Soundi 1/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

SLASH AEROSMITH S TA M 1 N A HELMIKUU 1 2013 SoundI HALOO HELSINKI! BIFFY CLYRO ISMO 13 ALANKO 1 1 PISTI PALETIN UUSIKSI (sis.alv) B O N J OV I 6,20 € BARBE-Q-BARBIES
09 – 720 60 660 • Avoinna ark. Lue lisää www.musamaailma.fi P www.musamaailma.fi www.musamaailma.fi. 09 – 5627 1240 • Avoinna ark. PARANSIMME MAAILMAA! MUSAMAAILMAN uusi upea verkkokauppa on avattu! KIVIJALK A ROCKS! since 1985 MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi • Puh. 10 – 18, la 10 – 15 www.facebook.com/Musamaailma • www.facebook.com/ESPFinland face-to-fa P MUSAMAAILMA parasta palvelua ce kauppa on auki 24 h Rekisteröitymällä kanta-asiakkaaksemme helmikuun loppuun mennessä, saat meiltä 10% alennuskupongin. 10 – 18, la 10 – 15 MUSAMAAILMA OUTLET Ohrahuhdantie 2, Hki, Itä-Pakila • Puh. Tällä alennuskupongilla voit tehdä meiltä superedullisen verkkokauppaostoksen huhtikuun loppuun asti. Rekisteröitymällä osallistut lisäksi mahtavaan arvontaan, jossa on huimat palkinnot
Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. 09-5627 7110 gsm 0400-730 453 Avustajat Asko Alanen, Senja Harju, Timo Harjuniemi, Ville Hartikainen, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Karoliina Kantola, Antti Karkiainen, Topi Kauhala, Asko Kauppinen, Eero Kettunen, Esa Koivio, Timo Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kai Latvalehto, Kaisla Alexander Leveelä, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Antti Mattila, Jussi Niemi, Satu Niininen, Jake Nyman, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Vesa Sirén, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Sauli Vuoti, Jarmo Vähähaka, Laura Vähähyyppä, Heidi Välkkilä, Jukka Väänänen Toimituksen postiosoite Soundi, Box 312 33101 Tampere Puhelin (09) 759 61 (vaihde) Internet www.soundi.fi Kustantaja A-lehdet Oy Julkaisujohtaja Anne Lyytikäinen-Palmroth Markkinointi Brand Manager Markkinointisuunnittelija Maarit Kivilahti Katja Bruun Tarkkailuluokka Sans Parade Moderni Elämä 74 Bazook Helloween Slash Rust ’n’ Rage Hatebreed 78 80 82 84 89 90 91 Laiteuutuudet Demoefekti Oma Lista: Miika Söderholm Ismo Alanko Kuulolla: Ville Hytönen Viimeinen sana Ornette Birks Makkonen w w w. Lehtitilaukset: 0800-963 63 (24h/vrk) Barbe-QBarbies Biffy Clyro 26 32 38 50 Palvelussa tarvittava tilausnumero löytyy takakannen osoitetiedoista. www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Minä ja Ville Ahonen Haloo Helsinki! kuva: Marek Sabogal 18 20 Juho Juntusen outo maailma Suorat sanat Uutiset Hai & Lou Vuosiäänestys Jussi Niemen naamakirja: George Clinton E-liike Soundi-haastattelu: Jarmo Saari Barbe-Q-Barbies Palma Violets Biffy Clyro Bon Jovi Minä ja Ville Ahonen Pelastaako bändikama rock’n’rollin. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. s o u n d i . vuosikerta. Haloo Helsinki! Helsinki Aerosmith Erja Lyytinen Arviot Keikat kuva: Ville Malja 6 7 8 10 12 16 1/2013 kuva: Nauska SISÄLTÖ Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- ja jakelutavoista. Painopaikka PunaMusta Oy, Joensuu ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 39. 50 54 58 62 72 Timo Kanerva Toimituspäällikkö Tero Alanko Toimitussihteeri Mikko Meriläinen Erikoistoimittaja Juho Juntunen Toimittaja Petri Silas Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Ilmoitusmyynti Veikko Virtanen Puh. f i kuva: Anna Ahonen 26 30 32 35 38 42 73 Päätoimittaja Trafiikkisuunnittelija Jatta Waarala Käyntiosoite Postiosoite Sähköposti Puhelin Risto Rytin tie 33, Helsinki A-lehdet Oy, 00081 A-lehdet etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi (09) 759 61 (vaihde) Asiakaspalvelu: (09) 759 6614 (ma–pe klo 8–16.30) Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. lakko tai tuotannolliset häiriöt)
Tilaa nyt osoitteesta: www.soundi.fi/seitsentahokas TI N! A M L I T Ä JÄ I A T T Y N LA A. SOUNDIN CMXTiiviissä yhteistyössä CMX:n kanssa on Soundi rakentanut ainutlaatuisen paketin. Helmikuussa ilmestyvä erikoisnumero pitää sisällään CMX:n uuden Seitsentahokasstudioalbumin. Kiiruhda tilaamaan se heti, niin posti kiikuttaa CMX-erikoisnumeron kotiisi uunituoreena. Yrjänän laajan studiopäiväkirjan ja katsauksen bändin kaikkiin albumeihin, Janne Halmkronan, Tipi Rasion ja A.W. Soundin CMX-erikoisnumero pitää sisällään yhtyeen tuoreen haastattelun, A.W. Yrjänän selvityksen instrumenteistaan ja soittokamoistaan, runsaasti arkistojuttuja vuosien varrelta, paljon harvinaista kuvamateriaalia, hienon, kaksipuolisen CMX-julisteen, hurttia huumoria ja paljon muuta
Olin myös innostunut parapsykologiasta, mystiikasta ja mytologioista, kuten yhä olen. vielä vähän kesken. LYHYT JOHDATUS CMX-ALBUMEIHIN JA SIIHEN, MITEN KANSIKUVAT KESKUSTELEVAT MUSIIKIN KANSSA kuva: Marek Sabogal SOUNDI CMX-ERIKOISNUMERO Ä KIR MITATAAN, KÄYTTÄ CM X ASTEIKKO, JOLLA AU 100 SOUNDI CMX SOUNDI CMX 101 Tätä ei myydä levykaupoissa eikä lehtipisteissä! Eikä se sisälly Soundin vuositilaukseen. täysin Rockmusi s. Toinen levyn symboli oli kolmikärki, tunteen ja vesielementin, tiedostamattoman voiman muinainen vertauskuva. Tuoksuu umpimetsää jonkin päässä keskellä len tunnin ajon metsätien päässä. ’ Kun pääsimme tekemään pitkäsoittoa, halusin myös sen kansikuvan heijastavan näkemystä musiikista sielun matkana pimeän ja valon välillä. Meitä yhtyeenät, odotukrajat, omat rajoitukse että olo on sellainen, ta CMX-levy, ja Aina olemme set. Kansissa käytetty tyylitelty kolmikärki muodostui kreikkalaisen psi-kirjaimen muodossa yhtyeen logoksi. Sitten mökissä p teemoja ovat ta. tehdä e tahtoisimm se on kesken. Syksyn työmoodiin asettumis yläkerolleet yhtyeen mista ja avoimeen Studion olleet meille ovat ormaatin pitää kehittää. Y R JÄNÄ 1 KOLMIKÄ RKI K ahdeksankymmenluvun alkaessa olin kolmentoista ikäinen. Olin juuri löytänyt musiikin ja alkanut jo opetella lauluntekoa. ja betonisuunrannassa, upouusi, piirtämä teräsMajoitus puostudiospesialistin puulta ja maalilta. mutkittelevan lammen rannassa . Neljästois vallankumouksen. Ilmaus halusta yhteistyöhön ihmistiedon ylenkatsotun puolen kanssa. nikas. Joensuuhalunneet. line soittotilaa siomme. Merkkinä se viittaa psyykeen ja sen muutoksiin. Kokkaamme Ruokajärjestys kokoonpano ja albumifikki taivarustettu keittiö. Edessä on pitkään n työmaahan ja a albumisesIllalla tutustutaa unaviinin latkidottu neljästoist n. löytyy rasta tulevaisuu koskevat itse. Vuosikymmenen kuluessa kasvoin pojasta nuoreksi mieheksi ja oman musiikin kanavaksi kehittyi monen mutkan kautta proge-elementtejä sisältävä punk ja työvälineeksi CMX-yhtye. Kuvassa luolapiirroksen tapaan esitetty pieni samaani ratsastaa käärmeellä, vanhalla kosmoksen ja uusiutumisen vertauskuvalla arki- ja piilotajunnan välillä. Levy on alitajunnan ruhjoville ja rakentaville voimille esitetty kutsu ja rukous. ei-mistään jopa autossa kesKaukana minun ja tuottajan ufo-folkMatkalla ainakin sten, lähdekenttätutkimu ja kustelu liikkuu ulottuvuuksien iikan henkisten loren, kvanttifys SOUNDI CMX 100 SOUNDI CMX A.W. ERIKOISNUMERO K A I K K I C M X : STÄ : A L B U M I , ST U D I O PÄ I VÄ K I R JA , J U L I ST E , H A A STAT T E L U JA , K U V I A SOUNDI ERIKOISNUMERO 28 € (sis.alv) RINGONPURKAUKSIA JAIMIA kuva: Timo Isoaho ku v a: M arek Sabogal ontologiaa olemisen ja tekemisenparissa. Ja aina ä ja Porvoosta on Pielisjoen Eilen ajettiin Helsingist Äänityspaikka Brittiläisen hun kahdella autolla. Tilaa nyt osoitteesta www.soundi.fi/seitsentahokas RA JOITETTU ERIKOISPAINOS! Hinta 28 euroa postikuluineen 101. Kuusi muiden tiukasti sivuavien aiheiden Joensuussa. teena. ja epistemologiaa nsimmäinen aamu haunostetaan backtuntia menee nopeasti. Visiot olivat kaukana vaatimattomasta
JUNTUSEN OUTO MAAILMA 6 SOUNDI
Vitsailu on mennyt turhan pitkälle. Itsekin yllätyin, että Tuskan kanssa ensi kesänä kilpailee samana viikonloppuna järjestettävä Rock The Beach. Jälkimmäisen näin pitkästä aikaa lavalla viime vuoden lopussa, ja muutama uusi kappale nosti odotukset levyä kohtaan todella korkealle. Muutaman vuoden onkin näyttänyt siltä, että tapahtumia alkaa olla enemmän kuin niille riittää kävijöitä. Seuraavan kesän ”pakko nähdä” – yhtyeiden lista oli jo holtittoman pitkä ennen joulua, vuoden vaihteen jälkeen alkoikin pelottaa kuinka monta tapahtumaa joutuu vielä omaan kalenteriinsa lisäämään. SOUNDI 7. PA US TEPPO VA SUORAT SANAT SUOMEN JOHNNY CASH 2042 A LAURA V ÄH nssi Kela kysyi Facebook-sivullaan faneiltaan, miksi hänet muistetaan juuri Nummela-albumista. Kevyemmällä päihdehistorialla. Voiko sen jälkeen enää mikään koskettaa niin paljon niin suurta samaistuvien ihmisten ryhmää. Jo ennen joulua julkaistiin useita festivaalien pääesiintyjiä. Kiittäessään faneja vastauksista Nummelakysymykseen Anssi totesi: ”Tiedostan, että se mistä minut tullaan muistamaan (jos ylipäätään tullaan) on jo takanapäin.” Minä en lähtisi allekirjoittamaan tätä. Vitsailemalla asiasta Anssi on sittemmin vahvistanut imagoaan ex-tähtenä, mitä hän ei ole. Ehkä emotionaalisesti niin puhdasta ja originaalia musiikkia on vaikea edes tuottaa sen jälkeen, kun on tullut tietoiseksi yleisöstään ja musiikkibisneksestä. Kun maamme suoltaa näin hienoja yhtyeitä, luulen, ettei seuraavaa kansainvälistä läpimurtoa tarvitse pitkään odotella. Klassinen vastareaktio, merkki terveestä pääkopasta, siisti veto, ja myös todiste siitä, kuinka tietoiseksi hän oli tullut kaikesta itse musiikin ympärillä. Tuskan valttina onkin juuri hyvin tiukka kohdeyleisö, jolle saa tarjoilla melkoisen vastineen, että he jättäisivät vuosittaisen messunsa Suvilahdessa väliin. Voiko sen syvemmin enää koskaan antautua ja paljastaa itseään. En Anssina, enkä objektiivisesti tarkastellen. Hippasen sarjakuvakirjasta karannut. vat aivan höpsöjä, mutta samaistuttavia. Anssi Kelasta voi tulla Suomen Johnny Cash. Jos ei erotu massasta tietyn kohdeyleisön tapahtumana, saattaa koventuneilla markkinoilla olla tiukat paikat. Haluan nähdä Anssin laulavan Tavastialla vuonna 2042, kun hän on saman ikäinen kuin Johnny Cash julkaistessaan The Man Comes Aroundin. Pian Nummelan jälkeen Anssi Kela julkaisi seitsemän minuuttisen singlen. Kun katsoo erityisesti tällä hetkellä nosteessa olevia kotimaisia yhtyeitä, on mielipiteeseen helppo yhtyä. Tuntuu, että ensimmäisten kiinnitysten julkaisu muuttuu vuosi vuodelta aikaisemmaksi. Kun viime vuoden ylivoimaisesti suosituin kappale ympäri maailmaa oli Gangnam Style, niin tänä vuonna se voisi taas olla jotain, noh, juurevampaa. Nummela tuli iholle kotikutoisella saundilla ja teekupin tuoksuisella tunteen lämmöllä sekä tarttuvilla sävellyksillä, joita me juuri perussoinnut kitarasta ottamaan oppineetkin pystyimme soittamaan, emme ainoastaan tapailemaan. Monille Tuska kun on se ainoa oikea, jokavuotinen pyhiinvaelluskohde. Ensi kesänä ei järjestetä ainakaan Myötätuulirockia eikä Rentofestiä. Anssi Kela on taiteilija, jonka on pakko seurata vaistoaan ja tehdä kuten sydän sanoo. Jo kevään aikana uudet albuminsa julkaisevat muun muassa CMX, Von Hertzen Brothers, Michael Monroe ja Amorphis. Nummelan nimikappaleessa Anssi antautui täysin laulun armoille, ja teki sen ilman egoa, vilpittömästi. Näennäisesti. Sanoitukset oli- Ä PP Y Y H Ä UUSI VUOSI, JA UUDET MUSIIKIT V iime vuonna julkaistiin huikea määrä todella erinomaisia kotimaisia levyjä, eikä vuosi 2013 näytä jäävän ainakaan huonommaksi. Pelkästään tämä lista saa sormet syyhyämään odotuksesta. Onneksi alkukesän Sauna Open Air palaa jälleen tänä suvena festivaalikartalle. Tietoisuus teki tuoreesta suurmenestyjästä vastarannan kiisken. Sittemmin Anssin musiikki on ollut enemmän pro. Tälle vuodelle on ennusteltu kitaravetoisen rockin uutta nousua. Jälkimmäinen lateli heti kättelyssä sellaiset nimet tiskiin, että harva kotimainen tapahtuma pystyy kilpailemaan moisten mainstreamnimien kanssa. Kaikille vuodet eivät ole olleet suotuisia. Se ei kosketa niin vahvasti, vaikka se on näennäisesti parempaa – huolellisemmin sovitettua, teknisesti taitavampaa ja lyyrisesti pätevämpää. Hiphopista lainatut rytmit ja mutkattoman naiivi tarinankerronta olivat ajassaan freesi kombinaatio. Seitsemän minuuttisesta singlestä alkoi yleisön harveneminen. Hän on myös poikkeuksellinen hahmo – lauluntekijä, muusikko, hassuttelija, kirjailija, hyvien asioiden tukija ja vänkä virnistelijä. Myöhemmin tänä vuonna omat hengentuotteensa julkaisevat ainakin Children Of Bodom ja The Blanko. Kelan tarina Suomen pop- ja rockkentällä on poikkeuksellinen
Viime vuosina David Bowien terveydentilasta on liikkunut paljon huhuja. – Kitarasovituksia haluaisin myös miettiä vähän tarkemmin. Ensimmäisenä vuorossa ovat Charley Patton, Blind Willie McTell ja Mississippi Sheiks. Simple as that! 8 SoundI kuva: Timo Isoaho EtEnkin Dr. Kiipparit Shakma (Janne Wirman) vetää kotonaan. – Roope on tosiaan heitellyt tavallista enemmän ideoita, Alexi miettii. – Valmiina ovat vasta All Twisted ja Slowdance On Nails, muuten mennään vielä otsikoilla kuten Moto GP, Kananmuisti-ilmiö, FC Pettymys ja Trondheim, jonka nimestä voi arvella myös jotain musan luonteesta, Alexi kertoo. SiMpSonS-SarJa sai jälleen yhden rocktähden vieraakseen. uutiset Tähden välit Jack WhitE julkaisee blueslegendojen musiikkia Third Man Records -lafkallaan. Kitaristilaulaja kiirehtii parhaillaan tekstejä valmiiksi helmikuun alkuun. Niistä saisi aika vähällä kiinnostavampia ja tasapuolisempia, Roope Latvala laukoi Soundissa 09/12. Kitarapuolelle Laiho enteilee myös jotain uutta. Syynä on brittiviranomaisten tiukentunut kanta firman kotipaikkana toimivan Jerseyn saaren veropolitiikkaan. studioalbumi The Next Day ilmestyy maaliskuun 8. Luvassa on koko tuotannot kronologisessa järjestyksessä laadukkaina vinyylipainoksina. Tuottaja Tony Visconti on kuvaillut levyä rockpitoiseksi, vaikka ensisingle onkin hyvin rauhallinen. Onko Laiho ottanut aisaparinsa ja Stone-legendan toiveet nyt paremmin huomioon. Jonathan Barnbrookin suunnittelema albumin kansikuva on varsin erikoinen. Yhtyeen sisältä kantautui hiljan toive aktiivisemmasta roolista biisinteossa. – Vierailin 2007 Annihilatorin levyllä Metal, joten Jeff Waters on meille soolon pystyssä! Hulvattomia lainojakin on tuttuun tapaan luvassa ennen kesää ilmestyvän kahdeksannen kiekon erikoisversioille. – Mukavaa vaihtelua, mehän teemme levyt yleensä keskellä pimeää metsää, Alexi Laiho nauraa Soundin uutisille. Niihin pätee tuttu sääntö: hyvät ehdotukset käytetään. – Soundi saakoon tiedottaa, että äänitämme Roxettea ja Bananaramaa sekä biisin, jonka Burrn!-lehden lukijat valitsivat, Alexi päättää. Entisen The Smiths -kitaristin mukaan kaksikon yhteydenpito on katkennut, koska siihen ei ole mitään syytä. päivänä. Eikä ilmeisesti edes haastatteluita.. – Ja kannut kävimme toki taas äänittämässä Petraxilla, eli tavallista studiomeininkiä tuli viikko leikittyä. Tekeillä on peräti kaksi uutta albumia sekä dvd-julkaisu. Soundin poikien tulisesti diggaama muusikko on kieltäytynyt kemoterapiasta, mutta vakuuttaa rokkaavansa niin pitkään kuin suinkin pystyy. Kahden vuoden aikana New Yorkissa äänitetyllä levyllä soittavat kitaristi Earl Slick, basisti Gail Ann Dorsey ja rumpali Sterling Campbell. – Ja samoin muutkin. Feelgood -yhtyeen kitaristina tunnetulla Wilko Johnsonilla on diagnosoitu terminaalivaiheeseen edennyt haimasyöpä. hElMikuun lopuSSa -sooloalbumin julkaiseva kitaristinero Johnny Marr on paljastanut, että hän ja Morrissey eivät enää tapaile toisiaan. Voi kuinka me teitä kaivattiinkaan! halpoJa levyjä ja leffoja ilman arvonlisäveroa kaupannut Play.com lopettaa nykymuotoisen toimintansa. Silloin starttaa urakan seuraava vaihe, kun Peter Tägtgren saapuu kymmeneksi päiväksi hiomaan kosketinsoundeja ja laulattamaan Laihoa. Sen pohjana toimii vuoden 1977 Heroes-albumi, jonka päälle on laitettu valkoinen neliö ja siihen levyn nimi. Tony Viscontin mukaan Bowie on kuitenkin tällä hetkellä ”äärimmäisen terve”. Maanmainio Scorpions ilmoitti pari vuotta sitten pistävänsä pillit pussiin, mutta onkin nyt pyörtänyt puheensa. tammikuuta uuden singlen Where Are We Now. Children Of Bodom uuden albumin ja hassujen lainojen kimpussa Children Of Bodomin kymmenen uuden raidan tallennus etenee Helsingissä. Rock-ikonin 27. Mihinkään ei voi enää luottaa, ei edes saksalaisiin. Teksti: Petri Silas VIdeomateriaalia COB:n treenikämpältä: www.soundi.fi David Bowie teki yllätyspaluun Pitkään hiljaiseloa viettänyt David Bowie yllätti kaikki julkaisemalla 66-vuotissyntymäpäivänään 8. Siitä huolimatta uuden albumin tiimoilta ei ole luvassa kiertuetta. Parin viikon takaisessa jaksossa Tom Waits teki vakuuttavan roolityön guruna, joka opettaa Homerille eloonjäämisen ja selviytymisen taitoja. Mutta keihäät saa oikein hyvin talteen pienemmässä paikassa
Alkuun vinyyli lähti selvään johtoon, mutta puolessa välissä kisaa cd ampaisi ohi ja kasvatti lopulta mittavan kaulan muihin. Tarkoituksena on innostaa ihmisiä käymään keikoilla ja samalla saada artisteille ja klubeille näkyvyyttä. Tämän vuoden festivaali on peräti 28. Notkean Rotan ja SMC Lähiörottien yhteiskokoonpano nähdään vappuaattona Helsingin Tavastialla, sekä kesällä ainakin Leppävaaran Kivenlahtirockissa, Turun Ruisrockissa sekä Hämeenlinnan Wanajafestivaaleilla. Misplaced Childhood (1985) 2. Rotta-räppärit yhteistyössä kuva: Mik ko Merilä inen Rap-koplat Notkea Rotta ja SMC Lähiörotat ovat yhdistäneet voimansa ja työstävät parhaillaan studion uumenissa uutta musiikkia. SOUNDIN SUURI FORMAATTISOTA ON RATKENNUT! Parin kuukauden ajan Soundi.fi:ssä käytiin kovaa vääntöä siitä, mikä formaatti on kaikkein paras. Clutching At Straws (1987) Kahden hengen sisäänpääsyn vapaavalintaiselle keikalle ja Sounds That Can't Be Made -cd:n voitti Susanna Tuominen (Jyväskylä). Tapahtumia on tulossa monelle muullekin paikkakunnalle. Jatkuvasti päivittyvää ohjelmaa voi helpoiten seurata sivulla www. ja saman kuun alkupuolella bändit tekevät Oulun, Lahden, Jyväskylän ja Kouvolan kattavan akustisen minirundin. Hän kuvailee Wolfheartin soundia yhdistelmäksi Black Sun Aeonin ja Before The Dawnin tyyliä maustettuna jousilla ja akustisilla soittimilla. Jälleen helmikuun 14. – Tavoite on tehdä tästä 12-tuumainen vinyyli ainakin, ehkä enemmänkin. Before The Dawn, Dawn Of Solace, Final Harvest, Black Sun Aeon ja Routasielu saavat siis kaikki vaipua historiaan. ARVONNASSA ONNI SUOSI SEURAAVIA: TULOKSET: Cd Vinyyli Mp3 Streaming Kasetti 43% 28% 22% 5% 3% Ystävänpäivä on ilmaisten keikkojen päivä Sony Walkman -mediasoitin: Maria Miettinen (Helsinki) Pro-Ject -vinyylisoitin: Jarmo Pulkkinen (Oulu) Spotify-lahjakortti: Eino Vähäsöyrinki (Nivala), Ira Vainio (Kirkkonummi), Aino Honkanen (Oulu), Salla-Mari Rosendahl (Pori), Suvi Känsäkoski (Jyväskylä), Erjo Järvinen (Turku), Essi Huovinen (Ii), Tarja Smalen (Kerava), Matti Vesava (Orivesi) ja Rauno Savikuja (Ylitornio). Notkea Rotta tekee toisen puolen ja SMC Lähärit toisen puolen musiikit. ja se järjestetään huhtikuun 19. Tempauksen järjestää Suomen rock-klubien liitto. päivinä. Puolin ja toisin riimitellään yhdessä biiseihin räpit ja julkaisu sijoittuu näillä näkymin huhtikuun alkuun. kuva: Janica Lönn Tuomas Saukkonen pisti kaikki bändinsä lihoiksi Suomen uutterimpiin metallimiehiin kuuluva Tuomas Saukkonen ilmoitti lopettavansa käytännössä kaikki bändinsä – ja niitähän Tuomaksella riittää. Edellisessä Soundissa kysyttiin Marillionin parasta albumia. Kingston usb-muistitikku: Jani Korhonen (Kajaani), Merja Johannesdahl (Helsinki), Sami Malin (Tampere), Jussi Perätalo (Lahti), Janne Maininki (Oulu), Päivi Mäkinen (Tampere), Jenni Laine (Helsinki) ja Johanna Hokkanen (Joensuu). Yleisöä viihdyttävään artistikatraaseen kuuluvat muiden muassa Pää Kii, Plutonium 74, Pimeys, Mopo, P-K Keränen, Hidria Spacefolk, The Flaming Sideburns ja Black Lizard. Before The Dawn, Black Sun Aeon ja Routasielu on mahdollista hyvästellä bändien viimeisellä keikalla Lahdessa 23.2. facebook.com/keikkapaiva. Vuoden 2013 Jyrockin ohjelmisto on lavea läpileikkaus kiinnostavasta suomalaisesta vaihtoehtomusiikista. Tulevista yhteiskeikoista tullaan tekemään megaeepoksia vähän viime syksyisen Rottafestin hengessä ja kesällä logiikalla ”festari festarin keskelle”. Mutta Saukkonen toki pysyy aktiivisena jatkossakin. Vastaukset hajosivat pitkin bändin laajaa uraa, mutta selkeästi esiin nousi tämä kolmikko: 1. ja 20. Faniklubi-lehden ja Sounds That Can't Be Made -levyn erikoispainoksen nimikirjoituksilla voitti Seppo Sirviö (Tampere). Hän nimittäin aikoo keskittää toimintaansa ja on perustanut hajotettujen bändien tilalle uuden Wolfheartyhtyeen – Puolet levystä on äänitetty ja miksattu, ja maaliskuussa tehdään levyn loppupuolisko, Saukkonen kertoo Soundille. Marbles (2004) 3. Keväällä julkaistaan kolmen cd:n kokoelma My Darkness, jolle kootaan Saukkosen eri projektien parhaita biisejä. T-paidan, kolme plektraa ja Sounds That Can't Be Made -cd:n voitti Hannu Rantala (Kangasala).. Viime vuoden ystävänpäivänä lanseerattu Valtakunnallinen keikkapäivä -tempaus saa jatkoa. päivä ympäri maata järjestetään nippu rockkeikkoja, joita yhdistää yksi piirre: keikoille on ilmainen sisäänpääsy. – Kimpassa duunataan hommaa, riimipalaverit käy kuumina, Mc Notkea Rotta kertoo Soundin uutisille. Jyväskylässä jyrähtää jälleen Jyväskylän Ylioppilastalo Ilokivessä juhlittava Jyrock-festivaali lukeutuu varmimpiin kevään merkkeihin. Kokoonpanot aikovat myös astua yhteiskeikoille. Tällä hetkellä luvassa on esimerkiksi Aino Venna Tavastialla, Pää Kii Nosturissa ja Kaisa Vala Oulun 45 Specialissa
Sen takaa kovaksikeitetyn pulpin mukainen filmaattinen tyylittely, jota ohjaaja/käsikirjoittaja McQuarrie lataa särmikkääseen kirjakuvaukseen. Mutta elokuva on kauttaaltaan erilaisia yllätyksiä täynnä, ja se uhkuu luonnonvoimien vastustamatonta mahtia niin hyvässä kuin pahassakin tilanteessa, kouriintuntuvassa elämän kamppailussa. Fiktion herättämät ajatukset vakavoittavat muuten ajelehtivan elämän ja vievät lopulta Balkanille viimeiseen kirjoittamisen ponnistukseen. Tom Cruise on Childin sankaria 30 senttiä lyhyempi, mutta muut vahvat piirteet osuvat kohdalleen erinomaisesti. ylvie Simmons on erinomainen, kokenut rockjournalisti. Symbolisen tason keskustelua on uuden romaanin huolellinen taustatutkimus sotivassa Jugoslaviassa varttuvan nuorukaisen roolihahmosta. Koettelemusten kiinteyttämä naapurusto pitää vaistomaisesti yhtä ja karkaa yksissä tuumin myrskyn uhrien turvahallista, jonne heidät kertaalleen väkivalloin kyörätään. Talonjämistä ja rantarojuista kootut asumukset uhmaavat toivottomasti kaikkea kehitykseksi kutsuttua muutosta. Bathtubiksi itsensä nimennyt hökkeliyhteisö sinnittelee patovallin väärällä puolella, alati alttiina myrskyille, tulville ja muille selviytymisen haasteille. Uhkat kiteytyvät taikauskoisen opettajan tarinoihin villeistä alkuhäristä, joiden hahmot laukkaavat tytön todentuntuisissa elämyksissä jäätiköiden sulamisen vapauttamina myrskytuhojen airuina. Päähuomio kiinnittyy moninkertaisen murhan tutkintaan: outoihin pelisiirtoihin, motiiveihin, hämäyksiin ja laudalta poistettuihin nappuloihin. Tommi Turmiola, Karoliina, Ruba, Palle, Mauno, Iso Gee ja muut eivät ole ihan yhtä hersytteleviä hahmoja, kun nimikkobiisitkin on karsittu komisario Pepponea lukuun ottamatta. Kiivas, sairaalloinen ja juoppo isä Wink pystyy opettamaan vain harvoja selviytymisen keinoja, mutta jättää tuittupäisen tyttärensä herkästi oman onnensa nojaan. Periodirekvisiitta ja -viittaukset on vitsikkäästi liioitellut, mutta kepeyden logiikka toimii. Viime aikoina hän on keskittynyt itselleen tärkeiden laulajien ja lauluntekijöiden elämäkertoihin. Vaarojen todellisuus on fantasiasta huolimatta varsin sumeilematta ja paljolti käsivaralta kuvattua mustan ja valkoisen trashin elämää kurjuuden kierteessä tauteineen, villipetoineen ja toistuvine onnettomuuksineen. 10 SOUNDI Lee Childin Reacher-trillerit ovat entisen sotapoliisin hallitun aggressiivisesti ratkomia rikosarvoituksia. HHH Meillä oli sovittuna esiintyminen Puoli seitsemän -ohjelmassa, mutta se jouduttiin jättämään väliin, koska mulla oli kuumetta ja hirveä kröhä, ja seuraavana päivänä olisi Hartwall Areenan keikka. Eläytyvästi ja mukautuvasti kuvattu Beasts Of The Southern Wild rikkoo elokuvanteon kaavoja ja turvakoodeja välillä huolestuttavastikin. Kun dekkarijuoni on hyvä, kuten kohtuullisen uskollisessa filmisovituksessa, hoituvat sähäkät tappelut ja takaa-ajot lakonisesti. Olimme suunnitelleet Hartwallin show’n niin, että siinä on paljon. Taitelijaelämän lukuisien kliseiden houkutukset torjutaan ensin hauskasti ja sitten luomisen voiman tuomalla määrätietoisuudella. Mainosfilmaattisia hidastuksia olisi saanut säästellä kameratyössä. Äidittömän ja itsekseen seikkailevan Hushpuppyn maailma on täynnä modernista maailmasta puuttuvia alkukantaisia virikkeitä; lähes luonnontilaan ränsistynyt kotipiiri, iloista toivoa, puuskahtelevaa raivoa, estotonta mielikuvitusta, lannistavaa tosielämää ja jännittävää vaaran tuntua. möltä hyväntuuliseksi, lemmenkipeäksi musiikkileffaksi. Filmatuista lauluista parhaiten säväyttävät ne vähiten jauhetut. HHHH ROBIN MIESTEN VÄLISIÄ KESKUSTELUJA JACK REACHER – VUONNA ’85 TAPPAJAN JÄLJILLÄ Mansemusikaali luontuu näyttä- HHHH HHHH Askeettista puhe-elokuvaa enteilevästä nimestä huolimatta Lampelan draama on luontevasti näyttämöä ja puheseuraa vaihtava kuljeskeluleffa, jossa myös kirjailijahahmon (Juha Kukkonen) naiset ovat vahvasti, värikkäästi ja puheliaasti läsnä. HAI & LOU Oman elämänsä sankarit BEASTS OF THE SOUTHERN WILD S Ilmastonmuutokselle altis satumaailma L ouisianan jättömaarannalle sijoittuva elokuva on pohjimmiltaan hyvin realistinen, vaikka loihtiikin esiin fantasianäkymiä pienen Hushpuppy-tytön (Quvenzhané Wallis) satumaisista mielikuvista. Hän aloitti 1970-luvun lopulla Soundsissa ja on sittemmin kirjoittanut vakituisesti mm. Juicen, Eppujen ja Popedan biisit sulautuvat juoneen ilman erillisiä tanssinumeroita, ja nurkkakuntaisin murre vaihtuu yleiskieliseksi ulosanniksi. Kerrangiin, Mojoon, Rolling Stoneen, Timesiin ja Guardianiin
aivan liian monta, ja toistuOletko sä portsari?” vasti kerronta on hukkua yhRod: ”En, mä olen laul dentekevien yksityiskohtien aja.” hetteikköön. ROBIN SOUNDI 11. Loppukeikan koko mikkiständi oli ihan vinossa. Nyt kun tätä kirjoittelen, se on myynyt jo nelinkertaista platinaa. Tähän tapaan: ”Nyt sankarimme, pienintäkään yksityiskohtaa unohtamatta, kertoo kaiken hiuksistaan.” TIMO KANERVA SARJASSA TEKIJÄT KERTOVAT, MITEN ELÄMÄNSÄ KOKEVAT Huh, mitä touhua! energiaa ja joudun liikkumaan lavalla tosi paljon. Lavalla on trampoliineja, joissa mun pitää vetää keikan aikana voltteja sekä juosta lavan kolmen tason välillä useita kertoja. Vaikka 1970-luvun setta mukaansa vahvemmin kuin sapuolenvälin jälkeen Stewart ei oledan sivustakatsojan kertomuksista kaan enää tehnyt mitään musiikillirakennettu, objektiivisuuteen pyrsesti mielenkiintoista, riittää tuo arkivä elämäkerta. Turvamies vei mut hotellille, kun sinne oli kerääntynyt niin paljon faneja, että olisi mennyt liikaa aikaa nimmareihin ja joku olisi kuitenkin jäänyt ilman. Ennen keikkaa esitettiin mun leffa. Keikan lopussa Universalin toimari Jarkko Nordlund jakoi Chillaalevystä tuplaplatinaa. KaiRod: ”Oletko sä taksiku ski?” ken kaikkiaan näkökulmia on Jeff: ”En, mä olen kit aristi. Keskeisimmäksi Cohenin tarinassa nousee hänen loputon Jaakobin paininsa hengellisten kysymysten parissa. Rod Stewart, Elton John ja Freddie Mercury aikoivat perustaa superbändin. Hotellihuoneessa yritin ottaa iisisti. Tuuli oli laulamassa siellä ja ohjelman lopussa juontaja Maria Hintikka toivotti mulle paranemisia ja vilkutti ruudusta. Nimikin oli jo valmiina: Nose, Teeth & Hair. Rod Stewartin Rod-omaelämäkerta on I’m Your Manin vasJohn Baldryn bändistä Jeff Beckin takohta. Kirja on rakennettu historiallisten veijariromaanien tapaan, eli jokaisen luvun alkuun on heitetty pieni luonnehdinta siitä, mitä seuraavilla sivuilla on tulossa. tistin ensimmäinen vuosikymmen Siinä, missä Leonard Cohen on vahvaan asemaan rockin historiassa. Sylvie Simmons on pyrkinyt haastattelemaan kaikki, jotka ovat näytelleet Leonard Cohenin elämässä jotain roolia, suurta tai pientä. Teos on suorastaan hengästyttävän uutteraa työtä. Parisataa sivua käsittävien Neil Young- ja Serge Gainsbourg -biografioiden jälkeen ilmestyi joulumarkkinoille miltei 600-sivuinen I’m Your Man: The Life Of Leonard Cohen. Faija saatiin skitsottua läpi ja huomasin, etten ollut enää yhtään kipeänä ja äänikin toimi ainakin omasta mielestä. Lauantaiaamuna heräilin hiljalleen hotlassa. Mulle oli teetetty hiilikuituinen mikkiständi, jonka saa jalalla potkaistua irti jalustastaan. Simmons käy läpi Leonard Cohenin koko elämän lapsuudesta miehuuden runoilijavuosien kautta vanhuuden suureen tähteyteen. Kurkkasin varovasti verhon takaa ja vitsi, että oli paljon porukkaa. Se käy suorastaan malliesimatkaan ja sitä seurasivat villit The merkistä siitä, kuinka taiteilijan oma, Faces-vuodet ja neljä erinomaista subjektiivinen tarina vetää poikkeuk- sooloalbumia. hän kertoo lampaiden sijasta laskeAlku oli kuitenkin komea: Long vansa yöpuulle mennessään miljoo- PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA nien ja taas miljoonien arvoisia prerafaeliitti-taulujaan ja sanoo nukahtavansa 130:n tienoilla, ei kyse ole rikkaudella rehentelemisestä, vaan kyvystä nauraa itselleen, köyhistä oloista lähteneelle lontoolaisjätkälle, jolla on käynyt uskomaton säkä. Tunsin, että yleisöstä saa ihan mielettömästi voimaa. Oli aivan älyttömän siistiä. Sitten pidettiin pienet pirskeet bändin, perheen ja tiimin kanssa hotellilla. Tuntui siistiltä! Mulle iski aivan järkyttävä yskäkohtaus aina, kun puin uusia vaatteita ylleni, mutta yskä loppui kun menin lavalle. En vielä uskaltanut laulaa juuri mitään, ettei ääni petä. Aijalla on aina joku uusi vinkki siihen, miten ääntä saa säästettyä. Ohjaajana toiminut Riku Nieminen antoi ohjeita korvamonitoreihin, jos jotain sattui unohtumaan tai jos sattui olemaan pyron edessä just kun pamahtaa. Hyppy meni hieman yli, ja oli lähellä, etten vetänyt lippoja. Lopussa Riku heitti vielä Munamiehen äänellä jotain vitsejä. Jarkko antoi vielä Frontside Olliesta hauskan skeittilautaan tehdyn singleplatinataulun. Tässä hommassa tarvitaan hyvää kuntoa, jota mulla nyt ei oikein ollut. Hartwallilla katselin lavalta tyhjää areenaa ja ajattelin, että huh mitä touhua. Koko ryhmä meni rinkiin, pidettiin toisiamme käsistä kiinni, laitettiin silmät kiinni ja jotain meditointia Riku siinä teki. Keikka päättyi tietenkin Frontside Ollieen ja jengi lauloi ihan älyttömästi mukana. Onneksi lauluopet- tajani Aija Puurtinen tuli antamaan vinkkejä. Cohen on perehtynyt syvästi juutalaisuuteen, kristinuskoon, buddhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja skientologiaan. Totesin, että nyt tuntuu vähän oudolta. Luulin, ettei ylätasoille myyty lippuja, mutta nekin oli melkein täynnä! Keikka alkoi tietty Faija skitsoo -biisillä, jossa mun oli tarkoitus hypätä ylälavalta trampoliinille voltin kautta ja siitä lavalle mikkiständiin. Syötiin aamupala ja sen sellaista. En tiedä mitä tein, mutta sain sen jotenkin rikki, kun paiskoin keppiä menemään. Harjoitukset meni ihan ok. Meinasin revetä oikein kunnolla. Harjoitusten jälkeen oli haastatteluja. Ruoan jälkeen ei enää jaksanut tehdä mitään, vaan siinä simahti melkein heti. Äiti ja iskä repesivät ihan täysillä. Tälle miehelle Stewartista muotoutunut jonkinlaieivät sen paremmin miljoonat kuin nen upporikkaan rocktähden karikusikaan ole nousseet päähän. Sitten otettiin kuvat yleisön kanssa ja hyvästeltiin yleisö. On kiinnostavaa lukea erityisesti vahvojen, klassisiksi lauluiksi ikuistettujen naisten (Marianne, Suzanne) Jeff Beckin Rod Stewartin ja skustelu: ensimmäinen ke oma näkemys lauluntekijän kanssa vietetystä ajasta. Sitten käytiin ryhmän kanssa yhdessä kahvilla, jossa Riku piti tsemppausjutun. Kun katyyri. Katselin telkkarista Puoli seitsemän -ohjelman. Siitä tuli hyvä fiilis ja semmoinen yhteenkuuluvaisuuden tunne tai jotain. viime vuosikymmeninä vain vankisRod kertoo elämänsä kaikista vaitanut asemaansa yhtenä aikakauheista hauskasti, itse asiassa ihailtensa suurista taiteilijoista, on Rod tavan itseironisesti
Ilahduttavan monipuolisena Soundin lukijoiden musiikkimaku listoilla näyttäytyy. Soundin lukijaäänestyksessä yhtiön lippulaivat Mokoma ja Stam1na jyräsivät muut kumoon ylivoimaisilla äänisaaliilla. Hajonta oli todella suurta etenkin uusi kyky- ja soittajasarjoissa, eikä ulkomaisista artisteistakaan kukaan noussut tällä kertaa ylivoimaisesti ylitse muiden. Vanhat parrat ja uudet yrittäjät viihtyvät listoilla genrerajoista välittämättä.. 12 SOUNDI Netin kautta ja postimiehen matkassa saapui tuhansia ääniä, jotka jakautuivat sadoille eri artisteille ja albumeille. Soundin kriitikkoäänestyksen voittanut Pää Kii näyttää olevan myös teidän lukijoiden mieleen. kuva: Timo Isoaho LUKIJAÄÄNESTYKSEN VOITTAJAT 2012 SAKARAN VUOSI Levy-yhtiö Sakaran on hyvä startata kymmenvuotisjuhlavuotensa
– Levy-yhtiön mukaan tykätyimmät levymme ovat olleet aina juurikin ne, joita on omasta mielestä ollut kaikkein tuskallisinta synnyttää. – Jos ei tuolla porukalla taas hässäkkää synny, niin johan on pentele. – Valmistelimme kyseiselle turneelle mittatilaustyönä yhden erikoisnumeron, mutta muutoinhan koko resepti on kokkikoulun erikoisimpia. Vielä kun kevät rundataan hengissä lävitse, niin päästään treenausvaiheeseen, paljastaa Hyyrynen. Tavoitetta riittää paitsi taiteellisella, myös kaupallisella sektorilla: vuoden 2008 Rajaa lukuun ottamatta jokainen Stam1nan aiemmista albumeista on myynyt kultaa, vuoden 2010 Viimeinen Atlantis peräti platinaa. Syy on yksinkertainen. Eikä yleisö kaiketi ole tottunut kohdallamme tiettyyn tasoon tai tiettyyn tyyliin. Tulkitsen tällaisen menestyksen nimenomaan tässä uran vaiheessa siten, että viidenneltäkin levyltä ilmeisesti löytyy jotain kuulijoihin vetoavaa lisäarvoa. – Kuudes rieska on hyvinkin kehitteillä, ja huomattava nippu rytmillistä karatea jo kasassa. Ja siksipä juuri yleisöäänestysvoitot ovat parhaita maigereita perseelle! Seuraavaksi Hyyrysen, kitaristi Pexi Olkkosen, kosketinsoittaja Emil Lähteenmäen, basisti Kai-Pekka Kangasmäen ja rumpali Teppo Velinin tähtäin on keikkabussin ikkunasta siintävässä horisontissa. Mutta en suinkaan tarkoita, että dissaisimme palkintoja. – Alexi Laihoa ei voita kukaan! Voimme vain käydä enemmän salilla, vähentää rappiollista elämää, lisätä henkistä tasapainoa universumin kanssa ja jatkaa potkimista samaan malliin. Meidän kohdallamme voidaan näköjään haudata tutut ajatukset siitä, miten ”eka demo oli paras”. Toivottavasti ihmiset löytävät tiensä mestoille. – Ehkä me olemme bändi, joka on onnistunut puristamaan jokai- LIVEARTISTI Stam1na 726 Mokoma 285 Michael Monroe 201 Muse 198 Nightwish 159 PMMP Kotiteollisuus Bruce Springsteen Viikate Reckless Love Metallica Popeda Rival Sons Standing Ovation Rammstein Red Hot Chili Peppers Disco Ensemble Toot Toot Pariisin Kevät Von Hertzen Brothers sena vuonna tipan verran enemmän hikeä. Suomalainen soittaja -kategoria taannuttaa minut laamamaiseen tuijotusmoodiin. Kaikkia suomalaisia kategorioita Stam1nan ei ole Antin mielestä silti edes mahdollista voittaa. VUOSIÄÄNESTYKSEN ARVONNASSA PALKINTOJA VOITTIVAT: ESP LTD GL-256 -kitara: Jenna Etutalo (Turku) Epiphone DR-100 Nickelback -kitara: Kaisa Kyllönen (Kuopio) Kaksi lippua Bon Jovin keikalle: Turre Åhl (Vantaa) Kaksi lippua Ilosaarirockiin: Mari Kuivinen (Rovaniemi) Kaksi lippua Provinssirockiin: Joni Takojärvi (Jyväskylä) Kaksi lippua Ruisrockiin: Pekka Aflecht (Turku) Like-kustannuksen kirjapaketti: Pekka Sutinen (Kuopio) Levykauppalahjakortit: Jaakko Alakiuttu (Oulunsalo) Iron Maiden -kuvavinyylit: Seppo Sirviö (Tampere) Aerosmithin -deluxe-cd ja kirja: Jyrki Telilä (Tampere) Sex Pistolsin super deluxe -boksi: Ilari Aro (Lappeenranta) CMX:n Kolmikärjen Veljeskunta -boksi: Joona Jokinen (Tampere) Motörhead: The Wörld Is Ours -boksi: Ora Manninen (Leppävesi) SOUNDI 13. – Pyörittelyssä ollaan oikeasti aika pitkällä, tuotantokysymyksiäkin on mietitty. Närästyslääkkeitä, turkis- lakkeja ja toppaalushousuja on haalittu matkaan... Ja Michael Monroelle sitä paitsi pitäisi antaa kaikki mahdolliset äänet kaikissa mahdollisissa sarjoissa, koska ukko on niin uskomaton rockeläin. Yhtyeen laulajakitaristi Antti Hyyrynen kiittää äänensä antaneita yhtyeen kuulijoita koko sydämestään. – Kun kerroin näistä tuloksista jätkille treeneissä, vitsailimme että enää pitäisi saada kaksi Emmaa lisää, niin jokaiselle tulisi ikioma paperipaino kotiin! Nythän ne murkulat ovat siellä kämpän nurkassa pahvilaatikossa. Meissä yhdistyvät monet eri puolet. Porvoosta tammikuun puolivälissä alkaneen kiertueen päättyessä maaliskuun loppupäässä Haminaan koittaa aika alkaa tosissaan juonia uutta julkaistavaa. Koen myös, että olemme omaa aikaamme kuvaava bändi. Sanoisin, että nyt on ihan pakko olla keittiössä kun kattilat kuumennetaan, Antti maalailee. Stam1nan yli 20 pysäkin alkuvuoden rupeama on nimittäin tämän lehden ilmestymisen aikoihin sopivasti zeniitissään, eli neljän Eläkeläisten kanssa vedettävän yhteisen esiintymisen paikkeilla. Stam1na JÄLLEEN TIPPA ENEMMÄN HIKEÄ! ”Meidän kohdallamme voidaan näköjään haudata tutut ajatukset siitä, miten eka demo oli paras” teksti: PETRI SILAS J a tapahtui vuoden 2012 Soundin lukijaäänestyksessä, että Stam1na ja Nocebo kutakuinkin lakaisivat lattian kaikilla muilla yrittäjillä. Tai sitten vedämme pelkille venäläisturisteille. Eli se vääjäämätön luomisen tuska on pian tosiasia. Yksittäistä syytä sille, miksi näin massiivinen suksee iskee vuodesta 1996 toimineen Stam1nan päälle juuri nyt, on Hyyrysen mukaan hankalaa, ellei peräti mahdotonta, osoittaa. Heti sen alla väijyy tunne, että pitää mennä kuntosalille, jotta jaksaa. Toivottavasti näin myös käy. – Aivot pärisevät, niin älytön fiilis näistä tuloksista tuli! Päällimmäisenä on nyt tunne, ettei faneille voi kumartaa riittävän syvään. Joten isoa sikiötä taas pukkaamaan! S-ryhmän uutta savikiekkoa arvaisin lupailla taivaille vuonna 2014. Kyllähän ne heijastelevat aina jonkun porukan tuntoja. Niin nytkin, vaikka kesällä 33 vuotta täyttävä Antti sanavalmis kaveri onkin. Soundin arvioissa joka kiekko on rankattu vähintään neljän tähden arvoiseksi. ”KUUDES RIE SKA ON HYVINKIN K EHITTEILLÄ, JA HUOMATT AVA RYTMILLISTÄ NIPPU KARATEA JO KASASSA ” Erilaisten palkintojen merkityksen julkinen pohtiminen tuntuu olevan suomalaisille taiteen ja viihteen tekijöille aina työlästä
Pää Kii 520 Robin 421 Standing Ovation 213 Jesse Kaikuranta 164 Mikko Herranen 157 Nerve End Wolftrap Elokuu Jess And The Ancient Ones Aino Venna Kuolemanlaakso Toot Toot Antero Lindgren Grease Helmet Kuningasidea Pertti Kurikan Nimipäivät Sin Cos Tan Bloodred Hourglass Nyrkkitappelu Wöyh! 14 SOUNDI PÄÄ KII. 16. 8. 12. 15. 4. 19. 16. 20. 9. 6. 10. 3. Chisu Disco Ensemble Pariisin Kevät Swallow The Sun Samuli Putro Reckless Love Elonkerjuu CMX Apulanta Lapko kuva: Terhi Ylimäinen ARTISTI ALBUMI 1. 7. 20. 3. 10. 3. 2. 12. 12. 5. 13. 4. 10. 16. 14. 5. 20. 9. 18. 19. 8. 5. 4. 6. 12. 15. 11. 20. 19. 2. 8. 2. Stam1na: Nocebo 1144 Mokoma: 180 astetta 870 Viikate: Petäjäveräjät 387 Wintersun: Time I 221 Pää Kii: Pää kii 178 Standing Ovation: The Antikythera Mechanism Kotiteollisuus: Sotakoira II PMMP: Rakkaudesta Disco Ensemble: Warriors Swallow The Sun: Emerald Forest And The Blackbird Pariisin Kevät: Kaikki on satua Samuli Putro: Tavalliset hautajaiset Nightwish: Imaginaerum Sonata Arctica: Stones Grow Her Name Mariska & Pahat Sudet: Kukkurukuu Chisu: Kun valaistun Elonkerjuu: Ilon pirstaleet Lapko: LOVE Apulanta: Kaikki kolmesta pahasta The 69 Eyes: X MOKOMA SOITTAJA 1. 7. 18. 16. 14. 14. 11. 9. 17. 13. 15. 14. 6. 4. 6. 11. 17. 13. 9. 5. 17. 1. 15. 18. Stam1na Mokoma Kotiteollisuus Viikate Standing Ovation Nightwish Pää Kii PMMP Wintersun Michael Monroe 1260 958 412 362 292 11. 19. 10. 18. 7. 3. 7. 8. 13. 17. Alexi Laiho Antti ”Hyrde” Hyyrynen Timo Kämäräinen Pekka Olkkonen Jari Mäenpää Tuomas Holopainen Kai Hahto Kaarle Viikate Jouni Hynynen Andy McCoy Sami Yaffa Teemu Bergman Jussi Ylikoski Tuomo Saikkonen Costello Hautamäki Marco Hietala Janne Hongisto Lauri Porra Teppo Velin Aki Lääkkölä UUSI KYKY 584 320 192 176 120 1. 2
Tame Impala Loreen Dead Sara Emeli Sandé Floor Jansen 410 334 324 291 122 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. Storm Corrosion Iiris Amaranthe Deap Vally First Aid Kit Jake Bugg Unisonic Jessie Ware Soen Toy LANA DEL REY SOUNDI 15. ARTISTI 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. Muse 572 Adele 420 Neil Young 409 Stone Sour 280 Metallica 205 Iron Maiden The Devin Townsend Project Gojira Rival Sons Meshuggah Green Day Rush Rammstein Soundgarden Bruce Springsteen Deftones Testament Bob Dylan Kiss ZZ Top MUSE ALBUMI Neil Young & Crazy Horse: Psychedelic Pill Muse: The 2nd law Stone Sour: House Of Gold & Bones Part 1 Gojira: L’Enfant Sauvage Led Zeppelin: Celebration Day Soundgarden: King Animal Kiss: Monster Bob Dylan: Tempest Deftones: Koi No Yokan Meshuggah: Koloss The Devin Townsend Project: Epicloud Rush: Clockwork Angels Testament: Dark Roots Of Earth Lamb Of God: Resolution Bruce Springsteen: Wrecking Ball Rival Sons: Head down Serj Tankian: Harakiri Green Day: ¡Uno! The Killers: Battle Born Kreator: Phantom Antichrist SOITTAJA 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. Matthew Bellamy Slash Devin Townsend Neil Young John Petrucci James Hetfield Lemmy Kilmister Steve Harris Tomas Haake Dave Grohl Jack White Bruce Springsteen Eddie Van Halen Flea Keith Richards Jimmy Page Kirk Hammett Zakk Wylde Bob Dylan Steve Vai 401 323 319 210 105 kuva: Travis Shinn 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. SLASH 598 562 382 301 236 UUSI KYKY 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Lana Del Rey PSY Frank Ocean Rival Sons Fun
Dr. Me voidaan kävellä sinne, George tokaisi tyypille. 16 SOUNDI Toki, vastasin ja kuiskasin Georgen korvaan: ”Kiinnostaisiko huvisavuke. Dr. Voisinko auttaa. Sitä seuratessani tajusin yhtäkkiä, etten ollut tuonut mukanani ensimmäistäkään kiekkoa, vaikka hyllyssäni on Georgen lukuisien kokoonpanojen vinyylejä yli vaaksan verran. Tässä on muuan veli, joka haluaisi jututtaa sinua High Timesin paikallisversioon. – Olet meitsin erikoisvieras! Yllätys Kohta seisoimme jo hississä. Georgella ei ollut hoppu minnekään, eikä meillä. Signeeraussession aikana joku koputti minua olalle. Tämä hoiti tilanteen esimerkillisesti. Funkenstein signeerasi melkoisia levypinoja, joita haastattelijat olivat tuoneet mukanaan. Jos pressi oli mukava, nyt tunnelma oli vielä korkeammalla. The next next shit Tunnelma oli suorastaan kodikas, kun George analysoi grooven olemusta, räppäsi meille spontaanisti tulevan US Coast Guard Dope Dog kappaleensa ja selitti uusimpia juoniaan. Jokaisella heistä oli oma kynä ja paperi. . Pian olimmekin intiimisti Georgen huoneessa tupakoimassa. Äijä vastaili kaikkiin esitettyihin kysymyksiin rennosti ja avoimesti, pilke silmänurkassa, vaan eipä kukaan muu ole onnistunut levyttämäänkään parhaimmillaan neljälle eri merkille samaan aikaan usealla eri kokoonpanolla. Ymmärrän ja kiinnostaa, George sanoi signeerausta sulavasti jatkaen. Joukkoa johti kansainvälisen säätäjän elkein nimmaristien kuningas, sittemmin edesmennyt legendaarinen Eki-setä. Funkenstein vastaili samalla Hamppuveljen kysymyksiin ja sitten rupateltiin muuten vain kaikenlaista. Älä huoli, George sanoi painokkaasti. The Next Next Shit tarkoitti sitä, että P-Funk All Stars oli soittanut rankkaa groovea, josta oli sämplätty ja tehty pitkiä luuppeja, joiden päälle sitten uudestaan soitettiin livenä. Piipulla, jos tarkkoja ollaan. Asia pitäisi hoitaa diskreetisti.” . Niitä ujosti ojentaen he ympäröivät Dr. Ei tässä mitään limoja tarvita. – Siirrytään kolmestaan hotelli-suiteeni, kunhan saan nimmarit kirjailtua ja kädet puristeltua. Hänellä oli mukanaan pussi laadukasta ruohoa. Haasteellista oli ollut myös soittaa yksi Public Enemyn kokonaan koneilla ja sämpläämällä tehty biisi oikeilla instrumenteilla. Se mestahan on tuossa kadun toisella puolella. Funkensteinin. Funk does not only move, it can also remove… Kun hissin ovi aukesi, meitä odotti melkoinen yllätys. Jossain vaiheessa paikalle pölähti joku lakeija ilmoittamaan, että pitäisi siirtyä konserttipaikalle ja että kohta tulisi limo Georgea hakemaan. . Aulassa oli ehkä viisitoista enemmän tai vähemmän (miten tämänkin sanoisi ketään loukkaamatta) henkisesti jälkeenjäänyttä nimikirjoituksen metsästäjää. Pitkätukkainen herrasmies kertoi olevansa Hamppu-lehdestä ja haluavansa Clintonilta, vannoutuneelta psykedeelikolta, pienen yrttipoliittisen haastattelun. Päinvastoin kuin monia haastattelijoita sisältävät pressit yleensä, Clintonin hotelli Marskin konferenssihuoneessa pidetty tilaisuus toimi poikkeuksellisen hyvin. Siinä vaiheessa ilmoitin, etten jostain minulle käsittämättömästä syystä ollut saanut pressi- lippua konserttiin, vaikka sen järjesti eräs ystäväni ja vaikka olin ensimmäisenä kirjoituksillani tuonut p-funkin suomalaisten tietoisuuteen. JUSSI NIEMEN NAAMAKIRJA VETERAANITOIMITTAJA KERTOO URANSA TÄHTIHETKISTÄ George Clinton Hauska hissimatka ja muuta kivaa P ari kolme tuntia ennen George Clintonin ja P-Funk All Starsin ensimmäistä Suomen vierailua keväällä 1994 pidetty pressitilaisuus oli juuri päättynyt. Kiitos Georgen loistavien sosiaalisten kykyjen. Se meni alaspäin, vaikka me menimme ylöspäin. Silmää räpäyttämättä hän kirjoitti omistukset jokaiselle ja poseerasi leveästi hymyillen käsi kaulalla
