VESALA, STAM1NA VAI KOTITEOLLISUUS. Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi 11 FIN BattleBeast 01-17_BACKCOVER.indd 1 09.01.17 16:29 takakansi 1_17.indd 84 12.1.2017 9.45 1/2 01 7 9,50 € (sis.alv) P IM E Y S PIMEYS ”SUURIMMALLA MAHDOLLISELLA RAKKAUDELLA TEHTYÄ MUSIIKKIA” KUUMEEN KOURISSA PARIISIN KEVÄT MESTARIKITARISTIMME MAAILMALLA SAMI YLI-SIRNIÖ PROGEJA POPTÄHDEN OUTO LIITTO BLACKFIELD MONINKERTAINEN MUSIIKKI PÄÄLLIKKÖ MIKKO KOIVUSIPILÄ levyarviota! BATTLE BEAST, DISCO ENSEMBLE, ROLLING STONES, HAPPORADIO, MATTI JOHANNES KOIVU, KREATOR... yli 50 SOUNDIN LUKIJAT ÄÄNESTIVÄT SUOSIKKINSA So un dI 11 So un dI 11 VUO DEN PAR HAA T 20 16 S O U N D I 1 / 2 1 7 VESALA, STAM1NA VAI KOTITEOLLISUUS. kansi_1_2017_j.indd 1 13.1.2017 13.41 _1SD_ulkokannet_1/2017.indd 1 13.1.2017 13.56. VESALA, STAM1NA VAI KOTITEOLLISUUS
VAASA Ws Arena 22.04. NEUHAUSEN OB ECK, Southside Festival 07.07. HELSINKI Tavastia-klubi 11.03. KÖLN Luxor 02.04. NIVALA Tuiskula 30.04. HELSINKI Tavastia-klubi (SOLD OUT) 17.03. VALITSE VAPAUS Elisan Saunalahti-asiakkaille määräaikainen liittymävankeus on vain paha uni. RAUMA Varasto-klubi 28.04. ERLANGEN E-Werk 21.04. c o m NEW ALBUM “AFTERLIFE” IS OUT NOW! 31.03. PORI Kino 18.03. OULU 45 Special 24.02. TAMPERE Pakkahuone 25.03. JYVÃSKYLÃ Lutakko 29.03. LINGEN Alter Schlachthof Disco Ensemble tulostus.indd 2 11.1.2017 14.13 _2SD_sisäkannet_1/2017.indd 1 13.1.2017 13.59. STUTTGART Club Cann 08.04. SEINÃJOKI Rytmikorjaamo 25.02. HAMBURG Knust 30.03. WIESBADEN Schlachthof 06.04. JOENSUU Ilosaarirock w w w. KUOPIO Kuopio-halli 11.02. TURKU M/S Viking Grace 24.03. d i s c o e n s e m b l e. BREMEN Lagerhaus 01.04. BERLIN Musik & Frieden 04.04. SCHEEßEL, Hurricane Festival 23.-25.06. LAHTI Finlandia-klubi 03.03. MÛNCHEN Kranhalle 07.04. KOUVOLA House Of Rock 04.03. EI AHDISTAVA A SITOUTUMISPAKKOA 57410_SL_Hintasaarnaajat_SV_Soundi_225x297.indd 1 12.1.2017 11.41 Elisa tulostus.indd 83 13.1.2017 13.36 Afterlife 2017 -tour 10.02. KAJAANI Kainuun Musiikkijuhlat 15.07. JOENSUU Joensuu Areena 17.02. JÄRVENPÄÄ Blackpool 23.-25.06. HÄMEENLINNA Suisto 29.04. LAPPEENRANTA Old Cock 10.03. LEIPZIG Conne Island 05.04. OULU 45 Special 18.02
TURKU, Gong la 25.2. TAMPERE, Olympia pe 10.3. JYVÄSKYLÄ, Lutakko pe 3.3. KUOPIO, Lunta Ilosaaressa / Kuopio-halli la 11.2. TBA to 30.3. JÄRVENPÄÄ, Blackpool su 19.3. HELSINKI, The Circus pe 10.2. HELSINKI, Viking Mariella la 8.4. KUUME ilmestyy 3.2.2017 la 4.3. KOUVOLA, House Of Rock la 11.3. HELSINKI, Virgin Oil www.pariisinkevat.com KUUME 2017 -kiertue pe 3.2. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo to 13.4. HÄMEENLINNA, Suistoklubi Pariisin kevät tulostus.indd 3 11.1.2017 14.13. PORI, Bar Kino la 29.4. JOENSUU, Lunta Ilosaaressa / Joensuu Areena pe 17.2. EURAJOKI, Club 8 la 18.2
Soundi 1/2017 > 8 Pääkirjoitus 9 Suorat sanat & Toinen kuvakulma 10 Uutiset 12 Tarkkailuluokka The Empire Strikes Kasper 14 Elämäni soundit: Tero-Petri 16 Apparatus 18 E-liike 20 Jussi Niemen naamakirja: Swervedriver 22 Soundi-haastattelu: Sami Yli-Sirniö 28 Vuoden 2016 parhaat: Lukijaäänestyksen tulokset 34 Pimeys 40 Pariisin Kevät 46 Blackfield 50 Minun tähteni: Jeff Buckley 54 Levyarviot 72 Bazook Black Star Riders Demonic Death Judge Valkeat 76 Stalker: Mikko Koivusipilä 80 Sanoin kuvin 82 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: Te ro A h o n en 73 Demonic Death Judge ”Olen kuunnellut bändin vanhempia tuotoksia heppi tanassa.” 6 SOUNDI K u v a: N an a ja Ju h an a Si m el iu s K u v a: H aj o M ü ll er K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: P äi v i Lu o m a 40 Pariisin Kevät ”Täytyy pyyhkiä pöytä ja kattaa siihen jotakin uutta.” 46 Blackfield ”Kumpikaan meistä ei ollut luokkahuoneen kingi.” 22 Sami Yli-Sirniö ”Diggaan hirveästi siitä tunnelmasta, kun uusi musiikki saa hahmonsa.” 28 Lukijaäänestyksen voittaja ”Kaikki on täysin auki ja sehän on oikeastaan aika hieno tilanne.” K u v a: Te em u Le in o n en VUOD EN PARH AAT 201 6 sisältö_2017_1_a.indd 6 13.1.2017 14.06
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi 11 FIN Kreator 01-17.indd 1 09.01.17 16:44 Nuclear 2 tulostus.indd 7 12.1.2017 7.53
Omassa varhaisnuoruudessani 1980ja 90-lukujen vaihteessa punk oli jo niin vakiintunut ja monimuotoinen genre, etten edes hahmota milloin kyseiseen musiikkityyliin havahduin. Muistan ensimmäiset kohtaamani irokeesit, muistan Ramonesin t-paidan (joka oli ensimmäinen ostamani bändipaita), muistan totaalisen hurahtamisen Bad Religioniin… Oli paljon muutakin, mutta näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu äärimmäisen vapauttavalta, ettei musiikkia oikeastaan ajateltu genrejen – tai ainakaan alagenrejen – kautta, vaan kohdalle sattuneet punkbändit olivat sitä samaa temmellyskenttää kaiken muun kitaramusiikin kanssa. 40-vuotias messias SOUNDI 1/2017 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN Jukka Mikkola: Avaruusromua (Yle Radio 1) Mitski: Puberty 2 The Lemon Twigs: Do Hollywood Ryan Adams: Prisoner 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi L eiriajattelu ja dikotomia on elänyt vahvana koko rockmusiikin historian. Jälkeenpäin se tuntuu itsestään selvältä. Lopulliset merkitykset paljastuvat vasta vuosikymmenten päästä, kun nähdään, miten ilmiöt ovat jääneet elämään ja ennen kaikkea, miten paljon ne ovat vaikuttaneet tulevaan. Toki esiintyi vastakkaisiakin mielipiteitä, eikä kukaan pystynyt mitenkään näkemään, kuinka pitkäaikainen ja vaikutusvaltainen liike oli kyseessä. Kaikkein oleellisin ja paljastavin kysymys on, että pidätkö punkista vai et. Sen on täytynyt olla jännittävää myös siinä hetkessä. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Ervasti, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Timo Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikko Mattlar, Mikko Merilinna, Ole Nerdrum, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Mervi Vuorela, Laura Vähähyyppä, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Erik Kangas, Elina Korhonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka M?kusala ISSN 0785-0891 43. Kaikkihan me olemme tehneet sitä myös itse – jotkut tekevät vielä aikuisenakin, ja hyvä niin. Itselleni vastaus on aina ollut selkeä kyllä, ja mitä muutakaan se voisi olla jos on koskaan nähnyt kakofonisia ääniä leikkipianosta hakkaavan lapsen innostuksen. Ainakin omassa päässäni. Kenen joukoissa seisot. Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi instagram.com/soundilehti Yuri Gagarin: At The Center Of All Infinity SOUNDIN TOIMITUKSEN KUUKAUDEN VESSAKIRJA: Edgar Rice Burroughs, Russ Manning: Apinain Tarzan – Kultainen leijona (Like) pääkirjoitus & kolumni -taitto_2017_1_a.indd 8 13.1.2017 15.12. 1977 – Punkvallankumous -kirjan lukeminen (siitä lisää sivulla 81) oli pökerryttävä kokemus, sillä yhdessä vuodessa tuntui tapahtuvan enemmän kuin normaalisti vuosikymmenessä. Säpinän voi helposti aistia myös lukemalla tuon ajan Soundeja. Punk rockista kirjoitetaan sellaiseen sävyyn, kuin kyseessä olisi maanpäälle laskeutunut messias, joka pelastaa nuorison huonolta musiikilta. Rakastan punkia, vaikka totta puhuen usein rakastankin enemmän juuri sitä pohjaideaa kuin suurinta osaa sen käytännön toteutumisista. Jos vastaus on ehdoton kyllä, olet punkkareiden leirissä. Jälkeenpäin asiat on helppo saada näyttämään isommilta ja merkittävimmiltä kuin mitä ne todellisuudessa olivatkaan tai ainakaan miltä ne tuntuivat tapahtumahetkellä. Samalla tulee vastanneeksi siihen tärkeään kysymykseen, että voiko kuka tahansa ryhtyä muusikoksi soittotai laulutaidosta välittämättä. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta
SOUNDI 9 > Suorat sanat O len aina nauttinut television laulu kilpailuista, mutta ehkä eri syystä kuin muut. Laulukilpailut ovat kamppailulaji. Ja kitaran vingutuk seen verrattuna biisin nujertaminen ihmis äänellä on paljon lähempänä bare knuckle nyrkkeilyä. Kun tätä tyyliä harrastetaan normaalissa tilanteessa, eli esimerkiksi musikaalin huipennuksessa tai Celine Dionin keikalla, sille on jokin dramaturginen syy. Olisi coelhomaisen kliseistä sanoa, että sinne mennään kamp pailemaan itsensä ja omien rajojen kanssa. Dionin kohdalla se on vain vääjäämätöntä. Kun laulukilpailussa laulaja toisensa perään astuu estradille vakaana aikee naan hakata biisiä kunnes se huutaa hoo siannaa, se muuttuu jatkuvaksi kamppai luksi. Laulajien parissa tämä on uutta. Kitaristien kohdalla urheilullinen suori tuskeskeisyys on vanha juttu. Halu nujertaa biisi tekee tästä kin suorituksesta mielenkiintoisen. Pidän itse enemmän tul kitsijoista. Olisi itsestään selvää ja hiukan tylsää ajatella, että lavalla kamppaillaan toisia kilpailijoita vastaan. Minusta ne ovat par haimmillaan todella hienoa väkivalta viihdettä. Musikaalissa tai konsertissa on dyna miikkaa. Tämä on mielestäni se viehättävä osuus. pääkirjoitus & kolumni -taitto_2017_1_a.indd 9 13.1.2017 14.12. Sir Richard Attenborough’ta on monella tapaa helpompi sietää kuin Simon Cowellia. Teknisesti virheetön laulaminen Turpaanvedon jalo taito Kuvat: Jarkko Vehniäinen Toinen kuvakulma > Arttu Tolonen on yleensä tylsää. Oikea vihollinen laulukilpailussa on se laulu – jonkun säveltämä, sanoittama ja sovittama teos. Haluaisin nähdä mashupin, jossa laulu kilpailun päälle on laitettu luontodoku mentin puheraita – sellainen, jossa puhu taan luonnon säälimättömyydestä ja jat kuvasta eloonjäämiskamppailusta. Kilpailuihin vallitsevaksi tavaksi loistaa on valikoitunut Las Vegasista, Meat Loa fin suihkusta, Euroviisuista ja musikaali lavoilta tuttu revittely
Mutta miksi tuoreen tulokkaan ja Man The Machine sin (2000) väliin jäi jokunenkin vuosi. – Purkitamme maaliskuussa kesäsinglen, joka tulee soimaan jokaisessa niemennokassa. Jylhä sävellys iloitsee kesästä, mutta samalla se vihjailee myös tulevasta – siis talvesta. Parantava eliksiiri on nimeltään kaikukitara. En ole kuitenkaan lainkaan huolissani, sillä tavoitteemme on hyvin realistinen ja tarjoamamme kokonaispaketti – myös promoja dokumenttivideot – on priimatavaraa! 10 SOUNDI Kaarle Viikate ja Marko Haavisto aktivoituvat taas Viikate-kippari Kaarlen ja monissa maukkaissa liemissä keitetyn Marko Haaviston yhteistyö jatkuu. – Periaatepäätös seuraavista jytinkilevytyksistä tehtiin jo debyyttilevyn kiertueella ja nyt löytyi sopiva sauma palata pelikentälle, sanoo herra Viikate. – Nyt julkaistu materiaali on peräisin todella monen vuoden ajalta. Erittäin monipuolisesta materiaalista löytyy niin sinfonisen synkkää kaahausta kuin surumielistä balladihenkeäkin – ja kaikkea siltä väliltä. Kevät twis tiä täys -kiertue etenee helmikuun aikana Jyväskylästä Lahden, Hämeenlinnan, Kuopion, Tampereen ja Kouvolan kautta Mikkeliin. – The Forest That Weeps (Summer) syntyi ensimmäisenä. Talvibiisi Loneliness (Winter) taas on surullinen, melankolinen ja kylmä. Mutta ei ole enää, sillä niin levykaupoista kuin vaikkapa Spotifysta löytyy yhtyeen tuore pitkäsoitto Das Monument. – Käynnistämme joukkorahoituskampanjan 1. maaliskuuta. Suunnittelemme nimittäin keväälle tapahtumaa, jonka kaltaista luomakunta ei ole vielä nähnyt! K u v a : T i m o I s oa ho Jari Mäenpää (oik) ja toinen kitaristi Teemu Mäntysaari kuunteluttivat levyn Soundille Teemun työhuoneella. Entä sitten Viikate. Kokoonpano (myös kitaristi Antti Kukkola ja rumpali Kepa Kettunen) aktivoituu myös estradeille. – Nimibiisi tuo twistin evankeliumia levylautasille, kun taas Myrskylyhdyt tarjoaa lohtua nykyajan kolhimille sieluille. Joukkorahoituksen täytyy nimittäin ensin onnistua. Itä-Saksa herää eloon pitkän levytystauon lisäksi myös livenä spektaakkelimaiseksi luvatussa tapahtumassa keväämmällä. Silloin myös ymmärsin, ettei näin valtavia levyjä voi toteuttaa pienessä kotistudiossani, joten Time II jäi telakalle, kertoo laulajakitaristi Jari Mäenpää. helmikuuta onkin luvassa Sydänsurumies-single, joka saapuu markkinoille niin rajoitettuna vinyylipainoksena kuin digiversionakin. Neliosainen Eternal Darkness (Autumn) kertoo syksystä: siis luonnon ja monen muun asian kuolemasta. Soundin ennakkokuuntelema The Forest Seasons on neljän massiivisen kappaleen muodostama matka eri vuodenaikojen tunnelmiin. – Olin kuitenkin onnekas, sillä samoihin aikoihin sain muokattua kiehtovan kitarasoundin, joka toimi täydellisesti muutamissa uusissa riffeissä. Tämä oivallus antoi paljon uutta inspiraatiota ja nyt käsissä onkin yli 53-minuuttinen uutuusalbumi. Ainakin luultavasti. – Sitten tein hemmetin synkän kappaleen. Saatamme keksiä muitakin juhlistusmuotoja! Itä-Saksan lippu liehuu taas – tarjolla ensimmäinen levy kuuteentoista vuoteen Tuottaja Hiili Hiilesmaan (HIM, Sentenced, Apocalyptica) kipparoima industrial-henkinen yhtyekollektiivi Itä-Saksa esiintyi Helsingin Tavastialla keväällä 2013, mutta muuten ”rautaesiripun takana” on ollut hyvin hiljaista. Kaksikkohan julkaisi iskelmälliseen rautalankaan kietoutuneen Laulu tuohikorteista -albumin alkuvuodesta 2015. K u v a: Ti m o Is o ah o uutiset_2017_1_a.indd 10 13.1.2017 9.55. – Viikatteellahan on nyt meneillään 21-vee -juhlavuosi ja tämän kunniaksi julkaisemme tuplamittaisen kokoelman ensi syksynä. Vanhimmat albumilla kuultavat äänitykset ovat itse asiassa jo vuodelta 1974, sillä isoäitini laulaa levyllä oopperaosuuksia. – Hyvin todennäköisesti. – Meillä oli eksistentiaalinen kriisi, jonka aikana loimme nahkaamme. Wintersun julkaisee The Forest Seasonsin omin päin – joukkorahoituksen turvin. – Eräänä taustainnoittajana on toiminut Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa, vaikka meidän näkemyksellämme ei olekaan mitään tekemistä klassisen musiikin kanssa, naurahtaa Mäenpää. Kuvittele käveleväsi avarassa paikassa, vaikkapa jäätyneen meren päällä, ympärillä on täydellinen valkeus eikä lähimailla ole ketään muuta... – Time II:n miksaaminen osoittautui liian raskaaksi projektiksi tuolloin käytössä olleille resursseilleni. Seuraavaksi kirjoitin kaksiosaisen Awaken From The Dark Slumber (Spring) -biisin. Kasaamme vähän erilaisen ”fundingin” emmekä aio kaupitella kovaan hintaan jotakin käytettyjä sukkia tai katkenneita rumpukapuloita. Tulemme tarjoamaan vain yhden paketin, joka sisältää The Forest Seasonsin sekä albumiin liittyvän monenlaisen lisäarvoa tuovan materiaalin. Kakkosraitana soi haikea Myrsky lyhdyt. Entä onko luvassa tutun spektaakkelimaisia Itä-Saksa -konsertteja. – Jännittävää on se, ettei levyn ilmestyminen ole varmaa. Se on mahtipontinen ja energinen biisi. Mutta eipä siinä sitten niin käynytkään. Uutiset A-PUOLI > Toimittanut: Timo Isoaho Wintersunin uutuus ilmestyy keväällä – mutta vain yhdellä ehdolla Eeppinen helsinkiläisyhtye Wintersun julkaisi Time I -albuminsa vuonna 2012 ja levyn kakkososan oli määrä ilmestyä vuonna 2014. 10. Hitaasti, mutta varmasti! Ja lopulta uusi materiaali alkoi toimia halutulla tavalla, sanoo Hiilesmaa
Jo silloin puheeksi tuli myös levyttäminen, mutta halusin tehdä uutta materiaalia, kertoo Röyhkä. Ahkeraa luomiskauttaan elävä Kauko Röyhkä on viimeksi lyöttäytynyt kimppaan jazz-muusikko Severi Pyysalon kanssa. – Lähetinkin sitten Severille tekstejä, joista hän ja rumpali Jussi Lehtonen valitsivat muutamia sävellettäväksi. Taantuma on varma asia: samoja riffejä ja sointuja, samaa pauketta ja murinaa. – Tutustuin Severiin keväällä 2009. Heinähatussa lieneekin ruuhkaa 14. – Lopputulos on avantgardepoppia. Hän sovitti vanhoja biisejäni jazz-tyylisiksi ja aloin tehdä keikkoja hänen The Mokners -bändinsä kanssa. Onneksi myös Maarit innostui projektista! Mitä muuta alkaneen vuoden ohjelmaan kuuluu. Jotain mitä Suomessa ei ole koskaan tehty. – Keikkailen Severin jazz-orkesterin ja Maaritin kanssa. Levyn idea on kahden tyylin sekoittuminen: siellä on jazzmuusikoita, joilla on oma musiikillinen muotokielensä, ja minä olen minä – vaikka toki laulankin vähän eri tavalla kuin tavallisesti. Jos vertailukohtia pitää hakea, niin levyltä löytyy ripaus Love Recordsin aikaista progesoundia. Muitakin musajuttuja on menossa ja tulossa, mutta palataan niihin myöhemmin! Black Magic Six täyttää vuosia ja julkaisee samaa pauketta Bluespunk-ärhentelijä Black Magic Six täyttää vuosia. Me ei olla koskaan osattu soittaa tai säveltää, eikä vanha ukko enää opi sellaisia juttuja. helmikuuta, kun vaikuttajikseen tyhjentävän ”satan, Venom & punk” -kolminaisuuden ilmoittava BM6 soittaa helsinkiläisbaarissa 10-vuotiskeikkansa. Hilpeästi otsikoitu Choose Death ilmestyy huhtikuussa. Oma trio esiintyy myös. – Nimi viittaa hieman erääseen kasariduoon, mutta enemmän otsikko tarkoittaa luovuttamista. lippupalvelu Kauko Röyhkä vaihteeksi jazzin pyörteissä Viime vuonna muun muassa romaanin (Lapinpoika) ja pari albumia (Huominen on uni ja Aamuöiseen sateeseen) julkaisseen Kauko Röyhkän fanit eivät ehdi kärsiä puutostilasta, sillä maaliskuussa on luvassa Turmion suurherttua -yhteisalbumi muun muassa Severi Pyysalon ja Maarit Hurmerinnan kanssa. – Sanoituksellisesti jatkamme kliseiden käyttämistä: ekan levyn (Evil Acupunction) sekoilun ja kakkoslevyn (Doomsday Bound) vasemman käden polku -meininkien jälkeen etenimme tienristeykseen (Brutal Blues) ja sieltä suomalaiskansalliseen henkirikoskulttuuriin (Halfway To Hell). Kitaristilaulaja J-Tanin ja rumpali Lew Sifferin muodostama hurjasteluduo nostaa omaa häntäänsä myös uuden albumin voimin. Miten kuvailisit tuoretta musiikkianne. – Albumin kannet ovat komeat, muuten sisältö on sitä samaa paskaa. Nyt flirttailemme kuolemalla. Monttuunhan me kaikki päädymme, sanoo J-Tan. K u v a: O lg a V äl im aa uutiset_2017_1_a.indd 11 13.1.2017 9.55
A-PUOLI The Empire Strikes Skandinaavisen perinteen jatkajat S kandinaaviseen rockperinteeseen nojaava The Empire Strikes syn tyi vuonna 2012, kun Soundin De moefektissäkin useaan otteeseen kehu tussa throwAway Heroesissa aiemmin soittaneet laulajakitaristi Tommi Tuo riniemi ja kitaristi Topi Tarkki päättivät korottaa panoksia. – The Empire Strikes on minun ja Topin jatkumo edelliselle orkesterillem me, ollaan kymmenisen vuotta soitettu kimpassa. Vaikka bändin soitossa kuuluu gen ren vanhojen mestarien perintö, helsin kiläisnelikon keitos muodostuu mones ta muustakin aineksesta. Komppiosastoon va kiintui Topin vanhasta bändistä Jaakko Vilpponen ja bassoon coverbänditou huissa marinoitunut Paavo Kuukasjärvi. Meidät kiinnitet tiin Fullsteamin keikkamyyntiin, ja sitä kautta päästiin myös keväiselle Phil Campbell And The Bastard Sonsin run dille. Vaikutteet kuuluvat, mutta jos Hellacopterslei masta pääsee omalla musiikilla eroon, niin se olisi hyvä. ANTTI SILLANMÄKI ”Jos ei saa keikkaa Suomesta, niin sitten lähdetään menemään!” www.theempirestrikes.com K u v a: N au sk a kin. 12 SOUNDI 12 SOUNDI 12 SOUNDI > 12 SOUNDI Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Jos sieltä haluaa hakea niitä vaikutteita, niin varmasti niitä löytyy, mutta verrattuna edelliseen levyyn uusi kuulostaa paljon enemmän meiltä neljältä. Verrattuna ensimmäiseen le vyyn tässä on enemmän meininkiä sii näkin mielessä miten se on tehty, sillä tässä on täysin livepohjat. Hellacopters on itselle ollut sellai nen herätysliike, ja The Flaming Side burns toki, mutta musiikkimakuun kuuluu paljon muutakin Bruce Springs teenistä ja The Black Keysistä Thin Lizzyyn ja Black Sabbathiin. Muistaakse ni yksi kitararaita on vireongelmien ta kia tehty uusiksi, mutta muuten levy on sitä mitä saa keikallakin. Jatketaan hommia mutta eri nimellä ja vähän vielä paremmalla mei ningillä, Tommi kertoo. Kun pää ei meinannut kunnolla aue ta Suomessa, suuntasi yhtye ulkomaille, tarkkis_The Empire Strikes & Kasper.indd 12 12.1.2017 10.06. – Hellacopters varmaan kuuluu läpi kaikkein eniten ja ruotsirokki muuten ja siellä tehty työ kantaa nyt hedelmää myös kotimaassa. Samantyylisten bändien kanssa ollaan kierretty KeskiEuroopas sa jonkin verran. Nyt juuri käytiin Ruot sissa parin bändin kanssa. Ja tulevan albumin myötä soinnissa on entistä enemmän omaleimaista otetta. – Bändi syntyi siitä, että tätä musaa on pirun kiva soittaa! Voitaisiin tehdä jotain vaikeampaa mutta tällaista on ki va soittaa ja itse kuunnella, niin siksi si tä tehdään. Että jos ei saa keikkaa Suomesta, niin sitten lähdetään menemään! – Kyllä se jotain päitä aukaisi lopulta Suomessakin, joten suosittelen samaa lämpimästi muillekin. 17. Se on hieno homma, ja ne keikat on soitettava samaan tapaan kuin aikai semmatkin, eli täysillä. helmikuuta julkaistava High Tide äänitettiin nopeaan tahtiin, ja tavoit teena oli taltioida yhtye siten miten se soi keikoillakin. – Mielestäni uusi levy kuulostaa meiltä. – Ensimmäinen levy tuli italialaisen levylafkan kautta pienenä painoksena pihalle, ja niiden kautta päästiin myös keikoille. – Keikat on saatu omien kontaktien kautta ja lähettämällä miljoona sähkö postia! Mutta esimerkiksi kun vuonna 2015 keikkoja käytiin parikymmentä keikkaa riipimässä pitkin mantuja, niin vaihtoehto oli se että muuten oltais soi tettu treenikämpällä. – Valittiin parhaat tekemämme biisit, mentiin studioon ja oltiin siellä viisi päivää
Kasperin livekokoonpano on varsin eläväinen. Seuraavaksi Kasper pyrkii levittämään sanomaansa keikkailemalla myös maakunnissa. Hän kertoo, että aloitellessaan bänditouhuja 13-vuotiaana kaikki perustui äänenpaineeseen. Se epämiellyttää mua tässä ajassa. – Olen siinä mielessä poliittinen, että haluan levittää ympärilleni jotain kaunista, herkkää ja haurasta. Tekeillä oleva albumi julkaistaan vinyylinä, ja valmista pyritään saamaan kevään 2017 kuluessa. – Ideana oli se, että kaikki tulee niin täysillä kuin mahdollista. Muutos viehättää Kasperia. Dj-tuottaja Polarsoulin kanssa yhteistyössä tuotetut Mä täytän aikaa ja Tunnetkohan säkin niin ovat herättäneet kiinnostusta etenkin pääkaupunkiseudulla, jonne myös artistin keikkailu on toistaiseksi keskittynyt. On kiinnostavaa, kun kaikilla on tilaa kokeilla. Mutta loppujen lopuksi joku tosi pieni ja arkinen kaunis asia on se, joka tuntuu suurelta ja ihmeelliseltä. Kasperin matka musiikillisen muotokielensä löytämiseen on ollut perinteinen. SOUNDI 13 SOUNDI 13 SOUNDI 13 Kasper Merkitys ja rakkaus musiikissa facebook.com/kasperhelsinki ”Haluan levittää ympärilleni jotain kaunista, herkkää ja haurasta.” H elsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Kasper on julkaissut kaksi singleä, joiden hiljainen ja hauras sointi kuvastaa tekijänsä pohdiskelevaa persoonallisuutta. – Voisihan sitä yrittää kuvata vaikka koko maailmankaikkeutta lyriikoissa. Kasper myöntää, että pikkuhiljaa alkaa olla haastavaa pitää yllä jokaiseen keikkaan liittyvää mysteeriä. Tykitettiin Led Zeppeliniä ja Guns N’ Rosesia. – Se pätee myös keikoilla. Kun oma soitin ei kuulunut, vahvistinta käännet tiin kovemmalle. Hän toteaa, että ”pitäisi kai alkaa yrittää tehdä tätä ammattimaisemmin”. Sanoilla hän sitten yrittää saada melodioista kiinni. – Alun spontaanista keikkameiningistä on jäänyt sellainen perintö, että taustabändin jäsenet vaihtuvat sen mukaan, kuka sattuu pääsemään paikalle. Edelleenkään ei treenata kovin paljon. Ja sitten kaverit käänsi omiaan vielä kovemmalle, Kasper nauraa. Jos esiintyessä tulee yhtäkkiä tosi hiljaista, yleisö saattaa alkaa ihmetellä ja pysähtyä kuuntelemaan. Jotain, joka ei ole niin hyödyllistä tai rationaalista. Hän toteaa toivovansa, että hänen musiikkinsa ja tekstinsä kertoisivat ennemminkin jotain tästä ajasta kuin jotain hänestä itsestään. Kasper kertoo, että melodiat syntyvät hänellä aina ennen sanoja. Musiikillisen identiteetin hiljalleen jalostuessa syntyi oivallus: musiikki voi kasvaa suuremmaksi, kun kääntää volyymin pienemmäksi. Vaikka alkujaan hän kiinnitti yhtyeeseensä rumpali Aleksi Ripatin (Ursus Factory) ja kiipparisti Antti Vuorenmaan (Tiisu) on keikoilla toiminut säestäjinä sekalainen sakki soittajia. Samaa filosofiaa Kasper soveltaa myös lyyrikkona. Kaikki tyhjenee merkityksestä, jos olemme vain käytännöllisiä ja järkeviä. TEKSTI: TEPPO VAPAUS K u v a: Tu is k u Le h to tarkkis_The Empire Strikes & Kasper_b.indd 13 13.1.2017 12.39. Kasper on solminut levytyssopimuksen Suomen Musiikin kanssa ja työstää parhaillaan debyyttialbumiaan, jonka tuottajana toimii Polarsoul. Rakastan sitä, kun vähän huonosti valmistautuneena joku juttu menee keikalla yhtäkkiä aivan uudella ja kiinnostavalla tavalla. Jos kaikki on mahdollisimman järkevää ja hyödyllistä, paradoksaalisesti kaikki lakkaa olemasta sitä, koska merkitys tai rakkaus ei synny sillä tavalla
Elämäni soundit 14 SOUNDI Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Tero-Petri Suovanen LEVY, JONKA ANSIOSTA USKON YHÄ ALBUMIKOKONAISUUTEEN The Beatles Sgt. Pienen levymerkin etu on suurempi tekemisen vapaus kaikessa. RASVAISTA KITARAA, JOTA YHÄ KUUNTELEN Blue Öyster Cult Secret Treaties – 80-luvun tuskailin kireissä housuissa speed metal -yhtyeen kitaristina poikien kerhossa. Vakavuudessa yllättävää leikkiä ja leikissä vakavuutta. Neljännen oman albuminsa Parantavat sanat lauluja hän teki keskittyneesti retriittimökissä Salon edustalla Angelniemellä. Aamuisin hain kohtalokasta tunnelmaa katsomalla lossin kulkua kahvin ja Hectorin kera. Bungle ja Kraftwerk olisivat yhdistyneet. Minäkin opin ne. – Levyn biiseistä on tehty kolme videota, ettei kenellekään jää hämäräksi tää meidän juttu. Niiden kuvituksessa on sellaista ominaista hersyvää huumoria. – Harva kappale syntyy oikein tekemällä, säveltämisessä pitää saada toteuttaa omaa aikatauluaan ja sanoitusten kanssa voi mennä pitkään, että saa hyviä ideoita laulettavaan muotoonsa. LEVY, JOKA INNOSTI TEKEMÄÄN SUOMENKIELISIÄ SANOITUKSIA Leevi And The Leavings Mies joka toi rock ’n’ rollin Suomeen – Teimme sedän kanssa kesälomalla puusavottaa, joka keskeytettiin Göstan radiohaastattelun ajaksi. Svengi on bändissä tärkeä ja kitara värittää kappaleita rennosti, vähän niin kuin saksofonia soitetaan. Setäni osasi ulkoa Leevin 70-luvun harvinaiset singlebiisit. C atalepsyn speed metal -kitaristista ja Limonadi Elohopean laulaja-lauluntekijästä Tero-Petristä jalostui kymmenisen vuotta sitten sooloartisti, joka vaihtoi bändidemokratian valistuneeseen itsevaltiuteen. Kuin Radiohead, XTC, Mr. En tuntenut etukäteen biisejä, jotka veivät sadetanssiin. Haluan valaa innostusta myös muusikoihin, jotka saavat oman koukkunsa ja kädenjälkensä levylle. Sukua Bowielle siis. Fire Of Unknown Originin ponteva AOR on punttisalin ryhtimusaani. Korvaamattomat-yhtyeen kanssa tehtävien keikkojen ohella Tero-Petri tekee myös soolokeikkoja, joita hän haluaa höystää akustisen kitaran sijasta myös synaelektroniikalla. ENITEN KUUNTELEMANI ARTISTI UUDEN LEVYN TEON AIKANA Hector Kadonneet lapset – Tein biisejä Angelniemellä mökissä. Morrisseyn sanoista koin, että tilannekuvauksella voi nasevasti kertoa sisäisestä olostaan. Myös yhtyeen kömpelöä musiikillista huumoria rakastan. LEVY, JOKA SAI VAIHTAMAAN KITARAN SYNAAN Metronomy The English Riviera – Tuo mieleen lapsuuteni synasuosikit, Organ, Classix Nouveaux ja Gary Numan, mutta bändillä on oma niukka, nihkeä soundinsa. – Teen demoille myös kitarajutut ja bassolinjoja, mutta niitä bändi muokkaa ja soittaa aina hiukan eri tavalla. Aluksi jahkailen sovitusten kanssa, mutta äänitykset teen laput silmillä ja pidän huolen, että mun visiossani soittajatkin saavat hyvin tilaa. Se oli ensimmäinen englanninkielinen bändi, jonka sanat ymmärsin heti. LEVY, JOKA OPETTI TUNNELMAN TÄRKEIMMÄKSI ASIAKSI Portishead Dummy – 90-luvulla tajusin, ettei biisi tarvitse välttämättä kertosäettä. LEVY, JOKA SAI TUNTEMAAN SAMANKALTAISUUTTA The Smiths Hatful Of Hollow – Mulla on musiikillisesti jakautunut mieli. Hämmentävässä kannessa Beatlesit patsastivat viiksekkäinä. Oven avasi Blue Öyster Cult, jonka iskelmäprogehevi hyväksyttiin varovasti. Ainakin tunne välittyi. – Olen itse jättänyt sähkökitaran ja keskittynyt tuottajan hommiin. Tai laulajan ääni puhuu sinulle. [Limonadi Elohopea, Korvaamattomat] K u v a: A rt o A lb er t A rv il ah ti Elämäni soundit 1_17.indd 14 12.1.2017 12.49. Hän osaa heittäytyä myös hauskaan nonsenseen. Se soi tanakasti uudessa levarissa. Suomessa soi tietty ääni, jonka äärellä muu menettää merkityksensä; Fredin lauluääni. Vastaavaa musiikillista sirkusta on nähty lähinnä Sielun Veljillä. Sen hypnoottiset riffit vaikuttivat musiikilliseen ytimeeni. Riffien lisäksi sellaista soitettua serpentiiniä. Portisheadin koukku on Beth Gibbonsin kohtalokas ääni ja yhtyeen syyspimeä soundi. Ja tietysti, kun levy oli valmis, tuli vielä pari biisiä, jotka olisi halunnut mukaan. 12-vuotiaana tapasin ostaa sekä AC/DC:n että Smithsin levyt. Göstan sanoitukset ovat sekä parodiaa suomalaisten arjesta että huolestuneita kannanottoja. Laitan tarpeen mukaan myös laulustemmoja. Tuloksena on nippu varmalla otteella sanoitettuja ja tummalla, jämerällä äänellä laulettuja poprock-melodioita, joita terästävät notkeat kitarakuviot ja vetävät riffit. Pepper’s Lonely Hearts Club Band – Ekan älpeeni ostin 9-vuotiaana Turun Eka-marketista. Pääsin värikkäälle matkalle. Helsingin Circuksessa yhtye esiintyi rumpukoneen ja synan säestyksellä, eikä Joe Mountin laulu muuta kaivannut. Hänen voimansa on sanojen monimerkityksellisyys. Kuunnellessa maistuvat yhä kotipihan kaneliomenat. Levyn vaikutus oli valtava, kuin näkisi Star Warsin ensi kertaa. – Perheelliselle on tärkeätä saada tehdä yölläkin biisejä, Tero-Petri hymähtää. MUISTUTUS SIITÄ, ETTÄ YLLÄTYS ODOTTAA KEIKALLA Animal Collective Merriweather Post Pavilion – Barcelonassa 2008 hullaanuin. Levyllä psykedeelinen kokeilu, tanssittavuus ja upeat biisit ovat samassa paketissa. Juju voi olla soundissa
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi 11 FIN BSROverkill 01-17.indd 1 09.01.17 17:03 Nuclear 1 tulostus.indd 15 12.1.2017 7.54
Kyseessä oli ääriasetuksiin viritetty Auto-Tune, vaikka tuottajat kysyttäessä väittivätkin muuta. Musiikkibisnes on kuluttajien mukana hypännyt internetiin ja toimii sen logiikalla. Tuskinpa mistään muusta musiikillisesta apparaatista on 2000-luvulla on keskusteltu yhtä kiihkeästi kuin AutoTunesta. 16 SOUNDI SOUNDI PB Apparatus > Poimintoja musiikkiteknologian kiehtovasta historiasta Teksti: Sami Nissinen P opja rockmusiikki on koko historiansa ajan ollut tiukasti teknologian talutusnuorassa, eivätkä musiikki ja teknologia ole koskaan olleet niin vahvassa symbioosissa kuin nyt. Ainakin, jos lähtökohtana pidetään sitä, että tekijä ilmaisee aidosti itseään. Nykyajan laitteilla voidaan helposti luoda rouheaa vintagefiilistä tai retrofuturistista kasarisoundia. Hildebrand innovoi öljynporauksen avuksi laitteen, joka lähettää maaperään ääniaaltoja ja jonka avulla potentiaalisista öljynporauspaikoista saadaan vihjeitä. Soundilla erottaudutaan. Monet eturivin artistit ovat kuvailleet Auto-Tunea ”turvaverkoksi, joka takaa hyvän esityksen”. Mutta jo nyt ihmiset ovat niin tottuneita virheettömään tulkintaan, että he odottavat ja vaativat sitä musiikiltaan. Auto-Tunen – ja sen modernimman version Melodynen – pääasiallinen käyttötarkoitus on ollut kuitenkin korjata laulajien tekemiä virheitä, ja tässä tarkoituksessa se yleistyi ja vakiinnutti asemansa räjähdysmäisen nopeasti. Sen kehitti Andy Hildebrand, joka oli työskennellyt aikaisemmin öljyteollisuuden palveluksessa. Vuonna 2010 Time-lehti valitsi sen historian 50 huonoimman keksinnön joukkoon. Ensimmäinen iso Auto-Tune-hitti oli Cherin Believe (1998), jossa huomiota herättävää oli laulussa käytetty efekti, jonka ansiosta Cher kuulosti kertosäkeessä hetken ajan ”ihanan luonnottomalta”. Ihmisääni on popja rockmusiikin tärkein instrumentti, ja tuskin on silloin väärin väittää, että Auto-Tune sorkkii musiikin perimmäisiä arvoja. Tällaisen soundin varaan ovat rakentaneet tyylinsä esimerkiksi ranskalaisduo Daft Punk ja rap-messias Kanye West. Moderni muusikkous merkitsee yhä enemmän erilaisten laitteiden hallintaa. Suositun kanadalaisen viihdelaulajan Michael Bublén tultua ulos Auto-Tunekaapista puolustajiin liittyi myös tuottaja Bob Rock toteamalla, että ”Auto-Tunesta on tullut popmusiikin standardi radiossa”. ”Efektin ansiosta Cher kuulosti kertosäkeessä hetken aikaa ’ihanan luonnottomalta’.” 20 vuotta Auto-Tunea Auto-Tune on vakiinnuttanut paikkansa musiikinteon vakiovarusteena. Siitä tuli tietysti jo muutamassa vuodessa klisee. Auto-Tune, tuo ihmisäänen Photoshop, on jakanut aina vahvasti mielipiteitä. Tänä keväänä tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Antares Audio Technologies julkaisi laitteen. Ja ainakin musiikkibisneksen portinvartijoille, hittejä metsästäville A&R-henkilöille ja radioiden ohjelmapäälliköille, virheettömästä simulaatiosta on tullut inhimillisesti resonoivaa todellisuutta mieluisampi. Trendit syttyvät ja sammuvat, ja niillä on kiva leikitellä. Virheisiin ei ole kerta kaikkiaan varaa. apparatus_autotune_taitto.indd 16 12.1.2017 10.08. Muu kuulostaisi oudolta. Kun virekorjausta hyödynnetään efektiluonteisesti, voidaan ääriasetuksilla saada aikaan robottimaiset, luonnottoman nopeat ja tarkat siirtymät eri sävelkorkeuksien välillä, jolloin lopputulema muistuttaa alun perin jo 1930-luvulla kehitetyn vocoder-puhesimulaattorin ääntä. Popin ja rockin muu musiikillinen sisältö, kuten harmonia ja melodia, muuttuvat huomattavasti hitaammin. Auto-Tune oli hetken aikaa tuottajien salainen ase, jonka avulla kappaleisiin voitiin tehdä uudenkuuloisia soundikoukkuja. Siitäkin huolimatta, että sen käyttö on herättänyt paljon vastustusta. Myöhemmin hän tajusi, että laitetta voitaisiin käyttää myös äänenkorkeuden analysointiin ja korjaamiseen, ja kehitti laitteesta Auto-Tunen. Tai tehdä laulutaidottomista laulajia. Todennäköisesti ymmärrämme ja kuulemme vasta vuosien päästä Auto-Tunen merkityksen
