Soundi 07/2016 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi FIN Sabaton 08-16_BACKCOVER.indd 1 02.08.16 12:32 takakansi 7_16.indd 84 4.8.2016 12.32 7/ 20 16 8,90 € (sis.alv) S O U N D I 7 / 2 1 6 APULANTAELOKUVA TUUKKA TEMONEN LAITTOI KAIKEN LIKOON TOMMI LIIMATTA RIPAUS ARKEA JUHLAN KESKELLE NORTHERN SOUL KUN POHJOIS-ENGLANTI JÄRJESTI BILEET YARI SE-DEBYYTTIÄ MUISTELEMASSA RH C P XXAT EST EST, OMNISCIA CUM ANDIS COMNIS So un dI 11 R E D H O T C H IL I P E P P E R S PUO LEN SAT AA LEV YAR VIO TA! Goji ra, Mic hae l Kiw anu ka, Sab aton , Wilc o... NÄIN SYNTYI SUOMIMETALLIN KLASSIKKO NO ANAESTHESIA! CHILI PEPPERSIEN VIERAANA MALIBUSSA ENNAKKO MAISTIAINEN ELÄMÄKERRAST A LEMMYkansi_7_2016_f.indd 1 5.8.2016 9.39 _1SD_ulkokannet_7/2016.indd 1 5.8.2016 9.42
ray.fi/suomesta “The craziest thing I’ve ever heard.” Richard Diamond miljonääri, Las Vegas JOKA PÄIVÄ AJATTELEMME. SINUA JA JOKA IKINEN YÖ RAY Luovempi mainos sivu 2 .indd 2 3.8.2016 13.33 _2SD_sisäkannet_7/2016.indd 1 5.8.2016 9.44. RAY RPI mainos sivu 83 2.indd 83 3.8.2016 13.34 Päivittäin yli 1 000 000 € maamme kansalaisten hyvinvointiin. Meille tämä on täysin normaalia
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi FIN EpicaOpeth 08-16.indd 1 03.08.16 12:35 Nuclear Blast tuostus 1.indd 3 4.8.2016 9.53
Live Nation Volfbeat tulostus.indd 4 3.8.2016 13.52
Oulu – Areena Liput palvelumaksuineen alkaen 29,00 € 1.11. Helsinki – e Circus Pe 14.10. Lahti – Finlandia Klubi Pe 21.10. AREENA OULU LIPUT PALVELUMAKSUINEEN ALK. 29€ LIPUT PALVELUMAKSUINEEN ALK. JYVÄSKYLÄ / LUTAKKO (JELMU.NET & TIKETTI) 3.11. TAMPERE / KLUBI (TIKETTI) 2.11. PAKKAHUONE, TAMPERE 5.10. 30.9. Turku – Logomo La 8.10. Seinäjoki – Rytmikorjaamo La 15.10. 24€ Pe 7.10. HELSINKI / THE CIRCUS (TICKETMASTER) jelmu.net 25.10.2016, JÄÄHALLI, HELSINKI LIPUT PALVELUMAKSUINEEN 37,50 / 43,50 / 48,50 € Live Nation kooste 2 tulostus.indd 29 3.8.2016 13.58. TURKU / LOGOMO (LIPPUPISTE) 5.11. LOGOMO, TURKU 7.10. Jyväskylä – Lutakko La 22.10. BLACK BOX, HELSINGIN JÄÄHALLI 1.10. JOENSUU / KERUBI (KERUBI.FI) 4.11
Tällaista hilpeää peruskauraa.” 22 Tommi Liimatta ”Musiikki pelastaa mun hengen edelleen, niin kuin se pelasti 17-vuotiaana.” 6 SOUNDI 38 Northern Soul Britit harvinaisen jenkkisoulin lumoissa K u v a: So u n d in ar k is to 44 Stone: No Anaesthesia! Suomimetallin kivijalkaa muuraamassa K u v a: To m i K ru ts in 74 Apulanta-elokuva ”Yrityksen kiinteistö, oma asuntoni ja äitini asunto on kiinnitetty lainaa vastaan.” sisältö_2016_7_a.indd 6 5.8.2016 13.42. Soundi 7/2016 > 8 Pääkirjoitus 9 Suorat sanat & Toinen kuvakulma 10 Uutiset 12 Tarkkailuluokka Litku Klemetti & Tuntematon Numero Kuningas Yrjö 14 E-liike 16 Rakkauden rajamailla: Mummi kutoo 18 Elämäni soundit: Lassi Valtonen 20 Jussi Niemen naamakirja: Robyn Hitchcock 22 Soundi-haastattelu: Tommi Liimatta 30 Red Hot Chili Peppers 38 Northern Soul 41 House Of Pain 44 Suomalaisen rockin klassikot: No Anaesthesia! 51 Se 54 Levyarviot 70 Oton vinyylit 71 Bazook Pain Throes Of Dawn KYPCK Daniel Lioneye 74 Stalker: Apulanta-elokuva 78 Lemmy-elämäkerta 80 Sanoin kuvin 82 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: St ev e K er o s 72 KYPCK ”Viimeisiä tuntoja ennen teloituskomppanian eteen marssimista
69,50€ / 74,50€ / 79,50€ Live Nation kooste 1 tulostus.indd 7 3.8.2016 13.56. 69,50€ / 79,50€ / 84,50€ / 89,50€ PE 7.10.2016 HARTWALL ARENA, HELSINKI LIPUT PALVELUMAKSUINEEN ALK. & 14.9.2016 HARTWALL ARENA HELSINKI LIPUT PALVELUMAKSUINEEN ALK. 13.9
Katsottiinhan sitä itsekin, se kiehtoi ja kiinnosti pikkupoikia kovasti. Ainoana argumenttina oli se väsynein: ”No kun ei niillä ole oikeita instrumentteja lavalla!” Plääh. Siihen törmää silti säännöllisin väliajoin, myös ja etenkin musiikin parissa. Yhä edelleen turhimpia väittelyn aiheita on se, että onko jokin taidetta vai ei. Jouko Turkka oli hurjassa vauhdissa silloin kun itse olin vielä alaasteella 1980-luvulla. Koko popmusiikin historia perustuu aiempien sukupolvien halveksuntaan uusia ilmiöitä kohtaan, joten siksi on samaan aikaan masentavaa ja toisaalta tervettä, että uudet musiikintekijäsukupolvet saavat vanhukset yhä tuhahtelemaan. Taiteen määritelmästä tai kriteereistä en tosiaankaan jaksa vääntää (ajattelen sen mahdollisimman laajana, että taiteen kokemus on subjektiivinen ja siksi periaatteessa lähes kaikki voi olla taidetta), mutta olen valtavan kiitollinen niin Turkalle kuin kaikille muillekin taiteilijoille siitä, että he ovat ottaneet elämäntehtäväkseen herättää meissä muissa tunteita ja ajatuksia – olivat ne minkä suuntaisia tahansa. Totta kai tekninen taituruus on yksi tapa arvottaa taidetta, mutta onneksi vain yksi – ja itselleni niitä vähiten kiinnostavia. Varmasti vähän ahdistikin – kuolaavat ihmiset ja kärpästen syöminen pesiytyivät syvälle pieneen mieleen, ja niitä tuntoja sitten purettiin välitunneilla. Kesällä istuskelin Telakan terassilla ja kuuntelin kun viereisen pöydän miehet kovaan ääneen tilittivät, miten he eivät pidä räppiä musiikkina laisinkaan. Vähän myöhemmin tuli Kiimaiset poliisit, joka ei ainakaan vähentänyt tuon maanisesti tuijottavan kaljupään kiehtovuutta. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Tuli Seitsemän veljestä -tv-sarja, jota muistan niin vanhempien kuin opettajienkin paheksuneen. Maalaustaiteessa moiset mielipiteet vertautuisivat siihen, että ainoaa oikeaa taidetta ovat realistiset maisemamaalaukset – joten ne voi jättää täysin oman onnensa nojaan. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Rajaton taide SOUNDI 7/2016 SYNTYI NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: CMX: Talvikuningas Opeth: Sorceress Michael Kiwanuka: Love & Hate Insomnium: Winter’s Gate Litku Klemetti & Tuntematon Numero: Horror ’15 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi J ouko Turkka oli ensimmäisiä henkilöitä, joka sai minutkin lapsena ihmettelemään, että mikä se oikein on sitä taidetta ja voiko mikä vaan olla taidetta ja onko taiteella joitain rajoja, joita ei pitäisi ylittää. Samansuuntaisia mielipiteitä on saatu viime aikoina lukea myös Hesarin mielipidepalstalta, jossa eräskin mies julisti Tom Jonesin laulaneen ”lippahattuheikit” suohon. Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Ervasti, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Timo Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Hannu Linkola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikko Mattlar, Mikko Merilinna, Ole Nerdrum, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Mervi Vuorela, Laura Vähähyyppä, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Erik Kangas, Elina Korhonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka M?kusala ISSN 0785-0891 42. Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi instagram.com/soundilehti pääkirjoitus & kolumni -taitto_2016_7_a.indd 8 5.8.2016 9.50
Isojen festarien lipunhinnat ovat jo pi demmän aikaa karanneet pienituloisten käsistä samaan tapaan kuin otteluliput Englannin Valioliigassa. Oma festarisuo sikkini tänä vuonna oli Kouvolan Jättö maa, joka on talkoovoimalla ja apurahal la pyörivä poikkitaiteellinen ilmaisfesta ri. Se ei tosin miellyttänyt ruokaaktivisti Timo Santalaa, joka heit täytyi Facebookseinällään marttyyriksi heti, kun Block Party ilmoitti kattavansa kulujaan maksullisilla ruokamyyntiko juilla ja toivoi siksi Santalan peruuttavan samalle päivälle suunnitellun ”itseohjau tuvan” katuruokatorinsa. Jos sekin oli liikaa, saattoi suunnata maksuttomaan Kallio Block Partyyn. Hinnan kuultuaan moni alemman tulo luokan musiikkidiggari lollahti, haki tak kinsa ja suuntasi pienempiin musiikki tapahtumiin juomaan Pirkkalageria. Viikko myö hemmin järjestettyyn Puntalarockiin taas pääsi 40 eurolla. Kirjava ja voittoa tavoittelematon ohjelmisto nä kyi myös yleisössä: puskien välillä hiih täessä törmäsi jatkuvasti useista eri so sioekonomisista luokista tuleviin ihmi siin. Flow’sta on tullut hyvä tuloisten lifestyletapahtuma, jossa hi fistellään ruoalla, juomalla ja wifispoteil la, vaikka moni haluaisi vain katsoa bände jä. Sitten ikäviä uutisia: Jättömaa ja H2Ö järjestettiin tänä vuonna viimeistä ker taa. Kalliin miljöön sijasta festari ja sen la vat oli sijoiteltu pitkin metsää, ja bändit esiintyivät kulukorvauksella. Pidetään sopuhintainen festarikulttuuri elossa! Kuvat: Jarkko Vehniäinen Toinen kuvakulma > pääkirjoitus & kolumni -taitto_2016_7_a.indd 9 4.8.2016 10.41. Uusi säätäjäsukupolvi, teitä tarvitaan! Pidetään kaikkien kukkarolle sopiva fes tarikulttuuri elossa. SOUNDI 9 > Suorat sanat Mervi Vuorela 182 euroa! Niin paljon maksoi kolmen päivän festarilippu tämänvuotiseen Flow’hun. Onneksi Suomen kesään mahtuu (ai nakin vielä toistaiseksi) myös pienen budjetin tapahtumia. Syyksi järjestäjät ovat ilmoittaneet kengännauhabudjetilla tehdyn uurastuk sen aiheuttaman väsymyksen. Isojen ulkomaalaisbändien buukkaami nen ei tietenkään ole ilmaista, mutta onko yhdelle festarille oikeasti välttämätöntä roudata kymmeniä suurnimiä. Samana viikonloppuna järjestettiin kaksi muutakin sopuhintaista tapahtu maa: autotalliräimettä tarjoava Hori Smoku Summer Boogaloo ja marginaali musiikkiin keskittyvä H2Ö. Stressihän siitä vain tulee, ja Heineken lämpenee
Kertoisitko tarinan albumin ot sikon taustalta. Mies tunnetaan sähköharavainstru mentin keksijänä ja musiikkitoi mittajana. Talmud Beach & Faa rao levy on nyt menossa miksauk seen ja kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla pihalla viimeistään en si vuonna. Albumi ilmestyy 26. Myös Faarao & Nubialai set työstää ja äänittää jo nyt uusia säveliä. – Kuolemanlaaksolla oli studio aikaa varattuna kuluvan vuoden helmikuulle, mutta päätimme jättää levytyksen väliin, sillä so listimme Mikko Kotamäki oli, ja on, kiireinen Swallow The Sunin kanssa. – Vanhan kansan suussa Baby lon taipuu usein muotoon Papy looni. syyskuuta. – Konekitarameteli trio Fist postin parin vuoden takaiset ses siot tulevat näinä päivinä pihalle ckasettina. Laakso Vol 1 – The Gothic Tapes. Naarmutetaan tanssilattiaa seit semän hengen karavaanin voimin ja mulla on sellainen fiilis, että me tullaan kuulostamaan humppabän diltä helvetistä. Levy tyksen alkupuolen voi luokitella goottirockiksi tai metalliksi, kun taas bpuolella on enemmän irti ottoja. Onneksi tällaisen ”Kiss projektin” tekeminen kelpasi Svart Recordsille. Vaikka biiseissä on pää osin positiivinen sano ma, olemme luoneet niil le kuitenkin synkät raa mit. Santura (Triptykon), Kuolemanlaakson Usva ja Tiera sekä albumin vierailijat Tomi Henttunen (Royal Lips) ja Helena Haaparanta (Crimfall). Lisäksi tämäkin levy on kotiääni tys, joka lopulta toteutettiin siltä pohjalta, että ”touhuillaan nyt nii den kera, jotka paikalle sattuvat il maantumaan”, kertoo Pirttikangas. – Psycheworkalbumin tekemi nen alkoi kesällä 2013. – Lavalle nousevat lisäkseni The Gothic Tapesin kitaristi ja tuottaja V. Chadbourne on levyt tänyt urallaan lukemattomia albu meja ja tehnyt yhteistyötä muun muassa John Zornin, Jello Biafran ja Turbonegron kanssa. Papyloonin Barbe cue ilmestyy 7. (Lue levyn arvio sivulta 54.) Tiedote kuvaa meininkiä melko vauhdikkaasti: ”Tanssilattioille on tarjolla ruosteista bluespunkzy decokuplettiskronkkia horison tin koko leveydeltä, huippukämäi sillä hifilofi soundeilla!” – Uusi kiekko on meikän kor vaan aiempia iskelmällisempi, mutta omalla nyrjähtäneellä ta vallaan. Samana päivänä soi erikoiskeikka Kuo pion Ottopojassa. Illan avaa jaksi sain houkuteltua jo 90lu vulla kuopatun deathmetalryh mä Messiah Paratroopsin, siis kaikkien aikojen demosuosikkini! Kuolemanlaaksopomo sooloilee Kissin innoittamana K u v a: P et ri A la n ko K u v a: H ar ri W ic k st ra n d K u v a: Ja n -P et er P al m u n en uutiset_2016_7_a.indd 10 4.8.2016 10.10. Sieltä löytyy itämaisuutta, akustisuutta sekä doom ja molli leijailufiilistelyä. – En halunnut tehdä mitään bluokan Kuolemanlaaksoa toi sella laulajalla vaan jotakin ai van muuta. syyskuuta. Tuo vain soundasi passelilta levyn nimeltä. elokuuta, ja se on myös Markus Laakson 40vuotissyntymäpäivä. – Vedetään tällä ja muilla tulevil la keikoilla paljon uutta materiaa lia ja toki myös vanhoja klassikoi ta. Uuden pitkäsoiton julkaisukeik ka soi ilmestymispäivänä Porin Va lidi Karkia klubilla. Levyä juhli taan Helsingin Virgin Oilissa 3. syys kuuta. Uutiset A-PUOLI > Toimittanut: Timo Isoaho 10 SOUNDI Humppabändi helvetistä palaa kehiin Faarao Pirttikangas, joka tunne taan myös Cosmo Jones Beat Machinen laulaja Pekka Pirtti kankaana, julkaisee Kuhmalah den Nubialaiset yhtyeensä kanssa uuden albumin. Lisäksi Cosmo Jones Beat Machine täytyisi saada teljetyksi jonnekin äänitysleirille, sillä tuo retta materiaalia syntyy mallikkaa seen tahtiin. Entä onko muilta projekteiltasi odotettavissa julkaisuja. Psychework julkaisee odotetun debyyttinsä Muun muassa tasokkaasta Machine Men ryhmästä tuttu jen Antony Parviaisen (laulu) ja JV Hintikan (kitara) vuonna 2012 perustama Psychework jul kaisee The Dragon’s Year debyyttialbuminsa 2. – Rustasin taannoin sairaalapäi väkirjaa, mutta en saanut kirjoi tettua mitään järkevää. The Dragon’s Year on kirjaimellisesti todellinen hengentuotteemme! Death/doom-yhtye Kuoleman laakson kippari Markus Laakso julkaisee ensimmäisen soolo levynsä ja teos kantaa komealta kalskahtavaa otsikkoa Kuoleman laakso: M. Ker roin JV:lle fiiliksistäni ja näy tin joitakin suuntaa antavia melodioita, ja hänen teh tävänsä oli herättää biisi raakileet eloon – siis luo da varsinaista musiikkia. Ei tästä romuorkesterista saa sisäsiistiä kouluttamallakaan ja hyvä niin! Aiempien levyjen kanssa yhteistä tällä on erityises ti se, että kaikki saivat taas vapaas ti tuoda sävelmiään kehiin, eikä tyylilajillisia rajoituksia asetettu. Levyn nimi kertoo kin hommasta melko tyhjentä västi: kyse on Kuolemanlaakson Laakson goottihenkisestä ja eng lanninkielisestä soolosta. Tämä osoittautui hyvin terapeuttiseksi ja se antoi toivoa, laulaja kertoo. Pitkäsoiton teema on hurja: mainiona so listina tunnettu Parviai nen sairastui taannoin leukemiaan ja ajautui varsin heikkoon kun toon, mutta nousi sai rasvuoteelta vähintään entiseen loistoonsa. Sitten ryh dyin laittamaan muistiin pelkkiä lauseenparsia niin tunteista, aja tuksista, haaveista kuin muistakin asioista. Kerrottakoon, että samana iltana oman perfor manssinsa tarjoaa myös ”amerik kalaisen vapaan musiikin enfant terrible” Eugene Chadbourne. Nimi ei ole varsinaisesti mi kään maailmanlopun visio tai kan nanotto länsimaisen kulttuurin rappiosta vaan se on saanut innoi tuksensa keikkareissuista, Martti Innasesta ja toki atsteekeista... – Tavallaan julkaisen tämän le vyn Kissin jannujen 70luvulla tekemien soolojen innoittamana, Laakso aloittaa
35 €, opisk. Stam1nasta puheen ollen: bändi lähtee helmikuun alussa Yhdysvaltoihin 70 000 Tons Of Metal -risteilylle. ja eläkel. 29 €, opisk. ja eläkel. – Waltari kävi soittamassa Lappeenrannassa vuonna 1997 ja meikäläinen koki silloin ensimmäisen kunnon klubikeikkani. 29 €, opisk. 29 €, opisk. 24 € Tampere-talon lipunmyynti 0600 94500 (1,98 €/min.+ pvm ) 010 346 2000 Hämeenkatu 14 B Tampere www.tampere-talo.fi Koko ohjelmisto POPROCK SPECIAL Tre-talo_SD_16_2_c.indd 15 8.6.2016 14.30 AC/DC:n kippari Angus Young on puhunut yh tyeen mahdollisesta tulevaisuudesta Rolling Stone -lehdelle. Lavalle astelee nykykokoonpanon lisäksi yhtyeen entisiä jäseniä sekä iso liuta vieraita. klo 19 Iso sali SONATA ARCTICA Acoustic Summer Tour Liput alk. 24 € Su 20.11. klo 19 Pieni sali TEHO MAJAMÄKI & SPECIAL GUESTS Liput alk. klo 19 Iso sali MILJOONASADE Liput alk. Megaryhmän USA:n-kiertue päättyy syyskuussa, jonka jälkeen suunnitelmia ei ole. 29 €, opisk. klo 19 Pieni sali MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP 25-V Liput alk. 34 € To 22.9. klo 19 Iso sali EVA DAHLGREN Liput 59/52 € La 15.10. ja eläkel. 29 €, opisk. klo 19.30 Pieni sali VESTERINEN YHTYEINEEN Liput alk. King Companyssa vaikuttavat niin entisten kuin nykyisten Thunderstone-miesten (Mirka ja Pasi Rantanen) lisäksi Children Of Bodom -keikoilla kitaroinut Antti Wirman, kosketinsoittaja Jari Pailamo (Kiuas) ja basisti Time Schleifer (Enfarce). 24 € Ke 12.10. – Aiomme tehdä erinomaisia levyjä ja soittaa hyviä rundeja. 45 € La 5.11. 25 € To 3.11. Toisaalta, Malcolm oli aikoinaan se kaveri, joka patisti meitä eteenpäin vaikeinakin aikoina. 35 € Ke 16.11. klo 19 Iso sali PEPE WILLBERG – LEGENDA Liput alk. Missä King Company on kymmenen vuoden kuluttua. Kiekon tuo markkinoille maineikas Frontiers Records. – Siitä tulee hurja reissu! Tällaisten hienojen juttujen takiahan tätä koko hommaa tehdään, naurahtaa Hyyrynen. ja eläkel. – Ymmärrän häntä – mies on ollut tämän orkesterin jäsen jo 39 vuoden ajan. – Olen sanonut jätkille, että tämä bändi viedään hautaan asti. ja eläkel. – En rehellisesti sanoen tiedä, miltä minusta tuntuu rundin päätyttyä, soolokitaristi sanoo. Jumalauta, pidin sitä kaksi vuotta kaulassa, kertoo Hyyrynen. 24 € Ke 19.10. Waltari juhlistaa kolmekymppisiä Raskaan kokeellisen rockin pioneeri Waltari juhlii tasavuosia Helsingin Kulttuuritalolla 21.10. ja lapset 25 € Pe 21.10. Olin diggaillut bändiä jo pitkään ja kitaristi Roope Latvala heitti meikälle metallisen plektran. ja eläkel. Esimerkiksi kappale Holding On syntyi Pasin toimesta jo joskus 80–90-lukujen vaihteessa! Esitimme biisiä aikoinaan livenä silloisen Heat-yhtyeemme kanssa, mutta nyt sovitimme sen aika lailla uusiksi, kertoo Mirka Rantanen. Suomalaisista paatilla musisoivat myös Amorphis, Moonsorrow, Omnium Gatherum ja Kalmah. Rock will never die! King Company marssii näyttävästi esiin AC/DC:n viimeiset hetket käsillä. 24 € Pe 7.10. klo 19 Pieni sali ROOTS OF LOVE PLAYS THE MUSIC OF JIMI HENDRIX Liput alk. 56/46 € To 22.9. Se on jo selvää, että basisti Cliff Williams aikoo jättää bändin kiertueen jälkeen. 29 €, opisk. – Bändi on nuori, mutta osa materiaalista on hieman varttuneempaa. klo 18 Pieni sali TEDDY'S WEST COASTERS Liput alk. Nimimiehistä koostuva melodinen hardrock-yhtye King Company täräyttää markkinoille One For The Road -debyyttinsä. Haluamme ehdottomasti pitää tämänkaltaisen melodisen raskaan musiikin hengissä ja levit tää sen ilosanomaa tuleville sukupolville. La 27.8. Young myöntää haastattelussa, että ”AC/DC:n olisi ehkä pitänyt laittaa pillit pussiin, kun komppikitaristi Malcolm Young joutui jättämään bändin dementian vuoksi.” – Saattaa hyvinkin olla, että olen vienyt yhtyeen tavallaan liian pitkälle. Estradilla nähdään muun muassa Angelit, Dregen (Backyard Babies), Marko Annala (Mokoma), Bazie (The 69 Eyes), Jonne Järvelä (Korpiklaani) ja Antti Hyyrynen (Stam1na). Ainakin mun osalta, nauraa Rantanen. ja eläkel. uutiset_2016_7_a.indd 11 4.8.2016 10.10. klo 19 Iso sali KRIS KRISTOFFERSON Liput alk. klo 19 Iso sali RICKY-TICK BIG BAND & JULKINEN SANA Liput alk. klo 19.30 Pieni sali ANTTI REINI Liput alk. 29 €, opisk. klo 19 Iso sali YÖ-YHTYE 35-vuotisjuhlakonsertti Liput alk. 25 € La 22.10
Sittemmin mä olen tutustunut Yariin, ja nykyään tehdään kaikenlaista yhdessä. Tulossa on ehkä jotain yhteisjulkaisuakin... Mutta kyllä mä rakastan progea edelleen! Litku Klemetin musiikin pohjalla on erikoinen yksityiskohta: Sanna soittaa bändissä balalaikkaa ja myös säveltää kappaleet sillä. Pianolla en pystynyt, koska siitä alkoi tulla progea, mutta koska en osannut soittaa balalaikkaa, tuli sillä tarpeeksi yksinkertaisia juttuja. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Tavoitteena herkkyys ja energia Litku Klemetti kun muutin Jyväskylään. ”En mä miltään Radio Rockilta halua kuulostaakaan.” facebook.com/litkuyhtye A-PUOLI K u v a: Je re A n tt il a K uhmo on kainuulainen kaupunki, jonka väestöntiheys on 1,83 asukasta neliökilometrillä. Litku Klemetin & Tuntemattoman Numeron debyyttialbumi Horror ’15 ilmestyi keväällä kasettina ja cd-levynä. – Se-yhtye on varmaan isoin yhteinen vaikuttaja meidän bändille, joten me lähettiin Yarille levy. Enpä mä miltään Radio Rockilta halua kuulostaakaan. – Jos olisi rahaa, niin varmaan sitä hankkisi enemmän jotain analogisia äänityslaitteita. Yksi vuosikymmenten taakse sekä musiikillaan että sanoituksillaan kurkkivan albumin monista helmistä on Progetyttö, jossa muun muassa ihaillaan nuoren Gutsin kuon tosi humoristista. > 12 SOUNDI Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. – Sitä eivät tunnu kaikki tajuavan, mutta mun mielestä mun musiikki via. Litku on parhaillaan tekemässä iskelmällisempää soololevyä. – Mutta vietin kyllä lapsuudessa paljon aikaa Katerman kylällä, se on mulle läheinen paikka. Tavoite on, että siinä kuuluu herkkyys ja energia. Kuhmossahan on hienon nimisiä kyliä kuten Iivantiira, Lentiira ja Jonkeri. Debyyttialbumin biisit soivat huolellisesti sovitettuina mutta myös intohimoisina ja asiaan kuuluvan rosoisina – varmasti osittain olosuhteiden pakostakin. Klemetin musiikista ei kuitenkaan progea löydy. Siellä oli siis ruhtinaallisesti tilaa ajatuksille myös nuorella Sanna Klemetillä. Klemetin tekstit tuppaavat hymyilyttämään piristävän usein, eikä hän huumoria karsastakaan. Se kuunteli ja vastasi meille ja alkoi hehkuttaa meitä. Sitä ennen kuitenkin Litku Klemetti & Tuntematon Numero julkaisee vielä tänä vuonna uuden ep:n, jolle tuleva mainio Danny ja Kirka -kappale on esitelty Soundin netissäkin. Jos bändin käytössä olisi ruhtinaallinen äänitysbudjetti, vaikuttaisiko se lopputulokseen paljonkin. – Kuhmossa asuessani tein yksinäni progebiisejä kun ei ollut soittokavereita, ja mun eka bändi oli progebändi. – No ei, mä otin vaarin vanhan balalaikan mukaan 12 SOUNDI tarkkis_Litku Klemetti_& kuningas yrjö.indd 12 4.8.2016 11.09. – En, mä kasvoin ihan siinä keskustan lähellä, Klemetti naurahtaa. Kuinka hän kuuli teistä. Sittemmin jyväskyläläistynyt Klemetti on herättänyt viime aikoina riemua svengaavaa punkiskelmää soittavan Litku Klemetti & Tuntematon Numero -yhtyeensä kanssa. En tarkoita, että tekisin kieli poskella, ja tarkoitan kaikkea mitä laulan, mutta mun tyyli on tosi itseironinen. Jossain vaiheessa se alkoi tuntua liian sisäänpäin kääntyneeltä, liian syvälliseltä. Opiskelin musiikkia koulussa ja koska se opiskelumeininki vitutti niin paljon, päätin tehdä niin kämäisiä biisejä kuin osaan. Onko balalaikalla muukin funktio kuin huomion herättäminen ja erikoisuudentavoittelu. – Mä aina aloitan niin, että keksin ensin hyvän kuuloisen biisinnimen, tavallaan aiheen, ja teen siitä biisin. Oletko sinä joltain niistä kotoisin. Kaipasin jotain ihmisläheisempää. – Siis tietysti se on pelkkää sitä! Sanna naurahtaa. Sideways-festareilla Yari esitti keikallaan yhden Litku-biisin. Enää
Näetkö soolosi pidempikestoisena vaiheena vai oliko tärkeää saada juuri nämä laulut ulos näin. facebook.com/kuningasyrjo A iemmin Yrjö Saarinen tunnettiin veikeän uteliaan elektropopyhtye Tv-resistorin puuhakkaana biisinikkarina. Yrjö on mukana lisäksi Hiljaiset Kallot -yhtyeessä. Se edustaa toisen laista lähestymistapaa musiikintekoon kuin tuore soolo. – Olin pitkään tekemässä sellaista linjatonta lofi-levyä, joka olisi soundiltaan enemmän vaan jonkinlainen kooste erilaisia biisejä, mutta levyn miksannut Aleksi Friman poisti kaikki mun hölmöt efektoinnit ja onnistui löytämään jostain sieltä alta tuollaisen yllättävän eheän kokonaisuuden. Albumilla on humoristiseksikin tulkittavia pikkutuhmuuksia, mutta yleinen sävy on melankolisen haikea. Ja on tossa levyllä pari biisiä, tai biisin pätkää, joita olin soitellut jo vuosien ajan löytämättä niille sopivaa toteutustapaa. Mutta kyllä tähän ensimmäiseen levyyn liittyi myös vahvasti jonkinlainen henkilökohtainen tarve saada nämä biisit julki ja nämä tarinat laulettua juuri nyt, eikä vasta sitten joskus. – Mulla oli kaksi biisiä valmiina, jotka tein loppukeväästä 2015, mutta muuten kaikki syntyi viime syksynä puolentoista kuukauden intensiivisen äänitysjakson aikana. Kun bändi julkaisi vuonna 2011 yhtyeen nimeä kantaneen kolmannen albuminsa ja jättäytyi määrittelemättömän mittaiselle tauolle, oli Yrjölle kuitenkin selvää, että hän jatkaa musiikin parissa. – Haikeaa ja melankolistahan tuo on, mutta se nyt johtuu vaan siitä, että elämä on kamalaa. Terveisiä vaan pojille! Onko muuten ylväällä taiteilijanimellä mitään tekemistä sen kanssa, että nyt saat yksinvaltiaan lailla päättää mitä kappaleille tapahtuu. Vähäeleinen tyyli syntyi pääosin siitä, että halusin että yksin tehty levy on yksinkertainen, eikä mikään typerä esittelykooste kaikesta siitä mitä teoriassa osaisin yksin tehdä. – Kallot on bändi, jossa on mun lisäksi kolme ihmistä, joilla on jokaisella omat musiikilliset näkemyksensä ja intohimonsa. Sävellystyö kantaa hedelmää nyt soolodebyytillä Mustelma myrskyn silmässä. Istuin vain päivästä toiseen treeniksellä äänittämässä, että oli kai mulla aika voimakas käsitys siitä, että levyä olin tekemässä. K u v a: A in o Lä h d e SOUNDI 13 tarkkis_Litku Klemetti_& kuningas yrjö.indd 13 4.8.2016 11.09. Syntyi soolominä Kuningas Yrjö. Mutta joo, jos kysyt keneltä tahansa Tv-resistorissa soittaneelta tyypiltä, niin tuskin niillä on paljonkaan tarinoita siitä miten sulavasti me tehtiin yhdessä kompromisseja. Vaikka sovituksissa on sekä nättiä folk-henkeä että ujoa elektronisuutta, yhdistää niitä vähäeleisyys – revittelemään Yrjö ei ole ryhtynyt. Sen materiaali on pääasiassa hyvinkin tuoretta. En halua pakottaa ketään soittamaan jotain sellaista minkä takana ei voi seistä, tai mikä ei tunnu omalta. Eli siinä hommassa vaikuttaa moni muukin asia kuin se, mitä minä haluan tehdä ja se on oikein hyvä just niin. Haluan ehdottomasti jatkaa ja kehittää tätä hommaa niin pitkälle kuin vain suinkin mahdollista, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. – Kyllä ja kyllä. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN Kuningas Yrjö Kamalan elämän hallitsija Haikeaa ja melankolistahan tuo on, mutta se nyt johtuu vaan siitä, että elämä on kamalaa. – Nimi on alunperin yhdestä isoäitini kertomasta tarinasta, joka liittyy syntymääni ja siihen kuinka riehakkaasti isoisäni tätä suurta tapahtumaa juhlisti
Pintakäsittelyjä on kaksi erilaista, SatinSound on satiininhimmeä öljyvahapinta, ”Ensimmäinen komppini oli Chirpy Chirpy Cheep Cheep, oli järisyttävän hienoa saada se kulkemaan!” Pekka Helanen E-liike 7_16.indd 14 3.8.2016 14.05. Vuonna 1986 muutimme Hämeenlinnaan entiseen kaupparakennukseen ja samassa paikassa ollaan edelleen. Ulkopinnan viimeistelyhionnan jälkeen pinta värjätään, yleensä petsillä. Mikäli väriin tulee burst tai fade, se tehdään ruiskulla. Kaikkien palasten pitää olla kohdallaan, eikä mitään saa olla liikaa tai liian vähän. – Haluan auttaa muusikoita tuottamaan maailmaan uutta, hienoa musiikkia tekemällä mahdollisimman hyviä ja inspiroivia työkaluja. Samalla tutustuin rakenteeseen ja metalliosien toimintaan. Minulla oli tukevaa pahvia, jota kiinnitin nastoilla kalvoiksi. Kumu valmistaa perinteisiä akustisia rumpuja, yksittäin tai setteinä. Ohuin runko on 3,8 mm ja nelikerroksinen, eli 4 ply. Myös erilaisten rumpujen huolto ja korjaus on tärkeä osa-alue toiminnassa. Akustinen rumpu on näennäisesti yksinkertainen juttu, mutta koostuu monesta osatekijästä. – Kerrostaloasuntomme komerossa oli pieni soppi, jossa kuuntelin kasettimankalta radiosta äänittämiäni kappaleita ja soitin mukana. Se valmistetaan erikoisvanerista alkaen kokonaan Hämeenlinnassa. Ne valmistaa käytännössä yksin Kumun perustaja Pekka Helanen. Erikoisuutena on vielä StonEdge Kumu, vuolukivikomposiitista valmistettu virveli. Varsinaisia oikeita, pyöreitä rumpuja aloin valmistaa 1980-luvulla. Rungot hiotaan useaan kertaan sisältä ja päältä. Tarjolla on erilaisia virvelirumpuja, tomeja ja bassorumpuja. Ensimmäinen komppini oli Chirpy Chirpy Cheep Cheep, oli järisyttävän hienoa saada se kulkemaan! Ensimmäinen oikea rumpusettini oli Lefima, sitten tuli muita merkkejä, joita aloin purkaa ja tuunailla. Lisäksi suosittuja ovat All Maple Limitedja All Mahogany Limited -rummut, joiden rungot teetetään ulkomailla, mutta kasataan ja viimeistellään Hämeenlinnassa. Vuonna 1984 Helanen perusti ensimmäisen soitinverstaansa Iittalaan, tuon ajan päätuotteinaan viisikieliset kanteleet ja lyömäsoittimet. – Kasasin laudasta kolme neliskanttista ja keskenään erikokoista kehikkoa. Tosin tarpeen vaatiessa hän on alkanut saada apua vanhimmalta pojaltaan Kuuralta sekä toiselta pojaltaan Toukolta, joka on erikoistunut videoja nettituotantoon. Paksuin runko on 9 mm ja 9 ply. Erikoisvaneri tehdään meille omien speksien mukaan. Sisäpintaan levitetään sealer-kerros öljyä. Koivuvirveleiden lisäksi valikoimaan kuuluvat alumiiniset ja kromatut messinkivirvelit. Muotoilin koivusta vielä kapulat ja vein ”setin” kotiin, naureskelee Pekka. Samalla nuorukainen kehitti soitinrakennustaitojaan, valmisti myös akustisia ja sähköisiä kielisoittimia ja harjoitti soitinhuoltoa. Saman vuosikymmenen lopulla rumpujen nimeksi tuli Kumu ja yrityksen nimeksi Kumu Drums Oy. Myös esteettinen kauneus on tärkeää, esimerkiksi Kumujen lugien suunnitteluun olen käyttänyt lukemattoman määrän tunteja ja unettomia öitä. Isoista levyistä leikataan runkoihin tulevat palat, jotka liimataan muoteissa runkolieriöiksi. 1990-luvulla aloin keskittyä rumpuihin, hioin valmistusmenetelmät mahdollisimman hyviksi ja jätin lopulta muiden soitinten valmistuksen pois. Kumu-soundi löi aikoinaan läpi All Birch Custom -koivumallilla, joka on edelleen merkin lippulaiva. Teksti: Esa Kuloniemi SUOMALAISTA KÄSITYÖTÄ ESITTELYSSÄ SOITINRAKENTAJAT | OSA 9 Kumu kantautuu kauas T iesitkö, että Hämeenlinnassa valmistuu vuositasolla 300 Kumu-rumpua – suhdanteista riippumatta. – Opiskelin isäni avustuksella pianonvirittäjäksi ja tein myös pianojen korjauksia. Lisäksi yksittäisen rummun ja samalla settikokonaisuuden pitää kestää kaikki käytön ja ilmaston rasitus. Eka keikkani rumpalina oli 13-vuotiaana ja soitan edelleen. Runkojen seinämän vahvuutta voidaan muuttaa, samalla rummun luonne ja soundi muuttuu. Helasen ura alkoi kansakoulun kolmannen luokan puutyötunnilta. 14 SOUNDI A-PUOLI E-Liike > Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. – Materiaalina on suomalainen koivuvaneri ja joskus pelkkä viilu
Materiaalin luojalle – John Fogertylle – sillä oli kauaskantoisempi vaikutus: Zaentz omisti kaikkien CCR-laulujen oikeudet, sataprosenttisesti. Uudessa sarjassa on valikoimaa nuppien, combojen ja kaappien seitsemästä 45 wattiin. Japani kiinnostaisi. Saimme Kumut ensimmäistä kertaa Modern Drummer -lehden testiin tämän vuoden kesäkuun numeroon. Suosittelen juuri sinulle, Lauri. Sen avulla voi esivalita puhtaan, rosoisen tai säröisen soundin. Lopuksi ne öljytään. Jos vuosinormi ei täyttynyt, se siirtyi seuraavalle vuodelle. Eikä sovi unohtaa, että myös Ville Valo hankki komean Kumu-setin, myhäilee Pekka Helanen, joka nauttii edelleen itsekin soittamisesta ja toimii rumpalina useammassa bändissä… ja pääsee samalla testaamaan käytännössä uusimpia innovaatioitaan. Basisti Stu Cookin juristiisän piti tarkistaa paperi, mutta ilmeisesti näin ei tapahtunut. Kumu-käyttäjät arvostavat rumpujen soundia, ulkonäköä ja fiilistä. jonka salaisuus on 3-alueinen structure-säädin. Tämä johti pitkään katkeruuteen ja vihanpitoon, josta mies onneksi näyttää selviytyneen. Muita hienoja kumuttajia ovat esimerkiksi Anssi Nykänen, Jaska Lukkarinen ja Janne Haavisto. Simon Phillips osti taannoisella Suomen-vierailullaan virvelin ja Average White Bandin rumpali Rocky Bryant käyttää Kumu-virveliä. – Suomalaisista Kuoppis (Sami Kuoppamäki) oli ensimmäinen stara, joka alkoi soittaa Kumuilla. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen laitearvioija John Fogerty ONNENPOIKA Otava GlossTone puolestaan peilikiiltävä lakka. Pitää jaksaa näkyä, pikkuhiljaa se alkaa tuottaa tulosta. Hintakin (615 €) on todella kohtuullinen. Ilmeisesti pääteasteessa käytetyt EL84-putket tuovat kehiin muikeaa keskialueen jöpinää. Kaikki kolme erilaista äänimoodia ovat erittäin käyttökelpoisia, mutta pahinta hevirähinää ei saa, ja sehän on vain hyvä asia. Tämän jälkeen merkitään ja porataan tarvittavat reiät. Tämä on eräs parhaista testaamistani Fender-comboista, vaikkei olekaan vintagepeli eikä käsintehty. Klassinen vintage 4 x 10 Bassman -combo on mainio katiska, mutta sietämättömän kovaääninen. SOUNDI 15 http://kumudrums.com/ Marsuntappaja Laulujen lunnaat K u v a: So u n d in ar k is to V iime vuonna 70 vuotta täyttänyt John Fogerty avaa viimein sanaisen arkkunsa ja kertoo oman versionsa Creedence Clearwater Revivalin tarinasta ja sen jälkeisestä omasta urastaan ja elämästään. Kaiutin on 12-tuumainen. Myös äänittäjät kehuvat Kumujen helppoa taltioitavuutta; setti soi hyvässä balanssissa, eikä tasokorjauksia tarvitse tehdä. E-liike 7_16.indd 15 3.8.2016 14.05. Sitten viimeistellään useaan kertaan hiomalla reunaviisteet. Onneksi kirjasta tulee myös selväksi Fogertyn edelleen tuntema palava rakkaus musiikkia ja musiikintekoa kohtaan. Takaploosterissa on XLRäänitysulostulo, joka toimii myös ilman ämyriä. Ainoa miinus tulee siitä, että structure-moodi ei ole jalkakytkettävä. Hän tuo myös kiitettävästi esiin CCR-soundin esikuvat: Howlin’ Wolf, Pops Staples, Link Wray ja monet muut merkittävät amerikkalaisen juurimusiikin vähälle huomiolle jääneet arkkitehdit saavat osakseen toistuvaa ylistystä ja arvostavaa analyysia. Lisäksi sopimus E nsimmäinen ”Marsu” eli Marshall-vahvistin tehtiin vuonna 1962 Fender Bassmanin skematiikan pohjalta, mutta koska suunnittelija käytti hieman erilaisia putkia ja muuntajia, niin lopputulos olikin jopa alkuperäistä parempi, säröisempi. Tämä kirja vie mukanaan kuin dekkari. Kumu on ainoa ulkomaan markkinoilla laajemmin menestynyt suomalainen rumpuvalmistaja. Sillä erotuksella että se on totta. Sitten vielä viritys ja setin/rummun kuvaus, sen jälkeen setti on valmis luovutettavaksi asiakkaalle, selostaa Pekka. Kun ironisesti nimettyä Onnenpoikaa lukee, ei voi uskoa todeksi millaisen kusetuksen ja selkäänpuukottamisen kohteeksi Fogerty – aluksi omaa naiiviuttaan ja omia soittokavereitaan kohtaan tuntemaansa solidaarisuuttaan – joutui. Kumuilla on helppo soittaa myös hiljaa, soundi on silloinkin täysipainoinen ja lämmin. Kun pintakäsittely on valmis, runko tasoitetaan ja siihen ajetaan reunaviisteet. Kolmas vaihtoehto on wrap, eli runko kääritään näyttävään muovikalvoon, erilaisia kuoseja on runsaasti. Janis Joplinin bändin Big Brother And The Holding Companyn rumpali Dave Getz hankki Kumu-setin pari vuotta sitten ja onpa Steve Ferronellakin Kumu-virveli. Messukäynnit ovat oleellisen tärkeitä, mutta myös alan lehdet, jotka luonnollisesti nykyisin myös somettavat paljon. Otimme testiin sarjan parhaan tuotteen eli 15-wattisen combon, velvoitti levyttämään Fantasylle 180 laulua seitsemän vuoden sisään. Nyt Fender on suunnitellut uuden Bassbreaker-sarjan juurikin samaisen Bassmanin pohjalta, ehkä Marsuntappajaksi. Niinpä sopimuksessa 10% rojalti laskettiin nettomyynnistä (ei bruttomyynnistä). Lisäksi laitteessa on normaalit sävy-, gainja voimakkuusnamiskat sekä digikaiku. – Olen käynyt USA:ssa viidesti viimeisten kahden vuoden sisällä, eli sinne panostetaan, mutta myös Saksa ja sen naapurimaat ovat tärkeitä. Jos näin olisi, kyseessä olisi täydellinen treeni-, keikkaja studiovahvistin. Vaikka valtaosa tuotannosta menee edelleen kotimaahan, on viennin osuus tasaisessa nousussa. Onnenpojan demoninen hahmo on Fantasy-levy-yhtiön Saul Zaentz, jonka tarjoaman surullisenkuuluisan sopimuksen CCR allekirjoitti 5.1.1968. Tämän jälkeen on vuorossa osien kiinnitys ja lopuksi kalvojen asennus
