuvan juurevalta ilman ummehtuneisuutta. SYDÄMEEN ???. klo 19 Janne Hurme La 15.3. Valitettavasti se vaihtelee myös tasoltaan. The Purple Bird on jo päälle kahdeskymmenes pelkästään Bonnie ”Prince” Billyn nimellä julkaistu albumi. Alku on mahtipontinen, mutta ikävä kyllä se ei riitä pitkälle. Päälle 50 vuotta sitten perustettu Magnum koki musertavan menetyksen tammikuussa 2024, kun sen perustajajäsen Tony Clarkin menehtyi äkillisesti. klo 19 Scandinavian Music Group To 24.4. klo 19 Benack III /Toftemark Quintet (US/DK) La 22.2. Reissun kannattavuudesta voi jokainen muodostaa oman mielipiteensä. klo 19 Asa Bäänd II Ke 19.2. klo 19 TUULI Salin täydeltä live-elämyksiä! Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A, Leppävaara selvästi syvällisempi. klo 19 Viitasen Piia Pe 2.5. Lisäksi sanoitusten hillbillymeiningit, naiiviutta hipovat kannanotot ja uiskentelun ylistykset eivät ole Oldhamia terävimmillään. Erityisesti vaihtoehtomusiikin piirissä rajat saattavat olla hyvinkin veteenpiirrettyjä, mutta harvemmin kohtaa yhtyeen, jota on mahdotonta panna lokeroon. Settilista on hyvä läpileikkaus bändin urasta. Elli Muurikainen Vukovi My God Has Got a Gun Sharptone ?. klo 19 Sara Siipola Ke 12.3. Levyn aloittava This Is My Life and My Trauma nostaa odotukset korkealle, mutta lopulta ne eivät täyty. ROSKIIN. klo 19 Ville Leinonen & Valumo Ke 26.3. Onko se metallia. Uudemmat kappaleet sujahtavat vanhempien sekaan niin saumattomasti, että välillä on vaikea arvata, kumpaan joukkoon jokin biisi kuuluu. Warbringerin kasarityyliset neoklassiset soolot ja thrashin perinteitä kunnioittavat biisit yhdistettynä nykyaikaisiin soundeihin ja modernin metallin koukkuihin nostavat bändin lajityypin kirkkaisiin huippunimiin. David Ferguson on tuttu Johnny Cashin American III -levyn (2000) sessioista, ja albumilla kuullaan musiikkikaupungin eturivin soittajia. Eero Kettunen Magnum Live at KK’s Steel Mill Steamhammer/SPV ??. klo 19 Von Hertzen Brothers To 6.3. Kohtalokas London May ja Boise, Idaho (”Nothing’s worth the hell I put her through / If I could do it all again / I still wouldn’t know what to do”) toimivat varmasti niillekin, jotka tietävät artistista vain sanat I See a Darkness. LEVYHYLLYYN ?. Albumit helmet ovat sävyltään tummempia. Jokaisen metallifanin kannattaa tsekata Wrath and Ruin. klo 19 Edicti + Asla Jo To 27.2. klo 19 Micke Björklöf & Blue Strip Ke 12.2
Alun Intersect ja Density tarjoavat nyrjähtäneitä yökerhotunnelmia. Vaikka uusi levy on parasta Mansonia aikoihin, se ei tarkoita vuonna 2025 kovin paljoa. Nuutti Heiskala Joona Toivanen Trio Gravity We Jazz ???. Infinite Fields antaa impressionistiselle elämälle karun lopun. J. Välillä aika kuluu hyvin hitaasti horisonttiin tähyillen. purkaa ahdistusta ja tuskaa ulos voimalla, jossa on uskottavuutta ja autenttisuutta. Laulaja Janine Shilstonen lumoava ääni varastaa huomion kappaleissa kuten Fallen Behind ja Gungho, mutta suurimman osan ajasta se tuntuu hukkuvan musiikin alle. Ja vaikka levyllä ja sen kappaleilla on mittaa ja massaa, kuulija ei tukahdu kaiken painon alle – ainakaan huonolla, luotaantyöntävällä tavalla. Nimiraita ja ensimmäinen sinkkubiisi Sick as the Secrets Within ovat parhaita Manson-sävellyksiä sitten Born Villainin (2012), joskin jälkimmäisen AA-kokousten sanastoa kierrättävät sanoitukset herättävät vähän myötähäpeää. Kuten kokeellisessa jazzissa yleensä, paino on tälläkin levyllä enemmän äänimaailmojen luomisessa kuin biisipohjaisessa ajattelussa. Taustalta kuuluva sumusireeniä muistuttava ääni luo elokuvallisia uhkakuvia. Scorched Earth ei poikkea tutusta linjasta suuresti, mutta mukana on pieniä tuoreita nyansseja ja mausteita, eikä touhu maistu liikaa itsensä toistamiselta. Solisti J. Uutuus on kuitenkin brittilehtien hehkuttamia viimeisen kymmenen vuoden Manson-levyjä selvästi parempi. pitenevät loppua kohti, ja reilut neljäkymmentä minuuttia kestävä albumi tuntuu soivan ikuisuuden. Musisoinnista välittyy pitkän yhteistyön tuoma varmuus ja tasaarvo: jokainen soittaja on yhtä arvokas työstäessään omaa arsenaaliaan. On myös taukoja lisäämässä kuullun nautittavuutta. Joona Toivanen Trion uudella albumilla kauniit pianomelodiat yhdistyvät yllättäviin soinnillisiin kudoksiin. Miehen uudelta lafkalta Nuclear Blastiltakaan ei ole juuri löytynyt budjettia mainostamiseen tai musiikkivideoihin. Vesa Siltanen LEVYARVIOT 52. Se sopii yhtyeelle kuin nyrkki silmään. Askel on tuttuun tapaan raskas ja massiivinen äänivalli jyrää alleen kaiken, mutta levyllä on myös kuulautta ja ilmavaa melodisuutta. Hänet myös potkittiin ulos tv-sarjoista, joissa hän näytteli. Kaikesta huolimatta levyltä paistaa vahva musikaalinen lahjakkuus, joka tekee siitä kuuntelemisen arvoisen. Vuoden 1996 läpimurtoalbumiin Antichrist Superstariin tai sitä seuranneeseen u-käännökseen Mechanical Animalsiin (1998) verrattuna One Assassination Under God on aika tyhjänpäiväinen tapaus. Laajennetulta painokselta löytyy bonuksena muun muassa erittäin tyylitajuinen ja maukas versio Radioheadin Street Spirit (Fade Out) -kappaleesta. Marilyn Mansonin uudesta levystä on mahdotonta puhua mainitsematta ulkomusiikillisia seikkoja. Nyt Manson on yrittämässä comebackiä, mutta suurin osa musiikkimedioista on jättänyt One Assassination Under Godin arvioimatta. Vuodesta 2011 epätoivoa, surua ja musertavaa melankoliaa kanavoineen Harakiri for the Sky -yhtyeen ote ei ole vuosien saatossa herpaantunut. Introna toimiva jylhä nimibiisi saa jännäämään tulevaa. Isla Mäkinen Marilyn Manson One Assassination Under God – Chapter 1 Nuclear Blast ?. Bändin kahdeksas pitkäsoitto on jälleen väkevä taidonnäyte itävaltalaiselta postblack metal -suuruudelta. Hitaasti kehittyvää Rotating Dust -teosta hallitsevat kehämäisyys ja toistuvat rytmit. Scorched Earthin perusversio sisältää seitsemän massiivista kappaletta. Kappaleissa on perusvireyttä hillitysti muovaavaa häröilyä, ja varsinkin loppupuolella kuulijan aisteja herätellään surisevin, kilisevin ja putputtavin tehostein. Helmikuussa 2021 julki tulleiden hyväksikäyttöja parisuhdeväkivaltasyytösten vuoksi Manson menetti levy-yhtiönsä ja managerinsa. Loppuvaikutelma Harakiri for the Sky Scorched Earth AOP ???