Provinssi tulostus.indd 17 12.1.2017 7.54
Moniin mittaustapoihin ja myös kuuloon perustuvissa testeissä hän havaitsi nopeasti, että erilaisten teräslaatujen ja -seosten soinneissa on radikaaleja eroja. Suunnittelun lähtökohtana oli, että mahdollisen arvosoittimen alkuperäisyyttä ei tuhota ja että toiminnalliset muutokset voi palauttaa jälkiä jättämättä. – Ajattelin, että täytyy löytyä jokin tyylikkäämpi tapa hoitaa tuo ongelma, elämmehän 2000-lukua. Moni kaverini kutsuukin minua sepäksi. Keksinnössäni muovikansi korvataan ruostumattomas”Tuotteeni valmistetaan yksilöllisesti käsityönä pieninä sarjoina, eikä materiaalivalintoja määrittele suuri voittomarginaali” E-liike 1_17.indd 18 12.1.2017 12.42. Nykyaikaisissa sarjatuotantokitaroissa suurin soundillinen rajoite on sinkkiseoksesta valettu tremoloblokki. – Kotimaiset teräkset eivät sisällä lyijyä. Pienemmälle huomiolle jää kitaran hardware, metalliosat, vaikka niillä on oma merkittävä osansa äänentuotossa ja värähtelyn johtamisessa. Syvänen huomasi, että läheskään kaikki Stratocaster-soittajat eivät käytä soittaessaan vibrakampea ja ovat siksi kiilanneet alkuperäisen tremolobokin liikkumattomaksi puupalalla tai 9 voltin paristolla. Impulssi asiaan tuli paitsi kaveripiirissä virinneestä kysynnästä, myös omasta soittoharrastuksesta ja kiinnostuksesta aiheeseen. Teräs ja sen muokkaamisen taito on kiehtonut minua pikkupojasta asti, kuvailee Jani Syvänen. Erikoistuote Syvänen (lyhyemmin EKT) ei tingi materiaaleista vaan tuottaa kitaraosia erilaisista teräksistä avainsanoinaan kovuus, hiilipitoisuus ja lämpökäsittelyt. Vaihtoehtoja on jopa satoja. Aloin kehitellä asiaa. Nykymaailmassa valmistetaan todella laadukkaita kitaroita valikoituine puuosineen, monesti käsinkäämittyine mikkeineen, johdotuksineen ja häiriönsuojauksineen. Samaa ei voi sanoa maailmalla myytävistä teräslaaduista, joiden koneistettavissa laaduissa on lähes poikkeuksetta pehmentimenä lyijyä. Myyntimiesten näkökulmasta on helppoa markkinoida megamass-tuotteita ja luoda illuusio blokin massan sustainia lisäävästä vaikutuksesta. Voin kuitenkin vakuuttaa, että asia ei ole niin yksinkertainen, valistaa Syvänen, joka käyttää valmistusmateriaalina ainoastaan kotimaisia teräksiä. Jani Syvänen on valmistanut kitarahardwarea vuodesta 2011. Keksin lopulta hyödyntää asemointiin Stratocasterin rungon takana olevia tremoloblokin muovisen suojakannen kiinnitysruuvin reikiä. – Olen koulutukseltani työstötekniikan mekaanikko, koneja metallitekniikan teknikko sekä lisäksi aseseppä. 18 SOUNDI A-PUOLI E-Liike > Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. Hieman kärjistäen ilmaistuna kitaramarkkinat ovat pullollaan halvasta pataraudasta valmistettuja metalliosia. – On käynyt täysin selväksi, että Stratocasterin tremoloblokissa massa ei ole ainoa autuaaksi tekevä asia. Molempien osat ovat pieniä, tarkkuutta vaativia ja niiden valmistukseen tarvitaan tietynlainen konekanta. Nimissäni on tällä hetkellä kolme soitinosapatenttia. Isästäni kuulin jo pikkupoikana sanottavan, että hän tekee teräksestä mitä haluaa ja muut mitä osaavat. Pehmeät metallit ja epäpuhtaat seokset blokin valmistusmateriaalissa vaimentavat värähtelyä ja sen välittymistä kitaran runkoon, toteaa Jani, jonka yksi keksintö on hardtailkonversio. Jani on hakenut mahdollisimman korvaa miellyttävää lopputulosta kokeilemalla erilaisia mitoituksia ja valmistusmateriaaleja. Isoisäni isä sekä isoisäni veljineen olivat kuuluisia kauhavalaisia puukkomestareita. Soitinosien ja aseenosien valmistuksessa on paljon yhtäläisyyksiä. En halunnut jäädä huonommaksi. Teksti: Esa Kuloniemi SUOMALAISTA KÄSITYÖTÄ ESITTELYSSÄ SOITINRAKENTAJAT | OSA 14 Syvänen duunaa teräksestä -S yväsen suvun miehet ovat aina olleet seppiä. Tutkin valmistamieni osien vaikutusta soundiin kasaamalla prototyyppikitaroita
Hyvä! Pedaalin salainen ase on oudosti nimetty demhe/hali -kytkin, joka korostaa yläasennossa bassoa ja keskiääniä sekä ala-asennossa säröä ja kirkkautta. – Olen aina suositellut aloittamaan tuunauksen blokista. joulukuuta kotonaan Tukholmassa 64-vuotiaana. Tosin olen varma, että nuo termit ovat Illuminatin salaisia viestejä Hemmolle: demhe tarkoittaa ”demppaa hemmo, demppaa” ja hali vastaavasti ”muista halia kaikkia aina”. Ruotsin blueskuningas nukkui pois 18. Mutta ennen kaikkea on kiva steppailla oman spedulaudan päällä Röyhkän Kaken tahtiin. Jani on valmistanut mittatilausosia myös moniin käsityönä valmistettuihin kitaroihin. Hi cut -namiskalla hillitään kirkkautta, jos nääs meinaa paikat irrota hampaista. Varsinkin vintagefuzzit ovat ulostuloltaan melko hiljaisia, mutta sitä ongelmaa Carcozassa ei ole, tarvittaessa lähtee niin perkeleen kovaa. Laadukkaasta teräksestä valmistettu blokki antaa perusteet puhtaaseen harmoniseen sointiin. Hän esiintyi maassamme kymmeniä kertoja, joko oman bändinsä tai kokkolalaisen Wentus Blues Bandin säestyksellä. EKT:n tyypillinen asiakas on kitaristi, joka haluaa karsia signaaliketjusta sointia heikentävät elementit. Lisäosat muodostavat kaikupohjan ja tuottavat thinline-tyyppisen, tunnistettavan soundin. Hän oli siinä lajissa niin hyvä, että muutamakin amerikkalainen kollega myönsi hien kihoavan otsalleen, jos näki Svennen yleisön joukossa. Ennen CBS-aikakautta Fendereissä oli laadukkaat teräsosat. Yksikään asiakas ei ole jättänyt osien vaihtoa blokkiin, vaan ennemmin tai myöhemmin on hankittu myös tallalevy ja tallapalat, sekä usein myös kaulalevy, jonka merkitystä tukevan kaulaliitoksen kautta sustainiin ei voi väheksyä. Step on myös englanninkielinen sana, joka tarkoittaa porrasta tai askelta. Hyvin usein asiakas haluaa myös lisätä soittimensa käsityöastetta. Hintaa on noin satanen. Siitä on helppo siirtyä vaihtamaan tallalevy tallapaloineen. Tyypillisellä asiakkaalla saattaa olla vaikkapa hyvin soiva vuoden -62 Stratocaster, jollaisen myyntiarvo on alkuperäisessä kunnossaan yli 10 000 euroa. Alkuperäinen vintage-hardware säilyy pöytälaatikossa ja on mahdollisen myyntitapahtuman koittaessa palautettavissa ehjänä paikoilleen. Laatikosta irtoaa myös klassinen räkäinen kätkätys. Kaikilla tuotteilla on tyytyväisyystakuu ja ne ovat sarjanumeroituja, linjaa Syvänen, jonka mukaan laadukkaat teräkset hyvissä puuosissa on eräänlainen kivijalka hyvän soinnin löytymiseen. K eltainen Jaffa ja Punainen Jaffa, klassikoitahan ne ovat, mutta kuka muistaa hiilihapottoman version aiheen tiimoilta. Mikäli kitara on aktiivisessa soittokäytössä, katkeaa alkuperäinen vibrakampi vääjäämättä jonain päivänä ja samalla hetkellä soittimen arvo alenee. Svennellä oli osittain suomalaiset sukujuuret, sillä hänen äitinsä oli syntyisin Sääksmäeltä. Jos Sven Zetterberg ei ole vielä artistina tuttu, suosittelee E-liike lämpimästi tutustumista viimeiseksi jääneen, viime vuoden keväällä julkaistun Something For Everybody -sooloalbumin avulla. Before-potikalla säädetään säröisyyttä ja after-säädin vaikuttaa korvien lisäksi futsin sävyyn sekä kompressoitumiseen. E-liike 1_17.indd 19 12.1.2017 12.42. No, sehän oli tietenkin Step-juoma. Niiden lisäksi tarjolla on tallalevyjä, tallapaloja, vibrakampia ja kaulalevyjä Strato-, Teleja Les Paul -malleihin. Valmistin myös alkuperäisen kaltaisen tallalevyn ruostumattomasta teräksestä, sillä erotuksella, että keinumisen mahdollistavaa niin sanottua ”köyhän miehen saranaa” ei tarvittu ja vibrakammen reikä sai jäädä poraamatta. Zetterberg ikuistui myös Wentuksien Family Meeting -elokuvaan. – Tuotteeni valmistetaan yksilöllisesti käsityönä pieninä sarjoina, eikä materiaalivalintoja määrittele suuri voittomarginaali. Tämmöisenä fuzzfriikkinä on todella mukavaa, kun markkinoille tulee jatkuvasti uusia ja hyviä mutta kohtuuhintaisia steppifutseja, kuten tämänkin DOD Carcoza Fuzz, joka on monipuolinen perinteinen ja moderni morjes samoissa kuorissa. Svenne oli sukupolvensa johtava skandinaavinen bluesja soulartisti, erinomainen kitaristi, huuliharpisti ja ennen muuta laulaja. Aivan loppusuoralla tuli suru-uutinen myös Sven Zetterbergin poismenosta. SOUNDI 19 Blueskuningas nukkui pois SVEN ZETTERBERG 28.3.1952–18.12.2016 Taaksejäänyt vuosi oli noutajan juhlaa. Uutuutena hän ottanut valikoimaansa erikoisteräksistä valmistetut slideputket. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen laitearvioija Halimasiina Erikoismies tekee erikoistuotteet: Jani Syvänen testilaboratoriossaan. Suomessa kuuluisiin EKT-osien käyttäjiin lukeutuvat Esa Pulliainen, Juha Björninen, Heikki Silvennoinen, Tokela, Ben Granfelt, Juhani Nisula, Timo Luostari, Erkka Korhonen, Tuomas Wäinölä ja Marko Karhu. K u v a: P el le P ia n o www.erikoistuote.fi ta teräksestä valmistetulla vastaavalla, johon on kiinnitetty lisäksi kiinteästi tremoloblokki. EKT:n päätuotteita ovat Stratocaster-tyyppisiin kitaroihin kotimaisista teräksistä käsityönä valmistetut teräsblokit, tuotenimiltään Steel Baron ja Excalibur. Chameleon hardtail -muunnossarjasta tuli erittäin toimiva. – Kolmas keskeinen asiakasryhmä on arvokkaiden vintage-soittimien omistajat. Tästä syystä kannustan aina päivittämään arvosoittimeen laadukkaan hardwaren
Ei kun rommipaukku ja pari piristävää guarana-pilleriä huuleen ja Time Outista päivän antia tutkimaan. Swervedriverin visio on tehdä murskaavan kovaäänistä, mutta melodisesti ja harmonisesti mielenkiintoista kitara... Nyt kaikki asuivat Lontoossa. Mulla on ehkä yks lontoolainen ystävä. Yllättävä yhdistelmä dynamiikkaa ja staattista leijumista. Keinottelin itseni tungoksesta yläparvelle, josta näki koko lavan. Teksti: Jussi Niemi A-PUOLI siihen täysin istunut – meno oli riittimäisen intensiivistä. Paluu vanhaan 70-luvun lopun kotikaupunkiin on aina kivaa. Kokonaisuuden anarkistinen kokeellisuus sai maadoitusta rumpalin jämäköistä kompeista ja basistin dynaamisista linjoista. Melkein sanoin popia, mutta ei tämä nyt ihan sitä ole. Kumpikaan kitaristi ei soittanut perinteisiä sooloja. Jussi Niemen naamakirja > Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. kyse oli shoegazingista, vaikkei Swervedriver ole koskaan Swervedriver 20 SOUNDI K u v a: So u n d in ar k is to Fiksua melua Swervedriverin feedback-ujelluksen ja räminän seassa kuultiin myös harmoniaa ja popmelodioita. Jalat olivat muusina, mutta mieli vaati rokettirollia. Laajakangasmaisessa feedback-ujelluksessa ja metallisessa räminässä oli outoja harmonioita ja ovelasti popahtavia melodioita. Lisäsin luetteloon vielä jamaikalaiset ja intialaiset. Rockin historia oli jäsenillä hyvin hyppysissä aina Beatlesista ja The Rolling Stonesista alkaen. Volyymille oli perusteita: bändin valtavan kitaravallin mikroharmoniat, dronet ja muu aluskasvillisuus kukoistivat nimenomaan kovalla volyymilla. . Pienten eleiden ja valtavan soundin puolihuolimaton liitto loi jännitteen. . Joviaali hujoppi puhui nopeasti lähes ”Oxfordin englantia”, sikäläinen S yksyllä 1991 kävin Lontoossa. Vaikkeivät soittajat kauheasti liikkuneet . Selvästi omaa visiota toteutettiin vaikuttavan keskittyneesti. Umpitäysi klubi huokui odotusta lämppärien jälkeen. Pitkä laiha kiharapää Jimmy Hartridge oli ainoa bändin jäsen, joka ei puhunut kenenkään kanssa, joten esittäydyin hänelle ja ehdotin haastattelua. Kauhea sekasotku kaikenlaista väkeä. Roxy Musicin alkuvaiheessa törmäsin siellä silloin vielä pitkätukkaiseen, levynkansista tutussa täydessä sulkakimallusvarustuksessa kahvittelevaan Brian Enoon. rockia. Alhaalla jengi alkoi vääntelehtiä heti ensimmäisestä mahtisoinnusta. Ihan sama aikoinaan minulla, en voinut olla nauramatta kokemustemme yhtäläisyyttä. Siellä oli niin pieni huone, että mahduimme sinne vain seisten. Ystävällinen kitaristi oli heti valmis ja nappasi mukaan ponnaripäisen rumpali Graham Bonnerin johdattaessaan minut backstagen perälle. Se tekee tästä paikasta jännittävän, Jimmy huomautti ja siirtyi sitten itse aiheeseen. Vähän väliä joku yleisöstä hyppäsi lavalle ja sieltä edessään vellovaan lihamereen. Päivä oli vilahtanut lähinnä kirjakauppoja kolutessa ja ilta oli jo alussa hotellilla lepäillessä. Liikaa kylmiä kitaristeja . Kahden kitaran, rumpujen ja basson klassikkokattauksella Swervedriver pani haisemaan desibeleistä piittaamatta. Swervedriverin urbaanista soundista kuvittelin porukan Lontoon alkuasukkaiksi, mutta Franklin ja Hartridge olivatkin vanhoja kavereita Oxfordista, Vines tuli Yorkshirestä ja Bonner Brigadoonin pienestä skottikylästä. Telepaattisessa yhteisymmärryksessä he loivat mystisesti järjestynyttä kaaosta, joka kanavoi niin Hendrixiä, Stoogesia, MC5:ia ja Velvet Undergroundia kuin Sex Pistolsia ja Ramonesiakin. Keikan jälkeen menin ylikansoitettuun takahuoneeseen. Dreadlocksinen kitaristi Adam Franklin lauloi narkoottisen laiskasti lähes liikkumatta, mutta vielä pidempiä punaisia locksejaan viskellyt basisti Adi Vines tepasteli edestakaisin äkisti kääntyillen, kiharapääkitaristi Jimmy Hartridgen huojuessa keefmäisesti ja pudottautuessa välillä polvilleen slideä vetelemään. Muut on skotteja, irlantilaisia tai jostain muualta, Bonna, kuten rumpalia kutsuttiin, hymähti. Sieltä Portobello Roadin päästä on aina tullut hyviä bändejä Hawkwindista, Quintessencesta ja monista bluesbändeistä lähtien. Panin kuitenkin korviini pienet pumpulipallot. Se meni päähän. Järjestäytynyt kaaos Nappasin nauhurin ja kamerani ja hyppäsin taksiin. Kysäisin, oliko muutto aiheuttanut kulttuurishokkia, kun metropolin asukkaat tuntuvat pienen paikan kasvatille aluksi aika kyynisiltä tai jopa tylyiltä. Sitä paitsi Subterrania, entinen Acklam Town Hall, sijaitsi suosikkialueellani hippien, punkkien, rastojen ja taiteilijaboheemien asuttamassa Ladbroke Grovessa. naamakirja_Swervedriver.indd 20 12.1.2017 10.27. Toi just on mun idea suurkaupungista. Subterraniassa esiintyi viimeisenä Swervedriver, josta olin lukenut lupaavia juttuja
. Jätkien silmät laajenivat sentin: – Wau! Sulla kävi säkä... Chorukset ja phaset ei innosta. Hendrix on meidän kaikkien suosikkikitaristi. Yks jenkkiäänittäjä sanoi mulle, ettei nykyisillä nauhoillakaan saa yhtä lämpimästi hengittävää soundia kuin vanhoilla 16-raita-Scotcheilla, koska musa kompressoituu niissä eri tavalla. Bonna: – Studiossa me pyritään aina soittamaan livenä kaikki samaan aikaan. Poikkeuksellista on se, miten massiiviseen, lähes avantgardistiseen kitaramattoon saadaan ihmeellistä melodisuutta. Uudet laitteet on tehokkaampia, mutta samalla menetetään soinnin olennaisia ominaisuuksia. Tavoittelemme mahdollisimman lämmintä soundia. Näkemyksen laajuus erottaa bändin shoegazing-massasta. Sillä saadaan mahdollisimman luonnollisesti raaka sointi, jossa on kaikki huminat ja värinät tallella. Sen jälkeen se oli menoa. Kuunneltuani läpi bändin kaikki viisi levyä yllätyin itsekin, että Mezcal Head ja I Wasn’t… kolahtivat vähiten, vaikka eivät ne huonoja ole. ALIARVOSTETTU HELMI SOUNDI 21 naamakirja_Swervedriver.indd 21 12.1.2017 10.27. Juuret yltävät paljon syvemmälle kuin monella muulla. ”Tavoittelemme mahdollisimman lämmintä soundia. . Superkiinnostuneita me ollaan kitaroiden äänipotentiaalista, siitä mitä löytyy hyväksyttyjen nuottien välistä. Hänen sinne tänne huojuva olemuksensa oli vakavan ja vakaan skottirumpalin täydellinen vastakohta. Raise jäi kuulemani alkuperäisen kokoonpanon ainoaksi albumiksi, mutta pitää pintansa edelleen. On vitun vaikea panna paremmaksi kuin Stones, Beatles ja vastaavat. Siinä on tietääkseni 24 säveltä kun länsimaisessa skaalassa on 12, ja rytmijakokin on erilainen. Mulla ja Adilla on bändin moderneimmat vehkeet enkä ole täysin tyytyväinen rumpusoundiini. Sitten tuli I Wanna Hold Your Hand. Yritin äsken paikantaa vaikutteitanne ja jostain kumman syystä ajattelin ensimmäiseksi Ramonesia, minä sanoin. Samaahan teki Elmore James ja muut vanhat bluesäijät, kun ne väänsi nuotteja ja muuta. Meno on hyvin sointilähtöistä ja hurjinta kaikista bändin levyistä. Jimmy: – Kaikki merkittävä rockissa keksittiin 60-luvulla. Autoilu toimii tekstien punaisena lankana. Vanhaa bluesia on siis tutkittu. Me ollaan 24–25-vuotiaita eli punkin kasvatteja, Bonna painotti tuhdilla skottiaksentilla. Sitä tulee Franklinin uhmakkaasti laiskan laulun lisäksi myös mainion jäntevistä bassolinjoista. Joo, ilman muuta, molemmat nyökyttelivät innokkaasti. Sähkökitaroiden tavaramerkkileikki on tallella, mutta hienostuneempana ja siihen yhdistyy sekä huimasti terästynyt poptaju että vanhaa hippiä aina ilahduttava lysergisyys. Tässä ollaan sähkökitarataivaassa. Ejector Seat Reservation (1995) BÄNDIN FANIEN keskuudessa vallitsee ajatus, että Raise ja varsinkin Mezcal Head (1993) sekä bändin ”puhtaaseen” shoegazingiin 17 vuoden tauon jälkeen toissa vuonna palannut I Wasn’t Born To Lose You ovat sitä ”oikeaa” Swervedriveria, kun taas lauluvetoisemmat ja selkeästi psykedeelisemmät Ejector Seat Reservation (jolta löytyy jousia, trumpettia ja akustisia kitaroita, herra paratkoon!) ja 99th Dream (1998) ovat harha-askeleita, epätoivoisia yrityksiä uudistua. En tiedä voiko niistä jutuista panna paremmaksi, mutta me... yritetään luoda jotain uutta. . My Bloody Valentine on kyllä mahtava! . Nämä ovat kliseevapaasti nerokkaita biisejä. Yleensä meidän biisit syntyy jammatessa, sitten Adam vaan rykäisee siihen jonkin tekstin. Myöhemmin on keksitty vaan pieniä parannuksia, ei mitään ratkaisevaa. Tähän asti kitaroita on soitettu periaatteessa aina samalla virityksellä. Yksinkertaisia vehkeitä. Jimmy: – Ennen 60-lukua popmusa oli How Much Is That Doggie In The Window. Enää ei saa niitä Premierin Everplay-kalvoja, joilla Charlie Watts, John Bonham ja Keith Moon soitti. Jo yhtä kieltä muuttamalla hommaan saa uutta ilmettä, Jimmy selitti. Sony BMG:n remasteroidulla versiolla on neljä bonusbiisiä. . Lontoon kulttuurisotkuun viitaten, onko teillä mitään piileviä etnovaikutteita. Jimmy: – Swervedriver juhlii kaikkea hienoa mitä rockissa on tapahtunut. Kylmiä kitaristeja on jo liikaa.” ALKURÄJÄHDYS Raise (1991) TÄMÄ DEBYYTTIALBUMI oli vasta ilmestymässä haastattelumme aikoihin. Efektilaitteista me käytetään overdrivea, wah-wahia ja reverbiä. . Me tehdään jotain samantapaista sikäli, että keksitään koko ajan uusia virityksiä kitaroihin ja kokeillaan kaikenlaista. Helvetillisen mekkalan alla teillä sykkii aidosti musikaalinen sydän, letkeutin virnistäen. Kaikki Swervedriverin levyt toimivat parhaiten lujaa vinyyliltä, tämä erityisesti. Muutos oli raju! Sitä tapaa tyyppejä joiden elämän Jesus & Mary Chain on muuttanut ja hyvä bändi se onkin, mutta mitä sellaista ne on tehnyt, mitä Velvet Underground ei tehnyt jo ajat sitten. Jimmy: – Tjaa, ei tässä reggaeta ole, mutta... Hän soitti ”ihan hyvää” 74-mallin Telecasteria, mutta kadehti Adamin Jazzmasteria vuodelta 1963, ”joka on kuin Strato mutta vielä parempi”. Tosin vaan levyiltä, mutta kuitenkin, Jimmy vahvisti äänellä, josta kuului aito kunnioitus rockin isoisille. ehkä jotain sukulaisuutta intialaiseen musiikkiin. Kylmiä kitaristeja on jo liikaa. Me käytetään niin vanhoja kamoja kuin mahdollista, eikä se ole mikään museotrippi. Minä näin ja kyllä vaikutti syvästi. Totta kai. Ainakin me ollaan tietoisia tuosta kaikesta, Bonna huomautti. – Me rakastetaan Ramonesia, Buzzcocksia ja Sex Pistolsia. Se oli ok 12-vuotiaana, mutta siihen kyllästyi pian. Nyt siinä pitää olla ajatusta. Kyllä meillä popsensibiliteettiä löytyy, vaikka ollaankin enemmän kiinnostuneita itse musiikista kuin lauluista. Rockissa on kyse sähkökitaroista ja kovasta meiningistä. Ani harvoin käy tosin päin. Uusista kamoista ei vaan saa yhtä lämpimiä soundeja. En voi edes kuvitella, miten se olisi muhun vaikuttanut, jos olisin nähnyt sen livenä, Bonna hehkutti. Takuulla! Pelkkä melu on vaan melua. Se on liian modernisti tiukka. Bändi ei suinkaan ole hukannut identiteettiään, vaan laajentanut sitä. murre on yllättävän kirjakielistä. Tässä bändi kuitenkin elää jännittävää kehityskautta. Itse tuotettu, kuten sitä edeltävä ep:kin, iso ja laaja soundi on tiheä ja raaka, mutta valtavan lämmin ja rouheasti yhteen jauhavien kitaroiden sointi täynnä rikasta nyanssien draamaa
Teksti: Timo Isoaho Kuvitus: Ville Pirinen > 22 SOUNDI > Soundi-haastattelu > Soundi-haastattelu haast_sami yli-sirniö_a.indd 22 12.1.2017 11.54
Ikä vuosista huolimatta Essenissä 80luvun alussa perustettu thrash metalin uranuurtaja ei osoita min käänlaisia leipääntymisen merkke jä. Juustoa kitaristin limpun päälle tuo silti tänä vuonna jo 35vuotista taivaltaan juhlistava Kreator. ”Sen verran on tullut rundattua, että levyjen tekeminen tuntuu tänä päivänä mieluisammalta.” SOUNDI 23 haast_sami yli-sirniö_a.indd 23 12.1.2017 11.54. ei välittänyt oletusarvoista vaan nappasi levytyssopimuksen mai neikkaalta Roadrunneryhtiöltä. V arsin erikoisesta opinah josta elämälleen suunta viivoja saanut Sami Yli Sirniö (s. Eikä turhaan. Raskaan rockin parissa tähänastisen elämäntyönsä tehnyt tyylitajuinen muusikko ei ole koskaan nostanut itseään ja tekemisiään korokkeelle, vaikka aihetta olisi ollutkin. Oikeastaan päinvastoin: yhtyeen juuri ilmestynyt neljästoista studio levytys Gods Of Violence on eräs Kreatorin vaikutusvaltaisen uran verevimmistä esityksistä. Sopiikin oikein mainiosti, että Kreator tuo Euroopankiertueensa Helsinkiin ja Tampereelle helmikuussa. Jo viisitoista vuot ta saksalaisen thrashsuuruus Krea torin soolokitaristina vaikuttaneen muusikon satunnaisempien yhteis työkumppanien rivistöstä löytyvät muun muassa Tiamat, Kyyria, Night wish, Jimsonweed ja monta muuta. Waltarin sulavasta liidosta huo limatta YliSirniö näki 90luvulla oman tulevaisuutensa muualla kuin ”harmaassa ja tylsässä” Helsingis sä. Vielä 90luvun alussa suomalaisen rockyhtyeen kansainvälinen menestys tuntui mahdottomuudelta, mutta Waltari Helsinkiläiskitaristi Sami Yli-Sirniön kansainvälinen ura ulottuu jo neljälle vuosikymmenelle. 1972) oli hädin tuskin täysiikäinen, kun hänet jo kaapattiin suosiotaan no peasti niin Suomessa kuin ulkomail lakin kasvattaneen crossoverkopla Waltarin riveihin. Studiotyöskentelyä rakastavan, ai na niin hyväntuulisen raskaan sarjan muusikon sydän sykkii myös prog ressiiviselle musiikille. Tästä mainio na esimerkkinä toimii jo neljättä le vyään suunnitteleva superkokoonpa no Barren Earth
Samalla löytyivät Led Zeppelin ja Black Sabbath. Onneksi myös saksalainen jakelija innostui levystä ja hiljalleen asioita alkoi tapahtua. – Deep Purple teki comebackin vuonna 1984 ja innostuin Perfect Strangers -albumista. Miten tutustuit alun perin Krea toriin. Sitten he kuulivat yhtyeen hajonneen ja pyysivät minua veivaamaan ”Kalsariin”. Mikko miksasi pitkäsoiton Finnvoxilla yön pikkutunteina, kun meillä ei ollut rahaa studioaikaan – siis päiväsaikaan. Ihmettelin sitä sanamuotoa, sillä eihän minulla ollut mitään Kekkistä vastaan. Missä kävit peruskoulun. Olin kahdeksannella luokalla ja vedimme tietysti Paranoidin muiden biisien joukossa. Sitten alkoi tapahtua. Ovat toki vieläkin. Jos hurahdin johonkin niin hurahdin kunnolla. Stone oli tietysti mielettömän kova, kansainvälistä tasoa. > Soundi-haastattelu 24 SOUNDI Oletko paljasjalkainen helsinkiläinen. Siellä järjestettiin kovia keikkoja, vaikkapa Napalm Deathin, Obituaryn ja Dismemberin tähdittämä Campaign For Musical Destruction -iltama. Se oli ensimmäinen varsinainen bändisi. – Waltari-miehet Käppyrä (Kärtsy Hatakka) ja Jari (Jariot Lehtinen) olivat nähneet Brainwashin keikalla. Lähditte koko bändin voimin Berliiniin kokeilemaan siipien kantavuutta Monk Punkin jälkeen. Liityit kolmisen vuotta jo toimineeseen Waltariin vuonna 1989. Se uskonnollinen ilmapiiri tuntui aika oudolta ja sen takia minusta tulikin... – Se onkin mielenkiintoinen tarina. Esimerkiksi ankaran hevidiggailun jälkeen löysin progen, ja muun muassa Jethro Tull, Yes ja King Crimson olivat kovia. – Koulun opettajat olivat jenkkiläisiä nunnia, joilla oli ihan kunnon nunnan kuteet päällä. Kitaristeista innostivat esimerkiksi Jimmy Page, Ritchie Blackmore, Jimi Hendrix ja Eddie Van Halen. – No, kotiuduin hyvin herrojen joukkoon, eikä mennyt kauankaan, kun äänittäjä/tuottaja Mikko Karmila tuli kuvioihin ja lähdettiin tekemään Monk Punkia (1991). Klassisen musan ja soittamisen opiskelua, prima vistaa ja sellaista. Pelasin silloin myös koripalloa, mutta jäin vähän lyhyeksi siihen hommaan. Muistan, että poseerasin tennismailan kanssa peilin edessä ihan pikkupoikana ja kuvittelin soittavani skebaa. Se hommasi jostakin Kreatorin Terrible Certainty -albumin (1987) ja kyllä minä siitä tykkäsin. Miten ylipäänsä kiinnostuit musiikista ja soittamisesta. Viime vuosina onkin ollut hauska kuunnella Millen juttuja näistä yhtyeen varhaisista vuosista. Brainwash julkaisi pari demoa, mutta levyjä emme tehneet. Mitkä levyt kolahtivat itsellesi varhaisessa iässä. kaupunginosassa eli Paloheinässä. Se ”alle parikymppisen mielentila” on toki hyvä pitää edelleenkin mielessä, kun tehdään metallia. Mainitsit speed/thrash-ryhmä Brainwashin. Ihan aluksi kitara tosin roikkui seinällä ja ihailin sen kauneutta (naurua). Olikin sitten melko erikoista, kun ne laupeat opettajat ilmoittivat meille vuonna 1986, että ”iloksemme saamme todeta, että Urho Kekkonen on vihdoinkin kuollut”. Toisekseen siellä oli treenikämppiä ja milloin tahansa menitkin Lepakkoon, niin aina siellä tapahtui jotakin. ”Olin kahdeksannella luokalla ja vedimme tietysti Paranoidin muiden biisien joukossa.” K u v a: Ja n M ei n ig h au s K u v a: Sa m i Y li -S ir n iö n ko ti al b u m i K u v a: Sa m i Y li -S ir n iö n ko ti al b u m i haast_sami yli-sirniö_a.indd 24 12.1.2017 11.54. no, skeptisesti uskomuksiin suhtautuva tyyppi. Seuraavaksi tutustuin bändiin historiaan ja vakuutuin lisää. – Lepakko oli kullanarvoinen paikka alakulttuurin diggaajalle. – Nykyään kuuntelen sujuvasti kaikenlaista, mutta nuorempana olin ehdoton musadiggailija. Brainwashista alkanut taival on huipentunut jäsenyyteen Kreatorissa, yhdessä maailman arvostetuimmista ensimmäisen polven thrash metal -yhtyeistä. – Oltiin osa pääkaupunkiseudun nousevaa speed metal -skeneä ja soitettiin muun muassa Lepakon Metal Massacre -tapahtumassa Stonen, Airdashin ja Viragon kanssa. Stupido Twins julkaisi levyn, vaikka Joosen (Berglund) ja Jorman (Ristilä) mielestä Waltari oli ”Stadin huonoin bändi” (naurua). Sattui siellä hyviäkin juttuja, sillä soitin ensimmäisen keikkani koulun tapahtumassa. – Vanhempani kuuntelivat The Beatlesia, The Rolling Stonesia ja myös klasaria. Endless Painilla vilpitön yrittäminen ja apinan raivo ovat sitä luokkaa, että ne korvaavat soittotaidon puutteet. Se oli katolinen koulu ja siellä rukoiltiin esimerkiksi ennen ruokailua. Katsoin kitaristien (Roope Latvala ja Jiri Jalkanen) touhuja syvästi ihaillen. Kun Kreator esimerkiksi teki Endless Pain -debyyttiä (1985), niin kaikki musikantit eivät olleet 18-vuotiaita, joten levy-yhtiön piti kysyä vanhemmilta, että saavatko pojat lähteä studioon Berliiniin. Ensimmäisen akustisen sain lahjaksi vaariltani 12-vuotiaana. – Ensimmäisen yhtyeeni Brainwashin (ja vuosina 1987-90 myös Kingston Wallin) rumpali Tinde (Timo Joutsimäki) oli innokas tapetreidaaja. Kun olin pikkupoika, perheemme asui Helsingin 35. – Kyllä vain. Pian iskivät myös Metallica, Megadeth, Testament ja Slayer. Sami Yli-Sirniöllä on takana yli neljännesvuosisadan ura muusikkona. Kävin nimittäin alaja yläasteen – siis preparatory and intermediate schoolin – Meilahdessa englanninkielisessä koulussa, joka alkoi jo viisivuotiaana. – Sitten 13–14-vuotiaana ryhdyin oikeasti soittamaan ja kävin tunneilla Helsingin konservatoriossa. En tuntenut hemmoja etukäteen, mutta huhujen perusteella tiesin Waltarin olevan melkoista sekoilua monin tavoin. Joku voisi ateistiksikin sanoa
Sami Yli-Sirniö palkattiin alun perin Kreatoriin tuuraajaksi kiertueelle. Muuri oli murtunut ja Saksojen yhdistymisen iloinen tunnelma oli vahvasti läsnä. Siis mitä tahansa. – Tehtiin silloin myös Euroopanrundeja, ihan pakumeiningillä ja pienissä paikoissa, ennen ammattimaisempaa toimintaa. Aika pian tutustuimme kaupungin tapahtumajärkkäreihin ja päästiin keikoille ilmaiseksi. – Joskus tuli Roadrunnerilta noottia, että ”jätkät, jotain rajaa, ei tällaista voi julkaista”. Palattiin Suomeen tekemään seuraavaa levyä. Suollettiin vaan kaikenlaista tavaraa pelottomasti pihalle, eikä oltu liian vakavissaan. Keski-Euroopan monimuotoinen meininki veti kuitenkin sinua puoleensa. Mitä tapahtui. No, tarjosimme tilalle jotakin vielä järjettömämpää eli sehän meni melkein vittuilun puolelle. Nyt vakituisena jäsenenä hänellä on sananvaltaa myös sävellyksissä. – Death Metal Symphony jäi tosiaan viimeiseksi Waltari-hommakseni vähään aikaan, sillä muutin ensin Berliiniin ja sieltä sitten Dortmundiin. Lähdin tekemään musahommia, mutta taustalla oli sitäkin, ettei armeijaan meneminen kiinnostanut. Ja jos oli, niin ne piti rikkoa tarkoituksellisesti. Joskus ne huumoripitoisemmat biisit tuntuivat vähän kertakäyttöisiltä, mutta Waltarin henkeen ei kuulunut ”tällaista ei voi tehdä” -nihkeily. Kun sitten kuulin Dimmu Borgirin Death Cult Arma geddonin vuonna 2003, niin mieleen tuli, että tämä on hyvinkin saman tyyppistä materiaalia. Rajoituksia musiikin suhteen ei ollut. Karmila oli taas puikoissa, mutta nyt meillä oli oikeasti rahaa studioaikaankin. Toisin sanoen bileet jatkuivat 24 tuntia vuorokaudessa ja se oli parikymppiselle tyypille melkoinen taivas. Jälkikäteen ajateltuna tuo ei ole maailman fiksuin toimintatapa, mutta silloin se tuntui ihan normaalilta. SOUNDI 25 – Oltiin siellä kolme kuukautta. Siellä oli myös pirusti vallattuja taloja ja soitimme Waltarin kanssa vaikka missä. Klubeilla tuli nähtyä esimerkiksi Nirvana, Jeff Buckley ja Soundgarden. Vielä vuonna 1996 progressiivisen death metalin ja sinfoniaorkesterin yhteistyö oli täysin uutta. Vähintäänkin räiskähtelevä Torcha! ilmestyi syksyllä 1992. Eräs Waltarin hurjimmista projekteista oli Avanti!-orkesterin kanssa toteutettu Yeah! Yeah! Die! Die! (Death Metal Symphony in Deep C). ”En tuntenut hemmoja etukäteen, mutta huhujen perusteella tiesin Waltarin olevan melkoista sekoilua monin tavoin.” K u v a: So u n d in ar k is to K u v a: R o b er t E ik el p o th haast_sami yli-sirniö_a.indd 25 12.1.2017 11.54. Suomalaisyhtyeet eivät tuolloin juuri ulkomailla käyneet, joten iltapäivälehdet uutisoivat meidän tekemisistä. Sen jälkeen alkoi Suomen-keikoillekin ilmestyä muitakin kuin kavereita ja sukulaisia, sillä jengi heräsi tyyliin ”ai jaa, onko nämä suosittuja oikein ulkomaillakin”. Sami vahvistaa, että meno suosion huippu vuosina Waltarissa oli juuri niin värikästä kuin kuvitella saattoi. En sitten inttiin joutunutkaan, kun olin yhtäkkiä niin vanha, etteivät ne enää halunneet minua (naurua). Wikipedia-sivun määritelmä kuvastaa hyvin Torcha!:n musiikillista avarakatseisuutta: ”Progressive metal, avant-garde metal, alternative metal, rap rock, speed metal, turntablism”. Uusi Kreator-albumi Gods Of Violence ilmestyi tässä kuussa. Blastia, dödöriffejä, alavirettä ja sinfoniaa sekaisin. – Sitten Roadrunner Records, joka oli siihen aikaan suunnilleen maailman kuumin hevilevy-yhtiö, kiinnitti meidät. – Meidän musaa kutsuttiin crossoveriksi ja sitä se totisesti oli. – Deep Purple oli tehnyt Concer to For Group And Orchestran jo ajat sitten, mutta death metal -meininki oli vähän muuta..