Niiden pariin voi palata milloin tahansa ja aina löytää itsensä tanssimasta tripissä, jossa värit ovat kirkkaampia, äänet syvempiä ja tila mystisempää. George tarjosi porukalle unohtumattoman elämyksen kohtelemalla sitä kunnioituksella ja lämmöllä. Brothers & sisters, free your mind and your ass will follow! GEORGE CLINTON YOU SHOULDN’TNUF BIT FISH (1983) Rumpusoundeissa ilmenee ajalle tyypillistä discoläiskettä ja bassotkin ovat paikoin elektronisia. Pidän sitä Georgen parhaana soolotyönä, vaikka päälaulajana ja -tuottajana toimiva tähti on itse asiassa osallistunut harvinaisen vähän sävellyspuoleen. Sitten olimmekin jo Vanhalla. Ain’t nuthin’ but a thing! P-Funkin klassikot O ikeastaan Parliament ja Funkadelic ovat saman soittajakollektiivin eri luonteisia bändiinkarnaatioita. Meet the real freaks, en voinut ensin olla sanomatta, mutta selitin sitten tietysti Ekisedän taustaa ja että hän oli koonnut spesiaaliporukan. Uncut funk ei tarkoita vain vesittämätöntä groovea, vaan myös hereillä olevaa sisältöä Tuossa Hammersmithin showssa oli muuten yksi trikki, jonka vertaista en ole sen koommin nähnyt. Vähän myöhemmin Ohio Playersista tullut Junie Morrison teki myös pahaa jälkeä sekä koskettimilla että kitaralla. Ydinvoimaa vastustavaa opusta voisi sanoa erittäin psykedelisesti funkyksi progeksi. P-funkin nerokkuus piilee tavassa, jolla Clintonin mustat hipit yhdistivät New Orleansin ja James Brownin grooven, doo-wopin ja gospelin laulullisuuden, Slyn rock’n’soulin sekä Sun Ran avaruusritualismin Zappan yhteiskunnalliseen satiiriin, Hendrixin kitaravetoiseen funk-rockiin ja Beatlesin, Pink Floydin, Grateful Deadin ja Beach Boysin innoittamaan psykedeliaan estoitta mustaa ja valkoista sekoittavaksi orgiaksi, joka pian innoitti sekä lukemattomia hiphoppareita että Chili Peppersin kaltaisia funk-orientoituneita rockbändejä. Jostain syystä Fish jätetään aina vähemmälle huomiolle kuin edeltäjänsä Computer Games (1982) tai Hey Man, Smell My Finger (1993). Nelituntinen keikka oli huimaa menoa, jossa blues, Syvän Etelän kirkonmeno ja vääntynyt jazz sulautuivat hc-rykäyksiin, hulvattomiin kitarasooloihin ja hypnoottisiin funk-grooveihin nestemäisen psykedelian liimaamina. Kirsikkana mehevässä kakussa on liki yhdeksänmi- nuuttinen nimiraita, joka lukeutuu p-funkin ehdottomiin helmiin. Täytyy myöntää, että lippukatastrofia seuranneen melkoisen ennakkoturhautumiseni jälkeen tuntui erityisen hienolta kävellä henkilökohtaisesti The Motherfunker of Psychedelic Inventionin kanssa Vanhan pääovista yleisön läpi sisään. Silloin George tuli lavalle katosta laskeutuvalla ufolla Saturnuksen Ykkös-Jokerilta näyttäen ja ajeli järkyttävän pitkällä kumi-Cadillacilla pitkin estradia röykkiö kultaketjuja kaulassaan. Yksi kitaristeista väänsi huimaa avaruussooloa pikku hiljaa paksuun savupilveen peittyen. Kakkospuolella laajaan perkussioperheeseen liittyy vielä lintumaisesti ulputtava brasilialainen cuica. Mannerheimintielle päästyämme George kysyi: - Tuota noin, man… Edustiko tämä jengi tyypillistä suomalaista fanikuntaani. Jos kappale julkaistaisiin nyt, puhuttaisiin mestariteoksesta. valokuvaa varten. Mothership Connection ja One Nation ovat ne levyt, joilla p-funkin visio loisti ka- Karkuun päässyt kala C linton ryhtyi sooloartistiksi vain monimutkaisten ja kalliiksi tulleiden lakisotkujen takia. FUNKADELIC: leidoskoopin lailla sen parhaita piirteitä peilaten. Tässäkin, hänen toisella ”soololevyllään”, on asialla sekä Parliamentissa että Funkadelicissa vaikuttanut p-funk-kaarti (mukana myös blues- ja funk-legenda Andre Williams) lopputuloksen lähestyessä enemmän jälkimmäistä. Kumpikin levy tuntuu ikään kuin lipuvan alusta loppuun ilotulitusmaisesti säkenöivällä energialla, jossa tolkuttoman velmusti kieltä vääntävän huumorin ohella juhlii hyvinkin hellävaraisesta unelmoinnista ja maalailusta hurjaan riffidraamaan ja villiin avaruuslentoon taianomaisesti yltävä dynamiikka. SOUNDI 17. Muistaakseni hän halasikin innokkaimpia. Ja kaikki osallistuivat biisien tekemiseen. Meininki on silti ehtaa p-funkia Pedro Bellin mainiota kantta myöten. Siinä missä Parliament painotti torvien kera soul- ja -gospel-osastoa, Funkadelic suosi pitkiä kitara- ja kosketinsooloja ja ärhäkämmin rokahtavia riffejä. Tähän osastoon kannattaa muuten paneutua tutkimalla suurennuslasilla Pedro Bellin herkullisen happoisia sarjakuvia vanhojen P-funk-vinyylien kansissa. Huikean viileä syntetisaattori- ja urkupolitiikka on muutenkin upean biisin salainen ase. Ydinhahmoja Georgen rin- PARLIAMENT: MOTHERSHIP ONE NATION CONNEC75TI) ON UNDER A GROOVE (19 (1978) nalla tässä super-musikaalisessa aivotrustissa olivat paljon kitaraa ja rumpujakin soittava bassovelho Bootsy Collins ja toisena basistina Cordell Mosson, kosketintaikuri Bernie Worrell, Brownilta perityt puhaltajat Maceo Parker ja Fred Wesley sekä kitaristit Gary Shider, Eddie Hazel, Michael Hampton ja Blackbird McKnight. Soolo jatkui katkeamatta, mutta kun savu hälveni, kitaraa soitti eri mies! Kaikel viissii. Ufo ja kumi-Cadillac laskeutuvat Hammersmith Odeoniin Silti vähän harmitti suomalaisten fanien puolesta, etteivät he saaneet sitä 70-luvun lopulla Lontoossa näkemääni super-happeningia, jossa Parliament ja Funkadelic soittivat kokonaiset omat keikat Brides of Funkensteinin seksikkään avaussetin jälkeen ja räppäri viihdytti yleisöä vaihtojen aikana. Biisit ovat hyviä. Ne eivät tyydy pelkkään grooveen, vaan pursuavat kajahtaneita kuoroja ja muita mielenkiintoisia rakenteita. Ne ovat nerokkaan teräviä ja älyttömän hauskoja, tyyliin Deepa Dan pohtimassa huonoa flaksiaan: Maybe ah shoulda put on da rest o mah gold chains… Georgen valtava musiikillinen monipuolisuus heijastuu hänen usein harrastamassaan kulttuurikritiikissä, jossa ei ole rasismia mihinkään suuntaan, mutta helvetisti tervettä järkeä kaiken sekoilun seassa. P-funkissa pantiin jo 30 vuotta sitten lihoiksi esimerkiksi sama ”trickle down”-teoria, jota nyt Suomessa jotkut porvarit vakavissaan tarjoavat laman ratkaisuksi. . Jälkimmäinen detalji oli osa sitä liian usein sivuutettua yhteiskunnallista konseptia, jonka puitteissa Clinton kritisoi mustan kulttuurin överiksi menneitä piirteitä. Vastaavaa ei ollut aikaisemmin, eikä juuri jälkeenkään, tehnyt kukaan muu. Tajunta lähtee avartumaan heti hiljaa kuhistelevan intron maasta avaruuteen nousevasta syntikkaujelluksesta
Kyseessä on todellakin bluesin istuva kuningas – Louis Armstrongiin tai Miles Davisiin verrattava, musiikki-, kansallisuus- ja roturajat ylittävä hyvän tahdon lähettiläs. Kuninkaan sanoma kertoo ihmistä koskettavista asioista. Haaveilen kirjoittavani laitearvion, jossa itse tuotteesta ei kirjoiteta sanaakaan tai sitä vain ohimennen sivutaan. Lankun varsin metallinen sointi on kuultavissa joillakin alkupään levytyksillä. summaa sanattomasti sen mikä häneltä jäi laulaessaan kertomatta. Elettiin vinyylisinkkujen kulta-aikaa. Ulostulema on juuri sellaista ruttua, kuin Marshall-putkiläjästä irtoaa. KING Ladies And Gentlemen... Purkauksen jälkeen tilanne palautuu viimeisen laulusäkeistön ajaksi näennäisesti ”ennalleen”. Tuolloin Kingin aiemmin Memphisissä ja Houstonissa tapahtunut levytystoiminta siirtyi Los Angelesiin ja tuottaja-orkesterinjohtajaksi vakiintui Maxwell Davis. On sama suuntautuuko sanoma mustalle yhteisölle vai 1960- ja 70-lukujen valkoiselle rockyleisölle. Nipin napin liekeistä selvinneenä B.B. Mr. Tai ollaanko studiossa U2:n vai Duke Ellingtonin kanssa. keikalla paikallisessa jortsuliiterissä. Fantsua! Ainoa konteksti, missä tämä efekti ei toimi, on oikea Marshall-stäkki, jossa vaikutus jäi vähäiseksi. HEMMO PÄIVÄRINNE, E-liikkeen laitearvioija Uusi 4cd:n boksi Ladies and Gentlemen... Suuren persoonan lähestymistapa kantaa läpi aikojen ja muotivirtausten. Illan aikana tanssisalissa syntyy tappelu, minkä seurauksena lämmitykseen käytetty polttoainesäiliö kaatuu ja sen sisältö roihahtaa palamaan. Se on havainnollinen esitys artistin vuosikymmenten saatossa tapahtuvasta tyylin muuttumisesta ja toisaalta sen muuttumattomuudesta. Mr. King (MCA) ÄÄNIKIRKKO OLEN TYHMÄ, RUMA JA LIHAVA. Kitara saa nimen joka pysyy. Joukossa kuullaan myös kuninkaan henkilökohtaisesti kertoma Lucillerakkaustarina.. Tämä on hyvä pedaali, joka on niin kevyt, että se pitää pultata lautaan kiinni. Pian koko huvipaikka on tulessa ja yleisö – B.B. Ja minulla ei todellakaan ole alkoholiongelmaa. Vaan miksi kuninkaan kitara on nimeltään Lucille. Tämä retrospektiivinen lodju käsittää 77 raitaa alkaen vuoden 1949 Miss Martha King -ensilevytyksestä aina vuoden 2008 See That My Grave Is Kept Cleaniin. KING on levittänyt Lucille-kitaroineen bluesin ilosanomaa jo 70 vuoden ajan. Sydämes18 SOUNDI P 50 L AM LOVEPEDA a 129 € Hint sounds.com www.custom- säni on kuitenkin aina tilaa näille tallottaville matolaatikoille. Ydinmehua – eräänlainen alkuräjähdys – ovat vuodesta 1954 eteenpäin noin kymmenen vuoden aikajanalla tehdyt levytykset. Huomionarvoista on, että B.B. King koki länsirannikolla vieraillessaan lyhyen romanssin uunituoreen Fender Stratocaster -kitaran kanssa. Säätimiä on vain yksi: bias, joka on ikään kuin lepovirran säädin. E-LIIKE TEKSTI: ESA KULONIEMI KUNINGAS JA HÄNEN RAKASTETTUNSA B.B. Myöhemminhän Lucille-kitaran laulu kumpusi yksinoikeudella Gibsonin tehtaan tuotteista. B.B. Lucille on toinen ääni, kanava jonka kautta B.B. Kyseisellä jaksolla B.B.:n jokainen sinkku oli kahden ja puolen minuutin pienoisdraama. B.B. Soolot ovat lyhyitä, nasevan loogisia ja silti spontaanin tuntuisia. En oikeastaan saanut tarkasti selville miten tuo potikka vaikuttaa, mutta lopputulos on mainio. Lisäksi pedaali on hyvin dynaaminen, soundi siistiytyy nätisti, kun kitaran volumea laskee. muiden mukana – syöksyy paniikissa ulos. Luomansa paineen hän purkaa juuri oikealla hetkellä tehokkaalla kitarasoololla. Amerikkalaisen Lovepedalin COT (Church Of Tone) 50-sarjan pikkuruinen Amp 50 on juuri sopiva pöristin minunlaisilleni hölmöille. Tykkään tästä syystä yksinkertaisista efektipedaaleista, esimerkiksi säröistä, joissa on mahdollisimman vähän säätimiä. Menkäämme ajassa kauas taaksepäin aina 1950-luvulle saakka, Arkansasin pitäjään, Twistin kyläpahaseen. Kokoelmissani oli parhaimmillaan yli sata säröä sun muuta muljutinta, mutta sitten hävisin hallitusneuvottelut rakkaan puolisoni kanssa ja jouduin muuttamaan pienempään musahuoneeseen ja vähentämään speduja merkittävästi. Hän muistaa kuitenkin kitaransa jääneen sisälle ja palaa hakemaan sitä viime hetkellä. B.B. King on mainio rautaisannos jokaisen aiheesta tietämättömän (ja miksei siitä jotain tietävänkin) kokoelmaan. kuulee myöhemmin tappelun aiheutuneen neidosta nimeltä Lucille. Silti kuulokuvan sammuttua vastaanottaja on niin koukussa, että haluaa kuulla biisin heti uudelleen. Niillä B.B. Omia pieniä taideteoksiaan. Myönnän auliisti olevani täysin toivoton efektipedaalifriikki. On talvinen lauantai-ilta ja B.B. lataa yleensä parin ensimmäisen laulusäkeistön ajan kitarakommentoinnin höystämää jännitettä, joka piiru piirulta käy lähes sietämättömäksi. Keskittyisin kehumaan arviossa lähinnä itseäni, kuinka fiksu, komea ja salskea olenkaan
Ehkä suurin seliSe mun yksimikkinen viulukitara on tys on mallin monipuolisuus. Vaihtoehtoisesti käytän livenä Fenderin Super Reverbiä, missä on neljä kymppituumaista kaiutinta. – No, mulla on aika yksinkertainen systeemi. Kingin kanssa. Mut en mä itse rupea sählää isompien juttujen kanssa, vaan huollatan säännöllisesti kamat ammattimiehellä. Soitin sillä pitkään, vielä 1970-luvullakin ihan levylle asti. Bändi lähtee maaliskuussa keikoille. Sen väri ei ole alkuperäinen, vaan se oli maalattu valkoiseksi, enkä mä pitänyt siitä valkoisesta yhtään. Mun käsi on tottunut tähän. 3 Millä laitteilla vedät nykyisin. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. Se oli hyvä akustinen kitara, jonka faija osti tuttavaltaan Martti Innaselta. B. – Plektran tarttee. Sais ehkä istua samalla. – Stratolle vaihtoehtoisena kitarana mä käytän välillä sellaista Nevalaisen mulle erikoistyönä tekemää viulukitaraa ja onhan mulla vuoden 1969 Gibson ES-345 Stereo, jolla välillä soittelen B.B. Soitan kaiken Fenderin Stratocasterilla ja jos tarvii slideä, niin mulla on vanha Twin Harmony, sellainen missä f-aukot on kissan silmän muotoiset. DAVE L. – Kyllä se ois hienoo vetää B.B. Ja niin kauan kuin mä elän niin se jatkuu, koska tämähän on loputon kaivo. Noita Stratojahan toki löytyy, mutta niissä on niin paljon eroja. 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. Esimerkiksi Fandjango-levyllä mä käytin sitä. Inventiven kakkosalbumi. – Tämä on aika vaikea kysymys… I’m Gonna Rollin (Rock’n’Roll Band -levytys vuodelta 1975) soolo on hyvä esimerkki Stratocasterin perussoundista. – Muistaakseni se oli Lapin poika, mitä mä harjoittelin ihan ensiksi yhdellä kielellä. Eikä niissä ole juuri koskaan sellaista – Mä ostin ensimmäisen Stratocas- vikaa, jota ei pystyisi korjaamaan. – Akustisina kitaroina käytän Levinin kahdeksankielistä luuttukitaraa ja vanhaa puista Dobroa. Mut Fenderin Stratocasterissa on mulle kyllä vintage on melkein aina paeniten käyttöhyötyä, koska siitäkin rempi jos saa itselleen sopivalla hinsaa irti loputtomasti erilaisia sounnalla hyvän aukisoitetun kitaran. Kingiä. Vai oletko sä kuullut jostain, joka sanoisi, että hän on nyt valmis. 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta mukaasi. Teetin plekuja hiljattain isomman nimikkoerän koska niitä häviää aina. Aina tuotteliaana tunnettu Dave on julkaissut vuoden sisällä kolme levyä, joista uusin Honest Eyes on Dave L. Mä käytän vielä aika paksuja, sellaisia 1,5-millisiä. Se oli kahtena kappaleena, mutta Juha Nuutinen kasasi sen soittokelpoiseksi ja laittoi siihen vielä Roger-merkkisen mikrofonin, mikä on varmaan maailman huonoin kitaramikki, mutta jossa on äärettömän hyvä slidesoundi. Gibsonin Melody Makerin kokoinen. Se on periaatteessa otelautainen Strato on vuodelta 1962. Mutta jostain syystä se on vieläkin se sama väri siinä, hehee. deja. B. dan itse. Vai ken– Kyllä noista vahvistimista saa kaities käsityönä tehty. 4 Miksi juuri nämä. tenkin aina käteen. INVENTIVE Honest Eyes (TUM Records). En SG ja useitakin Les Pauleja, mutta mä näe mitään järkeä valmistuttaa jostain syystä Strato on jäänyt kuijotain Martinin tai Straton kopiota. – Vahvistimena on Marshallin 50-wattinen nuppi ja kaksi kaappia, INVENTAARIO #19 joista mä käytän välillä vain yhtä. – Twin Harmony on just hyvä slideen. 2 Ensimmäinen oppimasi riffi/ komppi/biisi. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. Okei, nykypäivän nuori slidekitaristi voi ajatella vähän eri tavalla, koska mä oon kasvanut ajalla ennen transistoreja. Roskiskitara, mä en tiedä että onko se joku Harmonyn karvahattumalli. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. Tosin aika keltainen nykyään. 6 Tallenne jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. hyvä esimerkki sellaisesta, mitä ei – Tämä mun nykyinen ruusupuukaupasta saa. Ostin sen 80-luvulla ja olen soittanut Sillä pääsee suunnilleen g:n korkeusillä siitä lähtien. Ja mieluumminhan sellaisen antaa pyydettäessä kuin jonkun typerän nimmarin. Mulla oli välillä Gibsonin teettää ainoastaan erikoisjuttuja. Pitää olla todella tyhmä, jos niin sanoo, summaa taivaltaan kitaran kanssa Dave Lindholm, yksi rockhistoriamme keskeisistä kitarasolisteista ja laulaja-lauluntekijöistä. Vähän eri lailla kuin normaalisti. – Pienet arkiset jutut mä hoi- DAVE LINDHOLM delle ja kitaran juttu onkin fokusoida soitto niin, että mä vedän sillä e:stä alaspäin. 8 Vintage vai uusi soitin. ken sen mitä mä tarvitsen. Samoin – Riippuu tietysti soittimesta. – No kyllä mä Straton ottaisin, koska noita muita saisi kuitenkin helpommin. – KITARA ON ollut aina messissä – alusta saakka. Käsityönä kannattaa aika kauan. Enkä mä olisi jaksanut näin kauan tätä asiaa treenata, jollei se olisi mun suuri rakkaus. Tai siis transistorivahvistimia oli ehkä saatavilla, mutta putkikoneet oli standardi. – Ihan eka oli nylonkielinen Levin. terini vuonna 1969 Digeliuksen seiUusi kitara voi tuntua aluksi hyvältä, nältä! Siellä oli myytävänä sellainen mutta kun ei siitä koskaan tiedä mivuoden 1965 malli, mitä mä käytin ten se kestää
SOUNDI-HAASTATTELU 20 SOUNDI TEKSTI: PETRI SILAS KUVITUS: VILLE PIRINEN
Vaikka Jarmo on esiintynyt eri kokoonpanojen kanssa Färsaarilta Brasiliaan ja Yhdysvaltoihin, on vahva tunneside aina ankkuroinut hänet kotimaan kamaraan. ”Hieno ammatti, hienot varjopuolet ja monet hienot asiat tehdään yhä ilmaiseksi tai oravannahkana.” Kiinnostavaa musiikkia tehdessä paikalla viuhahtaa usein Jarmo Saaren kameleontinhäntä. kuva: Sami Mannerheimo M aaliskuussa 1970 Kauniaisissa syntynyt Jarmo Saari asettui jokunen vuosi sitten Veräjämäkeen kauniin puutalon yläkertaan fuusioperheineen, jonka muodostavat kitaristisäveltäjän kaksi kouluikäistä lasta sekä koreografipuoliso ja tämän pian täysi-ikäinen poika. Kitaramestarin näkemys ja taidot ovat johtaneet yhteistyöhön sekä Pekka Pohjolan ja Tuomari Nurmion että Pekka Kuusiston, Ismo Alangon ja Don Huonojen kanssa. Väliin mahtui työssä opiskelua sekä omimpien bändien, XL:n, Reunan ja ZetaBoon, että Don Huonojen ja Perko-Pyysalo Poppoon kaltaisten lajiensa huippunimien kanssa. Täkäläisten muusikoiden kanssa kieli on monellakin tavalla sama ja perinne yhteinen, kuten esimerkiksi Jarmo Saari Filmtet sekä livenä että levyllään A Tribute To Finnish Cinema (2001) toteen näytti. Sittemmin yhdeksi rakkaimmista bändeistä on muodostunut ZetaBoon eräänlaiseksi jatkeeksi kehkeytynyt Anna-Mari Kähärän Orkesteri. SOUNDI 21. Ja nyt näille kaduille jättää siis jälkiään sukupolvensa monipuolisin kitaristi. Alueella on historiallinenkin ulottuvuutensa: samoilla nurkilla asui aikanaan Jarmon isän isä, Pelastusarmeijan upseeri, pelimanni ja soitinkeksijä, jonka tuttavapiiriin lukeutui Tapio Rautavaara. Musiikki säesti Saaren polkua alusta asti: lapsuus Tapiolassa valoi vankan perustan opinnoille ja valmistumiselle Sibelius-Akatemian jazzosastolta 1999. Saman ajan monikulttuurisempi huippuhetki oli Espoo Big Bandin ja intialaislyömäsoittaja Trilok Gurtun kanssa toteutettu rohkea Neandertal Grooves -hanke
Vaikka musiikkia on sekä isän että äidin puolella, tulen mel ko pedantista keskiluokkaisesta per heestä. Miltä tuntui saada tällainen tunnustus. Siihen svengiin ja niihin soin tuhajotuksiin ei näillä hobittisormil la edes pystyisi! Samoin opin kita rasta valtavasti aina Marzin (Nyman) ja Kien (von Hertzen) kanssa soitta essani. kuva: Jarmo Saaren Jarmon musiikillista kaikkiruokai suutta innoittavat yhtä lailla José Gonzálezin pienieleinen laulunteki jyys kuin Brian Enon elektroniset in novaatiotkin, ja ääripäitä heijaste levat sopivasti miehen omista hank keista tuoreimmat: sähköinen soo loseikkailu Jarmo Saari Solu sekä akustinen duo Trubamolli, jonka ko koonpanon täydentää harpisti Lau ra Hynninen. PK Keränen ja kumppa nit… Tässä maassa on aika paljon vastaavia omaäänisiä alkemisteja, eräänlaisia saarnamiehiä, jotka luovat sisällöt ja työllistävät itsensä taiteen saralla. SOUNDI-HAASTATTELU 22 SOUNDI kuva: Tanja Ahola ”Olen minäkin nähnyt komeita teoksia ihmisilt ä, jotka selvästi vo ivat pahoin tai kost avat jotain, mutta se ei ole minun juttuni ei kä motivaationi.” ”Tässä maassa on aika paljon vastaavia omaäänisiä alkemisteja, eräänlaisia saarnamiehiä, jotka luovat sisällöt ja työllistävät itsensä taiteen saralla.” – Aikamoisena yllätyksenä tuli se, että Arhinmäki siteerasi jakotilaisuu dessa omille nettisivuilleni rustaa mia musiikin tekoon ja taiteilijuuteen liittyviä ajatuksia. Musiikin maisteriksi valmistunut kitaristisäveltäjä muistaa kiinnittää aina kotoa lähtiessään vaatteisiinsa tietyn asusteen: Jimi Hendrix rinta nappi on tärkeä amuletti, jolla Jarmo manaa itselleen rohkeutta työhön ja vapaaaikaan. – Niin… Jos jazz merkitsee ilmai sunvapautta, hyväksyn nykyään sen kin otsikon. Ohjailin paitsi ihmisten soittoa, myös heidän ulkonäköään. Koska perustit ensimmäiset bändisi. Odottelin 1990-luvulla, että Suomen Jazzlitto olisi nostanut sinut Jukka Tolosen ja Raoul Björkenheimin perään kolmanneksi Yrjö-palkinnon saaneeksi kitaristiksi. Treenailimme välitunneilla ja esitim me biisejä luokalle. – Vaikka vierastan kilpailua, juok sin pitkiä matkoja 18vuotiaaksi. Ilmoitin kuulemma silloin äidilleni, että minusta tulee sähkökitaristi ja toivon saavani tytön sekä pojan. Liidasin niitä aika kokonaisvaltaisesti, ellen suorastaan despootin ottein. – Joskus alaasteella. Koska sävelet veivät lopullisesti mennessään. Onneksi ei kuitenkaan! Satuin tietämään, mistä on kyse, koska palkinto myönnettiin AnnaMarille (Kähärä) 2000luvun alussa, ja niissä merkeissä pääsim me Linnan juhliin esiintymään. Toisaalta, aina kun saan soit taa (saksofonisti Jukka Perkon yh tyeessä) Teemu Viinikaisen rinnalla, ymmärrän millainen oikea jazzkita risti on. Musiikki oli oma salainen maailmani. Olin kuuden, kun musa iski kris tallinkirkkaana. Koska minun perääni ei juuri soitella ja kysellä levyjä vaikka joulumarkkinoille, oman tekemisen kautta pitää mennä… Lopulta kun ymmärsin, että Suomipalkinnon saajia ovat olleet niin Tove Jansson ja Magnus Lindberg kuin Tero Saa rinenkin, painoarvo valkeni. – Täällä kotona, puhelimellahan se ilmoitettiin. Miten isoveljesi vaikutti sinuun. Koska soittajan sä vy oli kovin asiallinen, pelästyin että jompikumpi vanhemmistani on kuol lut tai muuta vastaavaa. Ennen musiikkia oli vakava juoksuharrastus. Osassa mediaahan ei katseltu hyvällä sitä, miten nyt palkittiin tavallaan taiteen duunareita – plusmiinus nelikymppisiä pidemmän linjan toimijoita. Soitin vesikampauksessa mummon akkarilla kokovartalopeilin edessä Rockradion mukana, kunnes kuulin auton kaasuttavan autotalliin. Esimerkiksi Jarkko Martikainen, Anssi Tikanmäki, Pirk ko Saisio, James Spectrum, Tommy Lindgren ja Milla Viljamaa. Tyylilajista ker tovat yhtyeiden nimet: Skywalkers, Billycats… Exodus soitti yläasteella progea Genesiksen ja Jeff Beckin ja lanjäljissä, ja Royal Baboons kuulosti kuva: Ville Walo / Samuli Kosminen kuva: Jorma Airola kuva: Marek Sa bogal arkisto Missä olit kun kuulit Suomi-palkinnosta. Mutta kun kuvaan oli jo tullut pasuu naa, selloa, bändihommia, elektro nimusaa, kuoroa ja kaikenlaista, se jäi. Kuopuksena sain silti olla hellyydenkipeä uneksija ja taiteilija. Tuottajana Jarmoon ovat luottaneet Kalle Ahola, Susanna Haavisto, Tuomari Nurmio, Esko Sal minen ja muut. Olin nähnyt Remun Haukilahden Valin nassa, joten tiesin millainen aito rockstara on. – Vahvasti. Neroja ja kultaisia kaverei ta kukin. Pääsin ja pääsen tuntemuksista parhaiten muiden kanssa tekemällä, ja erilaiset tunnustukset tietenkin lämmittä vät epävarmuuden kanssa paini vaa. Olin puolik si kiltti runopoika, puoliksi outolintu. Siivo sin äkkiä paikat ja siirryin huonee seeni läksyjen ääreen. Oli nimittäin aika, jolloin minusta puhuttiin jazzmuusikkona, vaikka itse en titteliä omakseni tun tenut. – Nuorempana minua vaivasi väliin ajatus, että rajallisuuteni paljastuu kohta kaikille ja joudun naurunalaiseksi. Jussi soitti pianoa ja varsinkin trumpettia hienosti, ja omaksui myös isoveljen roolin, eli seurasi aika vahvasti vanhempien ja lanjäljissä. Suuren yleisön silmiin Saaren nos ti joulukuussa opetus ja kulttuurimi nisteriön Suomipalkinto, jonka ute lias ja uuttera mies kertoo Soundil le ohjaavansa takaisin taiteen pariin kollegoitaan työllistämällä.
Olisi houkuttelevaa nähdä kokemukset yksinomaan myönteisinä, mutta jotain päätöksiä olet varmasti katunutkin. Ihmiset pitää ottaa karvoineen SOUNDI 23. Kun kävin Pekan luona, piti toisinaan suodattaa pois vaikka se, että mies on karmeassa krapulassa. Touhu oli suurpiirteistä sekä epäsovinnaista. Yritimme pitää liian monia palloja ilmassa ja bändi pääsi pisteeseen, jossa siihen sijoitettu aika ja vaiva eivät kerta kaikkiaan tulleet palkituiksi. Silloin narsistiset huolet liian isoista saappaista katoavat tekemisen riemuun. XL:ssähän hän teki pääosin ne väkevät isot teokset, minä taas soljuvammat, ketterämmät biisit. Työttömyyttä tai täysin hiljaisia aikoja ei tavallaan ole. Tosin en osaa vieläkään vastata tyhjentävästi kysymykseen: ”mitä teet työksesi?” Elämä on ollut yhtä runsaudentulvaa. Sellaista, mihin kuulija voi projisoida omia fiiliksiään. Aika tavoitteellinen ja itseohjautuva olen edelleen. Tiukoissa paikoissa muistelen näitä hetkiä ja ihmettelen, miten leveillä harteilla saan seistä. Sillä silloin kun asiaa tuli, se oli kallisarvoista. Hän ottaa henkilökohtaista ja tekee siitä universaalia.” suutesi Varusmiessoittokunnassa ja aloittelit opintoja Sibelius-akatemiassa. Sillä silloin kun asiaa tuli, se oli kallisarvoista.” kuva: Sami Mannerheimo ”Tavassa, jolla Arttu muokkaa tunnetiloja musiikiksi, on jotain huikeaa. Sovittajana hänen käsityötaitonsa on ihan ylittämätön, missä lienee klassisen taustan ja tanssimuusikko-isän vaikutusta. 21-vuotiaana tapasin Artun (Takalo) ja perustimme XL:n. – Jaa-a. Ahmin kaikkea musaan liittyvää, sillä tuossa iässä päässä tuntuu olevan enemmän kovalevytilaa. Sibiksessä olin seuraavat seitsemän vuotta ja kovan informaatiotulvan sekä opiskelun ohessa harjaannuin ammattiin keräämällä kokemusta varmaankin kymmenessä bändissä. – Enpä tiedä… Jopa XL:n lopettaminen tuntui näiden comebackvetojenkin jälkeen oikealta ratkaisulta. Jazzimprovisointiin rakastuin kun muutimme isän opintojen ja töiden perässä Kaliforniaan. – Tavassa, jolla Arttu muokkaa tunnetiloja musiikiksi, on jotain huikeaa. Taidepuolellahan voi ajatella, että aika paljon on opiskelijan vastuulla. – Raoulin ja Pekka Pohjolan kanssa tekemisessä oli paljon samaa. Kaikki siis sujui nyt syksyllä oikein hyvin, mutta muistimme itse kukin, miten työlääksi homma lopussa meni. Seuraavan syklin alussa olit parikymppinen, suoritit asevelvolli- ”Kun kävin Pekan luona, piti toisinaan suodattaa pois vaikka se, että mies on karmeassa krapulassa. Kerran Amerikan-käynnillä Erkki Pohjola otti minut mukaan erään harmaan herrasmiehen luo. Palattuamme musiikkilukiossa oli vastassa (Espoo Big Bandin ja April Jazzin voimahahmo) Lappalaisen Mape, josta tuli minulle merkittävä ihminen. – Saarnaan isolla liekillä musiikin ilosanomaa säveltäessä, soittaessa ja opettaessa, koska koen olevani lähtökohdiltani etuoikeutettu. Hän lainaili levyjä, vei jammailemaan Krakataun kanssa ja nosti pöydälle valtavan tarjottimen. Opiskeleminenhan tarkoittaa poistumista mukavuusalueelta, mikä on suuri lahja ja uhka. Oppia voi saada niin monin tavoin. Millainen hän on pedagogina. Olen nyt sitoutunut 3–4 projektiin, ja jos aikaa jää, touhuan silti jotain musan parissa täällä kotona. Osaan tyypeistä olen yhteydessä edelleen; joistakin tuli ammattimuusikoita, toisista palkittuja sarjakuvataiteilijoita! – Jousenkaaren ala-asteella matka jatkui Espoon musiikkiopistoon ja Tapiolan kuoroon, puutarhakaupungin lintukodossa. Hän ottaa henkilökohtaista ja tekee siitä universaalia. Erilaiset henkilöt ja kokemukset opettavat ja pois-opettavat meitä, jos mieli on riittävän avoin ja nöyrä. Jos oli Mape Lappalainen tärkeä opettaja toisessa syklissäsi, seuraava guru oli Raoul Björkenheim. Tuoko tämä oivallus vastuun tajua ja perinteen jatkamisen painetta. Ja utelias pitääkin olla… Mutta kyllä näitä asioita tulee mietittyä kun itse nykyään opettaa. 2004 oli oikea aika lopettaa… jotta saattoi tehdä hyvähenkisen paluukiertueen 20-vuotisjuhlien kunniaksi! Mitä olet oppinut ja omaksunut Arttu Takalolta pitkän yhteistyönne aikana. Myöhemmin huomasin, että Jukka Linkola, Pekka Pohjola ja monet muut olivat menneet samoja polkuja. kuva: Mikko Meriläinen kuva: Timo Kuisma lukiossa hetkittäin Zeppeliniltä tai Fishbonelta. Se oli Aaron Copland! Viitekehys oli ihan käsittämätön. Kuorovuosina oli huikeaa tavata kantaesitysten merkeissä Aulis Sallisen, Olli Kortekankaan ja Einojuhani Rautavaaran kaltaisia säveltäjiä. (tauko) Raoul oli karismaattinen ja innostava, mutta epäjohdonmukainen opettaja. – Kyllä. Pääosin tietenkin XL:n, ZetaBoon ja Teppo Mäkysen kanssa
Eikä mainittujen tyyppien kohdalla todellakaan ole kyse siitä, että mennään sähköisen apuvälineen taa piiloon. Omasta vinkkelistä kyse ei ollut siitä, mitä minä tiedän nykytanssista vaan siitä, että nyt nämä kaksi ihmistä ovat kohdanneet ja he luovat jotain yhdessä. En us- ko, että meistä kumpikaan tarvitsee elektroniikkaa kattavaan itseilmaisuun. – Aina kun juttuja on tullut ekaa kertaa eteen, leffatöitä tai kuorosävellyksiä tai tanssiproggiksia tai ihan mitä vaan, olen ajatellut, että tartun rohkeasti hommiin ja tutustun traditioon myöhemmin. Riisuttu, ajaton ja akustinen Trubamolli oli ulkoa helppo tulkita vastareaktioksi elektroniselle ja omaan hetkeensä kytkeytyvälle Jarmo Saari Solu -toiminnalle. Yhtä lailla Kimmon luontainen shamanismi ja visuaalisuus ovat tehneet minuun hurjan vaikutuksen. Aivan kuin uskonnot, tanssi, kuvataide ja muu itseilmaisu. Eli sikäli siinä ei ole mitään pyhää. 24 SOUNDI kuva: Kate Elliott taka ”Samat kareilla t Donk huonee n minun kin. Tero Saarinen Companyyn liittymistä helpotti ratkaisevasti, että koimme ensi tapaamisesta lukien vahvaa sielunveljeyttä. Ja matkustella eri mantereilla ja soittaa Maria Schneiderin, Billy Cobhamin sekä Randy Breckerin kanssa. Muun muassa Kien mukaan juttuni ovat usein parhaimmillaan jonkin kokonaisuuden osana. kuva: Tapio Korjus kuva: Sami Mannerheimo kuva: Matti Pyykkö SOUNDI-HAASTATTELU päivineen, mutta valita itse mitä keneltäkin omaksuu. Halutessa ja tarvitessa elektroniikka on erinomainen jatke, mutta toisinaan kuulijat unohtavat, että sen omaksumiseen kuluu yhtä paljon aikaa kuin soittimen hallinnan harjoitteluunkin. – Olimme opiskelukavereita ja kiinnostuneita samoista asioista, joten en osaa ottaa tästä kunniaa. Elektroniikka suorittaa mekaanisia laskutoimituksia ja palvelee myös luovaa väärinkäyttöä. Kimmo Pohjonen tekee efekteillä ja loopeilla vastaavia asioita kuin sinä, ja hän on Soundissakin tunnustanut ottaneensa vaikutteita sinulta. Kun kategoriat, taustamusiikki, ärsyketulva, välinpitämättömyys ja kaupallisuus uuvuttavat urbaanin ihmisen, kannattaa palata ihmisyyden alkulähteille. Espoo Big Band on ollut sinullekin alusta kovien ulkomaisten nimien kanssa työskentelyyn. – Millenniumina käynnistyi tosin myös enemmän poikkitaiteellinen vaihe urallani. Hedelmällisintä vuorovaikutusta syntyy usein ideoita karakterisoimalla, ja lopulta oltiin siinä vaiheessa, että kun Tero kysyi ”voisiko tähän saada lepakkoparven”, tajusin heti mitä hän tahtoo. En usko, että meistä kumpikaan tarvitsee elektroniikkaa kattavaan itseilmaisuun.” Pitikö rattaat päässä järjestää eri asentoon tanssitaiteen pariin heittäytyessä. Originaali kontakti oli Iso-Aholan Hessu, joka on miksannut molempien juttuja. Käynnistimme aivomyrskyn ja löysimme yhteisen kielen. Kenties instrumentaalimusasta toisinaan puuttuvan kertojanäänen voi omaksua vaikka tanssija tai näyttelijä. Aloin tehdä soolokeikkoja ja kävin yhteistyöhön elokuvaohjaaja Mika Kaurismäen ja koreografi Tero Saarisen kanssa. – Toisaalta voi myös ajatella, että jos linnunradan suurimman progeyhtyeen kanssa 12 vuotta duunattuaan ensin kantelee räkkejä paikasta toiseen päästäkseen luomaan ih-. Musiikkiin piti ottaa aika uudenlainen ote, mutta koska olen tässä ammatissa myös oppiakseni, eipä se haitannut. – Tykkään usein nähdä musiikkini absoluuttisena mutta olen toisaalta aina otettu, kun joku haluaa käyttää joko jotain levytystäni tai minua livenä hankkeessaan. Hän oli viisaasti tajunnut, että sovimme yhteen. oli kui teillani k e j o r ap ussit apurah vasti b ynti a a t s a Ja v vy m y t, oli le a v a 00 o j ha tai 50 0 sitten 5 letta.” kappa ”Kimmon luontainen shamanismi ja visuaalisuus ovat tehneet minuun hurjan vaikutuksen. Sen enempää kuin Samuli Kosminen tai Pekka Kuusistokaan. – Tärkein oppi Raoulilta oli, että musiikki on kuulunut ikiaikaisesti yhteisöihin, riitteihin, kohtaamisiin, vuorovaikutukseen, tunteiden välitykseen, syntymään ja elämään sekä kuolemaan. – Ihmiselle, joka on pienenä livahtanut salaa kuuntelemaan Pekka Pohjolan bigband-sarjan (Yesterday’s Games, 1986) treenejä, oli huikea kokemus soittaa kolmikymppisenä samassa orkesterissa omaa musaa Trilok Gurtun kanssa
Sanon toimeksiantoja harkitseville ja hintoja kyseleville aina, että musiikin teko ei ole kallista, mutta koska haluan olla paljon rakkaiden luona, himasta poissa oloni maksaa. Vaikka maailmassa on paljon paskaa ja on tärkeää tarttua yhteiskunnallisiin juttuihin, valitsen mieluummin voimaannuttavien asioiden tarkastelun ja kanssatekijöikseni valon sotureita. – Osin sitä kautta pääsin kiinnostavien levyjen taiteelliseksi tuottajaksi – silloin kun sellaisia vielä Suomessa palkattiin. On hienoa istua loistavan äänittäjän tai miksaajan vieressä, mutta jos väännän itse nappeja viimeistelyvaiheessa, lakkaan kuulemasta tarkasti. Olin iloinen ja innokas, koska ihailemaani yhtyeeseen haluttiin nimenomaan minut – ei ketä vain kitaristia. Don Huonojen keikkakitaristina 1998–2003 pääsit maistamaan elämää yhden maan suurimman rockyhtyeen lautaselta. Sähköinen Solu-häröily ja Trubamollin akustinen kitara, laulu ja harppu voisi olla luontevakin yhdistelmä samalla keikalla. Tämän jutun kanssa pidän riman tahallani poikkeavan korkealla, sillä sen pitää toteutuessaan ravistaa sydäntä, aivoja ja persettä ennen kokemattomalla tavalla. Marginaalissa toimimisesta on sikäli hyötyä, että voin käydä rauhassa kaupassa ja arvioida itse ilman ulkoisia paineita, missä milloinkin olen. Mutta koska musiikki ei tule valmiiksi kotona, minun pitää sisäisen pakon ajamana joko levyttää tai esittää sitä. Ainoa varsinainen harmi oli, että projekti jäi niin lyhytikäiseksi. Idea on pyörittelyvaiheessa, mutta ainakin nyt tuntuu siltä että he voisivat olla Sami Kuoppamäki, Olavi Louhivuori ja Mamba Assefa. Lapset ovat pieniä tai nuoria vain kerran, ja vanhemmuus määrittää minua yhtä paljon kuin muusikkous. Otsassani loistaa kai joku taidehörhö-leima, vaikka en suinkaan ikinä ole pyrkinyt tekemään tai tuottamaan musiikkia, joka ei myy! Toisaalta, yhtä kaukana tavoitteistani on itseni myyminen. Kuten ehkä muistat, idea ei ole ihan tuore. – Edelleen kaikenlaista! Kamari-, näyttämö- ja leffamusaa, uutta Solua, Kähärää sekä Perkoa ja vähän ukkini 1930-luvulla rakentaman lasiharpun ja peikonkanteleen vanavedessä astioiden soittamista. Asioiden prosessointi on kaikille tärkeää, mutta muiden kiusaaminen omalla huonolla fiiliksellä ei ole reilua. Voi toki ajatella, että olosuhteissa oli jotain taikaa, mutta samat takahuoneet Donkkareilla oli kuin minun apurahaprojekteillanikin. Ja vastaavasti bussit hajoavat, oli levymyynti sitten 5 tai 50 000 kappaletta. Vaistoon tulisi aina luottaa, sillä paskan määrä on vakio ja taiteelle altistuessa riski harmistua tai pettyä on suuri. En tosin julkisesti. Monitaitoisuutesi ja verkostosi tekevät sinusta kustannustehokkaan. Musiikki on onneksi sopivan abstrakti väline. Tosin osuessaan taide antaa käsittämättömän paljon. Musa on antanut paljon, mutta mitä se on ottanut. Hande oli arvaamaton, innostava ja isällinen. Esko Salmisen William Shakespeare -levystä (2009) olen tosi ylpeä, mutta sen jälkeen ei vastaavia isoja tuotantoja ole tarjottu. Tai sitten ei, eikä asialla ole niin kiire. Ja hienoa on nimenomaan se, etteivät asiat sulje toisiaan pois. Mutta kun hän to- tesi, että ”juuri siksi meidän pitääkin tehdä tämä juttu”, olin valmis. Käydään ennemmin terapiassa eikä puida hankalia asioita taiteessa. Millaista oli tehdä 2006 Tangomanifestiä kovana piiskurinakin tunnetun Tuomari Nurmion kanssa. – Varmasti niin on käynyt, mutta kutsumusammatissa noita asioita ei itse huomaa. Kulttuuri ja sivistys ovat bonusta. Sitä paitsi, aina minä olen laulanut ja akustista soittanut. Oletko pystynyt säilyttämään oman salaisen maailman ajatuksen. – Taidehan on olemassaolomme kannalta ainakin näennäisen turhanpäiväistä ja siksi aina valinta. Paha välilevyn pullistuma pisti pelkäämään koko tässä ammatissa jatkamisen puolesta ja vastaavaa… Jälkikäteen muistellen se ei ollut niin rassaava kokemus, vaikka silloin olin romuna. Onko musiikki koskaan pettänyt sinua. 18. Mikä on taiteilijan rooli tässä ajassa ja paikassa. Mikään erikoinen äänittäjä en ole, mutta studiosta työkaluna tiedän aika tavalla. – Koska pesti tuli luottamuksen, kunnioituksen ja ennen kaikkea ystävyyden kautta, juttu oli terveellä pohjalla. Haluan kypsytellä hommaa rauhassa, jotta lopputuloksesta saadaan mahdollisimman voimakas. Juuri tällaisesta olemisesta pikkupoikana haaveilin, ja koska olen yhteen isoon elämän tavoitteeseen päässyt, tunnen olevani vastuussa siitä, että annan ihmisille paljon. Olin kuullut Handesta varoittavia juttuja, ja halusin alkuun täsmentää, etten ole mikään tangoasiantuntija. Salo kuva: Timo Kuisma kuva: Jorma Airola kuva: Jari kuva: Petri Silas ”Koska musiikki ei tule valmiiksi kotona, minun pitää sisäisen pakon ajamana joko levyttää tai esittää sitä.” ”Sähköinen Solu-häröily ja Trubamollin akustinen kitara, laulu ja harppu voisi olla luontevakin yhdistelmä samalla keikalla.” misille musaa tyhjästä, voi seuraavaksi valita toisenlaisen dogman. Hieno ammatti, hienot varjopuolet ja monet hienot asiat tehdään yhä ilmaiseksi tai oravannahkana. Mitä sinulta on lupa odottaa seuraavaksi. joulukuuta 2012, Jarmo Saaren koti, Helsinki SOUNDI 25. Moni hanke lähtee niin, että kirjoittelen stemmoja ties mille soittimille, mutta päädyn soittamaan melkein kaiken itse. – Elämäni oli samaan aikaan monellakin tavalla aika tutkalla. Elääksemme meidän tulee syödä, nukkua ja lisääntyä. Oletko aistinut saaneesi toimeksiantoja, koska ideoidesi toteuttamiseen ei tarvita sataa muusikkoa ja kymmeniä treenejä. Toisaalta, Kongontien Orkesteri ei muistaakseni koskaan tietoisesti soittanut viimeistä keikkaa… Vastaavasti myös Filmtet ja ZetaBoo – miksei XL:kin – olisivat voineet tavallaan jatkua. Olen minäkin nähnyt komeita teoksia ihmi- siltä, jotka selvästi voivat pahoin tai kostavat jotain, mutta se ei ole minun juttuni eikä motivaationi. Joskus asiat hoituvat itse tarpeeksi hyvin, joskus on muita syitä. – Minussa on melankolinen puoli, eli haluan välillä kääntyä sisäänpäin. Tuliko tunne, että siihen maailmaan voisi jäädä asumaan. Tähän liittyy se simultaanisti tekeminen, mitä harrastan. – Lisäksi perusteilla on edelleen bändi, jossa olisi kolme rumpalia ja minä. – Mikään keikkaraakkihan en ole koskaan ollut, onkohan 80 keikkaa vuodessa maksimi, mutta kotoa pois oleminen tuntuu monesti vaikealta. Sillä haluan määrätä tarkkaan, miten syvälle itseeni julkisesti menen. Gamba, theremin tai pasuuna esimerkiksi taittuvat sen verran auttavasti, etten aina halua pyytää ammattilaista paikalle parin tahdin tähden. Viihteen tehtävä lienee antaa ihmisille sitä, mitä he odottavat saavansa, ja nautin siitäkin
26 SOUNDI Takaraivossa kihelmöi myös pieni ikävä, sillä jo parin vuoden yhteistyön aikana näihin mahtaviin naisiin ehti kiintyä kovasti. Hurjasta tyttöbändistä oli vinkannut vuosien mittaan taho jos toinenkin, ja biisejä oli kuunneltu mielenkiinnolla. Bändi on nimittäin harpannut selkeästi eteenpäin. Glögillä käyntiin Lounasravintola avaa juuri ovensa kun astumme sisään Kaisan (Karjalainen, kitara), Niinan (Klemetti, rummut) ja Mintun (Muranen, basso) kanssa. Joukosta puuttuvat laulaja Niki Rock ja kitaristi Ekkis Laine, mutta eiköhän juttua irtoa tästäkin kolmikosta riittämiin. Kymmenvuotista uraansa juhlistava rockbändi on saanut valmiiksi hienon kakkosalbumin Breaking All The Rules. Kuulokkeissa pauhaa uusi levy, helmikuun puolivälissä ilmestyvä kakkosalbumi Breaking All The Rules, ja huomaan tuntevani ylpeyttä. Mukavaa siis tavata pitkästä aikaa. Mitähän biisiä. Keikka vakuutti ja bändi löysi kotinsa Sound Of Finland -levy-yhtiön tallista. – No, se ei vaan sopinut ekalle levylle, Kaisa puolustautuu. Ei sillä vielä listoja valloitettu, mutta matka saatiin hyvälle alulle ja merkit olivat kaikin puolin lupaavat. teksti: MIKKO MERILÄINEN kuvat: NAUSKA E ntisessä elämässäni olin A&R eli levy-yhtiön tuotantopäällikkö. – No niin, haastattele!, Kaisa lataa tiskiin heti kun halailut ja Mintun krapulapäivittelyt on hoidettu pois alta, ja höyryävät juomat kannettu pöytään. Biisit ovat aiempaa vaihtelevampia ja melodisempia, bändi soittaa varmemmin ja soundit ovat monta pykälää paremmat. Minkä takia se on nyt mukana levyllä ja vielä avausraitana, vaikka mehän päätettiin aikoinaan tiputtaa se pois debyytiltä. – Mä kuulin, kun sä hyräilit äsken meidän biisiä!, Niina huomauttaa. Nyt kuljen pitkin loskaista ja pimeää junanrataa kohti Helsinkiä tarkoituksenani tehdä bändistä juttu. Debyyttialbumi All Over You saatiin julki vuotta myöhemmin. Siitä biisistä pitikin kysymäni. – Mikä oli hyvä, koska nyt kun sitä on enempi. Meitä ei kuitenkaan lounaspöytä houkuta, vaan pakkasen kohmettamaa mieltä sulattakoon mukillinen tai pari terästettyä glögiä. – Crashing Downia, sitä ti-di-tii-di... Barbe-Q-Barbiesin naiset puskevat määrätietoisesti eteenpäin. Yhtyeen entinen A&R istui bändin kanssa alas päivittämään kuulumisia. Ihanko tosi. Eräänä marraskuisena iltana vuonna 2009 ajoimme pomoni Epe Heleniuksen kanssa pitkin pimeää, loskaista moottoritietä Tampereelta Helsingin Nosturiin katsastamaan jo pitkään pohdinnoissamme pyörineen rockbändin keikkaa
SOUNDI 27
– Vaikka onhan se tietenkin bändille ja uudelle A&R:lle aina vähän hankala juttu, kun pitää tavallaan aloittaa alusta. Mutta hyvin on mennyt ja meitähän ei SOFilla kukaan rajoita! Kävitte jossain Texasissa ottamassa kansikuvatkin, vai. Miten te suhtaudutte promokuvien seksuaalisuuteen ja imagoasioihin. – Jos naiset on kuvissa hyvännäköisiä, niin usein sanotaan, että nyt te myytte tällä tätä, mutta miehet on usein ihan samalla tavalla stailattuja. Arvatenkin vääntö liittyi siihen, millä tavalla te näytte kansikuvassa tai näyttekö ylipäänsä. Senkö takia W.A.S.P. – Onhan se ihan selvää, että nykyään pitää tehdä aika paljon päästäkseen näkyville, Kaisa muotoilee. Ja pakkohan se on ymmärtää, että vaikka kuinka haluaisi ettei sillä olisi mitään väliä, että me ollaan naisia, niin valitettavasti sillä vaan on merkitystä ainakin joillekin. Studiovalojen kuumuus lienee pakottanut bändin, tai ainakin Nikin, vähentämään vaatteita. – Mutta nännejä ei näy!, Kaisa sanoo. Kansista yhdessä Nauskan kanssa vastannut Niina vihjailee, että kannen tyylistä käytiin aika paljonkin vääntöä sekä Suomen että etenkin Britannian julkaisijan kanssa. Ja sehän onnistui ihan hyvin. – Paitsi kyllähän siellä vähän vilkutellaan, Minttu tokaisee. – Ja kyllähän tietyillä miespuolisillakin bändeillä on tärkeää, että näyttää hyvältä ja pikkutytöt kuolaa, Kaisa kommentoi. – Nauskan (BQB:n ja monen muun luottovalokuvaaja Jarmo Nauska) 28 SOUNDI ”Kyllähän tietyillä miespuolisillakin bändeillä on tärkeää, että näyttää hyvältä ja pikkutytöt kuolaa.” kanssa keskusteltiin tästä mun ideasta. Tällä kertaa mukana on muutama bändin ulkopuolelta tullut biisi. työstetty, niin siitä tuli paljon parempi. – On joo, Kaisa hymyilee. – Varmasti levy-yhtiö haluaa, että levy myy. Onhan teistä pidetty hyvin huolta Sound Of Finlandilla sen jälkeen kun minä sieltä lähdin. – Ja faktahan on, että paskalla musalla ei mennä yhtään mihinkään.. Toisaalta me halutaan pitää huoli siitä, että se pysyy meidän bändin tyylisenä. Kaikki diggasivat siitä, joten miksipä ei. Asetelma vaan on jostain syystä heti eri jos nainen näyttää hyvältä. Eli ei me voitaisi mennä ihan tissejä vilkuttamaan kansiin, koska se ei ole meidän tyylistä. – W.A.S.P.:in lämppäyskeikalla näkyi mun nänni!, Minttu nauraa. Mulle se on muuten sama, kunhan kaikki tuntee oman olonsa mukavaksi. Todellisuudessa he poseeraavat jonkun helsinkiläisen studion lattialla ja tausta on liitetty kuvaan jälkikäteen. – Oli inhottava soittaa, kun mä koko ajan näin itse sen tuosta kaula-aukosta. – Mutta takaisin aiheeseen, onhan meillä ollut bändin sisälläkin jotain hajaääniä siitä, millaisia kuvien pitäisi olla. olisi halunnut teidät mukaan useammallekin kuin niille neljälle keikalle mitkä te teitte (Tallinna, Tampere, Helsinki ja Oslo). Esimerkiksi Whole Lotta Youn krediiteistä löytyy Kaisan avomies, The 69 Eyesista tuttu Pasi ”Bazie” Moilanen. Näkyykö nänni. – Ei sentään, Niina naurahtaa. – Heh, ne oli varmasti just siellä yläkatsomossa!, Minttu huudahtaa. – Mulla kun oli kotona muutenkin aika paljon kiireitä, Kaisa kertoo ja viittaa alkuvuodesta syntyneeseen esikoiseensa. – Totta, Minttu sanoo. – Joten Pasi sanoi, että hänelläpä olisi tällainen biisi, joka on liian rokkia 69 Eyesille. Albumin kannessa Barbe-Q-Barbies kävelee preerian läpäisevällä tiellä auringon paahtaessa taivaalla. – Mä halusin vaan jotain aurinkoista ja iloista levyn kansiin, puheenaiheeseen selvästi turhautunut Niina toteaa. Että olisiko mahdollista rakentaa tällainen kansi niin, että se näyttäisi kuitenkin riittävän aidolta. Ja sillä keikalla oli siis myös yläkatsomo..