Joko aika kuluu aiempaa rivakammin tai sitten Kemopetrol on katkaissut kaikki siteensä siihen: sen musiikki on olemassa koko ajan, olipa yhtye läsnä tai ei. ROSKIIN 53. Taustamaiseman päälle rakentuu kuitenkin jotakin ajatonta. Keveämpienkään synapopmelodioiden valoisuus ei tunnu irralliselta, kuten Lord of the Lostin mörkin goottirockin seassa toisinaan. Mark Tremonti ei ole huono laulaja, mutta koko levyllinen millintarkkaa fraseerausta tuntui jo debyytti All I Wasilla (2012) puuduttavalta. Kolme vuotta myöhemmin julkaistulla Flowers of Evilillä bändi jatkoi samoilla linjoilla hieman aiempaa tylsemmin. Engine tuntuukin heti tutulta. Kun viimeinen kappale (In the) Past soi kaihoisasti, intiimin tunnelman toivoisi jatkuvan. SOITTIMEEN ??. Terapiaprojektiksi raskaammalle lapioinnille perustetun Tremontin funktio on aina jäänyt hieman epäselväksi. Henri Eerola Kemopetrol Engine Playground ???. Ja nyt vuorossa Päivän Sää. Oletusasetuksensa Kemopetrol lainaa totutusti 1990-luvun jälkipuoliskolta. Hannu Linkola Ulver Liminal Animals House of Mythology ?. The Assassination of Julius Caesarilla (2017) Ulver otti suunnaksi syntikkapopin ja teki erinomaisen albumin. Mullanmakuisen kompromissin sijaan olisi mielenkiintoista kuulla ammattimiehen sukeltavan jonnekin eri yhteyksissä merkittäviksi mainitsemiensa Slayerin ja Mercyful Faithin välimaastoon. Harmsin lämpimänkarheassa bassobaritonissa on ylimaallista lopullisuutta, joka pääsee erityisen hienosti oikeuksiinsa kipeänhartaassa Past Painissä ja paatoksellisessa May This Be Your Last Battlefieldissä. Virpi Päivinen Tremonti The End Will Show Us How Napalm ?. Aki Nuopponen Päivän Sää Vitsikirjan peto omakustanne ??. Kun Kemopetrolin edellinen albumi A Song & a Reason (2011) päätti viiden vuoden hiljaisuuden, yhtye tuntui olleen poissa ikuisuuksia. Julkaisua seurannut vuosikymmen vierähti sitä vastoin hujauksessa. Toisinaan mieleen nousevat Alphaville ja Depeche Mode, hunajaisimmissa hetkissä myös Modern Talking. Euroviisuedustuksineen ja Iron Maidenin lämppärikiertueineen menestysputkessa kiitävän saksalaisen Lord of the Lostin keulahahmon soolodebyytti pelaa samoilla vahvuuksilla kuin miehen emoyhtyekin. Liminal Animalsilla se tekee yhä samaa ja laskusuhdanne jatkuu. Sen seesteinen sointi hellii velkomatta ja kappaleet lomittuvat nöyrästi toisiinsa. LEVYHYLLYYN ?. Turha pullistelu syö kaiken hapen sinänsä oivallisilta melodioilta, ja aina kun päästään laulumelodioiden pariin, ei voi olla pohtimatta, kuinka paljon paremmin Alter Bridge -kurkku Myles Kennedy luritukset laulaisi. Chris Harmsin karismaattinen laulusoundi sekä levyn avaran ilmavaääniset syntikat ja säksättävät sekvensserit luovat kohtalokkaan romanttisen ilmapiirin, jota hallitsevat haikeansuloiset melodiat. Levyllä esiintyy vahvuutensa tunteva nelikko, jolle pehmeä tuotanto ja silkistä kudotut nuotit ovat kaikki kaikessa. Kaiken The End Will Show Us How’lla kuultavan voisi toteuttaa emobändissä, mutta nyt käteen jää kaksi epätasaisia levyjä julkaisevaa operaatiota. Silti uutukainen on myös aiempaa verkkaisempi ja mietteliäämpi. Triphopin ja shoegazingin sofistikoituneet jälkikaiut tiivistyvät kompassipisteiksi kautta levyn, ja Are You Coming Homella yhtye hamuaa kiertelemättä Garbagen kainaloon. DIVARIIN . Melko tuntemattomana pysyneen bändin perustivat veljekset Markus, Petteri ja Tuomas vuonna KU VA : LEN NA RD SC HM ITT Chris Harms 1980 Napalm ???. Siinä missä riffimaisteri Mark Tremontin pääasiallisen työnantajan Alter Bridgen toiminnasta hävisi se viimeinenkin ripaus sielukkuutta vasta viimeisimmällä albumilla Pawns & Kingsillä (2022), takakireä turbojyystö on ollut Tremontin ohjenuora koko soolobändin olemassaolon ajan, reilusti yli kymmenen vuotta. Black metalia, dark folkia, avantgardea, triphopia, ambientia, jazzia, industrialia, neoklassista ja syntikkapoppia. Harms vakuuttaa, olipa kyseessä sitten darkwaveja goottivaikutteinen tanssibiitti tai maailmantuskaa huokuva eroballadi. Engineltä välittyy kypsä, kosketusetäisyydelle tuotu kauneus, jonka vieno nostalgisuus lohduttaa. Liminal Animals soi edelleen melankolisen elektronisesti Depeche Moden ja Ultravoxin jalanjäljissä, ja Garm on yhä niin hunajainen laulaja, että kuuntelisin hänen tulkitsemanaan ihan mitä tahansa musiikkia. SYDÄMEEN ???. Albumin levollinen äänikuva on asiaankuuluvan retrolla tavalla nautinnollisen eheä. Mape Ollila on lohdullisen melankolinen. Kameleonttimainen Ulver on tunnettu siitä, että se ottaa ennakkoluulottomasti haltuunsa genren kuin genren, tekee siitä omansa ja onnistuu julkaisemaan genrestä riippumatta uskomattomia albumeita. Ulver ei myöskään tarjoa oikein mitään uutta. Tällä kertaa mennään kuitenkin 80-lukulaisen syntikkapopin keinoin. Jopa kerrasta erottuvat avainraidat, esimerkiksi Food on the Table ja Break My Stupid Heart, verhoutuvat mieluummin kohteliaaseen apeuteensa kuin kukoistavat naapuriensa kustannuksella. ????. Koko albumia vaivaa kuitenkin autopilotin käyttö, innottomuus ja terävimmän särmän puute. Tavallaan Liminal Animals on kelvollinen kolmen tähden levy, mutta Ulver on aina ollut niin arvaamaton ja rohkea orkesteri, että tällainen ennalta-arvattavuus saa albumin tuntumaan kahden tähden tekeleeltä. Tremonti on edelleen geneerinen, tukkoon tuotettu mättöversio Alter Bridgestä
GNX on tuotannollisesti vahvinta Kendrickiä sitten To Pimp a Butterflyn (2015). You and I Are Earth on kokonaisuus, joka saa kuulijan sykkeen laskemaan ja ajatukset pois kaikesta muusta. Koneen kaarroissa on kyllä groovea ja syntikat kilisevät kuin tarjoiluvaunu, mutta tarttuvuus on unohtunut ruumaan. Lotta Savolainen 2017. Vuosi 2024 oli Kendrick Lamarille menestyksekäs, suurelta osin huomiota herättäneen Drake-biiffin vuoksi, ja Lamar kruunasi sukseen julkaisemalla varoittamatta kuudennen albuminsa. Debyyttialbumi Kuinka aika pysäytetään. Pitkä oikeustaistelu Bartek Krysiukin ja Krysztof Drabikowskin välillä on päättynyt. Kitaraliidit nousevat stratosfääriin ja Björn Strid laulaa komeasti, mutta Give Us the Moon kuulostaa liikaa saman vanhan sketsin toistolta. Hetkessä, tuosta noin vain, luodaan tunnelma, paikka ja aika. The Night Flight Orchestra on unohtanut matkustajat, sillä Give Us the Moon on autopilotilla kiitävä lento, jonka jokainen sävel on varmasti