Albumi sai aikoinaan positiivisen vastaanoton, mutta mitään myyntimenestystä siitä ei tullut. Rakkauden rajamailla_7_2016_a.indd 16 4.8.2016 10.47. Mummi Kutoon jäsenten ideana oli pitää yllä mahdollisimman laajaa soitinarsenaalia, joten tavanomaisten akustisten folksoitinten ohella levyllä soivat klarinetti, nokkahuilut ja piano. H alpoja vinyylilevyjä Yhdysvalloista Suomeen 1970ja 1980-luvuilla roudanneet jobbarit tulivat aavistamattaan vaikuttaneiksi kotimaisen musiikin historiaan monilla tavoin. Sanoitusten pienimuotoiset tarinat käsittelevät paikallisia päivänpolttavia aiheita kuten Toijalaan menevän junaliikenteen loppumista. Kakkosalbumille tyrkyllä olleiden kappaleiden demoja on myöhemmin julkaistu Mummi Kutoo -levyn uusintapainoksissa. Niitä kaupattiin pilkkahintaan suomalaisille Anttiloissa, Valintataloissa ja pienemmissä myyntipisteissä ympäri maan. Lounaishämäläisen Urjalan kunnan musisoiva nuoriso löysi 1970-luvun alkupuoliskolla paikallisen kaupan cutout-laareista yhdysvaltalaista folkrockia, jonka olemassaolosta he tuskin olisivat muuten tienneet. Mummi kutoo takaisin -tapahtuma järjestetään vain kutsuvieraille, mutta juhlapaikan keskeinen sijainti Humppilan kirkonkylällä suo kenelle tahansa kylänraitin kulkijalle mahdollisuuden kuulla bändin nykykunto, mikäli sattuu paikalle oikeana lauantai-iltana. Alelaarien albumien ja Yleisradion undergroundimpien musiikkiohjelmien innoittamana lukiolaispojat perustivat Mummi Kutoo -yhtyeen, jonka Lovella ilmestynyt albumi kuuluu yhtiön julkaisuhistorian viehättävimpiin. Tänä kesänä tapahtumassa kuultiin uuttakin materiaalia, kun kuusikymppiset miehet soittivat yleisölle Tahdon ET-lehden kanteen -nimisen laulun. Mummi Kutoon jäsenet ovat jo kolmentoista vuoden ajan kokoontuneet kerran kesässä yhteen soittamaan albuminsa kappaleita. Valmistusmaassaan myymättä jääneiden cutout-levyjen joukossa oli paitsi soulja jazzaarteita, myös erilaisia harvinaisuuksia rockin puolelta. Sen jälkeen yhtiö joutui kuitenkin talousvaikeuksiin ja kaatui lopulta konkurssiin, eikä levyä päästy koskaan äänittämään. Mikä tärkeintä, sävellykset ja sovitukset ovat riittävän hyviä, jotta bändin kotikutoisuus pysyy koko ajan positiivisen puolella. Monet cutout-kaukaloita kolunneet muusikot ja tiskijukat ovat myöhemmin kertoneet, että heidän musiikkimakunsa tai levykokoelmansa perusta tuli juuri näistä halpislaarien aarteista. Paluupostissa tuli tarjous kokonaisen albumin tekemisestä, mikä oli nuorukaisille suuri ja mieluisa yllätys. > Rakkauden rajamailla A-PUOLI Löytöjä 50-vuotiaan Love Recordsin kätköistä Teksti: Mikko Mattlar Mummi Kutoon akustisvoittoista soundia voisi kuvata lähinnä maanläheiseksi folkiksi, josta huokuu maaseutumaisuus hyvällä tavalla aina levyn kansikuvaa myöten. 16 SOUNDI K u v a: M ar k u s P aa ja la ”Sanoitusten pienimuotoiset tarinat käsittelevät paikallisia päivänpolttavia aiheita kuten Toijalaan menevän junaliikenteen loppumista.” Esikuvat löytyivät alelaarista Svart Records julkaisee Mummi Kutoo -albumin bonusbiiseillä höystettynä vinyylipainoksena marraskuussa. Jälkimmäinen seikka ei Lovessa tunnetusti paljoakaan haitannut, joten Mummi Kutoon kakkos albumin tekemisestä ehdittiin jo sopia. Myymälään oli kulkeutunut muun muassa Pearls Before Swine -hippibändin albumeita, joita muiden cutout-levyjen tyyliin myytiin parilla markalla. Bändi päätyi yhtiölle lähettämällä sinne demon
LISÄKSI HUIKEA ILTAFESTIVAALI! W W W . Paikalla maahantuojien edustajia; mönkijät, vesijetit, moottorikelkat . Watercross EM-kilpailu . F I LIPPUKAUPPA 24/7 www.liveto.fi OSTA LIPUT: WaterXfest tulostus.indd 17 3.8.2016 13.54. FMX-show Sebastian Westberg . WAT E R C R O SS I N E M 2 1 6 ! × S T U N T T E J A × R O C K I A × J A PA L J O N M U U TA THE LOCAL BAND × MICHAEL MONROE STAM1NA × THE 69 EYES × RECKLESS LOVE × SANTA CRUZ × LOST SOCIETY 3.9.2016 JYVÄSKYLÄN SATAMA EUROOPAN SUURIN WATERCROSS-TAPAHTUMA KOKO PERHEELLE . Stunt-näytösajoa . W A T E R X F E S T
– Levy-yhtiöstä potkivat hiukan persuksille, että eivät suostu julkaisemaan uutta levyä, ellen tee itse biisejä, Lassi naurahtaa. Hyvää soundia, kun demottelen biisejä samalla meiningilllä. MINKÄ LEVYN TOIVOISIN TEHNEENI ITSE TAI BÄNDINI KANSSA Pink Floyd Darl Side Of The Moon – Ajaton klassikko, helvetin hieno levy. Olen tällä välin tehnyt vain satunnaisia sooloja duokeikkoja. L assi Valtosen viisi vuotta sitten ilmestynyt debyyttilevy Kukin tyylillään oli luonteva kimara tuttujen nuorten lauluntekijöiden (Matti Mikkola, Topi Saha, Matti Johannes Koivu) lupaavalle poprock-laulajalle räätälöimiä kappaleita. Edelleen soitan rumpuja Tentacle Pillow -bändissä, ja kotona tulee soiteltua kitaraa päivittäin. – Omien laulujen teko oli hidasta, sillä ihan lapsenkengissähän se taito minulla vielä on. Iron Maiden Piece Of Mind – Olin tolloin soitellut rumpuja jo pidemmän aikaa, mutta Maidenia ruvettiin jätkien kanssa soittamaan yläasteen aikoihin ihan tosissaan. Kepeet mullat miehelle. Erno Laitisen kanssa kahdestaan sitten viime syksystä niitä laulujani duunailtiin ja sovitettiin demoiksi. Kehittelen taas uusia melodioita. Syksyksi kehitellään jonkinlaista klubirundia. LEVY, JOKA ON AVARTANUT KÄSITYKSIÄNI MUSIIKINTEOSTA José González Veneer – ”Salaa” koitan matkia Josen soittotyyliä, mutta ei siitä mitään tuu, kun ei osaa soittaa sormineen, edes näppäillä. Settiin tulee myös ekan levyn parhaita lauluja, kenties myös Pelle Miljoonan Nuoriso sairastaa syöpää. VARHAISIN ALBUMI, JOKA SAI SOITTOINNOSTUKSEN HERÄÄMÄÄN LEVY, JOKA KYTKEYTYY NUORUUTEEN JOUTSENOSSA Klamydia Jubelium – Kokoelma, joka tuo hemmetisti muistoja teinivuosista. Pitäisi vaan hommata nailonkielinen kitara, mukavan pehmee ääni, kiva tatsi, sopivan levee kaula. SUOSIKKILAULAJANI JA HÄNEN PARAS ALBUMINSA Eddie Vedder Into The Wild – Tää kyllä vaihtelee useasti, mutta just nyt viime aikoina tää on ollu kova sana. Opiskelin välillä myös Lappeenrannassa, mutta se jäi kesken. Siitä ne bändihommat sitten rumpujen takana rupes pikkuhiljaa lähtemään. Lassi Valtonen ERIKOISIN JA YLLÄTTÄVIN SUOSIKKILEVYNI Are Jaalan elämää – Hyvää lyriikkaa, hyvät biitit. Bändikemian kannalta on tärkeämpää, että he ovat hyviä tyyppejä kuin virtuooseja soittajina. Uudelle levylle Kasvottomat päivät Valtonen on tulkinnut vain omia laulujaan ja hän syventää tyyliään sekä rosoisen rockin että täyteläisten tunnekuohujen ehdoilla. Pystyn kyllä samastumaan aika hyvin tämän jäbän biiseihin. Aijai! Enää ei tuu niin hirveästi kuunneltua. Ajat muuttuu. K u v a: M ar ek Sa b o ga l Elämäni soundit 18 SOUNDI Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Ela?ma?n soundit 7_16 uusi.indd 18 5.8.2016 12.17. Surullista, mutta samalla niin vitun kaunista. – Studioon hommattiin sitten muusikot sekä taustalaulajat, joista toivon mukaan saadaan keikkakokoonpanokin aikaiseksi. Visioni olin alun perin, että levystä tulisi akustisempi ja mukana olisi pianoa ja selloa, mutta rockiin se kuitenkin meni. – Muuten olen puurtanut Pyynikillä kokkina pitkää päivää kahden vuoden oppisopimuksella. Pearl Jam ylipäätään, ysärijutut, ei huono! ONNISTUNEIN LIVELEVYTYS MINUN MIELESTÄNI Alice In Chains Unplugged – Helvetin karu meno, kun rupee miettimään ja tosissaan fiilailemaan Staleyn lyriikoita. Monet pussikaljat tuli juotua Klamydian tahdissa Ahvenlammen hyppyrimäen kupeessa ja ties missä. Eihän tää ole oikeastaan edes levy, vaan kokemus! MIELUISIN LEVYNI RUMPALIN NÄKÖKULMASTA Kingston Wall III Tri-Logy – Tuskin tarvii edes selitellä
Check it at your Pearl Dealer INTRODUCING DECADE MAPLE Iconic Sound at a Revolutionary Price. (09) 5870456 • Mobile 0400-445603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Decade Maple kauppiaat: • DLX DeLuxe Music Helsinki • Aron Soitin Helsinki • Soitin Laine Turku • Musacorner Tampere • Tammer Piano ja Soitin Tampere • Pori Sound City Pori • Piano Jylhä Muurame/Jyväskylä • Musiikkimestarit Rovaniemi • Power Sound Somero SMI tulostus.indd 19 4.8.2016 9.51. Learn more at pearldrum.com Maahantuonti ja tukkumynti: SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C 00150 Helsinki • Tel. Pearl’s first Pro quality all Maple drumset at an incredibly affordable price
Nyt pidättäydyn niistä kaikista, lopulta ne kuitenkin tuhoavat mieltä ja ruumista. Ihastelin punk-kaudella Soft Boysin viileää vastarintahenkeä. Kun kaikki muut paiskoivat 70-luvun jälkipuoliskolla punkia, Hitchcock sai kulttimaineen kaksi albumia tehneellä Soft Boys -bändillään, jota Lontoon vuosinani diggailin livenäkin heti sen trendin vastaiseen menoon ihastuen. Tyylikkäässä tummansinisessä puvussaan ja kirjavassa paidassaan hauskannäköinen 36-vuotias laulaja-kitaristi-lauluntekijä oli brittiherrasmiehen perikuva. Entä musiikillinen kasvualustasi. Kohtasimme Dinosaurockissa 1989 Hitchcockin pukuhuoneen takaverannalla, josta aukesi hehkeä itäsuomalainen luonto parhaimmillaan. Soolo debyytillä Black Snake Diamond Röle (1981) oli seinähullu sarjakuva ja tapaamishetkellämme uudella Queen Elviksellä mainio surrealistinen novelli, jossa maa muuttuu suklaaksi, koirat lentävät takaperin taivaalla ja mädäntyneet äidit nousevat haudoista tapaamaan eläviä poikiaan. Silloin alkoi jo hiukan hämärtää, mutta Robyn ihmetteli illan valoisuutta. Hmm, Hitchcock pohdiskeli teetä maistellen. Pidämme myös Costellosta, XTC:stä ja Squeezesta. Kun tartuin olutpulloon, Robyn kohotti savukettaan ja teekuppiaan. Aikaisemmin join paljon, mutta lopetin sen. Nyt tuo ilmaus hänen ikäisestään (nykyään 63-vuotiaasta) miehestä naurattaa, mutta... 20 SOUNDI SOUNDI 21 Jussi Niemen naamakirja > Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. The Beatles ennen muita, Robyn huudahti melkein kiihkeästi. Kuvitelkaa Syd Barrett ilman mielenterveysongelmia, niin olette lähellä totuutta. – Olet siis lukenut sen. Nykyään moni on aloittanut Sex Pistolsista ja edennyt siitä taaksepäin, mutta me aloitimme Beatlesista. Muiden leikatessa tukkansa, hän antoi sen kasvaa. Niitäkin tuli nautittua, mutta ongelmaksi muodostui nimenomaan alko holi. Yritän itse kirjoittaa sillä tavalla hyvin, etten esimerkiksi toista samaa sanaa ellei se ole välttämätöntä. Häntä kiinnostivat nimenomaan modernit kirjailijat. Olet ilmeisesti aika lukenut ja kirjallinen ihminen. Aika vaan on toinen. Teksti: Jussi Niemi A-PUOLI min mies on tehnyt yli 20 studiolevyä ja nivaskan livejä. SittemRockin johtava surrealist i Vaikka Robyn Hitchcock vähätteleekin tekemisiään, on hän saanut urallaan paljon aikaan vielä viime vuosinakin. funny how time slips away. . Hitchcock on aina kulkenut vankkumatta omaa hyvin brittiläistä tietään. Tosin, kun katseeni osui hänen jalkoihinsa, niissä oli jyrkässä ristiriidassa muun asun kanssa kumiset rantasandaalit ilman sukkia. Pidän sanoista ja kirjoista, kunhan ne on hyvin kirjoitettu. Riippuu siitä, mitä itsellesi teet. . Hitchcockin levyissä on usein hänen visuaalista ja kirjallista taidettaan. . Kohtuullisen. Emme koskaan vieraantuneet siitä perinteestä. Robyn tunnusti hiljattain lukeneensa Scott Fitzgeraldia ja päässeensä töin tuskin kirjan loppuun. Jotain kehitystä kaiketi tapahtuu, hän naurahti ironisesti. Kuitenkin Hitchcock on tehnyt valtavan määrän hienoja levyjä. . Mainittuani jälkimmäisestä Robynille, hän yllättyi. Tarkoitan, että musiikkisi ja tekstisi ovat niin psykedeelisiä, että sinun kuvittelisi harrastaneen lähinnä pilveä ja happoa. – Kai se sitä on, koska on minusta lähtöisin. Aika yllättävää. – Se yhdistää minua, Andya ja Morrista. – Pelkäänpä, että minulla on enää jäljellä vain tee ja tupakka. Sitä voikin tyhmistyä. K u v a: Ju ss i N ie m i naamakirja_robyn hitchcock.indd 20 4.8.2016 11.04. . Ehkä siitä saattoi Hitchcockin musiikkia tuntematonkin päätellä, että oikeasti tämä charmikimppu oli ”vanha hippi”. Luin juuri Paul Austerin Lasikaupungin. Bändeistä, jotka osaavat tehdä biiseihin alun, lopun ja keskiosan. Omaa tyhmyyttään Robyn Hitchcock ?S aisiko olla juotavaa, Robyn Hitchcock sanoi viitaten pöytään, jolla oli hedelmien ja voileipien vieressä tuoremehuja, kahvia, teetä ja olutta. Hänestä on tehty dokumentteja, ja hän on erittäin pidetty ja arvostettu kollegojensa parissa rapakon molemmin puolin. Rakenne oli kuulemma niin outo. Tai siis varmaan niitä voi käyttää kohtuullisestikin, mutta minulta se ei onnistunut, hän selitti kiihkottomasti sivistyneen kuuloisella brittiaksentilla. Tarkoitan, että hetkittäin tunnen jotenkin kypsyneeni, mutta toisinaan tunnen suorastaan tyhmistyneeni. . Yes, sir. Koitan välttää sanojen valtaan joutumista – sehän tapahtuu hyvin helposti – mutta yritän myös olla hukkaamatta niitä. Siinä mielessä olen kai vähän omituinen rock-hahmo. Kun hän ja hänen Egyptians-yhtyeensä (Andy Metcalfe: basso, koskettimet; Morris Windsor: rummut) vähän aikaisemmin olivat heittäneet erittäin verevän ja sävykkään keikan kahdeksan nurkilla, oli tietenkin täysin valoisaa. Näetkö nykyisen musiikkisi sen suorana jatkona. Valtaosalle yleisöä hän taisi olla täysin tuntematon, enkä vieläkään tunnu koskaan tapaavan ketään, joka hänestä intoilisi. Kuulen sinussa Syd Barrettia ja joitain 60-luvun länsirannikon bändejä. Se oli aika hyvä, hän sanoi mainiten muina suosikkeinaan britit Julian Barnesin ja Peter Ackroydin. Joskus ihmettelen omaa kehitystäni
. Hän puhui myös tarpeestaan tehdä alati uutta musiikkia, ettei vaipuisi nostalgia-aktiksi. Robyn katsoi minua kysyvästi. isänmaasta, äidistä, jumalasta, maineesta, alkoholista. Ilkamoivat ja usein hyvinkin kauniit melodiat hiipivät ihon alle. . Hänen mielestään rock-muusikon on erityisen helppoa juoppoontua, koska ”ala painostaa olemaan kasvamatta aikuiseksi”. Käytän samanlaista epäloogista prosessia lauluntekemisessä. Ryhmä huokuu hyvää tuulta ja kaveruutta ja ne kuuluvat ajattoman sävykkäässä soundissa. Tunsin itseni normaaliksi vain juodessani. Silloin ei enää ole kuningas omassa maassaan, joku on siellä koko ajan kanssasi. Näennäisen kevyttä ja vakaumuksellisen pöhköä, mutta pinnan alla kummallisen syvää musiikkia. Sisäkannen kuvassa herrat hymyilevät karvalakeissa niin kuin tietäisivät jotain kivaa, josta muut eivät tiedä. Tähän ei vaan kyllästy. ”Olen kai vähän omituinen rock-hahmo.” SURREALISTINEN HELMI Robyn Hitchcock And The Egyptians: Queen Elvis (1989) LEMPEÄMPI VAIHTOEHTO Robyn Hitchcock & The Venus 3: Olé! Tarantula (2006) . Facesin Ian McLagankin piipahtaa. on väläyksiä tästä, mutta herkullisen vino huumori, Robynin lämpimän ilmaisuvoimainen ääni ja uteliaasti sinne tänne kurkkivat melodiat takaavat, ettei vankasti psykedeelinen yleismoodi tunnu lainkaan synkältä. 20 SOUNDI SOUNDI 21 voi vahvistaa. Kun vaikenin, hän jatkoi: – Joskus haluaisin uskoa jälleensyntymään, paitsi etten usko oikein mihinkään. Miten juominen vaikutti mentaliteettiisi. Se juuri todistaa, että elämme, hän henkäisi ja jatkoi innostuneena: – Muuten olisimme patsaita. En tiedä. – Rappio, vieraantuminen, kaikki negatiivinen. Vaikea sitä on olla olematta! Omat sen paremmin kuin muidenkaan tekemiset eivät tee minuun suurta vaikutusta, mutta saatan vielä tehdä jotain hyvääkin, hän tilitti itseään pahasti aliarvioiden. . Tunteet tulevat ja menevät, lausuin buddhalaisesti. Mutta jokainen kai tarvitsee sumua joskus. Niillä voi olla täydellinen ruumis lähes ikuisesti. Jonkinlaista ylemmän keskiluokan elämää, suhteellisen sivistynyttä. Apujoukoissa ovat myös Soft Boyt Morris Windsor ja Kimberley Rew. Musiikissani on jonkinlaista substanssia ehkä juuri siksi, että syvällä sisimmässäni olen jonkinlaisessa jatkuvan raivon tilassa.” Toinen toistaan surrealistisempien laulujen huimassa sanankäsittelyssä – johon voi lukea monenlaisia merkityksiä . Klassikkotasolle noustaan brittiläisyyden hienoimman ytimen tavoittavassa Belltown Ramblessa, lennonmaisessa Red Locust Frenzyssä ja vähän aikaisemmin kuolleelle Arthur Kanelle tehdyssä sydäntä särkevässä N.Y. Sitä päätyy vain luukasaksi maaperää rikastuttamaan. Myöhemmin tekijä sanoi olevansa ”pohjimmiltani pelokas ja vihainen tyyppi. Tunnelma on entistä lempeämpi, vaikka Adventure Rocket Ship avaa levyn räväkästi rokaten. R.E.M:in Peter Buck vetelee neljään raitaan upeat jangle-kitarat. HITCHCOCKIN yhdessä Andy Metcalfen kanssa tuottama albumi oli hänen kahdeksas levynsä ja hipoo napakymppiä. Lauluharmoniat hivelevät korvaa beatlesmaisesti ja Buckin kitara kiihtyy ajoittain komeaan psykedeeliseen lentoon. Dollissa. Ei tarvitse ottaa vastuuta mistään, kun se toinen johdattelee sinut autuaaseen sumuun. Saat itsesi kuulostamaan kliseeltä. En ole vielä saanut hommaa hanskaan. . Lähimmäs olen päässyt pohtimalla unia: miten ja miksi niitä näkee. Kai se teki helpommaksi kestää asioita ja ihmisiä, mutta lopulta muutuin vain pysyväksi krapulaksi. Turha tästä on saarnata, Robyn totesi itselleen. Meissä ei ole mitään pysyvää, mutta haemme sitä aina... Veins Of The Queenia leimaa mainio barokkitrumpetti siinä kuin Devil’s Coachmania leikkisät viulut. Todellisuudessa ei voi ripustautua mihinkään, ellei sitten tunteisiin. . Mutta tajuaako ihminen lopulta mitään. Minä vartuin Etelä-Lontoossa turvatussa ympäristössä vailla erityisempiä ulkoisia uhkia. Siis parasta A-ryhmää nytkin. Aahhh! Robyn huokaisi voimallisesti. Materiaali on järjestään huippua uneliaan ajattomasti kauniista Madonna Of The Waspsista aika häijysti ärhäkkään Supermaniin. Tai riippuu tietysti kasvuympäristöstä. Mitkä ovat sinun. . EGYPTIANS oli tässä vaiheessa vaihtunut Venus 3:een eli Peter Buckiin, Scott McCaugheyyn (Fresh Young Fellows) ja Bill Riefliniin (R.E.M, Ministry). Urheilijalla se menee läskiksi viidessä vuodessa. Vapautuuko sieluusi tatuoitu kokemus eetteriin manifestoituakseen uudestaan viisaana käärmeenä tai sydämellisenä sammakkona, vai häivytkö vain olemattomiin. Jotkut kasvavat rankassa ympäristössä hyvin nopeasti. naamakirja_robyn hitchcock.indd 21 4.8.2016 11.04. Samat jutut kuin jokaisella synkällä runoilijalla. Ellen sitten tunteisiin, mutta niitäkin on vaikea todella tunnistaa, koska naamioimme ja runtelemme niitä. Periaatteessa Hitchcockin tyyli on entisensä ja erottuu yhä selkeästi kaikista muista. Eihän samaa kirjaakaan kirjoiteta aina uudestaan, vaikka samoja teemoja käsitelläänkin, mikä on ymmärrettävää, koska jokaisella on omat pakkomielteensä. Ne ovat sentään luultavasti aitoja, jollemme sekoita niitä jollain, kuten minä tein juomalla. Biisien rakenteet ja sovitukset ovat yhtä ilotulitusta Metcalfen napakasti pullean basson toimiessa pelin selkärankana. Se käy vain vaikeammaksi, koska en ole mikään Bowie, joka menee japanilaiseen vesipuutarhaan ja ilmoittaa sitten: ”Olen juuri säveltämässä japanilaista vesipuutarhamusiikkiani.” Mikä sinua inspiroi. Minusta ihminen tietää jo aika varhain vaistomaisesti, mikä on moraalisesti oikein
Nykyään Helsingissä asuva Liimatta kuuluu siihen pienilukuiseen joukkoon, joka oikeasti on kotonaan populaarikulttuurin eri osa-alueilla. Sattumalta samaan aikaan valmistuu myös Hanoi Rocks -basistina tunnetuksi tulleen, mutta nykyään ihan muista toimistaan ansioituneen muusikko/maailmanmatkaaja Sami Yaffan elämäkerta. Nyt miehen tekee ajankohtaiseksi kaksi kirjajulkaisua sekä soololevy. Järjestyksessään kolmas soolo noudattaa sotilaallista kymmenen vuoden julkaisusykliä. Absoluuttinen Nollapiste sai kaksi vuotta sitten valmiiksi kauan työn alla olleen Pisara ja lammas -albumikokonaisuuden toisenkin osan. Alkuvaiheessa nuoret rovaniemeläispojat herättivät hämmennysSoundin lukijat mieltävät Tommi Liimatan varmasti ensinnä Absoluuttisen Nollapisteen laulajaksi. ”Ei pidä esittää hyvää meininkiä” 22 SOUNDI haast_tommi liimatta_d.indd 22 4.8.2016 14.44. Ei mennyt kuitenkaan kauaa yhtyeen vakiinnutettua asemansa suomalaisen rockin perinteen omaperäisenä, mutta historiansa tuntevana kestonimenä. Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen Soundi-haastattelu >> T ommi Liimatan pokerinaamainen olemus on totuttu näkemään jo neljännesvuosisadan ajan Absoluuttisen Nollapisteen keulilla. Vaikka yhtye onkin ollut aktiivinen lähes koko olemassaolonsa ajan, on Liimatta ollut esillä nykyään enemmän kirjallisten töidensä ansiosta. Samoihin aikoihin Liimatalta ilmestynyt omaelämäkerrallisia piirteitä sisältävä hevinkuunteluromaani Jeppis on teos, jonka ironia vapaa ja yksityiskohtia vyöryttävä nuorisokuvaus puhuttelee varmasti 80-luvulla lapsuutensa eläneitä miehiä. Musiikkiakaan Liimatta ei silti ole unohtanut, vaan samaan julkaisurykelmään ajoittuu myös hänen sooloalbuminsa Rokokoo Computer. Romaanien lisäksi on ilmestynyt hänen toimittamiaan kirjoja, proosarunoja sekä sarjakuvia. Mutta on myös heitä, jotka tuntevat Liimatan ensisijaisesti kirjailijana tai pakinoitsijana. Liimatta kuitenkin myöntää, että bändin joutuminen pienempään rooliin hänen elämässään ei ole täysin oma valinta. tä progetietoisuudellaan ja rockille epätyypillisellä vakavuudella. Tässä kuussa Jeppikselle – joka siis viittaa Liimatan lapsuuden kotikaupunki Pietarsaareen – ilmestyy jatko-osa
SOUNDI 23 haast_tommi liimatta_d.indd 23 4.8.2016 14.44
Oliko Rockin SM -kisoihin osallistuminen vuonna 1993 ensimmäinen kerta, kun bändi näyttäytyi kaveripiirin ulkopuolella. Mut ta Rovaniemellä bändiä vetikin Jukka Leinonen, jota mä en alun perin tun tenut. Missä vaiheessa se ja kotona tehdyt äänitykset laajenivat Absoluuttisen Nollapisteen oikeaan bänditoimintaan. Eli myös kerronnan oli muututtava. Sitten tuleekin Beatles ja muut, mikä aiheuttaa kave ripiirissä naureskelua. Se täytyy tulla esille. Teemu Eskelinen, Johnny Pallari, Tommi Liimatta, Tuomas Talvensaari, Tomi Krutsin ja Aki Lääkkölä. Nyt oli biisejä ja oikeita soittajia. Anteeksi, Vaimo -yhtye esittää Jamppa Tuomisen tuotantoa Rovaniemen Kirjastorockissa elokuussa 1995. Olin erityisen innoissani, kun oli rummut, basso ja kaksi kita raa. Onko Jeppis kakkonen tyylipuhdas jatko-osa. Jukka Leinonen, Tommi Liimatta, Matti Kettunen, Tomi Krutsin ja Aki Lääkkölä. Ykkösessä 7vuotias avau tuu ulospäin, kakkososassa muutos onkin sisäänpäinkääntyminen mur rosiän alkaessa. Ne oli mun vetämiä juttuja. Siitä on vain viisi viikkoa Nolla pisteen alkumuodon syntyyn ja kol metoista kuukautta siihen, kun Nolla piste aloitti. Kun Tomi tuli Kuopiosta hal pamerkki Centuryn rumpujen kans sa, niin Jukka – joka soitti rytmiki taraa reilun vuoden Nollapisteen alussa – sanoi, että kai se Tommi on pakko ottaa mukaan, kun se on Ma tin kaveri. Jeppiksen yksityiskohtaisuus häkellyttää – onko se jälkikäteen ideoitu tyylikeino vai piditkö päiväkirjaa. Mutta kun ostin nuottivih kon olin tyytyväinen, että kerrankin on kiveen hakatut biisirakenteet. – Ensin vaihtuivat voimasuhteet. – Kun kuulin siitä, pidin itses täänselvänä, että minä pääsen sii hen myös. Se on kuin puoliksi repey tynyt valokuva, joka pitää täyden tää todennäköisyyksien mukaan eh jäksi. – Ajattelin että mun omat jutut on niin huonoja, että haluan nau hoittaa vain muiden tekemiä jut 24 SOUNDI ”Legenda siitä, että nostetaan jalka monitorin päälle on siitä kummallinen, että yleensä se keikahtaa jos sen päälle laittaa jalan.” Absoluuttisen Nollapisteen ensimmäiset treenit elokuussa 1991. Kuvassa vas. > Soundi-haastattelu tuja. Kun jätkät siirtyy yhtaikaa seuraa vaan osaan, se kuulostaa ihan oike alta biisiltä! Syksyllä 1991 myös Aa ke (Otsala) sai basson ja tuli mukaan bändiin. K u v at : To m m i Li im at an ko ti al b u m i K u v a: To m m i Li im at an ko ti al b u m i haast_tommi liimatta_d.indd 24 4.8.2016 14.44. Etenkin Aki oli jo pitkällä kitaransoitossa. Siinä koettiin jo vaiku tusta myöhempään suuntautu miseen. Sinulla ne ovatkin jo hyvin dokumentoitu. Kettusen Matti oli tuol loin basisti. Aiemmin oli hyvä jos muisti puolet biisistä seuraavalla kerralla. – En pitänyt silloin päiväkirjaa. Doorsin kuun telijoita ei Pietarsaaressa kaksi vuot ta ennen Oliver Stonen leffaa välttä mättä ollut ihan helvetin montaa. Mulla on vain hajanaisia konekirjoi tusliuskoja, jotka nekin liittyvät enemmän polkupyöräcrossailuun. Kun muutin Rovaniemelle vuonna 1990, jatkoin kasettibänditoimintaa eli enimmillään kaksi jätkää huonees sa. Yleensä Soundi-haastatteluissa on ollut tapana lähteä liikkeelle lapsuuden ja nuoruuden musiikki-innostuksista. Vaikka musiikista Jeppiksessä puhutaankin kaveriporukoissa intohimoisesti, on sen harrastaminen pääasiassa kuitenkin kotioloissa tapahtuvaa kuuntelua. – Etenkin nyt, kun Jeppis kakkonen ilmestyy. Tomi ostaa rummut, kun saa rippilahjaksi ra haa. En enää itsekään tiedä mikä kirjasta on totta. Tommi kotonaan Rovaniemellä ensikeikan ja ensidemon välissä maaliskuussa 1992. Aki (Lääkkölä, kitara), Jukka ja Tomi (Krutsin, rummut) suunnitteli vat bändin perustamista. Se päättyy neljänteentois ta ikävuoteen eli Rovaniemelle muut toon. – Isä kuului johonkin levyker hoon, jonka takia meiltä löytyi laaja kattaus Merja Rantamäkeä, Platter sia ja Abbaa. Mutta ei se mennytkään niin. Minä olinkin tietämät täni vain siipeilemässä. Minä piirsin Matin sarjakuva ideatkin. Mutta yhtä lailla kuin ykkösessä, niin vaikeaa oli miettiä miten saada muu tos esiin. Majaleikkeihin ei välttämättä enää ol lut yhtä suurta vetoa ja Kissin uusin levykin oli ihan paska. – Se jatkuu seuraavasta päivästä. Millainen kynnys olikin soittaa muiden kanssa vai oliko bändin sosiaalinen toiminta tärkeämpää. Seuraavana päivänä Absoluuttinen Nollapiste esiintyi Huvilateltassa Helsingin Juhlaviikoilla yhdessä Ismo Alangon ja CMX:n kanssa. Miten rikasta se musiikkitekstuuri oli ihan rivibiiseissäkin. Ajattelin tulla soittamaan kol matta kitaraa, mutta mun olikin pakko laulaa. Se tuntui epämiellyt tävältä. Ne ehti suunnitella sitä koulun naulakoilla pitkään ennen kuin tie sin siitä. Varsinkin Abba herkis ti jo 8vuotiaana, kun tajusi vastame lodiat ja kaikki muut pienet herkut
Ylisanoja on kuultu Ahkerat Simpanssit Tampereen Koskikeskuksessa vuonna 2000. Absoluuttinen Nollapiste keväällä 2001. ”Majaleikkeihin ei välttämättä enää ollut yhtä suurta vetoa ja Kissin uusin levykin oli ihan paska.” Ahkerien Simpanssien basso rumpua koristelemassa syksyllä 1999. Millä mä nyt itseni elätän. Esitettiin tv:ssä Kaikki nukkuu pois. Mitä, eikö me ollakaan Suomen kovin bändi. Se oli olevinaan jo kunnianhimoisempi biisi. Absoluuttisen Nollapisteen urassa on mielenkiintoista se, kuinka arvostus on pysynyt vuosikymmenestä toiseen. Avaruusmies Xerobos, Cheetah Liimatta, Mikataijarno, King Kong Krutsin ja Cornelius. Vuonna 2012 valmistui Absoluuttisen Nollapisteen Pisara ja lammas -albumin ensimmäinen osa. Siinä tuli vähän takapakkia. – Oli hirveän vaikea sulattaa, kun alkoi tulla negatiivistakin palautetta. Rovaniemeltä piti päästä pois. Miten mun loppuelämän nyt käy. Sitten kun eka ep (Ei ilmestynyt, 1994) tuli, niin meillä olikin kontakti Tampereelle, jossa olivat (keikkamyyjä) Karppanen ja (levyn julkaisseen Vinylmanian) Kimmo Pekari. K u v a: To m m i Li im at an ko ti al b u m i K u v a: To m m i Li im at an ko ti al b u m i K u v a: To m m i Li im at an ko ti al b u m i K u v a: To m m i Li im at an ko ti al b u m i K u v a: H an n u Is o -O ja haast_tommi liimatta_d.indd 25 4.8.2016 14.44. Oli hirveä kriisi, jos ei puoleen vuoteen tullut yhtään biisiä. SOUNDI 25 – Ihan varmasti. Järvenpään keikan jälkitunnelmissa yhtyeen lisäksi miksaaja Jan Niska (vas.). No niin, näinhän se pitää mennäkin. Yhtye oli tarkoituksella siirtynyt pitkäaikaiselta levy-yhtiöl tään levyttämään omalle Diu Dau -merkilleen
Mä pidin niitä selän takana tai taskussa, mutta sekin alkoi tuntumaan kummalliselta. Se oli hyvä selviytymiskeino, koska Suljetun (1999) ensimmäinen versio oli hylätty. Oltiin 21–22 vuotta täyttäviä kavereita. Kuvassa toisena oikealla kahdeksan vuotta ryhmässä viihtynyt Janne Hast. Oman porukan kanssa viihdytään parhaiten. Oltiin muutettu kaikki pois Rovaniemeltä, isänmaalliset velvoitteet oli hoidettu pois alta kuka mitenkin. Muistan kun lukion kak– Tänä kesänä kun sain Samin kirjan painoon, Jeppis kakkosen painoon ja oli soololevyn viimeistelyä, niin mulla oli tunne, että tätä tämä taas on. Miksi inhosit keikalla oloa. Vasta viikko sitten tulin kysyneeksi, että millainen tämä kesä on ollut, kun itsellä ei ollut siitä mitään käsitystä. – Ei ollut mitään soitinta satunnaista nokkahuilua lukuun ottamatta. Kelmun takana väijyvän Absoluuttisen Nollapisteen kanssa tuli pitkäsoitto Nimi muutettu. – Kyllä siellä niitä kolmen tähden levyjä on. Lukiossa jätkät tuli koulun jälkeen meille lojumaan, lukemaan 80-luvun Suosikkeja ja puhumaan paskaa säkkituolissa. Eli ei pidä esittää hyvää meininkiä. Se oli syksyä 1997. > Soundi-haastattelu K u v a: To m m i Li im at an ko ti al b u m i K u v a: P et ri N u u ti n en K u v a: H an n u Is o -O ja haast_tommi liimatta_d.indd 26 4.8.2016 14.44. Päädyin olemaan liikkumatta. Ajattelin, että turhaan haen mihinkään, kun mulla on jo tämä ammatti. Siitä tuli määrätty alkuaikojen tavaramerkki eli epäviihtyvyys tuodaan liikkumattomuudella esiin. Jatkettiin keskusteluja Krutsinin kanssa treenikämpällä Tampereen vanhalla tulitikkutehtaalla, jossa oli jotain 12 astetta lämmintä ja lämmittimestä iski liekit muutaman metrin päässä. Olisin silloinkin voinut tehdä biisejä, elämäntyötäni. Ja sellaistahan se olikin, ei se muutu helpommaksi ikinä. niin alkuaikojen kunnianhimoisista ja tavanomaisia ratkaisuja hylkivistä albumeista toistaiseksi viimeisimpään teokseen, kaksiosaiseen levykokonaisuuteen Pisara ja lammas (2012 ja 2014). Silloin mulla oli muutama biisi kesken ja tietysti samaan aikaan oli lukion kokeita, jotka meni tietysti päin persettä. Olin lukiossa oppinut olemaan liikkumatta ja pidättämään hengitystä saksan tunnilla, että se vittumainen tunti kestäisi vielä pidempään. – Ei. Missä siis pitää käsiä. 26 SOUNDI ”Ensimmäinen levy seitsemään vuoteen, jossa on yksittäisiä biisejä, jotka ei linkity toisiinsa millään lailla.” kosen keväällä treenattiin ensilevyä varten. Se teki meistä ammattimaisen yhtyeen. Kroatiassa elokuussa 2005 kirjoittamassa biisiä Märkä trampoliini. Sitten meillä oli ensimmäinen kunnon kiertue Amppelin johdosta, 24 keikkaa keväällä 1998. Varsinkin alkuvaiheen jälkeen biisinteko kesti aina kauemmin. Monet artistit ajautuvat elämässään tilanteeseen, että lopulta keskittyvät vain taiteelliseen uraansa, mutta sinulla se oli tietoinen päätös. Silloinkin on yrittänyt parhaansa, mutta se ei ole vaan riittänyt. – Viihdyin niin hyvin pöydän ääressä. Mitä vittua ne nyt täällä tekee. Ja legenda siitä, että nostetaan jalka monitorin päälle on siitä kummallinen, että yleensä se keikahtaa jos sen päälle laittaa jalan. Liimatan mukaan Absoluuttinen Nollapiste on tiivis ja suljettu yhteisö. Simpukka-amppeli (1998) oli monille pettymys. En enää automaattisesti inhonnutkaan sitä lavalla olemista. Tuskailin, että tällaistäkö tämä seuraava 50 vuotta tulee olemaan. Kuinka selvä uravalintasi oli vai oliko sinulla edes vaihtoehtoista suunnitelmaa luovan toiminnan lisäksi. Housunsaumoissa niin kuin koulun kuorossa vai mikissä niin kuin joku perkeleen Jim Morrison. – Oli hirveä kriisi. Vuonna 2002 Liimatalta ilmestyi kirjallinen esikoisteos Avainlastu. Oli vain saatava levy ulos, saatava keikkoja ja päästävä jaloilleen. Meille se oli voitto, kun tajuttiin, että voidaan tehdä normaaleja biisejä. Poltin ylioppilastodistuksen heti kun muutin Tampereelle 1996 enkä koskaan hakenut mihinkään kouluun