Saksa yhdistää Aamen. Espoo, Sellosali 14.02. Savonlinna, Wanhan Klubi 07.03. – One Big Motherfucker on sen levyn nimi. Me ollaan tehty se, mitä voidaan, eli hyvä levy. Rauma, Rauma Sali 01.03. Oulu, Teatteri Rio 02.03. – Kokeillaan, että minkälaisia erilaisia ääniä siitä lähtee. – Siihen on yksi mahdollisuus, mutta siitäkään ei voida vielä puhua. Menossa on jo kolmas kierros ja kello lähenee puoltapäivää. Syylästä vai jostain vähän alempaa?, Niina kysyy. Fuck From Germany With Love. ERJA LYYTINEN UUSI LEVY FORBIDDEN FRUIT Levynjulkaisukiertue 2013 12.02. – Me ajateltiin, että tämä ei ole sellainen bändi missä aletaan nillittää. Kerava, Keravasali 28.02. Helsinki, Savoy Teatteri www.erjalyytinen.com www.facebook.com/erjalyytinen. Kosintareissulla Glögireissun aikana selviää, että tarjoilija oli sekoittanut mitat ja laittanut Isoisoisä-nimellä kulkevaan glögidrinkkiin tuplamäärän viinaa. – Olen ollut paljon paremmissakin bileissä. Seinäjoki, Rytmikorjaamo 09.03. On tullut ulkomaanjuttuja ja saatiin toinen levy tehtyä, Minttu sanoo tyytyväisenä. – No se vähän riippuu, että miten ajattelee, Niina pohtii. Ilosaarirock olisi aika kova!, Kaisa toivoo. – No niin mäkin, ja mä sentään vedän tässä bändissä!, Minttu huudahtaa. – Kun tein sen säkeistön laulumelodiaa, mulle tuli mieleen Kim Wilden Kids In America. – Mutta oikeasti hienoa olisi ihan vaan se, että saisi kesällä paljon festarikeikkoja. Menittekö jatkoille ja näittekö kun Ilkka Kanerva makasi lattialla. Minä olen puolestani tosi iloinen, etten ole enää teidän A&R. Kokkola, Snellman sali 16.02. Katsotaan mitä tapahtuu. – No joo, mutta se Tuska oli vaan niin hauska ensimmäisenä festarivarmistuksena, Niina sanoo. Kuusankoski, Kuusaa Sali 06.03. Kajaani, Generaattori 23.02. – Meillehän tarjottiin coveriksi Scorpionsin Rubber Fucker -biisiä, Kaisa kertoo. Totta kai siellä oli kiva käydä, mutta bileiksi ne oli huonot. Mutta siitä ei kuulemma saa kirjoittaa. Onko teillä sellainen olo, että asiat ovat edenneet turhauttavan hitaasti. – Kyllä joku pieni breikkaus Euroopassa olisi ihan kivaa, Niina vakavoituu. – Rupesin just miettimään sitä, kun Niina tuli Liquid Sistersiin, Minttu repeää nauramaan. Rovaniemi, Korundi 14.03. Ensi kesän festareista tiedossa on tässä vaiheessa vasta Tuska. – Ensimmäisellä levyllä oli saksalainen tuottaja (Jürgen Hendlmeier) ja toisen levyn tuotti Janne Saksa! – Ja Crashing Downin työnimi oli Lapset Saksassa, muistaa Kaisa. Pakko myöntää, etta ainakin minä tipuin jo kärryiltä. Ylivieska, Akustiikka 15.03. Vaasa, Ritz 15.02. Varkaus, Warkaus-Sali 10.03. – Olisi mahtava vetää ennen Motörheadia!, Niina sanoo. Se kansainvälinen rokkitähteys oli minun mielestäni oikein hyvä vastaus. – Se oli kyllä surkein esitys mitä on koskaan nähty. Salo, Teatteri Provinssi 08.03. Jos saisitte toivoa, niin mitä tapahtuisi. Ja hehkuviinisponsori, olisi ihanaa että saisi ke- sälläkin hehkuviiniä!, Minttu sanoo. – Tässä on ollut puhetta kaiken näköisistä rundeista, mutta katsotaan, että toteutuuko. Saksa tuntuu olevan bändille jonkinlainen pakkomielle muutenkin. – Mistä me sitä puristeltaisiin. – Punkki ei lähtenyt yhtään, se on niin vitun nopeaa!, Niina muistelee. Porvoo, Grand 27.02. – Toivottavasti tulee lisääkin festareita. – Onhan se tietysti. Debyyttialbumi julkaistiin briteissä Plastic Head -firman toimesta vuosi jälkijunassa ja sama taho on julkaisemassa myös kakkoslevyä. Baaritiskivierailuni aikana nauhurille oli tallentunut kaikenlaista mielenkiintoista, muun muassa tarina Mintun epäonnisesta koesoitosta erääseen rockbändiin. Mitä te vastasitte Hermanille. Niina ja Minttu soittavat molemmat myös sekopäisessä Liquid Sisters -rockbändissä, jonka ensimmäinen biisi oli nimeltään Drink And Pee. Pistokeikalla on jo käyty Lontoossa ja lisää Britti-keikkoja on tulossa huhtikuussa. Ajatus metallifestarilla soittamisesta tuntuu jostain syystä naurattavan Niinaa. Saisiko olla lisää glögiä. Piekämäki, Poleeni 12.03. – Ihanaa! Mä olen niin onnellinen tästä glögistä, krapulastaan toipuva Minttu sanoo. – Joo, oltiin jatkoilla, tosin mun lähibaarissa Oljenkorressa, Minttu sanoo. Suolahti, Suolahti Sali 17.02. Nykyinen laulaja Niki astui remmiin vuonna 2007 ja kokoonpano täydentyi Mintun liittyessä bändiin puolitoista vuotta sitten. – Vähänkö käytäisiin Lemmyä puristelemassa, Kaisa suunnittelee. No, eipä oikeastaan, eiköhän tässä ole tullut tärkeimmät käytyä läpi. – Kansainvälinen rokkitähti olisi kiva olla, Minttu naurahtaa. Onneksi asiat ovat sen koommin edenneet, hitaasti mutta kuitenkin. Lemmyä puristelemaan – Oliko sulla siellä papereissa jotain kysymyksiäkin?, Kaisa huomauttaa yhtäkkiä. Jo debyytin julkaisun kynnyksellä muistan lähetelleeni turhauttavan monta sopimusluonnosta edes takaisin Suomen ja Brittien välillä, sekä venanneeni brittiläisen levylafkan edustajaa cannesilaisen hotellin edustalla pitkään – ja turhaan. Mutta tuohan kuulostaa hyvältä! Ja olettehan te soittaneet keikalla myös Rollareitten Starfucker-biisiä (tunnettu yleensä nimellä Star Star). – Mehän kosittiin Minttua, Kaisa muistelee. Joensuu, Teatteriravintola 22.02. – Sinä aikana kun mä olen ollut bändissä ollaan menty aika nopeastikin eteenpäin. Kuopio, Musiikkikeskus 21.02. – Enempi näkyvyyttä olisi kiva saada ja levy pihalle Jenkeissä, Kaisa haaveilee. Sieltä tuli jotain haistatteluja takaisin, Kaisa kertoo. Raahe, Raahesali 05.03. – Me sanottiin vain, että kiitos kaunis ja heippa. – Aloitetaan syylästä, Kaisa ehdottaa. – Kyllähän sitä itsekin kuuntelee vaikka mitä, 70-luvun funkia ja eilenkin oli levylautasella Fats Walleria. Imatra, Karelia Sali 20.02. Barbe-Q-Barbiesilla oli joulukuussa kymmenvuotisjuhlakeikka. Verkkoja on toki heitelty muillekin vesille, ja voisi kuvitella, että etenkin saksalaista yleisöä Barbien meno saattaisi kiinnostaa. Mikkeli, Naisvuoritalo 26.02. Mutta pääsi se bändiin! Millä ansioilla. – Mutta nythän sä vedät kuin aropupu!, Kaisa lohduttaa. Ihan perkeleen hyvä levy, jos multa kysytään. Soitettiin sen puhelinvastaajaan Jenni Vartiaisen Missä muruseni on sanoilla ”missä Muraseni on”. – Onhan meistä ollut juttua Brittien ja Norjan Metal Hammerissa, Kaisa huomauttaa. – Mutta me ajatellaan helposti ihmisiä liian yksioikoisesti, Minttu sanoo. – Mutta jos nyt ihan rehellisesti ajatellaan vastauksena sun kysymykseen..., Minttu avaa suunsa. Mietin siis, että ”lapset Saksassa”, mutta aina välillä me sanottiin vahingossa, että ”sakset lapsessa”. – Meidän pitää tehdä seuraavaksi cover-levy, jossa on vain fuck-aiheisia biisejä. – Meillähän oli ensimmäiset viisi vuotta laulajan etsimistä, joten kyllä tämä siihen nähden on mennyt ihan ajallaan. – Tärkeintä kaikessa on, että meillä jatkuu tämä Saksa-teema, Niina sanoo. – Joo!, Niina innostuu. Mutta Minttu, sinähän olit puolisosi kansaedustaja Silvia Modigin avecina Linnan juhlissa. Mihin Barbe-Q-Barbies tähtää. – Jostain syystä ne, jotka tykkää metallista tykkää usein myös meistä. – Mä sain tutun kautta kasetin, jossa oli Herman Ze Germanin (siis Herman Rarebell, Scorpionsin rumpali vuosina 1977-1995) meille tarjoamia biisejä. – Joo, ei tullut vastauksena että ”still loving you”, Minttu lohkaisee. Kyllähän Niina hyvin osaa rokkia soittaa, mutta punkki ei silloin vielä oikein taipunut. – Mutta Herman vielä laittoi siihen viestiksi, että tämä Rubber Fucker sopisi teille erityisen hyvin: ”Be a lover, undercover, be a rubber fucker”, Niina laulaa. Oliko hyvät bileet. Turku, Sigyn Sali 19.02. Mä olin varma, että nyt on kyllä paha käytännön pila. Ja näyttää ilahduttavasti siltä, että Barbe-Q-Barbies on menossa jonnekin. Ilmankos juttu tuntuu luistavan. Lahti, Sibelius Talo 13.02. – Istuttiin iltaa Niinalla ja ajateltiin, että meidän on pakko saada Minttu bändiin, koska se on niin vitun kova basisti
Helmikuun lopussa ilmestyy Palma Violetsin ensimmäinen albumi. Kävisin ehkä edelleen, jos minulla olisi aikaa. Ja koska pidän uimisesta, menin hengenpelastuskurssille. – Olin hengenpelastajana uima-altaalla. Palma Violetsin ensimmäinen single oli vakuuttava sisääntulo. Noin vuotta että lontoolainen Palma Violets on Britannian paras uusi bändi. Toki esimerkiksi All The Garden Birds on poikkeuksellisen hieno poplaulu, mutta välillä tulee mieleen, että olisi kannattanut jarruttaa vähän ja tehdä vielä pari biisiä lisää. Will kertoo, että siellä on ”rauhallista, mutta hyvällä tavalla”. rockbändi, josta hän on pähkinöinä. Muun muassa The Smithsin, The Strokesin ja The Libertinesin löytänyt mies tuntui todella tarkoittavan sanomaansa. Ennen Palma Violetsin nopeaa nousukiitoa myös Willin elämä oli rauhallista ja tavallista. Vauhti on ollut nopea, ehkä liiankin nopea. Tietenkin on Joskus kaikki tapahtuu myös kunnia-asia olla ensimmäinen ja kuin pikakelauksella. Lokakuussa ilmestynyt Best Of Friends kiehui kuumana mutta myös tarttui kuin purkka tukkaan. Kun Sam rupesi kirjoittamaan biisejä, päätimme laittaa kaikkemme bändiin. Se oli tylsää, mutta pidän uimisesta. NME tietenkin valitsi kyseisen kappaleen vuoden biisiksi. Nuorempana asuin lähellä merta ja kävin myös surfaamassa useimpina viikonloppuina. Periaatteessa osasin homman, mutta ei siellä koskaan mitään tapahtunut. Niin vaan käy kovin harvoin. Palma Violetsin lauluntekijöitä Sam Fryeria (laulu ja kitara) ja Chilli Jessonia (laulu ja basso) on toistuvasti verrattu The Libertines -laivan vesille laskeneisiin Pete Dohertyyn ja Carl Barâtiin. Palma oikeassa. PALMA VIOLETS teksti: TERO ALANKO Brittiläiselle musiikkimedialla, etenkin perinteisellä New Musical Expressillä, on tapana vaahdota pakkomielteisesti uusista bändeistä. Eihän meillä ollut kunnon työpaikkoja tai. Vähän myöhemmin se julistettiin aiemmin Rough Trade -yhtiön pomo Britannian parhaaksi uudeksi Geoff Travis oli tavatessamme kertobändiksi. Etelälontoolaisen nut, että Palma Violets on pitkästä nelikon 180-albumi ilmestyy aikaa ensimmäinen brittiläinen helmikuun lopussa. Nelikon täydentää ja kivan garage-ulottuvuuden bändin soundiin tuo kosketinsoittaja Pete Mayhew. Violets -yhtye perustettiin Lokakuussa NME:n kansi julisti, syksyllä 2011. – Ennen Palma Violetsia olin soittanut vain kavereiden kanssa joissain coverbändeissä. Puhelimeen vastaa kuitenkin bändin eläimellinen rumpali Will Doyle, joka osoittautuu rennoksi ja fiksuksi hepuksi. Isot ketjut eivät ole vielä vallanneet Lambethia, vaan siellä on pieniä paikallisia kauppoja ja mukavia baareja ja kahviloita. Vaikka NMEn lukijamäärät ovat laskeneet muruseen viikkolehden kultavuosista, on heidän mielipiteellään edelleen painoarvoa. Palma Violetsin kotikulmat sijaitsevat Brixtonin ja Thamesin väliin jäävällä kaistaleella, jonka nimi on Lambeth. Yhtyeen oudosti kaikunut kellarisoundikin antoi vihjeen siitä, että luvassa on jotain erityistä
He sanoivat heti, että haluavat työskennellä kanssamme. Soitamme The Gun Clubia. – Mielestäni paras coverimme on Coldplayn Fix You. En missään tapauksessa voisi väittää meitä parhaaksi bändiksi ennen kuin albumi on ilmestynyt ja ihmiset ovat kuulleet sen. En oikein tiedä, miten voi olla paras bändi, jos ei ole julkaissut kuin kaksi biisiä. He saavat bändin kuulostamaan mahtavalta, mutta me emme edes halua kuulostaa mahtavalta ja virheettömältä. – Jotkut kitarabändien tuottajat ovat todella kalliita. Samanlaisia tarinoita on lukuisia. Nykyisin sen jäsenet tekevät pehmeää konepoppia Lovelife-nimellä. Geoff vain sanoi, että olen täällä musiikin takia. – Steve näki meidät keikalla. Hän on todella ottanut meidät siipiensä suojaan. Ainakin sille pitäisi olla vähän enemmän tukea kuin kourallinen keikkoja ja yksi single.” Huhtikuussa 2012 Viva Brother ilmoitti hajonneensa. – Soitamme myös joitain covereita, koska se on hauskaa. Geoffin lisäksi Jeannette (Lee) on ollut mahtava. Keikallemme sattui joku Rough Traden työntekijä ja hän otti Samin numeron muistiin. Ennen levyn ilmestymistä porukan nimi vaihtui Viva Brotheriksi. – On myös vaikea arvottaa omia lauluja suhteessa muiden lauluihin. Halusimme testata, olisiko meistä mihinkään. Kun Geoff kiinnitti Micachun, hän sanoi rakastavansa heidän musiikkiaan ja että suurin osa ihmisistä ei luultavasti tajua siitä mitään. – Meidän musiikkimme ei todellakaan ole huonoa, mutta olihan se NME:n kommentti aivan liian aikainen. Nimi ja ”paras uusi bändi” -maininta lehden kannessa eivät takaa mitään. Ei ole mitään järkeä hukata identiteettiään amerikkalaisiin vaikutteisiin. – Geoff on juuri tuollainen. Hän puhuu suoraan. – Kun The Libertines nauhoitti The Clashin Mick Jonesin kanssa, hän lähinnä loi oikean tunnelman. Siitä voisi tulla jotain todella hauskaa. Olemme olleet niin kiireisiä, että emme ole ehtineet treenata tarpeeksi. SOUNDI 31. ”Olemme todella, todella hyvä bändi, mutta olisi aika isopäistä sanoa itsestään, että olemme parhaita. Haluamme levyn kuulostavan siltä, että sillä soittaa bändi. Pystyisimmekö ansaitsemaan elantomme musiikilla. Häneltä voi kysyä neuvoja joka asiassa. Hän oli suora ja rehellinen. Niinhän siinä kävikin. – Ajattelin, että kestäisi joitain vuosia ennen kuin kukaan kiinnittäisi meihin mitään huomiota. – Rough Trade antaa meidän tehdä, mitä haluamme. Se on aivan erilaista kuin keikoilla soittaminen. On muiden asia päättää, kuinka hyviä meidän kappaleemme ovat. Keväällä 2011 näin Hampurissa Brother-nimisen yhtyeen, joka oli juuri sillä viikolla brittiläisen rockin kuumin uusi nimi. Kun mainitsen, että The Vaccines ei kuulemma ollut tarpeeksi hyvä bändi Rough Tradelle ja että Arctic Monkeys meni pilalle ruvetessaan soittamaan amerikkalaista boogierockia, hän rupeaa nauramaan. Mielestämme olemme todella, todella hyvä bändi, mutta olisi aika isopäistä sanoa itsestään, että olemme parhaita. Rough Tradesta tuli varmaankin koko yhtiön porukka. Olemme yrittäneet soittaa Fix Youta hänen tyyliinsä. Palma Violetsin ensialbumi ilmestyy helmikuun lopussa. Will on todella innoissaan, kun kerron Geoffin kehuneen Palma Violetsia jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Yhtä lailla aloittelevan Blurin kuin Oasiksenkin mieleen tuonut bändi sai sopimuksen suuryhtiön kanssa ja albuminsa tuottajaksi Stephen Streetin. Steven kanssa oli osittain kyse samasta, mutta samaan aikaan hän ohjasi meitä oikeaan suuntaan. Se ei toimi oikein hyvin.” – Rough Trade tuntuu jo nyt kuin perheeltä. Juuri sellaista ihmistä kaipasimmekin. Hänen mielestään englantilaisten bändien pitää kuulostaa englantilaisilta. Että pidän musiikista ja haluan huolehtia teidän bändistänne. Kenelläkään muulla ei ole siitä kopiota, joten sitä ei voi kuulla kuin hänen keikoillaan. – Meillä on 13 tai 14 biisiä valmiina ja joitakin valmistumassa. Punkin aikaan aloittanut reggae-dj Don Letts on tehnyt siitä oman versionsa. BRITANNIAN PARAS UUSI BÄNDI 5 OSA 3 mitään sellaista. Lopulta levy ei kiinnostanut ketään. Muutamat ihmiset ovat tykänneet siitä, mutta useammat ovat ihmetelleet, että miksi helvetissä soitatte Coldplayta reggaeversiona. Hänen ei tarvitse miellyttää ketään. Teimme hänen kanssaan pari biisiä ja kaikki sujui hienosti. Yhden sellaisen perusteella heräsi myös Rough Trade -yhtiön kiinnostus. Hän sanoi, että tehkää mitä tahdotte, minun hommani on saada teidät kuulostamaan hyvältä. – Kun vähän myöhemmin päätimme hommata managerin, hän kutsui levy-yhtiöihmisiä keikoillemme. Jo ensimmäisenä syksynä Palma Violets rupesi soittamaan keikkoja paikallisen Studio 180 -kulttuurikeskuksen kellarissa. Will myöntää, että mukana on yhtyeen kaikki esittämiskelpoinen materiaali. Ainakin sille pitäisi olla vähän enemmän tukea kuin kourallinen keikkoja ja yksi single. Kappaleitamme on voinut kuulla vain keikoilla. Mutta jos he ovat sitä mieltä, että vaikka joku biisimme on huono, he kertovat sen suoraan: ”Ehkä tuota juttua kannattaisi muuttaa. Soitamme The Rivierasin California Sunia ja Iggy Popin Tonightia. – Tiedätkö Micachu & The Shapesin. Haluamme tuoda takaisin raaemman ja energisemmän soundin. Kun Sam kuuli, että tyyppi oli Rough Tradesta, hänen pasmansa sekosivat. Tiukka 180-albumi sisältää 12 biisiä ja piiloraidan. – Se taisi olla maaliskuussa. Nopeasti äänitetyn, energisen ja konstailemattoman 180-levyn on tuottanut Pulp-yhtyeen basisti Steve Mackey, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa M.I.A.:n, Florence + The Machinen ja The Horrorsin kanssa. Hän antoi numeronsa ja juoksi karkuun ennen kuin tajusi pyytää heidän numeroaan. Tähän asti kaikki on mennyt kuin unelmissa, Will kummastelee. Levy-yhtiöstämme kerrottiin, että muutama muukin halusi työskennellä kanssamme, mutta valitsimme hänet, koska Pulp oli ilmiömäinen bändi ja pidimme tavasta, jolla hän teki hommia. – Keikoillamme on käynyt paljon levy-yhtiötyyppejä, jotka ovat tarjonneet viinaa ja tupakkaa ja kaikenlaista ilmaista kamaa. Eihän meillä ollut aavistustakaan siitä, miten studiossa toimitaan. Olemme olleet todella onnekkaita. Haluaisimme soittaa myös Faithlessin Insomnian. Juuri sellaista rehellisyyttä haluan levy-yhtiön pomolta
Foo Fighters on tietenkin Kalasataman tämän illan ylivoimainen ykkösnimi, mutta Biffy Clyron saama vastaanotto osoittaa kolmikon olevan lunastamassa merkittävää asemaa myös Pohjolassa. Clyro : skotlantilaistrio Biffy Tapahtui vuonna 2012 utui po up ja iin Los Angeles matkusti aurinkoiseen uusien ien en mm uumeniin ky on dio stu n ise ar da legen biisien kanssa. ie rockbänd 32 SOUNDI teksti: TIMO ISOAHO O n juhannuksen jälkeinen sunnuntai kesällä 2011 ja vielä alkuillastakin kuumasti porottava aurinko hellii Helsingin Kalasatamaa. Biffy Clyron marssitahti on ollut varsin huomattavaa marraskuussa 2009 ilmestyneen Only Revolutions -pitkäsoiton jälkeen eikä sen kekseliäs paahto ole jäänyt suomalaisyleisöltäkään huomaamatta. Umpikujan uumenista maailmanliigan porteille Tapahtui vuonna 2011: skottitrio Biffy Clyron sävel suoni kuivui pahemman kerran eikä ehtyneen uoman pohjaltakaan löytynyt muuta kuin tyhjää paperia kädessään heilutellut kirjoituskammo. Seuraavaksi estradille nousee skottitrio Biffy Clyro, jo seitsemättä Suomen-keikkaansa räimivä moderni rockretkue. trio tlantilais o k s : 3 1 0 sä vuonna 2 plalevyn Tapahtuu nousee uuden tu n ie o Biffy Clyr ilman puhutuimp a a myötä m n joukkoon. – Se kesäinen Helsingin-keikka oli liioittelematta eräs unohtumattomimmista Only Revolutions -maailmankiertueen pysäkeistä. Pääsin juttelemaan Michael Monroen kanssa ja. Von Hertzen Brothers ja Michael Monroe ovat jo villinneet vajaan kolmenkymmenen tuhannen hengen yleisöä omilla seteillään
Minun puolestani Dave ja Krist saavat soittaa kenen kanssa hyvänsä jos he katsovat esiintymisen aiheelliseksi. VUOSI 2006 osoittautui vedenjakajaksi Biffy Clyron vanhan ja uuden maailman välillä. – Olimme todella onnekkaita saadessamme sopimuksen soitettuamme Unsigned Bands -lavalla. Kenenkään ei kannata loukkaantua heidän ratkaisuistaan – ei edes kovimpien Nirvana-fanaatikkojen. Ja sitten teini-ikäisenä musiikki alkoi viemään meitä mukanaan yhä voimallisemmin eikä mennyt kauankaan, kun mikään muu ei enää kiinnostanutkaan, Neil kuvailee. hän myös seurasi esiintymistämme lavan sivulta – ja minun kirjoissani Michael on legendaarinen taiteilija. Olemme käyneet yhdessä koulua, olemme pelanneet futista ja naurattaneet tyttöjä, olemme istuneet pubeissa ja vaikuttuneet Nirvanan kaltaisista bändeistä... Tämä kokemus kasvatti minua todella paljon: aikuistuin monin tavoin ja ryhdyin ottamaan enemmän vastuuta tärkeistä asioista. En halua puhua sen enempää pahaa Beggar’s Banquetista, mutta yhteistyömme ei sujunut aivan saumattomasti. Siellä nimittäin esiintyi yhtye jos toinenkin. Esiintymislavalta alkoi myös Biffy Clyron matka kohti menestystä. Odotukset liitävätkin korkealla tammikuun lopulla ilmestyvän Only Revolutionsin seuraajan, peräti kaksikymmentä biisiä sisältävän Opposites-tuplan suhteen. – En pysty työstämään uutta materiaalia tien päällä, sillä tarvitsen ympärilleni kirjoitusrauhan ja mielellään myös kotiseutujeni erikoislaatuisen tunnelman, Neil aloittaa tarinansa Oppositesista. Jälkikäteen ajateltuna rundi oli liiankin pitkä, mutta eihän suuren läpimurron kynnyksellä oleva rockbändi kieltäydy hyvistä keikkatarjouksista, Neil huokaisee. Warner-diilin syntymisen aikoihin tapahtui muitakin isoja asioita. Konsertti sujuikin hurmioituneissa tunnelmissa. – Emme oikeastaan hakeneet diiliä monikansallisen yhtiön kanssa – suoraan sanoen ajatus myös pelotti meitä – mutta sitten meidän ja Warnerin edustajan Christian Tattersfieldin välille avautui hyvä keskusteluyhteys. Rakastuin niihin todella palavasti ja kohta muistin jokaisen kappaleen ulkoa niin etu- kuin takaperinkin. SOUNDI 33. Esimerkiksi levyjen jakelun kanssa oli ongelmia, eikä julkaisujamme ollut saatavilla läheskään jokaisesta alan liikkeestä, laulajakitaristi kertoo. Meidän ei tietenkään tarvinnut antaa Warnerille sanansijaa esimerkiksi taiteellisessa mielessä ja pian huomasimmekin tehneemme oikean siirron. – Valitettavasti menetin äitini niihin aikoihin. Olimme muuttuneet osaksi isoa pyörää, mutta uusi tilanne tuntui silti hyvin luontevalta. Soittotaidon karttuessa keikatkin alkoivat kiinnostamaan, mutta emme juurikaan tunteneet muita bändejä tai konserttien järjestäjiä, joten esiinnyimme usein kavereiden olohuoneissa tai autotalleissa. Seuraava mielen räjäyttäjä taas oli At The Drive-In. En kuitenkaan millään tavalla ajatellut Paulin astuvan Kurt Cobainin paikalle – tuo esiintyminen oli vain ja ainoastaan legendaaristen muusikoiden yhteistä hauskanpitoa, Neil huomauttaa. Niin isoja, ettei niitä voi edes verrata bänditouhuihin. Oli myös hienoa tavata basisti Sami Yaffa ja kitaristi Dregen, kitaristilaulaja Simon Neil muistelee puolentoista vuoden takaista iltaa paksulla skottimurteellaan. Nirvana oli aikoinaan hyvin tärkeä yhtye minulle ja tunsinkin suurta iloa nähdessäni Daven ja Kristin samalla lavalla. Emme myöskään osanneet lainkaan ennakoida näin suuren suomalaisyleisön vastaanottoa ja olikin huojentavaa havaita heti alkajaisiksi, että paikalle on saapunut sankoin joukoin myös meidän fanejamme. Tunsimme Christianin jo vuosien takaa ja päätimmekin sitten tarttua luotetun miehen tarjoukseen. Ensin yhtye allekirjoitti sopimuksen Warner Music UK:n alamerkin 14th Floor Recordsin kanssa ja seuraavaksi kolmikko ryhtyi nauhoittamaan kesällä 2007 ilmestynyttä Puzzle-albumia muun muassa AC/DC:n, Metallican ja Nirvanan hyväksi havaitsemassa The Warehouse -studiossa nimituottaja Garth ”GGGarth” Richardsonin (Red Hot Chili Peppers, Rage Against The Machine, The Melvins) kanssa. Minkä yhtyeiden albumit jättivät nuoreen Simon Neiliin lähtemättömimmät jälkensä. – Tapasin Jamesin ja Benin ollessani seitsemänvuotias ja olemme pitäneet yhtä niistä ajoista asti. Warner-debyytti Puzzlen jälkeinen Only Revolutions osoittautui skotlantilaisyhtyeen lopulliseksi läpimurroksi Iso-Britanniassa eikä platinarajojen paukkumistakaan tarvinnut odottaa kovin kauan. Albumin odotetaan toimivan Biffy Clyron käyntikorttina isojen poikien sarjoihin – monen mielestä ainakin Queens Of The Stone Agen kaltaisten yhtyeiden suosion taso on saavutettavissa, miksei ajan myötä jopa Foo Fightersin ja Musen miehittämä liigataso. Entä kuinka suuria mielenmyllerryksiä vanhalle Nirvana-fanille tarjosi New Yorkissa soineen 12-12-12 -konsertin puhutuin hetki, kun Paul McCartney nousi estradille Dave Grohlin, Krist Novoselicin ja Pat Smearin kanssa. – Ryhdyimme itsekin soittamaan ja pian jokainen viikonloppu kului harjoituskämpällä. Tuossa vaiheessa jo vuonna 1995 Skrewfishnimisenä ensihenkäyksensä ottanut Biffy Clyro oli ehtinyt julkaista jo neljä pitkäsoittoa. Esiintymistä edeltänyt epäröinti on ymmärrettävissä, sillä Simon Neilin ja Johnstonin kaksosten (basisti James ja rumpali Ben) muodostama Biffy Clyro teki ensivisiittinsä Suomeen vasta vuonna 2008. Pääsin juttelemaan Michael Monroen kanssa ja hän myös seurasi esiintymistämme lavan sivulta – ja minun kirjoissani Michael on legendaarinen taiteilija! ja intohimolla. Yhtyeen keikka T In The Park -festivaalilla kesällä 2000 teki nimittäin vahvan vaikutuksen levy-yhtiö Beggar’s Banquetin edustajaan ja lafka päätyikin julkaisemaan Biffy Clyron ensimmäiset albumit Blackened Sky (2002), The Vertigo Of Bliss (2003) ja Infinity Land (2004). – Mehän saimme esiintymispaikan Michaelin yhtyeen ja Foo Fightersin välistä ja tästä johtuen keikka käynnistyi melkoisen hermostuneissa tunnelmissa. Only Revolutions nappasi myös arvostetun Mercury Music Prize -ehdokkuuden ja kriitikoidenkin keskuudessa tuntui vallitsevan konsensus, sillä myötämielisten arvostelujen keskiarvo pysyi vaivatta neljän tähden tuntumassa. – Only Revolutions heitti meidät todella mittavalle kiertueelle. – Ensimmäisenä mieleen tulevat Guns N’ Rosesin Use Your Illusion -levyt. Jättimäisten henkilökohtaisten myllerrysten jälkeen bändin kokemat muutokset eivät tietenkään tuntuneet niin suurilta, Neil kuvailee. Rakastimme treenaamista, emmekä alkuaikoina edes haaveilleet muille ihmisille esiintymisestä. – Nevermindista on vierähtänyt jo parikymmentä vuotta ja Kurtin kuolemastakin pian saman verran. – Palasimme siis kotiin pitkältä maailmankiertueelta ja minulla oli hahmoteltuna vain kaksi kappaletta: Stingin’ Belle ja Black Chandelier. Myös livenä At The Drive-In oli uskomattoman energinen ryhmä. MUTTA PALATAANPA taas Biffy Clyron maailmaan. – Heidän esiintymisensä seuraaminen tuntui samaan aikaan sekä mielenkiintoiselta että oudolta. He sekoittivat raivokasta punkrockia ja muita musiikkityylejä taidolla, luovuudella – Se kesäinen Helsingin-keikka oli liioittelematta eräs unohtumattomimmista Only Revolutions -maailmankiertueen pysäkeistä
Jouduin siis kieltäytymään, mutta tuskinpa Robbien ura sen vuoksi kaatuu. Ja nyt tämä valtava biisinivaska rysähti syliin muutamassa kuukaudessa, sen kummempia miettimättä. – The Land At The End Of Our Toesin tunnelma onkin sitten täysin toisenlainen. Käynnistimmekin Oppositesin graafisen suunnittelutyön jo viime helmikuussa, laulajakitaristi aloittaa. Lisäksi kappalenivaskaan mahtuu myös riemukkaan Spanish Radion kaltaisia kokeellisempia numeroita. – Los Angeles tarkoittaa minulle kaiken mahdollistavaa ihmemaata. Eikä varmaan meidänkään!. Yritin sitten tavalla ja toisella kirjoittaa uusia biisejä, mutta jostakin syystä hommasta ei tahtonut tulla mitään. Joku meistä sitten heitti ilmoille ajatuksen tupla34 SOUNDI mittaisesta kokonaisuudesta ja vanhan Guns N’ Roses -fanin mielestä se tuntui varteenotettavalta idealta. Ocean Way Recordingia ovat käyttäneet muun muassa The Rolling Stones, Bob Dylan, Eminem, Radiohead ja R.E.M. Pattitilanne ei lauennut pitkään aikaan – mutta sitten tuli syksy 2011. Liikaa sopimuksia, liikaa lakimiehiä. Me emme anna periksi edes kovimmissa myrskyissä. Emme myöskään olleet halukkaita heittämään suurta osaa uusista biiseistä roskakoriin – kappaleet kun ovat ajankuvia eikä vanhoja juttuja viitsi enää myöhemmin julkaista. Ensimmäisen tutustumisen perusteella Opposites tuntuu vastaavan korkealla liitäviin odotuksiin. – En edelleenkään täysin hahmota, mitä kummaa tapahtui välillä lokakuu-tammikuu... Skotlannin ylämaiden lisäksi Biffy Clyron maailmaan uppoutuminen vie Los Angelesiin. Tuntemuksesi oli varmaankin melkoisen epätodellinen silloinkin, kun Robbie Williams pyysi sinua soittamaan kitaraa viimeisimmälle Take The Crown -albumilleen. Ajan vieriessä tunsin uppoutuvani yhä syvemmälle umpikujan uumeniin. – Sävellämme mielellämme kotimaisemissa, mutta sitten kun me ryhdymme nauhoittamaan niin meidän täytyy irtautua tutuista ympyröistä ja heittäytyä epätodellisen anything is possible -fantasiamaailman syövereihin. Storm ei tunnu koskaan lepäävän vaan häneltä tulee koko ajan uusia ehdotuksia. Hyvin erilaisista mausteista ja sävyistä huolimatta biisit muodostavat nimenomaan kokonaisuuden – ainakin minun mielestäni, nauraa Neil. Sounds Like Balloons -bii- sistä napatut tekstirivit The Sand At The Core Of Our Bones ja The Land At The End Of Our Toes toimivat kahtena alaotsikkona ja ne leikkaavatkin kokonaisteoksen keskeltä kahtia. On lapsellisen helppoa ennustaa The Joke’s On Usin kaltaisten tarttuvien menopalojen ja Oppositen tyylisten balladimaisempien raitojen soivan ylväinä niin festivaalien päälavoilla kuin radioasemien tehorotaatiossakin. No, rehellisesti sanottuna: jonakin päivänä olisin pomppinut riemusta tuollaisen tarjouksen edessä, mutta meillä oli oma tupla-albumimme työn alla eikä minulla ollut yhtään ylimääräistä aikaa. PÄÄOTSIKKONSA mukaisesti Opposites jakaantuu kahteen sanoituksiltaan hyvin erilaiseen teemakokonaisuuteen. Ennemmin tai myöhemmin. – Musiikillisesti Robbie Williamsin meininki ei kuitenkaan vetoa minuun ja muutenkin koko kuvio nostatti jonkinlaisia vilunväristyksiä. Kappaleet kertovat toiveikkaista tulevaisuudensuunnitelmista, särkymättömästä ystävyydestä, elämänhallinnan palaamisesta ja muista iloisista asioista. The Sand At The Core Of Our Bonesin kappaleet liittyvät yrityksiin ottaa omaa elämää taas haltuun. Rundi oli erittäin antoisa, mutta se oli samalla äärimmäisen kuluttava – emmehän me tunteneet enää omaa kotia kodiksi raskaan keikkaputken päätteeksi. – Oppositesille tosiaan päätyi Tom Pettyn makuisia valtavirran rockbiisejä, yltiöpositiivisia renkutuksia, syntetisaattoritunnelmointia, räväkkää punkia, stonerilta tuoksuvaa riffittelyä ja vaikka mitä muutakin. – siis hyvinkin monenlaiset legendat – ja heidän inspiroiva henkensä leijuu siellä edelleen, Neil kuvailee. Jokunen kappale, esimerkiksi Little Hospitals, puolestaan syntyi juuri ennen studiosessioiden käynnistymistä – ja onneksi syntyi, sillä siitä tuli albumin eräs avainbiiseistä, vanhan koulun Biffy-fiiliksineen, laulajakitaristi huomauttaa. Liikaa sopimuksia, liikaa lakimiehiä. – Sitten talven 2012 aikana kuuntelin uusia aihioita Jamesin ja Benin kanssa, yhä uudelleen ja uudelleen. Los Angeles on juuri sellainen paikka. Mutta sen tiedän, että me kirjoitimme lyhyessä ajassa 45 uutta biisiä. Oppositesin ulkoasu on jälleen mestarillisen Storm Thorgensonin käsialaa. Nauhoitimme Only Revolutionsin Ocean Way Recording -studiossa Hollywoodissa ja halusimme ehdottomasti palata sinne myös tällä kerralla. – Hän on eräs ahkerimmista tuntemistani ihmisistä. Biffy Clyro muodostuu kolmesta eri ihmisestä, mutta meidän juuremme nousevat samasta skotlantilaisesta maasta. Pitkän kuivan kauden jälkeen tällainen tuotteliaisuus tuntui todella hämmentävältä – varsinkin kun aikaisempien levyjen myötä olin tottunut hiomaan ja punnitsemaan ideoita hyvinkin pitkään ja monelta eri kantilta. Myös Puzzlen ja Only Revolutionsin kansikuvan taiteilleen Thorgensonin muita yhteistyökumppaneita ovat olleet muun muassa Pink Floyd, Led Zeppelin, Black Sabbath, Dream Theater ja At The Drive- In -miesten perustama The Mars Volta. Tulimme siihen omahyväiseen tulokseen, että käsissämme on valtavasti hyvää musiikkia. – Ensimmäinen osa muistelee menneitä, lähinnä Only Revolutions -kiertuetta ja sen päätöksen jälkeisiä hetkiä. Oppositesin kansi symboloi Biffy Clyron sitkeyttä ja peräänantamattomuutta. – Annoin Stormille aluksi muutamia suuntaviivoja ja kerroin muun muassa ideastani vanhan puun suhteen. – Se tuntui yhtä aikaa epätodelliselta ja imartelevalta! Pidin täysin uskomattomana pelkästään sitä, että Robbie edes tiesi Biffy Clyron, nauraa Neil. Päädyin kirjoittamaan biisejä monenlaisista ikävistä tuntemuksista: yksinäisyydestä, irrallisuudesta, keskittymiskyvyn täydellisestä puuttumisesta ja niin edelleen, kuvailee Neil. – Musiikillisesti Robbie Williamsin meininki ei vetoa minuun ja muutenkin koko kuvio nostatti jonkinlaisia vilunväristyksiä
Barack Obaman uudelleenvalinnasta ja johtamansa yhtyeen uuden studioalbumin valmistumisesta sekä helmikuussa käynnistyvästä maailmankiertueesta ilahtunut miljonääri kuulostaa pirteältä ja energiseltä, vaikka muusikon viime viikkoihin on mahtunut myös traagisempia välikohtauksia. Managementin edustaja sieltä siis soittelee ja kyselee, että onko- han toimittaja hereillä ja vieläpä vastaanottavaisella tuulella. Kenen käden jälki kuuluu The Beach Boysin viimeisen studioalbumin viimeisessä kappaleessa. Nämäkin asiat selvisivät, kun Jon Bon Jovi soitti Soundille eräänä talvisena päivänä. Herkkähipiäisempiäkin muusikoita on nähty: esimerkiksi Dave Mustainelta ei saanut joitakin vuosia sitten kysyä hengellisistä asioista tai Metallicasta. P uhelin pirisee muutamaa minuuttia sovittua aikaisemmin. Mitä tapahtui, kun Bon Jovi soitti viidentoista kuukauden aikana 232 keikkaa neljällä eri mantereella. Se ei yllätä millinkään vertaa, sillä tällä kerralla langan toisessakin päässä on ammattilaisia sanan varsinaisessa merkityksessä. ”TÄMÄ BÄNDI ON KOHTALOMME” teksti: TIMO ISOAHO Juhlittiinko Bon Jovin leirissä ankarasti sadan miljoonan myydyn levyn rajapyykkiä. Tuntuu itse asiassa varsin yllättävältä, ettei taiteilijan manageritoimisto ole käskenyt toimittajaa olla kysymättä Jon Bon Jovin 19-vuotiaan tyttären Stephanie Rosen huumeiden yliannostuksesta. Pian yhteys aukeaa uudelleen ja John Francis Bongiovi, alias Jon Bon Jovi, toivottaa mukavaa päivää. Marraskuussa julkisuuteen noussut uutinen yliannostuksesta tuli loSOUNDI 35. Kyllä, täällä on valmista
Tulevalla kiertueella pääsemme soittamaan esimerkiksi Dublinin Slane Castlen alueelle ja Berliinin olympiastadionille enkä pitäisi lainkaan mahdottomana sitä, että taltioisimme nämä merkkikeikat tulevia julkaisuja varten. Mutta toki maapallolta löytyy aina uusia hienoja konserttipaikkoja, joissa me haluaisimme esiintyä. – Odotahan. Toistaiseksi olemme terveitä ihmisiä ja in-. pulta melkoisena yllätyksenä, sillä Bruce Springsteenin ohella New Jerseyn ”omaksi kultapojaksi” mielletyn Jon Bon Jovin perheidyllin kulissit ovat pysyneet pystyssä jo usean vuosikymmenen ajan. No, ainakin toivon rauhaa ja hyvää tahtoa oman perheeni keskuuteen. Tahdon Bon Jovin lähtevän tästä maailmasta huippukunnossa, kirkkain mielin. Se olisi ehdottomasti parasta, mitä tällä hetkellä voisi tapahtua, muusikko toistelee kysymystä hetken aikaa pohdittuaan. Huikeat myyntimäärät tai sadat miljoonat ansaitut dollarit eivät kuitenkaan nouse pääosaan, kun taiteilijalta kyselee hänen tämän hetken unelmistaan. Kuinka moni 80-luvun tukkahevin maailmasta noussut menestyjä on edelleen naimisissa saman naisen kanssa. Rauhaa, ennen kaikkea. En todellakaan halua romuttaa tämän hienon bändin perintöä puolivillaisilla keikoilla tai toivottomilla albumeilla... Olen laittanut tyytyväisenä merkille myös sen, että tulevalla kiertueella heitämme esimerkiksi Suomen-keikkamme muualla kuin pääkaupungissanne – eikä tämä heitto liity mitenkään siihen tosiseikkaan, että loukkasin jalkani liukastuttuani Helsingin Olympiastadionin märällä estradilla kesällä 2011, laulaja naurahtaa. Eikä kolmekymmentä vuotta kes36 SOUNDI tänyt ura ole ainakaan taloudellisessa laskusuunnassa, sillä Bon Jovi teki maailman tuottoisimmat kiertueet vuosina 2008 ja 2010. Tuleva Because We Can -kiertue saattaa hyvinkin tehdä saman tempun. Entä Bon Joviin liittyvät unelmat. Jos jonakin päivänä huomaan ajattelevani, että ”herranen aika, minähän lauloin paljon paremmin edellisellä kiertueellamme” tai ”me muuten soitimme huomattavasti tiukemmin vielä pari vuotta sitten”, niin pelimme alkaa olla pelattu. – Bon Jovi on jo sen ikäinen yhtye, että kaikista suurin haaveeni liittyy jonakin päivänä tapahtuvaan lopettamiseemme. Samalla toivon syvästi, että tällaisten pelkojen toteutuminen on vielä hyvin kaukana tulevaisuudessa. Säntillisen Jon Bon Jovin johtama yhtye on ehtinyt soittaa vuosien aikana lähes kolme tuhatta keikkaa ja myydä yli 130 miljoonaa albumia. – No, mehän olemme saavutta- neet jo aika paljon... – OLIMME TEHNEET SUURELLA HARTAUDELLA KEEP THE FAITHIN MATERIAALIA JA SITTEN OTSIKOT OLIVAT LUOKKAA ”KAUNIIDEN POIKIEN BÄNDIN LAULAJA LEIKKASI HIUKSENSA”. On se sitten rockuskottavaa tai ei, mutta Jon Bon Jovi tuntuu aina olleen kiinnostuneempi lauluistaan ja bisnespuolen järkevistä ratkaisuista kuin televisioiden hajottamisesta tai puputyttöjen ulkoiluttamisesta
Liika on liikaa, din laulaja leikkasi hiuksensa”. Tilanne ei jätä vaihtoehtoja: on pysyttävä vuodessa 1992, Keep The Faith -levyn ilmestymisen hetkissä. Purskahdin nauramaan kesken hölkkäämiseni. Saimme tehdä haluamiamme juttuja omilla tahoillamme eikä Bon Jovi kummitellut mielessämme 24 tuntia vuorokaudessa. nostavin asia paluulevymme het– Emme pitäneet minkäänlaista kellä. Kaikkiaan valmistelin yli neljäkymmentä uutta kappaletta ja samaan aikaan sävelsin biisejä myös muiden muusikoiden kanssa. – Kuuntelin juostessani radiota ja yhtäkkiä kanavalla lähti soimaan Runaway. Monet tuon ajan suositut yhtyeet eivät selvinneet omista ongelmistaan – katso vaikka Guns N’ Rosesia – mutta me palasimme sen kuuluisan sorvin ääreen entistäkin innokkaampina ja ennen kaikkea hyvinä ystävinä Haastatteluaika on jälleen kerran loppumaisillaan, mutta Jon Bon Jovi kehottaa kysymään vielä jotakin. Ja onhan Runaway kiistämättä eräs Bon Jovin tärkeimmistä kappaleista koskaan – se toi meille himoitun levytyssopimuksen, joka taas mahdol- listi kaiken muun. Ei, killa ei ole mitään väliä! V SOUNDI 37. Runaway syntyi siis jo vuonna 1982, mutta Bon Jovin kokoonpano kasautui vasta seuraavan kevään aikana. A lkuperäisen suunnitelman mukaan haastattelun oli määrä tapahtua Lontoossa marraskuun ensimmäisenä päivänä, mutta Yhdysvaltain itärannikolle iskenyt Sandy-myrsky riepotteli New Jerseyn ja New Yorkin kulmakuntia sen verran voimallisesti, että Jon Bon Jovi päätti keskeyttää haastattelukiertueensa ja palata kotiseudulleen perheensä tueksi. Kappale on tietenkin taas eräänlainen kehitysaskel, mutta se ei ole liian erilainen vanhoille faneillekaan. Olisinpa kirjoittanut I’m With Youn jo New Jersey -albumille – se olisi paljastanut yhtyetovereilleni asioiden oikean tilan vaikka elimmekin silloin vaikeaa vaihetta! se on vähättelyä. Tämä vuonna 1984 enkä liioittele paljonkokemus oli ylipäänsä varsin opetkaan, kun sanon seuraavan selkeän tavainen, sillä sen jälkeen olen muistikuvani liittyvän The New Jertiennyt, miltä Justin Timberlakesta, sey Syndicate -rundin jälkeiseen aiJustin Bieberistä, One Directionista kaan, Jon Bon Jovi kertoo. Richie elää oikein mainiota elämänvaihetta juuri nyt. Yhdysvaltain aikaa heti aamuyhdeksän jälkeen Soundille soittava Bon Jovi kuulostaa pirteältä senkin vuoksi, että hän on jo ehtinyt käymään jokapäiväisellä juoksulenkillään. Jon Bon Jovi kuvailee What About Now -albumin yleistunnelmaa nostattavaksi ja positiiviseksi. Mieleeni nousi ensialbumimme kansi ja se katu, jossa minä seison pörröisen tukkani kanssa... En kuitenkaan sanoisi, että yhtye oli hajoamassa – me vain tahdoimme pitää oikean loman ja ottaa kunnolla etäisyyttä bändin maailmaan. Esimerkiksi rella hartaudella Keep The Faithin vuosi 1989 kului pieniä taukoja lumateriaalia ja sitten otsikot olivat kuun ottamatta tien päällä – siis toluokkaa ”kauniiden poikien bändellakin koko vuosi. Kun kiertue viimein päättyi niin me halusimme vain eroon kaikesta Bon Joviin liittyvästä. – Pyydän anteeksi vielä kerran, ettemme tavanneet Lontoossa, mutta Sandyyn liittyvät uutiset ja ennustukset muuttuivat koko ajan uhkaavammiksi. Eikä mitään ole kuitenkaan koskaan järjestetty. ja muista vastaavista artisteista – Tuolloin, alkuvuodesta 1990, me tuntuu. – Olenhan minäkin silloin tällöin julkaissut omia juttujani, muun muassa soololevyjä ja elokuvamusiikkia, tai tehnyt näyttelijän töitä, eivätkä Bon Jovin jäsenet ole koskaan paheksuneet näitä yhtyeen ulkopuolisia projekteja. Myös The JBJ Soul Kitchen -ravintolamme on nyt valjastettu välittämään ruokaa esimerkiksi kodittomiksi jääneille. Silloinhan kävi nimittäin niin, että jättimäinen uutiskanava CNN päätti huomioida suuren amerikkalaisen rockyhtyeen paluun – julkaisemalla uutisen Jon Bon Jovin uudesta, reippaasti lyhentyneestä hiusmallista. – (naurua) Kuulehan, et voi uskoakaan, miten monia juhlallisuuksia olemme suunnitelleet menneinä vuosina. Olen varma, että Bon Jovin fanit näkevät sataprosenttisessa kunnossa olevan Richie Samboran tulevalla maailmankiertueella. ”Jätkät, sitten muuten bailataan aivan järjettömästi, kun bändi rikkoo sadan miljoonan myydyn levyn rajan” tai ”kyllähän nyt neljännesvuosisadan mittaista uraa pitää juhlia” ja niin edelleen. Eräällä tavalla ajattelen, että niistä ajoista on vierähtänyt jo pieni ikuisuus, mutta toisaalta taas muistan ensialbumimme julkaisun ajat aivan kuin eilisen. – Levyltä löytyvä I’m With You on samanhenkinen, esimerkiksi luottamuksesta ja ystävyydestä kertova kappale. Runaway on saattanut ottaa hieman siipeensä ajan saatossa, mutta fanit tuntuvat edelleen rakastavan sitä suurella sydämellä. Varmasti lähes jokainen meistä on saanut kuunnella, kun joku läheinen ystävä on päättänyt uskoutua vaikeuksista ja häntä on sitten saanut lohduttaa, että älä huolehdi, pysyn ikuisesti kanssasi ja tukenasi. tohimoisia muusikoita eikä mikään puolla Bon Jovin vetäytymistä eläkkeelle. Olin esimerkiksi työstämässä The Beach Boysin That’s Why God Made The Radio -albumin päätösnumeroa Summer’s Gone. Bändi siis juhlii kolmekymppisiään alkaneen vuoden aikana. What About Now -levy ilmestyy tämän hetken tiedon mukaan maaliskuussa. Musiikillisesti Because We Can ei putoa liian kauaksi Bon Jovin sukupuun juurelta. – Voi toki, olen hyvin iloinen tämän vuoksi. Ei, olimme vain painaneet päättömästi eteenpäin ja toivoneet parasta. En siis mene enää samaan miinaan vaan lupaan, ettemme juhlista kolmekymppisiä mitenkään sen kummemmin. Ulkonäkö ratkaisee – musiiolimme lievästi sanoen uupuneita. Emme halunneet aiheuttaa hänelle paineita Bon Jovin aikatauluilla, sillä muusikkona ja artistina hän todella tarvitsi tämän soololevyn, laulaja huomauttaa. Työstin materiaalia tällä kerralla monin eri tavoin. Tulva-aallot olivat vallanneet laajoja seutuja ja tuhonneet satoja taloja, sähköt olivat poikki joka puolelta ja niin edelleen... – Levyltä löytyy maailmanlaajuisiin tapahtumiin liittyviä lauluja. – Syyskuussa 2011. Tilanne on oikeastaan päinvastainen: olen erittäin innoissani uudesta studioalbumista ja tulevasta maailmankiertueesta. Mutta mennäänpä tulevan What About Now -albumin maailmaan. Miltä se mahuonna 1988 ilmestyneen ja tui tuntua. Ennen myrskyä säätiömme oli ehtinyt tarjota uuden kodin yli 350 köyhälle perheelle enkä halua tässä vaiheessa edes ennakoida, mihin asti tämä lukema tulee nousemaan parin seuraavan vuoden aikana. Olimme julkaisseet neljä studioalbumia ja soittaneet järkyttävän määrän keikkoja kuuden edellisen vuoden aikana, mutta emme olleet juurikaan nauttineet menestyksestämme tai suunnitelleet uramme seuraavia liikkeitä. En toseitsemän miljoonaa kopiota dellakaan arvannut, millaisen komyyneen New Jerseyn jälkeinen 232 hun uusi hiustyylini aiheuttaa. – Halusimme antaa Richielle omaa tilaa ja rauhaa Aftermath Of The Lowdownin promootiota varten. Olen valtavan ylpeä tästä kappaleesta ja sen kirjoitustiimiin pääseminen oli minulle valtavan suuri kunnia. B on Jovin kahdennentoista studioalbumin oli alun perin määrä saapua markkinoille jo viime vuoden aikana, mutta alkoholija lääkeriippuvuuksia vastaan menneinä vuosina ankarasti taistelleen soolokitaristi Richie Samboran syyskuussa julkaistu kolmas sooloalbumi Aftermath Of The Lowdown muutti yhtyeen suunnitelmia. Onneksi Keep The Faith sai lomaa vuosikausiin. Milloin sen valmisteluvaihe käynnistyi. – Ja niin me sitten teimmekin. – Tauko teki meille todella hyvää. Kuvittelin mieleeni esimerkiksi tilanteen, että Bon Jovi on nuori levytyssopimusta tavoitteleva yhtye ja minun on pakko kirjoittaa iso kasa loistavia lauluja levy-yhtiön vakuuttami- seksi. – Runawaysta tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta viime kesänä. Muistan payleisöltä hyvän vastaanoton ja mekanneeni matkalaukkuni ennen dediatalojen oli pakko kiinnittää huobyyttilevyymme liittyvää kiertuetta miota myös musiikkiimme... Esimerkiksi Obaman toinen kausi ja taloudellinen lama heijastuvat joistakin kappaleista, mutta tekstien painotus on silti henkilökohtaisella tasolla, laulaja aloittaa. Että jopa työntekoa rakastaville New Jeronko tuo tosiaan se kaikista kiinseyn kasvateille. Musiikkityyliään viilanneen bändin pitkäsoitto myi miljoonia kuumimpana grunge-aikanakin ja se nousi listaykköseksi muun muassa Suomessa. Me olimme pahasti ylirasittuneita ja täysin näännyksissä. Olet varmasti erittäin tyytyväinen Samboran puolesta, sillä kitaristi on ilmeisesti pysytellyt kuivin suin keväällä 2011 runsaasti julkisuutta saaneen katkaisuhoitojakson jälkeen. Kun sitten lopulta pääsin kotiseudulle, tilanne näyttäytyi kuvitelmiani selvästi vakavampana. – Ensimmäinen single Because We Can on oiva esimerkki albumin optimistisesta hengestä. Joku saattaa töksäyttää, ettei ole minun asiani auttaa muita, kukin saa pärjätä omillaan. Olimme tehneet suuBon Jovin kohtaloksi. Bon Jovin paluualbumi Keep The Faith ilmestyi marraskuussa 1992. Mutta ei sen näin pitäisi mennä, sillä mehän voimme aina auttaa toisia, tavalla tai toisella. pelkästään Yhdysvalloissa yli – Kyllähän se hymyilytti. – Minähän olen pyörittänyt jo muutaman vuoden ajan Jon Bon Jovi Soul Foundation -hyväntekeväisyysorganisaatiota ja Sandyn tuhojen korjaaminen tulee tarjoamaan meille työtä vielä pitkäksi aikaa. Saesiintymistä sisältänyt The New Jermalla koko juttu tuntui melkoisen sey Syndicate -kiertue oli koitua jopa kiusalliselta. Se tuntuu samaan aikaan sekä surrealistiselta että kummalliselta. Haluan käyttäytyä vastaavalla tavalla niin Richieta kuin bändin muitakin muusikoita kohtaan. Aivan kaiken
Joskus vuosi sitten katsoin jatkuvasti Nina Simonen kymmenminuuttista Feelings-liveversiota. Se oli tosi klaustrofobista ja samalla myös hyvin ruumiillinen kokemus. Rubikilla on pitkään ollut oma luolansa Helsingin Kulttuuritalon uumenissa. Artturi innostui näistä biiseistä ja hänellä oli hyviä sovitus- TEI N U T JA ideoita. Sitäkään en tunne kovin hyvin, mutta mulla on ollut sitä kautta tärkeitä kokemuksia, esimerkiksi muutama vuosi sitten My Bloody Valentinen keikalla Ranskassa. Mia ja Pieni hauta ovat pianoballadeja, ensimmäinen suurempi ja ylpeämpi, jälkimmäinen hyvin pieni ja hauras. Ääni oli mielettömän kova ja ihmisiä oli niin mielettömän paljon, että sieltä ei päässyt pois. ole lainkaan valoisampi. Nyt kun talo on remontissa, yhtye on siirtänyt operaationsa Kalliosta Töölön Mechelininkadulle. Nyt olen kuunnellut muun muassa Nina Simonen juttuja. Nyt kun levy on lähes valmis, tajuan että siellä on sittenkin jotain kummastakin jäljellä. Minä ja Ville Ahonen -yhtyeen toinen albumi ilmestyy maaliskuussa. Levytyssopimus Johanna Kustannuksen solmittiin ensimmäisen bändikeikan jälkeen. Tulee semmoinen olo, että ei olla Suomessa tai tässä ajassa ylipäätään. Siellä äänitettiin Minä ja Ville Ahosen levykin. Me nauhoitettiin koemielessä pari biisiä viime elokuussa ja se meni niin hyvin, että päätettiin tehdä koko levy Artturin ja Sampsan kanssa. 28-vuotias Ville tekee musiikin ja hänen näkemyksensä vie ryhmää eteenpäin. JA PELKO teksti: TERO ALANKO –E dellinen levy loppui teknoon. Kerro minulle rakkaani -kappaleen painostavuutta keventää viheltelykoukku, eikä Joulukuun 3. Ne etsii jotain, ne on rohkeita ja jatkuvassa muutoksessa. Se tuntuu tosi hauskalta. – Mulla oli hatara ajatus, tai silloin se oli hyvin kirkas, siitä millai- TA. Yhtyeen polut valitseva Ville Ahonen kertoo levystä ja sen vaiheista hapuillen mutta avoimesti. Useimmat sen lauluista olivat Ville Ahosen vuosien mittaan yksikseen tekemiä. Hän puhuu tulevasta levystä avoimesti mutta välillä epäröiden. Se on ihan hillitön. – Jossain vaiheessa päästin niistä molemmista irti. – En ole ikinä tykännyt jazzista. On ollut keskiluokkainen olohuone ja kiltti ilmapiiri. – Jazzin lisäksi toinen ajatus oli noise-musiikki. Mutta annetaan Villen jatkaa pohdintaansa. Levyn on tuottanut Rubik-yhtyeen laulaja-kitaristi Artturi Taira ja sen on äänittänyt sekä miksannut saman bändin rumpali Sampsa Väätäinen. Ville Ahonen on pitkä ja hoikka nuorukainen. Olen kuullut sitä aina porvarillisissa olosuhteissa ja se on aiheuttanut jonkinlaisen kieltämisen. – Armeijan soittokunta on siinä vastapäätä, ja ne on ollut armeijan tiloja vuosikaudet. Asioiden merkitykset ja suhteet eivät ole vielä selvinneet tekijälle itselleenkään. Harmaita rakennuksia. Se oli todella väkivaltainen kokemus. Sen lisäksi se on Artturille ja Sampsalle tuttu paikka, koska Rubik treenaa siellä tällä hetkellä. Tälle levylle halusin jazzia ja noisea, kertoo Ville Ahonen. Se on ymmärrettävää, sillä haastatteluhetkellä levyä vasta miksataan ja kappalejärjestyskin on päättämättä. – Tämä on vasta meidän toka levy, joten ei ole ehtinyt muodostumaan mitään selkeää toimintatapaa. Se ei ole mikään hifi-studio, mutta siellä on erityinen tunnelma. Ne teki mielettömän 20 minuutin noise-lopetuksen. Hänellä on vahvat kulmakarvat ja hänen geometrisesti leikatut hiuksensa on kammattu takavuosien dandy-tyyliin. Ville Ahonen puhuu koko ajan yhtyeestä, mutta ilman häntä sellaista ei olisi edes olemassa. Tämä oli ihan erilainen prosessi kuin ensimmäinen. Niin naurettavaa kuin se onkin, en ole päässyt siitä yli. Minä ja Ville Ahonen -yhtye julkaisi rohkean ja kehutun ensilevynsä syksyllä 2010. Niiden yhteistyö on saumatonta, koska ne ovat tehneet yhdessä 15 vuotta. Luulin, 38 SOUNDI että multa lähtee järki. Kuulemistani lauluista Ennen kuin kuolen on euforinen tilannekuva ja levyn ensimmäinen single. – Rubik tuli heti mieleen, kun etsittiin tuottajaa levylle. Minä ja Ville Ahonen -yhtyeen toinen albumi ilmestyy maaliskuussa. Kyseessä on ensimmäinen albumin tiimoilta tehty haastattelu
Levyä kohtaan oli jollain jotain odotuksia, mutta silti se oli eri asia kuin nyt. Että se rakenne tavallaan hajoaisi välillä. SOUNDI 39. – Näin ei kuitenkaan käynyt. Hän myöntää, että monet ulkopuoliset seikat tuntuivat vaikuttavan työskentelyyn. Kuten yleensä, ensimmäisen levynsä Ville Ahonen loi vapaana kaikesta. Siinä oli vähän yleisöpohjaa syntynyt parin vuoden aikana. kuva: Anna Ahonen ”Parhaimmillaan laulunteko on vapauttanut jostain ajatusluupista, mistä en muutoin pääse eroon.” nen levyn rakenne voisi olla. Että kävisin välillä jossain muualla ja sitten löytäisin tieni takaisin popmuotoon. Ajattelin, että levy alkaisi poplauluilla ja päättyisi poplauluihin ja siinä välissä se menisi selkeästi kokeilevampaan muotoon. Hän oli tehnyt kappaleita jo pitkään ja ne vain odottivat dokumentointia. Levystä tuli jotain ihan muuta kuin odotin ja ajattelin. Yrittäessään käydä kiinni toiseen levyyn, Ville huomasi olevansa tyystin toisenlaisessa tilanteessa. On se kuitenkin yhteneväinen kokonaisuus, vaikka siinä on erityyppisiä ja eri tavalla tehtyjä lauluja. – Suhde laulujen tekemiseen tuntui muuttuneen senkin takia, että yhtäkkiä oltiin helvetin kiinnostuneita mun lauluista. Lopulta me saatiin se jo puolitoista vuotta ennen levyn julkaisua. Tilanne tuntui uudenlaiselta, kun ihmiset rupesivat odottamaan uusia lauluja. Ennen ensimmäistä levyä olin yrittänyt vuosikausia saada levytyssopimusta