mietitty, mutta yllätysten puute saa matkustajan puutumaan. Suurelliset kuorot kohtaavat metallin alkukantaisuuden konseptilevyllä, joka on yksittäisten kappaleiden sijaan enemmän yhtä suurta kokonaisuutta. Tunnelma on kuin työmatkalla, lomahuuma loistaa poissaolollaan. Anna B Savage You and I Are Earth City Slang ????. Näillä sanoin alkaa lontoolaisen laulaja-lauluntekijän Anna B Savagen rauhoittava kolmas albumi. Jälkimmäinen omistaa nyt oikeudet Batushka-nimeen, ja Krysiuk puolestaan julkaisee omat luomuksensa jatkossa Patriarkhnimen alla. Lopulta ?????. Vaikka olisin kuullut metallin ainaisen läsnäolon sijasta mieluummin rohkeampia sovituksia, tunnelmiltaan levy on vangitseva. Tässä on loma, jossa aion viettää tulevat viikonloppuni. Katselen ikkunasta ulos ja kuuntelen laulajan ajatuksia, merta ja kiinnostavasti jopa folksinfoniaksi luonnehdittavaa musiikillista sovitusta. Biiseissä on toki hetkensä, mutta retro funkjamittelu vaikuttaa pikemminkin matkustamohenkilökunnan sisäiseltä huvilta kuin tarkkaan suunnitellulta reitiltä yleisön sydämiin. Lisää vaihtelua jää jopa kaipaamaan. Omalta osaltaan tästä on kiittäminen hittinikkari Jack Antonoffia. Varsinaista kohokohtaa ei nouse esiin, vaan levy tuntuu loppuvan nopeammin kuin ehkä osasi odottaa. Eeppinen black metal yhdistyy itäeurooppalaiseen kansanperintöön kunnianhimoisesti. Heti alkutahdeista tuntuu, että makaan hänen vierellään pää hänen sylissään. Onkin mahdollista, että Patriarkh ja Batushka ovat yhden sijaan kaksi hyvää bändiä, joista kummastakin voi syntyä vielä vaikka mitä. ei eroa merkittävästi siitä, mitä Batushkanimen alla on kuultu. Tästä päästään kompastuskiveen, johon niin moni tämän tyylinen metallialbumi kapsahtaa. Variaatiotakin löytyy, kuten nimikkokappaleessa, mutta liikaa sitä ei ole. Kappaleiden sanoitukset ovat poeettisia, kuin suoraan runokirjasta. Ja tuntu tilasta merenrantamökissä. Yhtyeen musiikki edustaa sitä perinteisen suomirockin ja indien välimaastoa, jonka lähes jokaisessa kappaleessa on sielukas, lähes melankolinen tunnelma. Nyt alkaa kuitenkin tuntua siltä, että kapteenisto hoitaa homman liiaksi rutiinilla. Heti ensimmäisistä nuoteista levy tuo mieleen Leevi and the Leavingsin ja kappaleet tuntuvat jotenkin tutuilta. Albumi kumartaa Kalifornian historialle ja 1990-luvun alun G-funk-soundille, mutta yhdistää sen muun muassa mariachilauluun, joka kulkee kantavana elementtinä läpi levyn. Patriarkh ?????. ???. Jotkin biisit harovat suoraviivaisempien koukkujen suuntaan, mutta yhteislaulukertsit ovat jääneet kentälle. Niille on annettu luonne ja tilaa toimia. Soittimet elävät ja hengittävät Savagen laulun mukana. ???. Päätös Aikakaudet tuo kokonaisuuden kuitenkin varsin tyydyttävään lopputulokseen ja jättää hymyn huulille. Ruotsin lennokkaimman AOR-partion navigointijärjestelmä ohjaa taas takaisin 1980-luvulle. Ammattitaito ja varmuus eivät riitä, vaan matkustamoon pitäisi tuoda diskopallon lisäksi hyvä fiilis tai edes aimo annos kasarihurmaa tuliaisiksi. Mape Ollila Kendrick Lamar GNX Interscope ??. Aki Nuopponen The Night Flight Orchestra Give Us the Moon Napalm ?. Uutta albumia on siis ehditty kypsytellä, ja kokoonpanossakin on tapahtunut muutoksia. ilmestyi pari vuotta sen jälkeen. Hienoimmillaan Patriarkh luo täysin saumatonta metallin, folkin ja sinfonisten ainesten monumentaalista liittoa, mutta monessa kohdin väkinäiset metalliriffit ovat mukana hieman riippakivimäisesti tukkimassa äänimaisemaa. Heleät akustiset kitarat, kauempana soiva piano, lämmin kontrabasso, haikeat puupuhaltimet kuin pitkästä matkasta väsyneet linnut. Täydellistä pimeän ajan musiikkia, siis. Tähtihetkiä aloitusraita Talk to Me’n lisäksi ovat Mo Cheol Thú sekä läpi albumin soiva lämmin tuotanto, joka koristaa tätä hienoa teosta saaden minut pohtimaan, mihin kaikkeen taide pystyykään. Albumi on yksinkertaisesti kaunis. ”Talk to me / tell me about the sea again”. Isla Mäkinen LEVYARVIOT KU VA : KA TI E SI LV ES TE R 54. Napalm ??
ROSKIIN. Lopputulos on ankarasti keikkailevan bändin suvereenia tykitystä, jolle on mahdoton nyrpistellä. Punasel, Robinin lopullinen (?) paluu suomenkieliseen musiikkiin, sisältää hyperpoppia, jonka sekaan Robin itse hukkuu. Syy Mdou Moctarin rakettimaiseen nousuun maailmanluokan artistiksi on nimenomaan hänen sähköisen ilmaisunsa raivokkaassa energiassa ja tyrmäysvoimassa. Viime vuonna miehen kotimaassa Nigerissä saatiin aikaan jälleen yksi vallankaappaus ja sotaisa kaaos syveni. Rytmihypnoosin ja ulvovien kitaroiden kombinaatio on osapuilleen kovinta bluesrockia ja psykedeliajytinää tässä ajassa. Yhtyeen nigeriläiset soittajat eivät päässeet maailmankiertueeltaan kotiin ja päättivät mennä studioon taltioimaan senhetkiset tuntonsa akustisina tulkintoina tuoreimman albuminsa kappaleista. Studiolivenä taltioitu kokonaisuus on kuuntelemisen väärti, jos aavikkobluesin transsimainen syke ja kielimuurin yli liihotteleva uhmakkuus puhuttelevat. Ne ovat Robinin kuuloisia, koukuiltaan simppeleitä poptykkejä, joiden keskiössä on aina artistin oma ääni ja persoona. Astral Bazaar on jazzilla ja maailmanmusiikilla psykedeelis-progressiivista rockiaan maustava yhtye. Swimming Poolsin ja King Kuntan kaltaiset tarinat, joilla Lamar erottui uransa alkuvaiheessa edukseen, loistavat poissaolollaan. Aki Nuopponen Astral Bazaar Hypnosis of the 12th Degree Inverse ??. Kyseessä on kuitenkin bonusherkku itse pääaterian kylkeen. SYDÄMEEN ???. Muutama vuosi sitten tuumin, että Robin olisi iloisella asenteellaan ja energiallaan Suomelle täydellinen Euroviisuedustaja, jos kappale vain osuisi kohdalleen. Vastaavaa isojen hymyjen poppia ei tehdä Suomessa mitenkään liikaa. LEVYHYLLYYN ?. Pekka Laine Robin Packalen Punasel Universal . Jatko-osan syntytarina kertoo hyvin todellisuudesta, josta Moctarin soitto kumpuaa. Uudella albumilla ja kansainväliseen läpimurtoon tähdänneillä kappaleilla on yhteistä se, että ne todelliset popkoukut ja -melodiat ovat kadonneet soundin sekaan. Selkeimpänä helmenä levyltä erottuu Reincarnated, jolla Kendrick asettuu eri musiikin sukupolvien edustajien asemiin ja miettii omaa elämäänsä jatkumon edustajana. SOITTIMEEN ??. Nälkä ja näyttämisenhalu, jotka puskivat Kendrickiä eteenpäin aiemmin, ovat kenties hukassa lyriikoissa, mutta musiikillisesti GNX on onneksi