Rumpu ja soitin tyyliin ”Äh, pidetään toi”. – En tarkkaan muista, mutta Tomi väittää, että se tuli pian ensimmäi sen soolon jälkeen. – Viime vuosikymmen oli henki nen kuoppa. Ensimmäinen soolo tuli tietysti sen takia, että olin parikymppinen idealisti Aten firmassa. – Se oli juhannuksen aikaan 2014, kun Likestä otettiin yhteyttä, että syksyllä on tulossa tällainen tvsar ja ja nyt tekijöiden taholta on tul lut esiin, että voisiko aiheesta tulla myös kirja. Hän on soittanut myös Tulenkantajissa ja myöhemmin vääntänyt muun mu assa Dxxxa D:n kanssa. Musta Nuori ja vakava Nollapiste. – Liimatan Pan Alley tuli vuonna 1996 ja myi muistaakseni 270 kap paletta. Kun sen on päättänyt, niin on itsestäänselvää, että tulee seuraavakin. 2010luku on ollut pa ras vuosikymmen ikinä, 90lukua kannatteli nuoruuden vimma. – Soololevyn kohdalla mielen kiintoista on se, että se on ensim mäinen levy seitsemään vuoteen, jossa on yksittäisiä biisejä, jotka ei linkity toisiinsa millään lailla. Teen mahdol lisimman selväksi mitä olen itse tarkoittanut. Ei nytkään tulisi mieleen lähteä kapak kaan kaljalle juomisen takia, mutta jos siellä suunniteltaisiin jotain tu levaa systeemiä, niin se olisi paljon mielekkäämpää. Missä siis pitää käsiä?” Tommi Liimatan bänditehtailun varhaisvaiheita Pietarsaaren ajoilta toukokuussa 1988. Silloin jos siel lä on muutettu jotain, tiedän mitä on muutettu. Kysyin, että haluatko mun olevan Sepi Kumpulainen. Haluaisitko ja ehtisitkö tehdä. Kuinka tiivistäisit syyskuussa ilmestyvän kolmannen sooloalbumisi, Rokokoo Computer. – Bändissä rumpuja soittaa Krut sin eli levyllä on tuttu rumpusoun di. Se vastasi, että haluaa. Jos kerran olette täällä, niin tehdään sitten jotain yhdessä. Tuskin kahdeksankymppinen tervakeuhko enää vääntää yhtään mitään. – Mulla on periaate, että teen en sin nuotit biiseistä. Miten tällainen sykli tuli syntyneeksi. Sami oli tyyty väinen miten olin tavoittanut hänen äänensä ja ehdotti, että kirjoittaisin myös hänen elämäkerran. – Basistilla ei ole samalla tavalla tekijänoikeuskorvauksia kuin bii sintekijällä, joten hän joutuu raapi maan leipänsä monenlaisista kuvi oista. Kun koko sin viimeisenä työnäni henkilöha kemiston, niin siinä oli 855 nimeä. Pääasiassa raha tulee kirjojen tekemisestä. Mietin, että tekisin kolme kymppisenä seuraavan. Kitaristi Marko Ylianttila on myös miksaaja ja tuottaja. Viidessä soitan kaikki soittimet itse. Johonkin biisiin vetämä ni panhuilun voi jättää poiskin, jos ei kiinnosta. Määrään, että soitta jat opettelevat melodian täsmäl leen. ”Ei ollut mitään soitinta satunnaista nokkahuilua lukuun ottamatta. Vuotuisat ansiot musiikin parista ovat hyvin vähäisiä. Sen jälkeen kun se osataan, annan vapaat kädet. Otetaan pa tällainen kesätyö. Niitähän ei montaa ehdi elämässä tulla. SOUNDI 27 Otin itseni välillä vähän vakavasti. Se on jatkoa kahdelle tv-sarja Soundtrackerista kertovalle opukselle. Olen suhtautunut itseeni vakavasti etenkin nuorempana. Olen viimeksi soittanut rumpuja kainuulaisessa hevostallissa 1993 ja nyt heti perään olen levyttävä rumpali. Nyt annoin jopa mik sauksessa Ylianttilalle vapaat kädet. – Ajattelin, että ei kai tästä kovin paksu kirja tule, mutta jos kuvaliit teet laskee mukaan, niin se on neljä sivua vaille 500sivuinen kirja. Totta kai minäkin julkai sen soolon ihan kuin bändin jätkät ennen vanhaan. Eh kä olen se tyyppi, joka tuo juhlan keskelle ripauksen arkea. Suurin osa heistä liittyy siihen ke nen kanssa on soitettu. Kun katsoo aiempia toimittamiasi julkaisuja – kuten Pahkasikaantologia ja Veikko Ennalan kirjoituksista koostuvat kokoelmateokset – kiinnittyy huomio siihen, että Yaffan kanssa syntyneet kirjat ovat selkeästi tilaustöitä. K u v a: To m m i Li im at an ko ti al b u m i K u v a: M an k i P en tt in en haast_tommi liimatta_d.indd 27 4.8.2016 14.44. Nol lavuosikymmen oli sellainen väli vuosikymmen. Silloin musiikillinen ura tulee olemaan monipuolisempi kuin bii sintekijällä, joka mansionissaan lo juu ja tekee samojen tyyppien kans sa vuodesta toiseen. Kirjoitin biisit niin yksin kertaisiksi, että pystyin soittamaan ne. Kolmas ajankohtainen projektisi on tässä kuussa ilmestyvä Sami Yaffan elämäkerta. Kaikki kolme soololevyäsi ovat ilmestyneet kymmenen vuoden välein. Suunnilleen saman verran kuin Muovi antaa periksi (1995) al kuun. – Siinä on 12 biisiä, joista kuusi on yhtyeen kanssa vedettyjä. Paino piste on muuttunut sinne. – Niin ne tietysti ovatkin. – Kai siinä oli ajatus, että kun sen sanoo itse ensin, niin kukaan muu ei ehdi. Mutta näin se pitää tehdä. Okei, käytiinhän me pulkkailemassa ja tehtiin elokuvia. Otapa tuosta Teemu (Eskelinen) tamburiini ja tehdään kasetti. Ajattelin että pitäähän mun kesän 1997 Teostoturvaa saada. Ihminen pystyy parhaimpaansa, jos sillä ei ole liian tiukka nuora kaulan ympärillä. Vaikka Tommi Liimatta oli tehnyt runsaasti omia kasettijulkaisujaan, Absoluuttiseen Nollapisteeseen hän pääsi alun perin sattuman kautta. Toi saalta koska radiosoittokorvaukset on pudonneet käytännössä nol laan, musiikki ei rahallisesti kanna ta. No, enköhän minä. Olin sil ti innoissani ja niin kuin Samille al kuvaiheessa sanoin, niin kaikkein vähiten mua kiinnosti Hanoi Rocks, vaan se mitä kaikkea se on tehnyt tammikuun 1985 jälkeen. Kuvassa The Fireballs -jäsenet Jani Kuoppamaa sekä Liimatta. (Äänittäjä Jani) Viitanen ehdotti. Tyhjän ryyppäämi nen ei kiinnosta lainkaan. Onko tasapaino kirjoitustöiden ja muiden hommien kanssa nykyään löytynyt. Kävin armeijaa 94 tuntia, sain kahden vuoden lykkäyk sen, kun muut jätkät olivat armei jassa. Kantolan Marko Nightingalesista soitti viime soolollakin. Vaikka tuli hyviä kin töitä, niin siinä oli määrätynlais ta pakkolevyttämisen makua. – Niin, ja tulihan siitä Ahkerat Simpanssit. Olet jossain yhteydessä määritellyt itsesi tosikoksi
Henkistä kotia mulla ei täällä ole. On tullut vastaan ihmisiä, jotka tuntevat minut ainoastaan niiden perusteella, sitten on niitä jotka tuntee vain kirjat ja ehkä radiohommia ja niitä, jotka tuntee vain levyt. Se pelastaa mun hengen edelleen, niin kuin se pelasti 17-vuotiaana. Aiheetkin vähenee. – Tampereella on monta hyvää baaria, mutta Helsingissä en ole kotonani missään muussa baarissa kuin niissä, joissa kustantaja maksaa viinat. Sai puhua mitä haluaa. Rakenteellisesti Aksel Sunnarborgin hymy (2004) on epätasapainoinen, mutta se opetti määrättyjä asioita. Oliko sinulle selvää, että haluat tulla oikeasti kirjailijaksi etkä vain muusikoksi, joka julkaisee muiden puuhien ohessa urallaan myös kirjan tai kaksi. – Olenkin keskittynyt noihin kaksiosaisiin trilogioihin. Mun viiteryhmäni on nykyään kirjallisissa tapahtumissa. – Oli se selvää jo 90-luvulla, mutta silloin toistuvista yrityksistä huolimatta en vielä onnistunut kokoamaan kirjaa. Toisen tai kolmannen kohdalla huomasin, että kyllä mä pystyn näitä tekemään, vaikka se ei olekaan erityisen nopeaa kirjoittamista. Keikkapaikallakin lukittaudutaan takahuoneeseen ja toivotaan, ettei kukaan ehdi puhua meille, kun käydään lavalla. Tajusin, että se täytyy olla käsiteltävän ajan näkökulma ilman jälkiviisautta. Teemalevy on siinä mielessä helpompi, että voi miettiä mitäs sitten tapahtuu. Eikä mulla ole vieläkään tarvetta tehdä runokokoelmaa. Se oli aina suunnitelmissa ja jo heti Tampereelle muutettuani Jeppis oli tekeillä. 28 SOUNDI hiekka (2009) oli vastaava edellinen sellainen levy. – Se oli toinen kirjani, ensimmäinen oli proosarunoteos (Avainlastu, 2002), joka oli siinä mielessä helpompi, vaikka vuosia senkin tekeminen kesti. – Oli pettymys, että bändistä ei pystynyt saamaan leipäänsä. – Kun tein pari vuotta sitten ohjelmia Yle Puheelle, niin se oli samalla tavalla kiinnostavaa, koska siinä kukaan ei keskeyttänyt. Tekstin tasolla siinä saattoi olla jotain ansioita, mutta romaanina se ei toivottavasti ole parhaani. Vastakaiku ja kysyntä pieneni. Millainen voimainkoitos ensimmäinen julkaistu romaani oli. Kesti helvetin kauan ennen kuin tajusin sen. Osaatko sanoa mistä syntyy jatkuva kiinnostuksesi laajoihin kokonaisuuksiin. En käy tilaisuuksissa, joissa on muusikkoja tai missä musabisnesväki kokoontuu. Kun käytiin Nollapisteen kanssa keikalla Oulussa viime kuussa, meillä oli helvetin hauskaa. Oletko löytänyt oman paikkasi täältä. Tosin elämä perheenisänä ei myöskään kannusta beer drinker/ hellraiser -elämäntapaan. Mikä se syy sitten oli, en tiedä. Jos tekee irtobiisejä, niin tarina pitää keksiä joka biisiin aina erikseen. Siinä syntyi tavallaan kolmas yleisö. Nythän vyölläsi on jälleen uusi taiteenlajin haltuunotto, kun Rauta naula-romaanistasi sovitettu näytelmä sai ensi-iltansa Jyväsky”Olen viimeksi soittanut rumpuja kainuulaisessa hevostallissa 1993 ja nyt heti perään olen levyttävä rumpali.” län Huoneteatterissa kuluvan vuoden talvella. Syyskuussa 1996 äänitettiin mun soololevyä ja lähdettiin käymään kaljalla. Mistä olen mitäkin keksinyt tai jopa kuullut. Vain minä voin tietää mistä joku laini on peräisin. – Riippuu se tietysti siitäkin mitä asioita haluaa tuoda ulos. Keikat väheni, ehkä musiikkimaailma muuttui, muututtiin nuorista mulkuista vanhoiksi mulkuiksi. – Oli siinä totta kai sekin, etten halunnut profiloitua lyyrikoksi, kun tiesin, ettei varsinkaan se ole mikään leipälaji. – Romaanien kirjoittaminen on tietysti lisännyt sitä, että pystyy hallitsemaan isoja panoraamoja paremmin kuin nuorempana. Kuinka tyytyväinen olet siihen, millaisella painolla Absoluuttinen Nollapiste tänä päivänä toimii. Oliko Tampere henkinen koti. Kärsivällisyys, näkemys eikä mikään muukaan riittänyt. Soololevyn kohdalla niitä tuntui tulevan, mutta on turha tuottaa musiikkia vain tavan vuoksi. – Hirvitti että aikuiset ihmiset on ruvennut tankkaamaan minun tekstiäni. Nollapiste oli hyvin suojeleva yhteisö ja on sitä vieläkin. Eikä helvetissä! Oli vielä jäljellä se Rovaniemen asenne eli missään nimessä ei pidä mennä kulttuuripiireihin. Pitää hengata vain vanhojen kavereiden kanssa, uusiin ei saa tutustua. Se oli ensimmäinen tuommoinen kokemus ja se oli aika hämmentävää. Viitanen vei mut Telakalle ja sanoi, että täällä käy ihan sunkaltaiset tyypit. 12. Musiikki ja ryhmätyö noiden jätkien kanssa on yhä olennaista. Tuntuisi hyvin toispuoleiselta elämältä jos se lakkaisi olemasta. Silloin en löytänyt oikeaa näkökulmaa. Pisara ja lammas yksi ja kaksi, Jeppis yksi ja kaksi, Soundtracker yksi ja kaksi... – Oli joo, ehdottomasti. Pystyn upottamaan lyyriset pyrintöni aina muun tekstin sekaan jos on pakko. Miten olet kotiutunut Helsinkiin, pääkaupunkiin, joka näyttäytyy lähtökohtaisesti todella erilaiselta paikalta asua verrattuna Pietarsaareen, Rovaniemeen tai Tampereeseen. Samaan aikaan olin liikkunut romaanin suuntaan. Romaania on yritettävä. Onko hirveästi vielä biisejä, jotka on pakko kirjoittaa. heinäkuuta 2016 Ravintola Rytmi, Helsinki K u v a: To m m i Tu k ia in en > Soundi-haastattelu haast_tommi liimatta_d.indd 28 4.8.2016 14.44. – Toisaalta olisi kauhea sääli hylätä kokonaan musiikkia, koska se on edelleen oma henkireikä. Yleisöt ovat hyvin erillisiä
HELSINKI Savoy-teatteri Liput kuluineen alkaen: permanto 59,50 €, parveke 54,50 €. Liput kuluineen alk. TULOSSA MYYNTIIN! Lisätiedot: www.menolippu.fi To 2.2.2017 HELSINKI, Kulttuuritalo ERIC SARDINAS Eastway tulostus.indd 5 5.8.2016 10.28. Ke 16.11. DAVE LINDHOLM To 8.12.2016 HELSINKI, Finlandia-talo Liput kuluineen alk. VIP-paketit alkaen 119 € + Alv 24% (147,56€). 010 841 4185. Progelegenda ensimmäistä kertaa Suomessa! L I P U N M Y Y N T I : w w w. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. Su 23.10. ROVANIEMI, Lappi Areena Liput toimituskuluineen alkaen 59,50 €. VIP-myynti ja tiedustelut tapahtumiin: vip@menolippu.fi / Puh. HELSINKI Finlandia-talo Klo 20.00. Pe 9.12.2016 TURKU, Logomo Liput kuluineen alk. Hänen lauluäänensä on huikea ja yhdennäköisyytensä David Bowien kanssa häkellyttävä. 59,50 €. 59,50 €. 67,50 €. Voisi jopa luulla, että lavalla on Bowie itse.” LA Review La 12.11. HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 19.00. TURKU, Logomo Ti 8.11.HELSINKI, Kulttuuritalo Liput kuluineen alk. 59,50/69,50/74,50 €. PROCOL HARUM Vip-illallispaketit alk.149 € + Alv 24% (184,76€) Pe 11.11. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. 49,50 €. menolippu.fi, www.ticketmaster.fi, www.lippu.fi ja R-Kioskit Y H T E I S T Y Ö S S Ä : VIP-illallispaketit alk. Liput kuluineen alk. “David Brightonin karisma pitää yleisön otteessaan. PROCOL HARUM ANIMALS &FRIENDS Vip-illallispaketit alkaen 129 € + Alv 24% (159,96€) HEIKKI SILVENNOINEN BAND feat. 139 € + Alv 24% ( 172,36€ ) Ma 7.11
30 SOUNDI SOUNDI 31 Teksti: Pasi Kostiainen Kuvat: Steve Keros Red Hot Chili Peppersin Chad Smith puhuu Soundin haastattelussa yhtyeensä uudesta levystä, bändin sisäisestä kemiasta – ja politiikasta: miksi hän ja bändi heittäytyivät tukemaan ”sosialistiksi” leimattua presidenttiehdokasta. 30 SOUNDI RHCP-taitto_d.indd 30 4.8.2016 10.39. Matka Malibuun on ollut hauska ja hillitön, mutta vaaroja täynnä. – Me kaikki tosiaan asumme tässä ihan lähellä, mutta vain Flealla on talo näin rannalla, Smith sanoo Soundin haastattelussa. Tai mistä tahansa kansainvälinen toimittajajoukko keksii omilla haastatteluvuoroillaan kysyä. Mutta ei ole lainkaan itsestään selvää, että Red Hot Chili Peppers on vuonna 2016 puhumassa teoistaan ja ajastamme miljonäärimuusikon näkökulmasta. Näitä Malibun maisemia Etelä-Kaliforniassa katsovat kotoaankin Red Hot Chili Peppersin kolme tunnetuinta jäsentä, laulaja Anthony Kiedis, basisti Flea sekä rumpali Chad Smith. ältä näyttää maailma amerikkalaisen unelman keskeltä: taivas on sininen, meri syvemmin samaa väriä, aurinko paistaa ja maisemaa halkoo vain leijalautailija. Seuraavan puolen tunnin aikana puhutaan siis levystä ja poliittisesti aktiivisen yhtyeen maailmankuvasta. Tämä talo on vuokrattu sitä varten, että Red Hot Chili Peppers voi puhua täällä uudesta levystään The Getaway
Siihen päättyy yli neljään vuoteen venyvä odotus, sillä viimeksi yhtye esiintyi Tampereen Ratinan stadionilla loppuunmyy dyssä konsertissa elokuussa 2012. Mutta sen me olemme jo teh neet, Smith kertoo. Siksi yhtye siis hylkäsi pitkäaikaisen yhteistyökump paninsa, rockbändejä ja artisteja Slayerista Johnny Cashiin ansiokkaasti taltioineen Rick Rubinin ja palk kasi peräti kaksi miestä tekemään uudesta levystä uudenlaisen – ja ennen kaikkea uudella tavalla. Tuon kiertueen jälkeen Kiedis, 53, Flea, 53, Chad Smith, 54 ja yhtyeeseen edellistä albumia I’m With You varten liittynyt kitaristi Josh Klinghoffer, 36, vetäytyivät paitsi lomailemaan, myös uudistumaan. 30 SOUNDI SOUNDI 31 SOUNDI 31 ”Meitä ei ole helppo ohjailla suuntiin, joihin emme halua lähteä.” DANGER MOUSE UUDISTI TYÖTAVAT Red Hot Chili Peppers saapuu syyskuussa Helsingin Hartwall Arenaan kahdelle keikalle. Muita nuorempi ja bändin jäsenenä tuoreempi Klinghoffer ei. – Hän ehdotti, että mennään vaan studioon ilman tuottajaa ja jammaillaan. RHCP-taitto_d.indd 31 4.8.2016 10.39. Jotain oli tehtävä, sillä bändin ydinkolmikko tuntui kaipaavan tekotapojensa raikastamista, uutta näkökul maa
”Kiusaamisen” kaltaisen epämiellyttävän ja missä tahansa koulutai työyhteisössä samastuttavan asian esille nostaminen, vaikka se kieltäen, ei yleensä tule kysymykseenkään. Ainoa ongelmamme oli, että emme halunneet kuulostaa samalta kuin Danger Mouse. Mutta oliko yhtyeen, joka on tottunut esiintymään levyillään autenttisen paljaana, helppo oppia muun muassa hip hop -maailmassa työskennelleen Danger Mousen työtapoja. Artisti toistelee niissä samat asiat moneen kertaan eri toimittajille. Valituksi tuli jenkkituottaja Brian Burton eli Danger Mouse, jonka ansiolistalta monet muistavat muun muassa Black Keysin hienon levyn El Camino (2011), Beckin Modern Guiltyn (2008) – tai vaikkapa U2:n Songs Of Innocencen (2014). Emme kuitenkaan olleet asiasta järin huolestuneita, koska tiesimme, että loppujen lopuksi kuulostamme Red Hot Chili Peppersiltä heti, kun alamme soittaa ja Anthony avaa suunsa. Smithin mukaan asetelma oli selkeä sen jälkeen, kun päätös ulkopuolisen tuottajan käyttämisestä – ja henkilöstä – oli tehty: – Brian on ehdottomasti lahjakas kaveri. Kunnioitimme Brianin kanssa toisiamme. – Kiusaamista ei tapahtunut kummankaan taholta. Auditiivisesti asia on siis noin yksinkertainen, onhan 80 miljoonana äänitteenä myyty Red Hot Chili Peppersin soundi tunnetumpi ja tunnistettavampi kuin minkään tuottajan äänimaailma sinänsä – eikä bändi taatusti ole helppo yhteistyökumppani. Esimerkiksi Flea on esiintynyt niin paljon sukka munissaan, kokonaan alasti tai ainakin ilman paitaa, että Malibun haastattelutalossa basistia on vaikea tunnistaa vaatteet päällä. 32 SOUNDI RHCP-taitto_d.indd 32 4.8.2016 10.39. Eipä ole Mouse siis ensimmäistä kertaa auttamassa kokenutta rockyhtyettä löytämään uutta näkökulmaa. Lisäksi miksaajaksi palkattiin englantilainen Nigel Godrich, joka tuotettuaan Radioheadin OK Computerin 19 vuotta sitten on saanut työtarjouksia ”kaikilta”, niin U2:lta kuin Paul McCartneyltakin. – Kyse on makuasioista, eikä meitä ole helppo ohjailla suuntiin, joihin emme halua lähteä, Smith kuittaa. Tunsimme hänet ja hänen työnsä etukäteen. JAMMAILUA EI HYLÄTTY Tuottajan ja taiteilijan välinen yhteistyön sujuvuus on musiikkilehtien bändihaastattelujen vakioaihe. Se on harvinaista rockyhtyeiden haastatteluissa. Ja miten suhtautuisi yleisö, bändin fanit, jotka ovat tottuneet tähän paljauteen ihan kirjaimellisesti. Vaikka bändit olisivat maineeltaan kyseenalaisia tai taiteensa sisällön osalta vastoin yleisiä moraalisia arvoja tai jopa lakeja, liukuhihnalta tehtävät haastattelut ovat yleensä kohteliaita markkinointihuitaisuja. Se kiinnostaa yleensä musiikkiin intohimoisesti suhtautuvia, sillä erilaisten lahjakkuuksien törmäyttäminen studiossa synnyttää parhaimmillaan jotain uutta. Hänellähän on oma, tunnistettava soundinsa. Mutta nyt tätä yhteistyötä hahmottaessa on jo mainittu sana ”kiusaaminen”
”Jos voin kerätä miljoonia hyväntekeväisyyteen sillä, että olen jonkun toisen ihmisen kanssa saman näköinen, miksi en tekisi niin?” THE RED HOT CHILI PEPPERS (1984) HHHH ”Metallibändin energialla puuskutettua hurjaa funkia, jonka kaltaista ei rennossa Kaliforniassa ollut aiemmin tehty.” (PETRI SILAS, SOUNDI 3/2003, UUDELLEENJULKAISU) FREAKY STYLEY (1985) ”Tämä bändi on oikealla asialla ja se on tänä päivänä äärimmäisen tärkeätä.” (JUSSI NIEMI, SOUNDI 4/1986) THE UPLIFT MOFO PARTY PLAN (1987) ”Bändi hallitsee näppärästi räpit, funkyt, bluesit, zappailut, punkit ja rockit, jotka se sotkee iskeväksi, vivahteikkaaksi sekameteliksi.” (JUHO JUNTUNEN, SOUNDI 1/1988) MOTHER’S MILK (1989) ”Hienoa, upeaa, taivaallista, maallista! Red Hot Chili Peppers on yhtenäinen ja käsittämättömän tiukka mutta samalla vapaa tekemään mitä tahansa.” (TAPANI RYTÖHONKA, SOUNDI 10/1989) BLOOD SUGAR SEX MAGIK (1991) ”Peppersin musiikki on sanalla sanoen vastaansanomaton ja tosi klöntti tykyttävää lihaa.” (TAPANI RYTÖHONKA, SOUNDI 1/1992) ONE HOT MINUTE (1995) HHHH ”Yllätyksetön One Hot Minute on tuskineen ja sanallisine kliseineenkin kovatasoinen äänite.” (PERTTI OJALA, SOUNDI 10/1995) CALIFORNICATION (1999) HHHH ”Koska viidentoista biisin joukossa ei ole heikompaa materiaalia kuin viisi kappaletta, levystä jää suuhun aika saatanan hyvä maku.” (PETRI SILAS, SOUNDI 7/1999) BY THE WAY (2002) HHHH ”Katu-uskottavuuden ja äärimmäisen kaupallisuuden yhdistämisessä onnistuvat vain harvat ja valitut.” (TERO ALANKO, SOUNDI 8/2002) STADIUM ARCADIUM (2006) HHH ”Kuin se kaupan edessä horjuva pöhöttynyt pultsari, joka ei saa pidettyä suutaan kiinni.” (PETRI SILAS, SOUNDI 5/2006) I’M WITH YOU (2011) HH ”Toivottavasti Peppers älyää lähteä evakkoon mukavuusalueeltaan, vaikka autopilotille toki riittää ymmärtäjiä.” (JUKKA VÄÄNÄNEN, SOUNDI 9/2011) THE GETAWAY (2016) H ”Niin sieluton ja neuvoton kokonaisuus, että hyvää jatkoa ja hyvästi.” (EERO KETTUNEN, SOUNDI 7/2016) SOUNDI 33 Peppers-levyt Soundin syynissä [Tähdet otettiin käyttöön Soundin levyarvioissa vuonna 1992.] RHCP-taitto_d.indd 33 4.8.2016 15.26
Meri rannassa, ja ehkäpä joku talon oven eteen ajetuista hienoista autoista, uutuuttaan kiiltelevä Tesla tai vaikkapa vuosikerta-Corvette ovat juuri Smithin. Kiedis ja Flea ovat fyysisestikin voimakkaat ja kiivasmaineiset kaverukset, joilla on ikäeroa vain pari viikkoa ja jotka ovat tunteneet toisensa teini-iästä lähtien. Detroitissa kasvanut ja Red Hot Chili Peppersiin ”vasta” 1980-luvun lopussa liittynyt rumpali vaikuttaa luonnonlapselta. Sitten aloin vain takoa perusbiittiäni ja hän oli tyytyväinen. – Hän on hyvin musikaalinen tyyppi ja hänen työtapansa mielenkiintoinen: hän menee studioon – ja aloittaa nollasta. Häneltä ei kannata perätä analyysiä Red Hot Chili Peppersin sanoituksista (”Anthonyn hommia, hän puhukoon”), mutta monesta asiasta rumpali innostuu puhumaan rehellisen oloisesti. RHCP-taitto_d.indd 34 4.8.2016 10.39. Lennon–McCartney, Jagger–Richards, Tyler–Perry, Monroe–McCoy… onhan noita nähty. (Kaksikon, erityisesti tietysti Kiedisin värikkäästä nuoruuMutta Smith on erilainen. Yhdysvaltain presidentiksi?” RICK RUBIN VAIHTOPENKILLE Rockhistorian suurimmat bändit kietoutuvat vahvojen persoonallisuuksien, useimmiten parivaljakkojen ympärille. Menimme treenikämpälle jonkun idean kanssa, se saattoi olla kitarariffi tai melodianpätkä. Olin aluksi ihmeissäni, että mitä hän tahtoo minun soittavan. He ovat selvinneet kaikesta, kitaristi Hillel Slovakin kuolemasta pian bändin ensimmäisen Suomen-keikan jälkeen vuonna 1988, päihdeongelmiensa taltuttamisesta ja siitä, että yhtyeen kitaristit ovat vaihtuneet kuin rumpalit Spinal Tapissa. Ja mikäpä ollessa, menestyksen merkit ovat haastattelukartanon ympärillä. Red Hot Chili Peppersistä on kasvanut niin iso yhtye, että sen mielipiteillä ja valinnoilla on jopa poliittista painoarvoa. – Levyllä on yhä myös biisejä – esimerkiksi Sick Love ja Detroit – jotka tehtiin vanhalla tavalla. Red Hot Chili Peppersin voimamiehet ovat ulospäin laulaja Kiedis ja basisti Flea. Käytännön tasolla ”Brian”, kuten Smith Danger Mousea kutsuu, pisti Red Hot Chili Peppersin työtavat uusiksi. Se oli erilaista meille ja opimme uuden tavan luoda musiikkia – ja kaikkein erilaisinta se oli minulle: olin tottunut jammailevaan työtapaamme, mutta nyt minun piti mennä soittohuoneeseen yksin ja Brian käski minua vain soittamaan. Siis sitä, miten normaalisti toimimme. Ihan koko levylle Red Hot Chili Peppers ei ollut valmis omaksumaan uutta työtapaa. Hän on nauravainen, rento ja hyväntuulinen kuten monet kalifornialaistuneet rock-tähdet ovat. Se tapahan on hyvin yleinen hip hopissa: ensin on biitti pohjaksi ja siihen aletaan kasata kerroksia päälle… eli meidän tapauksemme rumpu ja basso ovat pohjalla ja sen päälle läimitään kitarat ja koskettimet, lopuksi sitten Anthonyn laulu, melodia ja sanat, Smith kertoo. – The Getaway on siis yhdistelmä Briania ja meitä. Uskon, että tämä työskentelytapa on tuonut tekemiseemme tuoreutta. Ei kuitenkaan puhuta rahasta ja sen jakautumisesta vielä, vaan sulkeudutaan vielä hetkeksi The Getawayn sessioihin. Tai sitten menimme vain jammailemaan ja katsoimme, mitä syntyy. 34 SOUNDI SOUNDI 35 ”Emmekö tosiaan pysty tuottamaan parempia vaihtoehtoja näin tärkeään tehtävään. – Tällä tavalla levylle tehtiin viisi, kuusi biisiä – Dark Necessities oli yksi niistä
Ja Klinghoffer muita nuorempana ja tuoreempana jäsenenä jokseenkin vailla äänioikeutta. Smith myös näkee ison eron Danger Mousen ja Rick Rubinin välillä: ”Brian” on musikaalinen multi-instrumentalisti, Rick Rubin ei käytännössä ”osaa soittaa mitään”. – Osaamme käyttäytyä, mutta tarvitsemme jonkun ulkopuolisen sanomaan objektiivisesti, mikä on milloinkin hyvä ratkaisu. Minusta se on fantastista. Sellaistahan luova työ on, valintojen ja kompromissien tekemistä. On kuitenkin käynyt niin, että tyhjiksi jääneisiin teollisuusrakennuksiin on perustettu monenlaisia pieniä yrityksiä, jotka ovat tuoneet kaupunkiin uutta energiaa. 34 SOUNDI SOUNDI 35 desta voi lukea hänen muistelmakirjastaan Arpikudos, 2005). Miksi Rick Rubin, yhtyeen sovittelijana pitkään toiminut legenda, ei sitten enää kelvannut. ”Ei voi olla totta, Detroitistahan Anthony laulaa – ja Stoogesista ja J Dillasta!” Olin innoissani, Detroit on minulle rakas paikka. Hän taltioi minua yhtenä päivänä ja esitti seuraavana koosteen, josta osan hän oli tehnyt loopiksi todella coolilla tavalla. Vaikka Smith ei mielellään puhukaan Kiedisin sanoitusten tarkoitusperistä, Detroitista hän puhuu. Hieno kaupunki, joka on kokenut kovia, mutta on nyt nousemassa jaloilleen, Smith sanoo. Tällaista toiminta usein on luovien ihmisten kesken – ja niin pitää ollakin. Keskenämme emme aina välttämättä näe metsää puilta, kun olemme kaikki eri mieltä jostain. – Kun soitimme biisiä ensimmäisen kerran, aloin kuunnella sanoitusta. Halusimme jotain uutta, Smith vastaa. – Hän kuunteli soittamistani tarkasti ja haki sieltä jonkinlaista signature-osuutta. – Ei sillä, että olisimme hyväksyneet kaikki Brianin ehdotukset. – Hän haki samanlaisen tunnistettavuuden myös jokaiseen kappaleeseen jokaisen instrumentin osalta. Vähitellen pääsin jyvälle, mitä hän hakee, Smith sanoo. Konkurssin jälkeenkään suurteollisuus ei ole palannut ”Motor Cityyn”. – Hän on yhä rakas ystävämme, mutta hänen kanssaan olemme tosiaan jo työskennelleet pitkään, monen levyn ajan. Tämäkään ei siis ole este menestyksekkäälle tuottajan uralle, mutta on selvää, että toinen pystyy ohjaamaan bändiä eri tavoin kädestä pitäen kuin toinen. – Taiteilijoillakin on nyt varaa asua ja toteuttaa itseään Detroitissa. Jotain, mistä tunnistaa heti, kuka soittaa. Voisi kuvitella, että muita nauravaisempi ja koomisia tv-esiintymisiä ja hyväntekeväisyysprojekteja koomikko Will Ferrellin kanssa tehnyt Smith on bändissä diplomaattinen tasapainottaja. – Luotimme siihen, että huomaamme heti, jos emme luota Brianiin ja hänen ideoihinsa. – Me haimme Brianin kanssa yhteyttä kuunnellen kimpassa levyjä ja etsien yhteisiä ihailun kohteita. Siellähän Chad Smith vietti lapsuusja nuoruusvuotensa – ja siellä hengasi puolet levottomasta kasvuiästään myös Kiedis. Työ on jaettu uudelleen pakon edessä, luovat nyrkkipajat ovat saaneet ja ottaneet tilaa ja toimintaedellytyksiä. Energisestä rakkausrockista entiselle teollisuuden mahtikaupungille, joka koki konkurssin viisi vuotta sitten. Juuri siksi me tuottajaa levyille tarvitsemmekin, hän hymähtää. – Olemme sellaisia jokainen – ja meillä kaikilla on vahvoja mielipiteitä. KONSERVATIIVISIA FANEJA HAASTAMASSA Luova työ, työ ylipäätään… ne yhdistyvät erikoisella tavalla The Getawayn kappaleessa Detroit. Rumpalin mukaan kuitenkin ”kaikki ovat vahvoja persoonallisuuksia”. Tuollainen ei ole helppoa, mutta Brian teki paljon töitä. Lyhyestäkin rumpuraidan pätkästä oli siis heti tiedettävä, että ahaa, tässä soi vaikkapa Dark Necessities eikä mikään muu. Detroitista tulemme vielä kuulemaan! RHCP-taitto_d.indd 35 4.8.2016 11.18
Jo 33 vuotta koossa ollut Red Hot Chili Peppers on asemassa, jossa voi valita asuinpaikkansa, yhteistyökumppaninsa ja sen, kenelle he suovat poliittisesti tukensa – ja valinnalla on kansainvälistä huomioarvoa. Red Hot Chili Pep pers pakottautui uuden tuottajan johdolla uusimaan biisintekometode jaan. – On surullista ajatella muita ehdokkaita, emmekö tosiaan pysty tuottamaan parempia vaihtoehtoja näin tärkeään tehtävään. Heille Bernie on liian edistyksellinen. Aivan koko naan bändi ei kui tenkaan luopunut jammailusta kap paleidensa synty prosessissa.” – Rannikoilla Bernien ajatuksia ei pidetä liian rohkeina, mutta tuossa välissä on paljon Amerikkaa, jossa ei ajatella samoin. Ei siinä ole mitään kohtuutonta, että ihminen pystyisi elämään palkallaan. Saattaahan osallistumista pitää bändille riskinäkin, osa sen hauskanpitohiteistä lienee tuttuja myös Trumpin kannattajille, joille Sanders oli kärjekkäimpien tulkintojen mukaan ”sosialisti”. Jos meillä on jotain konservatiivisia faneja, joita loukkaamme…, Smith sanoo, hakee kädet toisiaan vasten ja läimäyttää ne äänekkäästi yhteen: – Oh well! Niin olkoon! Voimme elää onnellisina tämän asian kanssa. ”Olemme aina sanoneet, mitä ajattelemme.” RHCP-taitto_d.indd 36 4.8.2016 10.39. – Jos voin kerätä miljoonia hyväntekeväisyyteen sillä, että olen jonkun toisen ihmisen kanssa saman näköinen, miksi en tekisi niin. Eikö sinua pelota, että menetätte konservatiivisia fanejanne. Vaikka Red Hot Chili Peppers on laulanut kalifornikaatiosta ja esittänyt Malibun kupeeseen leviävän Los Angelesin monitahoisena unelmien hautausmaana ja Hollywoodin viihdebisneksen tasapäistäjänä, Smith on samalla viivalla Yhdysvaltain länsija itärannikon valveutuneiston kanssa. Olemme aina sanoneet, mitä ajattelemme. – Too fuckin’ bad. 36 SOUNDI SOUNDI PB Smith on innoissaan, niin kuin Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjassa aktiivisen taiteilijan kuuluu olla. Rumpalin ja koko Red Hot Chili Peppersin pettymykseksi heidän julkisesti ja usein tukikonsertein auttamansa Bernie Sanders ei päässyt demokraattien ehdokkaaksi. Republikaanien Donald Trumpista kertovat paljon häntä tukevat viihdejulkkikset kuten Mike Tyson ja Ted Nugent. – Minulle Bernie on järjen ääni muiden ehdokkaiden keskellä, Smith kiteyttää ja sanoo arvostavansa tämän ajatuksia tasapuolisemmasta rahanjaosta yrityksissä ja amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Viihdeväkihän jakautui Yhdysvalloissa Beyoncén johdolla Hillary Clintonin ja muun muassa Peppersin tukeman Sandersin taakse. Ja sille, miksi biiseissään enemmän henkilökohtaisia kuin yhteiskunnallisia ongelmia kelaava Red Hot Chili Peppers ylipäätään innostui osallistumaan niin aktiivisesti Sandersin kampanjaan. Yhdysvaltain presidentiksi. Detroitin kesken olevaa selviytymistarinaa voi siis käyttää aasinsiltana Smithin pohdiskelulle maailman mahtavimman viran täyttämisestä. He eivät vaihda montakaan sanaa, mutta voisivat todeta, että pitkälle on päästy. Haastattelun jälkeen Smith kävelee bändikavereiden luo ja katsoo merelle Malibun rantatalon suurista ikkunoista. Mutta minusta hän ei tosiaankaan ole mikään sosialisti, vaan ainoastaan järkevä vaihtoehto. Ja sitten on jokaisen omat projektit, Smithin tapauksessa muun muassa vierailu Tarja Turusen levyllä (”Kutsuin häntä Tarzaksi, se sopi hänelle hyvin”, ”Mimmihän on oopperalaulaja”), soittaminen Bombastic Meatbeats -yhtyeessä – ja tosiaan yhteistyö koomikkotähti Will Ferrellin kanssa
FM Sabaton tulostus.indd 37 4.8.2016 14.03
Teksti: Tuomo Yrttiaho 38 SOUNDI northern soul -taitto_b.indd 38 4.8.2016 11.07. pohjoinen tanssii ja soi Northern soul Svengaavan Lontoon imussa Pohjois-Englannissa versoi 1960-luvun lopussa alakulttuuri, johon kuuluivat harvinaiset soul-levytykset, näyttävät tanssiliikkeet, huumeet ja läpi yön kestävät bileet