Noin kaksisataa kilometriä Pariisista etelään on Chateau de Monthelon -niminen linna ja siellä taiteilijaresidenssi, jossa on sirkustaiteilijoita ja kaiken maailman porukkaa, muun muassa edesmenneen laulajan Lhasa de Selan kaksi siskoa ja äiti, jotka olivat upean kannustavia soittaessani heille uusia laulujani. jotka eivät tuntuneet luontevalta ja hyvältä. Tein siellä lauluja monta viikkoa joka päivä, ja heti sen jälkeen mentiin Tuomaksen (Skopa, basso) vanhempien taloon, missä on flyygeli. Se oli tuttu paikka, sillä olin tehnyt aiemmin siellä yhden demon bändin kitaristin Jani Hietasen kanssa. Sörnäisten vankilan vieressä oli sellainen puutalo, jossa työskentelin viime keväänä. – Tämä on ensimmäinen haastattelu, joten minulla ei ole vastauksia valmiina. Kun kysyn miksi, Ville hiljenee vielä pitemmäksi aikaa. Se oli otollista aikaa työstää niitä biisejä ahkerasti. Siellä sain tehtyä töitä tosi hyvin, varmaan puolet tämän levyn biisipohjista tein siellä. Nyt sellainen oli huomattavasti luontevampaa. Loput ovat Villen tekemiä. Myös tulevalla albumilla Jussi on mukana, mutta nyt työnjako oli toisenlainen. Ilmeisesti mukaan tulee kolme Jussin tekstiä. – Kahden tekstittäjän käyttö ei ole tuntunut kauhean vaikealta, koska jossain vaiheessa me jopa asuttiin yhdessä ja meidän maailmankuvat on tosi lähellä toisiaan. Me oltiin kehitytty bändinä sen verran, että semmoista saattoi tehdä. Siellä ei ollut juoksevaa vettä ja siellä asui paljon hippejä. Tuntui oudolta suhtautua ammattimaisesti lauluntekoon, koska siihen asti se oli ollut vain selviytymiskeino. Olen yrittänyt tehdä lauluja omista peloista ja toiveista. Siinä vaiheessa rupesi jo olemaan jotain ideaa laulujen aihioista – melodioita, tekstejä tai ainakin ajatuksia lauluista. Soitettiin siellä jopa pitkiä jamisessioita. Pohjimmainen ilo ja merkitys löytyi itselle tekemisestä. – Koen olevani aika amatööri tässä hommassa. Ei aina tarvi olla niin helvetin… Tai kyllä mä tosissani haluan olla, mutta se ei sulje pois leikkimielisyyttä. – Onneksi huomasin jossain vaiheessa, että tärkeintä on nautinto laulujen tekemisestä. Toki mä myös sensuroin jotkut asiat, KA T A M IAN ”Tein tämän levyn biisejä monissa eri paikoissa. Seuraavaksi menin Berliiniin ja ajattelin jatkavani työskentelyä siellä. Kun sitten luovutin ja rupesin tekemään enemmän intuitiolla, niin yhtäkkiä huomasin olevani lähempänä sitä, mikä tuntuu puhuttelevalta ja rehelliseltä. Suomessa olen tehnyt biisejä muun muassa omalla vintillä. Että tahkoaa vaan, eikä oikein saa mistään kunnolla kiinni. Se oli ollut tapa ajatella ja käsitellä tätä elämää. Me soitettiin Tuomaksen vanhempien talossa tosi paljon. Lähdin reilu vuosi sitten syksyllä Ranskaan. Tuli kuitenkin tehtyä paljon demomatskua flyygelillä ja tuntui, että sitä soundia on tosi vaikea ottaa pois. Olen jo tässä vaiheessa luovuttanut siitä, että tulisin tästä hirveästi taloudellisesta kostumaan. Oli aika tyhjä takki. Huomaan yhtäkkiä, että en tiedä tulevan levyn nimeä. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Ville kertoo, että levyn nimeksi tulee Mia. Silloin en tosin nähnyt siellä paljon ketään. Ekan levyn biiseihin ei yritetty laittaa mitään ylimääräistä. Sieltä se merkitys löytyy. 40 SOUNDI M kuva: Anna Ahonen – Kun eka levy oli julkaistu, en saanut tehtyä uusia lauluja vuoteen. Siellä tulee joskus hyviä ja joskus huonoja ideoita, mutta aikamoinen kuplahan se on. – Olen aika raskasmielinen ihminen, mutta olen pyrkinyt myös keveyteen ja tekemään lauluja keveyden kautta. Siellä oli aika karut oltavat. Sen suhteen ei tullut kipuilua. – Sen vuoden aikana pyrin johonkin hyvään. Siellä Alina Toivasen (rummut) ja Masi Tiitan (koskettimet) soittamisessa on sellainen keveys, joka tuo hyvää vastapainoa mun raskasmielisyydelle.. Sitten vuokrasin joksikin aikaa työhuoneen. Tein siellä biisejä kesällä 2011 ja menin sinne saman vuoden syksyllä uudestaan. Halusin tehdä hyviä lauluja tai jotain tietynlaista, joka mun mielestä silloin oli hyvää. Vaikka en tällä hetkellä ole edes päivätöissä. Raivasin sieltä yhden kanahäkin itselleni käyttöön. Jos siellä olisi pitempään, niin silloin pitäisi saada kiinni jostain tekemisestä ellei haluaisi elää vuosikausia ihanassa kuplassa. Ensimmäisellä levyllä Ville Ahonen ja näytelmäkirjailija Jussi Moila kirjoittivat useimmat tekstit yhdessä, toinen toistensa rivejä kommentoiden. En ole puhunut levystä oikeastaan kenenkään ulkopuolisen kanssa. Se muuttaa kasvojaan laulusta toiseen. Kaikkeen pitää itsellä olla selkeä kosketuspinta. Kun bändi on ollut prosessissa mukana alusta asti, niihin on jäänyt eri tavalla tilaa bändisoitolle. Se on aika mieletön paikka keskellä ei mitään. Ville Ahonen puhuu pitkään ulkopuolisten asioiden vaikutuksesta laulujen tekoon. Toisen levyn laulut rupesivat virtaamaan vasta, kun hän sai pyristeltyä irti ajatuksesta, että tekee niitä myös toisille – kuuntelijoille, levy-yhtiölle, kenelle tahansa. Parhaimmillaan laulunteko on vapauttanut jostain ajatusluupista, mistä en muutoin pääse eroon. – Mia on sen henkilön nimi, joka on useimmissa lauluissa. Tai sitten tapahtumista, Olin siellä reilun kuukauden. Sinne olisi helppo jäädä, mutta aika kuluttavaa siellä oleminen on. Näin syntyneestä materiaalista Ville valitsi sen, minkä halusi laulaa. Pyrin ajattelemaan, että se on vahvuus. Se liittyy myös siihen, että bändi on soittanut pari vuotta kauemmin ja tyypit on päässyt biiseihin heti kelkkaan. Masi (Tiitta, koskettimet) oli ajatellut, että tälle levylle ei tule paljon pianoa, koska on niin vaikea saada keikoilla jostain Casiosta hyvää pianosoundia. Silläkin tavalla teksteissä kuuluu mun ääni. Siellä meillä olikin hirveän hauskaa soittaa yhdessä. Joillekin se voi sopia, mutta mulle se ei sovi. – Jussin tekstit ovat sellaisia, jotka tuntuivat sopivan lauluihin ja teemaan, joka oli muotoutumassa. Olin siellä yksin jonkin aikaa, mutta en vielä silloin hirveästi saanut tehtyä, vaikka yritys oli kova. Sen vuoksi levyllä on aika paljon pianoa.” jotka on oikeasti tapahtunut. Työskentelin joka päivä biisien parissa. – Ymmärrän, että on helppo ajautua sellaiseen pyörään, että tekee biisejä, koska kuuluu tehdä biisejä. Me ei yleensä paljon jammailla, koska mua ...vituttaa semmoinen. Sekin paikka oli sellaista kadonnutta aikaa. Silloin siellä ei ollut ketään muita kuin minä ja joku itävaltalainen nainen. Kun ei ole juuri lainkaan rahaa eikä anna elintason nousta, niin ei totu kovin paljon parempaan. No, mä en ole ikinä saanut tehtyä siellä kauheasti töitä. Pianoa se pimputti. Ne antoivat näkökulman, jota siellä ei vielä ollut. Jotenkin ne eivät kuitenkaan puhutelleet mua yhtään. Jos laulan Mia-nimisestä henkilöstä, niin ei se kuka tahansa ole. Muuten ne ovat tyhjiä lauluja. Laitoin seinille Francesca Woodmanin mustavalkoisia valokuvia ja rupesin tekemään lauluja. – Laulujen henkilökohtaisuus on mulle hirveän tärkeä asia. Sellainen ranskalainen maaseutupostikorttimaisema. Sen pitää tarkoittaa mulle jotain tärkeää. Se oli hieno sessio, flyygeli ja tyhjä talo. Kun kysyn sitä Villeltä, tuntuu siltä, että hän tulee yllätetyksi housut nilkoissa. – Nyt musiikillinen puoli on viety pidemmälle kuin ensimmäisellä levyllä. Me oltiin tehty siellä pari demotusta jo aiemmin. Nuoret miehet kirjoittivat sanoituksensa omillaan. Välillä se tuntuu jopa luontevalta ja tosi hyvältä. – Leikkimielisyys tulee esiin myös bändissä. Ne laulut eivät osuneet mihinkään
25,50 EUR ENNAKKOMYYNTI : WWW.TIKETTI.FI, TIKETIN TOIMIPISTEET SEKÄ PUHELINPALVELU 0600-1-1616 YHTEISTYÖSSÄ (1,69 EUR / MIN + PVM) WWW.GARYCLARKJR.COM ODOTETTU ALBUMI BLAK AND BLU KAUPOISSA 25.1. CD | 2CD+DVD | 2LP WARNER MUSIC LIVE YLPEÄNÄ ESITTÄÄ GARY CLARK JR. WWW.WARNERMUSIC.FI | WWW.WARNERMUSICLIVE.FI. HELSINKI, TAVASTIA KE 6.3.2013 LIPUT ALK. biffy clyro opposites vuoden odotetuin rockalbumi kaupoissa 25.1
Tietenkin bändipaitoja vetävät päälleen kyseisen yhtyeen musiikin kuulijat, mutta joskus bändi on musiikkiaan suurempi asia. 1970-luvun lopulla punkbändien paitoja myytiin uskomattomat määrät, ja Iron Maidenin, Black Sabbathin tai Metallican tuotteet ovat nekin paljon enemmän kuin bändin fanitusta. Parikymmentä vuotta sitten bändiroinaa oli tarjolla vain suurimmilta nimiltä. Se osoittaa, että metalli on elämäntapa.. – Se oli sitä kultaista 80-lukua. Englannin punk-piireistä tutut badge-koneet rantautuivat Suomeen, ja nappeja oli jokaisen rintapielessä. Paitoja, m erkkareit a, viiniä, tyy nyjä ja maatusko ja PELASTAAKO BÄNDIKAMA ROCK’N’ROLLIN. Sitä pidettiin yllä kuin py- hän lehmän taljaa, Amorphis-yhtyeen kitaristi Esa Holopainen muistelee. Tuolloin bändit painattivat yleensä itse paitansa, ja homma tehtiin pienellä budjetilla. Beatlemanian myötä tavaraa ajautui suomalaisiinkin kauppoihin. Ei Eddie-hirviön kuva paidassa tarkoita, että Iron Maiden olisi maailman paras orkesteri. Eppu Normaalin, Dingon ja Hanoi Rocksin kuulijat halusivat näyttää muillekin, mitä he fanittivat. Jos se on elämäntapa, tunnistavat fanit helposti lajitoverinsa vaatteiden perusteella. Oli Maidenit, Metallica, Anthrax, Slayer ynnä muut. Kun Elvis Presley oli kuuma tulokas 1950-luvun lopulla, purkkaautomaateista sai kolikoilla Elvis-pulisonkeja. Ja kun bisnes on kasvanut, enää ei pärjää pelkillä rintanapeilla. Tottahan on, että bändipaidan käyttäjä on myös kävelevä mainostaulu. – Mulla oli eka fanituote joltain Iron Maidenin keikalta ostettu kiertuepaita. 42 SOUNDI B ändipaidat ja muut fanituotteet alkoivat yleistyä Suomessakin 1980-luvulla. Tuon ajan The Beatles -paidat ovat nyt klassikoita, ja jos silloin olisi ollut järkeä satsata muovisiin The Beatles -kitaroihin ja -rumpuihin, muusikoita esittäviin koottaviin muoviukkoihin ja nilkkurisaappaisiin, niillä tekisi tänä päivänä hyvän tilin. Oli ihan vakio että aina kun käytiin keikoilla, paita piti saada muistoksi ja sitä sitten pidettiin ylpeydellä päällä. Markkinoiden kasvuun vaikutti myös painotekniikan kehittyminen. Tänään bisnes on aivan eri mittasuhteissa, ja t-paidat ja muut fanituotteet tuovat pienemmillekin bändeille merkittävästi tuloja ja mainosta. teksti: JUHO JUNTUNEN Fanituotteiden historia on pitkä. Yhdysvalloissa 1970- ja 80-luvun alkuperäisistä bändipaidoista voidaan maksaa tuhatkin dollaria. Kun Suomessa paitoja painettiin muutamalla värillä, ulkomaisten hevibändien keikoilla törmäsi nelivärisiin paitoihin, joissa pääkallot ja lohikäärmeet täyttivät koko rintamuksen. Mullakin oli vaatekaappi täynnä niitä, oikeastaan en pitänytkään mitään muuta kuin bändipaitoja
kuvat: Juho Juntunen, Timo Isoaho ja Soundin arkisto Tuon huomaa selvästi Yhdysvalloissa, missä esimerkiksi Grateful Dead -tuotteet ovat yhä suosittuja, vaikka bändi käytännössä lopetti toimintansa vuonna 1995 kitaristi Jerry Garcian kuoleman jälkeen. Sitä pidettiin yllä kuin pyhän lehmän taljaa! meniä erilaisia drinkkilaseja, Buffettrantatuoleja ja aurinkokatoksia puhumattakaan papukaijahatuista. Yhteistä alkuperäiseen Monopoliin on, että kummassakin lautapelissä voi päätyä vankilaan. Buffettin fanit kutsuvat itseään papukaijapäiksi, ja heille keikat ovat sosiaalinen tapahtuma, johon liittyy margarita-drinkkien naukkailu ja marihuanan pössyttely. Bändin fanit ovat deadheadeja, aivan oma heimonsa, jonka filosofia kestää jopa niin oudon tuotteen kuin Grateful Dead -Monopolin. Toinen vastaava ilmiö on Jimmy Buffett, jonka ympärille tiivistyy saari-eskapismi, löhöily Floridassa ja Karibian meren saarilla. Tosin tässä Monopoli-versiossa harrastetaan myös huumeita eikä pelkkiä talojen rakentamista. Vaikka The Rolling Stonesin levyt myyvät yhä, ei bändi ole samanlaiSOUNDI 43. Margaritaville Lifestyle –nettikaupassa on tarjolla kym- – Mulla oli eka fanituote joltain Iron Maidenin keikalta ostettu kiertuepaita
Harvan Idols-kisan voittajan suosio kestää muutamaa vuotta kauempaa, mutta heitä kuuntelevat 13-vuotiaat ovat valmiita satsaamaan ihanteensa kuvalla koristettuun krää- sään. Uistimet ovat Rapalan tuotantoa, ja kyllähän niissä on tiettyä yhdennäköisyyttä muusikoiden kanssa. Kotiteollisuus-jääkiekko Hynynen urheilee kovasti juopottelun ohessa, joten Kotiteollisuuden normikokoinen jääkiekko on luonteva fanituote. Ja toki on aina niitä iäkkäämpiäkin miehiä, jotka ottavat mielellään sänkyynsä Anna Abreu -tyynyn. Liinalla on kokoa 20 x 17 senttiä ja sen hinta on 3,5 euroa. Meillä toimii puolisen tusinaa nettikauppaa, APULANTA-UISTIMET Apulannan faneille on tarjolla jopa neljä erilaista uistinta. Hinnat 25 eurosta 80 euroon asti. 44 SOUNDI. nen elämäntapa kuin Grateful Dead tai vaikkapa Misfits tai U2. Petri Nygårdin pillumagneetti -tuotteet Petri Nygårdilla on tarjolla monenmoista paitaa ja muuta fanituotetta, mutta erityisen ihastunut mies tuntuu olevan pillumagneetti-tuotesarjastaan. Kankaat on ilmeisesti pesty ennen laukkujen ompelua. Kuuden euron hintaiseen mustaan kiekkoon on printattu bändin lekamies, ja kas kummaa, kiekon toiselta puolen löytyy Saipan logo. On aika yleistä että uusia bändejä myydään talon oman väen voimin, ja jos levyyhtiö satsaa johonkin bändiin, tietysti sen täytyy saada jotain takaisin. Ja joskus tosiaan riittää sekin, että paidassa on vain hyvä kuva. Toisaalta The Rolling Stonesin nykyinen vaarattomuus johti siihen, että pohjoismainen Dressmann-vaateketju uskalsi solmia bändin kanssa kaksi vuotta sitten sopimuksen The Rolling Stones -vaatemallistosta. Suomessa vastaavaan on pystynyt vain Robin. Kun tuotteet saatiin kauppoihin, järjestettiin tutkimus, sopiiko Dressmann Rollareiden imagolle. Suomessa bändien tuotteet myydään keikoilla tai netissä. Ei ole mikään ihme, että Princellä on eau de colognensa, mutta niin on myös U2-yhtyeellä ja Jon Bon Jovilla. T-paidoissa lukee ”Pillumagneetti” ja ”Reeniä horo reeniä”, mutta tarjolla on myös avaimenperää, hihamerkkiä, keinonahkaista vyötä ja muuta herkkua. Vapaa Valinnasta löytyy halvempia liinoja, mutta niissä ei ole yhtä hyvää käyttöohjetta. Levy-yhtiö tietää, että varhaisteinien rakastama artisti ei ole yleensä kestosuosikki, ja hänellä kannattaa rahastaa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Kotikaupunkia täytyy aina kannattaa. Von Hertzen Brothersin kierrätyslaukut Von Hertzenin veljekset tunnetaan luontoystävällisinä miehinä, ja heillä on tarjolla laukkuja, joiden materiaalina on käytetty soittajien farkkuja ja paitoja. Jenni Vartiaisen muruliina Onko keittiön pöydällä murusia. Kassien kahvoissa on käytetty vahvikkeena vanhoja kitarankieliä. Niinpä niistä on tulossa monitoimitaloja, jotka huolehtivat manageripuolesta, keik- – Yön kuulijat ovat lähinnä naisia ja he haluavat vaaleanpunaista ja nättiä, Popedan vaatteissa on taas parempi, mitä hölmömpiä ne on. The Rolling Stonesin kielisymboli tunnetaan ympäri maailman, mutta ennen kaikkea Ramonesin vanha paitakuva pesäpallomailaa pitelevine kotkineen ja kundien etunimineen on klassikko, jota käyttävät sellaisetkin ihmiset, joilla ei ole yhtään Ramonesin levyä. Tarjolla on myös jääraappaa ja ilmanraikastinta. SUOMALAISTEN FANITUOTTEIDEN 10 KÄRJESSÄ Keikka- ja merkkarimyynti on siihen oiva ansaitsemismuoto. Texas-mallinen vyö maksaa 25 euroa. – Mä esimerkiksi yllätyin kun huomasin, että Nuclear Blastillakin on nykyään oma ohjelmatoimisto. Kie von Hertzen kertoo, että kasseista löytyy esimerkiksi palasia Mikon ekalla Tavastia-keikalla käyttämästä paidasta ja Kien farkuista, joissa hän kiersi puoli vuotta latinalaista Amerikkaa. HAJUVETTÄ JA VIINIÄ Kun äänitteiden myynti on laskenut kuudessa vuodessa 30 prosenttia, levy-yhtiöt joutuvat miettimään, mistä rahaa saisi lisää. Kalastaville faneille löytyy mallit Apulanta, Jointed Jönssi, Clackin Sipe ja Fat Toni noin 13 euron kappalehintaan. kamyynnistä ja joskus myös artistien fanituotteista. Tarjolla on penaalia, naisten käsilaukkua, toilet-laukkua ja kangaskassia. Silloin täytyy kaivaa esille Jenni Vartiaisen vaalea keittiöliina tekstillä ”Missä muruseni on?”. 54 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että ei sovi. Suomessa varsinaiset rockbändit haluavat itse sanella, millaisilla tuotteilla niitä markkinoidaan, mutta teinitähdet ovat valmiimpia lähtemään rajumpaankin bisnespyöritykseen. – Tuo kehityshän alkoi suurista levy-yhtiöistä, ja nyt jopa alternative-yhtiöt on ruvenneet harrastamaan sitä, Esa Holopainen sanoo. Bisnes on Suomessa väkiluvun takia kuitenkin paljon hillitympää kuin Yhdysvalloissa, missä suunnilleen jokaisella naisartistilla on oma hajuvesimerkkinsä – ja toki on miesartistejakin, joilla on hajuvetensä
– Jos on jokin ajankohtainen tai muulla lailla kiinnostava tuote tai design, kyllä fanit sitä ostaa, Holopainen sanoo. – Suomen keikoilla me otetaan mukaan yksi kaveri, joka hoitaa itsenäisesti keikan aikana paitamyynnin. Kun Amorphiksella ilmestyy uusi levy ja lähdetään kiertueelle, samalla mietitään ja päivitetään paitamallistoakin. Nightwish tarjoaa faneilleen hienostuneita koruja ja taiteellisia julisteita ja… Reinot. Itse EMP tunnetaan ennen kaikkea metallibändien edustajana. Kun viiniasiantuntijat arvioivat hiljattain Yön, Popedan, Nightwishin ja Topi Sorsakosken espanjalaiset nimikkopunaviinit, todettiin että parempiakin on juotu. Yli 300 ihmistä työllistävä EMP julkaisee kahdesti vuossa eri kielillä yli 200-sivuista tuoteluetteloa, jossa perinteisten t-paitojen lisäksi myydään levyjä ja lähinnä gootti-henkisiä naistenvaatteita. Tarjoushinta on 15 euroa. Artistiviinejä on tosiaan alkanut putkahdella Alkon hyllyihin kiihtyvällä tahdilla, onhan muusikolla ja alkoholilla paljon yhteistä. Mutta miten on, käyttääkö Esa Holopainen yhä Iron Maiden -paitojaan. Mutta ulkomaiden festivaaleilla on niin paljon tarjontaa kun suurin osa bändeistä on hoitanut sinne merkkarimyynnin, että myynnitkin on välillä sen mukaiset. Nightwishin Reino-kengät Kun Ville Valo käytti aikanaan julkisesti suomalaiskansallisia Reinotossuja, niistä tuli hitti. Alkuaan sitä tuotiin tuliaisina Ruotsin laivoilta, mutta vuosituhannen vaihteessa se löysi tiensä suomalaisiinkin kauppoihin. Amorphiksellakin on oma verkkokauppansa, joka tuottaa rahaa niinäkin aikoina kun bändi ei keikkaile. Bändiviinien esikoisia oli yllättäen Motörhead-viini, joka ilmestyi Alkon hyllyihin vuonna 2010. Viikatteen vauvabody Viikatetta ei miellä lapsiystävälliseksi orkesteriksi, mutta kyllä orkesteri ajattelee vauvafanejaankin. Trendin aloitti oikeastaan Leningrad Cowboys, jonka olutta markkinoitiin jo 1990-luvulla. Kun lähdemme rundille, meillä ostovolyymi painottuu isoimpiin kaupunkeihin tyyliin Tampere, Helsinki ja Turku. Nythän 80-luvun retrometallica-paidat ynnä muut on taas tulleet muotiin, mutta en ole enää koukahtanut niihin. Robin-kosmetiikka Teinitähti Robinia markkinoidaan elokuvalla, omalla lehdellä, Robinkengillä ja -vaatteilla sekä monenlaisilla koulutarvikkeilla. Apulanta-leivänpaahdin Haluatko että aamiaisleipääsi käristyy bändin anarkia-logo. Nam. Suurimpaan nukkeen on maalattu Yön Olli, ja hän on ahmaissut vatsaansa muusikkokaverinsa. Suomalaisista nimistä EMP on kelpuuttanut talliinsa esimerkiksi Nightwishin ja Children Of Bodomin. EMP osti viisi vuotta sitten myös hiphop-postimyyntifirma MZEEn, joka on jatkanut toimintaa omalla nimellään. – En mä enää. Kyse oli australialaisesta punaviinistä, joka maksoi 15 euroa pullolta. Tässä kisassa raadin suosikiksi nousi Nightwishin Imaginaerum-viini. Paitoja ja muita tavaroita tilataan myös ulkomailta. Toki Yön kuudesta soittajastakin on täytynyt teettää oma maatuska-versionsa. Alle puolitoista vuotiaille puklaajille on tarjolla musta body, jonka rintaan on painettu öisiltä nakkikioskeilta tuttu iskulause ”Sinapit rinnuksille”. Bändin kesken ei kuulemma tapeltu siitä, kuka on suurin ja kuka on pienin. Nyt tarjolla on myös Robin-kosmetiikkaa. Yön maatuska-nuket Tiedättehän nämä venäläiset puunuket, joiden sisältä löytyy aina pienempiä mummoja. Ei me voida lähteä sille linjalle, että alkaa itse raahata paitoja matkalaukussa. Olen yrittänyt vähentää yleensäkin tavaran hamstraamista, stressaannun hyvin SOUNDI 45. Värikkään ja monikäyttöisen koriste-esineen hinta on vajaa 50 euroa. En voi nyt sen tarkemmin sanoa mikä, mutta ei se ole ainakaan viinipullo. Apulannan musta paahdin on silloin oikea valinta piristämään aamupalaa. Me ajateltiin vähän omaperäisempää ratkaisua. Suomen toimipiste avattiin 2006 Joensuussa, ja sieltä hoidetaan paikallinen asiakaspalvelu. On lollipop-huulikiiltoa, hajuvesiä ja kynsilakkoja kohtuuhintaan, myyjänä Citymarketit, halpahalliketjut, Tiimari ja vastaavat laatukosmetiikan välittäjät. Sittemmin useammatkin bändit ovat teettäneet omat Reinonsa. Nightwishin Reinot ovat siitä tyylikkäimmästä päästä, mutta kyllähän ne Reinoiksi tunnistaa. Euroopassa alan suurin yritys on vuonna 1986 perustettu saksalainen EMP. Esa Holopainen myöntää, että tuotteistaminen on aina vain tärkeämpää, ja kyllähän esimerkiksi Nightwish, HIM ja Children Of Bodom osaavat sen. Tällä hetkellä Euroopassa parhaiten myyvät varmat ja tutut nimet, ja EMPn myyntilistan kärjessä koreilevatkin Motörhead, In Flames ja Pantera. Saksassa meillä taas on paitamyyntifirma, joka hoitaa festivaalit ja muut meidän puolesta. 35 euron hintaisen paahtimen mukana saat käyttöohjeet kolmella kielellä ja mustassa paahtimessa on mainostekstin mukaan kahva, kiertosäädin, muruastia ja leipä-logo. Soittajan leipä on murusina maailmalla, ja eri osa-alueista kasvaa lopulta se kokonaispotti, jolla bändi toimii. jotka ovat erikoistuneet sekalaisiin fanitavaroihin, ja tietenkin suurimmat levykaupat ovat mukana kakun jaossa. Pienemmillä paikkakunnilla voi olla, että itse keikkalipun hinta on jo sen verran suolainen, että sen päälle ei enää viitsitä satsata kuin pakolliseen bisseen. EMP:n markkinat ovat niin suuret, että sen valikoimaan kuuluu myös yksinoikeudella myytäviä suurten bändien tuotteita. En oikeastaan tiedä, mihin kaikki vanhat paidat ovat hävinneet. Huhtikuun puolivälissä uuden albuminsa julkaisevan Amorphiksen Esa Holopainen myöntää, että paitoja myymällä ei kääri Suomessa omaisuuksia. Joskus aikanaan myin niitä kirpparilla pois. Mutta se on kuitenkin yksi oleellinen tulonlähde. – Mutta Suomessa se on riippuvaista paikkakunnastakin. Sillä on omat toimipisteensä yhdeksässä Euroopan maassa, näiden joukossa Suomi. – Ja toki mietitään, onko mahdollisesti jotain uusia tuotteita, joita voi ottaa mukaan, Holopainen sanoo. – Ensi levyn myötä on ainakin ollut keskustelua, että lanseerataan eräs elintarviketuote
– Tarjolla on kymmenkunta erilaista paitaa, ja jokaista on kolmisenkymmentä kap- paletta sekä muu tavara ja levylaatikot päälle, joten kyllä siinä on kantamista. – Mexico Cityssä on ihan vakiotori keikkapaikan edessä, missä myydään piraattipaitoja siihen malliin, ettei sinne viitsi oikein mennä heilumaankaan. – En usko. Nämä on yhteistyökumppaneiden mainospaitoja. Mutta kyllä Yönkin keikoilla käy pari vakkariäijää, jotka ovat ostaneet jokaisen tavaran, mitä bändiltä tulee. Konsertit on melkein parhaita paikkoja myydä kamaa, siellä ihmiset ei tuhlaa rahaa kaljaan ja sieltä halutaan jokin muistokin. Kun paikalle saavutaan, kasataan omat myyntitiskit ja valot. Siksi isommille konserttisalirundeille kannattaakin teettää oma paitamallistonsa, joita ei sitten myydä normikeikoilla. Elvis kiertää itse Suomea myymässä fanitavaraa Popedan keikoilla, ja noilla reissuilla tulee tavattua keräilijöitäkin. Toki myös kilpailu alalla on tiukempaa. – Itse asiassa havahduin vasta nyt siihen, että en pidä edes oman bändin paitoja muuten kuin kotioloissa. Sitä pyörittää Elvikseksi itseään kutsuva mies, joka oli mukana jo kolmisenkymmentä vuotta sitten alaa hallinneessa X-Dreams-firmassa. On myös mahdollista kokeilla marginaalituot-. Suomalaisella keikkapaikalla ei kannata luottaa siihen, että paikalla olisi ylimääräisiä pöytiä. Kyllä siellä tulee aika nopeasti puukkoa kylkeen, jos kauppiaille lähtee valittamaan! OLLI, MAATUSKA-NUKKE Tampereella toimiva Rockpaidat. En ole kysynyt, ja niillä on yleensä vaimot mukana. – Niitä harrastetaan varsinkin Etelä-Amerikassa, Esa Holopainen hymähtää. Jos kyseessä on kännifestarit, Yön kamaa ei liiku paljon paskaakaan, mutta Popedan tiskillä käy kauppa. Ja toki myös paitabisneksessä törmää piraattituotteisiin. – Yön kuulijat ovat lähinnä naisia ja he haluavat vaaleanpunaista ja nättiä, Popedan vaatteissa on taas parempi, mitä hölmömpiä ne on. Hän ostaa kaikki uutuudet ja ne on varastoitu kotona pahvilaatikkoihin. Rockpaidat.com tekee yhteistyötä esimerkiksi Popedan, Yön, Apulannan, Klamydian, Michael Monroen ja Pariisin Kevään kanssa, mutta sen lisäksi tehdään paitoja ulkomaisten artistien Suomen rundeja varten. – Kyllä paitoja on myyty läpi vuosikymmenten tasaiseen tahtiin, mutta nyt ihmiset osaavat jo varautua etukäteen, että keikalla kun keikalla on myynnissä fanitavaraa, Elvis sanoo. – Tyypillinen viikonloppu on sellainen, että mä menen paikalle, rakennan sen kioskin, myyn romut pois ja lähden Henkan kanssa baariin, Satu Muranen nauraa. helposti jos vaatekaappi on täynnä jotain epämääräisiä möykkyjä. Mies jutteli juuri Varkaudesta olevan miehen kanssa, jolla on kotona kolme-neljäsataa Popeda-tuotetta. Mutta kysyn ensi kerralla! Tavallisille keikkapaikoille matkataan usein bändin kanssa, mutta festareilla aikataulut ovat erilaiset, ja sinne mennään omalla autolla. com on vanhin Suomessa toimiva bändituotteita valmistava ja myyvä yritys. – Kyllä Yön ja Popedan fanit haluavat aivan erilaisia paitoja, Muranen sanoo. 46 SOUNDI Satu Muranen on puolestaan ammatiltaan baarimikko, mutta kun Yö lähtee rundille, ottaa hän töistä vapaata ja lähtee hoitamaan Yön fanituotteiden myyntiä. Paitojen ja fanituotteiden lisäksi tiskiltä myydään bändin levyjä, jotka menevätkin keikoilla hyvin kaupaksi. Viimeksi työn alla olivat Joe Lynn Turnerin t-paidat. Elvis kertoo, että yhteistyö uusien bändien kanssa on koko ajan vaikeampaa, kun levy-yhtiöt ovat sohlaamassa kuvioita. Rockpaidat.comilla on se hyvä puoli, että kun se hoitaa itse paitojen painamisen, tuotteita voi tehdä sitä mukaa kun ne menevät kaupaksi, eikä suuria varastoja tarvitse seisottaa hyllyissä. Ovatko he homoja. Lähinnä käytän korruptiopaitoja, joita saan lahjaksi. Elvis myöntää, että bändit itse eivät tee pahemmin ehdotuksia, että nyt voisi tehdä sellaisen ja sellaisen tuotteen – poikkeuksena tietenkin ne hetket, kun edessä on esimerkiksi konserttikiertue tai uuden levyn markkinointi. Uusia yrittäjiä on tullut lisää, mutta ne ovat erikoistuneet lähinnä nettimyyntiin, ei paitojen valmistamiseen ja suunnitteluun. Nyt on kolme King Foo -paitaa, jotka mulla on ahkerassa käytössä. – Menekki on suoraan kiinni bändin suosiosta
Kaupallisuutta ei aina katsota hyvällä. Lordi sanoo. – Vasta kun sitä tavaraa alkoi löytyä aleko- reista, huomasi että eiköhän nämä saatananvitun Lordi-karamellit ala jo tympiä. Jos joku firma lähestyy ja antaa tietyn prosentin kun myyt lisenssin, ei siinä liikutella suuria summia. Kun vuosi menee, siellä on varmasti Angry Birds -kamaa ihan helvetisti. Mutta liiallinen ylitarjontakin voi ottaa bändin ystävää päähän. – Mutta vaikka Lordi-tavaraa oli tuolloin paljon tarjolla, ei se tuonut bändille hirveästi rahaa. Lordi pääsi myös MasterCard- ja Visakortteihin sekä postimerkkeihin. Esson huoltoasemilla mainostettiin nakkisämpylöitä sloganilla Hard Dog Hallelujah ja Pepsi käytti limpparistaan ilmaisua Hard Drink Hallelujah. Niiden myyminen on kuitenkin lähinnä yleisönpalvelua. Tuorein esimerkki on teinilaulaja Robin, jonka nimissä on myyty kaikkea mahdollista vaatteista ja kengistä meikkeihin. Aina hyvä idea ei kuitenkaan myy valtavia määriä. Rockpaidat.comin varastoista löytyy paitojen lisäksi stringejä, boksereita, hopeakoruja, kelloja, vöitä ja erilaisia kuppeja. Euroviisujen jälkeisenä syksynä kauppoihin ilmestyi Lordi-sarjakuvien ja -kirjojen lisäksi koulutarvikkeita ja lastenvaatteita. Milloin kova juttu on Spice Girls, Lordi, Gimmel tai Ari Koivunen, ihan mikä tahansa. SOUNDI 47. Mr. Nyt kun oltiin studiossa Jenkeissä, oli järkytys huomata, että sitä samaa kamaa oli sielläkin joka kaupassa ja huoltoasemalla. Kun Yö-yhtye ja sen manageri ideoivat Yö-maatuskanuken eli sisäkkäin pinottavat pienet puunuket, ne teetettiin Venäjällä. Muutaman euron tuotteiden kauppaaminen ei ole mikään bisnes, ja esimerkiksi konserttikiertueilla myyntipöydän edessä on niin kova ruuhka, että siinä ei oikein ehdi rahastaa kynistä ja badgeista. Minullahan oli idea, että tehdään myös Lorditamponeita! Se oli vitun kova idea, mutta kukaan ei oikein lämmennyt sille. Happoradio ainakin uskoo yhä kondomien voimaan. Jos paita kutistuu ja kuva kuluu ensimmäisellä pesukerralla, siitä syytetään bändiä eikä valmistajaa. Netissä tuskailtiin, että ilmainen kondomi houkuttelee turhaan seksisuhteeseen. Jos haluaisi tehdä kunnolla hilloa, täytyisi ottaa riski ja tuottaa fanitavara itse, mutta siinäkin on ongelmia. Teen kuitenkin itse edelleen kaikki designit, he sitten hoitavat jakelun ja myynnin. Vaikka rakastaa Klamydian tai Petri Nygårdin musiikkia, paitaan painettu kirkkovene ei välttämättä naurata. Ja useinhan se bändi on vain iloinen siitä, että nyt niin sanotusti kelpaa. – Kyllähän sitä omituisten otusten kerhoon pääsisi, jos alkaisi toteuttaa kaikkea mitä on kehittänyt, Elvis myöntää. Kyse on muista jutuista, siitä että jos bändi laittaa naamaan muutakin kuin vähäsen kajalia, se on Suomessa lastenbändi, eikä sitä oteta musiikillisesti vakavasti. Vielä vaarallisempaa on, jos bändin kohdeyleisö on iäkkäämpää. – Vituttaahan se Angry Birds ihan saatanasti! En voi käsittää koko konseptia, ne on niin vitun ärsyttävän näköisiä hahmoja. LIIKA ON LIIKAA Mutta voiko bändien fanituotteilla olla negatiivista vaikutusta. – Artistien suosiotahan on voinut seurata Citymarketeissa läpi vuosikymmenien. Ei sitä tajua, että joitakin se ärsyttää yli kaiken. Me tiedetään jo tässä vaiheessa, mikä on suurin piirtein merchandisen keräilijöiden määrä, joten tavaraa ei jää roikkumaan helvetinmoisia läjiä hyllyihin. Viime aikoina on alettu taas kysellä rintamerkkejäkin. Satu Muranen myöntää, että maatuskoille on täytynyt kehittää uusiokäyttöäkin. Se oli kova idea, mutta kukaan ei oikein lämmennyt sille! teillakin, joita valmistetaan aluksi pienempiä eriä. Kun Lordi voitti Eurovision laulukilpailut keväällä 2006, useat firmat huomasivat bändin markkina-arvon. Suomi on niin pieni maa, ja bändin faneistakin on vain pieni prosentti, joka on oikeasti valmis hassaamaan rahaa johonkin täysin turhanpäiväiseen ta- varaan. Kun H&M-myymäläketju jakoi kolmisen vuotta sitten 150 000 ilmaista kondomia ja sai kampanjansa tuki- joiksi Hanna Pakarisen, Uniklubin, Happoradion, Herra Ylpön ja Lordin, artistien nuorimmat ihailijat ja heidän vanhempansa olivat vaivautuneita. Se myy kondomin ja tulitikkuvihkon yhdistelmää, jonka kannessa on Che Guevara -hattuun pukeutunut koira. Fanit olivat hieman ihmeissään tuotteesta. Yksi fani osti nukkesarjan, kun hänelle kerrottiin että nukkien päät voi heittää pois ja alaosissa voi kasvattaa yrttejä. – Itse asiassa harmittaa, että kaikki ideat ei menneet läpi noina kuumina aikoina. Kukaan ei kuitenkaan ottanut niistä hernettä nenään. Ne kestää tässä maassa suurin piirtein vuoden tai puolitoista, ja sen jälkeen ne on alekoreissa. – Minullahan oli idea, että tehdään myös Lordi-tamponeita. – Merkkaribisnes oli jossain vaiheessa meidän omassa hallussa, mutta sitten me tajuttiin, että se on hirveän hankalaa. – Nykyään pidämme fanituotteiden määrän maltillisena. – En kuitenkaan usko, että nuo tavarat kuitenkaan varsinaisesti vahingoittivat Lordin mainetta. – Nuo maatuskat eivät olleet tosiaan varsinainen hitti, joten ne jäävät varmasti keräilyharvinaisuuksiksi. Lordi eli Tomi Putaansuu on itse innokas merchandise-tuotteiden keräilijä, ja hän suunnitteli Olvin valmistaman Lordi Colan etiketit ja Halvan Lordi-makeisten pussit. Tuo alkoi jo häiritä bändin täysikäisiä kannattajia. Kaikki ylimääräinen vie hirveästi aikaa ja energiaa, joten nyt meillä on diilit niiden firmojen kanssa, jotka tekee varsinaisen homman. Samaan aikaanhan marketeissa oli myös Rasmuksesta ja HIMistä samanlaiset tarvikkeet ja penaalit. Ja jos tuote ei sinänsä ilahduta bändin fania, se voi panna ihastuksen koetukselle. – Omasta mielestä oli ihan siistiä noihin aikoihin, että oli limpparia ja postimerkkiä, mutta sille asialle oli myös sokea, Mr. Ottaako sinua henkilökohtaisesti päähän joka paikassa oleva Angry Birds -tavara. Pitää palkata lisää työntekijöitä, ja kuitenkin bändin tarkoitus on loppupeleissä olla vain rääkkymässä ja tekemässä musaa
kuva: Petri Haggren MR. Siellä sitä on pahvilaatikoittain lattiasta kattoon. – Jos san ot ihan m inkä taha melkein v nsa esinee armuudel n, la voin sa sellainen noa että löytyy Kis s-aiheisen a! Herra Lordi eli Tomi Putaansuu tietää, millaista on seota bändikaman keräilyyn. Ja niitä ei edes pääse katselemaan, kun ne ei mahdu mihinkään. Nyt on kulunut kolmisen vuotta, että olen ihan tietoisesti yrittänyt vieroittaa itseäni tuosta hommasta. – Kotikomitean kanssa käytiin keskustelu, että keräämisen voisi lopettaa vähäksi aikaa. – Kolmisen vuotta tilanne on ollut se, että meillä on vuokrattuna erillinen asunto Kisskamaa varten. Lordi myöntää. Syksyllä käväisin Kiss Kruisella, ja homma meinasi lähteä taas pikkuisen lapasesta. Kiss vetää siellä kolme keikkaa ja laiva on täynnä Kiss-faneja ympäri 48 SOUNDI. LORDI JA KISS-KERÄILYN KIROUS –O len haalinut yhä Kiss-kamaa, mutta jossakin kohtaa tajusin, että minulla on oikea ongelma sen kanssa, Mr. Kiss-tatuoinneilla ihonsa koristanut hirviö myöntää, että kun tarpeeksi pitkälle mennään, hommassa ei ole enää mitään järkeä. Kyseessähän on Miamista lähtevä viiden päivän Kiss-risteily
Ja niitä ei edes pääse katselemaan, kun ne ei mahdu mihinkään. maailmaa. Se on jo suuri voitto. ”Ai tämä kaikkiko, näin paljon tavaraa ja kaikenlaisia leluja?” ”Joo, kun mie kerään niitä…” ”Sie oot myymässä nämä johonkin.” ”No en ole!” Se konsepti, sairaalloinen keräily, ei välttämättä aukea jollekin tullin työntekijälle. Pullot on kyllä kokoelmissani kuten Kiss-bissetkin, joita saa Ruotsin alkoholiliikkeistäkin. Pahoin pelkään, että tähän ikään mennessä en enää välitä aikuistua siihen malliin, että ne ei yhtäkkiä olisikaan enää kivoja. Kun ajattelee jo ihan tuota vaatepuolta, t-paita- ja huppariosastoa, niitä on matkalaukuittain ja pahvilaatikoittain. Ja senkin tietää, että Kiss-faneille iskee kuitenkin sellainen änkyräkateus, kun jollakin on jotakin. Kissin barbequekastikkeet meinasi mennä ohi, mutta onnistuin kuitenkin saamaan ne. No, Kiss-tietokonetta ei ole, mutta esimerkiksi kaiuttimet löytyy. Nythän niitä arkkuja on jo vissiin kolmas tuotantolinja menossa, ja niitä on myynnissä ainakin kolme erilaista mallia. Monet keräilijäthän vaihtelee ja myy tavaroitaan, mutta minulla on jokainen saatanan vimputin jonka olen saanut, ja vaikka jotakin olisi kaksi kappaletta, toisesta on vaikea luopua. – Kiss-kokoelmastani puuttuu edelleen ruumisarkku ja Kiss-auto. Ja varsinkin nyt, kun on hinku että jos saisi niin ison hallin, jonne kaiken saisi laitettua esille. Nyt kun tuijotan tässä ympärilleni, näen Kissin tusseja, kyniä, plektroja, kirjoja, sarjiksia, soittimia, verhot, petivaatteet, tyynynpäälliset, hatut, pipot, lakit, kenkiä, housuja, skittahihnoja… – 70-luvun alkuperäinen kama on nyt hanskassa, mutta eihän se ole määrällisesti mil- – Kolmisen vuotta tilanne on ollut se, että meillä on vuokrattuna erillinen asunto Kiss-kamaa varten. Sitä en tiedä, onko ketään muuta haudattu oikeasti sellaisessa arkussa kuin Dimebag Darrell. Jos sanot äkkipäätään ihan minkä tahansa esineen, melkein varmuudella voin sanoa että sellainen löytyy Kiss-aiheisena. Kyllä ne on firmat, jotka ottaa yhteyttä bändiin, että olisi tällainen konsepti, haluatteko messiin. Ruumisarkun voisi jossakin välissä hankkia, mutta sen rahtaaminen jenkeistä maksaa enemmän kuin itse arkku, ja arkkukin maksaa niin saatanasti. Tullivirkailijan selän takana oli iso kampanjajuliste Lordista, joka sanoo että piraatti on aina paskempi valinta. Siihen myyjä aina vastaa, että ”Täh?”. Mutta tuotteethan tehdään lisenssihommilla. Ei minua vittuakaan kiinnosta joku Pink Floyd -tavara, mutta Pink Floyd -keräilijälle se on kova juttu. Tänäänkin minulla on Kiss-sukat, Kisspaita ja Kiss-huppari. lään tavalla verrattavissa siihen, mitä ilmestyi 90-luvun reunionin myötä ja varsinkin nyt 2000-luvulla. Se tapahtui vuonna 2006, ja silloin oli juuri menossa kampanja, missä meitsi oli piratismin vastainen tullin keulakuva. Ja yritä tullissa sitten selittää, että nämä tavarat on oikeasti ihan itselle. Ja netistäkään en ole tilannut moneen vuoteen mitään uutta. Niistähän tulikin ihan järjetön ongelma, koska ne oli livebootleg-levyjä. Ja toki mökillä Lapissakin on Kisstavaraa. Minähän olen siinä mielessä erikoinen keräilijä, että en ole koskaan heittänyt mitään pois. Ei saatana! – Ja tietenkin nettisivut on tehneet tästä helvettiä. SOUNDI 49. Luulisi, että niillekin voisi olla markkinarakoa. – On ihan järjetöntä, että joka kuukausi ilmestyy uutta Kiss-kamaa. Ja siinä sen edessä mie itse saatana olen selittämässä, miksi mulle on tullut piraatti-dvd:t. – Ja tietenkin on täytynyt maistaa Kissviiniäkin, vaikka en muuten tykkää viineistä. Ennen olen aina Kisskeikoilla tehnyt sen, että menen paita- tai krääsämyyntitiskille ja sanon että yksi kaikkea. Kun löysin muutamat keräilysaitit, tavaraa vasta alkoikin tulla, kun vaimolta salaa tilailin niitä. Eihän tässä ole mitään vitun järkeä. – Joskus Kiss-fanit kysyvät, voisinko myydä sen ja sen tavaran, mutta mie kun en myy. – Jotakin tuli hankittua risteilyltä, mutta olin silti ylpeä itsestäni. Minäkin olen sellainen materialisti, että tykkään olla omassa yksityisessä lelukaupassani ja katsella ja hypistellä tavaroita. – Tietenkin käytän koko ajan Kiss-vaatteita, mutta ennen ostin aina kaksi kappaletta kutakin, toisen arkistoon ja toisen käyttöön. – Nyt kun Suomen Kiss Army on aktivoitunut, sieltä kysyttiin, voisiko minulta saada jotain kamaa näytille. Nyt olen fiksuuntunut ja käytän niitä ihan normaalisti. – Kerran tullin kanssa kävi ikävämpi homma. Mutta nyt en ostanut kaikkea. Siellä on Kiss-ohjelmaa ja -musaa, ja siellä on kilpailuja kuten Genen plegunheittokisa ja sen sellaista. Sitten tulee aina tullista ilmoitus, että täällä on laatikollinen tavaraa, tulepas katsomaan. Jos olisi rajaton rahamäärä käytössä, siltikin jotakin aina pääsisi huomaamatta seulan läpi. Ja keräilenhän mie muutakin kuin Kissiä, on E.T:tä, Muppet Show'ta ja kaikkia saatanan kauhuäijiä kuten Freddyjä ja Jasoneita. – Onhan se ongelma, kun keräily lähtee lapasesta. Omaksi iloksihan nuo tavarat on. – Kaikesta Kiss-kamasta ei jaksa innostua. Minulle oli järkytys muutamia vuosia sitten, kun kävelin Rovaniemen Henkkamaukan ohi ja sen ikkunassa oli ihan virallinen lisenssoitu Kiss-paita. Ei vaan tunnu hyvältä ajatukselta raijata omia kamojaan johonkin Nosturiin. Olin tilannut Jenkeistä setin Kiss-kamaa, ja paikallinen myyjä laittoi mukaan kaupantekijäisiksi muutaman dvd:n, ihan vaan iloiseksi yllätykseksi. Ja tiedän hyvin, ettei tuolla krääsällä ole oikeasti arvoa kuin Kiss-faneille. Äiti tykkää kyllä Kiss-viinistä. ”Mie en oo tilannut näitä!” Jouduin maksamaan niistä saatanan levyistä 900 euroa sakkoa. Siellä sitä on pahvilaatikoittain lattiasta kattoon. Joku on tosiaan sanonut, että perusta ihmeessä museo noille tavaroille, mutta en minä halua ja toiseksi se fanikanta Suomessa on niin marginaalinen, että ketä edes kiinnostaisi käydä katsomassa niitä. Jos pää vinksahtaa siihen kohtaan, että pitäisi saada kaikki, yhtälö on ihan järjetön ja sitten käy juuri näin kuin mulle on käynyt. Se ei mene niin, että bändit itse miettisivät, mitä tehdään. Tuossa on Genen buutsit, ja täällä on myös Gene-bassoa ja muutama ukkelipaketti ja kynttilöitä, pipoja ja lompakoita. Se vaan sattuu olemaan niin, että jos summamutikassa vetäisee komerosta vaatteen, kyllä siinä lukee Kiss. Mutta tiukkoihin viinoihin Kiss ei ole vielä lähtenyt. Sitä vaan huomaa, että ei helvetti, tuollainenkin on
50 SOUNDI. Sekä itse albumi että hittisinkku Maailman toisella puolen myivät platinaa. Keikkoja kertyi viime vuonna yli sata, ja nyt ahkera sekä johdonmukainen työ jatkuu Maailma on tehty meitä varten -kiekon myötä. HALOO HELSINKI Haloo Helsingin edellinen levy III oli suurmenestys ja lopullinen läpimurto
”LÄHTÖKOHTA OLI TEHDÄ KAPPALE, JOSSA ON HYVÄ ACHTUNG BABY -HENKINEN BIITTI JA PAHOLAISEN SOINTU!” teksti: PETRI SILAS kuvat: MAREK SABOGAL T alven toinen lumipeite tekee tuloaan Pirkanmaalle samanaikaisesti, kun Haloo Helsingin laulaja Elli ja kitaristi Leo taittavat matkaa kotikaupungistaan Tamperetta kohti. – Tosin suurin osa keikoistammehan on kyllä baarikeikkoja, Leo täydentää. Koko ajan tässä on menty enemmän ja enemmän omaan suuntaan, ja kolmoslevyllä oli selvästi eniten omaa matskua. – Kävin (tuottaja-äänittäjä) Laitisen Ernolla nuorempana sällinä kitaratunneilla, ja samalla studiolla äänitettiin silloin Mokoman 120 päivää -albumia (2001), Leo kertoo. Yhtyeen neljäs levy Maailma on tehty meitä varten valmistui jokin aika sitten, ja tekijät ovat lopputuloksesta tietenkin ylpeitä kuin tuoreet vanhemmat. – Olihan Maailman toisella puolen aika merkittävä hitti jopa koko maan mittakaavassa. Myös kaikenlaista yleisöä. – Mehän aloitimme ihan hirveän nuorina, joten oli kai aika luontevaakin, että kehitystä tapahtuu jossain vaiheessa merkittävämmin. Menestystä oli mukana rakentamassa kaksi suomalaisen rockin peruskiveä: Kuule minua tuli niin tekstien kuin sävelenkin osalta Marko Annalan kynästä, Kokeile minua sai puolestaan tekstin Herra Ylpöltä. Uutta kuulijakuntaa löytyi paljon, mikä totta kai oli positiivista. Kuten Elli sanoi, kolmoslevyn jälkeen tuntui tosiaan siltä, että joku selvä muutos on tapahtunut. He kuuntelevat biisejä aika eri korvin, Elli pohtii. – Nyt kun bändinkin keskiikä on jo 21, se on tietty ihan luontevaa. Yhteys Mokoman pääjehuun syntyi alun perin yli kymmenen vuotta sitten. – Olin tosi nuori, mutta siellä tosiaan tapasin Annalan ekan kerran. Sen myötä bändin nimi ja tyyli tulivat tutuksi todella monella uudelle ihmiselle. Pelkkien numeroiden nojalta on ilmiselvää, että orkesterin fanikanta koostuu tätä nykyä sangen heterogeenisestä joukosta. Piirsin silloin Markosta kuvan, joka ainakin joskus oli Mokoman nettisivuillakin. Ja siellähän on kaikenlaista jengiä – partaäijiä vaimoineen sun muuta. Muutaman teinikuuntelijan laumalla ja heidän vanhempiensa ta- ”ME ALOITIMME IHAN HIRVEÄN NUORINA, JOTEN OLI KAI AIKA LUONTEVAAKIN, ETTÄ KEHITYSTÄ TAPAHTUU JOSSAIN VAIHEESSA MERKITTÄVÄMMIN.” loudellisella tuella ei tällaisiin lukuihin kolmannella pitkäsoitolla päästä. Ja sitten Kuule minua löysi vähän varttuneempaa väkeä, Jos mun pokka pettää taas vetosi meidän ikäisiin ja nuorempiin. Siis siihen asti. Ja meidän isoin biisimme siihen mennessä. – Ehkä viime levy sitten oli jonkinlainen aikuistuminen, arvelee Elli. – Oli tosi siistiä huomata viime levyn aikaan, että yleisössämme on jengiä vauvasta vaariin, ja kaikki saavat meidän musastamme irti taval- laan omia asioitaan. Alaikäisten tapahtumiakin on edelleen hyvin joukossa, vaikka kaikkiaan olen sitä mieltä, että lapsille ja alaikäisille pitäisi järjestää vielä enemmän kaikkea. Onneksi säiden ja rautateiden jumalat suosivat kaksikkoa, ja he pääsevät Ravintola Telakan pöydän ääreen kuivin nahoin. Urakka on kunnialla takana, vaikka paineita olikin niskassa enemmän kuin kotitarpeiksi: maaliskuussa 2011 julkaistua edellislevyä on IFPIn tilaston mukaan nyt myyty 21 058 kappaletta, eli mukavasti yli platinarajan. Leo löytää toisen tärkeän syyn suosion kasvulle. Kun sitten joskus tässä muutamia vuosia siten soitimme samoilla fesSOUNDI 51. Kuudessa vuodessa on nyt vedetty yhteensä yli 350 keikkaa, ja samalla on tietenkin nähty kaiken- laista. Elli ja Leo eivät koekaan enää olevansa mitenkään kahden maailman – hypetystä seuraavien hyvänpäivänfanien ja varsinaisten musadiggarien – välissä. Vaikka keikkailu on tämänkin bändin ydintoimintaaluetta, ei radiosoiton merkitystä sovi vähätellä
– Hän on hyvin kokeilunhaluinen ja luova, mikä tuntuu aina studiolle mennessä jotenkin tosi mahtavalta, Ellikin kiittää. Meillähän on ollut mukana kuvioissa tärkeänä tekijänä hieno taustatiimi, joka todella uskoo meihin. – Joo, kaikenlainen friikkailu itse asiassa määritti niitä muutamia kuukausia, joiden mittaan levyä tehtiin. Biisi nimeltä Huuda! muun muassa väsättiin yhdessä hänen kanssaan. – Rake on aivan huikea tyyppi, ja minä ainakin diggaan sekä miehestä itsestään että hänen työtavoistaan niin paljon, ettei ole mitään tarvetta miettiä muita vaihtoehtoja. Uusia tuulia haettiin rohkeasti jo demovaiheessa, ja Rake antoi positiivista ja kannustavaa palautetta ohjelmoinneista, soundeista ja muista jutuista. Elli nyökyttelee kitaristin vieressä, mutta haluaa ymmärrettävästi vielä alleviivata oman työn ja periksiantamattomuuden merkitystä. – Ihan ainutlaatuinen tyyppi, jolle uskaltaa heittää tosi kreisejäkin ideoita, koska juuri hän tuntuu tarttuvan niihin ja työstävän niitä halukkaimmin eteenpäin. Hakasen Gabin perässä vaihdoimme viime vuoden alusta levy-yhtiötäkin. Raken kanssa voi puhua maailman friikeimmistäkin jutuista. ”NYKYÄÄN ON MUSABISNEKSESSÄ AIKA HARVINAISTA, ETTÄ POTENTIAALISTEN BÄNDIEN JA ARTISTIEN KOHDALLA KATSOTTAISIIN PITKÄÄ KAARTA. Koska hän sanoi diggailevansa Ellin äänestä, päätimme kysyä, irtoaisiko meille biisi. Lähtökohta oli tehdä kappale, jossa on hyvä Achtung Baby. Mies on kuitenkin ihan uskomaton sanoittaja, ja kuten sittemmin selvisi, näköjään myös oivallinen popbiisien kirjoittaja! – Ylppö taas tuli ihan sitä kautta, että hän on tehnyt omia juttujaan samalla studiolla osin samojen tyyppien kanssa kuin mekin, jatkaa Elli viitaten Inkfishin Laitiseen ja Rauli Eskoliniin. Hitaasti kasvaneen menestyksen tärkeänä osana myötähengittäneen tuotantoryhmän vaihtaminen ei ole tullut Haloo Helsingille mieleenkään. MEIHIN ON ONNEKSI VALETTU USKOA MYÖS ULKOAPÄIN, JA OLEMMEKIN JAKSANEET PAINAA NÖYRÄSTI ETEENPÄIN.” tareilla, Marko tuli bäkkärillä moikkaamaan. – Rake miksasi ekan levymme ja tuotti kolmosen Ernon kanssa, täydentää Leo. – Samaan tiimiin luotimme äänityshommissa edelleen, mutta uuden albumin biisit ovat 52 SOUNDI kaikki omia tekeleitämme. Leo kehuu koko Inkfish-studion henkeä ja etenkin Eskolinia, joka oli nyt aiempia kertoja isommassa roolissa Haloo Helsingin sessioissa. Nykyään on musabisneksessä aika harvinaista, että potentiaalisten bändien ja artistien kohdalla katsottaisiin pitkää kaarta. – Vaikka saimmekin viime levylle kaksi hienoa kappaletta hienoilta biisintekijöiltä, minulle ainakin tuli hirveästi itseluottamusta siitä, että nimenomaan se meidän oma kappaleemme lopulta nousi kaikkein isoimmaksi hitiksi. Meihin on onneksi valettu uskoa myös ulkoapäin, ja olemmekin jaksaneet painaa nöyrästi eteenpäin
Carpe Diemiin minä taas olin omassa Protools-demossani laittanut torvisoolon, mutta jouset istuivat lopulta siihenkin hyvin. – Niin, meillä on muutamia faneja, jotka ovat kävelleet tämän matkan meidän kansamme ekasta levystä asti, Leo jatkaa. – Jälkimmäisessä osuvat teksti ja sävellys aivan saumatta yhteen. – Teimme porukalla, siis Elli, Jere, minä ja Rake, kappaletta Hetki on kaunis, kun Rake ehdotti jousia ja myös lopulta sovitti ne itse, Leo kertoo. Omaa jäljittelemätöntä hohdettaan, arvokuuttaan ja perisuomalaista sävyään Haloo Helsingin uudelle musiikille tuovat parilla raidalla kuultavat or- kesterisoittimet. Taivaanlaiva taas lähti minun demostani sekä musan että tekstin osalta, ja oli hienoa työstää sitä yhdessä hyvällä porukalla. NELJÄNNEN levyn tekoon päästiin kelpo asemista muutenkin kuin kaupallisten arvojen kautta mitaten. Ja olemmekin levystä niin ylpeitä. Suomen kieli on ollut alusta asti ilmeinen valinta Ellille ja koko bändille, eikä englantia olla koskaan tosissaan edes harkittu. Niihin haettiin tarkoituksella kaupunkilaista henkeä ja isoa fiilistä. Puheet ulkoa ohjatusta tuotteesta ja taustavoimien taluttamista broilereista laantuivat, ja nyt bändi toivookin vilpittömästi olevansa samalla viivalla minkä tahansa neljättä levyään julkaisevan suomalaisen poprockyhtyeen kanssa. Elli ja Leo myöntävät, että menestyksen ohella albumista nimeltä III tuli tärkeä käännekohta myös siksi, että sen jälkeen Haloo Helsinkiin alettiin suhtautua aiempaa vakavammin. Lisäksi luvassa on aivan uusi ja jännittävä uusi aluevaltaus: Maailma on tehty meitä varten -albumin neljäs raita Vapaus käteen jää on valittu pääbiisiksi Aku Louhimiehen elokuvaan 8-pallo, joka perustuu Marko Kilven romaaniin Elävien kirjoihin. Jengi näyttää edelleen liian ei selvästi ole siirtynyt tabloidikokoon, vaikka haastattelupäivän aamuna Helsingin Sanomat on niin tehnytkin. – Sen tekeminen oli työvoitto. – En oikein osaa verrata meitä mihinkään tai kehenkään, mutta minusta on aina ollut kivaa kuulla keikkojen jälkeen yllättyneitä reaktioita. – Elli on löytänyt itsestään oikein omaleimaisen ja persoonallisen tekstittäjän, mistä minä olen todella ylpeä, Leo kiittää. – Tai siis jäbät laittoivat sukunimet levyn kanteen. – Jos nyt genrestä lähdetään, niin modernia poprockiahan tämä tietenkin on, ja olemme puhuneet uuden levyn soundista nimenomaan urbaanina poprockina, kitaristi alustaa. – Onhan meistä puhuttu ja kirjoitettu kaikenlaista. Ei kaikissa diskobiiseissä ole pakko aina laulaa juomisesta, bailaamisesta ja muista tylsistä perusaiheista. Sitä pitää kunnioittaa. – Minulle tulee levyn jousista vähän CMX-fiilis, Elli arvelee. – Niistä tuli tosi hienot ja biisi sai lisää ilmettä. Empimisen päätteeksi Leo kuitenkin yrittää. Tätä alleviivattiin silläkin, että promofotot ja video kuvattiin New Yorkissa. Muutenkin Maailma on tehty meitä varten soi laveana ja isona. Yhdessä vaiheessa tuli hyvä flow, ja hain äkkiä Ellin paikalle. Outro on hieno, ja koko kappaleen tunnelma jotenkin toivoa tuova, vaikkakin jäätävä. – Se oli ihan hullu sattuma, koska biisin teema osui leffan tarinaan kuin nakutettu, Elli ihmettelee. – Koska olen kova Juice- ja Junnu-fani, varsinkin riimit ovat minulle tärkeitä, Elli miettii. – Ja musiikki sellaisenaan todellakin on ikään kuin aiempaa isompaa. Idea jousisovituksiin tuli Eskolinilta. Minusta se oli hauska vertaus. Tekstikin syntyi makeasti oikeastaan samaa tahtia. Mutta mitä varsinaiseen vertailuun tulee, niin minusta on ollut mukava kuulla joskus keikan jälkeen joidenkin fanien sanovan, että olemme vähän kuin Apulantaa naissolistilla. – Mutta tällä levyllä ihan kaikki matsku on omaa ja otimme myös käyttöön omat sukunimetkin. Minulla oli akkari sylissä ja Elli kirjoitti tekstiä. – Meidän levymme oli jo kokonaan valmis, kun Louhimiehen porukasta oli nähty se New Yorkissa tehty Huuda! -biisimme video. Sillä on totta kai ihan mieletöntä, että on tällainen mahdollisuus keskittyä pelkästään musan tekemiseen, levyttämiseen ja esittämiseen. Sain siirrettyä fiiliksiäni melodioihin aika sujuvasti. Arrien pohjana oli se minun torviideani. Minun ja Ellin lisäksi meillä tekee musaa myös toinen kitaristimme Jere, joten oli hyvä kokeilla vaihtelun vuoksi vähän muutakin. – Joo, se co-writehomma oli jotain makeata, innostavaa ja erilaista. Kukin saa kirjoittaa mitä haluaa. Vaikka ensin jännittikin tuoda kokonaan oma biisi muiden eteen, lopputulos on kyllä komea. – Hyvistä kappaleista tässä kuitenkin on kyse. – On jotenkin turhauttavaa, ettei mistään muka saisi loukkaantua tai pahoittaa mieltään. – Niin, kyllä positiivisuuden lisäksi muutkin tunteet ovat ihan yhtä tärkeitä. Rakkaus ja kuolemahan ovat tietenkin popin ja rockin perusaiheita, mutta tunteista puhuminen on ainakin yhtä tärkeää. Jos tätä asiaa ei tietäisi, voisi helposti kuvitella että biisi ja leffa on tehty jotenkin toisiaan varten tai muuten samassa hengessä. – Taivaanlaiva ja Lähtövalmiina ovat minulle tällä hetkellä läheisimmät, vaikka levy onkin yhä niin tuore, että biiseistä jokainen tuntuu läheiseltä ja rakkaalta, listaa Elli. Parivaljakolle tärkeät asiat niin arjessa kuin musiikin teossakin paljastuvat samaa tahtia kuin uuden albumin omat lempibiisit. Bändillä alkaa olla sen verran ikää, että nyt voi tosiaan ajatella tekevänsä tekstejä, joita joku kuuntelee. Haloo Helsinki – Joskus taannoin ajattelin, että jos Blondie tulisi kehiin tänä päivänä, soundi voisi olla vastaava kuin meillä, Leo niputtaa. – Kaikkia uusia kappaleita toki voisi yleisölle vetää, mutta kun on niitä vanhoja tavallaan pakollisiakin jo aika liuta, arvioi Leo. Se on rajua! Keikkasettiin uudelta levyltä on näillä näkymin menossa 5–6 biisiä, koska aiempaa materiaalia on kuitenkin kertynyt jo hyvät määrät. Avautumisbiisissä taas kuulee kaikkein parhaiten meille niin ominaista rockmeininkiä. – No ei todellakaan, Leo nauraa. Tosi upeat sessiot, keikan kaikkiaan. – Minusta on tärkeää, että ihmiset ymmärtävät, mistä biiseissä lauletaan, Leo toteaa. Plus sitten ne Raken kanssa tehdyt biisit. Se oli makeaa. Sitä paitsi, yhtään diipimpää tekstiä on ihan mahdoton tehdä, jos itselle ei omassa elämässä ole tapahtunut asioita. ”Luultiin, että tulee poppia, mutta tulikin myös rokkia ja punkkia!” vähän tunteitaan ja yleensä tuntee, Elli täydentää. Ja seisomme totta kai jokaisen julkaisun takana edelleen, Leo toteaa. – Ja on myös tyyppejä, jotka ovat nähneet meiltä 50 keikkaa. Varsinkin alkuun tuli niitä ”yhden levyn bändi” -huutoja ja muuta, mutta ei siinä mitään. Ja oli mukavaa kun oli kunnolla valinnanvaraa. – Tässä kun on kuitenkin tullut nyt muutama vuosi tehtyä vain tätä bändiä, pitää toisinaan vähän haastaa ja ravistella itseään. Vaikka onhan levyllä totta kai muitakin fiiliksiä kuin positiivisuutta. – Minulle henkilökohtaisesti ehkä tärkein raita on levyn nimibiisi, Leo jatkaa. Kun me värkkäsimme musaa studiossa, Elli pohti toisessa huoneessa tekstejä. Minä en uskaltanut, Elli naurahtaa. – Lopulta teimme Raken kanssa siinä sessioiden loppuvaiheessa kokonaista kolme biisiä yhdessä, Elli sanoo. SOUNDI 53. -henkinen biitti ja paholaisen sointu! Siitä käytiin rakentamaan ja matkalla mukaan tuli vähän Faith No More -rumpusoundeja ja muita hienoja mausteita. Leo aloittaa. Hän alkoi työstää ja kirjoittaa sanoja siinä vieressä, ja biisin perusrunko syntyi nopeasti – varmaan vähän päälle kymmenessä minuutissa! Siinä oli melkein transsimaista henkeä… Ideat vaan lentelivät. Kaikki tuollaiset pienetkin ulkoiset asiat kuitenkin vaikuttavat kuvaan bändistä. –Taivaanlaivasta vielä sen verran, että minusta tuntuisi tosi kivalta, jos se soisi jossain Onnelassa. – Raahauduin tässä hiljattain ihan tarkoituksella itsekseni studiolle katsomaan, miten siellä syntyy tekstejä ja yllätyin tuloksesta: sehän oli yllättävän kivaa, tuottoisaa ja tehokasta! Kotona on niin paljon kaikkea muuta virikettä ja häiriötä, ettei siellä aina keskity kunnolla, sanoo Elli. Omia demoja alkoi syntyä heti kolmoslevyn valmistuttua, ja lopulta valitsemaan pääsi melkein 30 aihion nipusta. – Positiivisuus ja tasa-arvoisuus ovat minulle kyllä niitä kaikkein olennaisimpia asioita, joiden puolesta pitää aina liputtaa. Myös yleiseen soundimaailmaan on paikoin haettu uutta väriä. – Päinvastoin, mennään aina vain isommaksi! Oman orkesterin sijoittaminen bändikartalle on Haloo Helsingin edustajille ihan yhtä vaikeaa kuin muillekin lajitovereille