Onneksi Svart Records julkaisi Ghosts Of Koplin viime syksynä. – Kreatorin 90-luvun tuotannossa kuului esimerkiksi goottivaikutteita ja nämä vivahteet olivat osaltaan Vetterlin ansiota. Kaverilla on piiskurin men26 SOUNDI > Soundi-haastattelu Barren Earthiin on kerääntynyt melkoinen määrä suomalaista raskaan musiikin osaamista. Vuonna 1999 Waltarilla olikin taas meneillään hurja projekti, nimeltään Evankeliumi, ja soitin siinä akustista kitaraa. – Joo. Suomen Kansallisoopperassa oli kaksitoista loppuunmyytyä esitystä. – Niin, mikä on maailman ohuin kirja. Enemy Of God (2005) oli sitten ensimmäinen Kreator-albumi, jonka säveltämiseenkin osallistuit. – Jo aikaisemmin mainittu Vetterli oli lähtenyt Kreatorista ja Mille sitten kysäisi, että pääsisinkö studioon soittamaan työn alla olleen Violent Revolution -albumin (2001) soolot ja muut koristelut. Että onko se ihan mielipuoli. Mies tuli kerrankin hehkuttamaan, että ”mahtavaa päästä kohta kiertämään Eurooppaan”. Samoihin aikoihin kuvioihin tuli ensimmäisen kerran myös Kreator. Helsinkiläinen Kyyria tuli sitten nauhoittamaan Alien-albumiaan (1997) Woodhouseen ja tuottaja Siggi Bemm pyysi minut soittamaan sitaria Mind The Light -biisiin. Onneksi. Kerrohan asiantuntijana mielipiteesi saksalaisesta huumorintajusta. Samoin päätösraita Death Becomes My Lightin intro, josta koko biisin teema on johdettu. Samin lisäksi riveissä vaikuttaa niin entisiä Amorphis-jäseniä kuin muusikkoja Rytmihäiriöstä ja Moonsorrowista Yhtyeen neljäs levy on työn alla. Violent Revolution onkin selkeä thrash-kiekko. Liityit Kreatoriin vuonna 2001, mutta samoihin aikoihin vaikutit myös isosoundista raskasta rockia tykittäneen Jimsonweedin riveissä. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta palasit Suomeen. no, yksinkertaisesti katosi. – Dortmundin lähistöltä taas löytyy Woodhouse-studio, joka tuli aikoinaan tutuksi muun muassa Sentencedille. Kaveri ei todellakaan ollut hiffannut, että se oli ollut Euroopassa jo viikon. K u v a: Ti m o Is o ah o haast_sami yli-sirniö_a.indd 26 12.1.2017 11.54. – Orkesterin silloinen kitaristi, Coronerin Tommy Vetterli, ei päässyt mukaan Eurooopan-kiertueelle ja minut pestattiin tuuraajaksi. Ei siinä oikeastaan sen kummempaa: yhtäkkiä olin yhtyeen virallinen jäsen. Eipä siis ihme, että Samikin on ehtinyt tehdä säntillisen ihmekorvan kanssa yhteistyötä. – Bogrenin cv on aika huima. Mutta ei se ole sentään uhannut meitä aseella niin kuin joku Phil Spector teki The Ramonesille (naurua). Viime syksynähän Waltari sitten juhli kolmekymppisiä Helsingin Kulttuuritalolla ja sinne ilmestyivät kaikki yhtyeen entiset sekä nykyiset muusikot. Jens ottaa homman todella tosissaan – niin tosissaan, että joskus tulee mieleen, että onko tämä kaveri menettänyt järkensä. Samalla bändi lopahti muutenkin, kun ryhmän kippari Suho Superstar... Jens Bogren on aikamme käytetyimpiä metallituottajia. Olet pysynyt eräänlaisena Waltarin ”ulkojäsenenä” näihin päiviin asti. Jorma Uotinen teki balettitanssijoiden koreografiat ja Tarja Turunen lauloi sopraano-osuudet. Sessio sujui jouhevasti ja seuraavaksi lähdimme rundille. – Metallimusassa sovittamisen sekä säveltämisen ero on usein pieni ja joskus on hankala sanoa, mikä osa on kenenkin kirjoittama. Rundilla oli mukana myös Exodus ja niiden jo edesmennyt solisti Paul Baloff seilasi melkoisella ulapalla. Bändillä oli kansainvälinen levytyssopimus ja lähdimme Hollywoodiin tekemää levyä tuottaja Reinhold Mackin (Queen, Scorpions, Deep Purple) kanssa. Siellä on Opethia, Amorphista, Amon Amarthia, Paradise Lostia ja muita. Olin käytännössä unohtanut koko levyn ja sen kuunteleminen onkin ollut hauskaa. – Berliinissä tunnelma vaikuttikin lupaavalta, sillä minut rekrytoitiin heti Jealousy-nimiseen ryhmään. Lähdin messiin ja homma sujui hyvin. Mutta ei siitä tullut yhtään mitään: homma ei vain ottanut tulta alleen. – Jens pistää muusikon koville – soitetaan vielä kerran ja vielä kerran! – mutta tulokset puhuvat puolestaan. Milleltä tulee yleensä suhteellisen valmiiden kappaleiden demoja, kun taas minä toimitan hänelle kaikenlaisia itsenäisiä osia. Soolothan ovat toki aina omaa käsialaani. Millaista yhteistyö on ollut. Vedettiin esimerkiksi osia Death Metal Symphonysta Johanna Rusanen-Kartanon kanssa ja meininki oli hieno kautta linjan. Olen soittanut joillakin Waltarin rundeilla 2000-luvulla, mutta en ole bändin varsinainen jäsen. Itsekin olin sitä mieltä, että Kreatorin kannattaa palata thrashin pariin, sillä bändi ei ole omimmillaan goottisynkistelyssä. – Äänitettiin Jukka Puurulan kanssa albumi Ghosts Of Kopli vuonna 2002, mutta se jäi silloin ilmestymättä. Gods Of Violence ja sen edeltäjä Phantom Anti christ (2012) ovat syntyneet yhteistyössä ruotsalaistuottaja Jens Bogrenin kanssa. Saattavathan saksalaiset olla joskus turhan totisia ja jäyhiä, mutta esimerkiksi Kreatorin tyypit ovat hauskoja ja rentoja kavereita. – Kun lähdin Waltarista, meillä oli toki pieniä musiikillisia erimielisyyksiä, mutta kaveruutemme ei koskaan katkennut. Sitaria onkin sen jälkeen tullut vedettyä esimerkiksi Tiamatin, Grip Incin, Samaelin ja Nightwishin levyille. Miten sitten päädyit Kreatorin rivistöön. Sata vuotta saksalaista huumoria (naurua). Kun hän sitten lähti ryhmästä niin Mille ja kumppanit miettivät, että tehtäisiinkö taas musiikkia, jossa olemme vahvimmillamme. Evankeliumin jälkeen jäin innoissani Helsinkiin, joka ei enää tuntunut ollenkaan niin harmaalta ja introvertiltä paikalta. Totta puhuen, yleistäminen ei toimi tässäkään tapauksessa. Mutta jos nostan esiin ilmiselviä esimerkkejä uudelta Gods Of Violence -levyltämme, niin esimerkiksi World War Now -kappaleen c-osa on kokonaisuudessaan käsialaani. – Treenattiin ja kasattiin biisejä koko bändin kanssa Saksassa. Bogren on tuottanut kaksi viimeisintä Kreator-albumia
Asia oli tietenkin sovittu etukäteen ja STS:n nimi luki keikkajulisteissa. Että miten niin ”not part of this tour”. Diggaan hirveästi siitä tunnelmasta, kun uusi musiikki saa hahmonsa. 8. Mikäpä siinä on soittaessa, kun mukana on entisiä Amorphis-miehiä (Oppu Laine ja Kasper Mårtenson), Tarvosen Marko (Moonsorrow), Perttilän Janne (Rytmihäiriö) ja färsaarelainen laulajalahjakkuus Jón Aldará. Fanit hoilasivat sen innolla ja sitten alkoi Enemy Of God (naurua). Kiirettä siis pitää, mutta hyvä niin. Ne tulivat vahtimaan, että ennen vetoa lauletaan maan kansallislaulu. taliteetti ja homma edistyy, mutta se tunnistaa myös rajat. Joku Ville Valokin saa kulkea ihan rauhassa ja se on hienoa. – Indonesian Surabayassa oli rajua. Taidamme tällä kerralla nauhoittaa Triptykonin kitaristin Victor Santuran Woodshedstudiossa Etelä-Saksan Landshutissa. Sitä paitsi yhtyeen kämppä on Lauttasaaressa, joten minulla on lyhyt matka treeneihin. Se on ihan parasta. En ole kyllästynyt soittamiseen! Vielä viimeiseksi: tuntuuko sinusta koskaan, ettet saa Suomessa tarpeeksi arvostusta. Rundi lähti niin sanotusti hilpeästi liikkeelle, kun Acceptin leiristä ilmoitettiin Swallow The Sunille, että ”you are not part of this tour”. – Kreatorin kiertuekoneisto lähtee taas liikkeelle, mutta tavoitteena on silti kevään aikana purkittaa Barren Earthin neloslevy. Tehdään tiiviisti kahdeksan tuntia ja lopetetaan, sillä seuraavana päivänäkin pitää olla skarppina sorvin ääressä. joulukuuta 2016 Painobaari, Helsinki ”Lähdin tekemään musahommia, mutta taustalla oli sitäkin, ettei armeijaan meneminen kiinnostanut.” haast_sami yli-sirniö_a.indd 27 12.1.2017 11.54. Takana on jo kolme pitkäsoittoa. Ei olla ikinä lähdetty miltään keikalta niin nopeasti pois. Siellä ei oikeasti ollut yhtään naista. Ja onhan sillä myös hyviä letkautuksia... Kreatorin kireistä aikatauluista huolimatta liityit myös progressiivista ja hieman folkiltakin maistuvaa death metalia soittavaan Barren Earthiin vuonna 2007. Joku riffi voi esimerkiksi olla ”James Hetfield approved”. Eräällekin keikkapaikalle oltiin oikeasti kutsumassa poliiseja, kun tämä rundimanu kohteli paikallisia apukäsiä niin törkeästi. Joku sitten kertoi, että jos nainen liikkuu täällä auringonlaskun jälkeen, niin se on vähän kuin kutsu... Ehkä parasta Jensissä on se, ettei se kopioi mitään vaan kaikki jutut soitetaan oikeasti. Miksi ja miten minä toisin itseäni enemmän esille. Käveltiin autoon suoraan lavalta. – Malesian Kuala Lumpurin -keikalle taas ilmestyi kaupungin pormestari ja poliisipäällikkö. Millaisia kiertuemuistoja on päällimmäisenä mielessä. Pidätkö enemmän studiotyöskentelystä vai kiertämisestä. Että mitä helvettiä. – Sen verran on tullut rundattua, että levyjen tekeminen tuntuu tänä päivänä mieluisammalta. Kreator on vienyt sinut joka puolelle maapalloa. Eikö se olisi aika noloa. – (Pohtii hetken) Ei kai nyt sentään. Vedimme Acceptin kanssa Yhdysvalloissa syksyllä 2012 ja kiertue oli mallia co-headliner, eli pääesiintyjä vaihteli illasta toiseen. ”Cheese police” taas nostaa päätään silloin, kun kitaravalleihin tahtoo eksyä liikaa kamaa ja tilua. Siis ihan järkyttävää kamaa. no, raiskata. – Kuten mainitsin, proge on eräs vanhoista rakkauksistani, joten Barren Earth tuli eteen kuin tilauksesta. Kummasteltiin, kun keikalle ilmestyi pelkästään miehiä. – Lukemattomista rundeista vain yhdestä on jäänyt huonoja muistoja. Helvetin ikävää oli myös se, että kiertueelle avausbändiksi kiinnitetty Swallow The Sun joutui kärsimään. Suomessa on rento meininki, eikä täällä tulla nykimään hihasta kadulla. Acceptin kiertuemanageri oli aivan järkyttävä tyyppi, täysi kusipää. Ei me kuitenkaan mikään Arch Enemy olla
Elokuutio voitti Vesalan vaivaisella kolmen äänen erolla! Eikä kaula Vieraan vallan aurinkoonkaan kovin pitkä ollut. Mikko Joensuun äänet jakautuivat kahdelle albumilleen hyvin tasaisesti, yhteenlaskettuna hän olisi hätyytellyt kärkikolmikkoa. 28 SOUNDI SOUNDI 29 LUKIJOIDEN VALINNAT STAM1NA VESALA Vuoden parhaat 2 VESALA: Vesala 3 KOTITEOLLISUUS: Vieraan vallan aurinko 4 INSOMNIUM: Winter’s Gate 5 SHIRAZ LANE: For Crying Out Loud Kotimainen albumi No nyt oli tiukka kisa. 6 ORANSSI PAZUZU: Värähtelijä 7 JUKKA NOUSIAINEN: Jukka Nousiainen 8 LASTEN HAUTAUSMAA: II 9 ELLINOORA: Villi lapsi 10 SANNI: Sanni 11 MIKKO JOENSUU: Amen 1 12 MIKKO JOENSUU: Amen 2 13 OLAVI UUSIVIRTA: Olavi 14 MOKOMA: Laulurovio 15 MOONSORROW: Jumalten aika 16 VIIKATE: XII – Kouvostomolli 17 RADIOPUHELIMET: Saastan kaipuu 18 EEVIL STÖÖ: Iso vauva Jeesus 19 TALMUD BEACH: Chief 20 LOST SOCIETY: Braindead STAM1NA: Elokuutio 1 KOTITEOLLISUUS Kuva: Ville Juurikkala INSOMNIUM Kuva: Jussi Ratilainen Kuva: Teemu Leinonen Kuva: Viivi Huuska voittajat-taitto_2017_e.indd 28 13.1.2017 15.16
To Self-Destruct 3 NICK CAVE AND THE BAD SEEDS: Skeleton Tree 4 LEONARD COHEN: You Want It Darker 5 RADIOHEAD: A Moon Shaped Pool Ulkomainen albumi Alkuvuodesta kuollut David Bowie oli merkittävä hahmo Soundin lukijoille ja miehen jäähyväisalbumin erinomaisuus nosti sen ansaitulle kärkisijalle, joskin Metallica oli hyvin lähellä kiriä ohi. Artistien keski-ikä nousee korkeaksi, mutta on siellä onneksi muutama nuorempikin tulokas joukossa. 28 SOUNDI SOUNDI 29 ARVONTAVOITTAJAT l JACKSON PRO SERIES MONARCH SC kitara: Nikolas Uschanoff, Helsinki l DAVID BOWIE -boksi: Heidi Soikkeli, Tampere l BRUCE SPRINGSTEEN -paketti: Tiia Joensuu, Joensuu l BLUES PILLS -paketti: Roosa Ripatti, Lappeenranta l PETER GABRIEL: BACK TO FRONT -erikoispainos: Matti Mäkelä, Oulu l RITCHIE BLACKMORE STORY -erikoispainos: Kai Määttä, Oulu l YÖja PATE MUSTAJÄRVI -paketti: Tiina Lindroos, Imatra l ETEENPÄIN!-boksi: Anselmi Moisander, Rovaniemi l LOVE RECORDS KAIKKI SINGLET -boksit: Lauri Suojanen, Tampere l IN FLAMES -boksi: Riku Heikkinen, Tampere l JOHN SMITH -festariliput: Petri Huuska, Jyväskylä l RUISROCK-liput: Asko Metsola, Helsinki l PROVINSSIliput: Iiris Pääkkönen, Joensuu l ILOSAARIROCK-liput: Aki Ikonen, Oulu l ONNITTELUT VOITTAJILLE! METALLICA NICK CAVE DAVID BOWIE LEONARD COHEN 2 METALLICA: Hardwired... 6 GOJIRA: Magma 7 IGGY POP: Post Pop Depression 8 IN FLAMES: Battles 9 OPETH: Sorceress 10 KENT: Då som nu för alltid 11 MEGADETH: Dystopia 12 DREAM THEATER: Astonishing 13 RED HOT CHILI PEPPERS: Getaway 14 ROLLING STONES: Blue & Lonesome 15 BLUES PILLS: Lady In Gold 16 MICHAEL KIWANUKA: Love & Hate 17 SIA: This Is Acting 18 VOLBEAT: Seal The Deal & Let’s Boogie 19 ANTHRAX: For All Kings 20 KVELERTAK: Nattesferd DAVID BOWIE: Blackstar 1 voittajat-taitto_2017_e.indd 29 13.1.2017 15.16
30 SOUNDI LUKIJOIDEN VALINNAT Kotimainen tulokas Ulkomainen tulokas Tulokaslistalla potin korjasivat hittilistoiltakin tutut nuoret naislahjakkuudet. K u v a: N au sk a K u v a: P h il Sh ar p 30 SOUNDI voittajat-taitto_2017_e.indd 30 12.1.2017 10.48. 12 ANDERSON. Toiseksi pääsi vuoden kehutuimpiin kuuluva soulmestari. Kiitettävän monipuolinen lista tämäkin! 6 MIKKO JOENSUU 7 PSYCHEWORK 8 EVELINA 9 HUORA 10 ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO 11 S-TOOL 12 TREES OF ETERNITY 13 BLIND CHANNEL 14 URSUS FACTORY 15 MARA BALLS 16 TÖÖLÖN KETTERÄ 17 SPRGM 18 SALALIITTO 19 NEGATIIVISET NUORET 20 ELIAS GOULD 6 GIRAFFE TONGUE ORCHESTRA 7 LEMON TWIGS 8 WEEKND 9 KEVIN MORBY 10 ZEAL AND ARDOR 11 WHORES. John Smith -tulokkaan hyvä sijoitus konkareiden joukossa yllätti. Rage Against The Machinen, Public Enemyn, Cypress Hillin ja Audioslaven mestareista koostuva superbändi valtasi ykköspaikan, vaikka alla on vasta yksi ep-levy. Listalla on hyvä edustus niin tyylillisesti kuin maantieteellisestikin. PAAK 13 BLOSSOMS 14 CAR SEAT HEADREST 15 BATUSHKA 16 BÖLZER 17 HURULA 18 THE AMAZONS 19 CHANCE THE RAPPER 20 MINOR VICTORIES ALMA 1 PROPHETS OF RAGE 1 2 ELLINOORA 3 SHIRAZ LANE 4 JONAS AND I 5 LITKU KLEMETTI 2 MICHAEL KIWANUKA 3 ABBATH 4 RAVEN AGE 5 SYD ARTHUR Paras festivaali 1 Ilosaarirock 2 Tuska Open Air Metal Festival 3 Provinssi 4 Ruisrock 5 Flow Festival 6 John Smith Rock Festival 7 Qstock 8 Kuopio Rockcock 9 Sideways 10 Nummirock 11 Pori Jazz 12 Porispere 13 South Park 14 H2Ö 15 Puntala-rock 16 Jättömaa 17 Tammerfest 18 Rockfestari Naamat 19 Jalometalli 20 Jurassic Rock ALMA ELLINOORA SHIRAZ LANE PROPHETS OF RAGE MICHAEL KIWANUKA ILOSAARIROCK K u v a: Ja n in a Jo u ts en Edes Cheek ei estänyt Ilosaaren melko selvää asemaa Soundin lukijoiden suosikkifestarina. Kokonaisuudessaan lista on riemastuttava sekoitus eri genrejä, mainstreamia ja undergroundia. Edellislehdessä Soundin tulokkaaksi valittu Litku Klemetti on ilahduttavasti miellyttänyt myös lukijoita
Teksti: Antti Sillanmäki K u v a: Te em u Le in o n en K erta ei ole ensimmäinen, ja tuskinpa viimeinenkään, kun Soundin lukijat valitsevat vuo den parhaaksi albumiksi Stam1nan vuoleman mestariteoksen. Stam1nan alkavaan vuoteen kuu luu kaivattua vaihtelua keikkamaise miin, kun yhtye suuntaa ulkomaille. Soi tettiin kolme iltaa putkeen, sellainen rypistys mikä ei ikinä unohdu. Vuosi huipentui kol meen peräkkäiseen iltaan Tavastialla. Elokuutiosta on sen verran aikaa, että mielellään katsoo uusia kuvioita ja miettii, että minkälaista levyä voi vielä tehdä. Ihan älytöntä, että päästään tekemään tuollaista, ja vielä perjantai ja lauan tai loppuunmyyty, ei voi kuin kiittää yleisöä. Kaikki on vielä täysin auki ja sehän on oikeastaan aika hieno tilanne, kun ei itsekään tiedä, että mihin tässä bändi on me nossa. Muutama uusi kappalekin on jo syn tynyt, mutta en ole uskaltanut vielä niitä muille bändin jätkille soittaa! Uskon, että nuo muutkin säveltäjät Hyrde ja Kaikka varmasti tässä akti voituu, tarkoitus on siirtyä sävellys moodiin ja yrittää tuottaa uutta mate riaalia. Kun tässä on jo parikymmentä vuotta lähinnä Suomessa soitellut, niin se on oikein mukavaa plussaa, kun pääsee näyttä mään muuallekin, että mistä bändistä on kysymys. – Meillä oli aivan upea vuosi, mel kein sanoisin että bändin paras. – Vuoden kruunasi syksyn klubi kiertue, tehtiin yli 20 keikkaa ympäri Suomea, kierrettiin pikkupaikkakun tia ja sellaisia paikkoja, missä ei ollut ikinä käyty. – Katsotaan sitten, että missä vai heessa on tarpeeksi hyviä biisejä kasassa, että voidaan tehdä seuraa vaa levyä. voittajat-taitto_2017_e.indd 31 12.1.2017 10.48. Sitten heitettiin festarikeikat, mikä on aina erittäin hienoa, hyvä kesä oli. On hienoa, että myös yleisö on sitä mieltä. Elokuutioalbumista pitivät niin kriitikot kuin ostava yleisökin. Erittäin tyytyväinen saa olla kuluneeseen vuoteen. Mutta se ei vähennä yhtyeen kitaristi Pekka ”Pexi” Olkkosen riemun määrää, kun soitamme miehelle onnittelu puhelun. – En olisi ikinä uskonut, että pääs tään maailman suurimmalle me talliristeilylle. Sinne lähtee paljon suosikkibändejä ja aika monta tuttua suomalaisbändiäkin, että tulee kyl lä varmasti hieno reissu. Yhtyeen vuosi kului albumin puit teissa kiertäen, vauhdin kiihtyessä loppua kohden. Takana Stam1nan paras vuosi ”Muutama uusi kappalekin on jo syntynyt, mutta en ole uskaltanut vielä niitä muille bändin jätkille soittaa!” K uv a: Te em u Le in o n en SOUNDI 31 Stam1nan suosio ei ota laantuakseen. – Henkilökohtaisesti tarkoitus on säveltää uusia biisejä, olen aloitta nutkin sen jo viime vuoden puolella. Keikkailun lisäksi vuoteen kuuluu myös Elokuution seuraajan tekemistä, ja ainakin Olkkonen itse on jo aloitta nut sävellystyöt. – Päällimmäisenä mieleen jäi vuo den viimeiset keikat Tavastialla. Ke väällä tehtiin Sakara Tour, siinä meil le täysin uutena juttuna olivat jäähal likeikat ja ne menivät kyllä mahta vasti. Ensin yhtye on kovassa seurassa 70 000 Tons Of Metal risteilyllä, ja sen jälkeen on vuorossa kiertue Sak sassa Eläkeläisten kanssa. Bändille tulevana vuonna uutta haastetta tuovat ulkomaan keikat. Ainahan sitä antaa enemmän arvoa tällaisille, missä fanit päättää asioista eikä mitkään raadit. Väittäisin, että bändin parhaimpia keikkoja ikinä nähtiin vii me syksynä. – Kiitos, ihan älyttömän hienoa! Levy on varmasti meidän onnistu nein bändin mielestä, ja hirveän mo ni muukin tuntuu olevan samaa miel tä. Kevään keikkojen vähyys jäi vähän kolkuttamaan mieleen, mutta toisaalta sen ansiosta levyn kaari on kantanut koko vuoden
32 SOUNDI SOUNDI 33 Pekka Olkkonen Stam1na Vesala: Vesala (albumi) – Kovana PMMP-fanina olen todella tyytyväinen ja levy on vastannut sellaiseen yhtyeen ikäväänkin, mutta hienosti Paula on uudistanut tyyliään. Lordi X 32 / European Monstour (kiertue) – Kierrettiin syksyllä Euroopassa tämän hienon hirviörykmentin mukana ja joka ilta taannuin sen 10-vuotiaan tasolle, joka heitä ensimmäistä kertaa kuullessaan keksi, että ”musta tulee rokkitähti”. Alma Anne-Marie: Do It Right ja Reeperbahnfestivaali (biisi ja keikka) – Niin symppis tyyppi ja sairaan kovia uusia julkaisemattomia biisejä! Vakuutti mut täysin. Sia / Flow-festivaali (keikka) – Oon vaan niin suuri fani, joten olin aivan liekeissä! Kanye West: The Life Of Pablo (albumi) – Rakastan, miten tuossa levyssä kaikki on tosi arvaamatonta. Opeth: Sorceress (albumi) – Opethilla on aina ollut hyviä biisejä, ja myös tätä levyä ne kantavat. Devin Townsend: Transcendence (albumi) – Siinä missä Townsend on ehkä vähän toistanut itseään viime levyjen aikana, niin uusi levy oli mulle positiivinen yllätys. 10 x 3 hyvää ARTISTIEN SUOSITUKSET Lukijaäänestyksessä menestyneet artistit kertovat omia musiikillisia kohokohtiaan vuodelta 2016. Joel Alex Shiraz Lane Nightwish / Himos Park (keikka) – Suomen metallikruununjalokivellä oli hommat isollaan ja mahtipontiset biisit saivat arvoisensa shown, joka oli messevin koskaan näkemäni. Ja kaikki ne kirkkomusakertsit ?. Tommi Liimatta: Jeppis 2 (kirja) – Liimatan omaelämäkerrallisen kirjasarjan toinen osa oli jopa parempi kuin ykkönen. Behemoth / Tuska (keikka) – Musiikkimakunsa ulkopuolisella keikalla saattaa löytää itsensä yllättävästäkin transsista, kun audiovisuaalinen kokonaisuus ja lavakarisma tekee katseensa irrottamisen mahdottomaksi. voittajat-taitto_2017_e.indd 32 12.1.2017 10.48. Mikko Siltanen Talmud Beach, Räjäyttäjät J ättömaa, Kouvola (festivaali) – Kesän paras festivaali, joka taisi valitettavasti jäädä tauolle. Brant Bjork: Tao Of The Devil (albumi) – Yksi suurimpia esikuvia minulle, groove ei petä koskaan. Tänä vuonna mieleen jäi erityisesti Yarin hieno keikka. Jaakko Laitinen ja Väärä Raha / Jättömaa, House Of Rock, Kouvola (keikka) – Hieno bändi ja keikka, en ole koskaan nähnyt tanssivia ihmisiä niin paljon Kouvolassa. Vaikka toki vielä nostalgiapäissään kaipailee sitä örinälaulua! Mikko Kärkkäinen Lasten Hautausmaa Michael Kiwanuka: Love & Hate (albumi) – Uudesti syntynyt Ray Charles, toimii jokaiseen hetkeen. Toi mieleen paljon muistoja omasta nuoruudesta. Laurice: Brokeback Mountain (biisi) – Kanadalaisen takavuosien poptähden väkevä eurodancehenkinen hitti on ehdottomasti yksi vuoden kappaleista
Ellinoora Bon Iver: 22, A Million (albumi) – Rakastan myös Bon Iverin aikaisempia levyjä, mut tää oli kokemuksena astetta vahvempi. Litku Klemetti Sumuposauttaja / Sähkö #2 -klubi, Jyväskylä (keikka) – Keikalla kuultujen efektoitujen vokaalien myötä Sumuposauttajan lo-fi-looppailu nousi vuoden ykkösjutuksi. Itä-Hollola Installaatio : Elävien aalloilla (albumi) – Itiksen debyytti valaisee tietä uudenlaiseen vilpittömyyteen musiikissa. ”En ole koskaan nähnyt tanssivia ihmisiä niin paljon Kouvolassa.” voittajat-taitto_2017_e.indd 33 12.1.2017 14.45. 32 SOUNDI SOUNDI 33 Robert Niemistö Itä-Hollola Installaatio Sur-rur / Puntala-rock (keikka) – Minun stadionkokemukseni. Tämä kolahti täysin! Virta: Hurmos (albumi) – Levyn kansi, nimi ja musiikki täydentävät hienosti toisiaan ja imaisee sisäänsä. Siinä kokemuksessa oli jotain hyvin inhimillistä, välitöntä ja kaunista. Hyvältä tuntuva ja inspiroiva litsari poskelle – joskus tulee se aika kun pitää hajottaa vanha, pistää kaikki uusiksi ja luottaa että se kantaa. Passenger / Kulttuuritalo, Helsinki (keikka) – Näin viime vuonna paljon oikeasti hienoja keikkoja, mutta silti huomaan palaavani päässäni aina välillä Passengerin keikkaan Kulttuuritalolla lokakuussa. Fatboy: Moments (albumi) – Minulle melko uusi ja erittäin toimiva tuttavuus. POUYA : Underground Underdog (albumi) – Yks frendi soitti mulle syksyllä tosi paljon tätä levyä. Joni Ekman : Olin ehtinyt jo unohtaa (biisi) – Paras hittibiisi, jonka laini ”beibi sä oot cool, beibi sä oot makee jea”, pre-kertsi ja upea kitarasoolo antavat ymmärtää, että tänä vuonna on tapahtunut myös hyviä asioita. Meikä ei aluksi jotenkin fiilannut yhtään mut nyt kun tätä on kuunnellut, niin Pouya on kyllä helposti yks kovimpia räppäreitä tällä hetkellä mun mielestä. Roope Hakkarainen Jonas And I Mikko Joensuu: Amen 1 (albumi) – Juuri sellainen levy, jota odotin jonkun julkaisevan. Jack Garratt: Phase (albumi) – Tätä levyä kuuntelin varmaan eniten viime vuonna. Isoja säväreitä, hyvää kipuilua, jäätävän kovia biisejä ja kaikin puolin ihan oman kuuloista musaa. Joni Ekman (muusikko) – Suomen ainut oikea rokkari, jonka tekemiset saa aivan liian vähän huomiota tai arvostusta. Lokit: Työttömyys (biisi) – Ehkä 2010-luvun paras biisi. RUSS – Russilta tuli monta törkeen kovaa biisiä. Olli Karejoki Negatiiviset Nuoret RUN THE JEWELS : Run The Jewels III (albumi) – Ihan viiitun kova
Teksti: Mikko Meriläinen levelille Nextille Ummehtuneeksi miellettyyn suomirockiin on etsitty uusia tuulia koko 2000-luvun ajan, ja niitä on myös saatu. Tosin silkkaa silkkiä ei ole Pimeydenkään tie ollut. Pimeys-yhtyeen Pekka Nisu (vas.) ja näyttelijänäkin meritoitunut Joel Mäkinen sparraavat toisiaan biisintekijöinä. K u v a: M ar k u s P aa ja la 34 SOUNDI pimeys-taitto_d.indd 34 12.1.2017 10.59. Eräs mission sydämenasiakseen ottanut on Pimeys, jonka kolmas albumi on nimeltään Silkkitie. Levyille on toistaiseksi päätynyt molempien materiaalia tasapuolisesti
Eikä tämä ole mitään surkuttelua, vaan analyysiä siitä, mikä tilanne on. Sen täytyy solahtaa soittolistan virtaan sopuisasti, mutta suora listamenestyjien apinointikaan tuskin johtaa mihinkään. Ajaudumme hyväksi toviksi päivittelemään – ja toki myös kiroamaan – soitto listalle päätyvän musiikin usein epäloogisiltakin tuntuvia kriteereitä. Ja sosiaalinen luonne, Joel huomauttaa naurahtaen. ”En ole koskaan pitänyt itseäni tyyppinä joka olisi in, se ei kuulu mun identiteettiin.” SOUNDI 35 pimeys-taitto_d.indd 35 12.1.2017 10.59. Että eikö harmita, kun kahden ensimmäisen albumin lupaavasta vastaanotosta huolimatta kappaleista ei ole kasvanut megahittejä tai että levyt eivät ole yltäneet kultaan. Keikat ovat parantuneet, yleisömäärät kasvaneet, biisinkirjoitustaidot kehittyneet, taustavoimat tukevoituneet ja biisitkin alkaneet saada laajempaa huomiota. Listasijoituksiakin on tullut, orastavaa radiosoittoa löytynyt ja satunnaisemman kuulijan korviin musiikkia päätynyt leffayhteistyön kautta, kun edellislevyn Hetki vielä -sinkku soi Eila, Rampe ja likka -elokuvan tunnusmusiikkina. Niistä voi liikuttua ja niitä voi tanssia ilman mitään tutkintoa. Pimeys on raiteillaan. – Kyllähän me jaksetaan tuolla pyöriä, Joel sanoo. No, vaikkapa radiosoitto. Totta, Sonyn pikkujouluissa pari vuotta sitten. Oikeastiko. Pitäisi osata tehdä musiikkia ammattimaisesti nykytrendien mukaan ja olla myös ulkomusiikillisesti kiinnostava ilmiö. On lukemattomia muitakin polkuja ja niille loputon määrä haaroja. – Esimerkiksi RadioMafian aikaan tilanne olisi voinut olla erilainen. J okaisella on oma polkunsa. Sen Joel Mäkinen toteaa rauhallisesti, kun kyselen tyhmiä. – Sinutkin me tavattiin juhlissa, Pekka muistaa. – Minunkin mielestäni niiden pitäisi soida helvetisti enemmän, siellä on kuitenkin helposti lähestyttäviä kappaleita, Pekkakin tunnustaa. Musiikki ei saisi häiritä satunnaista radionkuulijaa, mutta toisaalta sen täytyy pystyä herättämään vähintäänkin musiikkipäällikön mielenkiinto. On karismaattinen bändi (paikalla olevan nokkamieskaksikon lisäksi rumpali Tuomo Laakso ja basisti Jukkis Virtanen), korvaan tarttuvia sanoja, tunnistettava kahden laulajan soundi sekä tarttuvia ja selkeitä sävellyksiä, joiden luulisi miellyttävän tunnetusti suurilukuista suomenkielistä rockmusiikkia kuuntelevaa kansanosaa. – Toki on hyvä olla myös vähän lahjoja! Ja yhteistyötahoja. – Siinä on myös tähän aikaan ja radioiden linjaan liittyviä asioita, Joel miettii. – Ei ne ole mitään rakettitiedettä tai vaadi sitä, että pitäisi tuntea musiikin historiaa. Ja siellä me oltiin! kuittaa Pekka nauraen ja taitaa olla oikeassa. On pikkupubeja ikuisesti kiertävän trubaduurin polku, on indiepiirien parinsadan levyn tasaiseen myyntiin yltävän artistin reitti, on laulukilpailu-pikaväylä, on Instagramtähden moderni ura ja on levy levyltä sekä kiertue kiertueelta suosiotaan kartuttavan rockbändin perinteinen taival. Jos sen eteen tekee töitä. Ei ole helppoa. Nyt vuorossa on kolmosalbumi Silkkitie ja tuttuun tapaan julkaisijana on pieni hämeenlinnalainen M.dulorlevy-yhtiö, sekä vetoapuna jakeluja promootioyhteistyö Sonyn kanssa. Eikös teillä ole ihan sosiaalinen luonnekin. Yritän nimittäin hiillostaa Joel Mäkistä ja Pekka Nisua siitä, että eikö Pimeyden kuuluisi olla menestyneempi kuin se on. Mutta toki jos faktoja katsotaan, Joelilla on kaikki syyt olla rauhallinen. – Muistaakseni kylläkin sä huomautit asiasta mulle, mutta mä sanoin että me ollaan vaihdettu kriitikkosarjasta yleisösarjaan. – Ei kenenkään ole pakko tällaisina aikoina soittaa kitaraa tai olla bändissä. – Joo, me saadaan tehdä levyjä meille hyvällä tavalla… Mutta mikä se mittari on. Korreloiko teidän kappaleiden luonne radiosoiton määrän kanssa omasta mielestänne. – Onhan se myös meidän omista valinnoista kiinni, Pekka huomauttaa. Osaatteko itse hahmottaa tai arvailla, että mistä asian tola voisi johtua. – En mä koe, että me oltaisiin saatu epäreilua kohtelua, tai että asiat olisivat ylipäänsä menneet epäreilusti, Pekka vastaa. – Ei se kyllä korreloi, Joel myöntää. Te tulitte valittamaan, että miksi teidän kakkoslevy ei päässyt debyytin tapaan Soundin toimittajien vuosilistalle. Ja mikä lupaavinta, Pimeys on jälleen kerran tehnyt hienon levyn. Vuonna 2011 alkunsa saaneen Pimeyden polku on tähän mennessä kulkenut ensilevyn Elämä kiinnostaa -pikkuhitistä siinneen indiesuosion myötä johdonmukaisesti kohti isompia yleisöjä. Niitähän teiltä löytyy. Toki tiedän sen, mutta silti kyselen tyhmiä. Siksi en osaa päästää irti siitä ajatuksesta, että Pimeyden kohdalla asiat ovat menneet hieman epäreilusti. Jos ehdoin tahdoin haluaa, että musa menee radioon, on se varmasti saavutettavissa. Että enemmän olisi pitänyt jo tapahtua. Sosiaaliset luonteet Paperilla kaikki on siis kohdallaan
– Me ei olla ensimmäiset eikä viimeiset mohikaanit. Kuuma kesää ja Popedaa luontevammin verrokeiksi löytyvät vaikkapa Pariisin Kevät toisaalla ja Zen Cafe toisaalla. Uskottavuusasioitakin on mielenkiintoista pohtia, että mitä kautta on uskottavaa tulla esiin, ja mitä jos menettäisi uskottavuutensa mutta saisi tilalle jotain muuta… Nämä ovat kaikki hyvin kiinnostavia asioita etenkin pitkän jatkumon tiellä. ”Tämä bändi voi mennä vielä ihan eri suuntiin ja tehdä monenlaisia levyjä.” Pimeys ei ole vielä siirtynyt indiepiirien suosikista suomirockin suurten joukkoon. Yhtye vakuuttaa, että kunnianhimostaan huolimatta sillä ei ole kiire mihinkään. Kun indiejengi on jo vaihtanut lemmikkiään, mutta suuri yleisö on vielä tuhansien keikkakilometrien päässä – jos sielläkään. Mä haluan ajatella, että kun mä teen tätä niin hyvin kuin osaan, ja kun tämä meidän musa ei ole sellaista, mitä ei kuka tahansa voisi tajuta, niin hyvät asiat seuraavat sitä. Studio instrumenttina ”Se oli kuuma kesä.” Noilla sanoilla alkaa Silkkitie, joten ei liene epäselvää että kuinka tiiviisti yhtye omastakin mielestään kytkeytyy suomirockin värikkääseen ja monitahoiseen jatkumoon. Tai tulevat sylki vaahdoten selittämään, että mun biisi oli heidän rakastumisbiisi… Tai heillä on joku muu henkilökohtainen suhde biisiin, jota mä olen himassa pilkuttanut. Se on koukuttavaa tiedostaa, että olen onnistunut kirjoittamaan jotain sellaista, mikä on tihkunut sieltä korvalapuista jossain tietyssä elämäntilanteessa. maalailee Pekka pohjustustani kuunneltuaan. Keskikoon bändeillä on tunnetusti kaikkein vaikeinta. Meillä on kummallakin syvä suhde musiikkiin, se on kulkenut messissä lapsuudesta asti. Sitä on niin paljon ihaillut, diggaillut ja tutkinut, että on hienoa kun voi itse tehdä sitä tällä tasolla ja soittaa bändissä, jossa voi tehdä mitä tahansa me kuullaan ja ideoidaan. Silkkitie tekee parillakin tavalla eron aiempiin Pimeys-albumeihin. On helppo löytää samat kulmat myös Pimeydestä. Mutta Joel lähtee rönsyilemään laveammille vesille. Ensinnäkin se on tunnelmaltaan yhtenäisempi, ja se tunnelma on aiempaa vakavampi. Se, että ihmiset ovat diggailleet meidän musaa vakavasti on hienompaa kuin että Radio Nova ottaisi sen soittoon. – Indielaidassa oleminen on vaarallista juuri sen takia, että se mikä on in tai pop on helvetin nopeasti koluttu. Se kestävä tie löytyy jostain muualta, tuumii Joel ja summaa ajatuksensa tutulla vertauksella: ”Meillä jokaisella on oma tie kuljettavana.” – Kyllähän näitä asioita pohtii, ja ollaan myös seurattu kavereiden bändien teitä. Mutta pian Joel taas muistuttaa, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin ja tulevaisuus kirkas. pimeys-taitto_d.indd 36 12.1.2017 10.59. Tämä bändi voi mennä vielä ihan eri suuntiin ja tehdä monenlaisia levyjä. Tämä on mun mielimusiikkia, ja jos mä olisin diktaattori niin määräisin että just tällaista pitää kuunnella, mutta kun en ole, niin voin puhua vain omasta näkökulmastani. – Mun mielestä me ollaan klassinen esimerkki siitä, kun homma tehdään pieteetillä. Kuten on tapahtunut tähänkin asti. Me kuitenkin halutaan tehdä tätä päätoimisesti, Joel myöntää. Tosin Joelin mielestä alkuperäinen ei ole rasittava, vaan ”svengaava biisi, jossa on hyvä teksti.” Eppu Normaalia hän arvostaa, koska yhtye on ”sofistikoitunutta mutta myös junttia, ja täysin omista lähtökohdista tehtyä”. – Kyllä se on hankala maasto. – Sitä on vaikea sanoa täältä suon keskeltä, Pekka lohkaisee nauraen mutta epäilemättä vähintään puolitosissaan. Ja ihmisiä vielä kiinnostaakin! – Suurimmalla mahdollisella rakkaudella tehtyä musiikkia, Pekka summaa vailla pienintäkään kainostelua äänessään. – Tuntuu itselle vieraalta tehdä musaa niin, että ajattelee sitä nextiä leveliä, Pekka sanoo. Erittäin mukavasti yhtye myös asettuu samalle janalle sen suurimman ja kauneimman, eli Eppu Normaalin kanssa. – Mä en ole koskaan pitänyt itseäni tyyppinä joka olisi in, se ei kuulu mun identiteettiin, Pekka toteaa. – Tai ”Musiikkia Kehä kakkoselle”, ei toimi kantakaupungissa, mutta ei ihan maalaisillekaan! Joeliakin naurattaa Pekan kieltämättä osuva lohkaisu. – Onko tämän jutun otsikko ”Pimeys on yksin”. Kun kyllin lypsää, saa vastauksen, jota on lähtenyt hakemaan. Pimeyden suhteellisen uskollinen mutta tunnelmaltaan varsin erilainen versio onnistuu taikomaan alun perin rasittavasta biisistä lähes koskettavan version. Minäkin olen tarpeeksi jankattuani saanut aluksi tyytyväisyyttään vakuuttaneen Pimeys-kaksikon myöntämään, että suosio saisi olla isompi ja että ensilevyn aikaan mielessä pyörineet hurjimmat odotukset eivät ole toteutuneet. – Aika montaakin asiaa! uhoaa Joel. Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan. – On paljon asioita, joista saa voimaa. Mitä Pimeys sitten tekee paremmin kuin muut. Suomen piskuisissa indiepiireissä huomion saaminen muutamalla hyvällä biisillä ei ole ylivoimainen tehtävä, mutta entä sen jälkeen. On kullanarvoista, kun tuntemattomat ihmiset tulevat kehumaan että onpa kova biisi. – Kaikki voi olla kiinni niin miljoonasta eri asiasta, joten ei voi muuta kuin olla uskollinen sille omalle tähdelle, joka on tuonut meidät tähänkin asti. Kun musiikin harrastaminen ei riitä, mutta kovin paksua Oltermanni-siivuakaan ei hommalla vielä kustanneta. Yhtyeellä tuntuukin löytyvän suurta kunnioitusta Eppuja kohtaan, mikä konkretisoitui kun Pimeys osallistui Eppu Normaali -tribuuttilevylle ja versioi kaikista mahdollisista biiseistä juuri Urheiluhullun. Antaa tulla vaan, kyllä meillä palstatilaa riittää, haastan. 36 SOUNDI SOUNDI 37 Suon keskellä Kriitikkosarjasta yleisösarjaan, siinähän se Pimeyden polku luikertelee. Kuinka kauan sitä maastoa jaksaa tarpoa. Kaikilla on niin erilaisia ja mielenkiintoisia reittejä