Motown teki kiillotetusta soundistaan ja huolitellusta sovitustyylistään standardin, jota monet muut levyyhtiöt jäljittelivät. Northern soul -termin syntyä voi kuvailla kovin käytännönläheiseksi. Klubielämän napoina toimivat dj:t. Postmanin ja Barrett Strongin Money (That’s What I Wantin) kaltaisia Motown-hittejä ja muokkasi omalta osaltaan brittiyleisön makua otollisemmaksi. Edellä mainitut säilyttivät asemansa myös myöhemmin varsinaisen klubiskenen keskittyessä yhä enemmän levyharvinaisuuksiin ja unohdettuihin artisteihin listanimien sijaan. Levymusiikkiin perustunut northern soul -ilmiö nosti esiin ennen kaikkea lukuisia sellaisia soul-artisteja, joiden ura ei ollut johtanut 60-luvun Yhdysvalloissa juuri mihinkään, mutta jotka saivat osakseen hetkellistä suosiota 70-luvun Britanniassa. Manchesterin Twisted Wheel, Blackpoolin Mecca ja Wiganin Casino olivat tunnetuimpia paikkoja, joissa järjestettiin all-nightereita, yön läpi kestäviä bileitä, joissa soi tauoton soul ja yleisö tanssi aamuun asti. Pohjois-Englannista kotoisin olleet asiakkaat kyselivät usein soul-levyjä, jotka eivät edustaneet musiikkityylin tuoreempaa ja funkimpaa suuntausta, vaan ennemminkin jo hieman vanhanaikaiseksi miellettyä melodiarikasta, nopea rytmistä ja popkoukuilla koristeltua soulia. Palvellakseen näitä asiakkaita paremmin Godin asetti liikkeensä levyhyllyihin uuden osaston: northern soulin. Klubiskene ja dj:t Vaikka northern soulilla viitataan usein musiikkityyliin, on koko käsitteen taustalla varsinaisesti ilmiö, joka eli ja hengitti erityisesti Pohjois-Englannin kaupunkien klubeilla ja yökerhoissa. Niissä amerikkalaisen soulin ympärille muodostui vahva skene, joka jätti jälkensä brittiläiseen populaarikulttuuriin. Tällaisia olivat muiden muassa Gene Chandler, Jimmy Radcliffe sekä Major Lance, joka uuden suosionsa siivittämänä pakkasi laukkunsa ja muutti Englantiin. Muodikkaan ulkonäkönsä ja modernia jatsia suosineen musiikkimakunsa vuoksi alakulttuurille tarttui pian myös nimi – modernistit eli modit. Nämä northern soul -levyt saattoivat käsittää oikeastaan mitä tahansa Edwin Starrin, Martha Reevesin ja Four Topsin kaltaisten Motown-artistien levytyksistä muiden 60-luvun tähtiartistien, kuten Jackie Wilsonin kautta tuntemattomampiin suuruuksiin. Kriitikoiden mielestä Berry Gordyn vuonna 1959 perustama detroitilaisyhtiö laimensi soulin alkuperäisen kiihkeyden ja kääri sen nättiin – valkoiselle yleisölle kelpaavaan – pakettiin. Oli niin tai näin, yhtiö tuotti erityisesti 1960-luvulla valtavan määrän popin historiaan jäänyttä soulia. Mikä northern soul. Toisten mielestä Motownin ajamalla soulin valtavirtaistumisella oli osansa Yhdysvaltojen rotujännitteiden liennyttäjänä. Silti juuri näiden yhtiöi den unohdetut julkaisut muodostivat pohjoisenglantilaisen soul-huuman selkärangan. Moottorikaupungin rytmi Amerikkalaisella Motownilla oli valtava merkitys northern soul -ilmiön kehittymisessä Briteissä. Käsitteen kehittäjänä pidetään brittiläistä musiikin sekatyöläistä ja toimittajaa Dave Godinia, suurta soulin ja bluesin ystävää ja sanansaattajaa. Juuri modien innostus amerikkalaiseen musiikkiin raivasi tietä alakulttuurin seurauksena syntyneelle ilmiölle, joka svengaavan Lontoon sijaan puhkesi kukkaan tyystin toisaalla, PohjoisEnglannin harmaissa teollisuuskaupungeissa. Soul City -levykauppaa Lontoossa pyörittänyt Godin pani 1960-luvun lopulla merkille liikkeensä asiakkaissa ryhmän, jota yhdisti musiikkimaun ohella kotiseutu. Kultakaudellaan 70-luvulla muutamat dj:t, kuten myöhemmin pitkän tuottajanuran tehnyt Ian Levine ja Russ Winstanley nousivat koko skenen tuntemiksi ”Levymusiikkiin perustunut northern soul -ilmiö nosti esiin lukuisia soul-artisteja, joiden ura ei ollut johtanut 60-luvun Yhdysvalloissa juuri mihinkään.” Vasemmalta ylhäältä Gene Chandler, Gloria Jones, Dobie Gray, Jackie Wilson, Edwin Starr, Major Lance SOUNDI 39 northern soul -taitto_b.indd 39 4.8.2016 11.07. Northern soulin on sanottu kin olevan musiikkia yhtiöiltä ja artis teilta, jotka yrittivät kuulostaa Motownilta siinä onnistumatta. Syntyi northern soul. Skoottereillaan ympäri Lontoota puvuntakinliepeet hulmuten hurautelleiden modien viehtymys muotiin ja amerikkalaiseen musiikkikulttuuriin näkyi yhdysvaltalaisten artistien arvostuksessa Briteissä: jatsin lisäksi suosittua oli myös muu musta rytmimusiikki, kuten rhythm’n’blues ja soul. 1970-luvun brittiläisessä yhteiskunnassa työväenluokka oli ahtaalla, joten yökerhojen northern soul -illoista muodostui viikot tehtaissa raataville nuorille henkireikä. Amerikkalaiset Ric-Tic, Vee-Jay, Okeh sekä vielä pienemmät ja hetkellisemmiksi jääneet levy-yhtiöt julkaisivat 1960-luvun mittaan Motownvaikutteista musiikkia, joka kuitenkin hyvin harvoin ylsi edes lähelle vastaavia myyntilukuja. Motownin musiikkia tekivät brittiläisyleisölle tutuksi alkuperäisartistien ohella myös brittitähdet, kuten The Beatles, joka versioi muun muassa The Marvellettesin Please Mr. 1950ja 1960-luvulla Lontoon kadut valtasi tyylikkäästi pukeutuva työväenluokan nuoriso
Vastaavasti saman perinnön voi kuulla esimerkiksi 2000-luvun brittiläisissä menestysartisteissa. Kymmenisen vuotta aiemmin valmistunut Togetherness on sekin pätevä kuvaus ilmiöstä ja sen yhteisöllisestä luonteesta. Shimmy Marcusin Soulboy (2010) on niin ikään vuoteen 1974 sijoittuva kasvutarina, jossa nuori tyhjäntoimittaja kokee valaistumisen soulmusiikin tahtiin. Adele, Duffy ja Amy Winehouse ovat kaikki osa samaa jatkumoa, jossa amerikkalainen musiikki – soul – juurtui osaksi brittiläistä sielunmaisemaa. Tanssihuumaa Kenelle dj:t sitten soittivat harvinaisia levyaarteitaan. Mutta myös muut piirteet yhdistävät näitä alakulttuureita. Molemmat nojasivat vahvasti ruumiillisuuteen, musiikin ja tanssin liittoon. Northern soulin voidaankin sanoa vaikuttaneen vahvasti myös englantilaiseen levynkeräyskulttuuriin. Dj:llä oli tapana esimerkiksi peittää tai väärentää suosituimpien levyaarteidensa etiketit, jotta kilpailijat eivät saisi ongittua tietoonsa, mikä levy täytti kulloinkin tanssilattian. Skene ei kuole 1970-luvun loppua kohden perinteisen soulin tilalle alkoi astua yhä selvemmin disco-musiikki. Päihteet näkyivät myös muuten klubi-illoissa: allnightereiden sivutuotteina alkoi ilmaantua apteekkimurtojen aaltoja ja 1970-luvulla klubit joutuivat toistuvasti ongelmiin kasvaneen huumeongelman vuoksi. Northern souliin liittyvä omintakeinen tanssikulttuuri liitti amerikkalaisen musiikin osaksi brittiläistä kulttuuria. Jo vuonna 1981 Marc Almondin ja David Ballin synapopduo Soft Cell sai suurimman hittinsä täysverisestä northern soul -klassikosta, Gloria Jonesin vuonna 1965 levyttämästä Tainted Lovesta. Aikakausi oli kuitenkin jo kovaa vauhtia vaihtumassa ja elektroninen tanssimusiikki syrjäytti soulin. Tanssityyliin kuuluivat potkut, pyörähdykset ja hypyt, jotka muistuttivat hyvin paljon breakdancen vapaita liikesarjoja. Dokumentissa on mukana monia northern soul -konkareita tiskijukista tanssijoihin. Soul-fanien suosikki oli amfetamiini, joka oli melko yleinen huume myös modien keskuudessa. hahmoiksi. Siinä missä house-kulttuuriin totuttiin yhdistämään huumeet ja erityisesti ekstaasi, olivat huumausaineet myös osa northern soul -ympyröitä. Innostuksen myötä harvinaisten levytysten arvo kasvoi: dj:t suuntasivat Yhdysvaltoihin etsimään uutta soitettavaa klubeille ja vanhoihin soul-aarteisiin erikoistunut maahantuojaverkosto välitti uudelle soulista syttyneelle yleisölle levyjä, joiden hinnat alkoivat pian nousta alkuperäisestä merkittävästi. Kilpailu eri tiskijukkien ja klubien välillä oli myös ankaraa. Northern soul -illoissa oli myös paljon samaa kuin 1980ja 1990-luvun taitteen Britanniassa house-musiikin ja rave-tapahtumien ympärille muodostuneessa alakulttuurissa: tiettyä tyylikoodistoa noudattavat ihmiset kokoontuivat tanssimaan tuntitolkulla kestäviin bileisiin. Tanssivalle yleisölle tietysti. Elaine Constantinen ohjaama ja käsikirjoittama Northern Soul (2014) sijoittuu vuoteen 1974 ja kuvaa kahden kaveruksen tietä northern soul -skenen ytimeen musiikin ja huumeiden pariin, tiskijukaksi tiskijukan paikalle. Northern soulin nostalgia-arvosta kertoo se, että Iso-Britanniassa on tehty 2010-luvulla jo kaksi ilmiötä käsittelevää fiktioelokuvaa. Viimeistään Wiganin Casinon sulkeminen vuonna 1981 merkitsi kultakauden päättymistä, vaikka vuosikymmenen mittaan vielä useat klubit aloittivat toimintansa. Etulyöntiasemassa oli se, joka onnistui hankkimaan itselleen harvinaisimmat mutta tanssiyleisön hyväksymät levyt. Kaikesta huolimatta northern soulin perintö on jatkanut elämäänsä brittiläisessä populaarikulttuurissa. 40 SOUNDI Wiganin Casino oli yksi northern soul -väen legendaarisimpia kohtaamispaikkoja. Tässä mielessä northern soul loi pohjaa myöhemmälle kehitykselle, jossa tiskijukista kehkeytyi tähtiä ja esiintyviä artisteja. Aiheesta on tehty myös useita kelvollisia dokumenttielokuvia. BBC:n tuottama dokumentti Northern Soul: Living For The Weekend (2014) kuvaa haastattelujen, musiikin ja arkistomateriaalin kautta elävää tanssikulttuuria hyvin osuvasti. soundi.fi www.soundi.fi/soittolistat KUUNTELE SOITTOLISTA Northern Soul – 10 kappaleen johdatus ELOKUVIA NORTHERN SOULISTA northern soul -taitto_b.indd 40 4.8.2016 11.07. Jo syntyaikanaan vanhalle musiikille omistautuneen northern soul -skenen suhde menneisyyteen on jo luonnostaan erityinen. Tietyistä kappaleista muodostui tiskijukkien ja klubien tavaramerkkejä: esimerkiksi Wiganin Casinolla illat päättyivät usein Jimmy Radcliffen Long After Tonight Is Goneen, Tobi Legendin Time Will Pass You Byhyn ja Dean Parrishin I’m On My Wayhin
– Mehän olemme täällä, sillä on mukava tehdä festareita, kun hinta on oikea, O’Connor kertoo. Kuvittele, mitä on olla selvin päin ja yrittää sietää moista.” SOUNDI 41 Törnävän yössä kuultiin House Of Pain -hittien lisäksi myös Everlastin soolomateriaalia. Danny Boy eli 47-vuotias Daniel O’Connor on harvinaisen suorapuheinen haastateltava. – Pidämme hauskaa, nukumme hotelleissa, syömme hyvää ruokaa ja juomme espressoja – ja meille maksetaan hyvin. Situation is fubar – same as it ever was! Irlantilais-amerikkalainen nauru täyttää länsisuomalaisen metsämaiseman. ”Nyt ei tapahdu mitään ja kaikki on samaa tauhkaa. K u v a: N ii n a V ir ta n en house of pain -taitto_d.indd 41 4.8.2016 15.16. – En ole muuten ihan varma, olenko koskaan aikaisemmin käynyt Suomessa. Jaksavatko sedät heilua. Mutta hehän ovatkin vain töissä täällä. Jos olen, en muista sitä. Eräs yhtyeen epätodennäköisistä comebackeista todistettiin Provinssissa, Törnävänsaaren yöttömässä yössä. Tällä miehellä ei nähtävästi ole mitään salattavaa – enää. Jump around, haippasi hip hop -yhtye House Of Pain 25 vuotta sitten ja murtui menestyspaineiden alla. Siinä missä monet artistit varovat vahingoittamasta sanoillaan ketään tai itseään, O’Connor ei himmaile. – Pyrin pysymään ajan tasalla ja tsekkaamaan sosiaaliset mediat näin festareillakin, mies toteaa ja sulkee tietokoneensa. Pöydällä on läppäri, jonka ruudulle satunnaiset sadepisarat putoilevat. Teksti: Mikko Merilinna H ouse Of Painin kakkosMC, niin sanottu hypeman Danny Boy röhnöttää epämukavasti Provinssin backstage-alueen puupenkillä. Massia kuulostaisi olevan paluukeikoista mukavasti tarjolla
Ympärilläni kiirivät kiihottuneet ”House Of Pain” fudis kuorot, ja marihuana tuoksuu. Lähetimme ne muutamille levyyhtiöille. O’Connor ei kyennyt käsittele mään mainettaan. Sellaiseen on han kala varautua eikä siitä ei toivu kos kaan, O’Connor muistelee. Ei sitä vain voinut heittää niitä vermei tä niskaan ja kävellä ympäriinsä ilman, että oli odotettavissa saada selkään. Toki diggaan levareista, mutta näin festivaaliolosuhteissa tarvitaan live instrumenttien tuomaa suuruutta, O’Connor hymistelee. Yritän nähdä aina asioiden parhaat puolet ja pysyä nöyränä. Los Angelesin poikia – melkein Los Angelesissa 1990luvun vaihtees sa perustettu House Of Pain koostui tuolloin – ja koostuu taas – Danny Boyn lisäksi MC Everlastista, oikealta nimeltään Eric Schrodysta, ja DJ Let halista, latvialaissyntyisestä Leors Di mantsista. Oli uusia autoja ja uusia kämppiä. Se on me luisampaa ja kypsempää soundia. Noihin lukuihin uu delleen pääseminen oli mahdoton ta. Meitä kyllä aina kohdeltiin hyvin, mutta varpaillaan täytyi olla. House Of Pain on samaa ikäluok kaa Cypress Hill yhtyeen kanssa, ja Danny Boy sanoo olevansa valmis vaikka uuteen House Of Pain -levyyn jos tilaisuus koittaa. Hip hopin legendaarisimpiin lu keutuva albumi syntyi nopeasti. – Teimme esikoislevymme kuu kaudessa. jossain toisaalla Los Angelesin lähi öissä aloitteli uraansa Rage Against The Machine. – Nuorena yritin tehdä, mitä Beastie Boysit olivat tehneet. He tuovat uuden kerrok sen ja ulottuvuuden tekemisiimme. – Aloimme tehdä Everlastin kanssa hip hopia 1980luvun lopulla Ice T:n innoittamana, O’Connor muiste lee. Tommy Boylla oli tuohon ai kaan tallissaan De La Soulin ja Queen Latifah’n kaltaisia tähtiä. O’Connor kertoo pitkään ja la veasti henkisestä kasvustaan. Ikuiset pirskeet Menestys levisi House Of Painilla niin sanotusti käsiin. Lyhyeh kö keikka venyy ja paukkuu Everlas tin singersongwritersoololevyjen bluesilla, ja viimeisenä esitettävän Jump Aroundin jälkeen sedät poistu vat lavalta nopeasti. Keikka käynnistyy bändin kakkosalbumi Same As It Ever Wasin (1994) avausraidalla Back From The Dead, ja hip hop tuntuu olevan taas merkityksellistä. Ei lisänumeroi ta, ei selittelyjä. Päädyimme toteutta maan tuon unelman, mutta ennen pitkää that shit gets old, O’Connor myöntää. Siihen aikaan jengillä meni keskimäärin puolesta vuodes ta vuoteen albumien nauhoittami sessa, O’Connor kertoo ja jatkaa: – Everlastilla ja tuottajalla, DJ Muggsilla oli kolme biisiä: Jump Around, Put Your Head Out ja Come And Get Some Of This. – Valitsimme Tommy Boyn, sillä se oli uskottava hip hop yhtiö. House Of Painin esiintyminen Provinssissa alkaa aamuyön puolel la perjantaiillan pääesiintyjien jo lopetettua, mutta yhtye on silti ke rännyt sivulavan eteen innostuneen yleisön. Saim me sitten Tommy Boy yhtiöltä 100 000 dollarin tarjouksen, sekä huo mattavasti korkeamman tarjouksen yhtiöltä, joka oli julkaissut Right Said Fredin I’m Too Sexy biisin. – Sitten joku kertoi minulle, että moisesta saisi myös rahaa ja kuului suutta. 42 SOUNDI SOUNDI 43 huumeita ja tissejä, O’Connor sa noo. He sekoilivat, hajottivat paikkoja, oli K u v a: N ii n a V ir ta n en house of pain -taitto_d.indd 42 4.8.2016 15.16. – Ensimmäinen levymme oli meidän oma Michael Jacksonin Thrillerimme. Tienasimme kaikki miljoonan tuona vuonna. House Of Pain hyväksyi rahalli sesti vaatimattomamman tarjouk sen. Poliisit hakkasivat Rod ney Kingin ja kaduilla mellakoi tiin. Minulle tuollainen ei enää sovi, jotta pystyn näin 47vuotiaana esiintymään ja pysy mään skarppina. – Nykyään en juo enkä käytä muutakaan, vaikka mikä olisi. – Käytiin samaa yläastetta, ja tuol la alueella oli yleisesti ottaen hyvin vähän valkoisia nuoria, jotka räppä sivät. Everlast näyttää ruutupaidassaan ja harmaantuneessa parrassaan enemmän parkkipaikkagrillaajalta, eikä äänessäkään ole raspia eikä vimmaa. Kevyttä kesäduunia House Of Painin festivaalikiertueel la ovat mukana lisäksi sessiorum pali Philip ”Fish” Fisher losangeles laisesta Fishbonebändistä sekä ”kosketinsoittaja, jota kukaan ei tunne”. Tämä asen ne antaa minulle päivittäin voimaa tehdä hommiani. – Miltei kaikki paitsi Keith Ric hards ovat maksaneet hinnan sellai sesta sekoilusta. Tun nen, että minulla on hyvä elämä. – 1990luvun alussa meitä oli siis ihan muutama kundi, ja hip hop kannukset oli ansaittava. Artistit ovat toki vanhentuneet. Uskottavuuden jäljillä House Of Pain saavutti vuonna 1992 julkaistulla, nimeään kantaneella esikoisalbumillaan massiivisen suo sion. Basso ja virvelirummut paukku vat ja koskettimet nostavat hom maa dj:n biittien päällä. Kun he sitten julkaisivat Jump Aroundin sinkkuna, loppu on, niin kuin sano taan, historiaa. – On hauska olla näiden kundien seurassa. – Mutta Everlast kirjoitti melkein kaikki sanoitukset, eli hän sai siitä paremmat rahat kuin minä, hahaa. Minä kysyin, mihin allekir joitan nimeni. Alettiin pyöriä samoissa ym pyröissä veljien kanssa, mikä vaati rohkeutta. He tarjosivat 300 000 dollaria. Valkonaamana joutui ole maan niissä ympyröissä kova, eivätkä he erityisesti etsineet seuraamme. Vaikka yhtye laittaa näen näisesti kaiken peliin, touhu mais tuu hieman väljähtyneeltä
– Egoni, turvallisuudentunteeni ja tienestini perustuivat House Of Painiin. Mitäpä sitten seuraavaksi, Danny Boy. – Toki hip hopin kehityksessä tämä on ihan normaalia. – Luulin, että kun Jump Around tuli ulos, olisimme kaikki miljonäärejä loppuikämme. Laitan uuden räppibiisin soimaan, kuuntelen sitä 30 sekuntia ja olen, että mitä vitun roskaa tämä on, O’Connor suuttuu. Sitä alamäkeä kesti 10 vuotta. Se on kaupallista paskaa enkä ole siitä kiinnostunut. Jokaisella sukupolvella on omat erikoisuutensa, mutta tämä uusi musa ei ole minun hip hopiani. Ja herrasmiehiähän tässä ollaan: emme ole enää vittumaisia toisillemme. – Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Minä en kuuntele lainkaan hip hopia. Kun joku tulee tarjoamaan töitä, ehdottomasti haluan miettiä asiaa. Haastattelunauhasta on vaikea saada selkoa, kun taustalla paukkuvat päälavalla keikkansa aloittaneen Cheekin ilotulitteet. Minä olen hänen Ferrarinsa ja hän on minun moottorini. 1970-luvulla O’Connorin nuoruudessa kehittyivät niin rock, metal, punk ja hip hopkin. Rapin nykytila vaivaa Danny Boy vaikuttaa huumorintajuiselta ja rauhalliselta tyypiltä, mutta kun puhe kääntyy 2010-luvun rapiin, hänen äänenpainonsa vakavoituvat. Alamäki koitti House Of Painillekin pian, mutta nyt paluukeikkojen palkkiot kelpaavat ja keskinäiset välitkin ovat jälleen kunnossa. Olemme liian vanhoja kikkailemaan, ja maksoimme siitä myös hintaa kaikenlaisten kaunojen muodoissa. Sitten lähtee Amerikan suuntaan sivallus, josta suuret rap-biiffit on tehty. – Nykyään on tämä Kanye West -aikakausi, joka on muutta nut hip hopin popmusiikiksi. Ei ole mitään pahempaa kuin keskinkertaisuus, jota maailma pitää arvossa ja nostaa jalustalle. Sehän on minun lapseni: minä perustin bändin, suunnittelin kaiken, keksin nimen, piirsin logon… Everlast on se vitun MC, mutta minä olen itsestään selvästi hypeman, ja House Of Pain oli ja on minun visioni. Kun O’Connor puhuu vanhoista ajoista, hänen äänessään on vivahdus katkeruutta – ja paljon lämpöä. Mielestäni alin taso popmusalle on American Idolien ja muiden kykyjen etsin täshow’den tuottamat artistit. Miksi kukaan ei aukaise suutaan. Nyt ei tapahdu mitään ja kaikki on samaa tauhkaa. Siksi nykyään kaikki tulemme yhdessä toimeen. ”Tienasimme kaikki miljoonan tuona vuonna. Lääkitsin sitten kipuani huumeilla ja alkoholilla. Loppu on kaunis Ilta pimenee ja House Of Painin keikan alkuun on enää muutama hetki. Lopulta hän taas lähti julkaisemaan uutta soolomatskua, mutta tuossa vaiheessa tehtiin ensimmäiset House Of Pain -paluukeikat. Sellaiseen on hankala varautua eikä siitä toivu koskaan.” house of pain -taitto_d.indd 43 4.8.2016 15.16. – No minähän sanoin, että ei ainakaan uutta levyä, mutta olen ollut usein väärässä. Jos joku bändikaverini tulisi esimerkiksi huomenna ehdottamaan, että tehdään levy, mitä sitten tapahtuisi. Sitten tämä keskinkertaisuus vielä nousee suosituksi, mikä tietenkin tarkoittaa hyviä rahoja. Hip hop -versiot niistä ovat Kanye West, Beyonce ja Jay Z. O’Connor on valmis kaikenlaisiin tempauksiin – jos hinta on kohdillaan. Haluan tehdä duunia rakastamieni asioiden kanssa, ja rakastan aina House Of Painia. Kaikki vain aplodeeraavat. Myöhemmin tajusin, että sehän on työtä ja bisnestä – ja tämän ovat tajunneet kaikki bändissä nyt. – Sitten myöhemmin tulivat trip hop ja downtempo-kama, ja oli paljon alagenrejä. 42 SOUNDI SOUNDI 43 – Nykyään tehdään keikkoja, annetaan 110 prossaa ja saadaan hyvää liksaa tästä, O’Connor näkee. Sehän tuntui aivan avioerolta. O’Connor kärsi eri lailla. Nuoret ja röyhkeät hopparit suosionsa huipulla. Me teimme erilaista soundia kuin 1980-luvun räppärit, jotka kehittivät oman juttunsa 1970-luvun pohjalta. Historia toistaa itseään House Of Pain lopetti toimintansa kolmosalbuminsa Truth Crushed To Earth Shall Rise Again julkaisuun. Totta kai halutaan keep it real, mutta jos palkkio on oikean suuruinen, niin mikä ettei. Asioita tapahtui. – La Coka Nostraa tehtiin joku aika, ja sitten Everlast tuli siihen mukaan. – Sitten mennään himaan ja eletään omia elämiämme. – Tiedätkö mitä. Everlast halusi irtautua soolouralle ja ilmoitti erostaan albumin julkaisupäivänä. – Everlast alkoi tehdä soolomatskua, Lethal kiinnitettiin Limp Bizkitiin – ja minä käytin huumeita, hän lataa. House Of Pain -miesten välit lähenivät uudelleen 2000-luvun puolivälissä, kun Danny Boy perusti La Coka Nostra -yhtyeen DJ Lethalin kanssa. Kuvittele, mitä on olla selvin päin ja yrittää sietää moista. Levy-yhtiö haastoi miehen oikeuteen, kaikki meni ja sydänkohtaus oli viedä räppärin ennenaikaiseen hautaan. Bändin hajoamisen jälkeen en tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä tai kuka minun olisi pitänyt olla. Tai siis minä ja Lethal on aina tultu juttuun, ehkä enemmän Ericin kanssa on oltu ”in and out”. Välillä minusta tuntuu, että totisesti tarvitsisin drinkin. Olin tuossa fantasiamaailmassa ja luulin, että näin on aina oleva
Soitto rullasi, soundit potkivat ja kappalemateriaali oli kivikovaa – onpa myöhemmin kuiskittu siitäkin, miten Metallica olisi muovaillut Get Stoned -klassikon alkuriffistä Enter Sandman -jättihittinsä. Iron Maiden, AC/DC ja erityisesti rähjäisen nuorisometallin airueeksi noussut Metallica pitivät kansainvälistä hevilippua korkealla, mutta suomalainen raskas musiikki aiheutti harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta lähinnä huvittunutta hymähtelyä. L ausunto on kulunut, mutta tällä kerralla se pitää paikkansa: 80-luvun lopulla näyttävän esiinmarssin tehnyt Stone oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Keväällä 1989 ilmestynyt No Anaesthesia! -kakkoskiekko oli edeltäjäänsä selvästi moniulotteisempi ja kehittyneemstone-taitto_d.indd 44 4.8.2016 11.21. Stonen liekki paloi niin kirkkaasti, että entistäkin parempaa oli luvassa hämmentävästi vain vuotta myöhemmin. Keravalainen speed/thrash-nelikko Stone, jonka jäsenien keski-ikä oli aavistuksen yli 18, täräytti hevitantereelle suorastaan käsittämättömän kovan, bändin nimeä kantaneen debyytin. Maaliskuun lopulla 1988 pilkkakirveet tylsyivät kertaheitolla. Artikkelisarjassa tekijät kertovat merkittävän albumin syntytarinan Suomalaisen rockin klassikot > Teksti: Timo Isoaho ”OLI MIELETTÖMÄN TUOTTELIAS FIILIS JA UUSIA RIFFEJÄ SYNTYI LIUKUHIHNALTA!” 44 SOUNDI Stonen kakkosalbumin kannen alistamisteema ei välttämättä täysin kaikille auennut. Itse levyä bändi pitää parhaimpanaan
Jauhettiin siellä uusia biisejä aamusta iltaan, se oli ihan 24/7-hommaa. Se ei ollutkaan ihan ongelmatonta, esimerkiksi laulujen suhteen. Se oli varmaan paras laulusuoritus, jonka olen ikinä saanut talteen. Janne: – Kunnianhimo toki kasvoi, kun soittotaidot karttuivat. Joskus riffit sopivat saman tien yhteen ja toisinaan vähän huonommin, mutta ei se mitään haitannut. Roope: – Eka levy oli tullut ja suosiotakin oli ihan mukavasti. Hämmentävää! (Naurua.) – Levytyssessio oli älyttömän hieno, vaikka kiirettä pitikin. Janne: – Muistaakseni joku Stone Age -versio oli taas sellainen, että laulu toimi perkeleen hyvin, mutta soittopohja ei ollut tarpeeksi tiukka. Bändi oli silloin ihan kaikki kaikessa. Lähdettiin eräänäkin aamuna Keravalta studiolle Helsinkiin ja myöhässä himasta lähtenyt Janne joutui juoksemaan juna-asemalle ihan hiki hatussa. – Kappaleiden lopulliset versiot syntyivät soittokämpällä. Mikko: – Tehtiin jossakin vaiheessa raakademo uudesta materiaalista eli SOUNDI 45 ROOPE LATVALA KITARA JANNE JOUTSENNIEMI LAULU, BASSO MIKKO KARMILA TUOTANTO, MIKSAUS PÄÄOSISSA jätkät soittivat kappaleet läpi treenikämpällä. Olin hommannut neliraiturin ja sehän suorastaan sauhusi ideoita taltioidessa. Ja pitää myös muistaa, että Jiri toki sävelsi omat soolonsa. Monestikohan se on sitten tehty. Painettiin helvetin pitkiä päiviä, mutta silti duunia tehtiin lopulta kahdessa studiossa: miksaukset alkoivat jo toisaalla, kun me vielä nauhoitettiin viimeisiä sooloja. Välillä duunailin yksin ja toisinaan Roope tuli mestoille ja sovitettiin toistemme aihioita kokonaisiksi biiseiksi. Mikko: – No Anaesthesia oli taisi olla ainoa ralli, jota hierottiin vielä loppuvaiheessakin. Että nyt muuten pistetään vähän sormia ristiin. Katsottiin Pekan (Kasari, rummut) ja Jirin (Jalkanen, kitara) kanssa, että miten rifit menevät, ja pistettiin basso sekä rummut sinne liimaksi väliin. Viikonloppuisin käytiin räimimässä eri puolilla maata – mehän vedettiin silloin jotakin sataa keikkaa vuodessa, siis Suomessa! – ja viikolla olisi pitänyt käydä lukiota, mutta sen sijaan tein biisejä. Oli vähän pakkokin, sillä tuollaisen nauhoitusajan puitteissa ei voi paljon koomailla. Mun ja Pekan yhteissoittohan oli pirun hyvällä tolalla, sillä me treenattiin paljon kahdestaankin. Me tehtiin biisejä ihan silkalla fiiliksellä ja niistä tuli millaisia niistä tuli. Materiaalihan oli aika paljon monimutkaisempaa kuin debyytillä ja joidenkin biisien kohdalla mietin, että montako helvetin rytminvaihdosta tässä kappaleessa oikein on! Onneksi meillä oli Pekka. Se oli simppeliä ”hei, mulla on idea, kävisikö tämä kimppaan sen sun jutun kanssa” -meininkiä. M ikko: – No Anaesthesia! -nauhoitukset tapahtuivat pääosin alkuvuodesta 1989, mutta mehän olimme purkittaneet sinkuksi valitun Back To The Stone Agen ja Sabbath-laina Symptom Of The Universen jo edellisenä syksynä. Eikä meidän sitten tarvinnutkaan studiossa pahemmin miettiä, että tulisiko tähän sittenkin vaikka reggaekomppi. Janne: – Faija rakensi näihin aikoihin uutta taloa ja asuttiin tilapäisesti erään taidegallerian takahuoneesssa. Jos se oli nopea niin se oli nopea. Se hengästyminen vaikutti yllättävän paljon ja myöhemmin todettiinkin, että laulu ei muuten toimi tarpeeksi hyvin. Joka tapauksessa: jätkät olivat treenanneet kappaleet viimeisen päälle ja nauhoituksiin meni vain kahdeksan päivää. Roope ja Jiri nimittäin asuivat Espoossa, eivätkä ne jaksaneet joka päivä väärentää junalippuja ja tulla Keravalle. Janne: – Ei me juurikaan ajateltu näitä tempojuttuja, tai mitään muutakaan. Mikko: – Ai jaa. Niitä aikoja muistelee kaiholla – bändi perkele osasi soittaa uudet biisinsä! Janne: – Kaikki oli selvää ja tunsimme kaikki rallit läpikotaisin. pi, ja siitä onkin vuosien saatossa kuoriutunut eräs suomalaisen metalliskenen tanakimmista kulmakivistä. Sillä ei ollut mitään ongelmia pitää hommaa kasassa, sillä ukkohan oli ihan naurettavan kovassa soittokunnossa. Stonen kappaleista vastannut kaksikko, basistilaulaja Janne Joutsenniemi ja kitaristi Roope Latvala, sekä yhtyeen luottomiksaaja ja -tuottaja Mikko Karmila istahtivat helsinkiläiskuppilan orrelle muistelemaan tämän maineikkaan teoksen syntyvaiheita. Vedin Jirin kanssa vaikka harmaan kiven läpi ja me buustattiin toistemme soittoa ihan älyttömästi. Onhan senkin demoversio aika lähellä lopullista, mutta ehkä K u v a: Ju h o Ju n tu n en stone-taitto_d.indd 45 4.8.2016 11.03. Roope: – Kakkoslevy oli kuitenkin jonkinasteinen näytön paikka ja halusin mukaan muutaman jännän käänteen. Esimerkiksi Light Entertainmentistä löytyy vähän kikkailuriffejä. Jos seuraavaksi ajateltu riffi oli hidas niin sitten se oli. Halusin aina pitää kiinni siitä, että biisissä on punainen lanka, jonka takia joku tyyppi saattaa kuunnella sen uudelleenkin. Silloin oli mielettömän tuottelias fiilis ja uusia riffejä syntyi liukuhihnalta. Ei me missään nimessä kikkailtu kikkailun vuoksi. Ja vähän muutakin. Ja kaiken kaikkiaan on sanottava, että Jirin ja Pekan panos oli täysin oleellinen siinä biisien lopullisessa kasaamisessa ja viimeistelyssä. Janne: – Mulle tulee vieläkin kylmät väreet, kun muistelen Jirin sooloa Back To The Stone Agessa tai Roopen liidejä nimikappaleessa. Roope: – Jirin panostus bändiin alkoi tunnetusti laantua myöhemmin, mutta vielä tässä vaiheessa sen meininki oli ihan timanttia. Pelkkä aivottomien riffien nippu ei todellakaan olisi nostanut meitä listojen kärkeen. Ei me todellakaan kelattu, että teenpä nyt tarkoituksella helvetin hitaan riffin. Homma piti tehdä uusiksi
Esimerkiksi nimibiisin poraäänet ja voih kimiset, Light Entertainmentin tivolimeiningit, ennen Concrete Malformationia kuuluvat armeijan käskytysäänet ja niin edelleen. no, täsmälleen siltä, miltä Stone silloin kuulosti. Ensin ihmettelin kaverin mielipidettä, mutta huomasin myöhemmin, että jotakin samaa siellä kieltämättä on. Mikko: – Sillä aikaisemmalla Eestin-reissulla soitettiin kolme keikkaa. Toinen hoiteli liukuja ja toinen räpläsi efektejä. Janne: – Kymmenen sekunnin mittainen Kill The Dead on ehtaa tajunnanvirtaa. Olin nimittäin saanut FinE räs No Anaesthesia! -albumin isoimmista keikoista tapahtui Tallinnan jättimäisellä Rock Summer -festivaalilla kesällä 1989. Stone tuntuikin olevan sikäläisille vähän kuin vara-Metallica. Esimerkiksi nimi biisin alkupuolta taltioidessa klikki tikitti vähän aikaa siellä taustalla, mutta muuten räimittiin aika pitkälle vapaalla kädellä ja fiiliksellä. Kysyin, että paljonko kello on. Janne: – Saatiin mahtava vastaanotto, kun oltiin käyty Eestissä jo aikaisemminkin. Vastaus kuului: niin on. Esimerkiksi rumpuihin oli mahdollista lisätä jotakin soundeja. Eräs esiintymisistä tapahtui Tallinnan Linnahallissa ja siellä oli samaan aikaan paikalliset missikisat. Silloin kun soitan ja laulan niin en kiilaa varmaan yhtään. Tuleehan siitä ihan kohtalaisen juhlallinen olo, kun suomipoikien albumin starttina soi neljälle tuplatulle kitaralle ja bassolle sovitettu Sibeliuksen klassikko. Analoginauhahan tasaa automaattisesti esimerkiksi rumpujen atakkeja ja sen ansiosta miksaaminen on helpompaa. Olisi pitänyt pyytää Spede sanomaan jotakin ja oltaisiin laitettu se vinyylille salaiseksi viestiksi. Lopulta se kuulosti aika hyvältä. Paikalle tulleilla venäläisillä bändeillä olikin kaksi miksaajaa. Se oli niin leveä, että siinä piti kävellä monta askelta sivulle, jos halusi säätää jotakin. Ne tunkivat sinne sisään jotakin muovia ja kohta sieltä tuli saatanan paksua keltaista savua. Tosin kerran oltiin keikalla Lapualla ja joku tyyppi tuli selittämään, että tehän olette napanneet Back To The Stone Ageen Metallican Fight Fire With Firen rytmityksen. Roope: – Maikkarin studion kahvio jäi mieleen. – Studion uumenista sattumalta löytynyt soundikirjasto oli kullanarvoinen ja napattiin sieltä monia juttuja levylle. Roope: – Ekan levyn kaikki pohjat oli soitettu livenä. Studiolle oli kuitenkin juuri hankittu sampleri ja sekvensseri, ja niiden avulla pystyi sentään vähän leikkimään. – Studiossa oli käytössä 24 raitaa ja se riitti meille mainiosti. Metallica ei ollut silloin niin sanotusti saatavilla, mutta me oltiin. Roope: – Usein sanotaan, että No Anaesthesia!:lla on seitsemän biisiä. Bongattiin sieltä esimerkiksi Spede, Hannu Karpo ja Jorma Pulkkinen. – Levyn avaus, siis Sibeliuksen Finlandia, oli myös enemmän tai vähemmän sattuma. Joka raidassa oli kompura ja geitti ja siellä oli kaksi master-ryhmää: ekassa oli rummut, basso ja komppikitara ja laulut ja soolot toisessa. Jostakin syystä meidän soittoaika oli siirtynyt neljä tuntia aikaisemmaksi. MTVstudio oli aivan huippuluokan mesta: soittotila ja sen akustiikka olivat kohdallaan, kaikki laitteet olivat viimeisen päälle ja niin edelleen. ”NIITÄ AIKOJA MUISTELEE KAIHOLLA – BÄNDI PERKELE OSASI SOITTAA UUDET BIISINSÄ!” ”METALLICA EI OLLUT SILLOIN NIIN SANOTUSTI SAATAVILLA, MUTTA ME OLTIIN.” ULKOMAAT KUTSUVAT K u v a: M ik ko K ar m il a stone-taitto_d.indd 46 4.8.2016 11.03. Introa lukuun ottamatta esimerkiksi kitaroita ei ole tuplattu vaan riffittely kuulostaa... Yhtäkkiä PA:sta tärähti soimaan joku paikallinen vapausfanfaari ja yleisö alkoi karjua niin perkeleesti, että siinä tuntui päänuppi hajoavan. Mitä vielä! Yhdeksänhän siellä oikeasti on: Finlandia ja Kill The Dead ovat ne instrumentaalit (naurua). Ekalta levyltähän voi taatusti bongailla joitakin riffivarkauksia, mutta No Anaesthesia! on aika lailla omaa tuotantoa. Mikko: – Miksauspöytä oli saatananmoinen Yamahan tiski. Suomalaisen rockin klassikot > landian kotiläksyksi skittaopettajaltani ja teinkin sitten himassa erinäisiä kokeiluja neliraiturilla. Janne: – Itse asiassa se kuulosti niin helvetin hyvältä, että päätettiin laittaa Finlandia koko homman avaukseksi. Kappaleen alun pelti-iskut tulevat mun mielestä vääriin kohtiin ja komppi on ikään kuin väärin päin. – Muuta lainattua, siis luvalla tai ilman, levyltä ei paljon löydykään. Fight Fire With Fire on aina ollut mulle outo biisi, enkä ole koskaan saanut siitä kunnon otetta. Yleensä yksi tai kaksi ottoa riitti, vaikka muutamat jutut olivat aika haastavia. Mikko: – Purkitukset tehtiin analoginauhalle ja sitäkin kautta soundista tuli ”pehmeän miellyttävä”. Tuo reissu, kuten muutkin vierailut etelänaapuriin, olivat varsin muistorikkaita. Hyvinhän se sopi yhteen: Stone ja Miss Estonia! Janne: – Savukoneena toimi sellainen vanha hella. Tälläkin kerralla vedettiin kaikki biisit livenä sisään, mutta esimerkiksi joitakin kitarajuttuja tuli otettua uusiksi myöhemmin. Janne: – Mulla on hyvä rytmitaju, mutta huomasin studiossa, että mikäli pelkästään laulan niin alan heti kiilaamaan. Eikä mekään enää oltu aivan ummikkoja studiotyöskentelyn suhteen. Roope: – Tyyppi sanoi, että auto odottaa jo alhaalla. Eikä me muutenkaan lähdetty juuri kikkailemaan. Janne: – Ennen vetoa olo oli aika heiveröinen. Debyy tillä ei myöskään hyödynnetty klikkiä missään vaiheessa, mutta No Anaesthesia!:lla tällainen sen ajan uusi teknologia oli käytössä parissa kohdassa. Purkitimme rumpuosuuksia ja Jiri meni hassuttelemaan jotakin Pe46 SOUNDI joku osa jopa puolitettiin studiossa tai tapahtui jotakin muuta yhtä dramaattista! Janne: – Tosiaan, alkuvuodesta mentiin Maikkarin studioon ja Laasasen Jari oli paikalla studioteknikkona. Janne: – Maattiin hirvittävässä kankkusessa hotellihuoneessa ja yhtäkkiä tuli puhelinsoitto, että veto alkaa puolen tunnin päästä. Rumpuihin meni 9–10 raitaa: tomit summattiin kahdelle raidalle ja sitten oli peltejä, bassareita, virveliä, ambienssia ja niin edelleen. Sitten oli kitarat kertaa kaksi, basso, laulu, taustalaulut ja soolot..