Jos kantria haluaa, niin sellaista löytyy Garth Brooksilta (Fever, 1995). Suomalaisista on kunnostautunut kukapa muukaan kuin Eläkeläiset, joka versioi myöhäiskauden Pink-hitin nimellä Punakka humppa (1999). Rapin kautta Aerosmithia on lähestynyt myös Eminem, joka samplasi merkittäviä osia Dream Onista vuoden 2002 Sing For The Moment -kappaleeseensa. VIERAISSA PUOLIN JA TOISIN Aerosmith on levyttänyt uransa aikana kymmeniä covereita Rufus Thomasista (Walkin’ The Dog) The Shangri-Lasin (Remember Walking In The Sand) kautta The Yardbirdsiin (Think About It), mutta liikenne on ollut vilkasta toiseenkin suuntaan. Pari epämääräistä tribuuttialbumiakin on tehty, kuten vuoden 2006 Not The Same Old Song And Dance, jolla yhtyettä tulkitsevat muun muassa Ted Nugent ja Ronnie James Dio. Hirveää kuraa.. Run-D.M.C:n Walk This Way -version ohella kappaleen koetti ottaa omakseen myös Macy Gray (2004). MINUN TÄHTENI TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN ARTIKKELISARJASSA KIRJOITTAJAT KERTOVAT OMISTA SUOSIKEISTAAN . (Toys In The Attic, 1986) ja Velvet Revolver (No More No More, 2004). 54 SOUNDI Guns N’ Rosesin Mama Kin (1988) on tunnetuin rockversio, mutta rahkeitaan ovat koettaneet myös muun muassa R.E.M
Oli täysi työ todistella, että vaikka mahtiballa- MUSIIKKIA TOISESTA ULOTTUVUUDESTA dit radiossa soivatkin, niin oikeasti Aerosmith on raju rockbändi, jonka juuret ovat kaukana 1970-luvulla. Columbialevy-yhtiön pomo Clive Davis näkee Aerosmithin New Yorkin keikan ja kiinnittää bändin. Siitä kaikki alkoi. Debyyttialbumi Aerosmith julkaistaan seuraavana vuonna. Onneksi Guns N’ Roses julkaisi Lies-ep:n ja sain päteä ystävilleni, että kuka sen Mama Kinin alkujaan tekikään. Minulle se ulottuvuus on reilun 20 vuoden takana, siinä äänenmurroksen ja ensimmäisten finnien paikkeilla. Yhtyeellä oli kulahtanut ja lälly maine, ja luokkakaverit kuuntelivat Iron Maidenia ja Metallicaa. Vuosia lupailtu Music From Another Dimension! julkaistaan. Aerosmith kituuttaa eteenpäin, kunnes Stevenin vakava moottoripyöräonnettomuus pakottaa yhtyeen lähes parin vuoden tauolle. Yhtye on yksi ensimmäisiä Simpsoneissa vierailleita bändejä ja suosiosta kertoo myös 30 miljoonan dollarin uusi levytyssopimus Columbian kanssa. Cd-kokoelmani laskettiin vielä muutamissa sadoissa, joten Aerosmithin prosentuaalinen osuus siitä oli huomiota herättävän suuri. Sitä edelsi Tylerin pesti American Idols -tuomarina ja soolosingle, joka aiheutti kitkaa muissa yhtyeen jäsenissä. studioalbumi Music From Another Dimension! on omalla kohdallani nimensä mukaisesti musiikkia toisesta ulottuvuudesta. Epe’sin tilauslomakkeen täyttäminen, ensimmäinen tyttöystävä, lusmuillen vietetty TET-päivä, mopon kaasuttimen puhdistus ja perjantai-illat kaupungilla. Parin vuoden sisällä myös kaikki muut käyvät läpi katkaisuhoidon. Mutta minkä sille mahtaa – siemen, joka otollisessa iässä mieleen kätketään, itää kituuttaa loppuelämän. 1970 1972 1979 1986 1991 1998 2004 2012 Steven Tylerin bändi Chain Reaction ja Joe Perry’s Jam Band soittavat samalla keikalla. Kappaleen viehättävän rosoinen ensiesityshän löytyy Aerosmithin nimettömältä debyytiltä (1973). I Don’t Want To Miss A Thing -balladin Aerosmith teki Arma geddonelokuvaa varten. Aerosmith A erosmithin 15. Pumpin jälkeen riittää vientiä. Buick-automainoksessa soi lähes 30 vuotta vanha Dream On. SOUNDI 55. Kaikkiin niihin liittyy Aerosmith. Studiolivenä äänitetty, cover-versioista koostuva bluesrockalbumi Hon kin’ On Bobo julkaistaan. ENKÄ MINÄ totta puhuen varsinaisesti kuuntele Music From Another Dimension! -albumia, vaikka se ei ylipituudestaan huolimatta kehnompi olekaan. Kaikkein tarkimmin sen ulottuvuuden pystyy määrittämään Aerosmithin ja Run-D.M.C.:n Walk This Way -version sisältäneelle Super Hits 2 -kasetille, jonka sain yhdeksänvuotissynttärilahjaksi. Yhteinen sävel löytyy ja Aerosmith saa alkunsa. Yhtye saa viimein ensimmäisen Billboardlistaykkössinglensä. Teininä 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa ei ollut helppoa olla Aerosmith-fani. Laitan sen vain soimaan ja antaudun muistojen vietäväksi. Joe Perry lähtee bändistä ovet paukkuen. Alkuperäiskokoonpanoon palanneen yhtyeen muut jäsenet pakottavat Stevenin huumevieroitukseen. Jouduin puolustelemaan Aerosmith-innostustani myös yliopistossa. Ja edelleen, 34-vuo- tiaana tätä juttua kirjoittaessani ja uudesta Aerosmith-levystä tohkeillessani, olen saanut osakseni ihmettelyjä musiikkimaustani ja Soundin taittaja käy vetämässä huoneeni oven kiinni aina levyn soidessa
Vähän kuin Costello Popedassa, myös Joe Perry on toisinaan halunnut laulaa jonkun bii- UUTEEN NOUSUUN yhtye sai yllättävää vetoapua. otti käsittelyynsä Aerosmithin vuosikymmen takaperin tekemän Walk This Way -biisin ja pyysi Tylerin ja Perryn vierailemaan raidalle. Ehkä asiaan vaikutti se, kun ala-asteella tanssimme luokkakaverin isoveljen Ramones-vinyylin tahtiin ja muistan ihastelleeni sitä, kuinka lattian tärinä sai neulan pomppimaan. Tyler teki kehnoa musiikkia Aerosmithin kanssa, Perry omillaan. KÄRJISTÄEN Aerosmithin ura on referoitavissa näin: lupaava lähtö ja alku-uran klassikkolevyt, huumesekoilut ja hukatut vuodet, uusi nousu ja maailmanlaajuinen megasuosio sekä vanhuuspäivien vakiintunut, mutta hiljaisempi kausi. Tuo nuorempana komea ja nyttemmin enemmän näyttelijtär Glenn Closea muistuttava kitaristi, joka on tasapainoillut kiehtovasti lavan syrjässä viihtyvän muusikon ja keikaroivan kitarasankarin välillä. auraa kuin vaikkapa Eddie Van Halenissa tai Slashissa, eivätkä hänen soolonsa varasta huomiota samalla lailla, mutta juuri se piirre teki hänestä minun tähteni. Hieman myöhemmin yhtyeestä otti etäisyyttä myös rytmikitaristi Brad Whitford, basisti Tom Hamiltonin ja rumpali Joey Kramerin pysyessä kelkassa. Ja toki itsetuntoa hiveli nuorena, kun Slash haastatteluissa hehkutti Perryä yhtenä suurimmista esikuvistaan. Muutamaa vuotta ja albumia myöhemmin oltiinkin jo multiplatinasuosiossa talk box -efektistä muistettavan Sweet Emotion -hitin (1975) myötä. Bluesvaikutteinen debyytti on epätasainen, mutta joku sen nälkäisessä asenteessa ja hiomattomuudessa viehättää edelleen. 1990-luvulle tultaessa Aerosmith oli suositumpi kuin koskaan ja huippubiisintekijöiden. Jopa ne nyttemmin pois myydyt, kehnot 1980-luvun taitteen albumit tuli kuunneltua tarkemmin kuin oikeastaan enää mitään tänä päivänä. MINUN TÄHTENI TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Aerosmith oli minulle teini-iän tärkein bändi ja ensimmäinen artisti, jolta keräsin koko diskografian. Muistan pitäneeni niistä nuorena erityisen paljon, mitä on kieltämättä näin jälkeenpäin kuunneltuna vaikea käsittää – Joe kun ei ole kaksinen vokalisti. Steveniäkin enemmän minun tähteni on aina ollut Joe Perry. Käytännön syistä siirryin kuitenkin pian cdformaattiin, sillä koko Aerosmithin tuotanto löytyi markettien mid price -laareista halvalla. Vuonna 1986 hiphop-ryhmä Run-D.M.C. Ensimmäinen omilla rahoilla ostamani lp-levy oli Keravan Levyikkunasta löytynyt Aerosmithin Live Bootleg!, nimestään huolimatta virallinen livealbumi syntymävuodeltani 1978. Kaipa niissä viehätti se, etteivät muut niiden päälle ymmärtäneet. Cd oli jo syrjäyttämässä vinyylin, mutta silti päädyin aloittamaan keräilyni juuri vinyylistä. Ihastuin Cry Me A River -ikivihreän umpisurkealta Rock In A Hard Place -levyltä (1981) löytyneeseen versioon, joskin opin melko pian, että esimerkiksi Julie Londonin versio (1955) on kieltämättä paljon parempi. Se kertoo varmasti jäsenten riidoista huolimatta toimivasta kemiasta, mutta myös rivimiesten Whitfordin, Hamiltonin ja Kramerin tärkeästä roolista. Bostonissa vuonna 1970 perustettu Aerosmith starttasi väkevästi. Versio paitsi auttoi Aerosmithin uran nousuun, se oli myös oleellinen merkkipaalu rapmusiikin breikkaamisessa mainstreamiin. Joe Perryssä ei ole samaa tähti56 SOUNDI sin Aerosmithin levyillä. Suosio, naiset ja huumeet sekoittivat miesten välit – kuinkas muutenkaan – ja 1980-luvun alussa The Toxic Twins -nimellä tunnettujen Tylerin ja Perryn tiet erosivat muutamaksi vuodeksi. Useinhan heidän panoksensa jää varjoon, aivan kuten tässäkin avoimesti Tyleria ja Perryä suosivassa fanijutussa. On muuten erittäin harvinaista ja kunnioitettavaa, että bändissä soittaa edelleen samat viisi äijää kuin alkumetreillä yli 40 vuotta sitten. Elitismi taisi olla oleellinen osa musadiggailua jo nuorena
Alkuvuosien vähemmälle huomiolle jääneitä, mutta erittäin kovia albumiraitoja sisältää Gems (1988). Ja tarkoitan siis sitä Toys In The Attic -albumista lähtien käytössä ollutta koukeroista siipilogoa. Kompaktista reilun puolen tunnin biisinipusta nousevat esiin erityisesti funkahtava Last Child, kiivas Sick As A Dog ja painostava Nobody’s Fault. Steven muisteleekin omaelämäkerrassaan Maailmojen välissä (Does The Noise In My Head Bother You?, 2011) kuinka opetteli brittiaksentin esiintyäkseen tytöille vale-Jaggerina Rolling Stonesin tullessa kaupunkiin. SUPER HITS 2 -kasetin lisäksi on vaikea muistaa tarkkoja syitä, miksi juuri Aerosmith vetosi minuun enemmän kuin muut. Ja siinä vaiheessa, kun Steven Tylerin ohi omassa maailmassani alkoivat nousta kaiken maailman Smashing Pumpkinsit ja Posiesit, rakastuin sopivasti Aerosmithin Crazy-videolla esiintyneeseen Liv Tyleriin – Stevenin kuvankauniiseen ja ilmiselvästi isänsä näköiseen tyttäreen, jolle bändärinä ja Playboy-tyttönä tunnettu äiti Bebe Buell uskotteli kahdeksanvuotiaaksi asti isän olevan Todd Rundgren. Toisaalta on helppo ymmärtää minua vanhempia sukupolvia, jotka väheksyvät Aerosmithia vara-Rollareina, sillä samasta juuristosta versovan rockin lisäksi Stevenin ja Mick Jaggerin suuvärkin yhdennäköisyys on ilmeinen. Kelpo on myös kronologisesti etenevä, Essential-nimellä uudelleenjulkaistu O, Yeah! -tupla, jonka ykköslevy esittelee vaikuttavan matkan kellarirockbändistä megasuosioon. Etenkin Rocks (1976) ja Toys In The Attic (1975) kuulostavat vielä tänäkin päivän upeilta rocklevyiltä, ja vaikka miten jumalanpilkasta syytettäisiin, löytyy niille omasta levyhyllystäni tasavertainen paikka Beggars Banquetin ja Let It Bleedin vierestä. ITH AEROHS’SMGREATEST IT 88 AEROSIM 1973–19 S T H 04 20 Kokoelmia Aerosmithin urasta on julkaistu vähintään riittämiin, mutta niiden sisältö vaihtelee paljon. Eikä isoja notkahduksia ole suosiossa sen koommin tullut, vaikkakin Get A Grip (1993) on viimeinen neljän tähden albumi ja viime vuosina julkaisutahti on hidastunut merkittävästi. The Other Siden laulumelodia oli liian lähellä Motown-hitti Standing In The Shadow Of Lovea. Sen piirtäminen täydellisesti ulkomuistista oli huomattavasti vaativampaa kuin jonkun Stonen tai Dingon tapauksessa. Rocksilla Aerosmith ei ollut vielä löytynyt jättihittien kaavaa, mutta yhtyeen likainen ja kiihkeä rock rullaa paremmin kuin koskaan. Ohessa 14-vuotiaan Mikon taidonnäyte. Pump on myös kestänyt aikaa yllättävän hyvin, eikä se sorru samaan pompöösiyteen ja steriiliyteen mihin sen jälkeen tulleet albumit ajoittain lankeavat. Ensinnäkin yhtyeen logo, onko kauniimpaa nähty. Pumpin aikaan Aerosmith oli viimein päässyt täysillä uuden suosion makuun ja albumi soi isona, ylväänä ja monipuolisena. Rockbiiseissä on virtaa ja sielukkuutta, ja balladeissa törkitään kyynelhermoja häpeilemättä. Levy toi Aerosmithille myös kyseenalaista kunniaa, sillä lauluntekijätiimi Holland-DozierHolland haastoi yhtyeen oikeuteen. Pakko myöntää, että Aerosmithin vanheneminen huolestuttaa minua. Vaikka Aerosmithin nimen mainitseminen aiheuttaakin tirskahtelua päänsä peruuttamattoman syvälle musaharrastuksen syövereihin työntäneissä, en silti suostu pistämään Aerosmith-faniuttani pelkästään nuoruuden sivistymättömyyden piikkiin. Etenkään kun loppu-ura ei välttämättä ole kovin pitkä, jos viime vuosina koko bändiä vaivanneet terveysongelmat ovat mikään enne. Lisäksi Aerosmithissa riitti pitkän historiansa ansiosta yllin kyllin luettavaa ja kerättävää. Biisinkirjoituksessa apuna olivat jo edeltävällä Permanent Vacationilla (1987) mukaan astuneet hittinikkarit, kuten tänä päivänäkin apujoukoissa seisova Desmond Child. yhä edelleen niin paljon värikkäistä ja mieluiten silkkisistä huiveista. SOUNDI 57. Kyllästymiseen asti radioissa soineisiin hitteihin ja b-tason uudempiin raitoihin keskittyvän kakkoslevyn voi lahjoittaa eteenpäin jollekin nuorelle sukulaistytölle. Ilman muuta asiaan vaikutti myös pari tärkeää ulkomusiikillista seikkaa. Tietenkin parasta Stevenissä on tuo täysin uniikki lauluääni, joka kuulostaa nousevan ylä-ääniin hiekkapaperia pitkin. Oli toki jo sinänsä tärkeää ylipäänsä löytää oma suosikkibändi, jota isoveli ei ollut U2:n tapaan pakkosyöttänyt. Big Ones (1994) keskittyy pelkästään uuteen tulemiseen, samoin kuin Young Lust (2001). Ei ole vaikea ennustaa, että 60 ikävuoden rajapyykin ylittäneet rokkarit saavat nauttia suosiosta uransa loppuun saakka. Avausraita Back In The Saddlen rennon grooven tajuaa parhaiten kuuntelemalla sen perään Sebastian Bachin ja Axl Rosen totaalisen svengaamattoman duettoversion vuodelta 2007. KUUNTELE! ? Aerosmithin parhaat Ja sitten on tuo rocktähden malliesimerkki niin hyvässä (lavaolemus) kuin pahassa (huumeiden tuhoama elämä), värikkäitä huiveja kaulaansa ja mikkitelineeseensä sitova Steven Tyler, jonka vaikutusta lienee se, että pidän ei-singlet -soittolista: www.soundi.fi ALOITA NÄISTÄ: ITH AEROOSCM S R K 1976 ITH AEROUSMMP P 1989 Mahtiballadien ja puleerattujen stadionrockien kautta Aerosmithin tuntevan Rocks lyö ällikällä. Muun muassa Slash, James Hetfield ja Kurt Cobain ovat maininneet Rocksin vaikutuksesta omiin tekemisiinsä. kanssa täsmätuotetut jättiballadit soivat joka paikassa. Ja uuden levyn rouhea Lover Alot -single pesee Rollareiden Doom And Gloom -paluusinglen mennen tullen. Timanttisin biisilista löytyy alkuuran summavalta koosteelta Greatest Hits 1973–1988 (2004). Maailmankiertuetta on lupailtu tälle vuodelle, ja jos papat vielä jaksavat Suomeen asti matkustaa, löytää minut eturivistä. Olen nimittäin kelannut Live Texxas Jam ’78 -vhs-nauhaa edestakaisin ja metsästänyt livebootlegeja, mutta jostain kumman syystä olen missannut Aerosmithin Suomen keikat
N E N I T Y LY A J ER ETTY kuva: Tina Korhonen L L E I K A J Ä M L E D HE 58 SOUNDI
– Siellä tulee porukkaa hyvin keikoille, mikä on hienoa, koska itse tykkään tosi paljon käydä soittamassa siellä. – Tuskinpa enää levyttäisin sellaista jump-bluesia kuin ekalla levylläni, mutta joskus sitä voisi olla kiva taas soittaa. Hänen viime vuonna julkaistu livelevynsä Songs From The Road nousi Suomen listoilla 20 myydyimmän joukkoon, ja tuoreella albumillaan Forbidden Fruit Erja on valmis tavoittelemaan kuulijoita laajemmistakin piireistä. Me tehtiin pohjat siellä ja loppusilaukset ja lauluraidat Suomessa. – Kun puhutaan kaksoismerkityksistä mustassa tai yleensä afroamerikkalaisessa musiikissa, tämä on kyllä just sitä itseään! Me oltiin vedetty tätä viime vuoden puolella muutamalla keikalla, ja sitten me päätettiin että kun meillä on nyt tekeillä hyvinkin mietitty levy, otetaan mukaan yksi hauska biisi, nauretaan vähän itsellemme ja miehisyydelle ja naisellisuudelle. Toisena kitaristina on Davide Floreno, jonka kanssa Erja on soittanut kimpassa jo vuodesta 2000 lähtien. – Briteissä on yleensä vaikea lyödä läpi, mutta ehkä tämä bluesgenre on erilaista, Erja sanoo. Nykyään hänellä on omat faninsa Englannissakin, missä on tullut kierreltyä useampaankin otteeseen viime vuosien aikana. Mies on tehnyt biisejä esimerkiksi Bonnie Tylerille ja Bonnie Raittille. Biisejä työstettiin Alanin kotistudiolla, ja lopullisen tuotannon tein Suomessa kitaristini Davide Florenon kanssa. ”Kai sitä tällainen 3 5-vuotias mimmi voi pitää vähä n hauskaa itse nsä kanssa . Onkin harvinaista herkkua, kun mies tulee silloin tällöin soittamaan myös keikoille. – Alan toi noihin biiseihin selvästi erilaista, kansainvälisempää soundia, ja meidän yhteistyö jatkuu varmasti tulevaisuudessa, Erja sanoo. PAHOLAISEN TIENRISTEYKSESSÄ Erja Lyytisen yhtyeessä on rumpalina Miri Miettinen ja basistina on toiminut jo kaksi vuotta englantilainen Roger Inniss. Tällä kiertueella me kiinnitetäänkin huomiota myös visuaalisuuteen. HÄNESTÄ ON KEHITTYNYT KYMMENEN VUODEN AIKANA KANSAINVÄLISESTI SUOSITTU JA ARVOSTETTU LAULAJAKITARISTI, EIKÄ HÄN OLE TOTISESTI PELOTTAVA ILMESTYSKÄÄN. – Kyllä livenä tulee yhä soitettua pitkiä kitarasooloja, joilla yrittää tehdä hyvän stoorin ja kaaren keikkaan, saada jengiä tosissaan messiin ja antaa niille oikean blues-shown, Erja hymähtää. Forbidden Fruit -levyllä kuullaan koskettimissa Harri Taittosta, ja Erja harmitteleekin, että Harri ei pääse päivätöittensä takia mukaan pitemmille rundeille. Samaten jos olet liikuntaesteinen, pääset sinne pyörätuolin kanssa istumaan rauhassa, eikä kukaan töni. Se vaatii paljon kuulijoilta ja myös bändiltä! – Uudella levyllä on mukana tosiaan epätavallisempia juttuja. – Klubeilla yleisö saa nauttia rauhassa musiikista. Erja on kirjoittanut suurimman osan Forbidden Fruitin musiikista ja teksteistä, ja kappaleet Joyful Misery ja At Least We Still Fight hän työsti yhdessä Lontoossa skotlantilaisen Alan Darbyn kanssa. Darby on sooloartisti ja tuottaja. Forbidden Fruitin ilmestymisen jälkeen Erjalla riittää tänä keväänä keikkaa ympäri Eurooppaa. Käyn myös tosiaan silloin tällöin tekemässä siellä musaa, tykkään Lontoon ilmapiiristä. teksti: JUHO JUNTUNEN M yös ostajat ovat löytäneet Erjan. Rock ja jazz käsitetään laajasti, niiden parissa saa tehdä kaikenlaista, ja tästä löytyy siitä suunnasta ammentavia asioita. Konserttisalin ilmapiiri on omanlaisensa, ja siellä pystyy luomaan valoilla ja muilla jutuilla satumaailman tunnelmaa. Ja onhan meillä ollut kymmenisen vuotta keikkaohjelmistossa Not A Good Girl -kappale, joka parhaimmillaan kestää viitisentoista minuuttia. – Mä tein tietokoneella demoja, jossa oli rummut ja bassot ja lauluosuuksia, ja noiden raakileiden kanssa lähdin sitten Lontooseen. KUN PUHUTAAN BLUESIA ESITTÄVÄSTÄ NAISIHMISESTÄ, MIELEEN VOI NOUSTA KUVA RONSKISTA JA KÄHEÄ-ÄÄNISESTÄ MATAMISTA, JOKA PESEE HAMPAANSA VISKILLÄ JA SYÖ AAMIAISEKSI KOIRANPENNUN. – Minua on aina miellyttänyt mennä enemmän eteenpäin kuin katsella vanhoihin, Erja sanoo. Hän soittaa myös slide-kitaraa, joten Erjan oli helppo operoida hänen kanssaan. Mutta kaikki on hirveän kovia musadiggareita, ja se maa inspiroi tosi paljon. Meillä on faneissa myös vähän vanhempaa ihmistä, ja on perheellisiäkin, jotka haluaa tuoda lapset mukana. Levyltä löytyy tarttuvia melodioita ja radiosoittoon sopivia kappaleita, mutta ei naisen fanien kannata pelästyä. Voi seistä o man kropa n ja elämänk okemuksen ja kaiken m uun takana!” Suomessa Erja esiintyy tänä kevään konserttisaleissa, missä on hyvät puolensa klubeihin verrattuna. Kevät näyttää ihan hienolta, ja on kiva päästä kasaamaan uusi ohjelmisto, laittaa uuden levyn biisit livesettiin ja katsoa millainen siitä tulee. Okei, kaikki ei ole siellä todellakaan aina kohdallaan, hotellit on usein homeisia ja bäkkäritarjoilu sitä luokkaa, että jos saa Eviania, se on tosi kova juttu. – Press My Button on mieletön biisi, Erja naurahtaa. On hyvä kun tietää toisen tyylin ja sen, mihin asti häntä voi puskea, Erja sanoo. Erja on asunut vuosien varrella musiikkiopintojensa takia Malmössä, SOUNDI 59. Raita äänitettiin Berliinissä meidän rundin aikana, kun meillä sattui olemaan vapaapäivä. – Stailit on hitsautuneet hienosti yhteen näinä vuosina, ja me ollaan opittu toisiltamme paljon asioita. Forbidden Fruitilla kuullaan myös muutama blues-originaali, joista 1930-luvulla eläneen naispuolisen bluesartisti Lil Johnsonin Press My Button on varsin riehakas esitys: ”Come on baby, let’s have some fun, just put your hot dog in my bun!” Lil Johnson levytti aikanaan myös kappaleet Was I Drunk, My Stove’s In Good Condition ja Anybody Want To Buy My Cabbage. On jännää tyttökuoroa ja muita element- tejä, joita ei sinänsä ehkä mielletä bluesmusiikkiin kuuluviksi. Tuotantopuoli toimii myös hyvin Daviden kanssa. ERJA LYYTISEN KOHDALLA MIELIKUVA ON MAHDOLLISIMMAN VÄÄRÄ. Erja Lyytinen myöntää astuneena seitsemännellä studioalbumillaan soundillisesti entistä enemmän singer-songwriter -suuntaan, ja vaikka kyse on yhä bluesista, mukana on rock- ja pop-elementtejä. – Kun me ollaan kierretty pari viikkoa Englannissa, tulee reilun kuukauden mittainen Suomen rundi, sitten soitetaan ripotellen pitkin kevättä Ranskassa, Sveitsissä, Saksassa ja Hollannissa
Erja myöntää, että bluesissa viehättää myös sen terapeuttinen puoli. Vaikka olisihan se hemmetin makeeta, jos osaisi soittaa sillä tavalla! Blues tuli kuvioihin kun aloin olla täysi-ikäinen. Tai että haluaako rikkoa rajoja kitaraa, ja keikoilla hän rahtaa vai mennä kuulokuvallisesti hyväkyleensä mukana viittä soitinta. Se oli outoa, Erja sanoo. – Kun rupesin 15-vuotiaana soittamaan kitaraa, Black Sabbath ja Yngvie Malmsteen oli kovia juttuja. Jos joku biisi tulee taustalla vaikka ravintolassa, kyllä siihen kiinnittää huomiota. Suurena Tarot-fanina oli tietenkin kunnianosoitus, kun Tarotin Marco Hietala nähtiin vierailevana laulusolistina vuonna 2010 julkaistulla Erjan Voracious Love -albumilla. HEVIN KAUTTA BLUESIIN – Bluesin traditio on niin vahva, että se toimii sukupolvelta sukupolvelle. 1970-luvun puolivälissä Kuopiossa syntyneelle Erjalle laulaminen ja musiikki kuuluivat jo kotona luonnollisena osana elämään. Toisaalta sata vuotta sitten eläneiden bluesmuusikoiden ensisijainen tarkoitus oli todellakin viihdyttää. Minulle on siukeessä Gibsonin Country Gentleman naantunut aika paljon G&L:n kita-malliin, sellaiseen 2000-luvun upeaan hollow body -kitaraan. Olen itse puuronpinkki Custom kauhean kärsimätön, Stratocaster, ja mä soimun pitää saada paljon tin sillä tosi paljon raitoja uuimpulsseja ja kuulla jatkuvasti delle levylle. Joku on joskus sanonutkin, että eipä sinulla oikeastaan ollutkaan muuta vaihtoehtoa kuin tulla muusikoksi. Vanhin kitarani on vuodelta 1952. Kun modernissa bluesissa on rockista ja popista tuttua imua ja fiilistä, se voi innostaa myös musiikin juurien tutkimiseen. Lukiossa meillä oli nimittäin soulbändi, ja me soitettiin Blues Brothersin biisejä, Aretha Franklinia ja tällaista, ja sitä kautta löytyi taas jotain uutta. Eli aika rockpohjalta mentiin, mutta toisaalta minua kiinnosti myös laulaminen, ja niin säestin itseäni kitaralla ja lauleskelin ikivihreitä pop- ja rockkappaleita, Erja kertoo. tapahtuu jotain erilaista. kin teoriasta on Se oli outoa!” Mulla on marjahyötyä. laisia sointukulkuja siihen voisi laitErjalla on kotona parikymmentä taa. Se toimii hienosti vaihdettiin sointukiertoa, ja siitä tuniissä fiilistelybiiseissä, joissa ei soilee sellainen fiilis, että ahaa, tässä teta nupit kaakossa. Tuolloin hän pääsi käymään myös bluesin syntysijoilla. roita, ja nykyMun basisti Roger ala-asteella ään mulla on diili aina nauraakin, , musiikintunneille Fenderin kanssa, että olen Eurooluulin että kaikki osaa joka on tosi upea pan koulutetuin laulaa, mutta ei ne juttu, tietyssä bluesmuusikko. Ja tietty oli pakko vierailla Mississippin Clarksdalessa siinä tienristeyksessä, missä Robert Johnson myi sielunsa paholaiselle 1930-luvun alussa. Kyllähän nuo eri kitarat tuo aina jotain tuoretta musiikkiin, uuden soundin kautta saattaa löytää ilmaisuunkin jotain uutta. Ray Charlesit ja Koko Taylorit tulivat tutuiksi, ja mä jäin sitten sille tielle. Kun Erja kiinnitettiin vuonna 2005 saksalaiselle Ruf Recordsille, hän pääsi tekemään levyä Yhdysvalloissa paikallisten bluesmuusikoiden kanssa, ja sitä seurasi osallistuminen Amerikkaa halkoneelle Blues Caravan -kiertueelle. kuva: Jukka Kuusisto/A-lehtien kuvatoimitus kuva: Tina Korhonen Kööpenhaminassa ja Los Angelesissa. Olihan se aika hulppea kokemus, ja sittemmin olemme soittaneet keikoillakin Crossroadsia, Erja sanoo. – Sitähän musiikki, taiteet ja kulttuuri ylipäätään on, että päästetään omia demoneita ulos. – Minulla on ollut sikäli upea lapsuus, että olen saanut oppia musiikin luomisen myös ilon ja tekemisen kautta, ei vain opiskelemalla. Minäkin olen kokenut, että se löytyy jotenkin syvemmin bluesin maailmasta. mielessä unel– Kyllä musiiman täyttymys. Mikä biisi se on, mitä siinä tapahtuu, onko sanoituksessa hassuja kohtia tai muuta… Ja kyllä ne kitaristijutut tulee aina tsekattua. On paljon kolmikymppisiä jannuja, jotka tekee sitä musaa modernilla tatsilla, ja on hauskaa, että itsekin on eksynyt siihen samaan porukkaan. kaikki kitarat on vaan jotenkin tipah– Olen tosiaan siinä mielessä mataneet eteen. osanneetkaan. Ja etupäässä se on afroamerikkalaiseen musiikkitraditioon pohjautuvaa tavaraa, vanhaa bluesia, jossa on mies tai nainen ja kitara. – Kun mä menin ala-asteella musiikintunneille, luulin että kaikki osaa laulaa, mutta ei ne osanneetkaan. Esimerniistä on Henkka Salon Erjalle tekiksi Death Letter -kappaleeseen me kemä electro reso. Sitten mä hommasin sen arsenaaliin, ja se on kyllä oikea herrasmieskitara, upea vehje. Niinpä välillä on tullut mieleen, että ulkomaille muuttaminenkaan ei ole mahdoton idea, vaikka Helsingissä on helppo viihtyä. Erja myöntää, että keikkareissuilla treenaaminen jää pakostakin vähiin, ei vain yksinkertaisesti jaksa vapaahetkinä kaivaa kitaraa esille laukuista. Isä soitti kitaraa ja äiti bassoa, ja kun isän kitaralla soittamien sointukulkujen päälle laulettiin ja improvisoitiin, huomattiin että samalla tuli sävellettyä omia biisejä. Jos haluaa että tulen soittamaan samaa kitaraa libiisiin tulee surullisempi kohta, nyt vekeikoillakin tänä keväänä paljon tietää teoreettiselta pohjalta, milenemmän. Erjalla taas kolahti 13-vuotiaana rankempi metalli, ja silloin hän kuunteli Anthraxia, Metallicaa ja tietenkin Kuopion omaa ylpeyttä Tarotia. Niin hänellä onkin vakio uudenvuodenlupaus, että tämä vuosi 60 SOUNDI treenataan enemmän soittotekniikkaa. Se kesti kyllä reilun vuosikymmenen, ja väänsin gradun Son Housen delta-soittotyylistä, Erja kertoo. – Kitaristina huomasin aika nopeasti, että minua ei kiinnosta pelkästään nopeus ja tekninen suorittaminen. Yksi sytyn sapluunan mukaan. Se on. – Kyllä niistä opinnoista jotakin jää käteen, onhan se hirveän laaja koulutus ” Kun menin minkä olen saanut. – Nuo ulkomailla opiskelut olivat todella rikasta aikaa, ja sainhan mä lopulta vuonna 2010 musiikin maisterin paperit Sibelius-Akatemiasta. Kun Erja oli varhaisteini, äidillä pyöri kasettisoittimessa Beatlesit ja Zeppelinit. – Totta kai sitä on musiikkia kuunnellessa aina jonkinlainen analyysi päällä, siitä ei pääse enää koskaan eroon. Näin on käynyt myös Erjalle, joka löysi bluesin hevin ja soul-musiikin pohjalta. – Toisaalta vapaa-aikana ei kuuntele enää yhtä paljoa musiikkia kuin ennen. Se on minulle ihan uusi, erilaista musaa, mikä antaa eväitä todella mahtava Fenkku-soundi! Mä biisien tekemiseen. – Rajoja pusketaan, eikä enää ole niin kauheaa, jos poikkeaa totutusta blueskaavasta. – Siinä risteyksessä oli sellainen kitsch-turistipylväs, jonka päässä on kitarat kaulat ristissä ja siinä lukee isolla Crossroads. – En ole kuitenkaan ollut oikeasJa kun Erja on kitaristi, ovat soittaan koskaan kauhea kitarafriikki, timet hänelle esineinäkin tärkeitä. Varsinkin jos keikkoja alkaa olla enemmän ulkomailla kuin kotimaassa, asunto Keski-Euroopassa tai Englannissa voisi olla hyvä ratkaisu. Muistan kun aikoinaan terialisti, että tykkään kiiltävistä ja törmäsin kuopiolaisessa musaliikkauniista kitaroista. Siinä on tietyt raamit minkä sisällä operoida, mutta kyllähän blues myös on muuttunut niidenkin viiden tai kuuden vuoden aikana, mitä olen operoinut kansainvälisillä markkinoilla, Erja Lyytinen sanoo
7,90 BECK JEFF: Rock’n’Roll Party................................................ 4,90 KOKO TARJOUSLEVYLISTA NÄHTÄVISSÄ WWW.EPES.NET KAIKKI NÄMÄ TARJOUKSET VOIMASSA 24.2. 4,90 PARIISIN KEVÄT: Astronautti .................................................. 7,90 ERI ESITTÄJIÄ: Miettinen - pieni rockhistoriikki 1979-2000 ............. Mutta siihenhän taide pyrkii, että ihmiset saa siitä jotain itselleen. 8,90 VAN HALEN: 1984................................................................ 8,90 TEDDY & TIGERS: Master Cuts .............................................. 4,90 WHITESNAKE: 30th Anniversary Collection................... Ja varsinkin keikan jälkeen viinilasi on paikallaan, mutta se on hyvin maltillista alkoholinkäyttöä. 3-CD: 5,90 SAXON: Heavy Metal Thunder - Live Eagles .......2-CD+DVD: 11,90 STAM1NA: Nocebo ............................................................... – Kyllähän osa lauluistani on aika omakohtaisia. Oli huippukokemus, todella upea juttu, että sai lähteä messiin tuollaiseen juttuun! Se teki hyvää fyysisellekin puolelle. Laulu kertoo siitä, miten tuollaiseen pitkään parisuhteeseen liittyy kaikenlaista, se on niin sanotusti sellaista ihanaa kipua. Mä ajattelin että hitto vie, jos musiikin teolla on noin iso merkitys, sehän on ihan huikeaa. jännä juttu, nykyään se on kääntynyt vähän päinvastaiseksi. Ehkä nuorempana sitä tuli tehtyä enemmän, ja totta kai käyn silloin tällöin baareissa tai saatan kotona ottaa naukun. Joyful Misery pohjaa pitkään parisuhteeseen, ja sen taustalla on setäni ja hänen vaimonsa pitkä yhteinen elämä. 50 vuotta kimpassa ja loppujen lopuksi syöpä vei sedän. – On totta, että muutos vaatii aina tuskallista läpikäyntiä, ja joka musiikkilajiin kuuluu ihmisiä, jotka haluaa säilyttää kaiken samanlaisena. Ja vaikka laulaisi mieltä painavista asioista, tulkinta voi olla voimaannuttava ja vahva. – Ja kyllä mä jatkoin tanssimista ohjelmankin jälkeen. Jossain vaiheessa vaan huomasi, että kauhea rällääminen vaikuttaa työntekoon, jopa bluesin soittamiseen. Ja kun puhutaan ”oikeasta bluesista”, sellainen snobismi syö tätä genreä. Me otettiin KIRJA ne kuvat Lontoossa Murdermile-nimisessä 28,00 fetissistudiossa. Erja on itse pitänyt yksityiselämänsä pois julkisuudesta. Hän haluaakin laittaa lyriikoihin jotain sellaista, mikä oikeasti liikuttaa häntä itseään. – Ehkä se on jotain, mitä on tapahtunut minulle tai jollekin lähipiirissä tai yleisesti yhteiskunnassa. Ei mennyt kuin kaksi viikkoa kun mä kävin ostamassa kausikortin ja rupesin treenaamaan. 4-CD: 15,00 FLAMING LIPS: Soft Bulletin .................................................. Me haettiin kuviin villimpää, ei-niin-sovinnaista juttua, mutta myös huumoria. 7,90 COODER RY: Pull Up Some Dust And Sit Down ....................... 4,90 HARRIS EMMYLOU: Hard Bargain .......................................... Mä olin keikalla jokin aika sitten, ja kun sen jälkeen kamoja laitettiin pois, juttelin yhden tarjoilijan kanssa. – En mä juopottele, olen seestynyt dokaamisenkin suhteen. Ja ehkä nekin ihmiset, jotka eivät ennen tienneet musiikkiani, saattavat innostua tänä keväänä tulemaan keikoille. Mä itse olen taas lähtenyt siitä, että jos menen soittamaan keikan, totta kai haluan että yleisöllä on kivaa. On hienoa kun muusikko pääsee vähän joraamaan, lähtee taas keikatkin sujumaan paremmin. Hän kertoi, miten paljon hän on saanut apua mun musiikista juuri sanoituspuolelta. Niinpä tarkoitus oli tanssittaa ihmisiä. Siitähän siinä on kyse, että tekee jotain muuta kuin mitä on aikaisemmin tehnyt. Kyllähän bluesmuusikon kuuluu juopotella! – Mahtava kysymys! Erja purskahtaa nauruun. Katsotaan, jos siitä irtoaisi jotakin tuonne keikkarundillekin! Täytyy olla vähän uskallusta. Siellä oli tosi paljon erilaisia huoneita, ja meillähän oli koko bändi kuvauksissa mukana. 2013 ASTI MIKÄLI TAVARAA RIITTÄÄ. Basistimme Roger puettiin kilttiin, vaikka hän ei olekaan skotti. Näin myös bluespiireissä, ja Erja myöntääkin törmänneensä heihin. Suosittelen kyllä kaikille jonkin ihan uuden asian kokeilemista. Toisaalta kun ajattelee omia faneja, he eivät välttämättä ole mitään mielettömiä bluesdiggareita. Aina yleisön joukossa on joku, jonka mielestä kaikki pitää soittaa joka kerta samalla tavalla. Ehkä se johtui tanssiohjelman 19,90 innoituksesta, että kävin joulun aikaan Thaimaan lomalla suorittamassa vapaasukelluskurssin, ja pääsin 20 metrin syvyyteen ihan omilla keuhkoilla! – Ja kyllähän mä kokeilin jollakin tapaa rajoja Forbidden Fruitin kansikuvauksissakin. Erja sanoo, että biisiä ei ole olemassa ilman sanoja – jos sitten ei ole kyse silkasta instrumentaalimusiikista. 4,90 PELLE MILJOONA: Unabomber ............................................. Juice, Eput, Popeda VUONNA 85 Manserockin lyhyt oppimäärä KIRJA+CD 28,00 ERI ESITTÄJIÄ Vuonna ’85 Manse Live Aid DVD 14,90 CD 17,90 B.B.KING & ERIC CLAPTON: Riding With The King .................. 5,90 ARKANSAS • BLACKFOOT • LOU REED • RATT • YES • TOWER OF POWER MOORE GARY: Platinum Collection .............................. 5,90 GREEN DAY: Dookie.............................................................. – Kyllähän tuollainen vaikuttaa selkeästi julkisuuteen, Erja myöntää. JO 40 VUOTTA ROCKIA SUOMALAISILLE! KOVAT KOTIMAISET CD 17,90 CD 17,90 CMX Seitsentahokas (julk.22.2.) ERJA LYYTINEN Forbidden Fruit CD 17,90 CD 16,90 LP 16,90 CD 17,90 HALOO HELSINKI! Maailma BARBE-Q-BARBIES Breaking All The Rules On Tehty Meitä Varten PÄÄ KII Pää Kii UUTTA ULKOMAAN ELÄVILTÄ CD 18,90 LP 24,90 BULLET FOR MY VALENTINE Temper Temper CD 17,90 LP 21,90 CD 17,90 2CD+DVD 23,90 STEVIE LUKATHER Transition BIFFY CLYRO Opposites MANSEROCK ON POIKAA! ORIGINAL ALBUM SERIES 5CD 5CD 23,50 • BLACK OAK VUONNA 85 Elokuvamusiikki Mukana mm. 4,90 GRAND FUNK RAILROAD: On Time ........................................ 4,90 PRINCE: 1999...................................................................... Joka musiikkigenren parissa on puristinsa, jotka eivät hyväksy muutoksia. Kai sitä tällainen 35-vuotias mimmi voi pitää vähän hauskaa itsensä kanssa. Ja totta kai mä sitten maustan stooria lisäämällä siihen elementtejä, jotta ne osuu kuulijankin sisimpään. Joskus pitää tehdä myös ihan tarkoituksella surullisiakin kappaleita. 5,90 MAARIT: Nukun radio päällä .................................................. 5,90 PELLE MILJOONA: Arambol .................................................. www.epes.net EPE’S PALVELEE SINUA ARKISIN 10-18, LAUANTAISIN 10-16 KYTTÄLÄNKATU 6 TAMPERE puh (03) 223 6684. Voi seistä oman kropan ja elämänkokemuksen ja kaiken muun takana! Näin on, mutta juopotteletko sinä. – Ihmiset on tulleet sanomaan, että voi kun te tanssitte hyvin, ja harmi kun putositte jo puolivälissä. Kuvaustiimi koostui naisista, mikä oli sekin hyvää vaihtelua, yleensähän mulla on työkuvioissa aina paljon miehiä ympärillä. 5,90 GRAND FUNK RAILROAD: Greatest Hits ................................. Kun vanhat bluesmestarit esiintyivät, se suru oli jo kärsitty. 4,90 RAMONES: Chrysalis Years Anthology .......................... Maailmassa on kuitenkin paljon epäkohtia ja musiikilla niitä voi nostaa esiin – ja ehkä myös parantaa, ainakin henkilökohtaisella tasolla. – Ehkä meillä Suomessa ja muissa skandinaavisissa maissa ajatellaan, että bluesin asenteella ei missään nimessä viihdytetä. 7,90 HAWKWIND: Parallel Universe - Anthology 1970-1979 . 7,90 BLACKMORE’S NIGHT: A Knight In York....................CD+DVD:8,90 CALE J.J.& ERIC CLAPTON: Road To Escondido ..................... Tosin osallistuminen Tanssii tähtien kanssa -televisio-ohjelmaan toi hänet tavallistenkin ihmisten tietoisuuteen, ja häntä alettiin tunnistaa kaupungilla aivan eri tavalla kuin ennen. 3-CD: 5,90 MOTÖRHEAD: Wörld Is Ours vol.1 .....................2-CD+DVD: 11,90 MOTÖRHEAD: Wörld Is Ours vol.2 .....................2-CD+DVD: 11,90 MY CHEMICAL ROMANCE: Black Parade ............................... 3-CD: 5,90 YOUNG NEIL: Unplugged....................................................... He vain ovat innostuneita siitä musiikista jota kuulevat, ja sitä kautta ovat todenneet, että hei, ehkä mä voisinkin digata tällaista musaa. 3-CD: 5,90 LEAVINGS ORKESTERI: Arpapeliä........................................... 5,90 MICHAEL SCHENKER GROUP: MSG - remaster .....................
yhtyeen omassa mittakaavassa maltillisesti. Vuodesta 1973 asti Nick Caven kanssa kaltaista sydämestä kouraisevaa ikivihreää. innostus oli niin pinnassa, että siitä jäi jälkiä myös The Bad Seedsin puuhiin. Kaikesta hänen työstään ei vaan PUSH THE SKY AWAY ON YHDEN TUNNELMAN LEVY, edes hienon Jubilee Streetin lopussa, jossa kirjoiteta edes rocklehdissä. Tällä kerralla kyse tosin lienee enemmän Munron kuolema -kirjan groteskia oksennusryöppyäkään, vaikka mieli tekisi. vaikka edellisestä The Bad Seeds -levystä (Dig, Ehkä levyn tyypillisin Nick Cave & The Bad Lazarus, Dig!!!, 2008) ehti vierähtää melkein iäiSeeds -kappale on pitkä Higgs Boson Blues. Sen tuotti 2000- tunnu Nick Cave & The Bad Seeds -katalogin tärkeimmältä työltä, mutta sitä on mukava kuunnella sekä taustalla että keskittyneemmin. vaikka ei vietäkään joka päivä kahdeksaa tuntia Eikä tunnelma purkaudu kunnolla koskaan, ei toimistollaan. Syitä oli monia: tyytymättömyys laulujen sovituksiin, hankala TERO ALANKO suhde Caven kanssa ja halu viettää enemmän aikaa perheen parissa. oli selvittää, miten tunnistamme aidosti tärkeät asiat valtavasta tietovyörystä. Nick Cave on kertonut uppoutuneensa tämän levyn tekstejä kirjoittaessaan Push The Sky Away -levyn äänimaailma sen sijaan on aivan omansa Nick Caven internetistä löytämiinsä myytteihin ja kummallisuuksiin. puutteelta tuntuu, että se(kään) ei sisällä The Ship Songin tai Into My Armsin Yksi on kuitenin joukosta poissa. -kiekon jälkeen. Viidestoista Nick Cave -albumi äänitettiin viime syksynä Etelä-Ranskassa, vanhan kartanon tiloihin rakennetussa La Fabrique -studiossa. Ehkä Higgs Boson Bluesissakin on kyse juuri siitä. ARVIOT NICK CAVE & THE BAD SEEDS Push The Sky Away Bad Seed Ltd. Dig, Lazarus, Dig!!! -albumin aikaan metelöintiAfrikan savannilla. Ja sitten kun idea yhtäkkiä kirkastuu, harppoo kotiin kirjoittamaan kovasti käsiteltynä, mutta soittaa kuitenkin. Se on hypnoottista musiikkia kuten syys. tajunnanvirrasta. Joulukuussa julkaistun pahaenteisen We No Who U R -balladin ohjelmoidut Tahtoisin ajatella, että Nick Cave nauttii joutilaista päivistä rytmit ohjasivat huomion epäolennaisuuksiin ja järkyttivät puristeja. 62 SOUNDI. kuin millään Nick Cave & The Bad Seedsin aiemmalla levyllä. Noin kaksi vuotta sitten Nick Cave kertoi, että Grinderman on tällä erää ohi. En tiedä, kuinka pitkällä suunnitelmat Push The Sky Away -levyn suhteen silloin Yhdeksän biisin ja 43 minuutin mittainen Push The Sky Away -albumi ei olivat. HHHH Push The Sky Away -levyn avaaminen aloitettiin yllättävästä kulmasta. My Trial -levyltä (1986). Eikä pidä unohtaa Bunny Funeral... Hänen tavoitteenaan tekemisiin laajemminkin suhteutettuna. Levyn suurimmalta luvun mittaan vakiomieheksi muodostunut Nick Launay. Sellainen saattaisi palauttaa soittanut Mick Harvey päätti pakata kapsäkkinsä edellisen The Bad Seeds monen kuuntelijan uskon. Se on painostava, Totuus on kuitenkin toisenlainen. Nick Cave tekee edelleen paljon töitä, vaikka albumin äänikuva on pehmeä ja kaunis. Tällä kotonaan Brightonissa, korkeintaan käy välillä nakkelemassa albumilla The Bad Seeds soittaa poikkeuksellisen pehmeällä otteella ja välillä kiviä Englannin kanaaliin ja tuijottamassa taivaanrantaa. Push The Sky Away on yhden tunnelman levy, ja tuo tunnelma on erilainen sen muistiin ja tapailemaan säveliä mustalla pianollaan. JA TUO TUNNELMA ON ERILAINEN KUIN MILLÄÄN sähkökitara rynkyttää ja viulu viiltää – tosin Nick Cave on koko ajan luonut uutta musiikkia, NICK CAVE & THE BAD SEEDSIN AIEMMALLA LEVYLLÄ. Ainakaan minä en saa täyttä tolkkua siitä, miten Robert Grindermanin harjoittaman primäärirokkauksen vaikutus on epäilemättä Johnsonista kymmenen dollarin kitara selässään päästään Hannah Montanaan ollut vapauttava ja puhdistava. Riettaiden Grinderman-touhujen ohella Cave on säveltänyt Warren Ellisin loistava, surullisesta sirkusseurueesta kertova The Carny kaukaiselta Your kanssa tuntikaupalla musiikkia elokuviin ja teatteriin
Ajankohtaiseltahan tuo edelleen kuulostaa täältäkin näkökulmasta. Kyseessä on selkeälinjainen kokonaisuus, mutta loppujen lopuksi vain yksi tuttavallisen kelpo levy bändin muiden tuotosten joukossa. Kappaleita ei ole sovitettu yhtä tukkoon kuin ennen. Marian sairaalan pyörähdettyä soittimessani läpi ensimmäisen kerran hieman rapian puolen tunnin kestonsa, oloni oli ilahtunut kaikesta ennakoivasta pessimistisyydestä huolimatta. Marian sairaalan kahdeksan sävellyksen joukkoon ei ole huteja mukaan jäänyt. Se tuli stadin kusisista puskista, puskan takaa, koko valtakunnan korville. Hello Cruel World pätkäisee levyn kahtia kiinnittämällä kuulijan huomion keskitempoisuuteensa ja lähes neljäminuuttiseen kestoonsa, mikä on melkein puolet enemmän kuin valtaosalla muista kappaleista. Rauhan tekijän maailmoja syleilevään asenteeseen on mahdotonta olla rakastumatta kerta ja kuuntelu toisensa jälkeen. Tuolloin yhtyeen Balkan-mausteinen kaupunkilaishumppa oli uutta ja innostavaa. Bad Religion kehittyi ja säilyi omana itsenään antaen musiikille ja ennen kaikkea faneillensa äärettömän paljon. Punkahtava Saan mä elää?! ja funkkaileva Häviäjät miellyttävät juuri nyt omaa korvaparia eniten. Jos True North todellakin jää Bad Religionin viimeiseksi studioalbumiksi, voitaneen katsoa hieman taaksepäin. Ääripäät ovat, jos mahdollista, aiempaa kauempana toisistaan. Bändi siis päätti itse asettaa albumille eräänlaisen haasteen ja vastata siihen keskisormella. Kaiken lisäksi Asan uusin Foetida-julkaisu (Use Your Illusion III, 2012) asettaa riman korkealle ja pyörii yhä tehotoistolla niin kotona kuin kuulokkeissa kaduillakin. Vuoden päästä ilmestynyt Jatkojatkot oli kaikesta hyvyydestään huolimatta pienoinen pettymys. Jätkäjätkien sekametelisoppa tuntuu aiempaa hallitummalta kokonaisuudelta ja uusia vaikutteita on löydetty skeittipunkista funkiin. ”Sometimes it takes no thought at all/ the easiest thing to do is say fuck you”, lauletaan singlebiisillä Fuck You. Myöskään musiikillisesti ajan hammas ei ole kulta-aikojen Bad Religioniin kajonnut ja uudemmista levyistä varsinkin New Maps Of Hell (2007) kuulostaa vakuuttavalta. BAD RELIGION True North Epitaph ”I don’t need to be a global citizen/because I’m blessed by nationality”, heitti Greg Graffin sarkastisesti American Jesus -kappaleen alkuun vuonna 1993. Maine oli vaarassa ryvettyä pariin otteeseen, mutta mitään anteeksiantamatonta ei päässyt tapahtumaan. Suosikkiraitoja ehjästä kokonaisuudesta on vaikea nimetä. Itse en välitä Bad Religionin valitseman tyylisuunnan tarkkuudesta, kunhan se sijoittuu Suffer-lippulaivan (1988) ja Stranger Than Fictionin (1994) välille. In Their Hearts Is Rightin ja Crisis Timen melodisuus ja lauluharmoniat muistuttavat, että pelkästään ripeydestä ja iskevyydestä ei ole Bad Religionia määrittelemään. KAISLA ALEXANDER LEVEELÄ HHHH SOUNDI 63. Graffinin vihjailujen perusteella True North saattaa jäädä Bad Religionin viimeiseksi studiolevyksi. Mikäli hakemalla haluaa hakea jotain negatiivista, niin hämmentävästi albumin heikoimmat hetket osuvat alkuun. Yllätysmomenttikortti oli käytetty debyytillä, eikä seuraaja kyennyt uudistamaan yhtyeen soundia riittävästi. Pessimisti ei pety pahasti. True Northin on tarkoitus edustaa riisuttua, nopeaa ja nasevaa Bad Religionia, melodioita tietenkään unohtamatta. Albumin käynnistävä nimikappale ja Fuck You muodostavat True Northin alkupuolen kärkibiisikaksikon. Musta on mustempaa ja rankempaa sekä valkoinen valkoisempaa ja säihkyvämpää, kuten Puppa J asian osuvasti haastattelussa ilmaisi. Suuri säveltäjäjoukko on oppinut tuntemaan toistensa vahvuudet ja viimeistään Marian sairaalalla Jätkäjätkät on enemmän kuin osiensa summa. Alusta loppuun asti mukavan väljä äänimaailma hengittää ja elää kappaleiden ehdoilla. Hieno bändi ja komea ura, eikä haittaa jos viimeisestä levystä ei jää käteen mitään unohtumatonta. Cityhumppa ei jaksanut enää innostaa levysoittimella, vaikka keikoilla Jätkäjätkien energinen taika oli yhä tallella. EERO KETTUNEN HHH JÄTKÄJÄTKÄT Marian sairaala Roihis Musika Jätkäjätkien debyyttialbumin Ykstoist ykstoist julkaisusta tuntuu kuluneen jo pienen ihmisen iän verran. Hyvä, hyvästi humppa. Levyn viimeinen kappale Changing Tide vahvistaa tunnetta jäähyväisten jättämisestä. Bändi profiloi melodisen älykköpunkrockin erinomaisella vireellään 1980- ja 1990-lukujen taitteessa ja pääsi sen jälkeen maistamaan kaupallista menestystä. Tervetulleiden musiikillisten uudistusten lisäksi Jätkäjätkien kolmas tuotos on aiempia ilmavampi. Tämän takana lienee kuitenkin enemmän oma mieltymys punkiin ja kolmantena kuultavan Saan mä elää?! -kappaleen loisteliaisuuteen kuin kahden ensimmäisen biisin heikkouteen. Isoimman vaihteen Bad Religion saa päälle vasta levyn puolivälin jälkeen. Kotomaisen rytmimusiikin ystävän on helppo hymyillä. Levy ilmestyi kuitenkin vasta muutama vuosi sitten, toukokuussa 2010. Albumin varsinaisiksi kohokohdiksi nousevat vielä jyräävämpi Nothing To Dismay ja mukaansatempaava My Head Is Full Of Ghosts. Tunnusmerkillisimmin tämän kaltaisesta julkaisusta tuskin voidaan puhua
The Bell -biisin italowestern-fiilis tosin lyö lystikkäästi yli. Sekin tapahtui jo 1990-luvun puolella. Myös musiikista välittyy seikkailun henki, vaikka se onkin maltillisesti toteutettua. Pahin kyykähdys tulee kuuntelukelvottoman reggae-renkutuk- GREEN DAY ¡Tré! Reprise Green Dayn suurimpana saavutuksena voitaneen pitää sitä, että reilut kymmenen vuotta alkuperäisestä punkaallosta myöhästynyt yhtye on kyennyt muok- kaamaan Sex Pistolsin, The Clashin ja Buzzcocksin perinnön gaala- ja stadionkelpoiseksi rockiksi. Love Can Go Wrong edustaa kovaonnista syvän etelän soulbluesia puhdasoppisimmillaan. ARVIOT ULKOMAAT sen Show Me kohdalla. Ainakin ¡Tré!n perusteella joutuu myöntämään albumisarjan julkaisustrategian olevan jännittävämpi kuin tarjottava sisältö. ¡Tré!n ainoista todella hämmästyttävistä minuuteista vastaa avausraita Brutal Love. Seuraava askel oli elektronisten ainesten yhdistäminen ”aitoon folkiin”. Totisesti tämä kuusikymppinen jörrikkä kuulostaakin siltä kuin olisi varttunut Mississipin mutkassa eikä itägöötanmaalaisessa Skärblackan tuppukylässä. Näistä paras on vuoden parhaan c-osan sisältävä Money Make Her Smile. Mitään rajoja rikkovaa tai epätavallista levyltä ei löydy, mut- 64 SOUNDI Ruotsalaisen juurimusiikin suurin lähettiläs Sven Zetterberg on vieraillut Suomessa useaan otteeseen ja kerännyt alan harrastajilta roppakaupalla ylistäviä lausuntoja. Pidän paljon {Awayland} -levyn pehmeästä polveilusta, mutta toivoin Villagersin valitsevan vieläkin rohkeamman kurssin. Lyyrisesti levy on aika yksioikoinen. Folkista on viime aikoina tullut kummastuttavan muodikasta musiikkia ja monet yhtyeet ovat parhaansa mukaan koettaneet työntää koko tyylilajin vakuumipakkaukseen. Kuuden albumin jälkeen American Idiot (2004) ja 21st Century Breakdown (2009) osuivat varsinaiseen kultasuoneen. O’Brien karsinoi kiitetyn Becoming A Jackal -debyytin (2010) maailmaa käyttämällä Hermann Hessen nimeä. W. Myyntilukujen huimatessa päätä ja palkintokaapin käydessä ahtaaksi Green Day keksi hakea luomistyölleen motivaatiota ennen kokeilemattomalla keinolla. Wrightiin. Sexsmith ei ole kyennyt koskaan uusiutumaan kuten esikuvansa Elvis Costello tai jopa Paul McCartney. Taaksepäin katsomiseen on nyt olemassa inhimilliset syyt. Edes levyn päättävä mahtiballadi The Forgotten ei herätä tunteita. Villagers on irlantilaisen lauluntekijä Conor O’Brienin kunnianhimoinen projekti. All My Luck Is Gone hyödyntää toimeliaasti Bo Diddleyn lanseeraamaa viidakkokomppia. Nyt on taas sinisävyisemmän materiaalin vuoro. Bruno Marsilla on taipumus machoilla ja tekstien pahimmat mahalaskut ovat todella karuja: ”You and me, baby/ making love like gorillas!” Pari kappaletta omistetaan naisille, jotka haluavat vain kertojan rahat. Epätoivosta hän etsii laulujensa avulla lohtua ja unohdusta. Sexsmith summaa levyllä elämäänsä ja yltyy varsin filosofiseksi. ¡Tré!n soidessa tulee väistämättä muisteltua Green Dayn raikkainta ja rennointa albumia – Foxboro Hot Tubsin nimellä julkaistua Stop Drop And Roll!!! -kiekkoa (2008). Silti Villagersin toista albumia ennakoinut The Waves -single herätti närkästystä ja suoranaista kiukkua Radiohead-makuisella ohjelmoidulla rupsutuksellaan. Siinä sekoittuvat Disco Ensemblen Second Soul ja The Policen parhaat palat. Onneksi helmiä kuitenkin riittää. Forever Endeavourin kappaleiden melodioista ja sovituksista löytyy aivan suoria viitteitä herran aikaisempaan materiaaliin. Välillä haikaillaan nuorten ja villien naisten perään, flirttaillen lyyrisen kynnyksen kanssa, jonka takana siintävät 1980-luvun tukkametallibändien pahimmat ylilyönnit. Juuri sitä ennen kuultavassa Nothing Arrived -kappaleessa on kaikki hitin ainekset kiusallisen tuttua melodiaa ja muhkeaa jousisovitusta myöten. Sven Zetterberg polkaisee levyn liikkeelle kolmella omalla kappaleellaan. ta läpikäytyjen genrejen kirjo on hämmentävä. Luottotuottaja Mitchell Froom on loihtinut levylle kamarimusiikkimaisia sovituksia: torvisektiot tuuttaavat New Orleans -tyyliin, puupuhaltimet ja viulut luovat pientä suurta draamaa.. {Awayland} -albumin kertoja matkaa oudoissa ympäristöissä Billy Pilgrimin tapaan. Uutuudesta puhuessaan hän on valinnut viitekehykseksi Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 -kirjan. Biisin rohkeus perustuu kuitenkin vain siihen, kuinka suuresti laulu muistuttaa Sam Cooken Bring It On Home To Me -klassikkoa. Toisin sanoen Conor O’Brienin nykyaikainen ja edistyksellinen folkpop olisi voinut olla tätäkin jännittävämpää. Tästä Zetterberg ja luotettava nelimiehinen Rockarounds-porukka jatkavat lainakappaleilla: Jimmy Reediä, Sam Cookea, Clay Hammondia. Tarina on liikuttava, mutta materiaaliltaan keskinkertaisen levyn arvoa se ei nosta. PAULI KALLIO HHH TERO ALANKO HHHH BRUNO MARS Unorthodox Jukebox Atlantic Unorthodox Jukebox on enemmänkin eklektinen jukeboksi. Parhaimmillaan levy on musertavan hyvää poppia. Green Dayn jälkipunkinen rock ei yleensäkään ole täyttänyt niitä odotuksia, joihin bändin kohdalla huomaa toistuvasti sortuvansa. Muistan miestä verratun miehuullisen ulosantinsa vuoksi ainakin Bobby Womackiin, James Carriin ja O. Tälläkin kerralla kaikki tehdään periaatteessa oikein ja taiten, mutta mikään ei lopulta sytytä. Locked Out Of Heaven on ilman muuta yksi viime vuoden parhaista biiseistä. Häijysti äijämäinen Tall, Dangerous And Drunk tarjoaa miehen mallia sekä höykyttää feministit ja punkit ojennukseen. Musiikillisesti Unorthodox Jukebox on kuitenkin yllättävän toimiva ja tiivis paketti nuorelta mieheltä, joka saattaa vielä tehdä jotain suurta. Tunnetta täydeltä laidalta, niukasti sooloja, riuska meininki, ei hienostelua. Edellisellä albumillaan (Grounded In Reality, 2010) Zetterberg sukelsi syvälle southern souliin. Vuonna 2011 Sexsmithillä havaittiin kurkussa kasvain, ja kuukausien ajan hän eli epätietoisena siitä, koituuko patti hänen kohtalokseen. Tämä on vasta toinen levy. Yhtyeen muut jäsenet lähinnä toteuttavat hänen ideoitaan. ARTTU TOLONEN HHH SVEN ZETTERBERG Mileage Border Music VILLAGERS {Awayland} Domino Kun Bob Dylan liitti folkiin sähköt, häntä pidettiin juudaana. PERTTI OJALA HH RON SEXSMITH Forever Endeavour Cooking Vinyl Yhdennellätoista albumillaan Ontarion kuukasvo kuulostaa hämmästyttävän samanlaiselta kuin seitsemäntoista vuoden takaisella debyytillään, joka lienee yhä hänen paras albuminsa. Virallisestikin kvartetiksi kasvanut yhtye alkoi vuosi sitten äänittää uutta materiaalia, joka on julkaistu kolmena annoksena viimeisen puolen vuoden aikana ¡Uno!n ja ¡Dos!in jälkeen levytrilogiasta on viimein käsillä ¡Tré!