ilo korville. Hypnosis of the 12th Degree on pääkaupunkiseudulta lähtöisin olevan orkesterin kolmas pitkäsoit????. Uusi levy ei oikein kuulosta Robinilta. DIVARIIN . Välillä erinomaisuus tuntuu nousseen messiaanisesti hattuun. Miettikääpä suurimpia Robinhittejä kuten Boom kah, Hula hula ja muutama vuosi sitten Viivin kanssa äänitetty Ihana kipu. Näin on esimerkiksi Man at the Gardenilla, jolla Kendrick sanoo ansaitsevansa kaiken hyvän, mitä maailmalla on antaa. Mirko Siikaluoma Mdou Moctar Tears of Injustice Matador ??. Lyriikoiden puolesta GNX tuntuu ikävä kyllä mielikuvituksettomalta. Levyltä irrotetut singlet Häitä pidelly, Kuumilla hiilillä ja Täydellinen ex ovat ponnettomia, ja toisin kuin nuorempana, Robinille kirjoitetut höpsöt lyriikat alkavat olla nyt oikeasti vaivaannuttavia. Jälkimmäisen synnyttämä tunnereaktio on kuitenkin paljon väkevämpi. Akustinen yhteisömusisointi tulee toki suoraan samasta lähteestä kuin kovalla volumella pauhaava kapinakitarointi. Se kuulostaa siltä kuin Suomessa yritettäisiin tehdä yhä suuren maailman levyä siinä onnistumatta. Nyt niitä hyviä biisejäkään ei meinaa enää löytyä. Juurimusiikin logiikalla kuuluisi todeta, että tämä akustinen ja vähemmän tuotettu versio tuareg-kitarasankari Mdou Moctarin ylistetyn Funeral of Justice -albumin annista on sähköistä näkemystä kiehtovampi
Musiikki on taattua Obscuraa, teknillisen kuolo-opiston progelinjan priimusosastoa. Suoraviivainen vaihtoehtorock ja folkmeininki kohtaavat toisensa murean maukkaasti. Obscuran miehistö on vaihdellut vuosien varrella vilkkaasti, ja nytkin edellisen levyn porukasta on jäljellä enää perustajajäsen ja johtohahmo, laulaja-kitaristi Steffen Kummerer. Levy on myös äänitetty studiossa yhdessä soittaen ja livesoundia jäljitellen. Yhtye kertoo saatekirjeessä kappaleiden syntyneen orgaanisesti treenikämpällä jammaillen. Sävellyksellisesti Saha pelaa pienin piirroin, jopa varman päälle. LEVYARVIOT KU VA : TE RO AH ON EN 56. Tämän myös kuulee pitkillä, rauhallisilla vedoilla maalailevista kappaleista, joissa tunnelmoidaan ja trippaillaan kiireettömästi kuitenkaan päämäärättömään haahuiluun sortumatta. Hannu Linkola to, jonka kantavia teemoja ovat erilaisissa mielenmaisemissa vellominen ja epäilykset omia aistihavaintoja kohtaan. A Sonication on yhtä kuin kahdeksan biisiä alansa timanttista kuolo-osaamista. A Sonication tarjoaa laajan skaalan taitoniekkailua, mutta myös suoraviivaisempaa tarttuvuutta. Vaikka huolellinen tekstimuoto lienee Sahalle itseisarvo, hän kirjoittaa ennen kaikkea musiikkia. Huippuhetket osuvat Kioton kaltaisiin vähäeleisiin mietelmiin, mutta sanat ja soinnit seurailevat toisiaan tarkkavaistoisesti myös jyrkemmissä teoksissa. Blasttulituksen tiimellyksessä syntyy jopa pientä tukkoisuutta, mutta se ei menoa haittaa. Kirkkaasti välähtelevillä taiturimaisilla kitarasooloilla ynnä herkkumelodioilla silattu kokonaisuus on helppoa ja herkullista nautittavaa. Forever-albumilla pörisee 1990-luku. Yhtye on vahvimmillaan instrumentaalisena, jollaista valtaosa musiikista onkin. Ainoastaan nimikappale, levyn pisin raita, uhkaa jäädä hieman junnaamaan. Topi Saha ei ole lauluntekijä, hän on laulunkirjoittaja. Pitkään kypsynyt Öitä juurruttaa jokaisen rivinsä melodiakulkuihin ja bändisovituksiin, jotka korostavat kuvausten tyylitajuista hetkellisyyttä. Leikitellessäänkin hän jatkaa Edu Kettusen kaltaisten itseään korostamattomien pohdiskelijoiden perinnettä, ajoittain Marko Haaviston ja Samuli Putron suuntaan vilkuillen. Riimit pysyvät mitassaan, painot osuvat kohdilleen ja sisällöistä voi etsiä sekä ilmimerkityksiä että allegorioita. Briljeeraukseen Saha ei kuitenkaan sorru. Kyseessä on toinen osa trilogiasta, joka alkoi A Valediction -levyllä (2021). Pikemminkin tyylivihjeet rikastuvat kuin huomaamatta ja avaavat uusia syvyyksiä vielä silloinkin, kun itse tarinat ovat ehtineet tulla tutuiksi. Vaivihkaiset maneerit hyödyntävät countryn, folkin ja rautalangan varantoja, mutta varovat tulemasta kokonaisuuden tielle. Hän tietää, että ahnaiden iltojen ja yksinäisten sudenhetkien väliin mahtuu paljon kirjoitettavaa. Paras kokonaisuus, jonka kaikki osat toimivat keskenään, on levyn loppuun säästetty helmi Saharan Lament. Tässä on levy, joka antaa uutta joka kierroksella. Teksteissä mennään niin avaruuteen kuin kuumille aavikoille, valveuniin ja hypnoosiin. Levyn tuotanto ei ole niin kristallinkirkas kuin olettaisi. Saksalaiset kiemurakuolon lähettiläät tarjoilevat seitsemättä pitkäsoittoaan. Kertosäkeissä mennään paikoin lähes archenemymäisissä tunnelmissa. Vesa Siltanen Obscura A Sonication Nuclear Blast ???. Tami Hintikka Lilly Hiatt Forever New West ??. Kappale loppuu kuitenkin sopivasti juuri ennen kuin raja ylittyy. A Sonication on niitä levyjä, joilla huippuunsa teroitettu, monipuolisesti polveileva death metal rullaa kuin se olisi kovinkin suoraviivaista toimitusta. Lilly Hiattin lauluntekijän otteet lepäävät uudenkin näytön perusteella varmalla pohjalla. Saha pysäyttää kuuntelemaan ja katsomaan. Topi Saha Öitä Soit Se Silti ???. Tämä nelikymppinen Nashvillen kasvatti muistetaan aina todeta John Hiattin tyttäreksi, vaikka hän on rakentanut soolouraa omilla ansioillaan jo viiden albumin verran. Hämyisät, vahvasti kaiutetut lauluosuudetkaan eivät ole huonoja, mutta ne tuntuvat välillä soitannosta irrallisilta
Tilaa Pelaaja PELAAJA.FI/TILAA Pelaaja