Positiivista kilpailua Joel ja Pekka ovat Pimeyden biisintekijät. Kaikista asioista löytää monenlaisia puolia, Joel pohtii. Otetaan vaikkapa uusi single Ollaan hiljaa. On isoja kaikuja ja paljon tilaa. – Mä en osaa selkeästi sanoa, että mikä vaikuttaa siihen että tulee vakavamielinen tai sitten iloinen biisi. Jos vaihtaisi yhdenkin biisin johonkin toiseen, niin vaaka kallistuisi heti eri suuntaan. – Mutta se on niin vähästä kiinni. – Niin, se on tekstiltään ja tunnelmaltaan vakava, mutta silti me oltiin ihan tosi poreissamme treenikämpällä sitä tehdessä. Paikoin tuntuu, että yhtyeen nimestä alkaa kadota se ironia, mikä siihen on aiemmin vahvasti liittynyt. Silloin ei itsellä siihen yhdisty biisin fiilis vaan se oma kokemus kappaleen äärellä, Joel sanoo. – Levy on modernia meitä siinä mielessä, että se on paikoin aika minimalistista. – Aiemmin me ollaan toimittu niin, että mennään studioon ja laitetaan rec päälle. Toinen uudistus albumilla liittyy tuotantoon, joka on aiempaa kokeilevampi ja astetta synteettisempi. Mutta Mikon kanssa studiota käytettiin paljon luovemmin. He molemmat myös laulavat omat biisinsä, mikä on iso osa bändin persoonallisuutta ja viehätystä. Esimerkiksi monet luuppiasiat ynnä muut, Joel havainnollistaa. K u v a: Te ro A h o n en pimeys-taitto_d.indd 37 12.1.2017 10.59. Tunnustan silmieni kostuneen, kun kuuntelin sitä aamubussissa kuulokkeilla. Oli selkeä fiilis, että tehdään jotain muuta. Se on niin intuitiivistä. Se kutsui meitä soittamaan eri mestoihin ja teki erilaisia setupeja. Mutta on siihen varmasti vaikuttanut myös yleinen maailmantila. – Koska Mikko ei tuntenut meitä, niin se ei tiennyt eikä välittänyt meidän dynamiikoista. Joel laulaa tunteella ja vakavasti eläytyen, Pekka enemmän kaarrellen ja sopivan lesosti artikuloiden. – Ei me ainakaan tietoisesti lähdetty tekemään vakavaa levyä, Pekka kummastelee. Ja lisäksi meidän äänityssessiot oli kevätja kesäkaudella, mutta biisejä tehtiin enemmän tummina vuodenaikoina. Mikko on työskennellyt Lontoossa muun muassa Thom Yorken sekä supertuottaja Nigel Godrichin kanssa. Konkreettinen syy tähän on uusi äänittäjä Mikko Gordon, joka kannusti Pimeyttä suhtautumaan studioon instrumenttina. 36 SOUNDI SOUNDI 37 Yhtyettä paikoin suurestikin leimannut leikkisyys on siirtynyt takavasemmalle ja luovuttanut osan reviiristään pohdiskelevammalle tunnelmalle. – Ja sitten on vielä se, että biiseihin liittyy meille itsellemme niin monia eri tunnelmia. Yleensä me on soitettu joka paikka täyteen, mutta nyt yksi soundi saa paljon enemmän tilaa, pohtii Pekka. Jos on vaikka eronnut, niin saattaa silti kirjoittaa biisin siitä, miten mahtavaa on vapaus
– Että demoboksiin on tullut Joelilta kymmenen biisiä ja mulla ei ole vielä mitään. Siinä selviää nopeasti, että toimiiko jokin biisi vai ei. Saatan toki vain kuvitella, mutta olen heko tuksen takaa aistivinani, että asiaan ei aina suhtauduta yhtä rennosti. Vaikka kyseessä onkin rooli, niin usein ne on ihan tunnistettavia asioita mitä siinä tapahtuu eri ihmisten välillä. Sitä kautta mäkin olen herännyt siihen, että mitkä on nasevia lauseita. Että siinä tekstissä olisi myös rytmi. Tällä kertaa tehtiin toisin: biisintekovaiheessa sparraajana toimi Riku Mattila, jolta haettiin ennen kaikkea apua sävellysten ja sanoitusten terävöittämiseen. Edellislevyillä Joel ja Pekka ovat kiikuttaneet biisit treenikämpälle, jossa ne on annettu bändin käsittelyyn. Sitä keikkaa ei koskaan tullut, mikä oli ihan hyvä, mutta me tehtiin helvetisti biisejä puolentoista vuoden ajan ennen kuin kasattiin bändi. Yhdistävä tekijä löytyy Jukkiksesta, joka soitti Joelin kanssa lahtelaisessa Nick Arse & The Arsenicks -yhtyeessä (jonka nostin vuosikymmen sitten Soundin Demoefektin kuukauden demoksi), sekä Pekan kanssa Rex Willer -yhtyeessä. – Hauska kuunnella nyt, mitä kaikkea niistä alkuperäisistä demoista muuttui: sävellaji, teksti, ihan kaikkea mahdollista. – En mä keikalla näyttele, mutta eläydyn ja heittäydyn samalla tavalla kuin teatterissakin, Joel vertaa. – Ja kyllä biiseistä tulee yhtä lailla omia sitten kun ne ovat bändin käsittelyssä. – Siellä on aina menty sisältö edellä ja niissä on välillä tosi karsean kuuloisia lauseita, mutta Pekka on kiinnittänyt siihen puoleen tosi paljon huomiota. Voisiko teoriassa olla sellainen Pimeys-levy, jossa olisi vaikka Pekalta vain yksi biisi. Pekka ja Joel ovat tehneet nyt kolme albumillista biisejä yhdessä, joten epäilemättä vaikutteita on siirtynyt molempiin suuntiin. Roolista toiseen Pimeys on helsinkiläinen bändi, mutta nelikon juuret ovat Huittisissa, Heinolassa ja Lahdessa. Keikalla se on joku mun esiintyvä puoli siellä lavalla, eri rooli kuin himassa kalsareissa. Osansa aiempaa synteettisempään tuotantoon on äänittäjä Mikko Gordonilla ja studiossa kokeilluilla luovemmilla toimintatavoilla. – Molemmissa korostuu tietyt äärimmäiset puolet itsestä. Kuunneltiin tosi raakoja demoja, luettiin tekstejä, keskusteltiin kaikesta ja myllytettiin biisejä. – On vain hyvä että rima pysyy korkealla kun molemmat haluavat omat biisinsä jatkoon, Pekka vakuuttaa. ”On vain hyvä että rima pysyy korkealla.” K u v at : Te ro A h o n en pimeys-taitto_d.indd 38 12.1.2017 10.59. – Minä olen tullut teatterin puolelta ja sellaiset ”chydeniaaniset” teatterilaulut ovat vaikuttaneet muhun hyvässä ja huonossa, Joel analysoi. – Se on positiivista kilpailua, että kumman tahansa biisejä voi päätyä levylle, Joel komppaa. Toistaiseksi levyillä on ollut melko tasaisesti biisejä molemmilta. – Alkoi tulla se perinteinen parikymppisten kriittinen vaihe, että mitä ihmiset tekee elämällään, Joel muistelee. – Me tehtiin Rikun ja Tuomaksen (Ilmavirta, M.dulorin pomo) kanssa esituotantosessio neljästään. Biisinkirjoittajat tapasivat toisensa silloisten yhtyeidensä yhteiskeikalla. Pimeyden kolmas albumi Silkkitie erosi tekoprosessiltaan edeltäjistään. Tällä hetkellä Ryhmäteatterissa näyttelevä Joel on saanut ainakin osan itsevarmasta lavakarismastaan teatterikokemusten kautta. – Hoidin itselleni Korjaamolle soolokeikan, ja pyysin Pekkaa tekemään biisejä mun kanssa. – Ei sellaista varmaankaan, mutta Joelilta voisi ihan hyvin olla vain yksi biisi, Pekka nauraa ja kiirehtii lisäämään perään läppä, läppä -kevennyksen. Että miten mä haluaisin tukea niitä soitollani. 38 SOUNDI SOUNDI PB – Joelin tekeminen inspiroi mua, sanoo Pekka. Näytteleminenkin on erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin menemistä ja niihin eläytymistä. Mutta onko rockbändinkin keikalla lavalle nouseva kosketinsoittaja-laulaja ensisijaisesti näyttelijä. – Esimerkiksi mun kitaransoitto on mennyt tiettyyn suuntaan johtuen siitä, että millaisia biisejä Joel tuo. – Koko Pimeyden aika me on tehty biisejä tosi läheisessä suhteessa, joten on tosi vaikea sanoa että kuka on vaikuttanut mitenkin, Pekka pohtii. Annettiin Rikun vaikuttaa siihen, mitä biisejä valitaan ja mitä heitetään pois, Joel selventää
40 SOUNDI Teksti: Ari Väntänen Kuvat: Nana ja Juhana Simelius 40 SOUNDI pariisin kevät -taitto_b.indd 40 12.1.2017 11.10
Kaipa tätä tilaisuutta voi kuulustelunakin pitää. Kivanoloinen kiharatukkainen nuorukainen tuijottaa silmiin ja hymyilee autuaasti. Täytyy pyyhkiä pöytä ja kattaa siihen jotakin uutta. Ja minun on mentävä. – Sellainen ajatus pyörähtää joskus – ei kuitenkaan hirveän usein – mielessä, että enää ei voi vedota siihen, että kun mä en ole ennen tehnyt levyjä. Kuume saa Pariisin Kevään sykkimään entistä elektronisemmin. Hetkeä myöhemmin Pariisin Kevään taustavoimien toimitiloissa tulee mieleen, että ranskalainen olisi pitänyt pyytää mukaan. Tarkoituksena on valottaa uuden Kuume-albumin julkaisuun johtaneita tapahtumia sekä tekijäksi tiedetyn Pariisin Kevät -yhtyeen motiiveja ja luonnetta. – Tää on kuin joku kuulusteluhuone, hän havainnoi ja imaisee pillillä oranssia mehua isosta mukista. Se kortti on jo pelattu. Kuudennessa kerroksessa. Hän seisoo keskellä kauppakeskuksen hulinaa ja murtaa englantia ranskalaisittain. Siihen vaikuttaa sekin, ettei artistilla ole tarvetta puhua yksityisasioistaan. Arto Tuunelan bändin olemus muuttuu ja paikka siirtyy, mutta aina se sijaitsee jossakin todellisuuksien rajapinnoilla. Lisäksi käy ilmi, että Tuunela tuntee kipua. Sen sijaan luovuuden löytäminen on aina yhtä suuri mysteeri. Millainen merkitys muiden ihmisten odotuksilla on sinulle. Minua odotetaan tuolla ylhäällä. Se on nimittäin aiPariisin Kevät on kohonnut vuosien mittaan Suomen suosituimpien bändien joukkoon. Ei kiitos, ystävä, minä olen ihan kunnossa. Tuunela tunnustaa heti kättelyssä, että aika ei armahda taiteilijaa. Silti Arto Tuunela ei kärsi julkisuudesta. – Mä taidan olla tulossa kipeäksi. Sitä kuvittelisi, että ajan myötä kokemus alkaisi auttaa levyjen tekemisessä, mutta työ pitää joka kerta aloittaa nollasta. Hänen kaltaisensa ihmemies olisi saattanut kiinnostaa Arto Tuunelaa. – Minä voin pyytää Jeesusta parantamaan sen. – Siis kipua polvissa tai missä vain, hän tarkentaa ja näyttää siltä kuin näkisi ilmassa jotakin, mitä muut eivät näe. – Kyllä niitäkin tulee ajateltua, mutta ei kovin paljon. Kokemus auttaa lähinnä tekniseen puoleen, siis tuottamiseen ja äänittämiseen ja sovittamiseen. Tai ainakin sitä on tiedossa. SOUNDI 41 SOUNDI 41 –A nteeksi, tunnetko sinä kipua. ripaus totuutta pariisin keva?t -taitto_b.indd 41 12.1.2017 12.03. Huimaa ja vituttaa, Pariisin Kevään pomo toteaa ja silmäilee haastattelulle varattua tilaa väsyneen huvittuneena
Siinä tapauksessa Kuume ei ole rocklevy. – En mä pidä tätä rockbändinä... Hän kertoo, että kun bändin jäsenet juttelevat musiikista, puhe on lähes aina ulkomaisista bändeistä. Tuntuu muutenkin inhottavalta typistää oma musiikkinsa siihen, että tää on nyt rock tai pop. Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Tuunela vieläpä lisää, ettei hän varsinaisesti tekemällä tehnyt yhtyeensä uutta albumia. Mutta jollain tavalla me ei kuitenkaan täysin olla olematta rockbändi. Liikun paikasta toiseen kuulokkeet päässä.” pariisin kevät -taitto_b.indd 42 12.1.2017 11.10. Vain silloin tekeminen on rehellistä. Mutta sekin on aikamoinen soppa. Joidenkin mielestä rokkaamiseen tarvitaan paljon isoja kitaroita. Mutta tietenkin jokainen tekijä imee itseensä sitä, mitä nousee esille, kun juttelee ihmisille. Keikalla suositut biisit eivät välttämättä soi paljon radiossa ja niin edelleen. Kysymys saa Tuunelan mietteliääksi. Esimerkiksi keikalla me ollaan jotain sellaista. Jos mä vaikka puhun Pariisin Keväästä frendien kanssa, tai keikoilla, kun jengi tulee kertomaan, mistä on digannut, niin kyllähän se voi vaikuttaa. Mä luulen, että Pariisin Kevään paikka on jossain välimailla, alueella, jonka toisella laidalla ovat Eput ja muut kaikkien tuntemat bändit ja toisella valtavirran ulkopuoliset tekijät, kuten Risto. 42 SOUNDI SOUNDI 43 ka rasittava ja ahdistava kela. Kuumeella bändi sykkii elektronisemmin kuin koskaan. Mulla on vain omat kuvitelmani siitä, mitä se voisi olla. Mutta en kuitenkaan pidä. – Ehkä se paikka alkaa vasta paljastua mulle itsellenikin. Kuume nousi pintaan tavalla, joka jätti biisintekijän sivustaseuraajan osaan. Se hahmottui matkan varrella. Enkä mä voi tietää, mitä multa odotetaan. Mutta ei me silti täysin sen ulkopuoArto Tuunela ei vaatimattomana miehenä kaipaa menneiltä ajoilta artistin ylöspäin katsomista, mutta pitää silti muusikon velvollisuutena tarjota kuulijalleen jotain maagista. Itsensä alentaminen ei ole sekään mistään kotoisin. Se korostaa yhtyeen roolia modernin suomalaisen bändikulttuurin suunnannäyttäjänä. Joka suuntaan kumarteleminen ei tietenkään ole suotavaa tai edes mahdollista. Mutta se ei tuntunut millään lailla huonolta. Aihe saa Tuunelan ajattelemaan Pariisin Kevään suhdetta suomirockiin. Sitä ei haluaisi tämän bändin otsikoksi. Odotin jännityksellä ja uteliaana, että mitähän tästä tulee. – Aikaisemmin mulla on ollut aina joku käry tai suunnitelma siitä, millainen levy tulee olemaan. lellakaan olla. Jonkinlainen ajatus, vaikka sitten pienikin. Sana ”rock” yhdistyy usein mahtailevuuteen, egoiluun ja megalomaanisuuteen. Indiestä ja elektronisesta musiikista tulevat vaikutteet suojaavat Pariisin Kevättä suomirockbändin leimalta, mutta Kuume herättää muitakin kysymyksiä. Tällä kertaa mä vain tein musaa ilman tietoa siitä, millainen kokonaisuus siitä muodostuu. Onko Pariisin Kevät edes rockbändi. – Musta laatikko (2015) oli kitaramusaa, ja Kuume on jonkinlainen vastaveto ”Mulle on tosi tärkeää kuunnella musiikkia. – Björk sanoi joskus viisaasti tästä asiasta: ainoa tapa palvella muita omalla ilmaisullaan on se, että kuuntelee vain itseään. Mun on vaikeaa liittää sellaisia määreitä tähän bändiin. Paikka alkaa paljastua Kuumeen musiikissa on tuttua todellisuuksien rajoja hämärtävän taian tuntua, mutta Tuunela luo illuusion toisenlaisilla tempuilla kuin Pariisin Kevään edellisillä albumeilla. Olen aina ajatellut, etten ole kuunnellut hirveästi suomirockia, mutta kuka sille ei olisi altistunut. Olen kuunnellut skidistä asti paljon musiikkia, ja totta helvetissä on tullut kuunneltua myös Eput, Pellet ja Leevit. – Olen ajatellut, ettei tämä kuulu mihinkään jatkumoon, mutta sehän on mahdotonta, hän pohtii. – Suomirock on sana, jolle kaikki meidän bändistä vähän irvistävät. Mutta mikä Pariisin Kevään paikka suomalaisen musiikin sukulinjassa on. Ja joo, pidän mä
Ja toisin kuin usein ajatellaan, se saattaa itse asiassa korostaa musiikin roolia. Myös CMX:n Mesmerian tuottaminen oli helvetin siisti juttu, kun pääsi tekemään hommia niin kokeneen ja taiteellisesti tinkimättömän bändin kanssa. Rock ei ole nyt kovin seksikäs leima yhtyeelle. – Mira Luotin Tunnelivision tekeminen oli makeeta. Yhtye nimeltä Pariisin Kevät syntyi vuosikymmenellä, jolla bändi ei ole enää mikään itseisarvo. Levyn tekemisen lähtökohtana oli, että jos kitaraa haluaa soittaa, sille pitää olla hyvät perustelut. ”On asioita, jotka on hyvä tehdä yksin, mutta niitä on aika vähän.” K u v a: V il le -P et te ri M ää tt ä pariisin kevät -taitto_b.indd 43 12.1.2017 11.10. Tuunela kehitteli Pariisin Kevään omaksi projektikseen ja teki sille kaksi albumia ennen kuin kokosi yhtyeen, joka soitti neitsytkeikkansa Ilosaarirockissa kesällä 2010. Nykyäänhän suunnilleen kaikki tunnetut rokkarit ovat toinen jalka haudassa. Miksasin sen Jarkko Kumpulaisen kanssa. Mies ei kuitenkaan näe mahdottomaksi, että joskus Pariisin Kevään levyt voisi tuottaa joku muukin. – Olen tuottanut omaa musaani itse yksinkertaisesti siksi, että olen halunnut ja se on tuntunut oikealta. Pitääkö sinun tuntea artisti, jolle kirjoitat kappaleita. Se oli tosi hyvä kokemus. – Aluksi ajattelin, että jos Pariisin Kevät lähtisi keikoille, niin siinä olisin minä ja jotain palkattuja tyyppejä, Tuunela muistelee. Se ei ole suomirockbändi eikä oikeastaan edes rockbändi, ja aina se ei ole ollut edes bändi. Mutta olihan rock ”ikäihmisten juttu” jo silloin, kun me oltiin skidejä. Mä selailin faijan vinyylejä pikkupoikana ja mietin, että haloo, mitä vittuu, täähän on ihan dinosaurusten hommaa. Rockista on tullut turvallista koko perheen viihdettä, jolloin se ei tietenkään kiinnosta skidejä. Voisitko antaa tuotantovastuun jollekulle muulle. – Sellainen toiminta ja sooloartistin imago tuntuivat totaalisen vierailta. Se on ollut tiivistä ja superluontevaa yhteistyötä, ja me ollaan keskusteltu paljon. Tämän jälkeen mulla ei ole mitään ongelmaa sen asian suhteen. Että kuka näitä beatleseja ja ledzeppelinejä ja hendrixejä oikeasti kuuntelee. Kaksi viimeisintä Pariisin Kevät -levyä olen tehnyt kimpassa Artturi Tairan kanssa. – Tämän piti ehdottomasti alkaa niin, että minä olin ratissa ja tein päätökset. Uudella levyllä miksausvastuu on ensimmäistä kertaa bändin ulkopuolella. – Tein sen päätöksen, koska tajusin, että meidät oikeasti halutaan lavoille. A rto Tuunela on ollut roolissa tai toisessa – artistina, biisintekijänä, tuottajana, miksaajana tai äänittäjänä – muun muassa Damn Seagullsin, Pyhimyksen, Kaija Koon, Olavi Uusivirran ja HIMin sessioissa. Toistaiseksi olet ollut itse mukana tuottamassa myös Pariisin Kevään musiikkia. Sen kautta keikkailu alkoi vaikuttaa mahdolliselta. On asioita, jotka on hyvä tehdä yksin, mutta niitä on aika vähän. Mikä sitten ylipäänsä sai suostumaan keikkapyyntöihin. 42 SOUNDI SOUNDI 43 sille. Tuntui siltä, että tällä porukalla bändistä voisi tulla jotakin tosi siistiä. En myöskään ollut osannut kuvitella, että voisin löytää bändiin näin kivoja tyyppejä. Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia studiotöitäsi. Voisin ihan hyvin luovuttaa vastuun tyypille, joka tuntuu oikealta. Siinähän on mielikuvitus aika tärkeässä roolissa, ja jos mielikuvitus alkaisi toimia vasta, kun tutustuu toiseen tosi hyvin, niin aika vähän olisi biisejä tarjota kenellekään. Toisin kuin ennen, kenenkään ei enää tarvitse soittaa livenä tai teeskennellä tekevänsä niin. Kunnes itse löysin ne. Siinä ei ole mun mielestäni yhtään miArto Tuunela on noussut Suomen merkittävimpien tuottajien joukkoon. Täytyy mainita myös Kastorin Lost Station -levy, joka soundaa ihan törkeän hyvältä. – Nykyään jengi saattaa mennä festareille joraamaan musaa, jonka esittäjää ei tarvitse tuijottaa koko ajan ja hokea, että onpa kova, Tuunela sanoo. Ei sen kuitenkaan tarvitse jatkua sillä tavalla. Palvonta laantuu Pariisin Kevät hahmottuu kiertoteiden ja negaatioiden kautta. Ratkaisu on sikäli mielekäs, että Kuume saa Pariisin Kevään kuulostamaan ajankohtaiselta. – No joo, ehkä tällä hetkellä on niin. Olin siinä tuottajan ja biisintekijän osassa, ja se oli tosi intensiivinen projekti. Kulttuuri on kääntynyt suuntaan, jossa edes perinteisten rockfestivaalien yleisö ei välttämättä kaipaa lavalle esiintyjiä. – Ei tarvitse. Siitä on tullut ikäihmisten juttu, nostalgiatrippi. Tuottaja ja tuotettava Pariisin Kevään keulakuva tunnetaan myös studiotöistään. Toki on hyvä, jos on joku käsitys siitä artistista. – Arttu Peljon miksaama Kuume on meidän ensimmäinen levy, jonka on miksannut joku bändin ulkopuolinen. – Silloin se juttu on ne ihmiset itse, ei esiintyjä. – Ehkä on totta, että enää ei tule niin isoja rockstaroja kuin joku Kurt Cobain oli
Tuunela naurahtaa tyytyväisenä siihen, että sanoja on kuunneltu. Samaan aikaan Pariisin Kevät on suosittu liveyhtye, joka henkilöityy vahvasti johtajaansa. Punkiin ja hardcoreen kuuluu se, että yleisö ja esiintyjä ovat samalla levelillä. Se on hieno juttu, mutta on myös yhtä kaunista, että bändi tekee jotain hienoa niille, jotka ovat tulleet katsomaan. Kaikki, mikä tuntuu luontevalta, on todella ok. ”Olihan rock ’ikäihmisten juttu’ jo silloin, kun me oltiin skidejä.” pariisin kevät -taitto_b.indd 44 12.1.2017 11.10. – Pariisin Kevät ei tee musta vielä hirveän tunnettua hahmoa. Kuumetta pohjustanut single Hei mä soitan sulle ihan kohta sisältää säkeet ”Ja koko ajan joku keskeyttää / Saanks mä tarjoo sulle bissen. Pariisin Kevään tapauksessa mahdolliset palvontamenot pyhitetään Tuunelalle. Siitä puuttuu palvontaelementti, joka on perinteisesti kuulunut rockiin ja varsinkin poppiin. Mua ei kiinnosta kertoa yksityiselämästäni lehdille tai mitään sellaista. On mahdollista olla samaan aikaan kiehtova esiintyjä ja yleisön tasalla. Mutta kukin stailillaan. Mun julkisuus rajoittuu hyvin pitkälti keikkatilanteisiin. Sillä samalla periaatteella Pariisin Kevät muuttui Tuunelan projektista bändiksi, jossa vaikuttavat päähenkilön ohella kitaristi-kosketinsoittajat Antti Pariisin Keväät alkoi puhtaasti Arto Tuunelan yksin pyörittämänä projektina. Sitten hän jatkaa, että kohtaus perustuu tositapahtumiin, mutta ei omakohtaisiin kokemuksiin. Kahden uusimman Pariisin Kevät -levyn kannessa poseeraa Tuunela itse. Jengihän kuitenkin tulee keikalle katsomaan bändiä. Ehkä sen on aikakin mennä. Tai voisinhan mä pälättää mistä vain, mutta tuntuisi vieraalta alkaa tehdä itsestään jotain ylenpalttisen isoa numeroa. / No saat, jos tarjoot mun kavereille kans / Meit on kymmenen.” Säkeistö voisi kertoa artistin ja ihailijan kohtaamisesta. Pikkuhiljaa siitä on kuitenkin kasvanut oikea bändi, jolla on vakiintuneet toimintatavat ja kaikilla jäsenillä omat roolinsa. 44 SOUNDI SOUNDI 45 tään vikaa. – Vaikka sanon, että ehkä palvontamenot saavatkin mennä menojaan, niin en mä sitä tarkoita, ettei lavalla esiintyvien artistien pitäisi pystyä tuottamaan jotakin maagista, hän täsmentää. – Lavalla mä en todellakaan kaipaa sellaista tarkoituksenmukaista itsensä alentamista, että ”älkää vain kuvitelko, että pitäisin itseäni ketään parempana”
– On todella vaikea kuvitella, et tä musa joskus lakkaisi inspiroimasta ja kiinnostamasta. Musiikki itsessään on maailma, jossa Arto Tuunela viihtyy. Varovaiset ja harkitut askeleet tutun toimintaympäristön ulkopuolelle vai kuttivat siihen, miten Pariisin Kevät ke hittyi. – Bändi tuntui varsinkin alussa to della ihanalta. Levyjä tehdessä tun tuu joskus liian vaikealta kuunnella muiden musaa. Se oli kaikille muillekin soittajil le uudenlaisen roolin ottamista, Tuune la muistelee. Pidän paljon myös siitä, että kaverit soittavat mulle musaa, joka ei ole ennestään tuttua. Se sama fiilis on läsnä monessa le vyn biisissä. Suomenkieliset sanoitukset tulivat ajankohtaisiksi vuoden 2006 tietämillä, pari vuotta ennen Pariisin Kevään en simmäisen albumin Meteoriitin ilmes tymistä. Pariisin Kevään musiikissa todel lisuus syleilee fantasiaa. – Tähän mennessä suora kantaaot tavuus ei ole ollut mun agendani, mut ta kirjoittajan ei kannata sulkea mitään pois. Laulujen tekeminen on tutus tumista itseensä, omaan ajatteluunsa ja sisäiseen maailmaansa. Mulla kesti hetken totu tella ajatukseen suomenkielisen musii kin esittämisestä. Voiko musiikista saada yliannostusta. Joskus on tosi virkistävää kuunnella ympäristön ääniä. – Välillä mulla on kovakin tarve pääs tä eroon musasta. Tuu nela tunnetaan eskapistisena, ei poliitti sena lauluntekijänä. Millaisista aiheista Kuumeella laule taan. Mielellään jotakin muuta kuin liikenteen melua. Subjektiivisen kokemuksen kul jettaminen toisenlaiseen tietoisuuden tilaan on minua. Silloin tehdään pitkiä päiviä, joiden jälkeen ei huvita luukut taa mitään. – Mulle on tär keää saada messiin maagisuuden tun tua, olivatpa biisien aiheet iloisia tai su rullisia. Me toimit tiin aika pitkään sillä energialla. Testinä alkanut äidinkielinen lyriikka on kuitenkin sujunut hyvin – nyt jo kymmenen vuoden ajan. Kuumebiisi taas on positii visemmasta ja toiveikkaammasta pääs tä. Mieluummin otan kantaa kuin olen ot tamatta, mutta tapani tehdä se on aika hienovarainen. Se keikaton alkutaival oli tarpeellista aikaa identiteetin synty misen kannalta. Tie toisille tasoille Bänditoiminnan generoima energia ei ollut Tuunelalle uutta enää silloin, kun Pariisin Kevät otti ensiaskeliaan yhtyee nä. 44 SOUNDI SOUNDI 45 ta, että ilmassa on aistivinaan jotakin se littämätöntä. Pariisin Kevättä kuun nellessa tuntuu usein samalta kuin ke säyönä rockfestivaalilla, kun mieli on paen nut niin kauaksi arkitodellisuudes pariisin kevät -taitto_b.indd 45 12.1.2017 11.10. – Mä vain testasin, millaista olisi teh dä suomeksi, Tuunela muistelee. Monien muiden tekstittäjien tavoin Tuunela aloitti sanoittamisen englanniksi. Tein biisin ja toisenkin, ja siitä toisesta tuli jo Pariisin Kevään biisi. Liikun paikasta toiseen kuulokkeet päässä. – Esimerkiksi Hullussa kuvataan voi makasta maailmasta irti olemisen tun netta, yksinäisyyttä, harhailua ja kaipa usta. Tuunelan sanoitukset ovat yhtä ai kaa todenmukaisia ja eskapistisia. Pouta ja Artturi Taira, kosketinsoittaja Ilari Kivelä, basisti Jussi Hietala ja rum pali Reko Aho. Se oli tosi piristävää. Ne ovat kuin eri mie lentiloja. Niillä on tärkeä rooli siinä, millaisia vaikutel mia musiikki luo. Lauluntekijällä on aina suhde myös ulkoiseen todellisuuteen. – Meni kyllä jonkin aikaa, ennen kuin Pariisin Kevät alkoi tuntua oikealta bändillä, jolla on tietyt toimin tatavat. Ennen kansansuosiota ja vielä sen alkuaikoinakin hän soitti Major Labelis sa, kehutussa voimatriossa, jonka mu siikki oli englanninkielistä vaihtoehto rockia. Ne kaksi johdattelivat levyn tekemis tä jossain määrin. Jos joku juttu alkaa tuntua luon tevalta, miksi sitä ei tekisi. Haluan, että musiikki pysyy mielenkiin toisena. Usein sanoitus vain haluaa olla tietynlai nen. Ja sen pitää mennä niin, koska sil loin teksti syntyy luontevasti. Se oli jotakin uutta, ja se toimi. Olenhan mä kyllä kirjoittanut siihenkin sävyyn, en vain ole julistanut mitään ideologiaa. Mulle on tosi tärke ää kuunnella musiikkia. Kunhan kirjoitin omaksi ilokseni pöytälaatikkoon. Hän voi joko ottaa kantaa maailmanmenoon tai sitten rakentaa musiikistaan pakopaikan, joka sekin on eräänlainen kannanotto. – Jos musiikki ei revi ihmistä irti ar jesta, niin eikö se ole jotenkin epäonnis tunut. Tai kenties tunne on sama kuin sillä iloisella kaverilla, joka uskoo pystyvänsä kanavoimaan Kristuksen pa rantavaa energiaa toisen tuskaan vaikka siltä seisomalta kauppakeskuksen kuhi nassa. – Suomeksi kirjoittaminen tuntui tur valliselta niin kauan, kun Pariisin Kevät ei keikkaillut. Se on sellainen juttu, jota mä en kauheasti edes voi mitään. kysyy Tuunela. – Kun ei ollut päämääriä, se oli paineetonta ja kivutonta
Teksti: Salla Harjula Kuvat: Hajo Müller Blackfieldin tuore V-albumi on Aviv Geffenin ja Steven Wilsonin paluu yhteen. 46 SOUNDI blackfield-taitto_c.indd 46 12.1.2017 11.21. Geffen lupaa silti Blackfieldin jatkavan ikuisesti. Kaksi edellistä albumia ensinmainittu joutui työstämään yksin ilman soolouraansa keskittynyttä Wilsonia
Aviv Geffen on vielä pienempi. Se on hieno alusta puhua tärkeistä asioista. Myös Geffen tiedostaa tilanteen, ja korostaa tämän tästä Wilsonin osuutta ja ”totaalista rakkautta” Blackfieldin musiikkia kohtaan. Jopa niin usein, että sinnikäs toisto alkaa kuulostaa epävarmuudelta. Erehdyn kysymään, onko ohjelmasta löytynyt kiinnostavia nousevia tähtiä. Tai kieltävän Jumalan olemassaolon… Uskon sen olevan valtavan tärkeää. Parivaljakko palaa sisään pikapikaa, täristen ja ilmeisen yllättyneenä ulkoilman viileydestä. – Israelissa urassani ei ole kyse vain taiteesta ja musiikista, vaan siitä, miten elää ja olla israelilainen. Aloin siis säveltää hallituksen vastaisia biisejä. Kirjoitin oman sukupolveni näkökulmasta, ja minusta tuli Israelin nuorison ääni. YKSINÄISTEN YSTÄVYYS – POPTÄHTI JA PROGEJUMALA "Tuntui kuin olisin ol lut eksyksissä universumissa, kun yhtäk kiä joku kuuli signaalini." SOUNDI 47 blackfield-taitto_c.indd 47 12.1.2017 11.21. – Pääsen puhumaan parhaaseen katseluaikaan tosi äärimmäisiä juttuja. Kadulle karannut isä on Aviv Geffen. Blackfield on israelilaisen Geffenin ja englantilaisen progelegenda Steven Wilsonin muodostama taidepop-duo. Vanhempani erosivat ja pari ystävääni kuoli Israelin armeijassa. Kummatkin suuntaavat college-housuissa ja paljain jaloin ovesta ulos Englannin märkään marraskuuhun. Tosiasia tietenkin on, ettei israelilaisen popparin kotiseutusuosio merkitse mitään Blackfieldin länsimaiselle yleisölle. KyBrittiläinen progemuusikko Steve Wilson ja israelilainen poptähti Aviv Geffen ovat epätodennäköinen parivaljakko. Geffen puhuu tähteydestään ja kutsuu itseään oman sukupolvensa ääneksi viileän rauhallisesti, kuin siinä ei olisi mitään ihmeellistä. Länsimaisten progenörttien näkökulmasta Aviv on outo aisapari Steven Wilsonille, koska mies on maansa valtavirtamedian lemmikki ja häpeämätön poppari. Sitä kautta voin opettaa nuorisollemme, että Israelista voi tulla parempi paikka. Ohitseni kävelee määrätietoisesti miniatyyrikokoinen, tumma mies poikansa kanssa. Kun poika on roudattu talteen Geffenin hotellihuoneen uumeniin, pääsemme aloittamaan haastattelun. Miehen tie Israelin pop-taivaalle alkoi 25 vuotta sitten. Oikeasti miehen englanti on epäröivää ja kömpelöä. Keski-ikäinen Geffen väittää asuneensa Englannissa vuosia ja matkustelleensa nuorena ympäri maailmaa runoilija-isänsä Yehonatan Geffenin mukana. Olen vasemmistolainen. Taistelen hallitustani ja Israelin miehitystä vastaan. Ei ketään. Aviv vilkaisee minuun alentuvasti. Vaikka bändin promomateriaali kuinka puskee biisintekijä Geffeniä etualalle, eurooppalaista mediaa ja faneja kiinnostaa duossa Steven Wilsonin nimi. – Uskon musiikin muutosvoimaan. – Paskanmarjat. – Kirjoitin elämäni ongelmista. Tämä visio hehkuu musiikissani edelleen. Niin. Olen tavannut Wilsonin aiemmin. Hän on pitämässä taukoa haastatteluista Blackfield-bändinsä uuden V-levyn tiimoilta. Mutta niin vain Blackfield-yhtye sai alkunsa 15 vuotta sitten, ja uudella V-albumilla kaksikko on yhdistänyt jälleen voimansa. Hänkin on pienikokoinen. Israelilaisten näkökulmasta Geffen on outolintu, koska mies on juutalainen ateisti ja äänekäs poliittinen kapinallinen. Eikä mies häpeile lainkaan tuomarin pestiään tosi-tv-formaatti The Voicessa. – Ei. Geffen ei näytä eikä kuulosta siltä, mitä on: yksi Israelin rakastetuimmista poptähdistä ja tunnetuimmista poliittisista toisinajattelijoista. Juuri kuten Dylan ja Lennon aikanaan muuttivat minun elämäni, nyt israelilaiset voivat nähdä minut TV:ssä The Voice -tuomarina, ja kuulla minun kritisoivan pääministeriämme Benjamin Netanyahua. Tällaisena säröäänenä olo sopii minulle täydellisesti – olen kuin Pantera-biisi Israelin Voicessa. Mitään muuta on turha teeskennellä, enkä itsekään yritä peitellä omaa Wilson-faniuttani haastattelun aikana. I stun viiden tähden hotellissa Lontoossa
Elämän kaoottisuudesta. Geffen oli Porcupine Tree -fani, joka uskaltautui pyytämään Wilsonia vierailemaan Israelissa. – Nimenomaan. Vahvasti poliittinen laulaja on kotimaassaan Israelissa itsekin julkkis muun muassa tv-töidensä ansiosta. Pudotimme matkan varrella monta biisiä. Haastattelun kuluessa Geffenistä rakentuu ristiriitainen kuva. Ja sitten kun epäonnistuu… Kun ylittää 40 ikävuoden kynnyksen, ja myöntää itselleen, että elämä olisi voinut mennä toisin. Kuulemme siinä ystävyytemme. Mutta ulkopuolisuus on osa DNA:tani. Hän oli kuvioissa mukana jo vuosikymmenen ennen kuin aloitin. Mutta kun ei mennyt. 48 SOUNDI SOUNDI PB syn, tuntuuko oudolta olla suuri nimi kotimaassa, mutta ratsastaa toisen, vielä suuremman nimen takinliepeissä maailmalla. – Se oli upeaa. Voin silti tuntea oloni yksinäiseksi, kun pääsen kotiin. – Blackfieldissä ei ole kyse politiikasta. – Kyllä. Hän puhuu saavutuksistaan ja romanttisen kapinallisesta imagostaan Israelissa niin itsevarmasti, että suomalainen pitää moista vaistomaisesti mahtailuna. Tuntui kuin olisin ollut eksyksissä universumissa, omassa pikku avaruusaluksessani, kun yhtäkkiä joku kuuli signaalini. Mitä se tarkoittaa. Riitelimme loputtomasti biisien muodosta, pituudesta, suunnasta. – Tämä on paras albumimme koskaan, meidän kummankin mielestä. En osaa lukea miestä enkä tilannetta tarpeeksi arvioidakseni, sanoisiko Wilson itse samaa Geffenistä. Tämä ei ole meille työprojekti. Nykyään Blackfield-fanit myös jo tietävät, että minä teen suurimman osan biiseistä. – Ei, ei, ei. Wilson ei myöskään tee Blackfieldin tiimoilta haastatteluja, vaan jättää kaiken promotyön Geffenille. Kitarani oli minulle paras pakotie. – V on kuin elämänkierto. Hän kuunteli sen ja halusi laulaa siihen ääniraidat. – On kuin pullo olisi vihdoin palannut mereltä, jonne sen aikanaan heitimme. Nyt kun kuuntelen niitä… Family Man, The Jackal, October, Sorrys… Biisit tuntuvat niin oikeilta. Miehet aikovat kuitenkin katsoa yhdessä tulevaisuuteen. – Musiikki on minun Jumalani. Se ei ollut mikään kuukauden äänitysjopi ja sillä siisti. Kumpikaan meistä ei koskaan ollut luokkahuoneen kingi. Myönnettäköön kuitenkin, että Wilsonin kädenjälki näkyy V-levyllä ehkä selvemmin kuin koskaan Blackfieldin historiassa. Juttelemme päivittäin. – Annoimme levylle kaikkemme. blackfield-taitto_c.indd 48 12.1.2017 11.21. Steven on paras ystäväni. Vuosien varrella yhteistyökumppaneista kasvoi ystäviä. Blackfield kertoo enemmänkin yksinäisyydestä. Myös levyn kansitaide puoltaa ajatusta onnellisesta yhteenpaluusta: pulloposteineen ja meriteemoineen se heijastelee Blackfieldin ensimmäisen levyn ilmettä. – Musiikki oli minun terapeuttini. Duon syntyvaiheessa 2000-luvun alussa dynamiikka oli vielä enemmän kallellaan Wilsonin hyväksi. – Totta. Eikä asianlaita ole tästä myöhemmin muuttunut. Luotin musiikkiin. Hän paljastaa, että nuori Aviv Geffen alkoi alun perin tehdä musiikkia käsitelläkseen yksinäisyyden ja surun tunteita. Wilson lähti Blackfieldistä vuonna 2014, omien sanojensa mukaan ”keskittyäkseen soolouraansa.” Geffen teki kaksi Blackfieldalbumia yksin, kunnes Wilson palasi tasavertaiseksi kumppaniksi tätä levyä varten. Geffen ei kuitenkaan vedä edes henkeä ennen kuin lisää kytevää uhoa uhkuen: – Sitä paitsi bändit kuten U2 kutsuvat minua Eurooppaan lämmittelemään heitä Aviv Geffeninä, ei Blackfieldinä. – Blackfield jatkuu ikuisesti. Eli se on ihan cool. Loppua kohden mies alkaa rentoutua ja avautua. – Annoin silloin Stevenille yhden demoistani. Usko musiikin vapauttavaan voimaan taisikin olla tärkeä yhdistävä tekijä nuoren Geffenin ja Wilsonin välillä 15 vuotta sitten, kun miesten yhteistyö oli alkutekijöissään. Tämä on ystävyys. Meistä tuli taas duo. Miten elämän alussa on niin naiivi. Tahoillaan huikean menestyneitä muusikkoja ei kai enää voi kuvailla luokan epäsuosituiksi hyypiöiksi. Koimme olevamme eristyksissä muista. Sekä 43-vuotias poptähti Geffen että 49-vuotias progejumala Wilson pohtivat levyllä sitä, miltä elämä näyttää taaksepäin katsottuna – eikä näky ole lainkaan niin ruusuinen kuin voisi odottaa. Siitä tuli lopulta Blackfieldin ensimmäinen biisi Open Mind. Steven ja minä, Geffen purkaa sydäntään onnellisena. Hän tietää oman arvonsa ja on selkeästi tottunut ihailuun. Toisaalta pienen mutta komeahkon miehen kömpelö englanti, töksähtelevät vastaukset, sekä juuri tuo alaston omanarvontunto herättävät väistämättä epäilyksen, että kaiken pohjalla piilee tietty epävarmuus. Aviv Geffen ei koe jääneensä kuuluisan Steven Wilsonin varjoon Blackfieldissä. Meillä on sama tarina. Blackfield alkaa olla pitkäikäinen projekti. Levyä tehtiin sekä Israelissa että Englannissa 18 kuukauden ajan, levyllä on kaksi Wilsonin säveltämää biisiä ja kaikki levyn kielisoitinraidat ovat Wilsonin soittamia. Tuntuiko kummalliselta, kun oma idoli innostui vapaaehtoisesti aloittamaan musiikillisen yhteistyön. Nykyään tilanne on toinen – ainakin pintapuolisesti. Se oli ainoa tieni ulos – olisin voinut valita huumeet tai alkoholin, mutta valitsin musiikin. Blackfield vaikuttaa olevan miehelle kanava käsitellä tällaisia intiimimpiä teemoja. Kunnes kuolemme. Steven ehti ennen minua. Kouluaikoina olimme kummatkin sivullisia ja yksinäisiä. Geffenin mukaan duo on tullut takaisin jäädäkseen. Musiikki oli meidän pakotiemme. – Kymmenet tuhannet ihmiset saattavat rakastaa minua keikalla Tel Avivissa. Myös levyn miksaus ja tuotanto on pääosin Wilsonin käsialaa, vaikka projektissa oli mukana myös tuottajalegenda Alan Parsons. Myös V-levy käsittelee teemoja, jotka tuntuvat omakohtaisilta duon kummallekin jäsenelle
SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON, RUOTSIN, SAKSAN JA SVEITSIN KEIKKOJA. UUTTA METELISSÄ! facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet Meteli tulostus.indd 49 12.1.2017 7.56
Minun tähteni > Artikkelisarjassa kirjoittajat kertovat omista suosikeistaan. n MY SWEETHEART The Drunk -albumin kappale Everybody Here Wants You kertoo Buckleyn tyttöystävästä, Joan As Police Womanin Joan Wasserista. KNOPPITIETOA 50 SOUNDI minun tähteni_Jeff Buckley_b.indd 50 12.1.2017 11.28. n BUCKLEYA auttoi uran alkuun hänen isänsä entinen manageri Herb Cohen. Hän esitti kappaleen I Never Asked To Be Your Mountain, joka kertoo tiettävästi Jeffistä ja tämän äidistä. n BUCKLEY esiintyi biologisen isänsä Tim Buckleyn muistokonsertissa vuonna 1991. Hän kuitenkin otti kastenimensä myöhemmin käyttöön. Teksti: Tuomo Yrttiaho n JEFF BUCKLEY tunnettiin lapsena nimellä Scott Moorhead, sukunimen tullessa hänen isäpuoleltaan