Toisinaan yhtye seikkailee sen verran utuisemmin ja progemmin, että albumi menisi monelle läpi kadonneena 1970-luvun Love Records -aarteena. Kuuntelijassa Forever Endeavour herättää lähinnä säälin tunteita. Miellyttävä Sky At Night -levy (2010) nostettiin Mercury-palkintoehdokkaaksi ja se toi yhtyeelle uusia kuulijoita. Aavistuksen tylsää, liian tuttua ja lukemattomaan kertaan kuultua, mutta sävellykset siksi mukana hoilattavan teräviä, että ei mieli tee hypätä eteenpäin vaan ennemmin korkata kalja. Eikä tarttuvammissa kertosäkeissäkään mitään vikaa olisi. Roimat dynamiikan vaihtelut biisien sisällä kiinnittävät huomion. Jesus Piece on hauskaa vaikutebongailua. Varmasti löytyy niitäkin kuulijoita, joiden kupolissa albumi hahmottuu suureksi seikkailulliseksi mestariteokseksi. The Game pudottelee nimiä, joita kukaan muu ei halua, kuten Blackstreet ja Bono. Tuon jälkeen on ollut hiljaisempaa, lähinnä satunnaisia tuurihumaltumisia halvan bourbonin tapaan. Jukka Tolosia ei mahdu jokaiseen sukupolveen, mutta muutama sfääreihin nouseva, kunnolla mehusteleva kitara- tai kiipparisoolo levylle olisi sopinut hyvin. Ensin mainitusta esimerkkeinä menkööt levyn avaus- ja päätösraidat The Boys Are Back ja End Of The Night. Jumalauta, että etunenässä Johnny, I Hardly Knew Ya sekä Flannigan’s Ball pärähtivät päähän mainion viskin lailla. SAMI NISSINEN H SAMMAL Sammal Svart Kalkkipaperi. PAULI KALLIO HHH CRYSTAL CASTLES III Polydor Crystal Castlesin kolmannen levyn kannessa burkhaan pukeutunut musliminainen pitää sylissä alastonta poikaa. The Game tekee omaa sieltä täältä lainailtua juttuaan vaihtelevalla menestyksellä, kaukana uusista tuulista, mutta alastoman rehellisesti kaupallista menestystä ja hyväksyntää kaivaten. Huono se on siksi, että lauluosuudet, Erjan heikoin lenkki, ovat tässä polttopisteessä. Retroilla toki saa, ja Sammalen eduksi on sanottava, että erittäin paljon tässä on hyvää ja oikein. Dropkick Murphysin The Meanest Of Time oli nähnyt päivänvalon ja minä koin jotain jumalaista. Siksi ei yllätä, että ylväs These Days Are Mine -kappale kuulostaa häikäilemättömältä Elbow-pastissilta, mutta kiusalliselta se tuntuu. Ratkaisu on sekä hyvä että huono. Montako kiekkoa mies mah- taa ehtiä pyöräyttämään ennen kuin The Love Below/Speakerboxxx -tuplan (2003) aikaan kaksikon luovemmalta puolikkaalta vaikuttanut André 3000 onnistuu pinnistämään ensimmäisensä. Välillä leikkaukset ovat liiankin teräviä. Ja mikä parasta, Sammalesta ei ole aistittavissa minkäänlaista huumoria tai ironiaa. Heistä laulaja Guy Garvey ja kosketinsoittaja Craig Potter tuottivat edellisen I Am Kloot -albumin ja ovat tuottaneet myös tämän levyn. Hän tekee tasavahvaa poppigangstaa hyvällä maulla ja ammattitaitoisten tuottajien kanssa. All That (Lady) sekoittaa D’Angelon soundia kasarifunkiin. Temmot ovat siihen liian hitaita ja rikottuja. Let It All In -levyn kappaleet ovat keskitempoista tunnelmointia tai puhtaita balladeja. Vaihtelua kokonaisuuteen luodaan instrumentaaleilla ja kaasupolkimen eri asennoilla. Can’t Get Right jatkaa sämplättyjen kuorojen avulla hartaissa maisemissa ja tunnelmallisten sekä hartaiden palojen putki jatkuu soulahtavaan Freedomiin saakka. Supertähtiluokkaan vakiintuneet herrat voivat touhuta, mitä huvittaa – ja Big Boitahan huvittaa. Etenkin kun se on lähes poikkeuksetta miksattu pintaan. Itse olisin tuottajana tiivistänyt levyn keston vajaasta tunnista alle kolmeen varttiin ja työntänyt useimmille studioon ahtautuneille nimimiehille ja -naisille taksirahan kouraan. ARTTU TOLONEN HHH I AM KLOOT Let It All In Shepherd Moon Manchesterilaiset Doves ja Elbow ovat päässeet haistelemaan Valioliigaa, mutta I Am Kloot vaikuttaa ikuiselta kakkosdivisioonalaiselta. SUOMI Elämän rajallisuuden pohtiminen ja luopuminen ei tunnu herättäneen Ronissa lainkaan vihaa tai katkeruutta, vaan hän on oma itsensä, kyllästymiseen asti lempeä ja kohtelias, hieman lannistunut. Se tuntuu enempi käytännön pilalta kuin relevantilta tuotannolliselta johtoajatukselta. Albumin iskevin raita Apple Of My Eye on ainut, jonka yhteydessä ei komeile vierailevan tähden nimi. Lapsenomainen laulutapa ja tekstit eivät tue tarinaa eivätkä rakenna uskottavuutta. Eikä äskeinen selvitys kata vielä puoliakaan albumin kirjosta. Sähkökitara ja Hammond jauhavat riffejä unisonossa. KAISLA ALEXANDER LEVEELÄ HHH THE GAME Jesus Piece DGC/Interscope Records Parasta The Gamessa lienee se, ettei häntä ole koskaan tainnut kiinnostaa uskottavuus. Tuo edelleen käyttökelpoinen, mutta auttamattoman vanhentunut keksintö, joka jäljentää uskollisesti mutta vähän sinne päin. Torontolaisduon uutuus on kuin tanssimusiikin muotoon sovitettua bläkkistä. Miksi kyyn eleet. Yleisin I Am Klootin yhteydessä mainittu musiikin ulkopuolinen asia taitaa olla, että yhtyeen jäsenet ovat Elbow’n miesten pubikavereita. Silti pelkään pahoin, että Let It All In -uutuuden jälkeen I Am Kloot on samassa tilanteessa kuin useasti ennenkin. Erjan ja komppikitaristi Davide Florenon tuottama levy on mukavan moni- SOUNDI 65. Trance-viitteet kuulostavat aivan yhtä yököttäviltä kuin Scooterin tai Haddawayn levyilla, vaikka ne tarkoittavatkin aivan muuta. Atari-tietokone on museoitu ja käytössä ovat nyt oikeat syntikat. Miksi eurodisko. Ääni on ohut ja henkäilevä. Levyn sointi perustuu vittumaiseen filtterin hyväksikäyttöön, joka kuulostaa siltä kuin joku rassaisi mikserin voluuminappulaa edestakaisin. TERO ALANKO HHH BIG BOI Vicious Lies And Dangerous Rumors Def Jam OutKastin sapatti jatkuu kuudetta vuotta eikä loppu häämötä. Tanssittavaksikaan nämä kappaleet eivät paria poikkeusta lukuun ottamatta sovellu. Ja tuttuudestaan huolimatta päätösballadi End Of The Night summaa monta kesken jäänyttä baari-iltaa paremmin kuin mikään bostonilaisten kilpasisaruksista. Soundit ovat lämpimät ja hengittävät, eikä homma soittovirheisiinkään kariudu. Sen ja levyn päättää hykerryttävä Bone, Thugs’n’Harmony-pastissi Celebration. Loput ovat jotain siltä väliltä, mutta toimivat todistetusti valvotuissa olosuhteissa sitä paremmin mitä enemmän on kuuntelijoilla promilleja veressä. III on levy, josta voi kiinnostua vasta kaiken taustatiedon googletettuaan. Ainakaan saumattoman albumikokonaisuuden luominen ei näytä huvittavan Big Boita, tyylikokeilut ja kavereiden kanssa touhuaminen sitäkin enemmän. Miksi nihilismi. MIKKO MERILÄINEN HHHH ERJA LYYTINEN Forbidden Fruit Ruf Records Viidennellä pitkäsoitollaan Erja Lyytinen siirtää painopistettä kitarairrottelusta itse lauluihin. Yhtään originellia hetkeä ei koeta, mutta levyllä on paljon toimivaa musiikkia. Varsinkin syvissä blueseissa, kuten Son Housen deltaa huokuvassa Death Letterissä, kuilu äänestä välittyvän keveyden ja tarinan karuuden välillä on kiusallinen. Hänen äänensä ei ole enää yhtä kuulas ja läpitunkeva kuin nuorempana, mutta sen tunnistaa yhä välittömästi. Duon laulaja Alice Glass on viisaasti todennut, että ”maailma on dystopia, jossa uhrit eivät saa oikeutta ja jossa vallitsee korruptio”. Etenkin niinä hetkinä, kun seassa vilahtaa kansanlaulumaisia melodianpätkiä. Monin paikoin Sammalen debyytti maistuu kalkkipaperilta, niin tunnollisesti tässä mennyttä toisinnetaan, esimerkiksi Black Sabbathin Solitudea salaa versioivan Näennäiskäännännäisen aikana. Ne eivät sitkeällä kuuntelullakaan välitä ympärilleen mitään maagista tai kasva kiehtovasti yhteen. Kahdeksannella kokopitkällään Dropkick Murphys luottaa sekä tuttuun ja turvalliseen kelttipunk-itseilmaisuunsa että uudistaa sointiansa tuoden repertuaariinsa folkahtavia elementtejä. Biisit on maltettu säveltää ajatuksella. I Am Klootin pomo ja laulaja John Bramwell on kohta viisikymppinen. Vicious Lies And Dangerous Rumors mutkittelee Ludacrisin avustuksella puhkutuista aggressioista (In The A) kiimaisesti nytkähtelevän funkin (Thom Pettie) ja tyttömäisen popsoulin (Mama Told Me) kautta lopun suhteellisen mutkattomiin balladeihin. Suorimmillaan maa Sammalen alla pöllyää kuin Deep Purplen ja Uriah Heepin maisemissa. Tähän ennen vanhaan viitattiin kysymyksellä: ”Do you have the right to sing the blues?” Muuten kappale on sovitettu hyvin bändimuotoon ja Erja vetelee hienosti slideä. Tumma ja vaahdokas. SAMI NISSINEN HH DROPKICK MURPHYS Signed And Sealed In Blood Dropkick Murphy Vuosi oli 2007, kun ensimmäisen kerran törmäsin Bostonin kelttipunkkareihin. Kaikki 1970-luvun jälkeen maailmaan syntynyt on tältä levyltä karkotettu pois. Prisoners Song ja Rose Tattoo olkoot mainioita mainintoja siitä, mitä Dropkick Murphys on parhaimmillaan. Kansi on yhtä provokatiivinen kuin itse levy, jonka kuuntelu herättää lukuisia kysymyksiä. Levyn merkitys on sen älyllisessä vastakkainasettelussa hedonistisen diskon ja totaalisen apokalypsin ja nihilismin kanssa. Tankin ja Kendrick Lamarrin tähdittämä See No Evil lainailee vanhaa Burialia raskaalla ja doomilla kädellä. Kaikuun upotettu laulaja julistaa uljaalla äänellä jotain, missä vilahtelee mystistä luontokuvastoa
Tällä kombolla mennään varmaan niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Sitten tarinaan ilmestyi Blissin vaimo, joka muka odottaa ikuisesti miestään. Lil Johnson -cover Press My Button menee New Orleansiin ja lämmittää funkylla rentoudellaan, vaikka ei bändi sitä ihan sikäläisittäin osaakaan soittaa. Ärhäkän slidetyön ja ovelasti tarttuvan rakenteen leimaama Jealousy toimii ehkä vielä paremmin. Menoa maustetaan nyt koskettimilla ja taustalaululla. – Willin kotitalon takana oli pieni hautausmaa, jossa oli Sylvanus Blissin hautakivi. Jotkut kappaleista, kuten Pupukuusikon Korkeajännitys, säilyttävät siteensä punk-ilmaisuun kiinteänä, mutta välillä yhteys katkeaa todella komealla tavalla. Mike ja Steve eivät enää ole mukana. Traditionaalinen Things About Coming My Way päättää levyn vanhan liiton maalaisgospelina. – Hyvä kysymys, mutta siihen on kauhean vaikea vastata. Sitten Affe tuli kuvioihin ja halusi mukaan. Laulujen aiheet tulevat usein historiasta, sieltä tummemmasta päästä. Moni asia muuttui. Hän teki silloin soololevyä ja rohkaisi meitäkin tekemään itse. Tärkeintä on, että materiaali toimii eikä kulje yhtä raidetta, vaikka kokonaisuus on ehjä. Halusin tehdä omaa juttua ja Villen musiikilliset mieltymykset ovat vähän eri linjoilla kuin omani. Kivessä kerrottiin Blissin hukkuneen laivansa mukana eikä häntä koskaan löydetty. Sillä on yhteyttä tyylilliseen muutokseen. – Levystä piti aluksi tulla kokonaan akustinen. Ville Särmän tilalla useimmissa kappaleissa soittaa sielunveli Affe Forsman, jonka sensuelli ote sopii tähän kehykseen hyvin. – En voi puhua muiden puolesta, mutta mua innostaa hirveästi kirjoittaessa lähteä jostain historiallisesta tapahtumasta. JUSSI NIEMI HHHH Them Bird Things on luonut nahkaansa. Kuinka kollektiivista homma todella oli. Kolmannella albumillaan Them Bird Things ei enää soita jenkkiveteraanien Mike Brassardin ja Steve Blodgettin biisejä, vaan omiaan. Ensin ajateltiin vain lisätä omien biisien määrää, mutta kun lähetin ekan biisin Mikelle, hän sanoi, että nyt sun on jo aika tehdä itse. Se on huomattavasti vaikeampaa ja riskialttiimpaa kuin karjuminen ison bändin kannattelemana. Avausraita Joyful Misery on lähinnä countrysoulia. Jouhikon ja laulun saumaton yhteispeli yhdistettynä junttaavaan rytmiin ja siihen, että kappale kuulostaa mankalla äänitetyltä tekee kokemuksesta vastustamattoman. Se skypetys ja meilien lähettely jäi pois. Vaikkei jälki kauhean radikaalisti edellisistä levyistä poikkea – tuotanto on edelleen näkymättömän alkuperäisjäsenen Will Shaden kontolla – niin nyt liikutaan enemmän amerikkalaisen folkin ja bluesin risteyksessä. Siis kansanmusiikissa aina tapetilla olleisiin aiheisiin. Levyn kauneimmaksi kappaleeksi paljastuu vain Vikkulan kitaroiden säestämä The Magdalene. Biisit on merkitty koko bändille. ARVIOT SUOMI puolinen. Biisi lähti kehittymään siitä, kun keskustelin Willin kanssa tapahtumasta. TEKSTI: JUSSI NIEMI. Nyt meillä on kontrabasistikin: Tapani Varis. Muuttiko itse tekeminen bändin kollektiivista mielentilaa. – Aika kollektiivista, vaikka tietysti jonkun ihmisen sormenjäljet näkyy jossakin kappaleessa enemmän kuin muiden. Hän uskaltaa heittäytyä ja laittaa itsensä likoon todella minimalistisen taustankin päällä. Mun paras ystävä -levyn kohokohdaksi nousee intensiivinen versio Ratsian Yksin-klassikosta. – Siinä oli muutakin. Ville Särmä lähti ilmeisesti keskittyäkseen Keviniin. ARTTU TOLONEN HHHH 66 SOUNDI THEM BIRD THINGS Pachyderm Nightmare Playground Tämä oli odotettavissa. – Kakkoslevyn (Wildlike Wonder, 2010) jälkeen tuli sellainen ”mitäs nyt?” -olo. Sanat on periaatteessa mun tekemiä, mutta Will antoi ideoita ja ehdotteli juttuja eli yhteistyötä nekin. Sävykkäästi puoliakustinen sointi lepää Salla Dayn karismaattisen laulun sekä Timo Vikkulan ja Arttu Tolosen ilmeikkään kitaroinnin varassa. Niissä puututaan Robert Johnsonin murhaan (murhaajan vinkkelistä), sirkuselefantin teloitukseen ja vuonna 1854 Kiinan edustalla haaksirikkoutuneeseen laivaan, mutta myös bändin oman kuvittajan traagiseen kuolemaan. Usein Nationalia slidellä soittava Tolonen värittää kokonaisuutta myös mandoliinilla, mandolalla, buzukilla ja lapsteelillä. Harrastatko sinä historiaa. Hommasta katosi projektin maku. Muutama kappale vedetään kokonaan rummuitta. Parivaljakon yhdessä kynäilemä Change Of Season helkkyy allmanbrothersmaisen melodisena balladina emännän lirutellessa loppuun kauniisti soljuvan soolon. Muutosta ilmenee kokoonpanossakin. Nimiraita tosin on kuin Stonesin Sympathy For The Devilin vanhempi maalaisserkku, mitä mainioimmalla tavalla. JUSSI NIEMI HHH KÄPPI/NYRHINEN Mun paras ystävä Helmi Levyt Loistavan Vuonna ’86 -levyn (2010) tuottanut parivaljakko syöttää tällä kertaa arkaaiseen meteligeneraattoriinsa tukun suomipunkia: Ratsia, Lama, Vaaralliset Lelut, Pupukuusikko ja niin edelleen. Esimerkiksi Kaaoksen Oot sä valmis kuolemaan. Blues on entistä enemmän taka-alalla, vaikka sitookin paketin yhteen. Soundi tiedusteli laulaja Salla Daylta prosessin vaiheita. Vai koko bändi. Varsinaista rockia tai poppia ei kuulla lainkaan. Milloin teille valkeni, että haluatte tehdä biisit itse. Päällimmäisenä mieleen tästä levystä jää se, miten loistava laulaja ja tulkitsija Käppi on. Pekko Käppi ja Juhana Nyrhinen todistavat, että ehdottomasti särmikkäin tapa pitää tätä perinnettä elossa on käyttää kitaroiden sijaan jouhikkoa, kontaktimikitettyä tuohta ja skeittilaudasta tehtyä kanteletta. Esimerkiksi Bliss lähti siitä, kun kävelin Willin kanssa hänen kotiseudullaan Massachusettsissa. Menimme Timon ja Artun kanssa kolmestaan studioon. Teksteissä on paljon historiallisia tapahtumia. muuttuu satavuotiaalta kuulostavaksi hautajaismarssiksi ja Laman Mun pelko arvokkaasti keinuvaksi ugribluesiksi, jossa alkuperäinen sanoitus korostuu hienosti. Teidän kokoonpanonne on muuttunut. Nuorten tyttöjen uhkista kertova Forbidden Fruit kuuluu levyn huippuihin. Ehkä tekemisestä tuli jotenkin intensiivisempää ja henkilökohtaisempaa, kun minä, Timo, Arttu ja Will tehtiin levyä hyvinkin tiiviisti yhdessä. Erjan kirkas petergreenmäinen soolo kruunaa tumman balladin. Cumberland Head Ferry Blues ottaa säkkipilleineen kelttiläisen sea shantyn hahmon
Paketti on kasassa: rempseä rytmisektio ja välillä käsistä karkaava kitara, soittimien sekaan hukkuva hutera laulu ja lo-fihtava äänitys. Sävellykset ovat kuitenkin kestävää lajia. Niukat, mutta asiansa kelvokkaasti toimittavat sovitukset nostavat kappaleista esiin kiintoisia puolia: Imaginary Boyfriendin mukava perkussio saa ansaitsemansa tilan. Sisäavaruuden saarnamies ja psykoosin käärmeöljykauppias Profeetta parantaa uudella levyllä otettaan merkittävästi olemalla vielä hiukan oudompi kuin aiemmin. DAVE L. Dave L. Pintandwefall luo itseään kiintoisalla tavalla uudestaan. Honest Eyesin soitto sujuu toki lennokkaan professionaalisesti, mutta kaikki jää viime kädessä riippumaan Dave Lindholmin biiseistä. Homespun on tehnyt hienon aikakapselin. Se on luonnollista. Honest Eyesin julkaisu vajaa vuosi yhtyeen debyytin jälkeen kuvastaa sekä maestron tunnettua nopeutta että luottamusta nuoriin tamperelaisiin soittajakavereihin. INVENTIVE Honest Eyes TUM Kaikki Dave Lindholmin bändit eivät ole eläneet edes toiseen albumiinsa saakka. Hyviä biisejä syntyy ja soittaminen on hauskaa, mutta jokin ainesosa puuttuu ja homma hiipuu. PERTTI OJALA HHH PROFEETTA JA UUSI MAAILMANUSKONTO Lyyrisesti Profeetta operoi samoilla alueilla kuin aiemmilla levyillä, eli keskiössä ovat kosmoksen rakenteet, hallusinaatiot, henkiset ja yliluonnolliset (vai ovatko ne sitten luonnollistakin luonnollisempia?) kyvyt sekä pyhät visiot. B. Tämä levy on monien Ville Pirisen tekeleiden ohella hieno esimerkki siitä, miksi ”Oletko tosissasi?” on täysin turha kysymys ja miten huumori voi olla tärkeässä ja vaikeasti määriteltävässä roolissa, kun asioita tehdään kaikella asiaankuuluvalla vakavuudella. Hauskinta tässä projektissa on se, ettei mitään ruvettu päivittämään. When The Sun Comes Along on levyn balladisin tuokio ja koko yhtyeen sävellykseksi merkitty päätösraita 5 Words antaa tilaa kolmikon jammailuhaluille Klasu Wirzeniuksen bassosooloa myöten. Inventive on toisella levylläänkin varsin tyypillinen myöhempien aikojen Lindholm-ryhmä. Ei sillä, että albumi kosiskelisi kuulijaa helppoudella tai ilmeisillä koukuilla. ARTTU TOLONEN HHH SOUNDI 67. Basisti Antti Lötjönen ja rumpali Joonas Riippa löytävät varsin pitävät jalansijat pyörivien planeettojen ja bailaavien kvarkkien keskuudesta. Heittoja joihin tarttua riittää: ”Kaikki on totta.” ARTTU TOLONEN HHH TIIU HELINÄ Veli El Camino Tiiu Helinän musiikin perässä on ennen Veli-debyyttilevyä saanut vaeltaa enimmäkseen verkossa – möyriä huonolaatuisten YouTube-nauhoitteiden, Soundcloud-ääniaaltojen ja erilaisten miksausten digitaalisissa sedimenteissä, joiden ylle on jo ehtinyt kerrostua uutta eliöstöä, jos katse on hetkeksi herpaantunut muualle. Niiden avara selkeys saa ristiriitaisen maailman näyttämään ymmärrettävämmältä ja helpommalta lähestyä. Inventive kuitenkin yltää kakkosvaiheeseen yhtä vauhdikkaasti kuin Lindholmin edellinen kahden albumin kokoonpano Messengers. Tässä vaiheessa tulee kuitenkin helposti ikävä Bluesoundsin parhaita päiviä. Juuri sen Homespun on tehnyt. Vaikka Honest Eyesin rockin ydin kumpuaakin odotetusti bluesista, niin sen monipuolisesta biisikirjosta tapaa jopa popmaisia sävyjä. Jazz on vaikean musiikin maineessa, mutta Micro To Macro ei yritä aihe- uttaa hankaluuksia. TIMO HARJUNIEMI HHH TIMO HARJUNIEMI HHHH Saatanan uusi maailmanuskonto Helmi Levyt PINTANDWEFALL Be My Baby JOONAS HAAVISTO TRIO Micro To Macro Fredriksson Music Joonas Haavisto Trion kuulaan tyylikäs esikoinen Blue Waters (2009) löysi inspiraationsa paljolti pohjoisista maisemista. Komean Into The Blindin tilaa penäävä kitara on, kuin kiusoitellen, miksattu taka-alalle. Bändi, joka osaa asiansa, mutta jolla ei ole yhtyeenä erityisempää omaa identiteettiä. Tämä on Suiciden synanihilismiä ja Jan Hammerin Miami Vice -juppikiiltoa yhdistettynä tönkkösuolattuun heavyjunttaukseen, joka ammentaa samasta köpöisestä kaivosta kuin Circle ja juustoisiin tranceriffeihin, jotka kuulostavat käsityöltä, sellaiselta sukalta josta hapsottaa langanpäitä. Gaea Records Kolmen edellisen levynsä ajan Pintandwefall on ollut suhteellisen helppo kategorisoida ja määrittää altavastaajiksi, joiden autotallirockissa into ja asenne ovat käyneet muun edellä. Toisella levyllään kolmikymppinen pianisti ja säveltäjä porskuttaa merta edemmäs uistelemaan, sillä nyt innoitusta metsästetään avaruudesta ja atomin ytimen vuorovaikutusilmiöistä. Resepti on oivallinen: Tiiu Helinä Tannerin Samuli-veljen luomat, asiaankuuluvan vaatimatonta olemustaan taiturimaisemmat perkussio-ohjelmoinnit, bassolinjat ja tuotannolliset jäynät tukevat laulelmamaisia kappaleita, joissa pohdiskellaan muun muassa luontoa, perhettä ja yksinäisyyttä. Joonas Haaviston musiikki ei heittele kompakysymyksiä vaan opastaa hiljentymään. Lisäksi mieleen tulee vahvasti Built To Spill, joskin Homespunin ääriviivat ovat suttuisempia. Dave L. B. PAULI KALLIO HHHH HOMESPUN Série Noire Mainsail Records 1990-luvulla toiminut Homespun kävi läpi aika tyypillisen marginaalisen bändin elinkaaren, joka kuitenkin selvisi treenikämpältä ihmisten ilmoille. Homespun ilmoittaa itse esikuvakseen Dinosaur Jr:n ja sen voi allekirjoittaa. Aletaan soittaa, saadaan hiukan huomiota ja biisitkin soivat joko jonkun yli- opistokaupungin paikallisradiossa tai valtakunnallisen kanavan vaihtoehtomusiikkiin keskittyvissä ohjelmissa. Uusi Maailmanuskonto on vihdoin löytänyt Profeetan oikean äänen. Be My Babyllä yhtye löytää kuitenkin itsestään entistä kierompia puolia ja intoutuu operoimaan eksentrisen taidepopin parissa. On erittäin harvinaista, että bändi, joka ei saanut edes ensimmäistä levyä aikaan, palaa takaisin pitkän ajan päästä. Jos meno jatkuu, voi ryhmän odottaa vastaisuudessa lähtevän ties kuinka mielenkiintoisille ekskursioille. Ja etenkin trio tekee sitä, mitä trion pitääkin tehdä, ilman pienintäkään tempputaiteen häivähdystä. Kaikkea maustetaan videopelisoundeilla ja kuplivilla synarumpufilleillä. Dave Lindholmin yli 40 vuotta kestäneellä levytysuralla ja Kari Peitsamon mittoihin kasvaneessa tuotannossa Honest Eyes kuvastaa lähinnä luotettavaa ja takuuvarmaa rutiinia. Moinen korkealentoisuus saattaa kavahduttaa maanläheistä musiikinystävää, mutta inspiraation lähteellä ei liene väliä, jos siitä ponnistaen saavutetaan onnistunut lopputulos. Pintit kokoavat uniikin apparaattinsa The Knifesta, Kate Bushista ja modernista lo-fi-estetiikasta. Lopputuloksessa on vetoavaa ristiriitaisuutta, kun eri aikakausien kohtaaminen synnyttää yhtenäisen ja omalakisen maailman. B. Niinpä on mukavaa, että Tiiu Helinä on löytänyt kodin El Caminolta. Julmettu kitarain mukilointi saa Be My Babylla tehdä viereensä tilaa koskettimille, kauniinrujoille rumpusoundeille ja pintaan nostetuille laulusuorituksille. En koskaan kuullut kyseistä bändiä, koska asuin Seattlessa 1990-luvulla, mutta äänimaisema on tuttu. Veli on hieno ja ilahduttavan omaääninen levy, jossa kauniilla tavalla museaaliseen muotoon sävelletty ja sanoitettu folk-traditio kohtaa liikaa huomiota kaihtavan, mutta yksityiskohdiltaan runsaan ja lämpimän sylimikro-electronican
Kokeilevinta Milesia ja uutta norjalaisjazzia on kuunneltu siinä kuin Amon Tobininin tai Squarepusherin kaltaisia elektronikkojakin. Lauluosuuksien lisäksi erityismaininnan ansaitsevat Kojosen nokkelat sanoitukset. Virta ei ole tyypillinen jazz-trio, vaan trumpetin (Antti Hevosmaa), sähkökitaran (Heikki Selamo) ja rumpujen (Erik Heikkinen) jo sinänsä poikkeava kolmio syleilee efektejä ja elektronisia tyylejä niin vakuuttavasti, että jälkimmäinen lienee bändille yhtä tuttua kuin jazz. Äänitykset on tehty hyvään aikaan, eli ennen kuin Zappa alkoi luulla hallitsevansa kaikki maailman musiikkityylit. The Pasianin raidat kyllä pursuavat kaksine kitaroineen korkeaoktaanista ja tarpeen tullen ärhäkkääkin pop- ja punkmaustein terästettyä rock’n’rollia, mutta niin tekee nykyään kovin moni muukin levy. Scarlet Youth on tehnyt levyn, jota kuunnellessa on mukava odottaa valoisampia kuukausia. Nämä ajatukset nousevat mieleen, kun kuuntelee Läjä Äijälän (Terveet Kädet, Death Trip ja niin edelleen) isoveljensä Markun kanssa 1980-luvun puolivälissä virittelemää Billy Boysia. Viimeinen kappale on jopa remix kakkosraita Trafficista, joka perusmuodossaankin limittää oivalla tyylitajulla ambient-ajattelua kuin salaa varsin kiihkeäksi kasvavaan grooveen. Kovasti sukua Suicidelle, joka hyvin samantapaisella, mutta kypsäksi haudotulla idealla ylsi legendaarisen statukseen ihan syystä. On ilo huomata, että toiselle albumilleen suomalais-saksalainen yhtye tuntuu löytäneen itselleen huomattavasti sopivamman elinympäristön, nimittäin aiempaa kepeämmille taajuuksille virittäytyneen indiepopin, jonka leikkisyys-alakulo-mikstuura tuo väistämättä mieleen ruotsalaisen The Radio Dept. Yhtye eteni kieroista 50’s-pastisseista (Donna) muun muassa unelmanpehmeisiin pop-pilviin (I’m Not In Love), pitkiin ja rönsyileviin sävelteoksiin (Une Nuit A Paris ja Feel The Benefit, jossa kaikki The Beatles -opit valjastetaan hyötykäyttöön), sakkonopeuksilla kaahaavaan hardrockiin (The Second Sitting For The Last Supper), semihäiriintyneeseen avantgardismiin (I Wanna Rule The World) ja metronomintarkkaan boogieen (Good Morning Judge). TIMO HARJUNIEMI HHH ERWIN PRESTON VIRTA The Pasian Tales From The Deep Waters Secret Entertainment Tourist Information Jos itseluottamus korreloisi suoraan bändien ja niiden levyjen tasoon, niin loviisalaislähtöinen Erwin Preston olisi tehnyt viime vuoden huikeimman kotimaisen rockalbumin. Billy Boys sen sijaan ruhjoi mahdollisimman rujoilla elektronisilla soundeilla, neandertalilaisilla konerytmeillä, vieraannutusefekteillä ja tahallisilla vaihevirheillä amerikkalaisesta juurimusiikista psykoottisesti kaoottisen painajaisen. Suomalainen jazz elää huikeaa nousukautta eikä suuntaus tunnu muuttuvan. Peliä kuljetetaan vielä mieluummin kentän kokeilevaan kuin populistiseen päähän. Billy Boys oli nimenomaan konsepti ja hyväkin sellainen. Vastuu on kuulijalla. Stewart ja Gouldman tekivät vielä yhden mainion (Deceptive Bends, 1977) ja yhden epätasaisen (Bloody Tourists, 1978, jolta irtosi rasittavahko reggaehitti Dreadlock Holiday) albumin. JUSSI NIEMI HH FRANK ZAPPA Finer Moments Zappa Records Ensimmäinen asia joka osuu silmään, kun avaan tämän Mothers Of Inventionin vuosien 1968 ja 1972 välisenä aikana tekemistä liveäänityksistä kasaan kursitun levyn, on säveltäjä Edgar Varèsen sitaatti: ”The presentday composer refuses to die.” Sopivaa, sekä levyn sisällön että Zappan postuumin aktiivisuuden kantilta katsottuna. Useimmat raidat kuulostavat siltä kuin kivitalon kellarikäytävässä olisi äänitetty juovuksissa sekoilevaa bändiä. -yhtyeen. Debyytti 10cc (1973) on paikoin turhankin nokkela, mutta Sheet Music (1974) ja The Original Soundtrack (1975) ovat täysipainoisia ja sävykkäitä kokonaisuuksia. Pakotetun paatoksen tilalla on ripaus tervettä hupsuttelua. Yhtyettä riivannut kyvyttömyys koetella genren totunnaisuuksia ja oman ilmaisunsa rajoja sai kuitenkin kyseenalaistamaan kuunteluhankkeen mielekkyyden ja kaipaamaan alan pioneeritöiden äärelle. Karu totuus kuitenkin on, että nettisivujensa luonnehdinnasta huolimatta reilut kuusi vuotta sitten ensikeikkansa soittanut yhtye ei ole maailmankaikkeuden suurin rock’n’rollbändi. Usein bändi oli pelkkä Läjä, mutta kasvoi lopussa tosi coolin näköiseksi kvartetiksi, joka olisi tehnyt pahaa jälkeä maailmalla, jos olisi oikeasti kehittänyt konseptiaan. Jukka Perkon kaksi kitaraa sisältävä Avara ja Olavi sekä Kalevi Louhivuori tulevat mieleen sukulaissieluina ajankohtaisessa estetiikassaan. Virta ajattelee musiikkiaan nimensä mukaisesti ja sehän toimii. Jos soittajat lataavat täysillä, niin saman tekevät muun muassa Sigourney Weaverin, Hornyn ja Stone Age Womanin naisnäkökulmaansa peittelemättömät tekstit. The Things We Do For Love ja taivaallinen I’m Mandy Fly Me puolestaan ovat kuin lukuja McCartney-yliopiston tohtorinväitöksestä. Siitä kiitos, vaikka samankaltaista kokeilujen polkua kulkevat näyttävämmät aikalaisbändit (Queen, Sparks) suurempaa huomiota saivatkin. Godley ja Creme jättivät yhtyeen erinomaisen How Dare You! -albumin (1976) jälkeen. JUKKA VÄÄNÄNEN HHHH BILLY BOYS Anthology Ektro Records Punk-ideologian parhaita piirteitä on se, että ”jokainen voi tehdä itse”. Tenology-boksin neljä cd:tä on koottu löyhän teemallisesti. ARTTU TOLONEN HHHH. Ratkaisu toimii varsin hyvin, vaikka alkuperäisalbumien kappalejärjestys olisikin polttomerkitty muistiin. Eikä The Pasian ole menneen vuoden mahtavin rocklevy. Se on koostettu samassa rytäkässä kuin esimerkiksi vuonna 1972 ilmestyneet albumit Waka/Jawaka ja The Grand Wazoo, eli Zappan toipuessa rullatuolissa lavalta putoamisestaan. Mikäs kvartetilla olikaan materiaalia valitessa, kun Lol Creme, Kevin Godley, Graham Gouldman ja Eric Stewart osallistuivat kaikki biisien tekemiseen. Punkin typerimpiä puolia on nihilistinen menneisyyden kieltäminen ja perimmäisen punk-ajatuksen kanssa ristiriitainen poliittinen korrektius, joka usein pakottaa ikään kuin tuhoamaan jonkin tyylin, josta punkiin sitoutunut tekijä itse asiassa pitää, mutta ei voi sitä avoimesti myöntää. Se on kuitenkin tuottanut unohtumattomien helmien vastapainoksi paljon sietämätöntä mökää. ARVIOT RETRO SUOMI 10CC Tenology Mercury SCARLET YOUTH The Everchanging View Homesick Music Scarlet Youthin debyyttialbumi Goodbye Doesn´t Mean I’m Gone (2010) painui mieleen taidokkaana katsauksena shoegaze-estetiikkaan. Erwin Prestonin sinänsä sujuvasta ja kelvollisesta rockista ei erotu sitä lopullista iskua, jota tänä päivänä jää liian usein kaipaamaan. Finer Moments tarjoaa monipuolisen kattauksen happoista sooloilua ja jazzrockailua, multi-instrumentalisti Ian Underwoodin esittämän Mozart-sonaatin, jonka taustalla loppubändi röhkii ja tanssii ”balettia” yleisön nauraessa, improvisoitua meteliä, rikki mennyttä sirkusmusiikkia, yhden perkussioteoksen vuodelta 1968 ja yleistä slapstickotetta elämään. Tämän kuopiolaislähtöisen trion debyyttialbumi on taas vankka todiste miellyttävästä ilmiöstä. PERTTI OJALA JUSSI NIEMI HH HHHH 68 SOUNDI 10cc:tä on usein verrattu Steely Daniin, ja samaa taituruutta ja kuivaa huumoria bändeissä onkin, joskin 10cc on rehdisti popimpi yhtye. Tästä edespäin homma muuttui varsin joutavaksi puuhasteluksi. Boksin dvd sisältää tv-tallenteita, jotka alleviivaavat, että imagopuolesta 10cc ei ollut kiinnostunut, vaan musiikki oli se juttu. Tässä kohtaa Zappan huumori oli lähempänä Monty Pythonia kuin kahdeksanvuotiaiden rakastamaa kakasta jauhamista. Tätä päälle kusemista pidetään sitten coolina ironiana. Esimerkiksi The Feelingin ja Jellyfishin kaltaiset tyyliniekat ovat taatusti purkaneet palasiksi ja tutkineet Silly Loven riemukkaan voimapopin ja Old Wild Menin hivelevän stemmalaulun ainesosat. Impro-pitoinen materiaali on Virran omaa ja nivoutuu nautittavan ehjäksi kokonaisuudeksi tavalla, joka jazzissa ei vieläkään ole järin yleistä. Parhaimmillaan Erwin Prestonin kappaleissa on melodista koukkuisuutta ja laulaja Iina Kojonen on energisyydessään ja luontevine ääntämyksineen yhtyeen itseoikeutettu keulahahmo. Esikuva on 1960-luvun lopulla aloittanut ja yhä esiintyvä texasilainen Legendary Stardust Cowboy, jota voi diggailla pari biisiä huvittuneena, mutta joka albumimitassa lähinnä piinaa. Kuulaat koskettimet, kepeät melodiat ja mukavasti suhisevat rumpukoneet siivittävät levyn tunnelmaan, joka on parhaimmillaan huumaava
Visuaalisesti Quebec Magnetic on täydellinen dvd, mutta musiikin epä tasaisuus raastaa. Metalli calla järjestely toimii, läsnäolo näkyy ja kuuluu. Muutama nopeampi biisi ei tee tästä thrashiä, vaikka metallilastut lentelevätkin iloisesti. Voi olla, että Voivodin päätös keskittyä kuuteen ensimmäiseen albumiin viime kiertueilla vaikutti vahvasti Target Earthiin. Dokumentit pääs tävät ääneen niin yhtyeen jäsenet kuin ohjaajatkin ja niissä paneudutaan pin taa syvemmin videoiden luomisproses seihin. Saksan kie lellä tietenkin, mutta sentään englan niksi tekstitettynä. Siinä missä kahden ensimmäisen dvd:n materiaa lin vielä kuuntelee ilokseen, kolmannel la levyllä kappaleita katselee lähinnä ruotsalaisen musiikkivideogurun Jonas Åkerlundin takia. Target Earthilla on samaa outoutta ja rajoja rikkovaa ennakkoluulottomuutta, joilla Voivod aikanaan ansaitsi kekseliään bändin maineensa. Death Magneticin (2008) runsas biisivalikoima on kuin eri todellisuudesta, kontrasti on hirvittävä vanhan materiaalin eduksi. Tutuista elementeistä huolimatta uutuus ei ole toisinto tai mallinnos vanhoista levyistä, vaan sillä on itsenäinen tahto ja elkeet. Tragediakaan ei pysäyttänyt Voivodia. Ankara fanitus, coverit ja soittotyylin omaksuminen vaikuttivat myös kitaristivalintaan, jota ilman Voivodia ei enää olisi. ANTTI MATTILA HHHH RAMMSTEIN Videos 1995-2012 Universal Massiivinen kolmen levyn paketti pake toi nimensä mukaises ti Rammsteinin tähän astisen uran musiikki videot yksiin kansiin. Quebec Magnetic koostuu illan show’sta ja toiselle dvd:lle vieritetyistä vaihtoehtoisista biiseistä seuraavalta illalta. Joka tapauksessa tämä on hieno kuvaus Metallicasta vuonna 2009. ANTTI MATTILA HHHH HHH SOUNDI 69. Musiikkivideoiden lisäksi Videos 1995-2012 tarjoaa jokaisesta kuvituk sesta yleisellä mittapuulla suhteellisen mielenkiintoista tarinointia “making of” formaatin muodossa. HEAVY DVD METALLICA Quebec Magnetic Universal Reilut kolme vuotta sitten Quebecissä tallennetun dvd:n kuvanlaatu on huippuluokkaa, mutta vielä hienompaa on kuvien sisältö. Kronologisesti etenevän julkaisun parissa on viihdyttävää seurata sekä yhtyeen musiikin että ennen kaikkea videotaiteen ja videobudjettien kehit tymistä. Albumirumilus on kuin oman tietoisuuden kasvat tanut, tykit Maata kohti kääntävä avaruusalus. Scifi värittää sanoituksia ja kolkon vääristynyttä soundia rytmittelyn vinksahdellessa ennalta arvaamattomasti. Target Earth on hyvin voivodmainen albumi. Yleisön Metallica toki ottaa näppeihinsä, vaikka James Hetfieldin lavakommentit saavat laupeudessaan Raamatun henkilögalle rian kalpenemaan. KAISLA ALEXANDER LEVEELÄ VOIVOD Target Earth Century Media Gamma Ray on käyttänyt suomalaisen coverbändin jäseniä tuuraajina ja pitemmilläkin pesteillä. Samalla aikamatka muistut taa kuitenkin ikävällä tavalla siitä, että Rammsteinin parhaat ajat musiikillises ti ovat auttamatta takana. Katorzin (2006) ja Infinin (2009) myötä käytettiin vuonna 2005 menehtyneen kitaristi Denis ”Piggy” D’Amourin demovarasto, josta rumpali Michel ”Away” Langevin, laulaja Denis ”Snake” Belanger ja basisti Jason ”Jaso nic” Newsted koostivat valmiita biisejä. Valokuvina näistä otoksista saisi upean kuvakirjan, mikä on poikkeuksellista livetallenteelta. Esikuvilla on musiikissa korvaamaton ja joskus arvaamaton merkitys. Musiikillisesti ei päästä samanlaiseen vaikutelmaan, sillä Metallica ei ole saanut aikaiseksi, riippumatta studiolevyjen onnistumisesta tai epäonnistu misesta, kunnollista keikkabiisiä sitten Metallican (1991). Chewyn kitarasoundi mukailee Piggyn vastaavaa ja Snaken laulu on nyrjähtäneen oloista. Children Of Bodom pyysi mukaan kitaristin, jonka tekosia seuraamalla Alexi Laihosta varttui yksi Suomen merkittävimmistä metallimuusikoista. Uran ajateltiin olleen takana, mutta bändi innostui jatkamaan Piggyn soittoa ikänsä palvoneen ja opetelleen Daniel ”Chewy” Mongrainin kanssa. Alusta asti visuaa liseen puoleen panostaneen saksalais rykmentin kohdalla musiikkivideokol laasin julkaiseminen on todennäköises ti perustellumpaa kuin millään muul la yhtyeellä. Yhtä hyvin Target Earthilla samoillaan progemmilla linjoilla tai rusautetaan hardcoren ja punkin sekaiseksi, suoremmaksi soitoksi. Soittajat ovat kotonaan valtavalla, areenan keskelle sijoitetulla lavalla, vaikka seisovat kuka milläkin kulmalla oman yleisönosansa kohdaten, usein selin toisiinsa. Target Earth on albumi, jonka ei koskaan pitänyt ilmestyä. Se kuulostaa edelleen, 30vuo tisen uran jälkeenkin, tuoreelta ja jännittävältä pelkästään olemalla oma itsensä. Tyylikkäisiin kuoriin käärityt 25 videota ovat poikkeuksetta komeaa katseltavaa. Melkoinen saavutus metalligenressä, jossa on enemmän identtisistä muoteista valettuja yrittäjiä kuin mikään laki sallii. Kun kyytiin hyppäsi vielä Angel Ratin (1991) aikaan eronnut basisti JeanYves ”Blacky” Theriault, uusi Voivod laukaistiin kiertoradalle. Siis levyllä, jonka ei pitänyt ilmestyä. Judas Priest rekrytoi tribuuttibändissä kirkuneen laulajan Metallijumalan siirryttyä muualle. Ohjaaja kuljettaa katseltavaksi livenäkymää, joka on kuin katkeamaton sarja tyylikkäitä valokuvia bändin jäsenistä ja lavaolemuksesta
Masterstroke tunnetaan bändinä, jonka biisit on yleensä kohtuullisen helppo ottaa haltuun laadun silti pysyessä korkealla. Singlevalinta Nabataea aloittaa albumin itämaisissa ja mahtipontisissa tunnelmissa. The Divinity Of Purpose on pitkän linjan Hatebreed-faneille riittävän turvallinen, eikä yhtyettä vihaaville varmastikaan riittävän mullistava. Asenne on vähintäänkin kohdallaan, sillä nelikko puristaa vauhdikkaaseen, ilahduttavan vanhanaikaiseen rockin rytkeeseen kaikkensa. Sanallinen sisältö ei ainakaan ole muuttunut miksikään. Vaatii aikaa ja uskallusta vetää mutkat suoremmiksi, EERO KETTUNEN HHHH Vertikal pohjautuu Fritz Langin ohjaamaan mykkäelokuvan mestariteokseen Metropolis vuodelta 1927. Hatebreed on intensiteetiltään omaa luokkaansa, mutta uusia kujeita se ei ole pitkiin aikoihin keksinyt. Straight Out Of Hellin nuorekas ote säilyy jatkossa yllättävän puhtaana sivuten Helloweenin myöhempiäkin vaiheita. ANTTI MATTILA HH CULT OF LUNA Vertikal Indie Recordings Uumajan postmetalisteilta kesti lähes viisi vuotta palata takaisin julkaisukantaan Eternal Kingdomin (2008) hulluuden syövereistä. EERO KETTUNEN HHHH Kahdella ensimmäisellä levyllään (Apocalypse, 2006 ja Sleep, 2007) tamperelaisbändi oli pistää aamukahvit väärään kurkkuun monestakin syystä. Itse asiassa raskaampi perusta antaa entistä napakamman pohjan biisien sovituksille. Hatebreed kuulostaa päällepäin edelleen modernilta metallilta, siis sellaiselta josta amerikkalaiset metallina puhuvat, vaikka yhä useammassa kappaleessa lipsutaankin vaarallisesti astetta “aidomman” punkin suuntaan. Jamey Jasta, jenkkiuhon moderni ikoni, huutaa naama punaisena. Se on paljon sanottu. Myös kosketinsoittimet ovat levyllä isossa osassa. Masterstroke on tyylinsä löytänyt ja pitäytyy omalla osaamis- ja mukavuusalueellaan. Bändi varasi uuden levyn tekemiseen riittävästi aikaa ja biisivalikoimasta tippui reilu määrä pois levyn napakkuuden takaamiseksi. Mitään suunnattoman erikoista ei tämänkään levyn mitalta ole tarjolla, mutta nyt mopo pysyy sentään koko matkan tukevasti tiellä. Vaikka musiikki on linjakkaasti etenevää raskasta rockia, vieläkin suoraviivaisempi kaava saattaisi tehdä hyvää. Tai kuten Jamey Jasta asian ilmaisisi: ”I’d rather suffer from the truth/than prosper from a lie.” VILLE SORVALI Ektro/Karkia Mistika 70 SOUNDI musiikki vieläkin yksinkertaisemmaksi, mutta iskevyydelle se tekisi vain hyvää, kunnon lataustahan tässä kuitenkin haetaan. Kappaleen loppu lienee myös, niin absurdilta kuin se kuulostaakin, kauneimpia hetkiä yhtyeen historiassa. Nyt biisit on ahdettu pullolleen kikkoja ja korostuskeinoja, mikä on usein nuorten bändien synti. Vertikal on edeltäjänsä tavoin konseptialbumi, mutta Cult Of Lunan musiikissa puhaltavat nyt uudet, tietyssä mielessä hieman leppeämmät tuulet. Tuplabasarit ja -kitarat lähettävät bändin lentoon ja Andi Deris vetää kertosäkeessä kovaa ja korkealta. Visio säilyttää ahdistavuuden kuten pitääkin, mutta melodioissa on myös jotain vapauttavaa. Taukoamaton uho kietoutuu kiehtovaan riffien ja melodioiden verkkoon, ja erityisesti Slayerin puoleen hapuileva Dead Man Breathing tuntuu kontekstissaan jo jokseenkin epätyypilliseltä. The Underground Resistancella ei yllättäen olekaan tyhjäkäyntiä, ja välillä voisi jopa luulla, että levykokonaisuutta on suunniteltu. Broken on astetta rankempi levy kuin bändin aiemmat. Kokonaiskuvassa orgaanisuus on kuitenkin vahvasti läsnä niin raskaammissa kuin kevyemmissä osuuksissakin. Lopputulos on onnistunut, vaikka bändi eksyy reitiltä pariin otteeseen kuin täydellisyyttä vältellen. Myös perinteisen hard- ja heavyrockin tausta on hallussa, sillä aamuhämärän Accept ja Saxon olisivat taatusti käyttäneet osan tämän levyn reippaista riffeistä, jos kitaristi olisi sattunut sellaisen aikanaan rämäyttämään. Put It To The Torch ei kummempia lupailekaan, eivätkä pari seuraavaakaan veisua, mutta sitten alkaa tapahtua. Cult Of Lunan tapauksessa kokeellisuus ei tarkoita irrottautumista metallisista ilmaisukeinoista. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, tästä bändistä kuullaan vielä isoin kirjaimin, tulisuihkuin ja räjähtävin biisein. Ei pidäkään kiinnostaa, mutta joskus sekin ajattelumalli tuotti levykaupalla kuolematonta musiikkia. ARVIOT HEAVY DARKTHRONE HELLOWEEN The Underground Resistance Straight Out Of Hell Peaceville Sony Music Darkthrone, yhteen aikaan – toki omien sanojensa mukaan – maailman vihatuin bändi, on vuosien saatossa tuntunut muuttuvan hiljalleen tylsäksi ja vaarattomaksi, kukkeutensa päiviin nähden lähes huomiotaherättävän epäkiinnostavaksi punk- ja NWOBHMjukeboksiksi. Hevimetallin ilosanoma välittyy juuri asianmukaisessa muodossaan. Kakkosbiisillä World Of War poweri paukkuu niin perkeleesti. Levyn päättävä heavymetaleepos Leave No Cross Unturned jättää koko sopasta arvosanaansa paremman maun. Powermetalin pioneeri ottaa uudella albumillaan tehokäyttöön vahvimmat aseensa, vauhdin, tarttuvuuden sekä tietynlaisen positiivisuuden. Musiikista ja tuotannosta kuulee välittömästi, että parikymppisten rock-kukkojen bändi on vielä raakile. Broken iskee lekan lailla, mutta Masterstroken kypsyttyä nälkäinen ote on vaihtunut ammattitaitoiseksi varmuudeksi,. Kehitys – tai sen puute – ei kuitenkaan aina ole yksisuuntaista. Vertikalin teemat soivat uljaina ja säröä sekä junnaavuutta piisaa käyntikortinomaisesti. Näin ei käy enää. Wanna Be God ja Asshole puolestaan edustavat tyypillistä, raivostuttavan linjatonta Helloweenia eikä slovari Hold Me In Your Arms pääse lähellekään Forever And One (Neverland) -ikivihreän tasoa. Vaikka ei albumi mikään soundtrack olekaan, voi sen häpeilemättä mainita Metropolis-keskustelun yhteydessä. Uudemmillakin levyillä on toki kaikilla omat klassikkonsa, mutta suurin osa niiden materiaalista on kuin tehty alleviivaamaan sitä, että Darkthronea ei yksinkertaisesti vittuakaan kiinnosta, mitä ihmiset siitä ajattelevat. Straight Out Of Hellin parhaimmisto on lähes verrattavissa Helloweenin viimeisen klassikkoalbumin The Time Of The Oathin (1996) materiaaliin. Legendaarinen Helloween on yhä kovassa iskussa. The Divinity Of Purposelta on tavallaan lupa odottaa ihmeitä, tavallaan ei. Vertikalilla väläytellään koneellista äänimaisemaa jopa vuonna 1984 uuden ääniraidan Metropolikseen säveltäneen Giorgio Moroderin hengessä sekä uusin kujein. Silti yhtye pystyy antamaan tilaa erinomaisille melodioilleen, joita löytyy laulun lisäksi myös hienoista kosketinsovituksista. Masterstroken edellisestä levystä on vierähtänyt nelisen vuotta. Vaikka bändi nyt ehkä murjaisee ripauksen napakammin, se pystyy pitämään kiinni perusperiaatteistaan. Cult Of Luna on mieltynyt leffan kuvakieleen ja tulkitsee sen omalla tyylillään. Rust n’ Rage taitaa glamrokkareiden kikat soitollisesti ja imagollisesti. Hatebreed on palannut. Jos kompakti avausraita Dead Early edustaa vielä jokseenkin “perusvarmaa” 2000-luvun Darkthronea, sukelletaan Valkyriessa heti syvemmälle klassisen heavyn syövereihin. Toisaalta levyltä raikuu hirmuinen potentiaali. VILLE SORVALI HHH RUST N’ RAGE HATEBREED The Divinity Of Purpose Nuclear Blast ”Sometimes standing for what you believe/means standing alone.” Nyrkki tömähtää rintalastaan ja huitoo näyttävästi ilmaa. Ep-mitassa levyn alkupään räiskyvät biisit toimisivat paremmin, koko levylle paukut eivät vielä riitä. MASTERSTROKE Broken Dynamic Arts HHH Showdown Porilaisen Rust n’ Ragen debyytti on kaksijakoinen albumi
Vaikka bän HOLY GRAIL Ride The Void ALAN HARRASTAJILLE !!! ROCK BLUES JAZZ PROGE + 50 GENREÄ www.retromusiikki.com Nuclear Blast Ei tule olemaan Holy Graililla helppoa. Ilmoitusmyynti: VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi MARKO SÄYNEKOSKI DREAMSHADE la tiettyä tarkoitushakuisuutta, jolla bändi pyrkii palvelemaan lähinnä muu sikoiden taitojen esillepanoa. 0500-789692 ja 03-6171018 te, mutta tällä kerralla Nightfallin tiski Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna koneessa kirkaste tuntuu olevan vähis Power sound 1_13.indd 1 15.1.2013 13.14 sä ja lopullinen silaus jää puuttumaan. Levyn kappaleille on leimallista pik kuisen liian innokas asenne, ja yhtyeel lä tuntuu olevan koko ajan vähän liian kiire. mikä ei kaikilta osin ole suotuisaa kehi tystä. Los Angelesista ponnistavan orkesterin kakkoslevy lyö yhteen vanhan liiton metallin lievien voima ja thrashmetal vaikutteiden kanssa. Se on tarpeeksi lyhyt, täsmällisin val mistusmenetelmin taidolla ja tunteel la tehty kokonaisuus. Usein moinen kuu lostaa menneiden aikojen pastissilta, mutta Holy Grail kykenee liittämään biiseihinsä sen verran moderneja ainek sia, ettei se kokonaan menetä uutuu denviehätystään. Sen kal taiselle raikkaudelle on aina tilausta. si lohduton. Cassiopeia on toki runsas ja lukuisia hienoja detaljeja sisältävä levy, mutta sillä on paljon myös ilmaa. MARKO SÄYNEKOSKI HHH shaden metalista. Yhtyeen tummasävyisessä tunnelmoin Pinninkatu 26–28 nissa on ajatusta, mutta levyiltä on voi Tre (Tammelantorin laidalla) nut aistia haparointia. Ensinnäkin tällä bändin kolmannella levyllä on mittaa alle 40 minuuttia, koska Enforcer mitoit ti levynsä vinyylin mukaan. Inhimillisyyt tä, sitä sopii peräänkuuluttaa. Bändistä kun ei löydy persoonallisuu den hiventäkään. MUSIC SHOP www.unisound.fi Hyvän fiiliksen m WWW.TLAUDIO.FI HHH Pi t k ä k a t u 2 8 , 6 5 1 0 0 VA A S A • 0 6 -3 1 7 0 1 5 9 Pikkuilmot 11_10.indd 93 The Gift Of Life Spinefarm Sveitsiläinen Dreams hade saapui markkinoil le ilman tuoreen tulok kaan vaikutelmaa. Bändillä on selkeä tavoi Puh. Enfor cerille tunnusomaista on vetää kaikki hieman överiksi kunnioittaen kuitenkin omaa työtään. 222 1300, 212 0344 Av. Toisekseen yhtye pukeutuu kuin mikä tahansa hevi bändi 1980luvulla, tosin vielä pykä län verran pidemmälle viedysti. Bän di ei kärsinyt lasten taudeista toissavuotisella debyytillään What Silence Hides. Broken kun voisi olla asteen ver ran vihaisempikin levy. Enforcer ei ole jäänyt täysin 1980luvulle, vaikka levyltä löytyy suo ria viittauksia muun muassa Iron Mai denin sen aikaisiin levyihin, sillä biiseis sä on reilusti myös nykyaikaa mukana. Albumin kiiltävän eksak tit muodot miellyttävät aisteja. Sikäli Holy Grail on nokkela, että se on jättä nyt tilaa myös koukuille, joilla taitavasti hämää innostumaan yhtyeen terävästä ilotulituksesta. EERO KETTUNEN HH MARKO SÄYNEKOSKI HH Pienet Pienet ilmot ilmot NIGHTFALL kitarat bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit Cassiopeia Metal Blade Ilmoitu W ster Par SK1 Vaikka Kreikka ei täl Uutuus! lä hetkellä ole kovas www.tammerpianojasoitin.fi sa huudossa ainakaan Euroopassa, Nightfall P SK2 Täh on Suomessa saanut Uutuus! aikaiseksi myönteistä hyminää. Silti Nightfall ei itse ole kyennyt murtautumaan metallibändien eturiviin eikä siitä oikein ole edelläkävijäksikään. Aivan kuin yhtye olisi hyödyntänyt hieman liikaakin studiotekniikan suo mia mahdollisuuksia iskujen ja nuottien asettamiseksi kohdalleen. Aivan kuin se pelkäisi ajan loppu van kesken ennen kuin yleisö on otettu haltuun. MARKO SÄYNEKOSKI HHH ENFORCER Death By Fire Nuclear Blast Ruotsin Enforcer näyt tää kasariheviltä ja kuu lostaa kasariheviltä. Kiitos kuuluu yhtyeen synkille sävyille, jotka Patentoidut istuvat meikäläiseen mielenmaisemaan. Musiikin henki on erittäin moderni. Ride The Void ei ole sentään pelkkää soittajien egotrippailua, mutta biiseistä voi kuul SOUNDI.FI Hyvän fiiliksen musakauppa Käy myös web-kaupassamme www.vertikaali.com SOUNDI 71. ma-pe 10-18 la 9-15 Nightfall ei osu napakymppiin nyt kään. Ja ne suorat lainauksetkin ovat ennen kaikkea kumarruksia eivätkä suinkaan pyllistyksiä. Muo viallergisille on kuitenkin pakko antaa vakava varoitus. Kakkosalbumilla lunastetaan ainoaksi jäänyt lupaus ja meno on entistä steriilimpää. P. Silti Holy Grail perustuu pitkälti bändin jäsenten taituruuteen. Dreamshade luottaa melodisen näennäisdeathmetalin ja muun muassa laulun osalta metalcoren liittoon. The Gift Of Life tuntuu omalla tavallaan toi mivalta annokselta edellä mainittua. Käy myös web-kaupassamme ww Kokonaisuutena Cassiopeia jää haja Palvelemme myös iltaisin naiseksi, mutta tilanne ei ole onnek ja viikonloppuisin. Hel stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet mien kaivaminen levyltä vaatii työtä, Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat mutta se on silti palkitsevaa. Popahtavuus ei syö tehoa Dream din jäsenistä kukin on instrumenttinsa suvereeni taitaja, heidän tarkkuutensa kuulostaa välillä jopa liioitellulta. The Gift Of Life on helposti vastaanotettava tuotos laajal la sektorilla. high-end ja kotiteatterilaitteita. Enforcerin hauskuus piilee kuiten kin muualla. The Gift Of Life levyä kuuntelee näillä lämpimillä sujuvasti esimerkik si Killswitch Engagen uutta tulemista odotellessa. Mutta kysymykseen, miksi juuri Dreamshaden valitsisi jonkun kol legansa sijaan, on mahdotonta vastata. Holy Grailia olisi helppo ylistää, ja siihen olisi syytäkin, mutta kun Ride The Void nyt vain kuulostaa perin aka teemiselta ja harkitulta. DAVANightfall on toiminut kotimaassaan plektrat Huippulaadukkaat MU eräänlaisena metallin oppilaitoksena, P it k BARE KNUCKLE -kitaramikit sillä bändin kautta on kulkenut monen www.tammerpianojasoitin.fi sikäläisen metallimiehen tie maail malle. Death By Fire on ajaton levy, vaikka se ei varsinaisesti mullista vanhan liiton saati nykyhevin brittiosastoa. Juuri sellaiselta bändil tä, jota asiaan vihkiyty mättömien mielestä on helppo ja ennen kaikkea hauska lyödä. Silti Death By Fireltä kuuluu selvä vilpittömyys, vaivattomuus ja myös ripaus sitä tärkeää röyhkeyttä