Kun tekemisessä kuuluu väkinäisyyden sijaan ihminen, jopa sielu, käsissä on vallan erinomainen progelevy! Kimmo K. Silti Foreverillä on niin sanottuja häiriötekijöitä, jotka estävät sitä nousemasta tätä mieleenpainuvammaksi julkaisuksi. Heleät kantripoppalat Evelyn’s House ja Man raikastavat kivasti levyn retroisasti surisevaa kitaramaisemaa. Yksitoista kappaletta ryskätään tiukasti perusasioiden äärellä, eikä formusta lipsuta. Albumeissa on myös todella paljon samaa, vaikka toisinnosta ei ole kyse. Riisutummassa ilmaisussa on taas inhimillisyyttä ja iskevää suoruutta, vaikka kipaleissa riittää edelleenkin kiharaa, pituutta ja vippaskonstia. Dream Theater Parasomnia InsideOut ???. Vaikka omaperäisiä ulottuvuuksia jää kaipaamaan, Forever on LEVYARVIOT KU VA : MA RK MA RY AN OV IC H. Mutta kuten Awakellä, jonkinlainen yhtenäinen – toki ihan kuultavakin – teema tuntuu pitävän kokonaisuuden kasassa erityislaatuisella tavalla. Laulujen välillä on mukavasti variaatiota. Pitkät instrumentaalijaksot pysyvät mielenkiintoisina, melodiakulut jäävät kiitettävästi mieleen, otteissa on jäntevää eläväisyyttä ja ryminääkin ilmenee mukavasti. Tomi Nordlund Grave Digger Bone Collector RPM/ROAR ??. Koskinen lopulta hyvä näyte Hiattin tinkimättömästä americana-osaamisesta. Hiattin sinänsä mainiota laulua särötetään liian usein, ja kappaleiden sovitukset ovat jokseenkin mielikuvituksettomia. Yhtyeen 22. Ja onneksi on, sillä Parasomnia on lähinnä Dream Theaterin alkuvaiheista innostuneelle parasta bändiltä sitten vuoden 1994 Awaken. Hiattin aviomiehen Coley Hinsonin tuottama levy täyttyy perusbändisoittoon nojaavista kolmen minuutin ralleista, jotka nappaavat vaivatta mukaansa. Yhdeksän miellyttävän kappaleen joukosta on vaikea poimia erityisen elämyksellisiä hetkiä. albumiin kohdistuu tavallista enemmän kutkuttavaa ennakkokuhinaa, kun perustajajäseniin lukeutuva rumpali Mike Portnoy on taas pitkän tauon jälkeen mukana kuviossa. Progeheavysuuruuden 16. Uransa edetessä Dream Theater maalaili itsensä suoritukselliseen ja taiteelliseen nurkkaan yhä massiivisemmilla ja koukeroisemmilla proge spektaakkeleilla. studiolevy Bone Collector ei seuraa takavuosien konseptialbumilinjoja, eivätkä sillä soi kosketinsoittimet. Kunnioitettavat 45 vuotta korkeintaan keskinkertaisen teutonimetallin suoltamista on melkoinen saavutus, mutta genretoteemi Grave Digger palaa juurilleen yllättävän pirteänä
Holy Bibleen (1994) tai edes Lifebloodiin (2004) sitä ei kannata verrata. Mape Ollila Kerkko Koskinen Lämpö Suomen Musiikki ??. Ja samoin kuin kaikilla Grave Diggerin ei-konseptialbumeilla, lyriikat ovat totta kai hölmöintä kuviteltavissa olevaa heavy metal -puppugeneraattorin kierrätysjätettä. Kahden tuoreimman levynsä välissä Dawn of Solace julkaisi Notes of Perdition (Unplugged Studio Live) -ep:n, ja on kiinnostavaa, että juuri riisuttu tulkinta oli parasta, mitä Dawn of Solacen nimissä on julkaistu. Ammattilaisena Salmi on osannut kirjoittaa Kerkkotekstiä ja tämä itse jatkojalostaa sitä omakseen. Heti kun kiireettömyys menee louhimisen ja metallisuuden edelle tai liidikitara alkaa viedä melankolian tanssia, pää alkaa nyökytellä. Niko Peltonen Saint Etienne The Night Heavenly ???. Tylsä ja tarpeeton se silti eittämättä on. Kenelle tahansa, jolle Manics on joskus merkinnyt jotain, täysin särmätön ja mielikuvitukseton levy käy todella turhauttavaksi. Koskisen rosoinen laulutapa viehättää minua ja tarjoaa mielenkiintoisen kontrastin hänen suurellisille sovituksilleen. Rallattelusta karataan Megatruen ajaksi parodioimaan Manowaria, ja koko hoitoa leimaavat sinfonisuus sekä ruotsalaisille ominainen yltiöpositiivisuus. SYDÄMEEN ???. Aki Nuopponen Manic Street Preachers Critical Thinking Columbia ?. Tämä perusasetelma on läsnä myös Lämmöllä. Dawn of Solace oli jo vuonna 2006 julkaistun debyyttinsä aikoihin Before the Dawnista ja myöhemmin Wolfheartista, Black Sun Aeonista, Routasielusta ja The Final Harvestista tunnetun Tuomas Saukkosen projekteista se mielenkiintoisin. Ihan Rewind the Filmin (2013) kaltaisesta pohjakosketuksesta Critical Thinkingissä ei ole kyse, mutta melkein. ????. SOITTIMEEN ??. Vaikea voitokasta ja aidosti elämäniloista poweria on silti täysin inhota, vaikka se läpeensä kliseistä onkin. Tarjolla on suuria tunteita ja arkihavaintoja rehevien piano-, jousija puhallinvetoisten kappaleiden säestämänä. Ja kuitenkin juuri tämä kaikesta krumeluurista karsittu potut ja muusi -lähestymiskulma tekee Bone Collectorista yhtyeen raikkaimman albumin ainakin vuosikymmeneen. Saint Etienne on aikaa sitten vakiinnuttanut asemansa elektronisen klubimusiikin keinoja ja 1960-luvulta asti kumpuavaa rikasta popestetiikkaa yhdistelevänä brittiläisenä klassikkona. LEVYHYLLYYN ?. Parasta Dawn of Solace on keveimmillään, silloin kun vahvat melodiat ja Mikko Heikkilän laulut saavat tilaa. Sen jälkeen, kun bändi julkaisi 14 vuoden levytystauon jälkeen toisen albuminsa Wavesin (2020), yhtye on alkanut luisua levy levyltä muiden Saukkosen yhtyeiden suuntaan. Onko se kehu vai moite, kuulija päättäköön. Kerkko Koskisen paluu laulaja-lauluntekijämusiikin pariin on kiinnostavampaa kuin Ultra Bran comeback, sillä Rakkaus viiltää (2002) ja Lolita (2005) ovat rentturomantiikan merkkiteoksia. Kyllä Manic Street Preachers osaa edelleen kirjoittaa toimivia rockbiisejä. Sitä antaa nyt kirjallisuusvaikuttaja Ronja Salmi, josta alkaa tulla keski-ikäisten kulturellien miesmuusikoidemme vakiosparraaja. Mutta siihen loppuu sitten kriittinen – tai minkäänlainen – ajattelu, ja loppulevy mennään täysin autopilotilla. Boltendahlin karski ääni operoi noin puolen oktaavin alueella, mutta juuri tämä epämusikaalinen mutta oudolla tavalla lutunen röhinä on yhtyeen tavaramerkki. Nuutti Heiskala Majestica Power Train Nuclear Blast ??. Muiden Saukkosen yhtyeiden pohjasoundin muistutettua toinen toistaan Dawn of Solacessa oli omaa kaihoisaa kuulauttaan. Lyriikat ovat kauttaaltaan umpipöhköjä. Se yhdessä Johanssonin kiistatta taiturimaisen mutta makuuni liian kimeän laulamisen kanssa sukii sisäistä mököttäjääni väkisinkin vastakarvaan. Sabatonissa kahdeksan vuotta kitaroinut Tommy Johansson palaa oman yhtyeensä Majestican ruoriin, ja power metal -kilkatukset raikuvat jälleen – kovempaa ja korkeammalta kuin muilla. Koskinen tosin kuuluu editoineen nämä tekstit suuresta määrästä tajunnanvirtaa, joten lopputuloksen voi kai olettaa fifty– sixty-tyyppiseksi. Esimerkiksi bändin vanhoja sointukulkuja kierrättävä Decline & Fall sopisi saumattomasti mille tahansa Manics-levylle sitten Send Away the Tigersin (2007). Nämä perusasiat ovat alkuvuosilta tuttuja: armoton bassaritulitus, ylpeästi vanhakantaiset heviriffit, ennalta-arvattavuuteen asti perinteiset kappalerakenteet ja Chris Boltendahlin karhea, vuosikymmenestä toiseen konventionaalisia nuotteja karttava laulutyyli. Kappaleet ovat genressäänkin yllätyksettömiä ja helloweenmaisen hypermelodisia, pahimmillaan kirkasotsaisuudessaan lähes joululaulumaisia. Raskaimmillaan ei olla enää kovin kaukana Wolfheartin rouhimisesta, mutta Dawn of Solace on yhä riffivetoisimmillaankin sitä vetoavinta Saukkosta. DIVARIIN . Viimeiset 20 vuotta bändi on julkaissut musiikkia tasaiseen tahtiin, mutta