Se on kuitenkin populaarikulttuurin logiikka, ja toisaalta juuri sama kiero logiikka on varmistanut Buckleyn kuolemattomuuden. Jeff Buckleyn kuoleman nostaminen esiin voi tuntua kliseeltä. 2016 Vuoden 1993 studiosessioiden ennen julkaisematonta antia julkaistaan cover-painotteisella albumilla You & I. Vuonna 1994 ilmestynyttä Grace-albumia rakastetaan ja jäljitellään yhä. Musikaalisuus – ja ennenaikainen kuolema 1993 Hänen ensimmäinen julkaisunsa live-ep Live At Sin-é ilmestyy. päivänä vuonna 1966. JEFF BUCKLEY – LIIAN NUORENA NUKKUNUT Jo toisessa polvessa lahjakas muusikko Jeff Buckley sai elinaikanaan valmiiksi vain yhden albumin. Silti vuonna 1994 ilmestynyt debyyttialbumi Grace on enemmän kuin moni vuosikymmeniä jyystävä kehäraakki saa kokoon koko uransa aikana, ja onhan Buckleyssakin kyse paljon muusta kuin yhdestä levystä. 1997 Buckley kuolee Memphisissä toukokuun 29. Jeff Buckley syntyi lätkäfaneille tutussa Anaheimissa, Kaliforniassa marraskuun 17. päivänä. 2012 Draamaelokuva Greetings From Tim Buckley kuvaa nuoren Jeff Buckleyn kimuranttia isäsuhdetta. Buckleyn kuolema on se tausta, jota vasten hänen levytetty uransa kohoaa elämää suuremmaksi, halusi sitä myöntää tai ei. 1994 Buckleyn debyytti albumi Grace julkaistaan vuonna 1994 1966 Jeffrey Scott Buckley syntyy Anaheimissa, Kaliforniassa marraskuun 17. ”Oliko Grace luovan mielen huippu vai vasta alkusoittoa. Buckleyn kuolema on kuitenkin merkittävä osa hänen auraansa: Buckley ei ollut mikä tahansa elämänsä sotkeva kitaranrämpyttäjäkukko, vaan luomisvoimainen tähti, jonka lento katkesi kesken kaiken. Runopoika, joka pyrki määrätietoisesti pois pöytälaatikosta. Buckley hukkui Wolf-joen aaltoihin uintiretkellään – ja vielä selvinpäin. SOUNDI 51 N uorena kuolemisessa on rockin historiassa pitkät perinteet. päivänä. Se ei ollut välitön hitti, mutta levyn elinkaari osoittautui pitkäksi. 20 vuotta sitten, keväällä 1997 kuolleen laulajalauluntekijä Jeff Buckleyn kohtaloksi eivät koituneet jatsitupakka, viina tai villit naiset. Lupaava lauluntekijä, joka oli vasta löytänyt oman äänensä. Emme koskaan saa tietää.” minun tähteni_Jeff Buckley_b.indd 51 12.1.2017 11.28. Kaikki edellä mainittu saattaa vaikuttaa liioittelulta niistä, jotka tuijottavat vain numeroita, kattaahan Buckleyn varsinainen levytysura oikeastaan vain yhden valmiin albumin. Aina äkillinen poismeno ei ole rockelämäntavan seurausta
Buckley jatkoi äänityksiä muusta bändistä erillään Memphisissä, kunnes toukokuussa 1997 suru-uutinen tavoitti Buckleyn yhtyeen muut jäsenet. Siirryttyään itärannikolle New Yorkiin Buckley keikkaili pikkuklubeilla, kahviloissa ja kaduilla esittäen enimmäkseen covereita. Suunnitelmat toisesta levystäkin alkoivat pyöriä mielessä. Sketches For My Sweetheart The Drunk (1998) NELJÄN BIISIN live-ep taltioi hyvin intiimiin tunnelman Buckleyn esiintymisissä, ja on samalla tuulahdus artistin ”varhaisvuosilta”, ajalta, jolloin Buckley rakensi romanttista taiteilijakuvaansa New Yorkin baareissa ja kahviloissa tippiä vastaan soittavana trubaduurina. Jeff Buckley syntyi Yhdysvaltojen länsirannikolla, mutta pääsi menestyksen syrjään kiinni vasta muutettuaan New Yorkiin. Vaikka Grace ei myynyt kuin häkä, mahdollisti se Buckleyn uran jatkumisen sekä kiertueet Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Jeff Buckley säilyy ikuisesti Gracen kannessa tukka pörrössä, yhtä aikaa alakuloisena ja himokkaana, sellaisena kuin rocktähden ABC-opettaa. Pikkuhiljaa hän sai nimensä ja äänensä jäämään yleisön mieleen. Omien kappaleidensa lisäksi Buckley tulkitsi levyllä kolme cover-biisiä, joista tunnetuin on tietysti Leonard Cohenin Hallelujah. Albumin äänitykset aloitettiin Verlainen johdolla vuonna 1996, mutta Buckley ei ollut tyytyväinen jälkeen. Maine kasvoi kovatahtisella keikkailulla. Sin-é oli New Yorkin East Villagessa sijainnut baari, jossa Buckley alkoi saada nimeä vakioesiintyjänä. Albumin kokoamiseen osallistui Buckleyn hyvä ystävä Chris Cornell. Live At Sin-é (1993) kintaa. Buckley halusi levyn tuottajaksi New Yorkin punkympyröissä vaikuttaneen Tom Verlainen. Yksittäisitä kappaleista esimerkiksi Everybody Here Wants You ja Nightmares By The Sea antavat ymmärtää, ettei Buckley ollut yhden levyn ihme. Se ei ollut välitön hitti, mutta siitä tuli pian kriitikoiden suosikki. Ep oli myös Buckleyn ensimmäinen varsinainen julkaisu. Buckleyn ainoaksi studioalbumiksi jäänyt Grace ilmestyi elokuussa 1994. Kesken jäänyt albumi näki päivänvalon kuitenkin vuonna 1998. soundi.fi www.soundi.fi/jutut/soittolistat Jeff Buckley – kuolematon ääni KUUNTELE SOITTOLISTA minun tähteni_Jeff Buckley_b.indd 52 12.1.2017 11.28. Samaan aikaan kaikkeen tähän kätkeytyy kiehtova arvoitus, jota ei voi ratkaista. Tiettyä 90-luvun parhailta albumeilta tuttua tunnelmaa hehkuvat kappaleet kuten Lover, You Should’ve Come Over, Last Goodbye ja Grace antavat kuitenkin paremman käsityksen Buckleysta artistina. 52 SOUNDI SOUNDI PB – kulkivat verissä, sillä Jeffin Tim-isä oli 1960ja 1970-luvuilla mainetta niittänyt folkja jazz-laulaja. Tulkintaa, joka sekin on itse asiassa huomattavasti velkaa John Calen versiolle. Oliko Grace luovan mielen huippu vai vasta alkusoittoa. Mitä kaikkea Buckley olisikaan tulevina vuosina tehnyt, millainen artisti ja lauluntekijä hänestä olisi kehittynyt. Äidin ja isäpuolen kasvattama Buckley ei tosin omien sanojensa mukaan tavannut biologista isäänsä kuin kerran, ollessaan kahdeksanvuotias. Emme koskaan saa tietää. Parikymppisenä länsirannikon kuhisevissa rockympyröissä lahjakas Buckley soitti useissa eri bändeissä, jotka ajalle ja ympäristölle tyypillisesti sekoittivat kaikenlaista rockista reggaen kautta funkiin. Ja sitten, jackpot. Erityisesti jälkimmäisessä roolissa Buckley on saanut osakseen paitsi ihailua myös jäljittelyä. Vuosituhannen taitteessa tuli suoranainen vyöry Buckleynsa kuunnelleita laulajia, ja edelleen tiettyjä Buckleylta tuttuja maneereja ja käheää falsettia voi kuulla monien uusien artistien tulkinnassa. Buckley solmi kolme albumia kattavan levytyssopimuksen Columbia Recordsin kanssa vuonna 1992, arvoltaan pruju oli noin miljoona dollaria. Sen ansiosta Buckleyn voi reilusti sanoa jääneen pysyvästi osaksi yleistä pophistoriaa – riittää kun avaa television ja katsoo mitä tahansa tosi-tv-laulukilpailua, joissa hädin tuskin Buckleyn elinaikana syntyneet talentit jäljittelevät Buckleyn tulMinun tähteni > DEBYYTTIALBUMI on osoitus Buckleyn kyvyistä lauluntekijänä ja tulkitsijana. Vaikka Sketches For My Sweetheart ei yllä Gracen sfääreihin, on se mielenkiintoinen vihje siitä, mihin suuntaan Buckley oli artistina kulkemassa. Kehaisipa Bob Dylankin tuolloin Buckleyn olevan yksi 90-luvun suurista laulunkirjoittajista. Kyynikko voisi tuumia, että kuolema teki vain hyvää Buckleyn uralle: lyhyeksi jääneeseen diskografiaan ei ehtinyt tulla merkittäviä huteja. Grace (1994) BUCKLEYN kesken jäänyt albumi julkaistiin noin vuosi hänen kuolemansa jälkeen. Alun perin Buckley oli kaavaillut albumille nimeä My Sweetheart, The Drunk, mutta koska postuumisti julkaistu levy koostui keskeneräisistä äänityksistä, sai se eteensä vielä sanaparin Sketches For. Erityisen tärkeä oli Sin-é -kahvila, jossa taltioitiin miehen esikoislevytys, live-ep Live At Sin-é. Tim Buckley kuoli heroiinin yliannostukseen vuonna 1975
Stuntman tulostus.indd 53 12.1.2017 11.01
Edellä mainitusta lineaarisuudesta huolimatta mistään sen kristillisemmästä ei – ainakaan välttämättä – tarvitse olla kysymys. Aivan perussettiä ja samaan aikaan vaikeinta maailmassa. Muruset nenälakeen kiskaisevan majesteetillisiin mittoihin kasvava Siinä on rakkautesi kiilaa oikopäätä samaan parhaussarjaan esimerkiksi edellisen Kauneimmat meistä -lätyn (2015) Tyhjäksi jätetyn ja Matti Johannes Koivun (2013) Aulankoja Jos vain muutat mielesi -siipaleiden kanssa. Tätä elon pitkoa Mattimme sitten tykkää slaissata helpommin nieltävään muotoon milloin tarkkanäköisin arkihavainnoin, milloin taide-estetiikan alueelta lainatuin terminologisin viilloin. Lapsilta voi oppia (Ruutuhyppelyä) ja niin edelleen. Taito on sekin, että kunkin kokopitkänsä veisuista yhdentekevimmät Koivu on aina osannut sulloa katveeseen, nyt Matti Johannes -asteikolla höveli laituri-iskelmä Paratiisi on sinne vievä tie on rätväisty näppärästi Siinä on rakkautesi -paineita tasailemaan. Paljon on kiinni siitä, miten asioihin suhtautuu, sillä – niin ikään kaikkien aikojen Koivu-parhaimmistoon kiirehtivän kengurun lailla loikkaavan Kultaisen leikkauksen sanoin – ”vaikka tarinat muuttuvat, jokin pysyy samanlaisena”. Helmenkalastajienkaan ei tarvitse pettyä. ”Sinä uskot alkuun ja loppuun”, lasettaa Koivu kappaleessa Kultainen leikkaus. Jokainen miettiköön tykönään, kuvailisiko yhtäkään suosikkirakkauslauluistaan adjektiivilla pieni, mutta he, jotka eivät kuvailisi, tavoittanevat astetta helpommin sen, mitä useimmissa Matti Johannes Koivun lauluissa tavataan ajaa takaa. Keskeisinä johtoajatuksina vaikuttaisivat näyttäytyvän ajelehtiminen, ikävä ja luopuminen sekä näihin kätkeytyvä, toisinaan vaikeasti aistittavissa oleva kauneus. ”Pienet rakkauslaulut ovat teeskentelyä”, totesi Koivu, kun Siinä on rakkautesi viime marraskuussa lohkaistiin Lähtölauluja ennakoimaan. Artistimme lyriikoissa ihmisen maallinen taival piirtyy huomattavan usein janaksi, jolla on selkeä alkuja päätepisteensä. Muuta kummallista ei mukaan onneksi olekaan eksynyt. Lähtölaulu toisensa perään luovii jokamiehen tai -naisen emotionaalisen sekasorron aikaansaamasta kaaoksesta kohti, jos nyt ei täydellistä järjestystä, niin ainakin hivenen hallitumpaa tasapainotilaa. Lähtölaulujen puolenvälin yli ehdittäessä alkaa käydä selväksi, kuinka taiten kokonaisuuden dramaturgia taas kerran on rakennettu: toisiaan terästävien, ja taas tällä kertaa suhteellisen pop-orientoituneiden tunnelmien aaltoliike on hallittua, sovitukset väreilevät tekstien taajuuksilla. U ltramariinin laulaja-kitaristina tietoisuuteemme 2000-luvun alkuvuosina murtautuneen Matti Johannes Koivun seitsemäs sooloalbumi (vuoden 2008 Irwin-kiekko mukaan luettuna) on nimeltään Lähtölauluja. Lauluntekijänä Koivua tuntuu ohjaavan pikemmin halu auttaa kuin ohjeistaa. EERO TARMO HHHH Matti Johannes Koivu Lähtölauluja M.dulor Levyarviot >> ...riskejä ei oteta, kokonaisuutta ei rakenneta, mitään uskaliasta ei kokeilla... 54 SOUNDI Levyarvostelut 1_2017.indd 54 13.1.2017 7.27. Tämän Koivu osaa. Poplaulun kontekstissa varmasti hyvä niin, varsinkin jos teemana on rakkaus. Ja siitähän tälläkin matkalla taitaa ihan lopulta olla kyse
Pariisin Kevään kuudes albumi on pitkälti niin kuin ne edellisetkin, kasa eritasoisia poplauluja. Yhtyeen sielun, bändin alun perin omaksi yhden miehen projektikseen perustaneen Arto Tuunelan lahjakkuutta ja osaamista ei kukaan kiistä, mutta silti hänen töidensä käsittely on lähes sietämätöntä puuhaa. Tämä kun ei nyt enää riitä. Tuunelan ja Artturi Tairan tuottama levy on muutaman alkeishiukkasen verran elektronisempi kuin aikaisemmat, mutta lähinnä mausteeksi, ei niin, että voitaisiin puhua tyylinmuutoksesta. Pariisin Kevät Kuume Sony Samuel Beckettin klassisessa tragikomediassa Huomenna hän tulee (1949) kaksi miestä odottaa tien varressa ystäväänsä, Godot-nimistä henkilöä, joka ei koskaan saavu. Helsinkiläinen Battle Beast taitaa sen nyt onnistua tekemään. Ehkä se tulee huomenna. Pariisin Kevään uusien albumien kuuntelu on hyvin beckettläinen prosessi. Tietysti voi olla niinkin, että olen jo vuosia odottanut jotain, mitä ei ole olemassa. Ei Battle Beast nyt ihan ilman kauneusvirheitä uudesta aloituksestaan selviä, mutta pintavikojahan nämä. ...riskejä ei oteta, kokonaisuutta ei rakenneta, mitään uskaliasta ei kokeilla... Sillä jos – tai kun – Tuunela on maan taitavimpia popsäveltäjiä, ja vielä tekstien kirjoittajana hauska, yllättävä ja tarpeeksi ymmärrettävä, missä viipyy Pariisin Kevään mestariteos. Miksi yhtyeen albumit ovat kuin Kuume, hetkittäin upeita mutta kokonaisuutena tasapaksuja. Onnistumiset ovat jälleen napakymppejä: esimerkiksi sinkkubiisi Hei mä soitan sulle ihan kohta tarttuu mieleen niin kuin pitää, ja Kuume tai vaikkapa Matkalla sun luo ovat melodisesti hirveän hyviä lauluja, millä tahansa mittarilla. Mutta riskejä ei oteta, kokonaisuutta ei rakenneta, mitään uskaliasta ei kokeilla. ANTTI GRANLUND HHH SOUNDI 55 HHHHH Sydämeen HHHH Soittimeen HHH Levyhyllyyn HH Divariin H Roskiin Battle Beast Bringer Of Pain Nuclear Blast Eipä tule montaa tapausta mieleen joissa yhtye olisi antanut lähtöpassit tärkeimmälle biisinkirjoittajalleen ja onnistunut jatkamaan yhtä elinvoimaisena kuin aikaisemmin. Ja miksi keskustelut ovat juuttuneet siihen, kuinka Pariisin Kevät on onnistunut kääntämään puolelleen sekä indiediggarit että kansan syvät rivit. Bringer Of Pain on Battle Beastin ensimmäinen albumi yhtyeen perustaneen kitaristi Anton Kabasen erottamisen jälkeen, ja bändi löytää sillä osittain uudistuneen äänen. Seuraa absurdeja keskusteluja ja epätoivoista ajantappoa. Lost In Wars on vierailija Tomi Joutsenesta huolimatta kuin Lordi-levyn filleri, slovari Far From Heaven itkettää ihan vääristä syistä, sen paatos saa vajaat viisi minuuttia tuntumaan nälkävuodelta. Dancing With The Beast taas on niin Boney M:ää, että karkaa huumoriksi, samoin kuin Van Halenia palvova Rock Trash. MAPE OLLILA HHH K u v a: G .B er gb o K u v a: N an a ja Ju h an a Si m el iu s Levyarvostelut 1_2017.indd 55 12.1.2017 14.23. Eivät muutkaan toki varjoihin jää, vaan basisti-rumpalikaksikko takoo hevidiskolle ihailtavan viriilin pulssin, ja pariin kappaleeseen läpsähtää tiskiin sellaiset kitarasoolotkin, että kaikki bändin jäsenet pääsevät kyllä kukin vuorollaan esille. Ehkä Pariisin Kevään levyt eivät pyri ainutlaatuisuuteen, koska Tuunela tekee mieluummin poplauluja kuin musiikkiteoksia, siitäkin huolimatta, että todistusaineisto antaa lupauksen hänen kyvystään kirjoittaa paras kotimainen albumi ikinä. Erinomaisen luovasti käytetyt koskettimet ovat ottaneet aimo harppauksen äänikuvan etualalle, Noora Louhimon raivotarvokaalien rinnalle. Uusi levy varmasti jakaa fanien näkemykset: vaikka toisten mielestä röyhkeän popahtavat, osittain jopa tanssikelpoiset kappaleet kuulostavat ”vääriltä” Battle Beastin nimissä tehdyiksi, niitäkin varmasti löytyy jotka iloitsevat siitä ettei bändi kuulosta enää Acceptja Judas Priest -pastissilta – vaikka uudenkin levyn riffeissä on toki paljonkin ennestään tuttua. Yhtyeen uudesta muhkummasta soundista voi olla mitä mieltä halajaa, mutta elleivät herkullisen kliseiset Straight Through The Heart, Beyond The Burning Skies ja vuoden siisteimmän syntsalickin keulittama hevilaukka Bastard Son Of Odin aiheuta heavyfanissa tahdosta riippumattomia tanssitai moshauslihasten kouristuksia, kuuntelija on mitä luultavimmin koomassa. Beckettin oman, sangen kuuluisan luonnehdinnan mukaan ”hiljaisuus valuu näytelmään kuin vesi uppoavaan laivaan”, kun hahmot puutuvat odottamiseen. Kolmetoista biisiä on kuitenkin liikaa
Tuntematon Numero -yhtyeen kanssa tehty Horror ’15 (2016) oli selkeämmin bändilevy ja tyyliltään roisimpi, mutta selkeästi saman artistin tuotoksilta levyt kuulostavat. Bändin soittotyylissä levyllä on kuultavissa kaikuja Island Of Disco Ensemblelta (2010) ja Magic Recoveriesilta, mutta kokonaisuutena Afterlifen tunnelma on itsevarma ja jopa yllättävän duurivoittoinen. Yhtyeen kuudes albumi Afterlife todistaa, ettei odotuksia yhtyeen maailmanvalloituksesta kannata haudata vielä. Mistään uudesta ilmiöstä bändin osalta ole kyse, sillä ovathan syntetisaattorit olleet tärkeä osa bändin soundia jo uran alkupuolelta lähtien. Ei siis pitäisi olla mitään syytä jäädä tieten tahtoen pyörimään "tee-se-itse-kotona-kasetille"-piireihin – paitsi tietenkin jos siellä on just hyvä olla. Se vibrato nimittäin värähtelee taajuudella, joka aiheuttaa välitöntä hyvää oloa. Sääli. Ja tässä bändi on juuri parhaimmillaan. Edellisessä Soundissa Teppo Vapaus kuvaili levyä ennakkokuuntelulta energisoivaksi ja tähän mielipiteeseen on helppo yhtyä. MIRKO SIIKALUOMA HHHH K u v a: A le k si M u h o n en K u v a: V ill e M alj a Levyarvostelut 1_2017.indd 56 12.1.2017 14.23. Sävellykset ovat enimmäkseen skaalan huipulta, ylittämättöminä 10-raitaisen ja 25-minuuttisen (passeli mitta) albumin dramaattisesti avaava Jääkuningatar sekä klassikkotason nimiraita. Loppuosa Litkun lahjakkuudesta onkin sitä vaikeammin plugaroitavaa sorttia, mutta tämä hänen ensimmäinen sooloalbuminsa tekee tuon lahjakkuuden huomaamisesta helppoa. MIKKO MERILÄINEN HHHH Levyarviot > ...alussa on bassorumpu, sormien napsautus ja räppääjä... Disco Ensemble Afterlife Sony Vajaa vuosikymmen sitten Disco Ensemble oli Suomen musiikkiviennin nuori toivo. Afterlife on onnistuneimmillaan puhdasta adrenaliinia audion muodossa. Yllättyisin suuresti, ellei tämä olisi vasta alkusoittoa pitkälle ja kiehtovalle uralle. Singlenä julkaistu Fight Forever kuvastaa albumin henkeä mitä parhaiten – vaikka kyynisimmät kielet olisivat kerenneet julistaa Disco Ensemblen kuolleeksi, ei bändi luovuta taistellessaan. Laulaja Miikka Koiviston ja kitaristi Jussi Ylikosken kokeilut elektronisen musiikin puolella kuuluvat selvästi Afterlifella. Toisaalta näin vahvojen laulujen viehätys ei varmasti laimenisi vaikka tallennusbudjetti moninkertaistuisikin. Tekstittäjänä Litku verhoaa nuoruusnostalgian ja itseruoskinnan lämpimään, mutta välillä turhankin paksuksi suojakuoreksi kilpistyvään huumoriin. Afterlifella bändi on löytänyt vahvuutensa uudelleen ja esiintyy selvästi virkeämpänä kuin edeltäjällään Warriorsilla (2012). On mahtavaa huomata, että pari kuukautta sitten myöntämämme Master Of Pulpets -tulokaspalkinto meni oikeaan osoitteeseen. Levyn aloittava Reality avaa pelin rumpukoneella ja kuvastaakin hyvin koko albumin suuntaa; Afterlife kokeilee edeltäjiään rohkeammin elektronisten soundien saralla. Kehitetään plugari, jolla kuka tahansa voi saada pitkät vokaalinsa väräjämään juuri sillä litkumaisella tavalla. Parhaimmillaan huumori näkyy hauskoissa sanavalinnoissa ja vertauskuvissa vesittämättä pohjalla olevaa asiaa. Afterlifella ei soita kehäraakiksi muuttunut entinen nuori lupaus, vaan omat vahvuutensa tiedostava yhtye. Kakkoslevy First Aid Kitin (2005) myötä vahvaan nousuun lähteneelle uralle haettiin kansainvälistä läpimurtoa Magic Recoveriesilla (2008), mutta kovista odotuksista huolimatta Eurooppa ei vastannut ulvilalaisten huutoon. Biisit kuten Nothing More ja Hardcore People ovat kuin luotuja muuttamaan festivaaliyleisön pomppivaksi ihmismereksi. 56 SOUNDI Litku Klemetti Juna Kainuuseen Luova Records Sitten kun Sanna "Litku" Klemetti on kuuluisa laulajatähti, haluavat kaikki jäljitellä hänen vibratoaan. Disco Ensemble ei ole siirtynyt kuoleman jälkeiseen elämään, vaan pikemminkin herännyt horroksesta. Albumin soundi on mahdollisimman kaukana modernista hittisoundista mutta riittävän hyvä ja erotteleva, että sovituksiin ja tallentamiseen nähty vaiva pääsee oikeuksiinsa. Lisäksi kertosäkeiden kuninkuusluokkaan yltää Tähtiyö, jäljelle jäävien raitojen puhutellessa muilla, hitaammin heräävillä hyveillä. Konsepti on selkeä ja omaperäinen: kauhallinen menneiden vuosikymmenten Suomi-iskelmää, toinen mokoma Love Records -taidetta ja tuhti ripaus Animal Collectiven tyylistä modernia indiepsykedeliaa. He eivät tiedä mistä ovat jääneet paitsi. Yhdistelmä kuulostaa erittäin luontevalta
Hajamielisesti nostattelevaa nimikappaletta lukuun ottamatta laulut ovat lähinnä iskulauseiden ympärille kierrettyjä aihioita, joissa on eittämättä sielua, mutta myös paljon löysää. Kuunnelkaa: sensei puhuu. Kun Chapmanin kaltainen veteraani laulaa ”I’m still waiting on my reward” (Sometimes You Just Drive) tai ”They say that Jesus saves, but I see none of that here” (Memphis In Winter), painoarvo on raskasta sarjaa. Prisoner on sympaattinen kuuntelulevy, jolta ei erotu erityisen loistavaa tai yllättävää kappaletta. Tunnelma on pääsääntöisesti brittiläisesti bluesahtavan tumma, mutta Money Trouble ja nätti Rosh Pina -instrumentaali keventävät peräänantamattomuudessaan toivoa lietsovaa ilmapiiriä. Samaa todistaa tässä soittava killeribändi. 50 on sellaista kamaa, että huomaan kuunnelleeni sen ainakin kerran joka päivä siitä saakka kun sain sen. Intensiivinen introspektio etenee kirkkaana synteettisen möyrinnän seasta sielukkaaseen jazzmeditaatioon. Yleisön aulis innostus innostaa Bushia laulamaan vapautuneesti ja koskettavasti, mikä syventää pelkän audiotallenteenkin diggailua. Anssi Kela teki vuoden 2016 aikana 150 keikkaa. ASKO ALANEN HHHH Machinae Supremacy Into The Night World Hubnester Yhdeksän sävellyksen jakaminen ilmaiseksi ensi askeliaan ottaneissa internetin jakopalveluissa aiheutti alkusysäyksen, joka on tuonut viidessätoista vuodessa luulajalaislähtöiselle tietokonemetallibändi Machinae Supremacylle miljoonien fanien kulttistatuksen sekä seitsemän kokopitkää albumia. Parasta aikaa on sekä herkkä että äänekäs dokumentti. Ison lavaspektaakkelin fantasiakulissien ja valotulitusten visuaalinen loisto kutistuu hassusti pieneen oheisvihkoseen pakattuihin kuviin. Mahtava bändi, hyviä biisejä, kekseliäitä sovituksia, hauskaa yleisönlaulatusta, heavymetallielkein kuorrutettuja kitara-battleja, vapautuneita välijuontoja. Livealbumi. Youngilla on sekä kanttia että perspektiiviä seistä tämän viestin takana. Pelkistetyn ytimen ympärille kasvaa kokonainen maailma. Pikemminkin mies suorastaan kiihdyttää tahtiaan, ikään kuin ehtiäkseen taltioida kaiken itselleen tärkeän. Asan reittivalinnoistaan saamat korvaukset löytyvät epäilemättä aineettoman puolelta. Toisaalta 2012 ilmestyneellä Oh Michael, Look What You’ve Done tribuuttialbumilla esiintyi Hiss Golden Messengerin, Lucinda Williamsin ja Thurston Mooren kaltaisia ”oppilaita”, joten on hän jälkensä jättänyt. Se populaarimusiikin muoto, jonka kautta bändin veri punnittiin. Bändin meno ei ole yhtä hurjaa kuin festarikeikoilla, mutta hikistä ja energistä yhtä kaikki, jopa yllättävän. Ja jokainen levyllä kuultava ääni on oikeasti soitettu livenä, lavalla. Itsekin myönnän, että mallikelpoisten kappalerunkojen viimeinen silaus on muodostunut SID-piirin pilputuksista. Formaatti, joka piti herättää henkiin. Totuttua enemmän aikuisrockin standardeihin sovitettuna Prisoner on kallistunut ilmiselvästi siihen emootiobodaukseen, joka jo 1980-luvulla alkoi yhdenmukaistaa amerikkalaista listapoppia. Kate Bush Before The Dawn Fish People Kate Bushin 22 konsertin sarja Lontoon Apollo Hammersmithissä syksyllä 2014 tiivistyy hyvin kootuksi ja toimitetuksi kolmen cd:n setiksi. Onko kyse vastatuuleen kulkemisesta loskasateen läpi – kuten maestro lausuu Avar uus -albumin avausraidalla. Adams soittaa itse kitarat ja bassot, harpun sekä koskettimia ja Johnny T. Asan kielikylvyssä on liikaa ajatuksia, liikaa sanoja. SOUNDI 57 Asa Avar uus Roihis Musica Suomalaisen puhemusiikin kentässä Asa on yksinäinen viisas, joka lätkäkielellä ilmaistuna pelaa omaa peliään. Jokainen sana sanotaan ryhdillä ja vakaumuksella. Henkinen välimatka rahavirtojen kohinaa synnyttävään keskitien kevyträppiin on huomattava. Ja sen kauttahan Machinae Supremacyn ystävätkin yhtyeen tekemisiä enemmän tai vähemmän mittaavat. Kela osaa käyttää konserttisalin mahdollisuudet hyväkseen: hiljaiset hetket, hitaat nostatukset, puhtaat stemmalaulut. Toissavuotinen Taylor Swiftin 1989-albumin rinnakkaisversiointi oli niin odottamaton ja mielenkiintoinen veto, että palautuminen oman luomiskyvyn lähteille oli ilmeisesti totisempi paikka. Adamsin lauluista kuulee nyt entistä vahvemmin dramatisoidun Springsteen-juonteen, mutta myös hard rock -anthemien paatoksen. Adamsin uusi musiikki kuulostaa oudon persoonattomalta, vaikka kappaleiden melodiset rakenteet ja tunnejanoinen lauluääni ovat hyvinkin tutut. Tällainen on myös protestilaulujen kirjoma Peace Trail. Sen tietää taiteilija itse. Kolmen persoonallisen ja tasapainoisen levytyksen perään tuutattu Phantom Shadow (2014) vaikutti sikiävän omaperäisyyteensä turtuneen kokoonpanon kynästä, samalla kuitenLevyarvostelut 1_2017.indd 57 13.1.2017 7.27. Näistä keikoista 15 muodosti Parasta aikaa – konserttisalikiertueen, jonka aikana Kela äänitti saman nimisen tuplalivealbumin. Kerrontaa kärjistetään satunnaisilla efektoinneilla, jotka lisäävät levyn aihevalikoimaan ristiriitaisen teknologiasuhteen. Yeringston rummut ja perkussiot. Alussa on bassorumpu, sormien napsautus ja räppääjä. Päätösraita Valkoinen kappale tiivistää koko albumin voiman kolmeen minuuttiin. Päätös olla kosiskelematta yleisöä suosituimpien laulujen hittiparaatilla antoi loistoinspiraation toteuttaa kunnianhimoisempien laulusarjojen multimediaesitykset kolmeen näytökseen, joista ensimmäinen kokoaa naisen ja taiteilijan tuntoja albumien Red Shoes (1993), Hounds Of Love (1985) ja Aerial (2005) avainraidoilla. Mitään ei ole äänitetty tai dubattu uusiksi, vain paria tehosteääntä mainitaan korostetun. Juurevasti soiva levy tarkastelee illuusiotta maata, jossa poliisien liipaisinsormet kutiavat, pelot kasvavat vainoharhoiksi ja alkuperäiskansojen oikeuksia poljetaan. Toinen ja kolmas näytös ovat Houndsin The Ninth Waveja Aerialin A Sky Of Honey -kokonaisuudet, jotka heräävät henkiin huikealla pauhulla mutta myös hyvin hienosävyisellä ja koristeellisella dramatiikalla. ASKO ALANEN HHH Anssi Kela Parasta aikaa EMI/Capitol Livealbumi, unohdettu formaatti. Jätkäjätkien orgaanisesta rönsyilystä Asa Masa -plattojen vanhan koulun rentouden kautta nyt käsillä olevaan hieman synkempään settiin kulkee mutkitteleva mutta varmasti etenevä polku. Biisit on rakennettu suurelta osin uudestaan, ja esimerkiksi radiosoitossa kulunut Puistossa saa hillitysti kasvavan sovituksensa ansiosta täysin uuden elämän. Sävelmät ovat hallittuja, maukkaitakin, mutta Heartbreakerin (2000) ja vaikkapa Savoy-teatterin maratonkonsertin (2002) tuoreudesta ja välittömyydestä on edetty selvästi pompöösimpaan ulosantiin. JUSSI NIEMI HHHHH ...alussa on bassorumpu, sormien napsautus ja räppääjä... Yksi maailman parhaista akustisista kitaristeista laulaa kähisee kuin rankoilla merillä seilannut kalastaja ja laulujen kiistaton elämänkokemus ottaa kauluksesta kiinni. Kommunikatiivinen soitto ei kuitenkaan peitä sävelten heppoisuutta. Peace Trailin vaistonvaraisuudessa on silti charminsa. Levy huomauttaa, että joskus on hyvä reagoida suoraan, pitää rima matalalla, antaa tulla kun aika on. Tässäkin seurassa 75-vuotiaan Chapmanin karisma on keskiössä. Ykköslevyä täydentää ennakkotaltiointi Never Be Mine -laulusta, joka karsiutui itse konserteista pois. Tuottaja Don Was on vetänyt varman päälle. Niinpä tuotantoputkesta tulvii kiivaana virtana väljästi temaattisia albumeja, jotka tuntuvat hetken mielijohteilta, mutta nivoutuvat luontevasti osaksi laajempaa kokonaisuutta. Se, joka muuttui tarpeettomaksi, kun keikat alkoivat muuttua tekniikan kehityksen myötä niin virheettömiksi, että yleisön huomio oli pakko kiinnittää visuaaliseen puoleen, etteivät vain huomaisi biisien kuulostavan ihan samalta kuin levyllä. ANTTI GRANLUND HHHH Neil Young Peace Trail Reprise Ikä ei ole Neil Youngille syy lopettaa työntekoa. PEKKA LAINE HHHH Ryan Adams Prisoner Pax-Am Ensikuuntelujen jälkeen välittömin tunne, jonka Prisonerista saa, on hämmennys. Siinä missä teknologia, tiedonjakokanavavia myöten, on sittemmin kehittynyt leijonanaskelin, ei retroilu pelirintamalla näytä hiipumisen merkkejä. Parhaimmillaan albumi vie kuulijan keskelle iätöntä blues-piiriä, jonka reunoilla Young, Paul Bushnell (basso) ja Jim Keltner (rummut) jammailevat väljällä mutta määrätietoisella otteella. Miehen oma ääni on aina tunnistettava, vaikka soundimaailma ympärillä vaihtuisi. Pelkistetystä soitinvalikoimasta huolimatta soundikuva on hiotun täyteläinen, mutta myös varovainen silotellessaan inhimillisimpiä särmiä Adamsin läheisemmästä läsnäolosta. HANNU LINKOLA HHH Michael Chapman 50 Paradise Of Bachelors Yli 40 albumia, muiden muassa Fully Qualified Survivor (1969) ja Rainmaker (1970) -klassikot, levyttänyt Michael Chapman on jostain syystä jäänyt lähimpien vertailukohtiensa John Martynin ja Roy Harperin varjoon. Filmattujen konserttien dvd-julkaisusta artisti ei ole antanut lupauksia. Before The Dawn toimii kuulokuvinakin upeasti, vaikka yksittäiset stillit eivät mitenkään suo kattavia mielikuvia lähes neliulotteisesta visionäärisestä näytöksestä. Mistään itsetarkoituksellisen hämärästä tekotaiteen savurenkaiden puhaltelusta ei kuitenkaan ole kysymys. Tai tarkennetaan, 150 loistavaa keikkaa. Uudessa kahdeksan kappaleen ryppäässä on vaikea kuulla osioita, joita tuhansien humalaisten joukko pystyisi kuorossa toistamaan
Myös sanoituksissaan mies räkii mitä sylki suuhun tuo kuulostaen välillä hölmöltä, toisinaan koskettavalta. 58 SOUNDI Scorpions Forever And A Day Eagle Rock Scorpions on kiertänyt maailmaa vuosikymmenet. Valtaosin kitaristi Patrik Jensenin visioimat, kieli poskessa esitetyt saatanalliset laulunaiheet ja kursailematon nekrofilia legendaaristen möykkäbändien hautuumaalla ovat pitäneet siitä huolen, että jokainen keskimäärin viiden vuoden välein ilmestyvä Witchery-albumi on tullut tarkistettua keskimääräistä tarkemmin korvin. Me And That Man on lopulta tuo odotettu kantrifolklevy. Tuulisin paikka on viime vuosina sijainnut laulajan tontilla, mutta verevästi tikattujen thrash-rypistysten koukku ei ole koskaan ollut se kuka huutaa vaan mitä huudetaan. Radikaali lajityyppiswingi raottaa Childish Gambinon rajatonta potentiaalia, ja jäämme innolla odottamaan, mitä tältä mieheltä vielä onkaan odotettavissa. Referenssit nousevat ryppäinä pintaan: Nick Cave, Johnny Cash, 16 HorPeter Doherty Hamburg Demonstrations BMG Hamburg Demonstrations on Pete Dohertyn toinen sooloalbumi. Kylkiäisiksi on pakattu konserttitallenne, joka on kuvattu Münchenissä joulukuussa 2012. Kuuden vuoden takainen Witchkrieg oli soundillisesti lihaksikkaampi kuin mikään aiempi levytys, mutta aika ajoin unohti runnoessaan sen vekkulimman puolen, joka aiemmin toi persoonallista väriä Witcheryn muuten niin tummanpuhuvaan sotisopaan. Bändin ongelma piileekin lisäarvossa, jota se ei ole koko uransa aikana juurikaan kyennyt tarjoamaan. Se on kehittynyt 60-luvun puolivälin rokkibändistä täysveriseksi heavy-yhtyeeksi ja poikennut välillä jopa jonkinlaisen konepopinkin puolella. EERO KETTUNEN HHH Witchery In His Infernal Majesty’s Service Century Media Ensi vuonna parikymppinen Witchery on tunteiden tuuletus -projektiksi onnistunut hämmentävän hyvin pitäytymään alkuperäismiehistössään. kin kaikessa teemallisuudessaan ja mammuttimaisuudessaan itsekään miettimättä kuudentoista kappaleensa punaista lankaa. Hän hyppää puhelaulusta psykedeelisen funkin ja rockin, soulin sekä R&B:n maailmoihin. Jos sulkee epäolennaisuudet sivuun, nauliutuu paikoilleen levyn tumman koskettavasta tunnelmasta. Kuultavissa on myös Princen ja varhaisen Lenny Kravitzin perintöä, kun Donald panee laulellen lyhykäisiä tulkintojaan lähinnä arkensa kiemuroista. Nämä saksalaiset ovat nähneet suunnilleen kaiken, ja kun bändi kerran oli edelleen vuosikymmenen alkupuolella huipulla, se päätti pistää pillit pussiin ja jättää estradit arvokkaasti. Juuri yksikään sen biiseistä ei olisi mahtunut The Libertinesin toissavuotiselle paluulevylle, mutta se kertoo enemmän Anthems For Doomed Youthin erinomaisuudesta kuin mistään muusta. Luottotuottaja Ludwig Göranssonin kanssa on kyhätty retrohenkinen, mutta samalla futuristinen avaruussoundi syntikkoineen ja sähkökitaroineen, joita säestää Donaldin ajoittain sangen miellyttävä ja ajoittain rasittava äänikikkailu. Dokumentissa käydään läpi bändin keskeiset vaiheet ansiokkaasti, mutta faktoihin on mahdoton uppoutua perin syvällisesti. Hänen naiiveihin räppilevyihin verrattuna tässä mennään kuitenkin aivan eri leveleillä – niin musiikillisesti kuin laadullisesti. Into The Night World ei tunnu kovin pirteältä sekään. Nergal on sinfonisen black metalin visioimisen lisäksi puhunut jo kauan tulevasta soololevystään. Biisivalikoima esittelee kohtuullisen monipuolisesti Scorpionsia, mutta keikan päättäminen When The Smoke Is Going Down -balladiin ei ehkä ole se paras valinta. Levy on vahvasti P-Funk -vaikutteinen – välillä jopa ärsyttävän paljon esikuviaan lainaava. Silti elokuva tarjoilee myös uutta tietoa ja piirtää bändin urasta mielenkiintoisen kaaren. Kotimaassaan Puolassa mies on saavuttanut jo julkkisstatuksen. Niin ikään reilun puolentoista tunnin tallenne on laadukas, joskin konstailematon dokumentti keikasta, johon Scorpionsin uran piti päättyä. Muutama kipinä, etunenässä Twe27ySeven ja nimibiisi tähystävät merkkejä ryhtiliikkeestä, mutta kyllä edelleen vähän harmittaa. LINDA SÖDERHOLM HHH DVD Levyarvostelut 1_2017.indd 58 12.1.2017 14.23. Uusi albumi palaa perinteisempien arvojen äärelle, jopa niin pitkälle että kokonaisuutta leimaava black rock -sahaus tuo mieleen Satyriconin viimeisimmät. Nyttemminhän uran edelleen jatkuessa bändin kappalevalikoima on alkanut potkia ihan uudesta kulmasta, kun Mikkey Deen liityttyä yhtyeeseen Scorpions on ryhtynyt esittämään myös Motörheadin biisejä. HENRI EEROLA HH Childish Gambino Awaken, My Love! Glassnote Funk-legenda George Clintoninkin hehkuttama, aiemmin räppija popgenreissä kaksi albumia ja ep:tä päästellyt Childish Gambino alias Donald Glover – joka lienee tunnetumpi luomastaan sekä tähdittämästään uudesta erinomaisesta amerikkalaisesta draamakomediasta Atlanta – ottaa Awaken, My Love! -albumilla täysin uuden suunnan. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Me And That Man Me And That Man Cooking Vinyl Adam Darski tunnetaan paremmin nimellä Nergal, joka johtaa suosittua black metal -yhtyettä Behemoth. Ja niin kuin ristiriitaisten persoonien monesti ollessa kyseessä, ei oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Samalla niistä löytyy hyvin englantilainen pohjavire. Bändin meiningistä on helppo olla innoissaan jo pelkän vauhdikkuuden puolesta, sillä se on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin valtaosa sitä innoittaneista yhtyeistä tässä hetkessä. Jos kuunnellessa tulee ajatelleeksi kenen tekemä se on, herää herkästi ajatus siitä, että puuhakas tyyppi simuloi tällä kertaa tätä luovan tekemisen osa-aluetta. Virtaa siis näyttää yhä piisaavan. HENRI EEROLA HHH Levyarviot > ...saatanalliset laulunaiheet ja kursailematon nekrofilia... Amy Winehouse -muistelo Flags From The Old Regime ei enää sen kummemmin hetkauta, mutta niin ikään vanha She Is Far ja Suzie Martinin kanssa duetoitu Birdcage tarjoilevat kyllä biisinteon mallia ja tunteen paloa tavalla, jota voisi nimittää poikkeukselliseksi lahjakkuudeksi. Musiikillisesti Hamburg Demonstrations on pohjimmiltaan sekalainen, ulosanniltaan yhtenäinen kokonaisuus Dohertyn päähänpistoja, kunnianosoituksia ja neronleimauksia. Reilun puolentoista tunnin mittainen dokumentti kertoo yhtyeen tarinan aivan alusta kuviteltuun loppuun saakka. Tiivis kymmenen kappaleen mitta on toki helpotus sinällään, mutta liian usein kappaleen alku lupaa enemmän kuin mihin sävellyksen päätyttyä on venytty. Doherty on tallannut maailmaa kenkänsä kuluneiksi ja se kuuluu hänen lauluissaan. Bändisoundi on freesi ja maestron ote huoleton, parissa biisissä rasittavuuteenkin asti. Pimeyden voimien kanssa peuhatessa on sattunut ja tapahtunut. Kokijasta riippuen muusikon läpikäymä leukemiakin saattoi olla jumalan kosto. Pienimuotoinen albumi esittelee raitistuneen, mutta omana itsenään pysyneen artistin