Kaikki ne kiinnostuksen ja naurun aiheet, olivat ne korrekteja tai sitten ei, tulivat levylle. ”Jos yksikin pullo näkyy niin ette saa liksaa” ja sitä rataa. Empty Corner pureutuu eriskummalliseen äitisuhteeseen. kan kanssa. En todellakaan muista. Stone oli jotakin ihan muuta. Esimerkiksi biisien mitat oli merkitty hieman normaalista poikkeavasti. Mikahan oli sen ajan tv-juontaja, mutta varsinaiselta ammatiltaan se oli hammaslääkäri. Tai siitä, miten joku manageri rakentaa Manowar-tyyppisen poikabändin. Meat Mincing Machine on tarina managereista ja Manowarin promokuvista... Juuri ennen Stonelle siirtymistä bussi oli ollut Bad Signin Lapin-rundillla. On se joskus soitettu livenäkin! Mikko: – Kill The Deadista löytyy myös luovaa samplerin käyttöä. Mikko: – Mitä hevi oli silloin 80-luvun lopulla. Janne: – Lauluosuudet purkitettiin iltaisin. Janne: – Toisessa yläkulmassa näkyy salkku, jonka sisällä on pulloja. Se oli eräs keikkajärjestäjä ja se jaksoi aina vittuilla. J anne: – Albumin sanoitukset eivät edusta ihan tyypillisintä heviosastoa. Ja tehtiinköhän siinä Finlandian loppuryminässä niin, että koko bändin soitto käännettiin samplerin avulla takaperin. Concrete Malformation taas ilmaisee selkeän mielipiteen armeijahommista, kun taas Light Entertainment on tivolimeiningeissään jotakin ihan muuta. Roope: – Meidän eka levyhän julkaistiin Amerikassa, mutta tätä kakkosta ei. Janne: – Sweet Dreamsissa on tossun alla oleva kaveri, joka haaveilee vähän toisenlaisesta todellisuudesta. Ehkä olen miettinyt sitä, että miten helvetin pitkälle elämyksien hakemisen perässä pitää mennä. Mikko: – Kannen ideahan oli levyn nimibiisin mukaan se, että siellä iso jätkä alistaa pienempää. Satuimme löytämään Tallinnan Kaubamajasta salkkuja, joiden sisään mahtui yksi viinapullo ja neljä Magyaria. Kuva olisi voinut onnistua paremminkin, sillä tämä iso vastaan pieni -asetelma ei tule oikein esiin, kun se suurempi kundi on siellä takana. Ja voila, tämä vapaamuotoinen taideteos oli valmis. Tarinassahan iso bodariukko löytää itselleen lehti-ilmoituksella pienen ja hennon miekkosen ja he sitten ryhtyvät jakamaan mieltymystään hammaslääkärileikkeihin. Kun tuohon aikaan ponnisti Keravalta niin vertaus oli vähintäänkin pätevä – hevimiehet kun olivat enintään muurahaisen asemassa. Se oli ennen meitä Aikka Hakalan Bad Sign -yhtyeen käytössä ja ne olivat aikoinaan lunastaneet auton itselleen yhdellä viskipullolla. Dösä alkoi sitten levitä käsiin ja sitä hitsailtiin sieltä täältä. Lähdin Roopen kanssa mukaan siihen ja äänityskin sattui olemaan päällä. Roope: – Kuvaliitteen keskiön tuntumassa näkyy vanhempi mies, jonka pään vieressä on mulkku. Mun ääni oli aikamoisella koetukSOUNDI 47 N o Anaesthesia! -vinyylin mukana tuli paperiarkki, jonka yhdelle puolelle oli painettu Roope Latvalan käsin kirjoittamat sanoitukset sekä muuta tietoa. Keikkareissujen bensispysähdyksillä tuli nimittäin usein herkuteltua pornolehtien kontaktipalstojen tarinoilla ja sieltähän tämä idea syntyi. Roope: – No Anaesthesia!:n kansikuva taas on otettu Mika Jenytinin vastaanotolla Munkkiniemessä. Back To The Stone Agen ytimessä taas on kivikautinen valtataistelu muurahaisten ja sarvikuonojen välillä. Jenkit taisivat vilkuilla tekstejä ja tulla siihen tulokseen, että annetaanpa näiden kavereiden laulaa ison ja pienen miehen välisestä suhteesta ihan rauhassa siellä Suomessa (naurua). Roope: – Jos kappale kesti vaikka viisi minuuttia niin sen nimen perässä oli yksi tupakan tumppi, sillä viidessä minuutissahan ehti polttaa about yhden kessun. Mika taas oli fiiliksissä, että tänne vaan kuvaamaan. HAASTEELLINEN KANSI JA MUISTORIKAS LIITE ”KESKIÖN TUNTUMASSA NÄKYY VANHEMPI MIES, JONKA PÄÄN VIERESSÄ ON MULKKU.” No Anaesthesia! jäi kitaristi Jiri Jalkasen (oik.) viimeiseksi albumiksi Stonen riveissä. Arkin toiselta puolelta löytyvä kuvakollaasi kertoo sankareidemme elämästä varsin värikkäästi. Janne: – Yritettiin päästä moneen hammaslääkäriin, mutta kukaan ei halunnut meitä mestoilleen. Ei ihan sattumalta, sillä tämä mies oli mulkku. En todellakaan halunnut kirjoittaa lohikäärmeistä tai paholaisista, puhumattakaan vaikka politiikasta tai parisuhteesta. Mikko: – Jos satoi, niin jonkun piti liikutella pyyhkijöitä sisältä käsin lukkopihtien avulla. Jälkikäteen on helppo huomata, että siihen aikaan viljelty älytön keikkabussihuumori päätyi suoraan teksteihin. Ja saatanan likaistahan siellä oli. Lopulta se pysyi kasassa popniittien avulla. Aikka oli saanut sieltä lahjaksi koiran ja se oli sitten paskantanut bussin sänkyihin. – Ja hei, onhan siellä myös rakkauslaulu, sillä nimibiisi on sellainen – ainakin meidän mittareilla. Yleensä vedettiin pari biisiä per sessio, eli siinä oli melkoisesti karjumista. – Asiapullosalkun vieressä on kuva Stonen ekasta keikkabussista. Mikko: – Eikö teidän pitänyt yksinkertaisesti saada tuon niminen biisi ja siihen piti vain keksiä jotakin sanottavaa. Mutta miksi juuri tällainen muurahainen vastaan sarvikuono -metafora. K u v a: So u n d in ar k is to stone-taitto_d.indd 47 4.8.2016 11.03. Siivottiinkohan niitä pois. Hänen kädenjälkensä kuuluu muun muassa ikimuistoisissa sooloissa. Aika usein bussi alkoi myös keittää ja sitten siihen haettiin vettä järvestä. Mistähän sekin idea tuli. Sehän oli suurelta osin tukkaosastoa ja ne bändit lauloivat aina jostakin bailaamisesta. Joka jätkälle ostettiin oma asiapullosalkku. Varsinkin kun tarkkaamosta kuului aina se komento ”otetaanpa vielä kerran”. Entä paskansikohan sinne jotkut muutkin. Nimibiisin kohdalle taas täytyi piirtää kaksi tumppia, kun se kestää yli kymmenen minuuttia. Biisin alkuperäinen versiohan oli instrumentaali
”Spiidin kultakausi” jäi kuitenkin varsin lyhyeksi, sillä hevinuorisoa viehättänyt rankempi deathmetal ja toisaalta grunge tekivät speed/thrashista ”vanhanaikaista” hämmentävän nopeasti. Bändi löikin pillinsä pussiin jo syksyllä 1991. Jean Sibelius 2. Janne Joutsenniemi, Roope Latvala 3. Finlandia (0:53) Säv. Concrete Malformation (3:37) Säv. Esimerkiksi kesällä 2014 orkesteri soitti Tuskafestivaalilla todella ison ja todella innokkaan yleisömeren edessä. – Taustalaulut tehtiin viimeisenä. Meat Mincing Machine (6:13) Säv. Light Entertainment (Good Old Times) (5:17) Säv. No Anaesthesia (10:33) Säv. Roope Latvala 4. Pitää myös muistaa, että siihen aikaan esimerkiksi jokainen kertosäe piti äänittää erikseen, kun ei ollut mitään kopiointitai siirtomahdollisuuksia. – Maikkarin studiossa oli hienot mikrofonit ja otettiin laulumikiksi legendaarinen isokalvoinen Neumann ja pistettiin tuulisuojus siihen eteen. Se olikin aika paha tunnelman tappaja ja laulu tuntui sairaan ponnettomalta, vaikka karjuin jokaisen rivin huomattavasti kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Mutta esiintyykö Stone vielä jatkossakin. Ja pirun lämmintähän siellä oli, kun Calrec kuumeni aika kiitettävästi. Janne Joutsenniemi, Roope Latvala 5. Roope Latvala 3. Calrecin 32-kanavaisen in-line -miksauspöydän jokaisessa kanavassa oli ihan älyttömästi led-valoSuomalaisen rockin klassikot > STONE: NO ANAESTHESIA! Megamania, 1989 A-puoli: 1. Roope Latvala B-puoli: 1. Janne Joutsenniemi, Roope Latvala Sanoitukset: Janne Joutsenniemi Sovitukset: Stone Tuotanto: Stone, Mikko Karmila Miksaus: Mikko Karmila Äänitysja miksauspaikka: MTV-studiot Äänittäjä: Jari Laasanen Masterointi: Björn Almstedt / Cutting Room Kansi: Jani Nordström, Stone Janne Joutsenniemi, basso ja laulu Roope Latvala, kitara Jiri Jalkanen, kitara Pekka Kasari, rummut 48 SOUNDI ja – olisiko ollut peräti 200 per kanava. Roope: – Kun sitten kuunneltiin studiossa valmiita biisejä niin mieleen tuli, etten tekisi mitään toisin. Jiri Jalkasen Markku Niirasella korvannut Stone julkaisi nopealla tahdilla vielä kaksi studioalbumia. Tosi moneen Stonen biisiin tulikin joku tarttuva taustahuuto tai fraasi, josta jengi sai napattua kiinni. K u v a: Ju h o Ju n tu n en stone-taitto_d.indd 48 4.8.2016 12.29. sella ja se oli paikoin jopa selviytymistaistelua, kun koko levy täytyi huutaa talteen vain muutamassa illassa. Ei sitä niin studiossa tajunnut, mutta tällaiset huudothan toimivat loistavasti myös livenä, ja ne olivat osaltaan nostamassa meidän suosiota. Mikko: – Loppukuuntelun fiilis oli aika maaginen. Sweet Dreams (4:41) Säv. Back To The Stone Age (6:57) Säv. Stone 4. Vaikka on debyytilläkin kyllä hetkensä. Ei ollut tosin aikaakaan. Stonen menestys herätti myös muut suomalaiset levy-yhtiöt ja pian markkinat täyttyivätkin muutamista hyvistä sekä useista hieman heikommista pikametallilevyistä. Janne: – No Anaesthesia! on kiistämättä meidän kovin levy. Janne Joutsenniemi, Roope Latvala 2. N o Anaesthesia! nousi Suomen virallisen albumilistan kakkoseksi (”Mikään meidän levy ei päätynyt kärkeen – siellä oli aina joku perkeleen Eppu Normaali edellä”, Janne kommentoi) ja Stonen hurjapäiset esiintymiset kiinnostivat yleisöä ympäri Suomen. Empty Corner (6:21) Säv. ”OLISI PITÄNYT PYYTÄÄ SPEDE SANOMAAN JOTAKIN JA OLTAISIIN LAITETTU SE VINYYLILLE SALAISEKSI VIESTIKSI.” Nuori ja innokas yhtye tykitti levyn nauhoituksissa studion miksauspöydänkin kuumaksi. Tai joltakin hullulta simulaattorilta. Colours (1990) ja Emotional Playground (1991) esittelivät kokeellisemman yhtyeen, eikä iso yleisö ottanut levytyksiä enää samalla tavalla omakseen. – ja kun me luukutettiin biisejä pimeässä niin se paikka näytti ihan öiseltä suurkaupungilta. Niin, ei meillä juurikaan ollut tietämystä siitä, että erilaisiin huutokohtiin voisi kokeilla erilaisia mikkejä. Enkä tekisi varmaan vieläkään. – Suunnitelmia ei juuri nyt ole, mutta toivon mukaan aktivoidumme vielä jonakin päivänä, sanoo Janne. Ja sanoituksetkin on helvetin hyvät. Juotiin pussikaljaa ja käytiin kimpassa hoilaamassa taustoja. Kill The Dead (0:10) Säv. Stonea ei ole kuitenkaan koskaan unohdettu ja bändi onkin tehnyt vuosien saatossa useita onnistuneita täsmäiskuja esiintymislavoille
Wolfmother Olohuone tjlostus.indd 49 4.8.2016 14.07
SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON, RUOTSIN, SAKSAN JA SVEITSIN KEIKKOJA. UUTTA METELISSÄ! Meteli tulostus kopio.indd 50 3.8.2016 13.16
– Kun sitä punkia tai uutta aaltoa ajattelee syvemmin, niin mikä mua eniten siinä viehätti oli hyvät biisit. Kaikilta tuli hemmetin hyviä biisejä. K u v a: So u n d in ar k is to ...ja me tehtiin rakkautta SOUNDI 51 yari-taitto.indd 51 4.8.2016 11.23. – Albumi on klassisen musiikin rakenteella tehty, neliosainen. Ennakkoluulottomasti musiikkia lähestynyt yhtye sekoitti tyylejä undergroundista klassiseen. Levyllä kerrotaan pariskunnan tarina toivottomasta rakkaudesta ja toivomattomasta raskaudesta. Sävellyksessä näkyy Yarin (Jari Knuutinen) tausta klassisen musiikin tuntevana koulutettuna muusikkona. Lopputulos onnistui koskettamaan poikkeuksellisen laveasti ja voimakkaasti. – Se innotti kuuntelemaan alkuperäisen pianoteoksen. Vuosien etsiminen loppuu, kun Svart Records julkaisee albumin uudelleen vinyylillä ensi keväänä. Helvetin tylsää musaa, muusikkomusaa. Klassiseen musiikkiin Yari tutustui myöhemmin vieroksumansa progressiivisen rockin kautta. Sävellajit menee kuin Beethovenin sinfonioissa, Yari havainnollistaa. Yarin mausta Ja me tehtiin Se-yhtyeen debyyttialbumi ...ja me tehtiin rakkautta (1979) on suomalaisen populaarimusiikin kauneimpia pölyn peittämiä aarteita. Teksti: Juho Hänninen Albumi koostuu neljästä pitkästä kappaleesta. Kun tuli albumin äänityksen aika, kaivoi Yari pöytälaatikostaan teini-iässä ideoimansa teoksen. Se-yhtye rakentuukin ennen kaikkea hyville lauluille. Ja kun kuunteli klassista musiikkia huomasi, kuinka köpösiä ne progejutut on, Yari toteaa. Myöhemmillä albumeillaan yhtye loi täysin uutta – kuten kolmannen albumin aloittava kappale L, joka on nauhoitus kahdensadan pingispallon pudotuksesta portaikkoon. Soundi otti varaslähdön uudelleenjulkaisun kunniaksi juttelemalla yhtyeen säveltäjän ja sanoittajan Yarin kanssa levyn teosta ja yhtyeen alkuvaiheista. Mä haluan elää -kappaleen kaltaiset rokit veivät tottumattoman mielen säkenöivään pyörteeseen, kun taas ...ja me tehtiin rakkautta -debyytin herkät akustispainotteiset laulut laskivat synkän sädekehän puristamaan koko kehoa. ...ja me tehtiin rakkautta on muiden Se-kokopitkien tavoin teema-albumi. V uonna 1976 Kemissä aloittanut mutta pian jyväskyläläistynyt Se sai leiman uuden aallon bändinä aloittaessaan toimin tansa suomalaisen punkin syntyvuosina. Porttina toimi Emerson, Lake & Palmerin konserttitaltiointi Pictures At An Exhibition (1972). – Proge on mielestäni aina ollut perustaltaan tylsää
– Edelleen mun mielestä yksi hienoimpia rock-lyriikkarivejä on: ”Mentiin painimalla kyökkiin/tultiin takaperin halliin/sain herkkuja sormiin/ne pyyhin salin seiniin.” yari-taitto.indd 52 4.8.2016 11.24. Debyyttialbumia nauhoittaessa Yari oli siis jo ohittanut albumin synnyttäneet tunnot ja tuntemukset. Valmiiden omien kappaleiden uupuessa Yarin mieleen muistui hänen teini-ikäisenä säveltämänsä ...ja me tehtiin rakkautta. Se on kaikkein työläin tapa, mutta en osaa kirjoittaa laulutekstiä ilman melodiaa. Jyväskylässä alkoi todellinen bänditoiminta – yhden keikan noin parikymppiset pojat tekivät nimellä Pollari Hilse kunnes Teräsmiessarjakuvan pahikselta lainattu nimi Se vakiintui. – Teen sävellyksen valmiiksi aina ensin remuenglanniksi ja sitten vasta sanoitan. Ulmanen koskettimissa. Toivo Kärki torjui silloin tarjotut kappaleet kohteliaasti, mutta laulujen lähettäminen jatkui. Se oli tehnyt Love Recordsille vain kaksi singleä ja ep:n siinä vaiheessa kun ...ja me tehtiin rakkautta päätettiin äänittää. Albumia kuunnellessa tätä on vaikea uskoa. Kemistä Jyväskylään yhtye päätyi Okkosen ja Peurasaaren lähtiessä opiskelemaan musiikkia Jyväskylän konservatorioon. Myöhemmin jammailuun liittyi nelikielisellä Erkki Okkonen. – Koko jutun tein kun olin jotain 15–16-vuotias. – Mulla se koruttomuus on tullut hien ja tuskan kautta, koska väännän joka hemmetin riviä ja sanajärjestystä ja sanapäätteitä todella pitkään. Yari ja Ulmanen päättivät jättää toisena vuotenaan lukion kesken ja seurata perässä. Tämä porukka teki ...ja me tehtiin rakkautta albumin. Yhtyeestä löytyi Seyhtyeen runko: Jukka Peurasaari kitarassa ja P.A. Debyyttialbumilla soittaa lisäksi rumpali Roy Guerra. Loven Atte Blom oli innokas julkaisemaan Se-albumin. Muutaman vuoden päästä Yarin demokasettiin vastasi Love Recordsin Kim Kuusi pitkällä ja tärkeällä palautteella kehottaen Yaria kokoamaan yhtyeen ympärilleen. Itselleen tärkeimmiksi suomenkielisiksi rock-lyyrikoiksi Yari nostaa underground-runoilija Jarkko Laineen ja Isokynä Lindholmin. Teräsmiehen pahis Musiikin teon pariin Yari pääsi varhaislapsuudessaan isän ja isoisän innoittamina. Samaan aikaan yhtye eli yhdessä Jyväskylän laitamilla sijainneessa omakotitalossa tyttöystävineen. Syntyi Pohjolan Voima, joka esiintyi yhden kerran vuoden 1975 Popmestaruuskilpailuissa Kemin Meripuistossa. Puolangalla soitetulla keikalla kuultiin omien kappaleiden lisäksi suomenkielisiä laulutekstejä sellaisten yhtyeiden kuin Buzzcocks, Velvet Underground, Talking Heads, Ramones, David Bowie, X-Ray Spex ja Eddie And The Hot Rods musiikkiin. Noin viiden vuoden iässä syntyivät Yarin ensimmäiset veisut nimellä Rock Is Pop. Mutta ei se ole koskaan niin tullut. Se on ihan teinimateriaalia. Mutta pyrin siihen, että se vaikuttaa siltä kuin se olisi sanottu. Se vuonna 1979. Laine on myös Rauli Badding Somerjoen kappaleen Fiilaten ja höyläten tekstin takana. Oikealta: Jukka Peurasaari, Yari, Roy Guerra, Erkki Okkonen ja PA Ulmanen. Niin kaihoisasti Yari kertoo yllätysraskauden aiheuttamasta epätoivosta ja murheesta sekä suhteen päättymiseen liittyvästä alakulosta. 52 SOUNDI populaarimusiikin puolelta kertoo Se-yhtyeeltä säästynyt keikkataltiointi vuodelta 1980. Noin kymmenvuotiaana alkoi iskelmällisempien laulujen säveltäminen. Huolimatta albumin paljaan tarinan herkkyydestä, ei se ole Yarin itsensä kokema. – Jäi mieleen levyn ilmestyttyä, kun Veltto Virtanen sanoi Vanhan kuppilassa: ”Ihan hyvä levy, mutta miksi se on tuollaista ihmeellistä teiniangstia?” Haha! Se kuvaa hyvin sitä, Yari naurahtaa mutta kertoo kuitenkin pitävänsä hienona albumin sukupolvelta toiselle jatkunutta vetovoimaisuutta. Tuosta vaan rykästy sen kummemmin ajattelematta. 1970-luvulla Jarkko Laine sanoitti runouden ohessa rock-kappaleita muun muassa undergroundyhtyeelle Suomen Talvisota 1939–1940, jonka laulun Kasvoton kuolema Se levytti ensimmäisellä singlellään
Se Kuopion Cumulus-hotellissa vuonna 1981 tai 1982. Omia soolokeikkoja Yari tekee muutaman vuodessa, kuluvana vuonna myös Se-klassikoista ollaan päästy nauttimaan Sidewaysja Jättömaa-festivaaleilla. Omaa nimeä kantavia sooloalbumeita on syntynyt neljä, tosin viimeisimmästä on vierähtänyt jo 17 vuotta. Tanssisaleja kierrettiin periaatteella, että roudareille maksetaan aina. Jos yleisöä ei tule, on se bändin syytä. Ei mitään loppusointuja eikä mitään iskelmällisyyttä, mutta mielettömän hieno rytmi ja svengi. ja me tehtiin rakkautta sai alkusoiton ennen albumia julkaistun toisen singlen Mä haluan elää b-puolella Mitä me tehdään. Turku – Logomo La 8.10. ...ja me tehtiin rakkautta sai vai yhden liveesityksen noin kymmenen vuotta julkaisunsa jälkeen, Se-yhtyeen tarinan jo loputtua. Vasemmalta: Ari Puolanen, Yari, Eeva Koivusalo, Pekka Ulmanen. Yari vastasi sovituksesta ja orkesterin johtamisesta Samuli Putron esiintyessä Joensuun kaupunginorkesterin kanssa Ilosaaressa kesällä 2015. Seinäjoki – Rytmikorjaamo La 15.10. Seyhtye olikin suuren työn tulosta. Helsinki – The Circus Pe 14.10. Toimintamalli mahdollisti uuden aallon yhtyeelle poikkeuksellisen harkinnanvaraisuuden. Laulun sävel lainattiin Velvet Undergroundin Pale Blue Eyesilta. Albumi alkaa sävelukululla, joka on Mitä me tehdään. Suomenkieliset sanat Yari kirjoitti tulevan isän pelosta kämmen äidin kummuttomalla vatsalla. Studioon mennessään Se olikin alusta loppuun valmis. Viimeisen esiintymisensä Se teki 1985 Lappeenrannassa. Jyväskylä – Lutakko La 22.10. ”Kun kuunteli klassista musiikkia huomasi, kuinka köpösiä ne progejutut on.” K u v a: K ar i M o k k il a Pe 7.10. 29,00 € yari-taitto.indd 53 4.8.2016 13.58. Duunarin hommaa Yari on kertonut näkevänsä taiteilijan työn duunarin hommana. Ensialbumin julkaisun aikaan Se esitti jo tulevan ”yölevynsä” Pahaa unta materiaalia keikoilla. 1980-luvun puoliväliin kestäneen uran aikana bändin elämään mahtui yli sadan soitetun keikan vuosi. Lahti – Finlandia Klubi Pe 21.10. -kappaleen säestyskuvio. ... Oulu – Areena WINTER’S GATE FINNISH TOUR 2016 Liput palvelumaksuineen alk. Studiossa tehtiin äänitykset, luomisprosessi tapahtui aiemmin. – Tuskin kukaan huomasi kun albumi julkaistiin, että ...ja me tehtiin rakkautta on kuin vastaus laululle Mitä me tehdään. Yhtyeen lopettamisen jälkeen Yari on jatkanut säveltäjänä, tullen tunnetuksi elokuvamusiikista
Vasta viisi vuotta sitten ensimmäisen suomenkielisen levynsä julkaissut Pirttikangas on kasvanut nopeasti taitavaksi tarinankertojaksi. Moni Papyloonin Barbecuen biiseistä on kuin novelli tai lyhytelokuva, ja se tekee albumista viimeistellyn ja valmiin teoksen. Bändilevyltä se ehdottomasti kuulostaakin etenkin sovitusten osalta. Tulkitsijana hän on kuin Allu Tuppuraisen luoma Rölli, joka asuu yksin metsämökissä, hökisee humalaisen ja pesemättömän oloisena, ihailee varpaitaan eikä väsy ihmettelemään ihmisotusten omituista käytöstä, vaikka itselläkin on jatkuvasti rooli päällä. Vaikka Pirttikangas on levittänyt omanlaistaan ilosanomaa jo parikymmentä vuotta aivan yhtäläisellä antaumuksella kuin kotikylänsä viralliset hengenmiehet ja -hevoset, ei häntä vieläkään moni tunne. ” K u v a: P et ri A la n ko H arva on faarao omalla maallaan. Pekka Pirttikangasta listalla ei näy. Wikipedia lukee kuuluisien varpaisjärveläisten joukkoon muun muassa ylirabbi Simon Livsonin, juoksijahevonen Ruuna Reippaan ja piispa Wille Riekkisen. ARI VÄNTÄNEN HHHH K u v a: M y rn a Su ar ez Karkia Mistika Papyloonin Barbecue Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset Levyarvostelut 7_2016.indd 54 5.8.2016 12.11. Se riittänee hänelle itselleen, sillä samanlainen yhtyeen osa Faarao on muissakin projekteissaan, myös Kuhmalahden Nubialaisissa. Eikä se sinänsä ihme ole. Papyloonin Barbecue komistaa entisestään Varpaisjärven suuren pojan taiteilijakuvaa. Pirttikankaan osana on olla Nubialaisten henkilöitymä, suunnannäyttäjä, sanoittaja ja laulaja. Nubialaiset menevät moneksi ja multiploituvat, taipuvat helvetinmoiseksi tanssiorkesteriksi, horjahtavat kotipolttoisella käyväksi Appalakkien lippalakkiryhmäksi ja tulistuvat cajun-alueen kuumaverisimmäksi rytmittelijäremmiksi. Joskus olisi kuitenkin hauskaa kurkistaa fiktion taakse ja kuulla, miten Pekalla oikeasti menee. Ja tuskinpa tienestitkään ovat ihan Ruuna Reippaan tulotasolla, se nimittäin oli kuusikymmentäluvun taitteessa Suomen parhaiten ansaitseva kavioeläin. Kylähulluus, putken päässä avautuva deliriumtila, uskomushoidot, todellisuuden rajapinta ja synkeät myytit kiehtovat häntä loputtomasti. 54 SOUNDI Levyarviot >> ...nyt ei näperrellä. Nubialaisten kolmannen albumin kaikki biisit on kirjattu yhtyeen tekemiksi. Toki orjalaivojen natina ja deltakolmion karjahtelevat haamut häilyvät mukana (kaikkein selkeimmin nimiraidan afrikkamaisessa slideja viuluviilltelyssä), mutta yleisesti ottaen Nubialaiset grillaavat pahan maailman makujen koko kirjoa mitä maukkaimpaan cross kitchen -malliin. ”Pirttikankaan osana on olla Nubialaisten henkilöitymä, suunnannäyttäjä, sanoittaja ja laulaja. Cosmo Jones Beat Machine, Kakspäinen Narttu, Astro Can Caravan ja Kuhmalahden Nubialaiset ovat kaikki omaleimaisia lukuja tarinassa, jonka aivan liian moni kuulee aivan liian myöhään. Oli työstön alla kuplettitai zydecokappale, on bändin otteissa ihastuttavaa leikkisää varmuutta. Puhaltimilla, viululla, pystybassolla ja romuperkussioilla aseistautuneen rykmentin panokset eivät lopu silloinkaan, kun perinteiset rocksoittimet on tulitettu tyhjiin. Blues on Papyloonin Barbecuella hillitysti läsnä. Nyt vedetään kunnon maalitelalla... Listassa on kuitenkin Cosmo Jones Beat Machine, johon Pirttikangas on kuulunut vuodesta 1998 lähtien
PERTTI OJALA HHHH Michael Kiwanuka Love & Hate Polydor Pateettista. Never Forgive The Angelsilla Khan tarjoaa häivähdykset Nick Cavelle ominaista tunnelmaa ja hypnoottista americanaa. Bat For Lashes The Bride Parlophone Englantilais-pakistanilainen laulaja, lauluntekijä ja multi-instrumentalisti Natasha Khan sai ansaitsemaansa huomiota taiteilijanimellä Bat For Lashes tekemällään ensialbumilla Fur And Gold (2006). PEKKA LAINE HHHHH SOUNDI 55 ...nyt ei näperrellä. Honeymooning Alonen jälkeen levyn keskivaiheille sijoitettu Sunday Love on The Briden ainoana ripeätempoisena lauluna ilmiselvä pophitti. Miksi. The Briden kiireettömän hillityssä tyylikkyydessä on eleetöntä tunteikkuutta. Levyarvostelut 7_2016.indd 55 3.8.2016 12.56. Soulia on myös se, ettei eletä musiikillisessa umpiossa. Suru-uutisen saavuttua alkaa yksinäinen häämatka. Bat For Lashes ei tosin tarjoa Björkin tai Tori Amosin kaltaista sävellyksellistä temppuilua vaan selkeitä, aistikkaalla sounditajulla ja hyvällä maulla toteutettuja pehmeäsointisia lauluja. Nyt vedetään kunnon maalitelalla. Aika näyttää, miten pitkälle Kiwanukan soturikeihäs kaartaa. Laadukkaassa joukossa The Briden vähiten onnistuneeksi lauluksi erottuu aavemainen ja akustiselta kitaraltaan espanjalaissävyinen puheraita Widow’s Peak. I Don introna soiva harpun helähdys kuvastaa hääpäivän aaton herkkyyttä ja suuria toiveita. Rock-elementtien, iholle hiipivän laulaja-lauluntekijämäisyyden ja mustemman rytmiestetiikan yhteen nitojana Michael Kiwanuka on ässä. Kyseisellä mahtiklaanilla oli jo 1960-70-luvun taitteessa antennit kiitettävän ylhäällä rockin suuntaan ja siksipä Isley-veljeksille oli luontevaa kehrätä soul-klassikoita paitsi gospelmyös Neil Youngja James Taylor -vaikutteista. Nyt ei näperrellä. Nyt vedetään kunnon maalitelalla... Nyt jalosti soivien jousien ja enkelikuorojen, pörisevien happokitaroiden ja hip hop -todellisuudessa dipatun rytmiseoksen yhdistelmä tuntuu täydelliseltä. The Bridella Natasha Khan on elämänsä suurta hetkeä odottava morsian, joka saa kirkon alttarilla kuulla sulhasensa kuolleen matkalla vihkipaikalle. Ajatonta. Aivan kuin Khanin intiimeissä ja paikoin pehmeämpiäänisen Annie Lennoxin mieleen tuovissa tulkinnoissa, joiden läheisyys houkuttelee pidättämään hengitystä. Khanin laulutaidot korostuvat In God’s Housella morsiamen odottaessa sulhastaan silmät kosteina ja ripset pitkinä. Michael Kiwanukan lauluissa kuuluu suorastaan liikuttavan lapsenomainen usko musiikin mahdollisuuksiin. Kiwanuka on moneen kilpailijaan verrattuna autenttinen, koska hän on omaksunut Gaye-Withers-Mayfield-akselin pyhiltä miehiltä muodon sijaan spirituaalisen mission. Brittiläinen soul-trubaduuri Michael Kiwanuka synnyttää uutuuslevyllään kiitettävän väkeviä tuntemuksia. Miksi ei. Liki kymmenminuuttinen Cold Little Heart on kaikessa elokuvallisuudessaan paitsi poikkeuksellisen korskea avausraita albumille myös mainio kiteytys rakkauden ja vihan laulujen perusmoodista. Tämä kaikesta läpitunkeva emotionaalinen suoruus ja idealistinen vilpittömyys nostaa hänen vereslihaisen visionsa aivan eri tasolle kuin keskimääräiset taidolla ja tyylillä tehdyt epookkisoul-mukaelmat. Pianoballadia If I Knew seuraava ja jälleen Angelo Badalamentin Twin Peaks -soundtrackistä muistuttava I Will Love Again tuo kovia kokeneelle morsiamelle tarvittavaa lohtua ja uskoa tulevaisuuteen. Sielukasta. Kiwanuka ja tuottaja Danger Mouse ovat päättäneet pelata isolla. Teemaisuudestaan huolimatta The Bridesta voi nauttia myös erillisinä kappaleina, joiden kirjoittajana Natasha Khan on kiistaton lahjakkuus. Musiikin tehtävä on eheyttää ja parantaa ihmistä, jatkaa elämää, olla seksikästä ja kertoa samalla totuus. Kaunista. Mahtipontista. Tässä mielessä Michael Kiwanukan voi nähdä ja kuulla yhden keskeisen rytmidynastian eli Isley-perheen tradition jatkajana. Rohkeata. Soulia on olla todellisuudessa kiinni eskapististen tyylileikkien leikkimisen sijaan. Joe’s Dreamin Twin Peaks -kitara luo jännitettä sähköpianon pehmentäessä tunnelmaa. Se on soulia. Kiusallisen rehellistä. Two Suns (2009) ja The Haunted Man (2012) jatkoivat taiteellista kasvua, jonka tuorein huipennus on teema-albumiksi luotu The Bride. Mikä parasta, kaikki edellä lueteltu nousee mieleen jo Love & Hate -levyn ensimmäisen raidan aikana
VESA SILTANEN HHHH Levyarviot > ...luulin hänen jo vaihtaneen alaa, mutta onneksi näin ei olekaan... Tästä viisusta olisi Adelekin kateellinen. Avauskaksikko, tarttuvalla laulumelodialla varustettu nimikkokappale ja sitä seuraava Little Boy Preacher, ovat levyn räväkintä antia, jonka jälkeen siirrytään kohti ”illan viimeiset hitaat” -osastoa. Uusi ja luova on usein identiteetiltään hämärää. 56 SOUNDI Blues Pills Lady In Gold Nuclear Blast Blues Pills yllätti ja ihastutti retrosti ja juurevasti soineella debyytillään niin fanit kuin kriitikotkin. Toisin kuin hip hopin supertähdillä, Blood Orangen tapa olla vahva ei tarkoita patologista kestohybristä. Blood Orange Freetown Sound Domino Blood Orange -nimen suojissa viime vuodet operoinut Devonté ”Dev” Hynes tietää selvästi, että popmusiikissa kiinnostavat asiat syntyvät usein kulttuurisella ei-kenenkäänmaalla ja vaikeasti määriteltävissä välitiloissa. Vaikka lievästi ylipitkä Freetown Sound on tulvillaan valkoisesta popestetiikasta muistuttavia sointeja, on se mitä suurimmassa määrin mustan musiikkikulttuurin ja afrikkalaisen diasporan tuote. Samalla linjalla jatkaa myös sulavan siirtymän jälkeen tutumpaa kaavaa noudattava balladi Gone So Long. Blood Orangen poikkeuksellisuus on siinä, miten hän lähestyy ydinteemojaan. Freetown Sound puhuu sekä musiikin että sanojen tasolla vapaudesta valita oma tie. Välimatka amerikkalaisten kollegojen keskimääräiseen maailmanjäsennykseen on huomattava. Itsetutkiskelu ei hänen unenomaisissa lauluissaan ole synonyymi messiaan ja marttyyrin roolien välillä keikkuvalle itseterapialle tai näennäiskamppailulle, joka aina päättyy voittajan voittoon. Mitä on olla musta ja kuka sen määrittää. Hyvää on tietysti se, että debyyttiin ihastuneet eivät tule pettymään vaan saavat jälleen vanhasta rockista ja soulista ammentavaa, psykedelialla höystettyä rock’n’rollia. Lähemmällä tarkastelulla nyanssit hahmottuvat ja pieniä eroavaisuuksiakin alkaa löytyä. Vierailijalistalla komeilevat kuumien r&b-starojen sijaan nimet Debbie Harry ja Nelly Furtado. Lady In Gold on Blues Pillsiin (2014) verrattuna rauhallisempi ja ilmavampi. Siinä missä debyytillä hitaat siivut olivat perinteisiä rokkiballadeja kitarasooloineen päivineen, väkevä balladi I Felt A Change rakentuu pelkästään laulun, koskettimien ja jousien varaan kuulostaen silti isolta. Ole sellainen kuin olet. Tässä vaiheessa yhtye astuu jo hieman kuplansa ulkopuolelle ja tekee suurimmat irtiottonsa. Nelikko ei vielä kakkoslevyllään ota isoja riskejä ja poikkea edeltäjänsä osoittamalta reitiltä. Blood Orange on löytänyt oman tunnistettavan tapansa luoda koskettavaa ja melankolista uuden vuosituhannen soulia. Lontoossa syntynyt ja viime vuodet New Yorkissa asunut Hynes on sekä artistina että lauluntekijätuottajana halunnut liikkua musiikillisten fakkien ulkopuolella. Kappaleet hengittävät ja antavat paljon tilaa Elin Larssonin laulusuorituksille. Jamittelukappaleet eivät ole ihan yhtä koukuttavia kuin debyytillä eikä levyllä ole nimikappaleen lisäksi juuri muita pahoja korvamatoja. Hänen ajattelussaan musta mies voi olla haavoittuvainen, epävarma ja kuitenkin voimakas. Taidepunkista synteettiseen r&b-pop-sointiin urallaan taipunut ex-Lightspeed Champion ei kuitenkaan ole omaa persoonaa vailla huseeraava kameleontti. Sikäli mielenkiintoinen ratkaisu sijoittaa levyn kaksi slovaria peräkkäin levyn keskivaiheille, mutta mikäpäs siinä. Albuminsa kokonaisarkkitehtuurin suvereenisti rakentanut tuottaja-Hynes iskee silmää niin Prince-vainaalle kuin Avalon-kauden Roxy Musicille ja muille brittiläisen syntikkapopin tyyliniekoille. Musiikillisesti Blood Orange liikkuu mustan ja valkoisen rajalla vaivatta. Blood Orangen maailma ei ole kultaisella piikkilangalla aidattu henkinen getto, johon ei mahdu feminismi eikä queer. Lyyrikkona Hynes on paitsi sensuelli lähiottelija myös sivustakatsoja, joka kysyy mieluummin kuin paasaa. Yllätyksellisyyden puuttuminen toisaalta vie pois hieman terävyyttä ja Lady In Gold kuulostaa ensikuunteluilla vanhan lämmittelyltä. Kokonaissoundia on päivitetty askel lähemmäs nykypäivää, mutta levy soi silti orgaanisesti ja turhia siloittelematta. Parasta Blues Pillsissä on edelleen Larssonin mieletön laulu, jossa riittää skaalaa, tunnetta, voimaa, herkkyyttä ja karismaa. PEKKA LAINE HHHH K u v a: P ed er C ar ls so n Levyarvostelut 7_2016.indd 56 3.8.2016 12.56
Lyriikoissa ei ole mitään moittimista, päinvastoin. Keikan lopussa lavalle nouseva Eagles Of Death Metal yhtyy jameihin rennolla asenteella. Pystyin eläytymään Lassin suvereenisiin tulkintoihin vaivatta ja unohduin toistamaan levyä pitkiksi toveiksi. Omaleimaisten veisujen sekaan on livahtanut kolkon elokuvallinen ”saatanallinen ambient-välisoitto” Baba Satanas. Vol III on fuzz-soundien, jykevän rytmiikan ja kaiken muun kanssa kivassa kontrastissa soivien koskettimien vuoksi persoonallinen ja voimakas, mutta melodisen tarttuva levy. Sydämeenkäyvänä virtenä urkuharmoonilla vedetty Mother Earth aloittaa levyn heti asian ytimessä ja liki puolituntinen Love And Only Love päättää sen sellaisella kitarameiningillä, että useimmat pystyvät vain uneksimaan moisesta. Coming Home on Painin uran melodisin, ilmeikkäin ja parhaiten kuuntelua kestävä lätty. SALLA HARJULA HHH Lassi Valtonen Kasvottomat päivät Sony Lassi Valtonen on se vuoden 2011 Idols-kisasta tuttu nukkavieru laulajajässikkä, jonka ensilevy Kukin tyylillään oli kelpo esitys. Toisekseen sekä Promise Of The Real että isäntä itse pelaavat aivan mahtavan rennolla tiukkuudella ja vastaansanomattomalla intohimolla. Fanin kannattaa pistää rahat tähän, jos on pistänyt aiempiinkin. Voitettuaan monivuotisen taistelun borrelioosia vastaan Kathleen Hanna näyttäytyy Hit Resetillä elämänsä vedossa. MAPE OLLILA HHHH Devin Townsend Project Transcendence InsideOut Miljoonas Devin Townsendin nimivariaatiolla ulos pullautettu projekti kuulostaa Devin Townsendin projektilta. Se on kiva nippelitieto ja varmasti keulamiehelle itselleen tärkeä suunnanmuutos, mutta eipä se levyllä kuulu uudenlaisena meininkinä. Biisit pysyvät yksinkertaisina ja tulkinnat siloittelemattoman vimmaisina. Tuottaja kun on, ”Tätivihreä” on toisesta Pain-levystä asti tiennyt miten indumetalli saadaan jytisemään, mutta Coming Homella esimerkiksi nimikkokappale on tyylikäs esimerkki siitä että kun biisi tehdään melodia eikä soundiratkaisut edellä, edes Pain-rallin ei tarvitse olla täynnä pauketta ja rätinää iskeäkseen kovaa. Sitten Lassista ei kuulunutkaan enää mitään. Minua se ei haittaa yhtään, pikemminkin päinvastoin. The Julie Ruin roiskii epämuodikkailla syntsasoundeilla silattua punkia ja punk popia vanhanaikaisesti mutta niin raikkaasti, ettei albumin seurassa viihtymistä osaa nolostua. Vaikka kyse on pohjimmiltaan konserttiäänityksestä, livesoiton päälle ja väleihin on lisätty paitsi luonnon ja eläinten ääniä myös harmonioita laulavaa kuoroa ja esimerkiksi trumpettia. SOUNDI 57 Daniel Lioneye Vol III KHY Suomen Musiikki HIM-kitaristi Linden psykedeelistä stoner rockia soittavana sivuprojektina vuonna 2001 alkanut Daniel Lioneye breikkasi maailmalla tapaturma-artisti Bam Margeran avustuksella. I Decide hykerryttää hypnoottisuudellaan, mutta Be Nice ei kuvaa koko albumia. JUHA SEITZ HHHH The Julie Ruin Hit Reset Hardly Art Dokumenttifilmin The Punk Singer (2013) esittelemä Kathleen Hanna pitää The Julie Ruinin kakkosalbumilla kiinni feministiaktivistisista periaatteistaan. Vaikka tupla-dvd:n toinen kiekko päätyy hieman sekavaksi säläkoosteeksi kaikenkarvaisine musiikkivideoineen ja dokumenttipätkineen, kuluttajan olo on kylläinen. Lyhentämätön fiilis tulvii tästä musiikista kuin tsunami. Jos vastaus on myöntävä, seuraava kysymys on lähteä arvioimaan levyä Devinin omalla asteikolla. Levyn soundimaailma on antoisa ja miellyttävä. Niiden välistä löytyy muita hienosti käsiteltyjä vanhoja helmiä, esimerkiksi mahtavan hitain iskuin moukaroiva Vampire Blues ja nyt juurevasti luettu Hippie Dream hyljeksityltä syntikkakokeilulta Landing On Waterilta (1986), sekä uutuuksia, kuten seesteinen My Country Home ja Seed Justice, jonka monesti toistettu avausrivi ”I won’t quit” lyö perälautaan asti Youngin tinkimättömän asenteen. Bändi palasi vajaan kuukauden kuluttua Pariisiin AccorHotels-areenalle filmaamaan tunnepitoisen musiikillisen iltaman. Uhmakas I Will Follow, hillityksi sovitettu Sunday Bloody Sunday, koskettava October sekä soljuva Bad osoittavat, kuinka monipuolinen yhtye osaa halutessaan olla. JUSSI NIEMI HHHHH Pain Coming Home Nuclear Blast Peter Tägtgrenin konemetalliyksikkö Pain osoittaa uudistumisen merkkejä. Mulla on joku fiksaatio hänen söpöön r-kirjaimen sorautukseensa, jota jää ihan odottamaan. Ensinnäkin biisit, jotka on noukittu pitkältä ajalta Neil Youngin uraa, koskettelevat kaikki tavalla tai toisella ekologista teemaa ja tarkkaan harkittuihin paikkoihin lisätyt varisten raakkumiset, suden ulvonta, norsun törähdys tai ankkojen kaakatus tosiaankin saattavat sanoman tehokkaammin perille. Lyriikoissa on sen tavallisen höpöhöpön lisäksi myös Tägtrenin toisesta bändistä Hypocrisystä tutumpia aiheita avaruusotuksista salaliittoteorioihin sekä muun muassa tositarina Saksassa turpiin saamisesta. Jääkö tämä progen historiaan kuten vaikkapa Ocean Machine. Todennäköisesti ei. Riffit ovat ryhdikkäitä, laulumelodiat vahvoja ja biisit tihkuvat synkkää, fataalia romantiikkaa. Transcendence on kuulemma ensimmäinen aidolla ryhmätyöllä tehty DTP-levy. Tämä on tietenkin monien mielestä pyhäinhäväistys. Vol III on sekä outo että helposti lähestyttävä; yhtä lailla kokeellinen ja jännittävä kuin miellyttävä ja tarttuvakin levy. Vanhoilta albumeilta tuttujen industrial-, melodeathja elektrovaikutteiden rinnalle on tuotu orkestraatioita, yhdessä biisissä sopraanostemmat ja toisessa vierasvokalisti Jocke Brodén. Rätinää on vähemmän ja simppelin tehokkaiden kertosäehokemien rinnalle on ilmestynyt makoisia säkeistömelodioita. Ei pöljemmin sivuprojektilta – moni ei saa aikaan näin mainioita lättyjä edes pääbändeillään. Let Me Gon Farfisa ja kättentaputukset voisivat periytyä nuorelta Blondielta ja Planet Youn intro muistuttaa 80-luvun elektropopista. Kappaleet muodostavat tyylikkään yhtenäisen kokonaisuuden. Lassi laulaa sujuvasti arkisista ihmissuhdekoukeroista, röökaamisesta ja renttuilusta. Kyllä. Pörinänja surinantäyteisten levyjen jälkeen Vol III yhdistää elementtejä molemmista edeltäjistään, mutta kuulostaa kappaleiltaan niitä koherentimmalta. Olisi turhaa erikoisuudentavoittelua lähteä kiistämään tätä tosiasiaa tai revittelemään arviossa erityisen raflaavilla laatusanoilla. Bikini Kill -yhtyeineen 90-luvun riot grrrl -liikkeeseen kytkeytynyt ja Le Tigressä punk rockista koneisiin ja discon suuntaan ilmaisuaan avartanut Hanna näyttää jälleen keskisormea ympärillään näkemilleen, lähinnä yksilötason epäoikeudenmukaisuuksille. Yhtään kertakäyttöspotifyhittiä et joukosta löydä. Tällä kertaa Lassi on säveltänyt ja sanoittanut kaikki kappaleet itse. Saatemateriaalin puutteista johtuen en osaa sanoa muita faktoja. DVD Levyarvostelut 7_2016.indd 57 5.8.2016 9.12. Tapahtumaa koristava videotaulu puskee tutun suureellista visuaalista ilotulitusta, mutta ilmassa väräjää osuvaa hienotunteisuutta. Yhtyeen uran tähänastiset seitsemän albumia ovat olleet pikemminkin biletyslevyjä, mutta Coming Homella on eväät kestää myös keskittynyttä kuuntelua. Kakkosalbumillaan (Vol II, 2010) se leikki mustemmankin metallin soundeilla. Lassin uusi levy on hemmetin hyvää laadukasta ja ajatonta käyttömusiikkia, jonka kuuntelemista on vaikea lopettaa. Pianosäes...luulin hänen jo vaihtaneen alaa, mutta onneksi näin ei olekaan... Rääkyä kuuluu parissa rymistelyssä, mutta nyt enää tehokeinona, sillä Lindströmin persoonallisesti nariseva puhdas laulu on nykyään laskettavissa jo vahvuudeksi. Viime vuonna harvinaisen suoraan siemenkloonausta ja geenimanipulaatiota mafiamaisin keinoin ajavien jättikorporaatioiden kimppuun käyneeltä Monsanto Yearsiltä kuullaan neljä biisiä, jotka nyt puhkeavat todelliseen kukkaan. Luulin hänen jo vaihtaneen alaa, mutta onneksi näin ei olekaan. Mustempaakin suristelua löytyy biisin verran. Onko levy Devinin kontekstissa silti hyvä. Ei yllättävä, mutta hyvä. Bataclan-teatteriin Eagles Of Death Metal -yhtyeen setin aikana tehty terrori-isku muutti suunnitelmat, ja irlantilaispoppoon kimara jäi kahteen keikkaan. MAPE OLLILA HHHH U2 Innocence + Experience – Live In Paris Universal U2:n oli tarkoitus soittaa viime marraskuussa neljä konserttia Pariisissa. Kaikki esitykset ovat tarttuvia ja ne on myös sovitettu sekä taltioitu erinomaisesti. Siis sen lisäksi, että Lassi osaa laulaa hienosti, niin hän on hitto vie vielä mainio biisintekijäkin! Perhana! Musiikki on folkja grungesävytteistä rockia. Tasapainoisesti kuvatun ja äänitetyn dvd-julkaisun kiintoisimmat hetket ajoittuvat U2:n alkuaikojen materiaaliin, joka pitää kutinsa uudemman tuotannon puristuksessa. HEMMO PÄIVÄRINNE HHHH Neil Young & Promise Of The Real Earth Reprise Earthin kannessa on varoitus: contains modified content. Tärkein kysymys tällaisen levy kohdalla on, pidätkö Townsendin tutuista tavaramerkeistä kuten äänivalleista, mahtipohtisista paisutteluista, viimeiseen asti viilatusta äänituotannosta ja mestarillisista suorituksista sekä instrumenttien että lauluosaston kohdalla. Sen tunnelmissa liidetään HIM:in Venus Doom -aikojen soundimatolla takavuosien Amorphis-kioskin kautta rullakebab-eväät noutaen aina Kingston Wallin psykedeelisiin leijuntoihin saakka