tulokset ovat vaihdelleet Journal for Plague Loversin (2009) vähän epäonnisista kokeiluista todella huonoihin levyihin. Manic Street Preachersin 1990-luvun kultavuosista alkaa olla jo aikaa. Kaavaa pyritään rikkomaan esimerkiksi raviurheiluvastaisella päätöskappaleella Eikö piiskaaminen satuta hevosia. ROSKIIN. Sedät jaksaa heilua! Mape Ollila Dawn of Solace Affliction Vortex Noble Demon ??. Sitten ne raskaammat möyrinnät tekevät taas kerran paluun. Critical Thinking alkaa melko lupaavasti influensserikulttuuria ja muuta nykyajan sielutonta ja aivotonta menoa kritisoivalla nimibiisillä. Ei Critical Thinkingiä varsinaisesti huonoksi levyksi voi väittää. Kun Koskinen ei ole tekstittäjä, hän on lähtökohtaisesti riippuvainen sanoitusavusta. Biisit takuulla pistävät ilmarummut tärisemään niiltä, joille powerin laatuvaatimukset täyttyvät reippaalla tempolla, melodiailotulituksella ja ammattitaitoisella toteutuksella. Siinä Salmen äänen ajattelee kuulevansa selvimmin, ja samalla se on levyn vähiten luontevaa antia. Alussa levy tekee suurenkin vaikutuksen, mutta alkaa sitten toistaa itseään. Johanssonin kristallinkirkas tenori ja liukasnäppinen kitarointi keulittavat Power Trainin yhtätoista hyväntuulista ja hypertarttuvaa renkutusta
Progea Jinjerin popmetallissa on tarjolla lähinnä vain Max Mortonin tuottaman levyn sovituksissa ja soundeissa. Tätäkin herkkua tarjoillaan pipetillä. Happy bröödheni on kuin JVG:n Tarkenee-hitin rehti maalaisserkku. Samuel Järvinen The Night -albumin kohdalla on pakko nostaa hattua: veteraaniyhtye puskee musiikkiaan rohkeasti kohti rajavyöhykettä, joka sijaitsee jossakin popin ja ambientin liepeillä. Suomiräp surffaa tällä hetkellä uudella aallolla, ja tyylilaji on Suomessa suositumpaa kuin koskaan. Puhtaasti laulettujen Evanescence-melodioiden luulisi pitävän raskaamman metallin ystävät loitolla. Hampaat näpäyttää dissaamisen sijaan juuri oikealla tavalla. Se antaa tilaa teksteille, orgaanisille soundeille, luonnollisesti värähteleville instrumenteille ja positiivisuudelle, joka ei ole toksista vaan kauan sitten kadonnutta. Vaikka bändin onnistui jättää sota, sota ei tietenkään jättänyt sitä. Muuten huolella rakennettu äänimaisema uhkaa muuttua tyylikkääksi tapetiksi. Eteenpäin elävä pesee kuulijansa korvat aggressiivisen koneellisesta nykysoundista riisuen aseistaan ne, jotka mahtailevat käyttämällä räppejään ylpeilyyn ja materian hehkuttamiseen. Yhtyeen tuotannollinen voimakaksikko Bob Stanley–Peter Wigg on todistanut yli kolmekymmenvuotisella taipaleella nerokkuutensa monesti nimenomaan groove-ulottuvuuden ja popin herkkävireisyyden koplaajana. Varsinkin Hultén on puhjennut kiehtovien sooloalbumiensa myötä todelliseen kukkaan. Levyn päättävä Elämä on ihmisen parasta aikaa saa sielun tanssimaan juhannustanssia keskellä talvea. Moni räppäri kuitenkin toistaa joko itseään tai vierustoveriaan tavalla, joka luo väistämättä monotonisen ja geneerisen soundin ympärille kuplan. LEVYARVIOT KU VA : HE LM I PA DA TS U 60. Asan uusi albumi puhkoo tuon kuplan – ei aggressiolla, vaan elämänilolla. Yöllinen matka pysyttelee päättäväisesti hiipivässä melankolisessa moodissa, jossa popikasta tarttuvuutta pantataan tietoisesti. Eteenpäin elävä -levyllä kuullaan biiteistä vapaa visio suomiräpistä. Koukkuja ja tarttuvia kertosäkeitä on turha etsiä. Duélin suurimmat ongelmat ovat sävellysten heikko taso ja Shmaulykin selvät puutteet laulajana niin puhtaan laulun kuin death metal -ilmaisunkin osalta. Soitto pelaa ja levyn soundit ovat tasapainoisen miellyttävät, mutta kun biisejä ei ole, ammattimaisesti tuotettu ulkoasu ei lämmitä kovin paljon. Unenomaisen matkan halki yökaupungin tarjoileva elokuvallinen lähestymistapa on kuulijalle vaativa. Nu-metalia, progea ja death metalia yhdistelevän Duélin kohdeyleisöä on vähän vaikea hahmottaa. Levy paljastaa kokoavan ajatuksensa jo otsikossa. Leikkiin on antauduttava. Tuo joie de vivre on myrkkyä monelle, mutta myös juuri sitä balsamia, jota genre tarvitsee. Nyt tunnelma on korostuneen viipyilevä ja odotusta kihisevä. Vielä ankarammin pihtaillaan rytmisektorilla, mitä voi pitää varsin radikaalina vetona. Surun, vihan ja epätoivon teemat ovat Duélilla vahvasti läsnä. Valitettavasti laulaja Tatiana Shmaulykin puutteellisen kielitaidon vuoksi tekoälyrunoutta muistuttavat sanoitukset eivät välitä viestiään kovinkaan tehokkaasti. Folkhenkisen kaunis Nightingale ja siellä täällä vilahtavat fragmentit barokkipopista muistuttavat yhtyeen juurista. Asa Eteenpäin elävä Roihis ???. Sarah Cracknellin laulamat melodiat saavat tällä niukkuuden taktiikalla painoarvoa. Asa onnistuu tuomaan suomiräppiin jotain uniikkia ja paljon tarvittua. Nuutti Heiskala Jonathan Hultén Eyes of the Living Night Kcsope ???. Donetskilainen metallibändi Jinjer sai kesällä 2022 erityisoikeuden poistua Ukrainasta maan kulttuurilähettiläinä. Melodisemman menon faneille levy on sävellyksellisesti aivan liian simppeli. Pekka Laine Jinjer Duél Napalm . Viimeistään nyt, useamman albumin jälkeen, voi sanoa perustellusti, ettei Tribulationin ja Jonathan Hulténin teiden eroaminen ollut huono asia
. SOITTIMEEN ??. . Se, mikä kuulosti aluksi yksinkertaisen laulelmalliselta tunnelmoinnilta, osoittautuu niin alastoman aidoksi musiikiksi, ettei Hulténin lumolta voi välttyä. . . Aki Nuopponen ????. Eyes of the Living Nightin kappaleet eivät paljasta kaikkia salaisuuksiaan heti. . . . . ?. . . Pian jokainen kitaranäppäily tai vaikkapa Hulténin lauluun yhdistyvä harmonia alkaa nostatella ihokarvoja pystyyn. . . Ennen kuin sitä edes tajuaa, Eyes of the Living Night on soinut lukemattomia kertoja ja hauraan oloisista punoksista on muodostunut todellisia vahvojen laulujen verkostoja. . SYDÄMEEN ???. . . ?. DIVARIIN . . Monet Hulténin kappaleista ovat pohjimmiltaan yksinkertaisen kuuloista laulaja-lauluntekijämusiikkia melankolisen dark folkin asussa. . . LEVYHYLLYYN ?. . . . ROSKIIN Arvio on julkaistu Soundin ensimmäisessä numerossa (1/1975). . . . ?. . . . Sitten huomaa keskittyvänsä hänen tapaansa kirjoittaa lyriikoita. Yksi kaunis melodia täällä ja lumoava harmonia tuolla, näihin yhdistyvät laulustemmat, runolliset sanoitukset ja erittäin paljaat akustisen kitaran näppäilyt ovat hetken palasia kokonaisuudesta, kunnes ne paljastavat Hulténin säveltäjänlahjat.