Plussalle Witchcraft silti jää ja komeasti. Myös paikalle saapuneiden suomalaismuusikoiden kirjo peilaa heterogeenistä jakaumaa: edustusta on niin Insomniumista ja Liekistä kuin Leningrad Cowboysistakin. Tässä saattaa itse asiassa vihdoin olla se riittävän laadukas ja tarttuva raita, joka nostaa Magnus Pelanderin 2000 perustaman porukan suosioon kaikkialla retrorockia arvostavassa maailmassa. kuva: Timo Isoaho KEIKAT HYMYT HERKISTÄVÄÄ RETROROCKIA WITCHCRAFT 11.1. Ainoaksi hippusen ”off”-elementiksi jää Glenn Danzigiin viittaava laulutapa, vaikka brittienglanti ruotsalaisella aksentilla muuten kovasti viihdyttääkin. PETRI SILAS Lisää keikka-arvioita www.soundi.fi 72 SOUNDI. Vain bikerit ja skeittarit tuntuvat olevan aliedustettuina, mikä tosin mennee ajankohdan ja olosuhteiden piikkiin: jos ei oltaisi keskellä talvea, heitäkin näkyisi enemmän. Kun rumpupallilta on riittävän monta kertaa isketty genrenmukaisesti vähän liian isoihin crash-pelteihin ja kun tumman humbucker-soundinsa hullaannuttamat kitaristit ovat sortuneet harmonioissaan toistuvasti niihin kahteen rispaantuneimpaan stoner-intervalliin, alkaa korva kaivata jotain kaavan rikkovaa. Oli occult rock sitten kuumin uusi rocktrendi tai ei, Dungenin raskaammin rouhivat, mutta yhtä psykedeeliset pikkuveljet ovat tulleet, nähneet ja voittaneet Tammerforsin taas puolelleen. Pahimman keisarin uudet vaat- teet -pastissimaisuuden Witchcraft välttää rimaa hipoen, vaikka lopulta keikassa mättävätkin yllätyksettömyys, monotonisuus ja överiksi vedetty tyylitietoisuus. ”Tästä bändistä on helppo tykätä”, kuten kaunis tumma nainen kuuluu setin ehtoopuolella lausuvan. Kliimakseiksi nousevat odotetusti doom-guru Lee Dorrianin Rise Above -merkillä kahdeksan vuotta sitten ilmestyneeltä esikoisalbumilta lohkaistu bändin nimikkobiisi ja muutaman kuukauden ikäiseltä Legendiltä luettu hitikäs ja komealla pääriffillään sekä ripeällä tempollaan hitaamman materiaalin seasta erottuva It’s Not Because Of You. Nytkin Klubille on kertynyt tungokseksi asti esimerkiksi leppoisia Pispalan hobitteja ja heidän vanhempiensa ikäisiä vähemmän boheemeja hahmoja, jotka ravasivat hyvän musan perässä ehkä jo silloin kun Witchcraftin suorimmat innoittajat Sabbathista Zeppeliniin vielä kiersivät maita ja mantuja. Klubi, Tampere Witchcraftin monestakin kulmasta tutunoloisessa ulosannissa on vetovoimaa, joka magnetisoi sekä stimuloi kovin erilaisia ja -ikäisiä kuulijoita. Hymyt ovat alusta asti herkässä sekä lavalla että lattialla, sillä perjantai-iltahan tarjoaa otollisimman mahdollisen sauman perinteikkäin tavoin sovitetun, hyvien riffien voimaan luottavan rockin parissa viihtymiseen
Soittaminen on helvetin nautinnollista. Sitä kautta tästä tuli oikea bändi. Soolona ja eri yhtyeiden solistina keikkaillutta Markus Perttulaa on huikean lauluäänensä vuoksi kutsuttu Suomen Jeff Buckleyksi. Hyvää tässä systeemissä on, että biisit kuulostaa aina just meidän tekemiltä. Ne on tehty aika pitkälle soittaessa. – Koska olen tehnyt aikaisemmin lähinnä elektronista musiikkia, minua kiinnosti nyt jopa dogmaattisuuten asti se, että äänilähteet ovat akustisia ja ettei mitään tule sekvensseriltä. Itse en osaa soittaa kunnolla mitään soitinta, mutta viime vuosina olen ihaillut musiikkia, joka on hyvin soitettua. Helmikuussa julkaistava debyyttilevy soi melankolisesti, barokkisesti ja dramaattisesti. Soitettiin jotain ihan peruspaskaa. Juha ja Jyri soittivat aiemmin Turnoffs-punkbändissä ja niillä oli jotain biisinjämiä. Kotimaisia vanhempia perustyyppejä olen kuunnellut, Röyhkää ja Leskistä ja muita. Joskus tekstit on mietittyjä, joskus ei. Itselleni ei vain sovi sellainen, että biisejä tehdään treeniksellä jamipohjalta. – Itseäni kiehtoi ajatus puisesta soinnista, epätäydellisyydestä ja arvaamattomuudesta. Rumpali-laulaja Timon rääkyessä ”Tuu tähän/tartu käteen/ vedä mut pois hämärästä” -rivejä tulee itsellekin olo, että tehkää nyt jumalauta jotain. Hiljalleen Lehto alkoi kiinnostua orgaanisemmasta yhtyeilmaisusta, jonka myötä syntyi idea uudesta yhtyeestä ja musiikillisesta aluevaltauksesta. On upeaa miten puu räsähtelee! – Tuo levyhän ei rokkaa eikä se oikeastaan edes svengaa. Mielestäni levy ei ole silti pelkkää synkistelyä, vaan siinä kallistutaan lopulta toiveikkuuteen. Jos toinen koittaa tehdä Sufjan Stevensiä ja toinen Stingiä, niin eihän siitä voi tulla kummankaan kuuloista. Heti seuraavana päivänä olimme nauhoittamassa studiolla, Lehto muistelee. Moderni Elämä syntyi vuonna 2009, kun Timo ja Juha (kitara) päättivät tappaa aikaa soittelemalla kahdestaan. Levyllä on paljon pianoa ja jousia, mutta usein soittimia on kohdeltu kaltoin. Ollaan kuitenkin ajateltu, että tehdään lisää biisejä. Lopputuloksen kannalta oli hyvä, että meidän välillä oli tietty konflikti. – Tuotimme levyn kahdestaan Pekan kanssa. – Vasta nyt olemme alkaneet treenaamaan, eli olemme tavallaan toimineet väärinpäin perinteiseen toi- mintamalliin verrattuna. Usein ne lähtevät siitä, että rumpuja hakatessa tulee joku lause mieleen ja juttu alkaa kasvaa siitä. Pekka taas on selkeästi muusikko. Vihaan sven- gaavaa rytmiä, haluan mieluummin sellaista pään seinään hakkaamista. Se on suomirockia, mutta ei kuulosta menneen ajan toteemilta. Sans Parade on kotonaan turkulaisella Solina-levymerkillä. PALSTALLA NOSTETAAN ESIIN SOUNDIN TOIMITUKSEN UUSIA SUOSIKKEJA -luvun alussa turkulainen Jani Lehto tehtaili klubibiittiä ja soitti Turun Depeche Modeksikin kutsutussa Déclassé -yhtyeessä. Se on suomirockia, mutta pystyynkuolemisen sijaan fiilis on kuin hetkeltä juuri ennen sormien lipeämistä parvekkeen kaiteesta. – Meillä ei ole varsinaista biisintekijää, joten siksikin eteneminen on hidasta. Siellä on halkeamia, rahinaa ja rosoa. 10.000 kuva: Lauri Hannus 2000 Helvetin kaunis maailma kuva: Kalle Pajamaa SANS PARADE TARKKAILULUOKKA – En ole koskaan ollut hirveä musadiggari. Yleensä Juha ja Jyri tuovat jotain aihioita ja sitten ruvetaan soittamaan niitä yhdessä ja mä yritän keksiä jonkun laulun siihen päälle. On mulla isoveli, mutta en koe olevani sen varjossa. Hienointa Modernissa Elämässä on se, miten vähän yhtye tuntuu olevan tietoinen mistään ympärillään tapahtuvasta. Usein mukana on ainakin ripaus omia kokemuksia, mutta ei ne suoraan mun elämästä ole. Kyllähän tässä albumia kohti mennään. – Jostain alitajunnasta ne tekstit tulevat. – Siinä olen laittanut oman tunteen peliin. Markus Perttulaan tutustuin sattumalta. Silloinkin kun käytimme MODERNI ELÄMÄ V iime syksynä ilmestyneen Pikkuveli-singlen viimeinen puoliminuuttinen on kiivainta ja koskettavinta suomalaista rockia aikoihin. Trion kolmas pyörä, multi-instrumentalisti Pekka Tuppurainen on Lehdon soittokaveri vuosien takaa. Jos se pitäisi kiteyttää lauseeseen niin se voisi olla, että elämä on vitun ihmeellistä tai että maailma on helvetin kaunis. Kappaleet tehtiin studioprosessin kaltaisesti pala kerrallaan. Sitten Jyri (basso) sanoi haluavansa tulla juopottelemaan meidän kanssa. – Semmoisia tunteenkuvia ne on. En ole koskaan jaksanut etsiä sitä. Perttulan tenori on myös Sans Paraden musiikissa pääosassa. Itse osallistuminen tekee mut onnellisemmaksi kuin pelkkä kuunteleminen. – Olin tehnyt pari itselleni uudenlaista popkappaletta ja käynyt keikoilla sillä silmällä, että josko jostain löytyisi laulaja. Olisi kiva, että albumilla on vaan semmoisia biisejä, joihin on itse tyytyväinen. Paikoin kappaleita voisi luulla Magenta Skycoden esittämäksi. Ei se ihan tyhjästä ole tullut, pohtii Timo. – Mun mielestä on kivempi soittaa kuin kuunnella. Teksti: Sami Nissinen Viestejä alitajunnasta – Dokailumielessä ruvettiin käymään treeniksellä. YLI LEVYARVOITA www.soundi.fi elektronisia soittimia, kaikki soitettiin niillä itse. – Tietenkin me halutaan saada jotakin aikaan. Teksti: Tero Alanko SOUNDI 73. Raju mutta kaunis Susta huolis- sani -single ilmestyy alkuvuodesta ja albumin teko on ajatuksissa. Kaikkien pitää olla paikalla, kun kehitellään uusia biisejä. Välillä ne on aika diibadaabaa
Tuolloin vallinneen yleisen mielipiteen mukaan Helloween on menneen talven lumia, mutta me päätimme näyttää kaikille. Kaikki yhtyeen jäsenet ilmaisevat mielipiteensä aihioista ja tässä vaiheessa osa biiseistä jääkin hyllylle, toisten jatkaessa elämäänsä bändin yhteisen sovituskoneen sisällä. – Vuonna 1994 julkaisemamme Master Of The Rings on eräs Helloweenin tärkeimmistä levyistä. Me, Kreator, Hellhammer, Running Wild, Grave Digger ja monet muut huomasivat yhtäkkiä, että keikoillehan ilmestyy yleisöä aivan solkenaan! Helloweenin ensimmäistä riemua kesti Keeper Of The Seven Keys -kakkosen kiertueen loppupuolelle. – Tämä on toimintatapamme nykyään: kirjoitamme tahoillamme lähes valmiita kappaleita ja esittelemme ne sitten toisillemme Andin Teneriffalla sijaitsevalla studiolla. Aihio oli pysynyt mielessäni jo pitkään ja saimme biisin viimeinkin viimeisteltyä tälle albumille. Eivät todellakaan, hymähtää basisti. – Esimerkiksi nimikappale on minun käsialaani. Nabataea on saanut erittäin paljon kiitosta, joten taisimme onnistua tavoitteissamme.. Esimerkiksi Los Angelesin kuuluisassa Rainbow-baarissa piti olla todella tarkkana, että kumpaan vessaan sitä oikein meneekään, kun joka puolella näkyi täsmälleen samanlaisia hahmoja puunaamassa hiuksiaan! Rainbow’n tunnelma ja amerikkalainen rocktodellisuus tulivat melkoisina shokkeina saksalaisnuoruMARKUS GROSSKOPF ja viisi vaikuttavinta livealbumia: 74 SOUNDI kaisille. Ja hieman toisenlaisessa kunnossa. BAZOOK TEKSTI: TIMO ISOAHO ANIEN FARKKULIIVIF ELVETIN H A K K A SL JA HIU SSA PURISTUKSE V uonna 1984 Hampurissa perustettu Helloween kuuluu sarjaan selviytyjät. – Master Of The Ringsistä on vierähtänyt jo kahdeksantoista vuotta, mutta emme ole enää antaneet mahdollisuuksia suurille notkahduksille. Tuolloin kitaristi Kai Hansen lähti perustamaan omaa Gamma Ray -yhtyettään ja fanit saivatkin käsiinsä uuden Helloween-albumin vasta vuonna 1991 – eikä Pink Bubbles Go Apen huumorihenkiset raidat Heavy Metal Hamsters ja Shit And Lobster juurikaan naurattaneet. – Rundasimme Yhdysvalloissa esimerkiksi Exoduksen ja Anthraxin kanssa. Jokaisella fanilla on toki oma mielipiteensä, mutta tuskin kukaan väittää Helloweenin uponneen Pink Bubbles Go Apen tai Chameleonin kaltaiseen suohon enää uudelleen. Edellä mainitut orkesterit vetivät katsomoihin pelkkiä farkkuliivifaneja, kun taas meidän musiikkimme näytti toimivan jonkinlaisena linkkinä thrashin ja kovassa huudossa myöskin olleen glam-metalin välillä, Helloweenin perustajiin kuuluva lupsakka basisti Markus Grosskopf muistelee ja purskahtaa nauramaan: – Kutsun niitä Def Leppardin, Bon Jovin, Cinderellan ja Poisonin kultaaikoja nimellä ”hiuslakkahelvetti”. Ensimmäinen videokappale Nabataea herättää huomiota esimerkiksi seitsemän minuutin pituudellaan ja itämaisilla vaikutteillaan. Alamäki syveni pophenkisen Chameleon-levyn ja laulaja Michael Kisken lähdön myötä. Powermetalin ja melodisen speedmetalin kehitykseen suuresti vaikuttanut viisikko nousi kuuluisuuteen Keeper Of The Seven Keys -albumikaksikolla 80-luvun lopulla ja pian yhtyettä vietiinkin kiertueille joka puolelle maapalloa. – Soittaisivatko radioasemat Helloweenia jos julkaisimme kolmen minuutin singlen. – Soitimme ensimmäiset keikkamme esimerkiksi koulujen juhlasaleissa ja pikkuruisten pubien nurkissa. Ja katsohan vain: Master Of The Rings -albumista tulikin tuoreen laulajan Andi Derisin ja uudistuneen ryhmän voimannäyttö. – Mittavaksi ajan myötä paisunut saksalainen underground-metalliskene oli aivan alkutekijöissään, mutta Noise Recordsin kaltaisten levy-yhtiöiden vuoksi nousu tapahtui yllättävän nopeasti. Kuka epäuskoisena, kuka ”mitäs minä sanoin” -ilme kasvoillaan. Eihän ollut kulunut kuin kolme vuotta siitä, kun nämä muusikot vielä tapailivat instrumenttejaan hieman toisenlaisissa paikoissa. Bändi palasi raskaamman musiikin maailmaan ja vanhatkin fanit nyökkäilivät tyytyväisinä. Muiden jätkien mielestä tämä Helloweenin perinteitä kunnioittava numero sopi albumin nimikappaleeksi asti eikä minulla ollut mitään ideaa vastaan, Grosskopf naurahtaa. Toisinaan joku meistä unohti tulla konserttipaikalle ja sitten esiinnyimmekin hieman muunnetulla kokoonpanolla. Joskus taas joku meistä oli niin kovassa humalassa, ettei soittamisesta tullut enää yhtään mitään, Grosskopf kertoo. – Päätimme siis tarjota ensimmäiseksi maistiaiseksi muinaisesta yhteiskunnasta kertovan tarinallisen biisin, joka sisältää musiikillisia kaikuja niin modernista kuin vanhemmastakin Helloween-materiaalista. Yhtä varmaa on se, että Helloweenin tuore levytys Straight Out Of Hell yltää jopa yllättävänkin korkealle yhtyeen neljäntoista albumin diskografiassa. Uhosimme keskenämme, että ”epäuskoiset, painukaa helvettiin, te ette pysty lyömään meitä maahan”. Voimiensa tunnossa tuolloin paistatelleen Music Televisionin tehorotaatio teki tehtävänsä muun muassa I Want Out -kappaleen myötä. Pitkäsoitto tarjoaa tukun ripeitä powermetal-biisejä – tarttuvammin ja oivaltavammin kuin pitkään aikaan – mutta myös balladimaisempia kokeiluja ja jopa Walls Of Jericho -debyyttilevyn (1985) kaltaisen varhaisen speed/thrashme- RAINBOW On Stage | THIN LIZZY Live And Dangerous | UFO Strangers In The Night THE RAMONES It’s Alive | JUDAS PRIEST Unleashed In The East talin suuntaan kallistuvia kappaleita sekä Yngwie Malmsteen -koulukunnan nopeaa sooloilua
Sinulta taas on odotettu uutta albumia myös Velvet Revolverin kanssa. Monestakin syystä. Tällainen kehitys tekee minut todella onnelliseksi! SOUNDI 75. Slasher Films -elokuvayhtiönsä tuottaman Nothing To Fear -debyyttijulkaisun lisäksi Slash löytää jostakin aikaa myös eläimille. – Lisäksi eläintarhoissa työskentelevät ihmiset ovat yhä useammin kutsumusammatissaan. – On todella hienoa palata Helsingin jäähalliin näin pitkän ajan ja kaikkien tapahtumien jälkeen, kitaristi ennakoi helmikuun puolivälin jälkeen soivaa Suomen-keikkaa. Suora kysymys naurattaa kitaristia. Samat sanat Aerosmithin suhteen. Onhan se tiedusteltava: nähdäänkö Michael Monroe vieraanasi Helsingin-keikalla. – Okei. Mitä ajattelet vanhan GNR-kumppanisi Steven Adlerin Back From The Dead -albumista ja suuren suosikkisi Aerosmithin Music From Another Dimension! -paluulevystä. Tuskin maltoin odottaa sen ilmestymistä, mutta kyllähän albumi on osoittautunut kovaksi keitokseksi, Slash sanoo ja lisää: – Olen innostunut viime aikoina myös Gojiran, Van Halenin ja Jack Whiten viimeisimmistä pitkäsoitoista. Kiitos korjauksesta, muusikko sanoo. – Olen rehellisesti sanoen todella ylpeä, että Steven sai pitkäsoittonsa julkaistua pitkän työstöprosessin jälkeen. Vielä joskus minun nuoruudessani eläintarhoissa ei useinkaan ajateltu eläinten hyvinvointia – asukeista haluttiin vain repiä rahallista hyötyä. Myös kitaristi Saul “Slash” Hudson muistaa nämä Helsinginkeikat ainakin kahdesta syystä: konsertit olivat Use Your Illusion -albumeja promotoineen Euroopan-kiertueen ensimmäiset ja olihan Guns N’ Roses viimeinkin päässyt Suomeen – siis kalifornialaisbändin erään suuren esikuvan eli Hanoi Rocksin mystisen kaukaiseen kotimaahan. Tällä hetkellä Velvet Revolver on siis horrosvaiheessa, mutta aktivoituminen tapahtuu vielä jonakin päivänä. SLASH Matkalla positiivisten ongelmien ytimeen A llekirjoittanut eli loppukesällä 1991 jännittäviä hetkiä noin kahdeksan tuhannen muun rockfanin joukossa, kun Helsingin jäähallin lavalle odotettiin jättimäisen suosionsa huipulla paistatellutta Guns N’ Rosesia. Onhan Michael noussut lavalle aika useinkin viime vuosina, mikäli olemme sattuneet samoille seuduille. Voiko keikka jopa peruuntua viime hetkillä. Olen varma siitä. He rakastavat eläimiä ja tekevät kaikkensa niiden hyvinvoinnin eteen. – Istahdin viime vuoden loppupuo- lella saman pöydän ääreen Velvet Revolverin muiden kavereiden kanssa ja päätimme pitää verkot vesillä jatkossakin. Edellisiltana soinut Suomen-keikka oli kuitenkin keskeytynyt pitkäksi aikaa laulaja Axl Rosen kiukuttelun vuoksi ja mielessä pyörikin muutamia epämiellyttäviä kysymyksiä. Onko bändin tulevaisuuden suhteen mitään uutta kerrottavaa. – No, en tietenkään lähde lupaamaan mitään varmaa, mutta eihän tämä mahdotontakaan ole. – Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana eläintarhat ovat kehittyneet ja parantuneet huimasti. – Olen muuten jo odottanut varsin kovasti Michaelin uutta studioalbumia. – Tavallaan on ja tavallaan ei. Tulkaa ihmeessä katsomaan, että miten tällä kerralla mahtaa käydä, huomauttaa Slash. Tänä päivänä useimpien eläintarhojen olot ovat jo vähintäänkin hyväksyttävällä tasolla ja monet paikat toimivat esimerkiksi harvinaisten eläinten suojelupaikkoina, kitaristi kertoo. – Bändini laulaja Myles Kennedy liittyy hänen toisen yhtyeensä Alter Bridgen matkaan kuluvan vuoden aikana – heti kun saamme Apocalyptic Loveen liittyvät kiertuevelvollisuudet päätökseen. Brownstonen tunnistettavasta rumpukompista eikä Paradise Cityyn myöhemmin päättynyt konsertti jättänyt juurikaan toivomisen varaa – tai tällaisia muistikuvia mielen perukoilta ainakin löytyy. Meillä tulee siis olemaan todella suuri positiivinen ongelma ennen seuraavia studiosessioita! Puhutaanpa hetken verran parista muusta sinulle läheisestä tuoreesta pitkäsoitosta. – Olemme tosin alustavasti kaavailleet uppoutuvamme studioon jopa vielä kuluvan vuoden aikana, siis työstämään Apocalyptic Loven ”ODOTAN KOVASTI MICHAEL MONROEN UUTTA STUDIOALBUMIA!” seuraajaa. Enkä aio lomailla tänäkään vuonna vaan sävellän koko ajan lisää. Sinne päin Slash, mutta ei aivan – tällä kerralla sinä ja yhtyeesi esiinnytte uudemmassa ja suuremmassa hallissa. Paikan nimi on Hartwall Areena. Muusikkohan kuuluu Los Angelesin eläintarhan johtokuntaan ja hän haluaa työskennellä viime vuosina tapahtuneen myönteisen kehityksen hyväksi. Hänen edellinen levynsä Sensory Overdrive oli vuoden energisimpiä kiekkoja enkä todellakaan jaksa uskoa, että tuleva teos olisi yhtään vaisumpi tapaus! Slashin seuraavaa pitkäsoittoa eli viime keväänä ilmestyneen Apocalyptic Loven seuraajaa joudutaan sen sijaan odottamaan vielä hyvän aikaa. Nauhoitettavasta materiaalista ei ainakaan tule olemaan pulaa, sillä olen kirjoittanut tien päällä julmetun kasan uusia kappaleita. Etsimme siis edelleen riittävän kyvykästä laulajaa, mutta sellaista ei ole toistaiseksi osunut näköpiiriin. Skid Rown suorittaman alustuksen jälkeen halli kuitenkin täyttyi Mr. Alter Bridge julkaisee uuden studioalbumin ja he lähtevät myös kiertueelle, jonka pituus ei ole toistaiseksi selvillä, Slash kertaa. Entinen laulajamme Scott Weiland on viime aikoina kertonut toimittajille palaavansa Velvet Revolverin keulakuvaksi, mutta tämä ei todellakaan pidä paikkaansa, Slash huomauttaa. Kyseessä on vieläpä erittäin pirteä ja kaikin puolin mainio rocklevy
Entä mikä on Vorumin unelma. Vorujosta me pidetään kiinni ja sillä menmin ensilevyä on ehditty odottaa jo nään loppuun asti. Porilaisen Rust n’ Ragen perustukset taas hakattiin vuoden 2008 aikana. Bändin suurimpina vaikuttajina ovat toimineet Mötley Crüen ja Guns N’ Rosesin lisäksi hieman raskaammat, Judas Priestin ja Iron Maidenin kaltaiset legendat. Ei olekää, kitaristi Johnny Goode ilmoittaa. Joskus joku myös kyseomalla tavallaan, välittämättä muiden lee, että olemmeko me nyt ihan tomielipiteistä, muodista, valtavirrasta sissamme tämän lookin ja musiikin tai muusta vastaavasta. kaan yllättävää kuulla, että analogiPorissa on tietenkin totuttu näyttä- sessa ruotsalaisstudiossa tapahtuviin rockkukkoihin jo Dingon kulta-aineet sessiot olisivat voineet sujua kikoina, mutta taisteluitta ei ole Rust n’ vuttomamminkin. Keskitymme nykyhetkeen ja tapahtumien seuraamiseen. Rage siltikään selvinnyt. Äänitykset keskeytyivät muutamankin kerran, mutta oikeastaan nämä breikit vain kasvattivat ruokahalua, Johnny Goode huomauttaa. – Rust n’ Ragen unelma. – Levytysprosessi tosiaan vähän – No, jos Porin kaltaisessa äärikonvenähti, muun muassa muusikoiden servatiivisessa ja sulkeutuneessa kau- opiskelujen ja duunien takia. Tulevaisuudessa olisi hienoa toimia täysin ammattimaisesti ja kiertää sekä elää ulkomailla. BAZOOK TEKSTI: TIMO ISOAHO ASENNETTA RANNIKOLTA JA SAARISTOSTA T ammikuu tarjoaa kahden lupaavan suomalaisbändin pelinavaukset, kun raskasta musiikkia varsin eri suunnista lähestyvät Vorum ja Rust n’ Rage täräyttävät debyyttialbuminsa kaiken kansan ulottuville. Ottakaa tai jättäainakin parin vuoden ajan. Toki biografiasta löytyy meikit naamassa, hiukset pystyssä se ainoa oikea lause: ”We are the boys ja leopardikuvioiset legginsit jalassa, with attitude”. niin kyllähän sitä vittuilua tulee nis– Kun puhutaan rockista niin asenne kaan aikamoisella urakalla! Sellaion kaikki. SKID ROW: Skid Row – Täytyy myöntää, ettemme ole asettaneet bändille mitään suuria päämääriä. Ensin mainittu perustettiin Ahvenanmaalla vuonna 2006. Sieltä se juttu vain seen pitää kuitenkin suhtautua huulähtee. Tahdomme tehdä siis tätä samaa juttua, mutta paljon isommissa ympyröissä.. Myös Rust n’ Ragen Showdowndebyytin taltiointi tapahtui pätkissä. – Albumin biisit ovat parin vuoden mittaisen matkan varrelta – tuon aikakauden ”best of” siis. Nelikon alkuperäisenä kantimena oli vanhan liiton deathmetal, mutta nyt ilmestyneellä Poisoned Void -ensilevytyksellä kuulee kaikuja myös Watainin kaltaisista moderneista blackmetal-yhtyeistä. Aina. Tietenkin nouseminen maailman huipulle, aivan suurimpien yhtyeiden joukkoon. Ehkä painavin tavoite olisi saada koko yhtye nykyistä useammin saman katon alle biisien kirjoittamista ja treenaamista varten – tällainen on kuitenkin osoittautunut melko haasteelliseksi viime vuosina, sanoo Johansson. – Julkaisimme vuonna 2009 Grim Death Awaits -ep:n ja sen ilmestyttyä saimme levytyssopimuksen Woodcut Recordsin kanssa, kertoo laulajakitaristi Jonatan Johansson ja jatkaa: – Ja ei, Ahvenanmaalla ei todellakaan ole minkäänlaista metalliskeneä, joten Vorum on kyllä seutukunnan ainoa brutaali deathmetal-yhtye. Pitää olla munaa tehdä asiat morilla. Toisin sanoen: kanssa, mutta siitä ei tietenkään ole meillä on oma tyyli, musiikillisesti ja epäilystäkään. ulkonäöllisesti, josta me digataan ja Palataan Ahvenanmaalle. Eivätkä pungissa kulkee päivittäin kadulla paskaksi menneet tietokoneet tai 76 SOUNDI 5 VAIKUTTAVINTA ALBUMIA VORUM MORBID ANGEL: Altars Of Madness NECROVORE: Divus De Mortuus (demo) KAAMOS: Kaamos ANGELCORPSE: The Inexorable KAT: 666 kadonneet kitararaidat varsinaisesti nopeuttaneet prosessia, Johansson kertoo. RUST N’ RAGE GUNS N’ ROSES: Appetite For Destruction MÖTLEY CRÜE: Shout At The Devil DOKKEN: Under Lock And Key HANOI ROCKS: Bangkok Shocks, Saigon..
– Hei, älä muistuta siitä! Tunnen itseni vanhaksi, perkele, Jasta puistelee päätään. Muuten hommat eivät toimi pitkällä tähtäimellä! METALLISEN HARDCOREN AC/DC SOUNDI 77. Samalla rundilla törmäsin myös Crowbarin Kirk Windsteiniin, jonka kanssa perustin Kingdom Of Sorrow -yhtyeen sitten vuonna 2005. Lopulta työstimme pelkästään demoja studiossa noin kuukauden ajan. L-G ilmestyi jostakin ja halasi minua pitkään – ja oksensi sen jälkeen kengilleni! Supremacyn (2006) ja Hatebreedin (2009) jälkeen on nyt vuorossa kuudes studiolevytys The Divinity Of Purpose. Hatebreed täyttää kaksikymmentä ensi vuonna. O tetaan vaikka D.R.I., S,O.D., Sick Of It All, Corrosion Of Conformity, Suicidal Tendencies, Cro-Mags ja Agnostic Front. – Olen kymmenen vuoden päästä 45 ja Agnostic Frontin Roger Miret on tänä päivänä 48. No, uskallan luvata Hatebreedin saavuttavan myös kolmenkympin rajan, mutta ei sentään neljääkymmentä. Tämä on todella paha kysymys, laulaja puuskahtaa. Esimerkiksi Indivisible on New Yorkin kuuluisalle hardcore-skenelle kumartava numero, nimibiisistä löytyy erityisesti Sick Of It Allin vaikutusta ja avauskappale Put It To The Torch voisi olla myös The Rise Of Brutalitylla. – Leikki leikkinä: kyllähän me aiomme juhlia tuota virstanpylvästä. – Osittain tämä on kuitenkin totta, sillä kenenkään ei kannattaisi allekirjoittaa kustannus– tai levytyssopimuksia 19-vuotiaana keltanokkana, selvittämättä sopimuksien taustoja. Paljon ehti siis virrata verta moshpitissä ennen kuin connecticutilainen Hatebreed otti tiukan komennon newschool-yhtyeiden sarjassa esimerkiksi Convergen rinnalla. – Okei, tämä on erittäin amerikkalainen vastaus: hanki hyvä lakimies, Jasta nauraa taas kerran. – Tämä ratkaisu pitää konserttitapahtumat mielenkiintoisina myös meidän näkökulmastamme. Tietty tasalaatuisuus on joka tapauksessa suurin vahvuutemme ja jotkut kutsuvatkin meitä nimityksellä “metallisen hardcoren AC/DC”. 1980-luvulla Yhdysvalloista tuntui saapuvan metalliin kallellaan olevia mainioita hardcore-yhtyeitä jatkuvalla syötöllä – mutta jostakin syystä edellä mainittujen ryhmien kulta-aikojen jälkeen oli pitkään huomattavan hiljaista. Muistelen tuota aikaa suurella lämmöllä. Eihän debyyttimme kokonaiseen tekemiseenkään mennyt läheskään niin kauan, Jasta naurahtaa. Hatebreedin keikat siis etenevät käytännössä niin, että minä yksinkertaisesti spiikkaan jonkun mieleen nousevan biisin tai sitten satunnainen yleisön edustaja ehdottaa sopivaa kappaletta. Se saattaa olla Entombedin kanssa tehty Yhdysvaltain-kiertue vuonna 1998. Se tuntuu jo aivan liian hurjalta ajatukselta. Yhtyehän ei useimmiten tee minkäänlaisia biisilistoja ennen keikkoja. Se oli ensimmäinen tuotannollisesti onnistunut julkaisu ja samalla albumi osoittautui läpimurroksi suuremman seuraajakunnan keskuuteen. Ei maailmasta löydy kuitenkaan niin paljon meidän tyylisiä yhtyeitä, jotka olisivat parikymppisinä elämänsä kunnossa. JAMEY JASTA & 10 VAIKUTUSVALTAISINTA ALBUMIA CRO-MAGS: The Age Of Quarrel SLAYER: Reign In Blood SEPULTURA: Arise METALLICA: Master Of Puppets OZZY OSBOURNE: Diary Of A Madman KISS: Destroyer ALICE IN CHAINS: Dirt WEEZER: The Blue Album RANCID: ...And Out Come The Wolves CYPRESS HILL: Cypress Hill – Albumi täyttää nyt kymmenen vuotta. Entombed oli toiminut silloin jo yli kymmenen vuotta – se tuntui hyvin pitkältä ajalta – ja seurasin heidän keikkojaan ihaillen, että tuo on juuri sitä mitä minä haluan tehdä. Ja sitten mennään taas, Jasta kuvailee. Harvoin on metallisissa hardcore-ympyröissä risteytetty silkkaa energiaa ja armotonta tarttuvuutta yhtä ansiokkaasti. – Ikimuistoisin rundimme. Ai niin: tapasin Entombedin laulajan L-G Petrovin pitkästä aikaa With Full Force -festivaalilla muutamia vuosia sitten. – Huhhuh... Vuonna 1997 ilmestynyt debyytti Satisfaction Is The Death Of Desire – alle puolituntinen adrenaliinihyökkäys Slayerin Reign In Bloodin malliin – jyräsi komeasti, mutta lopullisesti pankin räjäytti vasta kuusi vuotta myöhemmin ilmestynyt The Rise Of Brutality. Mikä on tärkein urasi aikana oppimasi asia. Mehän soitimme kakkoslevymme Perseverancen alusta loppuun joillakin keikoilla vuonna 2012 ja ehkä päädymme samaan ratkaisuun The Rise Of Brutalityn kanssa, Hatebreedin 35-vuotias johtohahmo Jamey Jasta sanoo. Emme halunneet tällä kerralla sitoa itseämme mihinkään tiukkoihin deadlineihin vaan päätimme nauhoittaa levyn vasta sitten, kun meillä on kasassa viitisentoista timanttista biisiä. – The Rise Of Brutality saattaa olla minulle se kaikista läheisin Hatebreed-levy. – Jos kysyt minulta niin edellinen albumimme oli 70-prosenttisesti metallilevy, kun taas tältä uudelta kiekolta löytyy puhdasta metallia ehkä 40 prosentin verran. Kokonaisen albumin esittäminen oikeassa biisijärjestyksessä on tavallaan radikaali veto Hatebreedilta. – Valmistelimme albumia todella huolella, sillä ryhdyimme kasaamaan ideoita jo joskus vuonna 2011. Lisäksi haluan Hatebreedin julkaisevan vielä ainakin viisi studioalbumia. Soittaa ja kiertää vuodesta toiseen. On myös äärimmäisen tärkeää, että kaikilta yhtyeen jäseniltä löytyy yhteinen päämäärä ja samanlaista tunteen paloa sydämestä. Entä aiotteko juhlia jonakin päivänä myös Hatebreedin kolmekymppisiä
Mikrofoni erottelee jopa kaksi laulajaa samaan aikaan ja vertailun voi tehdä joko tasavireisessä tai puhdasvireisessä järjestelmässä. Pienet efektit Rolandin Vocal Trainer VT-12 mahtuu taskuun tai kouraan ja sen sisäinen mikrofoni analysoi siihen laulettua ääntä ja näyttää osumistarkkuuden vertailukohteina oleviin vakiotaajuuksiin. Kuitenkin tämä minilaite tarjoaa samanaikaisesti jopa kuusi efektiä 47 mahdollisesta sekä vahvistinmallinnuksen kahdeksasta vaihtoehdosta. StompLab IG ja IB ovat erikseen kitaralle ja bassolle ja samojen pedaalien isommat versiot IIG ja IIB sisältävät vakiona ekspressiopolkimen. Nämä eivät kuitenkaan ole Harmony Voicen tärkeimpiä sisältöjä. iPadissa ja muissa iOS-laitteissa on mikrofoni sisäisenä ja sovellukset toimivat senkin varassa kelvollisesti, joskin hiukan tuhnuisella ja kompressoidulla soundilla. Ohjelmallinen taajuuden korjaustoimintokin on mukana. Huono äänenmuodostus, hento ääni, kehno artikulaatio ja fraseeraus sekä esiintymistaidon puute tulevat kuitenkin nopeasti esiin, mutta varsinkaan epävireistä laulamista ei kukaan kestä kuunnella. Hyvin simppeliä siis, ja liitäntöinäkin on vain tulo ja lähtö, mutta tavoitteena onkin selvästi ollut tuloksiin pääsy nopeasti vain muutamalla painalluksella tai pyöräytyksellä. MS-50G:ssa on jopa USB-liitäntä, mutta sen kautta ei voi lähettää digitaalista audiodataa, vaan liitäntä on polkimen ohjelmapäivityksiä varten. Mukana on kuitenkin linjatasoinen lähtöliitäntä äänityslaitteisiin. Ylimääräisen tuloliitännän kautta voi kuultavaksi kytkeä säestysraidan toisesta äänilähteestä ja lisäksi amPhonesit toimivat ihan normaaleina kuulokkeinakin. Voxin parannus asialle: otetaan kunnon kuppikuulokkeet AudioTechnicalta ja laitetaan kitaravahvistin suoraan niiden sisään, tuloksena amPhones. Zoomin multiefektivalikoiman pienin ja uusin yksilö on tavallisen yksittäispedaalin kokoinen MultiStomp MS-50G, jossa on vain yksi jalalla poljettava kytkin, kolme pyöritettävää säädintä sekä neljä lisäpainiketta toimintojen valit- semista varten. Laitteet toimivat verkkovirralla tai kannettavina paristoilla. Kuitenkin aivan jättimäinen osallistujamäärä lähtee vasta silloin liikkeelle, kun haetaan laulajia. Kaikkiaan tallennuksia voi olla 50. Aika vähälle huomiolle ne ovat jääneet, koska monet niistä ovat olleet kalliita ja halvat puolestaan vähemmän tunnettujen valmistajien tekemiä. On tilanteita, joissa laadukkaan ulkoisen mikrofonin kytkeminen olisi paikallaan. Metallikuorisen polkimen pääkytkimestä valitaan musiikin laji tyyliin pop, blues tai metal, saman kytkimen toinen käyttötapa heittää sekaan vahvistinmallinnuksia, kaappivalintoja sekä efektejä, joita enimmillään voi olla käytössä kahdeksan. mukaisesti ohjelma nimittäin harmonisoi sisään tulevan äänen – se voi siis olla laulua tai monofoninen soitin – jopa kolmella samanlaisella, mutta eri korkeudella joko automaattisen ja sävellajiin sidotun logiikan mukaan tai käyttäjän rakentamilla sointuintervalleilla ruudussa näkyvän koskettimiston avulla. Nyt saattaa tapahtua, sillä Fender on lisännyt edullisen Squier-valikoimansa joukkoon Squier USB Stratocasterin, joka toimii normaalina Stratonakin, mutta sisältää sekä miniUSB-portin, että lähtöliitännän suoralla johdolla iOS-laitteisiin – varsinkin GarageBandin käyttäjillä on näin uusi konsti soittaa biisit sisään.. 9 V paristolla toimiva rasia sisältää jopa etuasteen ja Phantom Power-syötön. Nimensä 78 SOUNDI Voxin kehittämä amPlug-sarja on kiva keksintö, suoraan kitaran tai basson lähtöliitäntään kytkettävä pieni vahvistinrasia, joita on tehty jo kymmenen erilaista. Sellaista eivät kuitenkaan tehneet, että samaan kuulokepariin voisi vaihtaa erilaisia Voxin moduuleja, tai että vanhoja amPlugeja voisi käyttää suoraan uutuuden kanssa. Äänen laatu on käypäinen, joskaan ehdalle vahvistimelle ne eivät vedä vertoja ja kuuntelu tehdään usein nappikuulokkeilla, joiden toistokyky huonontaa tulosta vielä hiukan lisää. Osumistarkkuuden tulokset tulevat heti. Kytkemällä kuulokkeet VT-12:een, voi kuunnella siihen taltioituja äänenavauksen ja –kehittämisen harjoituksia – mukana koko Conconen 50 oppitunnin sarja – ja laulaa ne perässä laitteen tutkittavaksi. Pientä kivaa Sähkökitaroita sisäänrakennetulla USB-liitännällä on ollut ennenkin. VT-12:ssa ei ole graafista näyttöä äänen taajuuksista. StompLab puolestaan on Voxin yksinkertaistus firman isompien ToneLab-efektilautojen sisällöstä. Jakkiliitäntäisten soittimien kytkemiselle iPadiin on ollut valinnanvaraa eri valmistajien rasioissa, mutta nyt parhaat mikrofonitkin voidaan kytkeä mukaan IK Multimedian iRig Pre:n kautta. iPadissa pyörivässä VirSyn Harmony Voicessa sen sijaan on, ja kuvaaja vertaa mikrofonista tulevan äänen intonaatiota oikeisiin sävelkorkeuksiin. LAITEUUTUUDET TEKSTI: TIMO KOSKINEN Laulut raikkaaksi Rokkisoitinten taitajille on muutamia kansallisia kilpailuja kuten Kitarasankari, bassosoolon SM tai vaikkapa muusikoiden.netin erilaiset kisat. Laitteen arvio saattaisi olla objektiivisempi. Koska poljettavia kytkimiä on vain yksi, sillä kierrätetään kolmea esitallennettua ohjelmaa. Säätämiseen käytetään kahta pyöritettävää namiskaa ja pienessä näyttöruudussa näkyy säädön arvo tai ohjelman numero. Mukana tulee kaksi erityisesti laulajille tarkoitettua tallennus- ja käsittelyohjelmaa. Kupit eristävät ulkoisen maailman tehokkaammin kuin korvanapit, niissä on isommat kaiuttimet ja kokonaisuuteen mahtuu enemmän elektroniikkaa, tässä tapauksessa isoista Voxin vahvistimista tuttu Valve reactor-piiri sekä efektejä. Kavereilta tuleva palaute vireisyydestä voi olla tylyä, tai kukaan ei tohdi huomauttaa lipsumisesta. Kohta näitä on varmaan Idolsin ja Voice of Finlandin odotushuoneiden jonoissa. Soittimen laadukas hallinta vaatii vuosien määrätietoisen harjoittelun, kun taas monet olettavat laulutaidon olevan melkeinpä syntymälahja ja lähtevät kylmiltään tuomaan sitä julki kykykilpailuun. Valikoima lähtee liikkeellä neljällä erilaisella kuulokkeilla, joista kolme on tehty kitaralle, yksi bassolle. Mallinnukset ja säätötapa ovat samoja kuin Zoomin kalliimmissa laitteissa ja niitä ohjaa neljännen sukupolven signaaliprosessori. Pedaalissa on nestekidenäyttö, johon saadaan graafinen esitys yhdestä mallinnetusta laitteesta säätöjä varten tai kuva valitusta efektien ketjusta tai symbolit käytössä olevasta valikoimasta
Tilaushinnat Suomeen: kestotilaus • 11 nroa maksuvälein 59,00 € • 5 nroa maksuvälein 27,50 € • ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksu. Metallimusiikki on Suomessa valtavirtaa, ja niinpä maastamme löytyy siihen osastoon iso joukko kansainvälisen tason kitaristeja – ja tietysti muidenkin soittimien taitajia. Koska menneenä kesänä ei juuri saatu nauttia lämpimistä kesäilloista, katusoittajien oli esiinnyttävä kosteammissa olosuhteissa ja akustisten kitaroidensa kanssa haettava suojaa katoksista ja kongeista. PALVELUKORTTI Tilausnumero (numerosarja lehden takakannen osoitetiedoissa) T Tilaan Soundi-lehden Kestotilauksena itselleni 12 kk (11 nroa) lahjaksi 5 nroa Irtisanon kestotilaukseni päättymään seuraavasta numerosta laskutusjakson loppuun vakinainen ____ /____ 201____ alkaen Osoitteenmuutos tilapäinen ajalle ____ /____ 201____ – ____ /____ 201____ Tilauksen maksajan Plussa-kortin numero Plussaa kertyy kestotilauksista tilauksen maksajalle. Kestotilauksen irtisanominen voimassaolevan laskutuskauden loppuun. Automaattinen peruutus- ja osoitteenmuutosnumero: 0600-963 63 (0,98 €/min + pvm) HUOM! AUTOMAATTIEN TOIMINNOT TILAUSNUMEROLLA: tilaukset ja osoitteenmuutokset tulevat voimaan 2-3 viikon kuluttua ilmoituksesta. Rolandin Mobile AC on nimenomaan akustisia kitaroita varten suunniteltu 2 x 2.5 W stereovahvistin, josta paristosatsilla saa muutamaksi illaksi – 15 tunniksi – choruksella höystettyä säestystä ja siinä on vieläpä liitäntä mikrofonia varten. Kantrikuvioiden oppiminen on nyt vahvemmalla pohjalla Jarmo Hynnisen kirjoittaman ja kokonaan suomenkielisen oppaan Country Guitar Workshop II:n ansiosta. Auralexin HoverMat on tehty firman kehittämästä SheetBlok-eristemateriaalista ja 6 mm paksuisenakin se pystyy eristämään rumpujen soinnin lattian resonoinnista tai rumpukorokkeen alatilan soinnista. S OUNDI Asiakaspalvelu: Internet: www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin: (09) 759 6614 (ma - pe klo 8 - 16.30) Faksi: (09) 7598 3600 Osoite: A-lehdet Oy, Asiakaspalvelu, 00081 A-lehdet Maksuton tilausnumero: 0800-963 63 (24 tuntia/vrk, myös viikonloppuisin) Ehkäpä tämä enteilee samanlaisen liitäntäparin rakentamista joihinkin täysihintaisiin Fenderin malleihin. Äänet voivat olla vaikka lyönti pöytään tai erilaisiin esineisiin, puhe, lasin kilautus tai käsien taputus. Rolandilla ja muillakin valmistajilla on ohjelmassaan paristokäyttöisiä vahvistimia, mutta ne on tehty enemmänkin sähköisiä soittimia varten, eikä akustinen sointi tai laulu ole parhaimmillaan niiden kautta. Ruudun kosketuksella voi kuuluville vaihtaa uuden neljän äänen satsin. Rumpalilla on matto settinsä alla, mutta tavallisesti se on vanha räsy pitämässä kannuja paikallaan ja estämässä lattian naarmuuntumista. Lisätietoja rekisteriselosteesta: www.a-lehdet.fi tai A-lehdet Oy, Risto Rytin tie 33, 00081 A-lehdet. Oivallista tavaraa ihan minkä tahansa musiikkityylin kanssa. Sellainen ei tarjoa minkäänlaista äänieristystä, vaan iskut välittyvät lattian kautta rakenteisiin ja mikrofoneihin. Secret Base Designin Voxkit’ia voi nakutella iPadin ruudustakin, mihin tarkoitukseen näyttöön tulee 16 kosketuspintaa, kukin erilaista rumpusoundia varten. Lisäksi mukana on tusina biisejä nuotitettuina ja tabulatuureina sekä CD:lle soitettuna ja vielä pelkkinä säestysraitoina uusien konstien heti käytäntöön ottamiseksi. Kirjepostimerkki A-lehdet Oy Soundi Asiakaspalvelu 00081 A-lehdet SOUNDI 79. Virallinen osoitteenmuutos Postiin päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Kantri sen sijaan ei ole meillä kuin pienen väestönosan suosikkimusiikkia, mutta genrerajoja ylittävästi kantrikitaran soitto kiinnostaa, kuuluuhan siihenkin nasevan virtuoottista ja usein tiluvauhdilla etenevää ilottelua. Voxkitin erikoisuutena onkin, että sen voi opettaa tunnistamaan neljä erilaista ulkoista ääntä mikrofonin kautta, ja kukin näistä käynnistää oman rumpusamplen tai lähettää MIDI-signaalin. Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Kaikkihan soittavat pöytärumpuja joskus, mutta mitäpä jos tämä touhu muuttuisi oikeiden rumpusoundien käsittelyksi tai ohjelmoinniksi. 6’ x 4’ matto riittää perussetin alle ja roudaamista varten sen voi rullata mukana tulevaan pussiin. Sieltä ei aina soitto kauas kuulu. Teho riittää jopa pieniä klubeja ja baareja varten, eikä koko laatikko paina kuin 2.5 kg. Näyttöruudun takominen voimalla ei kuitenkaan houkuttele. Rumpuäänien tilalle voi vaihtaa muitakin sampleja tai MIDI-soundeja samalla tavoin käynnistettäväksi. Lahjatilauksen saaja / Vanha osoite: Etunimi: Sukunimi: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Sähköpostiosoite: Puhelin: GSM: Syntymävuosi: Tilauksen maksaja / Uusi osoite: Etunimi: Sukunimi: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Sähköpostiosoite: Puhelin: GSM: Allekirjoitus: Syntymävuosi: MTP 33P01 Annan suostumuksen A-lehdille lähettää minulle tietoa tuotteistaan ja palveluistaan tekstiviestinä sähköpostitse. 100-sivuisessa kirjassa on iso annos harjoituksia plektran ja sorminäppäilyn soveltamisesta, kielten venytyksistä, sointukäännöksistä, harmonisoiduista asteikoista sekä avointen kielien käytöstä. • Ruotsiin tilattaessa hintoihin lisätään moms 6 %
– Keitos on omaperäinen vaikka ainekset ovat tuttuja. Laulumelodia on vahva ja kitaroissa todella mureat soundit. Tämä kuulostaa Kysyntää. Sovituksissa on dynamiikkaa ja kappaleiden melodioissa tarttuvia koukkuja. Vaikutuin Nanan kyvyistä laulajana ja bändinvetäjänä. – Tristan on yhtyeenä ollut olemassa vuodesta 2004. Kuinka yhteistyönne sai alkunsa. – Paikoitellen biisit eivät ole selkeärakenteisia biisejä, vaan lipsahtavat sumuisen jammailun puolelle. jotain todella ainutlaatuista. Katso ohjeet sivulta www.soundi.fi sa Suomeen palaamiseni jälkeen ollut. Yhtyeen soitossa on todella hyvä draivi. Sävellykset ovat varsin mallikkaita ja tasavahvoja, mutta todellinen hittiraita tästä vielä puuttuu. Tikrukäsillä on tyyli hallussa ja pari todella hyvää kappaletta. Demon takakannen vakavassa poseerauksessa on ehkä hieman liikaa yritystä kuin luontaista coolia, mutta on vaikea olla vaatimaton, kun on kaunis, niinhän sitä sanotaan. Aloitusraita Fucking Famous on todella kova huligaanirockjyrä. Itse pidän monityylisyydestä ja -mielisyydestä Queenin malliin, tai ehdottomuudesta ja muuntautumiskyvystä King Crimsonin hengessä. Cinematic Orchestran. Swazimaassa tutustuin paikallisiin muusikoihin ja soitin heidän kanssaan keikoilla ja jameissa. Tämän projektiluonteisen levyn tähti on kuitenkin Nana, jonka heittäytyvä ja kehollinen tulkinta puhaltaa letkeistä rytmeistä, melodisesta elektronimusiikista, jazzista, popista ja dubista rakentuviin kappaleisiin eloa. Vaikutteita on otettu niin monelta suunnalta, että tätä on hyvin vaikea lokeroida tai verrata mihinkään. Yhtye on keikkaillut pienimuotoisesti ja satunnaisesti pääkaupunkiseudulla. Pidin selkeästi enemmän biiseistä, joissa oli groovaava syke ja eteenpäin menevä rakenne. Viisiraitaisen demon biisit ovat yksinkertaista singer-songwriter kamaa, eivät millään muotoa poikkeuksellista tai tai ennen kuulematonta, mutta laulumelodioissa on tarttuvuutta. Rumpalimme Tahvo arvostaa toisaalta improvisaatiota ja heittäytymistä jatsin tyyliin, toisaalta täydellistä ennaltaarvattavuutta reggaen muodossa. Nykyinen laulajamme Anna pitää laulelmista ja visuaalisuudesta. Toisaalta hän piti tuolloin myös 90-luvun lopun elektronisesta musiikista, esimerkiksi Portisheadista ja Massive Attackista, joten sähköisempikään lähestymistapa ei ollut hänelle vieras. Minkälaisesta musiikista ammennatte vaikutteita. Kauniisti Hotti myös Petteri Granbergin säveltämät folkpop-henkiset laulut tulkitsee. Useimmiten kappaleet pitävät otteessaan, mutta jonkinlainen jäsentäminen ja rehevämpi dynamiikka voisivat tehdä niille hyvää, ainakin jos Tristan haluaa musiikillaan laajemmin menestyä. Kahden biisin perusteella Combover antaa lupaavan vaikutelman. Lisää niiden tasoista materiaalia ja vielä ripaus rohkeutta peliin, niin tästä tulee todella hyvä! 80 SOUNDI PLANS www.plansband.com Plansin tarina sai alkunsa laulaja-kitaristi Aleksin akustisesta sooloprojektista. Kvartetti leipoo taitavasti grunge-johdannaista rockiaan ja maustaa keittoa sopivasti kieroilla altsu-riffeillä. To Whatever End -levy pitää sisällään jännittävää ja omaperäistä fuusiochillout-musiikkia. COMBOVER www.facebook.com/Comboverband Voimasointuja ja äkkivääriä popkoukkuja tarjoilee pääkaupunkiseudulta ponnistava Combover. Kolmiraitaisen demon yleistunnelma on melodiapainotteinen ja tummanpuhuva, ja kappaleiden tekstit itseä ja elämää tutkiskelevia. Granbergin eleettömästi näppäilemä kitara on vuoroin akustinen, vuoroin sähköinen, jolloin siinä on upottavaa kaikua. – Nana on etelä-afrikkalaisen perinteen ohella erityisesti jatsilaulaja, joten Tristanin jatsivivahteet hän ymmärsi heti. Massive Attackin levyltä. We Thought lipuu pop- EWC www.ewcband.fi Helsinkiläinen EWC (Enigmates Whores Cult) soittaa riffivetoista rockia punkahtavalla asenteella. Tyylistä tulee toisinaan mieleen esimerkiksi Portishead, mutta Tristanin ja Nanan soundi on täysin oma ja uniikki. Hot Fuzz heittää kehiin hc:tä ja powerpoppia, väliosan kitaroissa on melvinmaista vaarallista likaa. Ovet eivät ole suljetut, mutta niistä ei ole kuljettu. kaksikko Afrodisiac ja Pressure To Conform rullaavat juurevasti Black Crowesin ja Pearl Jamin hengessä. Eksoottiset instrumentaatiot (muun muassa mbira) ja samplet tuovat musiikkiin universaaliuden tuntua. DEMOEFEKTI TEKSTI: SAMI NISSINEN KUUKAUDEN LÖYTÖ TRISTAN + NANA Ensin herää kysymys: Mistä tämä laulaja on tuttu. Nana piti Tristanin soundipuolesta, minä hänen äänestään, ja siinä se oli. Taustabändin liityttyä remmiin on ilmaisuun tullut mukaan aimo annos klassista rockia ja grungemaista rouheutta. Riffit ovat hyviä ja Antti Väärälän hienosti rytmitetty laulu puskee biisiä eteenpäin härkämäisesti. Lisää tämän tasoista ja vielä rahtusen parempaa materiaalia, niin se on siinä. Groovy Whistleblower on piristävä poikkeus neljän kappaleen joukossa, ja pitää sisällään todella koukukasta riffittelyä ja maukkaan psykedeelisiä sfäärejä. Jussi Vehman pistää laulun sekaan paikoin hc-ärjyntää, mikä tuo tunnelman väkevyyttä ja tuoreuden tuntua. – Yhteistyö Nanan kanssa sujui hyvin, löysimme erilaisista kulttuurisista lähtökohdistam- me huolimatta musiikillisen yhtey-den helposti. Tuomas Eirola, olet tehnyt Tristan-nimellä musiikkia jo pidempään, mutta Nanan kanssa tehty To Whatever End on kai tulkittava eräänlaiseksi projektilevyksi. Minimalis- tiset perkussiot ja vähäeleiset jouset tuovat sointiin sopivasti lihaa ja verta. Kohta raakamateriaalia olikin jo levyllinen. Tämä jos mikä on ”maailmanmusiikkia”. Se on paljon se. Tunteen, taiteellisten ansioiden ja mielikuvien tasolla To Whatever Endilla saavutetaan TIGERHANDS soundcloud.com/tigerhands Annas kun arvaan, kummallakin on tiikeritatuointi. Lopullisen muotonsa kappaleet saavuttivat vasta Suomessa, kun Tristanissa alusta alkaen soittanut Tahvo äänitti niihin rumpunsa, minkä jälkeen aloitimme Tahvon kanssa puolivuotisen miksausrupeaman. Päätösraidan kipeily tuo RIOT CLUB www.riotclub.fi Riot Club on vuonna 2010 perustettu rokkibändi Tampereelta. Riot Club on lajissaan valmis tapaus. Voisitteko kuvitella yhteistyön joskus vielä jatkuvan. Onneksi Comboverin biisikynä on teroitettu teräväksi. – Musiikillista yhteistyötä meillä ei ole Nanan kans- en. Tällä hetkellä 10 000 kilometriä on yhteistyölle aikamoinen haaste. Turkulaisduon laulajan nimi on Eva Hotti. Tuomas Eirolan säveltämät kappaleet noudattavat erikoista logiikkaa niin rytmisesti kuin harmonisesti, välillä kappaleita kehitellään progressiivisesti ja toisinaan tunnelma on varsin psykedeelinen. myös hyvin epäsuomalaiselta, – Pelkästään tämän demon pemikä on tässä yhteydessä hy- rusteella en pysty povaamaan ihan huikean laajaa suosiota, vä asia. Yhtyeen luonne kuitenkin muuttui, kun asuin Swazimaassa 20082010. Abroad -minicd:ltä välittyy vahvana potentiaali, mutta tyylillisesti ilmaisu kaipaa vielä täsmennystä ja luontevuutta. Vakavan kauniiseen Criminaliin hän puhaltaa jäätävän tunnelatauksen. Tällöin lähtökohtana oli indie-tyylinen folkrock. Demon avaavasta Choosesta tulee mieleen esimerkiksi Penniless. Kyseessä on jo kuudes Tristanin nimellä julkaistu omakustanne. Hän on myös taitava improvisoija, minkä pohjalta monet levyn kappaleistakin ovat syntyneet. joka on jo olemassa.. Musiikin yleistunnelma on varsin 1990-lukumainen ja alternative tämän ajan hengessä. Soitto toimii, samoin laulu, mutta autotallimaiseen yhtyesoundiin kaipaisi astetta tuoreempaa tuotannollista näkäkulmaa. Hyvää. – Yhteistyö Nanan kanssa alkoi, kun tapasimme jameissa ja Nana kertoi tarvitsevansa kiertuekokoonpanoonsa kosketinsoittajaa. Promon aloitus- A&R ARVIOI AAPO HELLMAN Sound Of Finland Kehitettävää. Aleksin ääni on sävykäs ja rekisteri todella laaja yltäen tenorista korkeimpaan falsettiin asti, runsaat stemmat toimivat hienosti kokonaisuutta rikasta- Haluatko lähettää demosi Soundiin arvioitavaksi. Ei, Nana on toistaiseksi tuntematon tähti pienen afrikkalaisen diasporan ulkopuolella. Selkeästi on tavoitelmutta potentiaalia bändillä tu jotakin omaa visioita, eikä on ja se voi kehittyä tästä hylähdetty kopioimaan jotakin, vin moneen suuntaan. Grungen ja modernin jenkkirockin ystävät, tsekatkaa tämä! valssina, mutta lähtee lopussa yllättäen kaahaamaan ylinopeutta. Löysittekö heti yhteisen sävelen. Paikoin musikanttien maneereista kuuluu metallimusiikkimenneisyys, mikä ei täysin saumattomasti istu näin popahtavaan ja seesteiseen materiaaliin. Nana on rautainen ammattilainen, joka tietää mitä tahtoo. Countrysti twistaavalla Never Endin Gamesilla Hotti flirttailee feistmaiseen sävyyn. – Levyn nurinkurinen äänitysjärjestys aiheutti sen, että emme ole esittäneet levyn kappaleita livenä. Tristanin taipaleella To Whatever End on siinä mielessä merkityksellinen levy, että sen myötä Tristan siirtyi instrumentaalibändistä laulubändiksi. Kuinka mutkatonta työskentely oli. Kuin Blur ja Supergrass kohtaisivat baaritappelussa. Tristanin musiikki on moniaineksista ja vaikeasti luokiteltavaa