Sähäkät kitaristit Wolf Hoffmann ja Uwe Lulis pitävät huolen siitä, että touhussa riittää särmää. Usko pois, minä tiedän. Kun lapsikuoro veisaa pettäneensä Jeesuksen ja valinneensa helvetin maan päällä, vaikuttuu väkisinkin. Jokainen biisi lähtee sata lasissa, jatkuu sopivan vähän aikaa käsittämättömän intensiivisellä tasolla ja loppuu lyhyen ohikiitävän hetken jälkeen. Ääni on yksi musiikillinen elementti muiden joukossa ja sen protesti tai raivo on muodoton – kuin vanha mies huutamassa päivän vääjäämättömälle lopulle ja pimenevälle illalle. Numminen, kanavoi estottoman ug-hengen kaikille Pekka Gronowin kanssa perustetun levymerkin suosimille tyylilajeille. Rinnalle tuli vapaa yhteys vanhojen schlaagerien, rahvaantangojen, rock’n’rollin sekä folkin, free jazzin, uusrunouden ja ”psykodelisen” rockin kesken. Niin tälläkin kertaa. Levyn tunnelmassa on jotain vangitsevaa vähäeleisimmillään pimeää hengellisyyttä, villeimmillään vanhan Bad Seedsin mielenvikaisuutta. Sitäkin tapahtuu, esimerkiksi Creeperissä ja Rust Stiffissä. Se mihin AMG on matkalla onkin sitten kinkkisempi kysymys. Yleensä pidän niitä parhaimmillaan tyhjinä säestyksinä musiikille ja pahimmillaan kiusallisina – erityisesti näin yksityisyyteen kajoavan avautumisen kohdalla. Yksi selviytymisen elementeistä saattaa olla bändin hurtti huumori, joka kuvastuu myös tuoreella Restless And Live -keikkafilmillä. Letare nousee musiikillisestikin pykälää omaperäisemmäksi kuin enkuksi hoilotetut viisut. Akuutisti. ASKO ALANEN HHHHH Horisont About Time Century Media Horisont on alusta asti lähestynyt vanhahtavan viiksihevin kamppailuareenaa enempi Thin Lizzykuin Black Sabbath -kulmasta. sepower, jopa Leonard Cohen. Pätevästi kähisevä laulaja Mark Tornillo ei ehkä lukeudu bändin historian valovoimaisimpiin nokkamiehiin, mutta alan maneerit vaikuttavat olevan hallussa. Jo 1960-luvun lopulla perustettu saksalainen metallipioneeri on urallaan pitänyt hengähdystaukoja, mutta hengiltä sitä ei ole saatu. Music On Quills pitää hirveää mekkalaa. Hän popularisoi kopeakulttuurin – klasarin, filosofian ja oppikirjatekstit rienaavan riekkuvalla lauluäänellä. Sävellyspuolella levy on juuri sitä, DVD RETRO K u v a: A n d er s B er gs te d t Levyarvostelut 1_2017.indd 60 13.1.2017 15.11. Jokainen biisi tarkastelee kuolevaisuuden teemoja äärimmäisen henkilökohtaisesta kulmasta, mutta yhdessä ne rakentavat kokonaisuuden, joka koskettaa yleismaailmallisella tasolla. Olen tavallisesti niitä musiikinkuuntelijoita, jotka aktiivisesti välttävät kuuntelemasta sanoituksia. Alkaa naurattaa, hiukan samalla tavalla kuin erityisen onnistuneella free jazz -keikalla. ARTTU TOLONEN HHHH Eri esittäjiä Eteenpäin! Vorwärts! Forward! Anta?en! Kaikki – Complete 1966-1970 Svart Eteenpäin!-yhtiön viisivuotinen tuotanto on häkellyttävän runsas, hauska, innoittava, hämmentävä ja vähäjärkisimmilläänkin myhäilyttävä ideamylly. Hyviä syitä, eikö. Viides albumi About Time matkaa ajassa entistä röyhkeämmin. Itse en ole koskaan jaksanut kiinnostua tästä ruotsalaisesta progeryhmästä, osittain tietämättömyydestä, osittain siitä, etten muka lämpene akustispainotteiselle taiteilulle, ja osittain, koska mielestäni bändin nimi on aina ollut typerä. VILLE PIRINEN HHHH ...jos ette ymmärrä tätä ohjelmaa, se ei ole teidän vikanne, vaan systeemin vika... Mallanderin tallenteet vuosien 1963 ja 1968 Kekkosvaalien ääntenlaskennasta. Paketti tiukkuu aitoja, alati ihastuttavia kulttihittejä Unto Monosen tyylipuhtaista tangoista Wittgensteinliedeihin tai hulppeista Suomen Talvisota 1939-1940 -ensilevytyksistä ja radiotallenteista Spermin, Sähkökvartetin tai Baby Grandmothersin pilvirokkiin. Lisukkeena on Nummisen julkaisemattomia nauhoituksia eri comboissa. Kaikki punkia, Amphetamine Reptile -yhtiön tuotoksia, Jesus And Mary Chainiä, noise rockia ja muuta vastaavaa kuunnelleet tunnistavat mistä bändi tulee. Neonvaloja, peililaseja ja lesoja buutseja. Parin vuoden takaisella albumilla Odyssey bändi löysi jo kosmisen aikuisrokin, Bowie-glamin ja juustoiset syntetisaattorilikit. Levyarviot > 60 SOUNDI Atom Mouth Gimlies Music On Quills Gafoni/Jumatsuga/Urealis-Tuotanto Atom Mouth Gimlies on aina herättänyt minussa hiukan tyrmistyneen ja epäuskoisen tunteen, ekasta Jyväskylän Höstfestissä vuonna 2010 näkemästäni keikasta lähtien. ANTTI LUUKKANEN HHHH Accept Restless And Live Nuclear Blast Acceptia voi hyvällä syyllä luonnehtia sitkeäksi sissiksi. Ja se mitä se tekee sinne matkatessaan. Mainioksi motoksi nousee Nummisen välikuulutus Maanalaista menoa -ohjelman Liput liehuvat -kappaleessa: ”Jos ette ymmärrä tätä ohjelmaa, se ei ole teidän vikanne, vaan systeemin vika”. Tasaisen tasokkaasti kuvattu ja äänitetty keikka-dvd asettuu hyllyssä mutkattomasti kollegojensa kylkeen. Tällä levyllä ne ovat olennainen osa kokonaisuuden suuruutta. Horisont syöksyy niin täysillä retrolainailun aikaa taivuttavaan vortexiin, että madonreiän toisesta päästä liitää ulos persoonallinen ja kiistattoman musikaalinen rockorkesteri. Oheisvihkon viehko kuvitus tukee Jukka Lindforsin hersyvää historiikkia, joka kirjaa tarkat tiedot ja parhaat anekdootit. In The Passing Light Of Day kertoo intensiivisen ja intiimin tarinan sairaudesta, joka lähes tappoi bändin dynamon Daniel Gildenlöw’n vuonna 2014. Löytyy eeppisiä kappalerakenteita, juhlavia kitarastemmoja, voitokasta jytää, folkahtavaa suvantoa ja kohtuutonta tunnelatausta. Me And That Man ei ole käppäinen akkarilevy, mutta sovitukset ovat ennalta-arvattavia. Vaikka musiikki jullaisikin ajoittain paikoillaan, muusikoiden ilmeet ja eleet osoittavat, että he aidosti yhä viihtyvät lavalla. Upeinta on kun vallin läpi tunkee melodian aavistus. Vaa’an punnus painuu kuitenkin positiivisen puolelle. Tuotteliain artisti, M.A. Periaatteessa kaikki elementit ovat valittu huolella 70ja 80-lukujen proge-AOR -pastissiopaskirjasta, mutta About Time ei leiki. Usein muidenkin ruotsalaisten viiksihevareiden levyillä paras biisi on laulettu ruotsiksi. Hyviä täkybiisejä Horisontin nykylinjan tarkistamiseen ovat levyn aloittava pömpöösi ja monta eri täyskäännöstä sisältävä The Hive, regressiivis-progressiivinen Point Of Return ja juhlallinen nimiballadi About Time. AMG ei ole improvisoitua musiikkia eikä se ole edes kovin radikaalia. Kova tajunnanräjäyttäjä ovat J.O. JUHA SEITZ HHH Pain Of Salvation In The Passing Light Of Day InsideOut Tämä on levy, joka saa asiaan vihkiytymättömän tumpelon katumaan jokaista vuotta, jolloin on aiemmin erehtynyt sivuuttamaan Pain Of Salvationin. Ylimääräiset efektit pysyttelevät taustalla, joten huomio kiinnittyy vitaalisiin säveliin. Atom Mouth Gimlies tuottaa raivoisan äänivallin, johon huudetaan päälle upean heikkopäisesti. Saksan Balingenin Bang Your Head!!! -festivaalilla vuonna 2015 tallennettu konsertti perkaa kohtuullisen dynaamisella tavalla Acceptin klassikkoja ja uudempaa materiaalia
Surumielisyydelle alttiilla äänellä ja lakonisella laulutavallaan Tero-Petri päätyy suvaitsevaisuuden ja rakkauden asialle lähinnä melankolian kautta. Pitkähiuksinen Chris Cornell kukkoili ja antoi myös keuhkojensa palkeenkielien liehua. Kakkoskiekko koostuu liveosuudesta ja vaihtoehtoisista otoista. Kauniin verkkaisesti kehittyvä Parantavia sanoja muistuttaa tuen antamisen ja saamisen tärkeydestä. Tai ehkä juuri sen takia kitarantiluttelusta kuuluu into. Romerolla on tyyliin sopiva hard rock -ääni, mutta herran rääkyminen on sävytöntä ja lähes koko ajan tolkuttoman epävireistäkin. Kai hän koettaa astua Ronnie James Dion saappaisiin jollakin tasolla, mutta falski karjuminen ja puhkuminen tekee levystä aika sietämätöntä kuultavaa. Tässä vaiheessa Soundgarden oli vielä kiimainen ja sähäkkä rock-yhtye. Heissäkin voi piillä myös joitain myönteisiä piirteitä. PERTTI OJALA HHHH RETRO Ritchie Blackmore’s Rainbow Memories In Rock – Live in Germany Eagle Virhe, se oli virhe, Ritchie. Levy on kaunis ja raskas ja eteerinen ja herkkä ja kunnianhimoinen. Ujot moit todistaa etäihastumista kaupan kassalla. Rusty Cagen jatkopotentiaalin ymmärsi myös Rick Rubin poimiessaan sen Johnny Cashin Unchained-albumille. Ymmärrän kyllä halun saada veteraanin rinnalle nuorempaa verta. SOUNDI 61 mitä fanit Pain Of Salvationilta odottavat: musiikkia, joka ei kuulosta keneltäkään toiselta. Rakkaus voi tosin tipahtaa myös yllättäen kuin varoittamatta variseva Ensilumi. Seitsemän levyn Super deluxe -versio aiheesta on kylläkin jo liiottelua. ANTTI LUUKKANEN HHHH Tero-Petri & Korvaamattomat Parantavat sanat Plastic Passion Tero-Petri Suovasen johdolla kymmenvuotisen uran tehneen Limonadi Elohopean fuusiopopin nokkeluus ja paikoin surrealistisetkin tekstit jumittivat yhtyeen liki huomaamattomaan marginaaliin, johon Tero-Petri on Tuolilta herännyt -debyytistään (2008) lähtien tehnyt hidasta mutta varmaa pesäeroa. Vihaajatkin ovat jotain muuta ymmärtää jopa niitä ääliöitä, joille tuntemattomien kivittäminen ei ole ongelma. Minusta sen menestyneimmät levyjöötit olivat umpimielisen raskaita ja tylsiä. Mutta Badmotorfingeriä olen aina rakastanut. Ja vaikka Suovanen haluaakin tuoda arkeen kepeyttä ja hyvyyttä, niin suoranainen hilpeys ei kuulu laulujensa keinovalikoimaan. SALLA HARJULA HHHH Soundgarden Badmotorfinger A&M Soundgarden oli grungejohdannaisen vaihtoehtorockin suurin ja kaunein. Anniversary-painoksen remasterointi jytisee muhkeasti, alkuperäistä jormakkuutta entisestään korostaen. Difficult To Curen Beethovenia mukailevassa osuudessa meno on varsin muikeaa. Muuten juhlaversio on hieman ankean sorttinen. Ja rakastan 25 vuotta sen ilmestymisen jälkeenkin. Nimittäin ottaa Rainbow’n paluukeikoille laulajaksi tuntematon multakurkku Ronnie Romero. Ja voi veljet näitä biisejä! Jesus Christ Posen lihaksiin asti menevää intensiteettiä ja Outshinedin notkeaa riffittelyä fiilistellessä meinaa itsekontrolli pettää: tekee mieli irvistellä vähämielisesti ja soittaa ilmakitaraa. Kolmosalbumilleen basistiksi Ben Shepherdin saaneen yhtyeen kurssi singahti oikean puuttuvan palaseen löydyttyä taivaisiin. Badmotorfinger myi yli puolitoista miljoonaa kopiota, mutta omassa historiankirjoituksessa levy on aliarvostettu. Muu bändikin on komeassa vedossa. Tero-Petri ja Korvaamattomat tutkailevat arkisia teemoja ilman turhia koruompeleita. Edes lyhyttä muisteloa ei kukaan ole vaivautunut kansilehtiseen kirjaamaan. Se myös kasvaa edelleen joka kuuntelulla: saatan myöhemmin katua vielä sitä, etten antanut levylle suorilta viittä tähteä. Totutun persoonallinen Parantavat sanat on puhutteleva levy artistilta, jonka bändija sooloura ovat edenneet lähes samaa rinnakkaista tahtia kuin Samuli Putron tie Zen Cafésta näihin päiviin. Tarjolla olisi ollut muiden muassa vanha tuttu Joe Lynn Turner, joka luikautti muutaman suuren Rainbowhitin ja taisi olla hetken Deep Purplessakin. Parantavat sanat -levyllä TeroPetri on positiivisuuden asialla. Melkein Suomi-poika, Stratovariuksen Jens Johansson on jättänyt Levyarvostelut 1_2017.indd 61 12.1.2017 14.23. Itse Blackmore hoitaa hommansa tutulla virtuositeetilla – ikään kuin folkin parissa vietettyjä pariakymmentä vuotta ei olisi välissä ollutkaan
Ihan niin surkeaksi albumin musa ei kuitenkaan ole lusaantunut, sillä onhan soitossa nostattavaa jäntevyyttä ja uusien bailujen käynnistelyyn sopivaa villiinnyttävää kipinääkin. Ruotsimetallivaikutteet puskevat edelleen läpi, mutta eivät häiritsevyyteen asti. Siinä missä toisen germaanithrashlegendan Sodomin kesällä 2016 ilmestynyt uutuus oli sympaattisella tavalla oluentuoksuinen, Gods Of Violence kuulostaa melkein yhtä kiukkuiselta kuin Kreatorin 30 vuoden takainen klassikko Pleasure To Kill – vain paljon paremmin tuotettuna ja keski-ikäisellä arvokkuudella esitettynä. Nyt näitä lauluja kuunnellessa rasitteena tuntuvat ylenpalttisesti efektoitu kasarituotanto popkornisti paukkuvine rumpu(kone)ineen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin puute. Tässä kuullaan ei-kronologisessa järjestyksessä hitit ja muutama tuntemattomampi numero sekä yllättäen vain yksi ennen kuulematon raita: monien muiden tapaan täysin yksin toteutettu, mutta isosti soiva pop-progeballadi Moonbeam Levels. Levy on jätetty juuri sopivan rosoiseksi mutta silti selkeäksi, ja miksaus on erinomainen: kuulostaa noin megatonnin paremmalta kuin useimmat vuoden sisään julkaistut metallilevyt. Muoto ja sisältö täydentävät toisiaan, ja jos tätä voi laveasti kutsua horror coreksi, pelottaa tämä julma uutuusalbumi huomattavasti enemmän kuin kansainväliset aikalaisensa. Tribuuttia ajatellen tästä on ollut sekä hyötyä että haittaa. Julma H:n kielenkäyttö ja flow sekä hänen äärimmäisen piinalliset tarinansa ovat saumattomassa yhteydessä biittiensä kauhistuttaviin tunnelmiin. RETRO Kreator Gods Of Violence Nuclear Blast Saksalaisen thrashin neljästä suuresta se kenties kaikista menestynein on tiukemmassa kunnossa kuin aikoihin. Herb Alpertin muinoin hitiksi esittämällä nimiraidalla This Girl’s In Love With You ääneen pääsee myös itse Burt Bacharach pianointron ja avaussanojen tulkinnan verran. The Look Of Love, (They Long To Be) Close To You, Walk On By ja What The World Needs Now Is Love saavatkin seurakseen puoli tusinaa käytännöllisesti katsoen tuntematonta laulua. Pienintäkin yllätyksellisyyttä karttaessaan lopputulos uhkaa kuitenkin kuivua korvia hivelevän kauniiksi tapetiksi. Kappalevalikoima on kelvollinen mutta erittäin yllätyksetön kattaus Rainbowja Purple-klassikkoja. Näissä biiseissä ei kerrota onnenkyyneleistä tai timanteista, vaan sossun jonoista, krapulaseksistä ja syrjäytymisestä, vastakkainasetteluistakin. After The Party vihjailee nimellään kenties tahattomastikin siihen, että pahin punk-uho on jo kääntymässä laskuhumalaksi ellei sitten havahduta peräti krapula-aamuun. ASKO ALANEN HHH Rumer This Girl’s In Love East West Kolmen albumin jälkeen pakistanilais-englantilainen Rumer tulkitsee vihdoin täyden levyllisen otteita ihailijakseen tunnustautuneen Burt Bacharachin ja sanoittajakumppaninsa Hal Davidin laulukirjasta. Princen bändeistä ääneen pääsevät Revolution ja New Power Generation. Vedetään kotiinpäin ja veikataan, että valtaosasta on ollut vastuussa yhtyeessä jo 15 vuotta soittanut Sami Yli-Sirniö. Poissaolollaan loistaa 25 albumia, harmittavimpana hänelle harvinaisen raa’asti funky Black Album (1987). JUSSI NIEMI HHHH The Menzingers After The Party Epitaph Tämän vuosituhannen amerikkalainen punkbändi istuu hyvin Bad Religionin Brett Gurewitzin Epitaph-merkille, sillä Menzingerit linjaavat viidennen albuminsa edelleen horjahtamattomasti etukenossa runnovat kitaransa jämäkkään melodiseen biisityöstöön. Bacharachin ja Davidin 60-luvun tuotantoon keskittyvä albumi ei pyri olemaan kirjoittajiensa greatest hits. Moderni kohtaa perinteen tyylipuhtaasti, eikä yhtye kuulosta lainkaan vanhanaikaiselta. Kenties Menzingerit ovat nyt jo kolmekymppisinä vakavoituneet sen verran, että lupaavasti alkava raivokkain revitys tyssää välillä Black Massin ja The Barsin kaltaisiin jollotuksiin tai innottomaan Bad Catholics -tilitykseen. Pääsääntöisesti ideat kuitenkin sinkoilevat häikäisevästi ja paljastavat Princen nerokkuuden ennenkuulumattomassa tavassa, jolla hän yhdisteli gospelia, vanhaa soulia, P-funkia ja jazzia poppiin ja rockiin. Tämä on huomattavasti tutumman ja modernimman oloinen Suomi kuin kokoomusräppäreiden maalaama luokkautopia. Kun Henri toisinaan latelee näennäisesti rap-musiikkiin kuuluvia machouden ja seksuaalisen ylivertaisuuden kliseitä, hän on enemmän reflektoiva ja itseinhoinen kuin retosteleva. Kun olet ostanut viisi kuukauden elokuvaa saat kuudennen veloituksetta! Kerhon eri genrejen jäsenille tarjotaan lisäksi räätälöityjä erikoistarjouksia! Kerhossa ei ole minkäänlaisia sitoutumisveloitteita vaan päätät joka kuukausi itse mitä kuukauden elokuvia haluat ostaa ja joka kuudes on sinulle ilmainen! Tutustu Discshop Filmclubiin osoitteessa www.discshop.fi/filmclub Tammikuun kuukauden elokuvat! episodi_filmklubb_januari_2017.indd 1 2017-01-02 13:40 Levyarvostelut 1_2017.indd 62 13.1.2017 15.12. Kokoelma on tietysti paikallaan, mutta käsittämättömän tuotteliaan artistin kohdalla kaksi cd:tä eivät mitenkään voi käsitellä hänen koko tuotantoaan. MIKKO MERILINNA HHHH Rumerin samettinen ja optimaalisimmin balladeissa soiva ääni teki vaikutuksen heti ensialbuminsa Seasons Of My Soulin (2010) aikoihin. Joka kuukausi tarjoamme eri genreissä kuukauden valittuja huippuelokuvia. Levyarviot > 62 SOUNDI tyypilliset hevisyntikat treenikämpälle ja ulvottaa oikeita urkujaan tyylitajuisesti. This Girl’s In Loven kaltainen kunnianosoitus on ollut vain ajan kysymys. Julma H:n ohjelmanjulistukseen, kymmenen vuotta nuoreen Al-Qaida Finlandiin verrattuna uutuutensa on kypsempi, vähemmän väkivaltainen mutta aivan yhtä pistävä. PERTTI OJALA HHH K u v a: R o b er t E ik el p o th @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 Tervetuloa mukaan Discshop Filmclubiin! Se on kerho kaikille elokuvien ystäville ympärin Suomen. Gods Of Violencen tuotantoa voi myös kehua enemmänkin. Laulaja-kitaristien Tom Mayn ja Greg Barnettin kailotus kiidättää koko bändin nimiin värkättyjä kipaleita virkeällä voimalla ja lauluharmoniolla, mutta ilman sellaista kerkeintä iskusärmää, joka saa suomalaiset ramopunk-bändit pysymään tehokkaammin ikinuorina ja ruudin kuivempana. Kyse on yhden miehen show’sta eivätkä ihan kaikki biisitkään killereitä ole. ANTTI ERVASTI HH Julma H Musta albumi Mörssi Kotimaisen hip hopin nihilisti on ollut viime aikoina tuottelias, ja hänelle on tilausta. Niukasti menneen vuoden puolelle ehtinyt julkaisu lienee silti vuoden 2016 kovin raplevy. Debyyttinsä alkukantaiseen väkevyyteen ei Musta albumi aivan yllä, mutta ei kai se ole edes mahdollista. MIKKO MERILINNA HHHH Prince Prince 4Ever Warner Viime vuoden kuolemista yllättävin ja siksi järkyttävin oli Prince. Vain Obaman lyhyellä ylistyksellä ja biisikrediiteillä varustettu paketti on rajattu Princen samannimisestä kakkosalbumista (1979) ”Symboliin” (1992) ja The Hits/B-sides -kokoelmaan (1993). 2010-luvun Kreatorilla on myös entisestään parantunut melodiataju, ja äkäisyyden lomiin on sijoitettu muutamia varsin hienoja kitaralinjoja. Levyn tuottajana, sovittajana ja orkesterinjohtajana Shivakbari on toki poikkeuksellisen hyvin sisällä työstettävän materiaalin ytimessä. Siksi 40 biisin Prince 4Ever on kaukana definitiivisestä kokoelmasta eikä mukana ole kuin yksi live-veto, vaikka multi-instrumentalistinero oli lavalla parhaimmillaan. Rumerilla kun on projektiinsa selkeä kotikenttäetu puolisonsa Rob Shivakbarin toimittua pitkään Bacharachin musiikillisena johtajana. Bacharachiin ...biiseissä ei kerrota onnenkyyneleistä tai timanteista, vaan sossun jonoista..
Kun olet ostanut viisi kuukauden elokuvaa saat kuudennen veloituksetta! Kerhon eri genrejen jäsenille tarjotaan lisäksi räätälöityjä erikoistarjouksia! Kerhossa ei ole minkäänlaisia sitoutumisveloitteita vaan päätät joka kuukausi itse mitä kuukauden elokuvia haluat ostaa ja joka kuudes on sinulle ilmainen! Tutustu Discshop Filmclubiin osoitteessa www.discshop.fi/filmclub Tammikuun kuukauden elokuvat! episodi_filmklubb_januari_2017.indd 1 2017-01-02 13:40 Levyarvostelut 1_2017.indd 63 12.1.2017 14.23. Joka kuukausi tarjoamme eri genreissä kuukauden valittuja huippuelokuvia. @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 Tervetuloa mukaan Discshop Filmclubiin! Se on kerho kaikille elokuvien ystäville ympärin Suomen. SOUNDI 63 ...biiseissä ei kerrota onnenkyyneleistä tai timanteista, vaan sossun jonoista..
Sen jälkeen Fame on levyttänyt omalle yhtiölleen. Mustan kiekon kääntöpuolelta löytyy puolestaan Upholder-trilogian päätös, 16 minuuttia kellottava kolmososa. Soinniltaan suurta, melodisesti nokkelaa ja hengeltään maanista tykitystä pystyy nielemään määränsä. Se on joutunut tarpomaan naislaulajavetoisten sinfoniametallibändien kärkinimien vanavedessä, eivätkä useat laulajavaihdokset ole suinkaan helpottaneet bändin urakkaa. Upholder sisältää kaksi biisiä, joista ensimmäinen, vinyyliformaatissa koko a-puolen syövä 20-minuuttinen Uphold The Light Part 2 on suoraa jatkoa viime levyn Uphold The Light Part 1 -päätösraidalle. Niinpä näyttää siltä, että Xandria on pystynyt viimein viemään musiikkiaan eteenpäin johdonmukaisesti. Theater Of Dimensions on kehitystä hyvään suuntaan, mutta pätevällä yhtyeellä on vielä matkaa maalialueelle. Lemon Twigs -veljesten spirituaaliset sukulaiset eivät kunnianhimoltaan mieti liikaa tyylitajuasioita. PEKKA LAINE HHHH Levyarviot > ...sataprosenttista juureen leivottua ruisleipää eikä mitään ranskanpullaa... Hang-albumin tyylihistoriallinen referenssipiste on 1970-luvun alussa. Suomessa vielä varsin tuntemattoman yhtyeen vauhti on 2010-lukulaiselle rock-yhtyeelle kova, sillä The Boy Who Died Wolf näki päivänvalon vain reilun vuoden debyytin julkaisun jälkeen. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Albinö Rhino Upholder Albinö Rhino Helsinkiläistrio jatkaa kirjaimellisesti toisella levyllään siitä, mihin sen debyytti parin vuoden takaa päättyi. Highly Suspect kuitenkin voittaa Josh Hommen kumppaneineen jo pelkällä nälkäisellä asenteellaan. Musiikki on jäsenneltyä ja hienosti sovitettua. The Boy Who Died Wolf ei turhia ujostele. Vielä rohkeammille ratkaisuille niin sävellyksissä kuin sovituksissa voisi olla kysyntää. Vinyylin mukana tulevalla lipukkeella saa ladattua itselleen myös version, jossa nämä osat on liitetty yhdeksi puolituntiseksi kokonaisuudeksi. Parikymppisenä Georgie Fame oli levyttänyt jo kolme listaykköstä. Miksi sotkeutua rock-oopperan kirottuun tradition. Beatles on hajonnut, suhteellisuudentaju hämärtynyt, bändien resurssit turvotettu mittaviksi ja tolkuttomuus kohotettu rockin keskeiseksi hyveeksi. Silloin tällöin vaihdetaan raskaampaa vaihdetta silmään, mutta yhHighly Suspect The Boy Who Died Wolf Columbia Highly Suspect huomioitiin parhaan rock-albumin Grammy-ehdokkuudella jo ensimmäisellä albumillaan Mister Asylum (2015). Isot firmat olikin käyty läpi vuonna 1974, kun Island hyllytti tylysti upean jazzalbumin. Näytteeksi ehdotan vaikkapa vuoden 2002 tuotantoa olevaa Flamingo Allnighteria, vastustamattoman svengaavaa ajankuvaa Svengaavasta Lontoosta. RETRO K u v a: C ar a R o b b in s Levyarvostelut 1_2017.indd 64 12.1.2017 14.23. Levy-yhtiöt halusivat hänen laulavan kevyttä poppia, mutta Georgie oli menettänyt sydämensä rhythm & bluesille ja jazzille, ja vain niitä hän halusi esittää. Vaikka bändi on tahtomattaan joutunut pitkään kantamaan esikuviaan taakkanaan, ei Xandriaa ainakaan enää voi syyttää näköalattomuudesta. Jonathan Rado ja Sam France jatkavat yli kymmenen vuotta jatkunutta seikkailuaan jälkipsykedeelisen rockin maailmoissa ilman jarrupolkimia ja lakikorkeussäädöksiä. Nämä kuuden vuosikymmenen aikana äänitetyt biisit kertovat miehestä, joka astui näyttämölle valmiina laulajana ja urkurina ja kehitti ilmaisuaan määrätietoisena ja tyylitajuisena. TIMO KANERVA HHHH Xandria Theater Of Dimensions Napalm Xandria on tahtonut olla melkein koko uransa hieman hankalassa asemassa. Levy on aurinkoisimmallaan Postres-kappaleella, joka käsittelee levyn nauhoitustunnelmia Kolumbiassa. Mihin tarvitaan swing-välikkeitä glam-balladissa. Biiseistä löytyy lisäksi tarttumapintaa, jos kohta kokonaisuutena levyn fokus voisi olla täsmällisempikin, sillä tyylillinen sekamelska vaikuttaa välillä turhankin lavealta. Highly Suspectia on verrattu muun muassa Queens Of The Stone Ageen ja bändeissä onkin musiikillisesti paljon samaa. Yhtye kun on joutunut asemoimaan sävellyksiään hieman kulloisenkin laulajan äänen mukaan. Levyn ainoaksi turhaksi raidaksi jää hiphopin puolella käväisevä F.W.Y.T.-väliraita, jonka ainoa funktio on ilmiselvästi toimia siltana aggressiivisen ja poliittisen Viper Striken sekä Chicago-balladin tunnelmien välisen kanjonin välillä. Bluesmaisen raa’at biisit käsittelevät elämän synkempiä puolia laajalla paletilla ja keulakuva Johnny Stevens laulaa kuin manatakseen demoneja ulos mielestään. Jossain käänteissä puuha muuttuu hieman naurettavaksi aivan kuten Foxygen-duon esikuvilla. Eiväthän levypomot pidä tähdistä, jotka tekevät mitä haluavat. Todd Rundgren for president! Eläköön luovan leikin Babylon! Maistuisiko viivat. Kun kaksikon fokus pysyy vahvoissa melodioissa, ja koko albumin läpi pauhaava orkesterimahtailu loksahtaa laulujen dramaturgiassa kohdalleen, tuloksena on silkkaa euforiaa. Ihana huomata, että tauti ei ole talttunut. 64 SOUNDI mät laulut. Tietysti se merkitsi sitä, että yhtiöt vaihtuivat tasaisin väliajoin. Sinfonisen softrockin, progressiivisen venkoilun ja musiikkiteatterin liepeillä piehtaroidessaan Foxygen onnistuu synnyttämään parhaimmillaan syntisen hyvää musiikkia. Pääasiassa instrumentaalit kappaleet soljuvat eteenpäin mukavasti ja korvia miellyttävästi. MIRKO SIIKALUOMA HHHH Georgie Fame Survival Universal Kiteyttääpä tämän boksin nimi hienosti sen, mistä on kyse. Survival – selviytyjähän Georgie Fame on aina ollut. Viimeisen parin levyn ajan Xandrialla on ollut sama laulaja, Dianne van Giersbergen, joka on kaiken lisäksi monipuolinen sekä voimakasääninen vokalisti. The Boy Who Died Wolf on juuri oikealla tavalla siloittelematon ja vahva kokonaisuus. 60ja 70-luvun äänitteet ovat kovinkin tuttuja, mutta boksin todellisiksi helmiksi osoittautuvat myöhemFoxygen Hang Jagjaguwar Foxygen on alusta asti ollut suuruudenhullu yhtye. Upholder toimiikin nimenomaan yhtenä kokonaisuutena paremmin kuin kahdessa osassa kuunneltuna. Hän oli tarpeeksi komea teinityttöjen idoliksi, ja säännölliset tv-esiintymiset takasivat loputtomasti rahakkaita keski-ikäiselle yleisölle suunnattuja kabaree-keikkoja
Suurin osuus ja näkyvyys on SanttuMatias Rouvalin johtamalla Tampere Filharmonialla, joka sävyttää joitakin biisejä hienosti: Jackpot saa uutta ilmettä ja Baarikärpänen on hienoinen yllätys. Oleellisinta on, miten selkäytimestä blues Stonesilla tulee. Valopuoltakin on hyödynnetty hienosti, mikä korostuu loppupuolella elokuun pimenevässä illassa. Levyn valtavasta soittajalistasta ei löydy monta nimeä, jotka eivät olisi jossakin vaiheessa soittaneet Grand Slamissa tai jossakin muussa Juicen bändissä. Lauluja on lähes joka vaiheesta yhtyeen polkua ja vierailijatkin hoitavat osuutensa mallikkaasti. Opiskele musiikista ammatti ainutlaatuisella musiikkikampuksella. Eppu Normaalin tuotannosta on ehditty olla montaa mieltä 40 vuoden aikana. John Garcia on toki edelleen komeaääninen laulaja ja lahjakas muusikko, mutta nykyään liian välinpitämätön hyödyntämään kykyjään. MUUSIKKO, Musiikkialan perustutkinto Yhteishaku 21.2.–14.3.2017 opintopolku.fi www.jao.fi/muusikko Aikuisten näyttötutkintoon jatkuva haku. Jäsenet ovat myös päässeet tasapuolisesti kuvaan. Viime vuodetkin Vista Chinon kanssa vanhoja Kyuss-biisejä uudelleenlämmitelleen Garcian pitäisi unohtaa sinänsä varsin vaikuttava menneisyytensä ja luoda jotain uutta kuten Josh Hommekin tekee. Soundi on yllättävänkin autenttinen 50/60-luvun Chicagon hengessä Jaggerin rouheaa harpputyötä myöten. Blues is tellin’ it like it is. Eniten suositaan Little Walteria ja Howlin’ Wolfia, mutta menusta löytyy myös Magic Samia, Lightning Slimiä ja Jimmy Reediä. Puolet levyn biiseistä on vanhojen Kyuss-kappaleiden akustisia tulkintoja. Kakkososan lopussa hieman jumahdetaan ja notkahdetaan, mutta seuraava osa käynnistyy sen verran ripeällä otteella, ettei kuulija puudu. Tukijalka pysyy tiukasti psykedeelissävytteisessä tunnelmoinnissa. ANTTI MARTTINEN HHHH Yliaho & Saarilehto Tien reunalla Running Moose Tämähän on kuin Juicealbumi ilman Leskistä. Näin todelliset blueslevyt tehdään. Studiossa oltiin tekemässä uutta omaa matskua ja kun joku biisi ei löytänyt oikeaa muotoaan, päätettiin rentoutua hetkeksi vanhoja blueseja vetämällä. NUUTTI HEISKALA H ...sataprosenttista juureen leivottua ruisleipää eikä mitään ranskanpullaa... Tällä soundilla eivät enää soita edes Chicagon mustat, mikä tekee Blue & Lonesomen kuuntelusta virkistävän kokemuksen. Tauon jälkeisessä Stadionsikermässä orkesteri saa loistaa aivan omillaan. Ukkojen olemuksesta ja soitosta huokuu nautinto – Pantse Syrjä on välillä pöllähtäneen oloinen, mutta antaa kitaran puhua puolestaan. Ratina kertoo kuitenkin omaa kieltään, kuinka monia helmiä aika on hionut ja kuinka kitarakeskeinen yhtye kuitenkin lopulta on kyseessä. Yliahon sävellykset ovat monipuolisia ja tarttuvia, ja ne voisivat ihan tyeen vanhan liiton doom ei missään vaiheessa lähde möyrimään pohjamutiin. Se toimikin niin maukkaasti kaikessa spontaaniudessaan, että päädyttiin kokonaiseen albumiin omin suosikein. Jyväskylän ammattiopistossa kehityt esiintyvänä taiteilijana: syvennät instrumenttitaitoja, omaa ilmaisua sekä muita musiikin tekemisen valmiuksia. The Coyote Who Spoke In Tongues on niin kunnianhimoton levy, ettei sitä edes vannoutuneimmille Kyuss-faneille pysty suosittelemaan. Upholder ei kenties räjäytä tajuntaa, mutta miellyttävän tunnelmallinen matka se kuitenkin on. Tämä on sataprosenttista juureen leivottua ruisleipää eikä mitään ranskanpullaa. Vastuulliset tekijät ovat pitkäaikainen Grand Slamja Siberia-kitaristi-laulaja Jari Yliaho sekä sanoittaja Erkki Saarilehto. Yhdellä otolla taltioitu nimiraita on napakymppi paksussa mollisinessään, vaikka hienosti pelaa koko levy. Leirinuotiomaisen pelkistettyjä sovituksia ei ole juuri harkittu ja varsinkin ennestään tuttujen biisien osalta on helppo nähdä kuinka huonosti ne toimivat. Jos levy on sävellyksellisesti laiska, sitä se on sovituksellisestikin. The Rolling Stones Blue & Lonesome Universal Blues on aina ollut Stonesien kaiken tekemisen perusta, mutta vasta nyt he tekivät totaalisen blueslevyn. Nytkin se tapahtui vahingossa. Jyväskylän ammattiopisto DVD Levyarvostelut 1_2017.indd 65 12.1.2017 14.23. The Coyotea markkinoidaan rentona akustisena levynä, mutta kuvaavampi adjektiivi olisi veltto. Ilahduttavasti ne eivät ole niitä kolutuimpia klassikoita Otis Rushin I Can’t Quit You Babya lukuun ottamatta. JUSSI NIEMI HHHH Onko unelmasi työskennellä musiikin parissa. Yksikään uusista versioista ei tarjoa mitään uutta tai mielenkiintoista ja Kyuss-biisit tuntuvat olevan mukana lähinnä venyttämässä levyä lp-mittaiseksi. VESA SILTANEN HHH John Garcia The Coyote Who Spoke In Tongues Napalm The Coyote Who Spoke In Tongues on muun muassa Kyussista, Slo Burnista ja Hermanosta tutun John Garcian toinen soololevy. SOUNDI 65 Eppu Normaali Ratina Akun tehdastuotanto 40 vuoden taipale, 42 biisiä, stadionkonsertti, yli kolmen tunnin kesto – massiivisia asioita, mutta taltiointi pysyy hyvin kasassa. Kaikki kaksitoista biisiä äänitettiin kolmessa päivässä ilman mitään päälleäänityksiä ja se kuuluu muhevan raakana pelinä. Ei niitä nysvätä viikkokaupalla kaikki pienet virheet korjaillen
Sanoituksissa tuo täydellinen muista erottumattomuus häiritsee kuitenkin hieman. Polarin Sieppari ei esitä eikä varmaan haluakaan esittää mitään uutta auringon alla. Bobby ”Blitz” Ellsworth känisee ja rähisee tuttuun tapaansa eikä muun bändin suoritusta voi millään lailla moittia. Kaikille stonerin, doomin ja sludgen ystäville siis ehdottomasti tarkastamisen arvoinen kiekko. Jos levyä voi sanoa mukavaksi, Koisjärven disko on juuri sellainen. Ei lainkaan pöllömpiä referenssejä. Silti bändi erottuu edukseen lukemattomista kaltaisistaan yksinkertaisesti sillä, että tavara on laadukkaasti tehtyä. Tien reunalla on ilahduttava vanhojen tekijöiden elonmerkki. The Road Is Long on railakas livetaltiointi, joka välittää pumpun hyvän meiningin ja konsertin rennonletkeän tunnelman. Levyllä 10-henkisen poppoon soitto kulkee kuin karavaani Saharassa, bpm on katossa, torvet ovat herkkua läpi kokonaisuuden. Erityisesti alkuperäiskielillä lauletut osuudet erottuvat edukseen, vaikka käännökset jäävätkin hämärän peittoon. Levy on äänitetty yhtyeen Savoy-teatterin konsertissa Helsingissä vuoden 2016 alussa ja sen julkaisemiseksi järjestettiin näkyvä joukkorahoituskampanja. Kuvien perusteella poikuusvuodet ohittaneiden miesten soitto sujuu tyylille sopivan tiukasti pitkä päätyyn ja perään -meiningillä. Wahlroosin tekemien biisien melodiat eivät auo uusia uria mutta suihkivat vanhoja latuja hyvinkin kelvollisesti. Osittain rekonstruktion puolelle kallistuvat stereomiksaukset on tehty näkemyksellä ja ansaitsevat tulla kuulluksi. Vaikka The Grinding Wheel onkin sikäli taattua Overkill-kamaa, ei se ole vanhan toistoa ihan AC/DC:n tai Slayerin tapaan, vaan vivahde-eroja aiempaan tuotantoon on tarpeeksi, jotta totaaliselta turtumiselta vältytään. 66 SOUNDI hyvin olla julkaistu 1980-luvulla. Sympaattiset muusikot ja heidän vilpitön innostuksensa musiikkiin saa väkisinkin hymyn huulille. Yhdistelmä on varsin raikas tuulahdus suomalaiseen kansanmusiikkiskeneen. My Generation -pommin alkio on tässä. VESA SILTANEN HHHH Overkill The Grinding Wheel Nuclear Blast Vuonna 1980 perustettu thrash metal -yhtye Overkill jatkaa tutuilla laduilla sivakoimistaan. Niitä Mikko Alatalon aikoinaan Juicellekin opettamia dimisointuja olisi suonut enemmän. Melodiat pääsevät toden teolla oikeuksiinsa levyn fiilistelyosastolla, kuten omalla suosikillani Saturndaylla. Kun laulajina on sellaisia persoonia kuten Dave Lindholm, Harri Marstio ja Ila Loueranta Yliahon itsensä lisäksi, taso on korkea ja vaihteleva. Seaweed on yhtyeen kolmas täyspitkä, joka tykittelee tärykalvoille erittäin maukasta stoner doomia, josta löytyy vivahteita aina levyn aloittavan Taxbearin doom/sludge-mätöstä Heavy Chasen groovaavan stoner rockin kautta Saturndayn ja Peninkulman tunnelmalliseen ja psykedeeliseen fiilistelyyn, joiden hypnoottinen flow imee mukaansa. Fuzz-kitaroiden valli on valtava, mutta kovimmankaan tylytyksen edessä ei unohdeta melodisuutta. Monomiksaukset alkuperäislevystä, varhaissingleistä ja hajajulkaistuista irtoraidoista kertovat olennaisen. Bändi on ehdottomasti parhaimmillaan keikkamoodissa. Meiningistä tulevat mieleen sellaiset nimet kuin Luonteri Surf, Pojat ja Kollaa Kestää. The Grinding Wheel on siis varsin verevä suoritus, jossa thrash-kaahauksen lomassa hidastetaan välillä tempoa ja groovataan perinteisemmän heavy metalin tahtiin. Joku saattaisi sanoa, että liiankin sekava ja epäyhtenäinen, mutta ainakaan tylsyys ei iske hetkeksikään. Heikoimmillaan yhtyeen varhaistuotanto on merkityksellistä ainoastaan hurahtaneille. Jos vuonna 1965 olisi osattu tehdä stereoversioita, nämä voisivat olla ne. Puomin toisella puolella seisoo huippupieteetillä toteutettu rock-historian uudelleenpaketointi, toisella fetisistinen keräilyporno. VESA SILTANEN HHH K u v a: P äi v i Lu o m a Levyarvostelut 1_2017.indd 66 12.1.2017 14.23. Kiihko pusertuu änkytykseksi ja ilmassa kytee: kohta räjähtää. Kymmenen napakkaa kappaletta, joissa ei turhaan kursailla eikä mietiskellä. LINDA SÖDERHOLM HHHH Demonic Death Judge Seaweed Suicide Levyarvioita tehdessäni olen saanut ilokseni huomata, miten paljon hyvää stoneria Suomessa oikeasti tehdään. Normaalikuuntelija tuskin jaksaa innostua neljännestä Daddy Rollin’ Stone -versiosta. Kun kannessa komeilee Overkilllogo, kuulija tietää heti, mitä on saamassa eikä taatusti tule pettymään. ANTTI ERVASTI HHH Helsinki-Cotonou Ensemble The Road Is Long – Live At Savoy Theatre No Problem Music! Vain vinyylillä ja digitaalisena julkaistava Helsinki-Cotonou Ensemblen kolmas albumi on vain viiden kappaleen pituinen livelevy, joka tosin kasvaa mittaansa kappaleiden keskipituuden ollen genrelle tyypillisesti sen seitsemisen minuuttia. Siis menevään ramopunkkiin vannovaa tarttuvaa, hauskahkoa, väliin vakavampaakin paahtamista. Parasta on komea kirja, jonka valokuvat saavat takuulla jokaisen vähänkään 1960-luvun estetiikalle sykkivän sydämen räjähtämispisteeseen. Musiikillinen ydin on kahdella kiekolla. Nimikkokappaleessa päästään oikein eeppisiin tunnelmiin kuoroineen ja kirkonkelloineen päivineen. Tykötarpeiksi on paketoitu näköisvedokset julisteesta, klubiflyerista, pääsylipusta ja promokuvasta. Tämänkertaisesta satsista suurimman hymyn naamalle saa aikaan kymenlaaksolainen Demonic Death Judge. Helposti lähestyttävä suomalais-beniniläinen ensemble sekoittelee tuotannossaan länsiafrikkalaisia tanssittavia perinnerytmejä, afrobeatia, jazzia ja funkia. Lisäksi mikserin nappuloita vääntänyt Andy Sneap on loihtinut levylle mukavan tuhdit mutta luonnolliset soundit sortumatta nykymetallia vaivaavaan ylituottamiseen. The Who -yhtyeen esikoisalbumi on paisutettu viiden cd-levyn mittaan. PEKKA LAINE HHHH Levyarviot > ...kiihko pusertuu änkytykseksi ja ilmassa kytee: kohta räjähtää... Ujolla pojalla on visio. Sävelkynän muste on samaa sävyä kuin edellisillä albumeilla aina Ironboundista (2010) saakka. Hienoa jälkeä varjostaa hieman se, että sointukulut ja melodiat hiihtävät paikoin turhan tuttuja latuja. ANTTI ERVASTI HHHH The Who My Generation – Super deluxe edition Universal Tämä suureellinen julkaisu seisoo huteralla rajalla. Omat kappaleet ovat nekin monin paikoin lähinnä ajan geneeristä perusrieskaa. Pete Townshendin varhaisia demoja sisältävä levy tarjoaa kiehtovampaa ideoiden arkeologiaa. RETRO Polarin Sieppari Koisjärven disko Vattola Onhan tätä kuultu neljällä vuosikymmenellä suomeksikin oikeastaan koko ajan ilman isompia taukoja. Kaikesta paistaa läpi, että ryhmä on soittanut pitkään yhdessä. Soundit ovat orgaaniset ja niissä on tarvittavaa räkää olematta silti liian lo-fi. Seaweed on myös hyvä esimerkki, miltä hyvän stoner-levyn pitää kuulostaa. Pääosin T. Saarilehdon sanoitukset ovat enimmäkseen korkeatasoista laululyriikkaa. Rehti ja reipas soundimaailma toimii – eli ei mitään asiaa radioihin. Oivallista, tasokasta herkän tunnelmoinnin ja pontevan perinnepopin sekamelskaa. Parhaimmillaan The Whon ilmaisullinen intensiteetti on silkkaa ylivoimaa. Levyn 60 minuutista olisi tosin voinut nipistää vieläkin napakamman paketin. Hetkittäin niistä tulee läpi turhan tavanomainen runopoikameininki, mikä korostuu Juha Lehden tulkinnan takia Kasvot väkijoukossa – kappaleessa