Kun 1980-luvulta hypätään Työkirjan mukana 2020-luvulle, perspektiivi muuttuu täysin: nuoret kollit ovat muuttuneet eläkeikää kolkutteleviksi aikamiehiksi, joiden elämä on alati enemmän luopumista. Elli Muurikainen Pauli Hanhiniemi Paulin Kolmas nainen Docendo Pauli Hanhiniemen kolmas kirja on rakenteeltaan erikoinen. Taiteelliset epävarmuudet sekä tasapainoilu omaehtoisuuden ja markkinavoimien välillä hankaavat ihmissuhteet avohaavoille, mutta pohjimmiltaan Putro kuvaa kaikkea lämmöllä. Muusikkoelämäkerraksi teos ei lavene, mutta Zen Cafén kaari ja muutaman soololevyn tekoprosessit hahmottuvat kouraisevasti. tammikuuta, ja Kolmannen Naisen kitaristi Timo Löyvä poistuu rajan taa 21. Silti en saa kirjasta juuri mitään irti. Pikemminkin hän haluaa ymmärtää. Hän päästää tämän tästä lähelle, on vähällä uskoutua, mutta kääntää peilin aina oikealla hetkellä Putron katsottavaksi. Hanhiniemi kertoo tarinansa sujuvasti ja pohjalaisen koruttomasti. Kirja loppuu hieman erikoisesti siihen hetkeen, kun Hanhiniemi kirjoittaa Tästä asti aikaa -hitin sanoitukset. Hyppy niistä terapiakulttuurin kyllästämään, tunnereaktioita janoavaan nykyaikaan on valtava. Kirja on myös kielellisesti harvinaisen keskeneräinen ja heikkolaatuinen. Terävillä havainnoilla karaistu läheisyys hämmentää hetken, vaivaannuttaakin paikoin, mutta tekee myös vaikutuksen. Heti Työkirjan alussa Hanhiniemi kertoo äitinsä kuolemasta. Ilo jää lyhyeksi, sillä vuorossa on lisää tarinoita viskilekojen ostamisesta ja Rod Smallwoodin morjestamisesta milloin missäkin. Se jakautuu kahteen puoliskoon: alkupuoli on ytimekkäästi Kirja, ja lopusta löytyy vielä 62-sivuinen Työkirja. He päätyvät katalyyteiksi Putron mustasukkaisuudelle, läheisyydenkaipuulle ja taipumukselle ajautua liittolaisuudesta toiseen. Kirjoitusvirheitä on järjetön määrä, ja niistä anteeksiantamattomin on Blaze Bayleyn nimen typottaminen otsikossa asti. Niin tosia kuin kuvatut tapahtumat ja kohtaamiset ovatkin, miehet ovat myös konstruktioita; muistojen liikuttamia aaveita, joiden merkitykset ja identiteetit Putro luo osin itse. helmikuuta. Itsensä. Työkirja puolestaan koostuu Hanhiniemen päiväkirjamerkinnöistä vuodelta 2024. Aiheesta voisi saada aikaiseksi hyvän kirjan, mutta ikävä kyllä Maidenventures – Rautaisen fanituksen polulla ei ole sellainen. Turhassa syyllisyydessä hän ei kuitenkaan onneksi vello. Tyhjentävää vastausta ei löydy, mutta Putro jäljittää uskottavasti monet sosiaaliset kontekstit, joissa hän on luonut ja etsinyt itseään. Lopussa Putro oppii hellittämään. Käsittelemättä jää siis Kolmannen Naisen suosion huippukausi, kun vuosien työ alkoi viimein kantaa kunnolla hedelmää. Kirjoituksissa hän pohtii kirjan kirjoittamiseen liittyviä asioita, mutta päähuomion vievät muusikon kokemat menetykset. Vai ovatko käytösmallit syntyneet vanhan kotikaupungin ja 1990-luvun musiikkimaailman maskuliinisissa mankeleissa. Hahmojen kirjo on rikas: isä, nuoruudenystävä, kollegoita, toisia ja kolmansia pyöriä. Nimet jäävät perustellusti mainitsematta. Hän ei kanna elämänsä miehille kaunaa, vaan kiittää heitä – ja pyytää anteeksi. Ketään ei kiinnosta, mitä hotelliaamiaisella vuonna 2006 syötiin tai kuka oksensi kenenkin kenkään Venäjällä. Iron Maiden on minusta paras bändi ikinä, ja olen itsekin juossut sen ja monen muun keikoilla maailmalla. Niistä saatetaan kertoa parin lauseen verran, ja loput viisi sivua ovat eri alkoholijuomilla läträämistä, hirveää krapulaa sekä sekoilua ja sikailua. Itseään Putro kohtelee kovakouraisemmin. Tämän loikan ja sitä seuranneen eksyneisyyden kirja tavoittaa kuin varkain. Elämäni miehet kertoo Putron taivalta pohjustaneista, ohjanneista ja horjuttaneista ihmisistä. Sanoittajana Samuli Putro pelaa etäisyyksillä. Se on varmasti hauskaa luettavaa suomalaisen Rautaneitofaniyhteisön jäsenille, joille Koli on tuttu ja joista moni on itsekin tarinoissa mukana. Hannu Linkola Harri Linnera, Juhana Koli Maidenventures – Rautaisen fanituksen polulla Readme.fi Iron Maiden on yhtye, jonka perässä kovimmat fanit ovat valmiita matkustamaan maailman ääriin. Elämän miesten takaa löytyy myös naisia. Hanhiniemi kertoo nuoruudestaan Alavudella, Kolmannen Naisen synnystä sekä nuorten muusikoiden hapuilevasta mutta päättäväisestä matkasta kohti suurempia kuvioita. Näistä kahdesta Kirja on selkeä tapaus. Putro kirjoittaa sekä purkaakseen että kursiakseen kokoon. Suurin osa 440-sivuisesta kirjasta koostuu lähes kaksisataa Maiden-keikkaa nähneen Juhana Kolin reissutarinoista. Pätkivien etäyhteyksien, turhautumisten ja hiljalleen rakentuvan luottamuksen lomassa käydään läpi Putron uraa ja elämänvaiheita. Kun miettii Kolmannen Naisen painoarvoa suomirockin suurnimenä, tuntuu hassulta lukea, miten vaisun vastaanoton bändin ensimmäiset levyt aikoinaan saivat. Tuon marginaalisen ryhmän ulkopuolelle jäävien näkökulmasta teos on viinapäiväkirja, jossa puhutaan ryyppäämisen sivussa myös vähän hevistä. Hänen suorat lauseensa kirvoittavat tunteita, mutta itsensä hän loitontaa usein kerrontatapansa taakse. Itse konsertit ovat minimaalisen pienessä roolissa. Kerronta ei ole kiinnostavaa, ja se on myös aivan liian yksityiskohtaista. Naisista autonomisimpana näyttäytyy Putron terapeutti, joka ohjaa asiakastaan kuin taiteilija kuulijoitaan. Voivatko jatkuva hyväksynnän tarve ja kilpailuasetelmiin hakeutuminen liittyä lapsuuteen. Kirjan antavin osuus rakentuu muusikkohaastatteluista, joissa entiset Maiden-jäsenet ja joukko muita artisteja pohtivat fanikulttuuria. Pauli Hanhiniemen Perunateatterin rumpali Juppo Paavola menehtyy 26. Hän mittaa avoimesti itsetuntonsa aukkoja ja etsii mielekkäitä tapoja olla se mikä on. Esikoiskirjailijana Putro on sitä vastoin koko ajan iholla, etenkin omallaan. Teoksensa rungoksi Putro asettaa terapian, jonne hän hakeutui joitakin vuosia sitten käsitelläkseen ahdistustaan. Saku Schildt KIRJA-ARVIOT Samuli Putro Elämäni miehet WSOY. Tuijotettuaan jokaista tärkeää ihmistä silmiin, ripustamiensa naamioiden ohi, hän hyväksyy vielä yhden elämänsä miehen
KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi SEURAA:
Täysin oma lukunsa ovat Quincy Jonesin tai Sérgio Mendesin kaltaiset laaja-alaiset, globaalisti vaikutusvaltaiset kulttuuripersoonat. Saksofonisti Benny Golson sai oman palstansa lokakuun Soundissa, mutta saman kohtelun olisivat kiistatta ansainneet myös esimerkiksi Quincy Jones (1933–2024), Lou Donaldson (1926– 2024), Marlena Shaw (1942–2024), Roy Haynes (1925–2024) ja Sérgio Mendes (1941–2024). VUODENVAIHTEEN JAZZUUTUUKSIA ”Ajatus siitä, että samaan uraan mahtuu myös Spotify-aikakausi tai Haynesin rumpujen soiminen Tiktok-videoiden taustalla, kuulostaa aivoja nyrjäyttävältä.” 