Satunnaisia hengähdystaukoja lukuunottamatta jauhava toisto, höyryjyrämäinen voima ja maratonmittoihin kasvavat biisit haastavat yhä kuulijan sietokykyä poikkeuksellisen armottomasti. Tarkalla kuuntelulla soinnista löytyy toki myös muita nyansseja aina espanjalaisista vivahteista jazzahtavaan keinahteluun. Swansin ensimmäinen ura päättyi vuonna 1997, mutta The Glowing Man on kuusi vuotta sitten henkiin herätetyn yhtyeen paluukokoonpanon neljäs ja Giran mukaan myös viimeinen studioalbumi. Ryley Walker kuulostaa lähes yhtä hyvältä kuin esikuvansa. Se ei ole monimutkaista progemetalliriffittelyä vaan tunnelmanluontia, maalailua. Ryley Walker vaikuttaa hetkittäin lähes parodialta mieluiten uskonnollisilla vertauksilla puhuvasta nuoresta miehestä, joka tuntee olevansa vuoden 1969 kunnianhimoisin piinattu folk-nero. Rienaavasta protestilaulannasta punk-räiskähtelyyn ulottuva ilmaisu mallintaa koskettavasti Viidan ristiriitaista persoonaa. PERTTI OJALA HHHH Psychework The Dragon’s Year Ranka Muistan kuinka viime vuosikymmenen puolivälissä näin musiikkilehdessä Sentencedin viimeiseksi jääneen albumin mainoksen. Pitkäaikaisen sairauden selättänyt vokalisti tekee nyt paluuta, rinnallaan jo edellisbändissä soittanut kitaristi J-V Hintikka. Valitettavasti se vaati suuren henkilökohtaisen menetyksen syntyäkseen. Viitaa Kivilinnalta kohtelee kovakouraisemmin kuin Leinoa, mutta tavoittaa samalla tekstien piikikkään kujeilevuuden. Ja yhtälöhän toimii. Levyn syntyprosessi on ollut Joe ja Mario Duplantierille erityisen raskas. HENRI EEROLA HHHH Ryley Walker Golden Sings That Have Been Sung Dead Oceans Ryley Walker tarjoilee dilemman, joka on kovin tuttu tämän vuosituhannen popmusiikissa. Yllättäen The Dragon’s Year tekee pesäeroa odotuksiin, ja ensi alkuun omaa ilmettä saa vaivalla hinkuttaa esiin. Brittihevirynkyttelyn sijaan Psychework rakentaa valtaosasta biisejä isolla b:llä, menon muistuttaessa useammin kuin kerran Tobias Sammetin oopperahullutuksia. Niin paljon Antony Parviaisen alun perin Iron Maiden -lainabändiksi perustaneelta viisikolta odotettiin, mutta sepä vaipuikin vuosien hiljaiselon jälkeen hajoamaan. Se ei ole heviä vanhojen The Axe-, Oroborustai Planned Obsolescence -kappaleiden tapaan, vaan raskasta omassa kontekstissaan. Vimmainen heittäytyminen Mojoja Uncut-lehtien sivuilla vankasti edustetun idiomin pauloihin on paitsi kunnioitusta myös lievää huvittuneisuutta herättävää. Perinnetietoinen mutta karsinoita kaihtava ilmaisu rinnastuu monin paikoin Slam-aikakauden Juice Leskiseen, kunnes päätösraita Yksin rakkaudesta unta näin kiilautuu odottamatta J. Kuuntelukerrat toisensa jälkeen eivät tunnu perustelevan näinkin perinteistä ja jopa turvallista linjavetoa. 58 SOUNDI plakaatin alareunaan oli aseteltu maininta toisen kotimaisen, musiikiltaan yhtä lailla omailmeisen Machine Menin kolmospitkäsoitosta, lupauksella vallan vaihtumisesta tai muuta sellaista. Ryley Walker on Chicagon jazz-kuvioista poimitun soittajistonsa kanssa saavuttanut todella rautaisen meiningin. Gojiran soundi on edelleen tunnistettava, mutta vanhan lämmittelyä Magma ei ole. Puolituntisen nimiraidan jyske muuttuu loppupuolella liki ”normaaliksi” rockiksi ja Finally, Peace päättää albumin Swans-asteikolla lähes spectoriaanisena poplauluna. Jennifer Giran laulama When Will I Return. Punkin muinainen kapina voi tänään tuntua lähinnä napinalta, mutta Hit Resetillä vanha asenne elää ja voi hyvin. Joen äänessä on surunja vihansekaista raakuutta ja kappaleiden henkilökohtaisuus kuuluu. Kaksituntiselle tuplalevylle mahtuu kahdeksan huolestuttavaa raitaa, joista kolme pisintä venyy 20 miRETRO Levyarviot > ...toisaalta kiistattoman kova luu ja toisaalta erittäin tiukasti esikuviensa ikeessä... teinen päätös Calverton kumpuaa rauhoittavasti Hannan lapsuuden kotikaupungista. Kappaleet kertovat paitsi Kivilinnan kasvusta muusikkona myös hänen kyvystään solahtaa tulkitsemiensa runoilijoiden nahkoihin. Karjalaisen vanaveteen. Sopivan luonnosmaisen meditatiiviset laulut antavat tilaa Walkerin ja taustajoukon armottomalle ajolle. PEKKA LAINE HHH muutta tylyyden estetiikasta kauneutta hakevana taiteilijana ja ääniterroristina. Musiikillisesti levy huokuu sekä kokeilunhalua että sisäistyneisyyttä. Tästä syystä albumi tarpoo hyvin syvässä suossa. Se saattaa myös käydä turhankin painavaksi, joistakin ehkä jopa yksitoikkoiseksi. Mutta kuolemastakin löytyy myös kauneutta ja helpotus kärsimyksiin, kuten kaunis Low Lands ja albumin päättävä instrumentaali Liberation osoittavat. PERTTI OJALA HHH Gojira Magma Roadrunner Synkkä, raskas, ahdistava, epätoivoinen. Miten arvottaa artistia, joka on toisaalta kiistattoman kova luu ja toisaalta erittäin tiukasti esikuviensa ikeessä. Niinpä Runonlaulaja piirtyy runsaista lainahöyhenistään huolimatta persoonallisen lauluntekijän vangitsevaksi omakuvaksi. Parikymppinen trubaduuri löysi Leinon runoudesta sellaista spontaania levottomuutta, jonka aikaisemmat luennat olivat hukanneet lähes täysin. Monumentaalisen Nicolas Kivilinna Runonlaulaja White Sound Nicolas Kivilinnan Eino Leino -ep (2013) oli täysosuma. Alkujärkytys kuitenkin hämää, sillä kun aiheelle antaa ajatusta, ei näin laadukasta ja fillerivapaata metallialbumia ole ihan äsken Suomessa julkaistu. Tämä ymmärrettävästi sai odottamaan laatua mutta ehkä myös jatkoa konemiesten kolmelle maanmainiolle pitkäsoitolle. Muun muassa nämä adjektiivit nousevat mieleen, kun laittaa ranskalaisen Gojiran odotetun kuudennen albumin soimaan. Kivilinna ei kuitenkaan kanonisoi traditioita vaan vie niitä eteenpäin. 2015 ilmestyneellä Primrose Green -albumilla etupäässä suitsutusta saaneen Walkerin kunniaksi on sanottava se, että hänen kierrättämänsä lajike on vaativa. HANNU LINKOLA HHHH Swans The Glowing Man Mute Michael Giran vuonna 1982 perustama Swans luottaa tavaramerkkeihinsä. Swansin biisit rytmittyvät pääosin etanatempoisiksi Giran tulkintojen pysyessä totutun lakonisina. Magma käsittelee muusikkoveljesten äidin vakavaa sairautta ja kuolemaa koskettavasti. VESA SILTANEN HHHH nuutin tuolle puolelle. www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02 Levyarvostelut 7_2016.indd 58 3.8.2016 16.51. Lempeästä tunnelmoinnista raivokkaisiin psykedeelisiin free-vyörytyksiin ulottuvat esitykset ovat tavallaan täydellisiä. Runonlaulajalla Leino saa seurakseen kesällä ilmestyneen Lauri Viita -ep:n sekä pari irtolaulua. The Glowing Manin lohduttomuus todistaa Michael Giran horjumattoYli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. 1960-70-luvun taitteen folkjazz-fuusio á la Van Morrison, Pentangle, Nick Drake ja Tim Buckley edellyttää todella kovaa laulullis-soitannollista osaamista toimiakseen. Magma on kokonaisuus, jonka draamankaari etenee raskaalla poljennolla. Etenkin vimmainen Rauhattoman rukous välitti nuoren runoilijan elämäntuskan armotta mutta ymmärtäen. keventää akustisesti kitaroituna balladina hetkeksi ennen lopun boleroa
SOUNDI 59 ...toisaalta kiistattoman kova luu ja toisaalta erittäin tiukasti esikuviensa ikeessä... www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02 Levyarvostelut 7_2016.indd 59 3.8.2016 12.56. Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja
...hänestä tulee tämän levyn myötä ihan kärkikaartin solistejamme... Ei liene siis kenellekään yllätys The Storm Withinin ollessa ihmisjärjen ylittävillä kertosäkeillä, vereslihalle raastavalla tulkinnalla ja ihokarvat nostavilla melodioilla marinoitu metallijuhla. Sekä Recreation Day (2003) että The Inner Circle (2004) loivat tunnerikkaalle metallille siinä määrin uudet määreet, että kiviäkin itkettäneiden mestariteosten tasolle kapuamisessa on ollut sittemmin itse mestarillakin tekemistä. Näyttelijänä tunnetulla Antti Reinillähän on tiedetty bänditausta nuoruudestaan. Slaavilaisia säveliä ei tällä kertaa tosin kuulla, vaan biisit edustavat pääosin 60-lukulaista popja iskelmägenreä ja perinteistä rock’n’rollia. Musiikillinen kirjo on silti hyvin monipuolinen sisältäen reippaita rockeja, menevää puhtopoppia ja vähän kulmikkaampiakin sävyjä. Ajallisesti yleisö oletti kuulevansa albumin Comes A Time (1978) herkkää materiaalia, mutta pääpaino olikin vasta seuraavana kesänä julkaistussa Rust Never Sleepsissä ja sen räväkässä puolessa. Se ei kaihda olla korni ja käyttää kaikki mahdolliset heavy metal -kliseet vaikka moneen kertaan. Kapellimestarina Esa Pulliainen tekee Bluella jälleen upeaa työtä, vaikka soiton hioutumista entistäkin hienostuneemmaksi ei osaa pitää yksinomaan positiivisena kehityksenä. Sabaton tavoittelee yksinkertaisuutta ja myös saavuttaa sen. Toki kunniamaininta yhtyeen aina vaan jatkuvasta omintakeisuudesta lankeaa valtaosin nokkamiehen harteille, mutta sen yhden kerran kun tehtiin albumia (Glorius Collision, 2011) ilman kitaristi Henrik Danhagea ja rumpali Jonas Ekhdalia, kuuli jonkin oleellisen puuttuvan ja pahasti. HENRI EEROLA HHHHH Antti Reini & Maapallon Maitolaiturit Kärpänen Svart Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, että mies vasta noin viisikymppisenä tekee ensimmäisen omaa musiikkiaan sisältävän albumin. Ja mitä pidempään levyä jaksaa kuunnella, sitä paremmalta se kuulostaa – tai sitä pahemmin se horjuttaa mielenterveyttä. Pikantista sävyerosta huolimatta sielultaan bändi on edelleen oma vastustamaton itsensä. Kun tuon sittemmin klassikokEvergrey The Storm Within AFM 90-luvun puolivälistä Evergreytä luotsannut laulaja-kitaristi Tom S. Naurahdin, toivottavasti en ääneen, hänen suunnitelmalleen ostaa tuolloin melko vaatimattomalta vaikuttaneelle yhtyeelle oma bussi. Levyn kappaleet ovat oikealla tavalla vanhanaikaisen ja ajattoman kuuloisia. Kyllähän minä oikeasti ymmärrän. Toisaalta, mistä näistä ruotsalaisista koskaan tietää. Minä en. Uusi levyn on ehdottomasti yhtyeen uran raskain, Danhagen ja Ekhdalin projektibändi DeathDestructionin vaikutteiden rusikoidessa vimmaisimpiin myllyihin extrakerroksen testosteronia. Heroesilla (2014) bändi löysi itselleen lähes täydellisen reseptin. Vaikka puitteiden spinaltapmaisuudelta – rock-parodiaan oli vielä vuosia – ei voi välttyä massiivisten äänentoistolaitteiden, rokkaavien kirkonmiesten ja kaapuasuisten roudarien, basisti Billy Talbotin tutisevan pään ja outojen välispiikkien ja kuvakulmien kurimuksessa, musiikki on Youngia parhaimmillaan. Vaikka ne ja The Last Standin kaikki muut biisit ovatkin nuotilleen ennalta-arvattavia, ne eivät ainakaan ole keskenään samanlaisia. Kärpänen on osoitus siitä, että mies on syntynyt laulajaksi ja musiikintekijäksi, sen verran vahvaa on jälki heti kättelyssä. Ennakkoon julkaistut The Lost Battalion ja Blood Of Bannockburn eivät välttämättä kuvaa kokonaisuutta kovinkaan tarkasti. Lievää harmitusta aiheuttaa myös Vesa Haajan myötä ilmennyt solistisen persoonallisuuden haalistuminen. Ernosissa vaikuttaneen Martti Koskimon Liian kauan hipoo tunnelmallaan ja lyömäsoitollaan Fleetwood Macin Albatrossia. BLU-RAY Levyarvostelut 7_2016.indd 60 4.8.2016 10.47. Kohtalon tähti ja Mari naapurin muistavat Elvistä ja englanniksi laulettu Worrying Kind keinuu pehmeän imuisine svengeineen kuin Summertime Bluesin veli. Levyn kahdesta instrumentaalista yllättävämpi on Van Morrison -hitti Brown Eyed Girl. Levyn kaikki kappaleet eivät sentään olleet radiohittejä, mutta ainakin saman mittaisia ja muutenkin sen oloisia. Sabaton ei toki vielä ole kuolematonta heavy metal -klassikkoaan tehnyt, eikä viisivuotissuunnitelmiaan orjallisesti noudattamalla välttämättä koskaan teekään. Positiivista yhtyeen kannalta on myös se, että konserttikäyttöön luulisi edellisten jatkoksi löytyvän parikin huudatusta lisää. VILLE SORVALI HHH Vain hetkittäin Reini sortuu näyttelijöille tyypilliseen ylitulkintaan. Sabaton on kuin Ruotsin Popeda: hauska ja röyhkeä bändi joka saa ihmiset juomaan kaljaa suurissa joukoissa. Aina viime aikoihin saakka olen yrittänyt väittää etten ymmärrä Sabatonin suosiota. Hänestä tulee tämän levyn myötä ihan kärkikaartin solistejamme. Kun Sparta avaa pelin vapputorvineen kuin Turisas ikään, voi arvata että luvassa on vähintäänkin euroviisutasoinen kokemus. Mieleen tulee 1980-luvun alkupuolen suomirockin ajat, erityisesti Hassisen Kone ja Sielun Veljet normaaleimmillaan. PERTTI OJALA HHH Neil Young & Crazy Horse Rust Never Sleeps Reprise Pseudonyymillä Bernard Shakey elokuvia ohjanneen Youngin ura on ollut ristiriitainen, mutta tällä omalaatuisella konserttitaltioinnilla syksyltä 1978 hän osui kultasuoneen. Levyarviot > 60 SOUNDI Sabaton The Last Stand Nuclear Blast Tapasin Sabatonin basistin Pär Sundströmin kymmenisen vuotta sitten jollain Keski-Euroopan festivaaleista. Levyn pidäkkeetöntä energiaa ei katkota balladeilla tai muilla turhuuksilla, vaan se purkautuu loppupuolella kuin itsestään Shiroyaman ”last stand of the samurai” -huipennuksen jälkeen. The Last Stand ammentaa odotetusti samasta aihiosta. Materiaaliltaan Blue ei sisällä suurta dramatiikkaa. Tätä asemaa eivät miehistövaihdokset tai levymyynnillisen suosion hiipuminen ole horjuttaneet. ANTTI ERVASTI HHHH Agents & Vesa Haaja Blue Sony In Beat (1986) nosti Esa Pulliaisen Agentsin yhdeksi kotimaisen kevyen musiikin rakastetuimmista instituutioista. Kannellaan In Beatiä varioiva Blue esittelee Agentsin tuoreimman kokoonpanon rumpalin vaihduttua Kepa Kettuseen. Se on myös jo mainitun albumikaksikon jälkeen tasalaatuisin paketti. Niin, mitä yhteistä Iron Maidenilla ja Sabatonilla lopulta onkaan. Jorma Kääriäisen seuraajaa Vesa Haajaa voi sen sijaan pitää jo Agents-veteraanina. Englund osui miehistöineen vuosituhannen vaihteen jälkeen kahdesti häränsilmään. Hän tiesi, että Sabatonista tulee vielä maailman isoin hevibändi. Sovituksiin on nähty paljon vaivaa, mutta yksinkertaisen selkeän perussoundin luonnissa ei onneksi ole kuitenkaan tingitty. Bändin bluesahtavan rosoinen soitanto istuu näihin kappaleisiin, jotka ovat kuitenkin aika kaukana bluesista. Ainakin molempien primus motorina toimii basisti
ANTTI MARTTINEN HHHHH The Pineapple Thief Your Wilderness Kscope Kun henkilökohtainen elämä stressaa niin, että sielu meinaa hankautua turhaumista riekaleiksi, ei sopivampaa lääkettä olotilan silotteluun olekaan kuin tämä levy. A. Kappale ei toimiakseen tarvitse ympärilleen paljon mitään jos melodia kantaa. Nicolas Godinin ja Jean-Benoît Dunckelin tähtihetket ovat valitettavasti juuri ne etukäteen hyvin tiedossa olevat. PEKKA LAINE HHH A. Tämä kaikki olisi merkityksetöntä, ellei levy olisi todellakin kuin hittikokoelma. SALLA HARJULA HHHH Air Twentyears Parlophone Ranskalaisen Air-yhtyeen uran läpileikkauksen kaari on kaikkea muuta kuin nousujohteinen tai yllätyksellinen. Your Wilderness on periaatteessa saman jatketta, mutta ei kuitenkaan. DVD 34,95€ Blu-ray 39,95€ VINYL Oscar®-palkitun Martin Scorsesen, Mick Jaggerin ja Terence Winterin tekemässä VINYL-sarjassa seurataan huumeiden ja seksin voimalla pyörivää musiikkibisnestä 1970-luvun New Yorkissa. Bändisoitosta huolimatta Takalon ote materiaaliinsa on laulelmallinen, biisien melodinen ajattomuus ei viittaisi siihen, että artisti tunnetaan parhaiten punkja muissa vaihtoehtopiireissä. Alussa tarjoillaan Moon Safari -albumin (1998) klassikkoraitoja, Virgin Suicides -elokuvan mahtiballadi Playground Love ja muut hitit. Kuulet funkyt bassolinjat ja 1970-lukulaiset jykevän puolitumput rummut. 00.00. Sävellystyö kaikkineen on tässä mennyt nappiin, mutta erityismaininnan ansaitsee bändin uusi rumpalikiinnitys Gavin Harrison, jonka musikaalinen ote nostaa soundin ja fiiliksen aivan uudelle tasolle. Sanon valitettavasti, koska retrospektiivit ovat parhaimmillaan jos niihin sisältyy mahdollisuus positiiviseen yllätykseen. The Last Day on kuitenkin vasta miehen toinen soololevy. Kappaleiden viehätys ei perustu yllättäviin elementteihin tai nerokkaisiin sovituskommervenkkeihin, vaan siihen kuinka yksinkertaiset asiat saadaan kuulostamaan uusilta ja omaan suuhun sopivilta. Antti Takalo on kotikaupungissaan Kouvolassa tunnettu lauluntekijä, jonka omakustannealbumit ovat pysyneet pienen piirin salaisuutena. Takalon konstailemattomuus on sukua Gösta Sundqvistin metodeille. SOUNDI 61 si nimetyn levyn biiseihin lisää nipun huimalla kiihkolla ja energialla esitettyjä standardeja, tuloksena on testamentti Youngin ilmaisullisesti menestyksekkäälle 1970-luvulle, joka elpyi samalle tasolle vasta kymmenen vuoden päästä. Sen ehdoton timantti on Kaksi tietä, joka on niin hauras ja herkkä, että tekee mieli googlata heikkopäisenä, onko Kasevalla tosiaan jotain kauan kadoksissa ollutta levyttämätöntä materiaalia. Pineapple Thief on hämmentävän pitkäikäinen bändi siihen nähden, että sen laajasta diskografiasta ei oikein mikään ole jäänyt oikein kenenkään mieleen. Tuotannossa tapahtunut otteen kirpoaminen maailman menosta kuuluu luonnollisesti kokoelmalla. Rauhaisan progehtavaa laaturockia sieltä on aina tullut, mutta viime kädessä helposti unohdettavaa sellaista. 2000-luvun alkuun mennessä Air-kaksikon edustamasta soundivelhoilusta tuli normi ja yksi ruton lailla levinnyt maneerisuuden muoto. Mielen valtaa syvä euforia: wow mitä korvakarkkia! Parikymmentä vuotta sitten tällainen pallotuolien ja Futuro-talojen siimeksestä kumpuava visio ”tulevaisuuden” musiikista oli hetken aikaa freesiä. Ihastelet kaiken yllä kuohkeina kerroksina vellovaa vuosikertasyntikoiden kiihottavinta soundipalettia. Takalo Takavaloineen näyttäytyy yhtaikaa mystisenä sekä arkisena trubaduurina, jonka suurin sankaruus on saada popmusiikin teko kuulostamaan äärimmäisen helpolta. Mitä pidemmälle matka etenee, sitä enemmän Air muistuttaa muzakia. soundi_vinyl_108x297.indd 1 2016-07-12 15:06 Levyarvostelut 7_2016.indd 61 3.8.2016 12.56. Alkaen alakuloisesta ja kevyen taianomaisesta aloitusbiisistä In Exile, bändin yhdestoista kokopitkä on ihmeen kaunis, ilmava ja tyyni kokonaisuus. Neil Young & Crazy Horse eivät ole koskaan näyttäneet ja kuulostaneet yhtä hyviltä täyspitkällä filmillä. Erona samalta kiertueelta julkaistulle albumille Live Rust on yksi lisäbiisi ja se, että elokuva on nauhoitettu kokonaan San Franciscon Cow Palacessa. Harvinaisempia raitoja sisältävän puoliskon kuunteleminen tuntuu ylipitkän pehmoporno-soundtrackin läpikahlaamiselta. Julkaisutahti tuntuu korreRETRO @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 Julk. Takalo & Takavalot Greitest Hits Joteskii Groteskii Levyn nimi on rehvakas, mutta ei vailla katetta. Lähde punkin, diskon ja hiphopin juurille ulottuvalle huimaavalle matkalle, jossa levy-yhtiön pomo Richie Finestra (Bobby Cannavale) yrittää pitää yhtiönsä ja henkilökohtaisen elämänsä hallinnassa. Vuosien 2013-15 julkaisuista on koottu tämä kokoelma, joka kasettijulkaisun jälkeen ilmestyi nyt myös vinyylinä. ANTTI LUUKKANEN HHHH Michael McDonald The Last Day Let Me Down Treeballista ja Montevideosta tuttu Michael McDonald on vaikuttanut helsinkiläisissä musiikkipiireissä lähes parinkymmenen vuoden ajan. Twentyears etenee juuri kuten saattaa kuvitella
Silkaksi retroiluksi Kromihammas ei kuitenkaan sorru, sillä sekaan lyödään riittävä määrä modernejakin mausteita. Kromihammas-levy vie kuulijan tunnelmansa puolesta 80-90-luvun taitteeseen, jolloin De La Soul, Jungle Brothers ja A Tribe Called Quest tekivät omaa värikästä vallankumoustaan, vaikka aika suosi Public Enemyn ja NWA:n kaltaisia agitaattoreita. Miehen tulkinta jää suhteellisen värittömäksi, mutta hallavan laulannan ja heleiden soitintaustojen kontrastista syntyy pidemmän päälle persoonallinen jännite. Yhtyeen musiikki on aina ollut lähellä täydellistä, mutta samalla sitä ovat rasittaneet monet tyhjät kierrokset. Vaarana tällaisissa projekteissa on se, että idea kantaa vain määrättyyn pisteeschenkirchenin kaivoskaupungin pölyt esiintymislavoihin, ja yhtyeestään kasvoi yksi Euro-thrashin pioneereista. Tuotanto on aiempaa tynkympää, mutta vain hitusen – Sodom tuoksahtaa edelleen vanhan liiton tavaralta. Onkin siksi merkittävää, että vaikka uutukaisensa ei aivan Persecution Mania(1987) tai Agent Orange (1989) -klassikoiden väristyksiin yllä, linkoaa rinkeli silti lähes kaikki tuoreemmat thrash-yrittäjät edestään. Jälki on parhaimmillaan vastustamatonta, mutta myös petollisen lähellä tavanomaisuutta. Vaikka albumilistojen merkitys on nykypäivän suoratoistoruljanssissa vähentynyt, kertoo se ainakin Tuuttimörön orastavasta suosiosta valtavirrassa. Tuuttimörkö on kotonaan tässä menneessä ajassa, jossa funkyn melodiset bassolinjat kuljettivat kappaleita Casio-syntikoiden pöristessä päällä. Levyarviot > 62 SOUNDI Toisaalta levyn selvä kaksijakoisuus pelastaa albumin levyn liialta yksitoikkoisuudelta, mutta valitettavasti suurin piirtein joka toinen kappale pitää myöhemmillä kuuntelukerroilla skipata ohi. Yksittäisten avainkappaleiden metsästäminen on kuitenkin turhaa. HANNU LINKOLA HHH Tuuttimörkö Kromihammas Monsp Tuuttimörön nimi nousi ensimmäisen kerran esiin vuonna 2011 Eevil Stöön ja DJ Kridlokkin levyjen mystisenä vierailijana. Pinta on moderni, mutta sen alla on vankkaa juurevuutta. Yhtye kuulostaa vapautuneelta ja sydämelliseltä, olipa kyse sitten Casual Partyn leikittelystä, Hagin jousikuorrutteisesta balladismista tai Lying Under Oakin kevytsentimentaliasta. No, kyllähän sitä kuuttakymppiä lähestyessään varmasti suututtaa. Yhtyeen olemukseen Lytle ei ole kuitenkaan kajonnut. Onhan tämä hippasen hölmöä musiikkia, mutta minkäs teet – Tom-setä ei ole kaivoksiin palaamassa. Viidennelle studioalbumilleen Band Of Horses on saanut avukseen Grandaddy-kippari Jason Lytlen, jonka näkemys välittyy sekä äänimaailman nyansseista että pakottomasta yleistunnelmasta. loivan musiikin kanssa. Ei, kyllä bändin ote touhuun on reippaampi kuin monilla muilla saman alan yrittäjillä. HANNU LINKOLA HHH William Tyler Modern Country Merge Lambchopin ja Silver Jewsin kitaristi on jo ehtinyt kolmanteen sooloonsa. The Interrupters Say It Out Loud Hellcat Tällaista skapunkia, skata ja punkia on kuultu maailman sivu mutta ei taas vähään aikaan kyllästymiseen asti. ANTTI ERVASTI HHH Grateful Däd Electricfunreal Sonitus Insulto Grateful Däd perustuu yhteen ideaan. Tavallisemmissa punk-paloissakin soitto kulkee, mutta jotenkin väljähtyneempi tunnelma niistä välittyy. On totta -debyyttipitkäsoitto seurasi pari vuotta tämän jälkeen ja hyvän vastaanoton saanut levy nousi jopa Suomen virallisen albumilistan kolmannelle sijalle. Siitäkö johtuu, että Interrupters kuulostaa virkistävän mainiolta. Täysin instrumentaali, basson ja rumpujen pehmeästi saattelema albumi ei tarjoa ilmeisen kantrahtavaa meininkiä, vaan lähimmät vertailukohdat löytyvät guitar solista, elokuvamusiikista ja jopa ambientista. Täyttymystä ei ole kuitenkaan tullut. Tasavahvasta materiaalista syvimmälle viiltävät ajattomasti mietiskelevä I’ll Forget About It sekä raikkaan kaihoisa Did You Have To Grow Up Too Fast. Grateful Dädin kohdalla se ajatus on kokeellisen musiikin tekeminen käyttäen leluja, joista lähtee ääni – lasten kosketinsoittimet, äänikirjat ja muut vastaavat. Mark Kozelekin ja Elliott Smithin hengessä etenevän albumin pohjavireen määrittää McDonaldin laulutyyli, hyvässä ja pahassa. Punttia pistävät vipattamaan erityisesti The Prosecutor, torvisektion kanssa hienosti pelaava Phantom City ja räväkkä aloitusraita By My Side. Aivan kuin se olisi viimeinkin oppinut suhtautumaan kauneudentajuunsa nöyrästi mutta pelotta. Sanoitustensa puolesta Tuuttis on yksi kotimaisen räpin terävimmistä tekstittäjistä. Tuuttimörön painava sana iskee voimalla kuin se kuuluisa miljoona volttia. Why Are You OK:lla orkesteri onneksi väistää syvimmät sudenkuopat. Ja mikä tärkeintä, nyt ontommatkin hetket tuntuvat merkityksellisiltä. Angelripper perkaa tematiikkaa toisesta maailmansodasta raamatullisiin vitsauksiin mutta ottaa myös kantaa tuorempiin ongelmiin, uhanalaisista eläimistä kyberneettisiin uhkiin. Hymnimäinen tunnelma ja soundi ovat erittäin kuulaasti avaria Tylerin käsitellessä vakuuttavasti sekä akustista että varsinkin vahvasti kaiutettua sähkökitaraa. Se on levyllinen tungettelematonta ja omistautunutta musiikkia, joka taivuttaa charmantisti puolelleen, jos sitä vain malttaa pysähtyä kuuntelemaan. Tämä on aina vaarallista. Mukavan karheasti ja rennosti laulavan Aimee Allenin johtama bändi svengaa hykerryttävän nostattavasti nopeissa ska-numeroissa, joita levyltä löytyy reilu puolet. JUSSI NIEMI HHHH Sodom Decision Day Steamhammer Sodomin perustaja, basisti-laulaja ”Onkel” Tom Angelripper vaihtoi jo 1980-luvun hulluina vuosina kurjan Gel...kyllähän sitä kuuttakymppiä lähestyessään varmasti suututtaa... Levy on edeltäjänsä (Finally, 2007) tavoin alusta loppuun kiireetön, pohdiskeleva ja intiimi, mutta samalla arkisen tuttavallinen. Purevan humoristiset ja iskevät tekstit kertovat ennen kaikkea tekijänsä yhteiskunnallisesta valveutuneisuudesta ja silkasta lyyrisestä taituruudesta. Soittajat tämän myös Snapsiämpärin lisänimellä tunnetun muusikon vieressä ovat useasti vaihtuneet, onpa jokunen menehtynytkin matkan varrella. Mies kuulostaa hämmentävästi myös nykyään vihaisemmalta kuin aikaisemmin. The Last Day on olemassa ennen kaikkea kokonaisuutena, kypsymistään rauhassa odottaneena rakkauden hedelmänä. Kauan eläköön Sodom! MIKKO MERILINNA HHHH Band Of Horses Why Are You OK Interscope Olen odottanut vuosien ajan, että Band Of Horses osuisi napakymppiin. Band Of Horses luottaa edelleen avaraan ja hartaaseen ilmaisuun, jonka kiinnekohtia ovat helponhaikeat sävelet ja Ben Bridwellin kuulas ääni. Vaikka Why Are You OK poikkeaa edeltäjistään vain vähän, sitä tekee mieli pitää onnistuneena korjausliikkeenä. Rauhoittavassa tunnelmoinnissa aistii sekä John Faheyn ja Steve Gunnin kaltaisia oman tien kulkijoita että Wayne Mossin ja Reggie Youngin tapaisia niin rockin kuin countrynkin hallitsevia Nashvillen studiopikkaajia. Tämä ristiriita on hiertänyt niin levykokonaisuuksia kuin yksittäisiä laulujakin. JARI JOKIRINNE HHHH Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Levyarvostelut 7_2016.indd 62 3.8.2016 12.56. Osittainen pelastus on mukaan hoilaamaan houkuttavat kertosäkeet. Kun laulun hyväksyy lähinnä musiikin tunnelmiin viitoittavaksi osaelementiksi, aukeaa koko levy uudella tavalla. Allen on äärimmäisen uskottava tulkki kappaleille, jotka useimmiten käsittelevät yhteentörmäyksiä lain ja järjestyksen kanssa. Modern Country ehkä vähän hämää nimellään, vaikka William Tyler syntyperäinen Nashvillen poika onkin ja isänsä Dan on tehnyt lauluja muun muassa LeAnn Rimesille, Nitty Gritty Dirt Bandille ja Oak Ridge Boysille
SOUNDI 63 ...kyllähän sitä kuuttakymppiä lähestyessään varmasti suututtaa... Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Levyarvostelut 7_2016.indd 63 3.8.2016 12.56
Yhteen hitsautuneiden laulajan ja Caledonia Soul -orkesterin yhteinen dynamiikka lyö jalat tyrmistyttävän tehokkaasti alta. Van Morrison käyttää ääntään estottomasti yhtenä orkesterin instrumenttina, mikä antaa hänelle vapaampaa liikkumatilaa niin melodioiden kuin muunkin improvisoinnin suhteen. Nämä ovat harjannostajaiset henkisellä ulapalla. Levyn yleissävy kuulostaa hyvinkin maanläheiseltä ja hersyvän kielisoitinpainotteiselta: kielisoitintaituri Ilkka Vartiaisen osuus jaksaa taas hämmästyttää. JARI SILLANPÄÄ Original Sokos Hotel Vantaa Tulisuudelma, Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa Levyarvostelut 7_2016.indd 64 3.8.2016 16.56. Niillä saatLevyarviot > ...miehet saattavat näyttää maalaisilta, ja heillä on täysi syy olla siitä ylpeitä... Taustalaulut ja lisäsoittimet saavat levyn kuulostamaan täyteläiseltä, mutta yhtye pärjää kuitenkin hienosti omillaankin. Tuolloin australialainen The Avalanches julkaisi järisyttävän ensimmäisen albuminsa Since I Left You, jonka tuhansista sampleista kootut kappaleet osoittivat, että muiden tuottamia ääniä lainaamalla pystyy luomaan omaperäistä musiikkia. seen ja sitten edessä on sävytön toisto sekä pitkä taival yhden tempun kuriositeettina – jos ketään idea alunperinkään kiinnostaa. Tai että ainakin lahjakkaimmat artistit pystyvät. Vaan onhan se taika vielä tallella! Wildflower on nimensä mukainen: iloinen, villi ja värikäs. Omissa valiokappaleissa joustovara on parempi. ANTTI TUISKU 14.10. RETRO WEEKEND YLEX DISCO 2000: DJ AIRAKSINEN & DJ ORION 10.09. Tyylipuhdas konseptialbumi, joka kulkee alun urbaaneista hiphop-biiteistä disneymäisiin unimaisemiin, jonnekin missä on täysin loogista törmätä Queens Of The Stone Ageen, 60-luvun mainosparodiaan ja Streetwise-dokumentin dialogiin – tai yhdistää Jerry Lewisin huumorialbumin parhaita hetkiä lapsikuoron tulkitsemaan Beatlesiin. Piraattilaivan miehistöä on vaihdettu useassa satamassa ja välillä alus on ollut kokonaan telakallakin, mutta niin vain kapteeni Rock’n’Rolf Kasparek liehuttaa vuonna 2016 pääkallolippua täyspitkän merkiksi jo 16. Kuvien miehet saattavat näyttää maalaisilta, ja heillä on täysi syy olla siitä ylpeitä. Nyt noin 40 vuotta myöhemmin ensi kertaa uudelleen kuunneltuna It’s Too Late To Stop Now avautuu paljon auliimmin ja perustelee väkevästi asemansa livetaltioiden kirkkaimmassa kärjessä. Aiempi meuhkaaminen on uudella levyllä vaihtunut rauhallisempaan mutta pelottavampaan menoon. Musiikillisestikin navat löytyvät Donnerin flyygelistä ja Rintalan sähköstä. Verden, Otto Donnerin ja hyvin valitun muusikkokaartin tekemistä improvisoiduista safareista koottu Otto on todella upea levy, joka palkitsee sekä ambientinomaisena taustamusiikkina että kuuntelukokemuksena, johon syvennytään sataprosenttisesti. ANTTI MARTTINEN HHHH The Avalanches Wildflower XL Maailma on muuttunut sangen paljon vuodesta 2000. Kun 11 minuuttia kellottava päätöseeposkaan ei saa aikaan kunnon tyrskyjä kuin korkeintaan ehkä vaahtopäisimmissä faneissa, vaan levyn parhaaksi ralliksi osoittautuu viivasuora ”Runkkari-laukka” Black Bart, parhaaksi hetkeksi Blood Moon Risingin tuplakitaraleadi ja kestävimmäksi muistijäljeksi By The Blood In Your Heartin lastenlaulumainen säkkipillimelodia sekä kiusallinen, folkmetallilta tuoksahtava hokema, Rapid Forayn perälaineista jää seuraaville piraattisukupolville kovin vähän kerrottavaa. Ensimmäisenä mieleen tulivat halpatuotantoanimaatioita tehtailleen Hanna-Barbera -yhtiön Scooby Doo -sarjaa varten tuottamat hienot taustamaalaukset. Sami Karttunen saa leluista irti yllättävän paljon. ANTTI GRANLUND HHHH RETRO tavat myös yllättää Moondanceja As Young Lovers Do -kappaleiden epämukavasti muunnellut tulkinnat. Suomenhevonen on uusi, toimiva versio vanhasta oodista uskolliselle työjuhdalle, ja mukana on myös muutama mainio käännösja lainabiisi. Lyriikka joutuu taipumaan melkoisiin sanapurkauksiin, mutta shown kokonaisdynamiikka ei petä. Tänä vuonna 50 vuotta täyttänyt Mika Rintala, alias Verde, taas obskuurimpi, kolvin ja pettämättömän tilannetajun voimalla sekä elektroniikkaa että musiikkia luova hahmo. MAPE OLLILA HH Will Butler Friday Night Merge Arcade Fire -nokkamies Win Butlerin tuotteliaalta vaikuttava veli Will Butler julkaisi viime vuonna hyvin raakilemaisen debyyttilevynsä Policy. ASKO ALANEN HHHH Running Wild Rapid Foray Steamhammer Hampurin Running Wild on purjehtinut hevimetallin meriä jo 40 vuotta. Mutta kokonaisnautintoa ne lisäävät huomattavasti, koska liveakti ei operoinut millään tarkkaan toistetulla sapluunalla. RESSU & JUSSI 02.09. Vaikka uuden levyn kappaleet ovat kunnianhimoisempia kuin parin edellisen, Shadowmakerin (2012) ja Resilientin (2013) latteat läpsyttelyt, ei Rapid Foraynkaan ralleilla Kuubaan seilata. Menneet polvet kiteyttää ajan jatkumon hienosti, lopussa reippaaseen menoon yltyen: joskus menneet polvetkin ovat lyöneet lapikasta lattiaan ja juttu jatkuu uusissa polvissa. Grateful Däd ei sorru tähän. 64 SOUNDI Verde Otto Verdeaudio Tällä levyllä on kaksi magneettista napaa: molemmat pitkän linjan oman tiensä kulkijoita ja marginaaleja kaikessa rauhassa vuosikymmenien tähtäimellä muokanneita järkäleitä. Leluilla loihditut äänimaisemat tuovat mieleen hylätyt huvipuistot, kävelyn pimeässä kohti ulkohuusia kun olet 8-vuotias, unen läpi tunkeutuvat äänet joita et puolivalveisessa tilassa osaa paikantaa saati ymmärtää... Butlerin spontaania eetosta vahvistaa myös tuore livelevy Friday Night. ARTTU TOLONEN HHHHH Van Morrison It’s Too Late To Stop Now Sony Van Morrisonin julmetun voimaperäinen livetupla oli 18-vuotiaalle musa-nörtille ilmestyessään liiankin rapsakka ensikosketus. Perin vähäpätöisiltä tuntuvat ne varhaiset vieroksunnan aiheet, kun Morrison rusikoi tuttuja bluesja soulklassikoita mielivaltaisiin tulkintoihin. MAIDEN FEST 23.09. ARTTU TOLONEN HHH Huojuva Lato Lättähattu Maaseutumusiikki ”Vielä niitä honkia humisee” alkoi legendaarisen Metsäradion tunnusmusiikki. Harvoin kuulee näin egotonta soittoa ja yhteisen hyvän eteen pyrkimistä. Butler lienee käsittänyt, mitkä kappaleet olisivat voineet jäädä laatikkoon, sillä Friday Night sisältää vain pari debyyttiletulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Osta liput ennakkoon 26.08. Levy ei avaa musiikillisesti uusia väyliä eikä sitä kukaan odottanutkaan mutta kun Rapid Forayn soundien tulivoima on osastoa kitara, podi + äänikortti, levy ei edes täyslaidallisia ampuessaan paljon venettä keikuta. Nyt vain Sam Cooken herkkä Bring It On Home tuntuu eläytyvän äänneasussaan överiksi. Kuudessatoista vuodessa musiikillisten vallankumousten määrä on traagisesti tyrehtynyt, ja ennen The Avalanchesin kakkosalbumin julkaisua leijuikin pelko siitä, onko yhtyeen säveltaide yhä tuoretta ja innostavaa, varsinkin kun levyn ensimmäinen single, lupsakka Frankie Sinatra, kuulosti enemmän Gorillazilta kuin tulevaisuudelta. Hän julkaisi levystä uuden painoksen, johon sisällytti viisi kappaletta, joista jokaisen oli kirjoittanut yhdessä päivässä Guardianin otsikoiden perusteella. Kolmisen vuotta sitten kuollut Henrik Otto Donner oli yksi suomalaisen avant garden ja kokeellisen musiikin avainhenkilöitä ja suurelle yleisölle tutumpi hahmo, kiitos Love Recordsin. Levy huokuu rauhaa ja rakentuu muusikoiden väliselle keskustelulle. RÄHINÄ SPECIAL 09.09. HAPPORADIO 21.10 JONNE AARON 28.10. Kahdeksasta hupsusta kappaleesta koostuva levy vaikutti hätäisesti kasatulta, eikä tämä vielä Butlerille riittänyt. Tunnin mittaisen albumin loppuvaiheilla pää alkaa olla niin täynnä KAIKKEA, ettei enää tiedä, haluaako pois kyydistä vai jäädä ikuisesti matkalle. Electric Funreal tuuduttaa unenomaiseen tilaan vain herätelläkseen kuulijan yllätyselementeillä. RETRO WEEKEND WALDO´S PEOPLE JA DJ ICE K 16.09. Laulaja-lauluntekijä Suonna Konosen teksteissä eivät vilise WhatsAppit ja muut nykyajan ihmeet, niissä esiintyvät suomenhevoset, Joensuun Jokela, Jaskan baari ja lättähatut – kadonnut tai katoava kansanperinne. Levy on äänitetty keväällä 2015 Chicagossa ja Montrealissa vain pari kuukautta Policyn julkaisun jälkeen. Tuplalevyn oheen on nyt julkaistu neljän konsertin sarjan täydentävät kaksi muuta levyä, jotka ovat yhtä vakaata ja voimallista kamaa. ANSSI KELA 30.9. Huojuva Lato on toimiva yhdistelmä sotien jälkeisestä agraari-Suomesta ja country-musiikista, pikemminkin muodossa ”kantri”, vaikka rock-sävyjäkin on mukana. kerran