Albumi kompastelee paikoin toistuvuuteensa, mutta nousee urhoollisesti kerta toisensa jälkeen. Sepulturan uusi konseptialbumi kuulostaa vaivaannuttavalta jo optimistisimmankin kuuntelijan korvaan. NUUTTI HEISKALA HHH Sepultura Machine Messiah Nuclear Blast Maaliskuussa 2016 Terveet Kädet tuli tiensä päähän. (2015) verrattuna V on laimea kokemus. Artistin itsensä lanseeraamaa ”warrior pop” –genreä edustava levy pursuaa poukkoilevia rytmejä, pirteitä melodioita ja retrohenkistä Nintendo-estetiikkaa. Albumin robotisaatio-teemasta on hyvin hankala saada minkäänlaista otetta. Levyllä ei ole kuitenkaan varmistelun makua, niin tiiviisti kuin yhtye ydinosaamiseensa tukeutuukin. Cannot. Bändin juurille palaamista on haluttu alleviivata levyn kansikuvalla, jossa on ensimmäisen levyn kannesta tuttu lääkepurkki. Nyt on nuorta turkulaista ympäröivä ilma odotuksista sakea. Kahdella ensimmäisellä Blackfield-levyllä popkappalerakenteen rajoitteet inspiroivat Wilsonia uudenlaisiin ratkaisuihin, mutta paikoin Radioheadia ja paikoin Mobya muistuttava V ei kuulosta uudelta. Aivan kuin bändi olisi vääntänyt suorat mutkiksi vain löytääkseen jonkinlaista särmää kappaleisiin. Pikemminkin albumi on täynnä tuttua löytämisen ja heittäytymisen iloa, ripauksella rutiinia höystettynä. Phantom Selfin kitaraja viulusooloihin päästäessä suunta tuntuu olevan täysin hukassa. Samalla tapahtui jotain, mikä usein mielletään Suomessa mahdottomaksi: äänite ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen ja nosti artistin muutaman ulkomaisen julkaisun tarkkailulistalle. Riemu tarttuu välittömästi. SOUNDI 67 Blackfield Blackfield V Kscope Blackfield V on Blackfieldin viides levy, mutta vasta kolmas Steven Wilsonin ja Aviv Geffenin tasapuolinen kollaboraatio. Wilsonin soololevyyn Hand. Machine Messiahia kuunnellessaan ei voi välttyä ajatukselta, että Sepulturan kannattaisi ottaa mallia alkuaikojensa lappilaisilta esikuviltaan. Wilsonin panoksen ansiosta V on kahta edellistä selvästi parempi levy ja esimerkiksi Family Man ja Lonely Soul ovat erittäin hyviä sävellyksiä. Suurin osa levystä on kuitenkin vähän ponneton. Läjä Äijälä oli saanut tarpeekseen Pissan ja paskan esittämisestä ja päätti tylysti pistää bändin kylmäksi. Risto Ylihärsilän kanssa hissukseen työstetty Red And Blue Baby on jonkinlaista paluuta perusasioihin. Nämä neljä ratsastajaa ovat aina tervetulleita kotiini. LASSI LINNOLA HHH Je le n a C an d o lin Levyarvostelut 1_2017.indd 67 13.1.2017 15.12. Ei se missään nimessä huono ole, mutta Blackfield ei ehkä enää ole paras kanava Wilsonin lahjakkuuden esiintuomiseen. Mountain ei ole täysosuma, vaan pikemminkin lupaava pelinavaus. Kovempi kritiikki kohdistuu tuottaja Artturi Tairaan, jonka luoma suriseva äänimaailma riistää kappaleilta niiden vaatiman – ja ansaitseman – hengitystilan. Sepultura on edennyt 14. Ainakin tietyissä piireissä. Lopputuloksen perusteella voi Jaakko Aukustista varovaisesti povata Suomen uutta vientituotetta. albumillaan tilanteeseen, jossa sen 2000-luvun soundi on puhtaaksi koluttu luu. Siinä missä edellinen pitkäsoitto, Be My Baby (2013), esitteli Pintandwefallin suorastaan mietteliäänä, nojaa uutukainen teräviin riffeihin ja nuhruiseen soundiin. Kaksi edellistä Blackfield-levyä olivat lähinnä Geffenin soololevyjä, joilla Wilson oli vierailijana. Luulin Pintandwefallin jääneen jäsentensä sooloprojektien jalkoihin, mutta tuoltapa naamiokasvoinen nelikko jälleen karauttaa päätöntä merenalaistarinaa laulaen. Blackfieldin pop-kaavoja noudattavat biisit rajoittavat progressiivisestä Porcupine Treestä tutun Wilsonin luovuutta ja tuntuukin, että Geffen toimii hänelle nykyään enemmän hidasteena kuin kollaboraattorina. Jaakko Aukusti Mountain VILD Jaakko Aukustilla menee lujaa, vaikka käsillä on vasta ensimmäinen pitkäsoitto. Ehkä Andreas Kisserin johtama Sepultura saisi luotua jotain uutta ja raikasta, jos se luopuisi vanhan nimensä taakasta. MIRKO SIIKALUOMA HH Pintandwefall Red And Blue Baby Svart Kas. Levyn aloittava nimikkokappale nostaa kuulijan odotuksia jopa System Of A Downia muistuttavalla tunnelmallaan, mutta osoittautuu tyhjäksi lupaukseksi. Erase. Turkulainen multi-instrumentalisti kaappasi tiedostavien indie-fanien huomion jo Volcano -ep:llään (2015). Jaakko Aukusti voinee kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä Mountain jatkaa tyylikkäästi siitä, mihin viimeksi jäätiin. Vertailujen tekemiseltä vanhaan Sepulturaan ei voi välttyä, vaikka bändin ”uusi” vokalisti Derrick Green on viihtynyt bändissä jo kaksi vuosikymmentä
Pianon ja akustisen kitaran johtama sointi saa väriä puhaltimista ja melodikasta, elektroniikasta ja jousistakin. Fiiliskarttaa kolutaan jälleen sekä minimalismin että rytmikkäämmän veivauksen keinoin. 68 SOUNDI K etjupolttajien rap soi orgaanisesti, mikä selittyy seitsenhenkisellä kokoonpanolla. Lappeenrantalaiskoplan nuoret kossit ovat saanut vetoapua muun muassa Stam1nalta, ja vanhan liiton thrash metal -hiki neljän biisin Driver-ep:llä totisesti haisee. Lahtarit on Blitz-covereita suomeksi esittävä, jo hieman varttuneemmista herrasmiehistä koostuva porukka, joka uudella julkaisullaan jakaa seitsemän tuumaa Puolan lakot -yhtyeen kanssa, joka ei sekään ole mikään junioriporukka. Kuuntelen Davidowin ja Paakkunaisen soittoa ja tunnistan tunteen. Röökaajien identiteetti ja oma ääni siis on jo löytynyt siitä on hyvä jatkaa. Davidowin ja Paakkunaisen yhteistyö on lyyristä ja improvisoitua jazzia, joka on paljon velkaa John Coltranelle juuri ennen hänen vapautuneinta myöhäiskauttaan. Niin desperadoboheemilta kuin Rønnenfelt kuulostaakin, Kööpenhaminassa punkkarina aloittanut laulaja-lauluntekijä-kitaristi-pianisti on ahkera poika. Sen punk pop rock peittoaa splittitovereidensa ajoittaisen demomaisuuden. Hölmöys on välillä viisautta, baby. Pintandwefallin maailma on samanaikaisesti sattumanvarainen mutta looginen. Epäilemättä paljolti Nick Caven innoittama runollisen uhmakas kohtalokkuus menee vähän yli. Ympäristö, jossa voi soittaa keskustellen repliikkien suoltamisen sijaan on arvokas. Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Hän on työskennellyt muun muassa Yleisradion kokeilustudiolla. Minulle sellaisen tarjoaa työskentely Hepa Halmeen kanssa. Toinen vielä melko tuntematon, mutta selkeästi nousukunnossa oleva nimi on Madred. Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS. Rønnenfeltin sooloprojektista oikeaksi bändiksi, joka siis tässäkin operoi. Kaikki on taas kohdallaan ep:n nimeä Buzz Baby Buzz myöten, jonka surina vetoaa taas vähän kaikkiin aisteihin. Itärajalta kotoisin olevan porukan flow ei välttämättä ole se soljuvin mahdollinen, mutta tarinankerronta on moniin kollegoihin verrattuna kiitettävän jouhevaa ja sellaisena tuo mieleen monet Joku Roti -porukan artistit. Nimi korvan taakse. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Myös puoliakustinen isohko bändi soittaa ihastuttavan vaivattomasti ilmavalla otteella, joka on tavallaan Rønnenfeltin ylidramaattisuuden vastakohta. Kärsivällisyys on paljastanut levyn kasvavan. Toisaalta neljä biisiä proto electro billya Billy Boysin nimissä uppoaa milloin vain. Hyvin Madred onnistuu kuulostamaan vieläpä tuoreelta, vaikka juuri tällaista melodista jenkkirässiä veivaavat Lost Societyn johdolla monet muutkin juuri nyt. Kiehtovasti nimetty Telling It Like It Is osoittautui vähän hankalaksi tapaukseksi. Shangri-Blahs on ehtinyt viettää jo tovin hiljaiseloa ja rivien välistä voi lukea sen olevan pahimmassa tapauksessa lopullistakin. JUSSI NIEMI HHH RETRO Levyarvostelut 1_2017.indd 68 12.1.2017 14.23. Olennaista on se, miten musiikkia lähestytään, miten se nähdään. Levyarviot > ...hölmöys on välillä viisautta, baby... puolestaan surffaa nousukiidossa ja valmistelee toista levyään. Toisaalta laulajan ansioitakaan ei voi kiistää. Biisit ovat keskitason yläpuolella, parhaimmillaan – kuten Heart Of Life, joka sisältää tekijäänsä hyvin kuvaavan rivin ”fist-fucked by destiny” – erinomaisia. Levyn lumovoima syntyykin jälleen kerran epämukavuuden ja välittömän mielihyvän välisestä jännitteestä. Red And Blue Baby aukeaa vasta, kun heittää estot nurkkaan ja hyväksyy leikin osaksi taidetta. Niinpä olennaista ei ole vieläkään se, miten hyviä tai ehyitä kappaleet pohjimmiltaan ovat. Lahtareiden idea tuntuu kantavan yllättävän pitkälle, mikä selittyy riittävän hyvillä alkuperäisralleilla ja riittävän vahvasti mutta oikeaoppisen tönkösti veivatusta oi!-renkuttelusta. Nykymusiikin lisäksi Davidow on kunnostautunut myös jazzin saralla. On hauskaa kuulla jazzia muiltakin vuosikymmeniltä kuin huolella tutkitulta ja fetisoidulta 1970-luvulta. Äänitteet on tehty 1978 ja 1994 välillä. Neljän kappaleen Koukussa-ep:llä aiheet liikkuvat luontevasti ja aidosti ihmisenkokoisissa aiheissa. Yhtyehän on siis käytännössä Thin Lizzy luonnollisesti uudella laulajalla varustettuna. Seiska osoittautuu kelpo ideaksi, sillä kääntöpuolella Lech Walesan sielunkumppanit esittävät tähän asti parasta tuotantoaan. Blast Of Silencen split-julkaisu niputtaa kaksi eri vaiheessa olevaa yhtyettä samalle ep:lle. Yhtye poukkoilee hellivistä melodioista ärsytyksen rajalle vietyyn kiljahteluun, mutta tietää koko ajan mitä kappaleet vaativat tai kestävät. Materiaali ei ole kummallakaan siis tuoreinta mahdollista. Soitossa on oikeanlaista kiimaa ja kunnianhimoa bändin sortumatta silti turhanaikaiseen kikkailuun. Oma suosikki on nahan alle itsensä kaivertava, Crampsmaisesti nykivä boogiepala The Rockers. HANNU LINKOLA HHH Marching Church Telling It Like It Is Sacred Bones Tanskalainen Marching Church on tehnyt jo useita albumeja, mutta muuttui vasta This World Is Not Enoughilla (2014) Elias B. ARTTU TOLONEN HHHH Black Star Riders Heavy Fire Nuclear Blast Black Star Riders on ristiriitainen tapaus. Funk-vaikutteet potkivat siis mukavan kouriintuntuvasti. Svartin julkaisema Different Moments kokoaa yhteen Davidowin yhdessä saksofonisti Paroni Paakkunaisen kanssa tekemiä äänityksiä, joilla esiintyvät myös Laine, Nekljudow, Walli ja monet muut aikansa kovimmat soittajat. Different Moments on kunnianosoitus inhimilliselle yhteydelle kahden muusikon välillä ja sille syvälle kommunikaatiolle, jonka se mahdollistaa. Soundi on siis nykyaikaan päivitettyä melodista rockia Thin Lizzyn tapaan. Kun Rønnenfelt hiukan kypsyy ihmisenä, Joe Davidow Different Moments Svart Elektroakustisen musiikin säveltäjä ja elokuvaohjaaja Joe Davidow muutti Suomeen 1970-luvun puolessavälissä opiskelemaan Paavo Heinisen alaisuudessa. Nimenomaan Rønnenfeltin ”itkun partaalla pikkutunneilla kännissä” -laulun takia. Tällä julkaisulla voiton nappaa ihmisarjen harmautta kiusallisen tarkkanäköisesti valottava Shangri-Blahs. Se on Marching Churchista kuoriutuu todella kovan sarjan bändi. Vanhan liiton punk se on homman nimi sielläkin. Läjä Äijälän julkaisukorkki on poksahtanut nyt niin korkealle, että materiaalia tulvii vähän joka suunnasta. Hän vaikuttaa nimittäin myös Vårissa ja Iceagessa
Elämä on ihanaa on kaikin puolin vahva näyttö pitkän linjan tekijän hyvästä vireestä sekä ennen kaikkea tarpeesta uusiutumiseen. Miehen laulut ovat hieman Esa Elorannan tapaan tyylikkäitä, paikoin arkisia ja hetkittäin maailmoja syleileviä tarinoita ja itsetutkiskelua. Penan albumi on kuitenkin erittäin mukava, miellyttävä ja kaikin puolin hyvin tehty. Sävellykset kirmaavat melodisella, mutta vimmaisella tyylillä. Hughesin lauluääni vaikuttaa pysyneen tasaisen ulottuvana. kuulijasta riippuen yhtyeen vahvuus tai juurikin sen Akilleen kantapää. Glenn Hughesille ominaisia groovailevia elementtejä ei kokonaisuudesta löydy, joten vivahteet jäävät lähinnä kosketinsoittaja Lachy Doleyn siivuttelemien hehkuvien sähköurkuja syntikkakuljettelujen kontolle. Ei huonoa, mutta ei mitään järisyttävän mahtavaa. Ainoastaan kappaleessa Nythän on niin ei ole oikein säkenöinyt hauskaa jazzparodiaa lukuun ottamatta. Ricky Warwick kuulostaa kuitenkin paikoin niin Lynottin kopiolta maneereja myöten, että sitä ajattelee kuuntelevansa äärimmäisen uskollista tribuuttibändiä. Phil Lynottin saappaita ei noin vain täytetä ja siksi on ymmärrettävää, että bändi tekee pesäeroa jatkamalla toisen nimen alla. Enempää ei vaadita. Indiemäisyys onneksi puuttuu täysin, samoin kammottava nykyajan syntikkapöhö. Harvoin kuulee tällaista soundia kotimaisella pop-levyillä. Penttilän kirkas ja puhdas lauluääni liikkuu jossakin J. Esimerkiksi tulisella ja kipinöivällä Who Rides The Tigerilla, jossa bändi irroittelee oikein kunnolla ja Scott Gorham tiluttaa sellaista kitarasooloa että heikompia hirvittää. Mies uutti yhtyeen ilmaisuun maukkaita funkja soul-kulmia, mikä alun viehätyksen jälkeen alkoi suuresti ärsyttää kitaristi Ritchie Blackmorea. Kappaleiden melodisuutta, svengiä kuin myös levyn ajoittaisia seesteisiä hetkiä korostavat puhaltimet, marimba, vibrafoni, haitari ja flyygeli. Rytmisestikin levy potkii mukavasti ja peruskomppien lisäksi joukossa on myös rockia eksoottisempaakin. Basistina hän taitaa tanakat kuviot, mikä sopii Resonaten luonteeseen. Sävellyksissä miehellä sitä vastoin on säkenöinyt. Deep Purplen hajottua Hughes heittäytyi sekalaisiin hanttihommiin sekä soolouralle, joka on kestänyt näihin päiviin saakka. Suhteellisen yksinkertaisilla elementeillä he ovat luoneet täyteläisen, selkeän ja ilmavan kokonaissoundin. Penan takaa löytyy tamperelainen laulaja-lauluntekijä-kitaristi Janne Penttilä. Mikä taas vesittää pyrkimykset erottua Thin Lizzystä. Liiman lailla tarttuvia ne eivät ole, mutta tasokkaita ja vähitellen ottavia. Elämä on ihanaa on monilta osin tuttua vandoilua, mutta suurimman yllätyksen tarjoaa kuitenkin aiemmasta poikkeava erikoinen soundimaailma. Resonate katkaisee kelvosti kahdeksan vuotta kestäneen levytystauon. Karjalaisen, Jere Ijäksen ja Juliet Jonesin Sydämen Sami Pirkolan välimailla ja on harvinaisen miellyttävä. Muuten biisimateriaali on osastoa ”ihan ok”. OLE NERDRUM HHHH Glenn Hughes Resonate Frontiers Basisti ja laulaja Glenn Hughes paikkasi Deep Purplessa vuonna 1973 mallikkaasti Roger Gloverin jättämän tyhjiön. SOUNDI 69 ...hölmöys on välillä viisautta, baby... Viimeksi mainittu ei ole sitä ikävää niin sanottua syvällistä pohdiskelua, vaan huumorin viistottamaa mielekästä turinointia. On hiukan harmi, että jyrääminen osin peittää alleen kappaleiden sävyjä. VESA SILTANEN HH Vando Suvanto Elämä on ihanaa Riskirecords Rumpali, kitaristi, laulaja Pekka ”Vando” Suvanto on soittanut pitkän uransa aikana poppia, progea, punkia, ja on myös vaikuttanut musiikkiteatterin saralla. ANTTI ERVASTI HHHH Levyarvostelut 1_2017.indd 69 12.1.2017 14.23. Jos modernisoitu klassinen rock uppoaa ja Warwickin lynottmainen tulkinta ei häiritse liikaa, Heavy Fire voi maittaa mainiosti. Suvanto on vahva rocklaulaja, jonka juureva laulutapa sopii julistaviin kannanottoihin yhtä hyvin kuin fiilistelyynkin. Kuvailu, joka ei varmaan miellyttäne kaikkia. Suvannon johtama Sue Van Doe -kokoonpano julkaisi jo vuonna 1995 tymäkän ensilevynsä Hengenmiehet ei hellitä ja sama hengenpalo on jatkunut miehen myöhemmässäkin tuotannossa. Penttilän ja Kari Lounelan tuotanto on harvinaisen onnistunut. JUHA SEITZ HHH Pena Sieltä ja syvältä Wood Tavallisen mukavaa. Ajoittain mielleyhtymät hiipivät jopa Ozzy Osbournen tummimpiin edesottamuksiin. Parhaimmillaan bändi onkin niinä hetkinä, kun Warwick kuulostaa eniten itseltään. Albumin hard rock -rypistely kehkeytyy yllättävänkin raskaaksi
Orkesteri pystyttää uusia kerroksia sinne mistä niitä pitäisi purkaa ja tuijottaa oppikirjaa silloin kun pitäisi seurata sydäntä. Hiljaa on onneksi tullut hyvää, sillä Happoradion seitsemäs albumi on laadukasta umpisuomalaista kitararockia, joka maustuu tehokkaasti käytetyillä koneilla. 03-222 1300 Happoradio Kauniin kääntöpiiri Sony Happoradio kasvoi viime vuosikymmenellä yhdeksi parhaista rockbändeistämme. Sen pitäisi kuitenkin osata luopua paljosta saadakseen haluamansa. Ripauksella taikaa The Head And The Heart voisikin lunastaa paikkansa Fleet Foxesin ja My Morning Jacketin rinnalla uusfolkin ikonostaasissa. Rainbow’n Down To Earth -longarilta poimitut Eyes Of The World, All Night Long sekä Since You Been Gone potkivat energisesti, eikä The Michael Schenker Groupin bravuuri Assault Attack jää yhtään vaisummaksi. Basisti Beth-Ami Heavenstone, kitaristi Conrado Pesinato, kosketinsoittaja Jimmy Waldo sekä rumpali Mark Zonder ovat kuin kotonaan näissä nostalgisen hard rockin kemuissa. Signs Of Light on täyteen ahdettu äänite, jonka kauneus on totta, mutta vailla lumoa. Yhtyeen julkaisutahti on sittemmin hidastunut niin, että Elefantti (2014) sai odottaa seuraajaansa lähes kolme vuotta. PERTTI OJALA HHH At The Hollow We Are The Night – Live KHY Suomen Musiikki Oy Mitä järkeä vain yhden studiolevyn tehneen bändin on tehdä live-albumi. The Head And The Heart on osoitus tästä. Elämän kulku heijastuu myös Happoradioon. Alastoman huojuvasti mutta ihailtavan heittäytyvästi laulavasta kitaristista, jousella soittavasta kontrabasistista ja lyömäsoittajasta koostuva trio kanavoi synkänväkevää introvertin melankolian ja ohikiitävien toivonpilkahdusten aallokkoa niin vereslihaisen rehellisesti ja uniikkia äänimaailmaa luoden, ettei sille voi immuuni olla kuin psykopaatti. Kuten ei myöskään Älä puhu huomisesta -kappaleen kajagoogoomaisesti 80-lukulainen diskopop. Palvelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin. Helsinkiläinen At The Hollow teki omansa siksi, että joutui vaihtamaan levy-yhtiötä jo debyyttinsä (What We Hold Most Dear, 2015) jälkeen ja uuden levyn synnyttämiseen menee vielä tovi – ja siksi, että se on poikkeuksellinen livebändi. Levyarviot > ...puritaanien ei tarvitse imaista hernepussia sieraimiinsa... We Are the Night – Live sitä paitsi esittelee neljä uutta biisiä. Pari kärkibiisiä (City Of Angels, I Don’t Mind) ja satunnaiset sovituskiilat osoittavat, että yhtyeellä riittää taitoa ja näkemystä. Emolevyn kylkeen liitetty bonuskiekko pitää sisällään kieli poskessa äänitettyjä versioita Bonnetin bändien hiteistä. Yhtyeen sointi on avara, lauluharmoniat taivaallisia ja äänimaailma perinnetietoisuudessaan ajankohtainen. Niinpä hyvätkin lähtökohdat kangistuvat veteläksi nipuksi kierrätettyä käyttömusiikkia. Seattlelaispumppu työstää laajakaarista kunnianosoitusta rockin, folkin ja gospelin liitolle, mutta sortuu kolmoslevyllään sekä kunnianhimoonsa että orjallisuuteensa. 0500-789692 ja 03-6171018 Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna WWW.TLAUDIO.FI stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat high-end ja kotiteatterilaitteita. Muuten laulut jäävät yrityksiksi mallintaa jotakin, mikä olisi pitänyt kyseenalaistaa jo alkujaan. Vaikka uudet biisit sivakoivat uskollisesti samoja varmoja latuja, meiningistä tihkuu positiivista rockin intohimoa. Sinun vaikka hajoat huolestuttaa ja Jokainen hetki on väärin puhuu rakkauden kuluttavuudesta silloin kun mikään ei kelpaa eikä riitä. Nyt tuotannoltaankin omatekoisella levyllä Happoradio pureutuu ihmiselämän iloihin ja huoliin perinteelleen uskollisena. Mutta mahtui vuosikymmeneen myös pöhöä ja turvotusta, josta rock ei ole vieläkään toipunut. Kun ajan sointia jäljennetään uskollisesti, toistuvat myös virheet. Nykykonseptillaan se jää kuitenkin kauas kärjestä. Ammattimiestason instrumentalistit petaavat solistin Nirvana-tyyliselle hiljaa/kovaa-dynamiikalle pohjan, eikä tämä muuta tarvitsekaan. Kehtolauluinen Leevin laulu antaa lättähattujen lesota laulun sankarin ollessa tallessa kauniin kääntöpiirin suojassa. Aina voi toki pohtia, oliko jo kertaalleen definitiivisin painotuksin tulkittujen klassikkojen lämmittely tarpeellista. 70 SOUNDI www.soundi.fi ilmoitusmyynti@popmedia.fi PiENET iLMOT SK1 Uutuus! SK2 Uutuus! Pienet ilmot Pienet ilmot Ilmoitusmyynti VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi Puh. ediside@luukku.com https://sites.google.com/site/eijauhi Pikkuilmot 11_10.indd 93 9.11.2010 9.18 Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Retroilu onnistuu odotettujen kaavojen mukaan, joten puritaanien ei tarvitse imaista hernepussia sieraimiinsa. Aki Tykin ja AH Haapasalon biisit ovat jälleen tarkkuustyötä ja bändin kertosäetaju on sekin tallella. HANNU LINKOLA HH Graham Bonnet Band The Book Frontiers Veteraanilaulaja Graham Bonnet haluaa omien sanojensa mukaan kunnioittaa tuoreella The Book -tuplakolla rupeamiaan Rainbow’ssa, The Michael Schenker Groupissa sekä Alcatrazzissa. MAPE OLLILA HHHH The Head And The Heart Signs Of Light Warner 1970-luvulla tehtiin kiistatta täydellistä musiikkia. Juuri inhimillisyys, viallisuus ja hauraus At The Hollow’ssa eniten viehättävät. Albumin vähemmän mieltä ylentävä kansi ei onneksi ole sen koko kuva. Vahvaäänisen Graham Bonnetin apuna häärii varsin pätevä kokoonpano. MUSIC SHOP Pitkäkatu 28, 65100 VAASA • 06-3170 159 www.unisound.fi Käy myös web-kaupassamme www.vertikaali.com Hyvän fiiliksen musakauppa bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit www.tammerpianojasoitin.fi kitarat Myy kitara! Löydä rumpali! Osta levy! Liity bändiin! Pikkuilmot osoitteessa www.soundi.fi Jokaisen kitaristin nuottihyllyyn kuuluu teos SKAALOJA SÄHKÖKITARALLE ERILAISIN SORMITUKSIN Suoraan tekijältä ilman postikuluja (24€). JUHA SEITZ HHH K u v a: M ar ek Sa b o ga l Levyarvostelut 1_2017.indd 70 13.1.2017 15.12. Aki Tykin ja kirjailija Inka Nousiaisen kirjoittama Puhuit linnuista lähestyy täydellistä rakkausballadia, mutta Tykin erityisyys Happoradion sanoittajana korostuu laulujen ihmissuhteiden ollessa haastavimmillaan
49,50e – Tämä siis pysyy samana TRL liput alk. 60e RHCP liput alk. Liput toimituskuluineen alkaen 60 € / 70 €. (yht. Liput kuluineen alkaen 60 €. Ovet klo 19.00. menolippu.fi, www.ticketmaster.fi, www.lippu.fi ja R-Kioskit Y H T E I S T Y Ö S S Ä : Vip-illallispaketit alk. ILLAN AVAA Klo 20.00. 149 € + alv 24% (184,76€) Su 1.10.2017 HELSINKI, Finlandia-talo Liput kuluineen alk. 68 € / 73 € / 78 €. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. 209,56€) Vip-illallispaketit alk. Liput toimituskuluineen alkaen 60 €. Eastway tulostus.indd 71 12.1.2017 7.58. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. 70e ja 60e Clinton liput alk. 55e ja istumapaikat alk. 010 841 4185. (yht. j u h l a k o n s e r t t i – 50 vuotta Procol Harumin legendaarisen A Whiter Shade of Pale -albumin julkaisusta! La 1.4.2017 HELSINKI, Finlandia-talo Liput kuluineen alk. 89,50e ja 109,50e Dream liput alk. 149 € + alv 24% (184,76€) – 5 v. Konsertit alkavat klo 20.00. + artists tba VIP-paketit alkaen 219€ +alv24% (271,56€) VIP-paketit Menolipusta: vip@menolippu.fi / Puh. 149 € + alv 24% (184,76€) Ma 27.2.2017 HELSINKI, JÄÄHALLI Dream Theater soittaa konsertissaan Images and Words -albumin kokonaisuudessaan. 70 € / 75 € / 80 €. 209,56€) VIP-illallispaketti alkaen 169 € +alv 24% / hlö. VIP-illallispaketti alkaen 169 € +alv 24% / hlö. Ovet klo 19.00. Ovet klo 19.00. 60e TOTO Hamina liput alk.70e ja 80e TOTO Tammisaari & JNS liput alk. Vip-illallispaketit alk. 70e ja 90e Paul 70e/75e/80e Procol Harum F-talo 68e/73e/78e Ke 1.2.2017 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00. Liput kuluineen alkaen: seisova permanto 55 €, istumapaikat 60 €. 60e Rival Sons liput alk. La 4.3.2017 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00. Ovet auki klo 18.30. Ma 2.10.2017 TAMPERE, Tampere-talo Liput kuluineen alk. Lisäksi on luvassa yhtyeen muita suosikkibiisejä vuosien varrelta. Special Guests HOWIE PYRO (DJ) DERRICK BROWN (poet) VIP-myynti ja tiedustelut tapahtumiin: vip@menolippu.fi / Puh. 010 841 4185. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Ticketmasterin toimituskulut ovat muuttuneet vuoden alusta, joten hinnat uusiksiL Eric Sardinas seisomapaikat alk. L I P U N M Y Y N T I : w w w. Ti 3.10.2017 TURKU, Logomo Liput kuluineen alk. Priority-liput ( K-18 ) toimituskuluineen alkaen 109,50 €. Portit auki klo 15.00 Liput toimituskuluineen alkaen 89,50 €. 67,50 € / 72,50 €. 67,50 € / 72,50 €
Jatkaako Heavy Fire tätä traditiota. Wikipedian mukaan All Hell Breaks Loose debytoi brittilistalla sijalla 25 ja The Killer Instinct ampui itsensä kohtaan 13. – Rakastan edelleen All Hell Breaks Loosea ja The Killer Instinctia. En usko, että nousemme enää koskaan lavalle. Thin Lizzy perustettiin vuonna 1969. Sen jälkeen meillä oli koko albumin materiaali valmiina ja lähdimme studioon, kertoo Warwick. – Nyt käsillä on kolmas julkaisumme Heavy Fire ja se jatkaa onnistuneiden levytystemme sarjaa ainakin jos minulta kysytään! Black Star Ridersin aikaisemmat albumit ovat syntyneet ripeällä tahdilla. Rockmusiikki ei ole Iso-Britanniassa järin kovassa huudossa, joten tuollainen sijoitus olisi mahtava saavutus. Black Star Ridersin All Hell Breaks Loose -debyytti saapui markkinoille keväällä 2013. Alkujaan sen oli tarkoitus ilmestyä nimenomaan Thin Lizzyn nimellä, mutta lopulta muusikot päättivät perustaa kokonaan uuden yhtyeen. – Soitimme Pihtiputaalla Saapasjalkarockissa ja reissu olikin kaikkiaan melkoisen unohtumaton. Useita oivallisia biisejä – mainittakoon vaikkapa Free & Easy julkaissut The Almighty juhlisti parikymppisiään vuonna 2008, mutta sen jälkeen ryhmä ei ole juurikaan osoittanut elonmerkkejä. No, se oli samaan aikaan sekä kauhistuttavaa että ihanaa. – Esiinnyimme viime kesänä muutaman kerran Jailbreak-abumin 40-vuotispäivän ja Phil Lynottin kuoleman kolmekymppisten kunniaksi, mutta tulevaisuudesta sinun pitäisi kysyä kitaristi Scott Gorhamilta. Albumit löysivät uomansa todella vaivattomasti, hymyilee Warwick. – No, leikki leikkinä, mutta olisihan se hienoa jos Heavy Fire harppaisi vaikkapa viiden myydyimmän albumin joukkoon. V uonna 1988 perustettu brittiryhmä The Almighty oli kitaristilaulaja Ricky Warwickin ensimmäinen suosiota saavuttanut oma bändi, mutta miehen debyyttivierailu Suomeen tapahtui kuitenkin jo kesällä 1987. Paikalle saapuneet ihmiset olivat kiitettävässä maistissa ja hyttyset söivät meidät melkein eläviltä, nauraa Warwick. Ainakin tänä vuonna keskitymme Black Star Ridersin kiertueeseen. Kun mainitsemasi vuosijuhlakiertue päättyi niin yhtyeen uumenissa vallitsi sellainen ”tämähän oli itse asiassa ihan hauskaa” -fiilis, mutta niistä ajoista on vierähtänyt kohta kymmenen vuotta ja liekki on jo ehtinyt hiipua. Kolmen vuoden kiertämisen jälkeen Warwick ja muut Thin Lizzy -herrasmiehet päättivät tehdä uuden studioalbumin. – Nykyinen pääbändini Black Star Riders ei ehtinyt Suomeen The Killer Instinct -levyyn (2015) kiertueella lainkaan, joten ensi kesänä olisi enemmän kuin mukava päästä soittamaan jollekin suomalaiselle festivaalille. – Niinpä niin! Numero yksi, täältä tullaan, muusikko nauraa. Jatkuuko yhtyeen ura edelleen. – Todellakin! Väsäsin ensin itsekseni kappaleaihioita ja samoin teki toinen biisintekijämme Damon Johnson. Entä sitten Thin Lizzy... Onko orkesterin taru lopusssa. Tuolloin hän veivasi The Ghost Of Cain -albuminsa julkaisseen New Model Armyn riveissä. – Luulen niin. Teksti: Timo Isoaho DEMONIC DEATH JUDGE DEMONIC DEATH JUDGE Bazook 1_17 taitto.indd 72 13.1.2017 15.04. Haluaisin nimittäin päästä nostamaan maljan ensimmäisen Suomen-vierailuni 30-vuotisjuhlan kunniaksi! Tarinoidaan kohta lisää Black Star Ridersista, mutta pysytään vielä hetki muissa maisemissa. Olisiko vuonna 2019 siis juhlistuksen paikka. Jos nousu jatkuu samanlaisena... Sitten löimme viisaat päämme yhteen ja vetäydyimme pariksi viikoksi Los Angelesin lähistöllä sijaitsevan huvilan uumeniin. – Vaikutuksensa on toki silläkin, että liityin paluun tehneen Thin Lizzyn riveihin vuonna 2009, kun hyppäsin Lizzy-kippari Phil Lynottin (1949-1986) saappaisiin. – (naurua) Saattaa olla. Mutta en lupaa mitään! JATKOA ONNISTUNEIDEN LEVYTYSTEN SARJALLE K u v a: R o b er t Jo h n 72 SOUNDI Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa
Keikkapaikka taas oli hieno yhdistelmä hiekkarantaa ja räkäistä doom-luolaa. Seaweed välittää onnistuneesti rykmenttimme livetunnelmia sekä sitä, että reissuilla on kuunneltu Thin Lizzyä ja The Eaglesia. Tarkemmin sanottuna siellä pohditaan huolestuneena esimerkiksi sitä, että miksi meri on täynnä sinilevää ja miksi kuha ei enää tartu entiseen malliin Rapalan koukkuihin. Lauri Pikka (rummut): – Skygodsin (2012) jälkeen paiskasimme kourallisen keikkoja, mutta hiljalleen homma tuntui kuivuvan kasaan. Etukenossa hurjastelevia biisejä alkoi syntyä ja jossain vaiheessa tajusimme, että kappaleet täydentävät mukavasti toisiaan. Tosiaan, Demonic Death Judgen nykyisenä kitaristina toimii Raukola ja bassotaajuuksia hallitsee Eetu Lehtinen. Otetaanpa vielä toinenkin lainaus biografiasta: ”Yhtyeen kolmas täyspitkä Seaweed vie kuulijan pimeimpään mutapohjaan, jossa hiki haisee ja Nobelaner virtaa. Uskottavahan se on tällaistakin kuvaelmaa, kun kaiuttimista jylisee orkesterin vahva uutuusalbumi Seaweed. Skaala on kuitenkin laaja, sillä osa teksteistä on kirjoitettu keskikesällä pikku hönössä metsän siimeksessä ja toinen osa taas talvisessa Pispalassa veroprosentteja ja mätkyjä pähkäillen. Päivä oli tiivis setti matkustamista, sound-checkiä, Pariisin nähtävyyksien imemistä ja soittamista. Jaakko Heinonen (laulu): – Vaikka tekijät ovat osittain eri nimisiä niin kyllähän uusi hengentuote on perinteisen paksua ja mutaista tuuttausta. Lauri: – Reissut ovat useimmiten hienoja ja voisin vaikka nostaa esiin viime keväänä tapahtuneen 22-tuntisen Ranskan-matkan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, todellakin. Mutta mikä on ollut se unohtumattomin veto. Sali oli täynnä väkeä ja porukka lähti messiin heti ensimmäisestä nuotista alkaen. Millaisia tunnelmia sanoitukset tarjoavat. Tauko johti siihen, että kielisoittajat siirtyivät kokonaan syrjään. Ehkä sieltä on kuitenkin paikoin löydettävissä hieman rennompaa ja rockimpaa meininkiä. Toni: – Niin, Lauri kertoi taannoin Hakuli-merkkisten herrasmiesten hypänneen kyydistä ja orkesterin loppumisen olevan lähellä. Demonic Death Judge on keikkaillut monissakin Euroopan kolkissa. Lauri: – Erään alkoholilla maustetun aamuöisen kehityskeskustelun jälkeen rallifanaatikko Jaakko pisti Ari Vatasen klassisen Pikes Peak -videon pyörimään. Heitin puolivakavissani, että minähän voisin tulla Eetun kanssa vetämään. Kaiva esiin sisäinen Kim Bodniasi, sillä tässä mudassa ei Sorjosen kaltaiset selkärangattomat nilviäiset selviä”. Myös yhteistyö levy-yhtiö Suicide Recordsin kanssa on ollut hedelmällistä, joten hommat maistuvat taas kivoilta. Vedon jälkeen olikin sitten mahtavaa mennä kuumeisena tärisemään backstagen sohvalle ja oksentelemaan pitkin vessan seiniä! Seaweedia mainostava Heavy Chase -video on kiitettävän koukuttava. Sillä lailla! Toni Raukola (kitara): – Ikääntyneimmät tuoreen levyn riffit ovat muutaman vuoden takaa – siis ajalta, kun rupesimme ensimmäisen kerran vääntämään tämän uusitun kokoonpanon kanssa. Muusikot astuivat kuvioihin, kun Hakulit (Pasi ja Saku) poistuivat takavasemmalle kolmisen vuotta sitten. Miten vertaisitte Skygodsia ja Seaweedia toisiinsa. Jaakko: – Varsin tummissa vesissä liikutaan. Löimme siis viisaat päämme yhteen ja sen jälkeen onkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittänyt. K ymenlaakson groovaavin ja fuzzipäisin sekoremmi. Hyräilimme biisiä siihen päälle ja huomasimme, että siinä se video on – ihan suorilta! VAUHTIA JA VAARALLISIA TILANTEITA! DEMONIC DEATH JUDGE ja viisi vaikutusva ltaisinta albumia: ELECTRIC WIZARD: We Live FU MANCHU: Eatin’ Dust THIN LIZZY: Jailbreak IRON MONKEY: Our Problem ZZ TOP: Tres Hombres DEMONIC DEATH JUDGE ja viisi vaikutusva ltaisinta albumia: ELECTRIC WIZARD: We Live FU MANCHU: Eatin’ Dust THIN LIZZY: Jailbreak IRON MONKEY: Our Problem ZZ TOP: Tres Hombres JATKOA ONNISTUNEIDEN LEVYTYSTEN SARJALLE SOUNDI 73 DEMONIC DEATH JUDGE DEMONIC DEATH JUDGE ”Skaala on kuitenkin laaja, sillä osa teksteistä on kirjoitettu keskikesällä pikku hönössä metsän siimeksessä.” Bazook 1_17 taitto.indd 73 13.1.2017 8.50. Lauri: – Onneksi orkesteri jatkoi, sillä olemme oikein tyytyväisiä Seaweediin. Totta kai sanoin niin, sillä olen kuunnellut bändin vanhempia tuotoksia heppi tanassa