Modern Day Innocence riffittelee alkuun Pearl Jamin hengessä, mutta kertsin kasarihardrockfiilis ei nostata, vaan pikemminkin latistaa fiilistä. Ilmaisun skaala ulottuu myös kauniisiin elokuvallisiin teemoihin. Kaunis on tunteikas folkballadi, jossa turhan voimallinen sovitus ja soitto tekevät hallaa tekstin sanoman henkilökohtaisuudelle ja haureudelle. Naiivisti keimailevien sanoitusten värssyt eivät ole myöskään kovin kiinnostavia tai todellisen elämän makuisia. Tällöin Sanna Urttin laulu – joka muutoin toimii tässä tyylilajissa hyvin – alkaa myös kuulostaa kimitykseltä. Paikoin lähestytään jotain todella kiinnostavaa ja oivaltavaa, välillä vaikutelma on mauton ja tyylitön. Leijuvalla päätösraidalla Intubationilla päästään jo mukavuusalueelle. Kaksiraitaisen demon avaava Tervetuloa on sekoitus altsu/emohenkisiä kulmikkaita kitarariffiejä ja punkpoppia. Tätä hienoa musiikkia kannattaa kehittää. Nyt vain lisää hyviä biisejä kehiin, niin kyllä ne taivaan portit sieltä aukeaa. Siipisulkien sointi on todella upottava ja kaunis, hieman psykedeelinenkin. Kummatkin hallitsevat instrumenttinsa hyvin. Eväät ovat hyvät, sillä 16-vuotias solisti on asunut ensimmäiset kymmenen elinvuottaan Lontoossa, jonka myötä aksentti on kunnossa eikä laulutulkinnassakaan ole moitteille sijaa. RÄSYNUKKE www.facebook.com/rasynukkeduo Räsynuken tarina sai alkunsa puistosoittelusessiosta. Tekstin naivistiset säkeet, idioottimaiset popmelodiat ja itsekorostuksellisen pitkät ja tekniset särösoolot saavat yhdessä aikaan hämmennystä ja pahoinvointia. Demon lempeän melodisesti poppaava nimiraita Guardian on kaikin puolin kiinnostavampi, mutta siihen ei malteta paneutua tarpeeksi. Vielä tämä ei pankkia räjäytä, mutta potentiaali välittyy jo vahvana. Duo on löytänyt tyylinsä ja sen ulosanti on itsevarmaa. Bad Monksin kama ei ole muodikkainta tai omaperäisintä, mutta muista kollegoistaan yhtye erottuu keskimääräistä kiinnostavamman kappalemateriaalin vuoksi. JIGSAW ANALOGY www.soundcloud.com/jigsaw-analogy Kokkolalaistrio sekoittaa Captain Beefheart -tyylisestä outoilu-rockista, ysärialtsusta, suobluesista, jazzista ja kokkolalaisesta ilmanlaadusta rakennetun palapelin palat kubistiseen asetelmaan. Niitä ei tarvita, kun bändi soittaa tiukasti ja lähtösoundit ovat tarkoituksenmukaiset. Kolmikielisen kitara-basson ja rumpujen muodostama soundi on säröinen ja ”in your face”. VÄISTÖ Väistö on 19-vuotiaan Santeri Tuomiston johtama tuore tamperelaistrio, jonka musiikillinen viitekehys on melodinen, moderni suomenkielinen punkrock. Rytmirymän komppi on varmaa ja konstailematonta, ja stemmalaulut tukevat Santerin poikamaista laulua. Rankkuus ei sovi yhtyeelle, jonka pyrkimykset ovat selkeästi kohti popmaista ilmaisua. Se tuntuu oikealta ratkaisulta, sillä funkgroove ei ollut selvästikään yhtyeen ydinosaamista. Savon tähtitehdas on onnistunut ilmeisen hyvin siinä, mitä se on lähtenyt taivailta tavoittelemaan. Harjumaan pojat ovat opetelleet soittoläksynsä huolella ja antavat sen kuulua. SARA Heinävedellä asuva nuori laulajatar antaa itsestään ensidemollaan varsin valmiin vaikutelman. Kitara-rumpu-basso-trio soittaa törkyisästi mutta intensiivisesti svengaten. Soundi on kansainvälinen ja tuotanto tasokasta. Kahden sävellajin käyttö tuo siihen jännitettä, bridgen soinnuttelu puhdistaa ilmapiiria, synapadi alleviivaa kappaleen vaarallista ja eeppistä tunnelmaa. Kappaleet tarvitsisivat asteen tiukempaa soittoa rytmiryhmältä sekä kiinnostavampia sovitus- ja tuotantoideoita. Lethal Machine -demon yleissoundi on kellarimainen, eikä päällekkäisäänityksiä ole paljoa. Yhtyeestä löytyy lahjakkuutta, mutta toistaiseksi sen tyyli on levällään niin moneen suuntaan, että musiikin tehtävistä olennaisimpaan, tunnelataukseen, on miltei mahdotonta samastua. Soitossa on tarkkuutta ja energiaa, jota demon tyrnit soundit palvelevat hyvin. Utuisen Reissulaulun reggaekitara laajentaa matkasuunnitelmia yllättäviin ulottuvuuksiin. Kvartetti ammentaa vaikutteita laajalti, alternativerockista ja -popista progeen, funkiin, skahan ja kantriin, lähes kaikkeen mahdolliseen. Omaelämänkerralliset tekstit ovat vielä hieman naiiveja, ja jatkossa niihin voisi tavoitella lisää tarinamaisuutta. Duon kohkaus on energistä ja paikoin viihdyttävää, mutta useamman biisin mitassa varsin hedelmätöntä kolmen soinnun kaahausta. Nyt tarvitaan parempia ja persoonallisempia biisejä. Armottomuudessa vakavan synkeä filosofinen pohdiskelu saa rinnalle hedonistisen pitkiä kitarajamitteluja. Väistön musiikillinen konsepti on kiinnostava, mutta se vaatii vielä lisää työstöä ja harjoitusta. CITY OF SEASONS www.myspace.com/cityofseasons Tamperelainen altsurockyhtye on suoraviivaistanut ilmaisuaan sitten edellisen demon. Huumorikantrina alkava Elän siis olen ei toimi yhtään. Nykystandardeilla mitattuna musiikissa on kaupallista potentiaalia, mutta laatu- ja historiatietoisen rokkarin korvaan tämä kuulostaa silti melko turhalta ja massan mukaiselta Voice-musiikilta. Laulaja Suvi Uuran ja kitaristi Joonas Mustalahden muodostaman duon musiikissa on rentoa pelimannimeininkiä, mutta kokonaisuus on silti harkitun kuuloinen. Promolevyn Paramorelta ja Green Daylta vaikutteita lainanneet kappaleet on säveltänyt yhteistyökumppani Janne Nyyssönen. Pahoissa munkeissa on potentiaalia. Kim Caloniusin laulussa hieno ja karismaattinen, lajityyppiin sopivan karhea soundi. Liian RÄSYNUKKE outoa tämä taitaa olla suuremmalle yleisölle, mutta hei kaikki hämyt siellä, klikatkaa linkkiä! HARJUMAA www.facebook.com/harjumaa Harjumaa on todella haastava tapaus. lisää demoja osoitteessa www.soundi.fi SOUNDI 81. Sovitukset ovat groovyja ja sooloille annetaan runsaasti tilaa. Rovaniemeläiset ovat mieltyneet luontoaiheisiin ja -mystiikkaan. Kovinkaan monimutkaisiin soittosuorituksiin kolmikielisen taitaja ei pysty, mutta tällaiseen punk-pop-glam-purkka-minimalismiin voimasoinnuttelu riittää, kun sisältö on kunnossa. BAD MONKS www.badmonks.net Pääkaupunkiseudulla sekoilevat pahat munkit paahtavat grunge-henkistä amerikanrockia taidolla ja tyylillä. MUUTOKSIA DEMOEFEKTIIN! Tästä eteenpäin otamme demoja vastaan vain netin kautta! www.soundi.fi Osoitteessa on selkeät ohjeet demojen lähettämiseen uuteen sähköiseen demolaariimme. Paremmalla jälkituotannolla näistäkin olisi voitu saada vielä enemmän irti. ELÄVÄT KUOLLEET ELÄVÄT www.elavatkuolleet.com Kouvolalaisduo on ehtinyt julkaista parin vuoden aikana kourallisen omakustanteisia ep-levyjä ja on onnistunut saavuttamaan niillä pientä kulttimainetta ja radiosoittoa. Kierot ja taitavasti soitetut kappaleet jättävät arvoituksellisen olon. Myös rupinen ja dekadentti tuotannollinen näkemys on vahva. VÄISTÖ mieleen Faith No Moren. Tarkoituksena oli jamitella omaksi iloksi cover-biisejä, mutta samalta istumalta syntyi idea oikeasta yhtyeestä sekä ensimmäinen oma biisi. Todella mainio biisi! Kehitystä on tapahtunut, mutta City Of Seasons on yhä demoasteella. Omassa lajissaan EWC on täysin valmis tapaus. Rock on! SIIPISULAT fi.myspace.com/siipisulat Siipisulkien höyhenenkevyt, akustinen musiikki tuudittaa ja hellii kuuntelijaa. Suomirockmaisen Maailmanpyörän vaihtuvat rytmit ja sävellajit tuovat mieleen Hassisen Koneen ja Absoluuttisen Nollapisteen. Rauha ja sopusointu universumin kanssa välittyy jo esikoisjulkaisulla. Lintusen kitarat laulavat mantramaisesti, ja geysirien tavalla pulputtavat syntetisaattorit virkistävät ja puhdistavat mieltä huokuen todella vilpittömän ja teeskentelemättömän oloista, lämminta energiaa. Nuo- ren miehen elämän rajoituksia ja mahdollisuuksia pohdiskelevassa Vakio -biisin sovituksessa on kiinnostavia uuden aallon fiiliksiä, muttei sävellyksenä yllä avauksen tasolle. Aloitusraita Unconsiously on melko väkinäinen rokkirypistys, eikä istu muun kappalema- teriaalin rinnalle. Neljä kappaletta sisältävän ensidemon kappaleet ovat hyvää perustasoa, ja niiden pienimuotoisissa sovituksissa on kiinnostavia detaljeja ja instrumentaatioita. Nasaaliäänisen Markku Esselin tarinoista on vaikea saada kovinkaan selkeää tolkkua, mutta ne pakottavat kuuntelemaan. Keskitempoinen Plastic Man on todella on- BAD MONKS nistunut biisi. Jamihenkinen kokonaisuus tarvitsisi vielä lisää mieleenpainuvia laulumelodioita ja persoonallisempia harmonioita. Jos näin hyviä biisejä ja rahaa kunnolliseen studioon ja tuottajaan löytyy, olisi tämä järkevää saattaa pikaisesti pitkäsoitolle. Oriveden opiston uumenissa on syntynyt nuoren idealismin läpivalaisemaa, persoonallista suomenkielistä rockmusiikkia
Huippukokemus oli myös The Fabulous Thunderbirds Tavastialla. Pojat-debyyttialbumin julkaisi Luonteri Surfin Ayshire, ja myös Ne Luupojat Surf -kombinaatiolla tehtiin levyjä ja livejä. Heillä oli kotona hienot Bang & Olufsen -stereot joista lähti [POJAT] peli selvä. LEVYT 1. Suunta oli näytetty! Ostin levyn heti, kun se ilmestyi kauppaan. 3. Vinyylituplan avautuvat kannetkin on ihan käsittämättömän hienot. 8. Poko julkaisi kolme Pojat-albumia, vierailevien solistien Punk It -historiikin sekä kokoelman. Tuulahdus toisenlaisesta maailmasta. Kuunneltiin korvat punaisina tätä levyä. Ypö-Viis heitti vanhat coverit romukoppaan ja alkoi tehdä omaa musaa. Boys-cover Pasi Virtanen nousi singleykköseksi. SEX PISTOLS Never mind the Bollocks – Oltiin jo musalehtiä luettu, ja kun Yle jossain mielenhäiriössä näytti Pistolsit telkkarissa, oli 7. Oli varakitara ja -basso lavalla ja viritystaukoja ei biisien välissä pidetty. – Rockmusiikissa kaikki olennainen oli keksitty 1970-luvun loppuun mennessä, sen jälkeen on vain yhdistelty niitä juttuja. Kaikkein kovin oli Ramonesin toinen käynti Suomessa. THE BEATLES White Album – Meillä oli vain alkupään sinkkuja, mutta joskus 1976 hankin kesätienesteillä lähes koko tuotannon sooloineen. Kitaristeista Dave Lindholm ja Albert Järvinen Hurriganesissa ja ilman sekä Andy McCoy. Kaikki parhaat biisit, ja meininki on lievästi sanottuna sähköinen. Joe Strummer, Mick Jones ja Paul Simonon – nimet hehkuvat punk-karismaa. THE ANIMALS We’ve Gotta Get Out Of This Place – Eric Burdonin ääni, urut ja kiihkeä meininki porautuivat tajuntaani. Poko-vuosilta ilmestyy oma Klassikot-kooste. Sävelsin ja sanoitin biisit, soitin niihin kitarat ja lauloin. – Olin kova The Pirates -fani, ja keikka Kulttuuritalolla oli elämys. Nykytrio tallensi myös vanhemmat herkut studiolivenä oheen. Olin ällikällä lyöty, kun mies ja kitara noin vaan esiintyy tuossa metrin päässä. Kävimme monella Eppu-keikalla. Olin kai 10-vuotias. THE CLASH London Calling – Clashin kaksi ekaa olivat hienoja. SUZI QUATRO Suzi Quatro – Kaverilla oli paljon enemmän taskurahaa. Jimmie Vaughan soitti ylihienon yhden nuotin kitarasoolon, jonka kaikki muistavat hautaansa saakka. – Ensimmäinen livekeikka oli Jukka Kuoppamäki Karhulan Autokeskuksessa, jossa esiteltiin uusia autoja ja näytettiin filmejä Jyväskylän Suurajoista. Lavalla oli Marshalleja, Ampegeja ja silloiseksi ihan järjettömän iso PA. Ramonesin eka live on maailman paras. Häneltä sain aina lainaksi kaikkia uusia levyjä. 10. Listaani voisin jatkaa lähes loputtomiin. vallan hirveä mökä. 5. Piste. Valkoinen tupla ei ole paras kokonaisuus, mutta on se vaan hieno. FLEETWOOD MAC Peter Green’s Fleetwood Mac – Toinen broidi oli innostunut bluesista ja tätä kuuntelin tosi ahkerasti. Yhtäkkiä hassu äijä lauloi pieneltä korokkeelta biisit Hyppykeppimies, Pieni mies ja Sininen ja valkoinen. Tyypit näyttivät rajuilta; ei sellaisia nähnyt 82 SOUNDI Kokoonpano Miikan takana on vaihdellut, mutta linja on pitänyt. – Ketä sä rakastat -albumin jälkeen aloin heti tehdä uusia biisejä ja kasata nopeassa tahdissa seuraavaa levyä. Pikkuhiljaa kypsyteltiin, ja oli hienoa miettiä juttuja rauhassa. PELLE MILJOONA & 1980 Pelko ja viha – Pellen eka ja Pohjalla –biisit olivat jo kolahtaneet, kun esiin tuli ihmekitaristi Rubberduck Jones. Vähän tutustuttiinkin Eppuihin Pokon kautta, Pantse tuotti Ypö-Viis-singlejä.. Myöhemmin selvisi, että se oli slidekitara! Näitä yritettiin soittaa ekoissa bändiviritelmissä. Niinpä rakensin studion ja päätin äänittää ja miksata levyn itse. Kovimpia live-elämyksiä Kotkan Työväentalolla. Koko bändi oli liekeissä, ja Pelle oli pelottavan raivoisa esiintyjä. RAMONES It’s Alive – Mikä tahansa Ramonesin neljästä ekasta käy, mutta mainitaan yksi livelevykin. Kitaristit kuulostivat taitavilta, ja siellä oli se ihmeellinen liukusoundi. Kaikki tuntui aivan loistavalta. 6. THE ROLLING STONES Let it Bleed – Näin telkkarista Hyde Park -konsertin, Brian Jonesin muistoksi. Rumpali Kaide toppuutteli, että jäitä hattuun nyt hätähousu. Muita tärkeitä olivat Clash, Ramones ja, heh, The Boys. Uusi basisti Raipe Laine astui remmiin viime vuoden alusta. Broidi toi kotiin albumin, jota kuuntelin ihmeissäni putkiradioon kytketystä levysoittimesta. Ei paras rollarilevy lähimainkaan, mutta muutama hyvä biisi ja megahitti Angie. 9. He soittivat todella tiukasti ja äänentoisto oli huippuluokkaa. Ensimmäinen levyostos oli The Rolling Stonesin Goat’s Head Soup. 4. Sen todistaa reipas kahdeksas albumi Toimintaa & sankareita. London Callingilla bändi oli kypsynyt luovuutensa huipulle. Suuren vaikutuksen ovat tehneet myös Ratsia, Kollaa Kestää, Kari Peitsamo, Se-yhtye, Hassisen Kone, Juice ja Hanoi Rocks. OMA LISTA TEKSTI: ASKO ALANEN SANKARIPOIKAMME TOIMINNASSA PUNKIN ETULINJASSA MIIKA SÖDERHOLM K un suomipunk palasi 1980-luvun lopulla juurilleen, Ypö-Viis -veteraanit Miika Söderholm ja Mikko Holmström perustivat Tampereella Pojat-bändin. meidän kylällä Karhulassa. EPPU NORMAALI Aknepop – Kolahti lujaa. Vähän humoristisempi ote, mutta musa oli silti rajua ja raakaa. Ekan missasin. Aikansa punkkia, lähdetään kiitämään! 2. – Eka mieleen jäänyt rockhitti on varmaan Beatlesin A Hard Day’s Night, joka meillä oli singlenä kotona. – Mielenkiintoinen nelivuotiskausi takana, Miika toteaa. Rajua! Suzi oli esikuva monelle naisrokkarille, kuten Joan Jettille. Lähtemisestä kertovat sanat olivat kipinä sille, että olisi kiva tehdä muutakin kuin mitä pojalta odotetaan. Rumpali Topper Headon loistaa. Shake Your Money Maker ja monta muuta hyvää biisiä. Kitara oli kuin kasvanut kiinni pieneen käkkärätukkaan ja meteli oli valtaisa. Pojat tekee myös Holmströmin kanssa pienen rundin, jolla debyyttialbumi soitetaan läpi. Käsittämättömän tiukkaa ja letkeää meininkiä
Yllätyksiä tarjoaa myös miehen helmikuun lopussa ilmestyvä albumi Maailmanlopun sushibaari, joka löytää Ismon kunnioitettavan laajassa katalogissa paikkansa kaikkein monipuolisimpana kokonaisuutena.. Jälleen on bändi miehen ympärillä vaihtunut täydellisesti, ja duoseikkailut Teho Majamäen kanssa on toistaiseksi pistetty jäihin. 84 SOUNDI kuva: Ville Malja On ennemmin sääntö kuin poikkeus, että Ismo Alanko pistää säännöllisin väliajoin paletin uusiksi
Ajattelin, että nostetaan tällainen vuodenaikabiisi. JA ITSESTÄÄN SYNTYNEET BIISIT kuva: Mikko Meriläinen teksti: MIKKO MERILÄINEN SOUNDI 85. Helsingin Kalasatamassa sijaitsevassa Sonic Pump -studiossa on kiireinen tunnelma, sillä toisessa huoneessa tuottaja Jussi Jaakonaho tekee viimeisiä miksauksia, ja kaikenlaista säädettävää ja päätettävää on asialistalla ennen hengentuotteen lähettämistä tehtaalle. Albumin viimeiset minuutit käynnistyvät, ja Eicca Toppisen sellon säestämä Ennakkoluuloja ja vainoharhoja saattaa levyn rauhalliseen finaaliin. Olo on hengästynyt ja innostunut. Melkoinen albumi. Ensisingle Harmaa on hyvä väri ei kerro albumista kokonaisuutena vielä juuri mitään. ISMO ALANKO smo Alanko painaa play-nappia. – Mä ajattelen, että se ei ole ongelma, kunhan saan järjestyksen sellaiseksi, että levy olisi ikään kuin trippi. Sitten kävi tietenkin niin, että koko syksy oli saatanan ankeaa ja harmaata, ja just kun saatiin biisi pihalle, päivää ennen kuin piti kuvata video, tuli lumet! Mutta kyllä mä luulen, että sitä harmaatakin saadaan vielä. En ole kuullut levystä ennakkoon mitään muuta kuin Harmaa on hyvä väri -singlen, jonka perusteella ei ollut lupa odottaa mitään kovin radikaalia uudistumista, vaikka taustalla musisoikin täysin uusittu bändi. – Kyllä mä vähän epäilen, että se on, Ismo huokaa. Ettei se tunnu poukkoilevan paikasta toiseen. Aika mahdotonta. Se single oli mun idea. Taitaa olla monipuolisin levy, minkä olet koskaan tehnyt. Mutta kuinka mukavaa onkaan olla väärässä – Maailmanlopun sushibaari nimittäin yllättää vähän joka käänteessä. – No ei kerro, ei. Mutta minkä sellaisen biisin noista voisi nostaa, joka kertoisi tuosta levystä. Kolmentoista raidan matkalla kuullaan muun muassa nickcavemaista pianotunnelmointia (Tuulen selkään), hullaantuneiden torvien ryydittämää vimmaista runttausta (Kahdeksantoista aina), tarttuvaa kitararockia (Vuoden turhin laulu), kansanmusiikkivaikutteita (Kuusilmä) ja reipasta flamencomeininkiä (Itara kitara)
Että sitten kun sattuu jotain tulemaan, niin sitten tulee. Mä olen myös tehnyt biisejä tosi erilaisissa paikoissa, eri puolilla reissatessa, osan himassa, osan mökillä ja milloin missäkin. Mikäs Teholla-duon tilanne nyt on. – Menin käymään kaikissa niissä paikoissa, missä tuli silloin nuorena hengattua. Ja siihen ympärille alettiin kasata muuta bändiä. Jäikö saldoksi kaksi albumia vai onko lisää kenties luvassa. Välittömästi tulee mieleen Leonard Cohenin viimevuotisen Old Ideas -albumin avausrivit, jossa laulun kertoja puhuttelee Leonardia, tuota laiskaa paskiaista puvussa. Nyt mä taas skannailin konetta, että olisiko siellä mitään vanhoja tekstejä ja törmäsin tähän. Aika vitun psykedeelistä!, Jussi nauraa. Majoittauduttiin tuonne pikkupuolelle sen takia, että niin me onnistuttiin saamaan noin paljon studioaikaa. Levyllä on paljon sellaista, että on soitettu biisi ensin kerran läpi ja sitten toisen kerran, ja se otto on levyllä. Se mesta on tosi pieni, mutta me haluttiin tinkiä paikan koosta koska se, että nykyaikana saa yli kaksi kuukautta studioaikaa on todella harvinainen juttu. Hauska ja kevytrakenteinen juttu, vaikka siinä onkin vähän miehiä mutta vitusti kamaa, Ismo naurahtaa. Että sitten kun sattuu jotain tulemaan, niin sitten tulee. Kuulostaa siltä, että uusi työskentelymetodi oli vapauttava. – Joskus saatoin vaikka nähdä unta ja rupesin kirjoittamaan muistiin sitä, mitä olin nähnyt. – Ihan helvetin vapauttavaa! Pyrin siihen, että ne tunnetilat ja visiot, mitkä ovat olleet sillä hetkellä kun olen sitä biisiä tehnyt välittyisivät. – Onko biisi valmis?, Ismo kysyy. Se ei mitenkään sopinut edellisen le- – Toimin sellaisella saatanan nuoren miehen taiteilijametodilla. Sä et tunne mua, mutta mä oon sä 30 vuotta myöhemmin, älä säikähdä.” Aloitus on aina tärkeää, olipa kyseessä sitten leffa, kirja tai biisi. – Ei sitä ole haudattu, se on niin hyvä juttu, että ei sitä kannata lopettaa. En mitenkään säveltänyt sitä, vaan soitin muutaman soinnun juttua ja huusin tekstiä siihen päälle. JUSSI Jaakonaho ja Ismo ovat teh- neet yhteistyötä aiemminkin, sillä Jussi tuotti Ismo Alanko Säätiön Minä ja pojat -albumin (2004), mutta nyt hän on ensimmäistä kertaa mukana myös bändissä soittajana. Se on sellainen heppu, että kukaan ei oikein tunnu tietävän miehestä mitään. Oliko haaveissa, että se kuvio olisi kasvanut isommaksikin?. Tällä kertaa mä annoin biisien ikään kuin syntyä itsestään. Yleensä mä olen saanut jonkun ajatuksen, useimmiten musiikillisen vision. – Olen aina arvostanut Jussin kitaransoittoa korkealla, joten kelattiin, että Jussi voisi soittaa myös kitaraa. Ja se on niin pieni orkesteri, että se on helppo pitää kasassa. Kaaos-biisissä vierailee edellisen kahden albumin duokumppani Teho Majamäki. Albumin avausraidaksi lopulta päätyvä Tukahdutettu tango svengaa ja möyryää kuin höyrypäinen. Mutta on se soittanut ainakin Knucklebone Oscarin bändissä. Haastattelun jälkeen kuulen kyseisen biisin, ja tottahan miehet puhuivat. Mulle tuli yhtäkkiä mieleen sellainen juttu, että rupeaisin keskustelemaan 18-vuotiaan itseni kanssa. Mulla oli 32 valmista biisiä kun me ruvettiin tätä sessiota tekemään. – Mistähän tuo Votkinin Niko keksittiin rumpuhin... – Tällä kertaa päätin, että en rupea ollenkaan tekemään biisejä, vaan toimin sellaisella saatanan nuoren miehen taiteilijametodilla. – Jussi miksaa sellaista biisiä, mitä me ei äsken kuunneltu, Ismo selventää. Sävellän ja kirjoitan. Lukemaan päästään, kun ynnätään levyllä monipuolisesti hyödynnetyt jousisoittajat, torvensoittajat ja taustalaulajat. Siksi tässä onkin mennyt kolme vuotta, mikä taitaa olla pisin julkaisuväli mun levyillä, ja siksi nämä biisit ovat tällaisia. Se oli todella villiä aikaa, kun pääsi pois kotoa Joensuusta suureen maailmaan ja isoon kaupunkiin. Mä kuvittelen tietynlaista musiikkia sekä tekstillistä maisemaa, ja lähden tekemään siihen maailmaan. Etenkin Kahdeksantoista aina -kappaleen tai Tukahdetun tangon villiä soittoa kuunnellessa tulee vaikutelma, että albumi on syntynyt pitkälti bändin ja sen soundin ehdoilla. Mä olen vaan tehnyt. Me tultiin tänne studiolle kahdeksi kuukaudeksi. Se on osa sitä ihmeellistä Iisalmen vesijohtosukupolvea, josta on peräisin ainakin Kämäräisen Timo (Ismon kanssa Säätiössä ja Teho-osastossa kanssa soittanut kitaristi) ja Hirvosen Timo (jazz-basisti). – Olen tehnyt ihan täysin piittaamatta siitä, mitä tyylilajia biisi on, tai mikä sen aihe on, tai onko se hienoa vai kornia vai mitä. – No, ainakin jossain vaiheessa. – Ei ole mitään teemaa, koska tämä levy on hyvin erilainen verrattuna aiempiin. – Me harjoiteltiin etukäteen vain ihan vähän, parina päivänä soiteltiin kämpällä. Jussi Jaakonaho kävelee huoneeseen leveästi hymyillen. tossa, missä me aina notkuttiin heittämässä frisbeetä. Se on siinä. ”TERVE Ismo, mitä kuuluu. – Muutama vuosi sitten halusin lähteä käymään yksin jossain, Ismo alkaa kertoa laulun taustaa. – Siellä on siis yksi sellainen biisi, mikä on vielä täysin eri maailmasta. ISMO kertoo laskeneensa, että perusbändin ohella albumin äänityksissä vieraili 21 soittajaa. – Päätin yllättää itseni ja meninkin Tukholmaan, missä olin 18-vuotiaana duunissa ja asuin siellä vajaan vuoden. – On sitä tehty osittain niin. Ajateltiin, että treenataan studiossa ja samalla saadaan ihan tuoreita ottoja purkkiin. Kahdeksantoista aina -kappaleessa Ismo puhuu nuorelle itselleen. Tehän ehditte käydä ulkomaillakin soittamassa. – Otin akustisen kitaran kouraan, se toimi heti ja vedin sen saman tien talteen. Onko näin. Yhtäkkiä huomaankin kirjoittavani biisiä. Ja sehän on todella villiä ja irtonaista soittoa, ihan vapaata kohkausta. Ismo ei ole uusinta Cohenia vielä kuunnellut. vymme (Onnellisuus, 2010) positiivisen rytmimusiikin maailmaan. Mäkelän Mikko (basisti) on Jussin vanha kaveri ja soittanut monissa samoissa systeemeissä. Bändin kanssa me soitettiin se vissiin kerran läpi ja sitten laitettiin rec päälle ja purkkiin. Kirjoitin tekstin siinä saman tien, mutta sitten se jäi. Mä olen tehnyt aiemmin paljon sitä, että istun työhuoneella ja työstän matskua. Olin Humlegården puis86 SOUNDI kuva: Antti Sepponen kuva: Mikko Meriläinen Albumin sanoituksista ei tunnu nousevan esiin mitään selkeää teemaa
Mulla ei ole koskaan ollut sellaista bändiä, sillä Hassisen Koneeseenkin keräsin parhaat soittajat, joita Joensuusta löytyi. Oletko koskaan pohtinut, millaista olisi ollut tehdä musiikkia samojen tyyppien kanssa läpi elämän. – Meillä on ollut pienimuotoisia poikkitaiteellisia iltamia, missä on ollut 50–100 ihmistä eikä äänentoistolaitteita. Kuten vaikka 22-Pistepirkko. Säätiönkin kanssa oli alusta asti selvää, että ovi tulee käymään. – Niinpä. Marraskuussa Helsingin Musiikkitalossa järjestettiin Maailmanlopun sushibaari -niminen ilta, jossa kuultiin saman niminen uusi kappale ja tukku vanhoja Ismo-klassikoita täysin uudenlaisina tulkintoina. – Ihanne olisi, että voisi vetää suomeksi ja jengi diggailisi. Sielun Veljiin haettiin ryhmäkemiaa ja oikeanlaisia jätkiä, mutta heti alusta asti oli selvää, että se on kuva: Ville Malja Maailmanlopun sushibaari -kansimaalaus: Sampsa Sarparanta Maailmanlopun sushibaari A lbumin otsikoksi päätynyt Maailmanlopun sushibaari -sanapari tuli esiin ensimmäisen kerran viime vuonna, kun Ismo Alangon ja Radion sinfoniaorkesterin yhteisprojekti julkistettiin. – Se oli tyhjentävä kokemus, Ismo muistelee iltaa. – Niin, tai ihan joku toinen kaupunki. Jos joku haluaa tilata sen jutun, niin se on olemassa. Jos on löytynyt hyviä keikkoja, niin ne on tehty, ja tätä levyhommaa on Tehon kanssa tehty tässä sivussa pidemmän aikaa. Se minkä ne tekee on sitten pakko esittää, ei niitä sitten enää kauheasti muutella. Kaikki aika menee kuitenkin tähän musiikin tekemiseen, eikä oikein ehdi seurustelemaan muiden ihmisten kanssa kuin oman perheen ja niiden, joiden kanssa teen musiikkia. Alkaa tuntua siltä, että bändin uusiutuminen on sinulle lähes elinehto. Siellä oli muutamia todella hyviä versioita, tykkäsin sitä enemmän mitä rohkeammin oli viety omaan suuntaan. Kyllähän se siltä näyttää, että näin on tapahtunut. (Kappaleessa pianoa soittava) Seppo Kantonen teki kappaleeseen moniulotteisemman arrin mun pianoversion pohjalta, ja otti se varmaan pari juttua myös RSO:n versiosta. – Vaikka se oli vain yksi keikka, joka tehtiin pohjalta kahdet harjoitukset ja kenraali, niin se oli harvinaisen paljon voimia imevä kokemus. – Laskin, että yhdeksässä tai kymmenessä maassa käytiin Tehon kanssa soittamassa. Mutta Teholla-duo on toiminut ulkomailla hyvin, koska se on livenä aika vaikuttava ja eksoottinenkin juttu. Albumilta löytyvä versio nimibiisistä on sekoitus uuden bändin soundia, RSOversiota ja pelkistettyä sooloversiota. On soitettu ainakin Eestissä, Ruotsissa, Venäjällä, Jenkeissä, Unkarissa... Mutta en mä ole sitä koskaan suunnitellut, tai ajatellut että bändi pitää hajoittaa. Kun Pohjosen Kimmo tuli bändiin, oli selvää, että sille tärkeintä on sen soolohomma ja totta kai se panosti siihen. Niissä mä olen testaillut uusia biisejä, myös Sushi baaria olen soittanut siellä yksin pianolla. Ammattimuusikot soittaa nuoteista ja kapellimestari johtaa. Sekin saadaan toivottavasti vielä tänä vuonna pihalle, mutta ei sitä kannata julkaista pelkästä julkaisemisen ilosta, ilman mitään pohjaa. Meillä on esimerkiksi valmiina sellainen julkaisematon levy, missä on biisejä suomeksi, englanniksi ja espanjaksi. Että sitä päivää odotellessa. kuva: Mikko Meriläinen – Kyllähän se tarkoitus oli, ja periaatteessa sitä ei ole haudattu vieläkään. Mutta nythän ne sovitukset ovat olemassa. – Tutustuupa ainakin uusiin ihmisiin. – Sehän on tietenkin hyppy tuntemattomaan, kun sä tilaat vuotta etukäteen arrit nykysäveltäjiltä. Eikä siitä mitään kauheita paineita olla koskaan otettu. Nuotit on valmiina. Jos vaikka Helsingin Juhlaviikot kysyy. Ja kyllähän sitä tuolla kansanmusiikkipuolella tehdään koko ajan, ja mekin kuunnellaan kaiken maailman afrobändejä sujuvasti. – Tai broidin bändi Neljä Ruusua, nehän aloitti Siekkareiden kanssa samaan aikaan vuonna 1982 ja niillä on yhä sama porukka! Mutta se on vähän eri asia, koska niillä on siinä kaveriporukka ja ovat tunteneet lapsesta asti. Siekkarit oli pitkäikäisin. SOUNDI 87. Kyseessä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun tähtäät ulkomaiden suuntaan sitten Sielun Veljien L’amourder -aikojen. Ja sama Pirkoilla. – Joo, oikeastaan kyllä. Tänä vuonna en ehdi, mutta hamassa tulevaisuudessa olen valmis siihen, jos vain joku haluaa tehdä. Sekakielinen levy. HASSISEN Kone, Sielun Veljet, Säätiö, Teholla ja nyt taas uusi bändi
Ja ehkä Viljanen opettelee myös muita torvia, ainakin se sanoi, että onhan tässä aikaa. Olen aina yrittänyt ha kea jotain vähän erilaista lähesty mistapaa. Onko sinulla itselläsi paineita hi tin teosta. – Ehkä siitä sellainen kaikkein ra juin anarkia puuttui nyt, mutta toi saalta itse musisointi oli varmasti paljon parempaa. Ei ne saa mua kiinni mistään, heh. Ja eipä aikaakaan, niin me tehtiin Ari Nummisen tanssi proggikseen musiikki kimpassa. – No joo, eipä ne tunnu häm mästyvän oikeastaan mistään. – No sehän on hauskaa, sillä tun tuu että pitkään mielenkiintoinen suomenkielinen lyriikka on elänyt lä hinnä tuolla räppipuolella, muuta mien hyvien tekijöiden käsissä. – Miksipä ei. Mutta jos ihan rehellisiä ol Ei ole tullut sellaista, että olisin hul laan, niin ei se kyllä ole mun toimin laantunut johonkin asiaan jota täy taan vaikuttanut oikeastaan miten tyisi lähteä tutkimaan. En tuntenut sitä ollenkaan, mutta menin kerran Kimmon Kaapelintehtaan keikan jäl keen sanomaan, että haluan tehdä jotain sun kanssa. – Ai jaa. – Okei, en olekaan kuullut siitä. Entä onko nuorempi sukupolvi lä hestynyt sinua neuvoja kysellen. Sinä olet aina tehnyt niin omaeh toista uraa, että yleisö ei taida hel polla yllättyä. Kävi ajoi tuksellisesti hyvä munkki, kun tuli – Mulla ei ole mitään punk ja uusi viisastenkiveä. Me soi tettiin paljon paremmin ja meininki oli paljon parempi kuin silloin 1992. Kiinnostaisiko jonkun nuoren lah jakkuuden mentorointi. Sen jälkeen ollaan pyöritty kuin joskus parikymmentä vuotta aika paljon kertaustyylien varassa. Sellaista asennetta vykauppaan ja ostaa ne levyt. – Ei. Löy tyykö Suomesta tällä hetkellä joitain, kenen kanssa haluaisit tehdä yhteis työtä. Aina on kuitenkin takaraivossa se, että on kiva tehdä kaikkea hämärämpää ihan ugpohjalta. Tämä oli tosi hyvä. PYSTYTKÖ näin jälkikäteen muista maan, milloin löysit oman tyylisi. Sinun viime vuotesihan kului pit kältä Sielun Veljien paluukeikko jen merkeissä. – Vähän sama, kuin aikoinaan Poh josen Kimmon kanssa ruvettiin soit tamaan. vaikea löytää musii – Ei muuten, mutta kista mitään erityisesti siitä joutuu aina puhumaan ajassa kiinni olevaa – ainakaan haastatteluissa, heh! sitten Jäätyneitä lauluja albumin (1993) konesoundien. Se on jotenkin niin epäto dennäköistä. Ja Joensuustahan tulee Eläin, joka tekee nyt kolmatta levyään. Aina satunnaisesti osuu niin, että albumilta saattaa löytyä yksi sellainen biisi, joka saattaa sopia jonkun radiokanavan profiiliin. Kyllä mä nuoriso tuntuu nykyään taas tekevän ymmärrän, että ala on ollut kaupal entistä enemmän mielenkiintoista linen jo ammoisista ajoista. Mutta nyt mä olin ensimmäistä ker taa elämässäni kuukausi sitten HEO opistossa Kalliossa lauluntekijälin jan vieraana. – Seuraavaksi voisi pitää sitten tai devuoden, tekisi niitä taidehörhel lysproggiksia mitä on mielessä. Sitä toimii aika lailla vaiston varassa, kun tulee vastaan tilanne, että tapaa jonkun ihmisen ja huomaa, että nyt kiinnostaisi soittaa. Aika simppeliä elämää. kuva: Ville Malja varsin arveluttava ryhmä. Tai no, on mulla itse asiassa yksi, mitä mä en voi kertoa. On, mielenkiintoisia ja sopivasti provosoivia tekstejä. Mua aina toisinaan pyydetään johonkin luennoimaan, enkä mä ole koskaan halunnut. Keväällä on klubi rundi, kesällä festareita ja syksyllä Ismo suuntaa yhtyeineen konsertti salikiertueelle. Vaikkapa Modernistit tai Pää Kii. mulla on paljon näkemyksiä Hassisen ONKO pal Koneen kanssa siitä, miten juttuja voi jon pu te olittekin tehdä, mutta hirveän huttu mu tiukasti kiinni pitkälle mä kuitenkin siikkikult ajassa, mutta tuurin mur sinun myöhem pyörin vaiston varassa. – Enpä ole oikein joutunut mietti mään sellaista. Se oli itse asiassa ihan mielenkiintoista, kun sai kerrankin puhua siitä itse tekemisen ytimestä, mistä tosi harvat ovat vilpittömästi kiinnostuneita. ros mitenkään pää tuotantoasi koskettanut si kuunnellessa on nun elämääsi. rissa joitain sinua riepovia piirteitä. Tämän vuoden voisi pyhittää keikkai lulle, että olisi vaan ihan perinteinen rokkimuusikko, joka kävisi vain kei koilla eikä tekisi mitään muuta. – Esimerkiksi tämän levyn tapa uksessa me ei olla mitenkään haettu radioystävällistä soundia. Vähän sama, kun ki taristit voivat puhua keskenään jos tain pedaaleista ja kielistä, mutta ei niistä voi kenenkään muun kanssa jutella. Minulla ei ole mitään viisastenkiveä. Käykö sinulle usein niin, että on ideoita projektei hin, joita et ehdi toteuttaa. Mutta en mä tänä vuonna ehdi sitä tekemään. – Kyllähän mä tiedän helvetin hy vin kaikkia numeroita, kuinka pal – Se varmaankin johtuu siitä, että jon levymyynti on vähentynyt, ja viimeinen kerta kun jotain uutta ja jotenkin todella radikaalisti erilaista totta kai mä näen ja ymmärrän sen, on tapahtunut musiikissa, oli sil kuinka paljon uusien artistien elin loin, kun tuli se suosittu konemusa. Hyvä siis että tuli tehtyä, mutta se oli siinä. – Eipä juuri. Kuinka tiiviisti seuraat uutta mu Onko nykyisessä musiikkikulttuu siikkia. tila on kaventunut ja kuinka paljon Oli Prodigy ja Chemical Brothers ja vaikeampaa musiikilla on elää nyt muut. Yrittää vain olla vilpitön omaa tekemistään koh taan ja tekee sitä, mikä tuntuu oike alta tällä hetkellä ja tässä ajassa ja omassa päässä.. – Tavallaan voisi olla, mutta minä olen itse yrittänyt välttää kaikkia sääntöjä tekemisissäni. Silloin kun bändi jäi aikoinaan telakalle, siitä jäi vähän epämääräinen fiilis kaikille. Mutta yhtiöissä musan laatuun ja sub välillä pitää kaivaa musiikkilehtiä, stanssiin panostaminen on vähän lukea mikä on kova juttu ja ruveta lapsenkengissä ja toisarvoista. En ole koskaan kokenut, että mulla olisi mi tään opetettavaa kenellekään. Mutta näin jälkikäteen ajatellen on ihan hyvä, että se odotti sitä Hassisen Konetta, koska silloin oli täydelli nen momentum mulle tulla esiin. Nykyään han albumilla on ne pari, kolme bii hän se on niin helppoa, kun kaikki siä mitkä soivat radiossa ja loppu löytyy netistä. Saatiin sekä itselle että yleisölle hyvä fiilis, ja lisäksi uusi sukupolvi pääsi näkemään sen myös. Onko sulla heittää jotain nimiä. Millainen olo siitä jäi, kannattiko keikat tehdä. Tietysti levyyhtiö varmasti haluaisi, että bii sit soisivat radiossa, mutta toisaalta mulla on ymmärtäväinen levyyhtiö ja mä saan tehdä mitä mä haluan. Kiireistä elämää siis. Koko alkanut vuosi tulee kulu maan tien päällä. sitten. esiintyy kyllä tosi paljon. Että saa nähdä, kauanko tämä pysyy läjässä. Ja ne biisit mitä me siihen tehtiin, oli vat Pululevyn pohjana. On niin monia erilaisia tyylejä tehdä hyvää matskua. Enkä mä suomenkielistä rockmusiikkia. Sinua luulisi ilahduttavan se, että – Mutta en mä ole naiivi. Mutta toivoisin, että sellaiseen pitempiaikaista kuun telua ja aikaa kestävään musiikkiin panostettaisiin. Tuntuu, että kuuntele musaa pitkään aikaan, ku mainstreampuolella isoissa levy ten nyt tämä levynteon aika. Kun kuuntelemaan sitä musaa. ole mitenkään kategorisesti kaupal lista musiikkia vastaan ja tykkään monista superhiteistä, jotka on hitti tehtaiden tuotteita. Sinua kuitenkin pidetään yleisesti mestarina etenkin sanankäytössä, joten luulisi, että sinulla voisi hyvin kin olla jotain opetettavaa. Sitä on ajatellut, että kun on tänne asti päässyt, niin kyllähän tässä on mel kein velvollisuus tehdä oman päänsä mukaan ja ilman, että kuuntelee lii kaa kenenkään neuvoja. KEIKOILLA Ismon uuden, nimeämät tömän yhtyeen kokoonpanon täy dentää ydinnelikon lisäksi koske tinsoittajapasunistiperkussionisti Juho Viljanen, joka on vastuussa myös levyllä useammassakin biisissä kuultavista torvisovituksista. Totta kai mulla on paljon näkemyksiä siitä, miten juttuja voi tehdä, mutta hir veän pitkälle kuitenkin pyörin vais ton varassa. – No sanotaan, että ajoittain. Mutta nyt tajusin, että eihän mun tarvitse opettaa, kunhan vaan kerron miten 88 SOUNDI itse teen ja muut ovatkin kauhean kiinnostuneita siitä. – Torvia tuli levylle loppujen lo puksi yllättävänkin paljon, ja aina kin pasuuna tulee myös keikoille. – Eipä ainakaan juuri tällä het kellä... Onko niillä myös hyvät sanat. Ennen piti mennä le on aivan sama. – Siitä jäi ihan hyvä maku. Ei mua kiinnosta tehdä edes sellaista soundia, mikä soisi ra diossa. Vä – No, onhan se vähän sellaista pi lillä on sellaisia kausia, että en kavoittojen tavoittelua. Riittävästi siltä saralta. Kimmo ei ollut vielä mikään suuri stara, mutta sillä oli soolo juttu jo hyvällä mallilla. – No, omasta mielestäni mä löysin sen jo 16vuotiaana! Silloin kuvitte lin olevani kovakin jätkä ja lähette lin levyyhtiöihin demoja. Totta kai aalto. BÄNDIEN vaihtumisten myötä olet ehtinyt työskentelemään lukematto mien eri muusikoiden kanssa. kään. – Kannatti, ehdottomasti! Ihan helvetin hyvä, että tehtiin
Yliarvostetuin musiikin tekijä/bändi on… Musiikki itsessään on hieman yliarvostettua. KUULOLLA Ville Hytönen V ille Hytönen on tehnyt omien ja muiden tekstien kanssa pelaamisesta elämäntyönsä usealla rintamalla. Ilmeisesti London Calling. Kaikkien aikojen paras biisi on… Charles Trénet’n Verlaine sekä La Mer. Aliarvostetuin musiikin tekijä/bändi on… Juttelin kerran Beiru tissa baarissa Soap Killsin yhden soittajan kanssa. Keikoilla käyn nykyään harvoin. Hän tiuskaisi: ”Trénet oli pedofiili ja kollabo raattori!” Kaikkien aikojen paras levy on... Toimin 16–20-vuotiaana usean lehden musiikkiavustajana ja kyllästyin klubi- sekä festarikeikkoihin totaalisesti. – Kun liukuu bussin kyydissä Albanian jäisiä vuoria, selviytyy Abhasiasta venäläiseen junaan tai on kuolemassa kuumeeseen kirgisialaisessa marshutkassa, musiikki auttaa. Joko Albaniaaiheisen Luomuvirastoorkes terimme keikka lukio juhlissa 2000 tai TVresistorin keikka Naantalin nuokkarilla 1999. Joskus on hyvä istua hiljaa kylvyssä ja tupa koida. Rauhoittaviin tunnelmiin Villen saattelee ”jokin tuttu ja konservatiivinen, kuten Buzzcocks, MC5 tai Terveet Kädet”, pulssin kohottamiseen tarvitaan toiset lääkkeet. Joskus myös kirjoitin musiikin tahdittamana, mutta nyt tarvitsen hiljaisuutta. Viimeksi säväytti Santtu Karhu Turussa ja Helsingissä. Pierre Bachelet’n ehkä hieman iskelmävetoi sesta chansonlevystä Essaye. Paras keikka ikinä oli... Myös maailmanmusiikki ja eritoten balkanilaishenkinen materiaali á la Mostar Sevdah Reunion, Beirut ja The No Smoking Orchestra innostaa juuri nyt. Päämaja Tampereen Hämeenpuistossa ei silti ankkuroi Turussa 1982 syntynyttä miestä liiaksi: Vaikka Hytönen asuukin nyt Tampereen Kumpulassa vaimonsa, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen kanssa, kerää hän henkistä pääomaa etenkin matkailemalla ahkerasti – mieluiten alueilla, joille turisteilla ei ole asiaa. Hytösen tuoreimmat teokset ovat erinomainen proosarunokirja Karsikkopuu sekä lastenkirja Taatelikujan salaperäinen pisteli. Raikkaan rehvakkaalla punk-asenteella myös kirjankustantamiseen suhtautuvan miehen musiikinkulutustottumukset ovat muuttuneet lähinnä keikkasektorilla. Viime aikoina olen kuunnellut vähemmän musiikkia ja juonut enemmän viinaa sekä tehnyt töitä. Urheilua en tietenkään harrasta. Muita kestosuosikkeja ovat Metrotytöt, Harmony Sisters ja Smashing Pumpkinsin Mellon Collie And The Infinite Sadness (1995) sekä The Clashin London Calling (1979). – Soittelen kotona vanhoja vinyylejä. Cat Stevensin Mona Bone Jakon pyörii usein, ja on myös vaimoni favoriittilevyjä. TEKSTI: PETRI SILAS KIRJAINMIES – Kuuntelen musaa lp-soittimella, kännykällä, tietokoneella ja auton dekillä. – Päivittäin vedän edelleen omia vanhoja punkralleja kitaralla, mutta soittamaan opin aikanaan mielikuvituksella sekä tuurilla ja näihin taito nojaa edelleen. Olen käynyt siellä ja vaikka se on autio, siellä on levy soitin ja kiljua. Jos saisin vaihtaa päiväksi paikkaa jonkun muusikon kanssa, haluaisin olla.. SOUNDI 89. En tiedä, onko bändi aliarvostettu, mutta hyvä se on. Vanhassa Fordissani soitan lähinnä Syyriasta ja Pohjois-Afrikasta ostamiani rukouskutsukasetteja. Vaikka Einojuhani Rautavaaraa. Alustukseksi Hytönen kertoo touhunneensa aikanaan eri kokoonpanoissa eri instrumenttien kanssa, vaikka ei kuulemma osaakaan ”oikeasti soittaa”. Olin sanoa, että runon laulaja Santra Remsu jeva, mutta koska hän on kuollut, en ehkä nimeäkään häntä. Viimeksi innostuin levystä/ biisistä/artistista nimeltä... Siinä on kaikki, mitä tarvitaan autiolle saarelle. – Ehkä jotain tuntematonta ja rajua. Tein parhaimmillaan liki 80 juttua vuodessa ja väsyin oikeastaan koko populaarimusiikkiin. Hän on paitsi palkitttu runoilija, jota kiitellään kansanperinteen puolesta tehdystä säilyttävästä ja uudistavasta työstä, myös Aamulehden kolumnisti, Savukeidas-kustantamon kustannuspäällikkö ja Tulenkantajat-kirjakaupan omistaja. Uutta musaa en oikein enää huomaa, ellei se tule silmille. Joskus Janne Laurila ja hänen nelivuotias Onni-poikansa mainostavat minulle uutta rap-matskua. Matkoilla sävelmistä löytyy mukava oma tila, johon turvata. Pitkä ja vahva ovat sanoja, jotka sopivat kuvaamaan kirjainmiehen musiikkisuhdetta. Lau loin Verlainea kerran clermontferrandilai sessa kapakissa pai kalliselle ukolle
Ei, en minä kadu sitä, että Burt Bacharachin nimi on tatuoitu isolla oikeaan hauik seeni. Elokuvamusiikistaan ja 60luvun hiteistään tuttu Burt Bacharach on nero, jonka yhteistyö Dionne Warwickin kanssa oli ajatonta, suloisen viihdyttä vää. Vegaanimetukka on kallista leivänpäällistä, mutta hemmetin hyvää! EN VIITSI RUVETA valeh telemaan, että olisin in nostunut jostain kirjasta. Levyjä tulee ostettua koko ajan yli varojen, mutta näitäkin hommia tutkiskellessa on 90 SOUNDI käjengiläinen rakastaa PikkuLu lun maailmaa. Satuin ostamaan sarjan ekan kirjan Tappotahti jostain halpakir jakaupasta ja olin myyty. Amerikkalaisen Mar gen piirtämää PikkuLulua julkais tiin sarjakuvana Suomessa vuosina 1956–62, ja on yhä kiehtovaa lukea, miten Lulu ja Anni jekuttavat poi kia, Tumppi naami oituu Kärppänimi seksi salapoliisiksi ja Lulu kertoo Allulle tarinoita itsensä nä köisestä tytöstä ja Pikku Syylästä. En ole edes katsonut, että mikä asema on mikäkin. Enemmän kadun sen alla ole vaa tatskaa, jossa Nasupossu puhaltaa voikukan höyhtyviä – tosin tuo tatska on saanut use ammankin tytön piipittämään ”voi kun söpöä, saanko silittää sitä”. Enkä nyt tar koita pörhöisiä marsuja vaan vaik kapa musiikkia. Veikkaan, että Radio Helsin gissä oli sellai nen ohjelma, missä erittäin kansanomaisesti puhunut mies soitteli Deep Purplea ja vas taavaa. JUHO JUNTUNEN JOKAISELLA ON komero paheensa, nämä nautiske lut, joista ei välttämättä halua avautua muille. No, Tappajan jäljillä tuli loppu vuodesta teattereihin ja pääosassa oli Tom Cruise. Siinä on paljon eri järviä ja vieheitä eli pilkkejä. Se on suomalai nen, mahdollisesti amatöörivoimin luotu, mutta erittäin tarkka ja hyvä pilkkisimulaattori. Innostuin siitä ja rupesin metsästämään itselleni sellaista 70luvun viritinvahvistinta. Näitä tulee säännöllisesti YouTubesta haettua ja yleensä Tim ja Eric voimauttavat päivääni avant gardistisella komediallaan. Sen sijaan olen oikeasti innostu nut ja oikeasti käyt tänyt aikaani Pro Pilkki 2 -simulaattoriin. Eli ovat saatanan haus koja ja piinalli sen tarkka ku vaus ajasta, jossa elämme. Ja mitä nyt sitten vielä. Vaikka Nasu asuu nahkas sani, ei kyseinen porsas ole sa lainen rakkauteni kuten Pikku-Lulu. Va poja voi valita ja niin edelleen. Pro Pilkki 2 on hirveän koukut tava peli ja siinäkin mielessä poik keuksellinen, että sitä pelatessa ei nouse syke missään vaiheessa. Ja toinen perhana, Bag Of Bonesin melodinen hevi toi mii eikä bändiä uskoisi siksi Final Countdown ulisijaksi, jolle aika naan menetti hermonsa. Niitä olen ajatellut kokeilla. Se on mieletön, ihan uudenlainen ko kemus, johon on vai vihkaa mennyt melko paljon aikaa. Se kuu losti erittäin hauskalta. The Day After The Sabbath blogi kuvailee itseään seuraavasti: ”Hard rock, protome tal, protodoom, stoner rock and heavy prog/psych obscurities of the 60’s and 70’s.” Se on ihan hyvä ku vaus, mutta ei vielä kerro sitä, että blogi tarjoilee erilaisten teemojen alle rakkaudella koottuja kokoel mia, joista löytyy aina alan harras tajallekin uusia ja kiinnostavia tuttavuuksia. Mutta on sitä suurempiakin sa larakkauksia kuin Bag Of Bonesin muutama raita. Keikkamat koilla on viihdytty esimer kiksi itäeurooppalai seen, afrikkalaiseen tai ranskalaiseen esihevi suhisteluun keskitty neitä TDATSkokoomia kuunnellen. Useimmiten sketsit nau rattavat noin 12prosenttisesti ja ai heuttavat 88prosenttisesti kauhun sekaista ihmetystä, lie vää pahoinvointia ja tyrmistystä. Semmoista istuskelua ja odottelua han se on. Piirtäjäkollegat ovat suositelleet radion puheohjelmia ja podcasteja. Seurataan vaan, että ny kiikö vapa. VIIMEINEN SANA TÄLLÄ PALSTALLA KAKSI SOUNDIN TOIMITTAJAA JA YKSI VIERAILIJA KIRJOITTAVAT SIITÄ, MISTÄ HENKILÖKOHTAISESTI JUURI NYT PITÄVÄT. Esimerkiksi Tim And Eric Awesome Show Great Job! tyypit eli koomikot Tim Heidecker ja Eric Wareheim ovat valmistaneet mah dottomat määrät katseltavaa, jota löytää helposti keskimäärin sket sin mittaisina palasina tiedon val tatieltä. Tämän retrohifistelyn kautta olen löytänyt uudestaan radion. Okei, onhan se hieman outoa, että kaltaiseni karvainen korsto ja prät VILLE PIRINEN OLETTEKO HUOMANNEET, että internetissä on kaikenmoisia vitsivideoita. Kuluneen vuoden aikana salainen paheeni kirjamaailmassa ovat Lee Childin tehtailemat Jack Reacher -kirjat. Kun on tei ninä tottunut kuuntele maan levyjä, tahtovat blo gihommatkin mennä niin, että kuullessaan yhden kiinnostavan bii sin joltain sambialaiselta psykebän diltä on jo samantien tilaamassa ko konaista levyä. Siinä metsästämisessä ja lopulta hankkimisessa sai pari päivää mu kavasti menemään. Myös Tim And Eric’s Billion Dollar Movie elokuva on suositel tavaa kuppaisimman kakkahuumorin ja äärikokeel lisen taideelokuvan yhdistelmää. Perhana, pakkohan se oli testata vaikka bändi yhdistyykin aivoissa paska sanaan. Kuuntelen mielelläni 60luvun eteläamerikkalaista, italialaista ja japanilaista rokkia. Siis minä luen tuollaista, minä, joka piirrän rujoja kuvia perä aukon kerääjistä ja spiidifriikeistä! Noista piirroksistani julkaistiin viime vuoden lopulla 140sivuinen kirja Outojen kokoontumisajot, ja sitä selatessani tajuan, että mieluummin eläisin Pikku Lulun maailmassa kuin omassa päässäni. Huumorin tyylilaji on vaikeasti ku vailtavissa, mutta jonkinlainen mie lisairas ostostelkkuväännös tyhjä päisimmistä Will Ferrell vitseistä on kyseessä. Olin viettämässä kaverin kanssa iltaa ja hän kehui Eu ropen viime vuonna ilmestynyttä Bag Of Bones albumia. Kerrankin sankari, jolla ei ole masentavia aja tuksia eikä liian korkeaa moraalia! Sittemmin Jack Reacher kokoel mani on kasvanut, ja olin innoissani kun kuulin että synkästä vaeltajasta ja tuomarista filmataan elokuvaa kin. Viimeisin löy töni on venezuelalaisen Los Impala -yhtyeen No hago más que llorar biisi. Musiikkipuolella on tullut taas kuunneltua paljon psykedeelisesti suhisevaa protoheviä. En vähättele Cruisea näyttelijänä, mutta ei hän ole lähes kaksimetrinen, raamikas ja vaalea hiuksinen kostaja! PERTTI JARLA atk hyvä apuvehje. Siinä voi kehittyä paljon, mutta siihen liittyy myös se, kuten aina verkko peleihin, että pelatessa jauhetaan paskaa ihmisten kanssa chätti ruudussa. Spotifysta olen kuunnellut myös uudempaa proge ja garage osastoa ja olenkin löytänyt yksittäi siä helmiä, mutta en järisyttäviä al bumikokonaisuuksia.. Toinen viime aikojen innostus on tullut sitä kautta, että kaveri hankki vanhan puukuorisen stereovahvistimen. Kun esimerkiksi mustaa jotain isoa aluetta, niin siinä ei paljon joudu aivoja käyttämään
SOUNDI 91
w 15.2. Rytmikatti, Hamina 23.3. Pub Katse, Jyväskylä 28.3. Hullu Pullo, Vaasa 22.2. Rock Bar Monttu, Pori 29.3. m m. Ten Dollars Saloon, Lahti Keikat: Toni Ritonen n / Ful Fullst l eam a Ag am genc n y Fullsteam Agency www.fullsteam.. www.fulls lstea team.. m.?. Klubi, Turku 16.2. Rytmikatti, Kouvola 16.3. Tavastia-klubi, Helsinki 15.3. PALVKO 2013-08 743005-1301 P U K C U F E H T SHUT AND ROCK! Barbien räjähtävä rock-albumi kaupoissa 15.2. 45 Special, Oulu 23.2. w www.barbeqbarbies.com www.sofmusic.. Henry’s Pub, Kuopio 13.3