Soitimme Villelle ja juttelimme uudesta levystä. Spigu valitsi jälkimmäisen. TEKSTI: ARTTU TOLONEN ...miehet saattavat näyttää maalaisilta, ja heillä on täysi syy olla siitä ylpeitä... Tällä levyllä on rento soittelun ja yhdessäolon tunne, joka palvelee biisiä. klo 19 Timo Rautiainen & Jussi Lampi + SUPPORT Pyhä Kuolema klo 18 Suomalaisen raskaan musiikin artistit päästävät iholle akustisilla duokeikoilla. K u v a: N ic k Tu li n en pe 2.9. Miten päädyit vaihtamaan julkaisijaa Helmi Levyt -yhtiölle. Nykyisenä, kaikkea puolivillaista vierastavana aikanamme voi musiikin julkaisua albumimuodossa lähestyä kahdella tavalla: laskemalla maailmaan hahmottoman järkäleen, josta kuuntelija veistää lopullisen, itselleen sopivan muotoisen teoksen tai sitten hiomalla äärimmäisen viimeistelty pieni timantti. Autossa kuuntelen Dxxxa D:tä ja välillä performanssitaiteilija Pekka Kainulaisen biisejä. klo 19 Marko Annala & Tuomo Saikkonen + SUPPORT Kimi Kärki klo 18 pe 9.9. SOUNDI 65 Spigu Viimeinen papukaija Helmi Spigussa yhdistyvät hienolla tavalla muutamat ajat ja paikat, joista pidän: kuvittelemani versio Teksasin Austinista 1970-luvulla ja se Helsinki jonka koen juuri nyt, kun se muistuttaa vuosi vuodelta enemmän kaupunkia. Liput alk. Viime aikoina olen myös soittanut muiden kanssa paljon ja nimenomaan musiikkia, jota en ole itse säveltänyt, välillä ihan noiseakin. Spigu onnistuu aika monessa asiassa tällä levyllä. Tästähän aina kysytään, jos tekee todella lyhyen tai todella pitkän levyn: saat moitteita joko laiskuudesta tai kyvyttömyydestä editoida itseäsi. Se on aikamoinen saavutus ja on upeaa tuoda oma korteni tähän kekoon. Sama pätee levyihin. Toinen hieno juttu on pituus. ARTTU TOLONEN HHHH Spigu on aina ollut Ville Linna -nimisen kitaristin, lauluntekijän ja laulajan projekti ja/tai sivupersoona – emme ole varmoja missä suhteessa. – Kyllä. Onko mikään muuttunut Spigun maailmassa edellisen Kaupunkien yössä -levyn (2014) jälkeen. Kiinnitin Arwiin (Lind, yhtiön omistaja) huomiota heti Joose Keskitalon ensimmäisen seiskan myötä ja olen siitä lähtien halunnut tehdä yhteistyötä. Viimeinen papukaija on huomiota herättävän lyhyt. Helmi Levyt on julkaissut järjettömän monta hyvää levyä. En ole käynyt keikoilla. Teen mieluummin maailman tykeimmän 3-minuuttisen kappaleen kuin 7-minuuttisen eepoksen. – Tärkein muutos on ehkä se, etten ole kuunnellut juurikaan musiikkia pariin vuoteen tai ainakaan sellaista joka jotenkin liittyisi siihen mitä Spigu tekee. Viimeinen papukaija on lyhyt levy. Tuttu estetiikka ja Suomen oloissa aivan omanlaisensa kaupunkiromantiikka ovat ainakin yhä läsnä. Ennen keikkoja Teppo Vapaus liekittää muusikoita livehaastattelussa. – Se on eräänlainen unelmien täyttymys. Se on ollut palkitsevaa ja varmasti vaikuttanut omiin tekemisiin jollain tasolla. Ensinnäkin soittelussa: soittelu voi olla joko hieno asia tai kauheata. Yleistunnelma on luonteva ja tuo mieleen myyttisen 1970-luvulle sijoittuvan kuistin, jolla yhdessä toistensa biisejä soittelevat Townes Van Zandt, Butch Hancock, Jimmie Dale Gilmore, John Prine ja Guy Clark. 13/9 € Liput 09 310 12000 ja Ticketmaster Suomi Klaneettitie 5 kanneltalo.fi | Kanneltalo Levyarvostelut 7_2016.indd 65 3.8.2016 16.58. Oliko tämä asia johon pyrit tarkoituksella. klo 19 Duo Kummitusjuna (Hynynen & Aaltonen) plays Kotiteollisuus + SUPPORT Kärtsy Hatakka klo 18 pe 16.9. Minua on aina kiinnostanut jaarittelevaa paisuttelua enemmän saada aikaan jotain eeppistä mahdollisimman lyhyessä ajassa
Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Melodioiden tyylitietoisuus on moitteetonta, ja omat kipaleet sopivat parin coverin rinnalle varsin saumattomasti, mutta kuulijan kannalta niissä ei ole yhtä näppäriä koukkuja kuin perinnegospelissa Wayfaring Stranger, Mongo Santamarian rytmipillerissä Afro Blue tai Arethan soul-bravuurissa Dr. ARTTU SEPPÄNEN HH RETRO Levyarvostelut 7_2016.indd 66 3.8.2016 17.04. Pää kiin kakkosalbumi antaa yhä odotuttaa itseään, mutta tuleepa sama asia ajettua näin seiskatuumaisillakin. Fonisti/huilisti Petri Puolitaival on tehnyt Myan kanssa taustakvintetille myös vilkkaampia sovituksia, jossa muusikoiden solistiset irtiotot, puhallinriffit ja pianosoolot, virkistävät piukeinta tulkintatarkkuutta. Äijä on itse koostanut tästä mittavasta ja vaihtelevasta tuotannosta muka 67 parasta kappaletta tälle neljän levyn deluxeboksille, joka on hieno ja informatiivinen paketti, vaikka levyt eivät tosin tahdo pysyä sisällä. En lainkaan kiistä Paulin merkitystä länsimaiselle popmusiikille, mutta hän olisi mielestäni koko soolouransa ajan ja myös tämän kokoelman kohdalla kaivannut jykevää George Martin –tyyppistä auktoriteettia, jolla on pokkaa sanoa uskottavasti Paulille päin naamaa: ”Tuo on hyvä biisi. Joukossa on hyviä ideoita, mutta kun materiaalia määrittää livekonteksti ja Butlerin performatiivisuus, paikalla olisi pitänyt olla itse. Sen sijaan uusimmalta New (2013) koosteelta on otettu liian monta yhdentekevää sutaisua, jotka olisi kaikki voinut jättää huoletta pois. Pieninä annoksina levy tarjoaa lukuisia hienoja hetkiä. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN ten svengaavat Hear Me Plead ja Gotta Be Free, jotka antavat kyytiä jatsaamisen akateemisemmille perusaineksille. Tilalla on uusia valmiimman sekä vähemmän valmiimman kuuloisia kappaleita. Pakko kylläkin sanoa, että nyt materiaali sortuu kierrättämään yhtyeen omaa tavaramerkkikikkojaan vähän liiankin huolettomasti. Kolmannella albumilla hänen sävelmänsä, fraseerauksensa ja scat-kikkansa ovat niin huolella hiotut, että kappaleet kärsivät jo tietystä tiukan lauluteknisen kunnianhimon tuottamasta elottomuudesta. Iänikuisen Jambalayan tuore suomennos hauskuuttaa ja Kinks-inspiroitunut Rahakaruselli tuo pelilaudalle vänkää suomirock-eetosta. Moog Konttisen puuhista kirjoittaessa arvottaminen on poikkeuksellisen vaikeaa, sillä kuulosti lopputulos kuinka kummalliselta tahansa, on se varmasti juuri suunnitellun kaltainen. Melkein tunnin ja vartin kesto vie ajatukset takaisin 90-luvulle, kun kaikki halusivat täyttää cd:n ihan kuin musiikki olisi metritavaraa. Neljäs raita on Merle Travis -laina 16 tuntia. Kuulee että punkia on ennenkin soitettu. ASKO ALANEN HHH Schoolboy Q Blank Face LP Interscope Top Dawgin kruununprinssin uusin levy on aika möhkäle. Before Closing Timen nimikappale on kehityksen pisimmälle kulkenut ralli, joka akustisenakin huuliharpun höystämänä – on kuumempaa kuin pelkkää kädenlämpöistä rytmibluesista kantritwistillä. Siinäpä takuuvarma keikkojen villitsijä. Kääntöpuolella tributoidaan Captain Beefheartia, joka lienee rykmentin vahvimpia vaikuttajia. Heitä se roskiin tai tee uusiksi!” HEMMO PÄIVÄRINNE HH Nina Mya Closure Fredriksson Torniolaislähtöinen Nina Höynälä on ottanut 50ja 60-lukujen jazztyylin häikäisevän suvereenisti haltuunsa niin laulajana, säveltäjänä, sanoittajana, orkesterinjohtajana kuin live-esiintyjänäkin. Porilainen Kadotettu tulevaisuus vaikuttaa kaiken puolin kävelevältä punk-kliseeltä, mutta ei parane antaa sen hämätä, sillä sen vanhakantaisuus käsittää myös 80-luvun alun suomipunkin hyveet. Yhtye kaivaa Frankie Lee Simsin bluesjumputuksesta aiempaakin verevämmän tanssirytmin esiin ja Married Woman kulkeekin kuin höyryjuna, joka on koko ajan suistumaisillaan raiteiltaan. Nähtäväksi jää, löytyykö biisinkirjoittaja Teemu Bergmanin inspiraation virtapiikki Juice Normaalin tulevilta ep-julkaisuilta. C osmo Jones Beat Machinen uusi seiska on cover-luonteestaan johtuen kuin välipala, mutta perin maistuva sellainen. Parhaiten iskevät sulavin slovari Mine Alone sekä rennoimmin perätysLevyarviot > ...nerojen yleinen dilemma: teet loistavaa kamaa tai täyttä paskaa... Boksin ongelma on siinä, että Paulin parhaalta levyltä Flowers In The Dirt (1989) ei ole mukana yhtään biisiä ja toiseksi parhaaltakin Off The Ground -platalta (1993) vain yksi veto. Levy alkaa käänteisesti suoraan encoresta ja tietysti kappaleella, jota Butlerin mukaan ei ole esitetty koskaan aiemmin. B-posken Holehead City Crossroads -rockabillynumero neppailee näppärästi kuin rosoiseksi heittäytynyt Fatboy konsanaan. Virkistävää on myös bändin suvereenisti ottama paikka muun muassa Mellakan ja Laman perinteen jatkajina. -ep:llä varsinaisesti historiaan jääkään, hehkuu se tiukkaa ja nimenomaan monipuolista suhtautumista aiheeseensa. Kokonaisuutena kuunneltuna Blank Face LP on hankala, ellei suorastaan mahdoton. Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. 66 SOUNDI Paul McCartney Pure McCartney Concord 74-vuotias Sir Paul McCartney on The Beatlesin jälkeen tehnyt jo noin 24 soololevyä, kun mukaan lasketaan Wings–tuotokset. Bonuksena julkaisussa komeat Pertti Jarlan piirtämät kannet. Savoon vievät juuret myös Hole In The Headin tapauksessa. Paul osaa parhaimmillaan tehdä sekä esittää todella nerokkaita ralleja ja huonoimmillaan tylsiä tai kammottavia renkutuksia. Feelgood. Takaisin työttömyyskortistoon -seiskan pelastaa Teukka, tissiposkien kuningas, jossa kuuluu henkilökohtaisempi tai ainakin merkityksellisempi ote. Ehkä tämä on nerojen yleinen dilemma: teet loistavaa kamaa tai täyttä paskaa. Suoratoistoaikakaudella tämä ajallinen ylisuorittaminen ei tosin häiritse, koska oma, parempi versio Blank Face LP:stä on yhden soittolistan päässä. Bändi on kulkenut loogisesti autotallirockista koko ajan aikuisempaan ja rootsimpaan suuntaan sortumatta kuitenkaan turvalliseen setärockiin. Onko siis mitään järkeä arvioida niitä perinteisten pitkäsoittojen tapaan. Välimuotoja ei oikeastaan ole. Tuo taas on roskaa. Taiteilijavyn kappaletta ne laadullisesti parhaat. Vaikka suoranaisia hittibiisejä ei Kenen oikeus. Friday Night on osuva kuvaus levylle, joka kuulostaa nousuhumalaisilta bileiltä, vaikka nimikappaleessa Butler julistaa ettei ole koskaan ollut humalassa tai pilvessä. Safe As Milk ei vikuroivasta luonteestaan huolimatta saavuta aivan alkuperäistä klassikkostatusta – joku pala on tällekin bändille sentään liikaa. Levyt kuten tämä ja vaikka Kanye Westin Life Of Pablo tuntuvat data dumpeilta, joissa lopullinen muoto jätetään jokaisen kuuntelijan päätettäväksi. Pidä se. Kuten nyt vaikkapa käsittämätön/ kuuntelukelvoton (tarpeeton yliviivataan) Wir bumsen über ganze Welt Moog In Bandin Rock’n’Roll ep osa II -seiskatuumaisella
Petri Petterson Brassissa ja Finnforestissa aloittanut, sittemmin Baddingia, Remua ja Timo Kiiskistä kyytinyt mies on viime vuosina tehnyt eniten yhteistyötä Pepe Ahlqvistin ja Eero Raittisen kanssa. On silti makuasia, kuinka paljon kuluttaja porukalta uusia albumeita enää tarvitsee, mutta ei oikein kehtaa valittaakaan, sillä liki 40 vuotta perustamista myöhemmin kone kulkee yhä luotettavasti. Levyn vieraisiin lukeutuvat muun muassa Kanye West, Vince Staples ja Anderson .Paak, eli aikamme valovoimaisimpia tekijöitä. ARTTU TOLONEN HHH Big Wave Riders Endless Summer Soliti Helsinkiläinen Big Wave Riders sai reilut viisi vuotta sitten niin sanotun lentävän lähdön uralleen. Studiojääränä tunnettu rumpali Bill Stevenson komentaa nörttikavereitaan tahdissa, jossa kuuluu sekä hardcore että viehtymys popin klassisiin melodiakulkuihin. Housen D.T. Toisaalta Rebel Without A Causen raivokkaaksi yltyvä kertosäe ja vaikkapa While You’re Half A World Awayn upeat kitarat osoittavat, että Big Wave Riders pystyy parhaimmillaan vaikka mihin. Vuonna 2016 kitaravetoinen indie ei ole yhtä suuressa huudossa kuin vuosikymmenen vaihteessa, mikä sopinee Big Wave Ridersille oikein hyvin. ANTTI GRANLUND HHH Descendents Hypercaffium Spazzinate Epitaph Se että Descendents esiintyi tämän vuoden Flow’ssa kertoo tietysti paljon aikojen muutoksesta ja punkin asemasta siinä, mutta myös kalifornialaisyhtyeen statuksesta. Hypercaffium Spazzinaten tapauksessa lienee tärkeintä, että maskottiMilon tarina jatkuu ja bändi kykenee todistamaan itselleen olevansa yhä tarpeeksi kovassa iskussa aktivoituakseen aina kun harmaantuneista sedistä siltä tuntuu. Endless Summer on ajaton levy, jonka juuret ovat milloin 80-luvun Lontoossa, milloin 90-luvun Manchesterissa, milloin 2000-luvun alun New Yorkissa. Minimalismia, murisevaa bassoa, ilmaan luottavat rytmiraidat, hitaat tempot... Carl Perkinsin Matchboxin, Hank Williamsin My Sweet Love Ain’t Aroundin sekä gospelit I Shall Not Be Moved ja Will The Circle Be Unbroken Jarkka vie coolisti blues-juurilleen. JUSSI NIEMI HHHH Levyarvostelut 7_2016.indd 67 3.8.2016 12.56. Perinteikkyydestä huolimatta Son Housen, Robert Johnsonin ja Robert Petwayn maalaisblueseihin saadaan omaa ilmettä. na ja ihan vaan äänenä Schoolboy Q on sen verran kova että 17 biisiäkin putkeen hämmentää ja uuvuttaa enemmän kuin vituttaa. Albumin biisimateriaalikin on kauttaaltaan laadukasta, joskaan ei kovin omaperäistä. Hypercaffium Spazzinaten edeltäjä Cool To Be Yousta on kulunut kaksitoista vuotta ja siltäkin jäi aikakirjoihin useampi verevä pärähdys, kuten yhtyeelle epätyypillisen poliittinen ’Merican. Esimerkiksi Crest Of A Wave voisi hyvinkin on The Strokesin biisi ja Flipping The Bird nyökkäilee turhankin häpeämättömästi Bowien Rebel Rebelin suuntaan. Bändi nimittäin kuulostaa neljän vuoden tauon jälkeen paremmalta kuin koskaan. SOUNDI 67 ...nerojen yleinen dilemma: teet loistavaa kamaa tai täyttä paskaa... James Sheffieldin Voodoo Working ja James Lanen What Have I Done ovat maukkaita harvinaisuuksia. Nyt Rissanen debytoi laulajanakin eikä lainkaan hullummin, vaikkei hän siinä kitaristitasolleen yllä. Descendentsin kulttimaine ei perustu yksinomaan siihen kuinka liukkaasti sen kikkailevan säpäkkä ja yltiöpäisen melodinen punkpop kulkee, vaikka sekin siihen riittäisi. The 20th Century Box jatkaa sarjaa mallikkaasti 1900-luvun alkuun viittaavalla rytmiryhmällä, jossa Jorma Välimäen tuuba hoitaa bassotontin Jussi Kettusen kopsutellessa rumpuja ja perkussioita samassa vähäeleisessä hengessä. Fiilis on mukavan tunkkainen ja vie savuisuudessaan sekin ajatukset 90-luvulle, mutta soundi on tätä päivää. Vuonna 2012 ilmestynyt ensilevy Life Less Ordinary ei kuitenkaan aivan lunastanut korkeiksi kasvaneita odotuksia. ANTTI LUUKKANEN HHH Jarkka Rissanen Tonal Box Trio The 20th Century Box Propaganda Kitara on tullut Jarkka Rissaselle 40 vuoden aikana tutuksi monesta kulmasta. Yksikään ei jätä isäntää varjoon ja näiden herrojen kanssa yhteistyössä tehdyt biisit ovat levyn parhaimmistoa. Eikä jenkkipunkin uusiin tulemisiin monien sukupolvien ajan vaikuttanut bändi ole pelkkä nostalgiakone, vaikka harvakseltaan levyttääkin. Moan ja Mississippi County Farm Blues liippaavat liki Blind Willie Johnsonin Soul Of A Mania, joka tapauksessa mestariluokassa. Rissasen kolme omaa levyä ovat kaikki olleet filmaattisesti juurevia instrumentaalihelmiä, joissa hänen herkkä sävytajunsa loistaa etenkin resonaattorikitarassa, usein putken kera. Kaikuisat kitarat, tanssittavat rytmit ja tarttuvat kertosäkeet olivat tuohon aikaan hyvinkin muodikkaita, ja kun ryhmällä oli tarjota ensimmäisinä netissä julkaistuina biiseinään Big Soundin ja Skate Or Dien kaltaisia helmiä, ainakin musablogisuosio oli taattu
Se saavutti 110 000 dollarin tavoitteensa noin vuorokaudessa ja keräsi loppujen lopuksi yli 600 000 dollaria bändin kassaan. Romanttiselta kantilta katsottuna Peppers on Peppers vain John Fruscianten kanssa, mutta ei bändin edellisen levyn huonoutta voi missään nimessä Josh Klinghofferin piikkiin laittaa. Ainoat kappaleet, joka eivät saa kylliksi etäisyyttä alkuperäiseen ovat Apache (Mescalerosinglen pohjalta) ja Ganesien Mister X. De La Soul oli vapaa tekemään mitä halusi ensimmäisellä levyllään 12 vuoteen. Fates Warning ei ole progemetallileimastaan huolimatta koskaan ollut pelkkää soittotaidon esittelyä eikä se briljeeraa turhaan tälläkään kertaa, vaan maestro Jim Matheosin sävelkynä ja kitarasoolot ovat yhtä tyylikkäitä kuin aina ja Joey Veran bassottelu ja Bobby Jarzombekin eloisa rytminen pohja pitää jälleen kerran huolen, että kappaleissa riittää pitkäksi aikaa bongailtavaa niin faneille kuin soittonörteillekin. Red Hot Chili Peppers The Getaway Warner Erääksi Red Hot Chili Peppersin uran taitekohdista muodostunut Stadium Arcadium (2006) ei todellakaan ollut mikään White Album, mutta löytyi siltä sentään roppakaupalla enemmän ideaa kuin täysin turhalta I’m With You -kiekolta (2011). Turha sitä on silti verrata eläimellisyyteen, minkä bändi joskus ennen muinoin sai levylle purkitettua. Albumin puolivälin jälkeen RHCP tekee pari pientä ryhtiliikettä. Love To Love -albumin kunnostama kappalevalikoima on viehättävän monimuotoinen ja kekseliäs. EERO KETTUNEN H K u v a: M ik ko M er ilä in en Levyarvostelut 7_2016.indd 68 3.8.2016 12.56. The Getaway on vain niin sieluton ja neuvoton kokonaisuus, että hyvää jatkoa ja hyvästi. Nykyäänhän rockin jättiläisillä ei oikeasti olisi minkäänlaista velvollisuutta julkaista uutta materiaalia päästäkseen maailmankiertueelle soittamaan vanhoja hittejään. Vapaus on kaksiteräinen miekka. Laiskasti rymistelevä We Turn Red ja lähes kaikki muutkin levyn alkupuolen kappaleista ovat yhtä väsyttävän keskinkertaista materiaalia. Daft Punk -henkinen Go Robot -diskoilu aiheuttaa kihelmointiä munaskuissa. Musiikilliselle seikkailulle antautuvat eivät kuitenkaan tule pettymään. Meno kuitenkin rauhoittuu tästä ja kakkosraidalle tultaessa edetään jo suoraviivaisemmin. The Zenith Cracks ei ole ihan jokamiehen tai -naisen musiikkia. Välillä svengataan hendrixmäisen rokisti, välillä sabbathmaisen hevisti. En minä Red Hot Chili Peppersiä vihaa, kuten monet ovat nykyään ottaneet tavakseen. Poiminnat vaihtelevat persoonallisista hittitulkinnoista yhtä vapaamielisiin versioihin unohdetummista erikoisuuksista. Viisi pitkää vuotta on taas kulunut ja koittaa uuden RHCP-albumin aika. Nummisen Kaukana väijyy ystäviä päättää tribuutin tuiki omituisena uugee-päivityksenä. Ray Alderin tyylikkäästi uneliaan viipyilevään laulamiseen eivät tunnu vuodet purevan, vaan lauluääni on yhtä hienossa tikissä kuin ukon tullessa bändiin vuonna 1987. M.A. MAPE OLLILA HHH Nylon 66’ers Love To Love Stupido Kokeilevan viihdemusiikin tiennäyttäjät Turusta ovat iskeneet rock-arkeologin lastansa ja sutinsa Love Recordsin raunioihin ja kaivaneet restauroitavaksi vähiten maatunutta aineistoa. Simppelimmät ja groovaavammat kappaleet ovatkin levyn parasta antia. Levyarviot > ...levy on vierailujen läpisyömä – siinä määrin, että se muodostuu ongelmaksi... Tylympi kohtalo -yhtyeen Popparienkeli on hyvä esimerkki bändille ominaisesta valintapolitiikasta, ja vauhdikas instrumentaaliversio kuittaa mainiosti Pole Ojasen latautuneen laulutulkinnan. Tuottaja Rick Rubinin vaihtuminen Danger Mouseen on kuitenkin The Getawayn paras ratkaisu. Siinä Kaleidoboltin väripaletti pääpiirteittäin Soittotaituruus on ihailtava asia, erityisesti näinä aikoina, kun festarit pudottavat rock-päätteen nimestään pois ja dj:t läppäreineen valtaavat soittolistoja ja lavoja. Detroit pitää mielenkiintoa yllä ja This Ticonderogan pseudoenergia tuntuu aluksi piristävältä. ASKO ALANEN HHHH Kaleidobolt The Zenith Cracks Pink Tank Kaleidoboltin toisella levyllä homman nimi tulee selväksi heti avauksesta. 68 SOUNDI Fates Warning Theories Of Flight InsideOut Melodisen progressiivisen metallin pioneeri Fates Warning ei muuta voittavaa kaavaa Theories of Flightilla. VESA SILTANEN HHH De La Soul And The Anonymous Nobody AOI De La Soulin uusin levy on joukkorahoitettu Kickstarterin kautta. Edellisessä visiota laventaa Peltoniemen Hintrikin sisäänajo urkusooloksi. Californicationilla (1999) hoksatut vahvuudet alkavat olla loppuun kaluttuja luita ja itseään toistavan bändin matkassa kuulijan mitta täyttyy. Se on yhdistelmä The Curea ja Peppersin omaa Can’t Stop -osastoa soitettuna niin, ettei yläkerran mummo varmasti herää. Blues Sectionin For Mods Only istuu hyvin räkäisestä esityksestä tehtyyn strippivideoon. Kun Pelle Miljoona tulkitsee yhden harvoista lauletuista raidoista, hän eläytyy Pelkoon ja vihaan buenosti espanjaksi. Mutsissa johtomelodia nousee fonifiilistelyksi, jollainen kantaa vielä riipaisevammin Chydeniuksen Laulussa kuolleesta rakastetusta. Tyynen levyn hienovarainen dynamiikka toimii. Keikoilla tällainen kikkaileva jamittelu toimii paremmin, mutta saman toisintaminen levylle tarpeeksi koukuttavalla tavalla on vaikeampaa. Kaleidoboltin kolmikosta taitoa ja näppäryyttä löytyy runsaasti, mutta harmittavasti paikoin kappaleiden kustannuksella homman keikahtaessa soittopornon puolelle. Myös Briard ja Sehr Schnell ovat mukavia bongauksia. Hiipivän alun jälkeen korville lävähtää sellainen proge/jazz-tiluttelupläjäys, että heikkohermoisimmat kuulijat kaikkoavat helpommin sulateltaville vesille. Theories Of Flight on yhtäältä lisää ”sitä samaa” eikä siltä ehkä löydy sitä Through Different Eyesin, We Only Say Goodbyen tai Monumentin kaltaista fanien ykkössuosikkia, mutta se on komeaa jatkoa kunniakkaan yhtyeen jo vuonna 1982 alkaneeseen saagaan. Singlebiisi Dark Necessities aiheutti melko positiivisia odotuksia albumia kohtaan, mutta avauskappaleena toimiva nimiraita vetää heti mielen matalaksi. Sitäkin verrattomammin sujuvat trad-palojen Konevitsan kirkonkellot ja Oi mutsi mutsi hörhömmät sovitukset. Soitto on hienostuneen polveilevaa ja kappaleissa leijunta ja rymistely ovat ihailtavassa tasapainossa. Musiikin mutkikkuudesta huolimatta keskiössä on edelleen yksittäisten kappaleiden melodioiden toimivuus, minkä vuoksi Fates Warningin levyille – lukuun ottamatta Disconnectedia (2000) ja FWX:ää (2004) – harvemmin eksyy tauhkaa. Jazzia, progea, klassista rokkia ja heviä, ripaus stoneria. The Getaway saapuu silti kuin viimeisenä hetkenä ollen mieto ja väkinäinen näyte Red Hot Chili Peppersin uudistumishalusta, osa 2
Palvelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin. Mieleen nousee bändin huippuihin lukeutuva kakkosalbumi Being There (1996), tosin Schmilcolla ei tunnu olevan mitään tarvetta kammeta itseään Wilco-albumien kärkeen. Kesti lähes 12 vuotta ennen kuin aloimme päästä jyvälle asiasta. MUSIC SHOP Pitkäkatu 28, 65100 VAASA • 06-3170 159 www.unisound.fi Käy myös web-kaupassamme www.vertikaali.com Hyvän fiiliksen musakauppa bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit www.tammerpianojasoitin.fi kitarat Myy kitara! Löydä rumpali! Osta levy! Liity bändiin! Pikkuilmot osoitteessa www.soundi.fi Jokaisen kitaristin nuottihyllyyn kuuluu teos SKAALOJA SÄHKÖKITARALLE ERILAISIN SORMITUKSIN Suoraan tekijältä ilman postikuluja (24€). Ollakseen näin huolettomasti syntyneen kuuloinen, on albumin dramaturgia ihailtavan toimiva: levyn parhaat laulut ovat sen kolme ensimmäistä ja kolme viimeistä raitaa. Eivätkä yhtäläisyydet siihen lopu, sillä edeltäjänsä tapaan napakkaan puoleen tuntiin kellottavalla Schmilcolla Wilco jatkaa viehättävän ei-tosikkomaisella ja spontaanin tuntuisella linjalla. ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. 03-222 1300 SK1 Uutuus! SK2 Uutuus! Pienet ilmot Pienet ilmot Ilmoitusmyynti VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi Puh. 12 lyhyttä raitaa, jotka kaikki kuulostavat hyvällä tavalla studioliveltä ja ensimmäisiltä otoilta. Siinä välissä mopo ei koko ajan tahdo pysyä kaistalla, mutta sehän ei sinänsä ole huono asia. No, kohtalaista pokkaa vaati viimevuotisen Star Wars -albuminkin nimi. Häiritseväksi tilanteen tekee se, että bändi tarjoaa jokaiselle vierailijalle hänelle ominaisen ympäristön jossa toimia, eli Talking Headsin David Byrne otetaan mukaan raidalle, joka funkkaa neuroottisesti kuin se klassikkobändi, josta mies tunnetaan. Ilmoitusmyynti p. 045 110 5522 • ilmoitusmyynti@popmedia.fi PiENET iLMOT www.soundi.fi www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Av. Ja niin edespäin. Ellipsisin ongelma on, että ihan kaikki on tehty stadioninkiilto silmissä – iso on samalla emotionaalisesti onttoa. EERO TARMO HHH De La Soulin uusi levy on vierailujen läpisyömä – siinä määrin, että se muodostuu ongelmaksi. Ainoastaan Friends And Enemiesissä ja parissa bonarissa päästään pilkahdusta perusteellisempaan kosketukseen oman perusluonnon kanssa. Star Warsin leppoisampana ja hiljaisempana sisaruksena näyttäytyvän Schmilcon yleisilme on riisuttu, pienieleinen ja akustinen, mutta välillä toki karataan häröilemäänkin. Silkkaa muusikkoutta pursunneisiin edeltäjiinsä verrattuna radiosohjoksi tallottu Ellipsis on pettymys. Laulaja-kitaristi-lauluntekijä Simon Neilin johtamalla ryhmällä on yhä kahdet kasvot: yhtäältä herkät, jopa häpeilevät – toisaalta kaiken eteensä osuvan tarvittaessa alleen lakaisevalla tavalla kunnianhimoiset. ediside@luukku.com https://sites.google.com/site/eijauhi Pikkuilmot 11_10.indd 93 9.11.2010 9.18 Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot Pikkuilmot 7_16.indd 82 27.7.2016 12.52 Biffy Clyro Ellipsis Warner Skotlannin Kilmarnockissa vuonna 1995 perustetun Biffy Clyron sisäisessä dynamiikassa tähdet ovat olleet kohdillaan alusta asti. Lista on pitkä: Pete Rock, Justin Hawkins, Jill Scott, 2 Chainz, Damon Albarn, Snoop Dogg, Usher, Little Dragon, Estella... Nyt lopputulos menee postimerkkeilyksi. On vaikea keksiä toista 2000-lukulaista yhtyettä, jonka katalogista löytyisi yhtä vakuuttavaa albumisuoraa kuin Biffyn vuosina 2007, 2009 ja 2013 julkaisemat Puzzle, Only Revolutions ja Opposites muodostavat. Biiseistä joissa vierailijat eivät häiritse varsinkin Trainwreck saa toivomaan lisää. ARTTU TOLONEN HH Wilco Schmilco dBpm Vähän turhan kovalta albumilta ammensi Wilco kymmenennen albuminsa nimen, sillä harva Harry Nilssonin Nilsson Schmilssonille (1971) pärjää. 0500-789692 ja 03-6171018 Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna WWW.TLAUDIO.FI stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat high-end ja kotiteatterilaitteita. Toistojen määrän myötä Ellipsisin luonnostasolla ryhdikäs ranka alkaa hahmottua. SOUNDI 69 ...levy on vierailujen läpisyömä – siinä määrin, että se muodostuu ongelmaksi... MIKKO MERILÄINEN HHH K u v a: A u st in H ar gr av e Levyarvostelut 7_2016.indd 69 3.8.2016 12.56. Eikä Joan Cornellàn riemastuttavaan kanteen puettu Schmilco mikään kuolematon mestariteos ja yhtyeen kulmakivi olekaan, mutta onpahan vain kovin helposti rakastettava nippu pieniä kantrifolklauluja, ja sopivasti muutakin. Välittömyydestä, hyväntuulisuudesta ja pienestä höpsöydestä syntyy vaikutelma, että tätä nykyä Jeff Tweedy ja Wilco ovat mentaalisesti erittäin hyvässä paikassa. Voiko muuten olla täydellisempää Wilco-biisin nimeä kuin Shrug And Destroy. Lopputuote on kuitenkin auttamatta vähemmän kuin mitä sukupolvensa väärinymmärretyimmältä ja aliarvostetuimmalta rockbändiltä sopisi toivoa. Pos, Maseo ja Dave jäävät usein taustalle, mikä on harmi koska heitä kuulisi paljon mieluummin tämän pitkän tauon jälkeen
Teksti: Otto Talvio T ämän kesän ehdottomasti koukuttavinta televisioviihdettä on tarjonnut Netflixin Stranger Things -tv-sarja, äärimmäisellä laatutietoisuudella tehty kauhupastissi 80-luvun nuorisoelokuvista kuten vaikkapa Stand By Me tai The Goonies, sen käsinmaalattua julistetta myöten. Sarjan score kuulostaa siltä kuin John Carpenter versioi si X-Filesin tunnaria (toki koko sarja vaikuttaa siltä kuin Steven Spielberg ohjaisi XFilesia). Juuri kyseinen Bangles-raita (josta olen pitänyt kolmisenkymmentä vuotta) toimi niin väkevän tunteellisena linkkinä aikaan, jolloin olin saman ikäinen kuin sarjan päähenkilöt, että se oli samalla häkellyttävää ja nautittavaa. ”Nostalgia ruokkii epämääräisiin mielikuviin perustuvaa sentimentaalista tunnetta paremmista ajoista nykyajan kustannuksella, mutta voi myös tarjota todellista muistoihin liittyvää nautintoa.” otto talvio 7_2016 -taitto_a.indd 70 5.8.2016 10.08. Lähestulkoon parasta siinä on kuitenkin musiikki. Nostalgiahan on kaksijakoinen asia, erityisesti musiikissa, koska se ruokkii useimmiten epämääräisiin mielikuviin perustuvaa sentimentaalista tunnetta paremmista ajoista nykyajan ja tulevaisuuden kustannuksella, mutta voi myös tarjota todellista muistoihin liittyvää nautintoa. Sarjassa käytetty rockmusiikki on nimittäin vetoava yhdistelmä hajanaisia albumiraitoja (kuten Echo & The Bunnymenin Nocturnal Me tai New Orderin Elegia), 80-luvun isoja hittejä (The Clashin Should I Stay Or Should I Go, Toton Africa, Banglesin A Hazy Shade Of Winter) sekä 80-luvulla paljolti elokuvien takia suosittuja 60-luvun hittejä (Jefferson Airplanen White Rabbit, The Seedsin Can’t Seem To Make You Mine). Teksasilaisten Kyle Dixonin ja Michael Steinin yhtye Survive on tehnyt hyvää työtä loihtiessaan samaan aikaan sekä öisiä mielikuvia herättävän että viittauksia viljelevän tunnusmusiikin sarjaan. 70 SOUNDI SOUNDI PB Oton vinyylit > Tällä palstalla puhutaan vinyyleistä – uusista, vanhoista ja erikoisista. Netflix on ilmeisesti julkaisemassa sarjasta myös soundtrackin, joka luultavasti on pitkälle Dixonin ja Steinin käsialaa, joskin voisi kuvitella, että ainakin Clashin Should I Stay Or Should I Go yhtenä sarjan tapahtumiin keskeisesti nivoutuvista kappaleista pitäisi olla mukana, samoin ehkä Toton Africa, joka meni jenkkilistan ykköseksi helmikuussa 1983 ja on näin ehkä juuri se kappale, joka sitten edustaa nimenomaan sarjan ajankohtaa. Tuskin sekään on suuri ongelma – sarjassahan myös liikutaan todellisuuden ja rinnakkaistodellisuuden välillä, joten parin vuoden heitto biiseissä ei ole ratkaiseva kokonaisuuden uskottavuuden suhteen. Itselleni erityisesti Banglesin A Hazy Shade Of Winterin (vuonna 1987 julkaistu cover Simon & Garfunkelin biisistä vuodelta 1966) kuuleminen sarjassa aiheutti valtavan nostalgiavyöryn, joka ei ollut epämiellyttävä tunne. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että Banglesin, Bunnymenin ja New Orderin tapauksessa sarjassa on irtisanouduttu tarkasta julkaisuajankohtarealismista ja kappaleet soivat sarjassa, vaikka se sijoitVaihteeksi hyvää nostalgiaa tuukin vuoteen 1983. Toki Stranger Thingsissä oltaisiin voitu hyödyntää 80-luvun alun elektronisen elokuvamusiikin tyylikeinoja enemmänkin, mutta oletettavasti haussa on ollut pikemminkin suurelle yleisölle vetovoimainen nostalgia kuin yritys tuottaa sarjan sivutuotteena pienen piirin kulttimusiikkia, ja hyvä niin
Että ”yleensä tekisin tässä vaiheessa näin, mutta nyt menenkin biisiaihion kanssa toiseen suuntaan”. SOUNDI 71 N iin muusikkona kuin tuottajanakin kunnostautunut ruotsalaisguru Peter Tägtgren naurahtaa ja puistelee päätään, kun mieheltä kyselee muistikuvia viime vuosista. Toinen yhtyeeni Hypocrisy taas aktivoitui keväällä 2013 ja End Of Disclosure -pitkäsoittoa seurasi toinen ankara keikkaputki, Tägtgren aloittaa. Luuletko sellaisen hetken joskus koittavan. En vielä tässä vaiheessa tiedä, julkaiseeko Lindemann toisen albumin jonakin päivänä ja nousemmeko joskus lavalle, mutta aivan mahdollisia asioitahan nämä ovat. Pain työllistää minua pitkälle ensi vuoteen, mutta Hypocrisy aktivoituu vielä jossakin vaiheessa. Yleisö nimittäin huomaa sen armotta, mikäli nousen lavalle kaljoissani tai krapuloissani, enkä todellakaan halua pettää yhtäkään pääsylipun ostanutta fania. Minun ja Tillin yhteistyö toimii loistavasti ja kun Rammstein jää taas jonakin päivänä telakalle – silloin meillä on uusi mahdollisuus. Tiesin kuitenkin jo Coming Home -prosessin alkuvaiheessa, että ”ihan kiva” on ihan perseestä, kuvailee Tägtgren. – Todellakin! Tai no... Uusi albumi Coming Home on vuonna 1996 perustetun industrialmetalliyhtyeen kahdeksas pitkäsoitto . Sitten Rammstein ilmoitti yllättäen aktivoituvansa estradeille ja tämä tarkoitti tietenkin sitä, että Lindemann-keikat saivat jäädä odottamaan parempaa hetkeä. Edellinen Pain-albumi You Only Live Twice ilmestyi kesällä 2011 ja paiskasimme sen jälkeen sellaiset sataviisikymmentä konserttia siellä sun täällä. – Mietin jokaista ratkaisuani ja hain omaperäisiä ratkaisuja. Marraskuun puolivälissä kuuden keikan mittaiselle Suomen-kiertueelle saapuvan Painin uutuuslevy on aikaisempia vaihtelevampi ja kunnianhimoisempi. Lopputulos miellyttää minua erittäin paljon, sillä Painin materiaali on löytänyt ihan uusia ilmenemismuotoja. – Keikkasuunnitelmamme olivat pitkällä ja aikomuksenamme oli esimerkiksi paiskata festivaalivetoja päättyvän kesän aikana. Lindemann-yhtye ei kuitenkaan esiintynyt yleisön edessä, vaikka sellaisestakin kuului huhuja. – Miksipä ei. Saako pitkäaikaisin yhtyeesi – sehän on perustettu vuonna 1990 – vielä jatkoa. Teksti: Timo Isoaho K u v a: St ef an H ei le m an n VANHEMMAN VALTIOMIEHEN UUDET KUVIOT – Niin se aika rientää. Ryhdyimme tuumasta toimeen ja saimmekin Skills In Pills -albumin kauppoihin kesällä 2015. – Haastoin itseäni biisinkirjoittajana aikaisempaa enemmän. Olen kuitenkin jo 46-vuotias vanhempi valtiomies, Tägtgren naurahtaa. – Toki. Nyt on kuitenkin Painin etsikkoaika. Juurihan minä perustin tämän orkesterin! Tunnetko itsesi vanhaksi. Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa. Säveltäminen on minulle periaatteessa helppoa ja pystyisin tekemään sellaisia ”ihan kivoja Pain-ralleja” vaikka joka päivä. Tuntuu oikeasti hurjalta, että Pain juhlii tänä vuonna parikymppisiä. Vielä joitakin vuosia sitten juopottelin kiertueella valehtelematta harva se päivä, mutta tänä päivänä on pakko ottaa rauhallisemmin. – Mainitsemani kunnioitus näkyy siinä, että vietän varsinkin tien päällä huomattavasti rauhallisempaa elämää kuin takavuosina. Olimme suunnnitelleet yhteistyötä jo pitkään ja tajusimme, että tässä on meidän tilaisuutemme. End Of Disclosure oli enemmän tai vähemmän soololevy, sillä muut Hypo-miehet eivät juurikaan osallistuneet säveltämiseen, mutta yhtyeen seuraava albumi on toivon mukaan enemmän koko bändin aikaansaannos! Bazook 7_taitto.indd 71 5.8.2016 10.00. – Olen mennyt niin sanotusti tukka putkella lievästi sanoen. Sisimmässäni minä olen toki edelleen se 10-vuotias pikkukaveri, joka innostui raivokkaasti Kissistä, mutta pakkohan se on omaa fyysistä ikää kunnioittaa. Entä Hypocrisy. – Pitkän ajan suunnitelmani menivät puolestaan kokonaan uusiksi kesällä 2013, kun vanha tuttuni Till Lindemann ilmoitti Rammsteinin jäävän tauolle
Sen pyhyydellä käytiin tutun ja turvallisen talouspaperin sijasta astuttamaan ihmismielelle käsittämätöntä toiseutta, joka alkoikin pian porsimaan. Raskaat huvit vaativat lepoa ja lopulta kakkoskiekko Vol. ASFALTTIPRINSSI 5. Niin, olihan Hitlerkin varmasti lapsena söpö, tirolilaisasuinen pikku veitikka. Valitettavasti en voi paljastaa enempää perhelehdessä. Kierroksen pääbändinä toimi Cradle Of Filth. – Sitten kävi vielä niin hurjasti, että levyn nimibiisi päätyi Bam Margeran Viva La Bam -ohjelman tunnukseksi. III on syntynyt suorastaan pikaisesti. Tuolloin yhtyeen ytimessä vaikuttivat Linden lisäksi rumpali Ville Valo (aka Bil Bao) ja basisti Mikko Paananen (aka Bad Mize Amour). Mistä Vol. Nyt oli tarjolla ”rottahommia” ja roudausta. Festivaalin promoottori taas tiedusteli Villeltä, että miten te kehtaatte esittää tuollasta paskaa. HIMin maailmankiertueilla hyvään tottuneet miekkoset lähtivät Vol. – En ole bisnesmies eikä aikakäsitykseni ole tältä planeetalta, eli levyt tulevat kun ne tulevat. Pikku Baban synnyttyä sen kasvua ja kehitystä oli aluksi hauska seurata. III:n vahvin inspiraatio on peräisin. III:n tekeminen oli niin hauskaa, etten olisi toivonut homman edes loppuvan. II -rundille Yhdysvaltoihin. Pidimme dösässä ”akustiset treenit” ja sitten olikin jo keikan vuoro, muistelee Linde. Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistää yrittää ajaa käärme takaisin pyssyyn. – Hengasin Sepin (rumpali Seppo Tarvainen) kanssa iltana muutamana Nachtmystiumin bussissakin, mutta meno oli kieltämättä sen verran härskiä, että karkuunhan sieltä piti juosta. Vol. Se oli siis vähän kuin postimerkkeilyä, hymähtää Linde. – Duunasimme lätyn viidessä päivässä Munkkiniemen nuorisotalolla, siis sävellyksiä ja sanoituksia myöten. JUODAAN VIINAA 3. – Päätavoitteena oli joka tapauksessa se, että pystyisin kuuntelemaan albumia ilman pahoinvointia. Hieman erikoista Baba Satanas -biisiä voisit vielä vähän avata. Musiikki oli häiriintyneempää ja kappaleista saattoi havaita esimerkiksi black metal -vaikutteita. – Baba Satanaksen synnyttämiseksi oli ryhdyttävä okkultistiseen keinosiemennykseen siis luonnonvastaiseen hirmutekoon, joka kaduttaakin näin jälkikäteen. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 72 SOUNDI H IMin tyylikkäänä kitaristina tunnettu Mikko ”Linde” Lindström ei ole pitänyt turhaa kiirettä Daniel Lioneye -orkesterinsa kanssa, vaikka vuosituhannen alkupuolella perustetun ryhmän psykedeelisesti rokannut ensilevy King Of Rock ’n’ Roll ilmestyikin jo vuonna 2001. Saavuimme HIMin kiertueelta Helsinki-Vantaalle ja hyppäsimme suoraan ”tunnelmaan sopivaan kiertuebussiin”. Rituaali oli yksinkertainen: miehen ajatuksen siemenestä, eräänlaisesta kelaspermasta, uutettiin perimä, jota sitten käytettiin mitä julkeimmalla tavalla väärin. Hymy kuitenkin hyytyi, kun Baba eräänä talviyönä avasi noidansuunsa ja jokelsi oudon, ahimsaa halveksivan epistolansa, paljastaen todellisen demonisen luonteensa. – Olihan se avartava kokemus. II ilmestyikin vasta vuonna 2010. MANDOLIINIMIES 4. Valaistusteknikkomme, emiiriasuinen Ike, taas nousi lauteille valopöytänsä kanssa ja joku pahaa-aavistamaton keikka-arvostelija menikin huomauttamaan, etteivät syntikat kuuluneet. Soundcheckeistä, raideritarjoiluista tai monitoroinnista ei ollut puhettakaan. Homma sujui hyvin ja levyn powertrio-tulitus soundaa edelleen hyvältä. – Se oli tarkoituksella erilainen kiekko ja paikoin toimitus oli kieltämättä melko hankalaa salakieltä. Kimmo Aroluoma on itse asiassa kirjoittanut opuksen tuosta rundista ja teosta myydään meidän syyskuun keikoilla. NIIN SUA RAKASTAN Bazook 7_taitto.indd 72 5.8.2016 10.00. Vahinko oli jo tapahtunut. Aika monta miljoonaa ihmistä siis kuuli kappaleen! Debyytti sai tuekseen myös ”Suomen-rundin”. HIM oli vetänyt samoissa mestoissa pääesiintyjänä ja meininki oli ollut luksusta. Ja masterointi se vasta onnistuikin – kiitoksia vielä kerran Mika Jussilalle, aloittaa Linde. Onnistuin melkein. – Vedimme muistaakseni Provinssissa, Tuskassa ja Ankkarockissa. Kompastuin nimittäin venäläisestä sukelluspuvusta väsätyn viittani letkuihin. Esimerkiksi Iggy Popin Beat ’Em Up -albumi ja Skull Ring -levyn biisi Blood On Your Cool ovat inspiroineet kovasti. kin tavaraa. – Esiintymisistä ei ole selkeitä muistikuvia, mutta Tuskasta jäi jotakin mieleen. LUMI TEKI ENKELIN ETEISEEN 2. Jos kahden ensimmäisen Daniel Lioneye -kiekon väliin mahtui lähes vuosikymmenen niin tähän suhteutettuna juuri ilmestynyt Vol. Muuten olen kuunnellut vain Radio Suomea – tosin Hectorin säveltaiteen ajaksi vaihdan Yle Klassisen puolelle. Muistaakseni saimme safkarahaa viisi dollaria per lärvi per päivä, ja söinkin rundilla mukana olleen Nachtmystiumin rumpalin Charlie Fellin safkajämiä, nauraa Linde. – En ammenna tietoisesti mistään, mutta alitajunnasta nousee paljonDANIEL LIONEYE ”Duunasimme lätyn viidessä päivässä Munkkiniemen nuorisotalolla, siis sävellyksiä ja sanoituksia myöten.” MUSIIKKIA ILMAN PAHOINVOINTIA MIKKO ”LINDE” LINDSTRÖM ja HECTORIN huonoimmat kappaleet: 1