Vielä pahempaa on se, että valtaosa maailman ihmisistä ei edes tiedä tämän instrumentin olemassaolosta. Tarmo viittasi vuonna 2014 perustettuun Valkeat-yhtyeeseen, jonka kappaleissa sähköisen ja särötetyn kanteleen sointi yhdistyy metallivaikutteisiin. Näillä näkymin suunnitelma on kuitenkin se, että kirjoitamme jatkossa tekstejä niin suomeksi kuin englanniksikin, sanoo Virtapuro. Ihan vihoviimeinen hommahan olisi se, että meistä tulisi mieleen vaikka joku jenkkibändi. – Haimme tietynlaista ”seuraavan sukupolven” fiilistä albumin tekovaiheessa ja etsimme tietoisesti uudenlaisia musiikillisia ratkaisuja – välittämättä siitä, millaisia viivoja skenekartalle on aikaisemmin vedetty. – Emme ole ikinä pitäneet laulukieltä esteenä edes kansainväliselle menestymiselle ja onhan vaikkapa Rammstein maailman suurimpia bändejä. Mistä ammennatte sanoitusideoita. Minkä tason vaikuttaja Amorphis teille ylipäänsä on. VALKEAT ja viisi vaikutusvaltaista yhtyettä: NIGHTWISH KORPIKLAANI SÓLSTAFIR ANATHEMA JETHRO TULL q q q q Bazook 1_17 taitto.indd 74 13.1.2017 8.47. – Toisaalta meillä on myös vahva oman jutun etsimisen ja tekemisen fiilis, emmekä halua kopioida kenenkään soundia. En oikein usko, että uudet ikäpolvet pystyvät kääntämään hommaa nousuun pelkästään esikuvia kopioimalla. Nyt tarvitaan rohkeita avauksia ja avaraa mieltä niin artisteilta, medialta kuin faneiltakin – ainakin jos tämä maa haluaa uuden Nightwishin, Children Of Bodomin tai Stratovariuksen. Se kuului seuraavasti: tässäkö on seuraava iso juttu. – Kantelemusiikin tuomisesta tähän päivään ja sitä kautta myös suomalaisen eksotiikan levittämisestä on tullut meille melkeinpä bändikohtainen missio. Siis vaikka laulukielemme on suomi... Tilannehan on käsittämätön: Suomen kansallissoittimen soundi on äärimmäisen kaunis, mutta tästä huolimatta juuri kukaan nykymuusikko tai -bändi ei hyödynnä kanteleen mahdollisuuksia. Mutta niinhän tämän kuuluukin mennä... Käytän paljon runollisia vertauskuvia ja yritän saada äidinkielen kuulostamaan niin kauniilta ja maagiselta kuin mahdollista! E ero Tarmo paiskasi Soundin nettisivulle kovan väitteen viime marraskuussa. – Esimerkiksi suomalaisesta luonnosta ja omista kokemuksista. – Tähän asti palautetta on tullut suurimmaksi osaksi ulkomailta: Italiasta, USA:sta, Puolasta, Hollannista, Meksikosta ja niin edelleen. Levyn tuottaja Tuomas Yli-Jaskarin kanssa tuli usein pohdittua, että ”tällainen juttu on jo duunattu, tehdään jotakin muuta”. Mutta mitä kaikkea debyytiltä oikein löytyy. Tämänkin vuoksi Valkeat on ottanut vaikutteita monelta suunnalta. Valkeat saakin toimia ”kantelemetal-vallankumouksen” airueena, hymähtää yhtyeen keulahahmo Miikka Virtapuro. Entä miten ja miksi esityskieleksenne on valikoitunut suomi. Päällä onkin sellainen kutina, että nuoremman sukupolven tyypeille meidän juttu kolisee, kun taas skenejäärät saattavat heittää ”ei näin saa tehdä” -kommentteja. Amorphis on eräs skenen merkittävimmistä pioneereista, joten tuskinpa Valkeatyhtyettä edes olisi ilman heitä, miettii Virtapuro. Tällainen musiikki koetaan eksoottiseksi ja suomen kielen käyttö tukee sitä vaikutelmaa entisestään. – Eräs orkesterin tavoitteista liittyy siihen, että haluamme ”modernisoida” kannelta instrumenttina. ”Onneksi myös Suomen suurin kantelevalmistaja Koistinen Kantele on lähtenyt ilomielin mukaan meidän touhuihin!” 74 SOUNDI Bazook! > Teksti: Timo Isoaho VALKEAT KANTELEEN KIELILLÄ UUDEN ÄÄRELLE Bändin nimeä kantavalta ensilevyltä lohkaistu Aallot lienee jo monille tuttu. – Juuremme löytyvät suomalaisesta folk metalista ja sen isot nimet ovat teiniajoista asti olleet suurimpia musiikillisia vaikuttajia. Jotainhan me tehtäisiin väärin, jos kaikki vanhan liiton parrat taputtelisivat olkapäälle hyväksyvästi, hymähtää Virtapuro ja jatkaa: – Mielestäni suomalainen raskas musiikki on jonkinlaisessa taantumavaiheessa sitten kulta-aikojensa. Onneksi myös Suomen suurin kantelevalmistaja Koistinen Kantele on lähtenyt ilomielin mukaan meidän touhuihin! Amorphisin maineikas sävellys kantaa otsikkoa My Kantele
Check it at your Pearl Dealer INTRODUCING DECADE MAPLE Iconic Sound at a Revolutionary Price. (09) 5870456 • Mobile 0400-445603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Decade Maple kauppiaat: • DLX DeLuxe Music Helsinki • Aron Soitin Helsinki • Soitin Laine Turku • Musacorner Tampere • Tammer Piano ja Soitin Tampere • Pori Sound City Pori • Piano Jylhä Muurame/Jyväskylä • Musiikkimestarit Rovaniemi • Power Sound Somero • Musiikki Kullas Oulu • Viihdeässät Nummela SMI tulostus.indd 75 12.1.2017 8.01. Learn more at pearldrum.com Maahantuonti ja tukkumyynti: SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C 00150 Helsinki • Tel. Pearl’s first Pro quality all Maple drumset at an incredibly affordable price
Teksti: Teppo Vapaus Päällikkö Tällä kertaa Stalker tapasi Nelonen Median musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilän, joka vastaa kuuden radiokanavan ja Nelosen tv-kanavien musiikkiohjelmien annista. Koivusipilä kertoi avoimesti, kuinka musiikkia tutkitaan ja medioita kasvatetaan toistamalla tarjonnassa kapeaa kärkiartistien joukkoa. Onko uudella artistilla mahdollisuutta murtautua valtavirtaan. stalker_taitto2017_1_b.indd 76 12.1.2017 11.45. 76 SOUNDI SOUNDI 77 Stalker > Tällä palstalla Stalker kohtaa artisteja lähietäisyydeltä
Ja he ovat kertoneet, että me halutaan kuulla Sad But True, se on hyvä biisi! Ja Trooper, se on hyvä biisi! Ja halutaan kuulla Nightwishiä ja Kotiteollisuutta, ja pliis, esittele meille ne parhaat uudet jutut. – Se perustuu siihen, että olemme kysyneet heiltä, mitä he halua”Kun ihmiset on kiinnostuneita artistin seuraavasta singlestä, kyllä ne soittolistataan. 76 SOUNDI SOUNDI 77 taholta, jotka eivät radiossa soi. Tutkimuksiin kutsutaan satunnaisia suomalaisia, jotka kuuntelevat tietynlaista musiikkia. Tuolloin Mikko suostuteltiin töihin Saloon, jossa hän sai hoidettavakseen kahden radiokanavan musiikin. Nelonen Media on Suomen suurin musiikkimedia. Ja haluan kuulla myös AC/DC:n Highway To Hellin. Jonkun täytyy esitellä ne yleisölle. Lisäksi hän auttaa Vain elämää -artisteja ja Voice of Finland -kokelaita valitsemaan esitettäväkseen kappaleita, jotka kansan syvät rivit tuntevat parhaiten. Mun palkanmaksaja ei ole artisti tai levyyhtiö, vaan Sanoma Oy, joka haluaa, että heidän radio ja telkkari voivat mahdollisimman hyvin, Mikko muistuttaa. Tai Downia tai The Cultia, jotka on mun mielestä parasta rockia, Mikko nauraa. 80 -luvun puolivälissä 16-vuotias Mikko Koivusipilä touhusi Uudessakaupungissa paikallisen speed metal -bändin yleismiesjantusena: roudasi kamoja ja räpytteli keikoilla valoja. Se on rakentanut kotimaiselle popille valtavan yleisön. Yritämme etsiä niitä artisteja ja biisejä, joilla on mahdollisuus päästä rotaatioon ja kasvaa yleisön suosikeiksi. Hän spiikkasi mainoksia, juonsi ohjelmia ja ihastui radioon välineenä. Vielä 2000-luvun taitteessa paikallisradiot pärjäsivät joten kuten. Tutkitusti. Pian hän ymmärsi, mitä haluaa tehdä työkseen ja soitti puhelun, joka sinetöi musamiehen kohtalon. Eli kyllä ne siellä soi, ja jos kuuntelijat ilmoittaa, että niitä halutaan lisää, voimme nostaa ne päiväsoittoon. Hän toteaa, että rockmusiikin kuunteluun olisi kyllä monia muitakin keinoja. Mikko selitti mulle hyvää hyvyyttään kaikki alan lainalaisuudet ja näytti jopa tuloksia heidän tutkimuksistaan. Ei ne jostain syystä halua kuulla vaikkapa meikäläisen suosikkia, Atomic Swingin Stone Me Into The Groovea. Hän kertoo kohtaavansa paljon sellaista keskustelua, jossa hänelle todetaan, että hei, sä voisit breikata meidät, jos haluaisit! Että come on, jeesaa nyt vähän! – Mutta kun se ei mene niin. Se on aika paljon. Jokaisesta biisistä aina 80-luvulta tähän päivään asti on olemassa data, josta me nähdään, mitä eri kohderyhmät ajattelevat mistäkin kappaleesta. – Silloin juontajat saivat vielä vaikuttaa oman show’n musiikkiin. Kun tulen taloon töihin, jätän oman maun ja egon oven ulkopuolelle. Käytämme vuodessa lähes puoli miljoonaa euroa musiikin tutkimiseen. Ihmisille soitetaan 10 sekunnin klippejä tutuista kappaleista, ja he kertovat, kääntävätkö he kappaleen kohdalla kanavaa, kuuntelevatko he sen mielellään vai onko se heidän suosikkimusaansa. Mikko vastasi, että hyvä, onnea matkaan! 15 vuotta myöhemmin Harjunpää ei edelleenkään ole eläkkeellä, mutta Koivusipilä luotsaa peräti kuuden radiokanavan musiikkia: Radio Suomipopin, Radio Rockin, Radio Aallon, Helmiradion, Metron ja Loopin. – Se pitää paikkansa. Sad but true Radio Rockilla on peräti 800 000 viikkokuulijaa. – Ei. Yleensä se vaan menee niin, että kun Metallica julkaisee singlen, niin sadasta prosentista 95 sanoo, että tämä on sitten se biisi, jonka haluan kuulla joka päivä, kun menen töihin. Kanava on isompi kuin puoli miljoonaa kuulijaa viikoittain keräävät, urbaania nuorisomusiikkia soittavat Kiss, NRJ, Loop ja YleX. Stalkerin havaintojen mukaan vaikkapa Radio Suomipopilla tai Radio Rockilla ei kuitenkaan paljoa uusia artisteja kuulla. Sitten tulivat isot kanavat, jotka tutkivat musiikin ja ottivat formaatit käyttöön. – Esimerkiksi Radio Rockilla me veivataan parhaimmillaan 6–8000 eri biisiä vuodessa. Mikko Koivusipilä vastaa tyynesti arvosteluun siitä, ettei hän johtamillaan kanavilla soita musiikkia vaan tutkimustuloksia. Mutta vain parhaat! – Meillä soi Ghostit ja Airbournet noiden isojen seassa, ja illassa on soitettu kotimaisia tulokkaita kuten Temple Ballsia ja Blind Channelia. Soitin Mikolle ja sanoin, että haluaisin oppia, mitä musiikkipäällikkö oikeasti tekee. Ne polkaisee kaikkien ohi esittelyvaiheeseen.” vat kuulla. Pienet kanavat, jotka fiilistelivät musiikilla, kuolivat, Koivusipilä kiteyttää. Havainto on oikea, muttei aivan mustavalkoinen. Aivan uudet artistit eivät luonnollisesti voisi läpäistä seulaa tutkimuksissa, sillä kukaan ei tunne niiden musiikkia. Työssään hän korostaa yhteis työn merkitystä. Toki niistä noin 500 biisiä täyttää 85 prosenttia soittolistasta ja 100 prosenttia prime timestä, Koivusipilä kertoo. Tutkittua musiikkia Formaattiradiot ja soittolistat ovat jatkuvan kritiikin kohteena niiden K u v a: P et ri A h o stalker_taitto2017_1_b.indd 77 12.1.2017 11.45. Lopuksi mä sanoin Mikolle, että sä taidat olla vanhin näistä musiikkipäälliköistä, joten mä tulen sitten sun paikalle, kun jäät eläkkeelle. Eikö sua koskaan houkuta livauttaa omia suosikkejasi sekaan, vaikkapa jonkin Nelosen tv-spotin taustalle soimaan. – Pyysin konsultaatiota Radio Novan silloiselta musiikkipäälliköltä Mikko Harjunpäältä. Suomen suurin musiikkimedia Ja hyvin ne voivatkin. – Siinä kohtaa tulee esille meidän ammattitaito. Silti lähes miljoona valitsee kuunnella rockinsa heiltä. Menestyksen salaisuus piilee tarkasti tutkitussa musiikissa, tiiviissä yhteistyössä kärkiartistien kanssa ja Mikko Koivu sipilällä on hui kea määrä valtaa siihen, mitä suo malaisilla radio kanavilla soi. Tutkimuksia tehdään erilaisille kohderyhmille. Kanavia oli paljon ja kaikilla oli vähän kuulijoita. Koivusipilä kertoo, että suurin osa Rockin kuulijoista, noin puoli miljoonaa, on 25–44 -vuotiaita miehiä. Vastuuta hän kantaa silti vain työnantajalleen. Oppikouluna toimi paikallisradio Majakka, josta tuli myöhemmin Auran Aallot. Bändin kitaristi-laulaja oli paikallisradiossa äänituottajana, ja pian myös Mikko löysi itsensä puuhaamasta radioaalloilla. Sen datan pohjalta rakentuvat soittolistat, Koivusipilä taustoittaa. Tulen töihin yhteisöön, jossa palvelen sitä yhteisöä, Mikko toteaa kylmänviileästi. Nyt kuulijoita on lähes 1,5 miljoonaa. Kun Mikko Koivusipilä otti viisi vuotta sitten vastaan pestin Radio Suomipopin musiikkipäällikkönä, kanavalla oli 700 000 kuulijaa. Miten te tutkitte musiikkia ja selvitätte, mitä ihmiset haluavat kuulla
Olen tehnyt kaupallisia medioita koko ikäni ja olen aina kelannut artisteista niin, että otetaan tästä ensin nämä isot ja sitten mietitään, että miten näistä pienemmistä saisi tehtyä isompia. Sitten se tuodaan vaikka johonkin tv-ohjelmaan, jossa artistille rakentuu kasvot ja tarina. Artistin brändiä alettiin siis tietoisesti kasvattaa isompien artistien vanavedessä. Onko pienlevy-yhtiöillä yhtäläiset mahdollisuudet yhteistyöhön kanssanne. – Jos sun radiota kuuntelee vain musadiggarit, ollaan niin pienessä yleisössä, että se ei ole kaupallisesti kiinnostavaa, Koivusipilä toteaa. – Kakkossinkku pitäisi olla siinä vaiheessa jo hyvin valmiina ja mietittynä, ja myös jatko. Missä lepää heidän mahdollisuutensa. – Tässä on hassua se, että yleensä kun me on lähdetty mukaan pienlevy-yhtiön juttuun, niin kas kummaa, seuraavalla kerralla sitä artistia ei enää esittelekään pienlevy-yhtiö. Ja toistepäin. Ja sinne sitten laitetaan sekaan sopivasti nousevia juttuja, jotka kenties kasvaa kärkibrändeiksi myöhemmin. Kun prime timeä on 12 tuntia, se tarkoittaa sitä, että jokainen uusi biisi pyörähtää kaksi kertaa off primen aikana. Että kiitos tästä! Sä et jäänytkään meidän maailmaan, susta ei tullutkaan uutta tähteä meidän artistikatraaseen. Jos biisi resonoi yleisössä, me voidaan heittää se päiväsoittoon. Ulospäin tämä saattaa silti näyttää vain rajulta korruptiolta, jakaahan Koivusipilä avoimesti sosiaalisessa mediassa kuvia major-yhtiöiden kustantamilta kestityksiltä, ulkomaan matkoilta ja studiovisiiteiltä. Tai niillä on joku yksi biisi, mutta ei hajuakaan artistin tulevaisuudesta eikä minkäänlaista markkinointisuunnitelmaa. En tiedä, kuka siinä välissä on tehnyt bisnestä. Mitä isommat artistit, sitä enemmän niillä on faneja ja sitä enemmän meillä on kuluttajia. Kuulijat tekee sen päätöksen. Mikael Gabrielin kohdalla yhteistyö on onnistunut täydellisesti. On syytä muistaa, että musiikkidiggarit eivät ole kaupallisten radiokanavien kohderyhmää. Jos artistilla ei ole valmiina muita hyviä biisejä ja selkeää suunnitelmaa jatkosta, niin se artisti menee hukkaan meidän medialta. Mikko Koivusipilä toteaa, että suuri yleisö seuraa ja kuuntelee myös brändejä, ei pelkästään musiikkia. Eihän huonot biisit jää elämään, vaikka ne olisi kenen. Ne soivat prime timen ulkopuolella. – Joo. – Kun ihmiset on kiinnostuneita artistin seuraavasta singlestä, kyllä ne soittolistataan. Mulle on aivan vieras ajatus se, että majorit maksaa ja majorin avulla pääsee. Ja jos kysyt tällaiselta kuulijalta, mitä se haluaa kuulla, niin se haluaa kuulla hyvää musaa. Se helpottaa mua suunnittelemaan sitä, mitä me tehdään sen artistin kanssa jatkossa. – Suomipopilla on koko ajan rotaatiossa 11 aivan uutta kappaletta. – Kun artistin brändi kasvaa siellä isompien joukossa, artistia aletaan kuunnella enemmän. Bränditehtailua Työssään musiikkipäällikkönä Koivusipilä on korostanut musiikin tutkimisen lisäksi brändiajattelua ja poikkeuksellisen tiivistä yhteistyötä levy-yhtiöiden ja artistien kanssa. Nämä lyödään kimppaan ja toistetaan niitä. Meidän ei kannata antaa aikaa sellaiselle artistille, jolla ei ole useita hyviä biisejä ja kunnollista urasuunnitelmaa. Ne polkaisee kaikkien ohi esittelyvaiheeseen. Joten jos soitat uutta musiikkia, tällainen kuulija lähtee kanavalta. Syntyykö artisteja, jotka soittolistataan riippumatta kappaleesta. Entä uudet artistit, jotka etsivät reittiä yleisön tietoisuuteen kärkibrändien takana. Koivusipilä kertoo, että pienlevy-yhtiöiden artisteista on kyllä monestikin innostuttu. Miklun tapauksessa se oli Vain elämää. Se, että jääkö biisi elämään, on sitten toinen asia. Artisti on siirtynyt majorille. Koivusipilä avaa Radio Suomipopin systeemiä. Ne ei ehkä ole musadiggarin suosikkeja, mutta näin se vaan menee. Ihan samalla tavalla me kuunnellaan pienlevy-yhtiöitä. Yksi hyvä biisi ei kuitenkaan riitä. Artistit ja levy-yhtiöt kiikuttavat musapäällikölle projekteistaan ikiomia kultaja platinalevyjä. Jos vanhanaikainen musiikkipäällikkö oli kaukainen portinvartija, joka otti vastaan singlen ja päätti, laitetaanko se soimaan, on Mikko ennemminkin kumppani, joka on avoin yhteistyöehdotuksille. Jos siis radio on luonut brändinsä tietyn tarkkaan valikoidun artistiperheen varaan, ja radion suosio perustuu tämän pienen perheen musiikin toistamiseen, onko sillä enää merkitystä, millaisen kappaleen perheen artisti julkaisee. Ensin pohjatyönsä keikkapaikoilla tehnyt räppäri nostettiin esille Suomipopin promoissa ja otettiin mukaan kanavan tapahtumiin. – Haluamme, että meidän mediassa esillä olevat artistit kasvaa mahdollisimman isoiksi. Ne otetaan samalla tavalla vastaan, ja niille on viikoittaiset tapaamisajat. Koivusipilä kertoo pyrkineensä aina rakentamaan medioihinsa artistiperhettä ja -brändiä. Näinkö se homma todella menee, että piiri pieni pyörii, major-yhtiöt ja Mikko siinä hyörii. Että jos tämä lähtee, niin oletteko te valmiita. Niin, että 12 tunnin prime timessä soi vain ja ainoas taan suurelle yleisölle täysin tuttuja artisteja ja kappaleita. Hän kertoo tietävänsä jo nyt, mitä Nelonen Media ja Mikael Gabriel tekevät kimpassa keväällä 2018. Indieyhtiön dilemma Mikko Koivusipilä on muuttanut median tapaa toimia yhteistyössä artistien ja levy-yhtiöiden kanssa. Mutta mä voin jakaa näitä juttuja avoimesti someen, koska voin myös yhtä avoimesti näyttää, mihin kaikki radiosoitto perustuu. – Suurin osa suomalaisista ei osta ollenkaan musiikkia. Niiden takia tullaan kanavalle. Karrikoiden: iskelmäosaston tutkimus kertoo, että suuri yleisö haluaa Kaija Koota ja Juha Tapiota, ja bling-bling-puolen tutkimus todistaa, että Cheek ja Elastinen ovat riittävän tunnettuja. Ja mikä on sen mielestä hyvää musaa. 78 SOUNDI SOUNDI PB teppo.vapaus@gmail.com OTA YHTEYTTÄ STALKERIIN: a-soittolistan kaventamisessa entisestään. Me nostetaan se esille, ja sitten se katoaa. Se on hassu juttu. stalker_taitto2017_1_b.indd 78 12.1.2017 11.45. Se ei perustu yhteenkään matkaan tai kultalevyyn. Mun työ on tuoda se kuulija kanavalle ja pitää se siellä. Ne sille kaikkein tutuimmat biisit ja artistit. Suoraan soittolistalle Hetkinen. Toistetaan, toistetaan ja vielä kerran toistetaan. Nämä on niitä asioita, mitä me käydään läpi levyyhtiöiden kanssa. – Kyllä. Niillä ei vaan usein ole mainstream-musiikkia, joka sopisi meidän kanaville. Miksi me antaisimme radioaikaa sellaiselle, kun jonossa on artisteja, joilla on monta hyvää biisiä ja selkeä suunnitelma. Näin me saadaan iltaja viikonloppusoiton avulla niille tietty tunnettavuusprosentti ja nähdään, onko biisissä potentiaalia. – Siinä perheessä sitten tietyt artistit toistuu useammin kuin toiset, koska ne on sen median oman brändin kärki. – Ymmärrän tuon vaikutelman. Eikä ne kuuntele edes radiota löytääkseen uutta musiikkia. Jos levy-yhtiö vie mut vaikka jonnekin studiolle kuuntelemaan artistinsa uutta levyä, se tarkoittaa vain sitä, että mä tiedän, mitä sieltä on tulossa. Tällöin voimme laittaa enemmän artistin biisejä soittoon ja artistin tunnettavuus kasvaa. Kyllä ne pitää laittaa sinne, Koivusipilä säilyttää rehellisyytensä. ”Olen aina kelannut artisteista niin, että otetaan tästä ensin nämä isot ja sitten mietitään, että miten näistä pienemmistä saisi tehtyä isompia.” Radio Rockilla tätä juttua taitettaessa soineet biisit
WWW.ROOMESCAPE.FI H E L S I N K I ON NYT AVATTU ISO ROBALLE! VARAA HUONE OSOITTEESTA HELSINKI TAMPERE LAHTI ROVANIEMI RoomEscape_HKI_225x297mm.indd 1 4.3.2016 8.54 RoomEscape.indd 79 12.1.2017 8.01
Joukossa on muutamia todelli sia helmiä, kuten Leevi & The Lea vingsille kunnialla nyökkäävä Jään sua kaipaamaan tai täydellinen popsiivu Pois puhelinlinjoilta. – Joskus oli ideat ja motivaatio hukassa varsinkin loppua kohden, mutta läpi mentiin aika vaivatta kuitenkin. HHHH SWISS ARMY MAN Swiss Army Man on moderni ja sur realistinen muunnelma Robinson Crusoesta. Justin Hurwitzin musii kista, visuaalisesta kekseliäisyydestä ja haikean romanttisesta rakkaustarinas ta syntyy vastustamaton yhdistelmä. LA LA LAND Damien Chazelle teki pari vuotta sit ten hienon läpimurron nuoresta jazz rumpalista kertovalla Whiplashilla. Ihan joka kuukausi ei tyyliä vaihdettu, mutta kirjo on siitäkin huolimatta melkoinen: aina kone popista countryyn. Chazellen uusi ohjaustyö on vähin tään yhtä upea elokuva. 80 SOUNDI Sanoin kuvin > Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN Kasettitehtailija Joni Ekman kokeili biisintekokykynsä rajoja sanoin kuvin_1_2017 -taitto_a.indd 80 13.1.2017 14.04. Sebastian ja Mia kohtaavat unelmien kaupungissa, mutta unelmat tuntuvat kovin kau kaisilta. Ei kaduttanut missään vaiheessa. Ylistys on ansaittua, sillä La La Landissa menee kaikki nappiin. HHHH SILENCE Ohjaajamestari Martin Scorsese pa laa uskonnollisiin teemoihin pitkän tauon jälkeen. Mannynimen saanees ta miehestä tulee Hankille seuralai nen ja apuri. Muu tamalla julkaisulla kaverina on vii me Soundissa esitellyn Hemmo Raunio aliaksen taakse kätkeyty vä Ville Käki, joka on Jonin soitto kumppani myös Koirayhtyeessä. Saavutus ta korostaa se, että kappaleet ovat uusia, eikä covereita ole muutamaa Ramones, Kari Peitsamo ja Hurri ganesveivausta lukuun ottamatta. Pääsääntöisesti liikutaan kuitenkin punk rockin ja Peitsamon malliin rullaavaan jytä boogien parissa. Rodrigues (Andrew Garfield) ja Garupe (Adam Driver) matkustavat Japaniin levittämään katolista uskoa. Viime vuoden kaltaisen urak kaan ei olla ihan heti palaamassa. Sebastian (Ryan Gosling) on lahja kas pianisti, joka haaveilee omasta jazzklubista. Scorsese halusi aikoinaan papiksi, ja usko tuntuu olevan hänelle edel leen tärkeä aihe. Hän oli perinteinen amerikkalainen menestyjä mutta sa malla häikäilemätön liikemies, jota on yhtä helppo vihata kuin rakastaa. HHH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT P arhaat ideat ovat usein pähkä hulluja. Kasetteja tuli aina parin kuukauden välein ja mietin, että oli si kyllä hurja jos itse julkaisisi joka kuukausi vähintään kasettisinglen, kertoo artisti idean syntytarinan. Siinä he eivät ehkä aivan onnistu, sillä elokuvasta uhkaa koko ajan tulla pelkkä toilettihuumorikooste. Ongelma vain on, että mies on kuollut. Niin kuin nyt muuten kin tuotteliaan Joni Ekmanin (Lähtevät Kaukojunat, Juice Nor maali) projekti, joka vuoden 2016 loputtua tuli päätökseen. Banks). Autiolle saarelle jäänyt Hank (Paul Dano) on epätoivoissaan tekemässä itsemurhan, kun hän yl lättäen saa seuraa Daniel Radcliffen esittämästä rantaan ajautuneesta miehestä. La La Land on saanut jo lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia, ja mitä to dennäköisimmin se rohmuaa Oscarei ta tämän vuoden gaalassa. Kroc loi uransa lähes tyhjäs tä, mutta elokuvan nimi on tahalli sen valheellinen. Scorsesen iskeviin rikoselokuviin verrattuna Silence etenee hitaasti – välillä puuduttavan hitaasti. Kekseliäisyydestä ja omaperäisyy destä on kuitenkin pakko antaa pis teet. Päärooli on kuin luo tu karismaattiselle Michael Keatonille, jonka ura on lähtenyt uuteen nousuun Birdmanin myötä. Lisäksi ruumiin eli mistöstä purkautuu kaasuja äänek käästi. John Lee Hancock on pätevä ohjaa ja, joka tekee laatuelokuvia usein tosi pohjaisista aiheista (Elämä pelissä, Saving Mr. Ei silti tarvitse olla uskonnollinen vaikuttuakseen elokuvasta. Ray ihastuu McDonaldin veljesten tasalaatuisia tuotteita nopeasti tarjoavaan yrityk seen ja päättää tehdä siitä maanlaajui sen ravintolaketjun. Ekman julkaisi nimittäin vuoden jokaisena kuukautena yhden kasettisinglen tai ep:n, joukossa myös yksi pitkäsoi ton mitat täyttävä äänite. Tälläkin ker taa keskeinen roolihahmo on jazz muusikko, mutta muuten elokuva on perinteinen musikaali modernilla ot teella toteutettuna. Lopputuloksen arvoa korostaa se, että materiaali on tahdin huomioon ottaen huomattavan korkeatasois ta. Elokuvan selkeä viesti on se, että ihminen voi ulko puolisten silmissä luopua uskostaan, mutta se ei koskaan häviä kokonaan. Nauratti lähinnä, että oonpa tyhmä kun tämmöiseen ryh dyin. Samalla he haluavat löytää kadon neen oppiisänsä (Liam Neeson). Elokuvan ohjaajat Dan Kwan ja Daniel Schneir ovat kertoneet halun neensa tehdä elokuvan, jossa ensim mäinen pieru saa katsojan naura maan ja viimeinen pieru itkemään. Keaton tekee Kro cista mielenkiintoisella tavalla risti riitaisen hahmon. – Kuulin D.L.I.M.C.bändiä, joka julkaisi kasettisinglen November Cassingle. Mia (Emma Stone) on aloitteleva näyttelijä, joka hankkii elantonsa kahvilasta. Idean isä soittaa rupeamalla lä hes kaikki instrumentit itse. Kolmi tuntisena Silence tuntuu aivan liian pitkältä, mutta sen maalauksellinen kuvaus ja vaikuttava loppujakso jää vät pitkäksi aikaa mieleen kummit telemaan. Hän ei perustanut McDonald’sravintoloita vaan hyö dynsi valmista konseptia ja teki sillä omaisuuden. Sh?saku End?n ro maaniin perustuva Silence kertoo 1600luvulla eläneistä jesuiittapa peista. HHHHH THE FOUNDER Ray Kroc (Michael Keaton) on Yhdys valtoja 1950luvulla kiertelevä myyn timies, joka saa asiakkaakseen pienen hampurilaisravintolan. Hank ei kuitenkaan anna sen häiritä. Tänä vuonna ei kasetteja sattu neesta syystä ole luvassa, mutta kolmas soololevy on ainakin jo te keillä
Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Myös miehen henkilökoh taiset mielipiteet kirjasta tulevat il mi, mikä tekee järkäleestä vähem män tietokirjamaisen (sanan kui vassa merkityksessä). Sen sijaan kerrotuksi tulee pökerryttävä määrä muita tärkeitä tapauksia, jot ka pantiin alulle, löysivät hedelmäl lisen maaperän, penetroituivat jul kisuuteen tai puhkesivat kukkaan vuoden 1977 aikana. Paljon on jäänyt rannalle kin. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Pääpaino on tietenkin Briteissä ja USA:ssa, mutta sopivasti tehdään pistoja myös Australian, Ranskan ja toki myös Suomen merkkitapah tumiin. Jukka Junttila kertaa Sen Viralli sen Punkvuoden kirjaimellisesti päivä päivältä, ja kiinnostavia ta pahtumia sekä hauskoja anekdoot teja riittää vaivatta koko kalenterin mitalle. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Olihan meilläkin täällä jo Eput, Kollaa Kestää ja Briard sink kujaan äänittämässä, Ramones kä vi nyrjäyttämässä nuorison aivot, Hilsefanzine perustettiin ja niin edelleen. 11 numeroa/12kk 87,90 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Kyseinen vuosihan oli tosiaan hurjan merkittävä etenkin punkille. Tapahtu mien keskiössä on tietenkin Sex Pistols, jonka levyyhtiösotkujen kautta Never Mind The Bollocksin julkaisuun johtavien vaiheiden ym pärille kirja nivoutuu. Lienee puhtaasti resurssikysy mys, että visuaalinen puoli on näin olemattoman niukkaa, mutta ku vien lisääminen olisi tehnyt kirjal le hyvää. Punkissa läpikotaisin marinoitu ja aiheen todellakin tunteva Jukka Junttila (Hiljaiset Levyt) kirjoittaa vetävästi ja elävöittää kirjaa sopi vasti artistien ja ilmiöiden taustoi tuksilla. Tilaa Soundi! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Kirjassa jatkuvalla syötöllä vastaan tulevien, juuri tuona vuon na tärkeitä askelia ottaneiden ar tistien ja heidän klassikkoteosten sa määrä on huimaava: The Clash, Damned, Stranglers, Elvis Costel lo, Cure, Buzzcocks, The Jam, Tele vision, Misfits, Johnny Thunders & The Heartbreakers ja kymmenet muut historiaan jääneet. Vuosi alkaa Lontoon punkpää majana toimineen Roxyklubin ava jaisilla (lavalla The Clash) ja päättyy saman kaupungin Rainbow Thea terin lavalle, jossa Ramones taltioi It’s Alivea. MIKKO MERILÄINEN JUKKA JUNTTILA: 1977 – PUNK VALLANKUMOUS (LIKE) Punkvuosi päivästä päivään sanoin kuvin_1_2017 -taitto_a.indd 81 13.1.2017 14.04. Oma punkasiantuntemukseni on korkeintaan keskitasoa, joten minulle kirja toimi erinomaisesti muistin virkistyksenä, uuden tie don lähteenä ja viihteenä. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 87,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 104,50 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % M inut siitettiin kesällä 1977, mutta kumma kyllä sitä ei tässä kirjassa mainita. Vaikka punkin syntylaukaukset kai kuivatkin jo muutamaa vuotta kau empaa, oli 1977 vuosi jolloin punk kiistatta syttyi liekkeihin ja räjähti ilmiöksi. Jos tämä kään ei riitä, julkaisee Junttila myös zineä, jossa saman vuoden tapahtu mat käydään läpi – gulp! – vieläkin tarkemmin. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin
Lämpimästi mutta kaunistelematta kuvattujen ihmisten ja tapahtumien myötä mie hen laulutkin saavat uutta perspektiiviä. Mies kirjoittaa kauniilla lauseilla ja todella into himoisesti. Pitää mennä ih meessä katso maan vielä uu destaan! Etsi Genen kieli! > Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Lisäksi tarvitaan tuuria ja taikuutta. Enemmän tai vähemmän järkevää elokuvailua on kaikennäköises tä hengailusta ja sekoilusta tullut kuvailtua, mut ta nyt kiinnos taisi ottaa ihan fotoja taas. Sen perään lähti Amazonilta katseluun Preacher, joka on ihan mainiosti toimivaa hen kimaailman toimintaseik kailua, mutta toki melko kalpea varjo mestarillisesta Garth Ennisin ja Steve Dillonin sarjakuvaodysseiasta, johon se pohjautuu. Taas lähti uusi streamauspalvelu testiin kun Amazon Prime rantautui Suomeen. Vielä ei ole urakka aivan lopussa, mutta minä olen jo täysin koukussa hölkkäilyyn. Soundit to della jees, hyvä meininki lavalla ja parhaat biisit. Helvetin hyvää tunnelmaa tällä le vyllä ja sounditkin parasta! Odotan innolla seuraavaa levyä. Palkinnon lahjoittaa Universal Music. Halpahan se on, mutta toisaalta puuttuu suomitekstit (ei haittaa) ja nihkeä käyttöliittymä ju mittaa (haittaa). En ole koskaan tehnyt mi tään uudenvuodenlupauksia, mutta satuin just nyt vaan tekemään päätöksen, että alan pitää valokuvakameraa useam min mukana ja kuvaa PUOLISEN VUOTTA sitten tällä pai kalla uhosin aloittavani panohommat. Jossain vaiheessa, kun tuli hommattua puhelin missä oli suh teellisen hyvä kamera, alkoi ”oikea” kamera jäädä useammin himaan. Bruce Springsteenin omaelämä kertaa Born To Run lueskelen hitaasti nautiskellen. SAIN VIHDOIN asennettua vinyyli soittimen toimintaan muuton jälkeen, joten on tul lut kuunneltua levyjä mitä en ollut vielä kuunnellut vinskal ta ja jotka olin ostanut jo ai kaisemmin. Mutta siinä jää tek niset ongelmat varjoon kun pääsee katsomaan niin kertakaikkisen hie noa sarjaa kuin Transparent. Kolmantena vielä I Was A Teenage Satan Worshipperin GTTHRGH. Ei ollut. Olen kuunnellut pitkästä aikaa MGMT:tä kun tuli tsekattua, oliko niiden uudesta levystä mitään uutta tietoa. Brucen työläisrokkari tarinaan istuvasti kirjaa lukiessa tulee harvinaisen vahvasti sellainen olo, että mieshän on kuin kuka ta hansa meistä! Vahvaa saunomiska veripotentiaalia. Jos oluen teko kiin nostaa käytännössä tai teoriassa, suositte len uutta suomalaista opasta Rakkaudella pantua (Maria Markus, Mika Laitinen). 82 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Olin kuunnellut Sound cloudista löytyviä biisejä tosi paljon (ja päässyt jopa kuulemaan yhden julkaisemattomankin biisin). Keik ka oli kova, vaikka Lepis ei olekaan paras soundeil taan tuollai seen musaan. Täs sä on vaan se huono puoli, että heti alkoi tehdä mieli ostaa uusi ka mera ja linssejä! On neks ei ole rahaa… Kynnet tuli näh tyä ekan kerran Bar Loosessa tuossa het ki sitten. Sitten The Churchin Starfish, joka on niiden paras levy. Viralli sesti julkaistuista biiseistä koos tamalleni soittolistalle kertyikin mittaa rapiat 50 tuntia. Onnittelut! SANDY SONIC Sonic Visions Kielen löytäneiden kesken arvotaan Metallica: Hardwired… To Self-Destruct -vinyyli sekä S-kokoinen Metallica-t-paita. Yksi viime vuoden parhaista keikoista. En osaa päättää kumpi on mun suosikki, Juju vai tä mä. Siitä seuraa tietenkin paljon huolta ja murhetta mutta myös erinomaista kome diaa. Olin halun nut päästä keikalle siitä asti kun juhannuksena tuli luu kutettua ...Taas ne kynnet ep joku 100 kertaa alusta loppuun. Princen kuoltua päätin jumalani muistoa kun nioittakseni pakottaa itseni lenkkeilemään hänen disko grafiansa läpi. Mainio perehdytys touhun perusteisiin ja vähän pidemmällekin. Viime viikolla tuli nähtyä myös Gretel’s Moonlight Motel ekaa ker taa livenä. Jeffrey Tambor tekee legendaarisen hienon roolin eläkeiässä vihdoinkin su kupuolenkor jausprosessiin uskaltautu vana perheen päänä. Soundin vuositilauksen voitti Marko Lehtimäki Limingasta. Congratulations on ollut kovimmassa kuuntelussa aina, mutta nyt tuli kuunneltua kolmatta levyä (MGMT, 2013), mikä jäi aikoi naan vähäiselle kuuntelulle. Samal la tuli tsekattua aika paljon liveve toja biiseistä, kun tajusin etten ollut nähnyt näiltä tyyliin yhtään live videota. MIKKO MERILÄINEN viimeinen sana -taitto_17_1_a.indd 82 13.1.2017 12.43. Teoriassa simp peliä hommaa, mutta mokata voi näköjään vähän joka vaiheessa. Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 43. Ensimmäinen 7prosenttinen jenkkiIPA onnistui paremmin kuin uskalsin toivoakaan, mutta toki sen jälkeen jalat ovat palan neet tukevasti maan pinnalle. Keikka osoittautui tosi hyväksi. 38vuotiaaksi asti vihasin liikuntaa. maan. Näistä esi merkiksi Siouxsie And The Bansheesin Tinderbox on tosi hyvä levy
KAJAANI Kainuun Musiikkijuhlat 15.07. SEINÃJOKI Rytmikorjaamo 25.02. PORI Kino 18.03. JOENSUU Ilosaarirock w w w. NIVALA Tuiskula 30.04. HAMBURG Knust 30.03. LAHTI Finlandia-klubi 03.03. c o m NEW ALBUM “AFTERLIFE” IS OUT NOW! 31.03. EI AHDISTAVA A SITOUTUMISPAKKOA 57410_SL_Hintasaarnaajat_SV_Soundi_225x297.indd 1 12.1.2017 11.41 Elisa tulostus.indd 83 13.1.2017 13.36 Afterlife 2017 -tour 10.02. HELSINKI Tavastia-klubi (SOLD OUT) 17.03. TAMPERE Pakkahuone 25.03. LEIPZIG Conne Island 05.04. VAASA Ws Arena 22.04. LAPPEENRANTA Old Cock 10.03. JOENSUU Joensuu Areena 17.02. KÖLN Luxor 02.04. JÄRVENPÄÄ Blackpool 23.-25.06. HÄMEENLINNA Suisto 29.04. LINGEN Alter Schlachthof Disco Ensemble tulostus.indd 2 11.1.2017 14.13 _2SD_sisäkannet_1/2017.indd 1 13.1.2017 13.59. WIESBADEN Schlachthof 06.04. RAUMA Varasto-klubi 28.04. VALITSE VAPAUS Elisan Saunalahti-asiakkaille määräaikainen liittymävankeus on vain paha uni. NEUHAUSEN OB ECK, Southside Festival 07.07. HELSINKI Tavastia-klubi 11.03. MÛNCHEN Kranhalle 07.04. KOUVOLA House Of Rock 04.03. OULU 45 Special 24.02. ERLANGEN E-Werk 21.04. SCHEEßEL, Hurricane Festival 23.-25.06. BERLIN Musik & Frieden 04.04. KUOPIO Kuopio-halli 11.02. BREMEN Lagerhaus 01.04. STUTTGART Club Cann 08.04. JYVÃSKYLÃ Lutakko 29.03. d i s c o e n s e m b l e. TURKU M/S Viking Grace 24.03. OULU 45 Special 18.02
VESALA, STAM1NA VAI KOTITEOLLISUUS. VESALA, STAM1NA VAI KOTITEOLLISUUS. Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi 11 FIN BattleBeast 01-17_BACKCOVER.indd 1 09.01.17 16:29 takakansi 1_17.indd 84 12.1.2017 9.45 1/2 01 7 9,50 € (sis.alv) P IM E Y S PIMEYS ”SUURIMMALLA MAHDOLLISELLA RAKKAUDELLA TEHTYÄ MUSIIKKIA” KUUMEEN KOURISSA PARIISIN KEVÄT MESTARIKITARISTIMME MAAILMALLA SAMI YLI-SIRNIÖ PROGEJA POPTÄHDEN OUTO LIITTO BLACKFIELD MONINKERTAINEN MUSIIKKI PÄÄLLIKKÖ MIKKO KOIVUSIPILÄ levyarviota! BATTLE BEAST, DISCO ENSEMBLE, ROLLING STONES, HAPPORADIO, MATTI JOHANNES KOIVU, KREATOR... yli 50 SOUNDIN LUKIJAT ÄÄNESTIVÄT SUOSIKKINSA So un dI 11 So un dI 11 VUO DEN PAR HAA T 20 16 S O U N D I 1 / 2 1 7 VESALA, STAM1NA VAI KOTITEOLLISUUS. kansi_1_2017_j.indd 1 13.1.2017 13.41 _1SD_ulkokannet_1/2017.indd 1 13.1.2017 13.56