64. Kun puhutaan ihmisistä, joiden elämä on kestänyt 80, 90, jopa lähes sata vuotta, puhutaan myös artisteista, joiden työurat kattavat huomattavan monta vuosirengasta jazzpuun rungosta. Luultavasti unohdan nyt monia, vaikka muistankin heidät taas myöhemmin musiikkinsa kautta. Hänen muusikkoutensa siis kattaa käytännössä koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan musiikin historiassa. Köyhistä oloista lähtenyt ja Ray Charlesin ystävänä teini-iässä jazzmaailmaan tutustunut musamoguli esimerkiksi tuotti kolme Michael Jacksonin suosituinta albumia. Kun tähän lisätään perinteisemmät jazzteot kuten omat levytykset, joista löytyy Soul Bossa Novan kaltaisia populaarimusiikin crossover-kuvastoon kiinteästi juurtuneita klassikoita, pinnan alla voi ymmärtää kytevän meriittiä useammaksikin eliniäksi. Haynesin kaltaiset miltei satavuotiaat aktiivimuusikot ovat saaneet tuta, mitä kanonisoitujen legendojen päivittäiseen tekemiseen ja filosofiaan oikeasti sisältyi. Usein hämärään jää se, että vähemmän tunnetutkin ”rivimuusikot” ehtivät tehdä yhtä sun toista. Mendes oli avaintekijä Brasiliasta Yhdysvaltojen kautta koko maailman yli 1960-luvulla pyyhkineessä bossa nova -aallossa, jonka laineet liplattavat vielä tänäkin päivänä. Tietenkin myös mehukkaat edesmenneiden legendahahmojen persoonia avanneet anekdootit ovat osa narratiivin jatkumista. Esimerkiksi Roy Haynesin ammattimainen toiminta rumpupallilla alkoi 19-vuotiaana vuonna 1942 ja levytystenkin osalta jo 1949. Discogs tuntee Roy Haynesin kohdalla 1305 julkaisua, joissa hänelle on merkitty instrumenttikrediitti. Roy Haynes oli nykyajan linkki Lester Youngiin. Järistyksiä jazzin aikajanalla J azzhistorian jatkumo oli koetuksella vuoden 2024 aikana, kun joukko merkittäviä tekijöitä siirtyi ajasta ikuisuuteen. Suosittelen tutustumaan Quincy Jonesin vuonna 2001 ilmestyneeseen omaelämäkertaan, jossa suurmies kertoo esimerkiksi yhteistyöstään ”Smelly”-lempinimellä tuntemansa Michael Jacksonin kanssa, seikkailee oman big bandinsä kera Suomen Turussa ja jakaa aina relevantteja neuvoja musiikkimaailmassa pärjäämiseen. Ajatus siitä, että samaan uraan mahtuu myös Spotify-aikakausi tai Haynesin rumpujen soiminen Tiktok-videoiden taustalla, kuulostaa aivoja nyrjäyttävältä. Loppuun yksi käyttökelpoinen Quincy-kultajyvä: ”Neuvotellessa kannattaa aina aloittaa suurimmalla summalla, jonka pystyt sanomaan silmiä räpäyttämättä ääneen.” JAZZ KIINNOSTAA > > TEKSTI MATTI NIVES KUVA BRIAN MCMILLEN James Brandon Lewis: Apple Cores ANTIStemeseder – Lillinger + Craig Taborn: Umbra III INTAKT Sven-Åke Johansson Quintet: Sumps (Second Version) TROST JAZZ KIINNOSTAA -OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Quincy Jonesista on oikeastaan mahdotonta kirjoittaa mitään näin lyhyesti. Yhä aktiivinen basisti Ron Carter tuhansine levytyksineen on kuuluisa esimerkki legacy-tyyppisestä jazzmuusikosta. Ura jazzin saralla oli kummallekin heistä vain pieni häivähdys kokonaisuudessa, joskin hyvin merkittävä sellainen. Tällaisilla muusikoilla perinne on kulkenut musiikin rivien välissä, toivottavasti taas nuoremmille polville siirtyen. Alkuperäistä yhteyttä ei silti voi täysin korvata. Niistä ovat saaneet nauttia niin konserttiyleisöt välispiikeissä kuin journalistit haastatteluhommissa. Lester Youngin nimissä julkaistun Haynesin debyyttiäänityksen formaatti oli kierrosnopeudella 78 pyörivä savikiekko. Termi on huono, mutta sopii tässä kattamaan laajan joukon muusikoita, jotka esiintyvät ja levyttävät lähinnä muiden nimillä kulkevissa yhtyeissä. Levyiltä kuulemme muusikon ilmaisun, perimätietona kulkeutuvista keikkajutuista ja arjen työskentelykuvauksista jotain ihmisistä musiikin takana. Mahtuuhan siihen jo musaa! Pitkän linjan muusikoiden suhteen taidemuodon kehityksen aikajana on merkityksellinen myös perimätiedon kulkeutumisessa
@meteli.net @metelinet @meteli SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NET
Sinnikkään niiton, kitkennän ja raivauksen ansiosta pihaa reunustaa taas ripaus lapsuuskesieni kukkaloistosta. Jotain on kuitenkin myös tullut takaisin. Olemme kasvaneet yhteen. Oona Laine Juhlat Hannu Linkola Soundi Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 58. Siksi kulutan lähinnä muusikkoelämäkertoja ja bändihistoriikkeja. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Niissä kaikissa minun on hyvä olla. Nukahtelen kirjojen päälle, päästän irti juonista ja hukkaan tunnelmat. Ravintolasta saa ällistyttävän herkullista kiinalaista hot potia, joka lyö laudalta kaiken aiemmin maistamani. O lin auttamatta myöhässä, kun rakastuin Kentin musiikkiin päätäpahkaa kolme vuotta sitten. Mutta loppujen lopuksi Orion, mökkiniitty ja Nevabacka ovat yhtä ja samaa; toisin katsomalla löydettyjä ja luotuja paikkoja, irtautumalla saavutettuja kiinnittymisiä. Kirjan vahvapiirteisin hahmo on itse tila, Nevabacka: suosta ja metsästä noussut kaikkeus, jonka läpi asukkaat kulkevat ja johon jokainen jättää oman merkkinsä, mutta jonka sielua ei nujerra mikään. Siksi hyppäsin metrin ilmaan, kun luin viime lokakuussa uutisen yhtyeen paluukeikoista. Paljon Suomessakin keikkaillut bändi oli lopettanut 2016, enkä ollut bändin olemassaolon aikana kiinnostunut sen musiikista, syystä tai toisesta. Y ritykseni lukea kaunokirjallisuutta arjessa ovat onnettomia. VIIMEINEN SANA > > Soundin tekijä ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Joululomilla otan menetetyt hetket takaisin: kudostun kiinni sohvaan ja nautin tarinoista. Vanhoilla pelloilla kasvaa metsä, ympäröivät metsät on riivitty sellukattilaan, niityillä rehottaa lupiini. Absoluuttisen Nollapisteen levyjä voittivat Lilja Westerholm ja Arto Helenius. Osan siitä siirsin kesämökilleni, vanhalle savolaistorpalle, jonka vaatimattomaan pihaan palaan kesä toisensa jälkeen. Toinen merkittävästi iloa elämääni tuova asia on Suomen paras ravintola, Helsingissä Itiksen kauppakeskuksessa sijaitseva Mala Master. Sitä vasten hahmotan niin oman kokoni kuin maailman moninaisuudenkin. Seuraavan kerran kun kaipaat aistien juhlaa, ota metro alle ja laita Kentin Du & jag döden korviin. Sillä rohkaistaan avaamaan aistit ja luopumaan kaikesta. Silti tunsin kirjan kuvaaman paikan heti sydämessäni. Toki rakastin monen ikätoverini tavoin 2000-luvun alun radiohittejä Dom andra, FF ja Kärleken ventar, mutta ne olivat enemmänkin nostalgiaikkunoita vanhempieni Peugeot 405:n takapenkille. Onnittelut! ETSI GENEN KIELI! Genen kielen löytäneiden kesken arvotaan kaksi kappaletta Sara-yhtyeen uutta Hallava-cd:tä. Maria Turtschaninoffin parin vuoden takainen teos kertoo erään pohjalaistilan kohtaloista, omapäisistä ihmisistä ja hiljalleen hajoavasta luontosuhteesta. Aikojen saatossa mökistä on tullut vastaanottava syli – mittakaavani ja kiintopisteeni. Ravintolan vegaaninen tarjonta on kaiken lisäksi huikea ja vertaansa vailla. Suvullani ei ole ylisukupolvista alkukotia, enkä ole viettänyt ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kuin satunnaisia päiviä. Kun sitten löysin yhtyeen oikeasti, paluuta ei ollut. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli KU VA : LIN ELL 66. Vuosikymmenien kuluessa vain rakennukset ovat pysyneet ennallaan. Juuri julkaistulle Yöllä taivas kaatuu -albumillemme päätynyt Turku on kuin oma versioni Mannen i den vita hatten (16 år senare) -kappaleesta. Luin Hannu Linkolan [vakuutettakoon, ettei palstan koostumuksessa ole kyse Hannumarkkinointikampanjasta vaan puhtaasta sattumasta – päätoim.] Du & jag Kent – Rakkaus kuin laulut joita kuulemme -kirjan, herättelin uinuvaa ruotsin kielen taitoani ja kirjoitin lukemattomia kappaleita yhtyeen musiikin innoittamana. Minulle Kent ei kuitenkaan ole sukupolvikokemus tai menneiden muistelua. Hyönteiskantakin tuntuu elpyneen. Mala Masterissa on täysin ok syödä sosiaalisena ruokalajina pidettyä hot potia yksin, kuulokkeet päässä. Olin hyväksynyt, etten tule koskaan näkemään bändiä livenä. Tämän sydäntalven vietin syvällä Suomaassa. Elämys alkaa seinältä, jolta poimitaan kulhoon yli 50 aineksen valikoimasta esimerkiksi erilaisia vihanneksia, sieniä ja nuudeleita. Laulu vie tähdistön keskustaan, itse pysyn kiinni maassa. Surinassa, sirityksessä ja havinassa soi omanlaisensa sanoma: kun vaalin paikkaa, hoidan itseäni. Mielikuvissani tanssin ja itken liikutuksen kyyneleitä maaliskuussa keski-ikäisten ruotsalaisten keskellä. Tiedän toki, miten viime aikoina kiihtyneestä comebacktrendistä on puhuttu. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Kassalla valitaan keitolle liemi, ja kokonaisuus tuodaan pöytään kypsennyksen jälkeen. Välipäivinä päässäni on soinut Dina Ögonin autuas Orion-kappale
2 2 5 S P E CIA L G U E S T. O F F S P R I N G . C O M H E L S I N K I , J Ä Ä H A L L I 7 . 1