– Tänä päivänä musiikkimme on eteeristä, melankolista ja ajoittain mahtipontiseksi paisuvaa progressiivista postrockia. Zero soundaa härskimmältä ja haiskahtaa pahemmalta, hymähtää solisti Erkki Seppänen. Panostin myös omiin osuuksiini entistä enemmän ja tämä onkin ensimmäinen Throes Of Dawn -levy, josta löytyy vain puhdasta laulua. – Tuore tulokas on röyhkeämpi kuin edellinen Imena Na Stene -pitkäsoitto, jolla jätkät soittivat vähän liiankin hyvin. DANIEL LIONEYE MIKKO ”LINDE” LINDSTRÖM ja HECTORIN huonoimmat kappaleet: 1. – Olemme pitäneet mielemme avoimina ja oppineet virheistä. PRYPJATIN AAVEKAUPUNKI 2. LUMI TEKI ENKELIN ETEISEEN 2. Muun muassa entisistä Sentenced-miehistä koostuvan KYPCK:n sävelkynä on Zerolla kiitettävässä terässä. – Emme pitäneet kiirettä Our Voices Shall Remainin kanssa ja studiotyöhön meni kaikkiaan pari vuotta. 3epo (englanniksi Zero) jatkaa kokoonpanon lohdutonta matkaa kohti ikiaikaisia syvyyksiä. Musiikin tekemisen pitää olla nautinnollista, eikä mitään hampaat irvessä suorittamista. JUODAAN VIINAA 3. THROES OF DAWN ENNAKKOLUULOTONTA TUNNELMOINTIA ERKKI SEPPÄNEN ja osuvimmat lomakohteet KYPCK:n hengessä: 1. ASFALTTIPRINSSI 5. Tunnusomaisia piirteitä ovat myös pitkät kitaraliidit ja runsas kaikujen käyttö. – Riffeistä omaksi suosikikseni nousee Mne Otmschenie (Vengeance Is Mine), josta löytyy sellaista sopivan kännistä Meshuggah-menoa. Kuten edelliselläkin kerralla, Seppänen lähti nytkin sanoitusmatkalle Tallinnaan. Yhtään aikaisempia (ja selvästi metallisempia) levytyksiä aliarvoimatta tuntuu siltä, että tuore Our Voices Shall Remain on orkesterin tähänastinen uran huipentuma. NIIN SUA RAKASTAN R askastekoista tuomiopäivän metallia toimittavan KYPCK:n neljäs pitkäsoitto ilmestyy syyskuussa. MIRNYN TIMANTTIKAIVOS 4. – Tallinnassa pääsee vapautuneeseen moodiin ja saatan päivän mittaan vierailla vaikka kidutustai KGB-museossa tai pistäytyä keskiaikaisissa taloissa. – Säveltää ennakkoluulotonta materiaalia. V aasasta pääkaupunkiseudulle vankkurinsa aikoja sitten tuonut Throes Of Dawn on ehtinyt jo yli kahdenkymmenen vuoden ikään. MURMANSKIN LAIVASTOTUKIKOHDAT 3. MONINON ILMAILUMUSEO 5. Aikataulujen suhteen ei ollut mitään paineita, joten teimme äänityksiä ja miksauksia sopivilla hetkillä. MANDOLIINIMIES 4. Halusimme myös viedä musiikkiamme uuteen suuntaan ja keskittyä biisien kasvatteluun sekä tunnelmointiin. Mikä oli ykköstavoitteenne uuden albumin suhteen. – Jos aiemmilla levyillä ollaan maattu meren pohjassa ja muserruttu paineen alle stoalaisesti, niin nyt hypätään sukellusveneen ydinkärjen päälle ja noustaan pintaan sen viimeisen kerran. Tällaista hilpeää peruskauraa. Vaikka tyylimme on muuttunut paljon alkuvuosien metallisemmasta ilmaisusta niin uskon tunnistettavan soundimme säilyneen, aloittaa laulaja Henri Koivula. – Teksteistä löytyy myös isän ja pojan keskustelua korpimökissä ydinsodan jälkeen, hankeen nukahtamista Siperiassa ja viimeisiä tuntoja ennen teloituskomppanian eteen marssimista. PONKILA, MUHOS RÖYHKEÄMPÄÄN SUUNTAAN HENRI KOIVULA ja viisi tunnelmallista albumia: MAGYAR POSSE: Kings Of Time • BOHREN & DER CLUB OF GORE: Sunset Mission • TIAMAT: A Deeper Kind Of Slumber • MAGENTA SKYCODE: IIIII • UNHOLY: The Second Ring Of Power SOUNDI 73 Bazook 7_taitto.indd 73 5.8.2016 10.00. Homma on fiilistelyä kynän, tuopin ja muistivihkon kanssa, laulaja kertoo
74 SOUNDI SOUNDI 75 Stalker > Tällä palstalla Stalker kohtaa artisteja lähietäisyydeltä. Tarina on todellinen ja sijoittuu 90-luvun alun Heinolaan, jonka on vallannut näköalattomuuden ilmapiiri. Pahasuinen ja väkivaltainen Tuukka on teinien keskuudessa Heinolan pelätyimpiä pahiksia. Jos elokuvasta ei pidetä, Tuukan on mietittävä uusiksi, kuka hän on ja mitä hänen kuuluisi tehdä. Koulun pihalla hänen katsettaan pakenevat myös tietokoneista kiinnostunut nörtti Toni, punkmusiikista innostunut friikki Antti ja tämän pitkätukkainen ystävä Sipe. syyskuuta. Hän taistelee epätoivoisesti yrityksensä talouden romahtamista vastaan. Pari vuotta vanhempi Toni sen sijaan keskittyy opiskeluun ja tyttöystäväänsä. Basistiksi ilmoittautuu amerikkalainen vaihto-oppilas stalker_taitto2016_7_a.indd 74 4.8.2016 11.04. Matin ahdinkoa ei helpota huonokäytöksisen ja isäänsä halveksivan Tuukka-pojan edesottamusten seuraaminen. Tuukka kertoi kiinnittäneensä elokuvaan koko omaisuutensa ja käyttäneensä siihen kaiken osaamisensa. Koko Suomea murjoo maan historian merkittävin taloudellinen lama: yrityksiä kaatuu, työttömyysprosentti nousee kohisten ja tyytymättömyys yhteiskuntaan kasvaa kansan parissa. Eletään vuotta 1991, ja vaikeuksissa on myös heinolalainen tehtaanTällä kertaa Stalker tapasi ohjaaja Tuukka Temosen, jonka ensimmäinen kokoillan elokuva, Apulannan tarinan kertova Teit meistä kauniin saa ensi-iltansa 7. Teksti: Teppo Vapaus Kaikki pelissä "Elokuvan tarkoitus on luoda uskoa siihen, että kuka tahansa voi itse luoda oman tulevaisuutensa." T eit meistä kauniin on suuri ja tunteellinen tositarina siitä, kuinka tavalliset ihmiset voivat itse muuttaa kohtalonsa, vaikka lähtökohdat olisivat onnettomat. Tuleva kuuden ällän ylioppilas lienee 15-vuotiaana yksi valtakunnan epätodennäköisimmistä rocktähdistä. Yllättäen Toni kuitenkin löytää yhteisen kielen punkkari-Antin kanssa, ja Antti puhuu tämän mukaan perustamaan bändin. Rumpalina toimii Sipe, ja bändin nimeksi keksitään Apulanta. johtaja Matti Temonen. Vasta 13-vuotiaat Antti ja Sipe pakenevat arjen ankeutta kuuntelemalla metallija punkbändejä
Tuukka Temosen lahjakkuus elokuvantekijänä kiteytyy muutamiin tarinan avainkohtauksiin, jotka ovat niin voimakkaita ja näyttäviä, että niiden jälkeen voi vain todeta: ”Vittu, miten hieno kohtaus!” Ja nielaista sitten kyyneleen. Sen ansiosta Teit meistä kauniin välttää perinteisten suomalaisten henkilöja musiikkielokuvien kerronnalliset kankeudet. stalker_taitto2016_7_a.indd 75 4.8.2016 11.04. Hän ei ole koskaan halunnut, että joku muu muuttaisi tai parantaisi hänen elämänsä. – Tämän leffan tarkoitus on luoda uskoa siihen, että kuka tahansa voi itse luoda oman tulevaisuutensa, vaikka lähtökohdat olisivat huonot ja vaikka muut ihmiset ympärillä sanoisivat, että ei siitä tule mitään. Temonen on sitä mieltä, että oma elämä pitää muuttaa itse. Elokuva on vuorottain koskettavan traaginen ja pirullisen hauska, alati viihdyttävä. Sipen isä ei näe muuta vaihtoehtoa kuin poikansa rekrytoimisen tehtaalle hommiin, sillä ei Heinolassa aleta mitään rokkia soittamaan! Heinolassa mennään tehtaalle töihin! Etenkin tällaisina vaikeina aikoina! Neljä vuotta myöhemmin, kaikki todennäköisyydet murskaten, Apulanta nousee nuorison suursuosikiksi Mitä kuuluu -singlellään. ”Ihmiselle pitää antaa loputtomasti mahdollisuuksia parantaa omaa osaamistaan.” Mandy, joka asuu Temosen perheen luona. Oman onnensa seppiä Vaikka Apulannan tarina on itsessään kiehtova – Heinolan räkänokkien epätodennäköinen nousu kotimaisiksi rockikoneiksi – sisältää elokuva myös ylevämmän viestin, jonka Tuukka Temonen toivoo tavoittavan yleisön. Tekijöiden antautuminen työlleen paistaa lopputuloksessa läpi vahvana tunnelmana, jota tukee harkiten tehokeinona käytetty musiikki ja pieteetillä toteutetut maskeeraus ja puvustus. – Tyytymättömyys kumpuaa siitä ajatuksesta, että yhteiskunnan pitäisi ikään kuin tehdä ihmisille jotain. Lisäksi ohjaaja Temonen värittää hahmojaan ja tarinaansa lukuisilla pienillä vihjeillä ja nyansseilla. Näin hän päästää teräväsilmäisen katsojan päähenkilöidensä ihon alle. Siitä ei olisi saanut samanlaista tyydytystä kuin omalla työllä saavutetusta muutoksesta. On tiettyä kapinahenkeä ja tyytymättömyyttä yhteiskuntaan. Tuukka Temonen kertoo halunneensa kuvata nimenomaan Apulannan hankalia alkuvaiheita, koska ne ovat suurelle yleisölle tuntemattomia. Antti, Toni, Sipe ja Mandy eivät osaa soittaa eikä heillä edes ole kunnollisia soittimia. – Harva tietää, että Antti Lautala perusti bändin tai että Mandy oli ensimmäinen basisti. Pelastaa ne. Mä en usko siihen, Tuukka sanoo. Myös bändin jäsenten, etenkin Tuukan ja Tonin välinen jännite, on tuotu valkokankaalle kouriintuntuvan räjähdysalttiina. Mimosa Willamo on läsnäoleva ja luonteva elämänmyönteisenä, suomea ja englantia sekaisin puhuvana Mandyna. Tonista, Sipestä ja bändiin matkan varrella liittyneestä Tuukasta tulee rocktähtiä. Stalkerin mielestä Apulannan alkutaipaleeseen keskittyminen on elokuvantekijältä onnistunut valinta. Nuoret näyttelijät loistavat Temosen ohjauksessa: valkokangasdebytantti Tatu Sinisalo vangitsee nuoren Toni Wirtasen olemuksesta olennaisen, Roope Salminen on suvereeni punk-ideologiaan fanaattisesti suhtautuvana Antti Lautalana ja Iiro Panula tulkitsee Tuukka Temosen teiniangstin eleettömän uskottavasti. Temosen ja käsikirjoittaja Niisku Haapalan työstämä tarina lepää kaikessa rauhassa Toni Wirtasen (Tatu Sinisalo), Antti Lautalan (Roope Salminen), Sipe Santapukin (Teppo Manner), Mandy Gaynorin (Mimosa Willamo) ja Tuukka TeHän toteaa, että tiettyä porukkaa hallitsee näköalattomuuden tunne. Mitään ei ole jätetty sattuman varaan. – Jos me tuomitaan ihmiset yhdestä epäonnistumisesta, niin se on Tatu Sinisalo (Toni), Teppo Manner (Sipe), Mimosa Willamo (Mandy) ja Roope Salminen (perustajajäsen Antti Lautala) muodostavat valkokankaalla Apulannan alkuperäisen kokoonpanon. Se on myös hänen elokuvansa sanoma. Päähenkilöiden mielenmaisemaa syventävät rehellisesti ja uskottavasti kuvatut jännitteet kotioloissa. Tonin isä on kuollut, ja äiti ja tyttöystävä pitävät bändiä vitsinä. Koska ei ne voi tietää! Ihmiset oppivat ja kehittyvät. Apulannan vaikea alku Teit meistä kauniin päättyy siihen, mistä Apulannan menestys ja julkisuus alkoi. – Uutiset ovat samankaltaisia, ja osa poliitikoistakin on samoja, Tuukka miettii. Toiseksi, kuten Tonikin on todennut, vuoden 1995 jälkeen Apulanta alkoi noudattaa hyvin perinteistä rockbändin kaavaa, joka on aika helposti toisinnettavissa. Teit meistä kauniin ilmentää koko kestonsa ajan sitä, että se on tehty tekijälleen tutusta ja tärkeästä aiheesta, vereslihalla ja järjettömän intohimon ajamana. Sen enempää heitä eivät tue läheiset. Tulee ensimmäinen levy, ensimmäinen hitti, ensimmäiset isot keikat ja kiertueet, sitten joku palkinto ja sitten sisäiset erimielisyydet musiikissa ja kaikissa muissa asioissa, Temonen luettelee ja naurahtaa. Hän toteaa, että tässä ajassa on paljon samaa kuin 90-luvun alussa. 74 SOUNDI SOUNDI 75 mosen (Iiro Panula) hahmoissa piirtäen persoonallisuuksista todentuntuisen ja vivahteikkaan kuvan. On todella vaikea uskoa, että Kolme vuotta (Mennään naimisiin) -kappaleen säveltämisen jälkeen se sama säveltäjä eli Toni Wirtanen pystyy ylipäätään tekemään oikeasti mielenkiintoisia ja merkittäviä kappaleita, Tuukka miettii. He asuvat laman lannistamassa tuppukylässä, jossa kulttuuria ei tueta. Tosifanille ne ovat selkeitä asioita, mutta on kiehtovaa kertoa Apulannasta tarina, joka on valtaosalle ihmisistä yllätys. Tuukka sanoo, että Apulannassa on aina vallinnut sama ajattelutapa
Temonen painottaa nimenomaan todellisten tarinoiden arvoa – sellaisten tarinoiden, joihin suomalaiset voivat samaistua. Ja mun mielestä elokuva on hyvä. Tuukka ei koe kaupallista yhteistyötä millään tasolla negatiivisena asiana. Mä sanoin säätiölle ja tv-kanaville, että teen elokuvan teistä riippumatta. Jo viimeisen Apulanta-kesänsä aikana Tuukka oli ajatellut, että jos hän joskus tekee elokuvan, hän tekee sen Apulannasta. Menestys tai kuolema Omassa elokuvassaan Tuukka on välttänyt tuotesijoittelun useista kaupallisista yhteistyökumppaneista huolimatta. Ihmiselle pitää antaa loputtomasti mahdollisuuksia parantaa omaa osaamistaan. Mun pitää myös miettiä, mitä alan tekemään. – Mitään näistä kolmesta ei kuitenkaan saa, jos yksi ei ole jo mukana, Tuukka kertoo. Jotta pääset tekemään elokuvaa, tarvitset kolme asiaa: Suomen elokuvasäätiön tuen, elokuvateatterilevittäjän ja tv-kanavan. Läpi harmaan kiven Tuukka Temonen toimi Apulannan basistina ja ohjasi yhtyeelle musiikkivideoita vuodesta 1993 lähtien aina vuoden 2004 kesään asti. Tukijat esitellään yksinkertaisesti alkuja lopputeksteissä. Siksi elokuva on aina myös kaupallinen paikka. Tuukalla tuli mitta täyteen. 100 000 katsojaa olisi todella hyvä menestys, ja yli 150 000 katsojaa jättimenestys. Väntäsen haastatteluissa Tuukka tuli muistelleeksi bändin historiaa ja alkoi jäsennellä mielessään elokuvan tarinaa. Tammikuussa 2005 Toni ja Tuukka tapasivat, puhuivat pari tuntia toisesta maailmansodasta ja totesivat sitten, että eiköhän tämä ollut tässä. Se voisi kertoa tästä yhteiskunnasta jotain ja myöskin pyrkiä muuttamaan sitä. – Elokuvan tekemiseen tarvitaan rahaa, hän kiteyttää. Tuukka kertoo, että Suomessa elokuva on menestynyt, jos se saavuttaa 60 000 katsojaa. Hän ajautui riitoihin hang around -jengin kanssa ja välit Toniin tulehtuivat. Ajatus bändiä käsittelevästä elokuvasta alkoi konkretisoitua vasta, kun toimittaja Ari Väntänen kokosi yhStalker > dollista rahoittaa yritysten tuella. Hän kaipaisi Suomeen vahvempaa independent-elokuvakulttuuria. Temosen mielestä kaikkien elokuvien ei tarvitsisi maksaa yli miljoonaa. Se on älytön tilanne. – Käytin oikeastaan kaikki yritykseni varat leffaan. Kesän kuluessa ohjaajaa on työl listänyt myös perheen koti tiluksilla toi miva Olgan koti eläinpiha. – Elokuva on ylivoimaisesti suosituin viihteen muoto Suomessa. Jos 50 yritystä kokee tarinan tärkeäksi ja tukee elokuvaa parilla tuhannella eurolla, päästään jo pitkälle. Hän tiedosti, että tarina on poikkeuksellinen. Se oli yhden tarinan loppu, ja uuden unelman alku. Bändi jäi puoleksi vuodeksi tauolle. Ilmiöksi kohonneen Luokkakokouskomedian saavuttamaa puolen miljoonan katsojan rajapyykkiä Temonen kuvaa ”virheeksi matriisissa”. Tuolloin Apulannan keikoille kehitetyn kesäteatterispektaakkelin mukana kiersi noin 20 hengen kaveriporukka, jonka tehtävä oli sekoilla lavalla ja juhlia. Temosella on elokuvassaan kirjaimellisesti kaikki pelissä – niin taloudellinen kuin henkinen pääoma on kiinnitetty. Hän toteaa, että hyvän tarinan kuvaamiseen ei välttämättä tarvita joukkokohtauksia eikä suuria räjähdyksiä. – Tämä elokuva on kaikki, mihin pystyn. Siitä voisi tulla merkittävä tarina. Käytettäisiin muutamaa lamppua. Eli jos tässä käy niin, että ihmiset eivät tykkää elokuvasta, joudun laittamaan elämänjärjestykseni aivan uusiksi, Tuukka pohtii. – Se kuvattaisiin käsivaralla. Stalker ei ole nähnyt Luokkako kousta, mutta kiittää Tuukka Temosta hienosta elokuvaelämyksestä, antaa Teit meistä kauniin -elokuvalle neljä ja puoli tähteä ja toivoo jatkoosaa, joka keskittyy kesän 2004 kiertueeseen. tyeen uran vaiheet vuonna 2014 julkaistuun Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta -kirjaan. Ilmoittaudun myös näyttelemään yhtä hang around -tyyppiä. Punkkarit näyttelisi, ja kaikki saisi pienen palkan noin kuukauden työstä, jonka elokuva vaatisi. Huomio elokuvassa on yritykselle arvokasta, Temonen muistuttaa. Tuukka ratkaisi dilemman päättämällä, että tekee elokuvan joka tapauksessa. Kun menet säätiölle, ne sanovat, että voivat antaa päätöksen, kun tv-kanava on mukana. – Kun menet tv-kanavalle, ne sanovat, että he lähtevät mukaan, kun saat säätiön päätöksen. Tarinan valmistuttua Tuukka kohtasi kotimaisen elokuvateollisuuden haasteet. Hän on katsonut hittielokuvan viisi kertaa, analysoinut sen menestyksen syyt ja perehtynyt elokuvan tarkasti harkittuun värimaailmaan, joka vaikuttaa katsojan alitajuntaan mieltä ylentävästi. Ja sitten kun se on valmis ja se on hyvä ja ihmiset tykkää siitä, teitä harmittaa, että ette lähteneet mukaan. "Jos ihmiset eivät tykkää elokuvasta, joudun laittamaan elämänjärjestykseni aivan uusiksi." K u v a: Te p p o V ap au s stalker_taitto2016_7_a.indd 76 4.8.2016 11.04. Todellisen tarinan arvo Lopulta Teit meistä kauniin sai Suomen elokuvasäätiön kehittämistuen, joka laittoi vauhtia myös muihin yhteistyökumppaneihin. Sen ympärille voisi rakentaa mielenkiintoisen tarinan, joka kuvastaa tätä aikaa, Tuukka esittää. Jos yleisö on eri mieltä, mun pitää tutkia itseäni todella tarkkaan ja miettiä, miten voin olla näin väärässä. Elokuva on mahteppo.vapaus@gmail.com OTA YHTEYTTÄ STALKERIIN: Tuukka Temo nen asuu Iitissä vaimonsa Olgan ja pariskunnan lasten kanssa. Toni halusi elää rock’n’rollelämää, Tuukka vain soittaa ja viihdyttää. Lisäksi yrityksen kiinteistö, oma asuntoni ja äitini asunto on kiinnitetty lainaa vastaan. Erottuaan Apulannasta Tuukka uppoutui töihin elokuvaja tv-alalla. – 200 000 eurolla pystyisi tekemään hyvän elokuvan, joka käsittelisi vaikka Vastavirta-klubia Tampereella. 76 SOUNDI väärin. Tuesta huolimatta Tuukka kokee elokuvansa riippumattomaksi: kukaan ei ole puuttunut sen sisältöön
WWW.ROOMESCAPE.FI H E L S I N K I ON NYT AVATTU ISO ROBALLE! VARAA HUONE OSOITTEESTA HELSINKI TAMPERE LAHTI ROVANIEMI RoomEscape_HKI_225x297mm.indd 1 4.3.2016 8.54 Room Escape tulostus.indd 77 3.8.2016 13.14
78 SOUNDI SOUNDI 79 78 SOUNDI SOUNDI 79 Teksti: Mick Wall Suomennos: Petri Silas ”Jos natseja vielä olisi, minä joutuisin ensimmäisten joukossa keskitysleirille!” Yksinoik eudella Soundis sa: Ennakko maistiai nen Lemmykirjasta K u v a k ir ja st a: Le m m y – A ce o f Sp ad es lemmy-kirja-taitto_b.indd 78 4.8.2016 11.08
Tämä jatkoi puolustelua. ”En tajua, mistä kamala maineeni johtuu”, oli Lemmy pohjustellut Salewiczille ennalta, ”sillä en ole koskaan totaalisen pihalla. Kyllä se homma diskossa tanssimisen päihittää mennen tullen.” Koska ajan henkeen, varsinkin muotitietoisten punkkarien keskuudessa, kuului hakaristien käyttäminen koristeina, Chris tiedusteli myös Lemmyn kaulassa usein riippuvasta rautarististä. Päihteet ja natsikrääsä olivat monesti Lemmyn kanssa ensimmäisiä puheenaiheita. Kelpo jätkiä, oikeasti. ”Pikku sekaannus silloin tällöin pitää sielun virkeänä”, kuului Lemmyn vastaus. Toivottavasti ainakaan. MICK WALL: LEMMY – ACE OF SPADES (JOHNNY KNIGA) SUOMENTANUT PETRI SILAS lemmy-kirja-taitto_b.indd 79 4.8.2016 11.08. Samaa henkeä kuin Helvetin enkeleillä: jotain, mikä järkyttää. Ja kuinka tarvitsisikaan. Se oli paketissa ilman lähettäjätietoja. En sammuile lattioille, oksentele muiden päälle tai käyttäydy muutenkaan älyttömästi. ELOKUUTA ILMESTYVÄSTÄ ELÄMÄKERRASTA. En ole sellainen. Tulen juttuun kaikkien kanssa. ”Itse asiassa homma meni niin, että sain vuonna 1973 lahjaksi nahkarotsin. Samoin hyvin väkivaltainen uravalinta nuorelle miehelle. Ei tässä muuta kaivata kuin sitä, että kaikki ovat ihmisiksi keskenään.” Kuivasti naurahtaen Lemmy lisäsi suhtautuvansa epäilevästi vain ja ainoastaan musabisnesväkeen. Chris totesi, että moni ei välttämättä ymmärrä vitsiä. Kehon se joka tapauksessa jättää rauhaan.” Lemmy jatkoi perusteluaan: ”Se on ainoa huume, joka auttaa tekemään töitä. Aivan sama, onko kyseessä arabi, juutalainen, musta, italialainen tai mikä tahansa. Eletään kesää 1979 ja puheenaiheiksi nousevat vähemmän yllättäen päihteet sekä natsiestetiikka. Suhtautuminen molempiin oli Lemmyllä lähinnä käytännöllinen. HäMaineikkaan brittiläisen musiikkitoimittajaja kirjailija Mick Wallin kirjoittama Lemmy Kilmister -elämäkerta ilmestyy kuluvan kuun lopussa suomeksi toimittaja Petri Silaksen kääntämänä. Ei tässä muuta kaivata kuin sitä, että kaikki ovat ihmisiksi keskenään.” nen kiinnostuksensa natsitavaraa kohtaan ei ollut tässä vaiheessa vielä herännyt. ”Jos joku kohtelee minua kunnolla, minä kohtelen häntä kunnolla. Mutta jos natseja vielä olisi, minä kyllä joutuisin ensimmäisten joukossa keskitysleirille.” Lemmy jatkoi paljastaen Chrisille filosofian, jonka mukaan elää. 78 SOUNDI SOUNDI 79 78 SOUNDI SOUNDI 79 toman huonosti, on spiidi pitänyt minut vireänä.” Chris yritti vielä kysyä, eikö aine Lemmyn mielestä muka sotke hermostoa. ”Se on hyvin tiukasti johdettu organisaatio ja jäsenilleen kokopäivätyö. Soundi julkaisee nyt yksinoikeudella kirjasta herkullisen ennakkomaistiaisen. Vaikka nyt taitaa olla viisasta koputtaa puuta.” Niin ikään Salewicz halusi tietää, miksi ”Hawkwindin perinnön osaksi” osuvasti kuvaamansa Helvetin enkelit olivat ottaneet Motörheadin niin auliisti omakseen. Aloin miettiä, että millä sellaisen vaatekappaleen voisi koristaa. Spiidi on auttanut minua jaksamaan ja pysymään hyvänä ihmisenä. Lemmy oli ylpeä kytköksestä. ”Monien kohdalla on niin, mutta minulla näyttää käyneen tuuri. Jutussaan hän kuvaili, kuinka Lemmy avasi yhtyeen osuuden puhumalla yleisölle suomeksi rauhasta ja rakkaudesta – ja päätti sen bändikavereidensa kanssa tuhoamalla kaikki lavalla olleet soittoja äänentoistovälineet. Olen spiidifriikki, valveilla 24 tuntia vuorokaudessa.” Kun pyhien yrttien sakramentin nimeen aina vannonut Chris arveli, että spiidi kenties vetää pääkopan vituralleen, oli Lemmy luonnollisesti heti eri mieltä. ”Ei se ainakaan tuhoa ihmisen sielua, vai mitä. Kohtauksen tapahtumapaikkana on sopivasti Suomi. K esäkuussa [Chris] Salewicz lähti NME:n toimeksiannosta Suomeen tekemään reportaasia Motörheadin festivaalikeikasta. Hän esitti ilmeisimmän ja tärkeimmän kysymyksen: miksi. ”Niin, ja tietenkin poliiseihin.” LAINAUS 29. Minulla on ilmeisesti sellainen aineenvaihdunta, että kroppani vain kuluttaa aineen äkkiä ja alkaa hinkua lisää! Toistaiseksi olen sekä psyykkisesti että fyysisesti terve kuin pukki. Ei minua tarvitse koskaan kantaa kotiin. Nik Turnerin tyyli oli kiinnittää vaatteisiinsa erilaisia keraamisia kukkia ja vastaavia, mutta minä tahdoin jotain raskaampaa. ”Siksi että vitsihän se on”, Lemmy nauroi tiedustelusta ällistyneenä. Aivan sama, onko kyseessä arabi, juutalainen, musta, italialainen tai mikä tahansa. Eihän se kenestäkään hyvää tee, mutta kun olisin joskus rättiväsyneenä muuten saattanut suoriutua jostain jutusta luokat”Jos joku kohtelee minua kunnolla, minä kohtelen häntä kunnolla. Toki monella tavalla kielteistä toimintaa, mutta toisaalta myös monella tavalla myönteistä
Hardy muodostivat eriparisen tutkijakaksikon, jota ei ensin otettu vakavasti. Koska tuotanto on laaja, rönsyilevä ja myös epätasainen, on kunnon kokoelma paikallaan. HHH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT R akastuin Momus-nimellä operoivan skotlantilaissyntyisen Nicholas Currien taiteeseen kuultuani vuoden 1993 Timelord-albumin avaavan jumalaisen Platinum-kappaleen. Momusissa on vahvana Marc Almondilta periytyvä teatraalisuus ja dramaattisuus, sekä Luke Hainesin ja Stephin Merrittin kaltainen kaiken läpäisevä älykkyys ja mustaan kääntyvä kuivakka huumori. sanoin kuvin_7_2016 -taitto_a.indd 80 5.8.2016 9.58. Alapään älykkö Mitä syvemmälle Momusin nyt jo 30 vuotta ja suurin piirtein yhtä monta albumia käsittävään tuotantoon uppoaa, sitä kauemmas musiikin tyylilliset rajat karkaavat ja sitä omituisempia nurkkauksia hänen tekstimaailmastaan löytää. Srinivasa Ramanujan oli köyhä itseoppinut matemaatikko, joka luotti enemmän intuitioon kuin tieteellisiin todisteluihin. Kolmen cd:n verran Momusin itse valikoimia raitoja koko uraltaan. HHHH GHOSTBUSTERS Kasarihitti Ghostbustersin uudelleenfilmatisointi herätti someraivon jo ennen kuin kukaan oli nähnyt valmista elokuvaa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Matthew Brown ei kuitenkaan saa tarinasta tarpeeksi irti. Dev Patel ja Jeremy Irons ovat loistavia valintoja päärooleihin ja elokuva on kaikin puolin tyylikkäästi toteutettu, mutta kokonaisuudesta tulee silti hieman paperinmakuinen. Mäki hävisi ottelun, mutta hän pitää sitä silti elämänsä onnellisimpana päivänä. Pakomatkalle taas joutuva nimihenkilö on jatkuvasti askeleen edellä häntä jahtaavia viimeisimmällä vakoilutekniikalla varustettuja tiedustelupalvelun agentteja. Paljon kertovat jo pelkät biisien nimet: I Was A Maoist Intellectual, The Last Of The Window Cleaners tai Murderers, The Hope Of Women. Vanhanaikaisen formaatin käyttö ei kuitenkaan ole pelkkä kikkailua, vaan rakeisen kuvan avulla ajankuva ja 60-lukulainen tunnelma ovat käsinkosketeltavan aidon tuntuisia. Jason Bourne palauttaa elokuvasarjan tason korkealle keskinkertaisen Medusan perinnön jälkeen. Uusintafilmatisointi ei ole alkuperäisen veroinen välitön klassikko, mutta Melissa McCarthy ja Kristen Wiig ovat niin hyviä koomikkoja, että ennakkoluulot kannattaa unohtaa. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo Olli Mäestä, lahjakkaasta nyrkkeilijästä, joka otteli maailmanmestaruudesta vuonna 1962 Olympiastadionilla. Kronologisesti etenevä kokoelma on kuuntelukokemuksena jopa yllättävän yhtenäinen ja sujuva, siis erinomainen paikka lähteä ihmettelemään Nicholas Currien omalaatuista maailmaa. Matkalla opastaa kädestä pitäen Nicholas itse, sillä hän on kirjoittanut kappaleille niiden syntyprosessia ja teemaa avaavat taustoitukset, jotka ovat sekä hauskoja että avoimia. Pitkä ja näyttävä takaa-ajo kruunaa hengästyttävän agenttiseikkailun, kun peltiä rytisee enemmän kuin Blues Brothersissa. HHH HYMYILEVÄ MIES Juho Kuosmasesta on tulossa suomalaisen elokuvan kova kansainvälinen nimi. Ramanujanin kehittelemät teoriat osoittautuivat kuitenkin oikeiksi, ja hänestä tuli sensaatio matemaatikkopiireissä sata vuotta sitten. Damonin lisäksi paluun tekee myös kaksi aiempaa Bourne-elokuvaa ohjannut Paul Greengrass, jolla on poikkeuksellinen kyky luoda intensiivisiä toimintakohtauksia. Tiukkapipoiset fanipojat eivät pitäneet ajatuksesta, että uusi Ghostbusters-ryhmä koostuukin naisista. Etenkin alkupuoli sisältää kekseliästä dialogia ja hupaisia kohtauksia. Ja sitä helpompi on ymmärtää, miksi Momus on jäänyt sitkeästi marginaaliin myös Britanniassa – kaupallista menestystä on tullut lähinnä Japanissa, ja sielläkin paikalliselle poptähdelle biisejä tehden. Etenkin keskimmäinen levy täyttyy epäreilun vähän huomiolle jääneistä pophelmistä. Hymyilevä mies voitti komeasti Cannesin Un Certain Regard -palkinnon keväällä. JASON BOURNE Matt Damon palaa muistinsa menettäneen agentin rooliin elokuvasarjan viidennessä osassa, joka on saanut ytimekkään nimen Jason Bourne. The Man Who Knew Infinity kuvaa tiedemaailmaa vakuuttavasti, ja Ramanujanin elämäntarina on aivan uskomaton. Ramanujan ja Jeremy Ironsin esittämä Cambridgen professori G.H. Momusin mietteliäs, nokkela ja melodinen synapop toi väistämättä mieleen Pet Shop Boysin mutta oli selvästi eksentrisempää, yllättävämpää ja hitaammin avautuvaa. Tommy Lee Jones sopii mainiosti juonittelevan CIA-johtajan rooliin. Elokuva on kuvattu mustavalkoisena 16-milliselle filmille. Hymyilevä mies on simppeli pikku elokuva, mutta siinä on jotain taianomaista ja sydämellistä, eikä siihen yksinkertaisesti voi olla ihastumatta. Stereotyyppiset sukupuoliroolit on muutenkin käännetty päälaelleen, kun Marvel-tähti Chris Hemworthista on tehty tyhjäpäinen sihteeri, joka saa työn pelkän ulkonäkönsä takia. Heti ensimetrien nyrkkitappelusta lähtien elokuva vie vastustamattomasti mukaansa. Loppupuolella tarina hieman vesittyy, vaikka haamujen metsästyksessä pitäisi pistää isompi vaihde päälle. Odotettu finaali ei olekaan elokuvan kliimaksi perinteisten nyrkkeilyelokuvien tapaan, sillä kyseessä on pikemminkin hyväntuulinen rakkaustarina. MIKKO MERILÄINEN MOMUS: PUBIC INTELLECTUAL – AN ANTHOLOGY 1986–2016 (CHERRY RED) Viime vuodet Momus on jou tunut turvautu maan silmälap puun piilolins sin alle pesiyty neen tulehduk sen tuhottua näön hänen oikeasta sil mästään. Efekteissä ei ole säästelty, mutta ohjaaja Paul Feig tuntuu hallitsevan paremmin komediapuolen kuin näyttävät toimintakohtaukset. 80 SOUNDI Sanoin kuvin > Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. Ne liittävät kappaleet paitsi Nicholaksen henkilökohtaiseen elämään myös laajemmin ympäröivään aikaan. Ja kas, tässäpä meillä on sellainen: täydellisen osuvasti nimetty Pubic Intellectual. HHHH THE MAN WHO KNEW INFINITY Slummien miljonääristä tuttu Dev Patel esittää intialaista matematiikkaneroa tositapahtumiin perustuvassa brittidraamassa
Hanoi Rocks, Thomas shoots sanoin kuvin_7_2016 -taitto_a.indd 81 5.8.2016 9.58. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Koreilevat vaatteet ovat tarkkaan mietityt, mutta ei mitään kuvausrekvisiittaa vaan yötä päivää ja viikosta toiseen päällä pidettävää käyttövaatetta. Toisaalta kuvavyörytyksen keskellä jää kaipaamaan rauhallisempia ja ei-poseeraavia kuvia. Kaduilla, rannoilla, bäkkäreillä, hotellihuoneissa ja lavalla napsituista kuvista välittyy, että näinä vuosina Hanoi Rocksilla meni lujaa. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Brittiläinen valokuvaaja Justin Thomas päätyi kuvaamaan itselleen tuntematonta Hanoi Rocksia sattumalta, mutta rutiinihommalta vaikuttaneesta työtehtävästi sukeutuikin parivuotinen projekti. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Mutta onneksi miehet kameran molemmin puolin ovat todellakin osanneet asiansa. Tietenkin, kun tehdään kirja näin äärimmäisen suppeasta ajanjaksosta, on käytettävä käytännössä kaikki materiaali, ja siksi kirja täyttyy hyvin samankaltaisista kuvista – vierekkäisistä ruuduistakin. Andy imee poskia lommolle ja Mike keimailee nättinä. Ja niillä reissuilla totisesti tapahtui, minkä Thomas kertoo kuvien lomissa paljastamissaan bileiden ja päihteiden täyttämissä muistelmissa. Hän saa kohteensa rentoutumaan ja sommittelee kiinnostavasti. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Mike, Andy, Sami, Nasty ja Razzle antavat kuvaajalle kaikkensa, he poseeraavat ja hassuttelevat sielujensa kyllyydestä. Thomas ihastui bändin olemukseen, ystävystyi heidän kanssaan ja ikuisti heitä niin Briteissä, Yhdysvalloissa, Intiassa kuin Israelissakin. Ilo ja innostus näyttäytyvät hyvin aitoina ja teeskentelemättöminä. Katse pysyy kamerassa, paikoin hyvinkin skarppina ja paikoin pilvestä sameana. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 79,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 94,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % E nsimmäinen ja viimeinen ajatus tämän kirjan äärellä: saakeli, miten hyvännäköinen bändi! Hanoi Rocks näytti näinä vuosina aivan älyttömän makealta – juuri sopivalla tavalla röyhkeiltä rocktähdiltä mutta toisaalta kovin nuorilta ja teeskentelemättömiltä luonnonlapsilta. Muutama sellainen mukana onkin, ja ne pysäyttävät – kuten kuva ajatuksiinsa uppoutuneesta, ilman kenkiä rannalla istuvasta Samista, tai kuva Razzlesta kellumassa keskellä levollista merta. Tilaa Soundi! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. MIKKO MERILÄINEN JUSTIN THOMAS: HANOI ROCKS '82–'84 LIKE JUSTIN THOMASIN HANOI ROCKS -VALOKUVA NÄYTTELY ON ESILLÄ HELSINGISSÄ KAAPELITEHTAAN PURISTAMOSSA 1.9. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. 11 numeroa/12kk 79,90 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Thomas kuvaa paljon ja hyvin läheltä, eikä hän edes yritä saada kuvattavia unohtamaan kameraa. SAAKKA
Ennakkomielikuvani konservatiivisesta, väkivaltaisesta ja tylsästä osavaltiosta muuttuivat kertaheitolla. Metallican Kill ’Em All -boksin voitti Heikki Siuruainen Jyväskylästä ja Ride The Lightning -boksin voitti Pirjo Karjalainen Haapavedeltä. Autiomaa kun on niin kuiva, ettei teräskään siellä ruostu. Tuomo & Markus, The Latebirds Etsi Genen kieli! > Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. HBO Nordicilla parhaillaan pyörivä, harvinaisenkin lupaavasti startannut The Night Of -sarja on täydellinen osoitus siitä, mitä moderneissa tv-sarjoissa rakastan: juoni kehittyy rauhallisesti jaksosta toiseen, eikä mihinkään ole erityisemmin kiire. Vierailin Arizonassa ensi kertaa äänittäessämme Tuomon kanssa Dead Circles -albumia Tucsonissa. Kaikkein mieluiten tyhjennän nykyisin porilaisen Beer Hunters -panimon Mufloni CCCCC IPA -pulloja. Ei ihme, että Brooklyniin ja Portlandiin kyllästyneet hipsterit ovat löytäneet jo tänne tiensä. Se oli kuulkaas hauskempaa kuin Lintsin ranneke! Suurin osa ajasta meni toki vipujen ja polkimien hallinnan opetteluun, mutta onnistuin minä sillä jotain hyödyllistäkin tekemään. Samoja Joshua Treen pikkuteitä on tullut taannoin itsekin ravattua, vieläpä samanlaisissa kuohuvissa mielentiloissa. viimeinen sana -taitto_16_7_a.indd 82 4.8.2016 11.02. Jäin Summer Maplen pauloihin jo reilut 10 vuotta sitten ja nyt trippi jatkuu. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Ruoka on joka paikassa taivaallista ja eroaa huomattavasti Kalifornian tai Teksasin makumaailmoista. Viiden humalan (Cascade, Centennial, Citra, Chinook ja Columbus) avulla on onnistuttu luomaan jokseenkin täydellinen yhteensopivuus omien makunystyröideni kanssa. Luen parhaillaan ystäväni Juha Itkosen keväällä ilmestynyttä romaania Palatkaa perhoset. Tähtäimessä siintää siis omavaraisuus saunaja ruokaoluiden suhteen. Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 24. Kaupungin keskusta on maaginen sekoitus villiä länttä, Meksikoa ja David Lynchin elokuvien mystiikkaa. Varsinkin auringonlaskun aikaan autiomaan technicolor-värimaailma nousee loistoonsa. Erityisen vaikutuksen teki kaupunkia ympäröivä hypnoottinen autiomaa. Erinomaisista näyttelijöistä puheenollen: Netflixin tuoreen hittisarjan Stranger Thingsin lapsinäyttelijät! Huh, miten vakuuttavaa työtä. Toisen päähenkilön eli Antti Salokosken Amerikan autiomaita halkovat eksistentiaaliset roadtripit entisen rakkaan perässä, kantrirockin pauhatessa autostereoissa, osuvat poikkeuksellisen lähelle omaa elämää. nostava yksityiskohta on kaupungin eteläpuolella sijaitseva ja Yhdysvaltain ilmavoimien ylläpitämä lentokoneiden hautausmaa, boneyard. Ajoneuvoksi valitsisin 1965 mallisen hardtop Ford Mustangin. Sitä ennen täytyy tietenkin tyhjentää riittävä määrä pulloja. Toisin kuin 99 prosentissa amerikkalaiskaupungeista Tucsonin keskustassa selviää jopa ilman omaa autoa, kun ratikalla pääsee paikasta toiseen. Kuljetusliikkeen kuski kiikutti päivänä muutamana portaillemme ison pahvilaatikon, josta paljastui Amazonista tilaamani 20-litrainen kattila. Kauhan tilavuuskin oli säälittävät puoli kottikärryllistä. On aikaa syventyä hahmoihin ja rakentaa tunnelmaa. Muuten sarja oli toki viihdyttävän nostalginen kevytkauhu/ scifi-trippi, mutta ei valitettavasti mitään sen ainutlaatuisempaa. Onnittelut! Kielen löytäneiden kesken arvotaan tuhti nippu poikkeuksellisen nerokasta sarjakuvaa: Matti Hagelbergin Läskimoosessarjan kaikki tähän mennessä ilmestyneet 30 lehteä! Palkinnon lahjoittaa kustantaja Kreegah Bundolo. Paikalliset ovat ystävällisiä ja perin liberaaleja asenteiltaan. Etenkin laboratoriohelvetistä paennutta Eleveniä hyytävästi esittänyt 12-vuotias Millie Bobby Brown on aivan takuulla tulevaisuuden iso tähti. Soundtrackini omalla eksistentiaalisella roadtripilläni voisi koostua 90 minuutin kasetista, jonka a-puolella olisi Mikko Joensuun Amen 1 ja b-puolella Verneri Pohjolan viime vuonna ilmestynyt erinomainen Bullhorn. Muutenkin kyseinen murhamysteeri-sarja on kerronnaltaan varsin omaperäinen tapaus ja näyttelijät erinomaisia. Seuraavaksi lähtee tilaukseen ohramaltaita, erinäisiä humala-lajikkeita sekä hiivaa. MIKKO MERILÄINEN MARKUS NORDENSTRENG TÄLLÄ HETKELLÄ mielestäni kiinnostavin paikka maan päällä on Arizonan osavaltio, jonka etelärajalle presidenttiehdokas Donald Trump uumoilee meksikolaisten rahoittamaa muuria. 82 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. KiinKESÄLOMAN paras kokemus. Minikaivuri! Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja vuokrasin minikaivurin pariksi vuorokaudeksi. Tucson osoittautui samanlaiseksi kulttuurien sulatusuuniksi kuin siellä majaileva Calexico-yhtye konsanaan. Ensimmäiseksi panen käymään jonkun maukkaan IPA:n, katsotaan sitten miten homma onnistuu ja mitä seuraavaksi. Ensi kerralla haluan pykälää isomman kaivurin, tästä New Holland -vauvasta kun ei löytynyt puhtia yhtään isompaan kiveen tai kantoon
ray.fi/suomesta “The craziest thing I’ve ever heard.” Richard Diamond miljonääri, Las Vegas JOKA PÄIVÄ AJATTELEMME. SINUA JA JOKA IKINEN YÖ RAY Luovempi mainos sivu 2 .indd 2 3.8.2016 13.33 _2SD_sisäkannet_7/2016.indd 1 5.8.2016 9.44. RAY RPI mainos sivu 83 2.indd 83 3.8.2016 13.34 Päivittäin yli 1 000 000 € maamme kansalaisten hyvinvointiin. Meille tämä on täysin normaalia
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi FIN Sabaton 08-16_BACKCOVER.indd 1 02.08.16 12:32 takakansi 7_16.indd 84 4.8.2016 12.32 7/ 20 16 8,90 € (sis.alv) S O U N D I 7 / 2 1 6 APULANTAELOKUVA TUUKKA TEMONEN LAITTOI KAIKEN LIKOON TOMMI LIIMATTA RIPAUS ARKEA JUHLAN KESKELLE NORTHERN SOUL KUN POHJOIS-ENGLANTI JÄRJESTI BILEET YARI SE-DEBYYTTIÄ MUISTELEMASSA RH C P XXAT EST EST, OMNISCIA CUM ANDIS COMNIS So un dI 11 R E D H O T C H IL I P E P P E R S PUO LEN SAT AA LEV YAR VIO TA! Goji ra, Mic hae l Kiw anu ka, Sab aton , Wilc o... NÄIN SYNTYI SUOMIMETALLIN KLASSIKKO NO ANAESTHESIA! CHILI PEPPERSIEN VIERAANA MALIBUSSA ENNAKKO MAISTIAINEN ELÄMÄKERRAST A LEMMYkansi_7_2016_f.indd 1 5.8.2016 9.39 _1SD_ulkokannet_7/2016.indd 1 5.8.2016 9.42